Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen

Itä-Suomen yliopisto

Oikeustieteiden laitos

HTM-tutkielma

Rikos -ja prosessioikeus

11.05.2018

Tekijä: Altti Pirinen 186246

Ohjaaja: Matti Tolvanen

Tiivistelmä

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO

Tiedekunta

Yhteiskunta -ja kauppatieteiden tiedekunta

Yksikkö

Oikeustieteiden laitos

Tekijä

Altti Pirinen

Ohjaaja

Matti Tolvanen

Työn nimi (suomeksi ja englanniksi)

Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen

Pääaine

Rikos -ja prosessioikeus ja

rikollisuuden tutkimus

Työn laji

HTM-tutkielma

Aika

11.05.2018

Sivuja

II-XI + 76

Tiivistelmä

Suomen oikeusjärjestyksessä ei ole voimassa yleistä velvollisuutta ilmoittaa jo tehdystä rikoksesta.

Laajaa ilmiantovelvollisuutta ei ole pidetty Suomen oikeusjärjestykseen soveltuvana eikä sen val-

vonnan ole katsottu voivan olla tehokasta. Rikoslain (39/1889, RL) 15:10 §:ssä on kuitenkin sää-

detty rangaistavaksi törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen. Voidaan kysyä, miten rangaista-

vuus on tältä osin perusteltavissa edellä mainitun yleisperiaatteen vastaisena? Edelleen RL 15:10 §

velvoittaa tarkalleen ottaen ilmoittamaan hankkeilla olevasta eli valmisteltavasta törkeästä rikok-

sesta. Tältä osin voidaan edelleen kysyä, millä perusteella katsotaan oikeutetuksi vasta hankkeilla

olevan rikoksen ilmoittamisen kriminalisointi, kun jo toteutuneen rikoksen ilmoittamisvelvolli-

suuttakaan ei pidetä soveltuvana.

Rangaistusuhkainen ilmoitusvelvollisuus on rajoitettava mahdollisimman suppeaksi. Ilmiantovel-

vollisuutta voidaan pitää perusteltuna lähinnä silloin, kun sen kohteena oleva rikos on erittäin va-

kava, luonteeltaan harkittu ja sisältää järjestelmällistä valmistelua, kohdistuu tärkeään suojeltavaan

oikeushyvään ja rikos tai sen jatkaminen on ilmiannon tapahduttua estettävissä. Perustuslaissa

(731/1999, PL) luetellut perusoikeudet, joita rikosoikeudessa kutsutaan oikeushyviksi, kuten henki,

terveys, vapaus, yksityiselämä, kunnia, kotirauha ja omaisuus ilmentävät yhteiskunnassa yleisesti

hyväksyttyjä ja tärkeinä pidettyjä perusarvoja. PL 22 §:ssä säädetään, että julkisen vallan on tur-

vattava ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien toteutuminen. Julkisen vallan edellytetään kunnioitta-

van, takaavan ja suojelevan kansalaisten perusoikeudet.

Sanktioinnin ankaruudella ei kuitenkaan, ottaen huomioon RL 15:10 §:n monimuotoisuus ja sen

vaikea tunnistettavuus kokonaisuutena, liene ilmoitusvelvollisuuden tehostamisen kannalta suurta-

kaan merkitystä. Ilmoittamisen taustalla ihmisten toimintaan vaikuttavana tekijänä ovat ennem-

minkin moraaliset käsitykset sekä huoli omasta ja kanssaihmisten turvallisuudesta. Tältä osin ih-

misten asenteet ja näkemykset kuitenkin eroavat niin suuressa määrin, että suojeltavan oikeushyvän

tärkeyden vuoksi yleinen ilmoitusvelvollisuus on katsottu olevan tarpeen varmistaa rangaistuksen

uhalla kaikille.

Avainsanat: törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen, valmistelu, hanke, ilmoitusvelvollisuus, salassapito,

paternalistisen rikoslain kielto, yleisestävyys, preventiivisyys

II

SISÄLLYS

LÄHTEET ............................................................................................................................ V

KIRJALLISUUS ......................................................................................................... V

VIRALLISLÄHTEET............................................................................................... VII

INTERNETLÄHTEET ........................................................................................... VIII

OIKEUSTAPAUKSET .............................................................................................. IX

LYHENNELUETTELO ...................................................................................................... XI

1 JOHDANTO ....................................................................................................................... 1

1.1 Tutkielman lähtökohdat ja taustat .......................................................................... 1

1.2 Tutkielman rakenne, tutkimuskysymykset ja rajaus .............................................. 1

1.3 Tutkielman metodi ................................................................................................. 2

1.4 Tutkimusaineisto .................................................................................................... 3

2 RANGAISTUSTEN OIKEUTTAMINEN ......................................................................... 3

2.1 Rangaistusteorioista ............................................................................................... 3

2.2 Tekojen kriminalisointi .......................................................................................... 5

2.3 Rikoslain 15:10 §:n yleisestävyyden ja kriminalisointiperusteiden arviointia ...... 7

3 RIKOSLAIN SOVELTAMISALASTA JOHTUVAT RANGAISTAVUUDEN RAJOI-

TUKSET ...................................................................................................................... 8

3.1 Suomi rikoksen tekopaikkana ................................................................................ 8

3.2 Suomeen kohdistunut rikos .................................................................................... 9

3.3 Suomalaiseen kohdistunut tai suomalaisen tekemä rikos .................................... 10

3.4 Kansainvälinen rikos tai muu Suomen ulkopuolella tehty rikos .......................... 11

3.5 Kaksoisrangaistavuuden vaatimus ....................................................................... 12

3.6 Törkeän rikoksen ilmoittamista koskevan velvoitteen arviointia laiminlyöntiri-

koksena Suomen rikoslain soveltamisalan valossa .................................................... 13

4 RIKOSLAIN 15:10 §:N TUNNUSMERKISTÖN MUKAISUUS .................................. 15

4.1 Yleistä................................................................................................................... 15

4.2 Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen rikoslain 15:10 mukaan ................... 16

4.3 Ilmoitusvelvollisuus rikoksesta ............................................................................ 17

4.4 Salassapidon suhde ilmoittamatta jättämiseen ..................................................... 18

4.5 Ilmoitusvelvollisuudesta vapautetut rikoslain 15:10 §:n mukaan ........................ 22

4.5.1 Lähisukulaiset .......................................................................................... 22

III

4.5.2 Uhan kohde .............................................................................................. 23

4.6 Itsekriminointisuoja ............................................................................................. 24

4.6.1 Yleistä ...................................................................................................... 24

4.6.2 Sallitut hankintakeinot ............................................................................. 26

4.6.3 Myötävaikuttamisesta ja muista oikeuksista ........................................... 26

4.6.4 Käynnissä olevan rikosprosessin ulkopuolinen aineisto ja lausunnot .... 28

4.6.5 Vaikenemisen vaikutus ............................................................................ 30

5 ILMOITUKSEN VASTAANOTTAJA ............................................................................. 30

5.1 Yleistä................................................................................................................... 30

5.2 Viranomainen ilmoituksen vastaanottajana .......................................................... 30

5.3 Uhan kohde tai kohteet......................................................................................... 32

6 HANKKEENA ILMOITETTAVA RIKOS ....................................................................... 34

6.1 Yleistä................................................................................................................... 34

6.2 Ilmoituksen alaiset rikokset.................................................................................. 34

7 RIKOKSEN VALMISTELUSTA, YRITYKSESTÄ JA AVUNANNOSTA .................... 49

7.1 Yleistä................................................................................................................... 49

7.2 Rikoksen valmistelusta......................................................................................... 50

7.3 Rikoksen yrityksestä ............................................................................................ 53

7.4 Rikoksen avunannon suhde ilmoituksen laiminlyöntiin ...................................... 56

8 RIKOSLAIN 15:10 §:N RANGAISTAVUUDESTA JA RANGAISTAVUUDEN YLEI-

SISTÄ EDELLYTYKSISTÄ ..................................................................................... 58

8.1 Rikoslain 15:10 §:n rangaistavuus ....................................................................... 58

8.2 Tahallisuus osana tunnusmerkistöä ...................................................................... 60

8.2.1 Yleistä ...................................................................................................... 60

8.2.2 Tarkoitustahallisuus ................................................................................. 61

8.2.3 Varmuustahallisuus .................................................................................. 62

8.2.4 Todennäköisyystahallisuus ...................................................................... 62

8.2.5 Olosuhdetahallisuus ................................................................................. 63

8.3 Erehdys tahallisuuden poistavana tekijänä........................................................... 64

8.3.1 Yleistä ...................................................................................................... 64

8.3.2 Tunnusmerkistöerehdys ........................................................................... 64

8.4 Tahallisuus laiminlyöntirikoksen yhteydessä ....................................................... 65

8.5 Syyllisyyden poissulkevat perusteet .................................................................... 66

8.5.1 Yleistä ...................................................................................................... 66

IV

8.5.2 Puuttuva vastuuikä ja syyntakeisuus ....................................................... 67

8.5.3 Kieltoerehdys syyllisyyden poistavana tekijänä ...................................... 70

9 JOHTOPÄÄTÖKSET ...................................................................................................... 71

9.1 Törkeän rikoksen ilmoitusvelvollisuuden arviointia ............................................ 71

9.1.1 Rangaistavuuden oikeutus ....................................................................... 71

9.1.2 Rikoslain 15:10 §:n soveltuvuus käytännössä ......................................... 73

9.1.3 Sääntelyn ongelmia ja mahdollisia kehityskohteita ................................. 74

9.2 Lopuksi ................................................................................................................. 76

V

LÄHTEET

KIRJALLISUUS

Aarnio, Aulis: Tulkinnan taito – Ajatuksia oikeudesta, oikeustieteestä ja yhteiskunnasta. Van-

taa 2006.

Berger, Mark: Europeanizing Self-Incrimination: the Right to Remain Silent in the European

Court of Human Rights. Columbia University, European Legal Studies Center 2006.

Boucht, Johan – Frände, Dan: Suomen rikosoikeus, rikosoikeuden yleisten oppien perus-

teet. Suomentanut Markus Wahlberg. Tampereen yliopistopaino Oy. Tampere 2008.

Ervo, Laura: Oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuusvaatimus – käsikirja lainkäyttäjille.

WSOY Pro 2008.

Frände, Dan:

- Yleinen rikosoikeus. Suomentanut Markus Wahlberg. Edita Publishing Oy. Helsinki

2005.

- Yleinen rikosoikeus. Bookwell Oy. Porvoo 2012.

Hahto, Vilja: Uhrin myötävaikutus ja rikoksentekijän vastuu. Edita Prima. Helsinki 2004.

Hirvelä, Päivi – Heikkilä, Satu: Ihmisoikeudet. Käsikirja EIT:n oikeuskäytäntöön. Balto

Print. Vilna 2017.

Jareborg, Nils: Allmän kriminalrätt. Iustus Förlag. Uppsala 2001.

Korvenmaa, Jenni: Itsekriminointisuoja korkeimman oikeuden viimeaikaisessa oikeus-

käytännössä – tarkastelun kohteena erityisesti ratkaisut KKO 2009:80 ja KKO

2010:41. Teoksessa Ervo Laura, Lahti Raimo, Siro Jukka(toim.): Perus- ja ihmisoikeu-

det rikosprosessissa. Helsingin hovioikeus 2012.

Koskinen, Pekka: Rikosoikeuden perusteet. Yliopistopaino. Helsinki 2008.

Kruskopf, Teemu: Rikosuhripäivystys (RIKU)-lehti 1/2017. Printmix Oy. Helsinki 2017.

Laakso, Seppo: Lainopin teoreettiset lähtökohdat. Tampere 2012.

VI

Lappi-Seppälä, Tapio: Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen. Teoksessa Lappi-Sep-

pälä, Tapio – Hakamies, Kaarlo – Koskinen, Pekka – Majanen, Martti – Melander,

Sakari – Nuotio, Kimmo – Nuutila, Ari-Matti – Ojala, Timo – Rautio, Ilkka: Rikosoi-

keus. WS Bookwell Oy. Juva 2009.

Launiala, Mika: Itsekriminointisuoja esitutkinnassa- rikoksesta epäillyn oikeudesta olla

myötävaikuttamasta oman syyllisyytensä selvittämiseen. Edilex 2013/12.

Matikkala, Jussi: Suomalainen kriminaalipolitiikka, näkökulmia teoriaan ja käytäntöön.

Teoksessa Hinkkanen, Ville(toim.) - Mäkipää, Leena: Tapio Lappi-Seppälän juhlakirja.

Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisut. Unigrafia. Helsinki

2013.

Melander, Sakari: Rikosoikeus 2010-luvulla. Yliopistopaino. Helsinki 2010.

Määttä, Kalle – Pihlajamäki, Heikki: Rikoksen hinta – Taloustieteellinen näkökulma rikos-

oikeushistoriaan. Gummerus Kirjapaino Oy. Saarijärvi 2003

Määttä, Tapio: Näkökulmia oikeuteen ja oikeustieteeseen. Teoksessa Määttä, Tapio(toim.) -

Tolvanen, Matti - Väätäinen, Ulla – Kolehmainen, Antti – Myrsky, Matti – Keinänen,

Anssi: Oikeudellisen ajattelun perusteita. Oikeustieteiden pääsykoekirja 2012. Joensuu

2012 (Määttä ym.).

Nuotio, Kimmo – Majanen, Martti: Rikosoikeuden poluilla. Hakapaino Oy. Helsinki 2003.

Siltala, Raimo: Oikeudellinen tulkintateoria. Jyväskylä 2004.

Tapani, Jussi: Rikosvastuun perusteet 2013. Painosalama Oy. Turku 2013.

Tapani, Jussi – Tolvanen, Matti:

- Rikosoikeuden yleinen osa: Vastuuoppi. Helsinki 2008.

- Rikosoikeuden yleinen osa: Vastuuoppi. E-kirja 2013.

Tolvanen, Matti:

- Rangaistuksella uhkaaminen ja rankaiseminen. Oy Edita Ab. Edilex 2001.

- Rikosuhripäivystys (RIKU)-lehti 1/2017. Printmix Oy. Helsinki 2017.

VII

- KKO 2017:92 – Esteellisyys ja rikosvastuu. Defensor Legis 3/2018 (ei vielä jul-

kaistu).

Tukala, Rita: Rikoksen valmistelu lainsäädännössä ja oikeuskäytännössä. Pro gradu -tut-

kielma, Lapin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta 2015.

Tuomaala, Juulia: Itsekriminointisuoja ja siitä poikkeaminen. Pro gradu -tutkielma, Lapin

yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta 2014.

Virolainen, Jyrki: Oikeuskirjallisuus oikeuslähteenä ja tuomion perusteluissa. Lakimies

1/2012, s. 3-32.

Vuorenpää, Mikko: Itsekriminointisuojan tulkinta ja sen vaikutuksen todisteluun. Teoksessa

Tatu Hyttinen(toim.) ja Katja Weckström: Turun yliopiston oikeustieteellinen tiede-

kunta 50 vuotta. Turun yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta 2011.

Ylönen, Markku: Asianajajaoikeus. Talentum Media. Print Best. Viro 2014.

VIRALLISLÄHTEET

HE 23/1993 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle kirkkolaiksi

HE 1/1996 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle Suomen rikosoikeuden soveltamisalaa kos-

kevan lainsäädännön uudistamisesta

HE 6/1997 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle oikeudenkäyttöä, viranomaisia ja yleistä jär-

jestystä vastaan kohdistuvia rikoksia sekä seksuaalirikoksia koskevien säännösten uu-

distamiseksi

HE 44/2002 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lain-

säädännön uudistamiseksi

HE 55/2007 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan

koskevien rikoslain säännösten muuttamiseksi sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi

HE 76/2009 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle kidutusta koskeviksi rikoslain säännöksiksi

sekä laiksi pakkokeinolain 5 a luvun 2 ja 4 §:n muuttamisesta

HE 46/2014 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle oikeudenkäymiskaaren 17 luvan ja siihen

VIII

liittyvän todistelua yleisissä tuomioistuimissa koskevan lainsäädännön uudistamiseksi

HE 164/2014 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaalihuoltolaiksi ja eräiksi siihen liit-

tyviksi laeiksi

HE 289/2014 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle kansainvälisen rikostuomioistuimen Roo-

man perussääntöön vuonna 2010 Kampalan tarkistuskonferenssissa tehtyjen muutos-

ten hyväksymisestä sekä laeiksi muutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

voimaansaattamisesta sekä rikoslain ja pakkokeinolain muuttamisesta

HE 333/2014 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaalihuollon asiakkaan asemasta

ja oikeuksista annetun lain 18 §:n, potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 13

§:n, perusopetuslain 40 §:n, taiteen peruskoulutuksesta annetun lain, oppilas- ja opis-

kelijahuoltolain 23 §:n, vapaasta sivistystyöstä annetun lain 21 a §:n, ammatillisesta

koulutuksesta annetun lain 43 §:n, lukiolain 32 §:n, yliopistolain 90 a §:n, ammattikor-

keakoululain 65 §:n, nuorisolain, pelastuslain 86 §:n ja hätäkeskustoiminnasta annetun

lain 20 §:n muuttamisesta

LaVM 3/1998 vp: Lakivaliokunnan mietintö oikeudenkäyttöä, viranomaisia ja yleistä järjes-

tystä vastaan kohdistuvia rikoksia sekä seksuaalirikoksia koskevien säännösten uudis-

tamiseksi

LaVM 28/2002 vp: Lakivaliokunnan mietintö rikosoikeuden yleisiä oppeja koskevan lain-

säädännön uudistamiseksi

INTERNETLÄHTEET

OM:n mietintöjä ja lausuntoja 16/2011:

https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/han-

dle/10024/76298/omml_16_2011_mietinto_56_s.pdf?sequence=1 14.2.2018

Tietoa tullista:

http://tulli.fi/tietoa-tullista/tullin-toimintayhteiskunnan-suojaaja 6.3.2018

Rajavartiolaitoksen tehtävistä:

http://www.raja.fi/tehtavat/rikostorjunta 6.3.2018

IX

Hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden kommentaari:

https://www.asianajajaliitto.fi/files/1327/Tapaohjeiden_kommentaari_31.1.2011.pdf

28.3.2018

OIKEUSTAPAUKSET

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

Murray v. Yhdistyneen kuningaskunnat, 18731/91, 8.2.1996.

Heaney ja McGuinness v. Irlanti, 34720/97, 21.12.2000.

Saunders v. Yhdistyneet kuningaskunnat, 19187/91, 17.12.1996.

Jalloh v. Saksa, 54810/00, 11.7.2006.

Telfner v. Itävalta, 33501/96, 20.3.2001.

Allen v. Yhdistyneet kuningaskunnat, 48539/99, 10.9.2002.

Marttinen v. Suomi, 19235/03, 21.4.2009.

Komissio v. Itävalta 26.5.1993.

Serves v. Ranska, 20225/92, 20.9.1997.

Korkein oikeus

KKO 2010:77

KKO 2003:115

KKO 2006:64

KKO 2009:87

KKO 2010:88

KKO 1992:92

X

KKO 1998:1

KKO 2013:85

KKO 1988:54

KKO 1985 II 8

KKO 2014:22

KKO 2011:91

KKO 2017:52

KKO 2008:79

KKO 2009:56

KKO 2017:92

KKO 2017:98

Hovioikeus

Vaasan hovioikeus 2016:2

Helsingin hovioikeus 2014:161

Helsingin hovioikeus 2006:2

Käräjäoikeus

Vantaan käräjäoikeus 2013:328

Helsingin käräjäoikeus 2016:149655

XI

LYHENNELUETTELO

BrB brottsbalk 1962:700 (Ruotsin rikoslaki)

DL Defensor Legis (Suomen Asianajajaliiton oikeudellinen aika-

kauskirja)

ETL esitutkintalaki 805/2011

EIS yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi

(Euroopan ihmisoikeussopimus, SopS 18-9/1990)

EIT Euroopan ihmisoikeustuomioistuin

HO hovioikeus

KKO korkein oikeus

KL kirkkolaki 1054/1993

KP-sopimus kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainväli-

nen yleissopimus SopS 7-8/1976

KäO käräjäoikeus

LSL lastensuojelulaki 417/2007

OK oikeudenkäymiskaari 1734/4

PL Suomen perustuslaki 731/1999

RL rikoslaki 39/1889

1

1 JOHDANTO

1.1 Tutkielman lähtökohdat ja taustat

Suomen oikeusjärjestyksessä ei ole voimassa yleistä velvollisuutta ilmoittaa jo tehdystä ri-

koksesta. Laajaa ilmiantovelvollisuutta ei ole pidetty Suomen oikeusjärjestykseen soveltu-

vana eikä sen valvonnan ole katsottu voivan olla tehokasta. Rikoslain (39/1889, RL) 15:10

§:ssä on kuitenkin säädetty rangaistavaksi törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen. Voi-

daan kysyä, miten rangaistavuus on tältä osin perusteltavissa edellä mainitun yleisperiaat-

teen vastaisena? Edelleen RL 15:10 § velvoittaa tarkalleen ottaen ilmoittamaan hankkeilla

olevasta eli valmisteltavasta törkeästä rikoksesta. Tältä osin voidaan edelleen kysyä, millä

perusteella katsotaan oikeutetuksi vasta hankkeilla olevan rikoksen ilmoittamisen kriminali-

sointi, kun jo toteutuneen rikoksen ilmoittamisvelvollisuuttakaan ei pidetä soveltuvana.

1.2 Tutkielman rakenne, tutkimuskysymykset ja rajaus

Tutkielmassa keskitytään RL 15:10 §:n törkeän rikoksen ilmoittamisvelvollisuutta koskevan

sääntelyn tulkintaan ja systematisointiin. Aluksi avataan säännöksen kriminalisointiin ja

yleisestävyyteen liittyviä kriminaalipoliittisia perusteita ja edellytyksiä. Kysymys on siis

niistä yleisistä oikeudellisista periaatteista, joiden tulee täyttyä, kun jokin teko säädetään

rangaistavaksi. Tämän jälkeen käsitellään Suomen rikoslain soveltamisalaan liittyviä kysy-

myksiä erityisesti laiminlyöntirikosten osalta. Olennainen kysymys tutkimuksen kannalta on

ilmoitusvelvollisuuden muoto ja ajankohta. Lisäksi säännöksessä ilmoitusvelvollisiksi sää-

dettyjen rikosten tunnistamisen nousee erityisasemaan. Kokonaisuutena tutkielma noudattaa

pääpiirteittäin rikoksen rakenneopista tuttua kaavaa. Ilmoitusvelvollisuutta lähestytään

aluksi tunnusmerkistön ja tahallisuuden näkökulmasta. Lopuksi tarkastellaan syyllisyyttä

osana rikoksen rakennetta, kuitenkin vain niitä osin, kun syyllisyys poistuu kokonaan. Oi-

keudenvastaisuuteen liittyvät oikeuttamisperusteet ja syyllisyyteen liitetyt anteeksiantope-

rusteet on tutkielmasta jätetty pois lähinnä siksi, että ne eivät juurikaan sovellu laiminlyön-

tirikoksiin, jollaiseksi törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen luokitellaan. Tutkintakysy-

mykset on tutkielmassa muotoiltu seuraavasti:

1. Miksi törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen on säädetty rangaistavaksi ja millä

2

perusteella kriminalisointi on katsottu hyväksyttäväksi Suomen oikeusjärjestel-

mässä?

2. Minkälaisesta rikoksesta ilmoitusvelvollisuuden noudattamatta jättämisessä on

kyse ja mikä on rikostyypin merkitys esimerkiksi rikoslain soveltuvuuden ja tahal-

lisuuden kannalta?

3. Miten ja milloin törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen toteutuu rikoksena ja

milloin ja millä tavalla ilmoitusvelvollisuus tulee täyttää rangaistavuuden välttä-

miseksi?

1.3 Tutkielman metodi

Tutkielman metodina on lainoppi eli oikeusdogmatiikka. Tutkielman tarkoituksena on sel-

vittää ja systematisoida tutkimuskysymysten osalta relevantteja oikeussääntöjä. Tutkiel-

massa pohditaan, miten voimassa olevaa oikeutta tulisi tulkita. Tulkinnan lähtökohtana on

sanamuodon mukainen tulkinta, jolloin lainsäädännön käsitteille annetaan niiden arkikie-

lessä esiintyvää, sisältöä vastaava tavanomainen merkitys.1

Tutkielmassa arvioidaan myös voimassa olevaa lainsäädäntöä ja pohditaan, onko rikoksen

ilmoittamatta jättäminen ilmoitusvelvollisen oikeusturvan kannalta riittävän tarkasti sää-

delty. Tältä osin voidaan puhua myös kriittisestä tai arvioivasta lainopista, koska voimassa

olevaa säännöstä tarkastellaan kriittisesti ja huomiota kiinnitetään esiin tulleisiin epäkoh-

tiin.2 Lainopin metodeilla ei kuitenkaan ole mahdollista arvioida sitä, millaista lainsäädän-

nön tulisi olla, joten tutkielman keskittyy arvioimaan pääosin sitä, onnistuuko säännös tur-

vaamaan tavoitteensa niin ilmoittajan kuin muidenkin osallisten oikeusturvan kannalta.3

Tutkielmassa joudutaan osittain turvautumaan oikeussääntöjen tulkinnan lisäksi myös mui-

hin tulkintametodeihin. Sanamuodon mukaisen tulkinnan lisäksi tutkielmassa turvaudutaan

erityisesti tavoitteelliseen eli teleologiseen tulkintaan. Epäselvissä tulkintakysymyksissä tul-

kintavaihtoehdoista tulisi valita se, mikä parhaiten turvaa ilmoitusvelvollisen oikeusturvaa

sanktiouhkaisessa ilmoittamatta jättämisessä ja mikä parhaiten toisaalta suojaa suojeltavaa

1 Määttä ym. 2012, s. 10. 2 Siltala 2004, s. 346-347. 3 Laakso 2012, s. 49.

3

oikeushyvää.4 Lainsäätäjän tarkoituksen lisäksi tulkintakysymyksissä on huomioitava ne yh-

teiskunnalliset vaikutukset, joita ilmoitusvelvollisuudella pyritään edistämään.

1.4 Tutkimusaineisto

Tutkielman ensisijaisena oikeuslähteenä on lainsäädäntö esitöineen, koska tutkimusmeto-

dina on lainoppi ja tutkimuskohde kuuluu rikosprosessioikeuden alaan. Kansallisen lainsää-

dännön lisäksi tutkimusaineistoon kuuluu Suomea velvoittavia kansainvälisiä sopimuksia.

Kotimaisen lainsäädännön osalta lain esityöt ja tuomioistuinten ratkaisut ovat merkittävässä

osassa lainsäädännön tulkinnassa. Lainopillisen tulkinnan ja systematisoinnin kannalta oi-

keuskirjallisuus on tutkielmassa myös huomattavassa asemassa erilaisten oikeudellisten pe-

riaatteiden ja tulkintojen hahmottamisessa.5 Oikeuskirjallisuuden merkitys oikeuslähdeopil-

lisesti on lainkäytössä varsin suuri, vaikka sillä ei ole samankaltaista auktoritatiivista ase-

maa, kuin lain esitöillä tai tuomioistuimen ennakkopäätöksillä6. Oikeuskirjallisuuden mer-

kitys myös tätä tutkielmaa tehdessä on ollut varsin suuressa osassa. Tutkielmassa hyödyn-

netään lisäksi viranomaisten, kuten oikeusministeriön julkaisuja ja yksittäisiä viranomais-

lausuntoja.

2 RANGAISTUSTEN OIKEUTTAMINEN

2.1 Rangaistusteorioista

Rangaistuksen käyttö on vastoin eettisiä perusteita ja vaatii siksi oikeutuksen eli perusteen

haitan ja kärsimyksen aiheuttamiselle. Peruskysymyksenä on, mikä oikeuttaa valtiota koh-

distamaan rikoksentekijään seuraamuksia, jotka sisältävät perustavanlaatuisia toimintava-

pauden rajoitteita. Rikostieteessä rangaistuksien oikeutusta on pyritty perustelemaan erilais-

ten rangaistusteorioiden avulla, joissa kuvataan rangaistuksen tehtävää ja tarkoitusta. Ran-

4 Laakso 2012, s. 339-362. 5 Oikeusdogmatiikka edellyttää eri oikeuslähteiden käyttämistä tietyn etusijajärjestyksen mukaan. Ks. esimer-

kiksi Aarnio 2006, s. 291-293. 6 Virolainen LM 2015, s. 5.

4

gaistusteoriat voidaan jakaa kahteen eri pääkategoriaan, joita kutsutaan sovitus- ja preven-

tioteorioiksi.7 Näistä on käytetty myös termejä retributiivinen ja utilitaristinen teoria ensim-

mäisen tarkoittaessa sovitusteoriaa ja jälkimmäisen tarkoittaessa preventioteoriaa8.

Sovitusteorioissa oikeutus rangaistukselle haetaan ajallisesti tehdystä teosta eli menneestä

tapahtumasta. Rangaistuksen oikeutus perustuu rikoksentekijän sovitukseen tekemästään te-

osta ja hänen katsotaan ansainneen rangaistuksensa yhteisesti sovittujen sääntöjen rikkomi-

sesta. Sovitus tehdystä teosta voi pahimmillaan johtaa mielivaltaan (kuten kostotoimiin), kun

rikosoikeudellisen kontrollin tulisi päinvastoin toimia yksityisen sosiaalisen toiminnan suun-

taajana.9

Preventioteorioissa oikeutus rangaistukselle haetaan tulevaisuudesta. Tarkoituksena on en-

naltaehkäistä ja vaikuttaa rangaistusuhalla henkilöiden tulevaan käyttäytymiseen. Preven-

tioteorioissa toisistaan voidaan erottaa yleispreventio ja erityispreventio. Kummankin osalta

on muistettava rikosoikeuden reunaehdot eli tehotonta rikosoikeutta ei pidä käyttää ja toi-

saalta tehokasta rikosoikeutta ei ole syytä käyttää, jos muut syyt ovat sitä vastaan.10

Suomessa rangaistuksen käyttämisen yleisenä oikeutuksena pidetään yleisestävyyttä, jolla

pyritään vaikuttamaan edeltä käsin ihmisten käyttäytymiseen ja valintoihin. Yleisestävyyden

tärkein elementti on lakien moraalia ylläpitävä, luova ja vahvistava vaikutus. Moraalia luova

vaikutus on Vilja Hahton mukaan välillistä yleisestävyyttä, koska se ei perustu siihen, että

lakien noudattamista harkittaisiin rationaalisin perustein tapauskohtaisesti. Välillistä yleises-

tävyyttä on lisäksi tapaa luova vaikutus, joka toimii sisäistettyjen toimintamallien kautta.

