1
BLOGI 19.1.2018 Timo Vesikari Professori, Rokotetutkimuskeskuksen johtaja KUKA TARVITSEE HEPATIITTI B –ROKOTUSTA? KAIKKI! Maailmassa on 260 miljoonaa hepatiitti B -viruksen kantajaa. Heistä yli 600 000 kuolee vuosittain maksakirroossiin ja -syöpään. Kansainvälistymisen vuoksi kaikkien tulisi olla rokotettu B hepatiittia vastaan. Tämä on myös WHO:n yleismaailmallinen suositus. Käyttöön tarvitaan kuitenkin rokote, joka antaa voimakkaamman immuunivasteen kuin perinteinen hepatiitti B -rokote. Tällaista rokotetta aletaan pian tutkimaan Suomessa. Hepatiitti B -kantajuus on erityisen yleistä Kaakkois-Aasiassa (esim. Kiina, Taiwan, Filippiinit, Vietnam, Thaimaa jne.), mutta tavallista myös Afrikassa ja jo Välimeren maissa. Tartunta tapahtuu usein jo synnytyksen yhteydessä äidiltä. Myöhemmin tartunta on mahdollinen mm. suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä. Suomessa seulotaan hepatiitti B raskauden aikana ja kantajaäitien lapset rokotetaan, jotta äiti-lapsi-tartunta saadaan estettyä. Kuitenkaan hepatiitti B - rokotetta ei vielä ole otettu Suomen kansalliseen rokotusohjelmaan. Hepatiitti B -tartunnan riski on lisääntynyt Suomessa vapaaehtoisia omakustanteisia hepatiittirokotuksia (sekä A että B) annetaan melko yleisesti matkailijoille. Hyvä niin. Matkustus edesauttaa tautien leviämistä, koska kyydissä kulkevat taudinaiheuttajat ml. hepatiitti B -virus. Kansainvälistyminen tarjoaa koko ajan enemmän tilaisuuksia olla läheisessä tekemisessä sellaisten henkilöiden kanssa, jotka ovat hepatiitti B - viruksen kantajia. Ja kyllä, kaikki hepatiitti B -kantajat ovat mahdollisia tartunnanlähteitä koko ikänsä. Tartunta tapahtuu veren välityksellä, ja hyvin pieni määrä riittää. Myös limakalvokosketus, esimerkiksi seksikontakti, on riittävä tartuntaan. Hepatiitti B tarttuu paljon herkemmin kuin HIV. Parempi rokotussuoja B hepatiittia vastaan Suojautuminen ajoissa B hepatiittia vastaan on kaikin puolin järkevää. Kunnon suojan saa vasta kolmen rokotuksen sarjalla (0, 1 ja 6 kk), jonka antaminen vie puoli vuotta. Yleisin hepatiitti B -rokote on Engerix B® (GSK), joka valmistetaan geeniteknologisesti hiivasoluissa. Rokote on hyvä ja turvallinen. Kaikki eivät kuitenkaan kehitä immuunivastetta nykyiselle hepatiitti B -rokotteelle eivätkä siten saa suojaa rokotusten jälkeen. Osalla tämä johtuu perinnöllisistä syistä. Lisäksi rokotesuojaa huonontavat erilaiset sairaudet ja mm. tupakointi vanhemmilla henkilöillä. Rokotusten onnistuminen olisi hyvä varmistaa verinäytteellä, mutta tätä ei useinkaan tehdä. Äskettäin on kehitetty uusi hepatiitti B -rokote, joka antaa voimakkaamman immuunivasteen kuin perinteinen rokote. Rokotetta aletaan pian tutkimaan Suomessa. Lisätietoa: Matkamessujen osasto 6n82/Rokotetutkimuskeskus http://bit.ly/2z3p9CU Professori Timo Vesikari, Rokotetutkimuskeskus p. 050 524 6530, [email protected] Elina Heinämäki, viestintävastaava, p. 050 421 1090, [email protected]

BLOGI 19.1 - emessukeskus.com · BLOGI 19.1.2018 Timo Vesikari Professori, Rokotetutkimuskeskuksen johtaja KUKA TARVITSEE HEPATIITTI B –ROKOTUSTA?KAIKKI! Maailmassa on 260 miljoonaa

  • Upload
    votruc

  • View
    224

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

BLOGI 19.1.2018

Timo Vesikari

Professori, Rokotetutkimuskeskuksen johtaja

KUKA TARVITSEE HEPATIITTI B –ROKOTUSTA? KAIKKI!

