13
Vain johtavia tuotteita.

Company presentation Pistesarjat

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: Company presentation Pistesarjat

Vain johtavia tuotteita.

Page 2: Company presentation Pistesarjat

Vastusta mitataan ohmeissa. Vastuullisuutta voisi mitata vaikkapa sillä, kuinka rauhassa sähkömies voi nukkua yönsä. Siksi vastuullisuus on meille erittäin tärkeää. “Tavanomainen taso” ei meille riitä.

Meille on tärkeää, että toimittamamme palonkestävät kaapelit toimivat luvatusti myös ja etenkin silloin, kun palonkestävyyttä todella tarvitaan – silloin on usein kyse ihmishengistä.

Suunnittelemamme sulanapitoratkaisut suojelevat puolestaan suomalaisia liukastumisilta, jotka aiheutta-vat vuosittain kymmenien miljoonien vahingot. Samalla ratkaisumme suojelevat suomalaista rakennuskantaa, yhteistä kansallisomaisuuttamme.

Vastuullisuutta on myös se, että suunnittelemamme läm-mitysratkaisut pienentävät kotitalouksien energiankulu-tusta. Tai että teollisuuden erikoiskaapelimme parantavat työturvallisuutta ja teknistä toimivuutta äärioloissa. Maa-ilman nopeimmat datakaapelit lisäävät osaltaan tietoyh-teiskunnan toimivuutta ja varmistavat tietoyhteiskunnassa elävien pääsyn tiedon lähteille.

Ennen kaikkea meille on vastuullisuutta se, että pidäm-me minkä lupaamme. Huolehdimme velvoitteistamme ja panostamme työympäristöön, työturvallisuuteen, ergo-nomiaan, yhteishenkeen sekä alan uusimpiin työkaluihin. Nämä eivät ole meille ylimääräisiä kustannuksia, vaan tapa parantaa työntekijöidemme tehokkuutta ja kehitty-mistä ammatissaan.

Työssämme olemme vastuussa sinulle, hyvä asiakkaamme. Haluamme auttaa sinua työssäsi turvallisemman ja toimi-vamman Suomen rakentamisessa.

Marco TienhaaratoimitusjohtajaPistesarjat Oy

Tavoitteena kiitettävä pistesarjamyös vastuullisuudessa.

Perustettu: 1977

Konsernin liikevaihto (2016 ennuste): n. 10 milj. euroa

Henkilökunta: yli 20

Päätoimipaikka: Järvenperä, Espoo

FAKTAT:

Page 3: Company presentation Pistesarjat

Pistesarjat on tunnettu suomalainen lämmitys- ja sulanapitoratkaisujen toimittaja. Olemme viime vuosina laajentaneet kattavaa asiantuntijapalve-lu- ja tuotevalikoimaamme myös palonkestävien kaapelijärjestelmien komponenttien toimituksiin, laadukkaiden valokuitu- ja cat-kaapelien kokonais-järjestelmiin sekä teollisuuden vaativiin instrumen-tointikaapeleihin.

Pistesarjojen palvelu on kokonaisvaltaista, sillä maailman parhaiden kaapeleiden lisäksi asiak-kaamme saavat sekä meidän että päämiestemme – maailman johtavien kaapelivalmistajien – asiantuntemuksen käyttöönsä.

Yli 40 vuoden kokemusYrityksellämme on vuosikymmenten kokemus suomalaisten asiakkaiden haasteista liittyen lämmitykseen, sulanapitoon ja saattolämmitykseen. Pitkän historian aikana tuhannet rakennuskohteet Suomessa ja ulkomailla on toteutettu tuotteillamme – ja useat näistä toimivat vielä tänäkin päivänä.

Huippulaatu on palveluidemme perusta. Siksi me Pistesarjoilla voimme auttaa vaativimmissakin haasteissa ja luvata ratkaisuja, jotka on tehty kestä-mään.

Vain johtavia tuotteita

Page 4: Company presentation Pistesarjat

Pistesarjat tarjoaa täydellisen palvelun – ongelman kartoittamisesta aina lopputuotteeseen saakka.

Toimimme joustavassa yhteistyössä asiakkaan, tuo-tantomme sekä toimittajien kanssa, jotta pystymme aina toimittamaan parhaan mahdollisen lopputuloksen

asiakkaalle. Omien kokemuksiamme ja oppien pohjal-ta syntynyt Ongelmankartoitus-Suunnittelu-Toteutus -prosessimme ansiosta pystymme vastaamaan hyvinkin nopeisiin toimitustarpeisiin.

Räätälöidyt asiakasratkaisut

HAASTEPureudumme asiakkaamme

haasteeseen ja teemme tarvekartoituksen.

SUUNNITTELU-PALVELU

Ammattilaisemme suunnit-televat parhaan mahdollisen

ratkaisun kohteeseen.

OMA TUOTANTOTehtaamme takaavat nopeat ja täsmälliset

toimitukset.

LAATUKäytämme ja myymme

vain alan johtavien valmistajien tuotteita.

Näin takaamme laadun.

