THAIMAA 27.1.-23.2.2014 CHA AM & SURAT THANI

Hua Hinin kupeessa on pienempi kaupunki Cha Am, joka matkakirjojen perusteella kiinnosti enemmän kuin

turistikohde HH. Majoittauduimme siellä Grand Pacific Sovereign – hotelliin, jonka valitsimme 5 tähtensä ja

matkailijoiden antamien pisteiden ja hintansa tähden. Kaksi yötä tuossa hienossa hotellissa maksoi

yhteensä 141 euroa, joten meille vältti oikein hyvin 11. kerroksen 50 neliön huoneisto vuoristonäköalalla.

Parvekkeet ovat hotellissa niin pieniä, että niihin mahtuu pöytä ja yksi lepotuoli. Kadun toisella puolella

rakennettiin uutta hotellikompleksia aamusta iltamyöhäiseen satojen työntekijöiden voimin. Kaikissa 4

rakennuksessa kävi samaan aikaan valtava kuhina. Ainoat hetket, jolloin kävin parvekkeella olivat silloin,

kun kävin yläperspektiivistä ihmettelemässä valtavien nosturien työskentelyä, joita oli paikalla myös neljä,

ymmärrettävistä syistä.

Ensimmäinen päivä meni hotelliin ja sen rantaan tutustuessa sekä altaalla loikoillessa. Etenkin alempana,

ns. parempien huoneistojen välissä oleva uima-allas oli hauskasti ja kauniisti rakennettu. Kelpasi siellä

loikoilla muutama tunti.

Olisimme mielellämme käyneet lueskelemassa myös hotellin asukkaille varatulla tien toisella puolella

olevalla nurmikkoalueella rannassa. Ne tuolit olivat visusti täynnä sen parin päivän ajan, kun naatiskelimme

auringosta ja lämmöstä. Hieno hotelli. Ranta oli mukava hiekkaranta, mutta nousuveden aikaan ainoastaan

noin kilometrin mittainen. Molemmissa päissä olisi pitänyt kävellä välillä penkereellä päästäkseen

seuraavalle pätkälle, joten annoimme olla ja tyydyimme näiden päivien aikana vaeltelemaan tuolla

pikkupätkällä. Ehkä jatkossa avautuvat kilometrien rannat, ainakin Khao Lakissa ja Pangtaolla, tiedämme

aiemmista kokemuksistamme.

Illalla lähdimme hieman ennen auringon laskua katsomaan kuinka pitkä matka hotellilta tulee Cha Amin

keskustaan. Kävi ilmi, että sinne on matkaa noin 3,5 km. Tutkailimme keskustaa ja löysimme jo seuraavan

hotellimmekin aivan ydinkeskustasta. Ytimessä ei ollut mitään erityistä nähtävää. Pitkä rantabulevardi, jota

vaelsimme hotelliltamme, on lähes täynnä katukeittiöitä. Niissä myytiin pääsääntöisesti meren eläviä, joita

”katuravintoloitsijat” säilyttivät tynnyreissä, jotka oli täytetty merivedellä. Elämän jatkuminen turvattiin

juoksuttamalla vettä tynnyreihin. Olisi kovasti tehnyt mieli istahtaa noihin hökkelikeittiöihin, mutta

ympäristö vierastutti. Näin kävi nyt, vaikka matkailukirjoitukset usein niitä suosittelevatkin. Päätimme

kuitenkin etsiä ruokapaikoista viehättävimmän, joka oli parin kilometrin päässä hotellillemme päin.

Istahdimme sääskien pelossa ilmastoituun sisätilaan, jossa valkoiset pöytäliinat lisäsivät viihtyvyyttä.

Paikassa oli myös wlan, joten olihan se pakko hyödyntää sekin puoli, sillä hotellissamme kiskottiin 300

bathia vuorokaudessa. Emme viitsineet maksaa turhasta vaan hyödynsimme ravintolavaihtoehdon.

