Upload
others
View
4
Download
0
Embed Size (px)
Citation preview
0
Pekka Anttila YRITTÄJIEN TARPEIDEN KARTOITUS KÄRSÄMÄEN KUNNAN ELINKEINOYHTIÖN PALVELUIDEN KEHITTÄMISEKSI Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Liiketalouden koulutusohjelma Marraskuu 2008
TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ
Yksikkö Ylivieska
Aika 10.11.2008
Tekijä/tekijät Pekka Anttila
Koulutusohjelma Liiketalous
Työn nimi Yrittäjien tarpeiden kartoitus Kärsämäen kunnan elinkeinoyhtiön palveluiden
kehittämiseksi
Työn ohjaaja Eija Lappalainen
Sivumäärä 40+3
Työelämäohjaaja -
Tarkoituksena oli selvittää pk-yrittäjien odotuksia kunnan elinkeinopalveluista,
resursseista mm. henkilöstöstä, tieto/taidosta, rahallisesta panostuksesta,
tiedottamisesta, toimitilasta, kuntakonsernin ja elinkeinopalvelujen yhteistyöstä
sekä yhteistyön toimivuudesta eri tahoille. Toimeksiantaja oli Kärsämäen
Kehityskeskus Oy.
Alussa käsittelen maaseudun murrosta viimevuosikymmenien aikana ja
yrittäjyyden tärkeyttä. Samaan aikaan kuntien elinkeinopalvelut ovat myös
muotoutuneet ja kehittyneet sisällön ja toimintavälineiden osalta.
Kyselyn tuloksena syntyi tietoa yrittäjien todellisista odotuksista kunnan
elinkeinopalveluilta. Esille nousi myös kritiikkiä, kehittämisehdotuksia sekä
kunnan imagoon ja kuntakuvaan liittyviä seikkoja.
Yrittäjät toivovat Kärsämäen kunnan elinkeinopalvelujen jalkautuvan kentälle,
lisäävän tiedottamista, neuvontaa ja koulutusta sekä elinkeinoilmaston ja
yrittäjyysilmaston parantamista. Samoin toivottiin teollisuusalueen
vetovoimaisuuden lisäämistä opastein, valaistuksella ja ympäristön
kunnostuksella.
Asiasanat yrittäjä, yrittäminen, maaseutuyrittäjyys, elinkeinopalvelut, elinkeinopolitiikka,
elinkeinoilmasto, yrittäjyysilmasto
ABSTRACT
CENTRAL OSTROBOTHNIA
UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES
Ylivieska
Date
10.11.2008
Author
Pekka Anttila
Degree programme
Business Administration
Name of thesis
A Survey of the Needs of Entrepreneurs to Develop the Services of Industrial companies in
the Municipality of Kärsämäki
Instructor
Eija Lappalainen
Pages
40+3
Supervisor
-
The aim of this survey was to examine small and medium sized entrepreneurs’ expectations
of services in Kärsämäki; of resources such as personnel, know-how, financial investments,
briefing, premises, co-operation between municipality and industrial services, and of the
functionality of the co-operation with different quarters. The employer of this survey was
the Development Center in Kärsämäki.
In the beginning of this survey I discuss the transition that has taken place in the
countryside during the last decades, and the importance of entrepreneurship. At the same
time the content and operational means of the municipal industrial services have been
developing.
As a result of the enquiry there came up information of the real expectations of
entrepreneurs of the industrial services in commune. The survey brought up also criticism,
propositions for development, and views on the image of the commune.
The entrepreneurs hope that one can get industrial services face to face, get more briefing,
information, education, and build up a better industrial/entrepreneurial climate. They also
wish that the industrial areas will be made more attractive by sing posts, lightning and
taking care of the environment.
Key words
entrepreneur, entrepreneurship, rural entrepreneurship, industrial services, industrial policy, industrial climate, entrepreneurial climate
0
SISÄLTÖ
1 JOHDANTO..................................................................................................................1
1.1 Yleistä .......................................................................................................................1
1.2 Kärsämäen kunta ......................................................................................................3
2 YRITTÄJYYS MAASEUDULLA ....................................................................................5
3 ELINKEINOPOLITIIKKA...............................................................................................8
3.1 Yleisestä elinkeinopolitiikasta ....................................................................................8
3.2 Elinkeinopolitiikka alueellisella tasolla......................................................................10
3.3 Elinkeinopolitiikka kunnissa .....................................................................................11
4 KÄRSÄMÄEN ELINKEINOPALVELUJEN VIITEKEHYS.............................................15
5 EMPIIRISEN TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ................................................................20
5.1 Kvalitatiivinen tutkimus ............................................................................................20
5.2 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusongelmat .............................................................21
5.3 Tutkimuslomake ja muuttujat ...................................................................................22
5.4 Tutkimuksen kohdejoukko ja tiedonkeruu ................................................................22
5.5 Tutkimuksen luotettavuus ja pätevyys .....................................................................22
6 TUTKIMUSTULOKSET ..............................................................................................24
6.1 Yhteenvetoja ...........................................................................................................24
6.2 Vertailuja .................................................................................................................28
6.3 Kehittämisehdotuksia...............................................................................................31
6.4 Kritiikki.....................................................................................................................32
7 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA..........................................................................35
7.1 Kvalitatiivinen tutkimus ............................................................................................35
7.2 Pohdintaa opinnäytetyötä ........................................................................................35
LÄHTEET ......................................................................................................................38 LIITTEET
1
1 JOHDANTO
1.1 Yleistä
Maaseudulla tapahtunutta ja edelleen jatkuvaa rakennemuutosta voi osuvasti
kuvata seuraavasti: Ensin oli asumatonta luontoa, metsää ja soita, sitten Jussi ja
kuokka. Historiallisesti lyhyessä ajassa luonnon lomaan rakentui taloja,
muodostui kyliä, ihmisiä ja eläimiä, perinteistä maaseudun elinvoimaa.
Historiallisesti pois muutto oli vieläkin nopeampaa, kylät hiljenivät, yksittäistalot
autioituvat ja kylä tiellä autoileva ihminen näkee yhä pelkistetymmän maaseudun.
Hetken kukoistukseen avautunut maaseutu on jälleen sulkeutumassa. Tämä
näkymä kertoo maaseudun murroksesta ja väestön vähenemisestä. (Uusitalo
1998, 11.)
Muutoksen taustalta löytyy väestön väheneminen ja ikääntyminen, alhainen
tulotaso sekä paikoin korkea työttömyys (Uusitalo 1998, 12). Maatalouden
kannattavuus on heikentynyt ja sen seurauksena perinteisen maatalouden tulot
ovat pienentyneet. Rakennemuutoksen seurauksena maatalous on työllistänyt
myös entistä vähemmän ihmisiä. Yrittäjyyden vahvistuminen ja
pienyritystoiminnan viriäminen on osaltaan nähty ratkaisuna maaseudun
syöksykierteen katkaisemiseksi. Maaseudun elinvoimaisuuden ja asuttuna
säilymisen edellytyksenä on merkittävästi korostettu paikallisia
lisätoimentulonlähteitä ja ne mahdollistavat ihmisten asumisen
synnyinseuduillaan taajamiin muuton sijasta. (Rantamäki-Lahtinen 2000, 9.)
Suomi on eräs Euroopan harvimmin asutuista ja maaseutumaisimmista maista.
Maaseudun toiminnallinen sekä tuotannollinen rooli yhteiskunnassa ja
kansantaloudessamme on Valtakarin (1999) mukaan kuitenkin suhteellisen
lyhyessä ajassa menettänyt merkitystään. (Harju & Pirilä 2004, 9.)
Viime vuosina on laajalti tiedotusvälineissä pohdittu Suomen maaseudun tilaa ja
sitä pysyykö koko Suomi asuttuna. On tuotu esiin tilastojenkin osoittama tosiasia,
että maaseudun väki vähenee ja ikääntyy nopeammin kuin muu väestö
2
keskimäärin ja eteenkin syrjäisimmät alueet autioituvat lähes kokonaan.
Perinteisten maatilojen määrä vähenee, tosin tilakoko kylläkin kasvaa, kylien
kauppa- ja koulupalvelut loppuvat. Onko tähän nopeaan muutokseen
löydettävissä hidastavia tai jopa pysäyttäviä keinoja? Pystymmekö löytämään
keinoja kääntämäksemme kehityksen suunnan ja sitä kautta hillitsemään
ihmisten, koulutuksen, palveluiden ja työpaikkojen siirtymisen suuriin
asutuskeskuksiin ja eteläiseen Suomeen? Monimuotoinen ja verkottunut
pienyrittäjätoiminta erimuodoissaan voi myös olla ratkaisu yllä oleviin
kysymyksiin.
Moninaisten haasteiden ratkaisemiseksi on viime vuosikymmeninä rakennettu
maahamme yhteinen elinkeinopolitiikka valtiovallan taholta ja sen osana ja
toteuttajana ovat alueelliset toimijat maakunta-, seutukunta- ja kuntatasolla.
Elinkeinopolitiikan toteuttajina on niin julkisia toimijoita kuin yksityisiäkin tahoja.
Haasteet elinkeinoneuvonnalle ovat mielestäni erityisen haastavat maaseudulla
ja maaseutumaisilla alueilla johtuen tapahtuneesta ja tapahtuvasta
rakennemuutoksesta alueilla ja niiden vetovoimaisuuden kuihtuessa muutosten
seurauksena. Yrittäminen maaseudulla kohtaa myös usein resurssivajausta niin
taloudellisissa kuin työvoiman saatavuus mielessä.
Opinnäytetyöni aiheena on yrittäjien odotusten kartoittaminen Kärsämäen
kunnassa toimivan elinkeinoyhtiön palveluista sekä yrittäjien tuntemukset
Kärsämäen kunnan elinkeinoilmastosta. Työni toimeksiantaja on Kärsämäen
kunnan elinkeinoyhtiö Kärsämäen Kehityskeskus Oy. Tilanne on muuttunut
toimeksiannon antamisen jälkeen, koska Kärsämäen kunta on liittynyt
seudulliseen Nivala-Haapajärven seutukunnan elinkeinoyhtiöön Nihak Oy:n ja
paikkakunnalla on elinkeinoyhtiön palkkaama paikallinen elinkeinoasiamies. Olen
käynyt keskusteluja Nihak Oy:n paikallisen elinkeinoasiamiehen kanssa siitä,
siirrämmekö toimeksiannon Nihak Oy:lle. Olemme keskusteluissa päätyneet
siihen, että teen opinnäytetyön alkuperäisesti, sillä onhan se toimeksiantaja vielä
olemassa ja nykyinen elinkeinoasiamies paikkakunnalla hoitaa myös Kärsämäen
Kehityskeskuksen asioita oman toimensa ohella ja opinnäytetyöni tulokset tulevat
hyödyttämään kunnassa tarjottavia elinkeinopalveluja.
3
Opinnäytetyöni teoriaosuudessa luvuissa 2 ja 3 selvitän maaseutuyrittäjyyttä,
yrittäjyyttä maaseudulla sekä elinkeinopolitiikkaa ja siihen liittyviä asioita. Työni
empiriaosuus sisältää palvelutarjonnan määrän selvittämisen ja kvalitatiivisen
tutkimuksen, jolla keskityn selvittämään, mitä yrittäjät todella odottavat
seudulliselta/kunnan elinkeinoyhtiöltä sekä Kärsämäen kunnalta? Mitkä ovat
palveluntuottajan resurssit, henkilöstö, tieto/taito, rahallinen panostus,
tiedottaminen, fyysinen toimintaympäristö, kuntakonserni/elinkeinopalvelut ja
yhteistyö?
1.2 Kärsämäen kunta
Kärsämäen kunta on perustettu 1869 ja täyttää siis 2009 vuonna 140 vuotta.
Kärsämäen kunnan asukasluku oli suurimmillaan 1950-1960-luvuilla, jolloin
kunnassa asuin runsaat 4000 asukasta. Kärsämäen kunnassa vuodenvaihteessa
2007/2008 oli 2986 asukasta ja tuloveroprosentti vuodelle 2008 on 20,50.
Kärsämäki sijaitsee Oulun läänissä,
Pohjois-Pohjanmaalla, Oulun
eteläisessä. Kärsämäki on tunnettu
maanteiden risteyspaikka valtateiden
4 (E75) ja 28 risteyksessä keskellä
Suomea. Matkaa Ouluun n.120 km,
Kajaaniin n.110 km, Kokkolaan n.130
km ja Jyväskylään n.214 km.
