16
Tapahtumat tampereenseurakunnat.fi/tapahtumat OTA TALTEEN! Tampereen ev.lut. seurakunnissa tapahtuu 4.12.2019–8.1.2020 tampereenseurakunnat.fi/tapahtumat Kuva: Hannu Jukola Kuva: Susanna Kiiski Joulun valoa Tampereelle ”Tampere on kaunis kaupunki, ja halusinkin maalata palan kaupunkia myös joulukorttiin”, kertoo viestintä- harjoittelija Susanna Kiiski, joka on piirtänyt Sillan joulukuvan. Tampereen seurakuntien lastenohjaajana työsken- nellyt taiteilija opiskelee nykyisin media- alaa sekä kuvataiteita Sara Hildén -akatemiassa. Suomen itsenäi- syyspäivää juhlitaan 6. joulukuuta Tampereen seura- kuntien tilaisuuk- sissa. Tiedot löytyvät tästä liitteestä. Myös itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati järjestetään tänä vuonna Tam- pereella. Lisätietoja paraatista sivulla A 17 Lasten katedraalin joulu Finlaysonin kirkossa avoinna joka päivä kello 11–18. Tule matkaamaan jouluun musiikin siivin. Tulen ja Valon joulu perjantaina 13.12. kello 18 ja 21 Kalevan kirkossa. Visuaalinen ilotulitus joulun perinteisen sanoman äärellä. Katso lisää sivulta B 13 Taas saa laulaa Kauneimpia Joululauluja. Tampereen tilaisuudet sivulla B 6 MUISTA

Tapahtumat TEEN!...Joululauluja Peetelin ystävien kanssa B 4 SILTA 12/2019 AITOLAHTI AITOLAHDEN KIRKKO Jenseninkatu 4 050 337 4077 Kontemplatiivinen rukoushetki ja luettu messu ke

  • Upload
    others

  • View
    3

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: Tapahtumat TEEN!...Joululauluja Peetelin ystävien kanssa B 4 SILTA 12/2019 AITOLAHTI AITOLAHDEN KIRKKO Jenseninkatu 4 050 337 4077 Kontemplatiivinen rukoushetki ja luettu messu ke

Tapahtumat

tampereenseurakunnat.fi/tapahtumat

OTA TALTEEN!

Tampereen ev.lut. seurakunnissa tapahtuu 4.12.2019–8.1.2020

tampereenseurakunnat.fi/tapahtumat

Ku

va:

Han

nu

Ju

kola

Ku

va: S

usan

na K

iiski

Joulun valoa Tampereelle

”Tampere on kaunis kaupunki, ja halusinkin

maalata palan kaupunkia myös joulukorttiin”, kertoo viestintä-

harjoittelija Susanna Kiiski, joka on piirtänyt Sillan joulukuvan. Tampereen seurakuntien lastenohjaajana työsken-

nellyt taiteilija opiskelee nykyisin media-alaa sekä kuvataiteita Sara Hildén -akatemiassa.

Suomen itsenäi-syyspäivää juhlitaan 6. joulukuuta Tampereen seura-kuntien tilaisuuk-sissa. Tiedot löytyvät tästä liitteestä. Myös itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati järjestetään tänä vuonna Tam-pereella. Lisätietoja paraatista sivulla A 17

• Lasten katedraalin joulu Finlaysonin kirkossa avoinna joka päivä kello 11–18. Tule matkaamaan jouluun musiikin siivin.

• Tulen ja Valon joulu perjantaina 13.12. kello 18 ja 21 Kalevan kirkossa. Visuaalinen ilotulitus joulun perinteisen sanoman äärellä. Katso lisää sivulta B 13

Taas saa laulaa Kauneimpia Joululauluja.Tampereen tilaisuudet sivulla B 6

MUISTA

Page 2: Tapahtumat TEEN!...Joululauluja Peetelin ystävien kanssa B 4 SILTA 12/2019 AITOLAHTI AITOLAHDEN KIRKKO Jenseninkatu 4 050 337 4077 Kontemplatiivinen rukoushetki ja luettu messu ke

B 2 SILTA 12/2019

HERVANTA

HERVANNAN KIRKKOLindforsinkatu 7050 599 7335Messu su 15.12. klo 11, Kaija Karvala, Antero Eskolin, Riikka Heikkinen, Her-vannan gospelkuoro Messu su 22.12. klo 11, Laura Niska, Martti Syrjäniemi Jouluaaton hartaus ti 24.12. klo 15, Soile Rantavuori-Kähärä, Martti Syrjäniemi Jouluyön messu ti 24.12. klo 22, Laura Niska, Riikka Heikkinen Joulupäivän sanajumalanpalvelus ke 25.12. klo 9, Kaija Karvala, Riikka Heik-kinen Tapaninpäivän messu to 26.12. klo 11, Soile Rantavuori-Kähärä, Martti Syrjänie-mi, Petrus Syrjäniemi, laulu Messu su 29.12. klo 11, Antero Eskolin, Riikka Heikkinen Uudenvuodenpäivän sanajumalan-palvelus ke 1.1. klo 11, Laura Niska, Martti Syrjäniemi Messu su 5.1. klo 11, Soile Rantavuori- Kähärä, Martti Syrjäniemi Loppiaisen messu ma 6.1. klo 11, Laura Niska, Martti Syrjäniemi

HERVANNAN ELOKUVA-TEATTERI CINOLA Lindforsinkatu 1–3Messu su 8.12. klo 11, Soile Rantavuo-ri-Kähärä, Riikka Heikkinen

HERVANNAN ENTINEN SOSIAALIASEMALindforsinkatu 8Lähetys- ja raamattuluento su 8.12. klo 9.30. Usko ja liike-elämä, varatuomari Jari Hytti Perheiden iltakerho to 12.12. klo 17.30.

Iltakerhossa on mukavaa yhdessäoloa pienten lasten perheille. Ohjelmassa iltahartaus ja iltapala 1 €/hlö. Ohjaajina Henna Ahrikkala, 040 804 8421 ja Virpi Savela-Saarinen, 050 561 0604 Ylistysilta la 14.12. klo 17. Kokoonnumme ylistämään Herraa ja rukoilemaan Lähetys- ja raamattuluento su 15.12. klo 9.30. Ainoa tärkeä on rakkautena vaikut-tava usko. Gal 5:6, johtava kappalainen Antero Eskolin

HÄRMÄLÄ

HÄRMÄLÄN KIRKKOTalvitie 26050 408 7759

Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalve-lus pe 6.12. klo 10, Kirsi Kniivilä, Martti Syrjäniemi. Mukana partiolaisetJuhlamessu su 8.12. klo 10, Härmälän kirkko 70 vuotta, Päivi Repo, Maria Tuok-ko. Lue lisää kuvallisesta ilmoituksesta tältä sivultaMessu su 15.12. klo 10, Jussi Mäkinen, Kirsi Kniivilä, Maria Tuokko, Tampereen kristillisen työväenyhdistyksen puhal- linorkesteriIlta psalmien äärellä ti 17.12. klo 18, Arto Hukarin luentosarja psalmeistaMessu su 22.12. klo 10, Satu Saarela- Majanen, Julia Manninen Jouluaaton hartaus ti 24.12. klo 17, Kirsi Kniivilä, Maria Tuokko Jouluyön messu ti 24.12. klo 23, Päivi Repo, Maria Tuokko, Seija Nylund, lauluJoulupäivän sanajumalanpalvelus ke 25.12. klo 9, Satu Saarela-Majanen, Maria Tuokko, Lotta Rissanen, huiluToivelaulumessu su 29.12. klo 10, Satu Saarela-Majanen, Maria Tuokko Messu su 5.1. klo 10, Kirsi Kniivilä, Maria Tuokko Loppiaisen messu ma 6.1. klo 10, Satu Saarela-Majanen, Maria Tuokko

HÄRMÄLÄNRANNAN VERSTASVihurinkatu 3

Härmälänrannan perhejoulu la 14.12. klo 13–15

PELTOLAMMIN SEURAKUNTAKESKUSTilkonmäenkatu 4050 408 8273

Jouluaaton hartaus ti 24.12. klo 16, Kirsi Kniivilä, Maria Tuokko

MUUALLAMiesten ilta ke 4.12. Kuuselan Seniori- keskuksessa, Nuolialantie 46. Ohjel-massa klo 18 sauna ja kahvitarjoilu lähetystyön hyväksi, klo 19 alustus illan aiheesta, keskustelua ja iltahartaus. Tienkulkijan kompastuskiviä, rovasti Pekka Paakkanen

VIINIKKA

VIINIKAN KIRKKOKaartotie 1050 371 7449Itsenäisyyspäivän sanajumalanpal-velus pe 6.12. klo 10, Kaisa Kahra, Stiina Leinonen. Viinikan partiolaisten lupauk-senantotilaisuusMessu su 8.12. klo 10, Antero Eskolin, Stiina Leinonen, Kolmas Painos -laulu-ryhmä, joht. Sofia Sarakaila Messu su 15.12. klo 10, Ismo Kunnas, Stiina Leinonen, Jäämien kuoro Hiljainen iltakirkko ke 18.12. klo 19 Messu su 22.12. klo 10, Ismo Kunnas, Antero Eskolin, Stiina Leinonen Jouluaaton hartaus ti 24.12. klo 16, Jussi Mäkinen, Stiina Leinonen Jouluyön messu ti 24.12. klo 22, Antero Eskolin, Stiina Leinonen Joulupäivän sanajumalanpalvelus ke 25.12. klo 8, Ismo Kunnas, Martti Syrjä-niemi Tapaninpäivän messu to 26.12. klo 10, Kaisa Kahra, Stiina Leinonen, Kolmas Painos -lauluryhmä, joht. Sofia Sarakaila Messu su 29.12. klo 10, Kaisa Kahra, Martti Syrjäniemi Uudenvuodenpäivän sanajumalanpal-velus ke 1.1. klo 10, Ismo Kunnas, Maria Tuokko Messu su 5.1. klo 10, Kaisa Kahra, Stiina Leinonen Loppiaisen messu ma 6.1. klo 10, Antero Eskolin, Stiina Leinonen

KOIVISTONKYLÄN SEURAKUNTATALOKoivistontie 46050 436 5226Aamurukousehtoollinen ma 9.12. klo 8.30, Ensio Partanen

NEKALAN SEURAKUNTATALOKuoppamäentie 23050 364 2970Tule Pyhä Henki su 15.12. klo 13. Jou-lujuhla ja ehtoollisen vietto, nyyttäri-

tarjoilu. Huom. klo 16 tilaisuutta ei ole. Tilaisuudet jatkuvat su 5.1. klo 16. Järj. Palatsiseurakunta ja Tampereen Eteläinen seurakuntaJoulupäivän sanajumalanpalvelus ke 25.12. klo 10, Ismo Kunnas, Martti Syrjä-niemi

Hervannan

kirkon

remontti valmistuu ja

toiminta alkaa jälleen

joulukuun puolessa-

välissä. Tervetuloa!

TAMPEREEN ETELÄINEN SEURAKUNTA

facebook.com/ TampereenEtelainenSeurakunta@tampereenetelainensrk

tampereenseurakunnat.fi/etelainenKoululaiset: epot.fiNuoret: etnut.fi

Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelukset

Ku

va: K

alle V

alkama/ S

hu

ttersto

ckK

uv

a: I

van

Yo

han

/ S

hu

tte

rsto

ckK

uv

a: Aav

a An

ttine

n

Härmälän kirkko täyttää 70 vuottaJuhlamessu sunnuntaina 8.12. kello 10 Härmälän kirkossaMessun toimittavat Päivi Repo ja Maria Tuokko. 70-vuotisjuhlames-sun musiikista vastaavat Markku Ylipää, Hannu-Heikki Hakulinen, Pekka ja Heini Mäenpää, Suvi-Tuulia Raittinen, Kahvilakuoro sekä Psalli-te!-kuoro.

Aattohartaus tiistaina 24.12. kello 16

Viinikan kirkossaHartauden toimittavat

Jussi Mäkinen ja Stiina Leinonen.

perjantaina 6.12. kello 10 Härmälän ja Viinikan kirkoissaJumalanpalveluksissa mukana partiolaisia.

Page 3: Tapahtumat TEEN!...Joululauluja Peetelin ystävien kanssa B 4 SILTA 12/2019 AITOLAHTI AITOLAHDEN KIRKKO Jenseninkatu 4 050 337 4077 Kontemplatiivinen rukoushetki ja luettu messu ke

B 3SILTA 12/2019

LIELAHTI

LIELAHDEN KIRKKOOllinojankatu 2050 400 2108

Keskiviikon keitokset ke 11.12. klo 9–12. Tule mukaan toteuttamaan olo-huoneohjelmaa ja osallistumaan ruoan valmistamiseen. Maksuton ruokailu klo 11–12. Lounas on tehty hävikkiruoasta. Tule viihtymään, oleilemaan tai osallis-tumaan. Tied. Suvi-Sisko Luontama 040 804 8523 Normipäivä to 5.12. klo 16.30–18.30. Paniikki? Lapsille ei kotona mitään syötävää? Laiskottaa? Lapset viihtyvät ja itse voi ottaa rennosti. Syö, kahvittele ja juttele tovi. Voit tulla ja mennä oman aikataulusi mukaan. Ruoka 4 €, alle 10 v. maksuttaJoululaulukirkko su 8.12. klo 17, Tarvo Laakso, Tuija-Riitta Heiskanen, Tarja Lai-tinen, Ex Tempore -kuoro. Kirkon jälkeen joulupuuro ja torttukahvit 5 € Peetelin seurakunnan hyväksiMiestenilta Lielahdessa ti 10.12. klo 17–20, kahvit klo 17.30 alkaen, kodassa makkaranuotio (omat makkarat) jo klo 17. Illan aihe: Minä ja Jeesus, joululauluja. Alustus toimitusjohtaja Mika Arvela ja asianajaja Jari Hytti, sana Martti Lammi, isäntä Veli-Pekka Joki-Erkkilä. Tilaisuus alkaa klo 18.30Jouluvaellus-esitys ryhmille to ja pe 12.–13.12. klo 9, 10, 11 ja 12. Tervetuloa mukaan matkalle Nasaretista Betlehe-miin ensimmäisen joulun tapahtumiin. Ilm. ryhmille ti 10.12. mennessä [email protected] tai 040 804 8151Jouluvaellus – Matka ensimmäiseen jouluun to 12.12. Tervetuloa mukaan matkalle Nasaretista Betlehemiin en-simmäisen joulun tapahtumiin. Vaellus on kirkon sisällä ja se sopii kaikenikäi-sille. Esteetön käynti kirkon takapihalla, josta autamme mukaan vaellukselle. Kesto n. 30 min. Esitykset yleisölle: to 12.12. klo 14, 17, 18, 19, pe 13.12. klo 14, 17, 18, 19 ja la 14.12. klo 13, 14, 15, 16, 17 Perheiden aattohartaus ti 24.12. klo 14, Tarvo Laakso, Lasse Kautto Aattohartaus ti 24.12. klo 16, Tarvo Laak-so, Lasse Kautto

Joulukirkko ke 25.12. klo 9, Markku Komulainen, Tarja Laitinen Messu su 29.12. klo 17, Markku Komulai-nen Elina Peura Uudenvuoden yön hartaus ti 31.12. klo 23.30, Tuija-Riitta Heiskanen, Sanna Ketola

MUUALLARauhallisen joulun toivotus ti 24.12. klo 11, Rientola, Federleynkatu 19, Tarvo Laakso

PISPALA

PISPALAN KIRKKOPispalan valtatie 16050 320 6331Normipäivä ke 4.12. klo 16.30–18.30. Paniikki? Lapsille ei kotona mitään syötävää? Laiskottaa? Lapset viihtyvät ja itse voi ottaa rennosti. Syö, kahvit-tele ja juttele tovi. Ruoka 4 €, alle 10 v. maksutta Taizé-messu to 5.12. klo 17. TeejatkotMessu su 8.12. klo 11, Petri Lassila, Mark-ku Komulainen, Lasse Kautto, Anna-Julia Peippo, viulu Messu su 15.12. klo 11, Amélie Liehrman, Petri Lassila, Tarja Laitinen

Messu su 22.12. klo 11, Laura Luomajo-ki, Markku Komulainen, Tarja Laitinen, Pushkin kvintetti Aattohartaus ti 24.12. klo 20, Laura Luomajoki, Tarja Laitinen Joulukirkko ke 25.12. klo 11, Markku Komulainen, Tarja Laitinen Kauneimmat Joululaulut -messu to 26.12. klo 11, Markku Komulainen, Lasse Kautto Taizé-messu su 5.1. klo 17. TeejatkotMessu ma 6.1. klo 11, Ari Paavilainen, Jouni Heiskanen, Elina Peura, Tarja Laitinen

