Riihimäen P kouLu 1913-2013 · historiaa ja suostuin, kun sovimme pelisäännöistä. Kokosin kirjan koulun en-tisenä oppilaana ja toimittajana, koska en ole mikään ammattihistorioitsija

SiviStykSen Pohjoinen LinnoituS

Riihimäen Pohjoinen kouLu 1913-2013

toimittanut oLavi SaaRinen

Riihimäen kauPunki

Pohjoinen kouLu

toimittajaLta

Rehtori Veijo Koistinen pyysi minua tekemään Pohjoisen koulun satavuotis-historiaa ja suostuin, kun sovimme pelisäännöistä. Kokosin kirjan koulun en-tisenä oppilaana ja toimittajana, koska en ole mikään ammattihistorioitsija.

Suuren osan tästä kirjasta ovat tehneet muisteluillaan entiset koulun op-pilaat ja heidän opettajansa. Iso merkitys on opettaja Pirkko Eran seminaa-riesitelmällä 1954 ja sen pohjalta tehdyllä koulun 50-vuotishistoriikillä ”Riihi-mäen Pohjoisen kansakoulun vaiheita vv. 1913 - 1963”. Riihimäen Sanomien kaksiosaisen artikkelin lisäksi historiikki on tallentunut vain kirjoituskoneella naputettuina monistusnippuina, vaikka olisi ansainnut paremman julkipanon. Olen käyttänyt pääosin sen tietoja koulun alkuvuosikymmenten kuvaamises-sa. Pirkko Era kirjoitti nasevasti muun muassa koulun jatkuvista tilaongel-mista ja uskalsi arvostella päättäjiä, jotka heti alkuun rakennuttivat Pohjoisen koulun liian pieneksi.

Entisenä paikallislehtien tekijänä tiedän, että paikallisen historian tunte-mus on toimittajalle tärkeä asia. Lähihistorian oppii kantapään kautta, kun on vuosikymmenet tuonut julki erilaisten tapahtumien kiemuroita. Pohjoisen koulun historiaan oli mielenkiintoista syventyä, koska se toi muistoja oman koulutieni alkuvaiheista viisikymmenluvulta ja myös myöhemmistä työtehtä-vistäni Riihimäen Sanomien palveluksessa.

Raamitus antoi kirjasen tekemiselle tiukat puitteet. Toimittajana olen yrit-tänyt opetella kirjoittamaan tiiviisti. Muistelijoille sovittiin pitempikin kaava.

Riihimäellä syksyllä 2013Olavi Saarinen

SiSäLLyS

toimittajaLta ............................................................................................................................................................................................................................2Synkän koRven LaidaLLe Sata vuotta Sitten nouSSut Pohjoinen kouLu heti Liian ahdaS ...................................................................................................4enSimmäinen kouLukeittoLa aLoitti PohjoiSeLLa 1915 .........................................................................................................................................................6oPPiveLvoLLiSuuSLaki tuLi voimaan jäLkijunaSSa Riihimäen kauPPaLaSSa ..........................................................................................................................7oPetuS vaikeutui venäjän vaLLan LoPPuvaiheiSSa ja Sotien meLSkeiSSä ..............................................................................................................................8hämeen vakavat tykkimiehet Lähtivät Sotaan PohjoiSeLta ................................................................................................................................................9juhLaSSa kauPungin johtoheRRat LuPaiLivat PikaiSeSti uutta kouLua ...............................................................................................................................10PohjoiSen LakkautuS 1970-LuvuLLa jäi LyhyekSi uuden uRamon täyttyeSSä....................................................................................................................11Suomen nykyaikaiSin kouLu oLi SuoSittu tutuStumiSkohde ................................................................................................................................................12”Satu-Pekan” RäätäLin-taidoiLLa oLi käyttöä ...................................................................................................................................................................14Riihimäen kanSakouLujen SyntyvuoSia ................................................................................................................................................................................15kuvia vuoSien vaRReLta .........................................................................................................................................................................................................16muiStoja PohjoiSeLta .............................................................................................................................................................................................................36SaRka-aSuiSeSta kouLuPojaSta kehkeytyi oLymPiavoittaja ................................................................................................................................................37”oPettajani tekivät ihmeen”: tuLeva miniSteRi PääSi LySeoon ...........................................................................................................................................39Satu taiveahoLLe jäLki-iStuntoa RakkauSkiRjeen LähettämiSeStä ...................................................................................................................................40kouLutyö aLkoi PeSäPaLLoiLuLLa, SiLLä LukujäRjeStyS Puuttui .........................................................................................................................................42muiStoja ja mieLikuvia SykSyLLä 1949 kouLunSa aLoittaneiLta ........................................................................................................................................43näPSäkkä omateSti vanhuuden vaRaLLe ...............................................................................................................................................................................45hajamuiStoja viiSikymmenLuvuLta .......................................................................................................................................................................................46taRkkaiLuLuokka kaikeSSa mukana muiden kanSSa ............................................................................................................................................................47”PohjoiSen LinnoituS” SeiSoo edeLLeen vankaSti PaikaLLaan .............................................................................................................................................48naaPuRin tytön kanSSa käSikkäin enSimmäiSen keRRan kouLutieLLe ................................................................................................................................51”uRheiLuPainotteinen” aLa-aSte? .........................................................................................................................................................................................52”vanhanaikaiSta” oPiSkeLua vieLä 1980-Luvun LoPuLLa .....................................................................................................................................................53kouLu antoi eLämän eväitä foRmuLameStaRin vaLmentajaLLe ..........................................................................................................................................54eRiLaiSet LeiRikouLut ............................................................................................................................................................................................................55PaLjon hyviä ja vaLoiSia muiStoja PohjoiSen kouLun aRjeSta ja juhLiSta .........................................................................................................................56

4 5

Synkän koRven LaidaLLe Sata vuotta Sitten nouSSut Pohjoinen kouLu heti Liian ahdaS

Pohjoinen koulu valmistui Istuinkiven rautatiesillan viereen 1913. Vihkiäiset pidettiin 16. lokakuuta. Istuinkivi sai nimensä siitä, että herajokelaisten pitkä polku Hausjärven kirkkoon kulki Riihimäen

asemakylän läpi Salpausselän harjua pitkin. Istuinkiven kohdalla synkkä metsä harveni, ja paikalla oli kiviä, joiden päällä väki lepäsi. Istuinkiveltä katsoen Petsamo oli silloin asumatonta korpea.

Riihimäen vanhin kansakoulu oli Rautatiehallituksen ylläpitämä Rauta-tien koulu, joka oli aloittanut 1879. Ensimmäinen kunnallinen kansakoulu oli Eteläinen koulu, joka käynnistyi syksyllä 1903 nimellä Riihimäen–He-rajoen koulu. Uuden koulun nimeksi sopi ilmansuuntien mukaisesti Poh-joinen.

kouLun SuunnitteLu oLi LaPSenkengiSSä

Eteläinen osoittautui heti perustamisensa jälkeen ahtaaksi eikä Rautatien koulussakaan ollut tilaa. Hausjärven kuntakokous päätti syksyllä 1911 uu-den koulun perustamisesta. Riihimäen koulupiiri jaettiin kahtia eteläiseen ja pohjoiseen. Arolammin, Karan ja Rautatien piirit jäivät ennalleen.

Emil Valorinnan piirtämä Jugend-tyylinen Pohjoisen koulun raken-nus kävi heti valmistuttuaan pieneksi, koska Riihimäki kasvoi vauhdilla. Pohjoisen koulun ensimmäisestä 50-vuotistaipaleesta kirjoittanut opettaja Pirkko Era ihmetteli, miksei neljättä koulua Riihimäelle perustamassa ol-lut rakennustoimikunnan jäsen Alex Alftan ottanut selvää kouluun tulevi-en lasten lukumäärästä. Osa oppilaista oli siirrettävä Eteläiselle.

Pitkän väännön jälkeen Eteläisen ja Pohjoisen koulupiirit yhdistettiin 1920, mutta kasvavalla teollistuvalla paikkakunnalla tilanne ei paljon pa-rantunut.

LukukauSi makSoi maRkan oPPiLaaLta

Pohjoisella oli ensimmäisenä lukuvuonna 96 oppilasta. Silloin oli vielä koulumaksu, markka oppilasta kohti. Maksaneiden oppilaiden määrä vähe-

ni vuosittain. Lukuvuonna 1920–1921 maksu poistui. Oppivelvollisuuslaki tuli voimaan 1921.

Kouluun oli valittu sen aloittaessa kaksi opettajaa. Johtajaopettajaksi tuli Pekka Korhonen, joka teki koulussa 32 vuoden kunnioitettavan työ-rupeaman. Janakkalan Hiivolasta tuli Fanny Hivanto, jonka ura koulussa kesti myös pitkään, 27 vuotta.

Koulun laajennuksen vihkiäisjuhlassa 1930 johtajaopettaja Korhonen muisteli alkuaikoja:

”Melkein tasan 17 vuotta sitten vietettäessä tämän koulun ensimmäistä vihkiäisjuhlaa vertasin koulua majakkaan, joka on pystytetty Riihimäen pohjoiselle kunnaalle. Siihen se on pystytetty korkeammalle paikalle siksi, että sen valo loistaisi etäälle valaisten ihmislasten kulkua maan päällä, ja myös siksi, että jo koulun asema viitoittaisi lasten pyrkimyksiä ylöspäin, korkeutta kohti.”

SyySPimeä kotimatka PeLotti vuoRoLukuLaiSia

Toisena syksynä kouluun ilmoittautui peräti 107 oppilasta, joista osa piti jälleen siirtää toiseen kouluun. Se alkoi kismittää oppilaiden vanhempia, jotka paheksuivat tilannetta jopa sanomalehden palstoilla. Se ei ollut tavan-omaista vielä siihen aikaan. Koulun johtokunta taipui julkisen arvostelun edessä ja palkkasi pikahaulla kouluun kolmannen opettajan syksyllä 1915.

Kolmannen opettajan mukana tuli vuoroluku, jota jatkui sittemmin vuosikymmenet, laajennuksista huolimatta. Oppitunteja oli joinakin päi-vinä kello 18:aan asti.

”Se on lapsille yövuoro silloin, kun koulua joudutaan pitämään kello 15 jälkeen. Selvimmin iltavuoron aiheuttama kauhu kuvastuu ensiluokka-laisissa marraskuun pimeänä iltapäivänä. Luokassa palavat koko päivän valot, mutta kello 15 alkavalla tunnilla huomaa, kuinka pienet oppilaat kat-selevat huolestunein silmin ikkunasta pimeään iltaan. Koulutyössä ei pääs-tä iltavuorossa niihin tuloksiin kuin aamulla. Oppilaat ovat levottomia eikä

4 5

seuraavaksi päiväksi voi antaa kotitehtäviä tavallista määrää”, Pirkko Era kirjoittaa historiikissaan.

huono kouLuRakentaminen ei oLe vain nykyPäivää

Homekoulut ovat nykyaikaa, mutta huono koulurakentaminen tunnettiin jo 1900-luvun alkuvuosina. Pohjoisen koulun toisena talvena luokan kat-torappaus putosi lattialle suurina laattoina kolme kertaa. Johtokunta tutki muutkin katot ja merkitsi pöytäkirjaan, että kaikkien rappaus tulee putoa-

Välitunnin telmimistä ja leikkejä on lavastettu kuvaan Pohjoisen koulun alkuvuosilta. Opettajat ovat Pekka Korhonen ja Fanny Hivanto. – Riihimäen kaupunginmuseo.

maan, joten ”olo kouluhuoneissa on katsottava vaaralliseksi sekä oppilail-le että opettajille”.

Peltiseppä Markkasen johtokunta velvoitti korjaamaan päärakennuksen vesikaton vuodot.

”Olisipa Markkanen vielä elossa, sillä taas olisi tarvetta kutsua hänet korjaamaan kattoa. Toisen kerroksen käytävälle oli viime keväänä nostet-tava pesuvati, kun katto ja laipio alkoivat taas sateella vuotaa”, Pirkko Era toivoi 1963.

6 7

enSimmäinen kouLukeittoLa aLoitti PohjoiSeLLa 1915

Riihimäen ensimmäinen koulukeittola aloitti Pohjoisella. Kuva on vuodelta 1915–1916. Taustalla ovat johtajaopettaja Pekka Korhonen, opettaja Fanny Hivanto, keittäjä Hilda Eloranta ja opettaja Valma Forss. – Riihimäen kaupunginmuseo.

Pohjoisen koulun johtokunta teki 1915 uraa uurtavan päätöksen perustamalla Riihi-mäen ensimmäisen koulukeittolan niille

oppilaille, jotka eivät saaneet kotona lämmintä keittoruokaa. Ensimmäisen maailmansodan ai-kana keittola jouduttiin lopettamaan ruokapulan takia. Esimerkiksi 1917 oppilaat ja opettajat ke-räsivät retkellä jäkälää ravinnoksi.

Vuonna 1918 Riihimäen Naisyhdistys alkoi valmistaa koulun saunan padassa ruokaa vai-keimmassa asemassa oleville oppilaille. Sota-aikana 1943 kouluruokailu tuli lakisääteiseksi. Viiden vuoden kuluessa kaikkien kansakoulu-jenoppilaiden tuli saada ilmaista ruokaa. Lapset osallistuivat ruuan hankintaan keräämällä mar-joja ja kasvattamalla kasviksia.

Uuteen jatkokouluun valmistui 1951 myös koulukeittiö, ja koululaiset alkoivat saada entis-tä monipuolisempaa ruokaa. Kaupungiksi tulon kunniaksi ateriat monipuolistuivat voilla, leiväl-lä ja juustolla. Peltosaaren koulun valmistuttua 1977, koulukeittolatoiminta siirtyi kokonaan sin-ne.

6 7

oPPiveLvoLLiSuuSLaki tuLi voimaan jäLkijunaSSa Riihimäen kauPPaLaSSa

Riihimäestä tuli itsenäinen kauppala 1922. Oppivelvollisuuslaki oli tullut voimaan elokuussa 1921. Kouluhuoneitten puut-

teen takia sitä ei pantu heti täydellisesti täytän-töön ennen kuin 1930.

Opettajat kävivät henkilökohtaisesti koto-na huomauttamassa, jos lapsi ei tullut kouluun. Jos se ei tehonnut, meni ilmoitus kansakoulu-jen johtokunnalle, jonka jäsen kävi seuraavaksi lukemassa oppivelvollisuuslakia vanhemmille. Mikäli sekään ei auttanut, ilmoitus meni viran-omaisille. Nykyään jotkut koululaisten vanhem-mat räyhäävät opettajille ja uhkailevat heitä kä-räjöinnillä.

Kauppalaksi tulon jälkeen Rautatiehallitus lopetti Rautatien koulun ylläpidon. Nimeksi tuli Keskuskansakoulu, ja hallinta jäi kansakoulujen johtokunnalle, jonka alaisia olivat myös Eteläi-nen ja Pohjoinen koulu.

kouLuoLojen kehittäminen käynniStyi RiPeäSti

Uudessa kauppalassa lähdettiin kehittämään kouluoloja. Lapset saivat kauppalan varoilla ken-kiä ja vaatteita. Pirkko Era ihmetteli 1963 sitä, että vielä viisi vuotta takaperin niitä jaettiin joka viidennelle lapselle. Anojia oli joka kolmas. ”Täytyy ihmetellä vanhempien vastuuntunnon puutetta. Kun kotona on televisio ja muita ylelli-syystavaroita, eikö muka lapsille kyetä ostamaan kenkiä.”

Koululääkäri alkoi tarkastaa oppilaat määrät-

tyinä ikävuosina jo 1920-luvulla. Koululääkärin ja kouluhammaslääkärin ohjesääntö hyväksyttiin 1935. Terveyssisar alkoi käydä koululla 1930.