Kolmesta peräkkäisestä
liikenneympyrästä Kärsämäki myös
tunnetaan. (Kärsämäen kunta)
Kuvio 1. Kärsämäki kartalla
Kärsämäen naapureita ovat pohjoisessa Piippolan kunta, idässä Pyhännän
kunta, etelässä Pyhäjärven kaupunki ja lännessä Haapajärven kaupunki ja
Haapaveden kaupunki. Elinkeinorakenne 31.12.2004 tilanteen mukaan on
seuraavanlainen alkutuotanto 21,5 %, jalostus 24 %, palvelut 51,7 % ja muut 2,8
%. Ikärakenne 31.12.2006 tilanteen mukaan 0 - 14 - vuotiaat 17,7 %, 15 - 64 –
vuotiaat 55,2 % ja yli 64 – vuotiaat 27,1 %. Kärsämäen kunnan suurimpia
4
työnantajia ovat kunta ja InCap Furniture Oy. Eniten työllistävät sektorit ovat
kauppa, liikenne ja palvelut. (Kärsämäen kunta)
Kärsämäen kunnassa on viimevuosien aikana voimakkaasti investoitu julkisiin
rakennuksiin ja vapaa-ajanvietto- sekä liikuntapaikkoihin. Kuntaan on valmistunut
uusi koulukeskus, urheilukenttä ja päiväkoti sekä liikekeskus, jossa sijaitsee
kunnan toimintojakin. Kulttuurin osalta Kärsämäen kunta tunnetaan ehkä
parhaiten nykyisin Suomen Elämäntarina yhdistyksestä, jolla on julkaisutoimintaa
ja vuosittain heinäkuussa pidettävät tarinaniskennän Suomen mestaruuskilpailut.
Toinen merkittävä nähtävyys ja kulttuurimatkailukohde on muutama vuosi sitten
valmistunut paanukirkko, joka on rakennettu vanhoilla rakennusmenetelmillä ja
kauttaaltaan päällystetty haapapuusta valmistetuilla paanuilla. (Kärsämäen
kunta)
5
2 YRITTÄJYYS MAASEUDULLA
Suomalaisen maaseudun vahvuustekijöitä ovat edelleen maa- ja metsätalous.
Suomen EU-jäsenyys on kuitenkin muuttanut maataloutta ja on johtanut melko
nopeaan maatilojen rakennekehitykseen. Tavoitteet tuottavuuden lisäämisestä
ovat vähentäneet maa- ja metsätaloudessa työllistyvien määrää ja eivätkä ne
yksin enää riitä maaseudun elinvoiman säilyttämiseen. (Miettinen 1998,6.)
Monimuotoisen maaseudun tavoite on omaksuttu maaseudun kehittämisessä
viimeisten vuosien aikana. Jotta maaseutu säilyisi tulevaisuudessakin asuttuna,
on perinteisen maatalouden löydettävä uusia ansiomahdollisuuksia. Keskeiseksi
maaseutupolitiikan strategiaksi nousi 1990-luvulla eri alojen yrittäjyyden
edistäminen maaseudulla. Ajatus tälle strategian lähtökohdalle oli, että uusien
työpaikkojen synty maaseudulla voi perustua ainoastaan huomattavissa määrin
yrittäjyyteen. Keinoina yrittäjyyden edistämiseen on käytetty muun muassa
neuvontaa, koulutusta ja rahoitusta. (Perämäki & Kallio 1995, 7.)
Viime vuosien aikana on termi maaseutuyrittäjyys noussut perinteisen käsitteen
maatalousyrittäminen rinnalle. Maaseutuyrittäjyydellä ymmärretään
pienyritystoimintaa niin, että kaikki yrittäjämäinen toiminta maaseutuolosuhteissa
kuuluu sen piiriin. Käsite kattaakin siten sekä perinteisen maatalouden
sivuelinkeinoineen että myös paljon muuta: käsityöammatit, itsellisen
ammatinharjoittajan, kaupallisen ja teollisen yrityksen, etätyöntekijän jne.
(Heinonen & Järvinen 1996, 7.)
Yrittäjyys ja yritykset ovat nousseet vahvasti esille yhteiskunnallisessa
keskustelussa 1990-luvun laman jälkeisessä Suomessa. Nykyään ollaan hyvin
yksimielisiä siitä, että työllisyys maaseudulla voi lisääntyä pysyvästi vain
yritystoiminnan kautta. Maaseutuyrittäjyyden ja -yrityksien tärkeyden
korostaminen onkin oikeutettua. (Hautamäki 2002, 26-27.)
Yrittämisen perusteet ovat samat maaseudulla ja kaupungissa. Tuotteilla ja
palveluilla on oltava riittävästi kysyntää ja niiden pitää olla asiakkaan kannalta
6
houkuttelevia ja kilpailukykyisiä muihin tarjolla oleviin vaihtoehtoihin verrattuna.
Tuotteiden ja palveluiden tuottaminen täytyy olla myös taloudellisesti
kannattavaa yritykselle. Aloittavalla yrittäjällä onkin monia haasteita edessä
yrittäjän urallaan. (Heikkilä 2001, 4.)
Maaseutua ei ole perinteisesti syrjäisen sijainnin vuoksi pidetty ihanteellisena
ympäristönä yritystoiminnalle. Logistiikan ja informaatioteknologian kehittymisen
seurauksena sijainnilliset haittatekijät ovat kuitenkin vähentyneet. On lisäksi
huomattu, että sijainti maaseudulla ovi itse asiassa tarjota todellisia kilpailuetuja
ja hyödyntämättömiä mahdollisuuksia. Useille luonnon resursseja hyödyntäville
yrityksille maaseutu on ainoa mahdollinen sijaintiympäristö. (Heikkilä 2001,14.)
Maaseudulla sijainti voi tarjota yritykselle myös kilpailuetua. Rantamäki-Lahtisen
tutkimuksen mukaan maaseutuyrittäjät arvioivat toimintaympäristönsä
suurimmaksi mahdollisuudeksi raaka-aineiden saatavuuden ja hinnan.
(Rantamäki-Lahtinen 2000, 80.) Vastaavasti Hautamäen tutkimuksessa
maaseudun menestyvien yritysten vahvuus liittyikin yllättäen samaan asiaan kuin
suurin menestymisen este eli henkilökuntaan. Maaseudulla toimivien yritysten
osaava ja pysyvä paikallinen henkilökunta on vahva menestystekijä, eikä
puutetta kädentaidon työntekijöistä ole. Vaikeutena on saada korkean tason
osaajia muuttamaan maaseudulle. (Hautamäki 2000, 105.)
Varsinaiset yritystoiminnan tekijät eivät ole ainoita syitä valita yrityksen
sijaintipaikaksi maaseutu. Monesti maaseudulle sijoittuvan yrityksen
sijaintipaikan valinnan takana ovat asumiseen, perheeseen, harrastuksiin tai
vapaa-aikaan liittyvät tekijät. Valintaan vaikuttavat esimerkiksi asuinympäristön
viihtyvyys, kotikunta tai – seutu, henkilökohtaiset yhteydet alueelle sekä kunnan
yrittäjäystävällisyys. Lisäksi maaseutu viehättää vihreiden arvojen sekä puhtaan
luonnon ystäviä. (Ruokangas 1996, 25.)
Maaseutuyrittäjyyden mahdollisuuksia tutkineet Harju ja Pirilä (Harju & Pirilä
2004,95, 97.) esittävät tutkimuksensa perusteella kaupungista maalle
muuttaminen ja yrittäjäksi ryhtyminen ei ole niinkään seurausta erilaisten
vaihtoehtojen huolellisesta punnitsemisesta ja asioiden tarkasta suunnittelusta,
7
vaan pikemminkin tulos havaituista mahdollisuuksista ja unelmien
toteuttamisesta. Maalle muuttaneet ja siellä yrittäjäksi ryhtyneet ovat tehneet
sijaintipaikkaan liittyvät ratkaisunsa vahvasti subjektiivisiin tekijöihin perustaen.
Ratkaisut ovat perustuneet pitkälti aiempiin henkilökohtaisiin kontakteihin
maaseudulle sekä haluun asua maaseudulla. Oman toimeentulon ja/tai yrityksen
kannalta taloudellisesti parhaimman ratkaisun hakeminen ja siihen liittyvät tekijät
ovat olleet toissijaisia. (Harju & Pirilä 2004, 95, 97.)
Harju ja Pirilä esittävät lisäksi yrittäjien nähneen maaseutuyrittäjyyden
mahdollisuutena irrottautua epävarmoista pätkätyösuhteista ja välttyä palkkatyön
irtisanomis- ja lomautusuhista. Maaseutuyrittäjyys nähtiin myös mahdollisuutena
yhdistää työ- ja perhe-elämä ja olla läsnä lasten arjessa. Edellä esitetyt
käsitykset yrittäjyydestä ovat kuitenkin hyvin ristiriitaisia perinteistä ”vuorokauden
ympäri viikon jokaisena päivänä” – yrittäjyyttä vasten ja kaukana suurien
taloudellisten riskien sekä vaikeuksien keskellä raatavasta yrittäjäkuvasta.
Yrittäjyydestä maaseudulla tulisikin antaa realistista tietoa. Maaseutuyrittäjyyden
tavoitetasona voisi olla uusi ja eheämpi elämänkokonaisuus, mutta yrittäjyys
vaatii kuitenkin paljon ponnisteluja. (Harju & Pirilä 2004, 96.)
Yleisesti yrittäjän henkilötekijöihin liittyvät ominaisuudet kuten luovuus,
innovatiivisuus, rohkeus ja halu ottaa riskejä, ovat samalla myös maaseudulla
yritystoimintaa harjoittavaan liitettäviä ominaisuuksia. Henkilön objektiivista
todellisuutta tarkasteltaessa erotetaan toisistaan veto- ja työntötekijät.
Maaseudun vetotekijöitä ovat yleensä luonto, turvallisuus, omat juuret sekä
maaseudulle ominainen elämäntapa ja – rytmi. Kaupungeista maalle ihmisiä
työntää ahtaus, kaupunkilainen elämänrytmi ja – tapa sekä kiivastahtinen
elämänrytmi. Nämä vetotekijät liittyvät yleensä työhön, toimeentuloon ja
perheeseen. Ihmisiä houkuttelee kaupunkeihin yleisesti työ ja toimeentulo, mikä
vaikeuttaa muuttamista. (Heinonen 2000, 54-55.)
8
3 ELINKEINOPOLITIIKKA
3.1 Yleisestä elinkeinopolitiikasta Ne toimet, joita pidetään osana nykyistä elinkeinopolitiikan toteuttamista, olivat
aiemmin osa yleistä kunnan johdon asioiden hoitoa. Suunnitelmallisuutta kunnan
asioiden hoidossa alettiin noudattaa 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla. Suomi
teollistui ja kaupungistui ja sisäinen muuttoliike sekä maastamuutto muokkasivat
kuntien kehityssuuntia eriytyvästi. Se toi tullessaan ongelmia muuttoliikkeen
molemmissa päissä. Valtakunnallisesti aluepolitiikan kautta pyrittiin tasoittamaan
kehityksen eroja. Edellä kerrotun murroksen myötä myös kunnallinen
elinkeinopolitiikka ammattimaistui ja sitä myötä eriytyi omaksi asiantuntija-
alakseen. Kehitys oli samansuuntaista myös yrityksissä. Strategioiden ja
suunnitelmien laadinnasta tuli tärkeää ja se loi oman ammattikuntansa. (Kettunen
1998, 27.)
Kunnan toiminta yritysten suuntaan voidaan nähdä kaksijakoisena. Toisaalta
kunta järjestää palveluja yrityksille, kuten elinkeinoasiamies, neuvonta, toimitilat,
koulutuksen järjestäminen, avustusten ja tukien hakemisessa auttaminen,
takaukset ja muut vastaavat palvelut. Toisaalta elinkeinojen kehittämiseen eli
elinkeinopolitiikkaan voidaan katsoa kuuluvan aktiivinen yritysten hankkiminen,
uusien yritysten syntymisen auttaminen, yrittäjäkurssit, yritysten tukeminen
rahoituksen ja toimitilojen järjestämisessä, monenlainen lobbaus ja PR-toiminta
sekä kunnan markkinointi hyvänä sijaintipaikkana yritykselle. (Kettunen 1998,
27.)
