View
245
Download
8
Embed Size (px)
DESCRIPTION
Hyvä lukija, kädessäsi on kolmas osa kirjasarjasta ”Arkkitehtuurimme vuosikymmenet”. Kaksi edellistä osaakertoivat, mitä yhteiskunnassa, arkkitehtuurissa ja rakennustekniikassa tapahtui vuosina 1900–1959. Tässä kirjassakäsiteltävä ajanjakso poikkeaa edellisistä sikäli, että se käsittelee tapahtumia, joista useimmilla on omakohtaisiakokemuksia. Esimerkiksi suurin osa 1960-luvulla maaseudulta pääkaupunkiseudulle ja Ruotsiin muuttaneistasuomalaisista on elossa. Monet heistä asuvat edelleen 1960- ja 1970-luvulla rakennetuissa lähiöissä,joissa he tällä hetkellä painiskelevat putki- ja ikkunaremonttien aiheuttamien ongelmien parissa. Heidän lapsensaja lapsenlapsensa ovat puolestaan ryhtyneet kunnostamaan isovanhempiensa kotitiloja kesäasunnoiksi.
Citation preview
1960 1
elina standertskjöld
� 1960
1960 �
elina standertskjöld
suomen rakennustaiteen museorakennustietosäätiö rtsrakennustieto oy
� 1960
RakennustietoOywww.rakennustieto.fiPL100�(Runeberginkatu5)00101Helsinkipuh.0�07�76�00
Suomenrakennustaiteenmuseowww.mfa.fiKasarmikatu��001�0Helsinkipuh.(09)85675100
Kannenkuvat:etukansi,NiiloKokko:As.OyLokkisaarentie9,Helsinki;takakansi,VeijoKahra:As.OySatamasaarentie8,Helsinki
Graafinensuunnittelu:SallaBedard
KirjaonsaanuttukeaSuomenKulttuurirahastolta.
Paperi:GallerieArtSilk150g©Tekijä,RakennustietoOyjaRakennustietosäätiöRTSJulkaisijat:Suomenrakennustaiteenmuseo,RakennustietosäätiöRTSKustantaja:RakennustietoOyKirjapaino:KolofonBalticOÜ,Viro�011ISBN978-951-68�-981-7
1960 5
sisÄllYs
Lukijalle71960 Kansainvälistäkuohuntaajakotoistahyvinvointia10 Tiivistäkaupunkirakentamista 14 Näkyvätrakenteetjatiukatmitoitukset 18 Pääosassajulkinenrakentaminen24 Asumistakaikinmukavuuksin28 Tehosteväreilläjapintakäsittelyilläelävöitetäänbetonia34 Keittiötkoneistuvatjaväritvaltaavatkodit38 Täyselementtijärjestelmämullistaarakennustyömaat42 Pihlajamäenasuntoalue46 TeknillisenkorkeakoulunylioppilaskuntataloDipoli48 Helsinginkaupunginteatteri 52 Vekaranjärvenkasarmialueenkeskus561970 Öljykriisistärakennemuutokseen62 Kunmääräkorvasilaadun66 Niukkuudenestetiikkaajapunatiileenpaluu 70 Koulurakentamisenvuosikymmen74 Suurkortteleistaekotaloihin78 Värikylläisiäjulkisivuja80 Puukalusteidenuusituleminen84 Kaikkiirtibetonista88 MetallityöväenliitonkurssikeskusMurikka90 MotelMarine 92 Valionmeijeri94 HelsinginSuomalainenYhteiskoulu961980 Kulutushysterianvuosikymmen102 Uudenkaupunkikulttuurinsynty106 ”Vähemmänontylsää”110 Pyhiäjaepäpyhiätiloja114 Yksilöllisiäasuinympäristöjä120 Materiaalienjamuotojenrunsautta126 Yksilöllisiäkoteja132 Teräs-jalasirakenteetyleistyvät136 Myyrmäenkirkkojaseurakuntakeskus138 Rovaniementaidemuseo140 TiedekeskusHeureka142 Terassitalo144 Hakemisto148 Kirjallisuus151 Kuvalähteet 153
6 1960
1960 7
LUKIJALLE
Hyvä lukija, kädessäsi on kolmas osa kirjasarjasta ”Arkkitehtuurimme vuosikymmenet”. Kaksi edellistä osaa
kertoivat, mitä yhteiskunnassa, arkkitehtuurissa ja rakennustekniikassa tapahtui vuosina 1900–1959. Tässä kir-
jassa käsiteltävä ajanjakso poikkeaa edellisistä sikäli, että se käsittelee tapahtumia, joista useimmilla on oma-
kohtaisia kokemuksia. Esimerkiksi suurin osa 1960-luvulla maaseudulta pääkaupunkiseudulle ja Ruotsiin muut-
taneista suomalaisista on elossa. Monet heistä asuvat edelleen 1960- ja 1970-luvulla rakennetuissa lähiöissä,
joissa he tällä hetkellä painiskelevat putki- ja ikkunaremonttien aiheuttamien ongelmien parissa. Heidän lap-
sensa ja lapsenlapsensa ovat puolestaan ryhtyneet kunnostamaan isovanhempiensa kotitiloja kesäasunnoiksi.
