4
Rauman Yrittäjien hallituksen uusi jäsen Rauman Yrittäjien hallitus vieraili viime viikolla ennen Eduskuntavierailua myös Suomen Yrittäjien pääkallo- paikalla. Puheenjohtaja Mik- ko Simonlinna oli selvästi iloinen ja tyytyväinen, kun oli saanut kahvipöydän täy- teen raumalaisyrittäjiä. – Te edustatte tämän maan suurta voimavaraa, hän kiteytti. Si- monlinnalla itsellään on Puk- kilassa oma yrityksensä. Niin Suomen Yrittäjien toimistolla kuin Eduskunta- vierailullakin mietittiin, mi- ten saataisiin säädösviidakkoa karsittua niin, että se todel- la edistäisi yrittäjyyttä tässä maassa. Haasteena Suomen Yrittäjillä on – ei sen vä- hempää eikä enempää kuin - saada Suomeen maailman parhaat olosuhteet yrittäjil- le. Töitä sen eteen riittää. - Mallia toivottaisiin Saksasta, missä on viimeisen kymme- nen vuoden aikana maltilli- sella palkkakehityksellä saa- tu palkansaajien ostovoima ja yritysten kilpailukyky nou- suun, Simonlinna kertoi. Esi- merkkinä, että Saksassa ai- kavälillä 2000 – 2010 palkat nousivat 12,7 %, kun vastaa- vasti Suomessa 42 %. – Muistakaa tulevat EU- vaalit, sinne on saatava edus- tajiksi yrittäjämyönteistä vä- keä, Simonlinna muistutti raumalaisia lähtiessä. Tilai- suudessa kuultiin myös Eri- koiskaupan Liitto ry:n toimi- tusjohtaja Tiina Oksalaa. Raumalaisia Helsingin Mannerheimintiellä Rauman Yrittäjien hallitus ja työntekijät Eduskunnan lehterillä. Suomen Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja Mikko Simonlinna kertoi raumalaisyrittäjille yrittäjyyden tämän hetkisistä haasteista. Rauman Yrittäjien puheenjohtaja Marko Leppäaho antoi raumalaiskansanedus- tajille Kristiina Salo- selle ja Sauli Ahven- järvelle tuliaisina City Book 14, jossa myös Rauma komeillee. Terveiset Isolta Kirkolta! Rauman Yrittäjien hallitus pääsi viime viikolla seuraa- maan eduskunnan työskentelyä, tai lähinnä väittelyä opposition tekemästä välikysymyksestä. Aiheita olivat kuntien pakkoliitos ja sote-uudistus. Liitokset tulevat ennemmin tai myöhemmin ajankohtaisiksi monessa on- gelmakunnassa, joissa väestön ikärakenne ei mahdollista kaikkien palveluiden tarjoamista kuntalaisille. Jyrki Katainen kertoi hyvän esimerkin Turun alueesta. Kun laitetaan harppi Turun kartalle ja piirretään ympy- rä 15 km säteellä, kuinka monta kunnantaloa ympyrän sisään jää? Vastaus on seitsemän! Ja se tietysti tarkoit- taa seitsenkertaista määrää virkamiehiä, lautakuntia ja muita kunnan palveluja, joiden kulut on kerättävä asuk- kaiden verotuloista. Olisiko tarkoituksenmukaisempaa keskittää voimat ja turvata palvelut suurkunnan tuella? Rauma on onneksi sen kokoinen kaupunki, ettei meitä yhdistetä muihin, mutta meihin tullaan varmasti liitty- mään. Toivottavasti liitokset saadaan hoidettua ennen kuin pakko otetaan käyttöön. Tapasimme myös omat kansanedustajamme. He lupa- sivat pitää puolensa mm. 8-tien rahoituksen turvaa- misessa niin, ettei jo alkanut remontti pysähdy Raision kohdalle vaan jatkuu Raumalle asti. Tienparannukseen liittyy oleellisesti myös Lakarin eritasoliittymä. Se on edustajiemme mukaan hyvin huomioitu rahoitussuunni- telmassa ja työt päästään käynnistämään samassa tah- dissa valmistuvan yritysalueen kanssa. Liikenneyhteydet ovat tärkeitä. Koimme sen konkreet- tisesti, kun jonotimme Helsingin ruuhkissa pyrkien pois keskustasta. Kuinka paljon ihmiset pääkaupunkiseudulla joutuvatkaan viettämään aikaa matkalla töihin ja töis- tä kotiin! Raumalla keskustan liikenne sujuu ja liikkuminen pai- kasta toiseen on nopeaa. Rauma on ihmisen kokoinen kaupunki! Marko Leppäaho Rauman Yrittäjät ry puheenjohtaja Kotiin Kairakatu 1 ma-pe 8 -17 www.raumankonttoripalvelu.fi TOIMISTOTAVARATALO Vuokraa meiltä LÄHDEVESI- AUTOMAATTI OSTA 3 Dymo TARRARULLAA, SAAT VELOITUKSETTA samassa pakkauksessa Dymo LabelWriter 450 -TARRAKIRJOITTIMEN! LOPPUERÄ! Canon LASKIMET LS-123 Nordic KOPIOPAPERI • A4 • 80 g /ltk e 19 Retro SÄHKÖ- LÄMMITIN e 49 , 95 14 , 90 e Prego SÄHKÖ- SAVUSTIN Brother MFC-7360n MUSTAVALKO- LASER- MONITOIMI- LAITE • faksilla • verkkoliitännällä Konttoriin e 179 e 73 Dymo LW 450 -ETIKETTITULOSTIN KAMPANJAPAKKAUS! e 305 Roller Mouse Free2 ergonominen TIETOKONE- HIIRI Euroteam 9+ TOIMISTOTUOLI e 189 • 3 vuoden takuu • korkeudensäätö • selkänojan/istuinkaltevuuden säätö • käsinojat lisävarusteena värit: pun., sin. ja musta POSTIKORTIT  •  POSTIMERKIT  •  VÄRIKASETIT  •  IT-TARVIKKEET  •  ERGONOMIA  •  ILMOITUSTAULUT  •  SANKALUURIT  •  SANITEETTITUOTTEET  •  KAHVIOTUOTTEET  •  ÄLYTAULUT  89 , 90 e Lähihoitaja Merja Loven aloit- ti yrittäjänä kuutisen vuot- ta sitten. Nuoresta iästään huolimatta hänellä on vuo- sien kokemus myös Rauman kaupungin vanhustyöstä, jota työtä hän nyt on jatkanut it- senäisenä yrittäjänä. - Kotipi- täjässäni Pyhämaassa kasvoin iäkkäämpien ihmisten parissa, ehkä sieltä juontaa kiinnostus vanhustyöhön, Merja miettii syytä miksi juuri tämä yrittä- jyys. Merjan ohjenuorana työs- sään on saada asiakkaansa toimimaan mahdollisimman paljon itsenäisesti, missä se suinkin on mahdollista. Ku- ten tiedetään, liika ikäihmis- ten auttaminen passivoi ja liikkuminen kotona jää aivan minimiin. Merja tietää myös, että aktiivinen liikunta auttaa jaksamaan ihan kaikenikäisiä. Hän on itse elävä esimerkki vahvasta liikkujasta, sillä va- paa-aikaan kuuluu mm. rankka mutta monipuolinen Grossfit- kuntoilu. Pienempää haas- tetta tuovat kodin lemmikit Jackrussel- ja Parsonrusselter- rierit, jotka sopivat erinomai- sesti juuri aktiiviulkoilijalle. Kolmessa ja puolessa vuodessa geronomiksi Rauman kaupungin sosiaa- li- ja terveyslautakunnan vara- jäsenenäkin toimiva Merja on Vuoden 2012 hoivayrittäjä. Palkinnon myönsi Terveysalan Työntekijät ry TESO peruste- luin: ”Työntäytteisen yksinyrit- täjän arjen lisäksi hän toimii aktiivisesti edunvalvontatyössä koko yrityskentän puolestapu- hujana.” Merja kuuluu nykyi- sin myös TESOn hallitukseen www.tesory.com. Lähivuodet Merjan aikaa yrittämisen ohella vie gero- nomiksi (AMK) opiskelu. Kun tutkinto on taskussa, hän on virallisestikin vanhustyön asiantuntija. – Tulevaisuudes- sa on toiveena palkata työnte- kijöitä, sillä töitä riittää; hoi- totyössä, kodinhoidollisissa töissä, toimintakyvyn ylläpi- tämisen tukemisessa sekä eri- laisten asioiden hoitamisessa ja ikääntyvien puolien pitämi- sessä, Merja pohtii. Merja on myös palveluseteliyrittäjä. Rauman Yrittäjien hallituk- sessa on aina ollut yrittäjiä, joilla riittää aikaa myös yhtei- sen hyväksi. Merja on nyt tul- lut mukaan samalla aktiivisella hengellä. Merja Lovén Tmi kotipalveluyrittäjä 044-342 8002 [email protected] www.merjaloven.fi Rauman Yrittäjien hallituksen keski-ikä pieneni lähes kolmella vuodella, kun uudet hallitusjäsenet Niilo Jalonen ja Merja Lovén ottivat luottamuspestin vastaan. Tänä vuonna hallituksen ikäjakautumasta, sukupuolesta ja toimialoista löytyy valinnanvaraa. Geronomiksi opiskeleva Merja Lovén OSAAVA RAUMA Rauman Yrittäjien tiedotuslehti 1 / 2014

