Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön tutkimuksia 37

Merja Almonkari ja Riitta Koskimies (toim.)

ESIINTYMISJÄNNITTÄJÄLLEAPUA

Helsinki 2006

Terveyden edistämisen keskus ry:n arvioima

Tilaukset:   Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö/JulkaisutTöölönkatu 37 A00260 Helsinkipuh. (09) 405 051julkaisutilaukset@yths.fi

© Merja Almonkari ja Riitta Koskimies

Kuvitus: Maria Björklund(maria.bjorklund@animaatiokopla.fi)

Ulkoasu: Riitta Koskimies

Julkaisija: Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö

Painopaikka: Hakapaino Oy

2. painos

ISBN 951­9414­80­0ISSN 1237­5888

SISÄLLYS

Johdanto ....................................................................................................................... 5

Klaus Ranta, nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, psykologiSOSIAALINEN AHDISTUNEISUUS JA SOSIAALISTEN TILANTEIDENPELKO LAPSUUS­ JA NUORUUSIÄLLÄ ................................................................. 9

Maili Pörhölä, puheviestinnän professoriESIINTYMISKOKEMUKSEN MUODOSTUMINEN ............................................... 19

Totte Vadén, yhteisöterveyden vastaava psykologiMINÄ ­ EN ­ VOI ­ TEHDÄ ­ SITÄ ­ TÄÄLLÄ ........................................................ 29

Kristina Kunttu, yhteisöterveyden ylilääkäriESIINTYMISJÄNNITYKSEN LÄÄKKEELLINEN HOITO ..................................... 35

Merja Almonkari, puheviestinnän lehtoriKYLLÄ ESIINTYMISVARMUUTTAKIN VOI OPETTAA...................................... 39

Minna Martin, psykologi, fysioterapeuttiJÄNNITTÄJÄT PSYKOLOGIN SILMIN .................................................................. 45

Berit Nummelin­Sundberg, terapiapsykologiKOKEMUKSIA  RUOTSALAISESTA ”VÅGA TALA” ­KURSSISTA.................... 51

Pirjo Valokorpi, viestinnän yliopettajaTULEVA EKONOMI ESIINTYMISVARMUUTTA ETSIMÄSSÄ........................... 55

Minna Martin, psykologiMarianna Nousiainen, puheviestinnän opettajaKOKEMUKSIA HUMANISTIEN YLEISOPINTOKURSSILTA............................... 59

Merja Jattu­Wahlström, puheviestinnän opettajaPUHEVIESTINNÄN KURSSIT JA AIKUISOPISKELIJAN JÄNNITYS .................. 63

Tarja Valkonen, puheviestinnän lehtori ja tutkijaTARVITAANKO ERILLISIÄ ESIINTYMISJÄNNITYSKURSSEJA? ...................... 67

Merja Almonkari, puheviestinnän lehtoriRiitta Koskimies, suomen kielen ja viestinnän lehtoriESIINTYMISTÄ JÄNNITTÄVILLE SUUNNATTUJEN KURSSIENTARJONTA JA KOKEMUKSET 2003–2004 ............................................................ 75

Merja Almonkari ja Riitta KoskimiesOIKEAA APUA ­ OIKEAAN TARPEESEEN ........................................................... 89

Julkaisun toimittajat

FL Merja  Almonkari  toimii  Jyväskylän  yliopiston  kielikeskuksessa  puheviestinnänlehtorina.  Hän  on  vuodesta  1992  alkaen  järjestänyt  erityisesti  ujoille  suunnattujapuheviestinnän  kursseja.  Almonkarin  lisensiaatintyö Esiintymisvarmuutta  etsimässä:yliopisto­opiskelijoiden  oppimisen  ja  jännittämisen  kokemukset  esiintymistaidonkursseilla (2000)  jatkaa  jyväskyläläistä  jännittämisen  kulttuurista  ja  yksilötasontutkimusta kohdistuen suoraan jännittämistulkintojen muuttumiseen. Valmisteilla olevaväitöskirja  käsittelee  yliopisto­opiskelijoiden  jännittämisestä  ja  sen  hallintakeinoja.Almonkari  on  toiminut  kouluttajakouluttajana  ja  asiantuntijana  YTHS:nesiintymisjännitystä koskevassa Kehrä­hankkeessa.

FM Riitta  Koskimies  on  Turun  kauppakorkeakoulun  suomen    kielen  ja  viestinnänlehtori. Hän on kirjoittanut kirjan Asiantuntijan esiintymistaito (2002), jossa korostetaanmuun  muassa  esityksiin  valmistautumista  ja  yleisösuhteen  vuorovaikutteisuutta.Koskimies  toimi  suunnittelijana  ja  kouluttajana  ensimmäisellä  YTHS:n  rahoittamallaesiintymisjännittäjille suunnatulla kurssilla,  joka toteutettiin puheviestinnän kouluttajanja  psykologin  moniammatillisena  yhteistyönä.  Hän  on  toiminut  YTHS:nesiintymisjännitystä  koskevan  Kehrä­hankkeen  asiantuntijana  ja  kouluttajakoulutuksensuunnittelijana sekä ylläpitänyt jännittäjäkurssien vetäjien verkkosivua.

5

Johdanto

Tässä  julkaisussa  etsitään  vastausta  kysymykseen,  mistä  esiintymisjännittämisessä  onkysymys  ja  mitä  sen  lieventämiseksi  voidaan  tehdä.  Naistenlehdissä  kerrotaanhuippunäyttelijöistä,  joita henkeäsalpaava ramppikuume kiusaa ennen näytöksiä, muttajännitystuntemukset ovat kaikille puhujille tuttuja: syke kiihtyy, ääni tuntuu jumittuvan,kädet  vapisevat,  päässä  tuntuu  tyhjältä.  Tuntemus  on  kiusallinen,esiintymisjännityksestä kärsiville ylivoimainen.

Julkaisun kirjoittajat edustavat kolmea eri tieteenalaa: psykologiaa, puheviestintää jalääketiedettä.  Nämä  ovat  aloja,  joiden  edustajien  odotetaan  työssään  pystyvänauttamaan  esiintymisjännittäjiä.  Nyt  on  ensimmäisen  kerran  saatu  yhteen  julkaisuunkaikkien  alojen  edustajien  artikkelit.  Kirja  antaakin  hyvän  yleiskuvan  siitä,  mitensosiaaliseksi  peloksi  laskettava  jännittäminen  nähdään  eri  aloilla  ja  mitä  senlieventämiseksi suositellaan.

Hyvää  tarkoittavia  ohjeita  hetkellisen  jännittyneisyyden  vähentämiseen  tunnetaanlukemattomia:  katso  ystävällisen  näköistä  kuulijaa,  ajattele,  että  yleisösi  on  alasti,kiinnitä  katse  takaseinään,  älä  syö  juuri  ennen,  nuku  hyvin  jne.  Auttavatko  yrtit,toimiiko  hypnoosi?  Tässä  julkaisussa  kolmen  eri  ammattiryhmän  edustajat  kertovat,mitä  pitkävaikutteisia  keinoja  heillä  on  käytössään:  ajattelumallien  muokkaamiseenperustuva,  esiintymisvalmennusta  ja  myönteisten  kokemusten  kartuttamista  korostavasekä  psykoterapeuttinen  ja  lääkehoidollinen  apu.  Artikkelit  antavat  hyvän  kuvan  siitä,miten jännittämistä voidaan lieventää ja ujojakin rohkaista puhumaan ja osallistumaan.

Joka viides opiskelija kokee esiintymisen ongelmalliseksi

Opiskelijoiden terveystutkimuksenTP

1PT mukaan viidesosa opiskelijoista kokee esiintymisen

ongelmalliseksi. Jyväskylässä tehdyn selvityksen TP

2PT mukaan kaksi kolmesta opiskelijasta

pitää  seminaariesitelmän  valmistelua  ja  esittämistä  hyvin  stressaavana.Esiintymistilanteissa  jännittäminen,  sosiaalinen  ahdistuneisuus,  pelot  ja  kriittisenarvioivan  palautteen  vastaanottaminen  tuntuu  monista  ikävältä,  jopa  mahdottomalta.Lisäksi  esiintymisjännitys  on  varsin  pysyvä  ilmiö.  Opiskelijoista,  jotka  kokevat

TP

1PT Kunttu, K. Huttunen T. (2000) Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus. Sosiaali­ ja terveysturvan

katsauksia 45, 2001. Kansaneläkelaitos: Helsinki.TP

2PT  Kallio, E. (2002) Opintojen tukaluus ja onni. Yliopisto­opintojen kuormittavuus. Koulutuksen

tutkimuslaitos. Jyväskylän yliopisto.  (www.jyu.fi/ktl/verkkojulkaisuja/ktljg015.pdf )

6

esiintymisen  ongelmalliseksi  ensimmäisenä  opiskeluvuotena,  66  prosenttia  kokee  senongelmalliseksi vielä kolmantena vuotena ja 54 prosenttia viidentenä vuotena TP

3PT.

Meillä julkaisun toimittajilla on samansuuntainen käytännön kokemus: osa yliopisto­opiskelijoista  jännittää  esiintymistä  jopa  niin  voimakkaasti,  että  suullista  esiintymistävaativia  kursseja  vältetään.  Yliopisto­opintoja  ei  kuitenkaan  enää  voi  suorittaa  vainhiljaa  luentoja  kuuntelemalla  ja  tenttiin  vastaamalla:  uudet  oppimiskäsitykset,  joissaoppija  nähdään  tasavertaisena  toimijana,  heijastuvat  myös  ylipisto­opetuksessa  entistäenemmän. Opiskelu edellyttää monipuolisia keskusteluun osallistumisen, esiintymisen,kuuntelemisen  ja  neuvottelemisen  taitoja.  Osallistumista  arasteleville  seurauksena  onvalmistumisen hidastuminen,  ja  lopulta  työelämään siirtymistäkin varjostaa kiusallinentietoisuus jännittämisestä.

 Vuoden  2002  lopussa  Ylioppilaiden  terveydenhoitosäätiön  koordinoimana  Kehrä­hankkeena TP

4PT  alettiin  etsiä  keinoja  yliopisto­opiskelijoiden  esiintymisjännittämis­

ongelmiin.  Jännittäjien ongelmiin  tarttumisen  lähtökohtana oli,  että niukat  resurssit onkohdennettava oikein,  yleislääkärin  vastaanotolta  lääkereseptiä  noutavalle pitää pystyätarjoamaan myös muuta tukea, mutta lyhytterapiaryhmiä on suunnattava valikoidusti.

 Turussa  järjestettiin  pilottikokeiluna  pari  esiintymisjännittäjille  suunnattua  kurssia,joissa  vetäjinä  oli  sekä  psykologi  että  puheviestinnän  kouluttaja.  Sisältönä  olikeskustelua  ja  esiintymisharjoituksia.  Kurssit  täyttyivät  hetkessä  ja  kokemukset  olivatmyönteisiä.  Kokemusten  rohkaisemina  järjestettiin  keväällä  2003  Helsingissävaltakunnallinen  kouluttajakoulutuspäivä  ja  avattiin  verkkoon  kouluttajien  aineisto­  jakeskustelualue. Koulutuksen tavoitteena oli, että eri paikkakunnille saadaan yliopistojenja  YTHS:n  yhteistyönä  säännöllisesti  toistuvia  kursseja  esiintymisrohkeutta  lisäätarvitseville.

Suunnitteluvaiheessa kävi  ilmi,  että  eri  alojen  ammattilaiset  tuntevat  huonosti  sekätoisiaan että toistensa menetelmiä. Esimerkiksi Jyväskylän yliopistossa ja Teknillisessäkorkeakoulussa oli  jo vuosia  järjestetty ”ujoille” puheviestinnän ryhmiä,  joita YTHS:npuolella ei kuitenkaan tunnettu. Toisaalta puheviestinnän kouluttajat eivät olleet saaneetkoulutusta  lääkehoitojen  vaikutuksista.  Syksyllä  2003  järjestettiin  Puheviestinnänpäivillä  Jyväskylässä  kouluttajakoulutuksen  jatkoseminaari,  joka  taas  keräsi  runsaanjoukon kiinnostuneita.

TP

3PT Kunttu, K. (suullinen tiedonanto 16.8.2004 ).

TP

4PT Kehrä on monen yhteisön yhteinen opiskelijoiden hyvinvointihanke,  jonka ovat käynnistäneet YTHS,

Suomen ylioppilaskuntien liitto sekä Opiskelijoiden Liikuntaliitto ja johon yliopistot ovat myös lähteneetmukaan. Hanke on katsottu hyväksi   niin rehtorien neuvostossa kuin opetusministeriössä  ja molempienedustajat ovatkin mukana  sen  johtoryhmässä.  (www.yths.fi/kehra) Kehrä­hanke on  tukenut myös  tämänkirjan julkaisemista.

7

Monipuolista  tietoa  esiintymisjännityksestä  ja  mahdollisuuksista  jännittäjienauttamiseen  tarvitaan  siis  lisää.  Koulutuspäivien  asiantuntijaesitelmät  on  koottu  tähänjulkaisuun  sekä  lisäksi on pyydetty kolme  lisäartikkelia,  joista  yksi kuvaa  yleisemminsosiaalisia  pelkoja,  yksi  kokemuksia  ruotsalaisesta  vastaavasta  koulutuksesta  ja  yksiedustaa kriittistä näkökulmaa tarjottuun koulutukseen.

Julkaisussa  on  raportoitu  myös  keväällä  2004  toteutetun  kyselyn  pohjalta  vuodenmittaan  järjestetyt  koulutukset  ja  niistä  saadut  kokemukset.  Huomiota  on  kiinnitettyerityisesti  yhteistyönä  pidettyjen  kurssien  tuloksiin  ja  kokemuksiin.  Etsitään  siisvastausta kysymykseen, miten on onnistuttu ja miten edetä.

Ensimmäisissä  artikkeleissa  kuvataan,  miten  esiintymisjännitys  nähdään  eritieteenaloilla. Seuraavissa kuvataan, mitä sisältöjä, tavoitteita ja menetelmiä on käytettyjännittäjille  suunnatuilla  kursseilla.  Lopuksi  ryhmien  vetäjät  kuvaavat  kokemuksiaanerilaisista esiintymisjännittäjäopiskelijoista ja ­kursseista.

Jännittäminen ei ole vain yksilön ongelma

Esiintymisvarmuuden  ja  osallistumisrohkeuden  merkitys on syvimmillään kansalaistenosallistumismahdollisuuksien  aitoa  toteutumista.  Ruotsissa  onkin  laajaa  Våga  tala­koulutusta  annettu  jo  vuosia  muun  muassa  tätä  kansalaisvaikuttamisen  näkökulmaakorostaen.  Esiintymisvarmuutta  tarvitaan  kaikissa  sosiaalisissa  tilanteissa,  esimerkiksiopetuskeskusteluihin,  tiimityöhön  ja  opiskelijayhteisöihin  osallistumisessa.Työelämässä jämäkkä mutta yhteistyöhakuinen vuorovaikutus edellyttää oikea­aikaista,rohkeaa ja selkeäsanaista osallistumista.

Esiintymisongelma  johtaa  kuitenkin  helposti  välttelemään  sellaisia  tilanteita,  jotkasaattavat  sisältää  julkista  puhumista.  Kyseessä  on  siis  kierre,  joka  olisi  katkaistavamahdollisimman  varhain.  Myönteiset  kokemukset  kaikissa  lapsuus­  ja  nuoruusiänvaiheissa  ovat  tärkein  luontevan  esiintymis­  ja  vuorovaikutustaidon  perusta.  Mitäaikaisemmassa  vaiheessa  ja  mitä  luonnollisempana osana opintoja puhumisen  rohkeuskasvaa, sen vähemmän tarvitaan erityisiä korvaavia toimenpiteitä.

Lisäys 2. painokseen

Toiseen painokseen ei ole tehty muutoksia. Vain kirjoittajien yhteystiedot on päivitettyajantasaisiksi.  Opas  on  sisällytetty  Terveyden  edistämisen  keskuksen  tietokantaankeväällä 2006.

20. lokakuuta 2006 Jyväskylässä ja TurussaMerja Almonkari,  Riitta Koskimies

8

9

Klaus Ranta, nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, psykologiSOSIAALINEN AHDISTUNEISUUS JA SOSIAALISTENTILANTEIDEN PELKO LAPSUUS­ JA NUORUUSIÄLLÄ

Kirjoittaja:  Nuorisopsykiatrian  erikoislääkäri,  psykologi  Klaus  Ranta  työskenteleeTurun  yliopistollisen keskussairaalan Nuorisopsykiatrian klinikalla apulaisylilääkärinä,(Tasalanaukio 7,  21200 Raisio). Hänellä on  vankka  lapsuus­  ja  nuoruusiän  sosiaalisenahdistuneisuuden  tuntemus  ja  kokemus  sekä  käytännön  työn  että  tutkimuksen  kautta.(klaus.ranta@tyks.fi)

Johdanto

Esiintymisjännitys  on  yleinen  oire  nuorisopsykiatrina  tapaamillani  nuorilla.  Se,  ettänuori  jännittää  kahdeksannen  luokan  edessä  pidettävää  kirjaesitelmää,  näyttää  useinhyvinkin perustellulta reaalitapahtumiin nähden. Yleisön verbaaliset toimet  toveripiirinhyväksynnän  saamiseksi  ­  kommentit  esiintyjästä  ­  ovat  usein  paljon  räväkämpiä  japainokkaampia  kuin  toimet,  joilla  nuoret  pyrkisivät  ymmärtämään  esiintyjänkokemusta. Nuori on tulossa elämänvaiheeseen,  jossa tärkeimmäksi koettu hyväksyntäei tule enää perheen sisältä, vaan yhä enenevästi ikätovereilta. Usein vaikuttaa siltä, ettänuoren  tarve  vakauttaa  oma  paikkansa  ikätoveriyhteisössä  ajaisi  kehittyvienempatiataitojen ohi.

Esityksessäni  käsittelen  sosiaalisen  ahdistuneisuuden  ja  sen  voimakasasteisen,foobisen  muodon,  sosiaalisten  tilanteiden  pelon  (STP,  social  anxiety  disorder)määrittelyä,  ilmiasua,  esiintyvyyttä  ja  kehittymistä  lapsuus­  ja  nuoruusiällä.  Esityksennäkökulma  on  nuorisopsykiatrinen,  ja  käsittelyn  painopiste  on  toiminnallista  haittaaaiheuttavassa,  häiriöasteisessa  sosiaalisten  tilanteiden  pelossa.  Tarkastelen  lopuksilyhyesti  lasten  ja  nuorten  sosiaalisen  ahdistuneisuuden  psykoterapeuttista  hoitoakäsittelevää tutkimusta.

Ilmiön  tuntemus  on  tärkeää  siksi,  että  esiintymisjännityksestä  kärsivien  aikuistenjoukossa varsin todennäköisesti on niitä, joilla tämä oire viittaa laajempaan ja pysyvään,ehkäpä  jo  aiemmin  elämässä  seurannaisvaikutuksia  aiheuttaneeseen  sosiaalistentilanteiden pelkoon.

Määritelmä

Sosiaalisen  ahdistuneisuuden  tunne  on  niin  yleinen,  että  on  perusteltua  käydäkeskustelua  siitä,  milloin  ilmiö  nimetään  häiriöksi  psykiatrisen  luokitusjärjestelmän

10

mukaisesti.  Psykiatrisessa  katsannossa  ratkaisevaa  häiriöksi  määrittelemiselle  on,  ettäoireistosta tulee katsoa aiheutuvan merkittävää toiminnallista haittaa yksilölle.

Sosiaalisen  ahdistuneisuuden  kliininen  muoto,  sosiaalisten  tilanteiden  pelko,  onpsykiatrisessa DSM­IV­häiriöluokituksessa sijoitettu ahdistuneisuushäiriöiden ryhmään.Sen pääoire  on  huomattava,  jatkuva  ja  toiminnallista  haittaa  aiheuttava  pelko  yhtä  taiuseampaa  sellaista  sosiaalista  tai  suoritustilannetta  kohtaan,  jossa  henkilö  joutuutekemisiin  vieraitten  ihmisten  kanssa  tai  mahdollisesti  toisten  tarkkailun  kohteeksi.Tilanteet  herättävät  voimakkaan  ahdistuneisuusreaktion,  joka  voi  ilmetä  esimerkiksipaniikkikohtauksena.  Tilanteita  joko  vältetään  tai  ne  kestetään  vain  merkittävääkärsimystä  kokien.  Lapsilla  ja  nuorilla  ahdistuneisuus  ei  liity  ainoastaanvuorovaikutustilanteisiin  aikuisten  kanssa,  vaan  sitä  esiintyy  myös  ikätovereidenkanssa. (Suomen Psykiatriyhdistys 1997).

Kun  pelot  kohdistuvat  useimpiin  sosiaalisiin  tilanteisiin,  määritellään  kyseessäolevan  yleistynyt  STP  (generalized  social  anxiety  disorder).  Esiintymispelko  (publicspeaking  fear)  luetaan  STP:n  kapea­alaiseen  muotoon.  Siinä  ahdistuneisuus  keskittyyesiintymistilanteisiin. Suhteellisen harvoin ahdistuneisuus voi kiinnittyä myös  johonkinmuuhun  yksittäiseen  sosiaaliseen  tilanteeseen.  Esiintymispelko  voi  esiintyä,  ja  useinesiintyy, yhtenä tilannesidonnaisena pelkona yleistyneen STP:n yhteydessä.

Sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivien lasten ja nuorten oireet

Miten häiriöluokituksessa määritelty ”toiminnallinen haitta”  ilmenee STP:stä kärsivillälapsilla  ja  nuorilla?  Amerikkalaistutkimuksissa  (Albano  ym.  1995,  Beidel  ym.  1999)STP:stä  kärsivien  nuorten  ystävyyssuhteet  on  havaittu  vähäisiksi  ja  heidän  sosiaalisettaitonsa  heikommaksi  kuin  ikätovereilla.  Yleistynyt  STP  haittaa  laajasti  toimintojaesimerkiksi seuraavan tyyppisissä tilanteissa koulussa:

• kysymyksiin vastaaminen• esitelmän pitäminen• taululle kirjoittaminen• ohjauksen pyytäminen opettajalta• ryhmätyöt• ruokalassa oleskelu• urheilusuoritusten suorittaminen liikuntatunnilla

Häiriö saattaa aiheuttaa haittaa esimerkiksi seuraaville toiminnoille vapaa­ajalla:• keskustelun aloittaminen• keskusteluun liittyminen

11

• uusiin ihmisiin tutustuminen• aikuisille puhuminen• kutsuille osallistuminen• julkisten oleskelutilojen käyttäminen• puhelimen käyttäminen• perhejuhliin osallistuminen• leireille meneminen.

Australialaisten  yleistyneestä  STP:stä  kärsivien  7–14­vuotiaiden  lasten  ja  nuortenhaastattelu­  ja  observointitutkimuksessa  (Spence  ym.  1999)  todettiin  heidänikätovereitaan useammin ennakoivan epäonnistumista  sosiaalista  arviointia sisältävissätilanteissa sekä arvioivan omaa suoritustaan kielteisesti. Tilanteissa heillä todettiin niinikään  ikätovereita  enemmän  kielteistä  itseen  liittyvää  ”sisäistä  puhetta”  ja  kielteisiäajatuksia.  Epäonnistumisodotukset  saattavat  myös  heijastaa  tietyllä  tapaa  ”realistista”arviota omista vuorovaikutustaidoista.

Observaatiossa havaittiinkin näiden nuorten sosiaaliset taidot selvästi puutteellisiksi.Ikätovereihin  verrattuna  he  aloittivat  keskusteluja  harvemmin,  käyttivät  lyhyempiävastauspuheenvuoroja  heihin  kohdistuneihin  sosiaalisiin  aloitteisiin  ja  koulu­ympäristössä osallistuivat vähemmän sosiaalisiin vuorovaikutustilanteisiin. Nämä lapsetja  nuoret  kokivat  itse  saavansa  huonompaa  palautetta  ikätovereiltaanvuorovaikutustilanteissa.  Lisäksi  ulkopuoliset  havainnoijat  arvioivat,  että  heidänsaamansa  ikätoveripalaute  oli  muiden  samanikäisten  saamaa  palautetta  useamminnegatiivista tai välinpitämätöntä. (Spence ym. 1999).

Sosiaalisten tilanteiden pelon esiintyvyys lapsilla ja nuorilla

Kansainvälisten  väestötutkimusten  mukaan  yleistyneen  STP:n  keskimääräinenalkamisajankohta  sijoittuu  11–12  vuoden  ikään.  Kapea­alaisen  esiintymispelonkeskimääräinen  alkamisajankohta  on  haastattelututkimusten  mukaan  noin  15  vuotta.(ks.  katsaus  Ranta  ym.  2001).  Pitkittäistutkimukset  ovat  antaneet  jossain  määrinristiriitaista  tietoa  STP:n  pysyvyydestä  nuoruusiän  ja  aikuisiän  kuluessa.  Eräänkatsauksen  mukaan  parhaiten  häiriön  kulkua  voisi  kuvailla  krooniseksi,  ajoittainpahenevaksi,  ajoittain  helpottuvaksi,  mutta  harvoin  täysin  paranevaksi  (Wittchen  &Fehm 2001).

STP:n  esiintyvyys  väestössä  nousee  lapsuusiältä  nuoruusikään  tultaessa  alle1  prosentista  alle  12­vuotiailla  2–3  prosenttiin  12–17­vuotiailla  (Ranta  ym.  2001).18–24­vuotiaiden  ikäryhmässä  STP:n  esiintyvyys  nousee  noin  6  prosenttiin  (Wittchenym.  1999).  14–17­vuotiailla  noin  1/3  häiriöstä  on  yleistynyttä  ja  2/3  kapea­alaista

12

tyyppiä.  Esiintymistilanteet  ja  julkinen  puhuminen  ovat  häiriön  tyypillisimmätesiintymistilanteet sen kapea­alaisessa muodossa.

Kun  tarkastellaan  pelkästään  nuorten  raportoimia  pelkoja  sosiaalisissa  tilanteissailman toiminnallisen haitan kriteeriä, saadaan hyvin korkeita esiintymislukuja: jopa 30–50 prosenttia 12–17­vuotiaista raportoi jonkin merkittävän sosiaalisen pelon. (Essau ym.1999; Wittchen ym. 1999).

Kansainväliset  epidemiologiset  tutkimukset  osoittavat  tyttöjen  olevan  poikiaalttiimpia STP:lle  niin  lapsuus­  kuin  nuoruusiälläkin  –  poikien  ja  tyttöjen  suhdeluvunollessa  useissa  tutkimuksissa  1:1.5–1:2.  Kokemukset  Suomesta  viittaisivat  tyttöjen  japoikien  suhdeluvun olevan  mahdollisesti  tasaisempi.  Väestötutkimuksissa  on  havaittu,että  suurella  osalla  STP:stä  kärsivillä  nuorilla  on  samanaikaisesti  joku  toinenmielenterveyden  häiriö:  noin  50  prosentilla  todetaan  samanaikainen  muuahdistuneisuushäiriö  (esim.  paniikkihäiriö,  pakko­oireinen  häiriö,  määräkohteinenpelko,  yleistynyt  ahdistuneisuus­häiriö)  ja  30  prosentilla  todetaan  samanaikainendepressiivinen  häiriö  (esim.  vakava  tai  pitkäaikainen  masennustila).  Kliinisissäpotilasaineistoissa  vielä  tätäkin  useammalla  STP:stä  kärsivällä  nuorella  on  joku  muusamanaikainen häiriö. (ks. katsaus Ranta 2000).

Seurantatutkimusten mukaan nuoruusiän STP esiintyy valtaosassa tapauksissa ennenmyöhemmin kehittyvää vakavaa masennustilaa (Stein ym. 2001) ja alkoholiriippuvuutta(Zimmerman ym. 2003), ja sitä voidaankin seurantatutkimusten perusteella pitää näidenhäiriöiden kehittymisen kannalta mahdollisena riskitekijänä.

Taustatekijät

Yleistyneen  STP:n  taustalla  saattaa  olla  jo  synnynnäisiä  temperamenttitekijöitä.Temperamentilla  tarkoitetaan  synnynnäistä,  vakaata  psykologista  profiilia,  joka  ontodettavissa uusissa tilanteissa 18 kuukauden ikään mennessä. Varautuneen, välttelevänja  pelokkaan  temperamenttityypin,  BI:n  (=  behavioral  inhibition),  on  useissatutkimuksissa  todettu  liittyvän  myöhempään  ahdistuneisuusherkkyyteen.  On  myösviitteitä,  että  BI  saattaisi  olla  riskitekijä  myös  spesifisti  nimenomaan  STP:nkehittymiselle nuoruusiällä (Schwartz ym. 1999).

Sosiaalista  ahdistuneisuutta  välittävät  ja  muovaavat  neurobiologiset  tekijät  ovatpuutteellisesti  ymmärrettyjä.  Tutkimukset  viittaavat  toistaiseksi  hyvin  viitteellisestipieniin  toiminnallisiin  häiriöihin  eri  hermovälittäjäainejärjestelmissä  (serotoniini,dopamiini) (Agyropoulos ym. 2001).

Geneettisten  tekijöiden  osuutta  STP:n  taustalla  tukevat  tuoreet  väestötutkimukset,joiden  mukaan  STP:stä  kärsivän  vanhemman  lapsella  on  noin  viisi  kertaa

13

todennäköisemmin  STP  myöhäiseen  nuoruusikään  mennessä  kuin  lapsella,  jonkavanhemmalla ei ole psykiatrista häiriötä (Lieb ym. 2000).

Varhaisista  vuorovaikutuksellisista  prosesseista  varhaisen  turvattomankiintymyssuhteen  merkitystä  on  yhdistetty  myöhempään  nuoruusiällä  puhkeavaanahdistuneisuushäiriöön,  mutta  spesifisti  sosiaaliseen  ahdistuneisuuteen  viittaavaakehitysprosessia  ei  ole  toistaiseksi  osoitettu.  Tässä  turvattomassa  ja  ristiriitaisessakiintymyssuhteessa varhaiset vuorovaikutuskokemukset ovat sen tyyppisiä, että huoltajaon vastannut pikkulapsen turvan ja läheisyyden tarpeeseen epäjohdonmukaisesti. Lapsiomaksuu  ”sisäisiksi  työskentelymalleikseen”  jatkossa  kognitiivis­affektiivisiarakenteita, joissa ympäristön tutkiminen on hätäistä ja uhkaan painottuvaa, läheisyydentarve ja hakeminen suurta. (Hautamäki 2002).

Perheen  myöhemmistä  STP:lle  altistavista  vuorovaikutustekijöistä  lienevätmerkittäviä  esimerkiksi  vanhemmuuden  tyyli,  jossa  korostunut  kontrolloivuus  voisynnyttää  lapsessa  uusissa  tilanteissa  kokemusta,  ettei  hän  ole  kykenevä  itsenäisestiselviytymään  ja  on  siten  avuton.  Edelleen  vanhemmat  saattavat  omallakäyttäytymisellään  mallittaa  lapselle  pelkokäyttäytymistä:  ahdistuneet  vanhemmatantavat  potentiaalisesti  uhkia  sisältävissä  tilanteissa  verrokkivanhempia  useamminvaaroja  korostavia  tulkintoja.  Sosiaalisesti  vetäytyvät  vanhemmat  saattavat  rohkaistamyös  lapsiaan  vetäytymään uhkaaviksi  koetuista  sosiaalisista  vuorovaikutustilanteista.(Morris 2001).

Ikätovereiden  hyväksynnän  puuttumisen  on  todettu  yhdistyvän  sosiaalisenahdistuneisuuden  kohoamiseen  varhaisessa  nuoruudessa  ja  nuoruusiällä  (La  Greca  &Lopez  1998).  Ikätoverien  keskuudessa  kohdattujen  traumaattisten  kokemusten,merkittävimpänä kiusatuksi  tuleminen, on niinikään nuoruusiässä todettu merkitsevästiliittyvän sosiaaliseen pelokkuuteen sekä sosiaalisten tilanteiden välttämiseen (Storch &Masia­Warner 2004).

Aikuisista  kapea­alaisesta  STP:stä  kärsivistä  potilaista  noin  60  prosenttia  onraportoinut juuri tietyn elämässään aiemmin kokemansa sosiaalisen trauma­kokemuksen(esimerkiksi  nolatuksi  tulemisen)  liittyvän  merkitsevästi  oireistonsa  alkamiseen.Yleistyneestä STP:stä kärsivistä aikuisista vähemmän, noin 40 prosenttia, raportoi tietynsosiaalisen traumakokemuksen liittyvän oireistonsa alkuun. (Stemberger ym. 1995).

Sosiaalisen ahdistuneisuuden kehityksellinen muodostuminen

Lapsuusiän ajattelun kehittymisessä aito kyky tuntea nolostumista ulkopuolisen silmissänäyttäisi  mahdollistuvan  noin  kahdeksan  ikävuoden  tienoilla.  Tämä  tuntuisi  olevanedellytys  myöskin  merkittävälle  sosiaalisen  ahdistuneisuuden  kokemukselle  taiarvioitavana olemista kohtaan tunnettavan pelon esiintymiselle. Käsitteellinen, formaali

14

ajattelu,  johon  mahdollisuus  kehittyy  noin  12  ikävuoden  tienoilla,  mahdollistaatarkemman erottelun sen suhteen miten itse havaitsee ja kokee itsensä verrattuna jonkunmuun  perspektiivistä  tehtyihin  havaintoihin  ja  tulkintoihin.  Nuoruuteen  tuloaluonnehtiikin eräänlainen jatkuva korostunut tietoisuus itsestä. (Hudson & Rapee 2000).

Ajattelun  kehitys  mahdollistaa  nuoruusiällä  aiempaa  tarkempien  ennustustentekemisen  tulevista  tilanteista.  Esimerkiksi  kyky  rakentaa  luokan  edessä  suoritettavanesitelmän  ennakointi  yksityiskohtaisen  ”katastrofikäsikirjoituksen”  tyyppiseksilisääntyy.  Tällöin  omassa  mielessä  fantasioidaan  tilanteen  epäonnistuminen  eriperspektiiveistä,  lisääntyvästi  esimerkiksi  katsojien  perspektiivistä.  Tietomäärä,  jokanuorella  on  oman  kehonsa  fyysisistä  tapahtumista  ahdistuneisuuden  kokemuksenyhteydessä, on vielä varsin puutteellinen, ja ennakoinnit pelottavan sosiaalisen tilanteenetenemisestä saattavat nojata muutamaan omaan kokemukseen.

