VAASAN NIMISTÖNHISTORIAJussi Kankaan artikkelit Vaasan nimistönhistoriasta

kirjoitettu vuosina 1997-1999 ilmestyneet ensimmäisen kerran verkkosivulla www.porstuakirjastot.fi vuonna

2002

Sisältö: Kokkobölesta Klemetinsaareksi Palosaaren historiaa nimistössä Vaasa nousi savuna ilmaan Kantakaupungin nimistöstä Vaasan historiaa nimissä Onkilahdesta Vöyrinkaupungiksi Katurakenteista ja nimenantajista Kuinka viemäri ja vesijohto saatiin Nikolainkaupunkiin Suur-Vaasa – toteutumaton unelma

KOKKOBÖLESTÄ KLEMETINSAAREKSI

Vuoden 1999 Euroopan rakennusperintöpäivän aiheena oli "Paikan nimi -paikanmuisti" Päivän tarkoituksena oli korostaa nimiperinteen merkitystä asuinympäristönhahmottamisessa. Mutta - niin kuin muistikuvatkin muuntuvat, muuntuvat myöskinpaikannimet.

Vaasalainen nimihistoria alkaa tietysti vuodesta 1606, jolloin Ruotsin kuningasKaarle IX perusti kaupungin Itäpohjan merenkurkkuun. Perustamiskirjassa2.10.1606 kaupungille annettiin nimeksi Mustasaari paikalla sijaitsevan pitäjänmukaisesti. Nimi tosin kirjoitettiin silloin Mvstasari tai Mustasarje sockun.

Nimen alkuperää on perusteltu mm. sillä, että "saari mereltä katsottuna näyttimustalta". Mutta niin näyttävät kaikki saaret, kun niitä riittävän kaukaa katsotaan.Yhtä hyvin nimi saattaa juontua metsäpalon mustuttamasta saaresta. Mustasaarenkunta ehkä perustettiin metsäpalon kaskeamalle saarelle, jossa maanviljelys olihelppo aloittaa. Luonto oli hoitanut kulotuksen. On myös esitetty, että nimi olisimuuntunut sanasta Mussar, joka esiintyy vanhoissa kartoissa. Huutoniemelläsijaitsee Mussorintie, joka on tämän vanhan nimen mukaan nimetty.Todennäköisintä kuitenkin on metsäpalo - onhan meillä Palosaarikin - sennimisiäsaaria on maassamme useita.

Nimi uusiksiKaupunki ehti käyttää Mustasaari-nimeä vain neljä vuotta, kun 30.1.1611 sen nimimuutettiin kuninkaan isävainajan Kustaa Vaasan mukaan Vaasaksi. EmäpitäjäMustasaari piti yksikielisen nimensä vuoteen 1928, jolloin valtioneuvosto päätti sille

myös ruotsinkielinen nimen Korsholm. Mustasaari on nykyisin suomenkielinennimitys. Mustasaaren kunnanvaltuusto ja kirkkovaltuusto tosin tekivät ehdotuksenmaan hallitukselle historiallisen Mustasaari -nimen poistamisesta kokonaan jakorvaamisesta Korsholm-nimellä. Ehdotus hylättiin 20.4.1922. Monesti luullaan, ettäKorsholmanpuistikko olisi naapurikunnan nimikkokatu, mutta tosiasiassa nimikunnioittaa Korsholman kruununtilaa, jonka ympärille kaupunkiasutus aikanaanmuodostui.Aivan samalla tavoin Vaasanpuistikko on sen vanhan kaupungin nimikkokatu, jokapaloi 1852, ja jätettiin rauniokaupunkina "syvälle sisämaahan" asukkaidenmuuttaessa uuteen Nikolainkaupunkiin kymmenen vuotta Vaasan palon jälkeenelokuun alussa 1862. Vaasan kaupunkioikeudet peruutettiin, jäljelle jäi vainnimikkokatu Nikolainkaupunkiin.Vaasa on Armonluostarin maillaUusi Nikolainkaupunki rakennettiin Klemetinsaaresta maannousun myötämuodostuneelle niemelle, joka katolisella keskiajalla tunnettiin nimellä Kokkoböle.Saaren omisti Naantalin eli Armonlaakson nunnaluostari. Kokkobölen sanotaantarkoittaneen turvasatamaa Hansakaupunkien kauppalaivoille. Klemetinsaareksinimi muuttui saarelle rakennetun Klemetsögårdin talon myötä. Vaasan palon jälkeenrakennettu uusi kaupunki sijoitettiin niemelle, kun "muuttopuolue" voitti"vastustuspuolueen" ja sai keisari Nikolai I:n hyväksymään siirron 2.2.1854.

Sakari Topelius selitteli tekojaanLukiessaan Vaasan maistraatin kokoukselle ja kaupunginvanhimmille keisarinsiirtopäätöksen uusi pormestari Withander ilmoitti jonkun porvarin saattaneenkeisarin tietoon toivomuksen, että keisarin nimi lisättäisiin kaupungin vanhaannimeen. Pormestari Withander ehdotti 5.4.1854 maistraatille, että kaupungin nimeksianottaisiin Vasa-Nikolaistad. Porvaristo suostui ehdotukseen muristen, mutta koskasitä oli jo varoitettu nimenmuutoksen mahdollisuudesta kaupungin siirronyhteydessä, 13 jäsentä allekirjoitti anomuksen. Kirjelmää ei esitetty keisarille, koskakenraalikuvernööri ja ministerivaltiosihteeri pitivät kyseenalaisena sanontaa"kaupungin vanhan historiallisen nimen ohella". Pormestari kutsui koolle uudenkokouksen ja esitti sille uuden kirjekonseptin. Nyt anomuksen laatijana oli professoriSakari Topelius, ja nimiehdotuksena enää Nikolaistad (Nikolainkaupunki).Uuden anomuksen allekirjoitti läsnä olleista vain neljä jäsentä, mutta myöhemminnimiä tuli yksitoista lisää. Nikolai I kuoli 2.3.1855 ja uusi keisari Aleksanteri IIhyväksyi anomuksen 27.4.1855. Kaupungin asemakaava vahvistettiin 1.8..1855.Kun tieto uuden kaupungin nimestä levisi asukkaiden keskuuteen, nousi siitävastalauseiden myrsky, Topeliusta ja porvaristoa kohtasi ankara arvosteluryöppy.Topelius koetti pelastautua väittämällä anomuskirjeensä tulleen väärennetyksi.Konseptikirjansa avulla hän todisti anomuksen koskeneen Palosaaren satamaa: sennimeksi hän oli ehdottanut Nikolainsatama-nimeä. Rehellisesti ajatellen konsepti olihelppo kirjoittaa jälkeenpäin, keisarillisessa arkistossa oleva anomuskirje puhuupuolestaan.Topelius menetteli itse asiassa aivan samoin kuin nykyiset poliitikot: tehtyäänerehdyksen hän koetti pelastautua väittämällä että hänet on ymmärretty väärin. Niinvoimakkaasti arvostelu vaikutti Topeliukseen, että hän kertoi sairastuneensa

pahasta mielestä. Kun kaupunginporvarit metelin takia anoivat keisarilta Vasa-nimen palauttamista, keisari syytti porvareita huikentelevaisuudesta.