Kyse on siis siitä, että ihmiset ovat tottuneet käyttäytymään tietyllä tavalla ilman, että he

ajattelisivat tekevänsä niin lainkuuliaisuudesta. Yleisestävyyteen kuuluu välillisen estävyy-

den lisäksi myös välitön yleisestävyys eli rangaistusten pelotevaikutus. Pelotevaikutuksen

mukaan ihmiset noudattavat normeja rangaistusuhan vuoksi ja tuomitut rangaistukset vah-

vistavat uhan tehoa.11

Yleisestävän vaikutuksen saamiseksi edellytyksenä on ensinnäkin se, että kansalaiset tunte-

7 Tapani 2013, s. 17. 8 Esimerkiksi Nuotio – Majanen 2003, s. 13. 9 Tapani 2013, s. 17. 10 Tapani 2013, s. 18. 11 Hahto 2004, s. 53 – 55.

5

vat normit ja ainakin jossain määrin rangaistustasoa. Normituntemuksessa on olennaista ri-

kossäännösten lisäksi rikoslain toimeenpanosäännösten ja yleisten sääntöjen tunteminen,

koska niillä on vaikutusta tosiasialliseen rangaistavuuteen. Normituntemukseen liittyy li-

säksi käsitys siitä, millä edellytyksillä ja missä tapauksissa tunnusmerkistöjen kriteerit täyt-

tyvät. Yleisestävää vaikutusta ei voi syntyä sellaista tekoa kohtaan, jota yleisesti luullaan

rankaisematta jääväksi. Perinteisissä rikoksissa kuten tahallisissa henkeen ja terveyteen koh-

distuvissa ja seksuaalirikoksissa normituntemuksen voidaan olettaa olevan sellaisella ta-

solla, että rangaistavan käyttäytymisen ala on yleisellä tasolla varsin hyvin tunnettu. Sen

sijaan muilla harvemmin esiin tulevilla rikoksilla ei kansalaisilla normituntemus välttämättä

ole samalla tasolla. Tallaisissa tapauksissa tulee kuitenkin harkittavaksi eri anteeksianto- ja

oikeuttamisperusteet, jotka muodostavat poikkeuksia teon rangaistavuuteen.12

2.2 Tekojen kriminalisointi

Dan Fränden mukaan kriminalisoinnilla tarkoitetaan tietyn epätoivottavaksi katsotun teon

rangaistavaksi säätämistä. Kriminalisoinneilla pyritään vaikuttamaan kansalaisiin siten, että

he ainakin ajan myötä pyrkivät välttämään epätoivottua käyttäytymistä (yleisestävyys). Yksi

tärkeimmistä kysymyksistä arvioitaessa jonkin teon kriminalisoimista on, mitkä ovat ne pe-

rusteet, joilla teko voidaan hyväksyä rangaistusuhan alaiseksi. Kriminalisoimisesta päätettä-

essä on kyettävä esittämään vahvemmat perusteet kriminalisoinnin puolesta kuin sitä vas-

taan.13

Kriminaalipolitiikan päätöksenteon tavoitteiksi on Suomessa määritelty rikollisuudesta joh-

tuvien kärsimysten ja muiden kustannusten vähentäminen sekä rikollisuudesta johtuvien kär-

simysten ja muiden kustannusten jakaminen perusoikeudet huomioon ottavalla ja muutoin-

kin oikeudenmukaisella tavalla.14

Suomessa voidaan puhua vakiintuneesta, rikosoikeuden käyttöä eli kriminalisointeja koske-

vasta näkemyksestä. Tämä näkemys on vakiintunut oikeuskirjallisuudessa, lainvalmistelu-

käytännössä ja eduskunnan lainsäädäntökäytännössä, jossa vakiintuneet rikosoikeudelliset

12 Hahto 2004, s. 57. 13 Frände 2008, s. 17 – 18. 14 Tolvanen 2001, s. 2.

6

kriminalisointiperiaatteet on suhteutettu perusoikeuksiin ja niiden rajoitusedellytyksiin. Kri-

minalisointiperiaatteet ohjaavat kaikkea rikosoikeudellista lainvalmistelua.15

Suomalaisessa rikosoikeudessa keskeisiä kriminalisointiperiaatteita ovat oikeushyvien suo-

jelu, laillisuusperiaate, ultima ratio -periaate sekä hyöty–haitta-punninnan periaate. Lailli-

suusperiaatteen ydinsisältöön kuuluu muun ohella vaatimus kirjoitetun eduskuntalain tasoi-

sesta rikosoikeudellisesta sääntelystä sekä säännöksen täsmällisyyttä koskeva vaatimus, joka

kieltää lainsäätäjää säätämästä liian laajoja ja epäselviä kriminalisointeja. Oikeushyvien suo-

jelun periaatteen mukaan hyväksyttävän rikoslainsäädännön on suojeltava tiettyä tarkemmin

määriteltävää oikeushyvää, kuten esimerkiksi henkeä ja terveyttä tai omaisuutta. Ultima ra-

tio -periaate tarkoittaa sekä rikosoikeuden viimesijaisuutta suhteessa muihin mahdollisiin

keinoihin että vaatimusta vähiten puuttuvasta keinosta ja rikosoikeudellisen järjestelmän

suhteellisuudesta. Ultima ratio -periaatteen mukaisesti rangaistavuuden alaa laajennettaessa

on sovellettava varovaisuusperiaatetta ja päällekkäisiä kriminalisointeja tulee välttää.

Hyöty–haitta-punninnan periaatteen mukaan kriminalisoinnista on oltava enemmän hyötyä

kuin haittaa. Kyseinen periaate laajentaa kriminalisointeja koskevan tarkastelun kokonais-

yhteiskunnalliseksi.16 Mainittuihin periaatteisiin voidaan lisäksi liittää symbolisen rikoslain

säätämisen kielto sekä niin sanottu paternalistisen rikoslain käytön kielto, jonka mukaan yk-

sinomaan itsensä vaarantamiseen perustuvia kriminalisointeja tulee välttää.17

Perustuslaissa (731/1999, PL) luetellut perusoikeudet, kuten henki, terveys, vapaus, yksi-

tyiselämä, kunnia, kotirauha ja omaisuus ilmentävät yhteiskunnassa yleisesti hyväksyttyjä

ja tärkeinä pidettyjä perusarvoja. PL 22 §:ssä säädetään, että julkisen vallan on turvattava

ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien toteutuminen. Julkisen vallan edellytetään kunnioitta-

van, takaavan ja suojelevan kansalaisten perusoikeudet. Perusoikeuksien suojeleminen si-

sältää oikeusvaltiossa vaatimuksen siitä, että ihmisten itsemääräämisoikeutta rajoitetaan

mahdollisimman vähän. Lisäksi toimintavapauden rajoitusten tulee olla välttämättömiä ja

hyväksyttäviä.18

Rikosoikeudessa tällaisia PL:n turvaamia perusarvoja kutsutaan oikeushyviksi. Oikeushyvät

15 OM:n mietintöjä ja lausuntoja 2011. 16 Kts. mm. Määttä – Pihlajamäki 2003, s. 69, joiden mukaan taloustieteellisestä näkökulmasta kriminaalipo-

litiikan tehokas pelotevaikutus saavutetaan, kun rikosten vähentämisestä koituvat yhteiskunnalliset kustannuk-

set ovat yhtä suuret kuin rikosten vähentämisestä koituva tuotto. 17 OM:n mietintöjä ja lausuntoja 2011. 18 Tapani 2013, s. 29 – 30.

7

on kyettävä ankkuroimaan perus- ja ihmisoikeuksiin. Yksilöllisten perusoikeuksien tulee li-

säksi suojata myös yhteisöllisiä oikeushyviä, kuten ihmisyyttä, valtion turvallisuutta, oikeu-

denkäyttöä, ympäristöä ja viranomaistoimintaa. Rikosoikeudellisilla kielloilla ja niihin liite-

tyillä rangaistusuhilla pyritään suojaamaan yhteiskunnassa tärkeinä pidettyjä arvoja louk-

kaamisilta ja vaarantamisilta.19

2.3 Rikoslain 15:10 §:n yleisestävyyden ja kriminalisointiperusteiden arviointia

RL 15:10 §:ssä olevat ilmoitusvelvollisuuden alaiset törkeät rikokset kuten esimerkiksi jouk-

kotuhonta, tappo, törkeä pahoinpitely, raiskaus, maanpetos, törkeä tuhotyö ja törkeä ympä-

ristön turmeleminen kohdistuvat keskeisinä suojattavina oikeushyvinä henkeen ja tervey-

teen, omaisuuteen, valtioon tai ympäristöön. Säännöksen ilmoituksen alaiset rikokset ovat

luonteeltaan vakavia, kansalaisten perusturvallisuutta ja hyvinvointia uhkaavia tekoja. Jul-

kisen vallan on PL:n mukaan turvattava ihmis- ja perusoikeuksien toteutuminen, ja tällä pe-

rusteella törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen on ollut perusteltua kriminalisoida.

Jos kriminalisointia tarkastellaan laillisuusperiaatteen näkökulmasta, voidaan säännöksen

täsmällisyysvaatimuksen täyttymistä sen laajuuden ja epätäsmällisyyden osalta kritisoida.

Säännös edellyttää ilmoittamaan useista hankkeilla eli valmisteilla olevista rikoksista, joiden

tunnusmerkistö määräytyy kutakin kyseessä olevaa rikosta koskevan erillisen RL:n krimi-

nalisointisäännöksen mukaan. Näin ollen ilmoitusvelvollisuuden tunteminen edellyttää

paitsi itse ilmoitusvelvollisuudesta tietämistä, myös RL 15:10 §:n käsittämien rikosten tun-

nusmerkistöjen tuntemista, mikä kyseessä olevien rikosten luonteen johdosta ei välttämättä

toteudu. Edelleen RL 15:10 § ei määritä valmistelun tunnusmerkistöä tai anna suuntaviivoja

valmistelun rajanvedon arvioinnille. Kaikkien ilmoitusvelvollisuuden alaisten rikosten val-

mistelua ei ole sanktioitu ja valmisteluna sanktioitujen rikosten osaltakin valmistelun tun-

nusmerkistö määräytyy erillisen RL:n säännöksen nojalla. Törkeän rikoksen ilmoittamisvel-

vollisuuden tunnistaminen ja noudattaminen edellyttävät näin laajempaa rikosoikeudellista

tuntemusta sekä ilmoitusten alaisten rikosten tunnusmerkistöistä että siitä mitä valmistelulla

ylipäätään tarkoitetaan kunkin ilmoituksen alaisen rikoksen yhteydessä.

Yleispreventiivisyyden eli ennaltaestävyyden kannalta RL 15:10 §:ää voidaan pitää kaksija-

19 Tapani 2013, s. 32.

8

koisena. Itse törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen on harvinainen rikos. Rikoskomisa-

rio Teemu Kruskopfin mukaan Suomessa ei vuonna 2015 ollut yhtään rikosilmoitusta törkeän

rikoksen ilmoittamatta jättämisestä ja vuonna 2016 niitä oli kolme, koskien ryöstöä, törkeää

pahoinpitelyä ja seksuaalirikosta20. Koska tilastojen perusteella törkeän rikoksen ilmoitta-

matta jättäminen näyttää olevan rikoksena harvinainen, kansalaisten voidaan olettaa tunte-

van säännöksen vaatiman ilmoitusvelvollisuuden. Tosiasiassa kansalaisten tietoisuus tör-

keän rikoksen ilmoittamatta jättämisen rangaistavuudesta lienee kuitenkin tosiasiassa päin-

vastainen rikoksen laadusta johtuen (yleinen velvoite, joka ei koske nimenomaista kansalai-

sen omaa tekoa). Syynä törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisen harvinaisuuteen rikoksena

on todennäköisemmin enemminkin se, että rikoksen luonteesta johtuen mahdollisesti toteu-

tunut törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämien ei koskaan tule viranomaisen tietoon eikä

näin ollen rikosprosessissa käsiteltäväksi.

Toisen ongelman yleisestävyyden kannalta muodostavat itse törkeät rikokset, joista sään-

nöksen mukaan tulee ilmoittaa niiden hankevaiheessa. Osa ilmoitettavista rikoksista on niin

sanottuja perinteisiä rikoksia, joiden osalta kansalaisten normituntemus voi olla korkeallakin

tasolla (esimerkiksi henkirikos), osa taas rikoksia, joiden osalta joko esiintymistiheys on niin

matala tai liityntä tavallisen kansalaisen elämään sen verran etäisempi (esimerkiksi vakoilu,

ihmiskauppa), että jo itse rikoksen tunnistaminen voi olla erityisen vaikeaa puhumattakaan

siitä, että RL 15:10 § edellyttää jo kyseisten rikosten hankkeen eli valmistelun tunnistamista.

3 RIKOSLAIN SOVELTAMISALASTA JOHTUVAT RANGAISTAVUU-

DEN RAJOITUKSET

3.1 Suomi rikoksen tekopaikkana

RL 1:1 §:n 1 momentin mukaan Suomessa tehtyyn rikokseen suomalainen tuomioistuin so-

veltaa Suomen lakia. RL 1 luvun 10 §:ssä säädetään rikoksen tekopaikasta. Säännöksen

mukaan rikos katsotaan tehdyksi sekä siellä, missä rikollinen teko suoritettiin, että siellä,

missä rikoksen tunnusmerkistön mukainen seuraus ilmeni. Laiminlyöntirikosten osalta teko

katsotaan tehdyksi sekä siellä, missä tekijän olisi pitänyt toimia että siellä, missä rikoksen

20 Kruskopf, Rikosuhripäivystyksen lehti Riku 1/2017, s. 4.

9

tunnusmerkistön mukainen seuraus ilmeni21. Tyyppiesimerkki laiminlyöntirikoksesta lienee

RL 21:15 §, koskien pelastustoimen laiminlyöntiä. Muun muassa Tapani ja Tolvanen katso-

vat, että pelkästä pelastustoimen laiminlyönnistä ulkomailla ilman seurausta ei voisi tämän

säännöksen perusteella nostaa syytettä Suomessa. Syyte olisi kuitenkin mahdollista nostaa

tapahtumavaltion syyttäjäviranomaisen sitä pyytäessä, vaikka rikos katsottaisiin tehdyksi

vain siellä.22 Jos rikos jäi yritykseksi, rikos katsotaan tehdyksi sielläkin, missä rikoksen täyt-

tyessä sen tunnusmerkistön mukainen seuraus joko todennäköisesti tai tekijän käsityksen

mukaan olisi ilmennyt. Yllyttäjän ja avunantajan rikos katsotaan tehdyksi sekä siellä, missä

osallisuusteko suoritettiin, että siellä, missä rikoksentekijän rikos katsotaan tehdyksi. Jos ri-

koksen tekopaikasta ei ole varmuutta, mutta on perusteltua syytä olettaa, että rikos on tehty

Suomen alueella, se katsotaan tehdyksi Suomessa.

RL 1:2 §:ssä säädetään, että suomalaisessa aluksessa tai ilma-aluksessa tehtyyn rikokseen

sovelletaan Suomen lakia, jos rikos on tehty aluksen ollessa aavalla merellä tai millekään

valtiolle kuulumattomalla alueella taikka ilma-aluksen ollessa tällaisella alueella tai sen ylä-

puolella taikka aluksen ollessa vieraan valtion alueella taikka ilma-aluksen ollessa tällaisella

alueella tai sen yläpuolella ja rikoksen on tehnyt aluksen päällikkö tai sen miehistön jäsen

taikka sen matkustaja tai matkalla muutoin mukana oleva henkilö. Suomen lakia sovelletaan

myös suomalaisen aluksen tai ilma-aluksen päällikön tai sen miehistön jäsenen Suomen ul-

kopuolella tekemään rikokseen, jos tekijä teollaan on rikkonut hänelle aluksen päällikkönä

tai miehistön jäsenenä lain mukaan kuuluvaa erityistä velvollisuutta.

3.2 Suomeen kohdistunut rikos

RL 1:3 §:n 1 momentin mukaan Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen, joka on kohdistu-

nut Suomeen, sovelletaan Suomen lakia. Säännöksen 2 momentin mukaan rikoksen katso-

taan kohdistuneen Suomeen, 1) mikäli se on maan- tai valtiopetosrikos, 2) teolla muutoin on

vakavasti loukattu tai vaarannettu Suomen valtiollisia, sotilaallisia tai taloudellisia oikeuksia

tai etuuksia, taikka 3) se on kohdistunut Suomen viranomaiseen. Hallituksen esityksen mu-

kaan säännös on tarkoitettu turvaamaan Suomen valtion erityisen tärkeitä intressejä ja var-

21 Jos tekijä laiminlyö pelastustoimen esimerkiksi Ruotsissa, ja pelastamatta jätetty kuolee sairaalassa Suo-

messa, tekijä voidaan tuomita kuolemantuottamuksesta tietyin edellytyksin myös Suomessa. 22 Tapani-Tolvanen 2013, s. 525.

10

mistamaan rangaistussäännösten sovellettavuus silloinkin, kun tekoa ei voida pitää Suo-

messa tehtynä. Säännöksen soveltaminen ei edellytä, että teko olisi rangaistava myös teko-

paikan lain mukaan. Vieraiden valtioiden oikeusjärjestysten ei voida olettaa tarjoavan riittä-

vää suojaa Suomen valtiollisille ja julkisoikeudellisille intresseille. Näitä intressejä suojaavat

rangaistussäännökset ovat yleensä kansallisesti rajoittuneita eli rangaistavia ovat vain val-

tion omiin intresseihin kohdistuvat teot. Kohdan 1) rikokset, joiden katsotaan kohdistuvan

Suomeen, on määritelty RL 12 ja 13 luvuissa. Kohdassa 2) mainittuja intressejä voidaan

loukata useiden tunnusmerkistöjen mukaisilla teoilla. Kyseessä oleva kohta koskee ainoas-

taan tekoja, joilla loukataan vakavasti siinä mainittuja intressejä. Lievät tekomuodot eivät

ole yhteiskunnan kannalta niin haitallisia, että ulkomailla tehtyyn rikokseen pitäisi soveltaa

Suomen rikoslakia. Loukkauksen vakavuus jää tapauksittain harkittavaksi. Kohdan 3) mu-

kaan viranomaiseen kohdistuvien rikosten katsotaan kohdistuvan virkamiehenä olevan hen-

kilön lisäksi välittömästi myös valtioon. Säännöksen tarkoituksena on suojella valtion tär-

keitä intressejä. Viranomaisella tarkoitetaan tässä yhteydessä Suomen valtion viranomaista.

Lisäksi edellytetään, että rikos kohdistuu virkamieheen hänen ollessaan virantoimituk-

sessa.23

3.3 Suomalaiseen kohdistunut tai suomalaisen tekemä rikos

RL 1:5 ja 6 §:ssä säädetään suomalaiseen kohdistuneesta tai suomalaisen tekemästä rikok-

sesta ulkomailla. 5 §:n mukaan Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen, joka on kohdistunut

Suomen kansalaiseen, suomalaiseen yhteisöön, säätiöön tai muuhun oikeushenkilöön taikka

Suomessa pysyvästi asuvaan ulkomaalaiseen, sovelletaan Suomen lakia, jos teosta Suomen

lain mukaan saattaa seurata yli kuuden kuukauden vankeusrangaistus. Hallituksen esityksen

perustelujen mukaan tekopaikan lainsäädäntö tarjoaa riittävän tehokkaan suojan Suomen

kansalaisille, Suomessa pysyvästi asuville ulkomaalaisille ja suomalaisille oikeushenki-

löille. Jotta vältettäisiin tilanne, jossa tällaiseen tahoon kohdistuva vakavahko oikeudenlouk-

kaus jäisi rankaisematta, on pykälään otettu tällaisia tekoja koskeva säännös.24

RL 1:6 §:n mukaan Suomen kansalaisen Suomen ulkopuolella tekemään rikokseen sovelle-

taan Suomen lakia. Jos rikos on tehty millekään valtiolle kuulumattomalla alueella, rangais-

23 HE 1/1996 vp, s. 18 – 19. 24 HE 1/1996 vp, s. 20.

11

tavuuden edellytyksenä on, että teosta Suomen lain mukaan saattaa seurata yli kuuden kuu-

kauden vankeusrangaistus. Suomen kansalaisena pidetään henkilöä, joka rikoksen tekohet-

kellä oli tai oikeudenkäynnin alkaessa on Suomen kansalainen. Pykälän 3 momentin 1 koh-

dassa Suomen kansalaiseen rinnastetaan henkilö, joka rikoksen tekohetkellä asui tai oikeu-

denkäynnin alkaessa asuu pysyvästi Suomessa, sekä 2 kohdassa henkilö, joka tavataan Suo-

mesta ja oikeudenkäynnin alkaessa on Islannin, Norjan, Ruotsin tai Tanskan kansalainen

taikka tällöin pysyvästi asuu jossakin näistä maista.

RL 1:4 § koskee virkarikosta ja sotilasrikosta. RL 40:11 §:n 1, 2, 3 ja 5 kohdassa tarkoitetun

henkilön Suomen ulkopuolella tekemään RL 40 luvussa mainittuun rikokseen sovelletaan

Suomen lakia. Suomen lakia sovelletaan myös RL 45 luvussa mainittuun rikokseen, jonka

tuon luvun säännösten alainen henkilö on tehnyt Suomen ulkopuolella. RL 40 luku koskee

virkarikoksia ja 45 luku sotilasrikoksia. Hallituksen esityksen mukaan säännös koskee kaik-

kia RL 2:12 §:ssä mainittuja henkilöitä. Virkamiehiä ovat tuon säännöksen mukaan ensinnä-

kin virkasuhteessa tai siihen rinnastettavassa palvelussuhteessa valtioon, kuntaan tai muuhun

lainkohdassa tarkoitettuun julkisyhteisöön tai laitokseen olevat henkilöt. Lisäksi virkamiehiä

rikosoikeudellisessa mielessä ovat kunnanvaltuutetut ja muut yleisillä vaaleilla valitut jul-

kisyhteisön edustajiston jäsenet, lukuun ottamatta kansanedustajaa edustajantoimessaan,

sekä lainkohdassa tarkoitettujen julkisyhteisöjen tai laitosten eri toimielinten jäsenet ja muut

luottamushenkilöt. Valtioneuvoston jäsen on oikeudellisessa vastuussa virkatoimistaan siten

kuin eduskunnan oikeudesta tarkastaa valtioneuvoston jäsenten ja oikeuskanslerin virkatoin-

ten lainmukaisuutta annetussa laissa (274/1922) säädetään. Virkamiesasema voi lisäksi pe-

rustua tehtävän laatuun. Virkamiehiä ovat myös henkilöt, jotka lain, asetuksen tai niiden

nojalla annetun määräyksen perusteella käyttävät julkista valtaa.25

3.4 Kansainvälinen rikos tai muu Suomen ulkopuolella tehty rikos

RL 1:7 §:ssä säädetään kansainvälisestä rikoksesta. Sen mukaan Suomen ulkopuolella teh-

tyyn rikokseen, jonka rankaiseminen tekopaikan laista riippumatta perustuu Suomea velvoit-

tavaan kansainväliseen sopimukseen tai muuhun Suomea kansainvälisesti velvoittavaan sää-

dökseen tai määräykseen, sovelletaan Suomen lakia. Suomen lakia sovelletaan tekopaikan

laista riippumatta myös sellaiseen Suomen ulkopuolella tehtyyn ydinräjähderikokseen tai

25 HE 1/1996 vp, s. 19 – 20.

12

yleisvaarallisen rikoksen valmisteluun, jota on pidettävä täydellisestä ydinkoekiellosta teh-

dyssä sopimuksessa tarkoitettuna rikoksena. Suomen lakia sovelletaan tekopaikan laista riip-

pumatta myös Suomen ulkopuolella tehtyyn ihmiskauppaan, törkeään ihmiskauppaan ja RL

34 a luvussa tarkoitettuun terrorismirikokseen.

Suomen lakia sovelletaan myös RL 1:8 §:n mukaan Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen,

josta Suomen lain mukaan saattaa seurata yli kuuden kuukauden vankeusrangaistus, jos val-

tio, jonka alueella rikos on tehty, on pyytänyt rikoksen syytteeseenpanoa suomalaisessa tuo-

mioistuimessa tai rikoksen johdosta esittänyt pyynnön rikoksentekijän luovuttamisesta,

mutta pyyntöön ei ole suostuttu.

3.5 Kaksoisrangaistavuuden vaatimus

RL 1:11 §:n 1 momentin mukaan silloin, kun rikos on tehty vieraan valtion alueella, Suomen

lain soveltaminen voidaan perustaa RL 1:5, 6 ja 8 §:iin vain, jos rikos myös tekopaikan lain

mukaan on rangaistava26 ja siitä olisi voitu tuomita rangaistus myös tämän vieraan valtion

tuomioistuimessa. Rikoksesta ei silloin Suomessa saa tuomita ankarampaa seuraamusta kuin

siitä tekopaikan laissa säädetään.

Pykälän 2 momentin mukaan tekoon sovelletaan Suomen lakia, vaikka teosta ei säädetä ran-

gaistusta tekopaikan laissa, jos sen on tehnyt Suomen kansalainen tai 6 §:n 3 momentin 1

kohdassa tarkoitettu henkilö ja teosta säädetty rangaistus on:

1) RL 11:5 tai 6 §:ssä, ja teko on sellainen sotarikos tai törkeä sotarikos taikka osallisuusteko

niihin, jota tarkoitetaan kulttuuriomaisuuden suojelemisesta aseellisen selkkauksen sattuessa

tehdyn Haagin vuoden 1954 yleissopimuksen toisen pöytäkirjan 15 artiklassa,

2) RL 15:12 a §:n nojalla mainitun luvun 1–9 §:ssä (rikoksista oikeudenkäyttöä vastaan),

3) RL 16:1–3 §:ssä ja vaikka rikoksen kohteena on RL 40:11 §:n 2, 3 tai 5 kohdassa tarkoi-

tettu henkilö taikka ulkomainen virkamies, joka toimii Kansainvälisen rikostuomioistuimen

26 Esimerkiksi Ruotsissa on oma ilmoitusvelvollisuutta koskeva säännös; Brottsbalk 1962/700 (BrB) 23:6 §:

Den som underlåter att i tid anmäla eller annars avslöja ett förestående eller pågående brott ska, i de fall det är

särskilt föreskrivet, dömas för underlåtenhet att avslöja brottet enligt vad som är föreskrivet för den som med-

verkat endast i mindre mån till sådant brott. Högre straff än fängelse i två år får dock inte dömas ut. I de fall

det är särskilt föreskrivet ska för underlåtenhet att avslöja brott även den dömas som inte haft uppsåt till men

borde ha insett att brottet var förestående eller pågick…

13

palveluksessa (rikoksista viranomaisia vastaan),

4) RL 16:13, 14, 14 a tai 14 b §:ssä ja vaikka lainkohtia sovelletaan mainitun luvun 20 §:n

nojalla,

5) RL 17:18, 18 a tai 19 §:ssä (rikoksista yleistä järjestystä vastaan),

6) RL 20:1, 2, 4, 5, 6, 7 tai 8 a–8 c §:ssä (seksuaalirikoksista),

7) RL 20:9 tai 9 a §:ssä jos teko kohdistuu kahdeksaatoista vuotta nuorempaan henkilöön,

8) RL 21:5 tai 6 §:ssä, RL 22:1 tai 2 §:ssä taikka RL 25:8 §:ssä jos teko on naisiin kohdistu-

van väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdyn Euroopan neuvos-

ton yleissopimuksen 37 artiklassa tarkoitettu avioliittoon pakottaminen, 38 artiklassa tarkoi-

tettu naisen sukuelinten silpominen taikka 39 artiklassa tarkoitettu pakotettu raskauden kes-

keyttäminen tai pakkosterilointi (henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista, sikiön, al-

kion ja perimän loukkaamisesta ja vapauteen kohdistuvista rikoksista),

9) RL 30:7, 7 a, 8 tai 8 a §:ssä ja vaikka lainkohtia sovelletaan mainitun luvun 14 §:n nojalla

(elinkeinorikoksista) taikka

10) RL 40:1–4 tai 4 a §:ssä jos rikoksen tekijä on kansanedustaja, ulkomainen virkamies tai

ulkomaisen parlamentin jäsen (virkarikoksista).

3.6 Törkeän rikoksen ilmoittamista koskevan velvoitteen arviointia laiminlyöntirikok-

sena Suomen rikoslain soveltamisalan valossa

RL 3:3 §:n 1 momentin mukaan laiminlyönti on rangaistava, jos rikoksen tunnusmerkistössä

niin nimenomaan määrätään. Säännöksen 2 momentin mukaan laiminlyönti on rangaistavaa

myös, jos tekijä on jättänyt estämättä tunnusmerkistön mukaisen seurauksen syntymisen,

vaikka hänellä on ollut erityinen oikeudellinen velvollisuus estää seurauksen syntyminen.

Tällainen velvollisuus voi perustua 1) virkaan, toimeen tai asemaan, 2) tekijän ja uhrin väli-

seen suhteeseen, 3) tehtäväksi ottamiseen tai sopimukseen, 4) tekijän vaaraa aiheuttaneeseen

toimintaan tai 5) muuhun niihin rinnastettavaan syyhyn.

Hallituksen esityksen mukaan 1 momentissa säädettyä laiminlyöntiä pidetään varsinaisena

laiminlyöntirikoksena ja 2 momentissa mainittua laiminlyöntiä epävarsinaisena laiminlyön-

tirikoksena. Varsinainen laiminlyöntirikos on rikoksen tunnusmerkistössä jo nimenomaisesti

14

määrätty rangaistavaksi. Näissä tapauksissa vastuun edellytykset ilmenevät suoraan asian-

omaisesta tunnusmerkistöstä ilman, että on tarve pohtia tekijän erityistä oikeudellista toimi-

misvelvollisuutta. Tuo velvollisuus on tullut jo vahvistetuksi tällaisen varsinaisen laimin-

lyöntirikoksen tunnusmerkistössä.27 Tosin laiminlyönti saattaa johtaa rikosvastuuseen muul-

loinkin kuin laissa nimenomaisesti mainituissa tapauksissa, koska rikosten tunnusmerkistöt

on saatettu laatia myös siten, ettei laiminlyöntiä ole yleisten tulkintaperiaatteiden mukaisesti

sijoitettavissa sanamuodon merkityssisältöön. Kuitenkaan rikokset, jotka edellyttävät kehot-

tamista, houkuttelemista, kokoukseen osallistumista, kuljettamista, käyttämistä tai tietojen

antamista, eivät juuri voi tulla toteutetuiksi laiminlyönnillä.28

Pykälän 2 momentin esityksessä rangaistusvastuun edellytyksenä on, että tekijällä on erityi-

nen oikeudellinen velvollisuus estää vahinkoseurauksen syntyminen. Toisin sanoen tekijän

on täytynyt olla vastuuasemassa seurauksen torjumiseen nähden, kuten esimerkiksi van-

hempi-lapsi suhteessa.

