Juvan seurakunta - Juvan kivikirkko

1

Kirsi Vertainen

Juvan kivikirkkoJuvan seurakunta

Kirsi Vertainen

Juvan kivikirkkoJuvan seurakunta

2

Juvan kivikirkkoJulkaisija Juvan seurakuntaKäsikirjoitus Kirsi VertainenUlkoasu Ann-Mari Lintunen

Kannen valokuva Jari Piikki.Takakannen valokuva Hannu Luostarinen.Kansien piirokset yksityiskohtia A. Edelfeltin piirustuksista Juvan kirkkoa varten.Kuvien käsittely Ann-Mari Lintunen.Juvan seurakunnan arkiston asiakirjojen valokuvaus Hannu Luostarinen.

ISBN 978-952-93-2637-2 (sid.)ISBN 978-952-93-2638-9 (PDF)1. painosPainopaikka I-print, Seinäjoki 2013

3

Sisällysluettelo

Juvan kirkkoherra Sirkka Pylkkäsen esipuhe 5Kirjoittajan esipuhe 6

KIRKKO JA SEURAKUNTA 7Seurakunta saa alkunsa 8 Usko saapuu Savoon kaskisavujen kintereillä 8 Juha Ruohonen: Kappelinpellon kaivaustuloksia 9 Kappelikirkosta kivikirkkoon – Juvan kirkkoja lähes 600 vuotta 12Kirkko ja kylä 15 Kirkonkylän hallinto 15 Juvan kirkonkylän vanha ja uusi keskus 16 Uuden kirkon ympäristö hautausmaineen 19Seurakuntaelämää 23 Seurakunnan virkamiehet 23 Seurakuntalaiset eli hilpeät ja liikkuvat savolaiset 24Kirkkoherrat harmaakivikirkon aikaan 27

UUSI KIVIKIRKKO KOHOAA KIRKKOKANKAALLE 31Kirkkorakentaminen 32 Kirkon rakentaminen kivestä 32 Kirkkoarkkitehtuuri 35 Rakennustyyli 37Suunnitelmia ja päätöksentekoa 42 Rakennushanke laitetaan alkuun 42 Suunnitelmat etenevät 43 Materiaali- ja kustannuslaskelma 49Rakentaminen 53 Magnus Erik Alopaeus ja Carl Albert Edelfelt, miehet rakennustyön taustalla 53 Edelfeltin kirjeet kertovat rakennustyön etenemisestä 55 Työ jatkuu vielä vihkimisen jälkeen 59 Kirkonrakentaja Georg Grotenfelt 61 Rakennustyömaan työmiehet ja käsityöläiset 64 Rakennusmestari Erkki Kuorikoski 66

4

KIRKON IRTAIMISTOA 67Kirkon irtaimiston inventaariot 70 Irtaimistoluettelo 1869 70 Irtaimistoluettelo 1888 72 Irtaimistoluettelo 1907 74 Vuoden 1942 inventaario 762000-luvun tilanne 77Urut 78Esko Niiranen: Kirkon messinkikruunut 80Alttaritaulu 82 Kirkkotaide 82 Alexandra Frosterus-Såltin 84 ”Jeesus siunaa lapsia” 88Kirkon kellot 92 Kellojen soitto 93

KIRKON MyöHEMMäT KORJAUKSET JA MUUTOKSET 95Ensimmäiset korjaukset 96Epäonniset lämmityslaitokset 961905 sisätilojen maalaustyöt 102Vuoden 1938 perinpohjainen korjaustyö 1051900-luvun jälkipuoliskon korjaukset 109 1980-luvun mittava peruskorjaus 110Virpi Tervonen: 2000-luku, kirkon uusi alttaripöytä 114

LOPUKSI 115Juvan kirkko 116 Tyypillinen ja samalla ainutlaatuinen 117 Juvan kirkko pähkinänkuoressa 119Sanasto 121Tekstissä esille tulevien henkilöiden biografiat 124Vanhat mittayksiköt 126Lähteet ja käytetty kirjallisuus 127Viitteet 132

5

Juvan harmaakivikirkko 150-vuotta

”Kylläpä Juvalla on komea kirkko. Mitenkähän se on rakennettu 1800-luvun tekniikalla?” Nämä kaksi repliikkiä toistuvat usein, kun ihmiset pysähtyvät katsomaan Juvan keskustan maisemasta jyhkeänä kohoavaa kivikirkkoa.

Juvan kunnan keskusta on sananmukaisesti kirkonkylä: kirkko kohoaa korkealle muiden rakennusten yläpuolelle. Naapurirakennuksia raitin var-rella on tehty ja purettu useampaan kertaan, mutta vuonna 1863 valmistunut kivikirkko seisoo yhä paikallaan ja muistuttaa aikaisempien sukupolvien us-kosta kaikkivaltiaaseen Jumalaan.

Tämä historiikki valottaa kirkon taustoja. Suuret kiitokset kansatieteilijä Kirsi Vertaiselle, joka on tutkinut Juvan kivikirkon rakentamiseen liittyneitä asiakirjoja ja saattanut löytönsä tähän kirjaan meidän luettavaksemme. Kii-tokset myös muille, jotka ovat omalla työllään edesauttaneet tämän histo-riikin valmistumista. Rakentamisprosessissa on näkyvissä emäpitäjän isän-tien halu tehdä jotakin komeampaa kuin toisilla, mutta ajateltaessa kirkon rakentamiseen käytettyä rahasummaa, joka on nykyrahassa toistakymmentä miljoonaa euroa, takana on täytynyt olla muutakin kuin omahyväinen ylpe-ys. Kirkkoa rakennettiin nälkävuosien kynnyksellä ja työmaa merkitsi leipää monen talonpojan pöytään. Kirkon valmistuttua sieltä on jaettu Elämän lei-pää ja hengen ravintoa ihmisten eri elämäntilanteissa: niin tasaisessa arjessa, ilossa kuin surussakin. On jaettu ja jaetaan jatkossakin.

Tätä kirjoitettaessa elämme aikaa, joka kyseenalaistaa kristillisen uskon merkityksen niin yhteiskunnassa kuin yksittäisen ihmisen elämässä. Usko pitäisi piilottaa. Juvalla uskoa ei voi piilottaa, sillä niin hallitsevana kirkko kohoaa keskellä kylää muistuttaen kristillisestä uskosta ja sen sanomasta. Monille tuo rakennus onkin itsestäänselvyys: se on ollut siinä ”aina”. Vii-meistään hädän hetkellä se voi muuttua turistikohteesta turvapaikaksi, jossa riennetään Kristuksen syliin.

Nykyjuvalaiset voivat olla ylpeitä ja kiitollisia siitä uurastuksesta, jota ki-vikirkon rakentamisesta aikoinaan päättäneet isännät ja sen rakentajat ovat tehneet tulevien sukupolvien hyväksi. Se on ollut satsaus tulevaisuuteen ja peräti iankaikkisuuteen. Nimenomaan iankaikkisuudestahan kristinuskossa on perimmältään kyse.

Virren 195 sanat kuvastavat omia, mutta varmasti myös monen muun ju-valaisen tuntoja kirkkoansa ajatellessa: ”On riemu kun saan tulla, sun Herra temppeliis, sun porteistasi käydä sisälle pyhyyksiis. Polvesta polveen täällä soi ylistyksesi, sieluihin vuotaa rauha ja siunauksesi.” Antoisia lukuhetkiä tämän historiikin parissa. Luulenpa, että sen lukemisen jälkeen moni Juvan kirkosta löytyvä yksityiskohta puhuttelee entistä enemmän.

Juvan kirkkoherra Sirkka Pylkkänen

6

Kirjoittajan esipuhe

Juvan harmaakivikirkko rakennettiin vuosien 1856 ja 1863 välisenä aikana keskelle pappilan torppareiden niittyjä ja peltotilkkusia. Tässä historiikissa kerrotaan, kuinka tuo monumentaalinen rakennus kohosi Kirkkokankaal-le, sen rakentamisen alkuvaiheista, siihen liittyneestä lainsäädännöstä, pää-töksenteosta, suunnitelmista ja eri työvaiheista. Kirkon historiaa seurataan erilaisten korjausten ja kirkkoon tehtyjen muutosten kautta tähän päivään saakka, mutta pääpaino on kirkon ensimmäisissä vuosikymmenissä. Tässä kirjassa sivutaan myös kirkonkylien kehittymistä, seurakuntaelämää ja ki-vikirkon rakentamiseen vaikuttaneita ihmisiä. Tämä ei kuitenkaan ole Juvan seurakunnan historia, sillä seurakunnan vaiheita kirkkoherroineen, kappa-laisineen ja kirkkorakennuksineen on käyty kattavasti läpi vuonna 1957 il-mestyneessä Juvan historiassa, vuonna 1992 ilmestyneessä Juvan seurakunnan 550-vuotisjuhlakirjassa Juvemmalle ja Heli Teittisen kirjoittamassa ja vuonna 2004 julkaistussa kirjassa Juvan pappiloiden historiaa 560 vuoden ajalta. Päällek-käisyyttä näissä teoksissa käsiteltyjen asioiden kanssa on pyritty välttämään.

Tutkimuksen pääasiallisia lähteitä ovat olleet Juvan seurakunnan arkis-tosta löytyvät dokumentit kirkon rakentamisen ajalta. Näitä ovat pitäjänko-kouspöytäkirjaotteet, kirjeenvaihto arkkitehtien kanssa, urakkasopimukset, materiaali- ja kustannuslaskelmat, suosituskirjeet, työsopimukset, laskut ja kuitit sekä piispantarkastuspöytäkirjat, kirkkoraadin pöytäkirjat, seurakun-taan ja seurakunnasta pois muuttaneiden luettelot ja hautausmaahan liitty-neet asiakirjat. Muista lähteistä mainittakoon Mikkelin Maanmittaustoimisto ja sen kautta tilatut karttakopiot, Museoviraston kuva-arkisto ja sieltä tilatut valokuvakopiot sekä Kansallisarkisto ja sieltä tilatut kopiot kirkon alkupe-räisistä piirustuksista. Ei pidä myöskään unohtaa niitä henkilöitä, jotka ovat suullisesti antaneet tietoja kirkon historiaan liittyen. Heille erityinen kii-tos, samoin kuin Kalle Grotenfeltille vanhojen ruotsinkielisten asiakirjojen suomennos avusta. Kiitokset myös Juvan kamerakerholle ja siellä erityisesti Hannu Luostariselle ja Esko Niiraselle.

Juvalla 26. heinäkuuta 2013, Kirsi Vertainen

Viereisen sivun kuva Jari Piikki.

7

Kirkko ja seurakunta

8

Seurakunta saa alkunsa

Usko saapuu Savoon kaskisavujen kintereillä

Kristinuskolla ja kirkoilla oli jo yli tuhatvuotinen historia takanaan, ennen kuin ne alkoivat saada jalansijaa Suomen alueella. Kristinuskon tullessa Suomeen Rooman piispan eli paavin johtama katolinen kirkko oli hakeutu-massa voimakkaasti irti maallisista hallitsijoista. Samalla se aiempaa tehok-kaammin ryhtyi itse hallitsemaan paikallistasoa pitäjäjärjestelmän puitteissa. Suomeenkin omaksuttiin kristinuskon vanavedessä pitäjäjako. Kristinusko oli alusta asti ollut myös kaupunkiuskonto. Kun kristillisyydestä oli tullut Rooman valtakunnassa virallinen uskonto, syrjäseutujen talonpojat elivät vanhojen uskontojensa parissa vielä vuosisatoja sen jälkeen. Tästä syystä ta-lonpoikia tarkoittavasta nimityksestä pagani tuli myös nimitys pakana.1

Savolaiset ovat kumartaneet milloin itään milloin länteen poliittisen tilan-teen mukaan ja sen mukaan myös kaksi kirkon valtapiiriä, itäinen kreikka-laiskatolinen ja edellä mainittu läntinen roomalaiskatolinen ovat käyneet rajanvetoa alueesta. Se, onko kuuluttu idän vai lännen valtapiiriin ei ehkä kuitenkaan ollut niin suuri kysymys, kuin se, mikä ylipäätänsä mahdollis-ti uskonnon omaksumisen ja tietyn yhteiskuntarakenteen muodostumisen. Kirkkoja on opillisen taustan erilaisuudesta huolimatta yhdistänyt se, että ne ovat tarvinneet seurakunnan ympärilleen. Seurakuntalaisten keskittyminen alueittain on vaatinut asutuksen keskittymistä.

Ensimmäiset Savoa asuttaneet ihmiset tulivat alueelle jääpeitteen vetäy-tyessä noin 8 000 vuotta sitten. He kuuluivat liikkuviin pyyntiyhteisöihin eli he pysähtyivät vain sinne, missä oli riistaa saatavilla ja jatkoivat matkaa riistan liikkeiden mukaan. He eivät jättäneet jälkeensä muistoja pysyvistä asuinpaikoista. Suuri kulttuurin murros tapahtui pronssikauden ja varhaisen rautakauden2 aikana, kun ihmiset tutustuivat viljan viljelyyn. Sen lisäksi, että ohra ja pölkkyvehnä toivat tärkeän lisän ruokavalioon, niiden viljely mah-dollisti ihmisten asettumisen aloilleen. Viljaa viljeltiin pääosin kaskissa, joita voitiin polttaa lähiympäristössä, eikä ihmisten tarvinnut enää vaellella alu-eelta toiselle ravinnon perässä. Asuinpaikoilla voitiin pitää myös kotieläimiä, mikä osaltaan vähensi riistan osuutta ravinnossa ja tarvetta liikkumiseen. Tällä kaikella oli vaikutuksensa myös aineellisen kulttuurin kehittymiseen eli tarvekaluihin, vaatetukseen, asumuksiin, uhripaikkoihin ja kalmistoihin ja nämä näkyvät myös kiinteinä jäänteinä maastossa. Erityisesti kalmistoja arkeologit pitävät merkkinä vakiintuneesta asutuksesta.

Ei liene sattumaa, että ensimmäiset merkit viljelystä, Savon suurimman


9

viikinki- ja ristiretkiaikaisen3 asutuskeskittymän muotoutuminen ja Savon ensimmäisen seurakunnan perustaminen ovat tapahtuneet kaikki samaan aikaan ja samalla alueella. Viljelyn omaksuminen mahdollisti asutuksen kes-kittymisen Mikkelin ympäristöön, mistä ovat todisteena Kyyhkylänniemen, Tuukkalan ja Visulahden kalmistot esinelöytöineen sekä Orijärven muinais-pelto4. Asutuksen keskittyminen taas mahdollisti seurakunnan perustami-sen. Mikkelin lähialueen kalmistot ovat olleet käytössä noin 800-luvulta 1200-luvulle eli ajanjaksolla, jolloin kristinusko rantautui Savoon. Alueella oli tarvittava väestöpohja ja Savon ensimmäinen seurakunta perustettiin Savi-lahteen tai Savolahteen, jota nimitystä myös käytetään. Myöhemmin koko maakunta sai nimensä tämän Mikkelissä sijaitsevan keskusseudun mukaan.

Myös professori ja keskiajan arkeologian dosentti Markus Hiekkanen nä-kee yhteyden maanviljelyksen ja Mikkelin ympäristöön kehittyneen asutus-keskittymän välillä: ”Kun muualla Savossa on pääasiassa vain eräretkeilyyn viittaavia irtolöytöjä, on kaupungin [Mikkelin] ympäristössä useita kalmisto-ja. Erikoiselle väestötaskulle Savon erämaissa täytyy olla syy ja ilmeisesti se on varhaiselle maanviljelykselle sopiva hieno hiekka ja saviperäinen maaperä”.5

Myös Juvalle oli vakiintunut asutusta ennen seurakunnan perustamista. Vaikka kirjalliset todisteet puuttuvat, järvien ja soiden pohjakerrostumista otetut siitepölynäytteet ajoittavat viljelyn alkamisen Juvalla 700-luvulle ja vakiintumisen 1000-luvulle.6 Täälläkin oli siis asutuskeskittymiä, joka teki seurakunnan perustamisen mahdolliseksi. Voisi sanoa, että kristinuskon le-viäminen Savon alueelle on kulkenut kaskisavujen viitoittamaa tietä.

Juha Ruohonen, arkeologi:

Remojärven Kappelinpelto

Vaikka Juvan seurakunnan perustamisvuosi 1442 tunnetaan säilyneen asia-kirjan ansiosta täsmällisesti, ei pitäjän kirkollisen järjestäytymisen muista varhaisista vaiheista ole säilynyt yhtä tarkkoja tietoja. Remojärven kylän Kappelinpellolla sijainneesta kappelista ja hautausmaasta ensimmäiset muistiin merkityt tiedot ovat 1800-luvun puolivälistä. Paikalla, Saarijärven rannalla, on kerrottu olleen vanha hautausmaa ja kappeli. Kirkon pappilan on perimätietojen mukaan sanottu sijainneen järven saaressa.

Hautausmaana Kappelinpelto on varmasti toiminutkin, sillä hiekkaa otet-taessa on alueelta aikojen saatossa tullut esiin runsaasti ihmisluita. Kirkon viinikellareiksi on puolestaan kutsuttu kahta reunoiltaan kivettyä kuoppaa, jotka yhä edelleen ovat peltorinteessä näkyvissä. Paikalle on myös varhain pystytetty yksinkertainen muistokivi, johon on hakattu kirjoitus ”Kirkon paikka”.

Mielenkiintoiseksi Kappelinpellon tekee se, ettei siellä sijainneesta kirkol-lisesta rakennuksesta tai hautausmaasta ole tiedossa lainkaan kirjallisia aika-laislähteitä. Ainoa mahdollinen viite kappelin olemassaoloon on 1500-luvun loppupuoliskolta, jolloin läheisen Halolan talon sijainniksi on mainittu Juvan

10

”Kappale by” ja ”Kappellby”, eli siis Kappelikylä. Halolan historia liittyy myöhempiin nuijasodan tapahtumiin, sillä siellä tammikuussa 1597 tapettiin paikalle kokoontuneet nuijamiehet. Kappelinpellon kalmistoa onkin jossain yhteyksissä – tarinaperinteeseen vedoten – pidetty myös näiden surmattujen nuijamiesten hautapaikkana.

Vähäisistä tiedoista johtuen Kappelinpellon luonteesta onkin esitetty run-saasti erilaisia tulkintoja. Paikkaa on pidetty muun muassa jäännöksenä or-todoksisen kirkon toiminnasta alueella ennen Pähkinäsaaren rauhaa 1323. Tämän perusteella kyseessä olisi siis Juvan pitäjänhistoriassakin mainittu Re-mojärven kreikkalaiskatolinen kappeli. Toisaalta paikalla on ajateltu olleen Juvan ensimmäinen kappelikirkko, joka olisi perustettu heti sen jälkeen kun Savilahden liittäminen hallinnollisesti Ruotsin valtakuntaan ja kirkollisesti roomalaiskatolisen kirkon yhteyteen oli tapahtunut 1300-luvulla. Vasta myö-hemmin olisi kirkonpaikka siirtynyt nykyiseen ympäristöönsä Jukajärven rannalle. Uusien tutkimustulosten valossa voidaan edellä mainittuja tulkin-toja pitää kuitenkin pääosin vanhentuneita.

Kirjallisten lähteiden puuttuessa on Kappelinpellon luonnetta ja ajoitusta pyritty selvittämään arkeologisin kaivaustutkimuksin. Jo 1970-luvulla teh-dyissä suppeissa tutkimuksissa alueelta havaittiin laajahko hautausmaa. Haudat olivat täysin esineettömiä, sisältäen ainoastaan lähes näkymättömiin lahonnutta luuta ja joissakin tapauksissa myös arkunnauloja sekä jäänteitä arkusta. Mitään ajoittavia löytöjä tai muita esineitä ei kaivauksissa tuolloin tullut esiin. Vaikka hautojen esineettömyys viittaa selvästi kristilliseen ai-kaan, epäsäännöllisten hautaussuuntien perusteella pidettiin tuolloin mah-dollisena, että kalmiston alku ajoittuu jo rautakauden lopulle 1200-luvulle. Perimätiedon tuntemaa kappelia ei 1970-luvun tutkimusten yhteydessä ryh-dytty lainkaan etsimään.

Uusia arkeologisia tutkimuksia Kappelinpellolla tehtiin kahden kuu-kauden ajan vuosina 2007 ja 2008 Turun yliopiston toimesta ja Suomen Kulttuuri rahaston Etelä-Savon rahaston tuella. Pienimuotoisten tutkimusten

Kappelinpellon kalmistoalue. Valokuva Juha Ruohonen.


11

tarkoituksena oli selvittää kalmiston laajuutta ja ikää sekä paikantaa peri-mätiedon tuntema kappelirakennuksen paikka. Vaikka tutkitut alueet eivät olleet kovinkaan laajoja, löydettiin paikalta toistakymmentä ruumishautaa sekä saatiin esille osa aiemmin tuntemattomasta rakennuksen kivijalasta, ja mahdollisesta kappelista.

Haudat olivat aikaisempien havaintojen tapaan kaivettu ilman yhdenmu-kaisuutta eri ilmansuuntiin. Varsinaisia hauta-antimia ei haudoissa lainkaan tavattu, mutta löytöinä esille tuli runsaasti rautanauloja ja arkkujen puu-jäänteitä. Havaintojen perusteella ainakin yksi vainajista oli haudattu ruuhi-arkussa. Yleisvaikutelmaksi jäi, että vainajia on Kappelinpellon hautaus-maalle haudattu sekä lauta- että ruuhiarkuissa, mutta todennäköisesti myös ilman arkkua. Vainajista jäljellä oli vain hammaskiillettä. Hautakuoppien pienen koon ja tunnistettujen hampaiden perusteella suuri osa haudatuista oli ollut lapsia. Lapsikuolleisuus olikin vuosisatoja sitten ollut huomattava.

Kivijalkaa kaivettiin esiin perimätiedon tunteman viinikellarin yläpuoli-sesta rinteestä vain osittain. Rakennus on ollut melko kookas, sillä raken-nuksen pitkä etelälaita on ollut kaikkiaan noin kahdeksan metrin pituinen. Mielenkiintoista oli, että hautauksia tavattiin myös rakennuksen sisäpuolel-ta. Tutkimusalueelta löytyi runsaasti palopatinan peitossa olleita kookkaita rautanauloja. Vaikuttaa siltä, että tämä Kappelinpellolla sijainnut rakennus – mahdollinen kappeli – on tuhoutunut tulipalossa. Hautausmaa on kuiten-kin ollut käytössä jonkin aikaa vielä palon jälkeenkin, sillä monien hautojen täyttömaa oli noen- ja hiilensekaisen hiekan täyttämä.

Kyse on ollut melko laajasta hautausmaasta, sillä havaintojen perusteel-la hautausmaa-alueen kooksi voidaan arvioida noin toistakymmentä metriä läpimitaten. Hautausmaata on myös käytetty ilmeisen pitkän ajanjakson ku-luessa, sillä osa haudoista on kaivettu toisten päälle tai niitä leikaten. Kai-vauksissa rakennuksen sisältä löytyi heikkokuntoinen, osin sulanut kolik-ko, joka ajoittuu mahdollisesti 1400-luvun loppuun tai 1500-luvun alkuun. Pinta löytönä kaivausalueen ulkopuolelta löydettiin myös 1600-luvun alku-puolelle ajoittuva raha. Muu tähän mennessä löytynyt esineistö on tarkem-min ajoittamatonta. Esimerkiksi esiin tullutta pronssista vaatehakasta eli raksia on esinetyyppinä käytetty vaatteiden kiinnittämiseen keskiajalta aina 1700-luvulle asti.

Kalmiston käyttöaikaa sekä havaitun rakennuksen ikää ja luonnetta on löytöjen puuttuessa vaikeaa tarkasti määritellä. Ruumisarkun laidasta ole-va puunäyte ajoitettiin 1970-luvulla radiohiilimenetelmällä lähinnä keski-aikaiseksi, aikavälille 1380–1520 jKr. Uuden, ihmisluusta tehdyn luonnon-tieteellisen ajoituksen perusteella paikalle olisi kuitenkin haudattu vielä 1600-luvullakin. Hautaustapa ja hautojen esineettömyys viittaa keskiajan loppupuolelle. Löydetyt esineet ajoittuvat lähinnä samaan aikakauteen tai uuden ajan alkuun, kuten alussa jo mainittu Kappelikylä-nimityskin, mitä tosin voidaan pitää tulkinnanvaraisena.

Tuoreista havainnoista huolimatta tulkinta Remojärven Kappelinpellon luonteesta ja iästä ei ole yksiselitteinen tehtävä. Oman tulkintani mukaan Kappelinpellolla on ollut keskiajalta uuden ajan alkuun, lähinnä 1400- luvulta mahdollisesti aina 1600-luvun puoliväliin asti, ajoittuva seutukappeli hau-

12

tausmaineen. Tätä voidaan perustella muun muassa Remojärven sijainnilla sekä kylän pitkällä asutushistorialla. Maantieteellisesti kylä on sijainnut kes-keisellä paikalla, noin puolivälissä matkaa sekä Juvan kirkonkylään että Mik-keliin nähden. Vanha ja vakiintunut talvitie on Visulahdelta kirkolle kulkenut aivan Kappelinpellon sivuitse 1900-luvun alkuun asti. Lisäksi 1500 -luvulla asiakirjalähteisiin ilmestyessään Remojärvi on Juvan suurin seutukylä, joten tarve hautausmaalle ja kappelille on ollut olemassa.

Toistaiseksi vasta pieni osa Kappelinpellosta on arkeologisesti tutkittu. Tutkimusten yhteydessä onkin syntynyt lukuisa määrä uusia kysymyksiä, jotka käsittelevät esimerkiksi rakennuksen tarkkaa ajoitusta ja sen pohja-kaavaa sekä kalmiston syntyvaiheita. Näihin kysymyksiin on mahdollista vastata vasta jatkossa tehtävien tutkimusten kautta. Tutkimusten jatkuessa olisikin mahdollista saada lisätietoa sekä Juvan seurakunnan että laajemmin koko Savon kirkollisesta menneisyydestä että myös paikallistason tavoista ja kulttuurista. Monista avoimista kysymyksistä huolimatta Kappelinpelto on Savon mittakaavassa ainutlaatuinen kirkollinen muinaismuisto, josta kaikki historialliset lähteet ovat vaienneet.Kirjoittaja on Kappelinpellon kaivauksista vastannut arkeologi.

Kappelikirkosta kivikirkkoon – Juvan kirkkoja lähes 600 vuotta

Harmaakivikirkolla on todistettavasti ollut Juvalla kaksi edeltäjää. Ennen näitä on ollut yksi tai useampi kirkko, mutta niistä ei ole säilynyt dokument-teja. Ensimmäiset kirjalliset viitteet kirkkorakennuksen tai kappelikirkon olemassaolosta saadaan Juvan seurakunnan perustamisasiakirjasta. Säilynyt asiakirja kertoo, että Juvan seurakunta erotettiin vuonna 1442 Savilahden emäseurakunnasta omaksi seurakunnakseen ja juvalaiset halusivat saada kappelikirkkoonsa oman papin. Jonkinlainen kirkkorakennus on siis tuolloin ollut jo olemassa Jukajärven rannalla. Kappelikirkkoja oli emäseurakunnan alueella siitä syystä, että näin myös kaukana asuva rahvas pääsi kuulemaan sanaa, kun emäseurakunnan pappi kävi aika-ajoin pitämässä kappelissa ju-malanpalveluksia.7 Juvalla on myös toinen todennäköinen kappelinpaikka. Remojärven kylässä Kappelinpellon rannalla perimätiedon mukaan sijainnut kappeli ja kalmisto ovat todennäköisesti Jukajärven kappelia varhaisempia. Alueella 1970-luvulla suoritettujen kaivausten mukaan paikalta löytyi kal-misto, mutta kappelin sijainti jäi todentamatta.8 Vuonna 2007 ja 2008 alueella tehtiin uusia kaivauksia Turun yliopistossa työskentelevän Juha Ruohosen johdolla, joista hän kertoo omassa artikkelissaan.

Saatuaan oman papin Juvalle seurakunta rakensi hänelle todennäköisesti myös oman kirkon. Näin Juvan kirkkojen aikajänne ulottuu katoliselta keski-ajalta uskonpuhdistuksen kautta nykyiseen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Seurakunta kävi tänä aikana läpi myös alueellisen muodonmuutoksen keski-aikaisesta valtavasta kirkkopitäjästä, johon kuuluivat myös Kuopio ja Savon-linna, nykyisiä kuntarajoja vastaavaksi alueeksi. Se Juva, johon ensimmäinen


13

kirkko seurakunnan perustamisen jälkeen rakennettiin, oli suurten salojen erämaata, jossa kulkua hel-pottivat muutamat tuskin ratsupol-kua kummemmat tiet ja maisemaa halkovat runsaat vesistöt. Asutusta oli harvassa. Talojen ympärillä oli raivioita ja rintapeltoja, mutta varsi-nainen toimeentulo saatiin kaskista, kuten seuraavina vuosisatoinakin.

Seurakunnan perustamisesta uuden ajan alkuun eli 1600-luvul-le Juvan kirkkojen vaiheet ovat ar-vailujen varassa. Siitä eteenpäin kirkkorakennukset pystytään kar-toittamaan melko tarkkaan. Ensim-mäinen tiedossa olevista kirkko-rakennuksista palveli seurakuntaa vuodesta 1666 vuoteen 1727, jolloin kirkko piti purkaa sen vaurioidut-tua myrskyssä. Kirkko oli rakennet-tu vanhalle hautausmaalle. Kirkon muodosta ei ole tietoa, mutta sen sijaan irtainta on säilynyt: hopeinen kalkki ja öylättilautanen 1500-lu-vun lopusta, rautainen kynttelik-kö, seinä kynttelikkö, saarnastuo-li, krusifiksi ja alttaritaulut. Uusi kirkko, tasavartinen ristikirkko, rakennettiin vuonna 1729 puretun kirkon tilalle. Vanhan kirkon irtain saarnastuoli mukaan lukien siirret-tiin uuteen kirkkoon sen valmistut-tua. Uusi kirkko osoittautui jo alun perin liian pieneksi. Kirkkoa ryhdyttiin korjaamaan 1700-luvun viimeisinä vuosina, mutta aiottu laajennus jäi toteutumatta. Korjaustyö, jossa kirkkoon tehtiin uusi paanu katto, permanto ja ikkunan puitteet saatiin päätökseen vii-mein vuonna 1814. Myös sakasti korjattiin perusteellisesti ja sen alle muurat-tiin viinikellari . Tämä viinikellari on edelleenkin nähtävissä vanhalla hauta-usmaalla.

Tärkeänä sysäyksenä uuden kirkon rakentamiselle oli vuoden 1829 joulu-kirkossa tapahtunut järkyttävä onnettomuus. Paniikin vallattua kirkko-kansan 15 naispuolista nuorta sanankuulijaa tallautui kuoliaaksi ihmisten yrittäessä rynnätä ulos kirkosta. Tämä jyryjoulun-nimellä tunnettu tapaus sai alkunsa ajattelemattomasta huudahduksesta: ”Tuli on irti”. Ihmisten huudahdusta seurannut voimakas reaktio on ymmärrettävissä, sillä puura-kenteisissa ja kynttilöin valaistuissa rakennuksissa tulipalon vaara oli aina

Vanhin Juvalla säilynyt kirkon istumajärjestys vuodelta 1814. Asiakirja kertoo seurakuntalaisten istumapaikat kyläkunnittain kivikirkkoa edeltä -neen ja Anttolaan siirretyn puukirkon ajoilta. Juvan seura kunnan arkisto.

14 Kirkko ja seurakunta

läsnä. Tämä Juvan kirkossa sattunut paniikkitilanne ei ollut ainoa laatuaan. Vastaavia tapauk sia oli eri puolilta Suomea. Juvan kirkossa sattunut tragedia oli kuitenkin vaikuttamassa siihen, että seuraavana vuonna eli 1830 annet-tiin keisarillinen määräys, jonka mukaan kirkkojen ovet oli tehtävä ulospäin aukea viksi. Ovet olivat siihen saakka olleet sisäänpäin aukeavia keskiajalta asti. 9

Viimein vuonna 1839 saatiin pitäjänkokouksessa aikaan päätös, jonka mukaan oli ryhdyttävä toimiin uuden kirkon rakentamiseksi. Sen valmistu-mista odotellessa tämä edellä kuvattu ristikirkko sai palvella vuoteen 1863 saakka ja seistä paikallaan vielä talveen 1869-1870, jolloin se purettiin ja siir-rettiin Anttolaan. Purkamisen yhteydessä paljastui vanhan saarnas tuolin vuori laudoituksen alta vuosiluku 1666. Tämän avulla edeltäneen kirkon rakentaminen on pystytty ajoittamaan 1600-luvulle. Siirrettyä ristikirkkoa voi edelleen käydä ihailemassa Anttolassa, jossa se toimittaa kirkon virkaa kaksoisristikirkoksi laajennettuna ja kellotornilla lisättynä. Monista sisätila-remonteista huolimatta interiöörissä on säilynyt vastavalmistuneen arkkiteh-ti Alvar Aallon restaurointisuunnitelmien klassinen ilme 1920-luvulta. Muis-tona Juvan ajoilta kirkossa on edelleen krusifiksi ja 1600-luvun saarnastuoli. 10

Juvan kirkonkylä 1800-luvun lopussa. Pitäjänkarttalehti 3233 01. Kansallis-arkiston digiarkisto.

15

Kirkko ja kylä

Kirkonkylän hallinto

Kirkonkylien syntymisen taustalla oli yhtenä tekijänä aiemmin mainittu roomalaiskatolisen kirkon organisoima pitäjäjärjestelmä. Pitäjä käsitti tietyn määrän kyliä ja taloja ja sen keskuspaikkoina olivat pitäjäläisten ylläpitämät kirkko ja pappila. Ylläpito perustui kymmenysverotukseen, jonka mukaan pitäjän asukkaat maksoivat kymmenyksen eli 10 prosenttia vuotuisesta tu-lostaan seurakunnan papille. Tämän lisäksi papille maksettiin hänen suo-rittamistaan palveluksista. Myös pappilan rakentaminen, ylläpito ja varus-taminen tarpeellisilla tarvekaluilla ja kotieläimillä kuuluivat pitäjäläisten velvollisuuksiin jopa siinä määrin, että sen katsottiin olevan edellytys seura-kunnan perustamiselle.11

Pitäjäläisten varallisuus oli siis ehtona seurakunnan perustamiselle. Kir-kon paikan Savossa oli sen sijaan määritellyt ensisijaisesti sopivan harjun tai selänteen löytyminen ja sen läheisyys vesireitteihin. Kirkko sai mielellään olla korkealla paikalla, josta kirkonkellojen ääni kuului kauas. Vähitellen kirkon kylistä tuli paikkoja, johon keskittyivät sekä kirkollinen että maallinen hallinto. Nämä kaksi nivoutuivat yhteen niin, ettei niitä juuri voinut erottaa-kaan toisistaan.

Kirkonkokous, vuodesta 1723 lähtien pitäjänkokous, oli päättänyt pi-täjän sekä kirkollisista että maallisista asioista, kuten pitäjän palvelijoiden valitsemisista, palkkauksista, paloavusta, perunan viljelystä, käräjätuvista, maanjako-oikeuteen liittyvistä asioista, maantie- ja kyytilaitosta koskevista kysymyksistä, sotilasrasituksesta, verotuksesta, viljamakasiineista, postin-kuljetuksesta, petojahdeista, valtiopäiväedustuksesta, isostajaosta, järvenlas-kuista, koskenperkauksista, karjataudeista, rokotuksista, lääkehankinnoista ja kätilötoimesta. Pitäjänkokous pidettiin kaksi kertaa vuodessa joko kirkos-sa tai kylmänä aikana pitäjäntuvassa. Päätäntävallan pitäjänkokouksessa katsottiin kuuluvan maanomistajille, joilla oli äänioikeus papinvaaleissa ja se laskettiin manttaalien mukaisessa suhteessa. Näin suurtilallinen saattoi vas-tata päätöksenteossa kymmenkuntaa tavallista tilallista. Tämä tarkoitti sitä, että päätöksenteko oli käytännössä ohuen säätyläisväestön eli papiston, aa-teliston, ratsutilallisten ja virkamiehistön käsissä. Mikäli talonpojat halusivat saada äänensä kuuluviin, heitä oli oltava paikalla useampia äänestämässä.12

Viime kädessä pitäjän asioiden hoito oli kiinni kirkkoherran toimeliaisuu-desta. Hän kutsui pitäjänkokouksen koolle kuuluttamalla kahdesti kirkossa ja kokous pidettiin kirkonmenojen jälkeen kirkkoherran toimiessa puheen-

16

johtajana. Ongelmana päätöksenteossa oli haluttomuus saada päätöksiä ai-kaan. Tämä koski erityisesti rakennusvelvoitetta, sillä kustannusten pelko aiheutti haluttomuutta ryhtyä työhön. Rakentamisesta keskusteltiin kokouk-sissa pitkään ja hartaasti ennen päätöksentekoa ja kun kokouksia oli vain kaksi kertaa vuodessa, aikaa meni helposti useita vuosia ennen kuin päätös saatiin aikaan. Toinen ongelma koski osallistumishalukkuutta kokouksiin. Vaikka kokouksesta oli ilmoitettu kirkonmenojen jälkeen kahtena sunnuntai-na, ei kokouksiin löytynyt aina tarpeeksi osanottajia. Se ei kuitenkaan estänyt kotiin jääneitä valittamasta tehdyistä päätöksistä. Mielipiteet pitäjänkokouk-sen päätäntävallasta vaihtelivat ja keskeinen kysymys oli se, velvoittavatko pitäjänkokouksen päätökset myös poissaolleita ja vähemmistöä. Virallinen kanta oli, että jos kokous oli laillisesti kuulutettu, päätöksillä oli pätevyys, mutta silti useissa tapauksissa vastustajat valittivat eteenpäin. Valitukset ei-vät yleensä menneet läpi, mutta viivyttivät päätöksentekoa harmillisesti.13

Pitäjän hallintoon tuli perustavanlaatuinen muutos vuoden 1865 kunnallis hallintoa koskevan asetuksen mukana. Sen myötä kirkollinen ja maallinen valta erotettiin toisistaan. Juvalla tämä tapahtui vuonna 1868 ja entisestä kirkkopitäjästä tuli kunta. Nyt uuden kunnallishallinnon myötä kirkon tehtävä helpottui, kun sille jäi entisistä tehtävistään vain väestökir-janpito. Kunnallishallinnon vastuulle siirtyivät kansanopetus, vaivaisten- ja sairaanhoito, paloapu, lainajyvästö, kyyditykset, kestikievarit ja yleisten rakennusten kunnossapito.14 Toisaalta tämä uusi asetelma kavensi kirkon välitöntä vaikutusta ja toimivaltaa. Ensi alkuun tosin oli vaikea vetää rajaa entisen pitäjänkokouksen ja uuden kuntakokouksen välille, sillä ensimmäi-seksi kuntakokouksen puheenjohtajaksi valittiin usein kirkkoherra – Juvalla rovasti Magnus Erik Alopaeus – joka oli ollut myös pitäjänkokousten joh-dossa. Myös kunta kokouksen pitoajankohta oli totutusti sunnuntai. Mikäli päivää yritettiin vaihtaa lauantaiksi, osanotto oli laimeaa. Uudessa mallissa äänioikeutta yritettiin saada kokouksissa oikeudenmukaisemmaksi seuraa-vasti: jokaisella hyvämaineisella ja täysivaltaisella kuntalaisella oli niin mon-ta ääntä, kuin hänelle oli asetettu veroäyrejä. Tämä tarkoitti sitä, että rengit ja piiat, jotka kuuluivat toisen isännyyden alle, eivät saaneet äänioikeutta muissa kuin itseään koskevissa asioissa. Käytännössä päätäntävalta oli siis edelleen varakkaamman väen ja suurtilallisten käsissä. Muutos tähän tuli vasta 1800-luvun loppupuolella, kun sosialismin herättämät tilattomat alkoi-vat kiinnostua heitä koskevien asioiden hoitamisesta.15

Juvan kirkonkylän vanha ja uusi keskus

Paikallinen hallinto näkyi myös kylien rakennuskannassa. Kirkollista hal-lintoa edustivat kirkko, kiviaidalla ympäröity kirkkomaa ja pappila, joka oli harvoin puolta kilometriä kauempana kirkosta. Juvan pappila oli Jukajärven rannan tuntumassa, todennäköisesti samalla paikalla, johon se seurakunnan perustamisasiakirjan mukaan ensimmäisen kerran rakennettiin. Keskiajalta asti kirkkomaan aidan läheisyydessä olivat olleet pitäjäntupa ja kymmenys-


17

aitta. Juvan kivikirkon rakentamisen aikoihin kymmenysaitta oli jo tarpeet-tomana ränsistynyt, mutta pitäjäntupa oli edelleen tiiviissä käytössä. Siellä pidettiin pitäjänkokouksia ja siellä saattoivat pitkämatkalaiset yöpyä kirkko-pyhinä. 1800-luvulla rakennusryhmään oli tullut myös maallisen hallinnon virkamiehen eli tuomarin toimivaltaa edustava käräjätalo. Käräjätalossa pi-dettiin käräjät ja vuodesta 1832 lähtien siinä oli myös juuri perustetun Juvan tuomiokunnan tuomarin asunto. Vanhimpaan rakennuskantaan kuuluivat edellä mainittujen lisäksi myös lainajyvästöt eli makasiinit.16

Nämä yllämainitut rakennukset kuuluivat julkisiin rakennuksiin, jotka pitäjäläisten oli lain ja asetusten nojalla rakennettava ja pidettävä kunnossa. Tarveaineet hankittiin jousiluvun mukaan ja työtä rakennuksilla tehtiin päi-vätyönä niin ikään jousiluvun mukaan tai ruokakunnittain. Tämän järjestel-män ongelmia olivat työn hidas eteneminen ja heikko laatu. 1700-luvun ku-luessa oli päädytty teettämään rakennustyötä tottuneilla kirvesmiehillä, joille maksettiin urakkapalkka. Tämä menetelmä yleistyikin 1800-luvun kuluessa ja tavaksi tuli huutokaupata rakennusurakka edullisimman tarjouksen toi-vossa.17 Urakoitsija, joka otti rakennusurakan hoitaakseen, saattoi palkata rakentamista valvomaan rakennusmestarin. Siinä tapauksessa rakennus-mestari toimi urakoitsijan, ei rakennuttajan alaisuudessa. Urakoitsija ja ra-kennusmestari sopivat palkkaehdot keskenään.

Uuden kivikirkon rakentamisen aikaan nuo Juvan kirkonkylän keskeiset julkiset rakennukset sijoittuivat nykyisen Savonlinnan tien n:o 14 ja Juvan-tien risteysalueen tuntumaan. Risteyksen eteläpuolella oli ja on edelleen van-ha hautausmaa. Hautausmaalla oli tuohon aikaan puinen ristikirkko ja kirk-kopihan porttina toimiva kellotapuli. Pappila rakennuksineen oli Jukajärven rannan tuntumassa nykyisen päiväkoti Esikon eli 1930-luvulla rakennetun Ison pappilan eteläpuolella. Lähes kaikki maa näiden kahden rakennus-ryhmän eli kirkon ja pappilan välillä oli Pappilan virkatalolle kuuluvaa pel-toa ja merkitty Isojakoasiakirjoihin nimellä vanha viljelys, ”gammal odling”.

Juvan kirkonkylää kirkon tornista kuvattuna 1929. Vasemmalla Kuhalampi ja oikealla kylän-raitti, joka vie uudelta kirkolta vanhalle hautausmaalle. Taustalla kohoaa pappilan ylämäki. Valokuva K. Lindberg. Museo virasto.

18

Kirkkomaan aidan pohjoispuolella oli kirkolle tulevien teiden risteysalueella aukea kenttä, joka jäi 1960-luvulla rakennetun Savonlinnantien ja Juvantien risteyksen alle. Kirkolle johtavat tiet olivat 1800-luvun puolivälissä mel-kein samoilla paikoillaan kuin nykyisinkin; kirkolta lähdettiin länteen kohti Mikkeliä, pohjoiseen Joroisiin ja itään Rantasalmelle ja Savonlinnaan. Täl-tä Savonlinnan tieltä haarautui tie myös etelään Sulkavalle. Hautausmaan eteläpuolitse tie vei pappilaan.18 Kentän pohjoispuolella hautausmaata vas-tapäätä oli pitäjäntupa, seuraavana Joroisten tien varrella käräjätalo tonttei-

Kartta Juvan kirkonkylästä. Piirtänyt maanmittauksen auskultantti L. Mahlberg 1888 hautausmaan mittaamisen yhteydessä. Kansallisarkisto.


19

neen, lukkarinasumus ja Pappilan torppareiden torppia ja heidän viljelyk-siään ja niittyjään. Kentän eteläpuolella hautausmaan aidan tuntumassa oli ja on edelleen vuonna 1835 entisen pitäjänmakasiinin tilalle rakennettu uusi lainajyvästö, josta nimensä mukaan lainattiin siemenviljaa katovuosina. Piirus tukset tähän makasiiniin laati juvalaissyntyinen maanmittari Gabriel Poppius, joka suoritti myös Isojaon Juvan kirkonkylän alueella 1832.19

Kivikirkko rakennettiin Pappilan Kirkkokankaalle, samalle suunnalle missä olivat siis edellä mainitut käräjätalon tontti ja lukkarin asumus,” Tings-huset ock klockarens nuvarande enskildt boning”, kuten pitäjänkokous-pöytäkirjassa asia ilmaistaan.20 Maat kuuluivat uuden kirkon rakennus-paikalla Pappilalle ja vuoden 1830 Isojakokartan mukaan ne olivat pääasiassa vanhoja ja uusia peltoviljelyksiä ja niittyjä ja vasta hieman ulompana levittäy-tyivät kaskimaat. Isojakokartan perusteella uuden kirkon seutu oli ainakin 1830 luvulla ja todennäköisesti vielä rakennusaikaankin varsin aukeaa, pal-jasta ja puutonta aluetta.21

Kivikirkon rakentaminen Pappilan Kirkkokankaalle muutti keskustan painopistettä pohjoisemmaksi ja alun perin tämä pienten peltotilkkujen, torppien ja niittyjen keskelle kohonnut kirkko sai vähitellen seurakseen mui-takin rakennuksia.22 Ensimmäisten joukossa oli vuoden 1863 Joroisten tie-linjauksen alle jääneen käräjätalon rakentaminen lähemmäksi kirkkoa ja seu-raavana uuden pitäjäntuvan rakentaminen 1866 käräjätalon viereen. Uuteen pitäjäntupaan käytettiin vanhan kellotapulin hirsiä eli vuoden 1866 jälkeen kellotapulia ei enää ollut.

1800-luvun loppupuolella kirkonkylien rakentamistahti kiivastui kehit-tyvän kunnalliselämän pyörteissä. Näin kävi myös Juvalla. Käräjätalo ja pitäjän tupa saivat pian seurakseen kansakoulun ja kunnantuvan tien vastak-kaiselle puolelle.23 Myös kunnansairaala, apteekki, lääkärintalo, paloasema ja vaatimaton kirjasto olivat monipuolistuvan julkisen toiminnan tunnus-merkkejä. Elinkeinojen eriytymisestä taas kertoivat kirkonkylään nousevat kauppa talot, leipomot, kahvilat, matkustajakodit ja käsityöläisten, kuten nahkureiden verstaat. Vähitellen vanhan keskustan ja uuden kivikirkon välinen tonttimaa oli rakennettu täyteen. Kivikirkkokaan ei sijainnut enää ylhäisessä yksinäisyydessään vaan oli liittynyt kiinteäksi osaksi Juvan kir-konkylän katukuvaa. Voidaan sanoa, että kehitys Juvalla on vastannut hyvin tavanomaisen savolaisen kirkonkylän rakennuskannan kehittymistä.24

Uuden kirkon ympäristö hautausmaineen

Kuten edellisestä kappaleesta käy ilmi, oli uuden kirkon ympäristö varsin paljas rakentamisaikaan. Kirkon pohjoispuolella oli kirkon kanssa samana vuonna vihitty hautausmaa ja näiden väliin jäävä paljas kenttä. Kun vanha ristikirkko oli vielä sijainnut keskellä aidattua kirkkomaata, uusi kirkko ja uusi hautausmaa oli erotettu toisistaan. Kirkkotarhan eli kirkon lähiympäris-tön aitaamisesta keskusteltiin pitäjänkokouksessa 1864. Päätös tehtiin, ja pi-täjän miehet saivat tehtäväksi tuoda kivet paikalle. Työ teetettäisiin urakalla

20

Jaakko Myyryläisellä. Portit tehtäisiin raudasta piirustusten mukaan ja niiden oli oltava hyvät ja vahvat, 11 korttelia korkeat ja samaan tapaan tehdyt, kuin uuden hautausmaan portit.25 Ilmeisesti hautausmaan ympärillä oli jo tuohon aikaan kiviaita, kun kerran uuden hautausmaan porteistakin oli puhetta.

Hautausmaan käytöstä uhkasi tulla ongelmia vuonna 1879 annetun ter-veydenhoitoasetuksen myötä. Asetuksessa hautausmaan käyttö yksiselittei-sesti kiellettiin vuoden 1890 jälkeen ja seurakunta velvoitettiin raivaamaan uusi hautausmaa muualle. Yhtenä perusteena käyttökiellolle oli asutuksen läheisyys. Seurakunta ei aikonut tähän suostua. Vuonna 1888 tehtiin pöytä-kirja hautausmaan mittaamisesta. Mittauksessa tarkasteltiin uutta hautaus-maaksi soveltuvaa alaa entisen hautausmaan vierestä ja sen ja asutuksen vä-lisiä etäisyyksiä oli mittaamassa L. Mahlberg, maanmittauksen auskultantti.

Mittauksen tulokset olivat seuraa-vat: hautausmaan lähin rakennus oli Walkosen kauppapuoti pohjoi-sessa 10-20 kyynärän päässä, poh-joisessa torppa 180 kyynärän päässä ja lännessä notkon toisella puolella lukkarin asunto 140-150 kyynärän päässä.26 Vuonna 1889 Juvan seura-kunnan hautausmaavaliokunta perusteli jättämässään mietinnössä hautausmaan käyttöä juuri tällä sei-kalla. Asutusta oli ollut vähän ja sitä oli jäljellä vieläkin vähemmän, sillä vanha pappilan torppa, Kiukkaan torppa oli poistettu rajan tuntu-masta kaivoineen päivineen. Jäljel-lä oli näin ollen Walkosen kauppa. Toinen syy oli, ettei kirkon lähei-syydestä löytynyt sopivaa paikkaa raivata hautausmaata. Tämä olisi tarkoittanut uuden hautausmaan perustamista virstojen päähän. Kol-manneksi seurakunnan hau taus-maavaliokunta perusteli käy tössä olleen hautausmaan käytön jatka-mista sillä, että maalaatu oli lujaa ja tiivistä hietamultaa.27 Vuonna 1891 pyydettiin myös piirilääkäri tarkastamaan hautausmaan laajen-nusosaa.28 Ilmeisesti asiassa pääs-tiin suotuisaan lopputulokseen ja jonkinlaiseen kompromissiin, sillä vuodelta 1892 on ”ulosmurtamiskir-ja”, joka koskee Juvan seurakunnan Pappilaan kuuluvan maa-alueen

”Uuteen hautausmaa-aitaukseen tarvittavien kivien ylöskantokirja” vuodelta 1894. Vuonna 1892 laa-jennetun hautausmaan ympärille haluttiin kiviaitaa. Kirkonkokouksen päätöksen mukaan pitäjän mie-het velvoitettiin tuomaan kiviä paikalle manttaali-ensa mukaisia määriä. Juvan seura kunnan arkisto.


