Miten voitaisiin purkaa tuhkalannoituksen

käytännön esteitä, jotta tuhkan

kierrättäminen onnistuisi paremmin?

Samuli Joensuu

Sisällys 1

1. Monimutkainen toimintaympäristö ................................................................................................ 3

1.1 Lannoitusinto herää ................................................................................................................................. 3

1.2 Metsälannoituksen suosio romahtaa ...................................................................................................... 4

2. Korkeat logistiset kustannukset ...................................................................................................... 5

2.1 Tuhkan pölyämisen vähentäminen ..................................................................................................... 5

2.2 Tuhkan palautuksen logistiikka ............................................................................................................... 6

2.2.1 Tuhkalannoituksen soveltuvuus eri metsätyypeille ......................................................................... 6

2.2.2 Tuhkan maa- ja helikopterilevitys ja niiden kustannukset ............................................................... 8

2.2.3 Tuhkan levityksen kustannukset ...................................................................................................... 9

2.3 Maarakentaminen ................................................................................................................................. 10

3. Tuhkalannoitteen levityksen tasaisuuden varmistaminen .............................................................. 10

4. Asiakaskyselyjen tuloksia .............................................................................................................. 11

4.1 Retkeilyn kyselyn keskeiset tulokset ..................................................................................................... 11

4.2 Tapio Oy:n kyselyn tuloksia ................................................................................................................... 11

5. Konkreettiset toimenpiteet ja suositukset yhteistoimintaan kirjallisuuden perusteella ................... 13

Kirjallisuus ........................................................................................................................................... 15

1. Monimutkainen toimintaympäristö

1.1 Lannoitusinto herää

Nykyaikaisen metsänhoidon osana metsälannoituksesta on tutkimustietoa jo viime vuosisadan

alkupuolelta lähtien. Ajatuksen metsälannoituskokeiden aloittamisesta Suomessa esitti Evon

metsäkoulun opettaja Bernhard Eriksson jo vuonna 1897 (Tuokko 1997). Ensimmäiset kalkituskokeet

perustettiin Evolle ja Tuomarniemelle vuosina 1909-1912. Tuhka on samoin ollut pitkään mielenkiinnon kohteena selvitettäessä erilaisten maanparannusaineiden tehoa puuston kasvuun.

Lukella on koesarjoja erilaisten maanparannusaineiden ja kaupallisten lannoitteiden käytöstä ja eri

aineiden vaikutuksista puustoon erityisesti soilla. Varhaisin niistä on Jaakkoinsuolla Vilppulassa 1937

aloitettu tuhkalannoituskoe (Tuokko 1992). Todennäköisesti tunnetuin tuhkalannoituskoe on

Muhoksen Leppiniemen koivuntuhkalla tehty lannoituskoe vuodelta 1947. Laajamittainen suometsien

ja kivennäismaiden lannoituskoetoiminta Metsäntutkimuslaitoksessa alkoi 1950-luvun alussa. Kuitenkin

vasta 1960-luvun alkupuolelta lähtien metsälannoitus otettiin mukaan puuvarojen kestävää käyttöä

koskeviin laskelmiin. Sodan jälkeisten voimakkaiden hakkuiden seurauksena nähtiin tarpeelliseksi laatia

metsätaloutta ja puuvarojen riittävyyttä ohjaavia ohjelmia. Vuonna 1962 valmistuneeseen, tekijöiden

nimien alkukirjaimiin perustuvaan HKLN-ohjelmaan (Heikurainen, Keltikangas, Linnamies, Nyyssönen) sisällytettiin muiden muassa laskelmat lannoituksella aikaan saatavasta puuston tuottokyvyn

lisäyksestä (Heikurainen ym. 1960, Pohtila 1999). Vuosina 1958-1962 istunut professori Nils

Westermarkin johtama maatalouskomitea esitti tuotannon painottamista aiempaa enemmän

metsätalouteen. Komitean asettama kuusimiehinen työryhmä (Heikinheimo, Holopainen, Kuusela,

Heikurainen, Keltikangas, Möttölä) laati ns. Teho-ohjelman (Nyyssönen 1998). Sen mukaan

maatilametsien perusparannuksiin tulisi lisätä voimavaroja.

Laajamittainen metsälannoitustoiminta alkoi 1960-luvun alkupuolella erilaisina

metsälannoituskilpailuina. Tunnetuin näistä oli kivennäismailla toteutettu ”Operaatio Metsänlannoitus”

vuonna 1962 (Tuokko 1992). Vuosina 1965-1975 toteutetut MERA I, II ja III-ohjelmat käytännössä toivat metsälannoituksen erityisesti yksityismetsätalouden piiriin. Myös valtion metsien, samoin kuin

yhtiöidenkin metsien lannoitustoiminta vilkastui MERA-kaudella (Mera I 1964, Mera II 1966, Mera III

1969). Lannoitus tulikin metsänparannusrahoituksen työlajiksi vuonna 1967 uudistettuun

metsänparannuslakiin (413/1967).

Maaseudun murros ja muutos toimintaympäristössä vaikuttavat kaikkeen yhteistoiminnassa tehtävään

työhön, muun muassa metsälannoitushankkeiden syntymiseen. Viisi vuosikymmentä sitten, kun

maaseutu oli täynnä elämää, tilat olivat asuttuja ja kylät täynnä väkeä, oli suhteellisen helppo aktiivisen

metsäneuvojan käydä taloissa sekä tarjota ajankohdan muihin rahoitusmahdollisuuksiin nähden

edullisilla metsänparannusehdoilla rahoitusta esimerkiksi metsälannoitushankkeisiin.

Ajan henki oli myös toinen. Kylillä periaatteena oli, että ”kaveria ei jätetä”. Tämä oli pitkälti peruja sota-

ajan rintamilta. Myös 1940-luvun lopulla virinnyt pienviljelijäyhdistystoiminta loi otolliset olosuhteet

yhteishankkeiden muodostamiselle. Oli totuttu kylän tai yhdistyksen yhteisiin puimakoneisiin ja

kylvökoneisiin ja yhteistoiminnalla oli jonkinlaiset säännöt. Samoin maataloudesta tuttujen yhteisten

viljelysvaltaojien kaivuu synnytti yhteistoimintaa pakollisten ojitusyhtiöiden muodossa. Kaikkiin

metsänparannushankkeisiin lähdettiin innolla mukaan vielä 1950 – 1980-luvuilla. Mallina olivat laajat

yhteishankkeina toteutettavat metsäojitushankkeet. MERA-kaudella näiden yhteyteen yleensä

kytkettiin erityisesti heikkotuottoisten soiden peruslannoitus.

