LAUDATO SI’ JA LUTERILAINEN

EKOREFORMAATIO

Paavi Franciscuksen ajatusten yhteensopivuus tuoreiden luterilaisten näkökulmien kanssa

ilmastonmuutoksesta puhuttaessa

Pro gradu –tutkielma

Systemaattinen teologia

Itä-Suomen yliopisto

Syksy 2018

Mimmi Merlich

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Tiedekunta – Faculty

Filosofinen tiedekunta

Osasto – School

Teologian osasto

Tekijä – Author

Mimmi Merlich

Työn nimi – Title

Laudato Si’ ja luterilainen ekoreformaatio - Paavi Franciscuksen ajatusten yhteensopivuus tuoreiden luterilaisten

näkökulmien kanssa ilmastonmuutoksesta puhuttaessa

Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages

Systemaattinen teologia Kandidaatintutkielma 28.10.2018 90 Pro gradu -tutkielma x

Aineopintojen tutkielma

Sivuainetutkielma

Tiivistelmä – Abstract

Tässä pro gradu –tutkielmassa vertaillaan paavi Franciscuksen ajattelua tuoreisiin luterilaisten

ekoreformatorisiin näkemyksiin ilmastonmuutoksesta puhuttaessa. Lisäksi pyritään tarkastelemaan sitä,

kuinka Franciscuksen näkökulmat suhteutuvat yleiseen katoliseen opetukseen eli toisin sanoen tutkielmassa

nostetaan esille myös Franciscuksen ympäristöteologiset sovellukset yleisten katolisten periaatteiden

pohjalta. Näiden ohella tutkielmassa tutkitaan lisäksi luterilaisten piirissä esiintyvää ekoreformaation

käsitettä ja sen syntytaustaa. Tutkimuksen lähdeteoksena paavi Franciscuksen ajatusten osalta käytetään

hänen ensyklikaansa Laudato Si’ ja luterilaista ajattelua edustaa Amerikan evankelisluterilaisen kirkon

(ELCA) piirissä laadittu teos Eco-Reformation: Grace and Hope for a Planet in Peril. Tutkimus on

toteutettu systemaattisen analyysin avulla hyödyntäen käsitteiden analyysia, väitelauseiden analyysia,

argumentaation analyysia ja edellytysten analyysia.

Tutkimus on kirjoitettu ilmastonmuutoksen ajankohtaisuuden vuoksi sekä viime vuonna vietetyn

reformaation juhlavuoden muistoksi. Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa lukuisia haitallisia vahinkoja

ihmisille ja luomakunnalle ympäri maailmaa, minkä johdosta on tärkeää, että pyritään vaikuttamaan

ihmisten asenteisiin ilmastoasioissa. Paavi Franciscus pyrkii tällaiseen kokonaisvaltaiseen ajattelun

muutokseen, jota hän kutsuu myös ekologiseksi kääntymykseksi Laudato Si’ –ensyklikassaan. Eco-

Reformation –kirja on kirjoitettu samanlaisista lähtökohdista käsin, mutta katolisten sijaan sen

pääasiallisena kohdeyleisönä on Yhdysvaltojen protestantit. Reformaation juhlavuosi näyttäytyy Eco-

Reformation –kirjassa hyvin vahvasti, sillä itse ekoreformaation käsite ottaa huomioon 500 vuotta sitten

tapahtuneen reformaation tapahtumat. Näin ollen tutkielmassa käytetyt lähdeteokset ovat ajankohtaisia sekä

ilmastonmuutoksen että reformaation juhlavuoden osalta.

Tämän tutkielman perusteella voidaan todeta, että paavi Franciscuksen ajatukset ilmastonmuutoksesta ovat

useimmissa yhteyksissä yhteensopivia luterilaisten ekoreformatoristen näkemysten kanssa. Eroavaisuuksia

heidän välillään esiintyy toki joidenkin käsitteiden kohdalla sekä siinä, millaisiin periaatteisiin heidän

näkemyksensä perustuvat. Näistä eroista huolimatta tutkielmassa päädytään kuitenkin siihen

lopputulokseen, että Franciscus on luterilaisten kanssa yhtä mieltä esimerkiksi luomakunnan arvosta,

ihmisen roolista suhteessa ympäristöön ja lähimmäisiin, ihmisen päämäärästä Jumalassa, ekumeenisen

yhteistyön merkityksestä sekä kokonaisvaltaisen asenteiden muutoksen tarpeellisuudesta.

Avainsanat – Keywords

Katolisuus, paavi Franciscus, ekoreformaatio, luterilaisuus, ilmastonmuutos, ekoteologia

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Tiedekunta – Faculty

Philosophical Faculty

Osasto – School

School of Theology

Tekijä – Author

Mimmi Merlich

Työn nimi – Title

Laudato Si’ and Lutheran eco-reformation – compatibility of the thoughts of Pope Francis and the recent Lutheran

views on climate change

Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages

Systematic Theology Kandidaatintutkielma 28.10.2018 90 Pro gradu -tutkielma x

Aineopintojen tutkielma

Sivuainetutkielma

Tiivistelmä – Abstract

This Master’s thesis compares the thoughts of Pope Francis with the recent eco-reformative Lutheran views

on climate change. Further, this thesis strives to assess the compatibility of the views of Pope Francis and

the common Catholic principles. In other words, this thesis highlights the applications of Pope Francis in

the field of environmental theology based on the common Catholic principles. In addition to these, this

thesis examines the concept of eco-reformation and its background within Lutherans. As regards the

thoughts of Pope Francis, his encyclical Laudato Si’ is used as a sourcebook in this thesis, and a book Eco-

Reformation: Grace and Hope for a Planet in Peril by Evangelical Lutheran Church in America (ELCA)

represents Lutheran thinking. The method of this thesis is systematic analysis and term analysis, declarative

sentence analysis, argumentation analysis and precondition analysis are deployed in this thesis.

The thesis was written because of the topicality of climate change and also in remembrance of the jubilee of

Reformation celebrated last year. Global warming has negative effects on humans and the rest of the

creation all around the world, which is why it is important to try to influence the humans’ attitude to climate

issues. In his encyclical Laudato Si’, Pope Francis aims to this kind of comprehensive change of thinking,

which he refers to as ecological conversion. The book Eco-Reformation is written from a similar

perspective, but instead of Catholics its main audience are the Protestants in the United States. The jubilee

of Reformation is very visible in Eco-Reformation because already the term of eco-reformation itself takes

into account the events of Reformation that occurred 500 years ago. Thus these sourcebooks of this thesis

are topical in terms of climate change and also due to the jubilee of Reformation.

Based on this thesis, it can be stated that the thoughts of Pope Francis on climate change are in most cases

compatible with Lutheran eco-reformative views. Sure there occur differences between them with regard to

certain terms and also the kinds of principles their perceptions are based on. Despite of these differences,

the conclusion of this thesis is that Pope Francis agrees with Lutherans for example on the value of the

creation, the role of the human in relation to nature and neighbors, the purpose of human in God, the

importance of ecumenical cooperation and the need of a complete change of attitudes.

Avainsanat – Keywords

Catholicism, Pope Francis, eco-reformation, Lutheranism, climate change, ecotheology

SISÄLLYS

1 JOHDANTO ................................................................................................................................... 1

2 PAAVI FRANCISCUS JA LAUDATO SI’ ............................................................................. 4 2.1 PAAVI FRANCISCUKSEN TAUSTOISTA ............................................................................................ 4 2.2 LAUDATO SI’:N TARKASTELUA ........................................................................................................ 9

2.2.1 Tietoisuus ympäristön muuttuneesta tilasta ............................................................................ 9 2.2.2 Yksilötasolla herääminen ............................................................................................................. 11 2.2.3 Kristittyjen vakaumus ja velvollisuudet.................................................................................. 16 2.2.4 Ekologinen kääntymys ................................................................................................................... 20 2.2.5 Yhteinen hyvä .................................................................................................................................... 22 2.2.6 Ekologinen koulutus ja asenteissa tapahtuva muutos ...................................................... 24 2.2.7 Paavi Franciscuksen ympäristöteologiset sovellukset ..................................................... 28

3 LUTERILAISTEN EKOREFORMATORISET NÄKEMYKSET ................................ 31 3.1 EKOREFORMAATIO KÄSITTEENÄ ................................................................................................... 31 3.2 ECO-REFORMATION –KIRJAN TEEMAT ........................................................................................ 33

3.2.1 Käsitys ihmisestä osana laajempaa kokonaisuutta ........................................................... 33 3.2.2 Luterilainen etiikka ja ristin teologia ...................................................................................... 38 3.2.3 Luominen ............................................................................................................................................ 42 3.2.4 Armo ...................................................................................................................................................... 45 3.2.5 Vakaumus, koulutus ja tiede ....................................................................................................... 46 3.2.6 Luterilainen ihmiskäsitys.............................................................................................................. 48 3.2.7 Laki ja evankeliumi ......................................................................................................................... 50 3.2.8 Maallinen ja hengellinen regimentti ....................................................................................... 54 3.2.9 Ekoreformatoristen kirjoittajien ympäristöteologiset sovellukset ............................... 56

4 LAUDATO SI’ JA EKOREFORMATORISET TEEMAT .............................................. 58 4.1 MUUTOKSEN TARVE .......................................................................................................................... 58 4.2 YHTEISEN EDUN TAVOITTELU ........................................................................................................ 61 4.3 TIETEEN JA USKONNON VÄLINEN DIALOGI ................................................................................ 65 4.4 KOKONAISVALTAINEN KOULUTUS JA EETTINEN YMMÄRRYS.............................................. 67 4.5 EKO-OIKEUDENMUKAISUUS ........................................................................................................... 71 4.6 EKUMEENINEN YHTEISTYÖ ............................................................................................................. 75 4.7 PAAVI FRANCISCUS JA LUTHER .................................................................................................... 76

5 LOPPUKATSAUS ...................................................................................................................... 78

LYHENTEET .................................................................................................................................. 84

LÄHTEET ........................................................................................................................................ 85

KIRJALLISUUS ............................................................................................................................. 86

INTERNET-LÄHTEET................................................................................................................ 90

1

1 JOHDANTO

Ilmaston lämpeneminen on yksi 2000-luvun merkittävimmistä ongelmista, johon on

pyritty löytämään ratkaisuja niin yksilötasolta kuin globaaliltakin kentältä. Tietoisuus

ilmastomuutoksen aiheuttamista vahingoista on vasta viime aikoina saavuttanut

suuremman yleisön, minkä vuoksi on ehtinyt jo tapahtua paljon vahinkoa.

Uusiutumattomien energiavarojen käyttäminen nostaa ilmakehän lämpötilaa, millä

on tuhoisia seurauksia kaikkien ihmisten kannalta. Esimerkkejä tällaisista

seurauksista ovat muun muassa kuivuuden lisääntyminen ja tätä kautta ruokapula ja

toisessa ääripäässä ovat taas merenpinnan korkeuden nousu ja tulvien synty. Tämä

puolestaan vaikuttaa rannikoilla ja saarilla asuvien ihmisten elämään tuhoisasti jopa

niin, että heidän elinympäristönsä muuttuu mahdottomaksi elinalueeksi. Yksi

huomattavimmista seikoista puhuttaessa ilmastonmuutoksesta on se, että usein

köyhimmät joutuvat kärsimään eniten rikkaiden aiheuttamista päästöhaitoista. Tämä

lisää epätasa-arvoa ja johtaa äärimmillään rikkaiden ja teollistuneiden maiden

harjoittamaan ympäristöimperialismiin.

Tutkielmani keskittyy analysoimaan katolista ja luterilaista näkemystä

ilmastonmuutoksesta. Katolisten kohdalla tarkastelen paavi Franciscuksen ajattelua

ilmastonmuutoksesta ensyklikassa Laudato Si’. Kyseinen ensyklika kuvastaa

Franciscuksen ajattelua ympäristön muuttuneesta tilasta yleiseen katoliseen

opetukseen perustuen. Viittaan tutkielmassani ensyklikan kappaleiden numeroihin

enkä sivunumeroihin, kuten muiden viitteiden kohdalla. Tällöin alaviitteet vastaavat

samoja kappaleita myös erikielisiä käännöksiä luettaessa. Toimin samoin myös

viitatessani muihin ensyklikoihin.

Katolisten oppi on yhtenäisempi kuin luterilaisten, minkä vuoksi ensyklikasta on

helpompi muodostaa eheämpi kokonaiskuva, mutta kokonaiskuvan muodostamisen

kannalta tulee huomioida myös Franciscuksen ajatuksiin vaikuttaneet tekijät.

Tutkimukseni myötä otan siis huomioon yleisen katolisen opin ja Laudato Si’:n

sisällön, mutta myös mahdolliset taustaedellytykset paavi Franciscuksen historiasta,

joilla on saattanut olla vaikutusta hänen ajatusmaailmaansa.

Luterilaisilla ei sinänsä ole yhtenäistä oppia ympäristöeettisten asioiden tiimoilta,

mutta jonkinlaisia ydinajatuksia on havaittavissa ja on myös löydettävissä näiden

2

ajatusten taustalla vaikuttavia filosofis-teologisia lähtökohtia. Luterilaisuutta

tutkiessani käytän lähteenäni Lisa E. Dahillin ja James B. Martin-Schrammin

toimittamaa teosta Eco-Reformation: Grace and Hope for a Planet in Peril.

Kyseinen teos koostuu Amerikan evankelisluterilaisen kirkon eli ELCAn eri

teologien artikkeleista ja näitä artikkeleita tutkimalla ja oheiskirjallisuutta

hyödyntämällä pyrin muodostamaan kokonaiskuvan siitä, miten luterilainen

ekoreformatorinen teologia kohtaa ilmastonmuutoksen myötä keskiöön nousseet

kysymykset ja ongelmat.

Valitsin kyseisen teoksen lähteekseni sen uutuuden ja ajankohtaisuuden takia.

Ekoreformaation käsite on vielä melko uusi ja ELCAsta lähtöisin oleva, minkä

vuoksi katson, että on olennaista tutkia teosta, jonka kirjoittajien piirissä tämä

ekoreformaation käsite on käytössä. Toinen syy, miksi valitsin kyseisen kirjan

toiseksi lähdeteokseksi tälle tutkielmalle on se, että se tähtää ajatusten muuttamiseen

ja nykyajan mallien kritisoimiseen teologisista lähtökohdista käsin

ilmastonmuutoksesta puhuttaessa. Eco-Reformation –teoksen alkusanoissa Bill

McKibben nostaa esille paavi Franciscuksen ensyklikan Laudato Si’:n korostaessaan

sen aikaansaamia muutoksia ihmismielissä katolisten keskuudessa. Tässä yhteydessä

hän toteaa myös, että Yhdysvaltojen valkoiset protestantit ovat yksi niistä

ihmisryhmistä, jotka suhtautuvat ilmastonmuutokseen turhankin kevyesti ja Eco-

Reformation –teos on kirjoitettu näitä ihmisiä varten. Ekoreformatoriset kirjoittajat

siis pyrkivät ihmisten ajatustapojen muuttamiseen laaja-alaisesti erityisesti

Yhdysvaltojen protestanttien piirissä.1

Valitsin sekä tutkielmani aiheen, että lähdekirjallisuuteni niiden ajankohtaisuuden ja

uutuuden perusteella. Keskustelu ilmastonmuutoksesta ja sen etenemisestä puhuttaa

jatkuvasti, minkä vuoksi on tärkeää, että käyttämäni aineisto on mahdollisimman

ajankohtaista. Laudato Si’ –ensyklikaa on tutkittu melko paljon, mutta sen vertailua

viimeisimpiin luterilaisiin näkökulmiin ei ole tehty. Näin ollen tutkielmani voi antaa

uutta informaatiota siitä, kuinka luterilaiset ekoreformaatioon liittyvät ajatukset

sopivat yhteen katolisten ja erityisesti paavi Franciscuksen ajatusten kanssa. Lisäksi

Eco-Reformation –teos ottaa huomioon viime vuonna vietetyn reformaation 500-

vuotisjuhlan soveltaen reformaation teemoja ja käsitteitä nykyajan ongelmiin, kuten

juuri ympäristön epävakaaseen tilaan. Aiheeni ajankohtaisuus ilmenee tutkielmassani

1 ER [McKibben] 2016, ix-x.

3

sekä ilmastonmuutokseen keskittymisenä että reformaation teemojen

huomioimisena.

Tutkimuskysymykseni ei perustu pelkästään luterilaisten ja katolisten ajatusten

kartoittamiseen ilmastonmuutoksen suhteen yleisesti vaan erityisesti myös näiden

vertaamiseen toistensa kanssa. Vertailun kautta tutkin, millaisia yhteneviä tekijöitä

tuoreilla luterilaisilla näkökulmilla on suhteessa Laudato Si’ –ensyklikaan ja tätä

kautta yleisesti katoliseen ajatusmaailmaan puhuttaessa ilmaston lämpenemisestä ja

sen aiheuttamista seurauksista. Tutkimuskysymykseni pyrkii vastaamaan siihen,

miten paavi Franciscuksen ympäristöteologiset sovellukset sopivat yhteen

luterilaisten ekoreformatoristen näkemysten kanssa ilmastonmuutoksesta

puhuttaessa. Tähän vastatakseni tutkin myös, miten paavi Franciscus soveltaa yleisiä

katolisia periaatteita ilmastonmuutosta koskevaan keskusteluun Laudato Si’:n

perusteella sekä sitä, miten luterilaiset ekoreformatoriset kirjoittajat ottavat kantaa

ilmastonmuutoksen aiheuttamiin seurauksiin Eco-Reformation –teoksen valossa.

Tutkielman tutkimusmenetelmä on systemaattinen analyysi, joka koostuu

käsitteiden, väitelauseiden, argumentaation ja edellytysten analyysistä. Käsitteiden

analyysin avulla avaan lähdekirjoissani esiintyvien keskeisten käsitteiden sisältöä ja

merkitystä. Väitelauseiden analyysin avulla luon kokonaiskuvan siitä, mitä

lähdekirjoissani yleisellä tasolla sanotaan. Argumentaation analyysilla selvitän,

mihin lähdeaineistossani esiintyvät argumentit perustuvat ja mitä niillä pyritään

saamaan aikaan. Edellytysten analyysin avulla tuon esille yleiset periaatteet, joihin

luterilaisten ja katolisten ajatukset perustuvat.

Tutkimukseni ensimmäisessä pääluvussa tutkin Laudato Si’ –ensyklikassa esiintyvää

paavi Franciscuksen ajattelua ympäristöön liittyvissä kysymyksissä. Toisessa

pääluvussa esittelen Eco-Reformation –kirjassa esiintyviä ekoreformatorisia

näkemyksiä ympäristöstä. Kolmannessa pääluvussa vertailen ekoreformatoristen

luterilaisten kirjoittajien näkemyksiä paavi Franciscuksen käsityksiin

ilmastonmuutoksesta. Laudato Si’:n parissa tarkastelen myös paavi Franciscuksen

taustatekijöitä, joilla on ollut vaikutusta hänen ajatteluunsa. Samaten luterilaisten

kohdalla nostan esille joitakin filosofis-teologisia lähtöolettamuksia, joilla on selvästi

ollut vaikutusta luterilaiseen katsantotapaan.

4

2 PAAVI FRANCISCUS JA LAUDATO SI’

2.1 Paavi Franciscuksen taustoista

Useiden eri tekijöiden tiedetään vaikuttaneen paavi Franciscuksen ajatteluun, mutta

näitä tekijöitä ei ole vielä kovin laajasti tutkittu ja tämän vuoksi on hankala

täsmällisesti arvioida sitä, mitkä tekijät ovat erityisesti vaikuttaneet Franciscuksen

näkemysten kehittymiseen. Tässä yhteydessä nostan esille vain eräitä keskeisiä

tekijöitä, jotka ovat havaittavissa Franciscuksen ajattelun taustalla. En täten luo

turhan laajaa henkilöhistorian katsausta, sillä Franciscuksen teologisten taustojen

selvittäminen ei ole tämän tutkielman pääasiallinen tehtävä.

Paavi Franciscus eli ristimänimeltään Jorge Mario Bergoglio syntyi Argentiinan

Buenos Airesissa vuonna 1936.2 Bergoglion menneisyyttä tarkastellessa huomataan,

että hänen ajatuksiinsa ovat vaikuttaneet monet tekijät, kuten esimerkiksi kutsumus

pappeuteen sekä jesuiitat. Pappiskutsumus ja jesuiittojen merkitys kietoutuvatkin

toisiinsa, sillä Bergoglion kiinnostus jesuiittoja kohtaan syntyi osittain juuri hänen

pappeusajatustensa kautta.3 Vuonna 1958 Bergoglio liittyi jesuiittojen kouluun ja

muutaman vuoden kuluttua siitä hän lähti Chileen, jossa hän liittyi nuorten

jesuiittojen ryhmään. Tästä ajasta ei kovinkaan paljon tiedetä, mutta hänen

perheellensä kirjoittamien kirjeiden perusteella voidaan sanoa jotakin. Chilessä

ollessaan Bergoglio todennäköisesti opetti uskonnollisia asioita hyvin köyhille

lapsille, jotka kärsivät ruoanpuutteesta ja kylmyydestä. Chilen jälkeen vuonna 1963

Bergoglio palasi Argentiinaan opiskelemaan teologiaa ja hänet vihittiin papiksi

vuonna 1969.4

Jesuiittojen voidaan katsoa opettaneen Bergogliolle empatiaa köyhiä kohtaan ja

marginaaliryhmien puolustamista. Tällainen köyhyyden kohtaaminen on luonut

pohjaa hänen ajatuksilleen sosiaalisen todellisuuden ongelmista. Laudato Si’ –

ensyklikassa puhutaankin paljon maailman epäoikeudenmukaisuudesta ja siitä,

kuinka huonoimmassa asemassa olevat kärsivät rikkaiden ihmisten toimista.

2 Aguilar 2014, 35. 3 Aguilar 2014, 46. 4 Aguilar 2014, 53-55.

5

Tällaiseen toimintaan paavi Franciscus pyrkii puuttumaan, sillä hän korostaa

ihmisten keskinäistä yhteyttä ja lähimmäisen palvelemisen teemoja.

Jesuiittojen vaikutuksen lisäksi Bergoglion ajatusmaailmaan on saattanut vaikuttaa

Argentiinassa käyty niin sanottu likainen sota vuosina 1970-1983, jonka

tarkoituksena oli löytää vasemmistolaiset ja tuhota heidät.5 Papit, nunnat ja muut

seurakunnan työntekijät, jotka yrittivät tuohon aikaan parantaa köyhien ja

marginaaliryhmien oloja joutuivat kidutetuiksi, vainotuiksi ja teloitetuiksi

Argentiinan totalitäärisen poliittisen vallan alla. Myös jesuiitat joutuivat vainon

kohteiksi, sillä heidän katsottiin olevan koulutuksensa ja älynsä puolesta kapinallisia

hallituksen nationalistisesta perspektiivistä tarkasteltuna. Bergoglion tiedetään

likaisen sodan aikana antaneen suojaa vainotuille ja auttaneen heitä pakenemaan

Argentiinan rajojen ulkopuolelle. Lisäksi hän käytti kyseisen sodan aikana yksityisiä

foorumeja apunaan ja kävi neuvotteluja sotilasjuntan kanssa auttaakseen omiaan.6

Näiden toimien myötä voidaan katsoa, että Bergoglio yritti auttaa mahdollisimman

monia; sekä jesuiittoja että muitakin ihmisryhmiä.

Likaista sotaa edeltävänä aikana 1960-luvulla Latinalaisessa Amerikassa syntyi

vapautuksen teologia, jonka mukaan kristillinen usko edellyttää köyhien ja

sorrettujen aseman puolustamista eri yhteiskunnallisissa tilanteissa. Monissa

yhteyksissä kirkko on asettunut valtion vallankäyttäjien puolelle ja syyllistynyt

köyhien sortamiseen. Vapautuksen teologia pyrkii purkamaan tällaisia

yhteiskunnallisia rakenteita, jotka tukevat luokkaerojen korostamista. Tällöin

kritiikki kohdistuu yhteiskunnan, kirkon ja teologian asemaan suhteessa köyhiin.7

Latinalaisen Amerikan vapautuksen teologian perustajana pidetään perulaista

teologia Gustavo Gutiérrezia. Hän mukailee Karl Marxin ajattelua muutosten

tärkeydestä todeten, että teologian tulisi saada aikaan muutoksia maailmassa eikä

ainoastaan pyrkiä kohdistamaan sanomaansa ei-uskoville.8 Vapautuksen teologian

taustalla vaikuttaakin kristittyjen halu osallistua Latinalaisen Amerikan poliittisen

kentän muuttamiseen. Tarkoituksena on, että kirkko tuo esille oman kantansa myös

poliittisen ideologian saralla, sillä latinalaisamerikkalaiset kristilliset kirkot ovat aina

5 Aquilar 2014, 67. 6 Aquilar 2014, 70-75. 7 Vuola 1991, 6. 8 Vuola 1991, 64.

6

olleet jollakin tavalla yhteydessä valtion poliittisiin ideologioihin. Jos asiaa

tarkastellaan historian kulun valossa, huomataan, että Latinalaisen Amerikan kirkko

on pitkälti asettunut valtion puolelle. Kuitenkin viime vuosikymmenten aikana

kirkon ja valtion välinen rooli on muuttunut niin, että kirkko pyrkii yhä enemmän

asettumaan köyhien ja sorrettujen puolelle. Tällainen asetelma saattaa luoda

konflikteja valtion ja kirkon välille, josta esimerkkinä toimii edellä mainittu

Argentiinan likainen sota.9

Jesuiitta Ignacio Martín Baró korostaa Latinalaisen Amerikan kirkon sosiaalista ja

moraalista arvovaltaa. Tätä hän perustelee kuvailemalla Latinalaisen Amerikan

kirkkoa tuon alueen vanhimmaksi instituutioksi. Lisäksi Baró nostaa esille uskonnon

vaikutuksen koko latinalaisamerikkalaiseen kulttuuriin. Täten kirkon ja uskonnon

merkitys on suuri myös yhteiskunnallisella kentällä.10

Vapautuksen teologia on vaikuttanut paavi Franciscuksen tapaan ajatella ja toimia.

Hänen näkemyksensä vapautuksen teologiasta on käytännönläheinen ja positiivinen

osittain sen vuoksi, että hän on kotoisin Argentiinasta ja osittain sen takia, että hän

itse on jesuiitta. Franciscus ymmärtää sorrettujen oloja Latinalaisessa Amerikassa

kohtaamiensa köyhyyden ja väkivallan seurausten kautta. Jesuiittojen vaikutus näkyy

siinä, että Franciscus korostaa hengellisyyden kuuluvan yhteiskunnalliseen

oikeudenmukaisuuteen. Vapautuksen teologia on havaittavissa myös niissä

Franciscuksen näkemyksissä, joissa pastoraalisen ja käytännönläheisen todellisuuden

huomioiminen asettuu oikeaa oppia tärkeämpään asemaan.11

Yksittäisistä henkilöistä voidaan mainita uruguaylaisen filosofin Albertho Methol

Ferrén vaikutus paavi Franciscuksen ajatteluun. Ensimmäisen kerran Franciscuksen

ja Ferrén tiedetään tavanneen vuonna 1978, jolloin vapautuksen teologia oli yksi

heidän tärkeimmistä puheenaiheistaan. He molemmat kannattivat teologi Lucio

Geran perustamaa vapautuksen teologian suuntausta, joka perinteisen marxilaisen

luokkaerojen painottamisen sijaan korostaa kansaa, jolla on yhteinen historia ja

kulttuuri. Geran vapautuksen teologia ei kuitenkaan kiistä yhteiskunnan rakenteissa

9 Vuola 1991, 85-86. 10 Vuola 1991, 89. 11 https://www.teologia.fi/artikkelit/1160-vapautuksen-teologia-ja-paavi-franciscus

7

ilmenevän sorron mahdollisuutta, vaikka kannattaakin ajatusta kansan alkuperäisestä

ykseydestä ja tukee kansan pyrkimystä yhteiseen hyvään.12

Ferrén ja Geran tiedetään kritisoineen myös anglosaksista liberalismia, joka korostaa

yksilöiden omaa vapautta ja päätäntävaltaa. He katsoivat, että kirkon ei tulisi

sulautua vallitsevaan poliittiseen malliin, vaan sen tulisi etsiä oma paikkansa kirkon

kulttuuriseen ja historialliseen kehitykseen nojautuen. Latinalaisen Amerikan

kontekstissa tulisi korostaa yhteisöllistä elämäntapaa ja pitää arvossa

latinalaisamerikkalaista isänmaata. Tällä tarkoitetaan sitä, että tulee tiedostaa koko

kansan kulttuurin vaikutus eikä keskittyä ainoastaan eri yhteiskuntaluokkien

tarkasteluun vapautuksen hengessä. Gera ja Ferré ajattelivat, että kirkon täytyy

rakentaa perustansa omaan historiaansa ja kontekstiinsa liittyen.13

Edellä mainittujen lisäksi myös Vatikaanin toinen kirkolliskokous on osaltaan

vaikuttanut katolisiin näkemyksiin ja täten myös Bergoglion ajatteluun, sillä sen

myötä katolinen ajattelutapa muuttui entistä avoimemmaksi. Kirkolliskokous otti

kantaa siihen, että ihmisten tulisi enemmän työskennellä yhdessä toisiaan tukien

parantaakseen ihmisten elinolosuhteita ja edistääkseen oikeudenmukaisuutta

maailmassa.14 Kyseisen kirkolliskokouksen voidaan nähdä olevan avainasemassa

katolisen kirkon sisäisen muutoksen käynnistymiseen. Kirkolliskokouksen myötä

katolinen kirkko tähtäsi aiempaa enemmän yhteistyöhön muiden kristittyjen ja muun

maailman kanssa. Tätä perusteltiin sillä, että kirkko ei esiinny yksin, vaan on

sidoksissa koko ihmisten yhteisöön ja näin ollen katolisen kirkon tulisi auttaa kaikkia

ihmisiä elämään Jumalan päämäärän mukaisesti.15

Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen merkitys heijastuu olennaisesti Laudato Si’ –

ensyklikaan, ja se ilmenee juuri kristittyjen yhteistyön ja ekumenian korostamisena.

Tätä kautta myös yhteisen hyvän tavoittelu muodostuu eri ihmisryhmien ja valtioiden

yhteiseksi päämääräksi. Lisäksi Vatikaanin toisessa kirkolliskokouksessa korostettu

ihmisten sidonnaisuus kaiken muun kanssa nousee useissa yhteyksissä esiin

Franciscuksen kirjoituksista. Hän kirjoittaa muun muassa yhteisen ja eheän

12 Deckers 2016, 153 & 156-157. 13 Deckers 2016, 239. 14 Clifford & Gaillardetz 2012, 102. 15 Clifford & Gaillardetz 2012, 190-191.

8

ekologisen etiikan puolesta, johon kuuluu tällainen kaiken keskinäistä riippuvuutta

korostava elementti. Näitä käsittelen tarkemmin jäljempänä.

Lopuksi voidaan vielä nostaa esille Tuomas Akvinolaisen vaikutus yleisesti

roomalaiskatoliseen teologiaan ja tätä kautta myös paavi Franciscuksen ajatteluun.

Tuomas Akvinolainen on vaikuttanut merkittävästi katoliseen ymmärrykseen, minkä

vuoksi ei ole yllättävää, että Laudato Si’ –ensyklikasta on löydettävissä

yhtymäkohtia hänen ajattelunsa kanssa. En erittele tässä Akvinolaisen näkemyksiä

sen laajemmin, mutta tiivistetysti voidaan ympäristöasioiden kannalta todeta, että

ajatukset Jumalasta lopullisena päämääränä, yhteisen hyvän roolista sekä armon

merkityksestä ovat samanlaisia Akvinolaisella ja Franciscuksella. Akvinolaisen

mukaan ihmisen lopullinen päämäärä on identifioitu Jumalan kanssa ja näin ollen

ihminen voi saavuttaa oman elämänsä päämäärän ainoastaan Jumalan kautta.

Franciscus puhuu samoin omassa ensyklikassaan korostaen sitä, että kaiken olemassa

olevan ja kaikkien ihmisten toimien takana loppujen lopuksi vaikuttaa Jumala ja

tiedostaessaan tämän ihmisten tulisi pyrkiä toimissaan kohti Jumalaa. Yhteistä hyvää

Akvinolainen puolestaan käsittelee hyveiden kautta. Hän kirjoittaa hyveiden

harmonisoivan ja ohjaavan haluja niin, että halut taipuvat järjen toiminnan alle.