Kimmo Nuotion ja Martti Majasen mukaan on tärkeää tehdä ero varsinaisten ja epävarsi-

naisten laiminlyöntirikosten välillä. Varsinainen laiminlyöntirikos rajautuu itsenäiseksi eikä

laiminlyöjä vastaa esimerkiksi syntyneistä seurauksista. Epävarsinaisessa laiminlyöntirikok-

sessa laiminlyöjä vastaa sekä laiminlyöntirikoksesta että myös sen seurauksesta.29

Tapio Lappi-Seppälä on hallituksen esitystä30 mukaillen katsonut, että törkeän rikoksen il-

moittamatta jättäminen on luonteeltaan varsinainen laiminlyöntirikos, josta tosin rangaistaan

vain sillä edellytyksellä, että rikos tai sen yritys tapahtuu. Ilmoituksen laiminlyöjä ei kuiten-

kaan joudu vastuuseen tapahtuneesta rikoksesta tai sen yrityksestä.31 Törkeän rikoksen il-

moittamatta jättämisen säännös poikkeaa siten varsinaisesta laiminlyöntirikoksesta siltä

osin, että varsinaiselle laiminlyöntirikokselle on tyypillistä se, että lain rangaistusuhka kos-

kee laiminlyöntiä sinänsä, eikä sillä ole periaatteessa merkitystä, syntyykö vahinkoseuraa-

musta.32

27 HE 44/2002 vp, s. 42. 28 HE 44/2002 vp, s. 42 – 43. 29 Nuotio – Majanen 2003, s. 95. 30 HE 6/1997 vp, s. 43. 31 Lappi-Seppälä 2009, s. 338 – 339. 32 Koskinen 2008, s. 36.

15

Myös RL soveltamisen kannalta on olennaista määritellä törkeän rikoksen ilmoittamatta jät-

täminen laiminlyöntirikokseksi, koska sillä on vaikutusta arvioitaessa rangaistusvastuuta eri-

tyisesti ulkomailla tehtyyn törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämiseen. RL 1:10 §:n mukaan

laiminlyöntirikos katsotaan tehdyksi sekä siellä, missä tekijän olisi pitänyt toimia, että siellä,

missä rikoksen tunnusmerkistön mukainen seuraus ilmeni. Tällöin ei tarvitse pohtia esimer-

kiksi RL 1:11 §:n kaksoisrangaistusvaatimusta. Tilanne olisi aika absurdi, mikäli törkeästä,

valmisteilla olevasta rikoksesta ei tarvitsisi ilmoittaa ilman rangaistusuhkaa ilmoitusvelvol-

lisen ja tiedonsaantipaikan ollessa Suomen rajojen ulkopuolella, eikä tapahtumamaan lain-

säädännössä olisi vastaavanlaista säännöstä törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä.

Säännöksen ilmoitusvelvollisuuden alaisten rikosten voidaan kuitenkin katsoa osaltaan ta-

pahtuvan myös ulkomailla ja olevan luonteeltaan siinä määrin vakavia, ettei törkeän rikok-

sen ilmoittamatta jättämisen rangaistusuhkaa voida jättää muiden valtioiden lainsäädännön

varaan.

4 RIKOSLAIN 15:10 §:N TUNNUSMERKISTÖN MUKAISUUS

4.1 Yleistä

Rikokselle ei ole mahdollista antaa tarkkaa sisällöllistä määritelmää, ja siksi käsitteelliseksi

työvälineeksi on kehitetty niin sanottu rikoksen rakenneoppi. Rikoksen katsotaan tämän opin

mukaan muodostuvan kolmesta eri rakenne-elementistä. Nämä elementit ovat tunnusmer-

kistön mukaisuus, oikeudenvastaisuus ja syyllisyys. Tunnusmerkistön mukaisuus koostuu

eri rikossäännöksissä kuvatuista tunnusmerkistöistä ja yleisistä edellytyksistä, kuten tahalli-

suudesta, joka on yksi rikosvastuun yleisistä edellytyksistä.33 Tunnusmerkistön mukainen

teko on lähtökohtaisesti oikeudenvastainen eli kielletty. Oikeudenvastaisuus poistuu teosta,

mikäli on olemassa oikeuttamisperuste. Tärkeimmät Suomen oikeusjärjestelmän oikeutta-

misperusteet ovat hätävarjelu, sallittu pakkotilateko ja voimakeinojen käyttö. Dan Frände

laskee myös itsekriminointisuojan oikeuttamisperusteisiin, joka tosin on vailla suoranaista

33 Tapani 2013, s. 7. Kts. myös Tapani ja Tolvanen 2006, s. 39, jossa he ovat ankkuroineet syyllisyyden ran-

gaistuksen mittaamisessa erityisesti syyksiluettavuuden lajeihin eli tahallisuuteen ja tuottamukseen. Tapani

katsoo 2013, s. 9, että jos tahallisuus katsottaisiin kuuluvaksi osaksi syyllisyyttä, voisi tästä seurata, että ensiksi

arvioitaisiin teon tunnusmerkistön mukaisuutta, mahdollisia oikeuttamisperusteita ja sen jälkeen vasta tahalli-

suutta. Prosessuaalisesti järkevin tapa on edetä niin, että tunnusmerkistön mukaisuus tutkitaan ensin kokonai-

suudessaan, eli täyttyykö tunnusmerkistö ja onko tekijä toiminut tahallisesti. Tämän jälkeen arvioidaan tarvit-

taessa mahdollisen oikeuttamisperusteen olemassaolo.

16

lain tukea.34 Syyllisyys kuuluu rakenneopin viimeiselle tasolle. Jos teko on tunnusmerkistön

mukainen ja siitä puuttuu oikeuttamisperuste, niin kyseessä on teko, joka on kielletty kaikki

olosuhteet huomioon ottaen. Oikeudenvastaisesti toiminutta tulee rangaista ja häntä moiti-

taan tekemästään. Kun moite on paikallaan, niin tekijä on syyllinen. Syyllisyys on siten

sama, kuin moite. Rikosoikeustutkijoiden mukaan syyllisyysperiaate edellyttää rangaista-

vuuden normatiivisena ehtona toisintoimimismahdollisuutta35. Syyllisyyden poissulkevia

seikkoja ovat puuttuva vastuuikä, syyntakeettomuus, hätävarjelun liioittelu, voimakeinojen

käytön liioittelu, anteeksiannettava pakkotilateko, kieltoerehdys ja esimiehen käsky.36

4.2 Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen rikoslain 15:10 mukaan

RL 15:10 §:n mukaan sen, joka tietää joukkotuhonnan, joukkotuhonnan valmistelun, rikok-

sen ihmisyyttä vastaan, törkeän rikoksen ihmisyyttä vastaan, hyökkäysrikoksen, hyökkäys-

rikoksen valmistelun, sotarikoksen, törkeän sotarikoksen, kidutuksen, kemiallisen aseen

kiellon rikkomisen, biologisen aseen kiellon rikkomisen, jalkaväkimiinakiellon rikkomisen,

Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisen, maanpetoksen, törkeän maanpetoksen, va-

koilun, törkeän vakoilun, valtiopetoksen, törkeän valtiopetoksen, raiskauksen, törkeän rais-

kauksen, törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön, murhan, tapon, surman, törkeän pa-

hoinpitelyn, ryöstön, törkeän ryöstön, ihmiskaupan, törkeän ihmiskaupan, panttivangin ot-

tamisen, törkeän tuhotyön, törkeän terveyden vaarantamisen, ydinräjähderikoksen, kaap-

pauksen, 34 a luvun 1 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun terroristisessa tarkoituksessa

tehdyn rikoksen, törkeän ympäristön turmelemisen tai törkeän huumausainerikoksen olevan

hankkeilla eikä ajoissa, kun rikos vielä olisi estettävissä, anna siitä tietoa viranomaiselle tai

sille, jota vaara uhkaa, on tuomittava, jos rikos tai sen rangaistava yritys tapahtuu, törkeän

rikoksen ilmoittamatta jättämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä ei kuitenkaan tuomita rangaistukseen sitä, jonka

olisi rikoksen estämiseksi täytynyt antaa ilmi nykyinen tai entinen aviopuolisonsa taikka ny-

kyinen avopuolisonsa, sisaruksensa, sukulaisensa suoraan ylenevässä tai alenevassa pol-

34 Frände 2012, s. 138 – 139. 35 Jareborg 2001, s. 303 – 304. Toisintoimimismahdollisuuden yhteydessä puhutaan konformiteettiperiaat-

teesta. Konformiteettiperiaate edellyttää, että ihmisiä kunnioitetaan valintoja tekevänä yksilönä, huolimatta

siitä oliko se irrationaalinen tai rationaalinen. 36 Frände 2012, s. 165 – 166.

17

vessa taikka se, johon hänellä on vastaavanlainen parisuhteeseen tai sukulaisuuteen rinnas-

tuva läheinen suhde.

4.3 Ilmoitusvelvollisuus rikoksesta

Suomen oikeusjärjestys ei tunne yleistä velvollisuutta ilmoittaa rikoksia viranomaisille tai

niille, joihin rikokset kohdistuvat. Laajaa ilmiantovelvollisuutta ei pidetä Suomen oikeusjär-

jestykseen soveltuvana eikä sen valvonta voisi olla tehokasta. Siksi rangaistusuhkainen il-

moitusvelvollisuus on rajoitettava mahdollisimman suppeaksi. Ilmiantovelvollisuutta voi-

daan pitää perusteltuna lähinnä silloin, kun sen kohteena oleva rikos on erittäin vakava, luon-

teeltaan harkittu ja sisältää järjestelmällistä valmistelua, kohdistuu tärkeään suojeltavaan oi-

keushyvään ja rikos tai sen jatkaminen on ilmiannon tapahduttua estettävissä.37 Säännök-

sessä mainitut, ilmoituksen alaiset rikokset ovat luonteeltaan vakavia, henkeen ja terveyteen,

valtioon tai ympäristöön kohdistuvia, Joten ne selkeästi kohdistuvat tärkeään suojeltavaan

yksilön tai yhteiskunnan oikeushyvään ja rikos on tällöin estettävissä.

RL 15:10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen tulee ilmoittaa säännöksessä mainituista, hank-

keilla olevista törkeistä rikoksista salassapidon sitä estämättä. Säännöksen 2 momentissa on

kuitenkin rajoitettu ilmoitusvelvollisten joukkoa. Momentissa on huomioitu, ettei kaikilta

voida vaatia ilmoitusvelvollisuuden täyttämistä. Lisäksi yleisistä oikeudellista periaatteista

(itsekriminointisuoja) johtuu, ettei omasta rikoksesta ilmoittamatta jättäminen ole rangaista-

vaa.

RL 15:10 §:ää vastaavan kaltainen, mutta ilmoitusvelvollisten osalta rajoitettu ilmoitusvel-

vollisuus sisältyy lastensuojelulain (417/2007, LSL) 5:25 §:ään. LSL:n mukainen ilmoitus-

velvollisuus koskee alle 18-vuotiasta lasta tai nuorta. Jos LSL:n 5:25 §:n 1 momentissa yk-

silöityjen tahojen (esimerkiksi opetustoimen, nuorisotoimen, poliisin, seurakunnan tai muun

uskonnollisen yhdyskunnan) palveluksessa, luottamustoimessa, vastaavissa tehtävissä toi-

meksiantosuhteessa tai itsenäisenä ammatinharjoittajana toimivalla henkilöllä tai terveyden-

huollon ammattihenkilöllä on tehtävässään tietoon tulleiden seikkojen perusteella syytä

epäillä lapsen olevan vaarassa, tulee heidän tehdä lastensuojeluilmoitus sosiaaliviranomai-

sille. Lastensuojeluilmoituksella ei sisällöllisesti ole minimivaatimuksia.

37 HE 6/1997 vp, s. 41 – 42.

18

Poliisille on puolestaan tehtävä ilmoitus, jos edellä mainitulla LSL:n ilmoitusvelvollisella

on tehtävässään tietoon tulleiden seikkojen perusteella syytä epäillä lapsen henkeen ja ter-

veyteen kohdistunutta RL 21 luvussa rangaistavaksi säädettyä tekoa, josta säädetty enim-

mäisrangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta. Lisäksi poliisille tulee ilmoittaa lapseen

kohdistuneista RL 20 luvussa säädetyistä seksuaalirikoksista. Ilmoituskynnys ei edellytä

täyttä varmuutta tai edes todennäköisiä syitä epäillä rikoksen tapahtuneen, mutta kyseessä

on kuitenkin nimenomaisesti jo tapahtuneeksi epäillyn rikoksen johdosta tehtävä ilmoitus.

Ilmoitusvelvollisuuden voi esimerkiksi laukaista tilanne, jossa LSL:n ilmoitusvelvollisella

taholla on lapsen käyttäytymisen, lapsen puheiden, lapsen vanhemmista saatujen tietojen tai

muiden henkilöiden ilmoitusten perusteella RL 20 ja 21 luvuissa tarkoitetuilla tavoin syytä

epäillä lapseen kohdistuvaa rangaistavaa tekoa.38 Poliisille tehtävän ilmoituksen tarkoituk-

sena on suojata lasta heti teon jälkeen ja toisaalta myös estää rikoksen jatkuminen tulevai-

suudessa.

Jo tapahtuneeksi epäillystä rikoksesta ilmoittamisen ollessa kyseessä, LSL:n mukaisen il-

moitusvelvollisuuden perusteena ei varsinaisesti ole rikoksen estämisen mahdollisuus (tai

ainakin enintään sen jatkamisen estäminen). Sen osalta suojeltava oikeushyvä eli alaikäisen

ja näin ollen puolustuskyvyttömän lapsen henki, terveys ja seksuaalinen koskemattomuus

ovat kuitenkin niin perustavanlaatuisia suojattavia oikeushyviä, että myös jo tehdystä rikok-

sesta on perusteltua asettaa ilmoittamisvelvollisuus. LSL:n mukainen ilmoitusvelvollisuus

koskee siis vain jo tehtyä rikosta ja rajoittuu ainoastaan tietyissä viroissa tai tehtävissä toi-

mivaan rajattuun henkilöryhmään, kun RL 15:10 §:n mukainen ilmoitusvelvollisuus koskee

ilman rajoituksia jokaista henkilöä, joka voi olla rikosoikeudellisen vastuun kohteena ja syn-

tyy jo RL 15:10 §:ssä yksilöityjen rikosten ollessa vasta valmisteluasteella. Laajempi ilmoi-

tusvelvollisuus on tällöin perusteltavissa tärkeän suojeltavan oikeushyvän lisäksi sillä, että

törkeä rikos tällöin olisi mahdollista estää.

4.4 Salassapidon suhde ilmoittamatta jättämiseen

RL 15:10 §:n esitöissä oli alun perin mukana myös 3 momentti, jonka mukaan ilmoitusvel-

vollisuus törkeästä rikoksesta ei koskisi niitä henkilöitä, joilla on laissa säädetty vaitiolovel-

38 HE 164/2014 vp, s. 143 – 145.

19

vollisuus. Esityksen mukaan rikosta valmistelevan henkilön läheisten ja sukulaisten tai hei-

hin rinnastettavien ohella myös jotkut muut saattavat joutua tilanteeseen, jossa heiltä voi olla

kohtuutonta vaatia vakavan rikoksen suunnittelijan ilmiantamista. Tällainen henkilö voisi

esimerkiksi olla lääkäri tai muu sairaanhoitohenkilökuntaan kuuluva, oikeudenkäyntiavus-

taja tai asiamies taikka pappi, joka työssään on saanut kuulla hankkeilla olevasta rikoksesta.

Muualla laissa on varauduttu eettisiin ristiriitatilanteisiin säätämällä tällaisille henkilöille sa-

lassapitovelvollisuus. Päämiehen oikeudellisten asioiden ajamisessa ilmenevä luottamuksel-

lisuus voisi joutua vaaranalaiseksi, jos vaitiolovelvollisuuden alainen henkilö olisi velvolli-

nen antamaan luottamuksellisesti annettuja tietoja. Mikäli mainitun kaltaisen luottamuksel-

lisen suhteen osapuoli on saanut tietää vakavan rikoksen olevan hankkeilla, saa hän siitä

ilmoittaa useissa tapauksissa vaitiolovelvollisuuden sitä estämättä. Tämä johtuu pakkotilasta

salassapitovelvollisuuden rikkomisen oikeuttamisperusteena. Vaitiolo-oikeudesta on sää-

detty muun muassa oikeudenkäymiskaaressa (1734/4, OK).39

Lakivaliokunta mietinnössään ehdotti kyseessä olevan 3 momentin poistamista, koska sään-

nöksen valmistelussa ei oltu selvitetty lainsäädäntöä riittävän laajasti eikä salassapitovelvol-

lisuuden ja törkeiden rikosten ehkäisemistä koskevia intressejä oltu onnistuttu yhteensovit-

tamaan. Lakivaliokunta totesi lisäksi, että hallituksen esityksen perusteluissa ollut esitys il-

moitusvelvollisuuden perustumisesta pakkotilalainsäädäntöön ei ratkaise lainsäädännön ja

ilmoitusintressien välistä ristiriitaa. Valiokunnan mukaan on täysin eri asia, perustuuko tör-

keästä rikoksesta ilmoittaminen lakiin vai onko ilmoittajalla siihen ainoastaan pakkotilaan

perustuva oikeus.40 Näin ollen salassapitosäännösten katsottiin kumoutuvan ilmoitusintres-

sin edellä.

Eri hallinnonaloilla ja ammattiryhmissä törkeän rikoksen ilmoittamisvelvollisuutta ja salas-

sapidon suhdetta on selkeytetty ja tehostettu alakohtaisilla säännöksillä ja ohjeilla. Esimer-

kiksi potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992) 13 §:n 4 momentin mukaan

terveydenhuollon ammattihenkilö tai muu terveydenhuollon toimintayksikössä työskente-

levä taikka sen tehtäviä suorittava henkilö saa salassapitovelvollisuuden estämättä ilmoittaa

poliisille henkeen tai terveyteen kohdistuvan uhkan arviointia ja uhkaavan teon estämistä

39 HE 6/1997 vp, s. 44. 40 LaVM 3/1998 vp, s. 12-13.

20

varten välttämättömät tiedot41, jos henkilö tämän lain mukaisia tehtäviä hoitaessaan on saa-

nut tietoja olosuhteista, joiden perusteella hänellä on syytä epäillä jonkun olevan vaarassa

joutua väkivallan kohteeksi. Hallituksen esityksessä esitettiin tältä osin, että viranomaisille

ja muille toimijoille säädettäisiin erikseen oikeus oma-aloitteisesti ilmoittaa poliisille hen-

keen ja terveyteen kohdistuvan uhan arviointia varten välttämättömät tiedot salassapitovel-

vollisuuden estämättä. Esityksessä todettiin, että viranomaisten salassapitovelvollisuus ja

RL 15:10 §:n välinen suhde on katsottu tulkinnanvaraiseksi. Ongelmia oli esiintynyt erityi-

sesti tilanteissa, joissa huoli törkeän rikoksen toteuttamisesta oli syntynyt, mutta RL tunnus-

merkistöstä johdettavaa ilmoitusvelvollisuutta ei. Monien hallintoalakohtaisten salassapito-

säännösten vuoksi lainsäädäntö koettiin laajaksi ja monimutkaiseksi kokonaisuudeksi.42

Kirkkolaissa (1054/1993, KL) törkeän rikoksen ilmoittaminen on järjestetty omana säännök-

senään. KL 5:2 §:n mukaan yksityisessä ripissä tai muutoin sielunhoidossa papille uskottua

asiaa ei saa ilmaista, eikä myöskään sitä henkilöä, joka papille on uskoutunut. Kun pappia

kuulustellaan todistajana, hän ei saa ilmaista sitä, mitä yksityisessä ripissä tai sielunhoidossa

on hänelle uskottu. Jos joku yksityisessä ripissä tai sielunhoidossa ilmaisee yleisen lain mu-

kaan ilmiannettavan rikoksen olevan valmisteilla, papin on kehotettava häntä ilmoittamaan

asiasta viranomaisille tai sille, jota vaara uhkaa. Jollei hän suostu siihen, papin on kerrottava

hyvissä ajoin ja varovasti viranomaisille, kuitenkin niin, ettei asianomainen suoraan tai vä-

lillisesti tule ilmi. Säännöstä selvennetään kirkkolakia koskevan hallituksen esityksen perus-

teluissa. Niissä todetaan, että ilmiannettavilla rikoksilla tarkoitetaan nimenomaisesti törkei-

den rikosten ilmoittamisvelvollisuutta.43

Asianajotoiminnassa, hyvää asianajaja tapaa koskevissa ohjeissa mainitaan, että asianajajista

annetun lain (496/1958) 5 c §:n mukaan asianajaja tai hänen apulaisensa ei saa luvattomasti

ilmaista sellaista yksityisen tai perheen salaisuutta taikka liike- ja ammattisalaisuutta, josta

hän tehtävässään on saanut tiedon. Asianajaja ei saa myöskään luvattomasti ilmaista muita

tietoja, joita hän on tehtävää hoitaessaan saanut tietää asiakkaastaan ja tämän oloista. Lakiin

perustuva salassapitovelvollisuus ilmenee usein erilaisina todistamiskieltoina. Lainsäädän-

nössä säädetään kuitenkin tilanteista, joissa asianajajan oikeus ja velvollisuus salassapitoon

41 Ks. KKO 2011:91, jossa arvioitavana oli lääkärin oikeus kertoa jo tapahtuneesta rikoksesta poliisille ja sen

vaikutus todisteluun. 42 HE 333/2014 vp, s. 1 - 5. 43 HE 23/1993 vp.

21

väistyy jonkin muun oikeushyvän tieltä. Asianajaja on esimerkiksi velvollinen ilmoittamaan

viranomaisille RL:ssa tarkoitetusta hankkeilla olevasta törkeästä rikoksesta.44 Tämä on to-

dettu myös asianajotoimintaa koskevassa oikeuskirjallisuudessa. Muun muassa Markku Ylö-

nen toteaa asianajajan velvollisuudeksi ilmoittaa valmisteilla olevasta törkeästä rikoksesta,

mutta ei ota kantaa sen enempää salassapitovelvollisuuteen tapauksissa, joissa asianajaja

joutuu ilmiantamaan asiakkaansa valmistelurikoksen törkeän rikoksen ilmoitusvelvollisuu-

den johdosta.45 Sinällään on mielenkiintoista, että rikoslaissa on säädetty asianajajan osalta

rangaistavaksi toisaalta 15:10 §:ssä törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen, mikä tietyissä

tapauksissa (rikoksen valmistelu jo rangaistava) velvoittaa ilmoittamaan jo tehdystä rikok-

sesta ja toisaalta RL 38:1 ja 2 §:issä salassapitovelvoitteen rikkominen (asiakkaalta jo val-

misteluna rangaistavasta teosta saadun tiedon ilmaiseminen). Näin ollen toimimalla yhden

rikoslain pykälän vaatimalla tavalla rangaistavaan tekoon syyllistymisen välttämiseksi asi-

anajaja syyllistyy kuitenkin saman lain toisen pykälän nojalla rikokseen. Mikäli asianajaja

jättää ilmoittamatta asiakkaaltaan saadun tiedon rikoksen jo toteutuneesta valmistelurikok-

sesta (esimerkiksi törkeä henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu) ja kyseinen

valmistelun kohteena oleva loppurikos toteutuu, asianajaja syyllistyy törkeän rikoksen il-

moittamatta jättämiseen. Jos taas asianajaja ilmoittaa edellä mainitusta valmistelurikoksesta

RL 15:10 §:n mukaiseen rikokseen syyllistymisen välttämiseksi, hän syyllistyy asianajajaa

koskevaan RL 38:1 tai 2 §:n mukaiseen salassapitorikokseen.

Salassapitovelvollisuuden väistymistä törkeän rikoksen ilmoittamisvelvollisuuden tieltä voi-

daan toki perustella törkeän rikoksen ilmoittamisvelvollisuudella suojattavan oikeushyvän

(henki, terveys, yhteiskunta) tärkeydellä ja sillä, että asianajajan salassapitovelvoite rikos-

prosessin osalta perustuu syytetyn oikeusturvan toteutumisen suojaamiseen. Tämä ei kuiten-

kaan poista kahden samantasoisen ja itseasiassa jopa saman lain kahden eri pykälän välistä

ristiriitaa jo toteutuneen valmistelurikoksen osalta. Tältä osin on huomattava, että asianaja-

jaan voi kohdistua lisäksi myös vahingonkorvausvelvollisuus asiakkaalle salassapitovelvol-

lisuuden rikkomisen johdosta.

44 Hyvää asianajotapaa koskevien ohjeiden kommentaari 2011, s. 7 – 8. 45 Ylönen 2014, s. 85.

22

4.5 Ilmoitusvelvollisuudesta vapautetut rikoslain 15:10 §:n mukaan

4.5.1 Lähisukulaiset

RL 15:10 §:n 2 momentin mukaan rikosta valmistelevan henkilön lähisukulaiset on vapau-

tettu ilmoitusvelvollisuudesta. Uhan kohde ei myöskään ole velvollinen ilmoittamaan val-

misteilla olevasta rikoksesta viranomaiselle, ellei uhan kohteena samanaikaisesti ole myös

muita. Yleisten oikeudellisten periaatteiden nojalla myöskään rikosta suunnitteleva henkilö

ei itse ole velvollinen ilmoittamaan omista toimistaan.

RL 15:10 §:n 2 momentin mukaan törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä ei kuitenkaan

tuomita rangaistukseen sitä, jonka olisi rikoksen estämiseksi täytynyt antaa ilmi nykyinen

tai entinen aviopuolisonsa taikka nykyinen avopuolisonsa46, sisaruksensa, sukulaisensa suo-

raan ylenevässä tai alenevassa polvessa taikka se, johon hänellä on vastaavanlainen parisuh-

teeseen tai sukulaisuuteen rinnastuva läheinen suhde.

Säännöksessä on otettu huomioon, ettei kaikilta voida kohtuudella vaatia ilmoitusvelvolli-

suuden täyttämistä. Hallituksen esityksen perusteluiden mukaan rikosta valmistelevan lähei-

set sukulaiset ja muut hänelle läheiset henkilöt olisivat oikeudellisen ja eettisen velvollisuu-

den muodostamassa vaikeassa ristiriitatilanteessa, mikäli ilmoittamisvelvollisuus koskisi

heitäkin. Hallituksen esityksen alkuperäisen sanamuodon mukaan säännöksen ilmoitusvel-

vollisuus ei olisi koskenut rikosta valmistelevan puolisoa, sisarusta, sukulaista suoraan yle-

nevässä tai alenevassa polvessa, hänen kanssaan yhteistaloudessa asuvaa tai muuta niihin

rinnastettavan henkilökohtaisen suhteen takia läheistä henkilöä.47 Lakivaliokunnan mietin-

nössä lain sanamuotoa ehdotettiin täsmennettäväksi ilmoitusvelvollisuudesta vapautettujen

osalta. Lakivaliokunnan mukaan ehdotetun sanamuodon katsottiin olevan epätäsmällinen,

koska sen voitiin tulkita laajentavan ilmoitusvelvollisuutta koskevan poikkeuksen koske-

maan rikosta kokonaisuudessaan.48

46 Esimerkiksi VaaHO 2016:2. Tapauksessa oli kyseessä sen arviointia, oliko B osallistunut avunantajana A:n

syyksi luettuun huumausainerikokseen sallimalla A:n kasvattaa hamppua heidän yhteisesti omistaman kiinteis-

tön pihamaalla ja sallimalla A:n käyttää perheen yhteisenä kotina käyttämää rakennusta hampun säilyttämi-

seen. Tapauksessa viitattiin myös törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämiseen, mutta sen katsottiin olevan so-

veltumaton kyseessä olevaan tapaukseen. Kyseessä oli avopari. 47 HE 6/1997 vp, s. 44. 48 LaVM 3/1998 vp, s. 12.

23

Matti Tolvasen mukaan juuri termi ”rinnastettava henkilökohtainen suhde” on vaikein mää-

riteltävä. Nämä henkilöt ovat kuitenkin samoja, joilla oikeudenkäynnissä on oikeus kieltäy-

tyä todistamasta. Näitä henkilöitä on esimerkiksi samassa taloudessa asuvat avopuolisin lap-

set.49

OK 17:17 §:n mukaan asianosaisen nykyinen tai entinen aviopuoliso taikka nykyinen avo-

puoliso, sisarus, sukulainen suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa taikka se, jolla on

vastaavanlainen parisuhteeseen tai sukulaisuuteen rinnastuva läheinen suhde asianosaiseen,

saa kieltäytyä todistamasta. OK jättää kuitenkin sukulaisuuskäsityksen suurimmalta osin tul-

kinnanvaraiseksi, eikä avaa käsitettä ”rinnastuva läheinen suhde” sen enempää. Hallituksen

esityksessä on haluttu esittää vain yleinen säännös siitä, että oikeus kieltäytyä todistamasta

on sillä, joka on vastaavanlaisessa parisuhteessa tai sukulaisuuteen rinnastuvassa suhteessa

asianosaiseen kuin ensiksi mainitut.50

Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämistä koskevassa hallituksen esityksessä linjataan myös

pääpiirteittään sukulaisten ja muiden läheisten käsitteitä. Esityksessä yhteistaloudessa asu-

misella tarkoitetaan ensisijaisesti avioliittoa, mutta myös muunlaista yhteistä taloutta, sen

sijaan ei esimerkiksi pelkästään saman rikollisen organisaation jäsenyyttä. Henkilökohtai-

seen suhteeseen perustuva läheisyys voi olla esimerkiksi muilla sukulaisilla kuin ehdotuk-

sessa on nimenomaan mainittu, kuten serkuksilla, langoilla, kasvattivanhemmilla kasvattiin

nähden tai kihlakumppaneilla keskenään. Myös rikosta valmistelevan entiseltä puolisolta voi

olla kohtuutonta vaatia ilmoitusvelvollisuuden täyttämistä. Koska ne henkilökohtaiset suh-

teet, joiden vuoksi henkilö voi olla toiselle läheinen, voivat olla monenlaisia, täysin tyhjen-

tävää luetteloa niistä ei ole mahdollista laatia.51

4.5.2 Uhan kohde

RL 15:10 §:n 1 momentissa on säädetty, että hankkeilla olevasta törkeästä rikoksesta on il-

moitettava ajoissa joko viranomaiselle tai sille, jota vaara uhkaa. Hallituksen esityksen mu-

kaan uhattu ei itse ole velvollinen ilmoittamaan häntä vastaan hankkeilla olevasta rikoksesta

49 Tolvanen, Rikosuhripäivystyksen lehti Riku 1/2017, s. 4. 50 HE 46/2014 vp, s. 27. 51 HE 6/1997 vp, s. 44.

24

viranomaiselle. Jos uhka kuitenkin samanaikaisesti kohdistuu useisiin tahoihin, myös yksit-

täisellä uhan kohteella on velvollisuus ilmoittaa samasta muihin kohdistuvasta rikoksesta.52

Liberalistiselle traditiolle pohjautuvan paternalistisen rikoslain kiellon periaatteen mukaan

ihmiset nähdään vapaina, yhdenvertaisina ja omista eduistaan huolehtimaan kykenevinä oi-

keussubjektina, joiden vapautta on rajoitettava mahdollisimman vähän. Ihmisillä on oltava

oikeus tehdä omia ratkaisuja ja päättää itseään koskevista asioista. Suojattavaan henkilöön

itseensä kohdistuva rikosoikeudellinen määräys tai kielto on hylättävä, koska sen katsotaan

rikkovan itsemääräämisoikeutta, jota rikosoikeuden nimenomaan pitäisi suojata.53 Matti Tol-

vasen mukaan yksilöautonomian kunnioittamisesta seuraa ensinnäkin se, että rikosoikeuden

tulee lähtökohtaisesti estää potentiaalista rikoksen tekijää aiheuttamasta vahinkoa tai vaaraa

muille. Yksilöä ei ole lupa pakottaa rangaistuksen uhalla käyttäytymään niin, ettei hänelle

itselleen aiheudu siitä vahinkoa. Paternalistisen kriminalisoinnin kiellosta on katsottu voita-

van poiketa, mikäli seuraavat ehdot täyttyvät. Ensiksikin kriminalisointi on sallittu, jos ran-

gaistuksen uhka on suhteellisen lievä, toiseksi mikäli ennalta estävästä tehosta on vakuuttava

näyttö ja kolmanneksi, jos rangaistusuhalla alennetaan tehokkaasti vakavan vahingon syn-

tymisen riskiä.54

Yksilöautonomian näkökulmasta katsottuna tutkittava säännös on uhan kohteen ilmoittamis-

velvollisuudesta vapauttamisen osalta paternalistisen rikoslain kiellon kanssa tasapainossa,

kun kyseessä on täysivaltainen syyntakeinen henkilö, joka pystyy punnitsemaan omia valin-

tojaan ja ratkaisujaan. Toisin voi olla tilanteissa, joissa uhan kohde ei pysty arvioimaan omaa

parastaan esimerkiksi rajallisten ominaisuuksiensa johdosta.

