Muokattu2013etanaesitelmäsyyskokouksen2012 b versio

Preview:

Citation preview

Espanjansiruetana kasvaa hyvin samankokoiseksi kuin Suomessa erittäin yleinen ukkoetana. Ukkoetana ei kuitenkaan ole puutarhalle vaarallinen. Luonnontieteellisen keskusmuseon mukaan espanjansiruetana kasvaa 7-14 cm pituiseksi. Sen väritys on hyvin vaihteleva, yleispiirteenä on värien likaisuus. Suomen yksilöt ovat olleet likaisen oranssinpunaruskeita ja niiltä ovat useimmiten puuttuneet sivujuovat.

Tehokkaan leviämisen mestari Ruotsissa on seurattu espanjansiruetanan leviämistä jo 30 vuotta. 1970-luvun puolivälissä löytyivät ensimmäiset espanjansiruetanat Skånen ja Göteborgin alueilta. Laji pysyi harvinaisena ensimmäiset noin 10 vuotta. 1980-luvun puolivälin jälkeen espanjansiruetanaa löytyi jo useammasta maakunnasta, aina Pohjanlahden rannikolle Örnköldsvikiin saakka.

Mikä on vieraslaji? • Vieraslajit ovat lajeja, jotka ovat levinneet luontaiselta

levinneisyysalueeltaan uudelle alueelle ihmisen mukana joko tahattomasti tai tarkoituksella. Ne ovat ihmisen myötävaikutuksella ylittäneet luontaiset leviämisesteet, kuten mantereen, meren tai vuoriston.

• Yleensä vieraslajit sopeutuvat huonosti uuteen elinympäristöön ja tuhoutuvat nopeasti. Joskus vieraslajit kuitenkin menestyvät, muodostavat lisääntyvän kannan ja vakiintuvat osaksi uutta elinympäristöään.

• Jotkin vieraslajit menestyvät erityisen hyvin. Tällöin ne voivat aiheuttaa vakavaa vahinkoa alkuperäislajeille, ekosysteemeille, viljelykasveille, metsätaloudelle tai muille elinkeinoille.

• Vieraslajit voivat aiheuttaa huomattavaa taloudellista haittaa vaarantaessaan ihmisten, eläinten ja kasvien terveyden. Ne voivat myös laskea kiinteistöjen arvoa, aiheuttaa sosiaalista ja esteettistä haittaa.

• Selkeitä haittoja aiheuttavia vierasperäisiä lajeja kutsutaan haitallisiksi vieraslajeiksi.

Suomen erityisen haitalliset vieraslajit Valtioneuvoston hyväksymässä kansallisessa vieraslajistrategiassa omaksi ryhmäkseen on erotettu erityisen haitalliset vieraslajit. Näitä ovat vaaralliset kasvintuhoojat (karanteenilajit) (37 kpl), joiden tuonti ja levittäminen on kielletty direktiivillä kaikissa EU:n jäsenmaissa. Lisäksi erityisen haitallisiksi vieraslajeiksi Suomessa on nimetty jättiputket, kurtturuusu, rapurutto, espanjansiruetana ja minkki. Näiden lajien kohdalla tulee ryhtyä viipymättä tehokkaisiin toimenpiteisiin niiden poistamiseksi tai ainakin leviämisen estämiseksi ja haittojen vähentämiseksi.

Syitä tähän voivat olla mm. onnistunut talvehtiminen (ei syvää routaa), kostea kevät, kasvillisuuden kehitys ja lämmin kostea kesä. Lisäksi viherlannoitus, lehtikompostit, hoitamattomat joutoalueet ja takapihat vaikuttavat suotuisasti etanoiden ja kotiloiden lisääntymiseen. Mikäli maaperään on käännetty runsaasti kasviainesta nopeuttaa se nuorten etanoiden kasvua huomattavasti.

Etanat ja kotilot voivat talvehtia sekä aikuisina että munina. Mikäli lämpötila keväällä/alkukesällä on 20-25 astetta saattavat munat kuoriutua 3-4 viikossa. Valmiina oleva kasviravinto ja suotuisat sääolot tarjoavat hyvät edellytykset nuorten etanoiden ja kotiloiden kasvulle. Ne voivat käyttää ravintonaan myös eläinraatoja, josta ne saavat runsaasti proteiineja ja niiden ansioista syksyiset munamäärät ovat suuret. Munii jopa 400 munaa kesässä. Lisäksi etanat ovat kaksineuvoisia mikä tarkoittaa sitä että parittelun jälkeen voivat molemmat yksilöt munia. Luontaisia vihollisia ei ole! Siilit ja ankat kovin vähän edustettuna Päiväkummussa.

