2/2012 • 3/5772

Dan Kantor Viranomaiset ristiretkellä

Yaron Nadbornik Vankeudesta vapauteen

Ruben Stiller Me silpojat

Rabbi Simon Livson Miksi emme syö hametsia pesahina?

Timo Turja Juutalaisuus eduskunnassa

Leif Furman Bulgaria pelasti juutalaisensa natseilta

Semy Kahan Saamelaisia Jerusalemissa

Rony Smolar Makkabi 105 vuotta sitten

Minna Lönnqvist Chagall: rakkaus ja maanpako

Hyvää pesahia

– Hag sameah!

www.lorealparis.fi

Koska olet sen arvoinen.

/ lorealparisf inland

2/2012 • 3/5772 (153) 35. vuosikerta

5.4.2012

JulkaisijaHelsingin juutalainen seurakuntaJudiska församlingen i Helsingfors

www.jchelsinki.fi

PäätoimittajaDan Kantor

UlkoasuTimo Tervoja

TaittoMeri Kuusilehto

Kannen kuvaKuva Sarajevon Haggadahsta

1300-luvulta

ToimitusneuvostoSamuel Davidkin, Oscar Eskin,

Leif Furman ja Jussi Hanhivaara.Toimitusneuvoston asiantuntija-apuna

toimii Raoul Grünstein

Toimituksen osoiteHelsingin juutalainen seurakuntaMalminkatu 26, 00100 Helsinki

Puh. (09) 586 0310Fax (09) 694 8916

hakehila@jchelsinki.fi

IlmoitushinnatTakakansi 340 euroaSisäkansi 270 euroa1/1 sivu 220 euroa1/2 sivu 140 euroa1/4 sivu 80 euroa

Kiitokset ja onnittelut 38 euroa

TilauksetHelsingin juutalainen seurakunta

Seuraava Hakehila ilmestyy viikolla 26/2012

Aineisto toimitettava viimeistään 25.5.2012

ISSN 1238-8076

Pääkirjoitus

Viranomaiset ristiretkellä s. 4 Dan Kantor

Vankeudesta vapauteen s. 5 Yaron Nadbornik

Kolumni: Ruben Stiller s . 7

. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

Juutalainen maailma

Miksi emme syö hametsia pesahina? s. 8 Rabbi Simon Livson

Pohdintoja juutalaisesta metafysiikasta ja psykoanalyysistä s. 10 Michel Grünstein

Juutalaisuus eduskunnassa s. 16 Timo Turja. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

Israel ja Lähi-itä

Saamelaiset Jerusalemissa s. 26 Semy Kahan

Kolumni: Eva Odrischinsky s . 27

HaTachana, vanha rautatieasema – uusi kulttuurikeskus s. 28 Mindele London. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

Kotimaa

Keskusneuvoston kirje poikalasten ympärileikkauksesta ministereille s. 33

Gideon Bolotowskyn puhe USKOT- foorumin vihapuheseminaarissa s. 35

Vainojen uhrien muistopäivä 2012 s. 36. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

Historia

Makkabi 105 vuotta sitten s. 42 Rony Smolar

. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

Kulttuuri

Chagall: rakkaus ja maanpako s. 46 Minna Lönnqvist

Pirkko-Liisa Schulman ja sota-arkiston yllätys s. 51 Leena Eronen

Juutalaisen huumorin juurilla s. 52 Dan Kantor

Kirjasto tiedottaa s. 53. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

Meiltä ja muualta

Maailmalla tapahtuu s. 54 Koonnut Leif Furman

Huumoria s. 56 Koonnut Leif Furman. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

Mielipide s. 57. . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .

Seurakuntasivut s. 60

Sisällys 2/2012 • 3/5772

Integraatiosta assimilaatioon s. 18 Leif furman

Bulgarialainen tarina s. 20 Leif furman

364-päivän kalenteri s. 22 David Landau

Kolumni: Rony Smolar s . 24

Karmela Bélinki on kosmo-poliittinen nainen s. 39Leena Eronen

Kolumni: Jussi Hanhivaara s . 40

Israelin ystävyys koetuksella – vai onko s. 30Risto Kuisma

Kolumni: Mindele London s . 32

4 hakehila 2/2012

PÄÄKIRJOITUS

Viranomaiset ristiretkellä

Dan Kantor

Tämä ei tapahtunut kaukaisessa yksinvalti-aan hallitsemassa maassa, jossa kansalais-ten ihmisoikeuksia loukataan ja uskon-nonvapautta rajoitetaan. Tämä tapahtui koti maassamme Suomessa, EU:n malli-valtiossa:

Suomalainen lääkäri oli saanut pyynnön parikuisen poikalapsen vanhemmilta tulla suorittamaan pojalle uskonnollis-kulttuurisista syistä ympärileikkauksen. Juuri ennen saapumistaan perheen kotiin lääkäri sai puhelinsoiton perheen isältä, joka kertoi, että kaksi polii-sia ja lastensuojeluviranomainen olivat yllättäen ilmaan-tuneet paikalle ja vaatineet ympärileikkauksen peruutta-mista, koska heidän velvollisuutenaan oli ehkäistä suun-niteltu pahoinpitelyrikos. Ilmoituksen asiasta poliisille oli tehnyt henkilö, jolla ei ole minkäänlaista juridista suhdetta poikalapseen. Kun lääkäri saapui paikalle ja ihmetteli, mistä oli kysymys, todettiin myös hänelle, että kyse oli rikoksen ennaltaehkäisystä. Asiaa ei auttanut, vaikka lääkäri totesi, että korkeimman oikeuden ennak-koratkaisun (KKO 2008:93) ja esimerkiksi viimeisimmän Helsingin käräjäoikeuden tuomion (2012) mukaan kyse ei ole pahoinpitelynä rangaistavasta teosta eikä mistään muustakaan rikoksesta, jos toimenpide suoritetaan lää-ketieteellisesti oikealla tavalla asianmukaisissa olosuh-teissa, niin kuin tässä tapauksessa oli määrä tapahtua. Poliisi ilmoitti kuitenkin, ettei ympärileikkausta tule suorittaa liioin siksi, ettei voitu sillä hetkellä Valviran sivuilta tarkistaa, olivatko kyseisen lääkärin lääkärinoi-keudet voimassa. Ympärileikkaus lykkääntyi siltä päi-vältä, mutta lastensuojeluviranomaiset katsoivat vielä tarpeelliseksi käydä perheen luona seuraavana päivänä suostuttelemassa vanhempia luopumaan toimenpiteestä.

Poikalasten ympärileikkaus herättää usein voimak-kaita mielipiteitä sen sallimisen puolesta tai varsinkin sen sallimista vastaan osin ymmärrettävistäkin syistä. Kysehän on uskonnollis-kulttuurisesta perinteestä, jota ei Suomessa valtaväestön piirissä harjoiteta ja josta tie-detään varsin vähän. Kun asia tuntuu vieraalta ja kun tietoa ei ole riittävästi, astuvat usein tunteet peliin,

etenkin kun on kyse pienestä lapsesta. Mielipiteiden vapaa esittäminen, tietyissä lain määräämissä puitteissa, kuuluu kuitenkin jokaisen perusoikeuksiin ja on tärkeä osa demokratiaa.

Tilanne on kuitenkin toinen, kun puhutaan viran-omaisista ja heidän velvollisuudestaan kohdella tasa-vertaisesti maan kansalaisia. Poliisi näyttää ottaneen poikalasten ympärileikkausasiassa lain tulkinnan omiin käsiinsä, vaikka se ei sen tehtäviin kuulu ja vaikka asiasta on olemassa mainittu Suomen korkeimman oikeuden ennakkoratkaisu vuodelta 2008. Miten Suomen kansa-lainen voi luottaa siihen, että häntä kohdellaan poliisin toimesta tasavertaisesti voimassa olevan lain ja vallitse-van oikeuskäytännön mukaisesti, jos joissain asioissa, kuten poikalasten ympärileikkauskysymyksessä, poliisi katsoo oikeudekseen tulkita lakia oman mielensä mukai-sesti? Mikä estää, ettei näin voi käydä joissain muissakin valtakulttuurista ja uskonnosta poikkeavissa asioissa?

Vastaavasti voidaan kysyä, millä oikeudella lastensuo-jeluviranomaiset yrittävät saada vanhemmat luopumaan päätöksestään ympärilei kata poikalapsensa. Ymmärret-tävää olisi, jos he pyrkisivät varmistamaan, että toi-menpide suoritetaan lääketieteellisesti oikealla tavalla asianmukaisissa olosuhteissa, mikä olisi tietysti myös lapsen edun mukaista. Omituista ihmisten uskonnon ja omatunnon vapauden kunnioittamista on sen sijaan se, että viranomainen katsoo oikeudekseen taivutella tai jopa vaatia esimerkiksi Suomen juutalaisia ja muslimeja luopumaan keskeisestä uskonnollisesta perinteestään.

Kuin pisteenä i:n päälle voidaan vielä todeta, että Sexpo-säätiö on aloittanut valtakunnallisen EHJÄ-kampanjan poikalasten ympärileikkauksen kieltämi-seksi. Suomi on järjestöjen luvattu maa, joten siinä ei sinänsä ole mitään ongelmaa, että joku tai jotkut niistä ovat ottaneet asiakseen ajaa Suomeen lakia, joka kieltäisi poikalasten ympärileikkauksen. Kyseenalaista sen sijaan on se, että Sexpo saa kampanjaansa yhteiskunnalta tukea. RAY on myöntänyt tarkoitusta varten 60 000 euroa vuo-delle 2012. Kannattaa siis miettiä, mihin rahat menevät, kun seuraavan kerran pelaa RAY:n rahapelejä… •

hakehila 5

PUHEENJOHTAJAN PALSTA

Vankeudesta vapauteen

Yaron Nadbornik

Pesah on taas täällä. Vapauduimme aikoi-naan Egyptin orjuudesta, mitä juhlis-tamme joka vuosi samalla tavalla, myös ruoka noudattelee samaa kaavaa. Kuten vanha vitsi kuuluukin: jokainen juuta-lainen pyhä perustuu samaan aiheeseen,

he yrittivät tappaa meidät, selvisimme, nyt syödään. Mutta jos pohdiskelemme asiaa vakaammin, olisiko pesahin sanomassa jotakin erityistä, joka voisi edelleen tänä päivänä puhutella kaikkia jäseniämme ja heidän perheitään? Vain vankeuden kokenut voi todella arvos-taa vapautta. Itse en ole vankina ollut, mutta varusmie-henä kuitenkin. Armeijassahan tunnetusti tarjoillaan (tai ainakin ennen vanhaan) näkkileipää, jossa lukee ”vain vangeille ja varusmiehille”, ja kyllähän varusmie-het odottavat sitä viimeistä aamua, kuten vangitkin. Eli yhtäläisyyksiä löytyy niin ruuassa kuin tunnelmassa.

Tänä pesahina olen tehnyt aloitteen toimittaa ruoka-paketin vankilaan. Uudellamaalla sijaitsevassa vankilassa istuu muuan israelilainen, jonka hartaimpana toiveena on saada pesahiksi matsea ja rypälemehua, jotta hän voisi viettää edes jonkinlaisen seder-illan. Hän on nuori mies, joka joutui mukaan ikävään tapahtumaketjuun ja on nyt siis vankilassa Suomessa. Miehen vanhemmat olivat minuun yhteydessä ja pyysivät apua. Ajattelin tietysti, että jos seurakuntamme pystyi ruokapakettien muodossa auttamaan juutalaisia sotilaitamme talvi- sekä jatkoso-dassa ja jos kerran edustajiamme vieraili muutamia ker-toja neuvostoliittolaisten juutalaisten sotavankien luona pesahin aikaan, kyllähän me yhtä juutalaista van kilassa vuonna 5772 pystymme auttamaan. Juuri parahiksi pesa-hiksi meidän tulisi saada päätös vankilan johdolta, josko toimitus onnistuu. Ei kuulemma ole rutiininomaista toi-mittaa vangeille ruokaa. Toivon, että lukiessanne tätä, on paketti jo perillä. Voin vain kuvitella, että syödessään matsa-leipää vankilassa nuori juutalainen maistaa paitsi kansamme historiaa, myös omaa tulevaisuuttaan, toivon mukaan se näyttäytyy hänelle nykyisyyttä parempana. Ehkä vapauden juhlassa on hänelle tänä vuonna ihan oma merkityksensä, merkitys, jota emme voi kunnolla

ymmärtää, ennen kuin olemme istuneet kaltereitten tuolla puolen vapautemme menettäneinä.

P esahin aikaan tapahtuu tänä vuonna muitakin kummia asioita. Olemme saamassa historiamme ensimmäisen suomenkielisen rabbin, joka tulee-

kin perheineen tänä pesahina tutustumisvierailulle. Rabbi Simon Livson on viettänyt monia vuosia Isra-elissa ja on nyt parhaillaan Yhdysvalloissa opiskele-massa. Moni seurakuntalainen odottaa rabbi Livsonin tuloa. Sisäsivuilta saatte lukea niin luopuvan rabbimme, rabbi Edelmannin, kirjoituksen kuin myös tervetulotoi-votuksen uudelle rabbille seurakuntalaiseltamme. Tällä kertaa Rony Smolar on asialla kolumnissaan, jossa hän jakaa näkökulmastaan tietoa. Sekä uskonnollisessa joh-dossamme että ihan tavallisissa jäsenissämme on monia, jotka haluavat keskuudessamme asuvan rabbin, ja häntä todella odotetaan. Seurakuntamme keskuudessa on jo vuosia kiertänyt rabbi Livsonista toinen toistaan villim-piä huhuja, ”ei se aio tulla”, ”ei sen vaimo voi viihtyä täällä”, ”kuka nyt täällä jaksaisi vuotta pidempään”. No, ovat täällä jotkut kestäneet jo sukupolvia, joten miksei rabbi Livsonkin viihtyisi, kuten hänen sukunsa ja muit-tenkin suvut ovat jo sukupolvien ajan tehneet. Niin vain hän on tänä pesahina täällä keskuudessamme, ja touko-kuun valtuuston kokouksessa valtuusto päättää valin-nasta. Toivomme siis hyvää ja päättäväistä kokousta.

Huomaattehan edellisestä lauseesta erään mielen-kiintoisen seikan, siis että seurakuntamme yhdyskun-tajärjestyksen mukaan maallinen johto valitsee uskon-nollisen johdon. Seurakunnassamme on kuulemma aina ollut hankala toimia rabbina, kaikilla on asioista mieli-piteitä ja useilla monia. Vai pitäisikö edellinen lause laa-jentaa koskemaan kaikkia juutalaisia seurakuntia? Mene ja tiedä. Ehkä valintamenettelyllä on osuutensa, lauma valitsee johtajansa. Näin ollen johtajalla on suuret siivet, kaikki eivät vain jaksa räpistellä lentoon. Mutta kun len-toon on kerran päässyt, on se suurenmoinen tunne. Näin ovat jotkut lentäjät kertoneet.

Ehkä meidän maallikkojen tuleekin lopettaa suuret

luulomme uskonnollissa asioissa ja antaa rabbin päättää niistä. Tässä on toki rabbin tehtävän suurin sudenkuoppa. Ei saisi olla liian tiukka, muttei liian sallivakaan. Muuten ihmisiltä menee usko ja luottamus rabbin osaamiseen kuten on jossakin päin maailmaa joskus kuulemma käy-nytkin. Kunniapuheenjohtaja Gideon Bolotowsky totesi

sen niin osuvasti rabbi Dadonin läksiäisissä: ”Rabbi, joka ei rii tele kenenkään kanssa, ei ole rabbi, mutta rabbi, joka rii telee kaikkien kanssa, ei ole mensch.” Tasapaino on tärkeä asia monessakin seikassa, rabbina erityisesti.

Hyvää pesahia kaikille, olkaamme vapaita menschejä vahvoine mielipiteinemme! •

hakehila 7

K ysymys: mikä yhdistää Sexpo-säätiö tä, Suomen Humanistiliittoa, Vasem mis to -liiton miespoliittista työryhmää, Vih-reä miesliike ry:tä ja Profeministimie-het ry:tä?

Vastaus: juutalaisten ja muslimien pip peleiden kauhea kohtalo.

Kyseiset järjestöt ovat aloittaneet poikien ympärileik-kauksen vastaisen ristiretken tajuttuaan, että vähem-mistöjen todellinen ongelma on esinahan poistaminen. Antisemitismistä ja islamofobiasta ei enää kannata puhua, koska vähemmistöt kiduttavat ja silpovat omia poikalapsiaan. Sorron yön symboliksi on noussut ympä-rileikattu penis, jolta on ristiretkeläisten mielestä kiel-letty täysimääräinen seksuaalinen nautinto.

Ristiretkeläisten projekti on äärimmäisen haasteelli-nen. He kantavat valkoisen miehen perinteistä taakkaa: villit on pelastettava itseltään, koska eivät ymmärrä omaa parastaan. Villien omiin puheisiin ympärileikkauk sesta ei kannata luottaa, koska villit ovat ympärileikkauksen takia subjektiivisia ja sokeita.

Näin kirjoittaa Suomen Kuvalehden blogisti, biologi ja fi losofi an tohtori Tiina Raevaara:

”Ympärileikatuilla miehillä näkyy ahdistusta ja halut tomuutta puhua omasta koetusta toimenpiteestä, mutta silti (ehkä juuri ahdistuksesta ja tarpeesta oikeut-taa oma menetys), heillä on halu pitää yllä ympärileikka-usperinnettä. Tämä näkyy myös ympärileikattujen lää-kärien joukossa. Ympärileikkauskulttuuri on eräänlai-nen väkivallan ketju.”

Tiina Raevaara on tietysti aivan oikeassa. Me juutalai-set miehet emme aloita aamuamme puhumalla ympäri-leikkauksesta. Suunnattomassa ahdistuksessamme vai-kenemme asiasta myös päivälliskutsuilla.

Raevaaran blogin otsikko kertoo kaiken: ”Älkää silpo ko poikianne!” Me juutalaiset ja muslimit emme ole ainoas-

KOLUMNI

Me silpojat

Ruben Stiller

taan subjektiivisia ja sokeita oman esinahkamme menet-tämiselle, vaan myös väkivallan ketjua ylläpitäviä silpojia.

Onko meillä oikeutta edes osallistua keskusteluun, jos kulttuurimme keskeinen periaate on lapsien silpominen?

R aevaara ei ole ainoa silpomisretoriikan harras-taja. Esimerkiksi Sexpo-säätiön Anu Suomela kiihottuu käyttämään samaa retoriikkaa. Tämä

ei tietenkään ole rasismia, vaan suurta humanismia ja taistelua lapsen oikeuksien puolesta. Jos on valittava kansanryhmän leimaamisen ja yhden esinahan pelasta-misen välillä, on aivan selvää, että esinahka on ehdoton moraalinen prioriteetti.

Anu Suomelan pätevyyttä epäileville todettakoon, että hän on kirjoittanut tutkimuksen suomalaisen mas-turbaation historiasta. Tutkielman nimi on ”Suomalaista sooloseksiä – havaintoja 250 vuoden ajalta.” Sexpon sivujen mukaan tutkielma todistaa, että ”itsetyydytyk-sen historia on kirjava.”

Lyhennelmän perusteella on mahdotonta sanoa, käsitteleekö tutkimus myös moraalista itsetyydytystä.

Ristiretkeläisten moraalisen kiihkon perusteella rohkenen väittää, että monet keskustelijat ovat ehdot-toman päteviä kiihottamaan itsensä tavattoman korke-aan moraaliin. Tätä moraalisen loistokkuu den edessä me silpojat, lasten kiduttajat ja sadistit odotamme, että meidät pelastetaan itseltämme. Sukupolvesta sukupol-veen olemme pahoinpidelleet ja mukiloineet omia lap-siamme, mutta nyt meille tarjotaan pääsy täydellisen rationaalisuuden valoon.

Eikö rasismikin ole tietyllä tavalla ymmärrettävää, jos se kohdistuu lasten kiduttajiin?

Siis meihin. •

8 hakehila 2/2012

Juutalainen maailma

Miksi emme syö hametsia pesahina?Rabbi Simon Livson

P esahina olemme erityisen tarkkoja siitä, että emme syö hametsia. Toora käskee meitä olemaan syömättä sitä, mutta tämän lisäksi emme saa omistaa tai edes nähdä sitä. Rabbit kielsivät myös kaiken, mikä on hametsin ja jonkin muun ruoka-

lajin sekoitus. Näin ollen etäännyttäminen hametsista on viety äärimmäisyyteen. Mikä tähän voisi olla syynä?

Zoharissa (tunnetuin kabbalistinen teos) sanotaan, että hamets havainnollistaa jetser harata, ihmisen hal-litsematonta puolta. Tämä on se sielun puoli, joka pyrkii saamaan meidät tekemään epäolennaisia asioita, vaikka meidän pitäisi saada jokin tärkeä työ samanaikaisesti valmiiksi. Zohar mainitsee, että tämä puoli on vahvasti ylimielinen. Miksi näin? Hiiva nostattaa taikinan, mikä on verrattavissa ylimielisyyteen, jossa henkilö ”nostat-taa” itsensä muiden yläpuolelle. Toisaalta, kun tarkas-telemme matsaa (happamaton leipä), se jää matalaksi. Matsa kuvastaa nöyryyttä.

Jos kerran hametsilla on tällainen piirre, niin minkä vuoksi meillä ei ole samanlaista kieltoa muuna aikana vuodesta? Eräs kansanperinteemme teoksista (Midrash Tanhuma) vastaa toteamalla, että kysymys on turha. Perinteen mukaan Jumala ylistää ihmistä siksi, että hän kasvattaa viljaa ja valmistaa siitä leipää. Ihminen on kehittänyt itselleen menetelmän ja on osa sitä. Jumala on antanut meille viisautta ja kyvyn muokata ja paran-taa maailmaamme. Hän loi maailman puutteelliseksi, jotta me ihmiset voisimme jatkaa Hänen työtään, ja niin teemmekin. Tätä yhteistyötä kutsumme tikun olamiksi,maailman korjaamiseksi.

Edelleen: Minkä vuoksi saamme syödä hametsia muuna aikana vuodesta kuin pesahina? Hamets on meidän kohonnut egomme. Samalla tavalla kuin hamets liittyy taikinan kohoamiseen, se kuvaa omahyväisyyt-tämme, liiaksi kohonnutta itsekeskeisyyttä. Juutalaisuus uskoo egoon, mutta sellaiseen, jolla on hyvät tarkoitus-perät. Psykologit puhuvat terveestä egosta, joka on voi-mavara yksilön kehityksessä. Se on vahva motivoija elä-mässämme ja auttaa meitä näkemään oman arvomme. Onhan Toorassa kirjoitettu: ”ja Jumala loi ihmisen

kuvakseen”. Ihminen ilman egoa ja oman itsen arvos-tamista voi vaipua masennuksen syövereihin, omaan Mariaanien hautaansa. Egon olemassaolo kannustaa meitä katsomaan tulevaan ja olemaan osa Jumalan luo-misprosessin jatkuvuutta.

Terveen egon vastakohtana on kahdenlaista ylimieli-syyttä, jotka molemmat liittyvät hametsin kieltoon. Yksi on sitä, jossa henkilö luulee olevansa älykkäämpi, vah-vempi ja menestyneempi kuin mitä hän todellisuudessa on. Tällainen ylimielisyys kohdistuu yleensä muita ihmisiä kohtaan. Kyseinen suhtautumistapa aiheuttaa monia ongelmia yksilössä muun muassa siksi, että hän ei ilmeisesti tunne itseään tarpeeksi hyvin, mikä voi johtaa ainakin pitkällä aikavälillä pettymyksiin. On selvää, että tällainen ajattelu ei ole koskaan hyväksi.

T oinen ylimielisyyden muoto ei ole ylimielisyyttä muita ihmisiä kohtaan, vaan Jumalaa kohtaan. Kutsun tätä muotoa Baabelin tornin rakenta-

neen sukupolven ylimielisyydeksi. Tämän ajattelun mukaan me ihmiset olemme puolijumalia, jotka voivat jakaa taivasten valtakunnan Jumalan kanssa. Baabelin tornin rakentajien ajattelussa keskeinen kysymys oli, miksi ihmisen valta rajoitettaisiin maan päälle. On kuitenkin muistettava, että Jumala loi meidät ja Hän lopulta päättää, miten asiat menevät. Me voimme vai-kuttaa maailman tapahtumiin vain siksi, että se on osa Jumalan suunnitelmaa. Jumala vei meidät ulos Egyptin orjuudesta, ei ihminen. Hän antoi meille vapauden ja samalla opetti, mitä orjuus aiheuttaa ihmiselle.

Kuvitellaan valtavan suuri puu. Sillä on juuret, joita emme näe, sillä ne ovat syvällä maan alla. Puulla on pitkät oksat, joissa on kauniit lehdet. Vertauskuvalli-sesti voimme sanoa, että Jumalan tahto, Toora vastaa oksia, kun taas Jumala on puun juuri (puhtaasti kieli-kuva). Puun lehdet kuvastavat meitä ihmisiä, kun taker-rumme Tooraan ja saamme siitä voimaa. Puu ja oksat näyttäisivät huonovointisemmilta ilman meitä. Ilman lehtiä puu näyttäisi syrjityltä. Se näyttäisi siltä, että se ei kuulu paikkaan, johon se on juurtunut. Vaikutamme myös juuriin, mutta lopulta puun juuret säätävät puun

hakehila 9

tulevaisuuden kokonaisuudessaan.Näin on myös maailman laita. Vertauskuvassa puu

on maailma. Jumalan täytyi luoda tila, jossa on mah-dollisuus muullekin kuin hänen läsnäololleen. Jumalaa on vaikea nähdä maan päällä, aivan kuin puun juuria. Järki sanoo meille, että jonkin asian on kuitenkin kan-nateltava puuta. Määrittelemme huonovointisen puun sellaiseksi, jolla ei ole lehtiä. Jos taas näemme suuret vihreät lehdet, puu näyttää terveeltä. Tässä kohdassa egolla on merkitystä, sillä tiedämme, että me ihmiset olemme puun lehdet. Jos egomme on terve, ymmär-rämme tärkeytemme puun olemuksessa oikealla tavalla. Emme ole ylimielisiä, vaikka tiedämme panoksemme tärkeyden puun terveydessä. Totta, meidän täytyy uskoa itseemme, huomata omat kykymme ja nähdä, että meillä on merkitys tässä maailmassa. Muista-kaamme kuitenkin olla nöyriä Jumalan edessä. Hän kannattelee meitä.

P esahin ja eritoten sederin tarkoituksena on välit -tää ja juurruttaa kansamme historia seuraa ville suku polville. Tehtävämme on kertoa heille arvois-

tamme, heidän arvoistaan. Heidän on tärkeää tie tää, että Jumala on valinnut meidät vapauden sanansaat ta jiksi. Pesah on erinomainen ajankohta opettaa lapsillem me Jumalan mahdista, sillä juhlapyhä on täynnä yli l uon nol-li sia ihmeitä ja luonnonmullistuksia. Meidän tulisi opet-taa lapsillemme, että juutalaisen kansan synty ja koh-ta lo ei ole ihmisen keksintöä, vaan Jumalan mää rää mä. Pesa hin voi nähdä myös vastakohtana purimille, jonka tar koitus on painottaa ensisijaisesti ihmisen panok sen osuutta maailman tapahtumissa.

Miksi juutalaisuus on edelleen olemassa? Sederin vuok -si. Me emme unohda, vaan välitämme sen, mitä tie däm- me seu raavalle sukupolvelle kysymyksillä ja keskuste-lulla. Me perimme uskomme perustan suoraan Jumalalta. Kaik ki ne teot, jotka Hän on tehnyt meille, puhuvat sen puo lesta. Meidän on mahdotonta keksiä näitä asioi ta. Koko juutalainen kansa näki Jumalan ilmesty vän Siinain vuo -rella. Kaikki näkivät saman tapahtuman. Jos luulemme, että me loimme historian ja ihmeet ilman Jumalaa, olemme väärässä. Me olemme kumppaneita Jumalan kanssa.

N yt voimme kenties ymmärtää paremmin, miksi hametsia ei saa syödä, nähdä tai omistaa. Molemmat hametsin kieltoon liittyvät ylimieli-

syydet antavat kaiken kunnian ihmiselle. Ensimmäinen on yksilön sokeaa ylistystä itselleen muihin ihmisiin nähden, ja toinen ylistää ihmiskuntaa liiaksi suhteessa Jumalaan, siis antaa kaiken kunnian ihmisille ja unoh-taa ylimmän vaikuttajan, Jumalan. On äärimmäisen tärkeää, että olemme pesahina nöyriä, sillä se on nöy-ryyden juhla Jumalan edessä. Koska kaikki eivät välttä-mättä kykene aina käyttämään egoaan terveellä tavalla, on meidän vähennettävä riskejä juuri pesahina, ja täten pysymme kaukana hametsista.

Opettakaamme pesahina lapsillemme juutalaisuutta, joka uskoo ihmisen kykyihin ja merkitykseen tässä ja nyt, mutta joka myös osaa hahmottaa ja erottaa ihmisen kyvyt Jumalan kyvyistä. Pesahina ei ole tilaa pullistu-neelle egolle, hametsille. Hag sameah!

Kirjoittajasta on määrä tulla Helsingin juutalaisen seuraku nnanrabbiini. Hän syventää parhaillaan opintojaan New Yorkissa. Hänet tavoittaa sähköpostitse osoitteesta simon.livson@gmail.com. •

Hamets liittyy taikinan kohoamiseen ja kuvaa samalla ihmisen liiaksi kohonnutta omahyväisyyttä.

Pesahina syödään vain happamatonta leipää, matsaa.

10 hakehila 2/2012

VintilläKävin lokakuussa usei ta ker toja ker ros taloni vin-til lä. Olin päät-tä nyt sii vota ah -taak si käy nyt tä vint ti ko me roa ja jär jes tellä tava-roi ta, joita sinne oli vuosien mit-taan kertynyt. Ken ties pystyisin myös luopumaan jos takin, mitä en enää tarvin-nut. Mutta kuten monet ovat huomanneet, usein kuluu enem män aikaa vanhojen tavaroiden tutkimiseen kuin niiden järjestä-miseen ja paikkojen siivoamiseen.

Minulle sattui näin, kun vintin hämärässä avasin matkalaukun, johon muistin siirtäneeni vanhoja valo-kuvia ja papereita.

Laukun avaamisesta muodostui pari tuntia kestänyt tunnematka. Varsinkin valokuvat, joita oli useita satoja, palauttivat mieleeni ihmisiä ja menneitä tapahtumia,

joista osan olin jo melkein unohtanut. Vaikka suurin osa valokuvista toi mieleen lämpimiä muistoja, tunsin lievää surumielisyyttä. Mihin kaikki nämä vuodet olivat kadonneet? Olinko menettänyt ne vai seurasivatko ne yhä mukanani? Entä miten olin käyttänyt tähänastisen elämäni, olinko tehnyt oikeita valintoja vai ehkä hukan-nut kallisarvoisia vuosia turhiin kamppailuihin?

Vanha lehtileikeMatkalaukusta löytyi myös vanhoja lehtileikkeitä. En muistanut lukeneeni niistä ainoatakaan enkä edes sitä, olinko itse pannut ne talteen.

Eräs artikkeleista vaikutti muita kiinnostavammalta. Se oli Erkki Huhmarista, Hesperian sairaalan kliinisen neurofysiologian ylilääkäristä 1980-luvulla tehty haas-tattelu, jonka otsikko oli Älä jankuta, jankuta, jankuta, jankuta – sano se oikealla aivolohkolla.

Muutaman rivin johdanto avasi aihetta lisää: ”Hiljai-nen matkustaja on aina kyydissä mukana. Se neuvoo ja auttaa, mutta ilman sanoja. Se on oikea aivolohko, joka on vapautumassa jankuttavan kumppaninsa ylivallasta. Hiljainen matkustaja neuvoo tien tunteiden ja luovuu-den syville lähteille.”

Koska artikkeli oli koko sivun mittainen, päätin lukea sen asuntoni lämmössä.

Seuraavana päivänä tutustuin kirjoitukseen kaikessa rauhassa. Sen keskeinen idea esitellään jo ensimmäisissä kappaleissa, joissa toimittaja referoi Huhmarin ajatuksia:

”Kukapa ei tuntisi sellaisia ihmisiä, jotka puhuvat älyk käitä ja monimutkaisia asioita loputtomiin, mutta jättävät kuitenkin tunteen, etteivät he pääse lähellekään varsinaista ydintä. Sellaiset ihmiset ovat vasemman aivolohkonsa vankeja, ohkaisia älyllistäjiä ja verbaalik-koja, jotka jahkaavat ja jankkaavat samoja asioita. He puhuvat paljon, mutta eivät eläydy eivätkä paneudu koskaan siihen, mitä he sisimmässään todella tarkoit-tavat ja haluavat.

”He ovat lukkiutuneet vasemman aivolohkonsa stres sat tuun tilaan jauhamaan sanojen maailmaa, jonka läpi he eivät pääse tunkeutumaan omakohtaisen eläy-ty misen ja tunteiden tasolle. Miten pitäisi menetellä? Sel laiselle ihmiselle voisi todeta, että älä sano sitä

Vanha lehtileike johtaa kirjoittajan ajatuksetihmisen sisäisen maailman ja elämän syvienkysymysten pohdintaan. Ihmisen tiedostama-tonta kartoittavassa psykoanalyysissä hän näkee samoja piirteitä kuin juutalaisessa meta-fysiikassa, mutta jää siinä kaipaamaan jotain, mitä sekulaarit elämänfi losofi at eivät tarjoa. Kirjoitus on lyhennelmä Helsingin Suomi-Israel yhdistyksen luentosarjassa 29.11.2011 pidetystä esitelmästä ja on osaltaan jatkoa saman kirjoittajan Hakehilan numeroissa 3 ja 4/2010 julkaistun esitelmän pohdinnoille.

Pohdintoja juutalaisesta meta-fysiikasta ja psykoanalyysistäMichel Grünstein

hakehila 11

vasemmal la aivolohkollasi, vaan yritä ilmaista se aivojesi oikeal la puoliskolla.

”Siis mene itseesi, tunteisiisi, perimmäisiin motiivei-hisi. Eläydy asiaan kokonaisvaltaisesti äläkä jankuta. Älä puhu niin paljon!”

Huhmar mainitsee, että Nobel-palkittu psykobiolo-gian professori Roger W. Sperry nimittää oikeaa aivo-lohkoa ”hiljaiseksi matkustajaksi”. Huhmar selittää, että puheen muodostamisesta huolehtii vasen aivolohko. Sellaisenaan se on hänen mukaansa varsin yksinker-taista, mekaanista ja loogista toimintaa. Mutta sen edel-lytyksenä ovat henkiset ideat ja kokonaishahmotukset, joista huolehtii oikea aivolohko. Se ei puhu, mutta on taustalla mukana kaikessa. Huhmarin mielestä se on itse asiassa ”hiljainen ohjaaja”, koska siinä sijaitsevat ihmi-sen tiedostamattomat ulottuvuudet.

Vaikka Huhmar haastattelussa käsitteleekin ihmisen tajuntaa neurofysiologian ja aivotutkimuksen näkökul-masta, hänen ajatuksensa muistuttavat paljossa syvyys-psykologian havaintoja. Hän mainitseekin Sigmund Freudin ja Carl Gustav Jungin, joita pitää ihmisen oikean aivo lohkon tiedostamattoman syvyyden ensimmäisinä kar toittajina.

Artikkelin luettuani kummastelin, etten ollut kuullut näin mielenkiintoisesta tiedemiehestä aiemmin. Ryh-dyin tutkimaan nettisivuja toivoen, että sieltä löytyisi lisätietoja Huhmarista.

Huhmarin mahdollisesti kirjoittamista kirjoista en nähnyt mainintoja, mutta muuten hän vaikutti osallis-tuneen melko aktiivisesti tieteelliseen ja yhteiskunnal-liseen keskusteluun.

Minua kohtasi kuitenkin ikävä yllätys, kun silmäilin suggestoterapeutti Timo Lehden kirjoitusta, jossa tämä kertoo, että Huhmarin hypnoosikäsitys on monessa mielessä hänen oman hypnoosiajattelunsa perusta. Mutta voi, Lehti puhuukin ”edesmenneestä” tohtori Huhmarista!

Huhmar onkin siis tätä nykyä kuollut. Ja minä kun olin ehtinyt leikkiä ajatuksella, että olisin voinut tavata hänet ja ehkä keskustella kumpaakin kiinnostavasta aihepiiristä, ihmisen sisäisestä maailmasta.

Ajan vääjäämätön kulkuMinut valtasi nyt samantapainen alakuloisuus kuin edellisenä iltana vintillä. Miten arvoituksellinen asia ajan kulku onkaan ihmisen elämässä? Ja millaisen mys-teerin kuolema meille esittääkään? Onko niin, että me astelemme elämäämme eteenpäin kuin pitkin suoraa viivaa, kunnes viiva päättyy, aikamme koittaa, eikä meitä enää ole?

Shakespeare tarjoaa kysymykseen yhden, synkän vastauksen Macbethin viimeisen suuren yksinpuhelun loppusäkeissä: ”Sammu, sammu, lepattava liekki! Elämä on vaeltava varjo, kehno näyttelijä, joka temppuilee ja rehkii näyttämöllä hetken, eikä palaa. Se on hullun loru, täynnä huutoa ja vimmaa, mutta mieltä vailla.” (Matti Rossin uusi suomennos).

Kuten tiedämme, sekulaarin ja uskonnollisen kult-tuurin näkemykset elämän perimmäisistä kysymyksistä poikkeavat toisistaan usein jyrkästikin. Maallistunut ateisti ei usko Jumalan olemassaoloon eikä elämän jat-kumiseen kuoleman rajan tuolla puolen.

Tämä ei silti tarkoita, että hän välttämättä Macbet-hin tavoin kokee elämänsä olevan vailla mieltä. Hän voi tuntea syvää tyydytystä siitä, että on saanut elää, antaa

Valinta uskonnollisen uskon ja epäuskon välillä kuuluu mitä suurimmassa määrin yksilön vapauden piiriin. Olen itse melko pitkään samastunut edellä luonnehtimaani huma-nis tiseen elämänasenteeseen, mutta viime vuosina se ei ole enää täysin tyydyttänyt minua. Tuntuu kuin se ei kattaisi ihmisen sielun kokonaisuutta.

12 hakehila 2/2012

panoksensa ihmiskunnan yhteiseen matkaan ja ehkä tunnistaa oman persoonansa hedelmöittävän vaikutuk-sen läheisissään.

Tämä on paljon – ja kuitenkin hengellisesti orientoitu-nut ihminen tuntee, että siitä sittenkin puuttuu jotain. Kun maallistunut ihminen hakee lohtua ajatuksesta, että hänen olemassaolonsa jollain tavoin jatkuu hänelle tärkei-den ihmisten mielessä ja sydämessä, uskova juutalainen tai kristit ty toivoo, että kuoleman jälkeen hänet otetaan luojansa tykö, häntä rakastavan Jumalan läheisyyteen.

Toisaalta, onko sillä viime kädessä väliä, miten suh-taudumme Jumalan olemassaoloon ja ihmisen kuole-vaisuuteen? Ehkä pääasia onkin, ettemme elä itsek-käästi vain omaa hyväämme ajaen, vaan moraalisesti ja kanssaihmi siimme anteliaasti asennoituen.

Mitä eroa sillä on, onko taivaassa joku vai onko se tyhjä, niin kauan kuin koemme, että elämämme on täyttä ja mielekästä?

Valinta uskonnollisen uskon ja epäuskon välillä kuuluu mitä suurimmassa määrin yksilön vapauden piiriin. Olen itse melko pitkään samastunut edellä luon-nehtimaani humanistiseen elämänasenteeseen, mutta viime vuosina se ei ole enää täysin tyydyttänyt minua. Tuntuu kuin se ei kattaisi ihmisen sielun kokonaisuutta.

Erään syvällisen ja ymmärrettävän tavan hahmottaa ihmisen ja hänen elämänsä eri ulottuvuuksia tarjoaa kristinuskon ristikuvio, missä vaakasuora akseli kuvaa elämäämme kanssaihmistemme parissa, ja pystysuora edustaa suhdettamme Jumalaan.

Jälkimmäinen kuvastaa sitä useiden ihmisten koke-musta, että heidän sisimmässään on jotain, joka elää ja odottaa heidän minuutensa takana tai taustalla. Tässä vaikeasti sanoitettavassa hengellisessä kaipuussa on kyse tunteesta, että sielumme syvyydessä uinuu jokin aarre, ja että sieltä samanaikaisesti puuttuu jotakin.

Psykologiset tulkinnatAikaisemmassa kirjoituksessani (Hakehila 3 ja 4/2010)käsittelin muiden aiheiden ohella Sigmund Freudia ja hänen ateismiaan. Freudhan ei uskonut Jumalan olemas-saoloon, vaan katsoi, että Hän on ihmisen toiveajattelun tulos, mielen projektio, jonka tiedostamattomana tar-koituksena on lisätä turvallisuuden tunnetta kohdates-samme elämän kovia tosiasioita.

Esitin, että toisenlainen psykologinen tulkinta voi yhtä uskottavasti päätyä täysin päinvastaiseen väittee-seen: että Jumalan olemassaolon kieltäminen on mielen suojautumismekanismi.

Ihminen on ehkä jo varhaislapsuudessaan tullut haa-voitetuksi, kun hän on suuntautunut sydän luottamusta tulvillaan läheisiinsä ja mahdollisesti tullut torjutuksi. Ajan myötä näin turhautettu pieni lapsi oppii vaisto-maisesti kätkemään tunteensa ja itse äidittämään itse-ään. Kärjistetysti voi sanoa, että lapsi joutuu tekemään ”äidinmurhan”, ettei itse tulisi sielullisesti surmatuksi. Tästä mielensä puolustautumisliikkeestä hän pysyy vielä aikuisenakin yleensä lähes kokonaan tietämät-tömänä. Rakkaudettomaan perheeseen syntynyt lapsi ajautuu näin ainakin osittain katkaisemaan tunnesi-teensä vanhempiinsa. Vastavuoroisen rakkauden puute tuottaisi hänelle muuten liikaa tuskaa.

