VIIPURIN PITÄJÄLÄINEN · Ohjelmaltaan matka on sama kuin nyt peruuntunut eli suuntaamme pitäjän pohjoisiin kyliin. ... sitta ja hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus

Viipurin pitäjäseura ry:n lehti 2 / 2 014

VIIPURIN PITÄJÄLÄINEN

Viipurin pitäjäläinen 2/2014

2

SISÄLLYS Pääkirjoitus 3

Kevätkokouksessa päätettyä 4

Itämaiset matot - Viipurin rouvien muotiharrastus 1930-luvulla 5

Karjalan Liiton liittokokouspäätöksiä 7

Karjalaiset tapasivat Lappeenrannassa kesäjuhlilla 9

Elojuhlassa haasteltiin yksin ja yhdessä 10

Vieläk haastellaan - karjalaisesta murteesta 12

Kunniakäynti Hietaniemen hautausmaalle 15

Karjalan Kannasta muistellen 2014 15

Nuorisoseura Pihkan väki vietti Vihdin seurakuntatalolla karjalaista syysjuhlaa 16

Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura ry 18

Talvisodan joulupöydässä Suomenniemen Särkällä 19

Käynti isäni kodissa Viipurissa 22

Wiipuri-yhdistyksen loppusyksyn toimintaa 24

Etsitkö juhlillesi sopivaa tilaa Helsingistä 25

Tervetuloa Puurojuhlaan 25

Vuoden 2015 seinäkalenteri 26

Tuutha siekii Hyvinkääl! 27

Aktiivisen lukijan täsmennys Tunnistatko viipurilaiset patsaat -kilpailun vastauksiin 28

Pitäjäseuran myyntituotteita – hanki itselle tai lahjaksi 29

Hallituksen yhteystiedot 30

Toimitusvastaava päätoimittaja Marja-Leena Evinentoimitussihteeri Anne Uotinentaitto Jari Stirkkinenpainosmäärä 340 kplpainopaikka Karkkilan Painopalvelu Oykannet 120 g offset-paperisisus 80 g offset-paperikannen kuva Syksyistä Viipuria. Kuva: Anne Uotinen 2013

Haluatko kirjoittaa omaan pitäjälehteemme? Toimi näin:Toimita teksti ja kuvia toimitussihteerinä toimivalle Anne Uotiselle joko - kirjeitse osoitteeseen Anne Uotinen, Aino Acktén tie 1 A 6, 00400 Helsinki - sähköpostitse osoitteeseen [email protected] kuvien taakse tieto kuvienottajasta sekä kuvien palautusosoite. Laita myös kaikkeen muuhun palautettavaksi haluttavaan materiaaliin palautusosoite.

Kirjoitukset ja muu aineisto vuoden 2015 ensimmäistä lehteä varten tulee toimittaa 6.2.2015 mennessä.

Kiitos kaikille tähän lehteen kirjoittaneille ja kuvia toimittaneille! Terveisin lehden toimitus.

Viipurin pitäjäläinen 2/2014 Viipurin pitäjäläinen 2/2014

2 3

Hyvät pitäjäläiset!

Koivuihin on ilmestynyt keltaisia lehtiä. Tatit ovat ilmaantuneet sienimetsiin ja löytäneet tiensä jo ruokapöytiinkin. Syyskauden toimintamme on taas käynnistynyt perinteisellä Elojuhlalla Karjala-talossa.

On valitettavaa, että pitäjäseuran kotiseutumatka jouduttiin tältä kesältä perumaan vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Näin on kuuleman mukaan käynyt muillekin pitäjä-, kylä- ja sukuseuroille. Ensi kesäksi joka tapauksessa suunnitellaan uutta matkaa, itse asiassa huonevaraus hotelli Viipuriin on jo tehty ajalle 23.-25.6.2015. Ohjelmaltaan matka on sama kuin nyt peruuntunut eli suuntaamme pitäjän pohjoisiin kyliin. Seuraapa siis nettisivujamme www.viipurinpitaja.net ja omaa jäsenlehteämme.

Kotimaanmatka Kotkaan ei sekään saanut tuulta purjeisiin. Vuoden 2015 elokuussa pitäjäseuran jäsenillä on mahdollisuus osallistua päiväretkelle Porkkalaan. Lisätietoja retkestä saatavissa ensi vuoden puolella.

Viime vuosina on eri medioissa enenevässä määrin käsitelty pitäjäseurankin jäseniä koskevaa asiaa nimittäin seniori-ikäisten elämää ja selviytymistä arjessa monesta eri näkökulmasta. Yksi näistä on ikääntyvän väestön yksinäisyys, jota on pyritty torjumaan mm. vapaaehtoistyön avulla. Viime aikoina on myös ryhdytty rakentamaan erityisiä senioritaloja, joiden kantava ajatus on yhteisöllisyys - tehdään asioita yhdessä eikä kaveria jätetä. Tämä kuitenkin jokaisen yksityisyyttä kunnioittaen, yhteisiin rientoihin ei ole pakko osallistua. Malli toimintaan on saatu Ruotsista. Itse olen törmännyt vastaavanlaiseen asumiseen Toronton Suomi-kodissa, jossa ikääntyneet siirtolaiset voivat viettää eläkevuosiaan omissa kodeissaan ja saada halutessaan erilaisia palveluja omalla äidinkielellään.

Yhteisöllisyys kuuluu luonnostaan karjalaiseen luonteeseen ja elämäntapaan. Karjalan Liitto vahvisti liittokokouksessaan myös yhteisöllisyyden yhdeksi liiton toiminta-ajatukseksi ja arvoksi. Tekemällä yhdessä vapaaehtoistyötä ovat karjalaiset saaneet paljon aikaan mm. heimotalossamme Käpylässä tai suomalaisten hautausmaiden arvokkaassa raivaus- ja kunnostustyössä Karjalan kannaksella. Toivottavasti tälle työlle löytyy jatkajia nuorempienkin sukupolvien keskuudesta.

Väririkasta syksyä ja mukavaa joulun odotusta. Tavataanhan syyskokouksessa ja puurojuhlassa!

Marja-Leena Evinenvarapuheenjohtaja


4

Pitäjäseuran kevätkokous pidettiin Karjalatalon Wiipuri-salissa12.4. Kokouksessa käsiteltiin toimintakertomus ja tilinpäätös vuo-desta 2013. Molemmat hyväksyttiin muutok-sitta ja hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus.

Kevätkokouksessa puhetta johti kunniapuheenjohtaja Eero Kunttu ja sihteerinä toimi Päivi Putkonen-Hegazi.

Kevätkokouksen yhteydessä julkistettiin vuoden virvottava eli entinen varapuheen-johtajamme Raimo Matikainen virvottiin Tuula-vaimonsa kera. Lienevätkö pikkulinnut laulelleet hänelle tulevasta valinnasta, Raimo nimittäin jakoi virpomisen jälkeen suklaamu-nia kiitokseksi.

Virvotut Tuula ja Raimo Matikainen sekä virpo-jat Marja-Leena Evinen, Riitta Stirkkinen, Kaarina Manni, Päivi Putkonen-Hegazi, Timo Lindroos ja Liisa Munsterhjelm.

Kokouksen, kahvien ja virpomisen jälkeen puheenjohtajamme Timo Lindroos mainosti kesän kotiseutumatkaa ja sen jatkettua ilmoit-tautumisaikaa. Sitten kuulimme vielä LL Raija Voipion esitelmän Viipurissa solmituista itä-maisista matoista. Liisa Munsterhjelmin ohjel-masta tekemä tiivistelmä seuraavalla sivulla.

Raija Voipio.

Teksti ja kuvat: Anne Uotinen

Kevätkokouksessa päätettyä


5

Teksti perustuu Raija Voipion esitelmään Vii-purin pitäjäseuran kevätkokouksessa 2014

Viipurilaissukuinen lääkäri Raija Voipio, omaa sukuaan Kivi-Koskinen, on kiinnostunut äitinsä tekemän itämaistyylisen maton historiasta ja tutkinut aihetta eri lähteistä. Viipurin pitäjäseuran kevätkokouksessa Raija Voipion pitämä esitelmä pohjautuu lappeenrantalaisen FM Paula Kohon kirjaan ”Elämä solmussa – turkinmaton taikaa” sekä kirjaa esittelevään artikkeliin Glorian antiikki –lehdessä joitakin vuosia sitten. Kertomisen lomassa Raija esitteli myös kirjan runsasta ja värikästä kuvitusta.

Itämaisten mattojen solmimistaidon toi Suomeen lappeenrantalainen värjärimestari Matti Rynèn 1880-luvulla. Rynèn työskenteli pietarilaisessa värjäämössä ja näki siellä keisarillisesta palatsista tuodun itämaiseen maton. Värjärimestariksi valmistuttuaan hän halusi perehtyä turkkilaiseen värjäys-tekniikkaan ja mattojen solmimisen Turkissa, ja onnistuikin pääsemään opintomatkalle v.1886 eri tahoilta saamiensa avustusten turvin.

Rynèn toi mukanaan Turkista myös matto-puiden piirustukset ja yhden maton. Hän alkoi kutoa samantyylisiä mattoja turkkilaisella tekniikalla Lappeenrannassa ja opetti myös vaimonsa Hannan kutomaan niitä. Rynèn esitteli mattojaan myös Kööpenhaminassa sekä keisariparille Lappeenrannassa. Myös kuulu viipurilaisarkkitehti Jac. Ahrenberg innostui

matoista ja suunnitteli omia mallejaan. Rynèn myös koulutti matonkutojia ja mattoja valmistettiinkin runsaasti Lappeenrannassa, mutta yhtäkään niistä ei liene säilynyt.

Värjäripari muutti sitten vuonna 1903 Viipuriin ja jatkoi matojen kutomista muun työnsä ohella – Rynèn joutui huonojen aikojen vuoksi töihin Tammisuon tiilitehtaaseen, jonka omisti Juho Hallenberg. Hallenbergin tyttärestä Hiljasta tulikin sittemmin Rynénin innokas oppilas ja hän jatkoi mattojen kutomista vuoteen 1938 asti. Hilja kutoi useita mattoja mm. sisarelleen Sirkku Tuurnalle, kaupunginjohtajan rouvalle. Mattojentekotaitoa jatkoivat Viipurissa myös Rynènin poika Rikhard ja tämän tyttäret.

Rouvasväen kerhon kautta itämaisten mattojen kudontataito ja innostus levisivät Viipurissa. Porvariston rouvat tekivät kilpaa toinen toistaan kauniimpia ja suuritöisempiä mattoja. Etenkin Teollisuuden ja liikkeenharjoittajaseura Pamauksen herrojen rouvat alkoivat solmia itselleen mattoja, ja niin itämaisten mattojen solmimisesta kehkeytyi

Itämaiset matot – Viipurin rouvien muotiharrastus 1930-luvulla


6

suorastaan muoti 1920- ja etenkin 1930 –luvuilla.

