1

pol e em i

VÄHEMMISTÖT 2 / 2001

uni3/2004

poleemi

2

un i

pääkirjoitus

talampi ja työttömyys jyllää. Ratkaisuksi elintaso-

eroihin ja heikkoon talouskasvuun on ehdotettu esi-

merkiksi erityisen, alemman veroasteen alueen muo-

dostamista Itä-Saksaan. Hurja suunnitelma on koh-

dannut paljon vastusta ja tuskin toteutuu. Ideointi

toimivamman järjestelmän luomiseksi on kuitenkin

tarpeellista, jos Saksa haluaa päästä ongelmistaan ja

edetä jälleen yhtenemisen tiellä.

Kun Länsi-Saksassa mutistaan pikkuveljen auttami-

sen kovaa hintaa, itäsaksalaiset ovat katkeria lännen

menestykselle. Jopa ”ostalgia”, eli Goodbye Lenin -

elokuvassakin käsitelty ”itänostalgia”, nostaa päätään

Itä-Saksan vanhemman väestön keskuudessa. Tyy-

tymättomyyttä ja menneisyyden kaipuuta märehtiessä

kannattaa kuitenkin muistaa yhdentymisen hyvät puo-

let. Huolimatta kehityksen hitaudesta Itä-Saksan jäl-

leenrakennus on edistynyt paljon, ja vaikka elintaso-

erot ovat edelleen suuret, ne ovat kuitenkin kaventu-

neet vuodesta 1990. Taloudellisten etujen lisäksi muu-

rin murtuminen sai aikaan sellaisia pikkujuttuja ku-

ten sananvapauden ja demokratian – kukaan tuskin

kaipaa Stasin urkkijoita tai yksipuoluejärjestelmän

pystyynkuolleita poliitikkoja.

Berliinin muurin murtuessa 9.11.1989 kansa julisti :

”Wir sind ein Volk”, olemme yksi kansa. Matka yhte-

näisyyteen on ollut pidem-

pi kuin tuolloin uskottiin.

Hidas muutos tuntuu otta-

neen nyt takapakkia ih-

misten mielessä. Kannat-

taa kuitenkin muistaa,

että 1989 kansa julisti

myös: ”Goodbye Lenin!”

Paluuta entiseen ei ole. LIINA LÄNSILUOTO

poleemi 3/2004 29. vuosikerta

JulkaisijaPoliittisen historian opiskelijat,Polho RyYhteiskuntahistorian laitos PL 5400014 Helsingin yliopisto

PäätoimittajatLiina Länsiluoto (vastaava)Annikka Malkavaara

KolumnistitKerttu-Kyllikki, Klaus Lindgren,Pietari Vuorensola

KirjoittajatHenri Asp, Mikko Autti, Liina Länsi-luoto, Annikka Malkavaara, HannaMäkinen, Veera Nisonen, Elina Sink-konen, Timo R. Stewart

UlkoasuHanna Mäkinen (taitto)Veera Nisonen (kuvat)Minttu Poutanen (sarjis)

PainopaikkaLimes Ry:n graafiset laitoksetPainos 300 kpl

Goodbye Lenin -elokuva palkittiin taannoin ranskalai-

sella César-palkinnolla parhaana eurooppalaisena elo-

kuvana. Kävin vihdoinkin itse katsomassa sen. Pari-

tuntinen poliittishistoriallinen viihdepläjäys tuntui nyt

hyvin ajankohtaiselta. Elokuvassa sosialistista yhteis-

kuntaa elämäntyönään rakentava keski-ikäinen nainen

saa muurin murtumisen kynnyksellä sydänkohtauksen

ja vaipuu koomaan kahdeksaksi kuukaudeksi. Naisen

herättyä kuolonunestaan tämän poika päättää suojella

heikkoa äitiään muuttuneelta todellisuudelta. Ongelmia

kuitenkin syntyy roppakaupalla, kun pitää herättää hen-

kiin itäsaksalaiset tv-uutiset, tehdä hollantilaisista

suolakurkuista aitoa neuvostotavaraa, muuttaa siskon

läpiwessi poikaystävä pesunkestäväksi pioneeriksi ja

selittää CocaCola -mainosten ilmestyminen katukuvaan.

Muurin murtuessa itäsaksalaisten elämä muuttui ker-

ralla. Muutamassa kuukaudessa oli vaihdettava raha,

aatteet, vaatteet ja ajatukset. Herääminen totalitaa-

risesta, absurdista unesta länsisaksalaiseen arkeen ei

sujunut kivuitta, ja sopeutuminen uuteen todellisuuteen

näyttää vieläkin olevan kesken. Lokakuun 3. päivänä tuli

kuluneeksi 14 vuotta Saksan yhdistymisestä. ”Der Tag

der Deutschen Einheit” eli Saksan yhtenäisyyden päivä

osoitti kuitenkin, että yhtenäisyys on vielä kaukainen

unelma. Kansallispäivän juhlapuhujat korostivat pu-

heenvuoroissaan, kuinka raja elää ihmisten mielissä

edelleen jakaen kansalaiset kahteen kastiin.

Katkeruus ja tyytymättömyys valtaavat alaa entisen ra-

jan kummallakin puolen. Länsi-Saksan taloudellinen tuki

entisen Itä-Saksan alueelle on edelleen mittavaa: vuo-

sittain neljä prosenttia bruttokansantuotteesta siirretään

lännestä itään. Tuki on hidastanut Länsi-Saksan talous-

kasvua johtamatta kuitenkaan toivottuihin tuloksiin Itä-

Saksan alueella. Elintaso on idässä edelleen länttä ma-

3

pol e em i

2 Pääkirjoitus

3 Sisällys

4 JohtopäätösOpiskelun sietämätön keveys

6 Purkitetut käärmeet jamusta muovipussi

ajatuksen harhailua yön ja aamun

rajamailla

7 Äiti, en tahdonukkumaan

10 Vaietut kyyneleetSuomenlinnan vankileiri 1918-19

13 Missä nukut?

15 Unelmana olympialaiset

20 VaippahuurujaMaailma avartuu

22 Nuvalaisia ei nukuta

24 Neuvostoliitto vuonna2000

27 Kekkonen mummolassa

29 Kerttu-KyllikkiKäy kaupassa, osta maitoa, etsi mies

31 Nukkumatti45 vuotta ja yli 15 000 kertaa sosialistista

unihiekkaa

32 Opintopalsta

33 Polhossa tapahtuu

34 Sarjakuva

poleemi 3/20043/20043/20043/20043/2004

uni

4

un i

johtopäätös

MIKKO AUTTI

Bileitä, kokouksia, harrastuksia, töitä. Kiire painaa päälle kuin Poleemin deadline konsanaan. Tilannetta ei aina-

kaan helpota syksyn, tuon monien mielestä vuodenajoista kiireisimmän ja stressaavimman saapuminen kes-

kuuteemme. Jossain vaiheessa pitäisi myös opiskella: käydä luennoilla, seminaareissa ja tenteissä. Miten tästä

kaikesta voi selvitä ilman burnAuttia? Tässäpä muutama hyödyllinen neuvo viidennen vuoden konkarilta.

Biletys:

Juhli, mutta tee se kohtuudella. Tämä kohta ei koske fukseja, koska heillä on terve maksa ja he kestävät viinaa

lähes rajattomia määriä. Vanhojen toivon käyvän edelleen ainakin perinteisimmissä Polhon tapahtumissa, huoli-

matta mahdollisesta perheenlisäyksestä, liikavarpaasta, olutmahasta tai muusta ikääntyvää valtiotieteilijää usein

kohtaavasta oikusta.

Työnteko:

Ota lainaa. Sata euroa on pikku-polholaisen kukkarossa iso raha, tulevaisuudessa kenties tuntipalkka… Kyllä sen

saa maksettua takaisin sitten joskus, eiks joo?! Jos rahatilanne pysyy edelleen kriittisellä tasolla, tee töitä, mutta

älä niin paljon, että se haittaisi juhlimista tai opiskelua.

Harrastukset:

Rankan opiskelun vastapainoksi on hyvä harrastaa muutakin kuin Klixillä hengailua. Käy ulkona, kerää postimerk-

kejä, ryhdy hevibändin basistiksi, ihan sama. Kunhan saat ajatuksesi välillä irti koulunkäynnistä. Tämä on tärkeää

jo mielenterveydellisistä syistä.

keveysOpiskelun sietämätön

5

pol e em i

Opiskelu:

Asenne opiskeluun määräytyy paljon arvojemme pohjalta. En teistä tiedä, arvon lukijat, mutta minä arvostan vapaa-aikaa,

elämyksiä, matkustelua – ja opintojani. Opiskelu ei ole minulle kuitenkaan itseisarvo, vaan keino, jolla turvaan tulevaisuuteni,

sillä saan kenties sen avulla työpaikan itselleni.

Konfutsekin jo sanoi: oppiminen ilman ajatusta on turhaa vaivaa; ajatteleminen ilman oppia on vaarallista. Älkää siis hätäilkö

tutkintonne kanssa. Neljäkymmentä ovaria lukukaudessa takovat opiskelutoverit ovat poikkeustapauksia, heidän tekemisiään

ei välttämättä kannata ottaa vertailukohdaksi.

Ainejärjestötominta:

Erilaisissa järjestöissä toimiminen on myös yksi stressiä lisäävistä ja opiskeluhaluja vähentävistä asioista. Kaikesta huolimat-

ta tämäkin jalo vapaaehtoistyö on hyödyllistä, hauskaa ja parhaimmillaan varsin opettavaista. (Fuksit huom! Polhon vaali-

kokous pidetään reilun kuukauden kuluttua…)

Älä siis kuuntele sukulaistesi naljailuja viivästyneistä opinnoista tai Jone’sin kantapeikon kuittailuja väärästä uravalinnasta.

Ole ylpeä itsestäsi ja siitä, että jonakin päivänä olet maisteri, akateemisesti koulutettu henkilö! Tai ainakin Jone’sin kanta-

peikko, jolla on hiton hyvältä kuulostava titteli.

johtopäätös

6

un i

Herätyskellon ääni katkaisee yön. Olin ollut levoton,

kääntyillyt unissani, hikoillut. Tyynyni on märkä ja ra-

vut nipistelevät vatsalaukkuani. Jään hetkeksi makaa-

maan peiton alle, lepäämään koettelemuksen jäljiltä.

Aika pysähtyy. Uni yrittää hiipiä takaisin melkein huo-

maamatta. Se lähestyy kaikilta suunnilta hiljaisesti, niin

hiljaisesti. Abstrakti on konkreettista, jopa äänillä on

piirteet. Hiljaisuus on sulavien muotojen hämäriä ääri-

viivoja, monien valojen varjoja keskellä hämärää. Ne

lähestyvät ja pako on ainoa vaihtoehto, sillä uneni ei

olisi lepoa. Uudestaan alkava painajainen on petolli-

nen. Se kutsuu väsyneen lämpimään lumihankeen,

keittää sammakon hiljalleen vedessä. Laitan lamppuni

päälle ja nousen istumaan sängyssäni. Ravut kiertä-

vät vatsaani ja tyynyliinani on kostea selkäni takana.

Vaadin selityksiä yövahdilta. Kuiskaan kysymykseni hil-

jaa, sillä vahti säikkyy äkkinäisiä liikkeitä. Jos se pake-

nee, jään yksin hämärään. Tämän tiedän, sillä etsin sitä

aikoinaan muistikirjan ja kynän kanssa. Kaikki piti saa-

da talteen, vaikka sitten mielen harhailut öisin. Kuka-

pa ei haluaisi tietää omien retkiensä reittejä. Uni-

päiväkirjaa ei nyt ole, eikä sitä voi hakea, sillä yövahdin

jäljittäminen on hienovaraista työtä. Vaikka vain nou-

sisin sängystä, se pääsisi livahtamaan pakoon. Puhu-

mattakaan siitä, jos vettä hakisin, pesisin kasvoni,

avaisin lehden. Ei, yövahti on täällä vain hetken. Sul-

jen siis silmäni ja keskityn.

Askeleet seuraavat lähestyen. Omat jalat raskaita kuin

kivet. Pimeä järvi ja rämeinen ranta. Minä veden äärel-

lä. Askeleet. Mustaa verta mustan veden pinnalla.

Kadun kysyneeni, katsoneeni. Täytyykö ahdistukset kä-

sitellä kahteen kertaan? Jos mieleni askaroi itsensä

hikeen öisin, miksi vaivaisin samoilla kuvilla itseni

hikeen päivällä. Vai teenkö ehkä rästitöitä yöllä, niitä

töitä joita olen valvovasta mielestäni lykännyt? Pur-

kitetut kyykäärmeet etikassa, mustat jätesäkit, mär-

kivät haavat ja hyönteiset; ne ovat minusta mutta ei-

vät minua. Ketä sitten?

