24
NYT Pohjois-Karjala Tapahtumien vuosi 2015

Pohjois-Karjala NYT

Embed Size (px)

DESCRIPTION

Pohjois-Karjalassa suurtapahtumien vuosi 2015.

Citation preview

Page 1: Pohjois-Karjala NYT

NYTPohjois-Karjala

Tapahtumien vuosi 2015

Page 2: Pohjois-Karjala NYT

NYT NAUTTIMAAN Suurtapahtumien Supervuodesta Pohjois-Karjalassa!

Iloisella, ahkeralla ja vieraanvaraisella Pohjois-Karjalalla on tänä vuonna ainutlaatuinen kunnia toimia monen mittavan suurtapahtuman isäntä-maakuntana. Supervuosi starttaa käyntiin maaliskuussa, jolloin järjestettävänämme on peräti merkittävin huippu-urheilutapahtuma Suomessa vuonna 2015: ampumahiihdon MM-kilpailut Kontiolahdella. Kilpailuihin osallistuu noin 700 joukkueenjäsentä 38 maasta. Kisapaikalle odotetaan jopa 100 000 katsojaa. Kyseessä on itse asiassa kaikkien aikojen suurin ja näkyvyydeltään merkit-tävin kansainvälinen urheilutapahtuma koko Itä-Suomessa. Ja mikä pa-rasta: pääsemme kannustamaan Kaisaa ja Maria, näitä nykyajan gladiaat-toreita, omalla kotiareenallaan. Tapahtumapotpuri jatkuu heinäkuun alussa toisenlaisella ammunnalla, kun Farmari 2015 -maatalousnäyttely tuo aidon maaseudun kolmek-si päiväksi Joensuuhun. Maaseutua kaikilla aisteilla ihastelemaan odote-taan lähes 70 000 vierasta. Farmarissa estradille pääsevät erityisesti ko-tieläimet, energia ja metsä. Mansikkien palattua takaisin kotilaitumilleen Laulurinteen valtaavat pe-rinteiseen tapaan rokkikukot. Viime heinäkuussa tapahtuma kokosi 53 000 bailaajaa festivaalialueelle. Viimeisenä helmenä suurtapahtumien nauhassa on Kuninkuusravit elo-kuun alussa. Vuonna 2013 Kuopioon laukkasi lähes 60 000 innokasta he-vosurheilun ystävää. Vähintään samaa määrää odotetaan Joensuuhunkin. Isot tapahtumat eivät ole pieniltä pois – päinvastoin. Etenkin kesäloma-kauteen ajoittuvat tapahtumat tuovat alueellemme runsaasti vieraita, jotka voivat samalla reissulla piipahtaa esimerkiksi Kihauksessa, Vaskivii-kolla, Ilovaarirockissa, kesäteattereissa ja pitäjäpäivillä.

Myös urheilulliselle väelle on tarjolla runsas kattaus. Lukuisat massahiih-totapahtumat ajoittuvat keväthangille, kesällä puolestaan ollaan vetten päällä Karelia Soudussa tai juostaan Vaarojen Maratonilla Kolilla.

Tapahtumia on kaikille aisteille ja kehoa voi ravita esimerkiksi Ilomantsin Piiroovestivaaleilla tai Liperin Leipäpäivässä. Joensuun kuuluisalla torilla kannattaa aina piipahtaa. Tämä vuosi on Pohjois-Karjalassa ainutlaatuinen, mutta ei ainutkertai-nen. Tervetuloa nauttimaan iloisista tapahtumista!

Pentti HyttinenPohjois-Karjalan maakuntajohtaja

4–5 Ei enää asfalttia

6 Kuninkuusravit Linnunlahdella

7 Farmari 2015 -maatalousnäyttely

8–9 Ilosaarirock

10 Kolin kansallismaisemassa

11 Kolin kylpylä hemmottelee

12–13 Juuan jääkatedraali

14 Elämää kuin elokuvissa

15 Joensuulla 15 000 fb-tykkääjää

16 Mobiili sopii maastoon

17 Luonnon luksusta

18–19 Joki keskelle Joensuuta

20–21 Kaukolasipartio viihdyttää

22 Joensuun kentällä vilkasta

23 Monitoimikeskus – Kiteen AIMO

Page 3: Pohjois-Karjala NYT

Perusladulla on mittaa puolitoista ki-lometriä ja se on syksyn ensimmäisiä hiihtolatuja Suomessa. Ladulla pystyy hiihtämään sekä perinteisellä että va-paalla hiihtotavalla. Helppo latuprofiili palvelee niin kunto- kuin kilpahiihtä-jiäkin. Korkeuseroa ladulla on kuu-si metriä ja kokonaisnousua 26 metriä, joten latu palvelee kaiken kokoisia ja tasoi-sia hiihdon ystäviä.

- Vuosi vuodel-ta innostus la-tua kohtaan on lisääntynyt, kos-ka on huomattu, että latu mahdol-listaa hiihtokauden jatkamisen 2-3 kuu-kaudella alkupäästä, kertoo myyntipäällikkö Jarno Lautamatti.

- Kausikortteja on myyty tänä talve-na kotimaisille hiihtäjille reilut 160 kappaletta ja ulkomaisia kausikortin hankkijoita on hieman alle 100. Mää-rät ovat olleet viime vuosina pienoi-sessa nousussa, Lautamatti jatkaa.

Vuosittain latua jatketaan lokakuun lopulla vaativampaan mäkimaastoon. Tämä latu on suunniteltu erityisesti aktiivi- ja ampumahiihtäjien harjoit-

teluun. Hiihtäjien käytössä on kolme - neljä erilaista ja erityyppistä nou-sua, jotka mahdollistavat kaikkien hiihtotekniikoiden harjoittelun. La-dun kokonaispituus on kolmesta vii-teen kilometriä, sisältäen neljä erilais-ta latuvaihtoehtoa. Joka syksy ladulla

on hiihtäjiä lähes kymmenestä eri maasta. Lisäksi latu mah-

dollistaa kilpailukauden avaamisen jo mar-

raskuussa, mikä tuo myös urheilijoita Kontiolahdelle.

Latupohjan lumen paksuus vaihtelee 50–70 sentin vä-

lillä, siksi latu kes-tää säävaihtelut hy-

vin. Ladun lumetus on hoidettu edellistal-

vena varastoidulla tykki-lumella, jota on varastossa noin

30 000 m³. Ladun aktiivikäyttäjät ke-huvat erityisesti ladun luisto-ominai-suuksia. Jäähdytetyllä ladulla hiihtä-minen on miellyttävää.

Jäähdytetty latu sijaitsee Kontio-lahden ampumahiihtokeskuksessa. Sieltä löytyy myös kahvilapalvelut, juhlatilat 80 hengelle, maailmanluo-kan voitelutilat ja mahdollisuus eko-aseammuntaan.

Vuosi vuodelta innostus latua

kohtaan on lisääntynyt.

TEKSTI: Leila Koistinen — KUVA: Kontiolahden Urheilijat

Kontiolahden erikoisuus JÄÄHDYTETTY LATU

Kontiolahdessa hiihtokansaa hellitään omalla jäähdytetyllä ladulla. Tämä ensilumenlatu ava-taan säiden vähän viilennyttyä, yleensä loka-kuun keskivaiheilla.

3

KUVA: Jarno Artika

KANNEN KUVAT: Kontiolahden UrheilijatVesa HärkönenTuukka PakarinenMarjaana Pykäläinen

4–5 Ei enää asfalttia

6 Kuninkuusravit Linnunlahdella

7 Farmari 2015 -maatalousnäyttely

8–9 Ilosaarirock

10 Kolin kansallismaisemassa

11 Kolin kylpylä hemmottelee

12–13 Juuan jääkatedraali

14 Elämää kuin elokuvissa

15 Joensuulla 15 000 fb-tykkääjää

16 Mobiili sopii maastoon

17 Luonnon luksusta

18–19 Joki keskelle Joensuuta

20–21 Kaukolasipartio viihdyttää

22 Joensuun kentällä vilkasta

23 Monitoimikeskus – Kiteen AIMO

Page 4: Pohjois-Karjala NYT

EI ENÄÄ ASFALTTIA

Perinteiset kyliä ja taloja yhdistävät polut ovat häviämässä Suomen metsistä. Kun karjakaan ei enää laidunna metsis-sä, polut uhkaavat kadota vähäisen käytön takia.

