28
1 Tekijä Aihe Marjatta Aittola Karjalainen nuorikkoaika Johannes Häyhän "Kuvaelmia ItäSuomalaisten vanhoista tavoista" mukaan Aulikki Voutilainen Gravisadmodum bulla Sirkka Keränen Ripilläkäynti Limingassa 18001808 Mauno Hiltunen Haukiputaan ja Kellon asutuksen kehitys 1500-luvulla Lauri Vaarala Tiedot Rovaniemen keskiajan Karjalaisasutuksesta Vilho Partanen Renvallin ja Ylikankaan käsitykset Jaakko Ilkasta toisiinsa verrattuna Paavo Tolkkinen Pudasjärven ja Taivalkosken elinkeinoelämä 18601914 Suomen virallisen tilaston mukaan Jukka Lintilä Ripilläkäynti Haukiputaalla 18101830 Marketta Julkunen Asutus Temmeksellä 1500luvulla Veijo Viitamaa Juhana III:n tavoitteet 25vuotisessa sodassa Marjatta Keränen Olot pohjanperällä 1400luvulla Kemin, Iin ja Limingan talonpoikien valituksen valossa Jukka Juntunen Lappalaiset EteläSuomessa 1500luvun aineiston valossa Matti Heimonen Kinematografi tervakaupungissa. Elokuvan ensimmäinen vuosikymmen Oulussa 18971907. Marja Koljonen Kirkolliset verot PohjoisPohjanmaalla keskiajalla Mikko Jylhä Suomen poronhoidon kehitys porotaloudeksi Maija Karjalainen Säräisniemen väkiluvun kehityksestä 1860-luvulla Merja Fischer Kirkolliset maksut keskiajalla Suomessa Juha Tuomaala Englannin taloudelliset intressit Suomen suunnalla 19181921 Pentti Nousiainen Kuusamon saamelaiskulttuuri arkeologisen aineiston perusteella Markku Mäkivuoti Saloisten ja Kemin kymmenyssäännön ajoituksesta Seppo Hautanen Oulun pommitukset ja ilmapuolustus talvisodan aikana Pirjo Leutola Vuoden 1883 muinaismuistoasetuksen aatteellinen tausta Salomo Juupaluoma Suomen aseman järjestelykysymys ns. Tokoin senaatin aikana (26.3.17.8. 1917) Oskari Tokoin "Maanpakolaisen muistelmia" teoksen mukaan Pekka Hummasti Kuusamon "Koskisodan" synty Jorma Raiskila Käsitykset niin sanotusta toisesta ristiretkestä Suomeen Arto Koskivirta Oulujoki matkailuliikenneväylänä Timo Töyräs Isovihan kuva suomalaisessa tutkimuskirjallisuudessa Lilja Huvila Oulujärven erämaiden asuttaminen 1500-luvulla Matti Ojakoski Koillisrintama vuoden 1918 sodassa Merja Alaperä Muhoksen ja Utajärven väkiluvun kehittyminen vuosina 17511800 Paavo Mäenkoski Joel Lehtosen Putkinotkon ja Väinö Linnan käsitys torpparisuhteesta yhteiskunnallisena ilmiönä Risto Kuha Hallitusmuotokysymys Oululaisessa sanomalehdistössä vuosina 19181919 Markku Kansanniva Kustaa Vaasan Lapin politiikka Marja Suomela Lampenin matkat ja matkakertomukset Raimo Kittilä Yhteiskunnallinen aktiivisuus Kittilässä 19171930 Eija Konttijärvi Majavanpyynti Kemin Lapissa uudella ajalla

Tekijä Aihe - Oulu

  • Upload
    others

  • View
    2

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: Tekijä Aihe - Oulu

1

Tekijä Aihe

Marjatta Aittola Karjalainen nuorikko–aika Johannes Häyhän "Kuvaelmia Itä–Suomalaisten vanhoista tavoista" mukaan

Aulikki Voutilainen Gravisadmodum –bulla

Sirkka Keränen Ripilläkäynti Limingassa 1800–1808

Mauno Hiltunen Haukiputaan ja Kellon asutuksen kehitys 1500-luvulla

Lauri Vaarala Tiedot Rovaniemen keskiajan Karjalaisasutuksesta

Vilho Partanen Renvallin ja Ylikankaan käsitykset Jaakko Ilkasta toisiinsa verrattuna

Paavo Tolkkinen Pudasjärven ja Taivalkosken elinkeinoelämä 1860–1914 Suomen virallisen tilaston mukaan

Jukka Lintilä Ripilläkäynti Haukiputaalla 1810–1830

Marketta Julkunen Asutus Temmeksellä 1500–luvulla

Veijo Viitamaa Juhana III:n tavoitteet 25–vuotisessa sodassa

Marjatta Keränen Olot pohjanperällä 1400–luvulla Kemin, Iin ja Limingan talonpoikien valituksen valossa

Jukka Juntunen Lappalaiset Etelä–Suomessa 1500–luvun aineiston valossa

Matti Heimonen Kinematografi tervakaupungissa. Elokuvan ensimmäinen vuosikymmen Oulussa 1897–1907.

Marja Koljonen Kirkolliset verot Pohjois–Pohjanmaalla keskiajalla

Mikko Jylhä Suomen poronhoidon kehitys porotaloudeksi

Maija Karjalainen Säräisniemen väkiluvun kehityksestä 1860-luvulla

Merja Fischer Kirkolliset maksut keskiajalla Suomessa

Juha Tuomaala Englannin taloudelliset intressit Suomen suunnalla 1918–1921

Pentti Nousiainen Kuusamon saamelaiskulttuuri arkeologisen aineiston perusteella

Markku Mäkivuoti Saloisten ja Kemin kymmenyssäännön ajoituksesta

Seppo Hautanen Oulun pommitukset ja ilmapuolustus talvisodan aikana

Pirjo Leutola Vuoden 1883 muinaismuistoasetuksen aatteellinen tausta

Salomo Juupaluoma

Suomen aseman järjestelykysymys ns. Tokoin senaatin aikana (26.3.–17.8. 1917) Oskari Tokoin "Maanpakolaisen muistelmia" –teoksen mukaan

Pekka Hummasti Kuusamon "Koskisodan" synty

Jorma Raiskila Käsitykset niin sanotusta toisesta ristiretkestä Suomeen

Arto Koskivirta Oulujoki matkailuliikenneväylänä

Timo Töyräs Isovihan kuva suomalaisessa tutkimuskirjallisuudessa

Lilja Huvila Oulujärven erämaiden asuttaminen 1500-luvulla

Matti Ojakoski Koillisrintama vuoden 1918 sodassa

Merja Alaperä Muhoksen ja Utajärven väkiluvun kehittyminen vuosina 1751–1800

Paavo Mäenkoski Joel Lehtosen Putkinotkon ja Väinö Linnan käsitys torpparisuhteesta yhteiskunnallisena ilmiönä

Risto Kuha Hallitusmuotokysymys Oululaisessa sanomalehdistössä vuosina 1918–1919

Markku Kansanniva Kustaa Vaasan Lapin politiikka

Marja Suomela Lampenin matkat ja matkakertomukset

Raimo Kittilä Yhteiskunnallinen aktiivisuus Kittilässä 1917–1930

Eija Konttijärvi Majavanpyynti Kemin Lapissa uudella ajalla

Page 2: Tekijä Aihe - Oulu

2

Tuija Nivala Oulujokisuun asutus 1500-luvulla

Mervi Maronen Muhoksen väkiluvun kehittyminen vuosina 1805–1835

Arto Seppälä Yrjö Koskisen kieliohjelma

Heikki Varila Oulussa ilmestyvien maakuntalehtien suhtautuminen suomalaisen YK –pataljoonan lähettämiseen Kyprokselle v. 1964

Pentti Jaako Kolarin kirkonkylän kansakoulu 1898–1945 Perustamisesta jälleenrakentamiseen

Mirja Niemitalo Etelä–Pohjanmaan järviseudun savolaisasutus 1500-luvulla

Jorma Päätalo Jalmari Jaakkolan ja Kustaa Vilkunan tieteelliset kiistat

Soili Riepula Kipinän kansakoulun historia 1920–72

Kaisa Lahtinen Taikausko Pohjois–Pohjanmaalla 1600-luvulla

Anja Vanhatalo Vuoden 1961 noottikriisi oululaisessa sanomalehdistössä

Vuokko Peltola Oulun–Kuusamon ratahanke

Marja Pesonen Vihannin Pappila ja sen maatalous 1748–1900

Anssi Mäkinen Vehkalahden väestö 1835–1870 väkilukutaulujen valossa

Veli–Matti Kärki Suomen ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyssopimus (1932) oululaislehdistössä

Päivi Kontusaari– Laukkanen

Suomalaisten tutkijoiden käsityksiä suomalaisista ja heidän alkuperästään 1800-luvun loppupuolella

Timo Karhu Karjalan Kannaksen taistelu kesällä 1944 – kotimaisten sotahistoriallisten muistelmien tarkastelua

Juha Korhonen Tannerin ja Talaan näkemyserot vuosien 1917 ja 1918 tapahtumista

Reija Satokangas Maaseutuasutuksen kehitys Oulun läänissä 1805–1905 – maakirjojen valossa

Tero Rönkkö Urho Kekkosen valinta presidentiksi 1956 oululaisessa sanomalehdistössä

Jari Salminen Oululaisen sanomalehti Kalevan suhtautuminen kieltolakikansanäänestykseen