Tyyny on vielä kostea selkäni takana. Yövahti on läh-

dössä, mutta hänen tarinansa jää. Siitä tulee todelli-

nen, kun se on lausuttu ääneen. Ja vaikka ei tulisikaan,

niin ainakin sen runko on tässä, ilman muotoja ja voi-

maa. Asetelma on vaihtunut, voimasuhteet etunani,

aurinko taivaalla. Painajaisen murskaava ahdistus on

hälvennyt ja hengitys tasaantunut. Voin nyt paloitella

uneni rungon sopiviin kappaleisiin, pureskella ja tut-

kia. Mikä johtui mistäkin, miksi tein, miksi jätin teke-

mättä. On unen vuoro hikoilla. Kuulen sen hiljaiset huu-

dot kun heitän sitä eilispäivän mielikuvilla, myöhään

katsotulla elokuvalla, stressillä ja ahdistuksella, mur-

heellakin. Se runkoa ovat pilkkomassa odotus ja petty-

mys, sulassa sovussa. Epäreilustiko? Ehkä, mutta vaik-

ka tyyny on vielä kostea, ovat ravut jo lähteneet.

TIMO R. STEWART

Purkitetut käärmeet

Ajatuksen harhailua yön ja aamun rajalla

ja musta muovipussi -

7

pol e em i

Itse olen yksivuotiaasta lähtien pohtinut, olisiko nukku-

maanmenolle muitakin syitä kuin se, että äiti käskee.

En ole ainoa, joka tekisi mieluummin jotain muuta kuin

makaisi kahdeksan tuntia vuorokaudessa silmät kiin-

ni. Uhmaikäisten armeijan lisäksi seuranani ovat ener-

giajuomia ryystävät murrosikäiset, jotka pelaavat tie-

tokonetta tai surffaavat Internetissä yökaudet, niin että

ensimmäinen oppitunti koulussa kuluu silmien auki-

pitämiseen. Lehtien mielipidepalstat täyttyvät huo-

lestuneiden vanhempien kirjoituksista, kun nuoret nuk-

kuvat aina vain vähemmän. Toisaalta moni aikuinen-

kaan ei ehdi nukkua riittävästi työkiireiden vuoksi.

Mitä isot edellä, sitä pie-net perässä

Unen tarve on yksilöllistä. Keskimäärin aikuiset nuk-

kuvat seitsemän-kahdeksan tuntia vuorokaudessa,

mutta kymmenen prosenttia ihmisistä selviää alle kuu-

den ja puolen tunnin yöunella. Kuuluisia neljän tunnin

nukkujia ovat esimerkiksi Napoleon Bonaparte, Thomas

Edison, Margaret Thatcher, Michelangelo ja Martha

Stewart. Jos Thatcherin täti saa valvoa noin myöhään,

miksi en minäkin saisi?

Jotkut ovat yrittäneet vähentää nukkumistaan ke-

hittämällä erikoisia nukkumistyylejä. Leonardo da

Vinci nukkui joka neljäs tunti 15 minuutin nokoset ja

pystyi näin vähentämään yöllisen unentarpeensa

puoleentoista tuntiin. Pisimmän da Vincin nukkumis-

tyyliä koskevan empiirisen kokeen on suorittanut

Giancarlo Sbragia, joka kokeili mallia kuuden kuu-

kauden ajan, mutta totesi muutaman kuukauden jäl-

keen olevansa ihan lopussa. Työteho ja työn laatu

huononivat niin paljon, että Sbragia palasi lopulta

takaisin normaaliin unirytmiin. Da Vincikaan tuskin

nukkui koko elämäänsä 15 minuutin jaksoissa, vaan

todennäköisesti vähensi untaan vain luovuuspuus-

kan ajaksi.

Väliaikaisesti unta voi siis vähentää huomattavasti-

kin, kunhan jossain vaiheessa nukkuu ”univelat”

pois. Laboratoriokokeet ovat osoittaneet, ettei yhden

yön valvominen suurestikaan heikennä fyysistä

toimintakykyä ja päättelyä, mutta usean yön peräk-

käinen valvominen vaikuttaa jo suorituskykyyn. Itse

menin äidinkielen ylioppilaskokeeseen runsaat kol-

me tuntia nukkuneena, kun kävin kirjoitusten takia

ylikierroksilla. Kiinnostavan aiheen saatuani innos-

tuin kuitenkin kirjoittamisesta niin, ettei valvomisella

ollut mitään vaikutusta suoritukseen. Ja kukapa ei

ELINA SINKKONEN

E lämä on lyhyt , mut ta s i l t i ihminen käyt tää s i i t ä no inko lmasosan nukkumiseen . Tänä tehokkuuden a ikakautena25 vuotta sängyssä makoilua tuntuu aikamoiselta tuhlaukselta.Eikö nukkumiseen kuluneen ajan voisi käyttää hyödyl l isemminta i hauskemmin , kun kerran harras tusmahdo l l i suuks ia japa lkka työ täk in on mon i l l e tar j o l l a n i in pa l j on , e t t e i a ikatunnu mi l l ään r i i t t ävän?

Aiti, en tahdo nukkumaan

8

un i

olisi joskus nipistänyt yöunesta

ison tentin takia.

On helppo kuvitella, että histori-

an suurnerot ovat oivalluksen

saatuaan puurtaneet kuukausia

vähällä unella, mutta tavallisille

kuolevaisille lääkärit suositte-

levat kahdeksan tunnin yöunta

ja säännöllistä elämänrytmiä.

Miten tylsää! Entä opiskelijaelä-

mä? Mihin unta tarvitaan, kun lä-

hes lajitoverimme simpanssikin

selviää noin tunnin levolla vuo-

rokaudessa? Alan vakavasti har-

kita lajinvaihtoa.

Miksinukumme?

Valtavirtapsykologian mukaan

uni auttaa aivoja organisoimaan

muistikuvia ja siirtämään asioita

työmuistista pitkäkestoiseen

muistiin. Nukkuminen on siis eri-

tyisen tärkeää oppimisen kan-

nalta. Syvän unen aikana kasvu-

hormonin eritys on voimakkaim-

millaan, mikä osaltaan selittää

kasvavien lasten suurta unentar-

vetta.

Aikuiset liian vähäinen uni altis-

taa masennukselle ja ahdistunei-

suushäiriöille. Se myös lisää ris-

kiä sairastua sydän-ja verisuoni-

tauteihin. Pitkäkestoisen unetto-

muuden seurauksena immuno-

loginen puolustusjärjestelmä al-

kaa heikentyä, joten uneton sairastuu helpommin esi-

merkiksi flunssaan. Uusimpien tutkimusten mukaan

nukkuminen on tärkeää rasva-aineenvaihdunnalle, eli

nukkumattomuus myös lihottaa. Liikenteessä väsynyt

kuljettaja aiheuttaa riskin muidenkin kuin itsensä ter-

veydelle, sillä esimerkiksi vuorokauden yhtäjaksoinen

valvominen vastaa yhden promillen humalatilaa.

Tahallisen valvomisen ohella liian vähän lepoa saavat

unihäiriöistä kärsivät. Unettomuus on yleisin unihäiriö,

ja sitä potee ajoittain noin kolmannes aikuisväestöstä.

Unettomuudesta aiheutuu yhteiskunnalle kustannuk-

sia muun muassa laskevan työtehon takia.

1990-luvun alussa unettomuuden kustannuksia lasket-

tiin Yhdysvalloissa. Laskelma perustui unettomuuden

esiintymiselle 33 prosentilla väestöstä, ja tuottavuuden

laskuksi arvioitiin neljä prosenttia. Unettomuus lisää

onnettomuusriskiä liikenteessä ja kotona 2-3-kertaisesti

sekä työpaikoilla 1,5-kertaisesti. Alkoholismin määrän

arvioitiin tuplaantuvan.Yhteenlasketuiksi kustannuk-

siksi tuli noin 100 miljardia dollaria vuodessa, joskin

joissain konservatiivisemmissa laskelmissa vuotuisiksi

kustannuksiksi on arvioitu vain 30-35 miljardia dolla-

ria. Aiheesta tarvitaan lisäselvitystä, mutta muuttuji-

en moninaisuuden vuoksi täysin tarkkoja ja pitäviä las-

kelmia on mahdotonta saada.

Toiveen toteuma vai uhka-simulaattori

Muistin ja aineenvaihdunnan lisäksi nukkuminen on tär-

keää mielenterveydelle. Klassisen psykoanalyysin oppi-

isän Sigmund Freudin mukaan unet edustavat torjuttuja

viestejä ja tunneristiriitoja unennäkijän piilotajunnassa,

ja unen aikana käsittelemättömät asiat nousevat pin-

taan määrätynlaisina tunnistettavina symboleina. Uni

on tukahdutetun tai torjutun toiveen (verhoutunut)

toteuma.

9

pol e em i

Koska jokaiseen ihmiseen on hänen kasvuaikanaan

juurrutettu monenlaisia estoja ja kieltoja, symbolit

esiintyvät Freudin mukaan naamioituneina, joten unen-

näkijä itse on tietämätön niiden todellisesta merkityk-

sestä: nykyihminen ei edes unissaan pysty myöntä-

mään itselleen tiettyjä asioita. Tätä torjuttujen toivei-

den naamiointimekanismia Freud nimittää unisen-

suuriksi. Unisensuurin vuoksi unet siis vaikuttavat

usein täysin älyttömiltä, mutta taitava analyytikko voi

paljastaa unen piilomerkityksen näennäisesti järjettö-

män ilmiasun alta. Koska ongelmien ja käsittelemät-

tömien asioiden tiedostaminen on psykoanalyysin

mukaan avain mielenterveyden säilyttämiseen ja

psyykkisistä sairauksista paranemiseen, unien tulkit-

semisella on tärkeä tehtävä psykoanalyysissa.

Klassinen psykoanalyysi on saanut kilpailevia teorioi-

ta. Tietoisuuden tutkimukseen erikoistunut tutkija Antti

Revonsuo Turun yliopistosta on kehittänyt oman evo-

luutiopsykologisen selitysmallin unista. Hänen mu-

kaansa unitajunta on evoluution aikana kehittynyt

eräänlaiseksi uhkasimulaattoriksi, jonka avulla ihminen

harjoittelee yöllä kohtaamaan vaaratilanteita. Varhais-

ten ihmisten vaarallisesta elinympäristöstä johtuen

unimekanismi erikoistui valikoimaan sisällökseen muis-

tijälkiä, joihin liittyy voimakasta pelkoa tai uhkaa. Mo-

nissa tutkimuksissa koehenkilöiltä on kysytty, mistä

aiheesta he muistavat nähneensä unta. Takaa-ajon

mainitsee 70-90 prosenttia vastaajista kaikkialla maa-

ilmassa. Toinen evoluutioon pohjautuva selitys on

vuorokausirytmiteoria, jonka mukaan esi-isiemme oli

monien muiden lajien tapaan turvallista olla hiljaa vaa-

rallisena aikana eli yöllä. Elimistö säästyi tuhlaamasta

energiaa ja vaipui uneen siksi ajaksi, jolloin se ei ollut

aktiivinen.

Nukkuminen on tärkeää sekä fyysiselle että henkiselle

terveydelle, eli nukuttava on, käskipä äiti tai ei. Nuk-

kumiseen käytettävää aikaa on kuitenkin jo pitkään yri-

tetty hyödyntää esimerkiksi opiskelussa: avuksemme

rientävät tehokkuuden puolesta

marssivat amerikkalaiset, jotka

ovat jo kymmenien vuosien ajan

käyttäneet ja kehittäneet nukku-

misen aikana kuunneltavia nau-

hoitteita, joiden luvataan paran-

tavan itsetuntoa tai opettavan

vieraita kieliä. Valitettavasti nau-

hoitteiden tehosta ei ole pitäviä

todisteita. Tavallista kieltenopis-

kelua ei siis voi korvata kuunte-

lemalla opetuskasetteja nukku-

essaan, mutta opiskelun tukena

niistä on joidenkin tutkimusten

mukaan ollut hyötyä.

Uniaikaa ei kai toistaiseksi ole

mahdollista käyttää sen ”hyödyl-

lisemmin” kuin tähänkään asti eli

ruumiin ja mielen lepoa varten.

Nukkuessaan voi kuitenkin pitää

hauskaa, jos oppii rem-unen ai-

kana tiedostamaan näkevänsä

unta. Tämä on mahdollista itse-

suggestioiden ja unipäiväkirjan

avulla. Jos nukkuessaan tiedos-

taa uneksivansa, unessa voi teh-

dä ihan mitä vain, eli uni muut-

tuu jonkinlaiseksi tee-se-itse -

elokuvaksi tai -tietokonepeliksi.

Tällaisen pelin yöllisestä pelaa-

misesta äitikään tuskin tulee vi-

haiseksi.

Lisätietoa:www.bbc.co.uk/dna/h2g2/alabaster/A294031www.mysleepcenter.com/FamousSleepers.htmlSigmund Freud: Unien tulkinta,Gummerus 1992.

10

un i

Amerikkalainen turisti kävelee luokseni kasvoillaan

kysyvä ilme: “Tell me what this civil war actually is?”

Suomenlinna-museon näyttely Suomenlinnan sota-

vankileiristä vuosilta 1918-19 on saanut miehen ymmäl-

leen. Keitä ovat nämä sotavangit, kuka vangitsi ja mik-

si? Kysymys sisällissodan syistä, kulusta ja jälkiseu-

rauksista on kauan ollut monelle suomalaisellekin epä-

selvä. Viime vuosina sisällissodan tutkimus on saanut

paljon julkisuutta osakseen. Suomen sotasurmat 1914–

1922 -projektin lisäksi teemaa käsittelee esimerkiksi

vuoden 2003 työväentutkimukseksi valittu Ulla-Maija

Peltosen tutkimus ”Muistin paikat – vuoden 1918 muis-

tamisesta ja unohtamisesta”, joka tutkii aihetta sisäl-

lissodan muistomerkkien ja niiden näkyvyyden kaut-

ta. Muisto Viaporista 1918 -näyttely kertoo sisällisso-

dan traagisista seurauksista vuorotellen faktatie-

tojen, valokuvien ja vankien kirjeenvaihdon

sekä päiväkirjamerkintöjen kautta.

