074 HALSUA - keski-pohjanmaa.fi · 074 HALSUA Töppösenluolikot Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 74_ 141 M rasteri Keski-Pohjanmaan arvokkaat maisema- ja kulttuurialueet

LIITE 2

Keski-Pohjanmaan IV vaiheen maakuntakaavan Liite 2 RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ Valtakunnallisesti, maakunnallisesti tai seudullisesti merkittävät maisema- ja kulttuurihistorialliset ympäristöt ja kohteet Keski-Pohjanmaalla. Liitteen valokuvat on koottu pääosin Keski-Pohjanmaan arvokkaat maisema- ja kulttuurialueet julkaisusta (Keski-Pohjanmaan liitto/Sigma konsultit Oy; 2001). Kolme kuvaa, joiden kohdalla on maininta kuvaajasta, on poimittu vuonna 2013 valmistuneen maisemainventoinnin raportista (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Etelä-Pohjanmaan liitto, Pohjanmaan liitto, Keski-Pohjanmaan liitto; Annukka Kuoppala, Riikka Asunmaa ja Hanne Purola).

Liitteen lopussa on yhteenveto 4. vaihemaakuntakaavassa osoitettavista kulttuuriympäristö- ja maisemakohteista ja perusteet niiden esittämiselle sekä yhteenveto 2. vaihemaakuntakaavasta muuttuvista kulttuuriympäristö- ja maisemakohteista.

074 HALSUA

Töppösenluolikot Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 74_ 141 M rasteri Keski-Pohjanmaan arvokkaat

maisema- ja kulttuurialueet (Keski-Pohjanmaan liitto/Sigma konsultit Oy; 2001)

Töppösenluolikot on laaja n. 750 hehtaarin suuruinen melko yhtenäinen kivikkoalue. Alueen maaperä on kumpumoreenia, josta aallokko jääkauden jälkeen n. 7000–8000 vuotta sitten huuhtoi pois hienomman maa-aineksen jättäen jäljelle vain suuret lohkareet. Aallokon voima sai aikaan myös lohkareiden pyöristymisen. Kivillä kasvavat monet tyypilliset kivijäkälät ja -sammaleet. Louhikkoalueiden välissä on soistuneita painanteita, joihin on ilmestynyt kosteissa olosuhteissa menestyvää suokasillisuutta. Kivikoiden välissä ilmestyy myös kangaspaloja, joilla kasvaa mäntytaimikkoa. Alue on sekä geomorfologisesti, maisemallisesti ja kasvistollisesti merkittävä kohde. Kivikot, metsäpalat ja pienet suolaikut muodostavat oivallisia elinympäristöjä monille eliöille.

Töppösenluolikko on n.750 hehtaarin kokoinen maisemallisesti merkittävä kivikkoalue.

LIITE 2

Penninkijoki–Hangasneva–Säästöpiirineva Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 74_ 142

M rasteri Keski-Pohjanmaan arvokkaat maisema- ja kulttuurialueet (Keski-Pohjanmaan liitto/Sigma konsultit Oy; 2001)

Penninkijoki–Hangasneva–Säästöpiirineva -maisema-alue sijaitsee Halsuan ja Perhon kuntien alueella. Maisema-alue muodostuu Hangasneva–Säästöpiirineva Natura-alueesta ja luonnonkauniista Penninkijoesta. Penninkijoki saa alkunsa Suomenselän vedenjakajaseudulta Perhon kunnan alueelta. Joenvarsi on asumatonta Penninkijärveltä aina Ylikylään saakka. Joen alkuosuudella ovat ominaisia matalat, mutta rehevät ja pensaikkoiset rannat. Joillakin paikoilla on vielä osin avoimia tulvaniittyjä muistona jokivarsien niittämisestä. Tälle osuudelle ovat luonteenomaisia myös karut moreenikankaat, nevat, rämeet ja lohkareikot. Venetheiton lammen ja Ylikylän välinen osuus joesta on maisemallisesti erittäin kaunista koskineen, suvantoineen, meandereineen ja hiekkatörmineen. Penninkijokivarsi on kasvistollisesti merkittävä koko entistä Vaasan lääniä ajatellen. Uhanalaisia kasvilajeja on löytynyt kahdeksan ja joen joillakin paikoilla on vielä osin avoimia tulvaniittyjä. Penninkijoen luonnonsuojelullisen arvon muodostavat hyvä vedenlaatu, joen erämaisuus ja yläjuoksun arvokkaat kasvillisuustyypit. Erittäin monipuolinen ja laaja Natura-alueisiin kuuluva kokonaisuus Hangasneva–Säästöpiirineva on pinta-alaltaan 3550 ha. Pääosa soista on edustavia aapasoita. Suurin osa kohteesta kuuluu soidensuojelun perusohjelmaan. Säästöpiirineva on laaja Pohjanmaan aapasuoalue, jonka eteläosa on luonnontilassa, mutta pohjoisosaa on ojitettu runsaasti. Suolla on useita kangassaarekkeita, jotka ovat osaksi koskemattomia, erämaaluonteisia. Suolla on runsaasti matalia, kivennäismaapohjaisia rimpiä.

Penninkijoki on kasvistollisesti merkittävä kohde.

LIITE 2

Halsuan kirkkotie ja kirkonseutu Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 74_ 143 V symboli Valtakunnallisesti merkittävät

rakennetut kulttuuriympäristöt, RKY09 (Museovirasto; 2009)

Halsuan kirkonmäki on osa Venetjoen ja Halsuanjärven välissä sijaitsevaa Kirkkoharjua (aik. Kauppisen harju) Suomenselän vedenjakajaseudun ja Keski-Pohjanmaan jokilaaksojen välisellä vaihettumisvyöhykkeellä. Halsuan kirkon ympäristö rajautuu lännessä Halsuanjärven itärannalla sijaitseviin peltoaukeisiin sekä idässä Perhon maantiehen. Kirkolle noustaan hiekkapintaista kirkkotietä, joka jatkuu mäntykankaan ympäröimältä kirkolta pohjoiseen ohittaen hautausmaan ja seurakuntatalon matkallaan vanhalle pappilan paikalle, jolla on nykyään kirkkoherranvirasto. Halsuan puukirkko on rakennettu Heikki ja Jaakko Kuorikosken johdolla 1825–26. Muodoltaan se on tasavartinen ristikirkko, jonka ristikeskiöstä kohoaa kahdeksankulmainen torni pohjaltaan neliömäisellä jalustalla. Erillinen, puinen kellotapuli on vuodelta 1882 (Juho Kuorikoski). Kirkonmäki muodostaa yhtenäisen alueen kirkon ja siihen kuuluvien rakennusten sekä entisen lainajyvämakasiinin ja Halsuatalon kanssa. Halsuatalo on vanha maalaistalo, joka siirrettiin Kanalasta kirkonkylälle kouluksi. Halsuatalo on toiminut myös kunnantalona. Tänä päivänä Halsuatalossa sijaitsee Viljami Kalliokoski -museo ja pihamaalla hänen muistomerkkinsä.

Halsuanjärvi Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 74_ 144

S rasteri Keski-Pohjanmaan arvokkaat maisema- ja kulttuurialueet (Keski-Pohjanmaan liitto/Sigma konsultit Oy; 2001)

Halsuanjärvi sijaitsee korkeustasolla +120 m ja laskee Perhonjoen kautta Perämereen. Halsuanjärvi on tummavetinen ja matala, keskisyvyys on vain noin 1 metriä ja ruovikko ulottuu yleensä vähintään 30 m päähän rannasta, paikoin 400 m päähän. Halsuanjärven rannalla on monin paikoin nähtävissä selvä, rantavoimien (aallokon, jään ja tuulen) muodostama rantapalle muistona järven entisestä vedenpinnan tasosta. Etenkin järven itärantaa reunustaa nykyisestä vesirajasta noin sadan metrin etäisyydellä selvä, dyynimäinen hiekkavalli. Halsuanjärven pintaa on laskettu useaan otteeseen 1900-luvulla, vuosisadan alussa heinämaan ja myöhemmin tulvasuojelun vuoksi. Alaville rannoille on vedenpinnan laskujen seurauksena muodostunut avoin luhtavyö ja sitä reunustava kostea lehtimetsävyöhyke. Jyrkempää rantaa sijaitsee järven pohjoispäässä Kivikkoharjulla. Järveen työntyvä kovarantainen ja metsäinen niemeke onkin maisemallisesti erittäin merkittävä tekijä muuten niin avaralle ja selväpiirteiselle järvelle. Halsuan järven läheisyydessä sijaitsee Halsuanjoen rannalla Myllylän laitumet. Maakunnallisesti arvokas metsälaidun ja haka ovat maisemallisesti merkittävät. Kohde koostuu joen ympäröimästä lammashaasta sekä sekametsälaitumesta.

LIITE 2

Halsuan maisema-alue Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 74_ 145 S rasteri Keski-Pohjanmaan arvokkaat


Harjumaisema, joka alkaa Ylikylästä, kulkee Halsuanjärven itäpuolitse Halsuan keskustan kautta Meriläisille ja siihen tukeutunut asutus on Halsuan kulttuurimaisemallisesti arvokkainta aluetta. Harjulla kulkee maantie, jonka varteen asutus on sijoittunut perinteiseksi raittiasutukseksi. Harjujaksolta nousevat esiin Ylikylä, Kirkonmäki ja Meriläisen asutusraitti. Maatalous- ja metsätalousvaltainen elinkeinorakenne on nähtävissä saumattomasti kuntakeskuksen ympärillä. Meriläisen kyläasutus sijaitsee noin 2 km Halsuan keskustasta pohjoiseen ja muodostaa noin puolen kilometrin pituisen raitin harjun itäpuolelle. Asutus koostuu etupäässä vanhahkoista maalaistaloista, joiden pellot ovat kylän pohjois- ja eteläpuolella. Hevostaloudella on aina ollut vankka jalansija Halsualla. Nykyäänkin on Halsua Suomen ravihevosrikkain kunta. Meriläisessä sijaitsee Käpylän hevoskeskus ravi- ja esteratsastuskenttineen. Meriläinen on säilyttänyt perinteistä maalaisilmapiiriänsä Halsuan kotiseutumuseon kautta. Alueella olleen pihapiirin ympärille on siirretty toista kymmentä perinteistä pohjalaispihan rakennusta, joka on hieno perinteisen asumisen ja ympäristön edustaja tuleville sukupolville. Kotiseutumuseon läheisyydessä sijaitsee ”markan tontti” alue ja täten tulisi valvoa alueen tulevan rakennuskannan soveltuvuutta olemassa olevaan perinteiseen maalaismaisemaan.

Meriläisen raitin varrella sijaitsevista pohjalaistaloista merkittävin on Meriläisen tilan päärakennus 1800-luvulta, jonka erikoinen kuisti on kuusikulmainen.

Meriläisen kylämaiseman arvokas elementti on Meriläisen raitti, jonka vanhat pohjalaistalot reunustavat kaartuvaa maantietä hyvin tiheästi vehreine pihapiireineen. Raitti on hieman menettänyt edustavuuttaan, sillä kaksi alueen merkittävimpiin päärakennuksiin kuulunutta Riihimäen taloa on siirretty muualle. Vanhimpiin tiloihin kuuluu Meriläisten tila, jota on jo asuttu 1620-luvulla ja aikaisemminkin. Pihassa on kaksi taloa ja kivinavetan rauniot. Halsuan kirkonseudun rakennuskanta on asettunut perinteisesti maantienvarteen hyvin tiiviisti. Alueen perusjäsentely ja vanha rakennuskantakin on kunnan keskustassa säilynyt huomattavan hyvin. Uudemmatkin liikerakennukset sijoittuvat tienvarsiasutukseen erinomaisesti vaikka muotokieli ja mittakaava kertovat perinteistä rakennusperinnettä uusimmista suunnittelun tuulista. Keskustan muusta rakenteesta korostuu Kirkonmäen miljöö joka muodostaa valtakunnallisesti merkittävän kulttuurihistoriallisen ympäristön. Ylikylä on yksi Halsuan kolmesta tiiviimmin asutetusta kyläkeskuksesta Kirkonkylän lisäksi ja sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä kirkonkylästä. Maa- ja metsätalous ovat Ylikylän tärkein maankäyttömuoto. Ylikylän kaakkoispuolella sijaitsee tärkeäksi luokiteltu pohjavesialue, jolla toimii myös

LIITE 2

vedenottamo. Ylikylän maisemaa hallitsevat laajat, kylän läpi virtaavan Penninkijokeen rajoittuvat peltoaukiot. Pääosa alueen nykyisestä asutuksesta sijoittuu kirkonkylään johtavan vanhan maantien varteen. Kylän keskustan asutus ja palvelut muodostavat varsin tiiviin, muusta asutuksesta sekä maa- ja metsätalousalueista erottuvan kokonaisuuden. Alueella sijaitsee Uusiahon talo, joka on rakennettu 1800-luvun alussa. Tuominiemen pihapiiri koostuu vanhasta, 1700-luvulta peräisin olevasta, 1914–1915 nykyiselle paikalle siirretystä hirsitalosta ja uudesta päärakennuksesta sekä lukuisista vanhoista, hirsisistä ulkorakennuksista. Pihapiirin rakennukset muodostavat neliön, jonka läpi kulkee piharaitti.

217 KANNUS

Mäkiraonmäen vanha asutus ja Kannuksen kirkko Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 217_ 140 V symboli Valtakunnallisesti merkittävät


Mäkiraonmäki sijaitsee Kannuksen ydinkeskustassa vastapäätä kirkkoa ja kun Kannuksen kirkonkylää tuhosi tulipalo 1934 kirkon ja rautatieaseman ohella vain Mäkiraon mäellä oleva rakennuskanta säästyi. Keskustan alavasta maastosta kirkon pohjoispuolella kohoaa nykyisin teiden saartama Mäkiraon mäki, joka historiallisesti on kunnan keskeinen alue. Alueella on parikymmentä rakennusta. Eteläosassa alueen verraten avointa maisemaa hallitsee kolme komeaa talonpoikaistaloa, Jokelan, Mäki-Jokelan ja Vaetojan talot, vanha työväentalo sekä paikalle siirretty vanha makasiini. Mäellä on maatilarakennusten lisäksi entinen kunnan toimisto Kuntala. Kumpareen keskiosassa talot ovat puolestaan pieniä vanhahtavan tyylisiä ja hyvin lähekkäin toisiaan rakennettuja. Puustoa ja pensaita on täällä runsaasti ja talojen välissä on pieniä villiintyneitä heinäsiä ja ruohoisia aloja. Kapea hiekkainen kylätie polveilee kauniisti talojen lomassa mäen päällä. Mäki-Raon mäen eteläosan komeat rakennukset ovat hyvin näkyvällä paikalla päätien varressa. Rakennusten ympäristönä hoidettu nurmikko on kuitenkin vieras. Kannuksen puukirkko on Indententtikonttorin suunnittelema ja se on rakennettu Heikki Kuorikosken johdolla 1815–17. Muodoltaan se on sisäkulmistaan viistetty ristikirkko, jonka kahdeksankulmaisesta ristikeskuksesta kohoaa terävään huippuun päättyvä lanterniini. Erillinen, puinen kellotapuli on vuodelta 1817. Kirkko tapuleineen sijaitsee korkealla mäellä ja sillä on huomattava asema keskustan rakenteessa.

Lestijokivarren kulttuurimaisema Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 217_ 141 M rasteri Arvokkaat maisema-alueet

(Maisema-aluetyöryhmän mietintö II, Ympäristöministeriö; 1992)

LIITE 2

Lestijokivarren laajassa maisemakokonaisuudessa on perinteistä talonpoikaista rakennuskantaa mm. Yli-Kannuksen ja Väli-Kannuksen kylissä. Vanhat maantien seurailevat jokea sen molemmilla rannoilla ja viljelyalat reunustavat jokea varsin kapeina vyöhykkeinä. Yli-Kannuksen kylässä on vanhaa rakennuskantaa mm. Ollikkalan, Huhtalan, Männistön ja Isoheiniemen tiloilla. Väli-Kannuksen kylässä ovat Jokipetäjän, Koivulan ja Kattilakosken talot perinteiseen tapaan rakennettuja. Lestijokivarren laaja maisema-alue Kannuksen kunnan alueella muodostuu kahdesta erillisestä kokonaisuudesta. Pohjoisessa sijaitsee laaja viljelysalue, joka ulottuu etelästä Kannuksen keskustasta pohjoiseen Niskakoskelle. Keskustan eteläisellä puolella sijaitsee pienempi maisema-alueen osa-alue Heiniemestä Polvikoskelle. Nämä kaksi osa-aluetta muodostavat maisema-alueen, jonka maisemarunkona on Lestijoki ja jokea molemmin puolin kapeina vyöhykkeinä reunustava viljelyala, perinteinen talonpoikainen rakennuskanta, joen koskikohdat ja jokea seurailevat vanhat maantiet. Keskustan pohjoispuoleinen peltoaukea on ketjumainen Lestijoen rantaa myötäilevä useasta peltoalueesta muodostuva kokonaisuus. Peltoalueet erottaa toisistaan metsäiset mäkiosuudet ja alue rajoittuu Lestijoen molemmin puolin peltoaukeaa reunustavaan metsävyöhykkeeseen. Alueen läpi kulkee päätie Kannuksesta Himangalle, jonka varrelta kulkijalle tarjoutuu kauniita näkymiä hyvin hoidetuille jokilaaksoviljelyksille. Maisema on rikkaimmillaan vanhan maantien varrella, johon myös alueen hyvin säilyneet ja edustavat pohjalaiset maatalouspihapiirit sijoittuvat. Asutusta on sijoittunut vanhan maantien lisäksi myös jokirantaan. Peltoaukeata leimaa tehoviljely, josta kertoo hyvin hoidetut ja salaojitetut peltoalueet sekä suuret maataloustuotannon rakennukset. Petäjän ja Niskankosken välinen alue on luonnonkaunista, varsinkin Kuusiston saaret ja noin kilometrin pituinen Kuusistonsaaren suvanto. Lestijokea myötäilevän kylätien varteen sijoittunut Petäjän asutus muodostaa viihtyisän tieympäristön. Alueen vanhin talo on jokirannassa sijaitseva Joki-Petäjän päärakennus, joka on mahdollisesti rakennettu 1700-luvulla. Sen vieressä rannassa on vanha vesimylly ja ulkorakennuksen edustalla vanha muuntoasema. Keskustan pohjoispuolen peltoaukean alueella koskikohdat muodostavat kauniita luonnon-maisemakohteita. Näistä merkittävin on Niskankoski ja sen yläjuoksulla oleva Niskanpyörre. Luonnonkauniin Kattilakosken läheisyydessä sijaitsee Kattilakosken komea hirsinen tuparakennus, joka on mahdollisesti alkuaan 1700-luvulta.

Niskankoski sijaitsee aivan Kannus-Himankatien varrella. Luontokohteeseen voi tutustua tarkemmin kosken partaalla sijaitsevalta näköalapaikalta.

Seuraava peltoalue on muodostunut Suikkolan ja Petäjän välille. Alue on Kannuksen vanhimpia asuinpaikkoja. Suikun ja Pesolan talot rakennettiin 1500-luvun jälkipuoliskolla. Kylätien ja päätien välissä, metsäsaarekkeen länsireunassa matalalla mäkikumpareella, on Takalo-Suikkolan komea maalaistalo. Pihapiiriin kuuluu useita ulkorakennuksia, joista osa on vanhoja ja osa uusia. Kokonaisuutena alue muodostaa rauhallisen viljelymaiseman. Jokilaakson pellot viettävät loivasti ja viljelykset ulottuvat rantaan asti. Rannat ovat säilyneet rakentamattomina. Peltomaisemaan kuuluu vielä muutamia latoja. Tokolan sillan läheisyydessä sijaitsee vanha mylly, joka on ulkoasultaan entisessä asussaan ja tuotti vielä vuosituhannen vaihteessa sähköä joillekin taloille. Lestijoen pohjoisrannalla lähellä Kattilakoskea sijaitsee paikallisesti merkittävä Kattilakosken rantalaidun. Pinta-alaltaan 0,5 ha oleva kivikkoinen rantalaidun on laidunnettu yhtäjaksoisesti ainakin 30 vuotta. Aiemmin ranta on ollut lampaiden, nykyään hiehojen laidunmaana. Laitumen kohdalla joki on aika leveä ja siinä sijaitsee pieniä saaria ja yksi koski.

LIITE 2

Merkittävimmät rakennus- ja kulttuurihistorialliset kohteet peltoaukean eteläisimmässä osassa ovat Ojalan asutusryhmä ja Männistön komea päärakennus, joka on peräisin vuodelta 1863. Männistön talo sijoittuu suuren maataloustilan pihapiirin, jossa uudet tuotantolaitokset ovat suurta mittakaavaa. Yhä päärakennuksena toimiva perinteinen pohjalaistalo, kaksi tuparakennusta ja aittaa sopivat hyvin muuttuneeseen ympäristöönsä ja ovat erinomainen esimerkki maatalouden monikerroksellisuudesta. Ojalan asutusryhmä on kuuden talon tiivis ryhmä, joka on muodostunut Lestijokeen laskevan Ojalan-ojan ja kylätien risteyskohtaan. Ryhmään kuuluu useita komeita kaksikerroksisia pohjalaistaloja. Maatalousoppilaitoksen alue sijaitsee Lestijoen pohjoispuolella joen ja sen pohjoispuolella kulkevan tien välissä. Maisemakokonaisuus koostuu jokirantaan sijoittuneista maatalousoppilaitoksen rakennuksista, niitä ympäröivistä pelloista ja rakennuksiin johtavista koivukujista. Ollikkalan tilalla on historiallista arvoa, koska se on aikaisemmin toiminut sotilasvirkatalona ja tyttökotina. Maamieskouluna tila on toiminut vuodesta 1925 lähtien. Karjatalouskoululle vievää, avointa peltomaisemaa halkovaa pihatietä reunustaa kahta puolen komea koivurivistö. Koivut ovat kookkaita ja hyväkuntoisia. Maisemallinen sekä säännöllinen koivukuja että kylätien vartta reunustavat koivurivistöt ovat arvokkaita ja hyvin viehättäviä. Ne tuovat myös vaihtelua avoimeen peltomaisemaan. Kujanne on merkittävä osa vanhaa koulumiljöötä, jolla itsellään on kulttuurihistoriallista arvoa. Tien päässä häämöttää karjatalouskoulun vanha keltainen päärakennus. Koulun pihassa koivukuja päättyy pihapiiriä ympäröivään kookkaaseen kuusiaitaan ja koivuryhmään. Lestijoen maisema-alueen toinen osa-alue alkaa Heiniemestä, joka sijaitsee nelisen kilometriä Kannuksen keskustasta yläjuoksulle päin, jatkuen Polvikoskelle saakka. Maisema-alue koostuu seuraavista peruselementeistä: alueen läpi kiemurtelevasta Lestijoesta, jyrkästä puustoisesta pohjoisrannasta, joen eteläpuoleisesta rantaan asti ulottuvasta peltoalueesta ja pelto-alueella sijaitsevista komeista perinteisistä pohjalaistaloista. Alueen merkittävimpiin päärakennuksiin lukeutuvat Iso-Heiniemen ja Heiniemen talot. Heiniemessä oli Kannuksen ensimmäisiä asukkaita 1500-luvulla. Nykyisin alueella sijaitseva Iso-Heiniemen kookas, kaksikerroksinen, kuistiton päärakennus on peräisin 1800-luvun alusta. Pihapiiriin kuuluu kaksi ulkorakennusta ja sen rajaa koivurivistö peltoalueesta. Myös Heiniemen tila sijaitsee koivukujan päässä. Heiniemen läheisyydessä sijaitsee Kosken niitty ja haka. Paikallisesti merkittävä perinnemaisema on pinta-alaltaan 0,9 ha ja sijaitsee Lestijoen pohjoisrannan melko jyrkällä rantatörmällä. Kohteelta avautuvat kauniit koski- ja jokivarsimaisemat. Niityn eteläreunalta lähtee riippusilta Lestijoen yli. Korpelan kohdalla asutus on muodostunut tiiviiksi rykelmäksi vanhan pitäjäntien ja Lestijokeen laskevan Karhuojan varteen. Alueen vanhimmat rakennukset ovat 1900-luvun alkupuolelta. Viljelymaisema aukeaa hyvin mm. Polvikoskelle johtavalta tieltä. Maisemaa hallitsevat vielä lukuisat ladot. Pellot ulottuvat jokirantaan asti. Lestijoen Korpelan koskeen rakennettu voimalaitos on valmistunut 1920-luvun alussa. Pieni tiilinen voimalaitos on edelleen toiminnassa, joskaan sillä nykyisillään ei enää ole suurtakaan merkitystä sähkötuotannon kannalta. Voimalaitoksen yhteydessä oleva pato on osittain kivi- ja osittain betonirakenteinen. Alkuperäinen kivipato sinällään on senaikaisen rakentamisen taidonnäyte. Alue on paikallisesti arvokas kulttuurihistoriallinen kohde, vaikkakaan se ei maisemallisesti tarjoa kovin suuria elämyksiä. Maisema-alueella sijaitsee paikallisesti merkittävä Polvikosken haka, joka on pinta-alaltaan 1,0 ha. Lehti- ja havupuu haka on joen mutkan ympäröimä ja alue on ollut lammaslaitumena 20 vuotta sitten sekä otettu uudelleen käyttöön 1990. Perinnemaiseman lähistöllä sijaitsee useita muinaisjäännöksiä.

Kannuksen keskustan kohteet Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 217_ 142 M rasteri Keski-Pohjanmaan arvokkaat


LIITE 2

Keskusta-alueen maiseman yleispiirteet muodostuvat Lestijoesta, jokivarren laajoista tasaisista viljelysalueista sekä niitä pohjoisessa rajaavista havupuuvaltaisista moreeniselänteistä. Erityispiirteitä maisemaan tuovat peltoalueella sijaitsevat yksittäiset moreenikummut havupuineen sekä erityisesti vanhan taimitarhan ja maatalousoppilaitoksen alueilla olevat puukujanteet. Kannuksen kirkolla ja siihen liittyvillä rakennuksilla on huomattava asema Lestijoen kulttuurimaisemassa vaikka kokonaisuutena Kannuksen keskusta ei muodosta yhtenäistä kokonaisvaltaista kulttuurimaisemaa. Yksittäiset arvokkaat kohteet rajautuvat toisistaan luonteensa erilaisuuden ja myös niiden välisen maiseman hajanaisuudesta johtuen. Kannuksen keskustan maisemaa Lestijokilaaksossa hallitsevat laajat pellot ja loivapiirteiset metsä- ja suomaat. Keskusta-alueen rakennuskanta on varsin uutta; pääosin sodan jälkeen rakentunutta. Ennen sotaa oli harvaa asutusta Lestijoen itäreunalla kulkevan maantien varressa. Maantie seurasi jokiuomaa n. 200–300 metrin etäisyydellä rannasta. Keskustan maisema-alueiden läheisyydessä sijaitsevat paikallisesti merkittävät Aro-Viljakkalan niitty ja Ranta-Salin laitumet. Aivan vierekkäin sijaitsevat perinnemaisemat ovat yhteispinta-alaltaan 1,7 ha ja maisemallisesti merkittäviä. Keskustan läheisyydessä maisemallisesti hyvin keskeinen elementti on lyhyen aikaa 1800-luvun jälkipuoliskolla käytössä ollut vanha hautausmaa. Alue on kookkaan kuusiaidan ympäröimä ja yleisilmeeltään edelleen puistomainen. Alueen alkuperäisestä käytöstä kertovia ruosteisia ristiä ja hautakiviä sekä hautoja reunustavia aitoja alueella on vielä jonkin verran jäljellä. Kuusiaita erottaa ja rajaa aluetta tehokkaasti ympäröivästä taajama-alueesta ja läheisestä katualueesta. Maisemallisesti alue on hyvin viehättävä ja jännittävä. Kookas ja harvahko puusto aikaansaa paikalle puistomaisen leiman ja maisemallisesti keskeisen elementin. Rautatieaseman alue sijaitsee vastapäätä uutta kaupungintaloa ja sillä on merkittävä paikka kaupunkikuvassa. Kannuksen asemaseutu on kasvanut radan ja sahojen ympärille, ja asemalla on ollut huomattava vaikutus paikkakunnan kehitykseen. Oulun radan Kannuksen asema-alue on rakennettu vuosina 1884–1886. Asemalla on ollut ravintola sekä veturitalli ja pumppuasema. Kannuksen suurpalossa 1934 tuhoutui suuri osa kylää: arvorakennuksista säilyivät vain pappila, kirkko, työväentalo ja asemarakennus. Palossa tuhoutui asema-alueen pohjoispäästä asuinrakennus sekä osa punatiilisestä, alun perin viisipaikkaisesta veturitallista. Jäljellä on kahden veturin pilttuut. Veturitalliin liittyy tiilikuvioin koristeltu vesitorni. Vesi torniin on johdettu läheisestä Lestijoesta, jonka rannalla oli pumppuasema (VR:n tieto). Asema-alueelta on purettu vielä 1990-luvulla useita talousrakennuksia sekä luoteisosaan tulipalon jälkeen rakennettu asuintalo pihapiireineen. Kannuksen veturitallista on Vaasan lääninhallitus tehnyt suojeluesityksen 1993 (VR:n tieto). Asema-alueella on vielä jäljellä asemarakennuksen lisäksi tavarasuoja vuodelta 1945. Asemarakennuksen vieressä sijaitseva ulkorakennus on rautatietyöläisten asunnoksi rakennettu neljän perheen asuinkasarmi, jonka pihamaalta on purettu asuinrakennukseen kuulunut ulkohuonerakennus, kellari ja hirsinen sauna-pesula, kaikki vuodelta 1886.