Myös esitelmöitsijän äiti Salli Kivi-Koskinen teki itselleen kauniin maton, joka on edelleen Raija Voipion kotona käytössä. Raija muistelee kuinka hänen isänsä kertoi maton rikkaista kuvioista iltasatuja lapsilleen. Useita muitakin viipurilaisrouvien mattoja on säilynyt näihin päiviin ja tullut siis otettua mukaan evakkomatkoillekin, olivathan itse tehdyt suuritöiset matot lähes perhekalleuksia!

Mattojen kutominen ja solmiminen oli rankkaa ja hidasta puuhaa. Koko päivän työn tulos oli 10-15 cm mattoa, jos tekijä oli hyvä ja ahkera.Mattoja oli erityyppisiä myös solmuiltaan: kaukaasialaiset ja turkkilaiset solmut olivat symmetrisiä ja persialaiset epäsymmetrisiä. Yhdessä matossa saattoi olla jopa 1,2 miljoonaa solmua! Matoissa käytettiin runsaasti värejä; pääosa langoista värjättiin luonnonväreillä. Langat olivat korkealaatuista, pitkäkuituista villaa.

Maton kutominen saattoi viedä vuosia; niinpä niitä kudotettiin myös lapsilla ja palveluskunnalla sekä tuntipalkalla ulkopuolisilla tekijöillä. Kutojia saattoi istua

kolmekin rinnakkain samaa mattoa tekemässä. Matot olivat kooltaan pienehköjä, Raijan äidin matto kuitenkin yli 3 x 4 m; mutta pisin tunnettu jopa yli 7 metriä. Viipurin rouvat pitivät eniten persialaistyyppisistä, kukkia ja puutarhoja esittävistä mattomalleista. Mattojen nimet muistuttivat itämaisista kylistä, joissa kutakin mattotyyppiä alun perin tehtiin; nimiä olivat esimerkiksi tabritz ja kirman.

Paula Koho on kirjassaan kertonut tarinoita ainakin 20 eri matonsolmijasta. Raija Voipio mainitsee äitinsä Salli Kivi-Koskisen ohella ainakin Eevi Hallangon (s.Kunttu), Elin Kohon, Tekla Pulkkisen, Anni Tirkkosen, rouva Tarkiaisen, rouva Silverin, Irene Okan, apteekkarinrouva Björklundin ja Maila Mankin tunnettuina mattojentekijöinä. Osa matoista on siis edelleen olemassa ja viipurilaissukuisten perheiden olohuoneissa ihailtavina! Myös Kansallismuseon kokoelmissa on näitä viipurilaismattoja tallessa, edustamassa hienoa käsityötaitoa ja aikansa muotivirtausta – itämaisuutta sovitettuna viipurilaiseen tyyliin.

Teksti: Liisa Munsterhjelmkuvat: Salli Kivi-Koskisen tekemästä matosta. Armi Temmes (o.s. Voipio)

Lisätietoja: Paula Koho: Elämä solmussa: turkinmaton taikaa Lappeenrannasta Viipuriin. Karjalan kirjapaino 2000.


7

Karjalan Liiton liittokokouksessa 26.4.2014 käsi-teltiin viime vuoden toimintakertomus, tilinpäätös sekä hyväksyttiin uudet säännöt. Kokouksessa hyväksyttiin myös liiton päivitetty toimintastrate-gia, valittiin liitolle puheenjohtajat, liittovaltuuston jäsenet ja päätettiin uudet jäsenmaksut seuraavaksi kolmeksi vuodeksi.

Liittokokouksessa hyväksyttiin Karjalan kulttuu-riyhteistyön ohjelma sekä liiton toiminnan ja talou-den päälinjat tulevalle kolmivuotiskaudelle. Kokouksessa vahvistettiin Karjalan Liiton toimin-ta-ajatus ja arvot, jotka ovat karjalaisuus, yhteisöl-lisyys ja elämänmyönteisyys. Karjalan Liitto on elinvoimainen kaikkien suomalaisten karjalaisuu-den foorumi. Se edistää karjalaista kulttuuria, tuo esille karjalaisen identiteetin suomalaisuudessa ja ylläpitää vuorovaikutusta Karjalan alueeseen. Karjalan Liitto on karjalaisen kulttuurin edunval-voja ja sen sanansaattaja. Liitto tekee vahvasti yh-teistyötä Karjalan alueella rajan molemmin puolin, ja on vahvasti mukana Karjalan alueeseen liitty-vässä keskustelussa.

Liiton puheenjohtajaksi valittiin uudelleen oman pitäjäseuramme jäsen, kansanedustaja Marjo Matikainen-Kallström. 1. varapuheenjohtajana jat-kaa talousneuvos Maija-Liisa Lindqvist ja 2. vara-puheenjohtajana suunnittelija Eevaliisa Kurki. Jäsenmaksut pysyvät samoina vuosina 2015–2016Karjalan Liiton liittokokouksessa 26.4.2014 vahvistettiin jäsenmaksut vuosille 2015–2017. Vuosina 2015 ja 2016 jäsenmaksu on 12 euroa, ja vuonna 2017 jäsenmaksu on 15 euroa. Jos kuuluu esimerkiksi pitäjäseuraan ja sukuseu-raan sekä karjalaisseuraan, voi maksaa liiton jäsen-maksun vain yhden seuran kautta. 18-vuotiailta ja sitä nuoremmilta ei peritä jäsenmaksua.

Liittovaltuusto Liittovaltuustossa, jossa on yhteensä 39 jäsentä sekä karjalaisen nuorisoliiton edustaja yhteistoi-mintajäsenenä, on edustus kaikista karjalaisseu-

Karjalan Liiton liittokokouspäätöksiä

rojen piireistä, säätiöstä, sukuyhteisöjen liitosta, pitäjäyhteisöjen liitosta. Pääkaupungin karjalaisyh-teisöt Pääsky ry:stä sekä ryhmä muut, jotka edus-tavat eri alojen karjalaisia julkisuuden henkilöitä. Liittovaltuuston puheenjohtajana toimii Matti Puhakka. 1. varapuheenjohtajana Anu Urpalainen ja 2. varapuheenjohtajana Antti Kaikkonen.

Karjalaisten pitäjien edustus on jaettu alueellisesti seuraavasti:

Raja-Karjala (Salmi, Soanlahti, Suojärvi, Suistamo, Impilahti, Korpiselkä): Paavo Harakka, Suojärven Pitäjäseura (Risto Salmela, Suojärven Pitäjäseura) Tapio Maljonen, Suistamon Perinneseura (Tuula Hämäläinen, Impilahti-Seura) Sortavalan seutu (Sortavala, Sorvalan mlk., Harlu, Jaakkima. Lumivaara, Pälkjärvi, Ruskeala, Värtsilä, Uukuniemi, Keski-Karjala (Hiitola, Kurkijoki ja Kirvu): Aila Heinonen, Etelä-Suomen Lumivaaralaiset (Riitta Sainio, Kurkijoki-Seura) Kaakkois-Kannas ( Metsäpirtti, Rautu, Valkjärvi, Sakkola), Käkisalmen seutu (Käkisalmi, Kaukola, Räisälä, Pyhäjärvi) ja Länsi-Kannas (Uusikirkko, Kanneljärvi, Kuolemajärvi ja Kivennapa): Kaarina Pärssinen, Vpl.Pyhäjärvi-seura (Ilkka Puhalainen, Kivennapa-seura) Keski-Kannas (Muolaa. Heinjoki, Äyräpää, Antrea, Jääski, Vuoksenranta, Vuoksela): Martti Talja, Vuoksenranta-seura (Hannu Takala, Äyräpään Pitäjäseura) Viipuri ja Viipurin seutu (Säkkijärvi, Viipurin mlk., Viipuri ja Vahviala), ulkosaa-ret ja Lounais-Kannas (Johannes, Koivisto, Suursaari, Lavansaari, Tytärsaari, Seiskari ja Terijoki): Timo Lindroos, Viipurin Pitäjäseura (Kerttu-Liisa Paakkari, Wiipuri-yhdistys)

Lähde: Karjalan Liitto


8

Lappeenrannassa 13.-15.6. vietetyillä karjalai-silla kesäjuhlilla kohtasivat eteläkarjalaiset ja karjalaiset sekä karjalaisuuden ystävät muualta Suomesta.

Karjalaiset tapasivat Lappeenrannassa kesäjuhlilla

Monipuolinen ohjelmatarjonta nivoutui kar-jalaisen sanankäytön ja musiikin ympärille. Kesäjuhlilla kuultiin muun muassa sinne tuo-tettu taidekoulu Estradin Kerro mummo -mu-siikki- ja sirkustaide-esitys, joka kertoo suku-polvien kohtaamisesta sekä dramaturgi Helena Anttosen juhlille tekemä suomen murteita esittelevä runo. Esillä oli myös 110-vuotias Karjala-lehti. Karjalaisuuttaan sai testata Etelä-Karjalan maakuntaliiton Oot sie Karjalasta -testi? Karjalan Liiton järjestämät juhlat saivat liik-keelle myös eteläkarjalaiset ja asetetut kävijä-tavoitteet saavutettiin. Viikonlopun ohjelma-tarjontaan tutustui yli 20 000 henkeä.Karjalaista sanaa kuultiin myös kirjailija Laila Hirvisaaren suulla. Juhlapuheessaan hän muis-teli 70 vuoden takaista evakkomatkaansa.

Sunnuntain kesäjuhlakulkuetta johdossa ratsasti kaksi rakuunaa luurankotakeissaan ja hurmahou-suissaan.

Aiemmista juhlista poiketen liput oli koottu yhteen lip-pulinnaan ja airuet marssivat omissa joukoissaan. Sen sijaan aiempien vuosien tapaan pitäjäseuran lippua kantoi Timo Lindroos.

Airueina toimivat Aila Lindroos ja Liisa Munsterhjelm. Karjalan Liiton puheenjohtaja, kansanedustaja Marjo Matikainen-Kallström pohti puheen-vuorossaan karjalaisten identiteettiä ja kuinka siihen voi oppia lapsesta lähtien. Osa tätä identiteettiä ovat muun muassa kotiseutumat-kat, joille on tärkeää mennä usean sukupolven voimin. Kotiseutumatkat ovat osa hyviä naa-


9

Pitäjäseuran kylttiä kantoi ansiokkaasti Jaakko Ahokas

Juhlapuheen piti kirjailija Laila Hirvisaari Vuoden 2015 Karjalaisille Kesäjuhlille kutsun esittivät Uudenmaan Karjalaisseurojen piirin Antti Kaikkonen ja Pirkko Siili.