Asmo Matero Vuosien 1919 ja 1922 eduskuntavaalit Suomussalmella ja Puolangalla

Ari Rousu Ylitornion pitäjän asutuksen kehitys vuosina 1810–1875

Juha Oikarinen Pudasjärven asutushistoria 1850–1885

Anne Ruuttula Eskolan metsärata

Marja–Liisa Tikkanen Pohjois–Suomen elinkeinorakenteen kehitys maailmansotien välillä

Ari Hakala Tyrnävän väkiluvun muuttuminen vuosina 1810–1870

Kari Spets Sosialistit ja Suomen itsenäistyminen sanomalehti Kalevan mukaan

Ilkka Halmkrona Kuvernööri Axel Fabian af Enehjelmin toiminta aktivismia ja jääkäriliikettä vastaan P. W. Snellmanin tutkimuksen mukaan

Arja–Liisa Räisänen Paloviinakysymys 1850-luvulla Oulun Wiikko –sanomien mukaan

Jukka Jestilä Saksalaismiehityksen aika Kemin siviiliväestön kannalta syksyllä 1944

Päivi Veteläinen Kuusamolaisten muutto Kapustavuoman asutusalueelle maanhankintalain mukaan ja menestyminen siellä

Seija Jalagin Itä–Karjalan pakolaisten huoltola Oulussa 1922–1927

Marjaana Valtakorpi Kielikysymys sanomalehti Pohjois–Suomessa

Päivi M. Tervonen Suomussalmen Vienalaiskylien asutus ja väestö 1800-luvun alkupuolelta tämän vuosisadan alkuun

Page 3: Tekijä Aihe - Oulu

3

Kaisu Sarkkinen Ison vihan vaikutus Hailuodon väestöön

Matti Arola Ravikilpailutoiminta Oulussa vuosina 1855–1919

Janne Bovellan YTA –sopimuksen synty suomalaisen muistelmakirjallisuuden mukaan

Kalle Korpi Lapin Sota Rovaniemen valtaukseen asti sanomalehti Kalevan mukaan

Jarmo Lehtimäki Talonpoikaismarssi Oululaislehdissä

Jouko Karjalainen Kaksi "maailmaa". J.L. Runebergin ja Lars Stenbäckin kiistakeskustelu 1837–1838

Henry Oinas–Kukkonen Koivikon maanviljelyskoulun perustaminen

Pekka Jakola Pohjanmaan höyrylaivaosakeyhtiön toiminta 1850-luvulla

Erkki Taskila Petsamon kunnallistalous 1922–31

Susanna Runtti Rovaniemen kauppalan ja maalaiskunnan evakuointi syksyllä 1944

Ulla Aatsinki Sallan poliittinen ilmasto vuosien 1945–1970 aikana pidettyjen eduskuntavaalien valossa

Maija Kallinen Keminmaan vanhassa kirkossa olevan Rungiuksen muumion ongelma

Sirpa Tuomivaara Oppivelvollisuuden toteutumisesta Posiolla ennen Toista Maailmansotaa

Raija Karjalainen Pika–asutuslaki ja sen aiheuttamat toimenpiteet Oulun läänissä

Helena Ylisirniö Kuva Suomen 1800-luvun lopun yhteiskunnallisista virtauksista Simeliuksen ja Stenbäckin suvun naisten kirjeissä

Ari Leskinen Neuvostoliittolaisten sotavankien kuolleisuus Sotavankileiri N:o 9:n alaisissa vankimuodostelmissa 1941–1944

Juha Valtakorpi Maakauppa Oulun kihlakunnassa vuosina 1842–1879

Lauri Kiviniemi Kansakoulun oppilashuolto ja talous Ranualla

Riitta Karppinen Tornion kaupunki 1700 –l. lopulla ilmestyneiden matkapäiväkirjojen mukaan

Pasi Pulju Paavo Susitaival kansanedustajana

Juha Koljonen Kalevan, Liiton ja Pohjolan Työmiehen suhtautuminen Kallion kolmanteen hallitukseen

Jouko Junttila Suomussalmen taistelut talvisodassa sanomalehti Kalevan mukaan

Erkki Seitajärvi Kruununmetsätorppien perustamisen vaikutus Turtolan pitäjän asutukseen

Ari Palola J. A. Lindström suomalaisten varhaishistorian tutkijana

Marja Hiissa Teiden hoito ja kyytilaitos Limingassa 1900-luvun alussa

Kari Mokko

Sosialidemokraattisen sanomalehdistön suhtautuminen Englannin Labourin valtuuskunnan vierailuun talvisodan Suomessa 1940

Teuvo Vähkyrä Hirvaskosken (Timonen) sahan perustaminen

Keijo Juppi Eräitä piirteitä Suomen sisäpolitiikasta 1920-luvulla Pohjois–Suomen näkökulmasta

Riitta Forsman Kansan Uutisten ja Uuden Suomen suhtautuminen presidentti Urho Kekkosen matkoihin Neuvostoliittoon vuosina 1974–1980

Anne Karjalainen Papiston asuminen ja palkkaus Ylitorniolla 1800-luvulla

Kari Alenius Ylitornion väkiluvun kehitys ja siihen vaikuttaneet tekijät 1809–1870

Kyösti Elo Sääntöuudistuksen merkitys Oulun läänin talousseuran kansanvaltaistumiselle vuosina 1899–1906

Page 4: Tekijä Aihe - Oulu

4

Ari Anthoni Kalevan ja Kansan Tahdon suhtautuminen Suomen itsenäistymiseen

Raija Komulainen Vitaaliveljien kausi Pohjolassa vuosina 1390–1399

Outi Honkanen Noottikriisi Ahti Karjalaisen muistelmien mukaan

Pia Kaitasuo Pateniemen Varvi

Matti Salo Väestön elinkeinorakenne Sievissä vuosina 1860–1980

Mika Pohjanen Kuva sotasyyllisyyden esivaiheista Paasikiven päiväkirjojen mukaan

Iiris Rajaniemi Limingan naisyhdistyksen perustaminen

Jouko Peltonen Kalevan suhtautuminen Urho Kekkosen presidentti– ehdokkuuteen vuoden 1956 vaaleissa

Outi Linnanmäki Olavi Hongan nousu presidenttiehdokkaaksi ja Honka-liiton synty sanomalehti Kalevassa

Juhani Inkala Gustaf Johansson ja Tukholman kokous

Tanja Lomu Oulun Piirin Piirilääkäri Karl Gustaf Fogelholm (1873–1892)

Pasi Kovalainen Ynninkulman historia vuodesta 1822 vuoteen 1889

Sari Seitajärvi Piispa Frosteruksen tarkastusmatka Pohjois–Suomessa vuonna 1858

Liisa Portaankorva Vuoden 1865 kunnallisasetuksen toteuttaminen ja kuntakokoukset Sievissä vuosina 1868–1918

Pekka Helin Jatkosodan synty Talvelan muistelmien valossa

Anne Haipus Metsänkäyttö Pudasjärven hoitoalueella 1900-luvun alussa

Jalo Alakärppä Sanomalehti Pohjois–Suomi 4.1.1955–2.5.1957 – Lapin läänin viimeinen Kokoomuslainen sanomalehti

Riitta Käsmä Koillissanomien synty ja linja

Sirpa Salmén Kalevan suhtautuminen Unkarin kansannousuun 1956

Tarja Kaikkonen

Oululaisten lehtien suhtautuminen Presidentti Kekkosen ehdotukseen Pohjolan ydinaseettomasta vyöhykkeestä vuonna 1963

Katri Forsman A.V. Ervastin Karjala-kuva

Rauno Rämö Presidentti Kekkosen yksityinen vierailu Neuvostoliittoon helmikuussa 1965 Kalevan, Kansan Tahdon ja Liiton mukaan

Markku Portimo Eduskuntavaalit Pohjois–Suomessa 1919

Merja Särkelä Risto Ryti ja hänen politiikkansa J.K. Paasikiven mukaan

Eero Haastola Temmeksen asutus 1600-luvulla [talolukujen mukaan]

Jukka–Pekka Keränen

Pentti Renvallin ja Eric Anthonin keskustelu Suomen 1500 –luvun historian luonteesta Historisk Tidskrift för Finlandissa 1949–1950

Kari Filpus Kemin Palloseuran perustaminen 1932

Marko Kattelus Kysymys Urho Kekkosen presidenttikauden jatkamisesta vuosina 1972 ja 1973 sanomalehti Kalevan mukaan

Kimmo Erkkilä Kansakoulun alkaminen Lohtajalla

Arvi Mäläskä Korean sodan vaikutus Suomen sisäpolitiikkaan vuonna 1950

Tuomo Järvenpää Urho Kekkosen suhde Pohjois–Suomen teollistamiseen vuosina 1945–1959

Raimo Huikuri FINLANDISAATIO JA SUOMETTUMINEN –keskustelua Suomi–kuvasta 1960–1970-luvuilla

Merja Marjala E.Y. Pehkosen ohjelma Pohjois–Suomen taloudellisten olojen kehittämiseksi 1920- ja 30-luvuilla

Pekka Fredriksson Suomalaisen Suomen suhtautuminen Suomen sisäpolitiikan kysymyksiin 1945–1948

Ari Korhonen Raviurheilu ja hevosjalostus Sotkamossa 1936–1990

Page 5: Tekijä Aihe - Oulu

5

Kaisa Jaako Kolarin asutuskehitys autonomian aikana

Tarja Nahkiaisoja Inarin väkiluvun kehitys ja siihen vaikuttaneet tekijät 1805–1900

Kari Utoslahti Keskusosuuskunta Oulun Seudun Sähkön sähköjakelu– alueen muotoutuminen 1950-luvun taitteessa

