4
SPIRIT CORPORATE SPIRIT OY:N ASIAKASLEHTI 3/2015 VAHVUUKSIEN KAUTTA VOITTOON - YHDESSÄ HENKILÖSTÖN KANSSA” Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo syntyi alkuvuo- desta 2014 Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön su- lautuessa. Kahden vahvan yhtiön yhdistyminen merkitsi paitsi toimintojen ja prosessien yhtenäistämistä myös yhden yhteisen organisaatiokulttuurin rakentamista. ”Halusimme uudessa tilanteessa, heti fuusion jälkeen, hyödyntää henkilöstötutkimusta luodessamme uutta or- ganisaatiokulttuuria”, kertoo Elon toimitusjohtaja Satu Huber. Fuusiotilanteessa on haasteellista saada henkilöstö mukaan kehittämään uutta organisaatiota, jossa hyödynnetään mo- lempien yhtiöiden parhaita puolia. ”Huomasimme, että orga- nisaatioissa oli valmistauduttu muutokseen melko eri tavoin. Henkilöstötutkimuksen avulla saimme nopeasti tietoa siitä, miten henkilöstö kokee yhtiön nykytilan. Meille oli erittäin tärkeää löytää vahvuutemme ja kehittää niitä”, Huber jatkaa. Elossa on pystytty lyhyessä ajassa luomaan vahva perusta yhdessä tekemisen kulttuurille, jota kehitetään tunnistettujen vahvuuksien kautta. Tutkimus on antanut yhtiölle selkeän kuvan siitä, missä nyt mennään ja mitä asioita kehittämällä päästään haluttuihin tavoitteisiin. Tutkimukselle oli fuusioti- lanteessa myös henkilöstön keskuudessa vahva tilaus: vasta- usprosentti nousi todella korkeaksi, 85 prosenttiin. Tutkimus kuvaakin luotettavasti ja laajasti niitä tuntoja, joita henkilös- töllä muutostilanteessa oli. Henkilöstötutkimusta on hyödynnetty Elossa laajasti. ”Henki- löstötutkimuksen tulosten työstämiseksi on tehty ihan konk- reettisia asioita, jotka lähtevät ihmisten osallistamisesta. Meil- lä kehittäminen tapahtuu aidosti yhdessä ihmisten kanssa. Yksin johdon tekeminen ei riitä. Ihmiset, jotka kokevat työnsä mielekkääksi ja tärkeäksi, ovat työssään omistautuneempia ja innostuneempia”, Huber painottaa. Elossa innostavaa työpaikkaa rakennetaan panostamalla työn mielekkyyteen, vastuunantoon, henkilöstön osallistamiseen sekä johdon ja henkilöstön vuoropuheluun. ”Haluamme luoda aitoa yhdessä tekemisen kulttuuria, jossa toimitaan rohkeasti yli organisaatiorajojen. Henkilöstötutkimus on yksi työkalu luoda edellytyksiä toiminnan kehittämiselle yhdessä ihmisten kanssa.” ”Arvostamme henkilöstötutkimusta yhtenä hyvänä välineenä dialogin kehittämiseen henkilöstön kanssa. Jo ensimmäisen toimintavuoden aikana tutkimusta täydennettiin vielä kevy- ellä pulssitutkimuksella, josta saimme tukea johdon strategia- työlle”, Huber kertoo. ”Edelleen seuranta on yksiköissämme jatkuvaa. Koska vuosi on pitkä aika ja paljon ehtii tapahtua, on säännöllinen henki- löstötutkimus tärkeä. Olemmekin vuosittaisen henkilöstötut- kimuksen rinnalle ottamassa käyttöön SnapShot-pikakyselyt, joita esimiehet voivat yksiköissään käynnistää itse päätutki- muksesta valitsemillaan kysymyksillä. Toimintamme jatkuvaa kehittämistä tukee tällöin johdon ja esimiesten saama palaute usean kerran vuodessa”, Huber linjaa. Elo on asiakkaidensa omistama työelä- keyhtiö, joka huolehtii asiakasyritystensä työntekijöiden ja yrittäjien lakisääteisestä työeläketurvasta. Elossa työskentelee noin 500 työeläkevakuuttamisen ammattilaista. Satu Huber, toimitusjohtaja, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo: Lue pidempi artikkeli aiheesta osoitteessa: www.corporatespirit.fi/Elo