MUUALLAHaulitornin joulu ke 4.12. klo 17–18. Lapsiperheiden tapahtuma. Ilta huipen-tuu yllätysvieraan saapumiseen Hauli-tornista. Mukana järjestelyissä Pispalan Moreeni

TESOMA

TESOMAN KIRKKOTesomankuja 11 (Tesomankatu 6)040 804 8545Messu su 8.12. klo 10, Riitta Laankoski, Jouni Heiskanen, Sanna Ketola. Pyhä-koulu messun aikana. Messun jälkeen rukouspalvelija tavattavissa, kirkkokah-villa kuulemme terveisiä Tansaniasta Oma aamu ti 10.12. klo 9–12. Tule suunnittelemaan, toteuttamaan ja nauttimaan yhdessä tekemisestä. Keit-tiö valmistaa brunssin hävikkiruoasta. Tervetuloa vauvasta vaariinAamumessu ke 11.12. klo 8.30 Kirkontupien ja Olotilan joulukirkko pe 13.12. klo 11, riisipuuro ja kahvit, Lasse Kautto ja Pispalan Piristys Messu su 15.12. klo 10, Jukka-Pekka Ruusukallio, Jouni Heiskanen, Sanna

Ketola. Pyhäkoulu messun aikana. Mes-sun jälkeen rukouspalvelija tavattavissa. Jouluiset kirkkokahvit, pullamyyntiä ja terveisiä ystävyysseurakunnasta Pee-telistä Aamumessu ke 18.12. klo 8.30 Aattohartaus ti 24.12. klo 15, Ari Paavilai-nen, Tarja Laitinen Jouluyön messu ti 24.12. klo 23, Juk-ka-Pekka Ruusukallio, Sanna Ketola, lauluyhtye MILK Joulukirkko ke 25.12. klo 9, Amélie Lieh-rmann, Lasse Kautto Lapsiperheiden joulukirkko ke 25.12. klo 11, Jukka-Pekka Ruusukallio, Lasse Kautto Messu su 5.1. klo 10, Riitta Laankoski, Jouni Heiskanen, Elina Peura Aamumessu ke 8.1. klo 8.30

KALKUN SEURAKUNTAKOTIPitkäniemenkatu 9040 804 8548Kalkun kirkontupa keskiviikkoisin klo 10–12 hartaus, lounas11.12. Yhteistä ohjelmaa, diakonissa Minna Sormunen8.1. Yhteistä ohjelmaa

LAMMINPÄÄN ISO KAPPELIRauhantie 21Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalve-lus pe 6.12. klo 11, kunniakäynti sankari-haudalla klo 12Perinteiset joulumyyjäiset pe 6.12. klo 12.15–14, Lamminpään seurakuntakoti RauhanporttiAattohartaus ti 24.12. tasatunnein klo 15–22klo 15, Petri Lassila, Jukka Hovilaklo 16, Petri Lassila, Tarja Laitinen klo 17, Petri Lassila, Tarja Laitinen klo 18, Riitta Laankoski, Lasse Kautto klo 19, Riitta Laankoski, Lasse Kautto klo 20, Riitta Laankoski, Sanna Ketola klo 21, Jouni Heiskanen, Sanna Ketola klo 22, Jouni Heiskanen, Sanna Ketola

Aattohartaus tiistaina 24.12. kello 12 Tahmelan huvilalla, Uramonkatu 9. Laura Luomajoki, Tarja Laitinen

TAMPEREEN HARJUN SEURAKUNTA

facebook.com/harjunsrk

@harjunseurakunta

tampereenseurakunnat.fi/harjuKoululaiset: harjunlapset.fiNuoret: harjunnuoret.fi

Ku

va: Fre

ep

ikK

uv

a: R

ami M

arja

mäk

i

Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus Kunniakäynti sankarihaudallaItsenäisyyspäivänä perjantaina 6.12. vietetään sanajumalanpalvelusta kel-lo 11 Lamminpään isossa kappelissa. Saarnan pitää kirkkoherra Ari Paavi-lainen. Jumalanpalveluksen jälkeen

kello 12 on kunniakäynti sankarihau-dalla Lamminpään hautausmaalla. Mukana ovat Jukka-Pekka Ruusu-kallio, Lasse Kautto ja Tampereen Poliisilaulajat.

Lauantaina 7.12. kello 16 Lielahden kirkossa Peetelin seurakunnan kuoro Tallinnasta laulaa ja laulattaa joululauluja suomeksi ja viroksi. Glögitarjoilu

Joululauluja Peetelin ystävien kanssa

Page 4: Tapahtumat TEEN!...Joululauluja Peetelin ystävien kanssa B 4 SILTA 12/2019 AITOLAHTI AITOLAHDEN KIRKKO Jenseninkatu 4 050 337 4077 Kontemplatiivinen rukoushetki ja luettu messu ke

B 4 SILTA 12/2019

AITOLAHTI

AITOLAHDEN KIRKKOJenseninkatu 4050 337 4077Kontemplatiivinen rukoushetki ja luettu messu ke 4.12. klo 19, Mauri Nieminen Messu su 8.12. klo 10 Messu su 15.12. klo 10 Messu su 22.12. klo 10 Aaton joulukirkko ti 24.12. klo 16, Lotte Nyberg, trumpetti Aaton joulukirkko ti 24.12. klo 22, Ulla-Riikka Kuisma, sello Perhemessu, joulunäytelmä ke 25.12. klo 11, Aitotahti-kuoro, Ulla-Riikka Kuisma, selloMessu to 26.12. klo 10 Messu su 29.12. klo 10 Puolen tunnin messu su 29.12. klo 17. Aterialla Jeesuksen kanssaMessu ma 6.1. klo 11

AITOLAHDEN VANHA KIRKKOAitoniementie 268040 804 8644Aaton joulukirkko ti 24.12. klo 17

ATALAN SEURAKUNTAKOTIPulkkakatu 6050 599 7344Etuovi – seniorien iltapäivä ke 11.12. klo 13 Jumalan kämmenellä -ilta ke 11.12. klo 18 Aaton perhekirkko ti 24.12. klo 11.55

KAUKAJÄRVI

LEVONMÄEN SEURAKUNTAKOTIHikivuorenkatu 63050 430 4751Senioripäivä ma 9.12. klo 10. Istuma-tanssit Asta Tervokosken johdolla Pappapiiri ma 9.12. klo 13. Tulokahvi, mahdollisuus ruokailla klo 12

KAUKAJÄRVEN SEURAKUNTATALOKeskisenkatu 20040 804 8650Jumalan kämmenellä -ilta ti 10.12. klo 18

LINNAINMAA

LINNAINMAAN SEURAKUNTAKESKUSKorpikodinkatu 2050 430 3727Linnainmaan messu ke 4.12. klo 19. Nuorten kanssa toteutettu messu, jossa lauletaan sekä virsiä, että nuoren seura-kunnan veisuja pop up -tyylillä kootta-valla bändillä. Messua saavat toteuttaa ja siihen saavat osallistua kaikenikäiset seurakuntalaiset. Iltatee ja pelailua. Pappi ja nuorisotyönohjaaja tavattavissa Senioripäivä ti 10.12. klo 10. Joululaulu-messu klo 10.15. Klo 11.30 ruokailu sekä Minun raamattuni -luento iltapäivällä Linnainmaan messu ke 11.12. klo 19Kohtaamisilta su 15.12. klo 17. Messu kahvilatunnelmissa. Vieraana Matti Mäkinen. Lapsille 3+ -pyhäkoulu ja koululaisille junnuklubi. Iltapala Senioripäivä ti 17.12. klo 9.30. Tänään retkellä Aito keskuksella. Joulujuhla Joululaulumessu ja joulupuuro ke 18.12. klo 19. Messu valmistellaan nuor-ten kanssa yhdessä rennolla otteella

ja säestetään bändillä. Joulupuuroa tarjolla messun jälkeen Aaton joulukirkko ti 24.12. klo 15 Jouluhartaus ti 24.12. klo 21. Tämä mu-siikillinen tilaisuus sopii hyvin rippikou-lulaisille, koska toteuttajissa on mukana myös nuoria.

MESSUKYLÄ

MESSUKYLÄN KIRKKOMessukylänkatu 54050 599 8215Messu su 8.12. klo 10. Esikoiset ry:n kirkkopyhä. Messun jälkeen myyjäiset, joulupuuro- ja kahvitarjoilu Uudenkylän seurakuntatalolla, Ali-Huikkaantie 13. Tuotto lähetyksen hyväksi. Kauneimmat Joululaulut klo 14 Uudenkylän seura-kuntatalolla Messu su 15.12. klo 10, Choralia-kuoro Messu su 22.12. klo 10 Aaton perhekirkko ti 24.12. klo 13.30, Liina Viljamaa, sello ja laulu Aaton perhekirkko ti 24.12. klo 15, Liina Viljamaa, sello ja laulu Aaton joulukirkko ti 24.12. klo 17, Petri ja Hanne Karaksela Aaton joulukirkko ti 24.12. klo 21 Aaton joulukirkko ti 24.12. klo 23 Jouluaamun messu ke 25.12. klo 8, Messukylän kirkkokuoro

Enkelikirkko la 28.12. klo 18. Järjestäjinä Messukylän seurakunta yhdessä Man-nerheimin Lastensuojeluliiton kanssa Messu su 29.12. klo 10 Messu ke 1.1. klo 10 Messu su 5.1. klo 10

MESSUKYLÄN VANHA KIRKKOKivikirkontie 2050 599 8215Perinteiset reserviläisten joulutulet to 5.12. klo 18. Tampereen Seudun Reser-viläisnaiset tarjoavat lopuksi pihamaalla glögit tervatulien loisteessa. Aaton joulukirkko ti 24.12. klo 22 Aaton joulukirkko ti 24.12. klo 23 Aaton joulukirkko ti 24.12. klo 24

TAKAHUHDIN SEURAKUNTATALOTanhuankatu 40050 360 5924Ruisleipä-talli ke 4.12. klo 18. Kohtaa-mispaikan avoin Raamattuilta. Elämä Kristuksen läheisyydessä #5 Isän ja Pojan Pyhän Hengen yhteys. Mitä Jeesus tarkoitti Matt. 28:18-20? Opetuksessa kolmiyhteisestä Jumalasta kysymys on yhteydestä Pappilan joulu su 8.12. klo 16. Puuro- tarjoilu, yhteislaulua, nukketeatteri ja yllätysvierailija. Tervetuloa koko per-heen yhteiseen joulujuhlaan! Järjestä-jinä Messukylän seurakunta yhdessä Pappilan omakotiyhdistyksen kanssa

TEISKO

TEISKON KIRKKOTeiskon kirkkotie 114050 323 6776Joululaulumessu su 22.12. klo 18 Aaton perhekirkko ti 24.12. klo 14 Aaton joulukirkko ti 24.12. klo 16 Sanajumalanpalvelus ke 25.12. klo 8,

Teiskon kirkkokuoro Messu su 29.12. klo 10 Uudenvuodenaaton ehtoollishartaus ti 31.12. klo 18 Messu su 5.1. klo 10

KÄMMENNIEMEN KERHOHUONEKämmenniemenkatu 46Saarentupa ke 11.12. klo 10. Lauletaan joululauluja Avoin aamurukoushetki to 19.12. klo 9–10 Omaishoitajien vertaisryhmä to 19.12. klo 12–13.30

Seuraa

Messukylän

seurakunnan vapaa-

ehtoistoiminnan

ajankohtaisia asioita

netissä

meseurakunta.fi

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA

facebook.com/ messukylanseurakunta@messukylansrk

tampereenseurakunnat.fi/messukylaKoululaiset: melapset.fiNuoret: menuoret.fi

Ku

va: H

ann

u Ju

kola

Itsenäisyyspäivän 6.12. tilaisuudet Messukylän seurakunnassa

∞ Sanajumalanpalvelus kello 10 Messukylän kirkossa, Messukylän kirkkokuoro. Seppeleenlasku sankarihaudoilla

∞ Päiväjuhla kello 12.15 Kaukajärven seurakuntakodilla. Kahvitarjoilu alkaen kello 11.30

∞ Sanajumalanpalvelus kello 10 Teiskon kirkossa, Teiskon Mieslaula-jat. Seppeleenlasku sankarihaudoil-la. Kirkkokahvit, Teiska-Partio

∞ Sanajumalanpalvelus kello 11 Aitolahden vanhassa kirkossa, Aitotahti-kuoro. Seppeltenlasku sankarihaudoille ja Karjalaan jääneiden muistokivelle

Päivystys Messu-kylän kirkkomaalla jouluaattona 24.12. kello 12–23 Seurakunnan työntekijät ja vapaaehtoisvastuunkan-tajat päivystävät tarjoillen lämmintä juotavaa ja kes-kustellen.

Kirkossa voi hiljentyä ja sytyttää kynttilän lähetyskynttelikköön, kun kirkkosalissa ei ole hartaus- ohjelmaa.

Ku

va: O

krug

in E

vge

niy

/ Sh

utte

rstock

Metsäkirkko Halimasjärven rannalla Atalassa perjantaina 13.12. kello 18.30

Joulun sanomaa ja joulun lauluja. Kynttiläkulkue Halimasjärvelle läh-tee Atalan seurakuntakodilta kello 18. Jouluhartaus alkaa kulkueen saavuttua kello 18.30 kynttilöiden koristamalla rannalla.

Page 5: Tapahtumat TEEN!...Joululauluja Peetelin ystävien kanssa B 4 SILTA 12/2019 AITOLAHTI AITOLAHDEN KIRKKO Jenseninkatu 4 050 337 4077 Kontemplatiivinen rukoushetki ja luettu messu ke

B 5SILTA 12/2019

KALEVA

KALEVAN KIRKKOLiisanpuisto 1040 804 8774Klubimessu ke 4.12. klo 17–17.30, Kata-kombi. Nuorekas ja rento ehtoollis- jumalanpalvelus keskellä viikkoaMessu su 8.12. klo 10, Salla Häkkinen, Pirjo Mäntyvaara, Kamarikuoro Arioso Tampereen Raamattukoulu ma 9.12. klo 18, sali 9. Mailis Janatuinen, Jeremian henkilökuvaHyvän mielen kerho ke 11.12. klo 13–14.30, sali 9. Mielenterveyskuntoutujille. Hartaus ja kahvi. Tied. Heli Haavisto, 050 571 3106 Klubimessu ke 11.12. klo 17–17.30, Kata-kombiRaamattuhetki to 12.12. klo 17, sali 1. Raamatun henkilöiden kokemukset selkiyttävät omaa uskoamme. Raamat-tuhetkien sarja ’Jumalan valitut’. Maria; pastori Harri Kuhalampi. Järj. Tuomio-kirkkoseurakunta ja Lähetysyhdistys Ely ryKauneimmat Joululaulut -messu su 15.12. klo 10, Tapio Virtanen, Pirjo Mänty-vaara, Gospelkuoro Ilo Messu su 22.12. klo 10, Jukka Kuusisto, Eveliina Ylikoski Jouluaaton hartaus ti 24.12. klo 16, Jukka Kuusisto, Eveliina Ylikoski, Kuoro- ja laulukoulu Akordin lauluryhmä Jouluyön messu ti 24.12. klo 22. Veli-Pekka Ottman, Pirjo Mäntyvaara, Joulu-kuoro Joulupäivän sanajumalanpalvelus ke 25.12. klo 8, Riikka Sydänmaa, Riikka Viljakainen, sopraano Liisi Pettersson Messu su 29.12. klo 10, Veli-Pekka Ottman, Tuomas LaatuMessu su 5.1. klo 12, Tapio Virtanen, Tiina Mononen, Osmo Honkanen, Eveliina Ylikoski. Keittolounas ja ohjelmaa

MUUALLAJouluaattohartaus Lapinniemen kap-peli, Lapinniemenranta ti 24.12. klo 13, Salla Häkkinen, Tuomas Laatu

