Upload
dinhdat
View
218
Download
0
Embed Size (px)
Citation preview
Hyvä lukija!
Aivot Narikasta –hanke heitti keväällä 2013
toiminnassaan mukana olevien yhdistysten
jäsenille sekä aivosairauden tai –vamman
kokeneille ja heidän läheisilleen runohaasteen.
Tarkoituksena oli koota yhteinen runovihkonen,
jossa kirjoittajat voisivat kuvata kokemuksiaan
ja tuntemuksiaan sairauden kohdatessa joko heitä
itseään tai heidän läheisiään.
Runoja saapuikin varsin runsaasti. Niistä mukaan
valikoituivat seuraavat kaksikymmentäkaksi
runoa viideltätoista kirjoittajalta. Antoisia
lukuhetkiä niiden parissa!
Kiitokset kaikille
kirjoittajille!
Sisältö:
Kun elämä pysähtyy ……………………...3
M ässää jo 34 vuotta ……………………...4
Miks käydä voi näin………………………..6
Juoksen henkeni edestä……………………. 7
Samperin napit…………………………….. 8
Ilon lähde………………………………….. 9
Tahdon…………………………………….. 10
Tännään minunni………………………….. 11
Mies muuttuu……………………………… 12
Viskaas voltti……………………………… 14
Välähdys päässäni…………………………. 15
Haave……………………………………… 16
Tuisku……………………………………... 17
Tuntemus tunnetila…………………………18
Aurinko laskee…………………………….. 19
Ajatuksia erään Muistiluotsin
vertaisryhmän kokoontumisen jälkeen……. 20
Omenapuut kukkivat ……………………... 22
Yhdistyksen naisille……………………….. 23
Kiire loppui………………………………... 24
Samassa veneessä…………………………. 25
Sumussa avaruuden……………………….. 26
Lumikyynel………………………………... 27
Taistelen,
elämä on lahja
Lehden julkaisee:
Aivot Narikasta –hanke
Pohjois-Savon Muisti ry
Toimitus & taitto: Pohjois-Savon Muisti ry,
Jenni Ryhänen
Painopaikka: Pohjois-Savon Muisti ry, Kuopio, 2013
3
KUN ELÄMÄ PYSÄHTYY
Ajan pyörällä, vauhti on kova, mikään ei pidätä
minua. Tuuli ja vapauden tunne, elän, rakastan ja
olen vahva ja vapaa.
Isku tulee valon nopeudella, auto ajaa päälle,
makaan maassa, ihmiset ympärillä, poliisi,
palokunta.
Ei voinut tietää silloin kuinka elämäni muuttui.
Nyt istun, mietin välillä, suren mitä menetin,
lopullista.
Kuljen eteenpäin kuitenkin sumussa, upottavalla
suolla. Taas nousen ja jatkan matkaa. Suo upottaa
ja välillä kantaa. On tasaista tallustaa, hiljaa..
Eero Ruhanen
4
M ÄSSÄÄ JO 34 VUOTTA
Sain MS-taudin jo nuorena varhain,
se taistelutahdon herätti parhaan.
En periksi anna piiruakaan, vaan hantiin laitan ainiaan.
Näin menty on yli kolkyt vuotta,
se asenne ei ole ollunna suotta.
On jalat vielä kantanu päällään, kun lenkille lähden säällä kuin
säällä.
Ja virkistys hoituu matkailulla,
se antaa puhtia kuntoilulle. Kun pitää jaksaa taas mukana pysyä ettei
keltään tartte suuntaa kysyä.
Perhe on ollut tukeni parhain, siitä voimaa saan ja jaksan varmaan
heitä tukea sitten vuorostaan, kun heitäkin joskus uuvuttaa.
On sairaus tuonut monta ystävää, joita tuskin olis tieltäni
löytynytkään.
Ja paljon kivoja muistoja mieleen siitä, kun yhdessä ollaan
vietetty hetkiä niitä.
Kiva on aina tavata heitä, sillä MS on joka yhdistää meitä.
Raili Tiainen
6
MIKS KÄYDÄ VOI NÄIN
Niin iloiset ihmiset maailman täyttää,
joku joukossa kuitenkin parempi on.
Hän laulaa ja tanssii, sen muille näyttää,
myös hälle tuo tunne suo nautinnon.
On eloisa luonne, hän iloaan jakaa,
ja auttaa muita, ken avun tarpeessa on.
Ei itseään säästä, voi tunteisiin luottaa,
saa sykkivään sydämeen nautinnon.
Mut kohtalon kulku, voi kaiken muuttaa,
–AIVOVAURIO– se hetkessä elämään tullut on.