Ihmisen tahtoon hyveet sen sijaan vaikuttavat niin, että hyveiden kautta pyritään

saamaan tahdon suuntautuminen pois ihmisen oman yksityisen hyvän tavoittelusta

kohti yhteistä hyvää ja suvereenia hyvää eli Jumalaa. Tässä tavoittelussa auttavat

oikeudenmukaisuuden ja rakkauden seuraaminen. Franciscuksen ajatuksissa voidaan

havaita yhtäläisyyttä Tuomas Akvinolaisen näkemyksiin, sillä Franciscus vastustaa

ensyklikassaan ihmiskeskeisyyttä ja täten pyrkii luomaan ajatuksia ja näkökulmia,

jotka auttavat suuntautumaan laaja-alaisemmin kohti yhteistä hyvää, joka palvelee

kaikkien ihmisten etuja. Lisäksi sekä Akvinolainen että Franciscus mieltävät armon

täydellistävän luonnon ja täten armon piirissä on ihmisten lisäksi myös koko muu

luomakunta.16

Laudato Si’ –ensyklikan ja paavi Franciscuksen näkemysten taustalta on täten

erotettavissa erilaisia taustatekijöitä, joilla on ollut omat vaikutuksensa

Franciscuksen ajatteluun. Voidaan siis sanoa, että Franciscuksen ajattelu on

muotoutunut vuosien saatossa erilaisten ihmisten ja ajattelutapojen vaikutusten

myötä.

16 Porter 2010, 186-187.

9

2.2 Laudato Si’:n tarkastelua

2.2.1 Tietoisuus ympäristön muuttuneesta tilasta

Kirjoittaessaan huolesta ympäristöä kohtaan ja selvitellessään ratkaisuja, joita

ihmiset voisivat tehdä parantaakseen maailman oloja, paavi Franciscus nostaa esille

ensin haittoja, joita ilmastonmuutos on jo saanut aikaan. Näitä haittoja hän kuvailee

pyrkien saamaan aikaan tunnereaktioita vastaanottajassa. Esimerkiksi jätteiden

vääränlaisen kierrättämisen yhteydessä hän korostaa, että maailma muistuttaa yhä

enemmän ja enemmän saastaista vuorta. Ihmisten reaktioita hän voimistaa

viittaamalla maailmaan meidän kotinamme.17 Tällöin lukijoille syntyy mielikuva

siitä, että tietoisesti saastutamme ja tuhoamme omaa kotiamme eli maailmaa, jonka

tulisi toimia meidän elinympäristönämme. Franciscus käyttää tämäntyylistä kieltä

myös monissa muissa yhteyksissä, jolloin hänen sanomansa vahvistuu sen

aiheuttamien mielikuvien myötä. Toisena esimerkkinä tällaisesta ajatusten

herättämisestä voidaan mainita Franciscuksen huomautus siitä, että merenpinnan

nousu aiheuttaa äärimmäisen vakavia tilanteita, kun otetaan huomioon, että neljännes

maailman väestöstä asuu rannikolla tai sen läheisyydessä.18 Franciscus ei siis

eksplisiittisesti sano, että merenpinnan nousun myötä rannikolla asuvat ihmiset

tulevat menettämään nykyisen kaltaiset elinolosuhteensa ja elinympäristönsä, mutta

silti nämä asiat ovat implisiittisesti pääteltävissä Franciscuksen toteamuksesta.

Tällainen argumentaatiotapa onkin melko yleinen läpi koko Laudato Si’:n. Asioita ei

siis välttämättä suoranaisesti tuoda esille, mutta sellaisiakin väitteitä esitetään, joista

eksplisiittisesti käy ilmi, mihin Francisus väitteillään pyrkii, kuten seuraavassa

toteamuksessa:

Erityisen vakava ongelma on köyhien saatavilla oleva juomaveden

laatu. Se aiheuttaa paljon kuolemia päivittäin. (LS, 29.)

Kun tarkastellaan ensyklikaa kokonaisuudessaan, huomataan, että ensyklikan koko

ensimmäinen luku käsittelee sitä, millaisia haittoja ilmastonmuutos on saanut aikaan.

Tällaisista asioista paavi Franciscus nostaa esille muun muassa ympäristön

saastumisen, juomaveden laadun ja saannin heikentymisen ja biodiversiteetin

17 LS, 21. 18 LS, 24.

10

muuttumisen. Monissa yhteyksissä täsmennetään, miten mikäkin asia vaikuttaa.

Esimerkiksi juomaveden kohdalla Franciscus nostaa esille, että vedensaannin

niukkuus vaikuttaa ihmisten hyvinvoinnin lisäksi myös maatalouteen ja

teollisuuteen. Franciscus muodostaakin paljon ajatusketjuja kuvaten sitä, mikä

vaikuttaa ja mihin. Tätä havainnollistaa hänen kirjoittamansa kappale, jossa hän

toteaa juomaveden puutteellisuuden vaikuttavan ihmisten hyvinvointiin ja

aiheuttavan myös kuivuutta, josta erityisesti köyhien alueiden ihmiset kärsivät, sillä

heiltä puuttuu tarvittavat tekniset resurssit kuivuuden ehkäisemiseksi. Tästä

puolestaan seuraa se, että kohdataan maataloudellisia ongelmia ja näin ollen

ruoantuotanto hankaloituu.19 Kirjoittaessaan Franciscus tuo ihmisten tietoisuuteen

sen, millaisia vaikutuksia ja seurauksia joillakin ilmaston lämpenemisestä johtuvilla

seikoilla voi olla. Franciscukselle on tyypillistä luoda vastakkainasetteluja ajatusten

herättämiseksi, mitä kuvaa hyvin juomaveteen liittyvän kappaleen toteamus:

Joissakin maissa vettä on yltäkyllin ja toiset alueet kärsivät vakavista

puutteista. (LS, 28.)

Edellä mainittu väite pyrkii selvästi saamaan aikaan reaktioita vastaanottajassa.

Ensinnäkin rikkaiden ja köyhien vastakkainasettelu ja heidän välillään korostuva

eriarvoisuus elämän välttämättömien resurssien suhteen nostattaa lukijassa ajatuksia.

Huomionarvoista on mielestäni myös Franciscuksen käyttämät sanavalinnat

erityisesti näiden lauseiden kohdalla, joiden tarkoitus ei ole ainoastaan jäädä

neutraalille tasolle, vaan saada aikaan voimakkaampia reaktioita. Köyhien alueiden

kohdalla sanavalinnat, kuten kärsiä, äärimmäinen ja niukkuus voidaan tulkita

painottavan sitä, että rikkailla tulisi olla velvollisuus auttaa heikko-osaisia.

Ilmastonmuutoksen aiheuttamista seurauksista puhuttaessa ihmiset ovat usein

tietoisia siitä, millaisia haittoja ilmaston lämpeneminen on jo saanut aikaan, mutta

näiden asioiden tiedostaminen ei välttämättä saa ihmisissä aikaan minkäänlaista

tunnereaktiota. Aito kiinnostus asioista ja halu saada aikaan muutoksia on lähtöisin

juuri henkilökohtaiselta tasolta, mistä paavi Franciscuskin on samaa mieltä. Tämä

ilmenee erityisen hyvin Franciscuksen toteamuksessa siitä, että ihmisten tulisi

tiedostaa maailmassa tapahtuva kärsimys heidän omana tuskanaan. Tällöin ihmiset

oikeasti yrittäisivät miettiä, mitä muutoksia he voisivat tehdä ympäristön hyväksi.

19 LS, 28.

11

Franciscus katsoo myös, että ilman henkilökohtaista kärsimyksen omaksumista

ihmiset omaksuvat tietoa ympäristön muuttuneesta tilasta ainoastaan uteliaisuutensa

ja tiedonhalunsa vuoksi.20

Merkittävää on, että Franciscus mieltää ihmisten käyttäytymisen olevan lähtöisin

jokaisen omasta subjektiivisesta kokemuksesta, mihin viittaa juuri se, kuten edellä

mainittiin, että ihmisen tulee kokea kärsimys ympäristöstä omassa

tunnemaailmassaan, jotta se vaikuttaisi ihmisen omiin valintoihin ja tottumuksiin.

Näistä teemoista päästäänkin luontevasti käsittelemään tarkemmin yksilötasolla

tapahtuvia ilmentymiä.

2.2.2 Yksilötasolla herääminen

Perusvire luomakunnan heikentyneen tilan kohdalla on yleisesti se, että suuria

muutoksia saavutetaan laaja-alaisten yhteisöjen massiivisten toimien kautta. Toki

tämäkin pitää paikkansa, mutta silti tulisi tiedostaa myös yksilöiden merkitys heidän

tehdessä valintojaan ja päätöksiään.

Ihmisten asenteiden kohdalla yhtenä merkittävimpänä ongelmana paavi Franciscus

näkee individualismin korostuneen roolin. Tätä hän kuvailee niin, että ihmisten

taipumus itsekeskeisyyteen ja itseensä syventymiseen sulkee ulkopuolelle muista

välittämisen tärkeyden, jolloin kanssasisarista ja -veljistä huolenpitäminen jää

toissijaiseksi tekijäksi, luomakunnasta puhumattakaan. Franciscus toteaa tässä

kohdin, että individualismin ylittäminen olisi se tekijä, mitä kautta pystyisimme

aidosti saavuttamaan uudenlaisen elämäntyylin ja näin tuomaan tämän uuden

elämäntyylin mukaisia muutoksia myös yhteisön tasolle.21

Koska individualismi voidaan ymmärtää monella tavalla, on tässä yhteydessä tarpeen

analysoida paavi Franciscuksen käsitystä individualismista hieman tarkemmin.

Individualismiin perinteisesti yhdistetty yksilölähtöinen katsantotapa ei suoranaisesti

ole Franciscuksen kritiikin kohde, sillä hän kannattaa myös ihmisten omien ajatusten

pohtimista ja uudelleensuuntautumista eikä näin voida sanoa hänen kritisoivan täysin

individualismin yksilön korostamista. Sen sijaan hänen kiritiikkinsä kohdistuu

20 LS, 19. 21 LS, 208.

12

yksilötasolla tapahtuvaan omien päämäärien ja tavoitteiden korostamiseen. Tästä

näkökulmasta Franciscus kirjoittaa sosiaalitieteiden paavillisen tiedeakatemian

yleiskokouksen osallistujille niin, että hän käyttää ilmaisua libertaristinen

individualismi ja kohdistaa kritiikkinsä tällaiseen individualismin muotoon.

Libertaristisessa ajattelussa katsotaan, että ihmisillä on oikeus suvereeniin

toimijuuteen ja itsesäätelyyn omia päämääriä tavoitellen. Libertarismi korostaa

yksilön omaa vapautta suhteessa itseensä ja valtaa toimia oman etunsa mukaisesti

niin, että toiminta ei kuitenkaan vahingoita kanssaihmisiä. Tällainen ajattelutapa tuo

mukaan myös valtion roolin niin, että korostetaan valtion tehtävää tukea yksilöiden

valintoja ja oikeuksia.22 Paavi Franciscus vastustaa libertarismin ajatuksia, sillä ne

eivät sovi yhteen katolisen yhteiskunnallisen opetuksen käsityksiin yhteisestä

hyvästä. Hän kirjoittaa libertaristisen ajattelun kehottavan ihmisiä heidän omaan

päätäntävaltaansa siitä, mikä on hyvää ja mikä pahaa sekä siitä, mikä on arvokasta ja

mikä ei. Täten ihmiset arvottavat asioita omista lähtökohdistaan käsin ja

muodostavat omat käsityksensä siitä, mikä on elämässä niin sanotusti kaunista ja

tavoiteltavaa. Sen sijaan katolinen opetus yhteisestä hyvästä korostaa kaikkien

ihmisten yhteisöllistä roolia niin, että jokaisen tulisi pyrkiä edistämään kaikille

ihmisille yhteistä hyvää. Tätä yhteistä hyvää Franciscus kuvailee kirjeessään niin,

että yhteinen hyvä pitää sisällään hyvin elämisen ja hyvän elämän teemat.

Libertaristisessa individualismissa ei kuitenkaan yhdytä siihen, että voisi olla jotakin

yhteistä, sillä se sotii yksilön omaa henkilökohtaista toimintaa vastaan ja samaten

ajatellaan, että ei voi olla valmiiksi määriteltyä hyvää, jota tulisi tavoitella, koska

tällaisessa tilanteessa ihmisen henkilökohtaisen vapauden rooli ei pääse

oikeuksiinsa.23

Täten paavi Franciscuksen kritiikki individualismia kohtaan kohdistuu erityisesti

libertaristiseen käsitykseen, koska se ei sovi yhteen katolisen opetuksen korostaman

yhteisen hyvän ja solidaarisuuden periaatteiden kanssa. Näitä molempia periaatteita

käsittelen tarkemmin tutkimukseni tulevissa osioissa.

Jos ajatellaan yleisesti individualismia siinä mielessä kuin se on perinteisesti

ymmärretty, voidaan ongelmallisimmaksi tekijäksi individualismin korostamisessa

22 Duncan & Machan 2005, 27. 23 Francis 2017, Message of the Holy Father.

13

havaita sen myötä unohtunut Jumalan rakkauden linkittyneisyys lähimmäisen

rakastamiseen. Katolinen moraaliteologi Richard McCormick nostaa esille huomion,

että ihmisen ei tulisi keskittyä individualistisesti ajamaan ainoastaan omaa etuaan,

vaan tulisi huomioida myös muut ihmiset. Ainoastaan heikompiosaisten

huomioiminen ei ole kuitenkaan riittävää, vaan toimialue olisi syytä kohdistaa

laajemmalle. Hän korostaa niihin yhteiskunnallisiin rakenteisiin vaikuttamista, jotka

aiheuttavat lähimmäisillemme huono-osaisuutta.24 McCormickin tekstistä voidaan

päätellä, että individualismi ei ole haittana ainoastaan ihmiselle itselleen, vaan myös

koko yhteiskunnalle. On ongelmallista, mikäli ihminen korostaa ainoastaan yksilön

oikeuksia eikä huomaa laajempaa kokonaiskenttää. Tällaisessa tilanteessa usein tietyt

ihmisryhmät ajavat omia etujaan ja muut kärsivät näistä tahtomattaan. Näin ollen,

mikäli individualistinen ajattelu saataisiin muutettua kollektiivisemmaksi, olisi

suuremman väestömäärän helpompi ajaa omia oikeuksiaan ja saavuttaa kohtalaiset

elinolosuhteet.

Individualismin kritisoimisesta huolimatta Franciscus korostaa myös yksilötasolla

tapahtuvien valintojen ja toimien merkitystä. Tämän hän tuo esille toteamalla, että

jokainen ihminen voi omien kykyjensä ja taitojensa kautta vaikuttaa yhteisöllisellä

tasolla tapahtuvaan luomakunnan huolenpitoon.25 Näin ollen laajemmalla kentällä

tapahtuva päätöksenteko koskien ympäristökysymyksiä on loppujen lopuksi lähtöisin

yksittäisten ihmisten panoksista käsin. Tällaiseen näkökulmaan Franciscus ottaa

kantaa toteamalla, että sosiaalisessa ympäristössä tapahtuvat ongelmat tulee käsitellä

yhteisöllisten verkostojen kautta eikä ainoastaan yksittäisten henkilöiden hyvien

aikeiden summan avulla.26 Franciscus ymmärtää yksittäisten ihmisten ja heidän

tekojensa merkityksen, mutta korostaa ihmisten keskinäisten yhteisöjen tärkeyttä,

jotta saataisiin aikaan merkittävämpiä vaikutuksia, sillä yksittäisten henkilöiden

yksittäisten tekojen summa ei vastaa vaikutuksiltaan yhteisöllisellä tasolla tehtyjä

tekoja.

Yksilötasolla tapahtuvien päätösten ja tekojen tukeminen noudattaa vahvasti katolista

subsidiaarisuusperiaatetta. Periaatteella tarkoitetaan sitä, että valtio kannustaa

yksilöitä ja yhteisöjä aktiiviseen kokonaishyvää edistävään toimintaan. Hyvä kulkee

subsidiaarisuusperiaattessa siis kehällisesti niin, että valtio tukee jotakin yhteisöä,

24 McCormick 2006, 12-13. 25 LS, 14. 26 LS, 219.

14

jotta tämä yhteisö kukoistaisi ja voisi hyvin ja kukoistava yhteisö puolestaan edistäisi

omilla toimillaan valtion ja yhteiskunnan yhteistä hyvää.27

Subsidiaarisuusperiaatteen lisäksi voidaan katsoa, että myös persoonaperiaate ja

solidaarisuusperiaate kannattavat tietynlaista yksilön oman ajattelun edistämistä,

mikäli yksilön ajattelu ja toimet suuntautuvat kohti yhteistä hyvää.

Persoonaperiaatteen mukaan ihmispersoonan päämäärä on Jumalassa ja täten myös

arvokkuus määrittyy Jumalan kautta, sillä kaikki ihmiset on luotu yhtäläisesti

Jumalan kuviksi ja näin ihmisen arvokkuus ei ole riippuvainen hänen omista

teoistaan. Koska kaikki ihmiset ovat samanarvoisia Jumalan kuvina, korostaa

katolinen persoonakäsitys ihmisen sosiaalista luonnetta. Ihminen on luotu yhteisön

jäseneksi ja yksilön tehtävänä on pyrkiä vahvistamaan yhteisöä, jonka jäsenenä hän

on. Katolisen ymmärryksen valossa ihmistä ei voida erottaa sosiaalisesta

todellisuudesta eristäytyneeksi olennoksi, joka ainoastaan toteuttaa omia

suunnitelmiaan. Individualistisen ajattelun hengessä ihmiselle kuitenkin

mahdollistetaan myös omien päämäärien toteuttaminen, mikäli pidetään mielessä

sekä ihmisen lopullinen päämäärä Jumalassa että yhteenkuuluvuus kaikkien ihmisten

kanssa ja tätä kautta yhteisöllisyyden korostaminen. Tähän yhteisöllisyyteen liittyy

solidaarisuusperiaate, joka tähtää ihmisten keskinäiseen palvelemiseen ihmisen

omassa, sosiaalisessa, yhteiskunnallisessa ja poliittisessa toiminnassa. Solidaarisuutta

perustellaan katolisessa yhteiskunnallisessa opetuksessa juuri persoonaperiaatteen

korostaman ihmisen sosiaalisen luonnon kautta niin, että kaikki ihmiset nähdään

toistensa sisarina ja veljinä.28

Niin subsidiaarisuusperiaatteessa, persoonaperiaatteessa kuin

solidaarisuusperiaatteessakin kehotetaan yhteisen hyvän edistämiseen ja

kanssaihmisten kunnioittamiseen ja palvelemiseen. Yksilötasolla tapahtuvien

valintojen rooli ja tätä kautta individualistinen lähestymistapa mahdollistuvat näiden

periaatteiden piirissä, mikäli ihminen toimissaan suuntautuu edellä nimettyjen

periaatteiden korostamiin asioihin. Aiemmin todettiin paavi Franciscuksen

kannattavan osittain ihmisten omien toimien merkitystä, sillä yksilötasolta lähtöisin

olevat valinnat edistävät myös laajemmalla alalla tapahtuvia valintoja. Hän

korostaakin, että eniten vaikuttavuutta saadaan aikaan yhteisön tasolla, ei niinkään

27 McKinley Brennan 2014, 35. 28 Curran 2008, 134.

15

yksilötasolla, mutta yksilötasolta lähtöisin olevia toimia tarvitaan, jotta yksilöt

voisivat yhdessä muodostaa sen kokonaisuuden, jonka kautta saadaan aikaan

vaikutuksia myös yhteisöllisellä tasolla. Näin ajatellen voidaan katsoa, että

subsidiaarisuusperiaate, persoonaperiaate ja solidaarisuusperiaate tukevat

individualistisia valintoja, mikäli nämä valinnat suuntautuvat kohti laajempaa hyvää.

Vaikka yksittäisten henkilöiden teot ilman sosiaalisia verkostoja tai valtion tukea

eivät saakaan merkittävää painoarvoa katolisessa opetuksessa, tuo erilaista

näkökulmaa tähän Franciscuksen ajatus siitä, että yksittäinen henkilö voi kuitenkin

toimia toivon tuojana. Tästä hän nostaa esimerkiksi Raamatun Nooan, joka omilla

toimillaan pysyi viattomana ja näin Jumala antoi hänelle ja ihmiskunnalle

pelastumisen mahdollisuuden.29 Joskus siis yksikin ihminen voi olla se tekijä, joka

tuo suurelle ihmisjoukolle ja muulle luomakunnalle sitä hyvää, mitä he tarvitsevat.

Täten yksilötasolla tapahtuvia positiivisia asioita ei jätetä kokonaan ensyklikan

ulkopuolelle.

Edellisestä positiivisesta välähdyksestä huolimatta ensyklikassa kritisoidaan paljon

yksilöiden asenteita, kuten kertakäyttökulttuurin suosimista ja itsekkyyteen

taipuvaisuutta. Tällaista yksilökäyttäytymistä Franciscus selittää osuvasti

seuraavanlaisesti:

Mitä tyhjempi ihmisen sydän on, sitä enemmän hän tarvitsee ostettavia,

omistettavia ja kulutettavia hyödykkeitä. (LS, 204.)

Lainauksesta nousee esille sisäisen rauhan saavuttamiseen teema, joka Franciscuksen

sanojen valossa nähdään tavoiteltavana asiana. Nykymaailman epävarma globaali

tilanne aiheuttaa ihmisille epävarmuuden tunnetta, mikä johtaa omalta osaltaan oman

edun tavoitteluun sekä kateuteen.30 Tällaisen itsekkään taipumuksen syntyminen

toimii ihmisellä tietynlaisena defenssimekanismina, jonka kautta pyritään

turvaamaan oma sosiaalinen ja taloudellinen tilanne ja näin välttämään maailmassa

vallitseva epävarmuus. Franciscuksen sanojen mukaisesti siis sisäisen rauhan

puuttuminen eli niin sanottu sydämen tyhjyys ajaa ihmisen kuluttamaan yhä

enemmän, sillä asioiden omistamisen kautta tavoitellaan jonkinlaista materiaalista

tyydytystä tyhjän olotilan korvikkeeksi.

29 LS, 51. 30 LS, 204.

16

Ihmisen sydämen tyhjyys liittyy katoliseen persoonaperiaatteeseen ihmisestä

Jumalan kuvana sekä teleologiseen ajatukseen Jumalasta ihmisen päämääränä.

Ihmisen luontonsa ja oman arvonsa puolesta tulisi suuntautua kohti Jumalaa, sillä

katolisessa moraaliopetuksessa teleologiselta kannalta katsotaan, että ihmiselämän

tarkoitus on Jumalassa täydellistyminen ja ihminen luontaisesti pyrkii suuntautumaan

kohti täydellistä totuutta ja hyvää. Tällainen ajatustapa avaa hyvin Franciscuksen

kuvaamaa sydämen tyhjyyttä, joka voidaan tässä yhteydessä tulkita persoonan

vääristymiseksi. Tällä tarkoitan sitä, että ihminen suuntautuessaan kohti Jumalaa

pyrkii myös toimissaan edistämään niitä valintoja, jotka auttavat tämän päämäärän

saavuttamisessa. Mikäli ihminen ei kuitenkaan ole varma päämäärästään, hänen

persoonansa on jollakin tavoin vääristynyt ja täten hän pyrkii täyttämään tyhjyyden

tunnetta muilla asioilla, kuten materiaalisilla hyödykkeillä. Vaikka ihminen on

individualistisesti oikeutettu tekemään omia valintojaan, tulisi näiden valintojen olla

persoonaperiaatteen mukaisesti ihmisen omaa hyvää edistäviä eli Jumalaan

suuntautuvia. Mikäli näin ei ole, voidaan katsoa, että ihmispersoona ei ole sellainen

kuin sen persoonaperiaatteen mukaisesti tulisi olla eli luontaisesti suuntautunut kohti

Jumalaa ja täydellistä hyvää.31 Täten siis sydämen tyhjyys on persoonan vääristymä,

jolloin ihminen ei luontaisesti suuntaudukaan kohti Jumalaa, vaan tavoittelee muita

asioita, kuten juuri esimerkiksi materiaalista kulutusta.

2.2.3 Kristittyjen vakaumus ja velvollisuudet

Kristittyjen velvollisuuksia luontoa ja luomakuntaa kohtaan käsitellään usein ihmisen

jumalasuhteen valossa ja sen kautta, mikä on ihmisen rooli tässä maailmassa.

Ihmisen ja Jumalan välisestä suhteesta Franciscus kirjoittaa, että Jumala on luonut

maailman oman suunnitelmansa mukaisesti ja meidän ihmisten tehtävänä Jumalan

instrumentteina on toteuttaa tätä Jumalan rauhan, kauneuden ja täydellistymisen

suunnitelmaa.32 Täydellistymisen suunnitelmaan viittaa myös Franciscuksen käsitys

siitä, että maailman lajit luovat Jumalalle kunniaa ja välittävät meille viestiä tästä

kunniasta.33

31 Curran 1999. 32 LS, 53. 33 LS, 33.

17

Täydellistymisoppi kuuluu osaksi katolista opetusta ja se määrittää paljolti ihmisen

roolin ja päämäärän tässä maailmassa. Teleologisen moraaliteologian valossa

katsotaan, että ihminen on luontaisesti päämääräsuuntautunut eli suuntautunut

etsimään täydellistä hyvää ja totuutta. Tällaisen päämäärän tavoittelu suuntautuu

loppujen lopuksi siis kohti Jumalaa, sillä katolisessa opetuksessa katsotaan, että

täydellisen totuuden ja hyvän löytäminen ja itse täydellistyminen ovat mahdollisia

ainoastaan Jumalassa. Tältä osin voidaan nähdä, että Franciscus ulottaa teleologisen

moraaliteologian ulottumaan kohti ympäröivää luomakuntaa toteamalla, että

luonnonlajit ilmentävät meille Jumalan kunniaa ja näin ihmisten Jumalaan

suuntautuneina tulisi arvostaa näitä lajeja ja pitää huolta niistä.

Myös John Sachs avaa ajatuksia täydellistymisestä ja Jumalan instrumenttina olosta.

Hän kirjoittaa, että lopussa voimme saavuttaa täydellistymisen Jumalassa ja näin

päästä taivaalliseen valtakuntaan. Meidän tulee kuitenkin ymmärtää, että tämä

taivaallinen valtakunta ei ole valmiina odottamassa meitä, vaan työmme tulokset

tämän maan päällä tulevat saamaan aikojen lopussa uudenlaisen muodon uuden

luomisen myötä. Näin ollen ihmisten rooli maan päällä on olennainen, sillä he luovat

pohjan tälle uudelle luomiselle. Täten Jumalan instrumenttina olo viittaa siihen, että

Kristus vaikuttaa Pyhän Hengen kautta ihmisten sydämissä, minkä johdosta ihmiset

pyrkivät tekemään hyvää niin kanssaihmisille kuin muullekin luomakunnalle.

Sanatarkasti käsite Jumalan instrumentti tarkoittaa siis sitä, että ihmiset ovat Jumalan

luomia välineitä toteuttamassa hänen suunnitelmaansa jatkuvasta luomisesta.

Ihmisten tehtävänä on siis viedä maanpäällistä kehitystä eteenpäin ja näin tehdessään

he jatkavat Luojan luomistyötä, kunnes lopulta saavuttavat täydellistymisen

Jumalassa.34

Paavi Franciscus liittyy katolisen kirkon oppiin täydellistymisestä ihmisen

lopullisena päämääränä sekä ihmisen roolista Jumalan instrumenttina. Jumalan

kolmivaiheisen suunnitelman kaksi muuta elementtiä eli rauha ja kauneus ovat

kuitenkin Franciscuksen omia painotuksia. Näiden voidaan katsoa viittaavan

Jumalan hyvään luomistyöhön ja luotujen itseisarvoon niin, että Jumalan luomassa

maailmassa nähdään vallitsevan harmonia ja kauneus. Katolisen kirkon

katekismuksessa todetaan samansuuntaisesti, että jokainen luotu olio edustaa

34 Sachs 2013, 148-149.

18

itsessään hyvyyttä ja täydellisyyttä.35 Tällainen hyvyys ja täydellisyys viittaavat

Franciscuksen ajatuksiin rauhasta ja kauneudesta, sillä loppujen lopuksi ne puhuvat

samasta asiasta eli Jumalan arvokkaasta luomistyöstä.

Näin ymmärrettynä luonnon biodiversiteetin heikkeneminen heikentää myös

ihmisten suhdetta Jumalaan, sillä emme enää lajien häviämisen myötä näe sitä laajaa

Jumalan luomaa lajien kirjoa, joka puhuu Jumalan kunnian puolesta. Tämän luulisi

pysäyttävän ihmiset ajattelemaan sitä, millaista tuhoa on saatu aikaan, mutta

Franciscus löytää syyn, miksi näin ei ole. Hän toteaa, että ihmisillä on vahva käsitys

ja uskomus siitä, että luomakunnan kauneuden häviäminen on korvattavissa jollakin

ihmisten tekemällä, jollakin, jonka olemme luoneet itseämme varten.36 Tällainen

ajattelutapa on vahvasti yhteyksissä aiemmin kuvattuun individualistisen ajattelun

ongelmaan, jolloin ihmiset keskittyvät ainoastaan siihen, mikä palvelee heidän omia

tarpeitaan parhaiten. Tämä puolestaan johtaa siihen, että ihmiset alkavat herkästi

välineellistää ympäröivää luomakuntaa ja näkevät sen mahdollisuudet ainoastaan

resursseina itselleen. Franciscus huomauttaa tästä samaisesta asiasta ja korostaa, että

ihmisten tulisi tiedostaa asioiden itseisarvo eikä ainoastaan välineellistä hyötyä omia

toimiaan ajatellen.37

Laudato Si’ –ensyklikaa tutkittaessa Franciscuksen käsitys ihmisen, Jumalan ja

luomakunnan välisistä suhteista ilmenee selkeästi. Olennaista hänen ajattelussaan on

se, että näitä suhteita ei voi erottaa toisistaan ja näin ollen on tiedostettava, että

kaikki kolme vaikuttavat vahvasti toisiinsa. Kristillisessä ajattelutavassa ihmisellä

katsotaan olevan tietynlainen arvokkaampi asema muuhun luomakuntaan nähden,

mikä puolestaan pitää sisällään vaatimuksen siitä, että ihmiset kohtelevat toisiaan

kunnioittavasti ja rakastavasti, heidän arvokkuutensa vaatimalla tavalla.

Lähimmäisen rakastaminen ja toisten kunnioittaminen kuvaavatkin juuri

ihmisluonnon nöyryyttä, jota tulisi tavoitella. Oikeanlaisen suhteen saavuttamiseksi

luomakuntaa kohtaan on erityisen tärkeää, että säilytämme tämän avoimuuden ja

kunnioituksen toisia ihmisiä kohtaan samaten, kuten myös Jumalaa kohtaan. Näin

ollen voidaan siis todeta, että suhteemme ympäristöä kohtaan on aina liitoksissa

suhteisiimme toisia ihmisiä ja Jumalaa kohtaan eikä nämä ole erotettavissa

35 Catechism of the Catholic Church 1994, 339. 36 LS, 34. 37 LS, 33.

19

toisistaan.38 Miksi sitten on välttämätöntä, että ihminen tarvitsee suhteen Jumalaan ja

kunnioituksen toisia ihmisiä kohtaan voidakseen luoda oikeanlaisen suhteen

ympäröivän luomakunnan kanssa?