Sosiaalis­emotionaalisessa  kehityksessä  nuoruusikään  tulo  edustaa  merkittävääkäännekohtaa.  Suhteet  vanhempiin  alkavat  muuttua,  ikätoverit  tulevat  tärkeäksi  jairrottautumis­erillistymisprosessi  vanhemmista  käynnistyy.  Nuoruusikä  edustaamerkittävää  siirtymävaihetta,  jolloin  koulumuutokset,  kehon  muutokset  jaseksuaalisuuden  muutokset  kaikki  ovat  käynnissä  rinnakkain.  Nuorten  tunne­elämääluonnehtivat  siksi  usein  hämmennys,  epävarmuus  ja  ahdistus  (Rantanen  &  Marttunen1999).  Tässä  moninkertaisessa  muutostilanteessa  nuoren  autonominen  minä  ”syntyy”aivan uuteen sosiaaliseen kontekstiin,  vailla  käsitystä oikeista  toimintatavoista. Tämänvuoksi  sosiaalisen  ahdistuneisuuden  tilapäisen  kohoamisen  voi  ymmärtää  myösnormatiiviseksi.

Lasten ja nuorten sosiaalisten tilanteiden pelon psykoterapeuttinen hoito

Toistaiseksi  lasten  ja nuorten sosiaalisten tilanteiden pelon tutkituin psykoterapeuttinenhoitomuoto  on  kognitiivis­behavioraalinen  terapia.  Hoidosta  hyötyy  55–85  prosenttialapsista ja nuorista, kun tulosta mitataan niiden potilaiden prosenttiosuudella, jotka eivätenää täytä diagnoosikriteerejä hoidon päätyttyä. Tulokset ovat pääosin säilyneet vuodenseurannoissa. Vanhempien mukanaolo hoidon tukijoina saattaa parantaa lapsuusikäistenpotilaiden  hoidon  tulosta,  samoin  myös  silloin  kun  oireisto  aiheuttaa  lapselle  tainuorelle  vakavaa  toimintahaittaa.  Niissä  tilanteissa,  joissa  vanhempi  on  jollain  tavallamukana  oireiston  yhtenä  ylläpitäjänä  tarvitaan  vanhemman  edukaatiota  hoidonkomponenttina. (Velting ym. 2004).

Spencen ym. (2000) tutkimuksessa kognitiivis­behavioraalisen hoidon osia olivat: 1)sosiaalisten taitojen opettelu mallin avulla sekä rooliharjoituksin, edeten yksinkertaisistasosiaalisista  taidoista  (esim.  tervehtiminen)  kompleksisempiin  taitoihin

15

(keskustelutaidot,  ”ystävyystaidot”).    2)  Sosiaalisesti  ongelmallisten  tilanteidenratkaisutaitojen opettelu, joka toteutettiin opettamalla myönteisen sisäisen puheen avullalapsia  ja  nuoria  selviytymään  erilaisista  vaikeista  tilanteista  (esim.  kiusatuksi  tulo,konfliktitilanne): ”tunnista – tutki – ratkaise tilanne”. 3) viikoittaiset kotitehtävät, joissaharjoiteltiin  sekä  opittuja  sosiaalisia  taitoja  että  sosiaalisen  toiminnan  käynnistämistäportaittaisesti  vaikeutuen  ryhmän  ulkopuolella  (esimerkkinä  kutsua  joku  luokkatoverikylään). (Spence ym. 2000).

Nuoruusiän  edetessä  syntyy  mahdollisuus  työskennellä  enemmän  mielensisäisesti,ajatuksia ja tunnetiloja observoiden, kyseenalaistaen ja muokaten. Ns. kognitiivisella re­strukturoinnilla  pyritään  uudelleen  määrittelemään,  mitä  reaalista  todistusaineistoa  onjoko  sosiaaliseen  uhkaan  liittyvien  ajatusten  ja  uskomusten  puolesta  tai  niitä  vastaan.Lisäksi  voidaan  rakentaa  vaihtoehtoisia  tulkintoja  sekä  ajattelutapoja  ahdistavaksikoetussa  tilanteessa.  (Velting  ym.  2004).  Voidaan  käyttää  myös  kirjallisesti  laadittujaennakointitehtäviä,  joiden  tarkoituksena  on  haastaa  kielteiseen  suuntaan  vinoutuneitahavaintoja  jossakin  sosiaalisessa  tilanteessa.  Tilanteesta  kirjattuja  havaintoja,  taiesimerkiksi  kysymällä  saatua  informaatiota  toisten  ajatuksista,  verrataan  myöhemminnäihin  ennakointeihin.  Tiedottaminen  ajatusten,  tunteiden  ja  fyysisten  tuntemustenvälisistä yhteyksistä on usein hyödyllistä.

Nuoren  kognitiivinen  kehittyminen  sallii  myös  siirtymisen  yhä  enemmänpersoonallisten  merkitysten  käsittelyyn.  Kognitiivis­konstruktiivisessapsykoterapeuttisessa  työskentelyssä  lähtökohta  on  oman  välittömän  yksilöllisenkokemuksen  (tunteiden,  fyysisten  tuntemusten,    niihin  liittyvän  selittävän  ajattelun)tutkiminen  ja  näiden  havainnoinnin  parantaminen.  Tätä  yksilöllistä  kokemisen  tapaapyritään  tarkastelemaan  suhteessa  kokemushistoriaan,  erityisestikiintymyssuhdekokemuksiin  painottuen  (ks.  myös  edellä).  Pyrkimyksenä  on  luodauudenlaista, hyväksyvää ja sallivaa suhdetta kokemukseen. (Toskala 2001).

Kognitiivis­konstruktivististen  työskentelymenetelmien  merkitys  korostuu,  mikäliSTP  esiintyy  yhdessä  muiden  häiriöiden  kanssa  tai  mikäli  nuoren  persoonallisuudenkehityksessä  todetaan  esteitä,  esimerkiksi  vaativia  tai  erittäin  sensitiivisiäpersoonallisuuspiirteitä.

Lopuksi

Koska  esiintymisjännitys  oireena  voi  ilmetä  osana  laaja­alaista  STP:tä,  on  tärkeääkartoittaa oireilun kattama alue: missä kaikissa tilanteissa ja miten vaikeana sosiaalinenahdistuneisuus ilmenee. Hyvä tapa arvioida tätä on selvittää kaikki ne sosiaaliset ja / taiesiintymistilanteet, joita henkilö välttää kokonaan.

16

Sosiaalisen  ahdistuneisuuden  ja  sosiaalisten  taitojen  kehittymisen  välillätodennäköisesti  on  negatiiviseen  noidankehään  verrattavissa  olevia  prosesseja,  jotkaaiheuttavat  helposti  sosiaalisen  ahdistuneisuuden  nousemisen,  ja  mahdollisesti  myösvakiintumisen nuoruusiällä. Sosiaalisten taitojen puute ruokkii epäonnistumisodotuksia,joka  puolestaan  johtaa  sosiaalisten  tilanteiden  välttelyyn,  ja  syventää  sitä  kauttasosiaalisten  taitojen  puutteita.  Nuoruusiässä  lisääntynyt  kyky  reflektoida  itseä  sekäedellä mainittu ikätoveriryhmän merkityksen kasvu intensifioivat tätä prosessia.

Koska STP  tyypillisesti  alkaa varhaisella  nuoruusiällä –  yleistynyt  muoto  joskus  jolapsuusiällä  –  tunnistamaton  ja  hoitamaton  kliininen  oireisto  saattaa  johtaa  ei­toivottaviin  valintoihin  koulutuksen  suhteen,  pahimmillaan  jopa  koulutuksenkeskeytymiseen.  Aikuisuutta  lähestyessään  nuori,  joka  kärsii  yleistyneestä    STP:stäsaattaa  olla  vakiinnuttamassa  estynyttä  persoonallisuusrakennetta.  Tuolloinahdistuneisuuden  säätely  perustuu  sosiaaliseen  vetäytymiseen.  Tämä  strategia  altistaalopulta nuorta tai nuorta aikuista kuitenkin yksinäisyyteen ja mahdollisesti sen mukanaesimerkiksi depressioon. Myös kapea­alainen STP, esimerkiksi esiintymispelko,  johtaahelposti ”menetettyihin mahdollisuuksiin”: tärkeät näyttötilanteet menevät ohi.

Nykytiedon valossa näyttäisi, että yleistyneen STP:n syntytekijät poikkeavat kapea­alaisen  muodon,  kuten  esiintymispelon,  syntytekijöistä:  edellä  mainittu  onvarhaisemmin  alkava  ja  mahdollisesti  geneettisesti  määräytyneempi,  jälkeen  mainittumahdollisesti  myöhäisempi  ja  ympäristön  traumakokemuksiin  selvemmin  yhdistyvä.Molemmat häiriön muodot tulisi kuitenkin tunnistaa, ja käytettävissä olevia tukimuotojatarjota.

Kirjallisuus

Agyropoulos,  S.  V.,  Bell,  C.  J.,  Nutt,  D.  J.  (2001).  Brain  function  in  social  anxietydisorder. The Psychiatric Clinics of North America, 24: 707­722.

Albano, A. M., DiBartolo, P. M., Heimberg, R. G. & Barlow, D. H.  (1995). Childrenand  adolescents:  assessment  and  treatment.  Teoksessa: Social  Phobia.Diagnosis,  Assessment,  and  Treatment.  Heimberg,  R.  G.,  Liebowitz,  M.R., Hope, D. E.,Schneier, F. R.  (toim.)  ss.  387­425. Guilford Press. NewYork.

Beidel,  D.  C.,  Turner,  S.  M.  &  Morris,  T.  L.  (1999).  Psychopathology  of  childhoodsocial  phobia. Journal  of  the  American  Academy  of  Child  &  AdolescentPsychiatry, 38: 643­650.

17

Essau, C. A., Conradt,  J. & Petermann,  F. (1999). Frequency and comorbidity of socialphobia and social fears  in adolescents. Behaviour Research and Therapy,37, 831­843.

Hautamäki,  A.  (2002):  Kiintymyssuhdeteoria.  Teoksessa: Varhaiset  ihmissuhteet  janiiden  häiriintyminen.  Sinkkonen,  J.  &  Kalland  M.,  (toim.),  ss.13­66.Werner Söderström Osakeyhtiö. Vantaa.

Hudson  J.  L.  &  Rapee,  R.  M.  (2000). The  Origins  of  Social  Phobia.  BehaviorModification, 24, 102­129.

LaGreca, A. M. & Lopez, N.  (1998). Social anxiety among adolescents:  linkages withpeer relations and friendships. Journal of Abnormal Child Psychology, 26:83­94.

Lieb, R., Wittchen, H­U., Höfler M., Fuetsch, M., Stein, M. B., & Merikangas,  K. R.(2000). Parental psychopathology, parenting styles, and the risk of Socialphobia in offspring. A Prospective­longitudinal community study. Archiveof General Psychiatry, 57: 859­866.

Morris, T. L. (2001). Social phobia. Teoksessa: The Developmental Psychopathology ofAnxiety.  Vasey,  M.  W.  &  Dadds,  M.  R.,  (toim.),  ss.435­458.  OxfordUniversity Press. New York.

Ranta  K.  (2000). Sosiaalinen  fobia  ja  sosiaalinen  ahdistuneisuus  lapsilla  ja  nuorilla.Käyttäytymisterapia ja –analyysi, 3: 8 ­ 15 .

Ranta,  K.,    Kaltiala­Heino,  R.,    Rantanen,  P.,  Pelkonen,  M.  &  Marttunen  M.  (2001).Nuorten ahdistuneisuushäiriöt. Duodecim, 117: 1225­32.

Rantanen,  P.,  Marttunen,  M.  (1999).  Nuorisopsykiatria.  Teoksessa: Psykiatria.Lönnqvist, J., Heikkinen, M., Henriksson, M., Marttunen, M. & Partonen,T. (toim.), ss. 497­527. Kustannus Oy Duodecim. Jyväskylä.

Schwartz,  C.  E.,  Snidman,  N.  &  Kagan,  J.  (1999).  Adolescent  social  anxiety  as  anoutcome of  inhibited temperament  in childhood. Journal of  the AmericanAcademy of Child & Adolescent Psychiatry , 38: 1008–1015.

Spence,  S.  H.,  Donovan,  C.  &  Brechman­Toussaint,  M.  (1999).  Social  skills,  socialoutcomes,  and  cognitive  features  of  childhood  social  phobia. Journal  ofAbnormal Psychology, 108: 211­221.

Spence,  S.  H.,  Donovan,  C.  &  Brechman­Toussaint,  M.  (2000).  The  Treatment  ofchildhood social phobia: the effectiveness of a social skills training­based,cognitive­behavioural  intervention,  with  and  without  parentalinvolvement. Journal of Child Psychology and Psychiatry, 41: 713­726.

Stein,  M.  B.,  Walker,  J.  R.  &  Forde,  D.  R.  (1996).  Public­speaking  fears  in  acommunity  sample:  prevalence,  impact  on  functioning,  and  diagnosticclassification. Achives of General Psychiatry, 53: 169­174.

18

Stein,  M.  B.,  Fuetsch  M.,  Muller,  N.,  Höfler  M.,  Lieb,  R.  &  Wittchen  H­U.  (2001).Social  anxiety  disorder  and  risk of  depression:  a  prospective  communitystudy of adolescents and young adults. Achives of General Psychiatry, 58:251­256.

Stemberger, R. T., Turner, S. M., Beidel, D. C. & Calhoun, K. S. (1995). Social phobia:an  anlysis  of  possible  developmental  factors. Journal  of  AbnormalPsychology, 104: 526­531.

Storch,  E.  A.  &  Masia­Warner,  C.  (2004).  The  relationship  of  peer  victimization  tosocial  anxiety  and  loneliness  in  adolescent  females. Journal  ofAdolescence, 27: 351­362.

Suomen  Psykiatriyhdistys  (American  Psychiatric  Associationin  luvalla)  (1997). DSM­IV Diagnostiset kriteerit. Orion, Finnreklama. Espoo.

Toskala  A.  (2001):  Sosiaalinen  fobia  ja  paniikkihäiriö.  Teoksessa: Kognitiivinenpsykoterapia.  Kähkönen  S.,  Karila  I.,  Holmberg  N.  (toim.),  ss.  111­121.Kustannus Oy Duodecim. Jyväskylä.

Velting,  O.  N.,  Setzer,  N.  J.  &  Albano,  A.  M.  (2004).  Update  on  and  advances  inassessment  and  cognitive­behavioral  treatment  of  anxiety  disorders  inchildren  and  adolescents. Professional  Psychology:  Research  andPractice, 35: 42­54.

Wittchen, H­U., Stein, M. B. & Kessler,  R. C. (1999). Social fears and social phobia ina  community  sample  of  adolescents  and  young  adults:  prevalence,  riskfactors and co­morbidity. Psychological Medicine, 29: 309­323.

Wittchen,  H­U.  &    Fehm,  L.  (2001).  Epidemiology,  patterns  of  comorbidity,  andassociated  disabilities  of  social  phobia. The  Psychiatric  Clinics  of  NorthAmerica, 24: 617­ 641.

Zimmermann,  P.,  Wittchen,  H­U.,  Höfler  M.,  Pfister,  H.,  Kessler,    R.  C.  &  Lieb,  R.(2003).  Primary  anxiety  disorders  and  the  development  of  subsequentalcohol use disorders: a 4­year community study of adolescents and youngadults. Psychological Medicine, 33: 1211­1222.

19

Maili Pörhölä, puheviestinnän professoriESIINTYMISKOKEMUKSEN MUODOSTUMINEN

Kirjoittaja:  Dosentti,  akatemiatutkija  FT  Maili  Pörhölän  tutkimusalueisiin  ovat  kuu­luneet esiintymisjännitys ja fysiologinen vireytyminen viestintätilanteissa sekä yleisöllepuhuminen  viestintäkontekstina.  Hän  on  tehnyt  esiintymisjännitystä  käsittelevänväitöskirjan  Jyväskylän  yliopistossa.  Tämän  jälkeen  hän  on  ollut  akatemiatutkijanaHenkinen väkivalta vuorovaikutussuhteissa ­hankkeessa. (maili.porhola@jyu.fi)

Esiintymisjännitystä  on  puheviestinnän  tieteenalalla  tutkittu  useista  näkökulmista.Jännityksen  luonnetta  on  analysoitu  yhtäältä  subjektiivisena  kokemuksena  ja  toisaaltakäyttäytymisessä  näkyvinä  muutoksina.  On  selvitetty  sitä,  millaisista  kognitiivisista,behavioraalisista  ja  fysiologisista  osatekijöistä  esiintymisjännitys  muodostuu  ja  mitennämä osatekijät kytkeytyvät toisiinsa. Jännitystä on tutkittu sekä persoonallisuuspiirteenkaltaisena,  suhteellisen  pysyvänä  yksilön  ominaisuutena  että  myös  tilannekohtaisena,ainutkertaisena  reagoimistapana. Lisäksi on etsitty  jännittämisen  syitä  ja  selvitetty  senseurauksia.

Syitä  esiintymisjännitykseen  on  etsitty  mm.  tilannetekijöistä  (esim.  yleisönominaisuuksista  ja  palautteesta)  ja  kontekstuaalisista  tekijöistä  (esim.  päävastuunkantamisesta  vuorovaikutustilanteessa  ja  arvioinnin  kohteena  olemisesta),  yksilönajattelutavoista  (esim.  suhtautumisesta  esiintymiseen  ja  fysiologisen  vireytymisentulkinnasta),  käyttäytymismallien  oppimisesta  ja  ehdollistumisesta  sekä  yksilöllisistäominaisuuksista  (esim.  ekstroverttiudesta  /  introverttiudesta;  viestintäarkuudesta  /viestintähalukkuudesta).  Jännittämisen  mahdollisina  seurauksina  on  tarkasteltuesimerkiksi  valmistautumisessa,  viestinnän  suunnittelussa  ja  puhe­esityksenstrategisissa  valinnoissa  tehtyjä  virheitä  tai  virhearviointeja.  Lisäksi  puheviestinnäntutkijat ovat kehittäneet menetelmiä jännittämisen vähentämiseen sekä testanneet näidenmenetelmien vaikuttavuutta.

Esiintymisjännitys  tai  ­pelko  voidaan  kuvitella  rakenteeltaan  kolmiulotteiseksiilmiöksi,  jonka  jokainen  ulottuvuus  muotoutuu  yksilöllisesti  ja  tilannekohtaisesti.Merkityksellisin näistä ulottuvuuksista on subjektiivinen kokemus. Se muodostuu pelontai  jännittyneisyyden  tunteesta  sekä  tilanteeseen,  yleisöön,  vuorovaikutustehtävään  japuhujaan itseensä liittyvistä ahdistavista ajatuksista.

Toisen esiintymisjännityksen ulottuvuuden muodostaa puhujan elimistössä tapahtuvafysiologinen  vireytyminen.  Tämä  vireytyminen  on  seurausta  autonomisen  hermostontoiminnan  kiihtymisestä.  Vireytyminen  ilmenee  esimerkiksi  sydämen  syketaajuudenkiihtymisenä,  verenpaineen kohoamisena  ja  hengitysrytmin  muutoksina. Vireytyminen

20

on  yksilön  fyysistä  valpastumista  ja  valmistautumista  edessä  olevaanviestintätilanteeseen  sen  mukaisesti,  millaisen  tulkinnan  hän  itse  tekee  tilanteenvaatimuksista.  Tulkinta  voi  olla  tietoinen  tai  tiedostamaton,  mutta  puhujan  elimistö’tunnistaa’ tulkinnan ja valmistautuu sen mukaisesti.

  Kolmantena  jännittyneisyyden  ulottuvuutena  voidaan  pitää  käyttäytymisessänäkyviä  tai  kuuluvia  subjektiivisen  tunnetilan  ja  vireytymisen  piirteitä.  Näitä  ovatesimerkiksi runsas takeltelu, toistuva sanoissa sekaantuminen, ajatuksen katkeilu, käsienvapina, äänen väriseminen ja hikoilu.

  Esiintymisjännityksen  kolme  ulottuvuutta  vaikuttavat  toinen  toisiinsa.  Puhujanvireystilan  voimakkuus  ja  hänen  subjektiiviset  kokemuksensa  heijastuvat  hänenkäyttäytymiseensä;  hänen  subjektiivisiin  kokemuksiinsa  puolestaan  vaikuttavat  hänentekemänsä  havainnot  vireystilassaan  tapahtuvista  muutoksista  sekä  hänen  omastakäyttäytymisestään  tekemänsä  arviointi.  Puhujan  tunnekokemus  ja  hänen  omastatoiminnastaan saamansa palaute taas säätelevät hänen vireystilaansa.

  Siihen,  millaisiksi  puhujan  tilannekokemukset  muodostuvat  viestintätilanteenaikana,  vaikuttavat  monenlaiset  tekijät.  Tarkastelen  seuraavassa  puhujantilannekokemusten  muodostumista  aikaisemmin  esittämäni  mallin  avulla  (ks.  Pörhölä,1995,  119­147).  Mallin  taustalla  vaikuttavat  Behnken  ja  Beattyn  (1981)esiintymisjännityksen kognitiivis­fysiologinen selitysmalli, Greenen ja Sparksin (1983)tulosodotusten merkitystä korostava malli esiintymisjännitykseen johtavista prosesseista(ks. myös Greene 1984, 1989)  ja Booth­Butterfieldin (1987) hypoteesi vireytymisen jatoimintamallien haun yhteydestä. Tilannekokemusten muodostumisprosessin vaiheidenkuvauksessa  on  sovellettu  Coynen  ja  Lazaruksen  (1980)  kognitiivis­fenomenologistamallia.  Lisäksi  mallin  kehittämistä  ovat  ohjanneet  aikaisemmissaesiintymisjännitykseen  liittyvissä  tutkimuksissa  saadut  empiiriset  tulokset  sekäerityisesti  väitöskirjatutkimuksessani  (Pörhölä  1995)  tehdyt  havainnot  puhujienreagoimistyyleistä esiintymistilanteen aikana.

Puhujan tilannekokemusten muodostumista kuvaava malli

Mallissa  tarkastellaan  esiintymistilanteessa  viriäviä  kognitioita  (ajatuksia  ja  tunteita),elimistön  fysiologisia  toimintoja  sekä  käyttäytymisen  muutoksia  tapahtumaketjuna,jonka  osatekijät  vaikuttavat  toisiinsa  muodostaen  osittain  peräkkäisiä,  osittainsamanaikaisia dynaamisia prosesseja. Niin vireytyminen ja sen tulkinta kuin toiminta jasen arviointikin ovat toistensa kanssa jatkuvassa vuorovaikutuksessa toimivia prosessinosatekijöitä.

21

  Esiintymiskokemusten  muodostumisprosessi  käynnistyy  tilanneorientaatiosta,jonka avulla puhuja valmistautuu edessä olevaan viestintätehtävään. Tilanneorientaatiomuodostuu  persoonallisuustekijöiden  ja  yksilön  ominaisuuksien,  samankaltaisissatilanteissa  saatujen  aikaisempien  kokemusten  sekä  puhetilanteesta,  yleisöstä  japuhuttavasta asiasta hankitun tiedon perusteella. Nämä kaikki vaikuttavat siihen, millätavalla  puhuja  suhtautuu  edessä olevaan  viestintätilanteeseen  ja  minkälaisia  odotuksiahän  sille  asettaa.  Esimerkiksi  viestintätilanteita  mielellään  välttelevä,  viestintäarkapuhuja,  joka  on  aikaisemmissa  esiintymistilanteissaan  tulkinnut  epäonnistuneensa,kehittää  kielteisemmän  tilanneorientaation  kuin  viestintätilanteisiin  hakeutuva  puhuja,jolla  on  runsaasti  myönteisiä  esiintymiskokemuksia  ja  vahva  luottamus  omiinvuorovaikutustaitoihinsa. Oheisiin kuvioihin on koottu keskeisimmät tilanneorientaationosatekijät.

  Tilanneorientaatio luo pohjan tulosodotuksille, joita puhuja itselleen asettaa. Tu­losodotukset  vaihtelevat  matalista  (esim.  ”Saan  kerrotuksi  suunnittelemani  asiatmuistiinpanoihini  tukeutuen”)  korkeisiin  (esim.  ”Vakuutan  kuulijani  ehdotustenierinomaisuudesta, ja saavutan heidän luottamuksensa esittämäni asian edistäjänä”) sekäkielteisistä  (esim.  ”Minun  puhe­esitykseni  ei  tule  kiinnostamaan  ketään”)  myönteisiin(esim. ”Kuulijani tulevat pitämään esitelmääni mielenkiintoisena ja minua vakuuttavanaja asiani osaavana puhujana”).

  Tilanneorientaatio  säätelee  myös elimistön  vireystilaa:  jos puhuja  valmistautuuvaativaan tehtävään, hän vireytyy voimakkaasti; jos hän orientoituu helppoon tehtävään,hänen  vireystilansa  on  alhainen.  Kielteiset  tulosodotukset  tekevät  todennäköisestitehtävästä  vaativan  ja  myönteiset  tulosodotukset  helpomman.  Tulosodotukset  sekäniiden taustalla vaikuttava tilanneorientaatio heijastuvat puhujan vireystilassa  jo ennenpuhe­esityksen  alkamista.  Samalla  puhuja  alkaa  etsiä  sellaista  toimintamallia,  jokaturvaisi hänen odotuksiaan vastaavan menestymisen tehtävässä.

  Tästä  käynnistyy  prosessi,  joka  etenee  samanaikaisesti  kahdella  tasolla.  Nämätasot  on  mallissa  nimetty strategis­evaluatiiviseksi  ja fysiologis­emotionaaliseksitasoksi. Tasot toimivat toistensa kanssa jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Ensimmäisessävaiheessa,  puhe­esityksen  alkaessa  tai  jo  ennen  sen  aloittamista  puhuja  tekeeemotionaalisen  tulkinnan  olotilastaan,  toisin  sanoen  hän  'nimeää'  tunnetilansa(fysiologis­emotionaalisella  tasolla).  Tähän  tulkintaan  vaikuttavat  ennen  kaikkeapuhujan vireystilan voimakkuus, hänen viestintäarkuutensa tai viestintämyönteisyytensämäärä  sekä  hänen  tulosodotuksensa  ja  arviointinsa  niiden  toteutumisesta.  Puhujanarviointi  tulosodotustensa  toteutumisesta  voi  perustua  joko  siihen,  onnistuuko  hänlöytämään  itseään  tyydyttävän  toimintamallin  heti  puhe­esityksen  alussa  tai  siihen,miten  hän  ennakoi  menestyvänsä  tehtävässään  suhteessa  omiin  odotuksiinsa  jakäsityksiinsä  yleisön  odotuksista  (strategis­evaluatiivinen  taso).Vuorovaikutustaitoihinsa  luottava  ja  ominaisuuksiltaan  viestintämyönteinen  puhuja

22

näkee tilanteen tarjoavan mahdollisuuden menestyä, kun taas viestintätaitojaan epäileväja  vuorovaikutustilanteita  pelkäävä  tai  välttelevä,  viestintäarka  puhuja  kokee  tilanteenuhkaksi. Puhe­esityksen alussa piirretyyppinen viestintäarkuus tai viestintämyönteisyyssiis ohjaavat puhujan tekemää emotionaalista tulkintaa tunnetilastaan.

  Toisessa  vaiheessa  puhujan  tilannekokemusten  muotoutumisprosessi  voi  edetäkolmella  vaihtoehtoisella  tavalla.  Etenemistavat  a  ja  b  on  esitetty  kuviossa  1  jaetenemistapa c kuviossa 2.

TILANNE­KOKEMUK­SET

TILANNE­ORIENTAATIO

­ tilanteen vaati­mukset­ interaktion tavoit­teiden tärkeys­ esiintymiskoke­muksen määrä­ aikaisempienesiintymiskoke­musten laatu­ käsitys omistaviestintätaidoista­ suhtautuminenesiintymiseen­ viestintäarkuustai ­myönteisyys­ motivaatio tehtävänsuorittamiseen

TULOS­ODO­TUKSET

korkeat

matalat

realistiset

Strategis­evaluatiivinen taso

Fysiologis­emotionaalinen taso

TOIMINTAMALLINHAKEMINEN

SUORITUKSENARVIOINTIa) tyydyttääb) madaltaaodotuksiaan

VIREYSTILA EMOTIONAALINENTULKINTA

VIESTINTÄ­ARKUUS /­MYÖNTEISYYS

VIESTINTÄ­ARKUUS /­MYÖNTEISYYS

VIESTINTÄ­ARKUUS /­MYÖNTEISYYS

VIESTINTÄ­ARKUUS /­MYÖNTEISYYS

VIREYSTILALASKEE

TOIMINTAMALLINHAKEMINENPÄÄTTYY

EMOTIONAALINENTULKINTA

SUORITUKSENUUDELLEEN­ARVIOINTI

ESIINTYMIS­KOKEMUS

ESIINTYMIS­KOKEMUS

ESIINTYMIS­KOKEMUS

ESIINTYMIS­KOKEMUS

TILANNE­KOKEMUK­SET

TILANNE­ORIENTAATIO

­ tilanteen vaati­mukset­ interaktion tavoit­teiden tärkeys­ esiintymiskoke­muksen määrä­ aikaisempienesiintymiskoke­musten laatu­ käsitys omistaviestintätaidoista­ suhtautuminenesiintymiseen­ viestintäarkuustai ­myönteisyys­ motivaatio tehtävänsuorittamiseen

TULOS­ODO­TUKSET

korkeat

matalat

realistiset

Strategis­evaluatiivinen taso

Fysiologis­emotionaalinen taso

TOIMINTAMALLINHAKEMINEN

SUORITUKSENARVIOINTIa) tyydyttääb) madaltaaodotuksiaan

VIREYSTILA EMOTIONAALINENTULKINTA

VIESTINTÄ­ARKUUS /­MYÖNTEISYYS

VIESTINTÄ­ARKUUS /­MYÖNTEISYYS

VIESTINTÄ­ARKUUS /­MYÖNTEISYYS

VIESTINTÄ­ARKUUS /­MYÖNTEISYYS

VIREYSTILALASKEE

TOIMINTAMALLINHAKEMINENPÄÄTTYY

EMOTIONAALINENTULKINTA

SUORITUKSENUUDELLEEN­ARVIOINTI

ESIINTYMIS­KOKEMUS

ESIINTYMIS­KOKEMUS

ESIINTYMIS­KOKEMUS

ESIINTYMIS­KOKEMUS

TILANNE­ORIENTAATIO

­ tilanteen vaati­mukset­ interaktion tavoit­teiden tärkeys­ esiintymiskoke­muksen määrä­ aikaisempienesiintymiskoke­musten laatu­ käsitys omistaviestintätaidoista­ suhtautuminenesiintymiseen­ viestintäarkuustai ­myönteisyys­ motivaatio tehtävänsuorittamiseen

TULOS­ODO­TUKSET

korkeat

matalat

realistiset

Strategis­evaluatiivinen taso

Fysiologis­emotionaalinen taso

TOIMINTAMALLINHAKEMINEN

SUORITUKSENARVIOINTIa) tyydyttääb) madaltaaodotuksiaan

VIREYSTILA EMOTIONAALINENTULKINTA

VIESTINTÄ­ARKUUS /­MYÖNTEISYYS

VIESTINTÄ­ARKUUS /­MYÖNTEISYYS

VIESTINTÄ­ARKUUS /­MYÖNTEISYYS

VIESTINTÄ­ARKUUS /­MYÖNTEISYYS

VIREYSTILALASKEE

TOIMINTAMALLINHAKEMINENPÄÄTTYY

EMOTIONAALINENTULKINTA

SUORITUKSENUUDELLEEN­ARVIOINTI

ESIINTYMIS­KOKEMUS

ESIINTYMIS­KOKEMUS

ESIINTYMIS­KOKEMUS

ESIINTYMIS­KOKEMUS

Kuvio 1. Tilannekokemusten muodostuminen: prosessin etenemistavat a ja b

Prosessin etenemistavat

a)  Toimintamallin löytyminen

Tyydyttävän  toimintamallin  löytäminen  nopeasti  puhe­esityksen  alussa  auttaa  puhujaamukautumaan  tilanteeseen  ja  saamaan  viestintätehtävän  hallintaansa.  Tällöin  puhujatekee  suoriutumisestaan  myönteisen  arvioinnin  ja  lopettaa  toimintamallin  hakemisen.Seurauksena hänen vireytymisensä vähenee nopeasti.

23

b)  Tulosodotusten madaltuminen

Toinen  tilanteen  hallinnan  keino  on,  että  puhuja  madaltaa  tulosodotuksiaan,  jollointilanne  ei  enää  näytä  niin  uhkaavalta  ja  puhujan  kuormitus  vähenee.  Puhujantulosodotukset  saattavat  myös  madaltua  ikään  kuin  itsestään  hänen  havaitessaansaamastaan  palautteesta,  että  hän  on  onnistunut  vastaamaan  yleisön  odotuksiin.Kummassakin  tapauksessa  puhujan  vireytyminen  vähenee  vastaamaan  tehtävänuudelleenarvioitua vaatimustasoa ja toimintamallin haku päättyy.

  Esiintymiskokemus  ja  puheviestintätaitojen  harjoitteleminen  todennäköisestiedesauttavat  toimintamallin  löytämistä.  Viestintäarkuus  /  viestintämyönteisyyspuolestaan  ohjaavat  puhujan  arviointia  suoriutumisestaan.  Koska  tutkimusten  mukaanviestintäaroilla  on  taipumus  asettaa  itselleen  korkeita  ja  kielteisiä  tulosodotuksia,  hearvioivat  todennäköisesti  suoriutumistaan  kielteisesti  suhteessa  omiin  odotuksiinsa  jajoutuvat siksi madaltamaan tulosodotuksiaan. Viestintämyönteisten tulosodotukset ovatmyönteiset  ja  realistisemmat.  Niinpä  he  ovat  todennäköisesti  tyytyväisiä  tehtävästäänsuoriutumiseen.  Kielteinen  suorituksen  arviointi  ohjaa  puhujaa  tulkitsemaan  myösvireytymisensä  kielteisesti  ja  myönteinen  suoriutumisen  arviointi  puolestaanmyönteisesti.

c)  Toimintamallin hakemisen jatkuminen

Jos  puhuja  ei  löydä  tulosodotuksiaan  vastaavaa  toimintamallia  heti  puhe­esityksenalkuvaiheessa  eikä  ole  halukas  myöskään  madaltamaan  odotuksiaan,  hän  jatkaatoimintamallin  etsimistä  tai  sen  luomista.  Hän  arvioi  uudelleen  suoriutumistaansuhteuttaen  sitä  odotuksiinsa.  Toimintamallin  etsiminen  tai  luominen  ja  suorituksenkriittinen  arviointi  saattavat  jatkua  aina  puhe­esityksen  loppuun  saakka.  Nekuormittavat  kognitiivisesti  puhujaa.  Kuormitus  heijastuu  puhujan  vireystilaan,  jokapysyttelee korkeana vastaten siten tehtävän vaatimuksia.