Ajatukseni oli, että tällaisen varhaislapsuuden ja nuoruuden läpikäynyt saattaa myöhemmällä iällä pii-lotajuisesti asennoitua samalla tavalla Jumalaan. Hän torjuu Jumalan, koska tuntee olevansa yksin, tietää ettei kukaan kuitenkaan vastaa hänen sisäisen lapsensa avun-huutoon. Parempi lakata haihattelemasta ja myöntää, ettei Jumalaa ole olemassakaan – Hän on vain heikko-jen harhakuvitelma, kun nämä eivät kestä todellisuuden kohtaamista sen kaikessa karuudessa. Siten ihmisessä kehittyy niitä ateistisia tuntoja, joita Freudkin omassa ajattelussaan ilmentää.

En tarkoita, että kaikella ateismilla olisi tällainen psyykkis-emotionaalinen syntyhistoria: Jumalan kiel-tämiseen voi varmasti päätyä toisinkin. Samantapaisissa olosuhteissa kasvava nuori saattaa myös kääntyä Juma-lan puoleen ja pyrkiä luomaan Häneen sellaista turvaa tarjoavaa ja läheistä kiintymyssuhdetta, johon hänellä ei ole ollut mahdollisuuksia oman perheensä kesken.

Vaikka edellä hahmottelemani selitys on minusta järkeenkäypä, sanoisin jopa ilmeinen, en ole törmännyt siihen psykoanalyyttisissä julkaisuissa. Onko niin, että analyysin piirissä ateismia pidetään ihmisen normaalina olotilana, uskoa Jumalaan taas jotenkin epäilyttävänä ja tulkintaa vaativana? Puhu psykoanalyytikolle hengel-lisistä kysymyksistä ja näet kulmakarvojen kohoavan. Tai sitten kohtaat vaivaantuneen hiljaisuuden. Et aina, mutta useimmiten.

Ranskalaisen psykoanalyytikon Willy Barralin mukaan lapsi on olento, joka herkästi aistii vanhempiensa tunnetilat, myös sellaiset, joita nämä yrittävät salata tai joista he eivät itsekään ole tietoisia.

hakehila 13

Mitä löydän psykoanalyysistä?Aiheeni on juutalainen metafysiikka, mutta huomaan pohtivani psykoanalyysiä ja kokemuksiani sen parissa oman juutalaisen identiteettini pohjalta. Jotkut sanovat, että psykoanalyysi on perinyt paljon juutalaisuudelta, olivathan Freud ja lukuisat muut analyysin pioneerit juutalaisia, ja heidän ajattelussaan on piirteitä, jotka voi tunnistaa myös juutalaisista teksteistä ja perinteestä. Vaikka näin ei olisikaan – eihän psykoanalyysi ole peri-nyt esimerkiksi uskoa persoonalliseen Jumalaan – voin juutalaisena selkiyttää ajatuksiani sekä sen avulla, mitä psykoanalyysistä löydän, että sen avulla, mitä koen siitä puuttuvan.

Valtaosa niistä analyytikoista ja terapeuteista, joiden kanssa olen asiasta keskustellut, mieltää psykoanalyysin osaksi sekulaaria kulttuuria. Jotkut heistä tosin lisäävät, ettei psykoanalyysi sisällä mitään omaa arvomaailmaa. Se on heidän mukaansa pelkkä neutraali väline asiak-kaan itsetutkiskeluun ja psyykkiseen hoitoon samaan tapaan kuin jokin lääkärin instrumentti – hoidon koh-teena vain on ihmisen mieli.

Omat kokemukseni ja lukemani kirjallisuus todista-vat minusta kuitenkin siitä, että psykoanalyysillä on, jollei suoranaista sanomaa, niin kuitenkin tunnistettava arvomaailma, jonka sen parissa työskentelevät ihmiset jakavat. Useat näistä arvoista ovat sellaisia, joita arvos-tan ja joiden vuoksi olen viettänyt suuren osan aikuista elämääni psykoanalyysin läheisyydessä.

Jari Ehrnrooth esitti asiasta yhden huomion uuden romaaninsa Mahdollisuuksien piiri julkistamistilai-suudessa. Hänestä psykoanalyysin voi jossain määrin rinnastaa itämaitten meditatiiviseen perinteeseen. Mikä muu instituutio tai traditio kuin psykoanalyysi tarjoaa maallistuneessa, länsimaisessa kulttuurissa vastaavan tilaisuuden tutkia omaa sisäistä maailmaansa, hän kysyi.

Ehrnrooth nimeää tässä osuvasti psykoanalyysin kes-keisen päämäärän: auttaa ihmisiä syventämään omaa itseymmärrystään. Psykoanalyysi katsoo, että mie-lemme sisäiset, piilotajuiset prosessit ohjaavat käyttäy-tymistämme ja sosiaalisia roolejamme paljon enemmän kuin yleensä kuvittelemme.

Suomessa Mikael Enckell on rinnastanut psykoana-lyyttisen näkemyksen ihmisen tiedostamattomasta Raamatulle perustuvaan jumalkuvaan. Molemmissa tapauksissa uskotaan, että ihmisen elämässä tärkeintä ja vaikuttavinta ei ole se, mikä näkyy, vaan se, mikä pysyt-telee kätkössä. Tässä mielessä Siinain mooseslainen ja Wienin freudilainen vallankumous olisivat sukua kes-kenään, vaikka eivät luonnollisesti sama asia olekaan.

Mielestäni psykoanalyysin näkemyksessä ihmisen pii-lotajunnasta ja pyrkimyksessä tukea asiakkaiden psyyk-kistä rakentumista ja kasvua on erotettavissa selkeä, eettinen ulottuvuus. Toki ihminen, joka analyysissä tai terapiassa on syventänyt itsetuntemustaan, on yhä vapaa

tekemään valintoja oikean ja väärän, rakentavan ja tuhoa-van välillä. Psykoanalyytikot eivät opeta moraalia.

Sen sijaan voi sanoa, että ihminen joka on käynyt terapiassa, on kasvaneen itseymmärryksensä myötä laa-jentanut valinnanvapauttaan. Enää hän ei ole sisäisesti yhtä pakotettu toimimaan tietyllä, itselleen ominaisella tavalla, esimerkiksi riidan hetkellä huutamaan ja räy-häämään läheisilleen tai kenties vaikenemaan ja sulke-maan kaikki tunnehanat. Enää hän ei voi sanoa: ”Kas vain kun sattuikin, mikähän minuun meni?” Nyt hän jo aavistaa, miltä psyykkiseltä pohjalta hänen reaktionsa on noussut. Hän on menettämässä viattomuutensa ja ottamassa aiempaa syvemmin vastuuta itsestään.

Lapsuuden ”ylisukupolviset” traumatItserefl ektion ja sen myötä kasvavan vastuuntunnon ihan teille läheistä sukua on oivallus lapsuuden koke-musten merkityksestä aikuisen ihmisen persoonallisuu-den muotoutumiselle. Psykoanalyysi on tässä toiminut edelläkävijänä.

Kaksi vuotta sitten suomeksi ilmestynyt kirja Lapsenruumis puhuu vanhempien historiasta esittelee Willy Barralin, ranskalaisen psykoanalyytikon huomioita lap-sista ja näiden tunnesuhteista vanhempiinsa. Työsken-neltyään psyykkisesti ja ruumiillisesti oireilevien pien-ten lasten, jopa vauvojen kanssa Barral on havainnut, että näiden vaivat eivät ole sisäsyntyisiä kuten Freud esittää, vaan heijastelevat sitä, että he ovat ottaneet hen-noille harteilleen vanhempiensa selvittämättömät trau-mataakat. Hänen mukaansa lapsi on olento, joka her-kästi aistii vanhempiensa tunnetilat, myös sellaiset, joita nämä yrittävät salata tai joista eivät itsekään ole tietoisia.

Yleensä vanhemmat eivät ymmärrä lapsensa ruu-miin sanattomia tunneviestejä, vaan ryhtyvät hoita-maan vain fyysistä oireilua: ihottumaa, univaikeuk-sia, ylivilkkautta, ruumiin selittämättömältä tuntuvia

Ranskalainen Willy Barral on lasten psykoanalyysin erityistuntija.

14 hakehila 2/2012

kiputiloja jne. Lapsen perimmäinen hätä ei tällä tavoin kuitenkaan tule kohdatuksi.

Barral kehottaa vanhempia kertomaan lapselle avoi-mesti, mitä perheessä tapahtuu ja miltä heistä itsestään tuntuu, sillä lapsi tietää kuitenkin, kun jotain on vialla. Barral astuu tässä tavallisen psykoanalyysin raamien ulkopuolelle ja vaikuttaa lähes mystikolta. Hän toistaa useasti, että lapsi tajuaa vakavissa tilanteissa sellaisten-kin sanojen merkityksen, joita ei ole koskaan aiemmin kuullut, kunhan vanhemmat vain katsovat häntä silmiin ja heidän puheensa on aitoa ja todellista.

Tähän voi lisätä, että kabbalan mukaan lapsi syntyes-sään tietää kaiken, tuntee koko Tooran, mutta unohtaa vähitellen tietämänsä. Kyse ei ole pelkästä sentimentaa-lisesta kielikuvasta, vaan juutalaisen mystiikan moni-mielisestä, metafyysisestä ja metapsykologisesta kan-nanotosta. Sikäli kuin juutalaiset uskovat, että he ovat saaneet Tooran Jumalalta, sana ”kabbala” viittaa viime kädessä Jumalan ja hänen rakkautensa vastaanottami-seen. Itse ymmärrän sen tarkoittavan myös sitä, kuinka vanhemmat vastaanottavat pienokaisensa maailmaan, nämä Jumalan kaikkitietävät lähetit, jotka koko olemuk-sellaan heijastavat luojansa kirkkautta.

Barral rohkaisee myös vanhempia käsittelemään niitä traumaattisia kokemuksia, joita heillä on ollut omassalapsuudenympäristössään. Myös heidän mielensä ja ruumiinsa ovat imeneet itseensä sen, mistä heidänvanhempansa eivät ole osanneet puhua. Barral käyttää termiä ”ylisukupolvinen” kuvatessaan ilmiötä, jossa lapsi perii edeltävien sukupolvien kumulatiiviset, työs-tämättömät tunteet, kipeät menetykset ja sielunhaavat.

Tiedostamattomaan painuneiden traumakokemusten vaikutus heikkenee sukupolvesta toiseen, mutta ne yli-tetään kokonaan vasta, kun ne tiedostetaan, sanoitetaan ja sitä kautta kohdataan.

Psykoanalyysi ja arvotOlen edellä pyrkinyt osoittamaan, että psykoana-lyysissä on nähtävissä joitain tärkeitä, arvoväritteisiä piirteitä. Näitä ovat käsitys ihmisen tiedostamattoman sielunelämän merkityksestä, pyrkimys auttaa potilaita heidän itseymmärryksensä kehittämisessä ja psyykki-sessä kasvussa, usko lapsuudenkokemusten vaikutuk-sesta aikuisen elämään ja persoonallisuuden muotou-tumiseen sekä näkemys, että ruumiimme joutuu joskus sairastumiseen saakka kantamaan niitä tunnetaakkoja, joita emme ole tiedostaneet ja joista emme ole pystyneet kanssaihmistemme kanssa puhumaan.

Psykoanalyysin kirjallisuudesta saa kuitenkin suu-rennuslasilla etsiä mielipiteitä ihmiselämän perimmäi-sistä kysymyksistä. Tarkoitan näillä muun muassa Jumalan olemassaoloa, ajan arvoituksellisuutta, ihmisen kuo levaisuutta, tuonpuoleisen elämän mahdollisuutta sekä sellaisia ikuisia kysymyksiä kuin ihmiselämän

tarkoi tus, miksi kärsimystä on niin paljon, mistä pahuus kumpuaa, mikä ihmisen tehtävä täällä on, ja onko ihmis-kunta ja koko maailmankaikkeus matkalla johonkin vai onko kaikki vain atomien sattumanvaraista, tarkoitukse-tonta leikkiä.

Psykoanalyysillä ei ole omaa fi losofi aansa, jossa se pyrkisi ottamaan kantaa näihin elämän suuriin kysy-myksiin. Tämä ei luonnollisesti tarkoita, etteivätkö analyytikot ja terapeutit muiden ihmisten tavoin etsisi niihin omia, henkilökohtaisia vastauksiaan. Näitä elä-mänsä perusarvoja heidän ei psykoanalyyttisen teorian mukaan kuitenkaan pidä tuoda esiin kliinisessä työssään, koska hoidon tavoitteena on potilaan itsetuntemuksen kartuttaminen, ei hänen arvomaailmansa ohjailu.

Tällaisessa analyytikon pyrkimyksessä kantaa otta-mattomuuteen on kaksi vakavaa ongelmaa. Ensiksikin psykoterapiapotilaan arvomaailma ei ole jotain, joka on hänessä valmiina, ikään kuin odottamassa tilaisuutta Macbethin kaltaiseen suureen yksinpuheluun. Voidak-semme tutkia ja kehittää edelleen elämänarvojamme tarvitsemme syvälle käyviä ja luottamuksellisia kes-kusteluja kanssaihmistemme kanssa. Ihmiselle on tär-keää kuulla, miten toiset suhtautuvat elämän perimmäi-siin kysymyksiin ja siihen, millaisten arvojen pohjalle rakentaa hyvä elämä.

Joskus on käynyt mielessä, että psykoterapeutit väistävät avointa vuoropuhelua näistä aiheista yksin-kertaisesti siksi, etteivät itse ole pohtineet niitä kovin syvällisesti. Heitä kenties pelottaa, että asia paljastuu, ja he menettävät auktoriteettiasemansa potilaansa sil-missä. Tai ehkä terapeutilla on omat voimakkaat maail-mankatsomukselliset näkemyksensä, mutta hän kätkee korttinsa, koska tuntee, että asiakas ei ehkä ole samoilla linjoilla hänen kanssaan.

Toiseksi, vaikka psykoterapeutti ei halua antautua avoi meen mielipiteenvaihtoon, se ei tarkoita, että hänen hen kilökohtaiset arvonsa eivät silti tavalla tai toisella käy ilmi. Ihminen ilmaisee itseään, ajatuksiaan ja tun-teitaan monella muullakin tavoin kuin selkeästi lausu-tuilla sanoilla.

Psykoterapiassa asiakas, joka on asettunut riippuvai-seksi auttajastaan, seuraa tarkasti tämän kaikkea vies-tintää. Hän panee vaistomaisesti merkille terapeutin vähäisetkin äännähdykset, liikehdinnän, äänensävyt, sanavalinnat, katseet, muutoksen kädenpuristuksessa jne. Siten hän vähitellen oppii tuntemaan terapeuttinsa ajattelutavan paremmin kuin tämä osaa arvatakaan.

Erityisen herkästi asiakas seuraa terapeuttinsa reakti-oita puhuessaan itselleen kaikkein tärkeimmistä asioista: lapsuudenkodistaan, ihmissuhteistaan ja ajatuksistaan elämän perimmäisistä kysymyksistä. Jos potilas on uskova ihminen, hän hakee terapeutilta psykologisen avun ohella myös ymmärrystä hengelliselle etsinnälleen ja kokemuksilleen, toivoo, että hän terapeutin avulla

hakehila 15

oppisi elämään – aiempaa metaforaa käyttääkseni – sekä ristin vertikaalilla että horisontaalisella akselilla.

Jokin aika sitten menin Therapeia-säätiön järjestä-mään koulutustilaisuuteen kuullakseni esitelmän, jonka otsikko Onko uskonto vain infantiili neuroosi? vaikuttilupaavasti kyseenalaistavan Freudin uskontoa leimaa-van, tunnetun lausahduksen. Olen tottunut psykoana-lyysin kielteiseen asennoitumiseen uskontoon, mutta toivoin tällä kertaa kuulevani valtavirrasta poikkeavan näkemyksen.

Esitys tuotti minulle kuitenkin pettymyksen. Sen sijaan, että puhuja olisi puolustanut uskontoa Freudin ennak koluuloilta, hän asettuikin puolustamaan Freudia niiltä kriitikoilta, jotka arvostelivat tämän torjuvaa asen netta ihmisten hengellisyyteen. Hänen mielestään Freud oli korkeintaan uransa alkupuolella suhtautunut uskon toon varauksellisesti, mutta hänen asenteensa oli pian kehittynyt myönteiseksi, ja hänestä uskonto onkin ihmi sen yritys selviytyä psyykkisesti eheänä kovassa maail massa.

Esitelmöitsijän myönteisten ja rakentavien puhei-den takaa huomasin kuitenkin uskonnollisuutta jollain tapaa vähättelevän perusasenteen, saman, johon usein olin törmännyt psykoanalyyttisissä yhteyksissä. Vai-kutelmani vahvistui, kun esitelmöitsijä kummasteli niitä uskovia asiakkaita, jotka ”tenttaavat” terapeutti-aan tämän uskon nollisista näkemyksistä. Puhuja evästi paikalla olevia kollegoitaan muun muassa seuraavasti: ”Kaikki uskonnolliset potilaat etsivät samanhenkistä, mieluiten samaan uskontokuntaan kuuluvaa terapeut-tia itselleen vain siitä syystä, että heidän uskonsa ei jou-tuisi tarkastelun alaiseksi.”

Kun esityksen jälkeen puutuin edellä mainitsemaani väitteeseen, esitelmöitsijä reagoi siihen voimakkaasti ja löysikin lauseen muistiinpanoistaan muodossa ”Jotkut uskonnolliset potilaat …” Jatkoin sanomalla, että minun on helppo keksiä muitakin syitä siihen, miksi uskovat asiakkaat haluavat kuulla terapeuttinsa asennoitumi-sesta uskontoon. He tahtovat luonnollisesti varmistua siitä, että heidän uskoaan ja hengellisyyttään ymmär-retään eikä sitä torjuta terapeutin omien ennakkoluu-lojen vuoksi. Nämä aiheet herättävät ihmisissä suuria tunteita, koska kysymykset ovat monille niin tärkeitä, ja voisi toivoa, että asiakkaiden hengellisyyteen suhtau-duttaisiin kunnioituksella.

Esitelmöitsijä kuunteli huomautustani selvästikin

vakavissaan, mutta tilaisuuden nuorehko puheenjohtaja tuntui hätääntyvän sananvaihdosta ja päätti keskus-telun lyhyeen.

Seminaarin toisen esitelmöitsijän näkemykset uskon-nosta olivat huomattavasti edellistäkin puhujaa kieltei-semmät. Hän halusi kaivautua syvälle psykoanalyysin ja uskonnon suhteisiin ja osoittaa, että ne perimmäiseltä luon teeltaan sulkevat toisensa pois. Hänen mukaansa Freudin luoma psykoanalyyttinen teoria ja siihen nojaava kliininen työ perustuvat vain ja ainoastaan luon-nontieteeseen.

En voi väittää, että olisin ymmärtänyt kaiken, mitä esitelmöitsijä sanoi psykoanalyysin perimmäisestä luonteesta. Minulle ei myöskään käynyt selväksi, mitä käytännön seurauksia hänen mielestään sillä olisi, että psykoanalyysi tunnustettaisiin perustaltaan ja ominais-laadultaan luonnontieteeksi. Sellainen vahva käsitys minulle kuitenkin muodostui, että niille potilaille, jotka uskaltautuvat puhumaan omista hengellisistä kokemuk-sistaan, se tuskin tietää hyvää.

Kaiken kaikkiaan arvelen, että sellainen analyysi- tai terapiasuhde, jossa osapuolten asennoituminen elämän suuriin, ”metafyysisiin” kysymyksiin on kovin erilai-nen, ajautuu ennemmin tai myöhemmin vaikeuksiin. Niin tapahtuu, vaikka terapeutti kuinka yrittää kätkeä asiakkaaltaan omat mielipiteensä ja syvimmät arvonsa – asiakas vaistoaa ne kuitenkin.

Sokea pisteKun olen edellä arvostellut psykoanalyysiä siitä, että sillä on jokin sokea piste ihmisen hengellisyyden suh-teen, en tarkoita psykoterapeutteja yksilöinä, vaan sitä, että psykoanalyysissä ja -terapiassa itsessään on sisään rakennettuna elementtejä, jotka torjuvat uskontoa ja hengellisyyttä.

Ilmeisesti ongelma juontuu Freudiin asti, onhan hän psykoanalyysin alullepanija ja sen merkittävin suun-nannäyttäjä. Tavallaan kaikki, jotka toimivat psykoana-lyysin parissa – niin terapeutit kuin heidän asiakkaansa – joutuvat liikkumaan Freudin mielen ja kielen rajaa-massa tilassa. Huolimatta siitä, että psykoanalyysi on sadan vuoden aikana paljon kehittynyt, he ovat kaikki kuitenkin jossain määrin Freudin vankeja. •

Artikkelin on lyhentäen toimittanut Reino Kurki-Suonio, Jedidut-lehden päätoimittaja. Kirjoitus ilmestyi Jedidutissa no 1/2012.

Onko niin, että psykoanalyysin piirissä ateismia pidetään ihmisen normaalina olotilana, uskoa Jumalaan taas jotenkin epäilyttävänä ja tulkintatyötä vaativana?

16 hakehila 2/2012

Juutalaisuus eduskunnassaTimo Turja

S uomen eduskunnan historiassa on ollut aino astaan yksi juutalainen kansanedus-taja, Ben Zyskowicz. 1930-luvun kii-vais sa poliittisissa keskusteluissa poliit ti-set vastustajat kuitenkin levittivät ilkeä-mielistä huhua, että eduskunnassa on

kan sanedustajana myös yksi ”tekojuutalainen”, SDP:n Yrjö Räsänen.

Kansanedustajien puheissa juutalaisuus onkin joskus kelvannut haukkumasanaksi, usein myös stereotypiaksi tai symboliksi. Juutalaisia on eduskunnassa kuitenkin aina myös puolustettu.

Ennen toista maailmansotaa ”aidon” suomalaisuuden vastakohdaksi monet kansanedustajat kehystivät Venä-jältä muuttaneen, ruotsia puhuvan juutalaisen. Vihollis-kuva par excellence!

Juutalaisuus sopi monien kansanedustajien vihollis-kuvaksi, koska sen pystyi yhdistämään sekä kapitalisti-seen rahavaltaan että sosialistiseen yhteiskuntajärjes-telmään. Vasemmistolaiset kansanedustajat saattoivat Santeri Nuortevan tavoin arvostella yrittäjinä toimivia juutalaisia rahan palvomisesta ja siitä, että nämä ”ovat nylkeneet kansaa, rikastuneet ja tulleet aateloiduiksi.” Oikeistolaiset kansanedustajat puolestaan arvostelivat juutalaisia siitä, että nämä yrittivät luoda sosialistista yhteiskuntaa. Kuten maalaisliiton kansanedustaja Artur Wuorimaa sanoi eduskuntapuheessaan vuonna 1919: ”Juutalainen Marx koetti perustaa juutalaista maa-

ilmanvaltaa, ja juutalaiset nykyään ovat koettaneet toi-meenpanna sitä sillä, että he hypnotisoivat eräiden kanso-jen suuria työväenjoukkoja. Nämä hypnotisoidut kutsu-vat itseään sosialisteiksi.”

Hypnotisoiva, mani pu loi- va juutalainen on tuttu kuva monista salaliittoteorioista. Yllättävän moni tuntuu nii-hin edelleen uskovan. Vie lä

vuonna 2006 kan sanedustaja Matti Kangas (vas.) muis-tutti muita edus tajia siitä, että globalisaatio EI ole juu-talaisten salajuoni. Huomautus perustui siihen, että niin moni poliitti sesti aktiivikin ihminen tuntui uskovan juutalaisten salaliittoon.

J uutalaisvastaiset puheet eduskunnassa ovat ta val-li sesti olleet yksittäisten kansanedustajien satun-naisia retorisia heittoja. Poikkeuksena olivat Isän-

maallisen kansanliikkeen (IKL) äärikansalliset kan-sanedustajat, jotka eduskunnassa vuosina 1933–1944 ottivat antisemitismin osaksi poliittista ohjelmaansa. He vaativat esimerkiksi juutalaispakolaisten käännyt-tämistä pois Suomesta ja vastustivat kansalaisuuden myöntämistä maahan muuttaneille juutalaisille.

IKL:n kansanedustajat lietsoivat myyttiä juutalaisten vaarallisuudesta. Edustaja Paavo Susitalvi asetti edus-kunnassa juutalaiset vastuuseen Kustaa III:n salamur-hasta, Ranskan ja Venäjän vallankumouksista, Saraje-von surmanlaukauksista, Norjan ja Ruotsin valtioliiton hajoamisesta, Kansainliiton perustamisesta ja marxilai-sen työväenliikkeen toiminnasta!

Toisen maailmansodan aikaisesta poliittisesta ilma-piiristä kertoo paljon se, miten sisäministeri Leo Ehn-roothin vastasi vuonna 1943 eduskuntakyselyyn juuta-laispakolaisista. Sisäministerin mukaan emigranttijuu-talaiset ”ovat osin suorastaan rikollisia, osin muuten vaarallisia ja vahingollisia yhteis-kunnalle. Nämä juu-talaiset on pidetty sillä tavalla eristettyinä, etteivät he pääse vahingoittamaan yhteiskuntaa.”

Juutalaisten eristäminen yhteiskunnasta ei maamme poliittisessa historiassa koskenut ainoastaan pakolaisia , sillä Suomessa pysyvästi asuneet juutalaiset saivat ääni-oikeudenkin vasta vuonna 1918. Muut suomalaiset olivat saaneet äänestää jo vuoden 1907 eduskuntavaaleissa.

Juutalaisuus on eduskuntakeskusteluissa usein yhdistetty myös vapaamuurariaatteeseen. Vapaamuu-rarien toiminnan kieltämistä on eduskunnassa pohdittu useaan kertaan itsenäisyyden aikana. Paavo Susitalven mukaan ”Kulissien takana vapaamuurarit johtavat päivän tapahtumia pitäen silmällä juutalaisuuden ja sen rahanvaltiaiden etuja. Juutalaiset ja vapaamuurarit ovat vastuussa vallankumouksista, poliittisista murhista ja veristen sotien syntymisestä.” Vielä 1980-luvun vapaa-muurarikeskusteluissa häivähti juutalaisvastaisuutta, kun edustaja Paula Eenilä (sd.) puhui vapaamuurareista nimenomaan Kristuksen vastaisena liikkeenä.

Ben Zyskowicz on ollut kansan-edustajana yhtä jaksoisesti vuodesta 1979 lähtien.

hakehila 17

S uomalaiselle juutalaisvastaisuudelle on kuiten-kin ollut tyypillistä se, että sitä vain harvoin on perusteltu uskonnollisilla tai kulttuurisilla

syillä. Kansalaisoikeuksien myöntämistä juutalaisille vastustettiin pikemminkin taloudellisilla perusteilla. Suomalaiset kauppiasyhdistykset, käsityöläiset ja teh-tailijat tahtoivat rajoittaa juutalaisten kansalaisoikeuk-sia, jotta olisivat voineet estää näiden yritystoiminnan ja kilpailun samoilla markkinoilla.

Yrittäjät painostivat myös kansanedustajia. Vielä nykyi sinkin kansanedustajiin saattaa kohdistua juuta-laisvastaista lobbausta. Esimerkiksi vuonna 2000 kustan-taja lähetti jokaiselle kansanedustajalle Robert Wiltonin kirjan Romanovien viimeiset päivät: kuinka tsaari Niko-lai II ja hänen perheensä murhattiin. Helsingin juuta-lainen seurakunta teki siitä tutkintapyynnön, ja valtion-syyttäjän mukaan kirja solvasi juutalaisia kansanryh-mänä ja juutalaisuutta uskontona. Kirja onkin poistettu kirjakauppojen levityksestä ja kirjastojen kokoelmasta.

Suomalaista juutalaisvastaisuutta ei ole helppo määri-

Suomalaista juutalaisvastaisuutta ei ole helppo määritellä poliittisesti. Juutalaisvastaisia puheita on kuultu poliittisilta äärilaidoilta oikealta vasemmalle. Samalla kun äärioikeisto-lainen antisemitismi maassamme on heikentynyt, äärim-mäisen vasemmiston piirissä on maahanmuuton myötä vahvistumassa uudenlaista juutalaisvastaisuutta.

tellä poliittisesti. Juutalaisvastaisia puheita on kuultu poliittisilta äärilaidoilta oikealta vasemmalle. Samalla kun äärioikeistolainen antisemitismi maassamme on hei kentynyt, äärimmäisen vasemmiston piirissä on maa hanmuuton myötä vahvistumassa uudenlaista juu-talaisvastaisuutta. Kun Helsingissä pidettiin Irakin sodan vastaisia mielenosoituksia talvella 2003, vasemmistoakti-vistien rinnalla marssi maahanmuuttajia, joi den kylteissä luki ”Kuolema juutalaisille” ja ”Israel on tuhottava.”

Juutalaisvastaisuus tuskin koskaan kokonaan häviää. On kuitenkin lohdullista huomata, että suuri enem-mistö kan sanedustajista on aina puolustanut juutalais-ten oikeut ta tehdä työtä, harjoittaa uskontoaan ja elää oman kulttuurinsa mukai sesti.

Suomen ainoa juutalaissyntyinen kansanedustaja Ben Zyskowicz sanoo, että hän on törmännyt työssään ilmi öön hyvin harvoin. Hän ei halua kommentoida aihetta sen koommin. •

Timo Turja on eduskunnan johtava tietoasiantuntija.

Eduskuntasalin patsaat ovat saaneet kuulla vuosien varrella myös antisemiittisiä puheita.

18 hakehila 2/2012

Leif Furman

Mendel Levin Nathanson:integraatiosta assimilaatioon

T anskalaisen Mendel Levin Nathansonin kertomus on samalla kertomus integraa ti-osta ja siitä, miten se johti lopulta assimi-laatioon. Mendel Levin Nathanson oli 1800-luvun kiistämätön esikuva tanska-laisjuutalaisen vähemmistön integraati-

ossa. Mutta, oliko se hyvä vai huono asia? Sitä kysyy Merete Christensen artikkelissaan Tanskassa ilmesty-vässä Goldberg-julkaisussa.

Mendel Levin Nathanson syntyi v. 1780 Tanskan monarkiaan tuolloin kuuluneessa Altonan kaupungissa Saksassa. Hänen äidinkielensä oli saksa. Hän muutti Kööpenhaminaan sukulaistensa luo 12-vuotiaana. Lah-jakkaana nuorena hän oppi melko nopeasti tanskan.

Hänestä tuli myöhemmin erittäin hyvin menestyvä henkilö tanskalaisessa liike- ja kulttuurielämässä kuten myös tanskanjuutalaisessa yhteisössä.

Hän teki juutalaisista tanskalaisiaMendel Levin Nathansonia on luonnehdittu ihmiseksi, joka ”teki juutalaisista tanskalaisia, jotta he voisivat toi-mia tanskalaisessa yhteiskunnassa”. Hän perusti v. 1805 juutalaisen koulun pojille ja viisi vuotta myöhemmin samanlaisen tytöille. Niissä vähävaraiset juutalaiset lap set voivat opiskella tanskaa. Itse asiassa Nathanson integ roi nämä lapset tanskalaiseen yhteiskuntaan. Niin tapahtui hänen omassa perheessäänkin.

Mutta assimiloituivatko nämä lapset? Lakkasivatko he olemasta juutalaisia? Monien kohdalla näin tapahtui.

Mendel Levin Nathanson itse, kuten hänen vaimon-sakin Esther, os. Herfurth, olivat juutalaisia kuolemaansa asti. Mendel Levin kuoli v. 1868. Vaimo kuoli v. 1849. Heidät on haudattu Möllegaden juutalaiseen hautaus-maahan Kööpenhaminassa.

Näin ei tapahtunut heidän yhdeksälle lapselleen. Heidät kaikki kastettiin.

Harkitsiko Mendel Levin Nathanson itse kääntymistä kristinuskoon? Siitä on eriäviä näkökantoja. Erään näke-

myksen mukaan Nathanson ei sitä halunnut, koska se olisi kaatanut kaiken hänen juutalaisten hyväksi teke-mästään työstä. Mutta hänen väitettiin sanoneen: ”Sydä messäni olen kristitty!”

Selvyyttä ei ole saatu myöskään siitä, miksi Mendel Levin Nathanson antoi kastaa kaikki lapsensa.

Työelämänsä ohella Mendel Levin Nathanson antau-tui täysin juutalaisten aseman parantamiseen Tanskassa. Hän rahoitti perustamiensa koulujen toimintaa huoli-matta siitä, että aika ajoin hänen omat liiketoimintansa eivät olleet häävit.

Myös juutalaisten hengelliseen elämään Nathanson antoi panoksensa. 1800-luvun alussa juutalainen yhteisö Kööpenhaminassa oli homogeeninen, mutta pikku hiljaa se alkoi pirstaloitua. Nathanson halusi, että juutalaiset olisivat omaksuneet reformoidun juutalaisuuden. Hän sai paljon vastustajia, mutta monet olivat samaa mieltä kuin hän. Nathansonin ansiosta monet ghettojuutalai-suuden tavoin ajatelleet nykyaikaistuivat ja alkoivat elää tanskalaisessa yhteiskunnassa niin kuin kantaväestökin.

Antisemitismi koski NathansoniinVaikka juutalaisilla ei 1800-luvun alkupuolella moneen muuhun Euroopan maahan verrattuna ollut Tanskassa huono olla, ei heidän kansalaisoikeuksiaan voinut kehua.

Vaikka Tanskaa on pidetty noin yleisesti ottaen juu-talaisystävällisenä maana, oli siellä vuosina 1813–1819 hyvin antisemiittinen ilmapiiri. Suoranaista vainoa ei ollut, mutta juutalaisvastaisuutta esiintyi monilla eri tahoilla ja tasoilla. Ennen tuota aikaa juutalaisilla ei ollut kansalaisoikeuksia Tanskassa.

Antisemitismin nousu oli kova isku Mendel Levin Nat hansonille, suorastaan loukkaus. Suuresti hänen ansiostaan hieman yllättäen maan kuningas Frederik VI antoi vuonna 1814 julistuksen, joka takasi kaikille juuta-lai sille, Tanskassa syntyneille ja siellä luvallisesti asuvil le, täydet kansalaisoikeudet. Tästä huolimatta monet juu-talaiset kääntyivät kristinuskoon 1820-luvulta alkaen.

hakehila 19

Miksi näin tapahtui vaikka kansalaisoikeudet oli juuri saatu? Arvellaan, että juuri tuo antisemiittinen aikakausi sai Mendel Levin Nathansonin kastattamaan omat lapsensa. Monet kääntyneistä saattoivat hyvinkin tuntea itsensä kristityiksi. Nathansonin jälkeläisistä pol-veutuvat ovat nykyisin mm. tunnettuja pappissukuja.

Nathanson ja hänen lähipiiriinsä kuuluneet valveutu-neet juutalaiset huomasivat, että vaikka monet juutalaiset integroituivatkin, eivät seuraukset olleet toivottuja. Heitä ei sittenkään hyväksytty, joten he valitsivat kasteen.

Vuonna 1801 juutalainen yhteisö Kööpenhaminassa oli ”terve” yhteisö. Lapsia oli paljon ja heidät kasvatettiin ja opetettiin juutalaisten perinteiden mukaisesti. Mutta jo 1840-luvulla lapsia oli vähemmän. Isät kääntyivät kristinuskoon, usein seka-avioliittojen myötä. Juutalai-set naiset eivät löytäneet juutalaisia aviopuolisoita.

1900-luvun alku toi Kööpenhaminaan uusia juutalai-sia, ennen kaikkea Itä-Euroopasta, jossa oli pahoja pog-romeja. Se toi muassaan ongelmia juutalaiselle yhtei-sölle. Eripura vain kasvoi ja johti usein assimilaatioon.

Oliko Mendel Levin Nathanson osasyyllinen siihen, että juutalainen yhteisö Tanskassa hajaantui? Johtiko hänen yrityksensä myönteisestä integraatiosta assimi-laatioon ja edelleen juutalaisuuden tappioon? Ehkä. Joka tapauksessa hänen pyrkimyksensä tehdä juutalaisista tanskalaisia on kiistaton.

Jälkeläiset kertovatKirjailija ja taidemaalari Sara Trier, 37, on Mendel Levin Nathansonin jälkeläinen. Vaikka hänen perheensä sanoo olevansa ateisteja, tunnetaan siellä tiettyä ylpeyt tä juu-talaisista juurista.

”Perheessäni on aina ihmetelty, miksi Mendel Levin Nathanson antoi kastaa lapsensa ja mistä se johtui. Vai-kuttaa jyrkältä”, sanoo Sara Trier. Hän on Mendel Levin Nathansonin lapsenlapsenlapsenlapsi.

Hän ei halua tuomita Nathansonia, koska ei tunne silloisia oloja.

”Jos on erittäin, erittäin tärkeätä lapsilleen ja itselleen assi miloitua niin voin sen ymmärtää. Mutta on selvää, että tänään sellainen olisi täysin ylimitoitettua”, Trier ajat telee.

Sara Trier tunnustaa, että hän tuntee itsensä jollain lailla juutalaiseksi. ”Olemme etääntyneet kauaksi juu-talaisuudesta, vaikka se on kiinnostanut perhettäni. Kun kohtaan juutalaista kulttuuria, tunnen jonkinlaista sukulaisuusyhteyttä”.

”Ylpeilemme vähän sillä, että olemme heikosti juuta-laisia vaikkemme olekaan juutalaisia. Olemme salonki-juutalaisia”, Sara Trier naurahtaa.

Myös kirjailija Iselin C. Hermann, 52, on kasvanut tietoisuudessa siitä, että hän ja hänen perheensä on

juutalainen. Siihen ei ole vaikuttanut se, että hänen esi-isänsä kääntyivät kristinuskoon.

”Jos olen ihan rehellinen niin uskon, että Mendel Levin Nathanson halusi vähän rehennellä kun hän antoi kastaa lapsensa”, Iselin C. Hermann sanoo. ”Hänhän oli aikaansaava mies, joten siinä taisi olla hieman sosiaalista strategiaa”.

Kirjailija Hermannin mielestä Mendel Levin Nat-hanson oli ahkera mies. Hän ymmärsi tärkeyden kuulua yhteiskuntaan, jossa hän eli. ”Hän oli käytännöllinen ja kykenevä ja uskon, että hänen assimilaationsa tähtäsi hänen lastensa elämän helpottamiseen”.

Hermannin mukaan Mendel Levin Nathansonin teot olivat uskonnollinen menetys, ei kulttuurinen. ”Sitähän voi assimiloitua ilman, että luopuu identiteetistään. Jos toimii viisaasti”.

”Meidän perheessämme olemme aina olleet ylpeitä siitä, että Mendel Levin Nathanson pysyi juutalaisena kuolemaansa asti. En ole koskaan kokenut, että hän kävi kauppaa juutalaisella uskollaan”.

Tanskassa on nykyisin noin 8.000 juutalaista, joista alle puolet on seurakuntien jäseniä. Useimmat heistä asuvat Kööpenhaminan alueella. Pienempiä yhteisöjä toimii Odensessa ja Århusissa. Kööpenhaminassa on kolme synagogaa, joista Suuri synagoga vihittiin käyt-töön v. 1833. •

Mendel Levin Nathanson (1780–1868).

20 hakehila 2/2012

B ulgarian pääkaupungin Sofi an syna-goga on vain kolme vuotta Helsingin synagogaa nuorempi. Bulgarian juu-talaisten restauroidun pääpyhätön 100-vuotisjuhlia vietettiin v. 2009.

Monet tuntevat juutalaisten pelas-tusoperaation natsien miehittämässä Tanskassa. Kuinka useimmat noin 8.000 juutalaisesta salakuljetettiin öisin kalastusveneissä Juutinrauman yli Ruotsiin.

Harvemmat kuitenkaan tietävät, että toisen maailman-sodan fasistisessa Bulgariassa pelastettiin 50.000 juuta-laista joutumasta keskitysleireihin. Vaikka natsit vaa tivat kaikkien bulgarianjuutalaisten luovuttamista, lukuisat bulgarialaiset johtajinaan maan kuningas Boris III ja ortodoksisen kirkon pää, arkkipiispa Kiril estivät sen.

Tämä juutalaisten kannalta suotuisa vaihe vaien-nettiin heti sodan jälkeen, jolloin kommunistit ottivat maassa vallan. Historiankirjat avattiin vasta vuonna 1991, Bulgarian vapauduttua kommunismista.

Miksi juutalaisten pelastamisesta ei saanut kertoa? Suurin syy oli se, että kommunistijohto ei halunnut kir-kastaa kuninkaan, ortodoksikirkon ja monen juutalaisia auttaneen silloisen parlamentin edustajan sädekehää.

Bulgarian sodanjälkeisestä noin 45.000 juutalaisesta lähes kaikilla oli tarpeeksi tekemistä oman elämänsä uu delleen rakentamisessa. He olivat surkeassa tilanteessa eivätkä halunneet tai saaneet puhua ulkopuolisille.

Tarina jäi kertomatta.

Leif Furman

Bulgarialainen tarina

Natsit perääntyivätBulgarian fasistinen hallitus liittoutui natsi-Saksan kanssa muun muassa siksi, että se voisi saada takaisin ensim mäisen maailmansodan jälkeen menettämänsä Itä-Makedonian ja Länsi-Traakian Kreikalta. Näin tapahtuikin.

Natsien pakottamana Bulgarian hallitus huononsi juutalaisten aseman lähes samalle tasolle kuin natsi-Saksassakin.

Natsit käskivät bulgarialaisten kerätä Itä-Makedonian ja Länsi-Traakian juutalaiset. Suurin osa heistä kul je tet-tiin kuolemanleireihin.

Varsinaisessa Bulgariassa tiedettiin juutalaisten koh-telusta uusilla alueilla. Keskustelu kävi kuumana kansa-laisten keskuudessa.

Vuoden 1943 alkupuolella natsit ilmoittivat Bulgarian hallitukselle, että kaikki varsinaisen Bulgarian 50.000 juutalaista lastattaisiin juniin ja vietäisiin viimeistään maaliskuussa pois.

Sitä mukaa kun karkotuspäivä lähestyi, keskustelu kiihtyi maan korkeimmassa johdossa. Parlamentissa 43 johtavan hallituspuolueen jäsentä käveli ulos, kun asiasta väiteltiin. Sanomalehdet kirjoittivat laajasti aiheesta. Arkkipiispa Kiril uhkasi asettua makuulle rai-teille juutalaisia kuljettavan junan eteen. Lopulta kunin-gas Boris III kielsi juutalaisten kuljetuksen.