21

ottamista pitäjän hautausmaaksi. Tuossa toimituksessa uuden hautausmaan läntinen eli lähinnä ihmisasutusta oleva puoli jätettiin pois ja itäistä puol-ta sen sijaan laajennettiin 90 kyynärän leveydeltä itään ja etelään eli suun-tiin joissa ei ollut ihmisasutusta. Tämä uusi laajennusosa, 3,25 tynnyrin alaa, lohkaistiin siis kirkkoherran virkatalon maasta.29 Vuodelta 1922 oli kirkko-raadin pöytäkirjassa maininta, että uusi hautausmaa alkoi käydä pieneksi ja hallitukselta anottiin lupaa saada ottaa käyttöön niin sanottu kielletty alue. Piirilääkäri oli nähnyt tämän alueen ja aikoi antaa asiassa puoltavan lausun-non. Näin palautui kiistelty kappale hautausmaata entiseen käyttöönsä.30 Näiden vuosien jälkeen hautausmaata on laajennettu useaan otteeseen.

Kun vuonna 1892 lohkaistu uusi hautausmaan laajennusosa oli otettu käyt-töön, sen ympärille haluttiin myös kiviaitaa. Kirkonkokous päätti, että aita rakennettaisiin, ja pitäjän miehet saisivat jälleen tuoda kiviä paikalle manttaa-liensa mukaisia määriä. Asia kuulutettiin kirkossa 7. lokakuuta 1893: ”Koska kirkonkokouksessa päätettiin, että uuden hautausmaan aita tulee tehtäväksi tulevana vuonna, tulee tuotavaksi siihen kiviä ensi talvena. Kiviä menee 12 ¾ kuutiokyynärää eli 2 ¾ kuutiokyynärää manttaalilta. Muistutetaan, että ne jotka uusia kiviä nostavat, pitää kivien olla särjetyitä, ei paasi kiviä”. Lisäksi määrättiin muutamista kyläkunnista väkeä vanhaa aitaa muuttamaan.31 Seu-rakunnan arkistossa on säilynyt vuodelta 1894 ”Uuteen hautausmaa-aitauk-seen tarvittavien kivien ylöskantokirja” eli aidan tekoon velvoitettujen nimi-luettelo. Osallistuminen kivien vedättämiseen aitaa varten ei ilmeisesti ollut niin runsasta, kuin toivottiin, sillä vuodelta 1895 on puolestaan säilynyt aidan tekoon velvollisten rästiluettelo. Tämä oli siis niiden henkilöiden luettelo, jot-ka eivät tuoneet kiviä, eivätkä olleet vanhaa aitaa muuttamassa.

Hautausmaan aitaaminen kiviaidalla ei yksin ratkaissut kysymystä, kuin-ka kirkon ympäristö pysyisi siistinä. Kirkkoraati pohti kokouksessaan 14. tammikuuta 1900, kuinka saataisiin kirkon ympäristö suojattua kesäaikaan niin, etteivät siat ja karja pääsisi siellä tonkimaan.32 Ongelmasta tuli todelli-nen, kun koivukuja istutettiin syksyllä vuonna 1902. Tämä tehtiin yksityisten toimesta ja kustannuksella kirkon ja hautausmaan välisen kentän kaunistuk-seksi. Vuonna 1903 saivat nämä yksityiset aiheen kirjoittaa kirjeen virkaa te-kevälle kirkkoherralle. Syynä oli huoli istutusten suojaamisesta, sillä ”nämä [istutetut taimet] ja sitäkin ennen tehdyt ovat jatkuvasti olleet kylän elukkain raiskaamia. Lehmät ovat katkoneet paikalta viisi kaunista koivua ja näyt-tää siltä, että häviävät istutukset tältä paikalta. Nyt annetaan elukkain pitää aluetta laitumenaan ja tarhanaan”. Allekirjoittaneet pitivät tärkeänä, että is-tutukset suojataan aidalla Walkosen kauppapaikalta kunnan kaivolle saakka ja vielä molemmin puolin istutuksia. Allekirjoittaneet olivat kirkonkylän sil-määtekeviä ja liike-elämän edustajia: Invar Kyander, kihlakunnan tuomari; J. Essman, leipuri; Rolf Krook, apteekkari; W. Tolpo; H. Grönroos, opettajatar; K.J. Teittinen; G.W. Schadewitz, kelloseppä; O.E. Kiertonen, urkuri; K. Haika-rainen, kauppias; Georg Paunonen; Viljo Hytönen, ylioppilas; A. Wäätänen; Walter Koponen ja Gabriel Hämäläinen, suutari.33 Kirkko neuvosto päätti ryhtyä toimenpiteisiin.

Kirkon ympäristöä ei juuri ole kuvailtu kirkkoa koskevissa dokumenteis-sa. Siinä mielessä vuoden 1907 piispantarkastuksen yhteydessä tehty kirkon

22

omaisuusluettelo on poikkeuksellinen. Siinä on lueteltu kirkkomaalla olevat rakenteet, joita olivat ulkohuoneet, puuliiteri ja hevosten kiinnipitopuut.34

Vuoden 1929 piispantarkastuksessa Viipurin hiippakunnan piispa, juma-luusopin tohtori Erkki Kaila kehotti siistimään hautausmaita. Hän ehdotti, että ”Hautausmaaviljelyksen ja siistimisen tiimoilta voisi pitää hautausmaa-juhlan”. Juhlassa voitaisiin siistimisen jälkeen laulaa hengellisiä lauluja, pi-tää lyhyitä puheita ja muistella vainajia.35 Tämä käytäntö toimikin jonkin ai-kaa, sillä vuoden 1935 piispantarkastuksessa Viipurin hiippakunnan piispa, jumaluus opin tohtori Yrjö Loimaranta totesi, että ”molemmat hautausmaat olivat tyydyttävässä kunnossa ja että oli hyvä, kun pidetään hautausmaa-juhlia ja omaiset hoitavat omiensa hautoja”.36

1900-luvun suurimpia muutoksia kirkon välittömässä läheisyydessä ovat olleet sankarihautausmaan teko 1940-luvulla, 1956 rakennettu ruumishuone hautausmaan aidan tuntumaan, 1973 rakennettu hautausmaan työntekijöi-den työmaatupa ja 1976 valmistunut kirkkoherranviraston ja seurakunta-talon käsittävä rakennus. Viimeisin uudisrakennus on 2010 valmistunut huoltorakennus kirkkoherran viraston ja hautausmaan välissä. Sen alta pu-rettiin pois hautausmaan työntekijöiden työmaatupa. Viisikymmenluvun ruumishuone on edelleen käytössä.

Sankarihautausmaan luonnokset ovat ”Hautausmaiden ystävät” -nimi-sessä yhdistyksessä työskennelleen Ilmari Wirkkalan käsialaa ja ne toteut-ti Ilmari Wirkkalan poika Tapio Wirkkala. Sopimus Juvan seurakunnan ja Tapio Wirkkalan välillä kirjoitettiin 20. helmikuuta 1941.37 Tapio Wirkkalan tekemien mallien mukaan patsaat valmistettiin graniitista Salossa O.Y. Gra-nistin toimesta.

Ilmari Wirkkalan luonnos Juvan sankarihautausmaata varten. Toteutuksesta vastasi Ilmari Wirkkalan poika Tapio Wirkkala, jonka tekemien mallien mukaan patsaat valmistettiin Salossa O.y. Granistin toimesta. Juvan seura kunnan arkisto.


23

Seurakuntaelämää

Seurakunnan virkamiehet

Kirkon rakennusaikaan Juvan pinta-ala oli noin 1 170 neliökilometriä ja asukas luku runsas 11 000. Seurakunnan koko sekä maantieteellisessä laajuu-dessa, että väestön lukumäärässä teki sen vastuullisesta hoitamisesta haas-teellista. Seurakunnan ylimpänä virkamiehenä toimi kirkkoherra ja hänen alaisuudessaan oli Juvalla yleensä kaksi kappalaista seurakunnan laajuudes-ta johtuen tavanomaisen yhden sijaan. Kirkkoherran kuollessa ennen uuden kirkkoherran valintaa oli kirkkoherran toimi väliaikaisen viranhaltijan, niin sanotun armovuoden saarnaajan hoidossa. Nimitys juontuu siitä, että aikaa, jonka kirkkoherran leski sai lapsineen viettää pappilassa, kutsuttiin armo-vuodeksi tai armovuosiksi. Jos taas kirkkoherra oli estynyt hoitamasta vir-kaansa esimerkiksi luottamustoimien vuoksi, virkaa hoiti virkaatekevä kirk-koherra, joka oli yleensä apulaispappi.

Seurakunnassa toimivat myös kirkkoisännät eli kirkkoväärtit ja lukkarit. Kirkkoväärtin tehtävää hoiti kirkkoherra, kappalainen tai tehtävä oli uskot-tu jollekin paikkakunnan säätyläiselle. Lukkari oli käytännön asioissa kirk-koherran oikea käsi. Lukkari, ruotsiksi klockare, vastasi nimensä mukaan kellojen soittamisesta, mutta myös virrenveisuun johtamisesta, huolehti kirkon omaisuudesta, seurakunnan kirjeiden kuljettamisesta, luku- ja kirjoi-tustaidon opettamisesta, suoneniskemisestä, välskärin tehtävistä ja rokotta-misesta. Näiden toimien lisäksi olivat vielä kuudennusmiehet valvomassa seurakuntalaisten kirkossakäyntiä, perimässä kirkkosakkoja ja valvomassa kirkollisten rakennusten rakentamista ja kunnossapitoa. Heille kuului myös avustusten jakaminen köyhille ja näiden sijoittaminen ruodulle.38

Pitäjänhallinnon aikaan pitäjänkokouksissa oli käsitelty kirkkoherran joh-dolla sekä maalliset että hengelliset asiat. Kunnallishallinnon uudistamisen myötä, Juvalla 1868, seurakunnan ja kunnan asiat erotettiin toisistaan. Kun-takokous alkoi päättää kunnan asioista ja seurakunnassa vastaavana elimenä alkoi toimia kirkonkokous. Kirkonkokous oli nyt siis pelkästään seura kunnan hallintoa varten. Myöhemmin kirkonkokouksen korvasi päätöksenteossa kirkkovaltuusto. Myös vanhan luottamuselimen, kirkkoneuvoston toiminta vakiinnutettiin ja sen apuna talousasioissa toimi kirkkoväärti, joka voitiin va-lita nyt myös säätyjen ulkopuolelta. Kirkollisten virkojen täyttämisessä suuri muutos oli se, että sielläkin säätyläispappien rinnalle alkoi nousta uusi työ-läis- tai talonpoikaiskodeista lähtöisin oleva pappissukupolvi.39

Lukkarin tärkeimmäksi tehtäväksi muotoutui virrenveisuun johtaminen

24

ja virsien opettaminen. Rokottamiset ja välskärin tehtävät jäivät koulutetulle sairaanhoitohenkilökunnalle. Kun urkujen hankkiminen kirkkoihin yleistyi 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa, se toi lisää vaatimuksia lukkarin toi-menkuvaan. Laulutaidon lisäksi myös soittotaito alkoi olla tarpeellinen. Täs-tä esimerkkinä maininta Juvalta kirkkoraadin pöytäkirjasta vuodelta 1875. Lukkari Riikoselta oli vaadittu todistusta siitä, osaako hän soittaa kirkkoon saatuja uusia urkuja. Riikonen oli vastannut pyyntöihin, että hänet on palkat-tu lukkariksi, eikä urkunistin palkkaaminen ollut hänen asiansa. Loppujen lopuksi Riikonen kuitenkin suostui osallistumaan urkunistin palkkaamiseen ja maksoi tälle 10 tynnyriä eloa. Urkuja soittamaan palkattiin näin urkunisti-oppilas Herman Ullmanen eli hänelle ”tuli urkujen käytäntö uskottavaksi”.40 Lukkarin virkanimike muuttui vähitellen kanttoriksi, joka juontuu latinan laulajaa tarkoittavasta cantor-sanasta. Kirkon lämmityksestä, siisteydestä ja järjestyksestä huolehtiminen tuli suntion tehtäväksi. Vastuualueet ja teh-täväkentät vaihtelivat kuitenkin melkoisesti ja Juvalla lukkarin apulaiseksi palkattu urkuri sai yleensä tehdä myös isännöitsijän tehtäviä. Käytäntöjen sekavuudesta kertoo esimerkiksi se, että vielä vuonna 1923 kirkkoraadin ko-kouksessa oli asialistalla ”kellonsoittajan ja urkujen polkijan” toimen yhdis-täminen. Toimeen liittyi myös haavin kanto, tornin eteisen puhtaanapito ja tien kunnossapito.41

Seurakuntalaiset eli hilpeät ja liikkuvat savolaiset

Seurakunta eli kirkkoherrakunta kulki kirkkoherran ohjauksessa ja kirk-koherrat taas olivat vastuussa hiippakuntansa piispalle. Piispan tehtäviin kuului tehdä piispantarkastus jokaisessa seurakunnassa aina viiden vuo-den välein. Tavalliset seurakuntalaiset joutuivat piispansa kanssa tekemisiin yleensä vain silloin, kun piispantarkastuksen yhteydessä tarkastettiin sisä- ja ulkolukutaito, raamattuhistorian osaaminen ja kristinopin tuntemus tai kuu-lusteltiin rippikoululaiset. Kuulustelut liittyivät 1800-luvulla kirkon tehtä-viin, sillä vaikka seurakuntaelämä keskittyi pitkälti kirkkoon ja pyhäpäiviin, seurakunta järjesti myös alkeisopetusta kiertokoulujen muodossa. Kierto-koulut olivat valmistavana kouluna rippikouluun, mutta niiden merkitystä ei voi väheksyä yleisen lukutaidon opettamisessakaan. Elettiin kuitenkin vie-lä aikaa, jolloin kunnallinen kansakoulu teki vasta tuloaan. Kiertokoulu ta-voitti määrällisesti enemmän lapsia ja jäi monen kohdalla ainoaksi kouluksi. Piispantarkastuksessa vuonna 1901 kävi ilmi, että kiertokoulun käyneitä lap-sia oli 846, kun taas kansakoulun käyneitä 181 ja kotona opetettuja oli 1387. Lopputulos oli se, että kun Savonlinnan hiippakunnan piispa, jumaluusopin tohtori, professori ja Ritarikunnan jäsen Immanuel Colliander oli suoritta-nut pelottavat kuulustelunsa – kotona opetetut kuulusteltiin sakaristossa ja kansa- ja kiertokoulun käyneet kuorissa – niin kotiopetuksessa olleilla oli huonoin lukutaito, kiertokoulussa olleilla oli vähän parempi ja kansakoulun käyneillä paras lukutaito.42 Eli lapsia, jotka olivat kotona opetettuja ja joilla oli huonoin lukutaito, oli määrällisesti eniten.


25

Piispantarkastuksissa tuli esiin seurakuntalaisten elämästä muitakin huolen aiheita kuin heikko lukutaito. Vuoden 1901 tarkastuksessa edellä mainittu Savonlinnan hiippakunnan piispa Immanuel Colliander ei tyyty-nyt pelkkiin lempeän isällisiin nuhteisiin. Kun oli käyty läpi ”murehdutta-vat” tilastot, eli kuinka monta henkilöä oli tuomittu kolmen vuoden aikana varkaudesta, huoruudesta, petoksesta, sikiönsä menettämisestä ja viinan myynnistä, piispa Colliander jyrähti, että ”seurakunnassa on mätähaavoja, jotka kaipaavat parannusta”. Collianderin mukaan paheet, kuten yöjuoksut, tanssit, korttipeli, epäsiveellisyys ja irstaus olivat Savossa valitettavan yleisiä. Seurakunta myönsi, että paheita ei tahdota tuoda julkisesti esiin. Tähän Col-liander lisäsi, että: ”Tuon olen havainnut hyvin tavalliseksi kaikkialla, se on savolaisten suurin virhe, ettei hän tahdo tunnustaa virhettänsä vaan kokee aina puolustella vikojaan ja niitä kaunistella”.43

Kirkossa käynti väheni 1800-luvun loppua kohden ja 1900-luvun alus-sa, mutta sunnuntait olivat edelleen kirkonmäellä viikon vilkkainta aikaa. Kirkolla ei käyty pelkästään saarnaa kuulemassa. Siellä hoidettiin asioita, tavattiin tuttuja ja tehtiin ostoksia. Sosiaalinen puoli korostui pyhäpäivän vietossa niin paljon, että se toi tiettyä rauhattomuutta myös kirkonmenoi-hin. Colliander sai jälleen aihetta huomautella seurakuntalaisten edesotta-muksista. Hänen mukaansa kirkkoväen joukossa oli emäntiä ja isäntiä, jotka eivät tahtoneet seurata järjestystä kirkossa ja puhetta oli sekä parvella että alhaalla. Tämä oli väärin, sillä ”ei Herran huoneessa saa kylän kaskuja ja juoruja jaaritella”. Miehillä ei ollut virsikirjoja mukana, mikä oli sekin ilman muuta häpeäksi. Kirkkoveisuussa ei tahdottu seurata urkuja, vaan nuottia vedettiin liian vitkaan, vaikka seurakunnan pitäisi kuulla tahtia ja veisata sen mukaan.44 Sama rauhattomuus kirkonmenojen aikana oli keskustelun aihee-na edelleen vuoden 1907 piispantarkastuksessa. Ihmeteltiin, kuinka ihmiset eivät voi olla paria tuntia kuiskailematta. Myös ”juokseminen ja muu epä-järjestys häiritsee niitä jotka haluaisivat kuunnella saarnaa”. Tarkastukses-sa neuvoteltiin, miten parhaiten tulisi menetellä ovien kanssa rauhattoman kuljeskelun kitke miseksi. Jos vaikka ovien sisäpuolella olisi joku vahtimassa, että vallattomat nuoret pysyisivät kurissa tai kuten Colliander ehdotti, ovet lukittaisiin synnintunnustuksen, saarnan ja ehtoollisen ajaksi ja avattaisiin taas virren ajaksi.45

Asia ei ollut jäänyt huomaamatta myöskään Juvan kirkkoraadilta, joka pohti kokouksessaan kysymystä omasta seurakunnasta, joka ”ei taivu nou-dattamaan ulkonaista järjestystä jumalanpalveluksissa tai suurina juhla-pyhinä”. Yhdeksi syyksi katsottiin hengellisen hoidon puute, mutta toiseksi merkittäväksi syyksi todettiin ”Savon kansan luonne, sillä hilpeä, liikkuva ja levoton on savolainen muissakin juhlapidoissaan”.46

Kun ihmiset kävivät kirkolla vain pyhäpäivisin, samalla kertaa toimitet-tiin myös muut tarpeelliset asiat, kuten hautaamiset, kastetoimitukset ja vih-kimiset. Tästä aiheutui ongelmia, sillä tapana oli, että hautaukset suoritettiin ennen kirkonmenojen alkua ja omaiset tarjosivat papille kahvit ennen hau-dalle menoa. Mikäli vainajia oli paljon, papeilla meni kohtuuttomasti aikaa jo pelkkään kahvin juomiseen ja tämä taas viivytti kirkonmenojen aloitta-mista. Aloittaminen saattoi viivästyä jopa kahdennelletoista tunnille, vaikka

26

alkamis ajan olisi pitänyt olla kello kymmenen. Vuoden 1880 piispantarkas-tuksessa, missä ongelmaa puitiin, piispa Anders Johan Hornborg ei halunnut puuttua vanhaan tapaan koskien hautaamisia ja omaisten halua tarjota kah-vit papille. Sen sijaan hän kehotti pappeja saapumaan kirkolle jo kello 9.00, että tarpeelliset toimitukset saataisiin suoritettua ilman että kirkon menot lii-kaa viivästyvät.47

Vielä vuoden 1929 piispantarkastuksessa käsitellään ongelmana niitä nuoria ja vanhempia huonotapaisia miehiä, jotka eivät tule lainkaan kirk-koon. Maanviljelijä Gabriel Kontio tiesi kertoa, että uuden hautausmaan ta-kana, jossa suo alkoi, kokoontui pyhäaamuna miehiä kortinpeluuseen. Myös viina kaupasta syytettyjä miehiä nähtiin kuljeskelemassa kujasilla kohti tuota hautausmaan loppupäätä. Todennäköistä oli, että siellä myytiin myös väki-juomia.48 Tämän vuoden jälkeen ei piispantarkastuksissa kuitenkaan enää puututtu seurakuntalaisten siveellisen elämän varjopuoliin. Kirkon rooli oli muuttumassa ja ymmärrettiin, ettei kirkko voinut enää hallita isällisin ottein koko kenttää. Kirkko keskittyi hoitamaan seurakunnan sisäisiä asioita ja vas-tuu kunnan asioista siirtyi kunnalle ja sen virkamiehille, kuten kunnallis-laissa oli määrätty.

Nykyinen seurakunnan hallinto on organisoitu vastaamaan tämän päivän vaatimuksia. Tällä hetkellä Juvan seurakunnan työntekijät ovat kirkkoherra, kappalainen, seurakuntapastori, kaksi kanttoria, kaksi diakoniatyöntekijää, haudankaivaja, kirkon nuorisotyönohjaaja, vastaava lastenohjaaja ja kaksi lapsityönohjaaja, lähetyssihteeri ja seurakuntamestari. Lisäksi ovat työn-tekijät kirkkoherran virastossa ja taloustoimistossa. Seurakunnan toiminta-kenttä on laaja, kuten edellä luetelluista ammattinimikkeistä käy ilmi. Sen sijaan perinteinen jumalanpalvelus ei ole enää koko pitäjän väkeä kokoava tapahtuma. Jumalanpalveluksissa käy 60-160 henkeä viikoittain, juhlapyhinä enemmän.

Seurakuntalaisia Juvan kylänraitilla 1930-luvulla. yksityisomistus.


27

Kirkkoherrat harmaakivikirkon aikana

Carl Gustaf Nykopp, virassa 18261844

Carl Nykopp syntyi Sulkavalla vuonna 1785. Hänellä oli juvalaiset suku-juuret, sillä hän oli Koikkalan kartanosta lähteneen Katarina Elisabet Fab-ritiuksen ja kornetti Nils Johan Nykoppin poika. Hän oli myös Juvalla tunnetun, 1732-1753 kirkkoherrana toimineen Abraham Poppiuksen tyttä-rentyttären poika. Nykopp valmistui maisteriksi 1810 ja toimi kreikan kie-len professorina Turun Akatemiassa. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1824. Nykopp kutsuttiin Juvan kirkkoherran virkaan ja nimitettiin Savon eteläisen rovastikunnan rovastiksi vuonna 1826. Vuonna 1840 hän suoritti teologian tohtorin tutkinnon. Juvalla Nykoppin ja seurakunnan välejä pidettiin hyvinä. Juvalta Nykopp siirtyi Porvooseen tultuaan valituksi tuomiorovastin virkaan 1844. Hän kuoli 1849. Nykoppin puoliso oli Annette Kristina Dreilick ja heillä oli viisi lasta. Toi-seksi nuorimpana vuonna 1827 syntynyt Ida Amanda nai aikanaan Porvoon

Nykypäivän seurakuntalaisia. Kuva Voitto Tirronen.

28

piispan Karl Henrik Alopaeuksen. He lahjoittivat vuonna 1889 Juvan uuteen kirkkoon Alexandra Frosterus-Såltinin maalaaman alttaritaulun.

Magnus Erik Alopaeus, virassa 18461874

Magnus Alopaeus syntyi 1806 Porvoossa tuomiorovastin poikana. Hän suo-ritti vuonna 1832 filosofian kandidaatin tutkinnon ja toimi opettajana ja myö-hemmin rehtorina Viipurin lukiossa ennen Juvalle saapumistaan. Hän sai pappisvihkimyksen vuonna 1840 ja rovastin arvonimen vuonna 1846. Sama-na vuonna hänet nimitettiin Juvan kirkkoherraksi ja hän toimi virassa lähes kolme vuosikymmentä. Alopaeus toimi myös Porvoon hiippakunnan papis-ton valtiopäiväedustajana vuoden 1862 valiokunnassa ja useilla valtiopäivil-lä. Vuonna 1864 hän sai teologian kunniatohtorin arvon. Vuonna 1865 Alo-paeus tuli toiselle sijalle Porvoon piispanvaalissa ja neljä vuotta myöhemmin valituksi Etelä-Savon rovastikunnan rovastiksi. Hänen toimikautensa aikana rakennettiin Juvalle harmaakivikirkko. Hänen aikanaan elettiin myös suurta murrosvaihetta yhteiskunnallisella tasolla, sillä pitkään paikallishallinnosta vastannut pitäjänkokous lakkautettiin ja uuden asetuksen myötä seurakun-nan ja kunnan hallinto erotettiin toisistaan. Alopaeus ehti toimia myös uu-den kunnalliskokouksen puheenjohtajana. Alopaeus kuoli 1874 Mikkelissä ja kunnioituksesta edesmennyttä kirkko herraa kohtaan seurakuntalaiset myönsivät hänen leskelleen Margareta Vilhelmina Solitanderille ja kahdelle alaikäiselle lapselle ylimääräisen armovuoden Isossa Pappilassa.

Johan Viktor Johnsson, virassa 18761884

Johan Johnsson syntyi 1832 Lapinlahdella. Hänet vihittiin papiksi vuon-na 1854 ja hän toimi sen jälkeen apulaispappina Pielisjärvellä ja Kuhmo-niemessä. Lisäopintojen jälkeen Johnsson nimitettiin jumaluusopin lehtoriksi Kuopion lukioon ja hän toimi lehtorin virassa Juvalle siirtymiseensä saakka vuonna 1876. Juvan kaudella hän toimi myös Kuopion ja Porvoon tuomio-kapitulien asessorina, raamatun suomennos- ja koulukomitean jäsenenä ja säätynsä edustajana valtiopäivillä. Vuonna 1884 hänet valittiin ja nimitettiin Porvoon hiippakunnan piispaksi ja työsuhde Juvan seurakunnassa päättyi. Johnsson kuoli kuitenkin Juvan pappilassa ennen kuin ehti aloittaa uudessa virassaan Porvoossa.

Nestor Järvinen, virassa 18881901

Nestor Järvinen syntyi 1831 Eurassa. Hän toimi ennen Juvalle tuloa Jyväsky-lässä seminaarin uskonnonopettajana ja myöhemmin kirkkoherrana. Järvinen oli koulumies ja vaikutti kiertokoulun kehittämiseen. Juvalla hänen esityk-sestään kirkkoon saatiin lämmityslaitokset. Myös hautausmaan laajennus tuli ajankohtaiseksi hänen kaudellaan. Järvinen osallistui säätynsä luottamus-miehenä valtiopäiville. Seurakuntalaiset valittivat Järvisen äänen heikkoutta saarnatessa ja hän taipui ottamaan apulaisen itselleen viimeisinä vuosi naan. Järvinen ehti työskennellä Juvalla 13 vuotta ennen kuolemaansa 1901.


29

Josua Johansson, virassa 19051909

Josua Johansson syntyi vuonna 1850 pappisperheen poikana. Hän sai virka-nimityksensä Juvan kirkkoherraksi keisarilta, ohi Juvan seurakunnan toi-mittaman vaalin. Juvalle tullessaan hän oli jo kokenut seurakuntapappi ja toimi säätynsä edustajana ja luottamusmiehenä valtiopäivillä ja kirkollis-kokouksissa. Heti virkauran aluksi kirkossa toimitettiin sisätilojen maalaus-työ. Virkaura supistui lopulta neljään vuoteen, sillä Johansson kuoli 1909.

Julius Snellman, virassa 19121934

Julius Snellman syntyi 1840 Laihialla ja hänet vihittiin papiksi 1878. Ennen Juvalle tuloa hän työskenteli väliaikaisena pappina Pohjanmaalla ja Lapissa eri seurakunnissa. Hänet nimitettiin 1893 Muonion niskan kirkkoherraksi ja vuonna 1912 Juvan kirkkoherran virkaan. Juvalle tullessaan Snellman oli jo yli 60-vuotias. Työuransa loppupuolen hän oli virkavapaalla. Snellman kuoli 1934.

Lauri Vilho Halla, virassa 19351944

Lauri Halla syntyi 1890 Helsingissä veturinasentajan poikana. Hän suoritti teologian ja filosofian kandidaatin tutkinnon ja hänet vihittiin papiksi Por-voossa 1916. Halla toimi pappina useissa seurakunnissa ja viimeksi ennen Juvalle tuloa Mikkelin kaupunkiseurakunnan kirkkoherrana. Juvan kirkko-herran virassa hän aloitti vuonna 1935. Hallan toimikaudella vuonna 1938 kirkossa tehtiin suuri korjaustyö ja Hallan vastuulla olivat monet siihen liit-tyneet käytännön järjestelyt. Halla sai rovastin arvon vuonna 1940. Halla toi-mi myös kirkolliskokouksen jäsenenä ja Viipurin tuomiokapitulin asessorina vuosina 1941-1944. Vuonna 1944 hän siirtyi viimeiseen virkaansa Kuopion tuomiorovastiksi. Hän kuoli 1965.

Jalo Johannes Jalkanen, virassa 19441960

Jalo Jalkanen syntyi 1890 Savonlinnassa kansakoulun opettajan poikana. Hä-net vihittiin papiksi 1916 niin ikään Savonlinnassa. Juvalle tullessaan hänellä oli takanaan jo 30-vuotinen pappisura. Hän oli ollut kappalaisena, seurakunta-pappina, sotilaspappina, vankilasaarnaajana ja uskonnonopettajana eri kou-luissa. Rovastin arvon Jalkanen sai vuonna 1945. Jalkanen toimi myös useissa yhteiskunnallisissa luottamustehtävissä. Hän jäi eläkkeelle virastaan 1960.

Lauri Pietari Hakamies, virassa 19611975

Lauri Hakamies syntyi 1911 Seiskarissa lääninrovastin poikana. Äidinpuo-leiset sukujuuret veivät Juvalle. Hakamies vihittiin papiksi vuonna 1934 ja hän toimi pappina monilla paikkakunnilla Karjalassa. Juvalle hän tuli Juuan kirkkoherran virasta. Rovastin arvon hän oli saanut 1960. Hän jäi eläkkeelle 1975 ja kuoli 2001.

30

Jussi Salomon Kuusela, virassa 19751987

Jussi Kuusela syntyi 1941 Lappeenrannassa rovastin poikana. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1965 Mikkelissä ja ennen Juvalle tuloa hän toimi pappina useissa seurakunnissa, muun muassa Sulkavalla. Juvalle hän tuli Anjalan kirkkoherran virasta. Kuuselan toimikaudelle osui Juvan kirkon suuri perus-korjaus vuonna 1985 ja hän toimi rakennustoimikunnan puheenjohtajana. Kirkkoherrana Kuusela oli hyvä esimies ja jämäkkä johtaja, joka pysyi kan-nassaan. Hän oli aktiivinen myös luottamustoimissa. Juvalta Kuusela siirtyi Lappeenrannan kirkkoherraksi 1987.

Matti Komulainen, virassa 19882001

Matti Komulainen syntyi 1939 Kuopiossa. Kuopiosta hän tuli Juvalle kirkko-herran virkaan ja Kuopioon hän siirtyi takaisin eläkkeelle jäätyään. Komu-lainen toimi myös Mikkelin hiippakunnan pappis asessorina. Kirkkoherrana tämä teologian tohtori oli keskusteleva ja kuunteleva johtaja, joka piti tär-keänä, että asioista sovittiin yhdessä. Komulainen oli taitelijasielu, joka sekä maalasi tauluja että myös tutki niitä. Hän on kirjoittanut muun muassa tutki-muksen Pohjois-Savon alueen kirkkotaiteesta (kts. lähdeluettelo.) Komulai-sen aikana laitettiin alkuun uusien urkujen hankinta kivikirkkoon.

Markku Karila, virassa 20012012

Markku Karila syntyi 1946 Juvalla isän ollessa Piikkilän kartanossa työn-johtajana. Hänet vihittiin papiksi Mikkelissä 1972 ja ennen Juvalle tuloa hän toimi kappalaisena Heinolan maaseurakunnassa. Juvalle Karila tuli ensin kappalaisen virkaan ja vuonna 2001 hänet valittiin kirkkoherra. Komulaisen aikana alkuun saatetun urkuhankkeen tuloksena kirkkoon asennettiin uudet urut Karilan toimikaudella. Karilan virkauraa kesti vuoteen 2012, jolloin hän jäi eläkkeelle. Yhteisten asioiden hoitaminen on ollut Karilalle tärkeää, hän on toiminut kunnanhallituksessa yhtäjaksoisesti vuodesta 1981 saakka.

Sirkka Pylkkänen, virassa vuodesta 2012 eteenpäin

Sirkka Pylkkänen syntyi 1966 Viitasaarella maanviljelijäperheeseen. Hän valmistui vuonna 1990 teologian kandidaatiksi (maisteri) Helsingin yli-opistosta. Hän on suorittanut ylemmän pastoraalitutkinnon 2003. Vuosina 1991–2004 Sirkka Pylkkänen toimi Juvan seurakunnassa ensin seurakunta-pastorina ja sitten kappalaisena. Sen jälkeen Pylkkänen työskenteli Suomen Lähetysseuran lähetystyöntekijänä sekä Suomessa että Venezuelassa. Ennen valintaansa Juvan kirkkoherran virkaan 2012 Sirkka Pylkkänen ehti työsken-nellä vielä Savonlinna-Säämingin seurakunnassa kolmantena kappalaise-na. Pylkkänen on toiminut myös Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin pappis asessorina, piispainkokouksessa ja useissa muissa luottamustoimissa.

Oikealla: Suunnitelma Juvan kivikirkkoa varten. E. Lohrmann 1856. Kansallisarkisto.

31

Kivikirkko kohoaa Kirkkokankaalle

32

Kirkkorakentaminen

Kirkon rakentaminen kivestä

Kivirakentamisella on Suomessa pitkät perinteet. Vanhimmat kivestä muu-ratut rakennukset ovat keskiaikaisia kirkkoja ja linnoja. Rakennusten seinät tehtiin joko pelkästään kivistä latomalla, jolloin kyseessä oli niin sanottu kylmä muuri tai muuraamalla kalkkilaastin avulla. Kiven käyttämisessä siirryttiin uuteen aikaan vasta 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, jolloin luonnonkiven käyttö yleistyi rakennusten julkisivuissa. Kivestä muuratut kantavat seinät korvautuivat massiivisella tiilimuurilla, jossa kiveä oli enää julkisivuverhouksessa. Tätä rakennustapaa edustavat esimerkiksi Tampe-reen tuomiokirkko, Kansallismuseo, Helsingin rautatieasema ja Turun taide-museo. Näiden luonnonkivijulkisivujen kulta-aikaa oli 1800- ja 1900-lukujen taitekohtaan osunut kansallisromantiikan kausi.49

Juvan kivikirkkoa ei pidä laskea kuuluvaksi tähän myöhempään luonnon-kiviverhottujen massiivitiiliseinäisien rakennusten joukkoon. Juvan kirkon seinät ovat kokonaisuudessaan kiveä ja tekniseltä toteutukseltaan se vastaa hyvin vanhempaa kivikirkkorakentamisen vaihetta. Keskiaikaisia kivikirk-koja tutkineen Markus Hiekkasen kirjassa Suomen kivikirkot keskiajalla esitel-lyt keskiaikaisen kivikirkon työvaiheet poikkeavat yllättävän vähän Juvan kivikirkon työvaiheista. Seuraavissa kappaleissa käydään läpi luonnon-kivestä muuratun kirkon rakennusvaiheita ja siihen käytettyjä materiaaleja. Kivikirkon muuraaminen on kautta aikain ollut pitäjäläisille suurempi pon-nistus, kuin puukirkon rakentaminen. Puukirkkoihin tarvittavaa rakennus-materiaalia oli helpommin saatavilla ja puurakentaminen oli talonpojalle tut-tua: lähes joka mies oli kirvesmies ja tunsi hirsirakennuksen pystytyksessä käytetyn lamasalvosrakentamisen periaatteet. Myös itse rakentaminen sujui nopeammin ja pienemmällä väkimäärällä kuin kivisen kirkon rakentaminen. Timpureita oli siis paikkakunnalla omasta takaa, mutta kivikirkkoa varten tarvittiin erikoismiehiä eli muurareita, puuseppiä, seppiä, maalareita ja lasi-mestareita myös oman pitäjän ulkopuolelta.50

Muurauksessa tarvittavien tiilien poltto pyrittiin suorittamaan paikoilla, jossa hyvänlaatuista savea oli saatavissa. Juvan kivikirkon tiilet poltettiin Nils Gustaf Grotenfeltin Hovi Savossa -kirjan mukaan Virtasalmella ja juva-laisen muistitiedon mukaan Teivaassa Pekkarilanniemessä Kolkanlahden rannalla. Tiilien tuli olla hyvälaatuisia ja niitä tuli olla valmiina riittävästi rakennustyön alkaessa. Muurausvaiheessa tiiliä tarvittiin paljon ja nopeas-ti, eikä uusien valmistamiseen ollut enää aikaa. Tiilien valmistus tapahtui


33

pääpiirteissään niin, että savikuopista nostettu savimassa vaivattiin ja siihen lisättiin sekoitetta. Perusteellisen sekoittamisen jälkeen massa lyötiin sitä var-ten tehtyihin muotteihin. Valmis kakku kaadettiin muotista lankulle ja nämä lankut kuivuvine tiiliaihioineen kannettiin kuivumaan katoksen alle. Kuivu-neet tiilet poltettiin mahdollisimman tasaisessa lämpötilassa kestävän loppu-tuloksen saamiseksi. Ovi- ja ikkuna-aukkoihin tarvittiin tarkkaa muurausta, mikä ei olisi onnistunut luonnonkivistä. Näihin kohteisiin käytettiinkin eri-tyisiä muototiiliä.51

Kalkki oli kivirakentamisen tärkein ainesosa, sillä sen avulla seinät pysyi-vät pystyssä. Kalkkikivi, josta muurauslaasti tehtiin, murskattiin paloiksi ja ladottiin polttopuiden kanssa kalkinpolttouuniin, jossa kivimurskaa poltet-tiin useita vuorokausia. Palamisen lopputuloksena syntyi niin sanottua sam-muttamatonta kalkkia. Kun siihen lisättiin vettä, muodostui kova kuumuus ja aines jalostui sammutetuksi kalkiksi. Tätä taikinamaista massaa sekoi-tettiin rakennustyömaalla hiekan ja veden kanssa kalkkilaastiksi, ruotsiksi kalkbruk, joka kannettiin muurareille. Kuivuessaan laasti reagoi ilman kans-sa siten, että lopputuloksena oli sama kova kalkkikivi, jota alun alkaen oli ryhdytty työstämään. Tähän perustui kalkkilaastilla muuratun seinän kestä-vyys: kiviä yhdistävä aines oli kuivuttuaan yhtä kovaa kuin kivi itse. Kalkkia voitiin tehdä vain alueilla, jossa kalkkikiveä oli saatavilla. Vain poikkeusta-pauksissa pitäjät ovat olleet kalkin suhteen omavaraisia ja voineet teettää sitä kirkkorakennustyömaan lähellä. Tässä mielessä Juvan harmaakivikirkko-työmaa on ollut poikkeuksellinen, sillä kalkkia löydettiin kirkkotyömaalle Vuoren maasta Vehmaan kartanon mailta. Muurauksessa tarvittavaa hiekkaa sitä vastoin on ollut saatavissa joka puolella Suomea.52

Tiiliruukki Pekkarilanniemessä Teivaassa Kolkanlahden rannalla 1930-luvulla. Paikka on todennäköisesti sama, jossa jo kivikirkon aikaan poltettiin tiiliä. Valokuva Sulo Siekkinen. yksityisomistus.

34

Seinien muuraukseen tarkoitetut kivet eivät aina soveltuneet lohkottavik-si. Juvan kivikirkko aiottiin ensin rakentaa Pappilan Ylämäelle, mutta siellä kiviaines ei haljennut toivotulla tavalla. Siksi Ylämäestä oli luovuttava raken-nuspaikkana. Vehmaan kartanon mailta Itäselän puolelta löytyi tarkoituk-seen sopivia suuria maakiviä. Vielä toisen maailmansodan jälkeen niittyjen ja lehtojen reunoilla ja Pieksämäen vanhan tielinjauksen varressa oli kirkko-kivihautoja eli maahan jääneitä suuria kuoppia, joista kiviä oli kaivettu ylös ja kuljetettu lohkottavaksi kirkkotyömaalle. Varsinaista kiintokalliota, josta kiviä olisi lohkottu, ei Vehmaan kylällä muistitiedon mukaan ole.53 Kiviä lohkomalla saatiin lujempia muureja ja myös sileämpiä seiniä. Rakennustyö-maalla muurarit tai muut ammattitaitoiset miehet jatkoivat kivien työstämis-tä. Kivien lohkominen ei vaatinut niinkään voimaa, kuin taitoa. Poraamalla kiveen kahdeksasta kymmeneen senttiä syviä reikiä vieri viereen 15-20 sentin päähän toisistaan ja laittamalla reikiin kiilat, kivi voitiin lohkoa kiiloja melko kevyesti naputtamalla. Kivipora oli sepän takoma teräksinen erikoistyöka-lu, jonka tuli olla juuri sopivan kova kiven työstämiseen. Liian pehmeäksi karkaistu terä litistyi kiveä vasten hakatessa ja liian kova halkesi. Kiviporaa käytettäessä tarvittiin kaksi miestä, joista toinen piti terää kiveä vasten ja toi-nen löi terää lekalla. Valmiiksi lohkotun kiven tasoittamisessa käytettiin kivi-meisseliä, jonka avulla tasoittaminen onnistui sentin tarkkuudella.54

Timpureille kuului kivikirkkoa rakennettaessa muun muassa rakennus-telineiden, lattioiden, välikattojen, kattoristikoiden ja aluskatteen teko. Töihin käytettiin eri paksuista puutavaraa kohteen mukaan. Pääasiassa käytettiin havupuuta eli mäntyä ja kuusta. Seppiä tarvittiin ankkurirautojen, naulojen, saranoiden ja säppien valmistukseen. Hiiliä kului raudantyöstössä paljon ja niitä oli oltava varastossa jo ennen kirkonrakennustyön aloittamista.55

Rakennustyö aloitettiin rakennuspaikan raivauksella ja mittauksella. Apu-välineinä käytettiin paaluja ja linjalankoja. Ulkokulmat ja sisänurkat paalu-tettiin ja paalujen väliin kiristettiin langat. Näin saatiin peruskaivannon le-veys. Perustusojien kaivamisen jälkeen niihin ladottiin kiviperustus. Kivet ladottiin huolellisesti ja perustuksen yläpinnasta tehtiin tasainen. Perustus oli niin sanottu kylmä muuri, jonka muuraamiseen ei käytetty kalkkilaastia. Seinien alaosa, sokkeli, muurattiin perustuksen päälle ja kivien sidosaineena käytettiin kalkkilaastia. Varsinainen seinämuuri tehtiin sokkelin päälle. Mo-lempien, sekä sokkelin että seinämuurin, muuraamisessa käytettiin kuori- tai valumuurimenetelmää. Muuria muurattiin kerros kerrallaan. Ensiksi ase-tettiin paikalleen ulko- ja sisäpintaan suuret kivet ja ne kiilattiin paikoilleen kiviliuskoin eli kiilakivin. Nämä näkyviin jäävät kivikerrokset muodostivat seinän kuoret ja niiden väliin jäävä sydän täytettiin pienemmillä kivilohka-reilla ja luonnonkivillä, joiden päälle kaadettiin kalkkilaastia.

Se, miten suuret kivilohkareet saatiin ylös kohoaville muureille, aiheuttaa nykyihmiselle päänvaivaa. Markus Hiekkasen mukaan tehtävään käytettiin keskiajalla kolmijalkoja, väkipyöriä, vinttureita ja taljoja. Juvan kivikirkko-työmaalla oli asia ratkaistu perimätiedon mukaan lavalla tai rampilla. Se oli rakennettu puusta ja maa-aineksista ja kohosi nykyisen hautausmaan por-tilta eli pohjoisen puoleiselta sivulta kohti kirkkoa ja kohosi aina muuratta-vana olevan kerroksen korkeudelle. Hevonen veti kuorman tätä vinoa siltaa


35

myöten. Hevosella ajettavat rakennustelineet ovat mahdollisesti kiertäneet sekä kirkon ulko- että sisäpuolta.56 Ikkuna- ja oviaukot muurattiin samaa tahtia ylös kohoavien seinien kanssa. Heti tämän jälkeen oli keskiaikaisel-la kivikirkkotyömaalla vuorossa kattoristikoiden teko, sillä kirkkorakennus yritettiin saada vesikattoon heti, kun seinät oli saatu tasakertakorkeuteen, mutta päätykolmiot olivat vielä tekemättä. Pilarit ja holvit tehtiin vasta, kun katto oli saatu päälle. Tässä keskiaikaisen kivikirkon rakentaminen eroaa Juvan kirkon rakentamisesta. Ernst Bernhard Lohrmannin laatiman Juvan kivi kirkon työselostuksen mukaan seinien muuraamisen jälkeen asetettiin paikoilleen lattiavasat, pystytettiin pilarit, tuettiin ne sivuseiniin ja vasta sen jälkeen oli vuorossa kattotuolien teko.57

Kirkkoarkkitehtuuri

Kirkon rakentaminen 1800-luvulla Savon sydänmaille entiseen emäpitäjään ei ollut pelkästään pitäjän omien päättäjien asia, eikä edes kirkon johdon päättäjien asia. Vaikka rakentamisesta olisi ollut yksimielinen päätös ja tont-timaa varattuna, kirkon rakentaminen ei ollut mahdollista ilman rakennus-piirustusten vahvistamista.

Tilanne oli ollut toinen vielä 1700-luvun puolivälissä, jolloin kirkkojen suunnittelemisesta ja rakentamisesta vastasivat pääasiassa käsityöläismesta-rit ja kansanrakentajat. Rakentamiseen vaikuttivat kansanomaiset perinteet niin rakennusteknisissä yksityiskohdissa, kuin ulkonäössäkin. Tilanne oli pysynyt pitkälti samana uskonpuhdistuksen jälkeisinä vuosisatoina. Kato-lisen keskiajan päättyminen ei ollut muuttanut kirkkojen ulkoasua, eikä lu-terilainen kirkko pitänyt kiirettä kirkkorakentamisen uudistamiseksi. Tyylil-lisesti 1500- ja 1600-lukujen suorakaiteen muotoiset pitkäkirkot jatkoivat keskiaikaista kivikirkkorakentamisen perinnettä. Vasta 1600-luvun loppu-puolella Ruotsista tullut ristikirkko sai muutoksen tuulet puhaltamaan koti-maisessa kirkkorakentamisessa. Mallina ristikirkkoihin oli muun muassa Ruotsin valtakunnanarkkitehdin Jean de la Valléen Pyhän Katariinan kirkko Tukholmassa, jota rakennettiin 1650-luvulta 1690-luvulle.58

Kirkkorakentaminen mutkistui, kun 1759 voimaan astui määräys, jonka mukaan piirustukset ja kustannusarviot tuli lähettää Tukholmaan perustet-tuun Yli-intendentinvirastoon hyväksyttäviksi, mikäli rakentamiseen käytet-tiin yhteisiä varoja. Aluksi tällä ei ollut suurtakaan merkitystä, sillä monissa tapauksissa kirkko oli jo valmis, kun tarkastetut piirustukset vihdoin saapui-vat Tukholmasta. Vähitellen kontrollin lisääntyessä ja ammattitaitovaatimus-ten kasvaessa kirkonrakennustyömailla alkoi kuitenkin kiertää varsinaisia kirkonrakentajamestareita. Syntyi myös kirkonrakentajasukuja, joissa kirk-kojen rakennustaito kulki monessa polvessa. Tällaiset ammattimiehet kuljet-tivat ja levittivät arkkitehtuurin tyylipiirteitä ja teknistä osaamista eteenpäin. Lähtökohta oli kuitenkin vielä seurakuntalaisten omissa toiveissa.59 Vuonna 1776 kuninkaallinen määräys tarkensi lupamenettelyä siten, että rakennus-luvassa oli oltava kuninkaan allekirjoitus. Puun käyttö kiellettiin julkisessa

36

rakentamisessa ja se oli sallittua vain poikkeusluvalla. Poikkeuslupia tosin haettiin paljon, sillä hirsi sopi kiveä paremmin suosituksi tulleeseen risti-kirkkoon.60

Ruotsinvallan ajan päättyessä ja autonomian ajan alkaessa oli tarpeen luo-da maahan oma rakennushallitus, rakennustoimintaa valvova keskusviras-to. Senaatin talousosaston kansliatoimikunnan alainen Intendentin konttori sai näin alkunsa 1810 Turussa, mutta virallisesti se perustettiin 1811. Kont-torin ylimpänä virkamiehenä toimi yli-intendentti ja hänen alaisuudessaan työskentelevät arkkitehdit olivat konduktöörejä. Toiminta siirrettiin Helsin-kiin vuonna 1821. Käytännössä tilanne muuttui vallan vaihtumisen jälkeen vain vähän, sillä ruotsinvallan aikaiset rakennusmääräykset olivat edelleen voimassa, mutta sen sijaan että piirustukset olisi hyväksynyt kuningas, ratkaisuvalta oli siirtynyt keisarille ja hänen delegoimanaan Suomen se-naatin talousosastolle. Konttorin ohjesäännön mukaan kaikille julkisin va-roin – kuten yleisen kolehdin tai valtion avustuksen turvin toteutettaville rakennuksille – tuli hankkia vahvistetut piirustukset ja kustannusarvio ja nämä tuli vahvistaa edellä mainitulla senaatin talousosastolla kuvernöörin välityksellä. Senaatin pyynnöstä Intendentin konttori antoi suunnitelmasta lausunnon. Mikäli virasto ei voinut suunnitelmaa hyväksyä, sen tuli laatia tilalle uusi, keisarin vahvistama ehdotus. Intendentin konttorin johtosään-nössä määrättiin myös, että julkisissa rakennuksissa tuli käyttää joko tiiltä tai luonnonkiveä. Hirren käyttöön tarvittiin edelleen senaatin poikkeuslupa. Tarvittaessa rakennuttaja, esimerkiksi kaupunki, pitäjä tai seurakunta saattoi pyytää piirustuksia myös suoraan Intendentin konttorilta. Viraston tuli laatia piirustuksia kirkkoja ja tapuleita varten korvauksetta, mikäli seurakunta oli vähävarainen, eikä pystynyt niitä muuten hankkimaan.61

Intendentin konttorin ensimmäisenä päällikkönä eli intendenttinä toimi Charles Bassi (1772-1840). Hän oli siirtynyt Ruotsista Suomeen vuosisadan vaihteessa. Toimikausi intendenttinä kesti vuodesta 1811 vuoteen 1824 ja sattui aikaan, jolloin antiikin muotokieltä jäljittelevä uusklassismi oli arkki-tehtuurissa vallitseva tyyli. Seuraava intendentti oli saksalainen Pietarissa oleskellut Carl Ludvig Engel (1778-1840), jonka kausi 1824-1840 näkyy tänä päivänä erityisesti Helsingin Senaatintoria ympäröivissä rakennuksissa. Engel tuli Suomeen aluksi nimenomaan Helsingin uudelleenrakentamis-komitean arkkitehdiksi 1816. Helsinki oli palanut 1808 ja määrättiin pää-kaupungiksi 1812. Engelin aika Suomessa ja konttorin johdossa oli tyylilli-sesti empiren kultakautta. Uusklassismin loppuvaihe, jolloin Napoleonin valtaan astuminen jalosti tyylin empireksi eli keisarityyliksi, nivoutuu Suo-messa nimenomaan Engelin toimikauteen ja päättyy Engelin kuolemaan. Engelin jälkeen konttorin intendenttinä toimi Ernst Bernhard Lohrmann (1803-1870), jonka kaudella 1840-1867 Juvan kirkon piirustukset valmistui-vat.62 Lohrmann oli ennen kaikkea hallintomies. Hän oli tyytymätön vallit-sevaan tilanteeseen kirkkorakentamisessa, sillä virasto suunnitteli kirkkoja, mutta kansan rakentajien toteuttamat kirkkorakennukset eivät useinkaan vastanneet suunnitelmia. Lohrmann valitti, että rakennusurakoitsijat ovat huolimattomia, piittaamattomia mittasuhteissa, tekevät tahallisia virheitä ja jättävät lopputarkastukset tekemättä.63 Lohrmannin ehdotuksesta vuonna


37

1848 alkunsa saanut lääninarkkitehtijärjestelmä toi valvovan viranomaisen lähemmäs seura kuntalaisia. Lohrmannin kauden jälkeen Intendentin kont-torin seuraajana jatkoi Yleisten rakennusten ylihallitus. Se aloitti 1865 julki-sen rakentamisen valvojana. Vuonna 1936 virasto sai nimekseen Rakennus-hallitus.64

Vuosien 1810-1865 välisenä aikana Suomessa rakennettiin kaiken kaik-kiaan 180 uutta kirkkoa. Niistä Bassin kaudella 43, Engelin aikana 44 ja Lohrmannin vuosina 72. Joitakin kirkkoja rakennettiin ilman Intendentin konttorin piirustuksia ja toisaalta osa kirkkorakennusehdotuksista jäi to-teutumatta.65 1800-luvun kuluessa seurakuntien lähettämien suunnitelmien määrä väheni ja virastolla alkoi olla yhä suurempi rooli suunnittelussa ja val-miiden piirustusten toteutuksessa. Sen sijaan, että virasto olisi ajanmukais-tanut kansanrakentajan suunnitelmia, ne tulivat nyt kokonaan Intendentin konttorin arkkitehdin kynästä.66 Tämä tarkoitti ajan kulttuurivirtausten saa-pumista syrjäkylillekin. Suomalaisia pitäjiä komistivat pian kirkkorakennuk-set, joiden tyylilliset esikuvat olivat Etelä-Euroopasta ja kulkeutuneet tänne arkkitehtien suodattamina. Kirkonrakentajamestareista tuli vähitellen val-miiden piirustusten toteuttajia.