SPIRIT 3/2015

Embed Size (px)

DESCRIPTION

Vahvuuksien kautta voittoon - yhdessä henkilöstön kanssa

Citation preview

Page 1: SPIRIT 3/2015

SPIRITCORPORATE SPIRIT OY:N ASIAKASLEHTI 3/2015

VAHVUUKSIEN KAUTTA VOITTOON -YHDESSÄ HENKILÖSTÖN KANSSA”Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo syntyi alkuvuo-desta 2014 Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön su-lautuessa. Kahden vahvan yhtiön yhdistyminen merkitsi paitsi toimintojen ja prosessien yhtenäistämistä myös yhden yhteisen organisaatiokulttuurin rakentamista. ”Halusimme uudessa tilanteessa, heti fuusion jälkeen, hyödyntää henkilöstötutkimusta luodessamme uutta or-ganisaatiokulttuuria”, kertoo Elon toimitusjohtaja Satu Huber.

Fuusiotilanteessa on haasteellista saada henkilöstö mukaan kehittämään uutta organisaatiota, jossa hyödynnetään mo-lempien yhtiöiden parhaita puolia. ”Huomasimme, että orga-nisaatioissa oli valmistauduttu muutokseen melko eri tavoin. Henkilöstötutkimuksen avulla saimme nopeasti tietoa siitä, miten henkilöstö kokee yhtiön nykytilan. Meille oli erittäin tärkeää löytää vahvuutemme ja kehittää niitä”, Huber jatkaa.

Elossa on pystytty lyhyessä ajassa luomaan vahva perusta yhdessä tekemisen kulttuurille, jota kehitetään tunnistettujen vahvuuksien kautta. Tutkimus on antanut yhtiölle selkeän kuvan siitä, missä nyt mennään ja mitä asioita kehittämällä päästään haluttuihin tavoitteisiin. Tutkimukselle oli fuusioti-lanteessa myös henkilöstön keskuudessa vahva tilaus: vasta-usprosentti nousi todella korkeaksi, 85 prosenttiin. Tutkimus kuvaakin luotettavasti ja laajasti niitä tuntoja, joita henkilös-töllä muutostilanteessa oli.

Henkilöstötutkimusta on hyödynnetty Elossa laajasti. ”Henki-löstötutkimuksen tulosten työstämiseksi on tehty ihan konk-reettisia asioita, jotka lähtevät ihmisten osallistamisesta. Meil-lä kehittäminen tapahtuu aidosti yhdessä ihmisten kanssa. Yksin johdon tekeminen ei riitä. Ihmiset, jotka kokevat työnsä mielekkääksi ja tärkeäksi, ovat työssään omistautuneempia ja innostuneempia”, Huber painottaa.

Elossa innostavaa työpaikkaa rakennetaan panostamalla työn mielekkyyteen, vastuunantoon, henkilöstön osallistamiseen sekä johdon ja henkilöstön vuoropuheluun. ”Haluamme luoda aitoa yhdessä tekemisen kulttuuria, jossa toimitaan rohkeasti yli organisaatiorajojen. Henkilöstötutkimus on yksi työkalu luoda edellytyksiä toiminnan kehittämiselle yhdessä ihmisten kanssa.”

”Arvostamme henkilöstötutkimusta yhtenä hyvänä välineenä dialogin kehittämiseen henkilöstön kanssa. Jo ensimmäisen toimintavuoden aikana tutkimusta täydennettiin vielä kevy-ellä pulssitutkimuksella, josta saimme tukea johdon strategia-työlle”, Huber kertoo.

