6
1 | 6 Aineistot kokeeseen 1 Helmi Kekkonen, Mimi (katkelma). Novelli. Kokoelmasta Kotiin. 2009. Johanna Mitjonen, Saisinpa koiran osan sairaalassa. Kolumni. Voima, joulukuu 2012. Panu Hörkkö, Iski lääkärin! Uutinen. 7 päivää 23/2012. Mimi Oveen koputetaan. Sen kuullessaan hän tajuaa, että on nukahtanut, keskellä päivää, tuosta vain. Hän ei haluaisi avata, mutta koputus ei lakkaa. Hän haluaisi olla yksin. Olla vain. Tämä on taas yksi niistä päivistä. Taas koputus. Hän nousee ylös, lihakset ovat makaamisesta kankeat ja raskaat, kulunut paita on kiertynyt hionneen vartalon ympärille. Verhojen raosta pilkistävässä valossa leijailee viltistä irron- nutta pölyä. Hän kuuntelee oman hengityksensä vaimeaa kohinaa, sisään ulos, sisään ulos. On pakko hengittää. Palleassa tuntuu ohut vihlaisu. Jos ei sittenkään avaisi ovea. Jos niin. Eteisessä hän vilkaisee peiliin mutta ei erota kasvojaan hämärässä. Hän raottaa ovea sen verran että näkee kuka siellä on. ‒ Ai hei, sinä, hän sanoo ja jää oviaukkoon seisomaan. ‒ Onko kaikki hyvin? Mimi on ruskettunut ja kaunis, kasvoillaan odottava ilme. ‒ On, olin nukkumassa. Tietysti on. ‒ Et näytä siltä. ‒ Miltä minä sitten näytän? ‒ Kalpealta. Liian vanhalta. Miksi sinä nukut keskellä päivää? ‒ En tiedä, nukutti. Mimi huokaa ja yrittää samalla katsoa hänen ohitseen sisälle asuntoon, valkoisen pellavamekon toinen olkain valahtaa alas käsivarrelle, paljaat olkapäät korostuvat kapeina. ‒ Voinko tulla sisään? ‒ Miksi? ‒ Muuten vaan. ‒ Tarkistamaan, että kaikki on hyvin vai? Et usko kun sanon. Mikset sinä ikinä usko kun sanon? ‒ Koska sinä valehtelet. ‒ Kenelle? SÄRMÄ SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS © Särmä 8, Otava

Mimi - Otava · 2018. 6. 13. · Mimi liikkuu levottomasti ympäri asuntoa, nostelee lattialta likaisia alusvaatteita, koruja ja hameita, tyhjiä tupakka-askeja ja laseja, lysähtää

  • Upload
    others

  • View
    3

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: Mimi - Otava · 2018. 6. 13. · Mimi liikkuu levottomasti ympäri asuntoa, nostelee lattialta likaisia alusvaatteita, koruja ja hameita, tyhjiä tupakka-askeja ja laseja, lysähtää

1 | 6

Aineistot kokeeseen 1

Helmi Kekkonen, Mimi (katkelma). Novelli. Kokoelmasta Kotiin. 2009.

Johanna Mitjonen, Saisinpa koiran osan sairaalassa. Kolumni. Voima, joulukuu 2012.

Panu Hörkkö, Iski lääkärin! Uutinen. 7 päivää 23/2012.

Mimi

Oveen koputetaan. Sen kuullessaan hän tajuaa, että on nukahtanut, keskellä päivää, tuosta vain. Hän

ei haluaisi avata, mutta koputus ei lakkaa. Hän haluaisi olla yksin. Olla vain. Tämä on taas yksi niistä

päivistä.

Taas koputus. Hän nousee ylös, lihakset ovat makaamisesta kankeat ja raskaat, kulunut paita on

kiertynyt hionneen vartalon ympärille. Verhojen raosta pilkistävässä valossa leijailee viltistä irron-

nutta pölyä. Hän kuuntelee oman hengityksensä vaimeaa kohinaa, sisään ulos, sisään ulos. On pakko

hengittää. Palleassa tuntuu ohut vihlaisu. Jos ei sittenkään avaisi ovea. Jos niin.

Eteisessä hän vilkaisee peiliin mutta ei erota kasvojaan hämärässä. Hän raottaa ovea sen verran

että näkee kuka siellä on.