Osaava rauma 2014

Embed Size (px)

DESCRIPTION

 

Citation preview

Page 1: Osaava rauma 2014

Rauman Yrittäjien hallituksen uusi jäsen

Rauman Yrittäjien hallitus vieraili viime viikolla ennen Eduskuntavierailua myös Suomen Yrittäjien pääkallo-paikalla. Puheenjohtaja Mik-ko Simonlinna oli selvästi iloinen ja tyytyväinen, kun oli saanut kahvipöydän täy-teen raumalaisyrittäjiä. – Te edustatte tämän maan suurta voimavaraa, hän kiteytti. Si-monlinnalla itsellään on Puk-kilassa oma yrityksensä.

Niin Suomen Yrittäjien toimistolla kuin Eduskunta-vierailullakin mietittiin, mi-ten saataisiin säädösviidakkoa karsittua niin, että se todel-la edistäisi yrittäjyyttä tässä maassa. Haasteena Suomen Yrittäjillä on – ei sen vä-hempää eikä enempää kuin - saada Suomeen maailman parhaat olosuhteet yrittäjil-le. Töitä sen eteen riittää. - Mallia toivottaisiin Saksasta, missä on viimeisen kymme-nen vuoden aikana maltilli-sella palkkakehityksellä saa-tu palkansaajien ostovoima ja yritysten kilpailukyky nou-suun, Simonlinna kertoi. Esi-merkkinä, että Saksassa ai-kavälillä 2000 – 2010 palkat nousivat 12,7 %, kun vastaa-vasti Suomessa 42 %.

– Muistakaa tulevat EU-vaalit, sinne on saatava edus-

tajiksi yrittäjämyönteistä vä-keä, Simonlinna muistutti raumalaisia lähtiessä. Tilai-suudessa kuultiin myös Eri-koiskaupan Liitto ry:n toimi-tusjohtaja Tiina Oksalaa.

Raumalaisia Helsingin Mannerheimintiellä

Rauman Yrittäjien hallitus ja työntekijät Eduskunnan lehterillä.

Suomen Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja Mikko Simonlinna kertoi raumalaisyrittäjilleyrittäjyyden tämän hetkisistä haasteista.

Rauman Yrittäjien puheenjohtaja

Marko Leppäaho antoi raumalaiskansanedus-

tajille Kristiina Salo-selle ja Sauli Ahven-

järvelle tuliaisina City Book 14, jossa myös

Rauma komeillee.

Terveiset Isolta Kirkolta!Rauman Yrittäjien hallitus pääsi viime viikolla seuraa-maan eduskunnan työskentelyä, tai lähinnä väittelyä opposition tekemästä välikysymyksestä. Aiheita olivat kuntien pakkoliitos ja sote-uudistus. Liitokset tulevat ennemmin tai myöhemmin ajankohtaisiksi monessa on-gelmakunnassa, joissa väestön ikärakenne ei mahdollista kaikkien palveluiden tarjoamista kuntalaisille.

Jyrki Katainen kertoi hyvän esimerkin Turun alueesta. Kun laitetaan harppi Turun kartalle ja piirretään ympy-rä 15 km säteellä, kuinka monta kunnantaloa ympyrän sisään jää? Vastaus on seitsemän! Ja se tietysti tarkoit-taa seitsenkertaista määrää virkamiehiä, lautakuntia ja muita kunnan palveluja, joiden kulut on kerättävä asuk-kaiden verotuloista. Olisiko tarkoituksenmukaisempaa keskittää voimat ja turvata palvelut suurkunnan tuella?

Rauma on onneksi sen kokoinen kaupunki, ettei meitä yhdistetä muihin, mutta meihin tullaan varmasti liitty-mään. Toivottavasti liitokset saadaan hoidettua ennen kuin pakko otetaan käyttöön.

Tapasimme myös omat kansanedustajamme. He lupa-sivat pitää puolensa mm. 8-tien rahoituksen turvaa-misessa niin, ettei jo alkanut remontti pysähdy Raision kohdalle vaan jatkuu Raumalle asti. Tienparannukseen liittyy oleellisesti myös Lakarin eritasoliittymä. Se on edustajiemme mukaan hyvin huomioitu rahoitussuunni-telmassa ja työt päästään käynnistämään samassa tah-dissa valmistuvan yritysalueen kanssa.

Liikenneyhteydet ovat tärkeitä. Koimme sen konkreet-tisesti, kun jonotimme Helsingin ruuhkissa pyrkien pois keskustasta. Kuinka paljon ihmiset pääkaupunkiseudulla joutuvatkaan viettämään aikaa matkalla töihin ja töis-tä kotiin!

Raumalla keskustan liikenne sujuu ja liikkuminen pai-kasta toiseen on nopeaa.

Rauma on ihmisen kokoinen kaupunki!