Vaikka ”maaltapako” ja tilojen autioituminen jo ajanjakson lopulla vaikutti tilojen investointipäätöksiin

metsätaloushankkeisiin, uudisraivaajahenkeä silti löytyi, kun oli kyse yhteishankkeisiin mukaan lähdöstä

(Uusitalo 1994). 1960-luvulla alkanut maaltamuutto ei vielä 1970- tai 1980-luvuilla ollut sammuttanut

intoa yhteishankkeisiin. Tapion metsänparannuspiirit ja metsänhoitoyhdistykset toimivat aktiivisesti

vielä 1980-luvun puolivälissä muun muassa metsälannoitushankkeiden kokoajina.

Aikakauden taloudelliseen tilanteeseen verraten silloisten metsänparannuslainojen korot ja

lyhennykset sekä pitkä takaisinmaksuaika houkuttelivat osaltaan osallistumaan yhteishankkeisiin. Lisäksi maksuun sai aluksi vapaavuosia. Samoin hankkeiden suunnittelu ja työnjohto olivat

maanomistajalle ilmaista.

”Metsälannoitusinto” oli huipussaan 1960-1970-lukujen taitteessa ja jonkin aikaa 1970-luvun

alkupuolella. Yksityismailla lannoituksen huippu saavutettiin 1975, jolloin lannoitettiin yli 160 000

hehtaaria yksityismetsiä (Metsätilastollinen vuosikirja 1976). Kaikkiaan tuona vuonna lannoitettiin

metsiä runsaat 244 000 hehtaaria. Pääosa lannoituksista oli soiden peruslannoituksia ja lannoitteena

käytettiin kaupallisia fosfori-kali-lannoitteita. Tiedot tuhkalannoituksen hyvistä tuloksista olivat jo

tuolloin esillä, mutta tuhkan käyttöä haittasi saannin satunnaisuus. Lisäksi tuhkan rakeistusta ei vielä

ollut kehitetty, jolloin irtotuhkan levityksen ongelmat sekä levitysmenetelmien kehittymättömyys vähensivät kiinnostusta tuhkaan. Lisäksi kaupallisten lannoitteiden levityksen vaivattomuus ja

hehtaarikohtaisten käyttömäärien vähäisyys tuhkaan verrattuna houkuttelivat käyttämään ”Kemiran

tuotteita” pitkävaikutteisemman tuhkan sijasta.

Tuhkan levitysmenetelmiä jossakin määrin kyllä testattiin ja kehitettiin, mutta pääpaino oli kaupallisten

lannoitteiden levitysmenetelmissä. Menetelmät soveltuivat parhaiten rakeistetun lannoitteen

levittämiseen. Vasta tuhkan rakeistamisen kehittäminen on luonut edellytykset tuhkalannoituksen

kehittymiselle.

1.2 Metsälannoituksen suosio romahtaa

Metsälannoituksen suosiossa tapahtui romahdus 1988 jälkeen. Tuolloin julkaistiin Metlan tutkimus

(Ahti 1988), jossa todettiin, että suometsien lannoitus lisää fosforin huuhtoutumista vesistöihin. Tämä

johtui silloisesta fosforilannoitteen valmistusprosessista, jolloin valmistuksen yhteydessä

lannoitteeseen lisättiin fosforin vesiliukoinen osa. Huuhtoutumisen näkyminen vedessä oli shokki lannoitusmäärien kannalta. Muutamassa vuodessa vuoden 1988 jälkeen lannoituspinta-alat putosivat

lähes yhdeksänkymmenen tuhannen hehtaarin vuositasolta muutamaan tuhanteen hehtaariin. Pohja

saavutettiin vuonna 1994, jolloin koko valtakunnan metsälannoituspinta-ala oli vain 2000 hehtaaria.

Todennäköisesti muitakin syitä lannoituksen taantumaan on, kuin tieto fosforikuorman lisääntymisestä

lannoitusten seurauksena. Syitä voidaan hakea muun muassa tuona ajankohtana syntyneestä

kasinotalouden jälkeisestä syvästä lamasta. Tämä vähensi intoa investoida lannoituksen kautta puuston

kasvuun.

Samaan aikaan herättiin arvostamaan metsien luontoarvoja. Vuoden 1994 Tapion metsänhoitosuositukset olivat voimakkaasti vihreän metsätalouden puolesta. Luontojärjestöjen

aktiivisella tuella saatiin aikaan suositukset, joissa ensimmäistä kertaa alettiin puhua elintärkeiden

ympäristöjen säilyttämisestä metsänhoidossa. Siirryttiin pelkän puukuution tuottamisesta

monimuotoisen metsätalouden kauteen. Tämä osittain johti ajatteluun, jossa metsälannoitus saatettiin

kokea rehevöitymistä lisääväksi tai muutoin ekologian vastaiseksi.

Biotalouden murros alkoi 1990-luvun alkupuolelta. Siirtyminen öljystä ja kivihiilestä uusiutuvan

polttoaineen käyttöön johti vähitellen tuhkamäärien kasvuun. Toisaalta kaupallisten lannoitteiden

puolella kehitettiin suometsien lannoitukseen Rauta-PK lannoite, jonka johdosta lannoituksen

fosforikuormitus väheni oleellisesti. Kokonaislannoitusmäärät alkoivat nousta vähitellen, tosin hitaasti.

Tällä hetkellä vuotuinen metsälannoituspinta-ala on noin 45 000 hehtaaria, josta tuhkalannoitusta on

noin 10 000 hehtaaria

Metsänomistusrakenteen muutos, ihmisten vieraantuminen metsästä, metsän muiden, kuin

puuntuotantoarvojen korostuminen, omistajien asuminen muualla kuin palstan sijaintikunnassa

vaikeuttavat kaikkien yhteistoimintaa vaativien hankkeiden, kuten lannoitushankkeiden markkinointia. Myös metsätaloustoimijoiden sukupolvi on vaihtunut. Nykyinen toimijapolvi ei tunne aikaisempina

vuosikymmeninä vallinnutta yhteishankekulttuuria. Kymmeniä tai joissakin tapauksissa satoja osakkaita

koskevien yhteishankkeiden kokoaminen, hallinnoiminen ja toteuttaminen koetaan varsin työlääksi.

Samoin toimintatavat ja metsäorganisaatiot ovat muuttuneet. Nykyinen toiminta perustuu

liiketoimintaperiaatteeseen, jolloin taloudelliseen tuottoon ja katteen syntymiseen perustuen rahan

nopea kierto ja hankkeiden kireät aikataulut estävät suurten yhteishankkeiden syntymisen.

Metsätoimijan kannalta nopeasti toteutettavat parin – kolmen osakkaan hankkeet ovat nykytilanteessa

edullisimpia ja kannattavia. Lannoitusurakoitsijan kannalta taas laaja yhtenäinen keskittymä olisi

taloudellisesti kannattavin, koska silloin siirtymiset voidaan minimoida.