Juhlassa nähtiin Karjalaisen Nuorisoliiton tanhuesitys

purisuhteita, joita tulee pitää yllä edelleenkin. Myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö lä-hetti tervehdyksen karjalaiselle juhlaväelle. Ohjelmassa oli myös karjalanpiirakka- ja kyykkäkisailua, maraton, konsertteja, lastenta-pahtumia ja karjalaisten sukujen ja karjalaisten pitäjien esittelyä sekä hengellisiä tilaisuuksia. Karjalainen sanankäyttö on Karjalan Liiton tämän vuoden teema. Karjalaiset kesäjuh-lat järjesti Karjalan Liitto yhteistyössä mm. Lappeenrannan kaupungin, maakuntaliiton ja seurakuntien kanssa.

Teksti: Karjalan LiittoKuvat: Anne Uotinen


10

Viipurin pitäjäseuran perinteistä Elojuhlaa juhlittiin 14.9. Helsingin Karjalatalolla yli 65 hengen voimin. Juhlat käynnisti pitäjäseuran puheenjohtaja Timo Lindroos toivottamalla kaikki juhlavieraat tervetulleeksi ja muistut-tamalla, että perinteiseen elojuhlaan kuului ennen vanhaan satokauden arviointi ja kii-tollisuus vuodentulon valmistumisesta. Näin varsinkin Viipurin maaliskunnassa, joka oli Viipurin tärkeä vilja-aitta ja elintarvikkeiden tuottaja.

Timo Lindroos muistutti myös viimeaikaisista turvallisuuspoliittisista tapahtumista Euroopas-sa. Hän painotti että myös pitäjäseuralaisina voimme olla mukana edistämässä yhteyksiä ja kanssakäymistä. Toivomme, että asiat käänty-vät myönteiseen suuntaan, jotta voimme jatkaa vierailuja sukujemme tärkeillä paikoilla ja tutustuttaa nuorempi sukupolvi omiin juuriinsa Karjalassa.

Timo Lindroos painotti yhteydenpidon ja kans-sakäymisen koskevan myös kaikkia karjalais-seuroja ja pitäjäseuran näkökulmasta varsinkin kaikkia Viipurin alueen seuroja. Jokaisella seuralla on erityisosaamista, josta seurojemme jäsenistö voi yhdessä hyötyä. Hän kertoi, että Helsingissä on viritelty yhteistyötä mm. jaka-malla naapuriseurojen toimintakalenteritie-toja Viipurin pitäjäläisessä sekä järjestämällä yhteiskuljetus Lappeenrantaan karjalaisille

kesäjuhlille. Kaikkien meidän pitääkin nyt kui-tenkin luvata että ollaan jatkossa ahkerampia, vieraillaan toistemme tapahtumissa ja tehdään yhteistyötä.

Karjalan Liiton tervehdyksen juhlaan toi liiton puheenjohtajaksi jatkokaudelle valittu, pitäjä-seuran oman jäsen Marjo Matikainen-Kall-ström. Hän muistutti kuluneen kesän aurin-koisista kesäjuhlista Lappeenrannassa ja siellä julistetusta seurojen lehtikilpailusta, jonka on osa koko kuluvan liittokokouskauden karja-lainen sanankäyttö teemaa. Suomalaiset ovat lukijakansaa ja kilpailu on oiva keino nostaa lehtien statusta. Marjo Matikainen-Kallström kertoi myös Elojuhlan aamupäivällä Hietanie-men hautausmaalla Karjalaan jääneiden muis-topatsaalla pidetystä Jatkosodan päättymiseen liittyneestä tilaisuudesta, jossa olivat läsnä mm. piirien liput sekä muutamia pitäjien lip-puja, mukaan luettuna oman pitäjäseuramme lippu. Liittomme puheenjohtaja kertoi Karjala Liiton täyttävän ensi vuonna 75 vuotta ja että sillä teemalla juhlitaan myös ensi vuoden Kar-jalaisilla Kesäjuhlilla Hyvinkäällä. Toinen nä-kyvä teema ensi vuonna on 150 vuotta täyttävä Kalevala.

Tervehdyksensä lopussa Marjo Matikainen-Kallström kertoi Karjalan Liiton olevan talou-dellisesti kunnossa ja velaton. Jokavuotinen valtionapu ei tule kuitenkaan liitolle automaat-

Elojuhlassa haasteltiin yksin ja yhdessä

Timo Lindroos. Kuva EH

Marjo Matikainen-Kallström. Kuva EH


11

tisesti, vaan se vaatii paljon keskusteluja ja yh-teydenottoja valmistelijoihin. Myös jäsenmak-sut ovat keskeinen tulolähde ja niiden voimin tuotetaan seuroille palveluja ja ohjelmaa. Hän kertoi vielä, että Karjalatalon kunnostamisesta on olemassa suunnitelmat; pintaremonttiahan on tehty onnistuneesti ahkerin talkoovoimin. Kaikkien käytössä oleva käsikirjasto on tutki-joiden suosiossa ja talon seinille ripustettuja taideaarteita on restauroitu yhdessä Helsingin yliopiston kanssa

Karjalan murre ja nykyinen Etelä-Karjala

Elojuhlan juhlapuheen pitäjäksi oli pyy-detty FM, suomen opettaja, suomentaja ja kaakkoismurteiden tuntija Kaisu Lahikaista Lappeenrannasta. Kaisu on pidempiaikaisille Karjala-lehden lukijoille tuttu lehden entisenä toimittajana ja päätoimittajana ja kirjallisuuden harrastajille lukuisten vironkielisten romaa-nien, lastenkirjojen, näytelmien ja runojen suo-mentajana. Karjalaisen sanankäytön teemavuonna Kaisu Lahikaiselle oli sovittu kaakkois-murteiden nykykäyttöä kuvaava Vieläk haastellaan –ot-sikko. Kaisu painotti puheessaan kaakkois-murteiden nykytilaa ja käyttöä. Oivalliset esimerkit sekä tutkimuksen että opetustyössä kerättyinä tietoina valottivat suhtautumista murteeseen ja varsinkin nykyisten etelä-karja-laisten nuorten näkemyksiä karjalaisuudesta. Kaisu Lahikaisen koko juhlapuhe on luettavis-sa toisaalta tässä lehdessä.

Musiikkia ja matkakuvia

Elojuhla ei ollut kuitenkaan pelkkää puhetta, juhlissa kuultiin yhteislaulujen lisäksi myös korkeatasoista soitantaa, jota esittivät Petra Hirvonen pianolla ja Maria Heiskanen poik-kihuilulla. He esittivät Chr.W.Gluckin tanssin, Franz Schubertin Andanten sekä Georg Fried-rich Händel Hallenser-sonaatista numero III osat adagio, allegro, largo ja allegro.

Koska pitäjäseuran oma kotiseutumatka jou-duttiin kesällä peruuttamaan osallistujien vä-häisyyden vuoksi, oli juhlan juontanut Anne Uotinen koonnut valokuvakoosteen omista ja Jari Stirkkisen Karjalaisen Nuorisoliiton

Kaisu Lahikainen. Kuva EH

Kahvitauolla haasteeltiin joka pöydässä. Kuva EH

Juhlapuheenpitäjä Kaisu Lahikainen sai kiitokseksi Saimaan kanavan historia kirjan. Kuva AU


12

matkalla elokuussa ottamista kuvista. Kuvissa käytiin pikaisella nojatuolimatkalla Viipurin korjatussa ja vaaleutta hohtavassa kirjastossa, Terijoen hiekoilla, Ilja Repinin kotimuseon puistossa Kuokkalassa, Edith Södergranin mai-semissa Raivolassa sekä Kivennavan ja Muo-laan kirkonmäillä.

Karjalaisten laulun ja arpajaisvoittojen arvon-nan jälkeen oli taas aika lähteä kotimatkalle: suu makiana haastelusta ja vassa täynnä emän-nistön tarjolle loihtimia piirakoita, pullaa ja kakkuja.

teksti: Anne Uotinenkuvat: Erkki Heiskanen (EH) ja Anne Uotinen (AU)

Vieläk haastellaa - Karjalaisesta murteesta

FM Kaisu Lahikaisen juhlapuhe Elojuhlassa 14.9.2014

Kiitoksii kutsusta haastelemmaa karjalaisesta sanankäytöstä!

Miten moni teistä oli kesäjuhlilla Lappeen-rannassa? Juhlien teemana oli ”Haastellaan Lappeenrannassa”. Sitähän se karjalainen sa-nankäyttö on, haastelemista – toki myös kirjal-lisuutta ja hengellistä tai laulettua sanaa, kuten Karjalan Liiton Karjalan kunnaat -lehdessä todetaan vuosien 2014–2016 vuosien teemasta liitossa. Puhun sanankäytöstä erityisesti mur-teen kannalta.

Kun kävitte kesäjuhlilla – kuulitteko karja-laista murretta kaduilla ja satamassa, ihan lappeenrantalaisten haastamana? Tuntuiko tutulta? Viipurin ja Lappeen murteet ovat ol-leet aika lähellä toisiaan, eihän matkakaan ole pitkä. Yhteistä on esimerkiksi se, että ennen vanhaan sana metsä oli sekä Lappeen seuduilla että Viipurin tienoilla messä: messän. Kenen muistissa on tällainen viipurilainen muoto? Lappeenrannasta tämä muoto on jo aikaa hä-vinnyt ja tilalle on tullut mettä: metän.

Eroja toki on myös, ja niistä ehkä huomatta-vin on se, että lappeenrantalaiset sanovat mie: miuta, kun melkein joka paikassa muualla kaakkoismurteen eli Karjalan murteen alueella sanotaan mie: minnuu. Siinä lienevät lappeen-rantalaiset ottaneet käyttöön saman taivutus-muodon kuin pronomineissa myö: meitä, työ: teitä. Sellainenkin ero on vanhastaan ollut, että muualla eteläisessä Karjalassa on sanottu hyö ottaat, hyö antaat, mutta Lappeella on ollut muoto hyö ottaavat ja antaavat.

Tämähän ei ole mikään ihme, koska sanotaan, että kaakkoismurre on suomen kielen hajanai-sin ja että melkeinpä joka pitäjässä on ollut oma murteensa.

Kaakkoismurretta ei ole tutkittu viime aikoina kovin paljon. Lappeenrantaan viisi vuotta sit-

Naisvoittoinen esiintyjäkaarti: Marjo Matikainen-Kallström, Petra Hirvonen, Timo Lindroos, Kaisu Lahikainen ja Maria Heiskanen

Petra Hirvonen (piano) ja Maria Heiskanen (poikkihuilu) viihdyttivät yleisöä klassisen musiikin sävelin. Kuva AU


13

ten muuttanut murretutkija Hanna Lappalainen pitää Lappeenrannan Uutiset -lehden elokui-sessa haastattelussa syynä esimerkiksi sitä, että kaakkoismurteiden puhujamäärä on vähenty-nyt eikä siirtokarjalaisten murre ole siirtynyt jälkipolville.

