44
Helsingin kaupunginorkesterin toimintakertomus 2014 1 INTENDENTIN KATSAUS Vuosi 2014 oli Helsingin kaupunginorkesterin kolmas kokonainen konserttikausi Musiikkitalossa. Orkesterin vetovoima pysyi edelleen korkeana; täyttöasteemme säilyi 90 prosentissa, mikä on kansainvälisesti arvostettava ja edelleen tavoiteltava asia. Kausikorttilaistemme korkea määrä (n. 3 800) on pitkäjänteisen työn tulos, jota haluamme vaalia. Uskollisten kanta-asiakkuuksien lisäksi tarjoamme jatkuvuutta myös uusille kausikorttilaisille ja toisaalta mahdollisuuden kertalippujen ostoon. Alkuvuoteen 2014 sisältyi intensiivinen Saksan kiertue, jossa soitimme kymmenen konserttia kahdentoista päivän aikana. HKO pääsi näyttämään kyntensä ja sai kauttaaltaan erittäin hyvät arvostelut salien ollessa osittain loppuunmyytyjä. Uskon, että kyseinen kiertue vahvisti orkesterin yhteenkuuluvuutta ja taiteellista tasoa. Siitähän intensiivisessä kiertuetoiminnassa on parhaimmillaan kyse. Kulunut vuosi oli konserttimäärien suhteen edellistä maltillisempi. On tärkeää löytää tasapaino tiiviin, mutta samalla liiallista kuormitusta välttävän konserttirytmin suhteen. Hyvä yhteistyö orkesterivaltuuskunnan, taiteellisen toimikunnan ja työterveyshuollon kanssa on taannut sen, että kuormitustilanteisiin reagoidaan välittömästi orkesterin ääntä herkästi kuunnellen. Hallintohenkilöstöstä vaihtui neljäsosa vuoden aikana. Eläköitymisten kautta yli 70 vuotta työkokemusta poistui, mutta uutta energiaa tuli tilalle. Syyskuun alussa pääsimme myös uutisoimaan seuraavan ylikapellimestarin valinnan: kapellimestari Susanna Mälkki aloittaa kolmivuotisen kautensa syksyllä 2016. Syksyllä päivitimme strategiaamme ja uudistimme ilmettämme, jotta voisimme jatkossakin vastata yleisön muuttuviin tarpeisiin. Onneksi perustehtävämme on edelleen sama; tarjoamme helsinkiläisille korkeatasoisia konsertteja vauvasta vaariin. Gita Kadambi Intendentti KONSERTTITOIMINTA Kaupunginorkesteri soittaa vuosittain noin 100.000 kuulijalle keskimäärin 80 konsertissa. Sen lisäksi että orkesteri esiintyy Helsingissä, konserttitarjontaa pyritään laventamaan kehittämällä kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä ja siten monipuolistamaan HKO:n konserttisarjoja muiden orkestereiden vierailuilla. Orkesterin kevätkausi alkoi perinteisesti kahdella Loppiaiskonsertilla. Elokuvamusiikkikonsertin taiteellisena suunnittelijana toimi jälleen prof. Peter von Bagh.

HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

  • Upload
    others

  • View
    4

  • Download
    0

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Helsingin kaupunginorkesterin toimintakertomus 2014

1

INTENDENTIN KATSAUS Vuosi 2014 oli Helsingin kaupunginorkesterin kolmas kokonainen konserttikausi Musiikkitalossa. Orkesterin vetovoima pysyi edelleen korkeana; täyttöasteemme säilyi 90 prosentissa, mikä on kansainvälisesti arvostettava ja edelleen tavoiteltava asia. Kausikorttilaistemme korkea määrä (n. 3 800) on pitkäjänteisen työn tulos, jota haluamme vaalia. Uskollisten kanta-asiakkuuksien lisäksi tarjoamme jatkuvuutta myös uusille kausikorttilaisille ja toisaalta mahdollisuuden kertalippujen ostoon. Alkuvuoteen 2014 sisältyi intensiivinen Saksan kiertue, jossa soitimme kymmenen konserttia kahdentoista päivän aikana. HKO pääsi näyttämään kyntensä ja sai kauttaaltaan erittäin hyvät arvostelut salien ollessa osittain loppuunmyytyjä. Uskon, että kyseinen kiertue vahvisti orkesterin yhteenkuuluvuutta ja taiteellista tasoa. Siitähän intensiivisessä kiertuetoiminnassa on parhaimmillaan kyse. Kulunut vuosi oli konserttimäärien suhteen edellistä maltillisempi. On tärkeää löytää tasapaino tiiviin, mutta samalla liiallista kuormitusta välttävän konserttirytmin suhteen. Hyvä yhteistyö orkesterivaltuuskunnan, taiteellisen toimikunnan ja työterveyshuollon kanssa on taannut sen, että kuormitustilanteisiin reagoidaan välittömästi orkesterin ääntä herkästi kuunnellen. Hallintohenkilöstöstä vaihtui neljäsosa vuoden aikana. Eläköitymisten kautta yli 70 vuotta työkokemusta poistui, mutta uutta energiaa tuli tilalle. Syyskuun alussa pääsimme myös uutisoimaan seuraavan ylikapellimestarin valinnan: kapellimestari Susanna Mälkki aloittaa kolmivuotisen kautensa syksyllä 2016. Syksyllä päivitimme strategiaamme ja uudistimme ilmettämme, jotta voisimme jatkossakin vastata yleisön muuttuviin tarpeisiin. Onneksi perustehtävämme on edelleen sama; tarjoamme helsinkiläisille korkeatasoisia konsertteja vauvasta vaariin. Gita Kadambi Intendentti

KONSERTTITOIMINTA Kaupunginorkesteri soittaa vuosittain noin 100.000 kuulijalle keskimäärin 80 konsertissa. Sen lisäksi että orkesteri esiintyy Helsingissä, konserttitarjontaa pyritään laventamaan kehittämällä kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä ja siten monipuolistamaan HKO:n konserttisarjoja muiden orkestereiden vierailuilla. Orkesterin kevätkausi alkoi perinteisesti kahdella Loppiaiskonsertilla. Elokuvamusiikkikonsertin taiteellisena suunnittelijana toimi jälleen prof. Peter von Bagh.

Page 2: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Helsingin kaupunginorkesterin toimintakertomus 2014

2

Hänen oli määrä myös juontaa konsertti, mutta hän sairastui viime hetkellä. Konsertin juonsi pikakomennuksella Riikka Holopainen. Orkesteria johti József Hárs ja konsertin visualisoinnista vastasi Petteri Evilampi. Helsingin kaupunginorkesterin 67. ulkomaankiertue suuntautui helmikuussa Saksaan ja Hollantiin, ja orkesteri konsertoi kymmenessä kaupungissa ylikapellimestari John Storgårdsin johdolla. Matkaohjelmistossa oli mm. Stravinskyn sarja Petrushka-baletista, Sibeliuksen Lemminkäis-sarja ja konserttona vuorottelivat Schumannin ja Beethovenin pianokonsertot. Kiertueen pianosolisti puolalainen Rafal Blechacz sairastui kesken kiertueen, mutta onneksi HKO:n solistiksi löytyivät mainiot Martin Stadtfeld, Igor Levit ja Martin Helmchen. Syyskaudella 2013 alkanut Schubertin sinfonioiden sarja vietiin loppuun keväällä. Kevätkauden aikana esitettiin säveltäjän parittomat sinfoniat. Helsingin kaupunginorkesterin konserttiyleisö sai kuulla Musiikkitalossa maailmankuulua CBSO Chorus -kuoroa. Helsingin konserttiin saapui 120 laulajaa maestro Simon Halseyn johdolla. Konsertti huipensi Walton & Friends -sarjan, jonka suunnitteli musiikkitoimittaja Mats Liljeroos ylikapellimestari John Storgårdsin kanssa. Vuonna 2010 alkaneen sarjan finaalikonsertissa kuultiin Gustav Holstin Jeesuksen hymni, Leonard Bernsteinin Chichester-psalmit ja William Waltonin Belshazzarin pidot. Toukokuussa Helsingin kaupunginorkesteri järjesti yhdessä Korkeasaaren eläintarhan kanssa Korkeasaaren 125-vuotisjuhlakonsertin. Konsertissa kuultiin Ilkka Kuusiston Eläimellisiä lauluja. Sibelius150-juhlavuosi käynnistyi Ateneumin taidemuseossa 16. kerran järjestetyllä kamarimusiikkikavalkadilla. Sibeliuksen ja suomalaisten aikalaisten musiikista koostuvan ohjelman suunnittelivat orkesterin omat muusikot, fagotisti Erkki Suomalainen ja alttoviulisti Atte Kilpeläinen. Suomalaisen musiikin päivänä, Sibeliuksen 149. syntymäpäivänä, Musiikkitalossa järjestettiin juhlakonsertti, jossa kuultiin Sibeliuksen lisäksi Kajanuksen ja Fagerlundin musiikkia. Konsertin johti Tomas Djupsjöbacka ja solistina esiintyi nuori viulisti Essi Höglund. Orkesterin kunnallistamista ja sataa vuotta kaupungin omana orkesterina juhlistettiin lokakuussa ylikapellimestari John Storgårdsin johdolla. Kaupunginorkesteri kantaesitti vuonna 2014 Olli Mustosen sinfonian nro 2, Kirmo Lintisen Tuubakonserton, Leif Segerstamin sinfonian nro 269 ja pianokvintetosta orkestroidun César Franckin ja Ira Levinin f-molli-sinfonian. Helsingin kaupungintalon juhlasalissa järjestettiin kevätkaudella kamarimusiikkikonsertteja sunnuntai-iltapäivisin kerran kuukaudessa. Kaupungintalon

Page 3: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Helsingin kaupunginorkesterin toimintakertomus 2014

3

Virka Infon kanssa yhteistyössä toteutetussa Filharmoninen iltapäivä -konserttisarjassa järjestettiin yhteensä kolme konserttia. Konsertteihin oli vapaa pääsy, ja kaikki ilmaisliput jaettiin ennakkoon loppuun. Toiminta lukuina Kaupunginorkesteri järjesti toimintavuoden aikana 151 konserttia ja esiintymistä, joista 47 oli omia sinfoniakonsertteja Musiikkitalossa. Sinfoniakonserteissa oli yhteensä 72.249 kävijää (vuosi 2013: 171 konserttia, 55 sinfoniakonserttia, 83.899 kävijää). Musiikkitalossa järjestettyjen maksullisten konserttien keskimääräinen täyttöaste oli 91,3 %, kussakin konsertissa oli keskimäärin 1552 kävijää (vuosi 2013: 89,7 %, 1525 kävijää). Kaikkien konserttien ja esiintymisten kokonaiskävijämäärä oli 121.900 (vuosi 2013: 122.162). Normaalihintaisten ja erilaisten kampanjahintaisten lippujen osuus myydyistä kertalipuista oli 24,8 %, eläkeläislippujen 14,2 % (v. 2013: 25,9 % / 12,4 %). Opiskelijoiden, varusmiesten ja muiden alennusryhmien osuus lipunmyynnistä oli 4,4 % (v. 2013: 3,7 %). Kausikorttien ja sarjalippujen osuus lipunmyynnistä oli 56,6 %, josta eläkeläisten osuus oli 73,4 % (v. 2013: 58,0 % / 68,4 %). Helsingin kaupunginorkesterin järjestämiin konsertteihin ja vastaaviin esiintymisiin myytiin toimintavuonna yhteensä 86311 lippua (v. 2013: 91014 kpl). Vapaalippuja sekä muita maksuttomia lippuja oli 12141 kpl (v. 2013: 12062 kpl). Luku sisältää kutsuvieraat, medialiput, muusikoiden henkilökuntaliput sekä koululais-, kotoutus-, kuntoutus- ja terapiaryhmien liput. Kävijätilasto 2014 kpl kävijöitä Sinfoniakonsertit ja vastaavat 47 72249 Viihdekonsertit ja vastaavat 6 9353 Kummilapsikonsertit . 52 9268 Muut konsertit 5 2880 Tilauskonsertit 1 96 Ulkomaiset konsertit 10 13.450 Kamarimusiikkikonsertit 5 1446 Yhteensä 126 112.451 Avoimet kenraaliharjoitukset 25 9449 Kaikki esiintymiset yhteensä 151 121.900

Page 4: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Helsingin kaupunginorkesterin toimintakertomus 2014

4

LEVYTYS-, TALTIOINTI- JA KUVATUOTANTO Levy-yhtiö Ondine julkaisi vuonna 2014 neljä kaupunginorkesterin levytystä ja Jean Sibeliuksen juhlalevyn, jolla HKO on mukana. Leevi Madetoja: Symphonies 1 & 3, Okon Fuoco Suite HPO & John Storgårds Dmitri Shostakovich: Six Romances on Verses by English Poets, Anne Laurie, Scottish Ballad, Suite on Poems by Michelangelo Buonarroti Gerald Finley, bass-baritone HPO & Thomas Sanderling Dmitri Shostakovich: Violin Concertos Nos 1 & 2 Christian Tetzlaff, violin HPO & John Storgårds Erkki-Sven Tüür: Symphony No. 5 for Big Band, Electric Guitar and Symphony Orchestra, Prophecy for Accordion and Orchestra Nguyên Le, electric guitar Mika Väyrynen, accordion HPO & Olari Elts Jean Sibelius: The Essential Orchestral Favourites with Photo Album Pekka Kuusisto, violin HPO & Leif Segerstam RSO & Jean Sibelius Orkesterin julkaisemat levyt viimeisten viiden vuoden aikana (2010–2014) ja niiden myyntitilasto 31.12.2014.

2010 ODE 1143-2 Klami: Northern Lights, Cheremissian Fantasy, Kalevala Suite 2107

2010 ODE 1147-2 Sibelius: Violin Concerto, The Bard, The Wood Nymph 4995

2010 ODE 1149-2 Rautavaara: Before the Icons, A Tapestry of Life 2822

2010 ODE 1166-2 Tiensuu: Vie, Missa, False Memories I-III 1368

2011 ODE 1182-2 Korngold: Symphony in F sharp, Tänzchen im alten Stil 1691

2011 ODE 1188-2 Berlioz: Harold Italiassa & Paganini: Sonaatti alttoviululle ja orkesterille 2052

2012 ODE 1178-2 Rautavaara: Sellokonsertto & Lyömäsoitinkonsertto jne 4279

2012 ODE 1202-2 R. Strauss: Kolme hymniä jne, Soile Isokoski 1814

2012 ODE 1191-2D Korngold: Paljon melua tyhjästä, Sinfonietta 1159

2012 ODE 1228-2T Isokoski-kokoelma, HKO osittain mukana 1425

2012 ODE 1186-2Q Rautavaara-kokoelma, HKO osittain mukana 840

2013 ODE-1225-2 Shostakovich: The Execution of Stephan Razin, Suite on Finnish Themes

1497

2013 ODE-1212-2 Leevi Madetoja: Symphony No. 2, Kullervo, Elegy 1509

2014 ODE 1211-2 Leevi Madetoja: Symphonies Nos 1 & 3 1268

2014 ODE 1235-2 Dmitry Shostakovich: Six Romances 1532

2014 ODE 1239-2 Dmitry Shostakovich: Violin Concertos 1 & 2 1918

Page 5: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Helsingin kaupunginorkesterin toimintakertomus 2014

5

2014 ODE 1234-2 Erkki-Sven Tüür: Symphony No. 5 863

2014 ODE 1265-2 Jean Sibelius: Essential Orchestral Favourites With Photo Album 4325

Radioinnit ja verkkolähetykset Vuonna 2014 kaupunginorkesteri tuotti 18 suoraa, maksutonta lähetystä. Konserteista yhdeksän lähetettiin Helsinki-kanavalla, loput Yle Radio 1:ssä ja Yle Klassisella sekä Yle Areenassa. Kevään Helsinki-kanavan lähetykset näytettiin myös kaapeliverkon dina.tv:ssä. Konsertin lisäksi lähetyksissä kuultiin teosesittelyjä, taiteilijoiden haastatteluja sekä soitinten ja soitinryhmien esittelyjä. Ennakkoluulijat-keskusteluohjelmassa musiikkitoimittaja Jaani Länsiö keskusteli konsertin ohjelmasta asiantuntijavieraiden kanssa jokaisen lähetyksen aluksi. Syksyllä Ennakkoluulijat toteutettiin yleisölle avoimena tilaisuutena, jolloin keskustelua oli mahdollista seurata myös Musiikkitalon Päälämpiössä. Syksystä lähtien myös säännölliset Jaani Länsiön isännöimät Taiteilijatreffit lämpiössä olivat osa illan konserttilähetystä. Länsiö myös toimitti HKO:n kaikki taiteilijahaastattelut. Roope Koistinen ohjasi konserttilähetykset. Kaupunginorkesterin kaikista konserteista tehtiin korkealaatuinen äänitallenne arkistokäyttöä varten.

