1
4 4 Kahden äidin kunnianhimoinen kirjaprojekti Tamperelaisyrittäjät Riikka Rahikainen ja Sari Kanti-Paul haluavat haastaa yrittäjäkollegansa mukaan Taivas ja Hel- vetti -kummikouluhaasteeseen. Siinä idea on, että yrittä- jyydestä kertovan opuksen ostava yritys lahjoittaa samalla yhden kirjan valitsemaansa oppilaitokseen. Toteutustoimisto Osaa- mon toimitusjohtaja ja pää- osakas Riikka Rahikainen sekä Suomen toiseksi suu- rimman kieli- ja kulttuurival- mennusyrityksen, Tekmil Oy:n perustaja ja omistaja Sari Kanti-Paul kertoivat tarttuneensa kirjanlahjoitus- hankkeeseen paitsi yrittäjinä myös äiteinä. – Hartain toiveemme äitei- nä on, että lapsemme uskalta- vat luottaa itseensä, pyrkivät kohti omia unelmiaan eivätkä epäonnistumisenkaan hetkel- lä anna periksi. Emmekä var- masti ole vanhempina näiden ajatustemme kanssa yksin, Ra- hikainen perustelee. SM-tason projekti Kaksikko on asettanut riman astetta korkeammalle, sillä he aikovat kerralla lahjoittaa opukset, ei yksittäiselle ryh- mälle tai luokalle, vaan sekä Tampereen yh- teiskoulun lu- kion että Tam- pereen lyseon lukion jokaiselle opiskelijalle. Se tarkoittaa aika- moista kirjapi- noa, sillä yh- teensä niissä valkolakin pe- rässä ahertaa noin 1400 lukio- laista. Yhteen pi- noon kahdelle lukiolle lahjoi- tettava kirjanip- pu ulottuisi yli 30 metriin saakka. Euroissakin kerättävä- nä oleva summa on melkoi- nen, yli 34 000 euroa. Kyseessä onkin koko Suomen suurin kummikirjahaaste. Hyvää on helppo myydä Naisduo otti asiasta kopin elokuun lopussa Plevnassa järjestetyssä kirjan julkista- mistilaisuudessa. – Siellä kerrottiin kummi- kouluhaasteesta, ja siitä se ajatus sitten lähti. Syyskuussa tapasimme myös vakavasti lasketteluturmassa louk- kaantuneen ja sittemmin FightBack-yrityksensä pe- rustaneen Pekka Hyysalon, jonka tarina kerrotaan T+H 2. kirjassa. Hän lupasi samal- la myös tulla puhumaan kir- jojen luovutustilaisuuteen, Rahikainen kertoo. Kun kou- lujen rehtoritkin näyttivät vihreää valoa, oli aika kääriä hihat. – Haastekampanjan aloi- timme lokakuun ensimmäi- sellä viikolla ottamalla säh- köpostilla ja puhelimitse yh- teyttä pirkanmaalaisiin yri- tyksiin ja yrit- täjäystäviim- me, Sari Kan- ti-Paul lisää. Kaksikon mu- kaan haaste sai hyvän vas- taanoton. Lähes kaikki kontak- toimamme yritykset otti- vat haasteem- me todella in- nostuneesti vastaan, ja ta- voitteemme 34 202 euroa oli koossa jo lokakuun lopussa, Rahikainen kertoo. Yhteensä projektiin lähti mukaan 43 pirkanmaalaisyritystä sekä kaksi yksityishenkilöä. Ja vaik- ka tämä hanke onkin saatu fi- naaliin, vielä ei ole liian myö- häistä lähteä mukaan. – Pirkanmaalla on edel- leen käynnissä useita muita vastaavanlaisia projekteja muiden lukioiden osalta, Kanti-Paul lisää ja lupaa oh- jata mahdollisia lahjoittajia eteenpäin. Rehellinen kuva Nyt ilmestynyt Taivas+Hel- vetti on kirjasarjan toinen osa. Jo sarjan ensimmäinen osa oli myyntimenestys. Tamperelaisyrittäjät eivät ole yllättyneitä menestyksestä – Kirjassa yrittäjät kerto- vat omia tarinoitaan yrittä- jäksi ryhtymisestä, yrittäjänä olemisesta, hyvistä hetkistä, pettymyksistä sekä elämästä yleensä erittäin rehellisesti. Kaikki eivät ole mitään me- nestystarinoita, vaan kuvauk- sia oikeiden, aitojen ihmisten elämästä, joita yrittäjyys yh- distää, Rahikainen miettii. – Lisäksi tarinat ovat kan- nustavia ja inspiroivia, Kanti- Paul toteaa. Hyvä ajoitus Kaksikon mukaan kirjalle on tällä hetkellä myös yhteis- kunnallista tilausta. – Suomi tarvitsee nyt ennen kaikkea itseensä uskovia, kun- nianhimoisia, isosti ajattelevia ja työtä pelkäämättömiä yrittäjiä, kaksikko tuumaa. Kaksikko pai- nottaa, että kaikista Rellun tai Ty- kin opiskelijoista ei tule yrittäjiä, mutta kirjassa kuvattu yritteliäi- syys, unelmien rohkea tavoittelu ja sinnikkyys ovat arvoja, joista ei ole kenellekään ainakaan haittaa. Sekin on kirjassa naisten mie- leen, että myös epäonnistumisille annetaan tilaa. Niitä kun elämäs- sä kohtaa meistä joka ikinen. – Matkalla tähtiin on oltava valmis ottamaan kaksi askelta eteen, yksi taakse, välillä kaatua kumoon, pyyhkiä enimmät ku- rat pois, valita uusi tähti ja jatkaa matkaa, Rahikainen tuumaa. Yhteen pinoon kahdelle lukiolle lahjoitettava kirjanippu ulottuisi yli 30 metriin saakka Toteutustoimisto Osaamon Riikka Rahikainen(oik.) sekä Tekmil Oy:n Sari Kanti-Paul pitivät kirjanlahjoitusprojektia hyvänä ideana ja ryhtyivät tuumasta toimeen. Mitä ilmei- simmin yrittäjäkollegat olivat samaa mieltä, sillä kunnianhi- moinen 34 000 euron potti saatiin kasaan kuukaudessa. Varsinainen lahjoitus tapah- tuu maanantaina, 1. joulukuu- ta Pyynikin Palloiluhallissa. Silloin Taivas+Helvetti kirjan kakkososa lahjoitetaan kaikille Rellun ja Tykin oppilaille. Lisätiedot: Riikka Rahikainen [email protected] 040 869 6343 Sari Kanti-Paul [email protected] 050 538 6243