Marko LeppäahoRauman Yrittäjät ry

puheenjohtaja

Kotiin

Kairakatu 1 ma-pe 8 -17www.raumankonttoripalvelu.fi

TOIMISTOTAVARATALO

Kairakatu 1 ma-pe 8 -17Kairakatu 1 ma-pe 8 -17

Vuokraa meiltäLÄHDEVESI-AUTOMAATTI

Vuokraa meiltäVuokraa meiltäLÄHDEVESI-AUTOMAATTIAUTOMAATTIAUTOMAATTI

OSTA 3 Dymo TARRARULLAA,SAAT VELOITUKSETTAsamassa pakkauksessaDymo LabelWriter 450-TARRAKIRJOITTIMEN!

LOPPUERÄ!

CanonLASKIMET

LS-123

NordicKOPIOPAPERI

• A4 • 80 g

/ltk

e19Retro

SÄHKÖ-LÄMMITIN

eee49,95

14,90e

PregoSÄHKÖ-SAVUSTIN

BrotherMFC-7360nMUSTAVALKO-LASER-MONITOIMI-LAITE• faksilla• verkkoliitännällä

Konttoriin

e179e73Dymo LW 450

-ETIKETTITULOSTINKAMPANJAPAKKAUS!

e179

e305RollerMouseFree2ergonominenTIETOKONE-HIIRI

Euroteam 9+TOIMISTOTUOLI

e189• 3 vuoden takuu • korkeudensäätö

• selkänojan/istuinkaltevuuden säätö• käsinojat lisävarusteena

värit: pun.,sin. ja musta

POSTIKORTIT  •  POSTIMERKIT  •  VÄRIKASETIT  •  IT-TARVIKKEET  •  ERGONOMIA  •  ILMOITUSTAULUT  •  SANKALUURIT  •  SANITEETTITUOTTEET  •  KAHVIOTUOTTEET  •  ÄLYTAULUT 

89,90e

Lähihoitaja Merja Loven aloit-ti yrittäjänä kuutisen vuot-ta sitten. Nuoresta iästään huolimatta hänellä on vuo-sien kokemus myös Rauman kaupungin vanhustyöstä, jota työtä hän nyt on jatkanut it-senäisenä yrittäjänä. - Kotipi-täjässäni Pyhämaassa kasvoin iäkkäämpien ihmisten parissa, ehkä sieltä juontaa kiinnostus vanhustyöhön, Merja miettii syytä miksi juuri tämä yrittä-jyys.

Merjan ohjenuorana työs-

sään on saada asiakkaansa toimimaan mahdollisimman paljon itsenäisesti, missä se suinkin on mahdollista. Ku-ten tiedetään, liika ikäihmis-ten auttaminen passivoi ja liikkuminen kotona jää aivan minimiin. Merja tietää myös, että aktiivinen liikunta auttaa jaksamaan ihan kaikenikäisiä. Hän on itse elävä esimerkki vahvasta liikkujasta, sillä va-paa-aikaan kuuluu mm. rankka mutta monipuolinen Grossfi t-kuntoilu. Pienempää haas-

tetta tuovat kodin lemmikit Jackrussel- ja Parsonrusselter-rierit, jotka sopivat erinomai-sesti juuri aktiiviulkoilijalle.

Kolmessa ja puolessa vuodessa geronomiksi

Rauman kaupungin sosiaa-li- ja terveyslautakunnan vara-jäsenenäkin toimiva Merja on Vuoden 2012 hoivayrittäjä. Palkinnon myönsi Terveysalan Työntekijät ry TESO peruste-

luin: ”Työntäytteisen yksinyrit-täjän arjen lisäksi hän toimii aktiivisesti edunvalvontatyössä koko yrityskentän puolestapu-hujana.” Merja kuuluu nykyi-sin myös TESOn hallitukseen www.tesory.com.

Lähivuodet Merjan aikaa yrittämisen ohella vie gero-nomiksi (AMK) opiskelu. Kun tutkinto on taskussa, hän on virallisestikin vanhustyön asiantuntija. – Tulevaisuudes-sa on toiveena palkata työnte-kijöitä, sillä töitä riittää; hoi-

totyössä, kodinhoidollisissa töissä, toimintakyvyn ylläpi-tämisen tukemisessa sekä eri-laisten asioiden hoitamisessa ja ikääntyvien puolien pitämi-sessä, Merja pohtii. Merja on myös palveluseteliyrittäjä.

Rauman Yrittäjien hallituk-sessa on aina ollut yrittäjiä, joilla riittää aikaa myös yhtei-sen hyväksi. Merja on nyt tul-lut mukaan samalla aktiivisella hengellä.

Merja Lovén Tmikotipalveluyrittäjä044-342 [email protected]

Rauman Yrittäjien hallituksen keski-ikä pieneni lähes kolmella vuodella, kun uudet hallitusjäsenet Niilo Jalonen ja Merja Lovén ottivat luottamuspestin vastaan. Tänä vuonna hallituksen ikäjakautumasta, sukupuolesta ja toimialoista löytyy valinnanvaraa.

Geronomiksi opiskeleva

Merja Lovén

OSAAVA RAUMAR a u m a n Y r i t t ä j i e n t i e d o t u s l e h t i 1 / 2 0 1 4

Page 2: Osaava rauma 2014

OSAAVA RAUMARauman Yr i t tä j ien t iedotus leht i1/2014

Intohimona kahvila Rauman keskuspuiston Cafe Passionissa puhaltavat lämpi-mät kyproslaiset tuulet Kerem Yavuz’n kahvilaisännyyden myötä. Rauma ei ollut nuorelle miehelle tuiki tuntematon pieni kaupunki, kaukana pohjoisessa, kun hän pari ja puo-li vuotta sitten tänne saapui, sillä veli on täällä jo pitkään asunut. Ajatus omasta kahvilasta oli kangastellut mieles-sä. Oikean paikan etsimiseen meni tovi, mutta kun sopimus Keskuspuiston kahvilan entisen omistajan kanssa saatiin solmittua viime syksynä, alkoi paikan remontti ja nyt kah-vila on ollut toiminnassa joulukuusta asti.

Kahvilan nimeä pohdittiin pitkään

– Olen terveellisen syömisen puolestapuhuja ja sitä voin nyt toteuttaa tarjoamalla lounasasiakkaille monipuolista syö-tävää; salaatteja, keittoa ja omassa keittiössä valmistettuja tuoreita leivonnaisia.

Ystävällinen palvelu on saanut asiakkaat antamaan hyvää palautetta niin Cafe Passionin facebook-sivuil-la kuin paikan päällä. – Erityisesti nyt alussa halu-an tietää, mikä on asiakkaiden toive, minkälaista tarjot-tavaa halutaan, hän pohtii. Ehkä joskus ajan kanssa tänne tulee myös jotain kyproslaistakin syötävää. Viereinen lastenpuisto on herättänyt ajatuksia, mitä uutta lapsiperheille voisi kevään ja kesän tultua tarjota. Muka-na ideoimassa on myös puoliso Katja Rastio, jonka löy-tää kahvilasta vapaa-aikanaan aina kun se on mahdollista. - Kahvilan nimeä pohdimme pitkään, mutta kun se löytyi, se tuntui heti oikealta ja on suomalaisenkin helppo lausua, Katja hymyilee.

