ARVOKAS VANHUUS

- Suomen Potilasliiton vanhustyöryhmän arvokortti-kampanja

Pauliina Lehtonen - Meira Mäkelä - Anneli Mörttinen Opinnäytetyö, syksy 2003 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Lahden yksikkö

Diakoninen sosiaali- ja terveysalan koulutusoh-jelma

Sairaanhoitaja (AMK) Terveydenhoitaja (AMK)

2

3 SISÄLTÖ TIIVISTELMÄ

ABSTRACT

JOHDANTO 7

1 VANHUSTEN HOIDON LAATU HOITOLAITOKSISSA 9

1.1 Resurssit vanhusten hoitotyössä 10

1.2 Hoitohenkilökunnan ominaisuuksia vanhusten hoidossa 12

2 VANHUSTEN JA VANHUUDEN YHTEISKUNNALLINEN ASEMA 13

3 IHMISARVO VANHUUDESSA 15

4 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET 18

5 TUTKIMUSAINEISTON KERUUMENETELMÄT 19

6 TUTKIMUSAINEISTO JA AINEISTON ANALYYSIMENETELMÄT 20

7 TUTKIMUSTULOKSET 22

7.1 Hoidon laatu hoitolaitoksissa ja resurssit vanhusten hoidossa 22

7.2 Huoli tulevaisuudesta ja ihmisarvo vanhuudessa 23

7.3 Yhteiskunnan asenne vanhuuteen 24

7.4 Hoitohenkilökunnan ominaisuuksia vanhusten hoidossa 25

8 POHDINTA 27

8.1 Tutkimuksen eettisyys 27

8.2 Tutkimuksen luotettavuus 27

8.3 Tulosten tarkastelua 29

8.4 Diakoninen näkökulma arvokkaaseen vanhuuteen 32

4 8.5 Tutkimuksen hyödynnettävyys ja jatkotutkimusaiheet 34

LÄHTEET 36

LIITTEET Liite 1: Arvokortin vastausosa 40 Liite 2: Sopimus opinnäyteyhteistyöstä 41 Liite 3: Käsitekartta 1 42 Liite 4: Käsitekartta 2 43

5 TIIVISTELMÄ Lehtonen Pauliina, Mäkelä Meira, Mörttinen Anneli: Arvokas vanhuus – Suomen Potilasliiton arvokorttikampanja Diakonia-ammattikorkeakoulu, Lahden yksikkö, Sosiaali- ja terveysala koulu-tusohjelma, Sairaan- ja terveydenhoitotyön suuntautumisvaihtoehto, Sairaanhoitaja (AMK),Terveydenhoitaja (AMK) Opinnäytetyö: 43 sivua, 4 liitettä, Syksy 2003,Työnohjaaja: Sari Lappalainen Vanhusten määrä lisääntyy tulevaisuudessa ja väestön ikärakenne vanhenee nopeasti tulevina vuosina. Iäkkäiden määrän kasvu merkitsee, että apua tarvit-sevien määrä lisääntyy. Vanhusten hoidon laadusta ja tasosta on keskusteltu viime aikoina paljon. Väestön ikääntyminen tuo tullessaan ongelmia, joihin yh-teiskunnan on kyettävä vastaamaan. Vanhusten hoidon tilannetta pitäisi tarkas-tella kokonaisvaltaisesti hyvän psyykkisen ja fyysisen hoidon takaamiseksi. Tämän opinnäytetyö on tehty yhteistyössä Suomen Potilasliiton vanhustyöryh-män kanssa ja työn lähtökohtana on vanhustyöryhmän käynnistämä arvokortti-kampanja: Nyt voit vaikuttaa – Haluan elämänlaatua vanhuuteen! Mielipiteet on kerätty valtakunnallisesti korteilla, joista Suomen Potilasliiton vanhustyöryhmä käytti nimeä arvokortti. Arvokortteja painatettiin kaikkiaan 120.000 kappaletta, joita oli saatavilla eri puolilla Suomea. Tämän opinnäytetyön aineistona on käytetty osaa arvokorttikampanjaan kerä-tyistä mielipiteistä. Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää kansalaisten mieli-piteitä vanhusten ja vanhuuden arvostuksesta sekä vanhusten hoidon laadusta hoitolaitoksissa arvokorttikampanjaan vastanneiden mielestä. Tutkimusote on ollut kvalitatiivinen ja kortit on analysoitu sisällön analyysin keinoin. Aineistosta ilmeni huoli hoidon tasosta tulevaisuudessa ja vastaajien tyytymät-tömyys vanhusten hoidon tilaan Suomessa. Vanhusten hoitoon vaadittiin arvok-kuutta, laatua ja yksilöllisyyttä. Vastaajien mielestä yhteiskunnan pitäisi huoleh-tia vanhuksistaan paremmin. Ikään perustuvaa syrjintää esiintyy entistä enem-män ja yhä nuorempia kohtaan. Vastaajat olivat kokeneet piittaamattomuutta yhteiskunnan taholta. Arvokorttikampanjaan vastanneet ottivat kantaa myös re-surssien riittämättömyyteen vanhusten hoitotyössä. Vanhustyöhön toivottiin koulutettuja, osaavia ja motivoituneita hoitotyöntekijöitä – toisaalta kouluttama-tonkin kelpasi vastaajien mielestä. Mielipiteistä ilmeni huoli ihmisarvosta van-huudessa. Asiasanat: hoito; hoitolaitos; hoitohenkilöstö; ihmisarvo; kvalitatiivinen tutki-

mus; resurssit; tutkimus; vanhuus; yhteiskunta

6 ABSTRACT

Lehtonen Pauliina, Mäkelä Meira, Mörttinen Anneli : Valuable old age – Finnish´ Patients´ Association working group regarding elderly campaign. Diaconia Polytechnic, Lahti Unit, Degree Programme in Diaconal Social Welfare and Health Care, Nurse – Deaconess and Public Health Nurse . Study: 43 pages, 4 appendices, Lahti 2003, Adviser: Sari Lappalainen The purpose of the graduation study was to clarify people´s opinions on the status of the elderly in Finland as well as the institutional care of old people. The study was commissioned by the Finnish´ Patients´ Association working group regarding elderly. Finnish´ Patients´ Association working group regarding elderly printed 120.000 questionnary cards for their campaign. The data were gathered nationally be-tween the years 2001 and 2002. This study deals with 808 opinions which were part of the whole data. Altogether 1494 opinions were collected by the Finnish´ Patients´ Association working group regarding elderly. The method of this study was qualitative. The collected data has been analysed inductively. This study tries to answer two questions: How people respect the elderly persons and what is the quality of care in nursing homes and in medical care institutions? The main results seem to indicate that people were discontent with the standard of care in nursing homes. Consideration of values, dignity, quality and individu-alism were required more. Already people in their middle ages suffered from ageism. People were worried about the lack of recourses. It appeared that the society should take better care of its elderly people. Motivated, educated and professional nurses were required. But, on the other hand, uneducated persons were also considered suitable in taking care of the elderly people.

Keywords: care; human dignity; qualitative; recourses; oldness; society; study

7 JOHDANTO

Tilastokeskuksen ennusteen mukaan 65 vuotta täyttäneen väestön osuus koko

väestöstä on vuoden 2030 paikkeilla noin 25 %, ja pysyy sen jälkeen samalla

tasolla. Syntyvyyden pysyessä matalana kasvaa iäkkäiden osuus väestöstä.

(Heikkinen 2000, 217.) Vanhusväestön määrän kasvu merkitsee sitä, että toisis-

ta riippuvaisten ja apua tarvitsevien määrä tulee lisääntymään (Mustajoki 2001,

10). Tutkimuksien mukaan Suomen väestön ikärakenne vanhenee nopeasti tu-

levina vuosina. Ylikarjula kirjoittaa artikkelissaan että, viime vuosikymmeninä

keskimääräinen elinikä länsimaissa on noussut. Tähän on osaltaan vaikuttanut

sairauksien hoitamisessa tapahtunut myönteinen kehitys ja terveellisempien

elämäntapojen omaksuminen ja elinolojen paraneminen. (Ylikarjula 2001, 270.)

Viime vuosina käyty keskustelu on antanut varsin synkeän kuvan vanhusten-

huollon laadusta ja hoidon tasosta. Julkisuuteen annettu kuva vanhusten hoi-

dosta on pääosin negatiivista. Myönteiset palautteet eivät ole saaneet samaa

julkisuutta kuin kielteiset. Vanhusten laitoshoito on alueena varsin herkkä ja he-

rättää monenlaisia tunteita. Ajatukset vanhusten hoidon alueella työskentelevän

henkilöstön leimautumisesta ovat huolestuttavia, mutta eivät vieraita. On kui-

tenkin ilmeistä, että suurin osa hoitohenkilökunnasta on osaavaa, ammattitaitos-

ta, motivoitunutta ja sitoutunutta työhönsä. (Lyytikäinen 2002, 25.)

Tämä opinnäytetyö on tehty yhteistyössä Suomen Potilasliiton vanhustyöryh-

män kanssa (Liite 2.). Vanhustyöryhmä perustettiin vuonna 1996 ja sen tavoit-

teina on ollut ikäihmisten hoitoon ja palveluihin liittyvien ongelmien ja kehittä-

mistoimenpiteiden esille tuonti päättäjille. Vanhustyöryhmän puheenjohtajana

toimii Marja - Terttu Tanttinen (Suomen Potilasliitto, 07.01.2003.) Vuonna 2001

Suomen Potilasliiton vanhustyöryhmän käynnisti arvokorttikampanjan. Kampan-

jan tavoitteena oli vauhdittaa vanhusten palveluiden ja hoidon kehittämistä ja

käynnistää arvokeskustelu valtakunnallisella ja kunnallisella tasolla rahojen ja-

osta ja niiden käytön tehostamisesta. Sekä herättää päättäjät tarkastelemaan

kokonaisvaltaisesti vanhusten hoidon tilannetta. Tarkoituksena oli kannustaa

ikäihmisiä, heidän omaisiaan, hoitohenkilöstöä ja vanhusten hoidosta kiinnostu-

8 neita kertomaan päättäjille vanhusten hoidon kehittämistarpeista. (Suomen Poti-

lasliitto, Vanhustyöryhmä 12.01.2003.) Kampanjalla on saatu valtakunnallista

tietoa. Arvokortit olisivat mahdollistaneet myös paikkakuntakohtaisen tiedon ke-

räämisen (Liite 1.).

Kampanja käynnistettiin lokakuussa 2001 tiedotustilaisuudella. Tilaisuuteen

osallistui myös taiteilija Rafael Wardi, joka lahjoitti arvokorttiin ”Äiti ja tytär” –

pastellityön. (Suomen Potilasliitto, Vanhustyöryhmä 12.01.2003.) Arvokortti-

kampanjalla pyritään antamaan palautetta päättäjille vanhusten hoidon nykyti-

lasta, toiveista, kehittämistarpeista ja hyvistä käytännöistä. Palautteesta laadit-

tava yhteenveto toimitetaan sekä valtakunnallisille että kunnallisille päättäjille.

(Marja - Terttu Tanttinen 12.01.2003.)