Silti murrettamme tutkitaan, erityisesti Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa. Hyvin kiin-nostavasti murteen säilyminen ja käsitykset murteesta tulevat esille artikkelikokoelmassa Monenlaiset karjalaiset – Suomen karjalaisten kielellinen identiteetti, jonka ovat toimittaneet Marjatta Palander ja Anne-Maria Nupponen ja jonka Joensuun yliopiston humanistinen tiede-kunta julkaisi 2005.Artikkelikokoelmassa on esimerkiksi monille karjalaisille tuttuja seikkoja sisältävä artikkeli Iloisuus ja eloisa murre – siirtokarjalaisten käsityksiä ja havaintoja murteesta ja karjalai-suudesta. Palanderin ja Nupposen artikkelista Karjalaisten ”karjala” – jossa on tutkittu pää-osin kotiseudullaan asuvia nuoria – taas näkyy, että eteläkarjalaisilla nuorilla on hyvin posi-tiivinen kuva murteestaan ja sellainen käsitys, että muutkin pitävät siitä.

Mie juttelen mielelläni Lappeenrannan ja Etelä-Karjalan murreasioista, koska olen sieltä kotoisin, Lauritsalasta. Mutta toki myös sen vuoksi, että Etelä-Karjalassa niin kaakkois-murre kuin sen puhujat ovat kotiseudullaan. Tosin sellaisena kuin te ehkä lapsuudesta karjalaisen murteen muistatte, sitä ei ole enää missään. Murrekin muuttuu.

Äidinkielen opettajana tein viime keväänä epätieteellisen ja nopean kyselyn yhdelle ope-tusryhmälle, pääosin 18-vuotiaille murresa-nojen ja -piirteiden tuntemuksesta ja käytöstä. Vastaajia oli 27, ja suurin osa heistä ilmoitti puhuvansa eteläkarjalaista puhekieltä tai Lap-peenrannan murretta tai puhekieltä. Yksi pu-huu Karjalan murretta, yksi yksilöidysti Ruo-kolahden murretta.

Kysymykseen, mitä Karjala ja karjalaisuus tuovat mieleen, tuli tällaisia vastauksia: Suo-men vanhan Karjalan, murteen, kansallispu-vut, ruokakulttuurin, oluen, karjalanpaistin,

suomalaisuuden, punaisen ja mustan, sodan ja ihmiset, jotka asuivat Karjalassa, rennot ihmi-set, Kaakkois-Suomen ja Venäjän rajan toisella puolella olevat Karjalan alueet, vanhat ihmiset, joiden nuoruudessa puolet Karjalasta annettiin Venäjälle, pienen kylän metsän ympäröimänä, äänekkyyden suorasanaisuuden, vanhuuden, menetetyn alueen, Kalevalan, vanhat pirteät mummot, jotka leipoo hyvää pullaa, paljon puhuvat mummot, vanhat ihmiset, puhetyylin, sodan ja karjalanpiirakat, evakoitumisen, iloi-sia ja vetreitä vanhan kansan pukuihin sonnus-tautuneita mummoja, jotka tuputtavat karja-lanpiirakoita, stereotyyppiset luonteenpiirteet: iloisuuden, reippauden, puheliaisuuden; vie-raanvaraisuuden, sitkeyden, sisun, Karjalaisten laulun. Vastauksissa toistuvat sota, luovutettu alue, puhetyyli, menneisyys, ruoka. Vain yksi vastaaja toteaa, että Karjala tuo mieleen Etelä-Karjalan, ”josta olen kotoisin”.

Kielen piirteistä eniten käytetään tuttuja mietä ja sietä. Vain yksi vastaaja ilmoittaa, ettei käy-tä mie- ja sie-pronomineja. Kaikki muut käyt-tävät niitä ja useimmat myös muotoja myö- ja työ. Hää ja hyö ovat kaikille tuttuja, mutta lähes kaikkien omasta puheesta ne ovat pudon-neet pois. Murteelle tyypillisistä muodoista suurin osa on tuttuja, mutta niitä käytetään vähän. Vieraimpia on loi-monikko: tyttölöi tai tyttölöitä, vaikka muutama senkin tunsin. Omassa puheessa yleisimmässä käytössä ovat murteellinen verbimuoto juossa tai pessä ja muoto kotonta tai siintä, jolla on sijamuotoni-menä eksessiivi, sekä tietysti yleispuhekie-leenkin kuuluva d:n kato ja kaakkoismurteelle tyypillinen loppu-n:n tai vokaalin häviäminen.

Kokeilin myös eräiden murresanojen tunte-musta. Haastaa oli karjalaisessa merkitykses-sään useimmille tuttu. Vain neljä arveli sen tarkoittavan ainoastaan esimerkiksi oikeuteen tai kilpailuun haastamista. Muut olivatkin kovin vieraita. Tuiman tiesi yksi tarkoittavan suolatonta (tai länsimurteissa suolaista), ka-pustan tunsi yksi ja koussikan kaksi. Sutki ei ollut tuttu kenellekään. Kyselytilanne ei ollut paras mahdollinen, mutta vaikkapa venäläiset lainasanat, jotka vielä omassa nuoruudessani mummin käyttäminä ja häneltä opittuina olivat


14

Imatran ja – osin itse keksityn – imatralaisen puhetavan kaikkien tietoisuuteen.

Etelä-Karjalan murteelle on käännetty 2000-lu-vun alusta alkaen Matti J. Kurosen tekemät Katekismus ja Markuksen evankeliumi, miun kääntämäni Asterix-albumi Ruusu ja miekka nimellä Kallija tyttölöi sekä Helena Anttosen Simpeleen murteelle kääntämä Aku Ankka -albumi Kaik lutviutuup. Viimeisimpänä kään-nöksistä lienee Helena Anttosen tekemä Mie rakastan sinnuu karjalaks, jossa voi vertailla murrekäännöksiä alkuperäiseen runoon. Itse tein 2004 ilmestyneen pienen murresanakirjan Silviisii. Kaikki muut kirjat on myyty loppuun ja niitä löytyy vain kirjastosta, mutta Karjalai-sii katkismus on ilmestynyt uusintapainoksena tänä vuonna. Tämän esitykseni nimenä on Vieläk haastel-laa? Uskon, että vaikka nykyinen elämänmuo-to vie paljon murretta mennessään, haastelu silti säilyy. Mie ja sie sisältävät myös karjalais-ta mentaliteettia – sitä mitä sanotaan iloiseksi ja välittömäksi; sellaisen mielikuvan saa meiän murteesta, jota kirjailija Kersti Bergroth kau-niisti kutsui taivaskelpoiseksi mie ja sie -kie-leksi.

Vieläk haastellaa – haastellaa vaa, minkä keri-tää!

minulle tuttuja, eivät ehkä enää ole juuri käy-tössä.

Mie ja sie tuntuvat pitävän parhaiten pintansa. Ne ovat kaakkoismurteen puhujille leimallisia, niistä heidät tunnistaa, mutta samalla niihin liittyy myönteisiä mielikuvia. Myös tutkija Heikki Leskinen, joka tarkasteli länsimurtei-den alueelle muuttaneiden siirtokarjalaisten murretta vuonna 1980, on todennut, että mie ja sie ovat säilyneet hyvin karjalaisten murteessa. Mie on tutkimusten mukaan levinnyt myös Pohjois-Karjalan suuntaan.

Murteet ovat nousseet 1990-luvulta alkaen uu-della tavalla esiin. On syntynyt murreseuroja, murrekilpailuja ja murteelle käännettyjä sarja-kuvia, osin muitakin tekstejä. Lisäksi murteita käytetään tietoisesti imagon ja mielikuvien rakentamiseen. Nykykielen kääntäminen mur-teelle ei ole erityisen helppoa, koska käsitteet ovat monesti kovin erilaisia. Palanderin ja Nupposen haastattelemista nuorista monet pitävät kirjoitettua murretta vaikealukuisena. Kirjoitettu teksti ikään kuin liioittelee murretta ja vaikuttaa ”väkisin tehdyltä”. Murresarja-kuvien ja muidenkin käännösten ansiosta eri murteet kuitenkin näkyvät ja ovat tulleet tun-netuiksi eri puolilla Suomea, mikä on nuorten mielestä hyvä asia.

Murteiden leviämistä ja tunnetuksi tulemista lisäävät julkisuuden henkilöt, jotka puhuvat avoimesti kotimurrettaan. Heidän esimerk-kinsä saattaa auttaa muitakin säilyttämään murteensa. Palanderin ja Nupposen haas-tattelemien nuorten mielestä julkisuudessa haastavat positiivisella tavalla valtioneuvos Riitta Uosukainen, hiihtäjä Marja-Liisa Kir-vesniemi, euroviisuedustaja Hanna Pakarinen ja Kotiteollisuus-metallimusiikkiyhtyeen Jouni Hynynen.

Eräissä televisiosarjoissa on myös puhuttu eteläkarjalaisittain. Esimerkkejä ovat Koti-kadun Anja Partanen, jota esitti Eeva Litma-nen, Hynttyyt yhteen -sarjan Eija Vilppaan roolisuoritukset sekä Ihmeiden tekijät -sarjan Maija Lehmus, jota näytteli Anu Hälvä. Tämän vuoden Putous-kilpailun voittaja Antsku toi


15

Karjalan kannasta muistellen 2014

Karjala kallis syntymämaa, siellä on juureni, sinua kaipaan mä vaan.

Kunnailla koivut ja kukkia maas, käkönen kauniisti kukkua saa. Vehreät laaksot ja siintävät salmet, järvissä sorsat soudella saa. Vihreät niityt ja viljavat pellot, syksyllä sadon korjata saa.

Karjalan kannas tuhat vuosien saatossasinun kohtalos kova ollut on. Nyky sivistyskansa, entiset virheet korjata vois.

Suojele suuri Luoja pientä Suomen maata ja kansaa sen, evakkopoluille joutumasta, kohtalon kovan kolhimaksi.

Sulje suurien siipies suojaa suloinen Suomen maa,sitä pyydän mä vaan!

Kirsti Vainikka

Kunniakäynti Hietaniemen hautausmaalle 14.9.

Kunnianosoituksena menetetylle Karjalalle ja Karjalaan jääneille vainajille Karjalan Liitto laski seppeleen Hietaniemen hautausmaalla Karjalaan jääneiden vainajien muistopatsaalle sunnuntaina 14.9. Karjalaisseurojen piirien lippuja ja oman seuramme lippu juhlistivat tilaisuutta.

Kuvat: Mervi Piipponen, Karjalan Liitto

Muistopuheen tilaisuudessa piti liiton puheenjohtaja Marjo Matikainen-Kallström, joka laski seppeleen yhdessä varapuheenjohtaja Eevaliisa Kurjen ja toimin-nanjohtaja Satu Hallenbergin kanssa.

Ryhdikäs lippurivi. Pitäjäseuran lippua kantoi puheen-johtajamme Timo Lindroos.