Lehmien sijasta poluilla näkee entistä useammin juoksijoita.

- Poluilla on liikuttu ja lenkkeilty iät ja ajat. Nyt Suomessa eletään polkujuoksutapahtumien buumia. Uusia tapahtu-mia ilmaantuu koko ajan, sanoo Heikki Hamunen, Kolin kansallispuistossa ja sen ympäristössä juostavasta Vaaro-jen Maraton -tapahtumasta.

Vaarojen Maraton järjestettiin ensimmäisen kerran 2006, jolloin se keräsi kymmenen osallistujaa. Tapahtuma on kas-vanut ja suosio lisääntynyt niin, että viime vuonna sen 800 paikkaa myytiin loppuun kahdessa tunnissa.

Polkujuoksijat hakevat mieluiten kapeita polkuja lähiluon-nossa tai vaikka suomalaisen luonnon helmiä esittelevissä kansallispuistoissa. Poluilla juostessa korostuu vahva luon-toyhteys.

- Juoksutossuja vie poluille moni sellainenkin, joka ei aiem-min ole juoksua harrastanut. Keho kiittää polkujuoksun pehmeää alustaa ja monipuolisia liikeratoja asfalttijuok-suun verrattuna, Hamunen sanoo.

- Kun askelpituus ja juoksualusta muuttuvat, jalat kestä-vät paremmin juoksua. Polkulenkit virkistävät, minkä jäl-keen ajoittaiset asfalttipätkätkään eivät tunnu entiseen tapaan pakkopullalta.

Vaarojen Maraton juostaan tulevana syksynä Kolin vaara-maisemissa kymmenennen kerran. Suomalaisten polku-juoksutapahtumien pioneeri saa vuonna 2015 seurakseen muitakin pohjoiskarjalaisia tapahtumia. Kesäkuussa start-taa Valtimolta Vuokattiin juostava Vuokatti Trail Challen-ge ja syksyllä juostaan Kalevan Rastin Polkujuoksu Joen-suun tuntumassa.

KUVA: Aapo Laiho

Entistä useampi suuntaa juoksulenkkinsä poluille. Polkujuoksutapah-tumiin osallistujat lasketaan tänä vuonna jo kymmenissä tuhansissa.

4

Page 5: Pohjois-Karjala NYT

• Kolin Maisemahiihto 28.2.–1.3.• Ahmanhiihto (Koli) 6.–7.3.• Pogostan Hiihto (Ilomantsi) 21.–22.3.• Joensuu Maraton 16.5.

• Karelia-soutu 26.–31.7.• Liikunnainen (Joensuu) 5.9. • Koli347 (Koli) 26.9.• Vaarojen Maraton (Koli) 3.10.

Pohjois-Karjalan liikuntatapahtumia 2015

5

Page 6: Pohjois-Karjala NYT

KUNINKAALLISET RAVIJUHLAT Linnunlahdella

Ravivuoden suurimmat kinkerit eli Kuninkuusravit järjes-tetään Joensuussa Linnunlahdella 1.–2. elokuuta. Kisa on suomenhevosten vuosittainen ja tärkein kilpailu, jossa kol-men osamatkan jälkeen kruunataan kansallisrotumme Ku-ningas ja Kuningatar.

Vuodesta 1924 järjestetyt Kuninkuusravit ovat kasvaneet megaluokan matkailutapahtumaksi. Vuonna 2013 Kuopi-on Kuninkuusraveja seurasi 59 000 katsojaa.

Kuninkuusravit on järjestetty Joensuussa vuosina 1948, 1984 ja 2000. Jokaiset Joensuun Kuninkuusravit ovat tar-jonneet ravikansalle todellista historian lehtien havinaa. Vuonna 1984 ravikuninkuuden voitti Vekseli ja kuningatta-reksi kruunattiin Vekkuliina. Pentti Savolainen oli molem-pien hevosten kasvattaja, omistaja ja valmentaja – saavu-

tus hakee vertaistaan. Vuosituhannen vaihteessa kaikkien aikojen suomenhevonen Viesker otti valtikkansa viidettä kertaa peräkkäin. - Odotamme Linnunlahdelle reilusti yli 50 000 vierasta ym-päri Suomea. Piknik-alue, Ravitori ja huikeat iltaesiintyjät ovat valmiina, kertoo Joensuun Raviradan toimitusjohta-ja Pasi Pykäläinen tyytyväisenä.

- Elämä Kunkkareissa on tehty yleisölle helpoksi, sillä lau-antain iltajuhla järjestetään Joensuun Areenassa, vain kä-velymatkan päässä raviradalta ja kaupungin keskustasta. Myös kaikki oleelliset palvelut kuten karavaani- ja leirintä-alueet ovat aivan tässä äärellä.

Lisätietoja www.kuninkuusravit.fi

TEKSTI: Rauno Jussila — KUVA: Marianne Pykäläinen

6

Page 7: Pohjois-Karjala NYT

TEKSTI: Anu Pesonen — KUVA: Marko Natri

Heinäkuun alussa Joensuussa käy to-dellinen kuhina, kun Suomen suurin maaseututapahtuma Farmari-maa-talousnäyttely rantautuu kaupun-kiin 2.-4.7.2015. Maaseutua kaikilla aisteilla ihastelemaan odotetaan lä-hes 70 000 vierasta. Farmarissa estra-dille pääsevät erityisesti kotieläimet, energia ja metsä.

Farmari on kesän kohokohta ja siel-lä kohtaavat niin ammattilaiset, alan harrastajat kuin kuluttajatkin. Pohjoiskarjalainen iloisuus ja vahva kulttuuri luovat näyttelyn runsaan elämänmakuisen ohjelman. Näytteil-leasettajia on tulossa eri puolilta Suo-mea, joten tarjonta on hyvin laaja.

Näyttelyalue on kävelymatkan pääs-sä Joensuun keskustasta ja paikoitus-alueet ovat kiinni näyttelyalueessa. Maamerkkeinä näyttelyalueella ovat Joensuu Areena ja Joensuun Laulu-rinne. Farmari on myös paikka hankinnoille, monipuoliset näyttelyosastot esitte-levät ja myyvät tuotteittaan ja tuovat elämisen koko kirjon esille. Eri puolil-la Pohjois-Karjalaa olevissa retkikoh-teissa on mahdollista tutustua tämän päivän maatalouteen ja maaseudun yritystoimintaan.

Liput: lipputoimisto.fiTapahtuma: farmari.net

FARMARISSA elämänmakuinen ohjelma

4.–15.3. Ampumahiihdon MM-kisat

6.-7.3. Ahmanhiihto

21.–23.3. Pogostan hiihto

28.3. Koli Winter Festival

18.–19.4. RALVIS Karjalan Rakennusmessut

23.–25.4. Scifest

16.5. Joensuu Maraton

6.6. Nightwish Laulurinteellä

12.–14.6. Osuuskaupparock

12.–14.6. Joensuu Soccer

2.–4.7. Farmari 2015

3.–4.7. Kihaus Folk

17.7. Ilovaarirock

17.–19.7. Ilosaarirock

19.7. Ilomantsin piiroovestivaali

23.7. Joensuun Loiste Eliittikisat

24.7.–1.8. Lieksan Vaskiviikko

24.–25.7. Kiteen Nallerock

26.–31.7. Karelia Soutu

1.-2.8. Kuninkuusravit

7.-10.8. Gospel-festivaali

20.–22.8. Karhufestivaali

26.9. Liperin Leipäpäivä

30.9.–2.10. Viscult

3.10. Vaarojen Maraton

Tapahtumia Pohjois-Karjalassa 2015

www.pohjois-karjala.fi/tapahtumat2015

7

Page 8: Pohjois-Karjala NYT

Joensuun Ilosaarirockin on Itä-Suo-men suurin musiikkitapahtuma ja yksi Euroopan vanhimmista yhtäjaksoises-ti järjestetyistä festivaaleista. Ensim-mäisen kerran se järjestettiin vuonna 1971 ja siitä lähtien tapahtuma on ke-rännyt kymmeniätuhansia suomalaisia ja kansainvälisiä kuuntelijoita nautti-maan elävästä musiikista.