Opinnäytetyön aiheen valintaan on vaikuttanut kiinnostus vanhustyötä kohtaan

ja yleinen keskustelu vanhusten arvostuksesta yhteiskunnassa. Kiinnostuksen

kohteena on ollut se, kuinka kansalaiset arvostavat vanhuutta ja mitä mieltä he

ovat vanhusten hoidon nykytilasta. Tässä opinnäytetyössä on aineistona käytet-

ty osaa koko arvokorttikampanjan mielipiteistä. Opinnäytetyön tarkoituksena on

selvittää kansalaisten mielipiteitä vanhusten ja vanhuuden arvostuksesta sekä

vanhusten hoidon laadusta hoitolaitoksissa.

9 1 VANHUSTEN HOIDON LAATU HOITOLAITOKSISSA

Tulevaisuudessa hoitotyössä tulisi panostaa laatuun ja laatu on yhteydessä

valmiuksiin, joilla sitä tuotetaan. Tieteellistä ja käytännöllistä tietoa hoitotyön ke-

hittämiseksi on nykyään teoriassa jo varsin paljon. Tiedon soveltaminen hoito-

työn laadun parantamiseksi edellyttää määrätietoista ja jatkuvaa panostamista

koulutukseen, tutkimukseen ja kehittämiseen. (Nores 1996, 57.) Hoidon laatuun

liittyy eri tasoja: tieteellistekninen laatu, kustannuslaatu ja potilaiden kokema

laatu. Näiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta syntyy eettisesti laadukas hoito.

(Valtakunnallinen terveydenhuollon eettinen neuvottelukunta 2001:11.) Hyvän

laitoshoidon keskeisiä osatekijöitä ovat riittävä ja osaava henkilökunta, lääketie-

teellinen asiantuntemus ja sopiva hoitoympäristö ( Mäkelä, Hokkanen, Kytö-

laakso, Lyhty, Mokka, Nieminen, Parkkinen, Peltomaa, Terävä & Salonen 2002,

9).

Hoiva ja kohdatuksi tuleminen on tärkeä osa potilaan hoitoa. Valtakunnallisen

terveydenhuollon eettisen neuvottelukunnan mukaan inhimillistä kontaktia ja

huolehtimista ei saa rationalisoida pois terveydenhuollosta. (Valtakunnallinen…

2001,11.) Tehdyissä tutkimuksissa vanhusten erilaisuus ja ainutkertaisuus ovat

tulleet hyvin esille. Hyvä hoito merkitsee yksilöllistä kohtaamista

vuorovaikutustilanteessa. Jos pyritään kokonaisvaltaiseen hyvinvoinnin

edistämiseen, on tunnettava vanhuksen elämänkulkua ja otettava selville hänen

näkemyksensä hyvästä hoidosta. (Kylmä & Isola 1999, 16.)

Koskinen ym. ovat todenneet, että vanhustyölle on ominaista työssä esiintyvä

suorituspaine ja runsas ihmissuhteiden määrä. Hoitotyöhön valikoituneiden

työntekijöiden mukaan, työ on fyysisesti raskasta, kiireistä ja stressaavaakin,

mutta vuorovaikutussuhteet potilaisiin ja asiakkaisiin tuovat työhön rikkautta ja

palkitsevat työntekijää. Työntekijän on suoriuduttava monista erilaisista työteh-

tävistä ja samalla pystyä syvällisiin ja jatkuviin vuorovaikutussuhteisiin. Tästä

johtuen Koskinen ym. toteavatkin, että työ määrän takia voi työn laatu kärsiä.

(Koskinen, Ahonen, Jylhä, Korhonen & Paunonen 1992, 225.) Liukkosen mu-

kaan hoitajien mielestä osaston ilmapiiri vaikuttaa potilaalle annettavaan hoi-

10 toon. Hoitajat kokevat myös, että ilmapiirissä oleva sosiaalinen paine voi aiheut-

taa yhdenmukaisen ja rutiininomaisen työskentelytavan. (Liukkonen 1990, 162.)

Suomalaisessa hoitotyössä on viime aikoina tehty paljon supistuksia ja vanhus-

työn sanotaan olevan paikkakunnittain kriisissä. Työnilo on kadonnut työpai-

neen jalkoihin. Hoitotyöntekijöiden joukossa on paljon työllisyysvaroin palkattuja

kouluttamattomia työntekijöitä. (Hallila 1998, 107.) Potilaita on jouduttu sijoitta-

maan niin sanotuille ylipaikoille henkilökunnan vähentämisen ja osastojen sul-

kemisen vuoksi. Vanhusten avunsaanti voi puolestaan olla palveluasumisyksi-

köissä riittämätöntä, koska niissä on vähemmän henkilökuntaa. (Mäkelä ym.

2002, 9.) Henkilökunnan koulutustaso on esimerkiksi dementiayksiköissä kirja-

va ja varsin vähäinen. Tämä osaltaan kuvastaa yhteiskunnassa vallitsevia arvo-

ja. Dementoituneiden hoitotyö on vasta saavuttamassa kiinnostusta hoitotyön-

tekijöiden keskuudessa, uuden tutkimustiedon lisääntyessä. Myös työttömyys

sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa on ohjannut koulutet-

tua henkilöstöä alalle. Silloin kun dementoituneiden ihmisten parissa tehtävää

työtä pidetään vaativana, se vaatii tekijältään riittävää koulutusta. (Voutilainen,

Viitakoski, Qvick & Isola 1998, 107.)

1.1 Resurssit vanhusten hoitotyössä

Hyvä vanhusten hoito edellyttää resursseja. Näihin luetaan hoitohenkilökunnan

määrä, hoitajien aika ja ajan antaminen, hoitoympäristö ja taloudelliset tekijät.

(Mustajoki, Routasalo, Salanterä, & Autio 2001, 52.) Lisäksi on myös todettu,

että johtamistavalla on vaikutuksia resurssien riittävyyteen (Sohlman, Raunisto-

la, Töyrylä, Kiikkala 1998, 17). Viime aikainen julkinen keskustelu on keskittynyt

henkilöstöresursseihin. Yhtenä ratkaisuna on pidetty henkilöstön määrän lisää-

mistä. Joissain tapauksissa se voi olla oikea, mutta ei ainoa ratkaisu (Lyytikäi-

nen 2002, 26.) Vuonna 1999 vanhusten laitoshoidon tilaa kartoittaneen selvityk-

sen mukaan henkilöstön riittämättömyys on selkeä ongelma julkisella sektorilla.

Henkilökunta on huolissaan siitä, että asiakkaiden perustarpeista ei ehditä huo-

lehtia riittävästi ja hoidotta jättämistä esiintyy. ( Mäkelä ym. 2002, 9.)

11 Sosiaali- ja terveysministeriön ikäihmisten hoitoa ja palveluja koskevan laa-

tusuosituksen mukaan jokaisessa kunnassa on arvioitava paikallisen henkilös-

tömäärän tarve. Ikääntyneiden toimintakyky ja hoitoisuus ovat henkilöstömitoi-

tuksen olennaisin tekijä. Kunnallisia henkilömitoituksia tehtäessä voidaan apuna

käyttää toisten kuntien esimerkkejä, valtakunnallisia vertailutietoja sekä muiden

Pohjoismaiden lukuja. ( Sosiaali- ja terveysministeriö 2001: 4., 5.) Sosiaali- ja

terveysministeriön mukaan hoitohenkilöstön määrä asiakasta kohden vanhain-

kodeissa ja terveyskeskuksissa ovat seuraavia (luvut ovat valtakunnallisia kes-

kiarvoja): vanhainkodeissa on 0,42 henkilöä asiakasta kohden ja terveyskes-

kuksissa on 0,66 henkilöä asiakasta kohden. Hoitohenkilöstöön on laskettu mu-

kaan kaikki hoitonimekkeellä työskentelevät henkilöt, jotka tekevät hoitotyötä

yksikössä. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2001:4, taulukko 2, 8 - 9.)

Vaaraman ym. mukaan maassamme esiintyy suuria eroja vanhusten laitos-

hoidon toiminnoissa, hoitokulttuureissa ja perushengessä, jolla työtä tehdään.

Toimintakulttuuri vanhustenhuollossa on muuttunut enemmän ihmistä kunnioit-

tavaksi ja asiakaslähtöiseksi. Henkilömitoitukset vaihtelevat sekä omaisten ja

vapaaehtoistyöntekijöidenavun määrissä on suuria eroja. (Vaarama, Arajärvi,

Kokko, Kotilainen, Noro, Päivärinta, Sinervo & Topo 1998, 19.) Taloudellisista

resursseista rahaa toivottiin lisää sijoitettavaksi vanhusten hoitoon, jotta voitai-

siin palkata lisää hoitohenkilökuntaa. (Mustajoki ym. 2001, 52.) Yhä useam-

massa kunnassa on jouduttu tekemään säästötoimia henkilöstömääriltään suu-

rissa toimialoissa. Periaatekeskusteluissa ”vanhusten hoito” on yleensä priori-

soidussa asemassa säästötilanteissa, silti säästöt ovat kohdentuneet myös

vanhusten laitoshoitoon. (Vaarama ym. 1998, 19.)

Väestön ikääntyessä ja hoitomahdollisuuksien kehittyessä voimavarojen rajalli-

suus tulee hankaloittamaan kuntien mahdollisuuksia vastata asukkaidensa odo-

tuksiin. Kunnille uusia haasteita palvelujen järjestelyssä luo väestön tietämys

laadusta ja erilaisista mahdollisuuksista. ( Liukko & Luukkonen 2002, 140.) Val-

takunnallisen terveydenhuollon eettisen neuvottelukunnan (ETENE) mukaan

Suomalaisessa terveydenhuollossa resurssien leikkaamista on perusteltu 1990

– luvun lamakaudella, vaikkakin Suomessa on jo eletty taloudellisessa korkea-

suhdanteessa. Monia terveydenhuollon toimintoja on pyritty järkeistämään ja

12 kustannustehokkuus on koettu tärkeäksi. Terveydenhuollossa on lähivuosina ja

vuosikymmeninä varauduttava palvelutarpeiden kasvuun ja siitä aiheutuviin

kustannuksiin. Tämä johtuu etenkin väestörakenteen ja sairastavuuden muu-

toksiin liittyvistä tekijöistä. ETENE:n mukaan lyhytnäköiset säästöt saattavat

osoittautua kalliiksi. (Valtakunnallinen… 2001, 10.)

1.2 Hoitohenkilökunnan ominaisuuksia vanhusten hoidossa

Hyvän hoitajan ominaisuuksia ovat muun muassa humaanisuus, ystävällisyys,

empaattisuus, ammattitaito ja iloisuus. Mustajoen ym. mukaan hyvän hoidon

edellytys on hoitajan ammattitaito. Hoitajalla tulee olla peruskoulutus hoitotyö-

hön sekä tiedot vanhusten hoidosta. Myös hoitajan luonne vaikuttaa siihen,

kuinka hyvin hän pystyy hoitamaan vanhusta, työtä ei kuitenkaan opita pelkäs-

tään koulutuksen kautta. (Mustajoki ym. 2001, 35, 60.)

Vanhainkodin asukkaiden omaisten sekä hoitohenkilökunnan mielestä ammatti-

taitoinen hoitohenkilökunta tuo turvallisuuden ja hyvän huolenpidon tunteen

(Mustajoki 2001, 6). Hoitajan ammattitaito tulee esille siinä, miten hyvin hän

osaa tukea ja auttaa ikääntynyttä henkilöä saavuttamaan ja säilyttämään toimin-

takykynsä ja kuinka hyvin hoitaja saa omaiset ja läheiset ottamaan osaa van-

huksen hoitoon. ( Routasalo 2002, 117.) Mustajoen pro – gradun mukaan van-

hainkodin asukkaille oli tärkeää, että hoitaja oli lämmin ihminen, joka välitti ai-

dosti asukkaista ja heidän asioistaan. Omaisten mielestä hoitajan käytöksen tu-

lisi olla hienotunteista, luontevaa, kohteliasta ja kunnioittavaa ( Mustajoki 2001,

7.) Omien ennakkokäsitysten voittaminen on hoitotyössä tärkeää. Hoitajan tu-

lee nähdä ihmiset ainutlaatuisina yksilöllisinä persoonina läpi heidän elämänsä.