Tiina Oikarinen Tornion terästehtaan perustaminen 1970–1973

Outi Kukkonen Sanomalehti Kaleva talouspulasta Suomessa vuonna 1931

Jukka Arola Keskusosuuskunta Oulun Seudun Sähkön perustaminen 1921

Kirsi Kuusikko Lapin Läänin perustaminen Pohjois–Suomalaisessa sanomalehdistössä vuosina 1936–1938

Kari Pasanen Kuopion kaupungin väkiluku 1805–1815

Tapani Pylväs Vuoden 1937 presidentinvaalin käsittely Oulun sanomalehdissä

Tuija Lehtonen Asutuksen leviäminen keskiajalla Tyrvään ja Karku pitäjissä

Anne Toppari Vuoden 1918 sota Suomessa historian oppikirjojen mukaan

Pekka Ritola Oulun Tarmon perustaminen 1907 ja toiminnan aloittaminen

Jarmo Pappila Paasikiven päiväkirjojen antama kuva Mannerheimista

Sami Paananen Kalevan ja Kansan Tahdon suhtautuminen Kemin Lakkoihin kesällä 1949

Jaakko Erkkilä Suomen suhtautuminen Saksaan jatkosodan aikana Hans Metzgerin mukaan

Pirjo Vähäkuopus Pudasjärven Osuusmeijeri 1961–1977

Soili Sääskilahti Meijeritoiminta Utajärvellä 1970–1974 – Utajärven Meijeri Oy ja Utasen Osuusmeijeri

Irmeli Fredriksson Vuoden 1956 presidenttivaalit Uuden Kuvalehden mukaan

Liisa Nuutinen Oulun kaupungin kunnallisen kirjaston perustaminen 1877 ja toiminta vuoteen 1911 saakka

Hannele Kontiainen Eduskuntavaalit 1966 sanomalehti Kalevan mukaan

Petri Kärri Sanomalehti Lapin Kansan erottaminen Maalaisliiton lehdistöstä 1958

Niilo Vähäsarja Sanomalehti Kainuun Sanomien suhtautuminen Mäntsälän Kapinaan vuonna 1932

Ilkka Hovatta Kalevan ja Liiton suhtautuminen Tsekkoslovakian miehitykseen 1968

Minna Kauppi Kunnallishallintoon siirtyminen Haukiputaalla

Matti Huhtala Kansan Tahdon ja Liiton suhtautuminen Unkarin kansannousuun 1956

Elina Niskanen Naisten toiminta vuoden 1907 valtiopäivillä

Johanna Kangastalo Sanomalehti Louhen perustaminen

Janne Kankainen 15. kuormastokorjaamo Jatkosodassa 1941–1944

Pentti Juutinen Väinö Tannerin toiminta Moskovan Neuvotteluissa ja Talvisodan ulkoministerinä muistelmakirjallisuuden valossa

Pekka Perttunen Suomen Tiedustelun valmistautuminen Suurhyökkäykseen keväällä 1944 U.A. Käkösen mukaan

Marko Jussila Vapaa Sana "Kuutosten" äänitorvena syksyllä 1940

Tero Vahtola Suomen poliittinen tilanne 1947–1948 Yrjö Leinon muistelmien mukaan

Juha Siljander Saksalaisjoukkoihin kohdistunut siviilihallinnollinen kontrolli Pohjois–Suomessa 1941–1944

Timo Sedergren Varallisuuden kehitys Muhoksen Laitasaaren kylässä 1865–1909

Ari–Pekka Metso Kunnallisneuvos Pekka Ahmavaaran toiminta Oulun Aitosuomalaisessa Kerhossa 1926–1929

Page 6: Tekijä Aihe - Oulu

6

Anna Käyrä Matti Kurjensaari–30-luvun vihainen nuori mies?

Katja Ryynänen "Tietoa, Taitoa, Elämää varten", Tornion kansalaisopisto 50 vuotta (1944–1994)

Heikki Riikonen Yhteiskunta Kylässä –tutkimus Koskelankylän kehityksestä ja tulkintaa kollektiivisista merkityksistä

Juha Hagelberg Turvasäilöpidätykset Petsamossa 1941

Riikka Honkala Kansan Tahdon ja Pohjolan Työn suhtautuminen Tsekkoslovakian miehitykseen 1968

Anne Niemi Limingan aviottomat lapsen 1700-luvun lopulla

Eeva–Liisa Visuri Sakkorangaistuksiin tuomitut Saloisten Tuomiokunnassa vuosina 1894–1904

Tarja Rousu Salakuljetus 1920-luvulla Ylitornion käräjäkunnassa

Kimmo Helomaa Johannes Messenius suomalaisessa historiantuntemuksessa

Ensio Vehkala Västerbottenin ja Pohjanmaan Talonpoikaissäädyn valtiopäivämiesten toiminta 1746–1756

Tuula Leskelä Rovaniemen kunnan rikollisuus 1918–1928

Helena Laurila

Akateemikko Ilmari Hustichin ajatuksia Lapin viljely– mahdollisuuksista ja niiden kehittämisestä ennen II maailmansotaa

Erja Aikavuori Terveysolot Iissä 1938–46

Päivikki Korhonen Omaisuusrikokset Iin Käräjäkunnassa 1938–1946

Anu Koivusipilä Merikoskikerho ja Oululaisen kulttuurin kuva 1945–1975

Sami Kesti Mannerhein Paasikiven Jatkosodan päiväkirjojen valossa

Tuula Kukkola Tyrnävän Kirstinän varusmestarin virkatalo valtion vuokra– tilana 1820–1939

Tuija Tervo Kainuulaisten kommunistien kyydityksen vuonna 1930 oikeudenkäyntipöytäkirjojen valossa

Mika Poikela Limingan Pitäjän väenotot 30 –vuotisen sodan aikana

Tuula–Riitta Niva Iin Haminan muodostuminen taajaväkiseksi yhdyskunnaksi

Heli Suutari Saksan sotavoimien aiheuttamat siviilivahingot Lapin läänissä 1941–1943

Anssi Sirviö Elintarvikkeiden säännöstely Pohjois–Suomessa II maailmansodan aikana

Sanna Rönkkö Säästöpankkitoiminnan kehitys Pohjois–Suomessa 1845–1905

Jari Kupila Äpärälapsesta kansanedustajaksi –Hjalmar Lindqvistin tarina

Susanna Myllymäki Palosaaren Metsänvartijatorppa 1858–1975

Minna Suni Limingan väkivaltarikokset 1930–1939

Lumi Marja Eskola Nainen Helsinglannin laissa

Matti Niskanen Kalevan ja Pohjolan Sanomien suhtautuminen Urho Kekkosen poikkeuslakivalintaan

Piia Stenfors Raahen museon perustaminen

Merja Puputti Alkoholirikokset Haapajärvellä ja Reisjärvellä 1910–1935

Markus Romakkaniemi Keskustapuolue vuoden 1966 vaaleissa Lapin vaalipiirissä

Mika Aikkila Saksan Suomea koskeva vakoilu 1944–1945

Tapio Kesälahti Itäisen rajaseudun jälleenrakentaminen Välirauhan aikana A.E. Korhosen mukaan

Janne Leiviskä Suhtautuminen urheilun eheytymiseen SVUL:n Oulun Piirin alueella 1938–1941

Kirsi Nissilä V.H. Kivioja kansanedustajana vuosina 1929–1944

Mika Kulju Alatornion Suojeluskunnan urheilutoiminta 1935–1939

Hillka Rahkola Petsamon kansakoululaitoksen järjestäminen

Page 7: Tekijä Aihe - Oulu

7

Jukka Tikkanen Kansan Uutisten ja Tiedonantajan suhtautuminen Tsekkoslovakian Miehitykseen 1968

Tuula Kujala Toivo I. Itkonen ja hänen käsityksensä lappalaisten esi–isien asuinseuduista kielitieteen valossa

Juha Määttä Yöpakkaskriisin sisäpoliittinen tausta poliittisten muistelmien valossa

Ritva Kylli Pohjois–Suomen kiinteän asutuksen syntyyn liittyvä tutkimusongelma

Kaisa Ylikoski Kemin VPK:n perustaminen vuonna 1898 ja toiminnan alkuvaiheet

Aila Talus Yrjö Mäkelin Kansan Tahdon päätoimittajana I maailman– sodan aikana 1914–18

Anja Palola Suomen EEC –vapaakauppaneuvottelut ja niiden tausta Kainuun Sanomissa 1970–1973

Mika Tuomainen Saksan 20. vuoristoarmeijan huollon toiminnalliset vaikeudet ja poliittisten ongelmien vaikutukset vuoden 1943 aikana

Esko Tikkala Naantalin keskiaikaisten markkinoiden perustaminen, vuosittainen ajankohta ja markkinapaikka

Aslak Aikio Kalan ja pellon välissä –Inarinsaamelaisten avioituminen suomalaisten kanssa 1731–1876

Markus H. Korhonen Ebba zu Solms–Braunfels –Saksalainen prinsessa Suomessa

Raija Halonen Kotiseutukokoelmat ja –henkilöt Oulun läänin kunnankirjastossa

Mari Mäki–Petäys Karjala –käsite keskiajan Suomea koskevissa asiakirja– lähteissä sekä venäläisissä ja ruotsalaisissa Kronikoissa

Kati Heiskanen Nopsajalkaiset tihrusilmät –Carl Von Linnen suhtautuminen Lappiin ja lappalaisiin

Tuula Vettainen "Venejärven Kaarti"–Jatkosodan kutsuntavaiheen Metsäkaartilaisten kohtalot Kolarin Vene– ja Vaattojärvellä

Jani Sievola Mannerheimin persoona Kalle Lehmuksen mukaan

Kari Saalismaa

Suomen ylimmän sotilasjohdon tiedot puna–armeijan kevään 1944 hyökkäysvalmisteluista Karjalankannaksella –Miten päämaja saatuihin tietoihin suhtautui?

