3
NRO 1 10. 1. 2013 14 TEKNIIKKA NRO 1 10. 1. 2013 Jatkuu seuraavalla sivulla Työkoneiden elektro- niikan määrän kas- vaessa ovat valmista- jat kehittäneet myös huoltoon ja seurantaan tarkoitettuja sähköi- siä sovelluksia. Järjes- telmien tavoitteena on helpottaa ja nopeuttaa koneiden huoltoon ja kuntoon liittyvää seu- rantaa. Omat järjes- telmänsä löytyvät niin maataloudesta, maa- rakennuksesta kuin metsänkorjuustakin.     Arto Turpeinen ILMOJEN HALKI KÄY TIEDON TIE Telemetria arkipäivää työkoneissa ã Telemetrian avulla tieto siirtyy työkoneelta joko tietokoneelle tai kännykkään. (JDLink) Telemetrialla tarkoitetaan etäältä tapahtuvaa tiedonkeruuta. Järjes- telmien syvällisemmät ominaisuu- det kuitenkin vaihtelevat konetyy- peittäin ja -merkeittäin. Esimer- kiksi metsäkoneiden telemetriajär- jestelmät tuottavat kaivukoneiden järjestelmiä syvällisempää dataa. Koneen omistajalle saatavilla olevan tiedon määrä riippuu myös palvelusopimuksista. Järjestelmät ovat yleistyneet nopeasti ja niitä löytyy jo kaikilta isommilta kone- valmistajilta. Myös jälkimarkkina- tuotteita on saatavilla ainakin Yh- dysvalloissa. Tieto siirtyy pilvissä Yksinkertaisimmillaan telemetria tarkoittaa koneen sijaintitietojen seuraamista GPS-yhteyden avul- la, jolloin esimerkiksi koneen lu- vaton haltuunotto havaitaan no- peasti ja kone voidaan jäljittää. Ti- lastojen mukaan jopa 99 prosent- tia paikantimella varustetuista ko- neista saadaan varkauden sattues- sa palautettua oikealle omistajalle. Osalla valmistajilla koneeseen on myös mahdollista ohjelmoida toi- minnanesto, mikäli kone viedään tietyn alueen ulkopuolelle. Erityi- sen hyödyllistä tämä on koneita vuokraaville yrityksille. Telemetriajärjestelmän keräämät tiedot välitetään GPRS-verkon tai satelliittiyhteyden kautta valmista- jan palvelimelle. Koneen omistaja voi seurata koneensa tietoja inter- netin välityksellä tai eräissä järjes- telmissä saada hälytyksen ongel- mista suoraan matkapuhelimeen. Kerätyt tiedot toimivat sähköi- senä huoltokirjana, sillä öljynvaih- tojen ja muiden huoltojen lähesty- misen näkee tietokannasta. Täysin automaattisesti järjestelmä ei toi- mi, sillä huollon jälkeen huolto- miehen tai koneen omistajan pitää kirjata tapahtuma järjestelmään manuaalisesti. Järjestelmän kautta koneen omistaja voi seurata muun mu- assa työtunteja ja niiden jakautu- mista sekä polttoaineenkulutusta. Kuskikohtaisen polttoaineenku- lutuksen seuraaminen voi tuoda säästöjä taloudellisemman ajota- van opastuksen muodossa. Moottorin lämpötilatietojen ja hydrauliikan painetietojen pitkä- aikaisella seurannalla voidaan en- nakoida tulevat remontit. Kuski ei välttämättä huomaa esimerkik- si hiljalleen tapahtuvaa koneen hi- dastumista, mutta telemetriahisto- riasta tämä voidaan todeta. Telemetriajärjestelmä myös lä- hettää tiedot mahdollisista vika- koodeista valmistajalle, jolloin huoltomiehet voivat pohtia tilan- netta ja tilata tarvittavat varaosat jo ennen koneen tutkimista. Osalla valmistajista tarjolla on myös säh- köinen varaosakirja, joka nopeut- taa ja helpottaa varaosatilausta. Myös koneohjaukseen Maarakennuskoneissa koneen tarkkoja sijaintitietoja voidaan käyttää myös koneohjauksessa. Ca- terpillarin kehittämä Accugrade- järjestelmä sisältää koneisiin teh- dasasennetut anturit, joita voidaan käyttää esimerkiksi tasauskorkojen määrittämiseen. Accugradea käytetään myös pus- kukoneissa ja tiehöylissä, joissa te- rän tarkan asentotiedon, koneen sijainnin ja määriteltyjen korko- jen avulla voidaan tieluiskat ja ajo- radan pinnat muotoilla nopeasti ja tarkasti. Järjestelmä osaa säätää jo- pa terän korkeutta automaattisesti. Caterpillarin mukaan heille on erityisen tärkeää nostaa rimaa ko- ko teollisuudenalalla, joten tulevai- suudessa nähtäneen täysin auto- maattisesti toimivia tasauskoneita. Telematiikasta myös huolia Yhdysvalloissa keskustelua on he- rättänyt telematiikan vaikutukset yksityisyydensuojaan. Joidenkin ra- kennusyritysten mielestä valmista- jien ei kuuluisi saada tietoa koneen sijainnista tai käyttötavoista. Huol- ta ovat myös herättäneet tapaukset, joissa koneen takuu on telemetria- tietojen perusteella evätty väärään käyttötarkoitukseen vedoten. Suuret rakennusliikkeet ovat jo- pa asentaneet koneisiinsa tarvike- järjestelmiä, jotka antavat samat perustiedot kuin alkuperäinen jär- jestelmä, mutta eivät lähetä infor- maatiota ulkopuolisille tahoille. Toisaalta järjestelmä parantaa ko- neenostajien tasa-arvoa, sillä vää- rinkäytösten avulla ei enää voida konetta korjauttaa. Ei korvaa huoltomiestä Tällä hetkellä telemetria toimii kaivukoneissa lähinnä sähköisenä huoltokirjana, eikä korvaa päivit- täishuoltojen tekemistä. Etäluet- tavat vikakoodit toki nopeuttavat vian selvittämistä, mutta remontit täytyy yhä tehdä paikanpäällä. Tulevaisuudessa koneiden oh- jelmistopäivitykset ja tarkemmat diagnoosit tehtäneen etäyhteyden avulla. Vikatilanteissa etäyhteys pystyisi selvittämään myös mekaa- nisten vaurioiden paikan ja ehdot- tamaan tarvittavaa varaosaa itse. työkone Telemetriajärjestelmän toiminta GPS GPRS-yhteys valmistajan tietokanta koneen omistaja (tietokoneen internet-yhteys) GSM-yhteys maahantuoja/ huolto TILAUSHINNAT Vaivaton ja edullinen kestotilaus 18 nroa/12 kk vain 132,00 euroa. Hinnat koskevat kotimaahan tehtäviä tilauksia. Tilaukset ulkomaille: ota yhteyttä tilaajapalveluun, puh. 020 413 2277 (arkisin klo 816). Kestotilaus on voimassa jatkuvasti ilman uudistamista, kunnes tilaaja irtisanoo tilauksen. Uusi kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alussa. Tilaaja voi irtisanoa kestotilauksen ilmoittamalla siitä Tilaajapalveluun vähintään yhtä viikkoa ennen laskutusjakson päättymistä. Muutos astuu tällöin voimaan uuden laskutusjakson alkaessa. TILAAJAPALVELU Puh. 020 413 2277 (arkisin klo 816). s-posti: tilaajapalvelu@viestilehdet.fi osoite: PL 440, 00101 Helsinki www.koneviesti.fi Puhelun hinta soitettaessa 0204-alkuiseen numeroon lankapuhelimesta on 8,28 snt/puhelu + 7 snt/min ja matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17 snt/min. Käytä oheista Palvelukorttia, kun haluat: > tilata lehden itsellesi tai lahjaksi > ilmoittaa osoitteenmuutoksesta > peruuttaa tai irtisanoa tilauksesi PALVELUKORTTI Koneviesti tilauslomake Tilaan Koneviestin kestotilauksena 18 nroa 132,00 e (tilaustunnus KS3007) itselleni lahjaksi alkaen seuraavasta numerosta ___ /___ /201__ alkaen ___ /___ /201__ Irtisanon tilaukseni maksetun jakson loppuun päättymään heti Ilmoitan osoitteenmuutoksen: alkaen ___ /___ /201__ ajaksi ___ /___ /201__ - ___ /___ /201__ Tilauksen maksaja / Vanhat osoitetietoni Asiakasnumero: __ __ __ __ __ __ __ __ __ __ __ Etunimi ________________________________________________ Sukunimi _______________________________________________ Lähiosoite _______________________________________________ Postinumero _____________ Postitoimipaikka ___________________ Puhelinnumero ___________ - _______________________ Lahjatilauksen saaja / Uudet osoitetietoni Etunimi ________________________________________________ Sukunimi _______________________________________________ Lähiosoite _______________________________________________ Postinumero _____________ Postitoimipaikka __________________ Puhelinnumero ___________ - _______________________ (11 merkkinen numerosarja lehden takakannesta tai laskusta) leikkaa irti Viestilehdet Oy Tilaajapalvelu Tunnus 5002596 Info: K4 00003 VASTAUSLÄHETYS Koneviesti maksaa postimaksun.