”Edelleen seuranta on yksiköissämme jatkuvaa. Koska vuosi on pitkä aika ja paljon ehtii tapahtua, on säännöllinen henki-

löstötutkimus tärkeä. Olemmekin vuosittaisen henkilöstötut-kimuksen rinnalle ottamassa käyttöön SnapShot-pikakyselyt, joita esimiehet voivat yksiköissään käynnistää itse päätutki-muksesta valitsemillaan kysymyksillä. Toimintamme jatkuvaa kehittämistä tukee tällöin johdon ja esimiesten saama palaute usean kerran vuodessa”, Huber linjaa.

Elo on asiakkaidensa omistama työelä-keyhtiö, joka huolehtii asiakasyritystensä työntekijöiden ja yrittäjien lakisääteisestä työeläketurvasta. Elossa työskentelee noin 500 työeläkevakuuttamisen ammattilaista.

”Satu Huber, toimitusjohtaja, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo:

Lue pidempi artikkeli aiheesta osoitteessa:www.corporatespirit.fi/Elo

Page 2: SPIRIT 3/2015

Kuulemme yrityksissä usein tämän kysy-myksen, eikä vastaus suinkaan ole yksise-litteinen. Henkilöstötutkimus positiivisena muutosdynamona realisoituu, kun useat sudenkuopat onnistutaan välttämään.

Ensin on tutkimuksen toteutukseen panostettava riittävästi, sillä ns. tee-se-itse -työkaluilla tai opiskelijavoimin toteute-tuilla tutkimuksilla jää usein mm. henki-löstön vastausprosentti alhaiseksi tai tut-kimuksen tulos epäluotettavaksi. Puuttuva vertailuaineisto ja projektin pitkä läpime-noaika heikentävät tutkimuksen uskotta-vuuden ja esimieskunnan innon jatkotoi-miin.

Toiseksi on tutkimussisällön oltava yhteensopiva yrityksen tilanteen ja HR-strategian kanssa. Tutkimuskysymysten tulee olla yksiselitteisen selkeitä ja saata-villa kunkin vastaajan äidinkielellä.

Kolmanneksi on kaikkien esimiesten sitouduttava vastaamaan tutkimuksessa todettuihin muutostarpeisiin. Ylimmän johdon ja HR:n sitoutuminen ei yksin riitä. Kokemuksemme mukaan esimiehet koke-vat tässä asiassa kiireisen arkityönsä kes-kellä useita haasteita: • tutkimustulokset eivät ole saatavilla

tai ne ovat vieraalla kielellä • esimies ei tiedä miten tuloksista tulisi

kertoa alaisille ja miten niitä pitäisi käsitellä

• esimiehellä ei ole osaamista eikä ide-oita haasteiden käsittelemiseen

• tiimi saa palautteen tekemistään toi-menpiteistä liian myöhään

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme niin kerromme miten pääsette tuloksista

toimenpiteisiin!

Yhteistyöterveisin,

JUKKA POHJOLA toimitusjohtaja

UUTTA TUTKIMUSJÄRJESTELMÄSSÄ

PARHAISTA KÄYTÄNNÖISTÄ TUKEA ESIMIEHILLE TOIMINNAN KEHITTÄMISEENHenkilöstötutkimusten tuloksista kehittämishankkei-siin pääseminen on usein haastavaa, koska eri tilanteissa ja ympäristöissä tuloksille voi olla erilaisia tulkintoja. Usein kehityshankkeiden onnistumisessa on tärkeää pystyä tukemaan eri tasoilla toimivia esimiehiä. Parhaat käytännöt tarjoavat esimiestyön tueksi konkreettisia ideoita ja toimintatapoja tukemaan tutkimustulosten työstämistä yrityksen liiketoiminnan kehittämiseksi.

Esimiesten työtä helpottamaan on Corporate Spirit kerännyt pitkäaikaisiin käytännön tutkimus- ja konsultointikokemuksiin perustuvia menettelytapoja uuteen Parhaiden käytäntöjen kirjastoonsa. Kirjaston tarkoituksena on tukea erityisesti yksittäistä esimiestä hänen hakiessaan omaan tilanteeseensa ja joh-tamistyyliinsä sopivia toimintatapoja tutkimustuloksia tarkastellessaan.