Sari Koivisto Ylikiimingin suojeluskunnan perustaminen ja 1920-luvun toiminta

Ari Pekka Ryökkynen Liittoutuneiden valvontakomission ja sen puheenjohtajan A.A. Zhadanovin toiminta muistelmien valossa

Timo Karjalainen Vihasiko kansa metsiään? –Metsänhaaskaajien motiivit 1800-luvun lopun Ylä–Kainuussa

Mika Friman Kuolleisuus Oulun Raatinsaaren sotavankileirillä vuonna 1918

Tuomo Vesala "Vielä kaikuu korvissani huuto ja valitus…" –Laurentius Tammelin isonvihan kuvaajana

Anne Holopainen Saksan kauttakulkusopimus ja sen osuus sotasyyllisyys– oikeudenkäynnissä

Juha Aittakumpu EU –keskustelu Koillissanomissa 1991–1994

Jukka–Pekka Bergman Metsästys– ja kalastusrikkomukset Ylitornion käräjäkunnan alueella 1918–1950 käräjäpöytäkirjojen valossa

Mari Hannuniemi Louis Sparre–Taiteilijan monimuotoiset vuodet 1889–1908 Suomessa Eva Mannerheim–Sparren kuvaamana

Jani Siirilä Kysymys Jäämerentiestä eduskunnassa 1920-luvulla

Kyllikki Salmi Katokomitea vuoden 1952 kadon selvittäjänä

Tuomas Kemppainen Aktivisti J.A. Heikkisen toiminta maalaisliiton kansanedustajana valtiopäivillä 1907–1910 ja 1917–1921

Page 8: Tekijä Aihe - Oulu

8

Ilkka Hyttinen Kuhmon taistelut Talvisodassa neljän Pohjoissuomalaisen sanomalehden kuvaamana

Simo Liikanen Suomen virallinen suhtautuminen Vietnamin sotaan 1965–1975

Jarmo Paloniemi Pudasjärven jalkapallo 1960-luvun alusta 1990-luvun alkuun

Juha Vuokila Moskovan olympiaboikotti 1980 Helsingin Sanomien, Kansan Uutisten ja Uuden Suomen mukaan

Isto Rajala Petsamon ja Suomussalmen taistelut Talvisodassa Helsingin Sanomien mukaan

Elina Alanko Maaseudun naisten työt ja vapaa–aika Jatkosodan aikana muistelmateosten valossa

Mirva Komulainen Kekkonen ja Uusi Suomi Yöpakkaskriisin aikana 1958–1959

Sari Asunmaa Suomen Talvisota Deutsche Allemeine Zeittungin ja Völkischer Beobachterin mukaan

Matti Nikkilä Paavolan suojeluskunnan alkuvaiheet tammikuusta 1918 – kesään 1919

Johanna Hall Ruotsin hallitsijat Unioniajalla 1397–1521 Laurentius Petrin kronikan kuvaamina

Pekka Rehumäki Pohjoisen kirkollisuus murroksessa–Ehtoolliskäynti Oulun kaupunkiseurakunnassa vuosina 1855–1890

Juha Matikainen Suomen Maaseudun Puolueen menestyminen vuoden 1970 eduskuntavaaleissa

Teemu Alapeteri Sikojenlahden Maihinnousu vuonna 1961 Helsingin Sanomien ja Kansan Uutisten mukaan

Juhani Itäpää

Helsingin Sanomien, Suomen Sosiaalidemokraatin ja Tiedonanatajan suhtautuminen Neuvostoliitton Afganistanin miehitykseen 27.12.1979–31.1.1980

Päivi Keisanen Rovaniemen käräjäkunnan naisrikollisuus vuosina 1929–1939

Mia Kurvinen Suomi Saksan ulkopolitiikassa 1939

Sesilia Alhainen Espanjan sisällissota ja Suomi Jenny Pajusen muistelmien mukaan

Arto Nokela Urheilutoiminnan piirteet Kajaanin suojeluskunnassa 1930 –luvulla Kainuun Sanomien ja Kainuun Sissi –lehden kuvaamina

Tommi Lindström

Suomen ulkopolitiikan linja ja keskeiset poliittiset vaikuttajat Paavo Väyrysen muistelmateoksen mukaan vuosien 1970 ja 1982 välisenä aikana

Tiina Riippa

Hyödyllinen ja toivottu, mutta toiveeksi jäänyt Rauman kauppala–Himangan Raumankarin kauppalahanke 1865–1868

Marja–Riitta Luoto

Helsingin Sanomien ja Suomen Sosiaalidemokraatin suhtautuminen Béla Kunin Unkarin neuvostotasavaltaan vuonna 1919