‒ Ai hei, sinä, hän sanoo ja jää oviaukkoon seisomaan.

‒ Onko kaikki hyvin?

Mimi on ruskettunut ja kaunis, kasvoillaan odottava ilme.

‒ On, olin nukkumassa. Tietysti on.

‒ Et näytä siltä.

‒ Miltä minä sitten näytän?

‒ Kalpealta. Liian vanhalta. Miksi sinä nukut keskellä päivää?

‒ En tiedä, nukutti.

Mimi huokaa ja yrittää samalla katsoa hänen ohitseen sisälle asuntoon, valkoisen pellavamekon

toinen olkain valahtaa alas käsivarrelle, paljaat olkapäät korostuvat kapeina.

‒ Voinko tulla sisään?

‒ Miksi?

‒ Muuten vaan.

‒ Tarkistamaan, että kaikki on hyvin vai? Et usko kun sanon. Mikset sinä ikinä usko kun sanon?

‒ Koska sinä valehtelet.

‒ Kenelle?

SÄRMÄ SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS

© Särmä 8, Otava

Page 2: Mimi - Otava · 2018. 6. 13. · Mimi liikkuu levottomasti ympäri asuntoa, nostelee lattialta likaisia alusvaatteita, koruja ja hameita, tyhjiä tupakka-askeja ja laseja, lysähtää

2 | 6

‒ Minulle, itsellesi. Kaikille. Älä ole lapsellinen nyt, mennään sisälle, ei kannata tässä rapussa huutaa.

‒ En minä ole lapsellinen. Eikä meidän tarvitse tässä rapussa huutaa, sinä voit lähteä.

‒ Minne?

‒ Pois.

‒ Miten vaan.

Mimi työntyy hänen ohitseen niin nopeasti ja yllättäen ettei hän ehdi estää. Hän jää nojaamaan

ovenpieleen, katsoo rappukäytävän vaaleanvihreitä seiniä ja kuuntelee Mimin ääntä selkänsä takana.

Hän ei kestä Mimin asennetta, halua muuttaa kaikki se mitä ei ymmärrä. Niin kuin kaiken voisi selit-

tää ja korjata. Mimin maailmassa kaikki on yksinkertaista ja suoraa, mustaa ja valkoista.

Hän kääntyy ympäri ja näkee Mimin nostelevan pöydällä olevaa posti- ja lehtipinoa, raottavan sulje-

tun kirjan sivuja.

‒ Mitä sinä kuvittelet tekeväsi?

Hän vetäisee oven kiinni, Mimi käännähtää ja katsoo häneen liian suoraan, julkeasti, melkein hy-

myillen. Mimiä ei ikinä hävetä, koska Mimi on aina oikeassa. Hän haluaisi huutaa vasten tämän kai-

kentietäviä kasvoja, repiä levollisen hymyn pois.

‒ En mitään.

Mimin ääni on matala.

‒ Näenhän minä, sinä katsot minun postejani, selaat kirjojani. Kuka sinä oikein luulet olevasi?

‒ Onko niissä jotain salattavaa vai?

Hän tuntee, miten vatsassa alkaa kieppua, aalto kulkee ylöspäin ja kasvojen alla tuntuu kireältä, kuin

joku vetäisi lankoja ihon alla.

‒ Painu helvettiin täältä! Nyt heti!

Mimi säikähtää, hän huomaa sen. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hän korottaa äänensä, asettuu

vastaan. Nyt hän voisi kertoa. Nyt. Seistä tässä ovensuussa ja sanoa. Sanoa, että sinä et tiedä yhtään

mitään, sinä vain luulet tietäväsi. Sinun elämäsi on ihan samanlaista sotkua kuin kaikkien muidenkin

etkä sinä ole yhtään sen parempi. Mutta Mimi ehtii ensin.

‒ Minä en mene minnekään, ennen kuin tämä asia on selvitetty.

Mimin harkitun rauhallinen ääni raivostuttaa häntä vielä enemmän kuin aiempi röyhkeys.

‒ Mikä vitun asia? Ei ole mitään asiaa.

‒ Tämä sinun asiasi. Sinun asumisesi täällä yksin, nukkumisesi, kaikki tämä.

‒ Minun nukkumiseni? Tuletko sinä tänne puhumaan minun nukkumisestani? Miten sinä kehtaat

tulla tänne, minun kotiini, kertomaan minulle, miten minun pitää elää?