(Toikkanen 1994, 104.)

Hyvän hoidon edellytyksenä pidettiin hoitajan kutsumusta hoitotyöhön, mikä il-

meni ihmisläheisyytenä ja työstä nauttimisena. Hoitohenkilökunta koki organi-

saation sisäisen yhteistyön olevan yksi edellytys vanhusten hyvälle hoitotyölle.

Hoitohenkilökunnan sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin, motivoituneisuutta, tiimi-

työtä ja johtamista pidettiin keskeisenä yhteistyön onnistumiselle. (Mustajoki.

13 2001, 6.) Laitoshoidossa olevien vanhusten kokemusten mukaan ”huumoria tu-

lee vastaan hyvin harvoin”. Iloinen henkilökunta on yksi vanhusten ilon aiheista.

Yhdessäolo henkilökunnan ja asukkaiden kesken olivat edellytyksiä huumorin

ilmenemiselle. (Isola & Kylmä 1999, 23 - 24.)

Vanhusasiakkaan kokemus on aina todellinen riippumatta siitä, mitä henkilökun-

ta ajattelee. Asiakkaan kokema ikäsyrjintä voi liittyä henkilökunnan käyttäyty-

miseen tai asioiden hoitamiseen tai mahdollisesti myös asiakkaan omaan epä-

varmuuden tunteeseen. Hoitohenkilökunnan käyttäytymisen taustalta voi paljas-

tua kykenemättömyys kohdata moniongelmainen vanhusasiakas, joka tarvitsee

keskimääräistä enemmän aikaa ongelmiensa ratkaisemiseksi. (Helin 2002, 63.)

2 VANHUSTEN JA VANHUUDEN YHTEISKUNALLINEN ASEMA

Yhdistyneiden Kansakuntien ikääntyneitä ihmisiä koskevien periaatteiden mu-

kaan ikääntyneiden ihmisten tulee voida elää arvokkaasti, turvallisesti, olla va-

paita riistosta ja huonosta fyysisestä tai henkisestä kohtelusta sekä heitä tulee

kohdella oikeudenmukaisesti katsomatta ikään, sukupuoleen, rotuun, etniseen

taustaan, vammaan tai muuhun tilaan ja heitä tulee arvostaa riippumatta heidän

tuottamastaan taloudellisesta hyödystä. (Vuosiin elämää 1998, 133.)

Yhteiskunnan suhtautumisesta vanhuksiin voidaan päätellä, miten se arvostaa

historiaa ja kokemusta (Lindqvist 2002, 234). Vanhat ihmiset ovat nuoremmille

kuin ilmaa, yhdentekeviä ihmisiä. Heitä saatetaan pitää kiusankappaleina, jotka

pitkään pitävät nuoremmille kuuluvia yhteiskunnallisia asemia ja omaisuuksia

hallussaan. Väestön ikärakenteen sanotaan muuttuvan epäedulliseksi, kun tar-

koitetaan eläkeläisten määrän ja heidän osuutensa kasvua. Heidät määritellään

kansantaloudelliseksi ja sosiaalipoliittiseksi rasitukseksi sekä tikittäväksi eläke-

pommiksi. (Karisto 1999, 35 – 36.)

14 Ageismi eli ikäismi on vanhuuden tutkijoiden käyttämä uudissana, jolla tarkoite-

taan vanhuksiin kohdistuvaa ikään perustuvaa syrjintää. Nykyisin se on usein

piiloteltua ja sitä voidaan joiltakin osin verrata seksismiin sekä rasismiin. Ikään

perustuva syrjintä kohdistuu melko nuoriinkin ihmisiin. Erityisesti se koskee

vanhimpia työikäisiä, koska työ on ollut tärkein sosiaalisen kelpoisuuden mitta.

Iän ja työkyvyn suhdetta mitataan ageistisen mittarin mukaan, näin ollen keski-

ikäiset saavat kuulla olevansa ikääntynyttä työvoimaa. Julkisuudessa esitettävät

elämäntapa ihanteet korostavat nuoruutta ja menevyyttä. Kariston mukaan ar-

vostuksiimme ja ajattelutapoihimme ujuttautunut ageismi saa meidät todistele-

maan nuorekkuuttamme ja torjumaan ajatukset vanhuudesta keinolla millä hy-

vänsä. (Karisto 1999, 35 - 36.)

Tutkimuksien mukaan iäkkäiden henkilöiden hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kan-

nalta elämäntarkoituksellisuuden kokeminen on tärkeä tekijä (Takkinen 2000,

45). Valtioneuvoston periaatepäätös Terveys 2015 –kansanterveysohjelman

mukaan suomalaisen yhteiskunnan haasteena on sosioekonomisten ryhmien

välisten suurten terveyserojen pienentäminen. Myös ikääntyvillä sosiaalinen

syrjäytyminen ja huono sosiaalinen asema liittyvät suurempaan sairastuvuuteen

ja aiemmin heikentyvään toimintakykyisyyteen. Vähentämällä ennakkoluuloja ja

ikäsyrjintään johtavia asenteita luodaan edellytykset myös ikääntyvien ihmisten

terveyserojen pienentämiselle ja terveyden edistämiselle. (Sosiaali- ja Terve-

ysministeriö, julkaisuja 2001:4, 25 - 26.)

Julkisuuden vanhuskuva näyttää olevan niiden keksintö, jotka eivät ole vielä itse

vanhoja. Tähän liittyy ajatus vanhaksi tulemisesta. Siinä on selvästi mukana

pelkoa ja välttämistä. Kun vanhuskuva on muodostettu, tiedetään mitä pitää

tehdä, jotta voitaisiin pysytellä kaukana kaikesta siitä mitä vanhuuteen kuuluu.

Vanhuskuva suojaa niiden ihmisten identiteettiä, jotka eivät ole vanhoja. (Sarola

1996, 157 - 158.) Ihmisen historiallisuutta ja jatkuvuutta tulisi painottaa, jotta

iäkkäät tuntisivat olevansa kotonaan keskuudessamme. Yhteiskuntaa ja ihmisiä

kannattavien traditioiden säilyttäminen, isovanhemmuuden korostaminen ja pit-

kään eläneiden elämänkokemuksen merkitystä uusien sukupolvien tietoisuuden

kasvulle tulisi painottaa. (Heikkinen 2003, 94.)

15 3 IHMISARVO VANHUUDESSA

Pietilän mukaan käsitys ihmisen luovuttamattomasta perusarvosta eli ihmisar-

vosta, on kaikkien ihmisoikeussäädösten perusta ja ydin. Ihminen on oikeutettu

nauttimaan tietyistä perusihmisoikeuksista siksi, että hän on ihmisarvoinen olen-

to. Ihmisarvon tunnustaminen perusarvoksi antaa lähtökohdat eettiselle ajatte-

lulle. Sitä tarvitaan kaikessa ihmisten välisessä kanssakäymisessä ja yhteis-

kunnan toiminnassa. (Pietilä 2003, 46 - 47.)

Ihmisarvoa ei tarvitse ansaita eikä kukaan voi myöskään sitä menettää. Jokai-

selle kuuluu ihmisarvo ihmisolemuksen perusteella. Tämä sisältää myös velvoit-

teen, että kaikkia on kohdeltava heidän ihmisarvonsa mukaisesti riippumatta

syntyperästä, rodusta, uskonnosta, varallisuudesta, poliittisista mielipiteistä, hy-

vyydestä tai pahuudesta. Ihmisarvo ei kristinuskon mukaan perustu ihmisen

ominaisuuksiin tai asemaan. Ihmisarvo on alkuperäinen, ehdoton ja kaikille sa-

manlainen. Sen perustana on Jumalan luomisteko sekä hänen edellytyksetön

rakkautensa, armo. Tämän vuoksi ihmisiä ei voida asettaa arvojärjestykseen.

(Lindqvist 1997, 39-40, 42.)

Hoitamisen ydin muodostuu ihmisarvosta. Hoitojärjestelmät, -traditiot ja

-filosofiat ovat syntyneet ihmisarvon pohjalta. Ihminen on nähty niin arvokkaak-

si, ettei häntä ole haluttu jättää sairautensa ja kärsimyksensä armoille. Suo-

messa laki potilaan asemasta ja oikeuksista on selkeä ja kansainvälisesti edis-

tyksellinen kannanotto potilaan ihmisarvon ja itsemääräämisen puolesta. Varjon

ihmisarvon ylle luo julkinen mielikuva, jonka mukaan varsinaisesti arvostettavia

ihmisiä ovat itsenäiset, tuottavat, omillaan selviytyvät ja koko ajan eteenpäin

pyrkivät ihmiset. (Lindqvist 2001, 20.)

Lindqvistin mukaan ihmisarvon kannalta tärkeitä asioita ovat vanhuskroonikoi-

den hoito-olosuhteet ja heihin kohdistuvien asenteiden ihmisarvo-ongelmat.

Syrjäytyneet ja avuttomat, joista ei enää ole rahalla mitattavaa hyötyä tulevat

”sosiaalisesti haudatuiksi”. Vanhukset kuuluvat ryhmään, joiden edellytykset

ajaa omia etujaan ovat muita heikompia. (Sunimento 2000, 18 - 19.)

16 Auttajien uupuminen on saanut uudet mittasuhteet. Kokonaiset auttamisjärjes-

telmä saattavat romahtaa työntekijöiden väsymisen seurauksena. Monessa pai-

kassa on vaikea löytää muita kuin väsyneitä työntekijöitä. Lindqvist vertaa ih-

mistä astiaan, jolla on reunat. Kun astioihin kaadetaan liikaa ahdistusta, kiirettä,

vastuuta ja vaikeita tunteita, niin mitta täyttyy ja valuu yli. Ihmistä on puolustet-

tava hoitosuhteen molemmissa päissä. Potilaan paras on hänen auttajansa pa-

ras, ja päinvastoin. (Sunimento 2000, 19.) Riittääkö resurssien lisäys ongelmien ratkaisemiseksi vai ovatko ajan arvot liian

vallitsevia myös ratkaisumalleissa? Ihmisen hoitaminen arvokkaalla ja turvalli-

sella tavalla on lähimmäisestä välittämistä ja hoidon tärkein perustelu. Raha ei

ratkaise kaikkea, vaan tarvitaan myös valmius havaita ja tarttua ongelmiin. Eet-

tisten arvojen tulisi lähteä olevasta todellisuudesta, ei utopiasta. Lindqvistin mu-

kaan on ollut liiankin paljon ylevää puhetta, jolla ei ole kosketusta reaalimaail-

maan. Eettinen keskustelu ei kuitenkaan ole turhaa, yhä uudelleen on vedottava

välittämisen kulttuuriin, yhteisöllisyyteen ja sosiaalista turvallisuutta korostavien

asenteiden puolesta. Niiden katoamista ei voi korvata millään ulkopuolisilla re-

sursseilla. (Sunimento 2000, 20 - 21.)