Teuvo Tuorila Liiton ja Kansan Tahdon suhtautuminen yöpakkasiin

Manu Vähäsalo Hailuodon maatalous Ruotsin vallan lopulla

Jukka–Pekka Ansamaa Oululaisten sanomalehtien suhtautuminen talonpoikaismarssiin

Page 9: Tekijä Aihe - Oulu

9

Teemu Alapeteri Sikojenlahden maihinnousu vuonna 1961 Helsingin

Sanomien ja Kansan Uutisten mukaan

29.9.1997

Juha Matikainen Suomen Maaseudun Puolueen menestyminen vuoden

1970 eduskuntavaaleissa

6.10.1997

Pekka Rehumäki Pohjoisen kirkollisuus murroksessa. Ehtoolliskäynti Oulun

kaupunkiseurakunnassa vuosina 1855–1890

27.10.1997

Johanna Hall Ruotsin hallitsijat unioniajalla 1397–1521 Laurentius

Petrin kronikan kuvaamina

3.11.1997

Matti Nikkilä Paavolan suojeluskunnan alkuvaiheet tammikuusta

1918 – kesään 1919

10.11.1997

Sari Asunmaa Suomen talvisota Deutsche Allgemeine Zeitungin ja

Völkischer Beobachterin mukaan

10.11.1997

Mirva Komulainen Kekkonen ja Uusi Suomi yöpakkaskriisin aikana 1958–1959

8.12.1997

Marja–Riitta Luoto Helsingin Sanomien ja Suomen Sosialidemokraatin suh–

tautuminen Béla Kunin Unkarin neuvostotasavaltaan

vuonna 1919

19.1.1998

Tiina Riippa Hyödyllinen ja toivottu, mutta toiveeksi jäänyt Rauman

kauppala. Himangan Raumankarin kauppalahanke

1865–1868

2.2.1998

Tommi Lindström Suomen ulkopolitiikan linja ja keskeiset poliittiset vaikut–

tajat Paavo Väyrysen muistelmateoksen mukaan vuosien

1970 ja 1982 välisenä aikana

9.2.1998

Arto Nokela Urheilutoiminnan piirteet Kajaamin suojeluskunnassa

1930–luvulla Kainuun Sanomien ja Kainuun Sissi–lehden

kuvaamina

23.2.1998

Sesilia Alhainen Espanjan sisällissota ja Suomi Jenny Pajusen muistelmien

mukaan

16.3.1998

Mia Kurvinen Suomi Saksan ulkopolitiikassa 1939

16.3.1998

Juhani Itäpää Helsingin Sanomien, Suomen Sosialidemokraatin ja

Page 10: Tekijä Aihe - Oulu

10

Tiedonantajan suhtautuminen Neuvostoliiton Afganistanin

miehitykseen 27.12.1979–31.1.1980

6.4.1998

Markku Saukko ”KooPeeÄssä!” Kemin Palloseura 1932–1949

11.5.1998

Sole Pako Petsamon retket 1918–1920 ja niihin vaikuttaneet tekijät

muistelmateosten valossa

18.5.1998

Paula Pesola Tieteellisten kirjastojen virkailijat ry:n perustaminen ja

toiminnan alkuvaiheet 1964–1975

19.5.1998

Jari Kokko Venäläisten sotatoimet Ruotsissa Suomen sodan aikana

maaliskuussa 1809 Michailofski–Danilefskin kuvaamana

19.5.1998

Kirsi Järvenpää Satavuotiaan Limingan työväenyhdistyksen alkutaival

12.10.1998

Päivi Hakala Tyttöjen koulutus Suomessa 1890–1902 Jenny Simeliuksen

kirjeiden valossa

27.10.1998

Eila Mäntyjärvi Kempeleen kotiseutumuseon perustaminen kotiseutu–

aatteen valossa

9.11.1998

Petri Veikkolainen Ilmiliekeistä tummuvaksi kekäleeksi. Päätyminen kaksi–

portaisen hallintomallin kokeilun aloittamiseen Rovaniemen

teatterissa paikallisten sanomalehtien sivuilta luettuna 1974–

1975

9.11.1998

Esko Vesala Sanginjärven kylän kasvun kausi 1750–1809

16.11.1998

Anu Vahtola Saamelaiset H.G. Porthanin suomalaisia kansoja koskevissa

tutkimuksissa 1700–luvun lopulla

2.12.1998

Eija Posio Vesisaaren lestadiolaisten väliset erimielisyydet

vuosina 1880–1895

2.12.1998

Riikka Isoaho Emma Irene Åströmin tie ensimmäiseksi naismaisteriksi

ja naisasialiikkeen esikuvaksi

7.12.1998

Riikka Pyykkö Amerikan kummilapsitoiminta Lapissa 1950 luvulta

1970-luvulle

14.12.1998

Page 11: Tekijä Aihe - Oulu

11

Vesa Pyykkö Hämäläisen maalaisyhteisön murroskausi 1884–1947

Väinö Linnan kuvaamana

25.1.1998

Harri Larinen Hannes Ryömän näkemykset vuoden 1918 sotaan joh-

taneesta kehityksestä

22.2.1999

Elsi Huttunen Pohjois–Pohjanmaan Epilepsiayhdistys 1969–1999

1.3.1999

Heikki Koivumaanaho Kuusamon käräjäkunnan rikollisuus vuosina 1945–1949

8.3.1999

Karoliina Visuri Keittokirjat suomalaisen ruokakulttuurin heijastajina

1920-luvulla

15.3.19999

Tauno Nauha Kauppahuone Ensio & Lagerbohmin toiminta Itä–

Karjalassa 1916–1922

29.3.1999

Suvi Kopsala ”Kausiselle pitää syntyä fiuli kainalossa, ja itkiäkki vain

nuotilhen.” Folk Music Festival Kaustinen – kansan-

musiikkijuhlan synty ja festivaaliorganisaation muodostuminen

12.4.1999

Antti Silvola Isien ja poikien väliset suhteet vanhoillislestadiolaisessa

kontekstissa vuosina 1954–1963

19.4.1999

Pasi Laukka Keskustapuolueen ehdokasasettelu vuoden 1982

presidentinvaaleissa

26.4.1999

Sami Myllymäki Kärsämäen perukirjoitetun väestön varallisuuden muu-

tokset 1880–1930

3.5.1999

Sirkka–Liisa Nissinen Sanginjärven hautausmaat

10.5.1999

Markus Koivisto ”Hihhulilaisuus oikeassa karwassansa” – lestadiolais-

keskustelua oululaisessa sanomalehdistössä vuonna 1880

10.5.1999

Janne Kukkola Kun Oulainen sai aluepoliittisen voiton. Rautaruukin putki–

tehtaan sijoituspäätös kevään 1974 aluepoliittisen keskus–

telun valossa

17.5.1999

Mikko Sormunen Pikisaaren Konepajakortteli 1989–1997 – Kuinka

museosaareen tuli miljoona–asuntoja

24.5.1999

Page 12: Tekijä Aihe - Oulu

12

Arto Karppinen Muhoslainen talollinen J.P. Valkola koulu– ja kielimiehenä

vuosien 1877–1878 valtiopäivillä

24.5.1999

Pentti Ukkola Suomen kylmän sodan loppu. Suomen Kuvalehden arvio

presidentti koiviston ulkopoliittisesta linjasta vuosina

1989 ja 1990

24.5.1999

Tuomas Lohi Lestadiolaisuuden tulo Haapajärvelle

27.9.1999

Jari Riekki Ihanteista rapaa? Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan

synnyttämä keskustelu jatkosodasta Uuden Suomen ja

Työkansan Sanomien sivuilla 1954–1955

4.10.1999

Kirsti Autio Oulun työväen asunto–osakeyhtion Intiön toiminta ja

asukkaat 1891–1919

18.10.1999

Kirsi Siika–aho Kaksikielisestä kaupungista suomenkielisten puolustajaksi

– Runoilija Kaarlo Kramsun koulu– ja opiskeluvuodet

1867–1883 kirjeiden valossa –

25.10.1999

Antti Seppänen Tanssi ja nuorisoseura–aate Pohjois–Pohjanmaalla 1938–1948

25.10.1999

Niko Hänninen Veitsiluodon metsäosaston toiminta vuosina 1920–32

1.11.1999

Janne Ylinampa Köngäsen ruukin työntekijät osana Ruotsin valloniruukkien

verkostoa

1.11.1999

Markku Vehkaoja Pohjois–Savon Prikaatin Aliupseerikerho ry:n perustaminen

ja toiminta vuosina 1961–1969

8.11.1999

Pekka Malvela Talvisota Viron lehdistössä 1939–1940

15.11.1999

Teppo Ylitalo Satoja ja katoja. Muuttuvan maanviljelyn rakenne ja tuotto

Lapuan kihlakunnassa 1882–1907

22.11.1999

Laura Skaffari Viihdettä rintamalla ja asemiesilloissa jatkosodan aikana

22.11.1999

Anna Nieminen Suomen ylioppilaskuntien liiton kehitysyhteistyö vuosina

1952-1968 29.1

1.19

99

Page 13: Tekijä Aihe - Oulu

13

Antti Ylitalo Ylistystä ja yleistytstä. Suomi–kuva Helsingin opympialaisten

1952 aikana amerikkalaisessa lehdistössä

29.11.1999

Eeva Ketvel Kolttia ”koulaamassa”. Opettaja Hilja Vartiaisen asenteet

kolttasaamelaisia kohtaan 1920–luvun lopulla hänen

muistelmateoksensa mukaan

13.12.1999

Kari Salminen Korkeakoulujen liikuntasihteerikysymys

13.12.1999

Päivi Pitkäkoski Sotalapset. Lastensiirtokomitean Ruotsiin siirtämät

vaasalaislapset 1941–1943

17.1.2000

Juha–Pekka Palukka Chilen vuoden 1973 tapahtumat Tiedonantajan ja

Uuden Suomen mukaan

14.2.2000

Katja Möttönen Suomussalmen ja Puolangan kestikievareiden toiminta

1885-1905 14.2

.200

0

Sanna Sääskilahti Ahkera pohjoisen puolustaja. Kirkkoherra Erkki Koiviston

kansanedustajatyö vuosina 1945–1948

14.2.2000

Heikki Peltokangas Uskonnollinen kansanliike vasulaisuus Kuortaneella

Heikki Klemetin kuvaamana

6.3.2000

Risto Tiirola Maanhankintalain mukainen asutustoiminta Pudasjärven

Jaalangassa 1945–1966

20.3.2000

Soile Tuusa Kajaanin sosiaalirakenne 1869–1900

27.3.2000

Jonna Häkkilä Säteilyvaara? Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuus

Helsingin Sanomissa 29.4.–17.5.1986

3.4.2000

Pauliina Niva–Jaukkari Raunioista nousi uusi päivä. Pellon jälleenrakentamisen ensi–

askeleet vuodesta 1944

17.4.2000

Kaisa Heikkilä Sosialistinen järjestelmä vaakalaudalla? Kansan Uutisten ja

Uuden Suomen kirjoittelu Puolan Solidaarisuusliikkeen

noususta ja synnystä vuoden 1980 lehdissä

17.4.2000

Sami Antikainen Suomen ja Neuvostoliiton yya–sopimuksen yhteiset edut

Page 14: Tekijä Aihe - Oulu

14

Wolf H. Halstin mukaan

8.5.2000

Risto Kauppinen Nestori Parkkarin käsitys Lapuan liikkeen toiminnasta

vuosina 1929–1932

24.01.2000

Janne Mäkinen Poikkeuksellista vain talven lämpimyys? Presidentti

Kekkosen poikkeuslakivalintaa vuonna 1973 koskeva

kirjoittelu Kansan Uutisissa ja Uudessa Suomessa

8.5.2000

Pauli Tahkola Vuosisadan vaihteen maailma. Maaseudun elämäntapa

Rantsilassa, Paavolassa ja Revonlahdella 1880–1920

25.9.2000

Anne Ruotsalainen Kukon ja Finnin talot. Varjakan sahan työväen asunnot

ja niiden asukkaat vuosina 1922–24

16.10.2000

Marko Hautala ”Agitationi on mielestäni nykyään tärkeimpiä tehtäviä”.

Algot Untola suomalaisen puolueen agitaattorina ja

maalaisliittojen perustajana vuonna 1906

30.10.2000

Jouni Similä Kotiutuneiden rintamamiesten työllisyyskysymys Oulun

kaupungissa 1944–1945

30.10.2000

Antti Oikarinen Hyrynsalmen evakuointi ja palo syksyllä 1944

20.11.2000

Katja Wahlberg ”Hewonen ynnä hewosen osa” – Hevoshoito Suomessa

1800–luvulla hevosoppaiden valossa

4.12.2000

Johanna Hankonen Oulun edustan jääolot ja jääolojen vaihteluiden vaikutukset

1829–1879 Oulun Wiikko–Sanomien mukaan

4.12.2000

Heidi Tapio Oulun pommitukset jatkosodassa. Tuhot, lehdistön uutisointi

ja avustukset hädässä

11.12.2000

Arto Pikkarainen Raahen poliisilaitos 1904–1918

18.12.2000

Heikki Loukusa Lapin lehdistön taistelu Kemijärven puunjalostustehtaan

puolesta. Kemijärven puunjalostustehtaan parustamis–

hanke vuosina 1958–1965 Lapin lehdistössä

5.2.2001

Petri Karjalainen Kalevan ja Pohjolan Työn suhtautuminen kommunismiin

jatkosodan päättymisestä vuoden 1945 eduskunta–

Page 15: Tekijä Aihe - Oulu

15

vaaleihin

5.2.2001

Timo Matilainen Raahen ammattioppilaitoksen perustaminen. Vuoden 1958

ammattikoululain toteutuminen Raahen alueella

12.2.2001

Markus Mertaniemi Tilaton väestö Veneheiton kylässä 1880–1930

12.2.2001

Tuulia Salmela Kemin ja Tornion Lappi Buren ja Treskin kartoissa

1600–luvulla

19.2.2000

Kristiina Mehtälä Rovaniemen paikallisosaston lottatoiminta ja jäsenistö

1920–1939 jäsenkorttien ja alueen lehtien valossa

14.2.2001

Heikki Hirvonen Kysymys Suonikylän kolttien suojelualueesta ja koltta–

kulttuurin tulevaisuudesta Lapin Kansassa 1936–1939

26.2.2001

Marja–Terttu Frondelius Rauhan asialla. Suomen irtaantuminen jatkosodassa

1943–1944 Väinö Voionmaan kirjeiden valossa

26.2.2001

Jenni Yrjänä ”Suurta se ei ole ollut, eikä se sitä pyrikään”. Oulun Valko–

nauha ry:n perustaminen ja toiminta vuosina 1906–1925

5.3.2001

Anna–Maija Hytti ”Kutsukaa minua vapaasti kummalliseksi mieheksi”.