‒ Koska sinä olet minun siskoni.

‒ Mitä sitten? Sinä et tiedä minusta yhtään mitään. Minä en halua, että sinä olet täällä. Ymmärrätkö.

SÄRMÄ SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS

© Särmä 8, Otava

Page 3: Mimi - Otava · 2018. 6. 13. · Mimi liikkuu levottomasti ympäri asuntoa, nostelee lattialta likaisia alusvaatteita, koruja ja hameita, tyhjiä tupakka-askeja ja laseja, lysähtää

3 | 6

Hän puhuu mahdollisimman vakaalla ja selkeällä äänellä, katsoo suoraan Mimiin. Tämä vastaa kat-

seeseen hetken ajan kunnes kääntää hänelle selkänsä, laskee kirjan ja paperit käsistään takaisin pöy-

dälle ja kävelee ikkunan ääreen, vetää verhot sivuun nopealla liikkeellä ja avaa ikkunan.

‒ Kesä on kohta ohi.

Kirkas valo leikkaa läpi asunnon. Mimi kääntyy ja säpsähtää.

‒ Mitä tämä on?

‒ Mikä?

‒ No tämä, katso tätä.

Mimi liikkuu levottomasti ympäri asuntoa, nostelee lattialta likaisia alusvaatteita, koruja ja hameita,

tyhjiä tupakka-askeja ja laseja, lysähtää lopulta sohvalle istumaan koko kasa sylissään, nojaa taakse-

päin. Mimin takana ikkunalaudalla on säröilevässä ruukussa kuollut orkidea. Tai oikeastaan enää pelk-

kä varsi jossa roikkuu muutama kuivunut lehti.

‒ Milloin sinä olet viimeksi siivonnut?

‒ Milloin sinä ajattelit lähteä?

‒ Lina et sinä voi elää näin.

‒ Voin ja elän, antaisit nyt olla.

‒ En voi. Lauri on samaa mieltä.

Hän liikahtaa kuullessaan miehen nimen.

‒ Mitä Laurille kuuluu?

‒ Ihan hyvää, miten niin?

‒ Onko teillä kaikki hyvin?

Mimi katsoo häneen yllättyneenä.

‒ Kyllä sinä tiedät. On meillä kaikki ihan hyvin. Niin kuin meillä nyt on. Lauri lähetti terveisiä.

Hän nojautuu seinää vasten, jättää kädet selkänsä taakse, hivuttaa ne rispaantuneen paidan hihan

alle ja painaa terävät kyntensä pehmeään ihoon. Seinän pinta tuntuu kylmältä paljaita sääriä vasten,

vasta nyt hän tajuaa ettei hänellä ole paidan lisäksi yllään muuta kuin alushousut.

‒ Jos lähtisit nyt.

‒ Miksi sinun pitää tehdä kaikesta niin hankalaa?

Hän ei jaksa vastata eikä Mimi jaksa.

‒ Hyvä on.

Mimi nousee sohvalta, pudottaa sylissään olleen kasan takaisin lattialle ja kävelee nopeasti kohti

eteistä.

‒ Soita jos tulee jotain.

Ääni on erilainen, pettynyt.

SÄRMÄ SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS

© Särmä 8, Otava

Page 4: Mimi - Otava · 2018. 6. 13. · Mimi liikkuu levottomasti ympäri asuntoa, nostelee lattialta likaisia alusvaatteita, koruja ja hameita, tyhjiä tupakka-askeja ja laseja, lysähtää

4 | 6

‒ Ei tule.

Mimin ohittaessa hänet hän astuu kauemmas seinästä, heidän kätensä hipaisevat toisiaan. Hän

haistaa Mimin shampoon, koivun ja kielen tuoksun. Saman jota he lapsena käyttivät pestessään

hiuksiaan sadevedellä, kaatoivat vesisaaveista kylmää vettä toistensa päälle ja juoksivat sitten kilpaa

takaisin saunaan. Alasti ja kiljuen niin kuin kaikki muutkin lapset. Hän on tarttumaisillaan siskonsa

käteen mutta muuttaa mielensä. Ei kukaan pese hiuksiaan sadevedellä. Ei enää.

Mimin mentyä hän sulkee ikkunan, vetää tummat verhot takaisin valon eteen ja istuu siihen mistä

Mimi äsken nousi.