Ankea arki – nälkä, kuo-lema ja terrori

Suomenlinnan vankileiri oli toiseksi suurin ja yksi paha-

maineisimmista sisällissodan seurauksena perustetuis-

ta 20 vankileiristä. Vankileirillä oli enimmillään lähes

10 000 vankia. Se oli valtakunnallinen teloitusleiri, jossa

yli 80 Etelä-Suomen eri valtionrikosoikeuksissa tuomit-

tua vankia sai surmansa.

Näyttelyssä vankien arkea kuvataan valokuvien ja

päiväkirjamerkintöjen avulla.Väsymys, täisyyni ja näl-

kä kuuluivat jokapäiväiseen elämään. Nälän ajamina

vangit söivät kaikkea puun kuorista ja pihakasveista

kissanraatoihin.Tilannetta kurjisti myös tiukka sensuu-

ri, jonka seurauksena vangit eivät saaneet vastaanot-

taa omaistensa lähettämiä ruokapaketteja. Keskuste-

LIINA LÄNSILUOTO

Suomenlinnan vankileiri 1918-19Vaietut kyyneleet –

S i sä l l i s sodan t raag i se t seuraukse t o l iva t p i tkään va ie t tuah i s to r iaa . V i ime vuos ina uus i tu tk imus on nos tanut a iheenjä l l e en keskus te lun kohteeks i . Suomen l inna -museon Muis toV iapor i s ta 1918 -näyt t e ly on mukana parantamassa vank i -l e i r i en jä t tämiä arp ia .

11

pol e em i

lut harvenivat nälän levittäessä apatiaa.Ylimääräistä

ravintoa oli mahdollisuus saada tekemällä töitä, jolloin

tarjoutui tilaisuus varasteluun. Esimerkiksi vankina

Suomenlinnassa ollut Viljo Sohkanen kertoo ”Punakaar-

tilaisen päiväkirjassa”, kuinka vangit lastasivat venä-

läisten vetäytyessään jättämää säilykemuonaa saksa-

laisiin laivoihin ja ottivat taskuihinsa ruokaa itselleen

aina kun se on mahdollista.

Vankien oloja kurjisti myös heihin kohdistunut terrori.

Saksalaiset vastasivat leirin vartioinnista kesäkuun

puoleenväliin 1918 asti, eikä heillä ei ollut henkilökoh-

taista kaunaa vankeja kohtaan. Suojeluskunnat kuiten-

kin vierailivat satunnaisesti leirillä kevään 1918 aika-

na ja teloittivat tuomitsemattomia vankeja kenttäoi-

keuksissa. Tämä ns. valkoisen terrorin aika loppui

vankileirin hallinnon siirryttyä suomalaisille kesäkuus-

sa. Tuolloin laittomia teloituksia hillittiin ja terrori

muuntui vankileiriterroriksi, mikä tarkoitti huonoa hen-

kistä ja fyysistä kohtelua. Vangit joutuivat esimerkiksi

kuuntelemaan vartijoiden karkeita huomautuksia, ku-

ten ”punikit lihaksi, kun ruoka loppuu”.

Terrorin ja teloitusten merkitys kuolleisuuteen jäi ko-

konaisuudessaan pieneksi. Eniten vankeja mestasivat

nälkä ja sairaudet. Täyteen ahdetuissa kasarmeissa

huono hygienia sekä heikko ja riittämätön ravinto koi-

tuivat kohtaloksi yli tuhannelle vangille. Epidemiat le-

visivät helposti ja vatsasairaudet olivat yleisiä. Vanki-

en surkeasta kohtalosta on syytetty ylikuormitettua

vankilaitosta: huonosti organisoitu järjestelmä ei kyen-

nyt tarjoamaan kelvollisia oloja järjettömän suurelle

vankimäärälle. Jos usein kovin heppoisin perustein pi-

dätetyt tutkintovangit olisi määrätty vankileirien sijasta

kotiseuduilleen odottamaan oikeuskäsittelyä, oltaisiin

luultavasti vältytty tuhansilta kuolleilta.

Vaietut kyyneleet

10 000 vankia tarkoittaa useita kymmeniä tuhansia lähi-

omaisia ja sukulaisia. Näiden ihmisten historiakuvaa

pitkään vallalla ollut vapaussota-tulkinta loukkasi sy-

västi. Voittajien historiatulkinta kasvatti monta suku-

polvea luottamaan enemmän oman suvun piirissä kul-

kevaan muistitietoon kuin viralliseen historiankirjoituk-

seen. Vaikka 1960-luvulla molempia osapuolia ymmär-

tävä historiankirjoitus nousi korvaamaan tarinat ”pu-

nikeista” ja ”kapinallisista”, ja vaikka Jaakko Paavo-

laisen mittavat tutkimukset lisäsivät 1970-luvulla ym-

märrystä molempien osapuolten kärsimyksiä kohtaan,

kansallisen trauman käsittely on ennen viime vuosia

jäänyt puolitiehen.

Työskennellessäni museovartijana Muisto Viaporista

1918 -näyttelyssä olen nähnyt museovieraiden monen-

laisia reaktioita näyttelyyn. Monet kertovat tulleensa

katsomaan sukulaistensa elinoloja, ja myöhemmin pois-

tuvat itkeneinä. Osa alkaa kertoa omien sukulaistensa

tarinaa. Lähes 85 vuoden takaiset asiat ovat herättä-

neet myös katkeralta kalskahtavia kommentteja. Eräs

mies totesi ”tulleensa katsomaan, mitä ne kokoomus-

laiset ovat saaneet aikaan”. Yleisesti museovieraat ovat

En i t en vanke ja mes tas iva t nä lkä ja sa i raude t

12

un i

kuitenkin kiitelleet sitä, kuinka arka aihe vihdoin on

viime vuosina nostettu julkisuuteen. Kauan vaietun his-

torian käsittely parantaa haavoja.

Muistitietoon perustuvan näyttelyn hurjat faktat, kos-

kettavat valokuvat ja erityisesti vankien kirjeet omai-

silleen liikuttavat, vaikka aihe olisi itselle kaukainenkin.

Ulkomaalaiset vieraat ihmettelevät tätä turistioppaissa

usein vähälle huomiolle jäävää puolta Suomen histori-

asta. Konkreettisesti vankileirin historian sitoo nyky-

päivään näyttelyä varten laadittu kartta, josta selviää

nykyisten rakennusten käyttö leirin aikana. Esimerkiksi

aivan Suomenlinnan kauniissa eteläkärjessä sijaitsee

nykyinen ravintola Walhalla, jonka tiloissa toimi vuon-

na 1918 ruumishuone. Teloituspaikka sijaitsi läheisen

linnoitusvallin juurella. Historian synkkiä vuosia ei pää-

se pakoon täälläkään.

Yleisön suuren kiinnostuksen takia näyttelyn aukioloa

on jatkettu 30.4.2005 asti. Syyskuussa Suomenlinnas-

sa julkistettiin myös taiteilija Marja Kanervon suunnit-

telema vankileirillä kärsineiden ja menehtyneiden

muistolle omistettu ympäristötaideteos. Ehkä tämä on

yksi askel kohti tervettä, monipuolista historiakäsitystä

ja synkänkin menneisyyden uhrien arvokasta muista-

mista.

Lisätietoa:Allan Tiitta: Suomenlinnan sotavankileiri 1918-19.Museoviraston julkaisuja 1983Viljo Sohkanen: Punakaartilaisen päiväkirja.Painokaari Oy 1988Ulla-Maija Peltonen: Muistin paikat – vuoden 1918muistamisesta ja unohtamisesta.SKS 2003www.narc.fi (Suomen Sotasurmat 1914-22)www.nba.fi/suomenlinna (Museovirasto)www.suomenlinna.fi (Suomenlinnan hoitokunta)

13

pol e em i

Harvan opiskelijan nukkuma-aika on säännöllinen:

opiskelijat nukkuvat milloin sattuu ja joskus missä sat-

tuu. Nukahtaminen julkisella paikalla keskellä päivää

saattaa olla kääntöpuoli yölliselle unettomuudelle

omassa sängyssä. Usein nolossa tilanteessa nukahtajaa

ei kuitenkaan vaivaa unettomuus eli nukahtamisvai-

keudet, vaan unelle varatun ajan vähyys. Milloin on

juhlittu ainejärjestön bileissä pikkutunneille, milloin

luettu yöllä viime hetken paniikissa tenttiin, milloin vä-

sätty aamuun asti esseetä deadlinen kynnyksellä.

Erään vääräleuan mukaan syynä opiskelijoiden väsy-

mykseen ovat lounaat Unicaféssa.

Nukahtaminen väärässä paikassa väärään aikaan voi

olla jopa vaarallista, esimerkiksi auton rattiin nukah-

tamista kannattaa välttää keinolla millä hyvänsä. Nu-

kahtaminen ja kahden tunnin unet ruotsin ylioppilas-

kirjoituksissa olisivat voineet koitua kohtalokkaiksi tä-

män jutun kirjoittajalle. Harmittomammissakin tilan-

teissa nukahtaminen on usein kiusallista. Tällaisista

tilanteista opiskelijaa koskettanevat eniten luennot. Jo

haukottelu luennoilla on noloa, sillä haukottelija kokee

sen yleensä loukkaavaksi luennoitsijaa kohtaan. Kai-

ken lisäksi haukotus tarttuu, ja massaluennoilla kol-

lektiivinen väsymys leviää salin nurkasta toiseen. Vie-

lä nolompaa on nukahtaa ja herätessään kohdata luen-

noitsijan (muka) syyllistävä katse. Eikä luennoitsijalle

tietenkään ikinä kehtaa mennä sanomaan, että nukah-

ti edellisillan juhlinnan eikä suinkaan luennon tyl-

syyden vuoksi.

Erityisen tuttua väsymys on monille vaihto-opiskelijoil-

le. Vieraalla kielellä kommunikoiminen vaatii keskitty-

mistä, ja erilaiseen kulttuuriin sekä vieraaseen ympä-

ristöön sopeutumiseen joutuu käyttämään voimavaro-

ja. Tämän vuoksi vaihto-opiskelija saattaa huomata

tarvitsevansa enemmän unta kuin mihin kotioloissa on

tottunut. Monet eivät kuitenkaan malta tuhlata kallis-

MELISSA SÄILÄ

Missä nukut?

Unet tomuus va ivaa sa tunna i ses t i j opa kahta ko lmasosaa ihmis i s -t ä . Er i ty i ses t i op i ske l i j o i t a koske t taa ku i t enk in harvemmin kes -kustelun kohteena oleva unihäir iö, nimittäin nukahtaminen noloissapa iko i s sa .

massa luenno i l l a ko l l ek t i iv inen väsymys lev iää sa l in nurkas ta to i seen

14

un i

ta vaihtovuottaan nukkumiseen ja joutuvat siksi kohde-

yliopistoissaan hävettäviin tilanteisiin. Esimerkiksi

Saksassa yliopistojen resurssit ovat paremmat kuin

Suomessa ja opiskelutyyli on keskustelevampaa. Luen-

noilla ja seminaareissa on vähemmän osallistujia kuin

meillä, siispä nukahtaminenkin on nolompaa. Omana

vaihtoaikanani olin ranskankurssilla, jolla oli vain nel-

jä osallistujaa. Tunnit alkoivat aamukahdeksalta, ja

kaikkia taisi siihen aikaan nukuttaa. Neuvokas opetta-

ja siirsi tunnit kolhosta luokkahuoneesta työhuonee-

seensa, jossa hän tarjoili meille joka aamu kahvia ja

keksejä. Ne pitivät meidät hereillä.

Miten nukahtaminen väärissä paikoissa, kuten luen-

noilla, olisi ehkäistävissä? Jokainen on varmasti ke-

hittänyt omia keinojaan, mutta muutaman vinkin ker-

taaminen ei liene pahitteeksi. Näiden ohjeiden nou-

dattaminen saattaa aiheuttaa sivuvaikutuksia, joista

lehtemme ei vastaa. Eräs tapa on syödä luennolla jota-

kin, sillä leukojen jauhaessa pysyy helpommin hereillä.

Vielä tehokkaampaa on ottaa luennolle mukaan kah-

via. Myös kofeiinipilleri on suosittu tapa pysyä hereillä.

Syömingit eivät kuitenkaan sovi niille, jotka haluavat

istua luentosalin etuosassa. Heitä varten on toisenlai-

nen vinkki: kannattaa kirjoittaa muistiin kaikki, mitä lu-

ennoitsija sanoo. Kynän sauhutessa ei nukahda niin hel-

posti kuin passiivisesti kuunnellessa. Äärimmäinen kei-

no silmien painuessa väkisin kiinni on rampata istu-

mapaikkansa ja ikkunan väliä ikkunaa välillä avaten ja

välillä sulkien, jolloin kannattaa tekosyynä selittää sa-

lissa olevan milloin tunkkaista, milloin kylmä. Paikal-

taan nouseminen ja pieni kävely katkaisee pahimman

unettavuuden terän.

