Luonto-Liiton opas metsiin ja metsiensuojeluun

Metsän ääni

Luonto-Liitto:www.luontoliitto.fiinfo@luontoliitto.fi(09) 684 4420Annankatu 26 A, 5. krs00100 HELSINKI

Luonto-Liiton metsäryhmä:www.luontoliitto.fi/metsametsaweb@luontoliitto.fi

Metsän ääni– Luonto-Liiton opas metsiin ja metsiensuojeluun

Kannen kuva: Töyhtötiaisten määrä on vähentynyt metsätalouden takia. Heikki Pesu.

Toimittaja: Hanna SavisaariTyöryhmä: Lauri Kajander, Juho Kytömäki, Annina Käppi, Olli Manninen, Henrik Murdoch, Kaisa Murdoch ja Keijo SavolaPiirrokset: Ilona RaipalaUlkoasu ja taitto: Lea Kettunen

Julkaisija: Luonto-Liitto ry. 2006Painopaikka: Painohäme Oy, Ylöjärvi. Painettu Cyclus Print -uusiopaperille

2 Esipuhe3 Metsän voi tuntea vain metsässä 3 Ihmisetkin tarvitsevat oikeita metsiä7 Millainen metsä, sellaisia eliölajeja 7 Tunnetko luontotyyppejä? 12 Luonto on laikullinen 14 Mitä on uhanalaistuminen? 16 Metsä kuin metsä?19 Metsien suojelulle tarvetta on koko Suomessa 19 Metsiä on suojeltu liian vähän 21 Etelä-Suomessa on metsistä suojeltu 2 prosenttia 24 Pohjois-Suomessa hakataan luonnontilaisia metsiä 25 Ilmasto muuttuu – ehtiikö metsä mukaan?27 Metsätalouden syvin olemus 27 Hakkuuaukkoja, ojia, teitä... 29 Avohakkuille on vaihtoehtoja 34 Kauas työpaikat karkaavat... 36 Metsäteollisuutta yli rajojen 36 Metsäteollisuus Suomessa – ja mitä se keskieurooppalaisille kuuluu? 37 Suomalaista metsäteollisuutta maailmalla 38 Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta kuuluu kaikille 38 Metsiä ja lakeja 40 Kuka metsistä määrää?42 Metsiensuojelun aika on nyt 42 Suomen metsiensuojelun historiaa 44 Luonto-Liiton tavoitteet metsiensuojelussa45 Pelasta maailma. Tee se jo tänään. 45 Käytännön metsiensuojelua 46 Vähemmän paperia – enemmän metsiä

48 Liity meihin! 49 Hyviä linkkivinkkejä

Sisältö

kuva: Heikki Pesu

2

Esipuhe

Astu tieltä syrjään, niin löydät toisen maa-ilman. Kulje polulla tai polutta, näe met-sä ja metsän merkitys. Katso kauemmas. Muista välillä pysähtyä ja ottaa maisema vastaan. Millainen on mielesi metsä?

Metsä asuu meissä, metsien kansassa, niin sanotaan. Millaisia metsät ovat nyky-ään, ja mitä niissä tapahtuu – mitä niille tapahtuu? Onko enää syviä metsiä, joihin pääsee melua ja kiirettä karkuun?

Metsiin ja metsiensuojeluun liittyvät kysymykset eivät ole yksinkertaisia. Tämä kirjanen vastaa joihinkin niistä ja esittää uusiakin. Lähtökohdat ovat kovin erilaiset sen mukaan, missä päin Suomea ollaan. Maassa, jossa puuta kasvaa enemmän kuin koskaan, oikeat metsät ovat käyneet vähiin.

Edes asutuksen puristuksessa sinnit-televät arvokkaat eteläsuomalaiset met-

Ihmisetkin tarvitsevat oikeita metsiä

Ihminen on aina ollut riippuvainen luon-nosta ja tarvitsee sitä edelleen, vaikka moni meistä elääkin kaupungissa. Suhde luontoon on paitsi fyysinen, myös henki-nen. Luonto ei ole vain raaka-ainevarasto ja toimeentulon lähde, vaan riippuvuus koskee myös mielenterveyttä. Monimuo-toinen, rakentamaton luonto – vaikkapa luonnonmetsä – auttaa ihmismieltä pysy-mään terveenä.

Metsän voi tuntea vain metsässä

Lasten tulisi saada tutustua metsäluontoon ja oppia ekologiaa kokemusten kautta ilman

”talousnäkökulman” läsnäoloa. Monissa koulujen oppikirjoissa annetaan ymmärtää, että metsätalous olisi kuin luonnonlaki, joka kuuluu

metsään ja tapahtuu siellä automaattisesti. Kuva: Otso Ovaskainen

säalueet, korvaamattomat luontotyypit, eivät ole turvassa, saati viimeiset kirveen-koskemattomat vanhat metsät pohjoises-sa.

Ihmisetkin tarvitsevat metsiä muuhun-kin kuin rahan tekemiseen. On oltava metsiä, joissa voi kulkea, poimia marjoja ja sieniä, istahtaa kaatuneelle puulle ajat-telemaan, oppia metsästä. Muualla kuin metsässä se ei onnistu.

Me olemme metsän ääni, sillä metsät ja niitä tarvitsevat lajit eivät itse voi tul-la vaatimaan oikeutta olemiseensa. Kun metsä huutaa, meidän täytyy vastata.

Tekijöiden puolestaHanna Savisaari

5

ja, marjastusmaita ja sienisatoa? Metsän ei ehkä tarvitse olla kirveenkoskematon, mutta mitä pitempään se saa kehittyä il-man rajua käsittelyä, sen paremmin siellä viihtyy myös retkeilijä.

Metsä on meissä syvällä

Suomalainen kirjallisuus, kuvataide ja mu-siikki ovat täynnä metsää. Metsä on niin olennainen osa kulttuuriamme, ettei ole epäilystäkään siitä, etteikö metsällä olisi

Vuonna 2001 tehdyn kyselytutkimuksen mukaan noin puolet suomalaisista haluaa luonnontilaisia virkistysmetsiä mahdollisimman lähelle asuinpaikkaansa. Esimerkiksi kirjailija Heikki Turunen on kirjoittanut: ”En osaa kuvitellakaan sellaista elämää jossa en pääsisi koskaan kävelemään nimenomaan luonnonmetsässä. Varmaan kuolisin tai tulisin hulluksi, tai sanotaan nyt että tulisin vielä hullummaksi kuin jo olen”. Kuva: Juho Kytömäki

Luonnonmukaiset (luonnontilaiset metsät tai siihen suuntaan rauhassa ke-hittyvät) metsät ovat tärkeitä paitsi niissä eläville eliölajeille, myös ihmiselle. Muu-taman vuoden takaisessa gallupissa, jossa selvitettiin suomalaisten asenteita Etelä-Suomen metsien lisäsuojeluun, tuli sel-väksi, millaisessa metsässä ihmiset mielui-ten liikkuvat. Lähes puolet vastaajista toi-voi luonnontilaisia metsiä alle kymmenen kilometrin etäisyydelle asuinpaikastaan ja 72 prosenttia alle 50 kilometrin päähän.

Kukapa haluaisi kulkea hakkuuaukiolla, läpitunkemattomassa taimikossa tai läpi-näkyväksi harvennetussa talousmetsässä kantoihin ja risuihin kompastellen? Ku-kapa ei metsässä, jossa on eri-ikäisiä, mo-nen kokoisia ja useita eri lajeja puita sekä kapeita, kulkemaan houkuttelevia polku-

”Metsän läsnäolo myyteissä ja runoudessa on merkittävä, ja sen poissaolo on kulttuurinen puute”,

kirjoittaa ympäristön esteettisiä arvoja tutkinut Arnold Berleant.

Kuva: Hanna Savisaari

merkitystä muutenkin kuin puutavaran ja taloudellisen tuoton lähteenä.

Jo 1800-luvulla Topelius ja Lönnrot oli-vat huolissaan metsän haaskauksesta, ja heidän jälkeensä esimerkiksi kuvataiteili-jat Akseli Gallén-Kallela, Pekka Halonen ja Eero Järnefelt.

Metsän ja ihmisen henkisen hyvin-voinnin suhdetta on tutkittu esimerkiksi ekopsykologian avulla. Siinä lähdetään olettamuksesta, että ihmisen ja luonnon hyvinvointi ovat tiiviissä yhteydessä toi-siinsa. Perusajatuksena on se, että luon-nonympäristöjen tuhoaminen kulkee käsi kädessä ihmisen henkisen pahoinvoinnin kanssa. Ei riitä, että ymmärretään ihmisen henkilökohtaiset tai ihmisryhmän sisäiset vaikutukset mielenterveyteen, vaan on ajateltava myös ihmisen suhteita ekosys-teemeihin ja muihin eliölajeihin.

7

Tunnetko luontotyyppejä?

Suomi sijaitsee pohjoisella eli boreaalisella havumetsävyöhykkeellä, jota kutsutaan tai-gaksi. Suomen luonnossa on paitsi itäisen taigan, myös keskieurooppalaisen luon-non ja arktisen luonnon piirteitä. Muun muassa siksi metsäluonto ja lajisto vaih-televat suuresti sen mukaan, missä päin Suomea ollaan.

Taigalle on havumetsien lisäksi tyypillis-tä runsas soistuminen. Suurin osa Suomen maa-alasta on ollut alun perin metsien ja soiden peittämää. Ihminen on muuttanut Suomen luontoa monella tapaa: raivannut sitä pelloiksi ja asutuksen tieltä sekä kui-vattanut soita metsänkasvatukseen ojit-tamalla niitä. Valtaosa metsistä on otettu voimaperäiseen metsätalouskäyttöön.

Metsiä on monenlaisia

Boreaalisella vyöhykkeellä on kasvanut luonnostaan erityyppisiä kangasmetsiä:

Puronotkelmissa on kostea ja suojainen ”kellari-ilmasto”. Se tekee niistä omaleimaisia elinympäristöjä. Kuva: Heikki Pesu

Jos metsään voi eksyä, se on hyvä metsä

Kansallispuistojen ja muiden suojelualu-eiden tuntumassa sijaitsevilla metsillä on merkitystä paitsi metsän lajeille, myös virkistyskäytölle. Jos suojelualueet ovat hyvien kulkuyhteyksien päässä, niissä ret-keillään paljon. Hyvinä retkeilymaastoina metsät toimivat silloin, kun ne muodos-tavat laajoja kokonaisuuksia – silloin ei tämän tästä tarvitse törmätä vaikeakul-kuiseen hakkuuaukkoon tai läpipääsemät-tömään mäntytaimikkoon, leveään tiehen

Millainen metsä, sellaisia eliölajeja

tai asuinalueeseen. Suojelualueet ovat usein kovin pieniä

ja siksi riittämättömiä paitsi metsälajiston suojeluun, myös retkeilijöiden, marjastaji-en ja sienestäjien tarpeisiin. Yleistäen voi-daankin sanoa, että jos metsään on mah-dollista eksyä, se on oikea metsä.

Karuilla ja kuivilla kasvupaikoilla metsä on

luontaisesti mäntyvaltaista. Kuva: Harri Hölttä8

Lehdot ovat rehevimpiä metsiämme, joista suuri osa on aikoinaan raivattu

pelloksi. Lehdoissa maaperä on multaa, mikä antaa elinmahdollisuudet

vaateliaillekin kasvilajeille. Tyypillisimmillään Suomen lehdot

ovat puustoltaan kuusivaltaisia, mutta lehtipuuvaltaisuuskin on mahdollista.