Kettusen (Kettunen, 1998,41.) mukaan elinkeinopolitiikka on edellytysten
luomista hyville tapahtumille, hyville päätöksille ja kovaa työtä hyvien
tapahtumien sattumiselle luotujen edellytysten avulla. Elinkeinopolitiikka on
edellytysten rakentamista ja elinkeinojen kehittäminen on edellytysten
hyväksikäyttöä. Todellista elinkeinopolitiikkaa voidaan tarkastella vasta
jälkeenpäin, miten elinkeinojen kehitys on toteutunut ja mikä oli se prosessi
saavutettuun tulokseen. (Kettunen 1998, 41.)
9
Elinkeinopolitiikkaan sisältyvät kaikki ne kunnan toimet, joiden avulla luodaan
ihmisille edellytyksiä hankkia toimeentuloa ja työllistää itsensä tai toisia ihmisiä.
Työllistyminen voi tapahtua esimerkiksi uuden yrityksen perustamisella tai
toimivaa yritystä kehittämällä, muuttamalla harrastus ammatiksi tai perinteisesti
siirtymällä palkkatyöhön. Elinkeinopolitiikan tulisi edistää näitä kaikkia tapoja,
eikä se saa olla sitoutunut pelkästään johonkin tiettyyn elinkeinohaaraan.
(Uusitalo 1990, 27.)
Elinkeinopolitiikan tehtäväksi voidaan myös määritellä, että tulee luoda hyvät
toimintaedellytykset yritystoiminnalle. Kaikki kunnan toiminta on jollain lailla
kytköksissä elinkeinopolitiikkaan. Kun kunta ottaa kaikissa päätöksissään
huomioon elinkeinoelämän toimintaa edistävän näkökulman, se lisää sillä tavoin
omaa kilpailukykyään ja vetovoimaansa. (Harjula 2004, 40.)
Elinkeinopolitiikka on niitä linjauksia, joita kunnassa on tehty tulevaisuutta
koskien, eli kunnan elinkeinojen kehittämisen strategiaa. Sillä voidaan tarkoittaa
myös sitä kokonaisuutta, johon sisältyy suunnittelu ja linjanveto, mutta myös ne
todelliset toimet, joita politiikan toteuttamiseksi tehdään. Elinkeinojen
kehittämisellä vastaavasti tarkoitetaan todellisia toimia, päätöksiä ja työtä.
Elinkeinopolitiikan rinnalla joudutaan puhumaan monimerkityksellisesti
kulttuurista, jota on mm. organisaatiokulttuuria, yrittäjäkulttuuria asioihin
suhtautumista ohjaavaa paikalliskulttuuria. (Kettunen 1998, 12.)
Elinkeinopolitiikka tapahtuu monella eri tasolla. Kuviossa 1 kuvataan eri tasoja ja
niiden vuorovaikutusta toisiinsa ylä- tai alapuolella olevien tasojen kautta, mutta
myös välissä olevien tasojen ohitse. Kuntatasokaan ei ole suljettu kokonaisuus,
vaan se saa aina vaikutteita myös muilta tasoilta. (Linnamaa, 2008.)
10
KUVIO 2. Elinkeinopolitiikan eri tasot (Linnamaa, 2008.)
3.2 Elinkeinopolitiikka alueellisella tasolla
Pohjois-Suomen strategiset kehittämistoimet voidaan kiteyttää seuraavasti:
• menestyy olemalla avoin
• yhteistyökykyinen
• työ teollisuudessa pohjoisen hyväksi
• maaperän luonnonvarojen hyödyntäminen
• hyvinvointi- ja elämyspalvelut
• hanketoiminta eri sektoreilla – vastata naapurimaiden öljy- ja
kaasukenttien synnyttämään kysyntään
• avoimuudella riittävä ja osaava työvoima
• kykenevien yrittäjien olemassaolon turvaaminen ja
• vain kasvava talous voi ratkaista työttömyys- ja poismuutto-ongelmat
positiivisesti. (Pohjois-Suomen strategia 2011, 17.)
Esimerkkejä eri tasojen toimijoista
Kansainvälisen tason Organisaatiot, esim. eu ja muut kansainväliset
Kansallisten hallitusten linjaukset
Maakuntatason linjaukset, esim. maakuntaliitot
Seututason linjaukset, esim. seutukunnat,
Kuntatason linjaukset, esim. kunnanhallitus ja -valtuusto
Paikallisen tason toiminta-alue ”käytännön kenttä”
Kansainvälinen taso
Kansallinen taso
Alueellinen taso
Seudullinen taso
Kunnallinen taso
11
Pohjois-Pohjanmaan maakunta suunnitelma 2020 määrittelee maakunnan
elinkeinostrategian ja kilpailukyvyn tiivistetysti seuraavasti:
1. Osaamisperusteista verkostoitumista ja yhteistyötä kehitetään yhdessä
alueiden kanssa.
2. Kasvualoista painotetaan tietoteollisuutta eri muodoissaan ja Oulun
säteilyvaikutusta sekä perustoimialoista puu-, metalli,, matkailu. Ja
luonnonvara-aloja.
3. Elinkeinoklustereiden synergiaa kehitetään ja pyritään rakentamaan siltaa
perinteisten- ja kasvualojen välille.
4. Osaamisen vahvistaminen erityisesti liiketoimintaosaamisessa,
verkostoitumisessa, kansainvälistymisessä, e-ratkaisuissa,
innovatiivisuudessa ja tuotekehityksessä.
5. Yrittäjyysmaakunta 2010 – yrittäjyyden kokonaisvaltainen kehittäminen
tavoitteena.
6. Nuorille lisää työ- ja harjoittelupaikkoja.
7. Työttömyys alemmaksi – ihmisille henkilökohtaisesti sovitetut keinot
käyttöön. (Pohjois-Pohjanmaan maakuntasuunnitelma 2020, 30-32.)
3.3 Elinkeinopolitiikka kunnissa
Kuntien elinkeinopoliittiset keinot olivat lainsäädännöllisesti rajattuja aina vuoteen
1977 asti, eikä kunnilla juurikaan ollut tulkinnanvaraa. Kuntien elinkeinopolitiikka
vireytyi 1970 – loppupuolella. Kunnat ryhtyivät kilpailemaan yrityksistä ja sitä
kautta työpaikkojen saamisesta omaan kuntaan. Kilpailu toi myös mukanaan ei-
toivottuja piirteitä. Yritys saattoi käyttää saamansa kunnan taloudellisen edun
hyväkseen ja siirtää toimintansa edunsaatuaan muualle. Nykyään tällaiset
tapaukset ovat erittäin harvinaisia. (Sinisalmi 1996, 48-50.)
Elinkeinopoliittinen suunnittelu kunnissa on lisännyt jatkuvasti suosiotaan vuosien
saatossa. Kasvua ei tapahtuisi, ellei elinkeinopolitiikkaa koettaisi millään lailla
hyödylliseksi. Kunnan elinkeinopolitiikan onnistumisen mittaamista on vaikea
tehdä lyhyellä aikavälillä. Työpaikkalisäys voi johtua monista eri tekijöistä kuin
kunnan toimista. Verrattaessa kahden kunnan kehitystä esimerkiksi 15 vuoden
12
aikana, aktiivien elinkeinopolitiikan noudattaminen tulee näkyviin kuntien
välisissä eroissa. (Uusitalo 1990, 7-8.)
Elinkeinopolitiikkaan pätee sama sääntö kuin moneen muuhunkin, eli ilman
riskinottoa ei kannata odottaa tuloksia. Riskinottoon kautta mahdollisesti tulevaa
kannattavuutta on vaikea määritellä. Periaatteena voidaan kuitenkin pitää, että
suunniteltu toimenpide ei saa uhata kunnan taloutta siinäkään tapauksessa, että
koko hake epäonnistuu täydellisesti. Kehittämisen resursseja ei kannata
keskittää vain yhteen paikkaan, vaan sijoitusstrategian opin mukaisesti, harjoittaa
useaan eri kohteeseen. Riskipitoisissa hankkeissa kunnalla olisi hyvä olla
mukana myös muita vastuunkantajia. Se on hyötyä myös eri osapuolien
sitouttamisen kannalta. (Westling 2000,12.)
Kunnan elinkeinopolitiikan välineet ovat aineellisia ja henkisiä. Aineellista
esimerkkinä tontit ja toimitilat. Henkistä osaa kuvaa elinkeinoilmasto, eli miten
kunnassa suhtaudutaan elinkeinopolitiikkaan ja sen harjoittajiin. Olennaista on
se, että luottavatko yrittäjät kunnan johtoon ja onko johto tehnyt parhaansa
yritystoiminnan hyväksi. Elinkeinoilmasto on myös osin mielikuva-asia, eli
millaisen kuvan kunnan elinkeinoilmastosta yleisesti saa. (Hietala 1987, 123.)
Ongelmat elinkeinoilmastossa liittyvät usein kunnan virkamies- tai
luottamusmiesjohtoon. Kunnan ja yritysten välinen yhteistyö saattaa jäädä vaille
riittävää huomiota, vaikka virkamiesjohto työskentelee tehokkaasti. Kunnan ja
yritysten välinen suunnitelmien vaihto ei toimi. Yrittäjät kokevat ettei heitä
kuunnella, eikä heillä ole aitoa vaikutusmahdollisuutta. Yrittäjien kohtelu kunnan
virkamiesten taholta voi olla huonoa. Yrittäjistä saattaa tuntua, että virkamiehet
vaikeuttavat yritystoimintaa byrokratiaan vedoten. Negatiivinen tieto virkamiesten
toiminnasta kiertää yrittäjien keskuudessa ja vaikuttaa elinkeinoilmastoon
huonontavasti. (Hietala 1987, 126-128.)
Yksikertaisimmillaan yrittäjyysilmasto tarkoittaa yrittäjien ja yritysjohtajien välisiä
suhteita paikkakunnalla tai tietyllä alueella. Laaja-alaisesti ajateltuna se tarkoittaa
mielipiteitä, mielikuvia, asenteista ja ennakkoluuloja yrittäjyydestä ihmisten
13
keskuudessa. Kunnan hyvä yrittäjäilmasto on tärkeää, sillä se edistää uusien
yritysten syntyä erittäin tehokkaasti. (Hietala 1987, 113-114.)
Uusien yritysten synty helpottuu, jos olemassa olevat yritykset suhtautuvat
positiivisesti uusiin yrityksiin. Syntyvää kilpailutilannetta ei tulisi aina nähdä toisen
voittona ja toisen tappiona. Hyvin toimivaan ja hyvään yrittäjäyhteisöön on
mukava tulla ja se houkuttelee myös muuttavia yrittäjiä paikkakunnalle.
Positiivien yrittäjäilmasto arvostaa yrittäjää ja saattaa synnyttää yritysideoita,
joihin on helppo samaistua. Huono yrittäjäilmasto koetaan riskialttiiksi ja
säälimättömäksi oman edun tavoitteluksi. (Hietala 1987, 113-114.)
Kunnat, joissa on myönteinen yrittäjäilmasto, ovat yleensä selvästi vahvempia
kuin kielteisen yritysilmaston kunnat, samoin niiden verotulot ovat suurempia ja
työttömyys pienempää. Tulevaisuudessa erot tulevat entisestään korostumaan.
Myönteisen yrittäjäilmaston kehittäminen ja ylläpitäminen on tehokkaampaa
yrittäjyyden ja elinkeinopolitiikan edistämistä, kuin yksittäisten yritysten
tukeminen. (Hietala 1987, 113-114.)
Kuntien välinen kilpailu tulee tulevaisuudessa kiristymään kansainvälistymisen
myötä. Suomalaisen kunnan pahin kilpailija ei löydy enää välttämättä naapurista,
vaan kunnista ympäri maailmaa. Tekstiilien, jalkineiden ja vaatteiden tuotanto
ovat jo suurimmaksi osaksi siirtyneet ulkomaille. Tiedon ja osaamisen osalta
suomalaisilla kunnilla on kilpailukykyä. Pääkaupunkiseudun lisäksi ja
vastapainoksi on tärkeää vahvistaa kasvukeskuksia eri puolille Suomea, jotta
yritystoiminta ei siirtyisi ulkomaille. Olennainen osa tulevaisuuden
elinkeinopolitiikkaa kunnissa tulee olemaan verkostoituminen. (Westling 2000,
16.)