4.6 Itsekriminointisuoja

4.6.1 Yleistä

Yleisistä oikeudellisista periaatteista johtuu, etteivät rikosta valmistelevat henkilöt itse ole

ilmoitusvelvollisuuden alaisia. Tämä itsekriminointisuojana tunnettu periaate tarkoittaa ylei-

sellä tasolla sitä, ettei rikoksesta syytettyä tai epäiltyä saa pakottaa tai painostaa myötävai-

kuttamaan oman syyllisyytensä selvittämisessä. Säädöstasolla itsekriminointisuoja ilmenee

52 HE 6/1997 vp, s. 44. 53 Hahto 2004, s. 35 – 38. 54 Tolvanen 2001, s. 10.

25

viimekädessä sekä kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista että Suomen perustuslaista.

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (KP-

sopimus) 14 artiklan 3 kappaleen g kohdassa on nimenomainen säännös, jonka mukaan tut-

kittaessa rikossyytettä, ketään ei saa pakottaa todistamaan itseään vastaan tai tunnustamaan

syyllisyyttään. Euroopan ihmisoikeussopimuksessa (EIS) ei ole suoraa säännöstä itsekrimi-

nointisuojasta, mutta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisukäytännön mu-

kaan oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevassa EIS 6 artiklassa tarkoitettuihin oikeu-

denmukaisen rikosoikeudenkäynnin keskeisiin takeisiin kuitenkin kuuluu myös itsekrimi-

nointisuojaa koskeva periaate55. Vastaavasti itsekriminointisuojan on katsottu sisältyvän

PL:n oikeusturvaa koskevaan 21 §:ään.56

Itsekriminointisuoja eli oikeus olla myötävaikuttamatta oman rikoksensa selvittämiseen tun-

netaan myös myötävaikuttamattomuusperiaatteena. Itsekriminointisuojaa on pidetty perin-

teisesti rikosprosessioikeudellisena periaatteena, mutta sillä katsotaan olevan vaikutusta

myös ainakin insolvenssimenettelyssä, siviiliprosessissa, hallintomenettelyssä, verotusme-

nettelyssä sekä rikosoikeudessa.57 Kiellon keskeisenä tarkoituksena on oikeudenkäynnin ta-

savertaisuuden turvaaminen suhteessa syyttäjään. Epäiltyä ei voida velvoittaa toimimaan ak-

tiivisena tietolähteenä tai todistuskeinona itseään vastaan. Epäilty ei siten ole velvollinen

aktiivisesti myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen, vaan hänellä on oikeus

pysyä passiivisena asiaa selvitettäessä. Epäilty ei ole myöskään totuusvelvollinen rikosasi-

assa samalla tavalla kuin todistaja tai asianomistaja. Itsekriminointisuojan perusajatuksena

on suojata rikoksesta epäillyn omaa tahtoa suhteessa viranomaisten pakottamista vastaan.58

Rikosprosessioikeuden näkökulmasta itsekriminointisuojaan kytkeytyvästä problematii-

kasta voidaan Mika Launialan mukaan muodostaa neljä eri ongelmakenttää. Ensimmäinen

kysymys on se, että mihin toimenpiteisiin esitutkintaviranomainen, syyttäjä ja tuomioistuin

ovat oikeutettuja saadakseen selityksen rikoksesta epäillyltä tai syytetyltä silloin, kun tämä

ei halua sitä antaa? Toiseksi on kysymys siitä, mitä tarkoittaa oikeus olla myötävaikuttamatta

oman syyllisyytensä selvittämiseen ja antaako itsekriminointisuoja rikoksesta epäillylle ja

syytetylle muitakin oikeuksia kuin oikeuden vaieta? Kolmanneksi on kysymys siitä, että

55 Esimerkiksi EIT:n ratkaisuissa Murray v. Yhdistynyt kuningaskunta, 8.2.1996 sekä Heaney ja McGuinness

v. Irlanti, 21.12.2000. 56 Vuorenpää 2012, s. 585. 57 Launiala 2013, s. 2. 58 Hirvelä – Heikkilä 2017, s. 419.

26

saako rikoksesta epäilty tai syytetty suojaa sellaista materiaalia vastaan, joka perustuu hänen

omaan lausumaansa muussa menettelyssä rikosprosessin ulkopuolella tai jonka hän on itse

tällaisessa muussa menettelyssä luovuttanut? Ja viimeisenä kysymys on siitä, mitkä todis-

tusoikeudelliset vaikutukset voi olla sillä, että rikoksesta epäilty tai syytetty vaikenee, taikka

muutoin kieltäytyy myötävaikuttamasta asiansa selvittämisessä?59

4.6.2 Sallitut hankintakeinot

Oikeuskäytännössä on erotettu todisteet, jotka perustuvat henkilön tahtoon ja todisteet, jotka

ovat olemassa henkilön tahdosta riippumatta. Itsekriminointisuoja ei estä käyttämästä ja

hankkimasta rikosasiassa sellaista aineistoa, joka on saatu rikoksesta epäillyltä tai syytetyltä

pakkokeinoin, mutta joiden olemassaolo ei ole ollut riippuvainen hänen tahdostaan. Toisin

sanoen aineiston hankinnassa ei ole velvoitettu epäiltyä tai syytettyä aktiiviseen toimintaan.

Tällaisia tyypillisiä epäillystä tai syytetystä riippumattomia pakkokeinoja ovat esimerkiksi

kotietsintä, verinäytteiden- ja puhalluskokeenottaminen ja niistä saadut todisteina käytettä-

vät aineistot60. Itsekriminointisuoja ei vapauta epäiltyä tai syytettyä laillisten pakkokeinojen

käytöstä tai niiden sietämisestä. Ainoastaan aktiivisiin toimiin oman syyllisyyden selvittä-

miseksi ei voida velvoittaa tai pakottaa.61

4.6.3 Myötävaikuttamisesta ja muista oikeuksista

Kuten edellä on todettu, KP-sopimuksessa, EIS:ssa ja Suomen perustuslaissa on itsekrimi-

nointisuojaa koskevia säännöksiä. Näiden lisäksi esitutkintalain (805/2011, ETL) 4:3 §:ssä

ja OK 17:18 §:ssä on itsekriminointisuojaa säätelevää säännöstöä. ETL 4:3 §:n mukaan ri-

koksesta epäillyllä on oikeus olla myötävaikuttamatta sen rikoksen selvittämiseen, josta

häntä epäillään. OK 17:18 §:ssä suojeltavien piiriä on edelleen laajennettu suhteessa ky-

seessä olevaan ETL:n pykälään ja tämän säännöksen mukaan jokaisella on oikeus kieltäytyä

todistamasta siltä osin kuin todistaminen saattaisi hänet tai häneen OK 17:17 §:n 1 momen-

tissa tarkoitetussa suhteessa olevan henkilön syytteen vaaraan tai myötävaikuttaisi hänen tai

häneen mainitussa suhteessa olevan henkilön syyllisyyden selvittämiseen.

Oikeuteen olla myötävaikuttamatta oman syyllisyyden selvittämiseen liittyy olennaisesti

59 Launiala 2013, s. 2. 60 Esimerkiksi EIT:n ratkaisuissa Saunders v. Yhdistynyt kuningaskunta, 17.12.1996 ja Jalloh v.

Saksa,11.7.2006. 61 Hirvelä – Heikkilä 2017, s. 421 - 422.

27

myös syyttömyysolettama. Itsekriminointisuojan on usein katsottu sisältyvän syyttö-

myysolettamaan tai olevan sen johdannainen. Syyttömyysolettama tarkoittaa, että rikoksesta

epäiltyä tai syytettyä on kohdeltava syyttömänä, kunnes hänet on tuomiolla julistettu syyl-

liseksi. Syyttömyysolettama on nimenomaisesti taattu muun muassa EIS 6 artiklassa sekä

ETL 4:2 §:ssä. EIT ei ole ratkaisukäytännössään katsonut itsekriminointisuojan kuuluvan

syyttömyysolettamaan, vaan EIS 6 artiklan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuk-

sen alaisuuteen.62 Kuitenkin EIT on todennut näiden kahden oikeuden välillä vallitsevan yh-

teyden olemassaolon perustellen sitä niin, että syyttömyysolettama asettaa syyttäjälle todis-

tustaakan. Syyttäjän on kyettävä näyttämään syyllisyys toteen turvautumatta itsekriminoin-

tisuojaa loukkaamalla saatuihin todisteisiin.63 Itsekriminointisuoja on kuitenkin vahvempi ja

ajallisesti pidempikestoisempi, vaikka syyttömyysolettama alkaisi horjua syyllisyyttä tuke-

van näytön vahvistuessa, ei syytettyä voida velvoittaa aktiivisesti toimimaan rikoksen sel-

vittämiseksi64.65

Itsekriminointisuojaan rinnastetaan usein myös oikeus pysyä vaiti, ja niitä käytetään tois-

tensa synonyymeina. Itsekriminointisuojan voidaan kuitenkin katsoa olevan paljon laajem-

malle ulottuva, sillä oikeus pysyä vaiti on rajoitettu verbaaliseen viestintään. Se on oikeus

olla puhumatta, kun taas itsekriminointisuoja suojaa myös editiovelvollisuudelta eli velvol-

lisuudelta esittää asiakirja tai muu reaalitodiste.66

Itsekriminointisuojan toteutumista varmistetaan rikosprosessissa myös epäillyn oikeudella

oikeudenkäyntiavustajaan. Oikeus oikeudenkäyntiavustajaan on taattu EIS 6 artiklan 3 c-

kohdassa sekä KP-sopimuksen 14 artiklan 3 -kohdassa. Oikeudenkäyntiavustajasta on sään-

nös myös ETL 4:10 §:ssä. Rikosprosessin eri tekijät tuntevan ammattilaisen läsnäolo epäil-

tyä kuultaessa varmistaa muun muassa sen, ettei epäillyn itsekriminointisuojaa loukata sillä,

että tämä ei itse ymmärrä / tiedosta kyseisen oikeuden olemassaoloa ja sen hänelle tuomia

oikeuksia. Tuomioistuimella on huomattavasti matalampi kynnys todeta, että itsekriminoin-

tisuojaa on loukattu, mikäli epäillyn oikeudesta avustajaan ei ole huolehdittu esitutkinnan

aikana.67

62 Berger 2006, s. 345. 63 Esimerkiksi EIT:n ratkaisussa Telfner v. Itävalta 20.3.2001. 64 Ervo 2008, s. 361 ja Korvenmaa 2012, s. 239 65 Tuomaala 2015, s. 7 – 8. 66 Tuomaala 2015, s. 8. 67 Tuomaala 2015, s. 8.

28

4.6.4 Käynnissä olevan rikosprosessin ulkopuolinen aineisto ja lausunnot

Rikosprosessin ulkopuolella saadusta aineistosta ja sen käytöstä käsillä olevan rikosproses-

sin yhteydessä EIT on esimerkiksi tuomiossaan Allen v. Yhdistynyt kuningaskunta68 toden-

nut, ettei itsekriminointisuoja itsessään estä käyttämästä pakkovaltuuksia ja seuraamuksella

painostamista oikeudenkäynnin ulkopuolella. Kyseisessä tapauksessa oli kyse tilanteesta,

jossa valittajaa kohtaan ei ollut vireillä rikosasiaa eikä sellaista ollut myöskään odotettavissa.

Valittaja oli tahallaan antanut väärää tietoa muun tapauksen yhteydessä estääkseen viran-

omaisia saamasta selville tekoa, joka mahdollisesti johtaisi syytteeseen. EIT totesi, että so-

pimisvaltioissa ilmoitusvelvollisuutta koskevat sääntelyt ovat yleisiä ja saattavat koskea mo-

nia erilaisia kysymyksiä, kuten verotusta. Tällainen velvollisuus on esimerkiksi henkilölli-

syyden ilmoittaminen poliisille ja mahdolliset seuraamukset tästä laiminlyönnistä.69

Itsekriminointisuoja voi sitä vastoin vaarantua tapauksissa, joissa käytetään pakkovaltuuksia

sellaisten tietojen saamiseksi, joita voidaan käyttää henkilöä vastaan odotettavissa olevassa

oikeudenkäynnissä. Näin esimerkiksi EIT:n tapauksessa Marttinen v. Suomi70. Siinä oli ky-

seessä tapaus, jossa valittajaa velvoitettiin rangaistuksen uhalla antamaan tietoa varoistansa

erillisessä ulosottoselvityksessä esitutkinnan jo käynnistyttyä valittajan ollessa rikoksesta

epäillyn asemassa. EIT katsoi ratkaisussaan, että valittajan oikeuteen olla myötävaikutta-

matta oman syyllisyytensä selvittämiseen oli puututtu virheellisellä tavalla.71

Edellä mainituissa tapauksissa on kysymys itsekriminointisuojan vaarantumisesta rikospro-

sessiin liittyvien insolvenssi- ja verotusmenettelyiden kautta. Tutkielman kannalta mielen-

kiintoisempi kysymys on kuitenkin tilanne, jossa henkilö noudattaakseen törkeän rikoksen

ilmoittamatta jättämisen ilmoitusvelvollisuuttaan joutuisi ilmiantamaan itsensä toisesta ri-

koksesta tai ainakin asettamaan itsensä syytteen vaaraan. Tilanteessa ei siis olisi kyse ta-

pauksesta, jossa ilmoitusvelvollinen olisi jo epäiltynä ja sitä kautta nauttisi valmiiksi itsekri-

minointisuojaa. Kyseessä olevan asetelman problematiikkaa avaavat kaksi seuraa tapausta:

Tapauksessa Euroopan komissio v. Itävalta valittajaa oli syytetty siitä, että hän oli ostanut

heroiinia eräältä pariskunnalta. Kyseinen pariskunta oli syytteessä huumeiden myymisestä.

68 EIT Allen v. Yhdistynyt kuningaskunta 10.9.2002. 69 Hirvelä – Heikkilä 2017, s. 422. 70 EIT Marttinen v. Suomi 21.4.2009. 71 Hirvelä – Heikkilä 2017, s. 428 - 429.

29

Valittaja todettiin syyttömäksi, mutta haastettiin pian todistamaan pariskunnan rikosoikeu-

denkäynnissä. Todistajana hänellä oli ollut käytännössä kaksi vaihtoehtoa; hänen olisi joko

täytynyt valehdella tai sitten kertoa totuus ja paljastaa syyllistyneensä rikokseen. Komissio

totesi, ettei EIS 6 artiklaa voitu soveltaa valittajaan, koska hän ei ollut pariskunnan oikeu-

denkäynnissä syytetyn asemassa, mutta sovelsi sen sijaan sananvapautta koskevaa EIS 10

artiklaa. Se katsoi oikeuden sananvapauteen takaavan myös negatiivisen oikeuden, eli oi-

keuden olla ilmaisemasta mitään, toisin sanoen oikeuden olla hiljaa.72 Tapauksessa Serves v.

Ranska oli kysymys samankaltaisesta tilanteesta, mutta EIT ei katsonut tässä tapauksessa

aiheelliseksi ottaa kantaa EIS 10 artiklan soveltamisesta tilanteessa, koska se oli jo todennut

EIS 6 artiklan nojalla itsekriminointisuojan tuoman oikeuden vaieta soveltuvan käsillä ol-

leeseen tilanteeseen.73

Mikko Vuorenpää on esittänyt OK 17:18 §:ssä säädetystä todistajan kieltäytymisoikeudesta

tulkinnan, jonka mukaan jos todistaja tilanteessa, joka täyttää itsekriminointisuojan synty-

miselle asetetut edellytykset, päättää kieltäytymisoikeudestaan huolimatta vastata kysymyk-

siin, aiheuttaa itsekriminointisuojasta johtuva todistajan samastaminen syytettyyn tilanteessa

sen, ettei hänellä nykyisin voitaisikaan katsoa olevan totuudessa pysymisvelvollisuutta.74

Jenni Korvenmaan mukaan asiaa voitaneen toisaalta tarkastella myös siten, että ihmisten

vapaus tehdä valintoja tuo mukanaan myös vastuun tehdyistä valinnoista. Mikäli henkilölle,

joka on muussa menettelyssä rikoksesta epäilty, annetaan vapaus tai oikeus valita itsekrimi-

nointisuojan, toisin sanoen todistajan kieltäytymisoikeuden ja tietojen antamisen välillä ja

hän valitsee tietojen antamisen ja vastaa kysymyksiin, voitaneen hänen katsoa luopuneen

itsekriminointisuojasta. Jos henkilö saisi todistajan asemassa itsekriminointisuojaan vedoten

valehdella, aiheuttaisi se vaaran vääristä tuomioista. Väärien tuomioiden minimoimiseksi

yksilöiden oikeuksia on voitava kohtuullisessa määrin rajoittaa, mikä tarkoittaisi tässä ta-

pauksessa sitä, että todistajan edellytetään puhuvan totta, kun hän nimenomaisesti luopuu

oikeudestaan kieltäytyä vastauksen antamisesta. Selvää siis on, että itsekriminointisuoja on

voimassa ainakin siitä lähtien, kun henkilö on esitutkinnassa määritelty rikoksesta epäillyksi.

72 EIT komissio v. Itävalta 26.5.1993. 73 EIT Serves v. Ranska 20.10.1997. 74 Vuorenpää 2011, s. 594.

30

Mielessä on kuitenkin pidettävä myös se, että suoja voi olla voimassa jo ennen kuin henki-

löstä tulee rikoksesta epäilty.75

4.6.5 Vaikenemisen vaikutus

Usein todetaan, että itsekriminointisuojaan perustuva oikeus vaieta ei ole absoluuttinen.

Tällä ei tarkoiteta sitä, että henkilö voitaisiin joissain olosuhteissa pakottaa puhumaan, vaan

sitä, että vaikenemisesta voidaan tehdä todisteharkinnassa vastaajan kannalta epäedullisia

päätelmiä. Syytettyä voidaan pitää tällöin syyllisenä. Toisaalta, jos syyttäjän esittämien to-

disteiden todistusarvo on niin vähäinen, että ne eivät vaadi vastausta, vaikenemisen perus-

teella ei voida tehdä johtopäätöksiä syyllisyydestä. Mikäli vaikenemisesta voitaisiin tehdä

pidemmälle meneviä johtopäätöksiä, se tarkoittaisi käytännössä käännettyä todistustaakkaa

ja loukkaisi siten syyttömyysolettamaa. Tästä voitaneen vetää sellainen johtopäätös, ettei

vaikeneminen yksin ole myöntymisen merkki, vaan johtopäätökset vaikenemisesta tehdään

suhteessa muuhun asiassa esitettyyn todisteluun.76

5 ILMOITUKSEN VASTAANOTTAJA

5.1 Yleistä

RL 15:10 §:n mukaan ilmoitus hankkeilla olevasta rikoksesta voidaan tehdä joko viranomai-

selle tai uhan kohteelle. Seuraavassa osiossa käydään läpi ilmoituksen vastaanottajiin liitty-

viä mahdollisia ongelmatilanteita ja pyritään selvittämään vastaako säännöksen sanamuoto

rikoslain laillisuusperiaatteen mukaista rikossäännöksen tarkkarajaisuusvaatimusta.

5.2 Viranomainen ilmoituksen vastaanottajana

Ensimmäisenä vaihtoehtona valmisteilla olevaa törkeää rikosta koskevan ilmoituksen vas-

taanottajaksi RL 15:10 § mainitsee viranomaisen. Hallituksen esityksen mukaan viranomai-

sena tulee kyseeseen lähinnä poliisi, jonka tehtävänä on rikoksen estäminen.77

Poliisilain (2011/872) 1:1 §:n 1 momentin mukaan poliisin tehtävänä on oikeus- ja yhteis-

75 Korvenmaa 2012, s. 245 - 246. 76 Launiala 2013, s. 29 - 30. 77 HE 6/1997 vp, s. 43.

31

kuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen sekä ri-

kosten ennalta estäminen, paljastaminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen. Po-

liisi toimii turvallisuuden ylläpitämiseksi yhteistyössä muiden viranomaisten sekä yhteisö-

jen ja asukkaiden kanssa ja huolehtii tehtäviinsä myös kuuluvasta kansainvälisestä yhteis-

työstä.

Poliisin lisäksi Suomessa myös tullin sekä rajavartiolaitoksen tehtäviin kuuluu rikosten en-

naltaehkäisy niiden omiin toimialoihin kuuluvilla, erikseen määrätyillä osa-alueilla. Tullin

tehtävänä on muun muassa estää huumeiden, uhanalaisten eläin- ja kasvilajien sekä niistä

saatavien tuotteiden tuonti, eläin- ja kasvitautien leviäminen, kansallisten kulttuuriaarteiden

vienti sekä rahanpesuun tai muuhun rikolliseen toimintaan liittyvän käteisen rahan tuonti ja

vienti. Tullilla on tärkeä rooli myös aseiden, joukkotuhoaseiden ja niiden materiaalien leviä-

misen torjumisessa. Tulli tutkii itse tullirikokset, kuten tuontiin ja vientiin liittyvät huumaus-

aine- ja talousrikokset. Tulli keskittyy erityisesti kansainvälisen ammattimaisen ja järjestäy-

tyneen rikollisuuden torjuntaan ja ehkäisyyn.78 Rajavartiolaitoksen yksi ydintoiminnoista on

niin ikään rajat ylittävän rikollisuuden torjunta. Rajavartiolaitoksen tehtäviin kuuluvat esi-

merkiksi ihmissalakuljetukseen ja -kauppaan sekä laittoman maahantulon järjestämiseen liit-

tyvät ennalta ehkäisevät toimet.79

Poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteistoiminnasta annetun lain (2009/687) 1 §:n mu-

kaan lain tarkoituksena on edistää poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen yhteistoimintaa

(PTR-toiminta) sekä niiden yhteisten toimintalinjojen toteuttamista siten, että PTR-viran-

omaisille säädetyt rikosten estämiseen, paljastamiseen ja selvittämiseen, valvontaan sekä

niitä koskevaan kansainväliseen yhteistyöhön liittyvät tehtävät ja yksittäiset toimenpiteet tu-

levat hoidetuiksi tarkoituksenmukaisesti, tehokkaasti ja taloudellisesti. Yhteistoiminnasta

annettu laki varmistaa oikean ja tehokkaan tiedonkulun rikoksen ehkäisemisen varmista-

miseksi.

RL 15:10 §:n sanamuoto mahdollistaa kuitenkin hankkeilla olevasta törkeästä rikoksesta il-

moittamisen myös muulle viranomaiselle kuin edellä mainituille esitutkintaviranomaisille.

Niin ikään hallituksen esityksen perusteluissa ei anneta selkeää vastausta, kenelle ilmoitus

78 http://tulli.fi/tietoa-tullista/tullin-toimintayhteiskunnan-suojaaja 79 http://www.raja.fi/tehtavat/rikostorjunta

32

pitäisi pääsääntöisesti tehdä, vaan sisältää ainoastaan maininnan poliisista ensisijaisesti aja-

teltuna ilmoituksen vastaanottajana80. Suurimmalle osalle ihmisistä lienee selvä tai ainakin

todennäköisin vaihtoehto ilmoittaa rikoshankkeesta poliisille. Mutta niille, jotka eivät sitä

syystä tai toisesta halua tehdä, voi säännös antaa mahdollisuuden ilmoituksen tekemiseen

kenelle tahansa viranomaiselle, mikä voi olla omiaan joko viivästyttämään tai muuten hei-

kentämään rikoksen ehkäisemisen mahdollisuuksia. On mahdollista, että tieto katoaa ennen

sen välittymistä muulta viranomaistaholta esitutkintaviranomaiselle, tulee liian myöhään tai

liian epämääräisenä esitutkintaviranomaisen tietoon. Kaikkein selvintä olisi ollut, että sään-

nökseen olisi suoraan kirjattu poliisi viranomaistahoksi, jolle ilmoitus tulee tehdä. Poliisilla

on 24/7 aktiivinen päivystys, välitön yhteys operatiiviseen toimintaan ja osaava henkilöstö

uhkatilanteiden välittömään torjuntaan ja se pystyy tarvittaessa koordinoimaan tutkintaa

muiden esitutkintaviranomaisten kanssa, kuten edellä tuli esille PTR-yhteistyön kohdalla ja

tarvittaessa myös esimerkiksi puolustusvoimien ja pelastuslaitoksen kanssa.

5.3 Uhan kohde tai kohteet

RL 15:10 §:n mukaan hankkeilla oleva törkeä rikos voidaan ilmoittaa myös uhan kohteelle.

Hallituksen esityksen mukaan vaaran uhatessa useita henkilöitä, ilmoitus hankkeilla olevasta

rikoksesta tulisi ilmoittaa kaikille vaaran kohteille. Jos uhatut muodostavat jonkin pienyh-

teisön, ilmoitus yhdelle yleensä riittää. Jos uhan kohteena on esimerkiksi yhdessä asuva

perhe, yhdelle perheen jäsenistä tapahtuva ilmoittaminen riittää täyttämään ilmoitusvelvol-

lisuuden.81

Kuten edellä kohdassa 4.5.2 tuli esille, uhattu ei itse ole velvollinen ilmoittamaan häntä vas-

taan hankkeilla olevasta rikoksesta viranomaiselle. Yksilöautonomian kunnioittamisesta

johtuen rikosoikeuden tulee lähtökohtaisesti estää potentiaalista rikoksen tekijää aiheutta-

masta vahinkoa tai vaaraa muille. Yksilöä ei ole lupa pakottaa rangaistuksen uhalla käyttäy-

tymään niin, ettei hänelle itselleen aiheudu siitä vahinkoa.

Itsemääräämisoikeuden rajoittaminen on kuitenkin useissa tapauksissa hyväksyttävää, jos

itselle aiheutettu vahinko perustuu yksilövapauden kannalta puutteelliseen päätöksentekoon.

80 HE 6/1997 vp, s. 43. 81 HE 6/1997 vp, s. 43.

33

Kriminalisoinneilla voidaan suojata päätöksenteon vapautta ja vajaavaltaisten etuja. Yksi-

lönvapauden rajoittaminen on sallittua silloin, kun päätöksentekijällä ei ole kelpoisuutta

määrätä kyseessä olevasta edusta. Ainoastaan täysvaltainen, syyntakeinen henkilö on kyke-

nevä päättämään eduistaan. Alentuneesti syyntakeisilla, alaikäisillä ja holhottavaksi juliste-

tuilla on oikeus päättää asioista, joihin heidän ymmärryksensä ja kehitystasonsa riittää. Myös

täysvaltaisia koskevat kriminalisoinnit ovat hyväksyttäviä, jos tarkoituksena on suojata sel-

laiselta itseaiheutetulta vahingolta, mikä ei perustu vapaaseen päätöksentekoon, kuten ulko-

puolisesta pakosta, erehdyksestä, tilapäisestä epätasapainosta henkisessä tilassa tai muusta

vastaavasta syystä. Täysvaltaisia holhoavissa kriminalisoinneissa tulee lisäksi ottaa huomi-

oon odotettavan vahingon vaarallisuus, vahingon peruuttamattomuus ja kuinka pitkään oi-

keuksiin puuttuminen kestää. Yksilöautonomiaan puututtaessa tulee ottaa huomioon rajoi-

tuksesta aiheutuvat haitat ja hyödyt. Mikä tahansa puuttuminen yksilöautonomiaan ei ole

oikeutettua, ja hyötyjen on oltava haittoja painavampia.82

RL 15:10 §:ssä on lähtökohdaksi tältä osin selkeästi otettu paternalistisen, holhoavan rikos-

lain kielto. Hankkeilla olevasta rikoksesta voidaan ilmoittaa uhan kohteelle. Uhan kohde ei

ole, eikä voikaan olla velvollinen ilmoittamaan itseensä kohdistuvasta vaarasta. Säännök-

sessä ei kuitenkaan ole otettu huomioon uhan kohteen kykyä ja mahdollisuuksia ymmärtää

ja tulkita uhan tosiasiallista merkitystä. Säännös on kirjoitettu sillä periaatteella, että kaikki

uhan kohteena olevat ovat kykeneviä harkitsemaan uhan todellisuuden, sen vakavuuden ja

siitä aiheutuvat riskit. On kuitenkin niin, että uhan kohde voi olla kykenemätön tekemään

oikeita ratkaisuja saamansa tiedon perusteella. Uhan kohde voi olla vajaavaltainen, alaikäi-

nen, uhkailtu tai vastaavassa muussa asemassa oleva, jolta ei voida odottaa järkiperäisiä rat-

kaisuja tilanteen ratkaisemiseksi. Ottaen huomioon kokonaisuutena uhan kohteen todennä-

köisesti rajallisempi kyky havainnoida itseensä kohdistuvia uhkia, säännöksessä tulisi olla

joko ainoastaan tai ainakin ensisijaisena ilmoituksen vastaanottavana tahona poliisi ja vain,

jos ilmoitusta poliisille ei olisi tosiasiallisesti mahdollista tehdä ajoissa rikoksen estämiseksi,

ilmoitus voitaisiin toissijaisesti tehdä uhan kohteelle.