Leppilammenkylä Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 217_ 143


Kylän asutus on muodostunut rykelmäksi Hautamäen länsirinteeseen metsälammen rannalle, jossa viljelykset sijoittuvat kylän ja lammen väliin. Kylän sydämen muodostavat viisi perinteistä suurta maalaistaloa. Talot sijaitsevat lähekkäin aivan kapean kyläraitin varressa. Kylän muu asutus sijoittuu lähemmäs lammen rantaa. Rakennukset ovat peräisin 1800- luvulta ja 1900- luvun alusta. Kokonaisuutena rakennuskanta alueella on vaihtelevaa, mutta eri ikäkausilta peräisin olevat rakennukset ovat hyvin maalaismiljööseen soveltuvia.

LIITE 2

Leppilammen kylässä liikkujan eteen avautuu kaunis harmoninen kylämaisema. Upeat vanhat tilojen päärakennukset ja muutamat pienemmät talot sijoittuvat kauniisti pienten mutkittelevien kyläteiden varsille loivasti kumpareisessa maastossa. Maisemaan oleellisesti liittyvät peltoalueet sijoittuvat mukavasti pienen lammen rantaan ja antavat avaruuden tuntua maisemakuvaan. Pienet metsäkaistaleet ja kookkaat pihapuut rajaavat näkymiä rytmittäen kylämiljöötä. Leppilammen kylä on hyvin säilynyt ja sopusointuinen. Vaikka autioituminen ja karjanhoidon loppuminen on ollut väistämätöntä, perinteinen kulttuurimaisema on kuitenkin säilynyt kohtalaisen hyvin. Alue on erittäin merkittävä kulttuurihistoriallinen maaseutumiljöö. Kylämaiseman kannalta keskeiset peltoalueet ovat edelleen aktiiviviljelyssä, pensoittumattomina ja pahimmin rapistuneet rakennukset ovat purettu.

Kannuksen pikkurata Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 217_ 144

M viiva Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaava, Keski-Pohjanmaan maakuntakaavan II vaihe.

Pikkurata oli käytössä 1920-luvun alusta 1960-luvun vaihteeseen. Rata oli Metsähallituksen omistama kapearaiteinen puutavaran kuljetukseen tarkoitettu rautatie Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa Sievin ja Reisjärven sekä Keski-Pohjanmaalla Kannuksen, Toholammin ja Lestijärven kuntien alueella. Radan raideleveys oli 750 mm ja sen pituus oli pisimmillään 68 kilometriä. Rata alkoi Pohjanmaan radan varresta Eskolan asemalta Kannuksesta ja kulki eteläkaakkoon aina Lestijärvelle saakka. Se oli Suomen pisin pelkästään puutavaran kuljetukseen tarkoitettu kapearaiteinen rautatie.

236 KAUSTINEN

Kaustisen kirkonmäki Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 236_ 140 V symboli Valtakunnallisesti merkittävät


Kaustisen kirkonmäki kirkkoineen, tapuleineen ja hautausmaineen kuvastaa hyvin Keski-Pohjanmaan jokilaaksoihin 1700-luvun lopulla perustetun kappeliseurakunnan perustamisaikaista kirkkorakentamista. Komea ristikirkko ja renessanssitapuli ovat maankuulun kaustislaisen Kuorikosken kirkonrakentajasuvun rakentamia. Kaustisen puukirkko on rakennettu 1776–77 (M. Kuorikoski). Kirkko uudistettiin perusteellisesti 1859 (J. Kuorikoski). Tässä muodossaan se on tasavartinen, sisäviisteinen ristikko, jonka ristikeskuksesta kohoaa torni. Erillinen, kolminivelinen kellotapuli on vuodelta 1778 (M. Kuorikoski). Rakennuksia ympäröi vanha hautausmaa. Kirkonmaisemaan liittyy vanha lainajyvämakasiini sekä Nyborgin entinen pappilarakennus.

LIITE 2

Kaustiselta kotoisin olevan, kymmeniä kirkkoja ja muita rakennuksia neljän sukupolven aikana rakentaneen Kuorikosken kirkonrakentajasuvun kivinen muistomerkki on pystytetty kirkon edustalle. Muistomerkin on suunnitellut arkkitehti Ilmari Wirkkala 1939.

Perhonjoen kulttuurimaisema Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 236_ 141 M rasteri Arvokkaat maisema-alueet

(Maisema-aluetyöryhmän mietintö II, Ympäristöministeriö; 1992) Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt (Museovirasto/Ympäristöministeriö; 1993)

Kulttuurimaisema-alueen ensimmäinen osa-alue on kapea viljelty jokilaakso, noin seitsemän kilometrin pituinen ja keskimäärin kilometrin levyinen; laakson kummallakin puolella kulkee harjujakso. Laakso on vanhaa asuinaluetta ja siellä on useita kyliä. Kivikautiset asuinpaikat sijoittuvat nykyisten kylien läheisyyteen. Kaussenkankaaseen ja Luomalaan lienee tullut asutusta jo 1400-luvulla, sillä nämä ovat Penttilän talon kanssa vanhimpia taloja Kokkolan ylämailla. 1570-luvulla mainitaan ensi kerran Nikula sekä Paavola ja Känsälä, 1580-luvulla mainitaan Puumalainen. Kylistä Puumala on parhaiten säilynyt. Muut jokilaakson asutuksesta esille nousevat asutusryhmät ovat Luomalan kyläraitti ja Kaussenkankaan talot. Kyläkunnista Kaussenkangas ja Luomala sekä Puumala ovat sijoittuneet Perhonjoen eteläpuolella vanhan maantien varteen mäkiosuuksille. Puumalan kyläraitti sijaitsee Perhonjoen länsipuolella, kolmen sadan metrin päässä joesta. Piharaitin rakenne on säilynyt perinteisenä, asuinrakennukset toisella ja piharakennukset toisella puolella. Parhaana näytteenä entisestä pihamiljööstä on säilynyt Lautamiehentalon pihapiiri muine rakennuksineen. Raitin vanhimmat rakennukset ovat pääasiassa 1800-luvulta. Nykyään raitti toimii lähinnä pihapiirinä. Puumalasta johtaa viljelyalueen läpi tie jokirataan, jossa sijaitsee 1930-luvulta peräisin oleva Puumalan koulu. Avoimen jokilaaksoviljelysmaiseman keskellä sijaitsevalla Kaussenkankaalla oleva vanha perinteinen maalaispiha erottuu ympäristöstään ja on maisemallisesti hyvin arvokas. Kankaalla on säilynyt kolme uljasta pohjalaistaloyksilöä, joiden viereen on rakennettu kaksi uutta päärakennusta. Tänä päivänä pihapiirinä toimiva ympäristö edustaa vanhaa raittiasutusta. Luomalan kyläraitilta on säilynyt ainoastaan yksi talo, joka on siirretty Huhtarantaan ja loput lienee hävitetty. Kyläraitti on silti säilyttänyt perinteisen muotonsa, sillä uudet rakennukset piharakennuksineen on rakennettu perinteisesti siten, että raitti on jäänyt keskelle. Joen pohjoispuolelle ovat sijoittuneet Känsälä ja Paavola sekä joen alajuoksulle Nikulan kylä. Känsälän kylän kyläraitti muodostaa maastollisesti kumpuilevan vanhan maatalouden kivikkoisten kangaspeltojen muodostaman asuinympäristön, jossa peltoja ympäröi satojen metrien pituisia, suhteellisen hyvin säilyneitä kiviaitoja. Vanhojen talonpoikaistalojen hienona edustajana on säilynyt Känsälän Hautalassa sijaitseva rakennusryhmä, jonka muodostavat päärakennus, luhtiaitta, jyväaitta, savusauna ja vanha navetta elosuojineen. Nikulan kylän asutus on sijoittunut tien varteen, joen läheisyyteen, molemmin puolin peltojensa ympäröimiksi. Nikulan peltoaukeat ovat tehokkaasti viljeltyjä. Kylässä on useita karjataloutta harjoittavia tiloja ja alueella on intensiiviviljelyn leima. Nikulan kylärakenne on vauras tehoviljelyyn erikoistunut

LIITE 2

suurine tuotantorakennuksineen ja hyvin hoidettuine pihapiireineen. Pääasiassa nämä tilarakennukset ovat uusia tai niiden rakennuskanta on uusittu. Nikulassa on säilynyt paljon vanhoja perintötilojen komeita päärakennuksia sekä aittoja, jotka lisäävät alueen arvoa. Nikulan rakennuksista voidaan mainita mm. vanha koulu (nyk. kylätalo) vuodelta 1895, Nikulan talli ja Nikulan Seksmannin talo (myöh. Jeparin talo). Perimätiedon mukaan Nikulan hirsinen talli on aikaisemmin sijainnut läheisellä jokirannalla Nikulan ensimmäisen talon rakennusryhmässä. Talli, josta löytyy veistetty vuosiluku 1731, on seissyt kaksisataa vuotta nykyisellä paikallaan. Kuorikoskien kirkonrakentajasuku on lähtöisin Nikulan kylästä ja Seksmannin talossa kerrotaan näkyvän heille tyypillisiä tyylipiirteitä. Nikulassa joen Viiperin puolella sijaitsee myös Kyrölän nyt jo autioitunut, muutaman talon kyläpuska. Nikulan kylän pellot sijoittuvat Nikulan ja Salonkylän väliin Perhonjoen rannalle. Viljelysmaiden ja joen välissä kulkee autolla ajettava peltotie, jolta avautuu upeat näkymät joelle. Paikoitellen joki on piilossa tiheän pusikon takana, vaikkakin tien ja joen välillä ei ole matkaa enemmän kuin metri, ei jokea näy ollenkaan. Tämä maisematie muodostaa upean retkeilyreitin, jonka jokivarsikasvillisuutta pitäisi harventaa ja hoitaa. Maisema-alueen toinen osa-alue on noin viiden kilometrin pituinen ja kilometrin levyinen. Luonnonpiirteet asettavat kylämaisemalle selkeät visuaaliset rajat. Maisema-alue on topografialtaan hyvin vaihtelevaa aluetta. Perusolemukseltaan maisema-alue edustaa kallio- ja harjualueiden kehystämää luode-kaakkoissuuntaista viljavaa jokivarsimaisemaa, jonka maisemarakenteen perusrungon muodostavat joki, melko tasainen viljelty Perhonjokilaakso ja sitä rajaavat ympäristöstä selkeästi, korkeammat karuhkot metsäiset, osittain soistuneet moreeni- ja kallioselänteet sekä joen itäpuolella harjujakso. Nämä ovat olleet perinteisesti kyläläisille myös näköala- marjastus- ja retkeilypaikkoja. Jokilaaksoa rajaavat kallioalueet ovat suhteellisen korkeita muuhun ympäristöön verrattuna ja hallitsevat maisemakuvaa. Perinteiseen kulttuurimaisemaan Kaustisella kuuluu jokivarsiasutus. Suurin osa asutuksesta on vieläkin jokivarsien tuntumassa, joskin maaviljelyn merkitys ei ole enää niin suuri. Perinteinen Perhonjokivarsimaisema on muuttunut varsinkin salaojituksen ja latojen katoamisen seurauksena. Maisemakuvallisesti joki on merkittävin elementti maisemarakenteessa, vaikkakin sen rantojen vesakoituminen on muuttanut sen luonnetta. Joelle avautuu nykypäivänä ainoastaan harvoista paikoista näköalaoja, sillä jokivarsi on hyvin pensoittunut ja ainoastaan maiseman halki kiemurteleva pensoittunut nauha kertoo joen olemassaolosta. Peltoalueiden avoimen kokonaisuuden säilyttäminen avoimena on sekä maisemakuvan että kulttuurihistorian kannalta tärkeää. Lisäksi useat rakennushistoriallisesti arvokkaat kohteet pihapiireineen vaativat ympärilleen tilaa. Kirkon läheisyydessä sijaitsee Penttilän silta, joka on ainut säilynyt vanha silta, vaikkakin rakennettu uudelleen vanhojen piirustusten mukaan. Joen toisella puolella sijaitsee Mosalan mylly, joka on ollut käytössä aina viime vuosiin asti. Mylly on hyvässä kunnossa ja Korpelan voiman kunnostama. Perhonjoen länsipuolella asutus on sijoittunut nauhamaisesti sekä jokirantaan että vanhan tien varteen. Pajalanmäen vanha tienvarsi on entistä kirkonkylän liikekeskusta, jossa oli paljon käsityöläisiä. Pajalanmäkeen liittyy voimakkaasti musiikkijuhlien historia. Mäellä sijaitsee mm. Konsta Jylhän äidin kotitalo, jonka Konsta Jylhä osti myöhemmin ja asui siinä vuodet 1954–1984.

Varilassa sijaitseva Huntuksen talo on edustavasti mäellä puistomaisessa maisemassa.

Jokilaakson itärannalla kulkee harjujakso, johon Perhonjoen itäpuolinen asutus tukeutuu. Järvelässä on asutusta myös jokirannassa. Täältä voidaan mainita vanhat Luomalan ja Kentalan (1700-luvulta) talot,

LIITE 2

jotka on siirretty jokirantaan muusikkojen taloiksi. Alkuperäisiä taloja 1800-luvulta on jäljellä neljä kappaletta, joista kaksi on autioitunut. Perhonjoen itäpuolella on tiehen tehty oikaisu, ja sen varrelle on tullut jonkin verran uutta asutusta. Vanhoista silloista on jäljellä Penttilän jokisilta keskustassa. Järvelän kohdalla oleva riippusilta on saneerattu vanhaan kuosiinsa ja on nykyisin avoin myös henkilöautoliikenteelle. Virkkalan kylässä edustavat perinteistä rakentamistapaa Mikonkankaalla ja Seksmanninkankaalla kummallakin sijaitsevat kaksi vanhaa taloa. Kanttorin talossa asui alun perin nimensä mukaisesti kanttori, sitten kruukmaakari Lindgren ja vielä myöhemmin kaustislaisten kansanperinteen kerääjä Arvid Virkkala. Maisema-alueella sijaitsee paikallisesti merkittävä Rantakosken laidun. Lampaat ja lehmät ovat laiduntaneet kivistä rantalaidunta noin 40 vuotta. Kohde on pinta-alaltaan 0,2 ha ja sen läheisyydessä sijaitsee useita kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia sekä kivikautisia asuinjäännöksiä. Perhonjoen itäpuolella sijaitseva ja viljelyslaaksoa reunustava Leviäkankaan ja Isokallion muodostama selännejakso on sekä geologisesti, biologisesti että maisemallisesti merkittävä kohde. Kallioalue on suhteellisen matala, mutta nousee varsinkin länsipuolella jyrkästi ympäristöstään ja näkyy aika selkeästi lännestä. Laelta avautuu esteettömiä näköaloja ympäröivään kumpuilevaan metsämaastoon. Kallio on paikallinen nähtävyys niin näköalapaikkana kuin jyrkänteen erikoismuotojen vuoksi.

Tastulanjärvi Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 236_ 142 M rasteri

Keski-Pohjanmaan arvokkaat maisema- ja kulttuurialueet (Keski-Pohjanmaan liitto/Sigma konsultit Oy; 2001)

Tastulan kylä sijaitsee itä-länsisuunnassa vajaan kilometrin pituisen ja etelä-pohjoissuunnassa puolta kapeamman Tastulan järven rannalla, noin viitisen kilometriä Kaustisen keskustasta pohjoiseen. Alueen viljelyspellot on raivattu Köyhäjokeen laskevan ojan varteen, drumliinimuodostumien väliin ja järven pohjois- itärantaan, jossa niitä kutsutaan Tummun pelloiksi. Tastulan kylän alue on tasapainoista, vaalittua maalaismaisemaa. Maisemallisessa keskipisteessä on Tastulanjärvi, jota reunustavat pellot ja tienvarsiasutus. Vesielementti on muutenkin läsnä Köyhänjoen läheisyyden ja Tastulanojan vuoksi. Saavuttaessa alueelle lounaasta mäntymetsän halki maisema-alue avautuu kulkijalle näkymänä järvelle ja muodostaa näin maisemaportin. Tämä kaunis näkymä toistuu maantieltä parissa kohtaa. Varsinkin kyläasutuksen pihapiireistä avautuu upeita näkymiä järvelle. Maisemaportti ilmiö avautuu myös lähestyttäessä maisema-aluetta koillisesta avoimena peltomaisemana. Alueen läpi kulkeva tie noudattaa perinteisellä tavalla maiseman muotoja. Asutus on erinomaisen hyvin maisemaan sijoittunutta tienvarsiasutusta. Asutusta on sijoittunut järven itäpuolelle peltoalueelta kohoaville pienille loiville mäkikumpareille, jossa Peltoniemeä asuttiin jo 1750-luvulla, sekä tien varrella järven pohjoispuolella ja luoteessa. Tastulanjärven ympäristö on pysynyt hyvin yhtenäisenä vaikka uusia rakennuksia on rakennettu viime vuosikymmeninäkin, sillä ne eivät eroa perinteisestä maisemasta häiritsevästi sijoitukseltaan eikä materiaaliltaan. Suuri osa asutuksesta on perinteistä, maisemaan hyvin sopivaa ja hyväkuntoista.

LIITE 2

Aluetta leimaa hyvin hoidetut pellot ja kaunis maalaismaisema. Asutuksen läheisyydessä olevien peltojen ja teiden varsilla on runsaasti kiviaitoja ja pihapiireissä on säilynyt aittoja ja pohjalaistyylisiä perinteisiä päärakennuksia huomattavat määrät, jotka antavat ympäristölle oman piirteensä. Varsinkin Tastulanjärven ja maantien luodeosassa kulttuurimaisemaa sinetöivät kauniit kiviaidat sekä hyvin säilynyt aittojen ja riihien komistama pihapiiri. Rakennuskulttuuri kuvastaa kylän pääelinkeinoa maataloutta. Rakennuskannan vaalimisessa on tehty työtä, mutta vielä riittää tekemistä vanhojen rakennusten kunnostamisessa. Alueen omaleimaisuuteen vaikuttaa myös vanhan kaavan mukaan tehdyt riukuaidat vasikkahakojen ympärillä. Alueen rakennuskannasta rakennushistoriallisesti paikallisesti merkittäviä ovat Björkenäsintalo 1700-luvun loppupuolelta sekä kaksikerroksinen Tastulan talo 1800-luvulta. Perinteinen maatalous on Tastulassa vielä voimissaan. Pellot ovat viljeltyjä ja monin paikoin on karjaa laitumella. Alue on kauneudellaan houkutellut myös leirintäalueen sijoittamiseen järven pohjoisrantaan. Tastulanjärvi on keskisyvyydeltään noin metrin ja järven vesi ei vaihdu mikä on uhkatekijä järven säilymiselle. Ennen järven läpi kulki Tastulanoja edelleen Köyhäänjokeen mutta ojan kulkua on muutettu niin että se sivuttaa järven. Tastulanjärven maisema-alueella sijaitsee paikallisesti merkittävä Rantalan haka ja niitty. Pinta-alaltaan 3,9 ha oleva perinnemaisema on kaunista maaseutumaisemaa yhdessä kiviaitojen, rinnepeltojen ja laiduntavan karjan kanssa. Alueella on useita vanhoja latoja, joista osa on pärekattoisia.

Viljelysmaisema yhdistyneenä vesimaisemaan on tyypillistä Tastulanjärvelle.

Jylhä, Metsäkylä Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 236_ 143 M rasteri

Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt (Museovirasto/Ympäristöministeriö; 1993)

Jylhän kylän kulttuurimaisemalle on leimaa-antavaa kaakkois-luode suuntainen harju ja harjulaakso, joka kulkee kylän länsipuolelta ja johon asutus on tukeutunut. Köyhäjoki virtaa osaksi harjun suuntaisena, mutta kääntyy Jylhän talojen luona jyrkästi länteen ja leikkaa harjujakson Timosen luona. Suurin osa

LIITE 2

kylän peltoalueesta sijaitsee Haanojan ympärillä, joka laskee Köyhäänjokeen, jonka jokivarsipellot ovat hyvin vähäiset. Alueen merkittävintä asutusta ovat Jylhän talot ja pihapiirin aitta vuodelta 1693, Seksmannikankaan talot, Uusitalon talot molemmin puolin viljeltyä Haanojaa sekä kylätien varrella oleva koulu. Edellä mainitut rakennukset kuuluvat valtakunnallisesti merkittäviin kulttuurihistoriallisiin ympäristöihin. Jylhän ja Seksmannikankaan talojen välissä kylätien varressa on toiminnassa oleva koulu ja tien toisella puolella uusia Rastinpellon omakotitaloja. Harjujakson maisemallisesti merkittävimpiä osia ovat Kirkkoharju ja siitä pohjoiseen runsaan kilometrin pituinen harjujakso. Jylhän kylässä suoritettiin jako vuonna 1985. Jaon yhteydessä Kaustisen kunta haki tutkimusmäärärahaa Maatilatalouden kehittämisrahastolta maatilarakentamisen suunnittelu-, ohjaamis- ja neuvontatutkimuksen suorittamiseen. Tehostetulla neuvonnalla ja ohjauksella pyrittiin lisäämään asukkaiden omatoimisuutta ja omavaraisuutta maatilarakentamisessa. Maaseudulle luonteenomaisen rakentamisen arvostusta pyrittiin kohottamaan mm. rakennusvalvontaan ja maaseudun asukkaiden kohdistuvalla neuvonnalla. Suunnittelijat perehdytettiin perinteisten rakennusmateriaalien ja rakenneratkaisujen käyttöön. Suunnittelun lähtökohdaksi otettiin rakentamistapa, jolla hyödynnettiin maaseudun perinteisiä rakennustaitoja. Kesällä 1985 Jylhän kylällä järjestettiin ensimmäiset valtakunnalliset maatilarakennusmessut. Jylhän kylän uusjakotoimituksen toimintamalli säilytti perinteisen maatalousmaiseman rikkomatta sitä tehomaatalouden vaatimusten toteuttamisella. Vanhat pihapiirit useine pohjalaistaloineen ja tuotantorakennuksineen eri perheiden omistuksessa säilytettiin muodostamalla niistä omakotitalotontteja, jotka jäivät vanhemman sukupolven omistukseen. Uudet päärakennukset suurine tuotantorakennuksineen sijoitettiin metsävyöhykkeen rajamaisemiin, avoimien viljelysmaiden viereen. Uudet rakennuspaikat valittiin tarkoin mahdollistaen tulevaisuuden vaatimat suuret laajennusmahdollisuudet maatalouden kehittymisen mukaan. Tämä malli yhdistää maisemallisesti hyvin yhteen uuden ja vanhan maatalouspihapiirin rikkomatta kokonaisuutta kun materiaalit ja perinteiset rakennustavat on pidetty kunniassa uutta rakennettaessa. Uusjaon malli on ollut yksi tärkeä päätekijä jo kuolemassa olevan kylän uudelleen herättäessä, vilkkaaksi ja eläväksi maatalouskyläksi.

Salonkylä Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 236_ 145 M rasteri

Keski-Pohjanmaan arvokkaat maisema- ja kulttuurialueet (Keski-Pohjanmaan liitto/Sigma konsultit Oy; 2001)

Salonkylä, joka on vanhaa asuinaluetta ja jossa asutusta on ollut jo 1500-luvulla, on osa Perhonjoen kulttuurimaisemaa. Salonkylän laaksomaisema on maisemakuvaltaan selkeä ja monipuolinen, jonka peruselementtejä ovat jokilaakso ja sen rinteiden Perhonjokilaaksoon laskeutuvat pellot sekä selkeän kylärakenteen muodostava nauhamainen tienvarsiasutus. Asutus on selkeästi tiehen sitoutunut ja paikoin on säilynyt perinteistä raittimaista asutusta, jossa rakennukset sijaitsevat tiiviisti kylki kyljessä molemmin puolin tietä. Salonkylän rakennuskannan ja asutusraitin merkittävimmät osat ovat Mäkelän kohdalla ja Kattilakosken länsipuolella. Tyypillinen Salonkylän tilapihapiiri sijaitsee tienvarressa ja viljellyt jokilaaksopellot ovat kapeita ulottuen aivan rantaan asti. Maisema on maatalouden leimaama. Perhojokilaakson pellot molemmin puolin jokea muodostavat ison viljelysaukean, jossa maasto laskee molemmin puolin keskellä virtaavaan Perhonjokeen. Joessa on useita koskipaikkoja ja saari, jossa on kolme taloa. Kylätie ylittää Perhonjoen kahdessa kohdassa, joista sillalta avautuu kauniit näkymät jokivarsiviljelyksille. Salonkylän läheisyydessä sijaitsee Viiperin kylä jonka tien varteen on muodostunut raittimainen pieni asutustihentymä.

LIITE 2

Peltojen säilyminen avoimina ja viljeltyinä on keskeistä maisemakuvan vaalimisen kannalta. Osa Salonkylän rantapeltojen ojista on paikoitellen pahasti vesakoitunut. Avoimen viljelysmaiseman umpeutuminen tulee muuttamaan maisemaa tulevaisuudessa, ellei ympäristön hoitoon ryhdytä mahdollisimman pikaisesti. Salonkylän asutusraitti on säilyttänyt ominaispiirteensä nykypäivään asti uusien talojen rakentamisesta huolimatta. Jatkossakin uudisrakentaminen tulisi ohjata jo olemassa olevien pihapiirien läheisyyteen kylätien varteen, eikä missään nimessä avoimille rantapelloille.

Nikulasta Salonkylään kulkeva peltotie sijoittuu aivan Perhonjoen partaalle.

272 KOKKOLA Kohdekohtaisten taulukoiden koodin alla 1.1.2009 kuntaliitosta edeltänyt koodi II-vaihemaakuntakaavasta, kun koodi on tässä yhteydessä muuttunut. Muutos koskee Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kohteita.

Kokkolan–Kälviän ulkosaaristo Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 141

sekä aik. 315_141 ja

429_141


Kokkolan saaristo on laaja merialue sisältäen Kokkolan ja Kälviän edustan saaristoa. Rannikko on voimakkaasti suuntautunut luoteesta kaakkoon, muodostaen pitkiä niemiä ja syviä lahtia. Alue on rantaluonnoltaan varsin monipuolinen sisältäen erityyppisiä rantoja jokisuistosta ulkosaaristoon. Maakunnan muusta rannikosta poiketen maisemallisen yleisilme ja pinnanmuodot ovat peruskallion aikaansaamaa. Valtaosa maisema-alueesta kuuluu Natura kohteisiin ja valtakunnalliseen rantojensuojeluohjelmaan. Maisema-alueelle sijoittuu useita arvokkaita maankohoamisrannikon luontotyyppejä kuten, glo-järviä ja fladoja, reheviä rantalehtoja, matalakasvuisia rantaniittyjä ja näyttäviä rantakalliota. Ulkosaariston pienet saaret ja luodot ovat avoimia ja tärkeitä merilintujen pesimäalueita. Alueen lajistoon kuuluu monia uhanalaisia ja endeemisiä lajeja. Saariston saaret ovat kaikki omalla tavallaan kauniita ja ainutlaatuisia Kokkolan ja Kälviän saaristossa. Esim. Trullögrundissa ovat Kokkolan komeimmat ja arvokkaimmat katajanummet sekä edustavaa rantalehtoa. Trullögrundin pohjoiskallio on merkittävä lintujen pesimäpaikka. Repskärin kalliot kohoavat yli 10 metrin korkeuteen merestä ja saaren keskiosassa on rehevä lehto. Saaristossa sijaitsee maakunnallisesti arvokkaat Tankarin ja Trullögrundetin perinnebiotoopit, jotka lukeutuvat Natura-2000 alueisiin. Kokkolan kaupungin edustalla, aavan meren äärellä sijaitseva Tankarin saari on kasvilajistoltaan eräs Kokkolan merialueen edustavimpia, johtuen kasvupaikkojen

LIITE 2

monipuolisuudesta ja pitkään jatkuneesta kulttuurivaikutuksesta. Myös Tankarissa on merkittäviä katajanummia. Tankarin saari kuuluu valtakunnallisesti arvokkaisiin kulttuuriympäristöihin. Kallioinen saari on ollut kalastajien tukikohtana 1600-luvulta sekä majakka- ja luotsisaarena 1700-luvulta saakka. Nykyinen teräsrakenteinen majakka on vuodelta 1889. Saaressa sijaitsee myös pieni puukirkko vuodelta 1754. Itärannalla on ryhmä pieniä kalastajien ja luotsien rakentamia mökkejä, joista vanhimmat ovat 1700-luvun lopulta. Myös Kälviän edustalla oleva Poroluodonkrunni kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin kulttuuriympäristöihin, missä sijaitsee yksinkertainen majakka 1850-luvulta. Karuun ulkosaareen liittyy myös erilaisia kivilatomuksia. Trullögrundetin perinnebiotoopi on pinta-alaltaan 18 ha. Trullögrundetin majakkaloistosaarella on pitkä kulttuurihistoria takanaan. Ihmiset ovat hyödyntäneet saarta useiden vuosisatojen ajan. Saaren käytöstä poistunut betoninen majakkaloisto on rakennettu vuosisadan alkupuolella. Luotsien lisäksi saarella ovat asustaneet kalastajat vuosisatojen ajan. Saaren laella on esihistoriallinen kiviröykkiö, jota pidetään viikinkiaikaisena hautaröykkiönä. Läheisten saarien tapaan Trullögrundet toimi Rödsön kylän yhteisenä laidunmaana. Viimeksi saarella on ollut lampaita 1950-luvun puolivälissä.

Tullögrundet on mielenkiintoinen retkikohde maisemallisten erityispiirteiden; mm. autiomajakan ja laajojen variksenmarjanummien vuoksi.

Öjan glo-järvet ja fladat rantoineen ovat valtakunnallisesti merkittäviä kohteita. Nopean maankohoamisen johdosta matalat merenlahdet kuroutuvat umpeen muodostaen kuroutumajärviä. Natura kohteisiin lukeutuva, pinta-alaltaan 435 ha:n Kåtölandetin alue, muodostaa arvokkaan kokonaisuuden, jossa pienellä alueella on nähtävissä eri kehitysvaiheita, vasta kuroutuvasta fladasta jo soistuneisiin -lampiin. Suurin osa kohteesta kuuluu rantojensuojeluohjelmaan ja soidensuojelun perusohjelmaan. Niemen pohjoisosassa on maisemallisesti merkittävää kalliokkoa. Alueella on runsaasti merkkejä vanhasta pyyntikulttuurista.