OSALLISTAVA TAITEELLINEN TOIMINTA Kummilapsiprojekti 2012–2019 Toimintavuonna 2014 kaupunginorkesteri järjesti vuonna 2012 syntyneille kummilapsilleen kaksi konserttikokonaisuutta. Nalle Nappisilmän kevätlaulajaisia järjestettiin 32 kertaa ja Nalle Nappisilmän pikkumuskaria 20 kertaa. Kummilapsitapahtumiin osallistui yhteensä 9 268 henkeä. Kevätkonsertissa oli teemana yhdessä laulaminen ja soolosoittimena harppu. Syksyllä järjestetyissä pikkumuskareissa kummilapsille esiteltiin soolosoittimena klarinetti ja lapset osallistuivat alkukonsertin lisäksi tanssi- ja soittopajaan. Syyskonserteissa avustivat Metropolia ammattikorkeakoulun varhaisiän musiikkikasvatuksen opiskelijat. Pieni alkusoitto Kaupunginorkesteri kutsui helsinkiläisten musiikkiopistojen oppilaita esiintymään Musiikkitalon päälämpiöön konsertti-iltoinaan. Lämpiötilaisuuksissa esiintyi toimintavuoden aikana 236 oppilasta Itä-, Keski- ja Länsi-Helsingin sekä Käpylän, Pakilan ja Lauttasaaren musiikkiopistoista ja Musik- och Kulturskolan Sandelsista.

Page 6: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Helsingin kaupunginorkesterin toimintakertomus 2014

6

Pienessä alkusoitossa vieraili myös Jämsän Nuoriso-orkesteri. Pieni alkusoitto -tilaisuutta esiteltiin HKO:n verkkolähetyksen yhteydessä 6.11. Juniorikonsertti Viidennessä HKO:n Juniorikonsertissa 11.11. esiintyi kaksisataa musiikkiluokkalaista yhdessä kaupunginorkesterin kanssa, heistä 130 kuorossa ja 70 orkesterissa. Juniorikonsertin solistien koesoitot järjestettiin kouluilla toukokuussa. HKO:n tutor-muusikot valmensivat lapsiorkesterin soittajia konsertin harjoitusjaksolla Musiikkitalossa. Juniorikonsertin johti Anna-Maria Helsing ja konsertin taiteellisena ja pedagogisena suunnittelijana sekä juontajana oli Satu Sopanen. 6-luokkalainen Niilo Ruotsala sovitti sinfoniaorkesterille konserttia varten säveltäjä Kirmo Lintisen ohjauksessa kappaleen Super Mario RPG. Avoimet kenraaliharjoitukset Toimintavuonna sinfoniakonserttien kenraaliharjoituksista 25 oli yleisölle avoimia. Osallistuminen kenraaliharjoituksiin oli koululais- ja opiskelijaryhmille maksutonta. Kenraaliharjoituksiin osallistui ryhmänohjaajan johdolla 3 776 henkeä. Ammuu! -lastenkonsertin kenraaliharjoitukseen 8.4. kutsuttiin yhteistyössä Helsingin Varhaiskasvatusviraston kanssa leikkipuistotoimintaan osallistuvia perheitä (100-vuotisjuhlavuosi) sekä perhepäivähoitajia lapsineen (40-vuotisjuhlavuosi). Myös Juniorikonsertin kenraaliharjoitukseen kutsuttiin luokkia konsertissa esiintyvien oppilaiden kouluista. Juniorikonsertin kenraaliharjoitukseen osallistuville 1. ja 2. luokkalaisille järjestettiin myös konserttiin liittyvät työpajat kouluilla yhteistyössä Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin suomenkielisen työväenopiston kanssa klassisesta musiikista kiinnostuneille kurssin, jossa opittiin taitoja kuunnella ja lähestyä kuultua. Kurssin vetäjänä toimi kapellimestari Satu Simola. Kurssiin sisältyi kuusi Musiikkitalossa järjestettyä opastuskertaa sekä kuusi kaupunginorkesterin konserttia. Kurssille osallistui 22 henkilöä. Tokaluokkalaisten taideretki Helsingin juhlaviikot, Helsingin opetusvirasto, HKO, Musiikkitalo, Kiasma ja Aalto ARTS järjestivät yhteistyössä Tokaluokkalaisten taideretken kolmatta kertaa 22.8. Taideretki koostui kaupunginorkesterin Pelin Henki -konsertista Musiikkitalossa ja Kiasman taidepajaosuudesta, joka toteutettiin Musiikkitalon viherkannella. Tapahtumassa oli aamupäivän aikana 3900 osallistujaa.

Page 7: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Helsingin kaupunginorkesterin toimintakertomus 2014

7

KUULE!-yleisötyö Musiikkitalon päätoimijoiden; Taideyliopiston Sibelius-Akatemian, Radion sinfoniaorkesterin, Helsingin kaupunginorkesterin ja Musiikkitalon yhteinen KUULE!-yleisötyö sai toimintavuonna avustusta Alfred Kordelinin säätiöltä (2014–2016). KUULE! -yleisötyön toimintamuotoja olivat Tunne orkesterisi -luentosarja, Musiikkitalon Lastenviikko huhtikuussa sekä kaksi Kuule, minä sävellän! -sävellysjaksoa yhteistyössä Suomen Kansallisoopperan kanssa. Muu yleisötyö HKO osallistui Helsingin kulttuurikeskuksen Kulttuurikaveritoimintaan syksystä 2014 alkaen. Vapaaehtoiset kulttuurikaverit lähtevät kulttuuritapahtumiin seuraksi niille henkilöille, jotka kokevat yksin lähtemisen joko fyysisen tai psyykkisen toimintakyvyn alenemisen vuoksi hankalaksi. HKO järjesti 4.9. yhteistyössä muiden Musiikkitalon päätoimijoiden kanssa Kulttuurikavereiden infotilaisuuden, johon osallistui 41 vapaaehtoista. EMMA – Espoon modernin taiteen museo pilotoi syksyllä 2014 uutta kulttuurin työharjoitteluohjelmaa yhteistyössä Espoon opetustoimen, Helsingin opetusviraston, Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen, HKO:n, Suomen Kansallisoopperan, Tanssin talo ry:n ja Suomen Kansallisteatterin kanssa. Kulttuuri-TETin tavoitteena on tukea nuorten osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia työelämässä sekä mahdollistaa nuorille työtehtäviä, joista on hyötyä taidelaitosten kehittämisessä. HKO järjesti Kulttuuri-TET -viikon kolmelle nuorelle joulukuussa 2014. HKO osallistui toimintavuonna Helsingin kulttuurikeskuksen koordinoimaan MINÄ – Unelmista arkeen ja takaisin -hankkeeseen, joka tarjoaa kymmenelle kymppiluokalle sekä Stadin ammattiopiston aloittavalle ryhmälle välineitä peruskoulun menestyksekkääseen suorittamiseen ja sen jälkeiseen elämän suunnitteluun. Projekti on osa Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa. HKO kutsui projektin kautta ryhmät kenraaliharjoituksiinsa sekä tarjosi kahdelle nuorelle TET-harjoittelupaikan. NUOTISTO Kaupunginorkesterin nuotiston vuosi alkoi elokuvamusiikin konsertilla, jonka suunnitteli elokuvahistorian professori Peter von Bagh. Von Bagh suunnitteli yhdessä vaihtuvien kapellimestareiden ja HKO:n tiimin kanssa elokuvamusiikin konsertit yli kymmenen vuoden ajan. ”Historiallinen valkokangas soi” – konsertin säveltäjänimet Rota, Shostakovitsh, Prokofjev, Korngold löytyivät helposti suurilta kustantamoilta kuten Boosey & Hawkes, Ricordi ja Schott. OPAS (Orchestra Planning and Administration Service) -hallintaohjelma on ollut HKO:n toimiston käytössä jo pitkään. Vuoden 2014 hallintaohjelma otettiin laajemmin käyttöön,

Page 8: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Helsingin kaupunginorkesterin toimintakertomus 2014

8

mikä on edesauttanut tarkempaa ja systemaattisempaa nuottimateriaalin hallintaa. Arkistointi- ja tiedonvälitys orkesterin ja toimiston sekä organisaation ulkopuolisillekin on noussut uudelle tasolle. Syksystä 2014 alkaen uudistettiin OPAS:n avulla orkesterin työjärjestystä yksityiskohtaisemmilla orkesterikokoonpanotiedoilla. Muutos tehtiin muusikoiden toiveiden mukaan yhdessä heidän kanssaan. Tiedot HKO:n esittämistä ja järjestämistä konserteista teoksineen vuodesta 1882 ovat vapaasti ja maksutta hyödynnettävissä avoimena datana Helsinki Region Infoshare –internetsivustolla osoitteessa www.hri.fi. MARKKINOINTIVIESTINTÄ Media Orkesteri näkyi ja kuului mediassa edellisvuosien tapaan runsaasti. Näkyvyyttä toivat etenkin viikottaiset konserttiarvostelut, levyarviot sekä Saksaan suuntautunut ulkomaankiertue. Eniten julkisuutta saavutti kapellimestari Susanna Mälkin valinta ylikapellimestariksi syyskuun alussa. Uutinen huomioitiin kotimaisten tiedotusvälineiden ohella laajasti myös kansainvälisessä mediassa. Painettua ja sähköistä medianäkyvyyttä seurattiin M-Brainin mediaseurantapalvelun avulla, online-näkyvyyden seurantapalveluna oli Meltwater. Painotuotteet Konserttien maksulliset kolmikieliset käsiohjelmat toteutettiin viikottain. Pro Filharmonia -lehti ilmestyi vuoden aikana kaksi kertaa, samoin konserttikalenteri sekä kausikorttien myynnin tueksi julkaistu esite. Verkkoviestintä HKO kasvatti suosiotaan sosiaalisessa mediassa: Facebook-tykkääjien määrä kasvoi kuluneen vuoden aikana noin tuhannella (vuoden lopussa 2017 kpl) ja Twitter-seuraajia oli vuoden päättyessä n. 500. Uusina some-palveluina otettiin käyttöön Instagram sekä Wordpress-alustalle tehtävä blogi. www.helsinginkaupunginorkesteri.fi -sivuston sisällöt toimitettin kolmella kielellä: suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Sivustolla kirjattiin vuoden aikana 92 105 käyntiä (Snoobi Analytics).

Page 9: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Helsingin kaupunginorkesterin toimintakertomus 2014

9

Markkinointi Maksettua ilmoitustilaa ostettiin Helsingin Sanomista, Hufvudstadsbladetista, Metro-lehdestä sekä RondoClassicista. Keväällä ja syksyllä kausikorttimyynnin käynnistyessä toteutettiin ulkomainoskampanja JCDecauxin Adshel-pinnoilla. Kausikorttikampanja toteutettiin syksyllä Adshelien lisäksi metroissa ja raitiovaunuissa. Lokakuussa solmittiin sopimus mediatoimisto IUM:n kanssa. Sopimuksen mukaan IUM hoitaa orkesterin mediasuunnittelun ja ilmoitustilavaraukset, kuitenkin niin, että orkesterilla on mahdollisuus ostaa ilmoitustilaa myös itse. Muuta Orkesterin pitkäaikainen viestintä- ja markkinointipäällikkö Marianna Kankare-Loikkanen jäi eläkkeelle vuoden päättyessä. Hänen seuraajanaan tehtävässä aloitti elokuun alussa Marja Istala Kumpunen. Musiikkitalon Päälämpiössä järjestettiin 17.10-17.11. tekstiilitaiteilija Kustaa Saksin näyttely Hypnopompic Jacquards. Syksyllä käynnistettiin HKO:n markkinointiviestinnän strategian uudistaminen sekä visuaalisen konseptin uudelleenmuotoilu. Suunnittelutoimisto Bondin luoma visuaalinen konsepti perustuu orkesterimuusikoiden nimistä sekä orkesterin nimestä muodostuvaan visuaaliseen tunnukseen. Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi uuden visuaalisen ilmeen kokouksessaan 15.12.2014. HENKILÖSTÖ Kertomusvuoden päättyessä kaupunginorkesterin palveluksessa oli 113 vakinaista ja yksi määräaikainen työntekijä. Henkilöstö 2011 2012 2013 2014 Ylikapellimestari 1 1 1 1 Muusikot 102 102 102 102 Järjestäjät 2 2 2 2 Hallinto 9 9 9 10 Vuonna 2014 järjestettiin kuusi koesoittoa; kontrabasistin toimen koesoitto pidettiin 28.-29.4.2014 ja tästä koesoitosta toimeen valittiin Katri-Maria Leponiemi. Oboen toimeen ei valittu 26.5.-27.5.2014 koesoitosta ketään. Trumpetin vuorottelevan äänenjohtajan toimen koesoitossa 30.5.-31.5.2014 hyväksytyn koesoiton suorittivat Thomas Bugnot ja Alfonso Cantó Ramón. Koesoittotoimikunta päätti esittää intendentille, että trumpetin

Page 10: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Helsingin kaupunginorkesterin toimintakertomus 2014

10

vuorottelevan äänenjohtajan toimeen valitaan Thomas Bugnot. Bugnotin saadessa vuorottelevan äänenjohtajan toimen, intendentti päätti kiinnittää samasta koesoitosta Alfonso Cantó Ramónin Bugnotin tilalle trumpetin soittajaksi. Vuorottelevan I konserttimestarin toimeen valittiin 5.-6.6.2014 järjestetystä koesoitosta Jan Söderblom. Soolosellistin koesoitto järjestettiin 13.10.-14.10.2014. Koesoiton voitti Tomas Nuñez-Garcés. I viulu (tutti) toimen koesoitto järjestettiin 6.-7.11.2014 ja koesoitosta toimeen valittiin Elina Viitasaari. Toimien koeajat ovat kestoltaan neljä kuukautta. Hallinnossa vuonna 2014 aloittivat orkesterisihteeri Henna Karjalainen, viestintä- ja markkinointipäällikkö Marja Istala Kumpunen ja hallintopäällikkö Kimmo Kekola. Orkesterista jäi eläkkeelle 31.10.2014 hallintopäällikkö Hannu Linna sekä 31.12.2014 markkinointi- ja viestintäpäällikkö Marianna Kankare-Loikkanen. Orkesterin toimistohenkilöstö osallistui sekä kaupungin että yksityisten järjestämiin koulutustilaisuuksiin. Orkesterissa toimi useita erilaisia liikuntaryhmiä. Musiikkitalossa toimi vuoden 2014 aikana Suomen musiikkilääketieteen yhdistyksen ylläpitämä muusikkopoliklinikka. Poliklinikka palvelee Musiikkitalon orkestereiden ja Sibelius-Akatemian sekä Suomen Kansallisoopperan muusikoita yhdessä työterveyshuollon kanssa. Muusikkopoliklinikan vastuulääkäri on korva-, nenä- ja kurkkusairauksien erikoislääkäri, dosentti Miikka Peltomaa.