Kauppala kustansi vähävaraisille lapsille yh-den aterian päivässä. Pohjoisen oppilaat saivat käydä syömässä muun muassa rouva Palon ruo-kalassa.Elintaso oli korkealla ennen talvisotaa, sillä aterioiden laatu oli määritelty: ”Velliä ei saa tarjoilla, ainoastaan puuroa, peruna- ja herne-keittoa.”

Pohjoinen kouLu Sai LiSää tiLaa vuonna 1930Kauppala joutui luopumaan vuokraamastaan Rautatien koulusta muutaman vuoden kuluttua, kun koulusta tuli rautatien sairaala. Rakennus tunnetaan nykyisin Riihimäen Rautatieläisten Soittokunnan Musiikkitalona. Oppilaat piti siir-tää kauppalan omiin kouluihin. Pohjoista kou-lua ryhdyttiin laajentamaan. Uusittu koulutalo vihittiin lokakuussa 1930. Yläkerran opettajien asunnot ja entinen veistosali muutettiin luokka-huoneiksi. Koulun pohjoista päätyä jatkettiin. Uudisosaan tuli voimistelusali ja sen päälle veis-tosali varastotiloineen. Luokkahuoneita oli kuu-si, neljä yläluokille ja kaksi alaluokille. Keskus-koulun kaikki neljä yläkoulunopettajaa siirrettiin Pohjoiselle koululle, samoin enin osa heidän op-pilaistaan, osa meni Eteläiselle.

Vanha virsi toistui. Koulun laajennus ei riit-tänyt. Jo lukuvuonna 1931–1932 yksi alakoulu-luokka joutui kansalaiskouluun. Sittenkin oli

ahdasta, kun oli vain kuusi luokkahuonetta ja 13 opettajaa, joilla kullakin oli keskimäärin 38 oppilasta. Vuoroluku oli täydessä käytössä.

Koulu oli laajentunut sivulle ja ylöspäin. Kun oli ahdasta, niin mentiin vielä alaskin. Vuonna 1953 koulun sokkeliin valmistui luokkahuoneita, ruokasali ja veistotilat. Entisestä veistosalista ja varastosta tuli luokkia. Viimeisin laajennus val-mistui vuoden 2006 alussa.

Syytteen uhaLLa jatkokouLuoPiSkeLuun

Pakollinen jatkokoulu-opetus alkoi Pohjoisella syksyllä 1930. Sitä annettiin yhteensä 150 tun-tia iltaisin, koska useat jatkokouluikäiset nuoret kävivät jo työssä. Silloin oli vielä paljon esi-merkiksi juoksupojan ja -tytön paikkoja, joiden kautta työura urkeni. Johtokunnan jäsenille tuli taas töitä, kun he kävivät kodeissa kertomassa, että oppivelvollisuuslaki vaatii nuorisoa jatko-kouluun. Se otti koville. Osa nuorten huoltajista joutui tuomioistuimessa syytteeseen lain rikko-misesta. Jo syyteuhka toi jatkokoulun ensimmäi-selle luokalle 26 oppilasta. Pohjoisella opiskelivat työssä käyvät jatkokoululaiset iltaisin, Eteläisellä oli päiväjatkokoulu.

Pohjoisen iltajatkokoulu loppui keväällä 1945. Opetus siirtyi Eteläiselle ja siitä 1951 uuteen Jatkokouluun, myöhempään Kansalaiskouluun ja Harjunrinteen yläasteelle. Siellä kävi koulua myös osa Pohjoisen kansakoululaisista, kun tila-nahtaus jatkui aina vain.

8 9

oPetuS vaikeutui venäjän vaLLan LoPPuvaiheiSSa ja Sotien meLSkeiSSä

Pohjoisen koulun avatessa ovensa syksyllä 1913, Suomessa oli toi-nen sortokausi. Keisarillisen senaatin määräyksestä Suomessa piti lisätä Venäjän historian ja maantiedon opetusta. Samalla kiellettiin

joidenkin isänmaallisten juhlien viettäminen. Tilalle tuli perintöruhtinaan nimipäivää ja leskikeisarinnan syntymäpäivää. Oppilaat eivät panneet niitä pahakseen, koska ne olivat kouluissa lupapäiviä.

Ensimmäinen maailmansota toi elintarvikepulan. Koulu lopetettiin 1917 jo toukokuun 19. päivänä ja aloitettiin syyskuun puolivälissä. Koulukeittola lakkautettiin ja avattiin vasta 1925 alusta.

Sisällissota koetteli kovin kourin Riihimäkeä, joka oli yksi kapinaliik-keen keskuksista. Koulun päiväkirjassa olevan merkinnän mukaan lupaa sai pommitusten takia. Koulu oli koko kesän 1918 saksalaisten sotilaiden hallussa. Saksalaiset eivät säästelleet. Sotilaat polttivat yöt ja päivät sähkö-valoja, jotka oli saatu koululle 1915.

Kaikki tämä ajoi Riihimäen koulut talousahdinkoon. Kunnan oli otet-tava pankkilainaa opettajien palkanmaksuun ja muihin menoihin. Kaikki opettajat olivat kesän töissä punaisten vankileirillä varuskunnassa.

Saksalaiset lähtivät syyskesällä koululta. Lukukauden alkaminen siirtyi parilla viikolla korjaus- ja siivoustöiden takia. Puutteessa oleville koululai-sille järjestettiin vaate- ja kenkäapua. Sairautta oli paljon. Espanjantautie-pidemia koetteli koko Suomea.

oPetuStyö keSkeytyi, SotiLaat taRvitSivat kouLun

Koulutyössäkin sodan uhka tuntui syksyllä 1939. Suotta ei aavisteltu, että risteysasema tekee Riihimäen vaaralliseksi asuinpaikaksi. Pohjoisella kou-

lulla valmistettiin kaasunaamareita käsityötunnilla.Sota keskeytti koulutyön, vaikka vähän välillä vielä yriteltiin. Ensin

koululle majoitettiin kertausharjoituksiin tulleita reserviläisiä, sitten puh-kesivat sotatoimet. Riihimäki joutui koviin pommituksiin, ja suuri osa kou-lulaisista oli sotaa paossa maaseudulla. Opettaja Matti Kuronen oli kaatu-neiden joukossa.

Talvisodan jälkeen koulu alkoi toukokuun puolivälissä. Koulutalo oli edelleen sotilaiden käytössä. Koulua kävivät vain toiset luokat Rukoushuo-neella kolme tuntia päivittäin.

PuLa-aika taRvitSi ReiPaSta taLkooväkeä Jatkosodan alettua kesällä 1941 Pohjoisen koulun oppilailla oli edelleen ly-hennettyjä koulupäiviä kolmessa vuorossa kauppaseuran talossa ja Seura-kuntakodissa. Syksyllä 1942 päästiin muuttamaan takaisin koululle.

Elintarvikepula paheni, ja koulun keittola oli vuoden toimimatta. Kaup-pala antoi oppilaille ja koulukeittolalle viljelypalstan. Lomia sai marjojen, sienien ja jäkälien poimintaan. Talvella piti lomailla polttopuupulan takia. Koulut osallistuivat luokittain mottitalkoisiin.

Vaatteista ja jalkineista oli kova pula. Johtokunta valitsi toimikunnan keräämään ja kunnostamaan vaatteita ja jalkineita varattomille koululaisil-le. Pohjoisen koulun oppilaat saavuttivat hyviä tuloksia sota-ajan keräystal-koissa. ”Kuinka Suomi olisi selviytynyt suurista sotakorvauksista, elleivät myös lapset olisi osallistuneet työhön ja säästämiseen”, Pirkko Era kirjoitti.

Sota-aika toi kouluun evakkolapset. Kouluhallitus määräsi siirto-opet-tajat kouluihin, jotkut heistä hakivat paikkaa myös itse.

8 9

hämeen vakavat tykkimiehet Lähtivät Sotaan PohjoiSeLta

Nämä miehet, pois lukien vt. kaupunginjohtaja Ensi R. Lou-hiluoto (vaaleassa puvussa oikealla) lähtivät jatkosotaan Pohjoiselta koululta juhannuksen alla 1941. Raskas Patteristo 14:n veteraanit kokoontuivat 42 vuotta sen jälkeen, kesäkuussa 1983, pal-jastamaan muistolaattaa koulun seinässä. ”Uudelleen rakennet-tu Suomi on hyvä maa”, sanoi puheessaan reservin majuri Lauri Jäntti (toinen vasemmalta). - Riihimäen Sanomien arkisto.

Sotien aikana koulutyö oli ajoittain pitkään keskeytyksissä. Talvisodan alla ja sen aika-

na Pohjoinen koulu oli reserviläisten käytössä. Riihimäen rajut pommitukset ajoivat koululaiset turvaan maaseudulle. Jatkosodan alkaessa kou-luväki oli kesälomalla.

Koulun Karankadun puoleisessa seinässä on Raskas Patteristo 14:n muistolaatta. Jouk-ko-osasto perustettiin Pohjoisella jatkosodan ja juhannuksen kynnyksellä 1941. Sieltä tykkimie-het lähtivät kesän valoisimpana päivänä Erkylän nummen kautta sotatantereille.

Syvärin Joulu 1941 -rintamalehti kuvailee ta-pahtumaa paatoksella: ”Myöhäinen kesäkuu on kulunut muutaman päivän yli puolen välin. Talonpoika on vasta päättänyt myöhäs-tyneet kylvötoimensa. Ju-

Raskas Patteristo 14:n veteraanit paljastivat muistolaa-tan Pohjoisen koulun seinässä kesällä 1983.

hannusjuhlan viettoa suunnitellaan. Tuskin ke-nenkään mieleen on tullut ajatus, että kohtalo on määrännyt alkavat viikot ja kuukaudet kansam-me historian suurimmiksi.

Ilmassa on sähköä. Kansakoulun pihalle on kokoontunut joukoittain kauppalamme miehiä, kaikkia piirejä edustaen. … Katselemme kunni-oituksella pihalle riviin asetettuja tykkejä, 6-tuu-maisia.”

Patteriston komentajan majuri Lauri Harvi-lan ja sotilaspastorin isänmaallisten puheiden jälkeen vakavat Hämeen miehet lauloivat virren ”Jumala ompi linnamme, jonka hämäläiset hon-gat raikkaassa kesäillan tyyneydessä kaiullaan

vahvistivat. Valtti-patteriston syntymäjuhla oli päättynyt”.

10 11

juhLaSSa kauPungin johtoheRRat LuPaiLivat PikaiSeSti uutta kouLua

Pohjoisen koulun viisikymmentävuotisjuhla kutsuvieraille oli sun-nuntaina 20. lokakuuta 1963 koulun salissa. Edellisenä keskiviikko-na, varsinaisena syntymäpäivänä, koululaiset juhlivat avarammissa

tiloissa maauimalassa. Uimakausi oli päättynyt, joten tyhjennetyt altaat sopivat esiintymistiloiksi.

Kutsuvierastilaisuudessa juhlapuhujana oli Riihimäen kansakoulujen johtokunnan puheenjohtaja Aarno J. Vuori, koska kouluneuvos Alfred Sal-melalle oli tullut äkillinen este.

Lyhyessä ja sotilaallisen nasevassa puheessaan everstiluutnantti evp. Vuori sanoi johtokunnan toivovan koulun huonetilakysymyksen selviävän pian ja hyvin. Hän uskoi koulun jakautuvan kahtia lähivuosina.

Kaupunginjohtaja V.O. Mäkinen peesasi häntä tervehdyksessään sa-noen, että kasvavan kaupungin kansakoululaitoksen polttavin kysymys on uuden koulun rakentaminen pohjoisia kaupunginosia varten. Hän toivoi sen avaavan ovensa jo parin vuoden kuluttua, jolloin alkaisi Pohjoisen kou-lun peruskorjaus. Mäkisen mukaan rakennuksen lopullisesta kohtalosta oli vielä liian aikaista sanoa mitään.

Kaupunginvaltuusto päättikin heti tammikuussa 1964 uuden koulun ra-kentamisesta. Ihan heti ei pohjoisen alueen ahtaus hellittänyt, sillä Uramon koulu aloitti vasta 1970.

Paikallinen ja maakunnallinen lehdistö käyttivät vuosijuhlan kulun tark-kaan raportoimiseen paljon palstatilaa. Ajan tavan mukaan jutuissa julkistettiin kaikki esiintyjät, esitysten nimet sekä onnittelijat, henkilökohtaisesti paikalla olleet ja sähkeiden lähettäjät. Puheita siteerattiin niukasti. Helsingin Sanomis-sakin juhlasta oli pieni yhden palstan uutinen.

Koululaiset juhlivat viisikymmenvuotista opinahjoaan maauimalassa. Kou-lun vaiheita esittelevässä kavalkadissa opettajat olivat entisajan puvuissa. An-tero Kuuliala esitti ensimmäistä johtajaopettajaa Pekka Korhosta tehden hänen tapaansa ompelukoneella tonttulakkeja oppilaille joulujuhlaa varten.

Opettajat olivat pukeutuneet 1900-luvun alun vaatteisiin koulun viisikymmentävuotis-juhlassa 1963 maauimalassa. – Kalle Ainolan albumi.

Oppilaat esittivät 1900-luvun koululaisia huivit ja tonttulaki päässään. – Kalle Ainolan albumi.

10 11

PohjoiSen LakkautuS 1970-LuvuLLa jäi LyhyekSi uuden uRamon täyttyeSSä

Riihimäen nuoren ja kasvavan kaupungin päättäjät uskoivat keksi-neensä ratkaisun Pohjoisen koulun tilanahtauteen, sijaintiin ja epä-käytännöllisyyteen. Kaupunginvaltuusto päätti vuoden 1964 alussa

uudesta Pohjoisen korvaavasta Uramon koulusta. Sen rakentaminen Sipu-saaren ja Perälän väliselle pellolle viivästyi muutamalla vuodella. Koulu valmistui vuonna 1970.

Pohjoinen koulu lakkautettiin samana vuonna, pääosa oppilaista siirret-tiin Uramoon. Pohjoiselle jäi kuitenkin pari tavallista luokkaa ja tarkkailu-luokka. Uuden koulun johtoon siirtyi Pohjoista koulua vuodesta 1957 asti johtanut Antero Kuuliala.

PeRinteinen nimi SäiLyi

Riihimäen kouluhistorian valossa ei ole yllätys, että Uramon uusi koulukin kävi oitis ahtaaksi. Sipusaaren, Ilolan ja Otsolan uudet asuntoalueet olivat lapsiperheiden suosiossa. Tämän takia Pohjoisen koulun lakkautus jäi lyhy-eksi, sillä jo 1971 koulu otettiin uudelleen täysipainoisesti käyttöön.

Seitsemänkymmentäluvulla siirryttiin peruskoulujärjestelmään entisen kansakoulun ja oppikoulun sijasta. Kouluista tuli ala- ja yläasteita. Onneksi

Pohjoisen koulun perinteinen nimi säilyi eikä siitä tehty suunniteltua Is-tuinkiven ala-astetta.

vanhemmat innoLLa mukana

Koulun täyttäessä 80 vuotta 1993 sen johtaja Liisa Lehtonen luonnehti Poh-joista Riihimäen Sanomien haastattelussa näin: ”Pieni, suuri koulu keskellä Riihimäkeä”. Lehtosen mukaan koululla ei ollut sillä hetkellä ahtautta. Ti-lat olivat hyvät yksisarjaiseksi kouluksi. Oppilaita oli 155. Vanhan koulun paksut seinät estivät äänien kuulumisen luokasta toiseen.

Kun Riihimäellä lopetettiin koulujen omat johtokunnat, Pohjoiselle pe-rustettiin vanhempaintoimikunta. Liisa Lehtonen kehui vanhempien aktii-visuutta. Esimerkiksi Saloisten leirikeskuksessa pidettyjen leirikoulujen menot olivat pienet, kun vanhemmat hoitivat oppilaiden kuljetuksia ja toi-mivat valvojina.