Kokkolan keskustan kohteet

Kokkolan ruutukaava-alueen puutalokorttelit, Kokkolan pedagogio ja Roosin talo, Kokkolan rautatieasema Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 142

V symboli Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt, RKY09 (Museovirasto; 2009)

Kokkola perustettiin kauppakaupungiksi vuonna 1620. Suuren tulipalon tuhottua kaupungin, se sai vuonna 1664 säännöllisen ruutuasemakaavan (J. Gedda), joka on pääpiirteissään säilynyt meidän

LIITE 2

päiviimme. Kaava-aluetta laajennettiin pohjoiseen vuonna 1765 ja koko ruutuasemakaava uusittiin vuonna 1861 (C.A. Setterberg). Kokkolan ensimmäisen alkuperäiskaavan säännöllinen ruutukaava-alue on aina ollut ja säilynyt asunto- ja käsiteollisuusalueena. Käsiteollisuuden vähetessä vapautuneet tilat on yleensä muutettu asuinkäyttöön. Kokkolan ruutukaava-alue on yksi arvokkaimmista suomalaisista puukaupunkialueista. Kaupunginosa on yhtenäinen, 12 korttelia käsittävä puukaupunkialue, jota pohjoisessa rajaa Antti Chydenniuksen katu, lännessä Kustaa Aadolfinkatu katu, etelässä Torikatu ja idässä Rantakatu. Ruutukaavasta johtuen katunäkymät ovat pitkiä. Tontit ovat olleet aidattuja ja portit ovat olleet keskeinen osa kaupunkikuvaa. Perinteinen sisäänkäynti on pihan puolelta. 1800-luvun loppupuolella yleistyivät umpikuistit. Nykyisin kuisti on lähes jokaisessa rakennuksessa. Päärakennukset ovat katulinjassa ja piharakennukset sijainti on aina ollut pihan perällä korttelin pituussuunnassa ja yleensä ne ovat olleet tontin mittaisia. Vanhimmat alueen puisista asuintaloista ovat 1700-luvulta mutta pääosa 1800-luvulta. Suljetut pihapiirit kätkevät suojiinsa myös monia kulttuurihistoriallisesti arvokkaita ulkorakennuksia. Vanha ruutukaava-alue on uusiutunut eteläosiltaan voimakkaimmin. Parhaiten on säilynyt Torikadun pohjoispuolinen alue, ns. Neristan. Vaikka alue on varsinaisesti puukaupunkia, siellä on myös muutamia kivirakennuksia ja rapattuja puutaloja, mm. Engelin suunnittelema Raatihuone Mannerheimin aukiolla. Tämä kaupunginosa on säilyttänyt alkuperäisen luonteensa, vaikka se on muuttunut ja uusiutunut ajan mukana. Myös tulevaisuudessa lähtökohtana on alueen vanhan ja omaleimaisen ympäristön säilyttävä rakentaminen. Wentinin talossa on todennäköisesti osia vuodelta 1647. Rakennuksen alla on lisäksi luonnonkivistä holvattu kellari. 1790 rakennusta laajennettiin siten, että pohjasta tuli karoliininen. Pihalla on kaksikerroksinen hirsirunkoinen aitta vuodelta 1820 ja tontin perällä pitkänurkkainen 1814 rakennettu peiterimoin vuorattu ulkorakennus. Kyntzellin talo on rakennettu 1801 ja vuonna 1810 taloa korotettiin toisella kerroksella ja mansardikatolla. 1800-Iuvun viimeisellä vuosikymmenellä rakennettiin pihalle kaksi kuusikulmaista kahden kerroksen korkuista kuistia. Talo on peruskorjattu 1990-luvulla. Donnerin talo sai nykyisen muotonsa 1810. Alkuperäisen huonejaon mukaan talon alakerrassa oli kaksi eteistä, keittiö, pieni ruokasali, konttorihuone ja makuuhuone. Edustushuoneet, Sali, kabinetti, förmaaki ja ruokasali sijaitsivat vanhan tavan mukaan yläkerrassa. Rakennuksen alakertaan Pitkänsillankadun ja Rantakadun julkisivuihin on avattu suuret näyteikkunat, yläkerta on sen sijaan lähes alkuperäisessä asussaan. Talon piharakennus on vuodelta 1812. Se rakennettiin pakari- eli leivintuvaksi, jossa oli myös kamari. Rahmin talo sai nykyisen muotonsa 1783 ja se on harvinainen esimerkki 1700-luvun puisista kaupunkitaloista. Rakennus on korjattu 1985 arkkitehti Krister Korpelan johdolla. Korjaustyössä pyrittiin ottamaan esiin mahdollisimman paljon alkuperäisiä pintoja ja restauroimaan ne. Raatihuone on rakennettu 1805 kaupungin keskustaa hävittäneen tulipalon jälkeen. Ensimmäiset suunnitelmat tehtiin Ruotsin yli-intendentinvirastossa. Rakentaminen viivästyi ja pääsi käyntiin vasta usean vuosikymmenen kuluttua. C.L. Engel muokkasi raatimies Donnerin laatimat suunnitelmat rakentamisen pohjaksi. Raatihuone on kaksikerroksinen empirerakennus, jonka perusratkaisu on samanlainen kuin Porin raatihuoneessa, joskin yksinkertaistettuna. Kokkolan raatihuone on harvoja autonomian ajalta säilyneitä raatihuoneita. Sitä vastapäätä on ent. Libeckin sairaala, kaksikerroksinen kivirakennus vuodelta 1810. Kokkolan kaupunkirakenteeseen kuuluvat Suntinsuulla pitkiksi rivistöiksi ryhmittyneet venevajat. Maannouseman myötä ne ovat sijoittuneet lähemmäs merta. Venevajat ovat eri-ikäisiä ja edelleen käytössä. Neristanin eteläpuolella oleva yläkaupunki, Oppistan, on uusiutunut rakennuskannaltaan voimakkaammin. Kokkolan yläkaupungin 1660-luvun ruutukaava-alueella on säilynyt muutamia historiallisia merkkirakennuksia. 1690-luvun pedagogiotalo on tiettävästi kaupunkiemme vanhin koulurakennus ja profaani puurakennus. Sen naapurustossa oleva Roosin talo on kokkolalaisen vauraan laivanvarustajan kivinen porvaristalo 1800-luvun alusta. Pedagogion ja Roosin talot ympäristöineen ovat museokäytössä. Pedagogiorakennus, nykyinen K.H. Renlundin museo, rakennettiin porvariston päivätöinä 1695–96 ja on tiettävästi kaupunkiemme vanhin profaani puurakennus. Säterikaton harjalla on pieni kattoratsastaja. 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa rakennus oli vuorattu leveällä, empiretyylisellä vaakalaudalla, jota

LIITE 2

peitti keltamulta. 1960-luvuIla rakennus rekonstruoitiin alkuperäistä vastaavaan asuun. Tontin toinen rakennus, ns. Lassanderin museotalona tunnettu rakennus on siirretty nykyiselle paikalleen Kustaa Aadolfin katu 22:sta. Se on rakennettu vuonna 1748 ja on yksi vanhimpia Kokkolassa säilyneitä taloja; tontin kolmas rakennus tehtiin pedagogion opettajan asunnoksi 1816–1818. Roosin kivitalo on rakennettu todennäköisesti tukholmalaisten piirustusten mukaan 1810-luvun alussa. Roosin talon yläkerrassa aloitti toimintansa kaupungin ensimmäinen yläalkeiskoulu. Myöhemmin rakennuksessa toimi pitkään Pohjoismaiden Yhdyspankki, jolta kaupunki osti talon 1961. Rakennus peruskorjattiin 1980-luvulla arkkitehti Krister Korpelan johdolla. Tällöin joitakin sisämaalauksia entistettiin ja oviaukkoja palautettiin oletetuille alkuperäisille paikoilleen. Päärakennuksen kanssa samanaikaisesti tontin pohjoisreunalle rakennettiin suolamakasiini, jonka toinen kerros tehtiin kivestä 1860 kaupungissa riehuneen palon jälkeen. Suolamakasiinin julkisivut olivat rapatut jo alkuperäisessä asussa. Sisätilat on muutettu pieniksi toimistohuoneiksi ja näyttelytilaksi. Molemmat rakennukset ovat K.H. Renlundin museon käytössä. Kokkolan uusrenessanssityylinen rautatieasema sijaitsee Kokkolassa Isokadun eteläisenä päätteenä. Se on rakennettu III luokan aseman tyyppipiirustuksin ainoana Seinäjoki–Oulu -rataosuudella 1884–86. Rautatien jatkamisesta Seinäjoelta Ouluun määrättiin 1884 ja Kokkolan kehitykselle ratkaisevaa oli, että määräys sisälsi myös radan jatkamisen Ykspihlajaan, minne oli siirretty Kokkolan satamatoiminnot 1800-luvun lopulla. Oman lisänsä liikenteen kasvuun toi aikanaan Iisalmi–Ylivieska -radan valmistuminen 1920-luvulla. Kaupungissa on myös Suomen pikkukaupungeissa harvinainen Rautatientori asemalta koilliseen Rautatienkadun varrella. Rautatietorin aukealla sijaitsivat ennen vuotta 1918 venäläisen sotaväen hevostallit.

Tullimäen alue Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 143

M symboli Keski-Pohjanmaan arvokkaat maisema- ja kulttuurialueet (Keski-Pohjanmaan liitto/Sigma konsultit Oy; 2001)

Tullimäen pientaloalue rajautuu etelästä Pietarsaari–Kokkola tiehen, länsipuolelta siirtolapuutarha-alueeseen ja itäpuolelta entiseen ravirataan. Alueen pohjoisosassa on muutamia matalia yksikerroksisia omakotitaloja. Alueella on nelisenkymmentä pientaloa, jotka kaikki on rakennettu 1950-luvulla. Asuinrakennukset ovat puolitoistakerroksisia, joista toiset rapattuja ja toiset lautaverhoiltuja. Yhtenäinen katurivistö on parin sadan metrin pituinen. Päärakennukset on vedetty katulinjasta keskemmälle ja katutilaa rajaavat pensasaidat sekä puut ja pensaat. Tähän katuun liittyy länsipuolelta katulenkki, jonka varrelle sijoittuvien asuinrakennusten harjasuunnat ovat kadunsuuntaiset. Tullimäellä sijaitsee maisemallisesti merkittävä niitty. Niityt ovat jäänteitä paikalla sijainneen talon pihapiiristä ja lähipelloista. Paikallisesti arvokas niitty toimii virkistysalueena ja sitä hoidetaan Kokkolan seudun Luonto ry:n toimesta.

LIITE 2

Junnila Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 144


Junnilan yhtenäistä pientaloaluetta rajaa länsipuolelta rautatie, itäpuolelta Vaasa–Oulu tie, pohjoisesta teollisuusalue ja etelästä parin sadan metrin päässä oleva Elisabetin hautausmaa. Alue on noin 3 ha:n suuruinen ja sen 30 asuinrakennusta ulkorakennuksineen on rakennettu kahden radansuuntaisen kadun varteen 1950-luvulla. Rakennukset on sijoitettu siten, että alueen sisäosassa asuinrakennukset ovat vinoittain katulinjaan nähden ja aina kahden talon ulkorakennukset on rakennettu yhteen talorivistöjen välille. Katujen ulkosyrjillä olevien asuinrakennusten päädyt ovat kadussa kiinni ja ulkorakennukset tontin perällä. Alueen asuinrakennukset ovat tyypillisiä 1950-luvun rakennuksia: puolitoistakerroksisia, harjakattoisia puutaloja, joissa on lasikuisti. Myös tämän alueen ulkorakennuksissa on harjakatto ja pieni avokuisti. Nykyisin asuinrakennusten värit vaihtelevat vaalean kellertävästä tumman vihreään. Alueen yhtenäisyyttä lisäävät tietä reunustavat pensasaidat.

Sokojan peltoaukea Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 145


Maaviljelyksen kannalta edustava kokonaisuus on Sokojan peltomaisema. Alue on laajuudeltaan toista tuhatta hehtaaria. Viljelyalue on tasainen ja siinä on useita metsäsaarekkeita. Jäljellä on vielä runsaasti latoja, vaikka niiden määrä onkin huomattavasti vähentynyt viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana. Valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä edustava Rasmusbacken sijaitsee Sokojalla. Jyväskylän valtatieltä Sokojalle johtavan tien vieressä Åivobäckin ylitsee johtaa vanha kivisilta. Se on ladottu luonnonkivistä ja kanneksi on laitettu kolme isoa kivipaatta. Silta rakennettu vuonna 1782 ja on Suomen toiseksi vanhin tunnettu kivisilta. Sillan läheisyydessä sijaitsee Åivobäckenin taloryhmä, johon kuuluu kolme vanhaa maalaistaloa. Alue on maisemallisesti yhtenäinen maanviljelysmaisema eikä sen välittömään läheisyyteen ole noussut uusia rakennuksia. Sokojan alueella merkittävää on lisäksi Sokojanpuron varrella sijaitseva korkealle mäelle rakennettu Hällisin kahden talon muodostama asutusmäki, jolle johtaa puiden ja kiviaitojen reunustama tie. Yksittäisinä kohteina mainitsemisen arvoisia ovat Fackelheimin seurojentalo, Sokojan koulu ja Kullan talo, jonka sivukamarillinen asuinrakennus on rakennettu 1700-luvun jälkipuolella. Ennen kiviaidat risteilivät Sokojan peltojen reunoilla. Niiden väleihin on rakennettu teitä ja myöhemmin niiden päälle on perustettu uusia maanteitä. Varsinkin Mesibackalla kiviaitoja oli vielä 1950-luvulla huomattavan runsaasti, yhteensä 27 km. Niistä kuitenkiin siirrettiin osa 1960 Yksipihlajaan

LIITE 2

rakennettavien satamalaitteiden pohjiksi. Yli-Sokojalla on edelleen runsaasti kiviaitoja. Ne ovat syntyneet peltojen raivauksien yhteydessä. Kivet nostettiin pelloista ja koottiin raivausryökkiöiksi tai kiviaidoiksi. Kiviaidalla oli useita tehtäviä. Se toimi mm. karjan aitauksena ja varasi kesällä auringonlämpöä, joka myöhemmin syksyllä esti hallan tuhot viljapellolla.

Sokojan kiviaitoja peltojen reunoilla. Kuva: Hannele Purola 2013.

Paikallisesti arvokas Risbackan laidun on Sokojan peltojen keskelle jäänyt kivinen, katajainen luonnonniitty. Kohteen ympärillä on latoja, uusi varasto rakennus ja vanhaa kiviaitaa. Alue on ollut lehmien laitumena vuosikymmeniä. Huomionarvoisista lajeista alueella sinnittelevät nurmitar ja päivänkakkara.

Mäntykankaan puutaloalue Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 146


Mäntykankaan kaupunginosa sijoittuu vanhan keskustan länsipuolelle. Aikaisemmin tällä korkealla puuttomalla mäellä pyörivät tuulimyllyt 1700- ja 1800-luvuilla ja mäkeä käytettiin myös rangaistuspaikkana. 1700-luvulla louhikkoista mäkeä alettiin raivata pelloksi ja se saatiin viljellyksi vuosisadan loppuun mennessä. Vuoden 1909 asemakaavan (L. Pettersson) yhteydessä kaavoitettiin Mäntykankaan kaupunginosa. Kaava laadittiin jugendtyylin periaatteita noudatellen; vapaamuotoinen katuverkko on kaavoitettu Camillo Sitten kaupunkisuunnitteluideoiden mukaisesti. Neristanin ruutukaava-alueelta tulevat kadut hajautuvat viuhkamaisesti kohti länttä ja katujen risteyksiin on avattu pienet aukiot kaupunkilaisten kohtauspaikoiksi. Alueen puinen, jugendpiirteinen asuinrakennuskanta on ennen muuta 1920-luvulta. Mäntykangas muodostaa kiinteän yhtenäisen kaupunginosan, jonka rakennuskanta on lähes kokonaisuudessaan 1920-luvulta ja se on säilynyt alkuperäisenä tähän päivään saakka. Asuinrakennukset ovat pääasiassa puolitoistakerroksisia puutaloja, joissa on ruutuikkunat. Vaikka Mäntykangas on pääosin rakennettu asuinalueeksi, jota se yhä on, rakennettiin sinne myös muutamia julkisia rakennuksia, mm. Renlundin kansakoulu joka rakennettiin arkkitehtikilpailun tuloksena 1907 (V. ja I. Thorné) ja Kokkolatalo, entinen suojeluskuntatalo Vartiolinna, vuodelta 1928 (O. Gripenberg). Viereinen vesitorni on rakennettu 1914–20 (S.A. Lindqvist). Mäntykankaan eteläosassa on ns. Katariinan kalmisto, joka on perustettu 1779. Tiiliset valkeaksi rapatut hautaholvit ovat tältä ajalta. Muuta merkittävää alueella on Chydenniuksen puisto ja sen jatkeena Mäntykankaan luonnonmännikköinen puisto 1960-luvulta.

LIITE 2

Mäntykankaan katutilassa ilmenee maaston muotoja myötäilevä katuverkosto.

Kruununvoudin talo (Museoviraston mukaan ”Meren talo”) Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 147

M symboli Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt (Museovirasto/Ympäristöministeriö; 1993)

Meren talo on entisen Hakalaxin voudintalon päärakennus 1780-luvulta. Allaoleva kellari on tätäkin vanhempi. Pihapiirissä on toinen, 1800-luvun alussa rakennettu asuinrakennus sekä entinen talli.

Ykspihlajan satamakonttori Koodi Luokk

a Merkintä

Lähde Kaavakarttaote

272_ 148

M symboli


Ykspihlajan satamakonttori on rakennettu 1886. Kokonaisuuteen liittyvät puutarha, istutetut koivut ja satamatyöläisten muistomerkki.

LIITE 2

Palman alueen huvila-asutus Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 149


Kokkolan kulttuurihistoriallisesti merkittävät huvilat sijaitsevat pääasiallisesti kahdella alueella; Ykspihlajassa ja Kaustarinlahden ympärillä. Vanhin huvila-asutus keskittyi Sannanrannalle 1860-luvulla. Mariluodon niemessä sijaitseva Villa Palma on vanhimpia maaseutukaupunkien ympäristöön huvilaksi alun perin suunniteltuja rakennuksia. Sen rakennuttivat 1838 kruununvouti Lundström ja kauppias Roos. Empiretyylinen rakennus on hirrestä, mutta rapattu ulkoapäin. Arkkitehtonisesti edustava huvila on mahdollisesti intendentinkonttorin suunnittelutyötä. Villa Palman lähistöllä on useita arkkitehtonisesti korkeatasoisia huviloita, kuten Gustaf Strengelin suunnittelema Villa Marocko.

Kaarlelan kirkko ja pappila Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 150


Kirkonmäki sijaitsee rautatien ja teollisuusalueen (entinen hallinnollinen raja) eteläpuolella. Kaarlela, jonka historian lasketaan ulottuvan 1300-luvun loppupuolelle, yhdistettiin Kokkolaan vuonna 1977. Kirkonmäki on ilmeisesti yksi pitäjän vanhimpia kiinteän asutuksen paikkoja. Joidenkin lähteiden mukaan Kirkonmäellä olisi ollut kiinteää asutusta jo 1200-luvulta lähtien. Kaarlelan kirkon ympärillä on säilynyt perinteistä rakentamista vanhan tieverkoston varsilla. Alue kuuluu valtakunnallisesti arvokkaisiin kulttuuriympäristöihin. Suurin osa vanhoista asuinrakennuksista on 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta. Alue on tiiviisti rakennettua, yhtenäisenä säilynyttä, vanhaa kirkonkylää. Kirkonmäen muu rakennuskanta on pääosin peräisin 1920- ja 1930-luvuilta sekä viime vuosisadan vaihteesta ja 1900-luvun alusta. Asuinrakennukset ovat pääasiassa puolitoistakerroksisia puutaloja, joita on viime vuosien aikana peruskorjattu. Tonteilla on lisäksi ulkorakennuksia. Alueen merkittävin asutusraitti on kirkonmäen entinen pääväylä, Kirkkotie. Tämä raitti on mutkitteleva, rakennusten ja koivujen reunustama ja nykyisin pohjoispäästä suljettu. Kirkon lisäksi alueella on merkittäviä yksittäisiä kohteita Kaarlelan pappila, Kaarlelan lukkarila ja kirkon siunauskappeli. Pappila pihapiireineen on museokäytössä kotiseutumuseona. Pyhälle Katariinalle omistettu Kaarlelan kivikirkko on yksi Pohjanmaan seitsemästä keskiaikaisesta kivikirkosta ja se on rakennettu ilmeisesti 1400-luvun loppupuolella. Valkoiseksi kalkitun, alkuaan suorakaiteenmuotoinen runkohuone laajennettiin Antti Chydeniuksen toimesta ristikirkoksi vuosina 1786–89 (YIV) ja 1798–1804 (YIV), jolloin kirkko sai korkean länsitornin, myös ulkoseinät ja torni rapattiin sekä maalattiin keltaiseksi. Kirkon nykyasu on peräisin vuosina 1952–1954 tehdystä arkkitehti Erik Kråkströmin suunnittelemasta restauroinnista. Kirkkosalissa on valkeaksi kalkitut seinät ja kaareva

LIITE 2

lautaholvi. Saarnastuoli vuodelta 1622 on vanhimpia maassamme. Barokkityylisen alttarilaitteen Jeesus Getsemanessa -aiheinen keskuskuva on Alexandra Frosterus-Såltihin maalaama vuonna 1902, sivumaalaukset on tehnyt Johan Backman vuonna 1749. Ovellinen penkistö on 1700-luvun lopusta ja uudistettu 1930-luvulla. Kirkon sakaristo kirjakaappeineen, tauluineen ja huonekaluineen on tunnelmaltaan poikkeuksellisen kultivoitunut. Kirkon eteläpuolella on vanha hautausmaa.

Kaarlelan pappila vuodelta 1736 on yksi Kirkonmäen arvokkaista kohteista.

Kaarlelan kirkkoherranpappilan puinen päärakennus rakennettiin suuren Pohjan sodan jälkeisessä voimakkaassa uudelleenrakennusvaiheessa 1736–37 ja se on huomattavin karoliininen pappilarakennus maassamme. Sen arkkitehtuuria leimaa korkea aumakatto. Pohjakaava kaksine saleineen ja päätykamareineen on lähellä 1731 everstin virkataloille vahvistettua mallipiirustusta ja poikkeaa pappiloille 1727 rnääritellystä keskeissalillisesta vähimmäisvaatimuksesta. Antti Chydenius oli Kaarlelan kirkkoherrana vuodesta 1770. Hän rakennutti 1775–78 tiilisen leivin- ja panimotuvan, joka on museokäytössä. Pihan itäreunalla on apupapin asuintupa, jonka alla on edellisen pappilan 1667 holvattu kellari. Kirkon lounaispuolella oleva Tarharannan niitty on Nuijasodan aikaisia taistelupaikkoja. Eteläpuolella sijaitseva arkkitehtuuriltaan korkeatasoinen seurakuntakeskus vuodelta 1958 kuuluu suunnittelijansa, arkkitehti Erik Kråkströmin parhaimpaan tuotantoon. Kirkkotarhaa kiertävässä kiviaidassa on länsioven edustalla kookkaat valkoiseksi kalkitut portinpylväät, joista toiseen on kiinnitetty vaivaisukko.

Tankarin ja Trutklippanin majakka- ja luotsiydyskunnat Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 151


Tankarin ja Trutklippanin loisto-, majakka- ja luotsiyhteisöt muodostavat monipuolisen, ajallisesti kerrostuneen ja hyvin säilyneen kokonaisuuden. Tankarin majakka ja Trutklippanin linjaloisto ovat Kokkolan historiallisen kaupunkiväylän tärkeimmät merimerkit. Tankarin saari sijaitsee Kokkolaan johtavan väylän alkupisteessä. Tankar on noin 750 metriä pitkä kalliosaari, jonka kasvillisuuden muodostaa matala pensaskasvillisuus ja siellä täällä kasvava lehtimetsä. Tankarin pohjois- ja länsipuolella aukeaa rannaton meri ja etelässä sijaitsee sirpaleinen Öjan saaristo. Saaren itärannalla on vanha kalastajien ja hylkeenpyytäjien kylä sekä 1700-luvulla rakennettu kirkko. Kalastajakylän vieressä on pienistä mökeistä muodostuva luotsien asuinalue. Majakkayhteisön rakennukset ovat keskittyneet saaren korkeimmalle kohdalle majakan ympäristöön.

LIITE 2

Tankarin vuonna 1889 rakennettu majakka on 29,6 metriä korkea. Sen runko muodostuu teräsristikkopalkeista ja ulkokuori yhteen niitatuista metallilevyistä. Valolaitteena on Ranskassa valmistettu 2. luokan fresnell-linssistö. Tyvestä voimakkaasti levenevä majakkatorni on perustettu korkean graniittijalustan päälle. Majakan värityksenä on kaksi punaista raitaa ja niiden välissä valkoinen raita. Majakanvartijoiden rakennukset keskittyvät majakan länsipuolelle säännöllisen umpipihan muotoon. Niihin kuuluu asuinrakennus, harmaakivikellari, sauna, varastomakasiini, halkovaja ja käymälä. Pihapiirin ulkopuolella on lisäksi luotsien asuinkasarmi sekä useita metrejä korkea kivikummeli. Majakan luoteispuolella on vanha sumumerkinantoasema: Sireenirakennuksen vieressä on lintuasemaksi muutettu majakanrakentajien tekemä paja. Saarella on myös uusi luotsiasema vuodelta 1975. Se on matala betonirakennus, jonka päädyssä on valvomotorni. Tankarin rakennuskanta muodostaa poikkeuksellisen monipuolisen, ajallisesti kerrostuneen ja hyvin säilyneen kokonaisuuden. 1700-luvulla Tankarissa oli Kokkolan porvareiden ylläpitämä kivikummeli, jonka huippumerkkinä oli tangon nokkaan kiinnitetty tynnyri. Vanhan kivikummelin viereen rakennettiin vuonna 1825 puinen tunnusmajakka. Vuonna 1880 majakkakomitea ehdotti, että Kokkolan edustalle tulisi rakentaa valomajakka. Vuonna 1888 tilattiin helsinkiläiseltä Osbergin konepajalta rautainen majakkatorni valolaitteineen. Rautaelementit valmistettiin Saksassa ja valolaitteet Pariisissa. Majakan valo sytytettiin ensimmäisen kerran 15.10.1889. 1880-luvun lopulla valmistui myös rakennukset majakkamestarille ja kolmelle majakanvartijalle. Vuonna 1974 majakalle vedettiin sähkökaapeli mantereelta, jolloin myös majakanvartijoiden määrä pudotettiin kahteen. Myöhemmin majakka automatisoitiin, jolloin myös sen miehitys lopetettiin. Vuonna 1903 Tankariin hankittu kuulamoottorilla toimiva sumumerkinantolaitos korvattiin Vuonna 1961 sähköisesti toimivalla nautofonilla. Sumumerkinantoasema on edelleen olemassa, mutta sen laitteisiin liittyvä tekniikka on poistettu. Vuonna 1760 saarella oli neljä luotsia. Tankarin luotsit siirtyivät valtion palkkalistoille, kun Pohjanmaan luotsipiiri perustettiin vuonna 1849. Uusi luotsiasema valmistui vuonna 1975. Nyös luotsien käyttämässä kutterisatamassa tehtiin suuria muutoksia 1970- ja 1980-luvuilla. Tankarissa on edelleen luotsipäivystys. Trutklippanin 1800-luvun lopun linjaloisto on rakennettu samaan aikaan kuin Tankarin majakka. Trutklippanin kahdesta loistosta alempi on historiallisessa asussaan, ylempi loistorakennus on korvattu betonisella linjataululla. Trutklippanilla on säilynyt harvinainen loistonhoitajien rakennusryhmä kivettyine kulkureitteineen.

Öjan kulttuurimaisema-alue Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 152

M rasteri Arvokkaat maisema-alueet (Maisema-aluetyöryhmän mietintö II, Ympäristöministeriö; 1992)

Öjan maisema-alue muodostuu kahdesta maisemakokonaisuudesta Tjäru–Bodön ja Knivsundin–Djupsundin kylistä ja niiden maisemarakenteesta sekä niihin liittyvistä kulttuuriympäristöistä. Knivsund sijaitsee Pietarsaari–Kokkola -tien pohjoispuolella. Maanviljelyn kannalta edustavassa kulttuurimaisemassa Öjan Knivsundissa on säilynyt useita edustavia maatalousmaisemia peltoaukeineen ja laidunhakoineen. Pietarsaari–Kokkola -tieltä Hagafolkiin ulottuva reilun kilometrin pituinen asutusraitti on kokonaisuutena hyvää maaseutuympäristöä. Raitin merkittävin rakennusryhmä on Djupsundin kolmen puolitoistakerroksisen vaalean talon muodostama kokonaisuus. Djupsundin taloryhmän luota johtaa Öjan tielle Hagabäckenin yli reilun kilometrin pituinen loivasti mutkitteleva kapea hiekkatie, joka kulkee sekä peltojen että metsävyöhykkeen läpi ja jonka varrelle sijoittuu muutamia taloja, joista merkittävin on Kulla vuodelta 1869.