  Puhuja käynnistää vuorovaikutustilanteen aikana myös prosessin, jossa hän etsiioikeutusta  korkeana  pysyttelevälle  vireystilalleen.  Esiintymiskokemuksen  puute  javiestintäarkuus  tarjoavat  molemmat  mahdollisen  selityksen  vireytymiselle.  Mikälipuhuja löytää vireytymiselleen (mahdollisesti myös kognitiiviselle kuormittuneisuudel­leen)  oikeutuksen  esiintymiskokemuksen  puutteesta,  muuta  selitystä  ei  välttämättätarvitakaan.  Tällöin  puhujan  tilannekokemukset  voivat  saada  myönteisen  yleissävynkorkeana  pysyttelevästä  vireystilasta  huolimatta.  Jos  sen  sijaan  puhujalla  onesiintymiskokemusta,  hän  etsii  voimakkaana  jatkuvalle  vireytymiselleen  affektiivistaselitystä ja tulkitsee sen esiintymispeloksi mahdollisen viestintäarkuuden ohjaamana.

24

TILANNE­KOKEMUK­SET

TILANNE­ORIENTAATIO­ tilanteen vaati­mukset­ interaktion tavoit­teiden tärkeys­ esiintymiskoke­muksen määrä­ aikaisempienesiintymiskoke­musten laatu­ käsitys omistaviestintätaidoista­ suhtautuminenesiintymiseen­ viestintäarkuustai ­myönteisyys

­ motivaatio tehtävänsuorittamiseen

TULOS­ODO­TUKSET

korkeat

matalat

realistiset

Strategis­evaluatiivinen taso

Fysiologis­emotionaalinen taso

TOIMINTAMALLINHAKEMINEN

SUORITUKSENARVIOINTIc) ei tyydytä

VIREYSTILA EMOTIONAALINENTULKINTA

VIESTINTÄ­ARKUUS /­MYÖNTEISYYS

VIESTINTÄ­ARKUUS /­MYÖNTEISYYS

VIESTINTÄ­ARKUUS /­MYÖNTEISYYS

VIESTINTÄ­ARKUUS /­MYÖNTEISYYS

VIREYSTILAPYSYTTELEEKORKEANA

TOIMINTAMALLINHAKEMINENJATKUU

EMOTIONAALINENTULKINTA

SUORITUKSENUUDELLEEN­ARVIOINTI

ESIINTYMIS­KOKEMUS

ESIINTYMIS­KOKEMUS

ESIINTYMIS­KOKEMUS

ESIINTYMIS­KOKEMUS

TILANNE­KOKEMUK­SET

TILANNE­ORIENTAATIO­ tilanteen vaati­mukset­ interaktion tavoit­teiden tärkeys­ esiintymiskoke­muksen määrä­ aikaisempienesiintymiskoke­musten laatu­ käsitys omistaviestintätaidoista­ suhtautuminenesiintymiseen­ viestintäarkuustai ­myönteisyys

­ motivaatio tehtävänsuorittamiseen

TULOS­ODO­TUKSET

korkeat

matalat

realistiset

Strategis­evaluatiivinen taso

Fysiologis­emotionaalinen taso

TOIMINTAMALLINHAKEMINEN

SUORITUKSENARVIOINTIc) ei tyydytä

VIREYSTILA EMOTIONAALINENTULKINTA

VIESTINTÄ­ARKUUS /­MYÖNTEISYYS

VIESTINTÄ­ARKUUS /­MYÖNTEISYYS

VIESTINTÄ­ARKUUS /­MYÖNTEISYYS

VIESTINTÄ­ARKUUS /­MYÖNTEISYYS

VIREYSTILAPYSYTTELEEKORKEANA

TOIMINTAMALLINHAKEMINENJATKUU

EMOTIONAALINENTULKINTA

SUORITUKSENUUDELLEEN­ARVIOINTI

ESIINTYMIS­KOKEMUS

ESIINTYMIS­KOKEMUS

ESIINTYMIS­KOKEMUS

ESIINTYMIS­KOKEMUS

TILANNE­ORIENTAATIO­ tilanteen vaati­mukset­ interaktion tavoit­teiden tärkeys­ esiintymiskoke­muksen määrä­ aikaisempienesiintymiskoke­musten laatu­ käsitys omistaviestintätaidoista­ suhtautuminenesiintymiseen­ viestintäarkuustai ­myönteisyys

­ motivaatio tehtävänsuorittamiseen

TULOS­ODO­TUKSET

korkeat

matalat

realistiset

Strategis­evaluatiivinen taso

Fysiologis­emotionaalinen taso

TOIMINTAMALLINHAKEMINEN

SUORITUKSENARVIOINTIc) ei tyydytä

VIREYSTILA EMOTIONAALINENTULKINTA

VIESTINTÄ­ARKUUS /­MYÖNTEISYYS

VIESTINTÄ­ARKUUS /­MYÖNTEISYYS

VIESTINTÄ­ARKUUS /­MYÖNTEISYYS

VIESTINTÄ­ARKUUS /­MYÖNTEISYYS

VIREYSTILAPYSYTTELEEKORKEANA

TOIMINTAMALLINHAKEMINENJATKUU

EMOTIONAALINENTULKINTA

SUORITUKSENUUDELLEEN­ARVIOINTI

ESIINTYMIS­KOKEMUS

ESIINTYMIS­KOKEMUS

ESIINTYMIS­KOKEMUS

ESIINTYMIS­KOKEMUS

Kuvio 2.  Tilannekokemusten muodostuminen: prosessin etenemistapa c

Vuorovaikutusprosessi  strategis­evaluatiivisen  ja  fysiologis­emotionaalisen  tasonvälillä  jatkuu  aina  esityksen  loppuun  saakka.  Se  yleisarvio,  jonka  puhuja  muodostaatilannekokemuksistaan, on koko prosessin lopputulos. Näin ollen siinä heijastuvat sekävireytymisen taso ja vaihtelu, vireytymiselle annettu selitys tai oikeutus, toimintamallinetsiminen  ja  sen  löytymisen  nopeus  sekä  tulosodotusten  toteutuminen.Esiintymistilanteen  synnyttämät  tilannekokemukset  muodostavat  pohjan  seuraavillaesiintymiskerroilla muodostuvalle tilanneorientaatiolle.

  Edellä  kuvattu  malli  selittää  sitä,  millaisen  prosessin  lopputuloksena  puhujantilannekokemukset  syntyvät.  Mallin  mukaan  tähän  prosessiin  vaikuttavat  ratkaisevastiainakin  puhujan  tulosodotukset,  viestintäarkuuden  tai  ­myönteisyyden  määrä  sekäesiintymiskokemus.  Viestintäarkuus  ohjaa  vireystilan  emotionaalista  tulkintaa  puheeneri  vaiheissa.  Lisäksi  se  säätelee  tulosodotusten  muodostamista  ja  saattaa  vaikuttaamyös siihen, millä tavalla puhuja arvioi menestymistään suhteessa odotuksiinsa.

  Esiintymiskokemus  puolestaan  säätelee  puhujan  vireystilan  tasoa  puheen  erivaiheissa.  Kokeneemman  esiintyjän  vireytyminen  on  yleensä  vähäisempää  kuinkokemattoman  (Pörhölä,  1995;  1997).  Esiintymiskokemus  näyttäisi  myös  auttavanpuhujaa löytämään nopeammin itseään tyydyttävän toimintamallin. Huomattakoon, ettäpuhujan valitsema  toimintamalli ei välttämättä ole paras mahdollinen viestintätehtävänkannalta.  Se  saattaa  sisältää  esimerkiksi  epätarkoituksenmukaisia  tai  tilanteeseen

25

sopimattomia  valintoja.  Se  on  kuitenkin  helppo  löytää  ja  ottaa  käyttöön,  jolloinpuhujalta  ei  kulu  voimavaroja  toimintamallin  etsimiseen.  Toimintamallin  löytyminenheijastuu nopeana adaptoitumisena vireystilassa.

Mallin  mukaan  tilannekokemukset  muodostuvat  yksilöllisesti  osittaintilannetekijöiden,  osittain  yksilösidoksisten  tekijöiden  ohjaamina.  Tämänkaltainenprosessi  ei  voi  toistua  tilanteesta  toiseen  samanlaisena.  Koska  yksilönviestintäominaisuuksilla  ja  aikaisemmilla  esiintymiskokemuksilla  on  kuitenkinmerkittävä vaikutus tilannekokemusten muotoutumiseen, yksilön reagoimistapa yleisönedessä puhuessa saattaa olla jossain määrin samansuuntainen eri tilanteissa.

Pitäisikö esiintymisjännitystä pyrkiä vähentämään?

Esiintymisjännityksessä tai ­pelossa on ensisijaisesti kyse puhujan tunnetilasta. Tunteitakoetaan  muissakin  vuorovaikutustilanteissa.  Pariskunnan  kahdenkeskisissäkeskusteluissa,  työpaikan  kokouksissa  ja  vaikkapa  asiakaspalvelutilanteissa  saatetaankokea  erilaisia kielteisiäkin  tunteita:  pettymystä,  surua,  jännitystä,  jopa vihan  tunteita,joiden vähentämistä tai poistamista ei yleensä aseteta viestintäkoulutuksen tavoitteeksi.Esiintymisen jännittäminen ei sinällään ole puheviestintätaitoa eikä taidon puutetta.

Joskus näkee tai kuulee mainittavan, että jännitystä tulisi pyrkiä vähentämään, jos sehäiritsee  sanoman  välittymistä.  Esiintyjän  tunnetila  ei  kuitenkaan  saisi  häiritä  yleisöä.Onhan yleisölläkin vastuunsa viestintätilanteessa. Kuulijan tulisikin arvioida kriittisestiomia  vuorovaikutustaitojaan,  mikäli  huomaa  kiinnittävänsä  huomionsa  vain  puhujanjännitysoireisiin  sen  sijaan,  että  kuuntelisi,  mitä  tämä  kertoo.  Haluaisin  korostaa,  ettäjännityskokemusten  lieventämiseen on tarvetta vain,  jos  jännittäminen todella häiritseepuhujaa itseään, eikä hän opi näitä tunnekokemuksiaan hyväksymään.

Kokeneimmatkin puhujat pelkäävät  joskus esiintymistilanteita. Uusi tilanne, paikka,yleisö  tai  erityisen  vaativa  aihe,  tietoisuus  siitä,  että  on  erityisarvioinnin  kohteena  taiettä  olisi  saavutettava  puheellaan  jotain  merkittävää  tulosta,  ovat  asioita,  jotka  saavatkokeneenkin  puhujan  jännittämään.  Jännittäminen  niin  tunnetasolla  kuin  fyysisenvireytymisenkin  muodossa  on  tarkoituksenmukaista  valmistautumista  ja  panostamistaedessä  olevaan  tehtävään.  Esiintymisjännityksen  voittamista  tai  lieventämistä  ei  tulisiasettaa puheviestinnän koulutuksen tavoitteeksi aina ja jokaisen koulutettavan kohdalla,vaan ainoastaan silloin, kun henkilö kokee sen toistuvasti estävän häntä osallistumastaopiskeluun,  työhön  tai  sosiaaliseen  elämään  kuuluviin  vuorovaikutustilanteisiinhaluamallaan  tai  häneltä  edellytetyllä  tavalla.  Useimmiten  koulutuksen  tavoitteeksiesiintymisjännityksen  suhteen  riittänee  se,  että  koulutettava  oppii  hyväksymäänesiintymisjännityksensä ominaispiirteet eikä pelkää jännittämistään.

26

Miten esiintymisjännitykseen voidaan vaikuttaa puheviestinnän koulutuksessa?

Tarkasteltaessa  puhujan  tilannekokemusten  muodostumista  kuvaavaa  mallia,  voidaanhavaita, että puheviestinnän koulutuksella voidaan vaikuttaa moniin mallin osatekijöihinja vaiheisiin. Kouluttautujaa voidaan ohjata ainakin

• erittelemään ja tarvittaessa muokkaamaan tilanneorientaatiotaan• asettamaan itselleen realistisia tavoitteita ja tulosodotuksia• arvioimaan esiintymistaitojaan ja osaamistaan realistisesti• kasvattamaan ja monipuolistamaan käytössään olevaa toimintamallien

repertuaaria esiintymistaitojen harjoittelulla ja myönteistenesiintymiskokemusten kartuttamisella

• tulkitsemaan vireytymisensä myönteisellä tavalla innostuneisuudeksi jatarkoituksenmukaiseksi jännittyneisyydeksi

• vähentämään häiritsevän voimakasta vireytymistä rentoutumismenetelmillä (ontarpeen vain, jos vireytymisen voimakkuus häiritsee puhujaa).

Esiintymisjännityksen  voi  oppia  myös  muuttamaan  henkiseksi  voimavarakseen.Laadullinen  tutkimusaineisto,  jonka olen kerännyt yli sadalta  vastaajalta,  osoittaa,  ettäerityisen  pelottavissa  tai  jännittävissä  esiintymistilanteissa  puhujat  käyttävät  useinkognitiivisia  selviytymisstrategioita.  Puhuja  saattaa  esimerkiksi  vahvistaaitseluottamustaan  muistelemalla  jotakin  toista  vaativaa  esiintymistilannetta  jareflektoimalla  osaamistaan  tyyliin ”Osasinhan  minä  silloinkin,  miksi en osaisi  nyt”  tai”Selvisinhän siitäkin  tehtävästä,  ei  tämä  sen kummempi ole”.  Jännityksen voi kääntäävoimavarakseen  myös  rakentamalla  siitä  ikään  kuin  palkkion  itselleen:  ”Kun  selviäntästä, selviän mistä tahansa eteen tulevasta puhetehtävästä”.

Kirjallisuus

Behnke, R. R. & Beatty, M. J. (1981). A cognitive­physiological model of speech anxi­ety. Communication Monographs, 48, 158­163.

Booth­Butterfield, S. (1987). Action assembly theory and communication apprehension: Apsychophysiological study. Human Communication Research, 13, 386­398.

Coyne,  J.  C.  &  Lazarus,  R.  S.  (1980).  Cognitive  style,  stress  perception,  and  coping.Teoksessa I. L. Kutash, L. B. Schlesinger & associates (toim.), Handbook onStress and Anxiety. Contemporary Knowledge, Theory, and Treatment, 144­158. San Francisco, Cal.: Jossey­Bass.

27

Greene, J. O. (1984). A cognitive approach to human communication: An action assemblytheory. Communication Monographs, 51, 289­306.

Greene,  J.  O.  (1989).  Action  assembly  theory: Metatheoretical  commitments,  theoreticalpropositions, and empirical applications. Teoksessa B. Derwin, L. Grossberg,B. J. O'Keefe & E. Wartella (toim.), Rethinking Communication, 2. NewburyPark: Sage.

Greene, J. O. & Sparks, G. G. (1983). The role of outcome expectations in the experienceof  a  state  of  communication  apprehension. Communication  Quarterly,  31,212­219.

Pörhölä,  M.  (1995). Yksin  yleisön  edessä.  Esiintymisjännitykseen  jaesiintymishalukkuuteen  liittyvät  kokemukset,  käyttäytymispiirteet  javireytyminen yleisöpuhetilanteessa.  Jyväskylä Studies  in  Communication,2. Jyväskylän yliopisto.

Pörhölä, M. (1997). Trait anxiety, experience, and the public speaking state responses ofFinnish  university  students. Communication  Research  Reports,  14,  367­384.

28

29

Totte Vadén, yhteisöterveyden vastaava psykologiMINÄ ­ EN ­ VOI ­ TEHDÄ ­ SITÄ ­ TÄÄLLÄ

Kirjoittaja:  Totte  Vadén  on  toiminut  YTHS:n  yhteisöterveyden  ja  Tampereen  ter­veydenhoitoaseman  vastaavana  psykologina  yli  kolmenkymmenen  vuoden  ajan.  Sinäaikana  hän  on  tehnyt  uraauurtavaa  työtä  jännittämisestä  kärsivien  opiskelijoiden  kes­kuudessa  erilaisia  ryhmiä ohjaamalla. Totte Vadén on  toiminut myös  Kehrä­hankkeenjohtoryhmän puheenjohtajana. Hän jäi eläkkeelle vuonna 2006 (totte@koovis.fi).

Artikkeli  perustuu  esiintymisjännitysryhmien  vetäjien  koulutustilaisuudessa  7.2.2003pidettyyn esitelmään.

Esiintymisen jännittäminen on verrattain pysyvän merkityksen omaava kokemisen tapa.Vuosikymmenet asiasta on opiskelijamaailmassa puhuttu, kovin ratkaisevia askeleita eikuitenkaan  ole  otettu.  Koulumaailman  huomio  on  ehkä  vähä  vähältä  kiinnittymässämyös esiintymistaitojen kasvattamiseen. Jos jokin kehityssuunta siis olisi nähtävä, olisise ehkä lievästi helpottuva. Pysyvä merkitys esiintymisen jännittämisellä  on myös siinämielessä,  että  jokainen  –  taitava  ja  kokenutkin  esiintyjä  –  jännittää,  kun  mennäänvaativuudeltaan  hänen  rutiininsa  ylittäviin  tilanteisiin.  Asia  on  siis  kokemuksellisestituttu  kaikille.  Tällaisena  kokemuksena  jännittäminen  on  arvokas  herkkyysmekanismi,joka huolehtii esiintymisen tasokkuudesta ja ylläpitää ihmisten  kehitysmahdollisuuksiaesiintyjänä.

Tässä jutussa ei puututa tuohon hyvään puoleen. Esiintymisen jännittäminen kun onmyös  paljon  muuta.    Kuvaan  erästä  tapaa  jäsentää  tuota  ilmiötä  ymmärryksenlisäämiseksi  niin  omaan  itseen  kuin  toiseenkin  ihmiseen  nähden.    Tällöin  käsittelyyntulee  se  jännittäminen,  joka  estää  tai  häiritsee  esiintymistä  tietyissä  tilanteissa,vaikeuttaa  sitä    huomattavasti  tahi  tekee  siitä  etukäteispelon  tai  kärsimyksen  aiheen.Tällainen  jännittäminen  vaihtelee  portaattomasti  arjen  harmista  invalidisoivaanpotemiseen  saakka.    Jännittäminen psyykkisenä  tapahtumisena on  myös  siten  yleinen,että  se  saattaa  olla  oireena    jostakin  esiintymisen  estymistä  tärkeämmästä  psyykkisenkehityksen  esteestä  tai  häiriöstä.  Tällöin  esiintymisvalmiuden  kehittyminen  ei  johdajännittämisen  helpottumisen.  Mutta  ellei  tätä  asiaintilaa  ole  muulla  tavoin  onnistuttuhuomaamaan,  esiintymisen  varmistuminen  tavalla  tai  toisella  ja  jännittyneisyydenjatkuminen  ohjaa  pohtimaan  koko  kysymystä  uudelleen  ja  etsimään  diagnoosia  jaratkaisua muualta kuin esiintymisjännityksestä.

Esiintymisenkin  jännittäminen on  hyvin monitasoinen ja monimerkityksinen ilmiö.Sisällöllisesti  jännittäminen  voi  liittyä  virallisluonteisiin  tai  tärkeisiin  esiintymisiin  taipäinvastoin  hyvin  epävirallisiin  kahvitteluihin,  perhejuhliin  tai  puolituttujen

30

tapaamisiin.  Joskus  mahdottomuus  tulee  eteen,  kun  on  tarkoitus  pysyä  juuri  tietyssätiukassa asiassa toisinaan taas vapaan kekseliäisyyden hersyttäminen  jännittää pahiten.Joku vapautuu päästyään kotimaan rajojen ulkopuolelle, toinen taas pärjää kyllä tutuissaoloissa, mutta kangistuu täysin ulkomailla. Joskus jännittäminen rajoittuu  vain joillekinosa­alueille  tai  tietynlaisiin  tilanteisiin  toisinaan  se  voi  olla  hyvin  yleistynyttä  jakokonaisvaltaista.

Tavat saapua jännittämiseensä ja tasot, joilla se ilmenee, vaihtelevat. Opiskeluikäisetnuoret ovat saapuneet nykyisiin jännittämiskokemuksiinsa hyvin monenlaisia reittejä taielämänkokemuksia  myöten.  Joku  muistaa  olleensa  ujo  ja  jännittäneensä  koko  ikänsä.Ala­asteelle  meno  jo  oli  vaikeaa,  eikä  missään  peruskoulun  tai  lukion    vaiheessatuntunut tulevan helpotusta. Kukaan aikuinen ei myöskään asiaan puuttunut.  Yksin sitävaivaansa  sai  salailla,  kunnes  sitten  omaan  aikuisuuteen  saapuminen  lopulta  nostattaatodellisen  huolestumisen  asiasta.  Joku  toinen  osaa  kuvata  hyvinkin  tarkkaanpäätymisensä  jännittämiseen eloisan  lapsuuden vaiheen  jälkeen. Peruskoulun yläasteensillä  tunnilla  silloin,  kun ei  hallinnut  tilannetta,  luokka nauroi  tai  jähmettyi  ja opettajajännittyi  itsekin.  Läheskään  aina  jännittämiseen  päätyminen  ei  tapahdu  tuollaisentraumaattisena  mieleen syöpyneen  tapahtuman kautta. Tilanne koulun esitelmissä vainalkaa  murrosiästä  ylöspäin  kiristyä  kiristymistään.  Esityksen  sisällöltä  koulu  osaaodottaa  jotakin,  esiintymisen  oppimiseen  koulu  ei  kiinnitä  huomiota,  ellei  itse  satuluontojaan olemaan taitava,  lisäopetusta on vaikea saada. Tilanteiden välttely helpottaakaikkien  osapuolten  hetkellistä  oloa  ja  vaivaannuttavat  harjoittelutilanteet    hupenevatkäsistä. Voivatpa  taas toisilla esiintymiset   mennä alkuun niin hyvinkin, että ansaitullahuomiolla  ja  kiitoksella  vaatimustaso  kohoaa  tavoittamattomiin  ja  jännittäminenmuodostuu  tason  ylläpitämisestä.  Ja  kaikissa  erilaisissa    saapumisen  reiteissä  on  laajavaihteluväli  vahvasta  heikkoon,  vaurioittavasta  vain  suotuisia  kokemuksia  vaillejättävään.

Niinpä  myös  jännittämisestä  vapautuminen,  toimivien  esiintymistaitojenomaksuminen  tahi  niistä  nauttimaan  oppiminen  voi  tapahtua  hyvin  monella  tavalla.Hyvin usein asia tulee autetuksi sillä, että alkaa vain systemaattisesti mennä tilanteisiin,joissa saa harjoitusta. Joltisestikin se aluksi kirpaisee ja siitä se sitten lähtee. Onnellisiaovat  tilanteet,  joissa  'systeemi',  vaikkapa  opintoyhteisö,  yliopisto  tms.  järjestääesiintymistaitoon, puheviestintään,  ilmaisurohkeuteen, kokoustekniikkaan tms.  liittyvääesiintymistaitoon johdattavaa opetusta. Toisin sanoen itse teossa tehdään sitä, missä ontarkoitus  tulla  taitavaksi. Tällöin on asialle eduksi,  jos/kun ohjaajana  tai opettajana onhenkilö,  joka  osaa  järjestää  portaattoman  liu'un  alun  jännittyneemmästä  ilmapiiristälopun  vapautuneempaan.  Tilannehan  ei  ole  aina  helppo  opettajillekaan.  On  myösopettajia,  opetus­  tai  tieteenalallaan  ehkä  päteviäkin,  jotka  jo  omalla  jännittyneelläolemuksellaan  saavat  lähes  kenet  tahansa  menettämään  luontevan  läsnäolonsa  tai

31

ilmaisunsa  jännittyneisyyteen  taipuvaisista  puhumattakaan.    Ja  on  myös  vaikeampiapotemisen  asteita,  joissa  tarvitaan  tai  on  kovasti  apua  erityisesti  jännittämisvaivoistavapautumiseen  tähtäävistä  ryhmistä.    Tällaisissa  ryhmissä  tulee  mukaan  terapeuttisiatavoitteita  ja  ilmaisun  harjoittelu  on  enemmän  terapeuttista  tavoitetta  palvelevaa  kuinvarsinaisessa esiintymis­ tai puhetaidon koulutuksessa.

Ja sitten aina kaikki ei kuitenkaan käy niin kuin olisi ennakkoon odotettavissa. Toisetihmiset  vapautuvat  –  asialle  lähdettyään  –  jännittämisestään  yllättävänkin  helposti.Päältä katsoen toiset samanlaisesta jännittämisestä kärsineet taas saattavat käydä samatkurssit,  tehdä  samat  harjoitukset  ja  paljon  muutakin,  eikä  apua  tai  oppia  vaan  löydy.Uskoisinpa,  että  tämänkaltaisiin  ilmiöihin  perustuvat  monet  sekavat  keskustelutjännittämisasioiden  yhteydessä.   Asiaan ei ole ehkä koulu­  ja opiskeluyhteyksissäkäänkiinnitetty niin suurta huomiota kuin olisi ollut hyväksi.

Joskus ja joidenkin ihmisten näkökulmista  jännittäminen näyttää aika harmittomaltaasialta.    Siitä  voi  päästä  selville  vesille,  kunhan  ottaa  itseään  niskasta,  lopettaavetäytymisensä  ja  alkaa  harjoitella.  Elämä  on  täynnä  tilaisuuksia.  Tälle  näkökannallelöytyy  aina  empiriasta  huomattavasti  tukea.  Ja  näyttöä  löytyy  myös  päinvastaisesta.Moni tietää myös, että 'ottamalla itseään niskasta' ja menemällä tilanteisiin ja alkamallavaan harjoitella asia vain pahenee,  pitkittyy  tai ei ainakaan helpotu.  Näytön tämä puolijää usein piiloon juuri siitä syystä,  että se osa jännittäjistä, joka  ei löydä apua itselleen'niskasta kiinni' ­menetelmällä,  vetäytyy näkymättömiin.   Heidän mukanaan elää myöskannanotto,  että  jännittäminen  on  suhteellisen  vaikea  häiriö,  tuottaa  opintojenkeskeytymisiä,  vaatii  erityistä  huolta  ja  hoitoa,  eikä  ehkä  edes  kuuluu  opetustoimenpiiriin.    Ilmiön  psykologisempi  katsominen  voisi  ehkä  saada  nuo  vastakkaisetkokemukset näkymään yhtenäisenä kuviona.

Jännittämisen  oireethan  ovat  pääsääntöisesti  siten  automaattisia  tai  alitajuisia,  ettäniiden  säätely  tietoisen  tahdon  toimin  ei  ole  mahdollista.  Niin  psyykkisestä  ilmiöstäkuin  onkin  kysymys,  tietoisuuteen  se  tulee  yleensä  somaattisia  –  verenpaineen,lihasjännityksen,  äänen  tärinän,  vapinan  tms.  –  kokemuksia  myöden.  Kielellisetkuvaukset  jännittämisen kokemuksista eivät vielä paljasta,  minkä  tasoinen psyykkinentapahtuminen on kyseessä. Tässä ajatellaan,  että psyykkiset  tapahtumat ovat  loogisestisiten  jäsentyneet,  että  hierarkian  ylemmät  tai  syvällisemmät  tasot  säätelevät,  mitäalemmilla tai tietoisemmilla tasoilla voi ja saa tapahtua.

Kun kysymys on  esiintymisestä ja henkilö vastaa, 'minä en voi tehdä sitä täällä', voisiis  olla  kyse  hyvin  eri  tasoille  asettuvasta  kieltäytymisestä.  Kuunnellaan  tarkemmintuota  esimerkkilausetta.  (Voit  vaikkapa    eläytyä  erilaisiin  tilanteisiin  ja  maistellamielessäsi,  miltä  tuo  lause  kielteisessä  (tai  myönteisessä)  muodossa  eri  tilanteistalausuttuna  tuntuisi  kehossasi.  Kokeile  asettaa  paino  eri  sanoille  ja  etsiä  sitä  vastaavatunnelma  tai  päinvastoin,  anna  eläytymisesi  luoda  lauseen  painottuminen).    Joskussaattaa  olla,  että  kuvittelemasi  lauseen  tai  kuulemasi  puhujan  äänenpainoista  voi  jo

32

kuulua,  mikä  taso  kiellossa  erityisesti  virittyy  kriittiseksi.    Eritelläänpä  lausettahelpoimmin muutettavasta suuritöisempään suuntaan.

Taulukko 1  Jännittämisen viisi tasoa

taso

  minä →  identiteetti 1.  en voi / voin →  uskomukset, arvot 2.  tehdä →  strategiat, taidot 3.  sitä →  käyttäytyminen 4.  täällä →  ympäristöt 5.

Jos sitä  ei ole mahdollista tehdä  'täällä', voihan se olla mahdollista jossain muualla.Tällöin  ollaan  vielä  ympäristökysymyksissä,  eikä  varsinaisesti  vastaajan  mielensisällöissä. Toki hän itse antaa ympäristöillekin merkityksen, mutta jos hän ei voi tehdä'sitä', nousee tutkittavaksi ne käyttäytymismuodot, joita kyseiseen esitykseen mainitussatilanteessa liittyy. Tällaisia käyttäytymisiä on yleensä varsin helppo muuttaa.  Jos ei voitehdä  juuri  sitä,  mitä  nyt  pyydetään,    ja  paljon  muuta kuitenkin  voi  tehdä,  on  helppolöytää  muutoksen  avaimia.    Usein  pienikin  vihje  siitä,  miten  asia  toisin  tekemälläonnistuu, on  riittävä.  Jospa  'täällä'  ei  nyt  tarvitakaan syvällistä  valmistelua,  riittää kunalustaa pääkohdittain, niin 'se' riittää ja asia lähtee sujumaan. Tällöin tunnistetaan myös,että kaikki loogisessa hierarkiassa seuraavat korkeammat tasot ovat kunnossa.

Mutta jos asianomainen ei voi 'tehdä' sitä täällä, silloin tilanne on jo mutkikkaampi.Tuossa pienessä esimerkkilauseessamme 'tehdä' viittaa osaamisiin ja taitoihin, jotka nyttarvitaan,  kun  sitä  tehdään.  Jotta  esitys  sujuisi,  on  oltava  valmiuksia,  joilla  se  sujuu.Edellisessä  tapauksessa  nuo  valmiudet  yleisenä  oletettiin  olevaksi.  Nyt  noidenvalmiuksien  puute  on  jännittämiskokemuksena  nousevan  kieltäytymisen  taustalla.Tällöin  eteneminen  edellyttää  jo  vähän  isompaa  uhrausta  asialle.  On  omaksuttava  taiopeteltava joitakin  uusia taitoja. Usein nuo taidot voivat olla ­ ei pelkästään puhetaitoja­  vaan  myös  ehkä  vähän  laveampia  omakohtaisia  strategioita  tai  motivaatioita,  esim.halua  ilmaista  itseään.    Kuitenkin  ne  ovat  asioita,  jotka  ovat  opittavissa  tuosta  vaan,kuten  niin  monet  muutkin  asiat.  Jos/kun  asiaan  tartutaan,  taitojen  oppiminenkohtuullisella  harjoituksella  on  suhteellisen  helppoa.  Tällöin  tarvitaan  vainharjoitustilanteita  ja  kenties  ohjausta  ­  usein  hyvänsuopa  itsekritiikkikin  on  riittäväopastaja.  Toinen  mitä  tarvitaan  on  alkuun  lähdön  virike,  motivointi,  joksihuonoimmillaan saattaa riittää vaikkapa se 'niskasta kiinni'. Tilanteen mukaan työmääräon  sitten  isompi  tai  pienempi.  Hyvin  motivoituneena  tämänkaltaisten  asioidenoppiminen on kuitenkin yleensä  hauskaa ja joutuisaa.

33

Mutta  asiaintila  voi  olla  sekin,  että  asianomainen 'ei  voi'  tehdä  sitä.  Mistä  nyt  onkyse?  Tällöin  asia  on  edelliseen  tilanteeseen  verrattuna  työläämpi  ja  kentiesvaikeammin  hahmottuva.    Esimerkkilauseessamme  'en  voi'  viittaa  uskomuksiin  jaarvoihin,  jotka  ihmisillä  yleensäkin  ovat  verrattain  tiedostamattomia.  Erityisen  vaikeaniitä  on  huomata  silloin,  kun  kyse  on  jostakin  omaa  toimintaa  rajoittavastauskomuksesta.  Eihän  ole  'järkevää'  pitää  tietoisesti  kiinni  jostakin  rajoittavastauskomuksesta.  "Kyllähän mä tiedän, ettei siinä ole mitään jännitettävää, mutta kun mävaan  en  voi...".  Tuttu  lause  jännittämismaailmassa.    'Mutta'  ­lauseen  jälkeen  tulevamielen  sisältö  kuitenkin  on  todempi  ja  painavampi  kuin  se  'järkevä'  pintatieto,  ettämitään  pelättävää  ei  ole.  Silloin  kun  jokin  rajoittava  uskomus  estääesiintymisvalmiuksien  oppimisen,  voidaan  joutua  tilanteisiin,  joissa  'niskasta  kiinni'harjoittelu  jatkuu  ja  jatkuu  ilman  sanottavia  tuloksia,  ellei  turhautumista  lasketatulokseksi.  Tällaisista  tapauksista  yleistämällä  voidaan  taas  päätyä  toteamuksiin,  etteiharjoittelu  näissä  asioissa  auta.  Totta  kyllä,  jos  mielen  pohjalla  on  tiedostamatonvakaumus  siitä,  etten  kuitenkaan  opi  ja  jos  tätä  vakaumusta  ei  muuteta.    Tämäuppiniskaisuus  voi  perustua  traumaattisiin  kokemuksiin  siitä,  että  esiintyminen  onjoskus  johtanut  itsetuntoa  loukkaaviin  seurauksiin.  Niinpä  esimerkiksi  murrosikäisensisäistämä  'rajoittava  uskomus'  voikin  olla  mielekäs  kiinnipitäminen    omastakoskemattomuudesta,  integriteetistä,    loukkaavaksi osoittautuvassa  aikuisympäristössä.'Järkeviä  itsestäänselvyyksiä'  vastustava  'mutta'  ­puoli  voikin  siis  olla  hyvinkinymmärrettävä  ja  arvokas,  kunhan  sen  kanssa  päästään  neuvottelemaan.  Esimerkiksituontapaiset tai toisenlaiset rajoittavat uskomukset voivat selittää sen, että joskus pelkkätaitojen  hankkiminen  ei  johda  tulokseen,  ellei  samalla  myös  tapahdu  osaamistasontaustalla olevien asenteellisten esteiden uudelleen harkintaa.

