Analyysi LULUCF-keskustelusta 2017 · Näin ei valitettavasti ole. Vuodesta 1977 vuoteen 1997 pitoisuus kohosi kahdenkymmenen vuoden jak - solla 8,6 prosenttia. Sen jälkeen (Kioton

Metsät ilmastopolitiikassa

Miten voimme parhaiten avustaa Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanoa metsätalouden keinoin – erityisesti Suomen metsätalouden keinoin –

tieteelliseen tutkimukseen perustuen?

Miksi LULUCF-keskustelussa on ollut toisistaan jyrkästi poikkeavia näkökantoja myös asiantuntijapiireissä?

Analyysi LULUCF-keskustelusta 2017

Metsät ilmastopolitiikassa, Analyysi LULUCF-keskustelusta 2017

Tekijä: Pekka Kauppi ympäristönsuojelun professori Helsingin yliopisto Tammikuu 2018 Kannen kuvat: Metsäkeskuksen kuva-arkisto

Kuvat: Heini-Marikka Hantula Kari Korhonen Taru Koskinen Erkki Oksanen Tuula Piri Timo Silver

Taitto: Terttu Välkkilä, Suomen metsäkeskus

Verkossa: https://www.metsakeskus.fi/julkaisut

ISBN 978-952-283-058-6, nid. ISBN 978-952-283-059-3, pdf

Sisällys

Tiivistelmä . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 4

Käytyjä puheenvuoroja 2017 . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 5

1 Johdanto: Hakata vai säästää? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 6

1 .1 Lentävä lähtö uuteen ilmastopolitiikkaan . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 6

1 .2 Viisi näkökulmaa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 7

2 Miten kehittyy fossiilisten polttoaineiden käyttö? . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . 8

3 Metsien ekosysteemipalvelut . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .11

4 Kestävä kehitys . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .15

5 Pienet puut, suuret puut . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .20

6 Metsäteollisuuden tuotteiden kysyntävetoiset maailmanmarkkinat . . . . . . . . . . . . . . . . . .22

Lopuksi: Suomen kokemukset kansainvälisen ilmastopolitiikan palvelukseen . . . . . . . . . .25

Metsät ilmastopolitiikassa { 4 }

Tiivistelmä

Metsäala voi antaa erittäin suuren panoksen Pariisin ilmastosopimuksen toimeen-panoon. Suomen pitää ottaa tässä asiassa rohkeasti paikkansa maailman johtavana metsätieteen ja metsäosaamisen keskuksena yhteistoiminnassa erityisesti Ruot-sin kanssa. Kun olemme toimineet hyvällä menestyksellä omassa maassamme, voimme esimerkkimme avulla rohkaista muita maita hakemaan omat vastaavat linjauksensa. Metsäala voi maailmanlaajuisesti hoitaa jopa neljänneksen ilmaston-suojelun vaativasta kokonaistehtävästä.

Puuhun perustuvasta materiaalivirrasta voimme tehdä käytännössä nollapääs-töisiä tuotteita. Puuta käyttämällä voimme korvata runsaspäästöistä tuotantoa ja siten vähentää ilmakehän hiilidioksidikuormaa. Ilmakehän hiilidioksidia voimme siirtää puustoon, maaperään ja infrastruktuuriin ja samalla lisätä tulevaisuuden hakkuiden edellytyksiä. Metsänhoidolla voimme vauhdittaa puuston kasvua ja voimistaa metsien ja metsätoimialan myönteisiä ilmastovaikutuksia. Puuta kuten muitakin materiaaleja voimme käyttää entistä tarkemmin, säästeliäämmin ja huo-lellisemmin. Ilmastonsuojelun tehtävä ei ole mahdoton, mutta siinä onnistuminen edellyttää tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa osaamista ja uusien menetel- mien käyttöönottoa. Puuvarojen käyttämättä jättäminen vaarantaisi hyvinvoin-tiyhteiskunnan ja kansainvälisen ilmastopolitiikan.

LULUCF-keskustelu vuonna 2017 oli sekavaa. Monet julkiset kannanotot sisälsi-vät jäsentymätöntä informaatiota ja perustuivat vajavaiseen asiantuntemukseen. Kestävän kehityksen pitkäjänteinen näkökulma jäi pimentoon. Lähes unohtui, että puusta valmistettujen tuotteiden tekeminen Euroopan unionissa, ja aivan erityi-sesti Suomessa ja Ruotsissa palvelee ilmastonsuojelua jo nykyiselläänkin. Meillä on kaikki edellytykset entisestään parantaa toimintaamme.


Käytyjä puheenvuoroja 2017

”Tutkimusten mukaan tavoiteltu puun käytön lisääminen ei auta vähentämään hiilidioksidipitoisuuden nousua ilmakehässä useisiin vuosikymmeniin tai edes tä-män vuosisadan aikana.” – 69 tutkijan julkilausuma 24.3. 2017

”Suomen hallitus ja metsäteollisuus valjastivat valtavan lobbauskoneiston Brys-selissä, jotta EU:n ilmastotoimet eivät millään tavalla hankaloittaisi hallituksen suunnitelmia lisätä tuntuvasti hakkuita.” – Satu Hassi ja Heidi Hautala Helsingin Sanomissa, 22.11. 2017

”Puunkäyttöä tulisi kehittää niin, että hyödynnetty metsä muuttuisi vuosi vuo-delta suuremmalta osuudeltaan pitkäikäisiksi tuotteiksi.” – Helsingin Sanomat, pääkirjoitus 17.12. 2017


1 Johdanto: Hakata vai säästää?

1.1 Lentävä lähtö uuteen ilmastopolitiikkaan

Maapallon ilmasto on reagoinut teollisen ajan päästöihin. Suomessakin vuoden keskilämpötila on kohonnut. Kasvukaudet ovat pidentyneet ja – paradoksaalista kyllä - metsien kasvu on voimistunut ilmastonmuutoksen takia. Pitkällä aikavälillä ilmastonmuutoksen seurausvaikutukset voivat kuitenkin olla erittäin haitalliset ja raskaat. Merenpinnan kohoaminen on erityinen uhkakuva, sillä alavilla rannikko-seuduilla on paljon viljelysmaata ja suuria kaupunkeja.

Ilmastopolitiikka on toistaiseksi ollut tehotonta, sillä päästöt ovat edelleen kas-vussa. Tämä kehitys on käännettävä muuttamalla energian kulutusta ja tuotantoa. Kulutusta voimme vähentää ja järkeistää. Voimme luoda nykyistä paremmat ener-gian jakelujärjestelmät ja valita tarkoin energian tuotantotavat. Ilmastonsuojelun tehtävä ei ole mahdoton, mutta poppakonstit ja turhat puheet pitää jättää sivuun ja käydä ilmasto-ongelman ratkaisemiseen tarmokkaasti seuraten tieteellisen tut-kimuksen viitoittamaa tietä.

Metsätieteellä on tässä tärkeä tehtävä, sillä metsät voivat monin tavoin vähentää ilmastonmuutoksen uhkaa.