Pohjoinen koulu tyhjeni uudelleen 2004. Tällä kerralla ei ollut kysymys lakkauttamisesta. Oppilaat ja opettajat siirtyivät yli kahdeksi vuodeksi va-ruskunnan vanhaan rakennukseen, kun vanhaa koulua jälleen laajennettiin ja perusparannettiin.

12 13

Suomen nykyaikaiSin kouLu oLi SuoSittu tutuStumiSkohde

Pohjoisen koulun väki muutti varuskunnan tiilikasarmin väliaikaisis-ta tiloista uusittuun ja laajennettuun kouluunsa vuoden 2006 alussa. Rehtori Veijo Koistisen mukaan se oli siihen aikaan varmaan uuden-

aikaisin koulu Suomessa.Uusia luokkia tuli kuusi. Niiden lisäksi koulu sai teknisen työn, käsitöi-

den sekä luonnontieteiden, kemian ja fysiikan, työtilat. Kahden luokan ko-koinen tila toimii kirjastona sekä kieli- ja atk-luokkana. Koululle rakennettu tekniikka oli vielä silloin harvinaista suomalaisissa opinahjoissa. Teknisiin hienouksiin kuuluvat digitaaliset kosketusnäytöt ja käytävien infotelevisi-ot. Koulun tietokonekanta viisinkertaistui.

Uusi puoli rakennettiin avoi-meksi. Käytävän luokkien seinät ovat lasista. Näköyhteys käytävään mahdollistaa luokkatilan laajenta-misen ovia avaamalla.

muutokSiLta ei oLe väLtytty

Liki seitsemän vuotta myöhemmin rehtori Koistinen sanoo, että opet-tajat ottivat uudistuksen hyvin vas-taan. Moderneja opetusvälineitä käytetään luontevasti opetuksessa. Uuden osan avoimiin tiloihinkin totuttiin.

Lähetystöjä muiltakin paikka-kunnilta, esimerkiksi Hämeenlin-nasta ja Hausjärveltä, on käynyt tu-tustumassa moderniin opinahjoon. Vuosien kuluessa Riihimäen kau- Koulu tyhjeni oppilaista 2004, kun uuden osan rakentaminen alkoi.

– Aamupostin arkisto/Ilpo Kekki

pungin lukio ja yläkoulut nykyaikaistuivat perässä. Nyt myös alakouluihin asennetaan tauluja ja projektoreita.Pohjoinen koulu on vuosikymmenten aikana aina käynyt laajennusten jäl-keen pian ahtaaksi. Muutoksia on tapahtunut viimeisimmänkin uudistuk-sen jälkeen.

”Koskaanhan tilaa ei ole tarpeeksi, rehtori Koistinen sanoo. ”Uuden talon käyttöönoton jälkeen silloisista erikoisluokista on tullut tavallisia luokkia. Kirjasto on siirretty toisiin tiloihin, luonnontieteiden opettamisen luokasta tuli atk-luokka. Uudistuksen ja laajennuksen hankesuunnitelmaa tehtäessä noin kymmenen vuotta sitten koulussa oli yksi esiopetusluokka.

Syksyllä 2013 esioppilaita on kolme luokallista. Ikärakenne on mennyt nuorempaan suuntaan, kun samalla kuudesluokkalaiset siirtyivät ylä-koulun puolelle.”Nykyiselle tontille koulua ei enää pysty laajentamaan. Viimeisimmäs-sä uudistuksessa Pohjoisesta koulus-ta tehtiin puskuria kasvavan Kokko - Taipaleen suunnan lapsille ja Ura-mon koulun ahtaudelle. Yksisarjai-sen koulun muuttaminen kaksisar-jaiseksi helpotti painetta monesta suunnasta.

haLLiSSa tiLava kenttä

Pohjoisen koulun vanha pieni juh-lasali on nyt opettajainhuone. Uusi

juhlasali löytyy koulun laajennuksen yhteydessä rakennetusta erillisestä

12 13

liikuntahallista Pohjoisen Rautatienkadun var-relta. Se on yhteinen läheisen Riihimäen lukion kanssa.

Koulun laajennus ja liikuntahalli on onnis-tuttu suunnittelemaan ahtaalle tontille siten, että piha sai lisätilaa hallin tasanteen ansiosta. Ra-kennukset tehtiin mahdollisimman lähelle katua tilan säästämiseksi.”Kun liikuntahalli on yhteiskäytössä, joskus tu-lee pieniä törmäyskursseja, mutta sovittelemalla on tultu hyvin toimeen”, rehtori sanoo.Halli on iltaisin kello 17 lähtien urheiluseurojen käytössä. Isoa kenttää tarvitsevat käsipalloilijat ja salibandyn pelaajat viihtyvät yli 800 neliön hallissa.

Koistisen mukaan alun perin halliin suunni-teltiin vain 600 neliön kenttää. Se olisi ollut liian pieni edellä mainituille lajeille ja koripalloilulle. Suunnitelmat onneksi muuttuivat. Koulun hal-lin isommalla kentällä helpotettiin salitilannetta, kun kaupungin Urheiluhalli oli puolitoista vuotta remontissa. Koulujen liikuntatunneilla halli on jaettavissa kolmeen osaan.Koulujen juhlatilaisuuksiin liikuntasali sopii hy-vin. Moni on käynyt siellä ylioppilaiden lakki-aisjuhlissa.

Viisikymmentävuotista taivalta juhlittiin koko koulun voimin Riihimäen maauimalassa. Koulun vanhan salin 50-vuotisjuhlaan mahtuivat kutsuvieraat.

Läpinäkyvää luokkaa esitteli rakennustyömaalla 2005 arkkitehti Päivi Tuomola. – Aamupostin arkisto/Ilpo Kekki

14 15

”Satu-Pekan” RäätäLintaidoiLLa oLi käyttöä

Pohjoisen koulun ensimmäinen johtajaopet-taja Pekka Korhonen (1877-1961) syntyi Sotkamossa. Suurilapsisen kyläräätälin

perheen poika pääsi onnekkaasti muuttamaan etelään ja opin tielle.

Sortavalan seminaarin jälkeen Korhosen en-simmäinen työpaikka opettajana oli 1904 Aro-lammin koulu. Vaimo Alma opetti tyttöjen kä-sitöitä. Sieltä opettajapariskunta siirtyi kahden vuoden päästä uuteen Herajoen kouluun. Kuu-den vuoden päästä Korhoset muuttivat vuodek-si Eteläiselle koululle, kunnes Pekka Korhonen valittiin 1913 Pohjoisen koulun johtajaksi.Jäätyään eläkkeelle 1944 Korhonen oli vielä kou-lussa sijaisena kymmenisen vuotta.

Entisajan opettajien tapaan Pekka Korhonen oli paikkakunnalla monessa mukana. Nuoriso-seuratyö ja sen näyttämötoiminta olivat erityisen lähellä hänen sydäntään. Korhonen järjesti hel-sinkiläisten teatteriseurueiden vierailuja. Muun muassa Aku Korhonen ja Ruth Snellman kävivät koululla saunassakin.

Puheissaan johtajaopettaja käytti vertauksia

Ilmolan otos miehestä turkissa ja karvalakissa//Johtajaopettaja Pekka Korhonen kuvautti itsensä talviva-rusteissa Ilmolan valokuvaamossa.

ja kaunista kieltä. Siitä hän sai oppilailta lempi-nimen” Satu-Pekka”. Siihen aikaan juoksija Emil Zatopek oli vielä tuntematon suuruus.

Nuoruudessa hankittu räätälinoppi oli ikämie-henäkin vielä muistissa. Pekka Korhonen ompeli muun muassa Pohjoisen koulun näyttämön esiri-pun. Joulun aikoina oli pitkään käytössä johtaja-opettajan tekemiä tonttuasuja.

Koulun lehtileikekokoelmassa on tallella ui-malan 50-vuotisjuhlassa otettu valokuva. Siinä kuusikymmentäluvun alun johtajaopettaja Ante-ro Kuuliala esiintyy Korhosena. Hän istuu knalli päässä ompelukoneen ääressä valmistamassa op-pilaille tonttulakkeja.

PohjoiSen kouLun johtajaoPettajat/RehtoRit:Pekka Korhonen 1913–1944Atte Aarnio 1945–1952Pauli Salmi 1952–1957Antero Kuuliala 1957–1969Kalervo Lehikoinen 1971–1987Liisa Lehtonen 1987–2000Veijo Koistinen 2001-

14 15

Riihimäen kanSakouLujen SyntyvuoSia

Rautatien koulu aloitti 1879.

Hiivolan koulu aloitti 1897 Janakkalassa, siirtyi alueliitoksella 1922 Riihimäen kauppalaan, lakkautettiin 2010.

Arolammin koulu 1899, toiminta loppui 1970.

Riihimäen – Herajoen Eteläinen kansakoulu aloitti 1903, omaan rakennukseen 1905.

Herajoen koulu aloitti 1906.

Pohjoinen koulu aloitti 1913.

Lasitehtaan koulu aloitti 1915.

Patastenmäen koulu aloitti 1924, uusi rakennus 1957. Patastenmäki liitettiin Hausjärvestä Riihimäkeen vasta 1946.

Haapahuhdan koulu aloitti 1948.

Riihiviidan koulu aloitti 1948, lakkautettiin 1971.

Uramon koulu aloitti 1970.

Peltosaaren koulu aloitti 1977, ensimmäinen varsinaiseksi ala-asteen kouluksi suunniteltu.

Jatkokoulu alkoi Pohjoisella iltakouluna 1930 ja Eteläisellä päiväkouluna. Oma rakennus, nykyinen Harjunrinteen koulu valmistui 1951.

16 17

Pohjoisen koulun ensimmäiseltä lukuvuodelta 1913-1914 otetussa kuvassa on äärimmäisenä oikealla Arvo Rantanen. Viides oikealta on Hans Frederiksen ja kymmenes oikealta Uuno Salminen.

kuvia vuoSien vaRReLta

16 17


Välitunti vuonna 1915. - Kaupunginmuseo

18 19


Koulurakennus vuonna 1918. – Riihimäen kaupunginmuseo.

18 19


Maantiedon opetusta 1920-luvulla, kartan ääressä on opettaja Pekka Korhonen. - Kaupunginmuseo

20 21


Koululaisia 1926-1927: Kuvassa ovat muun muassa Erkki Elovaara, Tauno Pelenius, Aili Isotalo, Sisko Aalto, Kerttu Laakso, Osmo Tanskanen, Aune Perho, Unto Nieminen, Veikko Roos, Ahti Kahra, Eero Nummelin, Annikki Eloran-ta, Sirkka Heino, Saimi Heinonen, Martta Ruuth, Valva Kanninen, Arvo Silvan, Annikki Roine, Saara Liimatainen, Kaarina Klemetti, Aarne Lehtonen, Matti Sundström, Veikko Kuumola, Lauri Tikkanen, Pauli Pihl, Vuokko Pöllänen, Tuulikki Johansson, Rauha Suominen, Aira Vuorivirta, Karin Kangas, Mauri Korkalainen, Esko Blomster, Jaakko Koskinen. Opettaja on Elin Korpinen.

20 21


Koulu ja auto ovat kumpikin kaksikymmentäluvun mallia. – Riihimäen kaupunginmuseo.

22 23


Neljäs luokka 1930, opettaja on Atte Aarnio. –Riihimäen kaupunginmuseo.

22 23


Kuudes luokka vuodelta 1946 ja johtajaopettaja Atte Aarnio. – Riihimäen kaupunginmuseo

24 25


On eessä armas nyt juhlahetki,niin riemuinen oli tänne retki!Mä koulukumppanit jälleen näänja yhdess’ vietämme illan tään.

Muistot nää – mitä mieleen saikaan!Yl’ kolmekymmentä ajast aikaaSiit’ vierähti, kun koulutalonmä viimeks’ näin, sen lämmön, valon.

Muistan tovereitani näitä –veikkoja, tyttöjä lettipäitä.Koulun reipasta elämää,se kauas kaikki on jäänyt tää.

Ja opettajamme Hivannonmi poies joukosta mennyt on.Mutt’ Pekka Korhosen pirteenä vaantääll’ joukossamme nähdä saan!

Viell’ muistan koulun, mi oli uus’.Sen pihamaalla tää joukko huus’.Siell’ vallatonnakin oltiin kai,vaan kurin moni tuntea sai.

Tääll’ on Milja, Olga, Kirsti ja Jukka,Tuos’ istuu Vienokin tummatukka.Ja Katri, Einokin bassoineenon lähtenyt luokkakokoukseen.

Meistä tullut on monenlaista:toisilla monta on lapsukaista.Taiteilijoina jo toiset hääräälaivan kulkua joku määrää.

Me kutsun saimme taas tulla mukaan.Sitä vastustaa ei voinut kukaan.Taas esiin nousivat vanhat kuvatmi vuotten varsilla unhottuvat.

Tää kutsu kosketti syömmeni kieltä,laulaa tahdon sen julki sieltä.Ja yhteisvoimin sen sävelenme saamme oikeaan vireeseen.

Helsingissä 13.31948Kaisa Vauhkonen

Luokkakokous Riihimäellä kirvoitti Kaisa Vauhkosen runosuonen kukkimaan.

24 25


Entisten oppilaiden luokkakokouksessa 1948 oli läsnä entinen johtajaopettaja Pekka Korhonen Alma-vaimoineen sekä silloin koulua johtanut Atte Aarnio

26 27


Viidennen luokan oppilaat kävivät kahvilla ja laulamassa Pekka Korhosen luona. Kuvassa myös opettaja Atte Aarnio vaimoineen. – Riihimäen kaupungin museo

26 27


Pohjoisen opettajia lipputangon kupeessa, vasemmalta Sanelma Saarikoski, Unto Aho, Elin Korpinen, Pauli Salmi, Aino Ollikainen, Kalle Ainola, Väinö Routio, Kyllikki Mäkelä, Aino Raivio, Irma Routio, Kyllikki Mäkelä ja Antero Kuuliala. – Riihimäen kaupunginmuseo.

28 29


Lennokkikerho 1960-luvun puolivälistä. Vetäjänä oli opettaja Matti Saarinen. Kuvassa ovat muun muassa Hannu ja Timo Haataja sekä Pekka Rasimus. – Riihimäen kaupunginmuseo

28 29


Keijut tanssivat Pohjoisen kansakoulun kuusijuhlassa 1969. – Riihimäen kaupunginmuseo

30 31


Koulun johtajaopettaja Antero Kuuliala esiintyi 50-vuotisjuhlassa edeltäjänsä Pekka Korhosen roolissa. Hän muun muassa oli ompelevinaan koneella tonttulakkeja oppilaiden joulujuhlaan, kuten Korhonen oli tehnyt. – Kalle Ainolan albumi.

30 31


Arkkitehti Pasi Sistonen suunnitteli klassisen modernin Pohjoisen koulun laajennusosan. –Aamupostin arkisto/Ilpo Kekki

32 33


Teuvo Heinonen, Sami Röök ja Markku Karjalainen purkivat liikuntahallin sulkulaatan muottia Pohjoisen koulun rakennustyömaalla 2005.

32 33


Istuinkiven liikuntahallin tiloja tutkivat arkkitehdit Pasi Sistonen, Päivi Tuomola ja Pertti Pääsky sekä koulun rehtori Veijo Koistinen kesäkuussa 2005. –Aamupostin arkisto/Ilpo Kekki

34 35


Pohjoisen koulun liikuntahalli, joka on yhteinen Riihimäen lukion kanssa, sopii hyvin Pohjoisen Rautatienkadun kal-liomaisemaan. Istuinkiven sillalla sitä esittelee rehtori Veijo Koistinen.