Kunnan elinkeinopolitiikka koskettaa kaikkia kunnan sektoreita, jotka ovat olleet
mukana sen suunnittelussa. Teknisellä sektorilla on aina ollut erityisrooli kunnan
kehittymisessä, koska se päättää mm. maapolitiikasta. Elinkeinopolitiikan
suunnittelussa korostuu tulevaisuudessa entistä enemmän kunnan eri
sektorirajat ylittävä yhteistyö. Tietoyhteiskunnan edut on myös kunnissa havaittu,
mutta sen hyväksikäyttöä tulisi entisestään tehostaa. Seututasolla kuntien
14
yhteistyö on jo yleistä, mutta tulevaisuudessa tulee siirtyä entistä enemmän
yhteistyöhön eri seutujen välillä. Uudet ideat saadaan paremmin esille yhteistyön
avulla ja eri seuduilla on varmasti erilaista annettavaa toisilleen. (Westling 2000,
16-18.)
Elinkeinopolitiikka kunnissa ei saa eikä voi olla vain ammattilaisten työtä. Sen on
mentävä läpi koko kunnan organisaation. Asioita tulee aina pohtia tulevaisuuden
näkökulmasta: mistä kuntalaisille leipä tulevina vuosina? Onko edellä sanottu
talonpoikaisviisautta? Koulutusasioita ja harrastusmahdollisuuksiakin tulee pohtia
elinkeinopolitiikan näkökulmasta. Samoin sen tulee peilautua kunnan omaa
toimintaorganisaatiota pohdittaessa. (Kettunen 1998, 94.)
Elinkeinopolitiikassa paikallisella kulttuurilla on myös merkittävä asema. Jotta
asioissa voidaan onnistua, on kunnan politiikka ja toiminta oltava hyväksyttävää.
Jos halutaan uutta ja rohkeaa elinkeinopolitiikkaa, se ei onnistu nurjamielisessä
ilmapiirissä. (Kettunen 1998, 94.)
Elinkeinopolitiikan lähtökohtien ja tilanteen arkinen rehellinen tunnistaminen on
viisautta. Elinkeinopolitiikka vaatii hyvin pitkän ajan edellytysten rakentamista.
Ruohonjuuritasolla elinkeinopolitiikka on pieniä panoksia, jatkuvalla työllä, pienin
riskein, on saatavissa paljon aikaan. Kunnan elinkeinopolitiikan organisoinnissa
on valtuusto keskeinen toimija. (Kettunen 1998, 94.)
15
4 KÄRSÄMÄEN ELINKEINOPALVELUJEN VIITEKEHYS
Aluksi taustaa sille, missä Kärsämäki on ja kuinka se sijoittuu Pohjois-
Pohjanmaalle sekä millaisessa viitekehyksessä toimimme. Alla oleva kuvio
(KUVIO 3) kuvaa Pohjois-Pohjanmaata ja sen eteläosaa ns. Oulun eteläisen
aluetta, mihin sijoittuu kolme seutukuntaa ja Kärsämäki osana Nivala
Haapajärven seutukuntaa. Muut seutukunnan kunnat ovat Nivala, Haapajärvi,
Reisjärvi ja Pyhäjärvi.
Haapavesi
Ylivieska
Sievi
OulainenMerijärvi
Kalajoki
Alavieska
Reisjärvi Pyhäjärvi
Nivala Kärsämäki
Haapajärvi
Rantsila
Pyhäntä
Pulkkila
Piippola
Kestilä
Kaupunki
3 seutukuntaa:
17 kuntaa
SiikalatvanYlivieskanNivala-Haapajärven
SeutuNet
Oulun Eteläisen alue
KUVIO 3. Kärsämäki osana Oulun eteläistä (Tilastokeskus.)
Alla oleva kuvio (KUVIO 4) kuvaa Oulun eteläisen alueen kolmea seutukuntaa
mitattuna Tilastokeskuksen kokoamilla mittareilla eri muuttujien suhteen. Alueen
profiilia kuvaavat tiedot on koottu vuosien 2005-2008 tiedoista.
16
Oulun Eteläisen profiili
Lähde: Tilastokeskus, Työministeriö
Alkutuotannon työlliset 2005Maapinta-ala 2008
Liikennekuolemat 2007*Syntyneet 2007
Alle 15-vuotiaat 2007Alle 7-vuotiaat 2007
Keskiasteen tutkinnon suorittaneet 2006Kuolleet 2007
Yli 64-vuotiaat 2007Jalostuksen työlliset 2005
Henkilöautot 2007Väkiluku 2007
15 - 64-vuotiaat 2007Poliisin tietoon tulleet rikokset 2007
Työttömät maaliskuu 2008Toimipaikkojen lukumäärä 2006
Työvoima maaliskuu 2008Työlliset 2005
Tutkinnon suorittaneet 2006Valtionveronalaiset tulot 2006
Kesämökit 2007Toimipaikkojen henkilöstö 2006
Valmistuneet asunnot 2007Palvelutoimialojen työlliset 2005
Pitkäaikaistyöttömät maaliskuu 2008Korkea-asteen tutkinnon suorittaneet 2006
Toimipaikkojen liikevaihto 2006Ulkomaan kansalaiset 2007
Ruotsinkieliset 2007
0 1 2 3 4 5 6
Osuus koko maasta (%)
Siikalatvan Nivala-Haapajärven Ylivieskan* ennakkotieto
SeutuNet
KUVIO 4. Oulun eteläisen profiili seutukunnittain (Tilastokeskus.)
Alla oleva kuvio (KUVIO 5) kuvaa Oulun eteläisen alueen yritys- ja toimipaikkojen
määrää/1000 asukasta kohden eri kunnissa.
Toimipaikat kunnittain 2008
Lähde: Tilastokeskus/Yritys- ja toimipaikkarekisteriTammikuu 2008, tarkistamaton rekisteritieto
T o i m ip a i k k o j a / 1 0 0 0 a s .
4 2 - 4 5
4 6 - 5 0
5 1 - 6 0
6 1 - 6 7
S e u t u k u n t a r a ja
HaapavesiYlivieska
Sievi
Oulainen
Merijärvi
KalajokiAlavieska
Reisjärvi Pyhäjärvi
Nivala Kärsämäki
Haapajärvi
Rantsila
Pyhäntä
Pulkkila
Piippola
Kestilä
SeutuNet
KUVIO 5. Toimipaikka tiheys Oulun eteläisessä (Tilastokeskus.)
17
Kärsämäki on osa Nivala-Haapajärven seutukunta, johon kuuluvat Nivala,
Haapajärvi, Pyhäjärvi, Reisjärvi ja Kärsämäki. Seutukunnan visio 2010 luotaa
aluetta seuraavasti:
• Olla kansainvälisesti tunnettu, verkottunut elektroniikan mekaniikan,
kaivostoiminnan ja kulttuurimatkaillun sekä kansallisesti tunnettu metalli- ja
rakennuspuusepänteollisuuden keskittymä.
• Uusia kasvualoja ovat biopolttoaineiden valmistus, kiviteollisuus ja
pienkaivostoiminta.
• Valittujen toimialojen tukena toimivat erityiset, osin kansainväliset
markkinointi- ja t&k-kehittämisympäristöt.
(Nivala-Haapajärven seutukunnan elinkeinopoliittinen visio 2010 ja Nihak Oy:n
strategia sen toteuttamiseksi 2005, 6.)
Kuntien osalta yllä oleva visio edellyttää seutukunnan elinkeinopolitiikan todeksi
elämistä nykyistä syvällisemmän keskinäisen riippuvuuden kautta ja osapuolilta
hyväksymistä sekä nöyryyttä ja nykyisten toimintatapojen uudistamista. Sen
jälkeen kuntien välinen yhteistyö perustuu visioon 2010 ja keskinäiseen
luottamuksen määritelmiin välttämättömyyksin. (Nivala-Haapajärven
seutukunnan elinkeinopoliittinen visio 2010 ja Nihak Oy:n strategia sen
toteuttamiseksi 2005, 6.)
Nivala-Haapajärven seutukunnan seutustrategiassa 2013 strategiassa luotetaan
siihen, että seutukunta pystyy rakentamaan ja säilyttämään yrityksille
huomattavaa lisäarvoa tarjoavan elinkeinoympäristön. Se muodostuu osaavasta
työvoimasta, toimitiloista, asunnoista, innovaatioympäristöistä sekä nopeista
päätöksistä. Näin voimme torjua eriytymiskehitystä ja säilyttää seutukunnan
viihtyisänä ja elinvoimaisena ydinmaaseutuna. (Jussila 2007, 8.)
Nivala-Haapajärven seutukunnan toimintalinjat sen kehittämisstrategian osalta
ovat samat kuin Pohjois-Pohjanmaan maakuntaohjelmassa.
Toimintalinjat ovat:
• Elinkeinot ja maakunnan kilpailukyky
18
• Osaaminen ja koulutus
• Hyvinvointi ja peruspalvelut
• Vetovoimaiset toimintaympäristöt
• Alueiden toimintamallien kehittäminen. (Jussila 2007, 14.)
Nivala-Haapajärven seutukunnan alueella toimii vuonna 2005 perustettu
elinkeinojen kehittämisyhtiö Nihak Oy, jonka perustajina ovat kaikki seutukunnan
kunnat ja Kärsämäki on tullut mukaan palvelujen ostajana vasta vuoden 2007
aikana ja samalla paikkakunnalle on nimitetty seudullinen elinkeinoasiamies
vastaaman Kärsämäen elinkeinopalveluista. (Nihak Oy. 2007, 2-3.)
Nihak Oy:n tuottaa yrityspalveluja seutukunnan kunnille seuraavasti:
• Yritysneuvonta
• Yrityskehityspalvelut
• Kasvuyrityspalvelut
• Yrityshautomo
• Innovaatiopalvelut
• Toimitilapalvelut
• Yritysvalmennus ja koulutus. (Nihak Oy. 2007, 4-5.)
Nihak Oy:n missio on vastata kuntien vahvuuden huomioonottavasta
tasapuolisesta seudullisesta elinkeinopolitiikasta, minkä tuloksena syntyvät
kannattavan yritystoiminnan edellytykset ja uudet työpaikat. Visiossa 2010
edellytetään, että Nihak Oy tunnetaan yhtenä Pohjois-Suomen johtavana
seudullisena elinkeinoyhtiönä, mitä arvostetaan yhteistyötä edistävistä
toimintatavoista ja innovatiivista kehittämisympäristöistä sekä arvot ovat
asiakaslähtöisyys, kehittämis- ja yhteistyöhakuisuus ja sitoutuneisuus. (Nivala-
Haapajärven seutukunnan elinkeinopoliittinen visio 2010 ja Nihak Oy:n strategia
sen toteuttamiseksi 2005, 13.)
Kärsämäen kunnan elinkeinopolitiikkaa ja painopisteitä on linjattu kunnan
strategiassa 2010. Kunta pyrkii edistämään yrittäjyyttä ja vahvistamaan
elinkeinorakennetta. Hyödynnetään alueen puualan koulutusta ja seutukunnan
19
projekteja. Edellä olevien keinojen avulla tuetaan yrittäjyysmyönteisen ilmapiirin
syntymistä. Yhteistyötä yrittäjien ja elinkeinonharjoittajien kanssa lisätään ja
neuvonnan avulla tuetaan sekä ohjataan nykyisten ja uusien yritysten toimintaa.
Erilaisten rahoitusmahdollisuuksien ja tukitoimenpiteiden avulla pyritään
saamaan uusia yrityksiä kuntaan. Yrittäjien toimitilatarpeisiin pyritään
vastaamaan mahdollisimman joutavasti. Tuodaan esille hyvät liikenneyhteydet ja
erityinen puutuotealan osaaminen kunnassa, kun ollaan aktiivisessa
yhteydenpidossa potentiaalisiin uusiin yrityksiin. (Kärsämäen kunnan strategia
2004, 3.)
Painopisteinä kunnan strategiassa pidetään puutuoteteollisuuden
toimintaedellytysten parantamista, taajaman palveluelinkeinojen kehittäminen,
perinteisen maatalouden tuotantoedellytysten kehittäminen huomioiden
uusyritystoiminta ja jatkojalostus, teollisten työpaikkojen lisääminen ja
matkailuelinkeinotoimintojen sekä kulttuuripalvelujen kehittäminen. (Kärsämäen
kunnan strategia 2004, 3.)