Elävän musiikin asialla

Festivaali sai alkunsa paikallisten muu-sikoiden huolesta – hiljaisessa kotikau-pungissa ei soinut rock, eikä bändeille ollut esiintymismahdollisuuksia. Vaik-ka festivaali on paisunut alkuajoista liki sata kertaa suuremmaksi, on taustal-la yhäkin samat arvot kuin 70-luvun alussa.

- Tärkeintä meille on tuoda omaan ko-tikaupunkiin maailman parasta elävää musiikkia. Festaria järjestävässä yh-distyksessä melkein kaikki työntekijät ovat entisiä tai nykyisiä muusikoita ja hommaan suhtaudutaan hyvin into-himoisesti, kertoo Ilosaarirockia järjes-

tävän Joensuun Popmuusikot ry:n toi-minnanjohtaja Markku Pyykkönen.

Koska järjestäjä on voittoa tavoittele-maton elävän musiikin yhdistys, myös paikalliset bändit hyötyvät Ilosaari-rockin menestyksestä. Osa festivaalin tuotoista jaetaan avustuksina demo-jen äänittämiseen ja kiertueiden jär-jestämiseen.

- Ilosaarirockin tuella on biisejä ääni-telleet paikkakunnan suuret ja pienet nimet Stellasta Insomniumiin. Yhdis-tyksen toiminnassa on ollut myös mu-kana muusikoita Alangon veljeksistä lähtien. Ilosaarirockilla on jo vuosikym-meniä ollut suuri rooli paikkakunnan kulttuuriväen yhdistäjänä ja tukijana, toteaa Pyykkönen.

Ympäristönsuojelu ja vapaaehtoisuus arvossaan

Musiikin ohella Ilosaarirock tunnetaan vihreistä arvoistaan ja vapaaehtoisar-

meijasta, joka täyttää Laulurinteen festivaalialueen hymyllään. Festivaa-lilla työskentelee parhaimmillaan mil-tei 2 000 vapaaehtoista työntekijää, jotka tuovat tapahtumaan omalei-maisen tunnelman. Pyykkösen mu-kaan vapaaehtoisuus on tekemisen lähtökohta.

- Koko festari on käynnistynyt vapaa-ehtoispohjalta ja samalle yhdessä te-kemisen ajatukselle toiminta yhäkin perustuu. Vapaaehtoisen asenne vä-littyy myös yleisöön ja tekee tapahtu-man tunnelmasta erityisen.

Ilosaarirockin pitkällinen työ ympäris-tön suojelemiseksi on huomioitu myös muualla Euroopassa. Ilosaarirock va-littiin ensimmäisenä suomalaistapah-tumana Euroopan viiden vihreimmän festivaalin joukkoon tammikuun Eu-ropean Festival Awards -gaalassa Hol-lannissa. Ilosaarirockilla on kunnianhi-moinen kierrätysohjelma ja festivaalin hiilipäästöt lasketaan vuosittain. Festi-vaali myös tukee paikallista luonnon-suojelutyötä rahalahjoituksilla.

ILOSAARIROCK – hyvien puolella jo vuodesta 1971TEKSTI: Petri Varis — KUVA: Arttu Kokkonen

Ilosaarirock pähkinänkuoressa

• Perustettu vuonna 1971• Järjestäjä elävän musiikin yhdistys Joensuun Popmuu-

sikot ry • Suomen seitsemänneksi suurin tapahtuma (Teosto ry:n

tilasto vuodelta 2014) • Viime vuonna yli 53 000 kävijää • Viisi lavaa ja yli 60 artistia • Elokuvateltta, skeittikisat, roller derby -ottelu, stand

up -ohjelmaa, kaksi omaa leirintäaluetta • Viime vuonna 1974 vapaaehtoista työntekijää • Tuo Joensuun alueelle n. 10 miljoonaa euroa vuosittain

• Festivaalin tuotoista on jaettu yli 250 000 euroa paikal-lisille musiikintekijöille

• Ehdolla ympäristötyöstään European Festival Awards -gaalassa Hollannissa

• Ennakkoliput myynnissä Tiketissä ja Lippupisteessä• Esiintymässä mm. Bastille (UK), Damian Marley (JAM),

Charli XCX (UK), Tom Odell (UK), Apocalyptica, Haloo Hel-sinki!, Popeda, Apulanta, Elastinen ja CMX.

• Järjestetään 17.–19.7.2015 Joensuun Laulurinteellä

8

Page 9: Pohjois-Karjala NYT

Heinäkuun 17.–19. vietettävä Ilo-saarirock tunnetaan terävästä bän-dikattauksesta, jossa on tilaa eri musiikkigenreille urbaanista rytmi-musiikista äärimetalliin. Festivaalin lavealla pensselillä laadittua ohjel-maa on ihmetelty ympäri maail-man, mutta ohjelmapäällikkö Panu Hattunen kertoo bändibuukkaus-ten noudattavan tarkkaan harkit-tua kaavaa.

- Me halutaan tuoda Joensuuhun eri musiikkityylien kirkkaimmat tähdet. Ei juosta trendien peräs-sä, vaan haetaan parhaimmat li-ve-esiintyjät ja mielenkiintoisim-mat aktit, Hattunen summaa.

Kansainvälinen huippu ja koti-maan suurimmat tähdet

Tulevana kesänä muun muassa ko-timaan reggaefaneille koittaa suu-ri päivä, kun jamaikalainen Damian Marley saapuu Joensuun Laulurin-teelle ja samalla ensimmäistä ker-taa Suomeen. Bob Marleyn poika on kenties suurin elävä reggaetähti ja Grammy-palkittu esiintyjä. Toista ääripäätä Ilosaarirockin ohjelmistos-

sa edustavat drone-metallin mysti-kot Sun o))))) ja islantilainen tun-nelmoija Solstafir. Ei kattauksesta silti listahittejäkään puutu. Jo pel-kästään brittiläisen poprock-yhtye Bastillen kappaleita on kuunneltu YouTubesta ja Spotifystä yli puoli miljardia kertaa.

Nykypäivän popilmaisua edusta-vat myös kevään kuumin naistähti Charlie XCX sekä laulaja-laulunteki-jä Tom Odell.

- Meillä on hieno suhde yleisön kanssa, he luottavat meidän ma-kuun valita parhaat mahdolliset bändit ja me luotamme yleisön uteliaisuuteen. Ilosaarirockin ylei-sö seuraa aikaansa ja haluaa kokea uusia elämyksiä, siksi halutaan tar-jota myös haastavampia yhtyeitä, analysoi Hattunen.

Kansainvälisten nimien lisäksi Ilo-saarirockissa esiintyvät kotimaan suurimmat tähdet kuten Apulan-ta, Haloo Helsinki!, Popeda, Elas-tinen, Sanni, Olavi Uusivirta, CMX, Apocalyptica, Amorphis ja Michael Monroe. Kaikkiaan festivaalilla soit-taa kolmen päivän aikana yli 60 ar-tistia. Ilosaarirockin koko ohjelma julkaistaan kevään aikana.