PYYNIKKI

ALEKSANTERIN KIRKKOPyynikin kirkkopuisto040 804 8764Rukouksen ja ylistyksen ilta ke 4.12. klo 18.30, kirkkosali. Yhteislaulua, Sanaa, vapaaehtoisia todistuksia, myös vieraile-via puhujia. Lopuksi rukouspalvelu. Tied. Pentti Arvola, 040 562 6199Viikkomessu to 5.12. klo 17–17.30. Ja iankaikkisen elämän. Sami Uusi-Rauva Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalve-lus pe 6.12. klo 10, Timo Waris, Minnama-ria Tammisalo, Riikka Viljakainen, PMO:n jousikvartetti Messu su 8.12. klo 10, Minnamaria Tam-misalo, Sami Uusi-Rauva, Riikka Viljakai-nen, Eveliina Ylikoski Rukouksen ja ylistyksen ilta ke 11.12. klo 18.30, kryptaViikkomessu to 12.12. klo 17–17.30. Isä meidän, joka olet taivaissa. Riikka Sydänmaa Lucia-juhla pe 13.12. klo 18. Lucia-neito ja kulkue, musiikkia ja laulua, Tampe-reen Takahuhdin koulun oppilaat.Tilaisuuden jälkeen tarjotaan mehua ja lussepullia kryptassa. Järj. Tampereen Pohjola-Norden ry ja Tuomiokirkkoseu-rakuntaMessu su 15.12. klo 10, Saija Mäenpää, Säde Siira, Osmo HonkanenRukouksen ja ylistyksen ilta ke 18.12. klo 18.30, krypta Viikkomessu to 19.12. klo 17–17.30. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Mervi Äyräväinen Kauneimmat joululaulut -messu su 22.12. klo 10, Minnamaria Tammisalo, Sami Uusi-Rauva, Riikka Viljakainen, Pirjo Mäntyvaara Joulurauhaa! – hartaus kirkossa ti 24.12. klo 12.15, Olli Hallikainen, Riikka Viljakainen. Puurotarjoilu kirkkopuistos-sa klo 12.15–14. Jouluruokaa kryptassa klo 12.15–15

Kirkkopuiston kauneimmat -yhteis-laulutilaisuus ti 24.12. klo 15. Laulattaji-na Hauli Bros -yhtyeen Juri Lindeman ja Kalle Alatalo. Tilaisuuden juontaa Radio Sunista tuttu Linda Huhtinen.Piispan joulukirkko ti 24.12. klo 17, piis-pa Matti Repo, Riikka Viljakainen, sopraano Liisi PetterssonVietämme aattoiltaa yhdessä ti 24.12. klo 18–23, krypta. Kirkossa mahdollisuus keskusteluun ja kohtaamiseen. Kirkko-puistossa voit sytyttää kynttilän. Terve-tuloa! Joulu syntyy porukassa!Joulupäivän messu ke 25.12. klo 10, Säde Siira, Sami Uusi-Rauva, Esa Toivola, Tuomas LaatuMessu su 29.12. klo 10, Sami Uusi-Rauva, Säde Siira, Riikka Viljakainen Tuomasmessu ”Korkeemmas käres” ti 31.12. klo 20. Katso lisää s. B 14.Viikkomessu to 2.1. klo 17Messu su 5.1. klo 10, saarna Harri Kuha-lampi, liturgia Minnamaria Tammisalo, Pirjo Mäntyvaara. Raamattuhetki aihee-na Aabraham Viittomakielinen messu ma 6.1. klo 15, kuurojenpappi Marja Saukkonen. Kirk-kokahvit

TUOMIOKIRKKO

TUOMIOKIRKKOTuomiokirkonkatu 3b040 804 8765

Itsenäisyyspäivän sanajumalanpal-velus pe 6.12. klo 10, Olli Hallikainen, Eveliina Ylikoski, Esa Toivola, Puolustus-voimien varusmiessoittokunta, johtaa aliupseerioppilas Matti Skyttä ja aliup-seerioppilas Laura KnychMessu su 8.12. klo 10, Mervi Äyräväi-nen, Mari Korhonen-Hieta, Esa Toivola, Tuomas Laatu Rippikoululaisten joululaulukirkko su 15.12. klo 10, Tiina Mononen, Kati Eloran-ta, Esa Toivola, Tuomas Laatu

Messu su 22.12. klo 10, Mervi Äyräväinen, Tiina Mononen, Osmo Honkanen Jouluaaton sanajumalanpalvelus ti 24.12. klo 17, Tiina Mononen, Tuomas Laatu, Esa Toivola, kirkkokuoro, Lotte Nyberg, trumpetti Jouluaaton sanajumalanpalvelus ti 24.12. klo 21, Riikka Sydänmaa, Eveliina Ylikoski Joulupäivän sanajumalanpalvelus ke 25.12. klo 7, Olli Hallikainen, Esa Toivola, Tuomas Laatu Kauneimmat Joululaulut -tapaninpäi-vän messu to 26.12. klo 10, Mervi Äyrä-väinen, Eveliina Ylikoski Messu su 29.12. klo 10, Antero Niemi, Esa ToivolaUudenvuodenpäivän messu ke 1.1. klo 10, Mervi Äyräväinen, Tiina Mononen Messu su 5.1. klo 10, Antero Niemi, Mari Korhonen-Hieta, Esa Toivola, Tuomas Laatu Loppiaisen messu ma 6.1. klo 10, Katrii-na Hallikainen, Mervi Äyräväinen, Osmo Honkanen, Tuomas Laatu

FINLAYSONIN KIRKKOPuuvillatehtaankatu 2040 804 8762Sana Soi -tilaisuus su 15.12. Huom! klo 19. Riemua, rauhaa ja roihua! Passion Ensemble ja toimittaja Ulla Aurio (ent. Roihu). Vapaa pääsy. Kirjapöytä. Kolehti. Järj. Tuomiokirkkoseurakunta ja SRO. Katso lisää s. B 10.

VANHA KIRKKOKeskustori040 804 8766Lähetystyön perinteiset joulumyyjäi-set la 7.12. ja su 8.12. klo 12–15Joululauluseurat pe 13.12. klo 18. Muka-na mm. Heini ja Pekka Mäenpää, jotka laulavat ja soittavat. Järj. Evankelinen lähetysyhdistys Ely ry Lähetystyön perinteiset joulumyyjäi-set la 14.12. ja su 15.12. klo 12–15

SEURAKUNTAKOTI KATARIINAHatanpään puistokuja 20Aattohartaus ti 24.12. klo 15, Mervi Äyrä-väinen, Tuomas Laatu

SEURAKUNTIEN TALONäsilinnankatu 2603 219 0111Jouluseurat su 15.12. klo 18, Näsin sali. Herättäjä-Yhdistys ry

Kaiken kansan joulujuhla keskiviikkona 11.12. kello 13 Kalevan kirkossa,

Jukka Kuusisto, Eveliina Ylikoski, Maija Eerola, Kirkkomusikantit

TAMPEREEN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA

facebook.com/Tretuomiokirkkosrk@tampereentuomiokirkkosrk

tampereenseurakunnat.fi /tuomiokirkkoKoululaiset: /tuomiokirkonkoululaisetNuoret: katakombi.fi

Ku

va:

Ev

a W

älja

s

Joulurauhan julistus jouluaattona 24.12. kello 12 Aleksanterin kirkon etupor-tailta; Olli Hallikainen Joulurauhan julistuksen jälkeen Joulurauhaa!-hartaus kirkossa. Glögitarjoilua kirkkopuistossa kello 12–15. Katso lisää Kirkkopuiston joulusta sivulta B 15.

Ku

va: Ju

ssi Laitin

en

EnkelikirkkoEnkeli pukuisten lasten kynttiläkulkue lauantaina 28.12. kello 18 Aleksanterin kirkossa 65. enkelikirkon järjestävät MLL:n Hämeen piirin naistoimikunta ja Tuomiokirkkoseurakunta. ∞ Jouluevankeliumi, pastori Tiina Mononen ∞ Kolehti vähävaraisten lapsiperheiden tukemiseen

Tuomiokirkkoseurakunnan alueella

Page 6: Tapahtumat TEEN!...Joululauluja Peetelin ystävien kanssa B 4 SILTA 12/2019 AITOLAHTI AITOLAHDEN KIRKKO Jenseninkatu 4 050 337 4077 Kontemplatiivinen rukoushetki ja luettu messu ke

B 6 SILTA 12/2019

TORSTAI 5.12. KLO 14 Kaanaan koulu, Moottorikeskuksentie 55, järj. Poh-jois-Teiskon seurakuntapiiri

LAUANTAI 7.12. KLO 13 Teiskon metsä-kirkko, lähtö Petääjärventie 190. Tien varressa lyhty merkkinä. Metsäpolku n. 1 km (vaikeakulkuinen) Glögi tarjoilu

SUNNUNTAI 8.12. KLO 14 Uudenkylän srk-kotiKLO 15 Tuomiokirkko Die schönsten WeihnachtsliederKLO 17 Vuoreksen srk-kotiKLO 18 Aleksanterin kirkko Tampe-reen Teatterin näyttelijät • Peltolammin srk-keskus

MAANANTAI 9.12. KLO 13 Kotipirtti, Käräjätörmä 12

TIISTAI 10.12. KLO 12 Tesoman Hyvin-vointikeskus, Tesomankatu 4, Tesoman koulun ja päiväkodin musiikkiryhmä

KESKIVIIKKO 11.12. KLO 18 Levonmäen srk-koti • Lintuniemi, Kapeentie 1181, kotilaulutilaisuus, järj. Jutilan seurakuntapiiriKLO 19 Vanha kirkko Christmas Carol Service, teetä, jouluisia herkkuja

TORSTAI 12.12. KLO 13 Viinikan kirkkoKLO 14 Kaukaharjun palvelutalo, Keski-senkatu 13–15KLO 15 Yliopistoväen Kauneimmat Joulu-laulut, Kampuskappeli Pinni B, 5. krs

SUNNUNTAI 15.12. KLO 14 Lapinniemen kappeliKLO 15 Seurakuntakoti Katariina • Hervannan kirkko glögi- ja piparitarjoilu, tuotteita myynnissä lähetystyön hyväksiKLO 16 Lapinniemen kappeliKLO 17 Lielahden kirkko • Messukylän kirkko • Tesoman kirkkoKLO 18 Aitolahden kirkko • Aleksanterin kirkko • Hervannan kirkko glögi- ja pipari-tarjoilu, myyntituotteita lähetystyön hy-väksi • Härmälän kirkko, glögi- ja pipari-tarjoilu • Teiskon kirkko • Tuomiokirkko, viittomakielen tulkkaus • Viinikan kirkko glögi- ja piparitarjoilu, myynnissä Veisun pajojen tuotteitaKLO 19 Kalevan kirkko • Lielahden kirkko • Messukylän kirkko • Pispalan kirkko Varikkobändi • Tesoman kirkko • Vanha kirkko, De vackraste julsångerna med LuciaKLO 20 Tuomiokirkko, Kuorojen kauneim-mat, viittomakielen tulkkaus

MAANANTAI 16.12. KLO 18.30 Keson kylätalo, Aitoniementie 406

TIISTAI 17.12. KLO 18 Pyynikin srk-koti Kauneimmat jou-lulaulut saamen kielellä • Kalkun srk-koti

TIISTAI 3.12. KLO 20 Salhojankadun pub, Salhojankatu 27TORSTAI 5.12. KLO 18.30 Kessan baari, Kämmenniemenkatu 43TIISTAI 10.12. KLO 19 Gastropub Kaleva, Pellervonkatu 9, Nuorten aikuisten bändi • Joulutorin Glögi ravintola, KeskustoriTORSTAI 12.12. KLO 18 Kahvila Nekalan Katiska, Ahotie 46PERJANTAI 13.12. KLO 19 Pub Kujakolli, Tahmelan Viertotie 2TIISTAI 17.12. KLO 17 Ravintola Kivitasku, Isolammenkatu 2PERJANTAI 20.12. KLO 19 Pub Goljat, Keskisenkatu 5–7KLO 21 Vehmaisten krouvi, Aukionkatu 24

Kauneimmat Joululaulut pubeissa

KLO 19 Pispalan kirkko Tampere Gospel Big Band, Sarastus-gospelkuoro

KESKIVIIKKO 18.12. KLO 18 Härmälän-rannan Verstas, Vihurinkatu 3

TORSTAI 19.12. KLO 12 Seurakuntien talo Mummon Kammarin suuret joululaulajaiset yhdessä Myötätuulen väen kanssa, joulutorttukah-vit ennen laulajaisiaKLO 18 Kaukajärven srk-talo

SUNNUNTAI 22.12. KLO 16 Lamminpään iso kappeli, Sauriat- kuoroKLO 17 Kalevan kirkkoKLO 18 Aleksanterin kirkko Tuomas-orkesteri ja Tuomaskuoro • Linnainmaan srk-keskus joululaulukaraoke • Lammin-pään iso kappeli Sauriat-kuoro • Viinikan kirkkoKLO 19 Tuomiokirkko, viittomakielen tulkkaus

MAANANTAI 23.12. KLO 17.30 Aitolahden vanha kirkkoKLO 18 Messukylän kirkkoKLO 19 Aitolahden vanha kirkkoKLO 20 Messukylän kirkkoKLO 20.30 Aitolahden vanha kirkkoKLO 21 Pispalan kirkkoKLO 22 Aitolahden vanha kirkko

TORSTAI 26.12. KLO 17 Aleksanterin kirkko JoulukuoroKLO 18 Messukylän kirkko

Kauneimmat Joululaulut

TORSTAI 5.12. KLO 17.30 Peltolammin srk-keskus, Jumalan kämmenellä -ilta

SUNNUNTAI 8.12. KLO 17 Kalevan kirkko

SUNNUNTAI 15.12. KLO 11 Finlaysonin kirkko KLO 12.30 Finlaysonin kirkko KLO 15 Finlaysonin kirkko • Lielahden kirkko, päiväkerholaiset • Messukylän kirkko KLO 16 Aitolahden kirkko

Lasten Kauneimmat Joululaulut

Tilaisuuksissa kerätään kolehti Suomen Lähetysseuran toiminnan tukemiseen.

Page 7: Tapahtumat TEEN!...Joululauluja Peetelin ystävien kanssa B 4 SILTA 12/2019 AITOLAHTI AITOLAHDEN KIRKKO Jenseninkatu 4 050 337 4077 Kontemplatiivinen rukoushetki ja luettu messu ke

B 7SILTA 12/2019

Katri Helenalle joululaulujen laulaminen on sielunhoitoa

Kauneimmat Joululaulut -kam-panjan suojelija on tänä vuon-na Katri Helena. Hänen jo 1960-luvulla alkanut laulajan uransa jatkuu edelleen, vaikka

hän valitsee tekemisensä jo tarkasti.Katri Helenalla on runsaan vuoden

keikkatauon jälkeen neljä joulukonsert-tia. Kauneimpien Joululaulujen suojelija-na toimiminen on hänelle mieluisa kun-niatehtävä.

– Kauneimmat Joululaulut on klassik-ko. Joululaulujen laulaminen kirkossa on suorastaan sielunhoitoa. Ihmisten on vai-kea pysähtyä kaikenlaisten virikkeiden ja ajatusten myllerryksessä, mutta kirkossa se voi onnistua. Kun laulat jo lapsuudesta tuttua tekstiä – silloin olet juuri siinä het-kessä. Kynnys tulla kirkkoon on matala, ei-kä siellä tarvitse olla yksin.

Joulumaa on jo klassikkoSuomalaiset rakastavat vanhoja, perintei-siä joululauluja. Niin myös Katri Helena.

– Kun joulu on sekä Jouluyö, juhlayö – niitä lauloin pikkutyttönä koulun joulu-juhlissa ja kotona. Varpunen jouluaamuna on myös kulkenut mukanani lapsuudes-ta saakka. Kaksi vuotta ennen minua syn-tynyt veljeni kuoli jo puolivuotiaana, so-ta-aikana. Äiti kertoi tuon pienen veljen tulevan siihen lintulaudalle katsomaan mi-nua varpusena. Se lohdutti ainoan lapsen kaveri-ikävää.

Uudemmista lauluista Katri Helenan kestosuosikki on Sydämeeni joulun teen, jo-

ka nousee Kauneimmat Joululaulut -ää-nestyksen kärkeen vuosi toisensa jälkeen. Sen hän esittää aina omissa joulukonser-teissaan.

– Omasta tuotannosta suosikkini on Joulumaa. Ja tuoreimmalta joululevyltäni Siivet-kappale. Laulan sen taivaaseen siir-tyneelle pojalleni.

Muusikon oma sävellys Joulumaa on yksi radiokanavien eniten soitetuista suo-malaisista joululauluista. Sanat siihen teki Katri Helenan idean pohjalta Juha Vainio.

– En osannut pukea ajatuksiani sanoik-si. Soitin Juha Vainiolle ja hän teki sitten tekstin. Se on edelleen erittäin hyvä ja ajankohtainen teksti.

Joulukonserteissaan Katri Helena lau-laa myös uusia lauluja, mutta niissäkin henki on rauhallinen.

– Ohjelmisto on laadittu kirkkoon sopi-vaksi, mutta olen huomannut, että se toi-mii kyllä konserttisaleissakin. Minä myös laulatan ihmisiä konserteissa. On hanget korkeat, nietokset -laulussa on niin monta

säkeistöä, että sen aikana ehtii kävellä ih-misten luo. Toiset ovat tulleet vain kuun-telemaan, toiset haluavat laulaakin. Olen sanonut, että jos laulattaa, niin siitä vaan.

Maailman lapset lähellä sydäntäKatri Helena on ollut mukana YK:n las-tenjärjestö Unicefin toiminnassa lähes 30 vuotta. Lasten hyväksi hän on laulanut myös esimerkiksi Elämä lapselle -konser-teissa ja Nenäpäivässä.