Etanat lisääntyvät nopeasti

Torjunta 1: ympäristötoimenpiteet

• Maanmuokkaustoimenpiteet, salaojittaminen, nurmialueiden, suojakaistojen, ja joutoalueiden sekä raja- ja katuojien säännöllinen niitto ja hoito, vihannesmailla rivivälien pitäminen puhtaana rikkaruohoista sekä koristekasvipenkkien säännöllinen hoito. Näin tarjotaan nilviäisille mahdollisimman vähän suoja- ja lisääntymisalueita. Lehti- ja ruohokasoja (avokompostikasoja) ei myöskään saisi olla, koska nämä tarjoavat erittäin otolliset suoja-, lisääntymis- ja talvehtimispaikat etanoille ja kotiloille. Mätänevät laudanpalaset on myös korjattava pois, koska näiden alle nilviäiset usein munivat.

Kotipihan nurmikko tulee leikata vähintäänkin kerran viikossa. Pensaiden alustat on syytä pitää puhtaana rikkakasveista. Kukkapenkit tulee hoitaa ja seurata erityisesti ”houkuttelevia” kasvilajeja. Pihaan ei tulisi jättää ainuttakaan villiä nurkkausta, joka olisi päivittäisen tarkkailun kohteena. Lehti- ja avokompostit vaativat erityistä valppautta.

Hoidetut tonttien rajat ja katuosuudet ja lyhyeksi ajetut puutarhojen nurmialueet auttavat huomattavasti etanoiden vastaisessa taistelussa monellakin eri tavalla.

Miksi katuojat kannattaa pitää siistinä?

Syy 1: Kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun laki (31.8.1978/669) koskee asema-kaava alueen katuja: Tontinomistajan (myös tontin vuokraajan) velvollisuutena on pitää katu puhtaana tontin rajasta keskiviivaan saakka, kuitenkin enintään 15 metrin leveydeltä, koskien roskien ja lian poistoa. Sekä tontinomistajan on huolehdittava enintään kolmen metrin etäisyydelle tontin rajasta ulottuvan viherkaistan ja ojan alueella roskien poistamisesta ja kasvillisuuden siistimisestä.

• Syy 2: Kiinteistön ja alueen esteettinen näkökulma.

• Syy 3: Koirat kakkivat mieluummin rämeikköön, ja jätökset tulee varmemmin korjattua siististä ojasta.

• Syy 4: Siistityissä ojissa ei etanoille ruokaa, suojaa eikä lisääntymispaikkoja, koska ojat mm. kuivuvat nopeammin. Etanoiden mieluisat leviämisreitit tulee ”tukituksi”.

Miksi katuojat kannattaa pitää siistinä?

Torjunta 2: mekaaniset toimenpiteet

• Keväällä, kun nilviäiset lähtevät liikkeelle, voidaan myös käsin poimia niitä ja upottaa kuumaan veteen tai etikkaliuokseen. Tällä menetelmällä estetään ainakin näiden muninta alkukesästä. Tämä toimenpide on usein riittävä silloin kun nilviäismäärät ovat pieniä. Kotipuutarhoissa voidaan myös käyttää kasvimaan ympärillä ns. etana-aitaa joka voidaan valmistaa esim. pellistä. Pelti voi olla 50 cm korkea josta 10 upotetaan maahan. Pellin yläosassa täytyy olla lippa (10 cm) ja lipasta alaspäin käännetty huuli (noin 2 cm). Lippa ja huuli ovat siksi etteivät etanat ja kotilot pystyisi ylittämään peltiä. Etanoiden ja kotiloiden liikkeitä voidaan hidastaa levittämällä kalkkia tai tuhkaa. Nämä toimivat kuitenkin vain niin kauan kun pysyvät kuivina. Sateen jälkeen täytyy suorittaa uusintalevitys.

Etanat ovat kaksineuvoisia mikä tarkoittaa sitä että parittelun jälkeen voivat molemmat yksilöt munia.

Torjunta 3: kemiallinen torjunta

• Etanoita ja kotiloita voidaan torjua myös kemiallisesti. Suomessa oli muutama vuosi sitten näiden torjuntaan hyväksytty ainoastaan Mesurol-etanasyötti (tehoaine metiokarbi), joka sekin on jo nyt kielletty. (KTTK:n Eliövaroitus: Mesurol torjunta-aine on erittäin myrkyllistä linnuille sekä hyödyllisille niveljalkaisille).