Tähän  suuntaan  tilanne  muodostuu  vielä  komplisoidummaksi  silloin,  kun  erilaisetrajoittavat  uskomukset  ja  ehkä  niistä  johtuva  taitojen  kehittymättömyys  muodostavatyhtenäistä  identiteettiä.  Jos  '"minä" en voi...', olkoonpa kyse  sitten  mistä  tahansa, niineihän siitä sitten mitään tule, kun ’minä’ itse olen esteenä. 'Minä' kokoaa kokemuksenayksilön identiteettiä suhteellisen pysyvän muotoon. Tunnetusti identiteetin muuttaminenon aina jossain määrin aikaa ja erilaista ponnistelua edellyttävä kasvuprosessi. Jos 'minäolen  jännittäjä',  sisältää  tuo  identiteetin  määrittely  jo  hyvin  voimakkaan  sitoutumisentietynlaiseen  kokemusmaailmaan  ja  maailmankuvaan.  Liikkeellelähtö  minkä  tahansaharjoituksen  tai  hyvien    neuvojen  pohjalta  on  ylivoimaista  silloin,  kun  yksilönkehityshistoria  on  johtanut  tuontyyppisen  identiteetin  lujittumiseen.  Aivan  eriidentiteetti  on  henkilöllä,  joka  spontaanissa  puheessaan  sanoo,  että  'minulla  onjännittämistä  aina  tiettyjen  auktoriteettien  läsnäollessa  ...',  tai    ’minä  jännitän  tiettyjätilanteita..’.  Muissa tilanteissa hänellä on sitten muita  juttuja. Mutta jännittäjä on ainajännittäjä.  (Toki  ihmisten  puhetavat  ovat  varsin  löysiä  ja  epätäsmällisiä,  eikä  siiskielimuoto  aina  anna  suorana  vastauksena  sitä,  mitä  se  kirjaimellisesti  tarkoittaa.

34

Toisaalta  spontaanin  puheen  automaattiset  painotukset  ja  rakenteelliset  piirteet,  esim.aika­  ja  sijamuodot,  kertovat  henkilöstä  yleensä  paljon  enemmän  kuin  tietoisestivaikutettavissa  oleva  viestin  sisältö.)  Yleistäen  voi  kuitenkin  sanoa,  että  ne havainnottoisistamme tai omat kokemukset,  jotka kertovat, että jännittäminen ei ole harjoituksintai taitojen lisäämisellä ylitettävissä tai ohitettavissa, viittaavat siihen, että olisi ollut taion  tarpeen  lähteä liikkeelle  identiteettitason kysymyksistä. Silloin kun kehitysprosessijohtaa  identiteetin  muutoksiin  on  aina  kyse  siitä,  että  jännittämisen  muuttuminenvapautuneeksi  ilmaisuksi  johtaa  myös  useampiin  muihinkin  muutoksiin  identiteetissä.Muutos on toisin sanoen kokonaisvaltainen.  Silloin kun liikutaan vain taitojen tasolla,lisää  ilmaisuvoimaa  tai  vapautuneisuutta   voi    hankkia   onnistuneesti  harjoittelemalla.Identiteetti rikastuu tästä vain vähän.

Pääasiallisesti  on  siis  niin,  että  uskomukset  jo  aika  pitkälle  ja  identiteetti  varsinpitkälle säätelevät sitä, mitä nopeammin muuttuvilla psyykkisillä tasoilla ­ oppimisessaja  käyttäytymisessä  ­  voi  tai  saa  tapahtua.  Identiteetti  mahdollistaa  tai  rajoittaa  laaja­alaisesti.  Tosinkin  päin  on  liikennettä.  Myös  uudet  taidot  kehittävät  identiteettiä  jaavartavat  uskomuksia.  Mutta  yksittäinen  asia  vaikuttaa  sinänsä  vähän.  Se  sijaanlähteminen  jännittäjän  identiteetistä  näkyy  varmasti  henkilön  monissa  muissakintoimissa  niin  julkisissa  tai  yksityisissä  esiintymisissä  kuin  uskomuksissa  omistamahdollisuuksistaan.

35

Kristina Kunttu, yhteisöterveyden ylilääkäriESIINTYMISJÄNNITYKSEN LÄÄKKEELLINEN HOITO

Kirjoittaja: LT Kristina Kunttu on YTHS:n yhteisöterveyden ylilääkäri. Hän on toiminutyleislääkärinä  opiskelijoiden  parissa  yli  25  vuotta  ja  sinä  aikana  kohdannut  satojaesiintymisjännityksestä  kärsiviä  potilaita.  Toiminta  terveyden  edistämisen  alueella  veiopiskelijoiden  hyvinvointihanke  Kehrän  projektipäälliköksi  vuosiksi  2002–2003.  Häntoteutti   ensimmäisen valtakunnallisen opiskelijoiden terveystutkimuksen vuonna 2000ja seuraavan 2004. (kristina.kunttu@yths.fi)

Artikkeli  perustuu  esiintymisjännitysryhmien  vetäjien  koulutustilaisuudessa  7.2.2003pidettyyn esitelmään.

Kiinnostukseni  esiintymistä  jännittävien  opiskelijoiden  ongelmiin  juontuupitkäaikaisesta  yleislääkärin  työstäni  Ylioppilaiden  terveydenhoitosäätiön  Turunasemalla.  Tässä  työssä  olen  kohdannut  lukemattomia  opiskelijoita,  jotka  ovat  tulleetvastaanotolle esiintymisjännityksen aiheuttamien oireiden vuoksi  tai ongelma on tullutesiin muiden asioiden selvittelyn yhteydessä. Hoitovaihtoehdot ovat olleet käytännössäkeskustelu  yleislääkärin  kanssa  ja  hänen  kirjoittamansa  lääkkeet  ja  psykologin  taipsykiatrin vastaanotot. Satunnaisesti on ollut  tarjolla psykologin vetämiä ryhmiä,  jotkaon  suunnattu  yleisemmin  jännittämisestä  kärsiville  opiskelijoille.  –  Samantapainentilanne on ollut muillakin yliopistopaikkakunnilla.

Esiintymisjännitys  on  tavallinen  ongelma,  jonka  yleisyyttä  kuvataan  toisaalla  tässäjulkaisussa.  Jännityksen helpottamisen apuna käytetyistä  lääkkeistä vallitsee erityisestimuiden  ammattiryhmien  kuin  lääkäreiden  keskuudessa  monenlaisia  mielipiteitä  javirheellisiäkin  käsityksiä.  Voidaksemme  hyvin  auttaa  opiskelijoita  heidänongelmissaan,  eri  tahojen  on  tärkeää  olla  selvillä  lääkkeiden  tarjoamistamahdollisuuksista  ja  niiden  vaikutustavoista,  jottei  ristiriitainen  tieto  hämmennäongelmansa kanssa kamppailevaa opiskelijaa entisestäänkin.

Lääkkeellinen hoito

Esiintymisjännityksen lääkkeellinen hoito voidaan jakaa kolmeen ryhmään• Rauhoittavat lääkkeet• Beetasalpaajat• Muut psyyken lääkkeet.

36

Rauhoittavista  lääkkeistä bentsodiatsepiineja  käytetään  esiintymisen  aiheuttamanahdistuksen  ja  pelon  hoitoon.  Bentsodiatsepiineja  ovat  esimerkiksi  alpratsolaami,diatsepaami  ja  oksatsepaami,  joita  on  myynnissä  useilla  kauppanimillä.  Lääkkeetvaikuttavat keskushermostoon.

Bentsodiatsepiinit  vähentävät  ahdistusta,  rauhoittavat  ja  vähentävät  lihasjännitystä.Jos  jännitys on voimakasta  jo edellisenä/edellisinä päivinä  ja  vaikeuttaa nukahtamista,voi  lääkkeen  ottaa  tarvittaessa  jo  illalla  rentouttamaan  ja  saamaan  unen  päästä  kiinni.Näin  ei  esiintymispäivä  mene  pilalle  ainakaan  valvomisen  vuoksi.  Ennen  esiintymistälääkkeen  voi  ottaa  jo  hyvissä  ajoin,  muutaman  tunninkin  ennen  esiintymistä.Rauhoittavat  lääkkeet  sopivat käytettäväksi  silloin,  jos nimenomaan  henkinen  jännitystai esiintymisen pelko on voimakasta. Esiintymisjännityksessä käytettävät annokset ovatpieniä, etteivät ne väsyttäisi.

Rauhoittavia  lääkkeitä  pelätään  siitä  syystä,  että  ne  voivat  aiheuttaa  riippuvuutta.Fyysisen riippuvuuden kehittyminen vaatii kuitenkin säännöllistä yhtäjaksoista käyttöä.Satunnaisella,  tarvittaessa  otettavalla  käytöllä  ei  riippuvuutta  kehity.  Ajatellaan  myös,että  ne  jotenkin  muuttavat  persoonallisuutta.  Näin  ei  myöskään  tapahdu.  Jännittäessävireystaso  nousee  ja  lääkkeet  puolestaan  laskevat  liiallista  ylivireyttä  kohtinormaalimpaa tasoa.

Beetasalpaajat  on  yleisesti  käytetty  lääkeryhmä  jännitysoireisiin.  Jännitys  lisääadrenaliinin  eritystä  ja  se  puolestaan  stimuloi  monia  elimiä  aiheuttaen  oireita.Beetasalpaajat  nimensä  mukaisesti  salpaavat  ns.  beetareseptoreja  kohde­elimessä,jolloin  adrenaliini  ei  pääse  vaikuttamaan.  Beetasalpaajat  siis  vähentävät  adrenaliininvaikutusta kohde­elimissä, esimerkiksi sydämessä, hermostossa, hikirauhasissa. Näin nevähentävät esimerkiksi sydämen tykytystä, vapinaa, hikoilua ja punastumisherkkyyttä.

Beetasalpaajia  käytetään  verenpainetaudin  ja  sepelvaltimotaudin  hoidossa,  jolloinkuitenkin  käytetyt  annokset  ovat  moninkertaisia,  jopa  kymmenkertaisiaesiintymisjännityksen  hoidossa  käytettyihin  annoksiin  verrattuna.  Esimerkiksipropranololia  voidaan  käyttää  verenpainetautiin  320  mg  päivässä,  muttajännitysoireisiin  annos  on  20–40  mg  ennen  esiintymistä.  Näin  pienillä  annoksilla  eikäytännössä ole  sivuvaikutuksia eikä  vaikutusta verenpaineeseen.  Lääkevalmisteita onuseita erilaisia (esim. atenololi, metoprololi, pindololi, propranololi, sotaloli, timololi) jaannosten  milligrammamäärät  vaihtelevat  vaikuttavan  aineen  mukaan.    Beetasalpaajiakäytetään myös esimerkiksi kilpirauhasen liikatoiminnassa, rytmihäiriöissä ja vapinassavähentämään oireita sekä migreenin estohoitolääkkeenä.

Beetasalpaajat  eivät  vaikuta  keskushermostoon  eikä  niihin  kehity  fyysistäriippuvuutta. Ne ovat  siten  hyvin  turvallisia käyttää.  Joskus opiskelijat pelkäävät  juurijännitysoireiden näkymistä, jolloin beetasalpaajat ovat hyödyllisiä.

37

Muuta psyyken lääkitystä käytetään silloin, jos ongelmat ovat vaikeita, ne liittyvätmuihin  ahdistuneisuushäiriöihin  (masennus,  ahdistuneisuus,  paniikkihäiriöt)  taikyseessä  on  yleistynyt  sosiaalinen  pelokkuus.  Kyseeseen  tulevat  tällöin  yleensänykyaikaiset masennuslääkkeet, joille ei kehity kemiallista riippuvuutta.

Lääkkeitä  voi  myös  yhdistellä.  Esimerkiksi  beetasalpaajahoitoon  voi  tarvittaessayhdistää pienen määrän  rauhoittavaa lääkettä.

Yhteenveto

Esiintymisjännityksestä  kärsivä  opiskelija  hyötyy  usein  lääkkeistä,  sillä  ne  auttavathäntä  selviämään  tilanteista  tässä  ja  nyt.  Ne  ovat  kuin  kainalosauvoja,  joita  käytetäänsen aikaa kun jalka on kipeä. Usein lääkkeet jäävät ajan kanssa ”taskunpohjalle”, pelkkätietoisuus lääkkeen ottamisen mahdollisuudesta riittää.

Yleisimmin  käytetään  beetasalpaajia,  mutta  tarvittaessa  myös  pieni  annosrauhoittavaa  voi  olla  tarpeen.  Lääkehoitoa  harkitessaan  kannattaa  varata  aikayleislääkärille,  hän  pystyy  arvioimaan  tilanteen:  sekä  lääkityksen  valinnan  ettäpsyykkisen tilanteen tarkemman selvittelyn tarpeen.

Opiskelijat  ovat  valveutunutta  joukkoa  eivätkä  yleensä  hanakasti  ole  hakemassapillereitä  vaivoihinsa.  Tietenkään  ei ole  syytä  lääkkeitä  tyrkyttää,  mutta  en  myöskäännäe mitään syytä pidättäytyä lääkkeiden käytöstä, jos ne potilasta auttavat. Tavoitteenaon  tietysti  tilanne,  jossa  lääkettä ei enää  tarvita. Hoidollisesti  ihanteellisena  ratkaisunapitäisin  sellaista,  jossa  lääkettä  määrätessäni  voisin  samalla  kehottaa  opiskelijaahakeutumaan  esiintymisjännitystä  helpottavaan  ryhmään,  joka  tarjoaisi  hänelle  myösmuita, itsestä lähteviä työkaluja ongelman kanssa selviämiseen.

38

39

Merja Almonkari, puheviestinnän lehtoriKYLLÄ ESIINTYMISVARMUUTTAKIN VOI OPETTAA

FL  Merja  Almonkari  toimii  Jyväskylän  yliopiston  kielikeskuksessa  puheviestinnänlehtorina. Hän on perehtynyt  jännittäjäopiskelijoiden ohjaamiseen  ja  järjestänyt ujoillesuunnattuja  esiintymisvarmuuden  kehittämisen  kursseja  vuodesta  1992  alkaen.  Häntekee  väitöskirjaa  yliopisto­opiskelijoiden  jännittämisestä  ja  sen  hallintakeinoista.(merja.almonkari@jyu.fi)

Artikkeli  perustuu  esiintymisjännitysryhmien  vetäjien  koulutustilaisuudessa    7.2.2003pidettyyn esitelmään.

"Esiintymisvarmuus  koostuu  kokemuksesta,  tiedosta  ja  itsensähyväksymisestä ja tuntemisesta. Siitäkin, että luottaa tarpeeksi itseensä japystyy ajattelemaan yleisön ihmisinä, jotka ovat kiinnostuneita sanoistasieikä  ihmisistä,  jotka  palavat  halusta  arvostella  sinua.  Se  koostuu  myöshyvästä  valmistelusta,  asian  osaamisesta  ja  siihen  uskomisesta."(kurssilaisen loppuraportista)

Esiintymisjännitystä pidetään oppimisen tuloksena. Kokemuksellisen oppimisen teorianmukaan  (Kolb  1984)  oppimisessa  olennaisinta  ovat  oppimisprosessin  aikaisetkokemukset: nämä kokemukset muokkaavat vanhaa tietoa ja luovat uutta. Jännittämisenoppiminen  on voinut tapahtua esimerkiksi lapsuuden ja nuoruuden kokemusten kautta.Myös esiintymisvarmuutta voi oppia.  Jos  aikuisiän puhetilanteet liittävät esiintymiseenmyönteisiä  merkityksiä  ja  tuottavat  onnistumisen  kokemuksia,  esiintymisvarmuuskasvaa.  Esiintymisvarmuutta voi myös opettaa.

Esiintymisvarmuus  on  yhtä  monikasvoinen  ilmiö  kuin  esiintymisjännityskin.  Se  onytimeltään tunnekokemus: esiintyjä voi kokea  yleisön edessä luottavaista selviytymisentunnetta, itsen ja tilanteen hallintaa, oman osaamisen riittävyyttä, itsearvostusta, yleisönlämmintä  vastakaikua,  elävän  vuorovaikutuksen  tai  yhteisen  aiheen  innostavuudentuntemuksia.

Jyväskylän  yliopiston  kielikeskuksessa  on  järjestetty  jännittäjille,  ujoille  ja  aroillesuunnattuja  puheviestinnän  kursseja  vuodesta  1992  lähtien  (ks.  tarkemmin  Almonkari2000).  Esiintymisvarmuuden kehittämisen kurssien pedagoginen  perusta on rakentunutneljän    tukipilarin  varaan:  hyväksyvästi  päin  pelkoa  ja  jännitystä  kulkeminen,esiintymisen  taitojen  harjoittelu,  viestimisorientaation  vahvistaminen  ja  vertaistuki.Kerron näistä seuraavassa tarkemmin.

Hyväksyvästi  päin  pelkoa.  Esiintymisen  pelon  ja  oman  jännittyneisyydenkohtaaminen  ja  hyväksyminen  on  esiintymisvarmuuden  oppimisen  ja  opettamisenlähtökohta. Jännittämistä on käsiteltävä niin paljon, että se "kuluu puhki" eli vähitellenmenettää mystisyytensä  ja epämääräisyytensä.   Esiintymisjännityksestä on olemassa  jo

40

paljon  tutkittua  tietoa,  jota  on  mahdollisuus  esitellä  opiskelijoille  ja  käyttää  kurssinmateriaalina.  Vaikka  ns.  vireytymistä  tarkastellaan  jo  monissa  lukion  äidinkielen  japsykologian  oppikirjoissa,  on  esimerkiksi  tarkka  tieto  adrenaliinin  vaikutuksistaihmiskehossa monille esiintymistaidon kurssilaiselle täysin uutta.

Paitsi  yleisellä  tasolla  päin  pelkoa  kuljetaan  myös  henkilökohtaisella  tasolla:millaista  minun  oma  esiintymisjännitykseni  on,  milloin  se  tavallisesti  alkaa,  milläkaikilla tavoilla se yleensä ilmenee  ­  mitä kaikkea oloa,  tuntemusta  ja ajatusta se on,jota  minä  nimitän  jännittämiseksi.    Monelle  opiskelijalle  on  helpottavaa  tulla  tutuksioman  jännittämisensä  kanssa.    Tämä  lisää  mahdollisuuksia  löytää  entistäsuvaitsevaisempi suhtautuminen sekä omaan että toisen ihmisen esiintymisjännitykseen.Myös opettajan oma suhtautuminen jännittämiseen ja jännittäjiin  näkyy ja kuuluu kokoajan.  Millaisia  merkityksiä  opettaja  antaa  esiintymisjännitykselle?  Kuinka  vakavastaasiasta  on  kysymys?  Voiko  siitä  laskea  leikkiä?  Mihin  kaikkeen  se  vaikuttaa?  Onkojännittäminen  sallittua?  Kurssilaisen  silmät  ja  korvat  ovat  erityisen  herkkiä  tunteenkieltämiselle    ja  mitätöimiselle:  "älä  turhaan  jännitä",  "eihän  näin  helpossa  tilanteessavoi olla mitään jännittämistä" .

Päin  pelkoa  mennään  kurssilla  myös  konkreettisesti.  Jo  ensimmäiselläkokoontumiskerralla  puhutaan  yleisön  edessä  useita  kertoja,  ja  jokainen  kerta  opettaajotakin.   Runsaan esiintymiskokemuksen tarjoaminen  yli kymmenen  hengen  ryhmässäon  vetäjille  haaste.    Itse  olen  päätynyt  esiintymisajan  lyhentämiseen:  monetkurssiesitykset  ovat  vain  1–2  minuutin  mittaisia.  Tämä  ei  välttämättä  ole  hyvä  asiajännittäjän  kannalta:  ensimmäiset  minuutit  yleisön  edessä  ovat  korkean  vireystilanvuoksi  monille  ne  kaikkein  vaativimmat  –  lyhyessä  esityksessä  helpottavaaalkujännityksen ohimenemistä ei ehdi tapahtua. Ehkä kurssiin on hyvä sisällyttää myösmuutama pitempi esitys, vaikkapa ryhmässä tai parin kanssa.

Esiintymisjännitys tai sen puute ei sinänsä tee ketään   taitavaksi esiintyjäksi.   Kovajännittäminen  voi  kylläkin  toimia  filtterin  tavoin:  muualla  taidokas  sisällön  jäsentäjä,eloisa  havainnollistaja  tai  oivallisesti  argumentoiva  neuvottelija  ei  yleisön  edessäsaakaan  tuotua  taitavuuttaan  koko  värikkyydessään  esille,  koska  hän  jännittämisensävuoksi jähmettyy sekä henkisesti että fyysisesti.  Omaa esilläolon  oikeutustaan epäileväpuhuja  voi  myös  esitystilanteessa  kesken  kaiken  typistää  esityksensä  aivan  lyhyeksi,koska  arvelee  kuulijoiden  muutoin  kyllästyvän.  Kielteiset  tilanneodotukset  ja  heikkoviestijäkuva saattavat saada hänet  jopa näkemään yleisössä  kriittisiä ilmeitä,  levotontaliikehdintää  ja  haukottelua  sekä  tulkitsemaan  nämä  itsestään  johtuviksi.Esiintymisjännittäjille  suunnattu  kurssi  on  juuri  sitä  varten,  että  näitä  jähmettymisiä,vapinoita,  itse­epäilyjä,  kielteisiä  ajatuksia  ja  kaikkea  muuta  jännittämiseen  liittyväävoidaan avoimesti ja rakentavasti käsitellä.

41

Esiintymisjännityksen  käsittelyä  tapahtuu  puheviestinnän  kursseilla  tyypillisestiesiintymisharjoitusten  yhteydessä.   Suhtautumista omaan  jännittämiseen  voidaan useinkurssin  alkaessa  kuvata  näin:  "Minulla  olisi  sanottavaa,  mutta  en  voi  esiintyä,  koskajännitän".    Tavoitteena kurssilla  voisi  olla  muutos  tähän  suuntaan:  "Voin  aivan  hyvinesiintyä,  vaikka  jännitän.  Ymmärrän  ja  hyväksyn  jännittämiseni  ja  tulen  toimeen  senkanssa."

Taitoja  hankkimaan. Esiintymisen  taitojen  opetteleminen  ja  kehittäminen  ontarpeen  monelle  epävarmalle  esiintyjälle.  Esiintymisen  pilkkominen  osiin,  viestinnänilmiöiksi ja osataidoiksi, lisää hallinnan tunnetta.  Esiintymistilanne jäsentyy ja jokainenosa  voidaan  ottaa  keskustelemalla  ja  harjoittelemalla  haltuun.  Tämä  voi  tarkoittaakäytännössä ns. osataitoharjoittelua. Pikku harjoituksilla on yleensä vain yksi tavoite jasen  saavuttamisesta  saa    palautetta.  Tällaisia  osataitoja  ovat  muun  muassa  yleisönhavainnointi,    aloitustavan  valitseminen,  sisällön  jäsenteleminen,  kielikuvien  käyttöpuheessa,  katsekontaktin  ylläpitäminen  yleisöön,  yleisön  kanssa  keskusteleminen,mikrofoniin  puhuminen,  fläppitaulun  tai  power  point  ­esityksen  käyttö  puhumisentukena tai vaikkapa nopea valmistautuminen esiintymiseen.

OSATAITOHARJOITUS (aiheena puhe­esityksen aloittaminen) eteneeesimerkiksi seuraavasti:1. Keskustelu aloitustavan merkityksestä esiintymistilanteessa sekäkuuntelijan että puhujan näkökulmasta.2.  Millaisia aloitustapoja on olemassa (kootaan yhteinen listaus taijaetaan valmis materiaali). Mitä hyviä ja huonoja puolia niissä voi olla?3.  Sovitaan yhteinen konteksti, millainen puhe­esitys on alkamassa javalmistellaan erilaisia aloituksia yksin tai pareittain. 4.  Aloitustavat toteutetaan yleisön edessä. 5.  Keskustellaan jokaisen kuullun ja nähdyn aloitustavan merkityksestä,esimerkiksi, millaista tunnelmaa se loi tai miten se johdattaa eteenpäinsekä keskustellaan tilannekokemuksesta.

Monelle  voi  olla  avuksi  myös  saada  valmennusta  pelottaviin  hetkiin:  entä  jos  äänialkaa pettää, entä jos ajatus katkeaa, entä  jos  joku kysyy  jotain, mihin ei osaa vastata.Kurssilla  voidaan  yhdessä  listata  tällaisia  pelottavia  tilanteita  ja  sitten  ryhmätyönäpohtia  niitä  tarkemmin:  Mikä  siinä  erityisesti  pelottaa?  Ovatko  tilanteeseen  liittyvätajatukset realistisia? Miten omaa oloa voi helpottaa?

 Turvallinen  ilmapiiri  takaa  esiintymisen  taitojen  harjoittelulle  hyvän  lähtökohdan.Parhaimmillaan  harjoitukseen  voidaan  heittäytyä  sillä  mielellä,  että  "meni  syteen  taisaveen  niin  tätähän  kokeillaan".  Opettajan  työote  ja  harjoittelun  vire  on  kannustava,rohkeutta  ruokkiva  ja  luottamusta  herättävä,  "kyllä  tästä  yhteistuumin  selvitään","mitään    todella  kamalaa  ei  voi  tapahtua".    Esiintymisen  ei  tarvitse  sinänsä  "onnistuatäydellisesti", jotta siitä syntyisi myönteinen kokemus.

42

 Esittäjästä viestijäksi.  Harjoittelun yksi tärkeä tavoite on oppia tunnistamaan omasuhtautumistapa  esiintymistilanteisiin  ja  esiintyjän  rooliin.  Esiintyjän  rooliin  liitetäänhelposti  suuria  odotuksia:  se  on  täydellisen  ihmisen  paikka,  vain  pätevät  ja  osaavatvoivat astua yleisön eteen. Yleisön edessä oleminen on monille yhtä kuin tarkkailtavanaja  arvosteltavana  oleminen  ­  jos  on  tarpeeksi  hyvä,  saa  yleisöraadin  hyväksynnän.Esiintyjän  huomion  keskipiste  on  hän  itse,  kuinka  minun  käy,  olenko  riittävän  hyvä.Motley  (1991)  kuvaa  tällaista  suhtautumista  käsitteellä esittämisorientaatio(performance  orientation)  ja  väittää  sen    lisäävän  esiintymisen  jännittämistä.    Senvastakohta  on viestimisorientaatio  (communication  orientation).    Tämä  tarkoittaaesiintymistilanteen hahmottamista vuorovaikutuksena, jossa kaikki osallistujat ovat yhtätärkeitä ja yhtä lailla vastuussa tilanteen viestinnästä. Olennaista on viestien perillemenoja  asioiden  jakaminen.  Esiintyjältä  ei  vaadita  mitään  erityistä,  riittää  kun  hän  ottaakanssaviestijänsä  huomioon  esimerkiksi  pyrkien  esittämään  asiansa  niin  että  lisääkuuntelijoiden mahdollisuuksia ymmärtää ja osallistua.

Kaikki  esiintyjän  rooliin  liittyvä  pohdinta  ja  esiintymisen  tilannekokemustenjakaminen  on    keskeistä  kurssisisältöä.  Kurssin  vetäjät  voivat    herkällä  ja  tarkallakuuntelemisellaan  nostaa  keskusteluista  esiin  viestimisorientaation  ituja  –  tai  ainakinkylvää sen siemeniä.  Keskustelujen ja ryhmätöiden lisäksi on mahdollisuus käyttää ns.toiminnallisia  opetusmenetelmiä:  esiintyjän  roolia  ja  tilanneorientaatiota  voidaan"ulkoistaa"    pään  sisältä  piirtämällä,  kirjoittamalla,  esineiden  avulla  taidraamatekniikoita  käyttämällä  ja  näin  päästä  yhdessä  käsittelemään  ilmiöitäkonkreettisemmin.

HARJOITUS, JOSSA TUTUSTUTAAN VIESTIJÄKUVAAN, voidaantoteuttaa vaikkapa seuraavasti:Opettaja voi tuoda kurssille laatikollisen pieniä esineitä, jääkaappi­magneetteja, palikoita, miniatyyrihahmoja, pikku leluja yms. ja pyytääjokaista opiskelijaa valitsemaan näistä kaksi. Valinta tehdään silläperusteella, että toinen esine kertoo jotain siitä, millainen esiintyjä kokeeolevansa nyt ja toinen siitä, millainen haluaisi olla. Seuraavassa vaiheessavalitut esineet esitellään parille tai koko ryhmälle ja kerrotaan, miksivalittiin juuri ne. Tilanne voi jatkua esimerkiksi laajemmalla pohdinnallaviestijäkuvasta ja esiintymisen ihanteista.

Vertaistuki on jännittäjien ryhmässä koko ajan olemassa oleva voimavara.  Se, ettäsaadaan  harjoitella  yhdessä  muiden  jännittäjien,  kohtalotovereiden,  kanssa,  helpottaa.Kurssien  oppimispäiväkirjoista  (Almonkari  2000)  käy  ilmi,  että  jo  ryhmän  nimi  jakoostumus  sinänsä  toimii  esiintymisjännitystä  lieventävänä  elementtinä.  Vertaisryhmäkoetaan  ymmärtäväisenä  ja  kannustavana  eikä  se  aseta  ennakkopaineita.    Joennakkotieto siitä, että kaikki ryhmässä kokevat esiintymisjännitystä, poistaa oppijoilta

43

suorituspaineita  ja  saa  aikaan  myönteisiä  mielikuvia  harjoittelusta.  Vertaistukeaviestittävä puhe kumpuaa esiin yleensä  itsestään,  jos sille vain annetaan kurssilla tilaa.Tilan  antaminen  tarkoittaa  sellaisia  kurssiaktiviteetteja,  jotka  mahdollistavatkurssilaisten kokemusten vaihdon.  Vetäjät voivat toimia käynnistäjinä antaen virikkeitäja tehtäviä, jotka johtavat esiintymisistä keskustelemiseen.

Kurssin  vetäjän  omat  kokemukset  esiintymisjännityksestä  antavat  hyvän  pohjanesiintymistä  jännittävien  kohtaamiseen.  Jännittämisellä  on  kuitenkin  monet  kasvot,kuten tämäkin  julkaisu opettaa. Toisen  jännittäminen voi olla  hyvinkin erilaista omaanverrattuna.  Erilaisuuden  sietokyky,  suvaitsevaisuus  ja  yhteistyötaidot  ovat  opettajallevälttämättömiä työkaluja. Monipuolinen asiantuntemus antaa mahdollisuuden suhtautuajoustavasti  ja  luovasti kurssien vaihteleviin tilanteisiin, eihän ole yhtä  ja ainoaa oikeaatapaa  opettaa  esiintymisvarmuutta.  Monet  opettamisen  menetelmät  voivat  johtaamyönteisiin oppimiskokemuksiin.

Kirjallisuus

Almonkari,  M.  (2000) Esiintymisvarmuutta  etsimässä.  Yliopisto­opiskelijoidenoppimisen  ja  jännittämisen  kokemukset  esiintymistaidon  kursseilla.Puheviestinnän  lisensiaatintyö.  Viestintätieteiden  laitos.  Jyväskylänyliopisto.

Kolb,  D.  (1984) Experiental  learning.    Experience  as  the  source  of  learning  anddevelopment. Prentice Hall: Englewood Cliffs, New Jersey.

Motley, M. (1991)  Public speaking anxiety qua performance anxiety: A revised modeland  an  alternative  therapy.  Teoksessa  M.  Booth­Butterfield  (toim.),Communication, cognition and anxiety. Sage: Newbury park.

44

45

Minna Martin, psykologi, fysioterapeuttiJÄNNITTÄJÄT PSYKOLOGIN SILMIN

Kirjoittaja:  Psykologi,  fysioterapeutti  Minna  Martin  työskentelee  YTHS:n  Turunasemalla.  Hän  osallistuu  itse  parhaillaan  kognitiivis­analyyttiseen  psykoterapia­koulutukseen.  Hän  on  yhdessä  puheviestinnän  opettajan  kanssa  ohjannut  kaksiesiintymisjännittäjäryhmää,  joista kokemukset ovat olleet hyvin myönteiset. Ohjaajanahän  pyrkii  huomioimaan  jännityksen  kokonaisvaltaisena  kokemuksena,  joka  vaikuttaasekä mieleen että ruumiin toimintaan.  (minna.martin@yths.fi)

Artikkeli perustuu esiintymisjännitysryhmien vetäjien koulutustilaisuudessa 16.10.2003pidettyyn esitelmään.

Esiintymisjännitysryhmän ohjaaminen on luonteva osa psykologin ennaltaehkäisevää taiterapeuttista  työtä.  Ryhmän  ohjaajana psykologi  voi  toimia  yksin  tai  työparin  kanssa.Yksi  oleellinen  seikka  oppimisen  kannalta  on  se,  että  kuhunkin  ryhmään  valikoituvatsopivat  henkilöt.  Sopivaa  hoitomuotoa  valitessa  voidaan  tarkastella  esimerkiksijännityksestä  kärsivän  oireilun  voimakkuutta  (kuva  1).  Toiseen  ääripäähän  janaaasettuvat ne,  jotka kokevat  jännityksen olevan osa normaalia elämää,  toiseen ne,  joillajännittämisen  katsotaan  liittyvän  vakavaan  psyykkiseen  häiriöön,  esimerkiksiahdistuneisuushäiriöön. Raja normaalin ja patologisen välillä on liukuva.

