1
2 0 0 8 I T o i m i t u s j o h t a j a v a i h t u u S euren 20. toimintavuosi alkaa taantuman ja laskevien keik- kamäärien tahdissa. Valoa ta- loustilanteeseen saadaan kuitenkin syksyllä, kun tilausmäärät käänty- vät jälleen nousuun. Sähköisen tuntilistan laaja käyttöönotto aloitetaan. Sähköisessä maail- massa sosiaalisuus on päivän sa- na. Seuresssa ensimmäisiä askeleita sosiaaliseen mediaan otetaan, kun Keikkanettiin avataan uutisten kom- mentointimahdollisuus. Tulevana vuonna on luvassa vielä liuta suurempiakin uudistuksia, kun käyttöön otetaan Youtube, Twitter, blogi, Issuu ja tietysti Facebook. Koonnut Tanja Koivuranta Kuvitus Pauliina Paijola 12 13 K eväällä Vantaan Tikkurilaan avataan Seuren ensimmäinen sivutoi- mipiste. Elokuun helteillä startataan uusi sivutoimipiste myös Espoon Leppävaaraan. Kesän alussa keikkalaiset saavat postia Seuresta. Kirjekuoresta löytyy tuli- terä käyttäjätunnus sekä salasana Keikkanettiin, sil- lä Keikkanetin sähköinen tilausjärjestelmä otetaan käyttöön juhannuksen alla. T erveydenhuoltoalan henkilöstö- pulan vuoksi Helsingin kaupunki päättää perustaa oman henkilös- töpalveluyhtiön, jonka nimeksi tulee Työvoimapalvelu Oy. Kaupungin- hallitus tekee asiasta päätöksen 13.3.1990. Iltalehti uutisoi tapah- tuman otsikolla ”Kirosanasta tuli pelastus.” Yhtiön toimitus- johtajana aloittaa Anneli Ollila. Ensimmäinen tilaus saapuu 18. toukuuta. S uurin tilaaja-asia- kas on Helsingin opetusvirasto. Juuri perustetusta Palmiasta tulee merkittävä tilaaja. Päiväkodit ja koti- palvelu kasvattavat tilauksiaan merkittä- västi. Suomessa lama on taittunut ja valoisam- mat ajat koittavat. Miltei kaikki Helsingin kaupungin virastot käyttävät Työvoimapalvelua. E spoon kaupungista tulee yhtiön uusi asiakas. Joulukuussa käyttöön otetaan oma puhe- linvaihde, joka korvaa ainoan käytössä olleen palvelunumeron ja henkilöstökonsultit saavat omat henkilökohtaiset puhelinnumerot. Myös organisaatiota uudistetaan, ja yhtiöön muodostetaan neljä erillistä tiimiä hoitamaan tilauksia ja asiakassuhteita. Yhtiön liikevaihto ylit- tää nykyrahassa mitattuna ensimmäisen kerran 10 miljoonaa euroa. Suurimmat tilaajat ovat päivä- hoito ja toimistotyö. 1 9 9 8 I O r g a n i s a a t i o j a p u h e l i n n u m e r o t u u d i s t u v a t T oimitusjohtaja Ollilan jäädessä eläkkeelle aloittaa yhtiön uutena toimitus- johtajana Arto Antman. Espoo ja Vantaa tulevat ke- sällä mukaan yhtiön uusiksi omistajiksi ja samalla yhtiön nimeksi vaihtuu Seure Henkilös- töpalvelut Oy. Nimi Seure juontuu sanoista seudullinen rekrytointi. 2 0 0 5 I S e u r e s y n t y y 2 0 0 7 I T o i m i p i s t e e t k o l m e s s a k a u p u n g i s s a U utena toimi- tusjoh- tajana aloittaa vuoden alussa Espoon sivistys- toimen talous- johtajan paikalta Seureen siirtyvä Harri Virta. Yhtiön liikevaihto ylittää 50 miljoonaa euroa. Hel- singin kaupunki jatkaa Seu- ren suurimpana tilaaja-asiakkaana 67 % osuudellaan kaikista vuoden tilauksista. Vuoden aikana otetaan jälleen merkittäviä askeleita sähköistymisen tiellä – ensimmäiset sähköiset tuntilistat otetaan käyttöön viidessä terveydenhuollon kohteessa. A iemmin jo monessa mukana ollut Anne Sivu- la aloittaa Seuren toimitusjohtajana elokuussa 2013. Vuoden aikana Seu- ren omistajajoukko kasvaa jälleen, kun HUS liittyy omistajien joukkoon. Fredrikinkadun toimipiste ei palvele Seuren uudistuvaa organisaatiota parhaalla tavalla, ja Seure muuttaa nykyisiin moderneihin toimitiloihin Sörnäisiin. 2 0 1 4 I M u u t t o u u d e l l a j o hd o l l a S eure jatkaa eteen- päin uu- den strategian ohjaamana ja tulevaisuudes- sa tavoitteena on olla muuttuvan kuntatyön ratkaisija. Uutta toiminnanohjausjär- jestelmää, jonka myötä Keikkanettikin ottaa suuren harppauksen eteenpäin, kehitetään. 2 0 1 5 I M u u t o s t e n t u u l e t Y htiö täyttää 10 vuotta. Toimiston henkilökunnan määrä on seitsenkertaistu- nut yhtiön ensimmäisistä vuo- sista. Vuonna 2000 toimistossa työskentelee 34 työntekijää. Laskujen paperille tulostami- nen ja kirjekuoressa asiakkail- le lähettäminen loppuu, sillä uudet sähköiset tilaus-, palkka- ja taloushallinnon järjestelmät otetaan käyttöön. Joulukuussa lii- tytään Palvelulaitosten työnantajayh- distys PTY:n jäseneksi ja voimaan tulee kaksi erillistä työehtosopimusta. 2 0 0 0 I J u h l a n a i k a ! S uu- resta määrästä paperisia hakemuk- sia päästään eroon, kun vuoden aikana käyttöön otetaan sähköinen rek- rytointijärjestelmä. Päivähoitotyöstä kiinnostuneil- le työnhakijoille aletaan järjestää puolenpäivän mittaisia lastenhoitotyöhön perehdyttäviä tilai- suuksia, jotta kasvaviin tilausmääriin löydettäisiin tarpeeksi työntekijöitä. 2 0 1 0 I 2 0 - v u ot i s j u h l a t 1 9 9 0 I P e r u s t u k se t l u o d a a n Seure juhlii tänä vuonna 25-vuotisjuhlavuotta. Taipaleeseen on mahtunut mukaan monenlaista. Kirkkaana päämääränä on kuitenkin koko ajan ollut kuntien peruspalveluiden turvaaminen ja seudullisen rekrytoinnin asiantuntijuus. 2 0 0 4 I E n e m m ä n t i l a u k s i a e n e m m ä n k e i k k a l a i s i a 1 9 9 4 I L a m a t a i t t u u