LIITE 2

Knivsundin toinen asutusraitti ulottuu Öjan tieltä Korsööreen Bysundetin rantaan asti. Asutusraittiin liittyy kiinteästi raitin pohjoispuolinen peltoalue. Korsören puolenkilometrin pituista raittia reunustavat kymmenkunta taloa pihapiireineen sekä näiden väliin jäävät pienet peltopalstat. Uusia rakennuksia raitilla on harvassa, mutta useita tiilisiä lisäsiipiä on rakennettu. Raitilla on kaksi julkista rakennusta. Knivsundin koulu vuodelta 1887 ja seurojentalo 1920-luvulta. Tien päässä on Korsören merkittävin rakennus. Korsören päärakennus, joka on puolitoista kerroksinen, kookas kaksikuistinen hirsirakennus vuodelta 1884. Peltoalueen läpi kulkee Öjan kylätie, jonka varrella on myös syntynyt asutusta. Merkittävimmät kohteet tällä raitilla ovat Backan ja Saaren talot. Tjäru–Bodö maisema-alue sijaitsee Pietarsaari–Kokkola -tien etelä- ja pohjoispuolella. Tämä Öjan läntisin osa on arvokas, vaihtelevailmeinen maisemakokonaisuus. Sen päätekijät ovat kumpuileva maasto, useat pienet järvet ja lammet, peltojen pirstoutuneisuus sekä lehtipuiden ja pienten lehtojen runsaus. Alueen arvoa lisäävät Bodön–Tjärun mutkitteleva kylätie ja asutus, joka on varsin hyvin sopeutunut vanhaan saaristokulttuurimaisemaan. Alue on kulttuurihistoriallisesti Kokkolan arvokkaimpia alueita, jonka nykyinen tasapainoinen ja idyllinen leima on erittäin arvokas. Maisema-alueen eteläosassa sijaitseva Tjärun raitti saa alkunsa Krokvikin tien risteyksestä. Raitti kulkee lähellä risteystä olevan pienen mäkikumpareen halki ja sen varrella sijaitsevat Tjärun ja Åkön taloryhmät sekä Öjan kotiseutumuseo. Tjärun pihapiiriin kuuluu tuparakennus ja lukuisa määrä ulkorakennuksia sekä tuulimylly 1800-luvun alusta ja aitta 1700-luvulta. Tuparakennuksen vieressä on kookkaampi puolitoistakerroksinen lisäsiivellinen asuinrakennus 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä ja tämän vieressä punamullattu puolitoistakerroksinen asuinrakennus oletettavasti 1800-luvun puolelta. Asutusraitin vastakkaisella puolella on kookas puolitoistakerroksinen hirsirakennus, jossa on kaksi kuistia, toinen päädyssä ja toinen edessä. Rakennuksen vanhin osa on 1830–1840 -luvulta. Tjärun kotiseutumuseo on rakennettu 1848 ja se on edustava esimerkki ns. öjalasesta talosta.

Träjun kotiseutumuseo on edustava esimerkki ns. öjalaisesta talosta.

Raitin loppuosa on tyypillistä maaseutuympäristöä. Talot sijaitsevat kuitenkin alkupäätä jonkin verran harvemmassa ja väliin jää peltopalstoja. Åkön asuinrakennus on komea, puolitoistakerroksinen hirsirakennus 1800-luvulta. Siinä on mm. kuusikulmainen lasikuisti ja leveät valkoiseksi maalatut nurkkalaudat. Pihapiiriin kuuluu myös kesätalo sekä vanha punamullattu hirsinen talli ja navetta. Rantatien pohjoispuolella sijaitseva Sveinsflagan on Öjan manneralueen suurin ja arvokkain järvi. Mjosundiin johtava tie kulkee aivan järven rantaa ja tältä avautuu upeita näkymiä veden äärelle. Sveinsflaganin pohjoisrannalla sijaitsee Sveinsin taloryhmä. Tämä pihapiiri muodostaa aukeiden peltomaisemien kanssa harmonisen maalaismaisemaan soveltuvan kokonaisuuden. Alueella muut mainitsemisen arvoiset rakennukset ovat Näcksundin talot, Kvarnabba ja Ås, Bodön taloryhmä sekä Långön koulu ja kalastusmuseo.

LIITE 2

Rödsön kylä Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 153


Keskustasta Rödsöhön saapuessa maalaismaisema avautuu kauniina näkymänä Haukilax–Haglundin ja Hagströmin perinteiset maataloustilat päärakennuksineen, navettoineen ja aittoineen. Rakennukset sijaitsevat peräkkäin Rödsöhön johtavan tien varrella. Haukilax–Haglundin pihapiirissä on vanha solakäytävällinen aittarivistö ja toisella puolella tietä lisäksi muutama vanha aitta. Rödsön maisemaa luonnehtivat Perhonjoki, pirstoutuneet peltoalueet sekä maantien varteen sijoittunut asutus. Puoliavoimeen maatalousmaisemaan luo vivahteikkuutta mutkitteleva kylätie sekä peltojen ja metsien vuorottelevuus. Parhaimmillaan Rödsön kultuurimaisema on moni-ilmeistä, hoidettua maatalouden maisemaa. Maininnan arvoinen on Laxåbackan tila lähiympäristöineen. Möllerintien varrella sijaitseva rakennusryhmä on sijoittunut tien ulkokaarteen puolelle loivan mäkialueen reunaan. Päärakennus, jota rajaavat tiestä vanhat koivut, on puolitoistakerroksinen ja rakennettu 1830-luvulla. Ulkorakennusten rivistö jatkuu sekä tien suunnassa että järveen päin viettävässä rinteessä. Tilan perinteikäs pihapiiri on vaalittu ja hienovarainen ympäristöstä huolehtiminen ulottuu myös varastorakennuksiin. Asutusryhmän yhtenäisyyttä lisää rakennusten yhtenäinen väritys (punamulta). Pihapiiriä ympäröivät pienet peltopalstat. Laxåbackan tilan läheisyydessä on puolen kilometrin pituinen kapea järvi. Laxåbackfjärden on linturikas järvi suomaisine ja ruohikkoisine rantoineen, jossa viihtyvät erityisesti kahlaajat ja sorsalinnut. Rödsön kylän ainoat avoimet rantapellot sijaitsevat Haukilax–Haglundin ja Hagströmin tilojen läheisyydessä, Perhonjoen eteläpuolella. Vastakkaisella rannalla sijaitsevat Starrholmarna, jotka ovat tulvasaaria Perhonjoessa. Saarilla on rehevä ja monipuolinen lehtokasvillisuus. Muuten uudisrakentaminen on vallannut suuren osan jokirannasta. Täten varsinkin Orresissa osittain perinteinen maaseutukylän ilme on muuttunut taajamatyyppiseksi asutusalueeksi. Jäljellä olevien rantapeltojen säilyminen maatalouskäytössä on maisemakuvan kanalta keskeistä. Sen vuoksi omakotiasutusta ei tulisi sijoittaa avoimille rantaviljelyksille.

Rimmin alue Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 154

S symboli Keski-Pohjanmaan arvokkaat maisema- ja kulttuurialueet (Keski-Pohjanmaan liitto/Sigma konsultit Oy; 2001)

Kokkolan paikallisesta teollisuushistoriasta kertova alue sijaitsee rautatien varressa, sen molemmin puolin parin sadan metrin päässä Perhonjoesta. Alueella sijaitsee vanhaan seisakkeeseen kuuluvia VR:n rakennuksia, joille johtaa koivukuja. Alueella sijaitsee myös vuosina 1938–41 rakennettu vanha nahkatehdas. Tehtaalle johtaa radan suuntainen koivukuja. Sen varrelle sijoittuu vanhoja tehtaaseen

LIITE 2

liittyviä, vuonna 1945 rakennettuja asuinrakennuksia, jotka ovat sekä puolitoista- että kaksikerroksisia. Maantien varteen on tullut uusia omakotitaloja.

Räbbin taloryhmä Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 155


Räbbin tila on vanha, jo vuoden 1607 maakirjassa mainittu. Nykyisin mäkialueella on kolme asuttua päärakennusta ja lukuisa määrä ulkorakennuksia. Lähinnä valtatietä oleva Finnilän rakennus on puolitoistakerroksinen rapattu talo, jonka julkisivussa on mm. puolipyöreät räystäsikkunat. Rakennus on rakennettu luultavasti 1800-luvun alkuvuosina mutta siirretty nykyiselle paikalleen vuonna 1869 Perhosta. Tämän vieressä oleva vaakalaudoitettu, keltamullattu, puolitoistakerroksinen talo on edellistä jyrkkäkattoisempi ja rakennettu vuonna 1802. Ulompana valtatiestä on yksikerroksinen, vaaleaksi maalattu asuinrakennus 1900-luvun jälkipuoliskolta. Ulkorakennuksia on mäkialueella kymmenkunta. Niissä on sekä vanhempia punamullattuja hirsirakennuksia että uusia lautarakenteisia. Räbbin navetta on tehty 1700-luvulla rakennetun ja vuonna 1877 puretun Kokkolan kirkon tapulin hirsistä.

Möllerin talot ympäristöineen Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 156


Möllerin talojen muodostama pihapiiri sijaitsee kylätien varrella. Pihapiiri muodostuu kahdesta puolitoistakerroksisesta päärakennuksesta ja useammasta ulkorakennuksesta. Päärakennukset, joissa on kuistit, sijoittuvat toisiinsa nähden kohtisuorasti. Kellertävä asuinrakennus, jossa on puolipyöreät räystäsikkunat, on oletettavasti peräisin 1700-luvun puolelta. Nuorempi rakennus on vuodelta 1862. Ympäröivä alue on kivikkoista. Pihapiirin ympärille, kylätien kummallekin puolelle, on raivattu muutamia hehtaareja peltoa. Kiviä on kasattu pellon reunaan kiviaidaksi mm. kylätien varteen. Peltoalueen ja metsän reunassa on useita heinälatoja. Lisäksi peltoalueella on vanha tuulimylly, joka on peräisin 1800-luvun puolivälistä.

LIITE 2

Kiviniityn 1960-luvun pientaloalue Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 157


Kiviniityn pohjoisosan pientaloalue on muotokieleltään, mitoitukseltaan ja materiaaleiltaan yhtenäinen ja hyvin säilynyt 1960-luvun pientaloalue. Matala ja tiivis alue on rakentunut Kokkolan kaupungin kaavoittamana ja ohjauksessa eri arkkitehtien ja rakennusmestareiden tekemien tyyppipiirustusten mukaisesti. Pientaloalue koostuu sekä 6. että 25. kaupunginosan alueista ja sijaitsee Kokkolan kaupungin ruutukaava-alueesta länteen, Pohjoisen ohikulkutien eteläpuolella ja Tehtaankadun pohjoispuolella. Parhaiten ovat säilyneet pääasiassa vuoden 1962 asemakaavan ja asemakaavan muutoksen mukaisesti 1960-luvulla rakennetut omakotitalojen korttelialueet Brennerin ja Riskan puistojen ympäristössä sekä Libeckinkadun ja Puutarhakadun varrella. Tiiviisti ja säännönmukaisesti pienille tonteille sijoitetut yksikerroksiset pientalot sijaitsevat pääkatuja kapeampien asuinkatujen varsilla. Istutusten suojaamilla tonteilla ei ole asuinrakennuksen lisäksi muita rakennuksia. Olennainen osa alueen rakennettua ympäristöä ovat katutilat ja kulkukäytävät sekä puistot ja muut viheralueet.

Sannanrannan huvila-alue Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 158


Sannanrannan huvila-alue on varhainen ja laaja esimerkki Pohjanmaan rannikkokaupunkien liepeille 1800-luvun loppupuolella syntyneistä kesänviettopaikoista. Kokkolalaisten huvila-alueen rakenne ja rakennuskanta kuvastavat rakentamisaikansa kesänviettokulttuuria. Sannanranta sijaitsee Vanhansataman lahden länsirannalla mäntyvaltaisella hiekkakankaalla luoteeseen Kokkolan kaupungista. Huvila-alue on syntynyt 1860-luvulta alkaen, kun porvarit ja varakkaat virkamiehet halusivat viettää kesän meren rannalla. Huvila-alueella on nykyään noin 60 huvilaa, joista kolmisenkymmentä on vanhoja huviloita. Suurimmat huvilat ovat rannalla, pienempien huviloiden rivistö on metsän puolella, rannan suuntaisen tien toisella puolella. Suurimmat huviloista ovat kaksikerroksisia, runsain leikkauksin ja listoin koristeltuja. Kesäasuntoihin, joista osa on rakennettu useassa vaiheessa, kuuluu veranta. Osa pienemmistä huviloista on vaatimattomia mökkejä. Huviloiden pihapiireissä on erilaisia piharakennuksia. Palvelusväen mökit ovat tien varressa.

LIITE 2

Sannanrannan huvila-alueen pohjoisosassa on Villa Elba, entinen maatalo, joka on siirretty nykyiselle paikalleen maannousun myötä mantereeseen yhtyneelle saarelle 1890-luvulla ja korotettu kaksikerroksiseksi 1930-luvulla. Villa Elban alue toimii leirikeskuksena. Sannanrannassa ainoastaan Elbassa on säilynyt alueelle aiemmin tyypillinen pitkä laituri, jonka päässä on ns. laiturisauna. Maannousun vuoksi aiemmin rantaviivan läheisyydessä sijainneet huvilat Vanhansatamanlahden pohjukassa ovat jääneet loitommas rantaviivasta. Sannanrannan edustalla on ollut Kokkolan vanha satama ja yksi huviloista on entinen tullihuone.

Rasmusbackenin tienvarsiasutus ja kivinavetat Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 159


Rasmusbacken on merkittävä Kaarlelan pitäjän maaseutuasutuksesta kertova historiallinen muistomerkki. Rasmusbackenin talot ja kivinavetta muodostavat merkittävän talonpoikaisen rakennusryhmän. Rasmuksen navetta 1700-luvun puolivälistä muistuttaa kylän karjanhoitohistoriasta ja hyödyn ajan taloudellisista uudistuksista. Navetta on maamme ensimmäinen ajoitettavissa oleva, yksityisen talollisen rakentama kivinavetta. Rasmusbackenilla on myös Pohjanmaan ensimmäinen yksityinen kivitalo 1770-luvulta. Sokojan kylään kuuluva mäki on saanut nimensä Rasmuksen tilan mukaan, joka oli jo 1600-luvulla seudun karjarikkain. Maasto on kumpuilevaa. Pellot on raivattu kivisille rinteille ja kivistä on ladottu leveitä kiviaitoja peltoalojen rajoiksi. Talot on rakennettu mäkien kivisimmille kumpareille. Rasmuksen suuri navetta on muurattu kivestä harjaan saakka. Pitkillä seinustoilla kivirungon päällä on neljä hirsikertaa. Navetan nykyinen muoto on vuodelta 1754, jolloin navettaa laajennettiin siten, että sisätilat muodostavat neljä osastoa, yhden kullekin ruokakunnalle. Rasmusbackenin kivitalo on Simon Rasmuksen 1779 tiilestä muuraama sivukamarillinen asuinrakennus. Simon Rasmus lienee ensimmäinen suomalainen talonpoika, joka sai kamarikollegion myöntämän 20 vuoden verovapauden ja kunnialaatan kivitalon rakentamisesta. Talon rakentamiseen lienee vaikuttanut Kaarlelan tuolloinen kirkkoherra Anders Chydenius.

Pohjanmaan rantatie Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 160 aik.315_160 ja 429_160

V viiva Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt, RKY09 (Museovirasto; 2009)

Pohjanmaan rantatie on yksi Suomen tärkeistä historiallisista tielinjoista. Ratsupolusta 1600-luvulla kehittynyt maantie on kulkenut Turusta Tukholmaan Pohjanlahden ympäri. Rantatie on ollut Pohjanmaan

LIITE 2

tärkein tie. Vanhan linjauksen mukainen maantie on ollut monin paikoin käytössä aina 1950-luvulle. Parhaiten säilyneillä tieosuuksilla vanhan tien maastonmyötäinen olemus ja linjaus ovat tien parantamisesta huolimatta säilyneet tai nähtävissä. Tiet ovat kapeita ja vaihdellen hiekka- ja sorapintaisesta päällystettyihin. Keski-Pohjanmaalla Kokkolassa Marinkaisten ja Alaviirteen välinen osuus Pohjanmaan rantatietä kulkee helppokulkuisia harjuja pitkin. Hyvin säilynyt tieosuus on noin 20 kilometrin mittainen ja se mutkittelee kapeana maisemaa mukaillen. Marinkaisista rantatie kulkee Hyypänperän ja Karhin itäpuolelta pohjoiseen Lohtajan kirkonkylän läpi jatkuen Ala-Viirteentienä Niemelän eteläpuolelta Kauppilan läpi Ala-Viirteenkylälle.

Pohjanmaan rantatie, Vitikka–Ruotsalo Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 161 aik.272_160

315_160

M viiva

Pohjanmaan rantatie, joka 1600-luvulta jatkettiin Korsholmasta Ouluun ja sieltä Pohjanlahden ympäri, oli yksi maamme vanhimmista maanteistä. Tämä tärkeä ratsutie kulki Ruotsalon kylän kautta ja vastaa linjaukseltaan suurin piirtein nykyistä vanhaa Ouluntietä. Tie pysyi samalla paikalla 1950-luvulla suoritettuun tiemuutokseen (vt 8) saakka ja tien varressa on vieläkin laajasti merkkejä vanhasta rakennuskannasta ja rakenteista.

Marinkaisen maisema-alue on hyvin monimuotoinen merenrantoineen, perinnebiotoopeineen

LIITE 2

Lohtajan kirkko ja pappila Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 162


Lohtajan kirkko ja pappila vanhan Pohjanmaan rantatien varrella ovat hyvin säilyneitä kirkollisia ympäristöjä. Pappila on pappila-arkkitehtuurimme merkittävimpiä rakennusmuistomerkkejä. Lohtajan puukirkko on kylän visuaalinen keskipiste. Se on muodoltaan tasavartinen ristikirkko, jossa on täyskorkeat kulmaulokkeet. Ovien edessä on pienet eteishuoneet. Jyrkkälappeisen paanukaton keskellä on kahdeksankulmainen lanterniini. Ulkoseinissä on 1800-luvun lopulle tyypillinen vaaka ponttilautaverhous. Alttariseinän peittää Mikael Toppeliuksen 1770–1774 välisenä aikana maalaama kolmiosainen alttaritaulu. Kaarevalinjainen saarnastuoli kaikukatoksineen on peräisin seurakunnan edellisestä kirkosta. Pohjalaistyyppisen renessanssitapulin seinustalla on Puu-Pietariksi kutsuttu papinasuinen vaivaisukko. Kirkonkylän ulkopuolella Lohtajanjoen rannalla sijaitsevaan seurakunnan kirkkoherran pappilaan johtaa koivukujanne peltojen halki pihapiirin länsilaitaa rajaavan solallisen luhtiaitan kautta. Kookas, korkealla kivijalalla varustettu päärakennus puutarhoineen on kuusiaitojen reunustaman pihan eteläreunalla.

Marinkaisten ja Ala-Viirteen välinen kulttuurimaisema ja

Lohtajanjokilaakso Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 163 aik.315_142 ja 429_142

M rasteri ja symboli

Arvokkaat maisema-alueet (Maisema-aluetyöryhmän mietintö II, Ympäristöministeriö; 1992) Keski-Pohjanmaan arvokkaat maisema- ja kulttuurialueet (Keski-Pohjanmaan liitto/Sigma konsultit Oy; 2001)

Marinkaisen kulttuurimaisema-alue on hyvin tyypillinen keskipohjalainen maisema-alue, joka käsittää laajan tasaisen Marinkaisen viljelymaiseman, Lennonperän, Hyypänperän, Viikinperän ja Pahkanevan. Arvokas maisema-alue rajautuu pohjoisessa Hyypänperän asutukseen ja metsävyöhykkeeseen, idässä ja etelässä aluetta rajaavaan metsävyöhykkeeseen sekä lännessä mereen. Marinkaisen viljelysalueen luonnon monimuotoisuuden kannalta merkityksellisimpiä ympäristötyyppejä ovat etenkin Natura-alueeseen kuuluva merenranta, Lennonjokivarsi, Keiskinjärvi sekä perinnebiotoopit ja peltojen metsäsaarekkeet ja peltojen ja metsien väliset reunavyöhykkeet. Rannikkoseudun vähäjärvisyyden vuoksi Keiskinjärvi on erityisen merkittävä niin luonnon kuin virkistyksen puolesta. Marinkaisen maisema-alueen sisällä esiintyy kolme maisematyyppiä, jotka hieman eroavat toisistaan. Marinkaisen maisema-alueen keskusalueen muodostavat täydellisen tasaiset viljelysmaat, joiden asutus on perinteisesti sijoittunut alueella ympäröivästä maastosta kohoavien moreenikumpareiden reunustoille. Tasaisesta maastosta kohoaa muutamat moreenikumpareet, kuten Singonmäki ja Leppiniemi. Pohjoisosa on laajalti avointa, asuttua peltomaisemaa. Näkymistä merkittävin on kylän pohjoisosasta sekä valtatieltä avautuva maisema, joka koostuu avoimista viljelyksistä sekä taustalla siintävästä merestä. Perinteistä

LIITE 2

maaseutumaisemaa vanhoine rakennuksineen ja niittyineen esiintyy muutamin paikoin vanhan asutuksen läheisyydessä. Alueen uusi asutus sopii hyvin olemassa olevaan aluerakenteeseen, sijoittumalla perinteisesti peltoaukean rajaamille metsäreunoille. Marinkaisten viljelymaiseman edustavuutta lisäävät Lennonjokivarren venevajat sekä Lankoorin rantaniityt. Alueen häiriötekijöitä ovat Marinkaisen keskustan epämääräinen rakennuskanta sekä maisema-alueen halkaiseva 8-tie. Marinkaisen maisema-alue jatkuu 8-tien itäpuolelle Pahkanevalle. Myös Pahkanevalla on avoin, laaja ja tasainen viljelysmaisema, jonka rajaa metsävyöhyke. Pahkanevan eroaa Marinkaisen viljelysaukean ydinosasta eniten rakennuskannan ollessa nuorempaa. Alueen halkaisee kylätie, jonka varteen asutus on rakentunut. Pahkanevan peltoaukea on tärkeä mm. hanhien ja joutsenien levähdysalue. Alueen ylittävä voimalinja on ikävä surmanloukku pellolla levähtäville ja muuttaville joutsenille.

Marinkaisen maisema-alue on hyvin monimuotoinen merenrantoineen, perinnebiotoopeineen, laajoine peltoalueineen ja metsäsaarekkeineen. Maisema-alueeseen kuuluu myös laiduntava karja. Kuva: Annukka Kuoppala 2013.

Maisema-alueen eteläosaa lukeutuu laajaan Kälviä–Alavetelin kumpumoreenikenttään, minkä johdosta maasto on korkokuvaltaan vaihtelevaa ja metsäisten kumpareiden ja niiden välisten peltojuottien vuorottelun vuoksi pienpiirteistä. Marinkaisten maisema-alueen vanhinta rakennuskantaa, on säilynyt aika hyvin. Näistä Singonmäki, Viikinperä, Iso-Lankila ja Hyypänperän asutus ovat merkittävimmät. Perinnemaiseman edustajia maisema-alueelta löytyy useimpia. Keski-Pohjanmaan perinnebiotooppi-inventoinnissa Iso-Lankilan haka ja niitty, Katajamäen laitumet, ja Mankilan niitty ovat merkitty paikallisesti arvokkaiksi perinnemaisemiksi. Lohtajan kirkonkylä sijaitsee vanhan Pohjanmaan rantatien varrella. Maisema-alueen läheisyydessä sijaitsee Lohtajan kirkon pienmaisema. Kirkon lähellä sijaitsevassa pikkupappilan renkituvassa toimii Lohtajan kotiseutumuseo. Lohtajan pappila on rakennettu 1804. Suomen sodan aikana pappila oli Klingsporin päämajana ja täällä solmittiin aselepo 29.9.1808. Pihapiirissä on vanha aitta ja läpiajettava luhti. Alueen asutus on pääasiassa Vattajanniemelle ja Kalarantaan johtavien teiden varsilla. Alueen rakennuskannasta erottuu erityisesti peltoalueelta kohoava alueen merkittävin asutuskokonaisuus Furuluodon–Jukkolan mäkialue. Näiden lisäksi kolmas keskeinen rakennus on pappila kauniine pihapiireineen, johon johtaa komea koivukuja. Muita mainittavan arvoisia yksittäisinä kohteina ovat Erkkilän koulu, Ala-Jukkolan talo ja Koivuluodon kookas kaksikerroksinen hirsitalo, joka on entinen kievarirakennus. Kulttuurimaisema-alueen rajaa ympäröivä metsävyöhyke sekä kaakossa Lohtajan keskustan rakennuskanta. Alue edustaa avointa viljelymaisemaa, joka on luonnonpiirteiltään tyypillistä Keski-Pohjanmaan lakeuden tasaista viljelysmaata. Saavuttaessa alueelle vanhaa Pohjanmaan maantietä pitkin tieltä tarjoutuu useita kauniita näkymiä alueelle. Alueen keskeiset maisemaelementit ovat tasainen viljelyslakeus, runsas määrä heinälatoja sijoitettuna viljelyssarkojen keskelle sekä metsänrajaan ja kauniit metsäsaarekkeet, jotka rytmittävät laajaa peltoaukeaa. Jokikalastuksella ei ollut suurta merkitystä Lohtajan talonpojille. Sen sijaan nahkiaisten kalastaminen jokisuulla ja siian pyynti merellä olivat elinkeinona merkittäviä. Merikalastusta harjoitettiin 2–3 talon muodostamisissa seurueissa. Lohtajanjoen suussa on lohtajalaisten kalaranta, jossa pitäjän talonpoikien venevajat ovat ikimuistoisista ajoista lähtien sijainneet. Etupäässä lautarakenteiset useissa kymmenissä

LIITE 2

laskettavat venevajat ja merikalastuksessa käytettävien varusteiden ladot sijaitsevat pitkänä rivinä jokisuun yhteismaalla ja muodostavat vuosisataisesta historiasta kertovan merkittävän kokonaisuuden. Venevajojen rivistöt ovat tyypillinen Pohjanmaan jokiin ja merikalastukseen liittyvä ilmiö. Myös Jäneskarissa on vanhoja kalamajoja.

Ruotsalon kyläalue Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 164 aik.315_143


Kälviän vanhin kylä, Ruotsalo, on merenrantakylä ja meren läheisyys on vaikuttanut asutuksen kehitykseen. Ruotsalosta ei juuri löydy isoja taloryhmiä, vaan asutus on levinnyt melko tasaisesti. Kalastus on ollut huomattava sivutulonlähde paikallisille asukkaille ja kalasatamat ovat tärkeä osa kylän vanhaa kulttuurimaisemaa. Ruotsalonkylässä on säilynyt viljelymaiseman ympäröimänä mäkikumpareilla perinteisiä rakennuksia ja pihapiirejä. Ruotsalon merkittäviin taloryhmiin kuuluvat Heikkiniemi, Karhulahti, Kipponmäki, Porkon talot sekä Matinjussin, Kuusiniemen ja Raution talot. Luonnonmaisemaltaan Ruotsalonkylä on pienpiirteistä kankareseutua, jolle on luonteenomaista moreenikumpareet, pienet järvet, peltotilkut ja komeat kiviaidat. Alueella sijaitsee Pietilän, Tanhuanpään ja Junnilan laitumet. Nämä perinnemaisemat ovat paikallisesti arvokkaita ja elävöittävät tiemaisemaa.

Ruotsalon pienipiirteisen viljelysmaiseman ominaispiirteisiin lukeutuu kiviaitojen reunustamat mäkipellot. Kuva: Annukka Kuoppala 2013.

Vähäjärvi sijaitsee keskeisellä paikalla elinvoimaisessa maaseutukylässä. Alueella on sekä maisemallisia että luonnonarvoja. Vähäjärven itärannassa sijaitseva Vähäjärven lehto kuuluu Natura-alueisiin ja on aiemmin ollut laidunalueena. Ruotsalon kallioperän kalkkiesiintymien ansiosta alueen suot ovat reheviä. Alueen letoista edustavin on Kaakkurinneva. Lehdon ja lettojen kasvillisuus on erittäin arvokasta. Rytikari on vaha kala- ja suolasatama sekä laivanrakennuspaikka. Rannassa seisoo pitkä rivi lautarakenteisia venevajoja ja muutama pienempi vaja. Kaarlelan kalaosuuskunta rakensi vuonna 1950 kalanvastaanottovaraston Rytikarin kalasatamaan. Rytikarin satamaan on rakennettu uudet laiturit ja satama-allas. Kalalaiturin molemmin puolin on venevajojen rivistö. Lisäksi alueella on 1730-luvulla rakennettu Myllyojan sotilastorppa, joka on 1800-luvulla siirretty paikalle. Rytikarin edustalla on luonnonkaunis saari, Kunnarinpauha.

LIITE 2

Kälviän kirkonkylä Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 165


Kälviän kirkonkylän raitin komea kellotapuli, kruununmakasiini sekä kirkonkylän muu rakennuskanta talonpoikaistaloineen kuvastaa keskipohjalaisen vauraan maatalouspitäjän kehitystä 1800-luvun alusta 1900-luvun alkupuolelle. Nimismiehen talo kirkon lähellä on Martta-järjestön perustajan Lucina Hagmanin synnyinkoti. Kälviän kirkonkylän asutus on sijoittunut kylän läpi virtaavan Kälviänjoen läheisyyteen. Jokivarteen 1905 rakennettu nikkarityylinen tasavartinen ja ulkoviisteinen ristikirkko on kylän keskeisellä paikalla. Katon harjalla kohoaa kahdeksankulmainen torni. Se on rakennettu paikalla olleen vuonna 1765 rakennetun kirkon hirsistä rakennusmestari O.V. Renellin piirustuksen mukaan. Kirkkopihalla on lisäksi kellotapuli, muutamia vanhoja hautamuistomerkkejä, sankarivainajien muistomerkit sekä 1970-luvun seurakuntatalo. Hautausmaa hautakappeli-paarihuoneineen sijaitsee kylätien eteläpuolella. Kirkonkylärakenteen keskipisteenä oleva Kälviän kellotapuli, kuuluu 1700-lopun komeimpiin esimerkkeihin siitä, kuinka kiviarkkitehtuurin muotokieltä sovitettiin perinteiseen hirsirakentamiseen. Tyyliltään lähinnä barokkiklassillinen kellotapuli muistuttaa läheisesti Jakob Rijfin laatimille piirustuksille läheisimpinä esikuvana olleen Tukholman Adolf Fredrikin kirkon keskitornia. Tapulin nykyinen pystyrimalaudoitus ei anna oikeutta sen ulkoarkkitehtuurille. Taajaman maisemaa rikastavat useat jokivartta reunustavilla mäkialueilla ja jokivarressa sijaitsevat maatilojen talouskeskukset vanhoine pohjalaistaloineen. Taloryhmissä on talousrakennusten lisäksi yhdestä kolmeen päärakennusta pääasiassa 1800-luvulta. Joen etelärannan Siirilässä on kaksi pihapiiriä. Jokivarressa on Suutarinmäen rakennusryhmä, johon kuuluu kaksi päärakennusta ja ulkorakennuksia. Suutarinmäen kohdalta joen yli johtavan tien varrella on Näsin talo. Kirkon naapurissa joenrannassa on Hyyppä. Se on Kälviän vanhoja kantatiloja, jonka paikalla on ollut asutusta 1500-luvulta lähtien. Pienempi Hyypän pihapiirin päärakennuksista vuodelta 1800 on nimismiehen talo, joka on mm. opettajana, kansanedustajana ja Martta-järjestön perustajana toimineen Lucina Hagmanin syntymäkoti. Joen pohjoispuolen mäkialueella on Kriksinmäen pihapiiri, joka koostuu kahdesta puolitoistakerroksisesta päärakennuksesta. Pitkä koivukujanne johtaa pihapiiriin, jossa päärakennusten lisäksi on ulkorakennus ja navetta.