16

Nuorisoseura Pihkan väki vietti Vihdin seurakuntatalolla karja-laista syysjuhlaa

Juhlassa muisteltiin kesäkuussa 70- vuotta sit-ten tapahtunutta ent. Viipurin mlk:n kotikylä Pihkalan evakuointia. Talvisodan evakuoin-neista tulee puolestaan tänä syksynä kuluneek-si jo 75 vuotta.

Juhlaan oli kokoontunut yli 60 NS- Pihkan eri-ikäistä jäsentä. Vanhimmat olivat aikalaisto-distajia itse kaksikin kertaa kotinsa jättäneitä, nuorimmat taas toisessa ja kolmannessa pol-vessa, sukujensa kohtaloista kiinnostuneita.

NS- Pihkan puheenjohtaja Päivi Putkonen-He-gazi avasi juhlan ja pohti omassa osuudessaan miten sotien jälkeen syntyneenä olisi itse sel-viytynyt kaikista niistä vastuksista mitä van-hempansa olivat kokeneet. Miltä epätietoisuus sodassa olleiden isien, sukulaisten ja ystävien kohtalosta ja perheiden hajoamisesta saattoi tuntua.

Juhlapuheen pitäjä Timo Lindroos keskittyi esityksessään kuvaamaan talvisodan evaku-

ointeja. Viipurin pitäjäseuran vankka jäsen ins. Heikki I. Reijosen on koonnut yli 150 sivua käsittävän kannakselaisten pitäjien evakuointia koskevan selvityksen. Viipurin maalaiskuntaa koskeva lyhennelmä on luettavissa pitäjä-seuramme nettisivuilta kohdasta Jäsenlehti 2012/2.

Evakko käsitteenä, ymmärretään nykyisin hyvinkin laajana. Evakuoinnin syynä voi olla putkiremontti tai homekorjaus (home-evakko). Evakossa ollaan lyhyt aika ja palataan takai-sin entistä ehompaan kotiin, työpaikkaan tai kouluun. Tätä paluu käsitystä ovat nykyaikana muuttaneet mm. Japanin ja Tshernobylin ydin-onnettomuudet sekä mm. tsunami ja ympäris-tötuhot.

Rintamaevakko-sana syntyi sotiemme yh-teydessä, kuvaamaan rintaman alta ja sen taustasta aina 10- 40 km etäisyydeltä evaku-oituja. Evakuoinnilla tavoiteltiin taistelevien joukkojen toimintavapautta rajoittavan väestön siirtämistä pois välittömältä sotatoimialueelta. Puolustava armeija tarvitsi tiestön vapaaksi operaatioitaan ja huoltoaan varten. Erityisesti talvisodassa tarvittiin myös kaikki mahdolliset majoitustilat kenttäarmeijan esikuntien, lääkin-tähuollon ja majoituksen käyttöön. Armeijan suunnitelmissa ei siviiliväestön omaisuuden evakuoinnille ollut juurikaan sijaa. Niinpä rintamaevakot joutuivatkin poistumaan ko-toaan pikaisesti, päällään vain pitovaatteet, muutaman päivän eväät ja omaisuutta sai ottaa mukaan vain sen verran kuin jaksoi kantaa. Kannaksen pitäjissä asukkaat käskettiin ko-

Puheenjohtaja Päivi Putkonen- Hegazi

Juhlapuhuja Timo Lindroos


17

koontumaan illaksi rautatieasemille ja siellä he nousivat evakkojuniin. Perääntyvän armeijam-me suojajoukot viivyttivät ja polttivat raken-nukset sekä kaiken vihollista ehkä hyödyttävän omaisuuden perääntyessään muutaman ensim-mäisen sotapäivän aikana pääpuolustuslinjalle.

Sota-ajan evakot eivät kuitenkaan olleet yhtenäinen ryhmä. Pakenemaan oli jouduttu erilaisista tilanteista ja eri aikoina. Osa pakeni sodan jaloista jopa yöpuvuissa, kun vieraan valtakunnan sotilaat ilmestyivät yllättäen varhain ensimmäisen sotapäivän aamuna ko-tipihalle. Sodan ajanjakson mukaan ryhdyttiin myöhemmin puhumaan myös talvisodan-, jatkosodan- ja Lapinsodan evakoista. Rauhan oloissa evakuoituja ryhmiä olivat mm luovu-tetun alueen-, Hangon- ja Porkkalan evakot. Rauhan ajan sekä luovutetun alueen evakot lähtivät kotoaan rauhansopimuksen toteuttami-seksi, kun sen ehdot tulivat tietoon. Evakuointi oli varsin tehokasta ja sen toteuttamiseen kes-kitettiin paljon voimavaroja. Asunnot ja raken-nukset jäivät N:liitolle ehjinä ja tyhjinä.

Pommitusevakot lähtivät taajamista ja kau-pungeista usein vapaaehtoisesti ensimmäisten pommitusten jälkeen. Naiset, vanhukset ja lapset siirtyivät sukulaispaikkoihin, usein lä-hiseutujen maalaistaloihin. Sumuisina ja huo-noina lentosään päivinä pommitusevakot saat-toivat käydä kotona noutamassa elämiselle tarpeellista omaisuuttaan. Onnekkaimmat palasivat pommitusten tauotessa ja viimeis-tään sodan jälkeen ehjiin koteihinsa. Niiden kohtalo puolestaan oli kova, jotka menettivät pommituksissa kotinsa ja koko omaisuutensa. Koti ja irtaimisto menivät, joiltakin terveys ja henkikin.

Siirtoväeksi ryhdyttiin nimittämään viralli-sessa kielenkäytössä mm. myöhemmässä lain-säädännössä sotatoimi- ja luovutetulta alueelta evakuoituja henkilöitä.

Pihkalan kylän evakuointi kesäkuussa 1944 Viimeisen lähdön tunnelmista juhannuksen alla kertoivat juhlamme panelistit. Lähtö-aamuna kaikilla oli kiire, sodan kumu kuului

Viipurista ja Kannakselta. Talojen miesväki oli sotapalveluksessa ja kylässä oli vanhempaa väkeä ja paneeliin osallistuvat muistelijat itse olivat 10–16 -vuotiaita. Tämän ikäiset nuoret miehet joutuivat jo vastaamaan monista lähdön valmisteluista. Taloista oli luovutettu parhaat hevoset armeijalle, jäljelle jääneet valjastettiin kärrien eteen. Kärryihin lastattiin tärkein omai-suus, se mitä sopi ja kärryjen perään sidottiin vielä talojen karjaa. Jo edeltävinä päivinä oli käsketty toimittamaan tärkeimpiä maatalous-koneita ja tarvikkeita huolellisesti nimikoituina rautatieasemille tai tienvarsien kokoamispai-koille. Kärrien lastauksen aikana, pojat, nuoria ja uteliaita kun olivat, seurasivat Saimaan ka-navalla Juustilan suluilla tapahtuvaa näytelmää kun venäläiset pommikoneet pommittivat ja ilmatorjunnan savuhattarat pilkuttivat taivasta. Muutamat uskalikot nousivat kuormien ja ra-kennusten katoillekin seuraamaan näytelmää. Näissä tunnelmissa Pihkalan kotikylä oli jätet-tävä ja evakkomatka kohti tuntematonta alkoi. Sodan lopputuloksesta ei tuolloin tiedetty ja vaikka rintama ei koskaan ulottunutkaan Pih-kalaan asti, oli kylä luovutettava rauhanteossa.

Karjalaiseen juhlaperinteeseen kuuluu tietysti myös hyvä ruoka ja kahvi, tällä kertaa ome-napiirakan kera. Juhlan musiikkiosuudesta huolehtivat duo Hulda & Jalmari, piikatyttö ja renkipoika, sekä juhlaväen yhteislaulut. Juhlan lopuksi kajautettiin Karjalaisten laulu.

teksti: Timo Lindrooskuvat: Irene Arokko

Panelistit vasemmalta: Kauko Villanen, Helge Putkonen, Teuvo Moisio, Mauno Kemppi, Keijo Kuusela


18

Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura on eräitä maamme vanhimpia yhdistyksiä, perus-tettu vuonna 1845. Seura on pitkän historiansa aikana kokenut monenlaisia vaiheita ja sen tehtävä on muuttunut sen myötä, kun suo-menkielen ja kulttuurin asema on maassamme kehittynyt. Yhdistys perustettiin alun perin ajamaan suomen kielen asemaa erityisesti Viipurissa ja muualla Itä-Suomessa – tavoit-teet olivat pitkälti samat kuin helsinkiläisellä sisaryhdistyksellä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralla. 1800-luvulla keinoina olivat muun muassa oppikirjojen ja muun sivistävän kir-jallisuuden julkaisu, pitäjänkirjastojen perus-taminen ja olipa seuralla myös oma koulunsa, jota nimitettiin Wilken kouluksi siihen saadun alkupääoman lahjoittajan mukaan.

1900-luvulla seuran toiminta on muuttunut ja sotien jälkeen kotipaikkakin vaihtui Helsin-giksi: seura on tehnyt ja ollut tukemassa useita Viipuriin liittyviä projekteja. Tänä päivänä seuran missio onkin Viipuri-tietouden lisäämi-nen. Tähän tavoitteeseen pyritään järjestämällä esitelmätilaisuuksia, julkaisemalla Viipuria koskevia teoksia ja edistämällä tutkimusta. Tärkein vuotuinen seuran yleisötilaisuus on 7.9., seuran perustamispäivänä, järjestettävä Viipuri-tutkimuksen päivä, joka tänä vuonna käsitteli teemaa ”Viipuri 1914–1918”. Vuotuinen teema valitaan ajankohtaisesta aiheesta ja paikalle pyritään saamaan aiheen johtavat asiantuntijat.

Ensi vuonna seura järjestää lisäksi Helsingin yliopistolla luentosarjan Viipuri-tematiikasta, jonka tavoitteena on saada myös tulevaisuuden historioitsijat, nykyiset opiskelijat, kiinnostu-maan Viipurista. Luentosarjan pohjalta seura julkaisee myös 170-vuotis juhlavuotensa kun-niaksi teoksen, joka jatkaa 1970-luvulla aloi-tettu Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita sarjaa. Teos on myös johdantoa seu-raavien vuosien suurhankkeelle neliosaiselle teossarjalle Viipuri, kulttuurin kaupunki, jonka tavoitteena on päivittää tutkimustilannetta ja

toisaalta myös koota ensimmäistä kertaa yksiin kansiin Viipuria koskeva tieto nimenomaan kulttuurin näkökulmasta. Samaan aikaan seura pyrkii myös kokoamaan verkkoon Viipuria koskevaa aineistoa muun muassa digitoimalla omia vanhoja julkaisujaan.