15

pol e em i

Kiinan tie olympiaisännäksi on ollut harvinaisen pitkä

ja karikkoinen.Vaikka Pekingin kisajärjestäjät julis-

tavatkin toteuttavansa Kiinan vuosisadan mittaista

haavetta, ei maalla tosiasiassa ole tätä ennen ollut juu-

rikaan mahdollisuuksia olympialaisten kaltaisen suur-

tapahtuman järjestämiseen. 1900-luvun alkupuolisko

meni maassa enemmän tai vähemmän sotaisissa mer-

keissä, Maon Kiinasta ja omista olympiakisoista oli tur-

ha puhua samassa lauseessa ja vielä 1980-luvullakin

maa oli monessa suhteessa eristynyt muusta maailmas-

ta. 1990-luvulle tultaessa tilanne vaikutti kuitenkin jo

toiselta. Vuonna 1993 Kiinan pääkaupunki Peking päät-

tikin hakea vuoden 2000 kesäolympialaisia.

Länsimaiden silmissä edistystä ei kuitenkaan ollut ta-

pahtunut vielä tarpeeksi. Tietyssä mielessä olympia-

aatteenhan katsotaan edustavan paitsi urheilua, myös

rauhan ja kansojen välisen solidaarisuuden kaltaisia

suuria ajatuksia. Maailmalla Peking muistettiin vielä

liian elävästi Tiananmenin aukion verilöylystä vuon-

na 1989. Monille ajatus tästä kaupungista olympia-

näyttämönä oli yksinkertaisesti sietämätön, ja muun

muassa Yhdysvallat vastusti jyrkästi Kiinan olympia-

hanketta.

Kiina kyllä yritti vimmatusti puhdistaa mainettaan

teemalla “Kohti avoimempaa Kiinaa vuonna 2000”.

Kampanja näytti kuitenkin johtavan melkoisiin yli-

lyönteihin. Kansainvälisen Olympiakomitean Pe-

kingin-vierailua varten kaupunki päätettiin konkreet-

tisesti puhdistaa kyseenalaisista aineksista. Käytän-

nössä tämä tarkoitti Pekingin tehtaiden sulkemista;

niistä tulevat saasteethan olisivat saattaneet häiritä

olympiakomitean jäseniä. Olympiakohteisiin piti

myös saada tarvittava määrä energiaa, ja tämän ta-

kaamiseksi joistain kaupungin lähiöistä katkaistiin

kokonaan sähköt. Lisäksi kaduilta siivottiin tehok-

kaasti paitsi kaikki näkyvät roskat, myös esimerkik-

si kerjäläiset ja vammaiset. Siivoojien rajut otteet joh-

tivat samalla ainakin yhden “siivotun” ihmisen kuo-

lemaan. Vuosi 1989 ei tosiaankaan ollut kovin kau-

kana takanapäin. Kaikki nämä ponnistelut eivät lo-

HANNA MÄKINEN

Unelmanaolympialaiset

Ateenan kesäkisat ovat hädin tuskin takanapäin, ja ainakin fanaattisimmaturhe i l unv ihaa ja t ova t saanee t p i tkäks i a ikaa tarpeekseen o lymp ia -l a i s i s ta . Ku i t enk in va in re i lu kuukaus i k i so j en päät tymisen jä lkeenPek ing i in Tiananmen in auk io l l e pys ty te t t i i n ke l l o , j oka mi t taa a i -kaa kaupungissa vuonna 2008 jär jestettävi in seuraavi in kesäkisoihin.Ne saattavatkin muodostua tavallista mielenkiintoisemmaksi olympiakokemukseksi:va ikka i t se o lymp ia -aa te o l i s i ku inka g lobaa l i j a yhtenä inen , onKi ina kov in kaukana Kre ikas ta , e ikä Pek ing juur ikaan muis tu taAteenaa .

16

un i

pulta edes riittäneet. Vuoden 2000 olympiakisat jär-

jestettiin Pekingin sijasta Australian Sydneyssä.

Peking ei kuitenkaan luopunut olympiahaaveestaan.

Vuonna 2001 järjestetyssä äänestyksessä se oli jälleen

mukana kilpailemassa olympiaisännyydestä. Mikään

läpihuutojuttu tämänkäänkertainen äänestys ei ollut:

Kiinan kisaisännyydellä oli jälleen useita vastustajia,

joiden joukosta löytyi muun muassa Euroopan Unio-

nin parlamentti. Olympialaisista päättää kuitenkin

KOK, ei EU tai Yhdysvallat. Niinpä Moskovassa jär-

jestetyn äänestyksen toisella kierroksella Peking lo-

pulta voitti Toronton ja siitä tuli virallisesti vuoden 2008

kisojen isäntä.

Kuinka Peking sitten oli muuttunut kelvolliseksi kisa-

isännäksi? Eihän maata edelleenkään voitu kutsua ih-

misoikeuksien ihmemaaksi, eivätkä maan muutkaan

edellytykset kansainvälisen suurtapahtuman järjestä-

miseksi ole itsestäänselviä. 2000-luvulla Kiina näyt-

tää kuitenkin hyvin erilaiselta kuin Maon aikana. Kii-

na on toki edelleen kommunistinen kansantasavalta,

mutta samalla se on myös WTO:n jäsen. Kommunisti-

nen puolue ei todennäköisesti olisi pysynyt näin pit-

kään vallassa pelkästään väkivallan avulla tai kan-

salaisoikeuksia rajoittamalla: sen on ollut pakko teh-

dä myös radikaaleja talousuudistuksia. Nyky-Kiinas-

sa rikastuminen ei ole enää pahe, eikä maahan vir-

taavaa ulkomaalaistakaan rahaa pidetä ongelmana.

Taloudellisen avautumisen myötä maa on avautunut

myös muilla tavoilla ja jopa olympialaisten kaltaisen

megatapahtuman järjestäminen vaikuttaa nykyään

mahdolliselta.

Pekingin työmaa

Helmikuun 2001 äänestys oli tietenkin vasta alku itse

olympiaprosessille. Todellinen työ alkaa kisaisännyy-

den varmistuttua, ja vasta seuraavien vuosien raken-

nusurakan jälkeen nähdään, miltä olympialaiset pe-

kingiläisittäin oikeasti näyttävät.

Tällä hetkellä voidaan kuitenkin jo melko varmasti sa-

noa, että vuoden 2008 olympiakisat tulevat olemaan

järjestelyiltään kaikkien aikojen kalleimmat. Se on

helppo ymmärtää, kun tarkastelee, kuinka paljon olym-

piakisat ovat reilussa sadassa vuodessa paisuneet.

Kun ensimmäiset modernit kesäkisat järjestettiin

Ateenassa 1896, kisoihin osallistui vain 13 maata, eikä

kilpailulajejakaan ollut kuin 43. Ateenassa vuonna

2004 maita oli jo 202 ja lajeja 303. Pelkästään urheili-

2008 olympiakisat tulevat olemaanjär j e s t e ly i l t ään ka ikk i en a iko -j en ka l l e immat .

2000 - luvu l l a K i ina näyt tää ku i t enk in hy -v in er i l a i s e l t a ku in Maon a ikana .

17

pol e em i

joita on siten Pekingiin tulossa yli 10 000. Tämän li-

säksi vuonna 2008 kaupunkiin saapuu luonnollisesti

myös toimitsijoita, toimittajia, kisaturisteja… Ihmis-

massat eivät sinänsä ole uusi asia yli 1,2 miljardin

asukkaan maassa. Olympiaturistien vaatimukset ovat

kuitenkin uudenlaisia.

Huomattavia ongelmia syntyy jo Pekingin liikenne-

järjestelyissä. Liikenneruuhkat kaupungissa ovat mas-

siivisia ilman olympialaisiakin, sillä kapeita katuja ei

yksinkertaisesti ole suunniteltu kasvavalle yksityis-

autojen armeijalle. Liikenneruuhkien luonnollisena

seuralaisena tulee myös huomattava pakokaasuon-

gelma. Yksityisautoilua joudutaan todennäköisesti ra-

joittamaan kisojen aikana jo pelkästään ilmanlaadun

takia. Sitä ennen kaupunkiin pitäisi kuitenkin saada

rakennetuksi toimiva joukkoliikenne. Kaupungin saas-

teongelmat eivät sitä paitsi selity pelkällä liikenteellä.

Mitä todennäköisimmin alueen teollisuutta joudutaan

hillitsemään rajusti, jolloin kokonaisia tuotantolaitok-

sia täytyy sulkea tai siirtää pois Pekingistä. Toisaalta

Pekingissä on myös toisenlainen käytännön ongelma:

hyvin suuri osa kiinalaisista ei nimittäin puhu kiinan

lisäksi mitään muita kieliä. Länsimaisen olympiatu-

ristien palveleminen ei kuitenkaan kiinaksi välttämättä

onnistu. Seuraavien neljän vuoden aikana niin tak-

sikuskit kuin ravintoloitsijat joutuvatkin urakalla pe-

rehtymään englanninkielen saloihin.

Kaiken tämän lisäksi olympialaiset vaativat tietenkin

myös konkreettisia kisapaikkoja. Joitain kisa-areenoita

Pekingissä jo on, mutta niistäkään moni ei täytä olym-

piakomitean kriteereitä ennen suurta remonttia. Ra-

kennuslistalla taas on muun muassa 80 000 katsojan

stadion ja lähes parinkymmenen tuhannen katsojan

uima- ja sisäurheilustadionit. Rehellisyyden nimissä

Kiinan kisavalmistelut näyttäisivät kuitenkin olevan

paremmin hoidossa kuin taannoin Ateenassa, jossa

osaa kisapaikoista viimeisteltiin vielä avajaisten ai-

kana.

Jos Pekingin kisajärjestelijöillä on edessään tavallis-

ta suurempi urakka, tuntuu heillä olevan myös poik-

keuksellista mielikuvitusta. Tästä esimerkkinä aina-

kin vielä kisahakemuksessa esitetty lupaus kärrätä

Tiananmenin aukiolle 280 tonnia hiekkaa rantalento-

palloilun kisa-areenaa varten. Hieman marginaalissa

olevat rantalentopalloilijat pääsisivät tässä järjeste-

lyssä kertaheitolla pelaamaan suurin piirtein niin kes-

keiselle paikalle kuin Pekingissä ylipäätään on mah-

dollista. Toisaalta paikka on edelleen se sama, jossa

armeijan tankit veivät hengen sadoilta demokraatti-

sia uudistuksia vaatineilta opiskelijoilta. Kisojen tuo-

minen tuolle surullisenkuuluisalle aukiolle olisi ennen

kaikkea symbolinen ele menneisyyden taakse jättä-

miseksi. Eri asia on, kuinka paljon tätä elettä arvos-

taisivat ne kiinalaiset, jotka ovat edelleen pidätettyi-

nä vuoden 1989 mellakoiden takia.

Urheilun juhlaa

Olympialaisten rakentaminen on siis suururakka, mut-

ta valtaosa kiinalaisista tuntuu pitävän tätä kaikkea sen

arvoisena. Kiinalaisille kisat ovat tavallistakin tärkeäm-

mät ja niillä halutaan myös osoittaa, että Kiina on ny-

kyään maailman johtavia maita kaikilla elämänalueilla.

Tämän ei siis tule näkyä ainoastaan sujuvissa kisajär-

jestelyissä, vaan myös varsinaisissa urheilusuorituk-

sissa.

Niin tosiaan, kyllähän olympiakisoihin kuuluu myös

urheilua. Siihen Kiina panostaa vähintään yhtä täysil-

lä kuin muihinkin järjestelyihin. Olympialaisten isäntä-

maalla on aina mahdollisuus osallistua jokaiseen ki-

soissa urheiltavaan lajiin. Kreikassa tämä johti lähes

18

un i

valmennettavien liikkumista, myös koko heidän muu-

ta elämäänsä. Näin urheilijat pidetään kokonaisvaltai-

sesti kurissa ja vaikkapa häiritsevät romanssit ja muut

epätoivottavat tekijät kitketään tehokkaasti pois. Kii-

nan valmennuspolitiikka on monivuotinen ja kokonais-

valtainen prosessi.

Tämän tyyppiset ajatukset kuulostavat kuitenkin jopa

epäinhimillisiltä. Meidän mielestämme myös olympia-

urheilijoille kuuluisi oikeus omaan elämään. Tulokset

puhuvat kuitenkin omaa kieltään: samaan aikaan kun

Kiina vei Ateenassa yhteensä 32 kultamitalia, meidän

oma Suomemme pärjäsi… no, aika paljon huonommin.

Syyt siihen ovat selviä, sillä tokihan lapsesta asti teho-

valmennuksessa ollut urheilija pärjää kisoissa vasta

pari vuotta tosissaan harjoitellutta kilpakumppaniaan

paremmin. Kysymys onkin lähinnä siitä, mitä kaikkea

urheilijat ovat valmiita uhraamaan olympiamenes-

tyksensä takia.

Kohti uutta, avoimempaaKiinaa?

Olympiaisännyyden myötä Kiina joutui entistä tiukem-

min kansainvälisen suurennuslasin alle. Ihmisoikeus-

järjestöt toivoivat tämän tarkoittavan sitä, että Kiina

tosiaan kiinnittäisi entistä enemmän huomiota kansa-

laistensa oikeuksiin. Tämän suuntaisia lupauksia Kii-

na onkin esittänyt. Eri asia on, onko se valmis myös

toteuttamaan lupauksensa. Ilmeisesti vastaus on kiel-

teinen, ainakin jos ihmisoikeusjärjestöiltä kysytään.