Minä tilasin Mixed Sea Food-vaihtoehdon ja Marjatta otti kylmän tonnikala-annoksen. Olihan se kiva

kokemus syödä tuoreita mereneläviä montaa eri sorttia, mutta makuelämys se ei ollut, valitettavasti.

Viineineen maksoimme illallisesta noin 1000 bathia eli 23 euroa. Käppäilimme hotellille, ostimme vielä

hyvät mantelikakut iltakahvia varten matkalla. Oli aika heittäytyä kirjojen pariin.

To 30.1. aloitimme aamiaisella, tietty. GPS:n aamiainen osoittautui erinomaisen monipuoliseksi. Oli

ruhtinaallista syödä hyvin, kauniisti sisustetussa ravintolassa, kaikessa rauhassa. Jälleen kerran alkoi tuntua

siltä, että aamiaiset ovat tämänkin matkan merkittäviä kokemuksia. Vain kuohuviini puuttui.

Ruokailun jälkeen siirryimme altaalle, jossa kirjat imaisivat meidät maailmaansa. Minä lopettelin edellisenä

päivänä aloittamani Keniaan sijoitetun kirjan, jota oli kiehtovaa lukea, kun oli kokenut noita maisemia ja

safarimajapaikkona. Francesca Marcianon kirjoittama ”Afrikan taivas” imaisi oikein kunnolla vanhan Afrikan

kävijän. Maltoin sentään käydä aina välillä rannalla kävelemässä sekä uimassa, meressä ja altaalla. Oli hieno

päivä se! Illalla kävelimme noin kilometrin päähän viehättävään pieneen ravintolaan, jonka olimme

edellisenä iltana bonganneet. Nautimme siellä perinteiset thaimaalaiset illalliset. Ei mitään gourmetia

sekään, mutta hinta ällistytti. Maksoimme kahdessa pääruoasta, soodavedestä ja isosta oluesta yhteensä n.

7 euroa! Halvallakin täällä siis voisi elää. Palvelu oli hyvää. Minulle tuotiin jopa sääskisuihketta, sillä olin

liikkeellä shortseissa ja pikeessä, tottakai. Netissäkin tuli käydyksi vaikka sähköposti ei suostunutkaan

aukeamaan. Taisi olla vika Suomen päässä omalla palvelimellani NettiHotellissa?

Perjantaina oli jälleen edessä hotellin vaihto. Olimme varanneet tuon yön samassa yhteydessä Bangkokin

öiden kanssa. Kyseessä oli Baan Pantai Resort, jonne piti maksaa varaushetkellä edullisen hinnan vuoksi (67

eu aamiaisella). Tilasimme tuctucin, joka kuljetti meidät tuon 4 km matkan hintaan 70 bathia/nenä.

Saavuimme hotelliin keskipäivällä, joten jouduimme odottelemaan vajaat 2 tuntia.

Vietimme tuon ajan kaupungilla kuljeskellen ja thaamaalaisten viikonlopunviettotapaan tutustuen. Pitkä

rantabulevardi oli täynnä lähinnä lava-autoja, joissa perheet ja nuoret olivat tulleet viettämään

viikonloppua. Olimme ihmetelleet miksi rantatuoleja oli sadoittain koko rannan pituisesti, mutta emme

ihmetelleet enää. Tuolit täyttyivät picnicillä olevista viikonlopun viettäjistä. Autot sullottiin 3 auton jonoihin

rintarinnan, kilometrikaupalla. Jäimme ihmettelemään mitä tapahtuisi, jos joku haluaisi lähteä pussin

perältä ennen muita! Muut saa selittää. Väenpaljoudesta johtuen ranta oli täynnä leikkiviä lapsia,

autonrenkailla kisaavia lapsia ja aikuisia sekä vesiskoottereita, jotka vetivät perässään kumibanaaneilla 4-5

kirkuvaa kyydittävää. Älämölyä rannalla piisasi. Moottorien ulinaa täydensivät kovaa ja korkealta

omituisella äänellään puhuvat thaimaalaiset, jotka osasivat todella ottaa kaiken irti paikallisen uuden

vuoden vaihtumisesta. Niinpä niin!

