VESITALOUS · VESITALOUS 5 2002 VESIOIKEUS-LAKI 100 V. VESILAKI 40 V 1§. Kymissä, virrassa ja joessa sekä väyläsalmessa on valtaväylä jätettävä auki veden vapaata juoksua,

www.vesitalous.com

VESITALOUS5 2002

VESIOIKEUS-LAKI 100 V.

VESILAKI40 V

1§. Kymissä, virrassa ja joessa sekä väyläsalmessa on valtaväylä jätettävä auki veden vapaata juoksua, laiva- ja veneliikennettä, lauttausta ja kalan kulkua varten. (VOL 1902).

VT0205 Kannet 10.10.2002 13:40 Sivu 1

Vesioikeuslaki, annettu 24 p. Heinäk. 1902Pertti Seuna

Vesiasioilla on suuri merkitys niin valtioiden yhteiskunnallisen kehityksen kannalta kuin yksityisen suomalaisen oikeuskäsityksenkin näkökulmasta.

5Vesioikeuslaki 100 vuottaPekka Hallberg

Sata vuotta täyttävä vesioikeuslaki antaa mittakaavan pohtia ympäristöoikeuden ja koko oikeusajattelumme kehitystä.

7Vesioikeuslaki 100 vuotta – kehitystä ja mukautumistaErkki J. Hollo

Vuoden 1902 vesioikeuslaki oli pitkän ja edelleen jatkuvan kehityksen alkupiste.

9Vesilainsäädäntö ja uittoVeikko Lammassaari

Uiton tärkeys heijastui vahvasti varhaisimpiin vettä käsitteleviin lakeihin, vesioikeuslakiin 1902 ja vesilakiin 1962.

14Maan kuivatus ja kasteluJussi Hooli

Maankuivatus ja sen sääntely ovat muodostaneet tärkeän osankoko suomalaisen yhteiskunnan kehitystä.

19

VESITALOUS

Vol. XLIII

JulkaisijaYMPÄRISTÖVIESTINTÄ YVT Oy

(omistajat:Maa- ja vesitekniikan tuki ry jaVesi- ja viemärilaitosyhdistys ry)

PäätoimittajaTIMO MAASILTA, dipl.ins.

E-mail: [email protected]

Toimitus, talous ja tilauksetMARJA-LEENA JÄRVItoimitussihteeri

Tontunmäentie 33 D02200 Espoo

Puhelin (09) 412 5530Faksi (09) 412 5207

E-mail: [email protected] 120030-29108

IlmoituksetLOTTA RISSANEN

Annankatu 29 A 1800100 Helsinki

Puhelin (09) 694 0622Faksi (09) 694 9772


Kannen kuvaESKO KUUSISTO

PainopaikkaFORSSAN KIRJAPAINO Oy

ISO 9002

ISSN 0505-3838

Ilmestyy kuusi kertaa vuodessa.Vuosikerran hinta 40 €.

www.vesitalous.com

Tämän numeron kokosija toimittiPERTTI SEUNA


S I S Ä L T Ö

T O I M I T U S K U N T A

5 2002

MATTI ETTALAtekn.tri, dosenttiMatti Ettala OyKuopion yliopisto

JUHANI KETTUNENtekn.tri, dosenttitutkimusjohtaja, professoriRiista- ja kalataloudentutkimuslaitosTeknillinen korkeakoulu

ESKO KUUSISTOfil.tri, hydrologiSuomen ympäristökeskus,hydrologian yksikkö

MARKKU MAUNULAdipl.ins., vesiylitarkastajamaa- ja metsätalousministeriö,maaseutu- ja luonnonvaraosasto,vesivarayksikkö

MARJA LUNTAMOdipl.ins., johtajaPorin Vesi

RAUNO PIIPPOdipl.ins., toimitusjohtajaVesi- ja viemärilaitosyhdistys

PIPSA POIKOLAINENdipl.ins., maat.metsät.kandUudenmaan ympäristökeskus

LEA SIIVOLAdipl.ins., ympäristöneuvosLänsi-Suomen ympäristölupavirasto

RIKU VAHALAdipl.ins.Vesi- ja viemärilaitosyhdistys

OLLI VARIStekn.tri, dosentti, akatemiatutkijaTeknillinen korkeakoulu

ERKKI VUORIlääket.kir.tri, oikeuskemian professoriHelsingin yliopisto, oikeuslääketieteen laitos

Erikoistoimittaja

HARALD VELNERprofessori

VESITALOUS 5 20022

VT0205 s02-03 10.10.2002 14:47 Sivu 2

Ilmastonmuutos jakaa maapallon vesivarat entistä epätasaisemminMarkku Rummukainen

Maapallon vesivarojen kohtalo on keskeisimpiäilmastonmuutokseen liittyvistä kysymyksistä.

41

Liikehakemisto 45

Abstracts 49VieraskynäMeeri Palosaari

Teollisuus on vähentänyt jätevesipäästöjään murto-osaan 30 vuodessa.

50

Vesihuollon virstanpylväitäTapio S. Katko

Suomen vesi- ja viemärilaitostoiminnan keskeinen periaate on ollut kuntien omistamat laitokset,jotka ostavat palveluja yksityisiltä yrityksiltä.

23

Kalastus ja vesien virkistyskäyttöTimo Myllyntaus

Kalastuksen intressit ovat olleet usein ristiriidassa muiden vesienkäyttömuotojen kanssa

29Vesilain säädännön uudistamisensuuntaviivojaTimo Kotkasaari

EU:n vesipolitiikan puitedirektiivi vaikuttaa merkittävästi myös suomalaisen vesilainsäädännön sisältöön ja toteutukseen.

33Liikaa, likaista, liian vähän –pystymmekö ratkaisemaan tulevaisuuden vesiongelmat?Esko Kuusisto

Vesiongelmien ratkaiseminen edellyttää monialaisenasiantuntemuksen yhdistämistä ja vedenkäyttäjien valmiutta tinkiä omista eduistaan.

36

VESITALOUS 5 20023

www.vesitalous.com

Pyydä vesihuollontarviketarjous Vesitalouden

markkinapaikan kautta!VESITALOUS 6/2002ilmestyy 9.12., teemana onvesistöjen kunnostus. Nu-meron kokoavat ja toimitta-vat Pipsa Poikolainen jaMarkku Puupponen.

Ilmoitusvaraukset 15.11.mennessä.

Asiantuntijat ovat tarkastaneet lehden artikkelit.

VT0205 s02-03 10.10.2002 13:55 Sivu 3

Kuva

Esk

o Ku

usis

to

VT0205 s04- 10.10.2002 15:19 Sivu 4

VESITALOUS 5 20025

P Ä Ä K I R J O I T U S

on Suomenmaan Valtiosääty-jen alamaisesta esityksestä suvainnut Pietarhovissa 10/23 p:nä Heinäkuuta 1902 vahvistaa seuraavan vesioikeuslain: 1. LUKU…”

Näillä ilmaisuilla otsikoitiin ja annet-tiin keisarillinen vesioikeuslaki, ensim-mäinen erityisesti vesiasioita käsittele-vä laki Suomessa. Vaikka vesiasioitaoli käsitelty jo aiemmissakin laeissa, oli

vän kehityksen kerma. Tulee olemaanmielenkiintoista nähdä, mitä näistä ase-telmista syntyy.

Globaalisti vesiasiat merkitsevät kyn-nyskysymystä taloudelliseen ja yhteis-kunnalliseen kehitykseen monissa osis-sa maapalloa. Väestönkasvun ja ilmas-tonmuutoksen myötä ongelmien ar-vioidaan olevan kärjistymässä; missärunsaasti on sinne lisää annetaan ja mis-sä puutetta on sieltä vähäkin viedään.Tämä kehitys nostanee entisestään ve-den arvoa “strategisena aseena”. Vaik-ka Suomen kaltaisissa maissa vettä onrunsaasti, eikä se samalla lailla ole “elä-män ja kuoleman kysymys”, on vesi sil-ti asia, joka koskettaa kaikkia. Varmastiainakin osittain tästä syystä vesiasiat janiissä oikeuden saaminen helposti he-rättävät intohimoja myös meillä. Ulko-puolisesta ehkä pieneltäkin näyttävä ve-siasia ja siinä oikeuden hakeminen jasaaminen nousevat asianomaiselle hel-posti lähes ylipääsemättömäksi periaa-tekysymykseksi. Tällöin perusteellisetasiankäsittelyt ja perustellut päätöksetovat omiaan lisäämään kansalaistenluottamusta oikeuksiensa turvaamiseen.

Yhdenvertaisuus lain tulkinnoissa ontärkeä myös alueelliselta kannalta. Kunesimerkiksi vesi- ja ympäristöasioitakoskevien lupien ehtoja ja määräyksiäantavat useat viranomaiset kuntien ym-

VESIOIKEUSLAKI,ANNETTU

23 p. Heinäk. 1902

Pertti Seunatekn.tri, dosenttiE-mail: [email protected] on Vesiyhdistyksen puheenjohta-ja. Hän toimii Suomen ympäristökeskuksenjohtavana tutkijana ja korkeimman hallinto-oikeuden ympäristöasiantuntijaneuvoksena.

ilmeinen tarve syntynyt erillisen vesi-lain aikaansaamiseksi mm. puutteelli-sesti aiemmin käsiteltyjen ja uusien ve-siasioiden vuoksi. Ehkä myös luonto an-toi potkua. Olihan vuonna 1899 Suo-messa esiintynyt suurtulva, jota isom-paa ei ole sitä ennen eikä sen jälkeen re-kisteröity. Wiipurin Sanomat kirjoitti 13.elokuuta 1899:

“Kun wesi seisoo noin 2,5 metriä yli ta-wallisen wedenkorkeuden, niin kylläpä sie-tää Imatran nielaista wielä toinenkin kannuja ilmojen olla hywin poutaista, jos mieli ny-kyisestä wedenpaisumuksesta päästä. Pal-jon on nurmia ja peltoja weden alla, samoinlatoja ja saunoja wedessä törröttämässä. Ker-rotaanpa yliwesillä jonkun pikku höyryntörmänneen karille saunankiukaallekin, kunitse sauna aikasemmin oli lähtenyt tuuli-ajolle”.

Kun tämän suurtulvan jälkeen vuon-na 1902 saatiin aikaan vesioikeuslaki javuonna 1908 perustettiin Suomen Hyd-rografinen toimisto, voisi asioilla ajatel-la olevan jotakin yhteyttä: Hydrografi-sen toimiston perustamisessa byrok-raattinen viive vain oli pidempi. Mo-lemmat tuotteet ovat sittemmin olleetuseaan otteeseen mankeloitavina, jäl-kimmäinen ehkä rajummin. Tätä kirjoi-tettaessa Keski-Euroopassa ja Kiinassavallitsevat vuosisadan tulvat ja Johan-nesburgiin kokoontuu maailman kestä-

VT0205 s04- 10.10.2002 16:08 Sivu 5

VESITALOUS 5 20026

ta tarkastellaan satavuotiasta vesioi-keuslakia, vesivarojen käyttömuotoja janiiden muutoksia, vesilainsäädännönsoveltamista vesivoiman rakentamises-sa ja uitossa, maankuivatusta ja kaste-lua, vesihuoltoa, kalastusta ja vesien vir-kistyskäyttöä, vesilainsäädännön uu-distamisen suuntaviivoja sekä vesion-gelmien ratkaisemisen tulevaisuudennäkymiä. Seminaarin järjestäjinä toimi-vat Vesiyhdistys, Tekniikan HistorianSeura sekä Maa- ja vesitekniikan tuki,joka on myös tukenut seminaaria ta-loudellisesti.

K.H. Renlunds Stiftelse, understöd för geologi- och miljöprojekt 2003 (ca 250 000 €)

K.H. Renlunds stiftelse lediganslår projektunderstöd. Stiftelsen understöder praktisk-geologiska forskningsprojekt vars ändamål är att bidra till upptäckter och utnyttjande avtekniskt och ekonomiskt användbara resurser och vattentillgångar. Stiftelsen stöder tek-nisk innovationsverksamhet inom mineralogi och geologi, samt understöder forskningoch utvecklingsarbete inom geologiskt inriktade miljöfrågor. Stiftelsen kan även stödapublikationsverksamhet vars avsikt är att öka kännedomen om ovannämnda verksam-heter. Stöd av vetenskapliga påbyggnadsarbeten vars teman sammanfaller medStiftelsens syften kan även komma i fråga. Ansökningar, bör inlämnas före utgången avdecember 2002 till prof. Carl Ehlers, Institutionen för geologi och mineralogi, ÅboAkademi, FIN-20500, Åbo. E-mail: [email protected].

Närmare instruktioner om ansökningarnas formulering finns under addressen:www.abo.fi/renlund

K.H. Renlundin Säätiö, apurahoja 2003K.H. Renlundin säätiö julistaa haettavaksi projektirahoitusta, yht. n 250 000 €. Säätiötukee taloudellisesti käyttökelpoisten maakamaran raaka-aine ja vesivarojen etsintää,tutkimusta ja teknis-taloudellisia selvityksiä. Säätiö tukee myös mineralogian ja geolo-gian alojen teknistä innovaatiota, sekä geologisesti suuntautuneita ympäristöhankkeita.Säätiö voi rahoittaa julkaisutoimintaa, sekä tieteellisiä jatkotutkintotöitä joiden aihepiiriliittyy säätiön tavoitteisiin.

Hakemusten on oltava perillä 31.12.2002 mennessä osoitteella: Prof. Carl Ehlers,Institutionen för geologi och mineralogi, Åbo Akademi, FIN-20 500 Turku ([email protected]). Ohjeet hakemusten laatimista varten osoitteesta www.abo.fi/renlund

päristölautakunnista alueellisiin ympä-ristökeskuksiin ja aina ylimpiin vali-tusasteisiin saakka, saattaa linjaerojasyntyä. Valtakunnallisesti yhdenmu-kaisen linjan löytyminen ja käyttö jomahdollisimman varhaisessa käsittely-vaiheessa olisikin yhdenvertaisuuttalisäävä tekijä, joka samalla vähentäisi ai-kaa ja rahaa vievien valituskierrostenmäärää. Erityisesti ympäristökeskuksil-ta ohjaavina valtion lupaviranomaisinatulisi voida odottaa yhtenäistä linjaa.

Vuoden 1902 vesioikeuslaki käsittiseitsemän lukua: Vesien käyttämisestäyleensä ja vesilaitoksista, Metsäntuot-teiden lauttaamisesta, Ojittamisesta, Jär-

ven tai virran laskemisesta, Pengertä-misestä, Vesioikeutta koskevien asiainkäsittelystä sekä lisäksi joukon Erityisiäsäännöksiä. Sisältöä tarkastellaan tar-kemmin tämän juhlaseminaarin muissakirjoituksissa. Kannattaa kuitenkin jotässä todeta, että vuoden 1902 vesioi-keuslaki oli varsin moderni ja useita sii-nä esitettyjä periaatteita on siirtynytmyöhempiin lakiversioihin. On siis pe-rusteltua juhlistaa Suomen vesilainsää-dännön satavuotista taivalta nyt vuon-na 2002, jolloin myös Vesilain säätämi-sestä tulee kuluneeksi pyöreät 40 vuot-ta.

Juhlaseminaarissa Vesi, voima ja val-

VT0205 s04- 10.10.2002 15:14 Sivu 6

VESITALOUS 5 20027

Pekka Hallbergoik.tiet.tri, korkeimman hallinto-oikeuden pre-sidenttiE-mail: [email protected] on toiminut korkeimman hallinto-oikeuden presidenttinä vuodesta1993 alkaen sekä lukuisissa kansallisissa ja kansainväli-sissä lainsäädännön ja lainkäytön elimissä.

VESIOIKEUSLAKI100 VUOTTA

Vesioikeuslain säätäminen vuonna 1902 muodostaamerkkipaalun ympäristöoikeuden kehityksessä Suo-messa. Aiemmin puutteellisesti säännellyt sulke-mis-, muuttamis- ja pilaamiskiellot saivat tällöin jonykyisenkaltaisen sisällön ja tehtävän vesienkäytönohjauksessa

Vesioikeuslain 100-vuotisjuhla an-taa mittakaavaa arvioida ympäristöoi-keuden, oikeastaan koko oikeudellisenajattelumme kehitystä. Vesilainsäädän-tö ulottuu niin yksityis- kuin julkisoi-keudenkin alueelle ja avaa näin olen-naisen näkökulman ympäristöoikeu-teen. Vesioikeuden juuria voidaan seu-rata Ruotsi-Suomessa aina keskiai-kaisiin maakuntalakeihin ja sittemminvuoden 1734 lain kaariin. Sittemminvuoden 1868 vesilaitosasetus oli jo luon-teeltaan kokonaisvaltainen vesien käyt-töä ohjaava normisto. Siihen sisältyivätmyöhemminkin säilyneet yleiskiellot javesien käyttömuodot. Painopiste olihyötyä tuottavissa käyttömuodoissa, einiinkään vielä vesiä suojelevissa toi-menpiteissä.

Vesioikeuslain säätäminen vuonna1902 oli merkkipaalu ympäristöoikeu-den kehityksessä. Vesioikeuslaissa ai-emmin puutteellisesti säännellyt sulke-mis-, muuttamis- ja pilaamiskiellot sai-vat jo nykyisenkaltaisen sisällön ja teh-

tävän vesienkäytön ohjauksessa. Lais-sa säädettiin myös yleiskäytöstä ja eri-näisten laitosten rakentamisesta. Vesi-oikeuslaki toimi muutoksitta vuosi-kymmenten ajan, joskin puutteenamyöhemmin ensin todettiin vesistönsäännöstelyä koskevien säännöstenpuuttuminen. Nämä säännökset annet-tiin lain muutoksella vuonna 1934, jol-loin perustettiin myös vesistötoimi-kunta käsittelemään lääninhallituksensijasta eräitä kiireellisiä vesiasioita.Myöhemmin 1940-luvun alussa sää-dettiin poikkeuslaeilla mahdollisuusmyöntää väliaikaisia voimalaitoslu-pia, jolloin vesistötoimikunnan menet-telyä samalla kevennettiin. Samoin sää-dettiin myös niistä edellytyksistä, joillamuulle kuin vesialueen omistajalle voi-tiin myöntää lupa veden johtamiseen.

Kun vesioikeuslain uudistaminen olivireillä lähes kolmen vuosikymmenenajan ja uusi vesilaki saatiin säädettyävasta vuonna 1961, vesioikeuslain so-veltamisessa voitiin vähitellen varautua

VT0205 s04- 10.10.2002 15:15 Sivu 7

VESITALOUS 5 20028

uusiin vaatimuksiin. Vesilaissa, tuossavesioikeutemme kestävässä perustassatoteutettiin sitten tehostettu pilaamis-lupajärjestelmä, luotiin vesituomiois-tuimet ja parannettiin oikeusturvaa se-kä kytkettiin lupasääntely entistä sel-keämmin vesiensuojelullisiin tavoit-teisiin. Olennaista kuitenkin oli, että ve-sioikeuslain aikana vakiintunut vesis-tön pilaamiskielto (vesioikeuslaki 1:24)säilyi järjestelmän perustana.

Vesiasioiden olennainen piirre onvuosikymmenten ajan ollut erityisenhuomion kiinnittäminen oikeusturvaan.Tähän ovat vaikuttaneet myös ne suu-ret intressit, jotka liittyvät vesitalous-hankkeisiin. Korkeimmassa hallinto-oi-keudessa, joka on perustamisestaan läh-tien vuodesta 1918 ollut ylimpänä as-teena vesioikeudellisia lupia koskevis-sa asioissa ja sittemmin myös niihin liit-tyvissä korvausasioissa, menettelyä ve-siasioissa on luonnehdittu juridis-tek-nis-taloudelliseksi. Tämä kuvaa sitä oi-keusturvan perusvaatimusta, että rat-kaisujen on kestettävä niin oikeudelli-nen kuin tekninen ja taloudellinenkinanalyysi - reaalimaailmassa myös pi-temmällä aikavälillä. Korkeimman hal-linto-oikeuden vuosittain nykyisin rat-kaistavista lähes 4000 asiasta noin kol-mannes koskee ympäristöä. Vesiasioi-den osuus on ollut huomattava, aikai-semmin vesirakentamisen aikaan joparatkaiseva, mutta nykyisinkin lähes sa-dan keskeisen vesiasian kokonaisuus.Kun vesiasioissa annettujen ratkaisujenvaikutukset ulottuvat laajasti yli varsi-naisen asianosaispiirin, lainkäytöltä ve-siasioissa edellytetään erityistä perus-teellisuutta ja toisaalta joustavuutta yliprosessioikeudellisten knoppien jamuodollisten asianosaiskäsitteiden.

Oikeudenkäyntimenettelylle asetet-tavat vaatimukset ovat tulleet erityisestiesille selvitettäessä vesistön pilaantu-mista koskevia riita-asioita. Yleisen pi-laamiskiellon mukaisesti ilman lupaa eisaa ryhtyä toimenpiteeseen, joka ai-heuttaa vesistön pilaantumista. Oi-keuskäytännössä tällaista pilaantumis-ta on katsottu aiheutuvan esimerkiksiyhdyskunta- ja teollisuusjätevesien joh-tamisesta, kalankasvatustoiminnasta,maataloudesta ja turvesoiden kuiva-tusvesistä. Kaikki nämä ovat laajojahankkeita ja niiden selvittäminen edel-

lyttää aktiivista prosessinjohtoa, lau-suntomenettelyjä ja selvitysten teettä-mistä, mikä on ollut olennaista nimen-omaan vesiprosessille. Tämä on anta-nut paljon suuntaviivaa yleisemminkinhallintolainkäyttömenettelyn kehittä-miselle todellisia oikeusturvatarpeitavastaavaksi.

Vesiasioita ratkaistaessa ja suoritetta-essa lain edellyttämää intressivertailua,selvitettäessä, onko toimenpiteestä ai-heutuva haitta saatavaan etuun verrat-tuna suhteellisen vähäinen, tarvitaanjuuri laajoja käytännöllisten vaikutus-ten arviointia. Hyöty ja haitat eivät ai-na ole taloudellisesti mitattavissa, min-kä vuoksi ei-taloudellisille suureille onmyös pyrittävä antamaan niiden omi-naispainoa vastaava arvo. Samoin onotettava huomioon yleiseltä kannaltakatsottuna toimenpiteestä aiheutuvanhaitan ja siitä saatavan edun merkitys.Ympäristöoikeudelle ovat näin ominai-sia joustavat normit. Oikeudellisessatulkinnassa tällaisten joustavien käsit-teiden, kuten haitan, erityisen syyn,merkittävän pilaantumisen ja kohtuut-toman rasituksen arviointi edellyttääkulloinkin myös muun kuin oikeudel-lisen tiedon hankintaa sekä käytännöl-listen etujen ja haittojen punnintaa. Ym-päristösäännösten soveltaminen onluonteeltaan vahvasti tosiasiasidon-naista.

Ympäristöasioiden suurta merkitys-tä kuvastaa myös se, että säädösval-mistelussa on nykyisten ohjeiden mu-kaisesti aina esitettävä ehdotuksen ym-päristövaikutukset. Usein puhutaan ns.läpäisyperiaatteesta, jonka mukaisestiympäristövaikutukset on otettava huo-mioon myös varsinaisen ympäristöpo-litiikan ulkopuolisilla toimintalohkoil-la. Suppeaa näkökulmaa kuvaa hyvinleikkisä sanonta “erikoisasiantuntijas-ta, joka onnistuu ajautumaan virheet-tömästi kohti suurta erehdystä”. Mo-dernissa ympäristöoikeudessa näkö-kulma on toinen. Siinä edellytetään juu-ri poikkitieteellisyyttä ja eri alojen asian-tuntijoiden yhteistyötä.

Yhteiskunnalliselta kannalta oli mer-kittävää, että maahamme ei perustettuerityisiä suppea-alaisia ympäristötuo-mioistuimia, vaan että ympäristöasioi-den muutoksenhaku liitettiin yleiseenhallintotuomioistuinjärjestelmään. Sa-

malla tämä korostaa hallinto-oikeuksienvastuuta siitä, että lainkäyttömenettelyympäristöasioissa on mahdollisimmanavointa ja vapaata tarpeettomista muo-tosidonnaisuuksista. On olennainenvaatimus, että asioihin liittyvä selvitysja uusin tutkimustieto ovat aina käytet-tävissä asioita ratkaistaessa. Prosessioi-keuden uudet virtaukset muodollisenkaksiasianosaissuhteen korostamisestavaikeuttaisivat asioiden selvittämistä jaheikentäisivät oikeusturvan todelli-suutta.

Ympäristöoikeus poikkeaa muista oi-keudenaloista myös siinä, että se on lei-mallisesti tavoitteellista. Lähtökohtanaon ympäristön suojeleminen, asioidenongelmakeskeinen selvittäminen ja kul-loinkin uusimman tutkimustiedon käyt-täminen. Yleisten oikeusperiaatteiden,kuten yhdenvertaisuuden, tarkoitussi-donnaisuuden ja suhteellisuuden rin-nalla ympäristöoikeudessa on kehitet-ty myös muita periaatteita, jotka kos-kevat intressivertailua, kestävää kehi-tystä, ennalta varautumista ja parhaankäyttökelpoisen tekniikan hyödyntä-mistä. Viime vuosina ovat korostuneetEuroopan taloudellisen integraationedetessä EY-oikeuden kautta myös kor-kean suojelun tason, säästävän käytönja moninaiskäytön periaatteet. Näissä-kin suhteissa ympäristöoikeudella onpaljon annettavaa yleisen oikeusajatte-lun kehitykselle. Oikeus painottuu ni-mittäin mielikuvissa usein vain ongel-mien ratkaisemiseksi, jolloin oikeudenrakentava merkitys helposti unohtuu.

Vesioikeuslain merkitystä pohties-samme puhdistuvien vettemme äärelläon hyvä muistaa myös vastuummeosallistua kansainväliseen ympäristö-keskusteluun. Siihen meillä on hyvätedellytykset, Suomi on niitä harvojamaita, joissa perustuslain tasolla on ylei-nen ympäristösäännös ja joissa viimevuosina on voitu kestävän kehityksenperiaatteiden pohjalta uudistaa lain-säädäntöä. Maassamme on merkittävääosaamista ja arvostettuja ympäristötut-kijoita, joilla on paljon annettavaa kan-sainvälisessä yhteistyössä. Tätä kauttaympäristöoikeus voisi saada nykyistä-kin suuremman osan tulevaisuuden oi-keusvaltiokehityksessä ja asioiden hal-linnassa globaaleilla markkinoilla.

VT0205 s04- 10.10.2002 15:15 Sivu 8

VESITALOUS 5 20029

Vesioikeutta on tapana pitää erää-nä vanhimmista oikeudenaloista. Vesiluonnonvarana ja tuotteena on ihmiselleja ihmiskunnalle ollut jo lähes muinai-sista ajoista lähtien kilpailun ja ristirii-taisten käyttötarpeiden kohteena. Täl-laisiin tilanteisiin oikeus tietenkin pu-reutuukin. Sääntelyn syntyminen eiluonnollisesti vielä merkinnyt vesioi-keuden muodostumista itsenäiseksi oi-keudenalaksi, vaan kehitys on tässäsuhteessa ollut pitkä ja eri oikeusjärjes-tyksissä erilainen. Vesioikeuden johta-vat periaatteet ja käsitteet näyttäyty-vät jo klassisessa roomalaisessa oikeu-dessa, sittemmin Suomen kannalta mer-kityksellisessä pohjoisgermaanisessasääntelytavassa. Oikeudellisten ajatte-lutapojen historiallista arvoa meikä-läisissä oloissa osoittaa, tarvitsemattamennä ajassa sen pitemmälle taakse-päin, se tosiasia, että Ruotsi-Suomenkeskiaikaiset maakuntalait monin ta-

voin heijastavat niitä samoja periaattei-ta, joiden varaan Suomen voimassa ole-va vesilainsäädäntökin on rakentunut.Kohta 700 vuotta vesilainsäädännön ko-timaisia juuria, 100 vuotta koottua ve-sioikeudellista sääntelyä on Suomenkaltaisessa nuoressa yhteiskunnassa hy-vä suoritus, jonka rinnalla monet ny-kyaikaiset oikeudenalat eivät pysty kil-pailemaan.

Roomalaisen vesioikeuden mukaanvesialueet olivat julkisia tai yksityisiä.Julkiset vedet olivat valtiovallan tai pai-kallishallinnon valvonnan kohteena,mutta niissä erityyppiset käyttömuodotolivat yleisesti sallittuja, kuten liikenne,uitto, veden johtaminen, jopa vesilai-tosten rakentaminen. Julkinen valtapuuttui asiaan lähinnä vain, jos käytös-tä aiheutui haittaa yleisille eduille. Yk-sityiset vesialueet olivat luonteeltaanympäröiviin maihin tai ranta-alueisiinliittyviä käyttöalueita, joiden käytöstä

VESIOIKEUSLAKI100 VUOTTA -

KEHITYSTÄ JA MUKAUTUMISTA

Kirjoituksessa tarkastellaan vesioikeuden lainsää-däntöperinteitä ja vesioikeudellisen ajattelun kehi-tystä kuluneen vuosisadan aikana. Monipolvisessalainsäädännön kehityksessä voidaan nähdä jatku-vuutta, jonka vuoksi vuoden 1902 vesioikeuslain voi-daan katsoa edustavan vieläkin jatkuvan kehityksenalkupistettä.

Erkki J. Holloprofessori, oik.tiet.triHelsingin yliopisto,oikeustieteellinen tiedekuntaE-mail: [email protected] on toiminut Teknillisen korkeakou-lun talousoikeuden professorina vv. 1977–1993ja Helsingin yliopiston ympäristöoikeuden pro-fessorina vuodesta 1997. Väliin mahtuu kah-deksan vuotta toimintaa korkeimman hallinto-oikeuden jäsenenä ja hallintoneuvoksena se-kä vesialan lainvalmisteluelinten puheenjoh-tajana.

VT0205 s04- 10.10.2002 15:15 Sivu 9

oikeudenhaltija saattoi määrätä. Histo-rian valossa ei sitä vastoin ole selvää,millä kriteereillä julkiset vedet erotet-tiin yksityisistä. Rooman valtakunnanhajottua syntyneissä valtioissa vallitsisittemmin epätietoisuutta siitä, mitenjulkisten ja yksityisten vesialueiden erooikeudellisesti määriteltäisiin suhtees-sa valtiovaltaan. Eräissä maissa valtionomistuksen merkitystä julkisissa vesis-sä vahvistettiin, toisissa pyrittiin sel-ventämään yksityisten vesialueiden ase-maa. Yleisenä kehityspiirteenä oli, ettäjulkisilla vesillä tuli olemaan ja edel-leenkin on lähtökohtaisesti ensisijainenmerkitys niiden kattaessa yleensä lii-kennekelpoiset joet. Viimeaikaisen ke-hityksen valossa tulvasuojeluseikatkinpuoltavat suurten jokien julkisomistus-ta.