Rakennustyyli

1800-luvun alkupuolella Bassin kaudella kustavilainen uusklassismi hallitsi arkkitehtuuria ja ristikirkot hallitsivat kirkkorakentamista; Intendentin kont-torissa suunnitelluista 43 kirkosta vain kaksi olivat pitkäkirkkoja ja loput 41 ristikirkkoja. Peruskaavaa varioimalla kirkkorakennuksen ulkoasuun saatiin yksilöllisyyttä. Ristikeskustaa voitiin korostaa eri tavoin ja se voitiin kattaa pyramidiaiheella tai laakealla kupolilla. Kupolin päällä saattoi olla ikkunal-linen torni eli lanteriini tai kattoratsastajaksi kutsuttu torni.67 Ristikirkosta esimerkkinä on Juvalla kivikirkkoa edeltänyt puukirkko, joka siirrettiin lah-joituksena 1870 Anttolan silloiselle rukoushuonekunnalle. Ristikirkosta ja-lostunut ja varsinkin Savossa yleinen kaksoisristikirkko eli kahtamoinen tuo peruskaavan tasavartisen ristin ristivarsien väliin kulmaulokkeet.

Bassin jälkeisellä Engelin ja empiren aikakaudella pitkäkirkkojen, varsin-kin länsitornillisten pitkäkirkkojen määrä kasvaa. Lähin esimerkki löytyy Leppävirralta, jossa 1846 rakennettu kivikirkko edustaa Engelin puhdaspiir-teistä uusklassismia. Tämän pitkäkirkon piirustukset ovat vuodelta 1835. Ristikirkkoja tehtiin myös edelleen, luonteenomaisin oli variaatio, jossa si-sänurkat oli viistetty. Kahtamoisten aika sen sijaan alkoi olla ohi.68

Intendentin vaihdos Engelistä Lohrmanniin näkyi jälleen tyylillisenä murroksena. Empiren klassismi ominaisine kirkkotyyppeineen hiipui vä-hitellen 1850-luvulle tultaessa. Länsitornillinen pitkäkirkko saavutti valta-aseman ja siitä tuli vuosisadan loppupuolella kirkkojen pääasiallinen tyyli. Tavallisin pitkäkirkkotyyppi oli suorakaiteen muotoinen runkohuone, johon oli lisätty matala siipirakennus. Tällaisia kirkkoja ovat esimerkiksi Ylistaro (1851) ja Utsjoki (1853). Toinen ryhmä koostuu kirkoista, joissa runkohuo-

38

neen pitkän sivun päihin on liitetty neliömäiset volyymit lehtereille johtavia portaita varten, esimerkkinä Liperin tiilikirkko vuodelta 1858. Kolmanteen ryhmään kuuluvat kirkot, joiden kirkkosalia on laajennettu pitkille sivuille ulotetuilla ristivarsilla. Juvan kivikirkko kuuluu tähän ryhmään. Sen risti-varret ovat varsin lyhyet itä-länsisuuntaisen runkohuoneen sivuilla. Näin on myös Mäntsälän kirkossa (ensimmäinen suunnitelma 1858, valmis 1875), jota Juvan kirkko paljon muutoinkin muistuttaa. Sen sijaan esimerkiksi Ori-mattilan harmaa kivikirkossa ristivarret ovat volyymiltään laajemmat ja kirk-koa voidaan pitää melkeinpä ristikirkkona (1850). Näihin edellä kuvattuihin pitkäkirkko tyyppeihin kuuluvat kirkot olivat joko yksi- tai kolmilaivaisia.69

Vakiintuneen käsityksen mukaan Lohrmannin aikaa on pidetty arkkiteh-tuurissa ja etenkin kirkkoarkkitehtuurissa tyylillisesti uusgotiikan aikana ja myös Juvan kirkko on luokiteltu tyyliltään uusgoottilaiseksi. Uusgotiikka oli tyylisuuntauksena keskieurooppalainen virtaus, joka liittyi romantiikan ihailuun. Romantiikka oli puolestaan pakoa unimaailmaan, mielikuvituk-seen, myytteihin ja keskiajan historiaan.70 Sillä ei siis ollut yhteyttä suomalai-seen keskiaikaiseen gotiikkaan ja sen aikana rakennettuihin kivikirkkoihin. Kirkkojen arkkitehtuuria tutkineen Ville Lukkarisen mukaan varsinaisesta uusgotiikan kaudesta kirkkoarkkitehtuurissa ei kuitenkaan voida puhua. Täsmällisempää olisi puhua sekatyylistä. Tämä johtuu siitä, että empiren klassismin alkaessa hajota tyylillisen murroksen myötä tilalle tuli tyylillisiä kokeiluja, joissa yhdistyivät niin empire kuin uusromaaninen ja uusgootti-lainen tyyli. Sama ilmiö oli nähtävissä myös Keski-Euroopassa, mistä Suo-meen tulleet tyylilliset esikuvat olivat peräisin. Tyyliä kutsuttiin myös by-santtilaiseksi, lombardialaiseksi tai romaaniseksi riippuen siitä, mitä puolia haluttiin korostaa. Yksi nimitys tyylikokeiluille oli pyörökaarityyli eli rund-bogenstil. Tyylin taustalla voidaan nähdä berliiniläinen G.F. Schinkel, joka kiinnostui 1803-1805 tekemillään matkoilla varhaiskristillisestä, bysanttilai-sesta, normandialaisesta, romaanisesta ja varhaisrenessanssin arkkitehtuu-rista. Hän yritti kehittää näiden pohjalta nykyaikaista arkkitehtuuria, jossa yhdistyisi itämainen perinne antiikin muotokieleen ilman, että se olisi sidok-sissa tiettyyn menneisyyden tyyliin. Hän yritti siis luoda synteesiä klassisen ja romanttisen ja antiikin ja gotiikan välillä.71

Pyörökaarityyliä voidaan pitää hyvin keskeisenä myös tämän kauden suomalaisessa kirkkoarkkitehtuurissa ja Lukkarisen mukaan suuri osa uus-goottilaisiksi nimitetyistä kirkoista voidaan lukea tämän tyylin piiriin. Hän näkee suuria yhtäläisyyksiä Lohrmannin laatimissa suunnitelmissa Hämeen läänin Kosken kirkkoa varten (suunnitelma 1849, valmis 1870) ja Schinkelin suunnitelmassa Moabitin kirkkoa (1834-1835) varten. Kosken kirkon sivufa-sadi on jäljennetty Moabitin kirkosta, jonka kuva on julkaistu Schinkelin Sam-manlung Architectonicher Entwürfessä.72 Teos oli Schinkelin ja Bergerin piirus-tusten kokoelma berliiniläisiä rakennuksia varten vuosilta 1819-1840. Se oli Lohrmannin käytettävissä, sillä hän oli hankkinut sen Intendentin konttorin kokoelmiin vuonna 1843 Wilhelm Logierin liikkeestä Berliinistä. Lorhmann oli hyvin kiinnostunut alan kirjallisuudesta ja jo tullessaan Suomeen hän var-misti, että saa tuoda tullitta mukanaan piirustuskokoelmansa ja kirjastonsa. Suomessa hän myös muutti Intendentin konttorin kirjahankintoja koskevan


39

menettelytavan heti virkakautensa aluksi. Engelin aikana kirjahankinnat olivat olleet harkinnanvaraisia, mutta Lorhmann sai keisarin myöntämään erillisen määrärahan kirjaston kokoamista varten. Kirjahankinnat kohdistui-vat ennen kaikkea saksalaiseen ammattikirjallisuuteen, kuten arkkitehtuu-rikirjoihin ja ornamenttikuvastoihin, mutta myös aputieteitä käsittelevään kirjallisuuteen kuten matematiikkaan, materiaalioppiin, estetiikkaan ja myös katu-, vesi- ja rautatierakentamiseen.73

Yhtäläisyyksiä Schinkelin suunnitelmiin löytyy myös Lohrmannin suun-nitteleman Utsjoen kirkon (1853) sivufasadista, sillä siinä toistuu Moabitin ja niin muodoin Kosken kirkon ikkunajäsentely pienoiskoossa. Kun Moabitin ja Kosken kirkoissa pyörökaari-ikkunat ovat sivufasadissa jaoteltu keski-kenttään kahteen kerrokseen siten, että ylhäällä ovat suuremmat ikkunat ja al-haalla pienemmät kaari-ikkunat, Utsjoen kirkon sivufasadissa kaari-ikkunat ovat vain yhdessä kerroksessa kirkon pienuudesta johtuen. Keskikenttää ra-

Vasemmalla: Kirche im Moabit bei Berlin, 1834-1835. Schinkelin suunnitelma Moabitin kirk-koa varten on ollut vahva esikuva Juvan kivikirkkoa suunnitelleelle Lohrmannille. Tämä näkyy erityisesti Juvan kirkon ensimmäisten piirustusten sivufasadissa vuodelta 1851.Oikealla: Kirche auf dem Wedding bei Berlin. Myös tässä Schinkelin suunnitelmassa on Juvan kirkosta tuttuja elementtejä. Molemmat piirrustukset ovat teoksesta Sammanlung Architectonieher Entwürfe. Museovirasto.

40

jaa kaikissa kolmessa variaatioissa molemmilla sivuilla vyöhykkeet, joissa on kaksi päällekkäistä huo-mattavasti pienempää ikkunaa.

Lohrmannin suunnitelmissa Ju-van harmaakivikirkkoa varten on nähtävissä sama Schinkelin sivu-fasadin jäsentely. Varsinkin kirkon ensimmäisissä suunnitelmissa vuo-delta 1851 Schinkelin suunnitelma toistuu hyvin samankaltaisena. Lohrmannin myöhemmän ja toteu-tuneen vuoden 1856 suunnitelman mukaiset ristivarret runkohuoneen keskellä muuttavat sivufasadin jäsentelyä, mutta ikkunoiden ryt-mitys on edelleen hyvin saman-kaltainen berliiniläisen esikuvan-sa kanssa. Läpi koko sivufasadin kulkevat pyörökaari-ikkunoiden rivit, myös ristivarsien kohdalla si-ten, että ylärivin yhdeksää suurta pyörö kaari-ikkunaa vastaavat alari-vin pienemmät pyörökaari-ikkunat. Ainoa poikkeama on ristivarsissa, joissa keskimmäisen pienen kaari-ikkunan on korvannut sivuoven portaali.

Kosken ja Juvan kirkkojen ulko-asussa ei ole paljoa yhteneväisyyk-siä yhteisestä esikuvasta huoli-

matta. Kosken kirkko on torniton, tiilestä muurattu pitkäkirkko, jossa sakasti on muurattu rakennusrungon sisäpuolelle. Sen sijaan Juvan ja Utsjoen kirk-kojen ulkoasussa on samankaltaisuutta jopa niin, että Utsjoen kirkko näyttää Juvan kirkolta pienoiskoossa. Utsjoen kirkko onkin pieni, sillä siellä on noin 200 istumapaikkaa ja se on yksilaivainen ilman lehtereitä. Samankaltaisuutta löytyy muodosta: myös Utsjoen kirkko on pitkäkirkko, jonka länsipäädys-sä on kolmikerroksinen torni ja itäpäädyssä runkohuonetta matalammaksi muurattu sakaristo. Kirkko on muurattu harmaasta graniitista, jota on louhit-tu läheisen vaaran kupeesta. Tuttuus tulee harmaakiven rinnalla käytetystä punatiilestä, josta on muurattu Juvan kirkon tapaan tornin ylin kerros, saka-risto, ikkunoiden kaaret ja listoitukset räystäiden alapuolella. Samankaltai-suutta on myös rakennushistoriassa, sillä kuten Juvalla, ensimmäinen urak-katarjouskilpailu ei tuottanut tulosta, mutta seuraava, vuonna 1849 julistettu uusi kilpailu sai sopimuksen aikaan. Kustannusarvio oli tuolloin 9 697 ho-pearuplaa ja 21 kopeekkaa. Kirkko valmistui kymmenen vuotta ennen Juvan kirkkoa vuonna 1853.74 Kirkon rakennuttajana toimi oululainen läkki seppä

Utsjoen kirkko on valmistunut 1853. Kirkon raken-nusmateriaali on läheisen vaaran kupeesta louhittu harmaa graniitti, jota keventää tornin, sakariston ja ikkunoiden muurauksessa käytetty punatiili. Kirkko on kuin Juvan kirkko pienoiskoossa. Valokuva Ari Manninen 2012. Utsjoen seurakunta.


41

Magnus Dahlbäck ja vastaavana mestarina Karl Forslund, Juvan ki-vikirkon rakennusmestarin Erkki Kuorikosken velipuoli, joka oli mu-kana apumestarina useilla Kuori-kosken rakennustyömailla.75

Muita pyörökaarityyliä edusta-via kirkkoja ovat Sodankylän tor-nillinen pitkäkirkko (suunnitelma 1851, valmis 1859), Isokyrön tornil-linen ristikirkko (suunnitelma 1854, valmis 1878) ja jo edellä mainitut Mäntsälän ja Liperin kirkot. Kaiken kaikkiaan Savossa rakennetut kir-kot olivat, huolimatta Intendentin konttorin määräyksistä, enimmäk-seen puisia ja poikkeusluvalla ra-kennettuja. Vuoteen 1870 mennessä rakennetuista 38:sta kirkosta oli ki-vestä muurattu vain kolme kirkkoa eli Kuopion, Leppävirran ja Juvan kirkot. Kivi rankennus materiaalina korvattiin puulla kustannusten pe-lossa monessa seurakunnassa. Kohti 1800-luvun loppua suhtautuminen kivirakentamiseen kuitenkin muut-tui, koska järeästä rakennuspuusta alkoi olla pulaa ja suhteessa kalliim-pi kivikirkko saattoi ajanoloon tulla halvemmaksi puukirkon suuren pa-lovaaran vuoksi.76

Suunnitelmia Juvan kivikirkkoa varten. ylimmissä kahdessa kuvassa:E. Lohrmannin alkuperäiset suunni-telmat vuodelta 1851 muistuttavat Schinkelin suunnittelemaa Moabitin kirkkoa Berliinissä. Alemmat kuvat: E. Lohrmannin toteutuneissa piirus-tuksissa vuodelta 1856 ristivarsiin sijoitetut lehterin portaat ja sakaris-ton ja kuorin muutokset muuttavat jäsentelyä. Kansallisarkisto.

42

Suunnitelmia ja päätöksentekoa

Rakennushanke laitetaan alkuun

Uuden kirkon rakentaminen tuli ajankohtaiseksi Juvalla 1800-luvun ensim-mäisellä puoliskolla. Suomi oli tuolloin autonominen suurruhtinaskunta. Valta oli siirtynyt 1809 Ruotsilta Venäjälle, kuninkaalta keisarille. Virkamies-hallinto jatkoi siitä, mihin Ruotsin vallan aikana jäätiin. Ylintä päätäntäval-taa käytti senaatti ja viime kädessä keisari. Tavallisen ihmisen elämä säilyi ulkonaisilta puitteiltaan melko muuttumattomana. Toimeentulo oli edelleen tiukassa, leipä tuli pääasiassa kaskista, ihmiset elivät omavaraistalouksissa ja hyvin yleisesti vielä savutuvissa. Vuonna 1840 Juvan väkiluku oli runsas 10 000 henkeä,77 josta luku kasvoi 1800-luvun loppua kohden. Jos jokin oli muuttunut, niin eniten ehkä maisema keskiajalta lähtien jatkuneen runsaan kaskeamisen jäljiltä. Elämä jatkui tällaisena aina 1800-luvun loppupuolel-le ja teollistumisen alkuun saakka, sillä vasta puun arvon kohoaminen teki kaskeamisesta kannattamatonta. Teollistuminen oli myös alkusysäys rahata-louden kehittymiselle, maanviljelyn eli peltoviljelyn ja karjatalouden kehit-tymiselle, elintason nousulle, elinolojen parantumiselle, terveydenhuollon kehittymiselle ja yleiselle sivistystason nousulle. Alkanut kehitys kantoi pit-källe 1900-luvun puolelle vieden ihmiset aivan uuteen aikaan. Juvan harmaa-kivikirkon rakentajat elivät aivan tämän uuden ajan kynnyksellä.

Ensimmäisen kerran uuden kirkon rakentamisen välttämättömyydes-tä rohkeni puhua silloinen Juvan kirkkoherra, rovasti Karl Gustaf Nykopp vuonna 1830, vain kuukausi onnettoman joulukirkon jälkeen. Kasvava seura-kunta tarvitsi väkimäärää vastaavan kirkon. Aloite oli näin tehty, mutta vei vielä lähes kymmenen vuotta ennen kuin päätös uuden kirkon rakentamises-ta saatiin aikaan. Uuden kirkon rakentamiselle esitettiin useita vaihto ehtoja. Oli mahdollista rakentaa rukoushuone tai kappelikirkko seura kunnan ete-läisiä osia varten, jolloin uuden ja suuremman kirkon rakentaminen kirkon-kylään kävisi tarpeettomaksi. Ehdotettiin myös seurakunnan kahtia jakoa, jolloin Etelä-Juvasta tehtäisiin oma seurakunta ja sinne rakennettaisiin oma kirkko. Daniel Poppiuksen, varatuomarin ja Inkilän isännän esittämä vaih-toehto oli rakentaa uusi kirkko keskemmälle pitäjää, Turakkalan alueelle, jolloin se palvelisi yhtälailla eteläisellä Juvalla asuvia. Senaatti antoi näille ehdotuksille hylkäävän päätöksen, jonka jälkeen kirkkoherra uudisti raken-nusehdotuksensa pitäjänkokouksessa ja päätös uuden kirkon rakentamisesta


43

Juvan kirkonkylään viimein toteutui.78 Ryhdyttiin valmisteleviin töihin. Hallitukselta anottiin lupaa rakentaa kirk-

ko puusta, mutta koska asetuksen mukaan julkiset rakennukset oli rakennet-tava kivestä tai tiilestä, puisesta kirkosta oli luovuttava. 16. elokuuta vuonna 1840 pitäjänkokouksessa päätettiin perustaa rakennusrahasto ja kirkkoher-ran ehdotuksesta asettaa myös rakennuskomitea, kyrkonybyggnads komite. Rakennusrahastoon tuli kantaa vuosittain tilallisilta kahdeksan hopearuplaa veromarkalta ja torppareilta, loisilta ja mäkitupalaisilta 10 kopeekkaa miestä ja viisi kopeekkaa naista kohden. Rakennuskomitean puheenjohtajana toi-mi kirkkoherra Nykopp ja jäseninä luutnantti Georg Grotenfelt, kappalainen Abraham Poppius, varatuomarit Karl Masalin ja Paul Orreus, vänrikki Erik Fabritius ja tilanomistaja Karl Fabritius Koikkalan Hanebergista. Talollisista valittiin toimikuntaan kuudennusmiehet ja lautamiehet Paavo Muttilainen, Adam Taskinen, Abraham Kaartinen ja ratsutilallinen Kalle Teittinen.79

Vuonna 1841 pitäjänkokouksessa keskusteltiin kirkon paikasta. Enemmis-tö luutnantti Grotenfelt mukaan lukien äänesti Ison pappilan Ylämäkeä, seu-raavaksi eniten ääniä sai Hatsolan Puikonmäki, seuraavaksi Kummunmäki herastuomari Paunonen mukaan lukien ja vähiten ääniä sai kellotapulin seu-tu. Senaatti määräsi 1. maaliskuuta 1847 kirkon rakennettavaksi Ylämäelle vähemmistön valituksista huolimatta.80

Suunnitelmat etenevät

Nykoppin seuraaja Magnus Erik Alopaeus sai vastuulleen vuonna 1844 niin kirkkoherran viran, kuin kirkonrakennushankkeenkin ja hän toimi edeltä-jänsä tavoin rakennuskomitean puheenjohtajana. Alopaeus oli jo astunut virkaansa, kun tuo edellä mainittu senaatin päätös viimein saatiin. Samassa pitäjänkokouksessa 30. maaliskuuta 1847, jossa todettiin, että hänen keisa-rillinen majesteettinsa on määrännyt paikan uudelle kirkolle, pohdittiin jo tulevan kirkon rakennusmateriaalia. Vaihtoehtoina olivat tiili ja harmaa kivi. Päätettiin laskettaa kustannukset molemmille vaihtoehdoille ennen valintaa. Tulevan kirkon muotoakin sivuttiin jo siinä mielessä, että päätettiin kello-tapulin tulevan kirkon yhteyteen, ei siitä erilleen.81 18. kesäkuuta vuonna 1847 pitäjänkokouksessa oli mietinnässä kirkon muoto. Esitettiin perinteis-tä yksin kertaista ristikirkkoa viistetyillä nurkilla. Viistetyt nurkat tavallisten terä vien nurkkien sijaan takaisivat kirkolle koristeellisen ulkonäön ja saar-nan kuulumisen joka puolelle. Silloin herastuomari Paunonen ja rusthollari Koponen puuttuivat puheeseen ja sanoivat, että Leppävirran uusi pitkäkirk-ko oli valoisa ja saarna kuului siellä hyvin joka puolelle. Sen sijaan Kuopion ristikirkko oli hämärämpi. Alopaeus vastasi, ettei hän ole ollut tilaisuudes-sa tutustua kyseisiin kirkkoihin. Alopaeus saikin tehtäväkseen olla kirjeen-vaihdossa jonkin arkkitehdin kanssa Helsingissä, että saataisiin valaistusta asiaan.82

Kirkkoherra Alopaeus teki työtä käskettyä ja kysyi Ernst Lohrmannin eli Intendentin konttorin yli-intendentin mielipidettä näistä keskeisistä kysy-

44

myksistä. Lohrmann vastasi kirjeessään 30. syyskuuta 1847, että kustannus pohjakaavaltaan ristin ja suorakulmion muotoisen kirkon välillä on melkein sama, mutta Lohrmannin mielestä pitkäkirkko lehtereillä varustettuna olisi Juvan kokoiselle seurakunnalle tarkoituksenmukaisempi. Kivikirkkoa puolsi rakennusmateriaalin saatavuus läheisestä vuoresta (Ylämaa). Kivikirkko tu-lisi myös ajan oloon tiilikirkkoa edullisemmaksi ylläpitokustannuksiltaan.83

Alopaeus ilmoitti pitäjänkokouksessa 24. lokakuuta 1847 käyneensä kir-jeenvaihtoa sekä Hänen korkeutensa Herra piispan että Yleisten rakennusten viraston intendentin kanssa, kuin myös käyneensä keskustelemassa Leppä-virran pastorin kanssa ja tutustumassa Leppävirran kirkkoon. Esiin tulleet näkökohdat puolsivat suorakulmaisen kirkon rakentamista ja päätös kirkon muodosta saatiin aikaan. Arkkitehdiltä toivottiin vielä kirkon suunnittelus-sa suurinta mukavuutta ja pienuutta rakennuskustannuksissa. Kokouksessa käsiteltiin vielä tulevan kirkon paikkaa Ison pappilan Ylämäellä ja todettiin, että pohjamaasta pitäisi tehdä tutkimuksia.84 Seuraavana vuonna ryhdyttiin tuumasta toimeen ja Ylämäellä koetettiin kivien lohkomista. Yhtenä perus-teena Ylämäen valinnallehan oli ollut juuri rakennusmateriaalin saatavuus läheltä rakennuspaikkaa. Lohkominen osoittautui kuitenkin luultua haasta-vammaksi. Muuta ei sitten saatukaan aikaan rakennusrintamalla, sillä piirus-tuksia ja kustannusarviota ei kuulunut Intendentin konttorista.

30. syyskuuta 1849 pitäjänkokouksessa pohdittiin, mitä tehdään, jos piirus-tuksia ei ala kuulua. Luutnantti Georg Grotenfelt sanoi menevänsä vaikka henkilökohtaisesti Helsinkiin hoitamaan asiaa matkakustannuksia vastaan, jollei sieltä muuten mitään ala kuulua. Ehdotettiin myös yhteydenottoa Kuo-pion lääninarkkitehtiin C. Ziegleriin. Alopeaeus olikin häneen yhteydessä, mikä selviää säilyneestä kirjeenvaihdosta. Ziegleriltä kysyttiin, millä ehdoin hän tekisi piirustukset ja kustannusarvion. Ziegler olisi mielellään piirustuk-set tehnytkin, mutta juvalaiset pitivät hintapyyntöä liian kovana.85

13. lokakuuta 1850 pitäjänkokouksessa tultiin siihen tulokseen, että kirk-koa ei ole mahdollista rakentaa Ylämäelle ilman kivien lohkomisesta aiheu-tuvia suuria kuluja. Sopivia kiviä voitaisiin tietysti tuoda noin kolmasosa-peninkulman päästä, mutta kaikkein edullisimmaksi tulisi tiili, kun saveakin oli saatavilla. Materiaalikysymystä ei saatu kokouksessa lopullisesti päätet-tyä. Sen sijaan saatiin aikaan joukko muita päätöksiä. Ensinnäkin tulevan kir-kon perusmuuri tulisi joka tapauksessa lohkotuista kivistä ja siihen tarpeeksi tuuletusaukkoja estämään lattialankkujen mätäneminen. Ulkorappuset ha-luttiin kivestä ja kirkon lattia lankuista. Tornin korkeuden suhteen annettiin arkkitehdille päätäntävalta. Katto oli jo aiemmin päätetty tehdä teräslevyistä, mutta nyt kustannusten pelossa pohdittiin, voisiko katto olla kuitenkin puus-ta. Viimein päätettiin, että katto olkoon sellainen, minkä arkkitehti hyväksyy ja sopii kustannuksiin. Lopulliset päätökset kirkon rakennuttamisesta ja ma-teriaalihankinnoista päätettiin tehdä vasta, kun piirustukset ja kustannus-arvio olisi vahvistettu. Kaiken kaikkiaan rakentamista koskevia päätöksiä näytti ohjaavan ”besparing i konstnaden” eli säästäminen kustannuksissa.86

16. helmikuuta 1851 pidettyyn pitäjänkokoukseen mennessä oli saatu ai-kaan päätökset lopullisesta kirkon muodosta ja materiaaleista. Toivomus-lista oli seuraava:


45

Kirkko haluttiin rakennettavan harmaakivestä suorakulmion muo-toon ja lehtereillä varustettuna. Alt-taria vastapäätä olevassa päädyssä tuli lehterin olla niin suuri, että sin-ne mahtuisi tarvittaessa urut. Pe-rusmuuri tulisi lohkotuista kivistä, joiden ulkopintaa ei tarvitse tasoit-taa. Muurissa oli oltava tarpeeksi aukkoja tuuletuksen onnistumisek-si. Lattian tulisi olla puulankuista, samoin holvit, mutta ne perustettai-siin kivipilarien päälle. Kellotorni tulisi kirkon yhteyteen ja alttarin vastakkaiseen päätyyn. Tornin alin osa voisi olla eteisenä ja samalla pääsisäänkäyntinä kirkkoon. Ulko-rappuset tulisi tehdä kivestä. Tor-nin korkeuden päättäminen jätet-tiin edelleen Intendentin konttorin päätäntävaltaan, samoin se, kuinka korkealle torni muurattaisiin har-maakivestä ja kuinka korkealta al-kaisi tiilimuuraus. Ylimmän osan toivottiin olevan puuta niin leveälti kuin mahdollista. Kirkkoon pitäisi vielä tulla ikkunoita yhteen tai kahteen riviin ja asetettaman niin, että sekä ala kerta, että lehterit saisivat tarpeeksi valoa. Kirkko tuli rapata sekä sisältä että ulkoa valkoiseksi. Kirkkoon pitäisi mahtua 3 000 henkeä lehterit mukaan lukien. Vesikatto tuli tehdä teräslevyistä. Saka-risto tuli muurata tiilestä alttarin päätyyn ja varustaa kaakeliuunilla. Sakaris-ton alle toivottiin muurattavaksi viinikellari.

Lopullisia piirustuksia ja kustannusarvioita jäätiin nöyrästi odottele-maan peläten samalla, että rapistuneesta ja vanhasta puukirkosta ehtisi tulla odotus aikana hengenvaarallinen.87

Pitkä odotus päättyi ja piirustukset ja kustannusarvio saapuivat lopulta marraskuussa vuonna 1851. Pitäjänkokous oli koolla asian tiimoilta jo 16. marraskuuta 1851, sillä seurakunnan tuli hyväksyä piirustukset. Piirustuk-sissa oli intendentin ehdottamia muutoksia, kuten kivipilarien korvaaminen puisilla pilareilla ja kattomateriaaliksi hän ehdotti teräslevyjen sijaan ”väl tjärade takspån” eli hyvin tervattuja kattopaanuja. Seurakunta eli pitäjän-kokous hyväksyi piirustukset muutoksineen ja kaikki olivat tyytyväisiä.88

Asiat olivat nyt edenneet siihen pisteeseen, että seuraavana oli päätettävä kirkon rakennuttamisesta. Asiaa puitiin pitäjänkokouksessa 16. helmikuuta 1852. Lohrmann oli suositellut kunnollisen, tunnollisen ja taitavan rakennut-tajan tai urakoitsijan eli entrepreneurin hankkimista. Alopaeus oli itse sillä kannalla, että kirkko tehtäisiin pitäjäläisten päivätyönä rakennusmestarin valvonnassa ja hankittaisiin muurarit, timpuri, sepät ja muut käsityöläiset rakennuskomitean toimesta. Materiaaleja vedätettäisiin paikalle manttaa-

yksityiskohta urakkasopimuksesta Juvan seura-kunnan ja luutnantti Georg Grotenfeltin välillä. Juvan seura kunnan arkisto.

46

lien mukaan laskettuja määriä. Samassa kokouksessa mainittiin, että herra Intendentti eli Lohrmann on laittanut piirustukset ja kustannusarvion vah-vistettavaksi korkeimmalle asianomaiselle. 7. maaliskuuta 1852 pidetyssä pitäjänkokouksessa oli rakennuttamiskysymys saatu kuntoon ja suurella yksimielisyydellä päätettiin, että kirkonrakennus tarpeellisine ajoineen ja materiaalihankintoineen annettaisiin päivätyöläisten sijaan urakoitsijan teh-täväksi. Rakennuskomitea sai tehtäväkseen järjestää urakkahuutokaupan, laatia sopimuksen ja tavata kaikki tulevat ehdokkaat. Urakkasopimus tulisi hyväksyä yleisessä pitäjänkokouksessa.89

Pitäjänkokous pidettiin 28. maaliskuuta 1853 yhdessä rakennuskomitean kanssa. Paikalla olivat kirkkoherra Alopaeus, luutnantti Georg Grotenfelt, pastorit Poppius ja Nordström, vänrikki Erik Fabritius ja expeditiori Fogden Polin, herastuomarit Johan Paunonen Suurniemeltä, Muttilainen ja Kaasinen, rusthollarit Koponen ja Carl Teittinen, kuudennusmiehet Pätynen, Laukka-nen ja Adam Pylkkänen. Kokouksessa käsiteltiin rakennushuutokauppaa. Huutokauppa toimitettaisiin kesäkuun 11. päivä kuluvana vuonna 1853 ja siitä tulisi ilmoitus Suomen yleiseen lehteen. Urakkasopimukseen kuuluvat ehdot olivat seuraavat:

Kirkon seinien ja tornin alla tuli olla kolme kyynärää syvä ja viisi kyynä-rää leveä perustus. Ainoastaan kallio tai muu sellainen kiinteä ja luja ma-teriaali antaisi luvan poiketa perustusten syvyydestä. Perustus tuli tehdä suurista kivenlohkareista. Kirkon ja tornin seinät tuli muurata kantikkais-ta kivistä puhtaalla ja kunnollisella kalkkilaastilla. Pyöreitä luonnonkiviä, ruotsiksi buller sten, ei saanut muurata seiniin. Muureja ei saanut tehdä on-teloiksi, eikä muurauksessa saanut käyttää muita aineita, kuin hyviä kiviä ja kalkkilaastia. Sakariston ja tornin kellohuoneen muuraamiseen tuli käyttää vain hyvin poltettuja tiiliä. Muurit tuli tasoittaa ulko- ja sisäpuolelta. Käy-tettyjen tarvepuiden tuli olla kuivia. Sakariston alle tulevan kellarin tuli olla neljä kyynärää leveä, kuusi kyynärää pitkä ja kolme ja puoli kyynärää kor-kea. Sisäänkäynti kellariin tulisi sakariston eteisestä. Kirkon tuli olla valmis 1. lokakuuta vuonna 1860. Rakennuksen etenemistä tultaisiin seuraamaan katselmuksin. Ensimmäinen katselmus pidettäisiin, kun perustukset olisivat valmiit. Toinen katselmus pidettäisiin, kun seinät ja torni olisi muurattu ja vesi katto tehty, mutta kuitenkin ennen sisustuksen ja rappauksen aloitta-mista. Kolmas katselmus pidettäisiin, kun sisustus olisi valmis, mutta ennen maalaamisen aloittamista. Neljäs ja viimeinen katselmus pidettäisiin maala-uksen ja koristelun jälkeen, kun kirkko olisi aivan valmis. Mikäli huomautta-mista ilmenisi, asiat olisi korjattava ennen työn jatkamista. Urakoitsijan olisi kuunneltava rakennuskomiteaa. Urakoitsija saisi kolmasosan urakkasum-masta ennen rakentamisen aloittamista, kolmasosan, kun seinät ja vesikatto olisi tehty, tarkastettu ja hyviksi havaittu ja viimeisen kolmanneksen, kun kaikki olisi valmista, tarkastettu ja hyväksytty.90

Tässä samassa kokouksessa mainittiin myös, että Hänen keisarillinen ma-jesteettinsa oli kuluvan vuoden 1853 helmikuussa antanut uuden päätöksen kirkon rakentamispaikaksi. Paikka on Pappilan Kirkkokangas, jossa oli en-nestään vain käräjätalo ja lukkarin asunto. Näin siis lopullisesti määräytyi tulevan kirkon paikka sen jälkeen, kun Ylämäki oli hylätty.91


47

Ensimmäisessä huutokaupassa arkkitehdin arvion mukaista tarjousta ei tehty, korkeampia kylläkin. Sen vuoksi toimitettiin uusi huutokauppa. Täl-lä kertaa päästiin urakasta sopuun, sillä luutnantti Georg Grotenfelt Veh-maan kartanosta ja itsekin rakennuskomitean jäsen, otti urakan hoitaakseen. Urakka summa oli 42 800 hopearuplaa. Ehdot olivat seuraavat:

Kirkko oli rakennettava paikalle, joka keisarillisessa kirjeessä 5. helmi-kuuta kuluvana vuonna 1853 määrättiin ja siten, kuin Intendentin konttorin piirustuksissa ja kustannusarviossa määrättiin. Perustukset oli tehtävä niin syviksi ja leveiksi, kuin piirustuksissa esitettiin. Perustukset oli tehtävä niin suurista kivenlohkareista, kuin mahdollista. Sokkelissa ja seinässä kivet kii-lattaisiin tai käytettäisiin hyvälaatuisia kantikkaita kiviä. Muuraus kiinnitet-täisiin kalkkilaastilla kautta koko muurin. Mikäli kiveä ei voitaisi lohkoa tai sitä ei voitaisi kiilata, sitä ei saisi käyttää. Tiiliseinät sakaristossa ja tornin kellohuoneessa tuli myös huolellisesti muurata. Ne tuli myös huolellises-ti tasoittaa, sillä niitä ei rapattaisi. Tämä koski myös kiviseiniä. Kiviseinät tuli tehdä hyvin lohkotuista kivistä, niin että saumoista tulisi niin tiiviit ja siistit kuin mahdollista, vaikka ne vahvistettaisiinkin kalkkilaastilla. Kirkko, sakaristo ja tornin kaksi alinta huonetta tuli rapata sisäpuolelta valkoiseksi. Sakariston ja osin eteisen alle tulevan viinikellarin tuli olla kuusi kyynärää pitkä, kolme ja puoli kyynärää leveä ja neljä kyynärää korkea. Sisäänkäynti tuli eteisestä, jos mahdollista. Käytetyn puutavaran tuli kuivua katon alla vuosi. Puusepäntöihin täytyi olla riihikuivaa puuta. Mikäli vesikattoa ei eh-

yksityiskohta Georg Grotenfeltin sinetillä varustetun kirjeestä, jossa hän sitoutuu rakentamaan kirkon sovitusta lisämaksusta. Juvan seura kunnan arkisto.

48

yksityiskohta arkkitehti A. Edelfeltin laatimista de talji piirustuksista Juvan kivikirkkoa varten. Juvan seura kunnan arkisto.

dittäisi tehdä samana vuonna kuin seinät saadaan muurattua, olisi rakennus suojattava väliaikaisella katolla. Trossipohjan täytteen oli saatava kuivua vuosi ennen sen paikoilleen asettamista. Teräsle-vyistä, jernplåtar, tehty katto oli käsiteltävä vernissalla alapuolelta ja päältä ainakin kerran öljyvärillä. Ensimmäinen kolmannes makset-taisiin, kun urakoitsijalla oli esittää seurakunnalle takausmies. Silloin työt voitaisiin aloittaa. Urakoitsi-jalla ja hänen takausmiehellään oli myös kolmen vuoden vastuu siitä, että valmis vesikatto ei vuotaisi eli katolla oli oltava kolmen vuoden takuu. Seurakunta saisi valvoa työn etenemistä. Kirkon tuli olla valmis 1. lokakuuta 1860.92

Rakennusehdot perustuivat E. Lohr mannin näkemyksiin. Tämä käy ilmi Alopaeuksen käymästä kirjeenvaihdosta Lohrmannin kans-sa. Kirjeissä Lohrmann antoi ohjeita esimerkiksi perustusten teosta. Hä-

nen mukaansa perustukset olivat tärkein yksittäinen asia koko rakennuksen kannalta, sillä koko rakennuksen kestävyys riippui suurelta osin perustuk-sen kestävyydestä. Sen vuoksi hän kehotti rakennuskomiteaa huolehtimaan, että ainoastaan suuria, lujia ja teräväkulmaisia kiviä käytetään perustuksiin. Perustusten tulee olla piirustusten mukaan kolmen kyynärän syvyiset ja neljän kyynärän levyiset. Kuten myös itse kirkon muureissa, tuli kaikessa muuraa misessa välttää niin sanottuja vierrinkiviä eli pyöreitä luonnonki-viä ja käyttää ainoastaan lujia, kiilattavia tai lohkottuja kiviä. Muurauksen tuli edetä horisontaalisesti ylöspäin ja kaikki syntyneet pienet raot ja välit tuli kiilata kivenkappaleilla. Suorakulmaiset kivet tuli asettaa leveimmälle sivulleen, ei koskaan korkealle kantille. Kivet tuli asettaa niin usein kuin mahdollista pitkä sivu poikittain muuriin nähden. Ulko- ja sisäpuolen tuli seurata toisiaan ja väliin jäävä tila tuli täyttää vierrinkivillä. Kun näitä oh-jeita noudatettaisiin tunnollisesti ja käytettäisiin hyviä ja lujalaatuisia kiviä ja kunnollisia materiaaleja muurauksessa, lopputulos tulisi olemaan kaikkia tyydyttävä. Lohrmannin huoli oli tietysti ymmärrettävä, sillä julkista raken-tamista valvovana viranomaisena hänellä oli myös vastuu lopputuloksesta. Tästä kertoo myös se, että Lohrmann halusi kopion urakkasopimuksesta. Ilmeisesti hän halusi tarjota asiantuntemustaan ja seurata rakentamisproses-sia sen kaikkissa vaiheissa.93

Hyvin alkuun päässeessä kirkkorakennusprojektissa tuli hidastava kään-


49

ne, kun Alopaeus totesi, tutkittuaan uuden kirkon piirustuksia, että uudesta kirkosta uhkaa tulla liian pieni. Hän kirjoitti asiasta Lohrmannille touko-kuussa 1855, mutta tämä oli matkoilla ulkomailla juuri silloin. Alopaeuksen kirjeeseen vastasi Intendentin konttorissa työskennellyt Carl Albert Edelfelt. Hän kertoi, ettei voi yksin mitään, mutta voi Lohrmannia odotellessa laskea istumapaikkoja ja katsoa, voisiko asialle tehdä jotakin, kuten Herra Pastori ehdotti. Pitäjänkokouksessa heinäkuussa ei saatu aikaan myönteistä pää-töstä kirkon suurentamiseksi. Rakennuskomitean kokouksessa joulukuussa pohdittiin edelleen eri vaihtoehtoja kirkon suurentamiseksi. Kirkko todet-tiin liian lyhyeksi. Sitä olisi pidennettävä ja tehtävä ristivarret Leppävirran malliin. Ristivarsiin tulisi sisäänkäynnit ja lehtereille menevät portaat ja näin saataisiin lisää tilaa kirkkosaliin. Pitkälle sivulle tulisi yksitoista ikkunaa. Lorhmann oli ilmeisesti saatu myös myöntyvälle kannalle, sillä Intenden-tin konttorista tulleen vastauksen mukaan kirkko voitaisiin tehdä seitsemän kyynärää pidemmäksi ja viisi kyynärää leveämmäksi, kuin alkuperäisissä piirustuksissa. Tämä ehdotus viimein meni läpi pitäjänkokouksessa kovan keskustelun ja vastustuksen jälkeen ja uusia piirustuksia ja kustannusarviota päästiin tilaamaan. Senaatin päätös asialle saatiin seuraavana vuonna eli 6. maaliskuuta 1856 ja piirustukset kesäkuussa. Niissä kirkko oli yleis ilmeeltään hyvin samankaltainen kuin ensimmäisessäkin versiossa, mutta lehterin por-taiden sijoittaminen ristivarsiin ja sakariston ja kuorin muutokset muuttivat hieman jäsentelyä. Näin viimeisetkin rakennustyön alkamista hidastaneet esteet oli saatu raivattua.94 Myös urakoitsijan kanssa päästiin sopimukseen, kun luutnantti Georg Grotenfelt suostui rakentamaan kirkon uusien piirus-tusten mukaan 4 000 ruplan lisämaksusta ja urakkasopimus uusine ehtoi-neen allekirjoitettiin 11. lokakuuta 1856.95

Materiaali- ja kustannuslaskelma

Nykyajan mittapuun mukaan rakennustarpeet kivikirkkoa varten olivat var-sin vaatimattomat, kuten E. Lohrmannin 29. huhtikuuta 1856 allekirjoitta-masta materiaali- ja kustannuslaskelmasta, ”Material och Kostnadsförslag”, voidaan havaita. Laskelman aluksi on lyhyt kirjallinen selostus rakentami-sesta. Sen mukaan kirkko rakennetaan niin tasaisista ja niin hyvin yhteen liitetyistä kivistä, kuin mahdollista. Sakariston seinät, ylimmät räystäslistat sekä tornin yläosa ja ikkuna-aukot muurataan rautapoltetuista tiilistä. Tiili-muuraus jätetään rappaamatta mutta saumat tasoitetaan. Kirkon sisäseinät rapataan ja maalataan vesivärillä. Teräskatto ja ikkunapellit lakataan vernis-salla. Kaikki näkyvät puuosat, kuten pilarit maalataan tammivärillä.

Laskelmassa on huomioitu myös rakennustellinkiin tarvittava materiaa-li, työkalut, tarvittava kuormasto tavaran kuljetukseen ja tarvikkeiden säi-lytykseen tarvittavat vajat ja suojat. Materiaalit kustantavat laskelman mu-kaan 17 398,45 hopearuplaa. Suurimmat menoerät ovat lohkotut kivet 2 704 hopea ruplaa, poltetut tiilet 1 040 hopearuplaa, hiekka muurauslaastia varten 1 170 hopearuplaa, kalkkitynnyrit 3 510 hopearuplaa ja yllättävää kyllä katon

50

teräslaatat kalkkitynnyrien kanssa samoissa hinnoissa eli 3 607,50 hopearup-laa. Kustannuslaskelmassa on materiaalien lisäksi lueteltu työpalkat ja muut rakennustyömaalla tarvittavat yksityiskohdat eli Arbetslöner och Diverse.

LUETTELO TARVITTAVISTA MATERIAALEISTA:

◦ 1040 kuutiosyliä lohkottuja kiviä perustuksiin ja seiniin.

◦ 332 neliökyynärää hakattuja kiviä ulko rappusiin ja kynnyskiviin pää- ja sivuoville, kuten myös sakariston ovelle. ◦ 130 000 kappaletta rautapoltettuja muuraustiiliä sakariston seiniin, ul-kolistoihin ja ikkuna- ja oviaukkoihin. ◦ 5850 tynnyriä kalkkia muurilaastiin ja sisäseinien rappaukseen. ◦ 11 700 kuormaa muuraushiekkaa. ◦ 648 12 tuumaista mäntypalkkia lattiavasoihin. ◦ 504 syltä 12 tuumaisia palkkeja pila-reihin ja niiden poikittaissidontaan. ◦ 323 syltä 12 tuumaisia palkkeja sahattuna kuusituumaisiksi lehterin lattiavasoiksi. ◦ 147 syltä 10 tuumaisia palkkeja lehtereiden päällisiin välikattoihin.

◦ 50 syltä yhdeksästä seitsemään tuumaisia vuoliaisia katon alus-rakenteisiin. ◦ 2196 syltä kahdeksantuumaisia parruja kattotuoleihin. ◦ 22 syltä 10 tuumaisia palkkeja holvi-kaariin. ◦ 1300 syltä rimoja rossipohjaan. ◦ 150 syltä neliskanttista kuusituu-maista puutavaraa lehtereiden ja kuorin lattiaan. ◦ 144 syltä 12 tuumaisia palkkeja tornin kerroksiin. ◦ 200 syltä kahdeksantuumaisia parru-ja tornin huippuun ja sen kiinnittä-miseen.

◦ 60 syltä 12 tuumaisista 10 tuumaisiin palkkeihin kellotuolin kiinnittämiseen.

◦ 45 syltä 10 tuuman palkkeja sakaris-ton lattian ja lattiavasojen tekemiseen.

◦ 41 syltä kymmenestä viiteen tuumai-sia palkkeja sakariston välikattoon. ◦ 120 syltä kuusi tuumaisia parruja sakariston kattotuoleihin. ◦ 115 tolttia kuusi kyynärää pitkiä lautoja aluskatteeksi kirkon, tornin ja sakariston kattoon. ◦ 80 tolttia kuusi kyynärää pitkiä huonompia lautoja kirkon ja sakaris-ton trossipohjaan ja tornin alimpaan kerrokseen. ◦ 38 ½ tolttia kuusi kyynärää pitkiä ja kolme tuumaa paksuja honkalankkuja kirkon keskilaivan holvikaareen 525 neliösyliä rimoja kaikkiin holvi- ja välikattoihin. ◦ 112 tolttia 12 kyynärää pitkiä ja 9 ½ tuumaa leveitä ja 2 ½ tuumaa paksuja kuusilankkuja kirkon, lehte-reiden ja sakariston lattiaan, kuten myös tornin kerroksien lattioihin ja rappusiin. ◦ 962 puuta rautalevyjä, kirkon, tornin ja sakariston kattamiseen kuten myös ikkunalistoihin ja muihin tarvittaviin listoihin. ◦ Lattarautaa ja ruuvipultteja palkkien kiinnitykseen. ◦ 187 500 kappaletta nauloja seuraa-vasti:

10 tuuman kokoa 6500 kappaletta. 8 tuuman kokoa 6 000 kappaletta. 6 tuuman kokoa 5 000 kappaletta. 5 tuuman nauloja 15 000 kappaletta. 4 tuuman nauloja 30 000 kappaletta. 3 tuuman nauloja 45 000 kappaletta. 2 tuuman kokoa 80 000 kappaletta. ◦ Lisäksi tulee sammalta ja saven sekaista hiekkaa trossipohjan täyttä-miseen.