20
5 EMPIIRISEN TUTKIMUKSEN TOTEUTUS
5.1 Kvalitatiivinen tutkimus
Kvalitatiivisen eli laadullisen tutkimuksen lähtökohtana on niin sanotun todellisen
elämän kuvaaminen. Ajatuksena on tuoda julki, että todellisuus on moninainen.
Tutkimuksessa ei voi kuitenkaan pirstoa todellisuutta mielivaltaisesti osiin.
Tapahtumat nivoutuvat toisiinsa ja samalla muovaavat toisiaan ja tämän myötä
on mahdollista löytää monensuuntaisia suhteita. Kvalitatiivisen tutkimuksen
tarkoituksena on kuvata kohdetta mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. (Hirsijärvi,
Remes & Saravaara 1997, 161.)
Tutkimuksen taustalla on myös eri arvolähtökohtia ja tutkijan arvot muovaavat
sitä, mitä ja miten pyrimme ymmärtämään tutkittavia ilmiöitä. Objektiivisuutta ei
ole mahdollista saavuttaa perinteisesti ajatellen, sillä tekijä (tutkija) ja se, mitä
tiedetään, ovat saumattomasti kietoutuneet toisiinsa. Tulokseksi voimme saada
vain ehdollisia selityksiä johonkin paikkaan ja aikaan rajoittuen. Yleisesti ottaen
kvalitatiivisessa tutkimuksessa on pyrkimys tuoda esiin tosiasioita, kuin todeta jo
olemassa olevia väittämiä (totuuksia). (Hirsijärvi, Remes & Saravaara 1997, 161.)
Nykyisin termi kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus pitää sisällään lukuisia
merkityksiä. Eri tieteen aloilla, kuten sosiologiassa, psykologiassa,
kasvatustieteessä ja antropologiassa ovat omat kvalitatiivisen tutkimuksen
traditionsa. (Hirsijärvi, Remes & Saravaara 1997, 162.)
Kvalitatiivisessa tutkimuksessa voidaan nähdä seuraavanlaisia tyypillisiä piirteitä:
1. Tutkimus on kokonaisvaltaista tiedon hankintaa ja aineisto kootaan
luonnollisissa sekä todellisissa tilanteissa.
2. Ihminen on tiedonkerääjänä, käyttäen apuna esim. lomakkeita ja testejä.
3. Tutkijan tarkoituksena on paljastaa odottamattomia seikkoja
tutkimuksellaan (induktiivinen analyysi).
21
4. Käytetään laadullisia menetelmiä aineiston hankinnassa, kuten mm.
teemahaastatteluja, osallistuvaa havainnointia ja ryhmähaastatteluja.
5. Kohdejoukon valinta on tarkoituksenmukainen, ei satunnaisotannalla
suoritettu.
6. Tutkimussuunnitelma rakentuu tutkimuksen edetessä. Toteutus
suoritetaan joustavasti ja suunnitelmia muutetaan olosuhteiden sitä
vaatiessa.
7. Käsiteltävät asia ovat ainutlaatuisia ja tutkinta on sen mukaista. (Hirsijärvi,
Remes & Saravaara 1997, 165.)
5.2 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusongelmat
Kärsämäen kunnassa elinkeinopalvelujen tuottaminen on ollut monin eri tavoin
järjestettyä menneiden vuosien aikana. On ollut kunnan oma elinkeinohasamies
ja jopa yhdessä välissä 1980-luvulla oli oma maaseutuelinkeinoasiamieskin.
Välillä elinkeinopalvelujen hoitaminen on ollut kunnanjohtajan sivutehtävänä
normaalien kunnanjohtajan normaalien tehtävien lisäksi. Sen jälkeen on
perustettu kunnan- ja elinkeinojen kehittämiseen paneutuva kunnan omistama
tytäryhtiö. Sen kautta ei kuntapäättäjien mukaan saavutettu riittäviä tuloksia ja
niin on sitten päädytty vuoden 2007 alkupuolella nykyiseen tapaan tuottaa
kunnan elinkeinopalveluja. Tuolloin Kärsämäen kunta ryhtyi ostamaan
elinkeinopalveluja ja samalla sai oman kunnassa toimivan elinkeinoasiamiehen,
seudulliselta elinkeinoyhtiöltä Nihak Oy:ltä. Elinkeinoyhtiö toimii Nivala-
Haapajärven seutukunnan alueella. Kärsämäen kunta on ollut mukana
osakkeenomistajana ja yleismarkkinoinnissa jo aiemmin Nihak Oy:ssä, mutta ei
ole ostanut siltä elinkeinopalveluja, vaan järjesti ne oman elinkeinoyhtiön
Kärsämäen Kehityskeskus Oy:n kautta.
Tutkimuksen lähtökohtana on selvittää, kuinka varsinaiset yrittäjät ”asiantuntijat”
kokevat Kärsämäen kunnan tarjoamat/välittämät elinkeinopalvelut ja mitä he
odottavat niiltä? Löytyykö selkeintä kehittämiskohteita elinkeinopalveluiden
järjestämisessä ja tavassa tuottaa niitä?
22
Samalla selvitetään elinkeinopalvelujen resursoinnin riittävyyttä, kuten henkilöstö,
tieto/taito, rahallinen panostus, tiedottaminen, fyysinen toimintaympäristö,
kuntakonserni/elinkeinopalvelut ja yhteistyö.
5.3 Tutkimuslomake ja muuttujat
Kyselylomake käsittää alussa vastaajan ja hänen edustamansa taustayhteisön
taustatiedot sekä varsinaiset tutkimukseen sähköpostiviestissä liittyvät
kysymykset. Kysymykset on rajattu niin, että saadaan mahdollisimman hyvin
vastaukset varsinaiseen tutkimusongelmaan ja alaongelmiin. (Liitteet 1ja 2)
5.4 Tutkimuksen kohdejoukko ja tiedonkeruu
Tutkimuksen kohdejoukkona on Kärsämäellä toimivat pienet ja keskisuuret
yrittäjät/yritykset, joissa työntekijöitä 1-10 henkilöä. Yrityksistä on valittu
internetkyselytutkimukseen 16 satunnaista yritystä, jotka toimivat eri toimialoilla.
Samalla on tarkoitus yrittää selvittää, onko vaihtelua eri toimialojen välillä vai
onko vastaukset yhtenevät toimialasta riippumatta eri tutkimusongelmiin. Lisäksi
on haastateltu samoilla kysymyssisällöillä kysymyksiin 7-10 kunnanhallituksen
puheenjohtajaa, kunnanvaltuuston puheenjohtajaa, kunnanjohtajaa ja paikallista
elinkeinoasiamiestä, jotta saataisiin selville eroaako kunnassa toimivan yrittäjän
ja kuntaorganisaatiossa toimivan ja elinkenopalveluihin läheisesti liittyvien
vastaukset ja käsitykset toisistaan kunnan elinkeinopalvelujen järjestämisestä ja
painopistealueista. (Liite 3)
Kyselytutkimus suoritettiin internetin sähköpostin välityksellä ja kysymykset oli
sijoitettu itse viestiin, ei liitelomakkeeseen tai liitelinkin kautta avattavaksi.
Vastaajia pyydettiin vastaamaan viestissä oleviin kysymyksiin noin viikon sisällä
ja lähettämään vastausviestinä takaisin lähettäjälle.
5.5 Tutkimuksen luotettavuus ja pätevyys
Uskon tutkimuksen antavan luotettavaa ja pätevää tietoa siitä, mitkä ovat
yrittäjien tuntemukset ja kokemukset tukitusongelmina heille kyselyn muodossa
23
esitettyihin asioihin. Yrittäjät suhtautuvat mielestäni vakavasti heille esitettyihin
kysymyksiin ja ymmärtävät, että tutkimuksen kautta tulee esille sellaisia ajoita,
mitä ovat yrittäjille aidosti tärkeintä. Tutkimuksen luotettavuus ja pätevyys tulee
esille varmasti myös siinä, että tutkija itse on myös yrittäjä kohdepaikkakunnalla
ja tuntee ja tietää yrittäjien tuntoja ja osaa tulkita saamistaan vastauksista sen
olennaisen, mitä tällä tutkimuksella on pyritty saamaankin selville. Tutkimus
”oikein” tulkittuna antaa hyvää tietoa yrittäjien odotuksista elinkeinopalvelujen
järjestämiseksi nyt ja tulevaisuudessa, niin resurssien, kuin sisällönkin osalta.
Kysely on lähetetty 16 yrittäjälle/yritykselle ja jos vastauksia saadaan esimerkiksi
5 – 8, tulee siitä jo riittävästi lähdeaineistoa analysoitavaksi tutkimusongelmien
ratkaisuun ja kvalitatiivisen tutkimuksen tulosten yhteenvetoon ja analysointiin.
24
6 TUTKIMUSTULOKSET
Tutkimuksen kyselyyn määräaikaan mennessä vastasi kuusi yrittäjää/ yritystä
lähetetystä kuudestatoista eli vastausprosentti oli 37,5 ja kaikki vastauksensa
palauttaneet ovat pyrkineet vastaamaan kaikkiin kohtiin, jos heillä kysyttyyn
asiaan ylipäätään on mielipidettä tai omakohtaista kokemusta asiasta.
Vastauksia on palautunut eri aloilla toimivilta ja erikokoisilta yrityksiltä, joten se
mahdollistaa myös vastausten analysoinnin siltä kannalta, onko eroa eri
toimialalla ja/tai erikokoisten yritysten vastauksissa suhteessa kysyttyihin
asioihin?
Lisäksi elinkeinopalveluihin liittyvät kysymykset (kyselylomakkeen kysymykset 7
– 10) lähetettiin kunnanhallituksen puheenjohtajalle, kunnanvaltuuston
puheenjohtajalle, kunnanjohtajalle ja elinkeinoasiamiehelle. Vastaukset on saatu
kahdelta eli vastausprosentti oli 50.
6.1 Yhteenvetoja
Tähän on koottu yrittäjiltä/yrityksiltä saadut vastaukset kysymyskohtaisesti ja
lisäksi kysymysten 7 – 10 osalta on saatu vastauksia kuntaorganisaatiosta ja ne
on myös yhtyeenvedetty ko. kysymyksen kohdalle omana kokonaisuutenaan.
1. Toimialana vastaajilla olivat talonrakennus, talonrakennus/kalustaminen,
fysioterapia, kodinkonekauppa, asumispalvelut ja kotipalvelu.
2. Yrityksen henkilöstön määrä vaihteli 1 – 6 henkilöä sisältäen myös
yrittäjän/yrittäjät.
3. Vastaaja yrityksillä oli toimintavuosia 2 – 54 vuoden väliltä.
4. Kysyttäessä yrittäjien yleiskäsitystä Kärsämäen elinkeinopalveluista ja niiden
järjestämisestä, yksi vastaaja ei ollut täysin tyytyväinen ja ajatteli, että vain
alkavat yrityksen saavat tukea. Yhdessä vastauksessa tuotiin esille hyvänä
25
asian, että omassa kunnassa toimii oma elinkeinoasiamies. Yhdessä
vastauksessa käsitykset olivat huonot. Kolme vastaajaa oli tyytyväisiä yleisellä
tasolla tämänhetkiseen tilanteeseen.
5. Kysyttäessä, onko yritys käyttänyt elinkeinopalveluja tähän mennessä?
Vastaukseksi saatiin yhden yrityksen osalta, että parhaillaan oli menossa selvitys
sukupolven vaihdokseen liittyen. Kolme yrittäjää ei ollut koskaan käyttänyt
kunnan elinkinopalveluja. Kaksi yrittäjää oli käyttänyt elinkeinopalveluja kerran ja
toisella asia liittyi yrityksen perustamisvaiheeseen ja toisella oli vähän
negatiivinen sävy vastauksessa, mutta palvelun kohdentumista ei yksilöity.
6. Kysyttäessä, mitä palveluja odotatte yleisellä tasolla kunnan
elinkeinopalveluilta?