Natsit joutuivat perääntymään. He laskivat, että pai-nostuksella oli tällä kertaa rajansa.

Useimmat Bulgarian juutalaisista eivät olleet uskon-nollisia eivätkä erottuneet millään tavoin muista bulga-rialaisista. He olivat köyhiä ja he asuivat muiden ihmis-ten keskuudessa.

Bulgariassa oli paljon muitakin vähemmistöjä: arme-nialaisia, turkkilaisia, kreikkalaisia ja romaneja. Bulga-rialaiset olivat tottuneet vähemmistöihin, eikä rasismia juurikaan esiintynyt. Bulgarialaiset pitivät juutalaisia ennen kaikkea bulgarialaisina, ei juutalaisina.

Elliaksen kertomusVarnassa edelleenkin asuva Ellias Ziko Peretz kertoo:

”Olin 3-vuotias kun perheemme pakotettiin käyttä-mään keltaista Daavidin tähteä. En saanut käydä koulua

Sofi an synagoga restauroitiin vuonna 2009 vietetyn 100-vuotisjuhlan kunniaksi.

hakehila 21

vaan jouduin opettelemaan asioita kotona.Emme saaneet käydä julkisilla paikoilla. Ikään kuin

esirippu olisi laskettu eteemme. Ulkonaliikkumiskielto alkoi kesällä kello 8 ja talvella kello 7.

Eräänä päivänä meidän käskettiin lähteä lyhyellä varoitusajalla Varnasta. Emme saaneet ottaa mukaan tavaroita. Jouduimme pieneen kylään ja asetuimme asumaan bulgarialaisen perheen luo. He hyväksyivät meidät ystävinään. Olimme kylän ainoat juutalaiset.

Eräänä päivänä kylän pormestari sanoi meille: -Repi-kää Daavidin tähtenne. Pelotatte koiratkin.

Isäntäperheemme ruokki meidät. Me autoimme heitä eri tavoin. Olimme kylässä vuoteen 1944. Sitten pala-simme Varnaan. Yllätykseksemme talomme oli hyvässä kunnossa eikä siihen ollut koskettu”.

Kommunistien aikakausiSyksyllä 1944 Neuvostoliitto miehitti Bulgarian. Alkoi kommunistihallinnon aikakausi. Tammikuussa 1945 ilmoittivat järjestelmän johtoon nostetut juutalaiset kommunistit, että Bulgarian juutalaisten kaikki yhte-ydet kansainvälisiin juutalaisiin järjestöihin on kat-kaistu. Juutalaiset olivat nyt bulgarialaisia, joilla oli juutalainen tausta.

Juutalaisten taloudellinen tilanne oli surkea. Useim-mat elivät köyhyydessä. Muutto Palestiinaan oli kiel-letty. Kansainväliset juutalaiset järjestöt yrittivät auttaa bulgarianjuutalaisia sen minkä pystyivät.

Bulgarian kommunistihallinto muutti asenteitaan vasta kun Israelin valtio oli perustettu. Juutalaisten sal-littiin muuttaa Israeliin, mutta taustalla oli enemmänkin halu päästä eroon yhdestä vähemmistöstä. Näin oli laita esim. armenialaisten ja turkkilaisten kanssa.

Hyvin monet juutalaiset lähtivät. Osa oli sionisteja, älyköt ja poliittisesti valveutuneet kyllästyivät syrjin-tään ja köyhät pakenivat surkeuttaan.

Israeliin muutti noin 44.000 bulgarianjuutalaista. Vuonna 1970 heitä oli jäljellä enää noin 7.000, joista puolet asui Sofi assa.

Bulgaria noudatti kylmän sodan aikana Neuvosto-liiton vetämää politiikkaa. Juutalaisten asema oli tiukka eikä uskonnollisuutta juurikaan sallittu. Ei ollut rabbii-neja ja seka-avioliitot olivat yleisiä.

Uusi aikaKommunismin kaaduttua v. 1989 alkoi juutalaisille Bul-gariassa uusi elämä. Heitä oli enää noin 2.000, mutta Sofi an juutalaisyhteisö heräsi henkiin. Sekä uskonnol-linen että kulttuurinen elämä virisi. Perustettiin juuta-lainen vanhainkoti, koulu ja uskonnollisia yhdistyksiä.

Seka-avioliittojen lapset löysivät uudestaan juuta-laisuutensa. Synagogassa alkoivat säännölliset juma-lanpalvelukset. Sofi aan on perustettu myös juutalainen museo. Kansainvälinen apu mahdollisti Sofi an suuren synagogan restauroimisen. •

Artikkeli perustuu Tanskassa ilmestyvän Goldberg-lehden juttuun.

Bulgarian kuningas Boris III vuonna 1922 otetussa kuvassa.

Harvemmat kuitenkaan tietävät, että toisen maailman-sodan fasistisessa Bulgariassa pelastettiin 50.000 juutalaista joutumasta keskitysleireihin.

22 hakehila 2/2012

M aan kierto auringon ympäri kestää 365 päivää ja 6 tuntia vähennettynä 11 minuutilla ja 14 sekunnilla. Kalen-teri, joka seuraa tätä kiertoa voi olla esimerkiksi sellainen, joka koostuu 365 päivästä siten, että kalenteriin

lisätään yksi päivä joka neljäs vuosi. Tällaisen kalente-rin määräsi Julius Caesar otettavaksi käyttöön Rooman tasavallan ajan ajanlaskukaaoksen vuoksi noin 2000 vuotta sitten. Caesarin mukaan nimetyn juliaanisen kalenterin ongelmana olivat ne 11 minuuttia ja 14 sekuntia, jotka joka vuosi jäivät kalenterin laskennan ulkopuolelle, kumuloituen joka vuosi suuremmaksi ja suuremmaksi virheeksi. 1500-luvulle tultaessa virhe oli jo 10 päivää. Vuonna 1582 paavi Gregorius XIII julkaisi korjausehdotuksen, jonka vähitellen suurin osa maail-man kansoista on hyväksynyt. Tämä kalenteri tunne-taan nimellä gregoriaaninen kalenteri.

Toinen mahdollisuus on käyttää kuun kiertoa maan ympäri. Tämä kierto kestää keskimäärin 29 päivää, 12 tuntia, 44 minuuttia ja 3 sekuntia. Kaksitoista kierrosta kestää noin 354 päivää. Kun kalenteriin lisätään sään-nönmukaisin välein kolmastoista kuukausi, kalenteri seuraa maan kiertoa auringon ympäri. Tähän perustuu juutalainen kalenteri.

On olemassa kolmaskin mahdollisuus: vuodessa lasketaan olevan 364 päivää, eli 52 viikkoa. Vuosi alkaa aina samana viikonpäivänä. Tällainen systeemi on vanha Islantilainen kalenteri (misseristal), jota islantilaiset ovat käyttäneet jo yli tuhat vuotta. Jotta 364-päiväinen vuosi on yhteensopiva auringon vuoden kanssa, kalen-teriin lisätään säännönmukaisin välein viikko. Yleisesti islantilaiset käyttävät gregoriaanista kalenteria kuten muutkin. Vanhaa kalenteria käytetään lähinnä muuta-mien merkkipäivien määrittämisessä.

364-päivän kalenteri on ollut käytössä myös Suo-messa. Kirjassaan Vuotuinen Ajantieto, Kustaa Vilkuna kirjoittaa: ”Vuosi on jakautunut kahteen puolikkaaseen: tal veen ja kesään. Ensimmäinen talvipäivä eli talviyö oli 14.10. ja ensimmäinen suvipäivä eli suviyö 14.4. Näiden

David Landau

364-päivän kalenteri

mää räpäivien välissä oli 13.1. talvennapa eli sydäntalvi ja 13.7. keskikesä. Määräpäivien väliset ajat olivat tasan 13 viik koa, joten vuoteen saatiin 52 viikkoa eli 364 päivää. ” Jokai nen vuosi alettiin aina samana viikonpäivänä. Suo-messa se oli puolitalvenkeskiviikko lähinnä talvennapaa.

Tietyssä mielessä tällainen kalenteri on edelleen käy-tössä Suomessa. Jokaisessa kalenterissa on vasemmalla puolella sarake, johon on merkitty viikkojen numeroita. Niitä ei usein käytetä, mutta silti niistä on joskus hyötyä. Esimerkiksi Tampereella, lain 828/08 mukaisesti, keho-tetaan kolmen alueen asukkaita siirtämään autot pois alueelta tiettynä aikana, jotta lumet voitaisiin aurata pois. Esimerkiksi Pyynikillä kunnossapitoaika on tiis-taisin kello 12–16 parillisina viikkoina.

3 64-päivän kalenteri ei ole mitenkään uusi idea. Sitä kuvailee jo niin kutsuttu ensimmäinen Eeno kin kirja. Alun perin tämä kirja on kirjoi-

tettu arameaksi todennäköisesti kolmannella tai toisella vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua. Kirja on säilynyt kokonaan ainoastaan ge’ezin kielellä Etiopiassa. Kappa-

Periaatteessa, ei ole mitään syytä etteivätkö juutalaiset hyväk-syisi 364-päivän kalenteria. Tämä kalenterin perusyksikkö on viikko, jonka juutalaiset ovat levittäneet maailmalle.

hakehila 23

leessa 82 jakeessa 6 luemme: ”... ja vuosi tuli täyteen kolmella sadalla, kuudellakymmenellä ja neljällä päi-vällä.” Samaa ajatusta käytti myöhemmin Jubileojen kirjan (the Book of Jubilees) – tai mielestäni väärin käännetyllä nimellä, Riemuvuosien kirjan – kirjoittaja: ”6:32: Ja käske sinä Israelin lapsia, että he tarkkailevat vuosia tämän laskelman mukaan – 364 päivää muodos-taa kokonaisen vuoden, eikä sitä saa muuttaa päivistään tai juhlistaan, sillä kaikki tapahtuu heille heidän todis-tuksensa mukaan, eivätkä he jätä pois mitään päivää eivätkä muuta mitään juhlia.” Tämä kirja on alun perin kirjoitettu hepreaksi, mutta nykyään siitä tunnetaan kokonaan vain sen etiopialainen ge ezinkielinen versio. Kalenteria itseään on usein kutusuttu Jubileojen kalen-teriksi (the Jubilees calendar).

Qumranissa löydettiin katkelmia sekä Ensimmäisestä Eenokin kirjasta että Jubileojen kirjasta alkuperäiskie-lillä. Eräät tutkijat, muun muassa Annie Jaubert, ovat ehdottaneet, että paikalliset lahkolaiset olisivat käyttä-neet tätä 364-päiväistä kalenteria. Näiden tutkijoiden mukaan uusi vuosi on alkanut aina keskiviikkona, koska sinä päivänä jumala on luonut auringon.

Itse en usko lahkolaisten käyttäneen tätä kalenteria. Joka tapauksessa ei uutta vuotta voinut alkaa keskiviik-kona. Ongelma on se, että jos Rosh Hashana on keski-viikkona, niin Jom Kipur (ensimmäisen kuun kymme-nes päivä) on aina perjantaina. Tietysti voidaan väittää näiden lahkolaisten syöneen kuivattuja hedelmiä ja juoneen kylmää vettä voidakseen viettää Jom Kipuria perjantaina. Mutta lahkolaiset varmasti halusivat saada koko kansan puolelleen eikä ajatus siitä, että Jom Kipur vietettäisiin perjantaina olisi varmaankaan ollut kansan

mieleen. Juutalaisessa kalenterissa Rosh Hashana ei ole koskaan keskiviikkona tai perjantaina.

Periaatteessa, ei ole mitään syytä etteivätkö juutalai-set hyväksyisi 364-päivän kalenteria. Tämä kalenterin perusyksikkö on viikko, jonka juutalaiset ovat levittä-neet maailmalle. Täytyy tosin myöntää, että juutalaisten jo tuhansia vuosia käyttämä kalenteri on alun perin vie-raslaina; se otettiin käyttöön Babylonian pakkosiirtolai-suuden aikana. Silti, juutalaiset eivät ole kiinnostuneet tästä 364-päiväisestä kalenterista.

364-päiväinen kalenteri näyttää olevan yksinkertai-nen ja siisti. Miksei sitten kukaan, paitsi islantilaiset, käytä sitä?

Mielestäni ensimmäinen syy on se, että 364 päivää on liian abstrakti perusta kalenterille. Gregoriaaninen kalenteri seuraa tarkasti maan kiertoa auringon ympäri. Kuun kierrokseen perustuva kalenteri puolestaan seuraa kuun näkyvyyttä, jota voi havainnoida katsomalla yöllä taivaalle. 364-päiväinen kalenteri sen sijaan ei ole kos-kaan tarkka luonnonilmiöihin nähden ja nähtävästi se häiritsee ihmisiä.

Toinen syy on mielestäni vieläkin ratkaisevampi. 364-päivän kalenteri on symmetrinen – joka vuosi on tarkalleen samanlainen kuin edellinen tai seuraava. Vuosi alkaa aina samana viikonpäivänä ja kaikki merk-kipäivät tapahtuvat, eivät pelkästään samana päivämää-ränä, vaan samana viikonpäivänä. On selkeää, että lunta aurataan aina tiistaisin parillisina viikkoina talvella, mutta on tylsää, että joka ikistä merkkipäivää, uskon-nollista juhlaa, syntymäpäivää, hääpäivää, nimipäivää jne. juhlitaan aina samana viikonpäivänä. Tuskin monet ihmiset pitäisivät tällaisesta järjestelmästä. •

Aurinko, maa ja kuu ovat yleisesti käytössä olevien kalentereiden perustana.

24 hakehila 2/2012

KOLUMNI

Tervetuloa Rabbi Simon

Rony Smolar

P ieni seurakuntamme voi olla ylpeä saa-dessamme lähiaikoina sinusta kauan odotetun oman rabbin.

Pitkien ja vaativien opintojesi jälkeen sinusta tulee ortodoksisen yhteisömme 15. rabbi. Olet lähtöisin keskuudestamme,

tunnet tapamme, olet nuori ja puhut kieliämme. Edel-täjistäsi ei voi sanoa samaa, sillä he kaikki olivat iältään sinua huomattavasti vanhempia ja tulivat maamme rajo-jen ulkopuolelta. Näin ollen asettumisesi keskuuteemme rabbina on merkittävä historiallinen tapahtuma.

Rabbi on hyvin keskeinen ja merkittävä instituutti missä tahansa seurakunnassa mutta kun se ylläpitä-mämme oman päiväkodin sekä juutalaisen koulun lisäksi palvelee koko yhteisöämme, niin siinä on haas-tetta suuremmallekin juutalaisseurakunnalle. Tarjo-amalla jäsenilleen näin kattavia palveluja seurakunnan kulloinenkin johto on niukoista resursseista huolimatta sitoutunut ylläpitämään instituutioita, joiden varassa yhteisömme olemassaolo on.

Simon, liityt sarjaan rabbeja, jotka 150 vuotta jatku-neella aikajanalla ovat omilla toimillaan ja viisaudellaan kyenneet istuttamaan ja ylläpitämään juutalaisuutta maassamme. Siinä on sinulle esimerkkiä ja haastetta ajankohtana, jolloin sinuun kohdistuu paljon odotuk-sia. Viime vuosina olemme jopa lykänneet joidenkin uskonnollisten kysymysten käsittelyä siksi kunnes asetut keskuuteemme. Haluan kuitenkin painottaa, että seurakuntamme toimii paljolti konsensuksen, toisin sanoen yhteisymmärryksen varassa. Täällä olemme samanarvoisia Suomen juutalaisia, joita sinä nyt saavut kaitsemaan.

K uten hyvin tiedät, niin juuremme ovat syvällä tsaari-Venäjän valtakunnassa ja sieltä Suomeen 1800-luvun puolivälissä asettuneiden entisten

kanto nistisotilaiden mukanaan tuomissa perinteissä. Heiltä olemme perintönä saaneet ashkenazi-juutalaisuu-den ortodoksisen muodon. Heiltä olemme perineet synagogan jumalanpalvelusmenot, monet uskon tomme mukaiset määräykset, rituaalit ja tavat. Ilman heidän roh-keutta ja kaukonäköisyyttä meillä tus kin olisi nykyistä synagogarakennustamme, hautaus apuyhdistystä tai muita yhä toimivia sosiaalisia yhdistyksiä. Esi-isämme viitoittivat meille tulevaisuuden polun, jota pitkin he niukkuuden ja syrjinnän keskellä ohjasivat jälkipolvia kulkemaan. He antoivat meille arvokkaan perinnön ja täällä he luottivat juutalaisuuden jatkumiseen.

Tutun hokeman mukaisesti omena on kuitenkin pudonnut jonkin matkaa puusta. Me emme enää vuosi-kymmeniin ole olleet ortodoksisia ja vain harvat meistä enää noudattaa uskontomme lakeja. Elämänkatsomuk-semme on jyrkästi muuttunut ja yksilöinä olemme lähinnä moderneja moniarvoisia juutalaisia, joille valta-osalle juutalaisuus toteutuu enää kulttuurina, joidenkin pyhien viettämisenä, perinneruokana tai vanhemmilta polvilta perittyinä tapoina. Muutos on viimeisten vuo-sikymmenien aikana ollut jyrkkä ja ilman johdatusta olemme olleet lähes vapaassa pudotuksessa.

Israelin ulkopuolella olevissa diasporan juutalaisyh-teisöissä on seka-avioliittojen seurauksena jo pitkään pohdittu kysymystä siitä kuka on Israelin päärabbinaa-tin silmissä juutalainen. Kuten hyvin tiedämme, juuta-laisen uskonnon mukaisesti henkilö on juutalainen kun hän on syntynyt juutalaisesta äidistä tai ortodoksisen opin mukaisesti itse kääntynyt juutalaiseksi. Ortodok-sisena seurakuntana tätä me ”lievennetyssä muodossa” noudatamme. Vallitsevan nykykäytännön mukaisesti meillä henkilö katsotaan juutalaisuuteen kääntymät-tömästä äidistä huolimatta seuraavin ehdoin juutalai-seksi: lapsena hänen on edellytetty käyvän juutalaisen koulun ja mieluummin myös päiväkodin, hänen juuta-

hakehila 25

KOLUMNI

lainen isänsä kuuluu seurakuntaan, kotona noudatetaan juutalaisia elämäntapoja, hän on rabbin johdolla tehnyt ortodoksisen mukaisen giur-kääntymisen, bnei mitzva-kurssin käytyään suoriutunut bar/mat mitzvasta ja poi-kalapsena hänelle on suoritettu ympärileikkaus.

Vakaasti harkittuna ja molempien vanhempien tuke-mana tämä tie on nuorelle kuljettavissa kun myös seu-rakunta ja sen monet aktiviteetit ovat häntä kannusta-massa. Juutalaiseksi kasvaessaan hän myös oppii omak-sumaan yhteisöllisyytemme, tärkeän voimavaraamme.

Simon, seurakunnasta löytyy nykyisin melkoinen kult tuuri- ja kielikirjo: meitä on kantonistien jälkeläisiä, seura kuntaamme muuttaneita hepreaa puhuvia israe-lilaisia, venäjää puhuvia entisiä neuvostoliittolaisia ja muualta tulleita. Yhteistä meille on se, että seurakunta on luonnollinen hengellinen kotimme. Täällä me haluamme toteuttaa uskontomme ja kulttuurimme mukaisia perin-teitä ja aktiviteetteja. Täältä me saamme voimaa elää tasa-arvoisena vähemmistönä moniarvoisessa Suomessa.

M utta näköpiiriimme on tullut myös uhkakuvia ja valitettavasti niitä löytyy keskuudestamme. Kuvaan niitä yhdellä sanalla: välinpitämättö-

myys. Se näkyy muun muassa siinä, että huolestuttava osa vanhemmista on tehnyt tietoisen valinnan olla antamatta lapsilleen juutalaisen kasvatuksen. Nimittäin olemme tilanteessa, missä vain pieni osa lapsistamme saa päiväkodin ja juutalaisen koulun tarjoaman juuta-laisen kasvatuksen. Eri syihin ja tekosyihin vetoamalla vanhemmat, jotka itse ovat saaneet oppinsa koulus-samme, välttävät nyt näitä tarjottuja palveluja. Huo-lestuttavaksi tekee myös se, etteivät kodit juuri kykene täyttämään tätä puutetta ja näköpiirissä on suuri hen-gellinen tyhjiö.

Seurakunta kaipaa lisäksi niitä nuoria, jotka juuta-laisen koulun käytyään ovat ottaneet selvän välimat-

kan, jopa vieraantuneet seurakunnastaan. Myös monet vanhemmat, jopa itse juutalaisen koulun käyneet ja monissa aktiviteeteissä aiemmin mukana olleet, ovat passivoituneet ja tehneet itsestään näkymättömiä. Tämä jopa uhkaa yhteisömme yhtä tukipilaria, kantonistista piirrettä. Tätäkö haluamme? Kaltaisessamme pienessä seurakunnassa juutalaisuus merkitsee jatkuvuutta, perinteiden noudattamista sekä aktiivista osallistumista. Ilman niitä yhteisömme on vaarassa muuttua pelkäksi klubiksi, jonka jäsenet tapaavat vain vuosikokouksessa (lue: suurimpina pyhinä) tai kokoontuu perinneruokien (lue: herrainpäivälliset ja sudet) äärellä muistelemaan menneitä aikoja.

Seurakunnan tulevaisuus on nuorissa mutta myös vanhemman ikäpolven odotetaan antavan tukensa ja panoksensa yhteiseksi hyväksi. Vanhemmilta löytyy kokemusta, tahtoa ja tietoa, mistä myös sinulle Simon on työssäsi hyötyä. Hengellisen johtajuutesi lisäksi itse näen työsi kahtiajakoisena: nuorille ja tietoa kaipaaville toimit opettajana ja yhdessä muiden toimijoiden kanssa sinun tulee pyrkiä tavoittamaan ja aktivoimaan niin nuoria kuin vanhempia, jotta palaisimme juurillemme.

Useimpien tuntema ja seurakunnassamme vaikutta-nut Abraham Stiller (Setä/Farbror Stiller) oli oiva vii-sauksien kertoja. Hän kertoi minulle seuraavan tarinan: ”Kerran eräs nuori hurskas juutalainen tuli innokkaana rabbinsa luo kertomaan, että oli nähnyt unen missä hän johti suurta uskonnollista seuraajajoukkoa. ’Mitä minä teen, ennakoiko se jotain?’ tiedusteli nuori. ’Poikani, tule takaisin sitten kun seuraajat ovat nähneet unen, jossa sinä olet heidän johtajansa’, sanoi rabbi.”

Simon, tervetuloa unestamme todellisuuteen. Hag Pesach Sameach! •

Lähi-itä ja Israel

Saamelaisia JerusalemissaSemy Kahan

S aamelaiset eivät ole mikään jokapäiväi-nen näky Jerusalemissa. Heidän kauniit kansallispukunsa toivat väriä huonee-seen Heprealaisessa yliopistossa, jossa me muutamat journalistit tapasimme kolme norjalaisen saamelaisdelegaation

edustajaa. Yhden heistä, Lars Halosen, sukujuuret ovat Utsjoella Suomen Lapissa.

Saamelaiset tulivat Israeliin tutustuakseen siihen, kuinka maahanmuuttajille ja täällä opiskeleville tai muista syistä oleskeleville ulkomaalaisille opetetaan hepreaa.

Delegaation vetäjä Kevin Johansen kertoo, että Nor-jan saamelaisten parissa kiinnostus saamen kielen opis-keluun kasvaa. Monelle heistä se on vain muisto aiem-milta sukupolvilta, jolloin oli vielä yleistä, että saame-laiset puhuivat omaa kieltään.

Nykyään Norjassa eräillä paikkakunnilla saamelai-set lapset oppivat saamea päiväkodeissa ja esikouluissa. Joillain paikkakunnilla lasten vanhemmat osallistuvat lasten kielenopetukseen, mutta he haluaisivat myös opetusta aikuisille. Finnmarkissa, jossa saamelaiset ovat enemmistönä muutamissa paikoissa, myös koululaiset opiskelevat saamea.

Lavangeriin Pohjois-Norjaan on perustettu kieli-kes kus, jonka tehtäviä ovat muun muassa saamen kie li taidon edistäminen ja sopivien opetusmetodien kehit täminen. Johansen kertoo, että erityisesti nuoret saamelaiset ovat yhä enemmän kiinnostuneita saamen kielen opiskelusta. Tämän voi nähdä osaksi halukkuutta lähen tyä saamelaiskulttuuria, josta monet ovat vuosien kulu essa etääntyneet.

T utustuakseen kuinka muut vähemmistökansat opettavat kieltään, delegaatio vieraili Skotlan-nissa ja Walesissa. Siellä he saivat kuulla isän-

tiensä kokemusten kielenopetuksesta perustuvan osit-tain siihen, mitä nämä olivat oppineet israelilaisten heprean opetuksesta ja saivatkin suosituksen tutustua siihen. “Siksi olemme täällä”, kertoo Johansen leveästi hymyillen.

Jerusalemin Heprealaisen yliopiston rehtori profes-sori Menachem Ben-Sasson kertoi vieraileville saamelai-sille heprean kielen erityislaatuisesta jälleensyntymästä runsaat sata vuotta sitten. Hän esitteli vasta-alkajien opetuksessa käytettyä niin kutsuttua ulpan-mallia, joka on osoittautunut hyvin tehokkaaksi tavaksi suhteel lisen nopeasti antaa ihmisille tyydyttävä heprean kielen taito. Tätä metodia käytetään myös yliopiston omassa “ulpa-nissa”, joka on tarkoitettu ulkomaisten opiskelijoiden heprean kielen opetukseen.

Saamelaiset kertoivat vierailleensa eräässä ulpanissa ja että he olivat vaikuttuneita opetuksesta siellä. He aiko-vatkin lähettää saamelaisia eri puolilta Norjaa tutustu-maan perusteellisesti israelilaisen ulpan-järjestelmän opetusmetodeihin. •

Artikkeli on julkaistu aikaisemmin Uutispäivä Demarissa, Kainuun Sanomissa ja Arbetarbladetissa.

Saamelaisten delegaatio Jerusalemissa. Vas.: Kevin Johansen, Jerusalemin yliopiston rehtori Menachem Ben Sasson, Lars Halonen ja Nils Eira.

26 hakehila 2/2012

hakehila 27

KOLUMNI

Besvärlig verklighet

Eva Odrischinsky

M an behöver inte vara undersökande journalist för att upptäcka konstig-heter bakom mediernas förenklade, ”politiskt korrekta” bild av Israel/Palestina-konfl ikten. Den framställer Israel och USA som skurken, palesti-

nierna som offret/hjälten. Petar man lite på den nätta ytan framträder en annan bild.

För några dagar sen fi ck jag via nätet meddelande om en guidad tur till vad mejlet kallar ”Palestinska national-museet”, vårt ”Rockefellermuseum” i östra Jerusalem. Organisatören, det palestinska Al Quds -universitetets ”Jerusalem Studies Program”, nämnde att guiden heter Baha Jubeh, arkeolog och studerande vid ”Jerusalem Studies”-programmet. Jubeh har skrivit sin MA-uppsats om marken som Rockefellermuseet ligger på och leder restaureringen av ett annat museum med arabiskt namn.

Motsättningen mellan Jubehs prominenta uppgift som ledare av restaureringsarbeten och det faktum att han först nu skriver sitt magisterarbete fi ck mig att slå upp honom på nätet.

Jubeh arbetar för en palestinsk organisation som heter Riwak, med säte i Ramallah, upptäckte jag. Riwak grun-dades 1991 i syfte att utforska och värna det palestinska kulturarvet. Riwak har sammanställt ett register över historiska byggnader i 420 palestinska byar på Västban-ken, i Gazaremsan och i Jerusalem, och koncentrerar sig nu på att restaurera dem. Riwak ordnar också turer för turister och publicerar eleganta, engelskspråkiga böcker om palestinska golvplattor, herrgårdar och andra kultur-historiskt och estetiskt tilltalande ämnen.

Nätsidan är snitsig, bilderna förstklassiga och eng-elskan perfekt. Tonen är ungdomlig och positiv, ordet ”fun” och ”fun-loving” dyker upp fl era gånger. ”Ocku-pationen” nämns inte – jag och alla andra som läser nät-sidan antas veta vem som är skyldig till det palestinska kulturarvets förstörelse.

Jag anar amerikanska pengar bakom nätsidan, möjli-gen judisk-amerikanska. Längst ner på sidan meddelas att sajten sponsras av Arab Fund for Arts and Culture. Vad är det för organisation?

A FAC verkar världen runt för främjande av ara-bisk kultur. Organisationen grundades 2007 av ”lokala kulturlobbyister stöd av internationella

donatorer”. Vilka är de? En enda namnges på nätsidan: “The Open Societies Foundations”.

Open Societies Foundations är den ungerska Holo-caust-överlevare n, George Soros’, organisation för vad han uppfattar som främjande av demokrati i världen, visar det sig. Soros, eller “Tsores”, som en del av mina bekanta kallar honom p.g.a. hans förment självhatande judiska verksamhet, har satsat fl era miljarder dollar på att för-svaga kommunismen, stöda humanitär verksamhet o.s.v. Tydligen har han också satsat stort på arabisk kultur – till och med i mina nuvarande hemknutar.

På Riwaks nätsida, som jag återvänder till, upptäcker jag också annons om ett årligt Tom Kay -pris i frihands-skissering. Eftersom min judiska kusin i London råkar vara gift med en Kay, antar jag att också Tom Kay är jude.

Mycket riktigt. Det är han. Lite Google-sökning visar att Tom Kaye, en framgångsrik judisk arkitekt född i Haifa, bosatt i London, tillbringade sina sista år med att undervisa vid Birzeit-universitetet i Ramallah och frivil-ligarbeta för Riwak.

Nu undrar jag varför medierna aldrig nämner denhär sidan av saken: att judar, och Amerika, tydligen bidrar stort till pro-palestinsk verksamhet, även ekonomiskt? Det hojtas nog om sionistiska ”lobbyn” och ”konspira-tioner” i Amerika och världen runt, men ingen talar om pro-palestinska judiska och/eller Amerikanska ”samman-svärjningar”. Judar, och USA, kopplas bara till sådant som betraktas som ”ont”.

Eftersom min första ytskrapning gav så gott resultat, antar jag att mer ingående studier skulle avslöja mycket som strider mot en naivt eller skenheligt entydig Mellan-östern-bild. En väninnas reaktion på mina första ”forsk-ningsresultat” bekräftar aningen.

“Det är ett faktum”, säger väninnan som har goda förbin-delser inom den israeliska freds- och vänsterrörelsen, “att amerikanska och israeliska judar stöder det palestinska Al Quds -universitetet med stora pengar”. “Men”, säger hon, “ de får ingen tack för sin verksamhet. Hjälpen förtigs.” •

28 hakehila 2/2012

HaTachana, vanha rautatieasema – uusi kulttuurikeskusMindele London Kuvat Gerry Zweig

S ynnillisen maineensa Tel Aviv on saanut, kun kaupunkia on alettu kutsua paikaksi, joka ei koskaan nuku. New York Times -lehti on osoittanut kunnioitustaan kau-kaiselle serkulleen kruunaamalla Tel Avivin nimikkeellä The Mediterranean

Capitol of Cool eli Välimeren makein paikka. Mutta Tel Aviv ei esittele vain ravintoloiden, baarien ja pubien sarjaa. Kaupunki on myös kansainvälisen kulttuurin keskus. Tämän tuntevat ehkä telavivilaiset itse turis-teja paremmin. Kulttuuri esittäytyy tyylikkäästi myös kunnostetulla HaTachanan alueella.

HaTachana rakennettiin aikoinaan Jaffa-Jerusalem rautatien päätepisteeksi Jaffan kaupungin pohjoispuo-lelle. Tämä tapahtui turkkilaisten Ottomaanien vallan aikaan, vuonna 1892. Ottomaanien valta päättyi ensim-mäiseen maailmansotaan ja HaTachanan ensimmäinen

Tel Aviv pesee kasvojaan. Pikku-New Yorkin maine pahan tyyssijana hälvenee kun rähjäisiä rakennuksia korjataan, katuja siivotaan ja uutta suunnitellaan. Tel Aviv on toki niin paljon muutakin kuin vain huvittelijan unimaailma ja auringonpalvojan paratiisi. Kaupunki siistiytyy, kunnioittaa vanhaa ja uskoo tulevaisuuteen. Upea todiste tästä on Tel Avivin uusi vanha rautatieasema, HaTachana.

loistokausi loppui samoihin aikoihin. Siitä tuli britti-läisen mandaatin aikana brittisotilaitten väliaikainen varuskunta. Sen jälkeen, yli 60 vuotta, koko Tachanan upea alue sai ränsistyä rauhassa ja koskemattomana.

Hyljätyn ja syrjityn HaTahanan alueen valtasit kul-kukoirat ja viemärirotat, jotka vuosikymmenet taiste-livat keskenään ruosteisista asuinsijoista. Täydellinen muutos tapahtui vuosituhannen vaihteessa, vuonna 2000, kun arkkitehdit, historian tutkijat ja rakennusmie-het tulvivat paikalle. Kaupunki, yhdessä useiden kan-sainvälisten rahoittajien kanssa, investoi 25 miljoonaa dollaria vanhan rautatieaseman restaurointiin. Suunni-telmat olivat suuria ja ne toteutettiin pieteetillä. Kaksi vuotta sitten HaTachana avattiin uudelleen yleisölle; 22 vanhaa rakennusta oli siinä kunnossa, kuin mitä sata vuotta sitten ikuistetut valokuvat kertovat.

Vielä 1890-luvun lopulla turkkilaiset, ottomaanit hal-litsivat Välimeren itäistä pohjukkaa. Sulttaani Abd-ul-Hamidin suosiollisella myötävaikutuksella monet kris-tityt saksalaiset asettuivat Pyhään maahan, useimmat Jerusalemiin. Toiset pyhiinvaeltajat puoles taan tekivät parhaansa saadakseen Jaffan satamaan tulleet tuotteet mahdollisemman nopeasti Jerusalemiin uskonveljille. Rautatie oli ratkaisu, jota kannattivat niin maahan tul-leet saksalaiset kuin turkkilaiset ottomaanit. Silloisessa Palestiinassa asuvat juutalaiset avustivat rautatien raken-tamista, kaikki olivat jo aikoja kyllästyneet kulkemaan hitaassa ja epämukavassa kamelikyydissä. Rautatien

hakehila 29

avulla alle sadan kilometrin matka Jaffasta Jerusalemiin kesti enää vaivaiset neljä tuntia. Kaikki hyvä, tärkeä, käy-tännöllinen ja taiteellinen saatiin nyt kulkemaan pilaan-tumattomana rautateitse Jaffasta Jerusalemiin.

Tänään HaTachana on kuin raunioista noussut satu-maailma. Kun vau htiliikenteen valtakadulta astuu HaTachanan alueelle, on kuin astuisi menneeseen maail maan. Junavaunut eivät tosin enää kulje, juna-kiskoja eivät kuluta kuin vierailijoiden kengänpohjat, eivätkä ase malaiturin kyljessä komeilevat aikataulut-kaan ole pitäneet paikkaansa enää vuosisataan, mutta tunnelmaa riittää.

HaTachanan alueen takana etelässä nousevat pilven-piirtäjähotellit, länsipuolella on Tel Avivin upea ranta ja kauempana Jaffan kaupungin horisontti. Pohjoispuolella ovat Newe Zedekin vanha kaupunginosa, Karmel -tori ja Tel Avivin kuulu kirpputori. Torin kauppiaat eivät ole aina suopein silmin katsoneet HaTachan uudelleensynty-mistä. Kunnostettu naapuri on saanut kirp putorilaisetkin katselemaan ympärilleen. Useiden vanhojen kojujen tilalle on tullut trendikkäitä baareja ja kirpputorin tunk-kaisen kutsuva kuva on kärsinyt. –Kojujen vuokrat ovat moninkertaistuneet, valittavat vanhat kauppiaat.

HaTachanan ovat nyt valloittaneet ravintolat, kah-vilat, putiikit ja taidegalleriat. Tämä kaikki saattaisi muuttaa paikan kuin paikan klassiseksi turistirysäksi, mutta HaTachanan kohdalla tekijät ovat osanneet tasa-painoilla kuululla, kultaisella keskitiellä. HaTachana on tietysti mitä suurimmassa määrin turistirysä, mutta se on myös telavivilaisten suosikkipaikka ja tämä jos mikä todistaa, että kunnostajat ovat onnistuneet tehtävässään; HaTachana on parhaimmillaan varteenotettava ja erit-täin suosittu kulttuurikeskus.

Ruokailijoita saapuu HaTachanan ravintoloihin kau-kaakin Israelista. Pienellä alueella voi tehdä kulinaarisen maailmanympärimatkan Meksikosta Itä-Euroopan kos-her keittiöihin, Japanista pohjoisafrikkalaiseen pitopöy-tään ja kaiken voi kruunata israelilaisella jäätelökahvilla – joka takuulla on maineensa veroista. Israelilaiset tai-tei lijat ja muotisuunnittelijat ovat perustaneet putiik-kinsa HaTachanalle ja muotikeskuksen mainetta ovat pönkittäneet viime vuonna uudelleen henkiin herätetyt Israelin muotiviikot.

Ulkoilmakahviloiden ja -ravintoloiden rinnal le ko koon- tu vat muutamana päivänä viikossa luon non mu kai sesti vil jeltyjen hedelmien ja vihannesten kaup piaat – kaikki

sulassa sovussa keskenään. ”Maalaisten” esittelemien orgaanisesti viljeltyjen tuotteiden rinnalta löytyy israeli-lais ten suun nittelijoiden arvokoruja ja nykytaiteen hel-miä. Tämä on shoppailijan paratiisia, mutta tämä kään ei ole ollut uuden Tachanan maineen luojana. Avainsanana on vie railijoiden mielestä ”ihmeellinen, menneen ajan tunnelma”, jonka valtaan joutuu HaTachanan alueella.

Kansainväliset festivaalit ovat löytäneet Tachanasta hyvät kehykset ja taidegalleriat jonottavat mahdolli-suutta saada esitellä omia taitelijoitaan Tachanan näyt-telytiloissa. Jotta tunnelma olisi täydellinen, on lapsille varattu ohjelmaa kaikkina pyhäpäivinä, ja television kuulut lastenohjelmat saavat Tachanasta hienon hienot kulissit. Rautatievaunuilla on aina ollut erityinen vaiku-tus pienten poikien mielikuvitukseen.

Valokuvaajat ikuistavat hääpareja vuosisadan takai-sissa rautatievaunuissa ja turistien suosionosoitusten säestäminä. HaTahanan alue on avoin ja toivottaa kaikki tervetulleeksi. Ongelmaa syntyy vasta, jos ja kun vie-railija haluaa syödä tai päättää hankkia jotain muistoja kotiinsa. Hinnat HaTachanan alueella ovat saaneet aimo annoksen ns. tunnelmalisää. Jos tämän vielä kestää on aivan varmasti viettänyt ikimuistettavan päivän tai illan vanhan rautatieaseman suojissa. •

Pienellä alueella voi tehdä kulinaarisen maailmanympärimat-kan Meksikosta Itä-Euroopan kosher keittiöihin, Japanista pohjoisafrikkalaiseen pito-pöytään ja kaiken voi kruunata israelilaisella jäätelökahvilla.

Israelin ystävyys koetuksella – vai onko?Risto Kuisma

30 hakehila 2/2012

T unnen, ja olen tuntenut vuosikymmeniä myötätuntoa Israelia kohtaan. Yhtenä syynä lienee luontainen taipumus aset-tua puolustamaan väärin kohdeltua ja ala kyn nessä olevaa.

Suomi on pieni maa ja olemme pienen maan kansalaisia, joten meillä pitäisi olla ja on edellytyk-siä ymmärtää pienten kansojen ongelmia.

Pienet maat saavat harvoin oikeudenmukaista kohte-lua. Suomen historia on tästä esimerkki. Nyt meillä menee hyvin, samoin kuin toisella pienellä maalla, Virolla. Historian valossa Suomen, Viron ja Israelin itse-näisyys on uusi, vielä lyhytaikainen ilmiö. Omaa itse-näistä valtiota ei myöskään synnytetä, eikä ole synny-tet ty helpolla.

Israel on demokraattisesti hallittu valtio, ja se on myös oikeusvaltio. Siellä on periaatteiltaan samanlainen läntinen demokraattinen yhteiskunta kuin meillä Suo-messa. Israel valtiona ja kansalaisyhteiskuntana on poik-keus Lähi-idässä. Arabivaltiot eivät ole oikeusvaltioita. Arabimaiden kuohunta, niin sanottu arabikevät, kertoo tyytymättömyydestä yksinvaltaan. Mikä on kuohunnan tulos, on täysin epäselvää. Vaikka toivomme hyvää, voi lopputulos olla pahimmassa tapauksessa huono, siirty-mistä ojasta allikkoon.

Israel on kooltaan vain sadasosa arabimaista. Histori-allisesti juutalaisilla on oikeus Israelin valtion alueeseen. Tämä oikeus vahvistettiin kansainvälisesti ja oikeudelli-sesti jo viime vuosisadan alussa.

Israelin todellinen vastapuoli eivät ole palestiinalai-set, vaan arabivaltiot. Palestiinalaisilla ei ole ollut kos-kaan itsenäistä valtiota ja heidän asemansa erillisenä kansana on kyseenalainen.

Arabimaat ovat pitäneet yllä tilannetta, jossa jo kolme sukupolvea palestiinalaisia on syntynyt ja kasvanut pako laisleireissä. Palestiinalaiset on karkotettu vuosi-

Israel on demokraattisesti hallittu valtio. Israel on myös oikeusvaltio. Siellä on periaatteiltaan samanlainen läntinen demokraattinen yhteiskunta kuin meillä Suomessa. Israel valtiona ja kansalaisyhteiskuntana on poikkeus Lähi-idässä.

Risto Kuisma.

hakehila 31

kymmenien aikana milloin mistäkin arabimaasta. Ei ihme, että heidän keskuudessaan elää syvä katkeruus. Arabimaat ovat ylläpitäneet Lähi-idän kriisiä. Niiden öljyvarat ovat osaltaan mahdollistaneet tilanteen jatku-misen. Öljy on hiljentänyt monta kriittistä tahoa länsi-maissa ja muualla.