51

TyöPALKAT TyöVAIHEITTAIN:

◦ Kivien lohkominen kantikkaiksi sokkelia ja nurkkia varten 439,50 hopearuplaa. ◦ Perustusten, ulkorappusten kivi-askelmien ja seinien muuraaminen 3 646 hopearuplaa. ◦ Tiiliseinien ja ovi- ja ikkuna-aukkojen muuraaminen 390 hopearuplaa. ◦ Rauta-ankkureiden takominen ja pulttaaminen 175 hopearuplaa. ◦ Palkkien ja lattiavasojen asettami-nen paikoilleen kirkkoon, torniin ja sakaristoon ja lehtereiden yläpuolelle välikattoon 120,80 hopearuplaa. ◦ Pilarien pystyttäminen keskilaivaan ja niiden tukeminen samalla, kun lehterien lattiavasat kiinnitetään 336 hopearuplaa. ◦ Kirkon keskilaivan kattotuolien valmistaminen ja kiinnittäminen 449 hopearuplaa. ◦ Tornihuipun rakentaminen ja kattoparrujen kiinnittäminen rauta-ankkurein 117,60 hopearuplaa.

◦ Sakariston kattotuolien valmistaminen ja kiinnittäminen 14,40 hopearuplaa.

◦ Aluskatteiden tekeminen kirkkoon, tor-niin ja sakaristoon 40,25 hopearuplaa. ◦ Kirkon, tornin ja sakariston vesikaton kattaminen teräslevyillä, samaten ikkunalistoituksien ja muiden listojen tekeminen 384,80 hopearuplaa. ◦ Trossipohjan rimojen ja lautojen asettaminen paikoilleen samalla kun asetetaan täyte niin kirkkoon, saka-ristoon kuin välikattoihinkin 117,80 hopearuplaa. ◦ Kirkon keskilaivan ja holvikaarien tekeminen 140 hopearuplaa. ◦ Lattioiden tekeminen lehtereille, saka-ristoon ja torniin kaikkiin kerroksiin, sekä neljät rappuset lehtereille ja yhdet torniin 330 hopearuplaa. ◦ Kellotuolin tekeminen ja kiinnittä-minen 50 hopearuplaa.

Kaksi sivua E. Lohrmannin laatimasta Kustannus- ja materiaalilaskelmasta. Juvan seura kunnan arkisto.

52

Listassa on vielä kirkon rapattujen sisäseinien, holvin ja välikaton maalaa-minen 270 hopearuplaa ja kirkon, sakariston ja tornin vesikattojen ja ikku-na- ja listapeltien maalaaminen kolme kertaa vihreällä öljymaalilla 513,60 hopearuplaa. Vielä on otettu huomioon rakennustellinkien ja ylimääräisen rakennusmateriaalin poisvienti ja rakennuspaikan suunnittelutyö ja paikan raivaus yhteensä 1 000 hopearuplaa. Rakennusmestarin palkka, 1 200 hopea-ruplaa on myös huomioitu. Nämä työpalkat ja muut yksityiskohdat tekevät kustannusarviossa 15 487,55 hopearuplaa. Koko kustannusarvio kaikki osa-alueet huomioon ottaen tekee 32 886 hopearuplaa.96 Edellä mainitusta esityk-sestä nähdään, että kivityöt eli kivien lohkominen ja perustuksen, sokkelin ja seinien muuraaminen on ollut suhteessa koko rakennuksen kallein hanke. Hiekkoineen ja kalkkitynnyreineen, kivien lohkomisineen ja muuraustöi-neen kiviseinien hinnaksi tulee kustannusarvion mukaan 11 469,50 hopea-ruplaa eli reilu kolmannes koko kirkon budjetista. On helppo uskoa, että kivikirkon rakentaminen on todella ollut puukirkon tekemistä kalliimpaa.

Rakennustyön suuruuden ymmärtää vasta, kun summa muutetaan nyky-rahaksi. Nils Gustaf Grotenfelt on Hovi Savossa- kirjassaan vuodelta 1995 ar-vioinut kirkon hinnaksi ”lähemmäs satamiljoonaa markkaa”. Tämän päivän valuutaksi muutettuna kirkon hinta olisi lähellä 17 miljoonaa euroa.

MUUT RAKENNUSTyöMAALLA TARVITTAVAT yKSITyISKOHdAT:

◦ Paraatiulko-ovi karmeineen 9 kyynä-rää korkeana ja 3,5 kyynärää leveänä. Oven yläpuolelle tulee puoliympyrän muotoinen ikkuna. Oven yhteydessä on kustannusarviossa huomioitu myös saranat, lukot, helat ja salvat ja sen maalaaminen öljyväreillä. Ovien hinnaksi arvioidaan 40 hopearuplaa. ◦ Sivuovet tulevat samalla mallilla, mutta 7 kyynärää korkeina ja 3 kyynärää leveinä. Ovien tulee olla huolella tehtyjä. Hinta-arvio 70 hopearuplaa. ◦ Sisäovet sakaristoon ja torniin 4 ½ kyynärää korkeana ja 3 kyynärää leveänä karmeineen ja öljymaalilla maalattuina 30 hopearuplaa. ◦ Pyörökaari-ikkunoita 27 kappaletta 3 ½ kyynärää korkeana ja 1 ¾ kyynä-rää leveänä karmeineen valkolasista. Puitteisiin tulee öljymaali. Hinta 405 hopearuplaa. ◦ Pyörökaari-ikkunoita 22 kappaletta valkolasista 6 kyynärää korkeana ja

2 ½ kyynärää leveänä öljymaalilla maalatuin puittein 550 hopearuplaa. ◦ Tornin etupuolelle yksi pyörökaari-ikkuna 4 ½ kyynärää korkeana ja 2 ¼ kyynärän levyisenä 18 hopearuplaa. ◦ Pyörökaari-ikkunoita kuusi kappalet-ta 2 kyynärää korkeana ja 1 kyynärän levyisenä 24 hopearuplaa. ◦ Kaksi kappaletta pyöreitä ikkunoita, halkaisijaltaan 2 kyynärää karmei-neen 12 hopearuplaa. ◦ Yksi pyöreä ikkuna valkolasista, halkaisija 5 kyynärää 50 hopearuplaa. ◦ Kaksi pyöreää ikkunaa valkolasista, halkaisija 3 kyynärää 50 hopearuplaa. ◦ Yksi risti tornin huippuun, yksi kuoripäätyyn ja kaksi pienempää risti varsien sisäänkäyntien yläpuo-lelle yhteensä 75 hopearuplaa. ◦ Torniin tarvitaan neljä luukkua, jotka ovat 9 kyynärää korkeita ja 4 kyynärää leveitä. ◦ Valkoinen lasitettu kaakeliuuni sakaristoon.


53

Rakentaminen

Magnus Erik Alopaeus ja Carl Albert Edelfelt, miehet rakennustyön taustalla

Eri tahojen ja asiantuntijoiden kanssa käyty kirjeenvaihto, rakennuskomite-assa mietityt suunnitelmat ja pitäjänkokouksessa tehdyt päätökset, huuto-kaupat, materiaalihankinnat ja kaikki muu väsymätön työskentely kirkkora-kennuksen alkuun saattamiseksi oli vihdoin tuottanut tulosta ja Juvan uutta harmaakivikirkkoa päästiin konkreettisesti rakentamaan. Rakennusmateri-aaleja oli tuotu paikalle jo hyvissä ajoin ja kaikki oli valmiina töiden aloitta-mista varten. Kirjeet, pitäjänkokouspöytäkirjat ja muut säilyneet dokumentit todistavat, kuinka tarmokkaasti kirkkoherra Magnus Erik Alopaeus oli aja-nut kirkon rakennusasiaa kaikilla rintamilla pitäen yhteyttä lääninarkkiteh-teihin ja Intendentin konttoriin välittäen pitäjän miesten toivomukset eteen-päin ja kertoen taas arkkitehtien ehdotelmat pitäjäläisille.

Jo aiemmin mainittu arkkitehti Carl Albert Edelfelt oli yksi Intendentin konttorin virkamiehistä, jonka kanssa Alopaeus kävi tiivistä kirjeenvaihtoa ja useita Edelfeltin Alopaeukselle lähettämiä kirjeitä on säilynyt. Koska Edelfel-tistä tuli myös Juvan kivikirkon rakennustyömaan valvoja ja rakennusosien ja interiöörin yksityiskohtien työ- ja yksityiskohtapiirustusten suunnittelija, hänen lähettämänsä kirjeet ovat myös näköalapaikka seurata kirkon raken-nustyön etenemistä. Alun pitäen kirjeenvaihto oli vain näiden kahden vir-kamiehen, Alopaeuksen ja Edelfeltin, kirkon ja rakennushallinnon edusta-jan mielipiteen vaihtoa rakentamisen teknisistä yksityiskohdista. Kirjeiden, vuosien ja rakennushankkeen edistymisen myötä voidaan nähdä aluksi puh-taasti ammatillisen suhteen kehittyvän lämpimäksi ystävyydeksi. Kirjeiden sävy muuttuu alun muodollisesta puhuttelutavasta toverilliseksi ajatusten-vaihdoksi. Kun Edelfelt ensimmäisissä kirjeissä puhuttelee Alopaeusta ”Hö-gärevärdige Herr Prost och Ordens Ledamot” eli ”Korkea-arvoinen herra pastori ja veljeskunnan jäsen”, myöhemmin hän vaihtaa puhutteluun ”Min högtärade Bror” eli ”Minun korkeasti kunnioitettu veljeni”. Myöhemmissä Edelfeltin kirjeissä saa terveisiä myös Alopaeuksen vaimo, Fru Prostinnan. Edelfelt vaimoineen myös onnittelee Alopaeusta tämän ansioista vuonna 1864 päivätyssä kirjeessään. Kysymyksessä saattaa olla Alopaeuksen saama teologian kunniatohtorin arvonimi. Tästä saa käsityksen, että myös vaimot olivat tutustuneet toisiinsa. Vuonna 1865 Edelfelt mainitsee myös, kuinka hänen sydäntään lämmittää tällä kertaa Porvoon piispan vaali, kun siellä on ehdokkaana humaani ja rehellinen ”Jockas Prosten” eli ”Juvan Rovasti”.

54

Kirjeissään Edelfelt kirjoittaa avoi-mesti myös työtään haittaavasta sairaudestaan. Sekin on osoitus sii-tä, että kahden virkamiehen sijaan kirjeissä puhuu kaksi toisiaan kun-nioittavaa ja arvostavaa herrasmies-tä, jotka yhdessä vievät tätä suurta rakennus hanketta eteenpäin.

Edelfeltin kirjeistä voi lukea vä-lähdyksiä myös hänen muusta elä-mästään, sillä Juvan harmaakivi-kirkon rakennushankkeen aikana hänen työnsä painopiste muuttui. Hänet siirrettiin Helsingistä Inten-dentin konttorista Hämeenlinnaan Hämeen lääninarkkitehdiksi vuonna 1855. Samaan aikaan häneltä tilattiin suunnitelmat Suomen ensimmäisen rautatien rataosuuden asemaraken-nuksia varten Helsingistä Hämeen-linnaan. Kirjeessään maaliskuussa vuonna 1857 Edelfelt mainitsi, että hänellä oli sinä keväänä paljon te-kemistä ja vielä moninkertaisesti enemmän, kun rautatietä koskevan kysymyksen yksityiskohdat ratkeai-

sivat.97 Rataosuudella oli mittaa 160 kilometriä ja sen varrelle tuli päätease-mat, useita väliasemia, asuinrakennuksia, varastoja ja kasarmeja. Rataosuus valmistui 1857-1862 eli rakennusajankohta oli samaan aikaan Juvan kirkon kanssa. Suunnitelmat rautatietä varten Edelfelt teki virkansa ohessa. Kaikkia suunnitelmia ei hyväksytty, sillä rautatien rakentamisesta vastasi tehtävään nimetty rautatiejohtokunta, joka käsitteli kokouksissaan kaikki ehdotukset, valitsi toteutettavat piirustukset ja teki niihin muutoksia. Lopulliset piirustuk-set vahvisti kenraalikuvernööri. Edelfeltin suunnitel mien mukaan rakennet-tiin asemat Helsinkiin, Tikkurilaan, Hyvinkäälle, Turenkiin, Hämeenlinnaan ja mahdollisesti myös Järvenpäähän. Asemista ovat jäljellä Tikkurila, Turenki, Hyvinkää ja Järvenpää. Helsingin asema purettiin Eliel Saarisen suunnittele-man aseman tieltä ja Hämeenlinnan asema paloi, molemmat vuonna 1918.98

Edelfeltin rautatieasemista on sanottu, että niissä yhdistyivät eklektisesti aikakauden useat erilaiset tyylisuunnat. Hänen tyyliään voisi kuvata histo-rismiksi. Tikkurilan aseman pyörökaari-ikkunoissa on myös tiettyä saman-kaltaisuutta Edelfeltin suunnittelemien Juvan harmaakivikirkon ikkuna- ja oviaukkojen tiilimuurausten kanssa. Edelfeltin suunnitelmissa nähtävät tyy-lilliset yhtäläisyydet Saksan romanttiseen klassismiin ja pyörökaarityyliin selittynevät osin sillä, että Edelfeltin opiskelu ja työskentely tapahtui Hel-singissä Lohrmannin johdolla ja käytettävissä oli Lohrmannin vanhasta koti-maastaan tilaamaa arkkitehtuurikirjallisuutta.99

Magnus Erik Alopaeus, kivikirkon rakentamisesta vastannut kirkkoherra. Juvan seura kunnan arkisto.


55

Edelfeltin kirjeet kertovat rakennustyön etenemisestä

Juvan kirkon rakennustyömaalla Edelfelt tuli käymään ensimmäisen kerran, kun perustusten teko aloitettiin. Kirjeessään 20. maaliskuuta 1857 hän kertoi odottelevansa yhä Senaatin vahvistusta tarkastusmatkalleen Juvalle ja toivoi pääsevänsä paikalle, kun routa oli sulanut ja urakoitsija saanut työt alkuun. Päivän tai kaksi työtä tehtäisiin hänen ohjauksessaan ja hän voisi neuvoa jokaista työntekijää kädestä pitäen, että kaikki ymmärtäisivät kuinka työn olisi edettävä kunnollisten perustusten aikaansaamiseksi.100 25. huhtikuuta 1857 Edelfelt kirjoitti, että matka Juvalle olisi 18. toukokuuta samana vuon-na. Kirjeessä hän kertoi olleensa sairaana, tauti oli katkaissut elämänlangan, ”afklippt min lifstråd”, mutta hänellä oli vakaa aikomus tulla Juvalle jos vain Luoja soisi ja hän aikoi ottaa rouvansa mukaan siltä varalta, jos sairastuisi matkalla.101

Saman vuoden syksyllä 28. syyskuuta 1857 pidettiin ensimmäinen kat-selmus Juvan kirkon rakennustyömaalla. Perustukset oli saatu valmiiksi ja paikalla oli rakennuskomitea puheenjohtajansa Alopaeuksen johdolla, ura-koitsija eli luutnantti Georg Grotenfelt ja muita saapuvilla olevia pitäjäläi-siä. Katselmuksessa todettiin, että perustukset ja sokkeli olivat huolellisesti muuratut ja ladotut suurista hakatuista harmaakiven lohkareista juuri pii-rustusten mukaan. Sen sijaan seinämuurin ensimmäiseen varviin oli ulko-

Arkkitehti A. Edelfeltin lähettämä sinetein suljettu kirje M.E. Alopaeukselle. Juvan seura kunnan arkisto.

56

seinälle asetettu useita ohuita kiviä korkealle kantilleen ja nämä täytyisi ottaa pois. Ohuiden ja litteiden kivien asettamista korkealle kantilleen tulisi huo-lellisesti välttää. Tarkastuspöytäkirjassa annetaan vielä ohjeita nurkkakivien asettelusta nurkkien sisäpuolelle siten, että muurista saadaan stabiili. Näiden ohjeiden avulla työt saisivat jatkua.102

Kesäkuun 24. päivä 1858 Edelfelt kirjoitti ikkunoiden ja ovenpielien tii-limuurauksista ja niiden suojaamisesta listoilla. Hän mainitsi myös, että detalji piirustukset seuraisivat perässä. Niitä ei ollut kuulunut kuitenkaan vielä seuraavaan kesäkuuhun mennessä, sillä seuraavassa säilyneessä kir-jeessä 15. kesäkuuta 1859 Edelfelt kirjoitti, ettei hän ole voinut detaljipiirus-tuksia tehdä ja lähettää, koska ei ole saanut pääpiirustuksia. Rakennusmestari Kuorikoski oli ilmeisesti myös kysellyt detaljipiirustusten perään lehtereiden osalta. Hän sai Edelfeltin kirjeessä vastauksen, että pyyntö ei ole ajankohtai-nen, koska kirkkorakennuskaan ei ole vielä niin pitkällä. Kysymykseen tässä vaiheessa tulivat ainoastaan aukot lehtereihin tulevien vasojen ja muidenkin vasojen kiinnitystä varten. Ne olisi pidettävä auki siihen saakka, kunnes olisi aika asettaa vasat paikoilleen. Tästä voi päätellä, että seinien muuraaminen oli vielä kesken. Edelfelt toivoi kirjeessään pääsevänsä käymään Juvalla elo-kuussa, sillä Kuorikosken toteutus kiinnosti häntä. Kesän aikana Edelfelt ei pystynyt matkustamaan Juvalle, sillä hänellä oli edessään matka Englantiin. 103

Ilmeisesti elokuulle suunniteltu Juvan visiitti ei onnistunut, sillä 6. elo-kuuta vuonna 1859 päivätyssä kirjeessään Edelfelt antoi ohjeita lehtereiden

Arkkitehti A. Edelfeltin laatimia detaljipiirustuksia kirkon räystäslistoja varten. Juvan seura kunnan arkisto.


57

tekemistä varten. Hän kirjoitti, että jokaisen lehterivasan, joka yhdisti lehteri-pilarin kirkonseinään tuli olla kunnolla kiinni seinään muuratussa rauta-ankkurissa ja naulattu palkkiin, etteivät pilarit kallistuisi ulospäin katon ja lehtereiden painon alla.104 Tammikuun 2. päivä 1860 Edelfelt kirjoitti, että matka Juvalle oli jälleen lykkääntynyt, sillä hän oli ollut Englannissa ja Rans-kassa. Hän pahoitteli, ettei ollut ehtinyt vastata kirjeisiin. Hän kantoi myös edelleen huolta pilareiden ja vasojen kiinnityksistä lehtereihin. Niiden oli oltava valmiit ennen talven lumia ja pakkasia. Ehkä hän ei ottanut lukuun sitä seikkaa, että tammikuussa yleensä on Juvan korkeudella jo lumia ja pak-kasia. Hän toivoi näkevänsä kirkonrakennustyömaan voidakseen neuvoa tai tehdä muutoksia, ennen kuin työt edistyvät liian pitkälle. Lisäksi hän mai-nitsi, että kustannusarvio ja alkuperäiset piirustukset ja detaljipiirustukset odottivat postissa.105

Toukokuussa 1860 lähetetyssä kirjeessä Edelfelt toivoi pääsevänsä Juvalle kesäkuussa. Valitettavasti matka peruuntui jälleen, sillä Edelfeltillä oli niin paljon rakennushankkeita kesken. Kesäkuun 27. päivänä 1860 päivätyssä kirjeessä Edelfelt toivoi pääsevänsä elokuussa käymään. Silloin, hän kirjoitti, olisi koko kattokonstruktio ja osa lehteripilareiden ja seinien kiinnityksistä valmiina mutta myös yhä auki siten, että kaikki saumat ja liitokset olisivat nähtävissä. Siitä, toteutuiko suunniteltu matka elokuussa 1860 ei ole doku-mentteja säilynyt, sillä seuraavat kirjeet ovat vuodelta 1861. Tuolloin Edelfelt matkusti Juvalle elokuussa suorittamaan tarkastusta kirkkotyömaalla. Kat-selmus tehtiin 1. elokuuta. Katselmus oli järjestyksessään toinen ja tehtiin urakkasopimuksessa määrätyssä vaiheessa eli silloin, kun seinät ja torni oli muurattu ja vesikatto tehty, mutta ennen sisustuksen aloittamista. Katsel-muksessa esiin nousseita kysymyksiä olivat kellotaulun tiililistoitukset ja tornin huiput, jotka voisi tehdä yksinkertaisemmin. Myös trossipohjaa kom-mentoitiin: täyte oli jätettävä pois pilarijalkojen ympäriltä lahon estämiseksi, mutta sen sijaan permantolaudat tulisi laittaa tiheämpään vedon estämiseksi. Kattoränneistä katselmuksessa mainittiin, ettei niitä tulisi laittaa, sillä niiden haittapuolena oli pidättää lumimassoja keväisin. Sen sijaan rakennuksen ym-pärys olisi hyvä laskea kivestä. Tämä estäisi veden tunkeutumisen perustuk-siin. Kattotuoleista todettiin, että kaikki kulmat tulisi raudoilla kiinnittää vä-likaton vasoihin lehtereiden yläpuolella. Myös jokainen pilari tulisi vahvasti ankkuroida rauta-ankkurilla lähimpään lehterivasaan, kuin myös yläpuolella olevaan välikattopalkkiin. Ukkosenjohdatin tulisi hankkia mahdollisimman nopeasti sen jälkeen, kun vesikate saadaan valmiiksi ja penkkien selkälaudat tulisi tehdä pienellä kallistuksella. Kattolevyt oli katselmuksen mukaan pun-nittu ja määrä todettu samansuuruiseksi kuin kustannus arviossa, vaikka ura-koitsijan mielestä määrässä oli jokin virhe. Vielä lopuksi arkkitehti muistutti, että sakariston ulompiin seiniin, tornin seiniin, listoihin ja kaikkiin jäljellä oleviin muurauksiin tuli tiilien olla vahvoja ja rautapoltettuja muuraustiiliä, ”järnbrända murtegel”.106

5. lokakuuta 1861 päivätyssä kirjeessä Edelfelt mainitsee, että hän otti Juvalta mukaansa piirustuksia, sillä hän tarvitsi niitä piirtäessään vielä yk-sityiskohtia sisustukseen kuluvan kuukauden aikana. Kun nämä yksityis-kohdat, kuten pilarien päät eli kapiteelit, saarnastuoli ja alttarilaitteen

58

koriste ornamentit olisivat valmiit, kaikki detaljipiirustukset olisi tehty.107 Vuoden 1862 puolelta on säilynyt vain yksi kirje, jossa Edelfelt pohti erilai-sia lämmitysvaihtoehtoja kirkkoa varten. 1863 keväällä oli jo vuorossa si-sustuksen yksityiskohtiin liittyvät kysymykset. 15. maaliskuuta päivätyssä kirjeessä Edelfelt ehdotti, että mikäli urakoitsija luutnantti Grotenfelt suos-tuisi, kannattaisi kultaukset tehdä epäaidosta kullasta ”oäkta förgyllning” mattapintaisiin ornamentteihin saarnastuolissa ja alttarilaitteessa. Kiiltäviksi haluttuihin kohtiin taas tulisi aito kulta ”äkta förgyllning”. Oikea kulta oli parempaa, mutta sen haittapuolena oli kalleus. Epäaidon kullan ongelmana oli, että se pysyi kyllä puhtaana tasaisessa lämpötilassa ja kuivassa tilassa, mutta kun kosteus ja lämpötila vaihtelevat, se mustui ja turmeltui. Edelfelt odotti nyt seurakunnan päätöstä, sillä ornamentteja työstävä herra Brorström voisi tehdä myös kultaukset, mikäli siihen päädyttäisiin. Seuraavassa säily-neessä 30. huhtikuuta 1863 päivätyssä kirjeessä Edelfelt kysyy alttarilaitteen yläosaan kaiverrettavasta tekstistä, kuten piirustuksissa oli esitetty. Herra Brorström voisi tehdä kirjaimet, mutta jokainen kullattu kirjain maksoi yh-den ruplan ja kaksikymmentäviisi kopeekkaa. Herra Brorströmmillä oli pa-kattuna valmiiksi muutamia laatikoita odottamassa lähettämistä Helsingistä Viipurin ja Lappeenrannan kautta Puumalaan. Sieltä ei olisi enää kuin viisi peninkulmaa Juvalle. Edelfelt toivoi, että tämä pakkausten lähetysjärjestely sopisi luutnantti Grotenfeltille.108 Todennäköisesti ornamentteja tehtiin Bror-strömin verstaassa Helsingissä ja ne lähetettiin osina Juvalle. Tässä kirjeessä Edelfelt pohti vielä rakennustyömaan lopputarkastukseen sopivaa ajankoh-taa tulevana kesänä, sillä myös muut tehtävät veivät hänen aikaansa. Hän toivoi, että tarkastukseen mennessä kaikki tehtävät, myös yllätyksenä eteen tulleet olisi ehditty tehdä.

Viimeiselle katselmukselle löytyi kaikille osapuolille sopiva ajankohta. Se tehtiin kirkonrakennustyömaalla 6. elokuuta 1863. Paikalla olivat Carl Albert Edelfelt Keisarillisen senaatin edustajana, kirkkoherra ja veljeskunnan jäsen Magnus Erik Alopaeus, rakennuskomiteasta rusthollari Matts Koponen, heras tuomarit Kaartinen ja Bagge, lautamies Muttilainen ja kuudennusmie-het Pätynen ja Pylkkänen. Pitäjän väkeä edustivat rusthollari Gabriel Pauno-nen, talonpoika Petter Kordia ja maanomistaja ja kruunun nimismies Broms. Myös muita pitäjäläisiä oli paikalla ja tietenkin urakoitsija luutnantti Georg Grotenfelt. Loppukatselmus ja tarkastus Juvan uuden kivikirkon rakennus-työmaalla päättyi seuraavasti:

”Slutlig afsyning och besigtning å Jockas Sockens nya stenkyrka, hvil-ken dervid befannas vara till alla delar fullfärdig och ordentligen utföd i enlighet med byggnadskontrakt, fastställda ritningar, kostnadsförslag och detalj föreskrifter vid förutgågna besitningar under arbetstiden, hvarjemte de när varande församlingsboerna enhålligt uttalade sin belåtenhet med den sålun da slutförda kyrkobyggnaden.” Kirkko katsotaan kaikilta osin val-miiksi ja tehdyksi urakkasopimuksen, piirustusten, kustannuslaskelmien ja detalji piirustusten mukaisesti säädetyn työajan puitteissa, joten kirkkoraken-nus todetaan valmiiksi paikalla olevien seurakuntalaisten läsnä ollessa.109

Kun kirkkosalin keskilaivaan oli vielä ripustettu viisi messinkistä, alun perin Helsingin yliopiston juhla saliin tehtyä empirekruunua, jotka oli ”tin-


59

gannut rovasti M.E. Alopaeus 90 hopearuplalla”110, kirkko oli valmis vihkimistilaisuuteen. Edelfeltkin laittoi laskun töistään viimeisen katselmuksen jälkeen. Töihin oli kuulunut rakennuskomitean avus-tuksella työmaalla tehdyt tarpeelli-set tehtävät ja töiden järjestäminen sekä piirustukset, ”plancher”, joita oli yhdeksän suurempaa ja kolme pienempää sisältäen detalji- ja or-namenttipiirustukset.111 Myöhem-min syksyllä Alopaeus vielä kirjoitti valtiopäiviltä Helsingistä pitäjän-kokoukselle ja korosti Edelfeltin ansioita kirkon rakennustyön val-vojana ja neuvonantajana. Lisäksi hän korosti, kuinka lääninarkkitehti toimitti tarvittaessa vuosittain kaik-ki ”piirustukset ikkunoiden, ovien, parvien ja patsaiden, listain ja rans-sien, kuin myös saarnastuolin ja alttarin koristamiseksi”. Kirkkoher-ran mielestä piirustuksissa oli niin paljon suurta tarkkuutta vaativaa työtä, joka ansaitsee palkkansa, että hänen ehdotuksestaan korotettiin arkkitehdille maksettavaa palkkiota 210 hopearuplalla.112

Työ jatkuu vielä kirkon vihkimisen jälkeen

Juvan historian mukaan ensimmäinen jumalanpalvelus uudessa kirkossa pi-dettiin 23. elokuuta 1863 ja virallinen vihkiminen 3. syyskuuta 1863. Vihki-mispäivänä aamulla kello yhdeksän pidettiin vanhassa puukirkossa Alopa-euksen johdolla lähtörukous. Tämän jälkeen kerääntyi seurakunta, ensiksi papit, heidän jäljessään säätyläiset ja viimeisenä rahvas kirkon ulkopuolelle. Alopaeus sulki vanhan kirkon oven. Jalan kuljettiin kulkueena uutta kirkkoa kohti. Kun oli tultu uuden kirkon ovelle, kirkkoherra itse avasi oven ja kansa pääsi sisään. Kansaa oli varoitettu jo etukäteen, ettei ”uudessa kirkossa jaloil-la nousta maalattujen penkkien päälle. Joka sitä rohkenee tehdä, vedetään ilman armota oikeuteen, siitä tulevat lautamiehet huolta pitämään”113. Kun kansa oli asettunut paikoilleen veisasivat hyvin harjoitetut laulajat tulevalta urkuparvelta virren n:o 68, ”Kuinka ihanat asuinsijat ovat”. Tämän jälkeen lääninrovasti ja Mäntyharjun kirkkoherra Henrik von Pfaler piti vihkimis-

A. Edelfeltin allekirjoittama kirkon loppukatsel-muksen pöytäkirja vuodelta 1863. Juvan seura-kunnan arkisto

60

puheen ja kaikki 18 pappia lausuivat vihkimyssanansa. Polvillaan rukoiltiin Isä meidän. Lääninrovasti luki vielä Herran siunauksen ja toimitus päätettiin virteen n:o 360, säkeistöt neljä ja viisi, ”Christe valo valkeuden” ja ”Usko lamppu lakkaamatta”. Tämän jälkeen seurasi tavallinen seurakunnan juma-lanpalvelus, jossa Alopaeus piti saarnan. Jumalanpalveluksen jälkeen suori-tettiin uuden hautausmaan vihkiminen. Tilaisuudessa oli läsnä arviolta noin 7 000 henkeä ja kansa käyttäytyi siivosti. Toimituksen jälkeen maaherra, lää-ninrovasti ja muut kutsuvieraat saivat nauttia pappilassa päivällisaterian.114

Viimeinen varsinainen jumalanpalvelus vanhassa kirkossa pidettiin 9. elo-kuuta ja edellä kuvattu lähtörukous 3. syyskuuta 1863. Sen jälkeen vanha kirkko jäi pois käytöstä. Vanhaa kirkkoa oli jouduttu korjaamaan vielä uuden kirkon rakentamisen aikaankin vuonna 1858, kun vanha ränsistynyt katto-torni sahattiin kattopaanuja myöden poikki ja katto katettiin laudoilla. Niine hyvineen kirkko sai odotella siirtoa Anttolaan vuonna 1870.115

Vaikka uusi kirkko saatiin valmiiksi säädetyn ajan puitteissa ja rakennus-työtä valvovan viranomaisen työ oli kaikella todennäköisyydellä päättynyt, Edelfelt jatkoi yhteydenpitoa Alopaeuksen kanssa vielä parin vuoden ajan huolehtien isällisesti kirkosta ja siihen liittyvistä seikoista. 17. elokuuta 1864, noin vuosi kirkon vihkimisen jälkeen Edelfelt kirjoitti tehneensä suunnitel-mia savuhattuja varten, jotka tulisivat sakariston tulisijan savutorveen ka-tolle. Kirjeen oheen hän liitti luonnokset näitä varten. Syynä savuhattujen hankkimiselle oli torviin pakkautuva lumi, joka aiheutti ongelmia estämällä vedon torvessa. Alopaeus oli omassa kirjeessään ilmeisesti esittänyt kysy-myksiä koskien ulkorappusia, sillä Edelfelt rauhoitteli kirjeessään, että ne olivat niin hyvin perustettu ja muurattu, ettei routa voisi niitä liikutella ja saumojen käsittely portland-sementillä estäisi veden ja kosteuden pääsyn ki-vien väliin. Käsittely sementillä oli ilmeisesti uusittava aina aika ajoin, sillä Edelfelt kirjoitti, että tynnyri sementtiä, joka maksoi Viipurissa tai Helsingis-sä 19 markkaa, riittäisi kaikkien saumojen käsittelyyn. Tämä Edelfeltin kirje oli kirjoitettu Kialassa, jossa Edelfelt vietti kesän perheensä kanssa. Hän ker-toi kirjeessään sairastuneensa keväällä ja joutuneensa makaamaan pitkään sängyssä. Hän oli joutunut myös anomaan sairauden vuoksi virkavapautta koko kesäksi. Voimat olivat Kialassa vähitellen palautuneet ja hän oli pysty-nyt suunnittelemaan ja piirtämään edellä mainittuja savuhattuja.116

Vuoden 1865 puolella kirjeissä tulivat esille urkuparvelle sijoitettavat nu-merotaulut ja kattovuoto. Herra Brorström, joka oli veistellyt ornamentteja ja jonka tehtäväksi oli jäänyt myös numerotaulujen teko, oli kuollut. Hänen verstaansa oli ottanut hoitoonsa herra Heimberger. Edelfelt tiedusteli, käykö Heimbergerin tarjous tehdä 26 kappaletta viisi tuumaa korkeita kirjaimia ja numeroita tarvittavine viivoineen ja pisteineen ja lisäksi 17 juoksumetriä raa-milistaa yhteensä 70 markalla ja 30 pennillä. Kaikki kirjaimet ja numerot oli-sivat kullattuja ja varustettu messinkinastoilla kiinnitystä varten. Summaan eivät sisältyneet kultaus, kuljetuskustannukset ja paikalleen asettaminen.

Katot olivat vuotaneet sakaristossa, kirkkosalissa ja ristivarsissa. Saka-riston ja kirkkosalin kattovuodon syy oli kattojen liitoskohdissa: sakariston katon ja kirkon päätyseinän liitoksessa ja samoin kirkkosalin katon ja tornin liitoksessa. Molempiin paikkoihin tuli hakata seinämuuriin kaksi tuumaa


61

syvät urat seuraten kattojen muotoa. Näihin tuli asettaa suojapellin ylempi reuna. Pelti suojaisi katon ja seinän liittymäkohtaa ja estäisi veden pääsyn valumaan seinää pitkin alas. Liitos täytyisi vielä vahvistaa kivikitillä.

Edelfeltin mielestä tämä liitoskohtien korjaaminen kuului vielä urakoit-sijan vastuualueeseen, mutta sen sijaan porrastornin vesivuotoa ei voinut laittaa urakoitsijan syyksi. Kattokulma oli juuri sellainen, kuin alkuperäis-piirustuksissakin eli katon kaltevuus oli ollut suunnitelmissa liian loiva. Tilan teeseen ei ollut muuta parannuskeinoa, kuin poistaa lumet katolta ke-väisin.117

KIVIKITIN OHJE:

◦ 1 ja 1/8 osaa puhdasta piikivijauhoa ◦ 1 ½ osaa tiilipulveria ◦ 24 luotia lasijauhoa eli jauhettuja lasinsiruja ◦ 2 osaa pellavaöljyvernissaa ◦ 24 luotia hienoa rautaviilan lastua ◦ 5 osaa sammuttamatonta kalkkia

Aineet sotketaan vedettömäksi massak-si lisäämällä öljyä pieninä annoksina ja vaivaamalla vasaralla. Kitti on sopivaa, kun sitä pystyy muovaamaan käsin. Kitillä täytetään vernissalla

sivellyt urat. Kitti saa kuivua valolta suojattuna muutaman tunnin. Kittiä ei kannata valmistaa enempää, kuin kerralla tarvitaan.

Toinen vastaava kittimassa saadaan, jos sekoitetaan 10 osaa hienoa, pöly-töntä piikivihiekkaa, yksi osa hienoksi jauhettua lyijyä ja niin paljon hyvin keitettyä pellavaöljyä eli vernissaa, että muodostuu taikina. Tämä taikina kovettuu 48 tunnissa.

Kirkonrakentaja Georg Grotenfelt

Alopaeuksen ja Edelfeltin ponnistelut olisivat rauenneet tyhjiin ilman kir-kon toteuttamisesta vastannutta urakoitsijaa, luutnantti Georg Grotenfeltia. Millaisen kuvan tämä kirkonrakentaja on jättänyt jälkipolville? Juvan histo-riassa häntä nimitetään ”Vehmaalaiseksi”, joka vuosina 1824-1896 hallitsi suurtilaansa Juvan Vehmaalla. Hän ”ymmärsi talonpoikien ja kymmenien torppariensa sielunelämää ja nautti yleistä suosiota, vaikka käytti siekaile-mattomia sanoja eikä sietänyt purnaamista”.118 Kirkonrakentaja G.E. Gro-tenfelt ja hänen veljensä Herman Berndt Grotenfelt olivat kartanonomista-jina Grotenfelteja toisessa polvessa. Heidän isänsä Carl Herman Grotenfelt, syntyjään Joroisten Kotkatlahdesta, osti Vehmaan kartanon vuonna 1795 Juvan kirkkoherra Henrik Poppiuksen leskeltä Catarina Nylanderilta. Ku-ten Poppiuskin aikanaan, Carl Grotenfelt paneutui kartanon maiden hoitoon edeltäjiään suuremmalla innolla. Kartanon pinta-ala kasvoi, peltoalaa raivat-tiin, rakennuksia laitettiin kuntoon ja uusiakin rakennettiin, muun muassa uusi päärakennus valmistui vuonna 1824. Samana vuonna Carl Grotenfelt myi kartanon pojilleen. Herman Berndt, (syntynyt 1800) jatkoi lainopillisel-la uralla ja toimi Viipurin läänin maanjako-oikeuden puheenjohtajana. So-

62

Kirkonrakentaja Georg Grotenfeltin muoto kuva. Alku peräinen teos Vehmaan kartanon omistuk-sessa. Valokuva Hannu Luostarinen.

tilasuralla aloittanut ja luutnantiksi ylennyt Georg Erik (syntynyt 1801) sen sijaan paneutui kaikella tarmol-laan kartanon hoitoon. Hänen an-siostaan Vehmaan kartano kohosi varsin vaatimattomasta tilasta yh-deksi Savon suurimmista maatilois-ta. Kaiken maanviljelyyn liittyvän toimen eli maa- ja viljelysalan laa-jentamisen ja parantamisen ohella hän rakennutti suurimman osan tä-näkin päivänä kartanon rakennus-kantaan kuuluvista rakennuksista. Georg Erik olikin varsin pitkään kartanon johdossa, sillä hän kuoli vasta vuonna 1896. Koska hän oli naimaton, hän testamenttasi oman osuutensa kartanosta veljensä Her-man Berndtin pojalle, sotatuomari Herman Georg Grotenfeltille, joka oli auttanut setäänsä kartanon hoi-dossa jo vuodesta 1877 lähtien.119

Myös Nils Gustav Grotenfelt kir-jassaan Hovi Savossa piirtää kuvaa tästä kirkonrakentajasta. ”Pitkä var-talo verhottuna yksinkertaiseen sar-

kaan ja kotikutoiseen pellavaan, spartalaisine tapoineen, koko ajan liikkeellä pelloilla, niityillä, navetalla ja riihessä. Varhain aamulla ylhäällä ja aikaisin illalla nukkumassa. Hän ei ollut kynämies, eikä seuraihminen, mutta raken-taja Jumalan armosta. Savon kieli oli hänen suussaan karkeaa, alustalaisiaan kohtaan hän käyttäytyi vaativasti ja isällisesti, ympäristöstään hän ei piitan-nut. Omapäinen, omavaltainen ja piittaamaton.”120 Toisaalla kirjassa häntä kuvaillaan yhteistyöhaluttomaksi, häikäilemättömäksi, eikä hänelle uskottu yhteisten asioiden hoitoa. Hän ei liioin välittänyt muiden ihmisten mielipi-teistä.121 Enää ei voida sanoa, mikä on totuus. Pitäjänkokouksissa hän oli joka tapauksessa itseoikeutettu jäsen jo manttaaliluvun mukaan ja hänet valittiin myös rakennuskomiteaan ennen kirkonrakennuksen aloittamista. Ehkäpä hän ei ollut aivan niin piittaamaton ja välinpitämätön yhteisien asioiden suh-teen. Myös tiettyä vastuunkantoa hänen toimissaan oli nähtävissä. Tämä tu-lee esiin kirkkorakennuksen yhteydessä, kun piirustuksia ei alkanut kuulua ja Georg Grotenfelt tarjoutui itse henkilökohtaisesti ne Helsingistä hakemaan tai suhteessaan elämän kolhimiin sukulaisiin, joita hän ”pelasti” maailmalta kartanon hoiviin. Täysin piittaamaton mies tuskin olisi paneutunut kirkon-rakennukseenkaan niin täysin, että tädit ja muut sukulaisnaiset saivat syyn vaihtaa kokemuksiaan ”Setä-parasta, jonka voimat olivat kokonaan huven-neet kirkon rakentamiseen”.122

Nils Gustav Grotenfelt pohtii kirjassaan syitä, miksi Georg ylipäätänsä


63

ryhtyi moiseen voimanponnistukseen aikana, jolloin kartanon kehittämi-nenkin oli niin pahasti kesken. Syitä voi vain arvailla. Kuitenkaan tämä ei ollut kartanon omassa historiassa ensimmäinen kerta, kun oltiin tekemi-sissä pappis säädyn kanssa. Kartano oli ollut useaan otteeseen pappismie-hen omistuksessa. Ensimmäinen oli kappalainen Siegfrid Gustavi Porthan, joka omisti Vehmaan 1660 luvulta 1690-luvulle. Vuodesta 1688 vuoteen 1714 tila oli kappalainen Fredric Sveconiuksen hallinnassa, ensin vuokral-la, sitten omistuksessa. Sveconiuksen jälkeen tilaa pitivät hänen tyttärensä Margaretha Sveconius Wahl miehensä Johan Wahlin kanssa vuoteen 1723. Seuraava pappismies omistajien joukossa oli Henrik Poppius ja hänen vai-monsa, Porvoon piispan tytär, Catharina Nylander. Heidän omistuksensa kesti vuodesta 1771 Groten feltien ajan alkuun.123 Georg Grotenfeltin omaa suhdetta kirkkoon emme tiedä, mutta hänen ja kirkkoherra Alopaeuksen välillä on sanottu vallinneen jännitystilan. Sekä Juvan historiassa, että Hovi Savossa -kirjassa tuodaan esille, että näiden kahden mahtimiehen suhde ei ollut kitkaton. Mikäli Alopaeus tunsi antipatiaa Grotenfeltia kohtaan, hän ei tuonut sitä suoraan esille ainakaan kirjeissään Edelfeltille, eikä Edelfelt kom-mentoinut kirjeissään entreprenör Grotenfeltia henkilönä, vaikka he kolme toimivatkin tiiviissä yhteistyössä. Oikeastaan ainoan kerran, kun Edelfelt jotenkin kuvailee urakoitsijaa, hän kirjoittaa, että: ”Herr Löjtnant Groten-felt, som visat sig medgörlig i allt somt landt till kyrkoarbetets fromma.” Eli vapaasti suomennettuna luutnantti Grotenfelt on osoittanut yhteistyökykyä kaikessa mitä kirkkotyömaahan tulee.124

Oli syy lähteä kirkkoa rakentamaan mikä tahansa, totuus oli se, että Georg Grotenfeltilla oli parhaat edellytykset tämän kaltaisen rakennustyön toteut-tamiseen, sillä kartanon mailta oli saatavissa suurin osa rakennustarpeista. Kiviä kaivettiin kartanon niityiltä ja lehdoista Itäselän puolelta ja kuljetet-tiin kirkkotyömaalle lohkottaviksi. Ensiluokkaista puutavaraa sahattiin Hui-tukalta ja tukit uitettiin sahalle hovin länsipuolelle, jossa niitä sahattiin 24 sahurin voimin. Kalkkia löytyi kartanon omilta mailta Vuorenmaalta. Georg Grotenfeltilla oli käytettävissään myös työvoimana tarvittavia torppareita ja rakentamisesta oli jo kokemusta kartanoon rakennetun uuden päärakennuk-sen eli ”pytingin” myötä. Lisäksi kun tämän uuden päärakennuksen sisus-tustyöt olivat vielä joiltain osin kesken kirkon rakentamisen aikaan, Georg Grotenfelt saattoi käyttää samoja ammattimiehiä molemmilla työmailla.125 Kivirakentaminen tuli Georg Grotenfeltille siinä määrin tutuksi, että kirkko-työmaan jälkeen hän rakensi kartanolle vielä suurikokoisen kivinavetan, joka on mitoiltaan 74 metriä pitkä ja 17 metriä leveä. Navettaan tuli harmaa-kivikirkon tapaan holvatut pyörökaari-ikkunat ja ovet, joita voidaan pitää poikkeuksellisena karjasuojien rakentamisen yhteydessä. Kivinavetta Veh-maan kartanon lehmille valmistui lokakuussa 1879 kirkonrakentajan ollessa jo lähes 80-vuotias.126 Hänen ei siis koskaan tarvinnut viedä lehmiään kirk-koon, kuten oli uhannut. Hänen muistetaan nimittäin sanoneen, että jollei kirkko kirkkoherralle ja seurakuntalaisille kelpaa, niin kyllä hän voi sinne omat lehmänsä tuoda.127

64

Kirkonrakennustyömaan työmiehet ja käsityöläiset

Edellä on esitelty Juvan kirkkohankkeen valvojana ja rakennushallinnon edustajana toiminut arkkitehti Albert Edelfelt, käytännön asioista vastan-nut Juvan kirkkoherra Magnus Alopaeus ja urakoitsijana toiminut kartanon omistaja Georg Grotenfelt. Muut työmaalla tarvitut työntekijät olivat ura-koitsijan palkkaamia tai toimivat hänen alaisuudessaan. Näitä olivat ainakin muurarit, timpurit, muut työmiehet ja apumiehet, puusepät, sepät, maalarit, lasimestari, katontekijät ja kuormanajajat.128 Työtä rakennuksella johtanut rakennusmestari oli myös urakoitsijan palkkaama. Suuri osa työmiehistä oli todennäköisesti Vehmaan kartanon omia torppareita. Työväkeä koske-via asioita ei voida tarkistaa Georg Grotenfeltin muistiinpanoista, sillä hän ei jättänyt jälkeensä sellaisia, ei kartanoa, eikä kirkkorakennustyömaata kos-kevia. Jonkinlainen käsitys työntekijöistä saadaan Georg Grotenfeltin suku-laisten käymästä kirjeenvaihdosta. Kirjeiden välityksellä tiedetään esimer-kiksi se, että syksyllä 1859 rakennusmestari putosi ja satutti itsensä pahasti. Hän kuitenkin toipui ja palasi työhön. Neljäntenä rakennusvuonna telineiltä putosi seitsemän torpparia, joista viisi toipui pian työkuntoon, mutta kaksi loukkaantui vakavammin ja joutui makaamaan sairastuvassa. Vuonna 1862 putosi yksi kartanon torppareista tornista ja kuoli heti. Työmiehien, torppa-reiden ja käsityöläisten kokonaislukumäärä jää kuitenkin arvailujen varaan. Hovi Savossa -kirjassa mainitaan ainoastaan, että kun seitsemäntenä vuon-na kirkko alkoi olla ulkopuolelta valmis, 20 nikkaria työskenteli sisustuksen kimpussa.129 Vertailun vuoksi mainittakoon, että vuonna 1822 puukirkon rakennustyömaalla Kruunupyyssä oli töissä lähes pari sataa työmiestä ja vastaavasti vuonna 1824 Alavudella puukirkkoa rakentamassa oli 12 kirves-miestä ja seurakunnan puolesta sata työmiestä.130

Vastausta työssä olleiden käsityöläisten ja työmiesten lukumääriin ei löy-dy myöskään Juvan seurakunnan muuttokirjasta eli seurakuntaan ja seura-kunnasta poismuuttaneiden luettelosta. Muuttoliike rakennushankkeen aikoihin 1855-1863 ei ollut sen vilkkaampaa, kuin aiemminkaan, eikä muut-tajien joukossa ollut niin paljoa erikoisalojen ammattilaisia, kuin suuri raken-nustyömaa olisi edellyttänyt. Suurin osa muuttajista oli yksinäisiä renkejä, piikoja, loisia ja leskiä tai talonpoikia ja torppareita jotka liikkuivat perheensä kanssa. Perheeseen kuului yleensä mies ja vaimo ja yhdestä kolmeen lasta, joskus harvoin enemmän. Juvalle muutettiin lähikunnista eli Pieksämäeltä, Sulkavalta, Puumalasta, Mikkelistä ja Rantasalmelta. Sama koskee muutto-liikettä Juvalta poispäin. Muuttajien ammattinimikkeiden joukossa on joita-kin sotilaita, tarkk’ampujia, työmiehiä, suutareita, räätäleitä, nahkureita, pa-pin apulaisia, matruusi, kuparisepän kisälli ja hopeatöiden kisälli.

Luettelossa on näiltä vuosilta myös muutamia Helsingistä ja Lappeenran-nasta muuttaneita mieshenkilöitä, mutta heidän ammattinimikkeensä ovat niin vaikeasti tulkittavia, että on mahdotonta sanoa, mitä ammattialaa he edustivat. 131 Edellä luetellut oppipojat eivät ole välttämättä tulleet Juvalle pelkästään kirkkoa rakentamaan. Osa heistä on saattanut olla Juvalta kotoi-sin ja palata kotikyläänsä käytyään mestarin opissa maailmalla. Ammatti-miesten vähäinen esiintyminen muuttokirjoissa voi selittyä sillä, että kaikki


65

eivät välttämättä ilmoittaneet paikkakunnan vaihtamisesta, mikäli työsuhde oli lyhytaikainen.