Telemetria arkipäivää työkoneissa Telemetriajärjestelmän ... file14 TEKNIIKKA NRO 1 10. 1. 2013 NRO 1 10. 1. 2013 TEKNIIKKA 15 Jatkuu seuraavalla sivulla Työkoneiden elektro

  • Upload
    others

  • View
    3

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

NRO 1 10. 1. 2013 15TEKNIIKKA14 TEKNIIKKA NRO 1 10. 1. 2013

Jatkuu seuraavalla sivulla

Työkoneiden elektro­niikan määrän kas­vaessa ovat valmista­jat kehittäneet myös huoltoon ja seurantaan tarkoitettuja sähköi­siä sovelluksia. Järjes­telmien tavoitteena on helpottaa ja nopeuttaa koneiden huoltoon ja kuntoon liittyvää seu­rantaa. Omat järjes­telmänsä löytyvät niin maataloudesta, maa­rakennuksesta kuin metsänkorjuustakin.

   Arto Turpeinen

ILMOJEN HALKI KÄY TIEDON TIE

Telemetria arkipäivää työkoneissa

ãTelemetrian

avulla tieto siirtyy työkoneelta joko tietokoneelle tai

kännykkään. (JDLink)

Telemetrialla tarkoitetaan etäältä tapahtuvaa tiedonkeruuta. Järjes-telmien syvällisemmät ominaisuu-det kuitenkin vaihtelevat konetyy-peittäin ja -merkeittäin. Esimer-kiksi metsäkoneiden telemetriajär-jestelmät tuottavat kaivukoneiden järjestelmiä syvällisempää dataa.

Koneen omistajalle saatavilla olevan tiedon määrä riippuu myös palvelusopimuksista. Järjestelmät ovat yleistyneet nopeasti ja niitä löytyy jo kaikilta isommilta kone-valmistajilta. Myös jälkimarkkina-tuotteita on saatavilla ainakin Yh-dysvalloissa.