82 Hahto 2004, s. 39 - 41.

34

6 HANKKEENA ILMOITETTAVA RIKOS

6.1 Yleistä

Edellä on tullut jo esille, ettei yleistä ja laajaa rikoksen ilmiantovelvollisuutta pidetä Suomen

oikeusjärjestelmään soveltuvana. Tästä johtuen rangaistusuhkainen ilmoitusvelvollisuus on

rajoitettava mahdollisimman suppeaksi. Ilmoitusvelvollisuutta voidaan pitää perusteltuna,

kun ilmoitusvelvoitteen alainen rikos on erittäin vakava, harkittu tai kohdistuu tärkeään suo-

jeltavaan oikeushyvään ja rikos tai sen jatkaminen on ilmiannon tapahduttua estettävissä.83

Törkeän rikoksen ilmoitusvelvollisuuden alaan kuuluvat rangaistuksen alaiset rikokset voi-

daan jakaa suojeltavan oikeushyvän perusteella seuraaviin kategorioihin; henki ja terveys,

valtion turvallisuus ja ympäristö. Seuraavassa käydään läpi ilmoitusvelvollisuuden alaiset

rikosten tunnusmerkistöt menemättä kuitenkin tarkemmin niiden yksityiskohtiin. Luettelo

tuo esille rikossäännösten tunnusmerkistöä ja rangaistusasteikkoa. Luettelon tarkoituksena

on tuoda esille, miten laajaa tuntemusta rikoslaista RL 15:10 §:n noudattaminen tai tunnis-

taminen vaatii.

6.2 Ilmoituksen alaiset rikokset

RL 11:1 § Joukkotuhonta

Joukkotuhonta käsittää tekoja, joiden tarkoituksena on jonkin kansallisen, etnisen, rodullisen

tai uskonnollisen taikka niihin rinnastettavan kansanryhmän hävittäminen kokonaan tai osit-

tain. Joukkotuhontaan voi syyllistyä 1) surmaamalla kyseessä olevan ryhmän jäseniä, 2) ai-

heuttamalla ryhmän jäsenille vaikeita ruumiillisia tai henkisiä sairauksia tai vammoja, 3)

asettamalla ryhmälle sellaisia elinehtoja, joista voi aiheutua ryhmän fyysinen häviäminen

kokonaan tai osittain, 4) ryhtymällä pakkotoimiin syntyvyyden ehkäisemiseksi ryhmän kes-

kuudessa taikka 5) siirtämällä lapsia ryhmästä toiseen.

Joukkotuhonnan rangaistusasteikko on neljästä vuodesta vankeutta elinkautiseen vankeus-

rangaistukseen. Joukkotuhonnan yritys on rangaistava.

83 HE 6/1997 vp, s. 41 - 42.

35

RL 11:2 § Joukkotuhonnan valmistelu

Joukkotuhonnan valmisteluun syyllistyy se, joka sopii toisen kanssa joukkotuhonnasta tai

laatii joukkotuhontasuunnitelman.

Säännöksen tunnusmerkistön toteutuminen edellyttää, että on olemassa todellinen ja varteen

otettava sopiminen tai suunnitelma joukkotuhonnan tekemiseksi. Siten esimerkiksi ravinto-

lakeskusteluissa pidetyt päihtyneiden ihmisten puheet jonkin kansanryhmän hävittämisestä

eivät sellaisinaan ole joukkotuhonnan valmistelua. Samoin aivan epärealistiset sopimiset ja

suunnitelmat jäävät säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle. Säännöksen tarkoituksena on

pitää rangaistavana sellaisten henkilöiden toimintaa, jotka sopivan tilaisuuden tullen todel-

lisuudessa voisivat ryhtyä panemaan sopimusta tai suunnitelmaa täytäntöön sekä sellaisen

vakavasti otettavan suunnitelman laatiminen, joka olisi toteutettavissa.84

Joukkotuhonnan valmistelun rangaistusasteikko on neljästä kuukaudesta neljään vuoteen

vankeutta. Valmistelun yritystä ei ole säädetty rangaistavaksi.

RL 11:3 § Rikos ihmisyyttä vastaan

Rikos ihmisyyttä vastaan kattaa erilaisia tekoja osana siviiliväestöön kohdistuvaa laajamit-

taista tai järjestelmällistä hyökkäystä.85

Rikokseen ihmisyyttä vastaan syyllistyy se, 1) joka surmaa tai orjuuttaa toisen, käy hänellä

kauppaa tekemällä tarjouksen, ostamalla, myymällä tai vuokraamalla taikka kiduttaa häntä

tai aiheuttaa hänelle muulla tavoin suurta kärsimystä tai vaikean vamman taikka vahingoittaa

vakavasti hänen terveyttään taikka tuhoaa väestöä asettamalla sitä tai sen osaa hävittäviä

elinehtoja tai muulla tavoin, 2) karkottaa tai pakolla siirtää alueella laillisesti oleskelevaa

väestöä, 3) vangitsee toisen tai muuten riistää häneltä vapauden kansainvälisen oikeuden

perustavaa laatua olevien määräysten vastaisesti taikka aiheuttaa vapautensa menettäneen

tahdonvastaisen katoamisen, 4) raiskaa toisen, orjuuttaa häntä seksuaalisesti, pakottaa hänet

prostituutioon, raskauteen tai sterilisaatioon taikka harjoittaa häntä vastaan muuta vastaavaa

törkeää seksuaalista väkivaltaa taikka 5) harjoittaa rotuerottelua, taikka vainoaa tunnistetta-

84 HE 55/2007 vp, s. 20-21. 85 HE 55/2007 vp, s. 18.

36

vissa olevaa ryhmää tai yhteisöä poliittisen mielipiteen, rodun, kansallisuuden, etnisen alku-

perän, kulttuurin, uskonnon tai sukupuolen perusteella taikka niihin rinnastettavilla muilla

perusteilla.

Rikoksessa ihmisyyttä vastaan rangaistusasteikko on vankeutta vuodesta elinkautiseen van-

keusrangaistukseen. Yritys on rangaistava.

Rikos ihmisyyttä vastaan toteutuu tyypillisesti joukkoilmiönä. Säännös on laadittu kuitenkin

niin, että rikosoikeudelliseen vastuuseen riittää rikoksen toteutuminen yhtäkin ihmistä vas-

taan.86

RL 11:4 § Törkeä rikos ihmisyyttä vastaan

Törkeään rikokseen ihmisyyttä vastaan syyllistyy ensinnäkin, jos rikoksessa ihmisyyttä vas-

taan rikos kohdistuu suureen joukkoon ihmisiä. Hallituksen esityksen mukaan rikoksissa ih-

misyyttä vastaan tekijöitä on tyypillisesti paljon tai ainakin useita. Uhreina on lisäksi suuri

joukko ihmisiä. Nämä tekijät eivät sinällään tee rikoksesta törkeää. Määräävänä tekijänä

tässä kohdassa on joukon johtajan rikosoikeudellinen vastuu, toisin sanoen johtajuusasema.

Ne tekijäjoukon jäsenet, joiden vastuu rajoittuu yksittäistapauksiin, eivät syyllisty törkeään

rikokseen ihmisyyttä vastaan. Törkeäksi rikoksen ihmisyyttä vastaan tekee sekin, jos rikos

tehdään erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttävällä tavalla. Tyypillinen esimerkki törkeästä

rikoksesta ihmisyyttä vastaan voisi olla joukkoraiskaus, jota loukattuun siviiliväestöön kuu-

luvia pakotetaan katsomaan. Edelleen törkeäksi rikoksen ihmisyyttä vastaan tekee se, jos

rikos tehdään erityisen suunnitelmallisesti tai järjestelmällisesti. Myös tämä kriteeri toteutuu

tyypillisesti joukon johtajien tai muutoin vastuullisessa asemassa olevien toimenpiteiden yh-

teydessä87. Rikoksen on myös kokonaisuutena arvostellen oltava törkeä.

Törkeän rikoksen ihmisyyttä vastaan rangaistusasteikko on kahdeksasta vuodesta elinkauti-

seen vankeusrangaistukseen. Yritys on rangaistava.

RL 11:4a § Hyökkäysrikos

Hyökkäysrikokseen syyllistyy se, joka voi tosiasiallisesti määrätä valtion poliittisista tai so-

tilaallisista toimista tai johtaa niitä ja tekee sellaisen hyökkäysteon, joka on luonteeltaan,

86 HE 55/2007 vp, s. 23. 87 HE 55/2007 vp, s. 25-26.

37

vakavuudeltaan ja mittasuhteiltaan ilmeisellä tavalla Yhdistyneiden Kansakuntien peruskir-

jan (SopS 1/1956) vastainen.

Hyökkäysrikoksen rangaistusasteikko on vankeutta neljästä vuodesta elinkautiseen vankeus-

rangaistukseen. Yritys on rangaistava.

RL 11:4b § Hyökkäysrikoksen valmistelu

Henkilö, joka voi tosiasiallisesti määrätä valtion poliittisista tai sotilaallisista toimista tai

johtaa niitä ja 1) sopii toisen sellaisen henkilön kanssa hyökkäysrikoksen tekemisestä tai 2)

laatii yksityiskohtaisen suunnitelman hyökkäysrikoksen tekemisestä, syyllistyy hyökkäysri-

koksen valmisteluun.

Hyökkäysrikoksen valmistelun rangaistusasteikko on vankeutta neljästä kuukaudesta nel-

jään vuotta vankeutta.

Hyökkäysrikoksen valmistelu voisi toteutua joko sopimalla toisen tekijätunnusmerkin to-

teuttavan henkilön kanssa hyökkäysrikoksen tekemisestä tai laatimalla yksityiskohtainen

suunnitelma hyökkäysrikoksen tekemisestä. Hyökkäysrikoksen valmistelun osalta voidaan

paljolti tukeutua niihin perusteluihin, joita on esitetty edellä joukkotuhonnan valmistelun

yhteydessä88. Tunnusmerkistön ensimmäisessä kohdassa on kyse rikoksen tekemisestä sopi-

misesta eli salahanketyyppisestä rikoksen valmistelun muodosta. Sopijat ovat tekijätunnus-

merkin täyttäviä henkilöitä. Hyökkäysrikoksen valmistelun tunnusmerkistö edellyttää 2 koh-

dassa, että tekijätunnusmerkin täyttävä henkilö laatii yksityiskohtaisen suunnitelman hyök-

käysrikoksen tekemiseksi. Suunnitelman on oltava yksityiskohtainen, jolloin voidaan kat-

soa, että kysymyksessä on hyvin vakava ja todellinen, varteenotettava suunnitelma. Liian

suuria vaatimuksia yksityiskohtaisuudelle ei kuitenkaan tule asettaa. Aivan epärealistiset so-

pimiset ja suunnitelmat jäävät säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle. Säännöksen tarkoi-

tuksena on säätää rangaistavaksi sellaisten hyökkäysrikoksen valmistelun tunnusmerkistössä

tarkoitettujen henkilöiden toiminta hyökkäysrikoksen tekemiseksi, jossa nämä sopivan tilai-

suuden tullen voisivat ryhtyä panemaan sopimusta tai suunnitelmaa täytäntöön sekä sellaisen

vakavasti otettavan yksityiskohtaisen suunnitelman laatiminen, joka on toteutettavissa.89

88 HE 55/2007 vp, s. 20-21. 89 HE 289/2014 vp, s. 29.

38

RL 11:5 § Sotarikos

Sotarikosta koskeva säännös kattaa monenlaisia sodassa, kansainvälisessä tai valtionsisäi-

sessä aseellisessa selkkauksessa tai miehityksessä tapahtuvia kansainvälisen oikeuden kiel-

tämiä tekoja.

Sotarikoksen rangaistusasteikko on vankeutta vuodesta elinkautiseen vankeusrangaistuk-

seen. Yritys on rangaistava.

RL 11:6 § Törkeä sotarikos

Törkeä sotarikos on sotarikos, joka tehdään osana suunnitelmaa tai politiikkaa tai osana sel-

laisten rikosten laajamittaista tekemistä ja joka 1) kohdistuu suureen joukkoon ihmisiä, 2)

aiheutetaan erittäin suurta ja laaja-alaista vahinkoa, 3) tehdään erityisen raa’alla, julmalla tai

nöyryyttävällä tavalla taikka 4) tehdään erityisen suunnitelmallisesti tai järjestelmällisesti.

Lisäksi siinäkin edellytetään, että rikos myös kokonaisuutena arvostellen on törkeä.

Jotta kyseessä voisi olla törkeä sotarikos, RL 11:5 §:n mukaisen sotarikoksen perustunnus-

merkistön tulee toteutua. Törkeä sotarikos säännös koskee siis sodan, muun kansainvälisen

tai valtionsisäisen aseellisen selkkauksen tai miehityksen yhteydessä tapahtuvia, niitä kos-

kevia kansainvälisen oikeuden sääntöjen ja tapojen rikkomisia. Siviiliväestöön kohdistu-

neissa laajamittaisissa tai järjestelmällisissä hyökkäyksissä tehtyjä tekoja arvosteltaisiin ri-

kosta ihmisyyttä vastaan koskevan RL 11:3 §:n ja sen törkeää tekomuotoa koskevan RL 11:4

§:n mukaan.90

Törkeän sotarikoksen rangaistusasteikko on vankeutta kahdeksasta vuodesta elinkautiseen

vankeusrangaistukseen. Yritys on rangaistava.

RL 11:9a § Kidutus

Kidutukseen syyllistyy virkamies, joka aiheuttaa toiselle voimakasta ruumiillista tai henkistä

kärsimystä 1) saadakseen hänet tai muun henkilön tunnustamaan tai antamaan tietoja, 2)

rangaistakseen häntä jostakin hänen tai jonkun muun tekemästä tai tekemäksi epäillystä te-

osta, 3) pelotellakseen tai pakottaakseen häntä tai muuta henkilöä tai 4) rodun, kansallisen

90 HE 55/2007 vp, s. 30.

39

tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, seksuaalisen suun-

tautumisen, perimän, vammaisuuden, terveydentilan, uskonnon, yhteiskunnallisen mielipi-

teen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella.

Kidutuksesta tuomitaan myös virkamies, joka nimenomaisesti tai hiljaisesti hyväksyy alai-

sensa tai muutoin tosiasiallisessa määräysvallassaan ja valvonnassaan olevan henkilön tun-

nusmerkistössä suorittamat toimet.

Normaalioloissa on perusteltua ja riittävää, että yksityishenkilön suorittamat kidutusteot tu-

levat rangaistaviksi törkeää väkivaltarikoksia ja muita vakavia rikoksia koskevien rikoslain

yleisten rangaistussäännösten mukaan.91

Kidutuksessa rangaistusasteikko on vankeutta kahdesta vuodesta kahteentoista vuotta. Vir-

kamies on lisäksi viraltapantava. Yritys on rangaistava.

RL 11:8 § Kemiallisen aseen kiellon rikkominen

Kemiallisen aseen kiellon rikkomiseen syyllistyy se, joka kemiallisten aseiden kehittämisen,

tuotannon, varastoinnin ja käytön kieltämistä sekä niiden hävittämistä koskevan yleissopi-

muksen (SopS 19/1997) vastaisesti 1) muuten kuin RL 11:5–7 §:ssä (sotarikokset) tarkoite-

tulla tavalla käyttää kemiallista asetta, 2) kehittää, tuottaa, muutoin hankkii, varastoi, pitää

hallussaan tai kuljettaa kemiallisen aseen taikka 3) osallistuu sotilaalliseen valmisteluun ke-

miallisen aseen käyttämiseksi.

Kemiallisen aseen kiellon rikkomisen rangaistusasteikko on vankeutta neljästä kuukaudesta

kuuteen vuotta vankeutta.

RL 11:9 Biologisen aseen kiellon rikkominen

Biologisen aseen kiellon rikkomiseen syyllistyy se, joka 1) muuten kuin RL 11:5–7 §:ssä

tarkoitetulla tavalla käyttää biologista asetta tai toksiiniasetta, 2) laittomasti valmistaa, kul-

jettaa tai toimittaa biologisen aseen tai toksiiniaseen tai 3) bakteriologisten (biologisten) ja

toksiiniaseiden kehittämisen, tuottamisen ja varastoinnin kieltämistä sekä niiden hävittä-

mistä koskevan yleissopimuksen (SopS 15/1975) vastaisesti kehittää, tuottaa, muutoin hank-

kii, varastoi tai pitää hallussaan biologisia aseita tai toksiiniaseita taikka aseita, laitteita tai

91 HE 76/2009 vp, s. 28.

40

välineitä biologisen aseen tai toksiiniaseen levittämiseksi.

Biologisen aseen kiellon rikkomisen rangaistusasteikko on vankeutta neljästä kuukaudesta

kuuteen vuoteen, jollei teosta muualla laissa säädetä yhtä ankaraa tai ankarampaa rangais-

tusta.

RL 11:7a Jalkaväkimiinakiellon rikkominen

Jalkaväkimiinakiellon rikkomiseen syyllistyy se, joka jalkaväkimiinojen käytön, varastoin-

nin, tuotannon ja siirron kieltämisestä ja niiden hävittämisestä tehdyn yleissopimuksen

(SopS 13/2012) vastaisesti 1) muuten kuin RL 11:5–7 §:ssä tarkoitetulla tavalla käyttää jal-

kaväkimiinoja tai 2) kehittää, tuottaa, muutoin hankkii, varastoi, pitää hallussaan, luovuttaa

taikka vie maasta tai tuo maahan jalkaväkimiinoja.

Jalkaväkimiinakiellon rikkomisen rangaistusasteikko on vankeutta neljästä kuukaudesta

kuuteen vuoteen.

RL 12:1 § Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen

Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisen syyllistyy se, joka tarkoituksenaan väkival-

taa käyttämällä tai sillä uhkaamalla taikka vieraan valtion sotilaallisen tai taloudellisen pai-

nostuksen tai tuen avulla 1) saattaa Suomi tai osa Suomea vieraan valtion alaiseksi, 2) irrottaa

osa Suomea muusta valtakunnasta tai 3) muulla vakavuudeltaan näihin rinnastettavalla ta-

valla rajoittaa Suomen valtiollista itsemääräämisoikeutta tekee teon, josta aiheutuu sanotun

tarkoituksen toteutumisen vaara.

Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisen rangaistusasteikko on vankeutta vuodesta

kymmeneen vuoteen.

RL 12:3 § Maanpetos

Maanpetoksen syyllistyy Suomen kansalainen, joka Suomea koskevan sodan, aseellisen

selkkauksen tai miehityksen aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa 1) liittyy vihollisen

asevoimiin, 2) osallistuu sotatoimiin tai muihin sotilaallisiin toimiin Suomea vastaan, 3) pal-

velee sellaisissa vihollisen sotilas- tai siviilitehtävissä, jotka välittömästi edistävät sotatoimia

Suomea vastaan, taikka 4) ryhtyy yhteistoimintaan vihollisen kanssa tai muulla vastaavalla

tavalla vihollisen eduksi vahingoittaa Suomea.

41

Maanpetoksesta tuomitaan myös ulkomaalainen, joka tekee 4 kohdassa tarkoitetun teon Suo-

messa oleskellessaan tai ollessaan valtakunnan palveluksessa.

Maanpetoksesta rangaistusasteikko on vankeutta vuodesta kymmeneen vuotta. Yritys on

rangaistava.

RL 12:4 § Törkeä maanpetos

Törkeään maanpetokseen syyllistyy, mikäli maanpetoksessa 1) aiheutetaan vaara valtakun-

nan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi tai 2) muuten aiheutetaan Suomelle

erityisen suurta vahinkoa ja maanpetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Törkeän maanpetoksen rangaistusasteikko on vankeutta neljästä vuodesta elinkautiseen van-

keusrangaistukseen. Yritys on rangaistava.

RL 12:5 § Vakoilu

Vakoilusta on tuomittava se, joka vierasta valtiota hyödyttääkseen tai Suomea vahingoittaak-

seen hankkii tiedon sellaisesta Suomen maanpuolustusta tai muuta poikkeuksellisiin oloihin

varautumista, Suomen ulkomaansuhteita, valtiontaloutta, ulkomaankauppaa tai energiahuol-

toa koskevasta taikka muusta niihin rinnastettavasta, Suomen turvallisuuteen vaikuttavasta

seikasta, jonka tuleminen vieraan valtion tietoon voi aiheuttaa vahinkoa Suomen maanpuo-

lustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle.

Vakoilusta tuomitaan myös se, joka vierasta valtiota hyödyttääkseen tai Suomea vahingoit-

taakseen toiselle välittää, luovuttaa tai ilmaisee taikka julkistaa yllä olevassa kappaleessa

tarkoitetun tiedon.

Vihollisen sotavoimiin kuuluva saadaan tuomita vakoilusta ainoastaan, jos hän salaten kuu-

luvansa vihollisen sotavoimiin oleskelee Suomessa tai Suomen puolustusvoimien sotatoimi-

alueella. Häntä ei saa tuomita muusta vakoilusta kuin siitä, mistä hänet on tavattu.

Vakoilun rangaistusasteikko on vankeutta vuodesta kymmeneen vuoteen. Yritys on rangais-

tava.

RL 12:6 § Törkeä vakoilu

Törkeästä vakoilusta on tuomittava silloin, jos vakoilu 1) tehdään poikkeuksellisissa oloissa,

42

2) koskee Suomen maanpuolustukselle, turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantalou-

delle erittäin merkittävää seikkaa tai 3) on omiaan aiheuttamaan erityisen suurta RL 12:5

§:ssä tarkoitettua vahinkoa ja vakoilu on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Törkeän vakoilun rangaistusasteikko on vankeutta neljästä vuodesta elinkautiseen vankeus-

rangaistukseen. Yritys on rangaistava.

RL 13:1 § Valtiopetos

Valtiopetoksesta on tuomittava se, joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uh-

kaamalla tai siihen rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti pakottamalla taikka valtiosääntöä

rikkoen 1) kumota Suomen valtiosääntö tai muuttaa sitä taikka 2) muuttaa Suomen valtiojär-

jestystä tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara.

Valtiopetoksesta tuomitaan myös se, joka väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla syr-

jäyttää tai yrittää syrjäyttää tasavallan presidentin, valtioneuvoston tai eduskunnan taikka

kokonaan tai osaksi estää tai yrittää estää niitä käyttämästä toimivaltaansa.

Valtiopetoksen rangaistusasteikko on vankeutta vuodesta kymmeneen vuotta.

RL 13:2 § Törkeä valtiopetos

Törkeästä valtiopetoksesta on tuomittava, jos valtiopetoksessa 1) rikoksentekijänä on tasa-

vallan presidentti, valtioneuvoston jäsen tai muu valtion ylimpään poliittiseen tai sotilaalli-

seen johtoon kuuluva henkilö, 2) rikoksen tekemiseen käytetään aseistettua joukkoa, 3) rikos

tehdään ihmisiä surmaamalla tai 4) rikos on poikkeuksellisten olojen vuoksi erityisen vaa-

rallinen ja valtiopetos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Törkeän valtiopetoksen rangaistusasteikko on vankeutta neljästä vuodesta elinkautiseen van-

keusrangaistukseen.

RL 20:1 § Raiskaus

Raiskausta koskevan RL 20:1 §:n 1 momentin mukaan se, joka pakottaa toisen sukupuoliyh-

teyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väki-

valtaa, on tuomittava raiskauksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuo-

deksi.

43

Saman säännöksen 2 momentin mukaan raiskauksesta tuomitaan myös se, joka käyttämällä

hyväkseen sitä, että toinen tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun

avuttoman tilan takia on kykenemätön puolustamaan itseään tai muodostamaan tai ilmaise-

maan tahtoaan, on sukupuoliyhteydessä hänen kanssaan.

Jos raiskaus huomioon ottaen uhkauksen vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat on

kokonaisuutena arvostellen vähemmän vakava kuin 1 ja 2 momentissa tarkoitetut teot, ri-

koksentekijä on tuomittava vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi

vuodeksi. Samoin tuomitaan se, joka muulla kuin 1 momentissa tarkoitetulla uhkauksella

pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen. Mitä edellä tässä momentissa säädetään, ei sovelleta,

jos raiskauksessa on käytetty väkivaltaa.

Raiskauksen rangaistusasteikko on teon vakavuudesta riippuen vankeutta vuodesta kuuteen

vuotta tai neljästä kuukaudesta neljään vuotta. Yritys on rangaistava.

RL 20:2 § Törkeä raiskaus

Törkeästä raiskauksesta on tuomittava, jos raiskauksessa 1) aiheutetaan toiselle vaikea ruu-

miinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila, 2) rikoksen tekevät useat tai siinä

aiheutetaan erityisen tuntuvaa henkistä tai ruumiillista kärsimystä, 3) kohteena on kahdek-

saatoista vuotta nuorempi lapsi, 4) rikos tehdään erityisen raa’alla, julmalla tai nöyryyttä-

vällä tavalla tai 5) käytetään ampuma- tai teräasetta tai muuta hengenvaarallista välinettä

taikka muuten uhataan vakavalla väkivallalla ja raiskaus on myös kokonaisuutena arvostel-

len törkeä.

Törkeän raiskauksen rangaistusasteikko on vankeutta kahdesta kymmeneen vuotta. Yritys

on rangaistava.

RL 20:7 § Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

Lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä on tuomittava, jos 1) tekijä on sukupuoliyh-

teydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen tai 6 §:n 2 momentissa tarkoitetussa tapauk-

sessa kuusitoista, mutta ei kahdeksantoista vuotta täyttäneen lapsen kanssa taikka 2) lapsen

seksuaalisessa hyväksikäytössä a) kohteena on lapsi, jolle rikos lapsen iän tai kehitystason

vuoksi on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa, b) rikos tehdään erityisen nöyryyttävällä

tavalla tai c) rikos on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa lapselle hänen tekijää kohtaan

44

tuntemansa erityisen luottamuksen tai muuten tekijästä erityisen riippuvaisen asemansa

vuoksi, ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

RL 20:7a §:n mukaan RL 20:7 §:n 1 kohdassa tarkoitettuna törkeänä lapsen seksuaalisena

hyväksikäyttönä ei kuitenkaan pidetä tekoa, joka ei loukkaa kohteen seksuaalista itsemää-

räämisoikeutta ja jonka osapuolten iässä sekä henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei

ole suurta eroa.

Lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön rangaistusasteikko on vankeutta vuodesta kym-

meneen vuotta. Yritys on rangaistava.

RL 21:2 § Murha

Murhasta on tuomittava, jos tappo tehdään 1) vakaasti harkiten, 2) erityisen raa’alla tai jul-

malla tavalla, 3) vakavaa yleistä vaaraa aiheuttaen tai 4) tappamalla virkamies hänen olles-

saan virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä tai turvallisuutta taikka virkatoimen vuoksi

ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Rikoksentekijä on tuomittava murhasta vankeuteen elinkaudeksi. Yritys on rangaistava.

RL 21:1 § Tappo

Joka tappaa toisen, on tuomittava taposta vankeuteen määräajaksi, vähintään kahdeksaksi

vuodeksi. Yritys on rangaistava.

RL 21:3 § Surma

Surmasta on tuomittava, jos tappo, huomioon ottaen rikoksen poikkeukselliset olosuhteet,

rikoksentekijän vaikuttimet tai muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostel-

len lieventävien asianhaarojen vallitessa tehty.

Surman rangaistusasteikko on vankeutta neljästä kymmeneen vuotta. Yritys on rangaistava.

RL 21:6 § Törkeä pahoinpitely

Törkeästä pahoinpitelystä on tuomittava, jos pahoinpitelyssä 1) aiheutetaan toiselle vaikea

ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila, 2) rikos tehdään erityisen raa’alla

tai julmalla tavalla tai 3) käytetään ampuma- tai teräasetta taikka muuta niihin rinnastettavaa

hengenvaarallista välinettä ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

45

Törkeän pahoinpitelyn rangaistusasteikko on vankeutta vuodesta kymmeneen vuoteen. Yri-

tys on rangaistava.

RL 31:1 § Ryöstö

Ryöstöstä on tuomittava se, joka 1) käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaa-

malla välittömästi käyttää sellaista väkivaltaa toisen hallusta anastaa tai ottaa luvattomasti

käyttöön toisen irtainta omaisuutta taikka 2) sellaista väkivaltaa tai uhkausta käyttämällä

pakottaa toisen luopumaan taloudellisesta edusta, johon rikoksentekijällä tai sillä, jonka puo-

lesta hän toimii, ei ole laillista oikeutta.

Ryöstöstä tai sen yrityksestä tuomitaan myös se, joka 1 kohdassa tarkoitetusta anastamisesta

tai käyttöön ottamisesta verekseltään tavattuna käyttämällä siinä tarkoitettua väkivaltaa tai

uhkausta täyttää tai yrittää täyttää rikoksen taikka pitää tai yrittää pitää siten ottamansa omai-

suuden.

Ellei tässä pykälässä tarkoitettu teko, huomioon ottaen väkivallan tai uhkauksen vähäisyys

tai muut tekoon liittyvät seikat, ole kokonaisuutena arvostellen vakava, ei rikoksentekijää

tuomita ryöstöstä, vaan niistä muista rikoksista, jotka teko käsittää.

Ryöstön rangaistusasteikko on vankeutta neljästä kuukaudesta kuuteen vuoteen. Yritys on

rangaistava.

RL 31:2 § Törkeä ryöstö

Törkeästä ryöstöstä on tuomittava, jos ryöstössä 1) aiheutetaan tahallisesti toiselle vaikea

ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila, 2) rikos tehdään erityisen raa’alla

tai julmalla tavalla, 3) käytetään ampuma- tai teräasetta taikka muuta niihin rinnastettavaa

hengenvaarallista välinettä tai 4) rikos kohdistetaan henkilöön, joka ammattiinsa tai toi-

meensa kuuluvan työn tai tehtävän vuoksi ei voi itseään tai omaisuuttaan puolustaa ja ryöstö

on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Törkeän ryöstön rangaistusasteikko on vankeutta kahdesta kymmeneen vuotta. Yritys on

rangaistava.

RL 25:3 § Ihmiskauppa

Ihmiskaupasta on tuomittava se, joka 1) käyttämällä hyväksi toisen riippuvaista asemaa tai

46

turvatonta tilaa taikka toista painostamalla, 2) erehdyttämällä toista tai tämän erehdystä hy-

väksi käyttämällä, 3) maksamalla korvauksen toista määräysvallassaan pitävälle henkilölle

tai 4) ottamalla vastaan sellaisen korvauksen ottaa toisen määräysvaltaansa, värvää toisen

taikka luovuttaa, kuljettaa, vastaanottaa tai majoittaa toisen hänen saattamisekseen RL 20:9

§:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun tai siihen rinnastettavan seksuaalisen hyväksikäytön

kohteeksi, pakkotyöhön tai muihin ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin taikka elimien tai

kudoksien poistamiseksi.