Suomen ja Pohjoismaiden erikois-piirteenä on, että täkäläinen vesioikeu-dellinen viitekehys oli ehtinyt juurtuaennen roomalaisen oikeuden vaiku-tuksen ilmentymistä. Suomessa kaikkivesialueet tulivat olemaan yksityisenomistusoikeuden kohteena. Saksassa-kin aikoinaan vallinnut germaanisoi-keudellinen lähtökohta sekoittui sielläroomalaiseen oikeuteen, mutta tällais-ta sekoittumista ei siis ehtinyt tapahtuaRuotsi-Suomessa eikä Norjassa. Tans-kassa tilanne on jo toinen. Mitkä sittenovat näiden kahden perusjärjestelmän,roomalaisvaikutteisen ja skandinaavi-sen järjestelmän peruserot ja onko niil-lä nykyaikana merkitystä? Kysymyk-seen voidaan vastata, että erot ovat pe-riaatteellisesti edelleen olemassa, mut-ta että niiden käytännön merkitys eienää rajoitu niinkään vesienkäytönsääntelyyn, vaan erinäisiin yksittäisiinoikeudellisiin tilanteisiin kuten käyttöäkoskeviin etuoikeuksiin ja korvausky-symyksiin. Juuri missään eurooppalai-sessa oikeusjärjestyksessä ei ole niin, et-tä julkisten vesien osalta yksityiset ei-vät niitä saisi käyttää tai, yksityisten ve-sien osalta, että yksityinen oikeuden-haltija voisi päättää niiden käytöstä.Kaikissa vesissä esiintyy erilaisia lupa-tyyppejä, käyttörajoituksia, kieltoja, yhäyleisemmin niin, että ne ovat varsin sa-manlaisia sekä julkisissa että yksityisis-sä vesissä.

Vesioikeuslaki, joka tuli voimaan1.3.1903, ehti olla voimassa lähes 60

vuotta, tarkasti ottaen 59 vuotta ja yhdenkuukauden. Sen keskeisin edeltäjä, ns.vesilaitosasetus oli annettu vuonna 1868ja se oli ollut voimassa, sekin eräiltä osinmuutettuna, runsaat 30 vuotta. Vesioi-keuslaki oli, huolimatta integroivasta ta-voitteestaan, luotu palvelemaan sillois-ten keisarikuntien aikaista jokseenkinstaattista yhteiskuntaa. Ensimmäinenmaailmansota merkitsi paitsi teknis-ta-loudellisen ajattelun harppausta nykyai-kaan myös vesioikeuslain osittaista van-hentuneisuutta uusia teollisia käyttö-muotoja silmälläpitäen. Ruotsissa, jonneSuomi katsoi, säädettiin vuonna 1918uusi vesilaki. Se toimi eräänlaisena esi-kuvana pyrittäessä Suomessa 1920-lu-vulta alkaen uudistamaan vesioikeusla-kia. Tasatahtiin päästiinkin, kun Suomenvesilaki tuli voimaan 1.4.1962, muttamuutamia vuosia myöhemmin Ruotsi al-koi irtautua yhteisistä perinteistä ja sit-temmin järjestelmien väliset eroavuudetovat vieläkin korostuneet.

Kokoava kodifikaatio, eräitänäkökohtia

Sata vuotta vesioikeutta! Missä tilassavesilainsäädäntömme oli vuonna 1902?Aikalaiset kokivat vastikään säädetynvesioikeuslain (23.7.1902) suurena saa-vutuksena, joka kattoi kaikki silloisenyhteiskunnan vesienkäytölliset tarpeet.Keisarillinen majesteetti asetti säätyjenaloitteesta komitean v. 1888, tehtävä-nään vesiä koskevan sääntelyn katta-va uudistaminen. Uudistustyö kesti ko-miteassa kaikkiaan seitsemän vuottatuottaen kaksi eri mietintöä.[1] Ehdo-tuksissa on vesioikeusjärjestelmän kan-nalta kaksi linjaratkaisua, toisaalta se,että kalastusta koskeva sääntely nyt sel-keästi tuli erotettavaksi vesienkäytönsääntelystä, toisaalta se, että vesien-käyttömuodot jaettiin defensiivisiin (ve-sistä aiheutuvia haittoja ehkäiseviin) jalukratiivisiin (vesien hyötykäyttöä tar-koittaviin). Kolmas vesioikeuden osa-alue, vesien suojelu pilaantumiselta, oliedelleenkin vasta orastamassa, ilmen-tyen ehdotuksissa lähinnä lukratiivisensääntelyn kylkiäisenä. Pilaamiskielto-säännös oli tosin jo olemassa, itse asias-sa jo vuoden 1734 rakennuskaaren jäl-jiltä, mutta vesioikeuslaissa sille ei osat-tu vielä antaa esimerkiksi lupasäänte-

lyssä itsenäistä asemaa. Elettiinhän vie-lä maatalousvaltaisessa yhteiskunnas-sa, missä teollinen saastuminen oli sa-tunnaista tai vaikutuksiltaan paljolti vie-lä tiedostamatonta.

Vesioikeuskomitea pohti lisäksi ky-symystä siitä, millä oikeudella vesi-alueita, eritoten valtaväylää hallittaisiin.Valtaväylähän on keskiajalta alkaen toi-minut joessa vapaana pidettävä osana,jossa liikkumisen, uittamisen ja kalas-tamisen tulisi olla kaikille mahdollista.Komitea lausuu näin: ’’On nostettu ky-symystä siitä, eikö olisi syytä panna toi-meen lähentymistä muiden maittensäännöksiin julkisista vesistä, siten, et-tä valtaväylä julistettaisiin olevan yh-teistä omaisuutta ja sen vesivoimankäyttämisoikeudesta suoritettaisiin val-tiolle palkintoveroa’’.[2] Komitea kat-soi, että ’’kotimaisen lainsäädännönkantana tässä aineessa on yksityisenomistusoikeus hänen alallansa olevaanveteen, rajoitettuna, vaan ei suinkaankumottuna erityisten oikeuksien kaut-ta yhteiskunnan tarpeeksi’’. Kysymyssubjektiivisen veteen kohdistuvan oi-keuden (vesioikeuden) ja rakentamis-luvan suhteessa muodostui tämän kä-sityksen seurauksena ongelmalliseksi,kun oli ratkaistava, oliko vedenkäyttö-oikeuden perusta vesien hallintaoikeu-dessa vai viranomaisen antamassa hal-lintoluvassa. Tuohon aikaan hallinnol-linen päätöksenteko oli yleisesti ottaenvarsin kehittymätöntä, mitä tulee si-vullisten oikeusturvan toteuttamiseen.

Toisaalta juuri valtaväylän (kunin-kaanväylä, kungsådra) käsite ja oikeu-dellinen asema ovat edelleenkin Suo-men lainsäädännön keskeisiä lähtö-kohtia. Siihen liittyy kaikissa jokivesis-töissä avonaisuuden periaate, joka puo-lestaan on perustana jokamiehen mah-dollisuuksille harjoittaa ns. yleiskäyttöäilman alueen omistajan suostumusta taioikeutta sulkea vesistöä. Valtaväyläins-tituutiosta tuli samalla kalastus- ja uit-tolainsäädännön perusta suojeltaessanäitä yleisinä etuina. Historiallisesti kat-soen uiton ja vesirakentamisen kilpailuoikeudellisesta etevämmyydestä lei-masi koko 1900-luvun alkupuolen kes-kustelua, kun voimapatojen katsottiinliikaa vaarantavan uittajan mahdolli-suuksia harjoittaa lauttausta missä iki-nä vesistö sattui olemaan valtaväylästä

VESITALOUS 5 200210

VT0205 s04- 10.10.2002 15:15 Sivu 10

VESITALOUS 5 200211

johtuen avoinna. Vielä vesilaissakin kiis-ta on ratkaistu paljolti uiton eduksi.[3]

Molempien oikeuksien tohtori JulianSerlachius (1856–1925), joka senaatin oi-keusosastossa ja vesioikeuslakikomi-tean jäsenenä osallistui uuden lain val-misteluun, julkaisi vuosina 1913–1914nelivihkoisen lain kommentaarin. Hä-nen kannanottonsa korostavat subjek-tiivisen vesioikeuden perustaa omis-tusoikeuden seurannaisena, jota hallin-toviranomaisen päätös ei voisi täysinhävittää. Hänen käsityksensä mukaanrakentamisluvalla ei näin ollen voinutolla vesienkäytön kannalta oikeuttasynnyttävää eli konstitutiivista vaiku-tusta. Osin kanta selittyy sillä, että oi-keus luvan saamiseen oli pääasiassajuuri niillä tahoilla, jotka omistivat kos-kiosuuksia tai vesialuetta. Subjektiivi-nen vesioikeus nähtiin käyttövallan al-kulähteenä, jota vain muotoiltiin hal-linnollisella luvalla.

Tässä esityksessä on pyritty jaksotta-maan vesioikeuden kehitys niin, ettävuoden 1902 vesioikeuslaki edustaameillä vedenjakajaa. Sitä ennenkin to-sin oli monenlaista vesienkäyttöä kos-kevaa lainsäädäntöä, mutta se oli haja-naista eikä sillä ollut yhteistä periaat-teiden ja käsitteiden muodostamaa sys-tematiikkaa. Vesioikeuslaki korjasi tä-män puutteen ainakin lainsäädäntö-teknisesti kokoamalla yhteen samaajuurta olevat normistot ja antamalla niil-le eräitä yhteisiä rakenteita, kuten vesiäkoskevat sulkemis- ja muuttamiskiellot.Tuolloin tunnettiin jo kestävän käytönperiaate, jolla tosin suojattiin pääasias-sa muita oikeudenhaltijoita ja valta-väyläetujen käyttäjiä. Aika ei ollut vie-lä kypsä luonnontieteellis-ekologisilleseikoille.

Kun jo vanhastaan oli kielletty saha-laitoksilta kiinteiden jätteiden päästä-minen vesistöön niin, että vedenjuoksuja kalankulku kärsivät haittaa, vesioi-keuslain pilaamiskielto ilmentää jo ai-nakin piilevästi ajatusta, että pilaami-sen sallittavuus ei perustu ainoastaanvesitaloudellisiin seikkoihin. Vesioi-keuslain 1 luvun 24 §:n mukaan kiel-lettiin jätteiden ja muun aineen pääs-täminen vesistöön niin, että siitä aiheu-tui mataloitumista, haittaa kalastuksel-le tai muuta vahinkoa, esimerkiksi ter-veyshaittaa. Sama koski aineiden sijoit-

tamista rannalle niin, että ne saattoivathuuhtoutua vesistöön. Puutavaran kuo-riminen jäällä oli vastaavasti kielletty.Lupajärjestelmä vain oli vajavaisestisäännelty. Serlachiuksen kommentaa-rin mukaan pilaamiskielto ei ollutkaansinänsä itsenäisesti toteutettava kielto,vaan liitännäinen rajoitus arvioitaessarakentamisluvan edellytyksiä. Käytän-nössä harkinnan suoritti rakentamislu-paviranomaisena toimiva kuvernööri,sittemmin lääninhallitus. Koko vesioi-keuslain voimassaoloaikana, etenkinennen 1950-lukua vain vähän asetettiinlaitoksille pilaantumista rajoittavia vel-voitteita eikä lupia jätevesien johtami-seen sanottavasti haettukaan. Tätä onpidettävä lain eräänä heikkoutena. Yk-sityisen haitankärsijän käytettävissä olivain normaali kannetie tuomioistui-messa.

Vesioikeustiede

On syytä tarkastella myös vesioikeus-tieteen kehitystä vesioikeuslain rinnal-la. Eräs lain johtavia ajatuksia oli edel-lä sanotun lisäksi se, että vesialueidenomistussuhteita, rajoja ja hallintaa eisäännelty vesioikeuslaissa, vaan kiin-teistönmuodostuksellinen ja esineoi-keudellinen puoli jätettiin eri sääntelynvaraan. Tätä perinnettähän myös vesi-laissa on jatkettu. Kuten todettiin, Ser-lachiuksen vesioikeuslain kommentaa-ri ilmestyi vasta 10 vuotta lain voi-maantulon jälkeen. Sitä ennen ei sanot-tavasti ollut syntynyt uuden lain alaltakirjallisuutta, osin siitä johtuen, että jär-jestelmä Ruotsissa oli vertailukelpoinenja voitiin tukeutua siellä käytettyyn ope-tus- ja lainvalmisteluaineistoon. Myöskeskieurooppalainen vesioikeudellinenkirjallisuus oli viiteaineistona runsaas-ti käytössä. Ensimmäisenä suomalaise-na alan klassikkona voidaan pitää Hel-singin yliopiston talousoikeuden ja kan-santalouden professorin J.N. Langin(1847–1905) tuotantoa, josta on jälki-polville säilynyt kaksi teosta: ensinnä-kin Om eganderätten till Finlands vat-ten (1905), joka siis liittyy vesialueidenomistusoikeudellisen aseman tarkaste-luun, toiseksi Föreläsningar öfver vat-tenrätten, jonka Julian Serlachius jul-kaisi tekijän kuoltua, niin ikään v. 1905.Vesioikeuden luennot on systemaatti-

sesti mielenkiintoinen teos, sillä siinä yl-läpidetään jakoa lukratiiviseen ja de-fensiiviseen vesioikeuteen sekä jakoayksityiseen ja julkiseen vesioikeuteen.Ajan henkeä osoittaa kuitenkin se, ettäuiton sääntelyä käsittelee huomattavaosa koko kirjasta (185 s.), kun taas useatmuut vesienkäyttöhankkeet käsitelläänyhdellä tai kahdella sivulla. Toisaaltahän on lähtökohdissaan jopa moderni(s. 77):

”En rubbning af de naturliga förhål-landena får ega rum endast om och iden mån den kan genomföras utan för-fång för den andres lika goda rätt. Här-till kommer att vattendragen i långthögre grad än den torra jordytan kun-na inverka på ortens ekonomiska, kli-matologiska och sanitära förhållanden,i följd hvaraf hela omnäjdens utveck-lingsförmåga och beboelighet kundeblifva beroende af enskilda personersdispositioner, om full frihet att rådaöfver vattendragen vore dessa medgif-ven.”

Vesioikeustieteessä pohdittiin koko1900-luvun alkupuolen ajan kysymys-tä virtaavan vesiaineen omistettavuu-desta (fysiikan ja oikeuden dilemma),mutta lopulta hyväksyttiin yleismaail-mallisesti omaksuttu määritys, että täy-dellistä omistusoikeutta ei voi olla sel-laiseen, jota ei voi pitää hallussaan.[4]

Nykyisinkin oikeuskäytännössä jou-dutaan tarkastelemaan ja pitämään voi-massa monia vesioikeuslain alkuaikoi-nakin myönnettyjä mylly- ja penger-ryslupia. Sääntelystä heijastuu Langinja Serlachiuksen näkemys subjektiivi-sesta vesioikeudesta, pysyvästä tai ikui-sesta rakentamisoikeudesta (anlägg-ningsrätt), jota vesilain siirtymäsään-nöksin osin joudutaan edelleen ylläpi-tämään. Lupapäätöksistä heijastui toi-saalta myös teknisessä suhteessa vesi-asioiden ja rakentamishankkeiden to-teutuksen vakuuttava osaaminen.

Jo 1920-lukua lähestyttäessä vesioi-keuslain tarkistaminen alkoi olla yh-teiskunnallisista syistä ajankohtaista javaltioneuvosto asetti tarkoitusta vartenkomitean vuonna 1919. Tämä komitealakkautettiin kuitenkin 1922 ja sen tilalleasetettiin vuonna 1928 vesioikeuslaki-komitea. Myös Hällforsin komiteanatunnettu valmisteluelin sai mietintönsävalmiiksi vuonna 1939.[5]

VT0205 s04- 10.10.2002 14:07 Sivu 11

Lainuudistus oli 1930-luvulla vieläkesken, mutta aika oli kypsä vesioi-keuslain osittaisuudistuksiin. Syntyivarsin erikoinen, emolaista itse asiassaerillinen sääntely, jonka tavoitteena oliedistää teollista toimintaa, erityisesti ve-sistön säännöstely- ja voimalaitoshank-keita. Sotavuosina tällaisten säännöstentarve vielä lisääntyi. Väliaikaiseksi tar-koitetun lainsäädännön nojalla ehdit-tiin rakentaa huomattava osa Pohjois-Suomen jokivesistöjä ennen kuin vesi-lain uudistus valmistui runsaan puo-lensadan vuoden työskentelyn jälkeen.Lainvalmistelu eli siis omaa elämäänsä,vesioikeuslain uudistaminen eduskun-nassa omaansa.

Hällforsin komitean ehdotusta vesi-oikeuslaiksi voidaan kiistatta pitää1900-luvun merkittävimpänä lainval-mistelutyönä Suomessa. Se kestää laa-dultaan tarkastelun myös kansainväli-sellä tasolla. Mittavana kirjana painet-tu mietintö sisältää laajan oikeusvertai-lun ja yksityiskohtaiset säännösperus-telut, itse asiassa myös vasta paljonmyöhemmin syntyvän vesilain uudis-tuksen pääperiaatteet. Kuten tiedetään,tämä mietintö ei johtanut suoraan lain-säädäntötoimiin. Kriittisten lausunto-jen ja lisäselvitysten saattelemana saa-tiin aikaan oikeusministeriössä ehdotushallituksen esitykseksi vuonna 1943. Seoli paljolti 1900-luvun puolenvälin kes-keisen vaikuttajan, mm. Helsingin yli-opiston professorina toimineen KyöstiHaatajan (1881-1956) käsialaa. Sotaolotja kriittiset lausunnot etenkin korkeim-milta oikeuksilta johtivat asian hautau-tumiseen. Sittemmin valtioneuvostoasetti vielä vuonna 1951 uuden varsinsuppean komitean, vesilakikomitean,puheenjohtajanaan oikeusneuvos Mat-ti Piipponen. Sen ehdotukset, jotka pal-jolti tukeutuivat Hällforsin komiteanehdotuksiin, kelpasivat perustaksi uut-ta hallituksen esitystä[6] varten, joka vii-mein johti 1.4.1962 voimaan tulleen ve-silain (L 264/1961) säätämiseen.

Tällä välin oli uutuutena vuonna 1934lisätty vesioikeuslakiin vesistön sään-nöstelyä koskevat säännökset. Kun han-ketyyppi poikkesi perinteisistä padois-ta ja penkereistä, sen käytölle oli varsintiukat rajoitukset. Toisaalta vesistönsäännöstely oli voimataloudelle, erityi-sesti sodanjälkeisessä Suomessa, erit-

täin suotuisa toimenpide. Lainsäädän-nön vajeiden vuoksi säädettiin vielä vä-hän ennen vesilain voimaantuloa lakivaltion oikeudesta säännöstellä Kemi-joen vesistön vedenjuoksua (62/1960).Sisällöltään se kyllä paljolti rakentui tu-levan vesilain mekanismien varaan.

Muita ongelmia olivat 1930- ja 1940-luvuilla toisaalta viranomaiskysymyk-set, toisaalta menettelyn hitaus. Jo vuon-na 1934 perustettiin vesistötoimikuntakäsittelemään lääninhallituksen sijastaerityisesti kiireellisiä vesirakentamis-asioita.[7] 1940-luvulla säädettiin jopavarsinainen poikkeuslaki, jonka nojallavoitiin antaa väliaikaisia voimalaitos-lupia. Hanke voitiin käytännössä to-teuttaa tällaisen luvan nojalla ennenasian lopullista ratkaisemista. ErityisestiHaataja arvosteli ankarasti tätä lainsää-däntöä ja sen nojalla annettuja vesistö-toimikunnan rakentamispäätöksiä. Kui-tenkin vesilakikin suhtautui 1980-luvunalkupuolelle asti suopeasti tarpeeseentoteuttaa ilman lainvoimaista lupaa val-tion tärkeiksi katsomia rakentamis-hankkeita.

Vesilain kausi

Vesilain myötä väliaikaisista vesistötoi-mikunnista tuli vesioikeuksia. Lain 500-pykälinen looginen rakenne herättikunnioitusta siinä määrin, että muu-toksiin ryhtyminen oli osoittautuva var-sin vaikeaksi, ei pelkästään ideologi-sesti, vaan myös lakiteknisesti. Lainjoustavat normit lukuisine esimer-kinomaisine kuvauksineen sopeutuivathyvin ajan muutoksiin ja haasteisiin,joskin ongelmiakin oli, eniten ehkä lu-pa- ja korvausprosessien pitkässä kes-tossa. Tässä lyhyessä esityksessä ei olemahdollista eikä tarpeellistakaan ana-lysoida lain tarkoitusperiä ja rakennet-ta. Edeltäjäänsä verraten vesilain mo-derniutta osoittaa hyvin sen ympäris-tönsuojelua korostava asenne; vesilainon katsottu ollen ensimmäinen varsi-nainen pilaamisen torjuntaa toteutta-va laki Suomessa. Tästä syystä paljoltiympäristön pilaantumiseen liittyvä kä-sitteistö, resipienttiperiaate[8] mukaanlukien, ovat vaikuttaneet myöhemmänlainsäädännön, myös vuoden 2000 ym-päristönsuojelulain ratkaisuihin

Vesihallinnon perustaminen vuonna

1970 merkitsi erityisviranomaisen syn-tymistä myös valvontapuolelle. Uudis-tuspyrkimykset 1970-luvulla olivat osinkansainvälistä, osin kansallista perua.Vuonna 1972 mietintönsä jättänyt vesi-lain tarkistamiskomitea[9] ehdotti pää-vaihtoehdossaan pilaamislupa-asioidensiirtämistä vesioikeuksilta vesihallituk-selle. Syntyi kiista siitä, voiko hallinto-viranomainen toimia lupaviranomaise-na. Lisäksi ehdotettiin vesiylioikeudenmuodostamista kaikissa vesiasioissa,myös lupa-asioissa, ensimmäiseksi va-litusasteeksi. Lähinnä ympäristöhallin-non muodostamista koskeneiden vai-keuksien vuoksi ehdotus jäi toteutu-matta, mutta vuonna 1978 valtioneu-vosto sai käsiteltäväkseen oikeusminis-teriössä valmistuneen tavoitteiltaan sa-mansuuntaisen esityksen vesilainmuuttamisesta. Pyydetyssä laintarkas-tuskunnan (jäseninään E.J. Manner, Ta-pani Jatkola ja Eero Takala) laajassa mie-tinnössä[10] käytiin perusteellisesti lä-pi vesilain muuttamisen tarvetta, osinuudistushalua hillitsevällä tavalla. Jat-kovaiheessa ehdotukset yhdistyivät jakehittyivät niin, että vuonna 1987 saa-tiin aikaan vesilain ensimmäinen laajaosittaisuudistus (L 467/1987). Vesiyli-oikeudesta tuli tällöin yleisesti ensim-mäinen valitusaste. Aineellisoikeudel-liset muutokset painottuivat pilaamis-lupajärjestelmään ja muutoinkin ym-päristönsuojeluun.

Suomen liittyessä 1990-luvulla Eu-roopan yhteisöön tarvittava lainsää-dännön mukauttaminen vesiasioissapyrittiin toteuttamaan mahdollisimmanteknisesti eli saattamalla direktiivien yk-sityiskohtaiset vaatimukset voimaanvaltioneuvoston päätöksin. Laatutasol-taanhan Suomen lainsäädäntö muutointäytti hyvin yhteisön vaatimukset. Ve-sirakentamisasioiden käsittelyn hitausja lupien synnyttämien olojen staatti-suus johtivat kansallisista syistä vielävesilupatoimikunnan asettamiseenvuonna 1992. Sen ehdotukset koskivatetenkin säännöstelylupien tarkistamis-mahdollisuuksien lisäämistä sekä kat-selmustoimituksen ja muutoinkin lu-pamenettelyn yksinkertaistamista.[11]Yleinen tarve yksinomaisena luvan-myöntämisperusteena poistettiin. 1990-luvun näiden ehdotusten toteuttaminensujui pääsääntöisesti ongelmitta.

VESITALOUS 5 200212

VT0205 s04- 10.10.2002 14:07 Sivu 12

VESITALOUS 5 200213

Periaatteelliselta kannalta merkittä-vimmät vesilain muutokset liittyvät yh-teisöoikeuden herättämästä tarpeestavuonna 2000 toteutettuun ympäristön-suojelulainsäädännön laajaan uudis-tukseen. Pilaamiskielto- ja pilaamislu-pasääntely siirrettiin lähes täysin vesi-laista uuteen ympäristönsuojelulakiin.Samalla kaikki ympäristöelementtejäkoskevat kysymykset tulivat samanai-kaisen ja samanarvoisen oikeudellisentarkastelun kohteeksi. Vesilain puolel-la vesioikeuksien tilalle perustettiin ym-päristölupavirastot.

Vesilaki ei ole normipyramidina ko-vinkaan hyvin toipunut tästä leikkauk-sesta, vaan on käynnistetty ensimmäi-nen vesilain kokonaisuudistus sitten1950-luvun. Oikeusministeriö on aset-tanut vuonna 2000 vesilakitoimikun-nan. Sen tehtävänä on ajanmukaistaa jaselventää lain huomattavan laajaa sään-telyä, niin että kokonaisuudesta muo-dostuu mahdollisimman yhtenäinen ja havainnollinen. Uudistuksen syynäon myös yhteisön vuonna 2000 sää-tämä vesipolitiikan puitedirektiivi(69/2000/EY). Tavoitteena on saadauusi vesitalouslaki valmiiksi vuonna2004.

Lopuksi

Vesilain säätäjä pyrki kattamaan kaikenvesienkäytön (paitsi kalastuksen) sa-man sääntelyn piirissä, kuitenkin niin,että omistus- ja kiinteistökysymyksetjäivät lain ulkopuolelle ja samalla pe-rusteiltaan ennalleen. Tämä jo aiemminvalittu suuntaus on osoittautunut käyt-tökelpoiseksi. On tarvetta ylläpitää ni-menomaan vesien talouskäyttöä koko-

avasti sääntelevä laki. Päästöjen sään-tely tässä yhteydessä on ollut hapuile-vaa. Vesioikeuslain kanta oli epävarma,kun taas vesilaissa tunnetusti rakenta-minen ja pilaaminen olivat samanar-voisessa asemassa. Euroopan oikeuspuolestaan häilyy toisaalta kattavanympäristönsuojelusääntelyn ja toisaal-ta kattavan vesienkäytön sääntelyn vä-limaastossa. Tosin yhteisöoikeus ei sa-nele viranomais- eikä lakiteknisiäkäänratkaisuja, vaan ne voivat toteutua hy-vinkin eri tavoin eri maissa. Suomi itseluopui kattavan vesienkäytön säänte-lyn periaatteesta vuonna 2000, samanavuonna, jolloin Euroopan unioni säätikattavaa vesienkäytön ohjausjärjestel-mää koskevan vaatimuksen. Suomenratkaisuna tähän ongelmaan on alusta-vasti ollut vesilain ja ympäristönsuoje-lulain lupajärjestelmien yhteiskäsittely,joka toimii siltana juuri päätöksenteontasolla. Tätä ajattelutapaa ilmeisesti lie-nee syytä tulevassa lainsäädäntötyössäkehittää. Paluuta eilispäivään tuskinvoidaan perustella.

K i r j a l l i s u u s

[1] Komiteanmietintö 1893:5. Vesioikeuskomiteanensimmäinen mietintö.Komiteanmietintö 1895:7. Vesioikeuskomitean toi-nen mietintö.[2] Komiteanmietintö 1895:7. Vesioikeuskomiteantoinen mietintö.[3] Ks. Vesilaki 2:18–21.[4] Hesse, 1986. Grundzuge des Wasserrechtsnach gemeinem Rechte. Iherings JahrbucherVII/1865. S. 179.[5] Komiteanmietintö 1939:3. Vesioikeuslakikomi-tean mietintö.[6] Hallituksen esitys 64/1959.

[7] Laki eräiden kiireellisten vesioikeusasiain käsit-telemisestä 62/1934.[8] Hollo, E. J. 1993. Resipienttiperiaate. Suomenympäristöoikeustieteen Seura ry:n julkaisuja 22,s. 1–22.[9] Komiteanmietintö 1972: B 134. Vesilain tarkis-tamiskomitean mietintö.[10] Laintarkastuskunnan lausunto N:o 2. 1980.Vesilain muuttaminen.[11] Komiteanmietintö 1993:13. Vesilupatoimi-kunnan mietintö.Haataja, K. 1951. Vesioikeus 1: Yleiset opit, omis-tusoikeus, jaot, katsaus ulkomaihin. Porvoo, WSOY.550 s.Hollo, J. 1976. Pilaamiskiellon sisältö vesilain mu-kaan. Helsinki, Suomalainen lakimiesyhdistys. Suo-malaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja A-sarja 113.560 s.Komiteanmietintö 1958:97. Vesilakikomitean mie-tintö.Lang, J. N. 1905. Om eganderätten till Finlands vatten. Helsingfors, Yrjö Weilin. 109 s.Lang, J. N. 1905. Föreläsningar öfver vattenrätten.Manner, E. J. 1953. Yleiskäyttö vesioikeudellisenkäsitteenä. Helsinki, Suomalainen lakimiesyhdistys.Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja A-sar-ja 46. 319 s.Pietilä, J. 1973. Vesioikeus. Helsinki, Suomen laki-miesliiton kustannus. Suomen lakimiesliiton kirja-sarja 37. 288 s.Serlachius, J. 1913–1914. Kommentar till lagenom vattenrätten [fyra häften]. Helsingfors, Söder-ströms. 144 s., 105 s., 190 s., 83 s.Vihervuori, P. 1981. Viranomaisen asianosaispu-hevallasta vesiasioissa: tutkimus edunvalvonnanedellytyksistä vesien käyttöä koskevassa päätök-senteossa. Helsinki, Suomalainen lakimiesyhdistys.Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja A-sar-ja 153. 440 s.

VT0205 s04- 10.10.2002 14:07 Sivu 13

vun alusta alkaen myös nippu-uitto-na.

Alkupuoli 1900-lukua aina sota-vuosiin saakka oli tasaista uittomäärienkasvua ja käyttöön otettujen uitto-väylien lisääntymisen aikaa. Uitto or-ganisoitui tänä aikana myös voimak-kaasti lähinnä yhteisuitto-organisaa-tioiden, uittoyhdistysten, perustamisenkautta. Kaikkiaan ohjesäännöt vahvis-tettiin 32 uittoyhdistykselle.