Metsien mahdollisuudet voidaan jakaa kolmeen osaan: • Hiilinielu: Puuston, maaperän ja infrastruktuurin hiilivarojen kartuttaminen. • Fossiilisten raaka-aineiden syrjäyttäminen: Fossiilisen energian ja päästöjä aiheuttavien tuotteiden, vaikkapa muovipakkausten, korvaaminen puupohjai- sella raaka-aineella. • Metsänhoito: Puuston kasvun pysyvä lisääminen.

Uusi ja entistä parempi ilmastopolitiikka saa metsien osalta lentävän lähdön. Toisin kuin hiilidioksidin fossiiliset päästöt, metsäkadosta aiheutuneet päästöt ovat hyvää vauhtia vähenemässä maailmanlaajuisesti myös tropiikissa. Puuvaroihin perustu-va hiilen nielu on jo valmiiksi vahvistumassa. Puuvarojen käyttö lisääntyy ja - mikä tärkeintä - järkiperäistyy, kun opimme käyttämään puuta entistä monipuolisemmin ja tarkemmin. Metsien hoito on antanut hyviä tuloksia erityisesti Pohjoismaissa,


mutta monin paikoin myös trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla, kuten Uruguays-sa ja monin paikoin Kiinassa.

Metsäkadon päästöt loppuivat Euroopassa kokonaan, kun vuosisatainen metsien turmeleminen päättyi. Puuston määrä on maailmanlaajuisesti kääntynyt kasvuun1, vaikka metsäkato edelleen jonkin verran pienentää maailman metsäpinta-alaa. Eu-roopan puusto alkoi myös järeytyä jo vuosikymmeniä sitten. Tropiikissa metsäka-don ja liikahakkuiden päästöt jatkuvat edelleen, joskin onneksi heikentyen.2

Tässä muistiossa päivitän vuonna 2014 yhdessä Hannes Mäntyrannan kanssa jul-kaisemamme kirjasen ”Hakata vai säästää? Metsät ja ilmastonmuutos”. 3 - Päivitän vuoden 2014 julkaisuamme ottaen huomioon tieteessä ja tutkimuksessa tapahtu-neen huomattavan kehityksen 2014—2017. Päivitykseen on tarvetta, sillä julki-nen keskustelu LULUCF-kysymyksestä vuonna 2017 oli vilkasta ja ristiriitaista. 4

Rönsyilevä LULUCF-keskustelu osoittaa, että alkuperäinen kysymyksemme on edelleen ajankohtainen: Hakata vai säästää? Vastauksemme oli ”sekä että”: Ilmas-tonsuojelua edistämme parhaiten huolehtimalla puuston säilymisestä jälkipolville. Voimme ottaa puuta käyttöön ja kehittää samalla puun kasvatusta ja puun käyttä-misen menetelmiä, käyttökohteita ja sovellutuksia.

1.2 Viisi näkökulmaa

Arvioin LULUCF-keskustelua syventymällä viiteen aihealueeseen: • Miten kehittyy fossiilisten polttoaineiden käyttö? Luku 2 • Metsien ekosysteemipalvelut, luku 3 • Kestävä kehitys, luku 4 • Pienet puut, suuret puut, luku 5 • Metsäteollisuuden tuotteiden kysyntävetoiset maailmanmarkkinat, luku 6

1 Yude Pan, ym. 2011. A large and persistent carbon sink in the world's forests. Science 333: 988.2 Rodney Keenan, ym. 2015. Dynamics of global forest area: results from the FAO Global Forest Resources Assessment 2015. Forest Ecol. Manage. 352, 9–20.3 Pekka Kauppi ja Hannes Mäntyranta. 2014. Hakata vai säästää. Suomen Metsäyhdistys. 43 ss.4 LULUCF on termi, jota Euroopan unionissa ja maailmanlaajuisesti käytetään, kun tarkoitetaan metsien ja maankäytön muutosten merkitystä ilmastopolitiikassa. Termi tulee lyhennyksenä englanninkielisistä sanoista ”Land Use, Land Use Change and Forestry” (Maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous; osana ilmastopolitiikkaa).


Kuva 1. Maailman hiilidioksidipäästöjen lähteet. Kivihiilen ja öljyn käyttö aiheuttaa suurimmat hiilidioksidi-päästöt. Niiden päästöt ovat voimakkaasti kasvaneet. Vain metsäkadosta syntyvät päästöt ovat vähentyneet.

Others

Gas

Oil

Coal

Land-use change

Muut lähteet

Maakaasu

Öljy

Kivihiilil

Metsäkato

1880 1900 1920 1940 1960 1980 2000

CO

2 e

mis

sio

ns

(GtC

/yr)

12

10

8

6

4

2

0

Maailman hiilidioksidipäästöjen alkuperä

Global Carbon Emissions By Source

2 Miten kehittyy fossiilisten polttoaineiden käyttö?

Ilmastonsuojelun pääongelma on hiilidioksidipitoisuuden kohoaminen ilmakehäs-sä. Fossiiliset polttoaineet kuormittavat ilmakehää vuosi vuodelta yhä enemmän (Kuva 1). Maailmanlaajuinen päästöjen kasvu on ensin saatava loppumaan ennen kuin päästöt voivat vähentyä.

5 Vaclav Smil. 2016. Natural Gas – Fuel for the 21st Century. Wiley. 251 s.

Energiajärjestelmää pitää muuttaa, jotta ilmastonsuojelu voi edistyä. Tunnettu energiakysymysten tutkija professori Vaclav Smil arvioi, että kuluvan vuosisadan tärkein polttoaine tulee olemaan maakaasu. 5

Maakaasukin tuottaa fossiilisia päästöjä, mutta hiilidioksidia syntyy tuotettua energiamäärää kohti vähemmän kuin öljystä tai kivihiilestä. Maakaasu soveltuu uusiutuvan energian täydentäjäksi.


Epätoivottu öljyn ja kivihiilen päästökehitys on jatkunut, vaikka maailman valtiot jo vuonna 1992 solmivat Yhdistyneiden kansakuntien ilmastosopimuksen. Tämän yleissopimuksen piirissä neuvoteltiin pahasti epäonnistunut Kioton pöytäkirja vuonna 1997. Sen ulkopuolelle jäi pääosa maailman maista. Keinovalikoima, mikä Kioton pöytäkirjaan tuli, oli tehoton.

Pariisin ilmastosopimus 2015 antoi uutta toivoa. Menetettyjä vuosia emme saa takaisin, mutta Pariisin ilmastosopimus saattaa ohjata toimenpiteet entistä enem-män tieteellisen tutkimuksen perustalle. On mahdollista, että kansainvälinen yh-teisö pystyy 50—70 vuoden tähtäyksellä pysäyttämään ilmakehän hiilidioksidipi-toisuuden kasvun ja myöhemmin jopa keventämään ilmakehän kuormaa.

Pariisin sopimuksella on kaksi merkittävää etua Kioton pöytäkirjaan nähden. Lähes kaikki maailman maat ovat siinä mukana Yhdysvaltoja lukuun ottamatta. Jokainen maa voi itse päättää, millä keinoin se tavoittelee sopimuksen toteutumista, jolloin kukin maa voi kehittää omaperäisiä, itselleen parhaita ratkaisuja. Suomelle tämä tarkoittaa huomion kohdistamista varsinkin metsäalan toimenpiteisiin. Tähän meil-lä on hyvät edellytykset.