Seure 25 vuotta

Embed Size (px)

DESCRIPTION

Seuren 25-vuotinen värikäs historia avattuna yhdelle aukeamalle. Juttu löytyy myös Seure-lehdestä 1/2015.

Citation preview

Page 1: Seure 25 vuotta

12

2008 I Toimitusjohtaja vaihtuu

Seuren 20. toimintavuosi alkaa taantuman ja laskevien keik-kamäärien tahdissa. Valoa ta-

loustilanteeseen saadaan kuitenkin syksyllä, kun tilausmäärät käänty-vät jälleen nousuun. Sähköisen tuntilistan laaja käyttöönotto aloitetaan. Sähköisessä maail-massa sosiaalisuus on päivän sa-na. Seuresssa ensimmäisiä askeleita sosiaaliseen mediaan otetaan, kun Keikkanettiin avataan uutisten kom-mentointimahdollisuus. Tulevana vuonna on luvassa vielä liuta suurempiakin uudistuksia, kun käyttöön otetaan Youtube, Twitter, blogi, Issuu ja tietysti Facebook.

Koonnut Tanja Koivuranta Kuvitus Pauliina Paijola

12 13

Keväällä Vantaan Tikkurilaan avataan Seuren ensimmäinen sivutoi-mipiste. Elokuun helteillä

startataan uusi sivutoimipiste myös Espoon Leppävaaraan. Kesän alussa keikkalaiset saavat postia Seuresta. Kirjekuoresta löytyy tuli-terä käyttäjätunnus sekä salasana Keikkanettiin, sil-lä Keikkanetin sähköinen tilausjärjestelmä otetaan käyttöön juhannuksen alla.

Terveydenhuoltoalan henkilöstö-pulan vuoksi Helsingin kaupunki päättää perustaa oman henkilös-

töpalveluyhtiön, jonka nimeksi tulee Työvoimapalvelu Oy. Kaupungin-

hallitus tekee asiasta päätöksen 13.3.1990. Iltalehti uutisoi tapah-tuman otsikolla ”Kirosanasta tuli pelastus.” Yhtiön toimitus-johtajana aloittaa Anneli Ollila. Ensimmäinen tilaus saapuu 18.

toukuuta.

Suurin tilaaja-asia-kas on Helsingin opetusvirasto.