Artisti on päässyt myös näkemään ke-hitysmaiden todellisuutta ja siellä tehtävää työtä käytännössä Nepalissa.

– Katsoessani silmästä silmään lasta sy-lissään pitävää nepalilaisäitiä ymmärsin, että me olemme kaikki ihan samaa ainet-ta. Niin minä olin aina ajatellut, mutta tuo kokemus teki sen hyvin konkreettiseksi. Apua tarvitsevia on niin paljon, että se voi tuntua toivottomalta. Minua auttoi se aja-tus, että jos voin tehdä jotakin vaikka vain yhden ihmisen hyväksi, olen tehnyt oman osani. Tärkeintä on, että olemme muka-na virrassa.

Katri Helena ei tee eroa sen mukaan, tarvitaanko apua enemmän Suomessa vai ulkomailla.

– Meiltä riittää kyllä molemmille. Maa-ilma on tällä hetkellä niin pieni paikka, et-tä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Emme me voi sulkeutua omaan kuplaamme. Ilmasto ja monet muutkin asiat ovat koko maapal-lon asioita.

Kirsi Elo

Waltteri Torikka tunnelmoi kiertueellaViime vuonna albumilistan ykkösek-si menneen Sydämeni joulu -levyn jul-kaissut Waltteri Torikka kulkee joulu-konserttikiertueella tänäkin vuonna. Kiertue lähti liikkeelle Hyvinkään kir-kosta joulukuun alussa ja päättyy Piek-sämäelle 21. joulukuuta.

Matkan varrelle mahtuu yksitoista tunnelmallista kirkkokonserttia ym-päri Suomen. Kotikonnuilla Torikka esiintyy 10.12. kello 19 Aleksanterin kirkossa.

Kiertueella häntä säestää neljän huippumuusikon yhtye. Ohjelmisto koostuu sekä tutuista jouluklassikois-ta että viime vuonna julkaistun levyn uusista joululauluista.

– Oli ihana uppoutua viime vuonna joulutunnelmaan kokonaisvaltaisesti. Sydämeni joulu -levyn julkaisua seu-rannut kirkkokiertue on jäänyt läm-pimänä muistoihini. On hienoa pääs-tä jälleen vuoden pimeimpänä aikana kiertämään kauniita ja hienosti soivia kirkkosaleja ja viettämään tunnelmal-lisia iltoja yhdessä suomalaisten kans-sa, joulua rakastava Waltteri Torikka miettii.

Sydämeni joulu -levy hallitsi viime vuoden virallista listaa ja keräsi osak-seen erinomaisia arvioita. Yhdessä Jarkko Aholan kanssa Torikka on myy-nyt Hartwall Arenan loppuun jo kahte-na vuotena peräkkäin, ja kaksikko val-tasi Hartwall Arenan jälleen marras-kuun puolivälissä.

Waltteri Torikka - Sydämeni joulu: liput alk. 29,50 € ticketmaster.fi

Konserttitarjotin

”Maailman lasten hätä on suuri, mutta sen edessä ei saa hyytyä. Jos saamme edes pienelle osalle heistä apua, se on merkityksellistä. Kauneimmat Joululaulut -keräyksen tuotolla pystymme auttamaan jo suurta määrää lapsia”, sanoo Kauneimmat Joululaulut -kampanjan suojelija Katri Helena.

Ku

va:

Mar

kus

So

mm

ers

/ S

uo

me

n L

ähe

tyss

eu

ra

”Kun laulat jo lapsuudesta tuttua tekstiä – silloin olet juuri siinä hetkessä. ”

Waltteri Torikka on Suomessa ja ulkomailla uraa luova uuden su-kupolven ooppera- ja konsert-tilaulaja. Hänen ohjelmistonsa ulottuu oopperapäärooleista ja vaativasta klassisesta ohjelmis-tosta viihde- ja elokuvamusiikin moderneihin klassikoihin.

Ku

va: Jo

el H

yp

en

LISÄÄ MUSI IKKIA SEURAAVALLA AUKEAMALLA

Page 8: Tapahtumat TEEN!...Joululauluja Peetelin ystävien kanssa B 4 SILTA 12/2019 AITOLAHTI AITOLAHDEN KIRKKO Jenseninkatu 4 050 337 4077 Kontemplatiivinen rukoushetki ja luettu messu ke

B 8 SILTA 12/2019

Konsertteja 4.12.–8.1.2019Lounasmusiikkiake 4.12. klo 12 Aleksanterin kirkkoVokaaliyhtye LumousVapaa pääsy

Sampolan laulajien joulukonserttike 4.12. klo 18 Viinikan kirkkoVapaa pääsy

Elämän puuke 4.12. Pispalan kirkkoklo 18 Lasten laulukonserttiMACO & SIISTII -orkesteriklo 19 Maco Oey BandVapaa pääsy, vapaaehtoinen maksuTuotto Harjun diakonian vanhustyölle

Isänmaalleke 4.12. klo 19 Aleksanterin kirkkoPuolustusvoimien varusmiessoittokuntaVapaa pääsy, ohjelma 10 €

Parempi mieli -joulukonserttike 4.12. klo 19 TuomiokirkkoLauluyhtye A-Men,johtaa Mikko PeltokorpiVapaa pääsy, kolehti Suomen Mielenterveysseuralle

Ylioppilaskunnan Soittajatto 5.12. klo 19 TuomiokirkkoTomas Djupsjöbacka, kapellimestariVapaa pääsy, ohjelma 15/10 €

Antti Ketonen – Joululaulunila 7.12. klo 15 Aleksanterin kirkkoLiput ovelta 39,50 €, ticketmaster.fi ja lippu.fi 34,50 €

Tähdet lempeän hohteen luola 7.12. klo 18 Vanha kirkkoSibeliusta ja oopperaa joulutunnelmissaTampereen Kamarioopperayhdistyksen laulajatLotta Penttilä, pianoVapaa pääsy, ohjelma 10/5 €

Taas kaikki kauniit muistotla 7.12. klo 19 Aitolahden kirkkoYhteislaulua: adventti- ja jouluvirsiäSyrjäniemen perhekuoroPiccolon A-kuoroJuonto ja puhe Pekka SyrjäniemiVapaa pääsy

Finlandia – säveliä Suomestasu 8.12. klo 15 Härmälän kirkkoHannu-Heikki Hakulinen, lauluJohannes Hakulinen, viuluLauri Savolainen, alttoviuluHanna-Leena Savolainen, pianoVapaa pääsy

Cantarelli-kuoron joulukonserttisu 8.12. klo 16 Viinikan kirkkoVapaa pääsy, ohjelma 10/5 € ovelta ja kuorolaisilta

Joulu sydämeesi -konserttisu 8.12. klo 18 Teiskon kirkkoEeva Putkonen, Jari Sakselin,Tuulikki Järvinen ja Saija SiukoOhjelma 10 €

Joulukonserttima 9.12. klo 14 Aleksanterin kirkkoNaiskuoro Katajaiset, johtaa Jussi Tamminen

Juho Riponiemi, trumpettiVapaa pääsy, ohjelma 10 €

Rakkaudesta Jouluunma 9.12. klo 19 Messukylän kirkkoArja Koriseva, lauluMinna Lintukangas, pianoJousikvartettiLiput ovelta 25 €, ticketmaster.fi 28 €

Picantus-kuoron joulukonserttima 9.12. klo 19 Finlaysonin kirkkoJohtaa Emmi KleemolaVapaa pääsy, ohjelma 15 €

Kamarikuoro Kaarto – joulukonserttiti 10.12. klo 19 Viinikan kirkkoVapaa pääsy, ohjelma 5 €

Rotarien 24. joulukonserttike 11.12. klo 18.30 TuomiokirkkoEsa Ruuttunen, lauluEsa Toivola, piano ja urutPirkanmaan Puhaltajat,johtaa Anna-Leena Lummeja Tanja KarjalainenYhteislaulua ja jouluhartausTukimaksu/ lippu 15 €Pirkanmaan Hoitokodin tueksi

Gaude!to 12.12. klo 19 Finlaysonin kirkkoTampereen Yliopiston Laulajat, johtaa Päivi LiimolaVapaa pääsy, ohjelma 15/10 €

Joulu saapuu jokaiselleto 12.12. klo 19 Viinikan kirkkoTampereen Kuoroakatemian joulukon-sertti: Tampereen konservatorion lapsi-kuoro ja Tampere Cappella,johtaa Markus Yli-JokipiiVapaa pääsy

Joulupuutpe 13.12. klo 18 Viinikan kirkkoTampereen konservatorion puupuhaltajien joulukonserttiVapaa pääsy

Joulukonserttipe 13.12. klo 19 Finlaysonin kirkkoTampereen Poliisilaulajat,johtaa Lasse KauttoOriveden Mieslaulajat,johtaa Leena MäkeläVapaa pääsy, ohjelma 15 €

Sympaatin ja Tactuksen sekä PMO:n puhallinyhtyeen joulukonserttipe 13.12. klo 19 Messukylän kirkkoKuoroja johtaa Emmi Kleemola,puhallinyhtyettä Päivi PöyhönenOhjelma 12/6 €

Tähti tähdistä kirkkainpe 13.12. klo 19 Pispalan kirkkoPirkanmaan musiikkiopiston rytmi- musiikkilinjan orkesteri ja laulusolistitVapaaehtoinen ohjelmamaksu diakonia-työn hyväksi

Antti Railio: Täällä Pohjantähden allape 13.12. klo 19 Tuomiokirkkoliput ovelta 30 €, lippu.fi 29 €Lisää sivulla A 20

Kamarikuoro Cantilenen joulupe 13.12. klo 20 Aleksanterin kirkkoJohtaa Merja LohilahtiLiisi Petterson, sopraanoAnne Nietosvaara, urut ja pianoVapaa pääsy, ohjelma 2–20 €

Taivaanvalkeala 14.12. klo 16 Näsin saliNaiskuoro Tinnitus,johtaa Arto Nieminen, myös yhteislauluaVapaa pääsy, ohjelma 5 €

Sä tähdistä kirkkainla 14.12. klo 18 Messukylän kirkkoJorma Vuopio, baritoniMarjaana Ritanen, sopraanoJuhana MattilaOhjelma 15 €

Campanella Ensemblen joulukonserttila 14.12. klo 18 Vanha kirkkoVapaa pääsy, ohjelma 10 €

Christmas With Elvis Presley Songsla 14.12. klo 18.30 Kalevan kirkkoVictor Trevino Jr.Liput ovelta 30 €, ticketmaster.fi ja lippu.fi 25 €

Hyväntekeväisyyskonserttila 14.12. klo 19 Aleksanterin kirkkoTulikukot, johtaa Maisa RauteloYhteislaulu, säestys Liisa PartanenVapaa pääsy, ohjel-ma 10 €Tuotto Tuomiokirk-koseurakunnan vähävaraisille perheille

In Dulci Jubilola 14.12. klo 19 TuomiokirkkoPoikakuoro PirkanpojatConcentus-kuorovalmennusryhmäJouni Rissanen, musiikinjohtoLiput 20 € ovelta tai ticketmaster.fi, alle 18v. veloituksetta

Gaude!la 14.12. klo 19 Viinikan kirkkoTampereen Yliopiston Laulajat,johtaa Päivi LiimolaVapaa pääsy, ohjelma 15/10 € Joululaulukonserttima 16.12. klo 14 Aleksanterin kirkkoMieskuoro Kelot, johtaa Jussi TamminenVapaa pääsy

Oi Jouluyö, Uo Juulakoratma 16.12. klo 18 Pispalan kirkkoPertti Palm

Joulun kellotma 16.12. klo 19 Tesoman kirkkoKalle Ruusukallio, pianoVille-Veikko Airaniemi, kitaraJano Tikka, saksofoniVapaaehtoinen ohjelmamaksu diakonia-työn hyväksi

Syttyy valot tuhannetma 16.12. klo 19 TuomiokirkkoDiandra & Teemu RoivainenLiput 33 € ticketmaster.fi

Mieskuoro Kelot esiintyy sekä Tampereen kansallisten seniorien itsenäisyyspäiväjuhlassa Seura-kuntien talon Näsin salissa 5.12. kello 13 että itsenäisyyspäivän konsertissa Violakodissa 6.12. kel-lo 15. Kuoron joululaulukonsertti on vuorossa Aleksanterin kirkos-sa 16.12. kello 14, vapaa pääsy.

Tapani Kansan perinteisessä jou-lukonsertissa per-jantaina 20.12. kello 18 Messukylän kir-kossa kuullaan sekä klassikoita että uu-dempia kappaleita. Säestäjänä on Mikko Helenius. Vapaa pää-sy, ohjelma 20 €

Voimaannuttavista kappaleistaan tunnetun Mikko Harjun tulkintaa on vuorossa Messukylän kirkos-sa lauantaina 21.12. kello 19. Silloin kuullaan joulun rauhaa yhdistet-tynä akustisiin versioihin hänen omista kappaleistaan sekä lempi-joululauluistaan. Yhteislaulukin raikaa Tulkoon joulu -konsertissa. Liput alk. 25 € ticketmaster.fi

Ku

va: H

ann

es H

on

kane

n

Konserttitarjotin

Page 9: Tapahtumat TEEN!...Joululauluja Peetelin ystävien kanssa B 4 SILTA 12/2019 AITOLAHTI AITOLAHDEN KIRKKO Jenseninkatu 4 050 337 4077 Kontemplatiivinen rukoushetki ja luettu messu ke

B 9SILTA 12/2019

Toiseksi kauneimpiaToiseksi Kauneimmat Jou-lulaulut on joulukuussa lä-hinnä seurakuntien kirkois-sa ja seurakuntasaleissa esiin-tyvä, Isostakyröstä lähtöisin oleva yhtye. Vanhassa kir-kossa se esiintyy sunnuntai-na 8.12. kello 20.

Nuorten aikuisten toteut-tamassa konsertissa tutut ja tuntemattomat joululaulut tarjoillaan nuorekkaasti ja modernein sovituksin. Lu-men alla luomakunta -kon-sertti on valmisteltu pilke silmäkulmassa, ja se soveltuu kaiken ikäisille kuulijoille.

TKJL:n ohjelmisto koos-tuu laajasta kirjosta joulumu-siikkia painottuen hengellis-tä sanomaa ja uutta näkökul-maa edustaviin kappaleisiin. Ohjelmistoon ovat aiempina vuosina päätyneet niin van-hat klassikot kuin uudetkin joululaulut, esimerkiksi En-si jouluksi Jerusalemiin, Kat-so minuun, ja Joulun kanssas jaan.

Konsertti on maksuton.

Joulun tunnelmaanHarjun seurakunnan kuo-rot ja joululaulut virittävät joulun tunnelmaan torstai-na 12.12. kello 18.30 Pispa-lan kirkossa. Laulamassa on toistasataa kuorolaista Har-jun Lapsikuorosta, Harjun Nuorten Kuorosta, Vox Co-rista, Harjun Choruksesta, Harjun Kamarikuorosta ja Pispalan Piristyksestä.

Kuoroja johtavat Sanna Ketola, Tarja Laitinen, Elina Peura, Janne Salmenkangas ja Lasse Kautto. Vapaa pää-sy, ohjelma 5 € diakoniatyölle

Perinteet uusiksiSamuli Edelmann uudistaa joulunalusperinteitään Jou-lu yhdessä -kiertueella Lau-luyhtye Suora Lähetyksen kanssa. Kiertue saapuu Mes-sukylän kirkkoon torstaina 12.12. kello 19.

Luvassa on sekä joului-sia tunnelmapaloja että gos-pel-henkistä ilottelua. Säes-tys on riisuttu pieneksi: lau-lajia säestävät Matti Paatelma pianolla ja Mertsi Lindgren akustisella kitaralla.

Hiljattain isänsä Toni Edelmannin lauluihin perus-tuvan Vaiheet II -albumin jul-kaissut Samuli Edelmann on aiempina vuosina kiertänyt joulun alla Virsi-levytrilogi-an puitteissa.

Liput 29,50 € ticketmaster.fi.

Osa tuotosta menee Koti-maanavun kautta paikalli-seen diakoniatyöhön.

Jazzia SelmassaRuotsalainen seurakun-ta järjesti jazzkonsertin Vas-kikodissa, ja torstaina 19. jou-lukuuta kello 15 on vuorossa Koskikotikeskuksen Ravin-tola Selma.

Lähinnä käytössä on suo-mi, mutta konsertti sopii kaiken kielisille. Nyt laule-taan myös ruotsiksi ja eng-lanniksi.