Suomalaisen yhteiskunnan muuttuminen hyvinvointivaltioksi alkoi 1960-luvulla. Elintason nousu
mahdollisti uudenlaiset kulutustottumukset. Kun Suomessa 1969 aloitettiin ensimmäiset tv:n värilähetykset,
ohjelmistoon tuli muun muassa amerikkalainen tv-sarja Payton Place. Amerikkalaisten sarjojen välittämä yltä-
kylläinen elämäntapa vaikutti myös tavallisten suomalaisperheiden arkielämään. Baarikeittiöt ja kodinkoneet
yleistyivät ja Suomen ilmastoon huonosti sopivia uima-altaita alkoi ilmestyä omakotitalojen ja kesäasuntojen
pihoille. Huippunsa kulutushysteria saavutti uudenlaisen hedonistisen city-kulttuurin myötä 1980-luvun lopulla.
Tällöin syntyivät käsitteet kasinotalous, pörssikupla, jupit ja mediapersoonat.
Vuosina 1960–1989 tapahtunut kehitys kietoutuu tiiviinä kudelmana edellisten vuosikymmenien saa-
vutuksiin, samalla kun se ennakoi tulevaa. 1950-luvulla alkanut betonielementtiarkkitehtuurin alkutaival hui-
pentui 1970-luvulla suurelementtituotantoon. 1960-luvun niukkaeleinen konstruktivismi pohjautui puolestaan
1930-luvun funktionalismiin. 1990-luvun talouslama palautti mieliin 1973 alkaneen öljykriisin energiansäästö-
ohjelmineen. Jopa 1960-luvulla Yhdysvalloissa lanseerattu käsite ”postmodernismi” on kokenut uuden tule-
misen. Suomessa termiä ryhdyttiin yleisemmin käyttämään arkkitehtuurin yhteydessä 1980-luvulla. Nyt se on
valjastettu puoluepoliittiseksi lyömäaseeksi.
Tämän kirjan käsikirjoituksen laatimisen on mahdollistanut Suomen Kulttuurirahaston tutkimustyöhön
myöntämä tuki, mistä lämpimät kiitokseni. Haluan myös kiittää Rakennustieto Oy:tä koko kirjasarjan kustan-
tamisesta ja Rakennustietosäätiö RTS:ää ja Suomen rakennustaiteen museota sen julkaisemisesta. Tekstejä
ovat lukeneet työtoverini Antti Aaltonen, Kristiina Paatero ja Petteri Kummala sekä kirjan kustannustoimittaja,
toimituspäällikkö Kristiina Bergholm. Kaikille heille kiitokseni, samoin kuin Salla Bedardille, joka on tehnyt
hienon työn taittamalla kaikki kolme kirjaa. Haluan myös kiittää työtoveriani Hanna Galtatia, joka teki eri vuo-
sikymmenille pätevät tekstirungot jo 2009 museolla esillä olleeseen näyttelyyn. Kiitos myös Anna Autiolle, joka
skannasi ammattitaitoisesti kaikki kirjassa olevat kuvat. Lopuksi haluan kiittää miestäni Juha Karsikasta hen-
kisestä tuesta, koska hän ei ole hetkeäkään epäillyt, että kolmiosaisen kirjasarjan tekeminen ylittäisi tekijänsä
kapasiteetin.
Helsingissä 21.4.2011
Elina Standertskjöld
8 1960
1960 9
1960
10 1960
Toisen maailmansodan päätyttyä sotaa käyneet valtiot olivat jakautuneet
idän ja lännen leireihin, Varsovan liittoon ja Natoon, joiden johtajiksi nousivat
uudet suurvallat Yhdysvallat ja Neuvostoliitto. Tätä aseelliseen kilpavarustelun
aikaa kutsutaan kylmän sodan kaudeksi. Sen näkyvimpiä muistomerkkejä
Euroopassa oli Berliinin muuri, joka eristi idän ja lännen toisistaan lähes 30
vuotta, vuodesta 1961 vuoteen 1989.
Suurvaltojen välillä ei syntynyt keskinäistä aseellista selkkausta, mutta
ne eivät kyenneet välttymään muilta vakavilta kriiseiltä. Vuonna 1964 alkoi
Vietnamin sota, jossa Yhdysvallat tuki Etelä-Vietnamia ja Pohjois-Vietnam sai
sotilaallista tukea Neuvostoliitolta ja Kiinalta. Sota aiheutti laajoja protesteja
eri puolilla maailmaa. Tämä ensimmäinen televisiosodaksi kutsuttu sota
kesti kuusi vuotta ja siinä kuoli noin 60 000 amerikkalaista ja lähes kolme
miljoonaa vietnamilaista. Samaan aikaan Euroopassa vuonna 1968 Varsovan
liiton maat miehittivät Tšekkoslovakian. Kriisin seurauksena maahan nimitet-
tiin Neuvostoliitolle myötämielinen hallitus.
Asevarustelun vanavedessä alkoi myös avaruuden valloitus, joka hui-
pentui heinäkuussa 1969 amerikkalaisten astronauttien kuukävelyyn. Tiede-
miehet eri puolilla maailmaa olivat 1950-luvun lopulta lähtien suunnitelleet
rakentavansa avaruusasemia maapallon ulkopuolelle. Innostus poiki sekä
idässä että lännessä erilaisia utopistisia kaupunki- ja rakennussuunnitelmia
avaruuteen. Arkkitehdit piirsivät taloja, jotka muistuttivat lentäviä lautasia,
kantoraketteja, kuumoduuleja, satelliitteja tai avaruusasemia. Myös suoma-
laiset arkkitehdit uskoivat, että avaruusalusten suunnittelu antoi vihjeen siitä,
mihin maanpäällisessä suunnittelussa oltiin menossa.