Haimme liput asemalta, jonka toiminnoissa ja ympäristössä palasin muutaman kymmenen vuotta

taaksepäin. Ainoa poikkeus historiaan oli, että liput virkailija varasi netistä. Olin yrittänyt sitä aiemmin

ilmeisesti jonkin muun sivuston kautta, mutta olivat kaatuneet, nuo pirulaiset. Liput Surat Thaniin

kustansivat meille noin 12 eu/nenä, joten halvalla meni taas.

Palasimme hotelliin ja maksoimme 300 bth matkasta, joka ei ollut kuin 5-6 km edestakaisin, mutta kesti

varmaan tunnin. Juhlapäivän aattona, ja ehkä muutenkin perjantaisin, ruuhkat olivat älyttömät. Hotelliin

päästyämme kävelimme aiemmin suosituksi osoittautuneeseen ravintolaan, jossa tilasimme perinneruokaa

eli pitzan puokkiin. Hinta juomineen oli 300 bth eli noin 7 eu. Loppuillan istuimme hotellihuoneemme

parvekkeella sähköposteja, Etlaria ym. lukien ja pienet drinkit nauttien. Huolehdimme tulevien hotelliöiden

varauksista ja totesimme, että 4:ää yötä uupuu. Olimme tehneet iltapäivän aikana merkittäviä päätöksiä

lomamme jatkon suhteen. Käväisin vielä iltauinnilla altaalla, kuuntelin vaatimatonta ilotulituspauketta ja

musiikkia ravintolastamme. Ei ollut tungosta altaalla, joten nautin yksin kauniisti valaistun puutarhan

ilmapiiristä. Aivan kuin olisin ollut lomalla.

JUNAMATKA HUA HIN – SURAT THAN

Hua Hinin asema on varsinainen nähtävyys, kuin karamellitalo.

Siirrätimme itsemme vanilla Hua Hiniin 500 bth maksua vastaan. Ystävällinen nuori mies kävi vielä

hyvästelemässä meidät ja varmistamassa, että kaikki on kunnossa. Juna oli puoli tuntia myöhässä, joten

odottelimme tuon asemarakennuskuuluisuuden katoksen alla reilun tunnin ja ihmettelimme maailman

menoa. Vaikka olimme hyvissä ajoin liikkeellä, asemalaituri kuhisi jo väkeä, ympäri maailman. Ulkona oli 30

asteen helle, mutta katoksen alla lämpötila oli miellyttävä. Radan toisella puolen oli golfkenttä, mutta

säästä johtuen en tuntenut mitään vetoa rakkaan harrastukseni pariin. Muut saavat hikoilla.

Nyt istumme junassa. On la 1.2. ja uusi vuosi alkanut Thaimaassa. Thaimaalainen express-juna, joka kulkee

Bangkokista Surat Thaniin koko päivän, osoittautui 2-vaunuiseksi pikajunaksi, joka ei ollut enää kovin uusi.

Ihan miellyttävät penkit, katossa pyörivät tuulettajat ja täysi juna loivat oman tunnelmansa. Tuskin

pääsimme liikenteeseen, kun vaunuemäntä kantoi eteemme lounaan; lasi vettä, sieni-kanakeittoa, riisiä ja

mausteista jauhelihaa. Marjatta kieltäytyi kohteliaasti, mutta minä halusin maistaa. Ei ollut kulinaristin

unelma tuokaan ateria, mutta tulipahan koettua, että junalippuun sisältyy lentokoneista tutuksi käynyt

kevyt kenttälounas. Siistiä.

