13
Kummityttö Keniassa Pohjois-Tapiolan lukio Syksystä 2007 alkaen

Kummityttö Keniassa

Embed Size (px)

DESCRIPTION

Pohjois-Tapiolan kummityttöhanke Keniassa.

Citation preview

Page 1: Kummityttö Keniassa

Kummityttö Keniassa

Pohjois-Tapiolan lukio

Syksystä 2007 alkaen

Page 2: Kummityttö Keniassa

Kansainvälinen Plan

kansainvälinen Plan perustettiin vuonna 1937, kun englantilainen toimittaja John Langdon-Davies löysi Santanderissa yksinäisen pojan, joka kantoi lappua:

"Tämä on poikani José. Kun Santander

vallataan, minut tullaan tappamaan.

Pyydän poikani löytänyttä henkilöä

huolehtimaan hänestä."

Page 3: Kummityttö Keniassa

Langdon-Davies päätti ottaa Josén mukaansa; ensimmäiset Plan kummit alkoivat Langdon-Daviesin aloitteesta tukea Espanjan sisällissodassa orvoksi jääneitä lapsia

tänään Plan toimii yli 60 maassa ja sillä on toista miljoonaa kummia eri puolilla maailmaa

yhden ihmisen kädenojennuksesta on kasvanut 70 vuodessa maailmanlaajuinen tukiverkosto

Page 4: Kummityttö Keniassa

Plan Suomi ry.

http://www.plan.fi/ perustettiin vuonna 1998; ensimmäisen

toimintavuoden aikana kummeja tuli mukaan 5 000; nyt kummeja on jo lähes 30 000

Suomen suurin kummijärjestö Plan solmi kumppanuussopimuksen

ulkoasiainministeriön kanssa vuonna 2005 ; tekee kumppanuustuella työtä 16 maassa Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Page 5: Kummityttö Keniassa

Pohjois-Tapiolan lukion kummitoiminta teimme kummihakemuksen keväällä 2007

halusimme saada kummilapsen Afrikasta halusimme mieluiten tytön

mukaan kummeiksi ilmoittautui 12 opettajaa jokainen maksoi aluksi yhden

kummimaksuerän eli 25 €

> saimme ilmoituksen, että meille on nimetty kummityttö Keniasta: Julia

Page 6: Kummityttö Keniassa

Julia Charo Chengo

syntynyt 3.4.1993; 14-vuotias koulutyttö perheeseen kuuluu isä Charo (s.1953) ja äiti Dama

(s.1956) sekä kolme siskoa ja kaksi veljeä; yhteensä 8 henkeä

vanhemmat ovat maanviljelijöitä perheen kieli on kigiriama ja uskonto kristinusko perheen antamien tietojen mukaan Julia on terve eikä

ole sairastanut vakavia sairauksia perhe asuu Kilifin alueella Intian valtameren

rannikolla Mombasan ja Malindin puolessa välissä

Page 7: Kummityttö Keniassa

Julia ja hänen äitinsä

Page 8: Kummityttö Keniassa

Julian perheen koti ja olosuhteet

perheen kotitalo on mudasta ja kepeistä tehty talo, jossa on olkikatto

Julia käy alakoulua, jonne on noin 45 min. matka sadeaikana vettä saadaan talon takana olevasta

vesialtaasta, mutta kuivana kautena vesi haetaan yleisestä kaivosta, jonne on matkaa noin 2 km

wc:nä toimii maahan kaivettu kuoppa lähin terveysasema noin kahden tunnin matkan

päässä

Page 9: Kummityttö Keniassa

Julian koti Keniassa

Kilifin alueella Monbasan ja Malindin välillä

Page 10: Kummityttö Keniassa

Kummius tällä hetkellä

maksut kerätään tarpeen mukaan noin kerran vuodessa

Julialta tulee meille silloin tällöin kirje kirjoitamme hänelle kirjeitä ja lähetämme

esim. koulutarvikkeita tai joulukoristeita

Page 11: Kummityttö Keniassa

Kenia

Asukkaita: 35 milj.

Pinta-ala: 582 650 km²

Pääkaupunki: Nairobi

Kansallispäivä 12. joulukuuta (1963)

Suomi tunnustanut Kenian 13.12. 1963

Diplomaattisuhteet solmittu 14.6. 1965

Page 12: Kummityttö Keniassa

Kenia vs. Suomi

väestönkasvu 2,6 % elinajanodote 49 v. lapsikuolleisuus

59/1000 syntynyttä BKT/as 1 100

USD/vuosi aikuisten lukutaito

85 % HIV tartuntoja 1,2 milj.

0,14 % 78 vuotta 4/1000 syntynyttä

31 000 USD/vuosi

100 %

1 500

Page 13: Kummityttö Keniassa

Afrikka-tietoa netissä suomeksi

http://www.afrikkanet.fi/aloitussivu/index12.htm