I sraelin olemassaolo on nojannut maailmanlaajuisen juutalaisyhteisön tukeen. Tuo yhteisö on vaikutta-nut merkittävästi erityisesti Yhdysvaltojen politiik-

kaan. Toisaalta juutalaisvastaisuus, antisemitismi, on toiminut Israelia vastaan. Juutalaisvastaisuus on vielä-kin yllättävän yleistä. Juutalaisvastaisuutta ei yleisesti ottaen tuomita yhtä yleisesti kuin muuta rasismia.

Kun juutalaiset ovat kunnostautuneet tieteessä ja tai-teessa paljon enemmän kuin heidän lukumääränsä edel-lyttäisi, on se synnyttänyt kateutta. Kun talouselämässä juutalaisten menestys on ollut samalla tavoin poikke-uksellista, on sekin aiheuttanut kateutta ja kaunaa. Kun katsoo esimerkiksi Nobel-palkittujen luetteloita, on juu-talaisten panos silmiinpistävän suuri.

Lähi-idässä on tehty uskonnon varjolla hirvittäviä tekoja. Itsemurha-iskut ovat pahinta. Ne ovat vastoin kaikkea ihmisarvoa. Ihmisellä ei voi olla mitään hyväk-syttävää syytä surmata kanssaihmistä itsemurhaiskulla. Mikään todellinen uskonto ei voi vaatia eikä oikeuttaa itsemurhaiskuja. Siitä huolimatta itsemurhaiskuja on jollain tasolla ymmärretty.

EU:n on tukenut voimakkaasti palestiinalaishallin-toa. Se on ollut virhe. EU, Suomi siinä mukana, on ollut palestiinalaishallinnon tärkeä rahoittaja. EU:n rahat ovat menneet suurelta osalta hukkaan. Rahoja on mennyt myös korruptioon. Palestiinalaishallinto on maksanut kassastaan muun muassa itsemurhaiskujen tekijöiden omaisille rahapalkkioita.

Lähi-idän kriisi olisi saatava loppumaan. Vuosikym-meniä jatkunut väkivallan ja koston kierre olisi katkais-tava. Tähän asti ratkaisu on osoittautunut mahdotto-maksi. Palestiinalaishallinnon uusi hanke päästä YK:n täysivaltaiseksi jäseneksi ei auta kriisin ratkaisua.

EU:n Lähi-idän politiikka ei ole liennyttänyt kriisiä, vaan pikemmin se on palestiinalaishallintoa suosivana pit kittänyt tilannetta. Ratkaisua on haettava YK:n puit-teissa. Tässä prosessissa arabivaltioilla on ratkaiseva osa. EU:n tulisi tukea YK:n toimia eikä sooloilla omalla politiikallaan.

O malla myötätunnollani Israelia ja juutalaisia kohtaan on luonnollisesti juurensa Raamatussa.

Äitini kuului Böhmin sukuun. Suvun esi-isä tuli sukututkimuksen mukaan Saksasta. Perimätiedon mukaan esi-isä Böhm oli juutalainen, joten minussa saattaa virrata pisara juutalaista verta.

Olen ollut Israelin ystävä vuosikymmeniä, jo lapsesta asti. Siihen on osaltaan vaikuttanut historian harrastuk-seni. Jos olisin voinut käydä kouluni normaalisti, olisin opiskellut yliopistossa historiaa.

Olen itsekin juureton evakon lapsi, jonka vuosisa-taiset juuret jäivät Karjalaan, Viipuriin, Sortavalaan, Muolaaseen.

Eduskuntavuosina olin Israel-ystävyysryhmän pit-käaikainen ja aktiivinen jäsen. Olin myös Israel-ystä-vyysryhmän varapuheenjohtaja. Vierailin kaksi kertaa Israelin valtion ja sen parlamentin, Knessetin, kutsusta maas sa. Tutustuin maahan, sen politiikkaan ja myös sen kansalaisiin.

En ole suinkaan ensimmäinen sosiaalidemokraatti-nen poliitikko ja kansanedustaja, joka on Israelin ystävä. K. A. Fagerholm ja Arvo Salo olivat tunnettuja vasem-mistolaisia kansanedustajia, ja Israelin ystäviä.

Israelissa on ollut voimakas ammattiyhdistysliike, Histadrut. Se oli synnyttämässä ainutlaatuista kibbut-siliikettä. Viime aikoina ammattiyhdistysliikkeen ja kib-butsien merkitys on vähentynyt. Israelin työväenpuolue oli maan valtapuolue valtion ensimmäiset vuosikymme-net. Juutalaisten voimakas muuttoliike Itä- Euroopasta ja Euroopan ulkopuolelta on muuttanut maan poliittisia voimasuhteita.

Toimiessani ammattiyhdistysjohtajana tutustuin vuonna 1978 Englannissa maan suurimman ammat-tiliiton kansainväliseen sihteeriin Eli Marxiin. Hän oli nuoruudessaan paennut Hitlerin vainoja Saksasta Eng-lantiin. Eli Marx oli ennen ammattiyhdistysuraa palvel-lut Englannin ulkoasiainhallinnossa muun muassa Isra-elissa. Meistä tuli perhetuttuja, ja hän vieraili lomallaan Suomessa perheemme vieraana. Elin vaimo oli Unkarin juutalaisia. Hän oli pelastunut keskitysleiriltä ja tutus-tunut Eli Marxiin Israelissa. •

Kirjoitus on Risto Kuisman pitämä alustus Karmel-yhdistys ry:ntilaisuudessa 24.1.2012. Risto Kuisma on toiminut mm. vuosina 1975–1994 AKT:n lakimiehenä ja puheenjohtajana sekä kansanedustaja vuosina 1995–2007 ja 2010–2011.

32 hakehila 2/2012

KOLUMNI

We Love You –We Will Never Bomb You

Mindele London

M atkan päässä Israelin valtiosta remuaa pieni, mustanpuhuva mies. Hän on oman maansa vaikutusvaltainen tais-telija, hän on oman uskontokuntansa vil pitön kannattaja ja hän tuntee syvää kau naa juutalaisia ja Israelin

valtiota kohtaan. Tämä kaikki ei tee hänestä omaperäistä poliittista

hah moa, mutta hänellä on jotain mistä muut eivät oikein osaa uneksiakaan; hänellä on – lähiaikoina – hallussaan ase, jonka avulla hän voi toteuttaa haaveensa. Hänellä on todellinen mahdollisuus hävittää oma hen ki-lö kohtainen painajaisensa. Maailma on tietoinen pie nen miehen suurista haaveista, mutta se ei muuta mitään.

Superpommin uhan edessä toiset Israelissa uskovat Korkeimman Voiman suojelukseen, useimmat ovat täysin välinpitämättömiä. Minkäänlaista reaktiota jat-kuvasti kasvavaan uhkaan ei näy. Kaasunaamarit on jo aiemmin jaettu kaikelle kansalle, se riittäköön. Mitä hyötyä niistä muka on?!

Omasta, israelilaisesta miljoona-aseesta vaietaan. Jos sel lainen todella on olemassa, se on joka tapauksessa täy sin käyttökelvoton. Sitä ei voi käyttää ensimmäise nä ja kakkosena sillä ei enää ole väliäkään. Luote-taan pelon tasapainoon, aseet ovat niin mielikuvituk-sel lisen hirveitä, että käyttämättöminä ne pitävät maailman kasassa.

Näin toivotaan.Uutistoimistojen kirjeenvaihtajat ovat selvittäneet

tavallisten israelilaisten mielipiteitä valtavan uhan edessä. Apuna ovat pikagallupit, jotka todistavat kaikki samaa; reilut 40 prosenttia israelilaisista kannattaa Iranin atomilaitoksen pommittamista, noin 60 prosent-tia vastustaa sotatoimia. Osa uskoo siis, että on parasta pommittaa ennen kuin meitä pommitetaan, suurin osa on sitä mieltä, että bensa ratkaiskoon… Jos Iranille ase-tetaan tarpeeksi pakotteita niin bensan hinta nousee – muuallakin kuin Israelissa. Maksakoon muu maailma meidän kanssamme – bensasota on helpompi kestää kuin se varsinainen, fyysinen hävitys.

Ehkä.

K ansainväliset sotilasasiantuntijat puolestaan sel -vittävät, ettei Israelilla heidän a siantuntemuk-sensa mukaan ole edes tarvittavaa kalustoa

toteut taakseen uhitteluaan. Israelille, Iranille ja koko maail malle vakuutetaan, ettei Israel – poliittisesta räk-sytyksestään huolimatta – tee mitään, ei halua tehdä mitään, eikä siis edes voi tehdä mitään.

–Meillä on muitakin murheita kuin Ahmadinejad!Ronny Edry, 41, tavallinen israelilainen perheenisä lähti

omaan taistoonsa. Maaliskuun 15. päivänä hän kopioi Face-bookiin kuvia israelilaisista perheistä ja kuvien yli kulki teksti: Iranians, We love You, We Will Never Bomb You.

Tähän lemmenviestiin ei osattu odottaa vastausta, mutta niitä tuli muutamassa tunnissa tuhansia ja niitä tulee jatkuvasti. Facebook levittää myös videota Ron-nystä, joka vahvalla heprealaisella korostuksella vakuut-taa, ettei kukaan halua sotaa. Vastauksia tulee niin Israe-lista kuin Iranistakin!

Iranilaisten keskuudessa Ronnya ylistetään ja toiste-taan, ettei kukaan Iranin kansasta vihaa Israelia. 2500 vuotta yhteistä historiaa ei voi olla hävitettävissä. Ron-nylle toivotaan kansainvälisiä kunnianosoituksia ja jopa Nobelin rauhanpalkintoa.

–Minä en pelkää iranilaisia, minä en vihaa iranilai-sia, minä en edes tunne iranilaisia…., paitsi yhden jonka tapasin aikoinaan Pariisissa eräässä museossa…, Ronny kertoo videollaan. Hän on huolissaan kun huomasi, ettei kansa oikeastaan välitä uhkauksista.

–99 prosenttia iranilaisista vastustaa Iranin hallituk-sen so taista linjaa, selvittävät iranilaiset puolestaan Face bookissa.

Iranin valtiota näyttää kuitenkin hallitsevan se kuulu ja toimiva yksi prosentti. Israelilaisten tulkkien mukaan suuri osa iranilaisten viesteistä tulee Iranin ulkopuolelta, Iranista muuttaneilta tai sieltä paenneilta.

Ronny Edryn viesti on levinnyt myös arabimaailman tv-asemiin eikä siihen aina ole suhtauduttu toivotulla tavalla. Kova on parodia kun mustaviiksiset val ko takkiset ”tie demiehet” seisovat höyryävissä laboratoriossaan ja nau reskellen kannattelevat lappua: ”Israelies, we love you!”

Valitettavasti. •

Kotimaa

Keskusneuvoston kirje poikalasten ympärileikkauksesta ministereille

K ansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala on 6.3.2012 esittänyt hallitukselle kirjalli-sen kysymyksen ympärileikkauksesta. Kansanedustaja Saarakkala katsoo, että uskonnollisten perustein tehtävä poikien ympärileikkaus tulisi säätää rikoslailla

rangaistavaksi teoksi. Toteamme tämän vuoksi kohte-liaimmin seuraavaa:

1. Poikalasten ympärileikkauksen asema juutalaisuudessaYmpärileikkauskäsky on yhtä keskeinen juutalaisuu-dessa kuin Raamatun kymmenen käskyä. Sen suorit-taminen on uskonnollinen määräys ja velvoite. Yhtä tärkeää juutalaisuudessa on, että ympärileikkaukset suoritetaan tarkoin uskonnollisten, kirjoitettujen nor-mien mukaisesti.

Perusta ja peruste löytyvät Raamatun ensimmäisen Mooseksen kirjan 17. luvun jakeista 9-14, jotka sisältä-vät seuraavat elementit:– ympärileikkaus on Jumalan ja Aabrahamin jälkeläis- ten ikuisen liiton ulkoinen symboli, merkki;– jokaisen juutalaisen miehen on oltava ympäri- leikattu;– ympärileikkaus on rajattu koskemaan vain peniksen esinahkaa;– ympärileikkaus on suoritettava poikalapselle kah- deksantena päivänä syntymäpäivästä lukien – edel- lyt täen, että lapsi on täysin terve;– mies, joka on ympärileikkaamaton ei voi olla yhtei- sön jäsen – hän on rikkonut Jumalan Liiton.

Ympärileikkaus siihen liittyvine seremonioineen on erittäin merkittävä, lämminhenkinen perhejuhla ja tärkeä sosiaalinen tapahtuma koko yhteisölle. Kyseessä on kristittyjen kastetoimitukseen verrattavissa oleva

Suomen Juutalaisten Seurakuntien Keskus-neuvosto ry. lähetti 14.3.2012 peruspalvelu-ministeri Maria Guzenina-Richardsonille ja oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille seuraavan kirjeen:

pyhä tapahtuma, jossa lapsi liitetään perhe-, uskonto- ja kulttuuriyhteisöönsä. Ympärileikkaus on keskeinen osa juutalaista identiteettiä ja se on omalta osaltaan ollut myötävaikuttamassa siihen, että juutalaiset ovat säilyt-täneet uskontonsa ja perinteensä vuosituhansien ajan meidän päiviimme saakka.

Elämän säilyttäminen ja kaikkinainen toiminta, joka edistää yksilön ja koko ihmiskunnan hyvinvointia on juutalaisuuden syvintä ydintä. Esimerkkinä tästä käy-köön Raamatun nk. kultainen sääntö: “Rakasta lähim-mäistäsi kuten itseäsi, minä olen Herra” (3M 19:18). Jos ympärileikkaus olisi terveydelle haitallinen toimenpide, se sotisi juutalaisuuden keskeisiä moraalis-eettisiä peri-aatteita vastaan.

2. Juutalaisen uskonnon mukaisen poikalapsen ympärileikkauksen lääketieteelliset aspektitJuutalaisen uskonnon määräysten mukainen vastasyn-tyneen, kahdeksan päivän ikäisen poikalapsen ympä-rileikkaus on vähäinen kirurginen toimenpide, joka ei aiheuta terveydellistä haittaa ja joka asiantuntevasti ja asianmukaisella kivunlievityksellä suoritettuna on sekä kivuton että vaaraton. Juutalaisen ympärileikkauksen suorittaa joko siihen erityisen koulutuksen saanut ympärileikkaaja (mohel) tai vastaavan koulutuksen saanut lääkäri.

Toimenpiteellä on todistetusti monia myönteisiä vaikutuksia, kuten merkittävästi pienempi riski saada HIV-tartunta tai sairastua virtsatien tulehduksiin. Mies-ten ympärileikkaus vähentää myös papillomaviruksen tartuntariskiä niiden naisten keskuudessa, jotka ovat sukupuoliyhteydessä ympärileikattujen miesten kanssa. Tuoreet tutkimukset ovat antaneet viitteitä siitä, että ympärileikkaus myös vähentää miesten prostatariskiä. (Wright J, Lin D, Stanford J. Circumcision and the Risk of Prostate Cancer. Cancer. 2012, vol 118, issue 6).

Toimenpiteeseen liittyy toki, niin kuin kaikkiin kirur-gisiin toimenpiteisiin, komplikaatioriski, mutta jos toi-menpide tehdään mahdollisimman varhaisessa iässä ja oikeissa olosuhteissa ja asiantuntevasti, niin tämän pienen kirurgisen toimenpiteen komplikaatioriski on kuitenkin häviävän pieni. On myös selvää, että varhai-

hakehila 33

34 hakehila 2/2012

sesta ympärileikkauksesta koituvat hyödyt ovat Suomen kaltaisessa korkean elintason ja elinolosuhteiden maassa vähemmän merkittäviä kuin alhaisen elin- ja hygie-niatason maissa, mutta toisaalta paremmat olosuhteet luovat myös paremmat edellytykset eliminoida komp-likaatioriskiä.

Suomen juutalaisessa yhteisössä on 150 vuoden ajan ympärileikattu noin 3 000 poikalasta. Ympärileikkaukset on suorittanut juutalainen lääkäri tai koulutettu ympä-rileikkaaja (mohel), ja ainoa tiedossamme oleva yksittäi-nen komplikaatio liittyi lapsen hemofi liaan, jota ei oltu diagnosoitu ennen toimenpidettä.

Tästä yksittäistapauksestakin on kulunut jo yli puoli vuosisataa.

3. Poikalasten ympärileikkaus ja ihmisoikeudetPoikalasten ympärileikkauksella on liittymäkohta moneen keskeiseen perus- ja ihmisoikeuteen. Kysy-mystä tulisikin punnita näiden kokonaisuutena eikä vain yhdestä näkökulmasta. Perus- ja ihmisoikeudet ovat keskenään samanarvoisia eikä mikään niistä ole ylitse muiden tai kumoa toistaan. Keskeisiä perus- ja ihmisoikeuksia tarkastelun kannalta ovat usein mai-nittujen lapsen itsemääräämisoikeuden ja ruumiillisen koskemattomuuden lisäksi muun muassa perhe-elämän suoja ja uskonnonvapaus.

Korkein oikeus on päätöksessään (KKO:2008:93) pun ninnut erittäin perusteellisesti ja monipuolises ti tätä kokonaisuutta ja todennut päätöksessään seuraa vaa: ”Uskonnollisista syistä suoritettavalla ympärileikkauksel la voidaan arvioida olevan myön-teistä merkitystä nimenomaan leikattavan pojan itsensä, hänen identiteettinsä kehittymisen sekä uskonnolli-seen ja sosiaaliseen yhteisöönsä kiinnittymisen kan-nalta. Näistä syistä uskonnollisin perustein suoritetun lääketieteellisesti asianmukaisen ympärileikkauksen muodossa tapahtu vaa puuttumista pojan ruumiilli-seen koskemattomuuteen voidaan pitää lapsen koko-naisedun kan nalta puolustettavana ja kokonaisuutena-kin arvostel len siinä määrin vähäisenä toimenpiteenä, ettei lapsen huoltajien menettelyä tällaisen ympäri-leikkauksen teettämisessä lapselleen ole aihetta pitää sellaisena lapsen etua ja oikeutta loukkaavana tekona, joka olisi pahoinpitelynä rangaistava.”

KKO:n päätös on linjassa eurooppalaisen ja yleismaa-

ilmallisen oikeustilan ja -käytännön kanssa. Uskonnolli-sista tai kulttuurisista syistä tehtävä poikalasten ympäri-leikkaus ei ole lailla kielletty missään maailman maassa.

Julkisessa keskustelussa on vedottu Euroopan neu-voston yleissopimukseen ihmisoikeuksista ja biolääke-tieteestä ja jopa väitetty sen kumoavan Korkeimman oikeuden päätöksen vuodelta 2008. Samansuuntai-seen näkemyksen on myös esittänyt Helsingin kärä-jäoikeus päätöksessään 30.12.2011. Kyseinen sopimus, jonka Suomi ratifi oi vuonna 2010, on jo vuodelta 1997. Sen on allekirjoittanut ja ratifi oinut yli vuosikymmen aikaisemmin useimmat Euroopan maat, joissa monissa poikalasten ympärileikkaus on huomattavasti yleisem-pää kuin Suomessa. Missään näistä maista ei kyseistä yleissopimusta ole sovellettu tässä yhteydessä, eikä koko asiaa ole edes mainittu sopimuksessa tai sen seli-tysmuistioissa. On selvää, ettei sopimuksessa ole tarkoi-tettu muuttaa eurooppalaista oikeustilaa ja -käytäntöä poikien ympärileikkauksen suhteen.

4. Kiellon merkitys juutalaisillePoikalasten ympärileikkaus kahdeksan päivän vanhana on yksi juutalaisuuden keskeisimmistä uskonperiaat-teista. Sen suorittaminen on uskonnollinen määräys ja velvoite. Poikalasten ympärileikkauksen kieltäminen lailla estäisi juutalaisen uskonnon ja kulttuurin harjoit-tamista Suomessa. Kielto polkisi karkeasti täällä asu-vien tai tänne muuttavien juutalaisten ihmisoikeuksia ja uskonnonvapautta ja viestittäisi myös, etteivät juuta-laiset ole tervetulleita tähän maahan.

Toivommekin, että hallitus ottaa selkeän kannan uskonnollisista ja kulttuurisista syistä tehtävän poika-lasten ympärileikkauksen sallimisen puolesta ja näin osoittaa kunnioittavansa Suomen perinteisten vähem-mistöjen, kuten Suomen juutalaisten, oikeutta harjoittaa omaa uskontoaan ja kulttuuriaan. •

Helsingissä, 14. maaliskuuta 2012

Kunnioittaen,Suomen Juutalaisten Seurakuntien

Keskusneuvosto ry.

Gideon Bolotowsk y Da n K a n tor Puheenjohtaja Asiamies

hakehila 35

K enelläkään muulla väestöryhmällä Euroopassa ei ole yhtä pitkäaikaiset kokemukset vihapuheista ja niiden seu-rauksista kuin juutalaisilla. Antisemi-tismi, juutalaisvastaisuus, on maail-man vanhin yhä elävä kollektiivinen

sairaus – ja ainoa tunnettu tauti, joka on vaarallisempi taudin kohteelle kuin sen kantajalle. Juutalaisille on siten vuosisatojen saatossa kehittynyt erityisen herkät tuntosarvet havaitsemaan yhteiskunnassa tapahtuvaa suvaitsemattomuuden voimistumista. Suomessa juu-talaisiin kohdistuvat vihapuheet voidaan jakaa kahteen pääkategoriaan: (1) suoraan juutalaisiin kohdistuvat vihapuheet, kirjoitukset tai teot, sekä (2) epäsuoraan juutalaisiin kohdistuvat vihapuheet, kirjoitukset tai teot, jotka on naamioitu joko antisionismiksi tai Israe-lin vastaiseksi kritiikiksi, koska suoraa antisemitismia ei pidetä salonkikelpoisena – ainakaan vielä.

Viimeisen 10 vuoden aikana Suomen juutalaisyhteisö on kolmesti joutunut kääntymään syyttäjäviranomais-ten puoleen kehottaen nostamaan kanteen sellaisia hen-kilöitä vastaan, jotka yhteisö on katsonut syyllistyneen vihapuheeseen tai -kirjoitteluun. Vuonna 2004 Vantaan käräjäoikeus tuomitsi ”Romanovien viimeiset päivät” -julkaisun kustantajan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta, jonka tuomion Helsingin hovioikeus vahvisti 2006. Vuonna 2006 Hel-singin käräjäoikeus tuomitsi kaksi henkilöä juutalais-vastaisista solvauksista Israelin vastaisessa mielenosoi-tuksessa, jonka tuomion Helsingin hovioikeus vahvisti vuonna 2007. Ja vuonna 2007 Porvoon käräjäoikeus tuo-mitsi henkilön Lähi-Idän konfl iktia käsitelleestä lehti-kirjoituksesta, koska tämä oli syylistynyt kiihottamseen kansanryhmää – juutalaisia – vastaan.

Israelin, kuten minkä tahana muun valtion kritisoi-minen on täysin legitiimiä toimintaa. Valitettavasti Isra-elin arvostelu näyttää olevan taitolaji, jonka kovin harva hallitsee sortumatta samalla antisemitismiin. Tosiasia on näet se, että jokainen, joka osoittaa merkittävää kiin-nostusta Palestiinan arabeja kohtaan, on vähintään yhtä

Gideon Bolotowskyn puhe USKOT-foorumin järjestämässä vihapuheen vastaisessa seminaarissa 19.1.2012 Säätytalolla

kiinnostunut Israelista ja juutalaisista – eikä jälkimmäi-nen kiinnostus aina pysy kovin rationaalisena. Niinpä on huomionarvoista, että EU:n vuonna 1997 perustama Euroopan rasismin ja muukalaisvihan seurantakeskus – EUMC (nykyään EU:n perusoikeusvirasto – FRA) täs-mensi vuonna 2004 määrittelemäänsä antisemitismin käsitettä mm. seuraavin esimerkein:

Juutalaisen kansan itsemääräämisoikeuden kieltä-minen, esimerkiksi väittämällä, että Israelin valtio on rasistinen hanke – on antisemitismia

Kaksoisstandardin soveltaminen eli sellaisen käyt-täytymisen vaatiminen Israelilta, jota ei vaadita miltään muulta demokratialta – on antisemitismia

Israelin nykypolitiikan vertaaminen natsien politiik-kaan – on antisemitismia

Kaksi kuukautta sitten, marraskuun 18. president-tiehdokas Paavo Arhinmäki lausui TV2:n Pressiklubi-ohjelmassa sanatarksti seuraavaa: ”Rubenia (Stilleriä) varmaan kiinnostaa, miksi NATO ei ole puuttunut kansanmurhaan jota Israel teki Gazassa.” Se, että polii-tikko turvautuu valheeseen, ei ole kovin yllättävää. Yhtä vähän yllättää se, että perusvasemmistolainen, jonka atteelliset juuret ovat edesmeneessä Neuvostoliitossa, väittää holokaustin uhrien jälkeläisten muuttuneen puolestan kansanmurhaajiksi. Se mikä oli yllättävää, oli hiljaisuus, joka Arhinmäen lausuntoa seurasi. Julkinen sana ei siihen tarttunut – ei myöskän maan poliittinen kerrostuma. Hiljaisuus tuskin johtui vaivautuneisuu-desta vaan siitä, että Arhinmäen karkean antisemiittista vihailmaisua ei sellaiseksi tunnistettu. Se, että Paavo Arhinmäki on istuvan hallituksen kulttuuri- ja urhei-luministeri tekee asiasta vielä ongelmallisemman – eikä ainakaan kirkasta Suomen kuvaa niissä maissa, joissa antisemitismiin suhtaudutaan erittäin vakavasti – kuten Ranskassa, Saksassa, Israelissa ja USA:ssa. Puuttumat-tomuus ja hiljaisuus osoittaa kuinka tärkeään saumaan tämänpäiväinen ”Suoraan sanoen vihapuhetta vastaan” -seminaarimme osuu, sillä vihapuheen oikea tunnista-minen on edellytys sen tehokkaalle vastustamiselle ja selättämiselle yhteiskunnassamme. •

36 hakehila 2/2012

K iitän osakseni tulleesta kunniasta tulla Suo meen pitämään tämänvuotinen vai-nojen uhrien muistopäivän luento. On tärkeää, että näinä globalisaation, moni-kult tuurisuuden ja postmodernismin aikoi na pidetään huolta siitä, etteivät

ihmis kunnan traagisimmat kokemukset ja tärkeimmät ope tukset unohdu. “Ei koskaan enää” oli se yhteinen sitou mus, joka kumpusi natsismin ja toisen maail man-sodan kauheuksista. Tuon sitoumuksen pohjalle raken-net tiin kansakuntia, kansallisia perutuslakeja sekä maail man järjestö Yhdistyneet Kansakunnat. Siihen perustuu myös ajatus yleismaailmallisista ihmisoikeuk-sista sellai sena kuin sen tänään tunnemme.

Natsi-Saksan toteuttamassa kansanmurhassa, holo-kaustissa, tuhottiin järjestelmällisesti ja kansanryhmän hävittämisen tarkoituksessa kuusi miljoonaa juutalaista ja kaikkiaan ainakin kaksinkertainen määrä ihmisiä, jos tuon rikoksen laajuus yritetään kokonaisuudessaan hah-mottaa, siis kattaen natsien muutkin uhrit kuten romanit, homoseksuaalit , vammaiset ja muut. Tässä aivan naapu-rissa oleva Anne Frank –näyttely muistuttaa meitä nat-sien kansanmurhan yli miljoonasta juutalaisesta lapsi-uhrista. Anne Frankin päiväkirja on vuosikymmenten ajan toiminut ikkunana, jonka kautta Suomessakin uudet sukupolvet ovat voineet oppia tietämään juuta-lais ten kansanmurhasta tavalla, joka jättää pysyvän tieto- ja tunnepohjaisen muistijäljen.

Kun sain kutsun tulla pitämään tämä luento, tietysti mietin, mitä haluaisin täällä sanoa. Ensin mieleeni tuli kysy mys kansanmurhan kieltämisen ja sananvapau-

Vainojen uhrien muistopäivä 2012Hakehila

Vainojen uhrien muistopäivän tilaisuus järjes-tettiin Holokaustin uhrien muisto ry:n toimesta tänä vuonna Etelä-Suomen aluehallintovirastonaudiotoriumissa 26.1.2012. Tilaisuuden pää-puhujana oli professori Martin Scheinin Euro-pean University Institutesta. Tilaisuudessa puhuivat myös Holokaustin uhrien muisto ry:n puheenjohtaja Matti Myllykoski, Israelin suur-lähettiläs Dan Ashbel ja Anne Frank Housen edustaja Cihan Tekeli. Seuraavassa osa Martin Scheininin pitämästä puheesta:

den keskinäissuhteesta, teema, johon aika ajoin palaan omas sa opetuksessani, ennen muuta YK:n ihmisoikeus-komitean Faurisson-ratkaisun takia. Yllätyksekseni kuiten kin huomasin, että sen luennon olen jo pitänyt vai nojen uhrien muistopäivän tilaisuudessa vuonna 1999. En tiedä, moniko tämän tilaisuuden kuulijoista oli tuolloin paikalla. Oli miten oli, tiivistän lyhyesti sen

Pääpuhujana oli professori Martin Scheinin. Osallistujilla oli myös mahdollisuus tutustua Anne Frank näyttelyyn lähistöllä sijainneessa Helsingin kaupunginkirjastossa.

hakehila 37

mitä silloin sanoin, ja jatkan kommentoimalla Ranskan tuoretta päätöstä kriminalisoida armenialaisten kan san-mur han kieltäminen tai vähättely.

S ananvapaudella on erityinen asema ihmisoikeuk-sien joukossa. Sillä on keskeinen merkitys muit-ten ihmisoikeuksien takaamiselle, poliittiselle

demokratialle ja tieteelliselle tutkimukselle. Tästä huo-limatta on moni Euroopan maa katsonut tarpeelliseksi kriminalisoida niin kutsutun historiallisen revisionis-min, joka pyrkii kieltämään natsien keskitysleirit ja kaa-sukammiot tai sen, että niitä käytettiin siinä laajuudessa kuin yleinen historiankirjoitus osoittaa.

Ranskassa lainsäätäjä reagoi uusfasistien ja muiden revi sionistien toistuviin julkisiin esiintymisiin, joissa nämä pyrkivät kieltämään natsien toteuttaman kansan-murhan tai vähättelemään sitä säätämällä vuonna 1990 erityislain, joka tunnetaan nimellä Lex Gayssot.

Sorbonnen yliopiston entinen kirjallisuuden profes-sori Robert Faurisson julkaisi useita artikkeleita, joissa hän kiisti natsien toteuttaman kansanmurhan laajuuden ja monet siihen liittyvät olennaiset piirteet. Faurisso-nin mukaan esimerkiksi myrkkykaasua ehkä käytettiin natsien leireissä, mutta desinfi ointitarkoituksessa eikä suinkaan ihmisten systemaattiseen tappamiseen. Parii-sin vetoo mustuomioistuin piti vuonna 1992 annetussa rat kaisussaan voimassa alemman asteen tuomioistui-men Faurissonille langettaman rikosoikeudellisen ran-gaistuksen. Perusteluissa oikeus korosti, että sisältönsä vuoksi Faurissonin kirjoitukset oli katsottava väkival-taan kehottamiseksi. Faurissonin tapaus käsiteltiin vielä kansainvälisellä tasolla YK:n ihmisoikeuskomiteassa, kun hän katsoi sananvapauttaan loukatun. Ihmisoikeus-komitean päätöksen perusteluista on luettavissa, että komitea piti Lex Gayssotía siinä määrin yleisluontoi-sena, että rangaistusten tuomitseminen sen nojalla voisi jossain tapauksessa olla sananvapauden kannalta ongelmallista. Lakihan sääti rangaistavaksi Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnin perusteiden kiistämisen, eikä sanamuotonsa mukaan liittänyt ilmaisun rikosoikeudel-lista tuomittavuutta esimerkiksi sen vihaa tai väkivaltaa lietsovaan vaikutukseen. Komitean käsiteltävänä kuiten-kin oli juuri Faurissonin väite hänen sananvapautensa konk reettisesta loukkaamisesta, eikä kysymys ranska-laisen lain yhteensopivuudesta kansalais- ja poliittisia

oikeuksia koskevan yleissopimuksen kanssa abstraktilla tasolla. Kuten edellä todettiin, ranskalaiset tuomioistui-met eivät olleet langettaneet rangaistusta vain ilmaisun välittömän sisällön perusteella vaan olivat perustelleet ratkaisuaan myös Faurissonin kirjoittamien tekstien väkivaltaa lietsovalla luonteella.

Tästä syystä myös YK:n ihmisoikeuskomitea päätyi vuonna 1996 pitämään Faurissonin tuomiota sananva-pauden hyväksyttävänä rajoituksena eikä siis ihmisoike-usloukkauksena. Täydentävässä mielipiteessään komi-tean jäsenet Elizabeth Evatt (Australia), David Kretzmer (Israel) ja Eckart Klein (Saksa) kiinnostavalla tavalla liit-tävät rangaistuksen hyväksyttävyyden siihen konkreet-tiseen asiayhteyteen, jossa Robert Faurisson oli esittänyt keskitysleirejä vähättelevät ja kaasukammiot kieltävät lausumansa. He arvostelevat Lex Gayssotín sisältöä siitä, että laki on laadittu tarpeettoman laaja-alaiseksi, kun siinä ilmaisun rangaistavuutta ei ole liitetty kirjoitta-jan tarkoitusperään eikä siihen, että ilmaisu vaikutuk-siltaan olisi väkivaltaa tai antisemitismiä lietsova. Laki on kirjoitettu siten kuin se nostaisi historiallisen tie-teellisen totuuden lainsäädännölliseksi dogmiksi, jonka kyseenalaiseksi asettaminen olisi ilmaisun asiayhtey-destä riippumatta rangaistavaa. Lakiin kohdistamastaan kritiikistä huolimatta kyseiset kolme jäsentä asettuvat epäröimättä sille kannalle, että Robert Faurissonin ran-kaiseminen oli sananvapauden kannalta hyväksyttävää.

Natsien toteuttaman juutalaisten kansanmurhan kieltämisen tai vähättelyn kriminalisointi on oikeutettua sananvapauden hyväksyttävänä rajoituksena, koska noihin ilmaisuihin sisältyy piiloviesti syrjintään ja väkivaltaan kehottamisesta.

Tilaisuuden musiikkiohjelmasta vastasi romanimusiikkia esittänyt Drom- yhtye.

38 hakehila 2/2012

Heidän mukaansa olennaista oli, että Faurissonin omat ilmaisut osoittivat, ettei hänen motiivinaan ollut tie-teellinen historiantutkimus. Faurisson oli toimintaansa puolustaessaan syyttänyt juutalaisia keskitysleirejä ja kaasukammioita koskevan “myytin” rakentamisesta ja siten väittänyt natsien kansanmurhan uhrien syyllis-tyneen historian vääristelyyn. Faurissonin lausumilla oli siis selvä antisemitistinen sisältö, joka osoitti hänelle tuomitun rangaistuksen oikeutetuksi.

Mainittakoon vielä, että ihmisoikeuskomitean yhdys-valtalainen jäsen Thomas Buergenthal jääväsi itsensä Faurissonin valituksen käsittelystä. Koska hän oli lap-sena itse ollut keskitysleirivankina Auschwitzissa, hän ei katsonut voivansa osallistua välillisestikään sen arvi-oin tiin, olivatko natsien keskitysleirit totta. Buergent-hal on hiljattain julkaissut muistelmansa “Lucky Child”. Tämän vaikuttavan kirjan nimi tietenkin ilmaisee, ettei hänen selviytymisensä tietääkseni nuorimpana henki-lönä Auschwitzista voinut tapahtua ilman hyvää onnea kaiken tragedian, kärsimyksen ja tuhon keskellä.

R anskan parlamentti hyväksyi äskettäin lain, joka tekee rangaistavaksi minkä hyvänsä Ranskan lain tunnustaman kansanmurhan kieltämisen

tai vähättelyn. Odotetusti päätös on herättänyt voimak-kaita vastalauseita erityisesti Turkissa, koska ensi sijassa laki on tarkoitettu kohdistumaan Turkin vastuulla ole-van vuoden 1915 armenialaisten kansanmurhan kieltä-jiin. Mutta periaatteessa lakia voidaan soveltaa esimer-kiksi Kamputsean, Ruandan tai entisen Jugoslavian alueella tapahtuneiden kansanmurhien kieltäjiin, jos tuo mioistuin lakia soveltaessaan pitää niitä Ranskan lain tunnustamina kansanmurhina.

Pidän Ranskan ratkaisua virheellisenä. Natsien to teut taman juutalaisten kansanmurhan kieltämisen tai vähät telyn kriminalisointi on oikeutettua sanan-vapauden hyväksyttävänä rajoituksena, koska noihin

ilmaisuihin sisältyy piiloviesti syrjintään ja väkivaltaan kehottamisesta. Kuten Faurisson-tapauksen yhteydessä sanoin, rangaistuksen tuomitsevan tuomioistuimen on voitava vakuuttua siitä, että näennäisesti kansanmur-han kieltämiseksi muotoiltu viesti on asiayhteydessään ymmärret tävä viestijän kehotukseksi jatkaa siitä, mihin Hitler lopetti. Niissä yhteiskunnissa, jotka ovat katsoneet tarpeelliseksi kriminalisoida holokaustin kieltämisen, tuollainen yhteys on yleensä syyttäjän osoitettavissa.

Samaa ei voi välttämättä sanoa muiden kansanmur-hien historiallisen totuuden kieltämisestä. Tuollaisen viestinnän taustalla voi olla nationalistisia tai muita poliittisia vaikuttimia, mutta kyse ei yleensä ole mihin-kään keskuudessamme olevan kansanryhmän syrjintään tai väkivaltaan kehottamisesta. On keinotekoista lähteä rinnastamaan ja luettelemaan historian saatossa tapah-tuneita hirmutekoja, ja suorastaan vaarallista politisoida tuollainen luetteleminen edellyttämällä että kansallinen laki virallisesti luettelee kansanmurhat, joiden virallisen totuuden kieltämisestä rangaistaan.

Suomen oloissa pidän riittävänä lainsäädännön nyky-tilaa, kun rikoslain 11 luvun 10 §:ssä on kriminalisoitu kiihottaminen kansanryhmää vastaan, ja 10a §:ssä täy-dennetty säännöstä sen törkeällä tekomuodolla.

(“10 § Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin ylei-sön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, synty-perän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vam-maisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kan-sanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”)

Rikosoikeudellinen lainalaisuusvaatimus on tärkeä ihmisoikeus. Siihen sisältyy taannehtivan rikoslain kielto, samoin kuin vaatimus, että sekä rangaistavat teot että rangaistukset pitää tarkkaan määritellä laissa. Vaikka muiden ihmisten ihmisoikeudet ovat rikosoi-keudellisen lainsäädännön tärkeä suojeluobjekti, ei ole hyväksyttävää käyttää ihmisoikeuksia rikoslain ana-logisen tai laajentavan tulkinnan perusteluna. Teko on rangaistava vain jos rikoslain sanamuoto kattaa sen. On lainsäätäjän vastuulla huolehtia siitä, että rikoslaki suojaa ihmisoikeuksia. Jos lainsäätäjä ei hoida tätä tehtä-väänsä, ei ole tuomioistuinten asia ylittää toimivaltansa ja rikosoikeudellisen lainalaisuusvaatimuksen rajoja. Vain laissa rikoksiksi määritellyt teot ovat rangaistavia.

Suomen rikoslain 11 luvun 10 § sisältää säännöksen kii hottamisesta kansanryhmää vastaan. Säännös tekee mah dolliseksi Suomessakin rangaista henkilöä, joka jul ki -sesti kieltää historiallisen totuuden holokaustista, kun han tuomioistuin vakuuttuu siitä, että tekijän tarkoi tuk sena oli uhata, panetella tai solvata tiettyä kansanryh mää. •

Helsingin juutalaisen seurakunnan kanttori Eli Zylberman lausui El male rachamim –muistorukouksen. Paikalla oli noin 100 henkilöä.

hakehila 39

P äätoimittaja, kir-jai lija, tutkija ja kään täjä Karme la Bélinki on ollut journalis ti 48 vuotta. Hän on

työskennellyt kaikenlaisis sa medioissa sanomalehdistä elekt-ro nisiin, mm. YLE:ssä 25 vuotta, ja päättää uransa kulttuuriaika-kauslehti Astra Novan päätoi-mittajana runsaan kuuden vuo -den jälkeen. Hufvudstadsbla-de tin vakituisena avustajana (kolumnisti ja arvostelija) hän on toiminut uransa alusta läh-tien. Ulkomaanseuranta on hänelle ominaista. Montako kirjaa olet julkaissut? –Kaupal-lisesti kustan nettuja on 12, suo-meksi ja ruotsiksi, akateemisia melkein saman verran eri kielillä. Olen tehnyt tuhansia artikkeleita, radio- ja TV-ohjelmia ja ns. ”papereita” ja antologia-artikkeleita. En tiedä tarkkaa lukumäärää, sillä 48 vuoteen mahtuu laidasta laitaan.

Juutalainen naiskuvaVoiko juutalaista naiskuvaa esittää tiivistetysti? –Ei. Se on yhtä moninainen kuin naiset itse. Uutta naiskuvaa Pohjoismaissa luo mm. norjalainen konservatiivirab-biini Lynn Feinberg, hän luo sitä jo omalla olemuksel-laan. Yliopistoissa juutalaista naistutkimusta on tehty vuosikymmeniä. Naistutkimus on myös minun akatee-minen erikoisalani ja olen toiminut vierailevana profes-sorina ja luennoitsijana sekä Euroopassa, Yhdysvalloissa että mm. Israelissa. Ensimmäinen toteamus juutalai-sen naisen ja miehen tasa-arvosta on se, että naisetkin voivat lähestyä Korkeinta käyttämättä välikäsiä. Hala-chan tulkintoja, joissa korostetaan naisen oikeuksia ja asemaa, ei aiemmin tuotu esille samalla tavoin kuin nyt, koska kaikki uskonnot olivat olleet miehisissä käsissä niin pitkään. Mitä erikoishaasteita juutalaisilla naisilla on? –Puolison valinta ja lasten kasvatus juutalaisuuteen ovat kaksi suurinta haastetta sekä se, että naisella on

Karmela Bélinki on kosmopoliittinen nainenLeena Eronen

Karmela Bélinki.

oikeus toteuttaa itseään ja lah-jojaan, mutta tämä viimeinen koskee kaikkia naisia. Esim. juutalaisia naislääkäreitä on ollut aina. Renessanssin Ita-liassa heitä oli useita, samoin naissäveltäjiä. Ortodoksisissa synagogissa naisten puolella toimi Itä-Euroopassa oma ammattiryhmä forzogerin.He selittivät hepreankieli-set tekstit jiddishiksi. Naiset myös kirjoittivat runoja ja rukouksia jiddishiksi ja hep-reaksi perustuen pyhien kir-jojen teksteihin.