JouluJazz Selmassa (Rongankatu 8), esiintyjänä THE HARTIKAISET: Sanna Hellsten, laulu Paula Sirén, huilu Tommi Marttila, klarinetti Jorma Kahilainen, piano Timo Sarin, basso Heikki Siirtonen, rummut Vapaa pääsy

Tuttua ja tuorettaHarjun Kamarikuoron Oi käykää ystävät laulamaan! -konsertti tunnelmoi Pispa-lan kirkossa puhuttelevien joululauluklassikoiden ää-rellä sunnuntaina 22.12. kel-lo 18. Kuoro tulkitsee joulu-lauluja sekä tuttuina a cappel-la -sovituksina että kuoron-johtaja Heikki Liimolan tuo-reina versioina.

Oman ohjelmiston lisäksi kuoro kutsuu jälleen yleisön laulamaan kanssaan ja virit-täytymään näin jouluun. Oh-jelma 5/10 € kirkon ovelta

Ilo saa sydämen laulamaanLoppiaisena 6. tammikuu-ta kello 18 Tuomiokirkossa kuullaan Tuomiokirkkoseu-rakunnan oman Gospelkuo-ro Ilon ensimmäinen konsert-ti. Kuoro aloitti toimintansa vajaa vuosi sitten ja on vakiin-nuttanut paikkansa seurakun-nan kuorojen joukossa.

Energinen ja iloinen nais-kuoro laulaa gospelia laidas-ta laitaan laadusta tinkimät-tä. Konsertissa kuullaan valit-tuja paloja ohjelmistosta kah-den vuoden ajalta. Joukossa on perinteistä suomigospelia, negrospirituaaleja sekä uutta englanninkielistä gospelia – ja loppiaisen kunniaksi myös muutama jouluinen kappale.

Kuoroa johtaa Pirjo Män-tyvaara ja pianistina on Mi-ka Sagulin.Vapaa pääsy, ohjelma 5 €

Sopraano Linda Urbanski esiintyy yhdessä pianisti Maila Böhmin kanssa lauantaina 7.12. kello 17 Messukylän kir-kossa. Oi Jouluyö -konsertin ohjelma 20 €

Mieskuoro Euga on klassinen nuorten miesten kuoro, joka on harvinainen instru-mentti niin Suomessa kuin muuallakin Eu-roopassa. Sen laulajien keski-ikä on noin 25 vuotta, ja heistä moni opiskelee musiik-kia ammatikseen. Laulajia on Helsingis-tä, Turusta, Tampereelta sekä Jyväskylästä. Euga saapuu Tampereen tuomiokirkkoon Hankien kätkemää -joulukiertueen tuoma-na lauantaina 7.12. kello 19. Kuoroa johtaa Visa Yrjölä. Vapaa pääsy, ohjelma 20/15/12 €

Jouluun hiljaiseenti 17.12. klo 19 Aleksanterin kirkkoTeekkarikuoro, johtaa Johanna LanttoVapaa pääsy, ohjelma 15/10 €

Valon juhlaake 18.12. klo 19 TuomiokirkkoKamarikuoro Camena,johtaa Jani LaaksonenVapaa pääsy, ohjelma 15 €

Bikereiden Joulukirkkoke 18.12. klo 19 Vanha kirkkoEtelä-Suomen Maanpuolustus-soittokuntaHeino Koistinen, kapellimestari Vapaa pääsy

Angeles del cielo – Taivaan enkelitto 19.12. klo 19 Messukylän kirkkoJouluista renessanssimusiikkia kertojan siivittämänäVokaaliyhtye Lumous ja Fioretto EnsembleJohtaa Debra Gomez-TapioKertoja Jukka VirtalaOhjelma 15 €

Fairytale – Joulun Taikaato 19.12. klo 19 Tuomiokirkko Saara AaltoLiput 32,50 € ticketmaster.fi

Aksentti ensemblen joulukonserttito 19.12. klo 19 Viinikan kirkkoVapaa pääsyJazztrio Joulun Kellotpe 20.12. klo 19 Härmälän kirkkoVille-Veikko Airaniemi, kitaraKalle Ruusukallio, pianoJarno Tikka, saksofoniVapaa pääsy, vapaaehtoinen ohjelmamaksu vähävaraisille lapsiperheille

Lietsun gospelkirkkope 20.12. klo 19 Lielahden kirkkoVoice-kuoro ”Matkalla jouluun”Vapaa pääsy, kolehti lähetys-työlle Reino Nordin – Meidän valope 20.12. klo 19 Tuomiokirkkoliput 32 € ticketmaster.fi

Pushkinin Joulula 21.12. klo 18 ja klo 20Pispalan kirkkoPushkin Quintett:Joona Pulkkinen, selloLauri Kankkunen, selloJoonas Mikkilä, pianoEero Seppä, kontrabasso

Kristian Suninen, rummutOhjelmat ovelta 20/15 €

Jouluinen hyväntekeväisyyskonserttila 21.12. klo 18 Vanha kirkkoPirkanmaan Laulajat -yhdistyk-sen solistitJuhana Mattila, pianoVapaa pääsy, ohjelma 10 € Nais-ten Pankille

Aatonaaton joulukonserttima 23.12. klo 19 Kalevan kirkkoEveliina Ylikoski, sopraanoOsmo Honkanen, urutVapaa pääsy, käsiohjelma 5 €

Jouluyön musiikkiati 24.12. klo 23 Aleksanterin kirkkoNuorisokuoro SympaattiVapaa pääsy

Lietsun gospelkirkkola 28.12. klo 18-19.30 Lielahden kirkkoTunturipelimannitVapaa pääsy, kolehti lähetys-työlle

In dulci jubilo – “ihanin ilolauluin”su 5.1. klo 15 Aleksanterin kirkkoEve Ylikoski, Tuomas Laatu,Osmo Honkanen ja Esa Toivola

LISÄÄ MUSI IKKIA SEURAAVALLA AUKEAMALLA

Ku

va:

Jaa

kko

Paa

rval

a

Ku

va: M

eri H

aukkav

aaraK

uv

a: Han

nu

Juko

la

Jarkko Ahola pyhittää loppuvuoden kirkkokonserteille jo kahdeksannen kerran. Hänen tulkintaansa joulun klassi-koista saadaan nauttia Tampereen tuomiokirkossa jälleen lauantaina 21.12. kello 19. Liput 32 € ticketmaster.fi

Page 10: Tapahtumat TEEN!...Joululauluja Peetelin ystävien kanssa B 4 SILTA 12/2019 AITOLAHTI AITOLAHDEN KIRKKO Jenseninkatu 4 050 337 4077 Kontemplatiivinen rukoushetki ja luettu messu ke

B 10 SILTA 12/2019

Vokaaliyhtye Passion Ensemble vie joulutunnelmiinSyyskauden viimeistä Sana Soi -iltaa vietetään jouluisissa tunnelmissa sun-nuntaina 15. joulukuuta Finlaysonin kir-kossa.

Illan musiikkivieraana on vokaaliyh-tye Passion Ensemble, jonka ohjelmis-to koostuu pääosin renessanssin ja baro-kin ajan vokaalimusiikista. Yhtye on pe-

rustettu vuonna 1996 Tampereella. Vanhan musiikin lisäksi Passion

Ensemblen ohjelmistossa on pe-rinteisiä kuorosovituksia sekä

viihde- ja jazz-sovituksia.Omien konserttien lisäksi

Passion Ensemble on esiin-tynyt yhdessä myös muun muassa Harjun Kamarikuo-ron ja kamarikuoro Cantan-don kanssa.

Yhtyeessä laulavat sopraa-no Kaisa Kelloniemi, tenori

Aku-Paulus Sajakorpi, mez-zosopraano Sanna Sajakorpi,

baritoni Lauri Pauniaho ja altto Tiina Ollikainen. Sana soi -illan puhujavieraana on noki-alainen toimittaja Ulla Aurio (ent. Roi-hu), joka on tunnettu journalisti jo kol-mannessa polvessa. Hän on pitkän ja yhä jatkuvan uransa ai-kana ehtinyt olla muun muassa tv-toi-mittajana sekä päätoimittajana useissa lehdissä. Myönteiseen elämänasenteen-sa hän on saanut tukea ystäviltään ja us-kostaan.

Iltaan on vapaa pääsy. Sen järjestävät Tuomiokirkkoseurakunta ja Suomen Raamattuopisto.

Sana Soi – laulun ja sanan ilta sun-nuntaina 15.12. kello 19 Finlaysonin kirkossa

Gospelia ja akustista konserttimusiikkiaJaakko Löytty ja selloduo Varonen aloittivat yhteistyönsä kolmisen vuotta sitten, ja Enkelparven tie -konserttikoko-naisuus on jo kolmas Löytyn ja Varosten yhteishanke.

Konsertti kuullaan Aitolahden kirkos-sa keskiviikkona 11.12. kello 19.

Konsertissa kuullaan Jaakko Löyt-tyä kitaroineen sekä kahta sellistiä, An-na-Maaria ja Olli Varosta, jotka sello-duona ovat konsertoineet kohta 20 vuot-ta. Ohjelmistossa on Löytyn uusia jou-lulauluja sekä uusia sovituksia tutuista

kappaleista.Kolmikon yhteisesitysten lisäksi kuul-

laan Anna-Maarian sovituksia tutuista joululauluista selloduolle sekä joulun ai-kaan sopivia klassisia säveliä, esimerkik-si Franz Schubertin Ave Maria.

Viime vuonna ilmestyi levy Yhteistä tietä. Tammikuussa Löytyn ja Varosten yhteinen tie vei Senegaliin. Musiikillisen kulttuurisillan lisäksi he ovat tukeneet luterilaisen kirkon rakennushanketta Fa-tickin kaupungissa Senegalissa.

Vapaa pääsy, ohjelma 15 €

Tunnelmallisia hetkiäIltan joulukonsertteja kuullaan tänä vuonna neljällä paikkakunnalla. Tiistaina 17. joulukuuta kello 19 on vuorossa Mes-sukylän kirkko.

– Pidin ekan joulukonsertin 17-vuotiaa-na Jyväskylässä pienessä pappilassa kuusi vuotta sitten. Siitä lähtien oon tehnyt jo-ka vuosi joulukonsertteja ja ne on aina ol-lut tunnelmallisia ja ikimuistoisia hetkiä, Ilta iloitsee.

Aiemmat joulukonsertit ovat olleet me-nestyksekkäitä ja kysyntää on ollut enem-män kuin kirkkoihin on mahtunut ihmi-siä.

– Ihaninta on kun ihmiset tulee yhteen laulamaan ja kuuntelemaan tuttuja ja tun-

temattomia joululauluja! Siispä mä ja pia-no lähetään taas parin kuukauden päästä matkaan ja tullaan joulun merkeissä moik-kailee teitä.

Ilta on julkaissut useita omia single-jä, joista tunnetuimmat ovat Minne mä meen, Naurettava ja Koukkuun. Lisäksi hä-net tunnetaan Cheekin Sillat-kappaleesta sekä Pikku G:n biiseistä Paratiisiin ja Mi-tä sulle jää.

Liput alk. 22,50 € Ticketmaster

Tunnelmaa kotiin ja sydämeenJo vuonna 1906 perustettu tamperelai-nen sekakuoro Jäämien Kuoro haluaa tuo-da musiikilla tunnelmaa jouluevankeliu-mista koteihin ja ihmissydämiin.

Finlaysonin kirkossa tiistaina 17. joulu-kuuta kello 19 alkavassa konsertissa mu-kana on perinteisiä ja uudempiakin laulu-ja eri aikakausilta.

Kuoroa johtaa ja säestää Jussi Tammi-nen.

Vapaa pääsy, ohjelma 13 €

TT juhlii joululaulujaTampereen Teatterin näyttelijöiden Kauneimmat Joululaulut kuullaan jälleen sunnuntaina 8.12. kello 18 Aleksanterin kirkossa. Konsertti järjestetään jo 35. ker-ran.

Juhlakonsertissa laulavat Elisa Piispa-nen, Elina Rintala, Pia Piltz, Josefin Silén, Helena Rängman, Johanna Kalmari, Art-tu Ratinen, Osku Ärilä, Panu Kangas, Sep-po Mäki, Petteri Loukio, Pyry Smolander, Kia Laitakari ja Jari Malinen.

Konkarinäyttelijä Seppo Mäki on esiin-tynyt jokaisessa joulukonsertissa.

Tilaisuuden juontaa teatterinjohtaja Reino Bragge ja puheen pitää pastori Min-namaria Tammisalo. Tampereen Teatterin kapellimestari Martin Segerstråle johtaa 11-henkistä orkesteria. Kanttorina toimii Riikka Viljakainen.

Vapaa pääsy, kolehti Suomen Lähetys-seuran työn tukemiseen

Tukea Taiwanin vankilatyölleYlöjärveläissyntyinen muusikko Ville Uusitalo ja laulaja, entinen tampe-relainen Jaana Pöllänen on kutsuttu tul-

kitsemaan hengellisiä ja jouluisia lauluja hyvän asian hyväksi Tesoman kirkkoon.

Konsertissa kuullaan välähdyksiä pa-riskunnan tänä vuonna ilmestyneeltä viidenneltä Nosta pääsi -levyltä, kuten Silmäni aukaise, Onko totta ja Saan tul-la luokse Herran. Aiemmilta äänitteiltä kuullaan esimerkiksi valoisa Hyvyyden

voima saksalaisen Siegfried Fietz`n sä-velellä. Myös laulu Älä pelkää soi taivaal-lista rohkaisua.

Koska joulu on nurkan takana, ohjel-mistoon kuuluu joululauluja, joita laule-taan myös yhdessä.

Konsertti Taiwanin kristillisen vanki-latyön hyväksi toteutuu Helena Ylikoti-lan 70-vuotispäivän kunniaksi.

Muut järjestäjät ovat Harjun seura-kunta ja Pauli Ylikotila. Tuki toimitetaan perille Suomen Lähetysseuran kautta. Vapaa pääsy, kolehti

Jouluista BarokkiaJouluista barokkia kuunnellaan Van-hassa kirkossa maanantaina 16.12. kello 19 alkaen.

Tampereen Kamarimusiikkiseuran or-kesteria johtaa Miika Jämsä.

Bachin Tapaninpäivän kantaatissa sop-raanosoolot laulaa kirkkomuusikko ja mu-siikkipedagogiksi erikoistuva Sofia Valli, bassosoolot Tamkin laulun lehtori Petri Antikainen.

Orkesteri soittaa lisäksi Sammartinin joulukonserton, osia Händelin Messiaasta ja Corellin Concerto grosson opus 6 nro 7.

Vapaa pääsy, ohjelma 15 €

Ku

va: S

ann

a Hu

htala

Tampereen Teatterin näyttelijöiden Kauneimmilla Joululauluilla on pit-kä perinne.

Ku

va:

Mii

ka J

ämsä

Konsertin solisteina ovat Sofia Valli ja Petri Antikainen.

Olli Varonen, Jaakko Löytty ja Anna-Maaria Varonen esiintyi-vät Rovaniemellä syyskuussa.

Ilta Fuchs tuli suurelle yleisölle tu-tuksi viime kevään Tähdet, tähdet -ohjelmasta, jossa hän oli mukana semifinaaliin asti.

Ku

va: L

auri L

aukkan

en

Jaana Pöllänen esiintyy mie-hensä Ville Uusitalon kanssa Tesoman kirkossa lauantaina 14. joulukuuta kello 13 alkaen.

Ku

va:

Vill

e U

usi

talo

Passion Ensemblessa laulavat sopraano Kaisa Kelloniemi, tenori Aku-Paulus Sajakorpi, mezzosopraano Sanna Saja-korpi, baritoni Lauri Pauniaho ja altto Tiina Ollikainen.

Kuva: Studio Harri Hinkka

Konserttitarjotin

Page 11: Tapahtumat TEEN!...Joululauluja Peetelin ystävien kanssa B 4 SILTA 12/2019 AITOLAHTI AITOLAHDEN KIRKKO Jenseninkatu 4 050 337 4077 Kontemplatiivinen rukoushetki ja luettu messu ke

B 11SILTA 12/2019

Klassinen joululaulu taipui pop-versioksiEn etsi valtaa loistoa on suomalaisten jou-lulaulujen klassikko, mutta sama mestari-kaksikko – kansallissäveltäjä Jean Sibelius ja klassikkorunoilija Sakari Topelius – on tehnyt muitakin joululauluja.

Ylöjärveläinen laulaja-lauluntekijä ja ammattimuusikko Maria Lappi julkaisi joulukuun alussa tunnelmallisen pop-ver-sion klassisesta joululaulusta Jo joutuu ilta. Se on yksi viidestä Sibeliuksen säveltämäs-tä joululaulusta, joista neljä on sävelletty juuri Topeliuksen kirjoittamaan runoon.

– Hyvät laulut eivät vanhene, vaan tai-puvat moneen. Laulun aihekin on ikuinen vuosikymmenestä toiseen: mistä löytyy joulurauha?