Normaali Psyykkinen häiriö

Jännittäminen kuuluu normaaliin Ahdistuneisuus­elämään ja esiintymiseen häiriöt

Kuva 1.  Oireilun voimakkuus ja sopiva koulutus­ tai hoitomuoto

PPiittkkääkkeessttooiissttaa ppssyykkootteerraappiiaaaa ((yykkssiillöö//rryyhhmmää))

PPuuhheevviieessttiinnttääää jjäännnniittttääjjiillllee ((YYTTHHSS ++ mmeeddiiaattuuttkkiimmuuss))

LLyyhhyyttppssyykkootteerraappiiaaaa ((yykkssiillöö//rryyhhmmää))

PPuuhheevviieessttiinnttääää nnoorrmmaaaalliirryyhhmmiillllee

PPuuhheevviieessttiinnttääää jjäännnniittttääjjiillllee ((RReekkrryyttooiinnttiippaallvveelluutt))

46

Useissa  Turun  yliopiston  tiedekunnissa  puheviestinnän  opetus  kuuluu  pakollisiinkieliopintoihin.  Jännittäjät  voivat  kokea  ns.  normaaleille  puheviestinnän  kursseilleosallistumisen  hyvin  työläänä,  toisilla  kurssin  suoritus  viivästyy  jopa  vuosiajännitysoireilun  vuoksi.  Jännittäminen  onkin  yksi  yleisimpiä  opiskelijoiden  kuvaamiamielenterveyden  ongelmia  stressioireilun  ohella.  Tähän  tarpeeseen  on  Turunyliopistossa  tarjottu  kahdenlaista  esiintymisjännityksestä  kärsiville  suunnattuapuheviestinnän opetusta, kummassakin ohjaajaparina toimii psykologi ja puheviestinnänopettaja.  Kurssit  eroavat  toisistaan  jonkin  verran  työotteen  ja  osallistujienjännitysoireiden  voimakkuuden  perusteella.  Esimerkiksi  syksyllä  2003Rekrytointipalvelun  järjestämällä  kurssilla  osallistujien  oireilu  oli  hieman  lievempääkuin  mediatutkimuksen  ja  YTHS:n  kurssin  osallistujilla.  YTHS  ohjaajännittäjäopiskelijoita  myös  yksilö­  ja  ryhmäpsykoterapioihin.  Eritasoisestijännityksestä  kärsiville  tulisikin  löytyä  sopiva  hoitomuoto  eri  vaihtoehtojen  joukosta.Jatkossa valintaa YTHS:n ja mediatutkimuksen ryhmään on tarkoitus kehittää ottamallakäyttöön arviointia helpottava mittari.

Ongelman vakavuusasteen arvioinnin  lisäksi erityisesti psykologiohjaajan tulisi ollaselvillä,  millaisiin psyykkisiin  tekijöihin  jännitysongelmat voivat  liittyä.  Jännittäminenon  jännittäjän  itseensä  liittämä  tunneperäinen  ongelma,  johon  voi  vain  tiettyynpisteeseen  asti  vaikuttaa  järjen  avulla.  Vakava  jännittäminen  ei  välttämättä  helpotupelkästään  luennoimalla  tai  erilaisia  hallintakeinoja  opettelemalla,  vaan  vaatii  myöstunneperäistä, omaan minuuteen liittyvää työstämistä.

Minäkuvaan liittyvät tekijät

Ihmisen  käsitys  itsestään  kehittyy  sosiaalisessa  vuorovaikutuksessa  ympäristön  jatärkeiden  ihmisten  kanssa.  Minäkäsitys  ohjaa  voimakkaasti  ihmisen  käyttäytymistä.Minäkuva  muodostuu  tietoisista  ja  tiedostamattomista  osa­alueista  ­  ajatuksista,tunteista,  elämyksistä,  havainnoista,  tiedoista,  taidoista,  uskomuksista,  mielikuvista,kuvitelmista, toiveista ja teoista, jotka liittyvät itseen, omiin kykyihin ja ihmissuhteisiin.

Käsitykseen  itsestä  vaikuttavat  myös  muut  erilaiset  minuuden  tasot.  Näitä  ovatyksityinen  /  julkinen  minäkuva,  todellinen  minä  /  ihanneminä  /  normatiivinen  minä(muiden  käsitys  itsestä)  sekä  sosiaalinen  /  emotionaalinen  /  fyysis­motorinen  /suoritusminäkuva.  Lisäksi  käsitykseen  itsestä  vaikuttavat  kokemus  identiteetinkehittymisestä,  itsetunnosta  ja  käytössä  olevista  itsesäätelykeinoista.  Tasapainoinenpsyykkinen  kehitys  on  näiden  minän  eri  puolien  samansuuntaisuutta  jaintegroituneisuutta. Myönteinen kuva itsestä ylläpitää psyykkistä tasapainoa, kielteinenpuolestaan ylläpitää ongelmien ja ristiriitojen kokemusta.

47

Eriytymisen vaikeudet

Jännittäminen  liittyy  usein  eriytymisen,  itsenäistymisen  ja  aikuistumisen  vaikeuksiin.Erilaiset  elämänkokemukset,  kasvatuskokemukset,  perheen  ilmapiiri,  koulu  jatoveripiiri  tukevat  osaltaan  myönteistä  kehitystä  tai  vastaavasti  ongelmien  syntyä.Jännitysongelmien  taustalla  voi  olla  esimerkiksi  nopeaa  itsenäistymistä  korostavaperhekulttuuri,  jossa  lapsen  ja  nuoren on kehityttävä  nopeasti pärjääväksi  ja osaavaksi(vaikkapa  kyvykkääksi  esiintymään).  Tilanne  voi  olla  kehittyvälle  lapselle  ja  nuorelleylivoimainen ja kokemusta voivat sävyttää ajatukset ”tukea ei ole tarjolla” tai ”kukaanei  auta”.  Toisaalta  perheen  kasvuilmapiiriä  voi  sävyttää  ylihuolehtivaisuus,  jolloinitsenäistymistä  ei  ehkä  tueta  riittävästi  ja  lasta  ja  nuorta  suojellaan  virheiltä.  Tällöinympäristö  saatetaan  kokea  uhkaavana,  vaarallisena  ja  turvattomana.  Ajatuksia  voitällöin sävyttää asenne ”muihin ei voi luottaa”.

Jännittäjällä  on  usein  voimakas  halu  onnistua  ja  saada  osakseen  hyväksyntää.Täydellisen  hyväksynnän  saamisen  tarve  voi  johtaa  mm.  ajatukseen  ”elleivät  kaikkiyleisössä  hyväksy  minua  kokonaan,  olen  täysin  epäonnistunut”.  Jännittäjälle  olisikintärkeä  saada  kokea  riittävän  turvallisessa  ja  toisaalta  riittävän  haasteellisessaympäristössä,  että  epävarmuuden  tunteet,  virheet  ja  epäonnistumiset  kuuluvatnormaaliin  elämään.  Itsenäisyys  saavutetaankin  vasta,  kun  omat  turvattomuuden  jahaavoittuvuuden tunteet uskalletaan kohdata.

Jännittäjän persoonallisuus

Ujous on yleinen persoonallisuuden piirre jännittäjillä. Ujouden voidaan ajatella olevansynnynnäinen  temperamenttipiirre  –  tapa  suhtautua  varautuneesti  ja  harkitsevastiasioihin.  Kaikilla  ihmisillä  on  ujoutta  tietyissä  tilanteissa.  Ujostelu  onkin  tärkeäsuojamekanismi  lapsella,  tietyssä  iässä  se  on  osoitus  normaalikehityksestä  jaturvallisesta  kiintymyssuhteesta.  Asennoituminen  ujouteen  on  muuttunut.  Vielä  50­luvulla yhteiskunnassamme arvostettiin vaatimattomuutta, vähäpuheisuutta ja kainoutta.Vuosien  varrella  arvostukset  ovat  muuttuneet  miltei  päinvastaisiksi,  nykyäänarvostetaan  avoimuutta  ja  ulospäin  suuntautuneisuutta.  Ujous  aiheuttaakinsanavalmiutta  korostavassa  yhteiskunnassamme  monenlaisia  vuorovaikutusongelmia.Voidaan  hyvällä  syyllä kysyä, kenelle ujous on  tätä nykyä  suurempi ongelma ­ ujolleitselleen  vai  ympäristölle?  Jos  vastapuoli  toimii  vuorovaikutuksessa  eri  strategioilla,kummalla  silloin  on  ongelma?  Ujosta  henkilöstä  ajatellaan  toisinaan,  että  hän  onsalaperäinen  ja  ihmetellään, onko hän  lintu vai kala. Ujo henkilö voidaan nähdä myösmyönteisessä  valossa,  ujo  voi  olla  herkkä,  sosiaalisesti  lahjakas,  tahdikas  ja

48

huomaavainen. Ujouden voidaan myös nähdä auttavan ihmistä pysymään rajoissaan, seestää ihmistä kehittymästä ”suuruudenhulluksi”.

Ujoutta ja arkuutta persoonallisuuden piirteenä voidaan tarkastella janan avulla (kuva2.).  Raja  temperamenttiin  liittyvän  arkuuden  ja  persoonallisuushäiriön  välillä  onliukuva.

Ujous, arkuus Persoonallisuushäiriö

Kuva 2.  Ujous persoonallisuuden piirteenä ja persoonallisuushäiriönä

Persoonallisuushäiriö  nähdään  joustamattomana,  heikosti  toimivana  ja  syväänjuurtuneena  tapana  suhtautua  itseen  ja  ympäristöön.  Se  ilmenee  kognitioiden,tunnereaktioiden  ja  vuorovaikutuksen  alueilla.  Persoonallisuushäiriön  kehittymiseenvaikuttavat  yhdessä  sekä  ihmisen  oma  synnynnäinen  temperamentti  ettäkehitysympäristö.  Estyneen  ja  riippuvaisen  persoonallisuuden  voidaan  ajatella  olevanpersoonallisuuden häiriöistä  lähimpänä normaalisuutta. Monilla ujoilla voidaan havaitapiirteitä kummastakin persoonallisuuden häiriöstä.

Estyneelle  persoonallisuudelle  on  ominaisia  jännityksen,  pelon,  epävarmuuden  jaalemmuuden  tunteet.  Estyneen  tuttavapiiri  on  usein  suppea.  Hän  kaipaa  korostuneestihyväksyntää  ja  kiintymystä  ja  on  yliherkkä  arvostelulle  ja  hylkäämiselle.  Estynythenkilö  pyrkii  välttämään  jokapäiväisiin  tilanteisiin  liittyviä  häpeän  tunteita.Riippuvaiselle  persoonallisuudelle on  tyypillistä  alistuva  tukeutuminen  toisiin  sekähylätyksi  tulon  pelko.  Riippuvainen  henkilö  saattaa  kokea  avuttomuuden  jakyvyttömyyden tunnetta, vaikeutta päätöksenteossa sekä yksinjäämisen pelkoa. Toisistariippuvainen pyrkii mukautumaan muiden toiveisiin  ja hänellä on heikko kyky vastataarkielämän haasteisiin ja vaatimuksiin.

Ahdistuneisuus­ ja mielialahäiriöt

Jännittäjä  voi  kärsiä  mistä  tahansa  psyykkisestä  häiriöstä  tai  elämisen  ongelmasta.Erilaiset ahdistuneisuushäiriöt ovat varsin yleisiä häiriöitä  jännittäjillä. Näitä ovat mm.sosiaalinen  fobia,  paniikkihäiriö,  agorafobia  (julkisten  paikkojen  pelko)  ja  yleistynyt

49

ahdistuneisuushäiriö.  Myös  masentuneisuus  on  ongelma,  joka  voi  jännittäjällä  liittyäedellä  mainittuihin  ahdistuneisuushäiriöihin,  olla  itsenäisenä  ongelmanajännitysoireiden taustalla tai olla seurausta kuormittavasta jännittämisongelmasta.

Mikä avuksi esiintymisjännityksen hallintaan?

YTHS:n  ja  mediatutkimuksen  jännittäjäryhmässä  esiintymisjännitystä  pyritäänlähestymään  monipuolisesti  sekä  myönteisiä  esiintymiskokemuksia  kartuttamalla  ettäitsetuntemusta  syventämällä.  Itseen  pyritään  luomaan  aiempaa  hyväksyvämpi  jasallivampi  suhde.  Ryhmässä  tutustutaan  itseen,  omiin  tunteisiin,  tarpeisiin  sekäjännitystä  lisääviin  ajatuksiin,  uskomuksiin  ja  asenteisiin.  Lisäksi  harjoitellaanvuorovaikutustaitoja  ja  itseilmaisun  laajentamista  sekä  kurssikokoontumisten  aikanaettä  verkkoluokassa  jatkuvan  dialogin  muodossa.  Myös  suhde  jännittämisoireeseenpyritään  nostamaan  uuteen  valoon.  Kaikesta  jännityksestä  ei  ehkä  tarvitse  tai  voikaanpäästä,  jännityksen  voi  oppia  näkemään  luonnollisena osana  omaa elämää.  Ryhmässäpuhutaan  myös  siitä,  että  jännittäjällä  on  itsellään  esiintymistilanteessa  vain  osavastuusta,  vastuu  esityksen  onnistumisesta  on  myös  kuulijoilla.  Ryhmässä  opetellaansäätelemään  jännityskokemusta  ja  oireilua  monien  erilaisten  tekniikoiden  avulla,  mm.rauhoittumista,  rentoutumista,  hengittämistä  ja äänenkäyttöä harjoittelemalla.  Joku voisaada  helpotuksen  jännitysoireisiin  liikunnan  avulla,  toinen  keskittymällä  myönteisiinmielikuviin.  Ryhmän  tarkoitus  onkin  monipuolistaa  ja  rikastaa  jännitystä  kokevienitsesäätelykeinoja.

50

51

Berit Nummelin­Sundberg, terapiapsykologiKOKEMUKSIA  RUOTSALAISESTA ”VÅGA TALA” ­KURSSISTA

Kirjoittaja:  Psykologi  ja  psykoterapeutti  Berit  Nummelin­Sundberg  toimii  terapia­psykologina YTHS:n Turun  asemalla, jossa tapaa paljon opiskelijoita, joilla on erilaisiaahdistus­  ja  jännitysongelmia.  Hän  on  tullut  mukaan  ryhmien  vetämiseen  pitämälläensimmäisen  ruotsinkielisen  ryhmän  esiintymisjännityksestä  kärsiville  opiskelijoille.(berit.nummelin­sundberg@yths.fi)

Minulla  oli  syksyllä  2003  Kehrä­hankkeen  avustuksen  ansiosta  mahdollisuus  tutustuakurssitoimintaan,  jota  on  järjestetty  Uppsalassa  esiintymisjännityksestä  kärsivilleyliopisto­opiskelijoille 1990­luvun alusta lähtien. Vastaavaa kurssitoimintaa toteutetaansäännöllisesti eri puolilla Ruotsia, myös muissa yliopistokaupungeissa.

Ruotsinkielinen  termi  ”talängslan”  (puheahdistus)  on  käsittääkseni  laajempi  käsitekuin  esiintymisjännitys,  se  sisältää  kaikenlaiset  sosiaaliset  tilanteet,  joissa  ihmisetkokevat, että heillä on vaikeuksia ilmaista itseään.

Itse  osallistuin  Uppsalassa  15.–17.10.2003  ohjaajakurssiin,  jonka  tarkoituksena  olikouluttaa tulevia kurssin vetäjiä. Meitä oli 12 osallistujaa,  joista osa oli puheviestinnänopettajia  ja  osa  Studenthälsanin  neuvontahenkilökuntaa.  Kurssi  piti  sisällään  sekäluentoja  että  erilaisia  harjoituksia,  joissa  saimme  vastaavia  kokemuksia  kuin  tulevatopiskelijakurssilaisemme.  Jokainen  meistä  piti  muun  muassa  esitelmän,  josta  saipalautteen  tietyn systeemin mukaan.

Kurssimetodiikka  on  seuraava:  Kurssille  otetaan  12  opiskelijaa,  jotka  on  valittuhenkilökohtaisen  haastattelun  perusteella.  Opiskelijalle,  joka    kärsii  ahdistuksestamonessa  erilaisessa  sosiaalisessa  tilanteessa,  suositellaan  henkilökohtaista  terapiaalisätueksi.  Ne  opiskelijat,  jotka  haluavat  parantaa  jo  hyvää  esitystekniikkaansa,  saavatvihjeitä  siitä,  miten  he  voivat  edetä  tässä,  esimerkiksi  käymällä  retoriikkakurssin.Tavoitteena on saada aikaan kuta kuinkin  homogeeninen  ryhmä, käytännössä  tämä onkuitenkin  vaikeaa.  Kurssin pituus on 8  x 3  tuntia,  tapaamiset  kerran viikossa. Kurssinjälkeen  osallistujat  kutsutaan  uudelleen  henkilökohtaiseen  haastatteluunseurantamielessä.

Kurssin  sisällön  rungon  muodostavat  osallistujien  omat  suulliset  esitelmät,  jotkaalussa  ovat  lyhyitä  (pari  minuuttia)  ja  vähitellen  pitenevät  muistuttaen  ”oikeita”esitelmiä.    Muut  ryhmäjäsenet  toimivat  ”yleisönä”  ja  oppivat  antamaan  rehellistä  jarakentavaa  palautetta  (mikä  oli  hyvää,  mitä  voisi  vielä  kehittää  jne.).  Kurssillaharjoitellaan  siis  paitsi  esitelmän  pitämistä  myös  omien  mielipiteiden  ja  kysymystenesittämistä ryhmätilanteessa. Kyseessä on näin ollen asteittainen altistaminen pelättyyntilanteeseen.  Kurssi  edustaa  tältä  osin kognitiivis­behavioristista lähestymistapaa.  On

52

tärkeä  luoda  turvallinen  ja  kannustava  ryhmäilmapiiri,  jossa  jokainen  voi  oppiatuntemaan,  nimeämään  ja  hyväksymään  omaan  jännitykseen  liittyvät  fyysiset  reaktiot(esim.  punastuminen,  hikoilu,  sydämen  hakkaaminen),    kielteiset  ajatukset,  tunteet  jaennakko­odotukset.

Kurssin aikana on neljä pääperiaatetta esillä taululla:• Vertaile itseäsi vain itseesi!• ”Mokaaminen” on sallittu!• Muista ryhmän tuki!• Tavoittele kohtaamista muiden kanssa (eikä vain suoritusta)!

Kurssin alussa puhutaan myös esiintymisjännityksen syistä. Niitä käsitellään yleisellätasolla ja osallistujien tuoman materiaalin pohjalta siitä näkökulmasta, miten lapsuudenja  nuoruuden  kokemukset  ovat  vaikuttaneet.  On  osoittautunut,  että  perheen  tietytkasvatusilmapiirit  ja  kommunikaatiotavat  voivat  altistaa  sosiaaliseen  ahdistukseen  jaesiintymispelkoon myöhemmin elämässä:

• Ylihuolehtiva  suhtautuminen:  kaikki,  mikä  on  uutta  voi  olla  vaarallista  javahingollista. Lapsi on nähty huolestunein silmin.

• Korkeat  suoritusvaatimukset:  koko  ajan  on  olemassa  uhka,  ettei  täytävaatimuksia,  ei  voi olla  varmaa,  että kelpaa,  täytyy ponnistaa kaikessa. Lapsion nähty vaativin silmin.

• Vaatimattomuuden  normi:  ei  pitäisi  mitenkään  erottautua  joukosta,  noustaesille, ottaa tilaa itselleen (ns. Janten laki: ”Älä luule, että olet jotakin”). Lapsion nähty ironisin, tarkkailevin silmin.

• Laiminlyönti: lasta ei ole nähty ollenkaan.

Se,  miten  on  tullut  peilatuksi  kasvuvuosina,  vaikuttaa minäkuvaan  ja  siihen,  mitenkokee  itsensä  tilanteissa  muiden  kanssa.  Esiintymistilanteessa  ihminen  on    erityisenhaavoittuva,  koska  on  muiden  tarkkailun  kohteena.    Tällöin  erilaiset  kielteisetminäkuvaan liittyvät suhtautumiset voivat aktivoitua. Puhutaan ns. sisäisestä kriitikosta,joka ikään kuin seisoo vieressä, tarkkailee ja arvostelee ja jota helposti siirretään muihinihmisiin  siten,  että  kokee  että nämä  ovat  kriittisiä.  Muuttamalla  esiintymistilannemyönteisemmäksi  luodaan  ns. hyvä  sisäinen  objekti,  johon  myöhemmin  voidaannojautua  esiintymistilanteissa  kurssin  jälkeen.  Lähestymistapa  on  tältä  osin  myöspsykodynaaminen ja objektisuhdeteoriaan perustuva.

Osallistujat  saavat  kurssin  aikana  oppia  myös  erilaisia  hengitys­,  rentoutumis­  javisualisointitekniikkoja. Neljännelle kurssikerralle osallistuu  entinen kurssilainen,  joka

53

tulee  kertomaan  mitä  hyötyä  hän  on  kokenut  kurssista  luoden  näin  myönteistäsamaistumiskohdetta.

Seurantatutkimuksessa  (Lindén  et  al.  1998)  todetaan  että  noin  80  prosenttiaosallistujista  on  kokenut,  että  suullinen  esiintyminen  on  ollut  helpompaa  kurssinjälkeen. Kurssilaiset pitivät erityisen arvokkaana sitä, että he saivat  tavata muita,  jotkakärsivät  samasta  ongelmasta  ja  että  he  saivat  harjoitella  esiintymistä  rakentavassapsykososiaalisessa ilmapiirissä.

 Kurssin  aikana  korostetaan  myös,  että  vaikeus  puhua  muiden  edessä  ei  oleainoastaan  yksilön  kärsimystä,  vaan  myös  ongelma demokratian kannalta.  Ne,  jotkaeivät uskalla esittää mielipiteitään, jäävät ilman edustusta erilaisessa päätöksenteossa jamuut puolestaan eivät pääse osallisiksi heidän kokemuksistaan.

Kurssi  oli  kaiken  kaikkiaan  hyvin  myönteinen  kokemus  ja  antoi  minulle  ideoita  jainspiraatiota  luoda  vastaava  kurssi  ruotsinkielisille  opiskelijoille  (Åbo  Akademi)YTHS:n Turun aseman toimesta keväällä 2004.

Kirjallisuus

Lindén  et  al.  (1998) Våga  tala. Om  studenter  med  talängslan  och  Studenthälsansyttrandeträningskurser. Studenthälsan i Uppsala.

54

55

Pirjo Valokorpi, viestinnän yliopettajaTULEVA EKONOMI ESIINTYMISVARMUUTTA ETSIMÄSSÄ

Kirjoittaja:  FL  Pirjo  Valokorpi  on  opettanut  puheviestintää  Jyväskylän  ja  Joensuunyliopistossa  sekä  Helsingin  kauppakorkeakoulussa.  Opettajana  hän  tietää,  ettäesiintymistilanteita  jännittäviä  opiskelijoita  on  kaikissa  oppilaitoksissa.  Omatopiskeluaikaiset  kokemuksensa  jännityksen  hyväksymisestä  ja  sen  taltuttamisestatiedon, harjoittelun  ja kannustavan palautteen avulla ovat auttaneet häntä kouluttajana.Pirjo  Valokorpi  toimii  nykyisin  viestinnän  yliopettajana  Hämeen  ammatti­korkeakoulussa  (pirjo.valokorpi@hamk.fi)

Artikkeli perustuu esiintymisjännitysryhmien vetäjien koulutustilaisuudessa 16.10.2003pidettyyn esitelmään.

Monen  opiskelijan  mielestä  Helsingin  kauppakorkeakoulussa  on  vain  itsetietoisia,itsevarmoja  ja  esiintymiskykyisiä  asiantuntijoita.  Entä  jos  opiskelija  sattuukinkokemaan  itsensä  epävarmaksi  esiintymistilanteissa?  Olen  aikaisemmanopettajakokemukseni  perusteella  havainnut  myös  Helsingin  kauppakorkeakoulunopiskelijoilla  hyvinkin  ankaria  esiintymispelkoja.  Ajatus  oman  kurssin  suunnittelustaesiintymisarkuuden kanssa kamppaileville kauppatieteiden opiskelijoille oli herännyt jopari  vuotta  sitten.  Syksyllä  2003  toteutettiin  ensimmäinen  kurssi  Talouselämänviestintää erityisesti esiintymisvarmuutta etsiville. Ryhmässä aloitti 20 itsensä enemmäntai  vähemmän  jännittäjäksi  kokevaa  opiskelijaa.  Kurssi  kuuluu  kieli­  javiestintäopintoihin.

Tavoitteet ja niiden toteutuminen

Kurssin tavoitteena  on  opettaa  samat  talouselämän  viestinnän  oppisisällöt  kuinmuissakin ryhmissä, antaa tietoa esiintymisjännityksestä ja saattaa opiskelijat tietoisiksiomasta  viestintäkäyttäytymisestään,  etenkin  sen  vahvuuksista.  Opettajana  halusinkokeilla  erilaisia  opetusmenetelmiä,  joten  lisätavoitteina  oli  tutustua  problem  basedlearning  ­menetelmään  ja  sen  soveltuvuuteen  erityisesti  esiintymisvarmuutta  etsivienryhmälle.  Toinen  pedagoginen  tavoitteeni  oli  sisällyttää  verkkoviestintä  yhtenäviestinnän kanavana  myös  tämän  ryhmän  sisällöllisiin oppitavoitteisiin  ja kokeilla  senmahdollisuuksia auttaa jännittäjää ilmaisemaan itseään ryhmässä.

Talouselämän oppisisältöjen aihealueita ryhmässä käsiteltiinkin, mutta opiskelijoidenoman  mielenkiinnon  mukaan  painottuneina.  Yhtenä  tutkittavana  ilmiönä  oli  heidäntoiveensa  mukaisesti  esiintymisarkuus  ja  sen  vaikutus  työelämässä.  Pienryhmässä

56

tapahtuva  tiedonhaku  ja  ilmiöön  tutustuminen  osoittautui  toimivaksi  tavaksi  tässäryhmässä.  Kukin  pienryhmätapaaminen  oli  samalla  puheviestinnän  harjoitustilanne,jossa  vaihdettiin  muun  muassa  puheenjohtajan  roolia  joka  kerta.  Jokainen  olivalmistautunut itsenäisesti perehtymällä asiaan, mutta puheenvuorot esitettiin kuitenkinspontaanisti.

Verkkokin osoittautui hyödylliseksi. Oppimisympäristön käytön oppiminen vei tosinaikaa  ja  herätti  kiperiäkin  kommentteja,  mutta  vähitellen  asennoituminen  muuttuimyönteisemmäksi. Viestintätilanteissa tekemiini havaintoihin perustuen voin sanoa, ettäkontaktitilanteessa  jännittynyt  ja  hiljaisempi  opiskelija  ei  aina  saa  mielipidettäänkuuluviin,  mutta  verkkopalautteessaan  hän  saa  rauhassa  ilmaista  perustellunnäkemyksensä.

Kurssin rakenne ja työmuodot

Ryhmä  kokoontui  kolme  tuntia  viikossa  kymmenen  viikon  ajan.  Lisäksi  toimimmeviikoittain  verkossa  hyvin  aktiivisesti.  Kontaktitapaamiset  käsittelivät  talouselämänpuheviestintää ja esiintymistilanteisiin  liittyvää jännitystä.  Jokaisen tapaamisen aikanaharjoiteltiin  erilaisia  puheviestintätilanteita,  jotta  saimme  toistuvastiesittämismahdollisuuksia.  Kurssin  loppupuolella  pienryhmät  toteuttivat  yhdessäsuunnittelemansa  esityskokonaisuudet.  Itse  esitystilanteessa  opiskelijalla  oli  toistenryhmäläisten  tuki  ja  he  jakoivat  vastuun  yhdessä,  vaikka  kullakin  oli  oma  osuutensa.Onnistuneet esitystilanteet kannustavat astumaan uudelleen yleisön eteen.

Harjoitustilanteiden jälkeen jokainen opiskelija kokosi itsenäisesti havaintoja omastaja  toisten  viestintäkäyttäytymisestä  viestintäportfolioonsa.  Itsenäisesti  myös  annettiinpalautetta  toisten  esityksistä,  yhdessä  etukäteen  sovituista  asioista.  Jokainen  sai  myösesittää verkossa ohjaajalle erityistoiveensa oman palautteensa osalta.

Koko  ryhmänä  käytiin  keskusteluja  erityisesti  esiintymisjännitykseen  liittyvistäkokemuksista, tietoudesta ja havainnoista. Tieteen viestintään  liittyen yhdessä pidettiinmyös  dialogitentti,  jossa  kukin  vuorollaan  vastasi  sattumanvaraisessa  järjestyksessäetukäteen annettuun kysymykseen.

Verkkotyöskentelyssä  toteutettiin  samoja  menetelmiä  –  mutta  kirjallisesti.Pienryhminä  verkossa  toimien  laadittiin  esimerkiksi  tiedotteita  sekä  kommentoitiin  jaannettiin  palautetta  itsenäisesti  toisten  ryhmien  tuotoksista.  Verkossa  oli  mahdollistajatkaa myös keskustelua kontaktitapaamisten aiheista.

Työmuodot  edellyttivät  sekä  valmisteltua  että  spontaania  puhetta  yksin  tai(pien)ryhmän  jäsenenä.  Esiintymistä  jännittävän  opiskelijan  kannalta  pyrittiin  siihen,että  harjoitusta  tulisi  mahdollisimman  monissa  tilanteissa.  Joku  heistä  jännittää  omaa

57

vuoroaan valmistellussa esityksessä, toiselle taas kaikkein pahin paikka on odottamatonja  valmistelematon  puheenvuoro  keskustelussa.  Tässä  esiintymisvarmuutta  etsivienryhmässä  pyrittiin  luomaan  ilmapiiri,  jossa  on  sallittua  mokata,  punastua  ja  aloittaauudelleen.  Oli  lupa  kokeilla  ja  etsiä.  Ei  tarvinnut  osata  jo  valmiiksi,  olimme  kaikkiopettelemassa ja etsimässä.

Saamani  palautteen  mukaan  onnistuimmekin  luomaan  kannustavan  ja  lämpimänilmapiirin. Pienryhmissä tapahtunut esitysten valmistelu tuotti hyvän tuloksen, mutta veirunsaasti  aikaa  muutenkin  vähäisistä  kontaktitunneista,  vaikka  ryhmät  tapasivat  useinmyös tuntien ulkopuolella. Toisaalta oman viestintäkäyttäytymisen reflektointi ja omienmielipiteiden  ja osaamisen  ilmaisurohkeus on arvokasta ja se vaatii aikaa. Työmuodonsoveltuvuuden  arvioinnin  tulos  riippuu  kurssille  asetetuista  tavoitteista  –  onkomerkittävintä tässä ryhmässä talouselämän tietous vai esiintymis­/viestintätaito?

Opiskelija  keräsi  viestintäportfolioonsa  havaintoja  omasta  ja  toisten  viestinnästäesiintymis­  ja  ryhmätilanteissa,  omasta  jännittämisestään  ja  sen  ilmenemisestä  –toivottavasti sen lievenemisestä ­ ja kommentteja omien tavoitteiden saavuttamisesta, jamyös  suunnitelmia  oman  viestintänsä  kehittämiseksi  kurssin  jälkeen.  Tämäreflektoinnin  työkalu  osoittautui  erilliset  harjoitukset  kokoavana  keinona  erittäinhedelmälliseksi.  Opiskelija  koki  sen  kaikesta  alkuhangoittelusta  huolimattamielekkääksi  ja  opettavaksi.  Sen  avulla  hän  pystyi  konkretisoimaan  ja  täsmentämäänomia  asenteitaan,  käsityksiään,  tuntemuksiaan  ja  tietojaan  –  näkemään  yhteyksiä  jakokoamaan  hajanaisista  palautteista  itseään  hyödyttävää  tietoa.  Ohjaajana  sainviestintäportfolioiden  kautta  tutustua  opiskelijaan  syvemmin  kuin  muuten.Esiintymisvarmuutta tuli lisää, mutta ennen kaikkea asennoituminen viestintään muuttuimyönteisemmäksi suurella osalla.

Monimuotoinen palaute

Yhdistävänä  tekijänä  tällä  monimuotoisella  ja  monitahoisella  esiintymisvarmuuttaetsivällä  kurssilla  oli  rakentava  palaute.  Palautteen  kohteina  olivat  ensiksi  oppisisällötopiskelijoiden  esityksissä.  Toiseksi  palaute  kohdistettiin  konkreettisiin  ”helposti”kehitettäviin viestintätaitoihin, esimerkiksi taitoon havainnollistaa asioita.

Palautetta  annettiin  monella  tapaa.  Suuri  osa  oli  vertaispalautetta  pienryhmältäpienryhmälle,  ryhmältä  pienryhmälle  ja  yksilölle,  yksilöltä  yksilölle  ja  pienryhmälle.Myös  ohjaajapalautetta  sai  koko  ryhmä,  pienryhmät  ja  yksilöt  erikseen.  Palauteannettiin  kasvokkain  ja  osin  kirjallisena  verkossa.  Lisäksi  ryhmässä  käytettiinvideopalautetta.  Itsereflektion  tulokset  ja  saatu  palaute  koottiin  viestintäportfolioon.

58

Opiskelija  aloitti  itsereflektion  kurssin  alussa  vastaamalla  verkossa  kyselyyn,  joka  olilaadittu  Päivi  ArjaksenTP

5PT  lomakkeeseen  pohjautuen.  Useimmat  opiskelijat  eivät  olleet

aiemmin  tietoisesti  tarkastelleet  oman  jännityksensä  aiheuttajia,  ilmenemismuotojakylläkin.  Itsereflektiota opiskelijat pitivät hyödyllisenä  ja  vertaispalautetta  arvostettiin,mutta selkeästi haettiin vielä lisäksi ohjaajan antamaa henkilökohtaista palautetta.

Jatkoa seuraa

Kurssin kokemusten rohkaisemana olen aloittanut keväällä 2004 uuden ryhmän kanssa.Nyt kurssille haettiin vapaamuotoisella kirjeellä, jossa opiskelijaa pyydettiin kertomaansuhtautumisestaan  esiintymistilanteisiin  ja  pohtimaan,  miksi  juuri  tämän  tapaisestaryhmästä olisi hänelle hyötyä. Kurssi on lähtenyt hyvin alkuun. Ryhmässä on neljätoistaopiskelijaa  ­  ihanteellinen  määrä  erilaisia  puheviestintäharjoituksia  ajatellen.  Olenlisännyt  jännittämiseen  liittyviä  tietoiskuja  ja  opiskelijoiden  keskinäistä  ajatusten  jakokemusten  vaihtoa.  Nyt  kaipaan  kurssille  psykologista  asiantuntemusta  ja  hänenkauttaan  syvempää  esiintymisjännityksen  tarkastelua.  Toivottavasti  seuraavanalukuvuonna saan jatkaa kauppatieteilijöiden esiintymisvarmuuden etsimistä – psykologityöparinani.

TP

5PT Arjas, Päivi  (1997) Iloa esiintymiseen ­ muusikon psyykkinen valmennus. Atena.