Fossiilisen energian käyttö on rasittanut ilmakehää yhtäjaksoisesti jo 60 vuotta siitä lähtien, kun professori Charles D. Keeling aloitti suorat mittaukset Yhdysval-loissa. Professori Keeling on jo edesmennyt, mutta luotettavat mittaukset jatkuvat ja osoittavat, kuinka muutos oli Kioton pöytäkirjan solmimisen jälkeen kiivaampaa kuin koskaan ennen (Kuva 2).

Kuva 2. Maineikas ns. Keelingin käyrä osoittaa, miten ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on noussut yhtäjaksoi-sesti jo 60 vuotta ja kohonnut erityisen voimakkaasti vuosituhannen vaihtumisen jälkeen.

1960 1965 1970 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 2010 2015

410

400

390

380

370

360

350

340

330

320

310

CO

2 C

on

cen

trat

ion

(pp

m)

Latest CO2 reading

December 23, 2017Carbon dioxide concentration at Mauna Loa Observatory

407 .27 ppm

Full Record ending December 23, 2017


Keelingin mittaussarja on kuin maapallon kuumekäyrä, joka osoittaa, että planeet-ta on sairas. LULUCF-keskustelua on leimannut toiveajattelu, että ihmiskunta pys-tyy parantamaan taudin lyhyellä aikavälillä, 20—30 vuodessa. Näin ei valitettavasti ole. Vuodesta 1977 vuoteen 1997 pitoisuus kohosi kahdenkymmenen vuoden jak-solla 8,6 prosenttia. Sen jälkeen (Kioton sopimuksen solmimisen jälkeen) pitoisuus kohosi kiihtyvästi: 20 vuodessa 12,3 prosenttia. Ongelma ei ole lähiaikoina ratkea-massa, sillä ensin on saatava kasvukehitys hidastumaan ja vasta sitten voimme ta-voitella ilmakehän vakauttamista. Väestö kasvaa ja fossiilisia polttoaineita käyte-tään paljon. Hiilidioksidipitoisuus kohoaa vielä pitkään.

Ilmastopolitiikka onnistuu, jos saamme Keelingin käyrän tasoittumaan riittävän al-haiselle tasolle. Jos muutos on yhtä suuri kuin kuvassa 2 mutta suunnaltaan päin-vastainen, pitoisuus päätyy niukasti alle 500 miljoonasosaan (ppm) tulevien 60 vuoden aikana – siis vuoteen 2078 mennessä. Tämä saattaa riittää vakavimpien vahinkojen estämiseen. Voimme toivoa, että ilmastonsuojelu onnistuu ja hiilidiok-sidipitoisuuden muutos pysähtyy noin 480 miljoonasosaan – eikä tämä suinkaan ole mahdotonta.

Lähimpien 20—30 vuoden kehityksellä ei sellaisenaan ole merkitystä. Emme mis-sään tapauksessa voi pysäyttää kehitystä niin pian. Mutta on tärkeää irrota ”Kioton pöytäkirjan uralta” mahdollisimman nopeasti ja päästä hidastuvan kasvukehityk-sen vaiheeseen. Metsäalan kehitystä ja mahdollisuuksia pitää arvioida tästä näkö-kulmasta: Miten pääsemme uralle, joka johdattaa ilmakehän tasapainoon vuosisa-tamme loppupuolella?

Kansainvälinen ilmastopolitiikan prosessi ei ole täyttänyt ympäristönsuojelijoiden odotuksia. Ongelma on vaikea. Tosiasioita ei ole tunnustettu riittävän laajasti. Il-mastonsuojelu on ollut tehotonta.

Johtopäätös: Ilmastonmuutoksen vakavimmat seurausvaikutukset ajoittuvat 50—100 vuoden päähän.


3 Metsien ekosysteemipalvelut

Metsien hyötyvaikutukset yhteiskunnalle ja ihmisille

”Niemellä oli jo 10 000 vuotta osattu nähdä metsä puilta. Metsä antoi, kun osasi oi-kealla tavalla pyytää, ruoan, suojan, lämpöenergian sekä asumusten ja tarvekalujen raaka-aineen. Sitä riitti kaskeamalla poltettavaksi ja sen siimekseen pääsi viholais-ta karkuun. Metsä sitoi kosteutta ja lämpöä, se suojasi pakkaselta ja myrskyiltä ja viilensi oloa helteillä. Metsä oli väkilukuun nähden ehtymätön omaisuus. Metsä oli metsäläisten koti.” 6

Metsäekosysteemit ovat ihmiselle tärkeitä. Ne tarjoavat ekosysteemipalveluja. Jokamiehenoikeuteen perustuva metsälenkki tai pohjavesiä suojaava puusto ovat arvokkaita, vaikka niistä ei oteta maksua. Metsien panos ilmastonsuojelun puoles-ta on arvokasta myös silloin, kun sille ei ole hintaa.

Luonnon monimuotoisuus on tärkeä ja korvaamaton arvo, joka usein luetaan it-seisarvoksi. Metsän perimmäinen olemus on kirjoitettuna eliöiden geneettiseen koodiin. Metsät eivät tarvitse ihmistä, nehän ovat olleet olemassa miljoonia vuosia ennen ihmislajin syntymistä.

Luonnonvarainen metsä ei siis millään lailla tarvitse ihmisen väliintuloa jatkaak-seen elämäänsä, mutta ihmiset tarvitsevat metsien tarjoamia hyödykkeitä ja palve-luksia. Meidän kannattaa huolehtia metsien arvosta ja vahvistaa niiden tarjoamia ekosysteemipalveluja. Samanaikaisesti on torjuttava metsiin välttämättä liittyviä haittoja ja vaaroja.

Käsite ”ekosysteemipalvelu” on juurtunut eri kieliin seuraavalla tavalla:

• ”Ekosysteemipalvelut” (suomi) • ”Ekosystemtjänster” (ruotsi) • “Ökosüsteemi teenuste” (viro)

6 Juha Hurme. 2017. Niemi. TEOS. (Vuoden 2017 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaja). s. 316


Kuva 3. Niiden artikkeleiden lukumäärä kansainvälisessä tieteellisessä kirjallisuudessa, joissa on sovellettu käsitettä ”ecosystem service” (ekosysteemipalvelu) - Lähde Droste ym. 2017. Vuonna 2016 näitä artikkeleita ilmestyi jo noin 3000 kappaletta. Vuodesta 2014 vuoteen 2018 alan tutkimusten määrä on arviolta kaksin-kertaistunut.

• ”Ecosystem services” (englanti) • “Ökosystemleistungen” (saksa) • ”Servicios ambientales” (espanja) • ”Services écosystémiques” (ranska) jne.

Suomenkielinen asu ”ekosysteemipalvelut” on kömpelö, mutta tarkoittaa samaa asiaa kuin vastaava ilmaus niillä kielillä, joilla käsite sointuu kieleen hyvin.

Luontomme erilaisten antimien arviointi, huomioon ottaminen ja keskinäinen ta-sapainottaminen on tärkeää. Se on metsien osalta erityisen vaikeaa, koska niiden hyötyvaikutukset ovat harvoin yhteismitallisia. Alan asiantuntijat ovat kirjoitta-neet ja julkaisseet paljon uusia tutkimuksia ”ekosysteemipalveluista” (Kuva 3).