Kaksi musiikkimaailmaaEnnen ammattiuraa Lappi on toiminut Tampereen seudulla muun muassa lau-lunopettajana.

– Omaa musiikkia olen tehnyt jo vuo-sikymmenen ajan kristillisen musiikin kentällä, aiemmin muun muassa Kajas-te-yhtyeessä ja sittemmin omalla nimellä-ni. Monelle kristillisen musiikin ystävälle

lauluni ovat tuttuja etenkin Radio Deistä.– Taustani on alun perin lapsuus- ja

nuoruusajan klassisen musiikin opinnois-sa. Ne vaihtuivat sitten ammattiopinnois-sa pop/jazziin.

Osittain tästä taustasta nousee inspiraa-

tio tuoda klassisen musiikin puolelta itsel-le rakkaita joululauluja popimmalla taval-la esiin myös niille, jotka eivät välttämättä klassista musiikkia kuuntelisi.

– Tätä kautta yhdistyy kaksi musiikki-maailmaani: klassinen ja kevyt musiikki.

Viime vuonna julkaisin versiot vanhoista klassisista joululauluista Taas seimelle Her-rani ja Rauhaa, vain rauhaa.

Muutama vuosi vierähti pääosin kah-den pojan kotiäitinä, mutta lasten kasvaes-sa aikaa on taas enemmän käytössä.

Ensimmäinen soololevy Välähdyksiä julkaistiin jo vuonna 2014.

– Tällä hetkellä minulla on työn alla toi-nen sooloalbumini. Välissä olen julkais-sut uutta musiikkia yksittäisinä sinkkui-na, Lappi kertoo.

Jo joutuu ilta -versio löytyy muun muassa Spotifysta ja YouTubesta.

marialappi.fi

Euroopan valovoimaisimpien artistien joukkoon kuuluva Tarja Turunen lähti joulun kunniaksi viidentoista kon-sertin Yhdessä jouluna -kirk-kokiertueelle.

Häntä säestää sellistin, kosketinsoittajan ja kitaristin muodostama akustinen trio. Ajatuksena on luoda kirkkoi-hin lämmin, intiimi ja ihmisläheinen tunnel-ma. Tampereen tuomiokirkossa he esiintyvät torstaina 12. joulukuuta kello 19.

Aikoinaan Argentiinassa, nykyisin Espan-jassa perheineen asuva Turunen odotti kier-tuetta innostuneena:

– Olen ikionnellinen päästessäni pitkästä aikaa tekemään näin mittavan kotimaan jou-lukiertueen kirkoissa.

– Olen jouluihminen ja rakastan joululau-luja. Eihän joulu tunnu oikealta joululta Suo-mi-neidolle muualla kuin Suomessa.

– Olen viettänyt jouluja useasti palmu-puun alla ja ihmetellyt joka ainoa kerta, kuin-ka oudolta se tuntui. Jouluun kuuluu valkoi-nen hanki, hiljaisuus, joulun valot ja tuok-sut. Kyllä ikävä Suomeen aina jouluisin tu-lee, siksipä joulukiertueeni auttaa minua sii-nä ikävässä.

Edellisen kerran hänet nähtiin Suomessa kirkkokonserttikiertueella jouluna 2014.

– Minulla on monia lämpimiä muistoja toinen toistaan kauniimmista suomalaiskir-koista. Ja erityisesti yleisöistä eri puolilla Suo-mea, joulun tunnelmaan herkistyneistä iha-nista ihmisistä, laulaja sanoo.

– Kirkoissa tunnelma on aina ainutlaatui-sen herkkä. Tila itse saa ihmiset jo hiljenty-mään ja rauhoittumaan kaiken kiireen kes-kellä. Osa tämän vuoden konserttiohjelmis-toa koostuu kauniista Ave Marioista, joten us-

kon, että kirkko on se paras paikka niiden tul-kitsemiselle.

Musiikin parantava voima– Joulu ei kaikille meistä välttämättä ole ilon ja hyvän mielen juhla. Monille tämä aika on todella raskas, sillä mieleemme palaavat ne sielut, jotka eivät lähellämme enää ole. Minä toivon tuovani ihmisille hyvää mieltä ja uskoa parempaan tulevaan, sillä musiikilla on voima koskettaa kuulijaa. Rakastan tehdä joulukon-sertteja juuri siitä syystä, että voin tuntea mu-siikin parantavan voiman.

– Haluan, että jokainen lähtee konsertis-tani hymy huulillaan ja lämpö sydämessään. Vaikka kotona ei olisikaan ketään odottamas-sa, kukaan ei ole yksin keikalle tullessaan. Tehdään siis juhlapyhistä ikimuistoiset ja ol-laan yhdessä jouluna, hän toteaa.

Kissojen ja hiirien kanssaMuusikolla on mieluisia muistoja lapsuuten-sa jouluista.

– Lapsena yhdessä perheen kanssa meille tuli perinteeksi musisoida aina jouluisin. Mi-nä säestin pianolla, kun veljeni ja vanhempa-ni lauloivat tuttuja joulun sävelmiä. Kerran viettäessämme joulua muualla kuin kotona etsimme pianoa kissojen ja hiirien kanssa ja lopulta se löytyi paikallisen hotellin audito-riotilasta.

Niinpä perinne sai jatkoa ja tyhjillään ole-va auditorio kaikui lauluista.

– Se oli kyllä aika mahtavaa. Meillä ei per-heen kesken koskaan lahjojen antaminen oi-kein kuulunut jouluun, vaan tärkeämpää jou-luna oli yhdessäolo. Sitä se on vielä tänäkin päivänä.

Liput alkaen 39,90 euroa: euraevents.fi ja ticketmaster.fi

Eihän joulu tunnu oikealta joululta muualla kuin Suomessa, tuumii Tarja Turunen, jonka seitse-mäs sooloalbumi julkaistiin elokuun lopussa.

Ku

va: Jaakko

Man

nin

en

Halusin tehdä teoksesta tulkinnan, jonka kautta sen kaunis sisältö välittyy helposti tämän päivän kuulijoille, Maria Lappi kertoo.

Ku

va: H

ann

u K

orp

ela

Tarja Turunen:

Kirkoissa tunnelma on aina ainutlaatuisen herkkä

Page 12: Tapahtumat TEEN!...Joululauluja Peetelin ystävien kanssa B 4 SILTA 12/2019 AITOLAHTI AITOLAHDEN KIRKKO Jenseninkatu 4 050 337 4077 Kontemplatiivinen rukoushetki ja luettu messu ke

B 12 SILTA 12/2019

TAMMERFORS SVENSKA

FÖRSAMLING

Ons 4.12 kl. 18.30 A-män bastukväll i Ilkko, årets sista, Antero Eskolin är med oss, skjuts vid behov kl. 18 från Gamla kyrkan, kontakta Kim Rantala, tfn 050 464 8460Fre 6.12 kl. 11 Självständighetsdagens gudstjänst i Gamla kyrkan, Kim Rantala, Anna Arola, stråkar från Tampereen Kamarimusiikkiseuras orkesterSön 8.12 kl. 11, 2 advent, Högmässa i Svenska Hemmet, Kim Rantala, Ole Björkström (predikan), kvartetten Anoia (sång), Elina HaapaniemiTis 10.12 kl. 10–11.45 Mammor, pappor och barn i Svenska Hemmet, årets sista, knytkalas Tis 10.12 kl. 12.45–15 Tisdagsklubben, julfest på Svenska Klubben, Otavalanka-tu 9, föräldrar och andra familjemedlem-mar är varmt välkomna kl. 15!Tis 10.12 kl. 17–19 Tammerfors gospel-projekt övningar i Gamla kyrkanOns 11.12 kl. 13–14.30 Onsdagskaffe i Svenska Hemmet, årets sista, julkaffeSön 15.12 OBS! Ingen gudstjänst i Svens-ka HemmetSön 15.12 kl. 19 3e advent, De vackraste julsångerna med Lucia i Gamla kyrkan, Kim Rantala, Eila-Sisko Helisma, Lisbeth Nyström, Anna ArolaTors 19.12 kl. 15 JulJazz på restaurang Selma, Rongankatu 8, The Hartikaiset, fritt inträde. Hjärtligt välkomna!Sön 22.12 kl. 15 4e advent, Kaffekyrka i Svenska Hemmet, Kim Rantala, Paula Sirén, Marianne Hesthammer medverkar i musikenTi 24.12 kl. 15 Julbön i Nokia kyrka, Pirk-kalaistie 22, Nokia. Kim Rantala, Paula SirénTi 24.12 kl. 17 Julbön i Gamla kyrkan, Kim Rantala, Anna ArolaOns 25.12 kl. 11 Julmässa i Gamla kyrkan, Kim Rantala, Anna ArolaTors 26.12 OBS! Ingen gudstjänst i Svenska HemmetSön 29.12 kl. 15 Tvåspråkig dikt- och mu-sikandakt i Katariina församlingshem, Hatanpään puistokuja 20. Antero Esko-lin, Satu Saarela-Majanen, Paula Sirén, Heini Lappalainen-Nykänen (sång), Nina Kulhia (fiol)Sön 5.1 kl. 11 Högmässa i Svenska Hem-met, Kim Rantala, Paula SirénMån 6.1 kl. 15 Kaffekyrka i Svenska Hem-met, Kim Rantala, Paula SirénSön 12.1 kl. 11 Högmässa i Svenska Hem-met, Kim Rantala, Paula Sirén

Svenska HemmetSatamakatu 19

tampereenseurakunnat.fi/svenska

ENGLISH SERVICEin the Old Church every Sunday at 4 p.m.Sunday School for kids – pyhäkoulu suomeksi lapsille. After the service, please stay for a cup of coffee; we’d like to know more about you!8.12. Rev. Ville Aalo

15.12. Rev. Risto Korhonen 22.12. Rev. Kati Eloranta 29.12. Rev. Ville Aalo5.1. Rev. Ville Aalo

AVOIN KIRKKO

ALEKSANTERIN KIRKKOPyynikin kirkkopuisto040 804 8764

avoinna arkisin ma–pe klo 12–18, jolloin paikalla on myös seurakuntalai-nenRukoushetki ma–ke, pe klo 17; ti Taizé-henkinen rukoushetkiPappi tai diakoni on tavattavissa ma ja to klo 16–18Ehtoollishartaus to klo 17 Diakoniatyöntekijä tavattavissa to 13–15. Puhelimitse ma–to klo 10–12 numerossa 040 804 9999 Raamatunluentaa ja rukouksia ti klo 12–12.30. Ei jouluaattona eikä uuden-vuodenaattona. 7.1. vuoden ensimmäi-nen kokoontuminenJunnukappeli (6–14 v.) ti ja ke 13.30–15.30 Kappelissa. Ei loman aikanaHannun hetki nuorille to 15–17 kirkossa 5.12. ja 19.12.Sanomakellot ke klo 17

Avoin kirkko etsii jatkuvasti uusia päi-vystäjiä. Onko sinulla kaksi korvaa ja yksi suu? Tahtoisitko auttaa kuuntele-malla? Tee hakemus vapaaehtoistyo.fi -sivulla ja hae mukaan!

HUOMAVertaistukiryhmä henkirikoksen uhrien läheisille ti 17.12. klo 17–19, 2. krs. Ryhmä on avoin. Jatkuu 28.1. Vetäjinä vertaistukija Teija Mäkitalo, 050 365 2099 ja psykoterapeutti Varpu Lipponen. Lisätiedot: Teija Mäkitalo, 050 365 2099

KASVATUSTYÖN TOIMISTOAsiakaspalvelu puhelimitsemaanantaisin, tiistaisin ja torstaisinklo 9.30–11.30 ja 12.30–15varhaiskasvatus 03 219 0257rippikoulut 03 219 0319Keskiviikkoisin ja perjantaisin toimistolla ei ole asiakaspalvelua puhelimitse.Sähköpostitse meidät tavoittaa maa-nantaista [email protected]

KRISTILLISEN MEDITAATION POLKU ke 4.12. klo 18–19.30 Finlaysonin kirkos-sa, Puuvillatehtaankatu 2. Syvennytään ignatiaaniseen mietiskelyyn ja spirituali-teettiin (Ignatius Loyola), kohteetto-maan, keskeistävään rukoukseen (Cen-tering Prayer) sekä hiljaiseen rukouslau-luun. Järj. PyhiinvaellusTampere.fi

LASTEN KATEDRAALI

FINLAYSONIN KIRKKOPuuvillatehtaankatu 2040 804 8762

Lasten katedraalin joulu avoinna päivittäin 1.12.– 6.1. klo 11–18 Kirkossa esillä joulun kertomus nukein kuvattuna ja tekemistä & hämmästel-tävää. Astu tunnelmalliseen kirkkoon

ja ihastu. Katso katedraalin ohjelma tapahtumaliitteen ilmoituksesta.

LÄHDEKAPPELI

SEURAKUNTIEN TALO Näsilinnankatu 26, 2. Krs

Tunnelmallinen kappeli keskustassa hiljentymistä varten. Avoinna arkisin ma–to klo 9–15.45 ja perjantaisin klo 9–13. Tied. 040 804 8001. Rukoushetki (15–20 min) joka keskiviikko klo 9.30 ja kuukauden viimeisenä keskiviikkona yksinkertainen messu. Joulutauko 16.12.–12.1.

MARHABAN-KESKUSOlohuone, jossa voi yhdessä innostua, rentoutua tai tutustua. Avoinna maa-nantaista torstaihin klo 13–16 Kalevan kirkon seurakuntatiloissa, Liisanpuisto 1. Naistentunnit torstaisin klo 11–13, klo 13–16 avoinna kaikille. Vapaa pääsy. FB: MarhabanTampere

Marhaban is a living room, where you can be inspired, relax and get to know people. Marhaban is open from Monday to Thursday from 13 to 16. On Thursday hours for Women from 11 to 13. All are welcome from 13 to 16. Marhaban is situated in Liisanpuisto 1, Tampere. Free. FB: MarhabanTampere

MUMMON KAMMARI Hämeenkatu 28Toimisto 03 219 0455, ma–to klo 9–14

Suuret joululaulajaiset to 19.12. klo 12–14 Näsin salissa, Seurakuntien talo, Näsilinnankatu 26. Kanttorina Riikka Viljakainen. Joulutorttukahvit tarjolla ennen laulajaisten alkua Mummon Kammari ja Mummon Puoti ovat avoinna ma, ti ja to klo 10–15 ja ke 10–17. Joulutauko 19.12.–12.1.Maanantaisin Peittotalkoot klo 9.30–12. Neulotaan villapeittoja SPR:n katastrofikohteisiin. Kirjojen ystävät 9.12. asti klo 13–14.30Tiistaisin Käsitöiden äärellä klo 10–13. Neuleita hyväntekeväisyyteen ja käsitöitä Mum-mon PuotiinKaikenikäisten Kammari klo 13–15. Kii-reetöntä yhdessäoloa vauvasta vaariin. Terveellistä välipalaa kello 13.30–14.30 Keskiviikkoisin Fiilistelyä hyvinvoinnista/Tamkin opis-kelijat klo 10–11 (parittomat viikot)Nettinurkka klo 10–12 ATK-Seniorit Mukanetin opastajat paikalla.Leskien klubi klo 10–11 (parilliset viikot) Laulajaiset klo 12–13 Käsityökammari klo 15–17 TorstaisinMinitonttulakkitalkoot klo 10–12

Kirkko Tampereella

Christmas Carol Service - perinteiset englanninkieliset joululaulutWednesday, December 11th at 7pm at the Old Church (Keskustori)

Ku

va: S

hu

ttersto

ck

∞ Chamber Choir Eternitas with Maiju Helin, conductor

∞ Aija-Leena Ranta, organ ∞ Lotte Nyberg, trumpet ∞ Mika Sihvonen, guitar ∞ Reverends Ville Aalo &

Risto Korhonen

One of the highlights of the year. This wonderful event consists of the most loved English Christ-mas songs and Bible readings read by the mem-bers of ICCK and local Finnish-British Society. Come and experience the Christmas spirit!

Organised by ICCK & The Finnish-British Society & Anglican Church in Finland & Tampere Lutheran Parishes

TULE MUKAAN LASTEN JA LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAAN!

Kohtaamispaikoista löydät juttuseuraa japäiväkerhoista leikkikavereita.

Pikku-Helpistä ja LapsiArkista saat arjen apua.

Päiväkerhoryhmissä on vapaita paikkoja 3 vuotta täyttäneille lapsille.

Lisätietoja ja yhteystiedot tampereenseurakunnat.fi/lapsetp. 03 219 0257

Page 13: Tapahtumat TEEN!...Joululauluja Peetelin ystävien kanssa B 4 SILTA 12/2019 AITOLAHTI AITOLAHDEN KIRKKO Jenseninkatu 4 050 337 4077 Kontemplatiivinen rukoushetki ja luettu messu ke

B 13SILTA 12/2019

Virsihartaus klo 11–12. Tule laulamaan toivevirsiä!