Sotavuosina uittomäärät romahtivatuittomiesten hoitaessa muita askareita.Kuitenkin naisten ja koulupoikien voi-min vuosina 1939–1944 yllettiin n. 4,7miljoonan kuutiometrin vuotuiseen uit-toon. Se oli noin puolet rauhanvuosien

VESITALOUS 5 200214

VESILAIN-SÄÄDÄNTÖ JA

UITTOUitto kehittyi teolliseen mittaan Suomessa 1860-lu-vulta alkaen, jolloin höyrysahojen perustamiskiel-to kumottiin. Siitä tuli pian koko maan huomioonottaen taloudellisesti merkittävin vesistöjen käyt-tömuoto. Suurille lohijoille tullessaan uitto joutuiristiriitoihin kalastuksen intressien kanssa. Näidenristiriitojen ratkaisemiseksi tarvittiin valtakunnal-lista lainsäädäntöä, jonka perusteella vahvistettiinuittoa koskevia vesistökohtaisia määräyksiä, uitto-sääntöjä. Vesilainsäädännön merkitys on ollut uit-toväylien rakentamisen ja uiton hallinnon organi-soinnin, samoin kuin koko uiton kehittymisen kan-nalta ratkaiseva.

VeikkoLammassaari

tekn.triAquaplan OyE-mail: [email protected] on toiminut uiton hallinnon tehtävis-sä metsähallituksessa ja vesihallituksessa. Hänon väitellyt tekniikan tohtoriksi uittoa koske-vista kysymyksistä vuonna 1990. Tällä hetkel-lä hän toimii suunnittelutoimisto V&L Aquapla-nin toimitusjohtajana.

Kotitarveuitosta teolliseen mitta-kaavaan uitto alkoi kehittyä Suomessa1700-luvun loppupuolella, jolloin uit-tokelpoisten jokien varsille perustettiinvesisahoja. Höyry- eli tulisahojen pe-rustamiskiellon kumoaminen 1860-lu-vun taitteessa aiheutti huomattavan uit-tomäärien lisääntymisen, koska uitto olikäytännöllisesti katsoen ainoa mene-telmä, jota käyttäen sahat saivat käyt-töönsä tarvitsemansa raaka-aineen.Aluksi uitettiin pelkästään tukkeja jokoirrallaan tai lauttoihin sidottuna. Hio-mo- ja massateollisuuden syntyessä1800-luvun lopulta lähtien alettiin uit-taa myös pinotavaraa pääasiassa ir-touittona, mutta Saimaalla jo 1900-lu-

VT0205 s04- 10.10.2002 14:07 Sivu 14

VESITALOUS 5 200215

uittomäärästä. Rauhan tultua kasvoivatuittomäärät aluksi n. 10 miljoonaankuutiometriin vuodessa ja saavuttivathuippunsa 1963 n. 13,5 miljoonaa kuu-tiometriä. Uittoväyliä oli eniten käytös-sä v. 1947 n. 13 000 km.

Voimalaitosten rakentaminen tekimahdolliseksi ja tarpeelliseksi siirtyä1960-luvulla jokiväylilläkin nippu-uit-toon. Näin tapahtui mm. Oulujoella,Kymijoella ja Mäntyharjun reitillä. Voi-malaitosten ohittamiseen käytetty nos-turimenetelmä ei kuitenkaan ollut eri-tyisen taloudellinen ja vähitellen nip-punosturiväylistä on luovuttu. Vuonna2003 poistuu viimeinenkin, Kimolan

nippunosturi, käytöstä, kun uitto Kalk-kisten kosken alapuolisella Kymijoellalopetetaan.

Sen jälkeen kun uitto viimeisellä ir-touittoväylällä, Kemijoella, v. 1992 lo-petettiin, on uitto ollut yksinomaan nip-pu-uittoa. Tällä hetkellä uitetaan Pieli-sellä ja Saimaalla sekä Päijänteellä, Ky-mijoella ja Päijänteen yläpuolisella ka-navaväylällä. Vuotuiset uittomäärätovat n. 1,5 miljoonaa kuutiometriä jakäytössä olevien uittoväylien pituus500-700 kilometriä. Toimivia uittoyh-distyksiä on enää yksi, Järvi-Suomenuittoyhdistys. Se hoitaa uiton sekä Sai-maan että Päijänteen uittoalueilla.

Ensimmäiset uittoa koskevatsäädökset; vesioikeuslaki 1902

ja vesilaki 1962

Jo Ruotsi-Suomen lainsäädännössäon joitakin mainintoja uitosta. Kunin-kaallisessa päätöksessä vuodelta 1739säädetään uitto-oikeus valtaväylänkäyttömuotoihin kuuluvaksi. Vuoden1776 kalastussäännössä esiintyy mai-ninta uittoväylästä. Vuonna 1873 Suo-men kuuluessa Venäjään annettiin “Ar-mollinen asetus metsäntuotteiden laut-taamisesta”. Asetuksen tarve johtui pää-asiassa siitä, että kalastuksen ja uitonkesken oli välillä koviakin kiistoja ajas-ta, jolloin uittoa sai suorittaa. Lisäksiesiintyi uittajien kesken erimielisyyksiäsiitä, missä järjestyksessä kukin sai uit-taa puunsa.

Vuoden 1873 asetuksen perusteellaannettiin hallintoviranomaiselle oikeusvahvistaa vesistökohtaisia uittosääntö-jä. Niinpä jo samana vuonna Oulun lää-nin kuvernööri päätti järjestyssäännös-tä, joka koski metsäntuotteiden laut-taamista Kemijoessa Rovaniemen ja me-ren välillä. Valitusten johdosta järjestys-eli lauttasääntö sai senaatin vahvistuk-sen seuraavana vuonna 1874.

Uittoajasta em. järjestyssäännössämäärättiin muun ohella seuraavaa:’’Metsäntuotteiden lauttaamista ke-väällä Taivalkosken ja meren välillä saa-daan toimittaa neljänä vuorokautena,niistä kahdeksastatoista vuorokaudes-ta päälle, jotka kevätlauttauksella sa-notun kosken yläpuolella ovat määrä-tyt, sen jälkeen kuin Kirkkojyrkämänsuvanto on sulaksi käynyt, eli siis kaik-kiansa kahdenkolmatta vuorokaudenkuluessa, patojen omistajille kuitenkinmyönnetyllä oikeudella, sanottua kos-kea alempana ja kahdeksannentoistavuorokauden jälkeen alkaa omalla edes-vastauksella patoja ulospanemaan.Lauttaamista syksyllä saadaan Taival-kosken ja meren välillä toimittaa Syys-kuun 8 päivästä alkaen Lokakuun 10päivään asti, jonka tähden lupaa laut-tauksen jatkamiseen Syyskuun kulut-tua ei Kuvernöörille tarvitse erikseenhankkia.” Vuoden 1873 asetuksen pe-rusteella vahvistettiin lauttaussääntöjämonille muillekin vesistöille.

Heinäkuussa v. 1902 säädettiin val-tiosäätyjen esityksestä vesioikeuslaki.

Kossitettua purouittoväylää.

Puskutraktorilla perattua uittoväylää.

VT0205 s04- 10.10.2002 14:07 Sivu 15

Sen 2. luku käsitteli metsäntuotteidenlauttaamista eli uittoa. Uittoluvun 26§:ään sisältyi eräitä periaatteellisia sään-nöksiä, jotka ovat luoneet perustan ui-ton kehittämiselle, uiton toimittamisel-le ja uittoväylien kuntoonpanolle ainanäihin päiviin asti. Nämä periaate-säännökset olivat:– Luonnollista vesistöä saatakoon, mis-

sä se on avoimena, käyttää metsän-tuotteiden lauttaamiseen.

– Jos vesistöllä on suurempi yleinen ar-vo lauttaukseen nähden, saatetaanmyöskin määrätä että vesi- tai maa-alue on luovutettava sekä vesilaitosmuutettava tai poistettava.

– Vesistössä, missä käy jonkun arvoi-nen keskusliike taikka on sulku, ar-vokas laitos tahi muu kalliimpi laitetaikka harjoitetaan melkoisempaa ka-lastusta, älköön ryhdyttäkö laut-taukseen, ennenkuin sen toimittami-sen tapa ja järjestys on, hakemukses-ta, vahvistettu lauttaussäännöllä.

– Lauttaussäännössä on niinikään mää-rättävä, saako kukin lautata tavaran-sa erikseen vai onko lauttaus kaikkientavaranomistajien yhteisesti toimi-tettava. Ellei vesistön laatu tahi muutasianhaarat vaadi toisin, määrättä-köön lauttaus yhteiseksi.Huhtikuussa 1962 voimaantullut ve-

silaki ei sisältänyt uiton osalta periaat-teelliselta kannalta mitään uutta, vaik-ka uittoluvun pykälämäärä oli kasva-

nut kahdestakymmenestä kuudesta sa-taan. Eräitä tärkeitä selvennyksiä lakikuitenkin uiton osalta sisälsi. Säädettiinmm. siitä, kuka omisti uittoväylällä ole-vat rakenteet ja uittoa varten lunastetutalueet. Tähän saakka ne oli katsottu sää-tiöluontoiseksi väyläomaisuudeksi. Nytne tulisivat yhteisuittoväylillä uittoyh-distyksen ja yksityisuittoväylillä valtionomaisuudeksi. Vielä määrättiin, että val-tion puolesta käytti tällaisen omaisuu-den osalta omistajan oikeuksia se val-tion viranomainen, jolle yleisen uitto-edun valvonta kuului. Lakiin tuli myössäännökset, jotka koskivat uittoyhdis-tyksen lakkauttamisen aiheuttamia toi-menpiteitä ja uittoväylän purkua uitonlakkaamisen jälkeen.

Vuonna 1976 vesilakia täydennettiineräillä nippu-uittoa koskevilla sään-nöksillä, jotka olivat aikaisemmasta lä-hinnä irtouittoa silmälläpitäen laadi-tusta laista kokonaan puuttuneet. Sa-moin 1976 säädettiin virkistyskäytön jataaja-asutuksen huomioonottamisestauittoa uittosäännöllä järjestettäessä.Yleisen uittoväylän käsitettä täsmen-nettiin ja uppopuita koskevia säännök-siä tarkennettiin.

Uittosäännöstö

Ensimmäiset lauttaussäännöt annettiin1873 asetuksen perusteella kuvernöö-rien eli maaherrojen vahvistamina. Pää-

töksiä edelsi tavallisesti tie- ja vesira-kennusinsinöörin suorittama katselmus,jossa saatuihin tietoihin lauttaussään-töpäätös aineellisilta osiltaan perustui.Laajimmilleen lauttaus- eli uittosään-nöstö kehittyi vesioikeuslain voimas-saolon aikana, jolloin uittosäännöt olivahvistettu noin 40 000 uittoväyläkilo-metrille, joista kuitenkin vain noin neljäsosa oli jatkuvasti käytössä. Ai-kojen myötä uittosääntöjen vahvistaja-viranomainen vaihtui useasti, ensiksiniitä vahvistivat kuvernöörit ja maa-herrat, sittemmin vesistötoimikunnat,vesioikeudet ja nyt ympäristölupavi-rastot.

Metsähallitus on pitänyt uittosääntö-jä maksua vastaan yleisön saatavana jajulkaissut voimassaolevista uittosään-nöistä aika-ajoin luettelon. Viimeisin uit-tosääntöluettelo on päivätty 1. 1.2002.Muutoksineen luettelo sisältää 398 uit-tosääntöpäätösnimikettä, joista vanhinon vuodelta 1880 ja uusimmat vuodel-ta 2001. Uittoyhdistyksen ohjesääntöjäon luettelon mukaan voimassa vielä10 vesistöllä Uittosääntöä voidaan pi-tää eräänlaisena paikallislainsäädäntö-nä, koska siinä VL 5:11-13 §§:ien mu-kaan tulee yksityiskohtaisesti määrätäuiton toimittamistavasta ja määritelläuittajan oikeudet ja velvollisuudet. Toi-saalta uittosääntö on myös rakennus-lupa niiden uittolaitteiden ja rakentei-den osalta, jotka siihen on otettu.

VESITALOUS 5 200216

Uittoruuhi ja ruuhipato.

Betonista rakennettu uittopato.

VT0205 s04- 10.10.2002 14:07 Sivu 16

VESITALOUS 5 200217

On selvää, että uittosäännöt ovat tuo-neet järjestystä uittotoimintaan ja niitänoudattamalla on voitu välttää enim-mät selkkaukset muiden rantojen ja ve-sistön käyttäjien kanssa.

Uitto ja vesistöjen muutkäyttömuodot

Siinä vaiheessa kun uittoa alkoi esiin-tyä Suomen vesistöillä, oli rantojen javesien muu käyttö vielä varsin vähäis-tä. Vesimyllyjä ja sahoja oli siellä täälläparhaissa koskissa, patokalastusta har-

joitettiin lohijoissa ja rannoilla laidun-nettiin karjaa ja korjattiin luonnonhei-nää talven varalle. Varsinkin pienilläuittoväylillä pyrittiin uittovahingot so-pimaan välittömästi paikan päällä ns.rantasyynissä, jossa oli osapuolten li-säksi läsnä mukaan pyydetty sivullinen,uskottu mies. Uittopomolle voitiin an-taa repullinen rahaa ja tehtäväksi tuo-da sivujoen puut pääväylän vastuuseenniin, ettei jälkipuheita syntynyt. Jos hy-vin kävi ja vettä riitti, pomo saattoi il-moittaa puiden olevan vastuussa japalkkojen ja vahingonkorvausten tul-

leen maksetuksi sekä palauttaa raha-repun pääkasöörille niin, että sen poh-jalla oli vielä tuntuvasti rahaakin.

Isoissa joissa olleiden lohipatojenohittamiseen tarvittiin sitten jo virka-miehiä ja uittosääntöjä. Suurempaanhankaukseen vesistön muiden käyttö-muotojen kanssa uitto joutui voimalai-tosrakentajien ilmestyessä sotien jälkeenkaikille suurille joillemme. Voimalai-tosten rakentamista jatkui lähes neljävuosikymmentä. Syntyi pitkiä voima-laitossuvantoja ja uusia työpisteitä voi-malaitoksien uittokouruille. Ne aiheut-tivat lisäkustannuksia. Toisaalta välp-piin kertyvät uppopuut aikaansaivat te-hon menetystä ja kustannuksia voima-laitoksille.

Kymmenet, jopa sadat neuvottelutkäytiin uittajien ja voimamiesten kes-ken asioiden järjestämiseksi ja joskus rii-deltiin korkeimpia oikeusasteita myö-ten. Paljon aikaa ja tupakkia ja sillointällöin konjakkiakin kului tässä puu-hassa, mutta lopulta asiat kuitenkin jo-ten kuten järjestyivät. Uitot ovat nyt voi-malaitosjoilta loppuneet, mutta vesi-voimalaitokset jauhavat edelleen hal-paa ja saasteetonta energiaa ja toimitta-vat nopeasti korvaussähköä, jos esi-merkiksi atomivoimalaitoksissa tapah-tuu käyttöhäiriöitä. Uiton loppumistaeivät voimalaitokset kuitenkaan ai-heuttaneet, vaan se aiheutui pääasiassaauto- ja rautatiekuljetuksen kilpailustaja yleisistä asenteista, jotka pitivät uit-toa vanhanaikaisena ja jonka oli senvuoksi loputtava ja vapautettava vesis-töjä muuhun käyttöön.

Suomessa on noin 400 000 kesämök-kiä, joten niitä riittää joka niemen not-koon ja saarelmaan. Vaikka uitto on jol50 vuoden ajan kuulunut olennaisenaosana suomalaiseen vesistöluontoon,häiriintyvät jotkut kesämökkiläiset jär-ven selällä puksuttavan uittohinaajanäänistä, puhumattakaan siitä, että puu-tavaran veteenpanopaikka tulisi näkö-tai kuuloetäisyydelle heidän mökiltään.Tästä nousee ankara vastustus. Uitto-sääntöjen perusteella on Saimaalle voi-tu sijoittaa 60 ja Kymijoen vesistöön 18nippujen veteenpudotuspaikkaa, joihinkuuluvilla vesialueilla rakennetaanmyös hinauskuormat. Suurimpien pu-dotuspaikkojen uittomäärät ovat olleetn. 100 000 kuutiometriä vuodessa.

Sota-ajan uittomies.

Iponlahden pudotuspaikka Keiteleellä.

VT0205 s04- 10.10.2002 14:07 Sivu 17

Vesilainsäädännön merkitysuiton ohjailussa

Uitto on vesilainsäädännön eri säädök-sissä noteerattu varsin tyydyttävällä ta-valla. Erityisesti vesilakiin vuodelta1962 on mielestäni kuitenkin otettu tar-peettoman yksityiskohtaisesti uittoyh-distyksen sisäisiä asioita koskevia sään-nöksiä, jotka hyvin olisivat olleet uitta-jien kesken sovittavissa niin kuin käy-tännössä tapahtuikin. Myös uittoväylä-töiden kustannusten korvaamista kos-kevat säännökset osoittautuivat tyhjäk-si kirjaimeksi, varsinkin kun valtio al-koi kustantaa vähitellen jokseenkinkaikki uittoväylätyöt.

Kaiken kaikkiaan vesilainsäädännönuittosäännökset puutteineenkin ovatluoneet perustan uittotoiminnan kehit-tymiselle maassamme siihen mittaan,johon se parhaimmillaan ylsi. Ilman sel-vää lainsäädännöllistä pohjaa ei uitto-väylien kuntoonpano olisi ollut tapah-tuneessa mitassa mahdollista ja uitonorganisoituminen olisi todennäköisestijäänyt sekavaksi ja puutteelliseksi. Lain-säännökset olivat myös välttämättömiäuiton tapaisen vesistöjen yleiskäytön so-vittamisessa vesistöjen ja rantojen mui-hin käyttömuotoihin. Vuoden 1902 ve-sioikeuslain voimaantulo sattui sikäli-kin hyvään ajankohtaan, että uiton ke-hittäminen tuli mahdolliseksi rinnanmetsäteollisuuden nopean kehittymi-sen kanssa.

Uiton tulevaisuus

Uitto on nyt vetäytynyt niille alueil-le Saimaalla ja Kymijoen vesistöllä, joil-la se pystyy kustannuksellisesti hyvinkilpailemaan autokuljetuksen kanssa.Näyttäisi todennäköiseltä, että uitto voipitää pintansa nykyisessä mitassaan eri-tyisesti Saimaalla. Lisääntyvä puutava-ran proomukuljetus voi jossakin mää-rin pienentää vielä uiton volyymia. Ui-ton uudelleen viriäminen hylätyillä uit-toväylillä ei vaikuta todennäköiseltä.Ainoastaan polttoaineiden hintojen mo-ninkertainen nousu tai niiden saanninestyminen tai huomattava vaikeutumi-nen voivat kääntää kehitystä uiton laa-jentumisen suuntaan. Olemme kuiten-kin nähneet, miten yllättävät tapahtu-mat voivat aiheuttaa nopeita muutok-

sia maailman taloudessa. Joten kukapasen niin varmasti voipi tietää, mitä tu-levaisuus tuo tullessaan.


Hooli, J. & Lammassaari, V. 1992. Uitto ja sen vesistövaikutukset. Vesitalous 33(5):14-18.ISSN 0505-3838.Lammassaari, V. 1985. Uitto meillä ja muualla.Oulu, Oulun Yliopisto, Vesitekniikan laboratorio.Sarja A. 18. 53 s. ISBN 951-42-1938-4, ISSN0781-934X.Lammassaari, V. 1986. Hylättyjen uittoväylien kunnostus Suomessa ja sen vaikutus kriisiaiko-jen uittomahdollisuuteen. Oulu, Oulun Yliopisto,

VESITALOUS 5 200218

Kimolan nippunosturi.

Kimolan kanavan nippukuja.

Vesitekniikan laboratorio. Sarja A. 23. 144 s. ISBN951-42-2228-8, ISSN 0781-934X.Lammassaari, V. 1990. Uitto ja sen vesistövaiku-tukset. Helsinki, vesi- ja ympäristöhallitus. Vesi- jaympäristöhallinnon julkaisuja - Sarja A 54. 235 s.ISBN 951-47-3694-X, ISSN 0786-9594.Purhonen, E.J. 1962. Viisi vuosikymmentä uitonhyväksi: Suomen Uittajainyhdistys 1912–1962. Hel-sinki, Suomen Uittajainyhdistys ry. 199 s.Purhonen, E.J. (1998). Hivakka eli selonteko ui-tosta ja sen terminologiasta. Suomen Uittoperinne-yhdistys ry. 123 s. ISBN 952-90-9843-X.Suomen Uittajain yhdistys ry. & Järvi-Suomen Uit-toyhdistys. 2001. Uitto on aina nykyaikaa: Lyhyt ker-tomus uitosta ennen ja nyt. Savonlinna. 10 s.

VT0205 s04- 10.10.2002 14:07 Sivu 18

VESITALOUS 5 200219

alueluovutuksissa menetetyn peltoalantilalle oli raivattava uutta peltoa, jokamiltei kokonaisuudessaan oli kuiva-tuksen tarpeessa. Tästä tuli runsaat 20vuotta kestänyt työurakka. Nyt organi-saatiot ovat muuttuneet ja kuivatustyötvaihtuneet monipuolisemmiksi vesis-töjen ja ympäristön hoitoon liittyviksitehtäviksi.

Kastelun merkitys on ollut Suomes-sa aina suhteellisen vähäinen ja se onkeskittynyt etupäässä Etelä- ja Lounais-Suomeen.

Viljelyn kehitys on Suomessa liitty-nyt suuriin kansallisiin tapahtumiin.Tällaisia olivat esimerkiksi 1860-luvun

MAAN KUIVATUSJA KASTELU

1930-luvun loppuun mennessä Suomen pellot pää-osin oli peruskuivatettu ja ravinnontuotannossa pääs-ty lähes omavaraisuuteen. Sota-aikana kuivatusjär-jestelyt pahasti rappeutuivat ja alueluovutuksissamenetetyn peltoalan tilalle oli raivattava uutta pel-toa, joka miltei kokonaisuudessaan oli kuivatuksentarpeessa. Tästä tuli runsaat 20 vuotta kestänyt työ-urakka. Nyt organisaatiot ovat muuttuneet ja kui-vatustyöt vaihtuneet monipuolisemmiksi vesistöjenja ympäristön hoitoon liittyviksi tehtäviksi.

Jussi Hooliprofessori emeritusE-mail: [email protected] on ollut aiemmin mm. työnjohtaja-na, harjoittelijana ja nuorempana insinöörinäeri maanviljelysinsinööripiireissä sekä vesita-louden professorina Teknillisessä korkeakou-lussa ja Oulun yliopistossa.

Suomen maaperä ja ilmasto eivät oleluonnostaan tarjonneet kovinkaan suo-tuisia lähtökohtia maan viljelemiselle.Vuosina 1866-1868 koettujen viimeistennälkävuosien seurauksena maassammeon pyritty ravinnontuotannossa oma-varaisuuteen. Tämä on edellyttänytmm. maan tehokasta kuivattamista, jos-sa maanviljelysinsinöörit ja heidäntyönsä jatkajat ovat olleet ja ovat edel-leen keskeisessä roolissa.

1930-luvun loppuun mennessä Suo-men pellot pääosin oli peruskuivatettuja ravinnontuotannossa päästy lähesomavaraisuuteen. Sota-aikana kuiva-tusjärjestelyt rappeutuivat pahasti ja

VT0205 s04- 10.10.2002 14:09 Sivu 19

nälkävuodet, joiden jälkeen kaskivilje-ly alkeellisena viljelymuotona alkoi vä-hentyä ja peltoviljely vastaavasti yleis-tyä. Viljelymuodon vaihdoksen edel-lyttämä kääntöaura eli vältti tuli Suo-messa käyttöön 1800-luvun lopulla. Tä-mä oli merkitykseltään yhtä suuri muu-tos kuin myöhemmin traktorin käyt-töönotto maataloudessa.

Toinen kehityskausi liittyi Suomen it-senäistymisen jälkeiseen aikaan. Pääta-voitteena oli omavaraistaa viljan tuo-tanto. Tämä ajattelu edellytti perus-kuivatuksen ja tiejärjestelyjen voima-kasta kehittämistä. Nämä työt joudut-tiin tekemään miesvoimin, minkä joh-dosta ne olivat kalliita. Sen vuoksi kus-tannusten jakaminen yhteisissä maan-kuivatusyrityksissä oli sen aikaisessa ti-lanteessa tarpeellinen. Kustannusten oi-keudenmukaista jakamista edellyttimyös vuoden 1902 vesioikeuslaki.

Kolmas, voimakkain kehitys alkoi toi-sen maailmansodan jälkeen 1940-luvunlopulla. Tällöin traktori vähitellen syr-jäytti maataloudessa kuljetus- ja veto-välineenä käytetyn hevosen. Alkanutkehityskausi on jatkunut näihin päiviinasti ja on ollut viljelyn ja ympäristövai-kutusten kannalta monipuolisin. Elin-tarvikeomavaraisuuden ohella keskeisiätavoitteita ovat olleet myös maan pitä-minen asuttuna, eri alueiden tasapuoli-nen kehittäminen ja kriisivalmiudenturvaaminen.

Suomen liittymisellä Euroopan Unio-niin on luonnollisesti ollut suuri mer-kitys kehitykseen viimeksi kuluneinavuosina. Liittymisen jälkeen tapahtu-neen kehityksen myötä maataloudentuotantomäärät vastaavat karkeastiomavaraisuustasoa. On arvioitu, että tä-män suuruinen maataloustuotanto voi-nee säilyä jatkossakin.

Maatilojen määrä oli 1950- ja 1960-lu-kujen vaihteessa suurimmillaan lähes300 000 keskimääräisen peltoalan olles-sa vajaat 10 ha. Maataloudessa työs-kentelevien määrä oli 600 000 henkilöäja maatalouden osuus bruttokansan-tuotteesta oli runsaat 10 %. Aktiivitilo-jen määrä on nyt 75 000 ja keskimääräi-nen peltoala on 29 ha. Maataloudessatyöskentelevien määrä on 112 000 hen-kilöä ja maatalouden BKT-osuus on 1,3 %. Vuonna 2000 kokonaispeltoala onollut 2,3 miljoonaa ha.

Ensimmäiset vesistöjenperkaustyöt

Maan parantamiseen tähtääviä vesistö-jen perkaustöitä lienee kokeiltu jossa-kin määrin jo 1600-luvulla, pääasiassayksityisten toimesta. Perkaustyöt olivatkalliita hankkeita, eivätkä talonpojatvoineet ryhtyä pelkästään omin voiminkovin suuriin ja vaativiin yrityksiin.Niinpä kruunu katsoi velvollisuudek-seen ryhtyä tukemaan näitä hankkei-ta. Merkittävin hanke 1700-luvulla oliKokemäenjoki, jota perattiin jo silloinuseaan otteeseen. Perkaustöitä johti eri-tyinen toimikunta, joka vakinaistettiinvuonna 1799 ja jolle annettiin nimeksikoskenperkaustoimikunta. Tällä vaki-naistamisella oli tarkoitus jouduttaaperkauskysymysten käsittelyä ja tehos-taa töiden suorittamista. Tämän toimi-kunnan on katsottu olleen ensimmäi-nen merkittävä maaja vesiraken-nusalan organisaatio.

Järvenlaskut ja syyt niidenepäonnistumiseen

Suomessa ryhdyttiin jo melko varhainkokeilemaan järvien vedenpinnan alen-tamista siinä toivossa, että syntyneestävesijätöstä saataisiin uutta, hyvää vilje-lymaata. Laskettujen järvien vesijätötkasvoivat hyvin luonnonheinää ja sitenniittyjen viljely oli erittäin tärkeä tuo-tantotapa tuona aikana. Idean järven-laskuihin esi-isämme saivat luonnon-varaisista vesien ryöstäytymisistä, joitaaina silloin tällöin saattoi tapahtua.

Ihmisten suorittamat kokeilut olivatalkuun hyvin sattumanvaraisia ja va-hingot olivat monesti paljon suurem-mat kuin saavutettu hyöty. Ensimmäi-nen tiedossa oleva yritys on 1500-luvunalusta Saimaalta.

Varsinainen järvenlaskuinnostus al-koi 1700-luvulla. Silloin laskettiin kaik-kiaan 183 järveä. Innostuksen huippuoli 1800-luvun puolivälissä. Kaikkiaan1800-luvulla arvioitiin järvenlaskuja jajärvenlaskualoitteita olleen yhteensä1344. Niitä oli eniten silloisessa Vaasanläänissä yhteensä 319. Järvet katsottiin1700-luvulla joutomaihin luettaviksi janiiden viljellyksi muuttaminen oli ver-rattavissa soihin kohdistuvaan vastaa-vaan toimenpiteeseen.

Monet järvenlaskut onnistuessaantuottivat uutta viljelymaata jopa tu-hansia hehtaareja kerrallaan. Mutta hy-vin usein järvenlaskut myös epäonnis-tuivat ja sellaisissakin tapauksissa, mis-sä tulokset olivat muuten hyvät, monetodottamattomat vahingot olivat niinsuuret, etteivät tulokset vastanneet en-nakko-odotuksia eivätkä hankkeisiinuhrattuja varoja. Vuonna 1867 tehtiinjärvenlaskuista virallinen tutkimus. Sii-nä todettiin, että vain viidesosa tutki-tuista toimenpiteistä oli vastannut tar-koitustaan. Neljäsosa oli kokonaan epä-onnistunut ja 40 prosentissa hankkeis-ta hyöty oli likimain vastannut kus-tannuksia.

Tulokset eivät olleet kovin rohkaise-via, minkä vuoksi järvenlaskuihin ru-vettiin suhtautumaan epäluuloisesti.Työt oli suunniteltu ja johdettu sattu-manvaraisesti. Myös hydrologiset en-nakkolaskelmat olivat ylimalkaisia jaepätarkkoja. Vesistötyöt supistettiin tä-män jälkeen vähäksi aikaa melko vä-hiin. Vähitellen tiedostettiin, että maankuivattamiseen liittyvät työt; järvenlas-kut, suonkuivatukset ja joenperkauksetolivat niin vaativia urakoita, että oli ryh-dyttävä kouluttamaan ammattitaitois-ta väkeä varta vasten tällaisiin töihin.Tarvittiin uudenlaisia insinöörejä, jotkavarsinaisen insinööritaitonsa lisäksi oli-vat perehtyneitä maanviljelykseen jamaanmittaukseen. Tämä oli pontimenamaanviljelysinsinöörien koulutuksenaloittamiselle.

Toimenpiteitä maankuivatuksentehostamiseksi

Kolme ensimmäistä maanviljelysinsi-nöörin virkaa perustettiin vuonna 1885.Perustetuissa maanviljelysinsinööripii-reissä valmistui vuoteen 1920 mennes-sä 7550 kuivatusja vesistönjärjestely-työtä, joiden hyötyala oli yhteensä 369 000 ha. Samanaikaisesti piirien joh-dolla suoritettiin 293 työtä, joihin olimyönnetty valtion avustusta ja lainaa.Näiden töiden hyötyala oli yhteensä 73 800 ha. Nämä olivat suurimpia javaativimpia töitä ja sen vuoksi toteu-tettiin valtion tuen turvin. Suurimmanosan töistä viljelijät olivat toteuttaneetomatoimisesti ja rahoittaneet itse. Ny-kymuotoisen viljelymaan laajamittaisen

VESITALOUS 5 200220

VT0205 s04- 10.10.2002 14:09 Sivu 20

VESITALOUS 5 200221

kuivattamisen voidaan katsoa käynnis-tyneen tällä ajanjaksolla.