Metsien ekosysteemipalvelut jaotellaan materiaalisiin hyödykkeisiin, kuten puu, riista, marjat, sienet ja näihin perustuvat ansio- ja pääomatulot; suojapalveluihin, kuten pintavesien ja pohjavesien laadun ylläpito, ravinnekierron mahdollistaminen, tulvasuojelu, vuoristoalueilla lumimassojen sitominen, eroosion ehkäisy, metsien merkitys maanpuolustukselle; sosiaalisiin ja kulttuurihyötyihin, kuten retkeily, maastohiihto, virkistäytyminen, taiteen innoitus, visuaalinen maisema, lintujen ja muiden eläinten tarkkailu, samoin erityisesti luonnon monimuotoisuuden turvaa-minen, jotta elämän geneettinen perusta säilyy. Näin harvinaisetkin lajit voivat jat-kaa elämää, eikä geenivarantojen merkitys lääketeollisuudelle katoa.

year1990 2000 2010 2017

3000

2000

1000

0

arti

cle

acco

un

t


Maiseman muodot ja luonnon erityispiirteet vaikuttavat ekosysteemipalveluiden arvoon. Tulvasuojelu on yhdentekevää kuivuudesta kärsivillä alueilla, eivätkä ta-sankojen asumukset tarvitse metsän suojaa lumivyöryjä vastaan. Ekosysteemipal-velun käsitteen avulla olemme kohottaneet luontoa kohtaan tunnettua arvostusta. Käsitteen avulla voimme havahtua huomaamaan asioita ja näkökohtia, mitä emme tule ajatelleeksi ilman hyötyvaikutusten järjestelmällistä kartoitusta.

Samoillakin alueilla ja samaan aikaan eri ihmiset painottavat asioita vaihtelevasti. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä. Metsästäjä arvostaa riistaa ja lintu-harrastaja harvinaisuuksia. Joku ei pidä sienistä. Mutta kaikki tarvitsevat metsää jollakin tavoin. Vaikka monikaan ei paljon ajattele metsiä tai niitä arvosta, suuri enemmistö maailman ihmisistä kuitenkin toivoo metsille hyvää.

Ekosysteemipalveluiden keskinäinen tärkeysjärjestys on aikojen kuluessa suuresti muuttunut. Talvisodan aikana metsiemme tärkein ekosysteemipalvelu oli puolus-tustaistelun helpottaminen. Sotaa käyneet metsättömät Euroopan maat valloitet-tiin, mutta Suomi jäi valloittamatta. Emme enää tarvitse pettuleipää, mutta tarvit-semme metsäalan synnyttämän hyvinvoinnin.

Metsät ovat voittopuolisesti ihmiskunnan tukena, mutta metsien ekosysteemeis-tä aiheutuu myös harmia, haittaa ja suoranaisia vaaroja. Metsistä leviää tarttuvia tauteja muun muassa punkkien välityksellä. ”Negatiivisia ekosysteemipalveluja” on paljon. Nekin on metsistä pakko ottaa vastaan.

Kirjoittajan oma näkemys:

Ekosysteemipalveluja emme voi asettaa yksikäsitteiseen tai pysyvään tärkeysjärjestykseen. Siksi vaivaan lukijaa omalla mielipiteelläni tarkastellen Suomea ja nykypäivää.

Suomen metsien tärkein ekosysteemipalvelu on mielestäni hyvinvointiyhteiskunnan rahoittaminen. Met-säala tuottaa valtiolle vuosittain 3—4 miljardin euron verokertymän. Nämä tulot ovat niin suuret, että niillä valtio pystyy rahoittamaan esimerkiksi maamme yliopistot. Yliopistot puolestaan säteilevät hyvinvointia koko yhteiskuntaan. Korostan, että tämä on oma mielipiteeni, josta toivon yhteiskunnallista keskustelua.

Suomen olot ovat poikkeukselliset. Metsäalan verojälki, työllistävä vaikutus ja puun jalostamisesta syntyvien tulojen merkitys ovat Suomessa aivan erityisen suuret. Edes Ruotsissa hyvinvointi ei nojaa yhtä vahvasti puuvarojen jalostamiseen.

Ekosysteemipalvelujen tärkeysjärjestyksen pitää olla sellainen, että se muuttuu tilanteen muuttuessa. Päivitän mielelläni oman arvioni määrävälein. Sitä käsitystäni en kuitenkaan muuta, että mikään yksittäinen ekosysteemipalvelu ei saa sanella suhtautumistamme metsiin.


Metsäpalot tuhoavat koteja ja aiheuttavat kuolemantapauksia. Hirvikolareita sat-tuu. Myrskyissä kaatuvat puut häiritsevät sähkönjakelua ja puhelinliikennettä ja voivat aiheuttaa henkilövahinkoja raivaustöissä. Sudet ottavat lampaita ja koiria. Haittojen samoin kuin hyötyjen kohdistuminen on osin sattumanvaraista ja riippuu tilanteesta. Metsä pelasti Suomen talvisodassa, mutta aiheutti haittaa Neuvosto-liiton joukoille.

Negatiivisia ekosysteemipalveluja ei tarvitse jättää huomiotta, mutta voimme to-deta, että positiiviset ekosysteemipalvelut ovat ihmiskunnalle haittoja monin ver-roin arvokkaampia. Eri toimilla voimme huolehtia arvokkaista ekosysteemipalve-luista ja vastaavasti torjua haittoja ja ehkäistä niitä jo ennakolta.

Ratkaisuillamme ja toimenpiteillä on suuri merkitys. Voimme toimia sen puolesta, että ihmiskunnan ja metsien vuorovaikutus kehittyy entisestään. Luonnon kunni-oittaminen ei voi merkitä sitä, että jätämme metsät kokonaan omaan rauhaansa. Se on mahdotonta, kun väestö on kasvanut nykyisiin mittoihinsa yli seitsemään miljar-diin. Mutta voimme pyrkiä sopusointuun metsiemme kanssa.

Tärkeää on toteuttaa metsien hoidon toimenpiteet entistä paremmin. Samalla voimme kehittää puun käyttökohteita. Emme saa kohdistaa huomiota kapeakat-seisesti vain yhteen asiaan. Metsiin perustuva ilmastopolitiikka on sovitettava ekosysteemipalvelujen kirjoon, muuttuviin tilanteisiin ja tulevaisuuden uusiin mahdollisuuksiin. Yhteensovittaminen pitää tehdä mahdollisimman hyvin ainakin meillä Suomessa, mihin oma päätösvaltamme ulottuu. Voimme sitten jakaa koke-muksiamme muun muassa Pariisin ilmastosopimuksen järjestelmien kautta, ja vas-tavuoroisesti ottaa oppia muilta. Olemme taitavia, mutta emme ylivertaisia.

Yleensä ei ole viisasta valjastaa metsiä vain yhteen käyttötarkoitukseen, vaikka se olisi niinkin tärkeä kuin hyvinvointiyhteiskunnan rahoittaminen tai ilmastonmuu-toksen torjunta ovat. Hiilinielun ylläpito ja päästöttömien tai vähäpäästöisten tuot-teiden valmistus onnistuu parhaiten yhteen sovitettuna muiden tärkeiden pyrki-mysten kanssa.