Ojalan (2010) mukaan tietoisuus tuhkalannoituksen mahdollisuuksista ei ole aina selkeä

metsänhoitoyhdistyksien toimihenkilöille eikä maanomistajille. Tuhkalannoituksen voisi ottaa esiin

jo kunnostusojitussuunnitelmia tehdessä.

2. Korkeat logistiset kustannukset

2.1 Tuhkan pölyämisen vähentäminen

Tuhkan pölyäminen lisää käsittelykustannuksia. Pölyämisen vähentämiseksi yksinkertaisin menetelmä

on itsekovetus. Menetelmässä tuhka kostutetaan sekoittamalla siihen vettä. Kostutettu tuhka ajetaan

kasaan, jossa sen annetaan kovettua (Rinne 2007). Itsekovetettu tuhka muistuttaa hienojakoista

multaa, joka sisältää erikokoisia rakeita. Itsekovetettua tuhkaa seulotaan seulakauhan avulla käytön

yhteydessä. Itsekovetettu tuhka pölisee vähemmän kuin kovettamaton tuhka. (Makkonen 2008,)

Tuhkan rakeistaminen on tehokas menetelmä vähentää tuhkan pölyämistä ja hidastaa sen liukoisuutta

(Rinne 2007). Kostutettu tuhka voidaan rakeistaa, joko lautasella tai rummussa pyörittämällä.

(Isännäinen ym. 2006). Rakeistamisen tavoitteena on saada alle senttimetrin halkaisijaltaan olevia

rakeita. Käytännössä menetelmällä saatujen rakeiden koko kuitenkin vaihtelee (Makkonen 2008).

Rakeiden laatuun voidaan vaikuttaa käyttämällä rakeistuksen eri vaiheissa koostumukseltaan erilaisia

tuhkia. Itsekovetettuun tuhkaan verrattuna rakeistettu tuhka kovettuu nopeammin, se pölyää

vähemmän ja sen loppukosteus on pienempi. Pienempi loppukosteus vähentää esimerkiksi kuljetus- ja

levityskustannuksia.

Tuhkaa voidaan käsitellä puristamalla se matriisien läpi eli pelletöimällä. Menetelmä ei ole Suomessa käytössä suuressa mittakaavassa tuhkanrakeistuksessa. Pelletöimällä saadaan aikaan hyvälaatuinen

lopputuote. Tuhkan pelletöinnissä ongelmana on pelletöintimatriisien nopea kuluminen, minkä takia

kustannukset nousevat korkeaksi. Menetelmä sopiikin lähinnä pienimuotoiseen toimintaan, jossa

tuhkan pelletöinnin määrät ovat vähäistä. (Rinne 2007, Huotari 2012)

Pekkala (2012) on tarkastellut tuhkan hyötykäytön edistämistä ja miten rakeistaminen kannattaa.

Selvityksen toteutusajankohtana Pohjois-Suomen alueella ei ollut yhtään tuhkien rakeistuslaitosta.

Lähin laitos oli valmistunut Ouluun, Haukiputaalle, keväällä 2012.

Selvityksessä todettiin, että rakeistetulle tuhkalle on lannoitteena kysyntää myös pohjoisessa,

mutta pitkät kuljetusetäisyydet vaikuttavat oleellisesti tuhkalannoituksen kannattavuuteen.

Rovaniemen Energian laitoksilla syntyy vuosittain lentotuhkaa noin 10 000 - 15 000 tonnia, jotka

analyysien perusteella soveltuvat lannoitehyötykäyttöön kaikilla puun ja turpeen polttoainesuhteilla.

Selvityksessä todetaan, että Pohjois-Suomessa on myös muita puuta ja turvetta käyttäviä laitoksia,

joiden tuhkat voisivat soveltua rakeistukseen. Rovaniemi sijaitsee keskellä Lappia, joten sijaintinsa

puolesta Rovaniemi olisi hyvä sijoituspaikka rakeistuslaitokselle. Selvityksen perusteella rakeistuslaitos

on sittemmin perustettu Rovaniemelle ja toiminta on alkanut vuoden 2016 alusta.

2.2 Tuhkan palautuksen logistiikka

Väätäinen ym. (2000) tutkivat rakeistetun puutuhkan metsään palautuksen logistiikkaa. Tavoitteena oli

selvittää rakeistetun tuhkan metsään palautuksen logistiset vaiheet ja löytää siten kustannustehokas

menetelmä rakeistetun tuhkan palautuksessa aina rakeistamolta metsään. Tavoitteena oli myös

kartoittaa ja analysoida eri organisaatioiden metsätietojärjestelmiä potentiaalisten tuhkanlevityskohteiden tunnistamisessa. Tutkimus kohdistui Uimaharjun Enotuhka Oy:ssä tuotetun

raetuhkan metsään palautukseen Stora Enson mäntyvaltaisille turvemaille Pohjois-Karjalassa.

Tulosten perusteella kustannustehokkain menetelmä raetuhkan metsään palautuksessa koostui

raetuhkan tuotantoon ja levityksiin sopeutetusta katetusta tehdasvarastosta, raetuhkan

kaukokuljetuksesta maansiirtokuljetukseen soveltuvalla ajoneuvoyhdistelmällä, raetuhkan

lyhytaikaisesta metsävarastoinnista lähellä levityskohteita ja raetuhkan levityksestä metsäkohteille

metsätraktorialustaisella levitin yhdistelmällä. Metsätraktorilevitykseen nähden helikopterilevitys

osoittautui yli kaksi kertaa tuottavammaksi, mutta noin viisi kertaa kalliimmaksi menetelmäksi.

Tuhkanlevityskohteita kyettiin paikantamaan tehokkaasti tutkimuksessa mukana olleiden Stora Enson, Metsäkeskuksen ja Metsähallituksen metsätietojärjestelmillä.

Raetuhkan metsään palautuksen logistisia kustannuksia on edelleen mahdollista vähentää, jos

levityskohteiden paikantamisessa keskitytään ”edullisten” kohteiden kartoitukseen

metsätietojärjestelmillä, suositaan maalevitystä ja kehitetään sekä rakeiden valmistusta että koko

tehdaslogistiikkaa.

Ojalan (2010) mukaan tuhkan logistiikkatilanne on haastava tuhkan tuottajan ja jatkokäyttäjän

kannalta; eniten hyödynnettäviä tuhkia syntyy eteläisessä Suomessa, kun taas käyttökohteet sijaitsevat

lännessä, idässä ja pohjoisessa.