Tieto siirtyy pilvissäYksinkertaisimmillaan telemetria tarkoittaa koneen sijaintitietojen seuraamista GPS-yhteyden avul-la, jolloin esimerkiksi koneen lu-vaton haltuunotto havaitaan no-peasti ja kone voidaan jäljittää. Ti-lastojen mukaan jopa 99 prosent-tia paikantimella varustetuista ko-neista saadaan varkauden sattues-sa palautettua oikealle omistajalle.

Osalla valmistajilla koneeseen on

myös mahdollista ohjelmoida toi-minnanesto, mikäli kone viedään tietyn alueen ulkopuolelle. Erityi-sen hyödyllistä tämä on koneita vuokraaville yrityksille.

Telemetriajärjestelmän keräämät tiedot välitetään GPRS-verkon tai satelliittiyhteyden kautta valmista-jan palvelimelle. Koneen omistaja voi seurata koneensa tietoja inter-netin välityksellä tai eräissä järjes-telmissä saada hälytyksen ongel-mista suoraan matkapuhelimeen.

Kerätyt tiedot toimivat sähköi-senä huoltokirjana, sillä öljynvaih-tojen ja muiden huoltojen lähesty-misen näkee tietokannasta. Täysin

automaattisesti järjestelmä ei toi-mi, sillä huollon jälkeen huolto-miehen tai koneen omistajan pitää kirjata tapahtuma järjestelmään manuaalisesti.

Järjestelmän kautta koneen omistaja voi seurata muun mu-assa työtunteja ja niiden jakautu-mista sekä polttoaineenkulutusta. Kuskikohtaisen polttoaineenku-lutuksen seuraaminen voi tuoda säästöjä taloudellisemman ajota-van opastuksen muodossa.

Moottorin lämpötilatietojen ja hydrauliikan painetietojen pitkä-aikaisella seurannalla voidaan en-nakoida tulevat remontit. Kuski

ei välttämättä huomaa esimerkik-si hiljalleen tapahtuvaa koneen hi-dastumista, mutta telemetriahisto-riasta tämä voidaan todeta.

Telemetriajärjestelmä myös lä-hettää tiedot mahdollisista vika-koodeista valmistajalle, jolloin huoltomiehet voivat pohtia tilan-netta ja tilata tarvittavat varaosat jo ennen koneen tutkimista. Osalla valmistajista tarjolla on myös säh-köinen varaosakirja, joka nopeut-taa ja helpottaa varaosatilausta.

Myös koneohjaukseenMaarakennuskoneissa koneen tarkkoja sijaintitietoja voidaan

käyttää myös koneohjauksessa. Ca-terpillarin kehittämä Accugrade-järjestelmä sisältää koneisiin teh-dasasennetut anturit, joita voidaan käyttää esimerkiksi tasauskorkojen määrittämiseen.

Accugradea käytetään myös pus-kukoneissa ja tiehöylissä, joissa te-rän tarkan asentotiedon, koneen sijainnin ja määriteltyjen korko-jen avulla voidaan tieluiskat ja ajo-radan pinnat muotoilla nopeasti ja tarkasti. Järjestelmä osaa säätää jo-pa terän korkeutta automaattisesti.

Caterpillarin mukaan heille on erityisen tärkeää nostaa rimaa ko-ko teollisuudenalalla, joten tulevai-suudessa nähtäneen täysin auto-maattisesti toimivia tasauskoneita.

Telematiikasta myös huolia Yhdysvalloissa keskustelua on he-rättänyt telematiikan vaikutukset yksityisyydensuojaan. Joidenkin ra-kennusyritysten mielestä valmista-jien ei kuuluisi saada tietoa koneen sijainnista tai käyttötavoista. Huol-ta ovat myös herättäneet tapaukset, joissa koneen takuu on telemetria-tietojen perusteella evätty väärään

käyttötarkoitukseen vedoten. Suuret rakennusliikkeet ovat jo-

pa asentaneet koneisiinsa tarvike-järjestelmiä, jotka antavat samat perustiedot kuin alkuperäinen jär-jestelmä, mutta eivät lähetä infor-maatiota ulkopuolisille tahoille. Toisaalta järjestelmä parantaa ko-neenostajien tasa-arvoa, sillä vää-rinkäytösten avulla ei enää voida konetta korjauttaa.

Ei korvaa huoltomiestäTällä hetkellä telemetria toimii kaivukoneissa lähinnä sähköisenä huoltokirjana, eikä korvaa päivit-täishuoltojen tekemistä. Etäluet-tavat vikakoodit toki nopeuttavat vian selvittämistä, mutta remontit täytyy yhä tehdä paikanpäällä.

Tulevaisuudessa koneiden oh-jelmistopäivitykset ja tarkemmat diagnoosit tehtäneen etäyhteyden avulla. Vikatilanteissa etäyhteys pystyisi selvittämään myös mekaa-nisten vaurioiden paikan ja ehdot-tamaan tarvittavaa varaosaa itse. 

työkone

Telemetriajärjestelmän toiminta

GPSGPRS-yhteys

valmistajantietokanta

koneenomistaja

(tietokoneeninternet-yhteys)

GSM-yhteys

maahantuoja/huolto

TILAUSHINNAT Vaivaton ja edullinen kestotilaus 18 nroa/12 kk vain 132,00 euroa.

Hinnat koskevat kotimaahan tehtäviä tilauksia. Tilaukset ulkomaille: ota yhteyttä tilaajapalveluun, puh. 020 413 2277 (arkisin klo 8–16).

Kestotilaus on voimassa jatkuvasti ilman uudistamista, kunnes tilaaja irtisanoo tilauksen. Uusi kestotilaus laskutetaan laskutusjakson alussa.Tilaaja voi irtisanoa kestotilauksen ilmoittamalla siitä Tilaajapalveluun vähintään yhtä viikkoa ennen laskutusjakson päättymistä. Muutos astuu tällöin voimaan uuden laskutusjakson alkaessa.