Ne auttavat kädet, nyt tarvitsee hoivaa,
niin eloisa luonne, nyt on tunnoton.
Nyt apu on tarpeen, sen me tiedämme hyvin,
jo ystävän läsnäolo, hennon hymyn kasvoille saa.
Hänen katseensa, – silmin kyyneltyvin,
tuo mieleen kohtalon, jo aikojen taa.
Vertaistuki – siitä puhutaan paljon,
saa ihanan suhteen – ei maksa se mitään.
Mut se ystävää auttaa, vain sen minä tahdon,
hänen luoksensa käyn, on ystävä mulla, niin ikään.
Pertti Lyytinen
7
JUOKSEN HENKENI EDESTÄ
Jo aikaa nuoruudessani
olin kuullut oppia opettajain.
Oli kerrottu monet sairaudet pahat;
oli tullut tutuksi monen taudin riskit.
Oli mennyt aikaa,
monia vuosia.
Kun tuo paha riski
minuunkin iski.
Meni kävelykunto,
jäi jäljelle itsetunto.
Vaan kun minut hyvään
hoitoon saatettiin,
siellä jalat taas kuntoon laitettiin.
Ja kun nyt olen tässä,
kiitän elämästä.
Ja pidän kiinni ohjeesta tuosta:
Muista henkesi edestä juosta.
Kerttu Räsänen
8
SAMPERIN NAPIT
Kahdeksan nappia paidassani.
Se on pirun paljon esteitä voitettavana
paidan kiinnisaamiseen.
Eikö sinustakin?
Vain kahdeksan mokomaa pyörylää
ja reikää.
Tämähän on kuin estejuoksua, paljon
hikoilua ja yrittämistä koko ajan.
Maalikin on niin mokoman kaukana.
Missä onkaan jutun idea.
Kuntoutustako se on koko ajan.
Sormet eivät kuitenkaan tottele.
Apua en tarvitse, minä pärjään ihan itse
—teoriassa.
Siis en kutsu apua. En keneltäkään.
Hiki nousee taas pintaan aitojalta.
Maali lähestyy, enää vain seitsemän jäljellä.
Piruparka mihin jouduinkaan.
TAIDAN PANNA T-PAIDAN YLLENI.
Nyt ovat napit loppuneet jo ajat sitten
—ja napinreiät.
En sittenkään ole maalissa vielä.
Tarvitsen apua vieläkin.
Raimo Nieminen
9
ILON LÄHDE
Iloni kirkas lähde on
Jostain sielun sokkeloista
pulppuaa elämäni ääni
Surusta särisee ääneni
Jäästä pääsee sydämeni
irti kuin kahleistaan
Mielestä tulevat hurmion
Sointuisat ailahtelevat
aatokset kaikenlaiset
Hengen tulessa palavat
tuhmat ajatukset iloksi
muuttaen mielialan
Kuka olen keitä kannan
Juuriani etsien löytämättä
Elämän puusta alastomasta
Sisälläni riehuu myrsky
Alastomuuden riemu
huutooni vastaa
Värähtäen mykkänä suu
Tärähtää kehoni syvältä
Nousee ääni tuskin kuuluen
Oi sinä itkun ihme
Missä sinä
olet lymynnyt kaiket ajat
Tulet aina kutsumatta
Jussi Ruhanen
10
Tahdon... 19.12. 1964
Muistuupa mieleen 19.12. 1964: Tahdon.
Tahdon, jokaisena päivänä, arjessa ja juhlassa
elämän loppuun saakka.
Niin pappikin vakuutteli:
Rakastakaa myötä– ja vastoinkäymisissä...
Tahdon! Niin mekin vahvistimme ja hääväki kyynelehti lämmöllä
myötätuntoa tuntien elämän mittaiselle polulle.
Tahdotko?
Neurologi katsoo syvälle sieluuni sairaalan tiimin palaverissa.
Tahdotko vieläkin?
Vilkaisen puolison silmiin, jossa katseet kohtaavat...
Ilman sanoja pyyteettömästi teen päätöksen
- Ettei minun tahtominen muutu, vaikka en jaksa uskoa
jaksanko sitä elämää, niitä aamuja, iltoja loputtomasti,
jotka odottavat minua ja minun tahtomista.
Mitä kaikkea on sen jälkeen sielunmaailmaan kasautunut,
Kerrostumia ihan taakaksi asti...
Pian 20 v. miehen mittaisen repun kantamista!
Huoli, kuinka jaksan ikääntymisen kuumilla aalloilla,
estrogeenin kuivuessa rytmihäiriöiden tahdissa…!