2.2.1 Tuhkalannoituksen soveltuvuus eri metsätyypeille

Tällä hetkellä tuhkaa suositellaan erityisesti ojitettujen turvemaiden lannoitukseen. Lannoitettaviksi valitaan sellaisia kohteita, joissa kuivatus toimii eikä liika vesi rajoita puiden kasvua. Lannoitettava alue

kunnostusojitetaan tarvittaessa lannoituksen yhteydessä. Hyvän metsänhoidon suositusten mukaan

hyviä tuhkalannoituskohteita ovat (Vanhatalo ym. 2014):

- Havupuuvaltaiset, paksuturpeisista soista ojituksen jälkeen kehittyneet turvekankaat,

joissa pintakerroksen turve on pitkälle maatunutta ja sisältää runsaasti typpeä.

- Aiemmin fosfori-kalium-peruslannoitetut, paksuturpeisista soista ojituksen jälkeen

kehittyneet turvekankaat, joissa pintakerroksen turve on pitkälle maatunutta.

- Paksuturpeiset, avosoista syntyneet varputurvekankaat, joissa pintakerroksen alla on

kohtalaisesti maatunutta, typpipitoisuudeltaan riittävän hyvää turvetta

- Lannoituskohteiksi sopivimpia ovat hyvälaatuiset, riittävästi kasvatettavia puita sisältävät

havupuuvaltaiset metsiköt.

- Tuhkalannoituksen vaikutusaika fosforilla on parhaimmillaan jopa 50 vuotta.

Maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa lannoitevalmisteista (24/11) määritellään muun

muassa metsään levitettävän tuhkalannoitteen vähimmäisravinnepitoisuudet:

- Kalium (K) + Fosfori (P) 2,0 %

- Kalsium (Ca) 6,0 %

- Haitallisten metallien enimmäispitoisuudet (mg/kg) metsätaloudessa käytettävissä tuhkalannoitteissa ovat seuraavat:

- Arseeni (As) 40

- Elohopea (Hg) 1,0

- Kadmium (Cd) 25

- Kromi (Cr) 300

- Kupari (Cu) 700

- Lyijy (Pb) 150

- Nikkeli (Ni) 150

- Sinkki (Zn)* 4500

- *) Metsätaloudessa enimmäispitoisuuden ylitys lannoitevalmisteena käytettävässä sivutuotteessa on sallittu ainoastaan sinkkiä suometsissä käytettäessä, silloin kun sinkin

puute on kasvustosta todettu joko maaperä-, lehti- tai neulasanalyysillä Tällöin

maksimimäärä sinkkiä lannoitevalmisteenakäytettävässä sivutuotteessa saa olla enintään

6000 mg Zn/kg ka.

- Lannoitevalmisteiden käytöstä aiheutuva keskimääräinen kadmiumin enimmäiskuormitus

ei saa ylittää 1,5 grammaa kadmiumia hehtaaria kohden vuodessa. Lannoitevalmisteiden

käytöstä aiheutuva kadmiumin enimmäiskuormitus käytettävinä erinä ja käyttöjaksoina

saa olla metsätaloudessa enintään 100 grammaa hehtaarille 60 vuoden ajanjaksona

annettuna.

- Metsätaloudessa käytettävien tuhkalannoitteiden käytöstä aiheutuva arseenin

enimmäiskuormitus saa olla metsätaloudessa enintään 160 grammaa hehtaarille 60

vuoden ajanjaksona annettuna.

2.2.2 Tuhkan maa- ja helikopterilevitys ja niiden kustannukset

Edellä kuvatun perusteella suositeltavat tuhkan käyttömäärät vaihtelevat kohteista riippuen 3000 –

8000 kilogrammaan hehtaarilla. Levitys voidaan tehdä helikopterilla ilmasta tai metsätraktorilla

maalevityksenä. Maalevitys on parhaiten toteutettavissa harvennus- ja ojalinjahakkuun jälkeen talvella

roudan aikaan. Hyvillä kohteilla maalevitys voidaan tehdä myös kesällä.

Huotarin (2012) mukaan tuhkalannoitukseen on käytettävä rakeistettua tai itsekovetettua tuhkaa, jotta

pölyäminen olisi mahdollisimman vähäistä (MMM asetus 24/11). Tuhkalannoitus kannattaisi

suunnitella ja toteuttaa usean tilan yhteishankkeena, jolloin lannoituspinta-alan laajuus toisi säästöjä

kuljetus- ja levityskustannuksiin (Moilanen 2009).

Tuhkan kuljetus metsään kuorma-autolla edellyttää, että teiden kantavuudesta sekä talviaikaan

mahdollisesta aurauksesta ja hiekoituksesta huolehditaan. Tuhkan varastopaikaksi valitaan

kovapohjainen ja tasainen alue. Kun käytetään säkitettyä tuhkaa, tuhkalannoitevarasto voidaan

sijoittaa vapaammin ja varastoa on mahdollista jakaa pienemmissä erissä tarpeen mukaan.

Tuhkalannoitus voidaan toteuttaa joko lento- tai maalevityksenä. Maalevitys tehdään tavallisesti

metsätraktorilla tai maatalouskalustolla. Maalevitystä varten metsän pohjan pitää

olla riittävän kantavaa, joten suometsissä lannoitus suoritetaan talviaikaan, kun maa

on jäässä. Tuhkan maalevityksessä myös metsänhoitotoimenpiteiden ajoitus on tärkeää Helikopterilevitys voidaan käytännössä tehdä mihin vuodenaikaan tahansa. Lannoitteen levitys ei myöskään ole sidottu mihinkään metsänkäsittelyvaiheeseen (Väätäinen 2000). Lentolevitys on

tehokasta, mutta maalevitystä kustannuksiltaan vähintään kolmanneksen kalliimpaa (Korpilahti 2004,

Väätäinen ym. 2011).

Kustannusten pienentämiseksi olisikin hyvä muodostaa mahdollisimman suuria lannoituskeskittymiä tai

ketjuttaa levityskohteet siten, että päästään mahdollisimman suuriin levityseriin. Helikopterilevityksenä

lannoitettavan alueen tulisikin olla yhteensä vähintään 30–40 ha (Väätäinen ym. 2011). Lentolevitys

edellyttää aina rakeistetun tuhkan käyttöä. Jos alueella on vesistöjä, tulee huomioida suojavyöhykkeet.

Levityssuunnitelma tulisi laatia siten, etteivät helikopterin siirtymämatkat olisi kovin pitkiä (Makkonen

2008, Väätäinen ym. 2011). Suositeltava lentomatka tuhkan varastopaikalta lannoituskuviolle on enintään 2 km.

Lentolevitys vaatii tarkan suunnitelman, josta käyvät ilmi tuhkan varastopaikat, nousu- ja laskupaikat.