Tätä voidaan selittää motiivin kautta. Mikäli ihminen luo kunnioittavan suhteen

ympäristöönsä ilman omaa jumalasuhdetta tai kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan,

hän tekee sen todennäköisesti omien motiiviensa siivittämänä. Tällöin ihmisellä ei

ole mitään suurempaa taustavaikuttajaa, kuten Jumalaa, johon nämä motiivit voisi

perustaa. Täten voidaan katsoa, että ihmisen jumalasuhde on se tekijä, joka antaa

ihmiselle oikeanlaiset perusteet toimia tietyllä tavalla. Tämän suhteen myötä tulee

vaatimus luoda lähimmäistään rakastava suhde muihin ihmisiin, mikä tulee laajentaa

myös koko luomakuntaa koskevaksi. Täten Jumala antaa ihmiselle vankan motiivin

luomakunnan kunnioittamiselle. Paavi Franciscus kuvaa osuvasti, miten kävisi,

mikäli ihmisen ja luomakunnan välinen suhde olisi kokonaan erotettu ihmisten

keskinäisistä suhteista ja ihmisen jumalasuhteesta:

Suhde ympäristöön ei voi olla irrallaan suhteista toisiin ihmisiin ja

Jumalaan. Se olisi ekologian kauneuteen pukeutunutta romanttista

individualismia ja sulkeutumista tukahduttavaan immanenssiin. (LS,

119.)

Ilman Jumalan läsnäoloa päädytään siis ihmisen individualismiin, jota Franciscus

kritisoi jo aiemmissa yhteyksissä. Keskinäisten suhteiden kohdalla Franciscus nostaa

vielä esille sen, että mikäli sivuutamme velvollisuutemme luoda hyvät suhteet

lähimmäisiimme, vaikuttaa tämä negatiivisesti ihmisen suhteeseen toisia ihmisiä

kohtaan, ihmisen jumalasuhteeseen ja suhteeseen luomakuntaa kohtaan. Näistä on

puhuttu jo aiemmin, mutta uutena asiana tässä kohdin nousee esille Franciscuksen

huomautus siitä, että lähimmäisten laiminlyöminen vaikuttaa myös ihmisen

suhteeseen itsensä kanssa. Näin ollen ihmisen individualistinen elintapa ei

välttämättä kukoistakaan ilman Jumalaa, sillä lähimmäisten rakastamisen uupuminen

ja jumalasuhteen sivuuttaminen heijastuvat lopulta takaisin ihmisen omaan sisäiseen

maailmaan.39

Keskinäisten suhteiden ylläpitämisen tärkeyttä Franciscus painottaa viitaten

Raamatun Nooan. Nooan aikalaiset olivat välinpitämättömiä yllämainittuja suhteita

38 LS, 119. 39 LS, 70.

20

kohtaan eivätkä he noudattaneet Jumalan suunnitelmaa, minkä vuoksi Jumala halusi

hävittää ihmiskunnan maan päältä. Tämän saman voi yhdistää myös tämän päivän

ihmisiin ja maailman uhattuun tilaan. Franciscuksen mukaan, kun kaikki olennaiset

suhteet ihmisen, Jumalan ja luomakunnan välillä on sivuutettu, tällöin

oikeudenmukaisuus ei enää toteudu maailmassa, mistä puolestaan seuraa se, että

elämä itsessään on Raamatun mukaisesti vaarassa.40

Yhteisöllisyyden ja lähimmäisenrakkauden painottamisesta huolimatta

individualistisella tasolla tapahtuva tarkastelu on tarpeen, sillä ihmisten tulee

ymmärtää oma olemassaolonsa ja oma ruumiinsa Jumalan lahjana. Franciscuksen

mukaan ainoastaan tätä kautta voimme ymmärtää koko maailman ja yhteisen

kotimme Jumalalta tulleena lahjana. Ongelmia tällaisessa ajattelutavassa aiheuttaa se,

että helposti koemme, että meillä on hallintavalta kehomme suhteen ja näin ollen

laajennamme tällaisen ajattelutavan koskemaan myös koko luomakuntaa. Tämän

välttääksemme meidän tulisi ensisijaisesti oppia arvostamaan omaa kehoamme ja

tätä kautta arvostamaan ja kunnioittamaan muita ihmisiä samassa mielessä ja lopulta

ulottaa tällainen ajattelutapa koskemaan koko luomakuntaa.41 Tämän näkemyksen

mukaan ympäristön kunnioittaminen on lähtöisin yksilötasolta ihmisen omista

harkinnoista ja pohdinnoista ja vasta tämän jälkeen se ulottuu koskemaan

ympäröivää todellisuutta. Ihmisen omat pohdinnat ruumiista Jumalan lahjana

kulkevat käsi kädessä persoonaperiaatteen kanssa, sillä persoonaperiaatteessa

korostetaan ihmisen arvokkuutta Jumalan kuvana. Franciscus täten painottaa

katolisen persoonaperiaatteen soveltamista ihmisen ympäristösuhteeseen. Hän

asettaa ihmisen oman persoonan ymmärtämisen edellytykseksi oikeanlaiselle

suhtautumiselle muuta luomakuntaa kohtaan. Kun ihminen tiedostaa oman

ainutlaatuisuutensa ja Jumalan roolin omassa olemuksessaan, mahdollistuu myös

Jumalan osallisuuden tunnistaminen ympäröivässä todellisuudessa.

2.2.4 Ekologinen kääntymys

Mikä sitten aiheuttaa kristityille ongelmia toimia Jumalan tahdon mukaisesti

toteuttaen hänen suunnitelmaansa ja kunnioittaen koko ympäröivää todellisuutta?

Tähän paavi Franciscus vastaa nostamalla esiin kahdenlaisia kristittyjä. Näistä

40 LS, 70. 41 LS, 155.

21

ensimmäinen ryhmä on sitoutunut kristilliseen vakaumukseen, mutta realismiin ja

pragmatismiin vedoten on taipuvainen aliarvioimaan ympäristöön liittyviä

huolenaiheita. Toisen ryhmän muodostaa passiivinen joukko, joka ei näe

olennaiseksi muuttaa omia toimintatapojaan. Molempien ryhmien avuksi Franciscus

nostaa esille ekologisen kääntymyksen käsitteen.

Ekologisella kääntymyksellä hän tarkoittaa kokonaisvaltaista kääntymystä, jossa

tapahtuu muutoksia niin asenteissa kuin toimissakin. Kääntymyksen edellytyksenä

on tunnistaa, että koko ympäröivä luomakunta on armollisen Jumalan lahja ja meidän

ihmisten tulisia suhtautua tähän lahjaan lempeydellä ja kiitollisuudella. Tällainen

Jumalan armollisuuden tunnistaminen edellyttää kokonaisvaltaista muutosta

asenteissa. Osana ympäristöä ihmisen ei tulisi pyrkiä erottautumaan muista

olennoista, vaan tavoitella yhteyttä ja yhteistyötä kaikkien olentojen kanssa.

Franciscus nostaa tässä kohdin esille huomion siitä, että ihminen on järjellä

varustettu olento ja täten ihmisen tulisi Jumalalta saadun kapasiteettinsa myötä

edistää luonnon hyvinvointia ja ratkaista sen piirissä olevia mahdollisia ongelmia.

Ihminen on saanut järkensä ja kykynsä Jumalalta ja uskonsa kautta hän on

velvollinen käyttämään kykyjään Jumalan tahdon mukaisesti ympäristön

hyvinvointia edistävällä tavalla.42

Hieman tarkemmin analysoituna ekologinen kääntymys voidaan siis ymmärtää niin,

että kun ihmisellä on kristillinen vakaumus ja hän on osallinen Jeesuksesta

Kristuksesta, hän ulottaa tämän vakaumuksen koskemaan myös muuta luomakuntaa.

Eli toisin sanoen, kun ihminen on osallinen Jeesuksesta, hänen tulisi ymmärtää

Jeesuksen vaikuttavan myös ympäröivässä todellisuudessa. Tämän johdosta ihmisen

tulisi luoda ympäristöönsä samankaltainen suhde kuin hänellä on Jeesuksen kanssa.

Tällaista näkemystä Franciscus painottaa todetessaan, että ihmiset ovat

kutsumuksensa kautta Jumalan kädenjäljen suojelijoita ja tällainen suojelijana

toimiminen on hyveellisen elämän perusta. Näin ollen ei voi ajatella, että Jumalan

luomusten suojeleminen olisi ainoastaan toissijaista tai vapaaehtoista, kuten ihmisillä

monesti on taipumusta ajatella.43

42 LS, 220. 43 LS, 217.

22

2.2.5 Yhteinen hyvä

Yhteisöllisyyden aspektia ja kaiken riippuvuutta toisistaan kuvaa jo aiemmin

mainittu yhteisen hyvän käsite. Tämä yhteinen hyvä tarkoittaa sitä, että yksilön

toimet vaikuttavat kokonaisuuteen ja jokainen yksilö kukoistaa ainoastaan

kokonaisuuden hyvinvoinnin kautta.44 Yhteinen hyvä on olennaisesti katolisen

ajattelun taustalla vaikuttava periaate ja tämän vuoksi avaan tätä käsitettä tässä

hieman tarkemmin.

Franciscusta edeltäneet paavit ovat myöskin painottaneet yhteisen hyvän merkitystä,

mikä käy ilmi heidän kirjoituksistaan. Paavi Johannes XXII kirjoittaa, että yhteisen

hyvän toteuttamisessa tulee huomioida kaikki sosiaaliset olosuhteet, joilla on

vaikutusta ihmisen persoonalliseen kehitykseen. Tästä on havaittavissa jo usein esillä

ollut katolisen opetuksen persoonaperiaate, jonka mukaan ihminen mielletään

sosiaaliseksi olennoksi ja täten hänen sosiaalisten suhteidensa ylläpitäminen ja

mahdollistaminen on tärkeää. Yhteisen hyvän periaatteen mukaan ihmisiä

kannustetaan autonomisuuteen, mutta myös keskinäiseen yhteistyöhön. Tällaisen

toiminnan tarkoituksena on kehittää niin omia intressejä kuin myös yhteisen hyvän

intressejä. Johannes XXII toteaakin, että valtion tulisi tukea kansalaisiaan yksilöinä

ja rohkaista heitä aktiiviseen toimijuuteen oman elämänsä suhteen.45

Paavi Paavali VI määrittelee yhteisen hyvän todeten, että yhteinen hyvä mahdollistaa

sosiaalisille ryhmille ja niiden yksittäisille jäsenille heidän oman täydellistymisensä

tavoittelun. Hän kuitenkin korostaa, että sosiaalisten ryhmien tulee ottaa huomioon

omien intressiensä lisäksi myös muiden ryhmien tarpeet ja tavoitteet ja suhtautua

näihin kunnioittavasti. Lisäksi yksilöiden ja ryhmien hyvinvoinnin ohella tulee

tavoitella koko ihmiskunnan hyvinvointia.46

Yhteinen hyvä tavoittelee siis kokonaishyvinvointia yksilöiden aktiivisen

toimijuuden kautta. Valtio ja kirkko pyrkivät tukemaan ihmisten autonomisia

valintoja, mikäli ne edistävät myös muiden hyvinvointia. Paavi Paavali VI tuo

osuvasti esille myös sen, että yhteinen hyvä ei kuitenkaan kannusta liian vahvaan

individualismiin, sillä itsensä kehittäminen on mahdollista ainoastaan yhteiskunnan

44 Schaefer 2011, 126. 45 John XXII, Mater et Magistra, 65. 46 Paul IV, Gadium et Spes, 26.

23

kautta.47 Tämä kuvastaa katolista solidaarisuusperiaatetta, jonka mukaan ihminen

tarvitsee eri sosiaalisten ryhmien kautta ilmenevää solidaarisuutta osakseen. Samoin

yhteiskunnan merkityksen korostaminen painottaa myös subsidiaarisuusperiaatetta,

jossa ajatellaan valtion tukevan yksilöitä ja yhteisöjä, jotta yksilöiden ja yhteisöjen

hyvinvointi vastavuoroisesti auttaisi valtiota.

Kokonaisuuteen ja yhteisen hyvinvoinnin tavoitteluun painottuen yhteistä hyvää ei

tule kuitenkaan sekoittaa utilitarismiin. Erona on se, että utilitarismissa tavoitellaan

maksimaalista hyvää, mikä voi koitua joidenkin yksilöiden kohtaloksi. Utilitarismi ei

siis huomioi yksilöitä yksilöinä, vaan ottaa ainoastaan huomioon kokonaisuuden,

johon yksilöt vaikuttavat. Sen sijaan yhteinen hyvä pyrkii ottamaan huomioon kaikki

ihmiset omina persooninaan ja maksimoimaan heidän omaa henkilökohtaista

hyvinvointiaan, mikä puolestaan vaikuttaa kokonaisuuden hyvinvointiin.

Franciscukselle yhteinen hyvä on tärkeä teema ja se korostuu hänen kirjoituksissaan

useissa yhteyksissä. Hän kirjoittaa yhteisen hyvän merkityksestä samansuuntaisesti

kuin edellä mainitut paavit painottaen ihmisten oikeutta oman sisäisen kehittymisen

tavoitteluun. Yhteisen hyvän periaate onkin erottamaton osa ihmiskunnan toimia.

Samaten sillä on vahva merkitys yhteiskunnan, sosiaalisten ryhmien ja yksilöiden

tasolla. Franciscus tuo myös subsidiaarisuusperiaatten yhteisen hyvän piiriin, mikä

onkin luontevaa, sillä kuten yhteisessä hyvässä myös subsidiaarisuusperiaatteessa

kehotetaan valtiota tukemaan sekä yksilöitä että laajempia ihmisryhmiä. Franciscus

toteaa painokkaasti, että valtioiden ja yhteiskuntien velvollisuus on edistää ja

puolustaa yhteisen hyvän toteutumista. On kuitenkin huomattava, että valtion

vahvasta roolista huolimatta Franciscus mieltää perheen olevan yhteiskunnan

peruselementti. Tätä hän perustelee sillä, että perheessä yksilöille opetetaan

ensisijaisia taitoja, kuten elämän hoitamisen tapoja, kaikkien luotujen suojelemista,

kiitollisuuden ilmaisemista ja anteeksipyytämistä. Franciscuksen ajatus

subsidiaarisuusperiaatteesta voidaan tässä valossa ymmärtää niin, että yksilöillä ja

heidän lähiyhteisöillään, kuten perheillä on ensisijainen vastuu hyvään päämäärään

pyrkimisessä ja vasta tämän jälkeen, mikäli yksilöt itse eivät ole kykeneviä

pyrkimään kohti tätä hyvää päämäärää, on yhteiskunnan autettava ja kannettava

vastuunsa yhteisen hyvän edistämisessä. Täten Franciscuksen ajattelussa yksilöillä

on oma henkilökohtainen vastuu kannettavanaan yhteisen hyvän toteuttamiseksi ja

47 Paul IV, Gadium et Spes, 7.

24

valtion ja yhteiskuntien tehtävänä on tukea yksilöitä heidän toimissaan, mikäli he

tarvitsevat tällaista tukea.48

Yhteisen hyvän taustalla vaikuttaa ihmisarvon kunnioittaminen, mikä heijastuu siinä,

että yksilöihin suhtaudutaan heidän intressejään ja halujaan kunnioittaen ja näitä

edistäen. Katolisen opetuksen solidaarisuusperiaatteen mukaisesti yksilöiden

edellytetään antavan panoksensa kokonaisuuden hyväksi. Kokonaisuuden merkitystä

kuvastaa se, että yhteinen hyvä pyrkii sisällyttämään koko ihmiskunnan yhteisen

hyvinvoinnin piiriin, jolloin myös marginaaliryhmien edustajat tulevat huomioiduiksi

arvokkaina ihmisyksilöinä. Tällöin tarkoituksena on, että yksilöt pyrkivät edistämään

koko yhteisön yhteistä hyvää eli samalla myös jokaisen yhteisöön kuuluvan yksilön

omaa hyvää. Solidaarisuusperiaatteen voidaan täten katsoa vahvistavan yhteisen

hyvän tavoitteita, sillä solidaarisuus niin toisia yksilöitä kuin koko yhteisöä ja

luomakuntaakin kohtaan edesauttaa hyvän edistämistä niin, että loppujen lopuksi

tavoitellaan kokonaisuuden yhteistä hyvää.

2.2.6 Ekologinen koulutus ja asenteissa tapahtuva muutos

Ympäristön heikentyneestä tilasta puhuttaessa ja sen taustalla vaikuttavia syitä

etsittäessä Franciscus korostaa, että kyseessä on erityisen laaja-alainen ilmiö. Tätä

hän vahvistaa kirjoituksillaan siitä, että ilmastonmuutos on lähtöisin ihmisten

puutteellisesta ekologisesta koulutuksesta sekä moraalisesta rappiosta. Ihmisten tulisi

oppia ekologista etiikkaa tehokkaan pedagogiikan kautta, mikä puolestaan kasvattaisi

ihmisissä halua auttaa toisia ihmisiä sekä lisäisi solidaarisuutta ja myötätuntoista

huolenpitoa. Franciscus kirjoittaa, että ympäristöasioihin liittyvän koulutuksen tulee

muuttaa painopistettään niin, että se ei enää keskity ainoastaan estämään

ympäristöllisiä vahinkoja, vaan myös vaikuttamaan nykyajan ajatusmalleihin, jotka

ovat vahvasti juurtuneet ihmisten mieliin. Tällaisia malleja, joilla katsotaan olevan

haitallisia vaikutuksia ilmaston suhteen ovat muun muassa individualismin,

kulutusmyönteisyyden, rajoittamattoman tuotannon ja sääntelemättömien

markkinoiden korostaminen.49

48 LS, 156-157 & 213. 49 LS, 210.

25

Franciscuksen voidaan katsoa kritisoivan nykyajan modernille yhteiskunnalle

tyypillisiä ilmiöitä, joilla on ilmastonmuutosta kiihdyttäviä vaikutuksia. Olennaista

on huomata, että Franciscuksen kirjoituksesta on pääteltävissä, että hän ei kritisoi

näitä malleja itsessään, vaan näiden mallien taustalla vaikuttavia ihmisiä, jotka ovat

omaksuneet näiden mallien mukaisen ajattelutavan:

Postmodernin maailman miehet ja naiset ovat pysyvässä vaarassa tulla

syvästi individualisteiksi, ja monet nykyiset sosiaaliset ongelmat

liittyvät itsekkääseen välittömän tyydytyksen etsimiseen perhe- ja

sosiaalisten siteiden kriiseineen ja vaikeuksineen ottaa toista huomioon.

(LS, 162.)

Näin ollen ihmiset kannattavat individualismia ja kulutusyhteiskuntaa, koska ne

tuovat ihmiselle välitöntä tyydytystä ja juuri tämän tyydytyksen kaipuun taustalla

vaikuttaa ihmisten itsekeskeinen asenne. Nostan tässä yhteydessä esille sosiologian

professori Michael Mannin toteamuksen siitä, että niin kauan kuin ihmiset vaativat

osakseen edistystä ja talouskasvua, he myös sitä saavat ja näin ollen kulutus

lisääntyy entisestään. Ihmiset siis perustelevat kulutuskansalaisuutta omana

oikeutenaan, mikä puolestaan ajaa valtiot tarjoamaan ihmisille heidän haluamiaan

hyödykkeitä.50 Mannin näkemys kulkee Franciscuksen ajattelun rinnalla niin, että

molemmat katsovat kulutusyhteiskunnan ja individualismin olevan lähtöisin ihmisten

omista vaatimuksista ja ajatustottumuksista eikä niinkään valtioiden valmiista

malleista. Näin ollen Franciscus painottaa sitä, että ihmisten tulisi ensin muuttaa

omia asenteitaan ja tottumuksiaan, jotta nämä muutokset voisivat kantautua myös

laajemmalle alalle.

Ilmaston lämpeneminen ja ihmisten asenteet kietoutuvat Franciscuksen mukaan

erottamattomasti toisiinsa. Tätä hän korostaa todetessaan, että emme ole kahden eri

kriisin, ympäristöllisen ja sosiaalisen, armoilla, vaan pikemminkin yhden

kompleksisen kriisin, johon sisältyvät nämä molemmat. Käsiteanalyyttisesti on

huomionarvoista se, miten Franciscus ymmärtää käsitteen ”environment”. Hän itse

kirjoittaa ympäristön käsitteestä niin, että niin luonto, yhteiskunta kuin näiden

välinen suhdekin kuuluvat kyseisen käsitteen piiriin. Puhuttaessa ympäristöstä ei

voida siis puhua luonnosta ihmisestä erotettuna, vaan tulee tiedostaa, että ihmiset

ovat osa luontoa ja ovat näin ollen myös vuorovaikutuksessa luonnon kanssa.51

50 Mann 2013, 94-95. 51 LS, 139.

26

Modernin yhteiskunnan ongelmana onkin usein juuri ihmisen ja kulttuurin

erottaminen luonnosta. Tällaisen katsantotavan taustalla vaikuttavat tieteen kehitys,

mekaaninen maailmankuva ja determinismi. Mekaaninen maailmankuva voidaan

ymmärtää niin, että ihminen välineellistää luontoa omien tarpeidensa mukaan, jolloin

luonto muodostuu ainoastaan resurssiksi eikä niinkään niin sanotusti

kanssakumppaniksi, kuten kristuskeskeisessä maailmankuvassa. Determinismillä

puolestaan tarkoitetaan sitä, että luonto määritetään tieteellisten kokeiden ja fysiikan

lakien valossa. Tällöin luonnon järjestys on siis ennalta määrätty eikä

sattumanvaraisuuksille jää paljoakaan tilaa.

Toisaalta determinismiä ei voi kokonaan langettaa modernin yhteiskunnan

ongelmaksi, sillä myös teologiselta kannalta voidaan katsoa, että maailma on osittain

deterministinen ja Jumala yksin tietää tämän deterministisen suunnitelman. Tässä

kohdin voi myös ajatella, että Jumalan ennalta tietäminen ei ole välttämättä sama

asia kuin determinismin ennalta määrääminen. Tällaisessa tilanteessa Jumala siis

tietää jo ennalta, mitä tulee tapahtumaan ja me ihmiset ainoastaan toteutamme nämä

tapahtumat, mutta kaikki ei automaattisesti ole ennalta määrättyä.52 Voi toki olla

mahdollista, että Jumalankin ennalta tietämä suunnitelma on samanaikaisesti myös

ennalta määrätty, mutta periaatteessa sen ei tarvitse olla sitä. Ennalta tietäminen

voidaan näin ollen erottaa deterministisestä ennalta määräämisestä.

Determinismi voidaan täten nähdä ilmastonmuutoksen taustalla vaikuttavana

tekijänä, mikäli determinismillä tässä yhteydessä ymmärretään maailman

säännönmukaisuutta ja toimimista jo ennalta annettujen lakien perusteella. Usein

nimittäin asioille ei anneta suurta itseisarvoa, jos ajatellaan, että ne toimivat tietyin

säännönmukaisuuksin ja näin niiden toimintaan ei katsota olevan kovinkaan suurta

vaikutusmahdollisuutta. Deterministinen ymmärrys asioista vaikuttaa siis siihen, että

esimerkiksi luontoa ei nähdä itsessään arvokkaana, vaan pikemminkin mekaanisesti

toimivana kokonaisuutena.

Tieteen ja uskonnon välisen keskusteluyhteyden saavuttaminen nähdään usein

hankalana tai miltei mahdottomana, mutta Franciscus katsoo asiaa eri tavalla nojaten

Vatikaanin pitkään työskentelyyn uskonnon ja tieteen kysymysten parissa. Hän

nostaa esiin tieteen positiiviset mahdollisuudet, vaikka kuvailee myöskin tieteen

52 Berofsky 1971, 11.

27

negatiivisia haittoja. Tieteen kehityksen Franciscus näkee haitallisena sen takia, että

tieteellisten keksintöjen myötä päästöt ovat lisääntyneet ja tällainen kehitys on

edistänyt ilmaston lämpenemistä. Samalla hän nostaa esille myös erilaisen

lähestymistavan, jossa tiede nähdään mahdollisuutena, mikäli se vain saadaan

käymään dialogia uskontojen kanssa. Franciscus kirjoittaa, että eri tieteenalat

voisivat yhdessä saavuttaa hedelmällisiä tuloksia, kun taas eristettyinä ne keskittyvät

ainoastaan omille erikoisalueilleen. Näin ollen tieteiden keskittyminen omalle

alueelleen ja uskontojen painottuminen ainoastaan uskonnollisiin asioihin ei tänä

päivänä luo sitä keskusteluyhteyttä, jota olisi tavoiteltava. Dialogin puuttuminen

onkin Franciscuksen mukaan yksi niistä tekijöistä, mikä estää edistymisen

ympäristöasioissa.53

Dialogiin liittyen on olennaista, että myös yksittäiset ihmiset ovat keskenään

yhteyksissä ja muodostavat sosiaalisia verkostoja. Tätä perustellaan ensyklikassa

sillä, että sosiaaliset ongelmat voidaan ratkaista parhaiten yhteisten verkostojen

kautta eikä niinkään yksittäisten ihmisten hyvien aikomusten summan avulla.

Tällainen näkemys kuvastaa katolisen opin ihmiskäsitystä, jonka mukaan ihminen on

sosiaalinen olento ja tarvitsee ympärilleen erilaisia sosiaalisia keskittymiä.

Sosiaalisten verkostojen olennaisuutta kuvastaa myös se, että liian omatoiminen

ajattelu voi johtaa ympäristön kannalta epäeettisiin ratkaisuihin. Näin ollen yhteisön

merkitys on olennainen. Franciscus nostaakin yhteisössä vallitsevan kristuskeskeisen

maailmankuvan mekaanisen maailmankuvan haastajaksi. Tällöin ihmiset näkevät

itsensä osana luontoa ja luonnon Jumalan lahjana. Tämä puolestaan edistää

uhrautuvaisuutta sekä hyviä tekoja.54 Tästä voidaan päätellä, että Franciscus

tavoittelee laajempia ratkaisuja kuin ainoastaan yksittäisten ajatusten ja tottumusten

muuttamista. Ihmisen toiminnan taustalla vaikuttaa aina tietynlainen maailmankuva,

jolla on merkitystä ilmastoasioiden suhteen.

Maailmankuvan ja ihmisen ajattelun muuttamiseen tarvitaan ekologista koulutusta,

jotta tuotaisiin paremmin ihmisten tietoisuuteen, millaisia asioita on käynnissä tällä

hetkellä. Tietoisuuden puute onkin teema, johon on myös Franciscuksen mukaan

puututtava, sillä hän katsoo, että ihmiset eivät anna tarpeeksi painoarvoa yhteiselle

alkuperällemme, samanlaiselle olemuksellemme ja yhteiselle jaetulle

53 LS, 201. 54 LS, 219-220.

28

tulevaisuudellemme muiden ihmisten kanssa. Tällaisten asioiden tiedostamisen

tärkeyttä hän puolestaan perustelee niin, että nämä mahdollistaisivat uudenlaisten

asenteiden ja elinmuotojen syntymisen. Ilmastonmuutoksen ja maailmankuvan

kohtaamisen haaste on siis niin kulttuurinen, spirituaalinen kuin

koulutuksellinenkin.55

Ekologisen koulutuksen laaja-alaisuus painottuu merkittävästi, kun Franciscus toteaa

sen toimintaympäristöiksi muun muassa koulut, perheet, median ja katekeesin.

Näistä erityisesti hän painottaa perheen merkitystä todeten, että perheessä opitaan

olennaisimmat ajattelutavat ja taidot, jotka sitten myöhemmällä iällä kehittyvät ja

vahvistuvat edelleen:

Perheessä vaalitaan ensimmäisiä rakkauden ja elämän hoitamisen

tapoja, kuten asioiden oikeaa käyttöä, järjestystä ja siisteyttä,

paikallisen ekosysteemin kunnioittamista ja kaikkien luotujen

suojelemista. Perhe on kokonaisvaltaisen kasvatuksen paikka, jossa

henkilökohtaisen kypsymisen monet, läheisesti toisiinsa liittyvät tekijät

muotoutuvat. Perheessä opitaan pyytämään vaatimatta, sanomaan

”kiitos” ilmauksena aidosta kiitollisuudesta ja saamiemme asioiden

johdosta, hallitsemaan aggressioita ja ahneutta ja pyytämään anteeksi,

kun olemme tehneet jotakin pahaa. Nämä pienet vilpittömän

kohteliaisuuden eleet auttavat rakentamaan yhteiselämän ja

ympärillämme olevan kunnioittamisen kulttuuria. (LS, 213.)

Kuten aiemmissa yhteyksissä on jo todettu, Franciscus kannattaa yksilötasolla

tapahtuvia muutoksia, sillä nämä muutokset muodostavat sosiaalisten verkostojen

kautta niitä toimia, joita tarvitaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Edellä

kuvatusta perheen roolista välittyy vahvasti myös perhesuhteiden vahvuus ja

merkitys ihmisen yksilöllisen kasvun ja kehityksen suhteen.

2.2.7 Paavi Franciscuksen ympäristöteologiset sovellukset

Edellä on käsitelty katoliseen opetukseen liittyviä periaatteita ja opetuksia, kuten

yhteistä hyvää, subsidiaarisuusperiaatetta, persoonaperiaatetta,

solidaarisuusperiaatetta ja teleologisen moraaliteologian näkemyksiä. Paavi

Franciscuksen ensyklikaa tutkiessa on löydettävissä monia yhtymäkohtia näihin

opetuksiin. Katolinen yhteiskunnallinen opetus onkin Franciscuksen ajatusten

55 LS, 202.

29

perusta, mutta hän ulottaa eri periaatteet koskemaan ympäristöasioita ja näin antaa

periaatteille omanlaisiaan ympäristöteologisia painotuksia.

Katolisen ihmiskäsityksen ja persoonaperiaatten mukaan ihminen nähdään itsessään

arvokkaana ja Jumalan kuvana. Ihmisyys ei ole ihmisen omista teoista ja valinnoista

lähtöisin, vaan ihmisolemus on saatu Jumalalta lahjaksi. Tämän johdosta

teleologisessa moraaliteologiassa katsotaan, että ihmiselämän päämäärä on

täydellistyminen Jumalassa ja ihminen on toimissaan luontaisesti suuntautunut kohti

Jumalaa. Franciscus tuo tällaiset ajatustavat ympäristöteologisen käsittelyn piiriin

ulottaen ihmiskäsityksen ja persoonaperiaatteen koskemaan ympäröivää

luomakuntaa. Tällä hän tarkoittaa sitä, että ihmisen tulisi tiedostaa oma ruumiinsa

Jumalan lahjana ja tämän ymmärtäessään hänen tulisi pyrkiä pitämään itsestään

huolta. Ympäristöteologiaan tämä laajenee niin, että Franciscus katsoo, että

ympäristö on Jumalan arvokas luomistyö ja, että lajit välittävät Jumalan kunniaa,

minkä vuoksi ihmisten tulisi suhtautua luontoon samoin kuin omaan kehoonsa eli

kunnioittaen ja ylistäen. Näin voidaan sanoa, että Franciscus tietoisesti laajentaa

persoonaperiaatteen sovellusalaa ympäristöteologiaan. Vastaavasti ympäristön

kaltoin kohtelu selittyy myöskin teleologisen ajattelun ja persoonaperiaatteen

valossa. Franciscus toteaa luonnon tuhoamisen ja liiallisen kuluttamisen seuraavan

sydämen tyhjyydestä, mikä puolestaan johtuu persoonan vääristymisestä. Ihminen on

luontaisesti suuntautunut kohti Jumalaa, sillä hän on itsessään arvokas Jumalan kuva

ja näin ihminen toteuttaessaan oikeanlaista persoonaa pyrkii tekemään Jumalaan

suuntautuvia tekoja. Mikäli ihminen kuitenkin toimii toisin eikä huomioi Jumalan

kunniaa toimissaan, on kyseisen ihmisen persoona Franciscuksen mukaan

vääristynyt.

Katolisesta yhteiskunnallisesta opetuksesta myös subsidiaarisuus- ja

solidaarisuusperiaatteet sisältyvät Franciscuksen ympäristöteologisiin sovelluksiin.