Lisätietoja seurasta: www.vsks.net

teksti: Sanna Supponen, sihteeri-tiedottaja

Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura ry


19

Maaseudun rauha ympäröi meitä ja viihdym-me erinomaisen hyvin täällä. Tämä on suuri siisti maalaistalo, jonka tupa on 9,50 x 9,25 metriä, keittiön lisäksi kolme kamaria. Näin kirjoitti yliveteläinen Leena Pullinen, kahden lapsen äiti jo 9.12.1939 evakkopaikastaan Suomenniemen Särkän talosta.

Joulukirje 23.12. oli edelleen luottavainen: Tupaan on luvassa 37 jouluvierasta, tietysti ainakin “kahdessa kattauksessa”. En ymmär-rä, mistä hyvästä meitä nyt suositaan. Tuntuu aivan pelottavalta, minkä edellä tämä kaikki on, Leena kirjoittaa ystävättärelleen Helvi Pilkamalle Kuusankoskelle.

Jo toisena talvisodan sotapäivänä oli lähtö evakkoon Juustilan tietä 120 kilometrin päässä olevaan neljän hevosmiesperheen evakkopaik-kaan. Juuri oli tullut tieto, että hänen isänsä talo Kanneljärvellä rajan tuntumassa oli pala-nut, poltetun maan taktiikkaa noudatettiin.

Pulliset asuivat kolmen Pitkäsen kanssa, vie-reisessä huoneessa “Buttenhoffit, koira, rouva, miniä, lastenhoitaja ja kaksi kuvankaunista lasta, Harri ja Harriet . Keittiössä asui rouva Grönroos neljän lapsensa ja äitinsä kanssa ja viimeisessä huoneessa isäntäperhe, mukanaan seitsenvuotias poika. Tuvassa nukkuivat renki, piika ja neiti Pitkänen. Jouluksi oli tiedossa

Talvisodan joulupöydässä Suomenniemen Särkällä Viipurin seudun hevosmiesten perheet evakossa 1939

vieraita ja vahvuudeksi tulee jouluiksi siis 37 henkilöä. Olemme kuitenkin kuin yhtä suurta perhettä. Perheillä oli ajan tavan mukaan ko-tiapulaiset ja talon apulaiset olivat piikoja ja renkejä. Eri-Aaroni ja lapset Pimeään talveen toivat vaihtelua hevoset, nii-tä oli talossa useitakin ja edessä oli yllätys. Tänne tuli sellainen suuruus kuin murtolainen ori Eri-Aaroni ja maalaiskuntalaisten yhteinen ori Valssin Rytmi. Buttenhoffin Eri-Aaroni oli ensimmäisenä kylmäverisenä alittanut 2000 metrillä kolme minuuttia. Lapsista suurim-mat eivät hevosia pelänneet. Pääsivätpä vielä Eri-Aaronin kyytiin valoisaan aikaan ajelulle vaikka Suomenniemen kirkolle. Leipäpalaset kelpasivat rauhallisille hevosille ja saipa Eri-Aaronia kävelyttääkin.

Viisikymmentä vuotta talvisodan jälkeen ei Särkän perheessä muistettu Pullisia, Grönrooseja eikä Pitkäsiä, mutta Buttenhoffit ja Eri-Aaroni, ne nimet elävät vielä 75 vuoden jälkeenkin.

Talven mittaan Särkän todella pitkän puu-kuurin halot tietysti vähenivät ja tekivät tilaa Viipurin maalaiskunnasta saapuville arvotava-roille lähestyvän rintaman jaloista. Avustustarjous Tanskasta

Kannaksella oli sodan alla tanskalaisia maa-tilojen poikia ja tyttöjä puolen sataa opet-tamassa uutta eli sokerijuurikkaan viljelyä. Ylivedelläkin oli Aksel Jensen, pidetty poika, joka oppi puhumaan kieltään niin, että ruotsin-taitoiset ymmärsivät.

Jo 10.12.1939 saapui pikakirje Tanskasta: Tarjoamme Teille, hyvä rouva ja pojat, ka-ton päälle päänne, jos venäläiset uhkaavat. Äitini pääsi heti vastaamaan, että rintamamme pitää, meillä ei ole hätää, olemme kaukana

Vain vuosi perhekuvan otosta 1938 ja vänrikki Lauri Pullinen evakuoi karjaa rintaman tutumassa, Antti, Pekka ja Leena olivat evakossa ja 13.3.1940 yli 400 000 suomalaisen tavoin ilman kotia.


20

Suomenniemellä. Kirjeenvaihto jatkui, saat-toipa äiti jo kesäkuussa 1940 ilmoittaa, että meillä on oma katto Oitissa päämme päällä. ”On tyskarna hotar Eder, kom hit Oitti. Vi har freden med ryssarna och egen tak.” Yhteys säilyi yli puoli vuosisataa, käytiin Tanskassa ja käytiin Suomessa. Käsiala heikkeni Tanskassa ja Jensenit ovat nyt poissa.

Jouluna oli rintama kaukana Leena Pullisen kirje jatkuu. Kirjoitan tätä jou-luaattona. Olemme juuri paistaneet leegion joulutorttuja, jotka onnistuivat erittäin hyvin -ja joulupullan. Kinkku on nyt uunissa ja joulu-kuusi tuotu sulamaan tupaan. Lapset harjoit-televat parastaikaa lauluja ja leikkejä tuvassa. Kohta alkaa saunottaminen. Sekin on aikaa viepää hommaa, vai mitä luulet, tällaiselle joukolle. Iltaisin teemme kyläläisten kanssa käsitöitä tuvassa ja odottelemme uutisia ja postia.

Särkän suuri tupa olikin aina täynnä, ahkerat kädet tekivät neuloivat paksuja käsineitä, suu-ria sukkia ja kypäränsuojuksia.

Lapset ovat terveitä ja heillä on hyvin hauskaa keskenään. Heitä on kaikkiaan 11 ja kaikki ovat leikki-iässä. Buttenhoffin lastenneiti on oikein etevä askarruttamaan ja kasvattamaan heitä.

Mutta uutisia ei tullut Viipurin radioaallot olivat tukossa vihollisen häirinnän vuoksi ja Lahdenkin sinänsä voima-kasta lähetystä keskeyttivät Tiltujen ja Äikiöit-ten välihuudot. Mutta tammikuussa ei Lahdes-takaan kuulunut Suomen yleisradio.

- Onko se jo Lahes !!

Naiset parahtivat hillittömään itkuun ja se itku tarttui meihin lapsiin. Ikuisesti unohtumatto-mana.Lehdet sentään tulivat, miesten kautta kuultiin, että Lahden suuraseman lähetyshuone oli saa-nut vihollisen pommista osuman. Heikko Porin asema ei Suomenniemelle kuulunut ja näin

tuli tämän kirjoittajallekin, aikanaan radiotoi-mittajana toimineelle, väkevä kokemus radion tärkeydestä.

Myöhempi tieto kertoo, että Poriin oli Englan- nin Marconin tehtaalta tilattu hyvin voimakas radiolähetin. Englanti oli takavarikoinut tietys-ti sen tarpeisiinsa. Aikanaan koneisto vapautui ja taitaa nyt “yleisistä syistä” olla Ruotsin puo-lella varastossa. Sota hallitsi ajatuksia Varttunut väki eli päivät ja yöt sodan tunnel-missa. Särkän evakot olivat monilapsisten per-heiden äitejä, miehiä oli rintamilla ja sodan ajan tehtävissä ja veljiäkin eturintamalla. Kirjeet kulkivat, puhelin toimi ja huhuja oli liikkeellä. Iltapimeällä ei desanttipelon vuosi kuljettu kuin joukossa, mieluummin aseistettu varttunut suojeluskuntalainen mukana. Ikkunat olivat pimennettyjä ja päivisin taivaalla kulke-vien viholliskoneiden lautat piirsivät valkoisia vanojaan hyvin korkealla.

Helmikuussa rintama Summan kohdalla sortui, sota lähestyi Talin korkeudella ja evakkojen tuli aika siirtyä länteen päin. Äidinisä lähetteli kirjeitä jostain kummasta Tyrvään suunnasta ja kutsui evakkokattonsa alle.

Kuorma-autokyyti vei katkuisen Mikkelin lävitse, pommituksissa tuhoutuneista puura-kennuksista nousi märän sahanpurun haju. Se tuntuu nenässä vieläkin Mikkelin lävitse mat-katessa.Äidin kertoman mukaan yö meni Pieksämäen aseman lattialla ja junaan saatiin vaivoin suuri pärekorimme. Siinä oli pohjalla perheen hää-lahja, suuri Junghans-seinäkello, sänkyvaat-teita, meidän poikien potta, vesikannu ja pieni vati.

Äidin usein toistama kertomus jatkuu: Oli se murheellista matkantekoa kahden villin lapsen kanssa täpötäyden junan ahtaudessa. Mies Kannaksella, suuren karjan lehmät tapettuna Ylivedellä luomatautisina siirtokiellossa, ta-varat Särkän puukuurissa, vihollinen lähellä Talia. Täyteen vedetty seinäkello hermostui


21

makuulla vaatteiden alla - ja alkoi lyödä ja lyödä puolen päivän lyöntejään. Aloin väsy-myksestä lähes hysteerisesti nauraa ja kaivaa seinäkelloa esille. Sieltä se löytyi - ja oli saa-nut 12 lyöntiään ilmoille.Junavaunun tungoksessa virkkoi varttunut vanhempi mieshenkilö. - Kyllä te karjalaiset pärjäätte, kun te jaksatte nauraa. Kyllä on pärjätty ja naurettu - kellokin on tallella, tosin vetoavaimensa muutoissa kadottaneena. Pieniä ovat murheet - lohduttajia löytyy Tämän kirjoittajan murheena oli, että joulu-kuun alun evakkokuormaan ei hänen hieno puinen keinuhevosensa päässyt. Harjastukka Heppa, nahkainen satula, ohjakset jalustimet ja kaikki. Mutta äidin ompelukone, säkit sun se-paraattorit mahtuivat. Sitä oli vaikea sulattaa. Tähän toi sitten lohtua Eri-Aaroni ja Valssin Rytmi sekä Särkän karjan suloiset vasikat ja possut, kissoja unohtamatta. Meidän poikien iloksi kotiin otetut oravanpojat oli jo lokakuus-

Särkän talo nytSuomenniemen kunta liittyi 2013 Mikkeliin silloisine

763 asukkaineen. Suomenkylän Särkän talossa nyt jo kolmas polvi, sil-

loisen isännän Aatun poika Sulo oli 1939 seitsenvuoti-as ja kuoli tapaturmassa Saimaan kanavan työmaalla 1965. Karjasta luovuttiin 1995 ja sokerijuurikkaasta kymmenen vuotta sitten. Juurikas oli Särkän maille

sopiva, sadot jopa 40.000 - 45.000 kiloa hehtaarilta.Nyt yli viisikymppinen Antti keskittyy metsänhoitoon,

toki viljaa kylvetään edelleen avarilla pelloilla.