Taustatuesta on apua yrittäjyyden alkutaipaleellaKerem ei ole kokenut yrittäjyyden alkutaipaletta ainakaan vielä ollenkaan vaikeana. Siihen osasyynä hänen omat ko-kemuksensa alalta jo kotimaassaan sekä taustatukena ol-lut, yrittäjänä jo vuosikymmeniä toiminut, Juha Lujala, joka on osannut tasoittaa aloittavan yrittäjän monta karikkoa ennen kuin niitä on ilmaantunutkaan. Ison kiitoksen saa myös kaupungin yrityspalvelun Kaisa Kalliovuon asiantun-teva opastus ja neuvonta. Keremin vanhemmat ehtivät jo huolestua, miten paljon lumitöitä kahvilan edusta teettää, mutta kuten tiedetään, sitä murhetta ei tänä talvena ole ollut.

Passion Valtakatu 2, Rauma Puh. 02-822 8888Auki arkisin klo 7.30 – 18.00 Lauantaina 9.00 – 17.00 Sunnuntaina 10.00 – 17.00 Cafe

Keskuspuiston kahvilan Cafe Passionin uusi isäntä Kerem Yavuz

Kaikki alkoi Coca-Colasta

Eräänä kesäpäivänä viime vuonna Radio Ramonan toimitusjohtaja Jari Naarmala pyöräili Rauman keskustassa toiveissa löytää sopiva tila paikallisradion toimistolle ja studiolle. Kun hän kaarsi Hauenguanoon, tuli Tarmo Salvi nykyisen Ramonan ovesta ulos ja huikkasi, että ’tässä olis sulle Jari hyvä paikka!’ Ei siinä sitten muuta tarvittu. Muutto Susivuoresta tapahtui kahdessa erässä ja remontti lä-hetystekniikan ehdoin saatiin kuntoon syksyn aikana.

Jari Naarmala oli luotsan-

nut jo vuosia sekä Radio Ra-monaa ja että paikallisleh-ti Uutta Raumaa, ennen kuin Marva Median viime vuoden erilaisten muutosten seurauk-sena otti tarjouksen vastaan ja vuokrasi yhtiöltä radioliiken-netoiminnan omaksi yrityksek-seen. -Ei työssäni ole juurikaan eroa siinä, kun olin palkkajoh-tajana tai nyt yrittäjänä, sama into ja ilo tästä työstä on ollut kummallakin nimikkeellä.

Kuuntelijamäärät lisääntyneet

Mikäs on töitä tehdessä, kun kaikki työntekijät ovat ammat-tilaisia ja sitoutuneita työhön-sä täysillä.

– Meillä on aktiivinen ja in-nostunut meininki. Ja vaikka muuton myötä tähän uuteen konseptiin hypättiin vähän kuin lennosta, kaikki on men-nyt erittäin hyvin, Naarmala kertoo. - ”Radion kuuntelija-lukuja seurataan kansallisen radiotutkimuksen avulla. Sen viimesyksyiset tiedot kuunteli-jamäärän lisääntymisestä lähes

40 prosentilla olivat Ramo-nan toimitukselle kuin ennen aikainen joululahja, hän iloit-see oikein tehdyistä ratkaisuis-ta.

Toimituksen tunnelma vä-littyy radiosta heti, se joko on hyvä tai ei ole, sitä ei voi näy-tellä. Paikallisesti toimitet-tuun ohjelmaan panostetaan paljon, mutta musiikki on se paikallisradion tärkein viite-kehys. Oikea musiikki tavoit-taa massoja, Naarmala tietää. Radio Ramonan ja sen asiak-kaiden suhde on muuttunut, kumppanuuskanssakäymiseksi’. –Enää ei ole juurikaan pelkkiä mainosasiakkaita. Nyt mieti-tään kokonaisuutta ja ollaan mukana tasoittamassa asiak-kaiden arjen kuoppia, Naarma-la pohtii.

Paikallisuuden puolestapuhujaRadio maalaa äänisiveltimin tunnelmaa kaupungissa; mie-lenkiintoista tarinaa kuulee tuoreeltaan radiosta tai myö-hemmin Ramonan kotisivujen

kautta mm. Vanhan Rauman tarinat -ohjelmasta, joka aloi-tettiin syksyllä. Muita ohjelmia Ramonassa ovat esimerkiksi ympäristöasioihin keskittyvä Ympäristöuutiset, raumalais-urheilijoiden uutisia käsitte-levä Tutkapari sekä lukuisat, erilaiset paikalliset ajankoh-taishaastattelut, unohtamat-ta jääkiekkoaiheisia ohjelma-sisältöjä.

Radio Ramona on aina mu-kana sekä ajatuksissa että te-oissa, kun ollaan hoitamassa omaa kotipesää hyvin!

Paikallisuuden puolesta ei voi koskaan liikaa kuuluttaa, Naarmala tietää. On keksittä-vä vain luovia ongelmanratkai-sumenetelmiä, jotta tämä kau-punki kukoistaisi asukkaineen ja yrityksineen.

Radion ääressä – radio äänessä - aina! Radio Ramona 93,3 MHz ja 97,3 MHz Itäkatu 5, Rauma [email protected] Puh. toimitus: 0440 933 933, Puh. studio: 02 8228 933

Yrittäjyyttä radioaalloilla

Radioaallot ovat sähkömagneettista säteilyä ja ne etenevät valonnopeudella. Sen tietävät, edessä vasemmalta Raisa Aho, Annika Naarmla, Risto Leino, Keskellä Jarkko Kupiainen, Anna Riutta-Salo. Kahvassa Jari.

Länsi-Suomen jälkeen nuo-ren miehen tie vei Turkuun ja Turun Sanomien kuvaajak-si viideksi vuodeksi. Kohtalo puuttui kuitenkin peliin, kun Jaria pyydettiin kokeeksi ku-vaamaan Oras Oy:n tuotteita. Oraksen kuvauksia on nyt kes-tänyt jo lähes 40 vuotta. - Se on ollut kivijalka koko yrittä-jäuralleni, Jari muistelee. – Jos tätä ei olisi tapahtunut, olisin varmaan jäänyt Turkuun lehti-kuvaajaksi.

Näin työ Turun Sanomis-sa jäi ja muutettiin Raumalle, perustettiin Jarikuva- nimi-nen yritys, joka toimii edelleen mainos- ja koulukuvauksissa.

Valtakadun ensimmäisestä studiosta muutettiin Oskan ta-loon ja perustettiin Jarin Ku-vakauppa. 1970- luvun lopul-la muutettiin Kuninkaankatu 4:ään, jossa Jarin Kuvakauppa toimi lähes 30 vuotta. Alkuai-koina yhteistyötä tekivät kaksi alan osaajaa Esa Bragge ja Jari Laine. Samassa osoitteessa, sa-maan aikaan aloitti myös nuo-ri optikkoyrittäjä Pekka Palmu toimintansa. Näihin aikoihin Mikko Alatalon laulu ”Trikoo

on riskillä ruma” antoi ensim-mäiselle kameramerkillemme Ricohille hyvän mainoslau-seen ”Ricoh on tiskillä ruma”, muistelee Jari. – Olimme sil-loin merkin suurin myyjä Suo-messa.