Franciscus käyttää ekologisen kääntymyksen käsitettä, jolla hän tarkoittaa

kokonaisvaltaista muutosta ihmisen ajattelu- ja toimintatavoissa. Ekologisen

kääntymyksen tarkoituksena on saada ihminen ymmärtämään, että koko luomakunta

on Jumalan lahja ihmisille ja näin ihmisen tulisi pyrkiä yhteistyöhön kaikkien

olentojen kanssa. Tällainen katsantotapa heijastelee katolista solidaarisuusperiaatetta,

jossa pyritään keskinäiseen kanssakäymiseen ja sosiaalisten ryhmittymien

painottamiseen yksilön kehityksen kannalta. Myös subsidiaarisuusperiaate voidaan

30

nähdä osana tätä ajattelutapaa, sillä subsidiaarisuusperiaatteessa tuetaan yksilöitä,

jotta yksilöt tukisivat valtiota. Molemmat periaatteet pyrkivät siis keskinäiseen

yhteistyöhön ja toisten tukemiseen. Franciscus soveltaa periaatteita ekologisen

kääntymyksen ajatusten kautta niin, että katsoo keskinäisen yhteistyön ulottuvan

myös ympäristöön. Näin ymmärrettynä Franciscus ajattelee

subsidiaarisuusperiaatteen mukaisesti niin, että mikäli ihmiset hoitavat luontoa,

luonto vastavuoroisesti mahdollistaa ihmisille hyvät elinolosuhteet. Solidaarisuuden

valossa ihmisen tulisi puolestaan kokea yhteys kaikkien luonnonlajien kanssa, sillä

ne ovat Jumalan luomina arvokkaita itsessään. Tätä kautta Franciscus painottaa

ihmisen velvollisuutta ylläpitää luonnon olentojen hyvinvointia.

Solidaarisuus- ja subsidiaarisuusperiaatteen kanssa samansuuntaisia ajatuksia

kuvastaa myös katolisen opetuksen peruspilari eli yhteinen hyvä, joka kehottaa

kaikkia ihmisiä toimimaan niin, että he pyrkivät toimissaan kohti yhteistä hyvää.

Tällainen yhteisöllinen toiminta puolestaan tukee yksilöiden hyvinvointia ja

mahdollistaa yksilöille sellaisia asioita, joita he eivät pystyisi saavuttamaan ilman

ympäröivän yhteisön apua. Ympäristöteologian kannalta Franciscus katsoo kaiken

yhteenkuuluvuuteen vedoten, että luonto on osa yhteisöä ja näin yhteisen hyvän

edistämisen tulisi edistää myös ympäröivän luonnon hyvinvointia.

31

3 LUTERILAISTEN EKOREFORMATORISET NÄKEMYKSET

3.1 Ekoreformaatio käsitteenä

Ekoreformaatio käsitteenä ei välttämättä ole vielä kovinkaan yleinen, vaikkakin sen

taustalla vaikuttaneesta reformaatiosta ja etenkin reformaation 500-vuotisjuhlasta on

sen sijaan ollut erityisen paljon puhetta. Jotkut luterilaiset teologit käyttävät

ekoreformaation käsitettä, mutta se ei kuitenkaan vielä ole osa yleistä luterilaista

keskustelua. Käsite on peräisin Amerikan evankelisluterilaisen kirkon (ELCA)

edustajilta. ELCAn näkemyksistä nousee vahvasti esille uudenlaisen reformaation

tarve, jossa Jumalan hyvä luomistyö osattaisiin ottaa paremmin huomioon. Tähän

mennessä luterilaisessa keskustelussa on painotettu erityisesti ihmisen ja Jumalan

välistä suhdetta sekä ihmisen ja lähimmäisen välistä suhdetta, mutta ihmisen ja

luomakunnan suhde on jäänyt näiden varjoon. Tämän vuoksi ELCA korostaa, että

ihmisten tulisi huomioida nykyajan ympäristöongelma eli se, kuinka luomakunta

saataisiin palautetuksi jälleen hyvinvoivaksi. ELCAssa verrataan 1500-luvulla

tapahtunutta reformaatiota nykypäivän tilanteeseen niin, että maailman katsotaan

tarvitsevan tähän luomakunnan entisöintiin samanlaista tehokkuutta kuin 500 vuotta

sitten tarvittiin sen ajan ongelmaan eli yksilön pelastumisen teemoihin.56

Ekoreformaation käsitteen voidaan täten katsoa saaneen alkunsa ELCAn piirissä ja

kuvastavan samanlaista kaipuuta asenteiden muutokseen, jota myös 1500-luvun

reformaatio korosti.

Reformaation teemat ovat tärkeitä ekoreformaatiosta puhuttaessa, sillä reformaatiolla

on pitkän ajanjakson perintö annettavanaan tämän päivän yhteiskunnallisia teemoja

pohdittaessa. Lisäksi reformaation antia voidaan lähestyä siltä kannalta, että

ymmärretään, miten paljon se sai aikaan odotettuja muutoksia sen aikaiseen

ajatusmaailmaan ja toimintaan. Tällaisia laaja-alaisia muutoksia kaivataan myös

tähän päivään, sillä ympäristön tila heikkenee jatkuvasti ja sillä voi olla hyvinkin

tuhoisia seurauksia sekä ympäristön että ihmisten hyvinvoinnin kannalta.

Nykyaikana ilmastonmuutosta kiihdyttävien toimien seuraukset ovat jo näkyvissä

lukuisin eri tavoin. Merenpinnat nousevat ja tulvat lisääntyvät. Toisilla alueilla sen

56 http://www.lutheransrestoringcreation.org/why-an-eco-reformation

32

sijaan kärsitään veden puutteesta ja kuivuudesta. Nämä puolestaan vaikeuttavat

ruoan alkutuotantoa, jolloin saattaa esiintyä nälänhätää ja myöskin erilaisia tauteja ja

infektioita. Lisäksi ilmaston lämpenemisellä on mittavia vaikutuksia koko

ekosysteemin toimintaan.

Ekoreformaation käsite tarkoittaa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tarvittavaa

muutosta pitäen sisällään reformaatioon liittyvät aiheet, ekologian tuntemuksen,

uskonnollisen vakaumuksen ja eettisen pohdinnan. Käsitteenä ekoreformaatio on siis

hyvin laaja, mutta olennainen, mikäli halutaan tiedostaa ja kohdata ne ilmiöt, joita

tämän hetken maailmassa on meneillään. Eco-Reformation -teoksessa

ekoreformaation käsitettä valaistaan eri puolilta.

David Rhoads57 kirjoittaa siitä, minkälaisiin asioihin tulee ekoreformaatiossa

kiinnittää huomiota. Ensinnäkin ihmiskeskeinen maailmankatsomus tulee vaihtaa

Jumalakeskeiseen. Samaten perinteinen ajattelu ihmisen ja Jumalan välisestä

suhteesta tulee ymmärtää Jumalan ja koko luomakunnan välisenä suhteena. Tämän

tarkoituksena on pyrkimys vastustaa ihmiskeskeistä ja individualistista ajattelua ja

korvata se yleistä ja yhteistä hyvää tavoittelevilla toimilla. Ihmisten tulee Rhoadsin

mukaan tiedostaa oma osallisuutensa ja roolinsa luonnossa ja tätä kautta ymmärtää,

millainen vastuu ihmiskunnalla on ympäristöä kohtaan ja missä kohtaan tulee

luonnon kantokyvyn raja vastaan. Tällaisen katsantotavan saavuttamiseksi ihmisten

täytyy ymmärtää oma riippuvuutensa luonnosta.58 Ainoastaan oikeanlaisen

riippuvuussuhteen ymmärtäminen tuo ihmisen tietoisuuteen sen huomion, että

ympäristön hyvinvointi vaikuttaa ratkaisevasti myös ihmisten elinoloihin.

Rhoads kirjoittaa, että ekoreformatorisen muutoksen tulee tapahtua sekä ajatusten

että toimien tasolla, mutta kumpikaan näistä ei ole yksin riittävä. Lisäksi on tärkeää,

että muutokset tapahtuvat niin yksilötasolla kuin yhteisönkin parissa. Voidaan siis

sanoa, että ekoreformaation onnistuminen edellyttää laaja-alaisia toimia sekä

ihmisten yhteisöllistä osallisuutta ja halua näihin toimiin. Rhoads korostaa myös

ekoreformaation ekumeenista luonnetta:

Tämä on reformaatio, joka ennemmin yhdistää kuin erottaa. Täten tämä

reformaatio on ekumeeninen. (ER [Rhoads] 2016, 5.)

57 David Rhoads on Chicagon Lutheran School of Theologyn Uuden testamentin emeritusprofessori. 58 ER [Rhoads] 2016, 5.

33

Tämä väite antaa ekoreformaatiosta valoisan kuvan myös niille, jotka saattavat pitää

sitä uhkana tai eriävänä kirkon näkemyksistä. Vetoaminen ekumeeniseen yhteyteen

tuo teemalle lisää painoarvoa, sillä ekumeenisia oppikeskusteluja käydään jatkuvasti

ja niiden tavoitteena on saavuttaa jonkinlainen käsitys ykseyden kannalta

olennaisista asioista. Eheää ja yhtenäistä tavoitetta kirkkojen välillä Rhoads korostaa

vielä huomauttaen, että tämä uudenlainen reformaatio on tunnustuksellinen liike

koko maailman puolesta ja toteutetaan koko Kristuksen kirkon kanssa. Täten

tavoitteena on, että kaikki Kristusta seuraavat ihmiset ja kirkot antaisivat oman

panoksensa yhteisen edun hyväksi.59

Ekoreformaatio voidaan täten ymmärtää muutosta hakevaksi suuntaukseksi

luomakunnan hyväksi. Tähän muutokseen edellytetään kaikkien ihmisten osallisuus

niin ajatustasolla kuin toiminnankin kautta. Taustalla heijastelee reformaation

juhlavuosi ja tätä kautta yleisesti reformaation kokonaismerkitys tämän päivän

kannalta sekä sen tarkastelu, miten huomattavia muutoksia reformaation kautta

saatiin aikaan. Kaiken perustana ja taustavaikuttaja toimii kuitenkin Jumala ja hänen

luomistyönsä. Ihmisten tulee ymmärtää luomistyön merkitys kaikessa sen

arvokkuudessaan ja oppia suhtautumaan tätä kohtaan kunnioittavasti ja ylistävästi.

Ekoreformaatio voi siis olla vaarassa olevan luonnon ja ihmiskunnan yhteinen toivo.

3.2 Eco-Reformation –kirjan teemat

3.2.1 Käsitys ihmisestä osana laajempaa kokonaisuutta

Ilmastonmuutosta pohdittaessa luterilaisesta ajattelusta nousee esille yksilön ja

kokonaisuuden välinen suhde. Yksilön sijoittumista ympäröivään todellisuuteen

onkin hahmoteltu useammalla eri tavalla ja tässä yhteydessä tuon esille, millaisia

näkemyksiä Eco-Reformation: Grace and Hope for a Planet in Peril –kirjassa

käsitellään.

Rhoads kirjoittaa maailmasta meidän kaikkien ihmisten yhteisenä kotina. Ihmiset

jakavat yhteisen todellisuuden sekä toistensa että muun luomakunnan kanssa, minkä

vuoksi ilmastonmuutoksen ei voida sanoa vaikuttavan ainoastaan tiettyihin

59 ER [Rhoads] 2016, 5.

34

ihmisryhmiin tai todeta ainoastaan määriteltyjen ihmisryhmien kykenevän

merkityksellisiin tekoihin ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi. Yhteisen kodin

käsitteen kautta tulee siis omaksua ajatus siitä, että ilmenevät asiat koskettavat

kaikkia ja ovat näin ollen yhteisöllisen ongelmanratkaisun piirissä olevia kohteita.60

Toki ilmastonmuutoksen tiedetään vaikuttavan joihinkin ihmisiin voimakkaammin

kuin toisiin, mutta olennaista on, että kaikki ihmiset antavat oman panoksensa tämän

yhteisen kodin hyvinvoinnin parantamiseksi. Käsiteanalyyttisesti tarkasteltuna

yhteisen kodin käsite sisältää paljon merkityksiä, jotka ovat johdettavissa ihmisen ja

kodin välisestä suhteesta kodin tavanomaisessa merkitysyhteydessä. Tällaisia

merkityksiä ovat esimerkiksi kodin tietynlainen pyhyys sekä kodin asukkaiden

keskinäinen läheisyys ja huolenpito. Kotiin liittyy siis vahvoja assosiaatioita

turvallisuuteen, pyhään, huolenpitoon ja lämpöön. Maailman vertaaminen kotiin

voidaan mieltää tietynlaisena retorisena keinona, jonka tarkoituksena on herätellä

lukijan ajatuksia omien kokemusten kautta ja näin nostaa esille uudenlainen ja

lämpimämpi ajattelutapa puhuttaessa ympäröivästä maailmasta.

Ihmisen roolia osana koko luomakuntaa ja ympäröivää todellisuutta kuvaa

olennaisesti Paul Santmiren61 huomautus luonnon hyvinvoinnin horjumisen

yhteydestä ihmisten hyvinvointiin. Ihmisten ei tulisi tavoitella ainoastaan

ihmiskunnan eheyttä ja kukoistusta, vaan myöskin koko luonnon hyvinvoinnin

edistämistä. Tämä vahvistuu erityisesti Santmiren toteamuksessa, jossa korostetaan

ihmisten tulevaisuuden epävarmuutta:

Tänä päivänä koko luomakunnan yhteisö on riskialttiissa tilassa, niin

kaikki olennot luonnossa kuin ihmisetkin. (ER [Santmire] 2016, 90.)

Santmiren väite on luonteeltaan voimakas pitäen sisällään toteamuksen siitä, että niin

ihmiset kuin muut luodutkin ovat yhtälailla vaarassa tuhoutua. Kuitenkin ihmiset ja

muut luodut ovat keskenään yhdenvertaisia eikä näin ollen ihmisen tulisi ottaa

dominoivaa roolia ympäröivään todellisuuteen, vaan pikemminkin päinvastoin.

Ihmisen tulisi tiedostaa ihmislajin tulevaisuuden jäävän lyhyeksi, mikäli luonto

sortuu ihmisten ympäriltä.

60 ER [Rhoads] 2016, 2. 61 Paul Santmire on eläkkeellä oleva kappalainen ja eksegetiikan luennoitsija Wellesley Collegessa

Massachussettsissa.

35

Luonnon hyvinvoinnin merkitystä ihmisten kannalta tulisi korostaa täten aiempaa

enemmän. Tässä auttaa luonnontieteiden tutkimustuloksiin tutustuminen ja näiden

tietojen omaksuminen. Lisa Dahill62 toteaa, että kristittyjen tulisi ottaa huomioon

tieteen aikaansaannokset, sillä ainoastaan tätä kautta ihmiset voivat ymmärtää

paremmin, millaisia muutoksia maailmassa on meneillään ja täten myös sitä, miten

ihmisten toimet vaikuttavat ympäristöön. Lisäksi hän korostaa luopumista

valistuksen myötä syntyneestä uskonnon ja tieteen erottamisesta. Dahill perustelee

väitettään niin, että tiede saattaa menettää kosketuksensa kaiken olemassaolon

pyhyyteen ja näin ollen voi sortua tuhoisiin teknologisiin toimenpiteisiin, joilla on

negatiivisia vaikutuksia ympäristön kannalta. Sen sijaan uskonnon vaarana on se, että

se erkanee liikaa tieteen parista, jolloin monet tieteeseen olennaisesti kuuluvat

kauneuden elementit jäävät uskonnon havaintokehän ulkopuolelle. Näillä kauneuden

elementeillä Dahill tarkoittaa tieteeseen olennaisesti kuuluvia oivalluksia, kuten

uusien elinmuotojen kehittymistä, monimutkaisia solubiologisia prosesseja ja koko

kosmisen suuruuden laajuutta.63 Näin tieteen sisäisen kauneuden voidaan katsoa

perustuvan sen tutkimustuloksiin luonnosta. Dahillin esimerkit tieteen saavutuksista

kuvaavat luonnossa tapahtuvia prosesseja, jotka tiede on tuonut ihmisten

tietoisuuteen. Tähän nojaten tiede voidaan ymmärtää tekijänä, joka konkretisoi

ihmisille pyhästä alkuperästä lähtöisin olevan luonnon ihmeellisyyden. Täten

uskontoa ja tiedettä ei tulisi jyrkästi erottaa toisistaan, vaan niiden välille tulisi saada

aikaan toimiva dialogi, jolloin ne voisivat toimia toisiaan täydentävinä elementteinä.

Tieteen ja uskonnon dialogin ohella Dahill nostaa esille näkemyksen, jonka mukaan

ihmisten tulisi kirjoitusten sijaan lukea enemmän luonnon avointa kirjaa. Dahill

käyttää tässä yhteydessä käsitettä Book of Nature ja suomennan sen vapaasti luonnon

avoimeksi kirjaksi. Olennaista tässä käsitteessä on sen merkityssisällön

ymmärtäminen. Luonnon avoin kirja eli luonto kokonaisuudessaan pitää sisällään

saman Sanan kuin kirjoitukset. Erona on kuitenkin se, että luonnon kautta Sana

kuullaan aidossa ympäristössä kaikessa kauneudessaan, kun taas kirjoituksista

välittyvä Sana ei välttämättä heijastu konkreettisesti ympäristöön. Sanan kauneus

ympäristössä korostuu Dahillin näkemyksessä, jossa ajatellaan, että elävä Sana

vaikuttaa kaikessa olemassa olevassa ja näin ollen tämän Sanan kokonaisvaltainen

kuuleminen edellyttää ympäristöä, jossa on läsnä paljon elementtejä, joissa Sana

62 Lisa Dahill on Kalifornian luterilaisen yliopiston apulaisprofessori. 63 ER [Dahill] 2016, 191.

36

vaikuttaa eli luontoa. Tällä hän tarkoittaa sitä, että mikäli ainoastaan luetaan

kirjoituksia, ei välttämättä konkreettisesti hahmoteta, mihin kirjoitusten sanoma

lopulta pohjautuu. Tämä puolestaan voi johtaa siihen, että ihmiset eivät osaa yhdistää

Sanaa ympäröivän luonnon osaksi, jolloin ihminen herkästi asettaa itsensä luonnon

yläpuolelle.64

Dahillin ajatuksena on se, että ihmiset tulisivat osaksi luontoa ja ymmärtäisivät sen

arvon olemalla itse osana sitä. Tästä hän antaa esimerkkinä sen, että ihmiset tulisi

kastaa luonnon vedellä, sillä Kristus itse on luonnossa aidosti läsnä, minkä vuoksi ei

ole välttämätöntä pyhittää sisätiloissa olevaa kastevettä, sillä luonnosta on

löydettävissä vesi, jossa elävä Sana vaikuttaa luontaisesti.65 Dahill ei kuitenkaan

tarkenna näkemystään siitä, miksi luonnon vesi on parempaa kuin sisätiloissa oleva

pyhitetty vesi. Sisätiloissa oleva kastevesi pyhitetään asetussanoilla, joka on yksi

sakramentteja määrittävä tuntomerkki. Luonnon veden kohdalla Dahill katsoo, että

elävä Sana on jo läsnä eikä hän näin ollen tuo esille asetussanojen roolia tässä kohdin

ollenkaan. Täten jää hieman epäselväksi, ymmärtääkö Dahill asian niin, että elävä

Sana luonnossa korvaa asetussanat ja näin ollen pyhittää veden kastevedeksi vai

katsooko hän, että asetussanoja silti tarvitaan, mutta vesi on jollakin tavoin

parempaa, jos siinä on jo alkujaan Kristus läsnä. Mikäli hän katsoo, että elävän

Sanan läsnäolo on riittävää, ymmärtää hän näin luonnon jo itsessään sakramenttina,

mikä ei sovi yhteen luterilaisen näkemyksen kanssa. Luterilaisuudessa voidaan kyllä

ajatella, että luomakunta on pyhä kolmiyhteisen Jumalan läsnäolon perusteella, mutta

tästä huolimatta luontoa ei pidetä sakramenttina, johon liittyy Kristuksen pelastava

läsnäolo. Sakramenttien kohdalla asetussanojen merkitystä ei siis voi sivuuttaa.

Asetussanojen ja ylipäänsä Sanan roolin voidaan katsoa vahvistavan luonnon ja

Sanan yhteenkuuluvuutta, sillä jos elävän Sanan vaikutus luonnossa olisi itsessään

riittävä, jäisi ”ulkopuolelta” tulevan Sanan merkitys vähäisemmäksi. Suomen

evankelisluterilaisen kirkon ilmasto-ohjelmassa korostetaan, että Jumala vaikuttaa

luonnossa kaikissa luoduissa, mutta luonto ei itsessään ole jumala. Pelastava Luoja

on läsnä Sanassa, sakramenteissa ja uskossa eikä näin ollen voida katsoa, että

Jumalan vaikutus ja läsnäolo luonnossa olisi yksin riittävä.66

64 ER [Dahill] 2016, 189. 65 ER [Dahill] 2016, 187-188. 66 Kirkkohallitus 2008, 32-33.

37

Luonnon avoimen kirjan kohdalla on hyvä myös tarkastella sitä, miksi ihmiset eivät

suuntaa huomiotaan kohti tätä kirjaa yhtä helposti kuin kirjoituksia kohti. Syynä voi

osaltaan olla se, että Sana esiintyy luonnon kirjassa mysteerisin tavoin, mikä

vaikuttaa siihen, että sen tunnistaminen voi olla hankalampaa. Dahill tuo tässä

yhteydessä esiin kolme avainta, jotka voivat auttaa luonnon avoimen kirjan

lukemisessa: ekohermeneutiikan, luonnontieteet ja maailmakeskeisen spiritualiteetin.

Ekohermeneutiikka korostaa sitä, että ihmisen tulisi mennä luonnon keskelle ja

kuunnella, mitä luonnolla on hänelle sanottavanaan. Näin ihminen laajentaa omaa

ymmärrystään todellisen tapahtumapaikan eli luonnon kautta. Luonnontieteet

puolestaan antavat informaatiota siitä, kuinka ympäristö toimii ja millaiset

mekanismit siihen vaikuttavat. Tämän informaation kautta ihmiset voivat paremmin

ymmärtää, miten luonnon avoimen kirjan hyvinvointiin voidaan vaikuttaa omien

toimien avulla. Dahillin maailmakeskeinen spiritualiteetti sen sijaan voidaan nähdä

niin, että luonto ja maailma itsessään ovat spiritualiteetin keskuspaikkoja. Tällä

tarkoitetaan sitä, että Sana vaikuttaa luonnossa, jolloin ympäristöstä tulee yhteisesti

jaettu uskonnollinen tila. Näin ollen ihminen voi löytää oman hengellisyytensä

luomakunnasta ja täten vahvistaa omaa spiritualistista kasvuaan olemalla osana

luontoa.67

Kuitenkin ihmisen on hankala nähdä itsensä luonnon kokonaisuuden osana, minkä

vuoksi syntyy helposti Larry Rasmussenin68 mukaan subjekti-objekti –jaottelu.

Tällöin ihminen mieltää itse itsensä subjektiksi, jolloin luonto nähdään alisteisena

objektina ihmisten tarpeille. Tämä johtuu Rasmussenin mukaan siitä, että ihmiset

eivät huomaa olevansa osa luontoa, vaan suhtautuvat luontoon omien intressiensä ja

tarpeidensa valossa. Ihmiset siis käyttävät luonnon hyödykkeitä apunaan

selviytyäkseen ja menestyäkseen jokapäiväisessä elämässään. Näin ollen

Rasmussenin sanoin luonto muuttuu omistettavaksi ja ihmiskunta sen omistajaksi.69

Tällaisessa suhtautumistavassa ympäristön todellinen arvo vääristyy ja siihen

suhtaudutaan ainoastaan loppumattomana resurssina ihmisten tarpeita varten.

Ihminen asettuu siis keskipisteeseen ja kaiken muun arvo määrittyy ihmisen kautta.

Rasmussen huomauttaa kuitenkin, että ihmisten tarkoitusperien toteuttaminen

edellyttää luonnon hyvinvointia. Mikäli ympäristön tasapaino horjuu vahvasti, voi

67 ER [Dahill] 2016, 189-193. 68 Larry Rasmussen on New Yorkissa sijaitsevan Union Theological Seminaryn sosiaalietiikan

emeritusprofessori. 69 ER [Rasmussen] 2016, 24-25.

38

hyvinkin olla mahdollista, että sitä ei voi enää samoissa mittasuhteissa hyödyntää

resurssina, kuten aiemmin on tehty. Näin ollen Rasmussen kritisoi subjekti-objekti –

jaottelua ja korostaa ihmisen ja luonnon yhteenkuuluvuutta.70

Tulisiko siis ilmastonmuutokseen suhtautumisen lähteä näinkin ihmiskeskeisistä

ajattelutavoista käsin, että huomioidaan ainoastaan, millaisia haittoja ihmisten itsensä

toteuttamiselle on, mikäli luonnon kantokyky pienenee? Tällaisessa tilanteessa

ihminen on yhä luonnon yläpuolella, sillä ihminen on se toimija, joka antaa

ympäröivälle todellisuudelle arvon riippuen siitä, kuinka hyvin se vastaa ihmisten

omiin tarpeisiin. Vaikka tällainen ihmiskeskeinen näkemys saattaa edistää luonnon

hyvinvointia, ei se silti välttämättä luo vaadittavaa motiiviperustaa, jota tarvitaan

ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Vankempana perustana ajattelutavan muutokselle

voi nousta luterilaisesta etiikasta lähtöisin oleva kristuskeskeisyys, jota käsittelen

jäljempänä.

3.2.2 Luterilainen etiikka ja ristin teologia

Läpi koko Eco-Reformation –kirjan nousee vahvasti esille rakkauden teeman

merkitys puhuttaessa luterilaisesta etiikasta ja sen tuomista mahdollisuuksista

ilmastonmuutoksen hillitsemisen suhteen. Cynthia Moe-Lobeda71 toteaa, että tulee

rakastaa samoin kuin Jumala rakastaa eli rakastaa lähimmäistä kuin itseään.72 Tämän

lähimmäisen puolestaan Wanda Deifelt73 samastaa luomakuntaan todetessaan

kristittyjen tekevän hyviä tekoja lähimmäisen tähden, joka tällaista apua tarvitsee.

Nykymaailman tilanteessa voidaan katsoa, että luomakunta itse on tällainen

lähimmäinen, joka tarvitsee osakseen hyviä tekoja.74

Luterilaiseen etiikkaan yhdistetty rakkauden kaksoiskäsky on tässä yhteydessä saanut

hieman laajemman merkityssisällön. Perinteisesti lähimmäinen on ymmärretty

toisena ihmisenä eikä niinkään luomakunnan muuna luomuksena saati itse

luomakuntana. Kuitenkin tänä päivänä voidaan katsoa, että eniten apua tarvitseva on

juuri itse luomakunta eikä niinkään ihminen. Näin ymmärrettynä ympäristö tietyllä

70 ER [Rasmussen] 2016, 33. 71 Cynthia Moe-Lobeda on Kaliforniassa sijaitsevan Pacific Lutheran Theological Seminaryn

teologisen etiikan ja sosiaalietiikan professori. 72 ER [Moe-Lobeda] 2016, 38. 73 Wanda Deifelt on Luther Collegen professori Iowassa. 74 ER [Deifelt] 2016, 64.

39

tavalla personoidaan, jolloin koko luotu todellisuus ymmärretään yhdeksi eheäksi

kokonaisuudeksi. Tällaisesta katsantotavasta on löydettävissä sekä hyötyjä että

haittoja. Positiivisena puolena voidaan nähdä se, että lähimmäiseen samastettu

luomakunta on helpommin ymmärrettävissä oleva asia, kun luomakunta on jollakin

tavalla rajattu kokonaisuus, joka oikeasti on avun tarpeessa. Näin ollen tätä kautta on

myöskin helpompi tiedostaa, millaisia asioita ympäristö käy läpi tällä hetkellä ja se,

minkälaisia muutoksia ihmisten toimissa tarvitaan.

Ongelmallisempana aspektina on sen sijaan sen ymmärtäminen, miten luomakunnan

laajasta kokonaisuudesta saadaan ajatuksin käsitettävä, eheä ja yhtenäinen

lähimmäinen. Ympäristön monivivahteisuuden johdosta on nimittäin hyvin

todennäköistä, että koko ympäröivän maailman hahmottaminen yhtenä apua

tarvitsevana lähimmäisenä on erityisen hankalaa. Ongelmana voi tällöin olla se, että

luonto ymmärretään yhden lähimmäisen sijaan niin sanotusti useista eri

lähimmäisistä koostuvana kokonaisuutena, jolloin puolestaan päädytään

priorisoinnin ongelmaan. Mikäli luonto ymmärretään monen eri tekijän, joita nyt

voidaan myöskin kutsua lähimmäisiksi, summaksi, tulee haasteeksi se, mikä osa-alue

vaatii eniten huomiota ja apua osakseen ja mikä taas vähemmän. Toisaalta voidaan

ajatella, että samansuuntainen priorisoinnin ongelma liittyy myös tieteen

pohdintoihin siitä, mitkä ovat ensisijaisia toimenpiteitä ilmastonmuutoksen

hillitsemiseksi ja ekosysteemin suojelemiseksi. Tämä avaa sitä, että priorisointi ja

osa-alueisiin jaottelu on välttämätöntä, sillä koko maailmaa ja yhtä kokonaista

lähimmäistä ei voida auttaa samanaikaisesti, vaan ainoastaan pienissä erissä

kerrallaan.

Luomakunta lähimmäisenä ei siis ole helpoimmasta päästä oleva termi, vaikkakin se

pitää sisällään olennaisen ihmisten ajatteluun vaikuttavan suunnanmuutoksen eli sen,

kuinka ympäröivään todellisuuteen voidaan suhtautua inhimillisemmällä tavalla.

Rhoads hahmottelee ihmisen ja luomakunnan suhdetta sen kautta, millainen on

näiden suhde Jumalaan. Hän korostaa, että olennaista ei ole se, että suhtaudumme

luomakuntaan lähimmäisenä ja kiitämme Jumalaa tästä lähimmäisestä, vaan sen

sijaan vielä tätäkin tärkeämpää olisi omaksua sellainen ajattelutapa, jossa ylistämme

Jumalaa yhdessä luomakunnan kanssa. Näin toimimalla ihmiset voivat muuttaa

40

suhdettaan luomakuntaan perustavanlaatuisella tasolla.75 Tällä uudenlaisella

suhtautumistavalla tarkoitetaan sitä, että ihmiset oppisivat näkemään luonnon pyhänä

turvapaikkana, joka ylistää ja kiittää Jumalaa ihmisten tavoin.

Ihmisen, lähimmäisen ja luomakunnan välisten suhteiden sekä rakkauden

olennaisuuden ohella merkittävä tekijä luterilaisen etiikan taustalla on ristin teologia.

Rhoads toteaa, että ristin kautta Jumala osoittaa solidaarisuuttaan heikkoja, köyhiä ja

marginaaleissa olevia kohtaan. Hän näkee luterilaisen etiikan vahvana elementtinä

juuri vähempiosaisista huolehtimisen, mutta laajentaa sen tässä yhteydessä

koskemaan koko luomakuntaa. Esimerkiksi häviämässä olevat lajit tai häiriintyneet

ekosysteemit ovat heikko-osaisten asemassa, jotka tarvitsevat huomiota ja apua

osakseen. Tällainen katsantotapa muodostaa eheän ja yhtenäisen etiikan, mikä on

tarpeen, sillä kaikki maailmassa oleva on jollakin tavalla yhteyksissä toisiinsa.

Rhoadsin esittämän luterilaisen teologian tulkinnan mukaan ihmisten tulisi laajentaa

katsantotapaansa niin, että hyvän tekeminen ei kohdistuisi ainoastaan ihmisiin, vaan

myös koko luomakuntaan.76

Rhoads ei kuitenkaan avaa ajatustaan ristin teologiasta sen laajemmin todetessaan

sen kuvastavan Jumalan solidaarisuutta marginaaleissa olevia kohtaan. Perinteisesti

ristin teologiana ymmärretään Jumalan läsnäolo kärsimyksessä ja koettelemuksissa,

ei niinkään yleinen huolenpito heikko-osaisista. Lutherin ristin teologiassa Jumala

kätkeytyy vastakohtiinsa ja vaikuttaa niiden kautta, mikä ilmentää Jumalan erityistä

läsnäoloa haastavissakin elämäntilanteissa. Rhoadsin ajatus siitä, että Jumala ristin

kautta auttaa marginaaleissa olevia ilmentää hänen näkemystään marginaaliryhmien

kärsimisestä. Jos ristin teologia liitetään osaksi solidaarisuutta heikkoja, köyhiä ja

marginaaleissa olevia kohtaan, tämä selittyy niin, että heikkojen, köyhien ja

marginaaleissa olevien katsotaan kohtaavan monenlaisia kärsimyksiä ja vaikeuksia

suuremmassa määrin kuin muiden ryhmien edustajat kohtaavat. Ja juuri näissä

kärsimyksissä ristin teologian ajatusten mukaisesti Jumala toimii kanssakulkijana ja

lohduntuojana.