Ainoa kirkonrakennustyömaan ammattimies, jonka vaiheista on rakennus-mestarin ohella säilynyt enemmän tietoa, on edellisessä luettelossa mainittu puuseppä Henrik Gustafson Grönlund, suomennettuna Henrik Kustaanpoi-ka Grönlund, joka muutti Juvan Auvilaan Viipurista vuonna 1855. Henrik Grönlund oli syntynyt 1819 Uudellamaalla Askolassa lampuodin poikana. Tie vei ensin Porvooseen, jossa hänet hyväksyttiin oppipojaksi Porvoon puuseppien ammattikuntaan. Porvoosta kisälliksi ylennyt Grönlund muutti Viipuriin, jossa hän tutustui Juvan Auvilasta kotoisin olevaan Kristiina Elisa-bet Korhoseen ja heidät vihittiin Viipurissa. Pariskunta muutti ensimmäisen tyttären, Thilda Marian ollessa kaksivuotias vaimon kotikylään. Siellä heil-le syntyi toinen lapsi Henrik Johan. On mahdollista, että kimmoke muuttaa vaimon kotipitäjään saattoi tulla kirkonrakentaja Georg Grotenfeltin veljen Herman Berndtin taholta, joka myös työskenteli Viipurissa läänin maanjako-oikeuden puheenjohtajana. Herman on voinut välittää tiedon Grönlundille Juvalla tarvittavista pätevistä ammattimiehistä. Joka tapauksessa Henrik Grönlundista tuli vastaava puuseppä kirkkorakennustyömaalle. Kirkon val-mistuttua Grönlund oli korjaamassa Georg Grotenfeltin ostamaa Järvenpään myllyä ja jäi sen jälkeen sinne mylläriksi. Perhettä tuli sittemmin lisää, kirkon rakennusaikana Charlotta ja Carolina ja myöhemmin Amalia ja Anna Jose-fina. Henrik Grönlund toimi pitäjän puuseppänä ja myllärinä kuolemaan-sa saakka eli vuoteen 1880 ehtien sinä aikana valmistaa monet piirongit ja sohva sängyt juvalaisiin tupiin. Vehmaan kartanoon tilattiin kaksi hänen veistämäänsä kalustoa ja esimerkin innoittamana kalustoja tilattiin myös Joroisten kartanoihin. Henrik Grönlundin nikkaroimia tuoleja on myös Ju-van kirkossa. Myllärin toimessa jatkoivat Henrikin jälkeen hänen poikansa

AMMATTIMIEHIä, JOTKA TOdENNäKöISESTI OVAT MUUTTANEET JUVALLE KIRKONRAKENNUSTyöMAAN TAKIA:

◦ 1855 Viipurista Haikarilaan muutta-nut puusepän kisälli Lars Larsson Paavilain. ◦ Viipurista Auvilaan muuttanut puu-seppä Henrik Gustafson Grönlund vaimonsa ja tyttärensä kanssa. ◦ 1856 Pietarista Kuosmalaan muutta-nut puusepän kisälli Anders Johan Pettersson Lambain. ◦ 1857 Viipurista muuttanut puusepän kisälli Carl Johan Hämäläin. ◦ 1860 Mikkelistä muuttanut muurari-mestari Gustaf Pylkkänen. ◦ Joensuusta muuttanut maalarin

oppipoika Simon Nousiainen. ◦ 1861 Joroisista Wehmaalle muutta-nut sahuri Matts Avikainen. ◦ Mikkelistä Inkilään muuttanut seppä Gustaf Aadolf Tuhkalainen. ◦ 1863 Pietarista muuttanut puuseppä-mestari Carl Johan Forström. ◦ Loviisasta pappilaan muuttanut puusepän oppipoika Fredrik Mattsson Kukkonen. ◦ Sulkavalta muuttanut sepän oppi-poika Gabriel Luukkonen. ◦ Janakkalasta muuttanut seppä Karl Fredrik Finer.

66

Henrik Johan Grönlund, tämän vävy Adam Roponen ja Adam Roposen poi-ka Reino Roponen, kunnes myllyn toiminta päättyi vuonna 1961.132 Henrik Grön lundin käyttämiä puusepän työkaluja säilytetään Juvan museossa.133

Rakennusmestari Erkki Kuorikoski

Juvan kirkkotyömaalta on puusepän ohella rakennusmestari jäänyt historian kirjoihin. Rakennusmestari oli monipuolinen ammattimies, jonka vastuulla oli rakennustyömaan pysyminen järjestyksessä ja töiden sujuminen keskey-tyksettä. Hänellä tuli olla tarpeeksi kokemusta vastaantulevista rakennus-teknisistä ongelmista ja hänen tuli kyetä ratkaisemaan ne omin päin, sillä piirustukset olivat usein varsin ylimalkaisia.134 Tällainen vastaava rakennus-mestari löytyi Juvankin kirkon rakennustyötä johtamaan jo hyvissä ajoin. Hä-nen valinnastaan kertovat muutamat säilyneet suosituskirjeet vuodelta 1844. Niissä todetaan rakennusmestari Eric Kuorikosken olevan luotettava ja hyvä-käytöksinen ja hänen pystyvän rakentamaan sekä kivi- että puu rakennuksia. Suosituskirjeitä on muun muassa Tampereelta, allekirjoittajana C. Arenkell ja Helsingistä, allekirjoittajana Carl von Rosenkampff. Myös Sortavalasta on E. F. Fabritiuksen allekirjoittama suositus koskien Kuorikosken rakentamaa Sortavalan luterilaisen seurakunnan kirkkoa.135 Rakennus mestari oli ainoa, jonka palkka oli huomioitu kirkkoa koskevissa kustannuslaskelmissa. Mes-tarin osuudeksi on laskettu 1200 hopearuplaa rakennuskustannuksista, joi-den kokonaissummaksi laskettiin 32 886 hopearuplaa.136

Erik, suomalaisittain Erkki Kuorikoski, kuului pohjalaiseen Kuorikoski-en kirkonrakentajasukuun. Hän syntyi 1813 Kaustisella Kuorikosken talossa Vetelinjoen rannalla kosken läheisyydessä. Talossa oli asunut Kuorikoskia jo neljä sukupolvea ennen Erkki Kuorikosken syntymää ja kahdessa viimei-sessä isännät olivat olleet kirkonrakentajia. Myös Erkki Kuorikosken use-at veljet, samoin kuin seuraavassa sukupolvessa monet Kuorikosket olivat kirkkorakentamisen ammattilaisia. Kaikkiaan Kuorikoskien kirkonrakenta-jasuku on ehdottomasti Suomen laajin; neljässä sukupolvessa oli yhteensä 15 mestaria, joista kymmenen oli kirkonrakentajia ja loput viisi tavallisia raken-nusmestareita. Muissa kirkonrakentajasuvuissa, kuten pohjalaisessa Rijfin ja itäsuomalaisessa Tolpon, kuten myös Jyväskylän Leppästen tai Savitaipaleen Salosten perheissä kirkonrakentajia oli huomattavasti vähemmän. Kuorikos-kien toiminta-aika kesti 140 vuotta ja kaikkiaan he rakensivat yli 40 kirkkoa ja 20 kellotapulia. Tämän lisäksi he tekivät korjaustöitä lähes 30 kirkossa ja 20 tapulissa. Myös toiminta-alue oli laaja; kirkkoja rakennettiin ja korjattiin Tu-rusta Utsjoelle ja Vaasan Korsnäsistä Sortavalaan Laatokan rannalle. Pääosin toiminta kuitenkin keskittyi Pohjanmaalle ja Keski-Suomeen.137

Erkki Kuorikoski tutustui rakentamiseen yhdessä veljiensä kanssa jo nuo-ruusvuosina. Perhe muutti 1826 Kaarlelan Kvikantiin ja sieltä käsin Erkin isä Heikki Kuorikoski kävi johtamassa kirkonrakennustyömaita. Heikki Kuori-koski piti poikia mukanaan ja näin Erkki Kuorikoski oli jo 16-vuotiaana Tu-run tuomiokirkon tornia rakentamassa isänsä ja veljiensä kanssa Turun pa-


67

lon jälkeisinä vuosina 1829–1830. Jo 17-vuotiaana hän oli johtamassa Siipyyn kellotapulin rakentamista yhdessä Matti veljensä kanssa isä Heikin ollessa kuitenkin vielä vastuussa rakentamisesta. Nuoruusvuosina Erkki Kuori-koski työskenteli myös koskenperkausjohtokunnan piirustuskonttorissa. Naimisiin hän meni kaarlelalaisen talollisen tyttären Anna Priita Juhontytär Hannilan kanssa. Lapsia syntyi yhteensä 13, joista osa kuoli pienenä. Vuosi-na 1832–1833 rakennettu Isojoen kirkko oli Erkki Kuorikosken ensimmäinen itsenäisesti tehty rakennusurakka. Ennen isänsä kuolemaa 1847 Erkki oli joh-tamassa vielä Kurikan kivikirkon (1845-1847) rakentamista ja samaan aikaan aloitti tiilikirkon Jaakkimaan (1846-1850) Laatokan rannalle. Isän kuoltua Erkki Kuorikoski muutti pois Kaarlelasta vaimoineen ja lapsineen Munsa-lan Damskatasta ostamalleen tilalle. Tilaltaan käsin rakennusmestari kiersi rakennustyömailla pitkin suuriruhtinaskuntaa. Hän rakensi muun muassa tiilikirkon Lapväärttiin (1848-1851) ja puukirkon Nurmekseen (1853-1855). Kun Erkki Kuorikoski valittiin rakentamaan Juvan kivikirkkoa, hän luopui Damskatan tilasta ja koko perhe muutti Juvalle 26.12 1857.138 Tämä käy ilmi Juvan seurakunnan muuttokirjasta, jossa on lueteltu kaikki muuttaneet 12 henkeä: Bygmästare Eric Kuorikoski Mansalasta, vaimo eli hustru Anna Brita Johansdotter (1818), sekä lapset Erik (1835), Johan Henrik (1837), Karl Fredrik (1843), Gustaf (1845), Maria Mathilda (1847), Helena Sofia (1841), Wilhelm (1849), Aadolf (1850), Otto (1853) ja Albert (1854). Erkki Kuorikosken perhe-kunta on vaikuttava luettelo sen rinnalla, että yleensä muuttajat olivat yksit-täisiä ihmisiä tai korkeintaan kolmi- tai nelihenkisiä perheitä.139

Lasten iät huomioon ottaen voidaan havaita, että myös Erkki Kuorikos-ki kuljetti poikiaan mukana rakennustyömailla, kuten hänen oma isänsä oli aikoinaan tehnyt. Juvalle muutettaessa pojat Erik ja Johan Henrik olivat jo parikymmenvuotiaita ja rakennustyön kestäessä myös Karl Fredrik ja Gustaf varttuivat aikamiehiksi. Erkki Kuorikosken tiedetään kouluttaneen määrä-tietoisesti poikiaan ja viisi vanhinta peri isänsä ammatin rakennusmestarina. Kaksi nuorinta poikaa koulutettiin maistereiksi, mutta heidänkin käsissään kirves pysyi. Juvan pitkän rakennustyön kestäessä Erkki Kuorikoski ja hänen poikansa olivat hiljaisimpina kausina joitakin aikoja Helsinki – Hämeenlinna -rautatien rakennustöissä tehden ”hienompia ja vaikeampia kivitöitä toisi-naan urakoitsijana, toisinaan aputyönjohtajana”.140 Tämä rautatietyömaa on todennäköisesti tarjoutunut Kuorikoskille sitä kautta, että Albert Edelfelt, Ju-van kirkon valvova arkkitehti oli mukana Helsinki – Hämeenlinna rautatien suunnittelutöissä.

Erkille itselleen Juvan rakennustyömaa koitui kohtalokkaaksi, sillä vuon-na 1859 hän putosi rakennustelineiltä ja loukkaantui niin pahoin, että eli koko loppuelämänsä osittain halvaantuneena. Kirkonrakentajien työssä oli omat vaaransa ja ne Erkki Kuorikoski oli saanut havaita jo aiemminkin. Turun tuomiokirkon tornin korjaustöiden yhteydessä hänen apumestarina ollut veljensä Fredrik putosi tornin rakennustelineiltä ja kuoli välittömästi. Erkki Kuorikoskella työnteko ei kuitenkaan loppunut loukkaantumiseen ja seuraava työmaa, Mustasaaren kirkonrakennustyö (1862-1863) alkoi jo Juvan kirkon ollessa vielä kesken. Juvalta perhe muutti muuttokirjojen mukaan 1863 Vaasaan Mustasaareen. Ennen koko perheen muuttamista Juvalta oli jo

68

1862 muuttanut Helsinkiin toiseksi vanhin poika Johan Henrik ja 1863 edel-tä käsin Mustasaareen lähtenyt ”kyrkobyggare dotter ” Helena Sofia Kuori-koski.141

Erkki Kuorikoski korjasi vielä Padasjoen vanhaa puukirkkoa 1867, mutta sen jälkeen Juvan kirkkotyömaalla tapahtunut vammautuminen alkoi vai-vata rakennusmestaria niin, ettei hän kyennyt enää suuriin urakoihin. Erkki Kuorikoski kuoli tyttärensä luona Valkealassa 76-vuotiaana vuonna 1889. Erkki Kuorikoski poikkesi muista Kuorikosken suvun kirkonrakentajista sii-nä, että hän pystytti puurakennusten ohella useita kivi- ja tiilirakennuksia.

Juvan kivikirkon rakentaneen rakennusmestari Eric (Erkki) Kuorikosken suositus-kirje vuodelta 1844. Juvan seura kunnan arkisto.Viereisen sivun kuva Jukka Leskinen.


69

Kirkon irtaimistoa

70

Kirkon irtaimiston inventaariot

Irtaimistoluettelo 1869

Kirkkojen sisustukseen on kuulunut esineitä, joita käytettiin ja käytetään edelleenkin jumalanpalveluksissa ja muissa kirkollisissa toimituksissa tai jotka muutoin liittyvät kirkon tehtäviin. Tällaista irtainta ovat alttarin esineet eli kynttilänjalat, kynttelikkö, alttarivaate eli antependium, alttariliinat ja eh-toollisvälineet eli kalkki ja pateeni. Myös alttaritaulu voidaan laskea tähän ryhmään. Irtaimeen kuuluvat lisäksi pappien kasukat, samoin kuin hautauk-seen liittyvät paarivaatteet ja surusauvat, kasteeseen kastemalja, vihkimiseen morsiustuoli, kirkkokuriin jalkapuu, kirkottamiseen kirkottamispenkki ja vaivaistenhoitoon kolehtihaavi ja vaivaisukot. Osa näistä seurakuntalaisten elämään liittyneistä esineistä on jäänyt jo pois käytöstä. Kirkoissa voi olla myös hautaukseen liittyviä muisto- eli votiivitauluja, sukujen vaakunoita ja varsinkin rannikon kirkoissa kirkkolaivoja. Myös valaisimet, urut ja kirkon-kellot ovat kirkkoihin kuuluvaa irtainta.

Juvan harmaakivikirkossa oleva irtain on vain osittain peräisin aiemmista Juvan kirkoista. Tällaista esineistöä ovat esimerkiksi kirkon kellot ja vanhat alttaritaulut. Osa vanhasta irtaimesta sisustuksesta meni Anttolaan lahjoi-tetun puukirkon mukana, kuten krusifiksi ja saarnastuoli 1600-luvulta. To-sin saarnastuolin alla olleen karkeatekoisen mieshahmoa esittävän jalustan anttolalaiset pilkkoivat saunapuiksi, sillä sen julma muoto oli aiheuttanut varsinkin lapsissa kauhua ja pelkoa.142 Juvan historiassa jalustaa kuvataan Simson-hahmoksi, mutta todennäköisemmin se on ollut Kristoforos-figuuri. Kristoforos oli keskiaikaiseen kuvastoon kuuluva pyhimyshahmo, joka säi-lytti paikkansa myös uskonpuhdistuksen jälkeisenä aikana kirkkojen koris-telussa. Pyhä Kristoforos on kuvattu kautta aikain kantamassa Kristuslasta, johon nimikin eli Kristuksen kantaja viittaa. Koska evankelisen ajatustavan mukaan saarnastuoli edusti sanan sakramenttia ja sana rinnastettiin Kris-tukseen, oli loogista antaa saarnastuolia kantavalle jalalle Kristoforoksen hahmo. Näiden ”sanankantajien” muoto hämärtyi ajan kuluessa ja yksinker-taistettua ja primitiivistä hahmoa oli lopulta enää vaikea yhdistää katolisen ajan Kristoforokseen. Näin keskiaikainen pyhimyskultti sai kuitenkin sijansa myös luterilaisen kirkon sisustuksessa.143 Juvan kirkkojen esineitä on pääty-nyt myös alueen museoihin.

Kirkon irtaimistoa

71

Vasta valmistuneen harmaakivikirkon esineistöstä saa hyvän käsityksen luettelosta, joka on säilynyt piispantarkastuspöytäkirjan liitteenä. Piispantar-kastus toimitettiin 28. kesäkuuta 1869 Porvoon silloisen piispan Frans Ludvig Schaumanin toimesta ja oli ensimmäinen laatuaan uuden kirkon aikana.144

KIRKON OMAISUUTTA 1869:

◦ Suuri kullattu hopeakalkki ja patee-ni, valmistettu 1594 ja kunnostettu 1820. ◦ Pienempi hopeakalkki ja pateeni käytettäväksi pitäjillä. ◦ Kaksi alfemiidi-viinikannua. ◦ Yksi tinakannu, huonokuntoinen. ◦ Vanha kastemalja kuparista, tinaus tehty kauan aikaa sitten, kelvoton. ◦ Kaksi kirkonkelloa kellotapulissa (kirkon tornissa). ◦ Viisi uutta pronssista kynttilä-kruunua. ◦ Malmikruunuja, joista vain joitakin osia jäljellä. ◦ Kaksi lahjoitettua kynttilänjalkaa kullattua pronssia. ◦ Pronssinen krusifiksi alttarilla. ◦ Kirjateline alttarilla. ◦ Neljä kolehtihaavia. ◦ Nahalla päällystetty puinen kotelo, jossa säilytetään suurempaa kalkkia. ◦ Kotelo pienemmälle kalkille. ◦ Alttarivaate punaista verkaa. ◦ Vihreäksi maalattu kirstu, jossa on kolme lukkoa ja avaimet. ◦ Maalaamaton kirstu. ◦ Vanha pöytä sakaristossa. ◦ Kaksi messupaitaa. ◦ Kaksi messupukua puuvillasametis-ta. Toinen musta hopeakaluunoin, toinen punainen kultakirjontainen. ◦ Kaksi alttarivaatetta, molemmat uusia. Lahjoitettu. ◦ Kolmet paarit. ◦ Yksi uusi pöytä, kaksi nojatuolia ja

kahdeksan pikkutuolia. ◦ Mustaksi maalattu pöytä ja puoli tusinaa ruskeaksi maalattuja tuoleja. ◦ Musta liina alttarille. ◦ Kirkon irtaimeen kuului lisäksi kirkonkirjoja, asiapapereita, kirkko-raadin pöytäkirjoja, pitäjänkokouksen pöytäkirjoja, väkilukutaulukoita, perunkirjoituksia, lainhuudatuksia ja kuninkaallisia ja keisarillisia ase-tuksia. Omaisuuteen luettiin myös kirjallisuus, kuten useita painoksia Raamatuista eri ajoilta, kirkkola-ki ruotsiksi ja suomeksi, Porvoon hiippakunnan matrikkeli, psalmikirja, kirkkokäsikirja ja virsikirjoja.

VANHAN RISTIKIRKON IRTAIN:

◦ Kirkonkello. ◦ Kolme viallista kynttiläkruunua mal-mista, yksi raudasta, yksi puusta. ◦ Vanha tiimalasi saarnastuolissa. ◦ Kaksi kynttiläkruunua messingistä, kelvottomia. ◦ Pari messinkisiä kynttelikköjä saka-riston ovella. ◦ Pari suuria messinkikynttilänjalkoja, ostettu 1845. ◦ Kirjatelineen liina mustaa kultakirjon taista puuvillasamettia. Lahjoitettu 1844. ◦ Rikkinäinen malja sakaristossa. ◦ Krusifiksi. ◦ Kaksi vanhaa alttaritaulua. ◦ Surusauva rautarenkailla.

72


Piispantarkastuksessa 18. syyskuuta vuonna 1888 irtain on pääosin sama, kuin edellä. Osa vanhan kirkon esineistä oli mennyt kirkon mukana, mutta osa jäi, kuten vanhat alttaritaulut. Rikkinäisiä ja kelvottomia esineitä on voitu myös hävittää. Uutta esineistöä vuonna 1888 olivat 29 läkkipellistä tehtyä lampettia kirkon pilareihin kiinnitettynä ja urut, joiden hankinta-ajaksi mai-nitaan vuosi 1875. Myös urkuihin on hankittu pronssiset ja kullatut kynttilä-lampetit. Kaiken kaikkiaan inventointi on varsin yksityiskohtainen sakastissa

yksityiskohta kirkon irtaimistoluettelosta vuoden 1869 piispantarkastuspöytä-kirjasta. Juvan seura kunnan arkisto.

Kirkon irtaimistoa

73

mainittuine veitsineen, saksineen, peileineen ja harjoineen.145 Tarkastuksesta vastannut piispa oli Carl Henrik Alopaeus, joka seuraavana vuonna eli 1889 lahjoitti puolisonsa Amanda Nykoppin kanssa Juvan harmaakivikirkkoon uuden alttaritaulun.

KIRKON OMAISUUTTA 1888:

◦ Kullattu hopeinen kalkki ja öylätti-lautanen, valmistettu 1594, uudistet-tu 1820. ◦ Pienempi kalkki hopeasta lautasella käytettäväksi pitäjillä. ◦ Kaksi kappaletta alfemiidi-viini-kannuja. ◦ Kaksi kirkon kelloa tornissa. ◦ Viisi kynttiläkruunua pronssista kirkossa. ◦ Kaksi pronssista ja kullattua lampet-tia urkulehterillä. ◦ Kaksi kullattua kynttilänjalkaa alttarilla. ◦ Kaksi mustaksi maalattua puista kynttilänjalkaa. ◦ 29 lampettia läkkipellistä, kirkon pilareihin kiinnitettynä. ◦ Yksi Kristuksen pronssinen kuva alttarilla. ◦ Yksi kirja-alustin alttarilla mustasta pumpulisametista tehdyllä liinalla peitettynä. ◦ Yksi liina saarnastuolin kirja- alustimella. ◦ Kaksi liinaa alttarilla pidettäväksi, musta ja punainen. ◦ Kaksi valkoista liinaa pidettäväksi alttarin ympyrällä. ◦ Kaksi kalkkivaatetta, toinen vanha ja punainen, toinen uudempi mustasta pumpulisametista. ◦ Kaksi messupaitaa. ◦ Kaksi messupukua pumpulisametista. Vanhempi punainen ja kultakoristel-tu, uudempi hopeakoristeltu.

◦ Kaksi surusauvaa. ◦ Neljä haavia, kaksi vanhempaa ja kaksi uudempaa. ◦ Puinen kotelo suuremman kalkin säilyttämiseksi. ◦ Puinen kotelo pienemmälle kalkille. ◦ Mustaksi maalattu kaappi sakastissa. ◦ Vihreäksi maalattu arkku, kolmella lukolla varustettu. ◦ Rautaheloitettu lukollinen kirstu kirjakirstuna lukusilla. ◦ Kaksi mustaksi maalattua pöytää sakastissa. ◦ Kaksi topattua karmituolia sakastissa. ◦ Kuusi mustaksi maalattua topattua tuolia sakastissa. ◦ Kolme mustaksi maalattua tuolia. ◦ Kaksi vanhaa alttaritaulua sakastissa säilytettynä. ◦ Kolme ruumispaaria paarihuoneessa. ◦ Yksi vaatekannattaja sakastissa. ◦ Yksi topattu palli sakastissa. ◦ Yksi viinitynnyri, vanha. ◦ Yksi veitsi sakastissa. ◦ Neljä rautaseivästä. ◦ Neljä lapiota. ◦ Yksi nahkalaukku kirjoille ja yksi papereiden säilyttämistä varten. ◦ Yksi vanha tinakannu. ◦ Yksi paloruisku putken ja ämpärin kanssa. ◦ Yhdet urut. Hankintavuosi 1875. Arvo 14 200 markkaa. ◦ Yhdet sakset. ◦ Valkoinen alttarivaate. ◦ Yksi peili ja yksi harja.

74


Vuonna 1907 suoritetun piispantarkastuksen yhteydessä oli jälleen tehty luett elo kirkon irtaimesta omaisuudesta. Luettelon aluksi oli seikkaperäinen selostus kirkon rakentamisvuosista ja rakentajista. Selostuksessa mainitaan myös, että lämmityslaitos oli vuosilta 1898–1903 (vertaa kappaleeseen kir-kon myöhemmät korjaukset) sisältäen kuusi kamiinaa ja sakaristossa kaake-liuunin, ”josta ei mitään hyötyä ole”. Seurakunnalla oli hautausmaita kaksi, molemmat kiviaidalla varustettuja. Uudella hautausmaalla ei saanut hauda-ta maantien puolelle, lähelle ihmisasuntoja. Kirkkomaalla olivat myös ulko-huoneet, puuliiteri ja hevosten kiinnipitopuut.146

Vuoden 1909 irtaimistoluettelo on melko yhteneväinen vuoden 1907 luet-telon kanssa. Oikeastaan ainoa lisäys on toinen, saarnastuoliin sijoitettu sylky laatikko.

Vuodelta 1594 peräisin olevat hopeiset ehtoolliskalkki ja -pateeni, joita käytettiin 1960-luvun alkuun saakka. Kuva Jari Piikki.

Kirkon irtaimistoa

75

VUONNA 1907 IRTAINTA OLIVAT:

Hopeasta: ◦ Vanhat hopeiset kalkki ja pateeni, joista pateeni oli vain käytössä. Kalkkia säilytettiin kirkonisännän kassakaapissa. ◦ Kahdet rippikalut koteloineen sairas-matkoille. Toiset oli hankittu vuonna 1905. Toista koteloa säilytettiin pappilassa.

Uushopeasta: ◦ Ehtoolliskalkki. Lahjoittanut haudan-kaivaja Adam Piikki ja vaimo Ulla Tarkiainen.

Muuta metallia: ◦ Kaksi vanhempaa tinaista viinikannua. ◦ Viis pronssista kynttiläkruunua. ◦ Kaksi kullattua kynttilänjalkaa alttarilla. ◦ Kaksi kullattua kynttilänjalkaa urku-lehterillä. ◦ Kaksi kullattua lampettia. ◦ Lampetteja läkkipellistä kirkon seinissä ja pilareissa.

Rautaa: ◦ Kassakaappi. ◦ Tikapuut. ◦ Veitsi. ◦ Neljä seivästä. ◦ Viisi lapiota. ◦ Sakset. ◦ Pesukaappi astioineen. ◦ Hiilihanko.

Lasia: ◦ Viinikarafiini laseineen.

Kirkon koristeita: ◦ Vanha alttaritaulu: Ehtoollisen aset-taminen. ◦ Toinen vanha alttaritaulu: Kristus ristillä. ◦ Kirja-alusta alttarilla. ◦ Krusifiksi alttarilla.

Vaatetavaraa: ◦ Kaksi messukasukkaa; punainen

kulta- ja musta hopeakoristeinen. ◦ Kolme messupaitaa. ◦ Yksi vanha kirjan aluspeite. ◦ Kolme alttarin päällysverkaa; kaksi punaista ja yksi musta. ◦ Kolme kehysliinaa. ◦ Kolme kalkkipeitettä; vanhempi punainen, musta pumpulisametista. Uusi punainen silkistä, jonka lahjoitti Adam Piikki 1906. ◦ Kolme papin kappaa. ◦ Kolme pyyhinliinaa.

Puutavaraa: ◦ Kaksi surusauvaa. ◦ Kaksi mustaa kynttilänjalkaa. ◦ Yksi maalattu kaappi sakaristossa. ◦ Yksi arkku lukusia varten. ◦ Kaksi pöytää sakaristossa. ◦ Kaksi päällystettyä nojatuolia saka-ristossa. ◦ Kahdeksan tuolia sakaristossa. ◦ Kaksi puusohvaa sakaristossa, hankit-tu 1905. ◦ Yksi palli sakaristossa. ◦ Yksi korkea jakkara sakaristossa. ◦ Yksi pieni arkku haavirahoille saka-ristossa. ◦ Yksi sylkylaatikko sakaristossa.

Sekalaista: ◦ Yksi paloruisku. ◦ Neljä haavia, joista kaksi vanhempaa. ◦ Kolme nahkalaukkua kirjoille. ◦ Kaksi peiliä. ◦ Yksi pääharja. ◦ Kolme rautakoristetta, Lilliesköldien kilpiä XVII vuosisadalta. ◦ Neljä vanhaa miekkaa vanhalta hautausmaalta. ◦ Viisi hallitsijavakuutustaulua. ◦ Yksi tomusiivilä. ◦ Yksi tomuharja. ◦ Kotelo kirkkokalkkia varten. ◦ Kaksi astinta numerotauluja varten.

76

Vuoden 1942 inventaario

Kirkon irtain omaisuus inventoitiin 21. kesäkuuta 1942 Riitta Pylkkäsen toi-mesta. Inventointikertomuksen mukaan Juvan seurakunnasta on lahjoitettu tinainen viinikannu 1700-luvulta Kansallismuseoon ja Suur-Savon museoon Mikkeliin on siirretty kolehtihaavi, jonka varressa on tiuku, kirstu vihreäksi maalattua puuta, kalkkiliina punaista samettia ja kirjaliina mustaa samettia. Lisäksi mainitaan, että Anttolaan meni kirkon mukana monihaarainen mes-sinkinen kynttiläkruunu, rautainen kynttilänjalka, puinen kynttiläkruunu ja punainen villaviltti. Nämä esineet on edelleen lahjoitettu Suur-Savon kivi-sakastimuseoon. Lilliesköldin vaakunat 1700-luvulta on sijoitettu Vehmaan kartanoon.147

1942 INVENTOINNIN MUKAAN KIRKON OMAISUUTTA OLIVAT:

◦ Kaksi viinikannua. ◦ Tinainen viinikannu. ◦ Öylättirasia mustaksi lakattua puuta. ◦ Sairaskalkki. ◦ Kalkki uushopeaa. Lahjoitus Juvan seurakunnalle torppari Antti Piikiltä ja hänen vaimoltaan Ulla Tarkiaiselta vuodelta 1906. ◦ Kasukka punaista samettia. ◦ Kasukka mustaa samettia. ◦ Kasukka kirkkaan punaista samettia, uusi. ◦ Antependium kirkkaan punaista samettia. ◦ Kirjaliina kirkkaan punaista samettia saarnastuolissa. ◦ Kalkkiliina mustaa samettia. ◦ Kalkkiliina punaista silkkiä. Lahjoi-tus Antti Piikiltä vaimoineen 1906. ◦ Kolehtihaavi mustaa samettia. ◦ Kaksi kappaletta vanhoja kolehti-haaveja vuodelta 1852.

◦ Kaksi kappaletta uusia kolehtihaaveja mustaa samettia ja valkoista kangasta. ◦ Krusifiksi, jossa musta puuristi ja ristiinnaulittu messingistä. Takana teksti ”Tämä risti on sen nimeline puu Johon Meidän Kaliss Wapah-taiamme o riistin naulitu. Tämä on

tuotu Pyhästä Jerusalemin Kau-punkista ja on siunatu. Wapahtaian hautala 12 päivä KesaKuusta 1846 Wuona. On lahioitettu Eeva Elisapet Eeroselt nyt tässä Savon seurakuna-sa. ja hänen toverin Johan Pöllä. Syntynyt Walkiasaren seurakunas. Lahioitetu 1865 vuona.” ◦ Viisi kappaletta kullattua messinkiä olevia sähkökruunuja. Kruunuissa kruunumainen yläosa, josta roikkuu ketjujen varassa messinkikehä. Kehäs-sä kuusi pientä pyöreää vannetta ja kussakin vanteessa kolme kynttilä-pesää. Vanteen koristeena messinki-palmetit. ◦ Kymmenen kappaletta takorautaisia sähkökruunuja lehterillä. ◦ Kaksi empire-tyylistä messinkistä kynttilänjalkaa. ◦ Kaksi uusrokokootyylistä kynttilän-jalkaa kullatusta pronssista. ◦ Kaksi puista sorvattua ja mustaksi maalattua kynttilän jalkaa. ◦ Uruissa kaksi lampettia kullatusta pronssista. ◦ Sakariston kalusto, tummaksi petsat-tua puuta. Uusi.

Kirkon irtaimistoa

77

Punasamettisen kasukan miehustan kuva-aihe 1900-luvun alusta. Kuva Jari Piikki.

2000luvun tilanne

Vanhat alttaritaulut 1700-luvulta on sijoitettu kirkon pitkille sivuseinille. Kirkkotekstiilejä on neljä sarjaa. Vanhin on punainen sarja, joka hankittiin kirkkoon vuoden 1938 kunnostustöiden yhteydessä. Valkoisen sarjan on suunnitellut Helena Hyvönen 1980-luvun lopussa. Vihreän ja violetin sarjan on suunnitellut ja toteuttanut rantasalmelainen Margit Aspivaara 1990-lu-vulla.

Suntio Paavo Hackmanin kädenjälkeä ovat alakerran takimmaiset virsi-taulut, tehty vanhojen virsitaulujen mallin mukaan, sekä kulkueristi ja siu-nausmultalaatikko. Lehtereiden virsitaulut ovat suntio Olli Maljasen teke-miä. Suuret kynttilänjalat alttarin vierustalla, jotka ovat Olli Maljasen ja Timo Närhen käsialaa, on valmistettu kastekynttilän mallin mukaan. Hopeinen kastemalja on Vehmaan kartanon Nils Gustav ja Antonia Grotenfeltin lahjoit-tama. Antonia Grotenfelt on sitonut myös alttarin Raamatun ja valmistanut sen kannet. Nämä edellä luetellut esineet ovat tulleet kirkkoon vuoden 1985 korjaustöiden jälkeen.

Lasikuvun alla olevan puisen seimiasetelman kirkon eteläisellä pitkällä sivulla on tehnyt juvalainen Kari Kärkkäinen 1990-luvulla. Vihkiryijyn on tehnyt 1950-luvulla Irja Pasonen. Ryijy oli aiemmin sakaristossa, mutta siir-rettiin kirkkosaliin 2013. Kirkossa on edelleen pitäjänpuuseppä Grönlundin nikkaroimia tuoleja.

78

Urut

Savon ensimmäiset urut oli hankittu Mikkeliin jo vuonna 1800, mutta nii-den yleistyminen alkoi varsinaisesti vasta 1800-luvun lopussa. Sen jälkeen urkujen hankinta olikin vilkasta vuosisadan vaihteen molemmin puolin ja vuosien 1870 ja 1918 välisenä aikana lähes 40 savolaiskirkkoa sai uudet urut. Näistä kirkoista kahteen kymmeneen asennettiin Thulén urkutehtaalla Kangas alla valmistetut urut. Tehtaan toiminta oli alkanut 1800-luvun puo-lessa välissä Anders Thulén johdolla. Yritystä jatkoi vuodesta 1872 hänen poikansa Bror Axel Thulé ja vuodesta 1911 Bror Axelin poika Martti Thulé, joka muutti nimensä Tulenheimoksi. Myös yrityksen nimi muuttui Kangasa-lan urkutehtaaksi. Tällä nimellä tehdas toimi vuoteen 1996 saakka, jolloin se lopetti toimintansa.148

Ensimmäisten urkujen hankkimisesta Juvan harmaakivikirkkoon tehtiin päätös pitäjänkokouksessa 1861 kirkkoherra Alopaeuksen aloitteesta. Seu-raavana vuonna perustettiin kassa niitä varten. Vaadittavaa summaa ei saatu heti kokoon ja väliin tulleet katovuodetkin hidastivat hankkeen toteutumis-ta. Asia oli jälleen esillä pitäjänkokouksessa 1869. Vaihtoehtoina olivat Hel-singin Vanhan kirkon urkujen osto tai kokonaan uusien hankkiminen. Uudet urut päätettiin hankkia viimein vuonna 1871. Sopimus urkujen rakentami-sesta tehtiin vuonna 1873 urkutehdas B. A. Thulén kanssa ja hankintahinnak-si tuli 14 236 markkaa. Urkujen rakentaja teki asiaankuuluvat piirustukset ja tarkastajana ja disposition laatijana toimi urkuri Lauri Hämäläinen. Uruis-sa oli mekaaninen koneisto ja ne rakennettiin ajanmukaiseen romanttiseen tyyliin. Urkuihin tuli yksi sormio, jalkio ja 16 äänikertaa. Urut valmistuivat 1875. Urkujen fasadissa on viisi pillikenttää, joissa oli alun perin soimattomia koristepillejä.149 Fasadi on jäsennelty arkkitehtuurin klassisten elementtien, pilasteriparien ja palkiston avulla. Pilastereiden koristelussa toistuu muual-lakin kirkossa kapiteeleissa käytetty korinttilaisen pylvään akantinlehtiaihe. Ylhäällä palkistossa on kullatut listat ja ruusukkeet ja aivan ylinnä kullattu lyyra. Fasadin sivuilla puolipyöreät pillisarjat päättyvät kullattuihin uurniin.

Urkuja tuli välillä tarkastaa. Olosuhteet lämmittämättömässä kivikirkos-sa olivat haasteelliset. Vuonna 1892 tarkistuksen ja korjausehdotuksen laati August Tötterman. Hänen mukaansa tomu ja muu roska oli saatava pois, pillit tuli puhdistaa ulkoa ja sisältä, uusia muttereita tuli asentaa koneistoon ja ilmajohdot ja palkeet tiivistää.150 Pöly, lika ja kosteus kirkossa eivät olleet omiaan pitämään pillistöä kunnossa. Urut uusittiin perusteellisesti vuon-na 1916 Kangasalan Urkutehtaan Martti Tulenheimon johdolla. Nyt niihin

Kirkon irtaimistoa

79

tuli kaksi sormiota ja 24 ääniker-taa. 10 äänikertaa saatiin hyödyn-tämällä vanhoja urkuja. Koneisto muutettiin paineilmalla toimivaksi eli pneumaattiseksi. Urut kävi tar-kastamassa Helsingin Johanneksen kirkon urkuri Oskar Merikanto 29. syyskuuta 1916.151

Kangasalan urkutehdas puh-disti ja korjasi urkuja jälleen 1938. 1940-luvulla tuli urkujen uusiminen jälleen ajankohtaiseksi. Tarjousta uusista uruista pyydettiin Kangasa-lan urkutehtaalta. Uusiminen kui-tenkin toteutui vasta vuonna 1957, jolloin urut kasvoivat kooltansa kol-misormioisiksi ja 42 äänikertaisiksi. Kaikki äänikerrat olivat nyt uusia. Fasadia täytyi leventää molemmin puolin. Urut olivat sähköpneumaat-tiset ja niissä oli lukuisia sähköisiä yhdistelmiä. Urut saatiin valmiiksi 21. joulukuuta 1957. Vuonna 1985 suuren peruskorjauksen yhteydessä kirkon etuosaan hankittiin kuoriu-rut sotkamolaisen Urkurakentamo Tuomen valmistamina. Kuoriuruis-sa on 11 äänikertaa, kaksi sormiota ja jalkio. Urut ovat mekaaniset.152

Pääurkujen tilanteesta pyydettiin arvio Kirkon urkutoimikunnalta vuonna 1991. Siinä todetaan, etteivät urut täytä enää asetettuja teknillisiä ja soinnil-lisia vaatimuksia, eivätkä ole säilyttämisen arvoiset. Kesti kuitenkin vielä yli kymmenen vuotta, ennen kuin uusiminen toteutui. Uusien urkujen hankin-taa valmistellut urkutoimikunta tutustui useisiin erityylisiin urkuihin, sillä urkurakennustaiteessa oli tapahtunut 1900-luvun kuluessa merkittäviä muu-toksia. Toimikunta päätyi kuitenkin romantiikan tyylisiin urkuihin, mikä oli alkuperäinen Juvan harmaakivikirkon urkujen tyylilaji. Tämä Suomessa harvinainen ranskalaisromanttinen tyyli on urkumusiikissa merkittävimpiä tyylikausia barokin ohella. Kirkkovaltuusto päätti hankkia urut saksa laiselta Pashen Kiel Orgelbau GmbH -urkurakentamolta 15. marraskuuta 1999 teh-dyn päätöksen nojalla. Urkujen osat saapuivat Juvalle kesällä 2002 ja ne oli-vat valmiina paikalleen asennettuna joulukuussa 2002. Uusien urkujen vih-kiminen tapahtui 19. tammikuuta 2003. Mainittakoon, että urkujen fasadi on edelleen alkuperäinen. Viimeisten urkujen hankkimisen yhteydessä myös fasadiin asennettiin soivat pillit.153

Vuoden 1926 kuvassa näkyy kirkon alkuperäinen urkufasadi. Valokuva Pohjola. Museovirasto.

80

Lehtori Esko Niiranen:

Kirkon messinkikruunut

Vanhan puukirkon valaistus oli hoidettu palavin vahakynttilöin, joita myös seurakuntalaiset toivat mukanaan kirkkoon. Vanhoissa kalustoloetteloissa on mainittu useita kattokruunuja ja seinälampetteja. Väärä luulo tulipalos-ta aiheutti traagisen paniikin jouluna 1829 ja sen seurauksena päädyttiin ra-kentamaan uusi kirkko kivestä. Sen kunnollinen valaistus katsottiin hyvin tarpeelliseksi.

Erityisen arvokkaan ja kauniin lisän sai vastavalmistuneen kirkon si-sustus, kun kirkkoherra Alopaeus, pitäjänkokouksen yksimielisen päätök-sen mukaan, osti Helsingin yliopiston juhlasalin viisi arvokasta ja juhlavaa messinkistä kattokruunua, jotka tarpeettomina oli poistettu kaasuvalaistuk-sen tultua yliopistorakennuksen käyttöön. Hän onnistui ostamaan ne 90:llä hopea ruplalla. Ne oli valmistettu 1833 Pietarissa suomalaissyntyisen Carl Johan Tegelstenin tehtaassa. Tuhdisti polttokullattuina ne ovat säilyttäneet loistonsa jo 180 vuotta. Tämä pronssi- ja hopeaseppä oli kultaseppien ohella aikansa harvoja hyvin menestyneitä suomalaisia käsityöläisiä. Hän valmis-ti tehtaassaan tsaarin hoviin mm. valtavia hopeisia pöytäastiastoja, Pietarin Iisakin kirkon malakiittipylväät ja kullatun kupolin. Pietarista ovat myös Ju-van kirkkon suuret pronssikahvaiset lukot, jotka maksoivat 11 hopearuplaa kappale.

Suurten kattokruunujen rikkaat koristeaiheet ovat sopusoinnussa kirkon toisten kaunistusten kanssa. Pyöreässä yläosassa on kuusihaarainen akantin-lehtikruunu. Sama aihe toistuu kirkon korinttilaistyylisten pylväiden päissä, alttarin ja urkufasadin koristeissa. Valaisimen renkaan muotoinen yli met-rin läpimittainen alaosa on ripustettu neljän koristeellisen, litteän ketjun va-raan. Renkaan ulkoreunaan on kiinnitetty kuusi varrellista pikkurengasta, jokaisessa kolme kynttilän pidintä, sekä yläreunaan kuusi kahden kynttilän runsain lehtiaihein ja ruusuin koristeltua ryhmää. Renkaan poikki kulkee nauhamainen ristiside, sen keskellä säteettäinen lehtiaihe ja käpy. Aluksi näissäkin kruunuissa paloivat kynttilät. Sähkövalot asennettiin peruskor-jauksen yhteydessä 1938. Silloin kynttilät korvattiin kynttilälampuilla. Kun niitä on yhteensä 150, antavat ne kirkkoon oikein hyvän valaistuksen. Kirkon yläparvilla oli ennen vuoden 1984 peruskorjausta neljän lampun takorautai-set valaisimet. Ne samoin kuin alakerran sivulaivojen opaalipallot korvattiin uudenaikaisilla valaisimilla.

Helsingin Yliopiston peruskorjauksen aikaan 1980-luvulla olisi isot katto-

Kirkon irtaimistoa

81

Näkymä alttarin suunnasta kirkkosaliin. Messinkikruunuja on kaikkiaan viisi kappaletta. Urkulehterillä vuonna 2003 käyttöön vihityt urut. Kuva Jari Piikki.

kruunut haluttu ostaa sinne takaisin ja juvalaisille luvattiin kopiot. Siihen ei suostuttu, kopiot tehtiinkin yliopistolle. Sitä varten yksi kruunuista oli pit-kään lainassa kopion tekijöiden mallina. Kirjoittaja on juvalainen kotiseutuasiantuntija

82

Alttaritaulu

Kirkkotaide

Kirkkojen sisustuksessa ja koristelussa on kaksi erillistä periodia: uskon-puhdistusta edeltävä katolinen keskiaika ja uskonpuhdistuksen jälkeinen luterilainen aika. Kummankin ajanjakson kirkkotaiteelle oli tärkeintä, että se palveli liturgisia päämääriä. Katolista keskiaikaa voidaan pitää kuvastol-taan monimuotoisempana ja runsaampana, kuin luterilaista aikakautta. Ka-tolisena aikana kirkon keskiössä olivat sakramentit. Koko kirkkorakennus oli rakennettu tämä asia huomioiden. Keskiaikaisen kirkon tärkeimmät osat olivat runkohuone, sakaristo ja asehuone. Runkohuone oli se osa kirkkoa, johon seurakunta kokoontui messun ja toimitusten ajaksi. Runkohuoneen itäosa oli erotettu puisella aitarakennelmalla kuoriksi tai kuori oli rakennettu itäpäätyyn runkohuonetta matalampana ja kapeampana rakenteena. Saka-risto rakennettiin runkohuoneen pohjoispuolelle, mielellään kuorin kohdal-le. Asehuone oli yleensä eteläpuolella pääsisäänkäynnin yhteydessä ja sen tehtävä oli toimia eteistilana, ei asehuoneena, vaikka nimi siihen viittaakin. Alttarit, katolisen liturgian keskeiset osat, sijaitsivat kuorissa. Pääalttarilla tapahtui ehtoollisen sakramentti, kun taas sen kanssa symmetrisesti sijoite-tut sivualttarit olivat pyhimyksiä varten. Sivualttareita saattoi olla myös seu-rakuntalaisten puoleisessa osassa kirkkoa. Sakariston tarkoitus oli palvella sakramentteja: siellä säilytettiin ehtoollisviiniä ja leipää ja näiden jakamisessa käytettyjä astioita eli ehtoolliskalkkia ja pateenia. Huomiota herättävimpiä kirkkomaalauksia ovat keskiaikaisissa kirkoissa säilyneet kalkkimaalaukset, jotka sijoittuivat pääasiassa runkohuoneeseen ja sen kuorin puoleiseen pää-hän. Köynnös- ja muuta koristemaalausta tehtiin yleensä holveihin ja niiden ruoteisiin ja esittäviä aiheita, kuten pyhimyksiä ja tapahtumakuvia sijoitettiin sekä holveihin että seiniin. Maalausten kanssa näkyvimpiä koristeaiheita oli-vat alttarikaapit ja niiden puuveistokset.154

Kirkkosalien seinämaalaukset eivät kadonneet heti uskonpuhdistuksen jälkeen, sillä niitä tehtiin vielä läpi 1600- ja 1700-lukujen. Keskiajalta jatkuneen suomalaisen kirkkomaalausperinteen katsotaan varsinaisesti päättyneen vas-ta ammattikuntansa viimeisen suuren edustajan Mikael Toppeliuksen (1743-1821) lopetettua uransa. Reformaation jälkeen kirkkojen sisustuksessa pai-nottui enemmän luterilaisen jumalanpalveluksen kannalta keskeinen saarna ja tämä toi saarnastuolit kirkkosaleihin. Nämä kirkko kansan yläpuolelle ja-lan varassa kohoavat laitteet koristeltiin ajan hengen mukaan barokin suosi-milla koristeaiheilla ja myöhemmin klassisen arkkitehtuurin muotokielellä.

Kirkon irtaimistoa

83

Saarnastuolin koristeaiheet toistuvat yläpuolella olevassa katoksessa. Keski-aikaiset alttarikaapit korvattiin luterilaisella alttaritaululla, jonka tehtävänä oli korostaa kristinopin pääkohtia. Alttaritaulut yleistyivät suomalaisissa kir-koissa 1600-luvulta lähtien ja ne olivat usein kaksi tai kolmiosaisia ja sijoitet-tu arkkitehtonisesti rakennettuun alttarilaitteeseen. Alttaritauluissa kuvattiin usein ehtoollisen asettamista, ristiinnaulitsemista ja ylösnousemusta. Mahti-pontiset barokkiajan alttarilaitteet muuttuivat ajan myötä yksinkertaisem-miksi, mutta alttaritaulujen aihesisältö pysyi samankaltaisena 1700-luvun loppupuolelle. 1700-luvulla alkoi uusi alttaritaulumaalauksen kukoistuskau-si ja yksi sen edustajista oli Alexandra Frosterus-Såltinin edeltäjä Suomen naispuolisten kirkkomaalarien harvalukuisessa joukossa. Hänen nimensä oli Margareta Capsia. Hänen syntymäaikansa ja -paikkansa on jäänyt epäsel-väksi. Ajankohta on ollut 1600-luvun loppupuoli Turussa tai Tukholmassa. Capsian koulutusta ei myöskään tunneta, mutta varsinaisen uransa hän teki miehensä Jacob Gavelinin rinnalla Vaasassa ja Turussa. Hän kuoli 1759. Cap-sia oli isonvihan jälkeisenä aikana maamme ahkerimmin käytetty muoto-kuva- ja alttaritaulumaalari. Kaikkia Capsian maalaamia alttaritauluja ei ole pystytty tunnistamaan niistä puuttuvan signeerauksen vuoksi.155

Juvan kivikirkon sivuseinillä olevat vanhat alttaritaulut edustavat tätä edellä kuvattua vaihetta. Taulut on maalattu aikana, jolloin alttaritaulumaa-laus alkoi kasvattaa suosiotaan, mutta aihevalikoima pysyi totutuissa aiheis-sa. Taulut oli lahjoittanut Koikkalan kartanon isäntä Karl Lilliesköld rakastet-tuine puolisoineen: ”Qvartermästaren Herr Carl Lilliesköld och dess älskliga fru Helena Wassandia” vuonna 1706 Juvan kirkkoon.156 Kirkko, johon lahjoi-

Juvan kirkon interiööriä. Vanha 1700-luvun alttaritaulu sivuseinällä. Kuva Hannu Luostarinen.

84

tus tehtiin oli vuosien 1666-1727 välisenä aikana käytössä ollut puukirkko, Anttolaan siirretyn kirkon edeltäjä. Taulujen aiheet olivat ajalle tyypilliset: ”Ehtoollisen asettaminen” ja ”Kristus ristillä”. Koska Matti Komulainen on analysoinut tauluja artikkelissaan ”Juvan vanhat kirkkomaalaukset” kirjassa Juvemmalle, tässä yhteydessä ei perehdytä niihin lähemmin.

Kirkkosalien koristelu saarnastuolin ja lehterikaiteiden maalauksien osal-ta väheni vähitellen ja kirkkotaide pelkistyi 1800-luvulle tultaessa pelkkään alttaritauluun. Ne kuitenkin säilyivät, sillä perinne oli niiden kohdalla vanha ja vahva. 157 Muutamia poikkeuksia, kuten edellä mainittua Capsiaa lukuun ottamatta alttaritaulut olivat pääsääntöisesti tuolloin vielä käsityöläismesta-rien maalaamia. Maalausta leimasi perifeerisyys eli maalarit toimivat omal-la alueellaan, eikä suuri osa heistä koskaan erikoistunut taulumaalaukseen. 1840-luvulla alttaritaulumaalauksessa tapahtui suuri muutos taide-elämän kehittymisen ja tarjonnan lisääntymisen myötä ja alttaritaulumaalauksesta tuli oma taiteenalansa. Johtaviksi alttaritaulumaalareiksi tulivat B. A. Goden-hjelm ja Robert Wilhelm Ekman (1808-1873). Uudessakaupungissa syntynyt ja Ruotsissa, Pariisissa ja Italiassa opiskellut Ekman maalasi ensimmäisen alttaritaulunsa jo 1830-luvulla. Hän alkoi saada enemmän tilauksia Suomeen muuttonsa jälkeen 1845 ja maalausuraa kesti aina 1870-luvulle saakka. Hä-nen tunnetuimpia kirkkomaalauksiaan olivat Turun tuomiokirkkoon 1850-1854 maalatut freskot.