34 35

Uusi Pohjoinen


36 37

muiStoja PohjoiSeLta

Sadan vuoden aikana Pohjoisella koululla monet opettajat ovat antaneet elämän eväi-tä suurelle määrälle oppilaita. Nämä ovat

olleet myöhemmin rakentamassa suomalaista yhteiskuntaa, jotkut näkyvästi julkisuudessa, toi-set arjessa puurtaen.Koulun satavuotishistoriakirjaan kyseltiin entis-ten opettajien ja oppilaiden muistoja kouluajois-taan. Heidän mieleensä jääneitä asioita ja tapah-tumia on koottu kirjan loppuosaan.

Julkisuuden henkilöistä maailmalla menes-tyneitä Pohjoisen oppilaita ovat vuoden 1972 Münchenin olympiakisojen 1500 metrin juoksun voittaja Pekka Vasala ja oopperalaulaja Tommi Hakala.

Kotimaan politiikan puolella Iiro Viinanen oli yhdeksänkymmentäluvun alun suuren ta-louslaman ajan jämäkkä valtiovarainministeri. Satu Taiveaho oli kaksi kautta näkyvä kansan-edustaja. Eduskunnassa istui myös Arto La-piolahti.

Viinanen, Vasala ja Lapiolahti kävivät koulua viisikymmentäluvulla, Hakala aloitti seitsemän-kymmentäluvun lopulla ja Taiveaho kahdeksan-kymmentäluvun alkupuolella.

Useiden kirjoittajien mieleen näyttää jääneen koulun ”erikoinen”, pienestä rikkeestä annettu seisontarangaistus. Se kärsittiin seisomalla sei-näkellon alla opettajainhuoneen oven vieressä. Isosta tuhmuudesta tuli jälki-istuntoa.Erityisesti sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluo-kat muistavat tilanahtauden. Luokkakoot olivat suuria, osittainen vuoroluku oli käytössä, ja osa koululaisista opiskeli Kansalaiskoulun tiloissa.Tilanahtaus on vaivannut opiskelua Pohjoisella jatkuvasti, koulun laajennuksista huolimatta.

Luokkaretket ja leirikoulut olivat lukuvuoden kohokohtia. Entisajan koululaiset jaksavat kehua sitä, että kesäloma oli täydet kolme kuukautta. Lisäksi oli viikon oikea perunannostoloma syk-syllä, kunnon joululoma ja hiihtoloma helmi-kuussa.

36 37

SaRka-aSuiSeSta kouLuPojaSta kehkeytyi oLymPiavoittaja

Talousneuvos ja vuoden 1972 Münchenin olympialaisten 1500 metrin juoksun voittaja Pekka Vasala aloitti koulunsa Pohjoisella viisikym-mentäluvun puolivälissä.

Peuranpolulla asunut Pekka Vasala kertoo juosseensa jo poikavuosinaan paljon kaveriporukassa. Hän huomasi, että jaksoi pitemmälle kuin muut, kun kaverit juoksivat korttelia ympäri jäljitellen sen ajan urheilusankareita. Tulevan mailerin ihanteena oli erityisesti neljännesmaileri Voitto Hellsten.

Ensimmäiset piikkarinsa urheilijan taimi sai vähän yli kymmenvuoti-aana.

oPPikouLuSta PaitSi

Pekka Vasala sanoo kokeneensa nöyryyttävänä, kun kaverit lähtivät oppi-kouluun, mutta hän ei yrityksestä huolimatta päässyt sinne. Hän tunnustaa sen omaksi syykseen, kun oli laiska lukemaan. Oppikirjat alkoivat maistua vasta kansakoulun kuudennella ja kansalaiskoulussa.

Seuraava opinahjo Vasalalla oli kauppakoulu ja sen jälkeen kauppaopis-to. Niiden välissä hän piti vuoden tauon ja suoritti englannin kielen kurssin kansalaisopistossa.

Hän sanoo, että kauppaopinnot ja kilpaa juokseminen merkitsivät jon-kinlaista näyttämisen halua:

”Vaikka en oppikouluun päässytkään, olen sentään yhteiskunnallisesti kelvokas”, hän kertoo Münchenin olympiavoiton jälkeen julkaistussa kir-jassaan ”Mitalin toinen puoli”. Varhaiset muistelmansa hän teki yhdessä urheilutoimittaja Risto Taimen kanssa.

yLioPiStoon utahiin

Kauppaopistossa Vasala menestyi hyvin kaupallisissa ja lukuaineissa. Sen sijaan kielet tuottivat vaikeuksia.

”Ruotsin kieltä suorastaan vihasin”, Vasala muistelee. Englannin kieli alkoi myöhemmin kiinnostaa, kun juoksija tiesi pääse-

vänsä Meksikon olympialaisten ”opintomatkan” jälkeen Yhdysvaltoihin Brigham Youngin yliopistoon Utahin Provoon syksyllä 1969. Myöhemmin maailmaa kiertäessä englannin taito koheni.

Stipendiaattivuosi meni mormonien yliopistossa nopeasti. Pekka Vasa-lan tarkoitus oli ruveta opiskelemaan liikealaa ja tietojenkäsittelyä. Yhdes-sä lukuvuodessa hän ei päässyt alkua pitemmälle.

”Sopeutumisessa oli jonkin verran vaikeuksia, kun jouduin kodin rau-hallisesta ilmapiiristä kansainväliseen opiskelijamaailmaan.”

Yliopistossa oli kyllä runsaasti suomalaisia urheilijatovereita. Pekka Va-sala jakoi yhdessä vaiheessa asunnon toisen riihimäkeläisen, keihäänheit-täjä Rauli Uiton, kanssa. Uitto luki itsensä tohtoriksi asti ja asuu edelleen Amerikassa. Hänkin on peltosaarelaisena aloittanut koulutiensä Pohjoisel-la.

Vasala olisi halunnut jatkaa opintojaan Yhdysvalloissa, mutta akilles-jänneleikkauksen jälkeiset jalkavaivat estivät pääsyn yliopiston urheilu-joukkueeseen, ja stipendi loppui.

mäntSäLä mieLeSSään

Armeijassa nielurisaleikkauksesta toipuessaan nuorella urheilijalla oli ai-kaa ajatella tulevaisuutta. Hänen kasvattajaseuransa Riihimäen Kisko ei pystynyt antamaan tarpeeksi tukea eikä Riihimäeltä löytynyt urheilemisen vaatimaa joustoa tarjoavaa työpaikkaa. Nousevaa urheilutähteä ei paljon lämmittänyt se, että lehtimieskerho Riihimäen Neekerit valitsi hänet Riihi-mäen vuoden 1968 parhaaksi urheilijaksi.

Vasala valitsi seurakseen tanssilavallaan rahaa tahkoavan Mäntsälän Urheilijat. Riihimäellä oltiin siirrosta katkeria, mutta tunnekuohut laantui-vat vuosien kuluessa.

SaRkaStiSia kouLumuiStoja

”Kansakoulussa minulla ei oikein ollut flaksia tyttöjen keskuudessa pork-

38 39

kanatukkineni ja hörökorvineni. Koulua kävin sarkatakissa ja -pussihou-suissa, joissa oli polvipaikat. Nelilapsisessa perheessä äiti ompeli vaatteet”, Pekka Vasala muistelee nyt jo myhäillen.

”Opettaja yritti kaunokirjoitustunneilla tehdä vasenkätisestä oikeakä-tistä. Siinä vanhanaikainen mustekynä ja pullo tuhrivat paperia ja vähän muutakin.”

Urheilulajin valinnassa auttoivat koulujenväliset hiihtokilpailut Käpälä-mäessä. Pekka Vasala hiihti vaarin tervaamilla suksilla, joissa oli kynttilää pohjissa.

”Sijoituin viimeiseksi, siihen päättyi hiihtoura”.Nykyään kultamitalimies on eläkeläinen, joka asuu kesät Heinolassa ja

syys-talvikaudet Turkissa.

mäkimitaLiStikin Löytyy

Toinenkin olympiamitalisti on aloittanut kansakoulunsa Pohjoisella, tai oi-keastaan Riihimäen vankilan salissa. Hän on mäkihyppääjä Niilo Halonen, 1960 Squaw Valleyn hopeamitalisti 19-vuotiaana abiturienttina. Siihen ai-kaan Halonen asui jo Lahdessa.

Sotien jälkeen Jaakkimasta lähtenyt Halosen perhe asui Riihimäellä. Kaarlo-isä oli upseerina varuskunnassa. Haapahuhdan koulun valmistumi-sen viivästyessä vankilan salissa opiskeli väliaikaisesti 1. ja 3. luokka, muut luokat kävivät Pohjoisella koululla.

Niilo Halonen hyppäsi myös ison mäen MM-pronssille Zakopanessa 1962. Myöhemmin liikunnanopettajan koulutuksen saanut Halonen siirtyi valmennustehtäviin. Hän oli 1970-luvun lopulla alkaneen Suomen mäkihy-pyn uuden nousun pääarkkitehti.

Olavi SaarinenHaastattelija on Pohjoisen oppilas viisikymmenluvulta

Pekka Vasala kävi kansakoulun kuusi luokkaa Pohjoisella. Hänestä tuli 1500 metrin juoksun olympiavoittaja Münchenissä 1972. – Olavi Saarinen

38 39

”oPettajani tekivät ihmeen”: tuLeva miniSteRi PääSi LySeoon

Kun Pohjoisen koulun nykyinen rehtori Veijo Koistinen soitti minul-le ja kertoi vanhan kansakouluni täyttävän sata vuotta, pysähdyin hätkähtäen miettimään ajan nopeaa kulkua. Kuinka monta vuotta

onkaan siitä kun tulin Pohjoisen koulun oppilaaksi? En ollut uskoa, että siitä on jo 60 vuotta. Mutta toisaalta alkaahan ikäni lähentyä seitsemää-kymmentä vuotta.

Koulunkäyntini aloitin kuitenkin Haapahuhdan koulussa 1951, sillä koulupiirin raja meni Jänönkujasta seuraava katua pitkin. Muistan hyvin, kuinka se harmitti, koska Pohjoisen kouluun oli lyhyempi matka kuin Haa-pahuhtaan.

Koulumatkat tehtiin talvella hiihtäen tai potkukelkalla ja muuna aikana kävellen. Polkupyörä oli vain unelma. Kun sitten kolmannelle luokalle siir-ryin Pohjoisen kouluun, oli tunne kuin olisi päässyt oikein kauppalan keskuk-seen ja koulumatkakin sujui paremmin hoidettua tietä pitkin helpohkosti.

vaPautuS viRkkaamiSeSta

Mitä sitten erityisesti noista Pohjoisen koulun ajoista on jäänyt mieleeni. Paljon-han aika on muistia valitettavasti jo ke-ventänyt. Ehdottomasti mieleenpainuvin oppi oli katekismuksen opettelu uskon-totunneilla ja erityisesti sen kymmenen käskyä selityksineen. Se jäi ohjenuoraksi koko elämäkseni.

Toinen ja vielä mieluisampi oli oppi, jonka sain käsityötunneilla ja erityises-ti veistotunneilla. Sekin oppi iskostui muuten kehnohkon oppilaan taidoksi.

Virkkaus vasenkätiselle oli kuitenkin yhtä vaikeaa sekä opettaa että oppia, ja pannulappuakin oli sellaiseksi vaikea tunnistaa. Muistan hyvin kuinka opettajani vaipui epätoivoon, kun virkkauksesta aina tuli pyöreä vaikka nelikulmainen oli tavoite. Sittemmin hän vapautti minut moisista virkka-uksista.

kuuLiaLa SoPi miehen maLLikSi

Opettajista suurta arvostusta nautti arvomaailmassani Antero Kuuliala, jon-ka ote oppilaisiin oli aina rauhallinen, sovitteleva ja isällinen. Hän kelpasi kyllä miehen malliksi. Me villit pojanviikaritkin osasimme kyllä arvostaa hänen oikeudenmukaista tapaansa ohjastaa meitä kunnon kansalaisiksi.

Erityisesti muistan hänen poikkeuksellisen taitonsa ohjata meitä oikeal-le polulle korottamatta ääntään.

Tuli sitten aika pyrkiä op-pikouluun, joka osaltani tuntui ylivoimaiselta yritykseltä. Kuin ihmeen kautta läpäisin pääsyko-keen vanhempienikin ihmetyk-seksi. Ihme oli niin suuri, että isä-ni tarjosi kaikille kadun lapsille jäätelöä, mikä oli tuohon aikaan harvinaista herkkua.

Opettajani siis olivat onnistu-neet tekemään ihmeen kun minut 1955 saatiin oppikouluun. Kiitos siitä.

Iiro ViinanenMinisteri, dipl.ins.Iiro Viinanen opetteli pianonsoiton alkeet kotonaan. - Viinasen albumi.

40 41

Satu taiveahoLLe jäLki-iStuntoa RakkauSkiRjeen LähettämiSeStä

Aloitin ala-asteen Eteläisellä koululla, mutta perheemme muutettua asumaan Kokkoon siirryin kolmannella luokalla

Pohjoiselle koululle. Uuteen kouluun tulo oli jän-nittävää, mutta minut otettiin heti erinomaisesti vastaan. Sain heti paljon uusia kivoja kavereita ja koulun käynti tuntui mukavalta. Monet ystävyys-suhteet ovat säilyneet näihin päiviin saakka.

Olin kova Dingo-fani ja rintapieltä koristi kolmannella luokalla usein iso rivi Dingo-rinta-merkkejä ja kädessä oli nippu rannerenkaita ja sifonkihuiveja. Dingo-hysteria oli suurta.

Myös ensi-ihastukset ajoittuvat tuohon aikaan. Ihastuin muutamaankin poikaan. Ja taisipa käydä myös toiste päin, sillä uutena oppilaana kouluun tullessani, alkoivat muutamat luokan pojat seu-railla minua kotiin, soitella ovikelloa ja kurkkia jopa ikkunoista. Tätä kesti jonkin aikaa ennen kuin tilanne rauhoittui. Luokassa oli myös kirje-postilaatikko, jonka välityksellä sitten vaihdoim-me kirjeitä, myös ”rakkauskirjeitä”.

Olin kovin vilkas ja sosiaalinen koulussa. Lei-kimme välitunnilla ja vapaa-ajalla erilaisia ulko-leikkejä sekä hyppäsimme narua, twistiä ja ruu-tua. Joskus leikimme valliherraa ja muistan kyllä jääneeni kerran jälki-istuntoon lumipallon heitos-ta. Jälki-istunnossa olivat vuotta vanhemman luo-kan vilkas poikaporukka sekä minä ja ystäväni. Kaikkea se ihastus teettää, kun olimme koettaneet pysyä poikien rajuissa leikeissä mukana.

M u i s t e l e n jääneeni jälki-istuntoon myös rakkauskirjeen lä-hettämisestä, mitä en kyllä vieläkään hahmota jälki-is-tunnon aiheeksi. Kerran olin jälki-istunnossa, kun olin pukannut ihastustani leik-kimielisesti jalal-la takapuoleen. Käsityötunnilla pelleiltyämme ja oltuamme rauhat-tomia jouduimme yhden ystäväni kanssa kerran kellon alle seiso-maan. Hassu tapa! Toinen seisoi 2. kerroksessa ja toinen 1. kerrok-sessa kellon alla.

Näistä esimerkeistä huolimatta, olin kyllä kilt-ti ja tunnollinen koululainen. Koulu sujui helpol-la ja hyvin.

hoitoPoni hevoStytöLLe

Vuotta vanhemmat pojat pelasivat jääkiekkoa ja

Riihimäki-päivänä 1979 juhlittiin satavuotiasta paikka-kunnan koululaitosta. Ensimmäinen opinahjo oli Rauta-tien koulu, nykyinen rautatieläissoittajien Musiikkitalo, jonka seinässä paljastettiin muistolaatta. Kaupunginmu-seon näyttelyyn koulutoimenjohtaja Esko Taiveaho toi kohta kolmevuotiaan tyttärensä Sadun, tulevan kansan-edustajan ja julkkiksen. – Riihimäen Sanomat 13.9.1979.