59

Minna Martin, psykologiMarianna Nousiainen, puheviestinnän opettajaKOKEMUKSIA HUMANISTIEN YLEISOPINTOKURSSILTA

Kirjoittajat:  Psykologi  Minna  Martin  työskentelee  YTHS:n  Turun  asemalla.  Hänhyödyntää  työskentelyssään  kognitiivis­analyyttisen  ja  psykofyysisen  psykoterapiankeinoja.  Ohjaajana  hän  pyrkii  huomioimaan  jännityksen  kokonaisvaltaisenakokemuksena,  joka  vaikuttaa  sekä  mieleen  että  ruumiin  toimintaan.(minna.martin@yths.fi)

FM  Marianna  Hoikkala  (ent.  Nousiainen)  työskentelee  puheviestinnän  opettajana  jafreelance­kouluttajana.  Esiintymisjännityksen  käsitteleminen  on  osa  hänen  jokaistakurssiaan,  mistä  kaikenikäiset  opiskelijat  ovatkin  pitäneet.  Hän  toimii  lukuvuoden2006–2007  ma. suullisen esitystaidon didaktiikan lehtorina Turun yliopiston opettajan­koulutuslaitoksissa Turussa ja Raumalla (marnou@utu.fi).

Kirjoittajat ovat ohjanneet yhdessä neljä esiintymisjännittäjille suunnattua kurssia, joistapalaute  on  ollut  hyvin  myönteinen.  Artikkeli  perustuu  esiintymisjännitysryhmienvetäjien koulutustilaisuudessa 16.10.2003 pidettyyn esitelmään.

YTHS ja Turun yliopiston mediatutkimuksen oppiaine  järjestivät yhteistyössä syksyllä2003  ensimmäisen  humanistisen  tiedekunnan  opiskelijoille  tarkoitetun  jännittäjien  jaujojen  opiskelijoiden  puheviestinnän  kurssin.  Ohjaajina  toimivat  psykologi  MinnaMartin  ja puheviestinnän  tuntiopettaja Marianna Nousiainen. Kurssi oli  laadittu Turunyliopiston  kieli­  ja  viestintäopintoihin  kuuluvaa  pakollista  puheviestinnän  kurssiavastaavaksi.

Jännittäjien ja ujojen opiskelijoiden puheviestinnän ryhmän valintakriteerit

Kurssille  valittiin  30  hakijan  joukosta  12  opiskelijaa  vapaamuotoisten  hakemustenperusteella. Hakijoita pyydettiin kuvaamaan enintään  sivun  verran,  minkälaista  haittaajännittäminen  oli  heille  aiheuttanut  ja  miten  he  uskoivat  voivansa  hyötyä  kurssista.Opiskelijoiden  hakemuksissaan  tuottamat  kuvaukset  jännittämisestään  olivatkoskettavia, esiintymisjännitys tuntui aiheuttavan heille todellista haittaa ja kärsimystä.

Kurssin  ohjaajat  arvioivat  hakemukset  ensin  tahoillaan,  lopullinen  valinta  tehtiinyhdessä  keskustelemalla.  Kurssivalinnassa  painotettiin  erityisesti  opiskelijanmotivoituneisuutta.  Motivoituneisuutta  kuvasivat  hakemuksissa  mm.  opiskelijanhalukkuus  tehdä  itse  jännittämisongelman  ratkaisemiseksi  jotain,  halukkuus

60

muutokseen, työskentelyyn ja kehittymiseen. Toisaalta toivottiin opiskelijoilta löytyväntahtoa sitoutua kurssiin ja osallistua kaikille kokoontumiskerroille.

Osa  valituista  oli  loppuvaiheen  opiskelijoita.  Heistä  monet  kertoivat  lykänneensäpakollista  puheviestinnän  kurssille  osallistumista  kenties  vuosia.  Näille  opiskelijoillehaluttiin tarjota tilaisuus suorittaa kurssi ja tältä osin edesauttaa valmistumista. Joillekinalkuvaiheen opiskelijoille haluttiin taas tarjota mahdollisuus katkaista  jännityskierre  joopintojen alussa ja ennaltaehkäistä näin ongelman paheneminen.

Valinnassa  kiinnitettiin  huomiota  myös  riskitekijöihin,  joiden  kautta  pyrittiintunnistamaan hakijat,  joille kurssi ei kenties juuri nyt ollut ajankohtainen. Arvioinnissapyrittiin  huomioimaan  opiskelijan  jännitysoireilun  taso.  Kurssille  haluttiin  valitaopiskelijoita,  joille  jännittäminen  vaikutti  olevan  todellinen  ongelma,  mutta  joidenoireilu  ei  ollut  niin  voimakasta,  että  se  estäisi  ryhmämuotoiseen  toimintaanosallistumisen.  Hakija  saattoikin  jäädä  valitsematta  esimerkiksi  sen  vuoksi,  jos  hänkuvasi  itseään reippaaksi,  iloiseksi  ja avoimeksi. Toisaalta myös vakavien psyykkistenongelmien  kuvailu  saattoi  vaikuttaa  siihen,  ettei  hakija  tullut  valituksi.  Riskitekijäksikatsottiin  lisäksi  se,  jos  opiskelija  kertoi  keskeyttäneensä  vastaavanlaisia  kurssejaaiemmin tai kertoi epävarmuudesta, uskaltaako osallistua kurssille. Nyt haluttiin tarjotaetusija niille,  joilla arvioitiin olevan valmiutta sitoutua kurssiin. Muutoin sopiva hakijasaattoikin  jäädä valitsematta myös sen vuoksi,  jos hän  hakemuksessa kertoi aikovansaolla poissa jostakin tapaamisesta.

Kirjallisiin  hakemuksiin  perustuvan  valintamenettelyn  heikkous  näkyi  selvimminsiinä,  että  etusijalle  asettuivat  itseään  hyvin  kirjallisesti  ilmaisevat  hakijat.  Niukan  javähäsanaisen  hakemuksen  jättänyt  opiskelija  ei  kyennyt  vakuuttamaan  valitsijoita,vaikka olisikin saattanut hyötyä kurssista. Myös oireilun luotettava arviointi kirjallistenhakemusten pohjalta on kyseenalaista. Henkilökohtainen haastattelu olisi voinut tarjotajoiltain  osin  luotettavampaa  tietoa,  mutta  se  taas  olisi  kuluttanut  resursseja  moninverroin  enemmän.  Kirjallisten  hakemusten  pohjalta  tehtyihin  valintoihin  oltiin  kurssinkuluessa  kuitenkin  varsin  tyytyväisiä.  Ryhmä  koostui  motivoituneista  ja  innokkaistaopiskelijoista,  jota  kuvaa  muun  muassa  se,  ettei  kukaan  osallistujista  ollut  poissayhdeltäkään tapaamiselta!

Kurssipalaute

Kurssi  tähtäsi  myönteisten  esiintymistilanteiden  luomiseen  ja  itsetuntemuksenlisääntymiseen keskustelujen  ja käytännön  harjoitusten kautta. Ryhmässä keskusteltiinjännittämiseen  liittyvistä asioista monipuolisesti. Aiheita olivat opiskelijoiden kokematoireet,  esiintymisjännityksen  taustatekijät,  oireita  välittävät  mekanismit  ja  erilaiset

61

hoitovaihtoehdot.  Vuorovaikutustaitoja  harjoiteltiin  pari­,  pienryhmä­  jasuurryhmäkeskusteluiden  sekä  esiintymisharjoitusten  kautta.  Ryhmässä  tehtiinhengitysharjoituksia ja harjoiteltiin erilaisia rentoutumisen ja itsensä rauhoittelun taitoja.Itsetuntemuksen ja itsereflektiotaitojen lisääntymistä pyrittiin tukemaan tarkastelemallaoman  minuuden  eri  puolia,  persoonallisuuden,  elämänhistorian,  kognitioiden  (tunteet,mielikuvat,  tulkinnat,  toiminta)  merkitystä  jännitysongelman  kehittymisen  jaylläpysymisen kannalta.

Opiskelijoiden  antama  palaute  kurssista  oli  myönteistä.  Erityisesti  kurssilla  saatuvertaistuki  koettiin  hyödylliseksi.  Kun  tiesi  muidenkin  jännittävän,  saattoi  keskittyäolennaiseen,  esimerkiksi  myönteisten  esiintymiskokemusten  kartuttamiseen.  Läheskaikki pitivät tärkeänä sitä, että oli tilaisuus puhua ongelmastaan sellaisille, jotka todellaymmärtävät,  mistä  on  kyse.  Ilmapiiri  ryhmässä  koettiin  hyväksyväksi  ja  turvalliseksi.Myönteisen  ja  turvallisen  ilmapiirin  luomiseen  panostettiinkin  kurssin  alkupuolellaerityisesti.

Kurssin  nähtiin  etenevän  asteittain  helpoista  tehtävistä  vaativampiin.  Tämä  tukikurssilaisten  luonnollista  oppimisprosessia.  Kurssilaiset  kertoivat  saaneensa  paljonkonkreettisia  ideoita  jännittämisen  helpottamiseksi  ja  sietämiseksi.  Kurssilla  toteutetuthengitys­,  rentoutumis­,  äänenkäyttö­  ja  puheviestintäharjoitukset  olivat  kurssilaistenmieleen.  Kurssilaiset  kokivat  tietojen  ja  taitojen  karttuneen  monilta  osin  jaitsevarmuuden lisääntyneen. Jännityksen kurssilaiset tunsivat vähentyneen keskimäärinkolmanneksella  (10–60  %).  Kaikki  saavuttivat  selvää  hyötyä  ja  kokivathenkilökohtaisen  muutosprosessin  käynnistyneen.  Monille  kurssin  huippuhetki  olivideoidun  puheen  pitäminen.  Tehtävästä  saatu  palaute  (ohjaajan  ja  muidenopiskelijoiden  antama)  sekä  itsensä  näkeminen  nauhalta  kannusti  opiskelijoitavaltavasti.

Kurssilaiset antoivat myös rakentavaa kritiikkiä. Suurin puute kurssilaisten mielestäoli  kiire,  aikaa  oli  selvästi  liian  vähän.  Konkreettisia  puheharjoituksia  toivottiin  lisää,myös  mahdollisuutta  psykologin  tapaamisiin  henkilökohtaisesti  toivottiin.  Osaryhmäläisistä  koki  myös,  että  jännittämistä  käsiteltiin  kurssilla  jopa  liikaa.  Monettehtävät  ja  ryhmätyöt  nivoutuivatkin  jännitysteeman  ympärille,  jotta  opiskelijoilletarjoutui  tilaisuus  saada  monipuolisesti  tietoa  aiheesta.  Toivottiin  siis  harjoituksiamuistakin  aiheista.  Toisille  jatkuva  itsereflektio  oli  rankkaa,  toisille  vierasta,  joillekinkyllästyttävää. Toisille taas itseensä tutustuminen tarjosi paljon uutta ja mielenkiintoistaajateltavaa.

Pääpiirteisesti  varsin  positiivisen  palautteen  ohjaajat  katsoivat  johtuneen  useastatekijästä. Ensiksikin kahden eri ammattikunnan erilaiset edustajat toivat  jännittämiseenkaksi eri näkökulmaa. Toiseksi yhteistyö toimi erinomaisesti, mikä tiivisti koko ryhmänhenkeä  ja teki kurssin ohjaamisesta miellyttävän kokemuksen. Ilmapiiri pysyikin kokokurssin  ajan  kaikkia  kannustavana  ja  luottavaisena.  Kolmanneksi  ryhmä  sai  itse

62

erilaisten harjoitusten tuloksena koota tietoa jännittämisestä. Tarkoituksena ei siis olluttuoda  ryhmään  tietoa  luennoimalla,  vaan  kurssilaisiin  uskomalla  ja  luottamalla  antaaheidän tuottaa kaikki tarvittava tietämys aiheesta. Ohjaajien tehtäväksi  jäi  informaationkoostaminen käyttökelpoiseen muotoon.

Kurssipalautetta  on  pyritty  hyödyntämään  seuraavaa  kurssia  suunniteltaessa.Keväällä  2004  järjestettävän  kurssin  kokonaisaikaa  lisättiin  jonkin  verran.  Lisäksikurssin  käytännön  harjoittelua  ja  keskusteluja  tukemaan  kokeillaan  verkko­opiskelua.Verkkoluokassa  opiskelijat  voivat  tutustua  aiheeseen  liittyviin  artikkeleihin,kirjallisuuteen  ja  Internet­linkkeihin  sekä  jatkaa  kokemusten  jakamista  keskustellen.Myös  kurssin  kirjallinen  opetusmateriaali  saadaan  jaettua  verkon  kautta.  Tätäkirjoitettaessa  kevään  kurssi  on  edennyt  miltei  puoliväliin  ja  kokemukset  ovat  olleetmyönteisiä. Toiveissa onkin kokonaisuudessaan yhtä antoisa matka kuin ensimmäistenkurssilaisten  kanssa.  Kurssi  hakee  vielä  muotoaan  ja  siinä  vuorovaikutus  kurssinosallistujien  ja  ohjaajien  välillä  sekä  kurssilaisilta  saatu  palaute  ovat  keskeisessäroolissa.  Kurssin  anti  on  molemminpuolista,  sekä  ohjaajat  että  osallistujat  kehittyvät.Valintamenettelyn  luotettavuuden  parantamiseksi  olemme  suunnitelleet  ottavammejatkossa  käyttöön  sosiaalista  pelkoa  mittaavan  arviointilomakkeen.  Mittari  voi  tarjotaarvokasta tietoa myös opetuksen vaikuttavuuden arvioinnin tueksi.

63

Merja Jattu­Wahlström, puheviestinnän opettajaPUHEVIESTINNÄN KURSSIT JA AIKUISOPISKELIJANJÄNNITYS

Kirjoittaja:  FM,  logonomi  Merja  Jattu­Wahlström  on  kouluttanut  niin  Helsinginyliopistossa kuin vapaan sivistystyön oppilaitoksissa. Puheviestinnän opettajana hänelläon  vuosien  kokemus  siitä,  miten  jännittämiseen  suhtautuminen  on  muuttunut.  Tällähetkellä  hän  toimii  Järvenpään  kaupungin  koulutuspäällikkönä  (merja.jattu­wahlstrom@jarvenpaa.fi.)

Artikkeli perustuu esiintymisjännitysryhmien vetäjien koulutustilaisuudessa 16.10.2003pidettyyn esitelmään.

Puheviestinnän harjoituskurssit yliopistossa

Olen  toiminut  tuntiopettajana  Helsingin  yliopistossa  eri  tiedekuntien  yleisopintoihinsijoitetuilla  puheviestinnän  kursseilla  vuodesta  1982.  Pisimmät  jaksot  ovat  olleetkäytännöllisen  teologian  laitoksella  1982–2000  ja  kotitalous­  ja  käsityötieteenlaitoksella vuodesta 1997 edelleen. Vuositasolla olen pitänyt 4–8 kurssia. Kurssit ovatolleet  harjoituspainotteisia  ja  kestoltaan  16–44  tuntia,  1–2  opintoviikkoa.  Kurssienosallistujamäärä on ollut 8–12 henkeä.

Varsinaisia  jännittäjille  suunnattuja  kursseja  en  ole  yliopistossa  pitänyt,  muttavuosien  myötä  on  käynyt  yhä  tarpeellisemmaksi,  että  esiintymisjännitystä  käsitellääntavallisellakin  puheviestinnän  kurssilla  perusteellisesti  ja  varataan  siihen  riittävästiaikaa.  Jännittäminen  on  paljastunut  syyksi  kurssilta  pois  jäämiseen,  keskeyttämiseen,kurssille  tulon  lykkäämiseen  tai  muutoin  heikkoon  motivaatioon  osallistuatyöskentelyyn kurssilla. Nämä seikat ovat  tulleet  ilmi opettajan  ja opiskelijan välisissäkahdenkeskisissä  ”käytäväkeskusteluissa”,  kurssin  yhteisissä  palautekeskusteluissa  taikurssin  päätteeksi  opettajalle  annettavan  kirjallisen  palautteen  yhteydessä.  Nämäkokemukseni  ovat  lähinnä  teologian  opiskelijoiden  piiristä.  Lähes  jokaisella  kurssillajoku  tunnustaa  välttelevänsä  esiintymistilanteita  häiritsevän  jännittämisen  vuoksi  taikertoo muuten vain inhoavansa esiintymistä yleisön edessä.

Mitenkään  silmiinpistävää  ja  ongelmallista  jännittäminen  ei  kuitenkaan  ole  ollutpuheviestinnän  opettajan  näkökulmasta.  Alkuvuosinani  en  muista,  että  juuri  kukaanolisi  ottanut  julkisesti  ryhmässä  puheeksi  jännittämisen.  Nämä  keskustelut  käytiinkahden  kesken  opettajan  kanssa.  Vuosi  vuodelta  tässä  on  kuitenkin  vapauduttu  jajännittämisen  aiheuttamista  ongelmista  puhutaan  nykyään  yhteisesti  ryhmässä

64

opiskelijoiden omasta aloitteesta. Vapautuminen ja avoimempi suhtautuminen ilmeisenarkaan aiheeseen on tapahtunut 90­luvulla.

 Vaikka  jännittämisestä  puhutaankin  nykyään  avoimemmin  kuin  80­luvulla,  voi  sepiiloutua opiskelijoilla edelleenkin suojamuurin taakse. Välinpitämättömän, ylimielisen,ylisuulaan  tai  joskus  jopa  aggressiivisen  käyttäytymisen  takaa  paljastuu  monestijännittäminen, jota ei uskalleta suoraan tunnustaa. Tällainen jännittäminen on kuitenkinyleensä  ”normaalia”  ja  johtuu  kokemuksen  ja  tiedon  puutteesta.  Asia  korjaantuu  taihälvenee  tavallisesti  itsestään  kurssin  edetessä.  Arvelen,  että  teologiopiskelijoiden  jakäsityönopettajaksi  opiskelevien  kohdalla  osasyy  edellä  mainittuun  onammatinvalinnassa. Molempien opinnot tähtäävät ammattiin, johon julkinen puhuminenja esiintyminen kuuluvat välttämättömästi. Papin tai opettajan ei odoteta ensimmäisenäkompastuvan  esiintymisjännitykseen.  Toisaalta  kyseisiä  opintoja  opiskelemaan  onvarmasti jo valikoitunut sosiaalisesti rohkeampia henkilöitä.

Se, että jännittäminen ei korostu kyseisten opiskelijaryhmien kohdalla, ei välttämättätarkoita,  ettei  ongelmaa  ole.  Opettajan  tietoon  eivät  luonnollisesti  tule  ne  tapaukset,joissa  esimerkiksi  koko  opinnot  keskeytyvät  tai  opintosuunta  vaihtuu  esiintymiseenliittyvän häiritsevän jännittämisen vuoksi.

Esiintymisjännityskurssit vapaan sivistystyön oppilaitoksessa

Olen  pitänyt  esiintymisjännittäjille  kursseja  Helsingin  suomenkielisessätyöväenopistossa  vuodesta  1997  nimellä  Esiintymisjännitys  kuriin.  Kurssien  kesto  onollut 15–21 tuntia 5–7 kokoontumiskertana. Yhden lukuvuoden aikana kursseja on ollut1–3.  Ryhmien  minimikoko  on  ollut  8  henkeä  ja  maksimikoko  18.  Tavallisimminryhmässä on 12–14 opiskelijaa.

Tavoitteena  on  ollut  hälventää  häiritsevää  esiintymisjännitystä  antamalla  tietoajännittämisestä  ja  mahdollisuuden  kartuttaa  kokemuksia  puheviestinnän  harjoitustenavulla. Kurssilla on myös pyritty siihen, että se olisi ensi askel lähteä kehittämään omiataitojaan  muilla  puheviestinnän  kursseilla  sekä  antaa  sysäys  omaehtoiseen  itsensäkehittämiseen ja kokemusten hankkimiseen.

Syyt kurssien järjestämiseen lähtivät käytännön tarpeista. Tavallisilla puheviestinnänkursseilla  oli  tarve  käyttää  yhä  enemmän  aikaa  jännityksestä  johtuvien  ilmiöidenpohdiskeluun.  Kun  70­luvun  lopussa  pidin  ensimmäisiä  puheviestinnän  kurssejatyöväenopistossa, esiintymisjännityksestä puhuttiin lyhyesti tavallisesti yhdellä kerrallaja  asia  oli  sillä  kuitattu.  Enempää  ei  kyselty  ja  sitten  vaan  pureuduttiinharjoittelemiseen.  Tällöin  puheviestinnän  kurssit  kestivät  koko  lukuvuoden,  kerranviikossa  kaksi  tuntia  syksystä  kevääseen.  Sama  ilmiö  kuin  yliopisto­opiskelijoiden

65

kohdalla  tapahtui  myös  vapaan  sivistystyön  opiskelijoiden  keskuudessa  90­luvulletultaessa:  ongelmista  ryhdyttiin  rohkeammin  puhumaan  yhteisissäpalautekeskusteluissa. Näistä päällimmäisiä oli esiintymisjännitys.

Kurssin sisältö ja periaatteet

 Esiintymisjännitys  kuriin  ­kurssille  muotoutui  melko  pian  toimiva  perusrunko,  jonkaperiaatteet  ovat  pysyneet  samoina,  vaikka  sisällön  yksityiskohdissa  joustetaanopiskelijaryhmän  koostumuksen  ja  luonteen  vaatimusten  mukaisesti.  Työskentelynperusperiaatteena  on,  ja  tuon  sen  alussa  selvästi  esiin,  että    en  ole  terapeutti  vaanpuheviestinnän  opettaja.  Lähtötilanteessa  noudatetaan  myös  tiettyä  anonyymiydenperiaatetta.  Tutustumisen  yhteydessä  ei  tuoda  esiin  ammattia  tai  koulutaustaa.Keskusteluissa käytetään opiskelijoiden etunimiä.

Harjoitusten  vaativuusaste  kohoaa  vähitellen  kurssin  edetessä.  Puhe­  jaesiintymisharjoitusten  lisäksi  tärkeitä ovat erilaiset  rentous­  ja keskittymisharjoitukset.Palautetta  lisätään  asteittain.  Aluksi  annetaan  vain  myönteistä  palautetta  ja  etsitäänjokaisesta  niitä  vahvuuksia,  joiden  varaan  voi  esiintymisensä  rakentaa.  Vertaispalauteon koko ajan mukana, alussa kirjoitettujen lappujen muodossa. Ohjaan palautteen antoasiten, että  se kohdistuisi  niihin  seikkoihin,  joille  ihminen  voi  tehdä  jotakin. Ei  lähdetätaistelemaan  tuulimyllyjä  vastaan.  Itse  olen  varovainen  palautteessa  ja  pyrin  ennenmuuta rohkaiseviin ja kannustaviin kommentteihin.

Kokemuksista  viisastuneena  kysyn  nykyään  myös  kurssin  loppua  kohti  mentäessä,millaista palautetta opiskelija haluaa. Halutessaan opiskelija saa myös palautetta omistakehittämiskohteistaan.

Tietoa jännittämisestä annetaan harjoittelun lomassa ja tarpeen syntyessä, mutta sitäei tuputeta väkisin. Myös puheviestinnän keskeistä teoriatietoa tarjoillaan erityyppistenharjoitusten  yhteydessä.  Tässä  tulevat  lähinnä  esiin  valmistautuminen,  esityksenperusrakenne ja havainnollistamisesta saatava apu ja helpotus. Yhteisissä keskusteluissajaetaan kokemuksia ja etsitään selviytymiskeinoja.

Opiskelijat

Vapaan sivistystyön oppilaitoksessa opiskelijajoukko voi olla hyvinkin heterogeeninen.Koulutustausta  saattaa  vaihdella  samalla  kurssilla  kansakoulupohjastakorkeakoulututkintoon.  Ammatillisesti  joukko  on  usein  myös  kirjava:  työttömästätanssijasta  valtion  viranhaltijaan  tai  liikeyrityksen  toimihenkilöön,  opiskelijastaopettajaan, kotiäidistä myyntimieheen.

66

Ikäjakautuma  on  18–55  vuotta  ja  valtaosa  opiskelijoista  on  naisia.  Viime  vuosinaopiskelijajoukko  on  selvästi  nuorentunut  ja  etenkin  nuoria  miehiä  on  osallistunutenemmän  jännittäjien  kurssille  kuin  tavanomaisille  puheviestinnän  kursseille.  Useatnäistä nuorista ovat korkeakouluopintojaan  lopettelevia opiskelijoita. Koulutuksesta taiammatista  johtuvaa  heterogeenisyyttä  tasoittaa  kuitenkin  työn,  harrastusten  ja  elämäntuoma  kokemus.  Opiskelijat  huomaavat  yleensä  nopeasti  ryhmän  heterogeenisyydenedut.  Saadaan  tietoa  sellaisista  asioista,  joista  itsellä  ei  ole  kokemusta.  Opiskelijatoppivat  myös  antamaan  palautetta  ja  kannustamaan  toisiaan  huomioiden  yksilölliseteroavuudet ja lähtöaskelmat.

Kokemuksieni mukaan näille kursseille tulee sellaisia opiskelijoita, jotka ovat jo itsetehneet päätöksen, että haluavat tarttua ongelmaan ja tehdä sille jotakin. Tosijännittäjäteivät  uskaltaudu  näillekään  kursseille.  Vuosi  vuodelta  opiskelijat  ovat  odotuksissaanrealistisempia, eivät odota ihmettä. Palaute kursseista  ja  jatkuvasti  täyttyvät ryhmät onkannustanut jatkamaan.

67

Tarja Valkonen, puheviestinnän lehtori ja tutkijaTARVITAANKO ERILLISIÄ ESIINTYMISJÄNNITYSKURSSEJA?

FT  Tarja  Valkonen  työskentelee  Jyväskylän  yliopistossa  viestintätieteiden  laitoksellapuheviestinnän  professorina.  Hän  on  perehtynyt  erityisesti  viestintäkompetenssin  javuorovaikutustaitojen  opetuksen  ja  oppimisen  kysymyksiin  sekä  tutkinut  mm.esiintymis­ ja ryhmätaitojen opetusta ja arviointia sekä lukiolaisten viestintävalmiuksia.(tarja.valkonen@jyu.fi)

Puheviestinnän kouluttaja kohtaa väistämättä työssään esiintymistä jännittäviä oppijoita.Hän  joutuu  pohtimaan,  miten  parhaiten  ohjaisi  niitä  opiskelijoita,  jotka  jännittävät.Voiko  koulutus  lisätä  jännitystä  tai  muulla  tavoin  vahingoittaa  jännittäjää?  Riittääkökouluttajan  ammattitaito?  Missä  kouluttajan  ammattiosaamisen  rajat  tulevat  vastaan?Pitäisikö esiintymisjännityksestä kärsiville  järjestää omia  erilliskursseja? Tarvitsevatkoesiintymistä jännittävät pikemminkin terapiaa kuin esiintymistaitokursseja?

Esiintymiseen  liittyvät  epämieluisat  aistimukset  ja  tunteet  ovat  tuttuja  lähesjokaiselle.  Ne  voivat  vaihdella  lievästä  ramppikuumeesta  voimakkaaseenahdistuneisuuteen tai  jopa suoranaiseen pelkoon. Esiintymisjännitys­käsitettä käytetäänarkikielessä  kuvaamaan  monenlaisia  ja  monista  eri  syistä  johtuvia  esiintymiseenliittyviä  epämukavia  tuntemuksia.  Ujo  tai  sosiaalisesti  ahdistunut  voi  kertoajännittävänsä esiintymistä. Yhtä  lailla  myös sosiaalinen  ja  rohkea opiskelija  voi kärsiäesiintymisjännityksestä. Vaikka  jännitys usein estää toimimasta parhaalla mahdollisellatavalla,  eivät  voimakkaatkaan  emootiot  välttämättä  näy  ulospäin.  On  hyvä  muistaasekin, että myös tietojen ja taitojen sekä harjaannuksen puute voi aiheuttaa ahdistusta jajännittyneisyyttä.  On  luonnollista  pelätä  sitä,  mistä  ei  ole  kokemuksia  tai  mistä  onkarttunut epäonnistumisen kokemuksia.

Monenlaiset  tekijät  näyttävät  olevan  yhteydessä  esiintymisjännityksen  syntyyn.  Sevoi  liittyä  niin  piirretyyppiseen  arkuuteen  tai  ujouteen,  epärealistisiin  ja  liian  koviintulosodotuksiin,  kielteisiin  esiintymiskokemuksiin  kuin  voimakkaaseen  fysiologiseenvireytymiseen  ja  sen  herättämiin  negatiivisiin  tulkintoihin  (Pörhölä  1995).Esiintymisjännityksen  lieventämiseen  tähtäävät  menetelmätkin  vaihtelevatterapeuttisista  menetelmistä  (erilaiset  psykoterapeuttiset  menetelmät,  hypnoosi­  taileikkaus­  ja  lääkehoito)  esiintymiseen  liittyvien  tietojen  ja  taitojen  opiskeluun.Esiintymisjännitystä  on  puheviestinnän  tutkimuksessa  tarkasteltu  affektiivisena,kognitiivisena  ja  käyttäytymiseen  liittyvänä  ilmiönä.  Niinpäesiintymistaitokoulutuksessa  on  pyritty  lieventämään  jännityksen  aiheuttamiatuntemuksia  erilaisin  rentous­  ja  hengitysharjoituksin.  Mielikuvaharjoittelun  avulla  ontavoiteltu  sitä,  että  esiintymiseen  liittyvät  kielteiset  ja  epärealistiset  käsitykset

68

muuntuisivat  myönteisiksi.  Taitoharjoittelulla  on  puolestaan  vankennettuesiintymisvarmuutta  sekä  esiintymiseen  liittyvien  tietojen  ja  taitojen  hallintaa.  (Ks.esim. Allen, Hunter & Donahue 1989; Daly, McCroskey, Ayres, Hopf & Ayres 1997;Valkonen 1995.)

Vaaniiko esiintymisjännitystä medikalisaation uhka?

Esiintymistä jännittäville suunnatuista erilliskursseista on saatu myönteisiä kokemuksia(esim.  Almonkari  2000).  Erilliskurssit  tarjoavat  esiintymistä  jännittäville  turvallisenlähtökohdan  esiintymistaitojen  oppimiselle.  Opiskelijat  voivat  luottaa  siihen,  ettäkouluttajat  ovat  perehtyneitä  esiintymisjännitykseen  ja  että  koulutuksen  tavoitteet  jamenetelmät  on  räätälöity  jännittäjien  erityistarpeet  huomioon  ottaen.  Vertaisryhmässäon esiintymistä jännittävien mahdollisuus jakaa kokemuksia toisten samasta ongelmastakärsivien  kanssa  sekä  saada  tukea.  Puheviestinnän  kouluttajille  ja  psykologeilleesiintymisjännitykseen  erikoistuminen  tarjoaa  mahdollisuuden  oman  osaamisentuotteistamiseen ja markkinointiin.

Kehrä­hankkeena  aloitettu  psykologien  ja  puheviestinnänkouluttajien  yhteistyö  onyksi  tapa  lieventää  esimerkiksi  yliopisto­opiskelijoiden  esiintymiseen  liittyvääjännittyneisyyttä.  Tällaiselle  koulutukselle  on  varmasti  kysyntää.  Myönteisiäkokemuksia  tai  laajenevaa kysyntää ei kuitenkaan ole syytä  tulkita  liian yksioikoisestiniin, että kaikissa yliopistoissa ja korkeakouluissa tulisi puheviestinnän opetus järjestääsiten,  että  niille,  jotka  jännittävät,  on  tarjottava  erityisryhmiä  tai  että  heidän  pitäisihakeutua juuri sellaisille kursseille.

Erilliskursseihin saattaa nimittäin liittyä myös ongelmia. Erilliskurssit voidaan tulkitaviesteiksi  siitä,  että  jännitys  on  jonkinlainen  patologia,  joka  tarvitsee  erikoishoitoa.Tämä viesti voidaan tulkita myös niin, että esiintymisjännitys on tuntemus, joka on vainjoillakin ja  johon esiintymistaitokursseilla ei voida vaikuttaa. Tällainen ajattelutapa voilietsoa  esiintymistaitokoulutuksen  alalla  kehitystä,  joka  medikalisoiesiintymisjännityksen.  Medikalisaatiolla  tarkoitetaan  lääketiedeinstituution  kasvua,elämäntapahtumien  ja poikkeavuuden  lääketieteellistämistä  (Tuomainen, Myllykangas,Elo  &  Ryynänen  1999,  15).  Medikalisaatiolle  on  ominaista,  että  niin  sanotuillepoikkeaville kokemuksille tai  tuntemuksille haetaan  lääketieteellisiä  ratkaisuja tai  jopauskomushoidoin pyritään vahventamaan elämänhallinnan tunnetta.

Menestymisen  tavoittelu  sekä  suorituskeskeinen  ja  kilpailuhenkinen  yhteiskuntaylikorostavat varmuutta ja ruokkivat turhaa itsekriittisyyttä. (Tuomainen, Myllykangas,Elo  ja Ryynänen 1999, 46–47.)  Jos esiintymisjännitys  mielletään epänormaaliksi,  niinsille on luonnollista lähteä hakemaan lievennystä terapiasta, lääkityksestä ja esimerkiksi

69

leikkaushoidosta  –  tai  erillisiltä  esiintymisjännittäjille  suunnatuilta  kursseilta.  Tarjontamäärää  kysyntää.  Ovatko  esiintymisjännityskurssit  vankentamassa  kuvaa  siitä,  ettäesiintymisjännitys  on  poikkeavaa  tai  että  sen  lieventäminen  edellyttää  terapiaa  taierityisryhmiä?

Vaikka esiintymiskoulutuksen vaikuttavuutta koskevia tutkimuksia ei kovin runsaastiole,  on  vahvaa  näyttöä siitä,  että esiintymistaitokoulutus vaikuttaa myönteisesti  (esim.Keaten,  Kelly  &  Finch  2000;  Rubin,  Rubin  &  Jordan  1997).  Erityisesti  koulutuksestanäyttävät  hyötyvät  juuri  ne,  joiden  esiintymisjännitys  on  voimakasta  (MacIntyre  &MacDonald  1998).  Koulutus,  jossa  yhdistetään  taitoharjoittelua  ja  erilaisia  tapojalieventää  jännitystä,  näyttäisi  olevan  tehokkaampaa  kuin  koulutus,  jossa  sovelletaanvain  jotakin  tiettyä  menettelytapaa  (Allen,  Hunter  &  Donahue  1989;  Dweyer  2000).Tosin  ristiriitaista  evidenssiäkin  tutkimuksesta on  löydettävissä:  taito­opetus voi  myöslisätä  esiintymisjännitystä,  minkä  on  katsottu  johtuvat  siitä,  että  opetus  voi  nostaaoppijan esiintymiseen  liittyvät  tuntemukset  liian tietoiselle  tasolle  tai kääntää huomionviestintätehtävästä oman toiminnan tarkasteluun. (Kluger & De Nisi 1996.)