Klemetinsaaren nimistöstäRuotsinkielisissä kartoissa 1700- luvun puolivälissä saaren nimellä oli kaksikirjoitusasua: Klemetsö landet tai Clemetzö by. Nimi johtuu saarella sijainneestaKlemetsögårdin talosta, jonka alueella sijaitsee nykyisin kaupunginsairaala javanhainkoti Tammikartano. Lähinnä Klemetsögårdia ollut Nikolainkaupungin katu sainimen Klemetsögatan. Rautatien valmistuttua 1883 se katkaisi kadun, ja pohjoisosasai vuonna 1945 uuden nimen Vöyrinkatu. Samalla Klemetsögatan suomennettiinmuotoon Klemetinkatu. Nimiehdotuksen teki ylioppilas Aatos Säätelä, kirjailija jasäveltäjä Heikki Klemetin muistoksi. Nykyistä Vöyrinkaupunki- nimeä edelsiOnkilahden kaupunginosa, josta on jäljellä enää Onkilahden koulu. Myös nykyisinPalosaarella oleva Onkilahdenkatu oli aikanaan nykyisen Wärtsilän tehdasalueenpaikalla. Wärtsilän tehdasalueen paikalla toimi Onkilahden konepaja ja Onkilahdenhöyrysaha, joka paloi traagisissa olosuhteissa 1919.Klemetinsaarella oli 1700- luvulla tunnistettavissa paikanniminä Finnskatan taiFinnskataudden, nykyinen Kustaanlinna (Gustafsborg), Tackholmen eli nykyinenHietalahti, Kopparören eli Kuparisaari. Pohjoisosan niemi, jolle Nikolainkaupunginensimmäinen hautausmaa perustettiin vuonna 1864, kantoi 1700- luvulla Granholmudden -nimeä. Sitä on kutsuttu suomenkielellä myös Ulkuniemeksi (ulku = riuku,kalastajien verkkojen kuivatusteline). Kun Ulkuniemelle vihittiin vuonna 1864hautausmaa, "Kuolleiden kaupunki", sai se ensimmäisen vainajan, kirjanpainaja F.W. Unggrenin kaksivuotiaan tyttären mukaan nimen Almanniemi (Almaudden). Nimion jo unohtunut, mutta pitäisi ottaa uudelleen käyttöön.

Klemetinsaaren viljelysmailla oli sellaisia nimiä kuin Stoorhagen, Mathmor änge,Esters åker, Wäster åkern, Lill änge, Gambel gården, Metviken, Maren, Långviken jaPrästholms änge. Metsäalueilla oli nimiä: Metviksskogen, Lånviksskogen, Malliniersskogen.

Papinsaari ja Schefferinlahti

Vielä 1757 Klemetinsaarta ympäröi meri joka puolelta: etelässä oli Klemetinsaarenselkä tai Ristihaminan selkä, myöhemmin Eteläinen kaupunginselkä, nykyisinSundominlahti. Etelässä saareen pistäytyivät Sandöviken (Hietalahti) Matmorviken(Emäntälahti). Sandviken (Hietalahti) on täytetty ja hävinnyt kokonaan,Emäntälahdesta on jäljellä lätäkkö, suurimmalta osaltaan sekin on täytetty.Emäntälahti ulottui vielä 1930- luvulla nykyisen raviradan keskelle. Klemetinsaareneteläisin osa on Kuparisaari ja sen edustalla nyt jo mantereeseen kiinni kasvanutAhvensaari.

Nykyisen Kaarlenkentän paikalla ollut viljelysaukea on tunnettu nimellä PrästholmsÄnge (Papinsaaren niitty). Olisiko Korkeamäen alkuperäinen nimi ollut Papinsaari?Mustikkaselkä oli ennen merenlahti, nyt sen paikalla on Rytilaakso. Kuparisaarenitäpuolella Mustikkaselän suu tunnettiin vielä 1930- luvulla Schefferinlahtena, muttanykynimistössä sitä ei ole.

Eisfjärdenistä OnkilahdeksiPohjoisessa Klemetinsaarta rajaa Eisfjärden, (po. Eidsfjärden) nimi tarkoittaneeKannaksenselkää (nimellä voi olla yhteys myös nykyiseen Pukinjärveen, jonkavanha nimitys oli Infjärden). Eisfjärden on nykyisin Onkilahti. Eisfjärdenistä pistäytyi

Pitkälahti (Långvik, kuivattu vuonna 1938) ohi Kotirannan erottaen myös kaupunginMustasaaresta. Se yhtyi idässä Mustikkaselkään. Pitkälahden historiasta muistuttaaPitkänlahdenkatu, josta vuonna 1945 erotettiin Asemakatu. Nykyisten Myllykadun jaLaivakadun risteyksessä sijaitsi jo ennen nyky-Vaasan rakentamista Långvikin talo,jonka perustuksia vieläkin on jäljellä.Klemetinsaaren länsipuolella Brändöfjärdenissä on pieni saari, joka ennen tunnettiinnimillä Kogrund, Koören ja Höggrund. Nykyisin Hietasaarena se antoi nimenHietasaarenkadulle. Eisfjärdenin suulla oli myös pieni saari, Eisfjärdsgrund, jokaPalosaaren sillan länsipuolella sijainneena on täytöillä kasvanut kiinni Palosaareen.Klemetinsaaren länsipuolella ovat myös pienet Räätälinsaari ja Halkokari.Räätälinsaari on venesataman aallonmurtajana kasvanut pituutta ja Halkokari(Ilmailun muistomerkki) on kiinni Vaskiluodon uudessa tiepenkereessä.

Klemetinsaaresta KlemetinniemiVuonna 1855, jolloin Klemetinsaari kartoitettiin ja asemakaava laadittiin, sekäPitkälahti että Mustikkaselkä olivat jo kuroutuneet erilleen. Mustikkaselästä olimuodostunut kaislaa kasvava kosteikko ja sai nimen Rytilaakso. Pitkälahti ulottuienää nykyiselle Riskusillalle, ja Huutomäen alla sekä nykyisen Asevelikylän kohdallaoli enää pieniä lammikoita. Riskusillan nimi tuli siitä, kun keväisin ja syksyisintulvaveden aikaan Pitkänlahden "hännän" yli johtavan sillan päihin poljettiin risuja.Riskusilta oli ennen Kotirantalaisten lyhin tie kaupunkiin, ja antoi myös nimenRiskusillankadulle. Myöhemmin Kotirannan asukkaat rakensivat talkoilla tiennykyisen Kaupunginkadun päästä Onkilahden kaupunginosaan (nykyisinVöyrinkaupungille). Nykyinen pyörätie noudattaa talkootien linjausta.Eisfjärdenin pohjukassa Mustasaaren puolella oli pieni saari, Eisholmen.Maannousun myötä se kuroutui kiinni mantereeseen, jolloin siitä tuli Eisnäs. Saari janiemi antoivat Vetokannakselle kaksi kadunnimeä: Karitie ja Eisnäsinkatu.Eisfjärdenistä pistäytyi Klemetinsaareen Onkilahti, joka pengerrettiin irtiEisfjärdenistä 1913 - 1915 vesijohtotyömaalta ajetulla louheella ja täytettiin jätteellä.Penger sai nimen Putusilta, jonka enää harvat muistavat. Nykyisellä Wärtsilän(Onkilahden konepajan, Onkilahden höyrysahan) alueella sijaitsi myösOnkilahdenkatu, mutta se poistettiin ja nimi annettiin Palosaarenpuoleiselle kadulle.Eisfjärdenin nimi oli muuttunut myös Onkilahdeksi, koska alkuperäinen Onkilahti olitäytetty.

Missä ovat Pitkänlahdenlampi ja Lampikatu?Klemetinsaaren pohjoisosassa sijaitsee pieni lampi, jonka vanha nimi oliPitkänlahdenlampi, koska siitä laski oja Pitkälahteen. Ennen toista maailmansotaaTiklas Oy lahjoitti kaupungille rahaston lampea ympäröivän puiston kunnostamiseksija hoitamiseksi. Hanke toteutettiin vasta sodan jälkeen 1940- luvulla. Siitä lähtienpuisto on kantanut Tiklaspuiston nimeä ja lampi on ollut Tiklaslampi.Lampi antoi nimensä Järvikadulle, jonka ruotsinkielinen nimitys on Träskgatan.Jostain selittämättömästä syystä kadun suomenkielinen nimitys vahvistettiinnykyiseksi, vaikka epävirallinen nimi oli ollut jo vuosikymmeniä Lampikatu.Tiklaslammella on sellainenkin historia, että sieltä johdettiin vuosikymmeniä

höyryveturien tarvitsema syöttövesi VR-konepajan alueelle. Vaasan vesijohtovesi olipitkään liian "kovaa" syöttövedeksi.

Uuden hautausmaan portin etualalla oli aikanaan kaksi kaivoa, joita nimitettiin"lammikkokaivoiksi". Nykyisen Onkilahden koulun ja Tiklaksen tehtaan paikalla olimyös matala lampi, mutta nimeä sille ei vanhoista kartoista löydy. Nikolainkaupunginaikana paikkaa kutsuttiin Severin Källroosin pelloksi. Tiklaslampi juoksutti aikanaanvetensä Pitkäänlahteen. Kun tämä yhteys maannousun myötä katkesi, on puistoarasittanut liiallinen märkyys. Onko Tiklaslammen pohjassa lähteitä?