40 41

olimme ystäväni kanssa usein Keskuskentällä heidän kanssaan. Taisipa pu-kuhuoneeseen tulla kirjattua myös ihastuksen tunnustuksia.

Koulussa suosituin välituntipaikka oli hiekoitushiekan säilytyslaatikko, sillä sen päällä istuivat koulun kingit. Olin myös ystävieni kanssa kova he-voshullu ja hevoset alkoivat ottaa yhä suurempaa osaa elämästäni. Aluksi leikimme leikkihevosilla ja teimme niille valtavalla vaivannäöllä nahasta ja rautalangasta itse satulat ja suitset sekä muutenkin teimme tallivarusteet.

Sain kolmannella tai neljännellä luokalla oman hoitoponin, joka oli mi-nulle kaikki kaikessa. Hevosten hoito, ratsastusleirit, kirjekaverit ja oma koira sekä ystävien lemmikkieläimet olivat tärkeässä roolissa. Luin myös paljon hevos- ja muita kirjoja. Muistan lainanneeni joskus kirjastosta use-amman muovikassillisen kirjoja kerralla.

PePPi PitkätoSSuna ja ainona

Ala-asteajalta on jäänyt erityisesti mieleeni leirikoulu, jonka luokkamme teki Saloisten leirikeskukseen. Menimme sinne polkupyörillä ja olimme siellä muutaman päivän. Se on jäänyt mieleeni hyvänä ja yhteisöllisenä ko-kemuksena. Muistan, että kaikilla oli leirikoulun tunnuksena merimiesai-heiset lakit.

Muistan myös koulunäytelmät ja näytelmäkerhon, jossa olin mukana. Tykkäsin kovasti näyttelemisestä ja joskus pääsinkin Peppi Pitkätossun rooliin ja muistan kuinka olimme tehneet voimistelupukista Pepille hevo-sen, jolla oli paperimassasta tehty hieno pää ja kaikki. Jossakin näytel-mässä olin Kalevalan Aino, joka hukkui järveen ja jossakin ensimmäisessä näytelmässä taas koivu, joka vain seistä nökötti lavan reunassa.

Luokallamme oli erilaista aktiivisuutta. Kouluruuan osalta kerran kerät-tiin vetoomukseen nimiä muistaakseni munavellin säilymiseksi ruokalis-talla. Itsekin taisin sen allekirjoittaa, vaikka en toden totta ollut munavellin ystävä. Pinaattiletut olivat suosikkiruoka ja niitä syötiin niin paljon, kun sai.

Kouluaineista tykkäsin melkein kaikista, erityisesti biologiasta. Liikun-nasta en pitänyt, mikä on kummaa, koska vapaa-ajalla liikuin varsin paljon ja myöhemmin itsestäni tuli aikamoinen himoliikkuja ja valitsin myöhem-

min valinnaisenkin liikunnan. Paljon oli myös kivoja opettajia: Eeva Rinne ja Liisa Lehtonen ovat eri-

tyisesti luokanvalvojina jääneet myönteisesti mieleeni. Lisäksi Riitta Ni-sonen oli ihana opettaja, vaikka laulukoetta kyllä jännitin. Esitelmät ovat jääneet monella mieleen. Niitä nimittäin luokkamme oppilaat pitivät lem-mikkieläimistä pitkälle vietyyn ensiapuvälineiden esittelyyn.

PyöRRyttäviä aamuhaRtaukSia

Luokkaretket olivat vuoden kohokohta, vaikka siihen aikaan luokkaretket olivat hyvin maltillisia. Mukaan saimme kuitenkin kivat eväspussit. Muis-telen niin, että olisimme aina syöneet graham-lihapiirakat jonkun lähikun-nan hautausmaalla.

Mieleeni ovat jääneet myös kerran viikossa olleet aamuhartaudet, jolloin kaikki koulun oppilaat seisoivat juhlasalissa. Itseäni pyörrytti siellä usein ja muistan, että aamuhartaudessa pyörtyi useampi henkilö. Edelleenkään en kyllä ymmärrä, miksi siellä piti seistä. Itse aloin hieman arkailla koko tapahtumaa. Kevätjuhlat sekä Suvivirsi olivat sen sijaan aina yhtä ihania hetkiä.

Tykkäsin kovasti olla Pohjoisella koululla, mutta kuudes luokka oli jotenkin itselleni tylsempi aika. Itsellä oli varmasti vähän ”kasvukipuja” ja aikaan osuu myös muutamia vähän ikävämpiä asioita. Silloin en oikein viihtynyt koulussa, mutta se ei poista niitä hyviä ja erittäin hyviä muistoja aiemmilta vuosilta.

Oli myös ihana, että useampi parhaista luokkakavereista siirtyi samalle luokalle tai ainakin samaan kouluun yläasteella. Pohjoinen koulu oli ja on hyvä koulu, josta oli ja on hyvä ponnistaa eteenpäin. Ja olen kovin iloinen, että yksi rakkaista kummitytöistäni on nyt koulun oppilas. Näin elämän ketju menee eteenpäin…

Satu TaiveahoSosiaalihuollon johtava ylitarkastaja, YTMKansanedustaja (2003-2011)

42 43

kouLutyö aLkoi PeSäPaLLoiLuLLa, SiLLä LukujäRjeStyS Puuttui

Olin ollut kolme vuotta opettajana ja työpaikkani oli Hyvinkäällä Hämeenkadun koulu, jonka kivikoulu oli aivan uusi.

Muutto Pohjoiselle koululle 1953 oli muutto erilaisiin oloihin. Uudesta hienosta hyvin varustetusta suuresta koulusta tulin hiukan van-hempaan. Opettajatoverit olivat mukavia ja taloa oli juuri uusittu, kun ala-kertaan oli tehty ruokasali ja muutakin tilaa.

Koulun johtaja Pauli Salmi asui kadun toisella puolella olevassa talossa. Siellä käydessäni hän esitteli muun muassa itse tekemänsä urut.

PakkoSiiRRettäviLLä itku SiLmiSSä

Syksyllä alettiin koulutyö yleensä pesäpalloa pelaamalla siitä syystä, että ei ollut lukujärjestystä. Ei tiedetty luokkien vahvuuksia ja oppilaita siirrettiin koulusta toiseen. Vasta sitten, kun tiedettiin luokkien vahvuudet, voitiin jakaa koulutarvikkeita ja aloittaa tositoimet.

Nykyisin kai jo tammikuussa tiedetään nämä asiat, mutta silloin tavat olivat erilaiset. Oppilaiden siirto oli joskus vaikeata. Oli yritettävä lohdut-taa itkusilmäistä pakkosiirrettävää.

Lukujärjestystä tehtiin sitten yhteistyönä ja muistan, kun eräänä vuonna kaikki oli muuten selvää, mutta Hiljan saunapäivää piti vielä järjestellä. Sekin onnistui ja kaikki oli hyvin.

Jotkut luokista olivat uudessa Kansalaiskoulun, nykyisen Harjunrinteen koulun, yläkerrassa ja siinäkin oli omat järjestelynsä.

PaLjon oPPiLaita ja vuoRoLukua

Opettajat harrastivat vapaa-aikana kuorolaulua, teatteria ja kokoonnuttiin omiin illanviettoihin. Oli opettajayhdistyksen kokouksia, monenlaista toi-mintaa. Oppilaita oli paljon ja vuoroluku aiheutti sen, että iltavuoro voi loppua lauantaina kello 17.

Koulusoittimia saatiin ja niitä käytettiin tunneilla, mutta myös välitun-nilla. Markku ja Kalle soittelivat ”kevyttä koulusoittimilla”, muun muassa Suomen euroviisua ”Valoa ikkunassa”. Kahvia keitettiin opettajainhuoneen Opettaja Kalle Ainola luokkansa kanssa koulun pihalla. – Kalle Ainolan albumi.

penkin päässä.Katselen kuvaa koulun 50-vuotisjuhlasta. Se oli maauimalassa. Opetta-

jilla oli vanhoja pukuja päällä. Kyllä aika kuluu. Toinen kuva on koululais-ten juhlasta, jossa ohjelmaa esitettiin maauimalan tyhjien altaitten pohjalla. Kolmas kuva otettiin seuraavana päivänä. Sanelma oli ollut ohjaamassa esityksiä uimalan kylmällä betonilla ja melkein liikuntakyvytön. Markku ja Kalle kantoivat hänet tuolilla kuvaan.

Ajan kuluessa muistot aina kaunistuvat. Ehkäpä ympäristö ei ollut pa-ras mahdollinen, mutta yritettiin niissä oloissa parastamme. Uramon kou-lun valmistuminen muutti sitten tilannetta.

Kalle AinolaOpettaja, dir.cant.

42 43

muiStoja ja mieLikuvia SykSyLLä 1949 kouLunSa aLoittaneiLta

”Pohjoisella koululla oli syksyllä 1949 kaksi aloittavaa rinnakkaisluokkaa. Meidän ensimmäiselle b-luokallem-

me tuli noin 15 tyttöä ja 20 poikaa. Jakoperustet-ta emme tiedä. Opettajana oli Elsa Aro.”

Näin aloittaa kertomuksensa kesällä 2013 kokoontunut muistelutyöryhmä. Sen muodosti-vat Irma Alfthan os. Salovaara, Sirkka-Liisa Evers os. Pekkonen, Tapani Paananen (muis-tiinmerkitsijä) ja Seppo Pönni. Ryhmä pyrki pitäytymään alakoulun eli kahden ensimmäisen vuoden muistikuviin.

kouLu aLkaa

Moni tuli ensimmäisenä päivänä kouluun yksin, jos molemmat vanhemmat olivat töissä. Eikä edellisenä keväänä ollut ”orientoitumistilaisuut-ta”. Koulumatka oli tosin vain 1-2 kilometriä. Matka kuljettiin jalan tai talvella potkukelkalla. Kansakouluaikana ei lapsilla yleensä ollut omaa polkupyörää.

Ensimmäinen päivä alkoi siten, että opettaja jakoi lapset tyttö-poika pareihin, jotka kiersivät koulun pihaa tutustuen toisiinsa käsi kädessä. Sitten muodostettiin parijono sisään menoa var-ten, ja tämän parin kanssa ainakin aluksi istuttiin luokassa kahden hengen pulpeteissa. Parittomat pojat luultavasti pistettiin eturiviin valvonnan helpottamiseksi.

Pohjoisen ja Eteläisen kansakoulun rajana oli periaatteessa Kauppakatu sekä myöhemmin kai

Keskuskatu. Poikkeuksia tietysti oli, muun mu-assa rautatieläisten talosta moni kävi Pohjoista koulua. Sellaistakin tapahtui, että kotiosoitteen muuttuessa joutui vaihtamaan myös koulua.

muiStojen väLitunnit

Välitunneista ryhmä muistaa huomattavasti enemmän kuin oppitunneista. Tässä listaa te-kemisistä: tytöt hyppelivät narua itsekseen tai kahden pyörittämänä. Todistettu ennätys oli 500 kertaa 15 minuutin aikana. Muita välituntien harrasteita olivat ruutuhyppely, ”Hansvili”, ele-fanttimarssi, plastiikan palojen vaihtaminen ja vaatenukan nyppiminen kirjanmerkiksi.

Pojat: postimerkkien vaihtaminen (pajatso), valliherra, kukkulan kuningas, kukkotappelu (ainakin kerran murtui kaksi kylkiluuta), ”nap-paaminen” (noin 30x30 sentin sileällä hiekalla 10 kiveä, joista yhden ylösheiton aikana napat-tiin muita käteen), ”seinää” (kolikolla), ”teikkiä” (kolikolla viiden metrin päähän tappiin tai kuop-paan). Yhteistä oli ainakin ”viimeinen pari uu-nista ulos”.

Välitunnilla periaatteessa hoidettiin myös pie-net ja isot hädät. Sitä varten oli pihan koilliskul-massa pitkä puinen ulkohuussi. Sinne kiivettiin korkeita portaita. Tyttöjen puolella oli 10 reikää ja poikien viisi ja puinen kouru. Talvella kasa jää-tyi ja nousi niin korkeaksi, että piti nousta kyyk-kyyn laverille ja/tai kolautella kasa nurin. Koulun pihalla sai olla myös vapaa-aikana eli kouluajan

ulkopuolella leikkimässä tai pelaamassa.

kouLuRuokaiLu

Pihan kaakkoiskulmassa oli sauna, jonka padas-sa ruoka keitettiin. Keittäjänä toimi talonmiehen rouva Lappalainen. Ainakin seuraavia ruokia muistui mieleen: padasta johtuen tietysti vellejä tai keittoja: hernekeitto, makkarakeitto, lihakeit-to, kaalikeitto, makaronivelli, kauravelli, manna-velli. Muut eväät, voileivät ja maitopullon, kukin toi kotoaan. Kotieväiden vaihtoakin tapahtui, jos jollakulla oli aina sama eväs repussa tai laukus-sa.

Keittäjä kantoi emaliämpärin luokkaan, josta opettaja jakoi kuupalla kullekin annoksen omaan emalikulhoon. Pakkosyöntiä ei sinänsä ollut. Ruokailuvälitunti oli kai noin 30 minuuttia. Jos ei ruoka maistunut, sai sen ääressä istua, kunnes toiset tulivat ulkovälitunnilta ja uusi tunti alkoi.

Kaksi järjestäjää vei ruokailun loputtua pä-rekorilla likaiset ruokailuvälineet saunalle pes-täviksi. Ruokansa syömättä jättänyt vei sen ja kulhon itse saunalle. Ilmainen lämmin koulua-teria otettiin Suomessa käyttöön ensimmäisten joukossa maailmassa, ja 1940-luvulla se oli erit-täin tärkeä monelle lapselle. Lisää sai pyytämällä useammankin kerran. Järjestäjien tehtäviin kuu-lui lisäksi välitunnin aikana pyyhkiä liitutaulu, pestä sieni ja tuulettaa luokkahuone.

44 45

Koulun neljäsluokkalaisia poikia on päässyt kuvaan urheilukentällä olympiavuonna 1952. – Ylärivi vasemmalta Jouko Nummenpää, Olavi Könönen, Juhani Laine ja Veikko -. Keskirivi: Kari Isotalo, Ari Lehto, Antero Karppinen, Pertti Numminen, Tapani Paananen ja Juhani Leisti. – Alarivi: Kyösti Autiovuori, Tauno Rask, Reijo Lahtinen, Seppo Karuvaara ja Seppo Pönni.

44 45

näPSäkkä omateSti vanhuuden vaRaLLe

Jo 130 000 kansalaistamme potee muistisai-rautta. Määrän povataan kasvavan reippaas-ti tulevina vuosikymmeninä. Meidän koulu-

amme nuorempien on viisasta varautua vastaisiin vuosiimme. Miten se on mahdollista?

Helppo ja huokea muistitreeni on noukkia ko-toisa albumi, josta löytyvät puolen vuosisadan takaiset luokkakuvat. Nuo aikaa uhmaavat mus-tavalkokuvat ovat oivaa aineistoa höpertymään pyrkivälle muistipololle.

Pohjoisen tutulla pihalla syksyllä 1956 näpä-tyssä otoksessa on 33 enemmän tai himpun ver-ran aremmin hymyävää potrettikoululaista ynnä opettaja-Kyllikki. Hän alkoi heti syyshötäkän rahtusen hellitettyä ohjata joulunäytelmää, jon-ka me koululaiset tulkitsimme syyslukukauden päätteeksi.

