KEIKALLA

©www.keikalla.net

Unelmasta todeksi Markku Kuorikoski kertoo oman historiansa kokkolalaisessa musiikkielämässä

Freedom ja DéjàVu Band yhtyeissä rumpalina esiintyvä Markku Kuorikoski

kypsytteli unelmaansa viisikymmentä vuotta.

KEIKALLA

©www.keikalla.net

Markku Kuorikoski sanoo elävänsä nuoruutensa unelmaa. Kokkolalainen rumpali nauttii nuorena tekemänsä päätöksen hedelmistä. Moni ostaa viidenkympin tienoilla moottoripyörän tai purjeveneen tai juoksee maratonin. - Minä ostin rumpusetin. Toteutin samalla alle viisitoistavuotiaasta eläneen unelmani, kertoo Markku. - Rockin kipinä kimposi sydämeeni, kultaisella 60-luvulla. Rollarit ja The Beatles tekivät tuolloin lähtemättömän vaikutuksen. Luxemburg-merirosvoradiosta poimimme uusimmat hitit. – Merirosvoradio oli sen ajan internet. Luxemburg soitti levyuutuudet kuukausia ennen Suomen virallisia julkaisupäivämääriä. Ostimme kavereideni kanssa Rollareiden levyt aina melkein heti niiden ilmestyttyä. Myöhemmin innostuin bändeistä, kuten Animals, Spencer Davis Group, Them, Moody Blues jne… mutta Rollarit kitarariffeineen on minulle edelleen maailman paras rock-bändi. Suosikkini on heidän vuonna 1965 ja 1966 julkaisemansa Out Of Our Heads ja Aftermath ajan armottomalta hampaalta hyvin suojellut vinyyliaarteet ovat edelleen tallessa. Mopo ajoi ohi rumpusetin - Ensikosketuksen rumpujen ihmeelliseen maailmaan sain nyt jo edesmenneen kaverini Jukka Kipon kautta. Kari Keiski Five -bändissä rumpuja hakannut Kippo päästi minut testaamaan rumpusettiään. Muistaakseni vuosi oli silloin 1965. Sain peruskompin haltuuni jollain lailla. Rumpujen soitto kolahti tosi kovaa. Aloinkin säästää rahaa omaa settiä varten. - Olin parhaassa mopoiässä. Etenin rumpujen hankinnassa jopa niin pitkälle, että Kivilehdon Kaukolta hankituksi suunniteltu setti kannettiin aina kotitaloon asti. Naapurin Jupiter löi kuitenkin dramaattiset kapulat potentiaalisen tähtirumpalin rattaisiin. – Palautin setin, sillä sijoitin tienestini naapurin mopoon. Rock säilyi kuitenkin tiukasti mukana elämässäni innokkaan musiikinkuuntelun vuoksi. En luopunut suosikkibändieni seuraamisesta missään vaiheessa. Rollarit olen nähnyt livenäkin jo usean kertaa. Rytmikäs paluu nuoruuteen Markku löi elämässään uuden vaihteen silmään vuonna 2000. Lapset olivat juuri muuttaneet pois kotoa ja Jupiterkin oli vaihtunut jo kauan sitten keskiluokkaiseen autoon. Uudelle harrastukselle oli elämäntilanteellinen kutsumus. – Kävelin 50-vuotiaana musiikkikauppias Veijo Ullakon puheille. Tarjoussetin ostettuani kysyin Veijolta käyttöohjeita uuteen rumpusettiin. Veijo kehotti soittamaan Simo Peltolalle, kokkolalaiselle rumpujen soiton opettajalle. Myöhäisherännäisyyteni ei ollut parin yksityistunnin esteenä. Pian kuljin työväenopiston soittotunneille kerran viikossa Simo Peltolalta oppia hakemassa. Tekniikka ja motoriikka paranivat. Lisäksi minun oli opittava soittamaan rumpunuotti merkinnöistä. Samalla löysin suuren määrän minulle ennestään täysin tuntemattomia komppeja, kertoo Markku Rumputunneilta bändikeikoille - Rumputunneilla menetettyä aikaa kiinni kuroessa haaveilin oikeasta bändistä. Ja niin kävikin, että minulle entuudestaan tuntematon basisti, Rainer Frilund, kysyi nuoruuden voimaa puhkuvaa rytmiseppoa perusteilla olevaan bändiinsä. Rainer opiskeli silloin

KEIKALLA

©www.keikalla.net

bassonsoittoa työväenopistolla. Hän sai yhteystietoni Peltolan Simolta. Perustimme Bluerox bändin, joka kuitenkin hajosi jonkin ajan kuluttua. Kokeneemmat soittajat varmaan kyllästyivät minuun ja Raineriin, sillä emme todellakaan olleet vielä mitään virtuooseja, naurahtaa Markku.

Hän muistelee ottaneensa tuoreen bändinsä hajoamisen vakavasti. – Vaimonikin luuli äänestäni, että joku oli kuollut, kun soitin hänelle Blue Rocksin kohtalosta. Basisti Rainer Frilund ja Markku yhdistivät kuitenkin voimansa. - Keräsimme ympärille uuden porukan, joka koostui vanhoista musiikkia harrastavista tutuista. Perustimme RedSox bändin.

Bluerox (2000) – Vas. Hannu Hotakainen, Markku Kuorikoski, Ari ja Kaj Frilund.

RedSox - Janne Nurminen, Jouni Vähäsöyrinki, Lena Karjaluoto,

Markku Kuorikoski, Rainer Frilund, Petteri Pirttimäki (ei kuvassa),

KEIKALLA

©www.keikalla.net

RedSox tuli tiensä päähän v. 2006. Muutaman kaverini kanssa RedSoxista perustimme DéjàVu Bändin keväällä 2006 ja bändi toimii edelleen, vietimmekin kesällä 2016 kymmenvuotisjuhlia, kertoo Markku edelleen.

The DéjàVu Band - Pyry Pirttimäki – kitara ja laulu, Jari Tirkkonen - basso, Petteri

Pirttimäki - laulu, Markku Kuorikoski - rummut, Jouni Vähäsöyrinki - kitara

KEIKALLA

©www.keikalla.net

- Bändi homma laajeni v. 2011 kun perustimme uuden bändin nimeltään Freedom. Freedom on julkaissut mm. kaksi CD:tä. v. 2013 Standing In The Rain ja v. 2016 Together. Kaikki kappaleet ovat omia by U. Sihvonen/T. Willman

Enimmäkseen bändi esittää 60-luvun suosikkeja, josta saimme nauttia entisten nuorten bileissä Freedom @ Pileet 2014 Bändi ei päästä arkea harmaantumaan - Saan myös kiittää ymmärtäväistä vaimoani, joka on kannustanut minua eteenpäin musiikkiharrastuksessa. Onneksi hänkin pitää rock-musiikista. Yli viisitoista vuotta sitten kun toin uuden rumpusetin omakotitaloomme, sillä treenikämpästä ei ollut silloin tietoakaan, vaimo ei valittanut, vaikka rummuista lähtee melkoinen ääni. Olen kiitollinen myös siitä, että hän ymmärtää minua silloinkin, kun ajatukseni harhailevat bändijutuissa. - Rumpusetin hankinta varttuneemmalla iällä oli loppujen lopuksi kivuton tapahtuma. Olen elämän tilanteessa, että voin toteuttaa itseäni. Nykyään uuden harrastuksen aloittaminen on helppoa, sillä opetusta saa toisella tavalla kuin esimerkiksi 60-luvulla.

Freedom – Ulle Sihvonen, Ilkka Piispanen, Markku Kuorikoski, Teija Willman.