Raija Kekäläinen
11
TÄNNÄÄN MINUNNI
"Tännään minunni tässä maalimassa kulettava on,
ja muistoo auringon laskiessa hellittee jo otteittaan.
Vaekka aevojahi käsitelty on,
silti kuitenni uutena taas seurraavvaan
aamunkajjoon herättävä on
OI, OI, HOH HOE!!!"
Saska
12
MIES MUUTTUU
Mies istuu tuolissa, hiljaa, allapäin. Itken salaa, suren
missä mieheni on.
Lähdenkö vai jäänkö. Vastaus leijuu ilmassa pitkään.
Kun kävelen metsässä kissa vierellä, näen heinän korren,
alussa se on voimakas, ylpeä.
Syksyn viimassa se taipuu ja talvella se katkeaa painon
alla.
Taistelen, elämä on lahja, meidän yhteinen.
Sitä ei tuulet ja tuiskut särje.
Aurinko nousee kultani aamuun yhteiseen.
Virva Ruhanen
14
VISKAAS VOLTTI
Pikkuinen vapina jo ryömiessä
poikien tramppikseen.
Värinää vatsanpohjassa
suu tiukasti kiinni.
Pientä pelkoa siis.
Hyppy yks
ja toinen
ja äkkiä alas.
Itsekehu haisee ainakin
ajatuksissa.
Tietysti se onnistui
kuusvitoselta tytöltä
vaikka polvissa jokunen
nivelrikko.
”Hyvin meni mummi,
olisit viskannut vielä voltin
etuperin tietysti
edes yhden kerran”.
Kerran talven liukkailla
Kuopion torilla
kaksoiskierre
ja ilman tramppista!
Olisivat ne ihailleet.
Lehdessä kuva etusivulla.
Eivät ne olisi huomanneet
ambulanssia.
Pirkko Hämäläinen
15
VÄLÄHDYS PÄÄSSÄNI
Välähdys päässäni narikasta sekä sairaudesta
epilepsia.
Onko se hyvä vai paha, siitä kukaan tuskin voi
mitään sanoo.
Tämä näkyy kuitenkin ylimääräisenä purkauksena
aivoissa ja ei näy mitenkään vaivoissa,
silti työtä on vaikea saada, vaikkei sitä mitkään
sairaudet kaada.
Esa K.
16
HAAVE
ELÄMÄMME, HYVIN PITKÄ MATKA
IKÄVÄSTÄ ANNA MINUN HERÄTÄ,
KUULLA SINUN NAURUSI
KUULLA ÄÄNESI JOTA RAKASTAN.
NIIN MONESTI SISIMPÄÄNI SATTUU
MUTTA YKSI, YKSI PIKKULAPSEN HYMY
NOSTAA ONNEN TUNTEEN,
JOTA KAUAN ODOTIN..!
Raija Kekäläinen
17
Lumi lentää, nietos kasvaa, aidat
korkeet peittää alleen,
pimennossa metsän jylhimmän,
luomakunta suojan saa.
Tämä kaaos päivän kestää,
jos kaikki sattuu kohdalleen, ilma
tyyntyy, myrsky lakkaa,
luontoäidin rauhoittaa.
Pertti Lyytinen
TUISKU
Kun talven puhuri voimissaan,
yli nietosten vinhaan käy,
ja lumikiteet hohteessa auringon,
sen säteissä kilvan leikkii.
Ne lentää kauas, kauas pois,
missä määränpäätäkään ei näy,
vain tuulen vihainen viima, ja
lumikiteet tähtenä tuikkii.
Se oksia puista irrottaa, se
voimansa liikkeelle laittaa,
kaik, kaataa, eteen jos minkä
satuttaa, ei armoa ole kellään.
Se ryskyy, riehuu, uhoaa,
kuusen kävyt se alas viskaa,
ja männyt kankailla erämaan,
saa taipua länteen tai itään.
18
TUNTEMUS TUNNETILA
Kun tässä runoa rustaan
Otan kantaa tähän tuskaan
Vain itse voi tietää miltä tuntuu
kun repii kroppaa ja saa runtuu
Vaikka se ulos ei näkyisin Sulle
on tää elämän tehtävänä mulle
Siis ystävä otappa tästä vaari
Kuuntele meitä ajatusta vaali
Vaikka mulla hymykin karehtii joskus
ei välistä leikkiä ole nämä koskut
Tässäpä ajatusta tunnetilasta
Jos viittis tätä vilasta
ja Parkkis -Amin mieltä kuunnella
myös vakavuutta tästä huulesta!