TILAAJAPALVELU Puh. 020 413 2277 (arkisin klo 8–16).s-posti: [email protected]: PL 440, 00101 Helsinki www.koneviesti.fi

Puhelun hinta soitettaessa 0204-alkuiseen numeroon lankapuhelimesta on 8,28 snt/puhelu + 7 snt/min ja matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17 snt/min.

Käytä oheista Palvelukorttia, kun haluat:> tilata lehden itsellesi tai lahjaksi> ilmoittaa osoitteenmuutoksesta> peruuttaa tai irtisanoa tilauksesi

TilaushinnatVaivaton ja edullinen kestotilaus18 nroa/12 kk vain 123,50 euroa.

Hinnat koskevat kotimaahantehtäviä tilauksia.Tilaukset ulkomaille: ota yhteyttätilaajapalveluun puh. 020 413 2277(arkisin klo 8-16).

Kestotilaus on voimassa jatkuvastiilman uudistamista, kunnes tilaajairtisanoo tilauksen. Uusi kestotilauslaskutetaan laskutusjakson alussa.Tilaaja voi irtisanoa kestotilauksenilmoittamalla siitä Tilaajapalveluunvähintään yhtä viikkoa ennen las-kutusjakson päättymistä. Muutos astuu tällöin voimaan uuden lasku-tusjakson alkaessa.

TilaajapalveluPuh. 020 413 2277 (arkisin klo 8-16).s-posti: [email protected]: PL 440, 00101 Helsinkiwww.koneviesti.fi

Puhelun hinta soitettaessa 0204-alkuiseen-numeroon on lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7 snt/min ja matkapuhelimesta8,28 snt/puhelu + 17 snt/min.

Käytä oheista Palvelukorttiakun haluat: tilata lehden itsellesi tai lahjaksi ilmoittaa osoitteenmuutoksesta peruuttaa tai irtisanoa tilauksesi

leikkaa irti

PALVELUKORTTIKoneviesti tilauslomake

Tilaan Koneviestin kestotilauksena 18 nroa 132,00 e (tilaustunnus KS3007)

itselleni lahjaksi alkaen seuraavasta numerosta ___ /___ /201__ alkaen ___ /___ /201__

Irtisanon tilaukseni maksetun jakson loppuun päättymään heti

Ilmoitan osoitteenmuutoksen: alkaen ___ /___ /201__ ajaksi ___ /___ /201__ - ___ /___ /201__

Tilauksen maksaja / Vanhat osoitetietoni

Asiakasnumero: __ __ __ __ __ __ __ __ __ __ __

Etunimi ________________________________________________

Sukunimi _______________________________________________

Lähiosoite _______________________________________________

Postinumero _____________ Postitoimipaikka ___________________

Puhelinnumero ___________ - _______________________

Lahjatilauksen saaja / Uudet osoitetietoni

Etunimi ________________________________________________

Sukunimi _______________________________________________

Lähiosoite _______________________________________________

Postinumero _____________ Postitoimipaikka __________________

Puhelinnumero ___________ - _______________________

(11 merkkinen numerosarja lehdentakakannesta tai laskusta)

Koneviestim

aksaapostim

aksun.

Viestilehdet OyTilaajapalveluTunnus 5002596Info: K400003VASTAUSLÄHETYS

leikkaa irti

ilaushinnatton ja edullinen kestotilaus

18 nroa/12 kk vain 123,50 euroa.

at kotimaahantehtäviä tilauksia.ilaukset ulkomaille: ota yhteyttä

palveluun puh. 020 413 2277(arkisin klo 8-16).

Kestotilaus on voimassa jatkuvastiilman uudistamista, kunnes tilaajairtisanoo tilauksen. Uusi kestotilauslaskutetaan laskutusjakson alussa.ilaaja voi irtisanoa kestotilauksen

ilmoittamalla siitä Tilaajapalveluunvähintään yhtä viikkoa ennen las-kutusjakson päättymistä. Muutos astuu tällöin voimaan uuden lasku-tusjakson alkaessa.

TilaajapalveluPuh. 020 413 2277 (arkisin klo 8-16).s-posti: [email protected]: PL 440, 00101 Helsinkiwww.koneviesti.fi

Puhelun hinta soitettaessa 0204-alkuiseen-numeroon on lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7 snt/min ja matkapuhelimesta8,28 snt/puhelu + 17 snt/min.

Käytä oheista Palvelukorttiakun haluat: tilata lehden itsellesi tai lahjaksi ilmoittaa osoitteenmuutoksesta peruuttaa tai irtisanoa tilauksesi

leikkaa irti

VELUKORTTIKoneviesti tilauslomake

oneviestin kestotilauksena 18 nroa 123,50 e (tilaustunnus KM2017)

itselleni lahjaksialkaen seuraavasta numerosta ___ /___ /201__alkaen ___ /___ /201__

Irtisanon tilaukseni maksetun jakson loppuun päättymään heti

Ilmoitan osoitteenmuutoksen:alkaen ___ /___ /201__ajaksi ___ /___ /201__ - ___ /___ /201__

ilauksen maksaja / Vanhat osoitetietoni

Asiakasnumero: __ __ __ __ __ __ __ __ __ __ __

________________________________________________

_______________________________________________

_______________________________________________

_____________ Postitoimipaikka ___________________

Puhelinnumero ___________ - _______________________

Lahjatilauksen saaja / Uudet osoitetietoni

________________________________________________

_______________________________________________

_______________________________________________

_____________ Postitoimipaikka __________________

Puhelinnumero ___________ - _______________________

(11 merkkinen numerosarja lehdentakakannesta tai laskusta)

Koneviestim

aksaapostim

aksun.