Arkkipiispa Paarma totesi kirkolliskokouksen avauspuheessaan Turussa 2002,

että jokaisella ihmisellä on luomiseen perustuva ihmisarvo. Hän on yksilönä ar-

vokas ja ainutkertainen. Ihmisyksilö sinänsä, onpa hän nuori tai vanha on pyhä

Jumalan kuva. Ihmisarvon korostaminen ei ole yksinomaan kristilliseen uskoon

perustuva vaan se on yhteistä omaisuutta monille uskonnoille. Vanhusten kal-

toin kohtelu ja ikään liittyvä syrjintä kertovat, että etenkin huonokuntoisten van-

husten ihmisarvo on uhattuna. Vaikka hoidot ja hoitotekniikat olisivat kuinka

edistyneitä, oleellisin puuttuu, ellei ihmispersoonaa nähdä, suojella ja kunnioite-

ta. ( Paarma 2002, 1-3.)

Ihmisten arvon mittaamista tuottavuudella ja tehokkuudella täytyy kaikin voimin

vastustaa. Kirkon on muistutettava, että myös niillä, jotka eivät tuota on oikeus

elää ja tulla toimeen tässä yhteiskunnassa. Vanhukset, sairaat, vammaiset ja

työttömät ovat yhtä arvokkaita kuin muutkin toteaa Paarma. (Sunimento 1999,

21.)

17 4 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSKYSYMYKSET Tällä opinnäytetyöllä oli tarkoitus selvittää kansalaisten mielipiteitä vanhusten ja

vanhuuden arvostuksesta ja vanhusten hoidon laadusta hoitolaitoksissa. Tässä

työssä on käytetty osaa Suomen Potilasliiton vanhustyöryhmän arvokorttien

mielipiteistä. Analysoimalla arvokortteihin kirjoitettuja mielipiteitä ja viestejä

päättäjille pyrittiin saamaan vastaukset seuraaviin kahteen tutkimuskysymyk-

seen:

1: Millaista on vanhusten arvostus vastaajien mielestä?

2: Millaista on vanhusten hoidon laatu hoitolaitoksissa vastaajien mielestä ?

18 5 TUTKIMUSAINEISTON KERUUMENETELMÄ

Suomen Potilasliiton vanhustyöryhmä käynnisti keväällä 2001 arvokorttikam-

panjan suunnittelun. Kampanjan tavoitteena oli vauhdittaa vanhusten palvelui-

den ja hoidon kehittämistä. (Tanttinen 08.03.2002.) Suomen Potilasliiton hallitus

myönsi vanhustyöryhmälle varat kampanjan käynnistämiselle. Kampanjan

suunnittelu toteutettiin vuoden 2001 aikana. Vanhustyöryhmä painatti 105.000

suomenkielistä ja 15.000 ruotsinkielistä arvokorttia. Arvokorttikampanjan tiedo-

tustilaisuus pidettiin 02.10.2001 Kampin Palvelukeskuksessa. Kampanja suun-

niteltiin loppuvan huhtikuussa 2002, jonka jälkeen kansalaisten mielipiteet oli

tarkoitus toimittaa valtakunnallisille ja kunnallisille päättäjille ennen vuoden 2003

talousarvion laatimista. Kampanja – aikaa kuitenkin pidennettiin joulukuuhun

2002 asti, jotta arvokortit saataisiin tehokkaasti jakoon ja mahdollisimman paljon

palautetta päättäjille. (Suomen Potilasliitto, vanhustyöryhmä. 2003.)

Arvokorteissa pyydettiin vastaajia kertomaan mielipiteensä päättäjille. Palautet-

ta kerättiin kolmella rastitettavalla vaihtoehdolla sekä avoimella kysymyksellä,

johon vastaajat saivat kirjoittaa viestin päättäjille: kunnalle ja eduskunnalle / hal-

litukselle (Liite1.). Arvokorttien keskeisimmät jakelupisteet olivat muun muassa

Yliopiston apteekki (45 000), Apteekkariliiton postitusjäsenet (9000), Helsingin

pääkirjasto (1000), evankelis - luterilaisen kirkon diakoniatyökeskus (1000),

SPR (300). Arvokortteja jaettiin myös erilaisissa tapahtumissa kuten Naisten

messuilla Vanhassa satamassa sekä Tampereen Hyvä - Ikä – messuilla 28 –

29.09.2002. (Suomen Potilasliitto, vanhustyöryhmä 2003.) Vastaajat postittivat

arvokortit Suomen Potilasliiton vanhustyöryhmälle tai jättivät ne messuilla vas-

tauslaatikoihin.

19 6 TUTKIMUSAINEISTO JA AINEISTON ANALYYSIMENETELMÄ

Arvokortteja palautettiin Suomen Potilasliiton vanhustyöryhmälle yhteensä 1494

kappaletta. Lisäksi vanhustyöryhmä sai muita kortteja ja kirjeitä. Niitä ei ole

huomioitu tämän opinnäytetyön aineiston analyysissä. Ennen arvokorttien kir-

joittamista tietokoneen Excel –taulukkolaskentaohjelmaan, arvokortit numeroitiin

juoksevalla numeroinnilla ykkösestä lähtien. Sitten tietokoneohjelmaan kirjoite-

tut mielipiteet lähetettiin sähköisesti vanhustyöryhmän puheenjohtajalle Marja -

Terttu Tanttiselle kategorioihin koodausta varten. Jokainen mielipide koodattiin

niin moneen kategoriaan kuin siinä oli niihin viittauksia.

Mielipiteiden koodauksessa Marja - Terttu Tanttinen käytti seuraavia pääkate-

gorioita (Suomen Potilasliitto, vanhustyöryhmä 2003):

1. Arvokas vanhuus, vanhusten arvostus

2. Vanhusten hoidon arvostaminen

3. Hoitotavat

4. Asuminen

5. Omaishoito

6. Kuntoutus

7. Virkistystoiminta

8. Tukimuodot, rahoitus

9. Eläkkeet, sotaveteraanit

10. Eri sukupolvet

11. Viestit päättäjille

12. Edunvalvonta

13. Kehittämistehtävät, ehdotukset (Marja - Terttu Tanttinen katsoi aiheelli-

seksi lisätä tämä kategoria jälkikäteen).

Tämä opinnäytetyö perustuu kvalitatiiviseen tutkimusotteeseen ja sisällönana-

lyysi tehtiin induktiivisesti. Näin siksi, koska kvalitatiivisessa tutkimusotteessa

pyritään ymmärtämään jotakin tapahtumaa syvällisemmin, saamaan tietoa jos-

20 takin tietystä ilmiöstä tai etsimään uutta teoreettista näkökulmaa tapahtumiin ja

ilmiöihin (Hirsjärvi & Hurme 2000, 58-59).

Ennen aineistolähtöisen laadullisen analyysin aloittamista pitää ensin määrittää

analyysiyksikkö. Se voi olla esimerkiksi yksittäinen sana tai se voi olla myös ko-

konainen lause. Analyysiyksikön valitsemista ohjaa tutkimustehtävä ja aineiston

laatu. Luokittelussa aineisto tiivistyy, koska yksittäiset tekijät sisällytetään ylei-

sempiin käsitteisiin. Sisällönanalyysin perustuu tulkintaan ja päättelyyn, jossa

edetään empiirisestä aineistosta kohti käsitteellisempää näkemystä tutkittavasta

ilmiöstä (Tuomi & Sarajärvi 2002, 112-115.) Sisällön analyysin haasteellisuute-

na pidetään sitä, miten tutkimuksen tekijä onnistuu pelkistämään aineistonsa ja

muodostamaan siitä kategoriat sellaisiksi, että ne kuvaavat tutkittavaa ilmiötä.

Tärkeää on, että tutkija pystyy tulosten ja aineiston välillä osoittamaan näiden

yhteyden. (Kyngäs & Vanhanen 1999, 10.)

Tämän opinnäytetyön aineisto perustuu arvokortin avoimeen kysymykseen se-

kä vastaajan mahdollisesti kirjoittamaan muuhun viestiin. Opinnäytetyö käsittää

kahteen kategoriaan koodatut mielipiteet: arvokas vanhuus, vanhusten arvostus

(377 mielipidettä) ja vanhusten hoidon arvostaminen (431 mielipidettä). Näiden

kahden kategorian aineisto on tässä työssä käsitelty yhtenä kokonaisuutena.

Aineiston analyysi aloitettiin lukemalla Excel - taulukkolaskentaohjelmaan kirjoi-

tetut mielipiteet läpi useaan kertaa, jotta näistä muodostuisi selkeä kuva van-

husten arvostuksesta ja vanhusten hoidon laadusta. Aineistosta johtuen ana-

lyysiyksiköksi valittiin yksittäinen lause tai pidempiä lausekokonaisuuksia. Tä-

män jälkeen lauseet tai lausekokonaisuudet pelkistettiin yksittäisiksi sanoiksi tai

kahden sanan kokonaisuuksiksi. Sitten pelkistetyt ilmaukset kirjoitettiin listaksi.

Tämän jälkeen pelkistettyjä ilmauksia luettiin läpi useaan kertaan ja näistä etsit-

tiin ilmauksien yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Sitten samansisältöiset pelkis-

tetyt ilmaukset yhdistettiin ryhmiin. Analyysia jatkettiin lukemalla pelkistettyjä il-

mauksia useaan kertaan läpi, joista sitten muodostuivat yläkategoriat (Liite 3.):

vanhusten hoidon laatu hoitolaitoksissa ja resurssit vanhusten hoidossa, hoito-

henkilökunnan ominaisuuksia vanhusten hoidossa, yhteiskunnan asenne van-

huuteen, ihmisarvo vanhuudessa ja huoli tulevaisuudesta. Lopuksi yhdistäviksi

21 kategorioiksi (Liite 4.) luotiin: vanhusten ja vanhuuden yhteiskunnallinen asema,

vanhuuden arvostaminen ja vanhusten hyvä hoito hoitolaitoksissa.

22 7 TUTKIMUSTULOKSET

7.1 Vanhusten hoidon laatu hoitolaitoksissa ja resurssit vanhusten hoidossa

Mielipiteissä otettiin kantaa vanhusten hoidon laatuun hoitolaitoksissa. Vastaa-

jat vaativat lisää hoitohenkilökuntaa hoitopaikkoihin. Nykyisin hoitohenkilökun-

taa koettiin olevan liian vähän, he ovat väsyneitä työhönsä ja jatkuvaan kiiree-

seen. Tästä johtuen potilaiden ja hoitajien turvallisuus kärsii.

Hoitohenkilökuntaa on palkattava lisää…

Lisää henkilökuntaa, joka on koulutettu hoitamaan vanhuksia ja joka arvostaa vanhuutta ja vanhaa ihmistä…

Mielipiteissä vaadittiin arvokkuutta ja laatua hoitoon. Yksilöllisyys ja tarvelähtöi-

nen hoito piti ottaa hoitotyössä huomioon. Vastaajien mielestä arvostava hoito

oli muutakin kuin perustarpeiden tyydyttämistä. Heille se merkitsi myös hellää

kosketusta, keskustelua ja viriketoiminnan järjestämistä vanhuksille.

Ei hoideta vanhuksia vuoteeseen vaan katsotaan jokainen omana ainutkertaisena yksilönä. Hoitajien on oltava inhimillisiä potilaita kohtaan.