TALOUS

Tulot

Varsinaisen toiminnan tuotot olivat 1 266,7 tuhatta euroa, mikä oli 82,1 prosenttia

budjetoidusta. Konserttien määrä oli 15 konserttia suurempi kuin talousarviossa asetettu

tavoitemäärä. Tämä johtui suurimmaksi osaksi kummilapsikonserttien arvioitua

suuremmasta määrästä.

Menot

Kaupunginorkesterin menot olivat 12 817,0 tuhatta euroa, mikä oli 221,7 tuhatta euroa

budjetoitua enemmän. Ylitys johtui vasta toimintavuoden jälkeen paljastuneesta

yllättävästä ja aikaisemmasta käytännöstä poikkeavasta, vuonna 2013 tilinpäätöksen

yhteydessä tehdystä tasekirjauksesta, jolla vuoden 2014 aikana maksetut

vuokrahyvitykset Musiikkitalo Oy:ltä oli tuloutettu jo vuoden 2013 tilinpäätöksen

yhteydessä. Tase-erä kirjattiin vuokrakuluja lisääväksi, minkä vuoksi vuokrakulut olivat

lopullisessa tilinpäätöksessä 428 tuhatta euroa toimintavuoden aikana arvioitua

suuremmat.

Page 11: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Helsingin kaupunginorkesterin toimintakertomus 2014

11

TALOUSTIEDOT 2012 2013 2014 Menot 12087,1 12173,7 12817,0 Tulot 1735,6 1491,4 1266,7 Nettomenot 10351,5 10682,3 11772,0 Korot ja poistot 260,1 215,1 132,6 Täyttöaste 93,2 89,7 91,3 Valtionosuus 2665,6 2740,7 2666,1

Helsingin kaupunginorkesterin vakinainen henkilökunta vuonna 2014 (Muusikot ovat luettelossa palvelusvuosijärjestyksessä.) John Storgårds, ylikapellimestari Olari Elts, päävierailija Leif Segerstam, emeritus ylikapellimestari I viulu Pekka Kauppinen I Jan Söderblom I (3.11.2014 alkaen) Satu Savioja II Eriikka Maalismaa II Anna Repo Katariina Jämsä-Pesonen Erkki Palola Ilkka Viljanen (31.1.2014 saakka) Jani Lehtonen Eija Hartikainen Ilkka Lehtonen Petri Päivärinne Kalinka Pirinen Anna Malmivirta Paula Sundqvist Maiju Kauppinen Kati Kuusava Helmi Kuusi II viulu Anna-Leena Haikola 4 Maaria Leino 4 Heini Kupiainen 6 Teija Kivinen 7 Osmo Vallbacka Heikki Tamminen

Kaisa Oravisto Mirjam Suomisto-Vallbacka Romano Repo Satu Alanko-Rautamaa Teppo Ali-Mattila Siiri Rasta Linda Hedlund Matilda Haavisto Silja Fontana alttoviulu Torsten Tiebout 4 Atte Kilpeläinen 4 Petteri Poijärvi 6 Pekka Laakkonen Heikki Vehmanen Veikko Lipponen Markus Sallinen Aulikki Haahti-Turunen Tuomas Huttunen Kaarina Ikonen Tiila Kangas Carmen Moggach Lotta Poijärvi sello Tuomas Ylinen I

Page 12: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Helsingin kaupunginorkesterin toimintakertomus 2014

12

Tuomas Lehto I (31.5.2014 saakka) Kari Lindstedt II Leena Kavilo III Jaakko Raulamo Ilmo Saaristo Veli-Matti Iljin Samuli Peltonen Jaakko Rajamäki Jaani Helander Lauri Kankkunen kontrabasso Ville Väätäinen 4 Mikko Moilanen 4 Jiri Parviainen 6 Martti Pyrhönen 7 Jorma Härkönen Eero Ignatius Tuomo Matero huilu Päivi Korhonen 4 Elina Raijas 5 Tapio Laivaara pikkolo Jenny Kares oboe Avoinna Jussi Jaatinen 5 Paula Malmivaara englannintorvi Aale Lindgrén klarinetti Osmo Linkola 4 Anna-Maija Korsimaa 5 Es-klarinetti Petteri Kivioja bassoklarinetti Heikki Nikula fagotti

Markus Tuukkanen 4 Mikko-Pekka Svala 5 Noora Kärnä kontrafagotti Erkki Suomalainen käyrätorvi Mika Paajanen 4 Ville Hiilivirta 4 Sam Parkkonen 6 Sakari Niemi Miska Miettunen Joonas Seppelin trumpetti Pasi Pirinen 4 Thomas Bugnot 5 (20.8.2014 alkaen) Mika Tuomisalo Alfonso Canto Ramon (1.9.2014 alkaen) pasuuna Tom Bildo 4 Valtteri Malmivirta 5 Anu Fagerström bassopasuuna Jussi Vuorinen tuuba Petri Keskitalo 4 patarummut Tomi Wikström 4 Mikael Sandström 5 lyömäsoittimet Xavi Arandiga Castelló 4 Pasi Suomalainen 5 harppu Anni Kuusimäki 4 Minnaleena Jankko 5

Page 13: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Helsingin kaupunginorkesterin toimintakertomus 2014

13

I / II / III Konserttimestari Soolosellisti 4 äänenjohtaja 5 vuorotteleva äänenjohtaja 6 varaäänenjohtaja 7 III soittaja

ORKESTERIN HALLINTO Intendentti Gita Kadambi Hallintopäällikkö Hannu Linna (31.10.2014 saakka) Hallintopäällikkö Kimmo Kekola (1.9.2014 alkaen) Viestintäpäällikkö Marianna Kankare-Loikkanen Viestintä- ja markkinointipäällikkö Marja Istala Kumpunen (4.8.2014 alkaen) Orkesteripäällikkö Jere Siukola Orkesteriassistentti Henna Karjalainen (2.1.2014 alkaen) Viestintäsuunnittelija Virpi Tahvanainen Hallintoassistentti Marjut Turtiainen Nuotistonhoitaja Minna Cederkvist Orkesterijärjestäjä Matti Tähkävuori Orkesterijärjestäjä Mikko Aspinen Projektipäällikkö Tapio Piirainen Tuottaja, yleisötyö Annika Koivula (määräaikainen) Helsingin kaupunginorkesterin johtokunta 2013-2016 Jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet Wille Rydman, puheenjohtaja Anja Hinkkanen Ville Sinnemäki, varapuheenjohtaja Elina Koskinen Pirjo-Liisa Kangasniemi Juhani Pelanne Tina Taivaloja Niklas Koskimies Maija Airas-Hyödynmaa Ilia Kalioujnov-Salminen Paavali Kukkonen Virpi Dufva Reiska Laine Mirja Arajärvi Nina Huru Markku Junnila Johanna Sandberg Bilal Dalkilic Kaupunginhallituksen edustaja Jorma Bergholm Pilvi Torsti Johtokunnan esittelijä Johtokunnan sihteeri Gita Kadambi Virpi Tahvanainen

Page 14: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Helsingin kaupunginorkesterin toimintakertomus 2014

14

Johtokunta piti vuonna 2014 viisi kokousta. Talousarvion toteutumisennusteen säännöllisen seurannan ohella johtokunta teki päätökset koskien vuoden 2013 toimintakertomusta, vuoden 2014 talousarvioehdotusta, tulevien kausien konserttisuunnitelmia sekä esitti kaupunginhallitukselle Susanna Mälkkiä kaupunginorkesterin ylikapellimestariksi 2016 alkaen ja kaupunginorkesterin visuaalisen ilmeen uudistamisen hyväksymistä. Orkesterivaltuuskunta 2014 Kaupunginorkesterin soittajat valitsivat keskuudestaan valtuuskunnan, jonka puheenjohtaja oli Anna-Liisa Haikola (II viulu), varapuheenjohtaja Ville Hiilivirta (käyrätorvi) ja sekä jäseninä Tuomo Matero (kontrabasso), Jaakko Rajamäki (sello) ja Noora Kärnä (fagotti). Orkesterin luottamusmiehenä kevätkaudella toimi Veli-Matti Iljin (sello) ja syyskaudella Aulikki Haahti-Turunen (alttoviulu).

LIITTEET:

Konsertit 2014 CD-levyt 1984-2014 Konserttikiertueet 1900-2014

Page 15: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Konserttikalenteri printed: 02.02.2015

KEVÄTKAUSI 2014 SARJA I KE 22.1.2014 19:00 HKO 1033 Suora lähetys: YLE Radio 1 & yle.fi/klassinen

Leif-Ove Andsnes, piano Musiikkitalon kuoro, valm. Tapani Länsiö, kuoro Alina Koivula, sopraano Elisabet Petsalo, sopraano Katariina Heikkilä, altto Tuukka Säily, tenori Kristian Lindroos, tenori Mikko Sateila, basso Helsingin kaupunginorkesteri Thomas Dausgaard, johtaja Richard Strauss (1864-1949)

Till Eulenspiegels lustige Streiche op. 28

Ludwig van Beethoven (1770-1827)

Pianokonsertto nro 5 Es-duuri op. 73, "Keisarikonsertto"

Richard Strauss (1864-1949)

Don Juan op. 20

Ludwig van Beethoven (1770-1827)

Fantasia pianolle, kuorolle ja orkesterille c-molli op. 80

KE 5.3.2014 19:00 HKO 1036

Freddy Kempf, piano

Helsingin kaupunginorkesteri Joana Carneiro, johtaja

Ludwig van Beethoven (1770-1827)

Coriolanus, alkusoitto op. 62

Ludwig van Beethoven (1770-1827)

Pianokonsertto nro 4 G-duuri op. 58

Ludwig van Beethoven (1770-1827)

Pateettinen sonaatti nro 8 op. 13 (ylimääräinen)

Johannes Brahms (1833-1897)

Sinfonia nro 1 c-molli op. 68

TO 20.3.2014 19:00 HKO 1040

Meta4, jousikvartetti Helsingin kaupunginorkesteri Olari Elts, johtaja

John Adams (1947)

The Chairman Dances oopp. Nixon in China

John Adams (1947)

Absolute Jest, jousikvartetille ja orkesterille

Ludwig van Beethoven (1770-1827)

12 kontratanssia orkesterille

Ludwig van Beethoven (1770-1827)

Sinfonia nro 1 C-duuri op. 21

PE 11.4.2014 19:00 HKO 1045

Zandra McMaster, mezzosopraano Helsingin kaupunginorkesteri Miguel Harth-Bedoya, johtaja

Johan Halvorsen (1864-1935)

Norjalainen rapsodia nro 1

Antón García Abril (1933)

Canciones del jardín secreto, laulusarja

Manuel De Falla (1876-1946)

Siete Canciones populares españolas, laulusarja

Jimmy López (1978)

Perú Negro (ekS.)

Pjotr Ilyich Tšaikovski (1840-1893)

Italialainen kapriisi, sinfoninen runo op. 45

KE 14.5.2014 19:00 HKO 1053

Helsingin kaupunginorkesteri Hartmut Haenchen, johtaja

Ludwig van Beethoven (1770-1827)

Sinfonia nro 5 c-molli op. 67

Dmitri Šostakovitš (1906-1975)

Sinfonia nro 8 c-molli op. 65

KE 28.5.2014 19:00 HKO 1057 Suora lähetys: YLE Radio 1 & yle.fi/klassinen

Rudolf Buchbinder, piano Helsingin kaupunginorkesteri John Storgårds, johtaja

Johannes Brahms (1833-1897)

Pianokonsertto nro 1 d-molli op. 15

Franz Schubert (1797-1828)

Sinfonia nro 9 C-duuri "Suuri" D 944

Page 16: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Konserttikalenteri printed: 02.02.2015

SARJA II TO 9.1.2014 19:00 HKO 1031

Kari Kriikku, klarinetti Helsingin kaupunginorkesteri Dima Slobodeniouk, johtaja

Ottorino Respighi (1879-1936)

Linnut, orkesterisarja

Kaija Saariaho (1952)

D'om le vrai sens, klarinettikonsertto

Claudio Monteverdi (1567-1643)

Ave Maris Stella, Vespro della Beata Vergine, 3. osa

Ottorino Respighi (1879-1936)

Rooman pinjat, sinfoninen runo

TO 23.1.2014 19:00 (HKO 1033)

Leif-Ove Andsnes, piano Musiikkitalon kuoro, Sibelius-Akatemian solisteja, laulu Alina Koivula, sopraano Elisabet Petsalo, sopraano Katariina Heikkilä, altto Tuukka Säily, tenori Kristian Lindroos, tenori Mikko Sateila, basso Helsingin kaupunginorkesteri Thomas Dausgaard, johtaja

Richard Strauss (1864-1949)

Till Eulenspiegels lustige Streiche op. 28

Ludwig van Beethoven (1770-1827)

Pianokonsertto nro 5 Es-duuri op. 73, "Keisarikonsertto"

Richard Strauss (1864-1949)

Don Juan op. 20

Ludwig van Beethoven (1770-1827)

Fantasia pianolle, kuorolle ja orkesterille c-molli op. 80

TO 6.3.2014 19:00 HKO 1037

Freddy Kempf, piano Helsingin kaupunginorkesteri Joana Carneiro, johtaja Ludwig van Beethoven (1770-1827)

Coriolanus, alkusoitto op. 62

Ludwig van Beethoven (1770-1827)

Pianokonsertto nro 4 G-duuri op. 58

Sergei Rahmaninov (1873-1943)

Preludi nro 10 op. 23

Johannes Brahms (1833-1897)

Sinfonia nro 1 c-molli op. 68

TO 3.4.2014 klo 19:00 HKO 1043

Paavali Jumppanen, piano Helsingin kaupunginorkesteri Rafael Payare, johtaja

Johannes Brahms (1833-1897)

Traaginen alkusoitto op. 81

Ludwig van Beethoven (1770-1827)

Pianokonsertto nro 3 c-molli op. 37

Dmitri Šostakovitš (1906-1975)