Nyt Jarin Kuvakauppa löytyy osoitteesta Kuninkaankatu 8. Perheyrityksessä ovat mukana myös tyttäret Jenni ja Emma. - Olemme aina yrittäneet olla askeleen edellä, ajan hermolla ja siinä onnistuneetkin, Em-

ma kertoo. – Verkkokauppa on jo pitkään ollut yrityksen arkea. Verkkokaupan ylläpi-to vaatii päivittäistä työtä ja on samalla liikkeen sähköinen näyteikkuna. Kivijalkamyymä-lä palveluineen, verkkokauppa sekä toimivat kotisivut/FB ovat ehdoton edellytys toiminnalle. - Palvelut on löydyttävä myös netistä, muuta mahdollisuut-ta ei ole, Jari tiivistää. Palvelu pelaa 24/7.

Vauvasta vaariin studiolla

- Kuvaukset aloitin jo 1970-luvulla puretussa van-hassa Lyseossa, jolloin kuvasin luokkakuvia koulukavereista, Jari muistelee. Sen jälkeen on-kin käyty kaikki Rauman kou-lut ja koululuokat läpi vuosi-en saatossa koulukuvauksien merkeissä. Kuvakaupan vasta remontoitu ajanmukainen stu-dio löytyy pihapiiristä, kadun

Kuvassa vasemalta Emma (Suomela), Jari Laine ja Jenni (Tuurala)

Jari Laineen äiti keräsi 1960-luvulla Coca-Cola -pullojen korkkeja niin paljon, että niillä sai ihan oikean ”Coca-cola” -kameran – siitä harrastuksesta alkoi myöhemmin monikymmenvuotinen työ valokuvaajana. Ammatti alkoi, kun Jari pääsi tuuraajaksi Länsi-Suomeen varsinaisen kuvaajan lähdettyä armeijaan.

toiselta puolelta. Siellä kuva-taan kaikki vauvasta vaariin, tuotekuvauksia unohtamatta. Tyttäret ovat kehittyneet myös taitaviksi kuvaajiksi ja Jenni onkin erikoistunut lapsikuva-uksiin. Lisäksi parasta aikaa valokuvaajan ammattitutkin-toa on suorittamassa Joonas Keränen, joka on yrityksessä valokuvaajan oppisopimuk-sella ja erikoistunut kamera-myyntiin.

Jarin Kuvakaupalla on lisäk-si oma digipaino, jossa hoituu kiitos-, kutsukortit, kuvakirjat ja muut painotyöt. Asiakkaan kanssa yhdessä suunnitellaan ja ammattitaidolla valmiste-taan yksilölliset kortit ja muut painotuotteet. Kuvien tilaus-järjestelmä palvelee asiakkaita monipuolisesti, myös netissä. Passikuvissa käydään päivit-täin ja kohta kuvat saadaan toimitettua sähköisesti suo-raan viranomaisille. Digi- ja kännykkäkameroiden myötä kuvaamisesta on tullut kaikil-le helppoa. – Hiukan kuitenkin huolettaa, osaavatko nykyku-vaajat tallentaa kuviaan oikein jälkipolvia varten, Jenni poh-tii. Vain kehitetyt kuvat säily-vät sukupolvelta toiselle.

Jarin Kuvakauppa Kuninkaankatu 8, Rauma Puh. 02-8225785 [email protected]

Kuva on Jarin Kuvakaupan ottama

Monipuolisuus on voimamme

www.jalonen-yhtiot.fi KONEVUOKRAUSJALONEN OY

Ma-Pe 7-17, La 9-13 Nummenkatu 16 26100 Rauma . (02)8387 8000

Tule ostoksille myymälämme Nummenkadulla.Asiantunteva henkilöstömme etsii sinulle sopivat sähköiset ratkaisut,laadukkaat asennustarvikkeet ja valaisimet kaikkeen kodin sisustukseen.

Tervetuloa!

ValaisimetSähkötarvikkeetLämmittimet

Yli 30 vuotta kokemusta

www.sahko-rauma.fi

SuunnitteluAsennuspalvelut (pistorasian asennuksestateollisuuden sähköistykseen).

Page 3: Osaava rauma 2014

1/2014

OSAAVA RAUMARauman Yr i t tä j ien t iedotus leht i

Vanhan Rauman sydämessä – ei aivan valtaväylien varrella – on pieni liike, josta kerrotaan, että se on kotikokkien paratiisi.Talvisina päivinä ulkoa kylmästä sisään astuva saa lämmitellä pönttöuunin elävän tulen lämmössä. Liikkeen emäntä Anne Heininen ottaa asiakkaansa lämpimästi vastaan.

Ne, jotka Annen Astiakaupas-sa ovat käyneet, tietävät, että tältä yrittäjältä ei juttu lopu kesken. Asiantuntemus sa-doista myytävistä tuotteista on huikea. - Onhan tämä mi-nulle sekä työtä että harras-tusta, viivaa niiden välille on vaikeaa piirtää, yrittäjä myön-tää. Uutuudet lähtevät kotiin

testaukseen. Sen jälkeen voi varmuudella kertoa asiakkail-le, mikä myytävässä tuotteissa on erinomaista.

Jo pienenä tyttönä Anne oli ilmoittanut, että ryhtyy isona kauppiaaksi. Ensin piti kui-tenkin seilata merillä; toimia yli 20 vuotta ammattikokkina, ennen kuin oli valmis yrityksen perustamiseen.

- Kun ensi kertaa astuin tä-hän liikehuoneistoon, sanoin miehelleni, että tässä se on, Anne muistelee hetkeä pian 17 vuotta sitten. Se oli rakkaut-ta ensi silmäyksellä. – Voi että minua on houkuteltu muut-tamaan niin Kuninkaankadun kuin Kauppakadunkin varrelle, mutta aina olen vastannut, et-tä tämä on juuri sopiva paik-ka Annen Astiakaupalle, hän nauraa.

Ilman silikonia ei ruuanlaitossa enää pärjää?

Anne saa kosketusta nuoren polven kokkeihin, kun hän toimittaa kouluun tarvitta-vat ammattilaisveitset. Nuo-

ret valmistuneet kokit tulevat myöhemmin täydentämään veitsipussiaan Annen laa-dukkaista valikoimista. Turun Messuille, Osaava Nainen –ta-pahtumaan ja Ruokamessuille Anne Heininen on osallistu-nut jo vuosia. Samalla hän on ollut myös Rauma-lähettiläs. Jos messuvieras haluaa tietää, missä Annen Astiakauppa on, siinä samalla hän houkuttelee vieraan Raumalle.

Alan trendit ovat muuttu-neet näinä vuosina, kun An-ne on toiminut alan yrittäjänä. Silikoni ruuanlaittovälineisiin näyttää tulleen jäädäkseen. Se taipuu melkeinpä mihin vain ja tuo haluttaessa väri-iloa keit-tiöön. Uusimmat alan tuulet Anne hakee Frankfurtin val-tavilta messuilta, mitkä tänä vuonna olivat helmikuussa.