Yhteiskunnalta vaadittiin lisää rahaa vanhustyöhön. Toivottiin, että lainsäädän-

nöllä taattaisiin kaikille hyvä toimeentulo niin, että jokainen voisi itse vaikuttaa

omaan hoitoonsa. Rahan kohdentamista vanhustyöhön pidettiin tärkeänä. Kor-

vamerkitty raha ohjaisi varat oikeaan kohteeseen. Vastaajien mielestä hoitajien

huono palkkataso kertoo hoitotyön huonosta arvostuksesta. Huono palkkataso

vaikuttaa hoitoalalle hakeutumiseen negatiivisesti.

Lisää rahaa vanhusten huoltoon.

Työn arvostus näkyy myös henkilökunnan palkkauksessa...

23 Vastaajien mielipiteistä ilmeni, että kuntouttavaa ja toimintakykyä tukevaa hoi-

toa tuli lisätä ja passiivista hoitoa puolestaan vähentää. Vanhusten tulisi antaa

itse tehdä mahdollisimman paljon ja heille pitäisi tarjota virikkeitä nykyistä

enemmän. Toisaalta oltiin myös sitä mieltä, että vain välttämättömät pe-

rushoidolliset toimenpiteet tehdään. Vanhuksia ei esimerkiksi avustettu ruokai-

luissa riittävästi, vaan annettiin heidän jopa nääntyä nälkään. Korteissa otettiin

kantaa hoitopaikkojen vähyyteen ja viihtyisyyteen. Niissä pyydettiin huomioi-

maan yksityisyyttä niin hoidossa kuin hoitopaikassakin.

Aivoillekin työtä, keskustelua, ihmisarvoista kohtelua.

Passiivista hoidosta kuntouttavaan, mutta ehdottomasti vapaaeh-toisena (oma tahto).

Vanhainkoteihin iloisuutta, aktiivisuutta, vaikka voimistelua, tans-sia.

7.2 Huoli tulevaisuudesta ja Ihmisarvo vanhuudessa

Arvokorttien mielipiteitä analysoitaessa huomattiin, että ihmisillä oli huoli tule-

vaisuudestaan. Monet mielipiteet alkoivat lauseella:

Jokainen meistä vanhenee. Vanhuus lähestyy meitä jokaista päivä päivältä.

Näistä mielipiteistä nousi esille, miten ihmisiä huolestutti heidän oma tulevaisuu-

tensa. Vastaajat pelkäsivät sitä, miten ja missä heitä hoidetaan, kun jo nyt on

hyvin vaikeaa saada hoitopaikkoja. Suurten ikäluokkien tuleminen eläkeikään

aiheutti pelkoa.

Mielipiteistä ilmeni, että ihminen on arvokas yksilö koko elämänsä ajan ja häntä

tulisi kohdella, sen arvokkuuden mukaisesti. Aineiston analyysissa ilmeni sel-

västi se, että ihmisarvo ei katoa ikääntymisen myötä. Vanhuus ja vanhenemi-

nen oli osa ihmisyyttä. Vanhusten täytyi saada kokea olevansa arvostettuja ja

heidän yksilöllisyyttään tuli korostaa elämän loppuun asti. Vanhuksille oli taatta-

24 va hyvä elämänlaatu, ja järjestettävä hyvä hoito sekä hoitopaikka varallisuudes-

ta riippumatta.

Jokaisella ihmisellä pitäisi olla turvallinen ja ihmisarvoinen elämä loppuun asti. Ihmisoikeudet eivät lopu vanhuuteen.

7.3 Yhteiskunnan asenne vanhuuteen

Mielipiteissä otettiin kantaa myös ikärasismiin, jota ilmenee jo 40-vuotiaita koh-

taan ja useilla eri aloilla.

Ikärasismi poistettava…

Olen itse 44-vuotias sairaseläkeläinen. Toivoisin, että minut huo-mataan myös ihmisenä eikä vammaisena.

Ikärasismi lisääntyy monilla tahoilla Suomessa.

Monissa vastauksissa nostettiin esille se, kuinka juuri vanhukset ovat olleet ra-

kentamassa tämän maan hyvinvointia ja taistelleet itsenäisen isänmaan. Mielipi-

teistä nousi esille se, kuinka nykyiset vanhukset ovat vieneet yhteiskunnan läpi

vaikeiden aikojen.

Useimmat nykyajan vanhuksista ovat tehneet paljon tämän hyvin-vointiyhteiskunnan rakentamiseksi ja päättäjien pitäisi muistaa, et-tä myös he nauttivat näistä edellisten sukupolvien työn hedelmis-tä. He ovat luoneet pohjan hyvinvoinnille ja taistelleet vapaan maan, jossa voidaan nauttia menneiden sukupolvien työn hedelmät.

Mielipiteissä vedottiin myös päättäjiin, että heidän tulisi tutustua maamme van-

hustenhoidon nykytilaan. Päättäjille suositeltiin konkreettista tutustumista van-

hustenhoitoon, esimerkiksi menemällä itse liikuntarajoitteisena pitkäaikaisosas-

tolle hoidettavaksi. Monet vastaajat itse tai heidän omaisensa olivat kokeneet

yleistä piittaamattomuutta yhteiskunnan taholta. Koettiin, että asenteet vanhuk-

sia kohtaan ovat ajan myötä huonontuneet. Arvokorteissa puhuttiin ikävästä

25 asenteesta vanhuksia kohtaan. Yhteiskunnan moraalia ja arvoja peräänkuulu-

tettiin. Vastaajat olivat sitä mieltä, että raha kohdentuu vääriin projekteihin,

muun muassa jäähallien ja lämmitettyjen katujen rakentamiseen ja ylläpitoon

sekä kulttuurisiin kohteisiin, vanhukset olivat unohdettu. Epäiltiin sitä onko

Suomi enää hyvinvointivaltio, kun se kohtelee kansalaisiaan huonosti.

Kunnat panevat rahaa epäolennaisiin kohteisiin, kun valtion apu ei ole korvamerkittyä. Jokaisen kansanedustajan ja kunnanvaltuutetun pitäisi mennä vii-koksi vanhainkotiin nimenomaan liikuntarajoitteisena ja katsoa mi-ten huonoa tai hyvää hoitoa vanhus saa. On häpeä suomelle, että vanhukset ja sairaat jätetään vähän kuin heitteille, vaikka kansantulo ja rikkaus vain kasvavat eli rikkaat ri-kastuvat ja köyhät köyhtyvät.

7.4 Hoitohenkilökunnan ominaisuuksia vanhusten hoidossa

Arvokorteissa pyydettiin koulutettuja, osaavia ja motivoituneita hoitotyöntekijöitä

vanhustyöhön. Toisaalta taas vastaajien mielestä hoitotyöhön kelpaisi myös

kouluttamaton henkilö, joka syöttäisi, ulkoiluttaisi tai lukisi vanhuksille.

Vanhusten hoito on monin paikoin masentavan välinpitämätöntä.

Kurssitettava vanhuksille tervejärkistä hoitoapua, ei välttämättä laajaa sairaanhoidollista tietämystä, samalla lisättäisiin työllisyyttä.

Asianmukainen koulutus hoitajille, ei 6kk:n työllistettyjä pystymet-sästä. Työllistettyjä voisi olla paljon enempi päivisin syöttämässä ja aut-tamassa vanhuksia päivän askareissa…

Ongelmana koettiin hoitajien kyllästyneisyys työhönsä sekä alentuva suhtautu-

minen vanhuksiin ja omaisiin. Hoitajien toivottiin olevan inhimillisiä, empaattisia

ja kiinnostuneita vanhuksista.

Hoitotyöstä innostunutta henkilökuntaa ”kaavoihinsa kangistunei-den” tilalle.

26 Vastauksissa otettiin kantaa myös lääkäreiden asenteisiin ja ammattitaitoon

koskien vanhuksia. Lääkäreille toivottiin vanhustyön koulutuksen lisäämistä.

Heidän suhtautumista vanhuspotilaisiin pidettiin huonona tai jopa ylimielisenä.

Toivottiin lääkäreiden huomioivan vanhuksien kivunlievitys, jotta heidän ei tar-

vitsisi kärsiä kivuista. Toisaalta taas vaadittiin vähentämään vanhusten lääkitys-

tä, ettei heitä ”tainnutettaisi” sänkyyn. Joidenkin vastaajien mielestä lääkärit pi-

tävät vanhuksia ”koekaniineinaan”. Aineistosta ilmeni, että hoitohenkilökunta

käytti ammattikieltä kommunikoidessaan potilaiden kanssa. Tämän koettiin vai-

keuttavan potilaiden ja hoitohenkilökunnan välistä yhteistyötä.

Eräät lääkärit käyttäytyy vanhuksia kohtaan kuin me olisimme saastaa, josta pitää päästä eroon. Lääkäreille lisää koulutusta. Potilaiden kohtaaminen - - Potilas kohdataan pelkkänä diagnoosina – ei ihmisarvoisena yksilönä.

27 8 POHDINTA

8.1 Tutkimuksen eettisyys

Laadullisen tutkimuksen eettisiä periaatteita ovat tiedon antajan vapaaehtoisuus

ja henkilöllisyyden suojaaminen. Lisäksi on tärkeää, että tutkija ei tutkimuksel-

laan vahingoita tiedonantajaa. Lisäksi tutkimuksen eettisiin kysymyksiin kuuluu

myös pohtia, mikä on tutkijan rooli suhteessa tiedonantajiin. (Latvala & Vanha-

nen - Nuutinen 2001, 39.)

Suomen Potilasliiton arvokorttikampanjaan vastanneet henkilöt ovat esittäneet

mielipiteensä vapaaehtoisesti ja he ovat olleet tietoisia siitä, että heidän mieli-

piteitään voidaan käyttää julkisesti vetoomuksissa kunnan ja valtakunnan päät-

täjille. Vastaajat olivat voineet halutessaan antaa nimensä ja osoitetietonsa

Suomen Potilasliiton käyttöön myöhempiä yhteydenottoja varten. Kirjattaessa

vastauksia Excel – taulukkolaskentaohjelmaan merkittiin ainoastaan asuinkun-

ta, mikäli se oli ilmoitettu. Henkilöllisyyden suojaaminen: tässä opinnäyte-

työssä vastaajien nimiä tai osoitetietoja ei ole käytetty. Palautetut arvokortit ovat

Suomen Potilasliiton vanhustyöryhmän hallussa. Suhde tiedonantajiin: opin-

näytetyön tekijöillä ei ole ollut arvokorttikampanjaan vastanneisiin minkäänlaista

suhdetta, eikä mielipiteisiin ole vaikuttanut työn tekijöiden asenteet tai motiivit.

Opinnäytetyön tekijöillä ei ollut ennakkokäsityksiä arvokorttikampanjan vastauk-

sista, koska he eivät voineet vaikuttaa arvokortin kysymysten sisältöihin.

Opinnäytetyön tekijöillä ei ole ollut mitään rahallista motiivia ottaa laajaa, valta-

kunnallista työtä tehtäväksi. Työssä on pyritty objektiivisuuteen opiskelualasta

huolimatta.

8.2 Tutkimuksen luotettavuus

Laadullisen tutkimuksen luotettavuuskysymykset liittyvät tutkijaan, aineiston laa-

tuun, aineiston analyysiin ja tulosten esittämiseen. Aineiston keruussa saatu tie-

28 to on riippuvaista siitä, miten tutkija on tavoittanut tutkittavan ilmiön. Tutkimuk-

sen luotettavuutta arvioitaessa tarkastellaan tutkimuksen totuusarvoa, sovellet-

tavuutta, pysyvyyttä ja neutraaliutta. ( Latvala & Vanhanen-Nuutinen 2001, 36.)