Antero Miettinen
19
Kohdattiin kerran
auringon säteet
laineilla leikki.
Elämän virta
kiitävä hetki
kuin tähdenlento.
Kohtasin katseen
kohta jo poissa.
Illaksi kääntyy.
Sinä olet siinä
ja kuitenkin poissa.
Koskea koetan.
Sinä olet mennyt
linnut on vaiti.
Kaipaus viiltää.
Aurinko laskee
jo pitenevät varjot.
Mieletön ikävä.
Arja Rytkönen
AURINKO LASKEE
20
Nämä tapaamisemme antavat valtavasti voimaa, ei täällä toinen toistaan
uupumuksesta soimaa.
On kaikilla sairaudesta yhteinen kieli, emme kummastele heitäkään,
keiltä keskusteluissa herkistyy mieli.
Saamme vinkkejä toistemme kokemuksista omaan arkeemme kotona,
kuinka voisi selvitä pulmasta tästä?
Saada jotenkin toimivamman ja siedettävämmän niin hoitajan kuin
hoidettavankin elämästä.
Ei ole vuosilomia, lomaltapaluurahaa tästä työstä, täytyy virkistyä ja
voimaantua jo muutamasta tunnista, ehkä viikosta, hyvin nukutusta
yöstä.
Harvoin silloinkaan on levollinen unen laatu, on hereillä sisäinen kello,
WC-käytöistä alitajuntaan saatu.
Saimme tilaisuuden voimien keruuseen, hengähdystaukoon. On
arkemme vaikea ja raskas, vaikka hoidettavaamme kuinkakin
rakastettakoon.
Pitkä on ollut yhteinen elämän, työn ja touhun retki. Miksi väliimme
tulikaan tämä sairaus, ja suuren muutoksen hetki?
Ajatuksia erään Muistiluotsin
vertaisryhmän
kokoontumisen jälkeen...
21
Miten se ihmisen muuttaa ja lapsen asteelle saattaa? Yksin olisi niin
toivotonta vetää tätä raskainta taakkaa.
Kuka mistäkin itselleen voimia kerää, vai taasko uuteen päivään entistä
väsyneempänä herää?
Ei ole enää hellyyttä, muistoja, sitä vastavuoroisuutta. Kaikki yhdessä
koettukin on hänelle kuin tarinaa uutta.
On kellä mitäkin tukea, lapset, puoliso, sisarukset, rukous? Itse olet
kuitenkin sidottu hoidettavaasi, jäät monesta harrastuksestasi paitsi, se
on elämänlaadussa putous.
Kiitoksen ja voimia taas antaa se hoidettavan ”parempi” päivä, joku
muistikuvan välähdyksen hetki. Omat muistot kantaa, se eletty nuoruus,
rakkaus, yhdessä tehty elämänretki.
Ei ole itsekäs hän joka omaishoitajaksi alkaa, voisihan hänet pistää
laitokseen, antaa hoitaa heidän jotka saavat vähän parempaa palkkaa.
Kova käytös, rumat puheet on sairauden lisää. Pahoittaa mielen, vain
lääkkein ne ehkä kurissa pitää.
Mikä sitten päivissä kantaa, hyvän mielen hoitajalle tuo? Potilas pesty,
puhtaissa vaatteissa, kuivassa vaipassa, hyvin syö ja juo.
Muistot ajasta ennen sairautta lohtua yksinäisyyteen toisi, jospa
huomiseen taas voimia Luojani soisi.
Ei yksin pakko, velvollisuus tai muukaan mahti, saisi meitä hoitamaan
läheistämme, ja olemaan kuin lapselle vahti.
Sydämestä sen tunteen tulla pitää, koettaa vain jaksaa, toivoo yhteisiä
päiviä lisää.
Maikki
22
Kuljemme auringon lämmittämää
polkua.
Omenapuut kukkivat, tuoksuvat.
Maa on vihreä, polun vierellä kukkia.
Linnut laulavat, kaikki on niin ihanaa.
Lähdet kulkemaan yhä nopeammin ja
nopeammin.
Tuuli tarttuu omenapuiden oksiin,
kukkien valkoiset terälehdet
leijuvat maahan kuin valkoinen lumi.
Polku kiemurtelee enkä pysy mukanasi.
Käteni irtoaa kädestäsi,
etenet yhä kauemmas, kauemmas
etkä kuule minua.
OMENAPUUT KUKKIVAT
Kaukana synkän metsän takana
musta, rautainen portti sulkeutuu
kolahtaen.
Olen niin yksin, yksin...
- - -
Jatkan matkaa
muutakaan en voi
täytyy hoitaa työ – ja Sinut.