Esitaistelijoita tarvitaan aina 1990- ja 2000-luvuilla nainen nousi ensimmäistä kertaa pre-

sidentiksi, puolustus- ja ulkoministeriksi sekä Suomen Pankin pääjohtajaksi. Milloin saavutetaan tasa-arvo? –En usko, että meidän aikanamme saavutetaan sellainen taso, ettei tasa-arvoa enää tarvitsisi tavoitella. Mikä on tärkein asia, jota olet halunnut edistää? –Olen ajanut ihmisoikeuksia eri tahoilla. Sekä uskonnoissa, kult-tuureissa että demokratian ajamisessa ja sen periaat-teiden soveltamisessa kaivataan uusajattelua. Minusta tuli kirjan ihminen, lahjani viittasivat siihen jo hyvin nuorena. Kotoa opin sen, että ei ainoastaan yläraken-teiden, vaan myös lattiatason ihmiset ovat kaikki yhtä arvokkaita. Monipuolisen ja värikkään elämäni parhaita asioita on ollut se, että olen saanut tavata ihmisiä, joita olen halunnut tavata.

Karmela kertoo jäävänsä tänä keväänä eläkkeelle. –Astra Novasta on minun aikanani tullut varteenotet-tava, monikulttuurinen lehti, jossa on naisnäkökulma. Vuonna 2011 se sai suomenruotsalaisten kulttuurileh-tien palkinnon. Lehden laaja-alaisuutta kiitettiin. Se on vapaa foorumi. Minulle juutalainen kulttuuri edustaa monipuolisuutta ja laaja-alaisuutta, samoin kuin juuta-lainen identiteetti, joka on samaan aikaan yhteisöllinen ja yksilöllinen. Kaksi ihmistä ja kolme mielipidettä, se on juutalaisuuden olemuksen perusta. •

40 hakehila 2/2012

E rään lastenkirjamme aukeamalla vilahtaa meille monet makeat naurut tarjoillut olio, nimeltään vastamulkoinen. Kummallisen otuksen habitus on traagisen koominen, sillä sen silmämunat ovat kääntyneet toisiaan vasten niin, että se kykenee vain

mulkoilemaan yhdellä silmällään toista, ja toisella toista silmäänsä. Identiteetiltään vastamulkoinen on musta-valkoinen - kuinkas muuten, kun se kerran on suomen kielestä kotoisin.

Olen joskus huokaissut helpotuksesta, kun päähäni on juolahtanut – myönnettäköön – täysin hullu ajatus, että se voisi aivan yhtä hyvin olla todellinen. En usko, että tämä harmiton ja sympaattinen luonnonoikku itse olisi muille vaaraksi, mutta pahaa pelkään, että se syn-nyttäisi kansannousun, joka saattaisi olla.

Se saisi epäilemättä osakseen runsasta huomiota ja keräisi varmasti nopeasti ympärilleen fanijoukon, joka ryhtyisi palvomaan sen erikoista ainutlaatuisuutta. Se vietäisiin Facebookin, jossa sen keräämät astronomi-set tökkäysmäärät toisivat kuvaan mukaan valtavirran mediat. Ennen kuin huomaisimmekaan, vastamulkoinen nousisi yhdeksi aikamme suurimmista idoleista, jota tie-tysti alettaisiin houkutella mukaan myös politiikkaan. Siitä itsestään riippumatta syntyisi underground -liike, vallankumouksellinen salaliitto, jonka pääjuonena olisi maailman muuttaminen mustavalkoiseksi.

Politiikassa se olisi luonnonlapsi. Se vastaisi itse-varmasti mihin tahansa sille esitettyyn kysymykseen ensin “joko–tai”, pitäisi pienen tuumaustauon, vaihtaisi sitten painonsa jalalta toisella, ja sanoisi “sekä-että”– eikä näkisi sanoneensa mitään toisiaan poissulkevaa. Se nousisi nopeasti uraportaita, kun se muotoilisi diplo-maattisesti: ”En sano jaa, enkä myöskään ei, mutta tätä ei pidä millään tavalla tulkita päättämättömyydeksi.”

KOLUMNI

Mustavalkoinen vastamulkoinen

Jussi Hanhivaara

Sen ajatukset syvenisivät kypsyessään kuin hyvät viinit, ja pian se pohtisi isoja asioita, kenties näin: “Onko historialla tulevaisuutta, tai onko tulevaisuudessa histo-riaa,” saaden jo aikaan syvää ja pelonsekaista ihailua sekä kunnioitusta. Lopulta siitä tulisi virallinen epäjumala.

V astamulkoinen itse joutuisi kunnon tähden lailla kärsimään julkisuuden kiroista ja pai-neista. Ne aiheutuisivat siitä, että sen ympärille

syntynyt julkisuus ei ymmärtäisi sen sisintä olemusta, vaan ylenkatsoisi kokonaan sen syvimmän tragedian ja kärsimyksen. Se kokisi itsensä väärinymmärretyksi ja hyväksikäytetyksi.

Mistä tämän herttaisen olion tragedia siis muodos-tuu? Ennen kaikkea tietysti siitä, että sen näkökenttään ei mahdu muita kuin se itse. Koska siltä puuttuvat kai-kenlaiset ulkoiset, mutta samalla myös sisäiset referens-sit, se ei näe identiteettiään eli sitä, että se on mustaval-koinen. Oikeastaan – vielä tarkemmin sanottuna – se ei tiedä edes, mitä mustavalkoisuus on.

Vaatii suuria ponnisteluja nähdä, mitä kulloinkin on nenän edessä, totesi Orwell. Mitä tämä voi tarkoittaa tälle surkuhupaiselle hahmolle, joka näkee nenänsä edessä vain itsensä, eikä edes tiedä, mitä se siinä katselee?

Se ei voi merkitä muuta kuin vankeutta. Vastamul-koinen on ja pysyy vankina mustavalkoisessa maailmas-saan, jossa sen ainoana tehtävänä on vastamulkoilemi-nen. Se ei kykene uneksimaan vapaudesta, koska ainoa todellisuus, jonka se tuntee, on vapaudettomuus.

Näettekö jo lopullisen syyn, miksi vastamulkoisen maailma on mustavalkoinen? Traaginen kummajainen-han jää väreistä paitsi vain siksi, että se ei koskaan näe tulleensa nähdyksi. Sille ei ole suotu molemminpuolisen näkemisen lahjaa, eikä se siksi kuuna kullan valkeana pysty kommunikoimaan muiden kuin itsensä kanssa. •

Historia

Makkabi 105 vuotta sittenRony Smolar

42 hakehila 2/2012

M e tämän illan juhlavieraat jos ketkään tiedämme ja tunnustamme sen kes-keisen aseman, missä juutalainen urhei luseura Makkabi, pienessä seu-rakunnassamme on perinteisesti ollut. Monet meistä on urheilukentillä

vuo dattanut hikeä Makkabin puolesta ja moni on saanut Makkabista hyvät ja terveet eväät elämänsä taipaleelle. Sen lisäksi moni on tarttunut seurakuntamme lukuisiin aktiviteetteihin, kiitos Makkabin.

Vuosikymmenien saatossa olemme juhlineet Makka-bia merkkivuosina sekä vuosittaisten herrainpäivällis-ten merkeissä. Lisäksi olemme aina muistaneet ylpeinä muistuttaa, että seuramme on maapallon vanhin yhtä-jaksoisesti toiminut Makkabi-seura.

Mielestäni meillä on tänä iltana hyvä syy juhlaan ja ylpeyteen, sillä tutustuttuani viime viikkoina Kansal-lis arkistossa olevien ja muutamien yksityishenkilöi-den hallussa löytyneiden asiakirjojen kautta seuran syntyhetkiin voin todeta, ettei juutalaisen urheiluseu-ran perustaminen ollut mikään helppo synnytys eikä vastaan otto pienessä seurakunnassamme tuolloin ollut kovin tervetullut.

Entisistä tsaarin sotilaista eli kantonisteista koostu-neessa ja hyvin sisäänpäin kääntyneessä seurakunnas-samme ilmapiiri, tuolloin yli sata vuotta sitten, oli kaik-kea muuta kuin suotuisa ruumiillista kuntoa ihannoivan seuran perustamiselle.

”Shport, det är bara för gojim” oli arkistosta löyty-nyt mielipide; toisin sanoen, urheileminen on tarkoi-tettu vain ei-juutalaisille, mikä oli seurakunnassa tuol-

Kirjoitus on Ronyn Smolarin pitämä esitelmä Urheiluseura Makkabin 105-vuotisjuhlassa viime vuoden marraskuussa.

loin kaikkea vierasta ja uutta kohtaan vallinnut asenne. Juutalaisille oli tärkeämpää omistautuminen uskonnon harjoit tamiseen ja noudattamiseen, paneutumiseen yhteisön jäsenten moniin ongelmiin sekä arjen vaikeuk-sista selviytymiseen.

Tuota asennetta lähemmin tarkasteltaessa tulee muis-taa, että 1900-luvun alussa valtaosa täällä asuneis ta juuta-laisista oli köyhiä suurperheitä, ortodoksisesti uskovaisia ja heidät piti yhdessä vain uskonto sekä yhteinen kohtalo. Muuhun heillä ei ollut aikaa, varaa eikä kiinnostusta.

Venäjän laajassa valtakunnassa Suomi muodosti tuol loin autonomisen suurruhtinaskunnan ja täällä asui pieni, noin tuhannen hengen juutalainen yhteisö, pää -asias sa tsaarin entisiä sotilaita ja heidän jälkeläisiään . Juu talaiset elivät täällä vailla kansalaisoikeuksia ja myös asu misoikeus oli vain määräaikaisen luvan ja lahjotta-vissa olleiden viranomaisten varassa. Pienimmästäkin rik komuksesta saattoi joutua karkotetuksi takaisin Venä jälle. Elämän epävarmuudesta kertoo se, että kar-kotusten sekä oma-aloitteisen maastamuuton seurauk-sena yli nel jännes täkäläisestä juutalaisväestöstä oli vain vuo sikymmen aikaisemmin, siis 1890-luvulla, muutta-nut tai joutunut muuttamaan pois, lähinnä Yhdysval-toihin ja Palestiinaan.

T änä päivänä voidaan pohdiskella mikä vaikutti sii hen, että nuori 23-vuotias Jakob ”Janka” Hirsc-ho vits vuonna 1906 uskalsi ehdottaa juutalaisen

voimistelu- ja urheiluseuran perustamista Helsinkiin. Tuohon aikaan sitä pidettiin hyvin kapinallisena tekona. Niin hän itsekin sitä eräässä kirjoituksessaan kuvasi. Itse hän harrasti voimistelua, luistelua ja pyöräilyä ei-juutalaisessa Otava-nimisessä urheiluseurassa.

Mutta 1906 oli merkittävä vedenjakajavuosi Suomen, Euroopan ja koko maapallon juutalaisille. Nimittäin, tuona vuonna Helsingin seurakunta sai suurten talou-dellisten ponnistelujen tuloksena rakennettua nykyisen

Hyvin sisäänpäin kääntyneessä seurakunnassamme ilma-piiri, tuolloin yli sata vuotta sitten, oli kaikkea muuta kuin suotuisa ruumiillista kuntoa ihannoivan seuran perustamiselle.

hakehila 43

synagogarakennuksensa ja järjestäytyneen seurakunnan toiminnan ensiaskeleita ottaneeseen pieneen yhteisöön perustettiin mm. jiddishinkielinen kirjallisuus-, teatteri- ja musiikkikerho. Lisäksi uusi koulu, venäläiseltä nimel-tään Evrejskaja Obrazhovaja shkola, näki päivänvalon. Kaksi aiempaa koulua oli varojen puutteessa joutunut lopettamaan ja muutama vuosi myöhemmin myös tämä koulu koki saman kohtalon.

Pieni seurakuntamme koki sitten merkittävän huomion osoituksen kun Venäjän kolmas sionistiko-kous järjestettiin vuonna 1906 Helsingissä. Kokouksella oli suuri vaikutus sionistisen liikkeen toiminnalle eri puo lil la Eurooppaa ja kokous takasi sen, että Helsinki sai läh te mättömän sijan sionistiliikkeessä, jopa niin, että tänä kin päi vänä Tel Avivissa on pääkaupunkimme nimeä kan tava katu.

Toinen merkittävä tapahtuma oli mantereellamme juutalaisvastaisuutta ruokkineen ja maanpetturuu-desta tuomitun ranskalaisen upseerin Alfred Dreyfusin tapaus. Nimittäin tuona samana vuonna 1906 hänet kahdentoista vuoden jälkeen todettiin syyttömäksi ja vapau tettiin karkotuspaikastaan Pirunsaarelta.

Dreyfusin kohtalo oli hänen oikeudenkäyntinsä aikana 1890-luvulla saanut sionismin perustajan Theodor Herzelin pohtimaan juutalaisten kohtaloa siinä mää rin, että asia lopulta johti kansallisuusaatteemme sio nismin syntyyn.

Sionismi käynnisti usean juutalaisen urheiluseuran perustamisen Euroopassa ja ne saivat nimensä muinai-silta juutalaisilta sankareilta kuten makkabealaisista ja Bar Kohbalta. Muita yleisiä nimiä olivat myös Hakoach, Kadur, Beitar ja Hapoel.

Vuonna 1906 järjestettiin myös välikisoiksi kutsutut toiset nykyajan olympialaiset Ateenassa, mikä innosti urheilevaa nuorisoa täällä Suomessa ja oletettavasti myös täkäläisiä juutalaisia nuoria. Näissä kisoissa auto-nominen Suomi voitti kahden Vernerin, Weckmanin ja Järvisen, ansiosta ensimmäiset olympiamitalinsa, kaksi kultaa sekä yhden hopean ja pronssin. Myös SVUL eli Suomen voimistelu- ja urheiluliitto perustettiin tuona samaisena vuonna.

J akob Hirschovits ei nuoruuden innossaan kumar-tanut seurakunnan vanhoillisia vaan monien kau-huksi julistivat viihtyvänsä paremmin urheilu-

kentällä kuin shulissa, synagogassa. Vaikkei urheilu kuulunut Tarjag mitzvoteihin, ts. niihin 613:een juu-talaisten elämää ohjaavaan käskyyn ja määräykseen, niin Hirschovits kuitenkin vetosi muutosten tarpeeseen seurakunnassa haastaen samalla vanhemmat seuraa-maan aikaansa. Toisin sanoen, juutalaisten oli uskon-nollisen lukeneisuutensa ja oppineisuutensa lisäksi osoitettava fyysisen tahtonsa ja kykynsä. ”Judisk fysik betyder judisk framtid i Finland”, juutalaisten hyvä

ruumiillinen voima merkitsee juutalaista tulevaisuutta Suomessa, olivat Hirschovitsin painavat sanat.

Vastustuksen nujertamiseksi hän asettui avoimesti nuor ten puolestapuhujaksi mikä tuossa ilmapiirissä muut ti hänet avoimen kapinalliseksi. Vanhoilliset nimit-telivät tätä hyvää tarkoittavaa nuorukaista jopa ”apiko-rukseksi” eli harhaoppiseksi. Itse hän kuitenkin päätti esiin tyä rauhallisesti ja pidättyvästi mihin vaikutti se, että hän oli noihin aikoihin avioitunut. Lisäksi hänen tiuk ka anoppinsa Rebekka Bensky oli saanut hänet kun-ni oittamaan tuolloin vallinneita seurakunnan valta raken-teita. Lisäksi Jakob Hirschovits oli anopin iloksi ruven nut käymään shulissa, missä hän kuvauksensa mukai sesti oli anopin tarkkailevan silmäparin kohteena. Jat kossa nuoren aviomiehen kuvaus anopistaan kuului: ”Hen nes vilja blev också min vilja och hon besatt så god portion vilja, att det räckte för oss båda, min hustru och mej”.

Jakob Hirschovits oli sitkeä ja peräänantamaton. Saa-tuaan seurakunnan nuorten parissa kylliksi kannatusta hänen oli vanhemmalle sukupolvelle vielä löydettävä uskonnolliset perustelut ruumiillisen kunnon merkityk-selle juutalaisille. Perustelut hän löysikin Vanhasta Testamentista eli Toorasta. Hän viittasi muun muassa Tuomareiden kirjaan, missä on maininta sotajoukon

Jakob ”Janka” Hirschovits (1883–1940) harrasti muun muassa pyöräilyä.

44 hakehila 2/2012

seitsemästäsadasta vasenkätisestä valiosotilaasta, joista jokainen osasi lingota kiven erehtymättömän tarkasti maaliin. Lisäksi esimerkkejä löytyi Samuelin kirjasta, missä todetaan nuoren Daavidin olleen taitava keihään-heittäjä ja kivilingon käsittelijä. Samassa Raamatun kirjassa kuvataan nuorten taistelunäytöksiä ja todetaan erään Asael-nimisen nuorukaisen olleen nopeajalkainen kuin aavikon gaselli.

Jakob Hirschovitsiin oli tehnyt vaikutuksen vuonna 1905 tehty vierailu Liettuaan, missä hänellä oli mahdol-lisuus tutustua paikallisten, vastikään perustettujen juu-talaisten urheiluseurojen toimintaan. Juutalaisten tun-temaan syrjivään ilmapiiriin oli tuonut helpotusta myös tuona samana vuonna ylioppilas Santeri Jacobssonin jär-jestämät ja suositut kansalaiskokoukset, mitkä tähtäsivät juutalaisten aseman parantamiseksi Suomessa.

Varsinaisen urheilukärpäsen pureman Hirschovits sai muutamalta suomalaiselta ystävältään, joihin kan-sallisen itsetunnon mukana tullut kiinnostus urheiluun oli tuolloin iskenyt. ”Miten on mahdollista, ettei teidän juutalaisten keskuudesta löydy urheilijoita? Sen sijaan, että teidän nuorenne viettävät aikaansa ”Jeriko”-nimi-sessä paikassa, niin myös te juutalaiset voisitte ruveta harrastamaan urheilua”, haastoivat suomalaiset ystävät.

Sillä hetkellä Jakob Hirschovits päätti juutalaisen urhei-luseuran perustamisesta Helsinkiin.

”Skall du laga för oss en förening? Oj a klog! Skall vi ha en egen förening? När kan vi bli medlemmar? Hirschovitsin ikätoverit olivat niin innoissaan, että kun eräs nuori oli noihin aikoihin vietetyn Simchat Tora-pyhän aikana saanut synagogassa alijan, kutsun luke-maan Toorasta, ja sen jälkeen päättänyt antaa nederin,lahjoituksen, ja antanut sen urheiluseuralle, oli syna-gogassa noussut melkoinen kalabaliikki. Häneltä oli bimellä useaan kertaan kysytty, että kenelle hän oikein oli halunnut antaa lahjoituksen, niin hän joka kerta oli vastannut jiddishiksi, ”Far di idrottsferain.” ”Vos is dos a (i)drottsferain?” Mikä se sellainen seura on, häneltä tie-dusteltiin. ”Keichov, keichov!” oli nuorukainen vastan-nut, minkä jälkeen hänet kylmästi poistettiin bimeltä.

Simchat Toran johdosta synagoga oli noina päivinä juutalaisnuorten luonnollinen kokoontumispaikka ja sen tiesi myös Jakob Hirschovits. Hän kokosi siellä olleita urheilusta kiinnostuneita nuoria Fredrikinkatu 40:ssä kellaritilassa olleeseen ”Vihreäksi helvetiksi”-kutsut-tuun kuppilaan, missä lopullisesti päätettiin juutalaisen urheiluseuran perustamisesta. Nuoret huusivat Jakob Hirschovitsin perustavan kokouksen koollekutsujaksi, mikä sitten johti juutalaisen urheiluseuran perustami-seen Helsingissä ja hänen valitsemiseksi seuran ensim-mäiseksi puheenjohtajaksi ja myös sihteeriksi. Seura oli voimistelu- ja urheiluseura, mikä Bernhard Guthwertin ehdottamana sai viralliseksi ruotsinkieliseksi nimeksi Judisk Gymnastik och Idrottsförening Stjärnan. Pääasi-assa jiddishiä puhuneessa seurakunnassa seuraa kutsut-tiin ”Keichoviksi”, (hepr. kohav tähti= stjärnan).

S euran perustamispäivä oli 4. marraskuuta 105 vuotta sitten, ja tuona päivänä kuutisenkym-mentä nuorta liittyi seuran jäseniksi. Jakob Hir-

schovitsin lisäksi perustajina mainitaan Salomon Rake-vitsch, Nochem Scheibel, Josef Waprinsky, Isak Rake-vitsch, Hirsch Bentkover, Abraham Perlman, Bernhard Guthwert, Abraham Drisin, Abraham Abramovitsch, Salomon Kafka, David Leffkovitsch, Isak Bentkover ja Hjalmar Savlansky.

Näin Helsingin juutalainen seurakunta oli saanut mer kittävän lisän jäsenistään huolta pitävien yhdistys-ten joukkoon. Hautausapuyhdistys Chewra Kadisha oli perustettu 1864 ja sairasapuyhdistys Bikur Cholim

Stjärnan liittyi pian SVUL:iin ja Suomen jalkapalloliittoon, ja voitteko kuvitella, myös Suomen hiihtoliittoon. Kenties näköpiirissä oli joku tuleva juutalainen huippuhiihtäjä…

Stjärnanissa harrastettiin voimistelua, hiihtoa, painia, luistelua, yleisurheilua, voimailulajeja sekä jalka- ja jääpalloa. Kuva on 1910-luvulta.

hakehila 45

1879. Tämän jälkeen seurakunta osoitti olevansa kiitol li nen kohde eri yhdistysten perustamiselle ja laskelmie ni mukaan seurakunnassa on eri aikoina ja erilaisin menestys tarinoin toiminut nelisenkymmentä seuraa ja yhdistystä.

Mutta Stjärnanin perustaminen ei aluksi onnistunut lepyttämään seurakunnan vanhoillisia, jotka nimitte-livät urheiluseuran nuoria lähetystyön tekijöiksi ja vääräuskoisiksi. Mutta myös nuorilla oli omat hauk-kumanimet seurakunnan vanhemmille miehille, kuten: Nikolaijewke pjondres. Vahvistusta en ole saanut mutta sanonnalla ilmeisesti pilkataan tsaari Nikolain entisiä sotilaita.

Vastaperustettu urheiluseura halusi kuitenkin osoit-taa tulleensa pysyvästi seurakunnan muiden yhdistys-ten joukkoon järjestämällä vain muutama kuukausi myöhemmin soiren, illallisjuhlan, jossa uusi seura esit-täytyi muun muassa voimistelunäytöksen muodossa ja missä sinisin silkkivöin sonnustautuneet nuoret Pori-laisten marssin tahdittamina marssivat näyttämölle ja esittivät vaikuttavan pyramidinäytöksen.

Raitiotieläisten ja sokeritehdastyöläisten perustaman Arbetets Vänner-yhdistyksen tiloissa Annankatu 26:ssa järjestetyn illanvieton mottona oli: Det är varje judes plikt att understöda denna afton, ty judisk fysik betyder judisk framtid. (Jokaisen juutalaisen velvollisuutena on illan tukeminen, sillä juutalaisten fyysinen voima takaa juutalaisen tulevaisuuden).

Vanhoista dokumenteista ei käy ilmi missä tunnel-missa tuo soire sujui mutta myöhemmistä seuran järjes-tämistä juhlista esiintyi jo moitteita. Nimittäin Stjär-nan-nimisessä lehdessä ihmeteltiin miksi juutalaisen laulukuoron juhlissa on parempi tunnelma kuin urhei-luseuran juhlissa. Kirjoittaja valittaa myös, että Stjär-nanin juhlissa miehet eivät tahtoneet tanssittaa vapaina olleita naisia ja että järjestyksen pito oli ollut huono.

1920-luvulla tuosta Stjärnan-lehdestä tuli seurakun-nan suosittu äänitorvi, joka käsitteli mielenkiintoisia kir-joituksia koskien niin seurakunta-asioita kuin urheilua. Lehden tilaajia houkuteltiin muun muassa näin: Manbehöver inte vara astronom för att inse att Stjärnan bör fi nnas i varje judiskt hem.

Mutta tuon ensimmäisen soiren tarkoituksena oli myös kerätä varoja seuralle, sillä moni nuori halusi urheilla mutta välineisiin ei ollut varaa. Niinpä seura joutui hankkimaan luistimia, suksia, hiihtokenkiä, juok-supiikkareita, kuulia, kiekkoja, nyrkkeilyhanskoja, pal-loja ja muita varusteita, jotka sitten vaihtoivat käyttäjää. Selvää oli, että välinevaraston hoitaja oli seurassa vaiku-tusvaltainen henkilö.

Seuran jäsenmaksu oli aluksi 50 penniä kuukaudessa ja alaikärajaksi oli määritelty 14 vuotta. Jäsenmaksut ja lah joitukset toivat sen verran varoja, että seura kykeni

aika pian vuokraamaan kerhohuoneiston aluksi Iso Roo-bertinkatu 24:ssä ja myöhemmin Uudenmaankatu 28:ssa.

Tuolloin jäsenmaksut tulivat sisään täsmällisesti, sillä nuorille oli kunnia-asia kuulua juutalaiseen urhei-luseuraan. Lahjoitusten perimisen kanssa olikin sitten vaikeampaa ja seura joutui lähettämään tiukkoja perin-täkirjeitä ja maksujärjestelyvaatimuksia.

S tjärnan liittyi pian SVUL:iin ja Suomen jalka-palloliittoon, ja voitteko kuvitella, myös Suomen hiihtoliittoon. Kenties näköpiirissä oli joku

tuleva juutalainen huippuhiihtäjä tai sitten voimme tänä päivänä luokitella sen siihen samaan utopiaan kuin minkä 1960-luvulla koimme kun Makkabista piti tehdä huippujääkiekkojoukkue. Seuran johtoa ei historian kuluessa todellakaan voi syyttää unelmien puutteesta.

Sitten 1920-luvun lopulla Stjärnan liittyi jäseneksi Maccabi World Unioniin, mihin Makkabén edeltäjä Turusta, Judiska Idrottssälskapet i Åbo, oli ehtinyt liit-tyä ennen meitä.

Stjärnanissa harrastettiin voimistelua, hiihtoa, painia, luistelua, yleisurheilua, voimailulajeja sekä jalka- ja jää-palloa. Jalkapallo nousikin nopeasti suosituimmaksi ja seuran monet kiertopalkinnot houkuttelivat muita jouk-kueita muualta maasta ottelemaan näistä palkinnoista.

Kansallisarkistosta löytyy lukuisia haastekutsuja jalkapallo-otteluihin, joista kirjoitettiin laajalti myös lehdistössä.

Tunnettua on, että Stjärnanin jalkapallojoukkue pelasi yhden kauden 1930–31 SM-sarjassa ja sai kaksi tasapelipistettä, maalisuhteen ollessa yhdeksän tehtyä ja 35 päästettyä maalia. Nämä seitsemässä ottelussa.

Stjärnan-nimen vaihtaminen vuonna 1934 Makka-biksi ei palauttanut seuran jalkapalloa takaisin maamme huipulle vaan uusia mestareita löytyi jatkossa muun muassa voimailulajeista, pöytätenniksestä ja keilailusta. Mutta se on sitten aivan eri juttu. •

Stjärnanin jalkapallojoukkue 1900-luvun alkupuoliskolla.

Kulttuuri

46 hakehila 2/2012

Chagall: rakkaus ja maanpako

Minna Lönnqvist

Jackie Wullschlager maalaa unohtumattoman Chagallin

Helsinki ja Suomi kuhise-vat Guggenheim-mu-seon perustamisen ym -pä rillä. Ollaan puo les ta ja vastaan. Museo hank-keen yhteydes sä vilah-

ta neiden Pablo Picasson tai Frida Kah lon nimiä kantavat kiertävät näytte lyt ovat aina tervetulleita, mutta ne sopisivat kulttuurillisesti pysyvämmin Bilbaon tai New Yorkin Guggenhei miin. Suomi ja Helsinki voisivat olla oma leimaisia: Skandinavian ja Venäjän välissä, poh-joisessa Euroopassa. Venäjän kupeessa sijaitsevan mah dollisen Guggenheim-museon suurin vetonaula olisi eittämättä Marc Chagallin taide. Suo-mihan oli osa tsaari-Venäjää, kun Movsha tai Moishe (myöh. Marc) Shagal syntyi Vitebskin kaupungissa Valko-Venäjällä vuonna 1887. Kuriositeettina mer-kille pantavaa on, että myös Vitebskissä oli Uspenskyn katedraali niin kuin Helsingissä on siinä maisemassa, johon Katajanokalle nyt Guggenheim-museota suun-nitellaan. Tsaarin aika näkyy mereltä saavuttaessa vahvasti vielä Helsingin panoraamassa. Marc Cha-gallin ja Solomon Guggeinheimin sekä Peggy Gug-genheimin elämätkin limittyivät Chagallin maanpaon vuosina Pariisissa ja New Yorkissa. Solomon Gug-genheim takasi v. 1940 Marc ja Bella Chagallin paon juutalaisvainojen kourista Yhdysvaltoihin. Chagall kirjoitti Solomon Guggenheimille Euroopasta lähti-essään: ”Olen onnellinen saadessani lukea sinut – tai ainakin sallin itseni ajatella niin – taiteeni ystäviin. Se liikuttaa minua ja antaa minulle rohkeutta.”

Taianomaisesti menneisyydestäOn vihdoin aika nostaa Suomessakin esille Jackie Wullschlagerin, Financial Timesin taidekriitikon, kir-joittama värikylläinen kuvakudos: Chagall: Love and Exile -tiiliskivi, jossa on 582 sivua. Tämä Chagallin uusi, englanninkielinen elämäkerta on painettu Suo-messa vuonna 2008 (Allen Lane, Penguin Books), mutta sitä ei ole vielä käännetty suomeksi. Teos on runsaasti

ja kattavasti kuvitettu sekä mustavalko-kuvin että värillisin taideliittein. Indeksi on loistava apu taiteen harrastajalle ja tutkijalle. Tarvittava lähdeviitoitus on lopussa; ainoaksi toiveeksi jää kuvat-tavien paikkojen sijaintia hahmottava kartta. Odotan harvinaisen lukuelä-myksen tarjoutumista laajemmin myös suomalaisille.

Wullschlager on täyttänyt elämäker-tu rille kuuluvan velvoitteen: hän on perus teellisesti tutkinut kohteensa sekä pai kan ja ajan, historian ja kulttuurin . Ihminen on monella tapaa oman paik-

kansa, aikansa ja kulttuurinsa tuote. Chagall oli juuta-lai nen ja venäläinen, jolle venäläisyys niin kuin juuta-lai suuskin olivat erottamaton osa sielunmaisemaa. Wullschlager on ymmärtänyt tehtävänsä, kohteen moni syisyys on vaativaa, ja monumentaalisuus myös vel voittaa. Teos tempaa mukaansa; kirjailija on loihtinut lukijan eteen jotakin taianomaista menneisyydestä. Lukuelämys kuljettaa, ja kirjan loputtua jää kaipaus lukea sitä yhä uudelleen sieltä täältä muistia virkistäen ja ymmärrystä vielä syventäen.

Avantgarde: Venäjä ja RanskaModernismin nousu tsaarin Venäjällä täyttää taiteentut-ki muksen unohdettua aukkoa: Pietari, Vitebsk ja taiteli-ja nimet Juri Pen, Leon Bakst, Wassily Kandisky, Nina Kogan, Kazimir Malevich ja Marc Chagall. Ahmin tuota kaikkea, mistä Chagallin taideoppi kumpusi. Maailman-taide on kehittynyt aivan tuossa lähellä, Suomenlahden pohjukassa. Avantgarde on kuin irti leikattu ja preparoitu moderni aika traditioiden säätelemällä Venäjällä, jossa kirjallisuus ja säveltaide kukoistavat suurten palatsien reunustaessa siluettina Nevan rantaa. Moskovassa futu-ristien näyttely v. 1915 vieläkin ihmetyttää: geometri-set Malevichin maalaukset ovat 50-60 vuotta aikaansa edellä. Bakstin teatterilavasteet, julisteet ja puvustukset viettelevät modernisuudellaan ja eksoottisuudellaan.

Chagall ei päässyt Pietarissa taiteen korkeimpaan opinahjoon. Juutalaisilla ei 1900-luvun alussa ollut

hakehila 47

edes mahdollisuutta ilman kulkulupaa saapua Pietariin tai Moskovaan – alituiset pogromit, juutalaisvainot, vaikeut tivat elämää. Mesenaatikseen Pietarissa Cha-gall saa kuitenkin juutalaisen paroni David Günzbergin, jolla oli kulkuluvat ja pääsy jopa tsaarin hoviin. Piirus-tuskoulusta tehdään opintoretkiä suuren maailmantai-teen ja klassikoiden ääreen Eremitaasin saleihin. Ikonit ja Rembrandtin maalaukset vaikuttavat. Kova kritiikki piirustuskoulussa saa Chagallin kuitenkin pakkaamaan laukkunsa ja suuntaamaan takaisin Vitebskiin: häntä ei ymmärretä. Vitebskissä syntyvät Alaston punainen(1909), alastonmaalaus tyttöystävä Thea Brachmannista. Ennen Pariisiin lähtöä Chagall kuitenkin kihlautuu Berta Rosenfeldin kanssa ja ikuistaa tämän kankaalle v. 1909.

Pietarissa hankittu oppi ja taiteilijaelämä Pariisin kortteleissa muovaavat taiteilijaa mutta Vitebsk pysyy sielussa. Pariisissa v. 1910–1914 Chagall asettuu stu-diohuoneistoon Montparnassen venäläiskortteliin La Ruche ja syventyy kulmikkaaseen kubismiin. Pariisissa maalattu Syntymä (1911) saa nyt kubistisia piirteitä poiketen Vitebskissä luodusta samasta aiheesta. Chagall tutustuu kriitikko Apollinaireen ja avantgardistisena taiteilijana kytkeytyy aikalaiseensa Pablo Picassoon, josta tulee myöhemmin ystävä. Pariisissa syntyy Omis-tettu kihlatulleni (1911), joka on jopa ”picassomainen”. Kuitenkin merkittävin vaikuttaja Pariisissa 1910-luvulla Chagallille oli Robert Delaunay. Teos Viulisti (1913) enteilee Chagallille ominaista aihepiiriä. Ajan pariisilai-nen tunnelma ilmenee, kun Chagall pukeutuu harlekii-nimaisesti ja posket punataan maalaukseen. Vitebskin vinot puutalot, kanat, aasit, lehmät ja taivaalla lentävät rakastavaiset toistuvat kuitenkin aiheina. Minä ja kylä (1912) on kubistinen variaatio. Koti kutsuu. Chagall on sittenkin idän taiteilija.

Vitebsk, naiset ja vallankumousChagallin elämän suuret rakkaudet olivat Vitebsk ja nai set. Wullschalger on nostanut nämä elementit myös joh to tähtinä kirjansa nimeen. Vitebsk oli Chagallin shtetl, jiddishiksi kaupunki, koti äiti-Venäjän helmassa. Nai set olivat taiteen eliksiiriä: äiti Feiga-Ita, tyttöystä vä Thea, vaimo Bella eli Berta, tytär Ida, rakastajatar Vir ginia ja toinen vaimo Vava eli Valentina. Bella on Vitebskin juurista nouseva nuoruuden muusa: mustiin puettu, valko kauluksinen kihlattu tai valkoisiin puettu morsian. Chagall palaa Vitebskiin ja avioutuu 25.7.1915. Syntyy maalauksia: Bella profi ilista, Bella lieden ääressä, Omistettu vaimolleni (1915–1917), Rakasta-vaiset vihreässä (1915) kuin elämän keväässä, Rakas-tavaiset vaaleanpunaisessa (1916) unelmissaan ja Rakastavaiset harmaassa (1916–1917) vallankumouk-sen melskeissä. He kulkevat onnellisina käsi kädessä Bellan lentäessä yläilmoissa teoksessa Kävely (1917). Chagall kohottaa vaimoineen maljan Venäjän vallanku-

Syntymäpäivä, 1915.

moukselle. Hänhän oli proletariaattia, työväkeä, hänen isänsä oli sillikauppias.

Vallankumouksen myötä Chagallista tulee komis-saari, kommunistien puuhamies, ja hän on perusta-massa Vitebskin Kansan Taideopistoa, joka avataan v. 1919. Ovet ovat avoimet kaikille, myös juutalaisille, joita kirjautuu sankoin joukoin. Chagall suunnittelee puna-armeijan propagandaesityksiin lavasteita. Taideopistoon saadaan merkittäviä modernisteja, ja Chagall on nyt tunnettu taiteilija. Matka avantgardismista sosialisti-

Minä ja kylä, 1911.

48 hakehila 2/2012

seen realismiin on alkanut. Chagall varoittaa kuitenkin sosialistisesta realismista. Taideopistossa syntyy pian valtataistelu. Tulee siirto Moskovaan. Siellä Chagall per-heineen näkee nälkää v. 1920–1922, mutta Juutalaisen teatterin muraalimaalausten vimmainen työrupeama ja sinnikkyys palkitaan: syntyy suurempi läpimurto. Juu-talaisen teatterin maalausten viulunsoittaja, tanssijat ja näyttelijä ilakoivat väreissä. Taideteokset ovat ikään kuin maalauksen keinoin tuotettua jazzia, joku kriitikko hih-kaisee. Vakavammin juutalaisuus näkyy maalauksien kirjakääröön sulalla piirtyvässä kirjallisuuden kuvassa - teatterihan tarvitsee kirjallisuutta. Mutta Nathan Altman saakin tehtäväkseen Dybbuk–näytelmän lavas-

Valkoinen ristiinnaulitseminen, 1938.

Bella valkoisine kauluksineen, 1917.

tuksen ja puvustuksen Moskovassa. Chagall katsoo, ettei häntä edelleenkään tarpeeksi ymmärretä Venäjällä, ja hän siirtyy Neuvostoliiton syntyessä perheineen maan-pakoon v. 1922. Se, että Moskovan Juutalaisen teatterinmuraalit säilyivät Stalinin vainoilta on ihme. Chagall vierailee seuraavan kerran kotimaassaan, tuolloin Neu-vostoliitossa v. 1973.

Maanpako ja juutalaisvainot: Berliini ja PariisiKolmihenkinen perhe matkustaa ensin Berliiniin, jossa Chagallia ymmärretään ja taloudellisesti voidaan nyt elää aiemmin maalattujen teosten turvin. Chagal-lin teosten suuremmilla voitoilla juhlivat kuitenkin muut. Bella ja tytär Ida pukeutuvat silti trendikkäästi ja tehdään vossikkamatkoja. Mutta Weimarin tasaval-lan taloudellinen romahdus kiihtyy, ja juutalaisvainot nostavat päätään. Chagall ei juuri maalaa, mutta hänen omaelämäkerrallinen runollinen teoksensa Mein Leben (Elämäni) julkaistaan etsauksineen. Saksa-episodi ei kestä kuin puolitoista vuotta. Perhe emigroituu Parii-siin. Bella on Chagallin manageri, joka hoitaa bisnek-sen, suhteet taidekauppiaisiin. Vitebsk toistuu Chagal-lin unissa, kaupunki nousee maanpaossakin raunioista värikkäin siveltimenvedoin: ikuisesti ”vaeltava juuta-lainen” matkaa Vitebskin taivaanrannassa. Hän kaipaa Neuvosto liittoon, vaikka hän on nähnyt kotimaassaan nälkää, kokenut ymmärryksen puutetta ja hänen rak-kaat opettajansa ja ystävänsä ovat tuhoutuneet siellä. Ristiriitaista kaipausta ei voi mikään jarruttaa.

Pariisi on kuitenkin Chagallin vuosikymmenten tuot-

hakehila 49

teliaisuuden perusta. Venäläisten emigranttien yhteisö on elävä; aikaa vietetään samovaarin äärellä. Lännessä hän saa arvostusta, turvatun elintason, jonka avulla voi antautua täysin taiteelle. Chagall kokee itsensä nyt rans-kalaiseksi, olihan hän ollut Pariisissa jo v. 1910. Luonteen särmät hioutuvat taiteen saadessa ymmärrystä. Marc ja Bella käyvät Palestiinassa ammentaen aiheita työn alla olevaan Raamatun kuvitukseen.

Juutalaisvainot nostavat edelleen päätään Euroopassa. Isä ikuistaa tyttärensä useisiin maalauksiin Pariisissa, yhtenä Chagallin suurrealistisista maalauksista nousi suursotaa enteilevä teos Alaston Vitebskin yllä (1933), Hitlerin valtaannousun vuonna. Wullschlager kuvaa, kuinka Chagall tulkitsee juutalaisena olemista ja vainoja Kristuksen ristin ja hahmon kautta. Syntyvät: Valkoi-nen ristiinnaulitseminen (1938) ja Ristiä kantamassa (1941). Pariisissa eletään taiteilijapiireissä lähes 20 vuotta, kunnes natsi-Saksan laajentuessa perhe pakenee Yhdysvaltoihin. Jälleen toistuu ”vaeltavan juutalaisen” metafora. Pariisi oli ollut vapauden symboli, ja sen heik-kous Chagalleille uusi ja käsittämätön ilmiö.