Johtopäätös: Emme voi ajatella, että ilmastopolitiikka sanelee metsien hoidon ja puun käytön tavoitteet ja suunnan.


4 Kestävä kehitys

Ihmisen on elääkseen pakko kuluttaa luonnonvaroja. Monet arkiset asiat, kuten erilaiset puusta valmistut tuotteet, ovat ”ekosysteemipalveluita” (Kuva 4). Kun kulutamme niitä, meidän tulee arvioida, poistammeko luonnonvaroja tulevien su-kupolvien käsistä. Puusta valmistetut tuotteet eivät rajoita tulevien sukupolvien valinnan vapautta, koska puuraaka-aine uusiutuu. Uusi täydellinen puu kehittyy ja kasvaa kaadetun tilalle. Kävisipä tyhjennetyille öljylähteillekin samoin!

Kestävän kehityksen käsitteestä on rinnakkaisia, mutta keskenään samankaltaisia määritelmiä. Tässä niistä kaksi:

•Gro Harlem Brundtland: "Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken tar-peet viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa."

Kuva 4. Kohtaamme ”metsien ekosysteemipalveluja” esimerkiksi puurakentamisessa.


•Ismail Serageldin: "Kestävä kehitys tarkoittaa sitä, että jätämme tuleville sukupolville yhtä paljon mahdollisuuksia kuin meillä on ollut, ellei jopa enemmän."

Kestävän kehityksen käsite on saanut alkunsa metsätieteistä ja 1700-luvun sak-salaisesta metsäkirjallisuudesta. Siihen aikaan saksalaismetsien puusto oli lähes loppuun hakattu vastaavalla tavalla kuin monien tiheästi asuttujen seutujen puus-to tropiikissa nykyisin. Tutkimuksiin perustuen puuston käyttöä alettiin rajoittaa pitkän aikavälin kasvua vastaavalle tasolle. Metsänhoitoa kehitettiin niin, että met-sien kasvu kohoaa ja antaa edellytykset lisätä puunkäyttöä. Ajatus rantautui Sak-sasta Suomeen metsätieteen kautta, kun suomalaiset ylioppilaat opiskelivat Sak-san metsätieteen keskuksissa Tharandtissa ja Eberswaldessa. Vähitellen Suomeen saatiin omaakin tutkimusta.

Kestävän puunkasvatuksen vaatimus kirjattiin lainsäädäntöön. Puustosta tuli niin arvokasta, ettei edes metsänomistaja itse saanut rosvota puuta tulevien sukupol-vien tarpeista piittaamatta. Termiksi vakiintui ”metsänhävitys”, joka kiellettiin lais-sa.

Kestävyydestä tuli metsänhoidon tunnusmerkki, eikä siitä saanut luopua mis-sään oloissa. Metsähallituksen pääjohtajan A. K. Cajanderin kolkko kiertokirje N:o 10350 osoittaa sadan vuoden takaa, miten tiukasti kestävästä metsätaloudesta pi-dettiin kiinni silloinkin, äärimmäisessä tilanteessa. Kirje kuului näin:

”Siihen nähden, että yhä yleisemmäksi käyneen pettupuiden oton yhteydessä on, sen mukaan kuin Metsähallituksen tietoon on tullut, ilmennyt joukko epäkohtia ja väärin-käytöksiä – on luvattomasti kaadettu puita, ilmaiseksi saatua pettua on saaja myynyt muille, pettua on käytetty eläinruoaksi, metsänhoitajaa on koetettu saada leimaamaan enemmän puita kuin metsätalouden kestävyys taikka metsänhoito sallii, eräät elintarvi-kelautakunnat ovat vaatineet kymmeniätuhansia kiloja pettujauhoja kuntalaisille tasan jaettavaksi ilman että yksityismetsänomistajat ovat tuskin ensinkään pettupuita metsis-tään luovuttaneet, pettupuita on suuressa määrin anottu sellaisistakin kunnista, missä tarve ilmeisesti on sangen pieni j.n.e. – saa Metsähallitus kehottaa kaikkia ylimetsänhoi-tajia, aluemetsänhoitajia, virkatalojenmetsänhoitajia, kirkollisvirkatalojen metsänhoita-jia sekä muita metsänhoitolaitoksen virkamiehiä, jotka ovat tekemisissä pettupuiden an-non kanssa, asianomaisiin toimenpiteisiin ryhtymistä varten viipymättä ja viimeistään kolmen viikon kuluessa tämän vastaanottamisesta Metsähallitukselle lähettämään, paitsi summittaiset ilmoitukset leimatuista tai osoitetuista pettupuista ellei täsmällisiä


lukuja vielä ole käytettävissä, tarkat tiedot heidän toimintapiirissään tällä alalla ehkä ilmenneistä tai kenties uhkaamassa olevista epäkohdista ynnä mahdollisuuden mukaan tekemään ehdotuksia epäkohtien poistamiseksi tai lieventämiseksi sekä väärinkäytösten ehkäisemiseksi.

Helsingissä 9 päivänä heinäkuuta 1918.

Metsähallituksen puolesta

A.K. Cajander”

Karu kirje kertoo ankarasta vaiheesta sisällissodan päättymisen jälkeen itsenäi-syytemme ensimmäisenä vuotena. Samalla kirje kertoo, miten pääjohtaja Cajander kaikesta huolimatta vaati viranomaisia pysymään kestävän metsätalouden linjalla.

Kestävän kehityksen rinnalla pyrimme kiertotalouteen, missä ajatuksena on ”teh-dä jätteestä malmia”. Puu sopii kiertotalouden raaka-aineeksi, koska fotosynteesi palauttaa käytetyistä tuotteista vapautuvan hiilidioksidin takaisin metsän kasvei-hin. Puun hajoamisesta tai palamisesta vapautuva hiilidioksidi ei ole jätettä vaan fotosynteesin raaka-ainetta.

Selluloosan tai muun puuaineksen palaminen on hiilineutraalia, jos metsiä ei hä-vitetä. Ilmaan palautuu sama määrä hiilidioksidia, minkä fotosynteesi on sieltä ottanut. LULUCF-keskustelussa on tärkeää ymmärtää, mitä tarkoittaa, että puu-aines tuotetaan kestävästi. Jos kestävä metsätalous toteutuu, puun käyttäminen tai polttaminen ei aiheuta hiilidioksidikuormaa ilmakehään eikä heikennä tulevien sukupolvien edellytyksiä vaalia metsäänsä.

Metsien myönteiset hiilitasevaikutukset perustuvat fotosynteesiin. Puuston ja maaperän kaikki hiilivarat ovat alun perin ilmasta peräisin. Neulaset ja lehdet si-tovat ilmakehän hiilidioksidia auringon säteilyn voimalla. Puuta muodostuu, ja se kerää itseensä hiilivetyjä, kuten selluloosaa ja ligniiniä.


Kuva 5. Kuitupuu on yleinen selluloosan lähde.

Metsämaan hiilivarat ovat pääosin puiden entistä solukkoa, joka on karikkeena päätynyt maaperään. Soiden hiilivarat ovat syntyneet pääosin rahkasammalten ja esimerkiksi sarojen yhteyttämisen kautta. Soiden turve on yleensä vanhempaa pe-rua kuin se hiili, mitä puustoisten metsien maaperä sisältää.