Nimihistorian selvittäminen kattavasti on vaikeata siksi, että paikannimet muuttuvatajan myötä ja niillä on monta kirjoitusasua. Joskus voidaan todeta, että nimi onymmärretty ja/tai kirjoitettu väärin, ja siitä on kuitenkin tullut pysyvä nimi. Vanhojaruotsinkielisiä nimiä ei myöskään voida tulkita yksiselitteisesti, koska nekin ovatmonesti väännöksiä suomenkielestä. Siitä voimme olla tyytyväisiä, että vaasalaisennimihistorian selvittämien on hyvässä vauhdissa. Tulokset näkee se, ken elää.

Lähteitä: Gunnar Ehnholm: Fiske och sälfångst intill storskiftet i Mustasaris västiigabyar, Helsingfors 1982, Mirjam Lehtikannon kirjoitukset Vaasa-lehdessä,Kaupunginhallituksen ja -valtuuston pöytäkirjat 1935-45, Nimitoimikuntien pöytäkirjat1938-45, Suomalaisenkirjallisuuden seuran kielitoimiston lausunto 21.3.1945.Karttapohja Maanmittaushallituksen kokoelmasta. Syventäviä ja selventäviäkeskusteluja Göta Westerin ja Juhani Yrjänäisen kanssa.

PALOSAAREN HISTORIAA NIMISTÖSSÄ

Metsäinen ja louhikkoinen Palosaari alkoi elää 1796, jolloin sen halki raivattiin tieuuteen ulkosatamaan, Palosaaren ja Mansikkasaaren väliseen salmeen. Satama-alueelle muodostui pian asuinyhteisö makasiinien rakentamisen myötä.Maakunnasta tuotiin tervaa Tervahoviin, maankuulua Vaasan ruista ja muuta viljaamaailman merille kuljetettavaksi. Vanhaa tervaa poltettiin pieksi kahdessapikitehtaassa.

1830-luvulla kauppaneuvos C. G Wolff perusti sataman lähelle telakan jatakilakamarin salmeen. Sieltä purjehti maailman merille Pohjois-Euroopan suurinkauppalaivasto. Vielä kun kauppaneuvos A. A. Levón perusti VaasanPuuvillatehtaan 1857, sen muualta Suomesta tulleet työläiset antoivat voimakkaanlisävärin asutukselle. Tuli merimieskapakat, värikkäät yleiset saunat, tuli Betlehem,Kapernaumi ja Parkki. Palosaari sai oman kirjailijan, Venny Kontturin, jonka monissateoksissa Palosaaren elämä näyttäytyy iloineen ja suruineen.

Kadut ovat muistomerkkejäWolffm kauppalaivasto sai pysyvät muistomerkkinsä Palosaaren katunimistöstä.Sellaiset laivat kuin 1858 valmistunut 250 lästin parkki Apollo antoi nimensäApollontielle, 1868 valmistunut 178 lästin priki Iiris taas Iiriksentielle, 1851valmistunut 165 lästin parkki Neptun Neptunintielle ja 1848 rakennettu 220 lästinparkki Pallas Pallaksentielle.Venäläiset sotavangit rakensivat 1918 Vapaudentietä, josta syystä sitä pitkäänkutsuttiin vangintieksi. Muitakin tuon historiamme synkimmän tapahtumasarjanmuistomerkkejä Palosaarella on, rovasti ja aktivisti A. R. Hedbergintie ja venäläistenSöderbådanilla 1917 surmaaman vikingalaisen Verner Holmintie.

Puuvillatehtaan, Rahkolan, pikitehtaan, saippuatehtaan ja Salinin konepajanmuistomerkkejä ovat Tehtaankatu, Käsityöläiskatu, Pikisaarenkatu jaPikitehtaankatu. Historiaan kuuluvat myöskin Tervahovinkuja ja Levóninkatu.

Taivaisiin ja maan päälleErikoisimmat kadunnimet Palosaarella ovat maaemon Telluksentie ja sankarientaivassalin Valhallantie. Kun 1935 Palosaari kokonaisuudessaan liitettiin Vaasaan,sai rajalla sijainnut Gerbynkatu uuden nimen Varisselänkatu, samaten VanhastaVaasasta lainalla ollut Torikatu nimettiin 1953 Pursimiehenkaduksi. Uudenuutukaisianimiä löytyy Puuvillankuja ja Yliopistonranta.

Vanhat palosaarelaiset muistavat kantakaupunkilaisten uhkauksen ottaa "kivitaskuun ja Präntöölle". Heitä kiehtoivat silloin Kuhnankulma, Lemmenkuja,Fågelberginkulma, Mussunmäki ja Tynnyrimäki, joka on Herlerin kaljatehtaanvieressä. Mussunmäessä oli Resuteini, rakennusurakoitsija Teinin talo sekälaitapuolen kulkijain asuttama ja Pelastusarmeijan ylläpitämä Rälläkkä.

VAASA NOUSI SAVUNA ILMAAN

Miten Nikolainkaupunki rakennettiinVuonna 1606 perustettua Vaasan kaupunkia kohtasi kamala tuho elokuun 3.päivänä 1852.

Kesä oli poikkeuksellisen kuiva ja kuuma, kaivot olivat yleisesti kuivuneet. Elokuunalussa tehtiin vasta heinää ja niinpä tuona kohtalokkaana päivänä ihmiset olivathevosineen kaupungin ulkopuolella heinätöissä. Palokellot alkoivat moikua kirkontornissa pian kymmenen jälkeen aamulla.

Palo sai nopeasti valtaisan voiman olki- ja pärekattoisessa kaupungissa. Korttelitolivat ahtaasti rakennettuja ja katualueet kapeita. Tulen synnyttämä voimakasmyrskytuuli riepotti liekkejä ja kipinäpilviä kadulta toiselle. Mitään ei ollut tehtävissä.Iltakymmeneltä kaupunki oli savuavina raunioina, 353 taloa oli tuhkana, vain 26 taloasäästyi lähellä hovioikeudentaloa ja keskustan ulkopuolella. Onni onnettomuudessaoli, että kaupungin 3.372 asukkaasta liekkeihin menehtyi vain kuusi. Asukkaidenmenetykset olivat valtavat, vakuutukset kattoivat niistä vain kolmasosan. Kaupunkimenetti myös kaikki julkiset rakennuksensa, samoin seurakunta.Valtakunnassa järjestettiin keräys, keisari antoi omista varoistaan avustuksen jaUumajan kaupunki keräsi oman avustuksensa.

Vaasaa yritettiin rakentaa uudelleenElokuun 20. päivänä määrättiin valtionarkkitehti E. Lohrman laatimaan kaupungilleuusi asemakaava mutta jo neljä päivää myöhemmin tiesi Åbo Tidningar kertoa, ettäkaupunki rakennetaan uuteen paikkaan Klemetsönniemelle. Kaupungin porvaristo,joka piti päätösvaltaa käsissään, jakautuikin nopeasti kahteen leiriin: muuttoakannattaviin ja sen vastustajiin.

"Muuttopuolue" voitti ja päätöksen kaupungin rakentamisesta uudelle paikalle tekikeisari Aleksanteri II helmikuun 2. päivänä 1854. Samalla keisari määräsi senaatinluovuttamaan kaupungille kaikki valtion omistamat maat sekä rahat yksityisiltätehtäviin pakkolunastuksiin.

Nikolainkaupunki syntyyLääninarkkitehdiksi 1853 nimitetty ruotsalainen Carl Axel Setterberg (1812-71) sainimityksen myös Vaasan kaupunginarkkitehdiksi. Hän sai 19.7.1854 valmiiksilopullisen ehdotuksen asemakaavaksi Klemetsölle. Sen perusteella kaupunkialueenraivaustyöt aloitettiin elokuun 1854 lopulla. Keisari Aleksanteri II vahvistiasemakaavan 1.8.1855. Kaupungin nimi oli jo tuolloin Nikolainkaupunki. Sen keisarioli vahvistanut 27.4.1855 Vaasan läänin kuvernööri Alexander von Rechenbergin,professori Sakari Topeliuksella kirjoituttaman esityksen perusteella. Anomukseenyhtyi 15 kaupungin johtavaa porvaria. Asiasta nousi sen julkitultua hirmuinen äläkkä.Topelius kuuli kunniansa ja sairastui mielipahasta. Kukaan porvareista ei polemiikinjälkeen halunnut käyttää kaupungin virallista nimeä, vaan nikolainkaupunkilaisetolivat sitkeästi vaasalaisia. Vain sensuurille alistettava kirjallisuus oli painettuNikolainkaupungissa, samoin päivättiin viralliset asiapaperit.