Suomi koki 1960-luvulla suuren rakennemuutoksen, joka sai alkunsa
maatalouden koneellistumisesta. Traktorit korvasivat lopullisesti hevoset, ja
moottorisahat tehostivat metsätöitä. Koneet lisäsivät tuottavuutta, minkä seu-
rauksena maatilojen koko kasvoi. Niistä tuli vähitellen kaupallisia yrityksiä,
jotka erikoistuivat maidon tuotantoon tai viljan ja muiden hyötykasvien kas-
vattamiseen. Viljelyn tehostuminen johti maataloustuotteiden ylitarjontaan.
KANSAINVÄLISTÄKUOHUNTAAJAKOTOISTAHYVINVOINTIA
MattiSuuronen:Futuro-talo1968.Suomenrakennustaiteenmuseonkokoelmissaolevarakennuksenpienoismalli.
AmerikkalaisenastronautinNeilArmstronginottamakuvaEdvin”Buzz”Aldrininkuukävelystä�0.7.1969.
1.
�.
1
1960 11
�
1� 1960
TIIVISTÄKAUPUNKIRAKENTAMISTA
Kaupunkisuunnittelu oli 1930-luvulta lähtien perustunut eriytymiseen. Teolli-
suus, liike-elämä ja asuminen sijoitettiin kukin omalle vyöhykkeelleen. 1960-
luvulla tästä ajatuksesta luovuttiin. Uudeksi ihanteeksi tuli suorakulmaisuuteen
perustuva tiivis ja tehokas kaupunki. 1950-luvun luonnonläheisyydestä ha-
luttiin palata takaisin vanhaan kaupunkimaiseen katutilaan. On hämmästyt-
tävää, että esikuvaksi otettiin vanhojen puukaupunkien asemakaavat, vaikka
samanaikaisesti vanhoja rakennuksia purettiin. Uusia tiiviitä kokonaisuuksia
kutsuttiin kompaktikaupungeiksi. Suunnittelijoiden iskulauseeksi tuli ”kompak-
tikaupunki on kontaktikaupunki”.
Kompaktikaupunkien ohella 1960-luvulla puhuttiin ”struktuurikaupun-
geista”. Käsite syntyi siitä, että yhdyskuntasuunnittelussa haluttiin ottaa huo-
mioon kaikki mahdolliset tekijät. Aluesuunnitteluun vaikuttivat toisin sanoen
erilaiset struktuurit eli rakenteet. Näitä olivat muun muassa sosiaaliset kon-
taktit, palvelut ja liikenne. Kompakti- ja struktuurikaupungit suunniteltiin siten,
että niitä saatettiin vapaasti laajentaa. Näin syntyi jatkuvassa muutoksessa
oleva tila. Näille suunnitelmille kävi kuitenkin samoin kuin useille muillekin
suurisuuntaisille visioille: niistä toteutettiin vain osa, jos sitäkään.
1960-luvulla järjestettiin useita kilpailuja kaupunkien keskusalueiden uu-
delleen järjestämiseksi. Vanhojen kaupunkikeskustojen päälle tai aivan niiden
läheisyyteen ehdotettiin rakennettavaksi uusia megakeskuksia, jotka edellyt-
tivät mittavia liikennejärjestelyjä. Keskuksia halkovat tai niitä kiertävät mootto-
ritiet suunniteltiin usein jopa nelikaistaisiksi. Parkkipaikat olivat suunnitelmia
vahvasti hallitseva tekijä. Autoja sijoitettiin useampikerroksisiin parkkihalleihin
rakennusten alle.
Arkkitehti Erkki Juutilaisen Lappeenrannan keskustasuunnitelma vuo-
silta 1963–67 edustaa uutta tyyppiä. Uusi keskus oli tarkoitus rakentaa kerralla
vanhan keskuksen eteläpuolelle. Alue koostui tiiviistä kaksikerroksisista umpi-
kortteleista. Juutilainen sijoitti niihin pääasiassa liiketiloja, mutta myös jonkin
verran asuntoja. Keskustaan oli tarkoitus rakentaa myös teatteri, kirjasto ja kau-
pungintalo. Sisäinen liikenne oli jaettu kahdelle tasolle, jalankululle ja autoille.
7
1960 15
ReijoJallinoja:Diplomityö”Keskustajärjestelmä”HelsinginKaisaniemenkaupunginosaan1967.
ErkkiJuutilainen:Lappeenrannankeskusta-suunnitelma196�–67.
7.
8.
8
18 1960
NÄKYVÄTRAKENTEETJATIUKATMITOITUKSET
1960-luvun arkkitehtuuri oli vähäeleistä, järkiperäistä sekä materiaaleja ja
rakenteita korostavaa. Tätä suuntausta, jonka on katsottu olevan sukua 1930-
luvun funktionalismille, kutsutaan joko strukturalismiksi tai konstruktivismiksi.
Molemmat termit tarkoittavat sitä, että rakennuksen muoto johdetaan raken-
teista. Strukturalismi-käsite on laajempi ja sitä käytetään kuvaamaan myös kau-
punkisuunnittelua. Siihen liittyy ajatus sarjallisuudesta ja mittajärjestelmistä.
Konstruktivismi on vanhempi käsite, ja sen edustajat korostavat rakennetta
taiteellisena elementtinä. Molempien syntymiseen vaikuttivat rakennustek-
niikan kehitys, elementtirakentaminen ja demokratiaan perustuva maailman-
katsomus.
1960-luvun konstruktivistisen suuntauksen oppi-isä oli saksalaissyn-
tyinen, Yhdysvaltoihin muuttanut arkkitehti Ludwig Mies van der Rohe. Hänen
tunnuslauseensa oli ”vähemmän on enemmän”. Mies van der Rohe uskoi
rakenteiden kauneuteen ja rehellisyyteen. Hän pitäytyi arkkitehtuurissaan
tiukkoihin klassisiin järjestelmiin ja mitoituksiin. Mies van der Rohen vaikutus
levisi niin laajalle, että hänen tyylistään tuli käsite. Eri puolille maailmaa pysty-
tetyistä rakennuksista sanotaan, että ne edustavat ”miesiläisyyttä”.
