1
Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto Erityisesti Sinulle Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan oh- jauksen ammattitutkinnon suorittanut henkilö toimii erilaisissa kasvatus-, opetus- ja sosiaalialan ympä- ristöissä tukien, ohjaten ja avustaen lapsia, nuoria ja aikuisia. Pääasiallisia toimintaympäristöjä ovat koulut ja oppilaitokset sekä niiden yhteydessä olevat aamu- ja iltapäivätoiminnan tai muun vapaa-ajan toiminnan yksiköt. Ammattitaidon kuvaus Ammattitaitovaatimuksissa yhdistyvät aiemmin erillisinä olleiden koulunkäyntiavustajan ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan ammattitutkintojen ammattitaitovaatimukset uudenlaiseksi ammattitaito- vaatimusten ja työelämälähtöisen toiminnan koko- naisuudeksi. Työ edellyttää soveltuvuutta alan työtehtäviin. Kes- keiset vaatimukset työssä ovat hyvät vuorovaiku- tus- ja ohjaustaidot sekä yhteistyötaidot. Lisäksi työ vaatii havainnointikykyä ja tilanteiden tunnistamis- ja arviointikykyä sekä harkintaan perustuvaa kriittistä ongelmanratkaisua ja päätöksentekoa. Ammattitutkinto suoritetaan tutkinnon osittain osoit- tamalla ammattitaito tutkintotilaisuuksissa. Koulutus toteutetaan päiväkoulutuksena sekä alalla jo työs- kenteleville suunnattuna monimuotokoulutuksena. Kustannukset Valmistavan koulutuksen koulutusmaksu on 100 euroa. Opetushallitukselle suoritettava näyt- tötutkintomaksu on 58 euroa. NAO-koulutuksessa tutkintomaksuja ei ole. Hakeminen Opiskelijaksi haetaan suoraan opiston omalla hakulomakkeella. Keskuspuiston ammattiopisto ei ole mukana yhteishaussa. Lisätietoja hakemisesta www.keskuspuisto.fi/aikuiskoulutus Lisätietoja koulutuspäällikkö Mari Vartiainen puh. 040 662 1670 mari.vartiainen@keskuspuisto.fi opettaja Jaana Piilola puh. 040 662 4411 jaana.piilola@keskuspuisto.fi Koulutuspaikka Tenholantien toimipaikka, Tenholantie 10, 00280 Helsinki

Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ... · Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto Erityisesti Sinulle Koulunkäynnin ja aamu-

  • Upload
    others

  • View
    13

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ... · Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto Erityisesti Sinulle Koulunkäynnin ja aamu-

Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto

Erityisesti Sinulle

Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan oh-jauksen ammattitutkinnon suorittanut henkilö toimii erilaisissa kasvatus-, opetus- ja sosiaalialan ympä-ristöissä tukien, ohjaten ja avustaen lapsia, nuoria ja aikuisia. Pääasiallisia toimintaympäristöjä ovat koulut ja oppilaitokset sekä niiden yhteydessä olevat aamu- ja iltapäivätoiminnan tai muun vapaa-ajan toiminnan yksiköt.

Ammattitaidon kuvausAmmattitaitovaatimuksissa yhdistyvät aiemmin erillisinä olleiden koulunkäyntiavustajan ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan ammattitutkintojen ammattitaitovaatimukset uudenlaiseksi ammattitaito-vaatimusten ja työelämälähtöisen toiminnan koko-naisuudeksi.

Työ edellyttää soveltuvuutta alan työtehtäviin. Kes-keiset vaatimukset työssä ovat hyvät vuorovaiku-tus- ja ohjaustaidot sekä yhteistyötaidot. Lisäksi työ vaatii havainnointikykyä ja tilanteiden tunnistamis- ja arviointikykyä sekä harkintaan perustuvaa kriittistä ongelmanratkaisua ja päätöksentekoa.

Ammattitutkinto suoritetaan tutkinnon osittain osoit-tamalla ammattitaito tutkintotilaisuuksissa. Koulutus toteutetaan päiväkoulutuksena sekä alalla jo työs-kenteleville suunnattuna monimuotokoulutuksena.

KustannuksetValmistavan koulutuksen koulutusmaksu on 100 euroa. Opetushallitukselle suoritettava näyt-tötutkintomaksu on 58 euroa. NAO-koulutuksessa tutkintomaksuja ei ole.

HakeminenOpiskelijaksi haetaan suoraan opiston omalla hakulomakkeella. Keskuspuiston ammattiopisto ei ole mukana yhteishaussa. Lisätietoja hakemisesta www.keskuspuisto.fi/aikuiskoulutus

Lisätietoja koulutuspäällikkö Mari Vartiainenpuh. 040 662 [email protected]

opettaja Jaana Piilolapuh. 040 662 [email protected]

KoulutuspaikkaTenholantien toimipaikka, Tenholantie 10, 00280 Helsinki