Näiden kenttien tulee olla tilavia, lisäksi niiden lähellä ei saa olla korkeita puita tai sähkölinjoja. Tuhkaa

levittäessä lennetään sarkojen suuntaisesti, koska tuhkaa ei saa joutua ojiin. Varastopaikalle tulee

päästä rekka-autolla ja siihen pitää sopia 40 tonnia tuhkaa. (Huotari 2012). Varastopaikan etäisyys

levityskohteesta vaikuttaa merkittävästi kustannuksiin ja ajanmenekkiin. Maassa tehtävä

levityssäiliöiden täyttäminen vaatii henkilöstöä (Korpilahti 2003).

Maalevityksessä maapohjan tulee olla riittävän kantava, jotta koneet eivät uppoa. Yleensä turvemailla

levitykset tehdään talvella, maan ollessa jäässä. Maalevitys tehdään maataloustraktorilla tai metsäkoneella. Levityskohteella pitää tehdä harvennushakkuu ennen levitystä. Näin saadaan aikaan

ajourat, joilta tuhka voidaan levittää (Huotari 2012). Maataloustraktori kalustolla tapahtuva levitys

soveltuu hyvin kangasmaille ja jäätyneen maan aikana turvemaille.

Metsäkoneet ovat tulleet maataloustraktoreiden tilalle. Levityksessä käytetään kevyitä ja keskiraskaita

metsäkoneita. Maalevitys on kustannustehokas vaihtoehto turvemaiden tuhkalannoitteen

levittämiseen. Samana talvena harvennetuilla kohteilla saadaan paras hyöty jäätyneistä

ajourista. Metsäkoneen perään on asennettu keskipakoislevitin, jolla lannoitetta levitetään. Tällaisen

levittimen levitysetäisyys riittää hyvin normaalissa ajouraverkostossa. Koneeseen sopivat yhdellä kertaa

kahden hehtaarin vaatimat lannoitteet.

2.2.3 Tuhkan levityksen kustannukset

Saarisen (2014) selvityksen tavoitteena oli saada selville rakeistetun tuhkan levittämisen

kustannukset. Mittauksia varten valittiin kolme erityylistä levityskohdetta, joissa

ajomatka vaihteli. Kohteille oli tehty harvennushakkuu muutama vuosi sitten. Levityksessä käytettiin

vanhoja ajouria. Ajourilla ei ollut ajettu mittausta ennen, joten ajourat olivat lumen peitossa. Tuhka

levitettiin metsäkoneella, jossa oli lautaslevitin. Jokaiselle kohteelle levitettiin yksi kuorma tuhkaa.

Levityksen ajanmittauksessa käytettiin sekuntikelloa ja työskentely mitattiin käyttöaikana.

Tulokset antoivat suuntaviivan tuhkan levittämisen kustannuksista ja levitysmääristä. Parhaimmalla

kohteella päästiin tuhkan levityksessä 13,8 tonnin tuntituotokseen. Tällaisiin levitysmääriin päästiin

lähellä tietä olevissa kohteissa. Kaukana olevat kohteet laskivat tuntituotosta merkittävästi.

Tuhkan levityksen ajanmenekkiin vaikutti huomattavasti ajouraverkosto. Ajouria

suunniteltaessa tulisi tuhkan levittäminen ottaa huomioon. Tämä nopeuttaisi tuhkan

levittämistä ja vähentäisi puustoon tulevia vaurioita.

Kuva 1. Ajanmenekin jakaantuminen eri työvaiheisiin maalevityksen yhteydessä Lähde: Saarinen 2014.

Jutilan selvityksessä (2008) rakeistetun tuhkan maalevityksen kustannukset (HUOM! vuoden 2008

hintataso) metsänomistajille olivat hehtaaria kohti noin 300 € + alv. Helikopterilevitys oli hieman

kalliimpaa, noin 450 € + alv hehtaarilta. Kustannusarvio koostui kokonaisuudesta, johon kuuluvat

materiaali-, levitystyö- sekä kuljetuskustannukset. Suurimman osuuden muodosti levitystyö, koska

tuhkaa joudutaan levittämään keinolannoitukseen verrattuna suuria määriä hehtaaria kohden. Kohteen

sijainnilla ei puolestaan ole suuria vaikutuksia lopullisiin kustannuksiin, koska rakeistetun tuhkan

kuljettaminen on varsinkin tehokkaalla kaluston käytöllä edullista.

2.3 Maarakentaminen

Tuhkien hyödyntäminen maarakentamisessa vaatii joko ympäristöluvan tai ilmoitusmenettelyn. Maarakennuskohteissa voidaan hyödyntää yleensä suuria määriä tuhkaa, mutta hyödyntämisen

kesto ei ole välttämättä kovin pitkä. Tuhkille on hyvä olla olemassa välivarastointialue

maarakennuskohteita varten, jotta mahdollisia kohteita varten saadaan kerättyä

tarpeellinen määrä tuhkaa.

Esimerkkinä tuhkan käytöstä maarakennuksessa tarkastellaan Pekkalan (2012) selvityksessä käytettyä

Rovaniemen Energia Oy:n laskelmaa. Selvityksen mukaan Suksiaavan läjitysalueelle on suunnitteilla

välivarastointialue. Läjitysalueen tuhkia voidaan hyödyntää myös maarakentamisessa. Mikäli tuhkat

läjitetään välivarastointialueelle ja hyödynnetään maarakentamisessa, kustannukset muodostuvat

tuhkien kuljetuskustannuksista. Selvityksessä on käytetty esimerkkiä, että maarakentamisessa tuhkalla korvataan neitseellistä materiaalia, hiekkaa, jonka markkinahinnaksi on arvioitu 3 €/t kuljetettuna

perille. Mikäli maarakentamishyötykäyttöä verrataan tuhkien läjityskustannuksiin, 46,3 €/t vuoteen

2013 asti ja 56,3 €/t vuoden 2013 jälkeen, saadaan kannattavaksi kuljetusetäisyydeksi alla olevan

esimerkin mukaisesti:

Tässä laskennassa on oletettu, että tuhkat kuljetettaisiin nykyisellä kalustolla. Pitempien

matkojen kuljetukset hoidettaisiin todennäköisesti autoilla, johon mahtuu enemmän

tuhkaa. Jos tuhkaa kuljetetaan 40 tonnia kerrallaan (2,5 €/km), niin kannattava kuljetusetäisyys

edestakainen matka huomioiden olisi 2013 asti 390 km ja 2013 jälkeen 470 km. Näissä laskelmissa

oletettiin, että jätevero olisi 50 €. Vuoden 2016 alusta jätevero on 70 €, jolloin vastaavasti taloudellinen kuljetusetäisyys kasvaa entisestään.