Tontit jaettiin huutokaupallaNikolainkaupungin asemakaavassa oli erikokoisia tontteja. Suurimmat, parhaillapaikoilla sijaitsevat tontit myytiin huutokaupalla. Oli selvää, että vain varakkaat voivathankkia hankkia hyviä tontteja keskeisiltä paikoilta. Vähävaraisille olikin varattukortteleita Pitkänlahdenkadun ja Klemetsönkadun väliltä. Erityisesti Ajomiehenkadunja Korsholmanpuistikon välille varattiin kaikkein köyhimmille kortteli, johon hesiirsivät hylätystä Vaasasta pienet hirsimökkinsä. Kortteli sai nimen "Kapsäkki",koska asukkaitten väitettiin tuoneen tavaransa kapsäkissä muuttaessaan uuteenkaupunkiin elokuun 3. päivänä 1862.

Vanha Vaasa rakentui uudelleenVaasa rakentui palon jälkeen nopeasti uudelleen: jo palon jälkeisenä syksynäkaupungissa oli noussut 200 asuintaloa. Talot siirrettiin pääsääntöisestimaakunnasta. Hirsitalot oli helppo purkaa ja koota uuteen paikkaan. Hirsitalot olihelppo purkaa ja koota uuteen paikkaan.Syksyllä 1853 Vaasassa oli jo 427 asuin- ja 331 ulkorakennusta, enemmän kuinennen paloa.Maistraatti antoikin määräyksen, että kaikkien uusien talojen tuli olla siirtokelpoisia jasiirtokelvottomat tulee purkaa, kun muutto uuteen kaupunkiin tapahtuu. Samallakiellettiin pärekatot ja muurareille pidettiin ankara puhuttelu heikosti rakennetuistapalomuureista ja savupiipuista.

Levon teki hirret ja tiiletNikolainkaupungin yksityistalot rakennettiin pääasiassa Levónin höyrysahallaHietalahdessa sahatuista hirsistä ja muurit vastaavasti Levónin tiilistä. A. A. Levónoli varta vasten perustanut Hietalahteen höyrysahan ja tiilitehtaan (nyk. kasarmialue/Tiilitehtaankatu). Talot olivat sitten hirsipintaisina painumassa kymmenkunta vuotta,jonka jälkeen ne joko rapattiin taikka paneloitiin. Palokatujen varsille sijoitetutulkorakennukset ovat säilyneet hirsipintaisinatähän päivään saakka.Maallisen ja taivaallisen vallan rakennukset rakennettiin tiilestä ja ne keskitettiinydinkeskustaan, Vaasan-, Hovioikeuden- ja Kirkkopuistikolle.

Omapäinen Setterberg ahdingossaSetterbergillä itsellään oli suuri suunnittelutoimisto, eikä hän olisi sallinut muittensuunnitella taloja "hänen kaupunkiinsa". Kilpailevat suunnitelmat saivat häneltäankaran tuomion ja hän oli kaupungin päättäjien kanssa jatkuvassa sanaharkassa.Setterberg myös urakoi omia rakennuksiaan ja kaupungin pääkirkon kanssa hänjoutui todella vaikeuksiin. Kirkon piirustukset valmistuivat marraskuussa 1857, muttamuutosvaatimusten takia ne vahvistettiin vasta kaksi vuotta myöhemmin.Rakennustyöt aloitettiin kesäkuussa 1860, mutta keskeytettiin syyskuussa 1861,koska torniosa alkoi halkeilla.Ankaran arvovaltataistelun jälkeen Setterberg laati torniosalle uudet piirustukset,mutta kirkko valmistui lopputarkastuskuntoon vasta toukokuussa 1868. ArkkipiispaEdvard Bergerheim vihki kirkon 5.9.1869. Setterberg sai kirkon rakennusurakassatappiota niin paljon, että hänen oli pakko myydä talonsa Hietasaarenkatu 1 (1856,nyk. Satamapuiston lastentarha) maaherra Carl Gustaf Fabian Wredelle.

Julkinen VaasaSetterbergin Tudor-tyylistä tiiligotiikkaa on yleensä pidetty mestarillisena jahovioikeudentalossa se on kauneimmillaan. Vaasan hovioikeudentalo kelpaisi millointahansa kuninkaanlinnaksi. Ortodoksinen kirkko on pikkusievä. Kaupunginpääkirkosta sanoi Vaasan Jaakko:" On kuin varastomakasiini ketarat pystys!"Englantilainen tehdasarkkitehtuuri näyttäytyy edukseen Setterberginsuunnittelemassa Vaasan Puuvilla Manufaktuuri Oy:n tehdasrakennuksessayliopistolla.

Setterbergillä oli arkkitehtitutkintoa edeltävänä tutkintona muurarimestarin pätevyys.Se näkyi myös Nikolainkaupungissa: aikalaiset ovat kertoneet hänen muuranneenitse vaikeimmat holvaukset - siitä huolimatta, että hän tuotti muurarit Ruotsista.Muita merkittäviä Nikolainkaupungin arkkitehtejä olivatMagnus Isaeus (Kaupungintalo 1878),

Jac Ahrenberg (Vaasan lyseo 1895),A.W. Stenfors (Poliisilaitos 1914),Waldemar Backmansson (Raastuvankadun kansakoulu 1890),Fredrik Thesleff (Vaasan Osake-Pankki 1902),K. S. Kallio (Hartmanin talo 1913) sekäJussi ja Toivo Paatela (Vesitorni 1915).

TeollisuuttaTeollisuutta nousi myös nopeasti ja sille varattiin kaupungin parhaat paikat jakauneimmat rannat. Ensimmäisenä kohosivat em. Vaasan Puuvilla ManufaktuuriOy:n punatiiliset rakennukset Palosaarelle (Setterberg 1857), sitten VaasanHöyrymylly Oy:n tehdas sisäsataman vierelle ja Vaasan Uusi LeipätehdasHietasaarenkadulle. Kuvaavaa on, että leipätehtaan naapurit valittivat 1910-luvullasen aiheuttamista hajuhaitoista, tosin valittajat perääntyivät sopivalla hyvityksellä.Onkilahden rannalle rakennettiin 1890-luvulla Valtionrautateitten konepaja jaOnkilahden Konepaja (Stenfors 1913).

Infrastruktuurin nousuVaasa sai rautatien 1882 ja avajaisia vietettiin vastavalmistuneessakaupungintalossa 1883.Puhelinliikenne aloitettiin rautatien valmistumisvuonna 1882. SähkölaitoksensaNikolainkaupunki sai kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 1892. Nykyaikainenkaupunginsairaala rakennettiin Hietalahteen 1902 (Reinius) ja köyhäintalo "Fatikooli"Klemetsön maatilalle kaupungin ulkopuolelle 1886. Kaupunki sai vesijohdonmaailmansodan aikana 1913-15. Työmaata johti insinööri Kaarlo Tawast.

Takaisin VaasaksiNikolainkaupunki jatkoi kehittymistään ja laajentumistaan maaliskuuhun 1917, jolloinVenäjän vallankumouksen seurauksena kaupunginvaltuusto päätti ottaahistoriallisen Vaasa-nimensä takaisin. Hajotus-vaalien jälkeen senaatti vahvistinimenmuutoksensa lokakuussa 1917.Vuonna 1862 peruutetut Vaasan kaupunkioikeudet tulivat näin takaisin ikään kuinvahingossa.

Vaasa poisti lokakuussa 1917 myös venäjänkieliset kadunnimet, mutta virallisesti setapahtui vasta 1945, jolloin myös suomenkieliset kadunnimet vahvistettiin.Nikolainkaupunki poistui historiaan, mutta muistot elävät.

KANTAKAUPUNGIN NIMISTÖSTÄ

Vuoden 1999 Euroopan rakennusperintöpäivän aiheena oli "Paikan nimi - paikanmuisti". Päivän- tarkoituksena oli korostaa nimiperinteen merkitystä asuinympäristönhahmottamisessa. Olin (Jussi Kangas) tuossa seminaarissa kertomassavaasalaisesta paikannimihistoriasta. Vanhempi nimihistoria on nykyaikaistaselväpiirteisempää. Entiset nimitoimikunnat tunsivat paikallishistorian hyvin, senäkyy myös hylätyissä nimiehdotuksissa. Joka haluaa tutustua katujen nimiintarkemmin, voi tehdä sen kaupunginkirjastossa - vielä tämä vuoden aikana. Lupaantoimittaa kirjastoon materiaalia (Kangas, Jussi : Vaasan nimistöhistoria).

Kun asukkaat muuttivat uuteen Nikolainkaupunkiin elokuun alussa 1863, oli Vaasankaupunkioikeudet lakkautettu. Historiallinen Vaasa-nimi haluttiin säilyttää ja pääkatu

nimettiin Vaasanpuistikoksi. Kaupungin nimi muutettiin Vaasaksi 19.3.1917Venäjällä tapahtuneen vallankumouksen jälkeen. Toinen historiallinen nimi, jokahaluttiin säilyttää tuleville sukupolville, oli Korsholman kuninkaankartanon nimi.Kuninkaankartanon rakennukset – taikka niiden jäännökset - hävitettiin juuri ennenVaasan paloa, kun kummulle haluttiin rakentaa maaherralle palatsi. Luulo, ettäKorsholmanpuistikko olisi naapurikunnan nimikkokatu, on siis väärä. Korsholma-nimi tuli käyttöön vasta vuonna 1928. Siihen saakka Vaasan emäpitäjä Mustasaarioli ruotsiksikin Mustasaari.

Vaasan ensimmäinen katuKun Nikolainkaupunkia ryhdyttiin rakentamaan elokuussa 1854 - siis vuotta ennenkaavan vahvistamista- raivattiin ensimmäinen katupohja Rauhankatua varten.Nimensä katu sai Krimin- taikka Oolannin sodan päättäneen rauhansopimuksenkunniaksi. Näin ovat aikanaan tienneet hovioikeudenneuvos A. F. von Willebrand1938 ja kaupunginjohtaja Eino Rostén 1945. Jälkimmäinen tunnetaan erinomaisenapaikallishistorian tutkijana.

PisnesmiesMies, jonka liikemiesnenä haistoi aina bisneksen, oli A. A. Levón, joka rakensiHietalahteen ensin tiilitehtaan ja vähän myöhemmin höyrysahan. Tiiliä tehtiin minkäennätettiin uuden kaupungin tarpeisiin. Tiiliä ostettiin myös muualta, tosin todettiinhuonolaatuisiksi mm. kaupungin kirkon työmaalla. Vuodesta 1860 Levónin tehtaatjouduttiin siirtämään pois, kun kaupunki laajeni Hietalahteen. Mutta Tiilitehtaankatujäi muistuttamaan Levónin yrityksistä.

Ajurien OsuuskuntaVaasassa huutokaupattiin tontteja porvareille, mutta työväestölle ja ammattikuntienedustajille vuokrattiin edellisiä pienempiä tontteja VII kaupunginosasta. Ajurit olivaterikoinen ammattiryhmä, jotka tajusivat yhteistoiminnan merkityksen. He perustivatosuuskunta Elon, joka välitti viljaa ja rehuja kauramoottoreiden tupeisiin ja ylläpitikengitys- ja ajokalujen korjauspajaa. Osuuskunnalla oli myös sauna osoitteessaAjomiehenkatu 6. Mutta koska kadun nimi oli lainalla Vanhasta Vaasasta, muutettiinse vuonna 1945 Ajurinkaduksi.

VAASAN HISTORIAA NIMISTÖSSÄ

Kun uuden Nikolainkaupungin (nykyisen Vaasan kantakaupungin) asemakaavavahvistettiin1.8.1855, se ei sisältänyt kadunnimiä, vaan ne vahvistettiin senaatissaerillisellä päätöksellä ruotsinkielisinä, suomenkielisiä nimiä ei ollut. Kesällä 1911katujen nimikilvet vaihdettiin, venäjänkieliset nimet ilmestyivät kadunkulmiin.Venäjän lipun mukaisessa kolmivärisessä kilvessä venäjänkielinen kadunnimi oliylinnä, ruotsinkielinen keskimmäisenä ja epävirallinen suomenkielinen alinna.Keisarivallan kaaduttua Venäjällä kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan19.3.1917 muuttaa kaupungin nimen Vaasaksi ja venäjänkieli poistettiin nimikilvistä.

Kun kaupunki rakennettiin uuteen paikkaan, ei uskottu että entinen Vaasa koskaanrakentuisi uudestaan. Kaupunkioikeutensa menettäneen Vaasan kadunnimetsiirrettiin Nikolainkaupunkiin. Toisin kuitenkin kävi. Toisen maailmansodan jälkeenVanha Vaasa rakentui nopeasti pientaloalueeksi. Vanhasta Vaasasta "lainatut"kadunnimet palautettiin sinne 1945.

Perusteellinen nimiremonttiVuoden 1935 suuren alueliitoksen (Huutoniemi, Purola, Palosaari ja Kotiranta)jälkeen alettiin katujen nimikysymyksiä käsitellä uudelleen vuonna 1938, muttaalkanut maailmansota keskeytti työn, ja kaupunginvaltuustoon asia tuli vastahuhtikuussa 1945. Vaasa-lehti ja Vasabladet informoivat kaupunkilaisia ja kehottivatottamaan ehdotuksiin kantaa ja tekemään omiakin ehdotuksia. Näin myös tapahtui,ja ensimmäisen kerran kaupunkilaiset voivat vaikuttaa nimikysymykseen. Tällöinnimettiin myös rautatien katkomat kadut uudelleen.

Henkilönimet katunimistössäKantakaupungissa on kahdella entisellä kaupunginjohtajalta nimikkokatu, HaraldBouchtinkuja ja Eino Rosténinkatu. Vaskiluodossa on hovioikeudenvarakanneviskaali Gustaf Duvaldtinkatu, Huutoniemellä kaupunginlääkäri KarlHedmaninkatu ja farmaseutti Vasili Smirnoffintie.Suvilahteen sai valtuuston pitkäaikainen puheenjohtaja "Tuffa" Teirinkadun,laivanvarustaja Carl Gustaf Wolffintien Palosaarelle ja Björn "Otso" Schildt OtsontienKivihakaan.Sotasankareista Carl Gustaf Mannerheimintie Huutoniemellä, jääkäriluutnantti OskarPeltokankaantie ja sotilaslähetti Onni Kokontie Palosaarella. Hietalahdessa on vonEsseneillä Esseninkatu ja toimittaja Ossian Ansaksella Ansaankatu.Vetokannaksella on säveltäjä Toivo Kuulankatu, samaten siellä on Karpinkatu, jokalienee kirjoitusvirhe, oikea nimi ilmeisesti on hovioikeudenneuvos Carl LudvigCarpinkatu. Samaten Harjukatu voisi olla 14-vuotiaan sotilaslähetti Ahti Harjunkatu.Purolassa oli tohtori, raatimies ja kaupunginvaltuutettu F. A. Hartmaninkatu, muttailmeisesti se miellettiin rautakaupan mainokseksi ja muutettiin Pellervonkaduksi.

Vöyrinkaupungilla on taiteilija Einari Uusikylän polku, Asevelikylässä maankuuluHevonkosken Edvininpolku, vaikka ei sitä katunimistöön luetakaan.

ONKILAHDESTA VÖYRINKAUPUNGIKSI

Pitkänkadun ylikäytävän, kuolemanloukun, takainen kaupunginosa omistaaomaperäisen nimihistorian. Alunperin kaupunginosa tunnettiin Onkilahtena, senkansakoulut olivat Onkilahden kouluja ja rannassa nykyisen Wärtsilän paikalla oliOnkilahdenkatu, sittemmin Palosaarelle siirretty. Siellä oli Rosenberginmäki,Viinapränninmäki, Pohjolan Polttimo ja Pitkänlahden Polttimo. Pohjolan Polttimostaon vieläkin kaksi rakennusta jäljellä, Pitkänlahden Polttimon paikalla on nytMalmöntalo. Pohjolan Polttimon mestari Gössmanin talo on nyt hienosti Cantare,sen kun omistaa laulukööri.Jäljellä vieläkin on syvin Pitkänlahdenlammista, nyt Tiklaslampena tunnettu. Sieltäjohti aikanaan vesijohto veturitalleille syöttöveden pumppaamista varten.Pumppaamonhoitaja asui Lampikadun kulmassa, joka vuonna 1945 muutettiinJärvikaduksi. Ruotsiksi se sentään on vielä Träskgatan.

Vanha ja uusi KatekismusWärtsilän tontilla oli Onkilahden Höyrysaha joka paloi marraskuun lopulla 1918.Siinä tulipalossa menehtyi myös kaksi palomiestä jäädessään kaatuvan seinän alle.Nykyisen Vuorikodin paikalla oli kaksikerroksinen, pitkä ja kapearunkoinenKatekismus, joka paloi menneinä vuosikymmeninä. Vuorikodin uusi asuntosiipiPitkänkadun varrella on siksi paljon samanmallinen, että voimme ristiä sen nimeksiUusi katekismus.Pitkänlahdenkadun varrella on suojeluskunnantalo Valkolinna, jonka rappiotilaahäpeää jokainen vanha vaasalainen. Se on arkkitehti Viljo Rewellin vuonna 1938suunnittelema puhdaslinjainen funkkistalo, joka tulisi palauttaa entiseenkauneuteensa.

Ennen oli suo ja kurkiLinja-autoaseman virallinen nimi on Autotori, se rakennettiin viime sodan edelläsuolämpäreen päälle. Sen reunalla asusti Kurkimummo, jonka rampa kurki oli 1930-luvulla jokapäiväinen näky Vaasan torilla. Suolämpäreen toisella puolella oli entinensirkusalue, jossa sodan aikana oli saksalainen ilmatorjuntapatteri. Niillä kulmilla olimyös Ratsutallin kaivo, nykyisen osuuspankin talon paikalla oli ennen ratsutalli jaOnkilahden yhteiskoulun paikalla maneesikenttä. Minimanin paikalla oli sodanaikana ja vielä pitkään jälkeenkin palstaviljelyalue.

Talvisodan pommituksissa Vöyrinkaupunki sai ankaran ryöpytyksen, ja yhtenäisestäpuutaloalueesta tuhoutui useita taloja. Ja mitä pommikoneet eivät tuhonneet, sentekivät grynderit rakentaessaan miljööseen soveltumattomia laatikkotaloja.

Onkilahden rannassa Malmöntalon takana oli kaatopaikka, jonka materiaalistarakennettiin Paperisilta Onkilahden yli Palosaarelle. Nykyisin Onkilahti on kutistunutja kutistuisi edelleen, mikäli Paperisillan pohjapato poistettaisiin. Onkilahdenpohjukkaan jää louhekasa muistomerkiksi tieherrojen huikentelevaisuudesta.Yhdystien piti mennä pohjukan poikki mutta mieli muuttui…

Ulkuniemestä AlmanniemeksiHautausmaakin kuuluu Vöyrinkaupunkiin, ja silläkin on oma historiansa. Silloin kunOnkilahti oli vielä Eisfjärden oli Klemetsön pohjoinen niemi nimeltään Ulkuniemikalastajien verkonkuivaustelineitten mukaan. Kun siihen rakennettiin hautausmaa,sai se ensimmäisen, 1.9.1894 haudatun vainajan mukaan nimen Almanniemi.Kauniin nimen soisi seurakuntien taholta virallistuvan.

KATURAKENTEISTA JA NIMENANTAJISTA

Kun Nikolainkaupunkia suunniteltiin, oli yksi lähtökohta selvä: paloturvallisuutta pitilisätä. Siksi katualueet tehtiin paljon aikaisempaa leveämmiksi ja puistoja suosittiin.Kortteleitten sisään rakennettiin erityisiä palokatuja, joiden reunalle kiinteistöjentalous- ja ulkorakennukset rakennettiin. Monessa kaupungissa nämä palokadut onhävitetty, Vaasassa on ollut viisautta säilyttää. Tai ehkäpä säilyttämisen syy on ollutsiinä, että kaupungin suuri venekanta on tarvinnut talvisäilytyspaikkoja. Myöstonttien puuistutuksia suosittiin paloturvallisuudennimissä. Pihojen käyttöautosäilytykseen on tehokkaasti vähentänyt tonttien puustoa. Katuvierille kuului alunperin viheralue, sitten jalkakäytävä ja varsinainen ajoväylä, joka hevoskaudella eitarvinnut olla kovinkaan leveä. Jalkakäytävät oli erotettu ajoradasta hirsirotvallilla.Kirjailija ja säveltäjä Heikki Klemetti muistelee poikavuosiaan, miten liukkailla hirsilläseikkailtiin kuin tukinuitossa konsanaan. Klemetti kertoo myös poikavuosiensasuuresta huvituksesta kaataa lätäköiden yli vedetyillä köysillä kaupunginhampuuseja kurakylpyyn.Aikanaan sitten viheralueet katujen reunoilta katosivat, ajoväylät kivettiin jajalkakäytävät kapenivat. Kaupungin kadut revittiin kaksi kertaa auki: ensinviemärityömaan takia 1880-1904, toisen kerran 1910-15 vesijohtotyömaan takia.Valmiitten katujen auki repiminen ei siis ole nykyajan ilmiö. Kivimiestenammattikunta oli aikanaan suuri, ja katukiviä hankittiin kaupungille myöstyöttömyystyönä. Linja-autoaseman vieressä oleva Nupukallio hakattiin katukiviksi jarotvallikiviksi niin tarkkaan, että paikalle muodostui syvä Nupumonttu.

Nimitoimikunnan syntySuur-Vaasan syntymisen jälkeen vuonna 1938 alettiin uusien liitosalueittenkaavoitustyö, ja silloin asetettiin kaavoittajan avuksi ensimmäinen nimitoimikunta.Sen puheenjohtajana toimikaupunginjohtaja Eino Rostén, joka erinomaisena

paikallishistorian tuntijana olikin mies paikallaan. Jäseniksi nimitettiin sittensenaikaisia poliitikkoja, johtaja Valter Swanljung, hovioikeudenneuvos A. F. vonWillebrand, rehtori J. Fr. Antola, opettaja Alex Lindfors ja kaavoitustyötä johtavavirkamies, kaupungininsinööri I. I. Holming.Syttynyt talvisota katkaisi kaavoitustyön ja nimitoimikuntakin sai levätä aina vuoteen1945, jolloin palattiin liitoalueitten kaavoitustyöhön ja keskustan katujen uudelleennimeämiseen. Vaskiluodon asemakaava, joka vahvistettiin keväällä 1918 itsenäisenSuomen ensimmäisenä kaavana, sisälsi kymmenittäin kadunnimiä, jotkamyöhemmissä muutoksessa hylättiin. Näistä monet liittyvät Vaasan historiaan janiitä soisi käytettävän tulevaisuudessa.

KUINKA VIEMÄRI JA VESIJOHTO SAATIIN NIKOLAINKAUPUNKIIN

Kaivojen saastuminen oli ekokatastrofi jo 1880- luvullaNykyajan suurimpiin haasteisiin kuuluu tasapainoinen ja hallittu yhteiselämä luonnonkanssa. Piittaamattomuus ja ekologian tuntemattomuus johtaa ekokatastrofiin, jostaselviytyminen voi tulla yhteiskunnalle kalliiksi. Saasteongelma ei kuitenkaan ole uusi,vaan Nikolainkaupungin johto joutui sen kanssa tekemisiin jo reilut sata vuotta sitten.Ja ongelma oli kaupunkiyhteiskunnan pahimpia: kun asukkaitten juomavesi saastui,olivat kaupunginisät vakavan ja kalliin ongelman edessä.Oheinen kirjoitus on koottu palapelinä useista lähteistä:

Vietiin tuhkatkin pesästäKuumana elokuun 3. päivänä 1852 palaneen Vaasan asukkaat muuttivat uuteenNikolainkaupunkiin juhlallisesti elokuun alussa 1862. Kaikkein armollisin keisariAleksanteri II peruutti Vaasan kaupunkioikeudet antaen ne uudelleNikolainkaupungille, ja niin Kaarle IX:n vuonna 1606 perustamasta Vaasankaupungista tuli Nikolainkaupungin esikaupunkikylä Vanha Vaasa. Arkkitehti CarlAxel Setterberg'in suunnittelemaan Nikolainkaupunkiin vietiin Vaasasta kaikki sinnepalon jälkeen rakennetut siirtokelpoiset talot ja jopa kadunnimet.

Setterbergin kaivotVesiongelmaa pelättiin jo silloin, kun "muuttopuolue" puuhasi kaupunginrakentamista uudelle paikalle, kaukaiselle Klemetsön niemelle. Pelko osoittautuiturhaksi, kun asemakaavanmukaiset neljä kaivoa oli kaivettu. Vettä tuli riittävästi jase oli hyvänlaatuista. Nämä neljä yleistä kaivoa sijaitsivat Kauppatorin vierelläVaasanpuistikon ja Kauppapuistikon risteyksessä, Suomen Pankin vierelläHovioikeudenpuistikolla, Kirkkopuistikolla numero 8 kohdalla sekä Kauppapuistikonalkupäässä Tiklaksen edessä. Monet yksityiset kaivoivat tonteilleen kaivoja, joistaosa muodostui runsasvetiseksi ja hyvälaatuiseksi. Ne kuitenkin lukittiinkaupunkilaisilta kuivina kesinä.

EkokatastrofiKäymälät ja likakaivot aiheuttivat vakavan saasteongelman. Taajaan rakennetuissavähävaraisten kaupunginosissa sijaitsivat käymälät ja likakaivot, "latriinit", lähekkäinmatalien kaivojen kanssa. Maahan imeytyvät likavedet valuivat lähellä maanpintaaolevaa peruskalliota pitkin laajalle. Pintavedet, varsinkin keväisin, veivätkäymälöiden ja tunkioiden valumavesiä kaivoihin. Suuri osa kaupungin kaivoista olipahasti saastunut jo 1880- luvulle tultaessa. Saastuneen juomaveden aiheuttamatripulitaudit olivat yleisiä, ja erityisesti pikkulapset olivat hengenvaarassa.Keskikaupungin ulkopuolelle matalikoihin rakennetut kaivot olivat silloin pelastus:Mäkikaivon, Kasakkakaivon, Hollihaankaivon, Severin Kellroosin kaivon,Hautausmaan- eli Lammikkokaivon, Hietalahdenkaivon, Gustavsborginkaivon jaTammikaivon vedet pysyivät kunnossa. Mutta vesi oli kaukana ja sen kuljettaminenkaupunkiin tuli kalliiksi. Monissa taloissa oli myös vesiklosetit, talonmiehillä olihikinen urakka pumpata vesi ullakonsäiliöön. Klosettien jätökset laskettiin surutta"latriineihin".

Perusteellinen tutkimus terveysongelmastaVuoden 1900 alussa I kaupunginlääkäri Karl Ekholm suoritti laajan tutkimuksentyöväen asunto-oloista. Tutkimuksen tulokset julkaistiin 1904, siinä tuli selkeästiesille juomaveden saastumisen syyt ja seuraukset. Tietysti tutkimus kattoityöväestön koko asuntokurjuuden. Juuri surkeat asunto-olot ja huono hygienianhoitoyhdessä saastuneen juomaveden kanssa aiheutti kaikenlaisia epidemioita.Tri Ekholmin tutkimustulosten johdosta asetettiin heti komitea pormestari IvarHasselblatt'in(1864-1948) johdolla laatimaan ehdotuksia työväestön asunto-olojenolojen parantamiseksi. Toimikunta julkaisi raporttinsa vasta vuonna 1911.

Puhdasta vettä yritettiin myös viinan voimallaKaupunki antoi myös Vaasan Anniskeluosakeyhtiön voittovaroista rahaaporakaivojen tekemiseen, mutta niistäkään ei saatu kunnollista juomavettä.Anniskeluyhtiö oli vuosina1876-1919 kaupungille varsinainen rahasampo. Sillä olikaupungissa kuusi myymälää, joista kolmessa myytiin kirkasta kotimaista jakolmessa ulkomaista värillistä viinaa. Yhtiönvoittovarat käytettiin jakokomiteanehdotusten mukaan.

Viemäröinti rakennettiinKaupunginisät päättelivät 1880- luvun lopulle tultaessa, että rakentamalla viemäröintikaupunkiin kaivojen saastuminen voidaan pysäyttää ja että ne vähitellen myöspuhdistuisivat. Niinpä viemäriverkoston rakentaminen aloitettiin 1889 ja saatettiinvalmiiksi viidessätoista vuodessa vuoteen 1904 mennessä. Viemäriin liittyminen olikallista, ja talot jatkoivatkin entistä saastuttamistaan. Rakennusjärjestyksenmuutoksella 1902 kaikki kiinteistöt velvoitettiin liittymään viemäröintiin. Kaivojentilanne ei kuitenkaan parantunut. Ongelman hallitsemattomuutta kuvastaa se, ettäviemäriverkostoon kootut jätevedet laskettiin puhdistamattomina mereen. Siitäkehkeytyi taas uusi saasteongelma, uimavedet saastuivat. JätevedenpuhdistamoHietalahteen rakennettiin vasta vuosikymmeniä myöhemmin.

Vesijohtokomitealla ei ollut kiirettäKaupunginvaltuustossa toimi aktiivinen sanomalehtimies Ossian Ansas, jonkaaloitteesta kaupunginvaltuusto perusti vuonna 1907 vesijohtokomitean. Komiteatoimi hissukseen ja lähetteli raporttejaan kaupunginvaltuustolle. Kaupungissa toimivaTeknillinen Klubi antoi vihdoin vuonna 1910 tri Gunnar Heikell'ille 400 markanstipendin Saksaan tehtävää tutustumismatkaa varten. Seuraavana vuonna klubivaati kaupunkia korvaamaan sille rahat, koska matka johti tuloksiin. Saksalaineninsinööri E. Prinz laati kaupungille ehdotuksen vesijohtoverkon rakentamiseksi.Kaupunginvaltuusto hyväksyi ehdotuksen 20.3. ja teki rakentamispäätöksen23.4.1912. Täysin Prinzin suunnitelmaa ei noudatettu, vaan rakentamisen kuluessatehtiin lukuisia halvennus- ja parannusmuutoksia.

Porarien lakko heti alkuun

Rakennustyöt aloitettiin heinäkuussa 1912, ja ensimmäinen lakko pysäytti työmaanjo elokuussa kahdeksi viikoksi. Porarit tekivät lakon vauhdittaakseen vaatimustaankorkeammista urakkataksoista. Lakko loppui äkkiä, kun projektipäällikkö KaarloTawast hankki työmaalle kaksi sähkökäyttöistä kompressoriporaa. Vesijohtotyömaatoimi kaupunginvaltuuston päätöksellä lokakuusta 1914 kesäkuuhun 1915hätäaputyömaana.

Pohjaveden tarkka analyysiNikolainkaupungin vesijohtovesi päätettiin ottaa pohjavesikaivoista, jotkasuunnitelman mukaan tuli sijoittaa Getingflyetin matalikkoon. Tammikuussa 1911komitea raportoi kaupunginvaltuustolle, että koepumppaus koekaivossa tuottaapohjavettä 11-12 litraa sekunnissa. Kaivon syvyys oli viisi metriä, mutta komitealla olitarkoitus kaivattaa se seitsemän metrin syvyyteen. Lopulta rakennettiin viisipohjavesikaivoa ja pumppaamo sekä työntekijöiden asunnot kyseiselle alueelle.Veden laadusta tehtiin tarkka analyysi, joka osoitti sen laadun olevan hyvä.

Vesitornista tuli kaupungin maamerkkiKeskelle kaupunkia sijaitsevasta, kaikkialle näkyvästä vesitornista järjestettiinsuunnittelukilpailu, jonka voitti arkkitehdit Jussi ja Toivo Paatela. Vesitornin upeatgraniittityöt tekivät kuuluisat vaasalaiset Harjunpään veljekset Jaakko, Jussi,Aleksanteri ja Matti. Tornin vedenpinta +55 metriä mpy täytti Yleisen Paloapuyhtiönvaatimuksen, paloapuyhtiö nimittäin lainoitti vesijohdon rakentamisen. Tornin urakoiTampereen Sementtivalimo ja Rautabetoni Osakeyhtiö, se muurattiin pääosinruotsalaisilla tiilillä (tietysti!), mutta sotatilan aiheuttamien toimitusvaikeuksien vuoksiosa julkisivutiilistä ostettiin Ylistaron Tiilitehtaalta. Vesitorni ja betonista valettu 500kuutiometrin vesisäiliö valmistuivat jo 1914, mutta toimitusvaikeuksien vuoksi säiliötervattiin sisältä "Inertol"- tervalla vasta syksyllä 1915, jolloin vesijohtoverkko otettiinkäyttöön.

Viemäriverkko osin uusiksiKaupungin viemäriverkosto jouduttiin rakentamaan osittain uudelleen. Vesijohtorakennettiin noin kahden metrin syvyyteen, kun viemärit oli aikanaan rakennettupaljon matalammalle. Vanhat talojohdot jäivät "roikkumaan", ja Tawastinkertomuksen mukaan täytyi niitten liittämiseksi uuteen viemäriin ostaa kalliita"fasooniputkia". Vaikka vesijohtolaitos oli kaikkine kokeiluineen valmiinaloppusyksystä 1915, vain alle puolet kiinteistöistä liittyi siihen rakennusvaiheenaikana. Kesti vielä liki viisitoista vuotta ennen kuin kaikki keskikaupungin kiinteistötoli siihen liitetty.

143 palopostiaVaasan palo oli vielä niin hyvässä muistissa, että uuteen vesijohtoverkostoonjärjestettiin runsaasti paloposteja, jotka samalla toimivat liittymättömien kiinteistöjenvesiposteina. Näitä paloposteja asennettiin kantakaupungille yhteensä 133 ja

Palosaarelle 10 kappaletta. Sotatilan johdosta vesimittareiden saanti oli mahdotonta.Veden kulutuksesta laskutettiin kiinteistöjä huoneluvun mukaan, vesiklosetista jakylpyammeesta laskutettiin erikseen.

Onkilahtea täytettiinMielenkiintoinen seikka on vesijohtotyömaalta louhitun suuren kivimääränsijoittaminen ja korvaavien maamassojen hankinta. Kaarlo Tawastin kertomuksenmukaan sitä vedätettiin Onkilahteen 66.524 hevoskuormaa. Tilalle tuotiin hiekkaasaaristosta ja "Nupumontusta" (Linja-autoaseman vieressä) sekä täytemaata ajettiinjunalla Mustasaaren aseman läheltä.

Kaivoista muistot jäljelläSetterbergin asemakaavan mukaiset kaivot on säilytetty muistomerkkeinä lukuunottamatta Vaasanpuistikon ja Kauppapuistikon risteyksessä ollutta. Se sai aikanaanväistyä paikalle rakennetun huoltoaseman tieltä. Kaikki muut ja pääosin yksityisetkinkaivot on myöhemmin peitetty rakennustoiminnan laajennuttua kantakaupunginulkopuolelle. Paikanniminä on säilynyt Mäkikaivo ja Tammikaivo.

Lähteitä: Vaasa- lehden vuosikerrat 1911-15, kaupunginvaltuuston pöytäkirjat,Kaarlo Tawast: Kertomus Waasan vesijohdon rakentamisesta v. 1913-15, MirjamLehtikanto: Rakennettiin Uusi Vaasa (1981), Seppo Sadeoja: Jalostuttavaan työhön(1983), Niilo Teerimäki: Sata vuotta työväen järjestötoimintaa Vaasassa (1990)

SUUR-VAASA, TOTEUTUMATON UNELMA

Vuoden 1934 päättyessä oli Vaasan kaupungissa 18.937 asukasta; kielisuhteetsuomenkielisten hyväksi olivat vaihtuneet jo 1922. Kesäkuun 1. päivänä 1933 ilmoittisisäasiainministeriö Vaasan läänin maaherralle, että asetuskokoelmasta lähemminselviävätalueet on liitettävä 1.1.1935 Vaasan kaupunkiin. Liitettävien alueiden asukkaista tulivaasalaisia seuraavasti: Vetokannakselta 2.800, Viikinlohkolta 1.073, Kotirannalta692, Huutoniemeltä 695 ja Purolasta 154. Vaasan väkiluku kasvoi kertarysäyksellä5.861 asukkaalla 24.798 asukkaaseen, mikä sai kaupunginisät juhlimaan Suur-Vaasan syntymistä.

Vaasasta tuli alueliitoksen jälkeen maan viidenneksi suurin kaupunki, edellä olivatvain Helsinki, Turku, Tampere ja Viipuri. Vaasa-lehden Veräjän Mikko riemuitsi:"…sinne jäivät takakynteen Oulut ja Kuopiot, jotka ovat pyrkineet nousemaanVaasan rinnalle. Jäivät ikuisiksi ajoiksi. Meillä on nyt hyvä etumatka…" UnelmaSuur-Vaasasta ei ole toteutunut, sieltä se vain Oulukin on Suur-Vaasan selän takaamennyt ohi.

Lukivirhe

Huutomäki, joka oli jo luopunut Huutavanmäki-nimestään 1925, muutettiinkyläkokouksen päätöksellä vuonna 1934 Huutoniemeksi. Purolan kohdalla ontapahtunut "lukivirhe".Ruotsinkielinen nimi kirjoitettiin muotoon Bobäck, kun kylän oikea nimi on Bodbäck.Näin sen suomenkielinen nimi pitäisi olla Aittapuro. Repolankatu on muisto suurestakettutarhasta, joka sijaitsi nykyisen Huutoniemen kirkon paikkeilla. Paukkulantie onnimetty 1885-1982 toimineen ampumaradan mukaan.

NuijasotaaHuutoniemen Wanha Pakka hävitettiin Yhdystien rakentamisen yhteydessä.Uudempi Huutoniemi sai perusnimistönsä Nuijasodan mukaan, siitä kertovatKyröntie, Ilkankatu ja Huovinkuja. Komea pääkatu Kuninkaantie sai nimensäkuningas Adolf Fredrikin kesällä 1752 tapahtuneen Vaasan vierailun muistoksi.Komealta kalskahtaa myös Mannerheimintie, vaikka se onkin tavallinen tonttikatu.Mussorintie on muisto kaupunkialueen entisestä nimestä, se nimittäin toisinaankirjoitettiin muotoon Mussar. Kaksi kirkollista kadunnimeä on: Haagankatu, jokaviittaa Vanhan Vaasan pappilaan, ja Teininkuja. Teini on vanha kreikkalainen nimitysalemman oppiarvon papille, diakonille.

Politiikkaa katunimissäKotiranta sijaitsi 1930-luvulla kuivatun Pitkänlahden rannalla, se oli kotiranta entisenajan maalaisasukkaille. Siellä sijaitsi Mustasaaren suojeluskunnan talo, joka antoinimen Suojeluskunnankadulle. Sodan jälkeen rakennetun työväentalo Ahjonrakentajia nimi kismitti, ja niinpä se sitten muutettiin Kaartinkaduksi. HistoriallinenKustaalantie, joka rakennettiin 1796, halkoo Kotirantaa ja sivuaa Kustaalaa.

Sekä Kustaalassa että Kotirannalla on Kalevalan mukaan nimettyjä katuja:Ainonkatu, Sammonkatu, Tapionkatu, Louhenkatu, Ilmarisenkatu ja Kalevankatu.Näkinkujalle antoi nimen 52 lästin kuunari Näcken, joka oli Efraim Hellsbergin, ErnstBjörqvistin ja Gabriel Rewellin omistuksessa. Englantilainen korvetti Firely ampuiNäckenin upoksiin Palosaaren satamassa Oolannin sodan-aikana 8.8.1855.

Jussi Kankaan artikkelit Vaasan nimistönhistoriasta, kirjoitettu vuosina 1997-1999,ilmestyneet ensimmäisen kerran verkkosivulla www.porstuakirjastot.fi vuonna 2002.