Onko käsitys viestintäosaamisesta liian kapea?

Opetuksen  tavoitteena  on  kehittää  osaamista.  Osaaminen  on  aina  tietojen,  taitojen,asenteiden  ja  arvostusten  muodostama  kokonaisuus.  Oppijaa  on  hyvä  ohjatatunnistamaan ja hyväksymään oma vireytymisensä tai jännityksensä. Mutta yhtä tärkeääon  myös  muistaa,  että  esiintymisvarmuus  ei  ole  esiintymistaidon  tae  eivätkäesiintymisjännitys tai ujous sinänsä ole esiintymistaidottomuutta. Esiintymistaito ei olevain  varmuutta  ja  sujuvaa  ilmaisutapaa,  vaan  se  on  myös  sisällön  hallintaa,  taitoavalmistella  puheenvuoro,  kuuntelijoiden  viestintäaloitteiden  havaitsemista  jakuuntelijoiden  huomioon  ottamista  niin  puhe­esityksen  suunnittelussa  kuintoteutuksessakin  (ks.  koontia  tavoista  määritellä  esiintymistaitoja Valkonen  2003,  44–45).

Puheviestinnän opetuksessa on totuttu korostamaan sitä, että esiintymistilanteet ovatvuorovaikutustilanteita.  Näkyykö  tämä  määrittely  myös  siinä,  mitä  esiintymistaitojenopetuksessa painotetaan? Vuorovaikutussuhteisiin  liittyvä kompetenssi (relationaalinenkompetenssi)  korostaa  näkemystä,  jonka  mukaan  osaamisen  tarkasteluyksikkö  eioikeastaan ole  yksilö, vaan  vähintäänkin kahden  ihmisen  viestintäsuhde. (Spitzberg  &Cupach 1989, 5–8; Spitzberg & Dillard 2002). Tämän teoreettisen näkökulman mukaanvoidaan  siis  sanoa,  että  esiintyminen  ei  ole  sinänsä  taitavaa  tai  taitamatonta,  vaansellaiseksi  sen  tekevät  vasta  viestintätilanteeseen  osallistuvien,  niin  esiintyjän  kuinhänen kuuntelijoittensakin, tulkinnat ja arvomäärittelyt.

70

Puhuja  –  jännitti  hän  sitten  tai  ei  –  ei  voi  olla  taitava  yksinään,  vaan  osaaminen”syntyy”  vuorovaikutukseen  osallistuvien  yhteistyönä.  Tämän  näkökulmankorostaminen  esiintymistaitokurssilla  on  erityisen  tärkeää,  vaikka  se  ei  ehkä  olekaanopetustraditiossamme  kovin  vankasti  ollut  esillä.  Esiintymistaitojen  opetustraditio  onkorostanut puhe­esityksiä ikään kuin eräänlaisina näytteinä osaamisesta sen sijaan, ettäoppijoita  olisi  ohjattu  kiinnittämään  huomiota  esitysten  valmisteluprosessiin  jarohkaistu  rauhassa  harjoittelemaan  esiintymisen  osataitoja.  Esiintymistaitojenarvioinnissa  ja  palautteenannossa  on  tarkasteltu  pikemminkin esittämisen  taitoja,esimerkiksi puhujan ilmaisutapaa ja ­tyyliä kuin sisällön taitoja eli sitä, miten hankitaan,arvioidaan  ja  jäsennetään  puhe­esityksen  sisältöä.  Opetuksessa  on  totuttutarkastelemaan vain toista vuorovaikutustilanteen osapuolista, eli huomiota kiinnitetäänlähinnä vain puhujaan ja hänen toimintaansa sen sijaan, että tarkasteltaisiin kuuntelijoitatai yleisöä aktiivisina vuorovaikutusosapuolina.

Esiintymistaitoja koskeva palaute voi heikentää suoritusta ja lisätä jännittyneisyyttä.Näin käy erityisesti silloin, kun oppijan huomio  fokusoituu palautteen vuoksi  itseen  jaomaan  toimintaan  sen  sijaan,  että  se  suuntautuisi  viestintätehtävään  ja  kuuntelijoihin(Kluger  &  De  Nisi  1996).  Jos  esiintymistilanteet  todella  nähdäänvuorovaikutustilanteina,  niin  eikö  esiintymiskoulutuksessakin  pitäisipalautekeskusteluissa  entistä  tietoisemmin  ohjata  myös  kuuntelijoidenviestintäosaamista.  Tällöin  puhe­esitysten  jälkeen  ei  arvioitaisi  ainoastaan  puhujansuoritusta  vaan  pohdittaisiin  myös  sitä,  millaista  yhteistä  ymmärrystävuorovaikutuksessa  rakentui  tai  millaisia  merkityksellisiä  viestintätavoitteita  niinpuhujat kuin kuuntelijatkin saavuttivat. Relevantteja kysymyksiä tai keskustelunaiheitapuhe­esitysten  jälkeen  olisivat  esimerkiksi  seuraavat  kuuntelijalle  suunnatutkysymykset:  Mitä  opit?  Millaiset  kysymykset  jäivät  askarruttamaan?  Mikä  on  sinunnäkemyksesi puhujan esittämästä aiheesta?

Olisiko tarpeen tuulettaa opetustraditiota?

Esiintymistaitojen  opetustraditiossa  on  paljon  sellaista,  mikä  saattaa  pikemminkinlietsoa  kuin  lieventää  esiintymisjännitystä.  Esiintymistaidon  opetustraditio  on  niinmeillä  kuin  muuallakin  korostanut  puhujan  ja  hänen  ilmaisutapansa  keskeistämerkitystä.  Tällaista  puhujan  roolia  korostavaa  näkemystä  voidaan  nimittääesiintymisorientaatioksi. Motleyn (1991, 88–91) mukaan esiintymisorientaatioon liittyymonia  sellaisia  tekijöitä,  jotka  lisäävät  jännittyneisyyttä.  Esiintyjäksi  itsensä  mieltäväpuhuja  voi  pyrkiä  erityisen  esteettiseen,  ehjään,  tyylikkääseen  ja  virheettömäänilmaisutapaan.  Esimerkiksi  sanoissa  sekoamiset,  toistot  tai  jonkin  valmistellun  asian

71

unohtaminen  voidaan  tulkita  epäonnistumisiksi,  jotka  pilaavat  koko  esityksen.Kuuntelijat  nähdään arvioijina,  jotka  tarkkailevat  kriittisesti,  miten  puhuja ”onnistuu”.Toisenlainen  näkökulma  esiintymiseen, vuorovaikutusorientaatio,  korostaa  sen  sijaansitä,  että  tärkeintä  on  välittää  kuuntelijoille  sanoma  eikä  esiintymistilanne  välttämättäedellytä  jotain  ehdottoman  virheetöntä  puhetapaa  tai  erityistä  viestintätyyliä.  (Motley1991, 88–91; Pörhölä 1995, 117–119.)

Korostetaanko  esiintymistaidon  kursseilla  todella  vuorovaikutusorientaatiotaesiintymisorientaation  sijaan?  Onko  esiintymistaidon  opetus  edelleenkin  liianpuhujakeskeistä  ja  normittavaa?  Näin  näyttäisi  olevan.  Esimerkiksi  suomalaistenlukiolaisten  esiintymistaitojen  itsearviointeja  ja  esiintymiseen  liittyviä  arvostuksiakoskevan  tutkimuksen  tuloksista  ilmeni,  että  hyvä  puhuja  ei  nuorten  mielestä  saajännittää  eikä  jännitys  saa  paljastua  kuuntelijoille  (Valkonen  2003,  241).  Lukiolaistenitsearvioinneista  esiintymistaitokokeen  jälkeen  huokui  tyytymättömyys  omaanilmaisutapaan  ja  esiintymisjännityksen  ilmenemiseen.  Opiskelijat  korostivatlevollisuutta  ja  varmuutta  ja  asettivat  turhan  ankaria  normeja  omalle  esiintymiselleen.(Valkonen 2003.) Lukioista ei välttämättä valmistu nuoria,  jotka olisivat harjaantuneetesiintymään,  oppineet  tunnistamaan  ja  hyväksymään  esiintymisjännityksen  tai  joillaolisi  tietoa  esiintymisjännitykseen  liittyvistä  tekijöistä.  Heillä  saattaa  sen  sijaan  ollavahva näkemys siitä, että jännittäminen kielii heikkoudesta.

Arkaillaanko esiintymisjännityksen esille ottamista?

Esiintymisjännityskursseilla  haetaan  todennäköisesti  paitsi  varmuutta  myöshyväksyntää  sille,  millaiselta  itsestä  tuntuu.  Opiskelijoiden  yksilöllistenoppimistarpeiden  huomioon  ottamisen  voisi  olettaa  olevan  kaikenesiintymistaitokoulutuksen  lähtökohtana.  Onko  niin,  että  esiintymistaidon  opetuksessavain  erityiskursseilla  on  sijaa  jännitykselle,  ujoudelle  tai  puhumisen  pelolle?Syrjäyttääkö  esiintymiseen  liittyvien  tietojen  ja  taitojen  opiskelu  tyystinvuorovaikutukseen  liittyvien  asennoitumisten  ja  tunteiden  tai  viestinnän  eettistenkysymysten tarkastelun?

Oppiminen edellyttää aina  jonkinlaista muutosta, eivätkä muutokset välttämättä käykäden  käänteessä.  Joskus  muuttuminen  edellyttää  määrätietoista  ja  pitkäjänteistätyöskentelyä  sekä  epävarmuuden  ja  monenlaisten  epämukavien  tunteiden  sietämistä.Erilaisten  yksilöllisten  tuntemusten  ja  asennoitumisten  tarkasteluesiintymiskoulutuksessa  on  hedelmällinen  lähtökohta  opetuksessa.  Kouluttajalla  onoltava rohkeutta kohdata opiskelijoitten kielteisiäkin tunteita. Esiintymisjännitystä ei saasivuuttaa.  Esiintymisen  ennakoinnin  tuottama  voimakas  ahdistuneisuus  tai

72

jännittyneisyys  nimittäin  todennäköisesti  heikentää  myös  tiedollista  ja  taidollistaoppimista (Greene, Rucker, Zauss & Harris 1998).

Erityisen  tärkeäksi  tekijäksi  esiintymisjännityksen  lievenemisessä on  taitokursseillaosoittautunut  se,  että opiskelijat  saavat  myönteisiä  kokemuksia  sosiaalisesti  vaativastatilanteesta.  Jännittyneisyyden  lievenemiseen  näyttäisi  vaikuttavan  erityisesti  se,  ettäyleisöön  liittyvät  kognitiiviset  käsitykset  ja  tulkinnat  muuttuivat  myönteisiksi.(MacIntyre & MacDonald 1998.) Jotta taito­opetuksesta hyötyisivät ne,  joilla on vahvaesiintymisjännitys,  on  tärkeää  huolehtia  siitä,  että  harjoitustilanteissa  on  tukea  antavayleisö.  Opiskelijoita  pitäisi  ohjata  tekemään  myönteisiä  havaintoja  ja  luomaanpositiivisia  mielikuvia  kuuntelijoista  –  myös  sellaisista  kuuntelijoista,  jotka  itse  ovatesiintymisvarmoja. Ei ole perusteita olettaa,  että vain esiintymistä  jännittävät pystyvättukemaan toisiaan.

Esiintymistaitokurssien  tietoisena  tavoitteena  voisi  olla  myös  viestinnän  eettistenkysymysten  pohdinta.  Erilaisuuden  hyväksyminen  ja  tuen  osoittaminen  ovat  sellaisiaperiaatteita,  joille  esimerkiksi  dialoginen  viestintäetiikka  perustuu  (Johannesen  2002,58–69).  Erilaisuuden  arvostaminen  ja  hyväksyminen  ovat  edellytyksiä  sille,  ettäerilaisissa  ryhmissä  ja  yhteisöissä  voidaan  käydä  avointa  dialogia.  Aito  vuoropuheluedellyttää  lähtökohtaisesti  sitä,  että  hyväksymme  toistemme  erikoislaadun  ja  olemmevalmiit tukemaan toisiamme.

Esiintymiskoulutuksessa  olisikin  syytä  nostaa  viestinnän  eettiset  periaatteet  jaerilaiset kanssakäymisen arvostukset opiskelijoiden pohdittaviksi. Tuen osoittaminen jahavaitseminen ovat niitä vuorovaikutustaitoja, joita erityisen hyvin voitaisiin harjoitellaryhmissä,  joissa  on  niin  arkoja  kuin  varmojakin  esiintyjiä.  Tällaisten  seikkojenhuomioon  ottaminen  opetuksessa  tukisi  todennäköisesti  myös  koulutuksensiirtovaikutusta.  On  nimittäin  niin,  että  ainakin  opintojen  ulkopuolisissaesiintymistilanteissa  esiintymisvarmat  ja  esiintymistä  jännittävät  tulevat  toisensakohtaamaan. Vaikka vertaisryhmän tuki onkin merkittävää, voisi myös kysyä, eikö juuriyliopisto­opinnoissa  pitäisi  valmentaa  opiskelijoita  kohtaamaan  sellaisiavuorovaikutustilanteita,  joihin he osallistuvat myös opintojen ulkopuolella. Oppijoidenjakaminen  erilaisiin  ryhmiin  esimerkiksi  jonkin  niin  yleisen  ominaisuuden  kuinesiintymisjännityksen  suhteen  voi  korostaa  ”me  ja  ne  muut  ­asetelmaa”,  joka  ei  oletarkoituksenmukainen lähtökohta vuorovaikutukselle.

Esiintymistä  jännittävien  kokemuksia  erillisryhmien  tarpeellisuudesta  taikoulutuksen  vaikuttavuudesta  ei  ole  syytä  väheksyä,  mutta  olisiko  tarpeen  suunnataesiintymisjännityskoulutusta  myös  muille  ryhmille?  Ehkä  esiintymisjännityskurssejatarvitsisivatkin  erityisesti  puheviestinnän  kouluttajat,  jotta  he  uskaltaisivatopetuksessaan käsitellä tunteita ja emootioita ja jotta he rohkenisivat luottaa siihen, ettätaito­opetuksesta  voi  olla  hyötyä  silloinkin,  kun  se  saattaa  oppijasta  tuntua  hieman

73

tuskalliselta.  Kenties  turhaa  esiintymisjännitystä  lieventäisi  se,  että  kohdistettaisiinerityishuomiota  niihin,  jotka  ovat  viestintärohkeita.  Olisiko  tarpeen  suunnataesiintymisjännityksen  kursseja  erityisesti  niille  opiskelijoille  ja  opettajille,  jotka  eivätsuvaitse esiintymisjännitystä? Tosin luulen, että niille kursseille ei riittäisi kysyntää.

Kirjallisuus

Allen, M., Hunter, J. E. & Donahue, W. A. (1989) Meta­analysis of self­report data onthe  effectiveness  of  public  speaking  anxiety  treatment  techniques.Communication Education 38, 54–76.

Almonkari,  M.  (2000) Esiintymisvarmuutta  etsimässä.  Yliopisto­opiskelijoidenoppiminen  ja  jännittämisen  kokemukset  esiintymistaidon  kurssilla.Jyväskylän yliopisto. Puheviestinnän lisensiaatintutkimus.

Daly,  J.  A.,  McCroskey,  J.  C.,  Ayres,  J.,  Hopf,  T.  &  Ayres,  D.  M.  (1997) Avoidingcommunication. Shyness, reticence, and communication apprehension. 2P

ndP

ed. Hampton Press: Cresskill.

Dwyer, K. (2000) The multidimensional model: Teaching students to self­manage highcommunication apprehension by self­selecting treatments. CommunicationEducation 49, 72–81.

Greene,  J.  O.,  Rucker,  M.  P.,  Zauss,  E.  S.  &  Harris,  A.  A.  (1998)  Communicationanxiety  and  the  acquisition  of  message­production  skill. CommunicationEducation 47, 337–347.

Johannesen,  R.  L.  (2002) Ethics  in  human  communication.  5th  ed.  Long  Grove:Waveland.

Keaten, J. A., Kelly, L. & Finch, C. (2000) Effectiveness of the Penn State Program inchanging beliefs associated with reticence. Communication Education 49,134–145.

Kluger,  A.  N.  &  DeNisi,  A.  (1996)  The  effects  of  feedback  interventions  onperformance. Psychological Bulletin 119, 254–285.

MacIntyre,  P.  D.  &  MacDonald,  J.  R.  (1998)  Public  speaking  anxiety:  Perceivedcompetence  and  audience  congeniality. Communication  Education  47,359–365.

Motley, M. (1991) Public speaking anxiety qua performance anxiety: A revisited modeland  an  alternative  therapy.  Teoksessa  M.  Booth­Butterfield  (toim.)Communication, cognition and anxiety. Newbury Park: Sage, 85–104.

74

Pörhölä,  M.  (1995) Yksin  yleisön  edessä.  Esiintymisjännitykseen  jaesiintymishalukkuuteen  liittyvät  kokemukset,  käyttäytymispiirteet  javireytyminen  yleisöpuhetilanteessa.  Jyväskylän  yliopisto.  JyväskyläStudies in Communication 2.

Rubin,  R.  B.,  Rubin,  A.  M.  &  Jordan,  F.  F.  (1997)  Effects  of  instruction  oncommunication  apprehension  and  communication  competence.Communication Education 46, 104–114.

Spitzberg,  B.  H.  &  Cupach  (1989).  Handbook  of  interpersonal  competence  research.Springer­Verlag: New York.

Spitzberg, B. H. & Dillard, J. P. (2002) Social skills and communication. Teoksessa M.Allen,  R.  W.  Preiss,  B.  M.  Gayle  &  N.  A.  Burrel  (toim.) Interpersonalcommunication  research:  Advances  through  meta­analysis.  Mahwah:Lawrence Erlbaum, 89–107.

Tuomainen,  R.,  Myllykangas,  M.,  Elo,  J.  &  Ryynänen,  O.­P.  (1999). Medikalisaatio.Aikamme sairaus. Vastapaino: Tampere.

Valkonen,  T.  (1995)  Esiintymisjännityksen  lieventäminen:  rentoutuksestavisualisointiin. Teoksessa  M.  Valo  (toim.) Haasteita  puheviestinnänopetukseen.  Jyväskylän  yliopisto.  Viestintätieteiden  laitoksen  julkaisuja14, 139–153.

Valkonen,  T.  (2003). Puheviestintätaitojen  arviointi.  Näkökulmia  lukiolaistenesiintymis­  ja  ryhmätaitoihin.  Jyväskylän  yliopisto.  Jyväskylä  Studies  inHumanities  7.  (Luettavissa  elektronisesti    http://selene.lib.jyu.fi:8080/vaitos/studies/studhum/9513915468.pdf.)

75

Merja Almonkari, puheviestinnän lehtoriRiitta Koskimies, suomen kielen ja viestinnän lehtoriESIINTYMISTÄ JÄNNITTÄVILLE SUUNNATTUJEN KURSSIENTARJONTA JA  KOKEMUKSET 2003–2004

Merja Almonkari, FL, puheviestinnän lehtori, Jyväskylän yliopisto(merja.almonkari@jyu.fi)

Riitta Koskimies, FM, suomen kielen ja viestinnän lehtori, Turun kauppakorkeakoulu(riitta.koskimies@tse.fi)

Helmi­maaliskuussa  2004  kerättiin  tietoa  esiintymistä  jännittäville  yliopisto­opiskelijoille  suunnatusta  puheviestinnän  opetuksesta  ja  muusta  esiintymisjännittäjienryhmätoiminnasta  lukuvuonna  2003–2004.  Tavoitteena  oli  kattavasti  tilastoidajärjestetty koulutus. Saadun  tuloksen perusteella  voidaan arvioida  tulevan koulutuksentarve, kouluttajakoulutuksen tarve ja jakaa tietoa erityyppisten kokeilujen tuloksista.

Kyselylomake  lähetettiin  sähköpostitse kahdessa  Kehrä­hankkeenkouluttajakoulutustilaisuudessa mukana olleille sekä laajasti yliopistojen puheviestinnänopettajille  ja  YTHS:n  psykologeille.  Lisäksi  kyselylomaketta  pyydettiin  jakamaanedelleen sellaisille henkilöille, jotka ovat järjestäneet ko. kursseja.

Kyselylomake  sisälsi  yhdeksän  kurssin  järjestelyjä  koskevaa  tilastoivaa kysymystä,kymmenen  sisältöä,  kurssien  onnistumista  ja  tulevaisuutta  koskevaa  kysymystä  sekäavoimen kysymyksen ehdotuksille, yhteistyökokemuksille jne.

Vastauksia tuli 40 kpl. Vastaajista 23 oli ollut mukana järjestämässä kursseja, 17 ei.Kursseja  järjestäneistä  3 oli  järjestänyt  niitä  muille  kuin  yliopisto­opiskelijoille,  muttakokemukset  kurssien  tarpeesta  ja  sisällöistä  olivat  näissäkin  vastauksissa  varsinsamansuuntaisia. Kysymyksistä kaksi oli suunnattu niille, jotka eivät ole järjestäneet ko.koulutusta.  Heiltä  kysyttiin,  olisiko  koulutukselle  ollut  tarvetta  ja  jos  olisi,  mikä  onestänyt kurssien järjestämisen.

Kursseja järjestäneet

Esiintymistä  jännittäville  opiskelijoille  suunnattuja  puheviestinnän  kursseja  onjärjestetty  lähes kaikissa Suomen  yliopistoissa  (ei  tietoa: Kuvataideakatemia, Sibelius­

76

Akatemia,  Svenska  handelshögskolan,  Taideteollinen  korkeakoulu  jaTeatterikorkeakoulu).

Kurssin nimi

Jännittäjille,  ujoille,  aroille  tai  epävarmoille  esiintyjille  suunnatut  kurssit  on  nimettyyliopistoissa  monella  eri  tavalla  –  vastauksista  löytyi  yhteensä  14  erilaista  kurssinnimeä. Suosituin nimi oli Esiintymisvarmuuden kehittäminen, jota oli käytetty viidessäyliopistossa. Muita nimiä olivat seuraavat:

• Esiintymisjännityksen kohtaaminen• Esiintymisjännitys kuriin• Esiintymisvarmuutta  etsimässä• Etkö sanotuksi saa• Ilmaisun vapauttamisen kurssi• Jännittämisryhmä• Jännitystä elämässä• Opi nauttimaan esiintymisestä• Puheviestinnän kurssi jännittäjille ja ujoille• Puheviestinnän perusopintojakso/ujot• Rohkeutta esiintymiseen• Suullisen ilmaisu harjoitukset/ erityisryhmä jännittäjille• Työnhakuryhmä jännittäjille.

Ilmeisesti  kurssien  järjestäjät  ovat  kokeneet  pientä  ristiriitaa  kurssin  nimeämisessäpyrkiessään  sekä  informatiiviseen  että  myönteiseen  nimeen.  Jos  nimessä  käytetäänsanoja jännittäjä,  ujo,  arka, juuri  tuollaisiksi  itsensä  kokevat  opiskelijat  löytäväthelposti  kurssin.  Opintorekisterin  otteessa  työnhaun  yhteydessä Puheviestinnän  kurssiujoille  ja  jännittäjille  voi  kuitenkin  olla  leimaava  ja  työnsaantia  rajoittava.  Eräässävastauksessa  kerrottiin  työnantajan  kysyneen  opiskelijalta,  kykeneekö  hän  ollenkaanasiakaspalveluun  ujoutensa  vuoksi.    Jos  kurssin  nimi  puolestaan  onEsiintymisvarmuuden  kehittäminen,  sinne  saattavat  kurssin  nimen  perusteella  etsiytyäesiintymistä paljon harrastavat, kokeneet puhujat, jotka haluavat hioa taitojaan edelleen.Yhdessä  yliopistossa  olikin  päädytty  ratkaisuun,  jossa  kurssista  tiedotettiin  yliopistonsisällä  nimellä Puheviestinnän  kurssi  ujoille  ja  jännittäjille,  mutta opintorekisteriin  semerkittiin nimellä Esiintymisvarmuuden kehittämisen kurssi.

77

Kurssin kesto ja ryhmäkoko

Kurssin  kestot  vaihtelevat  4–40  tuntiin.  Lyhyimmät  kurssit  ovat  parin  kokoontumisentyönhakuryhmiä  tai  iltapäivätapahtumia.  Suurin  osa  kursseista  on  pituudeltaan  yli  20tuntia. Tyypillisin kurssin pituus on 20–28 tuntia.

Yksittäinen  kokoontuminen  kestää  kahdesta  kolmeen  tuntiin,  enemmistö  kallistuukolmen tunnin kokoontumisten kannalle.

Varsinaisten  tapaamisten  lisäksi  kurssiin  kuuluu  usein  itsenäistä  työskentelyä  jamuutamassa  yliopistossa  on  kurssin  tukena  käytetty  myös  työskentelyä  verkossa.Kurssiryhmien koko vaihteli 6–20. Suosituin koko oli 10–12 opiskelijan ryhmä. Vuonna2003 kursseille mahtui yhteensä noin 500 opiskelijaa.

Tiedottaminen

Ryhmistä  oli  tiedotettu  monin  tavoin.  Lähes  kaikki  kursseja  järjestäneet  olivatkäyttäneet useita eri tiedotuskanavia. Suosittuja kanavia olivat seuraavat:

• opinto­opas• esite, lennäkki, juliste• ilmoitustaulut  (yliopiston, laitosten, kielikeskuksen ja YTHS:n)• www­sivut (rekrytointipalvelujen, laitosten, kielikeskuksen)• sähköpostilistat (ylioppilaskunnan, ainejärjestöjen, yliopiston lista 1. ja 2.

vuoden opiskelijat)• henkilökohtainen neuvonta (YTHS:n henkilökunta)  ja ”viidakkorumpu”.

Suurin osa kurssiryhmistä  tuli  täyteen  hyvin  nopeasti  ja  osanottajia  jouduttiin  jopakarsimaan  esimerkiksi  hakemuksen  avulla.  Viidessä  tapauksessa  kurssiryhmä  jäivajaaksi eli enemmänkin olisi otettu.

Huomiota  tulisi  kiinnittää  myös  ”normaalitarjonnassa”  olevien  puheviestinnänkurssien sisältökuvauksiin. Maininta siitä, että kurssilla käsitellään esiintymisjännitystä­  monien  taitotavoitteiden  edellä,  voisi  rohkaista  myös  itsensä  jännittäjäksi  mieltävääopiskelijaa kuitenkin aloittamaan kurssin sen sijaan että siirtää sitä viimeisiin kursseihinennen valmistumista.

78

 Opintosuoritus ja arvostelu

Noin  puolet  järjestetyistä  kursseista  katsottiin  opintosuorituksiksi  ja  niistä  sai  1–2opintoviikkoa.  Opintojaksolla  opiskelija  saattoi  suorittaa  tiedekuntansatutkintovaatimusten kohdan äidinkielen puheviestinnän kurssista.

Arvosana  annettiin  vain  kolmessa  tapauksessa,  hyväksytty/hylätty­arviointiakäytettiin neljässä tapauksessa, loput eivät arvioineet kurssia mitenkään.

Yliopistojen  ja  korkeakoulujen  kurssit  olivat  maksuttomia,  YTHS:n  järjestämistäryhmistä perittiin opiskelijoilta käyntimaksu.

Järjestäjät ja opettajat

Jännittäjille  suunnattujen  kurssien  järjestäjinä  on  kaiken  kaikkiaan  kyselyssä  mainittuseuraavat tahot:

• Kehrä,  valtakunnallinen projekti tai paikallinen Kehrä­ryhmä• YTHS• yliopisto tai korkeakoulu• kielikeskus• tiedekunta• laitos• ylioppilaskunta• opiskelijapalvelut, ura­ ja rekrytointipalvelut• Nyyti ry• Evankelis­luterilaisten seurakuntien oppilastyö.

Kursseja  on  järjestetty  seuraavilla  paikkakunnilla:  Helsinki,  Joensuu,  Jyväskylä,Kuopio, Lappeenranta, Oulu, Rovaniemi, Savonlinna, Tampere, Turku. Kehrän tukemiakursseja on järjestetty Tampereella, Savonlinnassa, Rovaniemellä, Turussa ja Oulussa.

Puolet  kyselyyn  vastanneista  on  järjestänyt  jännittäjien  ryhmiä  YTHS:n  japuheviestinnän  opettajan  yhteistyönä.  Puheviestinnän  opettajat  ovat  olleet  työssäjollakin  yliopiston  laitoksella  tai  kielikeskuksessa.  Toinen  puoli  koostuu  yksintoimijoista:  YTHS,  kielikeskus,  laitos  tai  opiskelijapalvelut  on  mainittu  kurssinjärjestäjänä.

Jännittäjille  suunnattuja  kursseja  ovat  vetäneet  toisaalta  psykologit  ja  toisaaltapuheviestinnän  opettajat,  jotka  ovat  tyypillisesti  puheviestinnän  maistereita  tailisensiaatteja.

79

YTHS:n  psykologin  ja  puheviestinnän  opettajan  yhteistyö  on  toteutunut  monin  eritavoin.  Joissakin  tapauksissa  toinen  on  ollut  päävastuussa,  toinen  enemmän”vierailevana”  asiantuntijana  kurssilla.  Kursseja  on  valmisteltu  myös  tiiviissäyhteistyössä alusta  loppuun.   Opiskelijaryhmää on ohjattu esimerkiksi vuoroviikoin tainimettyinä  kokoontumiskertoina.  Myös  molempien  läsnäolo  koko  kurssin  ajan  ontoteutunut muutamalla paikkakunnalla.

 Rahoitus

Kursseja  on  järjestetty  etupäässä  Kehrän  hankerahoituksella  (5  kurssia)  tai  osanapsykologin  (YTHS)  tai  puheviestinnän  opettajan  (palkanmaksajana  yliopistontiedekunta,  laitos  tai  kielikeskus)  normaalia  työvelvollisuutta    (8  kurssia).  Muitarahoituslähteitä ovat olleet  Raha­automaattiyhdistys ja ev.­lut. seurakuntien oppilastyö.

Kurssin työmuodot, tavoitteet ja pääsisällöt

Järjestettyjen kurssien työmuotona on pääsääntöisesti ollut• keskustelu• harjoitukset (rentoutuminen, mielikuvaharjoitukset ja kognitiivinen

modifikaatio)• esiintymisharjoitukset ja niistä annettu palaute.

Keskustelut nousevat keskeisenä työmuotona esiin kaikissa vastauksissa. Keskustelujentavoitteena  tuntuu  olleen  ”esiintymisjännityksen  demystifiointi”.  Niissä  mainitaankäsitellyn  muun  muassa  jännittämisen  määritelmiä,  syitä,  oireita,  aiheesta  tehtyjätutkimuksia  sekä  jännittämisen  lieventämiskeinoja.  Toisena  tavoitteena  vastauksissatoistuu opiskelijoiden ajattelumallien muutosprosessin tukeminen. Pääsisältönä on ollutkokemusten kertominen, ajattelutapojen tunnistaminen ja yhtäläisyyksien havaitseminensekä ohjaajan esiin tuomat ajattelutavan muutosmahdollisuudet.

Kaikissa  ryhmissä  on  tehty  harjoituksia:  opeteltu  rentoutumiskeinoja,  aloitettukognitiivista modifikaatiota ja tehty mielikuvaharjoituksia. Tavoitteeksi mainittiin muunmuassa  omaan  jännitykseen  tutustuminen  ja  jännittämisen  kanssa  pärjäämisentukeminen. Toiminnalliset harjoitukset ja ryhmätyöt mainitaan useimmissa vastauksissa.Kehollisuus  on  vahvasti  kaikissa  vastauksissa  taustalla:  jännitykseen  tuntemuksenapyritään vaikuttamaan sekä tiedon että kehollisten oivallusten avulla.

Pyrin  siihen,  että  esiintymistilanteessa  opiskelijalla  olisi  varmuuden,keskittymisen, rentouden ja innostuksen tunne.

80

Esiintymisharjoitukset  mainitaan  kaikissa  puheviestinnän  opettajien  vastauksissa.Harjoitusten  kautta  on  pyritty  korostamaan,  että    esiintyminen  on  taito,  jossa  voikehittyä,  sekä  pyritty  hahmottamaan  ja  vahvistamaan  kunkin  omaa  viestijäkuvaa.Harjoituksia  ei  ollut  eritelty  kovin  paljon,  joku  mainitsi  kuitenkin,  että  on  keskityttyosataitoon kerrallaan.

Joillakin  kursseilla  on  käytetty  myös  teatteri­ilmaisun  tai  draamapedagogiikanmenetelmiä.  Luennointia  mainittiin  olleen  vain  kahdella  kurssilla.  Näissä  tapauksissaesiintymisjännitystä  oli  käsitelty  yliopiston  kaikille  puheviestinnän  ryhmille  yhteiselläluennolla. Keskustelu näyttää siis olevan teoreettisen tiedon välittämisen yleisin muoto.

Jotkut  vastaajista  olivat  miettineet  eroja  tavallisten  ja  jännittäjille  suunnattujenpuheviestintäryhmien  välillä.  Näyttäisi  siltä,  että  keskeisin  ero  on  palautteenantamisessa.  Yhdessä  vastauksessa  mainitaan,  ettei  videoituja  harjoituksia  katsottuluokassa  ja  yksi  vastaajista  kertoo  käyttävänsä  voimavarakeskeisen  palautteenperiaatteita.  Myönteisen  esiintymiskokemuksen  kartuttamisen  merkitys  oli  esillä  läheskaikissa  vastauksissa.  Ilmeisesti  kouluttajat  joutuvat  tavallista  tarkemmintasapainoilemaan  myönteiseksi  koettavan  mutta  uskottavan  palautteen  antamisessa.Kurssin pehmeämpää alkua  ja  avoimen  ilmapiirin  merkitystä myös korostettiin. Muitamainintoja  eroista  ei  ollut.  On  siis  oletettavaa,  että  jännittäjille  suunnattujen  kurssienharjoitukset  eivät  poikkea  muista  harjoitusryhmistä,  vain  niiden  valinnoissa  jatoteutuksessa otetaan huomioon ryhmäläisten erityistarpeet.

Vaikka  kurssin  tavoitteita  ei  suoraan  kysytty,  osa  vastaajista  oli  kirjannut  nevastaukseensa seuraavaan tapaan:

Kurssi  tähtäsi  myönteisten  esiintymistilanteiden  luomiseen  jaitsetuntemuksen  lisääntymiseen  keskustelujen  ja  käytännön  harjoitustenkautta.