– –

Helmi Kekkonen, Mimi (katkelma). Kokoelmasta Kotiin. 2009.

SÄRMÄ SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS

© Särmä 8, Otava

Page 5: Mimi - Otava · 2018. 6. 13. · Mimi liikkuu levottomasti ympäri asuntoa, nostelee lattialta likaisia alusvaatteita, koruja ja hameita, tyhjiä tupakka-askeja ja laseja, lysähtää

3 | 45 | 6

Johanna Mitjonen, Voima 2/2012

SÄRMÄ SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS

© Särmä 8, Otava

Page 6: Mimi - Otava · 2018. 6. 13. · Mimi liikkuu levottomasti ympäri asuntoa, nostelee lattialta likaisia alusvaatteita, koruja ja hameita, tyhjiä tupakka-askeja ja laseja, lysähtää

4 | 4

VAIN

SEISKASSA!

TE

KS

TI PA

NU

RK

KU

VAT

RO

NI R

IZZ

I

Lauri Tähkä seurustelee tumman kaunottaren kanssa

ISKI LÄÄKÄRIN!

Tum

ma

kau

notar

Seiskalle:

”Tu

ut-tu

ut-

tuut…

Lauri Tähkän tum

ma kaunotar vas-

tasi Seiskan soittopyyntöön maa-

nantaina, mutta nainen ei ollut jut-

tutuulella. Panu Seiskasta m

oi. Olet viime

aikoina viihtynyt paljon Laurin seu-rassa. M

inkälaisesta suhteesta on kyse?

–Tuut-tuut-tuut, kuului, kun lääkäri-rouva posautti luurin korvaan.

Lau

ri Tähkän

villit sin

kkup

äivät lien

evät nyt oh

i.

Tum

ma kau

no

-tar työ

skente-

lee työterveys-

lääkärinä.

Suutelivat kiihkeästi!

Laurin kesän keikkaliksat sivulla 38!

6

12SE23_lauri_t_hk__27409.indd 605.06.2012 20:51:44

Tark

kasilm

äiset S

eiskan

lu

kijat tekivät toukoku

un

alu

ssa m

ielenk

iintoisen

h

avainn

on

länsisu

omalaisen

kau

pun

gin kesku

stassa. –L

aulaja L

auri T

ähkä ku

rvasi paikallisen

kahvilan

eteen tu

m-

malla V

olvollaan. P

arkkipaikal-la T

ähkä tapasi tumm

an kaunot-taren

, jota hän

suu

teli pitkään

ja hartaasti. K

iihkeän

suu

del-m

an jälkeen

kaksikko suu

nta-

si kahvittelem

aan varsin

lähei-

sissä tun

nelm

issa, silmin

näkijät

kertovat.

Toista

mise

en

yhd

essä

Pian

tapau

ksen

jälkeen

Seis-

kalle alkoi kantau

tua lisätietoa

Lau

rista ja

brun

etesta. L

ähi-

piirin m

ukaan

pari on n

imittäin

jo toistam

iseen yh

dessä!–T

umm

a kaunotar jätti ensim-

mäisen

aviomieh

ensä m

uu

tama

vuosi sitten

Lau

rin takia. L

auri

ja kaun

otar seuru

stelivat salaa u

seamm

an vu

oden, m

utta su

h-

de ei vielä silloin kestän

yt, Seis-

kalle kerrotaan.

Lau

rin n

aisystävä on am

ma-

tiltaan työterveyslääkäri. Hänel-

lä on kaksi lasta en

tisestä liitos-taan

, joka päättyi eroon vu

onn

a 2006.

Na

i myö

s kie

kk

om

ieh

en

!L

aurin

u

usi

naisystävä

tun

-tu

u olevan

nopea liikkeissään

.

38-vuotias kau

notar n

imittäin

m

eni jou

lun

alla naim

isiin tu

n-

netu

n kotim

aisen jääkiekkoval-

men

tajan

kanssa.

Liitto

alkoi ku

itenkin

pian n

atista liitoksis-saan

, sillä

valmen

taja m

uu

tti m

aaliskuu

n alu

ssa naisen

luota.

Pari jätti h

uh

tikuu

ssa avio-eroh

akemu

ksen sam

ana päivä-

nä, ku

n h

e solmivat tiu

kan avio-

ehtosopim

uk

sen.