Sinfonia nro 10 e-molli op. 93

TO 17.4.2014 19:00 HKO 1047 Suora lähetys Helsinki-kanava

Mark Stone, baritoni Chorus, City of Birmingham symphony, Simon Halsey, kuoron valm. Tapiolan kuoro, Pasi Hyökki, kuoron valm. William Gardner, poikasopraano Helsingin kaupunginorkesteri John Storgårds, johtaja Gustav Holst (1874-1934)

The Hymn of Jesus op. 37, kuorolle ja orkesterille

Leonard Bernstein (1918)

Chichester Psalms, kuorolle, poikasopraanolle ja orkesterille

William Walton (1902-1983)

Belshazzar's Feast

TO 15.5.2014 19:00 HKO 1054

Helsingin kaupunginorkesteri Hartmut Haenchen, johtaja Ludwig van Beethoven (1770-1827)

Sinfonia nro 5 c-molli op. 67

Dmitri Šostakovitš (1906-1975)

Sinfonia nro 8 c-molli op. 65

TO 29.5.2014 19:00 HKO 1058

Rudolf Buchbinder, piano Helsingin kaupunginorkesteri John Storgårds, johtaja

Johannes Brahms (1833-1897)

Pianokonsertto nro 1 d-molli op. 15

Franz Schubert (1797-1828)

Sinfonia nro 9 C-duuri "Suuri" D 944

Page 17: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Konserttikalenteri printed: 02.02.2015

SARJA III PE 17.1.2014 19:00 HKO 1032

Ida Falk Winland, sopraano Helsingin kaupunginorkesteri Ville Matvejeff, johtaja

Franz Schubert (1797-1828)

Sinfonia nro 1 D-duuri D 82

Alban Berg (1885-1935)

Seitsemän varhaista laulua

Magnus Lindberg (1958)

Aura (In memoriam Witold Lutoslawski)

PE 14.2.2014 19:00

FestAvanti! Avantin! vierailu

Markus Allan, laulu Juha Uusitalo, basso-baritoni Avanti! Jaakko Kuusisto, johtaja

Jukka Tiensuu (1948)

Hei

Kullervo Linna (1911-1987)

Iltarusko

Louis Andriessen (1939)

Langzame verjaardag

Vinko Globokar (1934)

La Ronde

Richard Strauss (1864-1949)

Menuetti sarjasta Porvari aatelismiehenä op. 60

Jean Baptiste Lully (1632-1687)

Marche pour la cérémonie des Turcs sarjasta Porvari aatelismiehenä

Richard Strauss (1864-1949)

Auftritt des Cleonte sarjasta Porvari aatelismiehenä op. 60

Richard Wagner (1813-1883)

Lentävä Pohojalaanen, "Wie oft in meeres tiefsten schlund" oopp. Lentävä hollantilainen

Friedrich Cerha (1926)

Bruchstück, geträumt

Magnus Lindberg (1958)

Corrente, sinfoniaorkesterille

KE 19.3.2014 19:00 HKO 1039

Meta4, jousikvartetti Helsingin kaupunginorkesteri Olari Elts, johtaja

John Adams (1947)

The Chairman Dances oopp. Nixon in China

John Adams (1947)

Absolute Jest

Ludwig van Beethoven (1770-1827)

12 kontratanssia

Ludwig van Beethoven (1770-1827)

Sinfonia nro 1 C-duuri op. 21

KE 2.4.2014 19:00 HKO 1042

Paavali Jumppanen, piano Helsingin kaupunginorkesteri Rafael Payare, johtaja

Johannes Brahms (1833-1897)

Traaginen alkusoitto op. 81

Ludwig van Beethoven (1770-1827)

Pianokonsertto nro 3 c-molli op. 37

Dmitri Šostakovitš (1906-1975)

Sinfonia nro 10 e-molli op. 93

KE 16.4.2014 19:00 HKO 1046

Mark Stone, baritoni Chorus, City of Birmingham symphony, Simon Halsey, kuoron valm. Tapiolan kuoro, Pasi Hyökki, kuoron valm. William Gardner, poikasopraano Helsingin kaupunginorkesteri John Storgårds, johtaja

Gustav Holst (1874-1934)

The Hymn of Jesus op. 37, kuorolle ja orkesterille

Leonard Bernstein (1918)

Chichester Psalms, kuorolle, poikasopraanolle ja orkesterille

William Walton (1902-1983)

Belshazzar's Feast

TI 20.5.2014 19:00 HKO 1055

Steven Isserlis, sello Helsingin kaupunginorkesteri Olli Mustonen, johtaja

Bedrich Smetana (1824-1884)

Alkusoitto oopp. Myyty morsian

Antonin Dvorák (1841-1904)

Sellokonsertto h-molli op. 104

Olli Mustonen (1967)

Sinfonia nro 2 "Johannes Angelos" (ke., HKO:n tilausteos)

Page 18: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Konserttikalenteri printed: 02.02.2015

SARJA IV PE 31.1.2014 19:00 HKO 1034

Rafal Blechacz, piano Helsingin kaupunginorkesteri John Storgårds, johtaja

Franz Schubert (1797-1828)

Sinfonia nro 3 D-duuri D 200

Robert Schumann (1810-1856)

Pianokonsertto a-molli op. 54

Igor Stravinsky (1882-1971)

Petrushka, sarja baletista (1911)

PE 28.2.2014 19:00 HKO 1035

Suora lähetys: YLE Radio 1 & yle.fi/klassinen

Alexander Knjazev, sello Helsingin kaupunginorkesteri Alexander Vedernikov, johtaja Franz Schubert (1797-1828)

Sinfonia nro 5 B-duuri D 485

Nikolai Miaskovsky (1881-1950)

Sellokonsertto c-molli op. 66

Paul Hindemith (1895-1963)

Mathis der Maler, sinfonia

PE 14.3.2014 19:00 HKO 1038

Suora lähetys: YLE Radio 1 & yle.fi/klassinen

Baiba Skride, viulu Helsingin kaupunginorkesteri Michael Francis, johtaja Benjamin Britten (1913-1976)

Sinfonia da Requiem op. 20

William Walton (1902-1983)

Viulukonsertto

Ralph Vaughan Williams (1872-1958)

Sinfonia nro 6 e-molli (revised version)

PE 28.3.2014 19:00 HKO 1041

Helsingin kaupunginorkesteri Dima Slobodeniouk, johtaja

Richard Strauss (1864-1949)

Porvari aatelismiehenä orkesterisarja op. 60

Richard Strauss (1864-1949)

"Träumerei am Kamin", sinfoninen välisoitto nro 2 oopp. Intermezzo op. 72

Richard Strauss (1864-1949)

Ruusuritari, orkesterisarja oopp. op. 59

PE 25.4.2014 19:00 HKO 1048

Olena Tokar, sopraano Helsingin kaupunginorkesteri Jun Märkl, johtaja

Maurice Ravel (1875-1937)

Un barque sur l'ocean

Eugen d' Albert

Seejungfräulein, konserttikappale sopraanolle ja orkesterille op. 15

Béla Bartók (1881-1945)

Konsertto orkesterille

PE 9.5.2014 19:00 HKO 1052

Simon Trpceski, piano Helsingin kaupunginorkesteri Olari Elts, johtaja Anton Von Webern (1883-1945)

Im Sommerwind, idylli suurelle orkesterille

Franz Schubert (1797-1828)

Sinfonia E-duuri D 729

Encore

(ylimääräinen)

Frédéric Chopin (1810-1849)

Pianokonsertto nro 1 e-molli op. 11

Hugo Alfvén (1872-1960)

Midsommarvaka op. 19

PE 23.5.2014 19:00 HKO 1056

Suora lähetys: Helsinki-kanava

Petri Keskitalo, tuuba Helsingin kaupunginorkesteri John Storgårds, johtaja

Alexander Zemlinsky (1871-1942)

Sinfonietta op. 23 kamariorkesterille

Kirmo Lintinen (1967)

Tuubakonsertto (HKO:n tilaus, ke.)

Alexander Zemlinsky (1871-1942)

Die Seejungfrau (alkup. vers. rekonstr. ekS)

Page 19: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Konserttikalenteri printed: 02.02.2015

KEVÄTKAUDEN MUUT KONSERTIT

MA 6.1.2014 klo 15:00 HKO 1029

& klo 18:00 HKO 1030

Loppiaiskonsertti: “Historiallinen valkokangas soi” Suora lähetys Helsinki-kanava

Helsingin kaupunginorkesteri József Hárs, johtaja Riikka Holopainen, juontaja Petteri Evilampi, visualisointi

Nino Rota (1911-1979)

Sota ja rauha

Elmer Bernstein

Kymmenen käskyä

Dmitri Šostakovitš (1906-1975)

Padenija Berlina (Berliinin häviö), sarja op. 82a

Sergei Prokofjev (1891-1953)

Sarja filmistä Iivana Julma op. 116

Miklós Rózsa (1907-1995)

Ben Hur

Arthur Honegger (1892-1955)

Napoleon

Georges Auric (1899-1983)

Lola Montès

Erich Korngold (1897-1957)

Merihaukka

TI 8.4.2014 18:00 HKO 1044

Lastenkonsertti, Lastenviikko Suora lähetys Helsinki-kanava

Ammuu!, Lastenmusiikkiorkesteri Helsingin kaupunginorkesteri Mikk Murdvee, johtaja Esko Grundström

Alkusoitto "Ammusikalisches Opfer"

Tero Pajunen

Traktorilla ajelen

Essi Putkonen

Sateen tanssi

Tero Pajunen

Onkilaulu

Essi Putkonen

Kaarnalaivan matka

Trad. & Ammuu!

Viisi varista

Essi Putkonen

Silkkitukka

Trad.

Pienen pieni veturi

Tero Pajunen

Leppäkerttu moi!

Soili Perkiö

Villi polkupyörä

Putkonen Essi ja Grundström Esko

Tanssikengät

Tero Pajunen

Matkataan

Trad.

Saunavuorolaulu

Tero Pajunen

Menninkäisen tuutulaulu (ylimääräinen)

TO 1.5.2014 12:00 HKO 1049

& 14:00 HKO 1050

Vappumatinea Suora lähetys: YLE Radio 1 & yle.fi/klassinen

Rajaton, lauluyhtye Helsingin kaupunginorkesteri Jaakko Kuusisto, johtaja Richard Wagner (1813-1883)

Lohengrin, III näytäksen alkusoitto

Sergei Prokofjev (1891-1953)

Marssi oopp. Rakkaus kolmeen appelsiiniin op. 33

John Williams (1932)

The Raiders´ March

Benny Andersson/Björn Ulvaeus/Stig Anderson

Dancing Queen

Benny Andersson/Björn Ulvaeus

Money Money

Benny Andersson/Björn Ulvaeus

When All Is Said And Done

Soila Sariola

Väinämöisen veneretki

Christian F. Kress (1767-1812)

Porilaisten marssi

Georg Malmstén (1902-1981)

Jänöjussin mäenlasku

Kenny Loggins/Michael McDonald/Siedah Garrett/Andrew Levy/Maurice White/Al McKay/Allee Willis

Potpurri (What a fool believes - You are the universe - September)

Marianito Mores (1918)

Uno Tango (ylimääräinen)

TI 6.5.2014 19:00 HKO 1051

Lastenkonsertti: Korkeasaari 125-vuotta!

Lotta Kuusisto, laulu Satu Sopanen, laulu Paavo Kerosuo, laulu Iiro Rantala, piano Helsingin kaupunginorkesteri Jaakko Kuusisto, johtaja

Ilkka Kuusisto (1933)

Eläinlauluja

Page 20: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Konserttikalenteri printed: 02.02.2015

KEVÄTKAUDEN KUMMILAPSIKONSERTIT

NALLE NAPPISILMÄN KEVÄTLAULAJAISET PE 7.3.2014 Harjoitussali Paavo 16:00, 17:00, 18:00

Päivi Korhonen, huilu Mikko-Pekka Svala, fagotti Ville Hiilivirta, käyrätorvi Anni Kuusimäki, harppu Tomi Wikström, lyömäsoittimet Satu Savioja, viulu Kalinka Pirinen, viulu Heini Kupiainen, viulu Siiri Rasta, viulu Aulikki Haahti-Turunen, alttoviulu Kaarina Ikonen, alttoviulu Lauri Kankkunen, sello Jaakko Rajamäki, sello Eero Ignatius, kontrabasso Satu Sopanen, laulu Annika Koivula, laulu

Trad.

Kiva, kun oot täällä

George Friedrich Händel (1685-1759)

Harppukonsertto, 1. osa

Soili Perkiö

Nalle maailmalla

Satu Sopanen

Nyt on aika

Heikki Klemetti (1876-1953)

Peipon pesä

Marjatta Meritähti (1943)

Ihahaa

Trad.

Piiri pieni pyörii

Trad.

Glenlivet

Soili Perkiö

Nalle maailmalla (1 osa)

LA 8.3.2014 10:00, 11:00, 12:00, 13:00, 14:00

Harjoitussali PAAVO

Päivi Korhonen, huilu Mikko-Pekka Svala, fagotti Joonas Seppelin, käyrätorvi Anni Kuusimäki, harppu Tomi Wikström, lyömäsoittimet Kalinka Pirinen, viulu Helmi Kuusi, viulu Heini Kupiainen, viulu Siiri Rasta, viulu Kaarina Ikonen, alttoviulu Pekka Laakkonen, alttoviulu Lauri Kankkunen, sello Jaakko Rajamäki, sello Eero Ignatius, kontrabasso

Satu Sopanen, laulu Annika Koivula, laulu MA 24.3.2014 10:00, 11:00, 12:00, 14:00

Harjoitussali PAAVO

Jenny Kares, huilu Markus Tuukkanen, fagotti Miska Miettunen, käyrätorvi Anni Kuusimäki, harppu Mikael Sandström, lyömäsoittimet Satu Savioja, viulu Petri Päivärinne, viulu Teppo Ali-Mattila, viulu Heini Kupiainen, viulu Pekka Laakkonen, alttoviulu Aulikki Haahti-Turunen, alttoviulu Jaani Helander, sello Lauri Kankkunen, sello Tuomo Matero, kontrabasso Satu Sopanen, laulu Annika Koivula, laulu PE 4.4.2014 10:00, 11:00, 12:00, 14:00

Harjoitussali PAAVO

Jenny Kares, huilu Markus Tuukkanen, fagotti Ville Hiilivirta, käyrätorvi Anni Kuusimäki, harppu Mikael Sandström, lyömäsoittimet Satu Savioja, viulu Helmi Kuusi, viulu Heini Kupiainen, viulu Siiri Rasta, viulu Pekka Laakkonen, alttoviulu Aulikki Haahti-Turunen, alttoviulu Jaani Helander, sello Lauri Kankkunen, sello Tuomo Matero, kontrabasso Satu Sopanen, laulu Annika Koivula, laulu TI 22.4.2014 15:00, 16:00, 17:00, 18:00

Harjoitussali PAAVO

Jenny Kares, huilu Erkki Suomalainen, fagotti Miska Miettunen, käyrätorvi Anni Kuusimäki, harppu Mikael Sandström, lyömäsoittimet Satu Savioja, viulu Petri Päivärinne, viulu Heini Kupiainen, viulu Teppo Ali-Mattila, viulu Pekka Laakkonen, alttoviulu Aulikki Haahti-Turunen, alttoviulu