Organisaatioiden ja tilanteiden ainutkertaisuuden, esimiesten johtamistapo-jen sekä johdettavien henkilöiden odotusten erilaisuuden vuoksi ei ole mah-dollista eikä toivottavaakaan tarjota valmiita yleispäteviä ratkaisuja. Kirjasto pyrkii antamaan esimiehelle mahdollisuuden tutustua yksittäiseen tutkimus-kysymykseen liittyviin erilaisiin lähestymistapoihin, eikä ohjaamaan toimintaa kaavamaisiin menettelytapoihin.

”Parhaisiin käytäntöihin on koottu vinkkejä ja toimintaohjeita hyvin haasta-vienkin tilanteiden ratkaisemiseen. Kokemuksemme mukaan yrityksissä ol-laan valmiita ja avoimia työstämään kriittisiäkin tuloksia hyödyntäen erilaisia näkökulmia. Oppiva organisaatio saavuttaa tarvittavan muutoksen usein te-hokkaasti, osaamista ja kokemuksia jakamalla”, toteaa Kenneth Söderholm, Corporate Spiritin konsulttiryhmän johtaja.

Yhteisen dialogin rakentaminen yksiköissä aiempaa helpompaa

Tärkeänä perusperiaatteena parhaiden käytäntöjen osalta on pidetty toimivan vuoropuhelun aikaansaamista esimiehen ja alaisten välillä. Tämä tukee monipuolisen kokonaiskuvan saamista tilanteista, helpottaa eri osapuolten kannalta sopivien ratkaisujen löytämistä ja vahvistaa alaisten vastuunottoa niitä toteutettaessa.

PÄÄKIRJOITUS

MITEN PÄÄSTÄ TULOKSISTA TOIMENPITEISIIN?

Page 3: SPIRIT 3/2015

UUTTA TUTKIMUSJÄRJESTELMÄSSÄ

”Parhaiden käytäntöjen kirjasto tukee esimiehiä tulosten avoimem-paan tulkintaan ja ymmärrykseen. Vuoropuhelun käynnistäminen esimiehen ja alaisten välillä tutkimustuloksista luo edellytyksiä yh-teisen toiminnan kehittämiselle. Yksiköissä henkilöstötutkimuksen pohjalta tehdyt kehittämistoimenpiteet on tällöin myös selkeäm-pi kytkeä osaksi yrityksen strategisia tavoitteita”, painottaa Pirkko Kapri, Corporate Spiritin tutkimusyksikön johtaja.

Hyödyt organisaatiolle ja esimiehille

Organisaatio ja erityisesti jokainen esimies hyötyy Parhaiden käy-täntöjen kirjastosta mm. seuraavilla tavoilla:• Runsaasti erilaisia pohdintoja, lähestymis- ja menettelytapoja

sekä vaihtoehtoja kaikkiin osakysymyksiin• Käytännöt ovat helposti löydettävissä samasta tutkimusjärjes-

telmästä, jolla myös tulokset raportoidaan• Jokaisella lukuoikeudet raporttiin saaneella esimiehellä on

mahdollisuus käyttää kirjastoa itsenäisesti• Kirjaston käyttö antaa kaikille esimiehille mahdollisuuden pa-

rempiin ja toimivampiin kehittämisratkaisuihin riippumatta siitä, minkälaisia heidän yksikkönsä tutkimustulokset ovat

• Esimiesten tarve ulkopuolisen tuen käyttämiselle vähenee, tuki voidaan paremmin keskittää haastavimmassa tilanteessa oleville.

Ohjeet tukevat ja rohkaisevat esimiehiä yhteistyöhakuiseen ja alaisille vastuuta jakavaan toimintatapaan.

TOIMINTOKESKUS OHJAA TOIMINTAA TULOKSISTA TOIMENPITEISIIN

Uuteen Toimintokeskukseen Cixtranet®-tut-kimusjärjestelmään, on esimiestyötä tukemaan koottu kaikki tutkimuksen ja toiminnan kehit-tämisen kannalta oleellinen tieto ja toiminnal-lisuudet.