Tarkasteltaessa luotettavuutta tutkimusaineiston kannalta opinnäytetyössä

käytetty aineisto oli valtakunnallisesti kerätty. Arvokortteja oli jaettu Ylipiston Ap-

teekkeihin, evankelis – luterilaisen kirkon diakoniatyönkeskukseen ja messuille.

Arvokorttikampanjassa pyrittiin saamaan mielipide erilaisilta ihmisiltä: potilas,

omainen, hoitohenkilökunta, muu, nainen, mies. Lisäksi vastaaja sai vaikuttaa

myös siihen kenelle halusi mielipiteensä ilmaista: kunnan päättäjille tai edus-

kunnalle/hallitukselle. Näin arvokorttikampanjaan vastanneiden mielipiteet saa-

tetaan päättäjien tietoisuuteen. Kyseiset kortit on numeroitu juoksevalla nume-

roinnilla, jotta Suomen Potilasliiton vanhustyöryhmä voi tarvittaessa tarkistaa

kirjoitetun kortin tietoja itse arvokortista.

Kaikki arvokortit on kirjoitettu Excel – ohjelmaan juuri niin kuin vastaajat ovat kir-

joittaneet eli kielioppi- ja kirjoitusvirheineen, jos sellaisia on ollut. Epäselvät

kohdat on jätetty kokonaan kirjoittamatta. Nämä kohdat on Excel – taulukkoon

merkitty kysymysmerkillä. Aineiston analyysin luotettavuutta lisää se, että

vain yksi henkilö, Suomen potilasliiton vanhustyöryhmän puheenjohtaja Marja –

Terttu Tanttinen on tehnyt mielipiteiden koodauksen 13 pääkategoriaan. Lisäksi

kolme henkilöä on lukenut tähän opinnäytetyöhön liittyvän aineiston useaan ker-

taan, näin on saatu tarkka ja mahdollisimman monipuolinen kuva aineistosta.

Kyngäksen ja Vanhasen mukaan sisällön analyysin haasteellisuutena pidetään

sitä, miten tutkija onnistuu pelkistämään aineiston ja muodostamaan siitä kate-

goriat niin, että ne kuvaavat mahdollisimman luotettavasti tutkittavaa ilmiötä

(Kyngäs & Vanhanen 1999, 10).

Tässä opinnäytetyössä tuloksen luotettavuutta lisää se, että aineiston alusta-

va analyysi tehtiin ennen yläkategorioiden luomista. Tämän jälkeen todettiin, et-

tä aineiston alustava analyysi tukee pääkategorioita. Aineistosta ei juurikaan

noussut esille uutta tietoa, saatu tieto tukee jo olemassa olevaa tutkittua tietoa.

Arvokorttikampanjan tarkoituksena oli vedota kunnallisiin sekä valtakunnallisiin

päättäjiin. Opinnäytetyössä käytetty aineisto on kaikkiaan 808 kappaletta ihmis-

29 ten palauttamia arvokortteja, joten alkuperäishavaintojen määrä on riittävän

suuri. Aineistoa analysoitaessa se kyllääntyi nopeasti. Samantyyppiset mielipi-

teet nousivat aineistosta esille useaan otteeseen. Opinnäytetyön tekijöillä on

vastuu tutkimuksen tulosten julkaisemisesta.

8.3 Tulosten tarkastelua

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää kansalaisten mielipiteitä van-

husten ja vanhuuden arvostuksesta ja vanhusten hoidon laadusta hoitolaitok-

sissa. Työssä käytetty aineisto oli osa Suomen Potilasliiton vanhustyöryhmän

arvokorttikampanjan aineistoa.

Aineistosta ilmeni ihmisten huoli omasta tulevaisuudestaan vanhuksena. Heitä

huolestutti miten ja missä heitä hoidetaan, sitten kun he eivät enää kykene

asumaan omissa kodeissaan. Liukko & Luukkonen toteavat, että väestön ikään-

tyessä ja hoitomahdollisuuksien kehittyessä voimavarojen rajallisuus tulee han-

kaloittamaan kuntien mahdollisuuksia vastata asukkaidensa odotuksiin. (Liukko

& Luukkonen 2002, 140.) Viime aikoina on paljon keskusteltu suurten ikäluokki-

en ikääntymisestä. Erityisesti ongelmaksi on noussut se, kuinka yhteiskunnan

varat riittävät heidän hoitamiseensa. Joten kansalaisten huoli omasta tulevai-

suudestaan on aivan aiheellista.

Mielipiteissä korostettiin myös sitä, että tämän päivän vanhukset ovat olleet ra-

kentamassa yhteiskuntaamme ja taistelleet meille itsenäisen isänmaan. Lind-

qvistin mukaan yhteiskunnan suhtautumisesta vanhuksiin voidaan päätellä, mi-

ten se arvostaa historiaa ja kokemusta (Lindqvist 2002, 234). Siksi yhteiskun-

nan pitäisi huolehtia vanhuksista. Voitaisiin puhua, että yhteiskunta on kunnia-

velassa tämän päivän vanhuksille. Jos yhteiskunnalla ei ole enää halua tai ky-

kyä huolehtia heikompiosaisista kansalaisistaan, voidaankin kysyä, onko Suomi

enää sivistynyt hyvinvointivaltio?

Mielipiteissä kirjoitettiin ikärasismista, jota ilmenee nykyisin maassamme paljon

ja yhä nuorempia ihmisiä kohtaan. Kariston mukaan ikään perustuva syrjintä

30 kohdistuu melko nuoriinkin ihmisiin. Erityisesti se koskee vanhimpia työikäisiä,

koska työ on ollut tärkeä sosiaalisen kelpoisuuden mitta. Iän ja työkyvyn suhdet-

ta mitataan ageistisen mittarin mukaan. Ageismi eli ikäismi on vanhuuden tutki-

joiden käyttämä uudissana, jolla tarkoitetaan vanhuksiin kohdistuvaa ikään pe-

rustuvaa syrjintää. (Karisto 1999, 35 - 36.)

Tulosten mukaan vanhukset ja heidän omaisensa olivat kokeneet piittaamatto-

muutta yhteiskunnan taholta. Vastaajat kokivat, että asenteet vanhuksia kohtaa

olivat huonontuneet. Karisto kirjoittaa, että vanhat ihmiset ovat nuoremmille kuin

ilmaa, yhdentekeviä ihmisiä. Heitä saatetaan pitää kiusankappaleina, jotka pit-

kään pitävät nuoremmille muka kuuluvia yhteiskunnallisia asemia ja omaisuuk-

sia hallussaan. Väestön ikärakenteen sanotaan muuttuvan epäedulliseksi, kun

tarkoitetaan eläkeläisten määrän ja heidän osuutensa kasvua. Arvostuksiimme

ja ajattelutapoihimme ujuttautunut ageismi saa meidät todistelemaan nuorek-

kuuttamme ja torjumaan ajatukset vanhuudesta keinolla millä hyvänsä. (Karisto

1999, 35 - 36.) Nuoruuden ihannointi on tämän päivän yhteiskuntaamme kuulu-

va ilmiö. Nuoruus ja nuorekkuus halutaan säilyttää mahdollisimman pitkään kei-

noilla millä hyvänsä. Kuitenkin tämä on hyvin lyhytnäköistä ajattelua, koska

työntekijöiden riittävyys tulee olemaan ongelma. Eläkeiän nostamiseen on jo nyt

paineita.

Ihmiset halusivat arvokkuutta ja laatua vanhusten hoitoon nyt ja myös tulevai-

suudessa. Vastaajat tahtoivat, että vanhusten hoitotyössä huomioitaisiin yksilöl-

lisyys ja otettaisiin huomioon hoidon tarvelähtöisyys. Kylmän & Isolan mukaan

vanhusten erilaisuus ja ainutkertaisuus ovat tulleet hyvin esille. Hyvä hoito mer-

kitsee yksilöllistä kohtaamista vuorovaikutustilanteessa. Pyrittäessä kokonais-

valtaiseen hyvinvoinnin edistämiseen on tunnettava vanhuksen elämänkulkua ja

otettava selville hänen näkemyksensä hyvästä hoidosta. (Kylmä & Isola 1999,

16.) Hoitajan tulisi kyetä avoimeen dialogiin hoitosuhteessa, sekä huomioida

myös omaisten tarpeet. Vanhusasiakkaan tai -potilaan elämänkulkuun, toivei-

siin ja tarpeisiin perehtyminen on hyvän ja yksilöllisen hoidon edellytys. Ongel-

mana on kuitenkin henkilökunnan vaihtuvuus, sijaisten suuri määrä ja sitoutu-

mattomuus työhön.

31 Hyvän hoitajan ominaisuuksia ovat muun muassa humaanisuus, ystävällisyys,

empaattisuus, ammattitaito ja iloisuus (Mustajoki ym. 2001, 35). Vastaajien mie-

lipiteet erkanivat jyrkästi toisistaan, kun oli kyse koulutetuista ja kouluttamatto-

mista hoitajista. Osa arvokorttikampanjaan vastanneista halusi vanhustyöhön

koulutettuja, osaavia ja motivoituneita hoitotyöntekijöitä. Hoitajien toivottiin ole-

van inhimillisiä, empaattisia ja kiinnostuneita vanhuksista. Mustajoen pro – gra-

dun mukaan vanhainkodin asukkaille oli tärkeää, että hoitaja oli lämmin ihmi-

nen, joka välitti aidosti asukkaista ja heidän asioistaan (Mustajoki ym. 2001, 7).

Toisaalta mielipiteistä ilmeni se, että hoitotyöhön kelpaisi myös kouluttamaton,

mutta vanhuksista kiinnostunut henkilö, joka ulkoiluttaisi, avustaisi ruokailussa

tai lukisi vanhuksille. Kuitenkin Hallilan mukaan työllisyysvaroin palkattuja kou-

luttamattomia työntekijöitä on jo nyt paljon vanhusten hoitotyössä (Hallila 1998,

107). Hoitajan empaattisuuden tärkeyden noustessa esille vastauksista voi-

daankin pohtia, pystyykö koulutus lisäämään empaattisuutta. Mielipiteissä otet-

tiin kantaa myös lääkäreiden ammattitaitoon. Heille toivottiin parempia valmiuk-

sia kohdata vanhusasiakkaita ja perehtyneisyyttä heidän erityisongelmiinsa.

Arvokorttikampaajaan vastaajat ottivat kantaa resurssien riittävyyteen vanhus-

ten hoitotyössä. Yhteiskunnalta vaadittiin lisää rahaa vanhustyöhön sekä hoita-

jille korkeampaa palkkaa, jotta hoitoalalle hakeutuisi enemmän työntekijöitä.

Ehdotettiin, että korvamerkitty raha ohjaisi varoja suoraan vanhustyöhön. Mus-

tajoen ym. mukaan hyvä vanhusten hoito edellytti resursseja. Näitä ovat hoito-

henkilökunnan määrä, hoitajien aika ja ajan antaminen, hoitoympäristö ja talou-

delliset tekijät. Taloudellisista tekijöistä mainittiin raha, jota toivotaan lisää sijoi-

tetavaksi vanhusten hoitoon, jotta voitaisiin palkata lisää hoitohenkilökuntaa.

(Mustajoki ym. 2001, 52.)