Kälviänjoen kulttuurimaisema Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 166 aik 315_144


LIITE 2

Kälviän kunnan keskusta on muuttunut viimeisen sadan vuoden aikana muiden keskusten tapaan huomattavasti. Keski-Pohjanmaan kuntakeskuksista Kälviän keskustassa on säilynyt useampi edustava viljelyasutusympäristö ihan keskustaajaman läheisyydessä. Tämä erikoispiirre antaa Kälviän keskustalle historiallista, kulttuurista ja maisemallista monimuotoisuutta, jota tulee vaalia. Keskustan toimintojen vaatiessa maata, eri toimintojen tarpeisiin tulee tulevaisuudessakin säilyttää maa- ja metsätalous yhtenä keskeisenä maankäyttömuotona kirkonkylällä. Kälviän kirkonkylä sijaitsee jokilaaksossa laajojen viljelyaukeiden ympäröimänä. Kälviän keskustan kulttuurimaisemakohteet ovat entisiä maatalouskeskusten pihapiirejä, jotka erottuvat hyvin keskustan muusta rakennuskannasta. Kälviäläiset ovat mielellään rakentaneet asumuksensa mäelle, jos vain olosuhteet sallivat. Myös keskustan vanha maalaisasutus sijoittuu pääasiassa mäkien lakiosuuksille tai sitten rinteeseen. Osa sijoittuu Kälviänjoen läheisyyteen. Keskustan kulttuuri- ja rakennushistoriallisesti arvokkaat kohteet ovat Pikku-Penttilän, Penttilän, Mikkolan, Hyypän, Kriksinmäen, Siirilän, Mäkitalon ja Tuunalan perinteiset taloryhmät sekä Kälviän kirkko ja kellotapuli, joista Hyyppä, Kriksinmäki, Siirilä sekä kirkko ja kellotapuli kuuluvat valtakunnallisesti merkittäviin rakennetun kulttuuriympäristön kohteisiin. Pikku-Penttilän talon rakennutti rovasti Lars Magnus Castren (1806–1883) itselleen eläkeajan asunnoksi vuoden 1865 paikkeilla. Castren toimi Kälviän kirkkoherrana vuosina 1858–1883. Rovasti Castrenin kolme tytärtä asui Pikku-Penttilässä vielä vuoteen 1925 saakka. Penttilä on yksi Kälviän kantatiloista ja Penttilän talot sijaitsevat Kälviänjoen eteläpuolella kirkon läheisyydessä kolmen päärakennuksen nauhana. Penttilässä toimi aikoinaan kestikievari. Ihan keskustan kupeessa sijaitseva Hyyppä on Kälviän vanhoja kantatiloja. Paikalla on ollut asutusta 1500-luvulta lähtien. Nykyinen pihapiiri on peräisin 1700-luvun puolivälin tienoilta. Rakennukset sijaitsevat pihapiirissä suorakulmaisesti toisiinsa nähden. Toinen Hyypän taloista on Martta-järjestön perustajan Lucina Hagmanin syntymäkoti. Rakennus on taitavan kälviäläisen kirvesmiehen rakentama vuonna 1800 ja on säilynyt alkuperäisessä asussaan. Talo on nykyään Kälviän Marttojen omistuksessa. Mikkolan komean kaksikerroksisen talon rakennutti itselleen kauppamies Israel Mikkola vuonna 1840. Myöhemmin Israel Mikkola toimi laivanvarustajana ja teki matkoja sekä Tukholmaan että Kööpenhaminaan. Taajamarakenteesta erottuu Mikkolan pihapiiriin johtava koivukujanne ja sen päätteenä uljas kaksi kerroksinen Mikkolan talo, joka on yksi Kälviän kantatiloista ja jota on asuttu jo 1500-luvulta lähtien. Mikkolan pihapiiri sijaitsee Kälviänjoen pohjoispuolella rannan tuntumassa. Nykyinen päärakennus on rakennettu vuonna 1840 ja pihapiirissä on lisäksi ulkorakennus. Mikkolasta pohjoiseen on vanhaa mäkitupa asutusta. Jäljellä on useita pieniä mäkitupia 1800-luvun vaihteesta.

Hyypän talo on tunnettu upeasta kuististaan.

LIITE 2

Erityisen merkittävä maisemallinen kokonaisuus on Kriksinmäen pihapiiri. Entisestä Kriksinmäkeä ympäröivästä peltoalueesta suurin osa on rakennettu omakoti- ja rivitalo tonteiksi. Korkealle mäkialueelle rakennettu pihapiiri nousee kuitenkin edelleen esille muusta matalammasta ja tasaisemmasta alueesta maatalouskulttuurin edustavana pihapiirinä. Maantietä Kokkolasta Kälviää lähestyessä aivan taajaman tuntumassa keskustamaisemaa rikastaa useampi maalaispiha vanhoine pohjalaistaloineen. Näistä Siirilä koostuu kahdesta pihapiiristä. Suutarinmäen rakennusryhmään kuuluu kaksi päärakennusta ja ulkorakennuksia. Suutarinmäen kohdalta joen yli johtavan tien varrella voidaan yksittäisenä kohteena mainita Näsin talo. Siirilän talon rakensi Juho Siirilä (1843–1933) 1860-luvulla. Juho Siirilä piti vuosina 1871–1893 koulua omassa talossaan ja rakennutti luokkaluoneen tätä varten talon päätyyn 1877.

Rytikarin kalasatama Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 167 aik.315_145

M symboli


Rytikari on vanha kalasatama ja laivanrakennuspaikka. Alueella on vanhoja rantavajoja ja kalastajien tupia.

Poroluodonkarin kalastajayhdykunta Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 168 aik.315_146


Poroluodonkarin tiedetään olleen kalastajien tukikohtana jo vuosisatojen ajan. Karuun ulkosaareen liittyy myös erilaisia kivilatomuksia. 1700-luvulla saarelle rakennettiin kalastusloisto, johon sytytettiin tarvittaessa merkkivalo opastamaan kalastajia ulapalta tukikohtaan. Se on peruskorjattu 1990-luvun lopussa. Kälviän edustalla sijaitseva Poroluodonkari eli Krunni on noin 700 metriä pitkä, mäntymetsää kasvava kalliosaari. Sen etelärannalla on kalasatama ja pieni kalastajakylä. Saaren pohjoisosassa on 1700-luvulta periytyvä kalastusloisto sekä vanha kivikummeli. Kummeli ja loistorakennus ovat nykyisin harvan metsän sisällä ja niiden näkyminen merelle on osittain estynyt. Poroluodonkarin loisto, joka tunnetaan nimellä Lyysi, on Pohjanmaan vanhin säilynyt loistorakennus. Kalastusloisto on matalan kivijalan varaan tehty pieni kuusikulmainen pärekattoinen puurakennus. Kapeassa Iyhtytornissa on pidetty merkkivaloa kalastajien tarpeisiin. Aiemmin rakennuksessa poltettiin avotulta, jolloin sen meren puoleisissa seinissä olleet suuret seinäluukut avattiin. Nykyisin seinät ovat umpinaiset.

LIITE 2

Rita, kylätie ja vanha rakennuskanta Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 169 aik.315_147

M symboli


Vanhan kylätien varrella oleva Ritan taloryhmä muodostaa eheän kokonaisuuden yhdessä kyläryhmän muiden rakennusten kanssa.

Peltokorpi Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 170 aik.315_148


Ikää Peltokorvenkylällä on noin neljäsataa vuotta. Pohjanmaan rantatie kulki ennen Peltokorven kylän halki. Tästä tiestä löytyy rippeitä vielä Riipan taloryhmän läheltä. Nykyinen kylätie kertoo kulkijalle seudun historiasta ja tarjoaa mielenkiintoisia sekä arvokkaita näkymiä alueen vauraaseen kulttuurimaisemaan. Peltokorven maisema-alueen rakennuskanta on historiallisesti kerroksellista. Siinä on nähtävissä sekä viime vuosisadalta peräisin olevia vauraan maaseudun perinteisen rakennustyylin edustajia että aivan äskettäin valmistuneita nykytyylin mukaan rakennettuja asuin- ja talousrakennuksia. Uudisrakentaminen on pääosin sijoittunut metsien ja peltojen rajavyöhykkeellä sijaitseville mäkikumpareille ja sopeutuvat tyyliltään, mittasuhteiltaan, väriltään ja materiaaleitaan paikoin hyvin vanhaan rakennuskantaan ja maisemaan. Alueella on maakunnallisesti säilynyt verraten runsas määrä komeita pohjalaistaloja. Maisemallisesti ja rakennustaiteellisesti merkittävimpiä ovat Riipan taloryhmä, Aution talot, Krekilän ja Parpalan talot, Suonperän talot ja hieman maisema-alueen ulkopuolella olevat Klapurin talot. Riipan talojen läheisyydessä sijaitsee paikallisesti merkittävä Parpalan haka. Perinnemaisema on pinta-alaltaan 0,3 ha ja on ollut laidunnettuna ainakin 50 vuotta. Katajien, isojen sammalpeitteisten kivien ja kiviaidan jäänteiden elävöittämä haka monipuolistaa tielle ja muutamille taloille näkyvää avointa peltomaisemaa. Peltokorvenkylässä on monia maisemaelementtejä yhdistynyt miellyttävällä tavalla. Maisemakuva muodostuu laajasta ja tasaisesta viljelyalueesta, peltoja halkaisevasta tieverkosta, mäkikumpareille sijoittuneesta asutuksesta ja komeista kiviaidoista. Metsä ei ole kovin hallitsevassa asemassa, mutta havupuuvaltaiset taustametsät luovat kuitenkin ehyet kehykset Peltokorvenkylälle. Peltokorven kylämiljöö edustaa melko hyvin entisellään säilynyttä, perinteisen vauraan maalaiskylän harmonista ja rauhallista kylämaisemaa. Peltokorven kylän yleisilmeeseen vaikuttaa peltoaukean lännestä itään halkaiseva junarata. Tämä merkittävä maisemallinen haitta katkaisee avoimen peltomaiseman ja yhtenäiset näkymät.

LIITE 2

Peltokorvessa ja sen lähettyvillä on useita paikkoja, jotka liittyvät Suomen sodan vuoden 1808 tapahtumiin. Toukokuussa 1808 taisteltiin Riipan taloryhmän läheisyydessä. Sotahistoriallisia muistoja alueella ovat mm. venäläisten oletettu hautapaikka Peltokorventien ja Kivikrintinpolun risteyksessä Fästinki nimisellä pellolla, Peltokorventien ja Runttujärventien risteyksessä seisova Suomen sodan 1808–1809 muistomerkkinä toimiva tykki ja Peltokorven koulun pihalla sijaitseva muistomerkki.

Peltokorvessa on säilynyt erityisen runsas määrä kiviaitoja.

Pajalan taloryhmä Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 171 aik.315_149


Välikylässä sijaitseva Pajalan taloryhmä on melko hyvin säilynyt kylämaisema Ullavantien varrella.

Puukangas Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 172 aik.315_150


Puukankaan asutus on sijoittunut mäelle tiheän metsän ympäröimänä. Asutusryhmän erikoisuus on runsas määrä valtavia kiviaitoja, jotka reunustavat mäkipeltoja.

LIITE 2

Klapurin taloryhmä Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 173 aik.315_151


Kälviän kirkonkylän lounaispuolisen viljelysaukean laidalla sijaitseva Klapurin taloryhmä on erinomainen esimerkki seudun maatilojen sijoittumisesta ja rakenteesta. Klapurin taloryhmä koostuu kolmesta hirsirakenteisesta ja peiterimalaudoitetusta asuinrakennuksesta, navetta- ja tallirakennuksista, riihistä sekä muista vanhoista talousrakennuksista. Asuinrakennukset ovat luultavasti 1800-luvun alkupuoliskolta. Vanhalan, Syrilän ja Klapurin talojen rakennuskanta on ryhmittynyt mäelle kylätien kulkiessa pihapiirien läpi. Tie on luonteva osa pihapiirejä, vaikka erottaa maatilojen toiminnot. Kolmen miespihan rakennukset ovat tien länsipuolella ja talousrakennusten rypäs tien itäpuolella. Rakennusten keskinäinen hierarkkinen sijoittaminen mies- ja karjapihassa sekä koko pihapiirin vieminen metsän rajaan viestii vuosisataisesta traditiosta.

Riipan pysäkki Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 174 aik.315_152


Kälviän Riipassa sijaitseva pysäkkirakennus on ulkoasultaan hyvin säilynyt, rataosuudellaan harvinainen erimerkki kaikkein pienimmistä rautatieasemista. Pysäkin henkilöliikenne on lakannut ja pysäkin asuinrakennus talousrakennuksineen on purettu.

Ala-Viirteen saaristo Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 175 aik.429_143


LIITE 2

Lohtajanselän saaristoalue alkaa Viirretjokisuulta ja jatkuu kaakko-luode suuntaisena noin 7 km pitkänä ja noin 2 km leveänä vyöhykkeenä. Maisema-alue sijaitsee Lohtajan Himangan alueilla Kokkolan ja Kalajoen kunnissa. Saaristoalue koostuu kolmesta kookkaasta mannermaisesta saaresta ja kymmenistä pienemmistä metsäsaarista, luodoista ja kivikoista. Saaristossa on edustettuina kaikki saariston vyöhykkeet mannermaisesta sisäsaaristotyypistä ulkosaaristoon. Suurimmilla metsäsaarilla ovat paikalliset asukkaat laiduntaneet aikaisemmin lampaita ja muuta karjaa kesäkausina. Merivyöhykkeen saarissa on muutamia vanhoja kalastustukikohtia. Esimerkiksi Käräjäluoto mainitaan vanhana kalastajien käyttämänä tukikohtana, jonne kalastajia kokoontui kesäkuukausiksi laajalta, monien pitäjien alueelta. Luodon korkeimmalla kohdalla sijaitsee kehässä olevat käräjäkivet. Näillä kivillä on pidetty käräjiä todennäköisesti 1000-luvun alussa. Someron saaren kalastajatyylinen kylä on toinen vanha kalastajayhdyskunta. Myös uloimmalla Ulkopauhan saarella on merkkejä vanhasta kalastuskulttuurista. Ammattimaisen kalastuksen keskityttyä nyttemmin mantereen satamiin ovat saaret lähinnä loma-asutuksen käytössä. Toistaiseksi alueella on kuitenkin vielä melko paljon rakentamattomia rantoja. Saaristo on myös voimakkaasti kasvavan virkistyskäytön kohde. Retkeily, metsästys ym. yleinen virkistyskäyttö keskittyy suurimmille saarille sekä uloimpiin merivyöhykkeen saariin. Asutus ja viljelykset antavat kulttuurimaiseman leiman rannoille erityisesti Niemenkylän kohdalla. Jäneskarin ja Niemelän välinen tieympäristö on viehättävä: kapea hiekkatie kulkee sekametsän ja heinäpellon reunassa, tietä reunustavat aidat ja sen varressa on useita vanhoja olkikattoisia heinälatoja. Loivalle mäkialueelle sijoittuva Niemelän asutus käsittää viisi taloa. Merkittävin näistä on Niemelän pihapiiri, jossa peruskorjatun puolitoistakerroksisen päärakennuksen lisäksi on useita kookkaita ulkorakennuksia. Niemelän taloryhmän luoteispuolella sekä läheisen meren rannalla sijaitsee kaksi perinnemaisemaa, jotka monipuolistavat maisema-aluetta. Iso-Niemelän laitumet ja Niemelän laidunniityt on Keski-Pohjanmaan perinnebiotoopi inventoinnissa merkitty paikallisesti merkittäviksi perinnemaisemiksi. Jokisuistojen ja Jäneskarin venevajat kertovat elävästä kalastuskulttuurista. Jäneskarin kärjessä oleva kalastussatama on aikaisemmin toiminut myös satamapaikkana, jonne on tuotu suolalasteja Ruotsista ja lastattu tervaa. Rannassa on kymmenkunta huopa- tai olkikattoista hirsi- ja lautarakenteista kalamajaa. Viirretjokisuun veneladot on maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti Ala-Viirteen saariston vähäpätöisimmät. Veneladot sijoittuvat aika kauaksi jokisuusta ja niiden luota ei avaudu näkymää merelle. Meren rannan läheisyydessä kallion päällä sijaitsee Ala-Viirteen tanssilava, joka edustaa tyypillistä keskipohjalaista tanssilavaa. Merenrannasta avautuu upea näkymä melkein avoimelle merelle, sillä ainoastaan pari saarta on aavan näkymän edessä. Alueen viehättävintä osaa on rantaniitty ja sieltä avautuva näkymä Jäneskarin veneladoille. Lohtajanjokisuun veneladot edustavat Lohtajan kunnan parhaiten säilynyttä ja edustavinta kalarantaa. Kalasatama on peräisin 1500-luvulta ja venevajat, joita on noin 60 kpl, ovat rivissä jokisuun länsirannalla. Vanhimmat vajat ovat 1800-luvulta. Venevajat ovat hyvässä kunnossa ja uudemmat yksilöt eivät erotu rivistöstä huomiota herättävästi, vain vanhoja venevajarakennusten mittasuhteita ja materiaaleja on kunnioitettu uusissa rakennuksissa. Jäneskarin ja Lohtajan jokisuun kalarannat kuuluvat valtakunnallisesti arvokkaisiin kulttuuriympäristöihin.

Maa-Kannuskarinlahti Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272 _176 aik.429_144


Maa-Kannuskarin–Meksinkallion maisema-alue sijaitsee Lohtajan ja Himangan alueilla Kokkolan ja Kalajoen kunnissa. Maisema-alue on hyvin monimuotoinen sisältäen Natura-alueisiin lukeutuvan

LIITE 2

Maakannuskarinlahden, joka kuuluu myös maakunnallisesti arvokkaisiin perinnebiotoopeihin, sekä maisemallisesti merkittävän Meksinkallion. Maa-Kannuskarinlahti on alavaa, tasaista merenrantaa ja edustan merialue on matalaa. Jokseenkin yhtenäinen pensaikkovyö reunustaa niittyvyöhykettä. Paikoin on ruovikkoa ja laajalti kaislikkoa. Joen tuomien ravinteiden ansiosta jokisuistoon on syntynyt laaja rehevä rantaniitty, joka on arvokas sekä linnustollisesti että kasvistollisesti. Alueella tavataan runsas pesimälinnusto. Linnustossa vesilinnut ja kahlaajat ovat hyvin edustettuina. Lahdella on myös huomattavaa arvoa muutonaikaisena ruokailu- levähdysalueena linnuille. Kannuskarin rantaniityt ovat laaja pinta-alaltaan 46 ha. Rantaniityt ovat noin 700 metriä pitkä, ja keskileveys on noin 100 metriä, mutta laajimmillaan niityt ulottuvat 300 m:n päähän rannasta. Rantaniityn kasvillisuus on erittäin edustava esimerkki maankohoamisrannikon vyöhykkeisestä niittykasvillisuudesta ja on lajistoltaan hyvin rikas. Maa-Kannuskarin itäpuoliselta rantaniityltä löytyy myös suolamaalaikkuja, joissa kasvaa Pohjanlahden rannikolla harvinaista suolasolmukkia. Alue on avointa rantaniittyä ja alati muuttuva nopean maankohoamisen vuoksi.

Vattaja Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 177 aik.429_145


Nykyisin puolustusvoimien hallinnassa oleva Vattajan lentohietikon alue oli pitkään paikallisten asukkaiden yhteisesti käyttämää laidunmaata. Vattajan lentohietikko on maisemallisesti ainutlaatuinen ja kuuluu valtakunnalliseen rantojensuojeluohjelmaan, harjujensuojeluohjelmaan ja Natura-alueisiin. Alueelta löytyy monia eri ympäristötyyppejä lentohietikoista glojärveen, rantaniittyihin, vanhaan laidunmetsään ja fossiloituneeseen rantadyyniin. Vuoden 2013 inventoinnissa Vattajaa ehdotetaan valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi.

Vattajan lentohietikko on maisemallisesti ainutlaatuinen.

Alueen luonnontilaisimpina säilyneitä osia ovat laajat rannanläheiset deflaatiohietikot ja osittain eroosion takia paljaat dyynit. Tosin ympäristöään korkeammalle nouseville dyyneille ja rantavalleille kohdistuu käyttöä, joka kuluttaa dyynien lakiosia. Lähes luonnontilaisena säilyneitä ranta-alueita on

LIITE 2

Vattajanlaajat hietikot ja Ohtakarin kulttuurihistoriallisesti merkittävä kalastajakylä muodostavat valtakunnallisesti arvokkaan maisemakohteen.

puolustusvoimain alueen molemmissa päissä ja monin paikoin laajan lentohietikon keskiosista, minne ei johda teitä. Dyynialueen hiekkarannoille kehittyy äärevistä kasvuolosuhteista johtuen omaleimainen kasvillisuus. Alueen eteläinen osa on varsinkin linnustollisesti arvokasta. Vattajanniemen edustalla avautuu avomeri, joten rantaan kohdistuu voimakas tyrskyn vaikutus. Rantavoimien aiheuttamat muodostumat ovat alueella hyvin kehittyneitä. Nopea maankohoaminen paljastaa uutta maata ja rantavyöhyke on jatkuvasti muutostilassa. Alue on merkittävä tutkimuskohde, jolla voidaan tutkia nopean maankohoamisen, rantavoimien ja tuulieroosion aiheuttamaa kehitystä. Vattajanniemen edustalla pohjoisessa sijaitsee Ohtakari, vanha kalastussatamapaikka 1500-luvulta. Kallioniemen geologisesti ja maisemallisesti arvokas merenrantakallio Vattajanniemen eteläpuolella on pinta-alaltaan 13 ha. Reilun kilometrin pituinen niemi on hyvin matala, lohkorakojen rikkoma silokallio. Kallioalue sijaitsee maisemallisesti tärkeällä paikalla ja puuttomat rantakalliot erottuvat kohtalaisen hyvin merelle. Kalliolta avautuu esteettömiä näköaloja ulapalle ja parimetriset silokallioniemekkeet elävöittävät kallioalueen edustavia sisäisiä maisemia. Kallioniemen läheisyyteen on rakentunut runsaasti loma-asutusta, joka heikentää kallioalueen arvoa.

Ohtakarin kalastajayhdyskunta ja luotsiasema Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 178 aik.429_146


Ohtakari on ikivanha Lohtajankylän kalastajien tukikohta joka mainitaan kalastajien tukikohtana jo 1500-luvulla. Pinta-alaltaan 30 ha saaren itärannalla Maapäässä levittäytyvät tiiviinä rivinä kalastajien kausiasumiseen rakennetut karituvat, verkkosuojat ja suolausladot sekä kunkin venekunnan "hamina". Yksi karitupa oli yleensä kahden venekunnan käytössä. Saaren länsirannalla on nähtävissä Lithorina-meren vanha rantakivikko. Ohtakari kuvastaa merkittävällä tavalla Pohjanmaan rannikon kalastuselinkeinon synnyttämiä rakennettujen ympäristöjä. Karin pitkästä historiasta kertoo saaren laella keskiosissa sijaitseva jatulintarha ”Paatuksen rinki” tai ”Laiskanjaakon rinki”. Pengersillan yhdistämä Ohtakari on edelleen lohtajalaisten kalastustukikohta ja vapaa-ajanviettopaikka.

LIITE 2

Ohtakarin Kalastusmuseo kuuluu saaren vanhimpien rakennusten joukkoon. Museorakennus on rakennettu 1800-luvun puolivälissä torpaksi ja siirretty Kyrölän tilalta 1900-luvun alussa Ohtakarille. Pihapiiriin kuuluu lisäksi 1700- ja 1800-luvun vaihteessa rakennettu sekä 1980-luvun lopulla Lohtajan Jokisuulta siirretty verkkolato. Nykyiset nelisenkymmentä kalastus- ja venevajaa ovat suhteellisen uusia. Alueen rakenne on kuitenkin säilynyt hyvin, koska uudet vajat on rakennettu vanhoille rakennuspaikoille. Ohtakarin luotsiasema sijaitsee mäen laella, saaren Ulkopään puoleisessa osassa. Luotsiasemasta lounaaseen ja kaakkoon sijaitsevat hyvin säilyneet luotsimökit. Luotsiaseman alunperin 1850-luvulla rakennettu, 1920-luvulla nykyasuunsa korotettu ja laajennettu vartiotupa on säilynyt alkuperäisessä asussaan. Kaksikerroksisen vartiotuvan lisäksi asemaan kuuluu käymälä, purjevaja, luotsien omistama sauna ja varasto, kaksi luotsien asuinmökkiä 1930-luvulta sekä merenkulun kiintopisteenä toimiva merimerkki, jossa palaa sähkövalo merkkinä kalastajille.

Ullavan kirkko ja Vanha-Vion talo Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 179 aik.885_142


Ullavan kirkko ja tapuli muodostavat pienen keskipohjalaisen kappeliseurakunnan 1700-luvun loppupuolella muodostuneen, hyvin säilyneen kirkollisen ympäristön. Pienen kirkonkylän vanhimpiin säilyneisiin rakennuksiin lukeutuva Vanha-Vion talo on taiteilijaprofessori Veikko Vionojan (1909–2001) syntymäkoti. Ullavan kunnan kirkonkylä on varsin pieni kuntakeskus. Kylämiljöön rakennuskanta on tyylillisesti vaihtelevaa ja eri kausille ajoittuvaa ollen siten historiallisesti kerroksellista. Vanhat maatilojen päärakennukset rikastuttavat kylämiljöötä ja ilmentävät menneiden aikojen jokilaakson viljelyskulttuurin henkeä. Uutta omakoti- ja rivitaloasutusta on muodostunut kirkon koillis- ja kaakkoispuolelle. Ullavan kirkonkylän kulttuurimaisemallisista elementeistä merkittävin on Ullavan puinen ristikirkko, joka on rakennettu vuonna 1783. Alkuperäisessä muodossaan se oli pohjaltaan kahdeksankulmaiseksi viistetty pitkäkirkko. Nykyiseen muotoonsa se laajennettiin vuonna 1900 (H. Kuorikoski). Sitä ympäröi vanha kirkkomaa. Kirkon vieressä on korkea kellotapuli vuodelta 1787 ja tapulin ja Ullavantien välissä matala seurakuntatalo. Kirkon luota johtaa puolen kilometrin pituinen koivukuja, joka rajautuu itäpuolelta peltoalueeseen ja johtaa hautausmaalle. Koivukujan länsipuolella on metsikköä, jonne uusi omakotitalo-alue on rakentumassa. Kirkonkylän kautta laskevan Ullavanjoen läheisyydessä sijaitsee perinteisiä pohjalaistaloja, jotka ovat vielä asuinkäytössä. Näistä merkittävin on Vion talo, joka tunnetaan jo vuodesta 1606 ja on Ullavan kolmanneksi vanhin asuinpaikka. Aikaisemmin Vanhassa Viossa on ollut vanhan ajan pihapiiri, jossa on ollut kolme taloa saman pihan ympärillä ja jonka vierestä on mennyt ratsutie. Vion talo on hyvässä kunnossa oleva puolitoistakerroksinen keskipohjalaistyyppinen alkujaan vuonna 1755 rakennettu talonpoikaistalo.

Ullavan kirkolta hautausmaalle kulkee komea puukujanne.