MUSIIKKIFANIN aarreaittaTEKSTI: Petri Varis — KUVA: Markus Korpi-Hallila

KUVA: Tuukka Pakarinen

KUVA: Arttu Kokkonen

KUVA: Tuukka Pakarinen

9

Page 10: Pohjois-Karjala NYT

KOLI – Pohjois-Karjalan oma Narnia

Koli tunnetaan erityisesti kansallismaisemasta ja -puistosta. Kolilla ja Pohjois-Karjalassa vieraillut Daily Mail -lehden toi-mittaja Chris Leadbeater kuvaili pari vuotta sitten talvista matkailualuetta Narniaksi. Narnia on C.S. Lewisin Narnian tarinat -klassikkokirjoista tuttu satumainen paikka. Erityi-sen vaikutuksen toimittajaan tekivät kauniit maisemat Ko-lilla. Tykkylumiset puut luovat taianomaisuutta.

Jo yli sata vuotta sitten kirjailija Juhani Aho totesi Kolis-ta: ”Kolilla Karjalan luonto nousee huippuunsa”. Näihin maisemiin on rakentunut ympärivuotinen matkailukeskus. Talveksi Koli muotoutuu täysiveriseksi hiihtokeskukseksi.

Iso osa Kontiolahden ampumahiihtokisojen yöpyvistä ki-savieraista tulee majoittumaan Kolin mökeissä ja hotellis-sa. Illat ja välipäivät sujuvat mukavasti talviaktiviteettien, näyttelyiden ja yleisötilaisuuksien parissa. Kylpylä rentout-taa liikunnasta ja kisajännityksestä jumiutuneet lihakset. Laadukkaat ravintolapalvelut takaavat ruokanautinnot. Pal-velu Kolilla on karjalaisittain hyvin vieraanvaraista.

Kaksi rinnekeskusta, Ukko-Koli ja Loma-Koli, täydentävät toisiaan. Ukko-Kolilla on eteläisen ja keskisen Suomen haas-tavimmat rinteet, kun Loma-Kolin rinteet sopivat parem-min lapsiperheille ja freestylelaskettelijoille. Loma-Kolilla si-jaitsee suosiotaan kasvattanut Snowpark. Tämän kauden uutuutena on Loma-Kolin Lastenmaa taikamattoineen, ka-ruselleineen ja tuubimäkineen.

Hiihtämään Kolilla pääsee normaalisti jo joulukuussa Suo-men pisimmällä yhtämittaisella valaistulla ladulla (25 km). Laajimmillaan helmi-maaliskuussa latuverkosto on noin 80 kilometrin pituinen.

Ohjelmapalveluihin kuuluvat muiden muassa talviratsas-tus, kalastus, moottorikelkka- ja huskysafarit sekä poro-ajelut. Alueella järjestetään lisäksi lukuisia tapahtumia, niin myös kisojen aikaan.

Tapahtumat ja kisojen aikaiset ohjelmapalvelut löydät sivulta www.koli.fi.

TEKSTI: Veli Lyytikäinen — KUVA: Rauno Jussila

10

Page 11: Pohjois-Karjala NYT

TEKSTI: Leila Koistinen — KUVA: Jarno Artika

11

Ukko-Kolilla sijaitseva Sokos Hotel Koli on kokenut muutaman vuoden aikana melkoisen muodonmuutoksen. Hotel-lia isännöivä PKO on investoinut ra-vintola- ja kokoustilojen uusintaan ja kylpylään peräti 3,6 miljoonaa euroa. Sokos Hotel Kolin uudistus aloitettiin ravintolan ja baarin remontilla, jossa tilat saivat upean tunnelmallisen il-meen. Nyt tiloissa loimottaa oikea tak-ka tuomassa lämpöä talviseen iltaan. Ravintolan edustalle valmistui suuri näköala- ja istuskeluterassi. Näin en-tistä useampi vierailija pääsee nautti-maan Kolin ainutlaatuisesta luonnos-ta. Myös he, joiden kulku Ukko-Kolin laelle on syystä tai toisesta vaivallois-ta, saavat nämä ihanat maisemat sil-miensä eteen vaivattomasti. Mittavan remontin tavoitteena oli var-mistaa hotellin ympärivuotinen toi-minta, edistää matkailua ja lisätä myös työpaikkojen määrää Kolilla.

Kylpylä aikuiseen makuun

Koli Relax Spa -hemmottelu- ja mai-semakylpylä ulkopaljuineen ja kirjas-tobaareineen kutsuu nautiskelemaan. Maisemakylpylä ei ole suuren suurin, mutta sitäkin viihtyisämpi. Ikkunois-ta aukeaa uljas kansallismaisema, jon-ka ilme vaihtuu vuoden- ja kellona-jan mukaan. Kylpylä on suunniteltu erityisesti ai-kuiseen makuun. Toki lapsetkin ovat tervetulleita, mutta aikuisten kanssa yhdessä hiljaisesta ja rentouttavasta tunnelmasta nauttimaan. Kylpylässä on omat pukeutumis- ja peseytymistilat naisille ja miehille. Allasosastot ja saunat ovat yhteisiä. Yhteisissä tiloissa kuljetaankin kylpy-takeissa, jotka vieras saa kylpylään tul-lessaan lainaksi. Saunassa rentoudu-taan uima-asuissa.

Saunojen erikoisuutena on paikallisen Tulikivi-yhtiön toteuttamat vuolukivi-set lauteet, jotka ovat kylpyläkäytös-sä uusinta uutta. Myös tyylikkäät kiu-kaat ovat Tulikiven tuotantoa. Kylpylävieraat saavat hemmottelukyl-pykäynnilleen kylpykiulun, joka sisältää valinnan mukaan Lumenen hoitotuot-teita tai juomatuotteen. Lisäksi vierail-le on valmiiksi suunniteltu omatoimi-sia erilaisia hemmotteluohjelmia eli ”saunapolkuja”, joita ovat esimerkik-si virkistävä, rentouttava tai kaunista-va polku. Kylpylän sisätiloissa on useita altaita ja suihkuunkin pääsee erilaisilla teemoil-la. Miltä kuulostaa trooppinen elämys-suihku tai Kolin kuohu? Ulkona on kolme kylpypaljua, joissa voi ihastella maisemaa lämpimän veden syleilyssä ja tuulentuiverrus kasvoilla tähtitaivaan alla.

Anna veden hemmotella

KANSALLISMAISEMASSA

Page 12: Pohjois-Karjala NYT

Viime vuonna Juukaan rakennettiin maailman suurin jääkupoli. Tänä vuonna projekti sai jatkoa yrityksenä rakentaa maailman korkein jäärakennelma.

Sagrada Familia in Ice on Eindhovenin yliopiston ja Juuan kunnan hanke, jonka yhteistyökumppanei-na ja sponsoreina on useita yrityksiä. Projektin ta-voitteena oli luoda jäärakennelma käyttämällä mal-lina maailmankuulua Sagrada Familia -katedraalia.

Jääkatedraali koostuu useasta kuperasta rakennel-masta. Korkein kohta katedraalista nousee 21 met-riin ja se on maailman korkein koskaan tehty pykriitti-rakennelma. Jotta tällaisiin korkeuksiin päästään, on vahvistetun jään käyttö välttämätöntä. Jäätä ja puu-kuituja yhdistämällä saadaan materiaaliksi pykriit-tiä, joka on jopa kolme kertaa vahvempaa kuin jää. Pykriitin lisäksi jääkatedraalin keskilaivan rakentami-sessa käytettiin tekstiiliä ja köysiä.

Jääkatedraalin rakentaminen aloitettiin joulukuun viimeisellä viikolla ja se valmistui maailmanennätys-korkeuteen tammikuun puolessa välissä. Avajaisia vietettiin 24. tammikuuta 2015.

Jääkatedraali, talvipuisto ja Kivikeskuksen näyttelyt ovat avoinna yleisölle keskiviikosta sunnuntaihin kel-lo 10-18 (lauantaisin kello 10–16).