D.E.D. Europaeus 1860–luvulla

19.3.2001

Tuomo Palmu Merimiesten karkaamiset raahelaiselta parkki Impiltä

kapteenien kirjeiden kertomana 1868–1883

26.3.2001

Danja Koivukangas Inarin köyhäinhoito vuosina 1853–1875

26.3.2001

Raisa Aine Automobiilit ja omnipukset saapuvat peräpohjolaan.

Autoilu sanomalehti Perä–Pohjolaisessa 1897–1920

26.3.2001

Jari Vehkaoja Sanomalehti Ilkan suhtautuminen vuoden 1962 presiden–

tinvaaleihin

2.4.2001

Jukka Heinonen Taistojen tiellä. Vaasalaisten postiljoonien ammatti–

yhdistystoiminta vuosina 1916–1918

9.4.2001

Anni–Helena Pelkonen Kainuun Sanomien suhtautuminen Itä–Karjalan

Page 16: Tekijä Aihe - Oulu

16

kansannousuun 1921–1923

9.4.2001

Sari Vähämäki Oulun työväenyhdistyksen naisosaston toiminta vuosina

1917-1920 9.4.

200

1

Essi Pulkkinen Pakkohuutokaupalla myydyt tilat Iin, Pudasjärven ja Yli–Iin

kunnissa v. 1928–1936. Tilojen määrät ja tilusalat.

23.4.2001

Kari Puominen Helsingin Sanomien suhtautuminen presidentti Urho

Kekkosen tammikuussa 1973 tapahtuneeseen poikkeus–

lakivalintaan

23.4.2001

Minna Isokoski Harrastustoimintaa Temmeksen nuorisoseurassa 1944–55

7.5.2001

Jussi Lehtinen Iin varhainen työväenliike 1906–1917

7.5.2001

Anne Koskamo Gabriel Tuderus – Jumalan ankara saarnaaja. Gabriel

Tuderuksen toiminta lappalaisten käännyttäjänä Kemin

Lapin käräjäpöytäkirjojen valossa 1662–1684

14.5.2001

Johanna Kenttä Antisemitismi Kansallissosialisti–lehdessä 1941–1944

14.5.2001

Risto Kilpeläinen Elämää entisajan Suomessa – tietokoneavusteisesti opiskel–

tuna Kumpusen ala–asteella Siilinjärvellä

20.5.2001

Jenni Santalo ”Näyttäköön huominen, mitä tuleman pitää” – Carl

Armfeltin näkemys Suomen valloituksesta suuressa

Pohjan sodassa vuosina 1710–1714

21.5.2001

Peter Sved Teekutsu Mäntsälässä. Mäntsälän kapina Väinö Tannerin

ja Vihtori Kosolan näkökulmista

30.5.2001

Sanna–Maija Borén ”Emme ota kansakoulua. Siellä kasvatethan laiskoja”.

Kansakoulun vaikutus lasten, vanhempien ja kyläyhteisön

elämään Ruotsalossa vuosina 1866–1921

8.10.2001

Simo Lyttinen Viljely vai viranhoito. Varpuvaaran metsänvartijatilan

historia

22.10.2001

Kyösti Kilpivaara Maamme kansakoululaitoksen johtokuntien synty ja toiminta

Page 17: Tekijä Aihe - Oulu

17

Ranuankylän koulussa vuoteen 1917

29.10.2001

Eeva Punakivi Mies ja perhe 1800–luvun lopun Suomessa: Thauvónin

naisten kuva miehen roolista perheessä

12.11.2001

Jukka Mäkelä Rikollisuus Iin käräjäkunnissa 1895–1915

12.11.2001

Jutta Kemppainen Informaatioteknologisen tulevaisuuden suunnannäyttäjä.

Suomen valtiovarainministeriön strategiaohjelma

vuodelta 1994

19.11.2001

Pekka Ylönen Rikollisuus Muhoksen käräjäkunnassa 1945–1950

26.11.2001

Mauri Junttila Presidentti Kekkosen vierailut pohjoismaihin vuosina

1956–1957 kolmen Suomen johtavan lehden näkemänä

3.12.2001

Katri Kotila Mainosunelmien maassa. Mies– ja naiskuva Apu–lehden

mainoksissa 1956–1957

3.12.2001

Mervi Alamäki Toimintaedellytysten ja –innon kasvun aika. Naisurheilun

ja –liikunnan tila Pohjois–Pohjanmaalla 1940–luvun

jälkipuolella

10.12.2001

Tiiu Honkala Kalevan suhtautuminen Oulun profetiaan vuosina 1960–

1967 10.1

2.20

01

Liisa Nurmesniemi Siirtoväen sijoittaminen ja virallinen huolto Oulaisissa

1944-1947 10.1

2.20

01

Nina Tervo ”Poliittiset virukset” Suomen Sosialidemokraatin suhtau–

tuminen kommunistiseen liikkeeseen helmikuussa 1950

17.12.2001

Kaisa Käär ”Kestävä, vähään tyytyväinen ja täällä viihtyvä…” Käsitys

maatiaiskarjasta ja sen asemasta Pohjois–Suomen maa–

taloudessa 1900–luvun alussa

17.12.2001

Nina Himsworth Kansallisen edistyspuolueen ensiaskeleet Oulun läänissä

1918-1919 21.1

.200

2

Page 18: Tekijä Aihe - Oulu

18

Susanna Hemminki Tasavalta vai monarkia – Väinö Tannerin ja Onni Talaan

näkemykset hallitusmuototaistelusta Suomessa vuonna 1918

4.2.2002

Kirsi Kontuvirta Tappelupukarit tukkanuottasilla. Väkivaltarikollisuus

Oulun käräjäkunnassa 1860–luvulla

11.2.2002

Katri Hiltula Hengellistä ja ruumiillista virkistystä Ouluun sijoitetuille

sotilaille – Sotilaskotitoiminta Oulussa 1918–1934

4.3.2002

Pekka Kauppi Asekätkijät tuomiolla. Asekätkentäjutun oikeusprosessi

Kaiun ja Kansan Tahdon sivuilla

11.3.2002

Tuire Talala ”Ylioppilaat eivät halua muuta kuin oikeutta”. Yliopiston

hallinnonuudistus Oulunylioppilaslehdessä 1968–1970

11.3.2002

Eeva–Liisa Peltokorpi Kasvatustyö kunnallishallinnon alkuvaiheissa Rovaniemellä

18.3.2002

Anita Isopahkala Sääolosuhteiden vaikutus sodankäyntiin talvisodassa

suomalaisupseerien muistelmien valossa

18.3.2002

Timo Tiensuu ”Molotovin pirut taivaalla”. Ilmapommitukset, niiden

aiheuttamat tuhot ja torjunta talvisodan aikana Oulun läänissä

18.3.2002

Jari Kettukangas Oikeutettu leipätaistelu vai johdettu kapinayritys? Kemin

kapina Kaiun ja Kansan Tahdon sivuilla 1.7.–31.8.1949

25.3.2002

Jukka Kauppinen Maatilojen pakkohuutokaupat Kainuussa 1931–1937

8.4.2002

Emmi Junttila Varallisuuden kehitys Ala-Temmeksellä maatalouden

murroskaudella 1860–1900 perukirjojen mukaan

8.4.2002

Katri Mäkinen Kemin Pirtin perustaminen

15.4.2002

Katariina Laru Perinteiden vaalimista ja uusia näköaloja. Suomen johtavan

lehdistön arviot Suomen ulkopolitiikasta Neuvostoliiton

elokuun 1991 vallankaappausyrityksen yhteydessä

15.4.2002

Ossi Nuutinen Mauno Koiviston hallituksen ongelmat keväällä 1981.

Hallituspolitiikka Helsingin Sanomien, Uuden Suomen ja

Sosialidemokraatin sivuilla

22.4.2002

Page 19: Tekijä Aihe - Oulu

19

Tuija Alariesto Kämpiltä kotiin – Kämppäelämän loppumisen vaikutukset

pohjoissuomalaisen metsätyömiehen elämässä 1940–2000

29.4.2002

Kirsi Nahkanen Vuolijoen asutushistoria 1809–1916

29.4.2002

Sari Siirtola Naisten työelämään osallistuminen Nutid–lehden sivuilla

vuosina 1895–1908

29.4.2002

Anneka Nieminen Oulaisten Amerikan siirtolaisuus vuosina 1870–1900

6.5.2002

Hannamari Forsström De tre träden till friheten! Baltikums väg till självständighet

i augusti och september 1991 enligt Dagens Nyheter

6.5.2002

Kimmo Heinilä Herämmäisliikkeet valtiovallan ja kirkon valvonnassa 1830–

luvulla erityisesti vt. kenraalikuvernööri A.A. Thesleffin

ja arkkipiispa E.G. Melartinin näkökulmasta

13.5.2002

Tanja Seiteri Siviilipalvelus kirkon ongelmana. Keskustelu siviilipalve–

luksesta ja rauhan turvaamisesta evankelis–luterilaisessa

kirkossa vuonna 1983

13.5.2002

Maija Pasanen Suomen oikeuksien puolesta – Leo Mechelinin näkemys

yleisvaltakunnallisesta laista vuosina 1908–1910

13.5.2002

Anna–Kaisa Lohi ”Syvällä ovat vihan juuret”. Santeri Ivalon historiallisen

romaanin Erämaan taistelu historiallinen menneisyys ja

romaanin antama kuva erämaan taistelun syistä

14.5.2002

Leena Komulainen Sotkamon kansakouluihin 1920–1930–luvuilla liittynyt

päätöksenteko

14.5.2002

Johanna Salmi Vuoden 1925 Petsamon asutuslaki

10.7.2002

Päivi Murtomäki Kuolleisuus Kärsämäen pitäjässä 1850–1879

21.10.2002

Susanna Kamppila ”Mitä valtio ja kunnat uhraavat kansansivistyksen hyväksi,

se koituu niille hyödyksi”. Oppivelvollisuuskysymys

Opettajain lehden sivuilla vuosina 1920–1921

28.10.2002

Teija Ylimartimo Wareksen tila 1800–luvulla

18.11.2002

Page 20: Tekijä Aihe - Oulu

20

Taru Korkalainen Helsingin Sanomien suhtautuminen Neuvosto–Venäjään ja

Itä–Karjalan kansannousuun syksystä 1921 kevääseen 1922

9.12.2002

Marja–Kaisa Heikkinen Peruskoulu–uudistuksen vaikutus uskonnonopetukseen

Oulun yläasteilla vuosina 1975–1985

9.12.2002

Tapani Laru ”Lähtee mies, kun vettä pyytää veikko” – Pohjois–Pohjanmaan

Asevelipiiri r.y. 1940–1944

14.10.2002

Erika Reinikka Länsipohjan suomalaisuus on saatava säilymään! Ruotsin

Länsipohjan suomalaiset Suomen Heimon kirjoittelussa

2.12.2002

Ilpo Puoskari Suomettuminen Aarne Saarisen mukaan

15.11.2002

Milla–Camilla Vähämäki Suomen Kommunistisen Puolueen Ykspihlajan osasto

vuosina 1944–1947

16.12.2002

Juha Saunavaara ”Kansalaisvoimat kieltolakitaisteluun”. Kieltolakiliiton

Oulun läänin aluejärjestön toiminta vuosina 1923–1931

3.2.2003

Merja Paksuniemi Uskonnollisuuden ilmeneminen Tornion seminaarissa.

Opetussuunnitelmien mukaan vuosina 1921–1970

17.2.2003

Aino–Maija Viljamaa Muistojen kapina. Nivalan konikapina Arvi Ruuttusen

kertomana

24.2.2003

Jani Vuoti Mitä on olla mies. Sotilaspoikalehti 1941–1944 miehisyy–

den kuvaajana

24.2.2003

Jaana Juntto Työväenaatteen saapuminen Haapavedelle – Haapaveden

Työväenyhdistys RY:n perustamiseen johtanut kehitys

ja toiminnan muotoutuminen vuosina 1903–1907

3.3.2003

Jussi Maikkula Suomenmaan ja Suomen Sosialidemokraatin antama kuva

vuoden 1968 presidentinvalitsijamiesvaaleissa

10.3.2003

Jaana Rautio Kurssi kohti työtä. Kemin työllisyystilanne vuosina

1961-1969 17.3

.200

3

Sari Moilanen Vie sie, mie vikisen. Johannes Virolaisen ja Urho Kekkosen

Page 21: Tekijä Aihe - Oulu

21

väliset suhteet Kekkosen viidennen hallituksen aikana

24.3.2003

Teuvo Pennala Villakarhun elämää. Oulun Villatehdas Osakeyhtiön

tuotantokomitean toiminta vuosina 1946–1960

31.3.2003

Kati Vuontisjärvi Tietön erämaa kaukana kaikesta. Kestikievari– ja

kyytilaitos Enontekiöllä 1893–1932

7.4.2003

Mirva Pääkkönen Olof Palme gick på bio / bio började klockan nio / Lisbet

säg pistolen blänka / strax därefter blev hon änka.

Suomen lehdistön näkemys ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Olof Palmen murhan yhteydessä

14.4.2003

Satu Tähtinen Iso mies kesti kaatumatta. Suomalaisen aikakauslehdistön

suhtautuminen Johannes Virolaisen yksityiselämään

keväällä ja kesällä 1981

14.4.2003

Kalle Tommola Pulan ja viranomaispäätösten paineessa. Oulun henkilövuokra–

autoilu 1945–1955

7.4.2003

Tuula Pirnes Suomi–ilmiö. Suomalaisen punk–musiikin ja uuden

aallon musiikin yhteiskuntakritiikki 1977–1980

14.4.2003

Annika Leppiaho Matkalla pohjoiseen. Giuseppe Acerbin kuvaus

lappalaisista vuodelta 1799.

28.4.2003

Anssi Heikkilä Oulun Wiikko–Sanomien ja Kaiun suhtautuminen Oulua

koskeviin rautatiehankkeisiin vuosina 1871–1886

28.4.2003

Jussi Valkama Ryssäläisiä pistimiä ja aasien politiikkaa. Vastakohtai–

suuksien rakentamista Ilkassa ja Työmiehessä ennen

sisällissotaa

28.4.2003

Mikko Myllykangas Risti on miekan muotoinen – uskontojen kohtaaminen

Poltetun Njállin saagassa

5.5.2003

Tanja Ohtonen Suomen Punaisen Ristin sairaankuljetustoiminnan

vaiheet Kuhmossa 1955–2002

5.5.2003

Jukka Raustia Syvä alue. Oulun Sotilaspiiri ja alueellinen puolustus

12.5.2003

Page 22: Tekijä Aihe - Oulu

22

Laura Hemming Aunuksen sotaretki oululaisessa lehdistössä

19.5.2003

Mutsumi Nakanishi EFTA–ratkaisu ja sanomalehdet. Miten Helsingin Sanomat

ja Kansan Uutiset suhtautuvat EFTAan 1960–1961

28.5.2003

Virve Latvala Oulun Kärpät SM–liigassa 1977–81 Kalevan kuvaamana

1.12.2003

Arto Huhtanen Kemiallisen puunjalostuksen rantautuminen Ouluun.

Osakeyhtiö Toppilan alkuvaiheet 1927–1931

1.12.2003

Tiina Mäkelä Valkoisen Suomen puolesta. Ruotsalainen vapaaehtoinen

Harald Hjalmarson vuoden 1918 sodassa

9.12.2003

Matti Määttä Veikko Vennamon poliittinen toiminta vuosina 1945–1962

9.12.2003

Päivi Perovaara Summan taistelut huoltopäällikön silmin

10.12.2003

Jarno Tammiaho Kansan Tahdon suhtautuminen Urho Kekkoseen vuoden

1956 presidentinvaaleissa

10.12.2003

Sirpa Silvennoinen Hakaristi ja juutalaisuus

11.12.2003

Ossi Myllymäki Relander ja Lapuan kädenpuristus. Relanderin suntautu–

minen kommunismiin ja Lapuan liikkeeseen

11.12.2003

_____________________________________

2004 kevät

Eero Tiirola Vuoden 1958 maankäyttölain mukainen asutustoiminta

Pudasjärven Malisensuolla

5.4.2004

Petri Isokääntä Puolustusministeri Juho Niukkasen näkemykset talvisodan

ulkopolitiikasta

3.5.2004

Alpo Puusaari Kyösti Haatajan tomininta Inarin isojaon valmistelussa

26.4.2004

Sirkka Noora Suojeluskuntien perustaminen Pohjois-Savoon vuosina 1917–

1918

10.5.2004

Page 23: Tekijä Aihe - Oulu

23

Anna-KaisaTourunen Urho Kekkosen hanke ydinaseettomasta Pohjolasta Suomen

johtavassa sanomalehdistössä kesällä 1963

10.5.2004

Marita Hietasaari Suomenruotsalaisten suhtautuminen Lapuan liikkeeseen syksyn

1930 eduskuntavaalien aikana, Vasa-Postenin, Vasabladetin ja

Österbottens bondetidningin mukaan

13.5.2004

Juhani Paavola Talvisodan sää ja sen vaikutus sotatoimiin

13.5.2004

Suvi Seppi Oikeutta ja vaalimatematiikkaa. Honka-liitto viiden

sisäpiiriläisen muistelmien mukaan

13.5.2004

Jaakko Sauvola "Miksi sotilaan on ylläpidettävä kuntoa ja kuria?" Mieliala

suomalaisessa jääkäripataljoonassa 1941–44 sotilaspastori

Pentti Pyyn mukaan

17.5.2004

Suvi Konttinen Yhteiskunnallinen ja poliittinen kirjoittelu oululaisissa

sanomalehdissä jatkosodan syttymisen aikana

17.5.2004

Markku Nissinen Insinöörien yhdistystoiminta Oulussa 1945–1960. Oulun

insinöörit ry:n toiminnan alkuvuodet

27.5.2004

Alma Tuiskula Sairaanhoitajattarena itärintamalla jääkäriliike naisen silmin

27.5.2004

Markku Torkko Liikkuvan työvoiman kirous. Väkivaltarikollisuus Muhoksen

käräjäkunnassa vuosina 1945–1964

27.5.2004

Sanna Jyrkäs Kollaa kestää. Erkki Palolampi Kollaan sotilaiden tuntojen

tulkkina talvisodassa

31.5.2004

Anu Katekeetta Mielikuvista matkakuvauksiin. Kyläkirjaston Kuvalehden A-

sarjan saamelaiskuva

31.5.2004

Petri Isoniemi Vapaaksi Aseveljen otteesta. Edwin Linkomiehen tulkinta

Suomen irtaantumisesta toisesta maailmansodasta ja Saksan

vastatoimista vuosina 1943–1945

21.9.2004

Jouni Heikura Madekosken koulun rakennushistoria vuosina 1907–2004

Page 24: Tekijä Aihe - Oulu

24

5.10.2004

Ritva Koskivuori Puunkorjuun koneellistaminen. Moottorisahan ja hevosen

merkitys vuosina 1955–1969 Metsälehden mukaan

12.10.2004

Heli Peltola Papin tyttärestä itsenäiseksi opettajaksi. Aili Thauvónin

itsenäistyminen 1900-luvun alussa

9.12.2004

Jukka Oikarainen ”Taantumuksen käyttökelponen aasi!” Työkansan Sanomien

suhtautuminen K. A. Fagerholmin sosiaalidemokraattiseen

vähemmistöhallitukseen 1948–1950

14.12.2004

Heidi Kurvinen Kahtiajaosta monipuolisempaan sukupuolikuvaan.

Sukupuoliroolit Helsingin Sanomien mainoksissa 1950- ja

1980-luvuilla.

16.12.2004

Kirsi Jylkkä Kalewan poikia ja Hijden tekosia. Pohjois-Suomen muinaisuus

ja historia Kristfrid Gananderin ”Mythologia Fennican”

mukaan

16.12.2004

Titta Marttila Viinaa ja vieraita miehiä. Jatkosodan ajan irtolaisnaiset

Pohjois.Suomessa

1.2.2005

Riitta Kanniainen Aatteiden ja tapojen törmäyskurssilla. Lounais-Afrikan

lähetystyö (1956–1980) pohjoispohjalaisten lähettien kirjeiden

valossa

15.2.2005

Stiina Rantatalo Nainen matkalla yhteiskuntaan. Avioliiton merkitys

yhteiskunnassa Koti ja yhteiskunta -lehden mukaan 1800-luvun

lopulla

1.3.2005

Minna Rantala Sosiaalinen avioliittokenttä Pohjois-Suomessa 1970–1860

1.3.2005

Eira Saarela Kiimingin kirkon alkuperäisilmeen säilyminen–

Kirkkorakennuksen kunnostystöitä viosina 1827–1993

14.3.2005

Liisa Soronen Olanninsota ja Kuivaniemi 1855

14.3.2005

Page 25: Tekijä Aihe - Oulu

25

Kimmo Soiluaho Lännen mallin Oklahomat. Suosikki-lehden mainonta ja

suomalainen nuorisokulttuuri vuosina 1961–1967

4.4.2005

Jari Kestilä Koskelankylän kansakoulusta Merituuleen. Merituulen koulun

historia vuodesta 1906 vuoteen 2005

5.4.2005

Kyösti Karvonen Tie Tönsbergiin. Lapin sodassa saksalaisten vangeiksi

jääneiden suomalaisten kohtalo Onni Nivalan muistelmien

mukaan

19.4.2005

Joona Leinonen Lentopalloilun leviäminen Pohjois-Pohjanmaalle 1950- ja

1960-luvulla

3.5.2005

Anne Koskela Ei lemmestä leluksi. Sukupuolitaudit Oulun piirilääkäripiirissä

1928–1942

12.5.2005

Aleksi Valtonen Sympatiaa ja reaalipolitiikkaa. Helsingin Sanomien ja Kansan

Uutisten suhtautuminen Baltian maiden itsenäistymiseen

1.1.1991–30.9.1991

12.5.2005

Heikki Niemi Kamppailu viattomien puolesta. Uuden Suomen ja

Sosiaalidemokraatin suhtautuminen

sotasyyllisyyskysymykseen 1945–1946

17.5.2005

Miia Tiilikainen Rikkeitä ja rikkauksia. Kultasepät Suomessa

myöhäiskeskiajalla kirjallisten lähteiden mukaan

17.5.2005

Tuulikki Permi ”Kansa vapauden vartiossa” – Ulkomaiden suhtautuminen

Suomeen talvisodan aikana kotimaisen lehdistön mukaan

17.5.2005

Annika Ruotsalainen Inhimilliset lotat. Haapaveden Lotta Svärd -yhdistys

rauhanvuosina

17.5.2005

Mari Mulari Puolue, aate ja puhuja. Hertta Kuusisen puheenvuorot

eduskunnassa vuosien 1945–1947 valtiopäivillä

24.5.2005

Page 26: Tekijä Aihe - Oulu

26

Wilhelm Hannelius Kaksi lehteä – kaksi sotaa. Helsingin Sanomien ja Kansan

Uutisten suhtautuminen Vietnamin sotaan vuosina 1964–1966

24.5.2005

Esa Ahava Hallituskysymys 1950. Kekkosen I hallituksen

muodostamisprosessi Helsingin Sanomien, Ilkan ja Suomen

Sosiaalidemokraatin esittämänä

26.5.2005

Hanna-Maria Alakärppä Tornion lottien ensimmäinen toimintakausi ja kasvava,

”valkea” lottajoukko 1919–1944

26.5.2005

Suvi Tossavainen Turun linnan ja Olavinlinnan menneisyys ja historia

matkailumainonnassa

26.5.2005

Matti Lustig Kukka-Maaria Karjalaisen antama kuva isästään Ahti

Karjalaisesta presidentinvaalitaistelussa 1979–1982

20.9.2005

Heli Huotari Norjalaisten rajanylityslennot Suomen ja Norjan rajalla 1949–

1956

1.11.2005

Pirkko Ranta Länsirajalle siirretyt. Kaupungin siirtoväen huolto vuosina

1939–1946

15.11.2005

Mirjami Eirola Turvassa Pyhäjokilaaksossa. Oulaisten siirtoväen huolto

vuosina 1940–1947

29.11.2005

Marjaana Hellsten ”Liity imperialismin vastaisten voimien alati kasvavaan

taisteluun”. Teinilehden suhtautuminen kehitysmaihin vuosina

1969–75

29.11.2005

Samppa Alaniska Tilattoman väestön ongelma Raataja-lehden sivuilla vuosina

1904–1906

1.12.2005

Jenni Etelä Jumalan valtakunta pesee, hoitaa ja vie lapsen pesuveden

mukana? Hoitokokoukset vanhoillislestadiolaisessa

kristillisyydessä Päivämies-lehden ilmentämänä vuonna 1978

8.12.2005

Page 27: Tekijä Aihe - Oulu

27

Antti Virkkula Salaillen sopimukseen. Helsingin Sanomien ja Kansan Uutisten

suhtautuminen Efta:an ulkopoliittisena kysymyksenä

16.11.1959–28.3.1961

13.12.2005

Marjo Heikkinen Naiset kohtalon kourissa. Naisen asema avioliitossa ja sen

ulkopuolella Oulussa 1790–1840-luvuilla Sara Wacklinin

teoksen Sata muistelmaa Pohjanmaalta mukaan

13.12.2005

Tommi Kela Kansalaissota 1918 Mannerheimin muistelmien mukaan

15.12.2005

Pasi Akolahti Rippi, ehtoollinen ja kirkkokuri Pohjankylällä ja Mehtäkylässä,

Kalajoen emäpitäjässä vuosina 1790–1840

24.1.2006

Hanna Luoma Oulun merikoulun perustaminen ja alkuvaiheet

4.4.2006

Matti Siuruainen Yhteiskunnallinen herääminen Suomessa 1800-luvun lopussa ja

1900–luvun alussa Väitö Tannerin näkemänä

18.4.2006

Satu Kattilakoski Kruununmetsätorpparien elinkeinot ja asumisen taso Iin

alueella vuosina 1864 ja 1865

18.4.2006

Inka Hekkala Ahkeria monitoiminaisia ja roolinsa laiminlyöviä

individualisteja? Keskustelu naimisissa olevien naisten

ansiotöissä käymisestä vuosina 1947–1950

4.5.2006

Essi Liimatainen Oulun kymmenpenniyhdistys 1887–1928

11.5.2006

Outi Saari Perhe päivähoidon perustelujen puntarissa. Mannerheimin

Lastensuojeluliiton Lapsemme-lehden päivähoitokysymyksen

käsittely vuosina 1971–1975

16.5.2006

Vuokko Kemppainen Koulusivistys yhteiskunnallisen nousun keinona K.A. Järven

romaanissa Peräkartanon ylioppilas

18.5.2006

Maija Siika-aho Väestönmuutokset Limingassa ja Paltamossa vuosina 1860–

1890

23.5.2006

Page 28: Tekijä Aihe - Oulu

28

Maarit Hotakainen Koulunpito Ylikylässä sotavuosina. Ylikylän koulu sotavuosina

1939–1945 ja sodan vaikutukset koulun pitoon

23.5.2006

Susanna Karjalahti Yhteiskunnallinen kirjoittelu Kansan Tahdossa vuosina 1906–

1909

23.5.2006

Niina Törmä Suomi-Neuvostoliitto-Seuran järjestäytyminen ja toiminta

Oulussa vuosina 1944–1950

30.5.2006

Olli-Pekka Pietikäinen Sotapropaganda jatkosodan aikana Martti Ruudun

päiväkirjojen mukaan

30.5.2006

Johanna Koivusaari Amerikansuomalaisten seurakunnalliset olot

31.5.2006