Amerikka ja paluu monumentaalisuuteenVaikka Solomon Guggenheim auttoi Chagallien pääsyä Yhdysvaltoihin, hän toivoi Chagallin tukeutuvan ensi-

Seinen sillat, 1954.

sijassa MoMAan (Museum of Modern Art), joka oli hänet virallisesti kutsunut. Chagallin ”teoksissa kan-tautuu väsymys”, MoMAn kuraattori valittaa. Taitelijat eksiilissä onkin synkkä ryhmävalokuva New Yorkiin rantautuneista Euroopan suurnimistä v. 1942. Chagal-lin lisäksi joukossa ovat André Breton, Ferdnand Léger, Piet Mondrian ja Max Ernst. Léger ryhtyi opettamaan Yalen yliopistossa, Ernst avioitui perijätär Peggy Gug-genheimin kanssa.

Rakkaaseen nuoruuden Venäjäänsä Chagall onneksi pääsi kosketuksiin New Yorkin Balettiteatterissa, aluksi baletissa Aleko (1942). Se oli Chagallille menestys ja avaus uudelleen monumentaalimaalaukseen, johon hän ei ollut päässyt käsiksi sitten Moskovan Juutalai-sen teatterin. New Yorkissa balettilavastukset jatkuivat Tulilinnussa. Samalla Chagallin Neuvostoliittoa kohtaan tuntema katkeruus hävisi, kun äiti-Venäjä joutui natsien tallattavaksi niin kuin juutalaisetkin. Mutta Bella kuoli v. 1944 virukseen New Yorkissa ja kaikki pimeni. Ehkä Bellan kuolema johtui maanpaosta. Chagall ei pystynyt työskentelemään puoleen vuoteen studiossaan. Bella oli ja tuli aina olemaan hänen tärkein muusansa. Ida hankki isälleen kuitenkin taloudenhoitajan, naimisissa olevan Virginia McNeillin, josta tuli myös rakastajatar ja joka synnytti suhteessa Chagallille David-nimisen pojan.

50 hakehila 2/2012

Takaisin Pariisiin ja Etelä-RanskaanChagall pakeni sodan päätyttyä Pariisiin pojan synty-mää v. 1946. Pula-aika ei haitannut – pääasia oli, että oli päästy taas Pariisiin. New York ei ollut Chagallille suuri rakkaus, olihan Bella kuollut siellä. Amerikassa olisi vielä maalattava, mutta sieltä ei löytynyt vastakai-kua. Chagallista tuli kuuluisuus Ranskassa, eikä Ame-rikka enää houkutellut. Ranska oli sittenkin suurten taidemaalarien koulutus- ja kotimaa. Virginia seurasi Eurooppaan, mutta hänestä ei tullut varsinaista muusaa. Perhe asettui Etelä-Ranskaan Les Collines -nimiseen paikkaan, jonka naapurustossa asuivat Pablo Picasso ja Françoise Gilot. Suuruudet harvoin kehuivat toisiaan, mutta Henri Matissen kuoltua Picasso sanoi, että jäljelle

jääneistä vain Chagall ymmärsi, mitä värit ovat. Niihin aikoihin syntyivät Chagallin teokset Punainen aurinko(1949) ja Sininen sirkus (1950).

Chagallin taidetta leimaa omanlainen ekspressionismi ja henkisyys. Raamatulliset aiheet alkoivat erityisesti nousta taiteilijan viimeisten vuosikymmenien teoksiin. Taiteilija suuntasi Israeliin, ja nuoreen valtioon avattiin Chagall-näyttelyt. Virginia oli mukana Israelissakin, mutta suhde ei toiminut. Chagall syytti, ettei Virginia ymmärtänyt taidetta hänen sisällään. Virginian syn-nyttämä David-poika jäi myös ulkokohtaiseksi, samoin kuin Virginian aikaisemmassa avioliitossa syntynyt tytär Jean. Bella ja Ida-tytär olivat kaikkikaikessa, mutta heidän juurensa olivatkin Venäjällä, Vitebskissä ja juu-talaisuudessa. Virginia jätti Chagallin seitsemän vuoden suhteen jäkeen ja avioitui. Chagall tunsi itsensä pete-tyksi, eikä enää koskaan puhunut Virginialle. Mutta pian kuvioihin ilmestyi Lontoossa asuva Venäjän juutalainen Valentina eli Vava Brodsky – Chagallin elämän ehtoon lempeys, jonka seurassa tuntui kotoisalta. Bisnesnaisena Vava myös neuvottelee ja hoitaa Chagallin liikeasioita. Kotikieleksi tuli jälleen venäjä, kun pari avioitui v. 1952. Avioliitto kesti Chagallin kuolemaan asti (1985). Ilman naista Chagall ei pystynyt työskentelemään; hän tarvitsi muusan. Pariisi-sarjat Punaisia kattoja (1953) syntyvät.

Suuri monumentaalimaalausten kausi jatkui 1960- ja 70-luvuilla: Rhemsiin nousevat raamatulliset lasi-maalaukset, Rockefellerien kappeliin syntyi laupias ta samarialaista kuvaava lasimaalaussarja, Jerusalemiin Hadassah’n sairaalan synagogaan nousevat myös lasi-maalaukset raamatullisista aiheista, Israelin parlament-tiin Knessetiin taiteillaan suuri kuvakudos. Vuonna 1963 Pariisin Oopperan kattoon Chagall loihtii tanssi-jat, muusikot, rakastavaiset ja enkelit Pariisin rakennus-ten, kuten Riemukaaren ja Eiffel-tornin sekä kaupungin korttelien keskelle. YK:n päämajassa New Yorkissa pal-jastetaan korkea lasimaalaus Rauha (1964). Broadway-musikaali Viulunsoittaja katolla ottaa kuvamaailmansa innoituksen Chagallin viulisteista, erityisesti Mosko-van Juutalaisen teatterin muraaleista. Uutteruus on leimaa-antavaa, ja 90-vuotiaanakin Chagallilta syntyy merkittäviä lasimaalauksia, kuvakudoksia ja keramiik-kaa. Ranska on kaiken keskiössä, aikalaiset Pariisin emigranttiystävät ovat kuolleet jo 1970-luvulla. Bella on kuollut, mutta Ida ja Vava elävät – osa menestystä lienee innoittavien muusien onnistuneessa valinnassa, mutta myös naisten lujatahtoisissa neuvottelu- ja bis-neskyvyissä. Chagall kuolee 1985, ja hänet haudataan Ranskaan kristilliseen hautausmaahan, mutta juutalai-sin rukouksin. Poika David seisoo sivustakatsojana. •

Artikkelin kuvat Chagallin maalauksista ovat teoksesta Marc Chagall, 1887–1985, Maalaaminen runoutena, Benedikt Taschen 1989.

Vava, 1966.

hakehila 51

Pirkko-Liisa Schulman ja sota-arkiston yllätysLeena Eronen

asekätkentään eli hajavarastointiin oli miehitysvaara. Suomessa pelättiin sodanjälkeisen Romanian kohtaloa, jossa Neuvostoliitto miehitti tärkeimmät kaupungit. Koska Stalin saattoi rikkoa kirjoittamansa sopimuk-set, syyskuun 1944 välirauhansopi mukseen ja hotelli Tornissa majoittuvaan valvontakomissioon ei luotettu. Aseita ja ruokaa piilotettiin sissitoimintaa varten 35 000 sotilaalle. Vaikka kätkentä paljastui, Neuvostoliitossa tiedettiin, että suomalaisilla oli puolustustahtoa senkin jälkeen, kun kätköt oli purettu. Koska kätkennän laajuus ei ollut varmasti tiedossa, se myös jarrutti suomalais-ten kommunistien vallankaappausaikeita vuonna 1948 hävittyihin eduskuntavaaleihin asti.

Asekätkennän paljastuminen ja vaaran vuodet 1944–1948Asekätkentä paljastui Oulussa keväällä 1945. Valvonta-komissio ja kommunistit vaativat kovia otteita. Suoje-luskunnat ja 2 500 muuta yhdistystä oli jo lakkautettu. Koska asekätkijät eivät rikkoneet lakia, täytyi säätää uusi, taannehtiva laki. 5 000-10 000 asekätkijästä 1 488 sai vankeutta. Ilmapiiriä leimasi punaisen Valpon tark-kailu ja ilmiannot, ja oikeudenkäynnit jatkuivat vuo-teen 1950 asti.

Piko on toimittanut Asekätkijän vankilapäiväkirjan(Minerva 2011), jossa Hugon elämää seurataan vuo-sisadan alun Hämeenlinnasta Suonenjoelle ja sieltä Kuopioon. Kirja etenee kuin jännitystarina. Millaista palautetta olet saanut lukijoilta? –Isän sukulaiset ovat ottaneet yhteyttä ja olen tutustunut laajemmin siihen sukuhaaraan, samoin he, joiden isät olivat kätkijöitä. Miltä tuntui löytää isästä uutta tietoa? –Päiväkirjastapaljastui millainen hän oli ihmisenä, ja se oli minulle uusi asia. Sen ajan aatemaailmassa oli enemmän idea-lismia, esim. pienellä paikkakunnalla yhteiskunnallinen osallistuminen ja vapaaehtoistyö kuuluivat sen ajan arvoihin. Mikä on oma arviosi, pelastiko asekätkentä Suomen miehitykseltä? –Olen aika varma, että Stalin mietti miehitystä muutaman kerran, sillä samaan aikaan Itä-Euroopassa oli painetta saada kansandemokraatit valtaan. Kirjamessuilla 2011 Hannu Taanila haastatteli minua, ja kysyi lopuksi, oliko asekätkennällä merkitystä, niin vastasin, että ”Oli, se pelasti Suomen”. •

Pirkko-LiisaSchulman.

T arinamme alkaa 90-luvun lopun sota-arkistosta. Ark kitehti Pirk-ko -Liisa Schul-man eli Piko tut -

kii suojeluskunta talo jen arkki-teh tuuria. Taloja olivat piir tä-neet mm. Ole Gripenberg jaAlvar Aalto, suojeluskunta-up seeri hänkin. Pikon edessä on ruskea pahvikotelo, jonka päällä lukee isän nimi, Hugo Lindfors. Papereista käy ilmi, että Pikon isä, joka oli Suonenjoen suojeluskun-nan perusta ja ja aktiivi, oli osallistunut asekätkentään. Kotelosta löy tyy Hugon päiväkirja, jota hän piti olles-saan kuulusteltavana Kuopion lääninvankilassa syk-syllä 1945. Hugo kuolee vuonna 1947 kun Piko on vain yhdentoista kuukauden ikäinen. Tiesitkö, että isäsi oli mukana asekätkennässä? –En. Päiväkirjakin oli yllä-tys. Löysin viisi hyllymetriä Suonenjoen suojeluskun-nan papereita, ja vasta vähitellen alkoi seljetä missä isä oli ollut mukana. Suojeluskuntaan kuului Pohjois-Savossa hyvin paljon maanviljelijöitä ja työväestöä, se

ei ollut pelkästään oikeistolaisen liikkeen juttu. Miksi asioista haluttiin vaieta?

–Asekätkijät vannoivat valan olla koskaan puhumatta asiasta, ja pelot olivat vielä ilmassa. Kun esim. lukee Imbi Pajun kirjoja, niin Virossa pelkästään se riitti syyksi kyyditykseen, että naapuri epäili

sinusta jotain. Jos Suomi olisi mie-hitetty, kaikki asekätkijät olisi viety

perheineen Siperiaan. Ihmi-siä jakoi sekin, kun keskus-

teltiin, oliko jatkosota tar peellinen vai ei.

Syy laajamittaiseen

52 hakehila 2/2012

Juutalaisen huumorin juurillaDan Kantor

S erafim Seppälä on or to doksinen munk-ki, joka toimii syste-maattisen teologian ja patristiikan pro-fessorina Itä-Suomen

yli opis tossa. Serafi m Seppälän yksi tutkimuksen ja kiinnostuksen koh-teista on juutalainen uskonto ja kult-tuuri. Hän on aikaisemmin kirjoit-tanut Hakehilahan muun muassa Isaac Bashevis Singerin tuotannosta.

Serafim Seppälän kirja, Missä on liikaa, sieltä puuttuu jotakin, on mainio sukellus juutalaisen huu-morin maailmaan ja varsinkin sen alkulähteille. Kirjassa ei vain kerrota juutalaisia vitsejä vaan paneudutaan myös niiden taustoihin ja fi losofi aan. Serafi m Seppälä tekee selkeän pesäeron nykypäivän Jewish Humor -kir-joihin, joiden vitsit hänen mielestään ovat itse asiassa sellaisia, että ”aiempien vuosisatojen juutalaiset järkyt-tyisivät havaitessaan, miten joku itseään juutalaisena pitävä voi pitää tavanomaista juutalaista käyttäyty-mismallia omituisena ja huvittavana. Tässä mielessä suuri osa modernista juutalaisesta huumorista onkin jotakuinkin juutalaisvastaista, jos vertailukohtana ovat perinteiset juutalaiset arvot.”

Kirjassa ei puututa Amerikan tai Israelin juutalaiseen kulttuuriin, vaan keskitytään perinteiseen juutalaiseen elämänmenoon Euroopassa ennen toista maailmansotaa ja tarkastellaan niitä juutalaisen kulttuurin osa-alueita, jotka ovat synnyttäneet eniten perinteistä juutalaista huumoria; Talmud, rabbi, toorakoulu, shtetl, synagoga, Chelm – juutalaisten hölmölä jne.

Kirja on pienestä koostaan ja sivumäärästään huo-limatta varsin kompakti läpileikkaus juutalaisuudesta ja juutalaisten elämänmenosta ennen shoata ja Israelin valtion syntymää. Se pyrkii myös löytämään ja erotta-maan perinteisen juutalaisen huumorin erityispiirteitä, joita kirjan kirjoittaja kuvailee seuraavasti:

”Pari juutalaiselle huumorille tyypillistä sisällöl-

listä piirrettä on kuitenkin mahdol-lista nostaa esiin. Ensinnäkin juuta-laisvitsien asetelma ilmentää usein yhteisöllisyyttä. Tämä on luonnolli-nen seuraus perinteisen juutalaisen elämän yhteisöllisyydestä. Toiseksi juutalaisessa huumorissa suositaan sanaleikkejä ja loogisia solmuja; nämä ovat selvästi Talmud-opintojen peruja.

Kolmanneksi juutalainen huumori on ironista, usein säälimättömän iro-nista. Monet perinteisistä juutalais-ten itsestään kertomista vitseistä itse asiassa olisivat täysin epäkorrekteja, mikäli kertoja olisi kristitty tai mus-limi. Asiaa paljon pohtinut Freud piti itsensä pilkkaamista juutalaisen huu-

morin tunnusomaisimpana piirteenä. Itseironian perso-nifi kaatiolle on jiddišissä jopa oma nimityksensä, shle-miel. Tämän lajityypin puhdasverinen moderni edustaja on Woody Allen.”

Pieni kirja on täynnä hauskoja kertomuksia, jotka useimmiten sisältävät jonkin opetuksen tai elämänvii-sauden;

”Eräässä kylässä tarvittiin rahaa synagogan rakenta-miseen, mutta kylässä oli vain yksi äveriäs juutalainen, eikä tämä koskaan lahjoittanut mitään. Rabbi vei hänet ikkunan eteen ja kysyi:

–Mitä näet poikani?–Ihmisiä, rabbi.Sitten rabbi vei hänet peilin eteen ja kysyi:–Mitä näet nyt, poikani?–Itseni, rabbi.–Poikani, ikkuna on lasia ja peili aiv an samanlaista

lasia, johon on vain lisätty hiukan lehtihopeaa. Heti kun päälle tulee vähän hopeaa, et enää näe toisia vaan aino-astaan itsesi.

Mies antoi avustuksen. •

Serafi m Seppälä: Missä on liikaa, sieltä puuttuu jotakin, juuta-laisen huumorin maailma. Kirjapaja 2012. 118 s.

54 hakehila 2/2012

Ruotsin kuningas KaarleKustaa ja kuningatar Silvia olivat läsnä, kun Tukholmassa vietettiin holokaustin uhrien muistopäivää tammikuun lopussa. Tilaisuudessa luovutettiin Ruotsin entiselle pää-ministerille Göran Perssonille Holo -kaustin uhrien eloonjääneiden yhdis tyksen kunniadiplomi.

Säveltäjä Maurice Ravelin Kad dis hin lauloi maailmankuulu sopraano Barbara Hendricks. •

Norjasta uhkaa tulla maa, joka menettää juutalaisen väestönsä. Näin kirjoittaa maan suurimpiin kuuluva lehti Aftenposten.

Aftenpostenin mukaan suurin uhkatekijä on norjanjuutalaisten turvattomuuden tunne. Monet pel-käävät nykyisin näyttää olevansa juutalaisia. Norjan hallitus on myös johdonmukaisesti kieltänyt tehok-kaasti suojella maan kahta syna-gogaa, jotka sijaitsevat Oslossa ja Trondheimissa. Ne ovat joutuneet väkivallan kohteiksi.

”Jos tämä on totta, Norja on teke-mässä konkurssia”, kirjoittaa Aften-posten.

Seka-avioliitot, maastamuutto ja assimilaatio ovat myös yleisiä. •

Lontoolainen rabbi Mordechai Nissim siunasi zimbabwelaisen raskaansarjan ammattinyrkkeilijän Derek Chisoran ennen tämän otte-lua ukrainalaista Vitali Klitshkoa vastaan.

Chisora hävisi ja käyttäytyi tör-keästi ennen ottelua ja sen jälkeen. Häntä uhkaa pitkä ottelukielto.

Nissimin mukaan Derek Chisora on mukava kaveri, joka on hänen

Maailmalla tapahtuuKoonnut Leif Furman

pohjoislontoolaisen seurakuntansa hyvä ystävä ja auttaa seurakunnan turvatoimissa vapaaehtoisesti. •

Rikkaita brittijuutalaisia onpyydetty apuun Israelin olympia-joukkueen rahoittamiseksi Lontoon kesäkisoihin. Varojen keruu on jo alkanut.

Rahankeräystä vetää lontoolainen liikemies Ynon Kreiz, joka on ollut mm. Big Brother –formaatin tuotan-nosta vastaavan yhtiön toimitusjoh-taja. Ynon Kreizin vaimo Anat Fab -rikant on edustanut Israelia vv. 1996-2000 olympiakisoissa purjehtijana.

Rahoittajien tarkoitus on myös järjestää Lontoon kisojen aikana muistotilaisuus Münchenissä v. 1972 tapettujen israelilaisurheilijoiden kunniaksi. •

Puolassa on ensimmäistä kertaa holokaustin jälkeen nimetty kosher-ruoan tarkastajia. Kaikkiaan 17 puo-lanjuutalaista on saanut tarkastajan diplomin sen jälkeen kun he hyväk-syttävästi suorittivat kolmepäiväisen kurssin Krakovassa.

Tarkastajiksi yritti päästä 40 toivei kasta. •

Unkarin antisemiittinenja ääri nationalistinen ilmapiiri on ajanut jälleen yhden tunnetun kir-jailijan kotimaastaan. Unkarin kuu-luisimman kirjallisuuspalkinnon Kos suthin saanut Akos Kertesz ilmoitti jättävänsä kotimaansa, koska hänen henkeään on uhkailtu.

Juutalaissyntyinen Amos Kertesz, 80, hakee poliittista turvapaikkaa Kana dasta. Viime vuosina monet

kult tuuri-ihmiset ovat lähteneet Unkarista. Yksi heistä on Nobel-voittaja Imre Kertesz, joka siirtyi Saksaan. •

Jewish Agency on aloittanut hätä apukeräyksen Kreikan juutalai-sille, jotka ovat joutuneet vaikeuk-siin maata kärventävässä talouskrii-sissä. Jewish Agency pyrkii saamaan kokoon yli 750.000 euroa.

Monet Kreikan noin 7.500-henki-sestä juutalaisväestöstä ovat menet-täneet työnsä. Juutalaisissa vanhain-kodeissa ja kouluissa on tilanne muut tunut pahaan suuntaan sekä ruokahuollon että opetustavoitteiden suhteen. •

Natsien metsästäjänä tunne-tuksi tullut Beate Klarsfeld, 73, oli ehdokkaana Saksan liittotasavallan seuraavaksi presidentiksi. Vasem-mistolainen Die Linke nimesi Klars-feldin ehdokkaakseen.

Beate Klarsfeld itse ei jaa Die Linke –puolueen näkökantoja, mutta oli otettu kun häntä haluttiin presidenttiehdokkaaksi.

Beate Klarsfeld ja hänen mie-hen sä, ranskalainen Serge Klarsfeld saivat lujilla toimillaan kiinni monta Etelä-Amerikkaan paennutta natsi-rikollista. •

Turkki on ensimmäinen muslimi-maa, jossa on näytetty Claude Lanz mannin v. 1985 tekemä holo-kaustista kertova Shoah-elokuva. Tämä yhdeksäntuntinen elokuva esitettiin kokonaisuudessaan tv:ssä ennen Vainojen uhrien muistopäivää tammi kuussa.

hakehila 55

Elokuvan esittämisen mahdollisti Pariisissa toimiva Aladdin projekti, joka yrittää parantaa juutalaisten ja muslimien välisiä suhteita. •

Vajaat 80 prosenttia israelilai-sista ei matkusta lomalle Turkkiin vaikka he pääsisivät sinne ilmaiseksi. Aiempina vuosina Turkki on ollut yksi israelilaisten matkailijoiden mielikohteista.

Turkilla ja Israelilla on nykyisin hyvin huonot diplomaattiset suh-teet, jotka johtuvat parin vuoden takaisesta pahasta välikohtauksesta kun turkkilainen alus yritti väkival-loin päästä Gazaan.

Turkkilaiset matkailuihmiset haro vat hiuksiaan ja yrittävät kaik-kensa, jotta tilanne paranisi edes hiukan. •

Kapellimestari Daniel Baren-boim, 69, on virallisesti asetettu Nobelin rauhanpalkinnon saajaeh-dokkaaksi. Barenboim on tullut tun-netuksi siitä, että hän on perustanut orkesterin, jossa soittaa israelilaisia ja palestiinalaisia nuoria.

Orkesterin tavoitteena on soitta-misen ohella saada aikaan rauha Israelin ja palestiinalaisten välillä.

Daniel Barenboim syntyi Buenos Airesissa venäjänjuutalaisten van-hempien lapsena. •

Marokossa, Saharan autiomaassa, kaukana lähimmästä asutuksesta, sijaitsee täydellinen Jerusalemin temppeli. Monet israelilaiset kutsu-vatkin sitä kolmanneksi temppeliksi.

Oikeahan se ei ole, sillä se on rakennettu Marokon elokuvakes-kuk seen Ouarzazateen. Siellä on kuvattu sellaisia Hollywood-elo-kuvia kuin Kymmenen käskyä ja Gladiaattori.

Paikallisten mukaan ”temppeliä”

aiotaan kohta käyttää uuden eloku-van kulissina.

Rakennukseen on päässyt, jos turistit ovat vain sen löytäneet. •

Amerikkalainen ortodoksijuuta-lainen koulu Texasissa sai siirretyksi koripallojoukkueensa tärkeän pelin oikeustoimiin vedoten.

Joukkue oli päässyt välieriin osa-valtion turnauksessa, ensimmäisenä juutalaisena kouluna. Välieräpeli olipahaksi onneksi merkitty lauantaik si.

Ottelu siirrettiin alkamaan kello 14 perjantaina, ennen sapatin alkua.

Koulun lakimies Nathan Levin totesi, että jos juttu olisi viety oikeu teen, yksikään tuomari ei olisi voinut kieltää ottelusiirtoa. •

Autopommin tappamaksi joutuneen iranilaisen tiedemiehen Mustafa Ahmadi Roshanin vaimo on kertonut, mikä oli hänen mie-hensä ajatuksenjuoksu. Roshani oli yksi Iranin ydinaseen kehittämisen kärkitiedemiehistä.

Vaimo Fatimeh Bolouri Kashani totesi, että hänen miehensä ”lopulli-nen päämäärä oli Israelin valtion tuhoaminen”. •

Myanmarissa, entisessä Bur-massa asuu kahdeksan juuta laista perhettä. He viettivät viime Hanuk-kan kahdeksatta päivää pääkaupun-gissa Yangonissa (Rangoonissa) yhdessä valtion korkeiden viran-omaisten, muiden uskontokuntien edustajien ja diplomaattien seurassa.

Juutalaisen yhdyskunnan johta jaMoses Samuels, burmalaiselta nimel-tään Than Lwin, pitää juutalaista elämää hengissä Yangonissa. Joka aamu hän avaa kaupungissa sijait se-van sinivalkoisen synagogan Mus-meah Yeshuahn, vaikkei siellä juma-lanpalveluksia pidetäkään. Synagoga

rakennettiin uudestaan v. 1896. Oppositiojohtaja Ang San Suu

Kyi on vieraillut synagogassa.Yangonissa on myös juutalainen

hautausmaa, jonka vanhin hauta on vuodelta 1876. •

Venezuelan presidentiksi ensi syksynä pyrkivä Henrique Capriles Radonski on joutunut raa´an antise-miittisen kampanjan kohteeksi. Kam-panjan takana ovat nykyisen presi-dentin Hugo Chavezin taustavoimat.

Populisti Chavez on tullut tunne-tuksi Israelia vastustavana ja juuta-laisia pilkkaavana johtajana.

Henrique Capriles Radonskilla on juutalaiset juuret. •

Todennäköisesti vanhinIsrae liin alijahn tehnyt pariskunta nähtiin helmikuussa.

Dorothy Grossmann, 93, ja Philip Grossmann, 95, päättivät muuttaa Israeliin kotikaupungistaan Baltimo-resta USA:sta. He ovat olleet aviossa 71 vuotta.

Vanhin Israeliin alijahn tehnyt henkilö on Maria Bertha Holskon Argentiinasta. Hän oli muuttaessaan 97-vuotias. •

Seitsemän suurlähettilästäIsraelissa opiskelee tällä hetkellä hepreaa. He haluavat kielen avulla solmia paremmat suhteet israelilai-siin ihmisiin.

Viidellä heistä tosin on jonkin-laista taustaa, sillä he ovat juuta-laisia. He ovat Britannian suurlä-hettiläs Matthew Gould, USA:n Dan Shapiro, El Salvadorin Susana Hasenson ja Bosnia-Hertsegovinan Ivana Levi.

Muut ovat Dominikaanisen tasavallan Alexander De La Rosa, Tanskan Liselotte Plesner ja Japanin Hideo Sato. •

56 hakehila 2/2012

Juutalaista huumoriaKoonnut Leif Furman

HERSHEL ja hänen kaverinsa olivat golfaamassa. Hershel on juuri put-taamassa kun he havaitsevat hauta-jaissaattueen jonkun matkan päässä.

Hershel lopettaa pelaamisen, painaa päänsä alas ja kunnioittaa vainajan matkaa.

–Hienoa, tuo oli ajattelevaisesti tehty. Olet hyvin ymmärtäväinen ihminen, kaveri sanoo.

–Niin, olimmehan me naimisissa 35 vuotta.

RABBI ajoi autonsa huoltamolle täyttääkseen tankin. Edessä oli vii-konloppu ja autojen jono oli pitkä. Odotus kesti.

Vihdoin rabbi sai autonsa pum-pulle ja huoltamoapulainen alkoi täyttää tankkia. –Anteeksi, että jouduitte odottamaan näin kauan. Vaikuttaa siltä, että kaikki odottavat viimeiseen hetkeen päästäkseen pit-källe matkalle.

–Tiedän, mitä tarkoitat. Minun työssäni on samanlainen vaikutelma.

SELMA EPSTEIN meni postitoimis-toon lähettääkseen perheraamatun vanhalle veljelleen toiselle puolelle maata.

–Onko tässä mitään rikki mene-vää? kysyi virkailija pakettia mittail-lessaan.

–Ei muuta kuin Kymmenen käskyä!

SHLOMO meni rabbille kertoakseen ongelmistaan vaimonsa kanssa. Shlomo kertoi, että hän on ollut aviossa melkein 50 vuotta, mutta tilanne oli epätyydyttävä.

–Olen yrittänyt kohdella vai moa ni hyvin, en ole ollut kitsas, olen pitä-nyt keittiömme kosherina ja vie dä vaimoni matkoille. Sitä paitsi, olimme 25-vuotishääpäivänämme Israelissa.

Rabbi ihasteli: –Shlomo, olet esi-kuva kaikille miehille! Kerro miten vietätte 50-vuotishääpäiväänne?

–Menen takaisin Israeliin hake-maan hänet.

KIITOS, että soitit Juutalaisten iso-vanhempien kuumaan linjaan!

Jos olet yksi lapsistamme, paina 1.Jos tarvitset lastenvahtia, paina 2.Jos haluat, että haemme lapsesi

koulusta, paina 3.Jos haluat, että valmistamme

sapat tiaterian ja tuomme sen kotiin, paina 4.

Jos haluat tulla meille syömään sapattiateriaa, paina 5.

Jos tarvitset rahaa, paina 6.Jos kutsut meidät päivälliselle

tai ostat meille lipun risteilylle, ala puhua!

VIISI VANHAA JUUTALAISTA MIESTÄpelasi viikottaista pokeriaan. Meye-rowitz hävisi 1000 euroa yhdessä pelissä, tarttui rintaansa ja kuolla kupsahti.

Muut neljä nousivat ylös ja alkoi-vat ihmetellä: –Kuka kertoo hänen vaimolleen?

He vetivät pitkää tikkua. Epstein hävisi. Häntä evästettiin olemaan hellä, ymmärtäväinen ja tahdikas.

–Tahdikas? Minähän olen mail-man tahdikkain ihminen! Ei hätää, Epstein sanoi.

Epstein lähtee Meyerowitzeille ja koputtaa oveen. Vaimo tulee ja kysyy, mitä hän haluaa.

–Miehesi on juuri menettänyt 1000 euroa eikä uskalla tulla kotiin.

–Kuolkoon, typerys!

RYHMÄ HENGENMIEHIÄ kiistelee siitä, koska elämä oikein alkaa.

Katolinen pappi sanoo: –Kyllä se alkaa hedelmöityksestä.

Imaami vastaa: –Kyllä se alkaa syntymästä.

Rabbi miettii ja sanoo: –Kyllä se alkaa siitä, kun lapsesi aloittaa lääke-tieteelliset opinnot.

REBEKKA kuuluu juutalaisen van-hainkodin apuryhmään. Hän on menossa taas sinne, kun hänen autos taan loppuu polttoaine.

Rebekkalla ei ole bensakanisteria, mutta hänellä on lasinen alusastia, jota hän pitää aina mukanaan var-muuden vuoksi.

Rebekka ottaa alusastian, kävelee huoltamolle, täyttää sen ja palaa autolleen, joka on täynnä juutalai-suuteen liittyviä tarroja. Hän alkaa kaataa nestettä alusastiasta tankkiin.

Kaksi ohikulkijaa jää katsomaan touhua. Vähän ajan kuluttua toinen kaveri sanoo: –Jos tuo saa auton käyntiin, käännyn heti juutalai-suuteen.

SVEITSILÄINEN turisti matkustaa Chelmin kaupunkiin Puolassa. Bussiasemalla hän ei tiedä, mihin pitäisi suunnistaa. Hän näkee Chai-min ja Jankelin asemalla.

–Entschuldigung, können Sie Deutsch sprechen?

Chaim ja Jankel vain tuijottavat eteensä.

–Excusez-moi, parlez vous Francais?

Ei mitään.–Parlare Italiano? Hablan ustedes

Espanol?Ei edelleenkään mitään. Turisti

hermostuu ja lähtee tiehensä.Chaim kääntyy Jankelin puoleen

ja sanoo: –Pitäisiköhän meidän ope-tella jokin vieras kieli?

–Miksi? Tuo kaveri osasi neljää kieltä eikä silti tiennyt mitä pitäisi tehdä.

kiitos, että kir joitit minulle. Tässä vastaukseni kysymyksiisi.

1) Siinain, tai paremmin sanottu na Egyptistä lähdön johdosta juuta-lai sista yksilöistä muodostui kansa, joka vastaanotti sanoman. Tuo sano-ma on Toora. Juutalaisten tehtävä on viestittää maailman kansoille, että Jumala on Kaikkivaltias. Sanomme kolme kertaa päivässä Aleinu-ruko-uksen lopussa ”vehaja Adoshem lemeleh al kol ha arets, ba jom hahu jihie Adoshem ehad”. Tämä lause on

Sakariaan kirjasta (14:9) ja kuuluu: ”Herra on oleva koko maanpiirin kuningas. Sinä päivänä Hän on oleva yksi”. Koko maanpiirin Kuningas, ei siis vain juutalaisten. Juutalais-ten tehtävä on aktiivisesti parantaa maailmaa, jossa elämme, tuoda ”valo” kansoil le. Tämä valo käsittää eettisyyttä, vapautta, ihmisen arvon tärkeyttä sekä muistuttaa meitä siitä, että emme voi tietää kaikkea maailmasta, jossa elämme. Emme ole oman itsemme herroja (en tarkoita tällä vapaan tahdon riistoa), sillä

Jumala loi meidät Hänen kuvakseen. Juutalaisuus synnytti maailmaan luottamuksen ja uskon. Toisin sanoen juutalaiset opettavat ihmis-kunnalle nöyryyttä. Joskus koittaa aika, jolloin kaikki kansat nauttivat valosta. Jesaja sanoo: ”Herra itse on opettava sinun poikiasi, runsas on lastesi onni ja rauha” (Jesaja 54:13).

2 & 3) Yleensä or la-gojim eli ”valo kansoille” mainitaan toisen käsit-teen, mamlehet kohanim (pappien kuningashuone), kanssa. Nahmanides

Samalla, kun kiitän kirjoituksesta ”Mitä opimme Hanukasta?” (HaK e-hila 1/2012) toivoisin tarkennuksia muutamaan siinä esitettyyn asiaan:

1. Mikä tarkkaan ottaen on se ”sano-ma”, jonka juutalaiset vastaanottivat Siinain vuorella ja jonka he tuntuvat omana aikanamme unoh taneen?

2. Or la-Gojim – miten juutalai sen tulisi käytännössä esiintyä ”valo na

kansoille”? Olemmeko me tuo valo vai meidän välity ksellämme maail-maan saatettu Tooran jumalallinen ilmoitus?

3. Mikä täsmällisemmin ilmaistuna on se ”sanoma”, jonka kantaja juuta -laisesta tulee hänen opiskellessaan juu talaisuutta ja sen muotoutues sa osaksi hänen jokapäiväistä elämään sä?

4. Miten määrittelet uskonnol li sen

”turmeltuneisuuden”? Raa ma - tullisina aikoina, siis myös has mo-nea lais-aikakautena, turmeltunei-suus liitettiin kiinteästi pakanajuma-luuksien palvontaan, ei yksin omaan poliittisen vallantavoitteluun. Toi saalta, ilman jonkinasteista geo-poliittista itsenäisyyttä (valtaa) ei mikään kulttuuripiiri voi vaikeuk-sitta säilyttää ominaislaatuaan, ei juuta lai nenkaan kansa. •

Irene Jelin

HaKehila julkaisee mielellään lukijoitten kirjoituksia. Aiheet voivat liikkua historiallisista ajankohtaisiin. Jos jutuissa on asiatietoja, on lähdeluettelo liitettävä mukaan. Toimitus pidättää itsellään oikeuden mahdollisiin muutoksiin. Jos juttu on tarkoitettu mielipide-sivulle, on tämä selvästi merkittävä. Mielipidesivuille tarkoitetut kirjoitukset voi lähettää osoitteeseen hakehila@jchelsinki.fi tai Hakehila, Malminkatu 26, 00100 Helsinki.

Mielipide

Hyvä rabbi Simon Livson!

Hyvä Irene Jelin,

hakehila 57

58 hakehila 2/2012

ja Ibn Ezra näkevät sanan pappi tar-koittavan palvelijaa (huom. ei orjaa). Olemme niin sanotusti pyhitettyjä Jumalan palvelukseen. Rabbit Saadia Gaon, Rashi ja Rashbam ymmärtävät sanan pappi tarkoittavan prinssiä. Kysyit minulta, olemmeko me tuo valo vai olemmeko välineitä, joilla valo tuodaan maailmaan. Sanoisin, että vastaus on yhdistelmä kumpaa-kin. Kun kannamme Jumalalta saa-mamme vastuun Hänen palvelijoi-naan niin kuin Toisessa Mooseksen kirjassa sanotaan ”ve nasa Aharon et shemotam al ketafav”, ”Aaron kantaa heidän nimensä olkapäillään ”, silloin annamme kansoille kunnioi-tettavan kuvan itsestämme, olemme muiden silmissä prinssejä. Sanoisin siis, että vain jos kannamme Tooran olkapäillämme ja opetamme sitä kan soille ja elämme itse sen arvojen mukaan, voimme olla ”valo” kan-soille. Silloin viestistä ja kantajasta tulee yhtä. Tästä aiheesta on kirjoi-tettu paljon. Suosittelen tutustumaan rabbi Abraham Iisak Kookin kirja-sarjaan Orot ja rabbi Jehuda Halevin Kuzariin (molemmista on englannin-kieliset käännökset). Tähän liityen myös Rambamin ajatukset juutalai-sesta sielusta ovat mielenkiintoisia.

4) Sveitsiläinen psykiatri Carl Jung sanoi: ”Jos meillä on yksi mies, jolla

on ajatus hengellisyydestä, hienoa. Jos meillä on kaksi henkilöä, joilla on sama ajatus, meillä on toimikunta. Jos meillä on toimikunta, meillä on myös politiikkaa.” Valitettavasti uskonnollinen johto ei ole politiikan ulottumattomissa. Jungin ajatus on, että politiikka turmelee. Järjestöissä rahan ja vallan kysymyksistä voi muodostua ongelma. Joskus jopa uskonnollisissa järjestöissä häikäile-mättömät ja vallanhimoiset yksilöt pääsevät valtaan manipuloimalla muita. Raamatussa on myös lukuisia esimerkkejä poliittisen vallan tuo-masta ahneudesta (Daavidin poika Absalom, pappi Elin kaksi poikaa vain muutamia mainitakseni). Uskon tosin, että Sanhedrin (viisai-den korkein tuomioistuin Jerusale-missa, joka koostui 71 rabbista) oli aikanaan turmeltumaton.

Olet oikeassa, kun sanot, että Raamatun aikoina turmeltuneisuus ilmeni lähinnä epäjumalanpalvon-nan muodossa. Näemme lukuisia esimerkkejä yksilöistä (kuninkaista), jotka olivat turmeltuneita, ei vain epäjumalanpalvonnan osalta, vaan myös sen osalta, kuinka he hallit-sivat kansaa ja mitkä olivat heidän päämääränsä ja tärkeysjärjestyk-sensä. Näitä kuninkaita löytyi sekä Israelin että Juudan valtakunnista ja heidän virheensä on kirjattu

tarkasti kirjoihimme. Raamatun aikaista epäjumalanpalvontaa emme näe enää niin paljon ajassa, jossa elämme, mutta olemme kehittäneet itsellemme muita epäjumalan-palvonnan muotoja. Hasmonien aikakaudella (voimme samassa yhteydessä puhua Hasmoneja aikai-semmasta Daavidin ja Salomon aikakaudesta) epäjumalanpalvonta oli alkukantaisessa muodossaan nykyihmisen näkökulmasta katsot-tuna. Toki vielä nykyäänkin löytyy paikkoja, joissa palvotaan patsaita (epäjumalia), mutta ei ole selvää, onko tämä palvonta täysin verratta-vissa siihen, mitä se oli parituhatta vuotta sitten. (Rambam rajoittaa epäjumalanpalvonnan käsittämään vain sen, mikä oli arkipäivää Kaa-naan maassa aikana, jolloin Israelin kansa saapui sinne erämaavael-luksen jälkeen. Ilmeisesti hänen aikanaan tällainen palvonta oli loppunut.) Kansat, mukaan lukien juutalaiset, palvoivat mitä erilaisim-pia jumalia, joista jokainen edusti ihmisille jotain tärkeänä pidettyä. Tiedämme, että Salomon vaimot palvoivat epäjumalia. Nykyään epä-jumalanpalvonnasta on ainakin län-simaissa muodostunut jotain paljon monimutkaisempaa. •

Simon Livson

”Onnea ja kaikkea hyvää sinulle, väellesi ja kaikelle mitä omistat!” (1 Samuel 25: 6)

Rabbi Moshe Edelmann

M inulla on ollut 15 vuoden ajan suuri ilo palvella Hel-singin juutalaisen seurakun-

nan rabbiinina. Kaikki bar mitsva ja bat mitsva nuoret, jotka olemme tuona aikana siunanneet, toimivat nyt monilla eri aloilla ja ovat kaikki edelleen seurakunnan jäseniä. Se on ollut palkitsevaa. Näihin vuosiin on mahtunut lukuisia syntymiä, vihki-misiä, suuria merkkipäiviä ja onnel-lisia tuokioita. Kuinka monet kerrat olemmekaan seisseet yhdessä hauta-usmaalla saattamassa rakkaimpianne viimeiseen lepoon.

Omasta puolestani totean, että olen itsekin saanut oppia uutta vir-kakauteni aikana pitämistäni oppi-tunneista, luennoista ja saarnois ta, samoin kuin opintotuokioista monen laisten ihmisten, niin lasten kuin aikuisten kanssa. Opiskelukana-vana on välillä ollut jopa Skype Hel-singin ja Jerusalemin välillä.

Olen nähnyt, kuinka vakavissaan gan jeladimin ja juutalaisen koulun johtokunnat ovat paneutuneet tehtä-väänsä. Olemme keskustelleet niiden valtavasta vastuusta tulevan polven kasvattamisessa ja seurakunnan jatkuvuuden turvaamisessa. Onhan nuorisomme juutalaisen identitee-tin vahvistaminen meidän kaikkien sydäntä lähellä. Olemme ottaneet avosylin vastaan kaikki ne, jotka ovat vakaasti kokeneet juutalaisen elämäntavan omakseen, ja olemme halunneet juurruttaa saman ajatte-lun myös jälkeläisiinne.

Sen jälkeen, kun on toiminut

rabbiinina Helsingissä, edessä ei ole jotain suurempaa ja hienompaa. Elämästäni tulee erilainen, mutta se ei tarjoa mitään sen suurempaa tai hienompaa kuin lukuisat kanssanne viettämäni pyhät hetket.