Amnesty Internationalin mukaan olympialipun luovut-

taminen Pekingiin ei ole nimittäin näkynyt oikeastaan

millään tavalla maan ihmisoikeustilanteessa.

Olisi toki naiivia olettaa, että Kiina kykenisi paranta-

maan hetkessä pahat tapansa yhden ainoan urheilu-

tapahtuman takia. Ihan kaikkea maailmallakaan ei silti

kokonaisen baseball-joukkueen maahantuontiin. Kii-

nasta urheilijoita löytyy kuitenkin rutkasti ihan omas-

ta takaa, eikä menestyksessäkään ole ollut valittamis-

ta. Ateenassa Kiina ylsi kaikkien aikojen parhaimpaan

tulokseensa. Mitaleita tuli kaiken kaikkiaan 63 – mitali-

tilastossa maa oli toisena urheilun perinteisen huippu-

maan Yhdysvaltojen jälkeen. Ateena oli tietenkin vain

välietappi: 2008 on se, mihin kaikki kiinalaiset urheili-

jat tällä hetkellä tähtäävät.

Kiinan keinot urheiluvalmennuksessa ovat kuitenkin

herättäneet maailmalla kritiikkiä, sillä ne poikkeavat

huomattavasti siitä, mihin vaikkapa suomalaisissa

urheiluseuroissa on totuttu. Mitään uutta ei Kiinan

valmennusmenetelmissä varsinaisesti ole, sillä ne

muistuttavat huomattavasti sitä, mihin ainakin taka-

vuosien Neuvostoliitossa totuttiin. Kiinassa urheilus-

sa lahjakkaiksi osoittautuneet lapset poimitaan jo var-

hain joukosta ja heidät erotetaan perheistään. Itse

valmentautuminen tapahtuu sitten valtiollisesti joh-

detuissa urheilukouluissa muiden lahjakkaiden lasten

seurassa. Kouluissa kontrolloidaan tarkasti paitsi

19

pol e em i

haluta suvaita. Toimittajat ilman rajoja -järjestö on jopa

kehottanut maailman valtioita boikotoimaan Pekingin

kisoja maan ihmisoikeustilanteen takia. Aivan erityi-

sen happamasti Toimittajat ilman rajoja suhtautuu

maan sananvapaustilanteeseen. Toimittajien työtä

rajoitetaan Kiinassa edelleen järjestelmällisesti. Käy-

tännössä tämä näkyy pidätyksinä, vankeustuomioina

ja laajana sensuurina. Lisäksi Kiina pyrkii edelleen

kontrolloimaan tiukasti myös kansalaistensa Inter-

netin käyttöä. Ihmisoikeusjärjestöt liittävät Kiinan

“ansioluetteloon” lisäksi vähemmistökansojen sor-

tamisen, kidutuksen, laajamittaiset teloitukset ja kan-

salaisten “uudelleenkouluttamisen” erityisten työlei-

rien avulla.

Olympialaisten taas väitetään näkyneen ihmisoikeus-

tilanteessa, mutta vain negatiivisesti. Pekingin uusi-

en olympiarakennelmien alta kaupungista on puret-

tava suuri määrä vanhoja rakennuksia. Tämä proses-

si vie kodin arviolta noin miljoonalta ihmiseltä. Kisa-

järjestäjien mukaan näille ihmisille ollaan tarjoamas-

sa uusia kerrostaloasuntoja. Kaikki asukkaat eivät kui-

tenkaan ole olleet tyytyväisiä viranomaisten toimiin.

Kansalaisten mielenilmauksiin taas ei ole suhtaudut-

tu erityisen suvaitsevaisesti: mielenosoittajia on pi-

dätetty ja heitä avustavien asianajajien työtä on häi-

Lähteitä:Mykkänen, Pekka, Kiina rynnistää huipulle. Kustannusosakeyhtiö Nemo,Helsinki 2004.Sami Sillanpään artikkelit Helsingin Sanomissa heinä- syyskuussa 2004.Pekingin kisajärjestäjien virallinen sivusto: http://en.beijing-2008.org/Suomen olympiakomitea: http://www.noc.fiAmnesty International (kansainvälinen sivusto): http://www.amnesty.org/

ritty. Toisaalta Pekingin olympialaisten nimissä teh-

tyihin ihmisoikeusuudistuksiin kuuluu myös “inhi-

millisemmän” kuolemaantuomittujen teloituspaikan

rakentaminen kaupunkiin. Uusissa tiloissa teloitukset

olisi tarkoitus hoitaa myrkkyruiskeella, jota pidetään

monia muita teloitustapoja ihmisarvoisempana mene-

telmänä. Tämän tyyppiset parannukset eivät kuiten-

kaan miellytä ihmisoikeustarkkailijoita, sillä esimer-

kiksi Amnesty vastustaa yleisesti koko kuoleman-

rangaistusta. Inhimillisemmät menetelmät eivät siten

auta, kun lopputulos merkitsee joka tapauksessa tuo-

mitun hengen menettämistä.

Miten meidän sitten pitäisi suhtautua tämäntyyppisiin

uutisiin? Voiko olympialaisista vuonna 2008 tulla sa-

manlainen näytelmä kuin aikanaan Berliinin olympia-

laisista vuonna 1936? Tätä ainakin Toimittajat vailla

rajoja tuntuu pelkäävän. Myös monet muut tarkkailijat

ovat suhtautuneet Kiinan kisoihin hyvin varautuneesti.

Kiinassa taas on jo useaan otteeseen syytetty muuta

maailmaa siitä, että he sotkevat olympialiikkeeseen ai-

heita, jotka eivät yksinkertaisesti siihen kuulu. Pekingin

kisajärjestäjät ovat kuitenkin harvinaisen väärässä väit-

täessään, ettei kuulantyöntöön tai sulkapalloon liittyi-

si lainkaan politiikkaa. Pekingissä tämä näkyy harvi-

naisen selvästi.

Vo iko o lymp ia la i s i s ta vuonna 2008 tu l l a saman la inennäytelmä kuin aikanaan Berl i inin olympialais ista vuonna1936

20

un i

Maailma näyttää varmasti kummalliselta lattianraosta tarkasteltuna. Kun tähän yhdistää sen, että makaisi vielä

kaiken aikaa selällään ja tuijottaisi ylöspäin, alkaisi maailman avaruus varmasti pidemmän päälle ahdistaa. Ymmär-

rän siis hyvin, minkä takia pienet lapset lähtevät ennemmin tai myöhemmin liikkeelle ja nousevat ihmisille niin

tavalliseen pystyasentoon. Joonatanin vielä ollessa niin pieni, että hän vain makasi selällään, tein tutkimusmatkan

vauvan näkökulmaan olohuoneestamme. Tylsän näköistä oli. Sivulla näkyi vähän seiniä, mutta suoraan edessä vain

ankeaa valkoista kattoa.

Niinpä Joonatankin teki kuten kaikki vauvat jossain vaiheessa – hän kiepsautti itsensä mahalleen. Jo tämä näppärä

liike avarsi varmasti suuresti maailmaa. Nyt hän saattoi tutustua lattialtamme löytyviin mielenkiintoisiin asioihin,

kuten mattoihin, leluihin ja leivänmuruihin. Näkökulma isästä ja äidistä muuttui korkealla olevista puhuvista päistä

nenän edessä oleviksi suuriksi varpaiksi.

Harmillisesti kaikki lelut ja leivänmurut eivät osuneet aivan Joonatanin välittömään läheisyyteen, vaan jäivät juuri

ulottuvuusalueen ulkopuolelle. Tästä poika sai kipinän lähteä vaivalloisesti, mutta määrätietoisesti tavoittelemaan

kauempana olevia asioita. Eikä aikaakaan, kun hän kahden käden, kahden jalan ja yhden suun avulla liikutti suh-

teessa tavattoman raskasta keskivartaloaan pitkin kämppäämme. Ryömiminen on kuitenkin varsin rankkaa eikä

kovin energiatehokasta liikkumista, joten kehitystä oli odotettavissa.

PIETARI VUORENSOLA

avartuuMaailma

vaippahuuruja

21

pol e em i

Ongelmana ryömimisessä oli myös se, että se on auttamattoman hidasta hommaa. Isä tai äiti saattoi viedä aivan

nenän edestä juuri sen kiinnostavimman leivänmurun tai napata kiinni vain hetkeä ennen kuin kukkapurkki oli

käden ulottuvilla. Nopeutta oli siis saatava lisää.

Tarkan havainnoinnin jälkeen voin todeta sen, että lapsen liikkumisessa nopeutta lisää käsien ja jalkojen laittami-

nen vartalon alle. Toisin sanoen keskivartalo täytyy nostaa ylös maasta turhaa kitkaa aiheuttamasta. Joonatankin

ymmärsi lopulta, miten tämä tehdään. Tiedätte varmasti tunteen, kun olette unohtaneet käsijarrun autossa päälle ja

lähdette peruuttamaan. Auton takapää tuntuu ikään kuin nousevan ylöspäin. No, näin se toimii lapsillakin. Pian

Joonatan oli noussut konttausasentoon. Seuraava vaihe olikin siirtää jäseniä eteenpäin oikeassa rytmissä ja muis-

taa pitää ainakin kaksi vastakkaista raajaa samaan aikaa maassa. Kun lapsen konttaus lopulta sujuu, sitä voi verrata

matelijan kävelyyn. Jos tuntuu vaikealta kuvitella, katsokaa jokin luontodokumentti krokotiileista. Sillä tavalla aina-

kin Joonatan konttaa.

Konttaaminen ei ole kuitenkaan logistisesti kovin tehokasta liikkumista, koska mahdolliset siirrettävät esineet on

kuljetettava suussa. Kädet on vapautettava liikkumisesta. Ei siis auta muu kuin nousta kahdelle jalalle. Pienen

lapsen tasapaino on kuitenkin yleensä kuin Polhon entisen puheenjohtajan kevätsitsien jälkeen, joten tukea on

jostain saatava. Vanhempien on syytä tarjota jälkikasvulleen riittävän tukevia, oikean korkuisia ja muutenkin

vaarattomia ja imeskelyn kestäviä pintoja kävelyn harjoittelemiseen. Meillä tähän ovat olleet omiaan pirttipöydän

penkit, HOAS:n tarjoamat lämpöpatterit sekä pianon koskettimet, joiden lisäarvona ovat tietenkin ihanat sulosoinnut.

Tähän vaiheeseen Joonatan on siis päässyt liikkumisessaan. Pystyasento on avartanut maailmaa ja tasapainoa

etsitään ankarasti. Kova kiire hänellä on liikkeelle, mutta ehkä seuraavalla kerralla saatte lukea, onko hän jo avannut

sanaisen arkkunsa...

vaippahuuruja

22

un i

Ensimmäiset nuorisovaltuustot perustettiin Suomeen

1990-luvun puolivälissä. Ne syntyivät nuorten tarpees-

ta päästä konkreettisesti mukaan kunnan tai kaupun-

gin päätöksentekoon. Nuorisovaltuustotoiminta on ke-

hittynyt nopeasti. Tiukkoja sääntöjä valtuustoille ei ole

asetettu: niinpä eri kunnissa on luotu hieman toisis-

taan poikkeavia käytäntöjä, jotka on katsottu parhai-

ten itselle sopiviksi. Myös elimen nimi vaihtelee. Mo-

nissa kunnissa se on nimeltään nuorisovaltuusto –

tuttavallisesti ”nuva” –, muita vaihtoehtoja ovat esi-

merkiksi nuorisoparlamentti ja nuorisofoorumi. Toimin-

tatavatkin vaihtelevat. Jotkin nuorisovaltuustot ovat

keskittyneet erilaisten tapahtumien ja tempausten jär-

jestämiseen, toiset taas painottavat konkreettisten

aloitteiden ja lausuntojen antamista kunnan- tai kau-

punginhallitukselle. Varsinaista päätösoikeutta kunnan

asioihin nuorisovaltuustoilla ei ole, mutta useimmiten

nuorisovaltuutetuilla on pääsy lautakuntiin ja puhe-

oikeus niiden kokouksissa.

Nuorisovaltuustojen yleiset tavoitteet ovat kaikkialla

samankaltaiset: halutaan parantaa nuorten vaikutus-

mahdollisuuksia, toisin sanoen pitää aikuiset päättä-

jät tietoisina nuorten halusta olla mukana kotikuntansa

tulevaisuuden suunnittelussa. Nuorisovaltuuston jä-

senet valitaan vaaleilla. Äänestys- ja vaalikelpoisuus-

ikärajat vaihtelevat kunnittain, mutta yleisimmin vaa-

leihin saavat osallistua 13–20-vuotiaat kuntalaiset.

”Teemme runsaasti aloitteita ja kannanottoja kaupung-

inhallitukselle. Meiltä myös pyydetään usein lausunto-

ja”, kertoo eräs nuorisovaltuutettu. Monissa kunnissa

on huomattu, että nuorisovaltuusto voi toimia luonte-

vana osana kaupungin päätöksentekoelimistöä. Tämä

ei silti tarkoita paperinmakuisuutta tai byrokratiaan

kangistumista – suora toimintakaan ei ole nuvalle vie-

rasta.