Uusinta uutta ovat kakkutikkaritAnne on ’paljaskonttine raum-laine’, soljuvaa tarinaa saavat kuulla niin paikkakuntalaiset kuin ’tullista tulleetkin’. - Pal-velu on tärkeää, sitä ei mar-keteista saa, sellaista mitä saa

kaikkialta Rauman keskustan liikkeistä. Se on meidän vah-vuutemme, Anne pohtii ja to-teaa samalla, ettei maailmalla vellova pysyväislama ole vai-kuttanut vielä tämän astiakau-pan liiketoimintaan.

Annen Astiakaupalla oli sel-västikin hyvä haltija taustalla, kun yritystä perustettiin. Oliko haltijalla kädessään jo silloin tämän päivän aivan huippujut-tu: kakkutikkari – sitä tarina ei kerro.

Annen AstiakauppaAnne HeininenIso Raastuvankatu 802-822 [email protected]

Raumalaiskauppiaiden yksi erikoisuus löytyy Isoraastuvankadulta

Anne Heininen ja osa liikkeensä tuotevalikoimasta.

– Aloitin työt nastoittajana ja siitä sitten asentajaksi, Lon-sin Kumin toimitusjohtaja Jou-ni Pajunen muistelee. - Viralli-sesti yrittäjäksi ryhdyin vuonna 2000 entisen omistajan sai-rastuttua. Yrityksen nimen-muutto olisi ollut tarpeeton toimenpide ja teettänyt ison markkinointityön. Vähän en-

nen meitä Lonsin Akku muutti Lonsista Uotilaan – sekin säi-lytti vanhan nimensä.

Rengas- ja vannevalikomaa Lonsin Kumista löytyy, kauka-na ovat ne ajat kun renkaita oli vain viisi erilaista.

Kaikkia renkaita ei pysty-tä edes pitämään varastossa. Asiakaskunta on maanlaa-

Lonsinmäeltä MetallitielleLonsin Kumi aloitti toimintansa nimensä mukaisessa Lonsissa vuonna 1981. Kun tilat omakotitalon pihalla ja ulkorakennuksessa muuttuivat ahtaaksi, eivätkä muutenkaan enää vastanneet yrityksen tarpeita, muutto väljemmille aluille oli edessä 2003.

juinen, verkkokaupan myö-tä renkaita ja vanteita toi-mitetaan kaikkialle Suomeen

Syksyllä lumi yllättääaina suomalaisetTällä alalla on kaksi suurta se-sonkiaikaa, renkaidenvaihdot keväällä ja syksyllä. Sesonki-ajat ovat lyhentyneet huimas-ti, kun ennen asiakkaiden ren-gasvaihtoihin oli aikaa lähes kaksi kuukautta, nyt niistä on selvittävä parissa viikossa, Pa-junen kertoo ja myöntää, että joka kerta ajanjakso stressaa jo etukäteen, että miten siitä selvitään mahdollisimman hy-vin. Sesonkiaikaan töitä teh-dään niin kauan kuin asiakkai-ta riittää. Joskus Lonsin Kumin on ovet laitettu kiinni vasta puolen yön jälkeen. Työntekijät ovat aina olleet joustavia. Kun töitä on, niitä tehdään kelloa katsomatta ja kun on hiljaista, voidaan vapaat pitää.

Joustoa löytyy myös asiak-kaista, Pajunen kertoo eräästä herrasmiehestä, joka ottaa ai-na eväät ja lukemiset mukaan,

kun tulee renkaidenvaihtoon, siinä odotusaika kuluu huo-maamatta.

Suomalaiset käyttävät enemmän nastarenkaita kuin kitkoja talvisin. Kitkat ovat pa-rantuneet menneistä vuosista, mutta märkäjääkeli vaatii kit-karengaskuskilta hyvää ajotai-toa. – Raumalla viime vuodet asuneet ulkomaalaiset, erityi-sesti saksalaiset, ovat joskus ihmetelleet, miksi suomalaiset kitkarenkaat ovat niin kalliita, mutta ymmärtävät, kun kuule-vat, että kysymys on kahdesta aivan erilaisesta renkaasta.

Suomen talviolot kun ovat Keski-Eurooppaa vaativammat.

Rengashotelli on tämän päivän juttuRengashotellin tarve on lisään-tynyt, osaksi siksi, että uusissa kerrostaloissa ei renkaita enää paloturvallisuussyistä voi va-rastoida. Autojen koot ovat myös kasvaneet, enää ei au-toista löydy edes tunkkia, millä auton nostaa. Autot painavat

niin paljon, ettei renkaanvaih-to oikein onnistu enää ”koti-konstein” vaan auto tuodaan ammattilaisten käsiin. Lonsin Kumin palveluihin kuuluvat myös öljynvaihto, nelipyörä-suuntaus ja jarruremontit.

Viime lauantaista lähtien kesärenkailla saa jo ajaa. Ai-ka näyttää vaikuttaako tämä erikoinen talvi kevään rengas-vaihtoruuhkaan. - Töitähän meillä riittää läpi vuoden. Kesä on parasta renkaiden ja vantei-den myyntiaikaa – samoin lau-antait, Pajunen kertoo. - Eikä tämä ole enää niin miehinen ala ollenkaan, naisasiakkaita meillä käy paljon! Viime vuo-den autoilu Balttiassa sai aja-tukset niin hyvin irti työasi-oista, että samanlainen matka taitaa olla edessä tänä kesä-nä, eteläisempään Eurooppaan, Pajunen suunnittelee.

Lonsin Kumi OyMetallitie 5B, [email protected]

Lonsin Kumin Jouni Pajunen ja osa liikkeen vannevalikoimasta

Linnanneidon Hoito- ja Kotipalvelu

Puh. 0405585456

❑ KotisairaanHoitoa ❑ JaLKaHoitoa ❑ KotiPaLveLua ❑ siivousta

YKsiLöLListä & LaaduKasta

olemme rauman ja eurajoen palveluseteliyrittäjiä. Mahdollisuus kotitalousvähennykseen.

Pyynpäänkatu 17 B, 26100 Rauma [email protected]

Konttorimix Oy:stä saatte kaiken mahdollisen yrityksenne arkirutiinin pyörittämiseen :

- värikasetit kaikkiin tulostimiin, sekä tyhjien kierrätys- kaikki mahdolliset toimistotarvikkeet- tarrat yrityksenne logolla sekä kaikki muut painotyöt- kopiopaperit kaikkeen tulostamiseen- vanhojen arkistojen tuhoaminen luotettavasti- UUTENA : KORKEALAATUISET TYÖTUOLIT

Page 4: Osaava rauma 2014

OSAAVA RAUMARauman Yr i t tä j ien t iedotus leht i1/2014

Koulujen Nuori Yrittäjyys -aluemessut järjestettiin Po-rissa 7.2. 2014 Kauppakeskus ICCO:ssa. Paikalla oli 25 nuor-ten perustamia NY-ohjelmassa olevia yrityksiä mm. Kankaan-päästä ja Porista. Mitään mul-listavaa tuoteuutuutta tai lii-keideaa ei messuilla näkynyt, mutta sen sijaan paljon käy-tännönläheisiä ja tarpeellisia tavaroita:

Oskarin ja Otton arviot:1. Moni yrittäjä myi pu-

helinten vaihdettavia suo-jakuoria/takakansia, jotka ovat tulleet uudelleen muo-tiin älypuhelinten mukana

2. Lehtix NY oli kehittänyt syksyisten haravointijättei-den kuljetusta varten kärryn. Messuhintaa oli 199 e, mutta onhan sijoitus pitkäikäinen3. Tik NY myi Pori-aiheisia tu-litikkuaskeja4. Porin Lyseon yrittäjyyskurssilaiset myivät vanhoista LP-levyistä tehtyjä kelloja ja kulhoja. Kauppa kävi varsin tiuhaan tahtiin.

