2
Tommy Hellstenin ja Kalevi Virtasen teos puhuu elämän syvyydestä Tiedote 25.8.2017 Tommy Hellstenin ja Kalevi Virtasen Valo syntyy pimeässä – Havaintoja elämän keskeltä (Kirjapaja) on ilmestynyt. Hienovireinen teos luotaa ihmisenä olemista ja etsintäämme. Se puhuu kaipauksesta, toivosta ja elämän syvyydestä. Hellsten ja Virtanen kirjoittavat, että elämä on meille vaatelias ja antelias joka hetki. Syvä ilo, kauneus ja olemassaolon riemu, mutta myös murhe, kipu ja murtuminen ovat osa ihmisen elämää. Kavahdamme kipua ja murhetta, mutta vaikka juoksimme kuinka kovaa, emme pääse niitä pakoon. Pakeneminen on siksi turhaa. Juuri murtumaan kätkeytyy usein portti uuteen – valo syntyy pimeässä. Kirjan tekstit kutsuvat pohtimaan kanssaan, rauhoittumaan ja levähtämään. Lyhyiden tekstien ääreen lukijan on helppo asettua, ja tekijät ajattelevat kirjan voivan olla eräänlainen kanssakulkija päivittäisessä vaelluksessa. ”Keskeinen tavoitteemme oli kirjoittaa ja kertoa rehellisesti, niin kuin asiat ja ilmiöt näemme ja koemme. Arvelemme, että tällaisen todellisuuden kohtaamisen kautta lukijalle aukenee uusia näkökulmia myös omaan elämään”, Hellsten ja Virtanen sanovat esipuheessaan. ”Arvelimme, että maaperä, josta Tommy Hellstenin tekstit nousisivat, olisi enemmän terapian ja psykologian maailma, kun taas Kalevi Virtasen tekstien kasvualustana olisivat teologia ja kirkollinen elämä”, he kirjoittavat. Tekijät toteavat, että nyt kun kirjoitustyö on tehty, he huomaavat liikkuneensa hyvin samanlaisessa maastossa, erilaisia näkökulmia vaihdellen. Tommy Hellsten on kirjailija, terapeutti ja kouluttaja. Hänen teoksiaan ovat mm. Virtahepo olohuoneessa (1991), Saat sen mistä luovut (2000) ja Tähän olen tullut (2016). Kalevi Virtanen on opetusneuvos ja pappi. Hän on kirjoittanut useita teoksia, mm. Mielen reunalla (1999) ja Lohdutus (2014), ja toimittanut monia teoksia. Tommy Hellsten ja Kalevi Virtanen: Valo syntyy pimeässä – Havaintoja elämän keskeltä. Kirjapaja 2017. 152 s. Kl 17.1 ja 24. ISBN 978-952-288-748-1. Ovh. 32,90.

Julkaise tiedotteet helposti ja nopeasti - ePressi€¦ · Web viewTekijät toteavat, että nyt kun kirjoitustyö on tehty, he huomaavat liikkuneensa hyvin samanlaisessa maastossa,

  • Upload
    others

  • View
    2

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: Julkaise tiedotteet helposti ja nopeasti - ePressi€¦ · Web viewTekijät toteavat, että nyt kun kirjoitustyö on tehty, he huomaavat liikkuneensa hyvin samanlaisessa maastossa,

Tommy Hellstenin ja Kalevi Virtasen teos puhuu elämän syvyydestäTiedote 25.8.2017

Tommy Hellstenin ja Kalevi Virtasen Valo syntyy pimeässä – Havaintoja elämän keskeltä (Kirjapaja) on ilmestynyt. Hienovireinen teos luotaa ihmisenä olemista ja etsintäämme. Se puhuu kaipauksesta, toivosta ja elämän syvyydestä.

Hellsten ja Virtanen kirjoittavat, että elämä on meille vaatelias ja antelias joka hetki. Syvä ilo, kauneus ja olemassaolon riemu, mutta myös murhe, kipu ja murtuminen ovat osa ihmisen elämää. Kavahdamme kipua ja murhetta, mutta vaikka juoksimme kuinka kovaa, emme pääse niitä pakoon. Pakeneminen on siksi turhaa. Juuri murtumaan kätkeytyy usein portti uuteen – valo syntyy pimeässä.

Kirjan tekstit kutsuvat pohtimaan kanssaan, rauhoittumaan ja levähtämään. Lyhyiden tekstien ääreen lukijan on helppo asettua, ja tekijät ajattelevat kirjan voivan olla eräänlainen kanssakulkija päivittäisessä vaelluksessa.

”Keskeinen tavoitteemme oli kirjoittaa ja kertoa rehellisesti, niin kuin asiat ja ilmiöt näemme ja koemme. Arvelemme, että tällaisen todellisuuden kohtaamisen kautta lukijalle aukenee uusia näkökulmia myös omaan elämään”, Hellsten ja Virtanen sanovat esipuheessaan.

”Arvelimme, että maaperä, josta Tommy Hellstenin tekstit nousisivat, olisi enemmän terapian ja psykologian maailma, kun taas Kalevi Virtasen tekstien kasvualustana olisivat teologia ja kirkollinen elämä”, he kirjoittavat. Tekijät toteavat, että nyt kun kirjoitustyö on tehty, he huomaavat liikkuneensa hyvin samanlaisessa maastossa, erilaisia näkökulmia vaihdellen.

Tommy Hellsten on kirjailija, terapeutti ja kouluttaja. Hänen teoksiaan ovat mm. Virtahepo olohuoneessa (1991), Saat sen mistä luovut (2000) ja Tähän olen tullut (2016).Kalevi Virtanen on opetusneuvos ja pappi. Hän on kirjoittanut useita teoksia, mm. Mielen reunalla (1999) ja Lohdutus (2014), ja toimittanut monia teoksia.

Tommy Hellsten ja Kalevi Virtanen: Valo syntyy pimeässä – Havaintoja elämän keskeltä. Kirjapaja 2017. 152 s. Kl 17.1 ja 24. ISBN 978-952-288-748-1. Ovh. 32,90.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: Kirjapaja / Marja-Liisa Saraste [email protected] (09 677 4568) tai Kalevi Virtanen [email protected] (040 515 4950) Tommy Hellsten [email protected].

Arvostelukappaleet ja kuvapyynnöt: [email protected]#valosyntyypimeässä