Juuri perustetusta Pa l m i a s t a t u l e e mer kit tävä tilaaja. Päiväkodit ja koti-palvelu kasvattavat tilauksiaan merkittä-västi. Suomessa lama on taittunut ja valoisam-mat ajat koittavat. Miltei kaikki Helsingin kaupungin virastot käyttävät Työvoimapalvelua. Espoon kaupungista tulee yhtiön uusi asiakas.

Joulukuussa käyttöön otetaan oma puhe-linvaihde, joka korvaa ainoan käytössä

olleen palvelunumeron ja henkilöstökonsultit saavat omat henkilökohtaiset puhelinnumerot. Myös organisaatiota uudistetaan, ja yhtiöön muodostetaan neljä erillistä tiimiä hoitamaan tilauksia ja asiakassuhteita. Yhtiön liikevaihto ylit-tää nykyrahassa mitattuna ensimmäisen kerran 10 miljoonaa euroa. Suurimmat tilaajat ovat päivä-hoito ja toimistotyö.

1998 I Organisaatio ja puhelinnu

merot uudistuvat

T oimitusjohtaja Olli lan jäädessä eläk keelle aloittaa

yhtiön uutena toimitus-johtajana Arto Antman.

Espoo ja Vantaa tulevat ke-sällä mukaan yhtiön uusiksi

omistajiksi ja samalla yhtiön nimeksi vaihtuu Seure Henkilös-

töpalvelut Oy. Nimi Seure juontuu sanoista seudullinen rekrytointi.

2005 I Seure syntyy

2007 I Toimipisteet kolm

essa kaup

un

gissa

Uutena toimi-tusjoh-

tajana aloittaa vuoden alussa Espoon sivistys-toimen talous-johtajan paikalta

Seureen siirtyvä Harri Virta. Yhtiön

liikevaihto ylittää 50 miljoonaa euroa. Hel-

singin kaupunki jatkaa Seu-ren suurimpana tilaaja-asiakkaana 67 % osuudellaan kaikista vuoden tilauksista. Vuoden aikana otetaan jälleen merkittäviä askeleita sähköistymisen tiellä – ensimmäiset sähköiset tuntilistat otetaan käyttöön viidessä terveydenhuollon kohteessa.

Aiemmin jo monessa mukana

ollut Anne Sivu-la aloittaa Seuren toimitusjohtajana

e l o k uuss a 2013 . Vuoden aikana Seu-

ren omistajajoukko kasvaa jälleen, kun HUS

liittyy omistajien joukkoon. Fredrikinkadun toimipiste ei palvele

Seuren uudistuvaa organisaatiota parhaalla tavalla, ja Seure muuttaa nykyisiin moderneihin toimitiloihin Sörnäisiin.

2014 I M

uutto uudella johdolla

Seure jatkaa eteen-päin uu-

den strategian ohjaamana ja tulevaisuudes-sa tavoitteena on olla muuttuvan kuntatyön ratkaisija. Uutta toiminnanohjausjär-jestelmää, jonka myötä Keikkanettikin ottaa suuren harppauksen eteenpäin, kehitetään.

2015 I M

uutosten tuulet

Yhtiö täyttää 10 vuotta. Toimiston henkilökunnan määrä on seitsenkertaistu-

nut yhtiön ensimmäisistä vuo-sista. Vuonna 2000 toimistossa työskentelee 34 työntekijää. Laskujen paperille tulostami-nen ja kirjekuoressa asiakkail-le lähettäminen loppuu, sillä

uudet sähköiset tilaus-, palkka- ja taloushallinnon järjestelmät

otetaan käyttöön. Joulukuussa lii-tytään Palvelulaitosten työnantajayh-

distys PTY:n jäseneksi ja voimaan tulee kaksi erillistä työehtosopimusta.

2000 I Juhlan aika!

Suu-resta määrästä

paperisia hakemuk-sia päästään eroon, kun vuoden aikana käyttöön otetaan sähköinen rek-rytointijärjestelmä. Päivähoitotyöstä kiinnostuneil-le työnhakijoille aletaan järjestää puolenpäivän mittaisia lastenhoitotyöhön perehdyttäviä tilai-suuksia, jotta kasvaviin tilausmääriin löydettäisiin tarpeeksi työntekijöitä.

2010 I 20-vuotisjuhlat

1990

I Perustukset luodaan

Seure juhlii tänä vuonna 25-vuotisjuhlavuotta. Taipaleeseen on mahtunut mukaan monenlaista. Kirkkaana päämääränä on kuitenkin koko ajan ollut kuntien peruspalveluiden turvaaminen ja seudullisen rekrytoinnin asiantuntijuus.

2004 I Enemmän tilauksia – enem

män keikkalaisia

1994 I L a m a taittuu