Viestilehdet OyTilaajapalveluTunnus 5002596Info: K400003VASTAUSLÄHETYS

ilaushinnatton ja edullinen kestotilaus

18 nroa/12 kk vain 123,50 euroa.

t koskevat kotimaahantehtäviä tilauksia.ilaukset ulkomaille: ota yhteyttä

palveluun puh. 020 413 2277(arkisin klo 8-16).

Kestotilaus on voimassa jatkuvastiilman uudistamista, kunnes tilaajairtisanoo tilauksen. Uusi kestotilauslaskutetaan laskutusjakson alussa.ilaaja voi irtisanoa kestotilauksen

ilmoittamalla siitä Tilaajapalveluunvähintään yhtä viikkoa ennen las-kutusjakson päättymistä. Muutos astuu tällöin voimaan uuden lasku-tusjakson alkaessa.

TilaajapalveluPuh. 020 413 2277 (arkisin klo 8-16).s-posti: [email protected]: PL 440, 00101 Helsinkiwww.koneviesti.fi

Puhelun hinta soitettaessa 0204-alkuiseen-numeroon on lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7 snt/min ja matkapuhelimesta8,28 snt/puhelu + 17 snt/min.

Käytä oheista Palvelukorttiakun haluat: tilata lehden itsellesi tai lahjaksi ilmoittaa osoitteenmuutoksesta peruuttaa tai irtisanoa tilauksesi

leikkaa irti

VELUKORTTIKoneviesti tilauslomake

ilaan Koneviestin kestotilauksena 18 nroa 123,50 e (tilaustunnus KM2017)

itselleni lahjaksialkaen seuraavasta numerosta ___ /___ /201__alkaen ___ /___ /201__

Irtisanon tilaukseni maksetun jakson loppuun päättymään heti

Ilmoitan osoitteenmuutoksen: alkaen ___ /___ /201__ ajaksi ___ /___ /201__ - ___ /___ /201__

ilauksen maksaja / Vanhat osoitetietoni

Asiakasnumero: __ __ __ __ __ __ __ __ __ __ __

________________________________________________

Sukunimi _______________________________________________

Lähiosoite _______________________________________________

ostinumero _____________ Postitoimipaikka ___________________

Puhelinnumero ___________ - _______________________

Lahjatilauksen saaja / Uudet osoitetietoni

________________________________________________

Sukunimi _______________________________________________

Lähiosoite _______________________________________________

ostinumero _____________ Postitoimipaikka __________________

Puhelinnumero ___________ - _______________________

(11 merkkinen numerosarja lehdentakakannesta tai laskusta)

Koneviestim

aksaapostim

aksun.

Viestilehdet OyTilaajapalveluTunnus 5002596Info: K400003VASTAUSLÄHETYS

NRO 1 10. 1. 2013 17TEKNIIKKA16 TEKNIIKKA NRO 1 10. 1. 2013

ãKokonaistyöajan jakauma

esitetään selkeässä muodossa. (Agcommand)

Agcommand Standard -telemet-riajärjestelmä voidaan asentaa myös muihin kuin AGCO:n ko-neisiin. Järjestelmä kerää konees-ta sijainti- ja aikatiedot (kellonai-ka, päivämäärä), moottorin tilan (käynnissä/pysähtyneenä), moot-torin käyttötunnit, työtilan sekä etenemisnopeuden.

Hieman kehittyneempi Agcom-mand Advanced on saatavilla Ag-command-valmiudella varustet-tuun kalustoon (traktorit Fendtiä lukuun ottamatta ja puimurit), eli meillä asia koskee Valtran N-, T- ja S-sarjoja. Massey Fergusonin osal-ta Konekesko ei ainakaan toistai-seksi ole lämmennyt asialle.

Advance kerää edellä mainittu-jen Standard-tietojen lisäksi tietoa työkoneen CAN-väylältä. Trak-torista saatavaa CAN-tietoa ovat muun muassa moottorin käynti-nopeus, kuormitusaste, moottorin öljynpaine ja lämpö, polttoaineen hetkittäinen kulutus, kokonais-kulutus, säiliöissä jäljellä olevien polttoaineen ja AdBluen määrät, voimansiirtotila, voimanottojen nopeudet, luisto, takanostolaiteen toiminta, nelivedon ja tasauspyö-rästöjen lukkojen kytkennät.

Advancen keräämien tietojen hyödyntämistä helpottaa mah-dollisuus tuoda virtuaalinen ko-jetaulu koneen etäseurannassa käytettävän tietokoneen näytölle. Näytön reaaliaikaisten viisari- ja numeronäkymien avulla esimer-kiksi työnjohto voi arvioida ko-neen asetuksiin tai toimintoihin tehtäviä muutoksia ja niiden vai-kutusta suorituskykyyn tai poltto-aineenkulutukseen.

Mitä hyötyä?Agcommand Advanced auttaa monin tavoin tehostamaan trak-torin käyttöä. Kun traktorin olin-paikkaa ja toimintaa voidaan seu-rata lähes reaaliajassa, niin työte-

ho on arvioitavissa sekä aika- että lohkokohtaisesti. Jos seurannassa on useampia traktoreita, mene-telmiä tai kuljettajia, voidaan työn tehokkuutta ja polttoaineenkulu-tusta vertailla niiden välillä.

Traktorin käyttötuntimäärää voidaan seurata esimerkiksi huol-totarpeen määrittämiseksi. Myös monet traktorin toimintaa kuvaa-vat arvot, kuten häiriöilmoituk-setja lämpötilat, ovat etävalvon-nan piirissä. Traktorin omistaja voi halutessaan antaa valtuutetulle huollolle yhteyden traktoriin, jol-loin huoltojen aikataulutus hel-pottuu ja huoltovaste nopeutuu.