Pirkanmaan yrittäjät taivas+helvetti 12.11.2014

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: Pirkanmaan yrittäjät taivas+helvetti 12.11.2014

44

Kahden äidin kunnianhimoinen kirjaprojekti Tamperelaisyrittäjät Riikka Rahikainen ja Sari Kanti-Paulhaluavat haastaa yrittäjäkollegansa mukaan Taivas ja Hel-vetti -kummikouluhaasteeseen. Siinä idea on, että yrittä-jyydestä kertovan opuksen ostava yritys lahjoittaa samallayhden kirjan valitsemaansa oppilaitokseen.

■ Toteutustoimisto Osaa-mon toimitusjohtaja ja pää-osakas Riikka Rahikainensekä Suomen toiseksi suu-rimman kieli- ja kulttuurival-mennusyrityksen, TekmilOy:n perustaja ja omistajaSari Kanti-Paul kertoivattarttuneensa kirjanlahjoitus-hankkeeseen paitsi yrittäjinämyös äiteinä.

– Hartain toiveemme äitei-nä on, että lapsemme uskalta-vat luottaa itseensä, pyrkivätkohti omia unelmiaan eivätkäepäonnistumisenkaan hetkel-lä anna periksi. Emmekä var-masti ole vanhempina näidenajatustemme kanssa yksin,Ra-hikainen perustelee.

SM-tason projektiKaksikko on asettanut rimanastetta korkeammalle, sillä heaikovat kerralla lahjoittaaopukset, ei yksittäiselle ryh-mälle tai luokalle, vaan sekäTampereen yh-teiskoulun lu-kion että Tam-pereen lyseonlukion jokaiselleopiskelijalle. Setarkoittaa aika-moista kirjapi-noa, sillä yh-teensä niissävalkolakin pe-rässä ahertaanoin 1400 lukio-laista.Yhteen pi-noon kahdellelukiolle lahjoi-tettava kirjanip-pu ulottuisi yli 30 metriinsaakka. Euroissakin kerättävä-nä oleva summa on melkoi-nen, yli 34 000 euroa. Kyseessäonkin koko Suomen suurinkummikirjahaaste.

Hyvää on helppo myydäNaisduo otti asiasta kopinelokuun lopussa Plevnassajärjestetyssä kirjan julkista-mistilaisuudessa.

