2
www.sonera.fi/yrityksille OP-Pohjola-ryhmä kehittää intensiivisesti työskentely- ympäristöään sekä -tapojaan. Näkyvin muutos on Vallila 2015 -hanke, jossa toimintoja keskitetään yhteen Helsingin Vallilassa sijaitsevaan kortteliin. – Uusia työskentelytapoja ja -välineitä on luontevaa kehittää nyt, kun uudistamme myös toimitilojamme. Aiemmilla kerroilla, kun käyttöön on otettu uusia työkaluja, on muutos keskittynyt liiaksi välineisiin. Nyt panostamme työntekijöiden tarpeisiin ja käyttö- kokemukseen – tekniikka tulee tärkeysjärjestyksessä vasta seuraavana, osastonjohtaja Pekka Sarvi-Peräkylä kertoo. Muutoksen johtaminen edellyttää nykytilan tuntemista OP-Palvelut Oy teetti Soneralla Viestintävälinetutkimuk- sen, jossa 2600 työntekijää sai vastattavakseen kyselyn viestintätavoistaan ja -välineistään sekä toiveistaan. Suomen suurimmassa finanssiryhmässä OP-Pohjolassa satsataan lähivuosina voimakkaasti toiminnan kehittämiseen: mittavan toimitilojen uudistamisen lisäksi myös työvälineisiin ja toimintatapoihin panostetaan. Päätavoitteena oli määrittää selkeästi ja vertailukelpoi- sesti yrityksen nykytilanne ja henkilöstön tarpeet. – Uudistusprosessin aikana huomasimme tarvitsevam- me jonkinlaisen pohjatason, johon myöhemmin verrata uudistuksen aikaansaamaa muutosta. Jo henkilöstön vastausinnokkuus Viestintävälinetutkimukseen kieli siitä, että moni halusi vaikuttaa kehitykseen – kuten myös siitä, että toiveita oli paljon. jatkuu... Tutkitun tiedon päälle on turvallisempi ja tehokkaampi rakentaa. Viestintävälinetutkimus ”Viestintävälinetutkimus antoi kehittämiselle selvän suunnan, johon panostaa.” Pekka Sarvi-Peräkylä, osastonjohtaja, OP-Palvelut Oy Facebook.com/sonerayrityksille Twitter.com/sonera_B2B#uuskasvu Linkd.in/uuskasvu

Asiakkaan menestystarina: OP-Palvelut Oy - Sonera

  • Upload
    sonera

  • View
    886

  • Download
    1

Embed Size (px)

Citation preview

www.sonera.fi/yrityksille

OP-Pohjola-ryhmä kehittää intensiivisesti työskentely-ympäristöään sekä -tapojaan. Näkyvin muutos on Vallila 2015 -hanke, jossa toimintoja keskitetään yhteen Helsingin Vallilassa sijaitsevaan kortteliin.

– Uusia työskentelytapoja ja -välineitä on luontevaa kehittää nyt, kun uudistamme myös toimitilojamme. Aiemmilla kerroilla, kun käyttöön on otettu uusia työkaluja, on muutos keskittynyt liiaksi välineisiin. Nyt panostamme työntekijöiden tarpeisiin ja käyttö-kokemukseen – tekniikka tulee tärkeysjärjestyksessä vasta seuraavana, osastonjohtaja Pekka Sarvi-Peräkylä kertoo.

Muutoksen johtaminen edellyttää nykytilan tuntemista

OP-Palvelut Oy teetti Soneralla Viestintävälinetutkimuk-sen, jossa 2600 työntekijää sai vastattavakseen kyselyn viestintätavoistaan ja -välineistään sekä toiveistaan.

Suomen suurimmassa finanssiryhmässä OP-Pohjolassa satsataan lähivuosina voimakkaasti toiminnan kehittämiseen: mittavan toimitilojen uudistamisen lisäksi myös työvälineisiin ja toimintatapoihin panostetaan.

Päätavoitteena oli määrittää selkeästi ja vertailukelpoi-sesti yrityksen nykytilanne ja henkilöstön tarpeet.

– Uudistusprosessin aikana huomasimme tarvitsevam-me jonkinlaisen pohjatason, johon myöhemmin verrata uudistuksen aikaansaamaa muutosta. Jo henkilöstön vastausinnokkuus Viestintävälinetutkimukseen kieli siitä, että moni halusi vaikuttaa kehitykseen – kuten myös siitä, että toiveita oli paljon.

jatkuu...

Tutkitun tiedon päälle on turvallisempi ja tehokkaampi rakentaa.