Page 21: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Konserttikalenteri printed: 02.02.2015

Jaani Helander, sello Lauri Kankkunen, sello Eero Ignatius, kontrabasso Sanna Vuolteenaho, laulu Annika Koivula, laulu LA 3.5.2014 10:00, 11:00, 12:00, 13:00, 14:00

Harjoitussali PAAVO

Päivi Korhonen, huilu Erkki Suomalainen, fagotti Joonas Seppelin, käyrätorvi Anni Kuusimäki, harppu Mikael Sandström, lyömäsoittimet Helmi Kuusi, viulu Teppo Ali-Mattila, viulu Siiri Rasta, viulu Kaarina Ikonen, alttoviulu Aulikki Haahti-Turunen, alttoviulu Jaani Helander, sello Jaakko Rajamäki, sello Tuomo Matero, kontrabasso Annika Koivula, laulu Sanna Vuolteenaho, laulu LA 17.5.2014 10:00, 11:00, 12:00, 13:00

Harjoitussali PAAVO

Jenny Kares, huilu Erkki Suomalainen, fagotti Ville Hiilivirta, käyrätorvi Anni Kuusimäki, harppu Mikael Sandström, lyömäsoittimet Helmi Kuusi, viulu Petri Päivärinne, viulu Teppo Ali-Mattila, viulu Heini Kupiainen, viulu Kaarina Ikonen, alttoviulu Aulikki Haahti-Turunen, alttoviulu Jaani Helander, sello Veli-Matti Iljin, sello Eero Ignatius, kontrabasso Satu Sopanen, laulu Annika Koivula, laulu LA 7. 6. 2014 10:00, 11:00, 12:00

Harjoitussali PAAVO

Jenny Kares, huilu Noora Kärnä, fagotti Joonas Seppelin, käyrätorvi Mikael Sandström, lyömäsoittimet Kalinka Pirinen, viulu Ilkka Lehtonen, viulu Teppo Ali-Mattila, viulu Siiri Rasta, viulu Pekka Laakkonen, alttoviulu Kaarina Ikonen, alttoviulu

Ilmo Saaristo, sello Veli-Matti Iljin, sello Tuomo Matero, kontrabasso Annika Koivula, laulu Satu Sopanen, laulu

Page 22: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Konserttikalenteri printed: 02.02.2015

MUIDEN JÄRJESTÄMÄT KONSERTIT SU 26.1.2014 14:00

Kaupungintalon juhlasali Kamarimusiikkia kaupungintalolla

Mikko Moilanen, kontrabasso Heikki Nikula, klarinetti Noora Kärnä, fagotti Joonas Seppelin, käyrätorvi Helmi Kuusi, viulu Silja Fontana, viulu Carmen Moggach, altto Jaani Helander, sello Helsingin kaupunginorkesterin muusikoita

Antonin Dvorák (1841-1904)

Miniatyyrit kahdelle viululle ja altolle

Carl Nielsen (1865-1931)

Serenata in vano FS 132

Ferdinand Thieriot

Oktetto op. 62

SU 9.3.2014 14:00

Kaupungintalon juhlasali Kamarimusiikkia kaupungintalolla

Tom Bildo, baritonitorvi Petri Keskitalo, tuuba Pasi Pirinen, trumpetti Thomas Bugnot, trumpetti Tapio Paavilainen, trumpetti Mika Paajanen, käyrätorvi Sam Parkkonen, käyrätorvi Miska Miettunen, käyrätorvi Sakari Niemi, käyrätorvi Valtteri Malmivirta, pasuuna Darren Agosta, pasuuna Mika Tuomisalo, trumpetti Anu Fagerström, pasuuna Tom Bildo, pasuuna Helsingin kaupunginorkesterin vasket Petri Keskitalo, juontaja

Trad.

Suite Beriozka

Benjamin Britten (1913-1976)

Fanfare for St. Edmundsbury kolmelle trumpetille

Hannu Kilpi

Vola! for four horns (ke.)

Henry Purcell (1659-1695)

Allegro and Air from King Arthur kahdelle trumpetille ja kahdelle pasuunalle

Jean Sibelius (1865-1957)

Elegia neljälle käyrätorvelle ja tuuballe

Christer Danielsson

Konsertant Svit- Konserttisarja, soolotuuballe ja neljälle vaskipuhaltimelle

Jean Sibelius (1865-1957)

Overture for brass septet

Giovanni Gabrieli (1551-1612)

Canzon septimi toni nro 1

Giovanni Gabrieli (1551-1612)

Canzon primi toni nro 8

SU 6.4.2014 14:00

Kaupungintalon juhlasali Kamarimusiikkia kaupungintalolla

Pekka Kauppinen, viulu Erkki Palola, viulu Lotta Poijärvi, alttoviulu Tuomas Ylinen, sello Martti Pyrhönen, kontrabasso Päivi Korhonen, huilu Osmo Linkola, klarinetti Anni Kuusimäki, harppu Helsingin kaupunginorkesterin muusikoita

Maurice Ravel (1875-1937)

Johdanto ja Allegro

Claude Debussy (1862-1918)

Sonaatti huilulle, alttoviululle ja harpulle

André Caplet (1878-1925)

Conte fantastique

Astor Piazzolla (1921-1992)

Oblivion

TO 1.5.2014 11:30, 13:30

Päälämpiö, Musiikkitalo

Helsingin kaupunginorkesteri vaskiseitsikko

Matti Yli-Paavola

Jäähyväiset marssi

Nils-Erik Fougstedt (1910-1961)

Romanssi

Tynnilä-Jäppilä

Aropaimen

Georg Malmstén (1902-1981)

Ilta skanssissa

Georg Malmstén (1902-1981)

Stadin kundi

Jukka Kuoppamäki (1942)

Sininen ja valkoinen

Page 23: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

KIERTUE 2014 SAKSA SU 2.2.2014 11:00

München, Herkulessaal Residenz Arabella Steinbacher, viulu Helsingin kaupunginorkesteri John Storgårds, johtaja

Jean Sibelius (1865-1957)

Finlandia op. 26

Max Bruch (1838-1920)

Viulukonsertto nro 1 g-molli op. 26

Igor Stravinsky (1882-1971)

Petrushka, sarja baletista (1911)

MA 3.2.2014 20:00

Frankfurt am Main, Alte Oper Rafal Blechacz, piano Helsingin kaupunginorkesteri John Storgårds, johtaja

Leevi Madetoja (1887-1947)

Kullervo, sinfoninen runo op. 15

Robert Schumann (1810-1856)

Pianokonsertto a-molli op. 54

Jean Sibelius (1865-1957)

Lemminkäis-sarja op. 22

Robert Schumann (1810-1856)

Abendlied (ylimääräinen)

TI 4.2.2014 20:00

Stuttgart, Kultur- und Kongresszentrum Liederhalle Rafal Blechacz, piano Helsingin kaupunginorkesteri John Storgårds, johtaja Leevi Madetoja (1887-1947)

Kullervo, sinfoninen runo op. 15

Ludwig van Beethoven (1770-1827)

Pianokonsertto nro 3 C-duuri op. 37

Jean Sibelius (1865-1957)

Lemminkäis-sarja op. 22

KE 5.2.2014 20:00

Freiburg, Konzerthaus Jörg Widmann, klarinetti Helsingin kaupunginorkesteri John Storgårds, johtaja

Leevi Madetoja (1887-1947)

Kullervo, sinfoninen runo op. 15

Wolfgang Amadeus Mozart (1756-1791)

Klarinettikonsertto A-duuri KV 622

Jean Sibelius (1865-1957)

Lemminkäis-sarja op. 22

Robert Schumann (1810-1856)

Abendlied (ylimääräinen)

TO 6.2.2014 20:00

Graf Zeppelin Haus, Friedrichshafen Martin Helmchen, piano Helsingin kaupunginorkesteri John Storgårds, johtaja

Leevi Madetoja (1887-1947)

Kullervo, sinfoninen runo op. 15

Robert Schumann (1810-1856)

Pianokonsertto a-molli op. 54

Jean Sibelius (1865-1957)

Lemminkäis-sarja op. 22

HOLLANTI LA 8.2.2014 20:15

Eindhoven, Muziekgebouw Frits Philips Martin Stadtfeld, piano Helsingin kaupunginorkesteri John Storgårds, johtaja Leevi Madetoja (1887-1947)

Kullervo, sinfoninen runo op. 15

Ludwig van Beethoven (1770-1827)

Pianokonsertto nro 3 c-molli op. 37

Igor Stravinsky (1882-1971)

Petrushka, sarja baletista (1911)

SU 9.2.2014 15:00

Heerlen, Parkstad Limburg Theaters Martin Stadtfield, piano Helsingin kaupunginorkesteri John Storgårds, johtaja

Jean Sibelius (1865-1957)

Finlandia op. 26

Ludwig van Beethoven (1770-1827)

Pianokonsertto nro 3 c-molli op. 37

Igor Stravinsky (1882-1971)

Petrushka, sarja baletista (1911)

SAKSA MA 10.2.2014 20:00

Bielefeld, Rudolf-Oetker-Halle Rafal Blechacz, piano Igor Levit, piano Helsingin kaupunginorkesteri John Storgårds, johtaja

Leevi Madetoja (1887-1947)

Kullervo, sinfoninen runo op. 15

Ludwig van Beethoven (1770-1827)

Pianokonsertto nro 3 c-molli op. 37

Igor Stravinsky (1882-1971)

Petrushka, sarja baletista (1911)

Page 24: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

TI 11.2.2014 20:00

Hannover, Congress Centrum Kuppelsaal Igor Levit, piano Helsingin kaupunginorkesteri John Storgårds, johtaja

Leevi Madetoja (1887-1947)

Kullervo, sinfoninen runo op. 15

Ludwig van Beethoven (1770-1827)

Pianokonsertto nro 3 c-molli op. 37

Igor Stravinsky (1882-1971)

Petrushka, sarja baletista (1911)

KE 12.2.2014 20:00

Köln, Kölner Philharmonie Igor Levit, piano Helsingin kaupunginorkesteri John Storgårds, johtaja

Leevi Madetoja (1887-1947)

Kullervo, sinfoninen runo op. 15

Ludwig van Beethoven (1770-1827)

Pianokonsertto nro 3 c-molli op. 37

Jean Sibelius (1865-1957)

Lemminkäis-sarja op. 22

Page 25: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Konserttikalenteri printed: 02.02.2015

SYYSKAUSI 2014 SARJA I KE 24.9.2014 19:00 HKO 1061

Elina Vähälä, viulu Helsingin kaupunginorkesteri Jukka-Pekka Saraste, johtaja

Alban Berg (1885-1935)

Viulukonsertto

Gustav Mahler (1860-1911)

Sinfonia nro 5 cis-molli

TO 9.10.2014 klo 19:00 HKO 1065

Tianwa Yang, viulu

Helsingin kaupunginorkesteri Antonio Méndez, johtaja

Emmanuel Chabrier (1841-1894)

España, rapsodia

Edouard Lalo (1823-1892)

Symphonie espagnole op. 21

Robert Schumann (1810-1856)

Sinfonia nro 2 C-duuri op. 61

KE 22.10.2014 19:00 HKO 1067

Suora lähetys: YLE Radio 1 & yle.fi/klassinen

Helena Juntunen, sopraano Musiikkitalon kuoro, valm. Tapani Länsiö, kuoro Helsingin kaupunginorkesteri Leif Segerstam, johtaja

Richard Strauss (1864-1949)

Olympiahymni kuorolle ja orkesterille

César Franck (1822-1890)

Sinfonia f-molli (pianokvinteton orkestraatio Ira Levin 2012) (ke.)

Leif Segerstam (1944)

Sinfonia no 269 "Recycling Thoughts & Memories before and after a Birthday No 2" (ke.)

Richard Strauss (1864-1949)

Vier letzte lieder op. 27, sopraanolle ja orkesterille

KE 19.11.2014 19:00 HKO 1075

Christoffer Sundqvist, klarinetti Helsingin kaupunginorkesteri Karl-Heinz Steffens, johtaja

Carl Nielsen (1865-1931)

Klarinettikonsertto op. 57

Anton Bruckner (1824-1896)

Sinfonia nro 6 A-duuri (1881)

KE 3.12.2014 19:00 HKO 1078

Tommi Hakala, baritoni Polyteknikkojen Kuoro Saara Aittakumpu, kuoron valm. Helsingin kaupunginorkesteri John Storgårds, johtaja Ahti Sonninen (1914-1984)

Ilmarisen vaellus baritonille, mieskuorolle ja orkesterille op. 44

Bedrich Smetana (1824-1884)

Ma vlast - Isänmaani, orkesterisarja

Page 26: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Konserttikalenteri printed: 02.02.2015

SARJA II TO 11.9.2014 19:00 HKO 1059

Suora lähetys: Helsinki-kanava

Soile Isokoski, sopraano Helsingin kaupunginorkesteri John Storgårds, johtaja Albert Roussel (1869-1937)

Orkesterisarja nro 1 bal. Bacchus et Ariane op. 43

Ernest Chausson (1855-1899)

Poème de l'amour et de la mer op. 19

Claude Debussy (1862-1918)

Pelléas et Mélisande

Albert Roussel (1869-1937)

Orkesterisarja nro 2 baletista Bacchus et Ariane op. 43

TO 25.9.2014 19:00 HKO 1062 Suora lähetys: Helsinki-kanava

Elina Vähälä, viulu Helsingin kaupunginorkesteri Jukka-Pekka Saraste, johtaja

Alban Berg (1885-1935)

Viulukonsertto

Gustav Mahler (1860-1911)

Sinfonia nro 5 cis-molli

TO 23.10.2014 19:00 HKO 1068

Helena Juntunen, soprano Musiikkitalon kuoro, Tapani Länsiö, kuoron valm. Helsingin kaupunginorkesteri Leif Segerstam, johtaja Richard Strauss (1864-1949)

Olympiahymni kuorolle ja orkesterille

César Franck (1822-1890)

Sinfonia f-molli (pianokvinteton orkestraatio Ira Levin 2012)

Leif Segerstam (1944)

Sinfonia no 269 "Recycling Thoughts & Memories before and after a Birthday No 2"

Richard Strauss (1864-1949)

Vier letzte lieder op. 27, sopraanolle ja orkesterille

TO 6.11.2014 19:00 HKO 1072

Suora lähetys: YLE Radio 1 & yle.fi/klassinen

Joseph Moog, piano Helsingin kaupunginorkesteri Christian Vasquez, johtaja

Modest Musorgski (1839-1881)

Intermezzo in modo classico

Sergei Rahmaninov (1873-1943)

Pianokonsertto nro 2 c-molli op. 18

Pjotr Ilyich Tšaikovski (1840-1893)

Sinfonia nro 4 f-molli op. 36

TO 20.11.2014 19:00 HKO 1076

Christoffer Sundqvist, klarinetti Helsingin kaupunginorkesteri Karl-Heinz Steffens, johtaja Carl Nielsen (1865-1931)

Klarinettikonsertto op. 57

Anton Bruckner (1824-1896)

Sinfonia nro 6 A-duuri (1881)

TO 4.12.2014 19:00

Tommi Hakala, baritoni Polyteknikkojen Kuoro Saara Aittakumpu, kuoron valm. Helsingin kaupunginorkesteri John Storgårds, johtaja