Pääsymaksu 10 euroa, lapset 7–12 vuotta 5 euroa. Alle 7-vuotiaat lapset ilmaiseksi. Perhelippu: kaksi aikuista ja perheen lapset 30 euroa. Lippu sisältää pääsyn Jääkatedraali-alueelle ja Talvipuistoon sekä Kivikeskuksen näyttelyihin. Erikoistapahtumissa eri-koishinnat.

Löydät alueelta myös ravintolapalvelut. Tulikivi-ra-vintola palvelee aivan Kivikeskuksen vieressä sijait-sevassa Tulikivi-rakennuksessa.

www.juuka.fi/fi/jaahankkeet

JUUAN JÄÄKATEDRAALI säväyttääKUVAT: Bart van Overbeeke

12

Page 13: Pohjois-Karjala NYT

13

Page 14: Pohjois-Karjala NYT

Nippu rouheita videoita

ELÄMÄÄ KUN ELOKUVISSA

Pohjois-Karjalaa ja erityisesti sen elin-keinoelämää esittelevä uusi video jul-kaistiin viime vuoden lopulla. Kuuden minuutin pituinen video esittelee maakunnan yrityksiä, menestystari-noita ja tuotteita. Videon toteuttaja-na oli paikallisen kauppakamarin lisäksi Pohjois-Karjalan maakuntaliitto.

- Halusimme tehdä pirteän videon tämän päivän Pohjois-Karjalasta, jos-sa esille pääsisivät erityisesti kärkiyri-tykset. Lisäksi maakunnan tekemisen meininkiä esittelevät mm. juoksija Jukka Keskisalo, jalkapallotemppui-lija Lassi Hurskainen, muusikko Aki Tykki ja juontaja Rami Kiiskinen, ker-too kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vänskä.

Laaja kattaus videoklippejä

Pitkän videon lisäksi on julkais-tu kahdeksan, vajaan minuutin mit-taista, videoklippiä, jotka kerto-vat Pohjois-Karjalan elinvoimasta ja omaleimaisuudesta. Sisältöinä olivat mm. tapahtumat, urheilu, kulttuuri, luonto ja vapaa-aika.

- Pohjois-Karjalan elinvoimaisuus on nyt tallennettu ”filmille”, hehkut-taa projektipäällikkö Reijo Muje Poh-jois-Karjalan maakuntaliitosta.

Videotuotannot on tehnyt pohjoiskar-jalainen Osuuskunta Korpipaja. Pitkä vi-deo ja lyhyet klipit löytyvät Youtubesta: www.youtube.com/pkmaakuntaliitto.

Joensuu – Toisesta näkökulmasta Joensuu-video esittelee kaupunkia perinteisestä markkinointivideosta poikkeavalla tavalla. Videolla seikkai-lee Joensuun torin laidalla sijaitseva Kosiosusi. Video sai jo ensimmäisen vuorokauden aikana yli 10 000 katse-lukertaa ja herätti paljon mielipiteitä sosiaalisessa mediassa. Videolle on lu-vassa jatkoa. Video on tehty Joensuun kaupungin, Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JO-SEK Oy:n ja Karelia Expert matkailupal-velu Oy:n yhteistyönä. Video on kat-sottavissa Youtubesta: www.youtube.com/joensuunkaupunki.

Videon on ohjannut Heikki Oinonen ja tuottanut joensuulainen Koju Film Company Oy.

Mustarinta – Elokuva Kolista Viime joulukuussa ensi-iltansa saanut lyhytelokuva Kolin kansallismaisemas-ta esittelee Kolin neljä vuodenaikaa ja kansallismaiseman syntyä. Eloku-van päähenkilönä ei ole ihminen vaan luonto ja sen asukkaat. Kameran liik-keet on suunniteltu musiikin kanssa sulavaksi audiovisuaaliseksi kokonai-suudeksi, jollaista Kolista ei ole kos-kaan ennen nähty. Elokuvan rinnalla äänimaailmassa kulkee myös taustata-rina, jossa välittyy elämän kiertokulku. Elokuva on osa uudistunutta ”Kat-se Kansallismaisemaan” -näyttelyä ja se on nähtävissä Kolin Luontokeskus Ukossa. Elokuvan traileri löytyy You-tubesta. Videon on ohjannut Heikki Oinonen ja tuottanut joensuulainen Koju Film Company Oy.

Pohjois-Karjalasta on valmistunut viime kuukausina rypäs rouheita videoita, jotka kertovat maakunnan menosta tänä päivänä.

TEKSTI: Rauno Jussila

14

Page 15: Pohjois-Karjala NYT

JOENSUU-YHTEISÖLLÄ on 15 000 tykkääjää Facebookissa

Pohjois-Karjalan

kunnat

verkossa

Facebook-yhteisösivu ”Joensuu – kaupunki idässä” siirtyi uudelle tuhatluvulle tykkää-jien määrässä, kun 2.2. meni 15 000 rikki.

- Sen voi kai sanoa olevan paljon, tä-käläisittäin ja muutenkin, sanoo sivus-ton ylläpidosta nykyisin vastaava Art-tu Laakkonen joensuulaisesta Steam Company Oy:stä.

- Joensuun kaupungin virallisella Face-book-sivulla on vajaat 1 500 tykkääjää ja jollain Karjalaisellakin noin 4 500. Helkkari, tää sivustohan on maakun-nan kovin somessa!

Rakkaudesta lajiin

Laakkosen osin omistama Steam Com-pany Oy hankki sivuston ylläpidon kä-siinsä viihteen monitoimimies Cyde Hyttiseltä viime kesänä. Tuolloin hi-vottiin jo 12 000 tykkääjän rajaa. Syitä hommaan ryhtymiselle on Laakkosen mukaan kaksi.

- Rakkaudesta lajiin, pääasiassa. Hil-loa eli täppäähän tällä ei varsinaisesti tahkota, mutta antaahan tällainen ylei-sömäärä kaikenlaisia mahdollisuuksia tulevaisuudessa, hän selventää.

- Toisekseen tämä toimii erinomaise-na koelabrana niin sosiaaliseen me-diaan kuin ihmisten verkkokäyttäyty-miseen yleensäkin. Ja sillä tiedolla me taas teemme ihmeitä tuolla varsinai-sen leiviskämme, asiakasyritystemme verkkotoimintojen ja bränditoimituk-sen parissa.

Sivustolla julkaistaan kuvia ja videoita Joensuusta ja lähiseuduista, linkkejä muiden medioiden uutisiin sekä kom-mentteja ajankohtaisiin asioihin.

Seuraajista suurin osa on alueella asu-via, mutta myös muualta päin Suomea Joensuun asioita seurataan. Laakko-sen mukaan pohjoiskarjalaisia tykkää-jiä on karkeasti laskien noin 10 000, lo-put tulevat muualta.

- Siellä on esimerkiksi entisiä joensuu-laisia jotka haikailevat kotiseutunsa perään. Ja mikäpäs parempi tapa py-sytellä perillä kotikaupungin asioista.

Facebookin tilastoinnin mukaan naisil-la on tykkääjissä hienoinen enemmis-tö: heitä on 58 prosenttia. Ulkomaista eniten seuraajia on Ruotsissa, peräs-sä seuraavat Saksa ja USA.

Kuvat kiinnostavat

Joensuu – kaupunki idässä -sivu kerää viikoittain parhaimmillaan yli 70 000 ihmistä postaustensa ääreen. Alim-millaankin ollaan parissakymmenes-sä tuhannessa. Yksittäisiä postauksia silmäilee useimmiten 2 000–10 000 ih-mistä.

Mutta hetkinen, sehän on vähemmän kuin sivustolla on tykkääjiä?

- Aivan totta, sivujen postaukset eivät näy läheskään aina edes kaikille tyk-kääjille. Facebook on kiristänyt sivujen näkyvyyttä, Laakkonen kertoo.