Alttaritaulut säilyivät kirkoissa, mutta muutoksia tapahtui aihevalikoi-massa. Vielä 1800-luvun alussa teologiaa värittänyt luterilainen järjen, mo-raalin ja valituksen henki näkyi myös alttaritaulujen kuvastossa. Kuopion emäseurakunnan kirkkomaalauksia tarkastelleen Matti Komulaisen mukaan tavallisia aiheita olivat Ristiinnaulittu, Ehtoollinen, Getsemane, Ristiltä otto, Ylösnousemus, Viimeinen tuomio, Kristuksen ruoskiminen ja Ilmestyskirjan aiheet. Valistuksen rationalismille vastareaktiona syntyneiden romantiikan ja idealismin vanavedessä tulivat myös herätysliikkeet. Tämä näkyy uusien, pehmeämpien aiheiden ilmestymisenä alttarimaalauksiin 1800-luvun puoli-välistä alkaen. Näitä olivat esimerkiksi Jeesus siunaa lapsia, Tulkaa minun tyköni ja Kristuksen kirkastuminen. Uuden aihevalikoiman myötä Viimei-nen tuomio, Kristuksen ruoskiminen ja Ilmestyskirjan aiheet saivat väistyä alttaritaulujen kuvagalleriasta.158

Alexandra Frosterus-Såltin

Juvan kirkon alttaritaulun on maalannut Alexandra Frosterus-Såltin vuon-na 1889. Alexandra Frosterus-Såltinin taiteilijan ura oli monin tavoin poik-keuksellinen. Naistaiteilijana oleminen ei ollut helppoa 1800-luvulla maassa, jonka oma taide-elämäkin etsi vasta uomiaan. Akatemiakoulutus oli mah-dollista naisille vasta vuodesta 1860 alkaen, mutta senkään jälkeen ei ollut helppoa hakeutua koulutukseen, joko varojen puutteessa tai yksinkertaisesti siitä syystä, että taiteilijan ammattia ei pidetty naisille sopivana. Naisten kat-sottiin soveltuvan paremmin avioliittoon ja äitiyteen. Monet kouluttautuneet

Kirkon irtaimistoa

85

ja ammatissa toimineet naiset myös lopettivat uransa siinä vaiheessa, kun menivät naimisiin. Naistaiteilijoiden kohtalona oli usein myös jäädä mies-puolisten kollegojen jalkoihin, sillä naisten maalaamista pidettiin harraste-lijamaisena. Vesiväreillä tai pastelliliiduilla maalaaminen todella kuuluikin nuorten säätyläisnaisten kasvatukseen, mutta tähtäsi lähinnä hedelmä- ja kukka-asetelmien jäljentämiseen.159

Alexandra Frosterus-Såltin ei ollut köyhä eikä naimaton. Hän pystyi opiskelemaan ulkomailla ja teki uraa niin laatukuvamaalarina, taidekoulun opettajana kuin alttaritaulumaalarina. Hänen elämänsä ei kuitenkaan ollut helppoa, sillä siihen sisältyi 1800-luvun naistaiteilijoita tutkineen Riitta Kont-tisen mukaan raskaita menetyksiä. Frosterus-Såltin syntyi pappissukuun. Isä Benjamin Frosterus oli teologian tohtori, professori ja kirkkoherra, äiti Wilhelmina Sofia, omaa sukua af Gadolin, oli Turun tuomiorovastin tytär. Alexandra syntyi Inkoon pappilassa 6. joulukuuta 1837 perheen seitsemän-neksi lapseksi. Inkoo oli kirkkohistorian professorina toimineelle isälle an-nettu aneksipitäjä. Jo samana vuonna Frosterus nimitettiin kuitenkin Vaasan ja Mustasaaren kirkkoherraksi, joten Vaasasta tuli Alexandran varsinainen kotikaupunki. Äiti oli musiikillisesti ja kirjallisesti lahjakas ja vaikka koti oli uskonnollinen, se ei ollut ahdasmielinen. Myös Alexandran taiteellisia taipu-muksia tuettiin. Äidin kuoltua Alexandran ollessa vasta kahdeksanvuotias isä meni pian uusiin naimisiin.160

Vajaan viidentoista vuoden iässä 1852 Alexandra Frosterus päätettiin lähettää Robert Wilhelm Ekmanin oppilaaksi Turun piirustuskouluun. Alexandra Frosterus opiskeli Ekmanin johdolla vuoteen 1857 saakka. Isän kuolema 1856 oli vähällä katkaista opinnot, mutta perheen tuella Alexandra pystyi jatkamaan. Ekman oli Alexandran ihailema opettaja, jonka vaikutus säilyi hänen elämässään pitkään. Ekman uskoi Alexandran kykyihin ja lähet-ti hänen piirustuksiaan Taideyhdistyksen johtokunnalle. Myös yhdistys va-kuuttui Alexandran lahjakkuudesta ja päätti puoltaa matka-apurahan myön-tämistä taideopintojen jatkamista varten. Näin Alexandra Frosterus matkusti loppukesällä 1857 Düsseldorfiin. Kaupunki oli Pariisin ohella aikakauden keskeisimpiä taideopetusta tarjoavia keskuksia. Kaupungissa oli vankka pohjoismainen taiteilijasiirtokunta, jonka naispuolisista jäsenistä Alexandra sai pitkäaikaisia ystäviä. Alexandra piti yllä tiukkaa opiskelutahtia eri opet-tajien johdolla. Kesäksi 1859 Alexandra Frosterus palasi Suomeen. Suomessa Alexandra kuitenkin sairastui ja joutui viettämään koko vuoden kotimaassa. Düsseldorfiin hän palasi jälleen 1860 saatuaan Taideyhdistykseltä uuden sti-pendin. Düsseldorfissa hän vietti vielä kaksi vuotta, jonka jälkeen syksyllä 1862 muutti vuodeksi Pariisiin, jonne monet muutkin pohjoismaalaiset tai-teilijat siirtyivät.161

Taideyhdistys oli erittäin tyytyväinen Alexandra Frosteruksen edistymi-seen sekä Düsseldorfissa, että Pariisissa. Alexandra Frosterus voitti vuon-na 1858 Suomen Taideyhdistyksen dukaattipalkinnon kotimaahan lähettä-mällään sommitelmalla Sokea soittoniekka. Hän olisi voittanut palkinnon myös seuraavana vuonna, mutta yhdistys katsoi, ettei samaa taiteilijaa voitu palkita kahtena vuonna peräkkäin. Helsingfors Tidningarin toimittaja mai-nitsi 1862, että Alexandra oli epäilemättä sen hetken lahjakkain naistaiteilija

86

Suomessa.162

Taideyhdistys oli saanut alkunsa Suomessa vuonna 1846 eurooppalaisten esikuvien mukaan. Esikuvista poiketen suomalainen taideyhdistys joutui kuitenkin luomaan maahamme koko taiteen kentän sen sijaan, että olisi ollut vain jäsentämässä kehittymässä olevaa taide-elämää. Jo vuonna 1834 joukko yliopistomiehiä ja sivistyneistöä kirjoitti ohjelmajulistuksen kotimaisen tai-teen tukemiseksi. Aika ei kuitenkaan ollut vielä kypsä yhdistyksen perus-tamiselle. Seuraava askel Suomen Taideyhdistyksen perustamiseksi otettiin vuonna 1843, kun 33: n tieteen ja taiteen merkkihenkilön allekirjoituksella varustettu sääntöehdotus lähetettiin senaatille. Allekirjoittaneiden joukossa oli myös Intendentin konttorin yli-intendentti ja Juvan kivikirkon suunnitte-lija Ernst Bernhard Lohrmann.163

Taideyhdistyksen tavoitteena oli kuvataiteen tuntemuksen kehittäminen ja kuvataiteen opiskelun mahdollistaminen jäsenmaksuista kertyneillä varoil-la. Pian koko taiteen toimintakenttä oli keskittynyt Suomen Taideyhdistyk-sen käsiin. Se valitsi taideopiskelijat, osti taidetta arpajaisiin ja myöhemmin omaan taidekokoelmaan, järjesti näyttelyt ja päätti taiteilijoille myönnetyistä avustuksista. Vuonna 1848 perustettiin Piirustuskoulu Helsinkiin ja vuotta myöhemmin Turkuun, jossa R.W. Ekman toimi jo maan ensimmäisen piirus-tuskoulun opettajana. Vuonna 1857 yhdistys alkoi kannustaa taiteilijoita kil-voittelemaan keskinäisestä paremmuudesta myöntämällä 10 ja 20 dukaatin palkintoja parhaista öljymaalauksista. Dukaatti oli alun perin venetsialainen kultaraha 1200-luvulta. Dukaatteja oli käytössä monissa maissa ja ne olivat vielä 1800-luvulla kansainvälistä valuuttaa. Kultaisen dukaatin valitseminen ruplan sijaan palkinnon valuutaksi korosti palkinnon pysyvää arvoa.164

Suomen Taideyhdistys oli saavuttanut lyhyessä ajassa taiteen monopo-liaseman ja ohjasi vuosikymmenien ajan suomalaisen kuvataiteen suuntaa. Vuosisadan loppua kohti yhdistyksen asema taiteen kentällä muuttui, sillä alalle tuli myös muita toimijoita. Suomen Taideyhdistys ei ollut enää suun-nannäyttäjä, vaan paljon matkustavat taiteilijat näkivät ja kokivat itse, mikä oli kulloinkin ajankohtaista. Valtavirrasta irrottautui uusia suuntia ja näke-myksiä ja taide itsenäistyi.165

Palattuaan Suomeen Alexandra Frosterus asettui Vaasaan ja toimi neljä vuotta itsenäisenä laatukuvamaalarina. Menestys oli hyvä ja yleisö piti hänen töistään. Vuonna 1866 Alexandra vihittiin Vaasan linnan- ja lasaretinlääkäri Victor Såltinin kanssa. Pian avioitumisen jälkeen ura kääntyi laskuun. Vai-mon ja äidin velvollisuudet rajoittivat taiteellista työtä ja vaasalaisten mielen-kiinto oli vähäistä. Alexandra lähetti yhä harvemmin teoksiaan näyttelyihin. Victor-puolison yllättävä kuolema 1873 heitti Alexandra Frosterus-Såltinin aivan uuteen tilanteeseen: hänestä tuli kolmen pienen lapsen yksinhuolta-ja. Surua lisäsi tyttären kuolema nelivuotiaana. Maalarin koulutuksesta tuli Alexandralle apu hankalaan tilanteeseen. Hänet valittiin vuonna 1874 en-sin Vaasan reaalikoulun piirustuksen opettajaksi ja samana vuonna vielä Turun piirustus kouluun. Näin Frosterus-Såltin muutti lapsineen Turkuun. Opettajan palkka ei täysin riittänyt perheen ylläpitoon, mutta vuonna 1876 Taideyhdistyksen intendentin B.O. Schaumanin avulla saatu ensimmäinen alttaritaulutilaus ratkaisi toimeentulo-ongelmat. Tutustuttuaan vielä Taide-

Kirkon irtaimistoa

87

Carl ja Ida Alopaeuksen Juvan kirkkoon lahjoittama alttaritaulu ”Jeesus siunaa lapsia” vuodelta 1889. Kuva Jari Piikki.

88

yhdistyksen stipendin avulla uskonnolliseen maalaustaiteeseen Dresdenissä Alexandra Frosterus-Såltin oli valmis ryhtymään toimeen. Hänestä tuli altta-ritaulumaalarina Suomen tuotteliain.166

Vuonna 1889 Frosterus-Såltin sanoutui irti piirustuskoulun opettajan toi-mesta ja muutti Helsinkiin yliopistossa opiskelevien poikiensa luokse. Hel-singin vuosina Alexandra antoi piirustustunteja reaalikoulussa, mutta jatkoi samalla myös alttaritaulujen maalaamista omassa ateljeessa. Vuonna 1901 Alexandra Frosterus-Såltin muutti toisen poikansa luokse Vaasaan, jossa kuoli helmikuussa 1916.167 Urallaan Alexandra Frosterus-Såltin teki alttari-taulun lähes 70 kirkkoon. Savossa Frosterus-Såltinin alttaritauluja on Juvan lisäksi Iisalmen, Kerimäen ja Ristiinan kirkossa. Taidehistorioitsija Aimo Reitala kuvailee Alexandra Frosterus-Såltinin taidetta todeten, että ”parasta siinä on ollut joskus ilmenevä kevyt ja ilmava väritys yhtyneenä valon kau-niiseen kuvaukseen, jolloin lopputuloksena on miellyttävä maalauksellinen vaikutelma”. Alttaritauluista hän toteaa, että ”niiden melko kaavamaisen ja epäitsenäisen tuotannon taiteellinen arvo ei ole erityisen suuri, vaikka teok-set aikoinaan vastasivatkin tilaajien toiveita”.168 Aimo Reitalan analyysi on vuodelta 1989 eli juuri sata vuotta Juvan alttaritaulun maalaamisen jälkeen. Tähän voisi todeta, ettei 100 vuottakaan ole riittänyt muuttamaan asenteita naistaiteilijaa kohtaan.

”Jeesus siunaa lapsia”

Juvan harmaakivikirkon alttaritaulun ovat lahjoittaneet Juvan entisen kirk-koherran Carl Gustaf Nykoppin tytär Ida Amanda Nykopp ja hänen mie-hensä, Porvoon piispa Carl Henrik Alopaeus vuonna 1889. Carl Alopaeus oli Porvoon piispana vuosina 1885–1892. Taulun mukana tullut saatekirje on päivätty Porvoossa 14. lokakuuta 1889. Kirjeen sisältö on seuraava:

”Koska molemmat olemme Juvan pitäjästä syntyneet tahtoisimme tä-ten lahjoittaa syntymäpaikkamme kirkolle alttaritaulun, joka on tohtoritar Alexandra Frosterus-Såltinin maalaama ja joka kuvaa sitä tilaisuutta kun Christus siunaa lapsia. Jos seurakunta ei tahtoisi vastaanottaa lahjaa, pyy-dämme taulun takaisin”. Carl Alopaeus halusi vielä osallistua kustannuk-siin, joita aiheutuisi taulun asettamisesta kuoriin.169

Kirkkoraati käsitteli lahjoitusta kokouksessaan 26. lokakuuta 1889 ja laa-ti lahjoittajalle kirjelmän: ”Teidän Korkea-arvoinen Herra Piispa ja korkea-arvoinen piispatar, kuluvan lokakuun 14. päivänä Juvan seurakunnan kirk-koraadille antamasta kirjelmästä, jossa Juvan pitäjän kirkolle jalomielisenä lahjoitatte Tohtorinna Alexandra Såltinin maalaaman, sitä tilaisuutta, kun Kristus siunaa lapsia -kuvaavan alttaritaulun, olemme tänään lailliseen istun-toon kokoontuneina saaneet osan ja täten pyytää kirkkoraati kunnian saada tästä kallisarvoisesta lahjasta lausua hiippakunnan rakkaalle Piispalle ja hä-nen puolisolleen täten kaikkein sydämellisimmät ja vilpittömimmät kiitok-sensa syvimmällä nöyryydellä ja kunnioituksella.” Kirjeen allekirjoittajina olivat kirkkoraadin osanottajat Nestor Järvinen, A.W. Tolpo, K. Muttilainen,

Kirkon irtaimistoa

89

H. Oinonen, A. A. Achander, P. Au-vinen ja J. Leikas. 170

23. toukokuuta vuonna 1896 piis-pantarkastuksessa ”asessori pro-vasti Lyra” lausui muutamia sano-ja tarkastamisen aluksi ja kiinnitti huomiota myös kirkon kauniiseen alttaritauluun, ”jossa kuvataan Jee-susta Kristusta siunaamassa lapsia. Ehkä joku on tätä taulua katsel-lessa ajatellut: Jospa olisin elänyt Herra Kristuksen lihan päivinä, jospa olisin minäkin otettu hänen syliinsä pienenä lapsena. Mutta mepä olemme vieläkin elävämmäl-lä tavalla tulleet jo pieninä lapsina häneen yhdistetyiksi. Kristus antoi opetus lapsillensa – muutamia näis-tä näkyy kuvassammekin – käskyn: Menkäät kaikkeen maailmaan ja tehkäät kaikki kansat opetuslapsik-si, kastaen heitä nimeen Isän, Pojan ja Pyhän hengen”.171

Kuten edellisestä kuvaukses-ta käy ilmi, Alexandra Frosterus-Såltinin maalaaman alttaritaulun aiheena on Jeesus siunaa lapsia. Tämä aihe oli ensimmäistä kertaa nähtävillä Robert Wilhelm Ekmanin vuosina 1846-1848 maalaamassa Helsingin vanhan kirkon alttaritau-lussa (koko 412 cm x 270 cm). Alun perin maalaus oli tarkoitettu C. L. Enge-lin suunnitteleman Helsingin tuomiokirkon alttaritauluksi, mutta silloinen keisari Nikolai I piti sitä tuomiokirkkoon liian hempeänä. Juvan taulun val-mistumisvuonna 1889 Alexandra Frosterus-Såltinilla oli kirkkomaalarin uraa takanaan jo 12 vuotta. Taulun aihe kuuluu Frosterus-Såltinin suosituimpiin aiheisiin. Muita suosikkeja olivat Kristuksen kirkastuminen, Ylös nousemus, Kristus ja syntinen vaimo, Kristus asettaa myrskyn ja Tulkaa minun tykö-ni. Aiheet ovat tunnesisällöltään voimakkaita, mutta eivät evankeliumin si-sällön kannalta keskeisimpiä. Jeesus siunaa lapsia- taulun aihesisältö liittyy Matteuksen evankeliumiin, niin sanottuun lasten evankeliumiin. (Matt. 19: 13-15, myös Mark. 10: 13-16.) Evankeliumin mukaan Jeesuksen luo tuotiin lapsia, että hän panisi kätensä heidän päälleen ja rukoilisi. Jeesuksen oppilaat yrittivät estää lapsia tuovia ihmisiä ja tämän nähdessään Jeesus sanoi kuu-luisat sanansa: ”Antakaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä”.172

Frosterus-Såltinin ja Ekmanin maalaamilla alttaritauluilla on lähes 40 vuo-den ikäero, mutta niistä on helppo nähdä, että Ekman on ollut Alexandra

Kirje alttaritaulun lahjoittajilta Carl ja Ida Alopa-eukselta. Juvan seura kunnan arkisto.

90

Frosterus-Såltinille sekä opettaja, että esikuva alttaritaulumaalarin uralla.173 Molemmissa alttaritauluissa on Jeesus kuvattuna ihmisten keskellä. Ihmis-hahmot ovat opetuslapsia ja äitejä lapsineen. Taustalla kohoaa kukkuloita, joilla on rakennuksia ja näiden yläpuolella taivas. Taulujen kompositio on hyvin samankaltainen, sillä Jeesusta, taulun tärkeintä hahmoa korostaa sen sijoittaminen sommittelun päälinjojen mukaisesti taulun keskelle. Tauluissa on myös varsin konventionaalinen esitystapa, joka tukee alttaritaulun liturgi-sia päämääriä. On tiettyjä sääntöjä, joiden mukaan Jeesusta on totuttu esittä-mään ja joista myös Alexandra Frosterus-Såltin on halunnut pitää kiinni. On esimerkiksi hyvin tavallista, että tärkein henkilö on sijoitettu keskelle ja ku-vattu edestäpäin, kun taas vähempiarvoiset hahmot ovat sivuilla ja saatettu myös kuvata sivuttain. Asetelmaa alleviivataan vielä arvoperspektiivillä eli hahmon koon määrää hänen arvonsa, eikä se, kuinka hahmo sijoittuu taulus-sa katsojaan nähden. Näissä edellä mainituissa tauluissa Jeesus on konven-tioiden mukaan kuvattu edestäpäin. Hän on myös kooltaan suurempi, kuin ympärillä olevat ihmiset, jotka ovat katsojaan nähden osin profiilissa. Jeesus-ta korostaa vielä varsin usein häneen liitetty symboli eli sädekehä. 174 Molem-missa tauluissa yhteneväisyyksiä on myös yksityiskohdissa; Jeesus seisoo lapsi vasemmalla käsivarrellaan, äidin kurkottelevat ja ojentavat lapsia häntä kohden, miehet on ryhmitelty pääasiassa kuvan oikeaan reunaan, Jeesuksen vasemmalle puolelle. Jeesuksen yllä taivasta vasten kaartuu Ekmanin taulus-sa kaksi palmua, Frosterus-Såltinin taulussa yksi. Kukkulat, jotka ohjaavat katsojan katseen kohti Jeesuksen sädekehän koristamaa päätä ovat samalla tavoin sijoitetut, paitsi että Ekmanin työssä rakennusryhmä on oikeanpuolei-sella ja Frosterus-Såltinin taulussa vasemman puoleisella kukkulanrinteellä.

Näennäisestä samankaltaisuudesta huolimatta tauluissa on myös eroavai-suuksia. Ekmanin jäykät hahmot ovat ikään kuin jähmettyneet paikoilleen, jokainen viitan laskos ja poimu plastisesti oikein paikoilleen aseteltuna ja pikkutarkasti kuvattuna. Jeesus on pysähtynyt oikea käsi kohotettuna kat-soen jokseenkin ilmeettömin silmin kaukaisuuteen. Oikean käden asento on Jeesuksen konventionaalisen esitystavan mukainen. Tämä kuva-aihe tunne-taan taidehistoriassa nimellä maiestas domini ja siinä Kristus on esitetty valta istuimella oikea käsi kohotettuna vasemman pitäessä elämän kirjaa. Ek-manin taulun kompositiota korostavat tummat värisävyt ja taivas, joka sekin miltei uhkaavana kaartuu asetelman ylle.

Ekmanista poiketen Frosterus-Såltinin Jeesus on painanut poskensa vas-ten sylissään olevan pienokaisen päätä ja laskenut oikean kätensä oikealla puolellaan nojaavan lapsen pään päälle. Tässä Frosterus-Såltin on sanou-tunut irti Jeesuksen konventionaalisesta esitystavasta. Äitien asennoissa on Jeesusta kohti kurottavaa, hetkeen vangittua liikettä. Jopa yläpuolella kaar-tuvasta palmusta voi aistia, kuinka kevyesti sen lehvät liikehtivät ilmavirran mukana. Asetelmassa on aitouden tuntua sen silti menettämättä levollista vaikutelmaa. Harmoniaa korostavat kevyet ja murretut värisävyt, jotka tois-tuvat etualan heinikkoisessa hiekkamaassa ja ihmisten pukimissa ja toimivat kehyksenä kaiken keskeltä loistavalle valkopukuiselle Jeesukselle. Oikeassa alanurkassa on valkoisia liljoja, joita voi nähdä useissa Frosterus-Såltinin alttari tauluissa.

Kirkon irtaimistoa

91

yllä Robert Wilhelm Ekmanin maalaama ”Jeesus siunaa lapsia” vuosilta 1846-1848 Helsingin Vanhasta kirkosta. Ekman oli Frosterus-Såltinille sekä opettaja että esikuva. Valokuva Helsingin tuomiokirkkoseurakunta.Alla Alexandra Frosterus-Såltinin maalaama Juvan kirkon alttaritaulu ”Jeesus siunaa lapsia” vuodelta 1889. Kuva Jari Piikki.

92

Kirkon kellot

Kirkon kellot ovat vuosilta 1738 ja 1772. Kellojen materiaali on pronssia. Kelloja soitettiin käsin vuoteen 1979 saakka. Tämä tarkoitti kiinteiden kel-lojen kyseessä ollen kielisoittoa eli kelloa soitettiin käsin läppäämällä kielel-lä kellon sisäpintaa vasten. Pienempi ja vanhempi kello on halkaisijaltaan 87cm ja se painaa 180 kg. Yläreunan koristeena on kaksi vastakkaista akantin-lehtinauhaa. Alareunaa kiertää pysty akantinlehtinauha. Kellon kyljessä on kirjoitus:

”IN LAUDEM DEI ET ORNAMENTUM CULTUS EIUS HANC CAMPANAM FUNDI CURARUNT JOCCASSENSES PER P: ET PAST SUUM ABRAHAMUM POPPIUM A: 1738ME FECIT GERH: MEYER HOLMIAE”175

Tämä kello on valettu uudestaan vanhemmasta kellosta. Kellon latinankieli-nen teksti kuuluu jokseenkin näin: ”Jumalan kunniaksi ja Hänen luomakun-tansa koristukseksi tämän kellon lahjoittivat juvalaiset Abraham Poppiuksen ollessa kirkkoherrana vuonna 1738”. Kirjoituksen viimeinen rivi kertoo, että: ”Tukholman Gerd. Meyer teki minut”.176

Hieman uudempi kello on suurempi, halkaisijaltaan 97 cm ja painoltaan 300 kg. Yläreunaa koristaa kaksi siroa vastakkaista kiemuranauhaa. Alareu-nassa on pysty akantinlehtinauha. Kellon kyljessä on kirjoitus:

”WALETTU WUONNA 1772. HIPPACUNNAN PISPA OLIHER DOCTOR GABRIEL FORTELIUSKIRCKOHERRA SEURACUNNASAJA LÄNINPROVASTI HERMAGISTER HENRIK POPPIUSGUTEN AF GEHR. MEYER I STOCHOLM”

Vastakkaisen puolen ketjukehässä on kirjoitus: ”IUVAN KIRCKON KELLO CAUNIS.KELLO WASKESTA WALETTU.HERÄTTÄMÄN HENGEN TÖIHINMEITÄ TEMPPELIN TECOIHIN.ANNA HERRA SANAS SOIACAUNIST AINA KIRCKOISESAS.MEITÄ MYÖSKIN SAMAL ÄNEL.SATA SYNNIST LUOPUMAHAN.”177

Kirkon irtaimistoa

93

Molemmat kellot on valmistettu kirjoituksien mukaan Tukholmassa Gerhard Meyerin (1704–1784) toimesta. Hän oli Gerdt Meyerin pojanpoika. Gerdt Meyer perusti Tukholmaan soittokellovalimon vuonna 1640. Valimo toimi 1600- ja 1700-luvuilla Meyerin suvun hallussa. Myöhemmin siellä valettiin myös tykkejä ja patsaita. Meyerin valamia kelloja on useissa suomalaisissa kirkoissa.178

Toinen Juvan kirkon kelloista halkesi 1970-luvulla ja se oli korjattavana.179

Kellojen soitto

Vuonna 1979 pyydettiin tarjous Suomen kirkon sisälähetysseuran hankinta-keskuksesta koskien kirkonkellojen automaattista soitto-ohjelmaa. Pakettiin kuului myös kellotornin luukkujen aukaisun ja sulkemisen automaattisesti hoitava ohjelmointilaite.180 Tässä yhteydessä silloinen kellonsoittaja Ferdi-nand Hulkkonen oli kirjannut ylös sekä perinnäisen, että silloin voimassa olleen kellojensoittotavan. Tämä vuoden 1979 kellojensoittotapa on edelleen voimassa.

Suurempi, vuonna 1772 valettu kello. Kuva Esko Niiranen.

94

JUVAN KIRKONKELLOJEN PERINNäINEN SOITTOTAPA:

◦ Ehtookellot 25 lyöntiä. ◦ Huomenkellot: iso kello yhdeksän ensimmäistä perättäistä lyöntiä, sitten yhtyy pienempi ja vuorotahtia iso-pieni-iso-pieni 30 lyöntiä. ◦ Yhteen soitto: vain pieni kello, 30 tiheätahtista lyöntiä. ◦ Päätössoitto: vain iso kello, yhdeksän harvaa lyöntiä. ◦ Sielunkellot: miesvainajalle kolme ensimmäistä lyöntiä isolla kellolla. Sitten yhtyy pieni kello ja verkkaista vuorotahtia lyövät viisi minuuttia. Päättyvät kolmeen ison kellon lyöntiin. Naisvainajalle kolme ensimmäistä lyöntiä pie-nellä kellolla, sitten yhtyy iso kello ja verkkaista vuorotahtia viiden minuutin ajan. Päättyy kolmeen pienen kellon lyöntiin. ◦ Samoin meneteltiin hautauskellojen suhteen. Kirkkosiunauksessa soivat vain saattokellot haudalle. Hautausmaasiunauksessa soivat saattokellot haudalle ja siunauksen päätyttyä päätöskellot. Kaikki soitot aloitettiin ja päätettiin samaan tapaan kuten sielukellojen soitossakin. Päätöskellojen soittoaika oli kaksi mi-nuuttia hautausmaalla suoritetun siunauksen jälkeen.181

VUOdEN 1979 SOITTOTAPA:

◦ Pyhäsoitto eli ehtookellot sunnuntain tai juhlapäivän aattona. Soitto alkaa kello 18.00. Ensin isolla kellolla 10 minuuttia ja sitten yhdeksän läppäystä. ◦ Huomenkellot sunnuntain ja juhlapäivän aattona. Soitto alkaa kello 9.00. Isol-la kellolla soitetaan ensin yhdeksän läppäystä ja sitten soitetaan 10 minuuttia. ◦ Päiväjumalanpalvelus. Papinkellot soitetaan pienellä kellolla 9.45–9.50. Yhteen soitto molemmilla kelloilla 9.55–10.00 ja se päättyy kolmeen läppä-ykseen suurella kellolla. Loppusoitto alkaa virren päätyttyä ja se soitetaan molemmilla kelloilla viiden minuutin ajan. Myös loppusoitto päättyy kolmeen läppäykseen suurella kellolla. ◦ Soitot muihin jumalanpalveluksiin soitetaan puoli tuntia ennen alkua samaan tapaan kuten pyhäsoitossa. Yhteensoitto ja loppusoitto kuten päiväjumalan-palveluksessa. ◦ Sanoma- eli sielunkellot ja hautasoitto vanhaan juvalaiseen tapaan.182

Viereisellä sivulla vanha postikortti, jossa kuvattuna todennäköisesti kirkon vuoden 1905 restaurointityöhön osallistunut työmiesten joukko. Katolla nä-kyvät 1800-luvun lopulla asennettujen lämmityslaitosten savutorvet. Etualalla 1900-luvun alkuvuosina istutetut koivuntaimet. Valokuvan on ottanut Hilda Lindfors, jolla oli oma valo kuvausateljee Mikkelissä nimellä Atelier Lindfors. Lindfors toimi kuvaajana 1900-luvun alusta vuoteen 1912. yksityisomistus.

95

Kirkon korjaukset ja muutokset

96

Ensimmäiset korjaukset

”Kirkko on seurakunnan kallein omaisuus”, todetaan piispantarkastukses-sa vuonna 1912.183 Tämäkään omaisuus ei pysy kunnossa ilman jatkuvaa huoltamista ja kirkkoa onkin korjattu useaan otteeseen 150 vuoden aikana. Ensim mäinen huoltotyö oli jo vuonna 1870, kun katto annettiin maalattavaksi urakalla. Vuonna 1890 kirkkoraati, sekä saapuvilla olleet nikkari Grönlund ja mylläri Heiskala tarkastelivat jälleen kirkon kattoa. Ei vielä vuotanut, mutta olisi kiireesti maalattava. Myös kirkon kivijalkaa ja rappuja olisi kitattava kalkkiruukilla. Kellotapulin luukut kaipasivat myös maalia ja sisä puolen maalaaminenkin olisi toivottavaa.184 Vuonna 1897 kirkkoraadin kokoukses-sa päätettiin, että katon korjaus oli annettava urakalla suoritettavaksi. Seu-raavana vuonna kirkkoraati totesi jälleen, että kirkko on ”yltä yleensä maa-lattava”. Penkit, lehterit ja puuaidat olisi kestävyyden ja siivouden vuoksi maalattava ja kiviseinien arveluttavassa kunnossa oleva rappaus olisi kor-jattava.185 1899 katolle tilattiin K.A. Sjöströmin konepajalta Mikkelistä tika-puut. Sjöström suostui toimittamaan tikapuut, kunhan seurakunta toimittaisi lisäväkeä ”kahdeksan rivakkaa miestä, joista kuuden on uskallettava mennä katolle”.186 Samana vuonna kirkonkokouksen määräyksestä ”muurmestar” August Lipsanen korjasi kirkon katossa olevat 17 reikää ja työ ”tarkastettiin ja katsottiin hyvästi tehdyksi 23. syyskuuta 1899”.187 Lipsanen oli saanut urakkahuutokaupassa tehtäväkseen myös ulkoseinien ja kiviportaiden rap-pauksen korjaamisen ”kalkki- ja sementtiruukilla kauniilla poutasäällä”.188

Epäonniset lämmitys laitokset

Ensimmäinen suurempi muutostyö tehtiin 1898, kun kirkkoon asennettiin lämmitystä varten kamiinat. Kamiinoiden avulla kirkkosali yritettiin saada edes suhteellisen lämpimäksi jumalanpalveluksen ajaksi. Päätös kamiinoi-den hankkimiseksi oli saatu aikaan kirkkoherra Nestor Järvisen ehdotukses-ta. Lämmitysasia oli tuohon aikaan ajankohtainen useissa Savon kirkoissa. Ensimmäiset kamiinat oli saatu jo 1860-luvulla Juankosken ja Varkauden tehdasseurakuntien kirkkoihin, mutta muualle niitä ryhdyttiin hankkimaan Juvan tapaan vasta 1890-luvulla. Ensimmäisinä Savon seurakunnista olivat lämmityslaitteita hankkimassa Juvan lisäksi Kuopion, Mikkelin ja Savonlin-nan seurakunta sekä Iisalmen maaseurakunta. Piispa Collianderkin oli puut-tunut kirkkojen lämmitysasiaan piispantarkastusten yhteydessä ja suositellut


97

”rimauunien” hankkimista. Kirkko-jen kylmyyden arveltiin olevan yksi syy siihen, miksi seurakuntalaiset kävivät pakkasten aikaan kirkossa paljon harvemmin.189

Kamiina-asia osoittautui alus-ta lähtien ongelmalliseksi. Ehkä suurin syy lämmitysongelmien taustalla oli kivinen kirkko, jota ei alun perinkään ollut tarkoitettu lämmitettäväksi, mutta aivan viat-tomia eivät olleet itse lämmitys-laitteetkaan. Ensimmäiset laitokset tilattiin arkkitehti Josef Stenbäckin rakennustoimistosta. Nestor Järvi-nen oli ilmeisesti pyytänyt tarjouk-sia lämmityslaitoksista useammis-ta paikoista, sillä Stenbäck kirjoitti kirjeessään Järviselle: ”Mitä her-rojen Friis ehdotukseen tulee, niin se on kyllä hyvä, mutta minun on sittenkin parempi”190. Perustelu-na Stenbäckillä oli kauppaamien-sa uunien lämmitys pinta-ala, joka hänen mukaansa oli hänen uuneis-saan suurempi. Kamiinoita tuli kolme kirkkosalin kummallekin pitkälle sivulle ja todennäköisesti tästä johtuen penkkejä oli lyhen-nettävä kamiinoiden puoleisesta päästä asennuksen yhteydessä. Ka-miinat osoittautuvat alun alkaen huonosti asennetuiksi ja huonolaatuisiksi. Jo asennusvaiheessa 1898 alkoivat ongelmat, joita puitiin usean vuoden ajan kirkkoherran syytellessä Stenbäckiä ja tämän puolestaan arvostellessa seura-kuntalaisten toimintaa. Ensimmäinen esille tuleva yllätys oli se, että Juvalla operoinut työnjohtaja Åberg laittoi lisälaskun tarvikkeista ja rahti- ja työkus-tannuksista arkkitehti Stenbäckille. Stenbäckin mukaan aineiden laskelmia suurempi menekki johtui siitä, että hänelle annetuissa tiedoissa ja mitoissa oli virheellisyyksiä. Seurakunnalla ei ollut aikomustakaan maksaa enempää, sillä uudet uunit eivät vetäneet kunnolla, savuttivat ja yksi uuni halkesi käy-tössä. Tämä johtui Stenbäckin ”uunileveranttöörin” mukaan vain siitä, että uunissa oli poltettu jäisiä puita. Arkkitehti suostui kuitenkin toimittamaan yhden uuden uunin haljenneen tilalle. 15. elokuuta 1899 päivätyssä kirjeessä sanottiin, että: ”Näinä päivinä saapuu Mikkeliin ja sieltä tuotava Juvalle uusi uuni J. Nissisen pajasta, jossa uunit ovat valetut”. Arkkitehti Stenbäck pyysi ”lämmittäjää visusti varoitettavan, että tuli on tehtävä uuneihin verkalleen, aluksi sytyttäen pieniä lastuja ja sitten vasta lisätä puita. Jos heti tehdään tuli

Weljekset Friisin kustannusehdotus uusia lämmi-tys laitoksia varten. Juvan seura kunnan arkisto.

98

täysillä puilla kylmään uuniin, tulee savua kirkon sisään”. Lisäksi Sten-bäck toivoi vielä seurakunnalta kor-vauksia hänelle aiheutuneista lisä-kuluista, edes niistä materiaaleista, joita työhön kului enemmän, kuin hän oli laskenut:

”Huomautan noch einmal myös-kin siitä, että palovakuutusyhtiöt vasta jälemmin kuin kauppa Juvan kirkon lämmityslaitoksista oli jo tehty, tarkemmin ovat presiseeran-neet vaatimuksensa mitä kirkon-lämmityslaitoksia rakennettaessa vaarin otettaviin varokeinoihin tu-lee, ja että minulle sen vuoksi tuli melkoisia kustannuksia, joita edel-täpäin en tiennyt ottaa lukuun ja joista en ole voinut kirjoittaa mitään laskua. Sitä enemmän on syytä seu-rakunnalle jonkinlaisella liberalitee-tillä suorittaa edes ne menot, jotka voidaan konstateerata syntyneen yli programmin”. 191

Tällä vuodatuksella hän tarkoit-tanee sitä, että vuonna 1898 Palo-vakuutusyhtiö Pohjolan asiamies vaati lisäsuojauksia kirkon puu-rakenteisiin lämmityslaitteiden välittömässä läheisyydessä. Juvan kirkossa tämä tarkoitti ”kamiinien” lähellä olevien puupilarien ympä-

rille asennettavia peltipäällyksiä, alttarin lattian suojaamista niin ikään rau-tapellillä sekä välikaton savutorvien päällystämistä samaisella rautapellillä. Pohjolan palovakuutusmaksua korotettiin 0,25 % sen vuoksi, että kirkkoa oli ryhdytty lämmittämään.192

Seurakunnalla ei ollut aikomustakaan minkäänlaisella liberaliteetillä suo-rittaa kuluja, vaikka ne olisivat syntyneet yli programmin. Sen sijaan seura-kunnan taholta sateli lisää valituksia huonosti vetävistä tulisijoista ja jälleen haljenneesta uunista ja lopulta seurakunta uhkasi arkkitehtiä käräjäkäynnil-lä. Tästä arkkitehti sai aiheen parahtaa, että ”Juvan lämmityslaitokset ovat tulleet kalliimmaksi, sillä aineiden menekki on ollut suurempaa, kuin annet-tujen tietojen nojalla saattoi arvata. Ainoa palkkani on ollut mieliharmi, jonka asia on tuottanut”.193

Kirkkoraadin kokouksessa 14. tammikuuta 1900 puheenjohtaja mainitsi, että lämmityslaitoksen urakoitsijan, arkkitehti Josef Stenbäckin kanssa ”on syntynyt rettelö”, koska annetut mitat eivät täsmänneet. Kirkkoraadin kanta

Kirkon palovakuutuskirjan yleiset vakuutusehdot. Juvan seura kunnan arkisto.


99

oli, että annetut mitat olivat kirkon ”riitinkien” mukaan annetut. Pienempi valiokunta voitaisiin asettaa selvittämään asiaa, mutta kompromisseihin ei ole aihetta.194 Stenbäck laittoi asialle syyskuussa peltiseppä Räsäsen korjaa-maan savujohtoja ja evästi tätä niin, että enää ei tarvitsisi tulla korjauksia ja että he pääsisivät ”tästä asiasta erilleen”. Räsäsenkään työ ei ilmeisesti tyy-dyttänyt seurakuntalaisia, sillä marraskuussa Stenbäck sai syyn puuskah-taa kirjeessä kirkkoherralle: ”Arvoisa Setä! Räsäsellä ei teetetty työt siihen kuntoon, että ne olisivat asian omaisia tyydyttäneet, vaikka sitä varten hänet sinne toimitin. Eiköhän syy nyt jää suurimmaksi osaksi herroille itselleen. Onhan se kohtuutonta vaatia minua lähettämään miehiä edestakaisin”.195

Seurakunta pyysi Mikkelin konepajan K. A. Sjöströmin tarkastamaan läm-mityslaitokset tammikuussa 1901 ja tämä huomasi seuraavan vian: ”Ullakko-osa oli kehnosti ylöspantu lapsellisen hennoilla rautakannattimilla”. Sjöströ-min mukaan ne olisi saatava paremmilla rauta-kannattimilla asennetuiksi. Stenbäck sai tästä tiedon ja kirjeessään Nestor Järviselle hän lupaa lähettää Åbergin jälleen Juvalle, kun tämä saapuu Kuolemanjärven kirkkorakennus-työmaalta. Stenbäckin mukaan Åberg olisi velvollinen toimimaan niin, että valituksen syyt loppuisivat. Stenbäck kehotti kirkkoherraa pitämään miestä lujilla, eikä laskemaan häntä pois, ennen kuin paikat olisivat moitteettomassa kunnossa, sillä valitukset olivat aiheutuneet nimenomaan Åbergin toimista. Åberg kävikin kirkolla tammikuussa 1901, mutta ei pystynyt tekemään vaa-dittuja töitä eli savujohtojen alas purkamista ja uudelleen ylöspanoa kylmyy-den takia. Työt jäivät kesään. Siitä ei ole varmuutta, kävikö Åberg todella kesällä Juvalla, mutta ainakin Viktor Laine niminen mies kävi Juvalla loka-kuussa 1901 Stenbäckin toimesta. Laineen tehtävänä oli ollut savujohtojen saattaminen paloviranomaisia tyydyttävään kuntoon. Tämäkään ei onnistu-nut ja vihdoin tammikuussa 1902 Josef Stenbäck saapui Juvalle henkilökoh-taisesti, sillä seurakunta halusi hankkiutua eroon murhetta aiheuttaneista lämmityslaitoksista. Stenbäck totesi paikan päällä itse saman, kuin Sjöström tarkastuksessaan: savujohdot olivat olleet alun alkaen liian heikosti kiinnite-tyt, jolloin ne olivat päässeet laskeutumaan 1,5-2 tuumaa ja polvikappaleet murtuneet. Murtumakohtiin oli syntynyt vuoto. Stenbäck totesi myös, että uuneissa oli halkeamia ja vesikatto torvien ympäriltä huonosti liitetty, joten vesi pääsi tahraamaan kirkon seiniä. Stenbäck sitoutui saattamaan lämmitys-laitteet luotettavaan kuntoon.196

Kesällä 1902 kirkossa tehtiin uuniremonttia ja uusia torvenkappaleita oli asentamassa peltiseppä Lagerstam. Heinäkuussa Stenbäck kirjoitti, että tällä kertaa savujohtoja ei jätetä puolinaisiksi. Stenbäck antoi myös ohjeita uunien kittausta varten. Hänen mukaansa uunien kittaus oli joka vuosi tarkastettava ja tarpeellisin paikoin uusittava, mikäli uunin rautainen kylki oli rapistunut. Tarkastaminen ja uusintakittaus kuului Stenbäckin mukaan uunien säälli-seen hoitoon. 197

Elokuun 3. päivä 1902 tarkastusmiehet toimittivat lämmityslaitoksien tar-kastuksen. Korjaukset hyväksyttiin ja kaikki todettiin tyydyttävästi tehdyksi ja vastaavan asetettuja vaatimuksia. Lämmityslaitokset kelpasivat lämmityk-seen. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä vuonna 1909 oli jälleen suoritettu tarkastus. Tämän teki Weljekset Friisin eli kokkolalaisen konepajan, kattila-

100

valimon ja laivatelakan puolesta Sakari Seppä. Hän totesi samat asiat, jotka oli kirjannut ylös myös kirkon isännöitsijä O. E. Kiertonen. Savujohtoröörit olivat luonnottoman pienet, jolloin niihin kertyi nokea ja veto estyi. Kaikki vinttieristykset ja välikatto oli uusittava röörien kohdalta. Kiertosen mukaan näitä kymmenen vuotta vahoja uunia ei ole voitu kaikkia alun alkaenkaan lämmittää joko liian vedon tai huonon vedon takia. Uuneihin oli myös syö-pynyt suuria ruostuneita aukkoja. Seppä ehdottaa, että tilapäisen paikkauk-sen sijaan ”suureen ja kauniiseen kraniittikirkkoon laitetaan ajanmukaiset lämmityslaitokset”.198 Asia ei heti edennyt ja vuonna 1912 piispantarkastuk-sen yhteydessä saatiin aihetta huomauttaa, että lämmitys on toiminut alun perinkin huonosti ja kirkkoneuvostoa kehotettiin ryhtymään toimiin, että epäkohta saataisiin korjatuksi.199

Vuonna 1914 uuneja tarkastettiin jälleen, sekä Weljekset Friisin että Väinö Tasmalan toimesta. Jää hieman hämäräksi, mitä tahoa Tasmala tässä edustaa, mutta hänen kantansa oli se, että uusimalla vain ullakolla olevat savujoh-dot, toteuttamalla vain tarpeelliset korjaukset ja jättämällä kunnossa olevat kamiinat paikoilleen saadaan kunnostus toteutettua 3500 Suomen markalla. Tuomo Pohjanpalo, joka edusti Weljekset Friis Osakeyhtiötä Kokkolasta oli

puolestaan sitä mieltä, että vanhat kamiinat olivat ruosteessa ja tulen syövyttämät, joten hänen mukaansa oli parasta tehdä kaikki uudestaan, että ”Kirkko saisi ajanmukaiset ja riittävän tehoisat lämmityslaitteet, jotka täyttäisivät palovakuutus-yhtiön vaatimukset tulenvaaraan nähden. Uudet laitteet säästäisivät puuta ja antaisivat enemmän läm-pöä”.200

Tuomo Pohjanpalon tarkastuk-seen perustuva Weljekset Friisin kustannusarvio piti sisällään kuu-si rimauunia kirkkosaliin ja yhden sakaristoon, nämä perforeeratuilla ja pronssatuilla koristelevysuojuk-silla, tukiraudoilla ja kipinän sam-muttajilla varustettuina. Lisäksi tulisi 192 metriä kaksinkertaista sa-vujohtotorvea teräksestä ja johtojen pitimet, tuulihatut ja kirkon sisäl-lä olevien savujohtojen ja pitimi-en pronssaus. Kustannusarviossa oli otettu huomioon myös lattian, välikaton, vesikaton, penkkien ja ulkovinnillä olevien parrujen eris-tämiset, nokiluukut ja muut pienet tarpeet. Hintaan kuului vielä rauta-

Weljekset Friisin kirje Juvan rovasti Snellmanille vuodelta 1917. Juvan seura kunnan arkisto.


101

tierahti lähimmälle asemalle Mikkeliin tai Hiirolaan ja ylöspanon johtajan kyydit ja palkka. Tämä kustannusarvio teki yhteensä 7 951 Suomen mark-kaa. Seurakunnan tehtäväksi jäisi lämmityslaitoksen tarpeiden noutaminen asemalta, tarvittavien telinetarpeiden hankkiminen työmaalle ja antaa kuusi apumiestä, joiden ei tarvitsisi olla ammattimiehiä, ylöspanijan käytettäväk-si. Seurakunta teki kaupat Weljekset Friisin kanssa, sillä 23. lokakuuta 1914 päivätyssä kirjeessä kerrottiin, että osa tarpeista on lähetetty Mikkeliin ja osa tulisi myöhemmin. Jo 12. joulukuuta 1914 monttööri ilmoitti, että Juvan kir-kon uusi lämmityslaitos on valmistunut.201

Konepaja Weljekset Friisin puolesta oli vakuutettu, että ”työ tehdään par-haista aineksista ja suurimmalla huolella”.202 Lopputulos oli kuitenkin ilmei-sesti jälleen kerran jotakin muuta. Kirkkoraadin kokouksessa 1916 käsiteltiin lämmityslaitteita, joiden savujohdot laskivat nokea kirkkoon. Yhtiön puo-lesta oli käyty paikalla katsomassa, mutta ei ryhdytty toimenpiteisiin. Kirk-koneuvosto päätti olla maksamatta viimeistä maksuerää ellei Weljekset Friis puolestaan täytä sitoumustaan ja käy korjaamassa ilmenneitä vikoja.203 Il-meisesti tämä naula veti, sillä Weljekset Friis lupasi lähettää monttööri F. Aal-lon paikanpäälle tarkistamaan ja tekemään tarvittavat korjaukset.204 Toden-näköisesti uunit saatiin vetämään, sillä seuraavan kerran lämmityslaitteisiin palattiin vasta vuoden 1938 korjauksen yhteydessä, jolloin koko lämmitys-järjestelmä uusittiin perin pohjin. Siitä lisää kappaleessa, jossa käsitellään kyseisen vuoden korjaustöitä. Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, ettei kirkon lämmittäminen näillä rimauuneilla ollut vähäinen urakka, sillä vuonna 1917 suntio Antti Tamminen pyysi kirkonlämmityksestä erillistä korvausta. Polt-topuuta meni lämmittämiseen 20 syltä halkoja vuodessa eli noin 80 kuutio-metriä tämän päivän mitoissa.205

KAKSI UUNIKITTIOHJETTA ARKKITEHTI JOSEF STENBäCKIN MUKAAN

Ohje yksi ◦ 99 osaa rautaisia viilan lastuja ◦ 1 osa salmiakkia ◦ Kostutetaan vedellä ja sekoitetaan taikinaksi. Kitti kovettuu vähitellen raudan ruostuessa.

Ohje kaksi ◦ Savea, hiekkaa, karkeita viilan lastu-ja, suolaa, lehmänkarvoja, verta ◦ Sekoitussuhde voi vaihdella, pääasia että kitti saa verkalleen kovettua. Tämä kitti kestää hyvin kuumuutta.