Ahti Sonninen (1914-1984)

Ilmarisen vaellus baritonille, mieskuorolle ja orkesterille op. 44

Bedrich Smetana (1824-1884)

Ma vlast - Isänmaani, orkesterisarja

Page 27: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Konserttikalenteri printed: 02.02.2015

SARJA III PE 19.9.2014 19:00 HKO 1060

Suora lähetys: YLE Radio 1 & yle.fi/klassinen

Peter Erskine, lyömäsoittimet Helsingin kaupunginorkesteri John Storgårds, johtaja Jean Sibelius (1865-1957)

Öinen ratsastus ja auringon nousu op. 55

Mark-Anthony Turnage (1960)

Erskine for drum kit and orchestra

Andrzej Panufnik (1914)

Landscape

Carl Nielsen (1865-1931)

Sinfonia nro 1 g-molli op. 7

KE 8.10.2014 19:00 HKO 1064

Tianwa Yang, viulu Helsingin kaupunginorkesteri Antonio Méndez, johtaja

Emmanuel Chabrier (1841-1894)

España, rapsodia

Edouard Lalo (1823-1892)

Symphonie espagnole op. 21

Robert Schumann (1810-1856)

Sinfonia nro 2 C-duuri op. 61

KE 5.11.2014 19:00 HKO 1071

Joseph Moog, piano Helsingin kaupunginorkesteri Christian Vasquez, johtaja Modest Musorgski (1839-1881)

Intermezzo in modo classico

Sergei Rahmaninov (1873-1943)

Pianokonsertto nro 2 c-molli op. 18

Pjotr Ilyich Tšaikovski (1840-1893)

Sinfonia nro 4 f-molli op. 36

PE 28.11.2014 19:00 HKO 1077

Michael Nagy, basso-baritoni Helsingin kaupunginorkesteri Olari Elts, johtaja Johannes Brahms (1833-1897)

Akateeminen juhla-alkusoitto c-molli op. 80

Detlev Glanert

Four Preludes and Serious Songs based on the "Four Serious Songs" by Johannes Brahms

Brahms-Holloway

Sinfonia f-molli op. 34b

KE 17.12.2014 19:00 HKO 1082

Anu Komsi, sopraano Tuija Knihtilä, mezzosopraano Mati Turi, tenori Juha Uusitalo, baritoni Musiikkitalon kuoro, Tapani Länsiö, kuoron valm. Helsingin kaupunginorkesteri Sakari Oramo, johtaja

Ludwig van Beethoven (1770-1827)

Sinfonia nro 9 d-molli op. 125

Page 28: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Konserttikalenteri printed: 02.02.2015

SARJA IV PE 3.10.2014 19:00 HKO 1063

Anna Larsson, sopraano Helsingin kaupunginorkesteri Antonello Manacorda, johtaja

Ludwig van Beethoven (1770-1827)

Egmont-alkusoitto op. 84

Gustav Mahler (1860-1911)

Viisi laulua Friedrich Rückertin runoihin

Johannes Brahms (1833-1897)

Sinfonia nro 2 D-duuri op. 73

PE 17.10.2014 19:00 HKO 1066

Suora lähetys: Helsinki-kanava

Dejan Lazic, piano Helsingin kaupunginorkesteri John Storgårds, johtaja Franz Joseph Haydn (1732-1809)

Sinfonia nro 103 Es-duuri "rummunpärinä"

Johannes Brahms (1833-1897)

Pianokonsertto nro 2 B-duuri op. 83

PE 31.10.2014 19:00 HKO 1070 Helsingin juhlaviikot

Julian Steckel, sello Helsingin kaupunginorkesteri James Feddeck, johtaja Dmitri Šostakovitš (1906-1975)

Sellokonsertto nro 1 Es-duuri op. 107

Sergei Rahmaninov (1873-1943)

Sinfonia nro 3 a-molli op. 44

PE 14.11.2014 19:00 HKO 1074

Francesco Piemontesi, piano Helsingin kaupunginorkesteri Kazuki Yamada, johtaja

Manuel De Falla (1876-1946)

Kolmikolkkahattu, orkesterisarja nro 1

Maurice Ravel (1875-1937)

Pianokonsertto G-duuri

Manuel De Falla (1876-1946)

Kolmikolkkahattu, orkesterisarja nro 2

Maurice Ravel (1875-1937)

La Valse

PE 12.12.2014 19:00 HKO 1081

Suora lähetys: YLE Radio 1 & yle.fi/klassinen

Maria Hämäläinen, piano Helsingin kaupunginorkesteri Jun Märkl, johtaja

Felix Mendelssohn (1809-1847)

Hebridit-konserttialkusoitto op. 26

Clara Schumann

Pianokonsertto a-molli op. 7

Robert Schumann (1810-1856)

Sinfonia nro 1 B-duuri op. 38 "Kevät"

TO 18.12.2014 19:00 HKO 1083

Suora lähetys: Helsinki-kanava

Anu Komsi, sopraano Tuija Knihtilä, mezzosopraano Mati Turi, tenori Juha Uusitalo, baritoni Musiikkitalon kuoro, Tapani Länsiö, kuoron valm. Helsingin kaupunginorkesteri Sakari Oramo, johtaja

Ludwig van Beethoven (1770-1827)

Sinfonia nro 9 d-molli op. 125

Page 29: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Konserttikalenteri printed: 02.02.2015

SYYSKAUDEN MUUT KONSERTIT TI 28.10.2014 19:00 HKO 1069

Filharmooninen viihdejousikko 10 vuotta

Raimo Sirkiä, tenori Mari Palo, sopraano Petteri Kivioja, tenori- ja sopraanosaksofoni Filharmooninen viihdejousikko

Markku Johansson (1949)

Tähtiä ja timantteja

Theo Mackeben (1897-1953)

Bei Dir war es immer so schön

Enrico Toselli (1883-1926)

Toselli-serenadi

Bert Kämpfert

Love

Emmerich Kálman (1882-1953)

Csardas cavalier

Trad.

Hungaria

Franz Lehár (1870-1948)

Vilja-Lied oper. Iloinen leski

Georges Boulanger (1893-1958)

Avant de mourir

Franz Lehár (1870-1948)

Muistathan kai

Vittorio Monti (1868-1922)

Czardas

Henry Mancini (1924-1994)

Peter Gun

Lovland

You raise me up

Lasse Mårtenson

Myrskyluodon Maija

Lauri "Lasse" Armas Pihlajamaa (1916-2007)

Muistojen harmonikka

George de Godzinsky (1914)

Sulle salaisuuden kertoa mä voisin

George Gershwin (1898-1937)

Soon

Phil Collins

Against all odds

Heikki Aaltoila (1905-1992)

Akselin ja Elinan häävalssi

Paola, Vincenzo Di-Taccani, Sandro

Come Prima

Rauno Lehtinen (1932)

On hetki

Trad.

Dobra-Dobra

E. di Capua

"O sole mio"

TI 11.11.2014 19:00 HKO 1073

Juniorikonsertti

Oona Koivukangas, sello Albert Sahlström, viulu Tyko Tamminen, marimba Huiluryhmä Vilperit, huilu Lapsiorkesteri & Lapsikuoro Helsingin kaupunginorkesteri Anna-Maria Helsing, johtaja Satu Sopanen, laulu, juonto

Ahti Sonninen (1914-1984)

Hiirten häävalssi bal. Pessi ja Illusia

Ilmari Hannikainen (1892-1955)

Kalevalainen vieraan tervehdys (HKO & lapsikuoro)

Johannes Brahms (1833-1897)

Unkarilainen tanssi nro 5 (HKO & lapsiorkesteri)

Antonio Vivaldi (1678-1748)

Sellokonsertto a-molli: osa 1

Ilkka Kuusisto (1933)

Viikonpäivät (HKO & lapsikuoro)

Henri Wieniawski (1835-1880)

Obertas, tempo mazurka op. 19 no 2

Viivi Helisalo

Red day (HKO & lapsikuoro)

Ilkka Kuusisto (1933)

Laulan opettajistani (HKO & lapsikuoro)

Koji Kondo

Happy adventure theme, Super Mario RPG (HKO & lapsiorkesteri)

Richard Rodgers (1902-1979)

My Favourite Things (HKO & lapsiorkesteri & lapsikuoro)

Christian F. Kress (1767-1812)

Porilaisten marssi (HKO & lapsiorkesteri)

Trad.

Leikkilaulu (HKO & lapsikuoro)

LA 22.11.2014 18:00

Ateneum Panorama Filharmonica

Päivi Korhonen, huilu Qiao Zhang, huilu Hannu Perttilä, oboe Osmo Linkola, klarinetti Heikki Nikula, klarinetti Anna-Maija Korsimaa, klarinetti Markus Tuukkanen, fagotti Erkki Suomalainen, fagotti Noora Kärnä, fagotti Thomas Bugnot, trumpetti Mika Tuomisalo, trumpetti Alfons Cantó Ramón, trumpetti Mika Paajanen, käyrätorvi Sam Parkkonen, käyrätorvi Sakari Niemi, käyrätorvi Joonas Seppelin, käyrätorvi Ville Hiilivirta, käyrätorvi Miska Miettunen, käyrätorvi & alttotorvi

Page 30: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Konserttikalenteri printed: 02.02.2015

Anu Fagerström, tenoritorvi Tom Bildo, pasuuna & baritonitorvi Petri Keskitalo, tuuba Morita Kazutaka, lyömäsoittimet Jan Söderblom, viulu Kalinka Pirinen, viulu Ilkka Lehtonen, viulu Teppo Ali-Mattila, viulu Erkki Palola, viulu Maiju Kauppinen, viulu Anna-Leena Haikola, viulu Pekka Kauppinen, viulu Satu Savioja, viulu Helmi Kuusi, viulu Silja Fontana, viulu Kati Kuusava, viulu Heini Kupiainen, viulu Petri Päivärinne, viulu Linda Hedlund, viulu Atte Kilpeläinen, alttoviulu Heikki Vehmanen, alttoviulu Veikko Lipponen, alttoviulu Petteri Poijärvi, alttoviulu Carmen Moggach, alttoviulu Kaarina Ikonen, alttoviulu Aulikki Haahti-Turunen, alttoviulu Jussi Aalto, alttoviulu Veli-Matti Iljin, sello Ilmo Saaristo, sello Samuli Peltonen, sello Tuomas Ylinen, sello Jaakko Rajamäki, sello Jaani Helander, sello Tuomo Matero, kontrabasso Eero Ignatius, kontrabasso Vuokko Hovatta, Lausuja/Speaker Minnaleena Jankko, harppu Anni Kuusimäki, harppu Minna Koskimies, piano Emil Holmström, piano Sophia Rahman, piano

Petri Keskitalo

Fanfaari tuuballe ja 4:lle käyräorvelle

Jean Sibelius (1865-1957)

Elegia neljälle käyrätorvelle ja tuuballe

Leevi Madetoja (1887-1947)

Barcarola op. 67

Jean Sibelius (1865-1957)

Malinconia op. 20

Jean Sibelius (1865-1957)

Romanssi C-duuri op. 42

Jean Sibelius (1865-1957)

Presto jousiorkesterille D-duuri

Jean Sibelius (1865-1957)

Suite Champetre op. 98b

Jean Sibelius (1865-1957)

Satu, oktettiversio

Jean Sibelius (1865-1957)

Finlandia op.26

Jean Sibelius (1865-1957)

Voces Intimae d-molli op. 56

Jean Sibelius (1865-1957)

Presto jousiorkesterille D-duuri

Aarre Merikanto (1893-1958)

Partita

Toivo Kuula (1883-1918)

Kolme kappaletta alttoviululle ja pianolle op. 2

Jean Sibelius (1865-1957)

Rondo alttoviululle pianon säestyksellä ("Arvidille Jannelta 24.12.1893")

Jean Sibelius (1865-1957)

Petite Suite for brass septet

Jean Sibelius (1865-1957)

Overture for brass septet

Heino Kaski (1885-1957)

Sonaatti huilulle ja pianolle, 1. osa

Tauno Pylkkänen (1918-1980)

Romanssi

Sulho Ranta (1901-1960)

La Sera

Väinö Hannikainen (1900-1960)

Elegia

Sulho Ranta (1901-1960)

Pieni kiinalainen sarja

Leevi Madetoja (1887-1947)

Alkibiades

Uuno Klami (1900-1961)

Ragtime ja Blues "Intohimot jalavien varjossa"

Erkki Melartin (1875-1937)

Pieni kvartetti neljälle cornille

Ahti Karjalainen (1907-1986)

Partita nro 2 op. 13

Ahti Karjalainen (1907-1986)

Partita nro 1 op. 4

Ernst Mielck (1877-1899)

Jousikvintetto F-duuri op. 3

Jean Sibelius (1865-1957)

Vesipisaroita

Jean Sibelius (1865-1957)

Fuga för Martin Wegelius

Jean Sibelius (1865-1957)

Duo C-duuri

Jean Sibelius (1865-1957)

Andante festivo

Jean Sibelius (1865-1957)

Jousitrio g-molli

Jean Sibelius (1865-1957)

Suite A-duuri JS 186

Jean Sibelius (1865-1957)

Religioso op. 78/3

Toivo Kuula (1883-1918)

Suru

Leevi Madetoja (1887-1947)

Suru

Uuno Klami (1900-1961)

Chanson triste op. 36/2

Jean Sibelius (1865-1957)

Valse Triste

Armas Järnefelt (1869-1958)

Berceuse

Väinö Raitio (1891-1945)

Berceuse sellolle ja pianolle

Page 31: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Konserttikalenteri printed: 02.02.2015

Heino Kaski (1885-1957)

Berceuse op. 37

Toivo Kuula (1883-1918)

Notturno op. 34a/2

Ernst Linko (1889-1960)

Nocturne

Jean Sibelius (1865-1957)

Nocturne op. 51/3

Leevi Madetoja (1887-1947)

Unikuva op.14/4

Erkki Melartin (1875-1937)

Mattinata op. 121

Oskar Merikanto (1868-1924)

Romanssi oopp. Pohjan neito

Jean Sibelius (1865-1957)

Valse Romantique op. 62b

Helvi Leiviskä (1902-1982)

Cantabile

Jean Sibelius (1865-1957)

Romanssi nro 2 op. 78 F-duuri sellolle ja pianolle

Ernst Mielck (1877-1899)

Romance

Jean Sibelius (1865-1957)

The Lulu Walz

Jean Sibelius (1865-1957)

Pianomusiikkia harpulle

MA 8.12.2014 19:00 HKO 1080 Suora lähetys Helsinki-kanava

Suomalaisen musiikin päivä

Essi Höglund, viulu Helsingin kaupunginorkesteri Tomas Djupsjöbacka, johtaja

Robert Kajanus (1856-1933)

Adagietto jousiorkesterille

Sebastian Fagerlund (1972)

Partita, jousille ja lyömäsoittimille

Jean Sibelius (1865-1957)

Sarja viululle ja jousiorkesterille op. 117

Page 32: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Konserttikalenteri printed: 05.02.2015

SYYSKAUDEN KUMMILAPSIKONSERTIT NALLE NAPPISILMÄN PIKKUMUSKARI

PE 10.10.2014 10:00, 11:00

Harjoitussali PAAVO

Jenny Kares, huilu Osmo Linkola, klarinetti Erkki Suomalainen, fagotti Joonas Seppelin, käyrätorvi Mikael Sandström, lyömäsoittimet Satu Savioja, viulu Teppo Ali-Mattila, viulu Aulikki Haahti-Turunen, alttoviulu Jaani Helander, sello Tuomo Matero, kontrabasso Annika Koivula, laulu Satu Sopanen, laulu

Trad.