- Se on hyvin pitkälle kiinni siitä, mitä siihen postaukseen laittaa.

www.facebook.com/Joensuunkaupunki

• www.ilomantsi.fi• www.joensuu.fi• www.juuka.fi• www.kitee.fi• www.kontiolahti.fi• www.lieksa.fi• www.liperi.fi• www.nurmes.fi• www.outokummunkaupunki.fi• www.polvijarvi.fi• www.raakkyla.fi• www.tohmajarvi.fi• www.valtimo.fi

• Joensuu• Juuka• Kitee • Liperi• Outokumpu• Polvijärvi• Rääkkylä • Tohmajärvi

15

Pohjois-Karjalan

kuntia

Facebookissa

Page 16: Pohjois-Karjala NYT

MOBIILI sopii maastoonNetin mobiilikäyttäjien määrä kasvaa nopeasti. Pohjois-Karjalan virkistysreittien karttapalveluauttaa ulkoilijaa myös kännykän ja tabletin ruudulla.

Syksyllä julkaistu karttapalvelu Pohjois-Kar-jalan virkistysreiteistä kattaa patikointi- ja vesiretkeilyreittejä sekä latuja, mootto-rikelkkauria ja taukopaikkoja. Esimerkik-si kelkkauria on palvelussa noin 2 000 ki-lometriä.

Maakunnan ulkoilukohteita voi hakea avainsanoilla, selaamalla etusivun karttaa tai eri kriteerien mukaan, esimerkiksi rei-tin pituuden, vaativuuden tai kulkutavan mukaan.

- Noin viidennes kaikista käyttäjistä on mobiilikäyttäjiä. Mobiilisovellus antaa mahdollisuuden käyttää palvelua myös maastossa, sanoo maakuntasuunnitteli-ja Heikki Viinikka Pohjois-Karjalan maa-kuntaliitosta.

Kalastajien, metsästäjien, marjastaji-en ja sienestäjien osuus kansalaisista on Itä-Suomessa selkeästi koko maan luku-ja suurempi. Metsästyksen harrastajien

osuus Pohjois-Kar-jalassa on noin kak-sinkertainen koko Suomen keskiar-voon verrattuna.

Viinikka toivoo-kin, että uusi palvelu vastaisi reittejä ja tauko-paikkoja ahke-rasti käyttävän kansan tarpei-siin. Kansalai-set voivat muovata uutta palvelua mieleisekseen antamalla kehi-tysehdotuksia.

- Palvelua täydennetään yleisöpalautteen avulla. Reittien käyttäjät voivat myös osal-listua palvelun rakentamiseen lähettämäl-lä omia valokuviaan reittien varrelta. Ku-via voi lisätä palveluun, jolloin ne kertovat reitistä muillekin ulkoilijoille.

Pohjois-Karjalan virkistysreittien karttapalvelu osoitteessa outdoors.visitkarelia.fi

16KUVA: Keijo Penttinen

Page 17: Pohjois-Karjala NYT

LUONNON LUKSUSTA Itävaltalaiset Jean-Luc ja Elsbeth Pat-ry poikkeavat maanmiehistään. Kun

muut matkustavat lomallaan etelään, Patryt hakevat luon-nonrauhaa Suomesta.

Salzburgissa asuva pariskunta ajau-tui vuosia sitten Suomen-matkal-laan Patvinsuon kansallispuistoon. Kansallispuistojen perässä reissan-nut kaksikko huomasi pitävänsä rauhallisesta tunnelmasta. Patvin-suon kansallispuistosta tuli avio-parin seuraavan Suomi-loman pääpaikka.

- Patvinsuolla pidämme en-nen kaikkea rauhasta. Tarjolla on luontoa ilman muuta häs-säkkää, sanoo kasvatustieteen tohtorina yliopistossa työs-

kentelevä Jean-Luc.

Välillä Patryt lähtevät ihmisten ilmoille. Matka taittuu vuokra-autolla.

- Pari kertaa kävimme Lieksassa Vaskiviikon konserteissa. Teimme myös yhden pitemmän matkan Kuhmon pohjoispuolelle asti.

Viiden viikon kesälomansa aikana Patryt asu-vat Patvinsuolla reilut kaksi viikkoa. Suomun Luontotuvan yläkerta ei tarjoa majoittujalle sähköisten kodinkoneiden tuomaa luksusta, mutta Patryn pariskunnalle luksus onkin jo-takin muuta.

- Emme tee juurikaan etukäteen suunnitel-mia päivän ohjelmasta. Enimmäkseen luem-me, uimme ja keräämme mustikoita. Saunom-me ja istumme iltaisin nuotiolla.

Jean-Luc kehuu Patvinsuon puitteita. Käyttä-jälle ilmaiset polttopuut saavat itävaltalaismie-hen kiitokset.

- Telttapaikkahan on erityisen kaunis. Useim-mat ovat täällä vain kaksi tai kolme yötä. Sii-nä ajassa ei kyllä vielä ennätä ottamaan pai-kasta kaikkea iloa irti.

Patvinsuon kansallispuistossa on noin 80 km

merkittyjä reittejä. Suo- ja kosteikkoalueilla

on noin 20 km pitkospuita.

Kuva: Patryjen kotiarkisto.

17

Page 18: Pohjois-Karjala NYT

TEKSTI: Rauno Jussila — KUVA: Joensuun kaupunki

Kaikista investoinneista yksityisen sek-torin osuus on noin 800 miljoonaa, kaupungin noin 110 miljoonaa ja val-tion noin 120 miljoonaa euroa. Inves-toinneista joen ”uudelle” eli itäpuo-lelle kohdistuu noin 700 miljoonaa euroa.

Kehitys- ja kasvusysäyksen seurauk-sena Joensuu laajenee Pielisjoen itäpuolelle kestävällä tavalla muo-dostaen tiiviin elinkeinoelämän, asu-misen, huippuosaamisen, palvelujen ja koulutuksen yhdistävän vetovoi-

Joensuun tiikerinloikka 2030

MILJARDIPANOKSELLA JOKI KESKELLE KAUPUNKIA

Joensuun kaupunki on ottamassa suurta kehitys-harppausta käynnistämällä joen itäpuolella olevan alueen laajamittaisen kehittämisen. Keskusta-alueel-la on jo osittain käynnistyneitä ja suunnitteilla olevia investointikohteita yhteensä yli miljardin euron edes-tä vuoteen 2030 saakka.

maisen uuden keskuksen. Kaupungin ydinkeskustasta muodostuu symmet-rinen - joki siirtyy keskelle kaupunkia.

Symmetriaa toteutetaan ydinkeskus-tan lisäksi myös ydinkaupunkiseudun sekä maantieteellisen sijainnin tasoil-la. Ydinkaupunkiseudun kolme ulkois-ta kasvusuuntaa ja Joensuun keskus-tan kasvu sisäänpäin etenevät rinnan.

Maantieteellisessä sijainnissa symmet-ria-teema keskittyy rajan avautumisen kasvumahdollisuuksien hyödyntämi-

seen. Joen-suun maantie-teellistä asemaa vahvistetaan avautumalla Venäjälle.

Symmetrisen kaupungin teema si-sältää konkreettisia hankkeita ja toi-menpiteitä niin elinkeinoelämän ja yritystoiminnan, kaupan alan, koulu-tuksen, energiatehokkaan rakentami-sen ja asumisen, liikenteen uusien rat-kaisujen, keskustan tiivistämisen kuin myös viihtyisän ja elämyksellisen kas-vun teemoissa.

Joensuu laaje-nee Pielisjoen itäpuolelle kes-tävällä tavalla.

18

Page 19: Pohjois-Karjala NYT

JOENSUUN PARAATIPAIKALLE

nousee uusi kaupunginosa

Penttilänrannan alueella toteutetaan pitkäkestoinen aluerakentamis-hanke, jolla tavoitellaan useita positiivisia vaikutuksia Joensuun kau-pungille ja koko kaupunkiseudulle. Penttilänrannasta rakennetaan kau-punkimainen, jokimaisemaa hyödyntävä ja historiastaan ylpeä asuin- ja työpaikka-alue. Alueen ensimmäinen vaihe on jo osittain toteutettu.