Kau

nottaren

viim

eisin avioliitto kesti siis 112

vuorokau

tta!

kylä

ssä to

rstain

aS

eiska lähetti L

aurin

perään pa-

parazzin viim

e viikon torstain

a, kun m

iehen Volvo lähti liikentee-

seen laulajan asunnolta Turusta.

Pien

en ajom

atkan jälkeen

sel-visi,

että L

auri

kurvasi

nais-

ystävänsä lu

okse yökylään toi-

selle paikkakun

nalle. L

aurin

ja tu

mm

an kau

nottaren

autot oli

nim

ittäin parkkeerattu

yön yli

somasti vierekkäin

naisen

oma-

kotitalon pih

amaalle!

Aam

ulla L

auri ja n

ainen

läh-

tivät asun

nolta eri aikaan

, mu

t-ta tapasivat pu

olen päivän

tie-täm

illä samassa kah

vilassa, jos-ta h

eidät bongattiin

toukoku

un

alu

ssa. –N

yt ju

lkiset h

ellyydenosoi-

tukset olivat kortilla, pikku

kos-ketu

ksia luku

un

ottamatta, sil-

min

näkijät raportoivat.

Lauri Tähkä seurustelee tumman kaunottaren kanssa

ISKI LÄÄKÄRIN!

Tum

ma

kau

notar

Seiskalle:

”Tu

ut-tu

ut-

tuut…

Muusikko L

auri Tähkän,

38, avioliitto on katkol-la.

Tähkän

Mia-vaim

o jätti viim

e viikolla yksin avio-erohakem

uksen Turun kärä-

jäoikeuteen. Asiasta uuti-

soi tiistaina ensimm

äise-nä Ilta-Sanom

at verkko-sivuillaan.

Eron takia T

ähkä on m

yös joutunut toistamiseen

lähtemään perheen kotitalosta T

u-run Paattisista. Talo on yksin M

ia-vaim

on omistuksessa.

Seiskan

saamien

tietojen m

u-kaan eron syynä ovat T

ähkän nais-seikkailut.

Syyskuussa Lauri ja hänen ystä-

vänsä viettivät naisseurassa vauh-dikasta iltaa H

elsingin yössä. Baa-

rien sulkemisen jälkeen L

auri näh-tiin kaupungilla kaulailem

assa kah-den nuoren daam

in kanssa. −L

auri halaili vuorotellen pari-kym

ppisiä naisia. He kävelivät kol-

mistaan eteenpäin ristiaskeleita ot-

taen, Seiska uutisoi.S

ala

suhde p

alja

stui va

imolle

Täh

kän ja h

änen

vaimon

sa ongel-

mista on

hu

hu

ttu pitkin

syksyä, ja m

yös Seiskaan

on saapu

nu

t lu-

kuisia vin

kkejä. Tilan

ne ei ole u

u-

si. Avioero u

hkasi T

ähkää jo 2006.

Tu

olloin S

eiska uu

tisoi, että mu

u-

sikolla oli ollut pu

olen vu

oden sa-

lasuhde turkulaiseen naiseen, ja su

hde oli paljastu

nu

t juu

ri en-nen joulua L

aurin Mia-vaim

olle. H

än h

eitti mieh

ensä oitis u

los perh

een kotitalosta. P

ian sen

jälkeen

vaimo lu

nasti h

eidän

yhdessä raken

taman

sa omako-

titalon itselleen

.L

auri asui puoli vuotta omil-

laan, kunnes kesällä 2007 vaimo

otti miehensä takaisin kotiin. Pa-

riskunta selvitti aviokriisinsä, ei-kä kum

pikaan hakenut avioeron toista vaihetta.

Vaik

ea vu

osi ta

kana

Lauri T

ähkä ja Mia-vaim

o meni-

vät naim

isiin 2001. P

erheeseen

kuu

luu

myös kaksi lasta. L

ä-h

eisiään T

ähkä ei ole koskaan

tu

onu

t esille missään

, eikä hän

m

yöskään ole pah

emm

in kom

-m

entoin

ut yksityisasioitaan

jul-

kisuu

dessa. T

ähkän vuosi on muutenkin ol-

lut ongelmallinen. M

aaliskuussa hän ilm

oitti sähköpostilla entisil-le bändikavereilleen, että suosit-tu E

lonkerjuu-yhtye hajoaa. Pää-tös tuli m

usikanteille yllätyksenä, sillä he olivat jo puhuneet tulevan kesän keikoista. L

auri päätti läh-teä kuitenkin soolouralle, ja hän julkaisi ensim

mäisen sooloalbu-

minsa viim

e lokakuussa. Levy on

myynyt platinaa.