Toimintokeskuksesta esimies pääsee kätevästi mm. keskeisiin tutkimustuloksiin, lisäraport-teihin, lukemaan hyödyllisiä toimintaohjeita parhaiden käytäntöjen kirjastosta ja esimiehen työkirjasta, kirjaamaan kehittämistoimenpiteet ja vaikka käynnistämään SnapShot-pikakyselyn.

Selkeä ja helppokäyttöinen Toimintokeskus ohjaa esimiesten toimintaa tuloksista toimen-piteisiin, jotta tutkimustulosten perusteella päästään toteuttamaan tarvittavat kehitystoi-menpiteet.

Page 4: SPIRIT 3/2015

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Cor-porate Spirit Oy:n tutkimus- ja konsultointi-palveluille Avainlippu-tunnuksen. Avainlippu kertoo, että palvelut tuotetaan Suomessa, suomalaisella työvoimalla ja että yrityksellä on erittäin korkea kotimaisuusaste.”Haluamme korostaa kotimarkkinoilla palveluidemme korkean laadun lisäksi myös kotimaisuutta, joka tarkoittaa asiakkaidem-me kannalta lähellä tuotettuja, ketteriä ja hienoa suomalaista työ- ja johtamiskulttuuria kun-nioittavia palveluja. Haluamme osaltamme viestiä yrityksemme pitkistä perinteistä suomalaise-na työllistäjänä ja suomalaisen elinkeinoelämän yhteistyökump-panina”, kertoo toimitusjohtaja Jukka Pohjola.

AJANKOHTAISTA

CORPORATE SPIRIT OYHR INTELLIGENCE TO SUPPORT BUSINESS SUCCESS.

HENKILÖSTÖTUTKIMUKSET JA NIIDEN HYÖDYNTÄMISKONSULTOINTIESIMIES- JA ASIANTUNTIJATYÖN ARVIOINNIT JA KEHITTÄMINENYKSIKÖIDEN VÄLISEN YHTEISTYÖN TUTKIMUS JA KEHITTÄMINEN JOHTORYHMÄ- JA HALLITUSTYÖN ARVIOINNIT JA KEHITTÄMINENTYÖNANTAJAMIELIKUVAN RAKENTAMINENKONSULTOINTIPALVELUT

PÄÄTOIMITTAJA: PIIA AALTO | JAKELU: 4000 | WWW.CORPORATESPIRIT.FI

TURKU | ESPOO | TUKHOLMA | OSLO | LONTOO | MÜNCHEN

AVAINLIPPU KERTOO KOTIMAISUUDESTA

CORPORATE SPIRIT VAHVISTAA OSAAMISTAAN

NÄHDÄÄN UUDISTA JA UUDISTU -MESSUILLA!

Kenneth Söderholm (VTM, eMBA) on nimitetty Corporate Spiritin johtoryhmän jäseneksi ja konsult-tiryhmän johtajaksi Espoon toi-mistolle vastuunaan yrityksen kon-sultointiliiketoiminnan johtaminen ja kehittäminen. Hän on aiemmin toiminut henkilöstöjohtajana mm. Fazerilla.

”On mahtavaa saada Kennethin kal-tainen osaaja joukkoomme! Hänen kattava kokemuksensa asiakasyri-tystemme HR-johdossa ja HENRY ry:n puheenjohtajana vahvistaa entisestään kykyämme tarjota asia-kaslähtöisempiä tutkimus- ja kon-sultointipalveluja asiakkaillemme”, kertoo Corporate Spirit Oy:n toimi-tusjohtaja Jukka Pohjola.

Tervetuloa kuuntelemaan puheenvuorojamme! klo 10.00-11.00 Sali F Johdonmukainen vai johdon mukainen – Painavaa asiaa johtoryhmätyöskentelystä Kenneth Söderholm, konsulttiryhmän johtaja

klo 13.30-14.30 Sali A Matkalla kohti Suomen innostavinta työpaikkaa - Omistautuneisuus yrityksen liiketoiminnan tehostajana muutostilanteessa Juha Ala-Lipasti, myyntijohtaja

24. MARRASKUUTA 2015 | KLO 8.30 - 17.00 | WANHA SATAMA | HELSINKI