Ihmiskaupan rangaistusasteikko on vankeutta neljästä kuukaudesta kuuteen vuoteen van-

keutta.

RL 25:3a § Törkeä ihmiskauppa

Törkeästä ihmiskaupasta on tuomittava, jos ihmiskaupassa 1) käytetään 3 §:ssä tarkoitettujen

keinojen sijasta tai lisäksi väkivaltaa, uhkausta tai kavaluutta, 2) aiheutetaan tahallisesti tai

törkeällä huolimattomuudella toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaa-

rallinen tila taikka näihin rinnastettavaa erityisen tuntuvaa kärsimystä, 3) rikos kohdistuu

kahdeksaatoista vuotta nuorempaan lapseen tai henkilöön, jonka kyky puolustaa itseään on

olennaisesti heikentynyt, tai 4) rikos tehdään osana 6 luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitetun

järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaa ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen tör-

keä.

Törkeästä ihmiskaupasta tuomitaan myös se, joka alistaa toisen orjuuteen tai pitää toista or-

juudessa, kuljettaa orjia tai käy kauppaa orjilla, jos teko kokonaisuutena arvostellen on tör-

keä.

Törkeän ihmiskaupan rangaistusasteikko on vankeutta kahdesta kymmeneen vuotta, Yritys

on rangaistava.

RL 25:4 § Panttivangin ottaminen

Panttivangin ottamisesta tuomitaan se, joka riistää toiselta vapauden pakottaakseen jonkun

muun tekemään, sietämään tai tekemättä jättämään jotakin uhalla, ettei panttivankia va-

pauteta tai että hänet surmataan tai hänen terveyttään vahingoitetaan ja jos teko kokonaisuu-

tena arvostellen on törkeä.

Panttivangin ottamisen rangaistusasteikko on vankeutta vuodesta kymmeneen vuotta. Yritys

47

on rangaistava.

RL 34:3 § Törkeä tuhotyö

Törkeästä tuhotyöstä on tuomittava, jos tuhotyö tai liikennetuhotyö tehdään 1) aiheuttaen

suurelle ihmismäärälle vakavaa hengen tai terveyden vaaraa, 2) aiheuttaen jollekin yhteis-

kunnan tärkeälle toiminnolle uhkaavan vahingon pitkäaikaisuuden tai laaja-alaisuuden

vuoksi taikka muusta syystä erityisen vakavaa vaaraa taikka 3) sodan tai muiden poikkeus-

olojen aikana ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Törkeän tuhotyön rangaistusasteikko on vankeutta kahdesta vuodesta kymmeneen vuotta.

Yritys on rangaistava.

RL 34:5 § Törkeä terveyden vaarantaminen

Törkeästä terveyden vaarantamisesta tuomitaan, jos terveyden vaarantaminen tehdään ai-

heuttaen suurelle ihmismäärälle vakavaa hengen tai terveyden vaaraa ja rikos on myös ko-

konaisuutena arvostellen törkeä.

Törkeässä terveyden vaarantamisessa rangaistusasteikko on vankeutta kahdesta kymmeneen

vuotta. Yritys on rangaistava.

RL 34:6 § Ydinräjähderikos

Ydinräjähderikoksesta tuomitaan se, joka tuo Suomeen taikka valmistaa tai räjäyttää ydin-

räjähteen tai pitää sellaista hallussaan. Ydinräjähderikoksesta tuomitaan myös se, joka rä-

jäyttää ydinräjähteen Etelämanneralueella.

Ydinräjähderikoksen rangaistusasteikko on vankeutta kahdesta kymmeneen vuotta. Yritys

on rangaistava.

RL 34:11 § Kaappaus

Kaappauksesta on tuomittava se, joka väkivaltaa käyttäen tai sillä uhaten taikka muuten oi-

keudettomasti 1) puuttuu lennolla olevan ilma-aluksen, kauppamerenkulussa olevan aluk-

sen, raideliikenteessä olevan raideliikennekulkuneuvon tai joukkoliikenteessä olevan moot-

torikulkuneuvon ohjaukseen, 2) ottaa lento-, meri- tai raideliikenneturvallisuutta vaaranta-

48

valla tavalla ilma-aluksen, kauppamerenkulussa olevan aluksen, raideliikenteessä olevan rai-

deliikennekulkuneuvon tai liikenneturvallisuutta vakavasti vaarantavalla tavalla joukkolii-

kenteessä olevan moottorikulkuneuvon määräysvaltaansa tai 3) ottaa kiinteän lautan mää-

räysvaltaansa.

Jos 1 tai 2 kohdassa tarkoitettu kaappaus on aiheuttanut vain vähäistä vaaraa lento-, meri-

tai raideliikenneturvallisuudelle taikka vakavaa vähäisempää vaaraa muulle liikenneturval-

lisuudelle ja rikos, huomioon ottaen väkivallan tai uhkauksen taikka muun teossa käytetyn

oikeudettoman keinon laatu tai muut tekoon liittyvät seikat, on myös kokonaisuutena arvos-

tellen vähäinen, rikoksentekijää ei tuomita kaappauksesta, vaan niistä muista rikoksista,

jotka teko käsittää.

Kaappauksen rangaistusasteikko on vankeutta kahdesta kymmeneen vuotta. Yritys on ran-

gaistava.

RL 34a:1 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu terroristisessa tarkoituksessa tehty rikos

Joka terroristisessa tarkoituksessa siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vakavaa vahinkoa

jollekin valtiolle tai kansainväliselle järjestölle, tekee törkeän varkauden tai törkeän mootto-

rikulkuneuvon käyttövarkauden, jonka kohteena on joukkoliikenteeseen tai tavarankuljetuk-

seen soveltuva moottorikulkuneuvo, tuhotyön, liikennetuhotyön, terveyden vaarantamisen,

törkeän vahingonteon, törkeän ampuma-aserikoksen tai puolustustarvikkeiden maastavien-

tirikoksen, on tuomittava vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi

vuodeksi.

Yritys on rangaistava.

RL 48:2 § Törkeä ympäristön turmeleminen

Törkeästä ympäristön turmelemisesta tuomitaan, jos ympäristön turmelemisessa 1) ympä-

ristölle tai terveydelle aiheutettu vahinko tai tällaisen vahingon vaara on erityisen suuri ot-

taen huomioon aiheutetun tai uhkaavan vahingon pitkäaikaisuus, laaja ulottuvuus tai muut

seikat, 2) tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä taikka 3) rikos tehdään erityisen

suunnitelmallisesti ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Ympäristön törkeän turmelemisen rangaistusasteikko on vankeutta neljästä kuukaudesta

kuuteen vuoteen. Yrityksen osalta sovelletaan RL 48:1 §:n säännöstä koskien ympäristön

49

turmelemista.

RL 50:2 § Törkeä huumausainerikos

Törkeästä huumausainerikoksesta tuomitaan, jos huumausainerikoksessa 1) rikoksen koh-

teena on erittäin vaarallinen huumausaine tai suuri määrä huumausainetta, 2) tavoitellaan

huomattavaa taloudellista hyötyä, 3) rikos tehdään osana 6 luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoi-

tetun, huumausainerikoksen laajamittaiseen tekemiseen erityisesti järjestäytyneen rikollis-

ryhmän toimintaa, 4) aiheutetaan usealle ihmiselle vakavaa hengen tai terveyden vaaraa, tai

5) levitetään huumausainetta alaikäisille tai muuten häikäilemättömällä tavalla ja huumaus-

ainerikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Törkeän huumausainerikoksen rangaistusasteikko on vankeutta vuodesta kymmeneen

vuotta.

7 RIKOKSEN VALMISTELUSTA, YRITYKSESTÄ JA AVUNAN-

NOSTA

7.1 Yleistä

RL 15:10 §:n tunnusmerkistössä on rangaistavan törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisen

ajallinen ilmoituskynnys määritelty seuraavasti: ”...olevan hankkeilla eikä ajoissa, kun rikos

vielä olisi estettävissä, anna siitä tietoa viranomaiselle tai sille, jota vaara uhkaa, on tuomit-

tava, jos rikos tai sen rangaistava yritys tapahtuu...”. Hallituksen esityksen mukaan ilmoi-

tusvelvollisuus on täytettävä ajoissa, kun rikos voidaan vielä estää ja joissain tapauksissa

keskeyttää.92

Ajallisesti tarkasteltuna rikokseen voi eri vaiheina sisältyä ajatus rikoksen tekemisestä, ri-

koksentekopäätös, rikoksen suunnittelu, valmistelevia toimenpiteitä, rikoksen täytäntöönpa-

non aloittaminen, täytäntöönpanon päättäminen, vahinkoseuraamusten syntyminen ja erilai-

set rikoksen jälkeiset toimet. Eri vaiheet voivat olla myös päällekkäisiä ja osin eri järjestyk-

sessäkin.93

92 HE 6/1997 vp, s. 43. 93 Matikkala 2013, s. 229.

50

Rikoksen valmistelua ei Suomessa ole erikseen säännelty rangaistavaksi RL:n yleisessä

osassa94. Valmistelun rangaistavuus edellyttää aina sitä koskevaa nimenomaista RL:n erityi-

sen osan säännöstä, jossa säädellään tapauskohtaisesti kulloinkin kyseessä olevan rikoksen

valmisteluvaatimuksien täyttymisestä.95 Valmistelua koskevan yleissäännöksen on katsottu

olevan ongelmallinen suhteessa lain täsmällisyysvaatimuksen asettamiin edellytyksiin.

Yleissäännöksen soveltuvuus useampaan rikokseen samalla kertaa olisi lisäksi vaikeasti to-

teutettavissa.96

Jos rikoksen tunnusmerkistö on toteutunut kokonaisuudessaan, käsillä on täytetty rikos. Ri-

koksen yritysvaihe on puolestaan rajattava sitä edeltäneeseen vaiheeseen eli käytännössä

suunnitteluun ja valmisteluun sekä täytettyyn rikokseen nähden. Esimerkiksi Rita Tukala on

pro gradu -tutkielmassaan pohtinut rajanvetoa suunnittelun ja valmistelun välillä. Kysymys

on olennainen, koska rikoksen suunnittelu ei vielä ole rangaistavaa97. Rikoksen suunnittelu

ja rikoksen valmistelu voivat luonteiltaan olla samankaltaista, mutta itse valmisteluun liittyy

jotakin konkreettista rikoksen toteuttamiseen liittyvää. Rikoksen suunnittelua on esimerkiksi

ajatuksen tasolla tapahtuva kohteen tai tekoajan suunnittelu. Valmistelussa on kyse esimer-

kiksi ajatusten kirjaamisesta konkreettisesti toteutettaviksi suunnitelmiksi riippuen kulloin-

kin kyseessä olevasta valmistelurikoksen tunnusmerkistöstä. Rikoksen suunnittelussa ei si-

ten todennäköisesti tehdä vielä ulkoisesti havaittavia toimia, vaan toiminta tapahtuu mielen-

sisäisesti. Ulkoisesti havaittavat toimenpiteet puolestaan veisivät suunnittelun valmisteluas-

teelle.98 Yrityksen ja täytetyn rikoksen rajaaminen tapahtuu käsillä olevan rikostunnusmer-

kistön mukaan. Sen sijaan yrityksen ja valmistelun välille voi olla vaikeampi vetää rajaa.99

7.2 Rikoksen valmistelusta

RL 15:10 §:n esitöiden mukaan pelkkä tieto toisen henkilön yleisestä valmiudesta jonkin

94 Ruotsissa tästä poiketen valmistelua koskeva yleissäännös BrB 23:2.1: Den som, med uppsåt utföra eller

främja brott,

1. tar emot eller lämnar pengar ellet annat som betalning för ett brott eller för att täcka kosnader för utförande

av ett brott, eller

2. skaffar, tillverkar, lämnar, tar emot, förvarar, transporterar, sammanställer eller tar annan liknande befatt-

ning med något som är särskilt ägnat att användas som hjälpmedel vid ett brott,

skall i de fall det särskilt anges dömas för förberedelse till brottet, om han inte gjort sig skyldig till fullbordat

brott eller försök. 95 Boucht – Frände 2008, s. 168. Ks. Myös Tapani ja Tolvanen 2008, s. 385. 96 Matikkala 2013, s. 239 – 240. 97 HE 44/2002 vp, s. 132. 98 Tukala 2015, s. 30. 99 Koskinen 2008, s. 58 – 59.

51

törkeän rikoksen tekemiseen ei aiheuta ilmoittamisvelvollisuutta. Pelkkä toiseen henkilöön

kohdistuva epäily ei myöskään ole riittävää. Edellytyksenä on, että rikossuunnitelma on

edennyt riittävän pitkälle. Ilmiantovelvollisuus edellyttää yleensä, että tiedetään, mihin tai

keihin tuleva rikos aiotaan kohdistaa ja millä tavoin rikos aiotaan tehdä. Säännöksen esitöi-

den mukaan rikoksentekijää ei tarvitse ilmoittaa, ainoastaan rikos. Rikossuunnitelman tulee

lisäksi olla myös siinä määrin yksityiskohtainen100ja jäsentynyt, että harkitseva ja huolelli-

nen henkilö, joka saa hankkeesta tiedon, suhtautuu siihen vakavasti ja ottaa sen huomioon

omassa toiminnassaan. Ilmoittamisvelvollisuutta ei ole, jos valmisteilla olevasta rikoksesta

saadut tiedot ovat niin yksilöimättömiä tai epämääräisiä, etteivät viranomaiset tai vaaran

kohde voisi niiden perusteella harkita, millaiset toimet ovat tarpeen rikoksen estämiseksi ja

siitä johtuvan vaaran torjumiseksi.101 Rikoskomisario Teemu Kruskopfin mukaan ilmoitus-

velvollisuuden kynnyksenä voidaan pitää esimerkiksi henkeen ja terveyteen kohdistuvissa

rikoksissa sitä, että tekijä on hankkinut aseen, selvitellyt uhrin kulkureittejä ja aikatauluja,

jolloin rikoksen suunnittelijan voidaan epäillä syyllistyvän RL 21:6 a §:n törkeään henkeen

tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmisteluun.102

Vaara rikoksen toteutumisesta on kuitenkin epämääräinen ja etäinen ennen kuin rikoksente-

kijä aloittaa rikoksen täytäntöönpanon. Rikoksen valmistelussa keskeisessä asemassa ovat

subjektiiviset elementit, kuten tekijän motiivit ja aikomukset. Luotettavien tietojen saaminen

subjektiivisista tekijöistä on vaikeampaa kuin objektiivisten tekijöiden todentaminen. Rikos-

vastuun edellytysten täyttyminen voi siten olla valmistelun osalta epämääräisellä pohjalla.

Lisäksi valmisteluvaihe voi rikoksessa olla varsin pitkä. Valmistelutoimia tehnyt henkilö voi

luopua milloin tahansa valmistelutoimistaan, ja siten vapautua valmistelua koskevasta rikos-

vastustaan. 103

Subjektiivisten elementtien lisäksi keskeistä valmistelurikoksien arvioinnissa ovat objektii-

viset tekijät eli yksilöidyt valmistelutoimet ja mahdollisesti edellytys vaarasta. Valmisteluri-

koksen tunnusmerkistöön tulee kuulua jokin tai joitakin konkreettisia, yksilöityjä valmiste-

lutoimia, joiden tarkoituksena on kuvata juuri sille valmistelurikokselle tyypillistä rankaise-

misen arvoista valmistelun tapaa. Vaaravaatimus puolestaan ilmentää sitä, että rikoksenteko

100 Ks. KKO 2017:52 ratkaisu liittyen törkeään henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta. Rat-

kaisussa otetaan kantaa valmistelun yksityiskohtaisuuteen ja sen riittävyyteen kyseessä olevassa tapauksessa. 101 HE 6/1997 vp, s. 43. 102 Kruskopf, Rikosuhripäivystyksen lehti Riku 1/2017, s. 4. 103 Matikkala 2013, s. 236.

52

on konkreettisesti käsillä.104

Kuten edellä on todettu, valmistelurikos itsessään vaatii aina sitä koskevan RL erityissään-

nöksen. Valmistelua koskevaa yleissäännöstä ei pidetä soveltuvana, koska se nähdään rikos-

lain täsmällisyysvaatimuksen vastaisena. Kuitenkin tutkittavana olevassa säännöksessä edel-

lytetään ilmoittamaan törkeästä rikoksesta, joka on hankkeilla, toisin sanoen valmisteilla.

Vaikka tutkittavassa olevassa RL 15:10 §:ssä ei sanotakaan olevan kyse rikoksen valmiste-

lusta sinänsä, liittyy se kuitenkin olennaisena osana tutkittavan säännöksen tunnusmerkis-

töön. Valmistelurikoksen tunnusmerkistöön tulisi aina kuulua joitakin yksityiskohtaisia,

juuri kyseessä olevalle valmisteilla olevalle rikokselle tyypillisiä valmistelutoimia. RL 15:10

§:n osalta tällaisia valmisteluja koskevia yksilöiviä tunnusmerkistöjä ei ole ilmoitusvelvol-

lisuuden kohteena olevien rikosten yhteydessä mainittu.

Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisen tunnusmerkistössä velvoitetaan ilmoittamaan

myös kahdesta valmistelurikoksesta RL 11:2 §:n joukkotuhonnan valmistelusta sekä RL 11:4

b §:n hyökkäysrikoksen valmistelusta. RL 15:10 §:n näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että

törkeän rikoksen hanke, jota RL 15:10 §:n mukainen ilmoitusvelvollisuus koskee, on jo it-

sessään rangaistava rikos. Tällöin voidaan RL 15:10 §:n nojalla katsoa, että hankkeesta il-

moittava on jo syyllistynyt törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämiseen, koska valmisteluri-

kosta ei voi valmistella eikä näiden kyseessä olevien valmistelurikosten yrityksiä ole erik-

seen sanktioitu. Toisin sanoen törkeän rikoksen ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti täyttyy

ajallisesti samaan aikaan kyseessä olevien valmistelurikosten tunnusmerkistöjen täyttyessä.

Tämä taas johtaa siihen, että joukkotuhonnan- ja hyökkäysrikoksen valmistelusta ei tarvitsisi

ilmoittaa itsekriminointisuojaan vedoten. Hallituksen esityksessä tosin on mainittu, että jos

tieto rikoksesta on saatu myöhemmin kuin ehdotetussa lainkohdassa tarkoitetaan, toisin sa-

noen siinä vaiheessa, kun rikosta ei enää voida estää tai rikoksen jatkamista katkaista, il-

moittamisvelvollisuutta ei ole105. Tämä osaltaan tarkoittanee sitä, että kyseessä olevista il-

moituksen alaisista valmistelurikoksista ei tarvitse koskaan ilmoittaa rangaistusuhkaisesti,

koska RL 15:10 §:n mukaisen ilmoitusvelvollisuuden toteutuessa, valmisteluna rangaistava

ilmoitusvelvollisuuden kohteena oleva rikos on jo tapahtunut. Toisaalta säännöksen esitöi-

104 Matikkala 2013, s. 240 – 244. 105 HE 6/1997 vp, s. 43.

53

den mukaan, jos rikoksen jatkaminen voidaan vielä keskeyttää, ilmoitus on tehtävä. Ilmoit-

tamalla joukkotuhonnan -ja hyökkäysrikoksen valmistelusta estetään mahdollisesti joukko-

tuhonnan ja hyökkäysrikoksen yritys tai niiden täytetty tekomuoto. Säännöksen selkeyden

vuoksi ilmoitettavien rikosten tulisi noudattaa samaa linjaa, eli vain säännöksessä mainittu-

jen törkeiden rikosten yritys tai täytetty tekomuoto tulisi ilmoittaa ajoissa niiden valmistelu-

vaiheessa ennen kuin ne eskaloituvat törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisen ilmoitusvel-

vollisen kannalta sanktioiduiksi.

Hallituksen esityksen mukaan Suomessa ei ole yleistä velvollisuutta ilmoittaa jo tehdystä

rikoksesta.106 Säännös törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä tekee siitä kuitenkin pa-

kollisen, joskin piilossa olevan. Esimerkiksi RL 21:6 a §: n mukaan törkeän henkeen ja ter-

veyteen kohdistuvan rikoksen valmisteluun syyllistyy se, joka tapon, murhan, surman tai

törkeän pahoinpitelyn tekemistä varten 1) pitää hallussaan ampuma- tai teräasetta tai muuta

niihin rinnastettavaa hengenvaarallista välinettä taikka välinettä, joka soveltuu erityisesti

käytettäväksi välineenä rikoksessa, 2) sopii toisen kanssa tai laatii yksityiskohtaisen suunni-

telman jonkin mainitun rikoksen tekemisestä tai 3) palkkaa, käskee tai muuten yllyttää toista

mainitun rikoksen tekemiseen taikka lupautuu tai tarjoutuu tekemään sen. Samoin on asian

laita panttivangin ottamisen kanssa. Panttivangin ottamisen valmistelu on erikseen sanktioitu

RL 25:4 a §:ssä säädetyin tavoin. Käytännössä valmistelusäännökset tarkoittavat törkeän ri-

koksen ilmoittamatta jättämisen kannalta sitä, että jo tehdyistä rikoksista tulee ilmoittaa, ettei

itse syyllistyisi törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämiseen ilmoitusvelvollisuuden alaisen

rikoksen tai sen yrityksen tapahtuessa.

7.3 Rikoksen yrityksestä

Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisen rangaistavuuden edellytyksenä on, että säännök-

sen tunnusmerkistössä mainittu rikos tai sen yritys tapahtuu. Lain esitöiden mukaan ilmoi-

tusvelvollisuuden laiminlyönniltä puuttuu riittävä peruste, ellei ilmoitusvelvollista rikosta

ole edes yritetty tehdä.107

Rajanveto täytetyn rikoksen ja yrityksen välillä ilmenee kyseessä olevan tunnusmerkistön

106 HE 6/1997 vp, s. 43. 107 HE 6/1997 vp, s. 43.

54

kautta. Sen sijaan ero valmistelun ja yrityksen välillä on epäselvempi, eikä niitä ole mahdol-

lista erottaa muodollisin perustein ja viittauksin rikoksen tunnusmerkistöön108. Rajanveto

valmistelun ja yrityksen välillä on kuitenkin olennainen RL 15:10 §:n arvioinnin osalta,

koska siinä viime kädessä kulkee samalla rangaistavuuden raja. Pääpiirteittäin (edellä mai-

nittua joukkotuhonnan ja hyökkäysrikoksen valmistelua lukuun ottamatta) on kysymys siitä,

että valmisteilla olevasta rikoksesta ilmoittamatta jättämisestä ei voi seurata rangaistusta, jos

valmistelu ei etene rikoksen yrityksen tai rikoksen asteelle. Yritysasteelle edenneestä, ilmoi-

tusvelvollisen tiedossa olleesta rikoshankkeesta ilmoittaminen on jo liian myöhäistä, koska

kyse on tällöin jo rikoksen yrityksestä tai rikoksesta ja ilmoitusvelvollisuus koskee rikos-

hanketta (=rikoksen valmistelua).

RL 5:1 §:n 1 momentin mukaan rikoksen yrityksestä rangaistaan vain, jos yritys on tahallista

rikosta koskevassa säännöksessä säädetty rangaistavaksi. Toisen momentin mukaan teko on

edennyt rikoksen yritykseksi, kun tekijä on aloittanut rikoksen tekemisen ja saanut vaaran

aikaan rikoksen täyttymisestä. Rikoksen yritys on kysymyksessä silloinkin, kun sellaista

vaaraa ei aiheudu, jos vaaran syntymättä jääminen on johtunut satunnaisista syistä.

Seuraavassa ratkaisussaan 2013:85 on korkein oikeus ottanut kantaa ryöstörikoksen yrityk-

sen alkamisajankohtaan ja vaara edellytykseen:

A, B ja C olivat suunnitelleet ja valmistelleet arvokuljetusryöstöä. He olivat pakettiautoon pii-

loutuneena, aseistautuneina ja toimintavalmiudessa odottaneet arvokuljetusajoneuvon saapu-

mista paikalle tarkoituksenaan ryöstää se. Rikossuunnitelmasta selville päässyt poliisi oli kui-

tenkin pysäyttänyt arvokuljetuksen hieman ennen kohteeseen saapumista. A, B ja C oli otettu

kiinni pakettiautosta.

A:n, B:n ja C:n teon katsottiin edenneen rikoksen yritykseksi. Kun rikoksen täyttyminen oli

tekijöiden näkökulmasta ollut uskottavaa ja se olisi ilman poliisin väliintuloa ollut varteen

otettava vaihtoehto, vaaran rikoksen täyttymisestä katsottiin jääneen syntymättä ainoastaan

satunnaisista syistä. A, B ja C tuomittiin törkeän ryöstön yrityksestä.

Korkeimman oikeuden arvioinnin mukaan kysymys on ensiksi siitä, ovatko A, B ja C aloitta-

neet rikoksen tekemisen. Tässä suhteessa ongelmana on erityisesti se, voidaanko ryöstön te-

108 HE 44/2002 vp, s. 133.

55

keminen katsoa aloitetuksi tilanteessa, jossa tekijä ei vielä ole ehtinyt aloittaa varsinaista ryös-

tön tunnusmerkistössä kuvattua toimintaa eli väkivallan käyttämistä tai sillä uhkaamista, mutta

hänellä on aikomus ja valmius siihen.

Rikoslain 5:1 §:n säätämiseen johtaneiden lain esitöiden mukaan vaatimus, että tekijä on

aloittanut rikoksen tekemisen, viittaa siihen, että tekijä on ryhtynyt konkreettisiin toimiin

rikoksen tunnusmerkistön toteuttamiseksi. Vaatimus kiinnittää yrityksen rankaisemisen aina

kulloinkin kysymykseen tulevaan tunnusmerkistöön, jonka kannalta toimintaa olisi tarkas-

teltava.109 Oikeuskäytännössä110 rikoksen yrityksen on katsottu voivan alkaa kuitenkin jo

siinä vaiheessa, jossa tekijä ei vielä tee rikostunnusmerkistössä kuvattua tekoa.

Käsillä olevassa tapauksessa tekijät ovat olleet piiloutuneina suunnitellun ryöstöpaikan vä-

littömään läheisyyteen pysäköidyssä pakettiautossa, josta käsin heidän aikomuksenaan on

ollut iskeä paikalle saapuvaan arvokuljetukseen. Korkein oikeus totesi, että tällä tavalla to-

teutettavassa ryöstössä tekopaikan läheisyyteen piiloutuminen ja kohteen odottaminen on

keskeinen ja välttämätön vaihe, joka on kiinteässä ja välittömässä yhteydessä sitä seuraavaan

vaiheeseen, jossa tekijät ryhtyvät ryöstörikoksen tunnusmerkistössä kuvattuun varsinaiseen

toimintaan. Tällaiset ryöstörikoksen tunnusmerkistön mukaisen toiminnan välittömään aloit-

tamiseen kiinteässä yhteydessä olevat toimet on luontevampaa hahmottaa kuuluviksi rikok-

sen täytäntöönpanovaiheeseen kuin valmisteluun, jonka tarkoituksena on luoda edellytyksiä

vasta myöhemmin toteutettavaa rikosta varten.

Toiseksi on arvioitava sitä, ovatko tekijät saaneet aikaan vaaran rikoksen täyttymisestä, ja

siitä, mikä merkitys tässä suhteessa on sillä seikalla, että poliisi on ollut tietoinen rikossuun-

nitelmasta ja estänyt ryöstön toteuttamisen. Lain esitöiden mukaan säännöksessä tarkoite-

tulla vaaralla viitataan konkreettiseen vaaraan. Tämä tarkoittaa sitä, että rikoksen täyttymi-

sen tulee olla tekotilanteessa paitsi tosiasiallisesti mahdollista myös käytännössä uskottava

vaihtoehto. Jos rikoksen täyttymistä voidaan pitää teon hetkellä huomioon otettavana ris-

kinä, laissa tarkoitettu vaaratunnusmerkki on täyttynyt.111 Korkein oikeus toteaa, että vaara

rikoksen täyttymisestä on ollut olemassa siinä vaiheessa, kun arvokuljetus ennen poliisin

puuttumista tapahtumien kulkuun on ollut matkalla kohteeseen, jossa sitä odottavilla teki-

109 HE 44/2002 vp, s. 136. 110 Esimerkiksi KKO 1988:54 ja KKO 1985 II 8. 111 HE 44/2002 vp, s. 137.

56

jöillä on ollut valmius ja aikomus välittömästi toteuttaa ryöstö. A, B ja C ovat siten syyllis-

tyneet ryöstön yritykseen. Rikoksen tekemisessä on käytetty ampuma-aseita ja rikos on, sen

suunnitelmallisuus, vaarallisuus ja sillä tavoiteltu huomattava hyöty huomioon ottaen, myös

kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Korkeimman oikeuden ratkaisun valossa voitaneen tulla siihen päätelmään, ettei valmistelun

ja yrityksen rajan hahmottaminen tullut ainakaan helpommaksi. Yritystä koskevissa lain esi-

töissä yhdeksi yrityksen täyttymiskriteeriksi esitettiin vaatimus tekijän konkreettisista toi-

mista kulloinkin kyseessä olevan rikoksen tunnusmerkistön toteuttamiseksi. Oikeuskäytän-

nössä on kuitenkin katsottu, ettei se ole välttämätöntä, joten yrityksen ja valmistelun rajan-

vetoon liittyviä ongelmia joudutaan jatkossakin viimekädessä ratkaisemaan oikeuskäytän-

nön perusteella tapauskohtaisesti. Lähtökohtana voitaneen kuitenkin pitää, että valmistelun

ajatuksena on luoda edellytyksiä myöhemmin tehtävään rikokseen, johon yritys olennaisena

osana liittyy.

7.4 Rikoksen avunannon suhde ilmoituksen laiminlyöntiin

RL 5:6 §:n 1 momentin mukaan, joka ennen rikosta tai sen aikana neuvoin, toimin tai muilla

tavoin tahallaan auttaa toista tahallisen rikoksen tai sen rangaistavan yrityksen tekemisessä,

tuomitaan avunannosta rikokseen saman lainkohdan mukaan kuin tekijä. Lain esitöiden mu-

kaan avunantaminen on mahdollista myös laiminlyömällä, vaikka voimassa olevassa laissa

käytetyt termit ”neuvo, toimi ja kehotus” viittaavat aktiiviseen toimintaan. Tällöin laimin-

lyönti merkitsee vain täytäntöönpanon edistämistä tavalla, joka voidaan rinnastaa positiivi-

sella toimella tapahtuvaan täytäntöönpanon edistämiseen, kuten esimerkiksi talonmies, joka

jättää tahallaan oven auki tietäen, että seuraavana yönä joku murtautuu rakennukseen.112

Laiminlyönnissä on tällöin kyse tietoisesta ja tahallisesta tekemättä jättämisestä rikoksen

mahdollistamiseksi, jolloin rangaistavuus on mielestäni perusteltua.