LIITE 2

Ullavanjärvi Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 180 aik.885_141


Ullavanjärvi on matala, humusvetinen ja osin umpeen kasvanut vesistö. Vuosituhannen vaihteessa oli järven rannoilla tilusten uusjakotoimitus käynnissä sekä lähinnä aliveden korotuksiin tähtäävä vedennoston suunnittelu. Järven rantaviiva on melko rikkonainen, saaria ja niemiä on runsaasti. Suurin osa Ullavanjärven saarista on alavia tai pienehköjä lehtimetsäsaaria. Näistä erottuvat Hiidenluodot ja Puurosaari, jotka ovat korkeita, näyttäviä ja helposti venein saavutettavissa eri puolilta järveä. Rantojen alavuudesta johtuen tulva-aikana järven pinta-ala on huomattavasti keskimääräistä suurempi. Ullavanjärvellä on merkitystä lintujen pesimäalueena sekä muuttoaikaisena levähdyspaikkana. Hanhet, joutsenet ja muut vesilinnut ovat syksyisin ja keväisin tavallinen näky. Järven linnustollisesti arvokkaimpia alueita ovat Vareslahti ja Hanhilahti. Soistumisen kautta erilliseksi kuroutunut Hanhilahti lukeutuu valtakunnalliseen lintuvesiensuojeluohjelmaan. Hanhilahden lisäksi myös muita järven etelä- ja itäosan sekä mutamaa pohjoispään lahtea pidetään hyvinä riistavesinä. Maisemallisesti järvi voidaan karkeasti jakaa kahtia linjalta Kinkkisenlahti–Selkäsaari. Koillisosa saarineen edustaa eräällä tapaa jylhempää ”järvisuomalaista” maisemaa ja kaakkoisosa laakeampaa ”pohjalaista” järvimaisemaa. Rahkosen ja Haapalan kyläasutuksen ja peltomaiseman näkyvyys järvelle on varsin vähäistä, koska asutus pääosin sijoittuu noin puolen kilometrin etäisyydelle rannasta ja peltojen edustoilla kasvaa peittäviä vesijättömetsiä. Myös koillisosan harvemmin asutulla alueella asutus sijoittuu varsin kauaksi rannasta. Käytännössä vain Haaponiemen taloryhmä ja Ahoniemen yksittäinen tila erottuvat järvimaisemaan. Ullavanjärven ympäristössä asutus on syntynyt järven rantaan. Asutus on keskittynyt kuiville kankaille. Järven pintaa on laskettu 1880-luvulla, jolloin asutus jäi kauemmaksi rannasta. Järven ja kylien väliin jäävät peltoalueet laskeutuvat lähes poikkeuksetta ainakin vanhaan rantapenkkaan saakka, minkä jälkeen alkavat paikoin laajat karjan laiduntamat hakamaat. Ullavanjärven ympärillä sijaitsee viisi paikallisesti merkittävää perinnebiotooppia, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on useita satoja hehtaareja. Järven rannoilla on sekä vakituista että kesäasutusta. Ullavanjärven ympäristön tärkeimmät asutusryhmät sijoittuvat järven länsirannalle Haapalaan ja Korpeen sekä järven eteläpuolelle Rahkoseen ja Hanhisaloon. Itärannalla sijaitsee harvakseltaan erillisiä taloryhmiä, pohjoisosan ollessa lähes asumatonta muutamaa yksittäistä tilaa lukuun ottamatta. Pohjoisosan asutuksesta merkittävä on Viitasalon taloryhmä. Järven eteläpäässä Hanhilahden Lehtoniemessä on pieni lomakylä. Luoteisosassa järveä sijaitsee seurakunnan leiri- ja kurssikeskus. Ullavanjärven laskua varten pääosin vuosina 1814–1824 kaivettu Kylmäoja sijaitsee järven lounaisosassa. Kylmäojan rannalla sijaitsevat myllyn rauniot. Haapalan ja Korven nykyinen asutus sijoittuu Ullavanjärven länsipuolella kulkevan tien varteen. Asutuksen ja järvenrannan välinen alue on loivasti rantaan viettävää peltoa. Merkittävimmät asutusryhmät ovat Korven, Korpelan ja Vanhalan–Rahkolan talojen pihapiirit. Korpi edustaa vanhaa asuin paikkaa. Korven kaksi puolitoistakerroksista asuinrakennusta, joista toinen on 1700-luvulta, sijaitsevat Ullavanjärven entisellä rantatörmällä. Pihapiiriin kuuluu lisäksi ulkorakennuksia. Taiteilijaprofessori Veikko Vionojan (1909–2001) kesäkoti ja ateljee Korpelan talo on tyylipuhdas keskipohjalainen talonpoikaistalo, joka on vuodelta 1760 ja on siirretty tänne Perhosta. Korpelan talon pihapiiriin on rakennettu näyttelytila, joka ulkoisilta puitteiltaan on Vionojan synnyinkodin kopio.

LIITE 2

Pihapiirissä on myös luhtiaitta, kaksi vilja-aittaa sekä tuulimylly. Taidemaalari Veikko Vionoja tunnetaan erityisesti pohjalaisten talojen sisäkuvien, pihapiirien, ihmisten ja valon kuvaajana.

Taiteilijaprofessori Veikko Vionojan kesäkoti ja näyttelytila sijaitsevat Korpelan tilalla Haapalan kylässä.

Vanhalan ja Rahkolan talot sijaitsevat myös entisellä rantatörmällä kulmittain keskenään saman pihan ympärillä. Vanhalan, n.300 vuotta vanha talo, on nykyään Ullavan ainoa sivukamarillinen talo. Pihan perällä, järven puolella sijaitsee Rahkola. Vanhalan taloa vastapäätä on hirsinen tallirakennus. Tallirakennuksen ja Rahkolan talon kapeasta välistä laskee tie järven rantaan. Hanhisalon kylän asutusryhmä sijoittuu mäkialueelle Ullavanjärveä kiertävän tien eteläpuolelle. Alueella on säilynyt kolme perinteistä pohjalaistaloa, josta ainoastaan Hanhisalon Vanhala on asuttuna. Komea vanha maalaistalo on rakennettu 1840-luvulla. Kun taloa peruskorjattiin 1970-luvulla, talon alta löytyi runsaasti rautakuonaa sekä kimpale karkuun päässyttä rautaa. Kyseessä on siis vanha rautahytin paikka. Tällaisia paikkoja tunnetaan Ullavassa toista kymmentä. Mäkialuetta ympäröivät pellot. Rahkosen asutusraitti sijaitsee ilmeisesti Ullavanjärven vanhalla rantatörmällä. Nykyisin niemen kärjestä on rantaan matkaa puoli kilometriä ja välialue on viljelyskäytössä. Toisessa suunnassa pellot ulottuvat harjuun asti. Rahkosen asutuksesta nousevat esiin Keski-Rahkosen ja Uusipaikan talot, Mäkelän tieosuus sekä merkittävimpänä Kleemolan talojen muodostama asutusraitti. Kleemolan raitti koostuu lukuisista ulkorakennuksista ja kolmesta asuinrakennuksesta, joista kaksi sijoittuu vastakkain. Kleemolan talojen muodostama raitti on puolen kilometrin pituinen ja rakennukset ovat sijoittuneet sen varrelle pitkittäissuuntaisesti.

Alikylä Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 272_ 181 aik.885_143


Alikylän kulttuurimaisema on noin puolentoista kilometrin pituinen ja runsaan puolen kilometrin levyinen tasankojokilaakso, jota rajaavat soistuneet vedenjakajaselänteet ja metsävyöhyke. Alue on vanhaa asuinseutua: ensimmäiset asukkaat tulivat Vähälään Ullavanjoen rannalle vuonna 1599. Lähestyttäessä Kälviän suunnasta alueen rajavyöhykkeellä on tien varteen muodostunut uusien omakotitalojen sijoituksen johdosta perinteinen asutusraittimiljöö. Tämä raitti jatkuu rajaten Alikylän kulttuurimaiseman pohjoisessa aina entiselle Sikalan myllylle. Ullavanjoen rannalla sijaitseva Sikalan mylly on vanha myllynpaikka, jossa on parhaimmillaan ollut 3 myllyä. Tänä päivänä myllystä on ainoastaan jäljellä myllyosan rakennus. Ullavanjoki juoksee halki Alikylän peltomaiseman. Tämän jokilaaksossa nykyisin on parikymmentä taloa, jotka ovat sijoittuneet sekä jokirantaan että joen molemmin puolin kulkevien teiden varteen. Talot ovat yksittäin tai parin talon ryhmissä muutaman peltosaran päässä toisistaan.

LIITE 2

Joki reunapuustoineen on maisemallisesti arvokkain tekijä kulttuurimaisemassa. Peltosarat ja osa jokilaakson pihapiireistä ulottuvat jokirantaan saakka. Sekä pihapiireistä että Vähälän kohdassa, joka on vuosisatainen joenylityskohta, tarjoutuu kauniita näkymiä joelle ja viljelysmaisemaan. Vähälän ylityskohdalla oli vielä 1980-luvulla puusilta, joka sitten korvattiin uudella terässillalla. Ullavanjoki kääntyy kulttuurimaiseman pohjoisosassa voimakkaasti itään ja maantie seuraa noin kahden kilometrin matkalla jokea. Tämä tieosuus tarjoaa ohikulkijalle kauniita jokimaisemia. Tärkeimmät pihapiirit Alikylän kulttuurimaisemassa ovat Eelin tuvan pihapiiri, Vähälä, Keski-Vähälä ja Uusi-Vähälä. Maantien vieressä sijaitseva vanha komea, tosin nykyään huonossa kunnossa oleva maalaistalo, Eelin tupa, on kaksikerroksinen ja rakennettu 1850-luvulla. Pihan puolella on kaksikerroksinen kuisti. Vähälän pihapiiriin kuuluu kaksi puolitoistakerroksista asuinrakennusta, joiden välistä kylätie kulkee, sekä aitta ja uudehko ulkorakennus. Taloryhmään liittyy kiinteästi vielä yksi asuinrakennus, joka on peräisin vuodelta 1900. Tämä talo on ollut Vähälän seppien talo, jonka pihapiirissä sijaitsee myös seppien paja.

Ullavanjoen rannalla sijainneesta Sikalan myllystä on vielä osa myllyrakennusta kanavineen jäljellä.

Keski-Vähälän pihapiiri on ollut aikaisemmin suljettu. Nykyinen pihapiiri koostuu kahdesta asuinrakennuksesta sekä uusista ja vanhoista ulkorakennuksista. Tilalle johtaa koivukuja. Uusi-Vähälän päärakennus on siirretty Kaustiselta vuonna 1891. Rakennusta on muutettu monesti. Siinä on useita mielenkiintoisia yksityiskohtia, mm. kuistissa ja ikkunapuitteissa. Pihapiiriin kuuluu lisäksi ulkorakennus. Kokonaisuutena alueen vanha rakenne on säilynyt hyvin.

LIITE 2

421 LESTIJÄRVI

Lestijärvi Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 421_ 141


Lestijärvi on Suomenselän alueen parhaiten luonnontilassa säilyneitä suuria järviä. Järvi on keskisyvyydeltään matala. Siihen purkautuu runsaasti pohjavesiä, joiden ansiosta järven vesi on suhteellisen kirkasta ja vähähumuksista. Vuonna 1874 Lestijärven pintaa on laskettu puoli metriä ja tämä vaikuttaa Lestijärven rantamaisemaan. Lestijärven maisema-alueen muodostaa Keski-Pohjanmaalle harvinaisen suuri järvi ja järven maisemallisesti tärkeät saaret sekä rantavyöhyke. Suurin osa järven hienoista saarista on metsiltään vanhoja (100–150 v.) ja lähes luonnontilassa. Lestijärven lounaisosan saaret kuuluvat rantojensuojeluohjelmaan sekä valtakunnalliseen vanhojen metsien suojeluohjelmaan ja ovat yksi Lestijärven Natura kohteista. Muita Lestijärven merkittäviä saaria ovat Hiidenpurje, joka on virkistyksellisesti arvokas kohde kuntalaisille niin talvella kuin kesälläkin ja Kirkkosaari, joka on seurakunnan käytössä oleva kulttuurihistoriallisesti arvokas saari. Luultavimmin Kirkkosaari on toiminut väliaikaisena hautausmaana ennen vainajien siirtämistä siunattuun Lohtajan kirkkomaahan tai että siellä on peräti sijainnut pieni kirkko. Lestijärven maisema-alueeseen kuuluu Kilisevänkallion–Koirakallion alue Yli-Lestin ja Reisjärven tien varressa. Tämä laaja kallioalue on maisemallisesti näyttävä niin järveltä kuin maalta katsottuna. Koirakalliolla sijaitsee myös runsas määrä muinaishautoja, jotka kertovat Lestijärven alueen pitkästä asutushistoriasta.

Lestijärven läheisyydessä sijaitsee useita muinaishautoja, jotka erottuvat selvästi metsäisestä maastosta.

Lestijärvelle tarjoutuu kauniita näkymiä varsinkin kunnan keskustasta, joka sijoittuu aivan järven rannan läheisyyteen sekä Tuikan kylältä. Rannalta katsottuna järven laajuudesta johtuen näkymä on verrattavissa saaristomaiseen merimaisemaan. Järven läheisyydessä ei sijaitse muita yleisiä teitä, joten Lestijärven kaunis saaristo ei avaudu tiellä liikkujalle useasti.

LIITE 2

Lestijärven läheisyydessä sijaitsee Pyssykallio, joka on suomaastosta kohoava osin jyrkkärinteinen kallioalue, jolla on maisemallisesti ja geologisesti merkittäviä arvoja. Pyssykallio sisältyy Vaasan läänin luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaat kallioalueet kohteisiin ja on pinta-alaltaan 23 ha. Lestijärven rannalla sijaitsevat Niemen niitty ja Kiiskilänlahden rantalaidun, jotka molemmat ovat paikallisesti arvokkaita perinnebiotoopeja. Niemen niitty sijaitsee Niemenkylässä ja on pinta-alaltaan 1,1 ha. Rantaniityltä avautuvat laajat näkymät Lestijärvelle ja sen saariin sekä vastarannoille. Kiiskilänlahden rantalaidun on pinta-alaltaan 4 ha ja yksi maakunnan laajimmista 1990-luvulla laidunkäytössä olleista rantaniityistä. Niityn arvoa lisäävät sillä sijaitsevat muinaisjäännökset.

Lestijärvi saarineen on maakunnan suurin järvi.

Lestijärven kulttuurimaisema Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 421_ 142

M rasteri Keski-Pohjanmaan arvokkaat maisema- ja kulttuurialueet (Keski-Pohjanmaan liitto/Sigma konsultit Oy; 2001) Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt (Museovirasto/Ympäristöministeriö; 1993)

Lestijärven arvokas kulttuuri- ja luonnonmaisema-alue myötäilee maisemarakenteen perusrungon muodostavaa Syrinharjua Syriltä Valkeiselle saakka. Lestijärven kulttuurimaiseman merkittävimmät asutuskokonaisuudet ovat Kangasvieren, kirkonkylän raitin, Tuikan ja Yli-Lestin kylän asutukset. Lestijärven kirkko ympäristöineen on osa tätä kulttuurimaisemaa. Maisema-alueen harjujaksolla on pituutta runsaat 20 km ja se ulottuu aina Keski-Suomen puolelta Kivijärveltä Syriin asti. Syrinharju on laaja harju ja siihen kuuluu pitkä, jyrkkärinteinen ja terävälakinen selänne. Selänne on 181 m merenpinnan yläpuolella. Syrinharju ja sitä ympäröivä alue on ehjä, mutta selänteen itä- ja länsipuolella on toiminnassa olevia maa-ainesten ottoalueita. Syrinharjun ”sianselkämäinen” selänne on maisemallisesti erittäin merkittävä. Harjamuodostuman pohjoispuolella on laaja Lestijärvi, joka sijaitsee Lestijoen latvoille sijoittuvalla tasangolla. Harjualue kulkee miltei koko Lestijärven kunnan läpi kaakko-luode suuntaisesti. Harju on hyvin monimuotoinen vaihdellen kapeasta, kolmiomaisesta harjun perusmuodosta hyvin korkeaan, ”vaaramaiseen” kasautumaan. Muodostuma on merkittävä pohjaveden muodostaja ja vesivarasto. Pintavesiä alueella ei esiinny, mutta harjun reunavyöhykkeessä on joitakin kirkasvetisiä järviä, joista merkittävin on Valkeinen. Alue on kulttuurimaisemaa, jolla on saattanut olla asutusta jo kivikaudella. Alue on todennäköisesti liittynyt jääkauden jälkeen pitkin Lestijokilaaksoa aina Hirvikoskelle (ja aiemmin ylemmäksikin) ulottuneeseen vuonomaiseen lahteen. Harjualue on Lestijärven vanhinta kulttuuriympäristöä; siitä

LIITE 2

kertovat alueelle sijoittuvat muinaisjäännökset, alueen asutushistoria ja kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet. Asutuksen keskittymiselle tälle alueelle jo varhain on olemassa luonnollinen selitys, onhan alueella ollut sekä harjuasumisen että ranta-asumisen edut. Maisemallisesti häiritsevä linja-aukko lävistää Lestijärven kunnan sen länsiosassa, Syrinharjun länsipäässä. Suuri voimajohtolinja ja sen laaja aukko muodostavat maisemallisen ongelman kulkiessaan kumpuilevassa metsämaisemassa suoraviivaisesti, maaston muotoja yms. huomioonottamatta. Kangasvieren kylä sijaitsee harjulla vanhan pitäjäntien varrella Lestinjärven kirkolta kaksi kilometriä luoteeseen. Kyläraitin itäpuolella on pieni peltoalue. Raitti yhdistyy pohjoisesta Reisjärvelle menevään tiehen ja etelästä Kinnulaan johtavaan maantiehen. Raitin pohjoisosassa teiden väliin jää vanhoja hiekkakuoppia. Kylän asutus koostuu neljästä päärakennuksesta, joista kolme on todennäköisesti 1800-luvun puolelta ja yksi 1970-luvulta sekä useita ulkorakennuksista. Kangasvieressä on asuttu jo 1700-luvulla ja 1880–1890 luvuilla Kangasvieren talolla on ollut majatalonpito-oikeudet. Kangasvieren kylä on säilynyt hyvin alkuperäisessä muodossaan. Myös uusi päärakennus sopeutuu hyvin vanhaan idylliseen kylämaisemaan. Lestijärven kirkonkylä sijaitsee harjulla, harjannejakson keskivaiheilla Lestijärven lounaisrannalla. Kirkonkylän raitti on muodostunut vanhan pitäjätien varrelle järven rantaan. Raitin paras osuus on pappilasta koulun tienoille mukaan lukien raittia reunustava 1940-luvun asutus. Raitin varrelle sijoittuvat merkittävät kohteet ovat pappila, kirkko, kotiseutumuseon alue, vanha koulu ja kunnantalo. Lestijärven kirkonkylän raitille on luonteenomaista sitä reunustava puustokujanne, joka yhdistää raitin varren rakennukset yhdeksi kokonaisuudeksi. Pappilanpuro virtaa kuntakeskuksen läpi ja on yksi Lestijärveen laskevista vesistä. Lestijärveen viettävällä männikkörinteellä sijaitsee Kotiseutumuseon alueen muodostavat talonpoikaistalo 1700-luvulta, tuulimylly ja viljamakasiini. Lestijärven puukirkko on rakennettu Heikki Kuorikosken johdolla 1872. Muodoltaan se on tasavartinen ristikirkko, johon liittyy länsitorni, joka on saanut nykyisen muotonsa 1901. Kirkkomaata ympäröi vanha kiviaita. Lestijärven pappila on siirretty parin sadan metrin päästä nykyiselle paikalleen 1800-luvulla. Tuikan kylä asutus on syntynyt 1600-luvulla ja sijoittuu harjualueen itäiselle reunavyöhykkeelle ja pellot asutusvyöhykkeen ja järven väliin. Tuikan talo on 1800-luvun lopussa toiminut majatalona. Nykyisin osa vanhoista asuinrakennuksista on asuttomia. Kylän rakenne on kuitenkin säilynyt hyvin. Myös viimeisen kahden vuosikymmenen aikana tulleet rakennukset ovat sijoittuneet reunavyöhykkeelle kylärakennetta tiivistäen. Tuikan kylässä sijaitsee pinta-alaltaan 0,2 ha oleva Kiviniemen niitty ja haka, joka on paikallisesti ja maisemallisesti erittäin merkittävä. Yli-Lestin asutus on syntynyt 1600-luvulla. Alueen merkittävimmän asutusryhmän muodostavat Jokelan ja Kievarin talot. Taloryhmä sijaitsee vanhan pitäjäntien varrella ja Jokelan talolla oli mm. 1880–1890-luvuilla majatalonpito-oikeudet. Alueen pääelementtejä ovat harjujen reuna-alueilla muodostunut asutus, Lehtosenjoki ja jokirantapellot. Harjun länsirinteeseen ryhmittyneet Jokelan ja Kievarin päärakennukset sekä useat ladot ja muut ulkorakennukset muodostavat Lehtosenjokeen viettävän peltoalueen kanssa idyllisen maalaismaiseman.

Syrin kylämaisema Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 421_ 144


Lestijoen laakso alkaa aivan kunnan länsiosasta, Syrin kylän alueelta. Maisematekijöiden perusteella laaditun maisemajaon mukaan Syrin kylä kuuluu Lestijokilaakson maisema-alueeseen. Alue on

LIITE 2

korkeustasoltaan kunnan alhaisinta ja maasto on suurmuodoiltaan tasaista. Alueen nimestä huolimatta Lestijoki ei virtaa alueen halki, vaan sen halkaisevat Lestijokeen laskevat Puikonpuro ja Peritalonpuro. Nämä virtaavat syvälle uurtuneissa uomissaan ja ovat voimakkaasti mutkittelevia. Syrin kylän peltoaukea rajautuu ympäröivään mäntymetsään. Peltoaukean monimuotoisuuteen kuuluvat metsäsaarekkeet, jotka rytmittävät avointa maisemaa sekä Peritalonpuroon viettävät kumparemaiset peltosarat. Jokilaakson nauha- ja kumpareasutusta esiintyy Lestijärvellä vain Syrin kylällä. Asutus on hakeutunut pelloista saarina kohoaville kumpareille tai selänteiden reunavyöhykkeeseen. Syrin kylän asutus on tienvarren nauha-asutusta, jonka sijoittumispaikkaan on vaikuttanut Lohtajalta Kivijärvelle kulkenut pitäjäntie. Alueen arvokkain vanha rakennus Multialan talo on purkamisen alla. Tämän päärakennuksen pihapiiri on muodostanut ennen huomattavan keskuspisteen kylärakenteessa, josta viestivät vielä vanhat aitat tien varressa sekä pihapiirin navettarakennus. Multialan talon lisäksi ainoastaan yksi vanha pihapiiri on säilynyt, vaikkakin asumattomana. Syrin kylä on elävä tehomaatalous kylä, ja rakennuskanta on eri-ikäistä mutta sijoittunut hyvin maantien ja reunametsien läheisyyteen rikkomatta avointa eheää peltomaisemaa.

Similänperän peltoaukea Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 421_ 145


Similänperän peltoaukea sijaitsee Lehtosenjoen varrella harjujakson länsipuolella. Alue on noin kahden kilometrin pituinen ja puolen kilometrin levyinen tasainen peltoaukea. Similänperällä on ollut asutusta jo ennen sotia muutamilla peltoalueeseen rajautuvilla mäillä, josta vielä yksi perinteinen pohjalaispihapiiri viestii.

Silmäperän peltomaisema rajautuu lännessä sekametsävyöhykkeeseen ja Lehtosenjokeen.

Similänperän peltoaukea on saanut nykyisen asunsa 1940–1950 -luvuilla pika-asutuksen myötä. Alueelle johtaa Yli-Lestiltä Lestijärven päätieltä Lehtosenjoen itäpuolta peltoaukean läpi kulkeva suora, kahden kilometrin pituinen hiekkatie, joka päättyy aukean päähän Similään. Similänperän tasangolle jälleenrakennuskaudella syntynyt asutus on asettunut alueen lävistävään tiehen tukeutuen noin kilometrin pituisella osalla tien kumminkin puolin. Viime vuosikymmenien aikana on useisiin pihapiireihin rakennettu uusi päärakennus tai peruskorjattu vanhaa ja uusittu ulkorakennuksia.

LIITE 2

Alue on maastomuodoiltaan tasankoa, jonka reuna-alueilla kohoaa joitakin mäkiä. Maisema on kulttuurimaisemaa ja metsien osuus on siksi vähäinen. Viime sotien jälkeen tasaisia hietamaita raivattiin asutustiloiksi ja tällöin asutusta sijoittui alueen perinteelle vieraalla tavalla myös avoimelle tasangolle.

Valkealamminneva–Lehtosenjärvi Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 421_ 146


Maisema-alueen perusrungon muodostavat Valkealamminneva ja Lehtosenjärvi lähiympäristöineen. Valkelamminneva on luonnontilaisten lampien, soiden sekä korkeiden ja lohkareisten kumpumoreeniharjanteiden alue. Lehtosenjärvi on edustava rakentamaton Suomenselän pienehkö järvi. Lestijoen latvaosan järvistä Lehtosenjärvi on suurin. Järven rannoista noin puolet on turverantoja. Järvessä on luode–kaakko -suuntaisia niemiä ja lahtia sekä pikkusaaria, joiden vaikutuksesta rantaviivaa kertyy järven kokoon nähden melko paljon. Saaria on kaikkiaan 28, joista suurin osa on hyvin pieniä. Maisema-alueeseen kuuluva Siivenneva on tyypillinen Pohjanmaan aapasuo, jota hallitsevat karut kalvakkanevat. Alueeseen sisältyy myös pieniä ulpukkatyypin lampia ja suomailla virtaavia puroja. Näistä Siivenlammet ja Siivenpuro ovat edustavia pienvesiä.

584 PERHO

Perhon järvimaisema-alue Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 584_ 141


Tässä kuvailtu järvialueen kulttuurimaisema kokonaisuus muodostuu neljästä asutuksesta, jotka ovat sijoittuneet metsäjärvien läheisyyteen. Perhon kunnassa on noin kaksi sataa pientä tai keskisuurta metsäjärveä. Maiseman rungon muodostavat järvet ja niitä toisiin yhdistävä alueen läpi kulkeva harjujakso ja aluetta ympäröivät laajat suoalueet. Alueen läpi, Jängänjärven etelärantaa, Korpijärven länsirantaa ja Salamajärven pohjoisrantaa kulkee Perho–Kinnula maantie. Maantieltä avautuu kauniita näkymiä asutusalueille sekä useammassa kohdassa järvimaisemaan. Varsinkin Jängän ja Korpelan välisellä tieosuudella on maisemallista merkitystä. Tie kulkee kapean harjun päällä ja sieltä on näkymä alas Korpijärvelle ja toiseen suuntaan Jokilammelle. Harjun toisessa päässä on maa-ainesten ottopaikkoja, jotka tulisi maisemoida.

LIITE 2

Jängänjärvi kuuluu olennaisesti maisema-alueeseen. Järven vedenpintaa on laskettu arvioltaan yli metri ja tämän seurauksena Jängänjärvi on osaksi ruohottunut pitkälti umpeen. Jängänjärven veden nostamisesta on keskusteltu ja asiasta on tehty Perhon maaseutuoppilaitoksen oppilastyönä mielipidemittauskin, jonka mukaan nostoa kannatetaan, mutta se edellyttäisi ennen kaikkea järven kaakkoispään viljelyalueiden suojaamisen. Järven läheisyydessä sijaitsevat paikallisesti arvokkaat Jängänjärven rantalaidun ja Rauman laitumet. Hangasnevan soidensuojelualueen vahvistettu rajaus ulottuu pieneltä osaltaan (Kalmasaari) Jängänjärven luoteispäätyyn. Alueella on mm. maisemallisesti kauniita vanhan metsän harjanteita sekä kosteampia saniais- ja ruohopainanteita. Alue on nykyisellään virkistyskäytössä mm. siellä sijaitsevan Hauta Perhossa -muistomerkin vuoksi.

Salamajärven ympäristö perinteisine pohjalaispihapiireineen ja viljelyspeltoineen muodostaa monimuotoisen kokonaisuuden.

Salamajärven seutu on ollut hämäläisten eränkävijöiden aluetta. Alueen ensimmäisestä vakinaisesta asutuksesta on tietoa 1570-luvulta, jolloin Jängänjärvelle perustettiin Jänkä niminen talo. Alueen asutus on syntynyt järven rannalle ja harjulle tukeutuen. Nykyinen asutus sijaitsee pääasiassa maantien varressa. Jängässä asutus sijaitsee noin kolmen kilometrin, Korpelassa parinsadan metrin ja Salamajärvellä puolentoista kilometrin matkalla. Alueen merkittävimmät rakennusryhmät ovat Seppälän, Rantalan ja Hautalan pihapiirit. Alueella harjoitetaan maataloutta ja matkailuyrittämistä. Seppälän pihapiiri sijaitsee Jängänharjun eteläreunassa, kylätien varressa, Jängänjärven itäpuolella. Pihapiiri koostuu päärakennuksesta ja kahdesta ulkorakennuksesta. Salamajärven pohjoispuolella Kinnulan tien varressa sijaitsee Rantalan pihapiiri. Rantalan pihapiirillä on maisemallista merkitystä, sillä se erottuu korkealta paikaltaan laajalti ympäristöönsä ja on keskeinen elementti peltojen ympäröimänä järven läheisyydessä. Pihapiiriin, josta aukeaa kauniit näkymät järvelle, kuuluu päärakennus, pitkä hirsinen aittarakennus ja toinen ulkorakennus sekä lähiympäristössä muita pieniä maatalousrakennuksia. Hautalan tila, joka on Salamajärven toisiksi vanhin, sijaitsee metsän keskellä Elämäisen rannan läheisyydessä. Talo on aikaisemmin, ennen vedenpinnan laskua ollut lähempänä rantaa. Pihapiiriin kuuluu päärakennus vuodelta 1855 sekä kahdeksan ulkorakennusta. Rakennusryhmän ympärillä on pieniä peltoja ja pellon ja mäntymetsän rajassa on vuonna1855 tehty kiviaita. Hautalan tilan muodostaa harmaine ja punamullattuine rakennuksineen, pihakaivoineen, luonnonheinäpihoineen, ympäröivine heinäpeltoineen ja kiviaitoineen metsän ympäröimänä levollisen kokonaisuuden, kuin palaisi sata vuotta taaksepäin.

Penninkijoki–Hangasneva–Säästöpiirineva Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 584_ 142


Katso teksti Halsuan kohdalta.

LIITE 2

Salmelanharju Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 584_ 143


Noin 4 km pitkä, ympäristöstään noin 20 m kohoava Salmelan harju on eräs maakunnan merkittävimmistä harjumaisemista. Alueen maisemallista monimuotoisuutta lisäävät alueen etelälaidan nevat sekä lammet, joista merkittävin on kirkasvetinen Valkeisenjärvi. Järven rannalla on erikoinen luonnonnähtävyys, 5 - 10 metrejä kohoava lohkareiksi halkeillut kallio. Harju on Peuranpolun ja Perhon ulkoilukeskuksen virkistysreittien varrella.