Minä en saanut puheroolia, mutta pääsin tai-vaallisen sotajoukon sotilaaksi. Verhosin Kylli-kin avustamana varteni valkeaan harsoon ja ase-tuin kinkkupaperitähditetyn pahvitorveni kanssa valmiiksi etulaitaan aivan lattialla ihmettelevien kouluun kuulumattomien naperoiden eteen.

Kuvaelma eteni huipentumaan, jossa taivaal-linen sotaväki puhalsi ilon ilmoille. Olin ikäisek-seni riskikeuhkoinen, ja niinpä tein elämäni yhä-ti ylittämättömän esityksen: tööttäykseni tehosta pari ensimmäistä riviä parahti parkuun ja alkoi hamuta ympäriltään suojaavaa äitiä.

Opettajien nimet ovat omatestin helpointa osuut-ta, mutta miten nimetä ne 17 tyttöä, muuten kuin päälakirusetilliset ja esiliinalliset.

Yhden pojan silloiseen kotitaloon voin opas-taa vaikka hetioitis, mutta mikä olikaan tuon sut-kauttelevan ja herkästi nauravan kaverin nimi tai edes jompikumpi nimi?

Olen melkoisen varma, että ajanoloon päsäh-tää ajukopasta tähänkin tehtävään ratkaisu. Odo-tellaan ja hiplotellaan.

Kyllikin ja häntä seuranneen Kallen antamin eväin kohti niitä päiviä joina muistaa mitä kul-loinkin sattuu muistamaan.

Vaan yhä ovat visusti mielessä rikkeiden ukaasit. Pienemmistä, kuten sipipuheesta vieruskaverin kanssa, joutui seisomaan seinäkellon alla opet-tajainhuoneen oven vieressä. Sopimattomista sa-noista seurasi saippuapesu suulle, joka oli törky-puheen ilmoille päästänyt.

Kyllikkiä ja Kallea minun on yhä kiittäminen monen tiedon ja taidon esiin loitimisesta. Ensim-mäinen isompi kosketus kirjoihin tuli Pohjoisen kirjastosta. Sieltä saattoi määräpäivänä lainata luettavaa. Sittemmin tuli vuoroon kauppalankir-jasto jyhkeiden kiviportaiden päässä.

Kallen suosimista päässälaskukokeista pidin kovasti. Myöhemmin ponnekkaana kuoromiehe-nä tunnetun Kallen oppi jäi vajaaksi oikeastaan

vain yhtä: laulutaitoa. Jäin suunsoittajaksi eli ny-kykielellä läppämieheksi.

Luokkakuvan kiireettömässä katselussa on myös vaaransa. Tiedän muutamien yhteisku-vaan vangittujen linnareissut, jopa itsemurhat, mutta myös ilmiselvät auvon ajat. Kun muisti-jumppa alkaa tepsiä niin sopii siirtää muistojen maisemaa muutama sata metriä etelään, lyseon luokkakuviin. Niissäkin riittää ihmettelemistä. Miten on mahdollista, että lyseon vintiöistä use-ampi hoksasi mielitietykseen Pohjoisen tyttären ja meni aina avioalttarille saakka. Vaan ne ovat jo toisia tarinoita.

Yksi unelma minulla on tuleville ajoilleni. Pohjoisella jäi monta lystiä kokematta. Olisi upe-aa palata asiaan kunhan varttuneet vuodet koht-sillään koittavat. Silloin kävisivät toteen Kaarlo Kramsun ylivertaiset säkeet: ”Vanhaks tuli, käy-räks varreltansa, sama vain aina oli luonnoltan-sa”.

Matti Saarimäkitoimittaja ja oppilas 1950-luvulta

46 47

hajamuiStoja viiSikymmenLuvuLta

Sadan vuoden aikana lukuisten koululais-ten askeleet ovat suuntautuneet Pohjoisen koulun tiloihin. Oppivelvollisuuttaan aloit-

tavan silmissä jo vanha osakin näytti suurelta ja komealta silloisen opettajainhuoneen ja portaikon kaarevan linnamaisine muotoineen.

Omalla kohdallani koulutie alkoi syyskuun alussa 1955. Olin ystäväni kanssa Apilakadulla astelemassa kohti ensimmäisen koulupäivän ko-kemuksia. Äidit olivat saattajina menomatkalla, eivät enää myöhemmin.

Ystäväni teki äkkiä täyskäännöksen lähtien juoksemaan kotiaan kohti. Hänen äidissään oli sen verran sprintteriainesta, että karkumatkaa riitti tuskin sata metriä. Siitä sitten koulumatka jatkui ilman karkaamisyrityksiä. Parin tunnin jälkeen jo laulettiin alakoulunopettaja Aune Kle-min johdolla Maija Konttisen ja Helmi Valion laulua ”Koulumatka””

”Kesäleikit, hommat jäivät, / tuli eteen syksy-päivät. / nyt jo pienet koulutiellä / astelevat ilo-miellä.”

junat tuLivat tutuikSi

Lukemisen ja laskemisen alkeita opettelevan ala-koululaisen huomio kiintyy moneen muuhunkin varsinaisen koulutyön ohella. Piti tarkkailla muita koululaisia ainakin silloin, kun heitä paririvissä seisten huudettiin luokka kerrallaan välitunnilta sisälle.

Huomio kiintyi luokan lamppujen muotoon,

ikkunoiden ristikoihin, pihan aitaukseen ja van-haan saunarakennukseen. Välitunnilla muistan tähyilleeni myös lähikalliolla sijainneen Ylösen talon pihapiiriin.

Lisäksi tarkkailin erityisesti junaliikennettä, olenhan rautatieläisen poika. Jopa junien aika-taulut jäivät mieleeni. Jos kouluun tultiin kah-deksaksi, piti ehtiä näkemään Oulun yöjuna. Jos koulu alkoi yhdeksältä, aidan takana piti käydä heiluttamassa Haapamäen postijunalle. Jos Haa-parannan yöjuna 64 oli ajallaan, senkin ehti näh-dä ennen tunnin alkua.

Pikajunia vetämässä saatiin tuohon aikaan ihailla silloin komeimpia vetureitamme Ukko-Pekkoja (Hr 1). Syksyistä mieleen jäivät Jumbo-jen (Tv 1) vetämät sokerijuurikasjunat. Ne mate-livat hitaasti koulun ohi päämääränään Turengin raakasokeritehdas.

Nykyään näitä muistoaineksia nimitetään pii-lo-opetussuunnitelmaksi.

monenLaiSia haRRaStukSia

Koulunkäyntini sujui lukuaineiden osalta jok-seenkin vaivattomasti, käsitöissä ja liikunnassa en menestynyt.

Tavallisen koulutyön ohessa järjestettiin muu-takin toimintaa. Joskus saatettiin näyttää elo-kuvaa. Lukukausien päättäjäisjuhlien lisäksi oli yhteislaulutilaisuuksia ja silloisen Toivonliiton juhlia. Luokat valmistivat niihin vuorollaan oh-jelmaa muiden päästessä sitä seuraamaan. Näis-

tä kokoontumisista pidettiin myös pöytäkirjaa. Muistan itsekin kerran laatineeni sellaisen.

Oli kulttuurikilpailuja, 1957 muistan olleeni koulun edustajana Eteläisellä koululla pidetyssä laulukilpailussa. Sijoitus taisi olla neljäs.

Yhteislaulutilaisuuksissa koululaisten laulu oli riittävän voimakasta, kun opettaja Markku Heik-kilän ääni ei kuulunut muiden laulamisen yli. No, kyllä hänen koulutettu äänensä aina sieltä kuului. Säestäjinä olivat tuolloin Kalle Ainola ja Pirkko Era.

Tekevälle sattuu. Erään kuvaelman yhteydes-sä olin lauluryhmän jäsenenä silloisen todella in-tiimin näyttämön laidalla. Esille astui Kuu, joka oli juuri lausumassa repliikkiään: ”Mun lyhtyni palaa”, jolloin esityksessä elävä kynttilä sytytti paperilyhdyn tuleen. Repliikkini sisältö toteutui kirjaimellisesti.

ahtauden ja teRveyden ongeLmat

Neljännen luokan opiskelussa (1958-59) keskityt-tiin erityisesti lukuaineisiin, sillä edessä olivat kevään oppikoulun pääsykokeet. Monet luokkani oppilaista selvisivät niistä Aino Ollikaisen napa-kan opetuksen ansiosta.

Koulunkäynnin haasteena oli erityisesti tila-kysymys. Suuret ikäluokat olivat runsaimmil-laan. Näin jälkeenpäin ihmettelen, mihin kaikki saatiin mahtumaan. Äkkiseltään luetellen ratkai-suina olivat suuret ryhmät, osittain vuoroluku (1955 luokkamme tunnit pidettiin kerran viikos-

46 47

sa iltapäivällä kello 13-17) ja Jatkokoulun/Kansalaiskoulun 1951 valmistu-neen rakennuksen niin sanotun kansakoulusiiven käyttö.

Toisena haasteena oli suuren oppilasmäärän terveys. Flunssat, rokot, si-kotauti ja hinkuyskä levisivät ahtaudessa nopeasti. Yksittäisiä poliotapauk-siakin esiintyi. Vuonna 1957 aasialaisen influessa-aallon aikana oppilaita ja

opettajia oli poissa samaan aikaan niin paljon, että johtajaopettaja Antero Kuuliala keräsi kaikki sinä päivänä koulussa olleet käytävälle lukien heille satuja.

Pertti SeuranenOppilas 1950-luvulta

taRkkaiLuLuokka kaikeSSa mukana muiden kanSSa

Muistikuvia Pohjoiselta koululta vuodelta 1971:Eihän meitä montaa ollut pienluokassa, minä suurimpana ja muutama oppilas pienimpinä. Ei ollut luokkahuonekaan suuren

suuri; siellä kivijalassa, vieressä veistoluokka ja jakelukeittiö.Suuntaus oli siihen aikaan, että kaikenlainen erityisopetus, oli se sitten

tarkkista tai muuta pienryhmäopetusta, laitettiin ”nurkkaan”. Mutta eipä se opetuksen antamista haitannut, varsinkaan kun koulun opettajakunta otti tarkkailuluokan mukavasti vastaan.

Olimme kaikessa koulun toiminnassa mukana muiden luokkien kans-sa. Olimme osa Pohjoista koulua kilpailuissa juhlissa, retkillä... Erityisesti mieleeni on jäänyt silloinen koulunjohtaja Kalervo Lehikoinen, jonka suh-tautuminen meihin oli erittäin myötämielistä. Nuorehkona opettajana sain häneltä monenlaisia neuvoja opetuksen tueksi.

Kalervolla ja minulla oli oma yhteinen merkkikieli, jolla viestimme

silloin tällöin toisillemme tärkeitä asioita. Sitä eivät huomanneet oppilaat eivätkä opettajakollegatkaan. Saattoivat vain ihmetellä, miksi Kalervo piti tuntia tarkkailuluokalla.

Opettajainhuoneessa oli mukava tunnelma. Varsinainen opetustyö oli välillä unohtua, kun kahvin juonti ja pullan syönti vei oman aikansa.

Ruoka-auton mukana tuli kaupungin posti. Milloin saatiin paketteja, milloin kirjeitä, milloin mitäkin. Muistiin on jäänyt hauska osoite erään paketin päällä: ”POJONEN KOLU/ Huotari. Lukiopetus”. Se olisi ollut tar-peen lähettäjälle, mutta perillehän tuo tuli.

Mukavia muistoja lyhyestä vierailusta Pohjoisella koululla.

Hannu Huotari Silloinen tarkkailuluokan opettaja

48 49

”PohjoiSen LinnoituS” SeiSoo edeLLeen vankaSti PaikaLLaan

Asuimme 1960–70-luvuilla Riihimäen Karankadulla. Pohjoinen koulu oli kotitaloamme vastapäätä. Istuessani keittiömme ruoka-pöydässä näin ikkunastamme Pohjoisen koulun ja usein ajattelin,

että tuossa koulussa olisi hyvä työskennellä.Lukuvuotena 1970–1971 toimin Haapahuhdan koulun johtajana ja näinä

aikoina olin kovin läheisesti mukana Riihimäen koulutoimessa. Olin Koulu-lautakunnan, koulusuunnittelutoimikunnan varapuheenjohtajana toiminut ja jonkun vuoden kuluttua työskentelin opetuspäällikön tehtävissä luku-kauden ajan. Kun lisäksi tehtäviini kuului Riihimäen Opettajayhdistyksen puheenjohtajuus ja opettajien luottamusmiehenä toimiminen, saattaa sa-noa, että kotikaupunkimme koulutoimi oli minulle tuttuakin tutumpaa.

Työtä ja puuhaa kaikki tämä aiheutti, mutta kaikesta huolimatta nautin näistä toimista.

Erään koululautakunnan kokouksen alussa pyysi koulutoimenjohtaja Esko Taiveaho, että kokouksen jälkeen jäisin hetkeksi kokoustilaan. Pu-heenjohtaja Heikki Kylmälällä ja hänellä olisi minulle asiaa. Mietiskelin kokouksen kuluessa viimeaikaisia, mutta en saanut mieleeni mitään mer-kittävää. Jäin vain odottamaan kokouksen päätöstä.

Selvisihän se. Koulutoimenjohtaja selosti, että Uramon kouluun on tu-lossa liikaa oppilaita ja näin Pohjoinen koulu, joka oli muutamia vuosia ollut tyhjänä, täytyi ottaa käyttöön ja nyt sain pari viikkoa aikaa miettiä ryhtyisinkö tulevan ”uuden” Pohjoisen koulun johtajaksi. Mieleeni tulivat ruokapöytämietelmäni ja vastasin, että aikaa en tarvitse. Otan tarjotun teh-tävän mielihyvin vastaan. Kun tämän tässä kerron, saan myös korjattua joissakin yhteydessä esitettyjä vääriä tietoja siirtymisestäni Pohjoiselle.

Pohjoinen kouLu taaS käyttöön

Työ Pohjoisella alkoi kohtalaisen vaatimattomissa oloissa. Uramon kouluun oli kuljetettu kaikki käyttökelpoinen ja uusia hankintoja ei paljon ehdit-ty tehdä. Työtovereinani toimivat opettajat suhtautuivat puutteisiin kui-

Kolmasluokkalainen Metta Ahola näki koulunsa tällaisena.

48 49

tenkin täydellä ymmärryksellä, ja niin työmme rauhallisesti alkoi ja jat-kui.

Olimme työtovereita, tulimme hyvin toimeen keskenämme. Olo oli ko-vin kotoista ja miellyttävää. Oppilaat tulivat monelta suunnalta ja myös heille on annettava täysi tunnustus miellyttävästä käyttäytymisestä ja opis-keluhalukkuudesta. Sain myös huomata, että kotien myönteinen vaikutus oli merkittävää työmme onnistumiselle.

Kaikille tuolloin mukana olleille työtovereille ja oppilaille sekä heidän kodeilleen kulkeutukoot parhaat kiitokset näin vuosien takaa.

Myös esimiesten toiminta oli miellyttävää ja saanen tässä lausua kiitok-seni silloiselle koulutoimenjohtaja Esko Taiveaholle. Hänen taitava, rauhal-linen ja kaupunkimme koulutoimelle tuloksia aikaansaanut toimintansa on aina mielessäni.

kouLun nimi ei muuttunut

Peruskouluun siirtyminen aiheutti tilanteen muutoksen koulun nimessä.Uusi nimi oli RIIHIMÄEN KAUPUNGIN POHJOISEN PERUSKOULUN ALA-ASTE! Tämä ei meitä miellyttänyt. Aloimme kirjeissä ja muissa yh-teyksissä käyttää ilmaisua Riihimäen kaupungin Pohjoinen koulu. Kaikes-sa yksinkertaisuudessaan tämä jäi käyttöön.

Peruskoulun myötä opettajakunta lisääntyi. Saimme arvokasta apua en-tisiltä oppikoulun opettajilta monissa aineissa. Tosin esim. englannin kielen opetus onnistui omien taitavien opettajien toimesta kiitettävällä tavalla.