– Siellä kerrottiin kummi-kouluhaasteesta, ja siitä seajatus sitten lähti. Syyskuussatapasimme myös vakavastilasketteluturmassa louk-kaantuneen ja sittemminFightBack-yrityksensä pe-rustaneen Pekka Hyysalon,jonka tarina kerrotaan T+H2. kirjassa. Hän lupasi samal-la myös tulla puhumaan kir-jojen luovutustilaisuuteen,Rahikainen kertoo. Kun kou-lujen rehtoritkin näyttivätvihreää valoa, oli aika kääriähihat.

– Haastekampanjan aloi-timme lokakuun ensimmäi-sellä viikolla ottamalla säh-köpostilla ja puhelimitse yh-teyttä pirkanmaalaisiin yri-

tyksiin ja yrit-täjäystäviim-me, Sari Kan-ti-Paul lisää.Kaksikon mu-kaan haastesai hyvän vas-taanoton.

– Läheskaikki kontak-toimammeyritykset otti-vat haasteem-me todella in-nostuneestivastaan, ja ta-voitteemme 34202 euroa oli

koossa jo lokakuun lopussa,Rahikainen kertoo. Yhteensäprojektiin lähti mukaan 43pirkanmaalaisyritystä sekäkaksi yksityishenkilöä. Ja vaik-

ka tämä hanke onkin saatu fi-naaliin, vielä ei ole liian myö-häistä lähteä mukaan.

– Pirkanmaalla on edel-leen käynnissä useita muitavastaavanlaisia projektejamuiden lukioiden osalta,Kanti-Paul lisää ja lupaa oh-jata mahdollisia lahjoittajiaeteenpäin.

Rehellinen kuvaNyt ilmestynyt Taivas+Hel-vetti on kirjasarjan toinenosa. Jo sarjan ensimmäinenosa oli myyntimenestys.Tamperelaisyrittäjät eivät oleyllättyneitä menestyksestä

– Kirjassa yrittäjät kerto-vat omia tarinoitaan yrittä-jäksi ryhtymisestä, yrittäjänäolemisesta, hyvistä hetkistä,pettymyksistä sekä elämästäyleensä erittäin rehellisesti.Kaikki eivät ole mitään me-nestystarinoita, vaan kuvauk-sia oikeiden, aitojen ihmistenelämästä, joita yrittäjyys yh-distää, Rahikainen miettii.

– Lisäksi tarinat ovat kan-nustavia ja inspiroivia, Kanti-Paul toteaa.Hyvä ajoitusKaksikon mukaan kirjalle ontällä hetkellä myös yhteis-kunnallista tilausta.

– Suomi tarvitsee nyt ennenkaikkea itseensä uskovia, kun-nianhimoisia, isosti ajattelevia jatyötä pelkäämättömiä yrittäjiä,kaksikko tuumaa. Kaksikko pai-nottaa,että kaikista Rellun tai Ty-kin opiskelijoista ei tule yrittäjiä,mutta kirjassa kuvattu yritteliäi-syys, unelmien rohkea tavoitteluja sinnikkyys ovat arvoja, joista eiole kenellekään ainakaan haittaa.Sekin on kirjassa naisten mie-leen, että myös epäonnistumisilleannetaan tilaa. Niitä kun elämäs-sä kohtaa meistä joka ikinen.

– Matkalla tähtiin on oltavavalmis ottamaan kaksi askeltaeteen, yksi taakse, välillä kaatuakumoon, pyyhkiä enimmät ku-rat pois, valita uusi tähti ja jatkaamatkaa, Rahikainen tuumaa.

Yhteenpinoon

kahdellelukiolle

lahjoitettavakirjanippuulottuisi yli30 metriin

saakka

Toteutustoimisto OsaamonRiikka Rahikainen(oik.) sekäTekmil Oy:n Sari Kanti-Paulpitivät kirjanlahjoitusprojektiahyvänä ideana ja ryhtyivättuumasta toimeen. Mitä ilmei-simmin yrittäjäkollegat olivatsamaa mieltä, sillä kunnianhi-moinen 34 000 euron pottisaatiin kasaan kuukaudessa.Varsinainen lahjoitus tapah-tuu maanantaina, 1. joulukuu-ta Pyynikin Palloiluhallissa.Silloin Taivas+Helvetti kirjankakkososa lahjoitetaan kaikilleRellun ja Tykin oppilaille.

Lisätiedot: Riikka [email protected] 869 6343Sari [email protected] 538 6243