Muun muassa UPM-Kymmenen Kaipolan tehtailla on laskettu nykyisen jäteveron lisäävän taloudellisen

kuljetusetäisyyden määrää siten, että kuljetus on vielä kannattavaa Jämsästä Ouluun saakka (Rantala

suull. 2015)

3. Tuhkalannoitteen levityksen tasaisuuden varmistaminen

Lannoituksen levitystasaisuuden tarkkailua tehdään samalla menetelmällä riippumatta levitystavasta

tai lannoitelajista. Tarkkailtavalle alueelle asetetaan riviin kymmenen keräilysuppiloa määrä välein koko

levityskaistalle. Suppiloihin levityksen yhteydessä tullut lanta- tai tuhkamäärä punnitaan.

Levitystasaisuuden tunnuksena käytetään ns. poikkeamaprosenttia. Enintään kolmessa suppilossa

kymmenestä saa olla puolet enemmän tai vähemmän lannoitetta kuin tavoitemäärä edellyttää.

Levitystasaisuutta korjataan seurannan perusteella.

4.4.4.4. AAAAsiakaskyselyjen tuloksiasiakaskyselyjen tuloksiasiakaskyselyjen tuloksiasiakaskyselyjen tuloksia

4.1 Retkeilyn kyselyn keskeiset tulokset

Kesäkuussa 2016 Tuhkan käyttö kivennäismailla - hankkeella järjestetyn tuhkaretkeilyn yhteydessä

osallistujilta kysyttiin muun muassa:

Mitkä ovat tuhkalannoituksen merkittävimmät käytännön esteet?

Vastauksista nousi tiedon puute ehdottomaksi ykköseksi. Toiseksi eniten huomiota kiinnitettiin

tuhkalannoituksen korkeampiin kokonaiskustannuksiin keinolannoitukseen verrattuna. Samoin

huomiota kiinnitettiin siihen, että tuhkalannoitusta tarjoavia toimijoita erityisesti urakoitsijoita on liian

vähän tai paikoin ei lainkaan. Vastauksista ilmeni myös epätietoisuus siitä, mitkä ovat todelliset

kokonaiskustannukset, mitä niihin lasketaan ja otetaanko esimerkiksi lannoituksen todellinen

vaikutusaika mitenkään laskelmissa huomioon. Tällöin esimerkiksi kustannus-hyöty-analyysista voisi

olla hyötyä.

Tuhkaa pidetään edelleenkin jätteenä, mikä vaikuttaa jossakin määrin käyttöpäätökseen.

Tuhkalannoitukseen suhtauduttiin joissakin vastauksissa epäilevästi – ”Ei voi toimia” – asenteella.

Erityisesti tämä epäily jätteestä tulee esille keskusteltaessa tuhkasta maarakentamisen materiaalina.

Sen sijaan tuhkalannoituksen ympäristövaikutuksia ei koettu lannoituksen merkittäväksi käytännön

esteeksi. Vastauksista löytyi yksi satunnainen epäilevä maininta vaikutuksista sieniin ja marjoihin.

Tuhkalannoituksen vesistövaikutuksia ei mainittu kertaakaan.

Esteiden poistamiseksi koulutus ja neuvonta olivat vastaajien mielestä ensisijainen toimintatapa.

4.2 Tapio Oy:n kyselyn tuloksia

Vastaavassa, vuonna 2015, Tapio Oy:n toimesta Joensuun ympäristössä toimiville metsätoimijoille

suunnatussa kyselyssä vastaukset olivat samansuuntaisia kuin yllä:

Toimijoiden mielestä tuhkan käyttömahdollisuuksia koskevasta tiedosta on selvästi puutetta.

Maanomistajille olisi helpompi markkinoida tuhkalannoitusta, kun heille olisi tilakäynneillä

mahdollisuus jakaa enemmän tietoa tai metsänomistajilla olisi mahdollisuus lukea artikkeleita tuhkan

lannoitusvaikutuksista ja sen hyvistä ominaisuuksista tienrakennuksen materiaalina.

Tämä toisaalta tarkoittaa myös sitä, että metsätoimijan olisi itse oltava aktiivinen ja tiedonjanoinen

sekä ottaa selvää tuhkan hyvistä ominaisuuksista. Samoin toimijan kannattaisi entistä aktiivisemmin

osallistua aihepiirin koulutustilaisuuksiin. Kyse on siten lähinnä metsätoimijan oman innostuksen

lisäämisestä tuhkan hyödyntämiseen.

Myös alan asiantuntijoiden tulisi laatia helppotajuisia artikkeleita tuhkan käytöstä maanomistajia

lähellä oleviin lehtiin. Kun aihetta pidetään esillä, se vähitellen syöpyy mieliin.

Tuhkan käytön esteinä nähtiin ensisijaisesti sen suurista määristä johtuva levityskustannusten kalleus

muihin lannoitteisiin verrattuna. Osittain vastauksista heijastuu toiminnan vähäisyys ja siitä johtuva

kokemuksen puute. Tuhkalannoitusta on totuttu pitämään pelkästään turvemaille soveltuvana toimintana. Valtaosalla kyselyyn vastanneista toimijoista oli taas ns. kivennäismaatausta. Tästä johtuen

kaikilla toimijoilla ei ole syntynyt toimintakulttuuria tuhkalannoitushankkeiden kokoamiseen. Laajojen

yhteishankkeiden perinteitä on lähinnä Otson toimihenkilöillä, joilla näytti vuotuinen tuhkantarvekin

olevan suurin.

Yllättävän usein vastauksissa mainittiin myös raskasmetallit, joita pelätään tuhkan käytön yhteydessä

pääsevän luontoon. Oikean tiedon tarve on tässäkin yhteydessä selvästi olemassa. Samoin

helppotajuiset laskelmat tuhkalannoituksen kannattavuudesta pitkällä aikajaksolla helpottaisivat

tuhkalannoituksen markkinointia.

Kuntien viranomaisten yksittäisistä vastauksista edellä käsiteltyihin kysymyksiin näkyi, että kiinnostus

kuntien rakennuskohteilla tuhkan käyttöön ei ole kovin suuri. Kiinnostuksen puute näkyi erityisesti

siinä, että puhelinkeskustelusta huolimatta ei nähty tarpeelliseksi vastata kyselyyn. Syiksi tuhkan

käyttämättömyyteen nähtiin oma asiantuntemattomuus, vähäinen kokemus ja vähäinen käyttötarve

rakennuskohteiden puuttuessa

Kuntien viranomaisvastaajien mielestä tuhka on sopiva materiaali hyödynnettäväksi

maarakennuskohteissa, jos materiaali täyttää MARA-asetuksen ehdot. Tuhkan käyttöön suhtauduttiin

sinänsä positiivisesti ja sen nähtiin soveltuvan hyvin maarakentamiseen pohjavesialueiden ulkopuolella. Yhtenä käyttömahdollisuutena nähtiin kompostointi ja maanparannus.