5. SweetKISS NY myi itse tehtyä huulirasvaa, opiskelijat olivat Merikarvian Lukiosta

6. Myös rannekelloja myytiin.

7. Ja lumilaudankin olisi saanut huollatettua.

8. Välituntisin repusta ka-vereille myynti oli muuttunut lailliseksi ja laajentunut myös koulun tapahtumiin.

9. Jevu NY:n pojat kau-pittelivat laadukkaan oloisia makkaratikkuja.10. Ja paljon muita hyviä tuot-teita!

Väkeä messuilla oli ainakin perjantai iltapäivällä varsin paljon ja tunnelma oli hyvä. Myös musiikki soi, tosin pää-asiassa levyltä. Yritykset kil-pailivat kahdessa sarjassa opis-keluasteen mukaan. Arvioinnin teki paikan päällä tuomaristo.

Perusaste: Paras messupaikka: Beto Ny, Porin Lyseo (betonista tehtyjä koristesydämiä ja kynttilänjal-koja). Paras idea: Idea-Tukku Ny, Harjavallan keskuskou-lu (kausiluonteisia tuotteita, esim. paperikukkia). Toinen aste:

Paras messupaikka: Sweet Kiss Ny, Merikarvian lukio (itse tehtyä huulirasvaa).

Paras idea: Lehtix Ny, Ulvilan lukio (lehtikärry).

Jatkoon kansalliseen fi naa-liin pääsivät Idea-Tukku Ny ja Sweet Kiss Ny.

Kirjoittajat ovat Uotilanrinteen peruskoulun yrittäjyyskurssilaisetOskari Yli-Karro ja Otto Lahtinen

Satakunnan Nuori yrittäjyys-aluemessut 2014

Rauman Yrittäjäton raumalaisten yrittäjien edunvalvoja, joka edistää Rauman kehittymistä yrittäjäaktiivisena kuntana, parantaa jäsenyrittäjiensä toimintaedellytyksiä, tarjoaa jäsenilleen korkealaatuisia neuvontapalveluja ja yrittäjähenkisiä yhdessäolon hetkiä.

Rauman Yrittäjät on yrittäjyyden asiantuntija ja elinkeinoelämän vahva vaikuttaja Rauman seudulla.

Yrittäjäjäseniä Rauman Yrittäjät ry:ssä on runsaat 800.

Hevostalliyrittäjänä kahdeksan vuotta toiminut Piia Pensikka-la on tilallaan veljenvaimon-sa jalanjäljillä. Baldurin tilaa Piia on kunnostanut pikku-hiljaa niin itselleen, hevosil-le kuin leiriläisillekin. Hevos-talliyrittäjän päivään kuuluu hevoshuollon ja -kasvatuk-sen lisäksi ratsastustuntien, maastoretkien ja ratsastuslei-rien järjestäminen. Kesäleirit ovatkin jo täyttymässä. Toi-mintaa on läpi vuoden, siihen nämä islanninhevoset ovatkin omiaan, sillä ne kasvattavat it-selleen talveksi paksun, vettä, likaa, lunta ja pakkasta läpäi-semättömän talvikarvan, joten ne eivät yleensä tarvitse loimi-tusta kovillakaan pakkasilla. – Nämä ovatkin nyt hikoilleet näillä ”helmikuun helteillä”, kesäturkin ne vaihtavat nor-maalisti juhannukseen men-nessä, Piia kertoo.

Piian Pensikkalan tule-vaisuudenhaaveena on, että Baldur olisi joskus koko per-heen elämystila. Aikamoista elämystä jo nyt tuottaa viime kesänä tilalle kissankantoko-pissa yllättäen tuotu mini-possu. Emäntäänsä uskollises-ti seuraava ja ahkerana tallin pahnojen möyhentäjänä toi-miva Hermanni-possu elää onnellista possunelämää. – Se on sisäsiistimpi kuin koira ja huomattavasti älykkäämpi, Piia tietää. Tilan 25 hevosta pitävät myös Bordercollie Ro-kin kiireisenä. Tosin hevoset eivät paimentajastaan juuri-kaan piittaa. – En ole koira- enkä kissaihminenkään, vaikka niitä minulla on, Piia naurah-taa. Näemmä ei tarvitse olla kuin hevosihminen, niin muut eläimet hoituvat tottelevaisiksi siinä kuin itsestään.

Aivan yksin Piia ei hevosten hoidosta, ratsastusleireistä, maastoretkistä ja yövaelluksis-ta Kodisjoen metsissä selviydy, vaan apuna on muitakin he-vosammattilaisia. Töitä riittää lähes kaikki illat ja viikonloput läpi vuoden. Syksyllä pidetään pientä taukoa.

Myös senioreille löytyy he-vostelua, jolloin voi naut-tia ratsastuksesta luonnossa näillä pääsääntöisesti tasaisen varmasti askeltavilla hevosilla. Päivän päätteeksi voi vaikkapa nauttia tilan saunasta paljui-neen ja ruokatarjoiluineen.

-Aikaa entisiin töihin en kaipaa ollenkaan, Piia tote-aa. Yrittäjyys antaa vapau-den toimia juuri niin kuin it-se parhaana näkee. Toki töitä

ja vastuuta eläimistä riittää, mutta työ hevostalliyrittäjä-nä on loppuelämäni juttu, hän hymyilee ja tunnustaa, että ai-koinaan pelkäsi hevosia.

Islanninhevostalli BaldurLapintie 237, Kodisjokipuh 040 736 [email protected]

Islanninhevostalli Baldur

Piia Pensikkala ja yksi hevosistaan, Eirikur frá A`rtuní

Palkkatöi ssä aloitettu elin-tarvikekuljetus alkoi kiinnos-taa Jani Laaksosta niin paljon, että kun tuli tilaisuus aloittaa yrittäjänä, ei hän kauaa asiaa miettinyt. Kuljettajan yrittä-jäkurssi oli jo suoritettuna ja yhdellä pakettiautolla oma yri-tys alkoi vuonna 2007.

Pikkuhiljaa kalustoa hankit-tiin lisää ja niiden myötä oli tietysti palkattava myös hen-kilökuntaa, jota nyt on reilu kymmenkunta. - Mitenkään ei ole tarvinnut markkinoida eikä mainostaa. Kunnon kotisivut-kin valmistuivat vasta vähän aikaa sitten, Laaksonen nau-rahtaa. Aiemmin hyvin tehdyt työt ovat poikineet asiakkaita

sopivaan tahtiin. Asiakaskun-ta onkin vuosien varrella kas-vanut laajaksi ja ajojärjestely tuottaa paljon työtä, mutta tuo samalla omaa varmuutta yrittäjyyteen.