Sähköposti- tai tekstiviesti-il-moitukset häiriöistä tai traktorin eksymisestä sovitun toiminta-alu-een ulkopuolelle ovat myös hyö-dyllisiä.

Täysin automaattinen tietojen tallennus ja siirto korvaavat työ-kirjanpidon. Tarvittaessa Agcom-mandin keräämät tiedot saadaan ulos järjestelmästä joko PDF- tai Excel-muodossa.

Valtraan Agcommand Advan-ced -telemetria maksaa 2 490 eu-roa (sis. alv). Hintaan sisältyy kol-men vuoden tiedonsiirtomaksu. Uuden kolmivuotiskauden hinta on 2 725 euroa (sis. alv).

John Deeren JDLinkJohn Deerellä on omasta JDLink-telemetriajärjestelmästä kolme vaihtoehtoa. Express-telemet-ria on helposti asennettavissa ko-neisiin, joissa on joko 12 tai 24 V:n sähköjärjestelmä. Kerättäviä muuttujia ovat paikkatieto, moot-torin käyntitunnit ja edelliseen liittyen tuntimääräkohtaiset huol-lot. Lisäksi koneelle voidaan aset-taa hälytyksen aiheuttavia käyttö-alue- ja aikarajoituksia. Express ei ole meillä myynnissä.

John Deere -koneiden lisäksi myös muihin merkkeihin asen-

ã Koneen liikkeet tallentuvat paikkatietohistoriaan. Paikannusneliöiden värit kertovat traktorin ajotilan. (Agcommand)

ã Agcommand Advancen keräämien tietojen hyödyntämistä helpot-taa mahdollisuus tuoda virtuaalinen kojetaulu koneen etäseurantaan käytetyn tietokoneen näytölle. Näytön avulla voidaan arvioida koneen asetuksiin tai toimintoihin tehtäviä muutoksia ja niiden vaikutusta. Tässä ruutukaappaus MF 9280 -hybridipuimurin virtuaalikojetaulusta.

ãã

JDLink Ultimate tarjoaa varisin kattavan raportoinnin. Taulukoista voi klikata rivin kerrallaan tarkempaan tarkaste-luun. Esimerkiksi moottorin kuormitusasteesta saa esille selkeät käyrät.

ã

Koneen sijainti näkyy tarkasti Googlen karttapalvelussa. Esi-merksi huolto löytää paikalle helposti. (JDLink)

nettavassa Selectissä on mainittu-jen Express-ominaisuuksien lisäk-si yhteys traktorin eri antureihin. Järjestelmän välityksellä saadaan hälytykset moottorin öljynpai-neen laskusta, ylikuumenemisesta ja ilmansuotimen tukkeutumises-ta etäseurantaan käytettävän tie-tokoneen näytölle.

Pelkästään JD-kalustoon sopi-vassa Ultimatessa monipuolinen aikaan (kello, pvm.) ja paikkaan sidottu (koneen sijainti) käyttö-raportointi täydentää Select-omi-naisuuksia.

Koneen CAN-väyläyhteyteen perustuva tiedonkeruu kattaa moottorin osalta käyntinopeuden, tyhjäkäynti- ja työjaksot, kuormi-tustasot, polttoaineen kulutuk-sen ja jäähdytysnesteen lämmön. Voimansiirrosta tallentuvat öljyn lämpötilan lisäksi sekä tasauspyö-rästöjen lukkojen, nelivedon et-tä voimaottojen kytkennät. Ulko-puolisesta hydrauliikasta tallentu-vat lohkokohtaiset virtaukset.

Traktorin eri toimintoihin liit-tyvät hälytykset voidaan ohjata etävalvontaan käytettävän tieto-koneen lisäksi sekä tekstiviesti-nä että sähköpostina valvonnasta vastaavalle taholle.

JDLinkin raportit voidaan tu-lostaa suoraan näytöltä paperille tai tallentaa joko PDF- tai Excel-muodossa.

Saavutettavat hyödytOmistaja pystyy JDLink Ulti-maten tarjoaman monipuoli-sen raportoinnin avulla paranta-maan koneen työtehoa ja käytön taloudellisuutta. Kertyvän tiedon perusteella voi esimerkiksi puut-tua joko omaan tai rengin poltto-ainetta haaskaavaan ajotyyliin.

Ultimaten keräämää tietoa voi-daan hyödyntää myös työkirjan-pidossa ja urakointilaskutuksessa. Lisäksi tietoa voi käyttää tarvitta-essa näyttönä urakan antajalle sii-tä, että sovittu työ on tehty sovit-tuun aikaan mennessä. Esimer-kiksi sijainti- ja aikatiedot hie-koitinta käyttävästä ulkopuolises-ta hydrauliikasta todistavat, että liukkauden torjunta on suoritettu ajallaan.

Huolto nopeutuu etäluettavi-en vika- ja häiriökoodien ansios-ta. Tiedot siirtyvät helposti ja no-peasti esimerkiksi sähköpostilla huoltohenkilöstölle, joka pystyy varautumaan konetta kohdannei-siin ongelmiin oikeanlaatuisilla ratkaisuilla jo ennen lähtöään ko-neen luokse.

Huollon kannalta paras tulos syntyy, kun omistaja antaa huol-lolle oikeuden yhteydenpitoon koneen kanssa. Nyt huollosta vas-taava voi lukea etänä omalla tieto-

Suurista maatalouskonevalmistajista ainakin AGCO, Claas ja John Deere tarjoavat koneisiinsa telemetriajärjetelmiä. Meillä aktiivisimmin asias­sa ovat mukana AGCO Suomi (Valtra) ja Agri­market (John Deere). Konekesko (Massey Fergu­son, Claas) on ainakin toistaiseksi telemetrian suhteen odottavalla kannalla.