SURAT THANI

Vaikuttaa siltä, että tulemme olemaan määränpäässämme reilusti myöhässä, sillä klo on nyt 14 ja olemme

jo 50 minuuttia aikataulusta jäljessä. Onneksi olemme lomalla. Surat Thanissa meitä odottaa viime vuonna

valmistunut hotelli, josta varasimme 20 eurolla majoituksen aamiaisineen. Jää nähtäväksi, miten

etenemme tuon 10-15 km matkan asemalta majapaikkaamme. Luulisi, että kaupungin keskustaan pääsee

”heittämällä”.

”Sisäänheittäjät” kävivät kimppuumme heti, kun nousimme junasta. Kaveri lupasi kyydin 150 bathilla, joka

kuulosti sopivalta taksalta. Toinen auttoi Marjatan laukun siirtämisessä yli raiteiden ja ohjasi meidät

parkkipaikalla odottavaan lava-autoonsa. Odottelimme aikamme muita kyyditettäviä, mutta niitä ei tällä

kertaa ilmaantunut. Niinpä kuljettaja lähti viemään meitä ”tuhatta ja sataa” kohti S Tara Grandia. Noin 10

km kuluttua olimme perillä ja aloin maksaa kyytiä. Hinta olikin tuplaantunut eli oli 300 bth. Olisihan jokaisen

pitänyt oivaltaa, että meille heitetty hinta oli henkeä kohti Maksoimme mukisematta ja menimme

hotelliin. Tuo viime vuonna aukaistu hotelli on uuden veroinen, mutta lähes tyhjä. Taisi olla, että

henkilökuntaa oli enemmän kuin asukkaita. Bell boy ohjasi meidät huoneeseemme ja heitimme hänelle 20

bth/laukku kiitokseksi. Huone oli kuin mistä tahansa eurooppalaisesta uudesta keskihintaluokan hotellista:

tyylikäs ja siisti. Hintansa haukkui oivallisesti se.

Kävimme ennakoimassa tulevaa tilannetta ja selvittämässä miten pääsisimme Khanomiin seuraavana

päivänä. Eihän siitä mitään selkoa tullut. Thaimaalaisten virkailijoiden englanti oli vielä meitäkin

huonompaa ja ymmärrys julkisesta liikenteestä vielä huonompaa kuin Cha Amissa. Saimme sitten netin

kautta ymmärryksen, että Surat Thanin keskustan linja-autoasemalta pääsisi määränpäähän tunnin välein.

Meillä oli tieto, että bussikin kulkisi. Päätimme siis, että menemme aamulla keskustaan ja hyppäämme

bussiin.

Illalla lähdimme rahanvaihtoon ja iltapalan nautiskeluun noin 1 km päässä sijaitsevaan ostoskeskukseen.

Lähdimme käppäilemään kohti kauppoja, mutta kohta huomasimme istuvan tuktukin kyydissä. Maksoimme

vaivanpalkkaa kuljettajalle 40 bathia ja ylitimme tien maan tavan mukaisesti tien yli kulkevaa

jalankulkusiltaa pitkin. Ostoskeskuksessa etsimme käsiimme rahanvaihtopaikan ja saimmekin taas 200

euroa taiotuksi batheiksi.

Kohta löysimme itsemme syömästä japanilaisravintolasta, jossa raaka ruoka kiersi pitkin poikin hihnalla

pöytien välissä. Istuimme kuin baarijakkaralla edessämme kanakeitolla täytetty kattila, jonka alla oli

jonkinlainen keittolevy. Ideana oli valita liukuhihnalta mieleiset raaka-aineet ja upottaa ne minuutiksi

keittoon. Kaikki maistuivatkin vähän samalta, koska jokaiselle tuotiin eteen maustekastike, jolla

maustamattomat ruoat saivat pintaansa. Silti idea oli todella hieno. Kun vatsat alkoivat täyttyä, oli hyvä syy

käydä vielä hakemassa erilaisia susheja kylmäpuolelta. Tämä kaikki maksoi virvoitusjuomineen 350

bathia/hlö, joten ei paha. Nappasin vielä jäätelöpalluroita naamaan ennen kuin poistuimme ravintolasta.