Viestintävälinetutkimus

”Viestintävälinetutkimus antoi kehittämiselle selvän suunnan, johon panostaa.”Pekka Sarvi-Peräkylä, osastonjohtaja, OP-Palvelut Oy

Facebook.com/sonerayrityksille

Twitter.com/sonera_B2B#uuskasvu

Linkd.in/uuskasvu

Sonera on TeliaSonera Finland Oyj:n rekisteröimä tavaramerkki ja aputoiminimi.

Tutustu tarkemmin Viestintävälinetutkimukseen osoitteessa

www.sonera.fi/yrityksille Lisätietoa saat myös Yritysasiakas-

palvelustamme numerosta

0200 18818(ma–pe 8–16.30).

Viestinnän määrä kasvanut – entä laatu? Viestintävälineiden kirjo on kasvanut valtavasti viimeisten vuosikymmenten aikana. Faksien ja puheluiden aikakaudesta siirryttiin lennossa teks-tiviesteihin, sähköpostiin, intranetiin, pikaviestin-tään, videoneuvotteluihin, virtuaalisiin työpöytiin ja wikeihin.

Uusien välineiden käyttöä opetellessa huomio on kiinnittynyt teknisiin ominaisuuksiin. Vähemmän aikaa ja vaivaa on uhrattu sen miettimiselle, miten viestintä eri välineillä olisi mahdollisimman tarkoi-tuksenmukaista ja tukisi optimaalisesti tuottavuut-ta.

Viestintätapojen monipuolisuuden seurauksena kaikki vastaanottavat tietoa enemmän kuin kos-kaan ja olennaisen hahmottaminen on vaikeutunut.

Eliisa PuskaMarket AnalystTeliaSonera Finland Oyj

Vertailukelpoista tietoa tilanteesta

Viestintävälinetutkimus auttaa määrittämään, millä kehitysasteella organisaation viestintävälineiden käyttötottumukset ovat. Mittatikkuna on viestinnän ja muun vuorovaikutuksen vaikutus tuottavuuteen, työtyytyväisyyteen ja kestävään kehitykseen.

Organisaatiossa, jossa viestintätavat ovat pitkälle kehittyneet, työntekijät ymmärtävät käyttää kus-sakin tilanteessa tuottavinta viestintäkanavaa – ei välttämättä sitä, joka sattuu olemaan itselle vaivat-tomin, tai sitä, josta on itse tiedon vastaanottanut.

OP-Pohjolan tarve:- viestintätapojen tehostaminen- siirtymä käyttäjäkeskeisempään viestintävälineiden hallintaan- kattava, tarkka tieto viestintävälineiden käytön nykytilasta

– Tulokset vahvistivat monia oletuksiamme, mutta toivat esiin myös yllättäviä seikkoja. Ilahduttavaa vastauksissa oli henkilöstön erittäin myönteinen, jopa odottava suhtautuminen kehitykseen ylipäänsä. Muutosvastarinta loisti poissaolollaan.

– Vastauksista paistoi läpi myös aiempien muutos-projektiemme välinelähtöisyys. Nykyisten työväli-neiden ja järjestelmien ei katsottu tukevan parhaalla tavalla toimintatapamuutosta. Jotkut sovellukset koettiin myös keskenään yhteensopimattomiksi.

Selkeä suunta tulevaisuudelle

– Viestintävälinetutkimus nosti esiin aiemmin tiedos-tamattomia seikkoja muodossa, joka tekee niihin tarttumisen helpoksi. Tuloksiin on tutustuttu tarkasti ja niitä on hyödynnetty aina ylintä johtoa myöten.

– Jatkossa laajennamme tutkimusta, jotta saamme katettua koko OP-Pohjola-ryhmän, ja muutosproses-sin edetessä teemme varmasti kontrollitutkimuksia. Viestintävälinetutkimus tarjosi meille uutta tietoaparemmin kuin osasimme odottaakaan, ja sen hyödynnettävyys on ihan parhaita, mitä vastaavissa on ollut.

Pekka Sarvi-Peräkylä, osastonjohtaja p. 050 340 9823OP-Palvelut Oy

OP-Pohjola-ryhmä on Suomen suurin finanssiryhmä, joka tarjoaa niin kuluttajille, yrityksille kuin julkishallinnon toimi-joillekin pankki-, sijoitus- ja vakuutuspalveluita.

www.op.fi

Soneran ratkaisu:Viestintävälinetutkimus- kysely tuhansille työntekijöille- nopea ja kattava yhteenveto- helposti toistettava ja laajennettava tutkimusmalli- tulokset vertailtavissa viiteryhmän tuloksiin