Vaimo hakee avioeroa Tähkästä

TE

KS

TI K

ATJA

LIN

TU

NE

NK

UVA

T N

ELO

NE

N JA

S

EIS

KA

N A

RK

ISTO

ERON SYYNÄ VIERAAT NAISET!

Tähkä ja M

ia-vai-m

o tekivät syys-kuussa 2009

avioehdon, joka ta-kaa sen, että vaim

o saa pitää yksin om

is-tam

ansa perheen ko-titalon. Toisaalta avio-ehtosopim

us on myös

suonut Tähkälle mah-

dollisuuden suoja-ta rahojaan ja tehdä om

iin nimiinsä han-

kintoja, joista vaimo ei

nyt saa osuutta avio-eron yhteydessä.

Tähkä omistaa yk-

sin muun m

uassa 60 neliön m

erenrantahu-vilan arvostetulta alu-eelta Taivassalosta, Turun lähistöltä.

Tähkä teki yllättäen vaim

onsa kanssa toi-sen avioehdon perjan-taina, 25. m

arraskuu-ta, vain viikkoa ennen uusinta avioerohake-

musta!Viim

e vuosina Täh-kä on noussut Suo-m

en muusikkojen etu-

riviin, ja ansiot ovat sen m

ukaiset. Tähkän viim

e vuoden tulot oli-vat huikeat 368 632 euroa. M

ia-vaimo an-

saitsi yli kymm

enen kertaa m

iestään vä-hem

män, vuositulo-

ja hänelle kertyi reilut 30 000 euroa.

Uusi avioehto viikko ennen eroa!

Kotitalojäi vaimolle!

Th

e Voice O

f Finlan

d

-laulu

kilpailu

starttaa N

elosella 30. jo

ulu

kuu

-ta. K

ilpailu

n valm

enta-

jina to

imivat L

auri

Tähkän

lisäksi, E

lastinen

, Pau

la K

oivu

niem

i ja M

ichael M

on

-ro

e. Axel S

mith

ju

on

taa kilp

ai-lu

n.

Seiska kerto

i Lau

ri Täh

kän ja M

ia-vaimo

n

selvittäneen

aviokriisin

.S

EIS

KA

2/2008

Seiska kerto

i syyskuu

ssa L

aurin

halailleen

kahta

nu

orta n

aista Helsin

gissä.

SE

ISK

A 2/2008

5

11SE49_t_hk_n_ero_21892.indd 5

05.12.2011 19:50:47

Lau

ri Tähkä

oli L

inn

an

juh

lissa yksin

vie-raan

a viime

vuo

nn

a, eikä h

änen

vaim

on

sa o

le kos-

kaan o

llut

julkisu

u-

dessa.

Heillä o

n

kaksi yh

teistä lasta.M

uusikko Lauri T

ähkän, 38, avioliitto on katkol-la.

Tähkän

Mia-vaim

o jätti viim

e viikolla yksin avio-erohakem

uksen Turun kärä-

jäoikeuteen. Asiasta uuti-

soi tiistaina ensimm

äise-nä Ilta-Sanom

at verkko-sivuillaan.

Eron takia T

ähkä on m

yös joutunut toistamiseen

lähtemään perheen kotitalosta T

u-run Paattisista. Talo on yksin M

ia-vaim

on omistuksessa.

Seiskan

saamien

tietojen m

u-kaan eron syynä ovat T

ähkän nais-seikkailut.

Syyskuussa Lauri ja hänen ystä-

vänsä viettivät naisseurassa vauh-dikasta iltaa H

elsingin yössä. Baa-

rien sulkemisen jälkeen L

auri näh-tiin kaupungilla kaulailem

assa kah-den nuoren daam

in kanssa. −L

auri halaili vuorotellen pari-kym

ppisiä naisia. He kävelivät kol-

mistaan eteenpäin ristiaskeleita ot-

taen, Seiska uutisoi.S

ala

suhde p

alja

stui va

imolle

Täh

kän ja h

änen

vaimon

sa ongel-

mista on

hu

hu

ttu pitkin

syksyä, ja m

yös Seiskaan

on saapu

nu

t lu-

kuisia vin

kkejä. Tilan

ne ei ole u

u-

si. Avioero u

hkasi T

ähkää jo 2006.