Vaikka Rhoads kirjoittaakin, että hyvän tekemisen tulisi kohdistua koko

luomakuntaan, on syytä nostaa esille, että ihmiset eivät ansaitse vanhurskautta

75 ER [Rhoads] 2016, 15. 76 ER [Rhoads] 2016, 16.

41

tekojensa kautta eivätkä näin ollen pelasta maailmaa pelkin teoin. Martin-Schramm77

kirjoittaa, että hyvän tekeminen maailmaa kohtaan ei tuo ihmisille vanhurskautta.

Sen sijaan vanhurskaus saadaan uskossa armon kautta ja tämä vanhurskautus

puolestaan saa ihmisen tekemään tekoja rakkaudella luomakuntaa ja kaikkea

Jumalan luomaa kohtaan.78 Tällöin ihmisten motiivit ilmastonmuutoksen

hillitsemiseksi pysyvät aitoina, sillä hyviä tekoja ei tehdä vanhurskautuksen toivossa,

vaan rakkaudesta Jumalaa kohtaan. Syy luomakunnan varjelemiselle ei ole siis

lähtöisin ihmisen omista tarkoitusperistä käsin, vaan puhtaasti Jumalasta.

Vanhurskauttamisen kohdalla Lutherin ajatukset annihilaatiosta sekä Jumalan

vieraasta ja omasta työstä nousevat keskiöön. Sammeli Juntunen kirjoittaa

annihilaatiosta seuraavanlaisesti. Annihilaatiolla tarkoitetaan ei-miksikään tekemistä,

mikä pohjautuu siihen, että ihminen itsessään ei ole mitään, sillä ihmisen

olemassaolo on täysin riippuvainen Jumalan lahjoittamasta olemassaolosta. Jumala

siis on tehnyt ihmisen joksikin ja ilman tätä palattaisiin takaisin ei-mihinkään eli

tapahtuisi annihilaatio. Vanhurskauttamisen ja ilmastonmuutoksen kohdalla ajatukset

tästä annihilaatiosta ovat olennaisia siksi, että ihmisen ei-minään oleminen on

hankalasti hyväksyttävissä oleva asia. Tämän johdosta ihminen synnin myötä

kohdistaa rakkautensa itseensä ja ylpistyy ajattelemaan olevansa enemmän kuin

todellisuudessa on. Tässä tilanteessa ihmisen käsitys omasta ja Jumalan välisestä

suhteesta vääristyy, sillä synnin myötä Jumalaa ei nähdä välttämättömäksi, vaan

ainoastaan auttavaksi tekijäksi. Todellisuudessa Jumala on kuitenkin välttämätön

toimija ihmisen kannalta, koska ihmisen rakkaus ja koko olemassaolo ovat lähtöisin

Jumalasta.79

Ihmisen ei-minään oleminen ja vanhurskaaksi tuleminen edellyttävät sekä Jumalan

vierasta että omaa työtä. Jumalan vieraan työn voidaan katsoa tähtäävän siihen, että

ihminen pyritään vapauttamaan synnin vallasta. Tällöin ylpeys kariutuu ja on

helpompi hyväksyä oma ei-minään oleminen sekä riippuvuus Jumalasta. Ainoastaan

tämän ylpeyden poistamisen kautta ihminen voi tulla Jumalan oman työn kohteeksi

eli vanhurskautetuksi. Vieras työ siis pyrkii kitkemään synnin vaikutukset pois,

77 James Martin-Schramm on Luther Collegen professori Iowassa. 78 ER [Martin-Schramm] 2016, 111. 79 Juntunen 2001, 183-190.

42

jolloin ihminen nöyrtyy niin Jumalan kuin lähimmäistenkin edessä ja tätä kautta

tulee alttiiksi vastaanottamaan Jumalalta lähtöisin oleva vanhurskauden.80

Voidaan siis todeta, että Martin-Schrammin näkemys siitä, että tarvitaan

vanhurskauttamista, mikäli aidosti halutaan varjella luomakuntaa ja tehdä hyviä

tekoja, liittyy yleiseen luterilaiseen opetukseen vanhurskauttamisesta. Ilman Jumalaa

ihmiset edistävät luonnon hyvinvointia omista tarkoitusperistään käsin, jolloin

Jumalan rakkauden keskeisin sanoma ja ihmisen ja Jumalan välinen suhde saattavat

menettää merkityksensä.

3.2.3 Luominen

Kun tarkastellaan ihmisen paikkaa ympäröivän maailman kokonaisuudessa, on hyvä

lähteä liikkeelle luomisen teologiasta. Luomisen tarkoituksen ja kokonaisvaltaisen

ymmärtämisen kautta on helpompi hahmottaa sitä, miten ihminen suhteutuu muihin

luotuihin olentoihin sekä sitä, millainen on ihmisen rooli tässä

maailmankaikkeudessa.

Eco-Reformation –kirjan kirjoittajat korostavat luomisen kohdalla hieman eri asioita,

mutta silti yhteisenä peruskäsityksenä pysyy se, että luominen on Jumalan hyvä teko,

jota ihmisten tulisi ylistää ja josta ihmisten tulisi olla kiitollisia. Tätä Deifelt

painottaa huomauttamalla, että luomistyöstä ja luomakunnasta on löydettävissä

parhaiten se, miten jumalallinen armo ilmenee. Ympäröivää todellisuutta

tarkastelemalla voimme havaita tämän suurenmoisen armon, joka on vaikuttanut

siihen, että Jumala on lahjoittanut meille jotain arvokasta ja kaunista eli

luomakunnan.81 Tällaisen käsityksen pohjalta voidaan vetää johtopäätös, että

ihmiskunta on saanut elinympäristön osakseen lahjana ilman omia ansioitaan.

Millainen on siis ihmisen suhde tässä luodussa kokonaisuudessa? Tai toisin sanoen

tulee tarkastella sitä, onko maailma loppujen lopuksi luotu ihmistä varten vai

ihminen maailmaa varten.

80 Juntunen 2001, 183-190. 81 ER [Deifelt] 2016, 61.

43

Terence Fretheim82 tarkastelee tällaisia asioita omissa kirjoituksissaan nostaen esille

huomion, että Jumala katsoi maailman tarvitsevan ihmistä. Tämä ilmenee siinä,

miten Jumala näki luomansa maailman eläinten ja ihmisten luomisen jälkeen.

Eläinten luomisen jälkeen maailma oli hyvä:

Ja Jumala näki, että se oli hyvä. (Gen. 1: 25)

Sen sijaan ihmisten luomisen jälkeen kaikki oli hyvää:

Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää. Tuli ilta ja

tuli aamu, näin meni kuudes päivä. (Gen. 1: 31)

Näitä lainauksia Fretheim tarkastelee siltä kannalta, että Jumala loi maailman, mutta

ei ollut täysin mielissään luomuksestaan ennen kuin Hän loi ihmisen osaksi tätä

kokonaisuutta. Ihmisen olennaista roolia Fretheim kuvailee niin, että ihmisen

tehtävänä on hallita epäjärjestyksessä olevaa maailmaa. Maailman epätäydellisyys

ilmenee edellä mainituissa Raamatun jakeissa, joissa Jumala katsoi maailman olleen

hyvä ennen ihmistä, mutta ei kuitenkaan erittäin hyvä, toisin kuin ihmisten luomisen

jälkeen. Ihminen on siis Jumalan luomakunnassa keskeinen toimija, sillä ihmiselle on

sälytetty tehtäväksi järjestyksen tuominen epäjärjestykseen. Samaten ihmisellä on

oikeus ja velvollisuus viedä luomistyötä eteenpäin. Luomistyön eteenpäin viemisellä

Fretheim tarkoittaa luonnossa piilevien potentiaalien mahdollistamista ja

ympäristössä tapahtuvien luontaisten muutosten hyväksymistä ja niiden edistämistä.

Luomakunta tulee ymmärtää dynaamisena prosessina, joka on alati jonkinlaisessa

muutoksessa. Ihmisten tulee sopeutua näihin muutoksiin ja pyrkiä kehittämään

luomakuntaa Jumalan mahdollistamissa rajoissa. Tässä kohdin Fretheim korostaa,

että luonnosta huolehtiminen ei aina välttämättä tarkoita sen pitämistä

muuttumattomana.83

Lisäksi Fretheimin tekstissä korostuu kaiken keskinäinen riippuvuus ja

vuorovaikutus. Jumala ei luonut koko maailmaa yksin, vaan myös muilla luoduilla

oli osallisuutensa maailman luomistarinassa. Tällä tarkoitetaan sitä, että jo luodut

asiat edesauttoivat uusien asioiden syntymisessä, jolloin luomisen voidaan katsoa

82 Terence Fretheim on Minnesotan Luther Seminaryn Vanhan testamentin emeritusprofessori. 83 ER [Fretheim] 2016, 129-130.

44

olevan jatkuva ja meneillään oleva prosessi.84 Kaiken keskinäistä riippuvuutta

voidaan hahmotella myös siltä kannalta, että Jumalan katsotaan rajoittavan omia

toimiaan:

Jumalan ensimmäinen liike ihmisiä kohtaan ilmentää eksplisiittisesti

Jumalan itsensä rajoittamista. (ER [Fretheim] 2016, 135.)

Tämä väite kuvastaa ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta. Vaikka Jumala on

kaikkivoipa ja kaikkitietävä, asettui Hän ihmisen luodessaan osittain taka-alalle.

Näin ollen Fretheimin sanoin Jumalan voidaan katsoa rajoittavan itseään ja omia

voimiaan antaessaan ihmiselle roolin ja tehtävän luomisen eteenpäin viemisessä.

Näin ymmärrettynä ihmisen tehtävä luomakunnan keskuudessa tarkentuu. Jumala loi

maailman, joka oli epätäydellinen, mutta Hän loi myöskin ihmisen ottamaan vastuun

tästä epätäydellisyydestä. Ihmisen tehtävänä on varjella luomakuntaa ja ylläpitää

Jumalan luomistyötä. Tällainen asenne auttaa ihmisiä suhtautumaan ympäristöön sen

ansaitsemalla kunnioituksella sekä havainnollistaa Jumalan, ihmisen ja luonnon

välisiä suhteita.

Jumala loi maailman, jonka katsoi hyväksi ja antoi ihmisille tehtäväksi tämän hyvän

edelleen kehittelyn ja eteenpäin viemisen. Tähän liittyen Moe-Lobeda kuitenkin

kirjoittaa, että ihmiset eivät vie luomistyötä eteenpäin, vaan päinvastoin:85

Teemme tyhjäksi tätä todella hyvää, maailman elämää ylläpitävää

kapasiteettia. Niin sanotusti puramme luomistyön anteja. (ER [Moe-

Lobeda] 2016, 39.)

Moe-Lobedan käyttämät ilmaisut ”uncreating” ja ”undoing” luovat vaikutelman, että

ihmiset tuhoavat Jumalan aikaansaamaa hyvää ja niin sanotusti purkavat jo

saavutettua edistystä. Näitä käsitteitä on hankala suoraan suomentaa, mutta niiden

voidaan ymmärtää tarkoittavan juurikin jatkuvan luomistyön ja luovan edistyksen

kanssa päinvastaisia asioita. Tämän taustalla saattavat hyvinkin vaikuttaa ihmisten

oman edun tavoittelu ja luonnon näkeminen ainoastaan välineellisesti arvokkaana

ihmisten omille intresseille. Tällaista katsantotapaa voidaan pyrkiä muuttamaan niin,

että ihmiset eivät yrittäisi toimia luomisen vastaisesti, vaan sen kanssa yhteistyössä ja

sitä edistäen. Yksi näkökulmaa avaava tekijä olisi luonnon ymmärtäminen niin, että

84 ER [Fretheim] 2016, 125-131. 85 ER [Moe-Lobeda] 2016, 39.

45

tiedostettaisiin sen rajat ja kantokyky. Näihin teemoihin liittyy myös osaltaan

luomakunnan kohtaaman kärsimyksen teema.

Deifelt kirjoittaa siitä, että Jumalan jatkuva luomistyö paljastuu ristillä. Tätä hän

avaa vertaamalla tämänhetkisen luomakunnan kärsimystä siihen kärsimykseen, jonka

Kristus kohtasi. Luonto kärsii samoin kuin Kristus kärsi, mutta, kuten Kristuskin

löysi pelastuksen ristiltä, niin tekee myös luomakunta. Ihmisen tehtävänä on seistä

tämän kärsivän luomakunnan rinnalla ja edesauttaa aktiivisina kansalaisina sen

olojen paranemista.86 Deifeltin näkemys kärsivästä luomakunnasta voi toimia

ihmisen katsantotapaan vaikuttavana tekijänä. Usein ajatellaan, että kärsimyksen

piirissä ovat ainoastaan ihmiset tai toisenlaisen näkemyksen mukaan kaikki tuntoiset

oliot, mikä johtaa siihen, että ympäröivään elottomaan todellisuuteen, kuten

ilmastoon, ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota. Kärsimys on kuitenkin hyvin painava

termi, etenkin liitettynä Kristuksen kärsimykseen ristillä. Näin ollen ympäristön

yhdistäminen tämän kärsimyksen piiriin voi avata ihmisille uudenlaisen näkökulman

ilmastoasioihin.

3.2.4 Armo

Armo on olennainen tekijä luterilaisessa teologiassa ja näin ollen armon kautta

voidaan tarkastella myös ilmastonmuutokseen liittyviä aiheita. Rhoads toteaa, että

armo sijoittuu luterilaisen identiteetin ytimeen ja täten muodostaa olennaisen

perustan ekoreformatorisiin teemoihin. Ihminen tulee vanhurskaaksi armosta, uskon

kautta, ei omin teoin. Tästä huolimatta ihmisillä on taipumus ajatella

vanhurskauttamista oman olemuksensa kautta. Tällöin huomio keskittyy siihen,

kuinka juuri minä itse pääsen taivaaseen ja tulen vanhurskaaksi. Ihminen keskittyy

siis seuraamaan tiukasti lakia ja pyytämään anteeksiantamusta niin tarvittaessa

taatakseen oman pelastuksensa. Tämä on kuitenkin ristiriidassa armon käsitteen

perusidean kanssa, sillä armo perustuu Jumalan rakkauteen eikä sillä ole tekemistä

ihmisen omien tekojen kanssa. Näin ollen ihmisen tulisi ymmärtää, että Jumala

katsoo ja hyväksyy meidät erillisinä taloudellisista, kulttuurisista ja sosiaalisista

asioista, jolloin armo tulee meidän osaksemme ilman omia toimiamme ympäröivässä

yhteiskunnassa. Vaikka armo onkin niin sanotusti ilmaista, Rhoads korostaa, että kun

86 ER [Deifelt] 2016, 66.

46

tulemme vanhurskautetuiksi Jumalan rakkaudesta, tulee meidän vastata tähän

jollakin tavalla. Tällä tarkoitetaan sitä, että armon kautta vapautettuina maallisista

laeista ja muista meitä määrittävistä tekijöistä, voimme viedä eteenpäin Jumalan

luomistyötä riippumatta siitä, millaisia yhteiskunnallisia tekijöitä ympärillämme

vallitsee. Voidaan todeta, että armon ja vanhurskauttamisen johdosta olemme

vapautettuja rakastamaan lähimmäisiämme ehdoitta sekä pitämään huolta

luomakunnastamme. Näiden ohella olemme lisäksi johdatettuja luomaan

oikeudenmukaista ja armollista yhteiskuntaa.87

Rhoadsin näkemyksistä voidaan yhteenvetona päätellä, että armo on niin sanotusti

ilmaista eikä perustu omiin toimiimme tai tekoihimme, mutta silti armon

vastaanottaminen pitää sisällään tietynlaisen vastavuoroisen ajattelutavan.

Saadessamme Jumalalta rakkaudessa armon osaksemme vastaamme tähän omalla

hyvyydellämme ja armollisuudellamme ympäröivää todellisuutta kohtaan. Se, miten

ihmisen tulisi toimia ilmenee Rhoadsin mukaan Kristuksen kautta. Hänen mukaansa

Jumala tuli maailmaan ihmiseksi, jotta hahmottaisimme paremmin sitä, millaisia

meidän tulisi olla ja miten toimia, jotta toteuttaisimme itseämme niin kuin Jumala

luodessaan maailman oli tarkoittanut.88 Täten meidän tulisi seurata Kristuksen

esimerkkiä maan päällä, mikäli haluamme toimia kutsumuksemme ja tehtävämme

mukaisesti ja tätä kautta vastata Jumalan armoon omilla toimillamme.

3.2.5 Vakaumus, koulutus ja tiede

Ernest Simmons89 kirjoittaa koulutuksen ja tieteen roolista kohdattaessa

ilmastonmuutoksen aiheuttamia haittoja. Hän toteaa, että esimerkiksi yliopistoilla on

vahva merkitys opiskelijoiden kehityksessä ihmiskeskeisen maailman kentällä.

Opiskelijoiden oma kutsumus yhdistettynä akateemiseen koulutukseen voi valmistaa

näistä henkilöistä kestävän kehityksen johtajahahmoja niin etiikan, yhteisön,

ekologian kuin talousasioidenkin saralla.90

Simmons perustelee näkemystään kirjoittamalla tieteen ja uskonnon välisestä

suhteesta. Usein tiede ja uskonto on erotettu toisistaan perustuen niiden erilaisiin

87 ER [Rhoads] 2016, 12. 88 ER [Rhoads] 2016, 12. 89 Ernest Simmons on Concordia Collegen professori Minnesotassa. 90 ER [Simmons] 2016, 198.

47

lähtökohtiin. Tiede useimmiten vastaa miten –kysymyksiin selvittäen asioita, joita

voi havainnoida ja mitata. Sen sijaan uskonto ja teologia vastaavat miksi –

kysymyksiin yrittäen selittää esimerkiksi, miksi jotakin on olemassa ja mikä on

tämän olemassa olevan asian tarkoitus. Tässä yhteydessä Simmons nostaa esille

ajatuksen tieteestä ja teologiasta toisiaan täydentävinä elementteinä. Koska nämä

vastaavat eri kysymyksiin, ne muodostavat yhdessä syvemmän ja laaja-alaisemman

kokonaisymmärryksen asioista.91

Tällaista ajattelua, jossa tiede ja uskonto täydentävät toisiaan voidaan kutsua

komplementaarisuusmalliksi. Simmonsin ajatusten pohjalta on löydettävissä

yhtymäkohtia tällaisen mallin mukaiseen ajatteluun. Samaten, jos tarkastellaan Eco-

Reformation –teosta laajemmin, voidaan esimerkiksi Dahillin näkemyksistä havaita

samansuuntaisia piirteitä Simmonsin kanssa. Dahill katsoo, että tiede ja uskonto

tarvitsevat toisiaan, jotta tiede ei menettäisi kosketustaan luonnon pyhyyteen ja, jotta

uskonto ei sulkisi liiaksi silmiään tieteen tutkimustuloksilta, jotka auttavat paremmin

hahmottamaan maailman tämän hetkistä tilannetta.92 Näistä päätellen on siis

mahdollista, että ainakin osa Eco-Reformation –kirjan kirjoittajista yhtyy

komplementaarisuusmallin näkemyksiin siitä, että uskonto ja tiede eivät ole toisensa

poissulkevia, vaan pystyvät myös tekemään yhteistyötä keskenään. Tällainen

yhteistyö voi tapahtua joko niin, että uskonto ja tiede täydentävät toisiaan

vastaamalla eri kysymyksiin tai niin, että uskonto ja tiede tarjoavat erilaiset, mutta

toisiaan täydentävät näkökulmat suureksi osaksi samoihin kysymyksiin.

Koulutuksen tarkoituksena on siis selvittää, millainen maailma on ja miten se

ilmenee meille ja tätä kautta laajentaa omaa tieteellistä käsitystämme luonnosta ja

sen mekanismeista. Lisäksi koulutus tähtää yhteisen hyvän edistämiseen maailmassa

ja tätä kautta kestävän kehityksen laajenemiseen. Oikeanlaisen koulutuksen kautta

ihmisille annetaan tulevaisuutta ajatellen valmiudet vaikuttaa omiin valintoihinsa

ympäristöystävällisemmin.93

Simmonsin toteamusten perusteella voidaan ymmärtää, että oikeanlainen koulutus,

tiede ja ihmisen oma vakaumus muodostavat yhdessä kokonaisuuden, mikä voi

edesauttaa ympäristön kannalta suotuisien valintojen tekemisessä. Tieteellisen

91 ER [Simmons] 2016, 202. 92 ER [Dahill] 2016, 191. 93 ER [Simmons] 2016, 209-210.

48

tietämyksen kautta ihminen ymmärtää, miten luonto toimii ja millaisia vaikutuksia

tietyillä toimilla on esimerkiksi biodiversiteetin kannalta. Oikeanlainen koulutus

pyrkii tuomaan näitä asioita ihmisen tietoisuuteen, mutta samalla myöskin

opettamaan ympäristöeettisiä ja oikeudenmukaisia ratkaisutapoja. Näihin lisättynä

myös ihmisen oma uskonnollinen vakaumus antaa perustavanlaatuisen pohjan

luomakunnan hyvinvoinnin edistämiseksi.

Tämän vakaumuksen merkitystä Simmons korostaa tuomalla esiin armon teeman.

Hän toteaa, että armon kautta ihmisen jumalallinen yhteys luomakuntaan ja

uppoutuminen sen rakenteisiin vahvistuu ja tätä kautta armo luo perustan teologian ja

luonnontieteen keskinäiselle suhteelle sekä pohjan ihmisen uskoperustaiselle

luomakunnasta huolehtimiselle.94 Ihmisen ja luomakunnan välisen yhteyden

vahvistumista voidaan siis tarkastella armon kautta ymmärtäen myös, että luominen

itsessään on jumalallisen armon ilmentymä.95 Näin ollen toimiessaan luomakunnan

parissa ihminen on samalla kosketuksissa jumalallisen armon kanssa ja tämä herättää

ihmisessä kutsumuksen Jumalan luomistyön varjelemiseen. Simmonsin toteamus

armon merkityksestä kuulostaa tässä valossa siis hyvinkin loogiselta ja tätä hän vielä

itse vahvistaa toteamalla, että kristityt nojautuvat jatkuvasti elämässään sekä luonnon

että armon maailmaan samanaikaisesti.96 Näitä luonnon ja armon elementtejä ei tule

erottaa toisistaan, vaan on ymmärrettävä näiden molempien ratkaiseva merkitys

ihmisten toimien taustalla.

3.2.6 Luterilainen ihmiskäsitys

Kun mietimme ympäristön muuttunutta tilaa ja omaa osuuttamme siinä, tulee meidän

kiinnittää huomio siihen, millaisia ihmisiä olemme ja miten miellämme itsemme.

Ihmiskäsitys on avaintekijä tällaisissa mietteissä. Aana Marie Vigen97 nostaa tässä

yhteydessä esiin Martin Lutherin merkityksen kahdesta eri syystä. Ensinnäkin

juhlimme reformaation 500-vuotisjuhlaa ja täten myös sitä rikasta perintöä, jonka

Luther on meille välittänyt. Mutta lisäksi meidän tulee kohdistaa ajatuksemme

94 ER [Simmons] 2016, 201. 95 ER [Deifelt] 2016, 61. 96 ER [Simmons] 2016, 207. 97 Aana Maria Vigen on Chicagon Loyola –yliopiston kristillisen sosiaalietiikan apulaisprofessori.

49

Lutheriin, koska hänen ihmiskäsityksensä valaisee meille sitä, keitä me olemme ja

kenelle me kuulumme.98

Luther ajattelee, että ihminen ilman uskoa ei ole mitään muuta kuin ainoastaan

ruumis, joka tavoittelee näkyviä asioita. Nämä näkyvät asiat eivät kuitenkaan

loppujen lopuksi ole kykeneväisiä täyttämään ihmissielun tarpeita. Tämän vuoksi

ihminen tarvitsee uskoa, jonka hän saa osakseen armon kautta. Tämä usko tekee

ihmisestä hengellisen olion, mutta tässäkään tilanteessa asetelma ei ole täysin

ristiriidaton, sillä Luther katsoo ihmisessä olevan kahden luonnon käyvän keskenään

kamppailua ja suuntautuvan eri asioihin. Lihallinen ruumis palvelee syntiä, kun taas

hengellinen puoli tottelee Jumalan lakia. Yhdessä ihmispersoonassa on siis

hajaannusta ja kaipuuta vastakkaisiin asioihin.99

Lutherin mukaan ihmispersoona ei täten voi kokonaan saavuttaa hengellistä olemusta

ennen kuin ylösnousemuksessa. Tätä hän selittää sillä, että ihmisessä on aina

osallisena tämä lihallinen puoli myös, joka ei pysty ymmärtämään näkymätöntä

hengellistä luontoa. Vaikka Kristus vaikuttaa hengelliseen osapuoleen ihmisessä, se

ei silti voi tehdä ihmistä kokonaan hengelliseksi johtuen lihallisuuden

olemassaolosta.100 Henki on Lutherin ajattelussa ihmisluonnon jaloin asia ja

ihmisruumis on vain ulkoinen ilmentymä, joka kätkee hengen sisäänsä.101

Edellä kuvattuihin näkemyksiin nojaten voidaan yhteenvetona todeta, että Lutherin

mukaan Kristus vaikuttaa vahvasti ihmisessä ja pyrkii vahvistamaan ihmispersoonan

hengellistä puolta armollaan uskon kautta. Kuitenkin syntiin taipuvainen lihallinen

ihmisruumis ei välttämättä aina huomaa tätä Kristuksen vaikutusta ja siksi pyrkii

toteuttamaan omia lihallisia halujaan tavoitellen maanpäällisiä näkyviä asioita

itselleen. Myös ilmastonmuutoksen osalta ihmisen tuhoavia toimia voidaan

perustella tällä Lutherin näkemyksellä ihmisen lihallisesta persoonasta, joka pyrkii

toteuttamaan omia motiivejaan. Mikäli halutaan saada aikaan muutosta tällaisiin

ajattelutapoihin, tulisi ihmisten löytää itsestään armon vaikuttama hengellinen puoli.

Tällöin ihminen ymmärtäisi oman kuuluvuutensa Jumalalle eikä keskittyisi enää

niinkään materian tavoitteluun, vaan pikemminkin sielun ruokkimiseen.

98 ER [Vigen] 2016, 249. 99 Karimies 2016, 209-210. 100 Karimies 2016, 211. 101 Deifelt 2005, 54.

50

Tärkeintä on siis muistaa, että kuulumme Jumalalle ja meidän lopullisena

päämääränämme on Jumala. Vaikka Jumala asettuukin kaiken keskiöön, ei silti ole

tarpeellista puhua liian abstraktein termein ymmärtääksemme ihmisluonnon

todellisen merkityksen. Vigen kirjoittaa, että meidän tulisi ajatella konkreettisesti,

suhteellisesti ja kontekstuaalisesti, jotta voisimme aidosti ymmärtää, mitä tarkoittaa

ihmisenä oleminen ja millainen vastuu tästä seuraa mukana. Tällainen ajattelutapa on

tarpeen, sillä ihmiset ovat liitoksissa Jumalan lisäksi myös toinen toisiinsa sekä koko

luomakuntaan.102 Luterilaisen ihmiskäsityksen ymmärtämiseksi on siis ajateltava

laaja-alaisesti ja ymmärrettävä useiden asioiden keskinäinen riippuvuus.

3.2.7 Laki ja evankeliumi

Ekoreformatoristen kirjoittajien näkemyksiä tutkiessa on syytä tarkastella

luterilaisuuteen olennaisesti kuuluvaa lain ja evankeliumin erottelua. Laki kertoo

meille, mitä meidän tulisi tehdä ja evankeliumi sen sijaan tuo esille sen, mitä Jumala

tekee. Lain ja evankeliumin tehtävät ovat erilaiset. Jumalan laki tavoittaa ihmisten

omattunnot kirjoitusten kautta ja pyrkii saamaan ihmiset ymmärtämään heidän

tarvitsevan evankeliumin pelastavaa sanomaa elämäänsä. Tämä ymmärrys syntyy

lain velvoitteiden, syytösten, ohjeiden ja rangaistusten kautta. Sen sijaan

evankeliumin tarkoituksena on ihmisten tukeminen, uudistaminen, vahvistaminen ja

heille anteeksiantaminen. Carl Braaten korostaa evankeliumin elävää luonnetta niin,

että evankeliumi tulisi ymmärtää elävänä Jumalan Sanana, joka todellisessa elämässä

puhuttelee yksilöä. Samaten tulisi tiedostaa evankeliumin pyyteetön lupaus Jumalan

armosta Kristuksen tähden. Evankeliumi ei siis velvoita ihmistä toimimaan tietyllä

tavalla pelastuakseen, vaan yksin usko on riittävä. Laki sen sijaan on se tekijä, joka

velvoittaa ihmistä Jumalalle mieluisiin toimiin, mutta näiden toimien tarkoitus on se,

että ihminen havaitsisi omassatunnossaan kaipaavansa evankeliumin pelastavaa

sanomaa elämäänsä.103

Luterilaisissa tunnustuskirjoissa määritellään lain ja evankeliumin erottelun tarkoitus.

Yksimielisyyden ohjeen Täydellisessä selityksessä korostetaan, että evankeliumia ja

lakia ei tulisi sekoittaa toisiinsa, sillä riskinä on se, että evankeliumin pelastava

sanoma saattaa tällöin muuttua lainopiksi. Tarkoituksena on siis pitää nämä

102 ER [Vigen] 2016, 250-251. 103 Braaten 2007, 138-140.

51

toisistaan erillisinä perustuen niiden eri tarkoituksiin. Evankeliumin tehtävänä on

julistaa syntien anteeksiantamista ja pelastusta Kristuksen tähden ja lain tehtävänä on

tuoda esiin syntiset toimet ja tuomita synnilliset teot.104

Yksimielisyyden ohjeen Tiivistelmässä painotetaan lain merkitystä sekä

epäuskoisille että uskoville. Tämä perustuu siihen, että epäuskovat tarvitsevat lakia

elämäänsä, jotta voitaisiin taata ulkonainen säädyllisyys ja järjestys ja herättää

ihmiset tunnistamaan syntinsä ja paheelliset tekonsa. Uskovien kohdalla lain

merkitystä korostetaan perustuen ihmisen lihalliseen puoleen. Vaikka ihminen uskon

myötä tekeekin Jumalan Hengen aikaan saamia tekoja ilman ulkoista painostusta,

silti uskovassa ihmisessä vaikuttaa yhä lihallinen olemus, joka taistelee hengellisen

olemuksen kanssa. Tämä lihallinen olemus tarvitsee lain velvoitteita, jotta ihmisen

hengellinen olemus voisi vahvistua. Näin myös Kristuksen kautta vapautettujen

yksilöiden tulee harjoittaa Jumalan lakia.105

Voidaan siis sanoa, että lihallisen olemuksen johdosta myös uskovat ihmiset voivat

olla alttiita synnin vaikutukselle. Ihminen ei voi tässä elämässään irrottautua omasta

lihallisesta olemuksestaan, minkä johdosta hän saattaa vääristää Pyhän Hengen työn

ja unohtaa tarvitsevansa lakia. Näin ollen lain kuuleminen auttaa ihmistä

taistelemaan hengen ja lihan vaikutusten välillä.106

Ekoreformatoriset kirjoittajat eivät suoraan erittele lain ja evankeliumin tehtäviä

ympäristöasioihin sovellettuna, mutta silti implisiittisesti voidaan sanoa jotakin. Eco-

Reformation –kirjassa korostetaan useissa yhteyksissä rakkauden merkitystä ja

kehotetaan rakastamaan Jumalaa, lähimmäisiä ja koko luomakuntaa. Moe-Lobeda

kirjoittaa, että ihmisten keskeisin tehtävä on rakastaa samoin kuin Jumala rakastaa.

Lisäksi hän korostaa, että ihmiselämän tarkoitus perustuu juuri tämän rakastamisen

käskyn noudattamiseen.107 Myös Jumala velvoittaa meitä Raamatussa rakastamaan

Jumalaa ja lähimmäisiämme:

Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen

hänet koetukselle: ”Opettaja, mikä on lain suurin käsky?” Jeesus

104 FC-SD V, 27. 105 FC-Ep. VI, 1-6. 106 Gassmann & Hendrix 2005, 82. 107 ER [Moe-Lobeda] 2016, 38.

52

vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi

ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä

on tämä: Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn

varassa ovat laki ja profeetat.” (Matt. 22: 35-40)

Deifelt ulottaa lähimmäisistä huolehtimisen koskemaan koko luomakunnasta

huolehtimista.108 Näin ollen voidaan katsoa, että ekoreformatoriset kirjoittajat

korostavat lain merkitystä rakkauden vaatimuksen muodossa ja ulottavat tämän lain

koskemaan koko luomakuntaa omissa kirjoituksissaan.