Vuonna 1918 valmistuneella, Pielisjoen rannalla aivan Jo-ensuun kaupungin keskustan tuntumassa sijainneella Pent-tilän sahalla oli teollista toimintaa noin sadan vuoden ajan. Vuonna 1996 tulipalo tuhosi suojeltavaksi esitetyn sahan.

Vuonna 2003 järjestettiin osayleiskaavaan pohjautunut, sahan aluetta ja Aittarantaa koskenut asemakaavallinen ideakilpailu, jonka voittivat arkkitehdit Jesse Anttila ja Mik-ko Rusanen. Yleisten alueiden suunnittelun tavoitteena oli laatia toiminnallisesti ja esteettisesti yhtenäinen, mo-nipuolinen, teknisesti toimiva ja visuaalisesti korkeatasoi-nen suunnitelma Penttilänrannan alueelle. Suunnitelmas-sa korostuvat siirtymiset aukioille ja puistolle sekä paikkaan liittyvät näkymät. Suunnittelun lähtökohdat ovat paikan historiassa ja luonnonolosuhteissa.

Alue alkoi kehittymään, kun vuonna 2008 Joensuun kau-punki osti 33 hehtaarin suuruisen saha-alueen.

Penttilänraitti houkuttaa kulkemaan

Penttilänrannassa kevyen liikenteen ympäristöön tullaan panostamaan. Jokirantaa pitkin linjataan levähdyspaikoilla varustettu rantareitti, Penttilänraitti, joka johtaa aina Ait-tarannan kautta Ilosaaren suuntaan asti.

Penttilänrannan keskivaiheille on rakennettu uusi kevyen liikenteen silta, Ylisoutajan silta, jota myöten keskustan saavutettavuus on erinomainen. Levähdyspaikkojen lisäk-si rantabulevardia jaksottavat eriluonteiset aukiot; suuri-

mittakaavainen ja pelkistetty Cederberginaukio, Ylisoutaja-naukio ja Varvinpuisto rannan näköalatasanteineen - sekä venesatama puupintaisine reitteineen. Cederberginaukio yhdessä Suola-Kustin puiston ja sen jatkeena oleva pitkän puistoakselin kanssa muodostaa pitkän poikittaisen yhtey-den kohti jokea. Myös venesatamaan liittyvä rantaviiva on osa viihtyisää kevyen liikenteen ympäristöä. Raittiin liittyvät aukiot ja puistot ovat alueen tärkeimpiä identiteetin luojia.

Valaistus korostaa muotokieltä

Valaistusratkaisut tukevat alueen pääyhteyksiä, korostavat tärkeitä paikkoja ja alueen muotokieltä. Valon avulla ko-rostetaan myös vanhan sahan rakenteita, jolloin ne muo-dostavat maamerkin omaisia aiheita Penttilänrannan hä-märään. Suola-Kustin puiston keskelle sijoitetaan sahan palosta selvinneet raamisahojen rungot. Ne sijoitetaan alkuperäiseen muodostelmaan ja nostetaan esille myös pimeän aikaan pehmeällä valistuksella. Tärkeää on myös alueen yhtenäinen iltailme vastarannalta katsottuna.

Ylisoutajanaukio sijaitsee Joensuun keskustasta johtavan kevyen liikenteen sillan päässä. Aukiolta avautuu näkymä Pyhäselälle. Pajamäen kookas männikkö jatkuu istutettu-na aiheena aukiolle.

Penttilänrannan alueelta kaupunkitila avautuu Pielisjokea ja keskustaa kohti. Pajamäen metsä on asuinalueen taus-tana. Rannan avoin tila jatkuu julkisena ulkotilana puistoak-seleita pitkin Penttilänrannan kaupunkirakenteen sisälle, minkä ansiosta tärkeimmät maamerkit, kirkko ja kaupun-gintalo, asettuvat näkymien päätteiksi myös alueen sisällä.

TEKSTI: Tero Toivanen — KUVA: Joensuun kaupunki

19

Page 20: Pohjois-Karjala NYT

Kaukolasipartio tarjoaa

MUSIIKKIA, SUTKAUKSIA JA SULAVAA LIIKETTÄ

Melkoisia supliikkimiehiä ovat veljek-set Ilja ja Johannes Teppo. Viihdyt-täjän taidot ovat periytyneet isältä, sanaseppona ja kansaan uppoavien laulujen tekijänä kunnostautuneelta Jaakko Tepolta, jonka laulujen tunne-tuimpina sankareina muistetaan Ryy-näsen Topi ja Römppäisen Veikko. Veljeksistä vanhempi, Ilja, tähtäsi jo nuoresta pitäen isänsä viitoittamaan tietä esiintyvän taiteilijan uralle. Hän opiskeli musiikkia Pietarissa. Myöhem-min hän valmistui markkinointipuo-lelta ammattikorkeakoulusta ja jatkoi kansanmusiikkiopintojaan Joensuun konservatoriossa.

- Isossa Pietarissa oli mukava opis-kella. Kuitenkin Joensuussa elämä on monin verroin helpompaa. Täällä voi saman illan aikana tehdä monia asioi-ta, kun siirtymisiin ei tarvitse varata juurikaan aikaa, Ilja Teppo perustelee Joensuuhun paluutaan. Viisi vuotta nuorempi Johannes – per-hepiirissä Jope – ei taas innostunut koulunkäynnistä. - Lukio ei oikein ottanut tulta alleen, Jope tunnustaa. - Sen sijaan laitoimme perheen – Te-pon poppoon – kanssa yrityksen pys-

tyyn. Funpanmedia Oy on viihdealan yritys, joka myy teppomaista huu-moria ja keikkoja. Pojat toimii yrityk-sen ”piällysmiehenä” ja isä tekee töitä taustajoukoissa, Jope jatkaa. Tepon veljesten musisointi lähti liik-keelle sukulaisille esiintymisestä. Koke-muksen ja rohkeuden kasvaessa ylei-sökin laajeni. - Aluksi keikkailimme pienissä perhe- ja yritysjuhlissa tuomalla ilomieltä ih-misten arkeen. Sitten puskaradio läh-ti toimimaan ja meitä kutsuttiin yhä suurempiin tilaisuuksiin eri puolilla Pohjois-Karjalaa, Jope kertoilee.

Kaukolasipartio tuo raikkaan tuulahduksen Suomen musiikkimaailmaan.Energinen ja itäsuomalaisella huumorilla ryyditetty bändi mainitsee elämäntehtäväkseen viihdyttämisen.

20

TEKSTI: Leila Koistinen — KUVA: YiteLai

Page 21: Pohjois-Karjala NYT

- Vuonna 2009 otimme porukkaan Sampsa Asikaisen ja laitoimme oikean bändin kasaan. Nimeksi tuli Trio Tepan-der ja kysyntä laajeni jo kotimaakun-nan ulkopuolelle, Ilja Teppo muistelee. Reilua vuotta myöhemmin sattui Trio Tepanderin keikalle yleisön joukkoon Neljästä Ruususta tuttu lyömäsoitta-ja Kämy Kämäräinen ja multi-instru-mentalisti Pertti Feller. - He hyppäsivät siltä istumalta mei-dän kelkkaan ja toivat mukanaan bän-diin repullisen ammattitaitoa ja vank-kaa kokemusta, Ilja paljastaa yhtyeen synnyn. - Viime vuonna rumpujen taakse Kä-märäisen tilalle vaihtui Antti Huusko-nen. Yhteen nimen, Kaukolasipartio, ta-kaa löytyy sisäpiirihuumoria. Sen ver-ran pojat valottavat asiaa, että kau-kolaseilla näkee kauas ja partiossa

ollaan aina valmiina. Viisihenkisen bändin roolit on jaettu osaamisaluei-den mukaan. Pertti Feller soittaa kaik-kia instrumentteja ja Huuskonen pitää porukan rytmissä takomalla rumpupa-likoita. Bassovelho Sampsa Asikainen tuottaa matalat äänet ja Tepon vel-jesten kontolle on jäänyt laulupuoli. - Minä myös sävellän biisit ja kirjoi-tan sanoitukset. Jopen ehdoton valt-tikortti on sujuvaliikkeisyys. Hän on-kin tanssillisen viihdyttävä showmies, Ilja ilkamoi. Kaukolasipartio kiertää noin 80 kei-kan vuositahdilla. Keikkapaikat ovat niin ravintoloita, festareita kuin yri-tysjuhliakin. - Lavalla meillä on lupa päästää itsem-me irti. Mukana on musiikkia, tanssia, näyttelemistä ja ennen kaikkea tep-pomaisia sutkauksia elämästä ja eri ti-lanteista, Ilja Teppo lupaa.