 Tavoitteena  oli  oman  jännittämisen  kanssa  pärjäämisen  tukeminen,turvallisten tilanteiden luominen esiintymisen osataitojen harjoitteluun.

Järjestettyjen kurssien eniten mainitut sisällöt ovat• esiintymisjännityksen ”teoria”• esiintymisharjoitukset• rentoutusharjoitukset• kognitiivinen modifikaatio.

Sisältöjen painottuminen näin saattaa johtua siitä, että puheviestinnän kouluttajia olivastaajissa  enemmän  kuin  psykologeja.  Vain  muutaman  maininnan  saivatmielikuvaharjoitukset  ja  äänenhuolto.  Äänenhuollon  vähäinen  osuus  herättää

81

kysymyksiä  siinä  mielessä,  että  monet  jännittäjät  kertovat  juuriäänen”menetys”kokemuksista  tilanteina,  joiden  jälkeen  esilläoloa  on  alkanut  jännittääerityisesti.

Seuraavassa on  yhdestä  vastauksesta  poimittu  mukava  esimerkki  kurssin  sisällöstä,jossa  on  yhdistetty  monia  työtapoja  ja  sisältöjä  (psykologin  ja  puheviestinnänkouluttajan yhteiskurssi):

• esiintymisjännityksen oireet ja omat kokemukset siitä• fysiologinen vireytyminen• jännityksen psykologiaa: pelko tunteena, sisäinen puhe, muutoksen tie• rentoutuminen• pohtimistehtäviä, joissa haastetaan kliseitä ja selityksiä• pieniä esiintymisharjoituksia• valmistautuminen puhe­esitykseen• havainnollistaminen ja oman alan tieteellisen käsitteen esittäminen

(videopalaute)• puhe­harjoitus.

Kurssien suunnittelun lähtökohdat

Kurssien  järjestäjiä  pyydettiin  kertomaan,  minkälaisiin  perusoletuksiin  ja  lähtökohtiinhe  perustavat  opetuksensa.  Avoimeen  kysymykseen  oli  vastattu  monin  tavoin,  jotenyhteenvedon tekeminen oli vaikeaa. Seuraavat maininnat ovat suoraan vastauksista:

• Jännitystä ei voi mitata vaan arvio määrästä on henkilökohtainen.• On hyvä,  kun ryhmässä on hyvä henki ja kokeneemmat kannustavat arempia.• On  tärkeää,  että  kaikkein  arimmatkin  saavat  harjoituksensa  tehtyä,  ja  saavat

edes jonkin myönteisen kokemuksen.• Tieto auttaa ymmärtämään ilmiötä.• Tarvitaan neuvoja haitallisen esiintymisjännityksen hallintaan.• Ryhmään  ei  tuoda  uutta  tietoa  ulkoapäin  vaan  ryhmä  aktivoidaan  itse

tuottamaan tieto.• Tarkoituksena ei ole jännityksestä eroon pääseminen vaan sen hyväksyminen.• Tällainen  kurssi  auttaa  eniten  niitä,  joilla  jännitys  johtuu  lähinnä  vähäisestä

harjaantuneisuudesta ja epärealistisista itseen kohdistetuista odotuksista.• Ajattelun  muutos  on  ratkaisevaa,  koska  se  vaikuttaa  välittömästi

käyttäytymiseen.• Ujous ei ole vika vaan persoonallinen ominaisuus.• Esiintyä voi vaikka jännittää.

82

• Tutkimustiedon  jakamisen,  taitojen  kartuttamisen  (harjoittelu)  ja  kokemustenjakamisen avulla asia tehdään tutummaksi ja siten myös helpommaksi.

• Kurssilla kuljetaan itsetuntemukseen tähtäävää tietä, jolla pelko tulee tutuksi.

Psykologien  vastauksissa  toistui  lähtökohtana  poikkeuksetta  kognitiivinenmodifiointi.  Yhteistä  vastauksissa  on  uskominen  myönteisten  kokemusten  voimaan  jatoiminnallisen  työskentelyn  kautta  saavutettaviin  pitkäaikaisiin  vaikutuksiin.Tiivistetysti  voidaan  sanoa,  että  vastaajat  tuntuvat  uskovan  kolmen  elementinyhteisvaikutukseen:  lisäämällä  tietoa  jännityksestä  ja  peloista,  harjaannuttamallaviestintätaitoja  ja  uudelleen  muokkaamalla  omaa  ajattelutapaa  itsetuntemus  ja  keinotselviytyä esiintymistilanteista lisääntyvät.

Kursseilla käytetty materiaali

Vastausten  mukaan  yleisin  kursseilla käytetty  materiaali  on  aihepiiristä  jaetut  erillisetmonisteet.  Kirjaa  ei  ollut  yhdelläkään  kurssilla  lukemistona  eikä  oheismateriaalina.Tavallisessa  yliopistojen  opetussuunnitelman  mukaisessa  mutta  ujoille  suunnatussaopetuksessa  oli  käytetty  tavallista  kurssimonistetta,  jos  sellainen  oli  käytettävissä.Aihetta käsitteleviä artikkeleita oli  jaettu  luettavaksi useilla kursseilla,  samoin niitä olikäytetty  keskustelun  kirvoittajina.  Kirjallisuusluettelo  oli  jaettu  joillakin  kursseilla.Kahdessa  vastauksessa  mainittiin,  että  koska  asioita  työstetään  opiskelijoiden  omienkokemusten pohjalta, tuotetaan tavallaan materiaali itse.

Omina  tietolähteinään  useampi  puheviestinnän  opettaja  mainitsee  Maili  PörhölänväitöskirjanTP

6PT, Merja Almonkarin  lisensiaattityönTP

7PT, Tarja Valkosen tutkimukset TP

8PT, Maarit

Valon ja Almonkarin teoksenTP

9PT sekä Kristina Kuntun ja Totte Vadénin ns. Kehrä­päivän

materiaalit  (7.2.2003  Helsinki,  luettavissa  tässä  julkaisussa)  sekä  yksittäiset  artikkelit.Yleisesti  käytettyä  kursseille  sopivaa  oheismateriaalia  ei  siis  ole.  Toisaalta  yksikäänvastaajista ei sellaista kaivannutkaan.

TP

6PT Pörhölä, M. (1995) Yksin yleisön edessä. Esiintymisjännitykseen ja esiintymishalukkuuteen liittyvät

kokemukset, käyttäytymispiirteet ja vireytyminen yleisöpuhetilanteissa. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto.TP

7PT Almonkari, M. (2000) Esiintymisvarmuutta etsimässä. Yliopisto­opiskelijoiden oppiminen ja

jännittämisen kokemukset esiintymistaidon kurssilla. Lisensiaattityö. Jyväskylän yliopisto.TP

8PT Valkonen, T. (1995) Esiintymisjännityksen lieventäminen: rentoutuksesta visualisointiin. Teoksessa

Haasteita puheviestinnän opetukseen, toim. Maarit Valo, 139–153. Jyväskylän yliopisto.Viestintätieteiden laitoksen julkaisuja 14.TP

9PT Valo, M. & Almonkari, M. (1995) Puheviestinnän tietoa ja taitoa. Otava: Helsinki.

83

Opiskelijoiden palaute ja jatkotoiveet kursseista

Jatkosuunnittelun  kannalta  on  tärkeä  tietää,  mikä  kursseissa  on  ehdottomastisäilyttämisen  ja  tavoittelemisen  arvoista.  Siksi  vastaajia  pyydettiin  kertomaan,  mikäpalautteen  mukaan on ollut hyvää.  Kiitosta  saaneet  seikat ovat  seuraavassa  luettelossajärjestyksessä eniten mainintoja saaneesta alkaen.

Kursseissa on ollut hyvää• turvallinen ja luottamuksellinen ilmapiiri• kokemusten jakaminen• harjoitusten runsaus• kannustava palaute.

Monissa  vastauksissa  viitataan  siihen,  että  opiskelijat  kokevat  hyvin  helpottavaksisen,  että  tietävät  kaikkien  ryhmässä  jännittävän.  Muiden  kokemuksista  kuuleminen  jasen  oivalluksen  syntyminen,  että  en  ole  yksin  ongelmani  kanssa,  rohkaiseeosallistumaan  keskusteluun.  Konkreettisuus,  mielekkyys  ja  hyödyllisyys  mainitaanmonessa  vastauksessa  samassa  yhteydessä,  esimerkiksi  mainintana  ”jo  lyhyellä  ajallaopiskelijat  ovat  huomanneet  muutosta  itsessään”.  Myös  harjoitusten  vähittäistävaikeutumista arvostettiin.

Opiskelijoilta tulleet ehdotukset kurssien kehittämiseksi ovat yksimieliset:• lisää kursseja• pidempiä kursseja• enemmän harjoituksia• kurssit säännöllisesti järjestettäviksi.

Toisaalta  joissakin  vastauksissa  viitataan  siihen,  että  opiskelijat  ymmärtävät,  ettäkurssien  järjestämisessä on kyse niukkojen varojen suuntaamisesta.   Kurssien tarve ontodistettu  jo  muissa  tutkimuksissa,  mutta  juuri  järjestäjien,  tässä  tapauksessayliopistojen, YTHS:n ja rekrytointipalvelujen, haasteena on saada kurssit markkinoituaoikein.  Samoin  haasteena  on  löytää  kurssille  riittävä  laajuus  ja  sisällön  optimaalinentasapaino. Tämä löytynee kunkin työparin työtapojen mukaan ja kokeilujen myötä.

Kouluttajakoulutus

Vuoden  2003  aikana  järjestettiin  kaksi  koulutustilaisuutta  jännittäjäryhmien  vetäjille.Niihin  kumpaankin  kutsuttiin  sekä  psykologeja  että  puheviestinnän  kouluttajia.

84

Helsingissä 7.2.2003 järjestetyssä tilaisuudessa psykologi ja yleislääkäri kertoivat omantieteenalansa ja ammattinsa näkökulmasta jännittämisestä ja puheviestinnän kouluttajanjohdolla  perehdyttiin  kurssikokemuksiin  ja  harjoituksiin  (artikkelit  tässä  julkaisussa).Jyväskylässä 18.10.2003 kuultiin taas luento jännittämisestä viestinnän näkökulmasta jatyöryhmässä  vaihdettiin  kokemuksia  käynnistyneistä  ryhmistä.  Helsingissä  osallistujiaoli 38 ja Jyväskylässä 30 + 15.

Kyselyssä haluttiin selvittää, miten näiden päivien anti koettiin ja mitä tukea kurssienjärjestäjät  tarvitsisivat  jatkossa.  Vastauksissa  toistuvat  neljä  seikkaa:  eri  puolellaSuomea  toimivien  kollegojen  tapaamisen  merkitys,  tiedon  saanti,  käytännön  vinkkiensaanti  ja  voimien  saaminen  siihen,  että  on  jaksanut  joko  jatkaa  tai  aloittaa  kurssienjärjestämisen.

Helsingin  päivän  ohjelman  monipuolisuus  eli  asian  käsittely  monien  ammattiennäkökulmasta,  saa vastauksissa paljon  kiitosta.  Kurssien  järjestäjät  näyttävät  toimivanomissa  organisaatioissa  ainoina  tai  lähes  ainoina  ammattinsa  edustajina.  Varsinkinpuheviestinnän kouluttajat vaikuttavat arvostavan erittäin paljon kollegoiden tapaamistaja kokemusten vaihtamista.

Helsingin päivän aikana luodut paikalliset kontaktit näyttävät olleen hedelmällisiä javastaajat  raportoivat  useiden  niistä  johtaneen  yhteistyössä  toteutettujen  kurssienaloittamiseen.   Kahdessa puheviestinnän kouluttajan vastauksessa todetaan pettyneenä,että  innostunut  yhteydenotto  YTHS:n  psykologiin  tuotti  pettymyksen.  Näissäkummassakin tapauksessa kyse oli paikkakunnasta, josta psykologi ei ollut osallistunutHelsingin päivään.

Olen  osallistunut  molempiin  tilaisuuksiin,  ja  saanut  niistä  paljonajateltavaa  ja  teoriatietoakin  (esim.  psykologin  luennot  sekä  YTHS:nlääkärin  luento  lääkehoidoista)  ­  mutta  myös  konkreettisiaratkaisuvaihtoehtoja moniin opetuksen käytännön järjestelyihin.

Olin  jo  pidempään  hautonut  mielessäni  tällaisen  harjoitusryhmänperustamista meillekin, koska tarve tällaisille ryhmille on niin ilmeinen.Nämä koulutukset rohkaisivat ja  innostivat lopulta tarttumaan tuumastatoimeen.

Arvio jännittäjäryhmien tarpeesta

Valtakunnallisista selvityksistä saatujen tietojen lisäksi haluttiin selvittää opiskelijoidenkanssa  toimivien  käsityksiä  esiintymisjännittäjille  suunnattujen  kurssien  tarpeesta.

85

Esimerkiksi  Helsingissä  toimivan  Nyyti  ry:n TP

10PT  päivystyksen  yhteydenottosyistä

jännittäminen  on  2–3  prosentin  luokkaa.  Vastauksissa  tuli  taas  esiin  tieto,  että  osaopiskelijoista  ei  pysty  suorittamaan  sellaisia  kursseja,  joissa  edellytetään  esiintymistäryhmän  edessä.  Todettiin  myös,  että  esiintymispelko  on  ääritapaus,  mutta  "useimmatopiskelijat tarvitsevat ohjausta luontevaan ja vapautuneeseen esiintymiseen".

Tieteenalakohtaisista  eroista  saatiin  myös  viitteitä.  Esimerkiksi  luokan­  jalastentarhanopettajan  koulutuksessa  tarvetta  jännittäjäkoulutukseen  ei  ole  ollut  kuinsatunnaisesti.  Siksi  on  tarpeen,  että  tarjolla  olisi  myös  esimerkiksi  ura­  jarekrytointipalvelujen tarjoamia kaikille opiskelijoille tarjolla olevia kursseja.

Vastauksissa  pohdittiin  myös  yliopistojen  puheviestintäkurssien  pakollisuutta.Kokemuksen  perusteella  on  selvää,  että  vapaaehtoisille  kursseille  eivät  hakeutuisiopetusta  eniten  tarvitsevat.  Kurssien  pakollisuus  on  siis  perusteltua,  mutta  kaikkeinujoimpia  varten  on  hyvä  olla  olemassa  ns.  jännittäjäkurssi,  jottei    tämän  opintojaksonvuoksi opiskelu viivästy.

Vastauksissa  arveltiin,  että  valtaosa  jännittäjistä  on  niitä,  jotka  tarvitsevat  lähinnätukea ja kannustusta ­ ja harjaantumista:

Suurin  osa  ihan  tavallisille  puheviestinnän  kursseille  osallistuvistayliopisto­opiskelijoista  kertoo  jännittävänsä  yleisölle  esiintymistä.Joukossa  on  varmasti  myös  heitä,  jotka  kokevat  esiintymisen  erityisenongelmalliseksi  ja  jännittäväksi  tilanteeksi.  (Olen  tavannut  useitaopiskelijoita,  jotka kertovat käyttävänsä mm. beetasalpaajia  jännityksenlieventämiseksi.)  Jännittäjät  eivät  välttämättä  ole  saaneet  riittävästitietoa  esiintymisjännityksestä,  heillä  voi  olla  vääristynyt  kuva  omistaesiintymistaidoistaan  tai  heidän  esiintymiskokemuksensa  voi  ollaniukkaa.  Negatiiviset  esiintymiskokemukset  voivat  vain  pahentaajännitystä  ja  sen  vuoksi  erityisesti  jännittäjille  suunnatut  ryhmät  ovattarpeellisia. Vertaisryhmän kokoon saaminen on tärkeää, jotta jännittäjäthuomaavat,  etteivät  he  ole  yksin  asiansa  kanssa  ja  voivat  harjoitellaesiintymistä  turvallisessa  ilmapiirissä  ilman  nolatuksi  tulemisen pelkoa.Ryhmässä  voitaisiin myös  oikeasti  edetä  ryhmäläisten  tahtiin  ja  heidänhaluamallaan tavalla.

Kurssien järjestämisen esteet

Oli  ennakolta  arvattavissa,  että  tärkeimmiksi  kurssien  järjestämisen  esteiksiosoittautuvat  resurssiongelmat,  lähinnä  raha.  Useita  mainintoja  oli  siitä,  ettäyliopistoissa  asiaa  ei  nähdä  tärkeänä.  Osaavan  vetäjän  puuttuminen  esti  järjestämisen

TP

10PT Pääkaupunkiseudun opiskelijoiden hyvinvoinnin tukikeskus. Valtakunnallinen laajenemishanke

käynnissä vuoteen 2006 mennessä (www.nyyti.fi).

86

neljän  vastauksen  mukaan.  Myös  ennakkoluulot  ja  asian  vähäinen  tunteminenmainittiin.

Mikä  olisi  kauheampaa,  kuin  ujo  ja  arka  henkilö  pakotettaisiin"karaistamaan"  itseään  ja  esitelmöimään  luokan  eteen?  On  myösmahdollista,  että  päättävällä/rahoittavalla  taholla  on  juuri  tällainenvirheellinen  käsitys  ujojen  ryhmästä.  Ennakkoluulot  varmaan  yksisuurista syistä myös.

Arvio kouluttajien tarvitsemasta tuesta ja koulutuksesta

Kaikkia  vastanneita  pyydettiin  arvioimaan,  mitä  koulutusta  tai  tukea  he  tarvitsevatjännittäjäryhmien ohjaamiseen. Osalla  vastaajista  ei ollut  itsellään kokemusta  ryhmienohjaamisesta. Suurin osa vastaajista oli kuitenkin osallistunut Helsingissä helmikuussa2003 järjestettyyn tilaisuuteen.

Vastauksista  kävi  ilmi,  että  vuoden  aikana  järjestetyt  kouluttajakoulutustilaisuudetolivat onnistuneet hyvin. Varsinkin helmikuun yleisesti ”Kehrä­tilaisuudeksi” nimettyäpäivää  pidettiin  onnistuneena,  koska  jännittämistä  oli  käsitelty  eri  alojen  kannalta  jatoisaalta  päivään  oli  sisältynyt  niin  ajatustenvaihtoa  kollegoiden  kanssa  kuinkäytännöllisiä opetusvinkkejä.

Kaikki  kursseja  järjestäneet  olivat  vastanneet  koulutustarvekysymykseen.  Kaikkipitivät  jatkuvaa  teoreettista  koulutusta  sekä  jonkinlaista  yhteydenpitoa,  kollegatukea,tarpeellisena. Lisätapaamisia tunnuttiin kaipaavan juuri näissä kahdessa tarkoituksessa.Useita mainintoja saivat seuraavat lisäkoulutusmuodot:

• erityisluennot, tietoiskut• verstastyyppinen työskentely• verkkosivut• keskustelu ja kokemusten vaihtaminen kollegoiden kanssa.

Erityisluentoja uusista ja vanhoistakin teemoista kaivattiin, samoin tietoiskuja uusistatutkimustuloksista,  niin  psykologian  kuin  puheviestinnän  alalta.  Yhden  vastaajankäyttämällä verstas­sanalla tarkoitetaan tässä yhteydessä paljon pyydettyä konkreettistaharjoitusideoiden  ja  toteuttamistapojen  vaihtamista. Harjoituksia  haluttaisiin myös  itsekokeilla,  olipa  joku  toivonut  saavansa  tietää  harjoituksia,  joiden  avulla  voisi"vahingossa"  esiintyä.  Yhteistä  verkkosivua  linkkeineen  pidettiin  hyvänä.  Toisaaltarealistisesti  todettiin,  että  "arjen  tohinassa"  ei  aina  ehdi  tai  muista  sivuilla  käydä.Yhteistä  verkkosivua  linkkeineen  pidettiin  hyvänä  keskustelu­  jaaineistonjakofoorumina.  Se  tuo  kollegojen  tuen  lähelle  ja  on  käytettävissä  koskatahansa.  Mahdollisuuksia  kokemusten  vaihtamiseen  toivottiin  lähes  kaikissa

87

vastauksissa.  Toisten  onnistumisista,  ideoista,  mokistakin  haluttaisiin  kuulla,  yhdessäpohtien kehittää kunkin omaa työtä.

Yhteenvetona  näyttää  siltä,  että  noin  kerran  vuodessa  pidettävä  teoreettisempialuentoja, vertaistyöskentelyä  ja  kollegiaalisia  keskusteluja  sisältävä koulutuspäivä olisitarpeellinen. Hyviä teemoja voisivat olla muun muassa 1) oma kasvaminen jännittäjienohjaajana, 2)  äänenhuolto,  3)  improvisaatio,  4)  "normaalin"  jännittäjän  ja avuntarpeenoikea tunnistaminen ja 5) draamapedagogiikka. Puheviestinnän kouluttajat arvostavat jonyt  saamaansa  psykologian  näkökulmaa  jännittäjien  kanssa  työskentelyyn,  muttatoivovat sitä myös lisää.

Kurssin  aikana  kävi  useammankin  kerran  mielessä,  että  pitäisi  päästäpurkamaan  keskusteluja  ja  kokemuksia  jonkun  kanssa  ­  välineet  kuntuntuivat loppuvan kesken vähän väliä. Tässäkin mielessä on ehdottomantärkeää,  että  mukana  oli  ammattilainen  käsittelemässä  psykologistanäkökulmaa.  Ehkäpä  lopuksi  voisinkin  heittää  toivomuksenjatkokoulutuksesta  kouluttajille:  psykologiaa  puheviestinnänammattilaisille, ehkäpä myös toisin päin?

Vastuu jännittäjäkurssien ja kouluttajakoulutuksen järjestämisestä

Kysymys  järjestämisvastuista  jakoi  vastauksia  eniten,  useimmissa  esitettiin  lähinnäarvailuja  ja  ideoita  lisäpohdintaa  varten.  Onkin  ilmeistä,  ettei  yleisratkaisua  ole,  vaantoimintamuodot  kehittyvät  kaupunkikohtaisten  resurssien  ja  toimijoiden  kiinnostuksenmukaan.

Niissä  yliopistoissa,  joissa  jännittäjille  suunnattu  kurssi  järjestetään  samaan  tapaankuin  yleiset  puheviestinnän  kurssit,  tilanne  tuntuu  parhaimmalta.  Kurssinjärjestäjätahona  on  esimerkiksi  yliopiston  kielikeskus.  Näillä  kursseilla  yhteistyöYTHS:n  psykologien  kanssa  vahvistaa  kurssin  sisältöä  ja  tuloksia.  Parhaassatapauksessa kaikki voidaan hoitaa ns. virkatyönä. Näillä kursseilla  "jännitykset  tulevatasianmukaisina  kehitystehtävinä  ratkotuksi  uusiin  seuraaviin  kehitysvaiheisiinkuljettaessa, esimerkiksi esiintymistaidossa".

Yliopiston  ja  YTHS:n  yhteistyötä  pidettiin  vastauksissa  kaiken  kaikkiaan  hyvänä.Niissä kaupungeissa, joissa toimintaa vasta kokeillaan, kannatusta tuntui saavan juuri sevaihtoehto, että opetus olisi osa normaalia yliopiston opetusta, YTHS:n tukiessa lähinnätyöpanoksella. Psykologin apua kaivataan varsinaiseen opetukseen yhteistyöopettajaksija muun muassa kurssille otettavien valinnassa.

Muiksi  vastuullisiksi  tahoiksi  mainittiin  yliopistojen  ja  korkeakoulujen  ura­  jarekrytointipalvelut,  opiskelutukiryhmä,  opetussuunnitelmatyöryhmä  ja  opiskelijanohjauksesta  vastaavat.  Vapaaehtoisia  järjestäjiä  kuten  Helsingissä  Nyyti  ry  tarvitaan

88

edelleenkin,  onhan  tarpeita  ja  tarvitsijoita  erilaisia.  Laajemmin  sosiaalisiin  pelkoihinapua  tarvitsevat  tulee  tietenkin  tunnistaa  ja  ohjata  YTHS:ään  tilanteen  arviointiin  jahoidon suunnitteluun.

Kouluttajakoulutuksen  järjestämisen  vastuu  oli  sijoitettu  pääasiassa  YTHS:ään.Myös  yliopiston  täydennyskoulutuskeskusta  tai  avointa  yliopistoa  ehdotettiinjärjestelyvastuulliseksi.    Kouluttajiksi  toivottiin  parhaimpia  ammattilaisia  niinpuheviestinnän kuin terveydenhuollonkin puolelta

Opettajankoulutukseen  ehdottomasti  lisää  tietoa  näistä  asioista  jataitoja;  kuinka  rohkaista oppilasta.  Nyt  eivät  edes äidinkielen opettajatsaa  riittävästi  koulutusta  puheviestinnän  pedagogiikassa,  saati  muutopettajat.

Kyselyn lopussa oli tilaa vapaille kommenteille muun muassa eri organisaatioidenyhteistyöstä tai toiminnan aloittamisesta:

Yhteistyö toimii meillä todella hyvin! Yhteistyö kahden näinkin erilaisentoimijan  välillä  voi  toimia  erinomaisesti,  tarvitaan  vain  joustavuutta,innostusta  ja  avointa  mieltä.  Tunnemme  tekevämme  tärkeää  työtä  jaauttavamme opiskelijoita heille vaikean asian eteenpäin työstämisessä.

Toiminta  sai alkunsa    tarpeesta,  koska  ei  ollut  aikaa  enää  yksilöllisestihoitaa  esiintymisjännittäjiä.  Aloin  koota  heitä  ryhmään  tehokkuudenlisäämiseksi ja jotta he saisivat kokemuksen, että muutkin jännittää ja seon normaalia.

Toimintamme  sai  alkunsa  Kehrä­koulutuksesta  Helsingissä.  Olinjärjestänyt  muutaman  kurssin  kokeiluna  yliopistolla  jo  aikaisemminkin,joten  tiesin sen olevan mahdollista. Mielenkiintoista oli  yhteistyö  toisenasiantuntijan  kanssa,  opintopsykologi  toi  koulutukseen  mukaanoppimisen  näkökulman  ja  sen  merkityksen  kokemukseen  ja  totuttuuntoimintaan.

89

Merja Almonkari ja Riitta KoskimiesOIKEAA APUA ­ OIKEAAN TARPEESEEN

Tämä  kirja  alkaa  katsauksella  nuoruusiän  sosiaaliseen  ahdistukseen  jaesiintymispelkoon.  Klaus  Ranta  raportoi  artikkelissaan  seurantatutkimuksista,  joidenmukaan  nuoruusiän  sosiaalisten  tilanteiden  pelko  on  riskitekijä,  koska  se  ennakoimyöhemmin kehittyvää masennustilaa  ja alkoholiriippuvuutta. Työ viestintätilanteidenpelkojen lieventämiseksi on tämänkin vuoksi hyvin tärkeää. Auttamalla nuoria ja nuoriaaikuisia  löytämään  jännittämisen  hallintakeinoja  ennaltaehkäisemme  myöhempiävakavia terveysongelmia.  Näin oivallisesti asian tiivistää eräs kyselyymme vastanneista–  "Itse  asiassa  auttaisi  paljon  kansakuntaa,  jos  jo  koulussa  osattaisiin  oikealla  tavallapuuttua  viestintäarkojen  oppilaiden  ongelmiin."  Mitään  yhtä  ja  ainoaa  oikeaa  tapaakäsitellä  opiskelijoiden  esiintymisjännitystä  ei  ole.  Tässä  kirjassa  asiantuntijat  ovatkertoneet oman näkemyksensä siitä, mitä kaikkea nuo oikeat puuttumistavat ongelmiinvoisivat olla.

Esiintymisjännityksestä puhuttava jo peruskoulussa

Jo  peruskoulu­  ja  lukioajan  puheviestintäharjoituksissa  pitää  ottaa  esille  teema"jännittäminen  osana  esiintymistä".  Kokeneet  aikuiset  viestijät,  sähköisen  medianammattilaiset  ja  rocktähdet  synnyttävät  lapsissa  ja  nuorissa  helposti  harhakäsityksen,että  esiintymistilanteissa  ollaan  yleensä  levollisia  ja  varmoja.  Oppilaille  pitääluokkaesiintymisen  alusta  lähtien  syntyä  käsitys,  että  jännittäminen  on  tavallista  janormaalia; ilmiö, joka on jokaiselle opettajalle ja kokeneellekin esiintyjälle hyvin tuttu.Samoin  on  varottava  hämäävää  yleisvaikutelmaa  ”kyllä  nykyajan  nuoret  ovatrohkeita...”.  Toisten  varmanoloinen  käytös  saattaa  pikemminkin  entisestään  lisätäarempien  itselleen  asettamia  suorituspaineita  ja  vetäytymistä  arkipäivän”harjoitus”tilanteista.

Yleisön arastelusta, esiintymisen peloista  ja  jännittämisestä pitäisi pystyä puhumaanavoimesti  ja sallivasti. Kun esiintymistä opetetaan ­ oli se sitten pikku puheenvuoroja,laulamista,  lausuntaa,  sketsejä,  näytelmiä  tai  esitelmiä  ­  on  tarpeen  keskustella  siitä,mitä  jännittäminen  on,  miten  se  liittyy  esiintymiseen  ja  miten  sen  kanssa  voi  opetellatulemaan toimeen. Viestintäkeskeisyys ja vuorovaikutusorientaation luominen voi alkaajo ala­asteella:  luokan edessä puhuminen ei tarkoita eristäytymistä muista  ja yksinäistävastuunkantoa  koko  tilanteesta,  vaan  jokainen  läsnäolija  on  vastuussa  muidenhuomioonottamisesta ja ajatusten jakamisesta omalta osaltaan.

90

Korkeakouluvaiheessa erityistukea tarvitseville sitä on tarjottava

Korkeakouluopiskelijoiden  terveystutkimuksen  mukaan  viidesosa  opiskelijoista  kokeeesiintymisen  ongelmalliseksi.  Ongelmallisuutta  voidaan  osittain  poistaa  suuntaamallahuomiota  opettajien  opetustaitoihin,  opetusmenetelmiin  ja  koulutustilanteidenilmapiiriin,  mutta  näidenkin  toimenpiteiden  jälkeen  on  olemassa  joukko  opiskelijoita,jotka  tarvitsevat  erityistukea.  He  kärsivät  esiintymisjännityksestä  niin  paljon,  että  seaiheuttaa alisuoriutumista opinnoissa  ja  valmistumisen  viivästymistä. Tämän  julkaisunesittämät    tulokset  ja  kokemukset  kertovat  selkeästi  siitä,  että  näitäkin  opiskelijoitavoidaan auttaa.

Malli,  jossa  sekä  ajattelun  modifikaatio  että  esiintymisen  toimintamallien  jarentoutus­  yms.  hallintamenetelmien  harjoittelua  on  yhdistetty,  vaikuttaa  hyvältä.Psykologin  ja  puheviestinnän  opettajien  yhteistyönä  vetämissä  kurssiryhmissä  onsaavutettu    erinomaisia  oppimistuloksia.  Tällä  hetkellä  kaivataan  seurantatutkimustasiitä, miten nämä tulokset heijastuvat opiskelijoiden arkeen ja opinnoissa etenemiseen.

Toivottavasti  tämän  kirjan  artikkelit  hälventävät  eri  alojen  ammattilaistenennakkoluuloja  toisten käyttämiin  menetelmiin.  Esimerkiksi  puheviestinnän opettajillaon  yleensä  vähän  tietoa  lääkkeiden  käytön  vaikutuksista.  Viimeaikaisten  kokemustenperusteella  kirjan  toimittajat  ovat  vakuuttuneet,  että  tietyissä  tilanteissa,  tietyilläjännittäjillä, lääkehoito toimii hyvin. Toisaalta taas ilman myönteisiä kokemuksia, ilmanohjatusti  harjoiteltuja  sosiaalisia  tilanteita,  tilanteiden  välttelemiskierrettä  tuskinpystytään katkaisemaan.

Jännittämisen asteen ja luonteen tunnistaminen

Käytännön hoito­ ja opetustyössä   jännittämisen moni­ilmeisyys tulee  jatkuvasti esille.Esiintymisjännittäjien  auttamistyössä  mukana  olevien  jatkuva  koulutus  on  hyvintärkeää.  Auttamisen  avain  on  jännittämisen  asteen  tunnistaminen.  Tämä  on  tärkeäämyös jännittäjille itselleen. On siis jaettava tietoa jännittämisilmiöstä, jotta

a) opettajat ja jännittäjät itse tunnistavat jännittämisen asteen  ja pystyvät erottamaan"normaaliksi"  laskettavan  jännittämisen  haitallisesta,  erityistukea  ja  apua  tarvitsevastajännittämisestä

b)  opettajat  ja  opiskelijat  pystyvät  tunnistamaan  kunkin  henkilökohtaisenjännittämisen  taustaa  ja  syitä  ja  tunnistamaan  menetelmän,  joka  tuottaa  juuri  hänellesopivan avun.

91

Hyviä  tuloksia  voidaan  saavuttaa  monella  menetelmällä.  Lyhyellä  aikavälillähengitys­  ja  rentoutus­  sekä  visualisointimenelmät  ja  sopiva  lääkitys  voivat  tuodalievitystä ongelmaksi koettuun jännittämiseen. Pitkällä aikavälillä jännittäjille suunnatutkurssit,  taitoharjoittelu  ja  viestintäkokemuksen kartuttaminen  turvallisessa  ilmapiirissäsekä  psykologin  tarjoama  terapia  edistävät  uusien,  opiskelijan  hyvinvointia  entistäparemmin  tukevien  ajattelu­  ja  toimintamallien  oppimista.  Olennaista  on  ohjauksenavulla keskeyttää sosiaalisten tilanteiden, ei vain yleisölle puhumisen, välttelemiskierre.

Hyviä kirjoja

Arjas, Päivi (1997) Iloa esiintymiseen ­ muusikon psyykkinen valmennus. Atena.Aulanko, Mari (1997) Rohkeasti puhumaan. Luonteva esiintyminen. WSOY.Hellström, Kerstin & Hanell, Åsa (2003) Fobiat. Edita.Koskimies, Riitta (2002) Asiantuntijan esiintymistaito. Finn Lectura.Kähkönen, S., Karila, I. & Holmberg, N. (toim.) (2001) Kognitiivinen psykoterapia.

Duodecim.Toskala, Antero (1997) Pelot ja niiden voittaminen. WSOY.Valo, Maarit & Almonkari, Merja (1995) Puheviestinnän tietoa ja taitoa. Otava.