Periaatekeskusteluissa ”vanhusten hoito” on yleensä priorisoidussa asemassa

säästötilanteissa, silti säästöt ovat kohdentuneet myös vanhusten laitoshoitoon

(Vaarama ym. 1998, 19). Vaikka resursseihin luetaan kuuluvan useita eri osa –

alueita, tässä opinnäytetyössä aineistosta nousi tärkeimmäksi resurssiksi raha.

Vastaajat olivat sitä mieltä, että raha oli ratkaisu vanhusten hoidon ongelmiin.

Todettiin esimerkiksi, että palkkaamalla lisää hoitajia hoidon laatua ja

arvokkuutta voitaisiin parantaa.

32 Ihmisiä huolestutti myös ihmisarvo vanhuudessa. Vastaajien mielestä ihmisarvo

säilyi koko elämän. Vanhuus ja vanheneminen olivat osa ihmisyyttä. Pietilän

mukaan käsitys ihmisen luovuttamattomasta perusarvosta eli ihmisarvosta, on

kaikkien ihmisoikeussäädösten perusta ja ydin (Pietilä 2003, 46). Hoitamisen

ydin muodostuu ihmisarvosta. Hoitojärjestelmät, -traditiot ja -filosofiat ovat syn-

tyneet ihmisarvon pohjalta. Ihminen on nähty niin arvokkaaksi, ettei häntä ole

haluttu jättää sairautensa ja kärsimyksensä armoille (Lindqvist 2001, 20.) Jos

hoitamisen ydin muodostuu ihmisarvosta, niin eikö sen silloin pitäisi juuri ilmetä

vanhusten hoidossa. Ihmisarvo säilyy ihmisen vanhetessa, vaikka vanhus onkin

toisten avustettavana. Vikströmin mukaan vanhenemisen keskeisiä arvoja ovat

ihmisenä oleminen ja ihmisyys. Vanhenevan ihmisen omanarvontunto ja itse-

kunnioitus riippuu siitä, kuinka muut ihmiset arvostavat ja kohtelevat häntä. Sil-

loinkin, kun vanhus joutuu turvautumaan toisten apuun hänen tulisi saada

ikääntyä arvokkaasti. (Vikström 2003, 152.)

8.4 Diakoninen näkökulma arvokkaaseen vanhuuteen

Jokaisella ihmisellä on luomiseen perustuva ihmisarvo toteaa Paarma. Ihminen

sinänsä on arvokas ja pyhä Jumalan kuva. Vanhusten kaltoin kohtelu kertoo, et-

tä etenkin huonokuntoisten vanhusten ihmisarvo on uhattuna, ellei ihmistä kun-

nioiteta (Paarma 2002, 1 - 3.) Paarman mukaan ihmisarvon mittaamista tuotta-

vuudella täytyy vastustaa. Kirkon on muistettava, että myös niillä, jotka eivät

tuota on oikeus tulla toimeen ja elää tässä yhteiskunnassa (Sunimento 1999,

21.) Ihmisen ehdottoman arvon uskonnollisissa perusteluissa viitataan Jumala-

suhteeseen. Ihmisellä on loukkaamaton arvo sillä perusteella, että hänet on luo-

tu Jumalan kuvaksi ja Jumalan huolenpidon kohteeksi (Vikström 2003, 140.)

Diakonia- ja yhteiskuntatyön tehtävänä on herättää kristillisen uskon perusteella

arvokeskustelua jakamisesta ja lähimmäisen rakkauden toteutumisesta seura-

kuntien elämässä ja yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. (Lahden seurakun-

tayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös 2001, 59.) Eikö se, että ihminen on

luotu Jumalan kuvaksi velvoita häntä toimimaan ihmisarvoa kunnioittavasti ja

lähimmäisen rakkauden hengessä?

33

Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. (Luuk. 10:27)

Kirkon tehtävänä tulisi nykyään entistä enemmän olla juuri heikkojen ja niiden

puolella, jotka eivät kykene pitämään puoliaan tässä yhteiskunnassa. Jääske-

läisen mukaan diakoniatyön haasteena on tavoittaa niitä ikääntyneitä, jotka ovat

kaikkien sosiaalisten verkostojen ulkopuolella. Vanhusten laitoshoito on arvo-

kasta ja samalla raskasta työtä. Työntekijöiden arvostaminen, yhteistyö ja erilai-

set tukitoimet voidaan nähdä myös diakoniatoimintana vanhusten hyväksi. Lai-

toshoidossa olevien vanhusten osalta pyritään säilyttämään yhteys kotiseura-

kuntaan. Yhteistyötä tehdään sairaalasielunhoidon kanssa unohtamatta suvun

ja perheen merkitystä. (Jääskeläinen 2002, 199 - 200.)

Vanhukset ovat muodostaneet keskeisen diakoniatyön kohderyhmän. Diakonia-

työn painopiste on kuitenkin siirtynyt 1990 - luvulla radikaalisti. Diakoniatyö

kohdistui yhä enemmän työikäisiin ja vanhusten osuus asiakaskunnasta piene-

ni. Aiemmin vanhuksiin suuntautunut kotikäyntityö supistui viimeisen vuosi-

kymmenen aikana huomattavasti myös Lahdessa. Suurin osa asiakastyöstä

tehdään vastaanotoilla ja vanhusten osuus asiakkaista on merkittävästi pienen-

tynyt. Vapaaehtoistyöntekijöiden panos vanhustyössä onkin ollut entistä merkit-

tävämpi Lahden seurakuntayhtymässä. (Seppänen & Pajunen 2002, 231 - 232.)

Seurakuntatyössä vanhukset voidaan nähdä myös palvelujen tuottajina, eikä

vain kuluttajina. Iäkkäät ihmiset ovat seurakuntatyössä korvaamattomia toteaa

Jääskeläinen. He toimivat vapaaehtoisina erityisesti diakoniatyössä sekä muilla

seurakunnan eri työaloilla. Vanhustyössä tarvittavien vapaaehtoisten löytämi-

nen ja valmentaminen tehtäviinsä on jatkuvasti ajankohtainen haaste seurakun-

nissa. (Jääskeläinen 2002, 198 - 199.) Vanhustyön vapaaehtoisiksi toimijoiksi

seurakuntiin tulisi saada mukaan myös nuoria. Kun seurakunnat ovat joutuneet

vähentämään vanhuksille suunnattuja palveluja, onkin mielenkiintoista nähdä

kuinka se pystyy vastaamaan vanhusten tarpeisiin väestön ikärakenteen van-

hentuessa nopeasti tulevina vuosina. Vikströmin mukaan kulttuurimme kor-

keimpien ja kauneimpien arvojen ohjaamaa ja innoittamaa toimintaa on vanhus-

työ ja työ vanhusten kanssa vanhusten hyväksi. Kun hoitotyön tekijä pyrkii to-

34 teuttamaan vanhenevan ihmisen hyvää, hän toteuttaa sitä, mitä hän itse pitää

hyvänä ja tavoiteltavana elämässään. (Vikström 2003, 163.)

8.5 Tutkimustulosten hyödynnettävyys ja jatkotutkimusaiheet

Suomen Potilasliiton vanhustyöryhmän arvokorttikampanjan tavoitteiden mukai-

sesti tämän opinnäytetyön tuloksia voidaan hyödyntää tiedottamalla niistä kun-

nallisille ja valtakunnallisille päättäjille. Vaikuttamalla päättäjien asenteisiin, jotta

yhteiskunnan varoja kohdennettaisiin entistä paremmin vanhustyön. Vanhusten

arvostukseen ja hoitoon ei ole saatu tehtyä vieläkään muutoksia. Kunnallis- ja

EU – parlamenttivaalit ovat tulossa vuonna 2004 ja ehdokkaiden kannanottoihin

voidaan vielä vaikuttaa. Kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, kuinka saadaan

kaikki tulevat vanhukset ja hoitopaikkoja tarvitsevat hoidon piiriin. Päättäjiltä

vaaditaan myös keinoja lähimmän vuosikymmen kuluessa ilmenevän hoitajapu-

lan ratkaisemiseksi. Suomen Potilasliiton vanhustyöryhmän suunnittelemaa yh-

teenvetoa arvokorttikampanjan palautteesta ei ole toimitettu tämän opinnäyte-

työn valmistumisvaiheessa päättäjille.

Opinnäytetyön tuloksia voidaan myös hyödyntää kiinnittämällä huomiota van-

huuden arvostukseen sekä arvokkaaseen ja yksilölliseen hoitoon hoitolaitoksis-

sa. Jatkuvaa kehittämistä tarvitaan hoidon laadun parantamiseksi erityisesti

vanhustyössä. Lisäksi hoitohenkilökunnan koulutuksessa voitaisiin kiinnittää

enemmän huomiota vanhustyön erityispiirteisiin.

Jatkotutkimusaiheina voisi olla tutkimus yksityisen ja julkisen sektorin hoitopaik-

kojen hoidon laadun tasosta, sekä voidaanko koulutuksella vaikuttaa hoitajan

empaattisuuteen. Voitaisiin tehdä myös pitkäaikaisosastojen hoitajille kysely,

millaista heidän mielestään on hyvä hoito ja miten se ilmenee käytännöissä?

Työilmapiirimittauksia voitaisiin tehdä vanhusten hoitolaitoksissa. Lisäksi voitai-

siin tutkia omaisten mielipiteitä vanhusten hoidosta: kuinka voidaan kehittää

omaisten ja hoitolaitosten yhteistyötä paremman ja laadukkaamman vanhuuden

saavuttamiseksi? Voitaisiin tehdä valtakunnallinen kysely suurten ikäluokkien

toiveista, eli minkälaisen vanhuuden he haluaisivat. Diakonisesta näkökulmasta

35 voitaisiin tutkia, miten seurakunta voisi edistää hyvää ja arvokasta vanhuutta

hoitolaitoksissa.

36 LÄHTEET

Hallila, L. 1998. Ilo vanhustyössä. Teoksessa Näkökulmia vanhusten hoitotyö-

hön. Toimittanut Parviainen, T. Tampere: Tammer – Paino Oy.

Heikkinen, E. & Tuomi, J. 2000. Suomalainen elämänkulku. Vantaa: Tumma-

vuoren Kirjapaino Oy.

Heikkinen, R.-L. 2003. Mielenterveys ja sen edistäminen iäkkäillä. Teoksessa

Iäkkään väestön terveyden ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja edistämi-

nen. Toimittaneet Hietanen, A. & Lyyra, T.-M. Sosiaali- ja terveysministe-

riö. Selvityksiä 2003:2. Helsinki: Edita Prima Oy.

Helin, S. 2002. Palvelujärjestelmä iäkkään ihmisen voimavarojen tukijana. Te-

oksessa Vanhuuden voimavarat. Toimittaneet E. Heikkinen & M. Marin.

Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi.

Hirsjärvi, S. & Hurme, H. 2000. Tutkimushaastattelu. Teemahaastattelun teoria

ja käytäntö. Helsinki: Yliopistopaino.

Jääskeläinen, I. 2002. Diakoniatoiminnan muodot. Teoksessa Diakonian käsikir-

ja. Toimittaneet R. Helosvuori, E. Koskenvesa, P. Niemelä & J. Veikkola.

Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.

Karisto, A. 1999. Vanheneminen koskee kaikkia. Teoksessa Sielunhoidon aika-

kauskirja nro 11. Vanhuus. Kirkon sairaalasielunhoidon keskus, kirkon

perheasiainkeskus, kirkon koulutuskeskus. Toimituskunta K. Aalto, R.