Toinen kohta, missä Jumalan laki nousee esille on kysymys ihmisen tehtävästä

luomakunnassa. Fretheim korostaa luomiskertomuksen kohtaa, jossa Jumala antoi

ihmisen tehtäväksi maailman hallitsemisen. Hän katsoo tämän ilmentävän osittain

Jumalan oman vallan jakamista ihmisille.109 Jumala siis velvoittaa ihmisiä jatkamaan

omaa luomistyötään ja hallitsemaan maanpäällä olevia eläviä olentoja. Tällainen

velvoite voidaan lukea lain piiriin, sillä se ohjeistaa ihmistä siihen, kuinka hänen

tulisi toimia, jotta hän toimisi Jumalalle mieleisesti.

Edellä mainittujen esimerkkien valossa voidaan todeta, että ekoreformatoriset

kirjoittajat korostavat lakia joissakin näkemyksissään. Lain tulkitsemista tulee

käyttää apuvälineenä oikeanlaisen suhteen hahmottamisessa ihmisen ja muun

luomakunnan välillä. Kuitenkin lakia useammin Eco-Reformation –teoksessa nousee

esille evankeliumiin kuuluvan Kristuksen sovitustyön ja armon merkitys. Rhoads

korostaa eksplisiittisesti evankeliumin asemaa ajattelussaan:

Kerran, kun olemme ehdoitta vanhurskautettuja Jumalan toimesta ja

vapautettuja laista ja käyttäytymissäännöistä, meidät on asetettu

vastaamaan Jumalan armoon luomalla uudenlaisen rakkauden

hallitseman luomakunnan huolimatta nykyisen yhteiskunnan normien

rajoitteista. Kerran, kun olemme vanhurskautettuja puhtaasti armon

johdosta, olemme vapautettuja pyyteettömästi rakastamaan

lähimmäisiämme, vapautettuja toimimaan oikeudenmukaisina ja

armollisina kansalaisina sekä myös vapautettuja rohkeasti, kiitollisesti

108 ER [Deifelt] 2016, 60. 109 ER [Fretheim] 2016, 130.

53

ja riemuiten pitämään huolta koko Jumalan luomakunnasta. (ER

[Rhoads] 2016, 12.)

Rhoadsin viittaus siihen, että vanhurskautuksen myötä olemme vapautettuja laista

kuvastaa ihmisen lihallisen ja hengellisen olemuksen merkitystä. Ihminen, jossa

vaikuttavat lihallisen ruumiin halut tarvitsee Jumalan lakia synnintuntonsa

herättämiseen ja kuuliaisen elämäntavan saavuttamiseen. Sen sijaan

vanhurskautuksen myötä ihminen luontaisesti pyrkii Jumalan vaikutuksesta

tekemään hyviä tekoja eikä tällöin ihmisen hyviä tekoja nähdä lain noudattamisen

seurauksina. On kuitenkin muistettava, että ihminen ei pääse tässä maailmassa eroon

omasta lihallisesta olemuksestaan ja tämän vuoksi lain merkitys myös uskovan

henkilön elämässä on tärkeä.

Myös Rossing puhuu evankeliumin parantavasta ja lohduttavasta sanomasta

korostaessaan, että ihmisten tulisi synkkyyden sijaan julistaa toivoa ja painottaa sitä,

että Kristuksen voiton myötä paha on jo voitettu.110 Samoin Deifelt toteaa

evankeliumin sanomaan nojautuen, että risti tuo ihmiset lähemmäs rakkautta ja

totuutta. Tällöin omien ansioiden merkitys sivuutetaan ja sen sijaan korostetaan

Jumalan armoa ja armeliaisuutta ihmiskuntaa kohtaan Kristuksen kautta.111

Eco-Reformation –kirjassa puhutaan siis sekä laista että evankeliumista. Lakiin

perustuen ekoreformatoriset kirjoittajat painottavat ympäristöasioiden kohdalla

rakkauden merkitystä ja ihmisen vastuuta luonnosta. Evankeliumi puolestaan on

keino, jolla tuodaan lohtua nykymaailman epävakaaseen tilanteeseen. Lakia

käytetään herättelemään ihmisten ajatuksia siitä, mitä heidän tulisi tehdä ja mitä he

ovat tehneet väärin, kun taas evankeliumin avulla korostetaan Jumalan armollisuutta

ja luomakunnan eheytymisen toivoa. Lisäksi evankeliumin katsotaan uudistavan

ihmisiä sisäisesti ja vapauttavan ihmiset pitämään huolta koko luomakunnasta.

110 ER [Rossing] 2016, 147. 111 ER [Deifelt] 2016, 64.

54

3.2.8 Maallinen ja hengellinen regimentti

Luterilaisessa teologiassa kahden regimentin erottelulla on keskeinen rooli ja tämän

vuoksi nostan tässä yhteydessä esille näkemyksen maallisesta ja hengellisestä

regimentistä. Molemmat regimentit voidaan ajatella Jumalan välineinä pahaa vastaan

toimittaessa. Jumalan sana vaikuttaa maallisessa regimentissä lain muodossa ja

hengellisessä regimentissä evankeliumin sanomana. Kaksi regimenttiä kuvastaa täten

kahta eri Jumalan sanaan perustuvaa hallintatapaa. Näiden hallintatapojen

vaikutukset ovat kuitenkin erilaiset. Maallisessa regimentissä laki ohjaa ihmisten

konkreettisia ja ulkoisia valintoja, kun taas hengellisessä regimentissä evankeliumin

sanoma vaikuttaa ihmisiin sisäisesti.112

Lutherin mukaan kahden regimentin olemassaolo on välttämätön, sillä kaikki

maailman ihmiset eivät ole Jumalan lainalaisia kristittyjä. Tämän vuoksi on

välttämätöntä, että ihmisillä on jonkinlainen maallinen esivalta ja oikeuslaitos, jotka

ohjaavat ihmisten maallista käytöstä oikeaan suuntaan. Maallisen regimentin

tehtävänä on ylläpitää järjestystä maanpäällisissä asioissa ja tätä kautta palvella

Jumalaa. Hengellinen regimentti puolestaan toimii Sanan avulla ja pyrkii tekemään

ihmisistä hyviä ja vanhurskaita. Kirkon voidaan katsoa toteuttavan hengellisen

regimentin tavoitteita julistamalla Jumalan sanaa, ravitsemalla sieluja ja

lohduttamalla synnintunnossa eläviä.113 Kuitenkaan kirkkoa ei tule mieltää kokonaan

hengellisen regimentin alaan kuuluvaksi, sillä maanpäällisenä instituutiona se on

myös osa maallista regimenttiä.114

Augsburgin tunnustuksessa sanotaan, että yhteiskunnallinen järjestys ja maallinen

hallintavalta ovat Jumalan asettamia ja säätämiä. Tämän vuoksi ihmisten tulee olla

esivallalle kuuliaisia, mikäli se ei edellytä synnin tekemistä. Augsburgin

tunnustuksessa korostetaankin, että maallinen valta velvoittaa kaikkia, mutta mikäli

tämä valta on Jumalan käskyjen vastaista, silloin ihmisten tulee maallisten ohjeiden

sijaan noudattaa Jumalan lakia. Maallinen valta nähdään tarpeellisena, sillä

evankeliumi itsessään ei opeta sitä, miten ulkonaisesti tulisi käyttäytyä, vaan sen

sijaan keskittyy uskon ja vanhurskautuksen teemoihin.115 Maallisen ja hengellisen

112 Raunio 2007, 228. 113 Wisløff 1985, 216-217. 114 Kolb 2014, 179. 115 CA XVI, 1-6.

55

regimentin tehtävät tulee täten erottaa toisistaan, jotta molemmat voivat palvella

omaa aluettaan ja tätä kautta toteuttaa Jumalan suunnitelmaa kahdesta eri

hallitsemisen tavasta.116 On kuitenkin huomioitava, että regimenttien eri tehtävien

erottaminen ei tarkoita regimenttien irrottamista toisistaan, sillä molemmat

regimentit pyrkivät toteuttamaan rakkautta omalla tavallaan tavoitellen ihmisten

tulemista hyviksi ja vanhurskaiksi.117

Luther korostaa lain ja evankeliumin kuuluvan molempiin regimentteihin.

Hengellisessä regimentissä evankeliumi luo ihmisen ja Jumalan välisen suhteen ja

lain ensimmäiset kolme käskyä ohjeistavat, mitä uskovan tulee tehdä

kunnioittaakseen suhdettaan Jumalaan. Maallisessa regimentissä evankeliumi voi

luoda ihmiselle motivaation toimia oikein suhteessa muihin Jumalan luomiin

olentoihin ja laki antaa ohjeet siihen, kuinka oikeudenmukaisen ihmisen tulisi

menetellä toimiessaan muiden ihmisten ja luotujen kanssa.118

Eco-Reformation –teoksessa nostetaan esille, että viimeisten vuosisatojen aikana

jumalanpalveluselämä on keskittynyt liikaa ihmisen ja Jumalan välisen suhteen ja

ihmisten keskinäisten suhteiden korostamiseen. Rhoads kirjoittaa, että

ilmastonmuutoksen myötä nyt on se aika, jolloin luonto tulisi ottaa osaksi Jumalan

ylistämistä ja kiittämistä ja huomioida sekä Jumalan ja luomakunnan että ihmisten ja

luomakunnan väliset suhteet. Tällainen näkemys korostaa hengellisen regimentin

roolia. Rhoads toteaa, että mikäli huoli luonnosta tuodaan esille viikoittaisissa

jumalanpalveluksissa, se voi auttaa luonnon hyvinvoinnin edistämisen liittämisessä

osaksi seurakuntaelämän yleisiä tavoitteita.119 Tätä kautta ihmisen ja Jumalan välinen

suhde voi laajentua koskemaan ihmisen ja koko ympäröivän todellisuuden välisiä

suhteita. Hengellinen regimentti voi edesauttaa ihmistä muodostamaan hengellisen

perustan asenteiden ja toimien muutokselle ympäristön hyväksi.

Moe-Lobeda puolestaan korostaa maallisen regimentin vastuuta ihmisten asenteiden

ja käytöksen muuttamisessa. Hän kirjoittaa, että nykyajan tilanne tarvitsee muutosta

julkisen politiikan ja yhteiskunnan rakenteiden tasolla. Moe-Lobeda perustelee tätä

toteamalla, että muutos yhdellä osa-alueella voi avata mahdollisuuden muutoksen

116 Wisløff 1985, 218. 117 Raunio 2007, 230-232. 118 Kolb 2014, 178-179. 119 ER [Rhoads] 2016, 14.

56

myös toisaalla. Täten tulisi kiinnittää huomiota yksilötasoon ja koteihin,

yhteiskunnallisiin instituutioihin, yritysmaailman pieniin ja suuriin yrityksiin,

julkiseen politiikkaan sekä valtioon kuuluviin eri osa-alueisiin.120 Tällainen näkemys

puolustaa kantaa, jonka mukaan ihmisten toimiin tulisi vaikuttaa maallisen

regimentin tasolla, jotta saataisiin aikaan ympäristön hyvinvointiin tähtääviä toimia.

Täten ekoreformatoristen kirjoittajien voidaan nähdä korostavan sekä maallisen että

hengellisen regimentin tärkeyttä ympäristöasioissa, vaikka kirjoittajat eivät suoraan

otakaan kantaa kahden regimentin erotteluun. Joka tapauksessa ekoreformaatio

huomioi molempien regimenttien alueilla tarvittavat toimet ihmisten asenteiden

muuttamiseksi ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

3.2.9 Ekoreformatoristen kirjoittajien ympäristöteologiset sovellukset

Yhteenvetona Eco-Reformation –kirjasta voidaan nostaa esille ekoreformatoristen

kirjoittajien keskeisimmät ympäristöteologiset sovellukset luterilaisista painotuksista.

Ensimmäinen sovellus on johdettu rakastamisen käskyn korostamisesta. Rakkauden

kaksoiskäsky kehottaa ihmistä rakastamaan Herraa koko sydämestään, mutta myös

rakastamaan lähimmäistä kuin itseään. Luterilaisessa perinteessä tämä itsensä

rakastaminen tarkoittaa sitä, että ihminen pyrkii kehittämään itseään niin, että olisi

valmiimpi suuntautumaan kohti Jumalaa. Itsensä rakastaminen korkeimpaan

suuntautuvana olentona sekä lähimmäisten rakastaminen Jumalan luomina ja

Jumalaa kohti pyrkivinä olentoina ilmentävät oikeanlaista rakkautta Jumalaa

kohtaan.121 Perinteisesti lähimmäinen on ymmärretty kanssaihmisinä, mutta

ekoreformatoriset kirjoittajat ulottavat lähimmäisen koskemaan koko ympäröivää

luomakuntaa. Tällöin ympäristö personoidaan ja sisällytetään rakkauden

kaksoiskäskyyn. Ihmisen tulisi siis rakastaa kanssaihmisten lisäksi myös koko

luomakuntaa kuin itseään.

Toinen luterilainen painotus, jota on sovellettu ympäristöasioihin on käsitys ristin

teologiasta. Luterilaisessa opetuksessa ristin teologia tarkoittaa Jumalan osallisuutta

kärsimyksissä ja koettelemuksissa. Eco-Reformation –teoksessa kärsivät osapuolet

nähdään marginaaliryhminä, joiden osaksi myös luomakunta luetaan. Ympäristöön

120 ER [Moe-Lobeda] 2016, 50. 121 Vainio 2008, 59.

57

sovellettuna ristin teologia on tällöin ymmärretty niin, että Jumala kulkee kärsivien

marginaaliryhmien rinnalla, joita edustavat niin heikko-osaiset ihmiset kuin

haavoittuva ympäristökin.

Kolmas ympäristökysymyksiin sovellettu luterilainen teema on Jumalan armo.

Ekoreformatoristen kirjoittajien keskuudessa nousi esille ajatus siitä, että armo

vapauttaa ihmisen huolehtimaan luomakunnasta. Tällä vapautuksella ymmärretään

vapaus esimerkiksi ympäröivistä yhteiskunnallisista tekijöistä, jotka saattavat viedä

huomiomme pois luonnon hyvinvoinnin tärkeydestä. Luterilainen armo-oppi on täten

sovellettu niin, että Jumala armon kautta saa ihmisessä aikaan halun tehdä

ympäristöä varjelevia tekoja.

Neljänneksi Eco-Reformation –teoksessa sovellettiin ympäristöteologiaan luterilaista

ihmiskäsitystä, jonka mukaan ihmisessä vaikuttavat sekä hengellinen että lihallinen

olemus. Tämän ihmiskäsityksen valossa Eco-Reformation –kirjassa perustellaan sitä,

minkä takia ihminen toimii luontoa vahingoittavalla tavalla. Selityksen mukaan nämä

vahingoittavat teot ovat syntyneet siitä, että ihmisen hengellinen puoli ei ole

vahvistunut riittävästi armon avulla, jolloin ainoastaan ihmisen lihallinen olemus

pyrkii toteuttamaan maallisia halujaan.

Viidenneksi voidaan mainita luterilaisten kirjoittajien näkemykset sekä laista ja

evankeliumista että kahdesta regimentistä ilmastoasioita tarkasteltaessa.

Ekoreformatoriset kirjoittajat tuovat esille lain ja evankeliumin yhtäläisen

merkityksen ihmisten asenteiden muuttamisessa luomakuntaa kohtaan ja korostavat

tarvittavien muutosten tavoittelua niin hengellisen kuin maallisenkin regimentin

alueilla.

58

4 LAUDATO SI’ JA EKOREFORMATORISET TEEMAT

4.1 Muutoksen tarve

Verratessa Laudato Si’:tä tuoreisiin luterilaisiin näkemyksiin ja erityisesti

ekoreformatorisiin aiheisiin, voidaan ensimmäisenä yhteisenä piirteenä nostaa esille

yleisesti muutoksen hakeminen nykyajan yhteiskunnalliseen tilanteeseen. Eräät

luterilaiset teologit ovat ottaneet käyttöön edellä esitellyn ekoreformaation käsitteen

puhuttaessa tällaisesta muutoksesta, joka pitää sisällään yhteiskunnan eri osa-alueet

sekä koko luomakunnan kattamat asiat. Ekoreformaatiossa 500 vuotta sitten

alkanutta reformaation teologiaa sovelletaan keskeiseen nykyajan ongelmaan eli

luomakunnan tilaan ja ihmisen ja luomakunnan väliseen suhteeseen. Reformaation

ajatuksia sovelletaan enimmäkseen reformaation aikaansaamien muutosten vuoksi;

tänä päivänä tarvitaan samanlaista reformaatiota ilmastoasioiden parissa kuin

tarvittiin 500 vuotta sitten uskonasioiden kohdalla.

Eco-Reformation –kirjan kirjoittajat puhuvat läpi koko teoksen tämän tarvittavan

muutoksen merkityksestä kukin painottaen hieman eri asioita. Tarkasteltuna näitä

näkemyksiä yhdessä huomataan, että tarvittava suunnanmuutos kohdistuu miltei

jokaiselle osa-alueelle, kuten yhteiskuntaan, yksilöön, ihmisen jumalasuhteeseen,

oman persoonan ymmärtämiseen ja Raamatun tekstien ymmärtämiseen mainitakseni

tässä vain murto-osan näistä osa-alueista. Yhteiskunnan tasolla Rhoads kirjoittaa,

että maailma on kaikkien ihmisten yhteinen koti, minkä vuoksi siitä tulisi kantaa

huolta yhteisöllisesti jokaisen yhteiskunnan jäsenen toimesta.122 Kuitenkin tällä

hetkellä ihmiset usein sivuuttavat oman vastuunsa, mikä johtaa siihen, että yhteisön

tasolla tapahtuva muutos elinolosuhteiden parantamiseksi ei pääse kehittymään.

Tästä päästäänkin luontevasti yksilötason ongelmaan, jota Rhoads kommentoi niin,

että hän korostaa Jumalan ja koko luomakunnan välisen suhteen ensisijaisuutta eikä

niinkään painota ainoastaan ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta, kuten ihminen on

tottunut tekemään. Yksilötasolle tarvittava muutos painottuu siis siihen, että ihmisen

tulisi ymmärtää oma riippuvuutensa luonnosta ja pyrkiä näin harmoniseen

yhteistyöhön koko luomakunnan kanssa. Tällainen harmoninen yhteistyö ja Jumalan

ja luomakunnan välinen yhteys kuvastavat sellaista jumalasuhdetta, jota

122 ER [Rhoads] 2016, 2.

59

ekoreformatorisista lähtökohdista katsottuna tulisi tavoitella. Ihmisen tulisi oman

jumalasuhteensa ohella muistaa suhteensa muuhun luomakuntaan ja suhtautua tähän

kunnioittavasti, sillä myös luonto ilmentää Jumalan kunniaa.123

Omaan persoonan ymmärtämiseen tarvittava muutos liittyy Eco-Reformation –

kirjassa siihen, että tulisi ymmärtää ihmisluonnon merkitys. Vigen kirjoittaa, että

ihmiset kuuluvat Jumalalle ja Jumala on ihmisten lopullinen päämäärä, minkä

johdosta hän katsoo, että ihmisen tulisi toimia Jumalan kunniaan keskittyen. Näin

ollen oma persoona tulisi suhteuttaa osaksi koko muuta luomakuntaa ja huomio tulisi

kohdistaa armolliseen Jumalaan, joka on hyvyydessään luonut kaiken, niin ihmisen

kuin muunkin ympäröivän todellisuuden.124 Ihmispersoonan ymmärtämiseen liittyy

myös Raamatun tekstien tulkinta, jota Fretheim analysoi siitä näkökulmasta, mikä on

ihmisen rooli maailmassa. Hän korostaa, että Jumala on luonut ihmiset pitämään

huolta maailman epäjärjestyksestä ja näin ihmisen velvollisuutena on luonnosta

huolenpitäminen. Monissa yhteyksissä ihminen kuitenkin unohtaa oman roolinsa

Jumalan luomissuunnitelmassa ja tämän vuoksi ihminen saattaa syyllistyä luonnon

hyödyntämiseen omiin tarkoitusperiinsä. Näin ollen Fretheim toteaa, että Raamatun

teksteihin perehtyminen voi muistuttaa siitä, mikä on ihmisen tarkoitus suhteessa

muuhun luomakuntaan.125

Paavi Franciscus kirjoittaa Laudato Si’ –ensyklikassaan samansuuntaisen muutoksen

tarpeellisuudesta, mikäli halutaan kohdata tuhoutumassa oleva maailma ja pyrkiä

vaikuttamaan sen hyvinvointia edistävällä tavalla. Vaikka Franciscus ei itse

käytäkään luterilaisten termiä ekoreformaatio, puhuu hän silti lähestulkoon samasta

asiasta. Ekoreformaation sijaan Franciscus käyttää ilmaisua ”ecological conversion”,

jonka suomennan tässä yhteydessä ekologiseksi kääntymykseksi.

Franciscuksen ajatukset ihmisten asenteista, näkökulmista, koulutuksesta ja Jumalan

luomistyöstä ilmentävät ekologisen kääntymyksen merkitystä. Hän puhuu

ensyklikassaan samoista teemoista Eco-Reformation –kirjan kanssa kohdistaen

huomionsa enimmäkseen samansuuntaisiin aihepiireihin kuin luterilaisetkin.

Esimerkiksi seuraavat lainaukset osoittavat yhteneväiset ajatustavat Jumalan,

ihmisen ja luomakunnan keskinäisestä yhteydestä:

123 ER [Rhoads] 2016, 5. 124 ER [Vigen] 2016, 250-251. 125 ER [Fretheim] 2016, 129-130.

60

Suhde ympäristöön ei voi olla irrallaan suhteista toisiin ihmisiin ja

Jumalaan. (LS, 119.)

Meidän ihmisten tehtävänä ei ole ainoastaan kiittää Jumalaa luomistyön

johdosta, vaan ylistää Jumalaa yhdessä koko luomakunnan kanssa. (ER

[Rhoads] 2016, 15.)

Nämä lainaukset osoittavat Franciscuksen ja luterilaisten yhtenevät käsitykset siitä,

että ihminen kuuluu vahvasti osaksi luomakuntaa ja luomakunnan kanssa Jumalan

yhteyteen. Tämän ymmärtäminen on yksi olennainen tekijä, joka ihmisten tulisi

tiedostaa muutoksen aikaansaamiseksi sekä Franciscuksen että luterilaisten

katsantokannalta.

Suhteiden merkitystä Franciscus kuvailee niin, että hän katsoo ihmisen

jumalasuhteen luovan perustan ihmisen suhteelle toisia ihmisiä ja luomakuntaa

kohtaan. Tätä hän perustelee motiivin kautta seuraavanlaisesti. Jos ihmisellä on

oikeanlainen jumalasuhde, se luo myös oikeanlaisen suhteen lähimmäisiin ja

ympäröivään luomakuntaan. Mikäli ihminen taas pyrkii pitämään lähimmäisistä ja

luomakunnasta huolta, mutta ei ylläpidä omaa jumalasuhdettaan, hänen motiivinsa

on tällöin vääränlainen ja ihmiskeskeinen. Täten on siis erityisen olennaista, että

ihmisellä on hyvät suhteet niin Jumalaan, toisiin ihmisiin kuin ympäristöönkin.126

Rhoads kirjoittaa suhteista samoin kuin Franciscus todeten, että ihmisen ja

luomakunnan välinen suhde määrittyy sen perusteella, millainen on ihmisen suhde

Jumalaan. Tämä selittyy yllä olevan lainauksen perusteella, sillä oikeanlainen suhde

Jumalaan auttaa ihmisiä ylistämään Jumalan kunniaa yhdessä muiden luotujen

kanssa.127

Toisena esimerkkinä muutoksen tarpeesta kristittyjen ajattelutavassa kuvastavat

seuraavat sitaatit:

Siksi on hyväksi ihmiskunnalle ja maailmalle, että me uskovat

tunnistamme paremmin vakaumuksistamme johtuvat ekologiset

velvoitteet. (LS, 64.)

126 LS, 119. 127 ER [Rhoads] 2016, 15.

61

…kristillinen ekologinen kääntymys vaatii uudenlaista ja

uudelleenpriorisoitua fyysistä, spirituaalista ja järjellistä syventymistä

luomakuntaan. (ER [Dahill] 2016, 179.)

Sekä katoliset että luterilaiset katsovat kokonaisvaltaisesta vakaumuksesta lähtevän

ja yhteiskunnan eri tahoille ulottuvan muutoksen olennaiseksi. Tätä kautta saadaan

aikaan entistä laaja-alaisempi ja kattavampi kokonaisymmärrys siitä, millaisia asioita

luomakunta käy tällä hetkellä läpi sekä siitä, kuinka ihmisten tulisi toimia estääkseen

liian tuhoisat seuraukset. Ainoastaan termit tällaiselle muutokselle ovat osittain

erilaiset. Loppujen lopuksi luterilaisten ekoreformaatio ja paavi Franciscuksen

ekologinen kääntymys tähtäävät kuitenkin yhteiseen ja samaan päämäärään,

vaikkakin historialliset taustatekijät saattavat olla toisistaan eriävät.

4.2 Yhteisen edun tavoittelu

Ympäristön tilan parantamiseksi on tärkeää tehdä yhteistyötä ja tavoitella yhteisiä

päämääriä. Sekä luterilaisilla että Franciscuksella esiintyy yhteisen hyvän (common

good) teema omissa kirjoituksissaan. Laudato Si’ nostaa yhteisen hyvän periaatteen

keskeiseen asemaan korostaen sen merkitystä köyhille ja marginaaliryhmille.

Nykyajan yhteiskunnat kärsivät erityisen paljon epätasa-arvosta ja

oikeudenmukaisuuden puutteesta, mikä ilmenee ihmisoikeuksia vastaan rikkomisena

ja ihmisarvon väheksymisenä. Tällaisiin oloihin Franciscus nostaa yhdeksi

ratkaisuksi juuri yhteisen hyvän tavoittelun, jolla tarkoitetaan sitä, että pyritään

luomaan sellaiset sosiaaliset olosuhteet, jotta kaikki yksilöt ja ihmisryhmät voisivat

tavoitella omaa täydellistymistään.128 Täydellistyminen liittyy osaksi katolista

teleologiaa ja persoonaperiaatetta, joissa ajatellaan, että ihmiselämän lopullinen

päämäärä on täydellistyminen Jumalassa.129

Yhteisen hyvän korostuminen Laudato Si’ –ensyklikassa ei ole yllättävää, sillä

yhteinen hyvä kuuluu vahvasti osaksi katolista sosiaalietiikkaa. Persoonaperiaatteen

mukaan ajatellaan, että ihminen on Jumalan kuva ja itsessään arvokas tämän

johdosta. Tämän vuoksi on luontevaa, että ihminen on katolisessa teleologiassa

luontaisesti päämääräsuuntautunut kohti Jumalaa. Lisäksi persoonaperiaate korostaa

ihmisen yhteisöllistä ja sosiaalista luontoa, minkä vuoksi yhteisöllisyys ja tässä

128 LS, 104-105. 129 Curran 2008, 134.

62

yhteydessä yhteisen hyvän tavoittelu asettuu keskiöön. Keskinäiseen yhteistyöhön

liittyy myös katolinen solidaarisuusperiaate, joka tähtää siihen, että ihmiset

suhtautuvat toisiinsa kunnioittavasti ja myötämielisesti, sillä kaikki ihmiset ovat

solidaarisuusperiaatteen valossa sisaria ja veljiä keskenään.130 Yhteisen hyvän

korostamisen taustalla vaikuttaa näin ollen useat katolisen opetuksen periaatteet, joita

Franciscus soveltaa ympäristöteologiseen keskusteluun.

Samanlaisia ajatuksia kaikkien ihmisten yhtäläisestä arvosta ja heidän

elinolosuhteidensa turvaamisesta esiintyy myös luterilaisilla Eco-Reformation –

teoksessa. Luterilaisten näkökulmat yhteisen hyvän teemaan ovat tosin

hajanaisempia ja eri termein ilmaistuja, mikä onkin luonnollista, sillä kirjoittajia on

useampia. Kaikki heistä puhuvat kuitenkin samansuuntaisesta asiasta. Martin-

Schramm lähestyy yhteisen hyvän teemaa Bonhoefferin kautta. Bonhoefferin

mukaan kristittyjen tulee huolehtia ihmisistä, jotka ovat jollakin tavalla haavoittuneet

yhteiskunnan toimien johdosta tai näiden toimien puuttumisen seurauksena.131 Tässä

korostuu ongelmien yhteisöllinen luonne ja kanssaihmisten velvollisuus huolehtia

huono-osaisista pyrkien turvaamaan heille paremmat elinolosuhteet.

Kaikkien ihmisryhmien hyvinvoinnin turvaamisen ja näin ollen yhteisen hyvän

edistämisen taustalla vaikuttaa luterilainen näkemys ristin teologiasta. Rhoads

kirjoittaa, että ristillä Jumala osoittaa myötätuntoaan kaikkia heikompia ja

marginaaleissa olevia ihmisiä kohtaan ja samoin meidän ihmistenkin tulisi tehdä

omissa toimissamme. Perinteisesti ristin teologia on ymmärretty niin, että Jumala

vaikuttaa vastakohtiensa kautta, jolloin risti asettuu äärimmäiseksi vastakohdaksi

ylösnousemuksen sanomalle. Ajatuksena on se, että Jumala kulkee mukana myös

kärsimyksissä ja ihmisten ongelmissa. Tässä valossa voidaan ajatella, että Rhoads

laajentaa ristin teologiaa ulottumaan marginaaliryhmistä huolehtimiseen, sillä huono-

osaiset ihmiset kohtaavat erinäisiä kärsimyksiä elämässään. Rhoadsin tulkinnalle on

perusta jo Lutherin teologiassa, jossa Luther itse aikanaan korosti Kristuksen

kätkeytyvän apua tarvitseviin yksilöihin.132 Jos siis ajatellaan, että

marginaaliryhmien edustajat kohtaavat paljon ongelmia ja kärsimyksiä elämässään,

on luontevaa, että ristin teologian kautta Jumalan katsotaan kulkevan näiden ihmisten

kanssa. Tällainen vähempiosaisten huomioiminen ja heistä huolehtiminen kuuluu

130 Curran 2008, 134. 131 ER [Martin-Schramm] 2016, 120. 132 ER [Deifelt] 2016, 64-65.

63

osaksi luterilaisuutta lähimmäisenrakkauden hengessä. Luterilaisten keskuudessa on

jo pidempään esiintynyt erilaisia ohjelmia ja instituutioita, jotka on suunniteltu

haavoittuneiden hyväksi.133 Voidaan siis väittää, että luterilaiset ovat toteuttaneet

yhteisen hyvän periaatetta jo pitkään, mutta sen taustalla vaikuttavat termit ja

motiivit eroavat katolisesta ajattelusta.

Eco-Reformation –kirjassa käytetään myös itse termiä common good. Simmons

käyttää tätä termiä puhuessaan koulutuksesta ja julkisista palveluista. Hän kirjoittaa,

että luterilaisen ymmärryksen näkökulmasta julkisten instituutioiden tulisi keskittyä

palvelemaan yhteistä hyvää. Tämä onkin tyypillinen luterilainen korostus, joka on

vahvistunut reformaation myötä. Yhteisen hyvän tiedostamiseksi ja tunnistamiseksi

tarvitaan tietynlainen tietotaito, jotta osataan toimia erilaisten ihmisryhmien hyväksi.