Niin kauan kuin puu on elossa, se kasvaa. Kuoren vaipan alle syntyy joka vuosi uusi kerros kovaa puuta. Siihen pakkautuu hiiltä, joka on fotosynteesistä – siis ilmas-ta – peräisin. Selluloosa on metsien tärkeä kemiallinen yhdiste, jonka rakenteesta käy ilmi hiilen suuri merkitys kasvikunnalle. Selluloosamolekyyli muodostaa pitkiä ketjuja, kemiallista muotoa (C

6H

10O

5)

n. Sen massasta noin puolet on hiiltä. Toinen

puoli on vetyä ja happea.

Puusto ottaa hiiltä ilmakehästä ja siirtää sen selluloosaan ja muihin hiilipitoisiin yhdisteisiin. Hiili jatkaa matkaansa koko ekosysteemiin päätyen kasvillisuudesta myös maaperään. Miten voimme toimia, että myös ihmiskunnan käyttöön päätyvä hiili asettuu kestävästi luonnon kiertokulkuun?


Miten pääsemme oikeudenmukaisuuteen sukupolvien kesken? Tästä puhumme muillakin elämänalueilla, esimerkiksi eläkepolitiikan ratkaisuissa. Yksikään suku-polvi ei saa syödä kakkua toisen sukupolven pöydästä.

Fotosynteesissä metsiin ja ihmisen ulottuville tullut hiili palautuu joka tapauksessa ilmakehään joko ihmisten toimesta tai lahoamisen tai metsäpalojen kautta luonnon omissa prosesseissa. Puustoa ei voi pakkautua metsään rajattomasti. Metsämme eivät muodosta kivihiilikerrostumia.

Voimme jonkin verran kohottaa puuston määrää kiertoaikoja nostamalla, tehok-kaalla palovartioinnilla ja syttyneiden palojen sammutuksella. Mutta puuston jat-kuva ja loputon kartuttaminen ei ole mahdollista. Viimeistään kova myrsky tai laaja hyönteisesiintymä huolehtivat, että raja tulee vastaan. Tulevat sukupolvet eivät voi estää puita kuolemasta.

Meillä ei ole tietoa siitä, mikä voisi olla puuston teoreettinen enimmäismäärä Suo-men metsissä. Jos kasvu jatkuisi nykyisellään, 110 miljoonan kuutiometrin vuosi-vauhdilla, kymmenessä vuodessa puuta kertyisi lisää 1 100 miljoonaa kuutiomet-riä. Se kyllä metsiin mahtuu, nykyisen 2 500 kuutiometrin lisäksi, jos onnistuisimme pitämään poistuman nollassa.

Sadan vuoden kasvu, 11 000 miljoonaa kuutiometriä, tuskin enää mahtuu metsiin. Joka tapauksessa on selvää, että puuston kartuttaminen sukupolvesta toiseen –kestävän kehityksen hengessä – on mahdotonta. Toistaiseksi puuston kartuttami-nen lisää puuston kasvua eikä haittaa tulevien sukupolvien elämää.

Parannamme tulevien sukupolvien mahdollisuuksia, jos parannamme metsien kas-vua ja löydämme puulle uusia teollisia käyttökohteita. On erittäin tärkeää kehit-tää teollisen valmistuksen ja tuotteiden jakelun menetelmiä. Pystymme lisäämään puuston kasvua – ja tätä kautta kestävän puunkäytön mahdollisuuksia.

Suomi voi näyttää esimerkkiä, miten elvytämme kerran hävitetyt metsät. Tämän tärkeän viestin voimme lähettää Pariisin ilmastosopimuksen neuvotteluihin.

Johtopäätös: Kestävyyden vaatimus on pidettävä voimassa yhtä ponnekkaas-ti kuin silloin, kun maassa oli nälänhätä.


5 Pienet puut, suuret puut

Metsässä on aina sekä pieniä että suuria puita. Ollakseen suuri, puun on ensin olta-va pieni. Kaikki puut eivät voi olla suuria. Jos ne ovat, jälkikasvu puuttuu.

Metsänhoito on pyrkinyt saamaan aikaan suuria tukkipuita, jotka ovat arvokkai-ta sahatavaran, hirsien tai sorvattavien viilujen aihioina. Isot puut käytetään Suo-messa tarkoin (Kuva 6). Puun järeytymistä ja hiilen sidontaa runkopuuhun voidaan nopeuttaa oikea-aikaisella metsän harvennuksella. Harvennuksista tulevalla pie-niläpimittaisen puun jalosteilla voidaan korvata monia fossiilisista raaka-aineista valmistettuja tuotteita.

Kuva 6. Vain osa rungosta voi päätyä pitkäikäisiin puutuotteisiin. Esimerkiksi kuoren osuus rungon hiili-varoista on noin 10 % ja sahanpurun osuus samoin noin 10 %. Tukissa ovat olleet kiinni myös rungon ohut yläosa sekä oksat. Hakkuupoistuma sisältää aina monenlaisia osia, joille kehittynyt teollisuus löytää yhä uusia käyttötarkoituksia. (Lähde: Versowood).

Puu hyödynnetään sahoilla tarkkaan

Kuori

Sydäntavarat

Sivulaudat, heikompilaatuiset tavarat

Sahan sivutuotteet, hake ja puru


Suomen metsissä on noin 60 miljardia joulukuusta suurempaa puuta, joista pääosa on varsin pieniä, tukiksi kelpaamattomia. Vaikka puusto on viime vuosikymmeninä voimakkaasti järeytynyt, valtaosa suomalaisten puiden rungoista on ja tulee aina olemaan läpimitaltaan pieniä, tyvessäkin alle 20 senttisiä. Pieniäkin puita voimme harventaa ja käyttää, mutta niistä emme voi valmistaa pitkäikäisiä, massiivisia lank-kuja tai palkkeja. Puuston harventaminen kuitenkin edistää jäljelle jäävien puiden järeytymistä. Harventaminen siis palvelee sellaisten puiden kasvattamista, joista voimme tehdä pitkäikäisiä puutuotteita.

Liian usein on tehty karkea yksinkertaistus asettamalle etusijalle ”pitkäikäiset puu-tuotteet”. On ajateltu sinänsä oikein, että hiilidioksidi ei palaudu kuormittamaan ilmakehää, jos se varastoituu vuosisatojen ajaksi vaikkapa hirsitalon seiniin. Mutta hirsirakennukseen sopivaa ainespuuta ei voi ottaa metsästä kuin rusinaa pullasta. Mukana seuraa kuorta ja pintapuuta, järeitä oksia ja puun pienempiläpimittainen latvusosa.

Pitkäikäisten puutuotteiden valmistus on vain yksi keino valjastaa metsäala Parii-sin ilmastosopimuksen palvelukseen. Lyhytikäiset puutuotteet, kuten selluloosa tai puun kuoresta valmistettu uusiutuva sähkö, voivat markkinoilla syrjäyttää fos-siilisista polttoaineista valmistettuja tuotteita, kuten muovipakkauksia tai kivihii-lisähköä. Nämä muut tarkoitukset voivat olla ilmastonsuojelun näkökulmasta yhtä arvokkaita tai jopa arvokkaampia kuin pitkäikäiset puutuotteet. Syrjäyttämisvai-kutus on kestävän kehityksen aikajänteellä tärkeämpi kuin nieluvaikutus, sillä on välttämätöntä hakea ratkaisuja varsinaiseen pääongelmaan, kivihiilen ja öljyn käyt-tämisestä syntyviin massiivisiin hiilidioksidipäästöihin.