Suomen itsenäistyttyä uudelleen or-ganisoituun maataloushallitukseen pe-rustettiin insinööriosasto kuivatus- javesistönjärjestelytöitä varten. Ensim-mäiset itsenäiset vuodet olivat muu-toinkin voimakasta kehitystä maata-loudessa, joka pyrittiin järjestämäänmahdollisimman laajan omavaraisuu-den pohjalle. Tuotannon tehostaminenvaatii erityisesti viljelymaiden perus-parannuksesta huolehtimista. Tässä tar-koituksessa hallitus määräsi, että Tek-nillisen korkeakoulun oli otettava ra-joituksetta vastaan kaikki ne opiskeli-jat, jotka halusivat ryhtyä opiskelemaanmaanviljelysinsinööreiksi.

Myös maataloushallituksen insinöö-riosasto teki useita esityksiä toimintan-sa tehostamiseksi. Nämä aloitteet johti-vat mm. vesistötoimikunnan ja sään-nöstelytoimiston perustamiseen. Huo-miota kiinnitettiin myös joenperkaus-hankkeiden priorisointiin, kastelu- ja sa-laojitustoiminnan tehostamiseen.

Itsenäistymisen jälkeiset kaksi vuosi-kymmentä olivat ennen kaikkea teho-kasta kuivattamisen aikaa (kuva 1). Täs-tä on osoituksena, että 1930-luvun lo-pulla silloisten kriteereiden mukaanSuomen pellot oli pääosin saatu perus-kuivatetuksi ja ravinnontuotannossa olipäästy lähes tavoitteeseen – omavarai-suuteen.

Sodanjälkeinen aika

Sota-aikana maankuivatustyöt olivatpysähdyksissä 5-6 vuotta. Myös kun-nossapito jäi hoitamatta, joten kuiva-tusjärjestelyt rappeutuivat pahasti. So-tien jälkeiset alueluovutukset merkitsi-vät maanparannuksessa muutoinkinuutta vaihetta. Menetetty 300 000 hapeltoa oli korvattava raivattaviksi so-pivilla viljelyskelpoisilla alueilla, jotkamelkein kokonaisuudessaan olivat kui-vatuksen tarpeessa. Tämä lisäsi sotienjälkeen merkittävästi pellonraivausta jaojitustoimintaa. Tämän toiminnan huip-pu saavutettiin 1950-luvun loppupuo-lella, jolloin vuotuinen kuivatusala olilähes 100 000 ha. Osa tästä toteutettiinetenkin Pohjois-Suomessa työllisyydenylläpitämiseksi vielä käsinkaivuna.

Sotavuosien aiheuttaman keskeytyk-

sen jälkeen myös Pohjanmaan jokijär-jestelyitä jatkettiin 1950-luvulla. Nytkuitenkin otettiin perkausten lisäksikäyttöön myös pengerrykset ja tekojär-vien rakentaminen. Pengerrysten käyt-töä olivat lisäämässä uudet pumppaa-moratkaisut, jotka huomattavasti alen-sivat pengerryksestä aiheutuvia kus-tannuksia. Nämä järjestelyt on saatettu1990-luvulla pääosin päätökseen ja nii-den avulla on poistettu tulvat noin 50 000 peltohehtaarilta.

Tulvasuojelussa on edelleen kehitet-tävää, vaikka tulvasuojelun varmista-misen kannalta merkittävimmät vesi-rakennustyöt onkin saatettu päätök-seen. Vuonna 2000 valmistui suurtul-vaselvitys, jonka avulla kartoitettiin ris-kikohteet erittäin poikkeuksellisiin tul-viin varautumiseksi. Jatkossa huomio-ta kiinnitetään erityisesti operatiiviseentulvantorjuntaan. Myös käyttöön otetutsuurten vesistöjen tulvantorjuntasuun-nitelmat ovat parantaneet tulvantor-juntavalmiutta.

1960-luvulla peltokuivatuksen pai-nopiste siirtyi koneellistumisen myötäsalaojitukseen. Vuosittainen salaojitet-tu peltoala nousi sotia edeltäneestä noin3000 ha/a tasosta kymmenkertaiseksija jatkui tällä korkealla tasolla aina 1980-luvulle saakka. Tämän jälkeen salaoji-tustoiminta on melko jyrkästi supistu-nut nykyiselle alle 10 000 ha/a tasolle.Vuonna 2000 kokonaispeltoalasta oli sa-

laojissa 1,3 miljoonaa ha eli 57 %. Sala-ojituksen yleistyminen on johtanutmyös siihen, että valtaojien mitoitusmääräytyy yksinomaan salaojituksenasettamien kuivavaravaatimusten mu-kaan. Tämä on lisännyt huomattavastiperuskuivatuksessa uudistusojituksentarvetta.

Maatalouden rakennemuutos on hei-jastunut muutoinkin voimakkaasti kui-vatustoimintaan. Hyvillä viljelyalueil-la, missä tuotantoedellytysten arvioi-taan säilyvän pitkälle tulevaisuuteen,peruskuivatuksella ja salaojituksella onedelleen kysyntää ja järjestelmien yllä-pitoon on joka tapauksessa panostet-tava. Toisaalta esimerkiksi kuivatustar-koituksessa laskettujen matalien järvienvedenkorkeuksia pyritään yhä enem-män palauttamaan luonnontilaisiksi sa-malla, kun näiden järvien tilaa pyritäänmuutoinkin parantamaan rajoittamallaniiden rehevöitymistä sekä lisäämälläluonnon monimuotoisuutta, virkistys-käyttömahdollisuuksia ja maisema-ar-voa. Myös rantaviljelyksillä jo yksinkannattavuussyistä nähdään tarkoi-tuksenmukaiseksi nostaa pellon alara-jaa ja jättää alavimmat kohdat rehevöi-tymistä estäviksi suojavyöhykkeiksi.

Metsäojitus ja turvetuotanto

Maassamme on ollut soita 10,4 miljoo-naa ha ja soistuvia kankaita 1,4 miljoo-

Kuva 1. Jukulaisojan perkausta miesvoimin Alavieskassa v. 1926.

VT0205 s04- 10.10.2002 14:09 Sivu 21

naa ha. Näistä on raivattu pelloksi0,7–1,0 miljoonaa ha. Yhdyskuntaraken-tamisen ja turvetuotannon piirissä soi-ta on runsaat 200 000 ha. Metsäojitettusoista on hieman yli 6 miljoonaa ha.

Järjestelmällinen metsäojitustoimin-ta aloitettiin valtion mailla vuonna 1908ja yksityismailla ensimmäisen metsän-parannuslain voimaan tultua vuonna1929. Vuotuiset ojitusalat olivat kuiten-kin ennen sotia enimmillään vain muu-tamia kymmeniä tuhansia hehtaareja.Eniten metsäojitusta tehtiin koneellis-tumisen myötä 1960-luvun lopulla, jol-loin vuotuinen ojitusala oli lähes 300 000ha. Nyt metsäojituskelpoiset suot ovattulleet pääosin ensimmäiseen kertaanojitetuksi. Ojitustoiminnan painopisteon siirtynyt kunnostusojituksiin, jotkahuomattavalta osin tapahtuvat muidenmetsänhoitotoimenpiteiden yhteydes-sä.

Polttoturpeen vuotuinen tuotantoalaon keskimäärin 50 000 ha. Ensimmäisetpolttoturvetuotannon vaatimat kuiva-tukset tehtiin 1970-luvun puolivälissä.Nykyään soita on kuivatettu ja kun-nostettu turvetuotantoon yhteensä va-jaa 90 000 ha.

Kasvuturvetta on maassamme nostet-tu keskimäärin 1 000 000 m3 vuodessa,mihin tarvittava tuotantoala on 2 000 ha.

Kastelu

Kastelun merkitys on ollut Suomessaaina suhteellisen vähäinen ja se on kes-kittynyt etupäässä Etelä- ja Lounais-Suomeen. Käytännön merkitystä kas-telulla on ollut lähinnä vihannesten japaikoin perunan viljelyssä. 1970-luvunalussa kasteluun liittyvä tutkimus- jakehitystoiminta oli kastelun lisääntyes-sä varsin vilkasta. Silloin tutkittiin eriviljelykasvien kastelutarvetta ja kan-nattavuutta sekä kehitettiin oloihimmesoveltuvia kastelujärjestelmiä, joista ny-kyään käytetyimpiä ovat sadetusko-neet. On arvioitu, että maassamme ole-villa kalustoilla voitaisiin ankaran kui-vuuden sattuessa kastella runsaat 80 000 ha peltoa.

Pitkän tauon jälkeen tutkimus- ja ke-hitystoiminta on viime vuosina jossainmäärin elpynyt. Mielenkiinnon kohtee-na ovat lähinnä kastelulannoitus eri-tyisviljelyssä sekä kastelun yhdistämi-nen säätösalaojitukseen perunan vilje-lyssä.


Kara, O. 1972.Sadetuksesta ja sen kannattavuu-desta viljanviljelytiloilla Etelä-Suomessa. Helsinki,Suomen maataloustieteellinen seura. Suomen maa-taloustieteellisen seuran julkaisuja 127. 108 s.ISBN 951-9041-03-6 (nid.), ISSN 0039-5595.Merilä, E. 1995. Suomen peltojen peruskuivatuk-sen tila ja tarve. Helsinki, vesi- ja ympäristöhallitus.Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja – Sarja A 199.119 s. ISBN 951-47-9849-X, ISSN 0786-9592Ollila, M. & Virta, H. & Hyvärinen, V. 2000. Suur-tulvaselvitys. Helsinki, Suomen ympäristökeskus. Suo-men ympäristö 441. 140 s. ISBN 952-11-0795-2,ISSN 1238-7312.Paavolainen, M. (toim.). 1989. Maankuivatuksenhistoriaa. Helsinki, Maa- ja Vesitekniikan Tuki r.y.216 s. ISBN 951-99983-2-2.Salaojakeskus. 2002. Salaojituksen tavoiteohjelma2020. Helsinki. 37 s.Seuna, P. 1977. Kasteluun vaikuttavista hydro-meteorologisista tekijöistä. Helsinki, vesihalli-tus. Vesientutkimuslaitoksen julkaisuja 24. 96 p.ISBN 951-46-3289-3.Sierla, J. 2000.Water Resources Management andAgriculture in Finland. ERWG Letter, Land and Water Management in Europe. No 2. pp.1-4.Wäre, M. 1984. Maanviljelysinsinöörit ja maata-louden vesirakentajat säädöksissä ja tilastokuvi-na.Julk.: Mustonen, S. (päätoim.). 50 Rakentami-sen Vuotta. Helsinki, Suomen RakennusinsinöörienLiitto S. 293-312. ISBN 951-758-052-5.

VESITALOUS 5 200222

Kuva 2. Automatisoitu pohjavesikastelu ja säätösalaojitus Tyrnävällä kesällä 2002. Isäntä voi antaa päärakennuksessa (2) olevaltatietokoneelta käskyn tiedonkeruuyksikköön (3) veden pumppaamisesta (6) säätösalaojitetulla pellolla (1) olevan kastelujärjestelmänjakokaivoon (5), kun pellolla tehdyt pohjavesihavainnot (7) ja sääennusteet osoittavat olevan kastelun tarvetta. Laitteisto säätökaivoissa (3ja 4) säätää automaattisesti pohjavedenpinnan halutulle korkeudelle.

VT0205 s04- 10.10.2002 14:09 Sivu 22

VESITALOUS 5 200223

Kaivoja, käymälöitä ja vesijohtoja onSuomessa rakennettu jo varhain linnoi-hin ja kartanoihin. Nykyaikainen vesi-huolto alkoi kehittyä maassamme 1870-luvulla. Ensimmäinen yhteinen maa-seudun vesijohto rakennettiin puuput-kista Ilmajoelle vuonna 1872. Tyypilli-sesti maaseudun vesijohtohankkeetovat alkaneet suhteellisen pieninä jakasvaneet vähitellen (kuva 1).

Monissa kaupungeissamme pohdit-

to ja kuntien kiinnostus kehittää inf-rastruktuuriaan.

Maamme kaupunkien vesi- ja viemä-rilaitokset alkoivat kehittyä tarpeista, joi-ta kuvaavat iskusanat: palo, jano, terveysja hygienia. Ensimmäinen kaupunkienvesilaitos valmistui Helsinkiin vuonna1876. Jo vuonna 1871 kaupunki oli sol-minut vesilaitoksen rakentamisesta ja yl-läpidosta 75-vuotisen toimilupasopi-muksen W.A. Abeggin kanssa. Abegg

VESIHUOLLONVIRSTANPYLVÄITÄ

Nykyaikainen vesihuolto alkoi kehittyä maassamme1870-luvulla. Tietotaitoa haettiin aktiivisesti muis-ta silloin kehittyneemmistä maista. Vesi- ja viemä-rilaitostoiminnan keskeinen periaate Suomessa onollut kuntien omistamat laitokset, jotka ostavat pal-veluja yksityisiltä yrityksiltä.

Tapio S. Katkotekn.tri, dosentti, akatemiatutkijaTampereen teknillinen korkeakoulu (TTKK),bio- ja ympäristötekniikan laitos (BYT)E-mail: [email protected] toimii Suomen Akatemian tutkijanaja on laatinut laajoja vesihuoltoa koskevia jul-kaisuja.

Kuva 1. Maaseudunvesijohtojen kehitysSuomessa 1880–1950 (Katko 1996).

tiin vesilaitoksen rakentamista jo 1800-luvun puolivälissä. Tampereella tehtai-lija von Nottbeck teki vuonna 1865 eh-dotuksen yksityisen vesilaitoksen ra-kentamisesta. Ideana oli, että tehtailijavarmistaisi tulovirtansa, kun kaupunkiottaisi kantaakseen riskit. Lopulta kau-punki hylkäsi ehdotuksen ja ryhtyi ke-hittämään kunnallista laitosta. Vuonna1875 tuli voimaan kunnallislaki. Senpohjalta syntyi kunnallinen itsehallin-

VT0205 s04- 10.10.2002 14:09 Sivu 23

myi toimilupansa berliiniläiselle Nep-tun-yhtiölle, joka kuitenkin joutui ta-loudellisiin vaikeuksiin, jolloin kaupun-ki lunasti toimiluvan. Laitosta rakenta-maan tullut Robert Huber hoiti vesilai-tosta vuoteen 1883. Huber perusti asen-nusliikkeet Helsinkiin ja pian myös Vii-puriin, Tampereelle ja Turkuun. Jo vuon-na 1877 Helsingissä otettiin käyttöön ve-simittareita (Herranen 2001).

Vuoden 1879 terveysasetus määräsikaupunkien korkeussuhteet ”punnitta-vaksi” (Juuti 2001). Tämä mahdollistiviemäröinnin suunnittelun. Vuoden 1890tienoilla Helsingissä kiellettiin lyijyput-kien käyttö tonttijohdoissa terveyssyis-tä. Nyt 2000-luvulla vesihuollon pio-neerimaalla Englannilla on suururakkalyijyisten tonttijohtojen uusimisessa.

VESITALOUS 5 200224

Kuva 2. Vesi- javiemärilaitosten perustaminen Suomen kaupunkeihin1870–1950 (Katko 1996).

Kuva 3. Pohjavesiensuhteellinen osuusSuomen yhdyskuntienvedenhankinnassa1910-2010 (Katko1996).

Tampereella otettiin vuonna 1884käyttöön ns. matalapaineinen vesilai-tos, jonka rinnalle rakennettiin myö-hemmin korkeapaineinen järjestelmä.Myös Oulussa vesilaitokset toteutettiinvastaavalla tavalla. Ensimmäiset poh-javettä käyttävät kaupunkien vesilai-tokset valmistuivat Viipuriin v. 1892,Turkuun v. 1903 (Stenroos ym. 1998),Hankoon v. 1909 ja Hämeenlinnaan v.1910 (Juuti ym. 2000). Kovan keskuste-lun jälkeen vuoden 1900 tienoilla hy-väksyttiin vesivessat Helsingissä ja pianmyös muualla. Vesi- ja viemärilaitoksetsyntyivät ensin suurempiin ja vähitel-len myös pienempiin kaupunkeihin.Useimmiten viemärilaitos perustettiinyhdessä vesilaitoksen kanssa (kuva 2).Ennen maamme itsenäistymistä vesi- ja

viemärilaitoksia oli perustettu kuu-teentoista kaupunkiimme.

Innovaatioiden leviäminen

Vuonna 1902 tuli voimaan vesioikeus-laki. Se painotti vesien hyväksikäyttöä,mutta ei kiinnittänyt vesien pilaamiseenjuurikaan huomiota. Tämä siitä huoli-matta, että useissa kaupungeissa vesienpilaantuminen koettiin ongelmaksi jovuosisadan alussa (Laakkonen 2001).

Osuuskuntalaki tuli voimaan vuon-na 1907, jolloin perustettiin Pispalaanmaamme ensimmäinen vesijohto-osuuskunta. Tämä huolehti 55 vuodenajan Pispalan asukkaiden veden han-kinnasta (Juuti 2001). Vesiosuuskunnatovatkin yksi suomalaisen vesihuollonerityispiirre.

Vuonna 1910 valmistuivat Lahteen jaHelsingin Alppilaan maamme ensim-mäiset jätevedenpuhdistamot, joissa olisaostuskaivo ja sepelisuodatin. Lahdenkaupungille myönnettiin vuonna 1913kunniakirja Pietarin yleisvenäläisessäterveydenhoitoalan näyttelyssä pohja-vesien käytöstä ja jätevesien puhdista-misesta. Tietotaito ensimmäisiin vesi- javiemärilaitoksiimme haettiin kuitenkinKeski-Euroopasta.

Maamme ensimmäinen vesihuollonurakointiliike syntyi vuonna 1912, kunAlmänna Ingeniörsbyrå perusti Hel-sinkiin sivutoimistonsa. Myöhemmintästä kehittyi vesihuollon keskeinen yri-tys, Yleinen insinööritoimisto (YIT).Vuosina 1915–16 koettiin Tampereellapahin vesihuoltoon liittyvä epidemia,

VT0205 s04- 10.10.2002 14:09 Sivu 24

VESITALOUS 5 200225

kun lavantautiin sairastui noin 3300henkilöä, joista kuoli lähes 300. Viemä-rivesiä oli päässyt vesijohtoveteen.

Vedenhankinnassa keskeinen kysy-mys on alusta lähtien ollut, hyödynne-täänkö pohja- vai pintavettä. Pohjave-sien suhteellinen osuus väheni 1920-lu-vulla, ja niitä ryhdyttiin laajemmin hyö-dyntämään vasta 1950-luvulla (kuva 3).Ensimmäinen kalliovesitunneli veden-hankintaa varten rakennettiin maa-hamme 1930-luvun lopulla. Samoihinaikoihin ruvettiin Helsingissä rakenta-maan uusille asuntoalueille erillis-viemäreitä.

Jälleenrakennuskausi

Toisen maailmansodan aikana vesilai-tokset joutuivat toimimaan vaikeissaolosuhteissa, mutta selvisivät niistä koh-tuullisen hyvin. Vuonna 1949 syntyivätensimmäiset suunnittelutoimistot: Maaja Vesi Oy sekä Maaseudun Keskusra-kennustoimiston (MKR), josta myö-hemmin syntyi Suunnittelukeskus Oy.Toimistojen syntyä vauhditti vuonna1951 voimaan tullut rahoituslaki.

Muoviputkia ryhdyttiin valmista-maan Suomessa jo 1950-luvun puolivä-lissä. Alussa niitä käytettiin pieniinmaaseudun vesijohtoihin ja vähitellenmyös suurempiin vesijohtoihin ja vie-märeihin. Nykyään Suomessa käyte-

tään muoviputkia suhteellisesti enem-män kuin missään muussa maassa.

Lähinnä maaseututaajamien ja pien-ten vesilaitosten yhteistyöjärjestöksi pe-rustettiin 1950-luvun puolivälissä Vesi-huoltoliitto, nykyisen Vesi- ja viemäri-laitosyhdistyksen (VVY) edeltäjä. Vieläsamalla vuosikymmenellä YIT aloittivesihuollon vientitoiminnan. Ensim-mäisiä vientihankkeita olivat Reykja-vikin viemärilaitoksen suunnittelu Is-lannissa sekä Karbalan vesilaitoksensuunnittelu ja urakointi Irakissa.

Vesihuollon tehokasrakentaminen

Suurin osa nykyisistä vesi- ja viemäri-verkostoista rakennettiin 1960- ja 70-lu-vuilla. Erityisesti vesiensuojelun kan-nalta keskeinen oli vuonna 1962 voi-maan tullut vesilaki. Jätevesiluvat oli-vat luonteeltaan vähemmän pysyviäkuin vesistöön rakentamista koskevat:ne kiristyivät tekniikan ja vaatimustenmukana.

Vielä 1960-luvulla yhdyskuntien ve-den kokonaiskulutuksen arvioitiin kas-vavan voimakkaasti. Esimerkiksi Tam-pereella (kuva 4) kokonaiskulutuksenarvioitiin kasvavan tasolle, joka oli kak-sin-kolminkertainen toteutuneeseenverrattuna. Energiakriisin sekä vuonna1974 voimaan tulleen jätevesimaksulain

myötä veden kulutuksen kasvu taittuija ominaiskulutus alkoi laskea.

Laitosten rakentamisen ohella 1960-luvun lopulla tapahtui myös muuta ke-hitystä. Vuonna 1967 perustettiin vesi-huollon ensimmäinen professuuri Tek-nilliseen korkeakouluun ja Kalajoki-laaksoon syntyi ensimmäinen ylikun-nallinen tukkuyhtiö. Suomen 1960-lu-vulla aloittamassa kehitysyhteistyössävesihuolto on alusta lähtien ollut kes-keinen toimialue. Vesiensuojelu loimyös pohjan Itämeren suojelulle jamyöhemmälle lähialueiden ympäristö-yhteistyölle.

Vuonna 1970 perustettiin vesihallitus.Sen tuli huolehtia vesien ja niiden käy-tön valvonnasta, vahinkojen ja haitto-jen torjunnasta sekä eri käyttömuodothuomioonottavasta kokonaissuunnit-telusta. Sen tuli myös edistää vesien-suojelua, kehittää veden hankintaa javiemäröintiä. Tehtäviksi tulivat myö-hemmin valtion vesiensuojelutyöt, teol-lisuuden ja yhdyskuntien vesihuolto se-kä vesiensuojelun rahoitustuen kana-vointi ja öljyvahinkojen torjunta. NytEuroopan unioni edellyttää integroituavesivarojen hallintaa, joka monessa mie-lessä on vesivarojen kokonaissuunnit-telun toistamista.

Vuoden 1962 vesilain vaikutus näkyyerityisesti vesiensuojelussa (kuva 5).Maamme ns. vanhoihin kaupunkeihinrakennettiin 1960- ja 70-luvuilla jäteve-denpuhdistamot. Jätevesien puhdis-tusta edisti oleellisesti vuonna 1974 tul-lut jätevesimaksulaki. Puhdistamoidenkokonaismäärä alkoi laskea 1980-luvunpuolivälistä, kun pieniä puhdistamoitaotettiin pois käytöstä ja puhdistusta kes-kitettiin.

Yksi suurimpia vesihuoltohankkeitaon ollut Päijänne-tunneli. Sen rakenta-mista perusteltiin voimakkaasti kasva-valla veden tarpeella, vaikka jälkikäteenvoidaan todeta, että veden tarve to-dennäköisesti olisi voitu saavuttaamuillakin vaihtoehdoilla. Hankkeenkeskeinen vaikutus lieneekin muualla.Maamme metsäteollisuuden tehokasvesiensuojelu alkoi Äänekoskella, Päi-jänteen yläjuoksulla 1980-luvun puoli-välissä. Pääkaupunkiseudun Vesi Oy olikeskeinen toimija asiaa edistäneessäkansalaisliikkeessä (Konttinen 1994).

Viime vuosien toimintaympäristön

Kuva 4. Tampereen vedenkulutuksen ennuste 1960-luvun puolivälissä ja toteutunut kehitys(Juuti & Katko 1998).

VT0205 s04- 10.10.2002 14:09 Sivu 25

VESITALOUS 5 200226

Taulukko 1. Suomen vesihuollon keskeisiä strategisia päätöksiä vv. 1860–2001

Kehitys Strateginen päätös Päätöstyyppivaihe Vuosi Tekijä / päätös 1 2 3

1 perinteiset kaivot ja käymälät

2 1866 von Nottbeckin ehdotus hylättiin, Tre SI P1871 Hgin vesilaitoksen toimilupasopimus P Y SI1875 kunnallislaki P SI E1876 1. kaupunkien vesilaitos, Hki T ET SI

3 1877 Hki: vesimittarit käyttöön T E1879 terveysasetus ET T P, SI1879 Oy Huber Ab, asennusliike Y T1882 Hgin vesilaitos kaupungin vastuulle P SI E1890 laskutus vain mittauksella, Hki T E1890 lyijyputkien käyttökielto tonttijohtoina, Hki ET T1892 1. pohjavesilaitos, Viipuri T ET

n. 1900 WC:t hyväksyttiin T ET SI

4 1902 vesioikeuslaki P E SI1906 yleinen ja yhtäläinen äänioikeus P SI1907 osuuskuntalaki P SI1910 1:set jv. puhdistamot ET T1912 1. urakoitsija (YIT) perustettiin Y1920 T:reen pohjavesilaitosehdotus hylättiin SI ET1938 1. kalliovesitunneli T E1938 ensimmäiset erillisviemärit T ET E

5 Sodan aiheuttama kehityksen pysähdys

6 1949 1. konsulttitoimistot (Maa ja Vesi Oy; MKR) Y1951 1. rahoituslaki P E SI1954 muoviputkien kotimainen valmistus T Y E1956 Vesihuoltoliitto /VVY SI T1958 1. vesihuollon kaukovientihanke Y E

7 1962 vesilaki P ET SI1967 1. vesihuollon professuuri SI T1967 1. ylikunnallinen tukkuyhtiö SI E T1968 seutukaavoitus koko maahan SI1968 vesialan kehitysyhteistyö alkaa P SI1970 Vesihallinto P SI ET1970 1. nykyaikainen tekopohjavesilaitos T ET

n. 1970 rinnakkaissaostus T ET1973 komitean tasataksaehdotus P SI E1973 laki yhdyskuntien vesiensuojelutöistä P ET SI1974 Jätevesimaksulaki P ET E1977 Laki yleisistä vv-laitoksista P SI E1978 Vn:n päätös vesihuoltotöistä P SI E1982 Päijännetunneli T SI ET

8 1995 Kuntalaki E SI P1995 Suomi EU:n jäseneksi P SI2001 Vesihuoltolaki P SI2001 Ympäristönsuojelulaki P ET SI

P = poliittinen SI = sosiaalis-institutionaalinen T = tekninen

VT0205 s04- 10.10.2002 14:09 Sivu 26

VESITALOUS 5 200227

Pääperustelu Päävaikutus Sivuvaikutus

riskit kaupungille kaupunkien ja kuntien vastuuulkomaiset esimerkit luvan myynti edelleen vastuu myöhemmin kaupungilleitsemääräämisoikeus kuntien verotusoikeuspalo, jano, terveys, hygienia kaupunkien vesihuolto parantuneet elinolot

laskutus tod. kulutuksen mukaan tuhlailun estosanitaatio viemäröinnin alku varhainen vesiensuojelutarve yritystoiminnan alku palvelua yksityissektoriltatoimilupayrityksen talousvaikeudet kuntien vastuu kasvoitoimiva ratkaisu kulujen vastaavuus tuhlailun estotutkimuksella todettu terveysriski kauaskantoinen ennakoiva päätöslaadultaan paras vesilähde esimerkkinä muulle maalle pohjaveden merkitysjätteiden kuljetus poiskuljetus, ongelmat muualle jätevesien puhdistuksen tarve

vedenkäyttöoikeudet veden taloudellinen käyttö alustavaa vesiensuojeluatasa-arvo demokraattinen kontrolli kunnall. yy-äänioikeus 1919osuustoiminta vedenhankintaan maaseudun instit. malli kylätoimikunta jne.hygieniaolot vesiensuojelun alkutavoite Venäjän rakennushankkeet vesihuollon urakoitsijaksi palveluja kuntien vv-laitoksilleepäily tuottoarvioista lykkäsi pohjaveden hyödyntämistä pohjavesiensuojelu lykkääntyitilaratkaisu esteettinenuudet asuntoalueet, Hki jv:n puhdistus mahdolliseksi

vaikeissa olosuht. vesihuoltoa kehitys pysähtyi n. 10 vuodeksi

lisääntyvä suunnittelun tarve konsulttitoiminnan syntykotitalouden rationalisointi alku maaseututaajamista konsulttitoiminnan syntykäyttökelpoisempi materiaali mahdollisti teknologiahyppäyksen muoviputkien pioneerimaaksipienten laitosten edunvalvonta koko sektorin edunvalvojaksi toimijakentän rakentuminenurakoitsijan uudet markkinat kansainvälistymisen alku pohjaa kehitysyhteistyölle

vesien pilaantumisen esto vesiensuojeluvelvoitteet ympäristönsuojelun pioneeriammattilaisten tarve kansall. kapasiteetin luominen tietotaidon nostoalueellinen yhteistyö kaukopohjavedenhankinta mallina myöhemmilleseutusuunnittelu yhdyskuntasuunnittelu ylikunnallinen vesihuollon yhteist.kansainvälinen vastuu Suomen kansainvälinen näkyvyys sektorin kansainvälistyminenoman hallinnon luonti vesiensuojelu ja moninaiskäyttö ympäristöhallinnon pohjaparempilaatuista vettä pohjavesien lisääntyvä käyttö pohjavesien suojeluminimitekijän, fosforin saostus rehevöitymisen esto puhdistuksen tehostaminentasa-arvo, sosiaaliset perusteet hylättiin liian yksioikoisena tariffit tarpeiden mukaantärkeä vesiensuojelu ylikunnallinen yhteistyöjätevesien puhdistus taloudellisesti mahdolliseksi laskeva vedenkulutusvv-laitosten rooli toiminta-alueettärkeä vesihuolto ylikunnallinen yhteistyövoimakkaasti kasvava tarve vedentarpeen turvaaminen metsäteollisuuden vesiensuojelu

kuntien roolin tarkistus liikelaitostaminen, kirjanpitouudist. toimintojen tehostaminenEuroopan integraatio EU:n vesipuite-, juomav., jätev. d:vit haaste: paik. olojen huomioimiseentoimintaympäristön muutos kehitt.velv., koht. tuotto, kaupall. kuntien lisääntyvä yhteistyöympäristön pilaantumisen ehkäisy kunnille lisää ympsuoj. velvoitteita haja-asutuksen jätevesihuolto

E = ekonominen ET = ekologis-terveydellinen Y = yritysten tekemä

VT0205 s04- 10.10.2002 14:13 Sivu 27

muutokseen liittyvät mm. kuntalain uu-distus, Suomen liittyminen Euroopanunioniin sekä vuoden 2001 vesihuolto-laki ja ympäristönsuojelulaki. Kuntala-kiin sisältyi kirjanpitouudistus, liikelai-tostaminen sekä vesi- ja viemärilaitos-ten nettobudjetointi. Euroopan unionidirektiiviensä kautta vaikuttaa sekä ve-denhankintaan että vesiensuojeluun.Vesihuoltolaki toi kunnille vesihuol-lon kehittämisvelvollisuuden.