Korkein oikeus on arvioinut avunantajan rikosoikeudellista vastuuta muun muassa ennak-

koratkaisussaan 2014:22, jossa oli kysymys siitä, oliko asunnon haltija syyllistynyt avunan-

tajana törkeään pahoinpitelyyn sen johdosta, ettei ollut puuttunut asunnossaan tapahtunee-

112 HE 44/2002 vp, s. 157.

57

seen törkeään pahoinpitelyyn, vaan oli antanut sen jatkua. Korkein oikeus katsoi ratkaisus-

saan, ettei pelkkä passiivisuutena ilmenevä menettely täytä RL 5:6 §:ssä tarkoittamaa ran-

gaistavaa avunantoa, ellei vastaaja ole käytöksellään muutoin edistänyt rikosta ja ellei hä-

nellä ole ollut erityistä oikeudellista velvollisuutta puuttua tapahtumiin. Tällainen erityinen

velvollisuus puuttua asioiden kulkuun perustuu RL 3:3 § 2 momentin epävarsinaisia laimin-

lyöntirikoksia koskevaan erityisvelvollisuuteen.

Helsingin käräjäoikeuden (2016:149655) ratkaistavana oli törkeä henkeen tai terveyteen

kohdistuvan rikoksen valmistelu, jossa käräjäoikeus joutui harkitsemaan vastaaja C:n osalta

ensisijaisesti avunantoa törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmisteluun

ja toissijaisesti törkeän rikoksen (törkeä henkeen tai terveyteen kohdistuva rikos) valmiste-

luun ilmoittamatta jättämistä.

C oli syyttäjän käsityksen mukaan ollut tietoinen vastaaja A:n suunnitelmista toteuttaa koulu-

ampuminen. C oli joukkosurman valmistelusta tietoisena salannut A:n aikomuksen ja siinä

muodossa antanut menettelyllään tukea A:lle. Lisäksi C oli poistanut puhelimestaan A:n

kanssa käydyt viestittelyt. C oli lisäksi varoittanut A:ta, saatuaan tietoonsa, että viranomaiset

ovat saaneet suunnitelmasta vihiä. Syyttäjän näkemyksen mukaan C:n menettelyn taustalla oli

halu auttaa A:ta pakenemaan tai hävittämään todisteita.

C:n tunnustuksen ja sitä tukevan viestiselvityksen perusteella käräjäoikeus katsoi syytteen te-

onkuvauksen tulleen sinänsä näytetyksi C:n passiivisuuden, viestien poistamisen ja yhteyden-

oton osalta. Kuitenkaan se, että C oli poistanut A:n kanssa käydyt viestittelyt puhelimeltaan

tultuaan tietoiseksi siitä, että A:ta epäiltiin vakavasta aseen hankkimisyrityksestä, ei yksinään

riitä osoittamaan sitä, että C olisi salannut tai pyrkinyt salaamaan A:n tekemäksi epäiltyä val-

mistelurikosta, vaan viittaa päinvastoin tarkoitukseen suojella C:tä itseään, mikä ei voi tulla

rangaistavaksi avunantorikoksena. Rikoksesta epäillyllä on luonnollisesti aina itsekriminoin-

tisuojaansa nähden oikeus poistaa hallussaan itseään vastaan puhuvaa todistusaineistoa. Myös-

kään C:n muussa menettelyssä ei voitu katsoa olevan sellaista toimintaa, jonka olisi voitu kat-

soa edesauttaneen A:n suunnitelmaa koulusurman toteuttamiseksi. Käräjäoikeus hylkäsi C:tä

koskevan syytteen koskien avunantoa.

Toissijaisen syytteen osalta C oli vastaajana törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä. Kä-

räjäoikeus totesi, että RL 15:10 §:ssä lueteltujen rikosten joukkoon ei ole sisällytetty törkeän

henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelua itsessään, mutta mukana on muun

58

muassa murha, jollaisen valmistelusta syyttäjä tässä asiassa A:ta syyttää.113

Käräjäoikeus, punnitessaan C:n rikosoikeudellista vastuuta toissijaisen syytteen osalta, totesi

oikeutetusti, että C:n rankaisemiselta puuttui oikeudellinen peruste. Valmisteilla ollut A:n tör-

keä henkeen tai terveyteen kohdistunut rikos oli jäänyt valmisteluvaiheeseen, eikä ollut eden-

nyt yritys -tai toteutumisvaiheeseen.

Tämä käräjäoikeuden tuomio kuvastaa mielestäni hyvin rikoksen avunannon ja RL 15:10

§:n ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnin välistä suhdetta. Pelkkä tietoisuus rikoksen val-

mistelusta ja siihen reagoimattomuus ei perusta osallisuussuhdetta itse päärikokseen, vaan

on käsiteltävä päärikoksesta ”irrallisena” törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisenä. Ilmoit-

tamatta jättämisen laiminlyönti passiivisena avunantona tulee harkittavaksi vain, jos ilmoi-

tusvelvollinen on muutoin kuin varsinaisella aktiivisella tavalla edistänyt rikoksen valmis-

telua. Sinällään on mielenkiintoista, että syyttäjä on asiassa ajanut toissijaisena syytteenä

törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämistä, kun tiedossa on kuitenkin jo ollut se tosiseikka,

että mikään RL 15:10 §:n nojalla ilmoitusvelvollisuuden kohteena oleva rikos ei ole toteu-

tunut.

8 RIKOSLAIN 15:10 §:N RANGAISTAVUUDESTA JA RANGAISTA-

VUUDEN YLEISISTÄ EDELLYTYKSISTÄ

8.1 Rikoslain 15:10 §:n rangaistavuus

RL 15:10 §:n törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisen rangaistavuus edellyttää, että lain-

kohdassa mainittu rikos on hankkeilla eikä ilmoitusvelvollinen ajoissa, kun rikos vielä olisi

estettävissä, anna siitä tietoa viranomaiselle tai sille, jota vaara uhkaa. Törkeän rikoksen il-

moittamatta jättämisestä on tuomittava, jos rikos tai sen rangaistava yritys tapahtuu, törkeän

rikoksen ilmoittamatta jättämisestä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Hallituksen esityksen mukaan ilmoitusvelvollisuus on täytettävä ajoissa, kun rikos voidaan

113 Kuten kohdassa 7.2 tuli esille, kysymys on siitä, että tämän kaltaisissa valmistelurikoksissa, joiden yritys

tai täytetty tekomuoto ovat RL 15:10 §:n ilmoitettavien rikosten listalla, täytyy ilmoittaa tehdystä rikoksesta

(=valmistelusta), ettei itse joudu syytetyksi ilmoittamatta jättämisestä teon tai sen yrityksen sattuessa.

59

vielä estää tai joissakin tapauksissa katkaista sen jatkuminen. Ilmoitusvelvollisuuden laimin-

lyönnin rangaistavuus edellyttää, että ilmoittaminen ajoissa on ylipäätään ollut mahdollista.

Rangaistavuutta arvioitaessa on otettava huomioon myös ne olosuhteet, joissa ilmoitus olisi

pitänyt tehdä. Ilmoitusvelvollisuutta rikoksesta ei ole, jos tieto rikoksesta on tullut niin myö-

hään, ettei sitä voida enää estää tai sen jatkamista keskeyttää. Ilmoitusvelvollisuuden laimin-

lyömisen rankaisemiselta puuttuu riittävä peruste, jollei ilmoitettavaa rikosta ole edes yri-

tetty tehdä. Säännöksen mukaan ilmoitusvelvollisuuden rangaistavuuden edellytyksenä on,

että kyseinen rikos tai sen rangaistava yritys tapahtuu, toisin sanoen ilmoitusvelvollisuuden

alainen rikos on tehty tai sitä on ryhdytty toteuttamaan. Edellytyksenä sen sijaan ei ole, että

kyseisen rikoksen tekijää myös käytännössä rangaistaan. Esimerkiksi tapauksessa, jossa tör-

keän rikoksen tekijä on alaikäinen, voi hän toteuttaa tunnusmerkistön mukaisen oikeuden-

vastaisen teon, mutta häneltä puuttuu syyllisyyselementti johtuen rikosoikeudellisesta vas-

tuuiän puuttumisesta. Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöjä ei joudu vastuuseen tapahtuneesta

rikoksesta tai sen yrityksestä, vaan ainoastaan laiminlyönnistään.114

Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä säädetty rangaistus on lievä suhteessa niihin

törkeisiin rikoksiin, joista säännöksen mukaan tulisi ilmoittaa. Viitaten aikaisemmin koh-

dassa 2.1 käsiteltynä olevaan rikosten yleispreventiiviseen vaikutukseen, yleisestävyyteen

kuuluu osana rangaistusten pelotevaikutus. Pelotevaikutuksen mukaan ihmiset noudattavat

normeja rangaistusuhan vuoksi ja tuomitut rangaistukset vahvistavat uhan tehoa. Yleisestä-

vän vaikutuksen saamisen edellytyksenä on, että kansalaiset tuntevat normit ja ainakin jos-

sain määrin niiden rangaistustasoa. Normituntemukseen liittyy lisäksi käsitys siitä, millä

edellytyksillä ja missä tapauksissa tunnusmerkistöjen kriteerit täyttyvät. Yleisestävää vaiku-

tusta ei voi syntyä sellaista tekoa kohtaan, jota yleisesti luullaan rankaisematta jääväksi.115

Perinteisissä rikoksissa kuten tahallisissa henkeen ja terveyteen kohdistuvissa ja seksuaali-

rikoksissa normituntemuksen voidaan olettaa olevan sellaisella tasolla, että rangaistavan

käyttäytymisen ala on yleisellä tasolla varsin hyvin tunnettu. Sitä vastoin harvemmin esiin

tulevilla rikoksilla ei kansalaisilla normituntemus välttämättä ole samalla tasolla. Tallaisissa

tapauksissa tulevat kuitenkin harkittavaksi eri anteeksianto- ja oikeuttamisperusteet, jotka

114 HE 6/1997 vp, s. 43. 115 Hahto 2004, s. 57.

60

tekevät poikkeuksia teon rangaistavuuteen.116

Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnin kannalta kansalaisten normituntemus ja tietoisuus

rangaistavuudesta tutkittavan säännöksen osalta lienee kaksijakoinen. Osa ilmoitusvelvolli-

sista rikoksista ovat tuttuja, osa taas hyvinkin kaukana jokapäiväisestä toiminnasta. Eri ri-

kosten tunnistaminen sekä niiden rangaistusuhkainen ilmoitusvelvollisuus voivat osoittautua

hyvinkin vaikeiksi hahmottaa, kun yhteen säännökseen on niputettu luonteeltaan erilaisia ja

eri kohderyhmiin kohdistuvia rikoksia. Törkeästä rikoksesta ilmoittaminen voikin pitkälti

perustua ihmisten sisäisten toimintamallien noudattamiseen. Kyse on siis siitä, että ihmiset

ovat tottuneet pitämään jotakin toimintaa kiellettynä tai ovat huolissaan omasta tai toisen

henkilön turvallisuudesta ilman, että he ajattelisivat tekevänsä niin lainkuuliaisuudesta eli

välttääkseen itse syyllistymisen rangaistavaan tekoon. Näin ollen ottaen huomioon tutkitta-

van säännöksen monimuotoisuus ja sen vaikea tunnistettavuus kokonaisuutena, sanktioinnin

ankaruudella ei liene ilmoitusvelvollisuuden tehostamisen kannalta suurta merkitystä. Il-

moittamisen taustalla ihmisten toimintaan vaikuttavana tekijänä ovat ennemminkin moraa-

liset käsitykset sekä huoli omasta ja kanssaihmisten turvallisuudesta. Tältä osin ihmisten

asenteet ja näkemykset kuitenkin eroavat niin suuressa määrin, että suojeltavan oikeushyvän

tärkeyden vuoksi yleinen ilmoitusvelvollisuus on katsottu olevan tarpeen varmistaa rangais-

tuksen uhalla kaikille.

8.2 Tahallisuus osana tunnusmerkistöä

8.2.1 Yleistä

Kuten kohdassa 4.1 on todettu rikoksen rakenneopin perusteella rikoksen toteutuminen edel-

lyttää yhtenä osatekijänä tahallisuutta. Käsitteenä tahallisuus on oikeudellinen, joka muo-

dostuu empiirisistä ja normatiivisista elementeistä.117 Se sisältää sekä tiedollisen puolen että

tahtoelementin. Niin sanotun peittämisperiaatteen mukaan tahallisuuden on katettava koko

oikeudenvastainen teko eli teonhetkiset seuraukset ja olosuhteet. Seurausten ja olosuhteinen

erottaminen merkitsee sitä, että tahallisuus voidaan jakaa kahteen tai kolmeen eri asteeseen

sen mukaan, onko tahallisuuden kohteena seuraustunnusmerkki vai joku muu olosuhteeseen

liittyvä tunnusmerkki. Kun arvioitavana on seuraustunnusmerkki, voidaan erottaa toisistaan

116 Hahto 2004, s. 57. 117 Frände 2005, s. 120.

61

tarkoitustahallisuus (dolus determinatus), varmuustahallisuus (dolus directus) ja todennä-

köisyystahallisuus (dolus eventualis). Olosuhteiden osalta sovellettaviksi voivat tulla aino-

astaan varmuus- tai todennäköisyystahallisuus.118

RL 3:5 §:n mukaan rangaistusvastuun edellytyksenä on tahallisuus tai tuottamus. Jollei toisin

säädetä, RL:ssa säädetty teko on vain tahallisena rangaistava.

Tahallisuus määritellään RL 3:6 §:ssä seuraavalla tavalla:

”Tekijä on aiheuttanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan, jos hän on tarkoittanut

aiheuttaa seurauksen taikka pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköi-

senä. Seuraus on aiheutettu tahallaan myös, jos tekijä on pitänyt sitä tarkoittamaansa seurauk-

seen varmasti liittyvänä.”

Säännöksessä säädetään ainoastaan seuraustahallisuudesta. Seuraustahallisuus edellyttää

kausaalisuhdetta eli vaatimuksen siitä, että teosta aiheutuu jokin seuraus119. RL useimmat

rangaistussäännökset eivät kuitenkaan edellytä kausaalisuhdetta. Rangaistusvastuuseen vaa-

ditaan tekijän tietoa tunnusmerkistössä tarkoitetuista olosuhteista.120 RL:ssa ei määritellä

olosuhdetahallisuutta erikseen. Olosuhdetahallisuudella tarkoitetaan sitä, millaista tietoi-

suutta tekijältä edellytetään niistä tosiseikoista, joiden perusteella päätellään muiden kuin

seuraustunnusmerkkien täyttyminen. Olosuhdetahallisuus jää viimekädessä oikeuskäytän-

nössä määriteltäväksi, jolloin on otettava huomioon tunnusmerkistöerehdystä koskeva RL

4:1 §:n säännös.121

8.2.2 Tarkoitustahallisuus

RL 3:6 §:n mukaan tekijä toimii tahallisesti, jos hänen tarkoituksenaan on aiheuttaa tunnus-

merkistön mukainen seuraus. Tekijä suorittaa teon tietyssä tarkoituksessa, jolloin hänen ym-

märtämänsä ja myös rikosoikeudellisesti merkityksellinen seuraus saa hänet toimimaan tie-

tyllä tavalla. Toisin sanoen tämä tahallisuusmuoto perustuu tekijän toimintapäätökseen.122

Tarkoitustahallisuus ei kuitenkaan aina edellytä, että tunnusmerkistössä tarkoitettu seuraus

olisi tekijän primääristi tavoittelema tavoite, vaan seuraus voi olla yksi osatekijä pidemmässä

118 Tapani-Tolvanen 2006, s. 40. 119 Boucht – Frände 2008, s. 79. 120 Frände 2012, s. 122. 121 LaVM 28/2002 vp, s. 10. 122 Frände 2012, s. 113.

62

toimintasyiden ja tapahtumien ketjussa123. Sakari Melander on käyttänyt tästä esimerkkinä

tapausta, jossa tekijä surmaa toisen perinnön toivossa, jolloin ensisijaisena tarkoituksena on

perinnön saaminen, ei henkilön surmaaminen. Tästä huolimatta tekijän tahallisuus on deter-

minatus-asteista, jos tekijä on mieltänyt surmaamisteon ainoaksi mahdollisuudeksi lopputa-

voitteen saavuttamiseksi.124

8.2.3 Varmuustahallisuus

Varmuustahallisuus edellyttää toisenlaista toimintapäätöksen ja tiedon suhdetta kuin tarkoi-

tustahallisuus. RL 3:6 §:ssä on säännelty kaksi varmuustahallisuuden tyyppiä. Ensimmäisen

varmuustahallisuus muodon mukaan, tekijä pitää varmana, että hänen tekonsa aiheuttaa tie-

tyn seurauksen. Edellytyksenä tällöin on kuitenkin, että teon tarkoituksena ei ollut aiheuttaa

seurausta. Jos tekijän tarkoituksena on ollut seurauksen aiheuttaminen, niin silloin kyse on

edellä käsitellystä tarkoitustahallisuudesta. Toisessa varmuustahallisuustyypissä on kyse

sitä, että tekijän toiminnan tarkoituksena on joko laillisen tai laittoman seurauksen aiheutta-

minen. Tekijä pitää varmana, että tarkoitetun seurauksen toteutuessa, aiheutuu teosta myös

rikosoikeudellisesti relevantti oheisseuraamus. Tavoiteltu seuraus, joka varmuudella aiheut-

taa myös toisen seurauksen, voidaan kuitenkin mieltää varsin epävarmaksi.125 Varmuusta-

hallisuutta arvioitaessa on muistettava, että niin kutsutut välitavoitteet ja välttämättömät kei-

not seurauksen saavuttamiseksi kuuluvat tarkoitustahallisuuteen, kuten edellä perinnön-

saanti esimerkin kautta tuli esille.126

8.2.4 Todennäköisyystahallisuus

Seuraustahallisuuden olennaisina osina ovat todennäköisyysarviointi, asennoituminen ja toi-

mintaperuste. Seuraustahallisuuteen kokonaisuudessaan tulee aina kuulua todennäköisyys-

arviointi eli tieto siitä, että teko, jota ollaan tekemässä tai tullaan tekemään, merkitsee seu-

rauksen ja toiminnan välisen mahdollisuussuhteen luomista. Arvioitaessa todennäköisyysta-

hallisuutta, kyse on siitä, että tekijän tarkoituksena ei ole tietyn rikosoikeudellisesti relevan-

tin seurauksen aiheuttaminen, eikä hän pidä sitä myöskään toimintansa varmana oheisseu-

123 Ks. KKO 2003:115. 124 Melander 2010, s. 107 – 108. 125 Frände 2012, s. 117. 126 Tapani 2013, s. 95 – 96.

63

raamuksena. Siksi harkittavaksi tulevat todennäköisyysarviointi ja asennoitumisen eri yh-

distelmät.127

Todennäköisyystahallisuuden soveltamiseksi on määritettävä seurauksen todennäköisyys te-

kohetkellä. Jos katsotaan, ettei seuraus ollut varsin todennäköinen, tekijä ei ole toiminut ta-

hallisesti. Hallituksen esityksessä todetaan, että ilmaisulla ”varsin todennäköinen” on tarkoi-

tus kytkeä tahallisuusvastuu alkavaksi pisteestä, jossa tekijä pitää seurauksen syntymistä to-

dennäköisempänä kuin sen syntymättä jättämistä. Jos molemmat vaihtoehdot ovat tekijälle

yhtä uskottavia, tekoa ei voida pitää tahallisena.128Todennäköisyyden astetta koskevan käsi-

tyksen arviointi perustuu ensi sijassa yleiseen elämänkokemukseen.129 Todennäköisyysta-

hallisuudessa ratkaisevaa siis on tiedon aste siitä, että tietty seuraus aiheutuu130. Todennä-

köisyystahallisuus arvioidaan tekijän käsityksen perusteella seurauksen todennäköisyyden

asteesta.131

8.2.5 Olosuhdetahallisuus

Kuten edellä tuli esille, RL 3:6 §:n tahallisuussäännös koskee ainoastaan seuraustahalli-

suutta. Rikosoikeudelliseen vastuuseen asettaminen edellyttää monissa rikossäännöksissä

kuitenkin sitä, että tekijän tahallisuus kattaa tunnusmerkistössä mainitut olosuhteet tai muut

rikosoikeudellisenvastuun perustavat seikat. Esimerkiksi varkauden tunnusmerkistön täyt-

tyminen edellyttää, että tekijä tietää anastavansa toisen omaisuutta.132 Olosuhdetahallisuus

merkitsee siten tietoa määrätyistä olosuhteista. Olosuhteita koskeva tiedontaso määritetään

todennäköisyytenä siitä, että olosuhde on käsillä.133 Edellä tuli jo esille, ettei olosuhdetahal-

lisuutta ole RL:ssa erikseen säännelty ja olosuhdetahallisuuden sisältö jää oikeuskäytän-

nössä ratkaistavaksi, jolloin huomioon on otettava RL tunnusmerkistöerehdystä koskeva

säännös, joka käsitellään seuraavassa kappaleessa tarkemmin. Oikeuskäytäntöön liittyen

korkein oikeus on muun muassa ratkaisuissaan134 katsonut, että nimenomaisesti todennä-

köisyystahallisuutta on sovellettava myös sellaisiin tunnusmerkistön elementteihin, joita ei

127 Frände 2012, s. 118 – 120. 128 HE 44/2002 vp, s. 87. 129 Frände 2012, s. 120 – 121. 130 Ks. KKO 1992:92 ja KKO 1998:1, joissa otettu kantaa todennäköisyystahallisuuteen. 131 Boucht-Frände 2008, s. 77. 132 Tapani 2013, s. 104. 133 Boucht – Frände 2008, s. 79. 134 Ks. KKO 2006:64, KKO 2009:87 ja KKO 2010:88.

64

voida pitää seurauksina.135

8.3 Erehdys tahallisuuden poistavana tekijänä

8.3.1 Yleistä

Rikosoikeudellisesti merkityksellisiä erehdyksen muotoja ovat tahallisuuden poistava RL

4:1 §:n tunnusmerkistöerehdys ja syyllisyyden poistava RL 4:2 §:n kieltoerehdys. RL 4:3

§:n nojalla erehdys voi kohdistua myös vastuuvapautusperusteen (=oikeuttamisperuste) ole-

massaoloon. Kuten edellä kohdassa 1.2 on todettu, vastuuvapautusperusteet eivät juurikaan

sovellu laiminlyöntirikokseen, joten myöskään erehdystä ei tältä osin tarkemmin käsitellä.

Erehdys merkitsee väärää tietoa tai tiedon puutetta. Henkilö, jolta puuttuu tieto, ei tiedä, että

tunnusmerkistössä tarkoitettu seikka on käsillä. Se, jolla on väärä tieto, erehtyy tällaisesta

seikasta. Molemmissa tapauksissa käsillä oleva tilanne näyttää kyseiselle henkilölle erilai-

selta kuin se todellisuudessa on. Erehdysmuodoista tunnusmerkistöerehdys ja muu vastuusta

mahdollisesti vapauttava seikka poistavat teon tahallisuuden ja näin ollen rikoksen tahalli-

suutta edellyttävän rangaistavuuden, mutta eivät vaikuta huolimattomuuden arviointiin eli

mahdollisen jo tuottamuksen nojalla rangaistavan teon rangaistavuuteen.136 Ellei tekijää RL

4:7 §:n mukaan tunnusmerkistöerehdyksen nojalla kokonaan vapauteta rangaistusvastuusta,

olosuhteet voidaan kuitenkin ottaa huomioon rangaistusvastuuta lieventävinä siten kuin RL

6:8 §:n 1 momentin 4 kohdassa sekä 2 ja 4 momentissa säädetään. Seuraavassa tarkemmin

tunnusmerkistöerehdyksestä.

8.3.2 Tunnusmerkistöerehdys

Tekijän erehdys voi poistaa tunnusmerkistönmukaisuuden täyttymisen edellytyksenä olevan

tahallisuuden. RL 4:1 §:n mukaan, jos tekijä ei teon hetkellä ole selvillä kaikkien niiden

seikkojen käsilläolosta, joita rikoksen tunnusmerkistön toteutuminen edellyttää, tai jos hän

erehtyy sellaisesta seikasta, teko ei ole tahallinen. Vastuu tuottamuksellisesta rikoksesta voi

kuitenkin tulla kysymykseen tuottamuksen rangaistavuutta koskevien säännösten mukaan.

Tunnusmerkistöerehdys on tahallisuuden peilikuva. Jos tekijä toimii tunnusmerkistöereh-

dyksen vallassa, hänen tietonsa eivät riitä perustamaan tahallisuutta.137 Erehdys voi koskea

135 Frände 2012, s. 122- 123. 136 Frände 2012, s. 130 – 131. 137 Boucht – Frände 2008, s. 82.

65

tunnusmerkistön sisältyviä teko-olosuhteita tai tekijä voi erehtyä sekä teon kohteen että mai-

nitun seurauksen suhteen138. Säännöksen esitöiden mukaan tunnusmerkistöerehdyksestä on

kyse, jos tekijä ei ole selvillä kaikkien niiden seikkojen käsilläolosta, joita rikoksen tunnus-

merkistön toteutuminen edellyttää. Tunnusmerkistöerehdys merkitsee erehtymistä jonkin

tunnusmerkistössä tarkoitetun tosiasian olemassaolosta139 ja asioiden tosiasiallisesta tilasta.

Tekijällä on väärä kuva siitä, mitä on tapahtumassa. Tekijä voi erehtyä sekä teon kohteen ja

tunnusmerkistössä mainitun seurauksen suhteen, että tunnusmerkistöön sisältyvien teko-olo-

suhteiden osalta. Tunnusmerkistöerehdys poistaa vastuun kokonaan, jolloin kyseessä on vas-

tuuehdot perustava tunnusmerkistötekijä. Erehdys voi myös lieventää vastuuta, jolloin sen

kohteena on rikoksen kvalifiointiperuste. Tiedon puute ja väärä tieto (erehtyminen) ovat eri

asioita. Tunnusmerkistöerehdys on käsillä myös, milloin tekijä erehtyy sellaisesta seikasta,

jota rikoksen tunnusmerkistön toteutuminen edellyttää. Tekijä voi erehtyä kohteesta taikka

kohdistaa tekonsa erehdyksessä muuhun kuin tarkoitettuun kohteeseen. Tällainen erehdys

poistaa tahallisuuden edellyttäen, että todellinen ja tarkoitettu kohde ovat rikosoikeudelli-

sesti eriarvoisia.140

8.4 Tahallisuus laiminlyöntirikoksen yhteydessä

Vaikka edellä tahallisuutta on lähestytty pääsääntöisesti toimintarikosten näkökulmasta, niin

varsinaisiin laiminlyöntirikoksiin, kuten tutkittavana oleva törkeän rikoksen ilmoittamatta

jättäminen, soveltuu sama lähestymistapa. Dan Fränden mukaan tahallisuus koskee varsi-

naisissa laiminlyöntirikoksissa seurauksien lisäksi samalla tavalla myös muita olosuhteita.

Tahallisissa varsinaisissa laiminlyöntirikoksissa on riittävää, että tekijä pitää jonkin laissa

määrätyn olosuhteen käsilläoloa varsin todennäköisenä (eikä kyseessä olet tahallisuuden

poistava tunnusmerkistöerehdys).

Tahallisuus ei pääsäännön mukaan edellytä tekijän tietoa sitä, että laissa on asetettu tietty

toimintavelvollisuus. Jos tekijä ei tunne laissa määrättyä toimintavelvollisuuttaan, vastuuva-

paus (eli anteeksiantoperuste) voi seurata syyllisyyden poistavan kieltoerehdyksen nojalla,

jota käsitellään seuraavassa kohdassa 8.5.3.141

138 Tapani – Tolvanen 2004, s. 59. 139 Ks. Helsingin HO 2006:2. Tapauksessa oli arvioitavana virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, jossa

vastaaja väitti olleensa tietämätön opettajan asemasta virkamiehenä. 140 HE 44/2002 vp, s. 105. 141 Frände 2012, s. 209.

66

8.5 Syyllisyyden poissulkevat perusteet

8.5.1 Yleistä

Syyllisyys käsitteenä kuuluu rikoksen rakenneopin viimeiselle eli kolmannelle tasolle. Tun-

nusmerkistön mukainen teko on prima facie kielletty. Oikeuttamisperusteen olemassaolo ku-

moaa tämän olettamuksen ja tekee toiminnasta sallitun. Jos oikeuttamisperustetta ei ole kä-

sillä, kysymys on teosta, joka ei vain lähtökohtaisesti, vaan myös kaikki olosuhteet huomi-

oon ottaen on kielletty. Oikeudenvastaisesti toiminutta tulee rangaista.142

Tietyissä tilanteissa oikeusjärjestys kuitenkin määrää, että rangaistus poistuu, vaikka tekijä

on tehnyt oikeudenvastaisen teon. Jos teolta puuttuu perusteet moitteeseen, syyllisyys ku-

moutuu. Suomen valtiosääntö turvaa PL 1 §:ssä ihmisarvon loukkaamattomuuden. Henkilön

rankaiseminen teosta, josta häntä ei voi moittia, loukkaa hänen ihmisarvoansa. Moite lähtö-

kohtana, syyllisyys konkretisoidaan seitsemään sääntöön, joiden käsillä ollessa, tekijää ei

voida moittia tapahtuneesta. Syyllisyyden poissulkevat perusteet ovat puuttuva vastuuikä,

syyntakeettomuus, kieltoerehdys, hätävarjelun liioittelu, voimakeinojen käytön liioittelu,

esimiehen käsky, ja anteeksiannettava pakkotilateko. Dan Fränden mukaan oikeuskirjalli-

suudessa on tapana jaotella perusteet edelleen sen perusteella, poistuuko moite kokonaan vai

osittain. Puuttuvan vastuuiän, syyntakeettomuuden ja kieltoerehdyksen katsotaan poistavan

syyllisyyden kokonaan ja niitä voidaan sen vuoksi kutsua syyllisyyden poissulkeviksi perus-

teiksi. Muiden perusteiden osalta syyllisyysmoite poistuu vain osittain ja rangaistusvastuusta

vapautumisen voidaan katsoa johtuvan lainsäätäjän suopeudesta tekijää kohtaan. Siksi niitä

kutsutaan anteeksiantoperusteiksi. Fränden mukaan tällainen jaottelu on kuitenkin tarpeeton,

koska syyllisyyden määrää koskevaan kysymykseen on hyvin vaikea antaa vastausta erityi-

sesti, kun huomioon on otettava, mitä lainsäätäjä on harkinnut tietyn rangaistusvapausperus-

teen säätäessään.143

Tässä osiossa käytetään kuitenkin syyllisyyden jaottelun perusteena Fränden kritisoimaa ja-

koa poissulkeviin perusteisiin ja anteeksiantoperusteisiin.