Emme voi sanoa, että pitkäikäiset puutuotteet ovat lyhytikäisiä parempia. Sen kui-tenkin voimme sanoa, että puusta voimme valmistaa käytännössä nollapäästöisiä tuotteita heikentämättä tulevien sukupolvien edellytyksiä tuottaa ja valmistaa vas-taavia tuotteita itselleen.

Johtopäätös: Runkopuun eri jakeista syntyy erilaisia tuotteita, jotka eivät ase-tu selkeään paremmuusjärjestykseen toisiinsa nähden ilmastopolitiikan näkö-kulmasta. Tärkeää on parantaa puunkäytön ja teollisen valmistuksen materi-aalitehokkuutta ajatuksella "vähemmästä enemmän”.


6 Metsäteollisuuden tuotteiden kysyntävetoi-set maailmanmarkkinat

Teollisuus voi toimittaa puusta valmistettuja tuotteita maailmalle vain sen määrän, minkä asiakkaat niitä tarvitsevat ja haluavat ostaa. Kysyntä ratkaisee, ei tarjonta, kun puhumme teollisuuden raakapuun tarpeesta maailmanlaajuisesti.

Metsäteollisuuden Suomen tuotannosta noin kaksi kolmasosaa suuntautuu maail-manmarkkinoille. Maailmanlaajuiset hakkuut määräytyvät nollasummapelinä: Jos hakkuita vähennetään Suomessa, muualla niitä lisätään. Hakkuiden kokonaismäärä muuttuu toisaalta kulutuskysynnän ja toisaalta tuotannon tarkkuuden ja hävikkien suhteessa. Jos kulutusta on paljon, hakkuita tarvitaan paljon. Samoin jos hävikkiä on paljon, hakkuita tarvitaan paljon.

LULUCF-keskustelussa on esitetty ajatus, että metsien hiilinielu lyhyellä aikavälillä vahvistuu, jos Euroopan unioni taikka Suomi rajoittaa hakkuitaan. Toisin sanoen, että metsien hiilivarat karttuvat parhaiten, jos rajoitamme puuston hakkuita Eu-roopassa. Todellisuudessa näin ei tapahdu, vaan kansainvälisten markkinoiden ky-syntä täytetään muualta maailmassa.

Kaikkien puutuotteiden markkinat eivät ole maailmanlaajuiset. Poikkeuksen muo-dostaa esimerkiksi kannoista tuotettu kotimainen lämpöenergia. Jos Suomessa lopetamme kantojen nostamisen, tästä ei seuraa, että muualla otetaan vastaava määrä kantoja ylös. Metsään jätetyt kannot toimivat hiilen varastoina ja maatuvat varsin hitaasti.

Puun käyttö on erityisen materiaalitehokasta kehittyneissä metsätalousmaissa – Suomessa ja Ruotsissa. Jos tuotteet toimitetaan täältä meiltä, markkinoiden ky-syntä täytetään mahdollisimman vähäisillä hakkuilla.

Vuonna 2017 Äänekoskella käynnistetty Metsä Fibren biotuotetehdas edustaa nykyaikaista ympäristönsuojelua. Tätä viestiä Suomen pitää liputtaa kansainväli-sesti. Voimme käyttää uutta tehdaslaitosta Pariisin ilmastosopimuksen raportoin-nissa esimerkkihankkeena. Jos vastoin odotuksia käy ilmi, että laitoksen vaikutus


on ilmastonsuojelun näkökulmasta vähäinen - tai peräti kielteinen - myös tämä pi-tää kertoa julkisesti ja avoimesti.

Hakkuiden sijoittamista Ruotsiin tai Suomeen puoltaa hiilitasehyöty, joka syntyy, kun raaka-aine käytetään tarkasti. Syntyy käyttökelpoisia tuotteita, mutta hävikkiä on vähän. Päästöt ilmaan ja vesistöihin ovat vähäiset ja sivutuotteena saamme säh-köä ja lämpöä. Jos luovutamme hakkuut ulos Pohjoismaista, hävikki ja haitalliset ympäristövaikutukset saattavat kasvaa.

Zurichin teknillisen yliopiston työryhmä julkaisi 2016 tutkimuksen, missä arvioi-tiin hakkuiden sijoittelua maailmassa luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta. Tulos oli looginen: Hakkuiden sijoittelussa kannattaa välttää alueita, missä metsät ovat erityisen monilajisia ja monimuotoisia. 7

Noin yksi kolmasosa Suomen tuotannosta suuntautuu kotimarkkinoille. Tähän osuuteen meillä on enemmän päätösvaltaa ja voimme esimerkiksi kierrätystä pa-rantamalla vähentää hakkuiden tarvetta. Voimme myös varmistaa, ettei kaato-paikoille joudu käytännössä lainkaan jätettä. Viimeistään jätteenpolttolaitoksissa voimme huolehtia, että käytöstä poistuvista tuotteista otetaan talteen edes niiden sisältämä energia. Jätteestä syntyvä lämpö ja sähkö kelpaavat syrjäyttämään kivi-hiilen ja öljyn kulutusta.

LULUCF-keskustelussa vuonna 2017 esiintyi valmiutta luopua kestävän metsä-talouden ideasta, koska ”on kiire”. Korostettiin hiilinielua, jonka saamme metsiin hakkuita vähentämällä, puustoa kartuttamalla, pikaisesti. Etäisen tulevaisuuden näkymiä ei otettu huomioon. Mutta lyhyenkin tähtäyksen ilmastovaikutus arvioi-tiin tässä väärin. Hakkuiden vähentäminen ei vahvista metsänielua edes lyhyellä aikavälillä silloin, kun hakkuiden moottorina on maailmanlaajuinen kysyntä. Vain hiilinielun maantieteellinen sijainti muuttuu, jos hakkuut vähenevät Suomessa ja lisääntyvät ulkomailla.

7 Abhishek Chaudhary, ym. 2016. Spatially Explicit Analysis of Biodiversity Loss Due to Global Agriculture, Pasture and Forest Land Use from a Producer and Consumer Perspective. Environ. Sci. Technol., 2016, 50 (7), pp 3928–3936.


Tätä yleiskuvaa pitää sen verran tarkentaa, että ilmastonsuojelun hyötyä saattaa syntyä, jos boreaalisten ja lauhkeiden luonnonmetsien hakkuita siirretään tropii-kin tai subtropiikin nopeakasvuisiin viljelymetsiin. Viljelymetsät voidaan perustaa ennestään metsättömälle maalle, jolloin puustoa kartutetaan ja tästä syntyy uusi hiilen nielu, kun avoin maa metsittyy. Hieman myöhemmin, kun puusto on nopeasti varttunut, pystytään käynnistämään tehdas ja lähettämään tuotteita maailman-markkinoille. Tällainen järjestelmä voi olla ilmastonsuojelun näkökulmasta hienok-seltaan vielä parempi kuin oma, pitkälle kehittynyt järjestelmämme täällä Suomes-sa.