Kokonaiskehityksen arviointia jajohtopäätöksiä

Vesihuoltopalveluiden kehitys nykyi-selle kansainvälisesti verrattuna hyvinkorkealle tasolle on kiistämättä vaati-nut koko institutionaalisen kehyksenkehittämistä. Taulukkoon 1 on koottuSuomen vesihuollon kehitykseen liitty-viä strategisia päätöksiä vuosina 1860-2001. Monet niistä ovat olleet luonteel-taan poliittisia, sosiaalis-institutionaa-lisia ja ekonomisia. Myös ekologis-ter-veydellisiä päätöksiä on eriteltävissä.Teknologiset päätökset lienevät ainakinosin seurauksia muista päätöksistä.

Kokonaisuutena vesihuollon kehityson viimeisen 150 vuoden aikana ollutkumuloituvaa. Jotkut päätökset ovattoisaalta vieneet kehitystä hyppäyksel-lisesti eteenpäin. Jo 1800-luvulla tieto-taitoa haettiin aktiivisesti muista silloinkehittyneemmistä maista. Tämä koskeeteknisiä valintoja mutta myös institu-tionaalisia ratkaisuja. Helsinkiin raken-nettiin Suomen ensimmäinen vesi- javiemärilaitos, josta monet kaupunkim-me ottivat oppia. Kokonaisuutena ke-

hitys ei kuitenkaan ole ollut niin pää-kaupunkikeskeistä kuin jotkut histo-riantutkijat ovat esittäneet.

Kaupunkien ja maaseudun vesihuol-to ovat kehittyneet eri lähtökohdista,mutta ovat sekä teknisesti että organi-satorisesti lähestyneet toisiaan. Haja-asutusalueella vesiosuuskunnat ovatedelleen keskeisessä asemassa. Vesi-huollosta ei kuitenkaan löydy jätehuol-lon kaltaista poukkoilevaa kehitystä(Nygård 2000), jossa valtiovalta on vä-lillä edistänyt ja välillä vastustanut va-littuja ratkaisuja (kierrätys, poltto jne.).

Eräs pitkän aikavälin kysymys on,mihin yhteiskunnan yhteisiä varoja tu-lee kohdentaa. Toinen haaste on, mi-ten turvata riittävät varat verkostojensaneeraukseen ja kunnossapitoon. Ve-siensuojelussa on tultu tilanteeseen, jos-sa viimeisiä prosentteja ei välttämättäole järkevä puhdistaa. – Ainakin, josvaihtoehtona on kohdentaa vastaaviavaroja esim. hajakuormituksen vähen-tämiseksi. Ylikunnallinen yhteistyö onlisääntynyt, mutta siinäkin tullevat ra-jat jossain vaiheessa vastaan.

Vesi- ja viemärilaitostoiminnan kan-nalta keskeinen periaate Suomessa,Pohjoismaissa ja useimmissa länsi-maissa on ollut kuntien omistamat lai-tokset, jotka ostavat palveluja yksi-tyisiltä yrityksiltä. Pitkällä aikavälillävesi- ja viemärilaitostoiminnot ovat lä-hestyneet toisiaan ja monin paikoin yh-distyneet. Laitosten autonomia on myöslisääntynyt. Jo ensimmäiset vesi- ja vie-märilaitokset ovat ostaneet palveluitayksityissektorilta siten, että niitä on kil-pailutettu. Tätä kokemusta voisi tuoda

aktiivisemminkin esille kansainvälises-sä keskustelussa 2000-luvun alussa.Tehdyt päätökset myös osin sitovat jarajaavat vesihuollon tulevaisuudenmahdollisia, todennäköisiä ja haluttujakehityspolkuja.


Herranen, T. 2001. Vettä ja elämää: Helsingin ve-sihuollon historia 1876 - 2001. Helsinki, Helsinginvesi & Edita. 238 s. ISBN 95-37-3496-X.Juuti, P. 2001. Kaupunki ja vesi. Tampereen vesi-huollon ympäristöhistoria. 1835-1921. 283 s.[TaY,väitöskirja.] ISBN 952-891-4046-0.Juuti, P. & Katko, T. 1998. Ernomane vesitehras :Tampereen kaupungin vesilaitos 1835-1998.Tam-pere, Tampereen kaupungin vesilaitos. 307 s. ISBN952-91-0065-5.Juuti, P., Rajala, R. & Katko, T. 2000. Terveyden jaympäristön tähden: Hämeenlinnan kaupungin vesi-laitos 1910 - 2000. [Hämeenlinna, Hämeenlinnankaupungin vesilaitos.] 216 s. ISBN 952-9509-06-5.Katko, T. 1996. Vettä!: Suomen vesihuollon kehityskaupungeissa ja maaseudulla. Helsinki, Vesi- ja vie-märilaitosyhdistys. 416 s. ISBN 952-5000-07-9.Konttinen, E. 1994. Päijänne puhtaaksi: reittivedetraikkaammiksi. Jyväskylä, Jyväskylän yliopiston so-siologian laitoksen julkaisuja 57. 110 s. ISBN 951-34-0226-6, ISSN 0357-5144.Laakkonen, S. 2001. Vesiensuojelun synty. Hel-singin ja sen merialueen ympäristöhistoriaa1878–1928. Hanki & Jää. 309 s.Nygård, H. 2000. Staden och avfallet. Licencia-tavhandling. Åbo Akademi.Stenroos, M., Toropainen, V-P. & Vallin, J. 1998.Turkulaisen veden pitkä matka Halisten koskilta Tu-run keskuspuhdistamolle: Turun vesilaitoksen juh-lakirja. Turku, Turun vesilaitos. 211 s. ISBN 952-5217-07-8.

VESITALOUS 5 200228

Kuva 5.Jätevedenpuhdistamoidenrakentaminen Suomen ns.vanhoihin kaupunkeihin(102 kpl) sekä yhdyskuntienvesiensuojelua koskeneetkeskeiset asetukset ja lait(Katko 1996, muunneltu).

VT0205 s04- 10.10.2002 14:13 Sivu 28

VESITALOUS 5 200229

Ruotsalais-suomalaisessa ve-silainsäädännössä on yritetty yli 700vuotta sovittaa yhteen kahta vaikeastiyhteensopivaa periaatetta: vesialueidenyksityisomistusta ja niiden yleistä käyt-töä. 1200-luvun puolivälissä annetussaHelsinglandin maakuntalaissa tode-taan, että “se omistaa veden, joka omis-taa maan.” Tuolloin veroa maksavat ta-lolliset omistivat yhteisesti sekä met-sät että maatalousmaan. Kylän lähei-syydessä oleva vesi katsottiin kylän yh-teiseksi vesialueeksi. Kylän maanomis-tajilla oli siihen omistusoikeus samassasuhteessa kuin heillä oli osuus kylänmaihin. Kun vanhassa agraariyhteis-kunnassa paikalliset kyläläiset olivat ve-sialueiden pääasiallisia käyttäjiä, jär-jestelmä oli toimiva ja periaatteeltaanselkeä.

Ajan myötä tilanne mutkistui, koskamyös ulkopaikkakuntalaiset liittyivätkasvavassa määrin vesialueiden käyt-täjäkuntaan. Liikenteen kasvun ja elin-keinotoiminnan eriytymisen myötävanhat periaatteet koettiin yhä ongel-mallisemmiksi. 1800-luvulla vesioi-keusasioista tuli aikakauden vaikeitapoliittisia kiistakysymyksiä. Kiis-tanalaisimpia vesialueita olivat joet jaerityisesti kosket, koska niillä oli käyt-töä useampaan tarkoitukseen kuin sei-sovilla vesillä. Virtaavien vesien omis-tukseen ja käyttöön pyrkivät vaikutta-maan useat intressiryhmät:[1]1) Maanviljelijät puolustivat jokien va-

paata virtausta sekä koskipaikkojenja kapeikkojen ruoppausta. Tulvatolivat pääsääntöisesti haitaksi hei-dän elinkeinolleen.

KALASTUS JAVESIEN VIRKISTYS-

KÄYTTÖVesivoiman hyödyntämisellä on aina ollut huomat-tava kansantaloudellinen merkitys. Näin erityisesti1900-luvun teollistumiskaudella. Kalastus on puo-lestaan ikivanhaa omavaraistaloutta, jota harras-tettiin usein satunnaisesti tai luppoaikana, kun eiollut muuta tärkeämpää tekemistä. Vesilainsäädän-nön kehitys kuitenkin osoittaa, että kalastuksenkansallinen symboliarvo on Suomessa yllättävän suu-ri. Kiinnittämällä lakeja laadittaessa huomiota ka-lastuksen etuihin edistettiin myös luonnonsuojeluaaikana, jolloin ympäristönsuojelu oli vielä tuntema-ton tekijä.

Timo MyllyntausPh.D., dosenttiHelsingin yliopisto,yhteiskuntahistorian laitosE-mail: [email protected] on tekniikan historian tutkija, joka onperehtynyt Suomen energiankäytön kehityk-seen. Hän on julkaisut tutkimuksia myös ym-päristöhistorian alalta.

VT0205 s04- 10.10.2002 14:13 Sivu 29

VESITALOUS 5 200230

2) Kalastajat vaativat esteetöntä liikku-misvapautta vaelluskaloille, erityi-sesti lohelle ja siialle, sekä oikeuttarakentaa omia pyydyksiään jokiin.

3) Vesillä liikkujat vaativat oikeuttakäyttää niin järviä kuin jokiakin lii-kennöintiin.

4) Tukinuittajat halusivat muokata ve-sireittejä omiin tarkoituksiinsa ja vaa-tivat oikeutta käyttää kaikkia jokiauittamiseen aina tarpeen vaatiessa.

5) Vesivoiman käyttäjät, jauhomylly-jen, tehtaiden ja voimalaitosten omis-tajat, vaativat oikeuksia rakentaaomia rakennelmiaan jokiin ja ottaaniistä vettä tarkoituksiinsa.

Kiista padoista jakoi nämä eturyhmätkahteen pääleiriin. Vesivoiman käyttä-jät vaativat teollistumisen edetessä yhälaajempia patoamis- ja vedensäännös-telyn oikeuksia. Muut intressipiirit oli-vat kiinteiden patojen vastustajia. Kiis-toissa viranomaisten tehtävä oli toimiavälittäjinä ja lainlaatijoina, mutta peli-sääntöihin vaikutti kuitenkin osapuol-ten yhteiskunnallinen vaikutusvalta.[2]Agraariyhteiskunnassa maanviljelijöil-lä oli suurin vaikutusvalta, joka oli pit-kään riittävä estämään pysyvien, ko-konaisten jokiuomien sulkevien pato-jen rakentamisen. Teollisuuden voi-mantarpeen kasvaessa ja tekniikan ke-hittyessä tehtailijat kokivat jokien pa-toamisen välttämättömyydeksi. Lisäk-si vesiturbiinien laaja käyttöönotto kiih-dytti tarvetta suuriin patoihin.[3]

Vesioikeuslain henki ja tulkinta

Vuonna 1902 voimaan tullut vesioi-keuslaki syntyi pitkällisen pohdinnanja erilaisten näkökulmien yhteensovit-tamisen tuloksena. Laki – lajissaan en-simmäinen – oli kompromissi, mutta seei tyydyttänyt täysin ketään, mikä ku-vastaa vesistöjen käytön mutkikkuutta.Kompleksisen tilanteen taustalla on, et-tä vesilainsäädäntömme perustuu maa-talousyhteiskunnassa vallinneille peri-aatteille, jotka toimivat traditionaali-sessa kyläyhteisössä, mutta osoittau-tuivat ongelmallisiksi teollisuusyhteis-kunnassa.

Lainsäätämisen aikaan maatalous-sektori oli vielä voimissaan ja heidänliittolaisinaan olleet tukinuittajat olivatpäässeet 1800-luvun lopussa ennennä-

kemättömään voimantuntoon. Tuossatilanteessa “patopuolueen,” tehtailijoi-den, oli annettava periksi. Esimerkiksivuosisatoja vanha valtaväylä-periaatesäilyi. Uusikin laki kielsi koskipaikko-jen sulkemisen padoilla merkittävim-missä jokiosuuksissa. Kalastajille olihuomattava myönnytys, että kiinteä pa-to sallittiin rakentaa suurten jokien val-taväylän poikki “ainoastaan niihinosiin, joihin lohi ja siika eivät tavallisestinouse”.

Vesioikeuslaki suhtautui kalastuk-seen varsin myönteisesti. Jalmari Mau-nolan mukaan lain perustarkoitus jahenki oli se, että kalapitoisessa joessaolevan kosken, jonka rannoilla oli myl-lyjä tai vesivoimalaitoksia, tuli olla kes-kiosaltaan avoin jäiden lähdöstä ainajoulukuun 1. päivään. Valtaväylän eli“kuninkaanväylän “ sai silloin sulkeatilapäispadolla talven ajaksi.[4] Joessa,jossa harjoitettiin vesiliikennettä tai uit-toa, valtaväylän tuli olla vähintään 7 m.Mikäli joella ei liikennöity tai seitsemänmetrin valtaväylä ei ollut mahdollinen,niin voimantuotannon padot ja ve-denottokanavat tuli rakentaa siten, ettäkolmannes kosken vesimäärästä pääsivirtaamaan vapaasti.[5] Kun kasvavateollisuus kärsi voimantarpeesta, teh-taiden omistajat pitivät moista ohi-juoksutusta tuhlauksena. Halu raken-taa pysyviä patoja lisääntyi, kun yhä te-hokkaampia ja kookkaampia vesitur-biineja tuli markkinoille ja padonra-kennustekniikka kehittyi mm. uusienmateriaalien, kuten raudoitetun beto-nin, ja uusien työkoneiden ansiosta.

Sitä mukaa kun vesivoiman tarvekasvoi, vuoden 1902 tiukkaa vesioi-keuslakia alettiin tulkita ja soveltaa väl-jemmin. Ensinnäkin tämä oli seuraustatehtailijoiden tietoisesta pyrkimyksestätulkita lakia niin kuin he olivat toivo-neet sen säädetyn.[6] Toiseksi valtio-valta alkoi suhtautua myönteisemminvesivoiman rakentamiseen ja maan it-senäistyttyä se ryhtyi rakentamaanomaa voimalaitosta Imatralle. Kolman-neksi patoja vastustavien eturyhmienvaikutusvalta heikkeni, kun teollistu-minen eteni.

Vaikka oikeus poiketa vesioikeuslainkirjaimesta oli jokseenkin rajoitettu,“välttämättömyys, maan taloudellinenetu ja kehittynyt aika ovat aiheuttaneet

lain verraten vapaan tulkitsemisen, sii-tä kenellekään vahinkoa koitumatta. Tä-mä terve soveltaminen on tehnyt ny-kyaikaisten voimalaitosten rakentami-sen mahdolliseksi,” totesi voimalaitos-insinööri Jalmari Maunola kirjassaanvuonna 1930.[7] Näin ollen vesivoimanrakentamisbuumia ei hillinnyt uuden,vesirakentamista vastustavan eturyh-män, luonnonsuojelijoiden, nousu 1920-luvulla. Varhaiset luonnonsuojelijat ei-vät organisoineet joukkoliikkeitä vesi-voimaloita vastaan, vaan he tyytyivätpolemisoimaan uutta energiateknolo-giaa vastaan sanoma- ja aikakauslehtienpalstoilla kansallis-romanttisessa hen-gessä.[8]

Suuren laman aikaan teollisuus vaa-ti muutoksia vesilakiin työttömien työl-listämiseksi, ja vuonna 1934 eduskuntasuostui tekemään vesioikeuslakiin kak-si merkittävää muutosta. Ensinäkin ve-sistöjen säännöstely päätettiin sallia. Yk-sityisen voimalaitoksen säännöstelyoi-keudet olivat edelleenkin varsin tiukat,mutta valtio sai oikeuden säännöste-lyyn, vaikka siitä olisi aiheutunut olen-naista haittaa muille osapuolille. Valtionsaaman hyödyn piti kuitenkin olla kak-si kertaa muille aiheutettua haittaa suu-rempi.[9] Tällainen etujen ja haittojenvertailu oli uutta Suomen vesilainsää-dännössä. Toiseksi vesivoimalahank-keet voitiin julistaa kiireelliseksi ja sitennopeuttaa vesioikeuksien lunastamis-prosessia.

Vesioikeuslain kalastusta koskevienmääräysten katsottiin estävän voima-laitosten rakentamisen Pohjanlahdensuuriin jokiin, kuten Oulujokeen. Asiaratkaistiin tekemällä uusi muutos vesi-oikeuslakiin toukokuussa 1939. Uusiasetus salli kiinteän padon rakentami-sen jopa suurten jokien poikki, jos ka-lastukselle aiheutettu haitta oli selvästipienempi kuin vesivoimantuotannostasaatava hyöty.[10]

Suomi menetti talvisodassa kolman-neksen vesivoimalakapasiteetistaan jamenetys oli korvattava pikaisesti. Sik-si heinäkuussa 1940 eduskunta hyväk-syi poikkeuslain, jonka salli väliaikaisetluvat vesistöjen säännöstelemiseksi en-nen lopullisen luvan myöntämistä. [11]Myös voimaloiden rakentamista halut-tiin jouduttaa säätämällä erityinen poik-keuslaki maaliskuussa 1941.[12] Sen tur-

VT0205 s04- 10.10.2002 14:13 Sivu 30

VESITALOUS 5 200231

vin voimalalle voitiin myöntää väliai-kainen rakennuslupa, jos hakija omistiasianmukaisen rantatontin ja vähintäänkaksi kolmannesta kosken vesivoimas-ta. Näiden kahden poikkeuslain seu-rauksena vesivoimaloiden rakentami-nen ja käynnistäminen nopeutui rat-kaisevasti. Vuoden 1941 lain oli määräolla voimassa vain neljä ja puoli vuot-ta, mutta sen voimassaoloa jatkettiinmyöhemmin aina tammikuuhun 1962saakka. Poikkeuslakien voimassaoloai-kana rakennettiin peräti 61 voimalaayhteiseltä vuosituotannoltaan 5400GWh eli miltei puolet nykyisestä vesi-voimalakapasiteetista.[13]

Vuoden 1962 vesilaki jaluonnonsuojelu

Kun valtaosa hyödynnettäväksi kel-paavasta vesivoimasta oli varattu säh-köntuotantoon, tuli aika kumota poik-keuslait ja säätää uusi, ajanmukainenvesilaki, joka astui voimaan huhti-kuussa 1962. Lakia oli valmisteltu 1910-luvulta saakka useissa komiteoissa javalmisteluelimissä, joiden tehtävänä olisovitella erilaisia etunäkökohtia. Tu-loksena oli tärkein vesien käyttöä ja suo-jelua koskeva lakimme.[14] Vesilaki onlaaja, peräti yli viisisataa pykälää sisäl-tävä säädös. Siinä on säännökset vesienkäytöstä, suojelusta, lupaviranomaisis-ta, vesioikeudellisista yhteisöistä, lupa-menettelystä ja valvonnasta. Vuonna1987 tehtiin seuraava suuri uudistus,kun likimain sata vesilain pykälää muu-tettiin. Tarkistuksen kohteena oli sään-nökset vesilain kielloista ja vesikysy-myksiä koskeneiden päätösten muu-toksenhakujärjestelmästä.[15] Kalas-tuksen intressejä valvotaan myös mo-nien muiden lakien perusteella, kutenvuoden 1982 kalastuslailla.[16]

Vesilaki ja tehostunut luonnonsuoje-lu eivät ole tuoneet vaelluskaloja takai-sin padottuihin jokiin. Jo vesioikeuslainaikana rakennetut voimalat velvoitet-tiin rakentamaan kalaportaat ja huo-lehtimaan kalanhoitovelvollisuutensa,mutta nämä toimenpiteet eivät ole joh-taneet toivottuihin tuloksiin. Merilohija siika eivät nouse valjastetuissa joissavanhoille kutupaikoilleen.[17]

Itämeren lohet lisääntyivät 1900-lu-vun alussa 60 joessa ja mereen vaelsi

seitsemästä kymmeneen miljoonaa lo-henpoikasta vuodessa. Vielä ennen1940-lukua suurin osa pohjoisista jois-ta oli hyviä kasvuympäristöjä lohen-poikasille. Nykyään luonnonkantoja oneri arvioiden mukaan noin 20 tai 30 jo-essa. Luontaisesti lisääntyneitä poika-sia vaeltaa mereen noin 400 000 kappa-letta vuodessa. Nykyään miltei 90 pro-senttia Itämeren lohista on istutettuja.Myös vaellussiikakannat ovat istutus-ten varassa. Merkittävin syy merilohi-ja vaellussiikakantojen vähenemiseenon jokien rakentaminen.[18] Myös ve-sistöjen likaantuminen on harventanutkalakantoja. [19]

Kalansaaliiden kokonaismäärän kui-tenkin arvioidaan maassamme kasva-neen viime vuosisadalla. 1800-luvun lo-pussa pyydettiin vuosittain 18-20 mil-joonaa kiloa kalaa. Kasvu jatkui 1980-lu-vun loppuun saakka, jolloin vuotuinensaalis oli miltei 150 miljoonaa kiloa. Me-restä pyydettiin 110 miljoonaa kiloa ja si-sävesistä 36 miljoonaa kiloa vuonna1988. Saaliiden kasvu johtui suurelta osintehostuneesta silakanpyynnistä, troo-lauksesta. Kalanpyynti kääntyi kuiten-kin laskuun 1990-luvun alussa kalakan-tojen vähentyessä, kalastuksen säätelynlisäännyttyä ja turkistarhauksen ajau-duttua vaikeuksiin.[20]

Veden viehätys

Suomessa ammattikalastajien määrä onollut pitkään selvässä laskussa, muttavielä enemmän ovat vähentyneet koti-taloudet, jotka harjoittavat omavarais-kalastusta. Ammattimaisesti kalasti vie-lä kymmenen vuotta sitten 5000 henkeäja he käyttivät vuosittain pyyntiin parituhatta henkilötyövuotta.[21] Ammat-tikalastajien määrä on vähentynyt myösLapissa, vaikka siellä säännöstellyillävesialueilla on pyritty tukemaan am-mattikalastusta.[22] Harrastajakalasta-jien määrä on sen sijaan pysynyt mo-ninkertaisina molempiin muihin ryh-miin verrattuna. Vapaa-ajan kalastajatmuodostavat nykyisin kalanpyytäjienpääjoukon, sillä kotitarve- ja ammatti-kalastajia on korkeintaan 5-8 prosenttianiistä yli kahdesta miljoonasta suoma-laisesta, joiden arvioidaan kalasta-van.[23]

Vanhasta luontaiselinkeinosta, kalas-

tuksesta, ei ole tullut pelkkää historial-lista jäännettä ja perinteen vaalijoidenpuuhastelua, vaan se on muuttanutmuotoaan ja säilyttänyt suosionsa ko-ko kansan parissa. Kalastus liittyy myösmatkailuun ja luonnon virkistyskäyt-töön, jotka ovat viime vuosina olleet ve-sistöjen voimakkaimmin kasvavia käyt-tömuotoja. Vesistöjen moninaiskäyttöon siten laajentunut vesioikeuslain sää-tämisen jälkeen. Vaikka ammattikalas-tajien yhteiskunnallinen vaikutusvaltaon aina ollut varsin vähäinen, on yllät-tävää, miten suuri painoarvo kalastuk-sen intresseille vesilainsäädännössä an-nettiin ennen itsenäistymistä. Kalas-tuksella katsottiin olleen suuri kansal-linen symboliarvo. Epämääräisistä for-muloinneista huolimatta vuoden 1902vesioikeuslaki otti kalastuksen edutmerkittävällä tavalla huomioon, vaik-ka lain myöhempi tulkinta ja muutok-set vesittivätkin sen ympäristöystäväl-liset tavoitteet. Pitkällä aikavälillä lainmerkitys on ollut siinä, että siihen onkirjattu ne tavoitteet, joihin suomalai-nen yhteiskunta sata vuotta sitten täh-täsi.

Kun Suomi kehittyi 1900-luvullamaatalousmaasta teollisuusmaaksi, ka-lastuksen painoarvo ja vesistöjen mai-sema-arvot eivät menettäneet merki-tystään – pikemminkin päinvastoin.Kun 40 prosenttia suomalaisista ilmoit-tautuu kalastajiksi ja enemmistö heistävirkistäytyy vesien äärellä, vesistöjen ti-la ja hyväksikäyttö ovat edelleen mer-kittäviä poliittisia kysymyksiä. Jatkos-sakin vesilainsäädännön tehtävä onhuolehtia vesien moninaiskäytön asian-mukaisuudesta.[24]


[1] Myllyntaus, T. 1991. Electrifying Finland: thetransfer of new technology into a late industrialisingeconomy. Basingstoke Helsinki, Macmillan & ETLA.S. 101. Etla Series A 15.[2] Jakobsson, E. 1996. Industrialisering av älvar:Studier kring svensk vattenkraftsutbyggnad1900–1918. Göteborg, Göteborgs universitet. Av-handlingar från historiska institutionen nr 13. Ss.30–42.[3] Myllyntaus, T. 1989. The Introduction of Hyd-raulic Turbines, 1840–1940, Innovation, Techno-logique et Civilisation. Paris. Editions du CNRS. Ss.113–130.

VT0205 s04- 10.10.2002 14:13 Sivu 31

VESITALOUS 5 200232

[4] Vaikka valtaväylää kutsuttiin kuninkaanväyläk-si (kungsådra), se ei perinteisessä ruotsalais-suo-malaisessa lainsäädännössä kuulunut valtiolle. ”Val-taväylä on yleisen edun vuoksi säädetty vesialuee-seen kohdistuvan omistajavallan rajoitus, … se eisiirrä ko. oikeutta valtiolle.” Valtion tehtävä oli vaineri väestöryhmien asianmukaisten ja laillisten oi-keuksien turvaaminen. Julk.: Manner, E.J. 1953.Yleiskäyttö vesioikeudellisen käsitteenä. Helsinki,Suomalainen lakimiesyhdistys. Suomalaisen laki-miesyhdistyksen julkaisuja A-sarja 46. Ss. 125–126.[5] Maunola, J. 1930. Vesivoimat, niiden merkitysja käyttö: neuvo- ja lukukirja pienten ja keskisuu-ruisten koskirakenteiden alalla. Porvoo,WSOY. S. 9.[6] Haataja, K. 1959.Vesioikeus III: Rakentaminenvesialueelle. Helsinki, Suomalainen lakimiesyhdis-tys. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisujaB-sarja 90. S. 117.[7] Maunola, J. 1930. Ks. [5]. S. 10.

[8] Kylämäki, J. et al. 1980. ”Imatra, vallaton hur-japää”: sosiologinen tutkimus Imatrankosken val-jastamisesta. Turku, Turun yliopisto. Sosiologisia tut-kimuksia 99. 30 s.[9] Asetuskokoelma no 61. 2.2.1934.[10] Asetuskokoelma no 134. 5.5.1939.[11] Asetuskokoelma no 383. 19.7.1940.[12] Asetuskokoelma no 196. 21.3.1941.[13] Hinkka, R. O. 1969. Oikeudet rakennettavaanvesivoimaan. Julk.: Salokangas, R. (päätoim.) Suo-men vesivoima. Helsinki, Suomen vesivoimayhdis-tys. S. 33.[14] Asetuskokoelma no 264. 19.5.1961. Vesilaki.[15] Kotkasaari, T. 1998. Vesilainsäädännön pe-rusteet. Helsinki, Opetushallitus. Ss. 14–15.[16] Vuoden 1982 kalastuslakiin on tehty useitamuutoksia, joista uusimmat tulivat voimaan vuoden2002 syyskuun alussa. Laki kalastuslain muutta-misesta (518/2002).

[17] Myllymaa, U. 1992. Luonnonsuojeluarvot ve-sioikeuskäytännössä. Vesitalous 33(1):1–3.[18] Lohityöryhmä. 1995. Helsinki, maaja met-sätalousministeriö. Työryhmämuistio MMM1995:18. Ss. 13–25.[19] Heinonen, P. 2000. Vesien suojelun suuretaskeleet 1960–2000. Vesitalous 41(3): 2–8.[20] Dahlström, H. 1994. Kala, hyödynnettäväluonnonvaramme. Vesitalous 35(1): 101–102.[21] Dahlström, H. 1994. Ks. [20]. S. 104.[22] Huttunen,A., Keränen, P. & Pennanen, J. 1995.Ecological and sosiocultural impacts of regulatedlakes and reservoirs on population in Finnish Lap-land 1940–1992. Oulu, University of Oulu, Depart-ment of art studies and anthropology. Northernanthropology 1995:1. S. 9.[23] Dahlström, H. 1994. Ks. [20]. S. 104.[24] Hollo, E.J. 1994. Arvot ja arvostukset vesi-asioissa. Vesitalous 35(1): 13–19.

www.hyxo.fi • [email protected]

PL 16, 04261 KERAVA

Puh. (09) 417 4500, faksi 4174 5100

UV-desinfiointi –UV-desinfiointi –UV-desinfiointi –UV-desinfiointi –UV-desinfiointi –

ilman kemikaalejailman kemikaalejailman kemikaalejailman kemikaalejailman kemikaaleja

Ota yhteyttä, kerromme lisää.

Juomavedelle –

yli 120 laitetta

Suomessa

Jätevedelle –

Nopeimmin kasva-

va alue maailmassa

DynaSand-suodatin jamuut ratkaisut mm:

humuksenfosforin ja typenraudan ja mangaanin

poistoon

Tuotteenamme puhdas vesi!

VodaPro OyNuijamiestentie 3 B, 00400 HELSINKIPuh. (09) 4131 9300, faksi 4131 [email protected]

kuuluu HyXo yhtiöihin

�➡

�➡�➡

SEPTEK OYkuuluu HyXo yhtiöihin

Pajapellonkuja 504200 KERAVAPuh. (09) 294 4949Faksi (09) 294 1797

VÄKIVAHVAT PUMPEX-PUMPUT jätevesille, lietteille, hiekan-erotukseen ja kuivatukseen

VT0205 s04- 10.10.2002 14:13 Sivu 32

VESITALOUS 5 200233

Vesistön pilaamissäännöstön siirtä-minen vesilaista ympäristönsuojelu-lainsäädäntöön muutti vesilain luon-teen selvästi vesitalouslainsäädännök-si ja osaksi luonnonvaraoikeutta. Van-han vesilain kokonaisuudistus on nytkäynnissä. Vesien käytössä tapahtuneetmuutokset on tarkoitus ottaa huomioonlaadittavassa uudessa laissa. Vesihank-keiden yhteistä toteuttamista varten onkaavailtu yhtä vesiyhteisömallia, jonkaperussäännöstö soveltuisi nykyisiin eri-

laisiin vesioikeudellisiin yhteisöihin. Ve-denhankinnan osalta sääntelyn perus-periaatteet voinevat säilyä nykyisellään.