Mies van der Rohen arkkitehtuuria ihailtiin myös Suomessa. Hänen kou-
lukuntaansa edustivat muun muassa Viljo Revell ja Aulis Blomstedt. Revellin
tunnetuimmassa työssä, Toronton kaupungintalossa (1958–63) rakenteet ovat
rakennusta hallitseva arkkitehtoninen aihe. Yli 20-kerroksisten toimistotor-
nien kantavat betonituet näkyvät lasisten ulkoseinien läpi. Yövalaistuksessa
rakenteellisuuden vaikutelma vielä tehostuu. ”Miesiläisyyttä” pienemmässä
mittakaavassa edustaa Erkki Kairamon yhdessä Jorma Pankakosken kanssa
suunnittelema Hyrylän varuskunnan lämpökeskus vuodelta 1968. Arkkitehtien
mukaan tekniikka oli pääosassa rakennusta suunniteltaessa. Suuren lasiseinän
läpi näkyvät öljysäiliöt, pumput ja putkistot.
Yhdenmukaista mittajärjestelmiin perustuvaa arkkitehtuuria puolusta-
neet suunnittelijat syyttivät ”sankariarkkitehteja” kuten Alvar Aaltoa ja Reima
Pietilää elitismistä ja liiallisesta taiteellisuudesta. Konstruktivistien mielestä
ViljoRevell:Torontonkaupungintalonkilpailuvaiheenpienoismalli.Rakennusvalmistui1965.Mallihavainnollistaahyvin,mitenkantavatrakenteetnäkyivätpimeällälasiseinienläpi.
AarnoRuusuvuori:Weilin&Göösinkirjapainotalo,Espoo196�.
1�.
1�.
1�
1960 19
1�
6� 1970
Vuonna 1973 alkoi öljykriisi, jota seurasi taloudellinen lama. Öljyn hinnan
viisinkertaistuminen tuli täytenä yllätyksenä monille valtioille, ja ne joutuivat
tiukkojen säästötoimien eteen. Kriisin seuraukset heijastuivat myös Suomeen.
Työttömyys kasvoi ja maa joutui ottamaan lisää ulkomaanvelkaa. Työttömyyttä
pahensi teollisuuden nopea automatisointi ja naisten hakeutuminen ansio-
työhön. Suomessa tilanne ei ollut kuitenkaan yhtä paha kuin monissa muissa
maissa, sillä idänkauppa veti neuvostoöljyn ansiosta. Suomalaiset saivat raken-
nettavakseen Neuvostoliiton puolella sijaitsevan Kostamuksen kaivosalueen.
Helmikuussa 1977 toimintansa aloittanut Loviisan ydinvoimalan ensimmäinen
yksikkö tilattiin neuvostoliittolaiselta valmistajalta, samoin kuin 1980 käynnis-
tetty kakkosyksikkökin.
Vaikka johtavat poliitikot vakuuttelivat koko 1970-luvun ajan Suomen
puolueettomuutta, vaikutti sotien jälkeen Neuvostoliiton kanssa solmittu YYA-
sopimus edelleen ulkopolitiikkaan. Suomen ulkopoliittista toimintaa ryhdyt-
tiinkin muissa länsimaissa kutsumaan ”suomettumiseksi”. Sillä tarkoitettiin
huolestuttavaa taipumista Neuvostoliiton tahtoon. Vuonna 1975 Helsingissä
järjestetty Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi (ETYK) vahvisti kui-
tenkin Suomen poliittista asemaa osana länsiblokkia ja edisti liennytystä.
Presidentti Urho Kekkosen tiiviitä suhteita Neuvostoliiton johtoon on
usein korostettu. Hän piti kuitenkin myös aktiivisesti yhteyttä Pohjoismaihin.
Vuonna 1971 Suomi oli mukana perustamassa Pohjoismaiden ministerineu-
vostoa, samalla kun Ruotsi nousi Suomen tärkeimmäksi vientimaaksi. Myös
mallit sosiaalisiin uudistuksiin saatiin läntisestä naapurista. Suomen sisäpoli-
tiikassa radikaalisuus väheni ja vasemmiston kannatus vakiintui. Kunnallinen
peruskoulujärjestelmä ja terveyskeskusverkosto lisäsivät kansalaisten ja suku-
puolten tasa-arvoa. Uudet terveys- ja koulujärjestelmät tarvitsivat uudet tilat.
1970-luvulla rakennettiinkin terveyskeskuksia ja uusia kouluja.
Vuonna 1973 Kekkonen valittiin poikkeuslailla uudelleen presidentiksi,
ja neljä vuotta myöhemmin hän suostui SDP:n ehdokkaaksi presidentinvaaliin.
Kekkonen oli kyseisen puolueen avulla ajanut läpi Euroopan talousyhteisön
ÖLJYKRIISISTÄRAKENNEMUUTOKSEEN
7�
7�
1970 6�
Loviisanydinvoimalarakenteilla197�.
SuomenmaaseudunpuolueenkulkueKouvolassa197�.
IntoPyykkö:Siilinjärventerveyskeskus.Valmistunut1980.
7�.
7�.
7�.