Perehdytyskurssi vapaaehtoiseen vanhustyöhön to 23.1. klo 16–18. Ilmoittautuminen kotisivuiltamummonkammari.fi

MYÖTÄTUULI

YHTEINEN VAMMAISTYÖAurinkoklubi Aurinkoklubi kokoontuu parittomien viikkojen maanantaisin klo 17–19, Mum-mon Kammari- tilassa, Hämeenkatu 28. Ma 16.12. Joulujuhla.Aurinkoklubi on tarkoitettu eri tavoin vammaisille nuorille ja työikäisille. Mukaan voi tulla avustajan kanssa tai yksin, jos olet omatoiminen. Ota yhteyttä, kysy lisää: Minna Ågrén, 040 804 8106, [email protected] 15.12 klo 18 ja klo 20 sekä su 22.12. klo 19 Kauneimmat joululaulut Tuo-miokirkossa, viittomakielen tulkkaus

VIITTOMAKIELINEN TYÖdiakonissa Sirpa Toivo, 050 561 1028 tai [email protected] 16.12. klo 18–20 Kuurosokeiden raamattu- ja keskustelupiiri, Kuuroso-keiden toimintakeskus, Insinöörinkatu 10Ti 17.12. klo 16–18 Viittomakielinen seurakuntapiiriSeurakuntien talo, Mummon kammari, Hämeenkatu 28Ma 6.1. klo 15 Viittomakielinen messu ja kirkkokahvit Aleksanterin kirkossa, Pyynikin kirkkopuisto

NÄKÖVAMMAISTYÖMyötätuuli, Hämeenkatu 28diakoni Minna Ågrén, 040 804 8106, [email protected] 5.12. klo 13–14.30 Myötätuulen torstai: Ikinuorten Jouluaatto-näytel-mä Itsenäisyyspäivän ja joulunajan musiikkia, Virva-Silva TistelgrenMa 9.12. klo 15–16.30 RaamattupiiriTo 12.12. klo 13–14.30 Myötätuulen torstai: Kaikkien ryhmien yhteinen joulujuhlaSuuret joululaulajaiset to 19.12. klo 12–14 Näsin salissa, Seurakuntien talo, Näsilinnankatu 26. Laulunsanat myös iso- ja pistekirjoituksella. Joulutorttu-kahvit tarjolla ennen laulajaisten alkua.

NUORET AIKUISET

UUSI VERSOPispalan kirkko, pispalan valtatie 16

Varikkomessu on moderni, nuorten aikuisten näköinen messu joka kokoaa satoja ihmisiä yhteen kohtaamaan toi-siaan ja suurta Jumalaa.Varikkomessu su 15.12. klo 16 ja Kauneimmat Joululau-lut klo 19

Lähellä-ilta ti 17.12. klo 17.30–19.30. Keskustelua aikuisuudesta, vanhemmuudesta ja ihmissuhteista. Kaikille avoimissa illoissa on alustus ja keskustelua erilaisista aikuisuuteen liittyvistä aiheista. Yli 2-vuotiaille eril-linen ohjelmallinen lastenhoito. Ilta päättyy yhteiseen iltapalaan. Lisätietoja [email protected], 040 804 8544 tai [email protected], 040 804 8457

PULLAKIRKKO8.12. Pullakirkko joululaulujen mer-keissä, 15.12. klo 12 Pyynikin kirkontu-

valla, Mustanlahdenkatu 21 A. Tarjolla sanaa ja syötävää. Tied. 040 017 4024

RADIO JA TVKatsojana ja kuuntelijana pääset mu-kaan seurakuntien juhlaan ja arkeen. Radiohartauksia tekstimuodossa evl.fi/verkkokirkko

RADIOTuomiokirkon jumalanpalvelus sun-nuntaisin klo 10 Radio Moreeni 98,4 MHzJoulutauko alkaa 15.12. ja seuraava lähe-tys loppiaisena 6.1. Pispalan kirkon messu sunnuntaisin klo 11 Pispalan Radio 99,5 MHz Tuomasmessu Pispalan Radio 99.5 MHz, messupäivinä suorana lähetyksenä

Yle Radio 1, 90,7 MHzJumalanpalvelukset sunnuntaisin klo 10.Aamuhartaus maanantaista lauantaihin klo 6.15–6.25, toinen lähetys klo 7.15. Iltahartaus maanantaista perjantaihin klo 18.50–19, toinen lähetys klo 23. Ilta-hartaus myös lauantaisin klo 18, toinen lähetys klo 23 Horisontti sunnuntaisin klo 12.05 Uskontojen ja kirkkojen ajankohtaisia

Yksinelävien joulujuhla maanantaina 16.12. kello

18–20 Mummon Kammari,

Hämeenkatu 28. Joululau-luja, jouluista ohjelmaa,

joulukahvit. Ota mukaan korkeintaan

5 euron arvoinen pikkupaketti!

Huikea joulukirkko 13.12. kello 18 ja 21 Kalevan kirkossaTulielementtejä, tanssia, erinomaista bändimusiik-kia ja visuaalinen ilotulitus, joka herättää Kalevan kirkon seinät eloon. Näistä elementeistä rakenne-taan Tulen ja valon joulu, joka yhdistää joulun pe-rinteisen sanoman ja elämyksellisen nykytekniikan.

Tulen ja valon joulu tarjoaa kokemuksia kaikkien

aistien välityksellä. Seinille heijastetaan elämyk-sellistä ja värikästä videokuvaa, mikä luo kirkkoon ainutlaatuisen tunnelman. Vaikka tapahtuma to-teutetaan nykytekniikkaa hyödyntäen, kyseessä on ennen kaikkea joulukirkko, jossa tärkeintä on joulun sanoma.

Ku

va: M

arkus P

erkoTulen ja valon joulu

TOIMIPAIKAT Aitolahti • Atala • Hervanta • Härmälä • Kaukajärvi • Keskusta Seurakuntien talo • Koivistonkylä • Lentävänniemi • Levonmäki • Linnainmaa • Takahuhti • Tesoma • Viinikka • Vuores

ILMOITTAUTUMINEN KEVÄTKAUDELLE 2020 11.12. alkaen (nettilomake) ja lisätiedot: tampereenseurakunnat.fi/kirkkomuskarit

Tampereen ev.lut. seurakuntien KIRKKOMUSKARIT

Laulamaan, soittamaan, tanssimaan, leikkimään, kuuntelemaan…

Kevätlukukausi 2020 alkaa viikolla 2. Uusien musikanttien ilmoittautuminen on käynnissä.TIEDOT instrumenteista, opetuspaikoista sekä ILMOITTAUTUMINEN sähköisellä lomakkeella:

tampereenseurakunnat.fi/kirkkomusikantit

Tampereen ev.lut. seurakuntien soitonopetus

KIRKKOMUSIKANTIT

Aloita kiva soittoharrastus meillä!

Jouluaaton kappeli-

hartaudetKALEVANKANKAAN ISO KAPPELItasatunneinklo 13–20

LAMMINPÄÄN ISO KAPPELI tasatunnein klo 15–22

VATIALAN ISO KAPPELI klo 13 ja 14

Page 14: Tapahtumat TEEN!...Joululauluja Peetelin ystävien kanssa B 4 SILTA 12/2019 AITOLAHTI AITOLAHDEN KIRKKO Jenseninkatu 4 050 337 4077 Kontemplatiivinen rukoushetki ja luettu messu ke

B 14 SILTA 12/2019

kuulumisia eri puolilta maailmaa sekä uskon ja elämänkatsomuksen pohdin-taaRadio DeiRadiohartaus arkipäivisin klo 7.50 ja klo 17.05, radiodei.fi, Tampere 98,8 MHz

TVJumalanpalvelus Yle TV1 klo 106.12. Suomen itsenäisyyspäivän eku-meeninen juhlajumalanpalvelus Helsin-gin tuomiokirkossa. Piispa Simo Peura saarnaa, liturgeina Juhana Kuusniemi ja Maria Repo-Rostedt. Dominante ja Uspenskin katedraalikuoro.15.12. Riemulaulut–iskelmäkirkko. Lahden Gospelkuoro, Musiikkiluokkien Laulupuu-kuoro ja Laulamattomien Kuoro Ristinkirkossa. Juonnot ja saarna Ida Vartiala ja Riku Suokas, vieraana Toni Nieminen kertomassa toivosta.22.12. Kehitysvammaisten joulukirkko Paavalinkirkossa Helsingissä. Musiikista vastaavat Resonaari -bändi ja urkuri Kal-le Salonen. Tulkaa kaikki laulamaan!25.12. Jouluaamun jumalanpalvelus Söderkullan kirkossa. Saarna Mirkko von Hintze, liturgi Aija Wist, kanttori Marko Korven-Korpinen. Musiikkiavustajina Polina Liiv, altto ja Roland Liiv, tenori.26.12. Toisen joulupäivän liturgia Tam-pereen ortodoksisessa kirkossa. Palve-luksen toimittaa isä Heikki Honkamäki. Kirkkokuoro laulaa Heikki Hattusen johdolla.

PISARA-hartaudet lauantaisin Yle TV1:s-sä klo 15.05 ja uusintana maanantaisin klo 11. Katsottavissa myös Yle Areenassa

Musiikkitapahtumia, messuja, ristiäi-siä: virtuaalikirkko.fi Viittomakieliset lähetykset: viittomakieli.evl.fi

SEURAKUNTIEN KIRJASTO Näsilinnankatu 26, 5. Krs03 219 0281Kaikille avoinKirjasto avoinna arkisin ti & to klo 9.30–11.30 ja 12.30–15.30 sekä ke klo 12.30–17.30. Joulutauko 20.12.–1.1. s.posti: [email protected]: @seurakuntienkirjasto Fb: facebook.com/seurakuntienkirjasto

Tammikuussa 14.–16.1. kirjasto on kiinni Nuori2020 tapahtuman vuoksi.

TUOMASMESSUTampereentuomasmessu.FiRaikas musiikkipitoinen ehtoollis-juhla kaikenikäisille Aleksanterin kirkossa. Tuomasmessu on kuultavissa suorana lähetyksenä Pispalan Radiosta (99.5 MHz) messupäivinä

Tuomasmessu ”Korkeemmas käres” ti 31.12. klo 20. Mikä aika Sinun elämäs-säsi on juuri nyt? Minkä on aika jäädä taakse, mitä on edessä? Ollut on ollutta, tulevaisuudesta emme tiedä. Meitä muistutetaan siitä, että elämämme on turvallisesti korkeemmas käres. Saarna Riikka Sydänmaa, liturgi Mikko Wirtanen. Musiikissa Tuomaskuoro ja -orkesteri. Rippi-isä ja -äiti klo 19 alkaen. Teejatkot Tuomas-illat ”Paastoten ja juhlien” ma 9.12. klo 18, Seurakuntien talo, Emmaus, Syksyn Tuomas-illat päätetään aiheella Kuva-ikkuna taivaaseen, alustajana Erkki Jokinen

YKSIN ELÄVÄTTampereensinkut.Fi

Sinkkujen kävelyretki Kiinnostaako pikku kävelyretki lauan-tain iloksi? Aleksanterin kirkon pääoven tuntumassa kokoontuminen ja lähtö porukalla yhdessä sovittavaan paikkaan. Lähtö lauantaisin 7.12., 14.12., 21.12. ja 28.12. ja 4.1. klo 14–16 Aleksanterin kir-kon pääovelta porukalla yhdessä sovit-tavaan paikkaan. Ei etukäteen sovittua ohjaajaaNuorten sinkkujen kohtaamispaikka noin 20–35 -vuotiaille la 14.12. klo 15–18 Hämeenkatu 28, Mummon Kammarin tila. Luvassa lautapelien pelaamista, juttuseuraa ja ehkä uusia ystäviäkin. Tarjolla on kahvia ja mahdollisuus tutus-tua toisiin yksin eläviin nuoriin aikuisiin rennossa ilmapiirissä. Mukana ohjaaja/ ohjaajat sinkkutoiminnastaYksinelävien joulujuhla ma 16.12. klo 18–20 Mummon Kammari, Hämeenkatu 28. Joululauluja, jouluista ohjelmaa, joulukahvit, ota mukaan korkeintaan 5 euron arvoinen pikkupaketti! Parittomat K-63 Vertaistapaaminen yli 63–vuotiaille yksin asuville. Ti 17.12. klo 10–11.45. Jouluisin aatoksin Suurella Sydämellä klubi, Seurakuntien talo, Näsilinnankatu 26. Tapaamisen jälkeen mahdollisuus lähteä porukalla syömään johonkin lounaspaikkaan. Yksinelävien saunailta Nekalassa la 21.12. klo 17–21, Kuoppamäentie 23. Juttuseuraa, sisäpelejä, saunomista, jou-luherkkuja ja nyyttärit. Mukana ohjaaja. Sisäänkäynti alakertaan nuorisotyön tiloihin Kuismantien puolelta

Kirkko Tampereella

Tammikuun Silta-lehti ilmestyy

keskiviikkona 8.1.2020

Aattoilta ja jouluyö24.12.

Jouluyön messutKlo 22 Hervannan kirkko • Kalevan kirkko • Viinikan kirkkoKlo 23 Härmälän kirkko • Tesoman kirkko

Kirkkopuiston jouluKlo 18–23 Aleksanterin kirkon krypta, vietämme joulua yhdessä!

Jouluyön musiikkiaKlo 23 Aleksanterin kirkko, Nuorisokuoro Sympaatti

Jouluaaton ilta- ja yökirkotKlo 20 Pispalan kirkkoKlo 21 Tuomiokirkko, musiikillinen sanajumalanpalvelus • Linnain-maan seurakuntakeskus, nuorten toteuttama musiikillinen hartaus • Messukylän kirkkoKlo 22 Messukylän vanha kirkko • Aitolahden kirkkoKlo 23 Messukylän kirkko • Messukylän vanha kirkko Klo 24 Messukylän vanha kirkko

Lisää jouluaaton hartauksia ja tapahtumia tampereenseurakunnat.fi/joulu

Esikoisten kirkkopyhä 8.12.Messu Messukylän

kirkossa klo 10Uudessakylässä joulupuuro

+ lähetysmyyjäisetklo 14 Kauneimmat joululaulut

NuortenUudenvuoden juhla 31.12.

Seuratsunnuntaisin klo 15

Avoin keskiviikko eri teemoin 11. ja 18.12 klo 18.30

Tervetuloa!Uudenkylän srk-talo

Ali-Huikkaantie 13, Tre www.esikoiset.fi

TAMPEREEN RAUHANYHDISTYSNekalankulma 1

Seurat keskiviikkoisin ja

TERVETULOA!

tampereenrauhanyhdistys.fi

La 7.12. Joulunajan virsiä Aitolah-

Pe 6.12. Itsenäisyys- ja yhdistyksen

130-vuotisjuhla klo 15

den kirkossa klo 19 (ei seuroja)

Kuuntele seuroja osoitteessa:

Su 15.12. Joulujuhla klo 16; joululaulutilaisuus klo 18

To 26.12. Tapaninpäiväseurat klo 16

lauantaisin klo 19 sekä

Ke 1.1. Seurat klo 16 & 17.30

sunnuntaisin klo 16 ja 17.30.

Ke 25.12 ei seuroja

La 28.12 ei seuroja Su 29.12 Seurat klo 16

La 4.1. ei seuroja Ma 6.1. Seurat klo 16

Su 22.12 Seurat klo 16

Herättäjä-Yhdistys

SIIONINVIRSISEUROJAKe 11.12. klo 19 Aitolahden kirkko, Jensenink. 4 konsertti ”Enkelparventie”, Jaakko Löytty ja selloduo Varonen. Tarkemmin Aitolahden kirkon kohdalla.Su 15.12. klo 18 jouluseurat seurakuntien talossa, Näsi-salissa, Näsilinnank. 26, Mikko Wirtanen, Sakari Suutala, Olli Hallikainen. Joulutorttukahvit klo 17.00 alkaen.

Siunattua adventti- ja jouluaikaa.