   Heikki Härkönen

Agcommand ja JDLink

Tehot irti maatalouskoneista

ã Agcommandin pienikokoiset komponentit mahtuvat helposti ohjaamoverhoilun alle.

18 TEKNIIKKA NRO 1 10. 1. 2013

koneellaan sekä häiriö- että vikail-moitukset, selvittää käytön aikana CAN-väylään liitettyjen järjestel-mien vikakoodeja aiheuttavia häi-riöitä ja tehdä järjestelmien ohjel-mistopäivitykset.

Suora yhteys huoltoon helpottaa myös käyttötunteihin perustuvien huoltojen ajoitusta. Paikkatietoon perustuvien ajo-ohjeiden avulla huolto löytää koneen helposti.

Yhteydenpito-oikeuden voi myös antaa koneen myyjälle, jon-

ka organisaatiosta löytyy tarvitta-essa apua koneen toimintojen op-timoinnissa.

Ultimaten toimintoja täydenne-tään lähitulevaisuudessa mahdol-lisuudella tuoda virtuaalinen ko-jetaulu koneen etäseurantaan käy-tetyn tietokoneen näytölle. Näytön avulla voidaan arvioida koneen asetuksiin tai toimintoihin tehtä-viä muutoksia ja niiden vaikutusta vaikkapa suorituskykyyn tai polt-toaineenkulutukseen.

JDLink Ultimate sisältyy JD8R- ja JD7R-sarjan traktoreiden sekä JDT- ja JDS-sarjan puimureiden vakiovarustukseen. Valinnaise-na Ultimaten saa JD30 Premium-, JD6R-, JD6M-sarjan traktoreihin ja JDW-sarjan puimureihin. Mal-likohtaisesti hinnat alkavat 2 000 eurosta (sis. alv). Järjestelmän vuo-sikäyttömaksu on noin 200 euroa.

Claas TelematicsClaas Telematics -järjestelmä on

saatavilla Claasin suurimpiin leik-kuupuimureihin ja itsekulkeviin tarkkuussilppureihin.

Telematics-toiminnot ja -omi-naisuudet ovat pitkälti samat kuin edellä esitetyissä ratkaisuis-sa. Puimurisovellutuksessa pää-paino on luonnollisesti puinti-tapahtumissa, eri työvaiheisiin kuluvat ajat sekä puintisäätöjen muutosten vaikutukset saadaan helposti työtä tehostavaan seu-rantaan. 

ã Komatsun MaxiFleet tarjoaa samantyyppisiä tietoja kuin John Deeren TimberLink. Polttoaineen tuntikulutukset ja muuta tuotostie-toa voidaan tarkastella kuljettajakohtaisesti. Ohjelmisto toimii myös matkapuhelinsovelteisena, eli yrittäjä voi tarkistaa kännykästään, missä koneet työskentelevät.

Telemetria yleistyy myös metsäkoneissa

Metsäkoneissakin telemetriaa voi-daan hyödyntää huollon ja tule-vien korjausten ennakoinnissa, ja näin toimitaankin eri puolella maailmaa. Suomessa koneen kun-non ja työtehon seuranta ei onnis-tu reaaliaikaisesti, sillä koneiden omat tiedonsiirtomodeemit eivät mahdollista tiedon reaaliaikaista siirtämistä. Tiedonsiirtojärjestel-mät on liitetty koneiden perustie-tokoneisiin, joidenkautta kulkee myös tietosuojan piiriin kuuluvia metsäyhtiöiden tietoja.

Reaaliaikainen järjestelmä voi-taisiin asentaa tällä hetkellä konei-siin, joissa ei ole metsäyhtiön tie-donsiirtojärjestelmää – Suomessa tosin järjestelmien käyttöä hait-taavat myös verkkoyhteyksien hei-kot kapasiteetit.

Maissa, joissa tiedonsiirtojär-jestelmät eivät ole metsäyhtiöiden käyttöön suunnattuja, voidaan käyttää John Deeren TimberLink- ja Komatsu Forestin MaxiFleet -järjestelmiä (aiemmin Fortrax) myös satelliittien kautta.

Kotimainen valmistaja ProfiPro on kehittänyt kevyemmän ratkai-sun, jolla etähallinta onnistuu hei-kommalla yhteydellä.

Etähallinta on osa huoltoaJohn Deere alkoi kehittää Timber-Link-järjestelmäänsä kymmen-kunta vuotta sitten. JD tarjoaa asiakkailleen Timberlinkin yhte-ydessä TimberCare-huoltosopi-musta, jossa on monta eri tasoa al-kaen yksinkertaisesta huoltopuo-len vikakoodien luvusta päättyen yrityksen koko John Deere -met-säkonekaluston huollon ja yllä-pidon seurantaan. Metsäkoneille tarjottava etähallinta tarjoaa suu-rin piirtein samanlaiset toiminnat kuin maatalouskoneillekin.

Komatsun MaxiFleet on nyt otettu käyttöön Keski-Euroopas-sa ja Brasiliassa. Sitä koekäytetään tällä hetkellä Suomessa huollon

   Tommi Hakala, Uolevi Oristo etähallinnassa.MaxiFleet on suunniteltu lähet-

tämään tietoa kahden minuutin välein palvelimelle. Niissä mais-sa, joissa sen on mahdollista, seu-rantajärjestelmä kertoo satelliit-tiyhteyden välityksellä koneen si-jainnin ja kuljettajakohtaiset polt-toaineenkulutukset. Yrittäjä voi

seurata konelaivastonsa toimintaa oman matkapuhelimen ruudulta.