Ensiasteen lupamenettelyä on suun-niteltu kehitettävän siten, että nykyi-sestä aikaa vievästä katselmusmenette-lystä luovuttaisiin ja tarvittava asian-tuntija-apu ympäristölupavirastoille or-ganisoitaisiin uudella kevyellä tavalla.EU:n vesipolitiikan puitedirektiivi ontarkoitus implementoida siten, ettei ve-sitalouslakiin oteta säännöksiä direktii-vin suunnittelujärjestelmästä. Hanke-kohtaisesta lupajärjestelmästä ei oleaikomus luopua.

Vesitalouslain uudistamista valmis-telee toimikunta, jonka on määrä saadaehdotuksensa valmiiksi vuoden 2004loppuun mennessä.

Vuonna 1962 voimaan tullut vesilakion osoittautunut neljän vuosikymme-nen aikana hyvin kestäväksi säädök-

seksi. Kestävyydellä tarkoitan sitä, et-tä huolimatta monista osittaistarkis-tuksista vesilaki on pysynyt perusnor-mistoltaan suurelta osin alkuperäisenä.Onpahan moni vesilain pykäläkin vie-lä alkuperäisessä sanamuodossaan. Eri-tyisesti vesilakiin sisältyvät vanhat ve-sioikeudelliset periaatteet ovat osoit-tautuneet “ajattomiksi”. Vesilaki on oi-keastaan niiden vesioikeudellisten pe-riaatteiden jatkumo, jotka aikanaanomaksuttiin vuoden 1902 vesioikeus-laissa ja jo sitä varhaisemmassa lain-säädännössä. Muun muassa ikivanhatvesien omistussuhteita, valtaväylä-säännöstöä, yleiskäyttöoikeuksia ja int-ressivertailua koskevat periaatteet siir-tyivät vesilakiin luontevasti. Vesilainkaltaisen erittäin laajan ja pitkäikäisenlain välttyminen kokonaistarkistuksel-ta näin pitkään on harvinaista.

Vesilain pitkälle iälle on monia syitä.

VESILAIN-SÄÄDÄNNÖN

UUDISTAMISENSUUNTAVIIVOJA

Vesilain kokonaisuudistuksessa on tarkoitus sel-keyttää vesilain rakennetta, ottaa huomioon vesienkäytössä tapahtuneet muutokset sekä tehostaa ve-silain mukaista lupamenettelyä. Lakiin kaavaillaanotettavaksi yksi vesioikeudellisen yhteisön malli, jo-ta soveltuvin osin sovellettaisiin eri vesihankkeidenyhteiseen toteuttamiseen.Timo Kotkasaari

varatuomari, ylijohtaja, osastopäällikköMaa- ja metsätalousministeriöE-mail: [email protected] erikoisala on vesioikeus. Hän on toi-minut kalastusalan järjestötoiminnassa 1970-luvulla, vv.1979–89 oikeusministeriön lainval-misteluosastolla lainsäädäntöneuvoksena jasen jälkeen maaja metsätalousministeriössäosastopäällikkönä.

VT0205 s04- 10.10.2002 14:13 Sivu 33

VESITALOUS 5 200234

Vanhojen vesioikeudellisten periaattei-den elinvoiman lisäksi on syytä todeta,että vesilakia valmisteltiin aikanaan pit-kään ja erityisen huolellisesti. Monetsäännökset ovat pitkällisen harkinnantulosta ja ulkomailtakin haettiin oppia.Oikeusneuvos E.J. Mannerilla, vesilainvalmistelun keskeisellä arkkitehdillä,olikin tapana sanoa, että vuoden 1961vesilaki edusti aikanaan ”uusinta kehi-tystä alallaan”.

Vesilaki on myös rakennettu itsenäi-seksi vesien käytön ja hoidon koko-naisjärjestelmäksi. Laki kattaa vesita-louden eri alat; se sisältää kieltoja lu-pajärjestelmän, menettelysäännöstön,säännökset lunastus- ja käyttöoikeuk-sista sekä korvauksista. Vesilaissa sää-dellään jopa erilaisista vesitaloudelli-sista yhteisöistä ja niiden hallinnosta.Vesilain joustava normisto on mahdol-listanut elävän oikeuskäytännön, mi-kä osaltaan on lisännyt vesilain käyttö-kelpoisuutta ja ikää.

Vesilain osittaistarkistukset ovat epäi-lemättä olleet tarpeellisia ja niistä mer-kittävimpiä oli alun perin hankalaksiosoittautuneen kaksijakoisen muutok-senhakujärjestelmän muuttaminen javesiylioikeuden perustaminen 1980 -luvun puolivälissä.

Pilaamisen yhtenäisen torjuntajärjes-telmän kehittäminen tuli ajankohtai-seksi 1990- luvun loppupuolella. Il-maan, veteen tai maaperään kohdistu-vien päästöjen säätely oli tarpeen koo-ta yhteen ympäristönsuojelulainsää-dännön uudistuksella. Sääntelyn koko-amistarve johtui myös Euroopan yhtei-sön IPPC- direktiivistä (96/61/ EY).Uuteen ympäristönsuojelulakiin(86/2000) siirrettiin vesilain vesiensuo-jelusäännöstö, mikä merkitsi vesilainsoveltamisalan supistumista. Samallavesioikeuksien tilalle – joskin niiden pe-rustalle – muodostettiin itsenäiset alu-eelliset ympäristölupavirastot. Vesioi-keudet ja vesiylioikeus olivat sinänsätoimineet hyvin. Hallintotuomioistuin-uudistus toi tullessaan hallinto-oikeu-det. Vaasan hallinto-oikeus muodostet-tiin Vaasan lääninoikeudesta ja vesi-ylioikeudesta. Vesilain aineellinen si-sältö muuttui aiempaa selvemmin ve-sien käyttöä ja hoitoa sääteleväksi vesi-talouslainsäädännöksi ja osaksi luon-nonvaraoikeutta.

Vesilain uudistustyö onkäynnissä

Vesilain uudistaminen käynnistyi pianympäristönsuojelulain voimaan tulonjälkeen vuonna 2000. Vesilain säännös-ten muutostarve oli toki olemassa jokansallisistakin syistä. Vesilaki on eräil-tä osin vääjäämättä vanhentunut. EU:nuuden vesipolitiikan puitedirektiivin(2000/60/EY) implementoinnin takiakävi tarpeelliseksi selvittää sekä vesi-lain että ympäristönsuojelulain sään-nösten tarkistustarve. Selvitystyötä teh-dään kahdessa eri laajapohjaisessa toi-mikunnassa. Vesilain uudistamista onvalmisteltu parin vuoden ajan oikeus-ministeriön asettamassa toimikunnas-sa ja sen työ jatkuu vielä parin vuodenajan. Pitkähkö valmisteluaika johtuu en-nen kaikkea siitä, että vesilaki (oikeas-taan vesitalouslaki) on tarkoitus kir-joittaa kokonaan uudelleen.

Toimikunta ei ole vielä ottanut kiin-teätä kantaa sen piirissä syntyneisiinideoihin ja pykäläluonnoksiin. Vesi-lainsäädännön uudistuksen yleisiksi lin-joiksi näyttäisi alustavasti hahmottuvanvesilain rakenteen uudistaminen ja ve-sien käytössä tapahtuneiden muutos-ten ottaminen huomioon lainsäädän-nössä. EU:n vesipuitedirektiivin imple-mentointi, lupamenettelyn kehittämi-nen, vesioikeudellisten yhteisöjen sään-telyn yhtenäistäminen sekä vanhojenlupien nykyistä joustavampi tarkista-minen ovat myös uudistustyön kes-keisiä ainespuita.

Monien nykyaikaisten säädösten ylei-senä tavoitteena on kestävän käytönedistäminen. Uusi vesitalouslaki tulleesisältämään tavoitesäännöksenä vesi-varojen ja vesialueiden yhteiskunnalli-sen, taloudellisen ja ekologisesti kestä-vän käytön järjestämisen, edistämisenja yhteensovittamisen periaatteen.

Vesilain rakenteen kehittäminen

Vesilaki on tunnetusti vaikeasti omak-suttava lainsäädäntötuote. Lain sel-keyttä toimikunta on ajatellut lisättä-vän siten, että lakiin otettaisiin nykyis-tä kattavampi luvanvaraisia vesita-loushankkeita koskeva yleisluku, johonkoottaisiin mahdollisimman laajasti yh-teiset, yleiset säännökset luvanvarais-

ten hankkeiden toteuttamisen säänte-lystä. Tällöin lukuun sisältyisivät ylei-set säännökset luvantarpeesta, luvanmyöntämisedellytyksistä ja lupamää-räyksistä. Näitä sovellettaisiin lähtö-kohtaisesti suoraan kaikkiin hank-keisiin. Hankekohtaisten lukujen sään-nöksiä olisi näin menetellen mahdollis-ta supistaa ja kohdistaa ne erityissään-telyä vaativiin asioihin. Vesilain hanka-lana pidettyä viittaussääntelyä ja lainkasuistisuutta on näin mahdollista olen-naisesti vähentää.

Vesien käyttöintressienmuutokset

Vesilainsääntö heijastelee aikansa yh-teiskunnallisia ja taloudellisia oloja. Ve-sien käyttöintressit muuttuvat ajanoloon. Tämä käy hyvin ilmi tämän se-minaarin vesien käyttötapoja ja niidenmuutoksia käsittelevissä esitelmissä.Toisaalta monet vesilain vesien käytönyleiset periaatteet ovat edelleen tärkei-tä. Esimerkiksi edellä mainitsemaniyleiskäyttöoikeudet ovat juurtuneet sy-välle yhteiskuntaan. Sääntelyn merkit-tävää muutostarvetta on vaikea osoit-taa. Joitakin yleiskäytössä tapahtuneitaylilyöntejä joudutaan säännöstasollapohtimaan lähinnä kotirauhan suojankannalta. Yleiskalastusoikeutena har-joitetun viehekalastuksen aiheuttamas-ta liiallisesta häirinnästä mainittakoonesimerkkinä KHO:n päätös (2002:3), jos-sa annettiin tietylle vesialueelle määrä-aikainen viehekalastuskielto muunmuassa pihapiirin suojan takia.

Voimalaitoksen rakentamista koske-va sääntely ei vaatine merkittäviä muu-toksia. Jo olemassa oleva laitoskantakuitenkin vaatii monen vanhan pykä-län pysyttämistä laissa.

Puutavaran uiton sääntelyä on tar-koitus muuttaa perinpohjaisesti. Irtouit-to, jota monet voimassa olevan vesilain5 luvun säännökset tarkoittavat, on lop-punut maassamme ja järviseudulla uit-toa hoitaa enää yksi uittoyhdistys. Ui-tolla on jo tarvitsemansa toimintapaikat.Nyky-yhteiskunnassa uiton vanhaa lain-säädännöllistä erityisasemaa on vaikeaenää puoltaa. Uitto tulisikin jatkossanähdä yhtenä vesiliikenteen harjoitta-mistapana, osana vesiliikennettä. Tällöinuiton erikoisasema ja erityissääntely on

VT0205 s04- 10.10.2002 14:13 Sivu 34

VESITALOUS 5 200235

mahdollista suurelta osin purkaa laista.Uusia uittosääntöjä ei enää tarvita. Toi-mikunnan alustava luonnos uittoluvuk-si sisältäisi ainoastaan parikymmentäpykälää eli vain viidesosan vesilain ny-kyisestä 5 luvusta. Vastuuta uiton lak-kaamisen jälkeisistä kunnostuksista ontarpeen terävöittää. Uittajan aiheutta-misperiaatteen mukaisen vastuun ensi-sijaisuutta on syytä nykyistä selvemminkorostaa laissa.

Ojitus, järjestely - ja säännöstelylu-kujen käsitteleminen on vielä kesken,joten niitä koskevien säännösten linjauson vielä auki. Vesitalouslainsäädännönyhtenäistämis- ja selkeyttämisvaatimusvoi saattaa vaakaan vesistön järjestelynaseman itsenäisenä hanketyyppinä oji-tuksen ja vesistön säännöstelyn välissä.Hankkeiden toteuttamis- ja ylläpito-kustannusten jakamiseen jouduttaneenjoka tapauksessa kiinnittämään huo-miota. Vesilaissa tunnetaan eräisiin han-ketyyppeihin liittyviä vesioikeudellisiayhteisöjä (uittoyhdistys, säännöstely-yhtiö jne.). Laadittavan vesitalouslainrakenteen ja sääntelyn yhtenäistäminenolisi paikallaan ulottaa myös näihin yh-teisöihin. Niinpä lähtökohdaksi on otet-tu pyrkimys luoda vesitalouslakiin yk-si vesioikeudellisen yhteisön malli. Si-tä koskevia perussäännöksiä sovellet-taisiin kaikkien vesitalouslain mukais-ten hankkeiden yhteiseen toteuttami-seen. Vesitaloushankkeiden erityislaa-dun takia yhtiölainsäädännössä tun-nettuja taloudellisia yhtiöitä (esim.osuuskuntaa) ei ilmeisesti voitane pitäätarkoituksenmukaisena vaihtoehtonatässä yhteydessä.

Vedenhankintaa koskevan vesilain 9luvun kokonaisuuden uudistamiseenkohdistuu paineita EU:n vesipolitii-kan puitedirektiivin taholta ja hyvän ta-lousveden arvostuksen maailmanlaa-juisen kasvun myötä. Vaikka veden-hankinnan sääntelyn perusperiaatteetvoinevat säilyä nykyisellään, uudessalaissa muun muassa luvanvaraisuuttaja vedensaannin etusijajärjestystä kos-kevia säännöksiä on syytä täsmentäävastaamaan selkeämmin direktiivinvaatimuksia ja nykyaikaisia käsityksiävesihuollosta ja sen tarpeista. Julkisuu-dessa on viime aikoina olut esillä vesi-kauppa. Siihen kohdistuu suuriakinodotuksia. Vesikaupan suhteen tuskin

on tarpeen asettaa erityisiä lainsäädän-nöllisiä rajoituksia, kunhan yhdyskun-tien vedenhankinnan ja muun kotimai-sen vesihuollon tarpeet voidaan tyy-dyttää ja vettä käytetään uusiutumisenrajoissa.

Lupamenettelyn tehostaminen

Lupamenettelyjen kehittämisessä pää-huomio on ensiasteen päätöksenteon te-hostamisessa. Laajoissa hakemusasiois-sa katselmustoimitusta on käytetty en-siasteen päätöksenteon pohja-aineistonhankintakeinona. Katselmusten määräon laskenut hyvin merkittävästi 1990 -luvun aikana. Katselmuksia oli vireillä1980- luvun puolella vuosittain vielänoin 150. Vuonna 1999 niitä oli enää pa-rikymmentä. Katselmustoimitustenkäyttöalaksi ovat muodostuneet lähin-nä vanhat korvausasiat. Katselmustoi-mituksessa käsiteltävän hakemusasiankäsittelyaika on aivan liian pitkä. Kä-sittelyajan säästön asemesta katselmus-toimitus on merkinnyt koko ensiasteenpäätöksenteon huomattavaa pitenemis-tä. Katselmustoimitus omine menette-lyineen on jäänyt lainsäädännön muu-toksista huolimatta liian erilliseksi lu-paviranomaisen omasta päätöksenteonvalmistelusta. Myös katselmustoimi-tuksen ulottuminen koko hakemuksenkäsittelyyn ja osin itse hakemuksen si-sällön muotoilemiseen on ollut lupa-prosessia hidastava tekijä. Laajojen han-kekohtaisten ympäristövaikutusten ar-vioimiseksi on lisäksi olemassa YVA -lainsäädäntö. Katselmusten vähäinenmäärä on aiheuttanut voimavarojen ja-kamisessa ongelmia alueellisille ympä-ristökeskuksille. Raskasta katselmustoi-mitusinstituutiota on vaikea enää pe-rustella.

Sen sijaan tulisi ehkä kehittää ympä-ristölupavirastojen käyttöön joustava jakevyt keino saada tarvittaessa asian-tuntija-apua jostakin osakysymyksestäalueellisilta ympäristökeskuksilta. Ym-päristölupavirastojen oma rooli ja vas-tuu asian ratkaisusta korostuisi.

EU:n puitedirektiivinimplementointi

EU:n vesipolitiikan puitedirektiivi vii-toittaa EU:n jäsenmaiden vesipolitiik-

kaa tulevina vuosina. Direktiivi tähtäävesien tilan parantamiseen, pinta- japohjavesien tilan huononemisen estä-miseen sekä vesivarojen kestävän käy-tön edistämiseen. Vesipuitedirektiivikoskee niin pinta-, pohja- kuin rannik-kovesiä. Pintavesien hyvä ekologinenja kemiallinen tila sekä pohjavesien hy-vä määrällinen ja kemiallinen tila tuleesaavuttaa 15 vuoden kuluessa direktii-vin voimaantulosta. Direktiivi painot-tuu vesiensuojelun alalle. Direktiivintäytäntöön panemiseksi maa jaetaan ve-sienhoitoalueisiin, joita varten laaditaantoimenpideohjelmia ja hoitosuunnitel-mia.

Laadittavan vesitalouslain kannaltaon lähtökohtaisesti todettava, että di-rektiivin vaatimukset tulee ottaa huo-mioon vesitalouslainsäädännön uudis-tamisessa. Uudistustyössä on otettulähtökohdaksi, että nykyinen hanke-kohtainen lupajärjestelmä pysytetään.Lakiin ei ole tarkoitus ottaa säännöksiädirektiivin edellyttämästä suunnitte-lujärjestelmästä, sillä siitä on kaavailtuantaa erillinen laki. Muutenkaan uuteenvesitalouslakiin ei ole tarkoitus ottaa di-rektiiviä koskevia erityissäännöksiä,vaan vesitalouslainsäädännön yleisetaineelliset säännökset on tarkoitus yh-denmukaistaa direktiivin vaatimustenkanssa. Päällekkäistä sääntelyä on syy-tä välttää. Voimassa oleva vesilaki kat-taa jo nyt pitkälti direktiivin vaatimuk-set, joten lain aineellista säännöstöä eiole tarpeenkaan merkittävästi ryhtyämuuttamaan. Olennaista on vesita-loushankkeen luvanvaraisuutta ja lu-paharkintaa koskevien säännösten täs-mentäminen selkeästi varmistamaansen, että direktiivin vastaisia vesita-louslain soveltamisalaan kuuluviahankkeita ei voida uuden lain mukaantoteuttaa.

Voimassa olevaa vesilakiamme sano-taan valmistellun peräti neljän vuosi-kymmenen ajan. Nyt tavoitteena onsuoriutua “savotasta” kymmenesosas-sa tuosta ajasta. Joka tapauksessa toi-von, että maahamme saadaan uusiajanmukainen vesitalouslaki. Toimi-kunnan erinomainen yhteistyön henkija uudistusvalmius rohkaisee tähän.Näin ei aiemmissa uudistushankkeissaaina ole ollut asianlaita.

VT0205 s04- 10.10.2002 14:17 Sivu 35

VESITALOUS 5 200236

2000) on selkeästi todettu, että vesipu-lasta kärsivien ihmisten määrä lisään-tyy vuoteen 2025 mennessä nimen-omaan talouden kasvupaineiden,maankäytön muutosten ja – tietysti – it-se väestönkasvun myötä. Ilmaston-muutosten ennakoidut vaikutukset ovattällä aikajänteellä selvästi näitä “perin-teisiä” tekijöitä vähäisemmät.

Tulvahaittojen osalta vastaavaa maa-ilmanlaajuista arviota ei ole vielä pys-tytty luotettavasti tekemään. Ilmas-tonmuutoksen haitat saattavatkin nous-ta veden “ylituotannon” puolella sel-keämmin esille, mutta metsien hävittä-minen ja maaperän heikentyminen tu-levat yhä olemaan tulvan tärkeitä käti-löitä. Jokitulviakin haitallisempia voi-vat olla alavien rannikoiden tulvat, joi-ta merenpinnan nousu ja myrskyjenvoimistuminen pahentavat. Nämä tul-vat saattavat johtaa kymmenien mil-joonien ihmisten poismuuttoon tiheäänasutuilta rannikkoseuduilta ja saarilta,etenkin Aasiassa.

LIIKAA, LIKAISTA,LIIAN VÄHÄN – PYSTYMMEKÖ RATKAISEMAAN TULEVAISUUDEN VESIONGELMAT?

Katsotaanpa ensin netistä. Annetaan Googlelle etsittäväksi ”water+problems”. Tuloksena on 2 920 000 viitettä. Jatketaan hakuriviä: ”water+problems+solutions”. Hienoa, ratkaisuja on runsaastiolemassa – yhteensä 1 040 000 kappaletta. Ei tässätaida olla mitään hätää!

Esko Kuusistofil.tri, dosenttiE-mail: [email protected] toimii Suomen ympäristökeskukses-sa hydrologina ja on julkaissut runsaasti tie-teellisiä ja populaarikirjoituksia hydrologian, eri-tyisesti ilmastonmuutoksen vaikutusten alalta.

Ilmastonmuutos on tuotu esiin tu-levaisuuden uhkakuvana, jonka haital-liset vaikutukset toteutuvat paljolti ve-den kiertokulkuun liittyvien ilmiöidenkautta. Näin varmasti onkin, mutta mi-kä on aikajänne? Onko se “jo tänään”,vaiko 20 tai 50 vuoden kuluttua?

HBV-malliguru Sten Bergström kertoieräässä konferenssissa Ruotsin tulvienvoimistumisesta ja maan lumiolojen oik-kuilusta viime vuosikymmenen aika-na. Molemmilla rintamilla on jo havait-tu tilastollisesti merkittäviä muutoksia.“Jos ne johtuvat ilmastonmuutoksesta,ne ovat tulleet liian aikaisin. Tällöin mal-lit ovat väärässä”, Bergström totesi.

Viimeisin El Niño oli vaikutuksiltaanpahin, mitä havaintosarjat tuntevat.Haittoja syntyi kaikilla mantereilla, eri-tyisesti trooppisella ja subtrooppisellavyöhykkeellä. El Niño –ilmiön rajuuson selkeässä yhteydessä globaalisen il-mastojärjestelmän muutoksiin. Ainakinjoillakin maapallon alueilla vastaus “jotänään” on siis oikea. Tätä mieltä on

myös kansainvälinen ilmastopaneeliIPCC.

Maapallon vesiongelmat olisivat kui-tenkin lähes nykyistä vaikeusastetta,vaikka ilmastonmuutoksella ei tarvitsi-si edes spekuloida. Saattaa olla, että ti-lanne olisi jopa huonompi. Monessamaassa lotrattaisiin vettä vieläkin su-ruttomammin, jos tiedeyhteisö ei olisipiirtänyt mörköä tulevaisuuden seinäl-le. Ja tietämys veden kiertokulusta ja il-mastojärjestelmästä olisi taatusti ny-kyistä heikompi.

Ainakin seuraavat kaksi vuosikym-mentä ovat kuitenkin vielä 1900-luvunväestöräjähdyksen luomien vesiongel-mien aikaa. Ihmiskunta paisui 1,5 mil-jardista yli kuuteen miljardiin. Asutuk-sen vedenkulutus kasvoi 21-kertaisek-si, teollisuuden 28-kertaiseksi, maata-louden kuusinkertaiseksi. Vuonna 1900ihmiskunta olisi vielä tullut toimeenseitsemällä Niilillä, vuonna 2000 tarvit-tiin 54 Niiliä.

Mallilaskelmissa (esim. Vörösmarty

VT0205 s04- 10.10.2002 14:17 Sivu 36

VESITALOUS 5 200237

Tulvahaittoja voidaan vain rajoitetustitorjua perinteisin keinoin eli tekoaltai-den ja pengerrysten avulla. Jokitulvientorjunnassa on otettava huomioon ko-ko vesistöalueen maankäyttö, erityisestimetsien suojelu. Niin rannikkoseuduil-la kuin jokivarsilla tulisi välttää raken-tamista tulva-alttiille alueille. Luotetta-villa tulvaennusteilla on myös keskei-nen merkitys. Katastrofivalmiuksia onkehitettävä muun muassa väestön eva-kuoinnin osalta.

Kansainväliset vesistöt

Maapallolla on lähes 300 kansainvälis-tä vesistöä, joiden alueella asuu yh-teensä liki puolet ihmiskunnasta. Tona-van vesistöön kuuluu nykyään 17 val-tion alueita, Niilin ja Nigerin vesistötulottuvat kumpikin kymmeneen valti-oon. Niinpä monet maat saavat ja luo-vuttavat vettä rajojensa yli – halusivat-pa tai eivät.

Suoranaisilta vesisodilta on silti väl-tytty, vaikka uhkailuja on esitetty. Niin-pä Egyptin ulkoministeri Boutros Bout-ros Khali, tuleva YK:n pääsihteeri, pe-lotteli 1980-luvulla Etiopiaa sodalla, jostämä Niilin vesien suurin alkuperämaakäynnistää laajan kasteluohjelman.Egyptin vesiomavaraisuus on maailmanvaltioiden joukossa alhaisin, vain 2 %.

Kovin tyytyväisiä eivät myöskäänesimerkiksi Syyria ja Irak ole olleet Tur-kin rakentamiin suurpatoihin. Bangla-desh kärsii kuivana aikana Intian run-saasta vedenkäytöstä Gangesjoen ve-sistössä – ja monsuunin aikana Intian jaNepalin metsienhakkuiden pahenta-mista tulvista. Intian ja Pakistanin krii-sissä vesi on myös vahva vaikuttaja, Is-raelin ja sen naapureiden erimielisyyk-sistä puhumattakaan.

Toisaalta vesi on niin tärkeä, että mo-nen valtion itsehillintä on pitänyt tiu-kassakin paikassa. Niinpä ohjuskriisinaikana vuonna 1962 Kuuba toimitti vet-tä Yhdysvaltain Guantanamon tuki-kohtaan normaalilla tavalla. Venttiilinkääntäminen kiinni olisi todennäköi-sesti ollut kohtalokasta.

Vesistöaluekohtaiset sopimukset jalainsäädännön kehittäminen ovat kan-sainvälisissä vesikriiseissä keskeiselläsijalla. Myös UNESCO on käynnistä-mässä laajan PC➝ CP –ohjelman, “from

Riisipelto Kiinassa. Riisin osuus ihmiskunnan vedenkäytöstä on noin kolmannes.

Potential Conflict to Cooperation Po-tential”. Sen perusajatuksena on osoit-taa kiisteleville osapuolille, että kum-pikin saa niukoista vesivaroista enitenirti neuvottelupöydässä. Hydrosoli-daarisuutta tarvitaan.

Urbaanit ongelmat

Vuonna 1980 kehitysmaiden kaupun-geissa asui 800 miljoonaa ihmistä. Nytluku on jo yli kaksi miljardia. Afrikassakaupunkilaisia on kymmenen kertaaenemmän kuin vuonna 1950.

Moni suurkaupunki on alueen uusiu-tuviin vesivaroihin nähden jo nyt pe-ruuttamattomasti ylikansoitettu. Epä-suhtaa on tavallisimmin paikattu pohja-vettä pumppuamalla, mutta kaivojenpohjat ovat alkaneet kuivua. Mexico Ci-

tyssä pohjaveden pinta on paikoin alen-tunut yli 100 metriä, Pekingissä 80 m,Bangkokissa ja Djakartassa 50 m. Kai-kissa näissä kaupungeissa maanpinta onalkanut vajota rikkoen teitä, putkia ja ra-kennuksia. Bangkokin eräät esikaupun-git vajoavat 15 kertaa nopeammin kuinVenetsia. Kiinassa vettä pumpataan yli1000 metrin syvyisistä kaivoista.

Jotta kehitysmaiden kaupunkien infrastruktuuri olisi tyydyttävällä ta-solla vuonna 2020, sen rakentamiseenpitäisi käyttää kahden vuosikymmenenaikana kolme kertaa niin paljon varojakuin teollisuusmaiden kaupungeissa onkäytetty koko vuosituhantisen historiankuluessa. Vesihuollon ja sanitaationosuus kaupunkien infrastruktuurinkustannuksista olisi 15-25 prosenttia.Tätä rahaa ei ole eikä tule.

VT0205 s04- 10.10.2002 14:17 Sivu 37

VESITALOUS 5 200238

Vuotavat vesiputket ovat kehitysmaiden kaupungeissa arkipäivää.Haiphong, Vietnam.

Pohjavesi ehtyy

Pohjaveden liikakäyttö ei ole vain kau-punkialueiden ongelma: globaalistimaatalous on ylivoimaisesti suurin poh-javeden käyttäjä. Lähes puolentoistamiljardin ihmisen ruoka on peräisinpohjavedellä kastelluilta pelloilta. Tä-hän joukkoon kuuluu 600 miljoonaa in-tialaista ja 300 miljoonaa kiinalaista.

Intia onkin suurin pohjavedenpumppaaja maailmassa. Sen läntisissäja eteläisissä osavaltioissa pohjavedenliikakäyttö on jo peruuttamattomasti tu-honnut monia akvifereja. Huokostila-vuus on pienentynyt maanpinnan pai-numisen seurauksena ja rannikoiden lä-hellä suolavesi on korvannut makeanveden. Vastaavia ongelmia esiintyymyös esimerkiksi Kiinassa, Egyptissä jaYhdysvalloissa.

Toisaalta monilla vesipulasta kärsi-villä alueilla hyödynnetään vain mur-to-osa uusiutuvista pohjavesivaroista.Näihin kuuluu ennen kaikkea läntinenAfrikka, jonka pohjavesiolot tunnetaanheikosti.

Tulevaisuudessa olisi päästävä poh-javeden epätasaisesta käytöstä kestä-vään käyttöön. Ensimmäinen edellytysolisi maanalaisten vesivarojen riittäväseuranta ja inventointi – vailla riittäväätietoa ei ole mitään mahdollisuutta sää-tää pohjaveden käyttöä uusiutumisensallimalle tasolle. Jos geologiset ja il-mastolliset olot ovat suotuisat, uusiu-tumista voi pyrkiä voimistamaan (sa-deveden imeytymisedellytysten paran-taminen, pintavesien keinotekoinenimeytys).

Laatuongelmat

Vielä vuosisata sitten oli helppoa nimetäpahin vettä pilaava tekijä: ihmisen omateritteet. Tänä päivänä maapallon vesis-tä löytyy tuhansittain kemiallisia hait-ta-aineita, joita ei sata vuotta sitten ol-lut edes keksitty.