Näin ollen voidaan katsoa, että myös koulutus tapahtuu yhteistä hyvää varten, sillä

sen kautta ihmiset ovat valmiimpia toteuttamaan yhteisen hyvän periaatteen mukaisia

toimia myös käytännössä.134

Jos verrataan roomalaiskatolista näkemystä luterilaiseen käsitykseen julkisten

instituutioiden tehtävästä palvella yhteistä hyvää, havaitaan, että lopputulos voi olla

sama, vaikka perustelut ovat erilaisia. Katolinen yhteiskunnallinen opetus ei katso

niinkään, että yhteiskunta suoranaisesti palvelisi yhteistä hyvää, vaan sen sijaan

yhteiskunta keskittyy palvelemaan yksilöitä ja ihmisryhmiä, jotta he kykenisivät

toteuttamaan omaa luontoaan. Tällaista ajattelutapaa kutsutaan

subsidiaarisuusperiaatteeksi ja sen tarkoituksena on vahvistaa kokonaisuuden

hyvinvointia. Kokonaisuuden hyvinvoinnin vahvistaminen tapahtuu myös katolisessa

solidaarisuusperiaatteessa niin, että julkiset instituutiot ja yhteiskunta pyrkivät

auttamaan yksilöitä heidän omissa toimissaan, jolloin yksilöt puolestaan voivat

toimia valtion ja yhteiskunnan hyväksi. Näin ihmisten ja yhteiskunnan keskinäisen

yhteistyön kautta päädytään yhteisen hyvän edistämiseen.135

Sekä paavi Franciscus että luterilaiset pitävät yhteisen hyvän tavoittelua ja

toteuttamista tärkeänä. Molemmat katsovat, että haavoittunut ja apua tarvitseva voi

tänä päivänä olla ihmisen sijasta myös kärsivä luomakunta.

133 ER [Rhoads] 2016, 16. 134 ER [Simmons] 2016, 209. 135 McKinley Brennan 2014, 35.

64

Tarkoituksena ei ole tietojen kokoaminen tai uteliaisuuden

tyydyttäminen vaan tuskallisen tietoiseksi tuleminen, kyky muuttaa

omaksi kärsimykseksemme se, mitä maailmassa tapahtuu, ja näin

huomata, mitä jokainen meistä voi tehdä. (LS, 19.)

Jumala kuulee selvästi fenomenologisesti havaittavan luonnon

tuhoutumisen ympäristön vaikerointina. (ER [Santmire] 2016, 83.)

Molemmissa teoksissa puhutaan luomakunnan tilan heikentymisestä ja

kärsimyksestä. Huomionarvoista edellisissä lainauksissa on niiden retorinen luonne.

Jos vertaillaan Franciscuksen ja Santmiren väitteitä, voidaan havaita niiden

yhtäläinen kirjoitusasu. Franciscus pyrkii herättämään empatiaa lukijassa kehottaen

ihmistä omaksumaan luonnon kärsimyksen. Väite todennäköisesti tähtää siihen, että

ihmiselle annetaan mahdollisuus lähestyä ympäristöasioita omasta näkökulmastaan

ja omien kokemustensa kautta. Ajatellessaan luonnon kärsimystä omanaan ihminen

kiinnittää asiaan enemmän huomiota, sillä se tulee lähemmäksi omaa persoonaa.

Muussa tapauksessa ympäristön tuhoutuminen ei välttämättä saa yhtä paljon

huomiota, mikäli se jää ihmisen niin sanotun lähiympäristön ulkopuolelle ja erottuu

täten ihmisen omasta kokemusmaailmasta.

Santmiren kieli on samantyylistä Franciscuksen käyttämän kielen kanssa. Santmire

pyrkii herättämään empatiaa puhuessaan luonnon vaikeroinnista, millä hän tarkoittaa

sitä, että luonnon tuhoutuminen välittyy Jumalalle luonnon vaikeroinnin muodossa.

Samoin kuin Franciscus kehottaa ihmisiä tuntemaan luomakunnan tuskan, Santmire

kehottaa ihmisiä ajattelemaan, miltä tämä luonnon vaikerointi kuulostaisi, jos

voisimme kuulla sen. Vaikka emme välttämättä kuulekaan tätä luonnon tuskaa,

tiedämme sen kuitenkin kokevan sitä, koska pystymme havaitsemaan luonnon

tuhoutumisen silmillämme.

Yhteinen hyvä ja luomakunnan kärsimys puhuttelevat sekä katolisia että luterilaisia,

minkä vuoksi kokonaisvaltainen huomion kohdistaminen ympäröivän todellisuuden

asioihin on tarpeen. Tällainen huomiointi edellyttää tietoa ympäristöstä ja siitä, miten

asiat vaikuttavat ja toimivat luonnossa.

65

4.3 Tieteen ja uskonnon välinen dialogi

Sekä paavi Franciscus että Eco-Reformation –kirjan useat kirjoittajat vastustavat

näkemystä, että tiede ja uskonto erotetaan jyrkästi toisistaan. Paavi Franciscus nostaa

tieteen olennaisen merkityksen esiin useammankin eri ajattelutavan kautta.

Ensimmäisenä hän liittää tieteen etiikkaan todeten, että halutessamme ymmärtää

eettisiä periaatteita, tulee niiden olla sidoksissa käytännön asioiden kanssa. Eettiset

periaatteet eivät siis voi toteutua vailla kontekstia ja juuri tämän kontekstin

tuntemiseen tarvitsemme avuksi tieteen saavuttamia tutkimustuloksia.136 Tieteellä on

siis informatiivinen luonne ja se luo ihmisille sen kehikon, jossa eettisiä neuvotteluja

ja väittelyjä käydään.

Tiedon lisäämisen ja kontekstin mahdollistamisen ohella Franciscus käsittelee

tiedettä uskonnollisen ajattelun kautta. Hän toteaa, että uskonnollisissa ryhmissä

saattaa helposti muodostua me ja muut –asenne, jolloin ainoastaan oma kieli ja

ajatusmaailma nähdään oikeana. Tieteen erottaminen uskonnosta voi siis johtaa

siihen, että uskonnon ulkopuolella ei nähdä olevan mitään, sillä sulkeudutaan oman

uskonnollisen tradition sisäpuolelle. Näin ollen ihmiset tarvitsevat tiedettä

avartamaan katsantotapaansa ja tietämystään myös uskonnollisen kentän

ulkopuolelle.137

Dahill korostaa ekoreformatorisesta näkökulmasta luonnontieteiden annin tärkeyttä.

Hän katsoo, että tutustumalla luonnontieteisiin tiedetään paremmin, mihin

tietynlaiset asiat vaikuttavat. Dialogi tieteiden kanssa saa täten keskeisen roolin

maailman ymmärtämisen kannalta, sillä erityisesti luonnontieteet kertovat ihmiselle,

kuinka on mahdollista auttaa tuhoutuvaa maailmaa, millaiset lajit ovat vaarassa ja

millaisia vaikutuksia näillä on ihmisen hyvinvoinnin kannalta. Lisäksi Dahill

kirjoittaa tieteen ja uskonnon tarvitsevan toisiaan sen vuoksi, että tieteen vaarana on,

että se menettää kokonaan ymmärryksen ympäristön pyhästä luonteesta, mikä

puolestaan saattaa johtaa luonnon kannalta tuhoisiin teknologisiin kehitelmiin.

Uskonto sen sijaan ilman tieteen vaikutusta voi jäädä ymmärrykseltään paitsi

136 LS, 199. 137 LS, 201.

66

monista tieteen parissa löydetyistä asioista, kuten esimerkiksi solubiologisista

prosesseista ja elintoiminnoista itsessään.138

Simmons käsittelee tieteen ja uskonnon välistä suhdetta luomisteologian kautta.

Luomisteologiassa katsotaan, että ihmiset ovat sidoksissa luontoon ja täten ihmisen

tulisi pitää huolta luomakunnasta. Tässä huolenpidossa auttaa, mikäli ihmiset

ymmärtävät luonnontieteiden kautta riippuvuutensa ympäröivään maailmaan sekä

sen, miten luonto toimii. Tiede antaa ihmiselle siis informaatiota ympäristöstä ja sen

mekanismeista ja luomisteologia tarjoaa teologisen oikeutuksen tälle informaatiolle.

Tämän vuoksi on olennaista, että tiede ja uskonto toimisivat yhdessä.139

Ilmaston lämpenemisen havaitsemisessa ja ymmärtämisessä tieteen rooli on ollut

keskeinen, sillä juuri tieteellisten havaintojen ja tutkimusten kautta ihmiset saavat

tietoa ympäristön tilasta. Ilman tieteen mittauksia voisi nimittäin olla mahdollista,

että ilmastonmuutoksen luonnetta ei ymmärrettäisi kunnolla, vaan pikemminkin

ajateltaisiin, että ympäristössä tapahtuvat muutokset ovat luonnollisia. Tämän vuoksi

ihmisten tulisi kohdistaa huomionsa tieteen tuloksiin. Uskonto sen sijaan toimii

taustavaikuttajana eli niin sanotusti motivaatiotekijänä tälle kiinnostukselle tieteitä

kohtaan. Tällä tarkoitan sitä, että yhteenkuuluvuus Jumalan kanssa ja halu varjella

Hänen luomistyötään ohjaa ihmisiä etsimään tietoa siitä, mitä luomakunnassa

tapahtuu ja miten mahdolliset vaaratilanteet on estettävissä. Tällainen ajattelutapa on

noussut esiin katolisilla ja luterilaisilla, mutta yhä tarvittaisiin enemmän avoimuutta

tieteen kautta saaduille tutkimustuloksille, jotta voitaisiin saavuttaa laaja-alaisempia

edistysaskeleita ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Avoimuudella tarkoitan sitä,

mitä Franciscus ja luterilaisen ekoreformaation kannattajat ovat kirjoittaneet eli sitä,

että tulisi ymmärtää tieteen kertovan nykymaailman tämän hetkisestä tilanteesta ja

siitä, millaisia ympäristöllisiä riskejä on meneillään. Tiede siis pyrkii tuomaan

tietopohjan ihmisten ulottuville, jotta ihmiset huomaisivat, että jonkinlaisia

muutoksia tarvitaan. Ja se, miksi ihmisten velvollisuus on osallistua näihin

muutoksiin löytyy kristillisen etiikan piiristä. Tällöin katsotaan, että ihmisen

tehtävänä on pitää huolta koko luomakunnasta.

138 ER [Dahill] 2016, 191. 139 ER [Simmons] 2016, 202-203.

67

4.4 Kokonaisvaltainen koulutus ja eettinen ymmärrys

Koulutus on yksi tärkeimmistä tekijöistä, joka vaikuttaa ihmisten ajatteluun ja täten

siihen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Franciscus kirjoittaa koulutuksen kohdalla

hyvinkin eri tahoilla tapahtuvasta opetuksesta. Hän ei rajaa koulutusta ainoastaan

kouluihin, kuten perinteisesti ymmärretään sanan koulutus kohdalla. Sen sijaan hän

korostaa yhteiskunnan kokonaisvaltaisuutta eli sitä, että tietynlaista oppimista ja

tiedon lisäämistä tulisi tapahtua niin perheen, yhteisön, median, talouden kuin

valtionkin tasolla. Ei siis välttämättä ole riittävää, että yksittäiset henkilöt oppivat,

miten tulisi edistää kestävää kehitystä, mikäli laajemmissa ryhmissä tai

organisaatioissa ei kiinnitetä tällaisiin asioihin lainkaan huomiota.

Franciscus vie ekologisen koulutuksen aina vanhempien rooliin asti, sillä vanhemmat

näyttävät esimerkkiä lapsilleen ja tuleville sukupolville sen suhteen, millaisia asioita

tulisi oppia. Mikäli vanhemmat kannattavat kulutusyhteiskuntaa eivätkä omissa

toimissaan toimi kestävää kehitystä edistävällä tavalla, saattaa tällainen ajattelutapa

siirtyä seuraaville sukupolville.140 Franciscus kirjoittaakin, että ympäristön tilan

huonontuminen on vahvasti liitoksissa ihmisten moraaliseen rappioon.141 Tällä hän

tarkoittaa sitä, että kun ihmisillä ei ole oikeanlaista moraalista perustaa toimissaan,

he tekevät asioita egoistisista lähtökohdista käsin, jolloin seuraukset saattavat olla

erityisen haitallisia niin ympäristölle kuin muillekin ihmisille.

Franciscuksen tavoittelema moraalinen perusta katolisessa teologiassa kumpuaa

vahvasti Tuomas Akvinolaisen ajatuksista. Keskeistä Akvinolaisen teologiassa on

ihmisen lopullisen päämäärän ymmärtäminen, joka nähdään paluuna takaisin

Jumalan yhteyteen. Tämän paluun onnistumiseksi ihmisten tulee omaksua

kristilliseen pelastussuunnitelmaan kuuluvat totuudet, sillä nämä totuudet yhdessä

muun moraaliteologian kanssa muodostavat kattavasti jumalallisen opetuksen siitä,

kuinka ihmisen tulisi menetellä toimissaan.142

Täten Akvinolaiseen verraten voidaan ymmärtää, että Franciscuksen moraalinen

rappio tarkoittaa moraalisen perustan unohtamista tai sitä, ettei sitä ole koskaan

opittukaan. Toimiakseen oikein ihmisellä tulee olla motiivi näille hyville toimilleen,

140 LS, 162. 141 LS, 56. 142 Cessario 2001, 15-16.

68

sillä ilman kantavaa motiivia hyvät pyrkimykset saattavat jäädä vaillinaisiksi ja

irrallisiksi kokonaisuudesta. Näin ollen kristillinen pelastussuunnitelma on se tekijä,

joka tulisi omaksua ja johon tulisi nojata moraaliasioiden kohdalla.

Myös luterilaisten näkökulmasta kantautuu moraalisen rappion aspekti

ilmastonmuutoksen suhteen. Tätä havainnollistaa Vigenin toteamus:

Erityisesti ilmastonmuutos on paljon enemmän kuin huolimatonta

fossiilisten polttoaineiden kulutusta. Itse asiassa se on tuhoavan ja

eksistentiaalisen ongelman oire: kasvava psykologinen, spirituaalinen

ja moraalinen etäisyys ihmisten ja muun luomakunnan välillä. (ER

[Vigen] 2016, 237.)

Vigenin väite tukee Franciscuksen näkemystä, jonka mukaan ihmisen

välinpitämättömyys ympäristöä kohtaan on lähtöisin oikeanlaisen moraaliperustan

puuttumisesta. Franciscuksen ajattelun taustalta on erotettavissa Akvinolaisen

vaikutus ja samansuuntaisia ajatuksia on myös luterilaisen ajattelun pohjalla, mutta

keskeiseksi nousevat tässä yhteydessä erityisesti Lutherin ajatukset. Luther

korostaakin, että ihmisen moraalisen toiminnan ylläpitämisen ehtona toimii

ymmärrys siitä, että ihminen on sidottu osaksi jumalallista rakkautta ja armoa.143

Sekä Franciscuksen ajattelussa että luterilaisten katsantotavassa moraalisen perustan

ihmisen toiminnalle luo Jumala ja ilman tätä perustaa ihminen saattaa rappioitua ja

tehdä huonoja valintoja omien toimiensa suhteen. Kun siis puhutaan koulutuksen

merkityksestä kokonaisvaltaisesti sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla, olisi

ensisijaisen tärkeää panostaa oikeanlaiseen moraaliseen kasvatukseen, sillä sen

kautta ihmisten on helpompi tiedostaa oma roolinsa maailmassa ja tätä kautta myös

omat vastuut ja velvollisuudet.

Myös aito ihmisten kohtaaminen on eettisissä asioissa tärkeä ulottuvuus, sillä toisten

ihmisten kautta opitaan paljon. Erilaisia ihmisiä kohdattaessa kohdataan myös

erilaisia ajatusmaailmoja ja näkökulmia, millä puolestaan voi olla avartavia

vaikutuksia omaan ajatteluun. Franciscus kirjoittaa tällaisen kohtaamisen

vähentyneen huomattavasti modernissa yhteiskunnassamme. Yksi vahva tekijä tähän

on media ja sen antama informaatio. Ihmiset saavat jatkuvasti jonkinlaista

143 ER [Vigen] 2016, 250.

69

mediainformaatiota, millä voi olla myös haitallisia vaikutuksia. Tätä Franciscus

perustelee sillä, että median myötä ihmiset erkaantuvat todellisuudesta, jolloin he

saattavat unohtaa sen, miten tulisi elää viisaasti ja hillitysti. Samaten median ja

etenkin sosiaalisen median myötä ihmiset eivät enää kohtaa ihmisiä luonnossa

aitoina ihmisolioina, vaan kaikki elämän ilot ja surut käsitellään jonkinlaisen

mediallisen kanavan välityksellä.144

Franciscus toteaa ihmisen eristäytymisen toisista ihmisistä ja luonnosta olevan yksi

keskeisimmistä ongelmista ilmastonmuutoksen kannalta. Nykyajan yhteiskunta

keskittyy liikaa mielihyvän ja oman hyvinvoinnin tavoitteluun, mikä puolestaan

saattaa johtaa eettiseen ja kulttuuriseen heikentymiseen. Individualismin

ihannoiminen asettuu näin ongelmien taustatekijöiden keskiöön.145 Tätä vahvistaa

vielä Franciscuksen toteamus siitä, että mikäli pystymme voittamaan

individualismin, se mahdollistaa meille uudenlaisen elämänasenteen omaksumisen ja

huomattavien muutosten tuomisen yhteiskunnan toimintaan.146

Luterilaisesta näkökulmasta eettinen ymmärrys ymmärretään myöskin

kokonaisvaltaisesti niin, että tiedostetaan erilaisten asioiden yhteenkuuluvuus. Sekä

Franciscuksella että luterilaisilla kirjoittajilla nousee esille yhtenäisen ja eheän

etiikan termi, jonka katsotaan kattavan miltei kaiken, mitä maailmassa esiintyy. Eheä

etiikka korostaa luonnon ainutlaatuisuutta ja sen koskemattomuutta ja näin pyrkii

kannustamaan ympäristön varjelemiseen liittyviin tekoihin. Tällainen eettinen

ajattelutapa perustuu Jumalaan ja hänen rakkauteensa ja luomistyöhönsä. Näin ollen

ihminenkin on osa tätä monimuotoista kokonaisuutta ja täten eettisen toiminnan tulisi

tapahtua uskossa rakkauden kautta.147

Paavi Franciscuksen ensyklikassa tämä eheän etiikan käsite saa erittäin suuren

painoarvon ja se kulkee mukana läpi useiden eri osa-alueiden, mukaan lukien muun

muassa luomisen, ympäristön ja ekosysteemin. Nostan tässä kohdin esille lainauksia

Laudato Si’ –ensyklikasta, jotka Santmirekin on huomioinut omassa artikkelissaan

puhuessaan eheän etiikan merkityksestä.148

144 LS, 47. 145 LS, 162. 146 LS, 208. 147 LS, 141 & ER [Rhoads] 2016, 16. 148 ER [Santmire] 2016, 74.

70

Toisaalta on huolestuttavaa, että jotkut ekologiset liikkeet puolustavat

ympäristön koskemattomuutta ja hyvällä syyllä vaativat tieteellisen

tutkimuksen rajoittamista, mutta eivät aina sovella näitä samoja

periaatteita ihmiselämään. (LS, 136.)

…että ihmiset tuhoavat Jumalan luomakunnan biologista

moninaisuutta; että ihmiset vaarantavat maan koskemattomuuden

aiheuttaen ilmastonmuutoksia… (LS, 8.)

Eheän etiikan toteuttamiseksi ja ymmärtämiseksi tulee ensin tiedostaa asioiden

itseisarvo, sillä ainoastaan tätä kautta voidaan suhtautua toisiin ihmisiin ja

ympäristöön kunnioittavasti. Ilman itseisarvon tunnistamista päädytään helposti

esimerkiksi luonnon välineellistämiseen, jolloin ihminen asettaa itsensä muiden

yläpuolelle ja pyrkii hallitsemaan ympäristöä omien intressiensä perusteella.

Franciscus kirjoittaa Jumalan hyvästä luomistyöstä ja luotujen itseisarvosta

korostaen, että kaikki Jumalan luoma on itsessään arvokasta, minkä johdosta koko

luomakunta välittää viestiä Jumalan kunniasta.149 Samanlaiseen itseisarvoon viittaa

myös katolisen kirkon katekismus, jossa todetaan, että kaikki luodut olennot ovat

itsessään täynnä kauneutta ja hyvyyttä.150

Rasmussen nostaa esille itseisarvoon liittyen huomion siitä, että mikäli asioiden

itseisarvoa ei tiedosteta, ihminen suhtautuu ympäristöön objektina. Tällaisessa

tilanteessa ihminen on itse aktiivinen ja toimiva subjekti, joka käyttää objektia eli

ympäristöä omien tarkoitusperiensä toteuttamiseen. Rasmussen kuitenkin katsoo, että

tulisi ajatella toisin eli tiedostaa luonnon arvokkuus, sillä tätä kautta ihminen pystyisi

näkemään myös itsensä osana luonnon laajaa kokonaisuutta.151

Luonnon itseisarvoon liittyy kristuskeskeinen maailmankuva, joka esiintyy sekä

luterilaisilla että katolisilla. Tällaisessa maailmankuvassa luomakunta näyttäytyy

arvokkaana, koska se on Jumalasta lähtöisin oleva armon ilmentymä. Luonnon

arvokkuudesta Dahill kirjoittaa niin, että hän korostaa Kristuksen aitoa läsnäoloa

luonnossa.152 Samoin myös Franciscus kirjoittaa, että ihmisen tulisi ymmärtää

Kristuksen vaikuttavan ympäröivässä luomakunnassa.153 Näihin vedoten voidaan siis

149 LS, 33. 150 Cathecism of the Catholic Church 1994, 339. 151 ER [Rasmussen] 2016, 24. 152 ER [Dahill] 2016, 58. 153 LS, 217.

71

todeta, että luomakunnalla on itseisarvo sen johdosta, että Kristus on itse luonnossa

aidosti läsnä.

Kokoavasti voidaan todeta, että Franciscus ja luterilaiset ovat yhtä mieltä siitä, että

tarvitaan etiikkaa, joka pitää sisällään yhteiskunnan ja ympäristön eri osa-alueet.

Tällaisen etiikan tulisi auttaa ihmisiä pääsemään yli ihmiskeskeisyyden

korostamisesta ja näin ohjata ihmismielet näkemään asioiden todelliset itseisarvot,

jotka ovat alkujaan saaneet alkunsa Jumalan armosta ja rakkaudesta. Siirtyminen

ihmiskeskeisestä maailmankatsomuksesta kristuskeskeiseen tuo ympäristön

itseisarvoon liittyviä tekijöitä ihmisten ulottuville.

4.5 Eko-oikeudenmukaisuus

Ilmastonmuutos vaikuttaa laaja-alaisesti maailman ihmisiin, mutta erityisesti sen on

huomattu vaikuttavan niihin ihmisryhmiin, jotka eivät olet suurimpia syyllisiä

ilmastonmuutoksen aiheuttamiseen. Tällaisia ryhmiä ovat köyhillä alueilla asuvat,

jotka kärsivät ilmaston lämpenemisen seurauksista eniten. Heidän alueeseensa

ympäristön tilan muuttuminen vaikuttaa kuivuuden lisääntymisenä, nälänhätänä,

juomaveden saastumisena ja erilaisten sairauksien ja bakteerien leviämisenä.

Suurimpien ilmastonmuutoksen aiheuttajien, kuten teollistuneiden maiden, tulisi

täten kiinnittää huomiota omiin toimiinsa, joilla voi olla hyvinkin radikaaleja

vaikutuksia köyhien alueiden väestöön. Vigen kirjoittaa osuvasti, että

ilmastonmuutos on 2000-luvun rasistisin ilmiö, sillä se kohdistuu erityisesti mustaan

ja köyhään väestöön.154 Tämä väite on pysäyttävä. Mikäli ihmiset tiedostavat

ilmastonmuutoksen seuraukset ja ymmärtävät omien toimiensa vaikutukset väestöön,

joka ei kykene omaa tilannettaan parantamaan, voidaanko sanoa, että tällainen

epäoikeudenmukaisuuden viljely on tietoinen ilmiö?

Rikkaiden ja teollistuneiden maiden aikaansaamat ekologiset seuraukset, kuten

ilmaston saastuminen, maaperän kuivuminen ja biodiversiteetin radikaali

muuttuminen vaikuttavat köyhien ja marginaaleissa olevien elämään, sillä heillä ei

ole tarvittavia resursseja sopeutua näihin muutoksiin. Tämä elinolosuhteisiin

154 ER [Vigen] 2016, 248.

72

vaikuttava ekologinen eriarvoisuus on synnyttänyt eko-oikeudenmukaisuuden

käsitteen. Tällä eko-oikeudenmukaisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikilla ihmisillä

tulisi olla oikeus tietynlaisiin perusedellytyksiin, kuten puhtaaseen juomaveteen eikä

kenelläkään tulisi olla oikeutta riistää näitä oikeuksia toisilta ihmisiltä omien

tarpeidensa edistämiseksi. Näin kuitenkin on tapahtunut viime aikoina erityisen

huomattavasti, minkä vuoksi eko-oikeudenmukaisuus on saanut rinnalleen uusia

termejä, kuten ilmastokolonialismin ja ilmastoimperialismin. Kolonialismin ja

imperialismin käsitteisiin viittaa Moe-Lobedan toteamus siitä, että koko

ihmishistorian ajalta voidaan sanoa, että ilmastonmuutos on laaja-alaisin ilmentymä

valkoisten ihmisten etuoikeuksien sekä rikkaampien yhteiskuntaluokkien etujen

ajamisesta.155

Tällaisiin epäoikeudenmukaisiin rakenteisiin yhteiskunnallisella tasolla liittyy

olennaisesti rakenteellisen synnin käsite. Rakenteellinen synti, jota voidaan kutsua

myös sosiaaliseksi synniksi esiintyy olennaisena osana katolista sosiaalietiikkaa.

Donald Dorr kirjoittaa sosiaalisesta synnistä paavi Johannes Paavalin ajatusten

pohjalta. Hän toteaa paavin vastustavan yhteiskuntaluokkien välisiä erimielisyyksiä

ja kehottavan luomaan uudenlaisen ajatusmallin, jossa annetaan enemmän

mahdollisuuksia myös köyhille. Dorr toteaa, että tulisi vastustaa yhteiskunnan

haitallisia rakenteita ja huonoja järjestelmiä, jotka aiheuttavat yhteiskuntiin

epäoikeudenmukaisuutta. Näin ollen sosiaalinen tai rakenteellinen synti voidaan

nähdä osana huonosti toimivia yhteiskunnan malleja. Näillä huonoilla malleilla

tarkoitetaan sellaisia järjestelmiä, jotka edesauttavat vallan ja hyvinvoinnin

epätasaista jakautumista maailman ihmisten kesken ilman, että ihmiset itse pystyvät

vaikuttamaan omaan asemaansa. Täten, mikäli halutaan vastustaa sosiaalista syntiä,

tulee vastustaa ja ehkäistä niiden prosessien kehitystä, jotka lisäävät köyhyyttä

maailmaan.156

Moe-Lobeda erittelee luterilaisten näkökulmasta kolme syytä, miksi ihmisten tulisi

kohdata rakenteellisen synnin ilmentymät. Ensimmäinen syy on synnistä

vapautumisen toivo. Ihminen voi saada anteeksi syntinsä ainoastaan, mikäli hän

aidosti katuu niitä. Rakenteellinen synti on kuitenkin luontonsa puolesta hieman

erilainen kuin ihmisten omat henkilökohtaiset synnit. Erona toimii synnin

155 ER [Moe-Lobeda] 2016, 40-41. 156 Dorr 1992, 272.

73

tunnistettavuus, sillä rakenteellinen synti soluttautuu erityisen hyvin yhteiskunnan

järjestelmiin, minkä vuoksi ihmisten on hankala tunnistaa tämän synnin esiintyminen

ja katua sitä. Ratkaisuna tähän Moe-Lobeda ehdottaa, että ihmisten tulisi tunnistaa

oma asemansa ilmastonmuutoksen edetessä ja tätä kautta erottaa ekologisen rasismin

ja ympäristöllisen velan elementit. Näillä tarkoitetaan sitä, että ekologisen rasismin

myötä ympäristöllisesti huonommilla alueilla asuvat ihmiset kärsivät eniten

teollistuneiden maiden ihmisten toimista ja täten näillä rikkaammilla ihmisillä on

velvollisuus ja vastuu maksaa niin sanottu ympäristöllinen velkansa takaisin näille

ihmisille, joilta he ovat riistäneet elinolosuhteita omien toimiensa kautta. Tällaiset

asiat ovat siis tunnistettavissa yhteisöllisenä syntinä ja tätä kautta ihmisten tulisi

katua toimiaan ja pyrkiä näin vapautumaan synnin vallasta. Mikäli ihmiset toimivat

näin, he katuvat aiheuttamiaan syntejä, jotka ovat osana yhteiskunnan rakenteellista

syntiä ja näin he siis katuvat osittain myös rakenteellista syntiä.157

Toinen syy rakenteellisen synnin kohtaamiseen on rakkaus, jota tulisi levittää

maailmaan. Jumalan luomistyön myötä ihmisten tulisi pyrkiä saavuttamaan

oikeudenmukaisuutta luomakuntaan rakkauden kautta ja mikäli tämä rakkaus on

kateissa tai peittynyt synnin alle, tulisi sitä pyrkiä vahvistamaan. Näin ollen Moe-

Lobeda toteaa, että rakkaus ei ainoastaan ole henkilökohtaisella tasolla tapahtuva

ilmiö, vaan sen pitäisi olla rakenteellinen ja koko maailmaan ulottuva, jotta se voisi

kohdata laaja-alaiset pahuudet, kuten rakenteellisen synnin.158

Kolmas syy Moe-Lobedalla rakenteellisen synnin kohtaamiseen ja siihen

tutustumiseen on se, että tätä kautta saadaan paremmin tietoa siitä, kuinka tämä synti

on rakentunut. Tällaisen tiedon kautta ihmisten on helpompi pyrkiä purkamaan

rakenteellisen synnin aiheuttamat järjestelmät ja rakentamaan tilalle toimivampia

prosesseja.159

Paavi Franciscus ei käytä Laudato Si’ –ensyklikassaan suoranaisesti termejä

’rakenteellinen synti’ tai ’sosiaalinen synti’. Kuitenkin yhteiskunnan tasolla

tapahtuvia rakenteellisen synnin ilmentymiä on havaittavissa Franciscuksen

kirjoituksista. Tällaisia ovat muun muassa yhteiskuntaluokkiin perustuvat

eriarvoisuudet, sosiaalisen ja ympäristöllisen kriisin samanaikaisuudet sekä eheän ja

157 ER [Moe-Lobeda] 2016, 43. 158 ER [Moe-Lobeda] 2016, 43. 159 ER [Moe-Lobeda] 2016, 43.

74

yhtenäisen ekologian korostukset. Vaikka Franciscus ei suoraan käsittele

rakenteellisen synnin ongelmaa, on hänen niitä koskeva huolensa silti havaittavissa

monissa eri kohdissa:

Jos kaikki on suhteessa, myös yhteiskunnan instituutioiden terveydellä

on seurauksia ympäristön ja ihmiselämän laadun kannalta... (LS, 142.)

Ei riitä, että suunnitelmassa pyritään kauneuteen, koska on

arvokkaampaa palvella toisenlaista kauneutta: ihmisten elämänlaatua,

sopusointua ympäristön kanssa, kohtaamista ja vastavuoroista

auttamista. Myös tämän vuoksi on tärkeää, että alueen asukkaiden

näkökulma otetaan aina huomioon kaupunkisuunnittelussa. (LS, 150.)

Ilmastonmuutoksen voidaan katsoa suosivan rikkaita ja sortavan köyhiä, vaikkakin

myös jossain vaiheessa rikkaat tulevat kärsimään, kun maailman kantokyky

romahtaa. Muutosten aikaansaaminen ihmisten toimissa on hidasta, minkä taustalta

on erotettavissa erilaisia tekijöitä. Paavi Franciscus kirjoittaa koulutuksen puutteesta

tässä yhteydessä huomauttaen, että esimerkiksi veden tuhlaaminen myös köyhissä

maissa saattaa olla koulutuksellinen ja kulttuurinen ongelma.160 Tällä hän tarkoittaa

sitä, että ihmisillä ei välttämättä ole riittävää tietämystä omien toimiensa

seurauksista, mikäli he eivät ole saaneet asianmukaista koulutusta.