Keski-Pohjanmaan maakunnassa on erittäin vähän ympäristöstään selväpiirteisesti erottuvia harjumuodostumia. Maisemallisesti merkittävin on parikymmentä metriä jyrkästi kohoava Salmelanharju.

Perhon kirkko Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 584_ 144


Perhonjoen yläjuoksulla sijaitseva kirkko on ainoa säilynyt 1800–1900 -luvun taitteen muinaispohjoismaiseen puutyyliin toteutettu kirkkorakennus maassamme. Kirkko on rakennettu 23-vuotiaan arkkitehti Valter Thomén piirustusten mukaan vuonna 1902–1903. Pohjamuodoltaan kirkko on perinteinen erivartinen ristikirkko. Leveärunkoisen kirkon päistään aumatun paanukaton keskellä olevan korkeahuippuisen tornin muotoilussa, ikkunan-aukkojen sijoittelussa ja ulko-ovien avokatoksissa on käytetty lähinnä samanaikaisesta huvila-arkkitehtuurista tuttuja muotoiltuja kurkihirsi- ym. teemoja. Kirkkosali on avara yhtenäisen vaalea ja valoisa tila, jota kattaa taitekatto näkyvine kannattimineen. Erämaiden Kristus-nimisen alttaritaulun vuodelta 1938 on maalannut Ilmari Virkkala. Pohjalaistyyppinen kellotapuli on tehty vuonna 1799 Matti Kuorikosken johdolla, sen nykyasu on Henrik Kuorikosken vuonna 1840 tekemän korjauksen jäljiltä.

LIITE 2

Kaarlelan saarnahuoneeksi vuonna 1780 perustettu Perho sai kappelioikeudet vuonna 1865, jolloin se myös liitettiin Vetelin emäseurakunnan alaisuuteen. Seurakunta itsenäistyi vuonna 1879. Sen edellinen vuonna 1902 purettu kirkko 1780-luvun alusta oli tehty rakennusmestari Matti Kuorikosken johdolla. Kirkon kupeessa sijaitseva kotiseutumuseo on entinen lainajyvämakasiini. Tämä ikkunaton rakennus, jossa on kaksinkertaiset seinät on rakennettu vuonna 1858.

Möttönen Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 584_ 145


Möttösen kylä on viehättävä maalaiskylä, jonka tärkeitä hyviä elementtejä ovat pellon reunat, pihapiirit ja pitkät näkymät. Kylä peltomaisemineen sijaitsee Perhon keskustasta noin 8 kilometriä etelään. Tielläliikkujalle tarjoutuu Möttösen kylän halkaisevalta valtatieltä useita poikkeuksellisen komeita kauko- ja lähinäkymiä, joiden päätteenä on yleensä metsän reuna tai rakennusryhmä. Valtatieltä avautuvassa maisemassa Möttösen kulttuurihistoriallisesti, rakennustaiteellisesti ja maisemakuvallisesti merkittävimmät rakennusryhmät sijaitsevat Perhonlampeen työntyvällä niemellä. Alueen rakennuskannasta maisemallisesti ja historiallisesti merkittävimmät mainitsemisen arvoiset kohteet ovat Iso-Möttölä ja Kivimäki. Möttösen peltomaisema on maisemakuvaltaan selkeä ja monipuolinen. Kyläkuva avautuu molemmista suunnista lähestyessä kauniisti ja viestittää perinteisestä rakentamisesta ja kylämuodosta. Peltoaukealla sijaitsevat ladot ja maisemapuut rikastuttavat näkymiä. Möttösen kylän tärkeimmät elementit ovat avoimet peltoaukeamat, mäkikumpareille sijoittunut perinteinen maatila-asutus ja maiseman halki kiemurteleva Perhonjoki kauniine rantamaisemineen. Möttösen kylän maisemakuvan yksi parhaista puolista on hyvin hoidetut peltoaukeat. Kylämaisemassa erottuu selvästi kolme rakentamisen eri aikakautta: ennen sotia rakennetut, sotien jälkeen jälleenrakentamiskaudella rakennetut ja uudet 1970–1990 luvuilla rakennetut. Kylän keskustan rakenne on suhteellisen väljää, eli rakennusten välissä on tyhjää tilaa. Hajanaisuutta korostaa rakennusten tyylillinen kirjaavuus. Uudisrakentaminen on sijoitettu pääasiassa hyvin maisemaan ja rakennusten väritys on haettu perinteestä. Maatalouden lisäksi alueen toinen suuri työllistäjä on talotehdas sahatoimintoineen. Talotehtaan ja sahan suuret tuotantorakennukset ja tuotantopiha-alue sijaitsevat peltoalueella metsävyöhykkeen läheisyydessä. Maantielle teollisuuskokonaisuus erottuu selvästi, mutta sijoitukseltaan ei suuremmin häiritse ympäristöänsä. Tilannetta voisi huomattavasti kuitenkin vielä parantaa suunnittelemalla viheristutuksia, jotka soveltuisivat maisemakuvaan ja pehmentäisi alueen perinteisen rakennuskannan mittasuhteisiin vierasta teollisuusrakennusten siluettia. Perhonjoki on Möttösen kylätaajaman kohdalla ollut paikoin lähes umpeenkasvanut ja liettynyt. Möttösen kylän asukkaat ovat tehneet merkittävää työtä kylän ilmeen parantamiseksi. Yhteistyöllä on kohennettu niin ulkoisia, näkyviä ominaisuuksia kuin yhteishenkeäkin. Kylän asukkaiden toimesta tehtiin aloite joen kunnostamiseksi. Jokea on kunnostettu ja sen maisemallista kuvaa ja virkistyskäyttöarvoa parannettu. Pyrkimyksenä on ollut rantojen kunnostus ja alivedenaikaisen vesisyvyyden lisääminen. Samalla parannetaan joen ja sen ranta-alueiden kulttuurillista ilmettä. Alueen siistiminen ja raivaustyöt on käynnistetty alueen asukkaiden toimesta. Rannat ja tieympäristö on siistitty ja kasvillisuutta on lisätty tietyillä alueilla. Seuraavassa vaiheessa on vuorossa kylän porttiaiheiden rakentaminen ja levähdyspaikan tekeminen jaloittelupolkuineen maantienvarteen, Perhonjoen rannalle. Möttösen kohdalla, joessa, sijaitsee luonnonkaunis Kalmusaari. Saari on toiminut talvihautapaikkana, johon vainaja haudattiin Pietarsaaren kuljetusta odottamaan. Erityisen merkittävä maisemallinen kokonaisuus peltoalueen eri tiestöillä liikkuessa on Kiviahon ympäristö, joka nousee esille muusta matalammasta ja tasaisemmasta peltoalueesta kumpuilevana ja

LIITE 2

mäkisenä. Mäen lakiosuudella sijaitsee Kiviahon pihapiiri, jonka huonossa kunnossa oleva päärakennus erottuu ympäristöönsä vielä aikakautensa uljaana edustajana. Tehomaatalousmaisemasta erottuu myös paikallisesti arvokas Kiviahon niitty, joka sijaitsee pihapiirin lähistössä. Jyrkähkösti kumpuileva laidun rajoittuu sekä vanhoihin viljelemättömiin peltoihin että nurmipeltoihin. Tämä laidun sijaitsee alueen korkeuseroihin nähden näkyvällä paikalla. Aivan Möttösen maisema-alueen läheisyydessä sijaitsee paikallisesti arvokas Kuuselan metsälaidun. Tämä Möttösestä Korkeakankaalle johtavan tien varressa sijaitseva laidun on pinta-alaltaan 0,32 ha ja edustava metsälaidun. Kivikkoinen laidun on ollut muutaman lehmän laitumena yli 30 vuoden ajan. Alueen uhkatekijä on maataloudesta luopuminen ja näin myös avoimien peltoaukeiden umpeutuminen. Mikäli tulevaisuudessa kuitenkin viljelystä osittain luovutaan, tulee peltojen avoimina pitäminen tärkeimpien näkymäakselien kohdalla erilisin toimin suunnitella. Maankäytössä ja rakennuskannassa tapahtuvat merkittävät muutokset voivat helposti rikkoa maiseman yhtenäistä kulttuurimaisemakuvaa. Tältä välttyen on ehdottoman tärkeätä ohjata uudisrakentaminen pois jokiranta-alueelta ja avoimelta peltoaukealta, jotka ovat maisemakuvan kannalta keskeisiä jaa herkkiä alueita.

Kuusjärvi Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 584_ 146


Maisema-alueeseen kuuluu aivan Möttönen–Kuusjärvi tien kyljessä sijaitseva Kuusjärvi kauniine rantamaisemineen. Kuusjärvi kuuluu neljän järven ketjuun, joka välipuroineen on salpautunut paikoin rotkomaiseen laaksoon, jonka kapeaa muotoa myös järvet ilmentävät. Ilmeisesti kyseessä on ainakin osittain peruskalliomurros, joka ei ole syvemmin täyttynyt moreenimassoilla. Tästä kielii myös alueella havaittava lähteisyys. Kuusjärven järvimaisema-alueen rungon muodostaa järven rantaa myötäilevä tie ja sitä reunustava tiheä metsä sekä maisemakuvassa hallitsevana elementtinä ilmenevä länsirantaan työntyvä komea kalliojyrkänne. Kuusjärvi on ketjun suurin lenkki ja maisemallisesti kaunis järvi. Sen pohjoisrannalle on sijoittunut sekä vakituista että loma-asutusta. Tasaisemmat ja loivarinteiset rantamaat ovat viljelyskäytössä. Kaakkoispää, johon laskee latvavesipurot kolmelta suunnalta, on jyrkkärinteisempi. Kuusjärven rannalla sijaitsee paikallisesti arvokkaat rantalaitumet. Rantalaitumet ovat pinta-alaltaan 0,8 ha ja koostuvat kahdesta, toisistaan erillään olevasta alueesta, rantaniitystä ja sekametsälaitumesta. Rantaniitty muodostuu pienestä jyrkähköstä järvelle laskevasta, kivikkoisesta kumpareisesta metsälaitumesta ja järvenrantakaistaleesta. Sekametsälaidun muodostuu kahdesta, hieman erillään olevasta osasta. Rantalaitumet ovat olleet laidunnettuina ainakin 10 vuotta, mutta ei enää 1990-luvun puolella.

Kylätieltä avautuu kaunis näkymä Kuusjärvelle.

LIITE 2

Haukan pihapiiri Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 584_ 147


Pihapiirissä on komea kaksikerroksinen hirsirakennus 1800-luvun alusta. Ulkorakennukset ovat suunnilleen samanikäisiä, alueella on mm. Perhon ainoan tuulimyllyn jäänteet.

Kärmelampi Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 584_ 148


Kärmelampi on kirkasvetinen kahden kallioisen harjun väliin jäävä pienlampi. Kaakkoisrannan Käärmekallio kohoaa lammen rannasta melko jyrkästi 15 metrin korkeuteen.

949 TOHOLAMPI

Lestijokilaakso Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 849_ 140

V rasteri Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (Valtioneuvoston periaatepäätös 5.1.1995) Arvokkaat maisema-alueet (Maisema-aluetyöryhmän mietintö II, Ympäristöministeriö; 1992)

Lestijokilaakson maisema-alue Toholammilla voidaan kokonaisuudessaan jakaa neljään osa-alueeseen, jotka eroavat toisistaan maastoltaan, maisemaltaan ja maankäytöltään. Osa-alueet ovat pohjoisesta eli alajuoksulta alkaen Riutta–Kirkonkylä, Kirkonkylä–Lahnalampi, Kleemola–Määttälä ja Purontaka–Sykäräinen. Valtakunnallisesti arvokas maisema-alue sijoittuu keskustaajaman molemmin puolin jokilaaksoon Toholammin pohjoisosaan Riutta–Kirkonkylä, Kirkonkylä–Lahnalampi välisille osa-alueille. Vuoden 2013 inventoinnissa valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta ehdotetaan laajennettavaksi Sykäräiseen asti.

LIITE 2

Jokilaakson korkeus merenpinnasta on noin 70–80 metriä, mutta jokilaaksoa reunustavat selänteet ylittävät jo 100 metrin korkeuskäyrän. Alueen kallioperä on graniittista ja granodioriittista peruskalliota, jota Pohjanmaan liuskealueen haaraumat lävistävät. Jokilaaksossa maaperä on savea, silttiä ja hiekkaa muuttuen moreeniksi laakson reunoilla. Lestijokilaakson maisemarakenne on selkeä. Karujen vedenjakajaselänteiden välissä sijaitsee selvärajainen viljelty laakso, jonka keskellä virtaa Lestijoki. Paikoitellen jopa hyvin jyrkkärinteinen jokilaakso muodostaa tasaisten jokilaaksojen poikkeuksellisen kohteen. Lestijokilaakson erottaa muista Keski-Pohjanmaan jokilaaksoista myös se, että asutus ei ole sijoittunut jokirantaan, mikä on tyypillistä monissa alueen jokilaaksoissa, vaan jokilaakson ja selänteiden reunoille tai jokilaaksossa sijaitseville metsäisille kumpareille. Poikkeuksen muodostaa Riutan asutus, joka on syntynyt kosken äärelle sekä kirkonkylässä korkeammille rantatöyräille sijoittunut rakentaminen. Riutta–Kirkonkylä ja Kirkonkylä–Lahnalampi osa-alueiden väliin sijoittuu Toholammin kunnan keskustaajama, joka on taajamakuvaltaan melko epäyhtenäinen, minkä takia se on rajattu valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden ulkopuolelle. Toholammin kirkonkylä on kehittynyt Lestijoen rannassa sijaitsevalle kumpareelle poikittaisen maantien ja jokilaakson molempia laitoja kulkevien maanteiden risteysalueelle. Kumpare ja samalla koko kirkonkylä jakaa muutoin yhtenäisen ja avoimen jokilaakson selkeisiin osiin.

Viljelyalue taajaman pohjoispuolella Riutasta Kirkonkylälle Yhtenäinen viljelyalue on keskimäärin 1,5 km leveä ja noin 12 km pitkä. Laajan ja tasaisen peltoaukean keskellä virtaa Lestijoki, jonka rannat ovat lähes koko jaksolla aika avoimet lukuun ottamatta Riutan ympäristöä. Loivarantainen joki sulautuu maisemaan niin, että se näkyy laaksoa reunustaville teille vain paikoitellen. Alueen yläjuoksulla Lestijoki on laajennut Kirkkojärveksi. Järven rannat ovat osittain umpeenkasvaneet. Järven ympäristössä sijaitsee muutamia maisemaa rumentavia metsittyviä peltoja. Asutus on sijoittunut jokilaakson reunoille eli laaksoa rajaavien selänteiden reunavyöhykkeille sekä peltoalueiden keskellä sijaitseville metsäsaarekkeille. Riutan asutus on syntynyt kosken partaalle. Rakentamista avoimen jokiuoman rannoilla on hyvin vähän. Tällä jaksolla on eniten kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia ja rakennusryhmiä. Riutta–Kirkonkylä osuudelle sijoittuvista kylistä Riutta, Jämsä, Laitala, Oikemus ja Välikangas ovat erityisesti mainitsemisen arvoisia. Joen eteläpuolella olevat kylät ovat rakenteelta samanlaisia vaikkakin kooltaan eroavat toisistaan. Vanha maantie on tärkeä elementti maisemarakenteessa yhdistävänä nauhana mäille sijoittuneiden asutusryhmien ketjussa. Kylien välillä sijaitsevilta peltoaukeilta on vanhalta maantieltä upeat näkymät avoimeen viljeltyyn jokilaaksoon. Metsäiset mäet rytmittävät maisemarakennetta. Mäelle noustessa puusto tiheytyy ympärille ja muodostaa maisemaportin molempiin suuntiin, avoimeen peltomaisemaan ja idylliseen kyläasutukseen. Rakennukset sijoittuvat tiiviisti aivan vanhan maantien varteen molemmin puolin ja muodostavat näin hyvin idyllisen ja viihtyisän kylämiljöön. Pihapiirien ja metsän lomasta tarjoutuu upeita näkymiä jokilaaksoon satunnaisesti. Asutusraitin päättyessä laskeudutaan mäkeä alas ja mäen kasvillisuus väistyy avoimen peltomaiseman avautuessa. Avaran viljelysmaiseman ongelmina ovat viljelyksestä poisjääneet, metsittyvät pellot erityisesti Kirkkojärven ympärillä, umpeen kasvavat rannat, ojien pensoittuminen sekä muutamat huonokuntoiset rakennukset. Harkitsematon ja maisemaan tukeutumaton rakentaminen saattaa helposti rumentaa avointa maisemaa. Latojen häviäminen on köyhdyttänyt maisemaa. Taajaman pohjoispuolen viljelyalueen merkittävimmät rakennukset, ovat 1800-luvun alussa rakennetut Järvenojan talo, Kleemolan talo, 1860-luvulla rakennettu Jämsän talo. Erityisen merkittävä pihapiiri on Pajamäen ja Kotilan talojen muodostama kokonaisuus, jota peruskorjataan parhaimmillaan pitäjätaloksi ja talonpoikaiskulttuuria esitteleväksi talomuseoympäristöksi.

Lestijokilaakso taajaman eteläpuolella Kirkonkylältä Lahnalammille Eteläinen osa on Lestijoen ja siihen laskevien sivujokien yhtymäkohdassa jokilaaksoihin levittäytyvä viljelyaukea, jota luoteessa rajaa Toholammin keskusta ja lännessä päätie. Itäpuolella kohoaa ylävämpi vedenjakajaseutu. Parhaat näkymät jokilaaksoon avautuvat Toholammin kirkolta ja Lestijoen länsirannalta. Perinteinen latomaisema avautuu Särkimäeltä. Mäenkumpareille laakson reunoille sijoittuneen asutuksen luoma kokonaisvaikutelma on säilynyt varsin yhtenäisenä. Eräin paikoin huomio kiinnittyy korjauksen tarpeessa oleviin rakennuksiin ja kyläkuvaan sopimattomiin väreihin ja rakennusmateriaaleihin. Lestijoki tekee ennen kirkonkylää jyrkän mutkan, minkä jälkeen se jatkaa juoksuaan suoraviivaisesti kohti luodetta. Mutkan kohdalla siihen yhtyvät idästä Sarkoja ja Kivioja, joiden varsille pellot ovat

LIITE 2

levittäytyneet. Viljelykset ulottuvat jokirantaan saakka. Jokirannat ovat matalat, jakson alajuoksulla täysin avoimet ja yläjuoksulla aika avoimet. Maisema muuttuu suljetummaksi Papua–Särkimäki -sillan jälkeen. Kivijoen laskukohdassa on lampi. Lestijoen lasku on alle metrin kilometriä kohti. Maisemakokonaisuuden luoteispäässä joessa on pari pientä koskipaikkaa. Lestijoen vesistö on rauhoitettu voimalaitosrakentamiselta koskiensuojelulain nojalla. Pellot ulottuvat aivan jokirantaan. Laaksoa reunustavilla moreeniselänteillä vallitseva metsätyyppi on variksenmarja- puolukkatyypin männikkö. Soiden osuus jokilaakson ulkopuolisilla alueilla on noin puolet maa-alasta. Lestijoen itäpuolella asutus on pääasiassa muutamalla mäkikumpareella sekä Kiviojan ja Sarkojan varsilla. Lestijoen länsipuolella jokilaakson keskirinteessä on kumpareita toinen toisensa perään ja asutus on muodostunut niille. Rantarakentamista on hyvin vähän. Vanha pitäjätie kulkee kumpareiden päältä tai länsipuolta. Lahnalammen talo mainitaan 1680-luvulta. Seuraavan mäkikumpareen merkittävimmät kohteet ovat Kangastalon ja Jokitalon talot. Seuraavalta voidaan mainita Kallio, Kivelä, Kukkola, Rantamäki ja Aukusti Oravalan syntymäkoti.

Lestijoen maisema-alueelle on tyypillistä mäkiasutus, joka alkaa ja päättyy porttimaisesti näkymien auetessa jokilaaksoon. Tällä jaksolla on eniten kivikautisia

asuinpaikkoja. Toholammin kirkkotorni, joka kohoaa metsäreunan yläpuolella, muodostaa tärkeän maamerkin maisemassa. Toholammin kirkon on suunnitellut Setterberg ja se on rakennettu vuonna 1861. Jonkin matkan päästä kirkosta, kirkonkylän keskustassa on kirkkoherranpappilan puinen päärakennus joka on vuodelta 1887 (I. Aminoff). Lähellä, maantien varrella on entinen lainajyvästön makasiini vuodelta 1858. Jokilaaksomaisema avautuu laajasti mm. keskustaajaman edustalta, kirkon luota sekä jokilaakson vastarannalta Sieviin lähtevän tien paikkeilta. Viljelymaisemaan kuuluu vielä jonkin verran latoja, mm. Särkimäeltä avautuu jokilaakson vastarannalle latomaisema. Avoimen viljelymaiseman häiriötekijöitä ovat edellisen alueen tavoin muutamat metsittyvät pellot, etenkin Metsäntutkimuslaitoksen metsittämät pellot Meijerin ja Särkimäen siltojen lähellä, sekä umpeen kasvavat rannat, ojien pensoittuminen ja huonokuntoiset rakennukset.

Parhaimmillaan jokilaakson avoimet näkymät ovat noin kahden kilometrin pituisia, niin kuin Ahomäeltä kirkolle.

LIITE 2

Lestijokivarren kulttuurimaisema Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 849_ 141


Lestijokilaakson maisema-alue Toholammilla voidaan kokonaisuudessaan jakaa neljään osa-alueeseen, jotka eroavat toisistaan maastoltaan, maisemaltaan ja maankäytöltään. Osa-alueet ovat pohjoisesta eli alajuoksulta alkaen Riutta–Kirkonkylä, Kirkonkylä–Lahnalampi, Kleemola–Määttälä ja Purontaka–Sykäräinen. Kleemola–Määttälä ja Purontaka–Sykäräinen ovat maakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta, mutta vuoden 2013 inventoinnissa valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta ehdotetaan laajennettavaksi Sykäräiseen asti.

Kleemola–Määttälä Alueen maasto on kumpuilevaa. Lestijoki kiemurtelee loivasti jokilaaksossa. Jokilaaksopellot ovat viljeltyjä jokirantaan asti. Peltojen keskellä sijaitsee useita erikokoisia metsäsaarekkeita, minkä takia jokilaakso ei ole yhtä avoin kuin kahdella pohjoisimmalla jaksolla. Viljelty jokilaakso on kapeampi ja jokirannat ovat aikaisempia alueita jyrkempiä. Niillä kasvaa harvaa lehtipuustoa, joka osoittaa laaksossa mutkittelevan joen sijaintia. Rantapuusto ei sulje kuitenkaan yleensä maisemaa, sillä korkeuserojen takia jokilaakson reunoilta näkyy rantakasvillisuuden ylitse laakson toiselle reunalle. Alueen asutus on syntynyt mäkikumpareille jokilaakson reunavyöhykkeelle. Vanhinta asutusta on Perkiökankaan eteläreunassa. Se on peräisin 1700–1800 -luvun vaihteesta. Klemolan talon luota on tieyhteys jokilaakson vastarannalle Määttälään. Kleemolan talosta etelään on männikköinen mäkialue, jonka rinnettä pitkin kulkee vanha tie ja itärinteen puolella on uusi tielinjaus, joka yhtyy vanhaan tiehen Kleemolan talon kohdalla. Asutus, joka muodostuu muutamasta talosta ja koulusta on vanhan tien varrella. Rantapuuston keskellä sijaitsee jonkin verran mökkejä, pääasiassa pieniä saunarakennuksia, jotka sulautuvat maisemaan melko hyvin. Ranta-alueiden ongelmina ovat eroosio, toisaalta taas paikoitellen liian tiheä rantakasvillisuus, joka peittää näkymiä. Rantakasvillisuus voi paikoitellen haitata rantojen käyttöä, mutta toisaalta se muodostaa tärkeitä elinympäristöjä eri eläin- ja lintulajeille. Rantatörmällä kasvava puusto suojaa ja varjostaa myös uomaa ja parantaa kalaston elinolosuhteita. Tällä ja Purontaka–Sykäräinen -jaksolla rantatörmä on jokisedimenttien kasaantumisen takia usein korkeammalla, kuin sen takana alkava pelto.

Purontaka–Sykäräinen Maasto on kumpuilevaa. Jokilaakso on tällä kohtaa kapeimmillaan. Sykäräisissä on pitkä ja vuolas koskijakso. Erityisesti joen eteläpuolella maisema on paikoitellen hyvinkin suljettua; metsä ja pienet peltoaukeat vuorottelevat jokilaakson maisemassa. Pohjoispuoli on avoimempaa ja peltojen keskellä sijaitsee metsäsaarekkeita. Lestijoki ja siihen laskevat purot muodostavat tällä osuudella jyrkkäreunaisia laaksoja. Paikoitellen joki kulkee kanjonimaisessa uomassa, jonka ympärillä avautuu kumpuileva peltomaisema. Teiltä katsottuna joki näkyy paikoitellen vesipintana, mutta yleensä jyrkän laakson pohjalla nauhamaisena puurivinä, jonka yli näkee jokilaakson reunoilta hyvin. Rantatörmät ovat yleensä liian jyrkkiä viljelykäyttöön, minkä vuoksi ne ovat joko niittynä tai niillä kasvaa puustoa. Sekä Lestijoen että siihen laskevien purojen rantatörmillä on edelleen useita vanhoja laidunalueita, joista osa on umpeenkasvanut lähes kokonaan laidunnuksen puuttuessa. Ranta-alueiden ongelmana on edellisen jakson tavoin eroosio, toisaalta taas hyvin tiheä kasvillisuus. Paikallisesti arvokkaat perinnemaisemat ovat Kivikankaan laidun, Mäki-Asialan haka, Lehtoniemen jokivarsilaidun, Rähväkön metsälaidun, Sykäräisen lammaslaidun ja Syvänpuronkosken laitumet.

LIITE 2

Kivikankaan laitumen läheisyydessä sijaitsee historiallisesti arvokkaita jäänteitä 1800-luvulla toiminnassa olleesta rautaruukista. Rauniot ja osa konista ovat jäljellä puron varressa. Asutus on sijoittunut nauhamaisesti vanhojen pitäjänteiden varsille molemmille puolille jokea. Pohjoispuolella asutusta on sijoittunut myös metsäsaarekkeille ylemmäksi jokilaakson rinteeseen. Aivan jokirannassa on jonkin verran mökkirakentamista, joka sulautuu maisemaan kohtuullisen hyvin. Asialan ja Honkalan asutusrykelmät ovat alueen vanhimmat. Myöhemmin on tienvarsiasutusta syntynyt näiden asutusryhmien väliin. Merkittävimmät yksittäiset talot ovat Jaakkolan ja Mäki-Asialan talot Asialan asutusryhmässä ja Ylitalon Honkalan asutusnauhan pohjoispuolella.

Hongistonjärvet Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 849_ 142


Ullavan–Toholammin maantien läheinen kohde muodostuu kolmesta aapojen ja pienten kankaiden ympäröimistä maisemajärvistä. Isohongiston rannalla on seurakunnan leirikeskus. Järven ja Hongistonnevan maisemiin ja luontoon voi tutustua keskuksesta lähtevältä luontopolulla. Järvistä pienin, Tervapirkko, lukeutuu arvokkaisiin pienvesiin.

Härkänevan pika-asutus Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 849_ 143


Härkänevan kylä perustettiin vuonna 1948 kun ensimmäiset asukkaat raivasivat vaivaiskoivua kasvaneen suon pelloiksi ja rakensivat kylälle ensimmäinen asutuksen. Härkäneva on asutuskylä ja sinne on asukkaita tullut eri puolilta Keski-Pohjanmaata ja Karjalan Uukuniemeltä. Kylässä on nykyään noin sata asukasta. Härkänevan kylän asutus sijoittuu kolmen kilometrin matkalle Toholammin Sykäräisen ja Ullavan Rahkosen välisen maantien varteen. Härkänevan kylämaisema on tasaista, peltoaukeat ja talot sijoittuvat kylää halkovan tien tuntumaan. Ryhmä taloja on sijoittunut entisen koulun läheisyyteen. Toholammin kirkonkylälle on kylästä matkaa 27 kilometriä. Kiinteä kauppa ja koulu lopettivat toimintansa 1980-1990 lukujen vaihteessa.

LIITE 2

924 VETELI

Vetelin kirkonseutu Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 924_ 140


Vetelin kirkonseutu empirekirkkoineen, hautausmaineen, Perhonjokivartta seurailevine maanteineen ja pohjalaistaloineen muodostaa 1800-luvun Pohjanmaalle tyypillisen jokivarsiasutuksen ydinaluetta kuvastavan hyvin säilyneen kokonaisuuden. Vetelin kirkko sijaitsee Perhonjoen laaksossa, Torpan kyläraitin pohjoispäässä. Heikki Kuorikosken johdolla 1838–1839 rakennettu tasavartinen keskeiskirkko on järjestyksessään seurakunnan kolmas. Piirustukset oli suunniteltu C.L. Engelin ja A.W. Arppen toimesta Intendentinkonttorissa 1833. Empirekirkon attikan yllä kohoaa lyhtyyn päättyvä kupoli. Sakaroiden päässä on päätykolmiot, pieniruutuiset ikkunat ovat tasapäätteiset. Viereinen, erillinen kolmikerroksinen kellotapuli on Jaakko Kuorikosken rakentama ja valmistui 1859. Kirkkomaata ympäröi kiviaita. Kirkon pohjoispuolella raitin varrella ovat Hyypän ja Läspän talot, jotka ovat hyvin säilyneitä pohjalaistaloja. Hyypän päärakennus vuodelta 1795 on sivukamarillista rakennustyyppiä, jonka esiintymisalue keskittyy Keski-Pohjalanmaalle. Läspän talo vuodelta 1836 on seudulla harvinainen täyskaksivooninkinen. Jokivartta seuraileva raitti on pääosin 1800-luvun loppupuolella rakennettua Veteli–Vimpeli -tietä. Se on säilyttänyt vanhan linjauksensa ja on pitkältä osuudelta koivurivien reunustama.