102

1905 sisätilojen maalaustyöt

Samoihin aikoihin kun toimimattomien lämmityslaitoksien kanssa kamp-pailtiin, tuli ajankohtaiseksi kirkon sisätilojen korjaustyöt. Tähän olivat osasyynä valumia aiheuttaneet savujohtojen vuotokohdat ja alkuaan kalk-kirappauksella pinnoitettu sisäkatto, joka oli alkanut putoilla alas ja kaipasi paneelilaudoitusta peitokseen.206 Jo vuonna 1900 oli pyydetty kustannus-

arvio mikkeliläiseltä P. Väänäseltä alttarin, saarnastuolin ja penkkien maalaamisesta, mutta todennäköi-sesti työtä ei suoritettu tuolloin. Vuonna 1905 solmittiin urakkasopi-mus kirkon korjaustöistä lappeen-rantalaisen rakennusmestari E. J. Holopaisen kanssa. 207 Holopaisen 4. kesäkuuta 1905 Lappeenrannassa laatimaan kustannusarvioon sisäl-tyi paljon maalauskohteita. Kustan-nusarvioon sisältyivät myös tellin-keihin tarvittavat laudat, naulat ja käytetty työ. 208

Urakkasopimuksessa oli luetel-tu korjausta koskevat ehdot. Nii-den mukaan urakka oli aloitettava heti, kun tarpeet oli saatu paikalle. Tellinkejä tarvitsevat osat oli saa-tava valmiiksi 1. marraskuuta 1905 mennessä. Maalaustyöt oli tehtävä seuraavana keväänä. Kirkon korja-uksen oli oltava valmis 20. kesäkuu-ta 1906 mennessä. Työt oli tehtävä kustannusarviossa selitetyllä taval-la. Lisäyksenä kustannusarvioon mainitaan, että alttarin polvilautaa on levitettävä 30 cm:n levyiseksi ja sakariston seinät ja akkunat tehtä-vä samoin kuin kirkossa. Maalaus-töissä oli käytettävä ”yksinomaan blyviittaa, ei sinkkiviittaa” eli maa-

yksityiskohta urakkasopimuksesta Juvan seura-kunnan ja rakennusmestari E. Holopaisen välillä koskien vuoden 1905 korjaustöitä. Juvan seura-kunnan arkisto.


103

KUSTANNUSARVION MAALAUS KOHTEET

◦ 50: n ikkunan kittaus tarvittaessa ja maalaus ulkoa ja sisältä. ◦ Neljän ulko-oven maalaus tammen-väriseksi ja lopuksi lakkaus kahteen kertaan. ◦ Kolmen sisäoven maalaus niin ikään. ◦ Lehtereiden pilarien, rinta-aidan, konsolien ja juoksuparrujen kittaus tarvittaessa ja maalaaminen.

◦ Penkkien paklaus, maalaus ja lakkaus. ◦ Lehtereille ja saarnastuoliin menevi-en rappujen maalaus. ◦ Alttarilaitteen maalaus siten, että entiset kultaukset säilyvät puhtaina

lauksessa oli käytettävä lyijyvalkoista, ei sinkkivalkoista. Rakennustoimi-kunta pidätti itsellään oikeuden tarkastaa aineita ja työtä ja määrätä värien laadusta ja vaihtamisesta. Lisäyksenä tuli myös että akkunat oli maalattava kolme kertaa. Urakkasumma kustannusarvion mukaan teki 16 115 markkaa, josta heti kontrahdin allekirjoituksen jälkeen maksettaisiin 4500 markkaa tavaran ostoa varten. Loppusumma maksettaisiin työn edistyessä raken-nustoimikunnan harkinnan mukaan. Sopimuksen olivat allekirjoittaneet 6. elokuuta 1905 A. K. Konsti, P. J. Auvinen, A. Ahonen, A. Walkonen ja O.E.

ja saarnastuolin maalaus samoin periaattein. ◦ 120 neliötä kuorin lattiaa maalattava ja paklattava öljyvärillä kolme kertaa. ◦ 1160 neliötä kirkon ja lehtereiden lattiaa öljyttävä kaksi kertaa öljyllä, johon on sekoitettu hyvää pukkitervaa. ◦ 60 neliötä sakastin lattiaa myös maa-lattava öljyvärillä. ◦ Alttariaita maalattava öljyvärillä ja polvilauta ja päällys sekä papin polvilauta päällystettävä uudelleen meriheinällä ja schaggivaatteella.

MUUT KORJAUSKOHTEET

◦ Käsipuut ulkorappuihin. ◦ Korkkimattoa alttariaitauksen sisä-puolelle. Korkkimaton alle villapahvi ja molemmat, sekä pahvi että matto liisterillä kiinnitettävät.

◦ Kirkon sisäseinien halkeamien rappaaminen kalkkiruukin kanssa, hierominen tasaiseksi ja lopuksi maalaaminen kalkkiväreillä. Huomat-tava, että kirkon sisäseinien maalaus on suoritettava siten, että alaosasta puolentoista metrin korkeuteen saakka seinä on maalattava vesivärillä ja siitä ylöspäin öljyvärillä. Näiden rajakoh-taan tulee vetää tummempi viiva. ◦ Välikatto, lehterin alustat ja sakastin

katto eli yhteensä 1720 neliötä ”pa-neerataan höylätyillä ja pantatuilla laudoilla”. Mikäli rappaus on rikki, valetaan niihin paikoin savivelliä. Keskikirkon katosta on pudotettava alas 658 neliötä rappausta. Sen tilalle laitetaan tervattua vuoraushuopaa ja sen päälle naulataan paneerilauta. Lopuksi keskikirkon välikatto jaetaan raamilistoilla samanlaisiksi kasetin muotoisiksi ruuduiksi, kuin ennenkin. ◦ 42 kappaletta ”akkunanpenkkiä” sementistä. ◦ Kaksi kappaletta numerotauluja, niin korkeita, että kuusi numeroriviä sopii niihin allekkain.

104

Kiertonen. Myös rakennusmestari E.J. Holopainen oli itse allekirjoittanut so-pimuksen ”yllä olevaan kontrahtiin tyytyväisenä”.209 Juvan kirkon sisämaa-laustyöt sai tehtäväkseen A. Pelkonen Lappeenrannasta.210

Numerotaulut ja ulkorappusien uudet kaiteet toimitettiin paikalle vasta vuonna 1907. Rakennusmestari Holopainen kirjoitti Impilahdelta työn alla olevalta Kitelän kirkolta, että hän tulee käymään syyskuun lopussa ja laittaa taulut ja käsipuut paikoilleen. Vielä hän mainitsi, että numerotaulujen nu-merot valmistetaan Lappeen vankilassa ja maksavat 25 penniä kappaleelta. Vanhatkin numerot kävisivät, kunhan lakkaisi mustiksi.211

Vuoden 1905 korjaustöihin osallistuneen maalarin suosituskirje. Juvan seura-kunnan arkisto.


105

Vuoden 1938 perinpohjainen korjaustyö

Seurakuntalaisten taholta oli alkanut kuulua toivomuksia kirkon saamisesta lämpimämmäksi. Kamiinat eivät riittäneet lämmittämään suurta kirkkosalia, lattia oli vetoisa ja ulkokatto alkoi olla huonossa kunnossa. Jo vuonna 1927 oli tehty päätös korjauksista ja suunnitelmat oli tilattu arkkitehti Rafael Blom-stedtilta. Työ jäi kuitenkin sillä erää toteuttamatta. Asia tuli ajankohtaiseksi jälleen 1937 ja kirkkovaltuusto päätti panna toimeen perinpohjaisen korjaus-työn. Vuonna 1938 valmistunut korjausurakka olikin mittava. Työt kestivät yhdeksän kuukautta ja maksoivat vajaat miljoona silloista Suomen markkaa. Tuona aikana jumalanpalvelukset pidettiin seurakuntatalossa. Suunnitelmat korjaustöihin teki arkkitehti Martti Välikangas, joka oli laatinut piirustukset myös uuteen, vuonna 1935 valmistuneeseen pappilarakennukseen ja myö-hemmin vuonna 1959 valmistuneeseen Koikkalan kirkkoon. Korjaustöitä myös johti arkkitehti Välikangas käyden aina aika ajoin paikkakunnalla. Seu-rakunnan puolesta töitä valvoi rakennustoimikunta ja lisäksi rakennusmes-tari Uotila Mikkelistä. Rakennustoimikuntaan kuuluivat agronomi Nils Gro-tenfelt, tuomari A. Hietaro, apteekkari F. J. Holopainen, pankinjohtaja Toimi Ronkainen, Väinö Juutilainen ja kirkkoherra Lauri Halla. Urakoitsijana toimi liikemies Kosti Holmén ja vastuunalaisena rakennusmestarina Paavo Räihä. Maalaustyöt teki Laineen liike Raumalta, lämpöjohtotyöt Helaterän liike Hä-meenlinnasta ja sähkötyöt ja ukkosenjohdattimen asensi Harjun sähköliike Raumalta.212

Korjauksen yhteydessä kirkkoon asennettiin vesikeskuslämmitys ja van-hat kamiinat poistettiin. Penkit voitiin tämän jälkeen pidentää entiseen mit-taansa. Sakariston alle asennettiin puulämmitteiset kattilat, joista saatiin lämpö kirkkosalin vesikiertoisiin pattereihin. Sakariston alle tehtiin myös halkokuilu polttopuun varastointia varten. Kattilahuoneesta muurattiin pu-natiilinen piippu kirkon itäpäädyn ulkoseinää myöden katonharjalle saakka. Ruusuikkuna piti tästä syystä poistaa ja sen tilalle tuli katedraalilasimaalaus piipun molemmin puolin. Kattilahuoneen lattia salaojitettiin ja valettiin se-mentistä. Rakennusselityksen mukaan kattilahuoneen ja polttoainevaraston eli halkovaraston ovet tuli tehdä paloasetuksia noudattaen ja kattilahuoneen seinät ja uusi savupiippu tuli maalata kalkkivärillä. Sakariston ja kattilahuo-neen porrasaskelmat valettiin rautabetonista.213

Kirkon vesikatto päällystettiin tummalla belgialaisella eterniitillä ja ikku-nan kaaret ja ristit päällystettiin galvanoidulla Apollo-pellillä. Tornin katto

106

risteineen päällystettiin kuparipel-lillä. Kaikki uudet pelti- ja rautaosat maalattiin öljyvärillä. Ulkoseinien saumoitus uusittiin, ulkoportaat korjattiin ja välipohjaan lisättiin eristettä. Kellotorniin asennettiin ”oikea käypä kello”, joka toimi sähkömoottorilla. Kello toimitettiin Sveitsiläisestä kelloliikkeestä A.E. Haglundilta Helsingistä. Tämä Mä-der-merkkinen tornikello kolmella taululla, kolmella osoitinparilla, koneistolla, sähköylösvetäjällä ja vuorokauden varakäynnillä valmis-tettiin Sveitsissä mittojen mukaan ja lähetettiin Suomeen 21. syyskuuta 1938.214 Tämä sama kello koneistoi-neen on edelleen käytössä. Ennen varsinaisten kellotaulujen asenta-mista aukoissa olivat puiset kello-taulut, joihin oli maalattu numerot ja viisarit. Nämä puutaulut ovat edelleen tallessa.

Trossipohja avattiin ja se täytet-tiin uudelleen turvepehkutäytteellä. Täytteen alle tuli tervahuopa. Kir-kon permanto sai jäädä ennalleen, mutta puulattiat höylättiin sileiksi ja öljyttiin, laseerattiin ja lakattiin kaksi kertaa. Uudet lattiat tehtiin puolentoista tuuman pontatuista ja uunikuivatuista lattialankuista.

Runkohuoneen ristivarsissa on aina sijainnut lehtereille menevät portaat. Alkuperäinen kulku portaikkoon oli ollut kirkkosalista avautuvien ovien kautta. Nyt remontin yhteydessä por-taat uusittiin ja kulku portaikkoon muutettiin ristivarsien eteistiloista käsin. Kirkkosalissa olleet entiset oviaukot suljettiin. Urkuparven etuosaa suuren-nettiin ja siinä alun perin ollut uloke poistettiin. Sakasti uusittiin, kuori koro-tettiin, alttarin portaat uusittiin ja saarnastuolia alennettiin. Ikkunanpuitteet uusittiin, ikkunankarmit korjattiin ja uusittiin tarpeen mukaan ja ikkunoihin tuli myös kaksinkertaiset lasit. Myös ovenkarmit uusittiin tai korjattiin tar-peen mukaan. Tarvittavat uudet ovet tehtiin karmeineen mahdollisimman oksattomasta ja uunikuivatusta mäntytavarasta erikoispiirustusten mukaan peiliovina. Tynnyriholvi peitettiin insuliitti-akustiikkalevyillä ja sakastiin hankittiin Stockmannilta ajanmukainen kalusto.215

Kirkon katto ja seinät rapattiin sisältä ja maalattiin kolme kertaa kalkkivä-rillä. Katto ja seinät maalattiin vaalean kellertäviksi, penkit harmaan vihreik-

Kirje Sveitsiläiseltä kelloliikkeeltä koskien torni-kellon toimittamista. Juvan seurakunnan arkisto.


107

si ja pilarien, urkujen, saarnastuolin ja alttarin vaaleita pintoja korostettiin kultauksin. Ovet vuorilautoineen ja ikkunat maalattiin öljyvärillä ja lisäksi ulko-ovet lakattiin. Holvikatto maalattiin liimavärillä. Eteisessä ja portaissa maalattiin seinät kolme kertaa öljyvärillä. Lämpöpatterit maalattiin Prima-radiaattorivärillä seinien värisiksi. Pääkäytävälle tuli uudet leveät ja punai-set kookosmatot ja pyöröikkunaan seurakuntalaisen lahjoittama katedraali-maalaus. Nämä molemmat toimitettiin Juvalle Helsingistä S. Wuoriolta eli maalaus- ,tapetti- ja mattoliikkeestä.216 Huonokuuloisille asennettiin kuusi kappaletta amerikkalaisia Akustikon-kuulolaitteita saarnan kuulemista var-ten ja urut puhdistettiin ja viritettiin Kangasalan B. A. Thulén urkutehtaan toimesta.217 Myös kirkkotekstiilit uudistuivat. Martti Välikankaan välityksel-lä Greta Skogsterin tekstiilitoimistolta oli tilattu uusi alttarivaate kirjailtuna punaiselle sametille, uusi messukasukka kirjailtuna niin ikään punaiselle sametille, kaksi papinkappaa mustasta villakankaasta, uusi messupaita val-koisesta trikoliinista, kaksi kolehtihaavia ja uusi saarnastuoliliina.218 Alttari-kaide pehmustettiin punaisella sametilla.

Seurakuntalaisille ehkä näkyvin muutos oli kuitenkin kirkon sähköistämi-nen. Kun 13. marraskuuta vuonna 1938 kirkko vihittiin käyttöön korjausten jälkeen, se voitiin tehdä sähkövalojen loisteessa. Kaksi hehkulamppua valaisi alttaritaulua ja sähkövalaisimiksi muutetut messinkikruunut loistivat entis-tä kirkkaammin. Lehtereitä valaisivat takorautaiset valaisimet ja alapuolella opaalilasiset lamput. Arkkitehti Välikangaskin lausahti, että: ”Tämä ei ole enää tavallinen maalaiskirkko”.219

Vihkimisen toimitti Viipurin hiippakunnan piispa Yrjö Loimaranta kym-menen papin avustamana. Papit olivat kirkkoherra Lauri Halla, kappalainen

Kirkon sisäkuva vuodelta 1926. Kuva Pohjola. Museovirasto.

108

K. E. Kalli ja kappalainen Hannes Kaila Juvalta, rovasti I. V. Talvitie ja pas-tori Ilmari Salomaa Impilahdelta, lääninrovasti Kaarlo Salovaara ja pastori Lauri Salovaara Pieksämäeltä, rovasti Otto Kolehmainen Joroisista ja kirkko-herrat Lauri Taskinen Kirvusta ja Matti Tukia Uukuniemeltä. Vihkimisjuma-lanpalvelus alkoi aamulla kello kymmenen. Piispan vihkimispuheen jälkeen avustavat papit lukivat raamatunlauseita ja sen jälkeen piispa vihki myös seurakuntalaisten kirkkoon lahjoittamat esineet. Kello 14.30 oli kirkossa päi-väjuhla, jossa pidettiin hartauspuheita, kerrattiin kirkon historiaa ja juhla-kuoro esiintyi. Kello 17.00 oli kutsuvieraiden päivällinen Isossa pappilassa. Illalla oli vielä kello 20.00 hartaustilaisuus kirkossa.220

Mikkelin Sanomien artikkelissa 15. marraskuuta vuonna 1938 kuvattiin kirkon vihkimistilaisuutta ja myös Ison pappilan juhlapäivällisiä kutsuvie-raille. Erityisesti päivällisvieraiden pitämistä puheista tulee esille useita yhtymäkohtia kirkon rakentamisaikaisiin seikkoihin. Esimerkiksi raken-nustoimikunnan puolesta puhetta pitäneen kihlakunnan tuomari A. Hieta-ron puheenvuorossa kiitetään arkkitehtiä, jonka suunnitelmien pohjalta ja valvonnassa korjaustyö oli tehty. Kiitetään vastuuntuntoista urakoitsijaa ja esitetään surunvalittelut kuolemaan johtaneen tapaturman takia korjaustyö-maalla. Lopuksi hän lausui kiitokset rakennustoimikunnan puheenjohtajalle kirkkoherra Lauri Hallalle, joka oli kirkon korjaustyössä suurimman työn suorittanut. Kaikki tämä toistui myös aiemmin kirkkoa rakennettaessa. Eli oli työtä valvonut arkkitehti, vastuunsa kantanut kirkkoherra ja jopa kuole-mantapaus toistui, kuten 75 vuotta aiemminkin. Lauri Halla puolestaan lau-sui kiitokset rakennustoimikunnalle ja erityisesti agronomi Nils C. J. Groten-feltille, joka oli tehokkaasti ottanut osaa kirkon korjaustyöhön ja suorittanut monia matkoja sen takia.221 Näin siis edelleen oli myös Grotenfeltin suvun edustaja rakennustoimikunnassa. Jos joku asia oli kirkonrakennusajoista muuttunut, niin ehkä se, että kirkkoherran ja Grotenfeltin suhteesta puuttui se kitka, mikä siinä oli aiempien sukupolvien kohdalla ollut.


109

1900luvun jälkipuoliskon korjaukset

1953 oli vuorossa kirkon ulkopinnan korjaustyöt, sillä kirkon rappaus oli kärsinyt vuosien saatossa. Ulkoseinien saumat puhdistettiin ja rapattiin sit-ten uudelleen. Korjaustöiden suorittaja oli Tehorakenne Mikkelistä. Säily-neiden kuittien perusteella myös ikkunoihin vaihdettiin uudet kuparipelti-listoitukset ja peltiseppä teki myös sadevesikourut ja syöksytorvet. Seinien työstämisessä tarvittiin kuittien mukaan hienoa kalkkia, hiekkaa ja Lohjan sementtiä, teräsvillaa ja teräsharjoja, kulmarautoja, petrolia, bensiiniä, suo-lahappoa, seulaverkkoa, juuriharjoja, galvanoituja sankoja, pensseleitä ja pu-naisia tiiliä. Ulkoseinien rappauspintaa oli käsitelty myös kivimeisseleillä, ilmeisesti entisen rappauksen poistamiseksi, sillä meisselien teroituksesta oli maksettu A. Härköselle kahteenkin otteeseen, ensimmäisellä kerralla 66:n ja toisella kerralla 82:n meisselin teroituksesta. Myös puutavaraa ja nauloja oli työmaalla tarvittu paljon rakennustelineiden rakentamista varten.222 Samana vuonna myös kirkkotarha sai rautaportit, pääsisäänkäytävä päällystyksen ja laattakiviaskelmia.

Vuonna 1957 hankittiin uudet urut. Niistä tarkemmin urkuja käsitteleväs-sä kappaleessa. Samana vuonna kirkossa teetettiin kattoremontti. Urakkaso-pimus kirkon kattamisesta kuparipellillä tehtiin mikkeliläisen Peltitakomo H. Partin ja seurakunnan kesken 20. kesäkuuta 1957. Urakkasopimukseen kuului, että urakoitsija teki työn hyväksyttävään lopputulokseen saakka ja hankki kattamisessa tarvittavat materiaalit itse. Urakoitsija sitoutui aloitta-maan työn heinäkuussa 1957 ja saattamaan sen päätökseen syyskuun lop-puun mennessä samana vuonna. Kustannusarvion yli neljä ja puoli miljoonaa maksaneesta kattoremontista oli tehnyt Juvan kunnan silloinen rakennus-tarkastaja Toimi Petlin. Työhön kuului entisten asbestilevyjen purkaminen, ruodelaudoituksen korjaus ja uuden vesikaton teko kuparilevyistä. Petlin oli laskenut katon kokonaispinta-alaksi 1472 m2. Näin ollen kattamiseen meni 0,6 mm paksuja kattolevyjä 1290 kappaletta. Peltitakomo antoi tälle uudelle katolle yhden vuoden vedenpitävyys- ja kunnollisuustakuun.223

1963 korjattiin kirkon sisäpuolella päätyseinien rappauksia ja joitakin maalauksia. 1967–1968 oli vuorossa kuparikaton korjaukset. Vuonna 1972 kirkon sisätiloihin asennettiin äänentoistolaitteet.224

110

1980luvun mittava peruskorjaus

Tämän kymmenluvun muutokset alkoivat sillä, että vuonna 1981 kirkko lii-tettiin Juvan Lämpö Oy:n aluelämmitysverkkoon. Tämä antoi mahdollisuu-den kirkon alla olevien tilojen uudelleen järjestelyyn. 1982 tehtiin entiseen halkovarastoon kokoontumistila partiolaisia varten. Kokoontumistilan ikku-na tuli entisen halkoluukun tilalle. Seinät olivat kiveä ja betonia ja laipio be-tonista. Tämän uuden kokoontumistilan mitat olivat kolme kertaa yhdeksän metriä.225

Kirkko alkoi muutenkin olla perusteellisen korjauksen tarpeessa. Perustet-tiin suunnittelutoimikunta vuonna 1983 kartoittamaan tulevaa korjaustarvet-ta. Remontin keskeiset tavoitteet olivat kirkon esteettömyyden järjestäminen eli vammaisten ja heikosti liikkumaan pystyvien sisäänpääsyn varmistami-nen, lämpötalouden parantaminen, paloturvallisuuden lisääminen ja lisäksi interiöörin palauttaminen lähemmäksi alkuperäistä asua. Suunnittelutoimi-kunnan kirjaamia tarvittavia toimenpiteitä olivat muun muassa piha-alueen sadevesiviemäröinti, palosammutusjärjestelmän hankkiminen, lisälämmön-eristykset ullakolle, alapohjan tuuletuksen parantaminen, kellonsoittome-kanismin huoltaminen, istumismukavuuden ja valaistuksen parantaminen kirkkosalissa, sekä ehkä erikoisimpana toimenpiteenä naakkaperheen kodin tekeminen kellotorniin tai katon harjan alle.226 Kirkon korjauksen suunnit-telutyö annettiin turkulaiselle arkkitehtitoimisto Laiho-Pulkkinen-Rauniolle ja siellä erityisesti Mikko Pulkkiselle. Hän teki suunnittelutyötä yhteistyös-sä Museoviraston tutkijan Marja-Terttu Knapaksen kanssa. Peruskorjauksen rakennesuunnittelusta vastasi savonlinnalainen insinööritoimisto Tanska-nen ja Hyvönen, lvi-suunnittelusta vastasi espoolainen Lämpöteknillinen insinööritoimisto Oy, sähkösuunnittelusta niin ikään espoolainen Sähkö-teknillinen insinööritoimisto Oy ja rakennusteknillisten töiden suorittajak-si valittiin Rakennusliike Paavo Pylkkänen Juvalta. Peruskorjaus valmistui vuonna 1985. Suurimpia ja keskeisten tavoitteiden mukaisia uudistuksia olivat esteettömyyden takaava uusi ovi sakariston alapuolelle kellaritiloihin, josta oli mahdollisuus esimerkiksi pyörätuolin käyttäjän nousta hydraulisel-la hissillä ylempään kerrokseen. Hissikuilu rakennettiin entisen tiilipiipun kohdalle. Piippu ja kattilahuone olivat jääneet tarpeettomiksi kaukolämpöön siirtymisen myötä ja purettiin nyt pois. Muita kellarikerroksen muutos töitä olivat vanhan rakennusjätteen poistaminen kirkon alta, teknisten tilojen siir-tyminen entisiin partiolaisten tiloihin ja sosiaalitilojen rakentaminen. Sosi-aalitilat saniteettikalusteineen, samoin kuin etelänpuoleiseen sivueteiseen tehty yleisö-wc olivat uutta, sillä aiemmin vesijohto oli tullut vain lämpö-keskukseen. Myös viemäri oli aikaisemmin kuulunut vain lämpökeskuksen lattiakaivoon.227

Lämpötalouden parantamiseksi välikattoihin ja lattian alle tuli eristeek-si mineraalivilla. Lämmitys kirkkosalissa tapahtui kunnostustöiden aikaan edelleen vanhoilla mutta hyväkuntoisilla valurautaisilla radiaattorilämmit-timillä eli lämmityspattereilla vuodelta 1938 ja ne päätettiin säilyttää. Myös lisää lämmitettävää tilaa järjestettiin torniin, jossa oli aiemmin ollut vain eris-tämätöntä tilaa. Nyt toiseen kerrokseen tehtiin huone kuorolaisten ja kantto-


111

rin käyttöön ja kolmanteen kerrokseen museo- ja varastotilaa. Näihin tiloihin tuli radiaattorilämmittimet ja ikkunoihin lisälasit. Kolmannen ja neljännen kerroksen väliin välipohjaan tuli lämpöeristys ja lattialankutus. Portaiden kohdalle tuli ylösavautuva ja lämpöeristetty kulkuovi neljänteen kerrok-seen.228

Alttarikuoriin tuli uusi lukupulpetti, kastemalja ja lähetyskynttelikkö. Vanhat numerotaulut maalattiin ja suntio Paavo Hakman valmisti vanhan mallin mukaan sivuseinille parin virsinumerotauluja. Pääsisäänkäynnin va-semmalle puolelle kirkkosaliin urkuparven alle tehtiin morsiushuone. Pii-pun purkamisen jälkeen ruusuikkuna voitiin palauttaa paikalleen. Ikkunassa olleen katedraalimaalauksen kaksi osaa siirrettiin seurakuntatalon Pyhän ris-tin saliin. Kirkkoon tulivat uudet kuoriurut, joiden fasadin suunnitteli ark-kitehti Ola Laiho. Hän suunnitteli myös kirkon uudet valaisimet. Melkein kaikki sähköjohdot ja valaisimet uusittiin, äänentoisto uusittiin, ukkossuoja-usta lisättiin ja murto- ja palohälytysjärjestelmät sekä palosammuttimet asen-nettiin. Ulkopuolelle tuli sadevesiviemäröinti.229

Kirkkosalissa lattian lankutus oiottiin ja tasoitettiin koneellisesti ennen maalaamista. Alttarikorokkeen lattialankut vaihdettiin ja sinne tehtiin pyörä-tuoliluiska. Kirkon sisätilojen väritys palautettiin alkuperäiseksi. Tämä tar-koittaa, että alttarikaiteen vihreä väri palautettiin vaaleammaksi, kaiteen päällyksen väri muutettiin siniseksi ja saarnastuolin väristä tuli lämpimäm-män sävyinen. Myös vanhat paneelikatot, kattolistat, kaaret, lehterinkaiteet ja pilarit maalattiin. Kullattujen osien korjaus teetettiin erikoistyönä. Vihreät penkit ootrattiin tammea mukaillen ruskean sävyisiksi ja lakattiin kahteen

Näkymä kirkon lattian alle. Vuoden 1985 kunnallistekniikka kohtaa 1800-luvun puoli välin kirkkorakentamisen. Valokuva Hannu Luostarinen.

112

kertaan. Vanhoihin oviin ja karmeihin tehtiin myös tammiootraus. Vanhat ik-kunanpuitteet ja karmit maalattiin. Maalauksessa käytettiin alkydipohjamaa-lia, öljysilotetta silotukseen ja valmiiksi maalauksessa Uulan muna-matta öl-jymaalia tai maalarin valkolakkaa. Kirkkosalin, sakariston ja tornin vanhat pinnat maalattiin kalkkimaalilla. Ulkopuolelta kirkko oli moitteettomassa kunnossa. Paikoin saumausta korjattiin ja ikkunat, ovet, kellotaulut ja kello-tornin luukut maalattiin.230

Kirkkosalissa keskikäytävän matto muutettiin punaisesta ruskehtavaksi. Penkkirivejä harvennettiin, joten niiden välit suurenivat. Myös selkänojia loi-vennettiin. Ensimmäiset penkkirivit ristikäytävän etupuolella alttarin suun-taan ovat saaneet pitää suoran selkänojansa muistona kirkon alkuajoilta.

Urkulehterin keskiosan laajennus ja kaiteen keskiosaa korostava ilme palautettiin. Lehtereillä suoritettiin pintojen puhdistus ja maalaus. Myös lehterinportaat uusittiin ja alkuperäinen kulku kirkkosalista palautettiin. Portaikot olivat nyt siis jälleen samaa tilaa kirkkosalin kanssa. Näin vuon-na 1938 korjaustyössä tehdyt muutokset palautettiin ennalleen. Eteistiloihin tuli eteläpuolelle wc ja pohjoispuolelle varastotilaa. Sakariston lattia ja seinät uusittiin puurakenteisina ja maalattiin. Sakaristoon tulivat myös säilytystilat kirkkohopeille ja tekstiileille. Vanhat kirkkotekstiilit ja Alexandra Frosterus-Såltinin maalaama alttaritaulu konservoitiin, jälkimmäinen Valamon luosta-rin konservaattorin toimesta.231

Kirkon alkuperäinen kasettikatto otettiin esille insuliittilevyjen alta. Sitä ennen oli teetetty tutkimuksia ”jälkikaiunta-ajasta” akustisella konsultilla Alpo Halmeella. Hänen kantansa oli, että kirkkosali tulisi olemaan täytenä

Kattotuolit kirkon harjan alla. Kuvassa näkyy myös 1985 remontin yhteydes-sä asennetun palontorjuntajärjestelmän sprinkleriputkistoa. Valokuva Hannu Luostarinen.


113

musiikille parempi ilman katossa olevia levyjä. Ongelmana saattaisi sen si-jaan ilman insuliittilevyjä olla puheen selvänä kuuluminen silloin, kun ihmi-siä olisi kirkossa vähän.232 Myös kasettikatto kunnostettiin ja maalattiin.

Kirkon rakentamis- ja kunnostustöitä on seurannut aina jonkinlainen on-nettomuus. Vuonna 1862 kirkkoa rakennettaessa yksi Vehmaan kartanon torppareista putosi rakennustelineiltä ja kuoli heti. Vuonna 1938 eräs maalari putosi katon rajalla olleelta telineeltä ja loukkaantui niin pahoin, että me-nehtyi matkalla Mikkeliin sairaalaan.233 Nyt jälleen suuren kunnostustyön ollessa käynnissä jotakin putosi ja särkyi pahoin, mutta tällä kertaa onneksi vältyttiin henkilövahingoilta. Se mikä putosi, oli tornin huipussa oleva seit-semän metriä korkea puinen ja kuparipellillä päällystetty risti. Putoamisen aiheutti 26. lokakuuta kirkonkylääkin ravistellut Manta-myrsky. Risti teh-tiin uudelleen vanhojen mittojen mukaan ja asennettiin paikoilleen nosturin avulla.234

Kirkon peruskorjaus kesti 11 kuukautta ja tuli maksamaan 5,5 miljoonaa silloista markkaa. Summaan sisältyi myös naakkaperheelle toivottu pesä-paikka. Se tehtiin kirkon itäpäätyyn vanhoista urkupilleistä.

114

Virpi Tervonen, Arkkitehtitoimisto Virpi Tervonen:

2000-luku, kirkon uusi alttaripöytä

Juvan kirkon alkuperäinen, kookas alttarilaite alttaritauluineen ja kiinteä alttaripöytä ovat kirkkotilan arvokas ja pyhäksi koettu osa. Kokonaisuutta täydentävät liturgiseen käytäntöön kuuluvat esineet − krusifiksi, kynttilät, kukat ja Raamattu telineineen sekä vanhan alttaripöydän eteen ripustettu alttarivaate. Ellipsinmuotoisen alttarikehän sisäpuolelle jäävä alttarikoroke on etuosaltaan puoliympyrän muotoon porrastettu ja kuoriosan lattiatasoa korkeammalla.

Kirkkotilaa hallitseva alttarikokonaisuus tulee täydentymään uudella alt-taripöydällä, jolloin nykyaikaisen käytännön mukaan messu voidaan suorit-taa katse seurakuntaan päin, versus populum. Uusi pöytä on kirkkolain mu-kaan lupaa edellyttävä ja oleellinen muutos kirkkotilassa.

Vanha alttarikokonaisuus on osa kirkon arvokasta historiaa. Uusi massii-vipuinen pöytä on muotokieleltään moderni ja yksityiskohdiltaan pelkistet-ty. Funktionaalisena kalusteena se on kirkollisen toimituksen keskiössä, mut-ta yksinkertaisena elementtinä uusi pöytä mukautuu osaksi vanhaa. Pöydän jalat ja mitoitus sovitetaan porrasaskelmien mukaan. Jalkaosat kiinnitetään askelmiin messinkisin kulmalistoin jalkaosan sisäpuolelta. Pöytäkannen päälle asennetaan lasilevy estämään mm. ehtoollisviinin imeytymistä maali-pintaan. Kannen etureunaan kiinnitetään messinkinen kreikkalainen (tasa-vartinen) risti kiillotettua messinkiä.

Vanhalle alttaripöydälle jäävät edelleen kirjateline, Raamattu, kukat ja kynttilät. Vanhaan alttaripöytään jää edelleen kirkkovuoden liturgisten vä-rien mukaan vaihtuva alttarivaate. Vanha krusifiksi voidaan sijoittaa myös uudelle alttaripöydälle.Kirjoittaja on uuden alttaripöydän suunnittelija


115

Lopuksi

116

Juvan kirkko

Kirkko on länsitornillinen pitkäkirkko. Korkeutta tornin huippuun on 100 kyynärää eli 60 metriä. Rakennusmateriaali on harmaa graniitti. Kolmijaksoi-sen tornin ylin kerros eli kellohuone ja itäpäädyn sakaristo on muurattu tii-lestä. Punatiili toistuu myös katon hammastetuissa räystäslistoissa ja tornin kerroslistoissa sekä ikkuna- ja oviaukkojen muurauksissa. Tornin alimmas-sa kerroksessa on pääsisäänkäynnin portaali. Seuraavassa kerroksessa on kolmella sivulla pyörökaari-ikkuna ja sen yläpuolella valkoinen kellotaulu. Kolmannessa kerroksessa eli kellohuoneessa ovat nimensä mukaan kirkon kellot. Kerroksessa on poikkilaudoitetut neljä metriä korkeat ääniluukut jo-kaisella sivulla ja niiden yläpuolella pyöröikkunat kolmiomaisissa kärjissä. Torni päättyy kahdeksansivuiseen kuparilla katettuun huippuun.

Runkohuoneen molemmin puolin oleviin ristisakaroihin on sijoitettu leh-tereille menevät portaat. Sakarat eivät siis jäsennä kolmilaivaista kirkkosa-lia. Keskilaiva on erotettu sivulaivoista kahdella puupilaririvillä kirkkosalin molemmin puolin. Pilaririveissä on kummassakin kahdeksan kahdeksan-kulmaista pilaria ja päätyseinillä pilasterit. Pilarien kapiteelit on koristeltu korinttilaisen järjestelmän mukaan akantinlehtiaihein. Niitä ei ole valittu sattumalta, sillä kirkon rakennusaikaan antiikin pylväsjärjestelmillä oli tär-keä symbolinen merkitys. Nämä roomalaisen järjestelmän korinttilaiset pyl-väät kuvastavat arvovaltaa. Pilaristo kannattaa yhdistävien kaarien ja niiden päällä lepäävän profiloidun palkiston välityksellä keskilaivan tynnyriholvia. Holvi on puurakenteinen ja siinä on alkuperäinen kasettikatto. Sivulaivoissa tasaista sisäkattoa kannattaa palkisto. Sivulaivoissa ovat myös pilareihin tu-etut lehterit. Lehtereiden rintamusta koristavat yksinkertaiset poikittaispei-lit, joiden ylä- ja alareunat ovat profiloidut. Lehtereille valo tulee ylemmästä kaari-ikkunarivistöstä. Alemmassa ikkunarivissä lehtereiden alla ikkunat ovat pienemmät. Alttarilaitteen yllä itäpäädyssä on pyöreä ruusuikkuna, jon-ka halkaisija on noin kolme metriä.

Alttarilaite on alkuperäinen ja koostuu klassisen arkkitehtuurin elemen-teistä. Alttaritaulua reunustavat pilasterit, joiden vartta koristaa kullattujen muna- ja helmilistojen kehystämät peilit. Myös nämä pilasterit päättyvät kul-lattuihin korinttilaisiin kapiteeleihin akantinlehtiaiheineen. Yläpalkistossa on teksti ”Herra armahda meitä” kullatuin kirjaimin. Kullatut akantinlehtikieh-kurat kiertävät reunuksen tavoin myös alttaritaulua. Alttaritaulu Jeesus siu-naa lapsia on vuodelta 1889. Alttarikehä on umpinainen ja sen koristeena ovat poikittaispeilit, joita kullattu lista kehystää. Kaide ja polvistumisreunus on pehmustettu. Saarnastuoli on kahdeksansivuinen ja sen jokaisella sivulla on

117

neliömäinen peili. Kaiteen ylä- ja alareuna ovat profiloidut ja niitä kiertävät kullatut lehtinauhat. Saarnastuoli seisoo kahdeksansivuisen jalustan päällä. Porraskaide on sileä ja umpinainen. Katto saarnastuolin yläpuolella on niin ikään kahdeksansivuinen. Yläreunassa toistuu jälleen akantinlehtiaihe ja kul-missa ovat palmetit. Sisustuksen yleisväri on valkoinen. Seinien alaosa on okransävyinen ja valkoisen ja okran rajakohdassa kiertää tummempi nauha. Yksityiskohdissa toistuvat värit ovat valkoinen, harmaa ja kulta.

Kirkkoon mahtuu istumaan noin 1500 ihmistä.

Tyypillinen ja samalla ainutlaatuinen

Juvan lisäksi Savossa ei ole muita Lohrmannin ja Edelfeltin yhteistyössä laa-timia kirkkoja. Lähin tällainen kirkko löytyy Etelä-Karjalasta, Ruokolahdelta. Kirkon ulkoasussa ei ole paljoakaan yhtymäkohtia Juvan kirkon kanssa, sillä Ruokolahden kirkko on puinen ristikirkko pyöreällä keskuskupolilla ja kor-kealla kellotornilla varustettuna. Kirkon vaiheisiin liittyy kuitenkin joukko Juvan kirkon yhteydessä tutuksi tulleita nimiä.

Tämä kyseessä oleva kirkkorakennus on Ruokolahden seurakunnan neljäs kirkko. Ensimmäinen kirkko rakennettiin kohta seurakunnan perustamisen jälkeen 1572 ja se oli pieni, vaatimaton ja suorakaiteen muotoinen. Seuraa-van kirkon rakentaminen alkoi 1641. Kirkko kuitenkin vaurioitui Ison vihan aikana ja se oli purettava. Kolmas kirkko valmistui 1740 samalle paikalle. Tämän kolmannen kirkon kellotapuli on edelleen paikoillaan. Neljäs eli ny-kyinen kirkko rakennettiin pitäjäntuvan mäelle vuonna 1854 ja sen suunnit-teli, kuten edellä mainittiin Ernst Lohrmann ja piirsi Carl Edelfelt. Alttari-taulun ”Kristus ristillä” on tehnyt Juvan tapaan Alexandra Frosterus-Såltin vuonna 1915. Taulu jäi hänen viimeiseksi työkseen. Urut on hankittu kirk-koon vuonna 1915 ja käyttöönottojuhlassa niitä soitti Oskar Merikanto, joka kävi tarkastamassa myös Juvan kirkon perinpohjaisesti uusitut urut vuonna 1916. Ja vielä yhtenä linkkinä Juvalle ovat Ilmari Wirkkalan suunnittelemat sankariportti, talvi- ja jatkosodassa kaatuneiden muistomerkit ja kirkkoaidan portin pylväät kirkonmäellä.235 Hänen yleissuunnitelmiensa pohjalta toteu-tettiin myös Juvan Sankaripuiston kaariportti ja risti, vaikkakin toteutuksesta vastasi Ilmari Wirkkalan poika Tapio Wirkkala.

Jo tämä yksittäinen esimerkki paljastaa, ettei Juvan kirkko ole ainoa laa-tuaan Suomessa. Hyvin monella kirkkorakennuksella on samankaltainen historia takanaan lämmityslaitoksineen ja urkujen hankkimisaikatauluineen, alttaritauluineen ja sankarihautausmaineen. Monilla kirkkotyömailla ovat toimineet samat henkilöt kuin Juvallakin ja näiden nimekkäiden arkkiteh-tien ja muiden ammattialojen edustajiensa kautta Juvan kirkko on tyypillinen aikakautensa tuote ja osa kansallista rakennustaiteen historiaa. Kirkkohisto-rian kannalta se on ollut yksi Savon toiseksi vanhimman emäseurakunnan kirkoista. Arkkitehtuurin osalta se on liitettävissä keskieurooppalaisiin tyy-livirtauksiin, jotka tulivat tänne kehittyvän rakennushallinnon ja sen virka-miesten mukana. Alttaritaulut yhdistävät kirkon osaksi maalaustaiteen his-

118

toriaa ja urut kansainväliseen musiikin erikoisalueeseen. Pronssikellot ovat tukholmalaisen mestarin pajasta ja niitä soittava mekanismi Sveitsistä.

Onko kirkolla sitten mitään omaa? Kaikista edellä luetelluista seikoista huolimatta Juvan kirkko on yhtä juvalainen, kuin sen perustuksiin ja seiniin käytetyt 1040 kuutiosyltä lohkottuja juvalaisia kiviä. Perustukset makaavat kolmen kyynärän syvyydessä yhtä lujassa, kuin kirkko osana juvalaista katu-kuvaa. Juvalaisille rakennus on aina ollut ensisijaisesti oman seurakunnan kirkko: vihkikirkko, perhekirkko tai kirkko, jossa siunataan viimeiselle mat-kalle. Kirkko johon keräännytään osallistumaan jumalanpalveluksiin, hiljen-tymään tai kuuntelemaan musiikkiesityksiä tai kuorolaulua.

Rakentamisen yhteydessä on esille noussut nimiä, joita ilman ei kirkon ra-kentaminen olisi tullut mahdolliseksi. Tärkeimpinä niistä ovat pitäjän omat mahtimiehet eli Vehmaan kartanon luutnantti, urakoitsija Grotenfelt, joka väsymättömästi ahkeroi kirkonrakennustyömaalla ja kirkkoherra Alopaeus, joka hoiti rakentamiseen liittyvän byrokratian ja kirjeenvaihdon. Säilyneistä dokumenteista voimme lukea, kuinka monen monta hopearuplaa seurakun-ta maksoikaan kirkon rakentamisesta urakoitsijalle. Mutta kuten nykyinen kirkkoherra Sirkka Pylkkänen huomauttaa, ei pidä unohtaa sitä tosiasiaa, että jokainen hopearupla, jonka kirkon rakentaminen maksoi, kannettiin kir-konrakennusrahastoon pitäjäläisiltä veroluvun mukaan. Jokainen köyhinkin pitäjäläinen osallistui uuden ja uljaan kirkon kustannuksiin torpparit, mä-kitupalaiset ja loiset mukaan lukien, kukin maksaen vähästään. Näin ollen, olipa kirkon suunnittelu- tai rakennustyössä ollut mitä tahansa ulkopuolista apua ja erikoisosaamista, kirkon ovat maksaneet juvalaiset itse. Se tekee tästä kirkosta paikkakuntalaisille ainut laatuisen ja oman.

Kuva Aino Kärkkäinen.

119

Juvan kirkon vaiheet pähkinänkuoressa

Roomalaiskatolisen kirkon valtakausi:

◦ Juvan seurakunnan perustamisasiakirja 1442. Jukajärven rannalla olivat jo kappeli ja niityt, seurakunnan perustamisen jälkeen myös papinpuustelli ja lisää peltoalaa.

Uskonpuhdistuksen jälkeinen uusi luterilainen aika:

◦ Ensimmäinen tiedossa oleva kirkko 1666-1727, sijaitsi vanhalla hautausmaalla. Vaurioitui myrskyssä ja purettiin. ◦ Järjestyksessä toinen tiedossa oleva kirkko 1729-1869. Tasavartinen ristikirkko. Rakennettiin puretun kirkon paikalle. Jo alun alkaen liian pieni. Siirrettiin talvella 1869-1870 Anttolaan, jossa kirkon ulkoasu muuttui kaksoisristikirkoksi. ◦ 1830 ryhdyttiin puhumaan uuden kirkon tarpeellisuudesta. Ensimmäisenä asian otti puheeksi kirkkoherra Carl Gustaf Nykopp. Päätös rakentamisesta vei lähes kymmenen vuotta. Vuonna 1840 perustettiin rakennusrahasto ja rakennus komitea viemään hanketta lävitse. ◦ 1844 kirkkoherraksi ja samalla rakennuskomitean puheenjohtajaksi Nykoppin tilalle valittiin Magnus Erik Alopaeus. Hän otti suuren roolin kirkon rakentamis-työssä. Erkki Kuorikoskea harkittiin rakennusmestariksi. Hänen töistään pyydet-tiin suosituskirjeitä. ◦ 1847 senaatti määräsi kirkon paikaksi Pappilan Ylämäen. ◦ 1851 saatiin aikaan päätökset kirkon muodosta ja materiaaleista. Ensimmäiset piirustukset ja kustannusarvio saapuivat marraskuussa. Piirustukset laati Inten-dentin konttorin yli-intendentti Ernst Bernhard Lohrmann. ◦ 1852 päätettiin teettää kirkko urakoitsijalla. ◦ 1853 senaatti antoi uuden päätöksen kirkon rakennuspaikasta. Kirkko tuli raken-taa Pappilan Kirkkokankaalle. Samana vuonna pidettiin urakkahuutokauppa. Kir-kon rakentamisen otti urakakseen Vehmaan kartanon luutnantti Georg Grotenfelt. ◦ 1855 kirkkoherra Alopaeus havaitsi uudesta kirkosta tulevan liian pienen. Uudet Lohrmannin laatimat piirustukset hieman suurempaa kirkkoa varten ja senaatin päätös asialle saatiin vuonna 1856, jolloin rakennustyö voitiin laittaa alulle. ◦ 1857 tehtiin perustukset ja muurattiin sokkeli. Arkkitehti Albert Edelfelt, inten-dentti ja rakennustyömaan valvoja tuli käymään Juvalla toukokuussa ja myös syyskuussa, jolloin hänen toimestaan pidettiin ensimmäinen katselmus. Raken-nusmestari Erkki Kuorikoski muutti Juvalle perheineen. ◦ 1858-1859 seinien muuraaminen jatkui. 1859 olivat vuorossa lehterit. 1860 osa kattokonstruktiosta ja lehteripilareiden kiinnityksistä oli jo valmiina. ◦ 1860 elokuussa pidettiin toinen katselmus. Seinät ja torni oli siihen mennessä muurattu ja vesikatto tehty. Jonkin verran oli tiilimuurauksia kesken. ◦ 1861-1863 tehtiin sisustusta, johon kuuluivat Edelfeltin suunnitelmien mukaan toteutetut alttarilaite, saarnastuoli, ikkunat ja muut yksityiskohdat. ◦ 1863 elokuussa suoritettiin viimeinen katselmus ja kirkko todettiin valmiiksi ja sopimuksen mukaan rakennetuksi. Kirkko vihittiin 3. syyskuuta 1863. Erkki Kuori koski muutti Juvalta Vaasaan.

120

◦ 1873 tehtiin sopimus urkutehdas B.A. Thulén kanssa urkujen toimittamisesta. Vuonna 1875 urut olivat valmiina paikalleen asennettuina. ◦ 1889 Juvan kirkko sai lahjoituksena Alexandra Frosterus-Såltinin maalaaman alttaritaulun. Taulun lahjoitti Juvalla syntynyt pariskunta, Porvoon piispa Carl Henrik Alopaeus ja hänen vaimonsa Amanda Nykopp. ◦ 1898 kirkkoon saatiin ensimmäiset lämmityslaitokset. ◦ 1905 kirkon sisätilat maalattiin. ◦ 1938 kirkossa tehtiin suuri korjaustyö. Lämmitystapa muutettiin vesikeskusläm-mitykseksi. Sakariston alle tehtiin halkokuilu ja kattilahuone, kattilahuoneeseen vedettiin vesijohto ja viemäröinti ja kattilahuoneesta muurattiin itäpäätyyn katon harjalle ulottuva piippu. Vesikatto päällystettiin eterniitillä, ulkoseinien saumoitus uusittiin ja kellotorniin asennettiin oikea kello. Sisätiloja remontoitiin myös. Kul-ku lehterin portaikkoon tehtiin eteistiloista ja sisäseinät ja penkit maalattiin, urut puhdistettiin, kirkkotekstiilejä uudistettiin ja kirkkoon vedettiin sähköt. ◦ 1953 ulkoseiniä puhdistettiin ja rapattiin. ◦ 1957 uusittiin katto. Asbestilevyt purettiin ja tilalle asennettiin kuparilevyt. Samana vuonna kirkkoon tulivat uudet urut. ◦ 1972 kirkkoon asennettiin äänentoistolaitteet. ◦ 1981 kirkko liitettiin Juvan Lämpö Oy:n aluelämmitysverkkoon. ◦ 1985 kirkossa tehtiin mittava peruskorjaus. Kirkkoon tuli lisälämmöneristykset , saniteettitilat työntekijöille ja yleisölle, esteetön kulku liikuntarajoitteisille, morsiushuone ja piha-alueelle sadevesiviemäröinti. Kaukolämpöön siirtymisen myötä tiilipiippu voitiin purkaa pois. Siitä syystä ruusuikkuna voitiin palauttaa katedraalimaalauksen tilalle. Kirkkosalin holvikatosta otettiin levyt pois ja vanha kasettikatto otettiin esiin. Sisätilat maalattiin. Torniin tehtiin lisää lämmitettävää tilaa kuorolaisten käyttöön. Kirkkoon tuli myös uusi äänentoisto, ukkossuojausta lisättiin ja asennettiin murto- ja palohälytysjärjestelmä ja palosammuttimet. Kirk-koon tuli uudet kuoriurut. ◦ 2002 kirkkoon hankittiin uudet urut ja ne vihittiin käyttöön tammikuussa 2003. ◦ 2013 alttaripöydän muutostyö.

121

Akantti, akanthusVälimeren maissa kasvava kasvi. Poi-muisia lehtiä käytetty koristeaiheena korinttilaisen pylvään kapiteelissa. AntependiumAlttarivaate.HammaslistaRäystäsvyöhykkeessä suorakulmaisista koriste-elementeistä ja niiden välisistä lovista koostuva ornamentti.HiippakuntaPiispan ja tuomiokapitulin johtama kirkollinen hallintoalue. Koostuu rovastikunnista, jotka puolestaan koos-tuvat seurakunnista. Hiippa kunnan

hengellinen johtaja on piispa. Suomes-sa on yhdeksän hiippa kuntaa.KahtamoinenPohja-alaltaan kreikkalaisen tasavar-tisen ristin muotoinen kirkko, jonka ristisakaroiden väliin on rakennettu kulmaulokkeet laajentamaan kirkko-salia. Kappalainen (lat. capellanus)Alun perin kristillisen kappeliseura-kunnan pappi tai ison seurakunnan apupappi. Kappalainen on vakituinen papinvirka. Nykyisin kappalaisen tulee olla pastoraalitutkinnon suorittanut.