Sama kysely lähetettiin myös Joensuun ympäristössä toimiville maanrakennus- ja

metsäkoneurakoitsijoille. Kyselyssä heiltä ei saatu yhtään vastausta.

Johtopäätöksiä

Tuhkan hyvät lannoitusvaikutukset näytään tuntevan parhaiten

Sen sijaan tuhkan käyttö tienrakennuksen materiaalina on todennäköisesti täysin tuntematon

Toimijoilla on paljon ennakkoluuloja tuhkasta jätteenä erityisesti metsätienrakentamisessa. Muu ”metsänhoitoaktiivisuus” ajaa yleensä tuhkan edelle

Tietoa tarvitaan maanomistajille, jotta he osaavat kiinnostua tuhkasta

Tietoa tarvitaan metsätoimijoille, jotta he osaavat ja ymmärtävät markkinoida tuhkaa maanomistajille

Tarvitaan innostusta ja innostuksen lisäystä toimihenkilöille, jotta he nykyisiltä työpaineiltaan näkevät

tuhkan mahdollisuudet

Tuhkalannoitushankkeen koostaminen ja markkinointi metsänomistajille koetaan työläänä

Tietoa rahoitus- ja tukimahdollisuuksista lisää

Tarvitaan neuvontaa ja koulutusta aihepiiristä, jotta sana leviää

Pienten lämpölaitosten tuhkat eivät ole metsätoimihenkilöille tuttuja

Yhteydenpitoa ja tunnettuutta pitää lisätä, jotta metsäammattilainen osaa kysyä materiaalia käyttöön lähialueelta

Paikallinen puskaradiotoiminta aktiiviseksi

Lämpölaitosten edustajien ja metsätoimihenkilöiden vuoropuhelu voisi olla mahdollisuus

Suuri vastaamattomien määrä kyselyn yhteydessä kieli osittain kiinnostuksen puutteesta. Samaan

viittaa ”piiloutuminen” puhelinkeskustelussa suuren työmäärän alle.

Jutilan (2008) selvityksessä metsänomistajille laadittiin lyhyt kysely lannoitekäytön tarpeesta sekä

suhtautumisesta rakeistetun tuhkan hyödyntämiseen lannoituksessa. Saatujen vastauksien perusteella

noin 75 % vastanneista suhtautui rakeistetun biotuhkan lannoitekäyttöön positiivisesti, jos tuotteen

hankinta- ja levityskustannukset ovat kaupallisiin kemiallisiin lannoitteisiin verrattuna kilpailukykyiset.

5. Konkreettiset toimenpiteet ja suositukset yhteistoimintaan

kirjallisuuden perusteella

Edellä kuvatusta kokonaisuudesta voidaan kiteyttää seuraavat pääkohdat, joilla tuhkan hyötykäyttöä voidaan tehostaa:

1. Ajantasainen käytännön ohjeistus puutuhkan käytölle ja asiantuntija-artikkeleilla tuhkaa tunnetuksi

2. Kivennäismaakohteiden tuhkalannoituksen vaikutuksen keston selventäminen typpilannoituksen

vaikutuksen kestoon verrattuna

3. Kustannus-hyötyanalyysi pelkän kustannustarkastelun sijasta

4. Ennakkoluulojen hälventäminen ja ymmärrys reunaehdoista, joilla tuhkaa käytetään

5. Uusien käyttökohteiden etsintä, esimerkiksi ajatus ravinteiden palautuksesta uudistamisen

yhteydessä 6. Tuhkan levityksen ajankohtasuositukset

7. Urakoitsijoiden määrä

8. Intensiivisen metsätalouden alueet

Toimijoiden mielestä tuhkan käyttömahdollisuuksia koskevasta tiedosta on puutetta. Maanomistajille

olisi helpompi markkinoida tuhkalannoitusta, kun heille olisi tilakäynneillä mahdollisuus jakaa

enemmän tietoa tuhkasta tai metsänomistajilla olisi mahdollisuus lukea artikkeleita tuhkan

lannoitusvaikutuksista ja sen hyvistä ominaisuuksista tienrakennuksen materiaalina. Asiantuntijoiden

tulisikin laatia helppotajuisia ja ymmärrettäviä artikkeleita tuhkan käytön hyvistä vaikutuksista

maanomistajia lähellä oleviin lehtiin. Kun aihetta pidetään riittävän useasti esille, se vähitellen syöpyy

mieliin. Artikkelit olisivat hyvä selkänoja ja mahdollisuus perusteluille, kun toimijat käytännössä

kohtaavat maanomistajia ja haluavat markkinoida tuhkalannoitusta.

Tuhkalannoituksia markkinoivan toimihenkilön pitäisi osata innostaa maanomistajia yhteistoimintaan,

eli toteuttamaan lannoitushanke riittävän laajana yhdessä naapurien kanssa. Nykyisille käytännön

toimijoille ei ole syntynyt perinnettä tai toimintakulttuuria tuhkalannoitusyhteishankkeiden kokoamiseen. Laajojen yhteishankkeiden kokoamisperinteitä on vain osalla toimihenkilöillä. Toimijan

kannattaisi entistä aktiivisemmin osallistua aihepiirin koulutustilaisuuksiin. Tämä toisaalta tarkoittaa

sitä, että myös metsänomistajan olisi itse oltava aktiivinen ja tiedonjanoinen sekä ottaa selvää tuhkan

hyvistä ominaisuuksista. Kyse on siten lähinnä metsätoimijan ja metsänomistajan oman innostuksen

lisäämisestä tuhkan hyödyntämiseen.

Tuhkan käytön esteinä nähdään usein sen suurista levitysmääristä johtuva kustannusten kalleus muihin

lannoitteisiin verrattuna. Tuhkalannoitushankkeita markkinoitaessa tulisikin korostaa tuhkan

pitkäaikaisia vaikutuksia puuston kasvuun ja sen hyviä ominaisuuksia maaperän kasvukunnon

parantamisessa. Kannattavuuden perusteet tulevatkin pitkäaikaisvaikutusten kautta. Yllättävän usein vastauksissa mainitaan myös raskasmetallit, joita pelätään tuhkan käytön yhteydessä pääsevän

luontoon. Oikean tiedon tarve on tässäkin yhteydessä selvästi olemassa. Samoin helppotajuiset

laskelmat tuhkalannoituksen kannattavuudesta pitkällä aikajaksolla helpottaisivat tuhkalannoituksen

markkinointia.