Kolehmainen, M.-P. Virtaniemi & S. Ylikarjula. Helsinki: Hakapaino Oy.

Koskinen, S., Ahonen, S., Jylhä, M., Korhonen, A.-L. & Paunonen, M. 1992.

Vanhustyö. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy. 2. painos.

Kylmä, J. & Isola, A. 1999. Miten Suomi hoitaa vanhuksensa. Teoksessa Sie-

lunhoidon aikakauskirja nro 11. Vanhuus. Kirkon sairaalasielunhoidon

keskus, kirkon perheasiainkeskus, kirkon koulutuskeskus. Toimituskunta

K. Aalto, R. Kolehmainen, M.-P. Virtaniemi & S. Ylikarjula. Helsinki: Ha-

kapaino Oy.

Kyngäs, H. & Vanhanen, L. 1999. Sisällön analyysi. Hoitotiede Vol. 11, no 1,

3 – 12.

Lahden seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös 2001. 2002. Koon-

nut Isotalo, R. Lahti – Kopio Oy.

37 Latvala, E. & Vanhanen-Nuutinen, L. 2001. Laadullisen hoitotieteellisen tutki-

muksen perusprosessi: Sisällönanalyysi. Teoksessa Laadullisen tutki-

musmenetelmät hoitotieteessä. Toimittaneet S. Janhonen & M. Nikko-

nen. Juva: WS Bookwell Oy.

Lindqvist, M. 1997. Kristillinen ihmiskäsitys. Teoksessa Sielunhoidon käsikirja.

Toimittaneet K. Aalto, M. Esko, M.-P. Virtaniemi. Porvoo: WSOY - kirja-

painoyksikkö.

Lindqvist, M. 2001. Terveydenhuollon eettisiä ydinkysymyksiä. Selvityksiä

2001:1. Oikeudenmukaisuus ja ihmisarvo suomalaisessa terveydenhuol-

lossa. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki: Oy Edita Ab.

Lindqvist, M. 2002. Vanheneminen, etiikka ja elämän arvot. Teoksessa Van-

huuden voimavarat. Toimittaneet E. Heikkinen & M. Marin. Helsinki: Kus-

tannusosakeyhtiö Tammi.

Liukko, M. & Luukkonen, A.-M. 2002. Pohdinta. Teoksessa Kuntien uusi rooli

terveyspalvelujen järjestäjinä ja hankkijoina. Toimittaneet M. Liukko &

A.-M. Luukkonen. Suomen Kuntaliitto. Helsinki: Kuntatalon paino.

Liukkonen, A. 1990. Dementoituneen potilaan perushoito laitoksessa. Sarja C

81. Hoitotieteen laitos. Turun yliopisto: Kirjapaino Pika Oy.

Lyytikäinen, M. 2002. Vanhuspalvelujen muuttuva kenttä. Teoksessa Muutos-

kaipuusta tulevaisuuden luomiseen. Tavoitteena onnistunut vanhustyö.

Toimittaneet G. Molander & L. Multanen. Työterveyslaitos. Helsinki:

Vammalan Kirjapaino Oy.

Mustajoki, S. 2001. ”Hoitaja tullee tohon, keskustellee, silittelee ja on kauhean

myötämielinen ja pittää hyvänä” – Hyvä hoito vanhainkodissa. Teokses-

sa Vanhusten hoito laitoksissa – näkökulmia vanhusten laitoshoidon ke-

hittämiseen. Toimittaneet P. Routasalo & S. Arve. University of Turku.

Department of nursing. Research reports. A:30 2001. Turun yliopisto: Di-

gipaino.

Mustajoki, S., Routasalo, P., Salanterä, S. & Autio, A. 2001. Vanhusten hyvä

hoito vanhainkodissa. Turun yliopisto. Hoitotieteen laitoksen julkaisuja.

Tutkimuksia ja raportteja. A:31/2001. Turun yliopisto: Digipaino.

38 Mäkelä, T., Hokkanen, E., Kytölaakso, T., Lyhty, E., Mokka, T., Nieminen, A.,

Parkkinen, K., Peltomaa, P., Terävä, J. & Salonen, E. 2002. Vanhustyön

strategia. Lahden kaupungin vanhuspalvelujen kehittämislinjaukset vuo-

sille 2002 – 2005.

Nores, T., et al. 1996. Hoitotyötä ohjaavat arviointi mittarit – näkökulmana poti-

laan selviytymisen tukeminen. Lahden kaupungin sosiaali- ja terveysvi-

rasto. Hoitotieteellisiä tutkimuksia 1/1996. Lahti: Lahden kaupungin pai-

natuskeskus.

Paarma, J. 2002. Ihmisarvo uhattuna – ihmisarvo elämän alkaessa ja päättyes-

sä. 1-5. Viitattu 26.8.2003. http://www.evl.fi/arkkipiispa/kkavaus2002.htm.

Tuloste tekijän hallussa.

Pietilä, H. 2003. Mikä meitä yhdistää. Ihmisyys ja perusarvot. Juva: PS – kus-

tannus WS Bookwell Oy.

Routasalo, P. 2002. Terveyden edistäminen vanhusten palveluissa. Teoksessa

Hoitotyön vuosikirja 2003. Terveyden edistäminen. Tampere: Hygieia.

Tammi, Tammer-Paino Oy.

Sarola, J.P. 1996. Vanhusten julkisuuskuva. Teoksessa Vanhukset selviytyjinä.

Yhteiskuntapolitiikan tutkimuksia. Joensuun yliopiston yhteiskuntapolitii-

kan ja filosofian laitos. Joensuu: Joensuun yliopiston monistuskeskus.

Seppänen, M. & Pajunen, S. 2002. Kuka hoitaa vanhana? Diakonian vanhus-

työn paikannuksia. Teoksessa Anno Domini 2002 Diakoniatieteen vuosi-

kirja. Toimittaneet M. Laitinen & T. Toikkanen. Tammer – Paino.

Sohlman, B., Raunistola, H., Töyrylä, P. & Kiikkala, I. 1998. Hoitavan työnteki-

jän hyvän voinnin ulottuvuudet. Teoksessa Hyvä vointi hoitavalle. Kohti

uutta työkulttuuria. Toimittaneet I. Kiikkala & B. Sohlman. Helsinki: Sta-

kesin monistamo.

Sosiaali- ja terveysministeriö 2001. Ikäihmisten hoitoa ja palveluja koskeva laa-

tusuositus. Oppaita 2001:4. Viitattu 7.8.2001. http://www.vn.fi/stm/suomi/pao/julkaisut/ikaihminen/laatusuositus.

Tuloste tekijän hallussa.

Sosiaali- ja terveysministeriö 2001. Terveys 2015 – kansanterveysohjelmasta.

Valtioneuvoston periaatepäätös. Julkaisuja 2001:4. Helsinki.

Sunimento, M. 1999. Arvot mitataan jokapäiväisessä elämässä. Tehy. 16. 18-

21, 23, 49.

39 Sunimento, M. 2000. Jokainen ihminen on hoidon arvoinen. Socius. 5. 18 – 21.

Suomen Potilasliitto, vanhustyöryhmä 2002. Tiedote 13.5.

Suomen Potilasliitto, vanhustyöryhmä 2003. Vanhustyön korttikampanjan toi-

menpiteistä 2001 – 2002. Luonnos 12.01.

Takkinen, S. 2000. Meaning in life and its relation to functioning in old age. Jy-

väskylä: Jyväskylä Univercity Printing House. Lievestuore: ER – Paino

Ky.

Tanttinen, M. – T. 2002. ”Nyt voit vaikuttaa! Haluan elämänlaatua vanhuuteen”.

08.03.2002. Suomen Potilasliitto, vanhustyöryhmä.

Toikkanen, T. 1994. Vanheneminen ja hyvä vanhuus. Lahtelaisten, 75 - 79-

vuotiaiden kokemuksia vanhenemisesta, hyvästä vanhuudesta, elämän

tarkoituksesta ja kuolemasta. Tampereen yliopisto, Hoitotieteen laitos Li-

sensiaattityö.

Tuomi, J. & Sarajärvi, A. 2002. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Jyväs-

kylä: Gummerus Kirjapaino Oy.

Vaarama, M., Arajärvi, E., Kokko, S., Kotilainen, H., Noro, A., Pävärinta, E., Si-

nervo, T. & Topo, P. 1998. Katsaus vanhusten hoidon tilaan Suomessa.

15/1998. Stakes. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus.

Aiheita. Helsinki: Stakesin monistamo.

Valtakunnallinen terveydenhuollon eettinen neuvottelukunta (ETENE). 2001.

Aiheita ja näkökohtia julkiseen keskusteluun. Selvityksiä 2001:1. Oikeu-

denmukaisuus ja ihmisarvo suomalaisessa terveydenhuollossa. Sosiaali-

ja terveysministeriö. Helsinki: Oy Edita Ab.

Vikström, J. 2003. Ihmisyys ja usko. Hämeenlinna: Karisto Oy:n kirjapaino.

Voutilainen, P., Viitakoski, K., Qvick, L. & Isola, A. 1998. Hyvän hoidon edelly-

tykset suomalaisissa dementiayksiköissä. Teoksessa Näkökulmia van-

husten hoitotyöhön. Toimittanut T. Parviainen. Tampere: Tammer – Pai-

no Oy.

Vuosiin elämää. YK:n ikäihmisten vuosi 1999. Suomen vanhuspoliittisen tavoi-

te- ja strategiatoimikunnan mietintö. 1998. Helsinki: Oy Edita Ab.

Ylikarjula, S. 2001. Pitkäikäisyys tuhat vuotta sitten. Lehdessä Gerontologia 4.

270 - 278.

40 Liite 1. Arvokortin vastausosa

Liite 2. Sopimus opinnäyteyhteistyöstä

42 Liite 3. Käsitekartta 1 KÄSITEKARTTA 1

Pelkistetyt ilmaukset: Yläkategoriat: Suuret ikäluokat Hoitopaikkojen vähyys Huoli tulevaisuudesta Resurssien riittävyys Resurssit Hyvinvoinnin rakentajat Arvot Moraali Yhteiskunnan asenne vanhuu-teen Ikärasismi Vanhuus osa ihmisyyttä Ihmisarvo Vanhuuden arvostus Yksilöllisyys Ihmisarvo vanhuudessa Hoitopaikka ympäristönä Arvokkuus hoidossa Laatu hoidossa Yksilöllisyys hoidossa Tarvelähtöisyys hoidossa Hyvä hoito Toimintakyky Hoidon laatu ja hyvä hoito hoito- Virikkeet laitoksissa Perushoito Resurssit Avustaminen liikaa – liian vähän Yksityisyys Raha Koulutus Liian vähän hoitohenkilöstöä Hoitohenkilökunnan asenne Hoitohenkilöstön ammattitaito Hoitohenkilökunnan turvallisuus Resurssit Hoitohenkilökunnan ammattikieli Raha

43 Liite 4. Käsitekartta 2 KÄSITEKARTTA 2

Yläkategoriat: Yhdistävät Käsitteet: Huoli tulevaisuudesta Resurssit Yhteiskunnan asenne vanhuuteen Vanhusten ja vanhuuden yhteiskunnallinen ase- ma Ihmisarvo vanhuudessa Vanhuuden arvostus Hoidon laatu ja hyvä hoito Resurssit Hoitohenkilöstön ammattitaito Vanhusten hoito hoitolai- Resurssit toksissa