Sanasto

Kirkkorakennuksiin, rakentamiseen, arkkitehtuuriin, taidehistoriaan ja kirkollisiin virkoihin ja termeihin liittyviä selityksiä

Akantinlehtiaihe. Arkkitehti A. Edelfeltin detaljipiirustus alttarilaitetta varten. Juvan seurakunnan arkisto.

122

Kalkki Ehtoollismalja.KalkkimaaliSammutetusta kalkista, väripigmen-teistä ja vedestä valmistettu maali. KalmistoYleensä ei-kristillinen hautapaikka. KappeliseurakuntaItsenäisen seurakunnan alainen ja pie-nemmän alueen käsittävä kokonaisuus, jolla on oma kirkko/kappeli.KattoratsastajaRunkohuoneen katon keskeltä kohoava torni, keskiaikaisissa kirkoissa kello-torni.KerroslistaSeinän kerroksia erottava lista raken-nuksen julkisivussa.Kirkkoherra (ruots. kyrkoherre, kyrkoherde; kirkon paimen)Seurakunnan johtajana toimivan papin virkanimike. Kirkkoherra valitaan kan-sanvaalissa. Kelpoisuusvaatimuksena nykyisin pastoraalitutkinto ja seura-kuntatyön johtamisen perustutkinto.KirkkomaaKirkon ympärillä oleva aidattu hau-tapaikka. Hautausmaa on kristillinen hautapaikka, joka ei sijaitse kirkon ympärillä.KirkkotarhaKirkon aidattu lähiympäristö.Kompositio Sommitelma.Laiva Pylväs- tai pilaririvin väliin tai seinien väliin jäävä pitkänomainen runko-huoneen tila. Yksilaivaisessa runko-huoneessa tila jää kahden sivuseinän väliin. Kolmilaivaisessa runkohuonees-sa, kuten Juvan harmaakivikirkossa pi-laririvit jakavat tilan kolmeen laivaan. Keskimmäinen, keskilaiva on yleensä sivulaivoja leveämpi.Lanteriini Lyhtyä muistuttava pikkutorni kupolin tai tornin päätteenä.

LaseerausPeittämättömällä maalilla maalaami-nen tai lakkaaminen. Lehtisauva, kymationAntiikin Kreikan koristeaihe, joka toistuu ornamentin tavoin koristelis-tassa. Muita Juvan kirkossa käytettyjä vastaavia koristenauhoja ovat muna- ja helmisauvat.Muurilaasti, ruotsiksi murbrukHiekasta, sideaineesta ja vedestä val-mistettu seos muuraukseen ja rappa-ukseen. Kalkki on yleisimmin käytetty sideaine ja laastista puhuttaessa tarkoi-tetaan juuri kalkkilaastia. Kalkkilaasti valmistetaan sammutetusta kalkista. Muuriankkuri Teräksinen vetoankkuri, jolla sidotaan kaksi vastakkaista seinää ja lievenne-tään holvin aiheuttamaa sivuttaispai-netta. Samassa tarkoituksessa käyte-tään myös tukipilareita.PalmettiPalmunlehteä muistuttava viuhkamai-nen koriste.Pastori (lat. pastor; paimen)Hengellisen työn virka. Sisältö vaihte-lee seurakunnittain.PateeniÖylättilautanen eli ehtoollisleipälau-tanen.PitkäkirkkoPohjakaavaltaan suorakaiteen muotoi-nen kirkko. Päädyt yleensä itä-länsi-suunnassa.PitäjäKirkollisessa mielessä sama kuin seu-rakunta.PitäjänkokousSeurakunnan maata omistavien talol-listen kokous, jonka johtajana toimi yleensä kirkkoherra.Pyörökaarityyli, rundbogenstilArkkitehtuurin tyyli, joka imitoi aiempia pyörökaaria käyttäneitä tyylejä 1800-luvun taitteen molemmin puolin (1830–1870).

123

Rautapoltettu tiili, rautatiiliTiivispintainen ja raudankovaksi poltettu tiili. Kovassa kuumuudes-sa osittain lasimaiseksi sulaneet ja mustanpunertavat tiilet ovat tiiviitä ja kovia ja kestävät hyvin kosteutta ja suurta painoa.ReformaatioUskonpuhdistus. Suomessa pantiin toimeen Kustaa Vaasan aloitteesta. Kustaa Vaasan hallinto kesti vuodesta 1523 vuoteen 1560. RistikirkkoPohjakaavaltaan ristin muotoinen kirkko.Runkohuone Tekninen nimitys kirkkorakennuksen suurimmalle osalle eli kirkkosalille. Runkohuoneen lyhyet sivut ovat pää-tyseinät ja pitkät sivut ovat sivuseinät.SakastiUsein runkohuoneen ulkopuolelle rakennettu kirkon osa kirkon palve-lijoita varten. Siellä pappi pukeutuu liturgiseen asuun ja siellä säilytetään alttariastiastoa eli ehtoolliskalkkia ja pateenia. Sana on peräisin latinasta; sacer tarkoittaa pyhitettyä tai pyhää ja sacrum pyhää esinettä tai pyhää kalustoa. Nimet viittaavat suoraan rakennusosan tehtävään eli Kristuksen pyhän veren eli viinin ja Kristuksen pyhän ruumiin eli leivän ja niiden jakamisessa käytettävien astioiden säilyttämiseen.

SeurakuntaHiippakunnan alueellinen perusyk-sikkö. Seurakunnalla oli itsenäinen taloudenpito kirkkoineen, pappeineen ja pappiloineen. SeurakuntapastoriNimitys korvasi vuoden 1994 kirkko-lain uudistuksessa entiset virallisen apulaisen ja ylimääräisen apulaisen virkanimet. Virka on edelleen apu papin kaltainen, sillä seurakuntapastori voidaan siirtää seurakunnasta toiseen tuomiokapitulin määräyksellä . Kelpoi-suusvaatimuksena teologian maisterin tutkinto ja pappisvihkimys.SuntioHuolehtii kirkkorakennuksen ja seurakunnan tiloista. Voi toimia myös siivoojana, haudankaivajana, vahti-mestarina ja kellonsoittajana. Mikäli suntio hoitaa vain kirkolliset tehtävät, edellä mainitut tehtävät jäävät seura-kuntamestarille.ÖljymaaliMaali, jonka sideaineena on pellava-öljyä.

Kirkon osien nimitykset Markus Hiekkanen: Suomen kivikirkot keskiajalla.Kirkollisten termien selitykset internetsivus-tolta: www.evl.fiRakennusalan termit Erkki Helamaa: Vanhan rakentajan sanakirja.Taidehistorian termit Lars Saaren Suomen taidehistorian ja Yleisen taidehistorian peruskurssimonisteista.

124

Tekstissä esille tulevien henki löiden biografiat

Alopaeus, Magnus Erik (18061874)

Juvan kirkkoherrana harmaakivikirkon rakennusaikana. Tarkempi kuvaus kirkkoherrojen luettelossa.

Edelfelt, Carl Albert (18181869)

Ruotsalaista syntyperää ollut arkkitehti. Muutti Suomeen 14-vuotiaana enonsa luo asumaan isänsä kuoleman jälkeen. Opiskeli Suomessa arkkiteh-diksi. Meni vuonna 1852 naimisiin porvoolaisen laivanvarustajan tyttären, Alexandra Branderin kanssa. Heidän esikoisensa Albert Edelfelt oli Suomen tunnetuimpia taidemaalareita. Carl Edelfelt nimitettiin 1855 Hämeen läänin-arkkitehdiksi. Tunnetuimpia töitä olivat suunnitelmat asemarakennuksia varten Suomen ensimmäiselle rautatieosuudelle Helsingistä Hämeenlinnaan 1850-luvun lopussa. Vuonna 1867 hänet nimitettiin Yleisten rakennusten ylihallituksen ylijohtajaksi. Tässä toimessa ehti olla vain pari vuotta ennen kuolemaansa. Suunnitteli Juvan harmaakivikirkon kirkkosalin sisustuksen.

Frosterus-Såltin, Alexandra (18371916)

Taidemaalari, taidekoulun opettaja ja alttaritaulumaalari. Omana aikanaan Suomen suosituin ja varsin tuottelias alttaritaulumaalari. Hänen töitään on Juvan lisäksi lähes 70 kirkossa.

Grotenfelt, Georg Erik (18011896)

Juvan kirkon rakennuttaja, urakoitsija, entreprenör. Otti vastuulleen kivikir-kon rakennustyömaan 1857 – 1863. Sotilasarvoltaan luutnantti, mutta teki varsinaisen työuransa maanviljelijänä ja Vehmaan kartanon isäntänä vuo-sina 1824–1896 kehittäen vaatimattomasta tilasta yhden Savon suurimmista maatiloista.

Kuorikoski, Erkki (18131889)

Rakennusmestari, myös Juvan kivikirkon vastaava mestari. Syntyisin Poh-janmaalta. Kuulunut Kuorikoskien kuuluisaan kirkonrakentajasukuun, jossa oli kirkonrakentajia neljässä polvessa. Erikoistui puukirkkojen ohella myös kivi- ja tiilirakentamiseen.

125

Lohrmann, Ernst Bernhard (18031870)

Saksalaissyntyinen arkkitehti ja siviili-insinööri. Opiskeli Berliinin Bauaka-demiessa ja palveli sen jälkeen Preussin rakennushallinnossa. Muutti Suo-meen 1841 Intendentin konttorin päälliköksi. Toimi myös Intendentin kont-torin seuraajan eli Yleisten rakennusten ylihallituksen ylijohtajana. Erosi toimestaan 1867. Loi rakennushallituksen läänikohtaisen paikallisedustuk-sen eli lääninarkkitehtijärjestelmän vuonna 1848. Laati piirustukset myös Ju-van harmaakivikirkkoon 1851 ja 1856.

Merikanto, Frans Oskar (18681924)

Säveltäjä ja urkuri. Opiskeli musiikkia Leipzigissä 1887-1889 ja Berliinissä 1890-1891. Valittiin 1892 Helsingin Johanneksen kirkon urkuriksi ja oli täs-sä toimessa kuolemaansa saakka. Säveltäjänä Merikanto oli tunnettu yksin-kertaisista kansanomaisista sävellyksistä. Merikanto oli helsinkiläinen, mutta sukulaissiteiden kautta Savokin tuli hänelle tutuksi. Hän avioitui mikkeliläi-sen kauppiaantyttären Liisa Häyrysen kanssa ja vietti useita kesiä lankonsa luona Mäntyharjulla. Merikanto myös piti useita urkukonsertteja Savossa, varsinkin Mikkelissä, Savonlinnassa ja Mäntyharjulla. Hän esiintyi Savossa myös kuoronjohtajana.236 Juvalla hän teki vuonna 1916 uusien urkujen tar-kastuksen.

Josef Daniel Stenbäck (18541929)

Varsin tuottelias kirkkoarkkitehti. Opiskeli Polyteknisessä opistossa 1873-1877 ja jatkoi sen jälkeen opintoja Saksassa. Arkkitehdin ammatin ohella toimi Helsingin Teollisuuskoulun rakennusopin lehtorina yli 30 vuotta. Teki suunnitelmat noin 50 kirkkoon, joista toteutettiin 35. Teki myös korjaus- ja muutospiirustuksia noin 30 kirkkoon eri puolille Suomea. Savon maakun-taan valmistui yhteensä yhdeksän Stenbäckin suunnittelemaa kirkkoa, etu-päässä harmaakivikirkkoja. Juvan kirkkoon asennettiin hänen rakennustoi-mistonsa välittämänä ensimmäiset kamiinat 1898.

Tegelsten, Carl Johan (17981852)

Pronssi- ja hopeaseppä. Syntyi Karjaalla ja lähti Pietariin 1817 hopeasepän oppiin. Aloitti kulta- ja hopeaseppämestarina ja myöhemmin perusti Pie-tariin oman hopea- ja pronssiesineitä valmistavan verstaan. Juvan kirkon pronssikruunut ovat hänen valmistamiaan vuodelta 1833.

Matti Ilmari Wirkkala (18901973)

Suomalainen taiteilija ja hautausmaa-arkkitehti. Suunnitteli runsaasti hauta-usmaita, hautapatsaita ja sankarihautoja. Molemmat pojat, Tauno ja Tapio Wirkkala olivat taiteilijoita: Tauno Wirkkala suunnittelija, Tapio Wirkkala muotoilija.

126

Rahayksiköt

Markka = 100 penniä Tuli viralliseksi maksuvälineeksi 1865. Arvo ¼ hopearuplaa. Rupla = 100 kopeekkaa Käytössä autonomian ajan alusta 1809 lähtien. Ruotsin raha pysyi maksuväli-neenä vuoteen 1840. Tuolloin viral-liseksi rahayksiköksi tuli hopea rupla. Hopearupla sisälsi 4,45 g puhdasta hopeaa. Yksi hopea rupla vastasi kolmea seteliruplaa.

Pituusmitat

Jalka = 12 tuumaa = 29,69 cm(Englannin jalka, jota käytettiin myös Venäjällä oli 30,48 cm.)Kortteli = neljänneskyynärä = 14,85 cmKyynärä = 2 jalkaa = 24 tuumaa = 59,38 cmPeninkulma = 10 virstaa = 6 000 syltä = 18 000 kyynärää = 10 688 mSyli = 3 kyynärää = 178,1 cm (Venäjän syli 213,4 cm.)Tuuma = 2,47 cm(vanha tuuma, nykytuuma on 2,50 cm)

Vanhat mittayksiköt

Pinta-alamitat

Tynnyrinala = 0,494 hehtaaria

Tilavuusmitat

Kuutiokyynärä = 0,209 kuutiometriäKuutiosyli = 27 kuutiokyynärää = 5,65 kuutiometriäLästi = laivan lastimittakuiva-ainetta yleensä 18 tynnyriä, tervaa 12 tynnyriä. Yleinen lasti mitta 1,85 rekisteritonnia.Syli (halkoja) = 15 kuutiokyynärää = 3,14 kuutiometriä(vuodesta 1887 eteenpäin syli oli 4 kuutiometriä.)Toltti = 12 kpl (lautoja)Tynnyri = 164,9 l (Autonomian aikana. Nestemäisiä aineita mitattaessa 1800-luvulla vie lä käytössä keskiajalta periytyvä tyn nyri eli 125,6 l.)

Painomitat

Luoti = 13,28 gPuuta = 16,38 kg(venäläinen painomitta)

Vanhat mittayksiköt kirjasta Suomen maata-louden historia I. Perinteisen maatalouden aika esihistoriasta 1870-luvulle. Suomen Kirjalli-suuden Seuran Toimituksia 914:1.

127

Haastattelut13.12. 2012 Olli Maljanen. Suntio vuodesta 1993 lähtien. Hautausmaan hoitaja 1980-1993.30.1. 2013 Georg Grotenfelt. Arkkitehti, lähtöisin Vehmaan kartanosta Juvalta. Kirkonrakentaja Georg Grotenfeltin veljen pojanpojan poika.30.1. 2013 Kalle Grotenfelt. Maanviljelijä Tuhkalan kylällä Juvalla, lähtöisin Vehmaan kartanosta. Kirkonrakentaja Georg Groten-feltin veljen pojanpojan poika.5.2. 2013 Mervi Korpela. Puuseppä Henrik Grönlundin tyttären pojan tytär.22.2. 2013 Erkki Teittinen. Eläkkeellä oleva maanviljelijä Juvan Kilpolasta. Kokemusta kivien työstämisestä. 22.5. 2013 Paula Raitis. Latinisti. Vanhem-man kirkonkellon latinankielisen tekstin suomennos. 16.3. 2013 Risto Kähärä. Eläkkeellä oleva varastonhoitaja Vehmaan kylältä.

ArkistolähteetJuvan seurakunnan arkisto (JKA)Förtecning. Päiväämätön luettelo kirkkoon tarvittavista materiaaleista ja töistä. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Hautausmaan mittauspöytäkirja 23.10 1888. Hautausmaita ja ruumishuonetta koskevat asiakirjat 1888–1979. III Hbf.Hautausmaavaliokunnan mietintö 24.2. 1889. Kirkkoneuvoston pöytäkirjat 1871–1933. II Cb1.Juvan kirkon inventointi 1942. Kirkkoa kos-kevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Juvan kirkon korjaussuunnitelma 1984. Kirkon korjaus 1984–1985. II Hca1.Juvan kirkon omaisuus 9.10. 1907. Irtaimis-toluettelot 1847–1910. III Bb.Juvan kirkon suunnittelutoimikunnan toimenpidekartoitus. Muistion liite 2/1983. Kirkon korjaus 1984–1985. II Hca1.Juvan kirkonkellojen perinnäinen soittotapa 17.4. 1979. Fred. Hulkkonen, kellonsoittaja. Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Kirje Arkkitehtitoimisto Alpo Halmeelta 1.2. 1985. Kirkon korjaus 1984–1985. II Hca1.Kirje A. Edelfeltiltä M. Alopaeukselle 31.5. 1855. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.

Kirje A. Edelfeltiltä M. Alopaeukselle 20.3. 1857. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Kirje A. Edelfeltiltä M. Alopeaukselle 25.4. 1857. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Kirje A. Edelfeltiltä M. Alopaeukselle 24.6. 1858. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Kirje A. Edelfeltiltä M. Alopaeukselle 15.6. 1859. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Kirje A. Edelfeltiltä M. Alopaeukselle 6.8. 1859. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Kirje A. Edelfeltiltä M. Alopaeukselle 2.1. 1860. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Kirje A. Edelfeltiltä M. Alopeaukselle 5.10. 1861. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Kirje A. Edelfeltiltä M. Alopaeukselle 15.3. 1863. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Kirje A. Edelfeltiltä M.E. Alopaeukselle 30.4. 1863. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Kirje A. Edelfeltiltä M.E. Alopaeukselle 17.8. 1864. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Kirje A. Edelfeltiltä M.E. Alopaeukselle 4.3. 1865. Juvan kirkon rakentaminen 1829-1868. III Hba4.Kirje A. Edelfeltiltä M.E. Alopaeukselle 21.4. 1865. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Kirje G. Grotenfeltilta 21.6. 1855. Juvan kir-kon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Kirje L. Hallalle 7.7. 1938 Kangasalan urkutehtaalta. Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Kirje L. Hallalle 1.10. 1938 S. Wuoriolta. Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Kirje L. Hallalle 3.10. 1938 Sveitsiläisestä kelloliikkeestä A.E. Haglundilta. Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Kirje L. Hallalle 22.10. 1938 Greta Skogs-terin tekstiilitoimistolta. Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Kirje E. J. Holopaiselta 12.6. 1907 & 15.9. 1907. Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Kirje Juvan Kirkkoherralle 22.6. 1903. Kirk-koa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3. Kirje E. Lohrmannilta M. Alopaeukselle

Lähteet ja käytetty kir-jallisuus

128

30.9. 1848. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Kirje E. Lohrmannilta M. Alopaeukselle 16.4. 1853. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Kirje K. A. Sjöströmmiltä kesäkuussa 1899 koskien tikapuiden tilaamista. Kirkkoa kos-kevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Kirje J. Stenbäckiltä 23.7. 1898. Kirkkoa kos-kevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Kirje J. Stenbäckiltä 15.8. 1899. Kirkkoa kos-kevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Kirje J. Stenbäckiltä 23.9. 1900. Kirkkoa kos-kevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Kirje J. Stenbäckiltä 6.12. 1900. Kirkkoa kos-kevat asiakirjat 1814-1982. III Hba3.Kirje J. Stenbäckiltä 15.1. 1901. Kirkkoa kos-kevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Kirje J. Stenbäckiltä 29.1. 1902. Kirkkoa kos-kevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Kirje piirilääkäri Lennart Svinhufvudilta 1891. Hautausmaita ja ruumishuonetta kos-kevat asiakirjat 1888–1979. III Hbf.Kirje Weljekset Friisiltä 23.10. 1914 & 12.12 1914. Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Kirje Weljekset Friisiltä 25.9. 1917. Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Kirjeet C. Ziegleriltä M. Alopaeukselle 27.6. 19.8 ja 10.11. 1850. Juvan kirkon rakentami-nen 1829–1868. III Hba4.Kirkkoraadin pöytäkirja 11.9. 1875. Kirkko-neuvoston pöytäkirjat 1871–1933. II Cb1.Kirkkoraadin pöytäkirja 26.10. 1889. Kirkko-neuvoston pöytäkirjat 1871–1933. II Cb1.Kirkkoraadin pöytäkirja 28.4. 1890. Kirkko-neuvoston pöytäkirja 1871–1933. II Cb1.Kirkkoraadin pöytäkirja 30.1. 1897. Kirkko-neuvoston pöytäkirjat 1871–1933. II Cb1.Kirkkoraadin pöytäkirja 9.7. 1898. Kirkko-neuvoston pöytäkirjat 1871–1933. II Cb1.Kirkkoraadin pöytäkirja 23.6. 1899. Kirkko-neuvoston pöytäkirjat 1871–1933. II Cb1.Kirkkoraadin pöytäkirja 14.1. 1900. Kirkko-neuvoston pöytäkirjat 1871-1933. II Cb1.Kirkkoraadin pöytäkirja 26.11. 1916. Kirkko-neuvoston pöytäkirjat 1871–1933. II Cb1.Kirkkoraadin pöytäkirja 14.10. 1917. Kirkko-neuvoston pöytäkirjat 1871–1933. Ii Cb1.Kirkkoraadin pöytäkirja 29.12. 1922. Kirkko-neuvoston pöytäkirjat 1871–1933. II Cb1.Kirkkoraadin pöytäkirja 24.6. 1923. Kirkko-neuvoston pöytäkirjat 1871–1933. II Cb1.Kirkkoraadin pöytäkirja 22.11. 1925. Kirkko-neuvoston pöytäkirjat 1871–1933. II Cb1.Korjausehdotus urkuja varten 5.8. 1892. Juvan kirkon rakentaminen, urkuja koskevat asiakirjat. 1829–1868. III Hba4.Kotimaa n:o 85 11.11. 1938. Uutinen ”Juvan uusi kirkko vihitään ensi sunnuntaina”. Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Kotimaa n:o 86 15.11. 1938. Uutinen koskien

Juvan kirkon uudelleen vihkimistä. Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Kustannusarvio Weljekset Friisiltä 22.6. 1914. Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Kustannusehdotus E. Holopaiselta 4.6. 1905. Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Kustannusarvio 1957. Tekijä Toimi Petlin. Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Kuulutus 7.10. 1893. Hautausmaata ja ruu-mishuonetta koskevat asiakirjat 1888 – 1979. III Hbf.Lasku Edelfeltin suorittamista töistä 6.8. 1863. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Lasku 2.10. 1953 ja 2.11. 1953 A. Härköselle meisselien teroituksesta. Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Lasku 10.12. 1953 Peltiseppä Heikki Riut-taselle, Kourun teko ja kiinnitys. Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Lasku 14.12. 1953 Osuuskauppa Suur-Savol-le. Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Lisälasku työnjohtaja Åbergilta 21.11. 1898. Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Material och Kostnadsförslag 29.4. 1856. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Muuttokirjat 1792–1970. Mikrofilmit 16 299 B2; Seurakuntaan muuttaneet 11-11 1854 ja 12 299 B2; Seurakunnasta muuttaneet 11-6 1863.Mikkelin Sanomat n:o 131 12.11. 1938. Ilmoitus ”Juvan kirkon uusintavihkimisjuh-la huomenna”. Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba 3.Mikkelin Sanomat n:o 132 15.11. 1938. ”Ju-van korjatun kirkon uudelleen vihkiminen” Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Mikkelin Sanomat n:o 132 15.11. 1938. ”Juvan seurakunnan kirkon perustamis-, rakentamis-, ja korjausvaiheet. Kirkkoherra Lauri Hallan esittämä historiikki kirkon uu-sintavihkimisjuhlallisuuksissa 13.11. 1938”. Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Piispantarkastuspöytäkirja 28.6. 1869. Piispantarkastukset, pöytäkirjat 1797–1984. II Cd.Piispantarkastuspöytäkirja 12.6. 1880. Piispantarkastukset, pöytäkirjat 1797–1984. II Cd.Piispantarkastuspöytäkirja 18.9. 1888. Piispantarkastukset, pöytäkirjat 1797–1984. II Cd.Piispantarkastuspöytäkirja 23.5. 1896. Piispantarkastukset, pöytäkirjat 1797–1984. II Cd.

129

Piispantarkastuspöytäkirja 22.5. 1901. Piispantarkastukset, pöytäkirjat 1797–1984. II Cd.Piispantarkastuspöytäkirja 6.10. 1907. Piispantarkastukset, pöytäkirjat 1797–1984. II Cd.Piispantarkastuspöytäkirja 25.8. 1912. Piispantarkastukset, pöytäkirjat 1797–1984. II Cd.Piispantarkastuspöytäkirja 2.6. 1929. Piis-pantarkastukset, pöytäkirjat 1797–1984. II Cd.Piispantarkastuspöytäkirja 15.6. 1935. Piispantarkastukset, pöytäkirjat 1797–1984. II Cd.Pitäjänkokouksenpöytäkirja 30.3. 1847. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Pitäjänkokouksenpöytäkirja 18.6. 1847. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Pitäjänkokouksenpöytäkirja 24.10. 1847. Juvan kirkon rakentaminen 1797–1868. III Hba4.Pitäjänkokouksenpöytäkirja 30.9. 1849. Juvan kirkon rakentaminen 1797–1868. III Hba4.Pitäjänkokouksenpöytäkirja 13.10. 1850. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Pitäjänkokouksenpöytäkirja 16.2. 1851. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Pitäjänkokouksenpöytäkirja 16.11. 1851. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Pitäjänkokouksenpöytäkirja 16.2. 1852. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Pitäjänkokouksenpöytäkirja 7.3. 1852. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Pitäjänkokouksenpöytäkirja 28.3. 1853. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Pitäjänkokouksenpöytäkirja 7.8. 1853. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Olli Oksasen puhe kirkon käyttöönotto-tilaisuudessa 1.12. 1985. Kirkon korjaus 1984–1985. II Hca1.Rakennuskomiteanpöytäkirja 1.12. 1855. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Rakennuspiirustus 1982 koskien kokoontu-mistilaa entiseen halkovarastoon. Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Rakennusselitys tammikuu 1937. Martti Välikangas. Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Saatekirje C.H. Alopaeukselta 14.10. 1889 koskien alttaritaulua. Juvan kirkon rakenta-minen 1829- 1868. III Hba4.Sopimus Tapio Wirkkalan ja Juvan seura-kunnan välillä. Hautausmaita ja ruumishuo-

netta koskevat asiakirjat 1888–1979. III Hbf.Suosituskirje koskien Kuorikoskea, C. Aren-kell 14.12. 1841. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4. Suosituskirje koskien Kuorikoskea, Carl von Rosenkampff 1.6. 1844. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Suosituskirje koskien Kuorikoskea, E. F. Fabritius 22.10. 1844. Juvan kirkon rakenta-minen 1829–1868. III Hba4.Suosituskirje 18.8. 1905. Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Tarjous amerikkalaisesta Acousticon- kuu-lokojeesta 1938. Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3. Tarjous kirkonkellojen soittolaitteesta 31.5. 1979. Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Tarkastuslausunto urkuja varten 29.9. 1916. Juvan kirkon rakentaminen, urkuja koskevat asiakirjat. 1829–1868. III Hba4.Tarkastuskertomus, Väinö Tasmala 1914. Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Tarkastuskertomus, Tuomo Pohjanpalo 1914. Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Tarkastuspöytäkirja, A. Edelfelt 28.9. 1857. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Tarkastuspöytäkirja, A. Edelfelt 1.8. 1861. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Tarkastuspöytäkirja, A. Edelfelt 6.8. 1863. Juvan kirkon rakentaminen 1829–1868. III Hba4.Tarkastuspöytäkirja 23.9. 1899. Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Tarkastuspöytäkirja 3.8. 1902. Kirkkoa kos-kevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Tarkastuspöytäkirja 8.7. 1909. Kirkkoa kos-kevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Urakkasopimus 6.8. 1905. Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Urakkasopimus 20.6. 1957. Kirkkoa koske-vat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Vakuutusyhtiö Pohjolan palovakuutuskirja, liite 10.10. 1898. Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Vakuutusyhtiö Pohjolan vaatimukset 7.11. 1898. Kirkkoa koskevat asiakirjat 1814–1982. III Hba3.Maanmittauslaitos (MML)Juvan kirkonkylän isojakoasiakirja 1830. Asiakirja- ja mikrofilmikopiot Etelä-Savon maanmittauslaitos.Pöytäkirja Juvan pitäjän lisähautausmaan ulosmurtamisesta 15.8. 1892. Asiakirjakopio Etelä-Savon maanmittauslaitos.Ulosmurtamiskirja 16.8. 1892. Asiakirjako-pio Etelä-Savon maanmittauslaitos.

130

Internetsivustothttp://fi.wikipedia.org.Seppänen, Arto. Elämää Utsjoen kirkon ja pappilan vaiheilla näiden rakentamisen aikoina. Esitelmä Utsjoen kirkon 150-vuotis-juhlassa 6.7 2003. Sivusto: http://Utsjokisrk.nettisivu.org. Luettu 10.1 2013.

Painamattomat lähteetSaari, Lars (1988): Suomen taidehistoria A, luennot. Peruskurssimoniste.Saari, Lars (1989): Yleinen taidehistoria A, luennot. Peruskurssimoniste. Siitonen, Sulo V. (1989): Kirkonmäki, Ruokolahti. Esite. Ruokolahden seurakunta. Ruokolahti-Seura ry. Ruokolahden kunta.

Painetut lähteetvon Bonsdorff, Bengt (1988): Kuvataide 1600- ja 1700-luvulla. Teoksessa Ars Suomen taide 2. Otava. Keuruu.Ervamaa, Jukka (2006): Ruusu-usvaa, kulta-dukaatteja ja taidepolitiikkaa. Teoksessa Dukaatti. Taideyhdistys 1846-2006. WSOY. Porvoo.Grotenfelt, Nils Gustav (1995): Hovi Savos-sa. WSOY. Porvoo.Helamaa, Erkki (2004): Vanhan rakentajan sanakirja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seu-ran Toimituksia 988. SKS. Helsinki.Hiekkanen, Markus (2003): Suomen kivikir-kot keskiajalla. Otava. Keuruu.Huurre, Matti (1992): Remojärven kap-pelin jäljillä. Teoksessa Juvemmalle, Juva 550-vuotta. Juvan seurakunta. Juvan kunta. Gummerus Kirjapaino Oy.Huurre, Matti (2003): Viljanviljelyn var-haisvaiheet & Maatalouden alku Suomessa. Teoksessa Suomen maatalouden historia I. Perinteisen maatalouden aika esihistoriasta 1870-luvulle. SKS. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä.Honour, Hugh – Fleming, John (1992): Maa-ilman taiteen historia. Otava. Helsinki.Huttunen, Veikko (1957): Kunnallishallin-non perustamisesta toisen maailmansodan aikaan. Teoksessa Juvan historia. Juvan seu-rakunta. Juvan kunta. Pieksämäki. Sisälähe-tysseuran Raamattutalon kirjapaino. Jäppinen, Jussi (2011): Ristiretki Savoon. Mäntykustannus. Porvoo.Jäppinen, Jussi – Voutilainen, Heli-Maija (2002): Keski-Suomen kirkot. Kopijyvä Kus-tannus Oy. Jyväskylä.Komulainen, Matti (1992): Juvan vanhat kirkkomaalaukset. Teoksessa Juvemmalle, Juva 550-vuotta. Juvan seurakunta. Juvan kunta. Gummerus Kirjapaino Oy.

Komulainen, Matti (1989): Sanan kaunis-tukset. Kuopion vanhan emäseurakunnan alueen kirkkomaalaukset 1810 - 1918. Kus-tannuskiila. Kuopio. Konttinen, Riitta (2010): Naiset taiteen ra-joilla. Naistaiteilijat Suomessa 1800-luvulla. Tammi. Helsinki.Känsälä, Risto – Lukkarinen, Ville – Träske-lin, Rauno (1998): Kuorikosket puukirkkojen mestarit. Keskipohjanmaan säätiö. Kansan-taiteen keskus. Kokkola.Lahdensivu, Jukka (2013): Luonnonkiviver-hotut massiivitiilirakennukset Suomessa. Tekniikan Waiheita. Teknologian historian aikakauslehti 1/2013.Lehtosalo-Hilander, Pirkko-Liisa (1988): Esihistorian vuosituhannet Savon alueella. Teoksessa Savon historia I. Kustannuskiila Oy. Kuopio.Lilius, Henrik (1989): Kaupunkirakennustai-de autonomian alusta 1850-luvulle. Teokses-sa Ars Suomen taide 3. Otava. Keuruu.Lukkarinen, Ville (1989): Kirkkoarkkitehtuu-ri 1809-1865. Teoksessa Ars Suomen taide 3. Otava. Keuruu.Paulsson, Gregor – Paulsson, Thomas (1984): Tie taiteen maailmaan. WSOY. Juva.Pettersson, Lars (1989): Ristikirkot. Teokses-sa Ars Suomen taide 3. Otava. Keuruu.Pettersson, Susanna (2006): Suomen Taideyhdistys. Tausta, perustaminen ja toiminnan kulmakivet. Teoksessa Dukaatti. Taideyhdistys 1846-2006. WSOY. Porvoo.Piikki, Jari (2003): Juvan urkuhistoriaa. Juvan urkukirja. Toim. Jari Piikki & Reijo Koponen. Juvan seurakunta. Finnreclama. Sulkava.Pirinen, Kauko (1988): Savon keskiaika. Teoksessa Savon historia I. Kustannuskiila Oy. Kuopio.Pirinen, Kauko (1992): Juvan seurakunnan vaiheet vuoteen 1901. Teoksessa Juvemmal-le, Juva 550-vuotta. Juvan seurakunta. Juvan kunta. Gummerus Kirjapaino Oy.Poppius, Liisa (1957): Juvan esihistoria ja vaiheet seurakunnan perustamisesta Uudenkaupungin rauhaan. Teoksessa Juvan historia. Juvan seurakunta. Juvan kunta. Pieksämäki. Sisälähetysseuran Raamattuta-lon kirjapaino.Raatikainen, Eero (2000): Kulttuurivaiku-tusten tulo Suomeen kirkkorakennusten kertomana. Teoksessa Kirkko kulttuurin kantajana. Kirkkohallitus. Museovirasto. Vammala.Reitala, Aimo (1989): Maalaustaide 1860-1880. Teoksessa Ars Suomen taide 3. Otava. Keuruu.Riska, Tove (1988): Kristoforos – pitkäaikai-nen pyhimys. Erityisartikkeli teoksessa Ars Suomen taide 2. Otava. Keuruu.Roponen, Jorma (1999): Järvenpään mylly. 200 vuotta juvalaista myllyhistoriaa. Kirja-paino Raamattutalo Oy. Pieksämäki.

131

Ruuth, Martti (1957): Papisto ja seurakun-ta elämä. Teoksessa Juvan historia. Juvan seurakunta. kunta. Pieksämäki. Sisälähetys-seuran Raamattutalon kirjapaino.Räsänen, Riitta (2008): Asutus ja asutuskuva. Teoksessa Savo ja sen kansa. Savon historia VII. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1192. Helsinki.Sinisalo, Jaakko (2006): Arkkitehtuurikirjoja Euroopan laidalla. Arkkitehtien ammatti-kirjallisuus Suomen rakennushallituksen piirissä erityisesti Intendentinkonttorin aika-kaudella 1810-1865. Museovirasto. Helsinki.Teittinen, U.K. (1957): Uudenkaupungin rauhasta kunnallishallinnon perustamiseen. Teoksessa Juvan historia. Juvan seurakunta. Juvan kunta. Pieksämäki. Sisälähetysseuran Raamattutalon kirjapaino.Valanto, Sirkka (toim.)(1984): Rautateiden

arkkitehtuuri. Asemarakennuksia 1857-1941. Suomen rakennustaiteen museo. Alvar Aalto-museo.Voutilainen, Jouko (1992): Pitäjäntuvasta kunnanvaltuustoon. Teoksessa Juvemmalle, Juva 550-vuotta. Juvan seurakunta. Juvan kunta. Gummerus Kirjapaino Oy.Wirilander, Hannele (2008): Savon historia IV. Savon Säätiö. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä.Wirilander, Kauko (2000): Savon historia III. Savon Säätiö. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä.Kirkon messinkikruunut -kappaleen lähteet: Grotenfelt Nils Gustav, Hovi Savossa, s. 245, WSOY 1995, Engman Max, Pietarin suoma-laiset, s.214-215, WSOY 2004, Juvan historia, s. 443-444, Pieksamäki 1957, Juvemmalle, s. 58-59, Gummerus 1992 Jyväskylä

132

Viitteet1 Hiekkanen 2003, 10-11.2 Pronssikausi 1500-500 eKr,

rautakausi 500 eKr.-1300 jKr.3 Viikinkiaika 800-1050 jKr.,

ristiretkiaika Savossa 1050-1300 jKr.4 Lehtosalo-Hilander 1988, 190-193;

Huurre 2003, 43.5 Hiekkanen 2003, 242.6 Huurre 2003, 33.7 Pirinen 1992, 36 & 38; Poppius 1957, 27-28.8 Huurre 1992, 20.9 Poppius 1957, 125-126; Ruuth 1957,

438; Hiekkanen 2003, 19.10 Ruuth 1957, 438; Jäppinen 2011, 55.11 Hiekkanen 2003, 10 & 155.12 Teittinen 1957, 276-277.13 Ibid.14 Voutilainen 1992, 107; Teittinen 1957,

454-455; Wirilander 2000, 340.15 Huttunen 1957, 565-566.16 Teittinen 1957, 308; Hiekkanen 2003, 152.17 Teittinen 1957, 305–306; Räsänen 2008, 242–243.18 MML, Isojakokartta 1832.19 Teittinen 1957, 300, 303 & 307; MML, Isojakoasiakirja 1832.20 JKA, Pitäjänkokouspöytäkirja 28.3. 1853.21 MML, Isojakokartta 1832.22 MML, Isojakoasiakirja 1832.23 Teittinen 1957, 309–310.24 Räsänen 2008, 243–244.25 Ruuth 1957, 446.26 JKA, Hautausmaan mittauspöytäkirja

23.10. 1888.27 JKA, Hautausmaavaliokunnan

mietintö 24.2. 1889.28 JKA, Kirje L. Svinhufvud 1891.29 MML, Ulosmurtamiskirja 16.8. 1892 &

Pöytäkirja 15.8. 1892.30 JKA, Kirkkoraadin pöytäkirja 29.12. 1922.31 JKA, Kuulutus 7.10. 1893.32 JKA, Kirkkoraadin pöytäkirja 14.1. 1900.33 JKA Kirje kirkkoherralle 22.6. 1903.34 JKA, Juvan kirkon omaisuus 9.10. 1907.35 JKA, Piispantarkastuspöytäkirja 2.6. 1929.36 JKA, Piispantarkastuspöytäkirja 17.6. 1935.37 JKA, Sopimus 20.2. 1941.38 Wirilander 2000, 36739 Wirilander 2008, 588, 590, 603 & 611.40 JKA, Kirkkoraadin pöytäkirja 11.9. 1875.

41 JKA, Kirkkoraadin pöytäkirja 24.6. 1923.

42 JKA, Piispantarkastuspöytäkirja 22.5. 1901.

43 Ibid.44 Ibid.45 JKA, Piispantarkastuspöytäkirja

6.10. 1907.46 JKA, Kirkkoraadin pöytäkirja

14.1. 1900.47 JKA, Piispantarkastuspöytäkirja

12.6. 1880.48 JKA, Piispantarkastuspöytäkirja

2.6. 1929.49 Lahdensivu 2013, 24.50 Hiekkanen 2003, 27 & 31.51 Hiekkanen 2003, 31-32.52 Hiekkanen 2003, 32-33; Grotenfelt 1995, 243.53 Kähärä Risto 16.3. 2013.54 Hiekkanen 2003, 33; Teittinen 22.2. 2013.55 Hiekkanen 2003, 33-34.56 Hiekkanen 2003, 36; Teittinen 22.2. 2013.57 Hiekkanen 2003, 39 & 43; JKA, Material

och Kostnadsförslag 29.4. 1856.58 Jäppinen-Voutilainen 2002, 8; Raatikainen 2000, 87.59 Jäppinen 2011, 20.60 Jäppinen-Voutilainen 2002, 8.61 Lilius 1989, 196; Lukkarinen 1989, 339;

Jäppinen-Voutilainen 2002, 8; Känsälä-Lukkarinen-Träskelin 1998, 62.

62 Lilius 1989, 198.63 Lukkarinen 1989, 341.64 Saari 1988, 19; Jäppinen-Voutilainen 2002, 8 & 11.65 Lukkarinen 1989, 339.66 Raatikainen 2000, 87; Jäppinen-Voutilainen 2002, 8.67 Pettersson 1989, 307.68 Lukkarinen 1989, 350.69 Lukkarinen 1989, 357.70 Saari 1989, 32 & 35.71 Lukkarinen 1989, 353 & 359.72 Lukkarinen 1989, 359.73 Sinisalo 2006, 36, 39 & 65.74 Seppänen, Utsjokisrk.nettisivu.org.75 Känsälä-Lukkarinen-Träskelin 1998,

30 & 45.76 Wirilander 2008, 591-592.77 Poppius 1957, 180.78 Ruuth 1957, 439-440.79 Ruuth 1957, 440.80 Ruuth 1957, 440; Mikkelin Sanomat 15.11. 1938.81 JKA, Pitäjänkokouksen pöytäkirja

133

30.3. 1847.82 JKA, Pitäjänkokouksen pöytäkirja

18.6. 1847.83 JKA, Lohrmann 30.9. 1847.84 JKA, Pitäjänkokouksenpöytäkirja 24.10. 1847.85 JKA, Pitäjänkokouksenpöytäkirja 30.9. 1849; JKA, Ziegler 27.6. 1850, 19.8. 1850 & 10.11. 1850.86 JKA, Pitäjänkokouksenpöytäkirja 13.10. 1850.87 JKA, Pitäjänkokouksenpöytäkirja 16.2. 1851.88 JKA, Pitäjänkokouspöytäkirja 16.11. 1851.89 JKA, Pitäjänkokouspöytäkirja 16.2. 1852 & 7.3. 1852.90 JKA, Pitäjänkokouksenpöytäkirja 28.3. 1853.91 Ibid.92 JKA, Pitäjänkokouksenpöytäkirja 7.8. 1853.93 JKA, Lohrmann 16.4. 1853.94 JKA, A. Edelfelt 31.5. 1855 & Rakennus-

komiteanpöytäkirja 1.12. 1855; Ruuth 1957, 442–443.

95 JKA, lisäys Pitäjänkokouksenpöytäkir-jaan 7.8. 1853 & Grotenfelt 21.6. 1855.

96 JKA, Material och Kostnadsförslag 29.4. 1856.

97 JKA, Edelfelt 20.3. 185798 Valanto 1984, 12-13.99 Valanto 1984, 16-20.100 JKA, Edelfelt 20.3. 1857.101 JKA, Edelfelt 25.4. 1857.102 JKA, Tarkastuspöytäkirja 28.9. 1857.103 JKA, Edelfelt 24.6. 1858 & 15.6. 1859.104 JKA, Edelfelt 6.8. 1859.105 JKA, Edelfelt 2.1. 1860.106 JKA, Tarkastuspöytäkirja 1.8. 1861.107 JKA, Edelfelt 5.10. 1861.108 JKA Edelfelt 15.3. 1863 & 30.4. 1863.109 JKA, Tarkastuspöytäkirja 6.8. 1863.110 JKA, Kotimaa 11.11. 1938.111 JKA, Edelfelt 6.8. 1863.112 Ruuth 1957, 445–446.113 JKA, Mikkelin Sanomat 15.11. 1938.114 Ruuth 1957, 444–445.115 Ruuth 1957, 443.116 JKA, Edelfelt 17.8. 1864.117 JKA, Edelfelt 4.3. 1865 & Edelfelt 21.4. 1865.118 Teittinen 1957, 362.119 Teittinen 1957.474-477.120 Grotenfelt 1995, 198.121 Grotenfelt 1995, 254.122 Grotenfelt 1995, 241 & 244.123 Grotenfelt 1995, 69, 73, 75, 87, 96 & 123.124 JKA, Edelfelt 30.4. 1863.125 Grotenfelt 1995, 241 & 243.126 Grotenfelt Georg 30.1. 2013; Grotenfelt 1995, 268.127 Grotenfelt Kalle 30.1. 2013.128 JKA, Förtecning.

129 Grotenfelt 1995, 243-245.130 Känsälä-Lukkarinen-Träskelin 1998,

47-48.131 JKA, Muuttokirjat 1792-1970.132 Roponen 1999, 64-67 & 167.133 Korpela 5.2. 2013.134 KänsäläLukkarinen-Träskelin 1998, 48.135 JKA, suosituskirje 14.12. 1844, 1.6. 1844

& 22.10. 1844.136 JKA, Material och Kostnadsförslag

29.4. 1856.137 Känsälä-Lukkarinen-Träskelin 1998, 54.138 Känsälä-Lukkarinen-Träskelin 1998, 27.139 JKA, Muuttokirjat 1792–1970.140 Känsälä-Lukkarinen-Träskelin 1998, 27.141 Känsälä-Lukkarinen-Träskelin 1998, 27;

JKA, Muuttokirjat 1792-1970.142 Poppius 1957, 125.143 Riska 1988, 259.144 JKA, Piispantarkastuspöytäkirja 28.6. 1869.145 JKA, Piispantarkastuspöytäkirja 18.9. 1888.146 JKA, Juvan kirkon omaisuus 9.10. 1907.147 JKA, Juvan kirkon inventointi 1942.148 Wirilander 2008, 595 & 597.149 Piikki 2003, 34.150 JKA, Korjausehdotus 5.8. 1892.151 JKA, Tarkastuslausunto 29.9. 1916.152 Piikki 2003, 37.153 Piikki 2003, 38-39.154 Hiekkanen 2003, 17, 19, 71,75 & 95.155 von Bonsdorff 1988, 257, 262, 273, 274,

285.156 JKA, Juvan kirkon omaisuus 9.10. 1907.157 Komulainen 1989, 95-96.158 Komulainen 1989, 110-112.159 Konttinen 2010, 12-13 & 29-30.160 Konttinen 2010, 66-67.161 Konttinen 2010, 69-70.162 Ibid.163 Pettersson 2006, 16.164 Pettersson 2006, 24-26; Ervamaa 2006,

57-58.165 Pettersson 2006, 31. 166 Konttinen 2010, 73-74.167 Konttinen 2010, 75.168 Reitala 1989, 131.169 JKA, C.H. Alopaeuksen saatekirje

14.10. 1889.170 JKA, Kirkkoraadin pöytäkirja 26.10. 1889.171 Piispantarkastuspöytäkirja 23.5. 1896.172 Komulainen 1992, 69; Konttinen 2010, 74.173 Konttinen 2010, 66.174 Honour-Fleming 1992, 12; Paulsson-Paulsson 1984, 22.175 JKA, Juvan kirkon inventointi 1942.176 Paula Raitis 22.5 2013.177 JKA, Juvan kirkon inventointi 1942.178 http://fi.wikipedia.org.179 Maljanen 13.12. 2012.180 JKA, Tarjous kirkonkellojen soittolait-

teesta 31.5. 1979.

134

181 JKA, Juvan kirkonkellojen perinnäinen soittotapa 1979.

182 Ibid.183 JKA, Piispantarkastuspöytäkirja 25.8. 1912.184 JKA, Kirkkoraadin pöytäkirja 28.4. 1890.185 JKA, Kirkkoraadin pöytäkirja 30.1. 1897, 9.7. 1898 & 23.6. 1899.186 JKA, K.A. Sjöström kesäkuu 1899.187 JKA, Tarkastuspöytäkirja 23.9. 1899.188 JKA, Kirkkoraadin pöytäkirja 23.6. 1899.189 Wirilander 2008, 597–598.190 JKA, Stenbäck 23.7. 1898.191 JKA, Åberg 21.11. 1898; Stenbäck 20.11. 1899.192 JKA Vakuutusyhtiö Pohjola 7.11. 1898;

Liite Vakuutusyhtiö Pohjolan palova-kuutuskirjaan 10.10. 1898.

193 JKA Stenbäck 15.8. 1899.194 JKA, Kirkkoraadin pöytäkirja 14.1. 1900.195 JKA Stenbäck 23.9. 1900; Stenbäck

16.11. 1900.196 JKA, Stenbäck 15.1. 1901; Stenbäck

29.1. 1902. 197 JKA, Stenbäck 29.1. 1902.198 JKA, Tarkastuspöytäkirja 3.8. 1902;

Tarkastuspöytäkirja 8.7. 1909.199 JKA, Piispantarkastuspöytäkirja 25.8. 1912.200 JKA, Tarkastuskertomus, Väinö Tas-

mala 1914; Tarkastuskertomus Tuomo Pohjanpalo 1914.

201 JKA, Kustannusarvio 22.6. 1914; Welj. Friis 23.10. 1914 & Welj. Friis 12.12. 1914.202 JKA, Kustannusarvio 22.6. 1914.203 JKA Kirkkoraadin pöytäkirja 26.11. 1916.

204 JKA, Welj. Friis 25.9. 1917.205 JKA, Kirkkoraadin pöytäkirjat 14.10. 1917 & 22.11. 1925.206 JKA, Kirkon omaisuus 9.10. 1907.207 JKA, Kustannusehdotus 4.6. 1905.208 Ibid.209 JKA, Urakkasopimus 6.8. 1905.210 JKA, Suorituskirje 18.8. 1905.211 JKA, Kirje E.J. Holopaiselta 15.9. 1907

& 12.6. 1907.212 JKA, Kotimaa 11.11. 1938.213 JKA, Rakennusselitys 1937.214 JKA, Kirje 3.10. 1938.215 JKA, Kotimaa 11.11. 1938 & 13.11 1938;

Rakennusselitys 1937.216 JKA, Rakennusselitys 1937; Kirje 1.10. 1938.217 JKA, Kotimaa 11.11. 1938; Kuulokoje

tarjous 1938; Kirje 7.7. 1938.218 JKA, Kirje 22.10. 1938.219 JKA, Kotimaa 13.11. 1938.220 JKA, Mikkelin Sanomat 12.11. 1938.221 JKA, Mikkelin Sanomat 15.11. 1938.222 JKA, Laskut 2.10. 1953, 2.11. 1953,

10.12. 1953, & 14.12. 1953.223 JKA, Urakkasopimus 20.6. 1957; Kustannusarvio 1957.224 JKA, Juvan kirkon korjaussuunnitelma

1984.225 JKA, Rakennuspiirustus 1982.226 JKA, Toimenpidekartoitus 1983.227 JKA, Korjaussuunnitelma 1984.228 Ibid.229 Ibid.230 Ibid.231 Ibid.232 JKA, Kirje 1.2. 1985.233 JKA, Olli Oksasen puhe 1.12. 1985.234 Maljanen 13.12. 2012. 235 Siitonen 1989, 4, 6 & 8.236 Wirilander 2008, 574.

135

136

Documents

Juvan seurakunta - Juvan kivikirkko