Vanhat ja uudet opettajat suhtautuivat kaikkeen miellyttävän myötä-mielisesti, ja näin toiminta Pohjoisella koululla jatkui rauhallisesti, ilman riitoja. Ystävällisen ilmapiirin vallitessa työpäivät alkoivat iloisin mielin ja monin kohdin totesimme, että työmme oli hyviä tuloksia tuottavaa. Kun oppilaat sitten siirtyivät yläasteelle, saimme sieltä monia kiittäviä ja kan-nustavia viestejä oppilaittemme menestymisistä.

Vähitellen myös monet uudistukset auttoivat työtämme. Muun muas-sa voimistelusalin, pukuhuoneiden, koulukeittiön, näyttämön, yläkerran tilojen uudelleen järjestäminen loivat yhä parempia olosuhteita työn on-nistumiselle. Voidaan ajatella, että ne ikään kuin loivat pohjaa niille uu-

distuksille, jotka nyt uutta ja kaikin puolin ehompaa Pohjoista kouluam-me kaunistavat. Omalla paikallaan ” Pohjoisen linnoitus ” on edustamassa kotikaupunkiamme uutena, hyvin toimivana opinahjona. Siitä me kaikki osaamme iloita.

PaLomiehiä ja PoLiiSeja vieRaiLuLLa

Pari hieman arkisempaa asiaa voisin vielä mainita. Toiminta kulki koulus-sa eteenpäin ilman suurempia onnettomuuksia tai muita ns. ”maankaato-juttuja ”

Kynttilätöiden yhteydessä yläkerran keittiössä syttyi tulipalo. Siel-lä toimiva opettaja tuli rauhallisesti luokseni ja sanoi: ”Liekit raivoavat yläkerrassa!”Juoksin opettajainhuoneeseen, astiankuivauskaapissa oli vie-lä muutama palonaihe. Kun ne sammutettiin, soitin palokuntaan, ja pyy-sin, että joku tulisi tarkastamaan tilanteemme. Yksi auto ja ilman ääntä, sanoin. Pian oli pihalla kuitenkin kolme isoa autoa. Paloesimies Ruokonen totesi, että koulumme hormit ylhäällä ovat monimutkaiset ja ne täytyy var-muuden vuoksi tarkastaa.

Mitään vaarallista ei palokunta todennut, autot palasivat asemalle ja eräs jännittävä tapahtuma oli ohi. Parin päivä kuluttua kaikki oli entisessä kun-nossa kaupungin osaavien ja ahkerien puuseppien ja maalareiden ansiosta. Korvaukset taidettiin saada vakuutuksista.

Ja vielä toinen juttu, olin löytänyt kadulta ajokortin. Soitin poliisille ja pyysin, että se haettaisiin täältä. Näin luvattiin tehdä. Samana päivänä oli pari oppilasta erehtynyt tupakkatoimiin ja heitä puhutellessani olin leikil-läni sanonut, että poliisille pitäisi ilmoittaa ja kertoa rikkomuksesta. Tupa-kointi kun koulualueella on kiellettyä.

Tupakkasaarnastani oli muutama tunti kulunut, työ luokassa menossa, eläinoppia kai ja talitintin kuvaa katsoimme. Oveen koputetaan ja virka-pukuinen konstaapeli astuu sisään, menen häntä vastaan ajokortin antaen. Palatessani paikalleni huomaan, että ”syylliset” ovat pelästyneen näköisiä. En heille asiaa kuitenkaan huomaa selostaa.

Illalla toisen pojan äiti soittaa vihaisena ja sanoo, että ”ei kai tupakan-poltto sentään mikään poliisiasia ole”. Poika kuulemma on hyvin levoton

50 51

ja pelkää, että hänelle tapahtuu jotain. Äiti kertoo miettivänsä mahdollista ilmoitusta tapahtuneesta Kouluhallitukselle. Kerron hänelle Kouluhalli-tuksen osoitteen ja pääjohtajan nimen.

En ole kuullut, että valitusta olisi tehty. Toivon, että poika oppi kysy-myksessä olevan vakavan asian aina silloin kun tupakanpolttamisesta on kyse. Itse olin tuon seikan oppinut jo paljon aikaisemmin.

onnea SatavuotiaaLLe

Ja sitten tuli vuoden 1986 lokakuu. Sairaalan kirurgi suoritti minulle sappi-kivikeikkauksen ja sen operaation yhteydessä vaurioitti haimaani vakavas-ti. Jouduin Tampereen Yliopistolliseen sairaalaan. Kotiuduin sieltä sadan prosentin invalidina toukokuussa 1987, ja näin 15-vuotinen toimintani Poh-joisella oli ennen aikojaan päättynyt.

Nyt 27 vuotta myöhemmin olen Luojalleni kiitollinen saadessani täl-laisessa yhteydessä kiittää kaikkia läheisiäni, työtovereitani ja oppilaitani noista ainakin minulle antoisista vuosista rakkaalla Pohjoisella koululla.

Vaivat jatkuvat edelleen, mutta ne voitetaan.Iloitsen, että ”Pohjoisen linnoitus” on edelleen paikallaan ja toivotan

siellä nyt työskenteleville opettajille, työntekijöille, oppilaille ja heidän ko-deilleen onnea, menestystä ja siunausta. Onnea myös100-vuotiaalle kou-lullemme!

Koskenniemen runo ”Koulutie” on minulle eräs läheisimmistä runoista. Sen alkusanoihin haluan tämän kirjoitelmani päättää.

”Olen unessa useastiSinun kaduillas, koulutie.Kotiportilta kouluun astiminun askeleeni vie. ”

Riihimäellä maaliskuun 3. päivänä 2013Kalervo LehikoinenPohjoisella koululla 1971–1986

50 51

naaPuRin tytön kanSSa käSikkäin enSimmäiSen keRRan kouLutieLLe

Aloitin koulutieni syksyllä 1974, suuntana oli Pohjoinen ala-aste. Tälle polulle ensimmäisenä aamuna lähdin naapurin tytön Kirsi Kauton kanssa yhdessä käsi kädessä. Kaikki oli uutta ja jännää.

Opettajakseni sain Riitta Ericssonin, hän opetti meidän luokkaa ensimmäi-sestä neljänteen.

Riitan opetettavana aika kului hyvin ja oppilaat oppivat laskemaan ja lukemaan. Muistan myös erityisesti uskonnontunnit, joissa opettaja ker-toi omin sanoin esimerkiksi pääsiäisen tapahtumista Jeesuksen elinaikana. Hän osasi kertoa tapahtumista todella tarkasti, siten että kuvittelit itsesi tarinaan mukaan. Koko luokka kuunteli hiljaa opettajan kertomusta.

Eräs hauska juttu oli kolmannen luokan joulujuhlaesityksessä, kun minä ja Antilan Matti esittelimme meidän luokan tyttöjen tonttutanssin. Se meni näin: Menimme näyttömälle Matin kanssa ja kumarsimme yleisölle ja kuu-lutimme seuraavasti: Matti sanoi: ”seuraavaksi Pizzicato polkka”, johon minä jatkoin: ”säveltänyt Johan Strauss”. Sen jälkeen verhot avautuivat ja tytöt tuli näyttämölle. Opettaja Riitta oli laittanut LP – levyn valmiiksi soittimeen ja laittoi levyn päälle, mutta ei huomannutkaan, kun levy läh-ti liian suurella nopeudella. Tytöt sätkyttelivät kappaleen aivan hirveätä vauhtia. Sitten koko juhlakansa näki tulipunaisen opettajan pyytelemässä anteeksi ja sanomassa, että otetaan esitys uudelleen oikealla nopeudella.

kouLuSSa oLi vieLä kuRi

Koulunkäynti yleensä tuona aikana oli aivan erilaista nykypäivään verrat-tuna. Sen aikainen luokkatyöskentely ja opetustyyli olivat peruja vuosia käytetystä mallista, jossa oppilaat olivat hiljaa tunnilla ja kuuntelivat opet-tajan opetusta. Viitattiin kun oli asiaa ja noustiin vastatessa ylös. Elektro-niikkaa edustivat piirtoheitin, diaheitin ja televisio, jota kuljetettiin alaker-rassa luokasta toiseen tarpeen mukaan. Liitutaulu ja pahviset kuvat olivat opetusmateriaalia. Mutta niilläkin opittiin.

Välitunneilla pojat pelasivat jalkapalloa pihan kentällä. Kova kiista oli siitä, kenen luokan vuoro milloinkin oli. Tytöt hyppivät narua ja ruutua.

Kerhotoiminta oli Pohjoisella koululla vilkasta. Itse osallistuin hiihto-kerhoon jota veti yhden oppilaan isä, Pentti Eskelinen. Siellä meille op-pilaille opetettiin hiihdon tekniikkaa ja suksien voiteluakin. Toinen oli musiikkikerho, jota veti isäni Erkki Ojanen. Meillä oli nokkahuilut, joilla musisoimme.

Viidennellä luokalla meillä oli maantiedon koe ja istuimme vanhoissa paripulpeteissa luokassa. Luokan opettajana toimi koulun johtajaopettaja Kalervo Lehikoinen. Istuin Aimo Jäkäläniemen vieressä, ja koe oli käyn-nissä. Kysymys kokeessa oli, että mikä Hollannin yleisin kasvi? Muistin hyvin että se on tulppaani ja sen kirjoitin. Uteliaisuudesta katsoin salaa, että Aimo oli vastannut ”ruusu”. Kumitin oman vastaukseni ja vaihdoin vastaukseksi ruusun. Kokeen palautuksen yhteydessä huomasin vastan-neeni väärin. Oikea vastaus olisi ollut tulppaani. Tämä opetti taas minua jotenkin.

keLLon aLLe tai jäLki-iStuntoon

Vuoden kohokohta olivat Pohjoisen koulun hiihtokisat, joihin osallistuin joka vuosi. Paras menestykseni kisoissa oli neljännen luokan viides ja kuu-dennen luokan kuudes tila. Lusikat, jotka sain näistä sijoituksista, ovat mi-nulla muistona. Pääsin myös pari kertaa osallistumaan Riihimäki-päivän kaupungin halkijuoksuun koulun joukkueessa, se oli kunnia.

Mitään ihmeellisiä järjestyshäiriöitä koululla ei ollut. Ja jos oli, niin ne ratkaistiin oikeudenmukaisesti, rötöstelijät saivat kellon alla seisomista tai jälki-istuntoa.

Elämä Pohjoisella ala-asteella oli rauhaisaa, turvallista ja oppivaista. Minulla on hyviä muistoja luokkakavereista ja opettajista. Pohjoiselta siir-ryin Harjunrinteen yläasteelle joka on sitten jo ihan toinen juttu.

Reima OjanenOppilas 1974 – 1980

52 53

”uRheiLuPainotteinen” aLa-aSte?

Noin 38 vuotta sitten seisoin Pohjoisen koulun pihalla, ja Rehtori Liisa Lehtonen huuteli meidän ekaluokkalaisten nimiä. Siitä sitten aloitettiin Rinteen Evan komennossa. Lehtosen Liisa saatteli mei-

dät yläkoulun puolelle.Mitä muuta sitten muistan, no! Päällimmäisenä muistikuvanani ala-aste

ajastani on, että pelasimme vain ja ainoastaan jalkapalloa koulun pihal-la (koko lukukauden ajan). Pelikenttä oli pihanperällä kallion vieressä ja mäessä. Toinen joukkue sai siis pelata alamäkeen, ja toinen pelasi tietysti sitten ylämäkeen (reilua). Ehkä tuo ainainen jalkapallon pelaaminen palkitsi koulun jalkapallojoukkueen koulujenvälisen turnauksen mesta-ruudella.

Talvella hiihdimme radan toisella puolella olevalla pellolla (nykyisin koirapuisto). Siellä järjestettiin kou-lun hiihtokilpailut ja siellä menesty-neet pääsivät sitten koulujen välisiin hiihtokilpailuihin.

Riihimäki-juoksu oli jännä. Sil-loin juostiin kaupungin läpi pää-katua pitkin reittiä: Karankatu- Hämeenkatu- Lopentie. Lähtö oli Pohjoiselta koululta ja maali Ete-läisellä koululla. Oli kunnia päästä koulun joukkueeseen.

Siinä minun urheilulliset muisti-

kuvani ”urheilupainotteisesta” ala-asteestani.Tietysti muistan koulun alakäytävällä sijainneen kellon. Joku joutui jos-

kus seisomaan kyseisen kellon alla. Kevätjuhlista muistan Suvivirren, ja sehän piti tietysti opetella ulkoa. Joka jouluna oli joulunäytelmä, ja koululta saatiin mukaan joulupussi.

Hitsi, meinasin unohtaa - alakerran vessan ja hammaslääkärikäynnit Kontiontien hammashoitolassa, kauheata.

Kiitos niistä vuosista, jotka sain viettää kyseisessä koulussa.

Pasi O.Oppilaana 1975 - 1981

Kouluturnauksen voittoisa joukkue

52 53

”vanhanaikaiSta” oPiSkeLua vieLä 1980-Luvun LoPuLLa

Aloitin koulunkäyntini Pohjoisella koululla 1983. Suurimman osan ajasta opettajanani oli Liisa Lehtonen, jonka lempeässä mutta tar-mokkaassa ohjauksessa opimme matematiikan, äidinkielen, histo-

rian ja muiden oppiaineiden alkeet. Lukemaan tosin olin ehtinyt oppia omatoimisesti jo ennen ensimmäisen

luokan alkua, ja siksi kirjainten opettelu A:sta alkaen liitutaululle piirtä-mällä ja lukeminen tavuviivojen avulla tuntui lukutaitoisesta ensiluokka-laisesta turhauttavalta. Taisinpa muistaakseni ensimmäisinä vuosina käyt-täytyä vähän häirikönkin tavoin turhautuneisuuttani purkaen.

Muista opettajista mieleen on jäänyt musiikkia opettanut Riitta Niso-nen. Polkuharmonin säestämänä ala-asteikäisten luultavasti hyvinkin epä-vireinen sekakuoro lauloi laulukirjasta sanoja luntaten.

Poikien liikunnanopettajana toimi muutamien ensimmäisten vuosien ajan Antti Salonen, joka oli herrasmies viimeiseen asti. Pientä sotilaalli-suuttakin taisi liikuntatunnin alussa riviin järjestäytymisissä olla. Jalka-palloa pelatessa ja yleisurheilutuloksia kerätessä Salonen seisoi puku päällä ja pilli tai ajanottokello kädessään kentän laidalla myhäillen. Myöhemmin liikunnanopettajaksi tuli urheilullinen Seppo Lähteenmäki, joka itsekin välillä osallistui hiihtoon tai jääkiekkopeliin.

tietotekniikaSta ei tietoakaan

Jälkikäteen ajatellen on hämmästyttävää, miten vanhanaikaista koulun-käynti vielä 1980-luvulla oli. En tiedä millainen luokkahuoneiden sisustus tätä nykyä on, mutta vielä minun ala-asteaikojeni tärkein opetusväline eli liitutaulu on todennäköisesti jo kadonnut uudemman tekniikan tieltä. Piir-toheitin taisi edustaa 80-luvulla edistyneintä teknologiaa koulussamme. Mahtoiko moista laitetta tuolloin olla edes jokaisessa luokassa.