Kiva, kun oot täällä

Modest Musorgski (1839-1881)

Ballet des poussins dans leurs coques teoksesta Näyttelykuvat

Soili Perkiö

Nalle maailmalla

Carl Maria Von Weber (1786-1826)

Finale klarinettikvintetosta op. 34 B-duuri

Satu Sopanen

Nyt on aika

Soili Perkiö

Sano i-ha-haa

Satu Sopanen

Nyt on aika

Satu Sopanen

Nyt on aika

Ann-Catrin Wulff

Herkkujuhlat

Trad.

Ystäväni, tuttavani

LA 18.10.2014 15:00, 16:00, 17:00

Harjoitussali PAAVO

Jenny Kares, huilu Osmo Linkola, klarinetti Mikko-Pekka Svala, fagotti Miska Miettunen, käyrätorvi Mikael Sandström, lyömäsoittimet Helmi Kuusi, viulu Heikki Tamminen, viulu Aulikki Haahti-Turunen, alttoviulu Ilmo Saaristo, sello Tuomo Matero, kontrabasso Annika Koivula, laulu Satu Sopanen, laulu

PE 24.10.2014 10:00, 11:00

Harjoitussali PAAVO

Outi van Treeck, huilu Osmo Linkola, klarinetti Mikko-Pekka Svala, fagotti Ville Hiilivirta, käyrätorvi Mikael Sandström, lyömäsoittimet Satu Savioja, viulu Heini Kupiainen, viulu Aulikki Haahti-Turunen, alttoviulu Veli-Matti Iljin, sello Eero Ignatius, kontrabasso Annika Koivula, laulu Satu Sopanen, laulu KE 29.10.2014 16:00, 17:00, 18:00

Jenny Kares, huilu Anna-Maija Korsimaa, klarinetti Erkki Suomalainen, fagotti Miska Miettunen, käyrätorvi Mikael Sandström, lyömäsoittimet Satu Savioja, viulu Ilkka Lehtonen, viulu Teppo Ali-Mattila, viulu Heini Kupiainen, viulu Aulikki Haahti-Turunen, alttoviulu Kaarina Ikonen, alttoviulu Jaani Helander, sello Veli-Matti Iljin, sello Tuomo Matero, kontrabasso Annika Koivula, laulu Satu Sopanen, laulu

LA 1.11.2014 10:00, 11:00, 12:00, 14:00

Jenny Kares, huilu Anna-Maija Korsimaa, klarinetti Erkki Suomalainen, fagotti Miska Miettunen, käyrätorvi Mikael Sandström, lyömäsoittimet Satu Savioja, viulu Ilkka Lehtonen, viulu Teppo Ali-Mattila, viulu Heini Kupiainen, viulu Aulikki Haahti-Turunen, alttoviulu Kaarina Ikonen, alttoviulu Jaani Helander, sello Veli-Matti Iljin, sello Tuomo Matero, kontrabasso Annika Koivula, laulu Satu Sopanen, laulu LA 8.11.2014 15:00, 16:00, 17:00

Harjoitussali PAAVO

Katja Ceder, huilu Anna-Maija Korsimaa, klarinetti Markus Tuukkanen, fagotti Ville Hiilivirta, käyrätorvi Mikael Sandström, lyömäsoittimet

Page 33: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Konserttikalenteri printed: 05.02.2015

Ilkka Lehtonen, viulu Helmi Kuusi, viulu Heini Kupiainen, viulu Heikki Tamminen, viulu Aulikki Haahti-Turunen, alttoviulu Kaarina Ikonen, alttoviulu Veli-Matti Iljin, sello Ilmo Saaristo, sello Tuomo Matero, kontrabasso Annika Koivula, laulu Satu Sopanen, laulu LA 15.11.2014 10:00, 11:00, 12:00

Harjoitussali PAAVO

Katja Ceder, huilu Anna-Maija Korsimaa, klarinetti Markus Tuukkanen, fagotti Joonas Seppelin, käyrätorvi Mikael Sandström, lyömäsoittimet Ilkka Lehtonen, viulu Kalinka Pirinen, viulu Heikki Tamminen, viulu Heini Kupiainen, viulu Aulikki Haahti-Turunen, alttoviulu Kaarina Ikonen, alttoviulu Ilmo Saaristo, sello Veli-Matti Iljin, sello Eero Ignatius, kontrabasso Annika Koivula, laulu

Page 34: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Konserttikalenteri printed: 02.02.2015

MUIDEN JÄRJESTÄMÄT KONSERTIT PE 22.8.2014 18:00

Helsingin Juhlaviikot Pelin henki – pelimusiikkia orkesterille Helsingin kaupunginorkesteri Janne Nisonen, johtaja Ronja Salmi, juontaja Robert Sundman, juontaja

Jonne Valtonen

Fanfare for the common 8-bit hero

Salla Maria Hakkola (1979)

Angry Birds Space Theme

Salla Maria Hakkola (1979)

Tiny Thief Fantasy

Camille Saint-Saens (1835-1921)

Dance macabre op. 40

Richard Wilkinson

Supernauts

Martin Schjøler

Clash Of Clans

Petri Alanko

Alan Wake Concert Suite

Modest Musorgski (1839-1881)

Yö autiolla vuorella

Jonne Valtonen

Fanfare for the common 8-bit hero (ylimääräinen)

MA 29.9.2014 10:00

Auroran sairaala Auroran sairaala 100 vuotta

Aale Lindgrén, oboe d'amore Erkki Palola, viulu Samuli Peltonen, sello Risto-Matti Marin, piano Aale Lindgrén, englannintorvi Helsingin kaupunginorkesterin muusikoita

Ernest Bloch (1880-1959)

Kaksi nocturnoa pianotriolle

Franz Schubert (1797-1828)

Rosamunde, englannintorvelle, viululle, sellolle ja pianolle

Oskar Merikanto (1868-1924)

Scherzo, englannintorvelle, viululle ja pianolle

Fritz Kreisler

Kiinalainen tamburiini, viululle ja pianolle

Fritz Kreisler

Synkooppeja, viululle ja pianolle

Johan Helmich Roman (1694-1758)

Assagio (BeRI 320), oboe d'amorelle

Matthew Whittall (1975)

Preludi op. 9 "Out of the Rolling Ocean", pianolle

Rodion Shtshedrin (1932)

Isaac Albenitzin tyyliin, sellolle ja pianolle

Pjotr Ilyich Tšaikovski (1840-1893)

Valse sentimentale op. 51 nro 6, sellolle ja pianolle

Erkki Palola (1957)

Menuet for Future "for 2 hopeless musicians",

viululle, sellolle ja CD-soittimelle

Pjotr Ilyich Tšaikovski (1840-1893)

Romanssi op. 6 nro 6 "Ken kaihon tuntee", englannintorvelle, viululle, sellolle ja pianolle

Ferdinand Radeck

Grenadier-marssi (Preussin kuninkaan armeijan juhlamarssi) englannintorvelle, viululle, sellolle ja pianolle

Page 35: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Helsingin kaupunginorkesterin CD-levyt 1984–2013 1984: Sibelius: Symphonies 4 & 7 HPO Paavo Berglund, cond. CDC 7 474432 (EMI EL/2700991) 1984: Sallinen: Symphony 4 & Cello Concerto & Shadows HPO Okko Kamu, cond., Arto Noras, cello FINLANDIA FA CD 346 1985: Sibelius: Kullervo HPO Paavo Berglund, cond. CDS 747496-2 (EMI) 1985: Kokkonen: Requiem HPO Ulf Söderblom, cond. Satu Vihavainen, soprano, Jorma Hynninen, baritone, Akateeminen Laulu, choir FACD 353 (Finlandia Records) 1986: Sibelius: Symphonies 1 & 6 HPO Paavo Berglund, cond. CDC 7 49052 2 (EMI) 1986: Sibelius: Symphony 2 & Aallottaret & Finlandia HPO Paavo Berglund, cond. CDC 7 49511 2 (EMI) 1986: Sibelius: Symphonies 3 & 5 HPO Paavo Berglund, cond. CDC 7 49175 2 1987: Sibelius: Violin Concerto & Karelia Suite & Finlandia HPO Okko Kamu, cond., Miriam Fried, violin FACD 360 (Finlandia Records) 1988: Shostakovich: Symphony 11 HPO James DePreist, cond. DELOS D/CD 3080 1990: Shostakovich: Symphony 10 HPO James DePreist, cond. DELOS D/CD 3089 1991: Shostakovich: Symphony 8 HPO James DePreist, cond. ONDINE ODE 775-2 1991: Hommage à Sibelius: Sibelius: En Saga, Musgrave: Song of the Enchanter, Englund: Cia-

cona, Yuasa: The Midnight Sun, Tüür: Searching for Roots, Picker: Séance, Josephs: In the North, Constant: Hämeenlinna, Ruders: Tundra

HPO Sergiu Comissiona, cond. ONDINE ODE 767-2 1991: Tempest - The Classic Storms: Britten: Sea Interlude, Berlioz: Royal Hunt and Storm,

Rossini: Storm from the Barber of Seville, Beethoven: Tempest from Symphony 6 "Pastoral", Strauss: Thunder and Lightning Polka, Strauss: Don Quixote, Sibelius: Prelude to the Tempest, Rimski-Korsakov: Festival at Bagdad, The Sea, The Ship Goes to Pieces Against a Rock from Scheherazade

HPO Sergiu Comissiona, cond. PRO ARTE CDS 580

Page 36: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

1993: Kodály: Dances of Marosszék, Dances of Galánta, Variations on a Hungarian folksong

(The Peacock), Háry János suite, Summer evening, Symphony C major HPO János Fürst, cond. KONTRAPUNKT 32153/54 1993: Shostakovich: Symphony 5 & Chamber Symphony HPO James DePreist, cond. ONDINE ODE 817-2 1994: Rautavaara: Symphony 6 "Vincentiana" & Cello Concerto HPO Max Pommer, cond., Marko Ylönen, cello ONDINE ODE 819-2 1994: Scandinavian Rhapsody: Sinding: Rustle of Spring, Bull: A Shepherd Girl’s Sunday,

Svendsen: Romance, Grieg: Prelude (Morning) & In the Hall of the Mountain King, Alfvén: Dance of the Shepherd Girl, Nielsen: Maskarade Ouverture, Lumbye: Champagner Galop, Melartin: Festive March, Aaltoila: The Wedding Waltz, Kaski: Prelude, Merikanto: Summer Night Waltz, Järnefelt: Berceuse, Sibelius: Alla marcia & Elegie & Finlandia

HPO Leif Segerstam, cond., Erkki Palola, violin ONDINE ODE 824-2 1994: Christmas Music HPO Jorma Panula, cond., Tapiola Choir, cond. Erkki Pohjola,

Jorma Hynninen, baritone ONDINE ODE 828-2 1995: Giya Kancheli: Symphonies 1 & 4 & 5 HPO James DePreist, cond. ONDINE ODE 829-2 1995: Aulis Sallinen: Songs of Life and Death & The Iron Age Suite HPO Okko Kamu, cond., Jorma Hynninen, baritone, Opera Festival Chorus ONDINE ODE 844-2 1996: Jean Sibelius: Violin Concerto & Karelia Suite & Belshazzar's Feast

HPO Leif Segerstam, cond., Pekka Kuusisto, violin ONDINE ODE 878-2 1996: Jean Sibelius: Lemminkäinen Legends & Tapiola HPO Leif Segerstam, cond. ONDINE ODE 852-2 1996: Einojuhani Rautavaara: Symphony 7 "Angel of Light" & Annunciations HPO Leif Segerstam, cond., Kari Jussila, organ ONDINE ODE 869-2 1996: Dmitri Shostakovich: Symphonies 9 & 12 HPO James DePreist, cond. ONDINE ODE 846-2 1997: Einojuhani Rautavaara: Angels and Visitations & Violin Concerto & Isle of Bliss HPO Leif Segerstam, cond., Elmar Oliveira, violin ONDINE ODE 881-2 1997: The Earquake Experience: An explosive collection of great tunes, driving rhythms and

sonic thrills by sixteen 20th century composers of classical music HPO Leif Segerstam, cond. ONDINE ODE 894-2

Page 37: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

1998: Tan Dun: Out of Peking Opera for solo violin and orchestra (World premiere recording) & Death and Fire & Orchestral Theatre II: Re

HPO Muhai Tang, cond., Cho-Liang Lin, violin Kari Kropsu, 2nd cond., Kalevi Olli, bass ONDINE ODE 864-2 1998: Jean Sibelius: The Oceanides & The Tempest, Suites 1 & 2 & Nightride and Sunrise HPO Leif Segerstam, cond. ONDINE ODE 914-2 1999: Einojuhani Rautavaara: On the Last Frontier & Flute Concerto & Anadyomene HPO Leif Segerstam, cond., Patrick Gallois, flute, Finnish Philharmonic Choir ONDINE ODE 921-2 1999: Jean Sibelius: Cantata for the Conferment Ceremony of 1894 & Coronation Cantata &

Academic March & Andante festivo & Finlandia HPO Leif Segerstam, cond., Soile Isokoski, soprano, Jaakko Kortekangas, baritone & Finnish Philharmonic Choir

ONDINE ODE 936-2 1999: Nallekarhu konsertissa: orkesterimusiikin suosikkeja lapsille (Teddy goes to a concert: little classics for children)

Debussy & Grieg & Sibelius & Alfvén & Melartin & Sonninen & Mores & Englund & Järnefelt & Brahms & Dvorák & J.Strauss & Tchaikovsky & Ravel & Rimsky-Korsakov & Kress/Kajanus

HPO & Leif Segerstam, conductor Erkki Palola, violin & Veikko Höylä, cello ONDINE ODE 927-2 2000: Einojuhani Rautavaara: Piano Concerto nr. 3 ”Gift of Dreams” & Autumn Gardens & Rautavaara in conversation with Ashkenazy HPO & Vladimir Ashkenazy, piano and conductor ONDINE ODE 950-2 2000: Rodion Shchedrin: Cello Concerto ”sotto voce concerto” & Seagull Suite HPO & Olli Mustonen, conductor Marko Ylönen, cello ONDINE ODE 955-2 2000: Sergei Taneyev: Concert Suite for Violin and Orchestra & Entr’acte (The Temple of Apollo at Delphi) & Oresteya Overture HPO & Vladimir Ashkenazy, conductor Pekka Kuusisto, violin ONDINE ODE 959-2 2001: FILHARMONIKOT JUHLATUULELLA: Vappumatinean parhaat (The Philharmonic in Festive Mood: The Best of the May Day Matinée)

Wagner – Sinding – Saint-Saëns – J.Strauss – Brahms – Monti – Mascagni – Elgar – Massenet – Merikanto – Lumbye – Sousa – Bonfá – Mores/Fuhrmann – Kress/Kajanus