Lappeenrannassa nuorisovaltuusto on toiminut aktii-

visesti vuosien ajan. Nuvan puheenjohtajan, 16-vuoti-

aan Nelli Okkerin mukaan nuvan tärkein tehtävä on

saada nuoret näkymään. ”Nuorisovaltuusto on loista-

va väylä saada nuorten mielipiteet kuulumaan kaupun-

gin päättäjille. Nuorten oloissa on parantamista”, Ok-

ker sanoo. Erilaisten nuorisotapahtumien järjestäminen

on tärkeä osa nuvan toimintaa. Lappeenrantalaiset

nuvan jäsenet myös osallistuvat kaupungin lautakun-

tien kokouksiin, joissa heillä on äänioikeus. ”Aikuiset

päättäjät suhtautuvat meihin ihan myötämielisesti”,

Okker kertoo.

Lappeenrannassa nuorisovaltuusto tekee yhteistyötä

kaupunginvaltuuston kanssa: nuorilla on omat kummi-

valtuutetut, jotka neuvovat ja opastavat nuvalaisia. Nelli

Okker uskoo, että kummitoiminnan kautta nuoriso-

valtuuston rooli on selkiytynyt kaupunginvaltuutettujen

silmissä. ”Nuorisovaltuusto on kuitenkin sen verran

Nuvalaisia

No in 50 Suomen kunnassa to im i i nykyään nuor i sova l tuus to ta i -par lament t i . N i i den jäsene t ova t akt i iv i s i a nuor ia , j o tka uskovatmahdo l l i suuks i insa va iku t taa ko t ikuntansa as io ih in .

ANNIKKA MALKAVAARA

ei nukuta

23

pol e em i

uusi juttu, että monilla on aika hämärä käsitys siitä, mitä

me oikeastaan tehdään”, Okker toteaa. Viimeksi Lap-

peenrannan nuorisovaltuusto laati kaupunginhallituk-

selle aloitteen ”kulttuurikortista”, jolla kaikki kaupun-

gin yhdeksäsluokkalaiset pääsisivät ilmaiseksi teatte-

riin ja kaupunginorkesterin konsertteihin. Seuraavaksi

nuoret aikovat puuttua julkisen liikenteen maksuihin.

”Tällä hetkellä Lappeenrannassa opiskelijat eivät saa

mitään alennuksia bussilipuista. Asia pitäisi korjata”,

Okker mainitsee.

”Aivan varmasti nuoret voivat vaikuttaa asioihin, jos

haluavat!” huudahtaa Lohjan nuorisovaltuuston vara-

puheenjohtaja ja tiedottaja, 17-vuotias Olli-Pekka Lamp-

pu. Hänen mukaansa ongelma on se, että nuoret eivät

itse tiedä tarpeeksi. ”Olisi hyvä, jos nuoret olisivat kiin-

nostuneempia yhteisistä asioista”, sanoo Lamppu.

Myös nuorisovaltuuston olemassaolo ja tarkoitus on

monille epäselvä. ”Haluamme vaikuttaa Lohjan asioi-

hin ja saada päättäjät huomaamaan meidät. Nuorten

pitäisi tietää, että on taho, jolle voi tarvittaessa valit-

taa asioista. Me voimme viedä terveisiä eteenpäin”,

Lamppu sanoo.

Kysymys äänioikeusikärajan laskusta kuntavaaleissa 16

vuoteen saa nuvalaiset mietteliäiksi. ”Vaikea sanoa”,

toteaa Olli-Pekka Lamppu. ”Monet 16–17-vuotiaat osai-

sivat varmasti äänestää fiksusti – jotakuta muutakin

kuin Aku Ankkaa. Toisaalta on paljon nuoria, jotka tie-

tävät politiikasta hirveän vähän. Tarvittaisiin lisää tie-

toa, esimerkiksi kouluissa voitaisiin puhua aiheesta

enemmän.” Nelli Okker on vahvemmin sitä mieltä, et-

tei äänestysikärajaa tarvitse laskea. ”Useimmat äänes-

täisivät varmaan henkilöä, kun puolueita ja niiden pai-

notuksia ei oikein tunneta.”

Nuoret valtuutetut eivät miellä itseään poliittisiksi

broilereiksi. ”Totta kai nuvalaiset ovat kiinnostuneita

vaikuttamaan asioihin. Ei se silti tarkoita sitä, että meis-

tä kaikista tulisi poliitikkoja, eikä nuvan jäsenyys var-

sinaisesti auta ketään esimerkiksi kuntavaaleissa.”

Nelli Okker muistuttaa, että nuorisovaltuuston jäsenet

ovat puoluepoliittisesti sitoutumattomia. Valtuutetut

painottavat kuitenkin nuvan roolia opettavana koke-

muksena. ”Tässä pääsee näkemään, millaista kunnal-

lispolitiikka on. Saa huomata, ettei se niin kamalaa ole-

kaan”, nuoret toteavat.

Lisätietoa:Nuorten ääni ja kunnantalon heikko kaiku.Paakkunainen, Kari (toim.). Nuorisotutkimus-verkosto/Nuorisotutkimusseura 2004.www.alli.fiwww.kunnat.netwww.nuoretvaikuttajat.fiwww.valtikka.fi

24

un i

reetta

leskinen

Ajatusleikki: miltä näyttäisikään Neuvostoliitto nyt?

Millainen olisi maailma, jos historiassa jotkin asiat oli-

sivat menneet toisin? Ajatus 2000-luvulle selvinneestä

Neuvostoliitosta tuntuu nyt tietenkin mahdottomalta.

Vaihtoehtoiset historiat ovat parhaimmillaankin vain

jälkiviisasta spekulointia ja jossittelua.

Eri asia on kirjoittaa siitä, mitä olisi voinut tapahtua

kuin mitä voisi tapahtua. Se, miltä kuva 2000-luvun Neu-

vostoliitosta näyttää, riippuukin paljolti siitä, milloin se

on piirretty. Vielä 1980-luvulla Neuvostoliiton hajoami-

nen vaikutti epätodennäköiseltä. Ehkäpä Gorbatshov

olisi saavuttanut tavoitteensa ja luonut Kiinan tapai-

sen talousihmeen, pehmeämmän ja avoimemman,

mutta kilpailukykyisen kommunistimaan? Tai kenties

elokuun 1991 vallankaappaus olisi onnistunut, ja Neu-

vostoliitto olisi nyt vanhojen partojen kaitsema tiukas-

ti vartioitu jätevuori? Tuolloin tulevaisuus oli vielä avoin;

rajat visioille antoi vain mielikuvitus.

Kun Hrushstsevin seuraajatahtoo, sataa

Neuvostoliitossa todella luotiin tulevaisuudenkuvia, jot-

ka sosialistisen hengen mukaisesti pursusivat uskoa

edistykseen. Jälkeenpäin on vaikea erottaa, mikä visi-

oissa on propagandaa ja mikä todellista luottamusta

kommunistisen järjestelmän mahdollisuuksiin. Jälki-

viisaan lukijan kannalta tämä on kuitenkin samante-

kevää; visiot neuvostotulevaisuudesta tuntuvat kaikki

yhtä huvittavilta. Eräs neuvostoliittolaisista tulevaisuu-

denennusteista on moskovalaisten lehtimiesten

M.Vasiljevin ja S.Gustshevin vuonna 1959 Komsom-

olskaja Pravdassa julkaisema ”huomionarvoinen” ar-

tikkelisarja Neuvostoliitosta 2000-luvulla. Artikkelisar-

jan pohjana on 29 neuvostoliittolaisen tiedemiehen ja

teknikon haastattelut. Suomen Kuvalehti esitteli artik-

VEERA NISONEN

Neuvostoliitto

Ö i seen a ikaan pa i s taa Moskovan oma aur inko mi l j oonan k i l ova t int eho l l a . Kun Hrushs t sev in seuraa ja tah too , sa taa . Ja Neuvos to l i i -t on kansa la inen e lää onne l l i s ena mukavuuden keske l l ä , vo i s i ehkäsanoa y le l l i syyden .

vuonna 2000

25

pol e em i

kelisarjan seuraavaan tapaan: ”Öiseen aikaan paistaa

Moskovan oma aurinko miljoonan kilovatin teholla. Kun

Hrushstsevin seuraaja tahtoo, sataa. Ja Neuvostoliiton

kansalainen elää onnellisena mukavuuden keskellä –

voisi ehkä sanoa: ylellisyyden” (SK 36/59). Tällaiselta

tulevaisuuden Neuvostoliitto siis näytti 1950-luvulla.

Ei hullummalta!

Pisaranmuotoinen läpi-kuultava muovi-ihme

1950-lukulaisen vision mukaisessa uuden vuosituhan-

nen Neuvostoliitossa tiede on kehitetty huippuunsa ja

yhteiskunta on läpeensä moderni. Varsin futuristinen

Neuvostoliitto tarjoaakin paljon kummallisuuksia, esi-

merkiksi auton, jota ei tarvitse ohjata ollenkaan, kul-

jettajan käskyt riittävät. ”Autoilijat voivat kiinnittää

huomionsa muihin asioihin kuin tiehen ja liikenteeseen.

He voivat lukea, kuunnella radiota, katsella televisiota

tai jutella lasin ääressä”, Vasiljev ja Gustshev kerto-

vat. ’Malli 2007’, ”pisaranmuotoinen läpikuultava muo-

vi-ihme” onkin monella tapaa kuin taksi: sen voi ottaa

sieltä missä se satutaan näkemään ja jättää minne ha-

lutaan – eihän ideaalissa neuvostoyhteiskunnassa ole

yksityisomaisuutta. Auton käyttö on maksutonta, mutta

sitä kontrolloidaan: ” - - ne robottiaivot, jotka toteutta-

vat matkustajien käskyt, ovat niin hyvin suunnitellut,

että ne kieltäytyvät suorittamasta kiellettyjä ajoja” –

mitä nämä ’kielletyt ajot’ sitten olisivatkaan.

Omavarainen kuu

2000-luvun Neuvostoliitossa ei ympäristöasioista kan-

neta turhaa huolta. Neuvostoliiton tiedeakatemian jä-

sen Valeri Ivanovitsh Popkov kertoo ylpeänä sähkön-

kulutuksen todennäköisesti nousevan 190 miljardista

kilovattitunnista 20 000 miljardiin. Eikä ihme että säh-

köä kuluu, sillä 2000-luvulla kaikkien Neuvostoliiton

leveillä ja suorilla kaduilla iloisesti liikuskelevien ihmis-

ten vaatteet ovat tekokuitua ja turkikset ja jalkineet

tekonahkaa. Miten miellyttävää! ”Vuonna 2007 tehdään

kaikki keinotekoisista materiaaleista”, Tiedeakatemi-

an päällikkö kehaisee.

Moskovajoen vesi on 2000-luvulla kirkasta kuin kristalli,

ja peltoalueita hankitaan pumppaamalla vettä Gib-

raltarilta. ”Tämä tietysti edellyttää, että vallitsee rau-

ha ja ystävyys ja kansainvälinen yhteistyö”, artikkelis-

sa muistutetaan.

2000-luvulla neuvostoliittolaiset ahertavat myös ava-

ruudessa. Kuusta tehdään itsenäistä, jotta kalliita

ruokakuljetuksia sinne ei tarvitsisi enää järjestää. Poh-

joisesta pimeydestäkin on päästy: 2000-luvun Neuvos-

toliitossa on päivä yötä päivää, sillä 30-40 kilometriä

Punaisen torin yläpuolella paistaa tekoaurinko. Mil-

joonan kilovatin tehon vaativan auringon arvellaan

voitavan sytyttää uudenvuodenyönä 2000. Lämpöä tu-

levaisuuden Neuvostoliitossa tosin on muutenkin riit-

tämiin sen jälkeen kun ilmastossa tapahtuneen vallan-

26

un i

kumouksen ansiosta tammikuun keskilämpötila on

noussut kymmenellä asteella. Mikäs siinä neuvostokan-

salaisen: keinonahkakuteissakaan ei enää palele.

Toteutumattomien unelmienglooria

Viisikymmentälukulaisessa visiossa neuvostovaltio

näyttää olevan yksi suuri infrastruktuuri, jossa kansa-

laiset ovat näkymättömiä. Tässä mielessä Gustshevin

ja Vasiljevin ennustus taisi toteutua: Neuvostoliitosta

tuli raskaita rakenteita ja tekniikkaa, ihmiset unohtui-

vat. Ennustuksilla on tapana käydä toteen, ainakin osit-

tain, ja siksi niille ei sovi liiaksi nauraa. Vielä vähem-

män naurattavat kuitenkin toteutumattomat haaveet.

Jos Neuvostoliitto 2000 –artikkelisarjan tekijät olivat

edes puoliksi tosissaan, jos he todella uskoivat luovansa

paremman tulevaisuuden, heidän toteutumattomissa

visioissaan on särkyneiden unelmien riipaisevaa dra-

matiikkaa – ja kauneutta: ”Moskovan yläpuolelle sput-

nikit piirtelevät kultajuovia. Ja kaukana, korkealla

päämme yläpuolella kohoaa keinotekoisen auringon

säteiden valaisemana muistomerkki, joka esittää val-

takunnan perustajaa, Vladimir Iljitsh Leniniä”.