Kaukolasipartion tulevia keikkoja

27.3. Veijon baari, Kuusama

28.3. Yksityistilaisuus, Rääkkylä

4.4. Kiteen Karhu, Kitee

25.-26.4. Savon Erämessut, Kuopio

30.4. Penny Night, Joutseno

5.6. Jokiravintola Romeo, Joensuu

6.6. Koskipub, Enonkoski

2.-4.7. Farmari 2015, Joensuu

4.7. Kihaus Folk, Rääkkylä

8.7. Henry’s Pub, Tampere

21

Page 22: Pohjois-Karjala NYT

JOENSUUN LENTOASEMALLE pronssisija kasvussa

Joensuun lentoasema oli viime vuonna matkustajamää-rällä mitattuna Suomen kymmenenneksi vilkkain, matkus-tajia oli 138 219. Matkustajamäärien kasvussa asema ylsi kolmanneksi heti Jyväskylän ja Oulun jälkeen. Joensuun kentällä kasvua oli 5,3 %. Finavian verkostoon kuuluu yh-teensä 25 lentoasemaa.

Tulevan kesän aikana Joensuun lentoasemalla aloitetaan ulkoasun uudistaminen ja samalla kohennetaan matkus-tajaterminaalin viihtyvyyttä ja parkkialuetta. Nyt suunnit-teluvaiheessa tavoitteena on, että aseman uudistuvassa ilmeessä tuodaan esille Pohjois-Karjalan ja Joensuun met-säosaamista.

- Joensuun lentoaseman ilmeeseen ja viihtyvyyteen tul-laan panostamaan lähivuosina, kertoo Finavian aluejohtaja Raija Niskanen.

- Aloitamme parannukset jo tämän vuoden puolella. Tar-koitus on tarjota matkustajille hyvät ja sujuvat palvelut lentoasemalla. Panostamme kahvilapalveluihin, pysäköin-tialueisiin ja yleisilmeeseen. Tällä hetkellä lentoliikenne-tarjonta on Helsinkiin hyvällä päivittäisellä frekvenssillä ja lisänä ovat kausittaiset lomalennot.

- Kuuntelemme herkällä korvalla asiakkaiden toiveita ja py-rimme vastaamaan toiveisiin.

TEKSTI: Rauno Jussila — KUVA: Jarno Artika

21

Page 23: Pohjois-Karjala NYT

Kiteellä sijaitsevassa monitoimikeskus Aimo on alueellisesti, kansal-lisesti ja kansainvälisestikin merkittävä monitoimikeskus. Mootto-riurheilu- ja ilmailukeskuksia on eri puolilla Suomea, mutta ei mi-tään Aimon kaltaista yli kymmenen lajin kokonaisuutta.

- Talvella alueella on lähes joka viikonloppu opastettua tai itsenäis-tä harjoitusajoa tai eri lajien jäsentenvälisiä kilpailuja, listaa Esko Kähkönen Kiteen Aimo osuuskunnasta.

- Helmikuussa Aimossa ajetaan moottorikelkkailun Cross Count-ry SM-kisat. Keski-Karjalan Moottorikelkkailijat ry on lanseerannut Suomeen tämän eksoottisen kilpailumuodon. Kilpailussa ajetaan luokasta riippuen jopa kaksi tuntia pitkä yhtäjaksoinen kisa, jon-ka perusideana on, että pisimmän matkan ajanut voittaa. Kilpailu ajetaan yleensä alle 10 km:n pituisella radalla ja yhdessä lähdössä voi olla useita kymmeniä kuljettajia. Yleisölle riittää siis nähtävää.

Aimon alue toimii myös maaliskuussa ajettavan Lumirallin kokoon-tumispaikkana. Lumirallihan tunnetaan kelkkaharrastajien kokoon-tumisajona.

Kesäaikaan harrasteilmailun erilaiset koulutus- ja kurssitoiminnot pitävät Aimon ilmatilaa varattuna lähes jokaisena viikonloppuna ja joskus myös viikollakin. Karting-radalla nuoret hurjapäät koitta-vat rikkoa omia rataennätyksiään tai testaavat karting-autojaan tuleviin kilpailuihin. Motocrossarit ja enduroharrastajat kiertävät moottoripyörillään Aimon kankaita useana iltana viikossa. Kilpai-luista on tarjolla ainakin moottoripyörien Karjalan Kankaat endu-rokisat loppusyksystä.

Sulassa sovussa moottoriurheilun kanssa harjoituttavat hevosiaan alueen vanhimman harrasteryhmän, Kiteen Hevostalousyhdistyk-sen jäsenet.

Hiukan kauempana omalla koulutuskentällään opetetaan niin seu-ra- kuin palveluskoirillekin käytös- ja tottelevaisuusasioita. Syksym-mällä metsästyskoirat kilpailevat paremmuudesta erilaisissa hauk-ku- ja jäljestyskilpailuissa.

Kiteen kaupungin omistamalla ja alueen toimijoille vuokratulla noin 400 hehtaarin alueella on mahdollisuus harrastaa monipuolises-ti lähes ympäri vuoden.

Lisätietoja: www.kiteenaimo.fi

TEKSTI: Rauno Jussila — KUVA: Jouko Väistö

KITEEN AIMO on kansainvälisesti kiinnostava monitoimikeskus

23

Page 24: Pohjois-Karjala NYT

73

6

6

75

75

74

9

Pohjois-Karjala NYT Toimitus Rauno Jussila, Pohjois-Karjalan maakuntaliittoUlkoasu ja taitto Laura Jussila, Pohjois-Karjalan maakuntaliittoPainosmäärä 2 000 kpl Painotalo Grano Oy

Julkaisijat Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy Pielisjoen linna, Siltakatu 2 Länsikatu 1580100 Joensuu 80110 Joensuu puhelin 013 337 4700 puhelin 020 721 8770s-posti: [email protected] s-posti: [email protected] www.pohjois-karjala.fi www.josek.fi

Julkaisu on luettavissa myös www.pohjois-karjala.fi.

Pohjois-Karjala

Väkiluku 165 445 Kuntia 13 Helsinkiin 437 km

Pietariin 410 kmPinta-ala 21 584 km2

Venäjän rajaa 302 km

Kesämökkejä 24 227

Koli 347 mMetsiä70%

Tunnettuja yrityksiä

Abloy Oy

John Deere Forestry Oy

Pohjois-Karjalan Osuuskauppa

Autotalo Laakkonen Oy

Tulikivi Oyj

Mantsinen Group Ltd Oy

PunaMusta Oy

Kekäle Oy

Joptek Oy

Nanocomp Oy

Blancco Oy

Piippo Oyj

Iivari Mononen Oy

Enerke Oy

Heikkinen Yhtiöt Oy

Ouneva Oy

Broman Group Oy

Anaika Wood Ltd Oy

Jotwire Oy

Lakan Betoni Oy

E. Hartikainen Oy

Kesla Oyj

Outotec Turula Oy

Enocell Oy

Arcusys Oy

Sanomalehti Karjalainen Oy

Järviä2 200 kpl