Kuv

itus:

Sus

anna

Kiis

ki

Lasten katedraalin JOULU 2019

Finlaysonin kirkko, Puuvillatehtaank. 2 Avoinna 1.12.–6.1. joka päivä kello 11–18

la 7.12. klo 15 Tähtipölyä-raamattuleikki

su 8.12. klo 15 Siipien suojassa -perhemessula 14.12. klo 15 Kirkkomusikanttien joulusoittajaiset

su 15.12. klo 11, 12.30 ja 15 Lasten Kauneimmat Joululaulut su 22.12. klo 15 Matkalla jouluun musiikin siivin

ti 24.12. klo 13.30 ja klo 15 Perheiden aattohartaudet ke 25.12. klo 15 Joulupäivän pikkukirkko

to 26.12. klo 15 Seimellä-perhehartaussu 29.12. klo 15 Pyhä perhe -kirkkovartti

ke 1.1. klo 15 Uuden vuoden siunaus -kirkkovarttisu 5.1. klo 15 Tietäjien matkassa -kirkkovartti

ma 6.1. klo 14 ja 15 Soiva joulukuvaelma

tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkkoseurakuntafacebook.com/lastenkatedraali

Page 15: Tapahtumat TEEN!...Joululauluja Peetelin ystävien kanssa B 4 SILTA 12/2019 AITOLAHTI AITOLAHDEN KIRKKO Jenseninkatu 4 050 337 4077 Kontemplatiivinen rukoushetki ja luettu messu ke

B 15SILTA 12/2019

Tuomiokirkonkatu 26, 33100 TamperePekka Jokiranta, puh. 050 555 4326 / 03 212 4164

w w w.moisionhautaustoimisto.�Huom! Asiakkaillemme maksuton 2 h parkki (P-Hämppi / Stockmann Q-Park)Ketarantie 4 A, Tampere

Tiedustelut asumisasioissa:

Kati Laine, 040 772 0249

www.nurmikoti.fi- tehostetun palveluasumisenkoti -

Tervetuloatutustumaan!Tervetuloatutustumaan!

Viime vuonna liki 3000 tamperelaista juhlisti yh-dessä jouluaattoa Kirkko-puiston joulussa. Ensim-mäistä kertaa järjestetty ta-

pahtuma aloitti uuden perinteen Tampe-reella, ja samalla myös joulurauhanjulis-tus siirtyi Keskustorilta Pyynikin kirk-kopuistoon.

– Tapahtuma oli kaikkineen valtava menestys, ja erityisesti vapaaehtoisten määrä yllätti järjestäjät täysin, kertoo pastori Minnamaria Tammisalo.

– Olimme aluksi huolissamme, saam-meko mistään vapaaehtoisia jouluaatto-na. Mutta yhtäkkiä heitä vain tuli ja tuli ja lopulta heitä oli yhteensä mukana liki 70.

Mukana oli niin perheitä kuin yksin-eläviäkin. Lisäksi monet yritykset tarjo-sivat apua juhlan järjestämiseen.

Tänä vuonna tapahtuma laajenee en-tisestään, sillä nyt mukana järjestelyis-sä ovat myös Suomen Punaisen Ristin

Tampereen osasto, Tampereen Kaupun-kilähetys, Mummon Kammari ja Nau-ha -yhdistys.

Aleksanterin kirkossa ja sen läheisyy-dessä vietettävässä Kirkkopuiston jou-lussa on jokaiselle jotakin: jouluperintei-den ystäville on kirkossa jouluhartauk-sia, joulutonta joulua viettäville on oma aattokahvila ja kirkkopuistossa tarjolla kuumaa glögiä kaikelle kansalle.

Väki pääsee laulamaan sydämensä kyllyydestä joululauluja HauliBros-yh-tyeestä tuttujen Juri Lindemanin ja Kal-le Alatalon kanssa.

Tapahtuma alkaa joulurauhan julis-tuksella kello 12 ja päättyy Sympaat-ti-kuoron joulukonserttiin, joka alkaa Aleksanterin kirkossa kello 23.

– Kirkkopuiston jouluun saa tulla juu-ri siten kuin itselle sopii. Tärkeintä on, ettei kukaan jää tahtomattaan jouluna yksin, sanoo diakoni Mari Huuskonen.

Eva Wäljas

Ku

vitu

s: Han

na K

oiv

um

äki

Kirkkopuiston joulu on koko kaupungin juhla

KIRKKOPUISTON JOULU 24.12.2019

Aleksanterin kirkossa ja Pyynikin kirkkopuistossa

Joulurauhan julistus kirkon pää- portailla klo 12; Olli Hallikainen ∞ SPR:n Aattokahvila Aleksanterin

koululla klo 12–18 ∞ Glögiä kirkkopuistossa klo 12–14 ∞ Joulurauhaa! – hartaus kirkossa

klo 12.15, Olli Hallikainen, Riikka Viljakainen, Pirjo Mäntyvaara ja lauluryhmä

∞ Joulupuuroa kirkkopuistossa klo 12.15–14

∞ Jouluruokaa kryptassa klo 12.15–15 ∞ Kirkkopuiston Kauneimmat

-yhteislaulutilaisuus klo 15. Laulattajina Hauli Bros -yhtyeen Juri Lindeman ja Kalle Alatalo. Tilaisuuden juontaa Radio Sunin juontaja Linda Huhtinen.

∞ Piispan joulukirkko klo 17, Matti Repo, Riikka Viljakainen, sopraano Liisi Pettersson

∞ Aattoiltaa yhdessä! kryptassa klo 18–23

∞ Sympaatti-kuoron joulukonsertti klo 23

Tamperelainen

seurakuntalehti

Ilmoitus myynti Tero Taipale

p. 040 641 1163

Susanna Ruusunen,

p. 0400 134 212

etunimi.sukunimi@ tamperelainen.fi.

[email protected].

Kirkkopuiston jouluun etsitään auttavia käsiäOletko musiikin taitaja ja haluat esiintyä tai laulattaa? Onko ruoka lähellä sydäntä-si ja tapasi osoittaa välittämistä?

Haluatko saattaa ikäihmistä ja viettää juhlaa hänen kanssaan? Vai tuoko lasten ilo joulunilon myös sinulle? Oletko eri-tyisen hyvä logistiikka- ja siisteysasioissa?

Kirkkopuiston joulussa on tarvetta monenlaiselle osaamiselle. Vapaaehtois-tehtävissä voit hyödyntää omia vahvuuk-siasi ja osaamistasi – etsitään yhdessä si-nulle mieluisin tapa auttaa.

Tehtäviin voi ilmoittautua vapaaehtoistyo.fi-palvelussa tai ottamalla yhteyttä: diakoni Mari Huuskonen, 050 553 0455, [email protected] diakonissa Heli Haavisto, 050 571 3106, [email protected]

Page 16: Tapahtumat TEEN!...Joululauluja Peetelin ystävien kanssa B 4 SILTA 12/2019 AITOLAHTI AITOLAHDEN KIRKKO Jenseninkatu 4 050 337 4077 Kontemplatiivinen rukoushetki ja luettu messu ke

TUKEA & APUA Palveleva puhelin 040 022 1180,

på svenska 0400 221 190.

Auttava puhelin on avoinna

joka ilta kello 18 alkaen.

Pe ja la öinä kello 03 saakka,

muina päivinä kello 01 saakka.

• Seurakuntien avunvälitys 03 219 0711 arkisin ma–to kello 9–11 Joulutauko 20.12.2019–7.1.2020

• Päivystävä pappi tavoitettavissa arkisin ma–pe kello 13–15 numerossa 040 804 8005

• Oman seurakunnan diakoniatyöntekijä tukee elämän eri tilanteissa

• Apua saadakseen ei tarvitse olla seurakunnan jäsen

APUA TOIMEENTULOON

Toimeentulo-ongelmissa voit saada apua ja ohjaus-ta seurakunnan diakoniatyöntekijältä, joka tarvit-taessa ohjaa eteenpäin oikean avun piiriin.

DIAKONIAN VASTAANOTOT

ETELÄINEN SEURAKUNTA tampereenseurakunnat.fi/etelainendiakonia Diakonian neuvontapuhelin vastaa ma–to klo 9–12 numerosta 040 804 8414. Numeroon ei voi lähettää viestejä. Diakonian vastaanotto ilman ajanvarausta: • Hervannan kirkko, Lindforsinkatu 7, tiistaisin klo

10–12 ja torstaisin klo 12–12.30. Viimeinen 19.12. Alkaa 7.1.

• Härmälän kirkko, Talvitie 26, torstaisin klo 11–13, sisäänkäynti Antinkadun puolelta. Viimeinen 19.12. Alkaa 9.1.

• Multitupa, Multisillankatu 5, tiistaisin klo 9.30–11, sisäänkäynti talon keskivaiheilla ison parkkipai-kan puolelta. Viimeinen 17.12. Alkaa 7.1.

• Viinikan kirkko, Kaartotie 1, maanantaisin klo 11–12.30. Sisäänkäynti Kaartotien puolelta, ovi porttikäytävän oikealla sivulla. Viimeinen 16.12. Alkaa 13.1.

• Vuores, ei avointa vastaanottoa. Tapaaminen ajanvarauksella. Päivi Vuorinen, 040 804 8483 ja Virpi Savela-Saarinen, 050 561 0604

Lahjoitustili: OP FI 5157300810007241 Viestikenttään 375000.1982410000

HARJUN SEURAKUNTA tampereenseurakunnat.fi/harjudiakonia Diakonian neuvontapuhelin vastaa arkisin ma–to klo 10–12 numerosta 050 466 0699. Diakonian vastaanotto ilman ajanvarausta: (ei viikoilla 51–1) • Lielahden kirkko, Ollinojankatu 2, tiistaisin klo

10–12• Tesoman kirkko, Tesomankuja 11, keskiviikkoisin

klo 14–16SILMUKKA Kohtaamispaikka Pispalan kirkolla Avoinna ma klo 12–17, ti–ke klo 9–13. Voit lukea päi-vän lehden, käyttää tietokonetta, pelata pelejä. Lisätietoja diakoniatyöntekijä Pia Ojalahti-Diallo, 050 434 3315. Silmukan joululoma 11.12.–7.1.

MESSUKYLÄN SEURAKUNTA mediakonia.fi Diakonian neuvontapuhelin vastaa arkisin ma–pe klo 12–14 numerosta 040 804 8625. Numeroon ei voi lähettää viestejä. Diakonian vastaanotto ilman ajanvarausta: (ei viikoilla 52 ja 1)• Levonmäen srk-koti, Hikivuorenkatu 63, tiistaisin

klo 9–11 • Linnainmaan seurakuntakeskus, Korpikodinkatu 2,

keskiviikkoisin klo 9–11

TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkkodiakonia Diakonian neuvontapuhelin vastaa arkisin ma–to klo 10–12 numerosta 040 804 9999. Diakonian vastaanotto ilman ajanvarausta: • Seurakuntien talo, Näsilinnankatu 26, 2. kerros,

tiistaisin klo 9–12. Viimeinen 17.12. Alkaa 7.1. • Seurakuntakoti Katariina, Hatanpään puistokuja

20, torstaisin klo 10–12. Viimeinen 19.12. Alkaa 9.1. • Kalevan kirkko, Liisanpuisto 1, torstaisin klo 9–11.

Viimeinen 19.12. Alkaa 9.1.Lahjoitustilit: OP FI5157300810007241, Nordea FI8624593800002061 Viestikenttään: 375000.1042410012

TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING

Hjälp och stöd till dig på svenska Ring diakonen Eila-Sisko Helisma, 050 527 2290 om du vill träffas så kommer vi överens om tid och plats. Samtalstjänst.fi Chattjouren må–to kl. 19–21 dejurerar och annars kan man skicka e-post dit!

KESKUSTELU JA HILJENTYMINEN

• Henkilökohtaista rippiä varten ota yhteyttä seu-rakuntasi pappiin tai päivystävään pappiin Alek-santerin kirkossa. Päivystävä pappi tavoitettavissa arkisin ma–pe klo 13–15 numerossa 040 804 8005

• kirkonkeskusteluapua.fi-sivustolta löytyvät Pal-veleva puhelin, Palveleva chat, Palveleva netti ja Palveleva kirje

• Palveleva puhelin 040 022 1180, på svenska 0400 221 190. Auttava puhelin on avoinna joka ilta klo 18 alkaen. Pe ja la öinä klo 03 saakka, muina päivinä klo 01 saakka.

• Perheneuvonta auttaa parisuhde- ja perheongel-missa. Ilm. asiakkaaksi ja tiedustelut 040 804 8100, tampereenseurakunnat.fi/perheneuvonta

• Sairaalapapit ovat käytettävissä henkilökohtaisia keskusteluja varten. Heidät tavoittaa parhaiten sairaalan henkilökunnan avulla. Kirkon työntekijät kulkevat sairastavan ja läheisten rinnalla kotona, sairaalassa ja palvelukodeissa. Yhteys- ja lisätie-dot: tampereenseurakunnat.fi/sairaalapappi

• Surun aikana yhteyttä voi ottaa pappiin tai muu-hun seurakunnan työntekijään. Seurakunnissa järjestetään myös sururyhmiä läheisensä menet-täneille. Tietoa ryhmistä saa seurakuntien työnte-kijöiltä ja osoitteesta tampereenseurakunnat.fi/surussa.

• Muutamilla isoilla työpaikoilla on nimetyt työ-paikkapapit ja työpaikkadiakoni, joiden kanssa voi keskustella luottamuksellisesti. Tarkemmat tie-dot: tampereenseurakunnat.fi/tyopaikkapappi

T • Lähes jokaisessa Tampereen koulussa on koulu-kummi eli seurakuntien työntekijä, joka on sekä koulun että oppilaiden apuna ja tukena.

• Oppilaitospapit ja oppilaitosdiakoni ovat opis-kelijoiden tukena toisen asteen oppilaitoksissa,

TAMKissa, Tampereen yliopistossa ja Tampereen teknillisessä yliopistossa. tampereenseurakunnat. fi/opiskelijat

MUMMON KAMMARI

Lähimmäisapua vanhuksille. Avunpyynnöt ma–to klo 9–11 numerosta 03 219 0711. Kysy meiltä vapaaehtoista asiointiavuksi, saattajaksi tai kaveriksi vaikkapa teatteriin. Joulutauko 20.12.–7.1.

YHTEISÖRUOKAILUT

tampereenseurakunnat.fi/ruokailut

ETELÄINEN SEURAKUNTA Härmälän kirkko• Avoin kahvila keskiviikkoisin klo 15–17, ilmainen

välipala. Viimeinen 11.12. Alkaa 15.1.• Hallilan seurakuntakoti, Männikönkatu 2, Hallilan

turinat, parillisten viikkojen ke klo 10–12, ilmainen aamupala. Alkaa 8.1.(–27.5.)

• Multitupa, Multisillankatu 5. Multisillan avoin ruokailu tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 11–12.30. Viimeinen 19.12. Alkaa 14.1.(–18.6.)

• Nekalan srk-talo, Kuoppamäentie 23. Nekalan Porinapöytä (avoin ruokailu) keskiviikkoisin klo 15–16.30. Alkaa 15.1.

• Hervannan kirkko, Lindforsink. 7, kantapöytä ti, ke ja to klo 11–13. Alkaa 14.1. Marttojen ruokailu pe 17.1

HARJUN SEURAKUNTA Tesoman kirkko • Tesoman ruokailu ma klo 11.30–13, kotiruokaa ja

salaattipöytä, 2 €. Viimeinen 16.12. Alkaa 13.1. • Tesoman aamupala ke klo 9.30–11, puuro ja run-

sas kahvipöytä, 1 €. Viimeinen 18.12. Alkaa 8.1. • Tesomalaisten yhteinen keittiö tiistaisin paritto-

milla viikoilla klo 15–19, hävikkiruokailu klo 17–18, maksuton. Viimeinen 3.12. Alkaa 14.1.

• Oma-Aamu ti klo 9–12. Hävikkiruokaa klo 10–11, maksuton. Viimeinen 17.12. Alkaa 7.1.

• Olotila eläkeläisille pe klo 10–13, hartaus klo 11.30, kaikille avoin lounas, 2 €. Viimeinen Olotila 13.12., ruokailu vielä 20.12. Alkaa 10.1.

Lielahden kirkko • Keskiviikon keitokset hävikkiruoasta ke, ruokailu

klo 11–12, maksuton. Olet tervetullut myös laitta-maan ruokaa klo 9–11. Viimeinen 4.12. Alkaa 15.1.

MESSUKYLÄN SEURAKUNTA • Linnainmaan seurakuntakeskus, Korpikodinkatu 2,

keskiviikkoisin klo 11.30–12.15. Viimeinen 18.12.

TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA • Seurakuntien talo, Näsilinnankatu 26, Näsin sali,

yhteisöruokailu maanantaisin klo 11–13. Lounas 4 €. Arkihartaus klo 12. Lähdekappeli avoinna. Viimeinen 16.12. Alkaa 13.1.

• Kalevan kirkko, ala-aula: Yhteisöruokailu tiistaisin klo 11–12. Lounas 4 €. Viimeinen 3.12. Alkaa 14.1.

• Diakoniaruokailu torstaisin klo 11–12.30 Kalevan kirkon ala-aulassa, hartaus klo 11.45, sali 10. Lou-nas 2 €. Viimeinen 19.12. Alkaa 16.1.

JULKAISIJA: Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymä, 03 219 0111, tampereenseurakunnat.fi Silta-lehti: siltalehti.fi, [email protected]