Tooran loppupuolella kerrotaan, kuinka Mooses katsahti Israelin hei-mojen päämiehiin ja kaikkiin pai kallaolleisiin naisiin, lapsiin ja miehiin, jopa muukalaisiin heidän joukossaan. Kaikki olivat saapuneet kuuntele-maan hänen jäähyväissano jaan. Kuinkahan monta heistä Moo sestunsi nimeltä? Kuinka monia hän oli neuvonut ja lohduttanut? En todel-lakaan ole Mooses, mutta olen kiitol-linen sitä, että olen saanut toimia tämän seurakunnan rabbiinina. Teh-täväni on ollut vaativa ja palkitseva.

Näinä 15 vuonna meillä on ollut kaksi tavoitetta: toisaalta vahvistaa siteitänne juutalaiseen seurakuntaan sen pohjalta, mitä tämä seurakunta edustaa sukupolvesta toiseen, ja toi-saalta painottaa sitä, että seurakun-tanne on Israelin ja koko maailman juutalaisten seurakuntien rinnalla uskollinen ja samanarvoinen kump-pani. Näkisin, että olemme työsken-nelleet juuri sen puolesta ja onnis-tuneet siinä.

Todetaanhan talmudissa, että ihmi sen ei pidä erota ystävästään

lausumatta halachassa (lakikokoel-massa) käsitellyistä asioista jotain, mikä muistuttaisi heitä toisistaan (Berahot 31a, Erubin 64a). Jerusa-lemin talmudissa puolestaan sano taan, että jos ihminen kantaa uskollisesti kortensa kekoon seura-kunnassa, se on rinnastettavissa halacha-asiaan (Berahot 5,1). Kun Chaja ja minä nyt jätämme Helsin-gin, tunnemme suurta kunnioitusta tätä juutalais ta seurakuntaa koh-taan, joka on ymmär tänyt säilyttää juutalaisuuden elin voimaisenahyvinä ja huonoina aikoina, onnelli-sina ja vaikeina hetkinä.

Minä olen yhtä parantumattoman optimistinen kuin seuraava talmu-din tarina (Ta’anit 22a). Rabbi Baru kan käydessä torilla profeetta Elia ilmestyi hänelle. Baruka kysyi Elialta: ”Onko täällä ketään, jolla on sijansa tulevassa maailmassa?” Elia vastasi: ”Ei ketään.” Kun paikal le sitten ilmestyi kaksi ihmistä, Elia totesi rabbi Barukalle: ”Näillä kah-della on sijansa tulevassa maail-massa.” Rabbi Baruka tiedusteli heiltä: ”Mikä on ammattinne?” He vastasivat: ”Olemme ilonpitäjiä. Kun näemme jonkun alakuloisena, yri-tämme piristää häntä. Kun näemme kaksi ihmistä riitelemässä, yritämme saada heidät tekemään sovinnon.”

Optimismi on pitänyt tämän seu-rakunnan elinvoimaisena, ja juuri siksi olemme tunteneet olomme kotoisaksi täällä.

Työskentelyssäni ei ole ollut kyse mistään yhden miehen show’sta, vaan tiimityöstä. Kiitämme siitä tuesta, jota olemme saaneet seura-kunnan johtohenkilöiltä, hallinto-eli miltä sekä sen järjestöiltä ja komi teoilta, samoin kuin kaikilta teiltä, joiden sydäntä lähellä tämä seu rakunta on. Te kuulutte niihin siunattuihin ihmisiin, joilla riit-tää tarmoa edistää juutalaisuutta, ja viel äpä täysin vapaaehtoisesti. Talmu dis sa nimittäin sanotaan: ”Vaikka sinua ei vaaditakaan saat-tamaan teh tävää päätökseen, et silti ole vapaa vetäytymään siitä” (Avot

hakehila 61

Rabbi Moshe Edelmann

62 hakehila 2/2012

2,21). Kiitämme Jumalaa, joka on vastannut ja alati vastaa meidän kaikkien rukouk siin pyytäessämme häneltä apua teidän yhä jatkuvaan hankkeeseenne ni mel tä Helsinginjuutalainen seura kunta.

”Siionin Herra siunatkoon sinua! Koko elämäsi ajan sinä näet, kuinka Jerusalem kukoistaa, sinä saat nähdä lastesi lapset. Rauha ja menestys Israelille! (Psalmi 128: 5, 6)

Muutama sana lähtevältä rabbiinilta uudelle rabbiinilleMenneinä aikoina rabbiinin viralli-nen nimittäminen oli harvinaista. Hänen kanssaan ei koskaan solmittu määräaikaista työsuhdetta niin ja niin moneksi vuodeksi, vaan hän sai seurakunnan tai kaupungin johdon allekirjoittaman ketav rabbanut-nimityskirjan, joka sinetöi elinikäi-sen rabbiiniuden. Miksi rabbiini nykyään nimitetään virkaansa?

Talmudissa on kirjoitettu Salomo-nin kuninkaaksi tulosta isänsä Daa-vidin jälkeen, että ei ole syytä voi-della kuningasta, joka on kuninkaan poika (Horaiot, 11b). Miksi he sitten voitelivat Salomonin kuninkaaksi? He tekivät sen siksi, että eräs toinen henkilö, Adonia, halusi syöstä Salo-monin valtaistuimelta päästäkseen itse kuninkaaksi. Salomon voideltiin kuninkaaksi sen osoittamiseksi, että Adonia oli petkuttaja ja Salomon oli Daavidin laillinen kruununperijä.

Sukupolvien ajan rabbiiniin suh-tauduttiin kuninkaana, eikä hänen viral liseen nimittämiseensä siksi näh ty tarvetta. Ei ollut syytä julis-taa ihmisille, että uusi rabbiini on kau pun gin uskonnollinen ja hen-gellinen johtaja. Häntä kutsuttiin nimellä Mara deAtra, paikkakunnan oppimestari. Rabbiinin asema kiis-tettiin harvoin, ja jos joku ymmär-tämätön teki jotain, mikä voitiin tulkinta hen gellisen johtajan määrä-ysvallan vie miseksi, hänet palautet-tiin heti ruotuunsa.

Nykypäivänä rabbiinin nimittä-minen tarjoaa tilaisuuden kuuluttaa aivan kaikille – niin tietämättömille

kuin lukeneillekin ja niin ammatti-ihmisille kuin tooran-oppineillekin – että ”voidellulla” rabbiinilla on oikeus astua tähän virkaan, sillä hän uskoo Jumalaan, tooraan ja kuningas Daavidin kansaan ja maahan. Kau-pungin yhden ja ainoan rabbiinin opetukset ammentavat Israelin ikui-sesta, puhtaasta ja turmeltumatto-masta lähteestä.

Toivon, että kaikki seurakunnassa antavat rabbiini Simon Livsonille tukensa, jotta hän voi toimia hengel-lisenä johtajana ja Lehagdil Tora ule-Haadira– kohottaa tooran ja juutalai-suuden lipun, vahvistaa sitä ja tehdä siitä ylpeydenaiheen koko Israelin kansan ja erityisesti Helsingin juuta-laisen seurakunnan parhaaksi. •

Peace be unto you, peace unto your house and until all of yours (1 Samuel 25,6)

Rabbi Moshe Edelmann

I t has been nothing short of a privilege to have served the Jewish Community in Helsinki as its

Rabbi for the last 15 years. All the Bar/Bat Mitzva whom we

have blessed over these years and who today are working in many and different fi elds, all continuing being members of the Community. It has been fulfi lling. The babies born in this period, the weddings, the round years and all the happy moments.

How many times have we stood together in the cemetery laying your beloved to rest?

From my point of view, I say that I have gained knowledge from all the lessons, lectures and sermons that has been delivered during my cadence.

And the hours spent studying with individuals, children and grown up. Even studying through Skype between Helsinki and Jerusalem.

I have felt the seriousness shown by the boards of the Kindergarten and School and the teachers. We have been talking of their enormous responsibility in assuring a next generation and continuity of the Community. A feeling of a common interest, namely: To assure our youth a Jewish Identity.

We have seen and welcomed to our midst all you who by convic-tion felt the Jewish way of living as yours, and have wanted to imprint it to your offsprings.

From being a Rabbi in Helsinki one doesn’t head to bigger and better things. Life will be different, but not bigger and better than sharing so many holy moments with all of you.

In the end of the Tora, Moses looks out on the tribal heads, the elders, the men, women, children and even the strangers in their midst. They where all there to listen to his parting words. I wonder how many of them Moses knew by name? How many of them has he counseled and comforted? I am defi nitely no Moses, but I have been blessed in being the Rabbi of this Community. The task has been rewarding and challenging.

What we wanted to do all these years was twofold: To forge a bond between you and the Community with everything this Community rep-resents from generation to generation. And to let understand that the Com-munity is a loyal and equal partner with Israel and with Jewish communi-ties throughout the Jewish world.

I would like to think that this is exactly what we did and succeeded with.

The Talmud (Berachot 31a, Eruvin 64a) states:

”One must not leave a friend otherwise than with a word on a Halachic (legal) matter, by which they may remember each other.”

hakehila 63

The Jerusalem Talmud (Berachot 5,1) suggests that if one is involved faithfully in the need of the Commu-nity, it is as equal as a legal matter:

So Chaja and I leave Helsinki with great respect to the Community who has understood to keep Judaism living in good times, in bad times, in happy times and in diffi cult times.

Me as being a cureless optimist as the Talmudic story (Taanit 22a): ”Rabbi Baruka frequented the market where he met the prophet Elija, whom he asked: ”Is there among the people of this market any one that is destined to share in the world to come?” To which Elija replied: ”There is none”. Then two people appeared on the scene, and Elija said to Rabbi Baruka: ”These two will share in the world to come”. Rabbi Baruka asked these two: ”What is your occupation?” They said: ”We are happy. When we see somebody who is downcast, we cheer him up. Also when we see two people quar-relling with one another, we endeavor to make peace between them.”

Optimism has kept this Commu-nity going and for that we have felt home here.

The task has not been and is not a one man show. It is a team work. We thank for the support we had from the leaders of the Community, from the administration, from all the organizations and committees. And from all who has this Community near his/her heart. You are all among those blessed people who feel an inner drive to do for the Jewish case, and on top of that you do it voluntar-ily. You also know (Avot 2,21): ”That, although, you are not required to complete the task, yet you are not free to withdraw from it”.

We thank God who has and is answering ours/yours prayers to help you to continue this endeavor named The Jewish Community in Helsinki.

”Peace be unto you, peace unto your house and until all of yours”, and ”may you gaze upon the good-

ness of Jerusalem all the days of your life, and may you see children born to your children, peace upon Israel.” (Psal. 128,5-6)

A word from a rabbi going to a rabbi comingIn the old days a Rabbi was seldom installed. He was not given a tem-porary contract for so and so many years. He was presented with a Ketav Rabbanut – a Rabbinical con-tract for life, signed by the heads of the community or town.

Today a Rabbi is installed, why?When Solomon became the king

after his father David, the Talmud states (Horaiot 11b): ”One does not anoint a king who is the son of a king,” So why did they anoint Solo-mon? The answer is that another person, Adonia, wanted to overthrow Solomon to become king himself.

The reason for the anointment of Solomon was to demonstrate that Adonia was an impostor and that Solomon was the rightful heir to the throne of David.

For many generations a Rabbi was looked upon as a king. So in former days, there was no need for a formal installation. There was no need to declare to the people that the new Rabbi is the religious and spir-itual authority of the town. He was called Mara deAtra – the master of the place. Seldom was this position questioned and when an ignorant individual did anything that could be interpreted as usurping the author-ity of the spiritual leader, he was immediately put in his place.

An installation of a Rabbi in our time is an occasion to proclaim to all, ignorant and learned, profes-sionals and Tora scholars, that the ”anointed” Rabbi is entitled to occupy the chair because he believes in the God, the Tora, the people and the land of King David.

The teachings of the one and only Rabbi in town are derived from eter-nal, undiluted and unpolluted font of Israel.

I wish Rabbi Simon Livson to get the support from all, with which he can lead and Lehagdil Tora uleHaadira – to raise the banner of Tora and Judaism and to give it power and pride for the benefi t of the People of Israel in general and for the Jewish Community in Hel-sinki in particular. •

Raja Mitzner (1925–2012).

Raja Mitzner in memoriamSeurakunnan kunniapuheenjohtaja Gideon Bolotowskyn pitämä muisto-puhe Raja Mitznerin hautajaisissa

R aja Mitzner, som vid sitt från-fälle hade uppnått den akt-ningsvärda åldern av 87 år

föddes i Helsingors den 11. dagen i månaden Tevet år 5685. Det var ons-dagen den 7 januari 1925. Hon avled i sin födelse- och hemstad senaste tors-dag kväll, den 10. dagen i månaden Shevat – den 2. februari 2012. Raja var det yngsta barnet i Elijas Bärl Smo-lars och hans hustru Minnas familj på sammanlagt sex (6) barn – tre fl ickor och tre gossar. Fadern Elijas Bärl – Elijahu-Dov kom från Lomza i Polen medan modern Minna, née Scheiman, var född i Helsingfors Det var 19 års ålderskillnad mellan det äldsta barnet,

64 hakehila 2/2012

dottern Sara och Raja. Enär Raja var det enda av de Smolarska barnen som föddes efter Finlands självständighet blev hon den enda, som föddes som fi nsk medborgare. De övriga famil-jemedlemmarna hade efter ansö-kan blivit fi nska medborgare den 27. augusti 1920.

Raja Smolar växte upp i en strängt ortodox judisk familj. De judiska lagarna och den heliga sabbaten stod högt i kurs i det Smolarska hemmet. Familjen bodde på Barnhemsgatan i närheten av synagogan på Malm-gatan och lilla Raja sattes i judiska skolan, som då befann sig endast ett stenkast från hemmet, på Gräsviks-gatan 3. Som de fl esta andra judiska ungdomar av sin generation, drog även unga Raja Smolar ut i arbets-livet efter avslutad mellanskola. Det var en tid, då det ej var lika lätt som idag för en ung judisk person att få anställning annanstans än hos andra judar. Under krigsåren och därefter jobbade fröken Raja Smolar som biträde i judiska beklädnads- och textilaffärer i Helsingfors.

Det rådde osäkra tider efter kriget – det var en tid av knapphet och brist. Rajas mamma hade avli-dit 1943 och fadern samt syskonen övertalade unga Raja att söka sin lycka hos fadern syskon som hade emigrerat till Amerika. Raja var en lydig fl icka och åkte till Amerika. För henne blev USA dock inte die Goldene Medine – det gyllenen land, som så många drömt om. Raja återvände efter ett drygt år för att hitta sin lycka på hemmaplan. Den 24. dagen i månaden Kislev år 5709 – söndagen, den 26. december 1948 vigdes fröken Raja Smolar och herr Abraham, (Minu) Mitzner i Hel-singfors synagoga. Tvillingsönerna Dennis Benjamin och Daniel Salmen föddes i november följande år. Det unga parets lycka förbyttes i tragedi kort därpå, då lilla Daniel Salmen avled i astma vid endast ett års ålder. Men barnalyckan återvände till familjen tre år senare, när sonen Elias Leslie föddes år 1953.

R aja Mitzner oli sukunsa ja su ku polvensa viimeinen edus -taja. Hänen poismenon sa

myö tä katoaa myös Helsingin juuta-lai sen historian ja elämäntavan edus-taja ja todistaja. Raja Mitzner edusti sitä tinkimätöntä suomenjuutalaista ortodoksista perinnettä, jonka minun sukupolveni vielä muistaa lapsuudes-taan ja nuoruudestaan – mutta jota ei enää ole. Huolimatta suuresta ikä-erostaan Smolarin sisarukset Sara, Ester ja Raja tunsivat harvinaisen lämmintä ja läheistä sisarrakkautta toisiaan kohtaan läpi elämän, vaikka-kin kahdella kolmesta oli oma perhe huollettavana. Puhelimet olivat vii-kosta ja vuodesta toiseen ahkerassa käytössä ennen sapattia, jolloin vaih-dettiin kuulumiset toivotettiin toinen toisilleen Gut Shabbes – hyvää sapat-tia – ja sapatin jälkeen, jolloin toivo-tettiin GutWoch – hyvää alkanutta viikkoa. Vanhin sisar Sara Smolar oli seurakunnan tunnettu ja arvostettu ruoanlaittaja, jolta seurakuntalaiset tilasivat ruokaa juhlapyhiä ja perhe-juhlia varten. Sara Smolar toimi myös urheiluseura Makkabin kuuluisan klubin emäntänä sekä Iso Roobertin-kdulla että myöhemmin Malminka-dulla, jonne klubi muutti seurakun-takeskuksen valmistuttua 1961. Saran vetäydyttyä eläkkeelle Raja ja Minu Mitzner ottivat klubiemännyyden ja -isännyyden harteilleen ja hoitivat Makkabin klubia sisulla ja sydämellä parinkymmenen vuoden ajan. Rajan emännöidessä seurakunnan keitti-össä maschgiahilla, valvojalla ei juuri töitä ollut, sen verran tarkka Raja oli kosher-säännöistä, jotka hän oli omaksunut äidinmaidossa.

Vaikka Raja oli koko seurakunnan emäntä, oli koti hänen varsinainen kiintopisteensä. Koti sijaitsi Man-nerheimintie 81:ssa, joka oli Suomen ensimmäinen Aravatalo. Sinne Raja ja Minu Mitzner muuttivat heti talon valmistuttua 1949 ja siellä syntyivät ja kasvoivat pojat Beni ja Leslie. Raja oli juutalaisen äidin henkilöitymä – Jiddishe Mame, jolle miehen ja poikien hyvinvointi oli

kaikki kaikessa. Raja ja Minu, jotka kumpikin olivat paljasjalkaisia hel-sinkiläisiä, puhuivat kotona keske-nään enimmäkseen ruotsia tai jiddis-hiä. Pojat, jotka kävivät juutalaista koulua, puhuivat keskenään suomea. Raja tuli toki hyvin toimeen myös suomen kielellä – ja myös englannin kielellä. Raja Mitznerin sosiaalinen vastuu ei kuitenkaan rajoittunut pelkästään perheen hyvinvoinnin edistämiseen. Raja toimi vuosikym-menet seurakunnan hyväntekeväi-syysjärjestön, Judiska Fruntimmers Välgörenhetesföreningen’in eli Frunttanin aktiivijäsenenä.

Kodin perintönä Raja Mitznerillä oli vahva side juutalaiseen uskon-toon ja perinteisiin. Niin kauan kuin hänellä voimia riitti, oli käynti syna-gogassa jokaisena sapattina ja juh-lapyhänä hänelle itsestäänselvyys - myös jäätyään leskeksi rakkaan miehensä kuoleman jälkeen 1998. Kosher-säännöistä ei Raja myöskään tinkinyt missään vaiheessa. Hänen muutettuaan viimeisinä elinvuosi-naan Töölönkadulle, hän ei suostu-nut tulemaan sapattina synagogaan kulkuvälineellä, välttääkseen tämän sapattisäännön rikkomista, kun ei kävellä enää jaksanut. Raja Mitzne-rin elämäntapa on – oli – katoavaa kansanperinnettä.

Juutalaisuudessa on 613 käskyä, 248 positiivista ja 365 negatiivista. Ylitse muiden on Mitzvat Chesed shel Emet – totuudellisen laupeuden työ. Työ, jonka kohde ei ole enää tilaisuudessa kiittämään tekijää. Täl-laista työtä tekee Chewra Kadisha – seurakuntamme hautausapuyh-distys. Raja Mitzner, joka omassa elämässään oli saanut kokea niin elämän valo- kuin varjopuolet, oli vuosikymmenet Chewran naisja-oston aktiivijäsen, joka tinkimättä täytti kaiken sen, minkä katsoi vel-vollisuudekseen, mutta joka juuta-laisuudessa on juuri sitä työtä, josta Talmud toteaa: ”Elu devarim she’adam ochel peruteichem beolam haze ve hakeren kajemet lo leolam haba”. Nämä ovat tekoja, joiden

hakehila 65

hedelmiä ihminen nauttii tässä maa-ilmassa, mutta joiden perusta kantaa tulevaan maailmaan.

Lapsille on Luojan lahja saada myötäelää omien vanhempiensa – tai edes yhden heistä vanhenemista ja siirtymistä ajasta ikuisuuteen arvokkaasti ja seesteisesti. Raja Mitz ner oli Eishet Chajil, itsenäi-nen, ahkera ja rakastava juutalainen nainen, joka jättää jälkeensä valoisan muiston. Voiko kukaan elävä toivoa kauniimpaa jäähyväislahjaa? •

Keren Hayesod-Magbit avasi kampanjavuodentanssiaisillaDan Kantor

K eren-Hayesodin vuoden 2012 varojenkeruukampanja avat-tiin tällä kertaa poikkeuksel-

lisen vauhdikkaissa merkeissä. Tavan-omaisten juhlapuheiden ja Avin aina maittavan ruuan lisäksi ohjelmassa oli tanssia tuttujen muusikkojen ja sävelten tahdissa.

Tilaisuuden avasi Suomen Keren Hayesodin puheenjohtaja Leo-DanBensky, joka korosti järjestön kes-keistä asemaa sekä Israelin tukemi-sessa että hyvien suhteiden yllä-pitämisessä Israelin ja diasporan välillä. Hän totesi, että tähänastiset saavutukset ovat olleet mittavia, mutta muistutti samalla, että paljon on vielä tehtävää jäljellä. Tilaisuu-teen toi tervehdyksensä myös Keren Hayesodin entinen Euroopan johtaja Jacov Snir, joka kertoi järjestön ajan-kohtaisista kuulumisista.

Kampanjavuoden avajaisten pää-puhujana oli Haifan yliopiston Kan-sallisen turvallisuustutkimuskes kuk-sen apulaispääjohtaja tri Dan Schuef-tan, joka toimii myös muun muassa

Israelin armeijan kansalli sessa sota-korkeakoulussa strategis ten linjojen neuvoa-antavana vir kamiehenä. Dan Schueftan on kirjoittanut lukuisia kirjoja muun muassa Lähi-idän nykyhistoriasta, arabimaailman ja Israelin välisistä suhteista ja Yhdys-valtain Lähi-idän politiikasta.

Dan Schueftan vangitsi kuuli-joiden huomion voimakkailla ja välillä jopa hieman provosoivilla mielipiteillään Lähi-idän tilanteesta. Hän totesi, että hänellä on kerrotta-vanaan vain huonoja ja vähemmän huonoja uutisia. Huonoihin uutisiin kuului se, ettei Israelia ympäröivässä arabimaailmassa näkynyt mitään merkkejä paremmasta huomisesta. Meneillään oleva arabikevät tulee hänen mukaansa vain lisäämään epävakautta ääri-islamistien vallan lisääntymisen myötä. Jo nyt on näkyvissä merkkejä esimerkiksi Egyptin ja Israelin välisen rauhan-sopimuksen kyseenalaistamisesta Egyptin puolella. Vallasta syöstyt yksinvaltiaat olivat paljon vakaam-pia naapureita Israelin kannalta kuin arabikevään valtaan tuomat uudet arvaamattomat hallitsijat. Tilannetta ei myöskään yhtään paranna se, että näiden maiden taloudet ovat katast-rofaalisessa tilassa ja kun arki koittaa arabikevään huuman jälkeen, kasvaa myös tyytymättömyys kansan kes-kuudessa. Lähi-idän vakautta pitää Dan Schueftanin mukaan yllä vain kuva Israelin sotilaallisesta voimasta. Esimerkiksi Israelin ja Egyptin välinen rauha on pysynyt vain sen takia, että Mubarak ymmärsi, ettei Israelia voi voittaa sodassa. Samasta syystä Syyrian Assad pysyi nahois-saan, vaikka Israel pommitti Syy-rian ydinaseohjelman maan tasalle. Lähi-idässä ei tule näyttää heikolta, se johtaa tuhoon. Kysyttäessä Iranin ydinaseuhasta Schueftan totesi, että suurin riski piilee nimenomaan Iranin epävakaissa voimissa, joiden johdossa hääri presidentti Ahmadi-nejad. Heidän harkintakykyynsä ei voi luottaa. Toisena suurena ongel-mana Schueftan piti muun maail-

man ja varsinkin Euroopan naiivi-utta ja hyväuskoisuutta punnittaessa Iranin ydinaseuhan vakavuutta.

Vähemmän huonona tai itse asiassa positiivisena uutisena Dan Schueftan totesi, että jatkuvasta olemassolon uhasta ja kaikista syn-kistä näkymistä huolimatta Israel on säilynyt demokraattisena val-

Tilaisuuden pääpuhuja tri Dan Schueftan

ei jättänyt ketään kylmäksi.

Kunniakirjan ojensi Leo-Dan Benskylle

Keren Hayesodin entinen Euroopan

johtaja Jacov Snir.

66 hakehila 2/2012

tiona, jonka tiede, taide ja talous kukoistavat ennen näkemättömällä tavalla. Israelin painii aivan omassa luokassaan koko Lähi-idässä ja on maailman laajuisestikin monilla osa-alueilla maailman huippuluokkaa. Yhtenä esimerkkinä hän mainitsi Israelin teknologiateollisuuden, jonka piiristä syntyy jatkuvalla syötöllä erinomaisesti maailmalla menestyviä niin sanottuja popup-yrityksiä. Hän näkikin Israelin tule vaisuuden tästä näkökulmasta katsoen varsin valoisana.

Tilaisuudessa palkittiin yli 25-vuotisesta ansiokkaasta työstä Suo-men Keren-Hayesodin hyväksi Herzl Certifi cation of Recognition –kunniakirjalla Isak Kantor, Issi Baran, Leif Obstbaum, Roni Bensky, Laila Takolander ja Leo-Dan Bensky sekä yli 10-vuotisesta ansiokkaasta työstä Ben Gurion Certifi cation of Recognition –kunniakirjalla Deiv Salutskij ja Peter Jaari. •

KKL-JNF markkinointi-konferenssi 2012 IsraelissaSamuel Willner

K KL:n viiden päivän mittainen markkinointikonferens si (World Marketing Confe-

rence 2012) järjestettiin 18–23.3.2012 Israelissa, johon osallistuivat KKL:n Suomen edustajina puheenjohtaja Ethel Salutskij ja hallituksen jäsen Samuel Willner. Konferenssiin osal-listui 120 henkeä 27 valtiosta eri puo-lilta maailmaa. Tilaisuuden anti oli erittäin monipuolinen kattaen ajan-kohtaisia aiheita KKL:n projekteista ja ekologisesta sionismista. Konferenssi oli myös erittäin hyvä läpileikkaus ja katsaus Israelin nykyi seen poliitti-

seen tilanteeseen, sen naapurivaltioi-den ollessa samanaikaisesti keskellä yhteiskunnallista murrosta.

Konferenssin pääpaino kohdistui kahdeksaan ryhmätyöprojektiin län-tisessä Negevissä. Jokainen ryhmä valmisti markkinointikampanjansa heille valitusta kohteesta. Saimme muun muassa tutustua aivan Gazan läheisyydessä sijaitsevaan Kibbutz Kfar Azzaan, joka on jatkuvasti joutunut palestiinalaisterroristien laukaisemien rakettien, kranaattien ja sala-ampujien kohteeksi. Tilanne on vuosien aikana ollut varsin kes-tämätön ja niinpä Israelin puolus-tusministeriö yhteistyössä Keren Kajemetin kanssa tuli siihen johto-päätökseen, että paras tapa lisätä asukkaiden turvallisuutta on istuttaa puita ja pensaita raja-alueille estä-mään näkyvyyttä kibbutsille.

Vaihtoehtona istutuksille olisi ollut betoninen muuri raja-alueella, joka olisi vähentänyt merkittävästi alueen viihtyvyyttä. KKL otti johta-van roolin projektissa sen monipuo-lisen osaamisen johdosta. Projekti on jo käynnistetty, mutta tulee viemään vielä useita vuosia, ennen kuin työn tulokset alkavat näkyä lisääntyneenä turvallisuutena.

Konferenssissa tuli myös voimak-kaasti ilmi Negevin kehittäminen ja sen tärkeys tulevina vuosina. Israe lin puolustusvoimat (IDF) on rakentamassa merkittävää koulutus- ja harjoituskeskusta Ir Habanimia,

noin 30 kilometriä Be’er Shevasta etelään, joka tulee aikanaan toimi-maan 10.000 ihmisen työ- ja asuin-paikkana. KKL on mukana raken-tamassa keskuksen virkistysaluetta sotilaiden vieraileville perheille. Saimme olla mukana tämän projek-tin perustamistilaisuudessa.

Tukikohdan siirtäminen Negeviin on myös siinä mielessä merkittävä asia aluekehityksen kannalta, että tukikohdan valmistuessa se vapaut-taa merkittäviä maa-alueita Keski-Israelista asuinrakentamisen käyt-töön ja tuo kaivattuja työpaikkoja Negeviin. Samanaikaisesti KKL on suunnittelemassa ja rakentamassa uusia asuinalueita Negeviin, joiden on tarkoitus valmistua lähivuosina.

Konferenssin aikana matkustimme Tel Avivsta Be’er Shevaan aina Nege-vin Mizpe Ramoniin sekä Karmel-vuorille Haifaan ja Jerusalemiin. Tutustuimme Karmelin metsäaluei-siin, jotka kokivat merkittäviä tuhoja joulukuun 2010 suuressa metsäpa-lossa. Osallistuimme ”Päivä metsän-hoitajana -ohjelmaan” (Forester for a Day), jossa raivasimme nuor ta kas-vustoa ja risukkoa puuston kasvun edistämiseksi. Iloksemme saimme myös todeta, että kasvusto ja muukin luonto oli menneiden kuu kausien aikana elpynyt hyvää vauhtia.

Konferenssin viimeisenä iltana osallistuimme illallisille, jonka pää-puhujana oli Israelin YK-suurlähetti-läs Ron Prosor. Puheessaan hän toi

Koulutus- ja harjoituskeskuksen Ir Habanimin perustamistilaisuus.

hakehila 67

esille Israelin nykytilanteen sekä ympäröivien valtioiden poliittisen epävakauden. Hän totesikin Shimon Peresin lausuman, että Israel haluaa ”ratkaisuja ei niinkään uusia päätös-lauselmia” Lähi-idän konfl iktin rat-kaisua haettaessa. Kokonaisuudessaan konferenssi oli erittäin hyvin järjes-tetty ja osoitti jälleen kerran kuinka paljon vaivaa israeli laiset kollegamme olivat nähneet vuoksemme. •

Saako juutalaisuu-teen kasvattaminen olla helppoa?Hanna Kantor-Schneider

P äiväkoti Gan Jeladim järjesti maaliskuun lopussa vanhem-painillan, jonka teemana oli

vähemmistöidentiteetti ja sen vah-vistaminen. Tilaisuuden alusti sosi-aalipsykologian professori Karmela Liebkind Helsingin yliopistosta. Tilaisuuteen oli kutsuttu kaikki seu-rakunnassa 2004–2012 syntyneiden lasten vanhemmat sekä hallintoneu-voston jäsenet. Professori Liebkind kertoi siitä, mitä etninen identiteetti merkitsee vähemmistöille, mistä eri tekijöistä identiteetti muodostuu ja mitkä asiat siihen vaikuttavat.

Alustuksesta minulle jäi päällim-mäisenä mieleen muutama lasten kasvattamiseen liittyvä seikka. Ensin näkin se, miten sosiaalinen identiteetti muodostuu monen eri ryhmäjäsenyyden summana tai leik-kauspisteenä. Ihminen voi kuulua ja samaistua moneen eri ryhmään, eikä niiden tarvitse välttämättä sul kea toisiaan pois. Miten ihminen kokee oman identiteettinsä vaikuttaa siihen, miten hän arvottaa näitä identiteet-tinsä osa-alueita. Yksilö pyrkii säi-lyttämään arvostamiaan identiteetin palasia, mutta haluaa päästä eroon niistä, joita hän ei arvosta. Minulle

tämä argumentti herättää ajatuksia, jotka liittyvät seurakuntamme seka-avioliittoihin. Seurakunnassamme ymmärrettävistä syistä usein paino-tetaan, kuinka tärkeää on juutalaisen identiteetin korostaminen, vahvis-taminen ja sii hen panostaminen, jotta tämän vähemmistön etninen identiteetti säilyisi ja kehittyisi. Tämä on luonnollista kamppailua maallis-tuneessa yhteiskunnassamme, jossa uskonnon merkitys ei enää ole niin itsestään selvä ja jossa meitä juuta-laisia on hyvin vähän. Juutalaisen seurakunnan tulee tehdä kaikkensa, jotta sen jäsenille muodostuisi riittä-vän vahva ja myönteinen juutalainen identiteetti.

Mielestäni olisi kuitenkin aiheel-lista pysähtyä miettimään, miten voimme seurakunnassa ottaa huo-mioon myös sen toisen osapuolen, eli esimerkiksi ei-juutalaisen isän tai äidin tuoman palasen lapsen identi-teettiin ja arvomaailmaan. Nämä eri palaset kun eivät sulje toisiaan pois niin kauan, kun vanhemmat ovat yhtä mieltä siitä, miten lasta kasva-tetaan ja mitkä asiat ovat kasvatuk-sessa tärkeitä. Voisimme osaltamme edesauttaa myös seka-avioliitoissa elävien perheiden kasvatustyötä juu-talaisen identiteetin vahvistamiseksi. Jos ei-juutalainen puoliso kokisi, että myös hänen ajatuksiaan ja arvo-jaan kunnioitetaan ja arvostetaan

seurakunnan sisällä, vanhempien yhteinen valinta kasvattaa lapsi juu-talaisuuteen olisi helpompaa ja luon-nollisempaa. Toki juutalaisuuteen kasvattamisen ensisijainen vastuu on juuri juutalaisella vanhemmalla, mutta ei-juutalaiselta vanhemmalta vaaditaan muutakin kuin pelkkää suostumusta – hänen tulisi myös omalta osaltaan tukea tätä kasvatus-tavoitetta. Tämä onnistuisi puoles-taan huomattavasti paremmin, jos hän kokisi itsensä vähemmän ulko-puoliseksi ja enemmän tervetulleeksi tähän tärkeään kasvatustyöhön.

Toinen asia, jota professori Lieb-kind alustuksessaan käsitteli, oli miksi etninen identiteetti on niin pysyvä ja emotionaalisesti tärkeä. Identiteetin tekee ”etniseksi” kuvi-telma yhteisestä alkuperästä ja siinä se eroaa kaikista muista sosiaalisista identiteeteistä. Tärkeäksi tämän etni-sen identiteetin tekee tunne siitä, että koemme olevamme osa jota kin”suurempaa” – yksi osa sukupolvien pitkässä ketjussa. Tärkeys nousee myös siitä, että etninen identiteetti syntyy hyvin varhain kasvatuksen ja syntymässä annetun ryhmäjäse-nyyden myötä; näin se muodostuu osaksi persoonallisuuttamme. Etni-nen ryhmä luo myös ns. moraalisen yhteisön, johon on helppo tukeutua. Alustuksesta juuri tämä ns. hei-moajatus sytytti jossa kin mieleni syövereissä lampun. Olen nimittäin miettinyt, mistä johtuu, että tyttä-reni tuntuu olevan kuin kala vedessä täällä seurakunnan seinien sisällä. Miten tämä yhteisö eroaa siitä ruotsinkielisestä yhteisöstä, johon edellisen päiväkodin myötä löyhästi kuuluimme? Juuri tämä etnisen identiteetin ajatus jollain tapaa selit-tää tätä ilmiötä – täällä kaikki muut muistuttavat enemmän häntä itseään ja hänen perhettään.

Professori Liebkindin mielenkiin-toisen ja ajatuksia herättävän alus-tuksen jälkeen käytiin erittäin hedel-mällinen yleisökeskustelu, jonka ilmapiiri oli mielestäni ilahduttavan avoin ja rehellinen. Pohdimme muun

Hanna Kantor-Schneider on päiväkoti

Gan Jeladimin puheenjohtaja.

68 hakehila 2/2012

muassa ympärileikkaukseen liittyviä asioita. Ympärileikkaus pakottaa van-hemmat tekemään poikien kohdalla todella varhain ratkaisuja lapsen tulevasta etnisestä identiteetistä, kun taas tyttöjen kohdalla asiaa voidaan pohtia aika monta vuotta pidempään. Ympärileikkaus tuntuu olevan tänä päivänä myös ympäröivässä yhteis-kunnassa hyvin arka aihe. Toimenpi-teen tarpeellisuutta ja oikeudenmu-kaisuutta pohtivat myös monet seu-rakuntaamme tulevat tuoreet tai jo ratkaisun tehneet vanhemmat. Ehkä olisi tarpeen keskustella, voidaanko seurakunnassamme suhtautua väljemmin asiaan, ja missä määrin meillä on ylipäätänsä mahdollista pitää kiinni nykyisistä traditioista tässä muuttuvassa maailmassa. Aina-kin olisi syytä pohtia, millä tavoin kaikki juutalaisiksi itsensä tuntevat lapset, nuoret ja aikuiset voisivat tulla osallisiksi seurakuntamme yhteisöllisyydestä ja siten vahvistaa omaa juutalaista identiteettiään.

Erittäin mielenkiintoinen ja aja-tuk sia herättävä puheenaihe oli myös seurakuntamme päiväkodin ja koulun merkitys juutalaisen identiteetin vahvistamisessa. Pohdittiin, miten paljon helpompaa on kasvattaa lapsi juutalaiseksi, kun hän saa juuta-laista kasvatusta myös päiväkodissa. Muutama läsnäolija totesikin päivä-kodin ja koulun olevan elinehto juutalaisuuden säilymiselle silloin kun omat taidot, tiedot ja juutalai-nen identiteetti eivät tunnu riittä-vän. Mielestäni tästä on turha potea omantunnontuskia, jos kerran seura-kunta tarjoaa laadukasta juutalaista kasvatusta päiväkodin ja koulun muo-dossa. Elämme niin maallistuneessa yhteiskunnassa, että kaikki tuki ja apu etnisen identiteetin vahvistamiselle on tervetullutta.

Sitä tosiasiaa ei voida myöskään sivuuttaa, että ryhmän vaikutus identiteetin vahvistumiselle on valtava, tämä tuli mielestäni selke-ästi esille myös Karmela Liebkin-din esityksessä. Lapsen on paljon helpompi ymmärtää ja hyväksyä

uskontoon, kulttuuriin ja tapoihin liittyviä perinteitä, kun hän kokee myös muiden samassa ryhmässä olevien ikätovereiden pohdiskelevan ja kokevan samoja asioita. Varsinkin myöhemmin teini-ikäisenä, kun vanhempien auktoriteetti tuntuu monesta tylsältä ja vastenmieliseltä, on vertaisryhmän tuki korostetun tärkeä. Itse muistan monesti nuo-rempana pohtineeni kysymystä kuka olen ja mihin kuulun ja mietin sitä silloin tällöin vieläkin. Yleensä näissä sisäisissä keskusteluissani peilinä toimii nimenomaan oma vertais-ryhmä, ei niinkään omat vanhem-mat. Juutalainen koulu luo otolliset ja turvalliset puitteet, joiden sisällä lapsen on vaivattomampaa luovia ja muokata omaa juutalaista identiteet-tiään. Mielestäni myös vanhempana on helpompi löytää vertaistukea juu-talaiseen identiteettiin liittyvien kas-vatuskysymysten pohdintaan muista saman sukupolven vanhemmista, jotka käyvät läpi samoja asioita. Näin ollen päiväkoti ja koulu tarjoavat myös vanhemmille mahdollisuuden verkostoitua muiden juutalaisten lasten vanhempien kanssa.

Paljon keskusteltiin myös siitä, miten näiden identiteettiin liittyvien valintakysymysten kanssa painiske-levat ne perheet, joissa vain toinen vanhempi on juutalainen. Keskuste-lussa korostettiin, miten tärkeää on, että seurakuntamme katto on tässä asiassa tarpeeksi korkealla, jotta myös ei-juutalaiset puolisot koki-sivat olevansa tervetulleita. Oli ilo kuulla myös myönteisiä kokemuk-sia. Monet ei-juutalaiset vanhemmat ovat kokeneet päiväkodin ilmapiirin erittäin sallivaksi ja myönteiseksi. Päiväkodissa on panostettu siihen, että jokainen lapsi kokee olevansa ”yhtä juutalainen” huolimatta siitä, ovatko molemmat vanhemmat juutalaisia vai eivät. Näistä asioista keskustellaan lasten kanssa sään-nöllisesti. Tämä on mielestäni yksi vaalimisen ja panostuksen arvoinen asia, jolla seurakunta voi tulevai-suudessakin turvata olemassaolonsa.

Jos suljemme ovet ei-juutalaisilta puolisoilta suhtautumalla torjuvasti ja vähättelevästi heidän mielipitei-siinsä ja kokemuksiinsa, voimme olla varmoja siitä, että muutaman vuosikymmen kuluttua päiväkodin ja koulun seinät kaikuvat tyhjyyt-tään. Seurakuntamme täytyy pysyä avoimena yhteisönä, johon on ter-vetullut koko se laaja kirjo ihmisiä, josta seurakuntamme jäsenistö nykypäivänä koostuu.

Kaiken kaikkiaan illan alustus ja siitä virinnyt keskustelu olivat erittäin onnistuneita. Ne herättivät selvästi paljon ajatuksia ja tunteita. Seurakuntamme tarvitsee avointa, käytännönläheistä ja rakentavaa kes-kustelua juutalaisuuden peruskysy-myksistä. Lasten kasvattaminen juu-talaisiksi on vanhemmille yksi haaste muiden vanhemmuuden haasteiden ja ilojen joukossa. Juuta laisen päivä-kodin tarjoamaa tukea tähän työhön voidaan verrata siihen, miten kas-vatusoppaiden tai neuvolan neuvoja sisäistetään osaksi omaa kasvatusnä-kemystä: Jokainen valitsee neuvoista itselleen ja omalle perheelleen sopi-vat suuntaviivat. Uskontoon tai kult-tuuriin kasvattamisen ei tarvitse olla yksinomaan perheen ja vanhempien vastuulla, kun pätevää ja laadukasta apua on tarjolla seurakunnassamme. Samalla tuo apu vahvistaa koko per-heen juutalaisuutta. •

Juutalaisessakoulussa tapahtuu

Kansallismuseossa

K oulun 3.- ja 4.-luokka vieraili maaliskuussa 2012 Kansallis-museossa kuuntelemassa ja

katselemassa ”Miten ennen elettiin” -opastusta.

hakehila 69

Aluksi menimme suureen aulaan, jossa oppaamme kertoi Kale valasta tarinoita. Katselimme samalla komeita niihin liittyviä kattomaa-lauk sia. Sitten museossa oli savu-pirtti. Menimme sinne sisään ja kuu limme, että siinä oli asunut kym menen ihmistä! Heillä oli omat puulusikat ja niillä he söivät samasta rautapadasta ruokaa. Talvella siihen huoneeseen otettiin vielä yksi hevo-nenkin sisälle ja kanoja. Joskus ehkä lampaita ja sikojakin. Valoa saa-tiin, kun puupala (päre) paloi teli-neessä pöydällä. Lasten tehtävänä oli vahtia sitä. Savupiippua ei ollut. Kun uunissa paloi puut, pirttiin tuli savua. Katossa oli luukku (räppänä), joka avattiin, että savu meni suurim-maksi osaksi ulos. Seinät (hirret) olivat mustuneet savusta.