142 Frände 2012, s. 165. 143 Frände 2012, s. 165 – 168.

67

8.5.2 Puuttuva vastuuikä ja syyntakeisuus

RL 3:4 §:n 1 momentin mukaan rangaistusvastuun edellytykseksi todetaan, että tekijä on

teon hetkellä täyttänyt 15 vuotta ja on syyntakeinen. Suomessa syyllisyyden edellytykseksi

on säädetty 15 vuoden ikäraja, koska tätä nuorempien ei ole katsottu olevan kypsiä arvioi-

maan tekojaan ja niiden seurauksia riittävässä määrin. Alle 15 vuotiaat voivat näin ollen

toimia kielletyllä tavalla, mutta eivät joudu siitä rikosoikeudelliseen vastuuseen, koska he

eivät voi tehdä syyllisyyttä osoittavia tekoja144. Kuitenkin ETL:n 3:5 §:n 1 momentin mu-

kaan toimitetaan tarvittaessa esitutkinta, kun alle 15-vuotiaan epäillään syyllistyneen rikol-

liseen tekoon. Tällöin esitutkinnassa selvitetään, onko 15 vuotta täyttänyt ollut osallisena

teossa. Lisäksi selvitetään kaikkien epäiltyjen osalta ETL:n 1:2 §:ssä tarkoitetut seikat.

ETL:n 3:5 §:n 2 momentin mukaan alle 15-vuotiaan tekemäksi epäillyn rikollisen teon joh-

dosta toimitetaan lisäksi tarvittaessa esitutkinta:

1) asianomistajan pyynnöstä teolla menetetyn omaisuuden saamiseksi takaisin tai hänen va-

hingonkorvausoikeutensa toteuttamiseksi

2) menettämisseuraamuksen edellytysten selvittämiseksi tai

3) epäiltyyn kohdistettavien lastensuojelutoimenpiteiden tarpeen tai muun epäillyn etuun

liittyvän selvittämistarpeen vuoksi.

Esitutkinta voidaan 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa toimittaa, vaikka asi-

anomistajarikoksen asianomistaja ei ole esittänyt ETL:n 3:4 §:n 1 momentissa tarkoitettua

vaatimusta.

Rikokseen perustuva vahingonkorvausvelvollisuus, mahdolliset menettämisseuraamukset ja

lastensuojelulliset toimenpiteet eivät ole sidottuja rikosoikeudelliseen vastuuikärajaan145.

Rikosoikeudellinen vastuuikäraja tulee voimaan seuraavana päivänä siitä, kun henkilö täyt-

tää 15 vuotta146.

144 Frände 2012, s. 168. 145 Tapani 2013, s. 176. 146 Ks. KKO 2010:77.

68

RL 3:4 §:n 2 momentin mukaan tekijä on syyntakeeton, jos hän ei tekohetkellä kykene mie-

lisairauden, syvän vajaamielisyyden taikka vakavan mielenterveyden tai tajunnan häiriön

vuoksi ymmärtämään tekonsa tosiasiallista luonnetta tai oikeudenvastaisuutta taikka hänen

kykynsä säädellä käyttäytymistään on sellaisesta syystä ratkaisevasti heikentynyt.

Jollei tekijä ole 2 momentin mukaan syyntakeeton, mutta hänen kykynsä ymmärtää tekonsa

tosiasiallinen luonne tai oikeudenvastaisuus taikka säädellä käyttäytymistään on mielisai-

rauden, vajaamielisyyden taikka mielenterveyden tai tajunnan häiriön vuoksi tekohetkellä

merkittävästi alentunut, on rangaistusta määrättäessä otettava huomioon, mitä RL 6:8 §:n 3

ja 4 momentissa säädetään rangaistusasteikon lieventämisestä. Päihtymystä tai muuta tila-

päistä tajunnan häiriötä, johon tekijä on saattanut itsensä, ei oteta syyntakeisuusarvioinnissa

huomioon, ellei siihen ole erityisen painavia syitä.

RL 3:4 §:n 4 momentin mukaan tuomioistuimen jättäessä rikoksesta syytetty hänen mielen-

tilansa vuoksi rangaistukseen tuomitsematta, tuomioistuimen tulee, jollei se ole ilmeisen tar-

peetonta, saattaa kysymys hänen hoidon tarpeestaan selvitettäväksi siten kuin mielenterveys-

lain (1116/1990) 4:21 §:ssä säädetään.

Suomessa tuomioistuimella on syyntakeisuusharkinnassa täysin itsenäinen harkintavalta.

Tuomioistuimen on otettava käytettävissä olevan oikeudenkäyntiaineiston perustella kantaa

siihen, oliko tekijä tekohetkellä syyntakeinen. Tuomioistuimella on oikeus käyttää psykiat-

risissa kysymyksissä asiantuntija apua.147 Yllä mainitusta tuomioistuimen harkintavallasta

antaa hyvän kuvan seuraava oikeustapaus:

Vantaan KäO otti ratkaisussaan (2013:328) kantaa vastaajan syyntakeisuuteen koskien vir-

kamiehen väkivaltaista vastustamista:

Käräjäoikeudella oli tiedossa, että vastaaja kärsi teon hetkellä mielenterveysongelmista, joiden

takia häntä oltiin toimittamassa mielentila-arvioon. Vastaajalle ei tehty erillistä mielentila-ar-

viota oikeuskäsittelyn aikana, mutta vastaajan henkilöhistoriasta ilmeni tämän aikaisempi mie-

lenterveyshoitohistoria. Käräjäoikeus katsoi tuomiossaan huolimatta vastaajan hoitohistori-

asta ja vastaajan jatkohoidosta välittömästi teon jälkeen, että tällä olisi ollut toisin toimimis-

mahdollisuus ja yleisen elämänkokemuksen perusteella häneltä olisi voinut vaatia lain mu-

147 Frände 2012, s. 169.

69

kaista suhtautumista asian hoidossa ja tuomitsi tämän rangaistukseen virkamiehen väkivaltai-

sesta vastustamisesta ja vahingonkorvaukseen asianomistajalle aiheutuneiden kustannusten

osalta.

Helsingin HO päätyi ratkaisussaan (2014:161), liittyen kyseessä olevaan Vantaan KäO:n tuo-

mioon toisenlaiseen johtopäätökseen. HO katsoi vastaajan hoitohistorian ja vastaajaan heti

teon jälkeen kohdistetut mielenterveydelliset hoitotoimenpiteet riittäväksi näytöksi sille, että

vastaaja on tekohetkellä ollut syyntakeeton ja jätti tämän tuomitsematta rangaistukseen.

OK 17:37 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin voi määrätä vastaajan mielentilan tutkitta-

vaksi, mikäli 1) tuomioistuin on oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997)

11:5a §:n mukaisessa välituomiossaan todennut rikosasian vastaajan menetelleen syytteessä

kuvatulla rangaistavaksi säädetyllä tavalla, 2) vastaajan mielentilan tutkiminen on perustel-

tua tai vastaaja suostuu mielentilatutkimukseen tai 3) hän on vangittuna tai häntä syytetään

rikoksesta, josta voi seurata ankarampi rangaistus kuin vuosi vankeutta. OK 17:37 §:n 2

momentin mukaan tuomioistuin voi syyttäjän taikka rikoksesta epäillyn tai tämän edunval-

vojan esityksestä määrätä 1 momentin 2 ja 3 kohdassa säädetyin edellytyksin epäillyn mie-

lentilan tutkittavaksi jo esitutkinnan aikana tai ennen pääkäsittelyä, jos rikoksesta epäilty on

tunnustanut syyllistyneensä rangaistavaksi säädettyyn tekoon tai jos mielentilatutkimuksen

tarve on muutoin selvä. Asiantuntijalausunnoista huolimatta, tuomioistuin ei ole sidottu mie-

lentilatutkimuksessa esitettyihin johtopäätöksiin syytetyn mielentilasta148.

Vahingonkorvauslain (1974/412) 2:3 §:n mukaan mielisairas, vajaamielinen tai sieluntoi-

minnaltaan häiriintynyt on velvollinen korvaamaan149 aiheuttamastaan vahingosta määrän,

joka hänen tilaansa, teon laatuun, vahingon aiheuttajan ja vahingon kärsineen varallisuus-

oloihin sekä muihin olosuhteisiin katsoen harkitaan kohtuulliseksi. Tilapäistä sieluntoimin-

nan häiriötä, johon vahingon aiheuttaja on saattanut itsensä, ei kuitenkaan yksin ole pidettävä

korvausvelvollisuutta vähentävänä perusteena.

148 Tapani 2013, s. 177. 149 Ks. KKO 2008:79 ja KKO 2009:56, joiden ratkaisujen mukaan psyykkisesti tai sieluntoiminnaltaan häiriin-

tynyt henkilö on lähtökohtaisesti velvollinen korvaamaan aiheuttamansa vahingon, jos vahinko on aiheutettu

tahallisesti tai tuottamuksesta.

70

8.5.3 Kieltoerehdys syyllisyyden poistavana tekijänä

Vastaavasti kuin tahallisuuden osalta myös syyllisyys voi poistua erehdyksen johdosta. Kiel-

toerehdyksestä säädetään RL 4:2 §:ssä. Säännöksen mukaan, mikäli tekijä erehtyy pitämään

tekoaan sallittuna, hän on rangaistusvastuusta vapaa, jos erehtymistä on pidettävä ilmeisen

anteeksiannettavana lain puutteellisen tai virheellisen julkistamisen, lain sisällön erityisen

vaikeaselkoisuuden, viranomaisen virheellisen neuvon tai muuhun näihin rinnastettavien

seikkojen vuoksi.

Hallituksen esityksen mukaan yleispreventiiviset näkökohdat asettavat vastuuvapaudelle

kuitenkin edelleen verraten ahtaat rajat, ja vain ilmeisen anteeksiannettava tietämättömyys

voisi esityksen mukaan johtaa vastuuvapauteen. Kieltoerehdyksellä tarkoitetaan säännöksen

mukaan sitä, että tekijä erehtyy pitämään tekoaan sallittuna150. Erehtyminen viittaa yleensä

väärään tietoon, tässä tapauksessa virheelliseen käsitykseen siitä, että teko on sallittu. Ereh-

tyminen kattaa tässä tapauksessa myös täydellisen tietämättömyyden. Kieltoerehdys vapaut-

taa vastuusta vain, jos se on ilmeisen anteeksiannettava.151

Edelleen hallituksen esityksen mukaan vapauttava erehdys voi tulla kyseeseen, jos laki on

julkaistu virheellisessä muodossa ja tekijä on perustanut tietonsa tuohon virheellisenä jul-

kaistuun säädökseen. Uudet lait julkaistaan säädöskokoelmassa, jolloin säädöskokoelma on

hetken aikaa ainoa lähde. Toiseksi, jos lain sisällön selvittäminen kohtaa ylivoimaisia taikka

kohtuuttomia vaikeuksia, saattaa olla perusteltua vapauttaa asiasta väärän käsityksen muo-

dostanut tekijä vastuusta. Pelkkä säännösten tulkinnanvaraisuus ei tässä riitä, sillä laki antaa

yleensä aina mahdollisuuden erilaisiin tulkintoihin. Laillisuusperiaate edellyttää, että rikok-

set määritetään laissa tarkasti ja että tunnusmerkistöjä tulkitaan ahtaasti. Kolmanneksi, jos

tekijä on kääntynyt viranomaisten puoleen saadakseen selvyyden tulkinnallisesti epäselvään

tilanteeseen. Väärät viranomaisneuvot tekevät erehdyksen anteeksiannettavaksi erityisesti,

150 Ks. KKO 2017:92 ja KKO 2017:98. Ensimmäisessä ratkaisussa oli kyse virkarikoksesta ja toisessa ratkai-

sussa muun muassa törkeästä veropetoksesta. Näissä ratkaisuissa KKO totesi, että normaalisti kieltoerehdyk-

seen liitetyt normatiiviset seikat voivat olla lain soveltamistapauksissa tahallisuusarvioinnin kohteena. Tolva-

nen, DL 3/2018 (ei vielä julkaistu), on kommentoinut tarkemmin ratkaisua 2017:92 ja hänen mukaansa tällai-

nen tulkinta jatkossa siirtäisi soveltamiserehdyksen rikossystemaattisen paikan anteeksiantoperusteiden kate-

goriasta tunnusmerkistönmukaisuuden kategoriaan. Ratkaisussa oli kuitenkin kyse siitä, että tapauksessa rikos-

lain katsottiin saaneen keskeisen sisältönsä rikoslain ulkopuolisesta säännöstöstä. Rikoslain tulkinnassa on jat-

kossakin syytä pitäytyä tulkinnassa, jonka mukaan erehtyminen lain sisällöstä voi johtaa rikosvastuusta vapau-

tumiseen vain anteeksiantoperusteella eli anteeksiannettavana kieltoerehdyksenä. 151 HE 44/2002 vp, s. 105 – 106.

71

milloin neuvoa kysyneellä on hyvät perusteet pitää saamaansa vastausta viranomaisten auk-

toritatiivisena päätöksenä asiassa. Neljänneksi laissa on jätetty avoimeksi mahdollisuus va-

pauttaa vastuusta myös tilanteissa, joissa tekijällä ei muista vastaavista syistä ole ollut mah-

dollisuuksia saada tietoa lain sisällöstä. Avointa kohtaa tulee kuitenkin tulkita suppeasti.

Viime kädessä aina edellytetään, että tietämättömyys on ollut ilmeisen anteeksiannetta-

vaa.152

Vahvana oletuksena on, että jokainen tuntee ydinrikosoikeuteen kuuluvat käskyt ja kiellot.

Uskottavana ei voida pitää väitteitä, joiden mukaan tekijä ei olisi tiennyt esimerkiksi tappa-

misen tai raiskaamisen olevan kiellettyä. Rikosoikeus kuitenkin sisältää yhteiskuntamoraalin

ulkopuolelle sijoittuvia normeja, joiden olemassaolo on enemmän tai vähemmän kansalais-

ten tiedossa. Oikeuskäytännössä kieltoerehdyksiä koskevissa väitteissä on otettu vakavasti

nykyisin vain ne, jotka ovat koskeneet perustavasta sosiaalisesta moraalista hyvin etäällä

olevia rangaistuksella sanktioituja käyttäytymisnormeja. Sen sijaan tilanteissa, joissa nämä

tietyt normit koskettavat esimerkiksi tiettyjä ammattiryhmiä, oletetaan, että he ottavat niistä

selvää. Tällöin kieltoerehdys harvemmin, jos lainkaan soveltuu anteeksiantoperusteeksi.153

9 JOHTOPÄÄTÖKSET

9.1 Törkeän rikoksen ilmoitusvelvollisuuden arviointia

9.1.1 Rangaistavuuden oikeutus

Kriminaalipolitiikan päätöksenteon tavoitteiksi on Suomessa määritelty rikollisuudesta joh-

tuvien kärsimysten ja muiden kustannusten vähentäminen sekä rikollisuudesta johtuvien kär-

simysten ja muiden kustannusten jakaminen perusoikeudet huomioon ottavalla ja muutoin-

kin oikeudenmukaisella tavalla.

Suomessa voidaan puhua vakiintuneesta, rikosoikeuden käyttöä eli kriminalisointeja koske-

vasta näkemyksestä. Tämä näkemys on vakiintunut oikeuskirjallisuudessa, lainvalmistelu-

käytännössä ja eduskunnan lainsäädäntökäytännössä, jossa vakiintuneet rikosoikeudelliset

152 HE 44/2002 vp, s. 105 – 108. 153 Frände 2012, s. 185 – 186.

72

kriminalisointiperiaatteet on suhteutettu perusoikeuksiin ja niiden rajoitusedellytyksiin. Kri-

minalisointiperiaatteet ohjaavat kaikkea rikosoikeudellista lainvalmistelua. Suomalaisessa

rikosoikeudessa keskeisiä kriminalisointiperiaatteita ovat oikeushyvien suojelu, laillisuus-

periaate, ultima ratio -periaate sekä hyöty–haitta-punninnan periaate.

Suomen oikeusjärjestys ei kuitenkaan tunne yleistä velvollisuutta ilmoittaa rikoksia viran-

omaisille tai niille, joihin rikokset kohdistuvat. Laajaa ilmiantovelvollisuutta ei pidetä Suo-

men oikeusjärjestykseen soveltuvana eikä sen valvonta voisi olla tehokasta. Siksi rangais-

tusuhkainen ilmoitusvelvollisuus on rajoitettava mahdollisimman suppeaksi. Ilmiantovel-

vollisuutta voidaan pitää perusteltuna lähinnä silloin, kun sen kohteena oleva rikos on erit-

täin vakava, luonteeltaan harkittu ja sisältää järjestelmällistä valmistelua, kohdistuu tärkeään

suojeltavaan oikeushyvään ja rikos tai sen jatkaminen on ilmiannon tapahduttua estettävissä.

Rikosoikeudellista sääntelyä ohjaavien kriminalisointiperiaatteiden mukaisesti RL 15:10 §

täyttää niissä vaaditut edellytykset. Säännöksen tarkoituksena on vakavien rikosten ennalta-

ehkäisy ja niiden estäminen tai katkaiseminen jo niiden valmisteluvaiheessa. Säännöksen

alaiset ilmoitettavat rikokset kohdistuvat tärkeisiin oikeushyviin, kuten henkeen ja tervey-

teen. Säännöksessä mainituista rikoksista tulee ilmoittaa uhan kohteelle tai viranomaiselle

viimeistään silloin, kun niiden voidaan katsoa olevan valmisteluvaiheessa. Ollakseen val-

misteluvaiheessa rikoksen tulee sisältää jo jotakin konkreettista suunnittelua, kuten esimer-

kiksi kirjallisia suunnitelmia. Valmisteluvaiheessa olevasta rikoksesta ilmoittaminen, ennen

sen etenemistä rikoksen yritykseen tai täytettyyn tekoon, ja teko voidaan siten vielä estää,

poistaa ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönniltä rangaistavuuden.

Rangaistuksen käyttö on vastoin eettisiä perusteita ja vaatii siksi oikeutuksen eli perusteen

haitan ja kärsimyksen aiheuttamiselle. Peruskysymyksenä on, mikä oikeuttaa valtiota koh-

distamaan rikoksentekijään seuraamuksia, jotka sisältävät perustavanlaatuisia toimintava-

pauden rajoitteita. Rikostieteessä rangaistuksien oikeutusta on pyritty perustelemaan erilais-

ten rangaistusteorioiden avulla, joissa kuvataan rangaistuksen tehtävää ja tarkoitusta. Suo-

messa rangaistuksen käyttämisen yleisenä oikeutuksena pidetään yleisestävyyttä, jolla pyri-

tään vaikuttamaan edeltä käsin ihmisten käyttäytymiseen ja valintoihin. Yleisestävyyden tär-

kein elementti on lakien moraalia ylläpitävä, luova ja vahvistava vaikutus.

73

Yleispreventiivisyyden eli ennaltaestävyyden kannalta RL 15:10 §:ää voidaan pitää kaksija-

koisena. Itse törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen on harvinainen rikos. Syynä törkeän

rikoksen ilmoittamatta jättämisen harvinaisuuteen rikoksena voi toki olla, että kansalaiset

tietävät ilmoitusvelvollisuutensa. Todennäköisempää kuitenkin on, että johtuen rikoksen

luonteesta laiminlyöntirikoksena, (ei kohdistu ilmoitusvelvolliseen itseensä, eikä itse ole te-

kijänä) mahdollisesti toteutunut törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämien ei koskaan tule vi-

ranomaisen tietoon eikä näin ollen rikosprosessissa käsiteltäväksi.

Yleisestävyyden kannalta olennaista on myös itse törkeät rikokset, joista säännöksen mu-

kaan tulee ilmoittaa niiden hankevaiheessa. Osa ilmoitettavista rikoksista on niin sanottuja

perinteisiä rikoksia, joiden osalta kansalaisten normituntemus voi olla korkeallakin tasolla

(esimerkiksi henkirikos), osa taas rikoksia, joiden osalta joko esiintymistiheys on niin matala

tai liityntä tavallisen kansalaisen elämään sen verran etäisempi (esimerkiksi vakoilu, ihmis-

kauppa), että jo itse rikoksen tunnistaminen voi olla erityisen vaikeaa puhumattakaan siitä,

että RL 15:10 § edellyttää jo kyseisten rikosten hankkeen eli valmistelun tunnistamista.

9.1.2 Rikoslain 15:10 §:n soveltuvuus käytännössä

Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen on rangaistava teko, joka laiminlyöntirikoksena

on RL:n säännösten nojalla rangaistava sekä Suomessa tapahtuneena että myös ulkomailla

tehtynä rikoksena, mikäli rikoksen tunnusmerkistön mukainen seuraus ilmenee Suomessa.

Näin ollen ulkomaillakaan tapahtuneen törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisen osalta ei

ole tarvetta arvioida kaksoisrangaistavuuden vaatimusta, vaan siihen soveltuu Suomen ri-

koslaki, mikäli ilmoittamatta jätetty rikos toteutuu Suomessa.

Törkeän rikoksen ilmoittamisvelvollisuus kattaa suuren joukon erilaisia rikoksia, joista tulee

ilmoittaa joko viranomaiselle tai uhan kohteelle ennen valmisteille olevan rikoksen toteutu-

mista. Velvoite koskee lähtökohtaisesti kaikkia rikosoikeudellisen vastuu alaisia henkilöitä.

Suojeltavan oikeushyvän tärkeyden johdosta ilmoitusvelvollisuuden tieltä väistyvät myös

erityiset, kuten tiettyjä ammattiryhmiä koskevat salassapitovelvoitteet (esimerkiksi asi-

anajaja, pappi ja lääkäri). Ilmoitusvelvollisuuden ulkopuolelle on eettisistä syistä kuitenkin

rajattu rikosta valmistelevan henkilön lähisukulaiset ja tähän muussa sukulaisuuteen rinnas-

tuvassa läheisessä suhteessa olevat henkilöt.

Yleiset rikosoikeudellisen vastuun rajoitukset eli ikä, syyntakeettomuus ja kieltoerehdys

74

syyllisyyden poistavina tekijöinä ja tunnusmerkistöerehdys tahallisuuden poistavana teki-

jänä soveltuvat teon rangaistavuutta arvioitaessa. Vaikka kieltoerehdys ei olisikaan kyseessä

eli henkilö tietää ilmoitusvelvollisuudestaan, hän ei välttämättä tunnista / tiedosta ilmoitus-

velvollisuuden kohteena olevan rikoksen käsillä oloa, jolloin voitaisiin vedota tunnusmer-

kistöerehdykseen tahallisuuden poistavana tekijänä. Kieltoerehdyksen osalta soveltuvuuden

kynnys on oikeuskäytännössä asetettu korkealle. Koska törkeän rikoksen ilmoittamatta jät-

täminen ei ole rikosoikeuden ytimessä oleva, suoranaiseen aktiiviseen tekoon kohdistuva

rangaistussäännös eikä todennäköisesti ole yleisesti tunnistettu velvoite, on kieltoerehdystä

ainakin joissakin tilanteissa pidettävä mahdollisena tavallisen kansalaisen osalta syyllisyy-

den poistavana tekijänä. Viranomaisen tai muun toimijan, jonka virkansa tai ammattinsa

puolesta voidaan odottaa tuntevan ilmoitusvelvollisuuden olemassaolon kaikilta osin, ei

kieltoerehdys lähtökohtaisesti voine tulla sovellettavaksi. Ottaen huomioon törkeän rikoksen

ilmoittamatta jättämisen rangaistavuudella suojeltavan oikeushyvän (henki, terveys ja yh-

teiskuntarauha) tärkeys, sosiaalisen moraalin voidaan tavallisen kansalaisenkin osalta katsoa

edellyttävän tietoisuutta tarpeesta suojata henkeä ja terveyttä. Tällöin ainakin konkreettisesti

yksittäisiin henkilöihin kohdistuvien rikosten (murha, törkeä pahoinpitely) osalta voidaan

kaikilta odottaa käsitystä suojattavan hyvän tärkeydestä ja näin rikoksen estämisen tarpeesta,

jolloin kynnyksen kieltoerehdyksen soveltuvuudelle on tällaisten ydinrikosoikeuteen kuulu-

vien ja yleisesti tunnettujen rikosten ilmoittamatta jättämisen osalta katsottava olevan kor-

kealla. Tavallisen kansalaisen tietämyksen ja kokemuksen suhteen harvinaisemmat ja etäi-

sempien rikosten (esim. vakoilu, valtiopetos) ollessa kyseessä kieltoerehdys kenties kuiten-

kin voisi tulla kyseeseen.

Vaikka kieltoerehdys ei poistaisi syyllisyyttä, on tunnusmerkistöerehdyksen mahdollisuus

edelleen olemassa. Vaikka henkilö olisikin tietoinen törkeän rikoksen ilmoittamisvelvolli-

suudesta, hän ei välttämättä tunnista ilmoitusvelvollisuuden kohteena olevaa rikosta itses-

sään varsinkaan siltä osin kuin kyseessä on rikos, jonka osalta esiintymistiheys on niin ma-

tala tai liityntä tavallisen kansalaisen elämään on etäinen (esimerkiksi vakoilu, ihmis-

kauppa), että jo itse rikoksen tunnistaminen voi olla erityisen vaikeaa puhumattakaan siitä,

että RL 15:10 § edellyttää jo kyseisten rikosten hankkeen eli valmistelun tunnistamista.

9.1.3 Sääntelyn ongelmia ja mahdollisia kehityskohteita

Ongelmana rikoksen tai rikosten tunnistettavuuden osalta voitaneen RL 15:10 §:ssä nähdä

75

sen laaja-alaisuus. Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisen säännös sisältää useita eri tör-

keitä rikoksia, joista tulee ilmoittaa joko uhan kohteelle tai viranomaiselle. Osa ilmoitetta-

vista törkeistä rikoksista on kansalaisille tuttuja osa taas ei. Itse ilmoitusvelvollisuus törke-

ästä rikoksesta lienee myös monelle tuntematon, jolla on niin ikään suuri vaikutus ilmoitus-

velvollisuuden yleisestävyyden kannalta. Tiettyjen ammattiryhmien ja toimijoiden edellyte-

tään tuntevan alaansa koskeva lainsäädäntö ja toimivan lain sallimissa puitteissa, mutta ta-

valliselle kansalaiselle tällainen harvemmin esiin tulevien sääntelyiden noudattamisvelvol-

lisuus on tuntemattomampi.

Ongelman muodostaa myös säännöksessä käytetty ”hanke” -termi valmistelun sijasta. Ky-

symyksenä siis aluksi on, mitä se tarkoittaa? Itse hanke terminä ei aukea, ennen kuin lukee

säännöksen esityöt ja perehtyy asiaan muutenkin enemmän. Pykälässä itsessään ei ole avattu

hankkeen sisältöä sen enempää. Toiseksi säännöksen avaamisen tekee hankalaksi se, ettei

Suomessa ole yleissäännöstä valmistelusta johtuen rikosten eri luonteista, vaan valmistelu

on jokaisen valmistelurikoksen kohdalla tunnusmerkistökohtainen. Tunteakseen ja täyttääk-

seen törkeän rikoksen ilmoittamisvelvollisuutensa, tulisi ilmoittajan perehtyä ensiksikin itse

ilmoitettavien rikosten tunnusmerkistöihin ja lisäksi vielä niitä koskeviin valmistelutunnus-

merkistöihin.

Kuten edellä on tullut esille, Suomessa ei ole yleistä velvollisuutta ilmoittaa tehdystä rikok-

sesta. Törkeän rikoksen ilmoittamisvelvollisuus tekee siitä kuitenkin tavallaan yleistä näiden

erikseen ilmoitusvelvollisiksi säädettyjen törkeiden rikosten osalta. Suurin osa ilmoitusvel-

vollisiksi säädettyjen rikosten valmisteluista on myös rangaistavia. Näin ollen esimerkiksi

asianajaja, jolla on velvollisuus ilmoittaa törkeän rikoksen valmistelusta, joutuu mahdolli-

sesti ilmiantamaan asiakkaansa jo tehdystä rikoksesta, joka lienee asianajajan ja tämän asi-

akkaan välisen luottamussuhteen rikkomista. Valmistelijan nimen ilmoittaminen ei säännök-

sen esitöiden mukaan ole pakollista, mutta usein uhan torjuminen on mahdotonta ilman sitä.

Lisäksi valmistelijan nimen selville saaminen esimerkiksi rikostutkinnan yhteydessä on to-

dennäköistä.

Ongelmana voidaan myös nähdä säännöksessä mainittu mahdollisuus ilmoittaa hankkeesta

joko uhan kohteelle tai viranomaiselle. Uhan kohteen osalta säännöksessä ei ole huomioitu

kohteen erilaisia mahdollisuuksia ja kykyä reagoida esiin tulevaan uhkaan. On aivan eri asia,

ilmoittaako murhasuunnitelmasta oikeustoimikelpoiselle aikuiselle kuin lapselle. Vaikka

76

näin ei toivottavasti kukaan toimisikaan, antaa säännös siihen kuitenkin mahdollisuuden.

Samoin säännökseen on ilmoituksen vastaanottajaksi mainittu viranomainen, joka terminä

kattaa kaikenlaiset viranomaiset. Selvempää lienee olisi ollut, että ilmoitus olisi säädetty

tehtäväksi poliisille ja vain mikäli tämä ei ole mahdollista toissijaisesti muulle viranomai-

selle tai itse uhan kohteelle.

9.2 Lopuksi

Tutkielman tarkoituksena oli selvittää törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen -säännök-

sen sisältöä ja merkitystä sen preventiivisyyden, tunnusmerkistön ja tahallisuuden kautta.

Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen -säännöksen perimmäinen tarkoitus on törkeiden

rikosten ennalta ehkäiseminen ja/tai niiden keskeyttäminen ennen kuin ne päätyvät itse il-

moitusvelvollisuuden alaisen rikoksen yritykseen tai tekoon. Säännöksellä pyritään suojele-

maan tärkeinä pidettyjä oikeushyviä, joihin ilmoitusvelvollisuuden alaisten törkeiden rikos-

ten voidaan katsoa törkeästi kohdistuvan.

Tutkielmassa törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämistä on tarkasteltu lähinnä niistä lähtö-

kohdasta, milloin ilmoitus viimeistään tulisi tehdä ja minkälaisia ongelmia säännöksen kir-

joitustapa mahdollisesti aiheuttaa ilmoitusvelvolliselle sen tulkinnassa. Mielestäni tällainen

lähestymistapa tutkielmaan on ollut mielekäs ja onnistunut ainakin osittain valaisemaan tör-

keän rikoksen ilmoitusvelvollisuuteen liittyviä ongelmakohtia ja tarkoitusta ylipäätään.