Vastauksista nousi erille seuraavia asioita: luoda ”yrittämisen ilmapiiriä”
kunnassa, toimia ”linkkinä” kuntasektorin ja yritysten välillä, avustaa erilaisten
avustusten haussa ja lomakkeiden täytössä, aktiivinen tiedottaminen, uusien
ideoiden työstäminen ja niiden siirtäminen mahdollisuuksien mukaan
yritysmaailmaan, teollisuusalueen kunnostus kiireesti (esim. kyltit), aktiviteettia
kiinnostua olevista yrityksistä ja opastaa niitä, apua paperi- ym. lupa-asioissa ja
kaikenlainen ennen kaikkea alkavien ja tietenkin myös toimivien yritysten
auttaminen erilaisissa ongelmissa sekä koulutustarjontaa toivottiin.
7. Kuinka koette kunnan elinkeinopalvelujen toteutumisen ja riittävyyden sekä
ajantasaisuuden henkilöstön, rahallisen panostuksen, tiedottamisen, fyysisen
toimintaympäristön, kuntakonserni/elinkeinopalvelujen ja yhteistyön sidosryhmien
kanssa osalta?
Henkilöstön määrää pidettiin riittävänä nykyisellään, paitsi yhden vastaajan
osalta todettiin henkilöstöresurssin olevan ylimitoitettu näin pieneen kuntaan.
Kuntaorganisaation sisältä vastaajat kokivat henkilöstön määrän riittäväksi.
26
Tieto-taidon osalta yhtä vaille kaikkien näkemys oli, että tietoa ja taitoa on
elinkeinopalveluja hoitavalla henkilöllä. Yhden ei ollut mielipidettä asiaan.
Kuntaorganisaation puolelta todettiin riittäväksi molempien vastaajien osalta.
Rahallisen panostuksen koki riittävänä yksi yrittäjä ja muiden neljän mielestä
panostus oli riittämätön (huono) ja yhdellä neljästä ei käsitystä, mitä haluttiin
tietää.
Kuntaorganisaatiosta todettiin panostus riittäväksi eli n. 81.000 euroa
(”huomattava”) ja toinen vastaaja totesi ”lisäpanostuksia tarvitaan aina”.
Tiedottamisen osalta kolme vastaajaa totesi nykyisen tiedottamisen huonoksi ja
kaksi muuta totesivat tiedottamisessa olevan parantamisen varaa ja olevan sen
puutteellista sekä yksi koki tiedottamisen olevan kunnossa.
Kuntaorganisaatiossa oltiin pääosin tyytyväisiä, mutta lisäkään ei olisi
pahitteeksi.
Fyysisen toimintaympäristön (toimitilojen) osalta neljä piti nykyisiä toimitiloja
riittävinä. Kahden mielestä toimitilat ovat riittämättömät ja/tai huonot.
Kuntaorganisaatiosta toinen totesi tilat riittämättömiksi ja toinen koki niiden
riittävän.
Onko kuntakonsernin ja elinkeinopalvelujen välillä yhteistoimintaa ja onko se
saumatonta?
Kaksi vastaajaa koki, että yhteistoimintaa ei ole, yhdellä siitä ei ole tietoa ja
yhden mielestä yhteistoimintaa tulisi edelleen kovasti kehittää sekä kahden
yrittäjän tuntemuksen mukaan yhteistoiminta ja sen saumattomuus on kunnossa.
Kuntaorganisaatiosta molemmat vastaajat kokivat yhteistoiminnan tapahtuvan
kunnanvaltuuston linjausten mukaan ja toinen toi lisäksi esille, että olisi
parannettava yhteistoiminnan saumattomuutta.
Onko yhteistyötä eri sidosryhmien (esim. seutukunta, yrittäjäyhdistys) kanssa?
27
Kahden vastaajan mielestä yhteistoiminta on kunnossa, yhden vastaajan osalta
oli käsitys, että seutukunnan suuntaan yhteistyö toimii, mutta yrittäjäyhdistyksen
ja pienyrittäjien suuntaan yhteistyö on vähäistä. Kahdella vastaajalla ei ollut
kokemusta tai käsitystä asiasta. Yksi vastaaja koki, että yhteistoimintaa ei ole.
Kuntaorganisaatiosta molemmat vastaajat totesivat yhteistyön toimivan ja lisäksi
toinen toivoi vuorovaikutteisuutta lisää yrittäjäyhdistyksen ja kunnan
elinkeinopalvelujen välille.
8. Millaiseksi yrityksessänne koetaan Kärsämäen elinkeinoilmasto (Miten
kunnassa virkamiehet ja luottamushenkilöt suhtautuvat elinkeinopolitiikkaan ja
sen harjoittajiin)?
Kolme vastaajaa arvioi elinkeinoilmaston olevan kunnossa, kahdessa
vastauksessa vallitsevaan tilanteeseen kaivattiin muutosta tai oltiin tyytymättömiä
ja yhdellä ei ollut mielipidettä asiaan.
Kuntaorganisaatiosta toinen ei arvioinut kysymystä lainkaan ja toinen totesi osin
olevan ”helläväliä” meininkiä havaittavissa asian suhteen, mutta pääosin
luottamusmiesten suhtautuvan myönteisesti. Samoin hän toi esille pienyrittäjien
toimintaedellytysten parantamisen ja katsoi virkamiesten suhtautuneen osin
ymmärtämättömästi asiaan varsinkin aiemmin.
9. Millaiseksi yrityksessänne koetaan Kärsämäen yrittäjyysilmasto?
Kolme vastaajaa koki yrittäjyysilmaston hyväksi, yksi koki sen ”kohtuullisen
neutraaliksi” ja yksi koki sen huonoksi sekä yhden mielestä tarvitaan enemmän
yhteistyötä ja kehittämistä.
Kuntaorganisaation puolelta toinen ei vastannut kysymykseen lainkaan ja toinen
totesi yrittäjäilmaton olevan Kärsämäellä hänen käsittääkseen melko hyvä.
28
10. Kuinka yrityksessänne suhtaudutaan alueelliseen (seudulliseen) Nihak Oy:n
elinkeinopolitiikkaan ja sen kautta hoidettaviin elinkeinopalveluihin sekä hanke
yms. palveluihin?
Kolmen käsitys ja kokemus olivat myönteinen asiaan ja lisäksi he toivat esille,
että tulee kuitenkin turvata paikallisesti elinkeinopalvelujen saanti ja pelättiin osin
Nivalan saavan liian suuren painoarvon seudullisessa elinkeinoneuvonnassa.
Yhden kokemukset olivat, että palvelut ovat hitaita ja jäykkiä ja yhden vastaajan
käsitys palveluista oli kielteinen eli huono sekä yksi vastaaja koki sen olevan pk-
yrittäjän asialla ja tukevan aloittavia tai yrittäjäksi aikovien toimintaa.
Kuntaorganisaatiosta toinen ei vastannut kysymykseen lainkaan ja toisen
käsityksen mukaan alueelliset palvelut toimivat hyvin ja lisäksi hänen
käsityksensä oli, että kaikki osakas kunnat saavat melko tasaisesti panostuksia
eri asioissa.
6.2 Vertailuja
Yleisenä toteamuksena voidaan todeta, että vastanneista yrittäjistä/yrityksistä
pisimpään toimineet olivat pääsääntöisesti tyytyväisimpiä Kärsämäen
elinkeinopalveluihin kuin lyhyemmän aikaan toimineet. Kriittisesti suhtautuvia ja
uusia toimintatapoja toivovia oli etenkin ”nuorissa” yrityksissä ja heidän osaltaan
tuli eniten toivomusta ns. ruohonjuuritason elinkeinopalveluista. Vertailtaessa
vastausaineistoa toimialan mukaan, tyytyväisimpiä olivat kodinkonekaupan ja
asumispalvelujen alalla toimivat yrittäjät/yritykset ja samalla ne olivat myös
paikkakunnalla jo pitkään toimineita yrityksiä. Vastaavasti kahden rakennusalalla
toimivan yrittäjän vastausaineistossa oli varsin paljon kriittisyyttä ja
tyytymättömyyttä vallitsevaan tilanteeseen elinkeinopalvelujen osalta. Muiden
toimialojen yrittäjien vastauksissa oli hajontaa tyytyväisyyden ja
tyytymättömyyden osalta, eikä selkeästi voida osoittaa toimialakohtaista tulosta.
Kysymyksen neljä vastauksista koskien yleiskäsitystä Kärsämäen
elinkeinopalveluista, kolme vastaajaa kuudesta oli täysin tyytyväisiä tämän
29
hetkiseen ja muiden kolmen vastaajan mielestä yleisesti ottaen
elinkeinopalveluissa on kehittämistä.
Vastanneista kuudesta yrityksestä kolme oli käyttänyt kunnan elinkeinopalveluja,
kysymyksen viisi vastausten perusteella.
Kysyttäessä elinkeinopalvelujen palveluodotuksia yrittäjiltä saatiin kysymyksessä
kuusi vastauksia kaikilta vastanneilta ja yhteenvetona voidaan todeta
vastauksista, että vastaajien halu on saada entistä konkreettisempaa ja yrittäjä-/
yrityskohtaista palvelua ns. face to face -palvelua.
Kysymyksessä seitsemän tiedusteltiin yrittäjien/yritysten käsitystä
elinkeinopalvelujen resurssien riittävyyteen ja tästä eteenpäin kysymyksiin on
pyydetty myös vastauksia kuntaorganisaatiosta ja ne on myös käsitelty näissä
vertailuissa.
• Henkilöstöresurssia eli yksi elinkeinoasiamies pidettiin kaikkien mielestä
riittävänä ja yhden osalta jopa yliresursoituna kunnan kokoon nähden.
• Tieto-taidon osalta vastaajat katsoivat asian olevan kunnossa.
• Elinkeinopalvelujen rahallinen panostus n. 81.000 euroa vuodessa oli
neljän vastaajan mielestä riittämätön ja vain yhden mielestä riittävä ja
yhdellä ei mielipidettä asiaan. Kuntaorganisaatiosta virkamiehen mielestä
panostus oli riittävä ja luottamushenkilön mielestä lisäpanostusta tarvitaan
aina, eli näkemysero oli selvä virkamies/luottamusmies välillä.
• Elinkeinopalvelujen tiedottamiseen kolme vastaa kuudesta oli tyytyväisiä
tai lähes tyytyväisiä ja kolme oli täysin tyytymättömiä tämän hetkiseen
tiedottamiseen. Kuntaorganisaation edustajat olivat pääosin tyytyväisiä.
• Fyysisen toimintaympäristön eli toimitilojen osalta neljä vastaajaa oli
tyytyväisiä toimitiloihin eli huoneeseen kunnan virastolla ja mielestä
toimitilat ovat riittämättömät ja huonot. Kuntaorganisaatiosta vastanneiden
30
kahden mielipiteet jakautuivat puolesta ja vastaan, toinen piti tiloja
riittävinä ja toinen (luottamushenkilö) piti niitä riittämättöminä.
• Kuntakonsernin ja elinkeinopalvelujen yhteistoiminta ja saumattomuus
nähtiin vastauksissa kaksijakoisesti. Kolmen vastaajan mielestä
yhteistoiminta on kunnossa ja heistä yksi lisäksi toivoi sen kehittämistä.
Kaksi vastaajaa koki, että yhteistoimintaa ei ole ja yhdellä ei ollut
mielipidettä asiasta. Kuntaorganisaatiosta vastanneet kaksi totesivat asian
yleisesti olevan kunnossa.
• Kysyttäessä yhteistyöstä ja yhteistoiminnasta eri sidosryhmien kanssa
kolme vastaajaa kuudesta koki asian olevan kunnossa ja kahdella ei
mielipidettä asiaan. Yksi vastaaja koki yhteistoiminnan huonoksi.
Kuntaorganisaatiosta molemmat vastaajat totesivat asian yleisesti olevan
kunnossa, mutta luottamushenkilövastaaja toivoi lisäksi lisääntyvää
yhteistyötä kunnan elinkeinotoimijan ja paikkakunnan yrittäjäyhdistyksen
välille.
Kysymyksessä kahdeksan tiedusteltiin vastaajien mielipidettä Kärsämäen
elinkeinoilmastosta eli, että kuinka kunnan virkamiehet ja luottamushenkilöt
suhtautuvat elinkeinopolitiikkaan ja sen harjoittajiin. Vastaajista kolme kuudesta
koki elinkeinoilmaston olevan kunnossa, kaksi vastaajaa oli tyytymättömiä tai
koki elinkeinoilmastossa parantamisenvaraa ja yhdellä ei ollut mielipidettä
asiaan. Kuntaorganisaatiosta saatiin vain yksi vastaus (luottamushenkilö) ja siinä
suhtauduttiin kriittisesti elinkeinoilmaston toimimiseen.