Sitten menimme katsomaan haar niskaa, joka voi painaa 40 kiloa. Takapuolen kohdalla ei ollut suojaa. Opas kysyi meiltä miksiköhän. Ajattelimme, että pystyy paremmin kävelemään. Opas kertoi kuitenkin, että haarniska kuului ratsumiehelle, joten takamuksen kohdalla ei suojaa tarvinnut.

Kävimme myös katsomassa isoa juhlasalia, joka oli tosi vanha. Se oli vähän niin kuin vastakohta savu-pirtille. Pöydällä oli hieno liina ja

astiasto. Seinustalla oli kaakeliuuni. Savupirttiläisillä ei aikoinaan ollut varaa ostaa edes yhtä kynttilää, ehkä jotkut ostivat kynttilän vuodessa. Täällä salissa oli hienot pitkät kynt-tilät ruokapöydässä.

Eräässä lääkekaapissa näimme myös nipun oravannahkoja, jotka oli vat entisajan rahoja. Niillä tehtiin vaihtokauppaa. Sitten siellä oli puu-sukset. Toinen oli pitkä suksi ja toinen lyhyt. Isompi suksi pysyi ladulla ja pienemmällä otettiin vauhtia.

Näimme lopuksi komean valta -istuimen, joka oli kuulunut 1800-luvulla keisarille. Siinä oli paljon oikeata kultaa. Valtaistuimen kuva on tässä ohessa. •

3 lk : Michael Bäcklund, Noah Ehnqvist, Saul Heikkinen, Gefen Maneashe, Eliel Pistokoski ja Hannah Sinkkonen.

Mursuja moottorissa ja muuta mukavaa – kuudesluokka-laisten kokemuksia Tukholman opinto-matkalta

T ulimme koululle kello neljä, ja sieltä lähdimme yhdessä ratikalla Viking Line -termi-

naaliin. Salla odotti meitä jo laivan ter minaalissa. Hän jakoi laivaliput ja suuntasimme laivaan. Kävelimme lasiputkea pitkin, ja ennen kun astuim me laivaan, meistä otettiin ryhmäkuva.

Astuttuamme alukseen ja läh-dimme innokkaina etsimään hytte-jämme. Sitten kuulimme, että hyt timme olivatkin C-luokkaa eli veden alla olevat hytit. Meitä alkoi pelottaa... (paitsi poikia). Menimme hissillä laivan alimpaan hyttikerrok-seen, jopa eläinten ja autojen alle. Siis käytännössä olimme veden alla.Jakaannuimme neljään hyttiin: Tytöt1 (Ella, Eve,Judit,Nelah), Tytöt2

(Jarden,Sarai,Sharon,Rebecca), Pojat Aaron, David, Joav, Tom). Matkalle mukaan lähteneet opettajamme Salla ja Tiina olivat yhdessä huoneessa.

Buffetissa oli pahaa sushia, todella hyviä ranskalaisia (kähvelsimme las-ten pöydästä), monta erilaista lihaa, kalaa, patonkia, limonaatia, mehua ja jälkiruokia, joita aina satuimme ottamaan liian paljon. Söimme melko rauhallisesti ja keskustelimme sivistyneesti siitä kuinka mahdol-lista mursujen juuttuminen laivan perämoottoriin on, kun yhtäkkiä pöy tämme luo hyppäsi Viking Linen maskotti Ville Viikinki, eli siis se vähän isompi kokoinen kissa, jolla on seilorihattu päässä. Totta kai joka ikisen tytön oli pakko lähteä halaamaan sitä giganttikokoista kis-saa, kun pojat jatkoivat syömistä rauhallisesti tavalliseen tapaansa. Tämä erittäin jännittävä mursukes-kustelumme sai myöhemmin lisää yllättäviä käänteitä kun laiva alkoi täristä oudosti ja puolet luokan tytöistä alkoi voida pahoin. Nyt alet-tiin epäillä olisiko moottoriin eksy-nyt myös pari japanilaista turistia ja hysteria sen kuin kasvoi ja kasvoi. Rakas luokanvalvojamme Salla ja hepreanopettajamme Tiina yrittivät kärsivällisesti rauhoitella meitä, mutta aivan turhaan.

Ruuan jälkeen muutamat lähtivät tietokilpailuun. Pojat pelasivat kon-solipelejä ja tytöt pelasivat hytissä Alias-lautapeliä. Kello 21 menimme yhdessä laivan esittelyshowhun. Olimme siellä ja katsoimme esi-tyksiä mm. wannabe Michael Jack-son (taiteilijanimeltään Miss J). Kymmeneltä meidän täytyi mennä omiin hytteihin ja valmistautua nukkumaan. Pelasimme salaa korttia ja nauroimme, mutta sekin loppui lyhyeen, kun Salla ja Tiina kuulivat kiljumista ja rääkymistä meidän huoneestamme.

Prr, soi Nelahin smurffi herätys-kello. Puimme ja lähdimme aamu-buffettiin. Siellä oli paljon kaikkea mukavaa ruokaa, muun muassa lettuja, leipää, kasviksia, kalkkunaa,

Kuva: Joel Rännäri, 4lk.

70 hakehila 2/2012

lihapullia ja muuta hyvää. Lihat eivät olleet kosher, mutta kaikki söi-vät niin kuin halusivat. Toiset söivät koshersäännön mukaan ja toiset eivät, jokainen tavallaan!

Lähdimme hyteille, vaihdoimme lämpimimpiä vaatteita päälle ja suun -tasimme maihin. Kävelimme lähei-selle bussipysäkille ja lähdimme kohti Tukholman Stora synagogaa (suom. iso synagoga). Bussin penkit olivat todella mukavat. Leikimme tarina-leikkiä ja kohta olimmekin jo perillä.

Kun saavuimme synagogaan, emme tienneet miten päästä sisään, sillä portit olivat lukossa. Vähän ajan päästä näimme Stefanin näköisen miehen joka olikin yksi synagogan vartijoista. Hän kertoi meille että oli juuri puhunut Stefanin kanssa. Se oli hassua.

Mukava oppaamme kertoi meille Ruotsin juutalaisesta historiasta. Hän näytti meille myös kirjaston ja kokoustilat. Kokoustiloissa oli paljon tauluja Ruotsin juutalaisvaikutta-jista. Tilassa vietetään mm. bar -ja bat mitzvoja. Pienen odottelun jäl-keen pääsimme synagogaan. Syna-gogaan menimme ulkokautta. Kun kävelimme synagogaan, opas näytti meille ulkona olevia tauluja, jossa oli tuhansia nimiä. Tauluissa oli ruot-salaisten uhrien nimiä, jotka olivat

menehtyneet kamalissa keskityslei-reissä. Myös heidän, jotka selvisivät elossa keskitysleireiltä Ruotsiin, mutta eivät olleet tarpeeksi hyvässä kunnossa jatkaakseen elämistä. Etsimme nopeasti itsellemme mah-dollisimman hienot kivet ja jätimme ne muistoseinän edessä olevalle kapealle ulokkeelle, niin kuin monet muutkin synagogassa kävijät olivat tehneet meitä ennen.

Synagoga oli iso, isompi ainakin kuin meidän synagogamme. Se oli liberaali. Se oli koristeltu kauniisti ja ylhäällä olevat urut olivat kuin kirsikka kakun päällä. Oppaamme kertoi meille tarinoita ja valaisi meitä hieman synagogan historiasta. Erikoista oli se että siellä käytettiin mikrofonia myös lauantaina ja juh lapyhinä. Vierailun jälkeen läh-dimme etsimään Kungsgatankatua, sillä seuraavaksi tämän raskauttavan historiallisen synagogatuokion jäl-keen meidän oli aivan pakko saada jotakin pöperöä, jotta pysyisimme hengissä seuraavaan kohteeseemme Judiska Museettiin asti.

Pojat ja Sarai lähtivät Burger Kin-giin, Eve, Nelah ja hepreanopetta-jamme Tiina lähtivät McDonaldsiin. Loput jäivät Subwayhin. Kaikki söi-vät vatsansa kylläisiksi, ja sen jäl-keen jatkoimme matkaamme torille, jossa kaikki saivat shoppailla tunnin. Sarai osti jättimäisen tikkarin, joka oli hänen päätäkin isompi.

Ryhmä, jossa olivat Eve, Jarden, Nelah, Rebecca ja Sharon, suuntasi suoraan vaateliike ZARA:an. Siellä sovitimme erilaisia vaatteita. Moni olisi halunnut ostaa jotain, mutta ikävä kyllä 30 e budjettimme ei olisi riittänyt kaikkiin niihin ihanuuk-siin. Tai itse asiassa Eve osti yhden paidan. Onneksi se oli alennuksessa! Tosin kassalla kielimuuri ja kruunun kolikot tulivat vastaan mutta, tilan-teesta selvittiin pienten väärinkäsi-tysten kautta voittoon.

Judiska Museettiin menimme bus silla. Ruotsin bussitkin ovat hie-nompia kuin Suomen. Kävelim me

vähän matkaa ja pääsimme perille. Ensin emme meinanneet löytää sisäänkäyntiä, mutta Salla soitti hen kilökunnalle ja asia selvisi. Astuimme museoon sisään ja muka-va ja paljon hymyilevä oppaamme toivotti meidät tervetulleeksi. Ripus-timme takit naulaan ja astuimme sisään huoneeseen jossa oli paljon esi neitä juutalaisiin juhlapyhiin liittyen. Yhdessä vitriinikaapissa oli paljon vanhoja lehtiartikkeleita. Opas kertoi meille Ruotsin juutalai-sesta historiasta, muun muassa siitä, kuinka juutalaiset eivät saaneet ennen vanhaan asua Ruotsissa, ellei käänny kristityksi. Ensimmäinen juutalainen, joka sai asua Ruotsissa oli Aron Isak.

Satamaan menimme metrolla. Junat näyttivät aika paljon avaruus-sukkuloilta. Sisältä ne olivat myös hienoja. Saavuimme metroasemalle, josta otimme bussin satamaan. Bus-simatka kesti saman verran, kuin metromatka. Terminaalissa vedimme korttimme jostain ihmeellisestä laitteesta ja menimme portaat ylös ja olimme siinä kerroksessa, josta laivaan mentiin sisään. Sharonin kortissa oli jotain pientä häikkää, joten me muut odotimme ylhäällä, kun Salla meni hoitamaan asian. Pian Sharonille annettiin uusi kortti ja pääsimme takaisin laivaan. Ja kyse hän oli niistä korteista, joita tarvitsee päästäkseen laivaan ja jotta pääsee syömään. Menimme hissillä hyttikerrokseemme.

Ruuan jälkeen emme todellakaan jääneet pyörittelemään peukaloi-tamme, ainakaan omaan viihtymi-seemme liittyen. Lauloimme Robinin Frontside Ollieta kuin viimeistä päivää, pidimme pienimuotoisen muotiesityksen käytävällä, hengai-limme jatkuvasti toistemme hyteissä, pelasimme aliasta, kreppa simme Aaronin ja Joavin hiukset, mutta Davidille emme saaneet teh tyä mitään ja Tomin hiukset suoristettiin. Kreppaus ja hiusten manipu lointi ei toki päättynyt siihen. Lop putulos oli

hakehila 71

kahdentoista pienen röllin seurue, jonka seikkailu jatkui seuraavaksi laivan pelihuoneeseen. Siellä pela-simme vähänaikaa järeästi lukolla ja rautaketjulla varusteltua Wii:tä. Osa luokasta pelasi (odotti etusivun latau-tumista) tietokoneilla, mutta lopulta noin kahden neliömetrin kokoinen pelihuone ei enää jaksanut tarjota meille paljoakaan tekemistä.

Lähdimme yhdessä kohti Sky café & club -ravintolaa. Sinne menimme, koska siellä sai laulaa karaokea. Ikävä kyllä aikamme loppui emmekä ehtineet laulaa karaokea. Palasimme hytteihimme myöhässä ja Salla piti meille puhut-telun kuinka he oli vat huolissaan että meille olisi sat tunut jotain. Pyysimme anteeksi ja menimme huoneisiimme. Siellä peseydyimme ja laitoimme yöpuvut päälle.

Aamiainen oli herkullinen. Oli lettuja, leipää, hedelmiä, jogurttia ja muuta herkullista. Juomaksi oli ihan kaikkia tuoremehuja. Kaikki olivat hieman haikealla fi iliksellä, sillä matkamme oli melkein lopussa. Aamiaiselta lähdimme suoraan pak-kaamaan viimeiset juttumme.

Olimme jo odottamassa kylmässä pakkasessa ratikkaa, kun yhtäkkiä Eve huusi, että onko passit muistettu ottaa laivan kassakaapista. No ei muistettu, joten Salla joutui lähte-mään hakemaan niitä.

Ratikasta jäimme pois Lasipa-latsin kohdalla ja kävelimme siitä Kampin läpi koulullemme. Ihmiset katsoivat hieman ihmeissään, kun lauma lapsia käveli matkalaukkui-neen Kampin kauppakeskuksessa kouluajalla. Hetken päästä olimme perillä. Matka oli virallisesti ohi. •

Kuudennen luokan oppilaat Sharon Benizri, Joav David, Judit Ginzboorg, Aaron Haarti, Ella Kaspi, Tom Rapp, David Rozenberg, Sarai Rämö, Rebecca Sinkko-nen, Eve Skurnik, Nelah Stil-ler ja Jarden Wallenstein kirjoittivat ryhmissä matka-kertomuksen, joista luokanvalvoja Salla Suokko kokosi tämän tekstin.

Menestystä matikkakilpailuissa

H elsingin Yliopiston järjestä-mässä matematiikkakilpai-lussa 7. luokkalaisille koulus-

tamme kaksi oppilasta, Kim Amir ja Itamar Ezer, sijoittuivat 600 osallis-tujan joukosta 50 parhaan joukkoon.

Itamar oli peräti jaetulla 18. sijalla.

Myös Elinor Sarliker menestyi hyvin. Hänen sijoituksensa oli 161.

Onnittelut lupaaville matematii-kan taitureillemme! •

Menestystä pelastus-taitokampanjassa

J uutalaisen koulun 8. luokkalai-set ovat osallistuneet valtakun-nalliseen pelastustaitokampan-

jaan hyvin tuloksin. Nou Hätä! on yläluokkien pelas-

tustaitokampanja 8. luokkalaisille. Siihen kuuluu muutama tunti tur-vallisuusopetusta, käytännön harjoi-tuksia sekä pelastuslaitoksen pitämä oppitunti. Monen onnettomuuden voi itse estää, jos osaa toimia hätä-tilanteessa oikein. Joukkueet ovat koetelleet taitojaan todentuntuisissa tehtävissä.

Kampanjaan ilmoittautui 340 koulua eri puolilta Suomea. Juuta-laisen koulun kolmen hengen jouk-kue Saara Weintraub, Serena Borseti ja Joonatan Shaya pääsivät Helsingin alkukarsinnoista jatkoon neljän muun Helsingin koulun kanssa. Uudenmaan aluekarsinnat pidetään 17.4. Tuusulassa ja sieltä on mahdol-lisuus edetä vielä Kuopioon loppukil-pailuun, joka pidetään toukokuussa.

Kampanjan järjestävät Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK, sisäasiainministeriö, Opetushallitus, Suomen Palopäällystöliitto, Pelas-tusopisto, Turvatekniikan keskus, pelastuslaitokset, pelastusalan liitot

ja aluehallintovirastot. Kampanjan rahoittaa Palosuojelurahasto, ja yhteistyökumppanina toimii vakuu-tusyhtiö Tapiola. •

Tiina Tulento-Itzkovitz

NAISTEN NÄKÖKULMAHakehila aloitti viime numerossa Angel Suni-Harrilan ja Ita Wolffi n aloitteesta Naisten näkökulma –osion, jossa on kertomuksia, haastatteluja ja ajan-kohtaista asiaa naisen näkökulmasta. Angelin ja Itan ehdottamia aihepiirejä ovat esimerkiksi: ”tarinoita seurakun-talaisistamme (naisista) ja heidän elämäntyylistään ja kuinka se kietoutuu juutalaisuuteen, juutalainen/israelilai-nen taide ja kulttuuri, äitien ja lasten välisistä asioista, juutalaisesta kodista ym.” Angel ja Ita toivottavat kaikki aihepiiristä kiinnostuneet tervetulleiksi kirjoittamaan palstalle. Angeliin voi olla suoraan yhteydessä, puh.nro 040 731 73 06 tai angel_suni@hotmail.com.

Dr. MomIta Wolf

We are proud to introduce you to our new column, “Dr. Mom.” We will be addressing contemporary matters relating specifi cally to our family life. We welcome all our reader’s questions and comments, and look forward to sharing our thoughts and experiences together!

Dear Dr. Mom,My 3-year-old daughter used to be a really easy eater. She ate pretty much whatever she was served. Recently, however, she decided that she does not want to eat what all of

72 hakehila 2/2012

us are eating. She became extremely picky, and meal times became more of a struggle than a nice family time. Any ideas?Thanks!-Nutritious

Dear Nutritious,You are not alone! Many moms and dads have a hard time getting their kids to eat wholesome and nutritious foods. Getting your kids to adapt to a healthier diet won’t be one of the easier tasks you will be undertaking in child rearing but it is defi nitely one of the most important respon-sibilities facing every parent. Our children’s nutrition has great impact on their current and future health.

Extensive research has shown that one of the strongest factors which infl uences our children’s eating habits is eating dinner as a family, at least a few times a week. I have a rule with my children, that they have to taste everything at least once. Sometimes children may have to try something several times before they’ll accept it as part of their diet. If, after they tried every-thing, they still don’t like any of the nutritious choices, offer them some-thing quick, easy and reasonably nutricious like a bowl of oatmeal or a sandwich. Don’t offer to make them a completely different meal, or just get them their favorite chicken nuggets and macaroni. The goal is to get them to eat and enjoy the food you have prepared. Be cheerful and fi rm with your children and adopt an attitude of “this is the way it’s going to be”. They may give you a hard time the fi rst few tries but they will adapt to it once they see how strongly you feel about it.

I`ve also noticed that taking your child grocery shopping with you sometimes helps. I let mine choose a few vegetables she wants to try. Sud-denly, they taste much better when it`s their own pick. You can maybe try narrowing down the options at the shop. For instance, show your

child a broccoli, brussel sprouts and green beans and let him/her pick one to have with dinner. It also teaches them how different veggies look pre prepared!

For older children, what I have seen work, is to take the time to think of a menu together, where they can choose their choice of food twice a week and then the rest is up to mom or dad. It does wonders.

Good luck! And be sure that with early training, your children will grow to make healthy choices in their eating habits. •

Dear Dr. Mom,Do you have any tips of what sort of activities I can do with my pre-school aged children after day care? Most of the day I am apart from them and wish to have some fun together that does not include taking out all the toys or making a very big mess?-Energetic

Dear Energetic, After a full day of work, (and a full day at kindergarten for that matter) most of us are quite exhausting. I commend you for taking the almost non existing energy that remains and trying to make the most of it.

Firstly, keep in mind that with children it’s the quality over quan-tity. It’s not about how much time you spend with them, rather how you spend the time. The time spent with you chatting on your ride back from Gan, or the play time in the bath, are worth more than all the games you can buy.

In our home, life often revolves around the kitchen. You could have your kids with you in the kitchen while/ if you prepare dinner. If they are too little to help, they might still be happy to participate just by keeping you company. I usually give them carrot sticks or a cucumber to keep the worst hunger at bay, while simultaneously keeping them enter-tained. ( And perk number three

- they already eat their salad even before dinner begins!).

Drawing with kids is fun! A great investment is to buy a few coloring books, and spend some time coloring together. You can even have your younger kids on your lap. It doesn`t take a lot of space, and is not as messy and time consuming as play-dough and fi nger-painting might be. Plus, you don`t need to use your imagination to come up with themes of what to draw.

My all-time favorite, is reading books together.. Kids learn so much by reading or just going through books, looking at the photos trying to fi nd different objects. You can use reading time to teach your younger ones the names of basic objects, while teaching your older ones about character’s feelings, cause and effects, etc. If you want to make reading-time extra special, you can build a little nest or a tent and cuddle up inside for special hugging and reading time. •

Hey Doc!I am a bit overwhelmed: Our family has a tradition of spending Shabbat dinners together. It is the highlight of the week and we all look forward to it by each contributing our own delicacy to make it even more special.

I have come to realize that our children and those of the rest of the family’s tend to quarrel at some point along the meal. I am not ready to stop this tradition since I fi nd it so important. Any ideas of how to ”pre-program” my child before these dinners?-The Shabbat Queen

Dear Queen,Yes, those late Seders, the nightly Chanukah parties, the Rosh Hashanah meals and family Shab-bat dinners are some of our most memorable moments.

Instilling our families with values and morals starts when the children are young. I am sure that with lots

hakehila 73

of patience you will come to actu-ally enjoying your mother-in-laws delicious meals, and stop being the referee between your child and his/her fellow cousins.

Tip number one: Before heading out, see if your child can take a nap. You can explain the reason for it in a very enthusiastic tone (and even fi ll him/her in on the special dessert you will be bringing).

Feed your child before going. Aside for being tired, being hungry and having to hold off while the adults mingle can cause the child to be more likely to quarrel.

When it`s very late and children are tired they are not at their best behavior. Maybe it`s a smart idea to take your child to a quiet room and have a calming one on one time in which you explain why they should try to calm down instead of repeat-edly disciplining him/her in front of others. You have more of a chance to be heard, and a little time-out is great for them as well. Do remem-ber, though, that if you are keeping your child up long after his/her usual bedtime, it`s unreasonable to expect perfect manners.

Being that there are children around, try to take the time to include them in the dinner conversa-tion. Give them their moment, so they feel like they are part of the family and can enjoy it as well.

Lastly, remember that these family times are going to be one of your child’s most treasured moments.

Shabbat Shalom! •

Elämää& unelmiaAina silloin tällöin joku päättää tehdä täyskäännöksen elämässään ja alkaa toteuttaa unelmiaan. Keitä nämä ihmi-set ovat? Lue haastattelu ja näe seura-kuntamme jäsenet uusin silmin.

Joogaa, mietiske-lyä ja oivalluksiaAngel Suni-Harrila

T oisinaan elämässä tulee eteen se hetki, joka määrittää tule-vaisuutemme uudestaan. Se

on hetki, joka muuttaa kaiken. Joskus tämä muutos tapahtuu valinnan kautta, joskus taas elämän sanele-mana. Se, minkä piti olla, lakkaa ole-masta. Ja se, mitä ei osannut kuvitel-lakaan, alkaa. Elämän kiertokulkua.

Vai pitikö kaiken mennä sittenkin juuri näin?

Saanko esitellä Saaran: naisen, jon ka elämän suunta muuttui yh dessä hetkessä.

Olen sopinut haastattelun Saaran kanssa nopealla aikataululla. Odotan häntä koneeni ääressä Skype-haas-tattelua varten, kun kello on jo rei-lusti yli sovitun ajan. En voi muuta kuin kirjoittaa hänelle Facebookis sa viestin. Minulla ei ole hänen Israe-lin-numeroaan. Kun kello on puoli kaksitoista illalla, hän vihdoin kir-jautuu tililleen. Olen vasta hetki sitten tajunnut, että kelloja on juuri siirretty Suomessa, muttei Israelissa. Vaikka muuten elämme samalla

aikavyöhykkeellä, nyt hänen ”kym-menen maissa” on minun yksitoista.

On jännittävää kuulla hänen äänensä. Edellisestä kerrasta on ainakin kymmenen vuotta. Tuntuu kuin siitä olisi ikuisuus. Muistan hänet tyttönä, joka soitti viulua ja jolla oli otsatukka ja vaalea iho kuin Lumikilla. Kävimme juutalaisen koulun, mutta päästyämme yhdek-sänneltä luokalta emme pitäneet enää yhteyttä.

Puhuessamme on selvää, ettei hän ole se tyttö enää. Tänä päivänä hän on täydellistä hepreaa puhuva, Jerusalemin yliopistosta valmistunut biologian ja ympäristötieteen kan-didaatti. Ja hullunkurista kyllä, hän on myös jooganopettaja. Muistelen, että hänestä piti tulla lääkäri. Mutta moni asia on muuttunut. Viuluakin hän soittaa enää harvoin.

Saara Josefi ina Jahkola on hänen koko nimensä. Hän syntyi kuusi-henkisen perheen kolmantena lap-sena ja aloitti viulunsoiton hyvin nuorena. Hän myös esiintyi paljon. Viulunsoitto koki loppunsa viulis-tille tyypillisen jännetupentuleh-duksen seurauksena. Se on jänteen rasitustila, joka voi johtaa pysyvään vaurioon. Myös elämäntilanne muuttui, ja viulunsoittaminen jäi enää harvoin käytetyksi taidoksi. ”Soitin viulua viimeksi joogaretrii-

Saara Jahkola. Kuva: Liron Erel

74 hakehila 2/2012

tillä kymmenen vuoden tauon jäl-keen. Se oli hauskaa”, hän kertoo.

Mietin, miksi hän ylipäätään muutti Israeliin. Selviää, että lukion jälkeen tulevaisuus oli vielä täysin avoin. Kun hänelle avautui mah-dollisuus matkustaa Israeliin, hän ei epäröinyt. ”Tuli olo, etten jaksa olla Suomessa. Lähdin opiskelemaan hepreaa vuodeksi.”

Vuosi venyi pidemmäksi ajaksi ja Saara huomasi viihtyvänsä uudessa ympäristössä. Lopulta hän luopui ajatuksesta palata Suomeen opiske-lemaan lääketiedettä. ”Ajattelin, että Israelissa oli kivempaa, joten jäin.” Hän aloitti myös yliopisto-opinnot. Elämä oli jokseenkin huoletonta. Suurimmat paineet syntyivät opin-noista, mutta muutoin päivät kului-vat ystävien kanssa, ja osa-aikainen työ tarjoilijana toi leivän pöytään.

Levottomuudet, jotka Israelia ravistelivat tuolloin, tuntuivat tapah tuvan jossain muualla ja jolle-kin muulle. Kuolema oli jokapäi-väistä, mutta elämä jatkui. Sen oli jatkuttava. Israelissa elettiin pales-tiinalaisten toisen intifadan aikaa ja itsemurhaiskut olivat yleisiä. Tämä oli ennen Länsirannan turva-aitaa.

Vuonna 2003, samaan aikaan, kun lopullinen palestiinalaisten ja Israelin välinen rauhaan tähtäävä Tiekartta-suunnitelma julkaistiin, itsemurha-pommittaja pyrki sisään suosittuun Mike’s Place nimiseen ravintolaan Tel Avivissa. Iskussa kuoli kolme henkeä ja haavoittui 46. Ravintolan

terassilla ollut tarjoilija paiskautui maahan räjähdyksen voimasta, ja toinen tarjoilija oli juuri mennyt sisään. Iskun voimasta maahan pais-kautunut tarjoilija kuoli. Toinen tar-joilija jäi henkiin. Saara jäi henkiin.

Hetken olemme hiljaa. ”Siinä kävi niin, että meillä oli

terassilla enää muutama pöytä jäl-jellä. Olin juuri käynyt minun pöy-dissäni ja palannut sisään. Domini-quella oli vielä kaksi pöytää jäljellä. Hän meni katsomaan omia pöytiään, ja silloin räjähti. ”

Dominique. Toinen tarjoilija.”Kuulin sisältä pamauksen ja näin

oranssia valoa ja savua. Meni hetki ennen kuin tajusin, mitä oli tapahtu-nut. Aikaa on tosi vaikea arvioida. Kaikki tuntui ikuisuudelta. Niin paljon tapahtui.”

Tässä me olemme, Skype-haastat-telussa, ja olemme kaikki nämä vuo-det eläneet täysin erilaisissa todelli-suuksissa. Kysyn, kuka sen teki, vaikka mitä väliä sillä on. ”Hän oli pakistanilaissyntyinen lontoolainen. Hän tuli Gazan kautta italialais-reportterin kyydissä.”

Jatkamme politiikasta. Saara ei enää seuraa uutisia kovin paljon. Ne ovat ”sitä samaa”. Kaikki vain tap pavat toisiaan. Mitä siinä on seu raamista. Tosin nykyajan tiedo-tusvälineitä ei voi olla kokonaan huo maamatta. ”Tilanne on edelleen tosi monimutkainen täällä. Syytä on molemmissa puolissa.”

Ymmärrän, että myös sisäinen

politiikka verottaa osansa. ”Porukka on kypsä tähän tilanteeseen. Täällä on paljon ihmisiä, jotka haluavat vain elää normaalia elämää: käydä töissä, opiskella, kasvattaa lapsia, nauttia elämästä ilman pommi- tai raket-tiuhkaa, ja olla vain rauhassa.” Hän ei kuulosta vihaiselta. Pikemminkin ihmiseltä, joka kertoo kotimaansa tilasta. Hän on israelilaistunut.

Keskustelumme syvenee uudelle tasolle, kun hän kertoo miten pommi-isku muutti kaiken muunkin kuin vain hänen poliittisen näkökul-mansa. Hän löysi joogan, joka vei häntä eteenpäin päivä ja hetki ker-rallaan. Vaikka seuraavat vuodet kuluivat sumussa haparoiden, jooga pysyi rinnalla kuin luotettu ystävä. Jooganopettajaksikin hän valmistui, vaikka kaikki muu tuntui turhalta. Syvä masennus vei Saaran lopulta murrosten äärelle. Koko elämänkat-somus muuttui.

”Varmaan sama juttu tapahtuu, jos on pahassa auto-onnettomuu-dessa. On pakko aloittaa alusta. Mikään ei ole selvää. Sitä kysyy itseltään, haluaako oikeasti elää näin vai toisin. Välillä tuntuu kuin suurin osa ihmisistä eläisi automaattivaih-teella. Okei, käyn lukion loppuun, koska niin pitää tehdä. Sitten nai-misiin ja lapsia, koska niin kuuluu tehdä. Sitten ura ja sitten sitä ja tätä ja tuota. Tavallaan siis muiden ihmisten ja yhteiskunnan odotusten mukaan. Ei kuunnella omaa itseä.”

Skypen kamera ei toimi. En näe Saaraa, mutta hänen äänensä kertoo tietämyksestä, joka voi syntyä vain suurten murrosten ja muutosten kautta. Hänen äänensä on kirkas ja hän puhuu sujuvaa suomea, vaikka hän varoittelikin etukäteen, että hänen suomen kielensä on ruos-tunut. Vaihdamme välillä heprean kieleen. Joogatermistö on kuulemma helpompaa hepreaksi. ”Israelissa on paljon jooganopettajia. Tällä hetkellä koetan kehittää opetustani ja raken-taa nimeä täällä. Jooga- harjoittelu itsessään on tietenkin loputonta. Se ei ole treeniä, vaan elämäntapa.

Joogaa Tampereen Pyhäjärven rannalla.

hakehila 75

Mahdollisuus oppia koko ajan jotain uutta. Se on myös kohtaamista itseni kanssa.”

Pohdimme elämän syvintä tar-koitusta ja oman itsen löytämistä. ”Ihmiset etsivät sitä jotenkin ulko-apäin. Kun saan duunin, sitten olen onnellinen. Tai kun löydän sen ihanan miehen, niin sitten olen onnellinen. Se pitäisi löytää sisältä-päin. Sitten kun löydetään se kiva työpaikka, niin huomataan, ettei olla-kaan onnellisia. Ei pysähdytä hetkek-sikään kuuntelemaan omaa itseä.”

Tiedustelen, miten hän on oppi-nut kuulemaan itseään. ”Meditaa-tio on minulle ehkä ainoa oikea…tai se on ainoa oikea tapa kohdata itsensä ilman häiriötekijöitä. Vaikka kaikki ei ole aina selvää meditoin-nin aikana, niin sen jälkeen näen selvemmin. Se on kuin aivojen ja ajatusten siivoamista. Turhat asiat karisevat melkein itsestään pois. ”

Valaistumista ei siis tarvitse tavoitella. ”Tässä ollaan tavallisia ihmisiä. Ei elämästä tule täydellistä, mutta sitä voi elää eri tavalla ja elä-mästä tulee mielekkäämpää. Medi-taatio palauttaa takaisin todellisuu-teen, että mitä sinä haluat tehdä – ei mitä muut haluavat sinun tekevän.”

Saara kuulostaa onnelliselta. Onko hän sitä? ”Olen onnellisempi kuin mitä olen ikinä ollut. Tietenkin on huonoja päiviä, mutta joogan ja meditaation vuoksi on vaikeampaa jäädä niihin kiinni. Aina sitä voi syyttää muita siitä, millaista elämä on. `En opiskellut, koska et antanut. En mennyt töihin, koska et halun-nut.` Ja missä itse olin? Ihan kuin itsellä ei olisi mitään päätösvaltaa.”

Kello lähenee yhtä. Haluan tietää, kuinka hänen tunneilleen pääsee. ”Facebookissa. Vaikka ei olisi tiliä, sivua voi käydä katsomassa.”

Selvä. Sivun nimi on YogaFeet. Se löytyy hepreaksi ja englanniksi. Kysytään nyt vielä, ikävöikö hän Suomea.

”Joka paikassa on hyvät ja huonot puolet, riippuu miten niitä vertaa. Suomessa käyn aina kesäisin. Syön

paljon mansikoita ja herneitä. Tie-tenkin ikävöin perhettä, kavereita ja Suomen luontoa! Ja joogaa voisin tietenkin aina opettaa Suomessakin, jos päättäisin palata.” Ehkä näin vielä käy. Kuka tietää.

Mitä siis Saaran elämässä tapah-tuu seuraavaksi? Pesah on pian. Saa rakin viettää pyhiä, ja hänet on kutsuttu kylään. Pesah on hänelle uudistumisen aikaa. ”Täällä kaikki pyytää aina johonkin, on hirveästi ihmisiä ja ruokaa ja on aina tervetul-lut kaikkialle.”

Kun kysyn, onko juutalaisuus hänelle tärkeää, hän vastaa kuin aito jooganopettaja: ”Juutalaisuus on tärkeää, mutta ihmisyys on tärke-äm pää. Jos menee tarpeeksi syvälle, niin kaikki puhuvat samasta asiasta, eri näkökulmasta vain. Koen olevani juutalainen, mutta se ei riipu siitä, mitä teen pyhinä, paastoanko ja rukoi lenko. Olen sitä silti.” •

Olisitko sinä seuraava haastateltava? Tiedätkö jonkun, josta voisi tehdä seuraa-van haastattelun? Ehdota uutta haasta-teltavaa sähköpostissa angel_suni@hotmail.com)

Seniorikerho juhli 90-vuotista kirjastoaJutta Leffkowitsch

T iistaina 13. maaliskuuta Senio rikerho juhli 90-vuoti-asta kirjastoamme seurakun-

nan kerhohuoneistossa. Paikkailla oli kaiken kaikkiaan noin 40 henkilöä, eli seniorikerho oli saanut vahvistuk-sia kirjaston avustajista, yhteistyö-kumppaneista ja käyttäjistä. Paikalla oli myös arvostettu ja kovin pidetty pitkäaikainen kirjastonhoitaja Issi Kantor, joka illan aikana kertoi kir-jastomuistojaan.

Illan vieras tri Simo Muir aloitti kertomalla kirjaston synnystä ja alkuvaiheista, jonka jälkeen Daniel Katz keskusteli kanssamme kirjois-taan ja niiden hahmoista. Lopuksi hän luki omalla jäljittämättömällä tavallaan tarinan hirvestä, luonnosta ja juutalaisesta. Tarina on kirjasta Berberileijonan rakkaus ja muita tarinoita, joka on Daniel Katzin 13. proosateos. Tästä teoksesta arvoste-lija Janna Kantola HS:ssa osuvasti totesi näin:

”Samaa sympaattista huumoria, villiä mielikuvitusta, absurdin tajua – ja sen myötä syvällistä elämän-näkemystä sanon minä – Katz on viljellyt esikoisromaanistaan Kun isoisä Suomeen hiihti (1969) läh-tien. Finlandia-palkinto ei vielä ole langennut hänen osakseen, vaikka Laituri matkalla mereen (2001) ehdokkaana olikin. Yrmyt hei, vaka-vuus on yliarvostettua.”

Simo Muir totesi että kirjaston suunnittelu alkoi 90 vuotta sitten, mutta varsinainen toiminta alkoi vuotta myöhemmin, eli 1923. Tämähän tarkoittaa, että varsi-naista 90-vuotisjuhlaa voidaan viettää vuoden päästä! Näinhän me teemme! •

Seuraava Seniorikerho pidetään tiistaina 17.4. klo 18. Aiheena on musiikki!

Daniel Katz.

76 hakehila 2/2012

Bnei Akiva Jeurovision 5772 Pariisissa!Hannah Yasat

K iitos ihanille lapsillenne hyvästä matkaseurasta Parii -siin! Iloisina ja ylpeinä seura-

simme Kerenin kanssa nuortemme esimerkillistä käyttäytymistä ja kans-sakäymistä koko viikonlopun ajan.

Bnei Akivan Shabat Irgun sekä Jeurovision olivat hienot tapah-tumat, jossa nuoremme tapasivat ja tutustuivat juutalaisiin nuoriin Hollannista, Belgiasta, Itävallasta ja

Ranskasta. Viikonloppuun mahtui äänekkäitä ja iloisia ruokailuita, ohjattua keskustelua pienryhmissä sekä vapaa-ajan viettoa. Lauantai huipentui iltamyöhään bussiajelulla Pariisiin ihailemaan Eiffel-tornia täydessä valaistuksessa sekä lyhy-ellä kävelyllä Louvren taidemuseon ympäristössä. Sunnuntain koho-kohta oli tietenkin Jeurovision-laulukilpailu, jossa porukkamme esiintyi upeasti teknisistä ongel-mista huolimatta. Voitto meni tänä vuonna Ranskan ryhmälle Mar-seillesta.

Onneksemme saimme viettää pari ylimääräistä päivää kävellen Pariisin katuja. Metroverkosto tuli hyvinkin tutuksi, ja ehdimme näkemään kauppojen lisäksi muun muassa Riemukaaren ja vanhan juu-

talaisen kaupunginosan Marais’in. Epäilemättä paljon jäi vielä koke-matta ja näkemättä.

Henkilökohtainen kiitos Keren ja Eli, mahtavasta kokemuksesta ja kurkistuksesta Bnei Akivan toi-mintaan. Kiitos heille myös innok-kaasta toiminnasta lastemme iloksi. Kiitos tietenkin myös Bnei Akiva-järjestölle ja seurakunnallemme tukiessaan nuortemme toimintaa ja osallistumisia tapahtumiin.

Hello all,

I would like to thank your kids for their great company on our trip to Paris! Keren and I were proud and

happy to follow how well our youth behaved and interacted throughout

Vas.: Noa David, Sharon Efrat, Victor Rubanovitsch, Dor Graydi , Edi Takolander, Rivka Dondysh, Frida Mitzner, Lia Goresh, Melis Yasat

ja Keren Zylberman.

hakehila 77

the whole weekend.Both the Bnei Akiva Shabat Irgun

and the Jeurovision were great events, where our kids got to meet and make friends with other Jewish youth from Holland, Belgium, Austria and France. The weekend was full of loud and happy meals together, organized discussions in small groups and freetime. Saturday evening drew to a close with a bus ride to Paris to admire the Eiffel Tower in all its glory and with a short walk around and about the Louvre. Sunday’s highlight was of course the Jeurovision song contest. Our group perfomed fabulously despite some technical diffi culties. The winner this year was the group from Marseille, France.

We were lucky enough to get to spend a few extra days wandering the streets of Paris. We are now well acquainted with the Paris metro system ;) and along with all the shops, we saw the Arc de Triomphe and walked around the old Jewish district of Marais. Undoubtedly a lot remained yet to be seen.

I would personally like to thank Keren and Eli for a wonderful expe-rience and a peek into Bnei Akiva activity. A big thanks to them also for their enthusiastic work with our kids. A thank you also of course to Bnei Akiva and our community for supporting our kids’ activities and participation in events. •

Hannah

Vas.: Hemo, Leo-Dan, Marina, Kenneth ja Ruth Bensky.

Dave Benskyn muistolle nimettiin luokkahuoneHakehila

H elsingin Juutalaisen Yhteis-koulun 1. ja 2. luokat nimet-tiin Dave Benskyn muistolle.

Asiasta kertova laatta paljastettiin luokkahuoneiden ovien viereiselle seinälle 20.1.2012. Läsnä olivat Dave Benskyn omaiset, jotka tekivät luok-kahuoneen nimeämiseen oikeuttavan lahjoituksen seurakunta keskuksen peruskorjausta varten. •

Kiitosilmoitukset

Lämmin kiitos teille kaikille, jotka kunnioititte rakkaamme Vivi Friedmanin muistoa.

Aron ja Pirkko Friedman

Tack till alla er som ihågkommit oss i vår stora sorg och hedrat minnet

av vår älskade mamma Rosa Rung.Marion, Ilana och Marina med familjer

Sydänlämpöinen kiitos teille kaikille, niin sukulaisille, ystäville kuin yhdistyksille,

jotka muistitte minua merkkipäivänäni.

Ett hjärtligt tack till er alla såväl släkt, vänner som föreningar som kommit ihåg mig

på min bemärkelsedag.Hodie Figur

Sydämellinen kiitos yhdistyksille ja ystäville merkkipäiväni muistamisesta.

Hjärtligt tack till släkt och vänner som kommit ihåg mig på bemärkelsedagen.

Nena Kafka

Ystävät – Chaverim!Hellä halaus kaikille ja kiitos, ja eräille suukko!

Seela

Lämmin kiitos kaikille, jotka muistitte minua merkkipäivänäni.

Rita Jaarte