Teollistuneiden maiden kohdalla tilanne on kuitenkin erilainen, sillä useimmiten

ilmastonmuutokseen liittyvät asiat ovat vahvasti esillä ja näin ollen ei voida sanoa,

että ihmisillä olisi puutteellista tietämystä ympäristön tilasta. Tällöin omien toimien

muuttamisen taustalla saattaa vaikuttaa eri syyt. Barbara Rossing161 nostaa esille

yhdeksi tällaiseksi syyksi ihmisten uskonnolliset ajatukset erityisesti apokalyptisten

teemojen suhteen. Ihmisillä on taipumusta ajatella, että maailman tuhoutuminen on

väistämätön ja odotettavissa oleva tapahtuma eikä täten ihmisten toimilla ole

merkitystä sen kannalta, mitä maailmassa tapahtuu. Kristityt ajattelevat olevansa

pelastettuja Jeesuksessa Kristuksessa ja apokalyptisten ajatusten myötä he katsovat,

että ihmisillä on jo paikka taivaassa. Äärimmillään tällainen ajattelutapa saattaa

johtaa siihen, että kiistetään kokonaan ilmastonmuutoksen olemassaolo, sillä

ilmaston lämpeneminen nähdään luonnollisena maailmanlopun merkkinä.162

160 LS, 29. 161 Barbara Rossing on Uuden testamentin professori Chicagon Lutheran School of Theologyssa. 162 ER [Rossing] 2016, 143.

75

Rossing kuitenkin korostaa sitä, että vaikka ilmastonmuutos nähtäisiin luonnollisena

ja välttämättömänä tapahtumana, ei ihmisten tehtävänä kuitenkaan ole olla

passiivisia, vaan pikemminkin aktiivisia toimijoita epäoikeudenmukaisuutta

vastaan.163 Myös Franciscus korostaa tällaista epäoikeudenmukaisuutta vastaan

toimimista kirjoittaessaan ilmastollisesta velasta köyhiä maita kohtaan. Hän toteaa,

että ihmisillä on velvollisuus kohdistaa huomionsa köyhien ihmisten olosuhteisiin,

sillä heiltä on riistetty heidän ihmisarvoonsa perustuvia perusoikeuksia juuri

ilmastollisten tekijöiden myötä. Tällaisia perusoikeuksia ovat esimerkiksi ravinnon-

ja puhtaan vedensaanti.164

Katolisten ja luterilaisten näkemyksistä on siis molemmista johdettavissa eko-

oikeudenmukaisuuteen liittyviä ajatuksia. Näin ollen olisi tärkeää ensinnäkin

tiedostaa omien toimien vaikutukset laaja-alaisesti, sillä usein vaikutukset saattavat

ulottua hyvinkin kauas ja kohdistua heihin, jotka eivät ole mitenkään aiheuttaneet

omia elinolosuhteitaan. Toiseksi on keskeistä, että pyritään edistämään eko-

oikeudenmukaisuutta ja kunnioittamaan niin luonnon kuin ihmistenkin itseisarvoa.

Näin toimiessa ei päädytä samanlaiseen tilanteeseen kuin tällä hetkellä, että jokin

tietty ihmisryhmä, kuten rikkaat valkoiset, käyttävät hyväksi maailman resursseja

muun väestön kustannuksella.

4.6 Ekumeeninen yhteistyö

Kuten edellä on huomattu, katoliset ja luterilaiset ovat monissa yhteyksissä samaa

mieltä ilmastonmuutokseen liittyvien teemojen suhteen ja tämän vuoksi onkin nyt

hyvä aika pohtia, millaisia katsantotapoja heillä on ekumeeniseen yhteistyöhön.

Franciscus laajentaa ekumeenisen yhteistyön koskemaan kaikkia maailman ihmisiä

puhuessaan maailmasta yhteisenä kotina ja ihmisistä yhtenä ihmisperheenä.165

Termien koti ja perhe voidaan katsoa viittaavan keskinäiseen vastuuseen ja

velvollisuuteen pitää huolta niin toisista ihmisistä kuin jakamastamme

luomakunnastakin. Franciscus kannattaa keskinäistä yhteistyötä, mitä hän vahvistaa

ilmaistessaan halunsa käydä dialogia kaikkien maailman ihmisten kanssa koskien

163 ER [Rossing] 2016, 148. 164 LS, 30. 165 LS, 13.

76

juuri tämän yhteisen kodin tilannetta.166 Näin ollen yhteistyö ei ole rajattu ainoastaan

joidenkin tiettyjen ihmisten tai uskontokuntien välille. Maailma on yhteinen koko

sen väestölle, minkä vuoksi on tärkeää, että kaikki osallistuisivat yhteisen edun

tavoitteluun omista taustoistaan riippumatta.

Rhoads kirjoittaa Franciscuksen kanssa samansuuntaisesti maailmasta yhteisenä

kotina. Hän toteaa kriisien vaikuttavan kaikkiin eläviin asioihin ja täten muutoksen

hakeminen edellyttää kaikkien ihmisten ja yhteisöjen osallistumista.167 Tällainen

yhteisöllinen muutoksenhaku toimii kaikkia ihmisiä yhdistävänä tekijänä, mutta

myöskin yhteisiä päämääriä haettaessa uskontoja yhdistävänä elementtinä. Näin

voidaan sanoa, että uudenlainen ekoreformaatio on osittain myös ekumeeninen ilmiö,

sillä onnistuakseen se tarvitsee toisten uskovien osallisuutta ja panosta. Ekumeenisen

yhteistyön kulmakiveksi Rhoads nostaa sen, että tavoitellaan ekologista etiikkaa

maailman hyväksi ja näin samoinajattelevat voivat yhdistää omat voimavaransa.168

Franciscuksen ja Rhoadsin ajatuksista voidaan todeta, että he ajavat samoja asioita

paremman maailman saavuttamiseksi. Puhuttaessa ympäristön hyvinvoinnista

ekumeeninen yhteistyö voi toimia olennaisena yhdistävänä tekijänä kristillisten

kirkkojen välillä. Aiemmin esiteltyjä pieniä eroavaisuuksia esimerkiksi sen suhteen,

millaisia oppikysymyksiä oman ajattelun taustalla vaikuttaa ei tule liiallisesti

korostaa, vaan tärkeämpää on ympäristön kannalta löytää ne tekijät, joista ollaan

samaa mieltä. Yleensäkin on luonnollista, että laaja-alaisen ilmiön, kuten

ilmastonmuutoksen suhteen haetaan laaja-alaisia päämääriä ja toimia. Tällaiset

päämäärät ovat niitä, joihin eri kirkot ovat valmiita sitoutumaan, sillä loppujen

lopuksi kyse on samoista tavoitteista. Ihmiset kunnioittavat maailmaa ja haluavat sen

säilyvän hyvänä niin tämän hetken ihmisille kuin tuleville sukupolvillekin.

4.7 Paavi Franciscus ja Luther

Nostan tässä yhteydessä esille Vigenin huomion siitä, että paavi Franciscus puhuu

tänä päivänä samansuuntaisesti kuin Luther puhui omana aikanaan. Verrattaessa

tuoreita luterilaisia näkemyksiä Laudato Si’ –ensyklikaan ja paavi Franciscuksen

166 LS, 3. 167 ER [Rhoads] 2016, 2. 168 ER [Rhoads] 2016, 5.

77

ajatuksiin tällainen huomio on erityisen olennainen. Vigen kirjoittaa, että nykyinen

ekoreformaatio edellyttää muutosta niin ajatusten, sydämen kuin tottumustenkin

tasolla. Omana aikanaan Luther totesi ihmisten tarvitsevan samansuuntaista

muutosta. Tällä muutoksella hän tarkoitti sitä, että ihmisten tulisi kääntyä pois

itsekeskeisyydestään ja suuntautua kohti itseään korkeampaa eli kohti Jumalaa.

Tällainen muutos avartaa ihmiselle käsitystä siitä, millainen hän todellisuudessa on

ja kertoo, mikä on hänen suhteensa Jumalaan. Samaten tätä kautta, kun ihminen

suuntautuu pois itsestään, hän on herkempi huomaamaan lähimmäisten avuntarpeet

ja näin myös alttiimpi auttamaan heitä.169

Paavi Franciscus ajaa ensyklikassaan tällaista muutosta eteenpäin vastustaen

ihmiskeskeisyyttä ja vääränlaisia tottumuksia. Voimme havaita, että Vigenin

korostus, jonka mukaan Franciscus toteuttaa tänä päivänä niitä muutoksia, joita

Luther aikanaan ajoi, pitää paikkansa. Laudato Si’ –ensyklikasta on nimittäin

löydettävissä Franciscuksen käsitys siitä, että ihminen tarvitsee kokonaisvaltaista

muutosta niin ajatuksiensa kuin toimiensakin tasolla päästäkseen pois

itsekeskeisyydestään, jolloin ihmisen on mahdollista suuntautua kohti Jumalaa. Tätä

Jumalaan suuntautumista havainnollistaa Franciscuksen väite:

Ihminen, jolla on ymmärrys ja rakkaus ja jota Kristuksen täyteys vetää

puoleensa, on kutsuttu johtamaan kaikki luodut Luojansa luo. (LS, 83.)

Sekä Lutherin että Franciscuksen ajatusten pohjalta voidaan todeta, että voimakas

muutos on välttämätön, mikäli halutaan vaikuttaa ilmastonmuutoksen kulkuun.

Luther ei tosin omana aikanaan painottanut ilmastoteemoja, sillä tuolloin ei tunnettu

ilmaston lämpenemisen ongelmaa. Henkilökohtaisella tasolla tapahtuvaa asenteiden

muutosta hän kyllä korosti. Ja juuri tämä jokaisen henkilökohtaisella tasolla

tapahtuva muutos on paavi Franciscukselle se avaintekijä, jonka kautta voidaan

kohdata ilmaston lämpenemisen aiheuttamat haasteet paremmin.

169 ER [Vigen] 2016, 238.

78

5 LOPPUKATSAUS

Olen tässä tutkielmassani kartoittanut systemaattisen analyysin avulla sitä, millaisia

teemoja paavi Franciscuksen kirjoittama ensyklika Laudato Si’ pitää sisällään sekä

sitä, miten nämä Franciscuksen ajatukset suhteutuvat osaksi yleistä

roomalaiskatolista opetusta. Luterilaisten kohdalla tarkastelin Eco-Reformation –

kirjaan perustuen ekoreformatoristen kirjoittajien ajatuksia ilmastonmuutoksesta ja

ekoreformaation käsitteen alkuperää ja käyttöä tämän päivän luterilaisessa

kontekstissa. Lisäksi vertailin paavi Franciscuksen ajattelua luterilaisten

ekoreformatorisiin näkemyksiin ilmaston lämpenemiseen ja ympäristöteologiaan

liittyen.

Tutkimuskysymykseni keskittyi siihen, millaisia yhteneväisiä ajatuksia paavi

Franciscuksella on suhteessa luterilaisiin ekoreformatorisiin näkemyksiin ja voin

tässä yhteydessä todeta, että näitä yhteisiä näkemyksiä esiintyy melko paljon.

Useimmissa yhteyksissä on löydettävissä selkeä yhtymäkohta Franciscuksen ja

luterilaisten välillä, vaikka ei käytetäkään samoja termejä. Systemaattisen käsitteiden

analyysin avulla olen pyrkinyt avaamaan tutkielmani kannalta keskeisimpiä käsitteitä

ja niitä teemoja ja ajatuksia, jotka kätkeytyvät näiden käsitteiden alle. Lisäksi

käsiteanalyyttisen tutkimuksen kautta olen vetänyt selkeitä yhtäläisyyksiä joidenkin

luterilaisten ja Franciscuksen käyttämien käsitteiden välille. Esimerkkinä tällaisesta

voin mainita tutkielmassa käsitellyn Franciscuksella esiintyvän ekologisen

kääntymyksen käsitteen, joka pitää sisällään kokonaisvaltaisen muutoksen

tavoittelun niin kulttuurisissa, teologisissa kuin ekologisissakin asioissa.

Luterilaisilla esiintyy myös tämä ekologisen kääntymyksen käsite, mutta

huomattavasti useammin luterilaiset kirjoittajat käyttävät ekoreformaation käsitettä,

joka pitää sisällään samoja teemoja kuin ekologinen kääntymyskin. Näin ollen

katson, että ekologinen kääntymys ja ekoreformaatio puhuvat samanlaisista asioista.

Tätä perustelen sillä, että ekoreformaatio tavoittelee ekologisen kääntymyksen

kanssa yhteneviä asioita, kuten laaja-alaista muutosta niin ihmisen ja luomakunnan

väliseen toimintaan kuin tämän toiminnan taustalla vaikuttaviin ajatusmalleihinkin.

Käsitteiden eroavaisuuksien lisäksi kiinnitin huomioni myös siihen, että

Franciscuksen ja luterilaisten käsitysten taustalla vaikuttavat erilaiset periaatteet.

Esimerkiksi katoliseen etiikkaan liittyy vahvasti subsidiaarisuusperiaate,

79

persoonaperiaate ja solidaarisuusperiaate, jotka kuvastavat valtion ja yhteiskunnan

keskinäistä asemaa, ihmisen oman luonnon ymmärtämistä sekä ihmisten keskinäisen

yhteistyön merkitystä. Sen sijaan luterilaisilla esiintyy esimerkiksi ristin teologia

sovellettuna marginaaliryhmistä huolehtimiseen, mikä voidaan ymmärtää niin, että

Jumala kulkee myös heikko-osaisten rinnalla heidän kärsimyksissään. Lisäksi

luterilaisista näkemyksistä on johdettavissa ajatuksia laista ja evankeliumista ja

kahden regimentin erottelusta ilmasto-asioita käsitellessä. Luterilaiset kirjoittajat

katsovat ihmisten asenteiden tarvitsevan muutosta hengellisellä ja maallisella tasolla

ja ajattelevat lain ja evankeliumin molempien ohjaavan ihmisten valintoja kohti

luomakunnalle suotuisia tekoja. Erilaisista periaatteista riippumatta, en kuitenkaan

näe näitä kyseisiä periaatteita katolisten ja luterilaisten ajatuksia erottavina tekijöinä.

Sen sijaan paavi Franciscuksen ja ekoreformatoristen kirjoittajien ajattelua

erottavana tekijänä näen käsityksen luontoa kohtaan tehtyjen hyvien tekojen

alkuperästä. Tutkiessani Laudato Si’ –ensyklikaa huomasin paavi Franciscuksen

ajattelevan niin, että kaikki ihmiset ovat kykeneviä omien taitojensa avulla

osallistumaan yhteisön tasolla tapahtuvaan luomakunnan huolenpitoon.

Franciscuksen ajattelutavassa tällainen luomakunnasta huolehtiminen kuuluu

luontaisesti ihmisen persoonaan. Tämä selittyy katolisen persoonaperiaatteen

valossa, jonka mukaan ihminen on luontaisesti päämääräsuuntautunut kohti Jumalaa

ja pyrkii teoissaan palvelemaan Jumalalle suotuisia toimia. Nämä toimet voidaan

samaistaa ympäristön varjelemiseen, sillä Franciscus toteaa luonnon kunnioittamisen

vastaavan Jumalan kunnioittamista. Franciscus väittää täten, että ihminen on

persoonaltaan luontaisesti suuntautunut ympäristön huolenpitoon tähtääviin tekoihin.

Luterilaisten kirjoittajien näkemykset eivät ole täysin yhteensopivia Franciscuksen

ajattelun kanssa, sillä luterilaiset katsovat, että ihminen ei synnynnäisesti perisynnin

johdosta pyri Jumalan yhteyteen. Tämän vuoksi ihmiset tarvitsevat sekä lakia että

evankeliumia osakseen ohjaamaan heidän elämäänsä. Luterilaiset painottavat hyvien

tekojen merkitystä, mutta kiistävät näiden tekojen vaikutuksen ihmisen

vanhurskauttamiseen. Ihminen tulee vanhurskaaksi Jumalan armosta ja tämä saa

ihmisessä aikaan aidot hyvät teot lähimmäisiä ja luomakuntaa kohtaan. Teologisesti

hyvillä teoilla tarkoitetaan sitä, että ihminen Pyhän Hengen vaikutuksesta tekee

vanhurskautuksen myötä luontaisesti hyviä tekoja. Ihminen on siis aidosti valmis

teologisesti hyviin tekoihin vasta Jumalan armon ja vanhurskautuksen myötä.

80

Ympäristön kohdalla voidaan todeta, että ilman Jumalan osallisuutta ihmisen voidaan

nähdä tekevän hyviä tekoja luomakuntaa kohtaan omista tarkoitusperistään käsin

eikä rakkaudesta Jumalaa kohtaan. Kuitenkin luterilaiset korostavat hyvien tekojen

merkitystä myös ennen vanhurskautusta, mutta tällöin ihminen toimii niin sanotusti

ulkoisen lain pakottamana, kun taas vanhurskautettuna ihminen toimii

vapaaehtoisesti Pyhän Hengen avulla. Tästä huolimatta ihmisen lihalliseen

olemukseen perustuen on korostettava, että laki vaikuttaa myös kristityn elämässä,

sillä lihallinen olemus on alati taipuvainen tekemään syntiä ja tarvitsee täten lakia

avukseen.

Katson siis Franciscuksen ja ekoreformatoristen luterilaisten kirjoittajien näkemysten

eroavan siinä, miten he selittävät ihmisen velvollisuutta tehdä hyviä tekoja

luomakuntaa kohtaan. Franciscuksen ajattelussa ihminen on luontaisesti suuntautunut

kohti Jumalaa ja tämän johdosta kykenevä tekemään hyviä tekoja. Tällöin ihmisen

persoonaan perustuen jokainen ihminen on velvoitettu antamaan oman panoksensa

luomakunnan hyväksi hyvien tekojen muodossa. Luterilaiset puolestaan ajattelevat,

että ihminen on kykenevä teologisesti hyviin ympäristöä varjeleviin tekoihin vasta

uskon kautta ja Jumalan armon myötä. Ihmisluontoon perustuen luterilaiset

korostavat sekä lain että evankeliumin merkitystä ihmisen elämässä. Ennen

vanhurskautusta ja armoa laki velvoittaa ihmistä kuuliaisuuteen ja oikeisiin tekoihin

luomakuntaa kohtaan. Sen sijaan ihminen, joka vastaanottaa evankeliumin sanoman

uskon kautta ja Jumalan armosta toimii luontaisesti lain velvoittamalla tavalla

varjellen kaikkea Jumalan luomaa.

Hyviin tekoihin liittyen voin tutkielmani perusteella todeta myös, että Franciscuksen

ja luterilaisten toteamukset ihmisen osallisuudesta luonnon tuhoamiseen eroavat

toisistaan. Persoonaperiaatteen valossa Franciscus näkee luonnon tuhoamisen syynä

ihmisen sydämen tyhjyyden. Tällä hän tarkoittaa sitä, että mikäli ihminen ei ole

persoonansa mukaisesti suuntautunut kohti Jumalaa, on hänen persoonansa

vääristynyt. Vääristynyt persoona puolestaan voi johtaa ihmisen tekemään tekoja,

jotka eivät tähtää Jumalaan päämääränä. Tällaiset teot voivat olla juuri luonnon

hyvinvoinnin vastaisia toimia.

Luterilaisten mukaan vahingoittavat toimet ympäristöä kohtaan ovat seurausta siitä,

että ihminen ei ole vielä vastaanottanut Jumalaa elämäänsä, jolloin ihmisen lihallinen

81

olemus on altis synnin vaikutukselle ja näin ihminen saattaa syyllistyä

moraalittomiin tekoihin. Jumala saa ihmisessä aikaan teologisesti hyvät teot, joten on

johdonmukaista ajatella, että ihminen saattaa syyllistyä luontoa tuhoaviin toimiin

silloin, kun hän ei ole vielä päässyt Jumalan yhteyteen ja vahvistanut luontoonsa

kuuluvaa hengellistä ulottuvuutta.

Kolmas paavi Franciscuksen ja luterilaisten ajattelua erottava tekijä on ajatus

ihmisen merkityksestä luomakunnassa. Franciscus toteaa ihmisen tehtäväksi

luomakunnan luoduista huolehtimisen. Tämän näkökulman taustalla vaikuttaa

katolisen opetuksen täydellistymisoppi, jonka mukaan ihmiselämän tarkoitus on

täydellistyminen Jumalassa. Koska luonnon lajit edustavat Jumalan kunniaa ja

ihmisen velvollisuutena on luomakunnasta huolehtiminen, ovat nämä yhteydessä

ihmisen tavoitteeseen täydellistymisestä. Katson siis Franciscuksen ajattelevan

Jumalan luoneen maailman lajit ja ihmisen harmonista yhteiseloa varten. Sekä

ihmiset että luonnon muut olennot edustavat Jumalan luomistyötä ja ovat tämän

johdosta arvokkaita. Ihmisen tehtävänä on ympäristön varjeleminen

täydellistyäkseen Jumalassa.

Sen sijaan luterilaiset kirjoittajat ajattelevat ihmisen tehtäväksi maailman

epäjärjestyksen hallitsemisen ja Jumalan luomistyön eteenpäin viemisen.

Ekoreformatoriset kirjoittajat toteavat, että Jumala loi maailmaan ihmisen, jotta

ihmiset voisivat jatkaa luomistyötä Jumalan suunnitelman mukaisesti. Maailman

kehitys nähdään pitkäaikaisena prosessina ja ihmisten tehtäväksi jää luomakunnan

kehittäminen Jumalan antamien mahdollisuuksien rajoissa. Ympäristössä tapahtuu

alati muutoksia ja ihmisten tulee sopeutua näihin muutoksiin ja edistää niitä.

Ekoreformatoristen kirjoittajien mukaan ihminen Jumalan luomistyön muovaajana

on se toimija, jonka tehtävänä on mahdollistaa luonnossa piilevien potentiaalien

esiintuominen. Luterilaiset toteavatkin Eco-Reformation –kirjassa Jumalan luoman

maailman tarvitsevan ihmistä.

Tutkielmani päätteeksi voin siis sanoa, että tietyt termit, ajattelutavat ja taustatekijät

erottavat katolisten ajatuksia luterilaisista, mutta kun tarkastelen kokonaisuutta, voin

todeta, että paavi Franciscuksen ja ekoreformatoristen luterilaisten kirjoittajien

käsitykset ja näkökulmat ovat monissa kysymyksissä lähellä toisiaan. Yhteneviä

näkemyksiä esiintyi muun muassa niin yhteisen kodin, luomakunnan kärsimyksen,

82

luomisen, tieteen kuin ihmisen aktiivisen toimijuudenkin teemoja tarkasteltaessa.

Paavi Franciscus ja luterilaiset kirjoittajat ymmärtävät ihmisen osana luontoa ja

katsovat, että ihmiskunnan tulisi pyrkiä tekemään laaja-alaisia tekoja ympäristön

hyväksi. Tällaiset teot perustuvat sekä Franciscuksella että luterilaisilla luomakunnan

kunnioittamiseen Jumalan luomistyönä, mutta samalla ne tavoittelevat myös tieteen

ja uskonnon välistä dialogia kokonaisvaltaisten vaikutusten mahdollistamiseksi.

Niin luterilaisilla kuin paavi Franciscuksellakin on hyvät edellytykset laajalle kaikkia

koskettavalle yhteistyölle ilmaston lämpenemisen hidastamiseksi. Sitä en osaa sanoa,

onko keskusteluyhteys mahdollinen aivan kaikkien ihmisten välillä, mutta

tutustuessani Franciscuksen ajatteluun ja tuoreisiin luterilaisiin katsantotapoihin,

voin todeta, että ekumeeniset keskustelut luterilaisten ja katolisten välillä

ilmastonmuutoksen teemojen parissa ovat mahdollisia ja perustuvat

samansuuntaisten päämäärien tavoitteluun luomakunnan hyvinvoinnin edistämiseksi.

Sujuva keskusteluyhteys selittyy sillä, että niin roomalaiskatolisten kuin

luterilaistenkin käsitys globaalin yhteistyön merkityksestä huomioi kokonaisvaltaisen

ja uskontojen rajojen ylittävän yhteistyön tärkeyden ympäristöasioiden kohdalla.

Tähän liittyen voin vastata tutkimuskysymykseeni: ”Miten paavi Franciscuksen

näkemykset suhteutuvat luterilaisten kirjoittajien ekoreformatorisiin ajatuksiin

puhuttaessa ympäristöasioista?” Vastaukseni on, että sekä paavi Franciscuksen että

luterilaisten ajatukset ovat hyvin samansuuntaisia. Mitään suurta ja merkityksellistä

erottavaa tekijää näiden välillä ei noussut esille enkä nyt tässä yhteydessä laske

erilaisten termien käyttöä tai tiettyjen painotusten korostamista tällaisiksi erottaviksi

tekijöiksi. Luterilainen ekoreformaatio tähtää siis samaan päämäärään paavi

Franciscuksen kanssa, sillä molemmat pyrkivät edistämään maailman

kokonaishyvinvointia eko-oikeudenmukaisuuden kautta ja tätä kautta minimoimaan

ekologista eriarvoisuutta.

Luterilainen ekoreformaatio todennäköisesti saa itselleen vielä enemmän sisältöä,

sillä ekoreformaation käsite on itsessään melko uusi. Näin ollen on hankala vielä

tässä vaiheessa ennakoida sitä, millaisia mahdollisia saavutuksia ekoreformaation

eteenpäin viemisellä voidaan saavuttaa. Todennäköisesti kuitenkin jotain, sillä

ekoreformatoriset ajatukset ovat jo esillä ja maailman epävakaa tilanne tarvitsee

muutosta. Myös paavi Franciscuksen ajatukset ja hänen asemansa tietynlaisena

83

auktoriteettina edistävät keskustelua ilmastonmuutoksesta. Voin siis todeta, että

roomalaiskatolisten ja luterilaisten tuleville keskusteluille ja kannanotoille on näiden

aineistojen perusteella olemassa selkeä yhteinen perusta.

84

LYHENTEET

CA Augsburgin tunnustus

ER Eco-Reformation: Grace and Hope for a Planet in Peril

FC-Ep. Yksimielisyyden ohje – Tiivistelmä

FC-SD Yksimielisyyden ohje – Täydellinen selitys

LS Laudato Si’

85

LÄHTEET

Dahill, Lisa & Martin-Schramm, James

2016 Eco-Reformation: Grace and Hope for a Planet in Peril. Eugene:

Cascade Books.

- Dahill, Lisa: Rewilding Christian Spirituality, 177–196.

- Deifelt, Wanda: Out of Brokeness, 55–70.

- Fretheim, Terence: Issues of Interdependence in Matters of Creation,

125–139.

- Martin-Schramm: Bonhoeffer, the Church, and the Climate Question,

110–124.

- Moe-Lobeda, Cynthia: A Haunting Contradiction, 37–54.

- Rasmussen, Larry: Creation – Not for Sale, 21–36.

- Rhoads, David: A Theology of Creation, 1–20.

- Rossing, Barbara: The World is about to Turn, 140–159.

- Santmire, Paul: The Two Voices of Nature, 71-93.

- Simmons, Ernest: Liberal Arts for Sustainability, 197–216.

- Vigen, Aana Marie: Living Advent and Lent, 234–252.

Pope Francis

2015 Laudato Si’: On Care For Our Common Home. Huntington: Our

Sunday Visitor.

86

KIRJALLISUUS

Aguilar, Mario I

2014 Pope Francis, His Life and Thought. Cambridge: The Lutterworth

Press.

Berofsky, Bernard

1971 Determinism. Princeton: Princeton University Press.

Braaten, Carl

2007 Principles of Lutheran Theology, second edition. Minneapolis: Fortress

Press.

Catholic Church

1994 Catechism of Catholic Church. Vatican City: Libreria Editrice

Vaticana.

Cessario, Romanus

2011 Introduction to Moral Theology. Washington, D.C.: The Catholic

University of America Press.

Clifford, Catherine & Gaillardetz, Richard

2012 Keys to the Council: unlocking the teaching of Vatican II. Minnesota:

Liturgical Press.

Curran, Charles

2008 Catholic Social Teaching 1891 – present. Washington, D.C.:

Georgetown Universitsy Press.

Curran, Charles

1999 The Catcholic Moral Tradition Today. Washington, D.C.: Georgetown

University Press.

87

Deckers, Daniel

2016 Papst Franziskus, Wider die Trägheit des Herzens. Eine Biographie.

München: C.H.Beck.

Deifelt, Wanda

2005 A Lutheran Ethics of Embodied Care – Lutheran Ethics at the

Intersection of God’s One World. Ed. By K. Bloomquist. Geneva: The

Lutheran World Federation. 49-62.

Dorr, Donald

1992 Option for the Poor and for the Earth. Catholic Social Teaching. New

York: Orbis Books.

Duncan, Graig & Machan, Tibor

2005 Libertarianism. United States of America: Rowman & Littlefield

Publishers, INC.

Gassmann, Günther & Hendrix, Scott

2005 Johdatus luterilaiseen tunnustukseen. Helsinki: Kirjapaja.

Juntunen, Sammeli

2001 Ristin teologia ja annihilaatio – Johdatus Lutherin teologiaan. Ed. By P.

Kärkkäinen. Helsinki: Kirjapaja. 181-195.

Karimies, Ilmari

2016 Martin Luther’s Early Theological Anthropology: From Parts of the

Soul to the Human Person as One Subject – Subjectivity and Selfhood

in Medieval and Early Modern Philosophy. Ed. By J.Kaukua et al.

Switzerland: Springer International Publishing. 199-218.

Kirkkohallitus

2008 Kiitollisuus, kunnioitus, kohtuus. Suomen evankelisluterilaisen kirkon

ilmasto-ohjelma. Helsinki: Kirkkohallitus.

88

Kolb, Robert

2014 Luther’s Hermeneutics of Distinction – The Oxford Handbook of

Martin Luther’s Theology. Ed. By R.Kolb et al. New York: Oxford

University Press. 168-184.

Mann, Michael

2013 The end may be nigh, but for who? - Does capitalism have a future?

Ed. By I. Wallerstein et al. New York: Oxford University Press. 71-97.

McCormick, Richard

2006 The Critical Calling. Reflections on Moral Dilemmas Since Vatican II.

Washington, D.C.: Georgetown University Press.

McKinley Brennan, Patrick

2014 Subsidiarity in the Tradition of Catholic Social Doctrine – Global

Perspectives on Subsidiarity. Ed. By M. Evans et al. Dordrecht:

Springer Netherlands. 29-47.

Pope John XXII

1961 Mater et Magistra: Mother and Teacher.

Pope Paul VI

1965 Gaudium et Spes: The Joys and Hopes.

Porter, Jean

2010 Right Reason and the Love of God – The Theology of Thomas

Aquinas. Ed. By R. Nieuwenhove et al. Indiana: University of Notre

Dame Press. 167-191.

Raunio, Antti

2007 Järki, usko ja lähimmäisen hyvä. Tutkimus luterilaisen etiikan ja

diakonian teologian perusteista. Vaajakoski: Gummerus Kirjapaino Oy.

89

Sachs, John

2013 Hope for Creation - Hope: promise, possibility, and fulfillment. Ed. By

R. Lennan et al. New Jersey: Paulist Press. 145-152.

Schaefer, Jame

2011 Confronting the Climate Crisis: Catholic Theological Perspectives.

Milwaukee: Marquette University Press.

Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys

1948 Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat. Turku: Turun

Sanomalehti ja Kirjapaino Osakeyhtiö.

Vainio, Olli-Pekka

2008 Luther. Vantaa: Dark Oy.

Vuola, Elina

1991 Köyhien Jumala. Johdatus vapautuksen teologiaan. Jyväskylä:

Gummerus Kirjapaino Oy.

Wisløff, Carl

1985 Tätä Luther opetti. Jyväskylä: Gummerus Oy.

90

INTERNET-LÄHTEET

Lutherans Restoring Creation

2017 Why an Eco-Reformation? –

[http://www.lutheransrestoringcreation.org/why-an-eco-reformation].

Luettu 04.04.2018.

Paavi Franciscus

2017 Message form the Holy Father to the participants in the Plenary Session

of the Pontifical Academy of Social Sciences (28 April – 2 May 2017),

28.04.2017 –

[https://press.vatican.va/content/salastampa/en/bollettino/pubblico/2017

/04/28/170428h.html]. Luettu 23.03.2018.

Vuola, Elina

2015 Vapautuksen teologia ja paavi Franciscus, 09.03.2015 –

[https://www.teologia.fi/artikkelit/1160-vapautuksen-teologia-ja-paavi-

franciscus]. Luettu 12.10.2018.