Kysymyksessä yhdeksän tiedusteltiin vastaajien käsitystä Kärsämäen
yrittäjyysilmastoon eli yrittäjien ja yritysjohtajien välisiä suhteita paikkakunnalla tai
tietyllä alueella. Vastanneista yrittäjistä kolme kuudesta koki yrittäjyysilmaston
hyväksi, kaksi vastaajaa koki sen neutraaliksi tai näki siinä lisäksi kehitettävää ja
vain yksi koki yrittäjäilmaston Kärsämäellä huonoksi. Kuntaorganisaatiosta
saatiin yksi vastaus (luottamushenkilö) ja hänen kokemuksensa Kärsämäen
yrittäjäilmaston toimimisesta oli myönteinen.
31
Kysymyksessä kymmenen tiedusteltiin vastaajilta näkemystä ja suhtautumista
seudulliseen Nihak Oy:n elinkeinopolitiikkaan ja siihen liittyvään. Vastanneista
kuudesta kolmen mielestä seudullinen elinkeinopolitiikka oli pääsoin hyvää,
kahden vastaajan käsitys oli yleisvireeltään myönteinen, mutta nähtiin vaarana
alueellisen tasapuolisuuden toteutumattomuus ja samoin koettiin palvelun olevan
hidasta ja jäykkää ja yksi vastaaja koki sen kielteiseksi ja huonoksi.
Kuntaorganisaatiosta saatiin vain yksi vastaus (virkamieheltä) ja siinä alueellisten
palveluiden koettiin toimivan hyvin ja että palvelu on tasapuolista kaikkia
osakaskuntia kohtaan.
Yhteenvetona tähän kohtaan totean, että uskon näiden vastausten kuvaavan
laajemminkin ja vertailukelpoisesti Kärsämäen kunnan ja kunnassa toimivien
yrittäjien/yritysten mielipiteitä ja tuntemuksia Kärsämäen elinkeinopolitiikasta.
Olisin toki toivonut runsaammin vastauksia kyselyyn, mutta tietäen yrittäjien
sitoutumisen työhön täysivaltaisesti, saattavat kokea kyselyihin vastaamisen
vähemmän tärkeäksi ja toisarvoiseksi. Kuntaorganisaatiosta saadut vastaukset
olivat virkamiehen osalta ”virkarajoitteisia”, eli hän ei välttämättä uskaltanut tuoda
esille sitä todellista mielipidettään kysyttyihin asioihin, vaan hänen
vastauksissaan on viran ja aseman sekä vastuun tuoma sävytys.
Luottamushenkilön antamissa vastauksissa oli yrityskentän vastauksiin yhtenevä
sävy. Kuitenkin sitten todellisessa tilanteessa (kuntataloudessa), kun linjataan
kunnan panostuksia elinkeinopalveluihin, tulee mukaan reaalitalouden
lainalaisuudet ja todellinen liikkumavara näissäkin asioissa on toivetilaa
huomattavasti pienempi.
6.3 Kehittämisehdotuksia
Suorittamani internet-kyselyn perusteella voidaan vastanneiden aineistosta
poimia seuraavia kehittämisehdotuksia Kärsämäen elinkeinopalveluihin:
• Elinkeinopalveluja tulee tarjota enemmän ruohonjuuritasolla yrityksissä
vieraillen ja sitä kautta tarvehakuisesti toimien.
• Yrittämisen ilmapiiriä tulisi parantaa kunnassa yhdessä yrittäjien ja
elinkeinopalvelun henkilöstön kanssa.
32
• Paikkakunnalla tapahtuvaa yrittäjäkoulutusta ja neuvontaa (lupa-asiat,
rahoituksen haku, erilaiset avustukset ja verkottuminen) tulisi lisätä.
• Elinkeinopalvelujen osalta ajankohtaisista asioista tiedottamista suoraan
yrittäjille kohdennettuna tulee lisätä.
• Toimivien yrittäjien/yritysten parempi huomioiminen toiminnassa.
• Toiminnan terävöittäminen huomioiden kunnan strategian linjaukset
elinkeinopalveluista ja niiden järjestämisestä sekä samoin seudullisen
elinkeinoyhtiö Nihak Oy:n painotukset ja linjaukset huomioiden.
• Kunnan elinkeinoilmaston kehittäminen vielä myönteisemmäksi yrittämistä
ja elinkeinotoimintaa kohtaan.
• Tiedottamista tulee lisätä kunnan elinkeinopalvelujen sisällöstä ja siitä
mistä ja mitä apua ja tietoa yrittäjä ovi saada.
• Kunnan teollisuusalueen houkuttelevuutta uuden yrityksen mahdollisena
sijoituspaikkana tulee lisätä ympäristön, teiden ja opasteiden sekä
valaistuksen osalta.
• Kuntakuvan tulee kirkastaa kunnan strategiaa vastaavaksi
(yrittäjämyönteinen).
• Rahallisen panostuksen kohdentaminen siihen mitä todella halutaan olla
elinkeinopalveluissa ja mitä yrittäjäkenttä haluaa sen olevan.
Yhteenvetona kehittämisehdotuksista ovat mm. odotukset ruohonjuuritason
kontakteista, yrittämisen ilmapiiriä tulisi edelleen kehittää, yrittäjäkoulutusta tulisi
saada paikkakunnalle, tiedottamisen lisääminen ajankohtaisista asioista,
toimintaa kehittää nykyiset yrittäjät huomioiden, kunnan elinkeinoilmaston
kehittäminen ja kuntakuva sekä paikkakunnan imago elinkeinomielessä.
6.4 Kritiikki
Tutkimuksessa nousi esille seuraavia asioita ja tekijöitä, joista esitettiin kritiikkiä:
• Nykyisellään seudulliselta elinkeinoyhtiötä tulevaa palvelua pidettiin
hitaana ja jäykkänä.
• Elinkeinopalvelujen toimitilojen riittävyyttä kritisoitiin muutamissa
vastauksissa.
33
• Tiedottamisen tasoa pidettiin riittämättömänä.
• Aktiivisempaa otetta ja kiinnostuta jo toimivien yrittäjien
kuunteluun/auttamiseen kaivattiin.
• Nivala painotteisuuden koettiin olevan vallitsevana yhden vastaajan
mielestä nykyisen seudullisen elinkeinopalvelutarjonnan aikana.
• Elinkeinoasiamiehen ”jalkautumista kentälle” on toivottu ja nykyisellään
sitä on pidetty riittämättömänä.
• ”Aistittavissa negatiivista asennetta virkamiesten keskuudessa – yrittäjyys
koetaan kadehdittavana asiana eikä koeta sitä voimavarana kunnan
eloonjäämiskamppailussa”.
• Kuntakonsernin ja elinkeinopalvelujen yhteistoiminta ja saumattomuus
eivät ole yrittäjyyttä kaikilta osin palvelevia ja tukevia, vaikka tulisi olla jotta
koko kunta voisi hyvin.
• Teollisuusalueen ympäristön kunto ja ilme on huono.
• Toimitila (”pieni koppi kunnantoimistossa ei ole tätä päivää”) riittämätön
tähän aikaan.
• Tiedottaminen riittämätöntä.
• Koordinaatiotehtävä eli ”yrittäjäsenssit”, kunnan elinkeinoasiamiehen tulisi
kantaa huolto siitä kuka jatkaa jo hyvin paikkansa saavuttaneita yrityksiä
ja mistä saadaan halukkaita nuoria yrittäjiksi.
• Elinkeinopalvelujen tulisi työstää uusi ideoita ja siirtää niitä
mahdollisuuksien mukaan yritysmaailmaan sekä yrittäjien välisen
kehittämistyön (yhteisten aivoriihien kokoaminen ja koordinointi)
koordinointia kaivataan.
• Kunnallisen elinkeinopalvelun rahallista panostusta pidettiin pienenä
pienyritystoiminnalle (koetaan, että vain suuryritykset saavat konkreettista
rahallista tukea).
Kyselyn vastauksista saatuna kritiikkiyhteenvetona voidaan mm. todeta, että
vastanneet kokivat palvelun jäykkänä ja hitaana, toimitilojen toimivuus,
tiedottaminen vähäistä, olemassa oleviin yrittäjiin ei kohdenneta toimintaa
riittävästi, elinkeinoasianmiehen jalkautumista kentälle ei ole tarpeeksi,
virkamiesten asenteessa aistittavissa negatiivisuutta yrittäjiä kohtaan,
34
teollisuusalueen kunto ja ilme huono, uusien ideoiden työstämistä ei tarpeeksi ja
rahallinen panostus pienyrittäjyyteen koettiin vähäiseksi.
35
7 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA
7.1 Kvalitatiivinen tutkimus
Suoritin tähän opinnäytetyöhön liittyen kvalitatiivisen eli laadullisen tutkimuksen
ja sen lähtökohtana tutkimuksen luonteen mukaisesti on niin sanotun todellisen
elämän kuvaaminen. Tutkimusta ja sen tuloksia ei voida kuitenkaan käsitellä ja
tulkinta mielivaltaisesti. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa pyritään kuvaamaan
kohdetta mahdollisimman kokonaisvaltaisesti.
Tutkimuksen teon taustalla on eri arvolähtökohtia ja tutkijan omat arvot ja ne
vaikuttavat siihen, kuinka pyrimme ymmärtämään tutkittavia ilmiöitä.
Tutkimuksella ei ole mahdollisuutta saavuttaa täyttä objektiivisuutta tutkimuksen
luonteesta johtuen. Tutkimuksen tulokset ovat vain ehdollisia selityksiä johonkin
paikkaan ja aikaan rajoittuen. Tutkimuksen luonteen mukaisesti se pyrkii
tuomaan esiin tosiasioita. Kvalitatiivista tutkimusta tehdään monilla eri tieteen
aloilla ja niillä on omat traditionsa eli perinteensä laadullisen tutkimuksen
soveltamisesta tieteenalallaan.
Kvalitatiivisen internetkyselyn vastausten määrä kuusi lähetetystä kuudestatoista
kuvastaa tämän päivän yrittäjän ja varsinkin yksin tai perheyrityksenä toimivan
yrityksen työpäivän hektisyyttä ja työntäyteisyyttä. Yrittäjä on sitoutunut ja
paneutunut työhönsä niin tarmokkaasti, että muu kanssakäyminen ja
osallistuminen muuhun kuin välttämättömään työhön liittyvään koetaan rasitteena
ja turhana eikä koeta riittävän siihen aikaa.
7.2 Pohdintaa opinnäytetyötä
Tämä tekemäni opinnäytetyö on ollut kuin matka tiedonlähteiltä tiedon
soveltamisen kautta halutun tiedon ääreen ja sen analyyttiseen tarkasteluun,
mikä on sitten lopuksi tuottanut sen tuloksen, mitä alunalkain olen hakenut.
36
Tarkoituksena oli selvittää Kärsämäen yrittäjien odotukset ja toiveet kunnan
elinkeinopalvelujen järjestämisestä.
Olen oppinut keräämään tietoa eri lähteistä ja kokoamaan siitä mielestäni
olennaisen tähän työhön liittyvän osan. Teoreettinen tieto on antanut pohjaa
suorittaa varsinainen tutkimus, kun on huomannut eri asioiden riippuvuussuhteet
ja lomittaiset tietoyhteydet sekä hahmottanut loogiset kokonaisuudet, mistä tieto
koostuu.
Tutkimusta tehdessäni olen havainnut, että tulee edetä suunnitelmallisesti ja
tietyssä järjestyksessä haluttuun lopputulokseen pääsemiseksi. Niin sanottua
”minusta tuntuu” -tietoa on helppo saada. Luotettavan tiedon kerääminen ja sen
jalostaminen käyttökelpoiseen muotoon vaatii kurinalaista toimintaa ja myös
aikaa sekä vaivaa.
Mielestäni tämä opinnäytetyö kokonaisuutena on onnistunut ja vastaa niihin
odotuksiin, mitä sille asetettiin. Teoriaosuuteen koottu tieto on mielestäni oikein
koostettu siihen nähden, että halusin työssäni tuoda esille syvän maaseudun
pienen paikkakunnan elinkeinupalvelujen ja yrittäjien odotusten välistä
problematiikkaa ja monitasoisuutta olevassa todellisuudessa.