- Ei tupa ole suuri, se on sopivan kokoinen, arvioi ny-kyinen isäntä Antti Särkkä. Hän joutuu siristelemään silmiään ihastellessaan evakkojen kiitoslaattaa, oikealla 1939 nelivuotinen Antti Pullinen

Antit istuttavat itsenäisyyden kuusen pojanpoikasia. Viisi tainta kuvaa neljää evakkoperhettä ja viides isän-täperhettä, jonka poika oli vuonna 1939 seitsenvuotias.

Särkän päärakennus on saanut suuret ikkunat ja uuden paneloinnin. Pitkässä piharakennuksessa on nyt läm-pökeskus ja vellikello tornissaan kutsui aikanaan talon väen aterialle.

sa YH:n ( = ylimääräiset kertausharjoitukset) aikaan laskettu pihaan ja yritetty vierottaa.

Tämän vuosituhannen puolella Yliveden Nuorisoseuran 100 -vuotisjuhlien aikaan vanhan kodin pihassa kaksi killisilmä-oravaa tuli katsomaan kotinsa rauniolla istuvaa wan-husta, jota kolme kotimetsien käkeä todella kovaa mutta kauniisti tervehtivät Kilpeenjoen, Kukkarovuoren ja Ventelän suunnista. tekstit: Antti PullinenKirjoittaja on 1935 Viipurin maalaiskunnassa syntynyt toimittaja ja tietokirjailija, eläkkeellä.

Kuvat: Virpi Närkki


22

Käynti isäni kodissa Viipurissa

”Toivotan sydämestäni onnea tälle suurelle seikkailullesi ja kerro Pirkolta paljon ter-veisiä, jos pääsette sisään asuntoon,” sanoi tätini minulle kun kerroin, että olen aikeissa soittaa heidän vanhan kotinsa ovikelloa Vii-purissa. Valitettavasti isäni ei ole enää täällä maan päällä kuullakseen tästä seikkailus-ta, mutta en epäile hetkeäkään, etteikö hän tarkkaillut matkan jokaista minuuttia siitä huolimatta.

Elokuisena viikonloppuna suuntasimme Kar-jalaisen Nuorisoliiton Kurppamatkalla kohti Terijokea. Sekä menomatkalla että tulomatkal-la oli tarkoitus pysähtyä Viipurissa. Isäni syn-nyinkaupungissa.

Jo viime vuonna päätin, että tänä vuonna on vihdoin aika uskaltautua etsimään isän kotiovi ja mennä soittamaan ovikelloa.

Matkan ensimmäisenä päivänä menimme tut-kimaan osoitetta, jonka olin löytänyt Viipurin puhelinluettelosta vuodelta 1939.

Talo sijaitsee Punaisenlähteen torin laidassa. Numeroinnit ovat hiukan muuttuneet vuosien varrella, joten oli hankalaa löytää oikeaa ovea eikä rappuunkaan päässyt lukittujen ovien vuoksi. Yritimme turhaan saada tietoa ohikul-kijoilta.

Kun ymmärsin, että emme tule pääsemään sisään rappuun eikä oikeaa ovea tunnu löyty-vän, masennuin kovasti. Monen vuoden haave tuntui valuvan hukkaan. Itkuhan siinä tuli pet-tymyksestä.

”Kivijalalle” vaikka mikä olisi!

Upea viikonloppu Terijoella ja sen ympäristös-sä läheni loppuaan kun saavuimme sunnuntai-na taas Viipuriin. Ystäväni Leila sanoi minulle, että tänään me menemme sinne asuntoon vaikka mikä olisi!

Niin me sitten taas matkasimme kohti Mustos-ten kotia, kielitaitoinen Leila, henkinen tuki Hannele ja henkivartija Jari. Nyt ei periksi anneta!

Tällä kertaa talon sisäpihalla sattui olemaan ystävällinen nainen, joka kertoi asuntojen nu-meroinnin tosiaan muuttuneen ja etsimämme asunnon todennäköisimmän numeron.

Siinä sitten jo hetken päästä soiteltiin asunnon summeria. Ja sieltä vastattiin! Leila selitti mil-lä asialla olemme ja rouva asunnosta kutsui meidät sisään.

Kun kävelimme rappukäytävän rappuja ylös asuntoon, sydämeni pamppaili kiivaasti. Tark-kaan tutkailin rappujen kaidetta, lattiaa ja ik-kunoita. Tästä se minunkin isäni on kulkenut monta monituista vuotta sitten. Näitä rappusia on pikku-Olli juossut ulos hurjaa vauhtia, kun kaverit ovat ulkona jo odottaneet.

Oven avasi suloinen vanha rouva Antonina Nikolaevna Muhina. Hän kutsui seurueemme

Puhelinluettelon yksityiskohta

Talo ulkoapäin

Mustosen perhe, takana Sarin isä Olli ja täti Pirkko.


23

sisään. Kerroimme, että etsimme isäni vanhaa kotia ja luulemme, että olemme juurikin nyt tuossa asunnossa. Saimmekin kuulla, että talon alimmat huoneistot oli muutettu liikehuoneis-toiksi, joten luultavasti olemme juuri oikeassa asunnossa.

Rouva Muhina esitteli meille asuntoaan, jota vuosien varrella oli remontoitu paljon. Rouva kertoi, että hän oli muuttanut asuntoon asu-maan vuonna 1948.

Isän ikkunalla

Kun pääsimme olohuoneeseen näin sen. Ik-kunan. Muistan isän kertoneen, että heidän kodistaan näkyi torille ja Torkkelinpuistoon ja kirjastokin. Siinä se ikkuna nyt oli. Noja-sin ikkunalautaa vasten ja kurkistin. Siinä ne näkymät olivat aivan ennallaan. Tässä, juuri tässä on isäkin nojaillut ja katsellut nuoren miehen silmillä maailmaa. Ja nyt minä olen tässä. Huikealta se tuntui. Tunsin isän kovin läheiseksi ja samalla tietysti sydämen valtasi suru siitä, että hän ei ole enää täällä.En millään olisi halunnut lähteä pois asunnos-ta. ”Olette aina tervetulleita takaisin”, toivotel-tiin vielä ovella halausten kera.

Kokemus oli huikea. Olen käynyt nyt meidän perheen kivijalalla. Pirkko-täti kertoi, että läh-dön hetkellä oli Hilja-mummi kehottanut lap-sia kumpaakin valitsemaan yhden tavaran min-kä he ottavat mukaan. Pirkko otti nuken ja isä kirjan. Sitten lähdettiin. Niin minäkin laitoin oven takanani kiinni ja kävelin samat rappuset alas kuin isäni silloin aikoinaan.

teksti ja kuvat: Sari Mustonen 42-vuotias Karjalaisen Nuorisoliiton aktiivi

Rappukäytävä

Sari ja suloinen mummo Antonina.

Sari isän ikkunan ääressä.


24

Reijo Pajamon musiikki-iltapäivä kansanlaulujen merkeissä su 19.10. klo 13.00

Professori Reijo Pajamon vetämänä vietämme ihastuttavan iltapäivän suosituimpien kansanlaulumusiikin esitysten, yhteislaulun ja luennoinnin viihdyttäminä.

Ohjelma ja pullakahvitus yhteensä 10 euroa. Tervetuloa musiikin pariin!

Odotettu ja toivottu - perinteinen - tunnelmallinen

PYHÄINPÄIVÄN KYNTTILÄMATKA Viipuriin la-su 1.-2.11

Lähtö Kiasmalta klo 9.00 Pohjolan Matkan bussilla

Matkaoppaana ja asiantuntijana on luotettu ja suosittu PERTTI JOEN-POLVI W-Y:stä.

Matkan aikana käymme mm. sytyttä-mässä kynttilät ja viettämässä muis-tohetket Sorvalin, Maaseurakunnan ja Tuomiokirkon muistopaasilla. Matka-ohjelma sisältää mm. mahdollisuudet kaupunkiin tutustumiseen ja ostosten tekoon sekä Aallon kirjaston ja taide-museon käynteihin sekä niin halutta-essa seuraamaan iltamessua. Sodasta 70 vuotta. Teemme erikoisretken Tali – Ihantalan taistelujen muistomerkil-le.

Majoittuminen Hotelli Viipurissa yh-den tai kahden hengen huoneissa. Matkan kokonaispakettihinta 2/2 h. huoneessa 235 euroa, 1/1 h- huone-lisä 20 e. Hinta sisältää 68e. yhteisvii-sumimaksun. Illallinen perinteisessä, upeassa ravintola Pyöreässä Tornissa, lounas ravintola Labyrintissä.

Katso tarkemmat tiedot tässä kirjees-sä mukana olevasta erillisestä esit-teestä!

Wiipuri-yhdistyksen loppusyksyn toimintaa

su 16.11. klo 13.00 alkaen TAPAAMISPÄIVÄ

Rauhan vuosia on jatkunut jo seitse-män vuosikymmentä. Sitä edeltäneitä raskaan vaativia sotavuosien aikoja muistellaan mm. vanhojen rintama-kirjeiden, kenttäpostin luennalla... miltä todella tuntui niistä, joita sota kosketti eniten.

Muistellaan omakohtaisia kokemuksia ja/tai jutellaan muuten vain yhteisesti viihtyen.

KAHVIO, jossa monenlaista herkullis-ta syötävää ja juotavaa sekä mahdolli-suus ostaa lähestyvää joulua silmällä-pitäen lahjoiksi sopivia tuotteita kuten kudonnaisia, kirjoja, kortteja ym.

TERVETULOA!

Joulu on jo ovella... syyskauden su-loinen päättö J O U L U J U H L A sunnuntaina 30. marraskuuta klo 13.00. alkaen

Keräännymme yhdessä kauniin Wii-puri-salimme tunnelmaan kuuntele-maan Viipurin tuomiokirkon kelloja, sytyttämään joulukynttilät, herkis-tymään jouluevankeliumin edessä ja iloitsemaan orkesterimusiikista, jou-lupukin vierailusta ja kenties pienistä tonttutytöistäkin...

Nautimme joulupuuroa, kahvia ja torttuja ja kenties löydämme jotain lahjaksi sopivaa ostettavaakin... oh-jelma ja tarjoamiset yhteensä vain 10 euroa. Tervetuloa!

Wiipuri-yhdistys toivottaa kaikki viipu-rilaiset ja viipurilaisten ystävät sydä-mellisesti tervetulleeksi tapahtumiinsa.


25

Etsitkö juhlillesi sopivaa tilaa Helsingistä?