Kotimainen kevytversioKotimaiset Profi-metsäkoneet on vuodesta 2005 lähtien varustettu valmistajan omalla Crelean-järjes-telmällä, joka on CAN-väylätek-niikkaa hyödyntävä ohjaus- ja etä-

huoltojärjestelmä. PMC-automa-tiikka korvaa erillisen ilmastoin-nin ohjauksen, ajoautomatiikan ja alustakoneen ohjauksen. Järjestel-män avulla ohjataan myös diesel-moottorin kierroslukua ja seura-taan moottorin toimintaa.

Huoltohenkilökunta voi olla suoraan GSM-data-verkon kaut-ta yhteydessä PMC-ohjausjärjes-telmään. Vikakoodien luku ja jopa koneen eri toimintojen käyttö on mahdollista GSM-signaalin väli-tyksellä.

Koneen ohjausnäyttö ja virtu-aalisen kojetaulun seuraaminen vaatii kuitenkin GPRS- tai 3G-yh-teyden, koska kuvien siirto vaatii verkolta nopeutta.

Matkapuhelinverkon etuna on, että jokaisella koneella on oma puhelinnumeronsa, minkä ansi-osta tiedot ovat yhtä hyvin salassa kuin puhelutkin. Profin etähuolto on myös edullinen, sillä se maksaa asiakkaalle vain GSM-data-kortin käyttömaksun verran – valmista-ja ei peri järjestelmän käytöstä li-senssimaksua.

Järjestelmästä on apua esimer-kiksi, jos ohjaamon portaiden asentoa vartioiva anturi rikkoon-tuu, jolloin kone halvaantuu pai-koilleen. Kuljettaja voi soittaa tehtaalle ja pyytää huoltoa lähet-tämään uuden anturin ja pois-tamaan PMC-järjestelmän por-rasanturin käytöstä, kunnes uu-si anturi on vaihdettu. Töitä voi-daan näin jatkaa, kunhan kuljetta-ja muistaa nostaa aina portaat ylös kiivettyään ohjaamoon.

ProfiPro esitteli Metko-näytte-lyssä seuraavan sukupolven ohja-usjärjestelmän, joka vaatii toimi-akseen 3G- tai 4G-laajakaistayhte-yden. Järjestelmä mahdollistaa ai-kaisempaa suurempien tiedosto-jen nopean siirron, jolloin video-kuvan seuraaminen on mahdollis-ta ja koneen koko ohjausjärjestel-mä voidaan päivittää netin kautta – kunhan yhteys mobiililaajakais-tan kautta toimii. 

ã Kuvassa on PMC-näytön vikakoodilista, joka kertoo polttoainees-sa olevan vettä. Vika on ilmeisesti vaivannut jo jonkin aikaa, koska ai-kaisemmatkin vikakoodit liittyvät polttoainejärjestelmään. Telemetri-an ansiosta toimistolla työskentelevä koneen omistaja ja valmistaja tietävät reaaliajassa, mitä koneessa todella tapahtuu. S U O M E N K O N E U S K O T TA V I N A M M AT T I L E H T I

BRUUUUUUMMMM!Koneviestin lukijat ovat puhuneet suunsa puhtaaksi sekä itsestään että lehdestään.

Millaisia he ovat? Mistä he lehdessään pitävät? Ja minkä kouluarvosanan he sille antavat? Lue vastaansanomattomat vastaukset alla olevista mittareista.

0000008,26

YRITYSTÄ RIITTÄÄTilaajalukijoista peräti 69 % harjoittaa yritystoimintaa. Kova luku, mutta totta.

Tilaajista näet yli puolet on päätoimisia yrittäjiä, ja lukijoiden enemmistökin

toimii yrittäjänä.

AJOPELEISSÄ LÖYTYYAjoneuvoja ja koneita omistetaan

runsaasti. Traktori on myös lukijoita parhaiten yhdistävä tekijä. Ja toiseksi

toivotuin aihealue Koneviestissä.

ASUTAAN ISOMMINKoneviestin lukijoista 77 % asuu maalla

ja peräti 51 % maatilalla. Ja mikäs on asuessa, kun 79 % lukijoista on

35-64-vuotiaita aktiivi-ikäisiä miehiä.

PÄTEVÄ AMMATTILEHTI"Kiinnostava ja ajankohtainen.""Ammattilehti alan toimijoille."

"Asiatietoa koneyrittäjille ja koneista muuten kiinnostuneille."

Koneviestin lukijat tietävät mitä lukevat.

TOIMIVA TIETOLÄHDE”Hyvät testit ja konevertailut.””Antaa käytännön vinkkejä.”

”Uusinta alan tietoa.””Hyödyllinen.”

Koneviestin lukija pysyy kärryillä.

TÄRKEITÄ AIHEITATraktorit, koneet, huollot, korjaukset, vara-osat, pienkoneet, kalusto, rakentaminen,

hallit, maanrakennus, alan palvelut, bioenergia... Jos se on lukijoillemme

tärkeää, me kirjoitamme siitä.

KOULUARVOSANAKiitos luottamuksesta. Lupaamme puskea hartiavoimin töitä, jotta

olisimme sen arvoisia jatkossakin.Eikun koneet käyntiin!

0

10

2

0

3

0 4

0 50 60 70 80 90 1000

10

2

0

3

0 4

0 50 60 70 80 90 1000

10

2

0

3

0 4

0 50 60 70 80 90 100

0

10

2

0

3

0 4

0 50 60 70 80 90 1000

10

2

0

3

0 4

0 50 60 70 80 90 1000

10

2

0

3

0 4

0 50 60 70 80 90 100

70707

8090

100

901

40 50 6070707

8090

100

909010

90100

PS. Lisätietoa Koneviesti-lehdestä ja sen lukijoista numerosta0500 451 459 / Väinö Keto