Kuva: Juho Kytömäki

kuusivaltaisia, mäntyvaltaisia sekä seka-metsiä, joissa kasvaa monia puulajeja. Luonnonmetsät ovat aiemmin peittäneet suurimman osan Suomen maa-alasta. Ny-kyään näistä metsistä on jäljellä vain pie-niä rippeitä.

Eteläsuomalainen metsä eroaa niin puustoltaan kuin eläin- ja kasvilajistoltaan pohjoissuomalaisesta metsästä. Koska metsien luonne muuttuu kun siirrytään etelästä pohjoiseen, tulisi metsiä suojella havumetsävyöhykkeen eri osissa. Erityi-sesti eteläsuomalaiset luonnonmetsätyypit ovat harvinaisia ja monet eteläiset kasvi-, sieni- ja eläinlajit uhanalaisia.

Kangasmetsien lisäksi Suomessa on myös lehtoja, jotka ovat runsaslajisia ja reheviä metsiä. Lehdot sijaitsevat siellä, missä maaperä on poikkeuksellisen ravin-teikas. Erityisen paljon lehtoja on Lou-nais-Suomessa. Suurin osa kaikkein ravin-

teikkaimmista metsämaista on aikoinaan raivattu pelloiksi, ja siksi monet lehdoissa elävät kasvi- ja eläinlajit ovat uhanalaisia. Kuusi on lehtojen yleisin puulaji, mutta myös lehtipuita on runsaasti. Lehdoille on tyypillistä kasvillisuuden kerrokselli-suus ja pensaiden suuri määrä. Lehdois-sa kasvavilla pensailla ja puilla elää hyvin runsaasti eri sieni- ja hyönteislajeja.

Metsäpalot ovat ennen olleet taigalla yleisiä, ja palon jälkeen kehittyneet nuoret lehtipuumetsät kuuluvat myös luonnos-taan havumetsävyöhykkeelle. Luonnonti-laiset, tuoreet paloalat ovat tärkeitä elin-ympäristöjä monille uhanalaisille kova-kuoriais- ja sienilajeille. Nykyään tällaisia alueita on tehokkaan palontorjunnan ja metsätalouden takia todella harvassa.

Luonnon monimuotoisuudella eli biodiver-siteetillä tarkoitetaan elämän koko kirjoa; lajien sisäistä perinnöllistä muuntelua, la-jien runsautta sekä niiden elinympäristö-jen monimuotoisuutta.

11

Suotkin ovat tärkeitä

Metsäisten luontotyyppien yhteydessä on syytä mainita myös puustoiset suot. Puus-toisia soita ovat mäntyvaltaiset rämeet, kuusivaltaiset korvet sekä useimmiten lehtipuuvaltaiset metsäluhdat ja tulvamet-sät. Kasvillisuuden perusteella voidaan erottaa lukuisia eri suotyyppejä. Valtaosa Suomen soista on ojitettu ja kuivatettu: Etelä-Suomessa jopa 80 prosenttia. Ojit-taminen hävittää suon luontaiset piirteet. Erityisesti korvet ovat tärkeitä luonnon mo-nimuotoisuuden keskittymiä.

Soiden suojelutilanne on heikko, ja etelästä suuret suokokonaisuudet ovat ojitusten myötä jo kadonneet. Monia luonnoltaan arvokkaita soita uhkaa met-sätalouden ohella turpeenotto. Soilta kai-vetaan turvetta sekä energiantuotantoon että kasvuturpeeksi.

Korpi on kuusi- tai lehtipuuvaltainen puustoinen suo. Korvet ovat pohjoisen havumetsävyöhykkeen monimuotoisuuskeskittymiä. Luonnontilaisia, ojittamattomia korpia on etenkin Etelä-Suomessa hyvin vähän – ojitettuja korpia pitäisikin ennallistaa takaisin luonnontilaan. Metsälaki tuo nykyisin jonkinlaista turvaa rehevimmille korville, mutta esimerkiksi metsäkortekorpia (kuvassa) ei suojaa mikään. Kuva: Ilona Raipala

Kokonaisuus ratkaisee

Luonnonsuojelussa takerrutaan usein liikaa yksittäisiin uhanalaisiin lajeihin. Lajien suojelu on toki tarpeellista, mutta tärkeämpää on suojella luontotyyppejä ja laajempia kokonaisuuksia. Luontotyyppi tarkoittaa maa- tai vesialuetta, jota luon-nehtivat tietyt maantieteelliset, elolliset ja elottomat ominaisuudet. Luontotyyp-pi voi olla ainutlaatuisen arvokas ilman uhanalaisia lajejakin. Jokaisella luontotyy-pillä elää sille ominainen eliöyhteisö. Esi-merkiksi jotkin suomalaismetsien korvet ovat maailmanlaajuisesti harvinaisia luon-totyyppejä ja siksi niiden suojelu täällä on huipputärkeää – vaikkei niissä uhanalaisia lajeja eläisikään. Uhanalaisten lajienkin kunnollinen suojelu edellyttää juuri luon-totyyppien suojelua.

12 13

taan ja laji ei pysty kulkemaan niiden vä-listä matkaa, edellytykset säilyä ovat paljon huonommat kuin hyvien kulkuyhteyksien verkostossa.

Otimme velkaa - nyt on maksun aika

Metsätalous vaikuttaa luonnontilaista metsää vaativien lajien elämään kahdella tärkeällä tavalla. Ensinnäkin niille sopivan elinympäristön pinta-ala pienenee. Toinen tärkeä vaikutus on pirstoutuminen: pienet elinympäristöt jäävät yhä kauemmas toi-sistaan, mikä hankaloittaa eliöiden siirty-mistä alueelta toiselle.

Kullakin lajilla on sille ominainen niin

Luonto on laikullinen

Monilla eliölajeilla on tiukat vaatimukset siitä, millaisessa ympäristössä ne tulevat toimeen. Elinympäristön laatu ja laajuus vaikuttavat eniten samalla alueella elävien yksilöiden määrään. Siksi luonnonsuo-jelun keskeisin keino on suojella elinym-päristöjä haitallisilta muutoksilta, kuten metsän hakkuilta.

Useimmat lajit esiintyvät luonnossa lai-kuittaisesti: kullekin lajille sopiva elinym-päristö esiintyy muunlaisten ympäristöjen seassa siellä täällä. Esimerkiksi metsissä elävien hömötiaisten elinympäristölaikkuja voivat olla peltojen, järvien tai vaikka avo-hakkuiden toisistaan erottamat metsäsaa-rekkeet. Toisaalta jonkin kovakuoriaisen,

kuten korpikolvan, elinympäristölaikkuja ovat yksittäiset kuolleet maassa makaavat kuusen rungot vanhan metsän sisällä.

Jos laji häviää tietyltä pieneltä alueelta, siitä ei välttämättä ole vaaraa lajin säilymi-selle laajemmalla alueella. Elinympäristö-laikkuja on kuitenkin oltava niin paljon ja tiheässä, että tyhjentyneen laikun uudel-leen asuttaminen on mahdollista. Edel-lytyksenä tietenkin on, että alue on yhä sellainen, että siellä on mahdollista elää. Silloin ”vapaaksi jääneelle” asuinpaikalle muuttaa uusia yksilöitä muualta.

On tärkeää, että luonnonsuojelualueet muodostavat toimivan suojelualueverkoston. Niiden eliölajien, joiden suojelemiseksi alueita on rauhoitettu, on voitava siirtyä suojelualueelta toiselle. Jos pienet lajille sopivat alueet sijaitsevat kaukana toisis-

sanottu kynnysarvo. Tämä tarkoittaa vä-häisintä elinympäristön määrää, jonka laji tarvitsee voidakseen selviytyä tietyllä alueella.

Pääosa uhanalaistumisesta tapahtuu viiveellä ympäristönmuutoksesta, kuten metsänhakkuusta. Eliöt saattavat sinnitel-lä tuhotussa elinympäristössään vielä jon-kun aikaa, mutta häviävät ennemmin tai myöhemmin. Tätä kutsutaan sukupuutto-velaksi. Suomen metsien sukupuuttovelan suuruudeksi arvioidaan tuhat lajia. Velan maksamiseen on kaksi tapaa: palautam-me luonnontilaisten metsien määrän sitä vaativien lajien kynnysarvon yläpuolelle tai annamme lajien kadota Suomesta vel-kamme maksuksi.

14 15

Mitä on uhanalaistuminen?

Eri kasvi-, sieni- ja eläinlajit ovat vuosi-tuhansien aikana sopeutuneet elämään tietynlaisissa elinympäristöissä. Elinym-päristöjen muuttuessa, esimerkiksi luon-nonmullistuksen seurauksena, lajit ovat joutuneet sopeutumaan uusiin olosuh-teisiin tai väistymään vahvempien tieltä. Viimeisten vuosisatojen aikana ihminen on kiihdyttänyt elinympäristöjen muuttu-mista huomattavasti. Sukupuutto voi koh-data lajeja luonnostaankin, mutta nykyään esimerkiksi nisäkkäiden ja lintujen laske-taan katoavan sata- tai jopa tuhatkertaista tahtia luonnolliseen verrattuna. Elinym-

Hakkuut, tiet ja rakentaminen pirstovat metsäalueita yhä pienemmiksi. Ilmakuvaa Kuorevedeltä. Kuva: Veli-Risto Cajander / Greenpeace

päristöjen muuttumisen lisäksi erityisesti nisäkkäitä uhkaa liikametsästys.

Metsätalous ja muu ihmistoiminta ahdistavat metsälajeja

Suomessa metsätalous ja niin sanottujen perinnemaisemien katoaminen ovat suu-rimmat yksittäiset syyt uhanalaistumiseen. Myös rakentaminen ja metsäelinympä-ristöjen pirstoutuminen ovat merkittäviä syitä etenkin eteläisten metsälajien ahdin-koon.

Metsissämme elää noin 20 000 eliölajia. Osa niistä pystyy elämään vain luonnon-metsissä, joissa ihmistoiminta on vähäistä tai puuttuu täysin. Merkittävimmät syyt metsälajien uhanalaisuuteen ovat laho-puun niukkuus sekä lehtojen ja vanhojen kuusikkojen häviäminen metsätalouden seurauksena. Luonnontilaiset metsät ovat nykyään pienialaisia ja sijaitsevat kaukana toisistaan, jolloin lajien on vaikea siirtyä metsiköstä toiseen.

Luonnonsuojelulain mukaan eliölaji voi-daan säätää uhanalaiseksi, jos sen luon-tainen säilyminen Suomessa on vaarantu-nut. Suomessa on tehty uhanalaisarviointi 7000 metsälajista ja todettu näistä hävin-neeksi 62 ja uhanalaiseksi 564. Tutkittu-jen lajien lisäksi on siis olemassa tuhansia muita, jotka tunnetaan liian huonosti, jot-ta niiden uhanalaisuutta voitaisiin arvioi-da luotettavasti.

Uhanalaiset eliölajit on määritelty lais-sa, mutta niillä ei ole sen kummempaa lain suojaa. Osa uhanalaisista lajeista on määritelty erityisesti suojeltaviksi lajeiksi. Niiden yksilöiden ja elinympäristöjen hä-vittäminen on kielletty.