7�
70 1970
Arkkitehtuurin ilmaisukeinoissa ei tapahtunut radikaaleja muutoksia edel-
liseen vuosikymmeneen verrattuna. Muutosta ei pidetty edes tarpeellisena,
sillä rakentaminen nähtiin osana yhteiskunnallista toimintaa. Arkkitehtoniset
ongelmat ratkaistiin käytännöllisesti erilaisten järjestelmien avulla. Syynä
muotokielen niukkuuteen olivat myös energiakriisistä johtuneet säästötoimet.
1960-luvulla omaksutut opit kompaktikaupungeista ja mittajärjestelmistä olivat
edelleen käytössä. Merkittävin ero lienee ollut mittakaavan kasvaminen raken-
tamisen eri osa-alueilla. Valetun betonin käytössä siirryttiin myös vähemmän
dramaattiseen ilmaisuun verrattuna 1960-luvun brutalismiin.
Suurten massojen arkkitehtuuria on myöhemmin syytetty huonosta
laadusta ja taiteellisen tason laskusta. Arkkitehtuurin katsottiin taidemuotona
joutuneen rappiolle. Syynä tähän pidettiin sitä, että arkkitehtien ote asuinra-
kennusten suunnittelusta oli herpaantunut. Kun elementtirakentamisen idea
oli kehitetty valmiiksi, teollisuus investoi suurelementtituotantoon. Asuinraken-
nusten suunnittelu muuttui rutiiniksi, joka ei enää kiinnostanut arkkitehteja.
Vaikka laatikkomaisen betoniarkkitehtuurin nähtiin ilmentävän raken-
tamisen tehokkuutta ja sosiaalista tasa-arvoa, alettiin sitä jo varhain moittia tyl-
säksi. Arvostelun kiihtyessä betonipintoja ryhdyttiin elävöittämään eri tavoin,
kuten päällystämällä seinäelementtejä kivirouheella tai keraamisilla laatoilla.
Vallitsevaksi julkisivumateriaaliksi tuli niin kutsuttu ”pesubetoni”, jonka valmis-
tuksessa betonin pinnasta pestiin rouheinen kiviaines näkyviin. Myös 1960-
luvulla omaksuttu tapa käyttää kirkkaita tehostevärejä ulkoarkkitehtuurissa
oli edelleen käytössä. Suurissa rakennuskohteissa värit toimivat usein myös
opasteina.
Erityisesti teollisuusrakennuksissa tehostevärien käyttö oli suosittua.
Arkkitehti Osmo Mikkosen Riihimäelle 1974 suunnittelemassa Karjakunnan
makkaratehtaassa värit korostivat rakenteita. Teräksiset pilarit ja palkit olivat
tummansinisiä, seinien rungot sinisiä, pintalevyt vaaleansinisiä, säleiköt ja
savupiiput oransseja, koneliikenteen ovet punaisia ja henkilöliikenteen ovet
keltaisia. Erkki Kairamon tavaramerkiksi muodostui tehdasrakennusten ulko-
NIUKKUUDENESTETIIKKAAJAPUNATIILEENPALUU
OsmoMikkonen:Karjakunnanmakkaratehdas,Riihimäki197�–7�.
Merihaanjulkisivuissakäytettiinkirkkaitavärejäikkunoidenjaovienpuitteissa.Netoimivatsekäopasteinaettävastakohtanakarkeillebetonipinnoille.
8�.
8�.
8�
1970 71
8�
7� 1970
Korkeakoulujen rakentaminen oli valtion suurimpia julkisia rakennusurakoita
1970-luvulla. Oulun, Kuopion ja Joensuun (päärakennus valmistui vasta 1985)
yliopistot saivat uudet rakennukset ja Jyväskylän yliopistolle rakennettiin
uusi kirjasto. Kari Virran suunnitteleman Oulun yliopiston ensimmäinen ra-
kennusvaihe käynnistettiin 1973. Kampus sijaitsee Linnanmaan alueella, viisi
kilometriä kaupungin keskustasta. Suunnitelman kokonaisratkaisu perustuu
sisäiseen jalankulkuväylään, joka sitoo laitokset yhteen. Alue on kokonai-
suudessaan niin mittava, että henkilökunta on välillä käyttänyt potkulautoja
siirtyessään osastolta toiselle. Helpottaakseen suunnistusta alueella Virta
käytti rakennusten ulkoarkkitehtuurissa kirkkaita perusvärejä. Ne toivat myös
mieleen teollisuuslaitokset ja korostivat näin ajatusta ”akateemisesta tuotanto-
laitoksesta”. Ensimmäisen rakennusvaiheen valmistuessa 1974 Oulun yliopisto
oli Pohjoismaiden suurin julkinen elementtirakennus.
Joensuun yliopiston uuden alueen ensimmäiset rakennusvaiheet toteu-
tuivat vuodesta 1975 lähtien, suunnittelijoina Jan Söderlund ja Erkki Valovirta.
Selkeiden punatiilisten rakennusten ryhmittelyllä on luotu suojattuja, mittakaa-
valtaan sopusuhtaisia sisäpihoja. Kuopion uusi korkeakoulu sijoitettiin Savilah-
teen noin kahden kilometrin etäisyyteen kaupungin keskustasta. Ensimmäinen
rakennusvaihe valmistui 1978. Moduulimitoitukseen perustuvan kampusalueen
suunnitteli arkkitehti Juhani Katainen.
Siirtyminen kansa- ja keskikoulusta peruskouluun tapahtui vuosina
1972–77. Muutos vaikutti oleellisesti koulurakennusten suunnitteluun, sillä
uudet opetusmenetelmät edellyttivät perinteisiä luokkia pienempiä tiloja.
Niin kutsuttuihin aineluokkiin siirryttiin sen mukaan, mitä ainetta opiskeltiin.
Erityisluokat tehtiin muunneltaviksi kevyillä siirtoseinillä. Ulkoasultaan ra-
kennukset olivat vaatimattomia, pikemminkin palvelulaitosten kuin koulujen
oloisia.
Asuin- ja koulurakentamiseen verrattuna kulttuurirakennuksia valmistui
1970-luvulla varsin vähän. Tunnetuin niistä lienee Alvar Aallon Töölönlahden
rannalle suunnittelema Finlandia-talo. Tämä Aallon viimeiseksi työksi jäänyt
KOULURAKENTAMISENVUOSIKYMMEN
88
89
1970 75
KariVirta:Oulunyliopisto,ensimmäinenrakennusvaihe197�.HelpottaakseensuunnistustakampuksellaVirtakäyttikirkkaitavärejärakennustenjulkisivuissa.
ArnoSavela:Keravanuusiyhteiskoulu197�.
JanSöderlundjaErkkiValovirta:Yliopistonpäärakennus,Joensuu.Ensimmäinenrakennusvaihevalmistui1975.
88.
89.
90.
90
80 1970
Asuintalojen julkisivuja hallitsi 1970-luvulla julkisivuelementtien muodostama
ruudukko. Toisinaan rakennusten yksitoikkoista ilmettä yritettiin piristää
muodostamalla seiniin vaaka- tai pystynauhoja pintamateriaalin, värin tai
pintakäsittelyn avulla. Öljykriisin seurauksena ikkunoiden kokoa pienennet-
tiin. 1960-luvulle tyypilliset suuret näköalaikkunat eivät olleet enää sallittuja.
Aikaisempaa huomattavasti pienempiin raameihin asennettiin kolminkertaiset
lasit ja tuuletus hoidettiin kapean tuuletusluukun kautta. Ikkunoiden puitteet
käsiteltiin tummasävyisillä puunsuoja-aineilla. Parvekkeet sijoitettiin rungosta
ulkoneviin erillisiin torneihin.
VÄRIKYLLÄISIÄJULKISIVUJA
Ulko-oviaMerihaassa.
AsuinrakennusHaapaniemenkatu1�HelsinginMerihaassa.Öljykriisinseurauksenaasuinrakennustenikkunakokoapienennettiin.
99.
100.
99
1970 81
100
96 1970
Siirtyminen kansa- ja keskikoulusta peruskouluun tapahtui Suomessa vuosina
1972–77. Yhdeksänvuotinen maksuton oppivelvollisuuskoulu toteutettiin asteit-
tain siten, että uudistus aloitettiin Lapin läänistä ja päätettiin pääkaupunkiseu-
dulle. Asiantuntijat ympäri maailman keskustelivat samaan aikaan uusista ope-
tusmenetelmistä. Ne vaikuttivat oleellisesti myös koulurakennusten suunnitte-
luun. Esimerkiksi peruskoulussa opetusta annettiin aikaisempaa pienemmissä
aineluokissa, joihin siirryttiin sen mukaan, mitä ainetta kulloinkin opiskeltiin.
Yhdysvalloissa oli jo 1960-luvulla ryhdytty rakentamaan niin kutsut-
tuja avotilakouluja. Niiden suunnittelu perustui ajatukseen, että perinteisestä
opettajajohtoisesta opettamisesta siirryttiin suur- ja pienryhmäopetukseen,
jossa korostettiin oma-aloitteellisuutta ja yksilöllisyyttä. Avotilakoulut olivat
rakennuksia, jossa oli sekä suljettuja että avoimia tiloja. Tärkein tila oli suuri
opiskeluhalli, jonka ympärille ryhmittyvät eri kokoiset suljetut tilat. Suurista
maisemaluokista johtuen avotilakoulut olivat matalampia ja syvempirunkoisia
kuin perinteiset luokkajakoon perustuvat koulut.
Suomeen ei rakennettu 1960-luvulla yhtään varsinaista avotilakoulua.
Ensimmäinen rakennus, jossa toteutui ajatus suurluokasta oli arkkitehti Erkki
Kantosen 1970 suunnittelema Jyväskylän Kangasvuoren koulu. Siellä voitiin
liukuovia avaamalla yhdistää neljä luokaa yhdeksi tilaksi. Paria vuotta myö-
hemmin valmistuneessa Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa avotila-
koulun idea oli viety pidemmälle.
Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu oli perustettu 1886. Aluksi se toimi
Yrjönkatu 24:ssä sijainneessa rakennuksessa, josta se muutti 1937 arkkitehti
Väinö Vähäkallion suunnittelemaan koulutaloon Nervanderinkadulle. Toimit-
tuaan tässä rakennuksessa lähes kaksikymmentä vuotta koulu jätti 1956 Hel-
singin kaupungille anomuksen uudesta tontista. Kaija ja Heikki Sirenin suun-
nittelema uusi rakennus otettiin kuitenkin käyttöön vasta 1972. Muuttaessaan
uudisrakennukseen oli koulu edelleen 10-luokkainen, mutta sitä oli tarkoitus
myöhemmin laajentaa 15-vuotiseksi.
Yhteiskoulu sijaitsee Etelä-Haagassa Helsingin kaupungin vuokramaalla.
HELSINGINSUOMALAINENYHTEISKOULUKaijajaHeikkiSiren,Isonevantie8Helsinki1970–7�
Täytettyjälintujabiologianluokanlasihyllykössä.Hyllynläpinäkyykäytävästäluokkaan.
Rakennuksenjulkisivua.
Keskushalli.Koulunsisätiloissaonjätettypaljaatbetonipinnatnäkyviin.
1�8.
1�9.
1�0.