PALVELUMALLIMME

TESTAUSJokainen valmistamamme

tuote testataan käsin ja niiden turvallisuus

varmistetaan.

TAKUUVastaamme kaikkien

tuotteidemme toimivuudesta.

Page 5: Company presentation Pistesarjat

Valmistamme ja kokoamme tuotteet laadukkaista raa-ka-aineista aina asiakkaan yksilöllisiä tarpeita vastaa-viksi lopputuotteiksi. Tuotantolaitoksemme Lahdessa ja Espoossa mahdollistavat kustannustehokkaan ja nopean valmistuksen, jatkuvan tuotekehityksen sekä laadunval-vonnan.

Korkea laatumme perustuu hyviin tuotteisiin ja ammat-tilaistemme osaamiseen – vastaamme tästä omalla ni-mellämme ja työllämme. Osalle tuotteistamme annam-mekin jopa yli 20 vuoden takuun.

Suomalaisuus tarkoittaa meille myös sitä, että ratkai-summe on kehitetty Suomen vaativiin ja vaihteleviin olosuhteisiin. Meitä ei pahinkaan paukkupakkanen hetkauta.

Made in Finland

Janne Salo, tuotantopäällikkö

Page 6: Company presentation Pistesarjat

Olemme Pistesarjoilla satsanneet jo vuosia hyvään asiakaspalveluun ja toimitusten nopeuteen. Varas-tomme Espoossa ja Lahdessa mahdollistavat nopeat toimitukset joka puolelle Suomea. Joustavuutemme sekä laaja varastovalikoimamme ovat pelastaneet lukuisia projekteja – palaute on tullut suoraan asi-akkailta kiitoksen muodossa.

Noutotoimitukset Espoosta ja LahdestaReagoimme nopeasti asiakkaan projekteissa synty-viin yllättäviinkin tarpeisiin. Tuotteitamme voi noutaa kätevästi suoraan varastoltamme tai vaihtoehtoisesti toimitamme tuotteet suoraan työmaalle.

Tarvittaessa myös varastoimme tuotteita asiakkail-lemme, ja voimme lisäksi esimerkiksi painattaa asiakkaan logon suoraan tuotteisiin.

Nopeat toimitukset

Miikka Merinen, varastopäällikkö

Page 7: Company presentation Pistesarjat

• Teollisuuden lämmitys• Sulanapito• Sähkölämmitys• Vedenlämmitys• Työmaalämmitys• Palonkestävät järjestelmät• Kaapelit ja johtimet• Tietoliikennetuotteet

Tuoteryhmät

Page 8: Company presentation Pistesarjat

Kattavasta valikoimasta on helppo löytää kaikkiin kohteisiin sopivat sulanapitoratkaisut. Palvelumal-limme ja kokenut suunnittelupalvelumme toimivat yhtä lailla pienten kiinteistöjen portaiden, räystäi-den, piha-alueiden tai vaikkapa parkkialueiden ja kauppakeskusten kattojen toteuttamisessa.

Oma tuotantomme mahdollistaa oikeat ja nopeat pikatoimitukset. Tuotekehityksemme ansiosta meiltä löytyvät myös monipuoliset ja kustannuste-hokkaat asennustarvikkeet. Pistesarjat auttaa aina sopivimman sulanapitoratkaisun löytämisessä. Kysy lisää suunnittelupalvelustamme.

SulanapitoPistesarjat auttaa kaikissa putkien, laivojen, laitteisto-jen ja muiden prosessilaitteiden saattolämmitykseen liittyvissä asioissa. Varmistamme yhdessä asiakkaan kanssa, että materiaalien valinta, lämpökaapeleiden rakenne, asennus, järjestelmän monitorointi ja

käyttökustannukset vastaavat täysin asiakkaan tarpeita. Pistesarjat tarjoaa lämmitystarpeiden mukaan räätälöi-dyt täydelliset ratkaisut, suunnitteluvaiheesta asennuk-seen ja lopulliseen käyttöönottoon. Takaamme korkean laadun sekä tuotteissa että palvelussa.

Teollisuus- ja EX-tilan lämmittimet

Page 9: Company presentation Pistesarjat

Vedenlämmitys

Vakiovalmisteiset Effekt-vastussauvat on tarkoitettu pintatehonsa puolesta veden lämmittämiseen. Valikoi-mastamme voi valita joko ruostumattomasta teräkses-tä, AISI 316 -teräksestä tai haponkestävästä teräksestä vakiovalmistetut Effekt-vastussauvat.

Suunnittelemme ja toimitamme myös öljyn lämmityk-seen soveltuvia, erittäin alhaisen pintatehon vastus-sauvoja. Erikoisvalmisteiset sauvat suunnitellaan asiakkaan mittojen mukaan.

Läpivirtauslämmittimiä olemme suunnitelleet jo vuosi-kymmeniä niin kotien kuin teollisuuden tarpeisiin.