Maakohtaiset ja globaalit tilastot ovatvesivarojen määränkin suhteen melkoepäluotettavia. Veden laadun osalta se-kä seuranta että ilmiöiden ja vaikutus-ten tuntemus ovat vielä paljon huo-nommat. Yleiskuva on kuitenkin se, et-tä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassavesien laatu on huomattavasti paran-tunut kahden viime vuosikymmenenaikana. Lähes kaikkialla muualla onmaatalouden, teollisuuden ja asutuksenaiheuttama kuormitus heikentänyt ve-den laatua. Rehevöityminen ja leväku-kinnot ovat suuresti lisääntyneet. Va-kavin asia on kuitenkin se, että kehi-tysmaissa kuollaan yhä enemmän ve-den välittämiin sairauksiin.

Mitä on tehtävissä? Periaatteessa hy-vin paljon – riittää esimerkiksi lukea lä-pi Maailman toisen vesifoorumin suo-situkset (GWP 2000). Käytännössä hy-vin vähän, sekä monissa siirtymätalou-den maissa että etenkin kehitysmaissa.Tietoa on, mutta poliittiset, yhteiskun-nalliset ja taloudelliset olot eivät olepuhtaalle vedelle suosiolliset.

Onko suurten patojen javedensiirtojen aika ohi?

Nykyään maapallolla on yli 120 sellais-ta suurpatoa, jotka varastoivat vähin-

tään kuutiokilometrin vettä. Kaksi näis-tä on Suomessa, Lokka ja Porttipahta.Yli 15 metrin korkuisia patoja on maa-ilmassa 38 000. Yhteensä maapallon kai-kissa tekoaltaissa on vettä yli 7000 km3.Tämä on noin 30 kertaa Suomen järvientilavuus.

Patoihin liittyvät kiistat ovat olleetkeskeinen osa maailman ympäristö-keskustelua 1960-luvulta lähtien. Tuol-loin telkesi Assuanin jättipato Niilin jaEgyptin vuosituhantinen kasteluperin-ne siirtyi uuteen aikaan – parempaantuottavuuteen ja pahempiin ongelmiin.

Selkeimmän tuomion ovat saaneettrooppiseen sademetsään tehdyt teko-altaat Etelä-Amerikassa ja Afrikassa.Brasilian kymmeniä patoja käsittänees-tä rakennusohjelmasta Amazonilla ontoteutettu kaksi kohdetta mammutti-maisine virheineen. Nuo hankkeet (Tu-curui, Balbina) kuormittivat erityisestivesivoiman mainetta, koska ne raken-nettiin nimenomaan energiantuotantoavarten. Monilla maailman suurpadoil-la kastelu ja tulvantorjunta käyvät ener-giantuotannon rinnalla tai edellä.

Viime vuosikymmenen ykköskiistakäytiin Intiassa. Sardar Sadovarin pa-don oli määrä luoda 210 kilometrin pi-tuinen tekoallas ja tuottaa 1450 mega-wattia sähköä. Kasteluvettä allas olisijakanut maailman suurimman kanavankautta Suomen koko peltoalan suu-ruisille vainioille. Hanketta ei koskaantoteutettu alkuperäisessä laajuudessaan.

Kiinan Kolmenkanjonin voimalastaon tulossa maailman suurin. Se tyydyt-täisi valmistuttuaan puolentoista Suo-men nykyisen sähköntarpeen. Samalla

Mekongjoen vedenkorkeusasteikko Kamputseassa.

VT0205 s04- 10.10.2002 14:17 Sivu 38

VESITALOUS 5 200239

saadaan kasteluvettä ja suurtulvan uh-ka Jangtsen alajuoksulla pienenee. Pal-jon on toki allasevakoitakin, 1,3 miljoo-naa, ja maailman mahtavimpiin kuulu-va kanjoni hukkuu.

Mittavimmat veden kaukosiirtojär-jestelmät sijaitsevat Kaliforniassa ja Kes-ki-Aasiassa. California State Aquaductvastaa Inarinjärvestä Uudellemaalle joh-tavaa kanavaa, jossa vuolaimmillaanvirtaa vettä yli 300 m3 sekunnissa. Aral-järven kuivumista edesauttanut 1450 ki-lometrin pituinen Kara-Kumin kanavaon yhä maailman pisin vedensiirtojär-jestelmä. Kanavaan johdetaan 350 m3/svettä, jolla kastellaan yli 300 000 pelto-hehtaaria ja hoidetaan kahden miljoo-nan ihmisen vesihuolto.

Maailman suurin fossiilisen pohjave-den siirtojärjestelmä on Libyassa. Viimejääkauden aikana monsuunisateet va-rastoivat Keski-Libyan aavikoiden allejopa 35 000 km3 vettä. Maan jokien ny-kyinen vuosivalunta on 0,7 km3 ja vuo-tuinen vedenkäyttö vajaat 3 km3. Vettäotettiin aiemmin pienistä rannikon poh-javesimuodostumista, jotka merivesi onpilannut. Uusi, yli tuhannen kilometrinpituinen kaksoisputki pystyy välittä-mään vettä lähes kuusi miljoonaa kuu-tiometriä vuorokaudessa.

Vieläkö maailmaan mahtuu suurpa-toja ja mammuttimaisia vedensiirtojär-jestelmiä? Kolmenkanjonin pato ei var-masti jää viimeiseksi jättipadoksi, mut-

ta tahti tulee olemaan varovainen. Joita-kin vanhoja patoja tullaan todennäköi-sesti purkamaan, mutta tekoaltaiden pa-lauttaminen entiseen luonnontilaan ontuskin ekologisesti mahdollista.

Myös mittavia vedensiirtoja on par-haillaan rakenteilla. Kiina on aloittanutJangtselta pohjoiseen suuntautuvan siir-tojärjestelmän rakennustyöt. Intia suun-nittele vedensiirtoa päinvastaiseen il-mansuuntaan, Himalajalta tulevistajoista kohti niemimaan eteläosia.

Uusia lääkkeitä vesipulaan

Ei-perinteisiksi luokiteltuja vedenhan-kintakeinoja ovat muun muassa suo-lanpoisto merivedestä, sadeveden laa-jamittainen talteenotto sekä kansainvä-linen vesikauppa. Eksoottisempia vaih-toehtoja ovat esimerkiksi jäävuorten hi-naus ja keinotekoinen sade.

Maailmassa toimi vuoden 2000 alus-sa noin 9000 laitosta, jotka valmistivatmeri- tai murtovedestä makeaa vettä vä-hintään 100 m3 vuorokaudessa. Laitos-ten kokonaiskapasiteetti oli 20 milj. m3/deli runsaat 7 kuutiokilometriä vuodessa.Kolmessa vuosikymmenessä kapasiteettioli kasvanut 20-kertaiseksi.

Johtava makean veden valmistaja onSaudi-Arabia 27 prosentin osuudella.Seuraavina ovat Yhdysvallat 13 %, Ara-biemiirikunnat 11 % ja Kuwait 9 %.Vaikka näiden neljän yhteinen osuus on

60 % kokonaiskapasiteetista, suolan-poistolaitoksia on peräti 120 valtion taisaariryhmän alueella.

Merivedestä valmistetun makean ve-den kustannus vaihtelee välillä 0,3–3dollaria kuutiometriltä. Yhdysvalloissaliikutaan hintahaitarin alapäässä, Sau-di-Arabiassa keskihinta on 0,7 $/m3.Laitosten rakentamiskustannukset ovat1000-3000 $ vuorokausikuutiometriäkohti (Bindra & Abosh 2001). Uusienmenetelmien (mm. RSD eli rapid spraydestillation) arvioidaan alentavan ve-den valmistuskustannuksia. On jopaalettu arvella, että desalinoidun vedenkäyttö kasteluvetenä voisi sittenkin ol-la taloudellista – seikka, johon perin-teisesti ei ole uskottu.

Sadevettä on kerätty talteen vuositu-hansien ajan. Viime vuosisadalla toteu-tettiin myös eräitä isohkon mittaluokanhankkeita; mm. Gibraltarin vesihuoltoperustui vuosina 1903-1984 kalliorin-teille rakennettuun keräysjärjestelmään.Uutta sukupolvea edustavat pr-henki-set keräysjärjestelmät uusilla lento-asemilla, stadioneilla tai muissa julki-sissa kohteissa. Paljon tärkeämpiä ovatkuitenkin kehitysmaissa toteutettavathankkeet; esimerkiksi Kiinan maaseu-dulla on arvioitu olevan 7 miljoonaa ve-denkeruuseen soveltuvaa lammik-koa.(Shah & al. 2000).

Kansainvälistä vesikauppaa on viri-telty erityisesti parin viime vuosikym-menen aikana. Myös Suomi on liitettytähän keskusteluun. Tankkerikaupallavettä tulemme tuskin myymään, muttapullotetun veden alkuperämaana voim-me olla vahva tekijä. Välimeren alu-eella vettä kuljetetaan laivoilla mm.Kyprokseen ja monille Kreikan saarille.Turkin vesimarkkinat Israelissa ovat po-liittisessa myötätuulessa.

Jäävuorten hinaamista Antarktiksenvesiltä Arabiaan on suunniteltu. Neliö-kilometrin laajuisen ja 200 metrin pak-suisen vuoren merimatka kestäisi puolivuotta. Hinaukseen tarvittava energiaolisi kolmasosa vastaavan merivesi-määrän suolanpoistoenergiasta. Suu-rimmat tekniset ongelmat eivät liity itsehinaukseen, vaan taloudellisen rantau-tus- ja sulatusmenetelmän kehittelyyn.

Keinotekoista sadetta on tutkittu puo-len vuosisadan ajan. Pilviin kylvettä-vällä hopeajodidilla voidaan sade eräin

Titicacajärven laskujoki Perun ja Bolivian rajalla. Vaikka tämä 4000 metrin korkeudessasijaitseva järvi on pääosin puhdas, paikalliset vedenlaatuongelmat ovat melkoiset.

VT0205 s04- 10.10.2002 14:17 Sivu 39

VESITALOUS 5 200240

Veden kaukosiirtoa varten rakennettu kanava Kiinassa.

edellytyksin synnyttää. Coloradossa ontalvisadantaa onnistuttu lisäämäänkymmenellä prosentilla, myös Lähi-idässä on ollut onnistuneita kokeita.Maapallon kuivimpien alueiden ongel-miin menetelmä ei auta, sillä ilmassa onoltava melko runsaasti vesihöyryä.

Valuma-alueesta on pidettävähuolta

Edellä esitetty uusien keinojen kirjo eiratkaise maapallon vesiongelmia.Useimmat keinot soveltuvat vain vau-raille valtioille, sadeveden keruun ke-hittämistä lukuun ottamatta. Sitä vas-toin valuma-alueella voidaan kohtuul-lisinkin kustannuksin tehdä toimenpi-teitä, jotka vaikuttavat suotuisasti vesi-varojen määrään ja laatuun.

Käsitteet “Integrated Water ResourcesManagement” ja “Integrated River Basin Management” tulivat viime vuo-sikymmenellä käyttöön monissa vesis-töhankkeissa. Geologia, ilmasto, eko-systeemit, maankäyttö ja ihmisen elin-keinot – näitä kaikkia on tarkasteltavamonimutkaisen vesivarapelin vuoro-vaikutteisina, tasa-arvoisina osapuolina.Tässä pelissä on pitkä matka lähdöstämaaliin. Jos tuon matkan haluaa tulkitaihan konkreettisesti, niin voi pohdiskel-la vesipisaran vaiheita valuma-alueenlatvoilta merelle saakka – olipa nuo vai-heet puettu lastenkirjan muotoon tai mo-nisataparametriseksi malliksi.

Tutkimus

“Yli 90 prosenttia vesiongelmista esiin-tyy maissa, joissa on tehty alle yksi pro-sentti vesitutkimuksesta.”

Näin totesi Unescon vesitutkimus-ohjelman johtaja András Szöllösi-Nagykesäkuussa 2002. Esimerkiksi hydro-logiassa on jo pitkään tiedostettu “vyö-hykeongelma”: lauhkealla tai pahim-massa tapauksessa subarktisella ilmas-tovyöhykkeellä oppinsa saaneet hyd-rologit ovat monta kertaa kaivaneet kor-vaansa kuumilla aavikoilla, savanneil-la ja sademetsissä.

Yhdeksän kymmenestä kehitys-maasta sijaitsee aridin, semiaridin taitrooppisen ilmaston alueilla. Siellä onmyös maapallon väestönkasvun pai-nopiste, kaikkine kiusallisine seurauk-

sineen. Unesco ja muut kansainvälisetjärjestöt ovat viime aikoina pyrkineetvoimistamaan hydrologista tutkimustanäillä ilmastovyöhykkeillä. On muunmuassa perustettu kaksi trooppisenhydrologian tutkimuskeskusta, toinenPanamaan ja toinen Malesiaan.

Amazonin alue on ollut laajan mie-lenkiinnon kohteena globaalisten il-mastomallien yhteydessä. Se on myösyksi kuudesta GEWEX-alueesta (GlobalEnergy and Water Cycle Experiment).Myös Kaakkois-Aasian GEWEX-ohjel-ma, GAME (GEWEX Asian MonsoonExperiment), sijoittuu osittain sade-metsäalueelle.

Monitieteinen lähestymistapa on ny-kyään lähtökohtana monissa vesitutki-mushankkeissa, samoin useiden tietynalan tutkimuslaitosten yhteistyö. Joskusvoi tietysti olla, että “networking meansnotworking”, mutta pääasiassa koke-mukset yhteistyöstä ovat hyviä.

Kansainvälinen vesisopimus?

“Konferenssi on tilaisuus, jossa ihmiset,jotka eivät yksinään pysty päättämäänasiaa, voivat yhdessä päättää, ettei asial-le voida tehdä mitään.”

Myös monen vesikonferenssin antivoidaan tiivistää yllä olevaan totea-mukseen. Lopputuloksen kannalta yh-tä heikko voi toisaalta olla konferenssi,joka antaa utopistisen julkilausuman:“Vesipulasta kärsivien ihmisten määräon puolitettava vuoteen 2015 mennes-sä.” Jos tavoite on epärealistinen, ku-

kaan ei ota sitä tosissaan. Mallia voisiottaa ilmastoneuvotteluista, joissa mil-joonien henkilötyötuntien väännön jäl-keen päädyttiin 5-8 prosentin päästö-vähennystavoitteisiin – joita niitäkineräät valtiot pitivät utopistisina.

Ehkäpä kansainvälisen ilmastosopi-muksen (UNFCCC) rinnalle tarvit-taisiinkin kansainvälinen vesisopimus(UNFCWM)? Tämän lyhennehirviön(United Nations Framework Conven-tion on Water Management) puitteissaasetettaisiin sitovat vedenkulutuksenvähentämistavoitteet. Kunkin maan vä-hentämisprosentti määräytyisi yhtei-sesti neuvoteltavien pelisääntöjen mu-kaan. Vedenkäyttöoikeuksia voisi myösostaa tai myydä. Valtioille voitaisiinasettaa sanktioita, jos ne käyttäisivätvettä ilmastoonsa tai sosioekonomiseentilaansa nähden typerällä tavalla.


Bindra, S. & Abosh,W. 2001. Recent developmentsin water salination. Desalination 136 : 49–56.ISSN 0011-9164.GWP. 2000. Towards Water Security: A Frameworkfor Action. Global Water Partnership. Stockholm.110 p. ISBN 91-630-9202-6.Shah, T., Molden, D., Sakthivadivel, R. & Seckler,D. 2000. The global groundwater situation: overviewof opportunities and challenges. International WaterManagement Institute. 23 p. ISBN 92-9090-402-X.Vörösmarty, C., Green, P., Salisbury, J. & Lam-mers, R. 2000. Global water resources: vulnera-bility from climate change and population growth.Science 289 : 284–288. ISSN 0036-8075.

VT0205 s04- 10.10.2002 14:17 Sivu 40

VESITALOUS 5 200241

I L M A S T O N M U U T O S

Kasvihuoneilmiön voimistumi-nen on yksi aikamme puhutuimmistaglobaaleista kysymyksistä. Etenkin vii-meisten 50 vuoden aikana lisääntynytfossiilisten polttoaineiden käyttö sa-moin kuin maankäytön muutokset(esim. sademetsien hakkuut) ovat joh-taneet suuriin hiilidioksidi-, metaani-,dityppioksidi- ja rikkipäästöihin. Ilma-kehässä rikkipäästöt muuttuvat pieniksihiukkasiksi, jotka heijastavat auringon-säteilyä ja muuttavat pilvien ominai-suuksia. Mainitut kaasupäästöt voi-mistavat ns. luonnollista kasvihuoneil-miötä, mikä myös liittyy säteilyenergiankulkeutumiseen ilmakehässä ja sitenmaapallon energiatasapainoon ja il-mastoon.

Ihmisen vaikutus ilmastosysteemiinon kasvanut suurimittakaavaiseksi.Käytännössä tämä on johtanut viimeis-ten 200 vuoden aikana ilmakehän hiili-dioksidipitoisuuden lisääntymiseen rei-lulla 30 prosentilla. Muutos ilmakehänmetaanipitoisuudessa ja pienten hiuk-

kasten määrässä on vieläkin rajumpikun taas dityppioksidin määrä on li-sääntynyt ”vain” noin 16 prosenttia.

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus onnyt huomattavasti korkeampi kuin ker-taakaan viimeisten 420 000 vuoden ai-kana. Ilmakehän menneet hiilidioksi-dipitoisuudet on voitu määrittää ko.ajanjaksolle Etelänapamantereella teh-tyjen jääkairausten avulla. Tällä kyl-mällä napa-alueella satanut lumi onvuosituhansien saatossa kasvanut ny-kyiseksi noin kolme kilometriä pak-suksi jäätiköksi, jonka sisälle on jäänyteristyksiin pieniä ilmakuplia. Näidenvoidaan sanoa muodostavan eräänlai-sen luonnollisen arkiston ilmakehänmenneestä koostumuksesta.

Fossiilisia polttoaineita käytetäänenergian tuottamiseen. Esimerkkeinämainittakoon liikenne ja kuljetukset,teollisuustuotanto, lämmitys- ja jääh-dytysenergia. Maapallolla nykyään käy-tettävästä energiasta pääosa tuotetaanfossiilisten polttoaineiden avulla. Myös

Ilmastonmuutos jakaa

MAAPALLON VESI-VARAT ENTISTÄ

EPÄTASAISEMMINIlmaston muuttumisen yksityiskohdissa on vielä run-saasti epävarmuutta, mutta tiedeyhteisö on yhä yk-simielisempi siitä, että hiilidioksidi- ym. päästötmuuttavat maapallon ilmastoa. Muutoksen vaiku-tusten otaksutaan ulottuvan laajasti yhteiskunnantoimintoihin ja luontoon. Maapallon vesivarojen koh-talo on eräs keskeisimmistä kysymyksistä.

MarkkuRummukainen

fil.triSveriges meteorologiska och hydrologiska institutE-mail: [email protected] on julkaissut runsaasti tieteellisiä japopulaarikirjoituksia meteorologian ja ilmas-tonmuutoksen alalta ja toimii tällä hetkellä ruot-salaisen alueellisen ilmastonmuutostutkimus-ohjelma SWECLIMin vastuullisena johtajana.

Oheinen artikkeli perustuu Vesiyhdistyksen kir-jallisuuspalkinnon luovutuksen yhteydessä pi-dettyyn esitelmään keväällä 2002.

VT0205 s04- 10.10.2002 14:18 Sivu 41

VESITALOUS 5 200242

maataloustuotantoon ja metsätalouteenliittyvä maankäyttö vaikuttaa päästöi-hin.

Maapallon väkiluku kasvaa. Hyvin-vointi lisääntyy. Nämä tekijät johtavatjatkossakin suureen ja todennäköisestikasvavaan energian tarpeeseen. Fossii-lisia polttoaineita tiedetään olevan jäl-jellä vielä monien vuosikymmenienajaksi. Ainakaan toistaiseksi ei näköpii-rissä ole suurimittakaavaisia vaihtoeh-toja energian tuottamiseksi. On siis luul-tavaa, että ilmastoon vaikuttavat pääs-töt jatkuvat lähivuosikymmenien ajan.

Maapallo lämpeni mittausten mu-kaan reilulla puolella asteella 1900-lu-vun aikana. Tämä on maapallon keski-lämpötilan ollessa kyseessä suuri muu-tos. Yhdeksän kymmenestä lämpimim-mästä vuodesta on ollut 1990-luvulla taimyöhemmin. Ihmisen aiheuttamienpäästöjen lisäksi ilmastoon ovat jossainmäärin vaikuttaneet auringon aktiivi-suuden vaihtelu ja tulivuoripurkaustenesiintyminen. Tehtyjen laskelmien va-lossa on kuitenkin hyvin todennäköis-tä, että viimeisten 50 vuoden aikanapäästöt ovat olleet tärkein lämpenemi-sen syy.

Laskelmia on tehty myös eteenpäin.Koska ei ole helppoa ennustaa kuinkasuuriksi päästöt muodostuvat tulevai-suudessa, on laskelmat toistettu hyvin-kin erilaisille arvioille päästöjen tule-vista määristä. Laskelmia on myös tois-tettu erilaisilla malleilla. Tällä pyritäänhuomioimaan ilmastosysteemin toi-

mintaan ja herkkyyteen liittyvät epä-varmuudet. YK:n kansainvälinen il-mastopaneeli IPCC on vast’ikään ra-portoinut uusista tuloksista. Niiden mu-kaan on todennäköistä, että maapallolämpenee vuoteen 2100 mennessä 1,4-5,8 astetta (kuva 1). Kuvasta voidaan to-deta, että kasvihuoneilmiön voimistu-minen on suurimittakaavainen muutos,jonka eteneminen näkyy jo maapallol-la. Maapallon keskilämpötilan luon-nolliset vaihtelut ovat pieniä vuosi-kymmenien ja tyypillisesti vuosisato-jenkin aikana. Viimeisiä 150 vuotta ai-empien ilmasto-olosuhteiden tutki-muksessa (ns. paleoklimatologia) on-gelmana on tietolähteiden vähäisyys.Viime aikoina on koostettu mm. vuo-situhannen mittainen pohjoisen pal-lonpuoliskon keskilämpötilahistoria.Tämä sijaitsee kuvassa vuosien 1000 ja1998 välillä. Asteluvut kuvaavat vuosi-keskilämpötilan poikkeamia jakson1961–90 keskiarvosta. Menetelmän tark-kuusarvio ilmaistaan eräänlaisella ver-hokäyrällä. Noin 1800-luvun puolivä-listä lähtien on maapallolla tehty läm-pömittarihavaintoja niin monessa pai-kassa, että niistä voidaan huolellisellaanalyysillä koostaa maapallon keski-lämpötila. Tämä esitetään kuvassa pak-sulla mustalla viivalla. 1900-luvun ai-kana, jolloin päästöjen määrä on ra-juimmin lisääntynyt, maapallon keski-lämpötila on noussut n. 0,6 astetta. Tu-levaisuutta koskevat lasketut muutos-arviot sisältyvät harmaaseen kar-

tioviuhkaan, joka kuvassa 1 ulottuuvuoteen 2100 asti. Sen mukaan ilmas-ton odotetaan muuttuvan rajusti ny-kyisten ja tulevien päästöjen pakotta-mana. Arviohaarukan koko on kuiten-kin huomattava. Toisaalta, siitä etteiköilmasto lämpenisi ei ole varsinaista epä-varmuutta. Jopa pienin mainituistamuutosarvioista on ilmaston luonnolli-siin vaihteluihin verrattuna pelottavansuuri. Kyse on globaalimuutoksesta, jo-ka ei tule jättämään ketään kylmäksi.

Globaalimuutos ei välttämättäkuvaa miten käy alueellisesti

Ilmaston jo havaittua lämpenemistä, sa-moin kuin arvioitua tulevaa muutostakuvataan usein maapallon keskiläm-pötilan avulla. Lämpötila vaihtelee suu-resti maapallon eri osien välillä. Samapätee sen muutoksiin. Laskelmien mu-kaan jotkin alueet tulevat lämpenemäänkeskimääräistä enemmän, toiset taaskeskimääräistä vähemmän (kuva 2).Myös muiden ilmastosuureiden kutenesim. sadannan muutosten odotetaanolevan alueellisesti vaihtelevia.

Laskelmissa kerta toisensa jälkeentoistuviin yleispiirteisiin kuuluu man-neralueiden lämpeneminen merialueitanopeammin, voimakas lämpeneminenpohjoisen pallonpuoliskon napa-alueil-la ja lämpenemisminimit Pohjois-Atlan-tilla ja Eteläisellä jäämerellä. Nämä erotliittyvät maaperän ja merivesimassojenerilaisiin lämpökapasiteetteihin ja läm-

Kuva 1. Maapallon keskilämpötilan poikkeaminen vuoden 1961-1990 keskiarvosta vuodesta 1000 alkaen. Harmaa viuhka vuodesta 1998eteenpäin edustaa eri ilmastomalleilla laskettuja keskilämpötilan muutosarvioita.

VT0205 s04- 10.10.2002 14:18 Sivu 42

VESITALOUS 5 200243

mönjohtavuusominaisuuksiin, valtame-rien sisäiseen kiertoliikkeeseen ja ns. pa-lautevaikutuksiin. Esimerkki palaute-vaikutuksista on lumipeitteen ja meri-jääpeitteen väheneminen. Tämä voimis-taa lämpenemistä pohjoisen pallon-puoliskon korkeilla leveysasteilla. Poh-joismaissakin tämä tekijä on oleellinenja laskemissa se näkyy talvilämpötilojensuurempana kohoamisena kesälämpöti-lojen kohoamiseen verrattuna. Erityisenkeskeisiä palautevaikutuksia ovat ilma-kehän lisääntyvä kosteus, mikä voimis-taa lämpenemistä, ja mahdolliset pilvi-syyden muutokset.

Lämpötila on keskeinen ilmastosuu-re. Lämpötilaolot rajoittavat ja mahdol-listavat yhteiskunnan ja luonnon toi-mintoja. Lämpötilan pieni nousu saat-taisi joillain alueilla olla osittain myön-teistäkin. Kylmillä seuduilla lämmityk-sen tarve vähenee, lunta kertyy teille vä-hemmän, merijää haittaa harvemminlaivaliikennettä, kylmään liittyvät ma-teriaali- ja kasvivauriot sekä esim. pa-leltumat vähenevät. Kasvukausi pi-dentyy. Samalla kuitenkin jäähdytys-energian tarve lisääntyy, lämpöön liit-tyvät materiaali- ja kasvivauriot lisään-tyvät samoin kuin helteeseen liittyvätterveysrasitteet. Pitenevän kasvukau-den yksi seuraus voi olla huonompi sa-don laatu. Tropiikissa osa maatalou-desta tapahtuu jo nyt lähellä suotuisanlämpötila-alueen ylärajaa. Lämpötilannousu aiheuttanee myös muutoksia tu-rismissa ja ekosysteemeissä.

Lämpötilan nousu ei ole ainoa var-teenotettava muutos kun pohditaan il-mastonmuutoksen seuraamuksia. Var-sinainen kohtalonkysymys on maapal-lon vesivarantojen tulevaisuus. Mitämahtaakaan olla vesilitran hinta vuon-na 2100?

Ilmastonmuutoksenvesiseuraamuksista

Merenpinnan nousu ja talousvesien laa-dun heikentyminen ovat ilmaston läm-penemisen mahdollisia seuraamuksia.Sadannankin lasketaan muuttuvan il-maston lämmetessä. Maapallon keski-määräinen sadanta kasvanee 1-2 pro-sentilla jokaista yhden asteen suuruis-ta lämpenemistä kohti (kuva 3.) Muu-toksien lasketaan jakautuvan epätasai-

sesti. Jotkin alueet kostuvat ja toiset kui-vuvat. Lämpenemisen ja sadannanmuutokset johtavat erikseen ja yhdessämuutoksiin muissa veden kiertokul-kuun liittyvissä asioissa, esim. haih-dunnassa, jokivirtaamissa, talvisissa lu-mikertymissä ja maankosteudessa.Vaikka muutokset voivat olla joissakintapauksissa paikallisesti edullisia, näyt-täisi maapallon vesihuolto olevan va-kavasti uhattuna. Yleisesti ottaen voi-daan odottaa, että ilmastonmuutos tu-lee voimistamaan jo nyt ilmeisiä vesi-huoltoon liittyviä ongelmia ja tuovanmahdollisesti mukanaan kokonaanuusia ongelmia. Raamatullisesti voi-taisiin jopa todeta, että niille joilla jo on,annetaan ja niiltä joilla ei ole, otetaan.Ilmaston lämmetessä sateiden odote-taan pääsääntöisesti lisääntyvän alueil-la, joilla nykyäänkin sataa riittävästi(esim. pohjoinen havumetsävyöhyke,tropiikki), mutta vähentyvän alueilla,joilla vedestä on pula (esim. Meksiko,Etelä-Eurooppa, Lähi-itä, Pohjois-Af-rikka, Australia).

Alueilla, joilla sadanta lisääntyy, onodotettavissa enemmän ja suurempiatulvia, joihin on joko varauduttava en-nalta tai joiden seuraamukset on mak-settava. Kuvaan saattaa myös liittyärankempien sateiden lisääntyminenkeskimääräistä sadantaa enemmän. Voi-makkaat sateet voivat lisääntyä jopa sel-

laisilla alueilla, joilla keskimääräinen sa-danta pienenee. Myrskyisyydenkinmahdollisia muutoksia tutkitaan. Vesi,joka tuhoaa asutusta ja muuta infra-struktuuria tulee kalliiksi, puhumatta-kaan kun katastrofi vaatii ihmishenkiä.Alueilla, joilla vesipula pahenee, on rat-kottava vesihuollon järjestäminen, kas-teluveden saanti jne. Fossiilisesta poh-javedestä tuskin on ratkaisuksi, jotenmieleen nousee joko väestön siirtymi-nen veden ääreen tai veden siirtäminenkauppatavarana alueelta toiselle. Vesi-litran hinta nousee.

Pohjoismaiden tapauksessa ilmas-tonmuutoksen alueelliset vesiseuraa-mukset ovat osin myönteisiä ja osinkielteisiä. Ilmaston lämmetessä lämpe-nevät vedetkin, mikä vaikuttanee juo-maveden laatuun ja esim. Itämeren eko-systeemeihin. Sadannan määrä- ja vuo-denaikaismuutokset vaikuttavat ravin-teiden kulkeutumiseen vesistöissä jaedelleen Itämereen. Lisääntyvä sadan-ta saattaa lisätä mahdollisuuksia tuot-taa vesivoimaa, ainakin jos mahdollisetmuutokset tuotantopotentiaalin ja ky-synnän vuodenaikaisvaihteluissa pys-tytään hyödyntämään. Jos tulvintayleistyy tai muuten vakavoituu, koituuongelmiakin, joko investointitarpeidenmuodossa (esim. suuremmat turva-marginaalit patoihin) tai onnetto-muuksien muodossa. Talvisen lumi-

Kuva 2. Yhdeksäntoista ilmastomallilaskelman tuloksista analysoitu lämpötilan paikallinenmuutos, jos maapallon keskilämpötila nousee yhdellä asteella. Maapallon keskilämpötilanodotetaan kuitenkin nousevan enemmän kuin yhden asteen verran kuluvan vuosisadanaikana (vrt. kuva 1), joten paikallisetkin muutokset muodostunevat kuvassa esitettyäsuuremmiksi. Käytetyt ilmastomallitulokset ovat ns. CMIP2-projektin aineistoa (vrt.http://www-pcmdi.llnl.gov/cmip/index.html).