1�8
1�9
1970 97
1�0
106 1980
1980-luvulla syntyi uudenlainen hedonistinen, yksilöllisyyttä korostava city-
kulttuuri. Ravintola- ja yö-elämä vapautuivat, performanssit ja tapahtumat
valtasivat kadut. Ajoväyliä muutettiin kävelykaduiksi ja liikekorttelien pihatiloja
avattiin yleisölle. Vuoden 1989 elokuussa järjestettiin Helsingissä ensimmäinen
Taiteiden yö, joka sai heti lukuisia seuraajia. 1960- ja 1970-lukujen lähiöissä
varttuneille ihmisille viihteelliseen kaupunkielämään osallistuminen merkitsi
jännittävää pakoa nukkumalähiöiden arkipäiväisyydestä.
Matkailun ja ostoksilla käynnin välimaastoon syntyi uudenlainen tu-
rismin muoto. Suurten keskusten ulkopuolella asuvat saattoivat hakea urbaania
tunnelmaa ruotsinlaivoilta ja kauppakeskuksista. Lapsille tarkoitetuista teema-
puistoista tuli suosittuja vierailukohteita, ja uudet kylpylät vetivät iäkkäitä ja
terveydestään huolehtivia ihmisiä.
Pääkaupunkiseutu kasvoi aktiivisimmin itään päin, syynä tähän oli Hel-
singin metron valmistuminen 1982. Ydinkeskustan rakentamista pyrittiin myös
vauhdittamaan järjestämällä Töölönlahden alueesta jälleen kerran arkkiteh-
tuurikilpailu. Vaikka tähän 1985 järjestettyyn kilpailuun osallistui suuri määrä
eturivin arkkitehteja, se ei johtanut toteutukseen. Markkinavoimat vaikuttivat
siihen, että keskustan rakentamisessa painopiste siirtyi uudisrakentamisesta
täydennysrakentamiseen. Stockmannin tavarataloa laajennettiin Pohjoises-
planadin puoleiselle rakentamattomalle tontille, vanhaan Elannon kortteliin
rakennettiin Kluuvin kauppagalleria ja Aleksanterinkatu 15:n sisäpihalla alkoi
vilkas ravintolatoiminta.
Teollisuuden rakennemuutos jätti tyhjilleen paljon rakennuksia, joita
alettiin kunnostaa asuin- ja kulttuurikäyttöön. Esimerkiksi Oulussa Myllytullin
vanha teollisuusalue kaavoitettiin osaksi kaupungin keskustaa. Arkkitehti
Juhani Bomanin 1984 laatiman suunnitelman mukaisesti vanhoja kulttuuri-
historiallisesti arvokkaita rakennuksia säilytettiin ja otettiin uuteen käyttöön.
Toinen vastaava kohde oli Jyväskylän Lutakon puuteollisuusalue, joka yhdis-
tettiin Kuokkalan alueeseen sillalla 1989. Alueen vanhat teollisuusrakennukset
muutettiin asuinkäyttöön 1990-luvulla. Myöhemmin alueelle rakennettiin yli
UUDENKAUPUNKIKULTTUURINSYNTY
1�1
1980 107
JuhaniPallasmaa:Aleksanterinkatu15pihasuunnitelma,Helsinki1987–91.
KaupunkisuunnitteluOy:Herttoniemenmetroasema,Helsinki198�.
1�1.
1��.
1��
108 1980
kymmenkerroksisia asuinrakennuksia. Pienempi kohde oli Helsingin Ruoho-
lahdessa sijaitseva entinen kaapelitehdas, joka muutettiin 1987 kulttuurikes-
kukseksi. Siellä toimii nykyään museoita, gallerioita ja taidekouluja.
Suuren muuttoaallon laannuttua rakentamisen haasteeksi nousivat
täydennysrakentaminen ja keskustojen liepeillä sijaitsevien rakentamattomien
alueiden valtaaminen asuinkäyttöön. Kuntien palveluksessa olevat asemakaa-
voittajat alkoivat taas suunnitella täsmällisesti rajattuja kortteleita ja aukioita.
Arkadit, kulmatornit ja maamerkit palasivat katukuvaan. Samalla kaupalli-
suudesta tuli näkyvä osa arkkitehtuuria. Tämä johti siihen, että mainosten
kyllästämistä katutiloista, toreista ja teidenvarsista tuli vaikeasti hahmotettavia
ja kaoottisia. Ongelmaan haettiin ratkaisua erilaisilla kaupunkirakennetta
käsittelevillä selvityksillä. Esimerkkeinä näistä ovat Marketta Kujalan ”Kokkola-
kaupunkikuvaselvitys” 1981 ja Matti Vesikansan ”Riihimäen keskustan kaupun-
kikuva” 1982.
Myös uusien asuntoalueiden lähiympäristöihin alettiin kiinnittää en-
tistä enemmän huomiota. Asuinrakennusten suunnittelussa suosittiin pientä
mittakaava ja kerroksellisuutta. Euroopassa samaan aikaan virinnyt innostus
suurkorttelien rakentamiseen ei saanut Suomessa jalansijaa. Täällä asuinalueet
jaettiin pienempiin kokonaisuuksiin. Etenkin Helsingissä asemakaavoissa ja
niitä täydentävissä ympäristön suunnitteluohjeissa asetettiin hyvinkin tarkkoja
vaatimuksia rakennusten sijainnille tontilla, kerrosluvuille, julkisivumateriaa-
leille ja kattomuodoille. Esimerkiksi vaatimus tiilijulkisivuista vaikutti merkittä-
västi Katajanokan kärjen ja Länsi-Pasilan asuntoalueiden ilmeeseen.