HKO & Leif Segerstam, johtaja Jan-Erik Gustafsson, sello Petri Keskitalo, tuuba Erkki Palola, viulu Hannu Pätynen, trumpetti ONDINE ODE 956-2 2001: Sergei Rachmaninov: Piano Concertos 1 & 4 (original versions; world premiere) HPO & Vladimir Ashkenazy, conductor Alexander Ghindin, piano ONDINE ODE 977-2 LC 3572

Page 38: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

2001: Einojuhani Rautavaara: Harp Concerto & Symphony No. 8 ”The Journey”

HPO & Leif Segerstam, conductor Marielle Nordmann, harp

ONDINE ODE 978-2 UPC code 07611950897823

2002: Jean Sibelius: Symphonies 1 & 7 HPO & Leif Segerstam, conductor ONDINE ODE 1007-2 2003: Jean Sibelius: Symphonies 2 & 6 HPO & Leif Segerstam, conductor ONDINE ODE 1026-2 2003: Suomalainen rukous (Finnish Sacred Songs) HPO & John Storgårds, conductor Soile Isokoski, soprano ONDINE ODE 1034-2 2003: Georg Malmstén: Musiikkia lapsille (Music for Children) HPO & Markku Johansson, conductor Juha Uusitalo, bass & Mari Palo, soprano & Tuomas Katajala, tenor Hans-Petter Stangnes, trumpet & Satu Sopanen, narrator ONDINE ODE 653-2 2004: John Corigliano: Symphony 2 & The Mannheim Rocket HPO & John Storgårds, conductor ONDINE ODE 1039-2 2004: Christopher Rouse: Der gerettete Alberich & Rapture & Violin Concerto HPO & Leif Segerstam, conductor Evelyn Glennie, percussion Cho-Liang Lin, violin ONDINE ODE 1016-2 2004: Jean Sibelius: Symphonies 3 & 5 HPO & Leif Segerstam, conductor ONDINE ODE 1035-2

2005: LASTENLAULUJEN AARREAITTA (Our children’s treasure trove) HPO & Leif Segerstam, conductor Mari Palo & Kai Hyttinen & Oskari Pennanen, vocal soloists ONDINE ODE 1061-2 2005: Einojuhani Rautavaara: Garden of Spaces & Klarinettikonsertto & Cantus Arcticus HPO & Leif Segerstam, conductor Richard Stoltzman, clarinet ONDINE ODE 1041-2 2005: Jean Sibelius: Symphony 4 & Pohjolan tytär & Finlandia* HPO & Leif Segerstam, conductor The Polytech Choir* ONDINE ODE 1040-2 2006: Aulis Sallinen: Kuningas lähtee Ranskaan (The King Goes Forth to France, opera in three acts) HPO & Okko Kamu, conductor Tommi Hakala & Jyrki Korhonen & Riikka Rantanen & Lilli Paasikivi & Mari Palo & Laura

Nykänen & Jyrki Anttila & Herman Wallén & Tuomas Katajala & Jussi Myllys & Arttu Kataja & Tuomas Tuloisela & Niklas Spångberg & Janne Sundqvist

Santeri Kinnunen, kertoja / narrator

Page 39: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Suomen filharmoninen kuoro / The Finnish Philharmonic Chorus Tapiolan kamarikuoro / Tapiola Chamber Choir Hannu Norjanen, kuoronjohtaja / choir master ONDINE ODE 1066-2D / 2 CD 2006: Jean Sibelius: Luonnotar, Orchestral Songs HPO & Leif Segerstam, conductor Soile Isokoski, soprano ONDINE ODE 1080-5 2006: Einojuhani Rautavaara: Song of My Heart, Orchestral Songs HPO & Leif Segerstam, conductor Gabriel Suovanen, baritone ONDINE ODE 1085-2 2007: Kuvia Suomesta – Pictures from Finland Järnefelt & Kajanus & Klami & Kuula & Kuusisto & Madetoja & Merikanto & Palmgren &

Sibelius HPO & Leif Segerstam, conductor ONDINE 1112-2 2008: Einojuhani Rautavaara: Manhattan Trilogy & Symphony 3 HPO & Leif Segerstam, conductor ONDINE 1090-5 2008: The Wagner Album Juha Uusitalo, bass-baritone HPO & Leif Segerstam, conductor ONDINE 1121-2 2008: Jean Sibelius: Kullervo Symphony Soile Isokoski, soprano Tommi Hakala, baritone Ylioppilaskunnan Laulajat, choir HPO & Leif Segerstam, conductor ONDINE 1122-5 2008: Scene d’amore (arias from seven operas) Soile Isokoski, soprano HPO & Mikko Franck, conductor ONDINE 1126-2 2008: Elämäni lauluja (A Finnish Songbook) HPO & John Storgårds, conductor Matti Salminen, bass ONDINE 1135-2 2009: Josef Suk: Asrael Symphony HPO & Vladimir Ashkenazy, conductor ONDINE 1132-5 2010: Klami: Northern Lights & Cheremissian Fantasy & Kalevala Suite Samuli Peltonen, cello HPO & John Storgårds, conductor ONDINE 1143-2 2010: Sibelius: Violin Concerto & The Bard & The Wood Nymph Frank Peter Zimmermann, violin HPO & John Storgårds, conductor ONDINE 1147-2

Page 40: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

2010: Rautavaara: Before the Icons & A Tapestry of Life HPO & Leif Segerstam, conductor ONDINE 1149-2 2010: Tiensuu: Vie & Missa & False Memories I-III Kari Kriikku, clarinet HPO & John Storgårds, conductor ONDINE 1166-2 2011: Korngold: Symphony in F sharp, Tänzchen im alten Stil HPO & John Storgårds, conductor ONDINE 1182-2 2011: Berlioz: Harold Italiassa Paganini: Sonaatti alttoviululle ja orkesterille David Aaron Carpenter, viola HPO & Vladimir Ashkenazy, conductor ONDINE 1188-2 2012: Rautavaara: Cello Concerto No. 2 Towards the Horizon, Modificata, Percussion Concerto

Incantations. Truls Mørk; cello, Colin Currie; percussion HPO & John Storgårds, conductor ONDINE 1178-2 2012: Richard Strauss: Three Hymns & Opera Arias

Soile Isokoski, soprano HPO & Okko Kamu, conductor ONDINE 1202-2 2012: Erich Wolfgang Korngold: Much Ado About Nothing, Op. 11, Sinfonietta, Op. 5

HPO & John Storgårds, conductor ONDINE 1191-2D 2013: Leevi Madetoja: Sinfonia nro 2 & Kullervo & Elegia HPO & John Storgårds, conductor ONDINE 1212-2 2013: Dmitri Shostakovitsh: Stepan Razinin mestaus & orkesterisarja elokuvasta Zoja & Sarja

suomalaisia kansanlauluja Shenyang, bassobaritoni, Mari Palo, sopraano, Tuomas Katajala, tenori, Latvian

valtionkuoro ”Latvija” HKO & Vladimir Ashkenazy, johtaja ONDINE 1225-2 2014: Leevi Madetoja: Symphonies 1 & 3, Okon Fuoco Suite

Helsinki Philharmonic Orchestra HPO & John Storgårds ONDINE 1211-2

2014: Dmitri Shostakovich: Six Romances on Verses by English Poets, Op. 62a Anne Laurie, Scottish Ballad Suite on Poems by Michelangelo Buonarroti, Op. 145a Gerald Finley, bass-baritone

HPO & Thomas Sanderling

ONDINE 1235-2

Page 41: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

2014: Dmitri Shostakovich: Violin Concertos Nos 1 & 2 Christian Tetzlaff, violin HPO & John Storgårds ONDINE 1239-2 2014: Erkki-Sven Tüür: Symphony No. 5 for Big Band, Electric Guitar and Symphony Orchestra

Prophecy for Accordion and Orchestra Nguyên Le, electric guitar Mika Väyrynen, accordion HPO & Olari Elts

ONDINE 1234-2 2014: Jean Sibelius: The Essential Orchestral Favourites with Photo Album Pekka Kuusisto, violin HPO & Leif Segerstam RSO & Jean Sibelius ONDINE 1265-2D

Page 42: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

Helsingin kaupunginorkesterin kansainväliset konserttikiertueet 1900-2014

1900 SCANDINAVIA AND EUROPE: Stockholm, Oslo, Göteborg, Malmö, Copenhagen, Lübeck,

Hamburg, Berlin, Amsterdam, Haag, Rotterdam, Bryssel, Paris

1934 GREAT BRITAIN: London, Hull

1936 SWEDEN: Stockholm

1960 SWITZERLAND AND GERMANY: Basel, Bern, Zürich, Bad Godesberg, Hamburg

1965 SCANDINAVIA, EUROPE AND SOVIET UNION: Århus, London, Amsterdam, Wien, München,

Prague, Warsaw, Leningrad, Budapest, Leipzig, Lübeck, Copenhagen, Stockholm, Oslo

1968 USA: Framingham, Manchester, Portland, Bangor, Lewiston, Wilmington, Washington, Atlantic City,

Garden City, South Hadley, Plainfield, New York, Brooklyn, Freeport, Schenectady, Hamilton, Elyria,

Trenton, Ann Arbor, Port Huron, Midland, Muskegon, Kalamazoo, Highland Park, Waukegan, Beverly

Hills, Glen Ellyn, Wauwatosa, Alton, East St. Louis, Springfield, Manhattan, Topeka, Great Bend, Roswell,

Tucson, Tempe, Riverside, Thousand Oaks, Newport Beach, Los Angeles, Fresno, Richmond, Redding,

Eureka, Portland, Astoria, Seattle

1974 AUSTRIA: Linz

1976 SWEDEN: Stockholm

1978 CZECHOSLOVAKIA: Prague

1980 SCANDINAVIA: Stockholm, Oslo

1982 JAPAN: Ayase, Tokio, Koriyama, Asahikawa, Sapporo, Fukuoka, Matsuyama, Kochi, Otsu,

Wakayama, Osaka, Kioto, Nagoja, Yokohama

1983 USA: Yakima, Eugene, Corvallis, Portland, Medford, Hayward, Sacramento, San José, Bakersfield,

Santa Barbara, Torrance, Riverside, Las Vegas, Tuscon, Sun City, Los Angeles, Palm Springs

1984 IRELAND AND GREAT BRITAIN: Dublin, Reading, Skegness, Eastbourne, Northampton, Mid-

dlesbrough, Leeds, London, Cardiff

1985 SOVIET UNION: Tallinn, Leningrad, Moscow

1986 USA: Greenvale, Princeton, New Bredford, Albany, Hershey, Stony Brook, Bay Shore, Worcester,

New York

1987 SWITZERLAND, AUSTRIA AND GERMANY: Bad Homburg, Schweinfurt, Ingoldstadt, Salzburg,

Linz, Villach, Nürnberg, Fürth, Frankfurt, Leverkusen, Zürich, Bern, Lausanne, Genève, St.Gallen,

Stuttgart

1987 GERMANY: Berlin

1988 JAPAN: Tokyo, Matsumoto, Nagano, Osaka, Okayama, Hakata, Isahaya

1990 GREAT BRITAIN: Sheffield, Hull, Middlesbrough, London, Northampton, Eastbourne, Brighton,

Inverness, Stirling

1992 ITALY AND AUSTRIA: Modena, Salzburg, Wien

1993 LATVIA AND ESTONIA: Riga, Tallinn

1994 AUSTRIA AND SLOVAK REPUBLIC: Wien, Bratislava

1995 RUSSIA: St. Petersburg

Page 43: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

1995 GREAT BRITAIN: Bristol, Northampton, London, Birmingham, Leicester, Middlesbrough, New-

castle-upon-Tyne

1996 JAPAN: Tokyo, Yamagata, Akita, Sendai, Tsukuba, Hitachi-Ota, Matsudo, Oita, Fukuoka, Nagoya,

Osaka, Shizuoka, Kimitsu, Tokio

1997 ESTONIA: Tallinn

1997 RUSSIA: Moscow

1998 SPAIN / Canary Islands: Las Palmas, Santa Cruz

1998 GREAT BRITAIN AND FRANCE: Newcastle, Birmingham, Bristol, Northampton, Paris

1999 AUSTRIA, SWITZERLAND AND GERMANY: Wien, Zürich, Freiburg, Stuttgart, Friedrichshafen,

Düsseldorf, Köln, Wilhelmshaven, Hannover

2000 GERMANY, THE NETHERLANDS, CROATIA, AUSTRIA AND SPAIN: Stuttgart, Friedrichshafen,

Freiburg, Amsterdam, Zagreb, Wien, Madrid, Barcelona

2001 SPAIN / Canary Islands: Santa Cruz, Las Palmas

2001 JAPAN: Sapporo, Yokohama, Tokyo, Tokyo, Mushashino, Tokyo, Osaka

2001 USA: Washington D.C., New York

2002 SINGAPORE

2003 GERMANY: Augsburg, Nürnberg, Ulm, Heilbronn, Düsseldorf, Leverkusen, Bielefeld, Osnabrück,

Wilhelmshaven, Kiel, Göttingen, Hamburg, Berlin

2003 ROMANIA: Bucharest

2004 SPAIN / Canary Islands: Santa Cruz, Las Palmas

2004 ESTONIA: Tallinn

2004 SOUTH AMERICA: Sao Paulo, Buenos Aires, Rosario

2005 ESTONIA: Tallinn (June)

2005 ESTONIA: Tallinn (August)

2005 SWEDEN: Stockholm

2005 GREAT BRITAIN: London

2006 SWEDEN: Stockholm

2006: SWEDEN: Göteborg

2006 SPAIN: San Sebastian, Madrid, Zaragoza, Pamplona

2007 SPAIN /Canary Islands: Las Palmas de Gran Canaria, Santa Cruz de Tenerife

2007 AUSTRIA, GERMANY, THE NETHERLANDS: Wien, Rosenheim, Hannover, Freiburg, Wuppertal,

Hamburg, Dresden, Enschede

2007 SPAIN / Canary Islands: Las Palmas de Gran Canaria

2007 RUSSIA: St. Petersburg

Page 44: HKO toimintakertomus 2014 konsertit...Metropolia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. Opi kuuntelemaan klassista! –kurssi HKO järjesti syksyllä 2014 yhteistyössä Helsingin

2008 GERMANY: Braunschweig, Berlin, Essen

2008 ESTONIA: Tallinn, Johvi, Pärnu

2008 GERMANY: Potsdam

2008 CHINA: Beijing, Shanghai, Shenzhen

2008 ITALY: Milano, Torino, Merano

2009 SWEDEN: Stockholm

2009 SPAIN: Zaragoza, San Sebastian, Logrono, León

2009 HUNGARY AND AUSTRIA: Budapest, Vienna

2010 SWEDEN AND ÅLAND: Stockholm, Mariehamn (March)

2010 SWEDEN: Stockholm (August)

2010 ITALY: Verona

2010 GERMANY: Nürnberg, Stuttgart, Freiburg, Tuttlingen, Friedrichshafen, Frankfurt am Main,

Hannover, Köln, Düsseldorf, Bielefeld, Dortmund

2011 LATVIA: Riga

2011 ESTONIA: Pärnu, Tallinn

2012 AUSTRIA AND GERMANY: Villach, Wiesbaden, Stolpe

2014 GERMANY AND THE NETHERLANDS: München, Frankfurt, Stuttgart, Freiburg, Friedrichshafen,

Eindhoven, Heerlen, Bielefeld, Hannover, Köln