Lähde: Suomen Kuvalehti 36/59

Vuonna 1962 Neuvostoliiton tulevaisuus näytti valoisalta. Neuvostoliitto-leh-den numerossa 63/1962 julistaa pistetilanteen Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojentalouskilpailussa olevan 9.2:1 Neuvostoliiton hyväksi ja uskoo vakaasti kehi-tyksen suunnan pysyvän samana: ”Toiset ovat taipuvia syyttelemään historiaaoikullisuudesta. Sellainen moite ei ole oikeutettu. Sivilisaatiomme kehitys osoit-taa historiallisten muutosten lainalaisuuden. Sen vaikutuksesta vanha aika-kausi joutuu väistymään voittoisana esiinmarssivan uuden ja nuoren tieltä”.Joskus uudesta kuitenkin tulee vanhaa. Siitäkin huolimatta että vuoden 1962aikana ” - - suoritettiin maailman ensimmäiset avaruuslennot, pantiin käyntiinmahtavia sähkölaitoksia, saatiin valmiiksi yli 800 suurta tehdasta, otettiin asut-teille 2,2 miljoonaa kaupunkihuoneistoa ja 0,5 miljoonaa perheasuntoa maa-seudulla.”

27

pol e em i

Ihmiset näkevät unia. Nukkuessamme me siis kuvitte-

lemme mitä merkillisimpiä asioita, jotka eivät ole tot-

ta. Unien ainekset ovat meille kuitenkin tuttuja, ja enim-

mäkseen vain sekoittuneet tavoilla, jotka saattavat tun-

tua melkoisen merkillisiltä: tiedekuntatentti pidetään

mummolassa ja tenttiä valvoo Urho Kekkonen, ja sit-

ten ollaaankin aivan luontevasti laivamatkalla Tim-

buktuun ja Jorma Ollila kaataa kengästään muu-

milimua mukiin kaikille tenttiin osallistujille. Unet ovat

tavallaan fiktion äärimmäinen muoto. Psykologien

kirjoitelmista olen ymmärtänyt, että unet ovat meille

äärimmäisen tärkeitä, koska niissä me käsittelemme

kaikenlaisia ongelmiammme, myös niitä, joita emme

valveilla ja ”järjissämme” ollessamme edes tiedä ole-

vankaan.

Muutama vuosi sitten Historiallisessa Aikakauskirjas-

sa Jari Ehrnroth huomautti historiankin olevan tietys-

sä mielessä fiktiota. Historia ammentaa asioita todelli-

suudesta, mutta järjestää ne paperille, kertomukseksi

ja siten tarinaksi ihmisen mieleen ja mielikuvitukseen.

Tähän voisi lisätä senkin, että historia käsittelee mää-

ritelmällisesti asioita, joita ei enää ole, menneisyyttä.

Saksan Demokraattista Tasavaltaa ei ole nykyään ole-

massa, ja kirja derkkumaailmasta on kertomus jostain,

jota ei siis enää ole olemassa. Se on myös kirja, kokoel-

ma selluloosalle levitettyjä musteläiskiä, joista lukija

muotoilee mielikuvia ja ajatuksia – tavallaan fiktiota

sekin.

Unet ovat fiktiota, kuvitelmaa, ja historiakin on tietys-

sä mielessä kuvitelmaa. Näiden välimailla on sitten se,

mitä me yleensä kutsumme fiktioksi: erilaiset sadut,

tarinat, kertomukset sun muut, tietoisesti sepitetyt ta-

rinat, jotka periaatteessa eivät ole totta. Niitäkin on

monenlaisia. Jotkin Franz Kafkan kertomukset toimi-

vat aivan unien tavalla (pitäisikö niitä ”ymmärtää”?),

kun taas Kalle Päätalo kirjasi tunnollisesti oman elä-

mänsä 26-osaiseksi romaaniksi. Romaanikirjailija saat-

taa ammentaa osapuilleen kaiken kirjoittamansa omas-

ta elämästään, mutta kun se on valunut paperille, se ei

enää ole kirjailijan omaa elämää, siis totta, vaan siitä

on tullut jotain muuta, fiktiota. Minämuotoinen kertoja

ei enää ole kirjailija itse, vaan fiktiivinen minä, jokin

kuviteltu hahmo. Todellisuus on muuttunut taruksi.

Uni, taru ja todellisuus voivat kietoutua toisiinsa aika

jännittävillä tavoilla. Taivalkosken Jokijärvelle voidaan

mennä katsomaan vaikkapa sitä isoa kiveä, josta Kalle

romaanissaan kertoi, ”oikea” Antti Rokka on löydetty

ajat sitten ja jopa Macondoa on sijoiteltu Kolumbian

kartalle. Toisaalta taas Salvador Dalín maalaukset am-

mentavat unista ja mielikuvituksesta, mutta ne kuvat

ovat myös osa todellisuutta, samoin kuin monet histo-

rian vanhat väittämät. Nykyään me tiedämme, ettei vii-

kinkien kypärissä mitään sarvia ollut, mutta se ei estä

ketään käyttämästä sarvikypärää viikinkien ja skan-

dinaavisuuden merkkinä. Riittää, että kaikilla on syvään

juurtunut mielikuva skandinaavisesta viikingistä, jon-

KLAUS LINDGREN

Kekkonen mummolassa

kolumni

28

un i

ka kypärässä on sarvet. Kun tarina on kerrottu ja kuun-

neltu, siitä on tullut osa todellisuutta.

Historia on muistamista. Omassa elämässämme me

muistamme todellisia tapahtumia ja asioita, mutta

myös kuulemiamme (tai lukemiamme tai näkemiämme)

tarinoita ja uniamme. Lisäksi meillä on valveilla olles-

sammekin mielikuvituksemme, joka tuottaa kaikenlais-

ta. Nämä kaikki lienevät mielessämme melkoisen sa-

malla tavalla, ja tunnetusti nämä muistikuvat saatta-

vat sekoittua, muuntua, kulua ja unohtua. Itse asiassa

näin käy jossain määrin meille kaikille, mutta se ei saa

olla kovin vakavaa. Me tarvitsemme tavallaan erään-

laisen lähdeviitteen jokaisen mielikuvamme yhteyteen,

merkin, joka kertoo mielikuvan kategorian ja alkupe-

rän: mielikuva Kekkosesta mummolassa oli unta, kuva

Kekkosesta kalastamassa on peräisin kirjallisuudesta.

Mielikuva poliittisen historian tutkijasta, joka puhuu

Kekkosesta, on puolestaan itse koettua. Jos taas väi-

tän muistavani, miten Kekkonen valvoi tenttiä mum-

molassa, minun on syytä hakeutua hoitoon.

Erilaisiin muistikuviin on suhtauduttu aikojen saatos-

sa eri tavoin. Australian aboriginaaleilla kaikki alkaa

uniajasta, ja yleisemminkin esimoderneille kulttuureille

on varsin tyypillistä, ettei myyttien ”todellisuudella”

ollut niin suurta merkitystä. Samoin keskiajan Euroo-

passa oli aivan asianmukaista väärentää asiakirjoja,

koska näin niistä tuli ”todellisempia” kuin mitä ne

muuten olivat. Vielä 1600-luvulla Olaus Rudbeckius

ahkeroi lähteidensä parissa tavoittaakseen todellisen,

syvemmän todellisuuden ja löysikin sen: ruotsalaiset

olivat maailman vanhin kansa. Jos taas nykyaikana joku

ryhtyy sepittämään vaikkapa suomalaisille uljasta men-

neisyyttä nojaamalla lähteiden runolliseen valikointiin

ja ”syvempään” tulkintaan, hän siirtyy oitis huuhaa-

tieteilijöiden joukkoon. Unien ja tarinoiden kiehtovat

maailmat eivät enää kelpaa, vaan vastassamme on

arkistomapista päätään nostava historiantutkija, joka

kuivakkaasti kysyy lähdeviitettä. Historiantutkimuksen

peruskysymys taitaa sittenkin olla ”wie ist es eigentlich

gewesen”, kaikkine ongelmineenkin. Unia voimme näh-

dä sitten yöllä, omalla, vapaalla ajallamme.

kolumni

29

pol e em i

Tiistai-iltaisin heitän tiedenaisen viittani sivuun. Avaan television ja vietän laatuaikaa Sinkkuelämää-sarjan parissa,

joka kuuluu nykyisin lähestulkoon jokanaisen yleissivistykseen. Sarjan viehätys perustuu osaltaan siihen, että sen

käsittelemillä aiheilla on oikeasti kosketuspintaa todelliseen elämään. Kroonisesta rahapulasta kärsivänä nuorena

opiskelijaneitona joudun tosin ensin tekemään pientä hienosäätöä: vaihdan Manhattanin pilvenpiirtäjät Alek-

santerinkatuun ja Itäkeskuksen Tallinnanaukioon, taksiajelut Helsingin Kaupungin Liikennelaitoksen siniseen

kuukausilippuun, ja Pradan ja Guccin sijaan käyn shoppailemassa Henkkamaukassa. Tämän jälkeen kuitenkin osaan

kuvitella itseni keskustelemassa omien ystävieni kanssa aivan samoista aiheista kuin virtuaalibestikseni Carrie,

Samantha, Charlotte ja Miranda. Viime aikoina olen kuitenkin tuntenut kiusallista ahdistusta heidän seurassaan. He

ovat kaikki upeita, tyrmäävän kauniita ja menestyviä uranaisia, joiden maailma tuntuu silti pyörivän yhden ainoan

taikasanan ympärillä: mies. Minkälainen, mistä, miten – MIKSI? Heillä on ihmissuhteita, mutta ei parisuhdetta, mikä

sitten nollaakin kaiken muun. Tästä voi siis pätellä, ettei itsenäinen ja näyttävä nainen voi yksin rakentaa itselleen

täydellistä, onnellista ja tasapainoista elämää, sillä tähän tarvitaan se toinen homo sapiens roikkumaan käsivarres-

ta ja availemaan ovia.

Vaikka siirryn simulaattorillani Upper West Siden cocktailbaareista Unicafe:en, ongelmanasettelu säilyy entisellä-

än. Sinkkunaisen missio on löytää itselleen kumppani ja sen myötä parisuhde. Kun kaksi sinkkunaista menee keske-

nään kahville, kääntyy puhe aina jossain vaiheessa siihen, miten kivaa olisi löytää joku. Mikäli jommalla kummalla

on käynnyt flaksi, siirrytään puolestaan pohtimaan syitä siihen, miksi “se” ei ole soittanut ja raivokkaaseen

keskustelunpätkien, tekstiviestien ja hymiöiden analysointiin. Miehille tiedoksi, että olisitte tyrmistyneitä siitä, kuinka

syväluotaavia luonneanalyyseja ja kaikkea muuta voimme päätellä esimerkiksi niistä 160 merkistä, joita usein

puolihuomiossanne paremman tekemisen ohessa meille näpyttelette. Tämän kaiken keskeyttää ikkunan ohi käsi

kädessä kävelevä vastarakastunut imelä nuoripari, jolle ensin näytetään keskisormea, mutta jonka perään sen jäl-

keen katsellaan kaihoisasti kateellisen surullisena.

Kaksi sinkkunaista saattaa myös lähteä keskenään kaupungin yöelämään eli radalle. Tämä on varsin osuva termi,

sillä pintapaikat muistuttavat usein kilparatoja, ja vauhti niissä on päätähuimaava. Siinä missä miesten järjestämillä

etkoilla keskitytään olennaiseen eli kaljanjuontiin, koostuu naispuolisen juhlijan alkuilta lähinnä erilaisista

kaunistautumisriiteistä. Tämän ohella pitää vielä ratkaista toinen kohtalonkysymys, eli illan dress code, minkä jäl-

keen vasta voidaan siirtyä retkikohteeseen.

Kerttu

-

Kyllikki

Käy kaupassa,osta maitoa,

etsi mies

30

un i

Jos ajattelee kyynisesti, niin nämä paikat, usein romanttisesti lihatiskeiksikin kutsutut, ovat pähkinänkuoressa pi-

meitä savuluolia, joihin pitää maksaa sisäänpääsymaksu kuten ala-asteen diskoon, soittolistat koostuvat tismalleen

samoista listahiteistä, illan vika biisi on taatusti Bon Jovin Always ja juomien hinnat ovat naurettavia, mikä ei

kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö jossain vaiheessa löydy sitä sankaria, joka läikyttää ohikulkumatkallaan puolet

tuopistaan päällesi. Paikkojen puolihimmeä valaistus ja loppuillan vastaava olotila usein selittävät sen, että ravintola-

illan päätteeksi saatat antaa puhelinnumerosi narikkajonossa tapaamallesi prinssi rohkealle – mikäli siis sukupuoli-

valistus on mennyt kohdallasi perille ja lähdette kotiin eri takseilla. Niin tai näin, tästä saattaa kuitenkin seurata

yhteydenpitoa, ja lopulta huomaat istuvasi kahvilla tai tuopilla henkilön kanssa, josta tiedät ainoastaan etunimen

(sekin usein muotoa Masa tai Pete) ja johon sinun tulisi tutustua, jotta voisitte rakastua ja tehdä lapsia. Miksi? Siksi

että tämä on normaalia ja näin elämän kuuluu mennä. Jos sanot sukujuhlissa, että unelmasi on mennä naimisiin,

perustaa perhe ja asua omakotitalossa, niin tädit ja papat nyökyttelevät tyytyväisinä. Mutta mikäli ilmoitat, että

naimisiin en mene ja jälkikasvuakin on turha odottaa, niin saat varautua siihen, että joudut perustelemaan kantasi,

sillä tämä on kerrassaan epänormaalia.