• Markkinoille on nyt saatu toinen tehokas aine: Ferramol, joka on luonnon oma aine ja sallittu myös luonnonmukaisessa viljelyssä.

Torjuntaan tarvitaan uusia tekniikoita Koivutisleeseen perustuva tutkimus kohdennettiin ensimmäiseksi lehtokotilon sekä espanjansiruetanan aiheuttamien ongelmien hallintaan. Perusteena oli uusien torjuntatekniikoiden tarve sekä alustavien tutkimusten tulokset. MTT:n ja HY:n ympäristöekologianlaitoksen yhteistutkimuksen päärahoittaja on MMM ja merkittävänä yhteistyökumppanina toimii Lahden kaupunki. Vuoden 2005 tutkimusten tavoitteena oli: a) osoittaa, että kotilot ja etanat eivät ylitä tislevalmisteilla käsiteltyjä muovipintoja (muoviruukku, Persplex- aidanne), b) demonstroida tisleen hajuun perustuvan teknologian tehoa käytännössä.

Isa Lindqvist1, Bengt Lindqvist1, Heikki Setälä2 ja Kari Tiilikkala1 1MTT, Kasvinsuojelu, 31600 Jokioinen, sähköposti: etunimi.sukunimi@mtt.fi 2Helsingin yliopisto, Ympäristöekologian laitos, Niemenkatu 73, 15140 Lahti, sähköposti: etunimi.sukunimi@helsinki.fi

Torjunta 4: biologinen torjunta

• Myös biologisen torjunnan käyttömahdollisuuksia etanoiden ja kotiloiden torjuntaan tutkitaan. Sukkulamatoja sisältävä valmiste (Nemaslug) on hyväksytty myös Suomessa. Valmisteen teho nilviäisiin perustuu siihen, että sukkulamatoja sisältävää valmistetta levitetään maahan paikkoihin, missä nilviäisiä esiintyy. Sukkulamadot (mikroskooppisen pieniä) tunkeutuvat esim. etanaan ja lisääntyvät etanan sisällä. Kun etana kuolee sukkulamadot tunkeutuvat ulos etanasta ja menevät maahan odottamaan seuraavaa uhria. Saattaa kuitenkin olla, että lehtokotiloon eikä suurikokoiseen espanjansiruetanaan sukkulamadoista ei ole apua? Tutkimusta tehdään edelleen.

Miksi torjuisit etanoita? • Taloudelliset syyt 1: Puutarhaviljelyn sato tuhoutuu

(tulee syödyksi, hygienia, suojaus maksaa). Siruetanan aiheuttamat satotappiot ovat olleet paikallisia, mutta esim. Maarianhaminassa on ”mördarsnigel” –nimellä tunnettu tuholainen lopettanut monien omatarveviljelijöiden viljelytoiminnan kokonaan.

• Taloudelliset syyt 2: Vaikutus kiinteistön arvoon ja jopa alueen heikentyneen imagon kautta potentiaalisten ostajien määrään.

• Esteettiset syyt: Puutarhasta nauttiminen.

• Sosiaaliset syyt: Naapurisopu!

• Valtioneuvoston vieraslajistrategia ja sen mukainen toiminta erittäin haitallista lajia vastaan.

Naapurisi kiittää, jos… • Kaikki meistä eivät syystä tai toisesta tunne tarvetta

etanoiden hävittämiseen ja toimiin torjunnan suhteen estääkseen etanoiden matelemisen omaan puutarhaan. ”Etanafanitkin” voisivat kuitenkin huolehtia siitä, etteivät päästä lemmikkejään leviämään omasta puutarhasta naapuritonteille. Näin menetellen ”naapuri kiittää”, sillä Espanjasiruetanat katsotaan haitta-/tuhoeläimiksi, joiden esiintyminen tulee ilmoittaa mm. kiinteistökauppoja tehtäessä!

• (”Kiinteistön virheestä ja sen seuraamuksista säännellään maakaaren 2 luvussa. Maakaaressa on omaksuttu kolmijako laatuvirhe – vallintavirhe – oikeudellinen virhe. Laatuvirhe koskee kiinteistön tosiasiallisia ominaisuuksia… Kun myyjällä on tiedonantovelvollisuus, hänen on virhevastuun uhalla annettava ostajalle tieto sellaisista kaupan kohteen ominaisuuksia koskevista seikoista, joiden voidaan olettaa vaikuttavan kaupasta päättämiseen…. Kaikkien virheiden seuraamuksia – osittain toisistaan poikkeavin edellytyksin – ovat kaupan purku, hinnanalennus ja vahingonkorvaus…”)