Ikävä ja tuska
puristavat rintaa.
Polkuuni yhtyy muiden polkuja
toiset jäävät kulkemaan rinnalleni
jotkut erkanevat muille poluille.
Kanssani kulkevat auttavat
kantamaan raskasta taakkaani
itkevät kanssani
kyyneleet keventävät sydäntäni.
Omenankukkien valkoiset terälehdet
peittävät muistojen kunnaat.
Jossakin polun päässä
myötäelämisen lämmössä
puihin ovat kasvaneet
ystävyyden omenat.
Arja Rytkönen
23
YHDISTYKSEN NAISILLE
Ei riitä, että rakastamme teitä— jokainen omalla tavallamme.
Ei riitä, että olette meille kuin osa elämäämme,
osanen oikeaa meitä.
Enemmän teidän täytyy olla,
teidän täytyy sietää meitä kaikki nämä päivät ja nämä yöt.
Missä me näemme teitä—missä muualla kuin ystävien luona.
Ihan turhaa teitä on muualta etsiä, ette olisi kuitenkaan siellä.
Tuntemattomien varjojen joukossa.
Ei kaikille ole tällaista luotu, iloa konsanaan suotu…
Tunteita mukana, joskus tuoksujakin, se on tätä yhteistä elämäämme.
Aikoinaan rakennettua, vahvaa tunnetta on teillä kaikilla.
Vaaleanpunaista huulipunaa on rakkautenne, se pysyy, pysyy ja pysyy.
Sitä meistä tuntuu taas kerran, onni on myötä sen verran.
Saatte unohtamaan sairauden ja murheet—olette enkeleitä meille,
Kättemme me levitämme teille—yhdessä ja erikseen levitämme.
Olkaa siis tukenamme ja turvanamme kaunokaiset—
YHDISTYKSEN NAISET.
Raimo Nieminen
24
KIIRE LOPPUI
Oli erilainen talvi, tuntui tyhjältä,
pysähdyin.
En kaatunut, kävin polvillani, nöyrryin.
Tiesin että jotain tapahtuu, itkin.
Se talvi jäi taakse, nousin uudelleen… Itse.
Kuulin komennon, sopeudu.
Huomasin eläväni, olevani olemassa,
elämä muuttui, antoi merkityksen.
Ei ole helppoa, mutta helpottaa.
Elämä kantaa antaen voimaa.
En suunnittele tulevaa, enkä katso taakse,
elämä on tässä ja nyt, juuri nyt.
Iltarusko
25
SAMASSA VENEESSÄ
Kun elämän merta purjehtii
ei tiedä ketä purteen tähän saapi
Niin laitureista monista
kyytiläiset matkaan raapii
Ei aina ole mieleinen
matkalle tälle lähtö ja kutsu
Mut' päätös kun on annettu
ei kieltäytyä voi ihminen
On korkeimman se tahto
Näin lohdutukses sanoisin
Et' ainut ole ihminen
ken kutsun olet saanut
On joukko sulla tukena
ja kantaa tällä matkalla
nyt loppuun asti aivan
Antero Miettinen
26
SUMUSSA AVARUUDEN
Sumussa avaruuden harmajan,
tule kanssani harhailemaan.
Elämän kipinä pyörii ajassa
ikuisuuden, syttyen ja sammuen.
Rannaton taivaan kaari,
lukematon tähtien määrä
valoineen: On voiman lähde lähellä,
elämän muistoissa mukana.
Sävelinä sielussa, elämän enkeli
turvana, taivaan veräjän takana.
Pilveä poutaa kesän
helteisenä päivänä.
Ihmeiden aikaiset viisaat kätkivät
salaisen uskonsa kehonsa
syvimpiin sopukoihin.
Säilyttäen aarteensa pyhyytenä.
Aarre heidän sydämessä syntyen,
tahdossa taipuen, sen
soihtuna palavana säilyttivät,
poveensa kätkivät.
Jussi Ruhanen
27
LUMIKYYNEL
On kyyneleitä, jotka ilmaisevat surua, ikävää,
kaipausta tai pohjatonta pahaa oloasi.
On itkua, joka nousee syvältä ja valittavana kuin
haavoitetun eläimen huuto.
On lumikyyneleitä. Kun puhtaan valkoinen,
höyhenen kevyt lumihiutale laskeutuu poskellesi ja
sulaa sen lämmössä valuen alas kuin kyynelnoro.
On silloin onni olla tunteva ihminen kaikesta
huolimatta, ja juuri siksi.
On kiitollisuus elämästä, ja LUMIKYYNELEESTÄ.
Maikki