Suomalaisten metsäyhtiöiden hankkeet Uruguayssa ja Brasiliassa saattavat edistää ilmastopäästöjen hallintaa, jos ne perustuvat metsien laajentamiseen ennestään metsättömille joutomaille. Näidenkin laitosten toimintaa pitää seurata ja arvioida niiden vaikutuksia ja merkitystä. Tämä vertailu jäi tekemättä LULUCF-keskustelus-sa. Eri vaihtoehdot pitää arvioida pitkällä tähtäyksellä ottaen huomioon ekosystee-mipalvelujen laaja kirjo.

Pariisin ilmastosopimus kannustaa maita tekemään omia ratkaisujaan ilmaston-muutokseen liittyvissä kysymyksissä. Tiheästi asutut ja vähämetsäiset maat, kuten Britannia tai Alankomaat ovat riippuvaisia puusta valmistettujen tuotteiden tuon-nista, eikä niillä ole tarvetta kehittää metsäalaan suuntautuvaa osaamistaan. Nämä maat ovat erikoistuneet ja voivat erikoistua toisille, omille vahvuusalueilleen.

Suomi ja Ruotsi ovat harvaan asuttuja, metsäisiä maita ja puusta valmistettujen tuotteiden vientimaita. Vuonna 2017 Suomessa valmistettujen metsäteollisuuden tuotteiden arvo oli noin 20 miljardia euroa, ja asiakkaat olivat pääosin ulkomailla. Meillä on osaamista ja asiantuntemusta, joka pitää viedä Pariisin ilmastosopimuk-sen neuvottelupöytiin.

Johtopäätös: Puun käyttöä pitää edelleen parantaa, alentaa hävikkiä ja viedä maailmalle Suomessa syntynyttä kokemusta ja osaamista.


Lopuksi: Suomen kokemukset kansainvälisen ilmastopolitiikan palvelukseen

Polveilevassa LULUCF-keskustelussa vuonna 2017 toimittiin, kuten populistisella some-kaudella usein on tapana. Tarjottiin helppoja ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin.

Mikä olisi sen helpompaa kuin luopua metsänhoidon ja metsäteollisuuden uudis-tamisesta? Jätämme metsäluonnon täydelliseen rauhaan, asetumme sohvalle ja nostamme jalat pöydälle. Mutta tämä ei toimi. Passiivinen vetäytyminen olisi ollut ilmastonsuojelun vakava virhe, eikä siihen onneksi ole päädytty.

Kirjoitimme vuonna 2014 seuraavasti: 8

“Metsäkakun voi syödä ja säästää. Metsien hiilinielu sitoo jo nyt suuren osan fossiilisis-ta hiilidioksidipäästöistä. Esimerkiksi Euroopan unionissa metsien hiilinielu vastaa noin kymmenesosaa unionin hiilidioksidipäästöistä. Sen merkitys on suurempi kuin unionin tukemien tuulivoiman, suoran aurinkoenergian ja biopolttonesteiden aikaansaamat päästövähennykset.

Metsissä olisi kuitenkin mahdollisuus enempään. Metsien hiilinieluja voitaisiin lisätä sekä metsittämällä puuttomia alueita että kasvattamalla nykymetsien hiilivarastoja oikein toteutettujen hakkuiden ja metsien hoidon avulla. Näin voidaan kasvattaa jopa unionin metsäisempien maiden, Suomen ja Ruotsin hiilivarastoja.

Metsillä voitaisiin hoitaa noin neljäsosa maailmassa tarvittavista ilmakehän kasvihuo-nekaasujen vähennyksestä. Keino on myös lähes ilmainen: kun metsät kerran on saatu perustettua, metsien sisältämä hiilivarasto voidaan kustantaa metsistä saatavaa puuta myymällä. Puun kysynnän takaa se, että maailma on kohtaamassa tulevina vuosina en-nennäkemättömän biomassapulan.”

8 Pekka Kauppi ja Hannes Mäntyranta. 2014. Hakata vai säästää. Suomen Metsäyhdistys. 43 ss.


Suosituksemme ”hakata ja säästää” (2014) voimme viedä Pariisin ilmastosopimuk-sen keskusteluihin. Voimme omassa maassamme ehdottaa suuntaa ensi vaiheessa vuoteen 2030, mutta tähdäten kestäviin ratkaisuihin sukupolvelta toiselle. Tässä alustava ehdotus, joka palvelee Pariisin sopimuksen toimeenpanoa myös ylipitkällä aikavälillä (Kuva 7).

Kuva 7. Puuvaroja kartuttamalla voimme edelleen voimistaa puuston kestävää kasvua pitkällä aikajänteellä. Runsas puuston kasvu antaa edellytykset lisätä hakkuupoistumaa ja sitä kautta korvata fossiilisen energian käyttöä mahdollisimman paljon.

Poistuma

milj . m3 • 2030 ??

Puuston määrä (=runkotilavuus), milj . m3

0 500 1000 1500 2000 2500 3000

90

80

70

60

50

40

30

20

10

0

2016

19901981

1953

1999

20062011

1973

1967


Viitteellinen näkymä vuodelle 2030, missä puusto kohoaa lähelle kolmea miljardia kuutiometriä ja vuotuinen poistuma on noin 105 miljoonaa kuutiometriä, vastaa pitkän aikavälin kestävää kehitystä. Näkemystä voi arvioida ja tarkentaa viiden vuoden välein, kuten Pariisin sopimuksen mukaan pitää tehdäkin.

Voimme kuitenkin varautua myös yllätyksiin, esimerkiksi poikkeuksellisen suureen luonnonpoistumaan, joka voi periaatteessa jopa alentaa puuvarojen määrää. Puu-varojen kehitystä pitää seurata tarkasti.

Puun käytön lisääminen on tarpeellista ilmastonsuojelun näkökulmasta. Pitkäikäi-siä puutuotteita voimme tehdä, mutta voimme tehdä paljon muutakin. Puuta pitää ohjata kaikenlaiseen käyttöön, missä tuotanto vähentää hiilidioksidipäästöjä kes-tävästi, pitkällä aikavälillä. Metsänhoidossa Suomen pitää olla edelläkävijä, jotta metsien kasvu pysyy vahvana, eikä puun käyttöä tarvitse rajoittaa ainakaan vähäi-sen kasvun takia. Erilaiset metsien tarjoamat ekosysteemipalvelut pitää sovittaa entistä paremmin yhteen ja lisätä sekä puunkäyttöä että metsäluonnon monimuo-toisuutta.

Toivottavasti vuoden 2017 keskustelu unohtuu nopeasti ja Suomi ottaa paikkansa esimerkillisenä metsätieteen soveltajana erityisesti ilmastonmuutoksen torjunnan kysymyksissä. Puuston kartuttamiseen perustuva metsänhoito luo uusia edelly-tyksiä puun käytön lisäämiseen ja monipuolistamiseen.

ISBN 978-952-283-058-6, nid. ISBN 978-952-283-059-3, pdf

www.metsakeskus.fi/julkaisut

Documents

Analyysi LULUCF-keskustelusta 2017 · Näin ei valitettavasti ole. Vuodesta 1977 vuoteen 1997 pitoisuus kohosi kahdenkymmenen vuoden jak - solla 8,6 prosenttia. Sen jälkeen (Kioton