Kävimme pienen kierroksen ostoskeskuksessa ja ostimme lopuksi vähän snakseja ja juotavaa. Sitten tuktuk-

asemalle ja hotelliin.

Aamulla kävimme syömässä pienen, mutta vaatimattoman aamiaisen. Olihan siellä jonkin verran

tarjottavaa, mutta yllättää oli, että thairuoat, joiden oletti olevan lämpimiä, eivät olleet. Makkarat, kanat ja

nuudelit yms. olivat seisseet astioissaan varmaan tunteroisen, ne oli laitettu tarjolle lämpöastioihin, mutta

niiden alla ei ollut tulta. Outoa, mutta ihmeellistä. Vain luontainen ujouteni esti minua opastamasta

tarjoilijoita pyynnöllä tuikata tuli persuuksiin. Ajattelin, että kerranhan täällä vain yövytään ja jätin laadun

parantamisen muille. Tuli mieleeni, että perästä näkyy eli jos lähettävätten arviointikyselyn netin kautta,

saavat maistaa omaa lääkettään. Pikkupiru iski ”matkatoimiston johtajaan”.

TURISTEJA HÖYNÄYTETÄÄN

Nautiskelimme vaatimattoman aamiaisen, haimme kampsumme ja jätimme hinta-laatusuhteeltaan hyvän

hotellin taaksemme. Tilasimme tuktukin ja siirryimme keskustaan. Pyysimme häntä viemään meidät linja-

autoasemalle, josta lähtevät bussit Khanomiin. Hän hymyili ja nyökytteli. Välillä kuski nappasi kyytiin 4

muuta asiakasta ja pysäytti linja-autoasemalla. Tiesimme niitä olevan kaksi vastakkaisilla puolilla tietä ja

olimme nousemassa pois. Kuljettaja ilmoitti, ettei vielä. Uskoimme ja ajattelimme, että hän vie meidät

kaukoliikenneasemalle. Löysimmekin itsemme jonkin matkanjärjestäjän toimiston edestä. Kysyimme lippuja

Khanomiin. Virkailija ilmoitti, että vajaan tunnin kuluttua lähtee van ja hinta olisi 350 bth/nenä. Sitten hän

ilmoitti, että Khanomista taksi hotelliimme olisi 500 bth, joten ystävällinen virkailija suositteli ottamaan

taksin, joka maksoi vain 1500 bth. Ajattelimme, että ei kannata jäädä odottelemaan 45 min 300 bth vuoksi

ja valitsimme taksin. Kohta paikalle tulikin ystävällinen kuljettaja vanhahkolla Toyotallaan. Istahdimme

autoon ja yllätyimme, että etupenkillä istuu nainen. Kävi ilmi, että mies oli ottanut siskonsa mukaan

seuralaiseksi pitkälle 80 km matkalla. Välillä pysähdyimme, että sisko pääsi käymään pissalla ja sitten

mentiin taas hirmuvauhtia. Kaveri heitti läppää tämän tästä olemattomalla englannillaan, kyseli välillä

seuralaisensa englanninkielistä vastinetta joltain puhelimella, jolloin ”sister” kävi ilmi. Vajaassa tunnissa

olimme määränpäässämme hotelli Baan Civilicidessa. Saimme laukut ja menimme vastaanottoon. Kaveri

tuli mukaan ja kärkkyi vielä tippiä, mutta jäi se tällä kertaa saamatta. Perussyy löytyi matkatoimisto

virkailijasta, joka oli juksannut meitä ottamaan taksin. Kävi ilmi, että Khanomista oli noin 100 bathin eli 2

km matka hotelliin. No, muutama satanen sinne tänne, kun homma kävi niin rettekästi, mutta silti

epärehellisyydestä ei jää kiva maku. Mutta olimme tulleet Khanomiin. Seuraava matkakertomus kertoilee,

miksi sinne kannattaa mennä jokaisen, joka liikkuu noilla kulmilla.