Tästä kaikesta yhteiskunnallisesta ja sosiaalisesta painostuksesta seuraa siis se, että sinkkuihmiset kokevat olonsa

vajaiksi, ja apuun tarvittaisiin ahdistuneiden sinkkujen Che Guevaraa, joka voisi heilutella esimerkiksi avioerotilastoja.

Fakta homma kun kuitenkin on, ettei myöskään parisuhde ole välttämättä se täysin autuaaksi tekevä juttu eikä

mikään itsearvo sinänsä. “Mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa” on ihan hyvä elämänohje muillekin kuin

sinkuille. Sinkkuelämää-Carrien sijaan idolini taitaakin olla Aliaksen superagentti-Sydney, joka osaa kung-fua, kaik-

kia maailman kieliä ja herää jopa kuolleista. Valitettavasti romanssi drop-dead-komean agenttikollegan kanssa ei

kestänyt toisen osapuolen (olkoonkin lavastettua) kuolemaa, mutta sitä ei ole aikaa jäädä suremaan, sillä Sydneylla

on kiire pelastamaan maailmaa. Nykypäivän Ruusunen voisi herätä unestaan: enää ei tarvitse odottaa prinssiä

valkoisella ratsulla kertomaan meille, että elämme elämämme onnellisena loppuun asti!

31

pol e em i

Kuuluivatpa lapsuuden olohuoneeseesi sitten ruskea-

kukkaiset verhot ja taistolaislaulut tai musta nahka-

sohva ja pörssioppaat, yksi on varmaa: sympaattinen,

hiippalakkinen ja sosialistinen animaatiohahmo on

vieraillut sinunkin televisioruudullasi. Itäsaksalainen

Nukkumatti saapui maailmanvalloitusmatkallaan suo-

malaisiin olohuoneisiin ensimmäistä kertaa 1970-lu-

vun alussa. Siitä lähtien se on harva se ilta ilmesty-

nyt ruudulle lentäen, polkien, juosten, raketilla, hevos-

kärreillä, reellä, kuorma-autolla, helikopterilla, hai-

karalla, hiihtohissillä, kolmipyöräisellä, sirkusnorsulla,

hiilijunalla, matkalaukulla, purjeveneellä, ilmatyyny-

aluksella, lumikiitäjällä, lakaisukoneella… milloin mil-

läkin kulkupelillä, aina yhtä hurmaavana.

Der Sandmanniksi alunperin kutsuttu, Itä-Saksassa

vuonna 1959 luotu Nukkumatti edusti nykyaikaa ja

edistystä. Unihiekan lisäksi piirroshahmo levitti sosi-

alistista maailmankuvaa. ”Unser Sandmännchen” oli

osa DDR:n ideologista kasvatusta ja esiintyi juhlista-

massa puoleen tapahtumia. Nukkumatti myös seura-

si innokkaasti isänmaan menestystä kunnian kentil-

lä kuten olympialaisissa. Hahmo osoitti arvostuksen-

sa erilaisille ammateille tutustumalla tuotantoon mo-

nelta kantilta: hiippalakki nähtiin jutustelemassa niin

tehdastyöläisten, maanviljelijöiden, rekkamiesten

kuin kaupan alankin toverien kanssa. Matkoillaan pu-

kinpartainen hahmo suuntasi vain alueille rautaesi-

ripusta itään: liikkumavapaus oli rajoitettua myös ani-

maatiohahmolle.

Teknisesti taidokkaasti tehty hahmo karautti katsojien

eteen sadoilla erilaisilla kulkuneuvoilla, jotka kuvastivat

sosialistisen maailman kehittyneintä tekniikkaa. Liik-

kuessaan der Sandmann myös kasvatti lapsia varovai-

suuteen liikenteessä. Moninaisissa kulkuneuvoissa

taitaa piillä piirroshahmon valtavan menestyksen sa-

laisuus. Kukapa Pikku Kakkosta seurannut taapero ei

joskus olisi pohtinut, millä pikkumies seuraavan ker-

ran ruudulle saapuu. Illasta toiseen pieni harmaa-

pukuinen ukkeli körötteli tikasautolla, lumiauralla tai

vaikkapa kukkahaituvalla suoraan lasten sydämeen –

ideologiasta huolimatta.

Nukkumatti –

LIINA LÄNSILUOTO

45 vuotta ja yli 15 000 kertaasosialistista unihiekkaa

“Nukkumat t i , Nukkumat t i las t eni l l o in ku lkee , he i t tää un ih i ekkaa .Pä ivän le ik i t a ika lope t taa on ,kun TV:n i l t asa tu a lkaa . ”

Nukkumatin saksalaiset ja suomalaiset kotisivut:http://www.orb.de/_/sandmann/fuererwachsene/index_jsp.htmlhttp://www.yle.fi/pikku2/historiikki/nukkumatti/nukkumatti.html

”Satu päättyi näin ja lapset käyvät

jo nukkumaan

– siis hyvää yötä.”

32

un i

opintopalsta

Tämä syksy on opintoasioiden suhteen mielenkiintoinen.

Bolognan prosessin mukanaan tuoma tutkintorakenteen

uudistus on saanut kaikki yliopiston laitokset ja opiske-

lijajärjestöt aktivoitumaan tavalla tai toisella. Omalla

laitoksellamme tämä työ on sujunut mallikkaasti. Viime

keväänä laitoksen opetushenkilöstöstä ja opiskelija-

järjestöaktiiveista kootut työryhmät ovat jatkaneet toi-

mintaansa syksyn kuluessa. Kevään ehdottoman koho-

kohdan Gustavelundin kehittämisseminaariin yhteydes-

sä hahmotteltujen tutkintorakenneuudistusten yleisten

ääriviivojen ja tavoitteenasettelujen jälkeen ollaan päästy

itse asiaan eli ydinainesanalyysiin.Ydinainesanalyysissa

on käyty koko tutkintorakenne läpi opintojakso opinto-

jaksolta ja pohdittu, millä tavalla uudesta tutkinnosta

saataisiin parempi kuin vanhasta. Tutkintoa on pyritty

kehittämään sekä opiskelijoiden että opettajien näkö-

kulmasta. Arviointia on suoritettu sekä kunkin opinto-

jaksojen sisältöjen suhteen että laajemmin pohtien, mil-

laisista periodisoinneista ja jäsennyksistä opintokoko-

naisuutemme tulevaisuudessa koostuvat.

Siirtyminen uuteen kaksiportaiseen tutkintoon mullis-

taa opiskelijoiden elämän monin tavoin. Konkreettisesti

tämä näkyy ennen kaikkea sinä, että opintoviikot muut-

tuvat yleiseurooppalaisiksi opintopisteiksi. Tiedekunta

vahvistaa uusien tutkintojen opetusohjelmat todennä-

köisesti maaliskuussa 2005 ja ne tulevat voimaan

1.8.2005. Siirtymäaika on kolme vuotta, mutta nykyisen

tutkinnon suorittajilla on halutessaan mahdollisuus siir-

tyä uuteen. Tähän tiedekunta pyrkii tietysti myös kan-

nustamaan opiskelijoita, sillä uusi tutkinto tulee olemaan

parempi kuin vanha. Opetusuunnitelmien laatimiselle

tämä asettaa erityisiä haasteita, sillä opetuksessa tulee

huomioida yhtä lailla vanhaa kuin uutta tutkintoa suorit-

tavien opiskelijoiden tarpeet.

Opiskelijoiden elämään ja asemaan vaikuttavat vähin-

tään yhtä konkreettisesti hallituksen esitykset yliopis-

tolain muuttamiseksi. Esityksessä ehdotetaan, että ylem-

män korkeakoulututkinnon opinto-oikeus rajataan 7 vuo-

teen. Opintojen enimmäisaikaan ei kuitenkaan lasket-

taisi poissaoloa, joka johtuu asevelvollisuuden suoritta-

misesta tai äitiys-, isyys- tai vanhempainvapaan pitämi-

sestä. Opiskelijalla olisi siten halutessaan mahdollisuus

pitää kaksi välivuotta, jotka eivät vähentäisi opintojen

enimmäisaikaa. Esityksen taustalla vaikuttaa työikäisen

väestön vähenemisestä johtuva tarve lisätä korkeakoulu-

tutkintoja suorittaneiden määrää. Vaikka opiskeluaikojen

nopeuttaminen olisi sinänsä hyväksyttävä tavoite, kei-

not tuntuvat olevan aivan väärät. On ilmiselvää, että opis-

kelujen pitkittyminen johtuu ennen kaikkea siitä, että

opiskelijoille suunnatut opintososiaaliset etuudet eivät

ole lainkaan ajan tasalla. Tästä johtuen suurin osa opis-

kelijoista joutuu käymään töissä opintojen ohessa. Eri-

tyisen räikeänä tämä opintotuen jälkeenjääneisyys suh-

teessa muiden tulonsiirtojen tasoon näkyy asumislisän

kohdalla. Jo valmiiksi alhainen asumislisä ei huomioi lain-

kaan eri paikkakunnilla asuvien erisuuruisia asumismenoja.

Opiskelijajärjestötoiminnan kehittäminen ei itse asias-

sa suuresti poikkea tutkintorakenteen uudistamisesta tai

opetuksen kehittämisestä. Vaikka opiskelijajärjestö – ai-

van kuten yliopistokin – on monella tapaa perinteitä

vaaliva ja kunnioittava organisaatio, uudet ihmiset tuo-

vat joka vuosi uusia ideoita ja aivoituksia mukanaan, ja

tällä tavalla toimintamme elää ja kehittyy jatkuvasti. Tä-

män takia kehoitankin ennen kaikkea uusia opiskelijoita

(ellette ole sitä jo tehneet) aktivoitumaan kiireen vilk-

kaan ainejärjestötoimintaan. Osallistumalla aktiivisesti

toimintaamme huolehditte siitä, että Polho kehittyy juu-

ri teidän näköiseksenne. Kaikki mukaan!

.

Opintopalsta

HENRI ASP

33

pol e em i

Tapahtuu PolhossaPolhon syksy on ollut vauhdikas. Tuttuun tapaan iso osa tapahtumista on pyörinyt uusien opiskelijoiden ympärillä.

Ensimmäiset fuksitapaamiset ja KannuGames järjestettiin jo elokuun puolella. Syyskuussa taas oli luvassa mm.

historian opiskelijoiden yhteinen fuksisuunnistus, fuksisauna ja Kannunvalajien järjestämät fuksiaiset. Kaiken tä-

män huipennukseksi järjestettiin 6.10. Tason ja Polhon fuksiaiset, joissa uudet yhisläiset tutustutettiin tosi-tv:n ih-

meelliseen maailmaan. Seuraavaksi pallo heitetään fukseille, jotka järjestävät vanhemmille opiskelijoille pikkujoulut

25.11. Domman uudessa biletilassa.

Ei Polho toki pelkkää fuksitoimintaa ole. Tason ja Polhon yhteinen futisjengi Torspo on yhä voimissaan ja harjoittelee

kerran viikossa. Torspo osallistuu jälleen yliopiston futissarjaan. Myös futsal-sarjasta ja saunaillasta on ollut puhet-

ta. Viime aikoina urheilutarjontaa on myös pyritty monipuolistamaan, kun yhis on kasannut omaa salibandyporukkaa.

Marraskuu on aktiivista aikaa kulttuuri-Polhossa. 3.11. menemme Kansallisteatteriin Tason, VOO:n, KTTO:n ja Sta-

tuksen kanssa katsomaan Reko Lundanin suosittua revyytä “Ihmisiä hyvinvointivaltiossa”. Tieteestä ja kaljasta

nautitaan 2.11., jolloin Polhon vieraaksi Punavuoren ahveneen saapuu tutkija Jaakko Hämeen-Anttila. Tason ja Polhon

perinteiset kulttuuri-iltamat järjestetään 20.11. Myös laulu- ja snapsi-ilta on suunnitteilla marraskuuksi.

Yhiksen jokavuotinen ulkomaanmatka suuntautuu tänä vuonna Prahaan 19.-25.10. Polho reissaa myös Helsingin

sisällä päämääränään Supo, jonne järjestetään excu 15.11.

Syksyn kruunaa jokavuotiseen tapaan itsarisillis 6.12. Sitä odotellessa Polhon hallitus kokoustaa säännöllisesti kah-

den viikon välein. Kaikki polholaiset ovat edelleen tervetulleita seuraamaankokousten kulkua. Myös Polhon Keskus-

teluklubi jatkaa toimintaansa ja kokoontuu Marian Helmessä aina parittomien viikkojen tiistai-iltoina klo 19.

tapahtumat

HANNA MÄKINEN

MUISTA MYÖS:Polhon kotisivut http://www.helsinki.fi/jarj/polhoYhteiskuntahistorian opiskelijoiden sähköpostilista yhis-opisk@helsinki.fiPolhon hallituksen sähköpostilista polho-hallitus@helsinki.fi

34

un i

35

pol e em i

Poleemi

Seuraavan numeron teema onVALVE.Deadline 5.12.2004

Poleemin

36

un i