Elintarvikekuljetusalalla ei riitä pelkästään, että osaa ajaa autoa; töitä teettää kyl-mäketjun varma pelaaminen; hygienia ja siisteys on oltava kohdillaan. - Kuskeillamme on tietysti hygieniapassit ja elintarvikelain määräämä hy-gieniaosaaminen vaatii yrityk-seltä omavalvontajärjestelmää, Laaksonen kertoo ja jatkaa, et-tä lisäksi isojen tukkuliikkeiden sertifi oidut tuotannot edellyt-tävät myös meiltä kuljetusyri-

Kuljetuspalvelua läpi vuorokaudenKuljetus Jani Laaksonen on elintarvikekuljetuksiin erikoistunut kuljetusliike Rauman Metsätuomistontiellä. Yritys tarjoaa asiakkailleen elintarvikekuljetusta, yritysten paketti- ja pikakuljetusta sekä muuttokuljetusta. Viimeisimpänä mukaan on tullut maatalouden lavettikuljetukset, kuten traktorit ja muut työkoneet.

tyksiltä tietyt tasot ja vaati-mukset.

Työ on yöpainotteista. Tuot-teet on oltava kaupoissa, ra-vintoloissa ja keittiöissä aa-muaikaisella. Työ on myös fyysisesti raskasta, rullakko-ja siirretään joskus pitkiäkin matkoja vaikkapa lumisohjos-sa. Vaikka vaimo pitää autol-la ajamisesta enemmän kuin keskivertonainen, oli hänen

lopetettava ajotyöt. – Se oli vain liian rankkaa, paikat ei-vät kestäneet, Katri Laaksonen kertoo ajasta miehensä yrityk-sessä. Liekö sen rankan työn seurauksena, että nyt hän on näyttötyötä vaille valmis pe-rinteisen hierojan ammattilai-nen. Oma yritys Hieronta Flexis toimii sekä Raumalla että La-pissa. – Kun Jani aloitti omaa yritystään, vastustin kovastikin

ajatusta, mutta nyt olen yrit-täjä henkeen ja vereen, Katri nauraa.

- Meitä on onnistanut työn-tekijöiden suhteen. Todella hy-viä ovat olleet alusta asti, Ja-ni kiittää. Tässä työssä tulee väkisinkin pitkiä työpäiviä, mutta pojat ovat olleet aina joustavia, Laaksoset kertovat tyytyväisinä. Hyvästä työyh-teisöstä kertoo varmaan Kat-

rin kommentti, että aika ajoin tulee ikävä näitä ”meidän poi-kiamme”.

Kun kotipiha Lapissa alkoi tuntua vähän ahtaalta, yritys muutti Kuivassuolle ja tänne Metsätuomistontielle muutet-tiin viime syksynä. Tarkoitus on vielä saada toimistokin tänne, niin koti rauhoittuu vain per-heelle, missä kaksi vasta 7- ja 8-vuotiaat tytöt jo tietävät, että yrittäjyys vaatii vanhem-milta paljon.

Vastuuta Jani Laaksonen on oppinut jakamaan, toimisto-töissä on kaksikin ammat-tilaista. – Aikaa pitäisi vain vuorokaudessa olla muutama tunti lisää , että ehtisi kaikki hommat tehdä, mitkä kiinnos-tavat, kuten esimerkiksi oma lisäkouluttautuminen, pohtii nuori yrittäjä, joka on jo ehti-nyt tehdä pari yritysostoakin.

Kuljetus Jani LaaksonenMetsätuomistontie 15 A, Raumapuh 010 2317 [email protected] , www.kjl.fi , www.kjl-muutot.fi

www.hierontarauma.fi

Yrittäjät Jani ja Katri Laaksonen

Kodisjoen sydämessä, Lapintien varressa asustaa joukko jykevän näköisiä, maailman vanhimpiin hevosrotuihin kuuluvia islanninhevosia. Nämä luonteeltaan tasaiset ja tavallisesti terveet hevoset voivat elää jopa yli 30-vuotiaiksi.

Nummenkatu 30, Rauma. Puh. 824 1173 • www.nurmela.net

NURMELASTA

TYÖHÖN JA VAPAA-AIKAANKOTIMAISET SIEVI UUTUUDET

NYT NAISILLE OMA TURVAKENKÄMALLISTO

AVOINNA:ma–pe 8–17

la 9–13

Planarkoot 35 – 42

Sweet Roller+ S3koot 36 – 42

Sweet Roller Highkoot 36 – 42

- Tietokoneet ja laitteistot- ATK-koulutus ja opastus- Laitteiden asennus ja päivitykset

Karhutie 5, 26200 RAUMA0400 889288, (02) 8220 [email protected] www.jpcomputer.fi

JPcomputer Oy

Tarjoamme yhden katon alta kaikki kiinteistöpalvelualan työt aina siivouksesta ja kiinteistöhuollosta vaativiin teknisiin pal-velukokonaisuuksiin, mm. energiansäästö-palvelut.

Kiinteistöpalveluiden maanlaajuinen kumppanisi

rtkpalvelu.fi

Rauman Yrittäjien hallitus 2014

PuheenjohtajaMarko Leppäaho Sähkö-RaumaVarapuheenjohtajat:Kari Wendelin Rauma InteriorKirsi Korkka KalliokiharaJäsenet:Seija Aronen Fresco-ravintolatNiilo Jalonen Jalonen-yhtiötArimo Leino L-S MetsäenergiaMerja Lovén Merja Lovén TmiTeppo Lundell SAMKAntti Mannonen TiilikaariHeikki M. Nurmi Rauman kaupunkiJohanna Närvä Sisustustalo KodinonniPekka Palmu Silmäoptikot Veli-Matti Paulasaari VMP-InteriorMilja Peltomaa MilTililTurkka Toivola Sissos-myymäläOP Viljanen Rauman Konttoripalvelu

Rauman Yrittäjät ry Nortamonkatu 14, Rauma, puh 043-2113 177 [email protected] www.raumanyrittajat.fi

Rauman City-kauppiaatNortamonkatu 14, Raumapuh. 043-2113 177/Hannu Pä[email protected] www.raumacity.fi

Satakunnan Yrittäjät ry Isolinnankatu 24, Pori puh 02-634 9900 [email protected] www.yrittajat.fi /fi -FI/satakunnanyrittajat

Suomen YrittäjätMannerheimintie 76A, Helsinkipuh 09-229 [email protected] www.yrittajat.fi

Osaava RaumaRauman Yrittäjät ry:n tiedotuslehtiIlmestyy tänä vuonna neljä kertaa 5.3., 14.5., 10.9. ja 4.11.Toimittajina puheenjohtaja Marko Leppäaho ja järjestösihteeri Tarja VäreTekstit ja kuvat Tarja Väre ellei toisin mainita.

YHTEYSTIETOJA