Opinnäytetyöstäni saadaan yrittäjäkentän odotuksia ja toiveita kunnan
elinkeinopalvelujen kehittämiseksi. Toiveet ja odotukset eivät varmaankaan ole
kaikenkattavat, mutta voitaneen yleistää jollakin tasolla yrittäjäkentän ääneksi.
Koko opinnäytetyön prosessia ajatellen, olisi pitänyt ottaa enemmän aikaa
tehtävälle, mutta koska olen yksin yrittäjä, on työ kuitenkin asetettava etusijalle.
Jos olisi ollut aikaa enemmän käytettävissä, olisin paneutunut tietolähteisiin
laajemmin ja syvällisemmin. Haastatteluosio olisi ollut parempi suorittaa
henkilökohtaisena haastatteluna yrittäjän luona, mutta kun oma ajankäyttöni ei
työni vuoksi mahdollistanut sitä, oli tyydyttävä vähemmän aikaa vievään
ratkaisuun. Haastattelun toisenlainen toteutus olisi varmaankin tuottanut
vastauksia enemmän, ja sitä kautta tutkittavaa sekä analysoitavaa aineistoa olisi
ollut laajemmalti ja kattavammin käsiteltävänä.
37
Tutkimuksestani nousee esille asioita, joita voidaan myöhemmin tarkastella
tutkimuksen keinoin uudelleen. Esille nousseiden asioiden syvällisempi
tarkastelu antaisi lisävastauksia ja tarkennuksia tämän tutkimuksen tuloksiin.
Mahdollinen jatkotutkimus tulisi suorittaa laajemmin eli vastauksia tulisi saada
enemmän.
38
LÄHTEET
Avoin Pohjois-Suomi, Pohjois-Suomen strategia 2011. Oulu, 2007.
Harjula, H. 2004. Toimiva kunta. Helsinki. Kuntakoulutus.
Harju, J. & Pirilä, H.. 2004. Maaseutuyrittäjyys – millainen mahdollisuus? Turun
kauppakorkeakoulu. Yritystoiminnan tutkimus- ja koulutuskeskus. Sarja B
tutkimusraportteja.
Hautamäki, L. 2000. Maaseudun menestyjät. Yritykset kehityksen vetureina.
Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimusjulkaisut, nro 23.
Hautamäki, L. 2002. Teollistaminen maaseutupolitiikan välineenä. Maaseudun
uusi aika 3/2002, 26 – 35. Maaseutututkimuksen ja –politiikan aikakauslehti.
Heikkilä, H. 2001. Yrittämällä tuloksiin. Maaseutuyrittämisen liiketoiminnan
kehittämisopas. Tieto tuottamaan 93. Maaseutukeskusten Liiton julkaisu no 965.
Heinonen, J. 2000. Mistä uusia yrittäjiä maaseudulle? Puheenvuoro
maaseutuyrittäjyydestä. Turun kauppakorkeakoulu. Yritystoiminnan tutkimus- ja
koulutuskeskus. Sarja B tutkimusraportteja.
Heinonen, S. & Järvinen, A. 1996. Maaseutuyrittäjän opas. Käytännöntietoa
yrityksille. Yrityksen tietokirjat. Helsinki: Kauppakaari-yhtymä Oy.
Hietala, K. 1987. Yrittäjyyden edistäminen: Myyttejä, mielikuvia, asenneilmastoja.
Helsinki : Ylipistopaino.
Hirsijärvi, S. Remes, P. Sajavaara, P. 1997. Tutki ja kirjoita. 5. painos.
Kirjayhtymä Oy.
Jussila, E. 2007. Nivala-Haapajärven seutukunnan strategia 2013.
Kettunen, P. 1998. Elinkeinopolitiikan taito. Kunnallisalan Kehittämissäätiö.
Helsinki.
Kärsämäen kunnan strategiat. Kärsämäen kunta 2004.
Miettinen, P. (toim.) 1998. Yrittäminen kannattaa. Käsikirja maaseudun yrittäjille.
3. uudistettu painos. Maaseutukeskusten liitto.
Nihak Oy Vuosikertomus 2007. Nihak Oy, 2007.
Nivala-Haapajärven seutukunnan elinkeinopoliittinen visio 2010 ja Nihak Oy:n
strategia sen toteuttamiseksi. Nivala-Haapajärven seutukunta, 2005.
Perämäki, L. & Kallio, M. 1995. Monialainen palveluyrittäjyys maaseudulla.
Helsingin yliopisto. Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Seinäjoki.
39
Pohjois-Pohjanmaa – alueiden ja yhteistyön maakunta. Pohjois-Pohjanmaan
maakuntasuunnitelma 2020. Pohjois-Pohjanmaan liitto, 2003.
Rantamäki-Lahtinen, L. 2000. Maaseudun pienyritysten rakennekehitys.
Maaseudun taloudellinen tutkimuslaitos. 245.20000 Tutkimuksia. Helsinki.
Ruokangas, M. 1996. Maaseudun ja pk-yritystoiminta – mahdollisuus vai
mahdottomuus? Suomen Kuntaliitto. Helsinki.
Sinisalmi, M. 1996. Työllistämistä vai palvelua? Kunnallisalan Kehittämissäätiö.
Helsinki.
Uusitalo, E. 1998. Elinvoimaa maaseudulle – miksi, kenelle ja miten?
Maaseutupolitiikan perusteet. Otava. Helsinki.
Uusitalo, E. 1990. Kunnan aktivoiva elinkeinopolitiikka. Valtionpainatuskeskus.
Helsinki.
Westling, Y. 2000. Elinkeinopolitiikkaa ja elinvoimaa. Suomen kuntaliitto.
Helsinki.
Elektroniset lähteet:
Kärsämäen kunta, 2008. Yleistietoa Kärsämäen kunnasta.
http://www.karsamaki.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=21&Itemi
d=43 Luettu 15.10.2008.
Linnamaa, R. Paikallinen elinkeinopolitiikka LED ideologian toteuttamisvälineenä.
http://www.sjoki.uta.fi/sente/netlibrary/Led_ReijaLinnamaa.pdf Luettu 5.10.2008.
Tilastokeskus - Oulun eteläinen - Seutunet.
http://www.stat.fi/tup/seutunet/ouluetela_index.html Luettu 7.10.2008.
40
Pekka Anttila SAATE LIITE 1 Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu/ Liiketalouden koulutusohjelma 14.10.2008 Tervehdys yrittäjä! Rohkenen lähestyä näin sähköpostin välityksellä ja tarkoitukseni on pyytää sinulta pientä vaivannäköä alempana tässä viestissä olevaan kyselyyn. Kysely liittyy opiskeluni Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun tradenomin monimuotokoulutuksessa ja sen lopputyöhön, minkä tarkoituksena on kartoittaa yrittäjien tuntoja Kärsämäen kunnan/elinkeinoyhtiön elinkeinopalveluista. Mitkään yksittäistä yritystä koskevat tiedot eivät tule esille tutkimuksessa, vaan asioita käsitellään täysin anonyymillä tasolla. Uskon, että kun työ on valmis, niin siitä saadaan hyödyllistä tietoa niin toimeksiantajalle kuin yrittäjillekin. Odotan vastauksianne keskiviikkoon 22.10.mennessä. Vastaa kysymyksiin viestissä ja palauta vastausviestinä takaisin. Kaikkien vastauksen palauttaneiden kesken arvotaan kolme kahden hengen pizza-ateria -lahjakorttia. Onnea arvontaan.
41
LIITE 2 KYSELY KÄRSÄMÄKISILLE YRITYKSEILLE KÄRSÄMÄEN ELINKEINOPALVELUJEN TOIMINNASTA Tällä kyselyllä selvitetään, ovatko yrittäjät tyytyväisiä kunnan/elinkeinoyhtiön tarjoamiin elinkeinopalveluihin Kärsämäellä ja mitä asioita yrittäjät pitävät ja kokevat tärkeiksi.
1. Yrityksen toimiala: _
2. Yrityksen henkilöstön määrä: _
3. Kuinka pitkään yritys on toiminut: _
4. Mikä on yleiskäsityksenne Kärsämäen elinkeinopalveluista ja niiden järjestämisestä: _
5. Onko yrityksenne käyttänyt kunnan/elinkeinoyhtiön palveluita: _ Jos on, niin missä asioissa? _
6. Mitä palveluita odotatte yleisellä tasolla kunnan elinkeinopalveluilta: _
7. Kuinka koette kunnan elinkeinopalvelujen toteutumisen ja riittävyyden sekä ajantasaisuuden alla olevien tekijöiden osalta: Henkilöstö: _ Tieto/taito: _ Rahallinen panostus: _ Tiedottaminen: _ Fyysinen toimintaympäristö (toimitilat): _ Kuntakonserni/elinkeinopalvelut (onko yhteistoimintaa ja onko saumatonta): _ Yhteistyö eri sidosryhmien kanssa (esim. seutukunta, yrittäjäyhdistys): _
8. Millaiseksi yrityksessänne koetaan Kärsämäen elinkeinoilmasto: _ (Miten kunnassa suhtaudutaan elinkeinopolitiikkaan ja sen harjoittajiin?)
9. Millaiseksi yrityksessänne koetaan Kärsämäen yrittäjyysilmaston: _ (Tarkoittaa yrittäjien ja yritysjohtajien välisiä suhteita paikkakunnalla tai tietyllä alueella.)
10. Kuinka yrityksessänne suhtaudutaan alueelliseen (seudulliseen) Nihak Oy:n elinkeinopolitiikkaan ja sen kautta hoidettaviin elinkeinopalveluihin sekä hanke yms. palveluihin: _
42
LIITE 3
Lähetän alla kyselyn elinkeinoasiamiehelle, kunnanjohtajalle, kunnanhallituksen puheenjohtajalle ja kunnanvaltuuston puheenjohtajalle koskien Kärsämäen elinkeinopalveluja ja sen järjestämistä. Kysymykset liittyvät tutkimukseeni Kärsämäen elinkeinopalveluista ja tutkimuksen tulokset tulevat opinnäytetyöhöni (päättötyö) Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakouluun ja aikuisten tradenomi -koulutus. Kysymyssarjasta olen poistanut ne kysymykset, pitkä kohdistuvat pelkästään yrittäjien osalle ja teiltä kysyttävillä kysymyksillä on tarkoitus kartoittaa kuntaorganisaatiossa työskentelevien/hallinnossa olevien johtavien luottamushenkilöiden näkemyksiä asioihin. Toivon myönteistä suhtautumistanne asiaan/kyselyyn ja odotan vastauksianne vastausviestinä (vastatkaa viestiin ja vastausviestinä takaisin) viimeistään perjantaihin 24.10.2008 mennessä. KYSELY KÄRSÄMÄKISILLE YRITYKSEILLE KÄRSÄMÄEN ELINKEINOPALVELUJEN TOIMINNASTA Tällä kyselyllä selvitetään, ovatko yrittäjät tyytyväisiä kunnan/elinkeinoyhtiön tarjoamiin elinkeinopalveluihin Kärsämäellä ja mitä asioita yrittäjät pitävät ja kokevat tärkeiksi. Lisäksi on pyydetty vastaukset elinkeinopalveluihin liittyen kuntaorganisaatiossa olevilta ja johtavilta luottamushenkilöiltä kysymyksiin 7 - 10. --------------------- 7. Kuinka koette kunnan elinkeinopalvelujen toteutumisen ja riittävyyden sekä ajantasaisuuden alla olevien tekijöiden osalta: Henkilöstö: _ Tieto/taito: _ Rahallinen panostus: _ Tiedottaminen: _ Fyysinen toimintaympäristö (toimitilat): _ Kuntakonserni/elinkeinopalvelut (onko yhteistoimintaa ja onko saumatonta): _ Yhteistyö eri sidosryhmien kanssa (esim. seutukunta, yrittäjäyhdistys): _ 8. Millaiseksi koette Kärsämäen elinkeinoilmaston: _ Miten kunnassa (virkamiehet ja luottamushenkilöt) suhtaudutaan elinkeinopolitiikkaan ja sen harjoittajiin? 9. Millaiseksi koette Kärsämäen yrittäjyysilmaston: _ (Tarkoittaa yrittäjien ja yritysjohtajien välisiä suhteita paikkakunnalla tai tietyllä alueella.) 10. Kuinka suhtaudutte alueelliseen (seudulliseen) Nihak Oy:n elinkeinopolitiikkaan ja sen kautta hoidettaviin elinkeinopalveluihin sekä hanke yms. palveluihin: _