VT0205 s04- 10.10.2002 14:32 Sivu 43

VESITALOUS 5 200244

peitekertymän väheneminen pienentä-nee esim. tiestön hoitokustannuksia pi-demmällä tähtäimellä. Sama lienee to-dennäköistä laivaväylien kunnossapi-don suhteen.

Kuva metsä- ja maatalouden koke-mista muutoksista on myös monimut-kainen. Jopa Pohjolan sisällä voivat sa-dannan muutokset toteutua alueellises-ti vaihdellen. Monissa laskelmissa kesä-sadanta vähenee huomattavasti Etelä-Skandinaviassa mikä vaikuttaa pohja-vesikertymiin, metsänkasvuun ja maa-talouteen. Rannikonläheiset kaivot saat-tavat pilaantua pitkäksikin aikaa, jospohjavesi kuivana kesänä laskee niinpaljon, että merivesi tunkeutuu niihin.Kuivemmat kesät lisännevät myös met-säpalojen uhkaa. Ongelmatiikka on hy-vin monisäikeistä. Esim. puiden ja kas-vien vedenkäyttö saattaa tehostua, kunilmakehän hiilidioksidipitoisuus kasvaa.

Muistettava on kuitenkin, että tok-kopa meidän riittää välittää vain siitämiten ilmastonmuutos hellii taikka rie-pottaa Pohjolaa. Kesäsateisuuden vä-henemisen ja yleisen lämpenemisenuhka on jo niin lähellä kuin Keski- jaEtelä-Euroopassa paljon suurempi. Yh-teisen politiikan ja markkinoiden takiakytkennät Euroopan sisällä ovat voi-makkaat. Sama pätee tietysti kansain-välisesti laajemminkin.

Lopuksi

Ilmastonmuutoksen yksityiskohtiin liit-tyy epävarmuutta. On kuitenkin selvää,että ihmiskunnan toiminnan vaikutusjo näkyy ilmastossa, samoin kuin se, et-

tä ilmasto tulee muuttumaan entistä sel-vemmin lähivuosikymmenien aikana.Epävarmuus ei siis ole niin suuri, ettei-kö ilmaston voisi olettaa lämpenevän,vesiolosuhteiden muuttuvan ja seuraa-muksia olevan muutenkin odotettavis-sa. Ilmastonmuutokseen voidaan vai-kuttaa vain pidemmällä tähtäimellä,mutta silloinkin vain, jos toimenpiteisiinryhdytään pian. Kansainvälinen Kiotonilmastosopimus, jolla pyritään aloitta-maan päästöjen pitkäjänteinen vähen-täminen, on ensimmäisiä askelia tällätiellä. Euroopan unioni on aktiivisestimyötävaikuttanut sopimuksen voi-maansaamiseksi. Tärkeää on myös sel-laisten muutosten arviointi ja niihin va-rautuminen, joita ei enää ehditä estää.Asian luonteeseen liittyy huomattavaepävarmuus ja ajatuskuvioiden uusi-misen tarve. Tulevaan ei enää voidamielekkäästi varautua tutkimalla entis-tä ja esim. mitoittamalla padot, satamat,sillat tms. menneiden ilmastotilastojenavulla.

Ilmastonmuutoksen syyt ovat glo-baalit. Ilmastomuutos on globaali ilmiö.Odotettavissa olevat muutokset ja nii-hin varautumiseen vaadittavat toimen-piteet kuitenkin vaihtelevat alueellises-ti. Osa todennäköisistä muutoksista tu-lee olemaan käytännössä peruuttamat-tomia. Vesilitran hinta noussee vastai-suudessa. Halvimmalla selviävät ne, jot-ka ovat hyvissä ajoin huomioineet kas-vavan epävarmuuden. Laskelmien jamuiden arvioiden avulla on mahdollis-ta minimoida tulevat uhat ja kustan-nukset, sekä maksimoida potentiaali-nen hyöty.


Bergström, S., Carlsson, B., Gardelin, M. Lind-ström, G., Pettersson, A. & Rummukainen, M.2001. Climate change impacts on runoff in Swe-den - assessments by global climate models, dy-namical downscaling and hydrological modelling.Climate Research 16: 101-112. ISSN 0936-577X.Haapala, J., Meier, H. E. M. & Rinne, J. 2001.Numerical investigations of future ice conditions in the Baltic Sea. Ambio 30(4-5): 237-244.ISSN 0044-7447.IPCC. 2001. Climate Change 2001. The ScientificBasis. Cambridge, Cambridge University Press.881 s. Kts. www.ipcc.ch.Rummukainen, M. 2001. Klimatförändring ochNorden: regionala konkretiseringsexempel på 50–100 års sikt. Terra 113(3): 153–160.ISSN 0040-3741.Rummukainen, M. and Bergström, S. 2000.Svenskt framtidsscenario: Norrland får skånskt klimat. Forskning och Framsteg 34(6): 8–12.ISSN 0015-7937.Räisänen, J. 2001. Hiilidioksidin lisääntymisen vaikutus Pohjois-Euroopan ilmastoon globaaleissailmastomalleissa. Terra 113(3): 139-151. ISSN0040-3741.SWECLIM 2001. Ökad säkerhet i klimatfrågan. Års-rapport 2000, 28 s. Tilausosoite: SMHI, SWECLIM,SE-601 76 Norrköping, Sverige. Noudettavissa myöspdf-tiedostona: www.smhi.se/sweclim.SWECLIM 2002. Expertstöd i klimatfrågan. Årsrap-port 2001, 32 s. Tilausosoite: SMHI, SWECLIM,SE-601 76 Norrköping, Sverige. Noudettavissa myöspdf-tiedostona: www.smhi.se/sweclim.Venäläinen, A. et al. 2000. Ilmaston lämpenemi-sen vaikutus routaan lumettomilla paikoilla Suo-messa. Helsinki, Ilmatieteen laitos. Meteorologisiajulkaisuja No. 43. 29 s. ISBN 951-697-532-2, ISSN0782-6109.Venäläinen,A. et al. 2001.The influence of climatewarming on soil frost on snow-free surfaces in Finland. Climatic Change, 50, 111-128. ISSN 0165-0009.Venäläinen, A. et al. 2001. Impact of climate change on soil frost under snow cover in a forested landscape. Climate Research, 17: 63-72.ISSN 0936-577X.

Kuva 3. Sadannan lasketut muutoksetprosentteina, kun maapallon keskilämpötilanousee yhdellä asteella. Tulos on useidenilmastomallien tuloksien kooste.Keskilämpötilan odotetaan nousevan yhtäastetta enemmän, joten sadannankinmuutoksien arvioidaan olevan kuvassaesitettyjä suurempia.

VT0205 s04- 10.10.2002 14:33 Sivu 44

VESITALOUS 5 200245

Rullakatu 6 C, 15900 LAHTIpuh. (03) 751 3171, fax (03) 751 3306

• Jätevedenpuhdistamot • FINN-CLEAN -rumpusiivilät• 1 perheestä 5 000 asukas- • MEVA -porrasvälpät• vastikkeeseen • HUFO -suodatinmateriaali,• BIOTEK -bioroottorit • myös elintarvikelaatu• BIOCLERE -biosuodattimet • DRAIMAD -säkkikuivaimet

L I I K E H A K E M I S T O

– Vedenkäsittelyn hallintaa –• Automaattiset suotimet vedenkäsittelyyn• Erilaiset säiliöt vaihteleviin prosesseihin• RO-laitteistot ja Nanosuodatuslaitteet• UV-lamput ja Otsoninkehityslaitteistot• pH-, Cl2- ja johtokykysäätimet uima-allas- ja vesilaitoskäyttöön• Vedenkäsittelyjärjestelmien komponentit• Vedenkäsittelyn prosessisuunnitteluSalpakuja 9, 01200 Vantaa, puh. 09 350 88 140, fax. 09 875 1478Email: [email protected] Antti Jokinen GSM 0400 224777

Puh. 964-424 7580, fax 424 7588• Akkreditoitu testauslaboratorio T153• Julkisen valvonnan alainen vesilaboratorio.• EELA:n hyväksymä vesilaboratorio.• Sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymä vesilaboratorio.

BIOPERT-ohjelmistot jätevedenkäsittelyn ohjaukseensekä raportointiin. Myös erillisiä raportointijärjestelmiä

lähinnä WINDOWS-ympäristöön.Enviro Data Oy, Tekniikantie 21, 02150 Espoo,

puh. 09-437 5246, fax 09-437 5247

VT0205 s45-48 Liikehak 10.10.2002 14:38 Sivu 45

VESITALOUS 5 200246

Luotsikatu 8 00160 HelsinkiPuh. (09) 692 71 00 Fax (09) 692 71 24www.silakka.pp.fi

✳ kalatalous

✳ vesistötutkimus

✳ vedenhankinta

Jäteveden puhdistamot:

www.greenrock.fiGreen Rock OyTeollisuustie 2 Puh. +358 (0)8 8192 200 E-mail: [email protected] Ii Fax: +358 (0)8 8192 211 Internet: www.greenrock.fi

BETONITUOTETEHDASPL 202, 67101 KOKKOLA

� (06) 822 3123fax (06) 882 5710

E-mail: [email protected] www.kokkobe.fi

KMV-tuotteetKAIKKEA VEDEN PUMPPAUKSEENJA SUODATUKSEEN.

Kirkkonummen Metallivalmiste OyPippurintie 12202400 KIRKKONUMMIPuhelin: 09-298 2141Fax: 09-298 5860

● Alitukset junttaamalla 50 mm – 2000 mm

● Alitukset kiveen ja kallioon 168 mm – 1020 mm

● Putkistosujutukset (Grundoc räck)

LÄNNENALITUSPALVELU OY

Läpikäytäväntie 103 28400 Ulvilapuh. (02) 538 3655 GSM 0400-593928 fax (02) 5383093

KALVOSUODATUS JÄTE- JARAAKAVEDEN PUHDISTUKSEEN- rauta, mangaani, humus, COD, BOD, typpi jne.

OY METALCITY AB LTDPANSIONTIE 48-52 20240 TURKU FINLANDPUH. (02) 4151 400 FAX (02) 4151 450


VESITALOUS 5 200247

RADIOMODEEMIT

SALMETEK OYPL 103, 01801KlaukkalaPuh. 09-2766 250Fax. 09-2766 2550

SALMETEK OY TOIMITTAA:Langattomaan tiedonsiirtoon laitteita, joillavoit siirtää RS 232- tai RS 485-tietoa,ON/OFF-tietoa, 4–20 mA-viestejä, pulsseja.

Langalliseen siirtoon modeemeja sekävalinnaiseen verkkoon että kiinteilleyhteyksille, myös optiseen kuituun.

Kysy meiltä ELPRO- ja WESTERMO-tuotteita.

[email protected]

PL 20, 00981 HELSINKIPUH. (09) 343 6200, TELEFAX (09) 3436 2020

❊ ROVATTI -vesilaitospumput❊ PUMPEX -tyhjennys- ja lietepumput❊ SPECK - keskipakopumput❊ Paineenkorotusasemat❊ Erikoissäiliöt

VEDEN JA JÄTEVEDENKÄSITTELYLAITTEET- JA LAITOKSET❊ kotitalouksille ❊ kunnille❊ vesiosuuskunnille ❊ teollisuudelleYrittäjäntie 4,09430 SAUKKOLA puh. (019) 371 000 fax. (019) 371 011www.pumppulohja.fi

ProMinent Finland OyOrapihlajatie 39, 00320 HELSINKI : Puh. (09) 4777 890, Faksi (09) 4777 8947

[email protected] : www.prominentfinland.fi

VARASTO MYYNTI HUOLTO 40 vuotta annostusta ja vedenkäsittelyä

* Otsonaattorit * Annostuspumput* UV-desinfiointi * Kemikaalisäiliöt* Klooridioksidilaitteet * Polymeerilaitteet* Käänteisosmoosi (RO) * Mittaus- ja säätötekniikka

NOPON OYTurvekuja 600700 HelsinkiPuh. 09-351 730Fax. 09-351 5620

NOPOL® DDS JA O.K.I.ILMASTUSJÄRJESTELMÄT

YHDYSKUNTA- JA TEOLLISUUS JÄTEVESIENPUHDISTUKSEEN


VESITALOUS 5 200248

Yhteistyöllä luontoa säästäviin tuloksiin◆ Laaja valikoima kiertomäntäpuhaltimia:

Hibon, Hick Hargreaves, WKE ja Roots◆ Elmacron-näytteenottimet ja pH-laitteet◆ ProMinent-pumput, hoito- ja valvontavälineet◆ Mukavat ja hajuttomat BioLet-kompostivessatKysy lisää! Meiltä saat asiantuntevaa palvelua!

Launeenkatu 67 Puh. (03) 884 08015610 LAHTI Fax (03) 884 0840

Internet: http://www.y-laite.fi Sähköposti: [email protected]

NEUVOTTELEVIAINSINÖÖRITOIMISTOJA

SUOMENKONSULTTITOIMISTOJENLIITON JÄSENET

Sibeliuksenkatu 9 B 00250 HELSINKIPuh. 09-447 161 Fax 09-445 912

VesitekniikkaJätevesitekniikka30 vuotta flotaatiotekniikkaa

Kiuru & Rautiainen OyVesihuollon asiantuntijatoimisto

Olavinkatu 18 LH 2157130 SAVONLINNAPuh./fax: (015) 510 855 tai 0500-705 337

• Laitosten käytönoptimointi

• Biologinenravinteiden poisto

• Yleis- ja prosessi-suunnittelu

INSINÖÖRITOIMISTOHiihtomäentie 39 A 1, 00800 Helsinki, puh. 09-7552 1100

• Vesihuolto, vesirakenteet• Suunnittelu, työnjohto

Vesi- ja ympäristötekniikan asiantuntemusta ja suunnittelua

TRITONET OYPinninkatu 53 C, 33100 Tampere

Puh. (03) 3141 4100, fax (03) 3141 4140E-mail [email protected]

PL 453, 33101 TAMPERE PL 52, 20781 KAARINA Sepänkatu 9 A 7, 90100 OULUPuh. (03) 2442 111 Puh. (02) 515 9500 Puh. (08) 883 030

VESIHUOLTO ✭ YMPÄRISTÖNSUOJELU

MAANKÄYTTÖ ✭ TIE- JA LIIKENNE

LVI ✭ SÄHKÖ ✭ AUTOMAATIO

UV-LAITTEET♦ JUOMAVEDET♦ PROSESSIVEDET♦ JÄTEVEDET

Maa ja Vesi Oy • PL 50 (Jaakonkatu 3), 01621 VantaaPuh. (09) 682 661 • e-mail: [email protected]

Maa ja Vesi

maajavesi.poyry.fi

Competence. Service. Solutions.

maajavesi.poyry.fi

• Jyväskylä • Kuopio • Lahti • Lappeenranta• Lapua • Oulu • Tampere • Turku • Vantaa


A B S T R A C T S

Finnish journal for professionals in the water sector

VESITALOUS

Published six times annually Editor-in-chief Timo Maasilta Address Annankatu 29 A 18, 00100 Helsinki, Finland

Water Rights Act – 100 years of adjustmentand changeby Erkki J. HolloThe article deals with the leading principles ofand trends in the regulation of water use, main-ly in terms of the 1902 Water Rights Act andthe 1961 Water Act. It is found that Finnish andEuropean approaches, based as they are onhistorical tradition, differ from each other tosome extent. Cost-effectiveness and sustain-ability have always been key issues in wateruse. New priorities are the needs of environ-mental protection and conservation. Thesehave supranational dimensions, the adoption ofwhich in Finnish legislation is not without prob-lems.

Land drainage and irrigationby Jussi HooliFinland’s soil and climate are not of themselvesvery favourable for agriculture. Since the lastgreat famine, in 1866–1868, efforts have beenmade to guarantee the country’s self-sufficien-cy in food production. This has called for inten-sive land drainage, an endeavour in which agri-cultural engineers and their successors havefeatured prominently.By the end of the 1930s, most of Finland’sarable land had been drained and self-suffi-ciency in food production almost achieved.During the war, however, the drainage systemsdeteriorated badly, and after the war new fieldshad to be cleared to compensate for cultivatedland lost in ceded territory. The bulk of the newfields needed draining, a task that lasted forover twenty years. Priorities have now changed,however, and drainage has been replaced by awide range of tasks related to water and envi-ronmental protection.Irrigation, which is mainly needed in southernand southwestern parts of the country, hasnever played more than a supplementary role inFinland.

Turning points in watersupply and sanitationby Tapio S. KatkoThe evolution of water supply and sanitationservices in Finland, and the decisions madeduring the last 150 years are assessed. As wellas technical and economic aspects, the deci-sions have had political, socio-institutional andecological dimensions. In Finland, municipality-owned water and wastewater utilities areaccustomed to buying services from the privatesector.

Fishing and the recrea-tional use of watersby Timo MyllyntausWaterpower has always made a great contribu-tion to the national economy, notably in theearly 20th century, when the pace of industrial-isation accelerated in Finland. Fishing, in con-trast, is a legacy of the age of economic self-sufficiency, though today it is mainly a leisurepractice. Nevertheless, the development ofwater rights legislation shows that fishing has asurprisingly high symbolic value. The interestpaid to fishing in legislation promoted conser-vation, even before conservation had becomean established concept. The 1902 Water RightsAct is of special importance as it includes andreinforces some old fishing rights principleswhile seeking to balance the demands of vari-ous interest groups.

Too much, too little, too dirty – are we able tosolve world water problems?by Esko KuusistoThere are many solutions to current and futurewater problems but also many obstacles to thepractical implementation of these solutions.These obstacles often have political and socio-economic dimensions, and are aggravated by alack of proper knowledge. The best solutionscannot be found without close cooperationbetween experts from different branches of sci-ence – and without the willingness of all stake-holders to make compromises.

Climate change redistributes global waterresources more unevenlythan beforeby Markku RummukainenThe international scientific community isincreasingly unanimous that anthropogeniccarbon dioxide emissions have an effect on theEarth’s climate. Current and future emissionswill make the global climate considerablywarmer in the course of the present century.This is a key finding and, as such, not a matterof uncertainty. Precipitation is also expected toincrease globally although changes are expect-ed to vary from region to region. The questionof future water resources is one of the mainconcerns arising from the consequences of cli-mate change. Changes in precipitation areexpected to intensify the contrast betweenareas with abundant water resources today andthose where water is already scarce. The out-come is likely to be a greater emphasis onwater-related issues in society, both nationallyand internationally.

Other articles

Water Rights Act issuedon 23 July 1902by Pertti Seuna

Water Rights Act – 100 yearsby Pekka Hallberg

Water legislation and log floatingby Veikko Lammassaari

Trends in the reform of water legislationby Timo Kotkasaari

Industry slashes effluentrelease in 30 yearsby Meeri Palosaari

VT0205 s49-50 10.10.2002 14:34 Sivu 49

detaan:“Teollisuuden ja yhdyskuntien jätevesien kä-

sittelyn tehostaminen on selvästi pienentänytniiden vesistökuormitusta. Teollisuuden BHK7-sekä typpikuormitus ovat laskeneet 1980-luvunalkupuolelta ja fosforikuormitus 1980-luvunloppupuolelta lähtien. Massa- ja paperiteolli-suuden orgaaninen vesistökuormitus on vä-hentynyt 1980-luvun puolivälistä niin merkit-tävästi, että sillä on nykyisin vain hyvin pai-kallisia happea kuluttavia vaikutuksia. Syynäon ollut tuotantoprosessien kehittyminen ja bio-logisten puhdistamoiden, lähinnä aktiiviliete-laitosten käyttöönotto. Samalla on vähentynytmyös sellun valkaisujätevesien orgaanistenklooriyhdisteiden määrää kuvaava AOX-kuor-mitus, joka on asettunut tasolle 0,2 kg valkais-tua sellutonnia kohti. Tärkein massa- ja pape-riteollisuuden nykyinen vesistöhaitta on fosfo-ri- ja typpiravinteiden aiheuttama rehevöity-minen.”

Teollisuuden vesiensuojelun haasteena onedelleen rehevöitymistä aiheuttavien päästöjenvähentäminen. Vaatimukset kohdistuvat sekävesistöihin jätevetensä johtaviin yrityksiin ettävesihuoltolaitosten viemäriin jätevetensä joh-taviin yrityksiin. Ympäristönsuojelulaki edel-lyttää lupamenettelyssä kaikkiin ympäristö-elementteihin joutuvien päästöjen ja vaikutus-ten samanaikaista pohdintaa. Asetetaanko ra-vinnepäästöjen vähennystavoitteet pistekuor-mittajan kannalta kustannustehokkaasti, jos ve-sistön kuormituksesta suurin osa joka tapauk-sessa tulee hajakuormituksena ja yksi pidempisadejakso saattaa moninkertaistaa vesistönkuormituksen? Miten lupaharkinnassa paino-tetaan eri tekijöitä, kun eri ympäristöelement-teihin joutuvien päästöjen ja niiden vaikutus-ten tapauskohtaista harkintaa rajoittavat tule-vaisuudessa yhä enemmän EU:n yksityiskoh-taiset normit?

EU:n vesipuitedirektiivin täytäntöönpano as-karruttaa. Suomessa vesistöjä on paljon, suu-remmat järvet jakaantuvat vielä moniksi al-taiksi, jokien virtaamavaihtelut ovat suuria jamaaperän laatu vaihtelee. Johtaako direktii-vin mukainen vesien tyypittely ja luokittelu ny-kyistä raskaampiin seurantavelvoitteisiin? Mi-ten seurannan kustannukset jaetaan eri kuor-mittajien kesken? Ohittaako suunnittelujärjes-telmä käytännössä tapauskohtaisen lupahar-kinnan? Avoimia kysymyksiä on paljon.

Meillä ympäristölainsäädännön ja -tavoit-teiden valmistelu on ollut perinteisesti varsinavointa ja kompromissihakuista. Avoimuus onauttanut yrityksiä ennakoimaan tulevia vel-voitteita ja varautumaan niihin pitemmän ai-kavälin suunnitelmissaan. Lähitulevaisuudes-sa lainsäädäntöä joudutaan EU:n säädösten toi-meenpanemiseksi muuttamaan tiuhaan, uusilainsäädäntö on yksityiskohtaisempaa ja joskusvaikeaselkoistakin. Erityisesti pienillä ja keski-suurilla yrityksillä on vaikeuksia seurata uusiatoimintaansa koskevia määräyksiä. Tiedonku-lun tehostamisessa on haastetta niin teollisuu-den järjestöille kuin viranomaisillekin.

VESITALOUS 5 200250

V I E R A S K Y N Ä

Teollisuus vähentänytjätevesipäästöjään

murto-osaan 30 vuodessaMeeri Palosaari

ympäristönsuojeluasiamiesTeollisuuden ja Työnantajain KeskusliittoE-mail: [email protected]

Ympäristönsuojelun neuvottelukunta totesivuonna 1972 julkaistussa ympäristön tilakat-sauksessa:

“Suomessa suuri osa tärkeimmistä reittive-sistöistä on saastumassa. Vesistöpinta-alasta las-ketaan noin 15 prosenttia olevan jätevesien vai-kutuksen alaisia. Vuoden 1967 lopussa väes-töstä asui jo noin puolet pilaantuneiden vesi-alueiden vaikutuspiirissä. Merialueet suurim-pien teollisuuskaupunkien edustalla ovat pa-hasti pilaantuneet. Jokien mukanaan tuomansaastuneen veden vaikutus tuntuu lisäksi ai-nakin Kotkan, Helsingin, Porin ja Oulun edus-talla. Pahasti pilaantuneen merialueen pinta-ala on jo lähes 1000 km2.”

Vesiensuojelutoimet käynnistettiin, kun jä-tevesien haitat asutuskeskuksille ja kesämök-kiläisille tulivat ilmeisiksi. Keskustelua käytiintoiminnan rahoituksesta, yritysten velvolli-suuksista ja lupamenettelystä. Teollisuus ryh-tyi investoimaan puhdistustekniikkaan. Lupa-menettelyn ohjaamana, tietoa kartuttamalla jatekniikkaa kehittämällä teollisuuden kuormi-tus vesistöihin on pääosin saatu hallintaan.Teollisuuden omaehtoiset ohjelmat ja toimetovat parantaneet ympäristöasioiden hallintaa,ja siten vähentäneet esimerkiksi poikkeukselli-sista päästöistä aiheutuvia riskejä.

Vesilaki on vuodelta 1962. Sen aktiivinen täy-täntöönpano käynnistyi 1970-luvun alussa, jasilloin myös tiedostettiin vesiensuojelun vaati-mien investointien ja niiden rahoituksen tarve.Investointirahastoja koskevaa lakia muutettiin1971 niin, että investointirahastoa voitiin käyt-tää vesistön pilaantumisen ja ulkoilman saas-tumisen estämisestä aiheutuviin kustannuksiin.Vuonna 1973 säädettiin lait teollisuuden ve-siensuojeluinvestointeihin myönnettävistä val-tion takauksista ja yhdyskuntien vesiensuoje-lutoimenpiteiden avustamisesta.

Jätevesimaksulakia valmisteltiin 1970-luvunalussa. Se koski kaikkia vesi- ja viemärilaitos-ten palveluja käyttäviä, siis myös yleiseen vie-märiin liittynyttä teollisuutta. Suomen Teol-lisuusliitto kannatti lakiehdotuksen käyttö-maksuosaa, mutta piti liittymismaksua niinepätarkasti määriteltynä, ettei sitä pitäisi eh-dotetussa muodossa ottaa käyttöön. Jätevesi-maksulain voimaantulo vuoden 1974 alusta joh-ti tulkintaongelmiin, joihin Teollisuusliitto, vuo-den 1976 alusta lähtien Teollisuuden Keskus-liitto (TKL) pyrki löytämään ratkaisuja neuvo-malla yrityksiä sekä neuvottelemalla epäsel-vyyksistä Kaupunkiliiton ja Kunnallisliitonkanssa. Tulkintaongelmat jatkuivat koko 1980-luvun.

Jätevesien tarkkailuvelvoitteet ovat puhut-

taneet läpi vuosikymmenten. Keväällä 1976TKL:n ympäristönsuojeluvaliokunta ehdotti ve-sihallitukselle, että perustettaisiin työryhmä sel-vittämään jätevesikuormituksen ja sen vaiku-tusten velvoitetarkkailun rationalisointia. Kes-kusteltiin siitä, miten tarkkailu tulisi järjestää jakenen sitä pitäisi suorittaa. Jätevesipäästöjenekotoksikologisten eli myrkkyvaikutusten seu-rantaa haluttiin lisätä 1980-luvun lopulla, mut-ta määritysmenetelmät olivat vielä silloin ke-hittymättömiä. Jätevesien myrkyllisyyden tes-taamiseen onkin viimeisen vuosikymmenen ai-kana kehitetty useita standardisoituja mene-telmiä. Velvoitetarkkailusta on keskusteltu ko-ko 1990-luvun, ja keskustelu jatkuu edelleenympäristöministeriön keväällä 2002 asetta-massa työryhmässä.

Valtion ja teollisuuden yhteisenä hankkeenaSitra teki teollisuusjätevesiä koskevan tutki-muksen 1970-luvun lopulla. TKL:n ympäris-tönsuojeluvaliokunta osallistui tämän TESI-pro-jektin tavoitteenasetteluun. Tutkimuksessa tuo-tettiin laajasti perustietoa teollisuuden silloi-sesta jätevesien muodostumisesta ja niidenkuormituksesta. Metsäteollisuuden ympäris-tönsuojelua käsiteltiin laajasti 1990-luvun alus-sa teollisuuden, tutkimuslaitosten ja ympäris-töviranomaisten yhteisessä SYTYKE-projektis-sa.

Vesilain uudistus oli vireillä 1980-luvun al-kupuolella. Vuonna 1983 oikeusministeriö esit-ti tiukennuksia jätevesilupien myöntämisedel-lytyksiin ja parannuksia vesiasioiden lupakä-sittelymenettelyyn. Ympäristöministeriö puo-lestaan esitti vesioikeuksien korvaamista hal-linnollisilla lupaviranomaisilla. Hallitus antoieduskunnalle esityksen vesilain uudistamisek-si vuonna 1985. Eduskuntakäsittelyssä vesioi-keusjärjestelmä säilyi. Uudistus tuli voimaanvuonna 1987.

Vesiensuojelun painopiste siirtyi Itämerensuojeluun 1990-luvun alussa. Toki edelleen vaa-dittiin vesiensuojelutoimia myös sisämaassa si-jaitsevalta teollisuudelta. Pohjoismaiden mi-nisterineuvosto laati oman merensuojeluohjel-mansa. Itämeren suojelusopimuksen nojalla an-nettiin päästösuosituksia useille teollisuudentoimialoille. Viranomaiset sovelsivat suosi-tuksia ja vesiensuojelun tavoiteohjelmaa yri-tysten lupahakemuksista antamissaan lau-sunnoissa.

Vesilainsäädäntömme muuttaminen EU:nsäädösten mukaiseksi vuonna 1994 muutti lain-säädäntöämme tapauskohtaisesta harkinnastanormisääntelyn suuntaan. Teollisuuden jaTyönantajain Keskusliitto (TKL:n seuraaja vuo-desta 1993) kannatti tapauskohtaista harkintaa.Tämä kehitys jatkuu vuonna 2000 voimaan tul-leen ympäristönsuojelulain antamien valtuuk-sien nojalla. Kansainvälisten mertensuojeluso-pimusten ja EU:n vesilainsäädännön vaati-musten yksityiskohtaisesta täytäntöönpanostavoidaan säätää asetuksella.

Kolmenkymmenen vuoden vesiensuojelu-työ on ollut tuloksellista. Ympäristöministeriönjulkaisemassa Ympäristö-lehdessä 2/2001 to-

VT0205 s49-50 10.10.2002 14:34 Sivu 50

VT0205 3 kansi 10.10.2002 13:59 Sivu 1

VT0205 Kannet 10.10.2002 13:36 Sivu 100

Documents

VESITALOUS · VESITALOUS 5 2002 VESIOIKEUS-LAKI 100 V. VESILAKI 40 V 1§. Kymissä, virrassa ja joessa sekä väyläsalmessa on valtaväylä jätettävä auki veden vapaata juoksua,