Perhonjoen kulttuurimaisema Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 924_ 141


Perhonjoen maisema-alue ulottuu Vetelin kunnassa etelästä Heikkilän kylästä pohjoiseen Tunkkarin kylään. Alue rajautuu länsipuolelta Vimpeliin johtavan tien länsipuolella olevaan metsävyöhykkeeseen ja itäpuolelta harjuun. Maisema-alue koostuu neljästä eriarvoisesta osa-alueesta, Tunkkarin vanhasta hallintokeskuksesta ja emäntäkoulun alueesta, Torpan kyläraitista, Heikkilän alueesta ja keskustan tienvarsiasutuksesta. Perhonjoen kulttuurimaisema on luokiteltu maakunnallisesti merkittäviin maisema-

LIITE 2

alueisiin, mutta vuoden 2013 inventoinnissa sitä ehdotetaan valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi.

Perhonjoelle eli Vetelinjoelle avautuu kauniita näkymiä kylistä molemmin puolin jokea sekä joen ylityskohdista.

Maisemakokonaisuuden tärkeimmät elementit ovat Perhonjoki, viljellyt jokilaaksopellot, jokilaakson länsipuolella selänteelle sijoittuva raittiasutus, jokilaakson itäpuolella jokilaaksoon sijoittuva tienvarsiasutus ja laakson reunassa kulkeva harjujakso. Löytöjen perusteella alueella on ollut kivikautista asutusta. Pysyvästä asutuksesta on tietoja 1540-luvun asiakirjoissa, jolloin oli jo olemassa seuraavat talot: Koskela, Läspä, Kangas, Torppa, Puusaari, Kainu, Klemola ja Pollari. Tunkkarin sillan seutu on Vetelin tärkeimpiä pieniä kulttuurimaisemakohteita. Sillalta avautuu näkymä kulttuurimaisema-alueelle omaleimaisen piirteen antavalle jyrkästi Perhonjokeen viettävälle rinteelle rehevine ja vaihtuvine kasvustoineen. Pudotusta kertyy kymmenisen metriä. Osa alueesta sijoittuu Tunkkarin luonnonsuojelualueelle (Kasakkakangas) ja jatkuu siitä Siltalantielle asti. Tarkkaa rajaa ei silmin kykene määrittelemään suojelualueen välillä sillä Tunkkarin sillan läheisyydessäkin rinne on myös edelleen miltei koskematon ja ainutlaatuinen. Kulttuurimaisema-alueella sijaitsee paikallisesti arvokkaat Hovilan, Kivimäen ja Torpan jokivarsilaitumet sekä Perhonjokilaakson Luonto ry:n ylläpitämä Saarivedenojan läheisyydessä oleva keto. Hovilan jokivarsilaidun sijaitsee Torpan kylässä sekä Kivimäen jokivarsilaidun Perhonjoen vastakkaisella rannalla Heikkilän kylässä. Nämä kaksi jokivarsi laidunta muodostavatkin yhdessä merkittävän perinnemaiseman. Perhonjokilaakson Luonto ry:n ketoa on hoidettu perinteisin menetelmin niittäen ja kylväen paikallisia luonnonkukkien siemeniä. Kedolla on historiallinen menneisyys, sillä se on toiminut kyläläisten kokoontumispaikkana, jossa on vietetty iltamia. Alueella sijaitseva Nivasaari on yksi Perhonjoen erikoisimmista saarista. Se on aikoinaan ollut kylän esiintymis- ja kokoontumispaikka. Nyt esiintymispaikka on lähes umpeenkasvanut ja heinittynyt. Heinikosta löytyy historiallinen muistokivi, jonka saaren lahjoittajat ovat pystyttäneet. Ränsistynyttä saarta, joka on perustettu luonnonsuojelualueeksi, aletaan 2000-luvun alussa kunnostaa entiseen käyttömuotoonsa.

Tunkkari ja Emäntäkoulun ympäristö Yhtenäisen viljelyalueen päässä kohdassa, jossa harju tulee lähelle jokirantaa, muodostavat emäntäkoulun tilan rakennukset ympäröivän mäntykankaan kanssa hyvän ympäristökokonaisuuden. Emäntäkoulun pihapiiriin kuuluu useampi rakennus, jotka muodostavat lähiympäristön luonnonelementtien kanssa Veteliin saavuttaessa erityisen vahvasti ympäristöstään erottuvan maamerkin. Vetelin emäntäkoulun päärakennus on Vetelin kookkain rakennus kirkkoa lukuunottamatta. Rakennuksen on suunnitellut Jalmari Peltonen ja se valmistui kevättalvella 1938. Alueen kauniista menneestä viestii parhaiten pohjalainen pihapiiri, jossa sijaitsee mm. Hautakedon leveä, punavalkoinen tuparakennus, joka on siirretty Halsualta ennen talvisotaa. Pihapiirissä on myös vanha läpiajettava aitta, joka on siirretty Vetelin Patanan kylästä. Kunnan pohjoisrajalla, Perhonjoen ja Vetelin–Kaustisen tien välisellä alueella sijaitseva Tunkkarin alue on ollut vanha hallintokeskus, jossa on ollut mm. apteekki, nimismiehen ja eläinlääkärin talot. Nykyään nimismiehen talo ja apteekki ovat yksityisasuntoina. Vuonna 1905 rakennettu apteekki on hieno empiretyylinen rakennus ja maisemallisesti tärkeä. Alueen läpi kulkee hiekkatie, jonka varrelle edellä mainittujen rakennusten lisäksi sijoittuu mm. Tunkkarin ja Jukkalan talot. Leveä hirsinen tuparakennus, Tunkkarin talo on alueen vanhin rakennus ja alun perin vuonna 1740 rakennettu 1 ½-kerroksinen hirsinen tuparakennus, kuisti rakennettu myöhemmin. Talo on siirretty kahdesti, nykyiselle paikalle rakennus siirrettiin naapurin pihasta vuonna 1890. Tunkkarin talo on pihapiireineen, jossa sijaitsee aitta ja navettarakennus, nykyään kesäasuntona mutta hyvässä kunnossa.

LIITE 2

Tunkkarin kylätien varrella on säilynyt useita vanhoja pohjalaistaloja sekä talousrakennuksia esim. aittoja.

Alueen omaleimaisuutta täydentävät valtatieltä alueelle tulevan kylätien koivukujanne sekä lähistöllä sijaitsevat kaksi aittaa vuodelta 1750. Jukkalan talo, ainut vanhoista pohjalaistaloista alueella joka vielä on maatilan päärakennuksena, on rakennettu 1846 ja on toiminut käräjätupana ja apteekkina sekä Suomen sodan aikoina ”ryssän kirkkona”. Jukkalan talon pihapiirissä on vielä useampi hyvin säilynyt vanha rakennus, joka viestii alueen vanhasta pihaympäristöstä.

Torpan raitti Perhonjoen länsipuolen selänteelle sijoittuvan Torpantien varrella on vanhaa pohjalaista nauha-asutusta. Asutuksen ja Perhonjoen väliin jäävät avoimet viljelysalueet. Tie jakautuu kolmeen luonteeltaan erilaiseen jaksoon: kirkon alue, kirkon eteläpuolinen, pääasiassa tiiviin rakentamisen jakso ja kirkon pohjoispuolinen, peltoaukeiden reunustama haja-asutettu jakso. Raitin arvokkain, noin puolen kilometrin pituinen, osuus sijoittuu pohjoisesta kirkolta etelään Vimpelintien risteykseen. Raitin maisemallisesti, kulttuurisesti ja historiallisesti tärkeimmät rakennusryhmät ovat, Torpan ja Klaavun talot sekä Hyyppä ja Läspä ja niiden pihapiirit. Muita merkittäviä rakennuksia raitin varrella on Vetelin puinen muodoltaan keskeisesti korostettu, sisäviisteinen ja tasavartinen ristikirkko vuodelta 1843 ja erillinen kellotapuli vuodelta 1859 (J. Kuorikoski), nuorisoseurantalo Veikkola (v. 1946), Vetelin kotiseutumuseo (v.1932), funktionalismia edustava Keski-Pohjanmaan Osuuskauppa (v.1940) sekä SLEY:n rukoushuone (v.1910). Torpan taloja on viisi ja ne sijoittuvat raitin itäpuolelle. Talojen välistä kulkee vanha kirkkotie, jonka osia on nähtävissä rinteessä raitin itäpuolella. Torpan taloista vanhin on Heinolan talo joka on alkujaan 1700 luvulta ja siirretty Vetelin Kainusta nykyiselle paikalleen 1905. Torpan talot pihapiireineen muodostavat komean esimerkin pohjalaistalojen ryhdikkyydestä ja edustavat hyvin säilynyttä pohjalaista rakennusperinnettä. Raitin keskivaiheille, kohtaan mistä on tieyhteys jokilaakson vastarannalle, sijoittuvat Klaavun talot. Klaavun kaksi päärakennusta muodostaa eheän pihapiirin aittoineen, riihineen ja hevostalleineen. Toinen taloista on luultavasti rakennettu 1818. Rakennus on asuinkäytössä ja siinä on säilynyt enää vähän alkuperäistä. Raitin pohjoispäässä olevat neljä hyvin säilynyttä pohjalaistaloa muodostavat arvokkaan ympäristön. Hyypän talo, joka on raitin merkittävimpiä taloja, muodostaa ulkorakennuksineen ja Puumalan talon kanssa hienon pihapiirin, joka on tärkeä kiintopiste Torpan maisemissa. Puumalan talo on nähtävästi rakennettu 1800–1900 -lukujen vaihteessa ja Hyypän talo 1795. Hyypän talo on leveä, pohjaratkaisultaan lähes neliömuotoinen sivukamarillinen talo. Päärakennuksista yksinään omine pihapiireineen sijaitsevat Koivukulman ja Läspän talo. Läspän talo, joka on rakennettu 1836, on Keski-Pohjanmaalla harvinainen täyskaksifooninkinen. Torpantie on entistä Veteli-Vimpeli tietä, joka rakennettiin pääosin 1800-luvun loppupuolella. Tie valmistui 1800–1900 lukujen vaihteessa, jolta ajalta raitin tärkeimpiin miljöön muodostaviin elementteihin kuuluva puukujanteen vanhimmat yksilöt ovat peräisin. Torpantie ympäristöineen muodostaa kauniin ja maisemallisesti arvokkaan kokonaisuuden. Tielle antavat oman leimansa suurten puiden luoma rauhallinen ilmapiiri, vanhat talonpoikaiset rakennukset ja pihapiirit sekä tieltä avautuvat laajat viljelymaisemat.

LIITE 2

Torpan raitin varrella sijaitsee useita hyvin säilyneitä ja hoidettuja perinteisiä pihapiirejä uljaine päärakennuksineen.

Raitin parhaimmat näkymät avautuvat Perhonjokilaakson viljelymaisemaan kirkon edustalla olevalta Raivaaja-patsaalta, Torpan talojen pohjoispuolelta sekä kirkon pohjoispuoliselta osuudelta, jolta avautuu pitkiä näkymiä jokilaaksoon ja joen vastarannalle. Tielaitos on raitin asukkaiden aloitteesta tehnyt Torpantielle maisemanhoitosuunnitelman. Maisemanhoitosuunnitelman tavoitteena on ollut luoda alueelle toteuttamiskelpoinen kokonaissuunnitelma, jonka avulla Torpantien perinteinen maisema peltoaukeineen ja puukujanteineen saadaan säilymään myös tuleville sukupolville. Tämä pyritään takamaan jatkuvalla, vuosittaisella hoidolla.

Heikkilä Jokilaakson itäpuolella sijaitseva Heikkilä muodostuu kylätien varteen sijoittuneesta mäkiasutusketjusta, joka alkaa keskustasta Lopotin suorana ja päättyy Heikkilänmäelle. Melko yhtenäinen tienvarsiasutus muodostaa monipuolisen kylämaiseman. Lopotin suoran osuudella on erittäin tiivis ja yhtenäinen raittiasutus vaikkakin rakennuskanta on hyvin eri-ikäistä. Alueen viihtyisyyden muodostavat aivan tien läheisyyteen sijoitetut rakennukset rehevine pihaistutuksineen, jotka antavat tielle kujannemaisen sulkeutuneen tunnelman. Lopotin suoran huomiota herättävimmistä rakennuksista kannattaa mainita Uusitalo, rakennettu 1910. Talon erityiskaunistus on puoliksi sisäänvedetty kaksikerroksinen kuisti ”aurinkoineen”, sekä yläkerran ikkunoissa säilyneet alkuperäiset koristeet. Lopotin suoran ja Heikkilänmäen välissä sijaitsee kaksi mäkeä joiden lakiosuudelle sekä rinteeseen asutus on sijoittunut nauhamaisesti kylätien varteen. Näiden mäkialueiden merkittävimmät talot ovat Pollarin ja Laasasen talot. Heikkilänmäki sijaitsee Perhonjoen itäpuolella parisataa metriä rannasta, jossa Heikkilänkosken partaalla on toiminnassa oleva jauhomylly sekä myllärin tupa. Heikkilänmäellä on sijainnut useita sivukamarillisia rakennuksia. Vanhoista päärakennuksista on säilynyt kolme, joista nykyään asumaton Jyrkän talo on ainut jäljellä oleva sivukamarillinen rakennus. Heikkilänmäki on rakennusten sijoituksen puitteessa säilyttänyt tiiviin alkuperäisen tievarsiasutus rakenteensa ja miljöönsä, paitsi eräiden kohteiden julkisivumateriaalit sekä väritys, jotka ovat hieman ristiriitaisia alueen perinteen kanssa.

Keskusta Vetelin keskustan kylärakenne on muodostunut Perhonjokilaakson pohjois/itäreunalle, korkeuskäyrien suuntaisesti, vanhan Jyväskylän–Kokkolan -tien varteen. Vetelin taajaman nauhamaisuus perustuu luonnollisiin maastonmuotoihin. Selvästi ranta-aluetta korkeammalla olevalta kyläraitilta avautuu paikoin laajoja näkymiä jokilaaksoon. Keskusta-alueella sijaitsee useita taajamakuvaan kiinteästi kuuluvia vanhempia pohjalaisrakennuksia ja näiden muodostamia ryhmiä, vaikka etenkin keskusta-alue on pääosin uudempaa rakennuskantaa. Keskustan merkittävimpiin rakennuksiin kuuluu Puusaaren hirsinen tuparakennus 1830-luvulta, Kainun vanhojen talojen taloryhmä, kunnan pihatupa 1800-luvun alkupuolelta ja Vetelin suojeluskunnan talo.

LIITE 2

Räyrinkijärvi Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 924_ 142


Räyrinkijärven kulttuurimaisema käsittää Räyrinkinjärven ympärillä olevat Isokylän, Alaspään, Finnilän ja Räyringin kylät. Kokonaisuus on jakautunut osiin, eri puolille järveä sijaitseviin kyliin/taloihin, joita yhdistää tieverkko. Järven lisäksi metsillä ja peltoaukeilla on merkitystä maisemakuvan muovaajana. Maisema rajautuu järven ympärillä olevien peltojen taustalla olevaan metsäalueeseen.

Kylätie kulkee Alaspään pihapiirin halki.

Finnilään, joka on Räyringin kyläkunnan keskus, on syntynyt taajamatyylistä uudisrakentamista. Finnilässä sijaitsevat myös kyläkunnan kauppa, posti, kirjasto ja pankki. Finnilässä on ennen sijainnut myös kunnanvirasto ja terveystalo, jotka tänä päivänä ovat kunnan vuokra-asuntoina. Nämä kaksi rakennusta muodostavat viereisellä tontilla sijaitsevan entisen meijerin kanssa merkittävän kokonaisuuden kylän rakenteessa. Räyringin maisema on vaihtelevaa, avointa/puoliavointa maatalousmaisemaa. Rakennuskannassa on säilynyt pari hyvin perinteikästä pohjalaista pihapiiriä. Räyrinkinjärven läheisyys ja kalkkipitoinen maaperä rehevöittävät metsäalueiden aluskasvillisuutta ja antavat kasvustolle lehtomaisia piirteitä. Isokylän kulttuurimaisema lehtoineen on ainutlaatuinen kasvillisuus näillä korkeuksilla. Alueella on useita kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia ja viljelyaukeita. Alueella sijaitsevat Räyringin lehdot ja Särkkisenjärvi kuuluvat Natura 2000 -alueisiin. Räyringin lehdot ovat emäksisellä kallioperällä sijaitsevia reheviä lehtoja. Alue on Keski-Pohjanmaalla erittäin hieno ja merkittävin lehtoalue, jolla kalkkivaikutteisuus on hyvin voimakas. Alueella kasva myös yksi valtakunnallisesti uhanalainen laji sekä useita alueellisesti uhanalaisia lajeja. Linnustosta löytyy myös monia vaateliaita lehtometsien lajeja. Särkkisenjärvi on varsin edustava lintujärvi. Räyringinjärvi on maisemallisesti hallitsevassa asemassa ja järven ympäri ajattaessa sille avautuu kauniita näkymiä jokaiselta kylältä. Järven rannat ovat lounaassa ja luoteessa jyrkät ja koillisessa viljelyspellot laskeutuvat loivasti järvelle, kun taas kaakossa rantavyöhyke on hyvin laajasti tasaista. Varsinkin Räyringin kylässä asutus sijoittuu aivan järven rantaan ja näkymät järvelle ovat pitkiä ja avoimia. Paikallisesti arvokas Toukkakorven laidun sijaitsee Räyringinjärven luoteisrannalla rajautuen järven lisäksi nurmilaitumiin ja peltoihin. Haka on maisemallisesti miellyttävää haavikkoa ja koivikkoa. Isokylän tienvarsiasutus on muodostunut Räyringinjärven länsipuolelle. Varsinaisessa kyläkeskuksessa asutus on keskittynyt viljelysaukean keskelle, maantien tuntumaan. Kolmen vanhimman taloryhmän rakennukset ovat sijoittuneet raittikylän tapaan melko tiiviisti tien varteen. Erityisesti maantien järven puoleisella sivustalla talouskeskukset sijaitsevat vieri vieressä kapeine tontteineen ja pitkänomaisine, rantaan saakka ulottuvine, maapalstoineen. Asutusmuodossa on piirteitä myös ns. ryhmäasutuksesta, sillä talonumeroiden sisällä asutus on pyrkinyt keskittymään rypälemäisesti liikenneväylien risteyksiin ja

LIITE 2

mäkikumpareille. Kylän kasvaessa asutus laajeni nauhamaisesti järven rantaa myötäilevän tien varteen ja Alperiin. Isokylän tievarsiasutus on noin kilometrin pituinen käsittäen kolmisenkymmentä taloa. Syksyllä 1988 valmistui vanhan tievarsiasutuksen ohittava tienoikaisu Halsuan ja Evijärven väliseen tieyhteyteen, jolloin raitilta siirtyi pois läpikulkeva liikenne. Isokylän Mikkolan asutusrykelmän rakenne on kokenut muutoksen viime aikoina. Alueelle on tullut uusia rakennuksia, jotka sijoitukseltaan sopivat ympäristöön. Harmillista on, että alueen tärkeimpiin rakennuksiin kuuluneista taloista yksi on kunnostamattomassa kunnossa ja toista ollaan siirtämässä muualle. Näiden kookkaiden talojen häviäminen kylärakenteesta muuttavat asutusrykelmän luonnetta huomattavasti. Merkittäviä pohjalaisen rakennusperinteen edustajia ovat Lassilan 1800-luvun alussa rakennettu hirsinen laudoitettu päärakennus ja Saaren talo rakennettu 1880-luvulla hyvin säilynein perinteisineen pihapiireineen. Myös Isokylän koulu, joka on 1920–1930 -luvulta, on tärkeä yksittäinen kohde rakennuskannassa.

LIITE 2

Yhteenveto 4. vaihemaakuntakaavassa osoitettavista kulttuuriympäristö- ja maisemakohteista sekä perusteet niiden esittämiselle TUNNISTETIEDOT MERKINTÄPERUSTE Kunta / Kohde Koodi Luokka /

Merkintä Valtakunnallisesti merkittävät kulttuuriympäristöt ja maisemat

Maakunnallisesti tai seudullisesti merkittävät kulttuuriympäristöt ja maisemat

Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY09 (Museovirasto 2009)

Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet (Ympäristöministeriö 1995, lisäksi tässä informatiivisena 2013 inventointi)

RKY09 pudokkaat; Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialli-set ympäristöt (Museo-virasto / Ympäristö-ministeriö 1993)

Arvokkaat maisema-alueet (Maisema-aluetyöryhmän mietintö II, Ympäristöministeriö 1992)

Keski-Pohjanmaan arvokkaat maisema- ja kulttuurialueet (Keski-Pohjanmaan liitto / Sigma konsultit Oy 2001)

HALSUA Töppösenluolikot 74_141 M / r X Penninkijoki–Hangasneva–Säästöpiirineva 74_142 M / r X Halsuan kirkkotie ja kirkonseutu 74_143 V / s X Halsuanjärvi 74_144 S / r X Halsuan maisema-alue 74_145 S / r X KANNUS Mäkiraonmäen vanha asutus ja Kannuksen kirkko 217_140 V / s X Lestijokivarren kulttuurimaisema 217_141 M / r X Kannuksen keskustan kohteet 217_142 M / r X Leppilammenkylä 217_143 S / r X Kannuksen pikkurata 217_144 M / v KAUSTINEN Kaustisen kirkonmäki 236_140 V / s X Perhonjoen kulttuurimaisema 236_141 M / r X X Tastulanjärvi 236_142 M / r X Jylhä, Metsäkylä 236_143 M / r X X Salonkylä 236_145 M / r X KOKKOLA Kokkolan–Kälviän ulkosaaristo 272_141 M / r X Kokkolan keskustan kohteet 272_142 V / s X Tullimäen alue 272_143 M / s X Junnila 272_144 M / s X Sokojan peltoaukea 272_145 M / r X Mäntykankaan puutaloalue 272_146 V / s X Kruunuvoudin talo (Museoviraston mukaan ”Meren talo”) 272_147 M / s X Ykspihlajan satamakonttori 272_148 M / s X Palman alueen huvila-asutus 272_149 V / s X Kaarlelan kirkko ja pappila 272_150 V / s X Tankarin ja Trutklippanin majakka- ja luotsiyhdyskunnat 272_151 V / s X Öjan kulttuurimaisema-alue 272_152 M / r X Rödsön kylä 272_153 S / s X

LIITE 2

Rimmin alue 272_154 S / s X Räbbin taloryhmä 272_155 S / s X Möllerin talot ympäristöineen 272_156 S / s X Kiviniityn 1960-luvun pientaloalue 272_157 V / s X Sannanrannan huvila-alue 272_158 V / s X Rasmusbackenin tienvarsiasutus ja kivinavetat 272_159 V / s X Pohjanmaan rantatie 272_160 V / v X Pohjanmaan rantatie, Vitikka–Ruotsalo 272_161 M / v Lohtajan kirkko ja pappila 272_162 V / s X Marinkaisten ja Ala-Viirteen välinen kulttuurimaisema ja Lohtajanjokilaakso 272_163 M / r X X

Ruotsalon kyläalue 272_164 M / r X Kälviän kirkonkylä 272_165 V / s X Kälviänjoen kulttuurimaisema 272_166 M / r X Rytikarin kalasatama 272_167 M / s X Poroluodonkarin kalastajayhdyskunta 272_168 V / s X Rita, kylätie ja vanha rakennuskanta 272_169 M / s X Peltokorpi 272_170 S / r X Pajalan taloryhmä 272_171 S / s X Puukangas 272_172 S / s X Klapurin taloryhmä 272_173 V / s X Riipan rautatiepysäkki 272_174 V / s X Ala-Viirteen saaristo 272_175 M / r X Maa-Kannuskarinlahti 272_176 M / r X Vattaja 272_177 M / r X X Ohtakarin kalastajayhdyskunta ja luotsiasema 272_178 V / s X Ullavan kirkko ja Vanha-Vion talo 272_179 V / s X Ullavanjärvi 272_180 M / r X Alikylä 272_181 S / r X LESTIJÄRVI Lestijärvi 421_141 M / r X Lestijärven kulttuurimaisema 421_142 M / r X X Syrin kylämaisema 421_144 S / r X Similänperän peltoaukea 421_145 S / r X Valkealamminneva–Lehtosenjärvi 421_146 M / r X PERHO Perhon järvimaisema-alue 584_141 M / r X Penninkijoki–Hangasneva–Säästöpiirineva 584_142 M / r X Salmelanharju 584_143 M / r X Perhon kirkko 584_144 V / s X Möttönen 584_145 S / r X Kuusjärvi 584_146 S / r X Haukan pihapiiri 584_147 M / s X Kärmelampi 584_148 S / r X TOHOLAMPI Lestijokilaakso 849_140 V / r X Lestijokivarren kulttuurimaisema 849_141 M / r X X Hongistonjärvet 849_142 S / r X

LIITE 2

Härkänevan pika-asutus 849_143 M / r X VETELI Vetelin kirkonseutu 924_140 V / s X Perhonjoen kulttuurimaisema 924_141 M / r X X Räyrinkijärvi 924_142 S / r X Selitteet Luokka: V = valtakunnallisesti arvokas M = maakunnallisesti arvokas S = seudullisesti arvokas Merkintä: r = rasteri s = symboli v = viiva

LIITE 2

Yhteenveto 2. vaihemaakuntakaavasta muuttuvista kulttuuriympäristö- ja maisemakohteista:

Poistuvat: Korvaavat / Uudet - - - 217_140 Mäkiraonmäen vanha asutus ja Kannuksen kirkko V 217_141 Lestijokivarren kulttuurimaisema V 217_141 Lestijokivarren kulttuurimaisema M 217_142 Kannuksen kirkonseutu V 217_142 Kannuksen keskustan kohteet M 217_143 Kannuksen pikkurata - 217_144 Kannuksen pikkurata M - - - 236_140 Kaustisen kirkonmäki V 236_141 Perhonjoen kulttuurimaisema ja Kaustisen kirkko

ympäristöineen V&M

236_141 Perhonjoen kulttuurimaisema M

236_144 Nikulan talli V - - - 272_142 Kokkolan vanhakaupunki V 272_142 Kokkolan keskustan kohteet V 272_145 Sokojan kylä V&

M 272_145 Sokojan peltoaukea M

272_147 Kruununvoudin talo (Museoviraston mukaan ”Meren talo”) V 272_147 Kruununvoudin talo (Museoviraston mukaan ”Meren talo”) M 272_148 Ykspihlajan satamakonttori V 272_148 Ykspihlajan satamakonttori M 272_151 Tankarin saari V 272_151 Tankarin ja Trutklippanin majakka- ja luotsiyhdyskunnat V - - - 272_157 Kiviniityn 1960-luvun pientaloalue V - - - 272_158 Sannanrannan huvila-alue V - - - 272_159 Rasmusbackenin tienvarsiasutus ja kivinavetat V - - - 272_160 Pohjanmaan rantatie V 315_143, 429_144

Pohjanmaan historiallinen rantatie - 272_161 Pohjanmaan rantatie, Vitikka–Ruotsalo M

- - - 272_161 Lohtajan kirkko ja pappila V 272_141, 315_141, 429_141

Kokkolan – Kälviän ulkosaaristo M 272_141 Kokkolan–Kälviän ulkosaaristo M

315_142, 429_ 142

Marinkaisten ja Ala-Viirteen välinen kulttuurimaisema ja Lohtajanjokilaakso

V&M

272_162 Marinkaisten ja Ala-Viirteen välinen kulttuurimaisema ja Lohtajanjokilaakso

M

315_143 Ruotsalon kyläalue M 272_163 Ruotsalon kyläalue M - - - 272_164 Kälviän kirkonkylä V 315_144 Kälviän kirkonkylä ja Kälviänjoen kulttuurimaisema V 272_165 Kälviänjoen kulttuurimaisema M 315_145 Rytikarin kalasatama V 272_166 Rytikarin kalasatama M 315_146 Poroluodonkrunni V 272_167 Poroluodonkarin kalastajayhdyskunta V 315_147 Rita, kylätie ja vanha rakennuskanta V 272_168 Rita, kylätie ja vanha rakennuskanta M 315_148 Peltokorpi S 272_169 Peltokorpi S 315_149 Pajalan taloryhmä S 272_170 Pajalan taloryhmä S 315_150 Puukangas S 272_171 Puukangas S 315_151 Klapuri M 272_172 Klapurin taloryhmä V 315_152 Riipan pysäkki V 272_173 Riipan rautatiepysäkki V 429_143 Ala-Viirteen saaristo M 272_174 Alaviirteen saaristo M 429_144 Maakannuskarinlahti – Meksinkallio M 272_175 Maa-Kannuskarinlahti M 429_145 Vattaja M 272_176 Vattaja M 429_146 Ohtakari V 272_177 Ohtakarin kalastajayhdyskunta ja luotsiasema V 885_142 Ullavan kirkko ympäristöineen V 272_178 Ullavan kirkko ja Vanha-Vion talo V 885_141 Ullavanjärvi M 272_179 Ullavanjärvi M 885_143 Alikylä S 272_180 Alikylä S

LIITE 2

421_143 Lestijärven kirkko ympäristöineen V - - - 584_144 Perhon kirkko ja kotiseutumuseo M 584_144 Perhon kirkko V - - - 849_140 Lestijokilaakso V 849_141 Lestijoen kulttuurimaisema V&

M 849_141 Lestijokivarren kulttuurimaisema M

- - - 924_140 Vetelin kirkonseutu V 924_141 Perhonjoen kulttuurmaisema V&

M 924_141 Perhonjoen kulttuurimaisema M

Documents

074 HALSUA - keski-pohjanmaa.fi · 074 HALSUA Töppösenluolikot Koodi Luokka Merkintä Lähde Kaavakarttaote 74_ 141 M rasteri Keski-Pohjanmaan arvokkaat maisema- ja kulttuurialueet