Pistesarjojen monipuolinen lämmitysratkaisujen valikoima koostuu alan parhaiden päämiesten tuotteista. Meiltä asiakas saa kaikki sähkölämmi-tykseen liittyvät tuotteet kätevästi yhdestä paikasta, kilpailukykyiseen hintaan. Tuotteiden saatavuus on varmistettu hyvällä varastonhallinnalla. Valmis-tamme tuotteitamme myös OEM-asiakkaillemme.

Tarjoukset ja suunnitelmat syntyvät Pistesarjoilla nopeasti ja ammattitaidolla. Samalla autamme sopivimman tuoteratkaisun valinnassa ja lämmi-tysratkaisun suunnittelussa. Nopea palvelu, hyvä hinta – tyytyväinen asiakas.

Lämmitys

Page 10: Company presentation Pistesarjat

RÄÄTÄLÖIDYT ERIKOISKAAPELIT.

MITTOJEN MUKAAN.

KILPAILUKYKYISEEN HINTAAN.

Työmaalämmitys Olemme kehittäneet rakennustyömaille sopivat lämmitystuotteet erityisesti talvirakentamista ajatellen. Tuotteemme on valmistettu kestävistä materiaaleista, joten niiden käyttöikä on pitkä ja ne palvelevat hankalissakin olosuhteissa. Betonin lämmittämisen markkinajohtajana olemme kehit-täneet oman BET-tuoteryhmän talvibetonointiin sekä nopeuttamaan betonin kuivumista kaikissa olosuhteissa.

Lämmittimiemme avulla työmaiden talvibetonointi, putkien saattolämmitys, työmaatilojen lämmitys, betonirakenteiden lämmitykset ja kuivaukset sekä nestemäisten aineiden säilytys luonnistuu kaikissa talviolosuhteissa.

Page 11: Company presentation Pistesarjat

Kaapelit, johtimet ja suojaputketPistesarjoilla on laaja valikoima erilaisia kaapeleita suomalaisten teollisuus- ja rakennusalan asiakkaiden vaativiin tarpeisiin. Maailman laadukkaimpien tuottei-den päämiehet ja useiden vuosien asiantuntemus kaa-peleista varmistavat, että löydämme jokaisen asiakkaan tarpeisiin parhaan mahdollisen kaapelin.

Toimitamme varastotuotteet pääsääntöisesti seuraavak-si päiväksi ja useimmat erikoisimmatkin ratkaisut viikon sisällä tilauksesta.

Kaapeleiden oikeaoppinen valinta ja suojaaminen ovat ensisijaisen tärkeitä asioita koneiden, laitteiden ja kiinteistöjen toimivuuden kannalta. Pistesarjat tarjoaa laajan valikoiman muovisia ja metallisia suojaputkia tarvikkeineen sekä urakoitsijoiden että teollisuuden tarpeisiin.

Palonkestävät järjestelmätPistesarjat tarjoaa erittäin laajan valikoiman paloluoki-teltuja tuotteita, ja ratkaisuillamme asiakas pystyy to-teuttamaan oikean palonkestävän asennusjärjestelmän DIN4102-12 -standardin mukaisesti. Valikoimissamme löytyvät mm. kiinnikkeet yksittäisille kaapeleille, kaape-linipuille sekä tarvittavat kiinnitystarvikkeet eri seinä- ja kattomateriaaleihin.

Toimitamme palonkestävät jakorasiat muovisina tai me-tallisina ja tarvittaessa eri liittimillä valmiiksi asennet-tuina. Takaamme lyhyet toimitusajat.

Tarjoamme myös kutistejatkopakkaukset FRHF-kaape-leiden liittämiseen sekä kattavan valikoiman erilaisia asennusputkia, jotka on testattu yhdessä asennettaviksi Dätwyler FRHF-kaapeleiden kanssa.

Page 12: Company presentation Pistesarjat

Miksi Pistesarjat?

Laadukas valikoima:suunnittelupalvelu ja räätälöintimahdollisuus

Asiantuntemus:ammattiosaaminen ja ongelmanratkaisukyky

Toimitusvarmuus:saatavuus ja nopeat toimitukset

Kokonaisedullisuus:paras hinta–laatusuhde

TietoliikennetuotteetMaahantuomme ja myymme laadukkaita, luotettavia ja monipuolisia tietoverkkoratkaisuja eri käyttöympä-ristöihin – esim. asuntoihin, toimistoihin, sairaaloihin ja teollisuusrakennuksiin. Tietoverkkokaapeloinnin osalta valikoimastamme löytyy ratkaisut niin pieniin kohteisiin kuin isoihin projekteihin.

Järeät kuidut myös suoraan maahan asennettavina sekä palonkestävät kuidut vaativiin kohteisiin. Toimitta-jamme ovat alansa edelläkävijöitä vaativissa kohteissa ympäri maailmaa, ja tuotteille on saatavissa järjestel-mätakuu jopa 25 vuodeksi. Toimitamme asiakkaillemme vain parasta.

Page 13: Company presentation Pistesarjat

Noutopisteemme palvelevat ma–pe klo 8–17 osoitteissaKylänportti 2, 02940 Espoo & Jatkokatu 2, 15230 Lahti.Pistesarjat p. 010 4238 770, f. 09 346 3095, [email protected]