Tietotekniikasta ei koulussa osattu edes haaveilla, vaikka ensimmäi-set mikrotietokoneet koteihin tuohon aikaan alkoivatkin jo ilmestyä. Hu-vittuneena muistelen myös vanhanaikaisen kaunokirjoituksen opettelua. Suurella vaivalla opettelimme koukeroisia kirjaimia, joita ei nykypäivänä luultavasti osattaisi enää edes lukea. Muistan saaneeni jopa tukiopetusta

kaunokirjoituksessa, kun harakanvarpaani eivät riittävästi muistuttaneet noita mallikirjainten kaaria. Silloin se tuntui suorastaan rangaistukselta ja nyt lähes 30 vuotta myöhemmin kovin turhalta, kun kyseinen kauno-kirjoitus on aikoja sitten unohdettu ja teksti muutenkin tuotetaan nykyään pääosin sähköisesti.

uSkonnon PRoPagandaa

Kummallisin piirre 80-luvun koulussa oli uskonnollisen propagandan lin-kittyminen tavalliseen opetukseen. Päivänavauksissa seisottiin juhlasalissa ja laulettiin virsiä. Lisäksi koulussa kävi säännöllisesti seurakunnan väkeä puhumassa. Silloin eivät koululaiset tai heidän vanhempansa tainneet ym-märtää sellaista toimintaa mitenkään kyseenalaiseksi. Onneksi ajat ovat muuttuneet ja käsittääkseni nykyajan lapset säästyvät noilta menneiden vuosikymmenten oudoilta käytännöiltä.

Näistä muutamista kriittisistäkin arvioista huolimatta koulumuistoni Pohjoiselta koululta ovat ehdottomasti positiivisia. Kuusi vuotta on ala-asteikäisen elämässä valtavan pitkä aika – kuudesluokkalaisellakin peräti puolet elämästä.

Noihin vuosiin mahtuu useita mukavia muistoja, mutta ehdottomana ko-hokohtana on itselläni jäänyt mieleen kuudennen luokan lopussa järjestetty leirikoulu. Liisa Lehtosen ideoimana luokkamme muutti viikoksi Janak-kalan Saloisissa sijaitsevaan kaupungin leirikeskukseen. Matka taitettiin polkupyörillä.

Urheasti kuudesluokkalaisten polkupyöräkolonna polki tuon 30 km matkan, kun tiedossa oli vaihtelua tavalliselle koulunkäynnille. Se oli myös erinomainen päätös kuuden vuoden aherrukselle. Leirikouluun päättyi ala-asteemme ja siitä luokkamme hajaantui seuraavana syksynä eri yläasteen kouluihin.

Perttu SahlmanOppilas 1980-luvulta

54 55

kouLu antoi eLämän eväitä foRmuLameStaRin vaLmentajaLLe

Aurinkoisena elokuun päivänä vuonna 1990 saavuin luokkatoverei-deni kanssa pohjoisen koulun pihalle. Muistan sen elävästi ainoana päivänä, jolloin suostuin ala-asteen aikana pukeutumaan farkkui-

hin ja kauluspaitaan. Sen jälkeen koulupäivän vaatteina saivat toimia ri-saiseksi kuluneet verkkarit haisevine t-paitoineen, kun välitunnit kuluivat jalkapallopelien, rosvon ja poliisin, naruhyppelyn, tai erilaisten viestikiso-jen merkeissä.

Opettajaksemme tuli Helena Kari, joka tuntui hyvin mukavalta ja rei-lulta naiselta. Huolta aiheutti ainoastaan hänen ikänsä. Kun ensimmäisen koulupäivän jälkeen saavuin kotiin, kerroin äidilleni meidän opettajan ole-van hyvin vanha, olihan Helena juuri täyttänyt 30 vuotta.

LauLukokeeSeen kainaLot hieSSä

Hassua mitä kaikkea sitä muistaa ala-asteelta. Edelleen muistan ensimmäi-sen luokan mittarimadon, joka kasvoi kirjan luettua. Muistan puheterapi-asta miten r:ää kierrettiin ympäri orren tai miten mahdotonta oli lausua Saarelan Askon englannin tunnilla hyvin oudoilta tuntuvia sanoja, joita en uskonut koskaan tulevani tarvitsemaan.

Muistan miten Lähteenmäen Seppo yritti epätoivoisesti auttaa minua saamaan linnunpönttöni valmiiksi todeten minun kasvaneen sormi keskel-lä kämmentä. Paljon menestyksekkäämmäksi ei kohonnut Sandbergin Ou-tin musiikin tunnin kykynikään. Muistan vieläkin miten kainalot hikosivat ennen laulukoetta. ’Rikas mies jos oisin’’ ei olisi saanut yhtään Voice of Finlandin tähtituomaria kääntymään.

Hyödyllisiäkin neuvoja tuli opittua. Yritän yhä edelleen toteuttaa Liisa Lehtosen äidinkielen tunnin opetusta: ’’yhden miehen sydämeen ei mahdu kahta ämmää’’.

Liikunta LiSäSi kiLPaiLuviettiä

Ylivoimaiseksi kouluajan suosikikseni nousivat varsinkin Veijo ’’kikka’’ Koistisen pitämät monipuoliset liikuntatunnit, joissa innostukseni urhei-luun kasvoi entisestään. Hirveää kilpailuviettiäni ruokkivat erityisesti kou-lujen väliset kilpailut, joissa halusin voittaa luokkatovereitani ja isompien koulujen oppilaita saadakseni lusikoita koristamaan palkintokaappiani.

Pettymyksiltäkään ei vältytty. Erityisen kovaksi palaksi nousivat koulu-jenvälisissä kilpailuissa hävitty maitokannu-kilpailun pronssisija hävitessä-ni ankkuriosuudella Uramon koulun edustajalle sekä tiukka maalin häviö Peltosaarelle jalkapallon finaaliottelussa.

täydeLLinen kaSvuaLuSta

Monien rakkaiden muistojen myötä pohjoiselle koululle jäi suuri paikka sydämeeni. Uskon sen olleen täydellinen kasvualusta lapsuuden tiellä kohti nuoruutta. Sopivan pienessä koulussa yksilöstä pidettiin huolta ja samalla kuitenkin joutui kantamaan kortensa ryhmän puolesta kekoon.

Positiivinen ja äärimmäisen välittävä opettajakunta antoi tulevaisuuteen eväitä, joiden avulla olen monelta osin kasvanut sellaiseksi ihmiseksi jol-lainen olen tänään.

Hyvät luokkatoverit ja laadukas oppimisympäristö takasivat sen, että kesälomallakin tuli joskus vanhemmilta kysyttyä, että eikö sinne kouluun jo voisi mennä. Muistan kuudennen luokan viimeisen päivän olleen hyvin sekavia tunteita täynnä. Tuttu ja turvallinen koulu opettajineen ja luokka-tovereineen sai väistyä matkalla nuoruuden uusiin haasteisiin sekä uuteen opinympäristöön.

Itselleni Pohjoinen koulu tulee olemaan aina se minun ala-asteeni. Paik-ka jossa sai kasvaa juuri sellaisena kuin on, missä ymmärrettiin erilaisuut-

54 55

ta, kannustettiin kohti unelmia, ja kasvatettiin meistä oppilaista parempia ja vastuuntuntoisempia nuoria. Tällaisen ympäristön uskon sen tarjonneen monelle muullekin oppilaalleen jo 100-vuoden ajan. Voinkin hyvällä omal-latunnolla ja rehellisyydellä todeta, että vaikka lähdemme Pohjoisesta kou-

lusta, niin sen tuomat arvot, kokemukset, opit sekä osa historiaa kulkee meidän jokaisen oppilaan mukana elämämme loppuun saakka.

Tommi PärmäkoskiKirjoittaja on valmentajana Kuortaneen Urheiluopistossa,sitä ennen hän oli formula ykkösten maailmanmestarin Sebastian Vettelin kuntovalmentajana

eRiLaiSet LeiRikouLut

Keväällä 1990 ekaluokkalaiset harjoittelivat leirikoulussa olemista viettämällä yhden yön koulussa omassa luokassa. Torstai-iltapäi-vällä järjestettiin pulpetit keskelle luokkaa ja volttimatot patjoiksi,

toisella seinällä olivat pojat ja toisella tytöt. Kouluun palattiin kello 18, ja mukana olivat makuupussi, yöpuku ja vähän makeaa evästä, löytyipä use-asta kassista uninallekin. Kaksi äitiä oli mukana ilta- ja aamupalaa laitta-massa. Alkuillasta leikittiin pihalla ja myöhemmin liikuntasalissa.

kuudeSLuokkaLaiSet kummeina

Seuraavan ekaluokkani leirikouluun mennessä oli alkanut kuudesluok-kalaisten kummioppilastoiminta ja he olivat mukana iltaleikittäjinä. Kun nukkumaanmenon aika tuli, motto oli PPP =pesulle, pisulle ja petille. Mut-ta voi sitä kuhinaa, mikä vielä pitkään jatkui makuupusseissa. Etukäteen oli jo kotona harjoiteltu makuupussissa nukkumista.

Aamulla herättiin enemmän tai vähemmän virkeinä siivoamaan ja jär-jestämään luokkaa. Jotkut totesivat, että eipä tarvinnut tänä aamuna koulu-matkaa tallustaa ja olipa mukava, erilainen yö.

Usealle tämä oli ensimmäinen kokemus olla vieraassa paikassa yötä, niin ettei ollut äitiä, isää tai muita sukulaisia läsnä. Oltiin kuitenkin lähel-lä kotia, jospa koti-ikävä olisi yllättänyt. Ketään ei jouduttu kotiuttamaan kesken leirikoulun. Kun totuttiin toisten kanssa yöpymiseen, seuraavalla kerralla voitaisiin lähteä pitempään ja kauemmaksi.

Aamulla kahdella äidillä oli hauskaa, kun poliisit olivat käyneet heidät herättämässä. Koulun hälyttimet olivat toimineet, kun kiinteistönhoito oli purkanut hälytyksen väärältä yöltä.

SutkaukSia SaLoiSten LeiRiLtä

Kuudes luokka oli keväällä 1989 tiistaista perjantaihin Saloisten leirikes-kuksessa. Mieleeni jäi pari sutkausta, mitkä osoittavat luokan keskinäistä huumorintajua: Huoltajilla oli tapana keittää päiväkahvit keittiöllä ja silloin kutsu kävi alakertaan puhelimeen. Juha tuumasi: ” Juu, puhelin on tippu-massa jo”.

Iltaisin tarkastelin käytävän pöydän ääressä oppilaiden työkirjoja. Veik-ko tuli kysymään: ”Kuinka olet nukkunut täällä?” Totesin, että vähän on ollut koiranunta. Veikko: ”Se on sellaista, kun vieras sänky ja vanha ihmi-nen”.

Kun saavuimme takaisin koulun pihaan, pojat paljastivat, että etukäteen pelotti, miten se Lissu jaksaa polkea, mutta totesivat, että se jaksoi sitten-kin. Koulun pihalta lähti perjantai-iltapäivällä uupunut porukka koteihinsa. Eräs äiti kertoi, että poika meni melkein välittömästi nukkumaan ja jatkoi saman tien lauantaiaamuun.

Liisa LehtonenOpettaja ja rehtori

56 57

PaLjon hyviä ja vaLoiSia muiStoja PohjoiSen kouLun aRjeSta ja juhLiSta

Katselen valokuvakansiotani Pohjoiselta koululta. Muistoissa vilah-telee oppilaita ja opettajia. Sain työskennellä kahden osaavan kou-lunjohtajan aikana. Kalervo Lehikoinen ja Liisa Lehtonen olivat

kumpikin luotettavia ja opettajan työtä tukevia esimiehiä. Tuohon aikaan istuttiin ruokatunnilla rauhassa yhteiseen kahvipöytään, ainakin kerran päivässä kohdattiin työtoverit. Mielessäni on myös selvä kuva Liisa Lehto-sesta, joka otti haltuunsa koulunjohtajan uutta haastetta sukeltamalla vii-konlopuksi pölyiseen vinttiin siivoamaan, konkreettisesti talo haltuun.

Monien hyvien työtovereiden joukosta minulle oli tuona aikana mer-kittävä tukija opettaja Eeva Rinne, jolla oli erityinen rohkaisun armolah-ja, aina hyvä sana sanottavana. Pohjoisen koulun työyhteisöön kuuluivat kaikki koulussa työskentelevät aikuiset. Jokaisella oli oma paikkansa myös lasten kasvattajina koulutyön arkisissa kohtaamisissa.

uuSia työtaPoja oPetukSeen

Työskentely Pohjoisella koululla oli minulle henkilökohtaisesti tärkeää ai-kaa. Olin toiminut opettajana jo sen verran, että aloin kyseenalaistaa omia perinteisiä työtapojani. Oppilaiden istuminen pulpettiriveissä kuuntele-massa opettajan puhetta ei enää tuntunut oikealta työtavalta. Ensin aloin muokata luokkaa kodikkaammaksi kotoa tuoduilla huonekaluilla ja matoil-la, sitten ryhmittelin oppilaat työryhmiksi, jotta yhdessä työskentely tulisi mahdolliseksi.

Omatoimista työskentelyä varten oppimisvälineistöä piti saada oppi-laiden ulottuville. Omatoiminen työskentely taas vaatii työn monipuolista seuraamista oppilaan oman portfolion avulla. Oppilailta ja vanhemmilta saamani positiivisen palautteen kautta pääsin alkuun koulutyön kehittämi-seen, joka jatkui myöhemmin Jukolan ja Patastenmäen kouluissa.

juhLat ja yhteiSet PRojektit täRkeitä

Valokuvat Pohjoiselta koululta kertovat myös, miten tärkeä merkitys on koulun juhlilla ja yhteisillä projekteilla. Perinteiset joulu- ja kevätjuhlat, vappunaamiaiset ja muut perustyöskentelystä poikkeavat tapahtumat ryt-mittävät arkityöskentelyä ja antavat mahdollisuuden oppilaiden monipuoli-sen osaamisen kehittämiseen.

Opettajille juhlan järjestäminen tietää lisää työtä ja vaivannäköä, mutta antaa mahdollisuuden tutustua oppilaisiinsa aivan uudella tasolla. Oppilai-den mieliin ne jättävät varmaan pysyvän jäljen ja lisäävät ”meidän koulu”-kokemusta, joka taas vähentää kiusaamista ja syrjäytymistä kouluaikana.

Oppilaiden kanssa toteutettu suureellisesti oopperaksi kutsuttu ”Mör-ri-Möykyn suvi” on hyvä esimerkki koko luokkaa yhdistävästä kokemuk-sesta. Marjatta Pokelan lastenlauluihin rakennettu pieni tarina seitsemän vuotiaan Jounin kesästä ennen koulun alkamista antoi mahdollisuuden laulamiseen, soittamiseen, tanssiin ja näyttelemiseen koko luokalle. Tär-keintä taisi olla naamioituminen eri rooleihin. Ujoimmatkin uskaltautuivat ryhmän mukana heittäytyä esitykseen. Esitimme Mörkö-oopperaa myös päiväkodissa, toisella koululla ja vanhainkodissa.

On mahdotonta luetella, mihin kaikkeen tällainen kokemus on oppi-laissa ja luokassa vaikuttanut. Taisimme tietämättämme rakentaa monia oppiaineita yhdistävää kokonaispakettia, aihekokonaisuutta, jota opetus-suunnitelma nykyään edellyttääkin. Hyvän osoituksen tällaisen toiminnan merkittävyydestä sain eläkkeelle jäädessäni, kun viisi entistä oppilasta kävi esittämässä lähtöjuhlissa hyvin muistissa olevan kohtauksen Mörkö-oopperasta.

Riitta NisonenOpettaja

56 57

Opettaja Riitta Nisosen luokkansa oppilaiden kanssa toteuttama ja suureellisesti oopperaksi kutsuttu ”Mörri-Möykyn suvi” on hyvä esimerkki koko luokkaa yhdistävästä kokemuksesta. – Riitta Nisosen albumi

58 59

58 59

60

Documents

Riihimäen P kouLu 1913-2013 · historiaa ja suostuin, kun sovimme pelisäännöistä. Kokosin kirjan koulun en-tisenä oppilaana ja toimittajana, koska en ole mikään ammattihistorioitsija