1980-luvun alussa aloitettiin sittemmin pysyväksi vakiintunut aluearkki-
tehtikokeilu. Kuntien palveluksessa työskentelevät aluearkkitehdit ovat kaavoi-
tuksen, rakentamisen ohjauksen ja kulttuuriympäristön hoidon asiantuntijoina.
He pyrkivät myös edistämään kuntalaisten osallistumista suunnitteluun.
JuhaniPallasmaa:KOP-ryhmäntoimeksiannostatehtyAntilooppi-korttelinuudistussuunnitelma,Helsinki1988–9�.Suunnitelmaeitoteutunut.
RistoMarilajaJanSöderlund:Kampin-Töölönlahdenkilpailussapalkittuehdotus”Avoinsydän”1985–86.
PekkaHelinjaTuomoSiitonen:As.OyYlätuvanpolku,Helsinki1981.Asuinrakennustensuunnittelussasuosittiinpientämittakaavaajakerroksellisuutta.
1��.
1��.
1�5.
1��
1��
1980 109
1�5
1�6 1980
1970-luvun lähiöiden ankeasta harmaudesta siirryttiin 1980-luvulla toiseen
äärimmäisyyteen, värien ja muotojen runsauteen. Julkisivumateriaalia ja väriä
saatettiin vaihtaa kerroksesta toiseen. Paljon käytetyiksi tulivat kaakelilaatta-
elementit, jotka tehtiin valmiiksi tehtaissa. 1980-luvulla yleistyivät moniväriset,
jopa kuvioidut pesubetonielementit sekä pastellisävyt väribetoneissa. Betonin
pinta voitiin hioa joko kiiltäväksi tai maitomaiseksi.
Julkisivuelementtejä päällystettiin myös edelleen tiililaatoilla. 1970-
luvulla tiilipinnan saumaus tehtiin suoraksi, niin että oli helppo todeta, että
kyseessä oli elementti. 1980-luvulla seinistä tehtiin käsin muuratun näköisiä.
Verhouksen limitys sai uskomaan, että kyseessä oli kantava seinä. Omakoti- ja
rivitaloissakin esiintyi samanlainen hämäävä sekarakenne. Tiilijulkisivu oli
vain verhous, joka kätki taakseen puurakenteen.
MATERIAALIENJAMUOTOJENRUNSAUTTA
Pikku-Huopalahdenasuinrakennustenulko-ovia.
Pikku-Huopalahti,asuinrakennusTilkantori 6:njulkisivua.1980-luvullajulkisivutpäällystettiinerivärisilläkaakelilaatoilla.
169.
170.
169
1980 1�7
170
160 1960
Fil.lis. Elina Standertskjöld (1955–)
Työskennellyt Suomen rakennustaiteen museossa eri tehtävissä vuodesta 1981.
Vakinaisena arkistoamanuenssina vuodesta 1994. Laatinut useita artikkeleita
suomalaisesta 1920- ja 30-luvun arkkitehtuurista sekä Alvar Aallon tuotannosta.
Kirjoittanut monografian P.E. Blomstedtista (1996), kirjan ”The Dream of the
New World – American Influence on Finnish Architecture from the Turn of the
20th Century to the Second World War” (2010) ja kolmiosaisen kirjasarjan ”Ark-
kitehtuurimme vuosikymmenet”. Ensimmäinen osa 1900–1920 (2006), toinen
osa 1930–1950 (2008) ja kolmas osa 1960–1980 (2011). Osallistunut useiden
näyttelyiden ja näyttelyluetteloiden tekoon. Toiminut vuosina 1995–98 New
Yorkin modernin taiteen museon MoMA:n järjestämän Alvar Aallon 100-vuotis-
juhlanäyttelyn asiantuntijana. Nykytaiteen museo ry:n sihteeri 1987–88. Raken-
nustaiteen seuran johtokunnan jäsen 1997–2003.
www.rakennustieto.fi
ISBN978-951-68�-981-7
arkkiteHtUUriMMe VUOsikYMMenet 1960–1980 jatkaa kiehtovaa aikamatkaa rakennettuun ympäristöön. kirjasarjan edelliset osat kertoivat, mitä yhteiskunnassa, arkkitehtuurissa ja rakennustekniikassa tapahtui vuosina 1900–1959. sarjan kolman-nessa osassa kerrotaan ajasta, joka on monelle lukijalle tuttu. suomi kaupungistui ja muuttui hyvinvointiyhteiskunnaksi 1960-luvulla. 1970-lukua leimasivat sekä elintason nousu että energiakriisi. 1980-luku oli puolestaan kulutuksen ja hedonistisen city-kulttuurin vuosikymmen.
Vuosien 1960–1989 kehitys vertautuu edellisten vuosikymmenten saavutuksiin. 1960-luvun niukkaeleinen konstruktivismi pohjautuu 1930-luvun funktionalismiin. 1950-luvulla alkanut betonielementtiarkkitehtuurin alkutaival huipentui 1970-luvulla suurelementtituotantoon. Yhdysvalloissa 1960-luvulla syntyneestä filosofisesta käsitteestä ”postmodernismi” tuli 1980-luvulla suosittu arkkitehtoninen tyyli. kirjassa seurataan yhteiskunnan ja rakennustekniikan kehityksen vaikutuksia arkkitehtuuriin ja asumiseen. lisäksi esitellään neljä rakennusta kultakin vuosikymmeneltä.
runsaasti kuvitettu kirja kokoaa selkeästi ja asiantuntevasti yhteen lähihistoriamme suuret ja pienet tapahtumat sekä kertoo, miten ne muokkasivat rakennetun ympäris-tömme täysin uudenlaiseksi.