Maailmassa on 260 miljoonaa hepatiitti B -viruksen kantajaa. Heistä yli 600 000 kuolee

vuosittain maksakirroossiin ja -syöpään. Kansainvälistymisen vuoksi kaikkien tulisi olla

rokotettu B hepatiittia vastaan. Tämä on myös WHO:n yleismaailmallinen suositus. Käyttöön

tarvitaan kuitenkin rokote, joka antaa voimakkaamman immuunivasteen kuin perinteinen

hepatiitti B -rokote. Tällaista rokotetta aletaan pian tutkimaan Suomessa.

Hepatiitti B -kantajuus on erityisen yleistä Kaakkois-Aasiassa (esim. Kiina, Taiwan, Filippiinit,

Vietnam, Thaimaa jne.), mutta tavallista myös Afrikassa ja jo Välimeren maissa. Tartunta

tapahtuu usein jo synnytyksen yhteydessä äidiltä. Myöhemmin tartunta on mahdollinen mm.

suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä. Suomessa seulotaan hepatiitti B raskauden aikana ja

kantajaäitien lapset rokotetaan, jotta äiti-lapsi-tartunta saadaan estettyä. Kuitenkaan hepatiitti B -

rokotetta ei vielä ole otettu Suomen kansalliseen rokotusohjelmaan.

Hepatiitti B -tartunnan riski on lisääntynyt

Suomessa vapaaehtoisia omakustanteisia hepatiittirokotuksia (sekä A että B) annetaan melko

yleisesti matkailijoille. Hyvä niin. Matkustus edesauttaa tautien leviämistä, koska kyydissä

kulkevat taudinaiheuttajat ml. hepatiitti B -virus. Kansainvälistyminen tarjoaa koko ajan enemmän

tilaisuuksia olla läheisessä tekemisessä sellaisten henkilöiden kanssa, jotka ovat hepatiitti B -

viruksen kantajia. Ja kyllä, kaikki hepatiitti B -kantajat ovat mahdollisia tartunnanlähteitä koko

ikänsä. Tartunta tapahtuu veren välityksellä, ja hyvin pieni määrä riittää. Myös limakalvokosketus,

esimerkiksi seksikontakti, on riittävä tartuntaan. Hepatiitti B tarttuu paljon herkemmin kuin HIV.

Parempi rokotussuoja B hepatiittia vastaan

Suojautuminen ajoissa B hepatiittia vastaan on kaikin puolin järkevää. Kunnon suojan saa vasta

kolmen rokotuksen sarjalla (0, 1 ja 6 kk), jonka antaminen vie puoli vuotta.

Yleisin hepatiitti B -rokote on Engerix B® (GSK), joka valmistetaan geeniteknologisesti

hiivasoluissa. Rokote on hyvä ja turvallinen. Kaikki eivät kuitenkaan kehitä immuunivastetta

nykyiselle hepatiitti B -rokotteelle eivätkä siten saa suojaa rokotusten jälkeen. Osalla tämä johtuu

perinnöllisistä syistä. Lisäksi rokotesuojaa huonontavat erilaiset sairaudet ja mm. tupakointi

vanhemmilla henkilöillä. Rokotusten onnistuminen olisi hyvä varmistaa verinäytteellä, mutta tätä

ei useinkaan tehdä.

Äskettäin on kehitetty uusi hepatiitti B -rokote, joka antaa voimakkaamman immuunivasteen kuin

perinteinen rokote. Rokotetta aletaan pian tutkimaan Suomessa.

Lisätietoa:

Matkamessujen osasto 6n82/Rokotetutkimuskeskus

http://bit.ly/2z3p9CU

Professori Timo Vesikari, Rokotetutkimuskeskus

p. 050 524 6530, [email protected]

Elina Heinämäki, viestintävastaava, p. 050 421 1090, [email protected]