Metsä on kovakuoriaisen koti

Ihminen näkee metsän usein vain puina, ja puut rakennus- ja paperitavarana. Met-sät ovat kuitenkin myös lukuisten eliölaji-en koti. Vanhoissa luonnonmetsissä elää erityisen paljon kovakuoriais-, sieni- ja jäkälälajeja. Suomesta tunnetaan peräti 3 500 kovakuoriaislajia, joista valtaosa on metsien asukkeja. Voimme auttaa uhan-alaisia lajeja pärjäämään – ja estää tulevia sukupuuttoja – lisäämällä suojelualueiden määrää sekä muuttamalla metsätaloutta luonnonmukaisempaan suuntaan.

Korukeräpallokas on erittäin uhanalainen luonnontilaisten vanhojen kuusivaltaisten metsien kovakuoriaislaji. Kuva: Petri Martikainen

17

Metsä kuin metsä?

Arkikielessä ja ekologisessa tutkimukses-sa talousmetsällä tarkoitetaan luonnon-metsästä eroavaa metsää, jota on käsitelty erilaisilla hakkuilla taloudellisen tuoton saamiseksi. Hallinnollisessa mielessä ta-lousmetsä tarkoittaa suojelematonta met-sää, joka on luokiteltu talouskäyttöön. Ekologisten termien ja hallinnollisten ter-mien sekoittuminen on yleistä. Esimer-kiksi valtion metsiä hallinnoiva Metsähal-litus vetoaa usein siihen, että joku tietty suojeltavaksi vaadittu metsä on ”tavallista talousmetsää”. Tämähän ei tietenkään tarkoita muuta kuin sitä, että metsä on luokiteltu maankäyttöluokkaan ”talous-käyttö”, eikä se kuvasta metsän luonnon-suojelullisia arvoja.

Luonnonmetsä?

Luonnontilaisella metsällä tarkoitetaan metsää, johon ihmisen toiminnalla ei ole ollut vaikutusta. Käytännössä tällaista kir-veenkoskematonta metsää on jäljellä mel-koisen vähän ja siksi yleensä rinnastetaan-kin luonnontilaiset ja sen kaltaiset metsät. Vaikka metsää olisikin joskus käsitelty, se voi silti olla puustoltaan ja lajistoltaan hy-vin lähellä luonnontilaa.

Tyypillisessä suomalaisessa luonnon-metsässä on eri-ikäisiä ja -kokoisia puita, eri puulajeja, paljon lahopuuta, maapuita, pystykeloja aihkimäntyjä ja muita ikivan-hoja, eläviä puita. Puuston rakennepiir-teet johtuvat niin sanotusta luonnonmet-sädynamiikasta, johon kuuluvat erilaiset ”häiriöt”, kuten metsäpalot, myrskyt ja lumenmurrot. Luonnonmetsä on nii-den ansiosta vaihteleva mosaiikki, jossa on paljon erilaisiin olosuhteisiin sopeutu-neita eliöitä. Luonnonmetsä voi olla myös nuori metsäpalon tai myrskyn jälkeen ke-hittynyt metsä.

Luonnonmetsät ovat kaikkialla maail-massa myös kulttuurisesti ja taloudellisesti merkittäviä ympäristöjä. Suomen vanhat luonnonmetsät ovat arvokkaita esimerkik-si retkeilylle, matkailulle ja poronhoidolle.

Talousmetsä?

Tyypillisessä talousmetsässä on toistuvasti tehty voimakkaita metsätaloustoimenpi-teitä, ja se eroaa monin tavoin luonnonti-laisesta metsästä. Käsitellyissä talousmet-sissä on vain murto-osa luonnonmetsien lahopuumäärästä. Monista talousmetsis-tä lehtipuut on erityisesti aikaisemmin poistettu kokonaan harvennushakkuilla, jolloin metsä koostuu yhdestä puulajista, männystä tai kuusesta. Jos metsä on en-sin avohakattu ja sen jälkeen kasvatettu taimista, puut ovat kaikki samanikäisiä ja -kokoisia. Monet metsän eliölajit vaativat tiettyjä puulajeja. Esimerkiksi liito-orava elää metsissä, joissa on suuria kuusia se-kaisin haapojen kanssa.

Metsätalouden päämäärä on ollut tuot-taa tasalaatuista puuta metsäteollisuuden raaka-aineeksi. Siksi kaikenlaiset ”häiriöt” on pyritty ehkäisemään. Eliölajisto, joka tällaiseen metsään sopeutuu, on yksipuo-lisempaa kuin luonnonmetsissä, ja kos-ka käsitellyt metsät ovat yleisempiä kuin luonnonmetsät, myös yleisempää.

Tavallisten talousmetsien joukossa on myös Etelä-Suomessa säilynyt sellaisia metsiä, jotka ovat vuosikymmeniä saaneet olla rauhassa talouskäytöltä. Ne ovat saa-

Luonnontilaisen tai sen kaltaisen metsän tunnuspiirteitä ovat muun muassa useiden eri puulajien esiintyminen, puiden vaihteleva koko ja satunnainen sijainti sekä lahopuun runsas määrä. Kuvassa suojelematonta metsää pääkaupunkiseudulla. Kuva: Pekka Barman

Ruoveden Susimäki - eteläsuomalaista, suojeltua aarniometsää. Kuva: Tanja Välikangas

18

Metsiä on suojeltu liian vähän

Tällä hetkellä Suomen metsistä on suojel-tu 4,1 prosenttia. Se on liian vähän. Toisin sanoen yli 95 prosenttia Suomen metsistä on talouskäytössä. Jotta metsäluonto säi-lyisi monimuotoisena, pitäisi metsistä olla ekologisen tutkimuksen mukaan suojeltu-na vähintään 10–20 prosenttia. Suojeltuja metsiä tulee olla ympäri Suomen, kaikil-la metsäkasvillisuusvyöhykkeillä. Riittä-vä suojellun metsän laatu ja määrä eivät yksin riitä, vaan lisäksi suojelemattomien talousmetsien käytön pitäisi olla nykyistä luonnonmukaisempaa.

Varovaisuusperiaate tarkoittaa sitä, että jos ei tiedetä varmasti teon seurauksia, jä-tetään se tekemättä. Kukaan ei tiedä, mitä Suomen luonnossa tapahtuu, kun kaikki luonnonmetsät on hävitetty ja suojeltujen metsien määrä on alhainen.

Eri omistajien vastuu metsien suojelus-sa on erilainen. Suurten metsänomistajien on helpompi ja yksinkertaisempi suojella enemmän kuin yksityisten metsänomis-

Metsien suojelulle on tarvetta koko Suomessa

Kuva: Heikki Pesu

neet takaisin merkittävän osan luonnon-metsän piirteistä: niihin on muun muassa saattanut syntyä runsaasti lahopuuta. Täl-laiset metsät ovat myös monien vanhan metsän lajien turvapaikkoja. Siksi niiden suojelulla on kiire.

Vanha metsä?

Vanhan metsän käsite ei ole yksiselittei-nen. Usein sitä käytetään, kun puhutaan luonnontilaisista metsistä, joissa on van-hoja puita. Arkikielessä myös käsiteltyjä varttuneita metsiä kutsutaan joskus van-hoiksi metsiksi. Silloin vanhalla metsällä tarkoitetaan taloudellisen ”uudistusiän” ylittänyttä metsää. Se, että metsän puus-to on taloudellisessa mielessä vanhaa, ei vielä tee metsästä luonnonsuojelullisesti

Suomalaisessa nykymetsätaloudessa tehdään säännöllisesti, esimerkiksi 30 vuoden välein, harvennushakkuu ja alikasvoksen eli pienten puiden poisto. Kuva: Juho Kytömäki

arvokasta. Mikä tahansa 70–80 -vuotias käsitelty talousmännikkö ei täytä määri-telmää.

Miksi lahopuuta tarvitaan?

Lahopuun määrä on suurimpia mo-nimuotoisuuteen vaikuttavia tekijöitä metsässä. Neljäsosa suomen metsäla-jeista tarvitsee lahopuuta selviytyäkseen. Luonnonmetsässä lahopuuta muodostuu hiljakseen jatkuvasti, jolloin metsässä on aina lahonneita puita ja erikokoisia maa-puita. Talousmetsistä kaatuneet puut kor-jataan yleensä nopeasti pois, jolloin vain yksittäisiä pieniä runkoja jää metsään. Niillä eväillä eivät pärjää kuin yleisimmät lahottajalajit.

20 21

tajien. Suomen valtio on suurin metsän-omistaja Suomessa, Suomen valtiolta siis myös voi odottaa suurinta suojelupanosta. Kaikki suomalaiset ovat valtion metsien omistajia, ja siksi myös kansalaisilla tulisi olla oikeus päättää metsien kohtalosta.

Muita suuria metsänomistajia ovat met-säyhtiöt Stora Enso tytäryhtiönsä Torna-torin kautta ja UPM, kunnat, kaupungit, seurakunnat ja muut yhteisöt.

Paljonko ja mitä oikeastaan on suojeltu?

Maapinta-ala jaetaan Suomessa eri maan-käyttöluokkiin. Metsätalousmaahan laske-taan metsät ja suot (myös avosuot). Se jaetaan puuntuotoskyvyn mukaan met-sämaahan (puuston potentiaalinen vuo-tuinen kasvu yli 1 m3/ha, ns. tuottoisa metsämaa), kitumaahan (puuston poten-tiaalinen vuotuinen kasvu 0,1-1 m3/ha), joutomaahan (puuston potentiaalinen vuo-tuinen kasvu alle 0,1 m3/ha) ja muuhun metsätalousmaahan (metsäautotiet jne).

Puu kasvaa siis parhaiten metsämaalla, ja niinpä metsätalouttakin harjoitetaan lähinnä metsämaalla. Kitumaalla kasvaa hieman puuta, mutta yleensä niin vähän, ettei metsätalous ole taloudellisesti kan-nattavaa.

Myös metsien suojelun tasossa on eri luok-kia. Tiukasti suojellut metsät ovat sellai-sia, joita ei saa hakata. Toinen luokka on suojellut metsät, joissa varovaiset hakkuut ovat sallittuja, ja kolmas niin sanotussa rajoitetussa metsätalouskäytössä olevat alueet.

Kun luonnonsuojelua edistävät tahot puhuvat metsien suojelun määrästä, on kyse metsämaasta, jota ei saa hakata. Kun metsien taloudellista käyttöä korostavat tahot puhuvat metsien suojelun määrästä, he käyttävät usein avosuotkin sisältävää metsätalousmaa-käsitettä ja laskevat suo-jelluiksi myös sellaiset alueet, joilla rajoi-tettu metsänkäsittely on sallittua.

Luonnonsuojelun ja metsässä elävien lajien näkökulmasta suojeltua metsää on kuitenkin vain sellainen, jota ei saa haka-ta ja metsää sellainen, jossa puuta todella

Etelä-Suomessa on metsistä suojeltu 2 prosenttia

Etelä-Suomessa metsämaasta on suojeltu noin kaksi prosenttia. Pohjois-Suomessa metsiä on suojeltu enemmän. Pohjois-Suomen metsien suojelu ei kuitenkaan auta eteläisiä lajeja. Suojeltuja metsiä tar-vitaan erilaisen lajiston ja erilaisten metsi-en vuoksi kattavasti kautta maan.

Etelä-Suomessa kaikkien luonnontilais-ten tai niiden kaltaisten metsien suojelul-la on erityinen kiire. Tämä ei kuitenkaan riitä: niitä on liian vähän. Tarvitaan myös aktiivista ennallistamista eli toimenpiteitä, joilla nykyisiin hoidettuihin talousmetsiin palautetaan luonnonmetsien ominaisuuk-sia. Suojeltavat alueet on syytä keskittää sinne, missä niiden hyöty on suurin eli olemassa olevien suojelualueiden liepeille ja toisaalta myös alueille, joilla suojeltuja metsiä muuten on vähän.

Varsinaisten suojelualueiden lisäksi ja tueksi tarvitaan metsäalueita, joilla hak-kuita on rajoitettu. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi niin sanotut luonnonarvomet-sät, joita tulisi olla toinen kymmenisen prosenttia metsämaasta. Niillä varovaiset hakkuut ja toisaalta monimuotoisuutta edistävät toimenpiteet olisivat sallittuja.

Valtaosa lisäsuojelusta tulisi toteuttaa valtion, yhtiöiden, kuntien ja muiden suurmetsänomistajien mailla.

Etelä-Suomella tarkoitetaan metsiensuojelun yhteydessä yleensä niin sanotun Metso-toimintaohjelman aluerajausta eli Etelä-Suomea, Oulun läänin länsiosaa ja Lapin läänin lounaisosaa. Pohjois-Suomi on periaatteessa maan pohjoisempi puolisko, mutta usein Pohjois-Suomella tarkoitetaan Etelä-Suomen ja Saamelaisalueen/Ylä-Lapin väliin jäävää aluetta.

Suurin yksittäinen metsänomistaja Suomessa on valtio. Valtion metsiä hallinnoi valtion liikelaitos Metsähallitus. Metsäyhtiöt – käytännössä Stora Enso ja UPM – ovat myös suuria omistajia, samoin kuin luokka muut eli kaupungit, kunnat, seurakunnat ja muut yhteisöt.

kasvaa. Kitumaiden suojelu on helppo ratkaisu, niitä kun muutenkin hakataan paljon vähemmän. Esimerkiksi Lapin suurista suojelualueista suuri osa on tun-tureiden kitu- ja joutomaata, joilla ei puu-ta juuri kasva.

Metsien omistus Suomessa

Kaupunkien lähimetsiähoidettava hellästi

Kaupungit ja kunnat omistavat Suomen metsistä yli 430 000 hehtaaria, mikä on noin 2 prosenttia koko metsämaas-ta. Eteläisimmässä Suomessa osuus on huomattavasti suurempi. Taajamien lä-himetsät ovat kansallispuistojen lisäksi juuri niitä, missä ihmiset eniten kulke-vat. Siksi ei olekaan yhdentekevää, mi-ten niitä käsitellään. Virkistysmetsiä ei pidä hoitaa tehometsätalouden opein, vaan lähtökohtana tulisi olla ihmisten

ja metsässä elävien lajien hyvinvointi. Hyvä kaupunki tai kunta jättää metsänsä harkitusti hoitamatta asukkaidensa viih-tyvyyden ja hyvinvoinnin takaamiseksi. Kaatuneet puut voidaan toki siirtää polul-ta syrjään. Ympäristöesteetikot ovat tut-kineet ihmisten metsämieltymyksiä ja to-denneet, että suurimmalle osalle mieluisin metsä on ilmeikäs: eri-ikäisiä puita, monia lajeja, suojaisia varjopaikkoja ja siellä tääl-lä vähän avoimempia kohtia. Sellainen on myös luonnonmetsä tai harkiten hoidettu metsä. Jokaisella ihmisellä tulisi olla mah-dollisuus kulkea oikeassa metsässä asuin-paikkansa lähellä.

Miksi eteläisen Suomen metsiä pitää suojella?

• Metsäluontomme on rikkaimmillaan eteläisimmässä Suomessa. Siellä metsät ovat metsätalouden ja rakentamisen sekä suojelualueiden vähäisen määrän vuoksi suurimman paineen alla.• Etelä-Suomen metsiä on suojeltu liian vähän luontotyyppien ja lajiston säilyttämiseksi. Suojellun metsän määrä vaihtelee maakunnittain alle prosentista noin kahteen. Koko Suomen metsistä on suojeltu keskimäärin 4,1 prosenttia.• Talousmetsiä käsitellään niin voimakkaasti, ettei luonnon monimuotoisuudelle jää kylliksi tilaa. Ekologinen tutkimus on osoittanut, että vähintään 10-20 prosenttia jokaisesta luontotyypistä tulisi suojella, jos alueet ovat tehokkaassa talouskäytössä, kuten metsät Suomessa.• Suojeltuja metsiä tarvitaan lisää myös ihmisten tarpeisiin. Luonnoltaan monipuoliset, metsätaloudelta ja rakentamiselta pysyvästi rauhoitetut metsät tarjoavat parhaat luontokokemukset. Niillä on merkitystä muun muassa ulkoilulle, ympäristökasvatukselle ja matkailuelinkeinolle. • Etelä-Suomen metsien suojelun tarve on kiistatta todettu. Tarvitaan poliittinen päätös suojeluohjelmasta. Mitä pidemmälle suojelua lykätään, sitä kalliimmaksi se tulee.

Huom! Eteläinen Suomi tarkoittaa metsiensuojelusta puhuttaessa varsinaisen Etelä-Suomen ohella myös maan muita puutteellisimmin suojeltuja osia: Lounais-Kainuuta, Pohjanmaata ja Lounais-Lappia.

Etelä-Suomen metsiä on suojeltava. Kuva: Hanna Savisaari

24 25

Pohjois-Suomessa hakataan luonnontilaisia metsiä

Pohjois-Suomessa alueittaiset suojelu-prosentit ovat korkeampia kuin etelässä, mutteivät riittäviä monesti sielläkään. Val-taosa maamme luonnontilaisista ja luon-nontilaisen kaltaisista metsistä sijaitsee Pohjois-Suomessa valtion hallinnoimilla mailla. Niistä huomattava osa on edelleen suojelematta.

Alkuperäisen luonnon suojeleminen on laajempi kokonaisuus kuin vain kan-sallinen kysymys. Alkuperäisluontoa – luonnonmetsiä – hävitetään kaikkialla maailmassa. Lähes puolet maailman al-kuperäisestä metsäpeitteestä on tuhottu.

Pohjois-Suomessa on vielä koskemattomia luonnonmetsiä.

Kuva: Luonto-Liiton metsäryhmä

Edelleen pystyssä olevista metsistä valta-osa on käsiteltyä, ei-luonnontilaista met-sää. World Resources Instituten arvion mukaan maapallon alkuperäisistä metsis-tä vain 22 prosenttia on säilynyt laajoina, luonnontilaisina tai luonnontilaisen kal-taisina kokonaisuuksina.

Suomi on tässä valitettavassa kehi-tyksessä tehnyt osansa. Luonnonmetsiä hävitetään maassamme edelleen. Suuria täysin luonnontilaisia metsäalueita on hakkuu-uhan alla esimerkiksi Sodanky-län, Kittilän, Sallan ja Savukosken kunnis-sa, pienempiä arvokkaita vanhoja metsiä ympäri Pohjois-Suomea. Lähes kaikki Suomen suojelemattomat vanhat metsät sijaitsevat valtion mailla ja ovat Metsähal-lituksen hallinnoimia.

Saamelaisalueen metsiensuojelukysymys on myös ihmisoikeuskysymys

Saamelaisten kotiseutualue eli saamelaisalue tarkoittaa Enontekiön, Utsjoen ja Inarin kuntaa ja Sodankylän kunnan pohjoisosassa olevaa Lapin paliskunnan aluetta. Ylä-Lappi puolestaan on Metsähallituksen pohjoisimman hoitoalueen nimi, ja se pitää sisällään Enontekiön, Utsjoen ja Inarin kunnat. Valtion hallinnoimat metsät, niiden hakkuut ja hakkuiden aiheuttamat ongelmat keskittyvät käytännössä Inariin ja So-dankylään.

Saamelaisalueen maankäyttöä säädellään Suomen laissa. Sen mukaan Metsähalli-tuksen hallinnoimilla alueilla muut maankäyttömuodot, kuten metsien hakkuut, eivät saa aiheuttaa huomattavaa haittaa saamelaisten harjoittamalle perinteiselle poronhoidolle, jossa porot laiduntavat vapaana metsissä. Käytännössä tämä ei toteudu. Saamelais-alueella valtion liikelaitos Metsähallitus hakkaa porojen talvilaidunalueita, vanhoja metsiä.

Kevättalvella, kun lumi on syvää ja hangenpinta kovaa, porot eivät pääse kaiva-maan maahan ja jäkälään saakka. Silloin ne syövät naavaa ja luppoa puiden alaoksilta. Jos ei ole puita, ei ole ruokaakaan. Parhaat talvilaitumet ovat usein myös vanhoja, luonnontilaisia ja luonnontilaisenkaltaisia metsiä.

Poronhoito on saamelaiskulttuurin perusta, ja saamelaiskulttuuri on puolestaan laissa turvattu. Talvilaitumien hakkuut haittaavat poronhoitoa. Lain mukaan Met-sähallituksen tulisi myös neuvotella laidunmetsien hakkuista paliskuntien kanssa. Aitojen neuvottelujen sijasta Metsähallitus kuitenkin lähinnä sanelee ja päättää itse neuvottelujen lopputuloksen.

Saamelaisalueen metsien hakkuisiin ovat saamelais- ja luonnonsuojelujärjestöjen li-säksi kiinnittäneet huomiotaan myös Ihmisoikeusliitto ja YK:n ihmisoikeuskomitea.

Ilmasto muuttuu – ehtiikö metsä mukaan?

Ilmastonmuutoksesta puhutaan paljon. Kukaan ei varmuudella tiedä, mitä Suo-men metsissä tapahtuu, kun ilmasto muuttuu. Muutokseen täytyy kuitenkin varautua hyvissä ajoin – nyt. Maailman-laajuisten tutkimusten, kuten ilmasto- ja kasvillisuusmallien, perusteella voidaan ennustaa, että luonto muuttuu rajusti il-maston mukana. Maatalous, metsät ja muut pysyvinä pidetyt ihmisen toimeen-

tulon edellytykset eivät ehkä olekaan it-sestään selviä.

On vaikea arvioida, kuinka hyvin esi-merkiksi suomalainen metsäluonto so-peutuu muuttuviin oloihin. Luonnon-järjestelmät tarkistavat suuntaansa kovin hitaasti. Perinnöllinen monimuotoisuus on ratkaisevan tärkeää: mitä laajempi kirjo vaikkapa yhden eliölajin sisällä, sitä use-ammalla yksilöllä on mahdollisuus selvitä hengissä ja jatkaa sukua.

Kuvitellaan tilanne, että metsään iskee uusi, etelästä saapunut voimakas tuholai-nen. Metsä joutuu ehkä puolustautumaan voimakkaammin kuin koskaan ennen. Jos

26 27

metsän kaikki puut ovat nopeaan kasvuun kiihdytettyjä, samanikäisiä ja perimältään samankaltaisia mäntyjä tai vaikkapa niin sanottuja hybridihaapoja, ne kaikki kär-sivät samalla tavalla, ja pahimmassa ta-pauksessa kaikki puut kuolevat. Jos taas puulajeja on useita ja joukossa seisoo monen sukupolven taistelijoita taimista vanhuksiin, pienistä suuriin, tuholaisen on vaikeampi ellei mahdoton levitä jokai-seen puuhun. Sitkeimmät puut selviävät ja pääsevät siirtämään uudessakin tilan-teessa kestäviä ominaisuuksiaan seuraa-ville sukupolville.

Sama perinnöllisen monimuotoisuuden periaate pätee, kun puhutaan alueiden koosta. Mitä suurempi kokonaisuus, sen paremmin luonto kestää muuttuvia olo-suhteita. Pieneltä alueelta eliölaji ei ehkä pääse siirtymään uuteen paikkaan, jos olo käy tukalaksi. Silloin koko laji on vaarassa hävitä. Jos ilmasto lämpenee, lajit saatta-

vat joutua siirtymään pohjoisemmaksi ja tarvitsevat hyviä kulkuyhteyksiä muutto-matkalleen.

Koska vielä ollaan arvailujen varassa, kannattaa tehdä valintoja, joista on hyö-tyä luonnon monimuotoisuuden säily-miselle eikä ainakaan haittaa sopeutumi-selle. Elinympäristöjen hävittäminen ja pirstominen täytyy lopettaa ja niitä täytyy varjella saastumiselta ja muilta haitallisil-ta muutoksilta. Luontotyyppien suojelu ja laajojen suojelualueverkostojen luominen on järkevintä, mitä ihminen voi nykyisen tiedon valossa tehdä – riippumatta siitä, miten nopeasti ja paljon ilmasto muuttuu. Tulevaisuuden luonnonsuojelusuunnitte-lussa on järkevää luoda myös etelä-poh-jois-suuntaisia suojelualueista muodostu-va ”käytäviä”.

Monimuotoinen luonto kestää ilmas-tonmuutoksen haitallisia vaikutuksia yksi-puolista paremmin.

Hakkuuaukkoja, ojia, teitä...

Suomen metsistä hakataan 2000-luvul-la puuta enemmän kuin koskaan ennen. Vuodessa hakatun puuston määrä on ny-kyisin 60 miljoonaa kuutiometriä. Suuris-ta avohakkuista kuuluisalla 1970-luvulla määrä oli parikymmentä miljoonaa kuu-tiota pienempi.

Suomalainen metsätalous perustuu isoilla koneilla tehtäviin avohakkuisiin, metsänviljelyyn ja maanmuokkaukseen. Kasvatus- eli harvennushakkuilla puus-tosta muokataan mahdollisimman tas-aikäistä ja -kokoista.

Hakkuiden ohella metsätalouteen kuu-luvat muun muassa soiden ojitus ja muut ”vesitalouden uudelleenjärjestelyt” sekä metsäautoteiden rakentaminen. Suoma-laisten metsäautoteiden yhteenlaskettu pituus riittäisi pari-kolme kierrosta maa-pallon ympäri. Metsäautotieverkoston ra-kentaminen on pirstonut etenkin eteläisen Suomen erämaiset metsäalueet niin, että

Metsätalouden syvin olemus

Avohakkuun koolle ei Suomessa ole asetettu mitään ylärajaa.

Keskisuomalaisesta Painaanmäen metsästä Korpilahdella tehtiin

valtava aukko. Kuva: Tanja Välikangas

Uusia metsäautoteitä rakennetaan edelleen, vaikka niitä on jo talousnäkökulmastakin katsottuna liikaa – etenkin Etelä-Suomessa. Kuva: Juho Kytömäki

Tämä hieno suojelematon avosuo on toistaiseksi säästynyt turpeenotolta. Lylyneva, parkano. Kuva: Ilona Raipala

28 29

yli kilometrin päähän tiestä on nykyisin miltei mahdoton päästä. Metsäautoteitä on arvioitu olevan Etelä-Suomessa liikaa jopa talouden kannalta.

Suot metsätalouden rautakourissa

Suomella on hallussaan soiden ojittami-sen epävirallinen maailmanennätys. Tiet-tävästi missään muussa maassa soiden ojitus metsätalouden käyttöön, puuntuo-tantoon, ei ole ollut niin voimakasta kuin Suomessa. Metsätalouden ohella soita on

Suomessa ei kuulemma enää ojiteta aiemmin ojittamattomina säilyneitä soita. Silti luonnontilaisia korpia hakataan ja niissä tehdään hakkuun jälkeen ”vesitalouden järjestely”, ojitusmätästys. Kuva: Juho Kytömäki

Avohakkuille on vaihtoehtoja

Onko tehometsätalous ainut järkevä tapa käyttää metsiä ja puuta? Eikö metsillä ole muuta arvoa kuin avohakkuilla saatu ra-hallinen tuotto? Miksi puuseppä ja raken-taja halveksivat tehotalousmetsistä korjat-tua puuta? Entä vaikkapa mustikka- ja sie-nimetsät - kuinka niiden käy, jos metsiä edelleen käytetään voimaperäisesti?

Tehoton tehometsätalous

Metsä ei ole kuin pelto, josta aika-ajoin korjataan sato, kylvetään uudet siemenet ja rikkaruohoja torjumalla kasvatetaan uutta viljaa mahdollisimman nopeasti. Tehometsätaloudessa niin kuitenkin halu-taan ajatella. Metsän luonnollinen kierto-kulku unohdetaan.

Itsekseen kehittyvässä metsässä on aina eri-ikäisiä ja - karuimpia metsätyyppejä lukuun ottamatta - myös erilajisia puita. Metsän kiertoaika, joka on metsätalou-dessa määritelty uudistus- eli avohakkui-den väliseksi ajaksi, on todellisuudessa loputon. Metsä ei kuole pystyyn, jos sitä

lisäksi ojitettu ja kuivattu maataloutta ja turpeenottoa varten.

Alkuperäinen suoluonto on monin pai-koin Etelä-Suomessa huvennut olemat-tomiin. Joissakin kunnissa ei ole yhtään ojittamatonta suota. 1960-luvulla jopa maailmanpankki tuki suomalaista soiden ojitusprojektia. Lopulta ojitettiin runsaas-ti sellaisiakin soita, joilla tarkoitus, puun kasvatus, ei onnistu.

Viime aikoina ojitettuja soita on pa-lautettu luonnontilaan ennallistamalla eli tukkimalla ojia, jotta suoluonnon moni-muotoisuus saataisiin säilytettyä.

Kuva: Hanna Savisaari

30 31

ei käsitellä, vaan aina syntyy uusia taimia kuolevien puiden tilalle ja metsä pysyy metsänä.

Tehometsätaloudessa sato todellakin korjataan kuin pellolta. Avohakkuiden jäl-keen uusi puusto on saatava kasvuun - os-tetaan siemenet tai taimet, jotka istutetaan muokattuun maahan. Istutettujen puiden kasvua vaalitaan poistamalla metsän rik-karuohot, kuten heinät ja lehtipuiden tai-met, jolloin puhutaan taimikonhoidosta ja vesakontorjunnasta. Nuoressa metsässä tehdään niin sanottu ensiharvennus, jos-sa pienimmät puut poistetaan ja maisema muutetaan väljäksi. Silloin kasvamaan jä-tetyt puut pääsevät kasvamaan nopeasti. Puut kasvavat tasaisin välein ja saman-kokoisina. Yleensä normaali talousmet-

sä harvennetaan pari-kolme kertaa sen ”kierron” aikana.

Kun metsä on ”uudistuskypsää”, teh-dään uudistus- eli avohakkuu. Käytän-nössä lähes kaikki puut hakataan pois muutamia kasvamaan jätettäviä puuryh-miä lukuun ottamatta. Sen jälkeen metsän kasvatus pitää taas aloittaa alusta. Maise-ma muuttuu täysin ja metsän eliölajeista iso osa häviää.

Metsien uudistushakkuu voidaan teh-dä myös ”luontaisesti”, siemen- tai suo-juspuuhakkuuna. Hakkuualoille jätetään niissä huomattava määrä suuria puita. Nämä puut poistetaan siinä vaiheessa, kun taimia on kasvanut riittävästi. Luon-taisuus loppuu tähän; tuloksena on jälleen yksipuolinen puupelto.

Kuva: Ekometsätalouden Liitto. http://elonmerkki.net/eml/

32

Entä ekometsätalous?

Ekometsätalous tarkoittaa pehmeämpää metsänkäsittelyä. Siinä pidetään mieles-sä metsän luonnollinen kehityskulku ja mukaillaan sitä. Käytetään niin sanottua jatkuvaa kasvatusta: metsää ei koskaan hakata laajaksi aukeaksi, vaan puita pois-tetaan sieltä täältä harkiten ja valikoiden. Tehdään pieniä aukkoja sinne tänne, jotta valoa pääsee metsän pohjalle enemmän, ja jotkin kohdat saatetaan jättää kokonaan käsittelemättä.

Jatkuvan kasvatuksen opein hoidetus-sa metsässä on koko ajan puita, vaikka

sitä käsitellään. Avohakkuun jälkeen sen sijaan on odoteltava kymmeniä vuosia ennen kuin paikalla taas on metsää. Jat-kuvan kasvatuksen metsässä - niin kuin luonnonmetsässäkin - on eri-ikäisiä ja -kokoisia puita sekä useita eri lajeja. Seka-metsä kestääkin esimerkiksi tuholaisten ja tautien hyökkäyksiä sekä myrskyjä paljon paremmin kuin yhden puulajin metsiköt. Esimerkiksi metso kuuluu niihin lajeihin, jotka varmasti hyötyisivät metsien käsit-telystä jatkuvan kasvatuksen oppien mu-kaan.

Maiseman kannalta tällainen metsä on

Kuva: Tanja Välikangas

usein tehotalousmetsää parempi. Se ei kuitenkaan takaa kaikkia luonnonmetsän hyötyjä. Vaikkapa lahopuulajiston kannal-ta jatkuvan kasvatuksen metsä voi pahim-millaan olla yhtä köyhä kuin tavallinen talousmetsä.

Puun laatu on jatkuvan kasvatuksen metsissä ”tehotalousmetsää” huomat-tavasti parempi. Puut ovat kasvaneet hi-taammin, mikä tekee puusta kestävämpää. Puurakentamisessa tarvitaan tiheäsyistä eli hitaasti kasvanutta puuta, joka kestää

sään rasituksia vaikkapa ikkunanpuitteissa ja hirsinä paljon pitempään kuin nopeasti kasvanut ”höttöpuu”. Kestävä rakenta-minen vaatii kunnollista ja huolella vali-koitua puuta, ja myös puusepät ja muut puumateriaaleja työssään käyttävät arvos-tavat sitä.

Ekometsätalous on paitsi metsän itsen-sä, myös siitä saatavan puutavaran kannal-ta erinomainen vaihtoehto tehometsäta-loudelle. Hyvälaatuisesta puusta saa kor-keamman hinnan ja metsä voi paremmin.

Onko metsä muutakin kuin puuta?

Puu ei ole ainoa metsän ”tuote”. Ei pidä unohtaa vaikkapa marjoja ja sieniä, joista saa sadon joka vuosi. Tehometsätalous vaikuttaa voimakkaasti metsässä elävien marjojen ja sienten elinoloihin.

Esimerkiksi sopii mustikka, joka on metsätalouden puristuksessa joutunut ah-dinkoon. On arvioitu, että mustikan määrä on vajaassa 50 vuodessa vähentynyt alle puoleen. Mutta miksi? Osasyy on ollut metsälaidunnuksen loppuminen. Metsässä laiduntava karja on pitänyt maaston mustikalle otollisena. Kaikkea ei voi kuiten-kaan selittää sillä, ettei lehmiä enää päästetä metsiin.

Mustikka viihtyy varjoisassa, muttei kuitenkaan liian pimeässä paikassa. Parhai-ten se menestyy vanhoissa metsissä: tiheimmin mustikkaa kasvaa yli 100-vuotiaissa metsissä. Luonnonmetsä ja luonnontilaisen kaltainen metsä ovat mustikalle ja lu-kemattomille muille lajeille niitä parhaita – niissä on kunnollinen puiden antama suoja, siellä täällä pieniä valoisampia aukkoja… Mustikka kärsii avohakkuista ja saattaa niiden takia hävitä alueelta kokonaan.

Tehometsätalouden seurassa minkään muun metsänkäyttömuodon on vaikea pärjätä, ja mustikan ahdinko on vain yksi esimerkki tuhoisasta metsänkäytöstä. To-ki on sellaisiakin lajeja, jotka hyötyvät metsätaloudesta, kuten korvasieni, puolukka ja vadelma. Luonnonmukainen metsänhoito on kuitenkin parhaaksi sekä metsän lajeille että ihmiselle.

34 35

Kauas työpaikat karkaavat...

Metsäsektorin työllistävyys on vähentynyt jatkuvasti, vaikka samaan aikaan sekä met-sien hakkuut että puuntuonti on lisäänty-nyt huomattavasti. Vuonna 1970 metsä-sektori työllisti 206 000 henkeä, vuonna 2000 enää 96 000. Suomessa hakataan puuta enemmän kuin koskaan, valmiste-taan enemmän metsäteollisuustuotteita kuin koskaan, mutta metsäsektorin työ-paikat vähenevät edelleen. Työpaikkoja vie alan nopea muuttuminen automati-soiduksi. Sekä hakkuut että tehdastyö ko-neellistuvat, ja aikaisemmin hyvin työvoi-mavaltainen ala yksinkertaisesti tarvitsee vähemmän työntekijöitä.

Työpaikkoja katoaa edullisempiin mai-hin: halvat ja tuottoisat raaka-ainevaran-not, edullinen työvoima sekä kasvavat markkinat sijaitsevat tropiikissa. Suo-malainenkin metsäteollisuus laajentaa jatkuvasti etelän maihin ja vähentää työ-voimaansa ja tuotantolaitoksiaan pohjoi-sessa.

Suojelu ei ole uhka

Metsien suojelu on vienyt työpaikkoja vä-hemmän kuin yleensä luullaan. Metsien-suojeluaste on edelleen alhainen. Eniten suojelualueita on Lapissa - tuntureilla ja vähäpuustoisilla kitumailla. Isojen hak-kuukohteiden suojelemisesta on toki seu-rannut työpaikkojen menetyksiä ja usein nämä menetykset ovat kohdistuneet

Tehokkaiden metsäkoneiden käyttöönotto on vienyt työpaikat metsäalalta. Puunkorjuussa työskentelevien määrä romahti 90 000:sta 24 000:een ajanjaksolla 1970-2000. Suunta on edelleen alaspäin. Kuva: Juho Kytömäki

Monitoimikone tekee monen metsurin työt. Kuva: Juho Kytömäki

työttömyyden muutenkin vaivaamille syr-jäseuduille. Etelä-Suomessa suojelu on helpompaa - korvaavat työpaikat löytyvät lähempää. Luonnonsuojelun kustannuk-set tulee toki jakaa oikeudenmukaisesti ja mahdolliset haitat korvata.

Metsiensuojelu myös tuo työpaikkoja. Matkailu on Pohjois-Suomen tärkeimpiä työllistäjiä. Erämaa-alueet ovat upea mat-kailuvaltti, samoin kuin pystymetsistä riip-puvainen saamelaisporonhoito. Luonto-matkailun työllistävyysvaikutus oli vuon-na 2000 noin 32 000 henkilötyövuotta ja määrän on arvioitu kaksinkertaistuvan kymmenessä vuodessa. Matkailijamäärät nousevat, jos on luontoa, missä matkailla. Matkailijamäärien myötä työpaikat lisään-tyvät: palvelualoilla työpaikkoja ei juuri koneilla korvata. Myös suojelualueiden ennallistamistyöt ovat työvoimavaltaisia.

Ongelmia aiheuttaa se, että esimerkiksi Etelä-Suomessa on liian vähän sellaisia suojelualueita, joita matkailuyritykset voi-sivat vuodesta toiseen hyödyntää.

Suomalaiset puutuotteet kunniaan!

Työpaikkoja tulisi lisää, jos puuta jalostet-taisiin pidemmälle eli siitä valmistettaisiin esimerkiksi huonekaluja, taloja ja paino-tuotteita.

Puunjalostusaste Suomessa on edelleen alhainen. Metsien hakkuut, sellu- ja pape-riteollisuus eivät luo paljoa työpaikkoja, toisin kuin puujalosteiden valmistus. Nyt puusta tehdään tuotteita suureksi osaksi muualla kuin Suomessa - ja voitotkin jää-vät meiltä saamatta.

36

Metsäteollisuus Suomessa – ja mitä se keskieurooppalaisille kuuluu?

Metsähallituksen hakkuut Pohjois-Suo-men luonnonmetsissä, erityisesti saame-laisalueella, ovat aiheuttaneet närkästystä myös Suomen metsäteollisuuden asiakas-maissa.

Jotkut kysyvät, mikä oikeus keskieu-rooppalaisilla on neuvoa suomalaisia metsienkäsittelyssä. Suomen metsäteolli-suus on kuitenkin aina ollut riippuvainen ulkomaan markkinoista. Suomen omilla pienillä markkinoilla ei riitä tarpeeksi ky-syntää. Hugo Kuijjer Hollannin ympä-ristöministeriöstä on kiteyttänyt Suomen metsäteollisuuden ja keskieurooppalais-ten kuluttajien roolit: ”Suomalaisten kan-nattaa -- muistaa, että me olemme teidän asiakkaita. Me voimme siksi sanoa, mitä me haluamme.” Asiakkaat siis kertovat kauppiaalle, minkälaista paperia he halu-avat.

Metsäteollisuutta yli rajojen

Luonnonmetsästä hakattua puuta matkalla APRILin tehtaalle Kerincissä

Indonesiassa vuonna 1998. Kuva: Otto Miettinen

Suomalaista metsäteollisuutta maailmalla

Suomalainen metsäteollisuus vaikuttaa maamme rajojen ulkopuolellakin. Suo-malaiset metsäfirmat eivät tätä nykyä ole kovinkaan suomalaisia: Suomen val-tio omistaa Stora Ensosta viidenneksen, mutta valtaosa yhtiön omistuksesta on ul-komailla. UPM:stä 35 prosenttia on suo-malaisomistuksessa. Yhtiöiden päämajat sijaitsevat kuitenkin edelleen Suomessa ja niiden johtajisto koostuu enimmäkseen suomalaisista. Kolmas suomalainen met-säjätti M-Real on pääosin suomalaisen Metsäliiton omistama.

Sekä Stora Enso että UPM laajene-vat kovaa vauhtia etelämmäs. Kumpikin

hankkii raaka-ainetta ja tehtaita tropii-kista. Eukalyptus ja akasia, puuviljelmien tärkeimmät lajit, kasvavat täyteen mittaan kymmenessä vuodessa, kun taas havu-metsävyöhykkeellä samaan menee 80–100 vuotta. Tropiikista löytyy myös hakkaa-mattomia sademetsiä. Etelän markkinat-kin kasvavat nopeasti.

Suomalaiset yhtiöt vaikuttavat tropii-kissa myös muuten kuin sellun ja paperin tuottajina. Suomalaiset konsulttifirmat, kuten Jaakko Pöyry Group Oyj, tekevät jatkuvasti uusia tehdas- ja metsänkäyttö-suunnitelmia ympäri maailman. Suoma-laiset laitevalmistajat varustavat maailman tehtaita suomalaisilla sellu- ja paperiko-neilla. Suomen metsätalousmallin vienti maailmalle aiheuttaa ongelmia myös Suo-men ulkopuolella.

Indonesia ja suomalainen metsäosaaminen: Ei näin

Pitkälti suomalaisten toimijoiden ansiosta Indonesiaan on rakennettu maail-man kestämättömimmällä tavalla toimiva sellu- ja paperiteollisuus.

Suomalainen konsulttiyhtiö teki 1980-luvulla suomalaisten virkamiesten ja poliitikkojen tuella Indonesialle kunnianhimoisen suunnitelman, joka tähtäsi selluteollisuuden laajenemiseen. Seuraavina vuosina suomalaiset laitevalmista-jat myivät Suomen vientitakuilla ja poliittisella tuella laitteet sellu- ja paperiteh-taisiin, jotka ovat maailman suurimpia.

Tehtaiden raaka-aineena oli tarkoitus käyttää istutusmetsien puuta. Toisin kävi – selluyhtiöt hankkivat mieluummin puunsa sademetsiä hakkaamalla, koska raaka-aine on halpaa. Jopa yli miljoona hehtaaria maailman arvokkaim-piin kuuluvia ja uhatuimpia sademetsiä on tuhottu selluteollisuuden raaka-ai-neeksi, pääosin Sumatran saarella. Paremmin ei ole käynyt maansa ja metsänsä menettäneille pienviljelijöille, joiden vastalauseet on toistuvasti tukahdutettu väkivalloin.

Metsätuho jatkuu yhä. Sumatran sellua laivataan muun muassa UPM:n Kii-nan tehtaille. Vastaavia surullisia ja valitettavia esimerkkejä suomalaisen met-säteollisuusmallin viennistä löytyy Indonesian lisäksi muualtakin tropiikista, kuten esimerkiksi Tansaniasta ja Thaimaasta.

Mikäli metsäyhtiöillä olisi aitoa halua, ne voisivat kokonaan luopua Pohjois-Suomen luonnonmetsistä hakatun puun ostoista. Esimerkiksi Stora Enson hank-kimasta puusta vain kahdeksan prosenttia tulee Metsähallitukselta.

Suomessa valmistetusta paperista 90 prosenttia menee vientiin. Valtaosa met-säteollisuustuotteiden viennistä suuntau-tuu Keski-Eurooppaan. Tärkeimmät yk-sittäiset vientikohdemaat ovat Saksa (17 % viennistä) ja Iso-Britannia (14 %).

Metsiä ja lakeja

Metsätaloutta, metsien suojelua ja mo-nikäyttöä säätelee Suomessa moni laki: meillä on metsälaki, luonnonsuojelulaki, vesilaki, metsähallituslaki, metsästyslaki, ulkoilulaki ja jokamiehenoikeudet…

Laeista huolimatta etenkin metsätalou-teen ja metsien suojeluun liittyy luonnon kannalta ongelmia: suuri osa arvokkais-ta luontotyypeistä on vailla lain suojaa. Myös uhanalaiset lajit ovat Suomessa pää-osin lainsuojattomia – niiden esiintymiä ei yleensä tarvitse huomioida metsätalo-udessa.

Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta kuuluu kaikille

Liito-oravan pesäpuu on merkitty. Sitä ja sen lähipuita ei kaadeta, mutta metsä katoaa ympäriltä. Täällä ei liito-orava pitkään asu.

Metsärikos kannattaa…

Metsälain 10 § kieltää erityisen tärkeiden elinympäristöjen – metsälakikohteiden – ominaispiirteiden muuttamisen. Käy-tännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi pu-ronvarren avohakkuuta tai rehevän kor-ven kuivattamista.

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapi-on tilastoista näkyy, että metsälakikohteita vaurioituu ja tuhoutuu hakkuissa vuosit-tain jopa satoja. Maastossa paljon liik-kuvat luontoharrastajat voivat vahvistaa tämän omilla havainnoillaan: esimerkiksi hakattuihin puronvarsiin törmää tuon tuostakin.

Tuomioita metsälain 10 §:n rikkojil-le ei juuri ole tullut, vaikka laki on ollut voimassa jo kymmenkunta vuotta. Syyt-täjät ovat jättäneet runsaasti tapauksia syyttämättä, eivätkä metsäkeskukset ole välttämättä edes ilmoittaneet havaitse-

miaan lain rikkomistapauksia eteenpäin. Harvat oikeuden langettamat tuomiot (sakot) ovat olleet suuruudeltaan mitättö-miä hakkuulla saavutettuun taloudelliseen hyötyyn nähden.

…paitsi jos se liittyy suojeluun

Metsälakiin sisällytettiin vuonna 2004 lä-hinnä keskustan ja kokoomuksen kansan-edustajien aloitteesta pykälä 18 a: Metsän hakkuun estäminen. Sen nojalla on tuo-mittu jo kymmeniä luonnonsuojelijoita, jotka ovat osoittaneet rauhanomaisesti mieltä luonnoltaan arvokkaiden metsien hakkuita vastaan. Vuoden 2005 loppuun mennessä kaikki 18 a §:n mukaiset syyt-teet ovat menneet läpi – eli täsmälleen päinvastoin kuin metsälain 10 §:n rikko-mistapauksissa.

Metsän pelastamisesta joutuu Suomessa putkaan, metsälakikohteen tai arvometsän hakkaamisesta ei.

Metsälain 10 § suojaa luonnontilaisten pienvesien, kuten purojen, välittömät

lähiympäristöt. Tätä jämsäläistä puroa laki kuitenkaan ei auttanut. Metsälakia rikotaankin Suomessa

jatkuvasti, mutta tuomioita langetetaan erittäin harvoin.

Kuva: Markku Könkkölä

40

Kuka metsistä määrää?

Metsäasioita käsitellään Suomessa maa- ja metsätalousministeriössä (MMM) ja ympäristöministeriössä (YM).

MMM:n alaisina toimivat metsätalou-den kehittämiskeskus Tapio, Metsäntut-kimuslaitos, kolmetoista alueellista met-säkeskusta sekä valtion metsäomaisuutta hallinnoiva Metsähallitus. Itsenäisiä met-sänhoitoyhdistyksiä on pari sataa.

MMM johtaa maamme metsäpolitiik-kaa. Metsähallitus vastaa Suomen valtion metsien käsittelystä ja hakkuista. Metsä-keskusten tehtäviin kuuluu mm. metsä-suunnittelu, kunnostusojitus, metsäteiden rakentaminen sekä metsälain tarkoittami-en erityisen arvokkaiden elinympäristöjen kartoittaminen sekä metsätalouden ym-päristötuen käytöstä päättäminen. Met-säkeskuksille myös tehdään metsänkäyt-töilmoitukset tulevista hakkuista. Metsän-hoitoyhdistykset ovat metsänomistajien yhdistyksiä, jotka muun muassa tekevät tilakohtaisia metsäsuunnitelmia metsän-omistajille. Metsänhoitoyhdistyksen jäse-niä ovat kaikki metsänhoitomaksua mak-savat metsänomistajat, elleivät he kieltäy-dy jäsenyydestä.

YM:n alaisuudessa toimivat Suomen ympäristökeskus, kolmetoista alueellista ympäristökeskusta ja kolme ympäristölu-pavirastoa. YM ohjaa ja rahoittaa Metsä-hallitusta ja Metsäntutkimuslaitosta luon-nonsuojelualueita koskevissa asioissa. Suomen ympäristökeskus seuraa ja tutkii eliölajien ja luontotyyppien tilaa. Ympä-ristökeskukset muun muassa toteuttavat

suojeluohjelmia. Ne vastaavat erityisesti suojeltavien lajien ja luonnonsuojelulain edellyttämien tiettyjen luontotyyppien suojelusta sekä luonnonvarojen kestävän käytön edistämisestä.

Metsien käyttöön liittyvää neuvontaa antavat nykyään monet eri tahot, kuten metsäteollisuus, metsäpalveluyrittäjät ja luonnonsuojelujärjestöt. Myös metsätalo-ustoimia suorittavilla metsäkoneurakoit-sijoilla ja puuta ostavilla metsäyhtiöillä on omat vastuualueensa luontoarvojen säi-lyttämisessä hakkuutöiden yhteydessä.

Luonnonsuojelujärjestöt, kuten Luon-to-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto ja Greenpeace, eivät ole viranomaisia, vaan lähinnä vapaaehtoisvoimin toimivia kan-salaisjärjestöjä. Luonnonsuojelujärjestöt yrittävät parhaansa mukaan vaikuttaa vi-ranomaisiin, päättäjiin, metsäyhtiöihin, metsäteollisuuden asiakkaisiin ja suureen yleisöön, jotta nähtäisiin metsä puilta ja pidettäisiin huolta myös luonnon mo-nimuotoisuudesta. Siksi mekin tämän opuksen teimme.

Kuva: Hanna Savisaari

Metsien sertifiointi

Metsien sertifiointi ei ole vaihtoehto suojelualueille, vaan sen tarkoituksena on varmistaa talousmetsien käsittelylle ja käytölle tietyt periaatteet. Sertifioinnissa riippumaton taho vah-vistaa, että tuote (esimerkiksi paperi) on valmistettu sovitulla tavalla sääntöjä noudattaen. Jos näin tapahtuu, tuote saa sertifikaatin. Erilaisia metsäsertifikaatteja on useita. Suomessa ja muualla Euroopassa käytössä on kaksi järjestelmää: PEFC ja FSC.

FSC (Forest Stewardship Council), on maailman laajimmalle levinnyt metsäsertifikaatti. Sen nojalla on myös sertifioitu eniten metsää hehtaareilla mitattuna. Esimerkiksi Ruotsin ja Eestin valtiot ovat FSC-sertifioineet omat metsänsä.

FSC:ssä päätöksenteko on tasapuolista: niin sanotuilla talous-, sosiaali, ympäristökamaril-la on kullakin käytössä kolmasosa äänistä. Ympäristöjärjestöt ovat tukeneet FSC:tä, koska se on luonnon ja esimerkiksi alkuperäiskansojen kannalta paras olemassa olevista sertifi-kaateista. Se edellyttää sitoutumista nykylainsäädäntöä selvästi parempiin tavoitteisiin muun muassa uhanalaisten lajien ja elinympäristöjen huomioinnissa. Kuitenkin myös FSC:ssä on-gelmia: se esimerkiksi hyväksyy avohakkuut suurimmassa osassa metsänomistajan metsiä.

PEFC (Programme for the Endorsement of Forest Certification schemes) on metsätalou-den ja -teollisuuden vetämä järjestelmä, jossa metsät sertifioidaan alueittain. Suomessa suuri osa metsänomistajista ei aluksi edes tiennyt, että heidän metsänsä on sertifioitu. PEFC:stä on osuvasti sanottu, että ”Anything goes” eli ”kaikki käy”: Suomessa PEFC ei aseta metsätaloudelle juuri mitään rajoituksia, joita ei olisi jo esimerkiksi metsälaissa. PEFC ei ole vienyt suomalaista metsätaloutta juuri lainkaan ympäristöystävällisempään suuntaan. 95 % suomalaisista talousmetsistä on PEFC-sertifioitu. Suomalaisiin oloihin sovellettu PEFC on nimeltään FFCS (Finnisf Forest Certification System).

Kunnostusojitukset (vanhojen ojien uudelleen avaamiset) ovat nykyisin

keskeinen osa suomalaista metsätaloutta. FFCS-sertifioinnissa niille ei aseteta

juurikaan käytännön rajoituksia. Ainoastaan suojelualueiden suojeluarvoa ei saisi vaarantaa. Tällä ojalla Virroilla

vaarannettiin kuitenkin myös sitä: oja alkaa aivan suojellun suon rajan tuntumasta, joten se kuivattaa myös

suojeltua aluetta. Kuva: Juho Kytömäki

43

Suomen metsiensuojelun historiaa

1880-luvulla tutkimusmatkailija A. E. Nordensköljd vaati ensimmäisenä Suo-messa alkuperäisluonnon suojelua. En-simmäiset viralliset suojelualueet – kan-sallispuistot ja luonnonpuistot perustettiin kuitenkin vasta 1938.

1970-luvulla käytiin kuumaa kansallis-puistokeskustelua, kun tehometsätalous teki selvää jälkeä takamaiden metsistä ja soista. Vuonna 1978 valtio teki periaate-päätöksen lukuisten uusien puistojen pe-rustamisesta.

Varsinainen metsien suojelukeskustelu alkoi vasta 80-luvun lopulla. Murhijärvi ja etenkin Talaskangas ja niiden sitkeä puo-lustaminen toivat julkisuutta metsiensuo-jelulle. Paljolti aktivistien ansiosta luon-non monimuotoisuus alkoi muutenkin saada painoarvoa päätöksenteossa. Talas-kankaalle perustettiin tuhansien hehtaari-

Metsiensuojelun aika on nyt

Talaskankaan metsäkiista 1980-luvun lopulla johti tuhansien hehtaarien suojelualueen perustamiseen Kainuun ja Pohjois-Savon rajamaille. Kiista käynnisti myös keskustelun vanhojen metsien kohtalosta. Kuva: Luonto-Liiton metsäryhmä

en suuruinen metsiensuojelualue.1990-luvun alkupuolella luontojärjes-

töjen kova työ tuotti hedelmää: saatiin aikaan vanhojen metsien suojeluohjelmat niin Etelä- kuin Pohjois-Suomeen. Tässä Luonto-Liiton metsäryhmän työmyyrillä oli ratkaisevan tärkeä osuus.

Vanhojen metsien suojeluohjelmis-ta huolimatta metsien suojelukysymys jäi auki. Natura 2000 ei juuri tuonut pa-rannusta tilanteeseen, sillä lähes kaikki Natura-alueet oli jo ennestään suojeltu.

Julkisuudessa Naturasta kuitenkin tehtiin syntipukki, jonka niskaan kaadettiin kaik-ki EU-vastaisuus.

2000-luvun suuri haaste on Etelä-Suo-men metsien suojelu. Suojelun tarve on todettu ja päätöksiä suojelun edistämises-tä on tehty eduskuntaa myöten. Käytän-nössä juuri mitään ei silti ole tapahtunut.

Pohjois-Suomen metsien suojeluongel-maa ei ole ratkaistu: valtio hakkaa edel-leen kirveenkoskemattomia aarniometsiä ja muita vanhoja metsiä etenkin Lapissa.

Kuukkeli on Etelä-Suomessa äärimmäisen uhanalainen lintulaji. Virtain Riponevan kuukkelien ja metsäalueen kohtalosta käytiin kiistaa Metsähallituksen kanssa vuosikausia. Vuonna 2005 saatiin lopulta valonpilkahdus, kun alueelle perustettiin ympäristöarvometsä. Jatkossa noin 150 hehtaaria kuukkelille elintärkeitä metsiä jää hakkuiden ulkopuolelle. Kuva: Juho Kytömäki

44 45

Kuva: Hanna Savisaari

Luonto-Liiton tavoitteet metsiensuojelussa

Tärkein tavoite on saada mahdollisimman pian aikaan poliittinen päätös Etelä-Suo-meen painottuvasta metsiensuojeluoh-jelmasta. Etelä-Suomen sekä Oulun ja Lapin läänin puutteellisimmin suojeltujen osien metsien suojeluaste pitää nostaa vii-teen prosenttiin vuoteen 2010 mennessä. Vuoteen 2020 mennessä vähintään 10 prosenttia metsistä tulee suojella.

Luontojärjestöt eivät vastusta Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusoh-jelma METSO:a, mutta pitävät sitä riit-tämättömänä. Luonto-Liitto jätti ohjel-maan eriävän mielipiteen vuonna 2002. METSO on lähinnä kokoelma erilaisia

kokeiluhankkeita, joita toteutetaan pienil-lä pinta-aloilla. Vuonna 2007 eduskunta päättää, lykätäänkö varsinaista suojelua edelleen, vai laaditaanko eteläiseen Suo-meen lopultakin kunnollinen metsien suojeluohjelma.

Kaikki Pohjois-Suomen valtion mailla sijaitsevat vanhat luonnonmetsät pitää suojella. On kansallinen häpeä, että Met-sähallitus hakkaa valtion hallinnoimia vanhoja metsiä vielä 2000-luvullakin.

Metsätalouden tukeminen valtion va-roilla tulee lopettaa, sillä metsätalous on kannattavaa ilman tukiakin. Tuet tulee siirtää metsäluontoa köyhdyttävistä toi-mista monimuotoisuudesta huolehtimi-seen, niin kuin Ruotsissa on tehty. Met-sänomistajille tulee tarjota nykyistä moni-arvoisempaa neuvontaa metsien hoitoon liittyvissä kysymyksissä.

Käytännön metsiensuojelua

Luonto-Liiton metsäryhmä tunnetaan en-nen kaikkea suojelemattomien metsien ja soiden inventoinneista. Inventointi on luontotiedon keruuta, kartoittamista. In-ventoija tekee maastossa muistiinpanoja alueen luonnontilasta: millä tavalla aluetta on käsitelty, jos on? Onko metsän raken-ne luonnonmukainen? Onko ojia? Onko lahopuuta? Löytyykö mielenkiintoista lajistoa? Kamera on hyvä pitää mukana. Kuvat ovat apuna, kun kirjoittaa retken jälkeen raporttia ja suojelualoitetta. Kuvat ovat myös oivallista todistusaineistoa ul-kopuolisille.

Tiedonkeruulla saadaan perusteet edis-tää alueiden suojelua. 1990-luvun alusta lähtien metsäryhmäläiset ovat kolunneet Suomea ristiin rastiin. Naapurimaitakaan ei ole unohdettu, ja etenkin Venäjän Kar-jalaan on tehty lukuisia inventointireissu-ja.

Inventointien pääpaino on ollut van-hoissa metsissä, mutta myös esimerkiksi

Pelasta maailma. Tee se jo tänään.

Kuvat: Luonto-Liiton metsäryhmä

46

soilla on tarvottu ahkerasti. 2000-luvulla kartoituksia on tehty yhä enemmän Etelä-Suomessa, missä metsien ja soiden suoje-lutilanne on huonoin. Pohjois-Suomessa ovat työllistäneet suojelemattomien val-tionmetsien inventoinnit.

Luonto-Liiton metsäryhmä on omissa kartoituksissaan löytänyt runsaasti suoje-lunarvoisia metsiä ja soita. Lukuisat näistä kohteista on myöhemmin suojeltu. Joskus aikaa vierähtää enemmän, joskus suojelu on toteutunut hyvinkin pian. Inventoin-neilla on kerta toisena jälkeen osoitettu puutteet viranomaisten ja metsätalousta-hojen toiminnassa.

Inventointia oppii tekemällä – kukaan ei osaa hommaa ”tuosta vain”. Kokeneem-milta inventoijilta kannattaa ammentaa kaikki mahdollinen tieto. He ottavat mie-lellään uusia ja innokkaita ihmisiä mu-kaansa maastoon oppimaan käytännössä. Luonto-Liitto järjestää myös inventointi-kursseja.

Vähemmän paperia – enemmän metsiä

Metsiä hakataan, koska metsäteollisuus-tuotteille on kysyntää. Paperia – ja kaikkea muutakin – tuotetaan, koska joku kuluttaa valmistettuja tuotteita. Kaikkein helpoin tapa toimia metsien suojelemiseksi on oman paperinkulutuksen vähentäminen.

Suomalaiset kuluttavat paperia keski-määrin 200 kiloa vuodessa henkeä kohti. Keskivertoranskalaisen vuotuinen pape-rinkulutus on noin 180 kiloa, ja costari-calainen pärjää 100 kilolla. Pohjoisella pallon puoliskolla asuva viidesosa maa-pallon väestöstä kuluttaa noin 70 prosent-tia kaikesta paperin tuotannosta. Paperin kulutus kasvaa nopeammin kuin minkään muun metsäteollisuustuotteen kulutus.

Luonnonystävän 10 valintaa

• ”Ei mainoksia, kiitos” -lappu postilaatikkoon. Mainokset ovat paitsi paperin, myös ajan tuhlausta. Suomen Suoramarkkinointiliittoon voi ilmoittaa, ettei tahdo postiosoitteellista suoramainontaa. http://www.ssml-fdma.fi/• Lehdet kiertoon kavereille ja lopuksi kierrätykseen. Moni lehti löytyy myös sähköisenä netistä.• Käytä kirjastoja, löydä divareista. Jokaista kirjaa ei tarvitse ostaa uutena. Kirjastosta saa vaikka mitä, ja antikvariaattien kirjoilla on historia jo omasta takaa.• Mieti, mitä sinun todella tarvitsee tulostaa tietokoneelta. Jos tulostat, pienennä pistekokoa, printtaa paperin molemmille puolille ja kaksi sivua yhdelle sivulle. Käytä uusiopaperia tai toiselta puolen käytettyä. • Uusiopaperia joka paikkaan: printteriin, kopiokoneeseen, muistivihkoiksi,vessaan... Tämä julkaisukin on painettu uusiopaperille.• Unohda kertakäyttöastiat (ja pikaruokapaikat).• Talouspaperi on tarpeetonta. Kädet voi kuivata pyyheliinaan ja kaikenlaiset sotkut saa siististi pyyhittyä tiskirätillä. Nenänkin voi niistää kankaisella liinalla. • Kauppakassi kotoa mukaan kauppaan. Myös hedelmiä ja vihanneksia varten voi ottaa kotoa mukaan oman pussukan. • Lopeta tupakointi. Tupakan kuivaaminen kuluttaa paljon energiaa, joka tuotetaan kehitysmaissa yleensä polttamalla puuta.• Kerro muillekin, miten pienellä vaivalla paperinkulutusta voi hillitä.

Jos kaikkien maapallon asukkaiden pape-rinkulutus kohoaa suomalaisten tasolle, se tietää paperintuotannon moninker-taistumista. Tähän eivät mailman metsät mitenkään riitä.

Tavallinen kuluttaja voi monin tavoin omilla toimillaan vaikuttaa paperinkulu-tukseen – kotona, koulussa, työpaikalla. Kannattaa miettiä, tarvitaanko tuotetta ensinkään tai voisiko sen käyttöä vä-

hentää. Jos paperia kuluttaa, kannattaa valita tuote, joka on valmistettu mahdol-lisimman suurelta osin kierrätetystä, uu-siokuidusta. Luonnonsuojelujärjestöjen tukeman FSC-sertifioinnin mukaan serti-fioituja tuotteita kannattaa kysellä, vaikka niitä onkin Suomessa vielä vaikea saada.

Liity meihin!

Luonto-Liiton metsäryhmä kaipaa uusia, innokkaita ihmisiä tärkeään työhön metsi-en puolesta. Into ja halu oppia uutta ovat tärkeämpiä kuin tiedon määrä. Kukaan ei ole asiantuntija syntyessään!

Metsätoimintaa on monenlaista. Voit tehdä maastotöitä eli inventoida. Voit tehdä nettisivuja. Voit kirjoittaa lehdis-tötiedotteita. Voit jakaa flaijereita. Voit keksiä jotakin ihan muuta ja uutta. Joskus kannattaa järjestää jotakin erikoista, kuten järjestää mielenosoitus tai jokin muu tem-paus metsäluonnon puolesta.

Metsiensuojelu voi olla erittäin palkit-sevaa. Leijonanosa Suomessa viime vuo-sikymmeninä tapahtuneesta metsien- ja muusta luonnonsuojelusta on enemmän tai vähemmän luontojärjestöjen ansiota. Lukuisat suojeluun päätyneet alueet ovat järjestöjen vapaaehtoisten kartoittajien ”löytämiä”. Tässä työssä Luonto-Liiton metsäryhmä on ollut omaa luokkaansa.

Älä epäröi ottaa yhteyttä! Yhteystiedot löytyvät takakannesta.

Etelä-Suomen metsien ja niissä elävien uhanalaisten lajien puolesta marssittiin syksyllä 2005. Metsävetoomus 2005 –kampanjan aikana yli 100 000 kansalaista allekirjoitti vetoomuksen Etelä-Suomen metsien puolesta. Kuva: Juho Kytömäki

Hyviä linkkivinkkejä

Metsiensuojelua verkossa

Luonto-Liiton metsäsivut: http://www.luontoliitto.fi/metsa/Greenpeacen metsäsivut: http://www.greenpeace.fi/metsaMaan ystävien metsäsivut: http://www.maanystavat.fi/metsa/Suomen luonnonsuojeluliiton metsäsivut: http://www.sll.fi/toiminta/metsat/BirdLifen metsäsivut: http://www.birdlife.fi/suojelu/metsat/index.shtml Natur och Miljön metsäsivut: http://www.naturochmiljo.fi → SkogsnaturenEkometsätalouden liitto: http://elonmerkki.fi/emlMetsävetoomussivut: http://www.metsavetoomus.fi

Hallinto

viralliset METSO –sivut: http://www.mmm.fi/metso/ympäristöhallinnon suojelusivustoja: http://www.ymparisto.fi

Muut

Palaako elävä metsä? – Metsiensuojelun tavoitteita 2000-luvun Suomessa: http://www.birdlife.fi/suojelu/metsat/palaako.pdf Akatemiaprofessori Ilkka Hanskin metsäsivut: http://www.helsinki.fi/~ihanski/metsa.html Luonnonperintösäätiö: http: //www.luonnonperintosaatio.fi