Tu

olloin S

eiska uu

tisoi, että mu

u-

sikolla oli ollut pu

olen vu

oden sa-

lasuhde turkulaiseen naiseen, ja su

hde oli paljastu

nu

t juu

ri en-nen joulua L

aurin Mia-vaim

olle. H

än h

eitti mieh

ensä oitis u

los perh

een kotitalosta. P

ian sen

jälkeen

vaimo lu

nasti h

eidän

yhdessä raken

taman

sa omako-

titalon itselleen

.L

auri asui puoli vuotta omil-

laan, kunnes kesällä 2007 vaimo

otti miehensä takaisin kotiin. Pa-

riskunta selvitti aviokriisinsä, ei-kä kum

pikaan hakenut avioeron toista vaihetta.

Vaik

ea vu

osi ta

kana

Lauri T

ähkä ja Mia-vaim

o meni-

vät naim

isiin 2001. P

erheeseen

kuu

luu

myös kaksi lasta. L

ä-h

eisiään T

ähkä ei ole koskaan

tu

onu

t esille missään

, eikä hän

m

yöskään ole pah

emm

in kom

-m

entoin

ut yksityisasioitaan

jul-

kisuu

dessa. T

ähkän vuosi on muutenkin ol-

lut ongelmallinen. M

aaliskuussa hän ilm

oitti sähköpostilla entisil-le bändikavereilleen, että suosit-tu E

lonkerjuu-yhtye hajoaa. Pää-tös tuli m

usikanteille yllätyksenä, sillä he olivat jo puhuneet tulevan kesän keikoista. L

auri päätti läh-teä kuitenkin soolouralle, ja hän julkaisi ensim

mäisen sooloalbu-

minsa viim

e lokakuussa. Levy on

myynyt platinaa.

Vaimo hakee avioeroa Tähkästä

Lauri Tähkän Mia-

vaimo kyllästyi

muusikkom

iehensä toilailuihin ja heitti Tähkän ulos perheen kodista – jo toisen kerran!

Laurin tulot 2010: Ansio: 368 632 €M

ätkyt: 1 523 €

ERON SYYNÄ VIERAAT NAISET!

Yksin Linnassa viime vuonna!

Mia-vaim

o

om

istaa Turu

n

Paattisissa

sijaitsevan

om

akotita-

lon

, jon

ka h

e yhd

essä raken

sivat.

Lau

ri Tähkä

jätti Elo

nker-

juu

n m

aa-lisku

ussa ja

lokaku

ussa

hän

julkaisi

om

an so

olo

-albu

min

.

seiska.fiTäällä Lauri asuu nyt!

4

11SE49_t_hk_n_ero_21892.indd 4

05.12.2011 19:50:37

Vaimo jätti Laurin!M

yös Lauri Tähkän seurustelueläm

ä on ollut varsin vä-

rikästä. Miehen pitkäai-

kainen puoliso vei viime

marraskuussa avioeropa-

perit Varsinais-Suomen

käräjäoikeuteen, minkä

jälkeen he solmivat tiu-

kan avioehdon. Laurin ja hänen

ex-vaimonsa liitto kes-

ti yli kymm

enen vuotta. Heillä on kaksi lasta.

Lauri Tähkä eli Jarkko Suo, 38, viettää jo öitäänkin naisystävänsä luona.

seiska.fiLau

rin ja

kaunottaren tulovertailu!

Länsi-Suomi

1.6.2012klo 10.58

Räps!

Lau

rin Vo

lvo seiso

i viime viiko

lla yön

yli lääkäri-kau

no

ttaren o

mako

titalon

pih

amaalla.

Seiska kerto

i L

aurin

avioero

s-ta viim

e vuo

nn

a.

Seiska 49/2011

Lau

rin u

usi

kulta o

n varsin

kau

nis n

ainen

.

7

12SE23_lauri_t_hk__27409.indd 705.06.2012 21:00:11

6 | 6

Panu Hörkkö, 7 päivää 23/2012.

SÄRMÄ SUOMEN KIELI JA KIRJALLISUUS

© Särmä 8, Otava