Lähituhkan eli paikallisen lämpölaitoksen tuhkan hyödyntäminen metsälannoituksessa tai

maarakentamisessa edellyttää tuhkan olemassa olon tuntemiseen selvää parannusta.

Metsätaloustoimijat eivät tunne paikallisista lähteistä saatavia tuhkatuotteita. Toisaalta tuhkien pitää

täyttää maarakentamista tai lannoitusta säätelevän lainsäädännön vaatimukset. Paikallisten

yhteistyöverkostojen luominen tuhkien tunnettuuden ja käytön parantamiseksi on tarpeen. Tuhkan tuottajien ja käyttäjien tapaamiset paikallisella tasolla voisivat tehdä tuhkaa tunnetuksi. Myös tuhkan

jalostaminen esimerkiksi rakeistamalla luo paremmat edellytykset materiaalin markkinoimiselle.

Lämpölaitosten edustajien ja paikallisten metsätoimijoiden keskinäisen vuorovaikutuksen ja

yhteistoiminnan edistämisellä on merkitystä tuhkan hyötykäytön edistämisessä. Yhteistoimintaketjun

luominen lämpölaitosyrittäjä – rakeistaja – urakoitsija – metsätalousyrittäjä – maanomistaja – välille

parantaa suurella todennäköisyydellä tuhkan hyötykäytön edistämismahdollisuuksia.

Tuhkan hyötykäytön edistämistä varten tarvittaisiin paikkatietoon perustuva ”tuhkarekisteri”, joka

pitäisi sisällään vuosittain syntyvät tuhkamäärät ja tiedon, mihin käyttöön eri tuhkalaadut sopisivat. Tästä rekisteristä voisi ajan oloon syntyä tuhkan tuottajien ja tuhkan käyttäjien yhteinen foorumi, jossa

tuottajat voisivat tarjota tuhkaa toimijoiden käyttöön ”tuhkan kauppapaikaksi”.

Kirjallisuus

Ahti, E. 1988. Talvilannoituksen vaikutus ravinteiden huuhtoutumiseen ojitetulta suolta. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 300.

Heikurainen, L., Kuusela, K., Linnamies, O. & Nyyssönen, A. 1960. Metsiemme hakkuumahdollisuudet.

Pitkän ajan tarkastelua. Silva Fennica 110. 52 s.

Huotari, N. 2012. Tuhkalannoitus opas. 47 s.

Isännäinen. S., Rinne S., Järvelä E. & Lindh, T. 2006 Tuhkan käyttö metsälannoitevalmisteena.

http://www.skogsstyrelsen.se/Global/myndigheten/Projekt/RecAsh/Handb%C3%B6cker%20Handbooks/RecAsh%20handbok%20(finska).pdf. 24.11.2016.

Jutila, T. 2008. Tuhkan rakeistaminen Pohjois-Pohjanmaalla. Ramboll Oy:n raportti. 45 s. + liitteet.

Jykylä, Petri. 2014. Tuhkalannoitusketju ja lannoituksen kustannukset. ForestVital Oy. Kasvua metsiin

tuhkasta – seminaari. Pieksämäki 19.3.2014.

Jykylä, Petri. 2013. Metsänlannoitus. Menetelmät, lannoitteet ja kannattavuus. Forest Vital Oy

Luentoaineisto. 2013.

Korpilahti, A. 2004. Tuhkan kuljetus ja levitys metsään. Metsätehon raportti 173. 28 s. Saatavilla

pdf-muodossa osoitteessa: http://www.metsateho.fi/files/metsateho/Raportti/Raportti_

173.pdf

Maa- ja metsätalousministeriön asetus lannoitevalmisteista (24/11)

Makkonen, T. (toim.) 2008. Tuhkalannoitus.

http://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/pictures/tuhkalannoitus_tapio_2008_pakattu.pdf.

24.11.2016.

Mera I. 1964. Metsätiedotustoimisto. Helsinki

Mera II. 1966. Metsätiedotustoimisto. Helsinki.

Mera III. 1969. Metsätiedotustoimisto. Helsinki.

Metsätilastollinen vuosikirja 1976.

Moilanen, M. 2009. Metsätuhkan ravinteet takaisin metsään. Motiva, esite, 8 s. Saatavilla

pdf-muodossa osoitteessa: http://www.motiva.fi/files/3014/Metsatuhkan_ravinteet_takaisin_

metsaan.pdf

Nyyssönen, A. 1998. Metsiemme kasvu; HKLN-ohjelman tavoitteet toteutumassa. Metsätieteen

aikakauskirja 1/1998, 104-107.

Ojala, E. 2010. Selvitys puu- ja turvetuhkan lannoite- sekä muusta hyötykäytöstä. Motiva Oy. 46 s.

Palosuo, V. J. 1979. Mera-ohjelmat Suomen metsätaloudessa. Acta Forestalia Fennica 165, 1979.

Pekkala, S. 2012. Puun ja turpeen seospolton vaikutus tuhkan hyötykäyttökohteisiin. Diplomityö,

Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Teknillinen tiedekunta, Ympäristötekniikan koulutusohjelma. 132

s.

Pohtila, E. 1999. Aikaisemmat puuntuotanto-ohjelmat. Metsätieteen aikakauskirja 1/1999, 130-133.

Rinne, S. 2007. Biopolttoaineiden tuhkaa metsälannoitteeksi.

http://www.motiva.fi/files/3052/Biopolttoaineiden tuhkaa lannoitteeksi.pdf. 24.11.2016.

Saarinen, J. 2014. Rakeistetun laitostuhkan koneellinen levittäminen. Laitostuhkan hyötykäyttö

lannoitteena. Opinnäytetyö (AMK).

Tuokko, K. 1992. Metsänparantajat kansakunnan asialla 1908-1988. Saarijärvi. 509 s.

Uusitalo, E. 1994. Maaseutupolitiikan keinot: elinkeinojen edistäminen maaseudun kehittäjäyhteisöissä,

Kunnallisalan kehittämissäätiö, 1994 - Kunnallisalan kehittämissäätiön väitöskirjasarja, no 1.

Vanhatalo, K., Väisänen, P., Joensuu, S., Sved, J., Koistinen, A. & Äijälä, O. (toim.) 2015. Metsänhoidon

suositukset suometsien hoitoon, työopas. Tapion julkaisuja.

Väätäinen, K., Sikanen, L. & Asikainen, A. 2000. Rakeistetun puutuhkan metsään palautuksen

logistiikka. Joensuun yliopisto, Metsätieteellinen tiedekunta. Tiedonantoja 116.

Väätäinen, K., Sirparanta, E., Räisänen, M. & Tahvanainen, T. 2011. The costs and profitability of using

granulated wood ash as a forest fertilizer in drained peatland forests. Biomass and Bioenergy 34: 3335–

3341.