Wiipuri-Yhdistys r.y:n kaunis kar-jalaishenkinen ja tyylikäs juhla-huoneisto, Wiipuri-sali, Helsingin Karjalatalossa on nyt varattavissa juhla- ja kokoustarkoituksiin. Sali so-pii erinomaisesti erilaisten perhe- ym. juhlien viettoon sekä kokoustilaksi myös pienryhmille, sillä sali on ero-tettavissa kahdeksi erilliseksi tilaksi. Saliin on mahdollista tuoda oma ruo-ka- ja juomatarjoilu tai ne voi tilata esim. Karjalatalon ravintolasta. Koko saliin mahtuu noin 80 henkilöä.

Salin yhteydessä on pienoiskeittiö, jossa kahvinkeitin (2 x 1,5 l), jääkaap-pi, liesi, mikroaaltouuni sekä kahvika-lusto noin 70 hengelle.

Sali on varustettu mikrofonilla, video-tykillä, piirtoheittimellä, valkokan-kaalla, ja DVD-soittimella. Lisäksi sa-lissa on piano.

Salia voi tiedustella ja varata: Kerttu-Liisa Paakkari, puh. 044 020 4144, Seija Kauppinen puh. 040 761 8949 tai Wiipuri-Yhdistyksen toimis-tosta puh. 09-797369 maanantaisin klo 12.00 – 15.00, tai sähköpostitse osoitteesta [email protected].

Salin vuokraushinnat löytyvät yhdis-tyksen kotisivulta www.viipuri.net tai soittamalla yllä mainituille henkilöille.

Perinteinen PUUROJUHLAMME

vietetään Helsingin Karjalatalon Wiipuri-salissa

sunnuntaina 23.11.klo 13.00.

Ohjelmassa mm. kotiseutuneuvos Aira Viitaniemen keittämä makoisa

puuro ja torttukahvit, ruokatoimittaja Marja Malisen

kertomuksia karjalaisesta ruoka-perinteestä,

joululauluja ja arpajaiset.

Myynnissä myös uunituoreita vuoden 2015 seinäkalentereita.

Kahviraha 5 euroa.

TERVETULOA!


26

Vuoden 2015 seinäkalenteri kohta myynnissä

Ensi vuoden seinäkalenteri uusin matkakuvin tulee myyntiin marraskuussa. Kalenterin kuva-aiheina ovat Viipuriin ja maalaiskuntaan tehtyjen matkojen kuvat.

Kalenteri painetaan vahvalle kartongille ja kuvat ovat tasokkaita A4-kokoisia värikuvia. Kuvat voi myöhemmin irrottaa ja vaikka kehystää seinätauluiksi. Näin maalaiskunnan koti-

kylistä jää elävä muisto myös nuoremmalle polvelle. Kalenterihankkeen avulla Viipurin pitäjäseura haluaa siirtää kotipitäjän ja Karjalan perintöä edelleen nuorelle polvelle.

Kalenteri on myös oivallinen joululahja, jolla voi kertoa suvun karjalaisista juurista.Kalenteri on myynnissä mm. Puurojuhlassa 23.11.

Kalenterin hinta on 18 euroa. Kotiin postitettuna hintaan lisätään postituskulut.

Viipurin pitäjäseuran vuoden 2015 seinäkalenteria saa tilata seuramme jäsensihteeriltä Aulis Juvoselta, puh. 050 595 4814 helka-aulis.juvonen(at)kolumbus.fi


27

13.-14.6.2015Karjalaiset kesäjuhlat

Karjalaiset kesäjuhlat järjestetään kaksipäiväisenä tapahtumana 13.-14.6.2015 Hyvinkäällä.

67. Karjalaiset kesäjuhlat Kesäjuhlat järjestää Karjalan Liitto yhteistyössä Uudenmaan Karjalaisseurojen piirin ja Kar-jalaisen Nuorisoliiton kanssa. Hyvinkään kaupunki on myös järjestelyissä mukana ja antaa omenapuiden kukkiessa hyvät mahdollisuudet järjestää Karjalan Liiton 67. Karjalaiset kesäjuhlat Uudenmaan ”karjalaisimmassa” kaupungissa.

Karjalaisille kesäjuhlille juhlimaan ovat tervetulleita kaikki karjalaiset ja karjalaisuuden ystävät, nuoret, vanhat ja keski-ikäiset, miehet ja naiset. Kaikille löytyy ohjelmaa, ajanvietettä ja kar-jalaista ruokaa! Tuutha siekii Hyvinkääl!

Talkoolaiseksi kesäjuhlilleEnsi kesän kesäjuhlat ovat oman pitäjämme, Viipurin maalaiskunnan sijoitusalueella ja Uuden-maan Karjalaisseurojen piirin vastuulla. Lähde mukaan tekemään onnistuneita kesäjuhlia - kaikki kädet ovat tarpeen. Lisätietoja talkootöistä ja -tarpeista saat alla olevilta henkilöitä.

Lisätietoja:Uudenmaan Karjalaisseurojen piiri ry:Pertti Joenpolvi, pertti.joenpolvi(at)gmail.com,Pirkko Siili, pirkko.siili(at)iki.fiEevaliisa Kurki, eevaliisa.kurki(at)gmail.com,Marja Toivonen, marja.toivonen(at)kolumbus.fi

Karjalan Liitto ry: Mervi Piipponen, mervi.piipponen(at)karjalanliitto.fi ,Saija Pelvas, saija.pelvas(at)karjalanliitto.fi

Karjalainen Nuorisoliitto ry:Hilkka Toivonen-Alastalo, hilkka.toivonen-alastalo(at)karjalainennuorisoliitto.fi


28

Patsas numero 2 = Knut Possen tai Torkkeli Knuutinpojan - patsas, Raatitorilla

Sehän on Torgils Knutssonin eli Torkkeli Knuutinpojan patsas (Ville Vallgren, alkuperäi-nen patsas paljastettiin 4.10.1908). Nykyinen, linnan suojissa osina säilynyt, patsas entisöitiin ja pystytettiin vuonna 1993, Viipurin linnan 700 vuotisjuhlien kunniaksi Vanhalla raatihuo-neentorilla. Myös patsas numero 6, Kauppaa ja teollisuutta kuvaava patsas on Vanhan Raatihuoneen torin varrella. a. Torgils (joskus myös Tyrgils) Knutsson (syntyi aikaisintaan 1250, kuoli 1306) val-takunnan marski, johti kolmatta ristiretkeä Karjalaan. Sillä matkalla hän perusti Viipurin linnan v 1293. b. Knut Posse (1440-1500), Viipurin linnan isäntänä v. 1495. Moskovan ruhtinas Iivana III:n joukot hyökkäsivät Viipuriin 25.9. ja saar-toivat kaupunkia loka-marraskuun ajan. Knut

Aktiivisen lukijan täsmennys Tunnistatko viipurilaiset patsaat oikeisiin vastauksiin.

2.

Posse johti puolustusta, Pyhän Andreaksen (Antin) päivänä 30. marraskuuta 1495 tapahtui arvoituksellinen Viipurin pamaus, jonka jäl-keen pimenevällä taivaalla nähtiin Andreaksen risti. Säikähtäneet venäläiset perääntyivät Viipurista.

Viipurin raatihuone toimi 1700 -luvun lo-pulle rakennuksessa, joka 1800-luvun alussa muutostöiden jälkeen avattiin hansatyylisenä Viipurin historiallisena museona. Kyseinen rakennus on Torkkeli Knuutinpojan patsaan takana.

Uusi raatihuone valmistui vuonna 1797 vas-tapäätä Pietari-Paavalin kirkkoa. Aukean toisella laidalla on ortodoksinen Kristuksen kirkastuksen katedraali. Tämä tori tunnettiin (ja on karttoihin merkitty) Raatihuoneen to-rina. Raatihuoneen = kaupungintalon raken-nuksessa toimivat myös ravintola Seurahuone ja Viipurin teatteri. Ne molemmat tuhoutuivat sodissa, itse raatihuone -osassa on nykyisin elokuvateatteri ja ravintola.

Lehden toimitus kiittää aktiivista lukijaa oikai-susta.


29

KIRJALLISUUTTA Pitäjän historiikit

- Aarne Kopisto, Toivo J. Paloposki : Viipurin pitäjän historia osa I; hinta 40 euroa

- Erkki Kuujo, Matti Lakio: Viipurin pitäjän historia osa II; hinta 10 euroa

Jyrki Paaskoski: Viipurin ja maailmalle (Sai-maan kanavan historia); hinta 25 euroa

MUUT TUOTTEET Viipurin mlk:n topogarinen kartta vuodelta 1938; hinta 5 euroa

Pitäjän vaakunalla varustettu pöytästandaa-ri; hinta 30 euroa

Seinäkalenteri vuodelle 2015, hinta 18 eu-roa. Saatavana 23.11.2014 alkaen

Pitäjäseuran myyntituotteita – hanki itselle tai lahjaksi

Tuotteita voi ostaa Puurojuhlassa tai tilata Aulis Juvoselta,

puh. 050 5954814 tai sähköpostitse osoitteella

helka-aulis.juvonen(@)kolumbus.fi.

Postitse lähetettynä hintaan lisätään pakkaus- ja postituskulut.


30

HALLITUKSEN YHTEYSTIEDOT 2014

Timo Lindroos Peräläntie 115, 03220 Tervalampi puh. (09) 222 4823, 050 355 [email protected] puheenjohtaja

Marja-Leena Evinen Korsontie 22 A 7, 01450 Vantaa puh. 050 492 [email protected] varapuheenjohtaja

Maria HeiskanenKirstinmäki 17 E 96, 02760 Espoopuh. 0500 850 [email protected]

Aulis Juvonen Klaukkalantie 59, 01800 Klaukkala puh. 050 595 [email protected]äsensihteeri

Heimo Kemppi Uudenmaankatu 557 C 19, 05830 Hyvinkää puh. 040 700 [email protected]

Kaarina Manni Saukkolantie 432, 08500 Lohja puh. (019) 333 375, 040 754 6891pääemäntä

Liisa Munsterhjelm Friisiläntie 49, 02240 Espoo puh. 040 840 [email protected]

Päivi Putkonen-HegaziKoulunummentie 10103790 VIHTIJÄRVIpuh. 040 593 [email protected]

Päivi Salo Graniittitie 10, 01840 Klaukkala puh. 040 848 [email protected]

Riitta StirkkinenSteniuksentie 39 B 1600320 Helsinkipuh. 050 560 [email protected] tai [email protected]

Anne Uotinen Aino Acktén tie 1 A 6, 00400 Helsinki puh. 050 540 [email protected]

Muutokset jäsentietoihin:

Jos o osoitteesi muuttuu o haluat liittyä jäseneksi tai o päättää jäsenyytesi seurassammeole hyvä ja ota yhteyttä jäsensihteeri Aulis Juvoseen.

Auliksen tavoitat numerosta 050 595 4814 tai sähkö[email protected]


Documents

VIIPURIN PITÄJÄLÄINEN · Ohjelmaltaan matka on sama kuin nyt peruuntunut eli suuntaamme pitäjän pohjoisiin kyliin. ... sitta ja hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus