ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUS

- NÄKEMYKSIÄ JA KOKEMUKSIA VANHUSSOSIAALITYÖSSÄ

Helsingin yliopisto

Valtiotieteellinen tiedekunta

Sosiaalityö

Sosiaalityön käytäntötutkimus

Helmikuu 2017

Kirsi Koskimäki

2

Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion – Faculty Valtiotieteellinen tiedekunta

Laitos/Institution– Department Sosiaalitieteiden laitos

Tekijä/Författare – Author Kirsi Koskimäki

Työn nimi / Arbetets titel – Title Itsemääräämisoikeus – näkemyksiä ja kokemuksia vanhussosiaalityössä

Oppiaine /Läroämne – Subject Sosiaalityö

Työn laji/Arbetets art – Level Käytäntötutkimus

Aika/Datum – Month and year Helmikuu 2017

Sivumäärä/ Sidoantal – Number of pages 30 + 4 liitettä

Tiivistelmä/Referat – Abstract Käytäntötutkimuksen tavoitteena on selvittää vanhussosiaalityön asiakkaiden näkemyksiä ja kokemuksia itsemääräämisoikeudesta ja sitä, miten vanhussosiaalityössä voidaan ylläpitää asiakkaiden itsemääräämisoikeutta. Asiakasnäkökulmasta saatua kuvaa aiheesta täydennetään kysymällä vanhustyön ammattilaisten käsityksiä aiheesta. Tavoitteena on myös asiakasarvioiden saaminen GeroMetrossa tehdystä esiteluonnoksesta Minä päätän asioistani. Tutkimuskysymykset ovat: 1. Millaisia kokemuksia vanhustyön asiakkailla on itsemääräämisoikeuden toteutumisesta? 2. Miten vanhussosiaalityössä voidaan ylläpitää itsemääräämisoikeuden toteutumista ikääntymisen eri vaiheissa? 3. Millaisia näkemyksiä vanhustyön ammattilaisilla on asiakkaiden itsemääräämisoikeudesta? Kaytantotutkimuksen tutkimusaineisto muodostuu kolmesta kotonaan asuvalle vanhukselle tehdystä puolistrukturoidusta haastattelusta. Toinen aineisto on kerätty GeroMetron Itsemääräämisoikeus-koulutukseen osallistuneilta ammattilaisilta ko. koulutuksen yhteydessä. Aineistojen analysointiin käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Haastateltavat kertoivat itsemääräämisoikeutensa toteutuneen lähes aina sosiaalipalveluissa. Havaitut puutteet liittyivät järjestelmälähtöiseen toimintaan ja siihen, ettei haastateltavalle ollut annettu tietoa eri vaihtoehdoista. Omaisten rooli nähtiin itsemääräämisoikeuden toteutumisen ylläpitämisessä tärkeänä. Hoitotahdon ja edunvalvontavaltuutuksen tekemistä pidettiin tarpeellisena. GeroMetron esitettä pidettiin ymmärrettävänä ja hyödyllisenä. Vanhustyön ammattilaiset tunnistivat työssään itsemääräämisoikeuteen liittyviksi haasteiksi etenkin itsemääräämisoikeuden ja suojan tarpeen välisen ristiriidan, ristiriidat asiakkaan ja omaisten välillä ja vuorovaikutusvaikeudet asiakkaan kanssa. Asiakaslähtöinen työote, riittävät resurssit, henkilökunnan koulutus, edunvalvontavaltuutus ja hoitotahto nähtiin keskeisinä keinoina ylläpitää ja tukea asiakkaan itsemääräämisoikeutta. Haastateltavien kokemukset itsemääräämisoikeuden toteutumisesta vanhustyön asiakkaana ovat pääosin myönteisiä. Yksilöllisyys ei kuitenkaan näyttäydy palveluiden perustana, eivätkä palvelut aina tue asiakkaiden omaa elämäntapaa. Haastateltavat pitävät luonnollisena, että itsemääräämisoikeus voi toteutua palveluissa ainoastaan vajavaisesti. Toisaalta palvelujen toimintakäytäntöjen toivotaan tukevan asiakkaan itsemääräämisoikeutta. Mahdollisuus palveluja koskevien valintojen tekemisiin ja potentiaalisen toimintakyvyn käyttämiseen, asiakaslähtöisyys, tuettu/avustettu itsemäärääminen, ajoissa tehty edunvalvontavaltuutus ja hoitotahto tukevat ja ylläpitävät itsemääräämisoikeuden toteutumista.

Avainsanat – Nyckelord – Keywords itsemääräämisoikeus, tuettu/avustettu itsemäärääminen, vanhussosiaalityö

3

SISÄLLYSLUETTELO

JOHDANTO 4

1. TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT 5

1.1. Tutkimuksen toimintaympäristö 5

1.2. Itsemääräämisoikeus 5

1.3. Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet 10

2. TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 11

2.1. Tutkimusprosessi 11

2.2. Käytäntötutkimuksen luonne 12

2.3. Tutkimukseen osallistujien roolit ja positiot 13

2.4. Aineisto ja menetelmät 13

2.5. Eettiset kysymykset 16

3. VANHUSSOSIAALITYÖN ASIAKKAIDEN NÄKEMYKSIÄ JA KOKEMUKSIA

ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDESTA 16

3.1. Ymmärrys itsemääräämisoikeudesta ja sen toteutumisen edellytyksistä 17

3.2. Itsemääräämisoikeuden kannalta tärkeät ja vähemmät tärkeät asiat 17

3.3. Itsemääräämisoikeuden toteutuminen vanhuspalveluissa 18

3.4. Ikääntymisen ennakointi ja itsemääräämisoikeuden ylläpito 19

3.5. GeroMetron esitteestä saatu palaute 20

4. VANHUSTYÖN AMMATTILAISTEN NÄKEMYKSIÄ

ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDESTA 21

4.1. Ymmärrys itsemääräämisoikeuden tärkeimmistä ulottuvuuksista 21

4.2. Työssä kohdatut asiakkaiden itsemääräämisoikeuteen liittyvät haasteet 21

4.3. Ratkaisuehdotuksia haasteisiin 22

5. JOHTOPÄÄTÖKSET 23

5.1. Kokemus itsemääräämisoikeuden toteutumisesta asiakkaana

vanhuspalveluissa 24

5.2. Itsemääräämisoikeuden ylläpitäminen vanhussosiaalityössä ikääntymisen

eri vaiheissa 25

5.3. Kysymys itsemääräämisoikeudesta vanhustyön ammattilaisten

kohtaamana 27

KIRJALLISUUS 30

LIITTEET

4

JOHDANTO

Maamme väestö vanhenee, ja samalla väestössä on yhä enemmän niitä ihmisiä,

joiden toimintakyky on heikentynyt (Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, 1). 65-vuotiaita ja

sitä vanhempia oli Suomessa oli vuoden 2015 lopussa 1 123 103. Joka viides

suomalainen on siis vähintään 65-vuotias (Tilastokeskus 2016).

Vanhukset ovat ominaisuuksiltaan ja elämäntilanteiltaan, taustoiltaan ja

tuntemuksiltaan heterogeeninen väestöryhmä. Vaikka ikääntyminen ja sen

aiheuttama toimintakyvyn heikentyminen merkitsevät usein avun ja palveluiden

tarvetta, tarpeet eivät ole kaikilla samanlaiset. Vanhussosiaalityössä tulisikin

tunnustaa asiakkaiden olosuhteiden monimuotoisuus. Vanhussosiaalityössä

lähtökohtana ei voi olla yhden palveluiden toteutustavan sopiminen kaikille, vaan

tärkeää olisi esimerkiksi asiakkaiden tarpeista lähtevien räätälöityjen palvelujen

tuottaminen sekä asiakkaan vahvuuksia ja resursseja aktiivisesti vahvistava työote.

(Jyrkämä 2001, 269; Ray & Phillips 2012, 29).

Palvelujen toteuttamisessa on aina läsnä kysymys itsemääräämisoikeudesta.

Ikääntymiseen liittyvä toimintakyvyn heikkeneminen tuo haasteita

itsemääräämisoikeuden toteutumiselle. Kyky ilmaista omaa tahtoa ja tehdä itseään

koskevia päätöksiä voi heikentyä esimerkiksi muistisairauden takia.

Itsemääräämisoikeus kuuluu perusoikeuksiin (PL 731/1999). Myös

vanhussosiaalityön kannalta keskeisessä lainsäädännössä, kuten

sosiaalihuoltolaissa (SosHL 1301/2014 ) ja potilaslaissa (PotL 785/1992) säädetään

itsemääräämisoikeudesta.

Kysymys itsemääräämisoikeudesta vanhussosiaalityössä on tärkeä myös toisesta

syystä. Kuten Jyrkämä toteaa, vanhana oleminen ja vanheneminen riippuu siitä,

millainen on ympäröivä yhteiskunta. Ikääntyneen ihmisen mahdollisuudet

toimijuuteen ovat sidoksissa erilaisiin vanhustyön toimintakäytäntöhin. (Jyrkämä

2001, 276; Jyrkämä 2007, 210). Vanhuksen toimijuuden ja sen myötä

itsemääräämisoikeuden toteutuminen vanhussosiaalityön palveluissa voi vaikuttaa

paljolti siihen, millaisena vanhus kokee elämänsä.

5

1. TUTKIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT

1.1. Tutkimuksen toimintaympäristö

Tutkimukseni toimintaympäristönä gerontologinen sosiaalityö. Tutkimus kytkeytyy

2014 perustettuun GeroMetroon, joka on Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisen

yhteinen vanhustyön pysyvä kehittämisrakenne ja jossa eräänlaisena kokoavana

tahona toimii sosiaalialan osaamiskeskus Socca. Kehittämistyön tavoitteena on

hyvinvoiva ikäihminen. GeroMetron teemana on kaudella 2014-2016 muistisairaan

ikäihmisen kotona asumisen tukeminen. Kotona asumista tukevien palvelujen

kehittämisellä tässä yhteydessä tarkoitetaan muutakin kuin kotihoitoa. Myös

ennaltaehkäisevä näkökulma huomioidaan. Teeman alle mahtuu monipuolisesti

ikäihmisen toimintakykyä ja hyvinvointia edistävää toimintaa. GeroMetron

kehittämistyö on yhteydessä ikäihmisten palveluista annettuihin laatusuosituksiin

sekä lainsäädäntöön.

Oma tutkimukseni paikantuu Helsingin Pohjoiseen sosiaali- ja lähityöhön. Helsingin

kaupunki määrittää sosiaali- ja lähityön tavoitteeksi kotona asuvien 65 vuotta

täyttäneiden elämänlaadun ja toimintakyvyn ylläpitämisen. Työskentely ei rajoitu

ainoastaan asiakkaisiin, vaan työtä tehdään lisäksi omaisten ja

yhteistyökumppaneiden kanssa. Pohjoisen sosiaali- ja lähityössä työskentelee

vanhustenhuollon sosiaalityöntekijöitä, vanhustenhuollon lähityön sosiaaliohjaajia ja

omaishoidon tuen sosiaaliohjaajia. Yhteistyötä tehdään mm. kotihoidon ja

päivätoiminnan kanssa. (Socca).

1.2. Itsemääräämisoikeus

Itsemääräämisoikeudella ymmärretään yleensä omasta elämästä määräämistä ja

omaa elämää koskevien päätösten toteuttamista. Toisaalta

itsemääräämisoikeudella tarkoitetaan kykyä toimia ilman, että mikään ulkopuolinen

taho estää tahdonmuodostusta. (Karvonen-Kälkäjä 2014, 296-297).

6

Itsemääräämisoikeudesta säädetään Suomen lainsäädännössä perustuslaista

lähtien (731/1999 § 7). Vanhussosiaalityössä itsemääräämisen kannalta tärkeitä

lakeja ovat laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) sekä laki

sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000). Terveydenhuollon

potilaslaissa että sosiaalihuollon asiakaslaissa kaiken toiminnan tulisi lähteä

itsemääräämisoikeudesta. Laajasti tulkittuna itsemääräämisoikeus ymmärretään

yksilöllisyyden ja autonomian periaatteeksi, joka on asetettu palvelujen

järjestämisen perustaksi sekä sosiaali- että terveydenhuollon ratkaisuissa.

(Karvonen-Kalkaja 2014, 295). Laissa ikaantyneen vaeston toimintakyvyn

tukemisesta seka iakkaiden sosiaali- ja terveyspalveluista (2012/980) ei suoraan

mainita iäkkään henkilön itsemääräämisoikeudesta, mutta periaate on nähtävissä

palvelutarpeisiin vastaamista ohjaavista periaatteista sekä säädöksessä

palvelusuunnitelmasta (Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, 43). Myös Euroopan unionin

perusoikeuskirjassa (2000/C 364/01) ja Euroopan sosiaalisessa peruskirjassa

(80/2002) säädetään ikääntyneiden ihmisten itsemääräämisestä. Edellisen artiklan

25 mukaan ikääntyneillä ihmisillä on oikeus itsenäiseen elämään. Jälkimmäisen

artiklan 23 mukaan ikääntyneillä henkilöillä on oikeus sosiaaliseen suojeluun, mikä

pitää sisällään oikeuden valita vapaasti elämäntapansa ja viettää itsenäistä elämää.

Laitoksissa asuvat mainitaan artiklassa erikseen: heille taataan mm. mahdollisuus

osallistua elinolosuhteitaan koskevaan päätöksentekoon.

Itsemääräämisoikeus on lähtökohtana vanhuksen vaikutusmahdollisuudelle ja

osallisuudelle, ja osallisuus on osa itsemääräämisoikeutta. Osallisuus merkitsee

sitä, että vanhus saa olla mukana itseään koskevassa päätöksenteossa, vaikka hän

ei välttämättä tee itsenäisesti asiaa koskevaa ratkaisua. Osallisuuden periaate ei

saa kuitenkaan korvata itsemääräämisoikeuden periaatetta, kun kyseessä on

toimintakykyinen vanhus. Vanhusten kohdalla itsemääräämisoikeuden toteutuminen

realisoituu valinnanmahdollisuuksina, omatoimisuuden toteutumisena,

kokemuksena henkilökohtaisen autonomian tunteesta ja virkistävästä

sosiaalisuudesta. Yksi tapa mahdollistaa se, että ikääntynyt ihminen voi tehdä

itseään koskevia päätöksiä ja toteuttaa itsemääräämisoikeuttaan, on tarjota hänelle

mahdollisuus palveluiden valitsemiseen. (Karvonen-Kälkäjä 2014, 295; Mäki-

Petäjä-Leinonen 2013, 48-49; Kalliomaa-Puha 2014, 326).

7

Itsemääräämisoikeus edellyttää kykyä hallita itseään sekä kykyä tehdä harkittuja

itsenäisiä päätöksiä ja tekoja. Onkin muistettava, että kaikilla ei ole terveydellisistä

tai sosiaalisista syistä yhdenvertaisia edellytyksiä tai tahtoa palveluja koskevien

valintojen tekemiseen. Huonokuntoisen vanhuksen asioista päättää usein omainen.

Käytännössä voidaankin usein puhua avustetusta itsemääräämisestä, jolloin

valintojen tekeminen tapahtuu yhdessä omaisten kanssa. (Karvonen-Kälkäjä 2014,

296; Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, 44; Kalliomaa-Puha 2014, 335-348). Omaisten

keskeinen rooli vanhuksen asioiden hoitajana ei aina ole ongelmaton, sillä heidän

tahtonsa vanhuksen asioiden hoitajana ja muistamattoman vanhuksen tahto voivat

erota toisistaan. (Karvonen-Kälkäjä 2104, 298-299). Päätöksentekoon voi osallistua

myös ammattihenkilöitä, jotka ovat tulleet mukaan päätöksentekoprosessiin työnsä

puolesta. (Kalliomaa-Puha 2014, 348). Luonnollisesti myös heidän näkemyksensä

voivat poiketa siitä, mitä vanhus itse tahtoo.

Ikääntyminen merkitsee ennemmin tai myöhemmin toimintakyvyn laskua, johon

kuuluu osin myös psyykkisen kunnon heikentyminen (Jyrkämä 2001, 268).

Asiakastyössä voikin syntyä haastavia tilanteita, kun asiakkaan toimintakyky on

vakavasti alentunut eikä itsemääräämisoikeuden toteutumisen edellyttämä yhteistyö

ja vuorovaikutus ole asiakkaan kanssa tästä syystä mahdollista (Karvonen-Kälkäjä

2014, 296-297). Toimintakyvyltään heikentyneen vanhuksen kohdalla

itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen voi olla hänen päätöksentekonsa

tukemista. Itsemääräämisoikeuden tukeminen voi tapahtua esimerkiksi käyttämällä

selkokieltä, hyödyntämällä apukeinoja ja esittämällä vanhukselle yksinkertaisia

kysymyksiä. Se, että toimintakyvyltään heikentynyt asiakas saa valita, mitä hän juo

aamiaisella ja mihin päiväohjelmaan hän osallistuu, tukee hänen

itsemääräämisoikeuttaan. Paljon tukea tarvitsevan vanhuksen päätöksentekoon

osallistumista estää puolestaan mm. vähäiset odotukset vanhuksen kykyjen tai

toiveiden suhteen, keskittyminen organisaation resurssien hallintaan asiakkaan

tarpeiden kustannuksella sekä kommunikaatiomenetelmät, jotka eivät mahdollista

kommunikaatio-ongelmista kärsivän äänen tulemista kuuluviin. (Mäki-Petäjä-

Leinonen 2013, 46; Ray & Phillips 2012, 44).

Tuetun päätöksenteon järjestelmässä, josta Suomessakin on keskusteltu, tukea

tarvitsevan henkilön ympärille kootaan tukiverkko auttamaan häntä jokapäiväisten

8

arjen ratkaisujen tekemisessä. Tukijoiden tehtävä on auttaa tuettavaa

ymmärtämään eri ratkaisuvaihtoehdot sekä kertoa tuettavan tarpeista esimerkiksi

tuettavan viranomaisverkostolle. Tuetun päätöksenteon järjestelmä voisi hyödyttää

muistisairasta erityisesti siten, että sen avulla häntä voitaisiin auttaa tulevaisuuden

ennakoinnissa. (Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, 108-112).

Sosiaalityön käytännössä tulee aina pyrkiä tukemaan asiakkaan

itsemääräämisoikeutta. Itsemääräämisoikeuden yhteydessä on kuitenkin tärkeä

pohtia myös muiden sosiaalityölle tärkeiden kysymysten toteutumista. On

arvioitava, missä tulee asiakkaan omien valintojen tekemisen ja päätöksenteon raja.

Itsemääräämisoikeuden toteutumista voidaan joutua arvioimaan esimerkiksi

suojaamisen näkökulmasta. On pohdittava sitä, miten tilanteessa kenties

keskenään ristiriitaiset oikeudet, vanhuksen oikeus suojaan ja

itsemääräämisoikeuteen turvataan parhaalla mahdollisella tavalla. Jos on olemassa

selvää näyttöä, ettei vanhuksella ole kykyä huolehtia asioistaan etujensa

mukaisesti, tulee suojaamisen periaate painoarvoltaan itsemääräämisen

tärkeämmäksi. (Ray & Phillips 2012, 35-36; Karvonen-Kälkäjä 2014, 297; Mäki-

Petäjä-Leinonen 2013, 51-52).

Itsemääräämisoikeuden toteutumisen voi varmistaa silloinkin, kun oma toimintakyky

on vakavasti alentunut. Tämä edellyttää ennakointia. Edunvalvontavaltuutuksen

avulla henkilö voi etukäteen varmistaa asioittensa hoidon sen varalta, että hän

myöhemmin tulee sairauden tai jonkin muun syyn takia kykenemättömäksi

huolehtimaan asioistaan. Valtuutuksen tekijä voi oikeuttaa toisen henkilön

edustamaan itseään sekä taloudellisissa että henkilöään koskevissa asioissa, kuten

terveydenhuollossa (Anttila 2007, 1; Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, 171-172). Toinen

keino vajaakykyisyyden ennakointiin on hoitotahto. Se tehdään sellaisen tilanteen

varalle, jossa henkilö ei ole enää kykenevä omaa hoitoaan koskevan suostumuksen

antamiseen vakavan sairauden, onnettomuuden tai muun syyn vuoksi. Se on

tahdonilmaus, jolla potilas joko suostuu tulevaisuudessa annettavaan hoitoon tai

kieltäytyy siitä. Hoitotahdossa voidaan valtuuttaa luotettava henkilö tekemään

päätöksiä potilaan puolesta tai ilmaista toiveita, jotka kuvastavat yksilön

preferenssejä, uskomuksia tai elämänasennetta. (Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, 132).

9

Edellä esitetyn perusteella on helppo havaita, että itsemääräämisoikeutta

koskevassa säädöksissä itsemääräämisoikeutta tarkastellaan toimintakyvyn

kontekstissa. Mäki-Petäjä-Leinosen mukaan itsemääräämisoikeus voidaankin

määritellä jokaisen toimintakykyisen yksilön yhdenvertaiseksi oikeudeksi päättää

itseään koskevista asioistaan (Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, 42). Vanhustyössä ja

vanhuspolitiikassa tärkeä toimintakyky puolestaan voidaan tiivistää ihmisen kyvyksi

selviytyä iän karttuessa arjen askareista ja toiminnoista. (Jyrkämä 2007, 197).

Ikääntymisen ja siihen liittyviä ilmiöiden ymmärtämiseen voidaan käyttää myös

toista lähestymistapaa, toimijuuden käsitettä. Toimijuus muodostuu erillisistä

toisiinsa kytkeytyvistä ulottuvuuksista, joita ovat kyetä, osata, täytyä, voida, tuntea

ja haluta. Ulottuvuuksien kokonaisdynamiikka on kontekstuaalista, mikä tarkoittaa

sitä, että toimijuuden ulottuvuudet ovat eri tavoin ja eri asioiden suhteen yhteydessä

ikään, ajankohtaan, ikäryhmään ja paikkaan ja tilaan. Toimijuudessa painotetaan

potentiaalisen ja objektiivisen toimintakyvyn sijaan käytössä olevaa ja koettua

toimintakykyä. Tarkastelun kohteena on yksilöiden lisäksi toiminta, toimintatilanteet

ja sosiaaliset toimintakäytännöt. Vanhustyö toteutuu arjessa erilaisina

toimintakäytäntöinä, jotka voivat joko tukea tai olla esteenä asiakkaan toimijuudelle.

(Jyrkämä 2007, 195, 201). Lähestymistavan muutos, siirtymä toimintakyvystä

toimijuuteen, onkin vanhuspalveluiden ja vanhussosiaalityön kannalta

merkityksellinen. Voidaan esimerkiksi kysyä, saako asiakas käyttää palvelun

piirissä omaa potentiaalista toimintakykyään. (Jyrkämä 2007, 201, 210).

Mahdollisuus toimijuuteen on vanhuksen itsemääräämisoikeuden kannalta tärkeä.

Potentiaalinen toimintakyky voi nimittäin olla vaikkapa kykyä tehdä itseään koskevia

päätöksiä. Vaikeasti muistisairas vanhus ei ole oikeustoimikelpoinen, mutta hänellä

voi olla kykyä ja halua itsemääräämisoikeuden toteuttamiseen arjen käytännöissä.

Palvelutalossa arjen käytäntöihin kuuluu esimerkiksi iltapäiväkahvi, joka on

periaatteessa mahdollista nauttia joko kahvikupista tai mukista. Ajatellaanpa, että

psyykkisten ja fyysisten kykyjensä, motivaationsa ja tahtotilansa puolesta

muistisairaan vanhuksen valintana on kahvikahvikuppi. Lisäksi ikäryhmä, johon hän

kuuluu, on tottunut juomaan kahvinsa kupista eikä mukista. Se, että hän saa toimia

preferenssiensä mukaisesti tukee hänen toimijuuttaan ja itsemääräämisoikeuttaan.

10

On perusteltua ajatella, että kokemus oman toimijuuden toteutumisesta on

yhteydessä minuuteen ja omanarvontuntoon. Minuudessa on nimittäin kysymys

ajatuksista ja tunteista, joita ihminen liittää itseensä arkielämän eri tilanteissa

(Vuorinen 1996, 11). Omanarvontunteen puolestaan ymmärrän ihmisen

tietoisuutena omasta arvostaan. Se, että vanhukselle annetaan mahdollisuus

toimijuuteen, vaikuttaa myönteisesti minuuteen ja omanarvontuntoon. Kalliomaa-

Puha toteaakin, että itsemääräämisoikeuden toteutuminen on voimaannuttavaa.

(Kalliomaa-Puha 2014, 346).

1.3. Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteena on saada tietoa siitä, miten itsemääräämisoikeus toteutuu

vanhussosiaalityössä ja miten vanhussosiaalityössä voidaan ylläpitää asiakkaiden

itsemääräämisoikeutta. Tavoitteeseen pyritään selvittämällä asiakkaiden

kokemuksia ja näkemyksiä itsemääräämisoikeuden toteutumisesta sekä

selvittämällä asiakkaiden mahdollisia keinoja varautua itsemääräämisoikeuden

toteutumiseen tulevaisuudessa. Samalla tavoitteena on asiakasarvioiden saaminen

GeroMetrossa tehdystä esiteluonnoksesta Minä päätän asioistani – Tietoa

itsemääräämisoikeudesta. Kokemusasiantuntijoiden näkökulmasta saatua kuvaa

itsemääräämisoikeuteen liittyvistä haasteista ja keinoista tukea

itsemääräämisoikeutta täydennetään kysymällä vanhusten kanssa työskentelevien

ammattilaisen käsityksiä aiheesta.

Tutkimuskysymykseni ovat:

*Millaisia kokemuksia vanhussosiaalityön asiakkailla on itsemääräämisoikeuden

toteutumisesta?

*Miten vanhussosiaalityössä voidaan ylläpitää itsemääräämisoikeuden toteutumista

ikääntymisen eri vaiheissa?

Sekä täydentävänä kysymyksenä:

*Millaisia näkemyksiä vanhustyön ammattilaisilla on asiakkaiden itsemääräämisoikeudesta?

11

2. TUTKIMUKSEN TOTEUTUS

2.1. Tutkimusprosessi

Käytäntötutkimusprosessiin – ja käytäntötutkimuksen opintojaksoon – sisältyi

teoriaopintoja, ”kenttavaihe” kaytantotutkimuspaikassa, itsenaista tyoskentelya,

opettajan ohjaama pienryhmä ja vertaisryhmä.

Tutkimusprosessini alkoi teoriaopinnoilla ja tutkimussuunnitelman tekemisellä

syyskuussa 2015. Löydettyäni tutkimuksen alustavan aiheen opintojaksoon

kuuluneessa Käytäntötutkimuksen päivässä olin yhteydessä Pohjoisen sosiaali- ja

lähityön erityissosiaalityöntekijään, joka tuli toimimaan käytäntötutkimukseni

yhdyshenkilönä käytäntötutkimuspaikassa.

Tasta alkoi tutkimusprosessin ”kenttavaihe”, jossa yhteistyo kaytantotutkimuspaikan

kanssa oli tiiveintä. Sovimme yhdessä tutkimuksen lopulliseksi aiheeksi

itsemääräämisoikeuteen liittyvät kysymykset, sen heikkenemiseen varautumisen ja

tukemisen sosiaalityössä. Lisäksi sovimme, että tutkimuksessa pyydetään

asiakaspalautetta Minä päätän asioistani –esiteluonnoksesta.

Osallistuin GeroMetron järjestämään Itsemääräämisoikeus-koulutukseen ja keräsin

koulutukseen osallistuneilta vanhustyön ammattilaisilta käytäntötutkimustani

täydentävän tutkimusaineiston. Alun perin tarkoituksena oli, että kerron

koulutuksessa tutkimukseni alustavista tutkimusaineistoa koskevista havainnoista.

Primaariaineiston kerääminen ei kuitenkaan toteutunut suunnitellussa aikataulussa

tutkimusluvan viipymisen takia, ja ”kenttavaiheessa” olikin pitka tauko, kunnes

helmikuussa 2016 pääsin tekemään suunnitellut haastattelut vanhustyön

asiakkaille. Haastattelujen tekemisen jälkeen alkoi itsenäisen työskentelyn vaihe ja

jatkoin itsenäistä työskentelyä tauon jälkeen syksyllä 2016.

Käytäntötutkimusprosessi päättyy helmikuussa 2017 järjestettävään seminaariin.

Tämän jälkeen käyn vielä esittelemässä raportin käytäntötutkimuspaikassa.

12

2.2. Käytäntötutkimuksen luonne

Käytäntötutkimuksesta ei ole yhtä määritelmää, vaan käytäntötutkimus voidaan

ymmärtää eri tavoin (Saurama & Julkunen 2009, 294; Uggerhøj. 2012, 79).

Seuraavat käytäntötutkimuksen luonnetta kuvaavat piirteet ovat yksi tapa ymmärtää

käytäntötutkimus ja istuvat pitkälti myös omaan tutkimukseeni.

Käytäntötutkimus on ensinnäkin tutkimusta, jossa tehdään tiivistä yhteistyössä

käytännön kanssa. Käytäntötutkimus voidaan ymmärtää käytännön ja tutkimuksen

kohtauspisteenä. Se on tutkimusta, joka kuvaa, analysoi ja kehittää käytäntöä.

Koulutettu tutkija ja tutkimusinstituutio johtavat tiedon keräämistä ja analyysin

tekemistä, mutta ratkaisevaa ei ole, kuka kerää tutkimuksen tiedon tai tekee

analyysin. (Uggerhøj 2012, 79; Uggerhøj 2014). Tutkimuksessa keskitytään

tutkimusprosessin viitekehykseen, tavoitteisiin ja tuloksiin. (Uggerhøj. 2012, 79, 84).

Käytäntötutkimuksen ongelmanasettelu ja aihe liittyvät sosiaalialan käytäntöihin ja

tutkimuksen tavoitteena on löytää keinoja ja vastauksia käytäntöjen kehittämiseen

(Satka, Karvinen-Niinikoski, Nylund & Hoikkala 2005, 11; Saurama & Julkunen

2009, 294; Satka, ym. 2016, 11). Tutkimusprosessiin osallistuvan sosiaalityön

toimipaikan tavoitteena on palvelujen parantaminen, mitä palvelee se, että

käytäntötutkimuksesta saatu tieto palautetaan tutkimusympäristöön. Tyypillistä

käytäntötutkimukselle on myös tutkijan ja käytännön roolien limittäisyys sekä tiedon

tuottamisen ja käyttämisen päällekkäisyys. Myös tiedonmuodostus poikkeaa

perinteiseen sosiaalialan tutkimuksen tiedonmuodostuksesta:

käytäntötutkimuksessa tutkimusprosessiin osallistuu useita tahoja ja heillä kaikilla

ymmärretään olevan tietoa ja oikeus tiedon tuottamiseen. Käytäntötutkimuksessa

sitoudutaankin palveluiden käyttäjien äänen esille tuomiseen. (Satka ym. 2016, 10;

Saurama & Julkunen 2009, 294-295, 304). Sitoumus vastaa uuden

sosiaalihuoltolain (1301/2014) henkeä, jossa keskeistä on kaikkien toimijoiden

osallisuus (Satka ym. 2016, 18).

13

2.3. Tutkimukseen osallistujien roolit ja positiot

Tutkimukseeni osallistui haastateltavina yhteensä kolme vanhusta, joilla oli

kokemusta vanhussosiaalityön palveluista. Tutkimukseen osallistujina ja

tiedontuottajina voidaan pitää myös itsemääräämiskoulutuksessa kysymyksiini

vastanneita vanhustyön ammattilaisia. Käytäntötutkimuspaikassa tein eniten

yhteistyötä erityissosiaalityöntekijän kanssa, joka toimi tutkimuksen tekemisessä

yhteishenkilönä ja ideoi kanssani tutkimuksen käytännön toteutusta. Yhteishenkilö

oli prosessissa aktiivinen toimija. Muut käytäntötutkimuspaikan työryhmään

kuuluvat antoivat palautetta ideoista ja tuottivat omia ideoitaan. Itselläni ei ollut

kytköksiä tutkimusympäristöön eikä vanhussosiaalityöhön. Koin tämän tukevan

rooliani tutkijana. Toisaalta kokemus vanhussosiaalityöstä olisi todennäköisesti

helpottanut tutkimuskysymysten määrittelyä ja haastattelukysymysten muotoilua

sekä aineiston analysointia.

2.4. Aineisto ja menetelmät

Kaytantotutkimukseni avainaineisto tutkimusaineistoni muodostuu kolmesta

puolistrukturoidusta haastattelusta. Puolistrukturoidussa haastattelussa kaikille

haastateltaville esitetään samat kysymykset, ja nämä saavat vastata kysymyksiin

omin sanoin. Haastattelussa haastateltava on subjekti, hänellä on mahdollisuus

tuoda näkemyksiään esille mahdollisimman vapaasti ja kertoa aiheesta myös

enemmän kuin tutkija on osannut ennakoida. (Eskola & Suoranta 2014, 87;

Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 1997, 205). Haastattelu sopii

aineistonkeruumenetelmä hyvin käytäntötutkimuksen luonteeseen, sillä yksi

käytäntötutkimuksen olennainen piirre on kokemustiedon arvostaminen sitoutumalla

palveluiden käyttäjien äänen esille tuomiseen (Saurama & Julkunen 2009, 304).

Haastateltavat vanhukset ohjautuivat käytäntötutkimukseeni palvelukeskuksesta ja

omaishoidon toimintakeskuksesta. Näissä toimivat työntekijät, sosiaalityöntekijä ja

koordinaattori, rekrytoivat haastateltavat. Haastateltaviksi kysyttiin asiakkaita, joilla

14

tiedettiin olevan kokemusta vanhustyön palveluista ja riittävästi toimintakykyä

keskustella käytäntötutkimukseni aiheesta itsemääräämisoikeudesta.

Haastatelluista kaksi oli naisia ja yksi mies. Kaikki haastateltavat asuivat omissa

kodeissaan. Kaksi informanttia oli haastatteluhetkellä lyhytaikaisella

hoito/kuntoutusjaksolla laitoksessa, ja haastattelin heitä siellä. Yhden haastattelun

tein haastateltavan kotona. Äänitin haastattelut ja litteroin haastatteluista

tutkimuskysymysten kannalta olennaisen aineiston. Tein litteroinnin siis valikoiden.

Muusta haastateltavien tuottamasta aineistosta tein muistiinpanoja kirjaamalla sen,

mitä informantti kulloisessakin kohdassa kertoo.

Alkuperäisestä tutkimussuunnitelmasta poiketen käytäntötutkimukseni pitää

sisällään myös toisen aineiston. Tämä aineisto muodostuu Itsemääräämisoikeus-

koulutukseen osallistuneilta vanhustyössä toimivilta ammattilaisilta keräämästäni

informaatiosta. Koulutuksen kohderyhmänä olivat sosiaali- ja lähityöntekijät,

kotihoidon työntekijät, sairaaloiden sosiaalityöntekijät, monipuolisten

palvelukeskusten sosiaaliohjaajat ja sosiaalityöntekijät. Kuten on aiemmin esitetty,

vanhustyö on pitkälti arjessa tapahtuvaa toimintaa, jossa ovat mukana asiakkaat ja

työntekijät (Jyrkämä 2007, 201). Vanhustyössä toimivilla on tietoa asiakkaidensa

itsemääräämisoikeuden toteutumisesta palveluissa. Lisäksi työntekijöiden oma

ymmärrys itsemääräämisoikeudesta vaikuttaa osaltaan siihen, miten asiakkaiden

itsemääräämisoikeus palveluissa toteutuu. Ammattilaisilta saadun

itsemääräämisoikeutta koskevan tiedon esiin tuominen antaa tietoa mahdollisista

lisätutkimus- ja kehittämistarpeista vanhustyössä ja on siksi perusteltua ottaa

mukaan käytäntötutkimukseeni.

GeroMetron itsemääräämisoikeus-koulutukseen osallistuneille kerrottiin lyhyesti

käytäntötutkimuksestani. Ammattilaisten osallistuminen käytäntötutkimukseeni

pyrittiin tekemään mahdollisimman helpoksi. Vastaaminen tapahtui koulutuksen

lomassa lounas- ja kahvitaukojen aikana. Itsemääräämisoikeus-koulutukseen

osallistuneita pyydettiin kirjoittamaan posti it –lapuille vastauksen kolmeen aihetta

koskevaan kysymykseen ja kiinnittämään laput fläppitaululle. Monet koulutukseen

osallistujat näyttivät pohtivan vastauksia yhdessä, ja näin useat vastaukset ovat

syntyneet ryhmätyönä. Yksittäisiä vastauksia esitettyihin kysymyksiin tuli kaikkiaan

48.

15

Käytin käytäntötutkimukseni aineiston analysoinnissa aineistolähtöistä

sisällönanalyysia. Sisällönanalyysi on menetelmä dokumenttien systemaattiseen

analysoimiseen. Sisällönanalyysissa dokumentti ymmärretään varsin väljästi:

dokumentti on kirjalliseen muotoon saatettu materiaali. Sisällönanalyysi on

tekstianalyysia, jonka avulla aineisto pyritään järjestämään tiiviiseen ja selkeään

muotoon johtopäätösten tekemistä varten. (Tuomi & Sarajärvi 2002, 105, 111).

Tutkimuksessani dokumentteja ovat haastatteluaineisto ja posti it –lapuille kirjoitetut

kommentit. Haastateltavien kokemukset ja käsitykset itsemääräämisoikeudesta

alkoivat hahmottua minulle, kun kuuntelin haastatteluja sanelimelta ja litteroin niitä.

Aineiston analysointi mielessäni alkoikin jo tässä vaiheessa. Toteutin aineiston

analysointia tällöin myös konkreettisella tasolla: jätin litteroimatta aineiston, jonka

tulkitsin tutkimukseni kannalta selkeästi epäolennaiseksi. Litteroituani haastattelut

luin ne moneen kertaan ja perehdyin tarkasti niiden sisältöön. Redusoin eli pelkistin

aineistoa pilkkomalla sitä ensin haastattelukysymysten ja sitten tutkimuskysymysten

ohjaamiin analyysiyksiköihin. Aineistolähtöisessä sisällönanalyysissa

analyysiyksikkö voi olla yksittäinen sana, lause, lauseen osa tai ajatuskokonaisuus,

joka sisältää lauseita. (Tuomi & Sarajärvi 2002, 110-112). Analyysissani

muodostuivat informanttien käsityksiä ja kokemuksia kuvaavista yksittäisistä

sanoista useita lauseita sisältäviin ajatuskokonaisuuksiin. Koodasin käsitykset ja

kokemukset alleviivaamalla ne eri värein.

Tämän jälkeen aloin klusteroida eli ryhmitellä aineistoyksiköitä niiden aiheiden

mukaan. Tein esimerkiksi luokan ”itsemaaraamisoikeuden tarkeys”. Taman jalkeen

tarkastelin luokkia etsimällä niistä samankaltaisuuksia ja/tai erilaisuuksia ja

muodostin esimerkiksi alaluokat ”sopeutuminen” ja ”mahdollisuus omanlaiseen

elamantapaan”. Koska haastateltavia oli ainoastaan kolme, ei haastatteluaineisto

ollut kovin laaja. Lisäksi itsemääräämiskoulutukseen osallistuneilta ammattilaisilta

saatu aineisto oli tiiviissä muodossa. Näistä syistä aineiston analyysi eteni nopeasti.

Analyysissani klusterointi olikin samalla aineiston abstrahointia: loin tässä

vaiheessa pohjan tutkimuksen johtopäätöksille ja muodostin esimerkiksi luokan

”ymmarrys itsemaaraamisoikeudesta”, joka on myös yksi tulosluvun alaotsikko ja

johtopäätösluvun johdanto-osan käsite.

16

2.5. Eettiset kysymykset

Tutkimuksessa on otettu huomioon tutkimuseettiset kysymykset. Tutkimuksen

tekijänä en ollut suoraan yhteydessä vanhussosiaalityön asiakkaisiin, vaan oma

yhteydenottoni haastateltaviin tapahtui vasta sosiaali- ja lähityön työntekijöiden

saatua asiakkailtaan suostumuksen osallistua tutkimukseen. Haastateltavien

itsemääräämisoikeutta osallistua tutkimukseen kunnioitettiin (Rauhala & Virokannas

240-241, 2011). Tutkimukseen osallistujalla oli mahdollisuus keskeyttää

osallistumisensa tutkimukseen tai jättää vastaamatta kysymyksiin. Jotta pyyntö

osallistua tutkimukseen ei luonut asiakkaalle velvoitetta osallistua tutkimukseen tai

pelkoa kieltäytymisen seurauksista, asiakkaille kerrottiin, että osallistuminen on

täysin vapaaehtoista eikä kieltäytyminen vaikuta palveluiden saantiin

tulevaisuudesta. Tutkimukseen osallistujille kerrottiin tutkimuksen luonteesta ja siitä,

mihin tutkittua tietoa käytetään. Tutkimukseen osallistujille kerrottiin haastattelujen

äänitallennuksesta. Tutkimuksessa pidettiin huolta tietosuojasta ja yksityisyydestä.

Haastattelujen jälkeen litteroin tallennukset ja poistin haastateltavan tunnistetiedot.

Tutkimuksessa ei käytetty asiakastietoja.

Itsemääräämiskoulutuksessa mukana olleille vanhussosiaalityössä toimiville

ammattilaisille osallistuminen tiedontuotantoon oli vapaaehtoista ja kysymyksiin

vastaaminen tapahtui anonyymisti. Koko tutkimusaineisto hävitetään viimeistään

kolmen kuukauden kuluttua tutkimusraportin valmistumisesta.

3. VANHUSSOSIAALITYÖN ASIAKKAIDEN NÄKEMYKSIÄ JA KOKEMUKSIA

ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDESTA

Haastateltavien ymmärrys itsemääräämisoikeudesta on tutkimustehtävieni kannalta

tärkeä. Ymmärrys itsemääräämisoikeudesta on taustana asiakkaiden kokemuksille

itsemääräämisoikeuden toteutumisesta palveluissa. Toiseksi tämä ymmärrys on

sidoksissa informattien näkemyksiin keinoista ylläpitää itsemääräämisoikeutta.

Tästä syystä ennen varsinaisten tutkimustulosten esittelyä kerron, mitä

itsemääräämisoikeus käytäntötutkimukseeni osallistuneelle kolmelle vanhukselle

tarkoitti, ja miten tärkeänä he pitivät sen toteutumista eri asioiden suhteen.

17

Tutkimustulosten jälkeen, luvun lopussa, esittelen informanttien antaman

GeroMetron esitettä koskevan palautteen.

3.1. Ymmärrys itsemääräämisoikeudesta ja sen toteutumisen edellytyksistä

Informantit ymmärsivät itsemääräämisoikeuden varsin yhdenmukaisesti. Jokaiselle

itsemäärääminen merkitsi päätäntävaltaa omiin asioihin ja vapautta toimia

itsenäisesti. Yksi haastateltava sanotti itsemääräämisoikeuden sen kautta, miten

oma itsemaaraamisoikeus voi toteutua: ”itsemaaraamisoikeus tarkoittaa sita, etta

tahtoani aina kunnioitetaan”. Han totesi itsemaaraamisoikeuden olevan asia, joka

vanhojen ihmisten kohdalla riippuu olosuhteista. Vastaajat pitivät

itsemääräämisoikeutta arvokkaana asiana, jonka edellytyksenä on riittävä

psyykkinen kunto. Joku totesi tässä yhteydessä muistisairaan

itsemääräämisoikeuden rajoittuvan siihen, kuinka paljon syö. Psyykkisten

voimavarojen ja itsemääräämisen välinen yhteys nähtiin, jos ei huolen aiheena, niin

ainakin asiana, joka vaatii itseltä voimavarojen vähentymistä ehkäiseviä toimia.

Haastateltavat korostivat velvollisuutta olla omatoiminen ja pyrkiä ylläpitämään

psyykkistä ja fyysistä terveyttä aktiivisella elämäntavalla, liikunnalla ja sosiaalisten

suhteiden avulla. Toisaalta omatoimisuuden ylläpitoon toivottiin myös tukea,

kannustusta ja tietoa. Vaikka ihmisellä itsellään katsottiin olevan oikeus päättää

asioistaan, tuotti käytäntötutkimukseni aihe itsemäärääminen haastateltavissa myös

elämänfilosofia pohdintoja ihmisen vaikutusmahdollisuuksien rajoista.

3.2. Itsemääräämisoikeuden kannalta tärkeät ja vähemmät tärkeät asiat

Haastateltavat kokivat erityisen tärkeänä saada päättää hoitoonsa, rahaan ja

asumiseen liittyvistä asioista. Itsemääräämisoikeus oli raha-asioiden suhteen

toteutunut hyvin, eivätkä haastateltavat olleet tarvinneet näissä asioissa

vanhussosiaalityön palveluja. Jotkut katsoivat rahan ja omaisuuden vahvistavan

itsemääräämisoikeutta.

Hoidon suhteen luotettiin lujasti ammattilaisten asiantuntemukseen, mutta samalla

korostettiin oikeutta tehdä omaa hoitoa koskevia päätöksiä. Tätä perusteltiin

toiveella välttää tarpeeton kärsimys, mutta esille tulivat myös vakaumukselliset syyt,

18

joiden takia tietyistä hoidoista haluttiin kieltäytyä. Erilaisista hoitovaihtoehdoista

toivottiin tietoa, eivätkä kaikki sitä olleet aina saaneet riittävästi. Kenellä oli kielteisiä

kokemuksia, niistä haluttiin kertoa vain niukasti.

Kun haastateltavilta kysyttiin, miten tärkeänä he pitävät jokapäiväiseen elämään

kuuluvista arkisista asioista päättämistä, vastaukset olivat, ettei kovin tärkeänä. Se,

mihin aikaan palvelutalossa tarjotaan ruokaa, mitä ruokaa on tarjolla, mihin aikaan

kotipalvelu käy jne. oli informanteille asiasta suoraan kysyttynä toisarvoista.

Asiakkaan sopeutuminen tarjottuihin palveluihin ja olosuhteisiin esimerkiksi

palvelutalossa, hoivakodissa tai kotipalvelun asiakkaana nähtiin välttämättömänä ja

itsestaanselvana. Joku totesi, etta ”jos on nalka, syo kylla sita, mita tarjotaan”.

Mielipiteen kysyminen arkielämään vaikuttavien asioiden suhteen nähtiin

korkeintaan suotavana ja toivottavana.

Vaikka haastateltavat kysyttäessä väheksyivät arkisista asioista päättämisen

merkitystä, muussa kerronnassa suhtautuminen asiaan näyttäytyy toisenlaisena.

Kuvatessaan sitä, miten itsemääräämisoikeus omassa elämässä toteutuu,

haasteltavat mainitsivat nimenomaan jokapäiväisessä elämässään tekemänsä

pienet päätökset. Itsemääräämisoikeuden todettiin näkyvän päivittäin siinä, että voi

päättää, mitä syö, mihin aikansa käyttää, miten päivänsä rytmittää ja keitä ihmisiä

päivän aikana tapaa. Joku totesi edellä mainituilla asioilla olevan elämänlaadun

kannalta paljon merkitystä, ja yleisesti tilanteen toivottiin jatkuvan samanlaisena

mahdollisimman pitkään. Tästä samasta haluttiin pitää kiinni myös silloin, kun joku

läheinen tai tuttava hoiti asioita vanhuksen puolesta. Vaikka haastateltavat olivat

uskoneet joitakin asioita omaisten hoidettavaksi, päätäntävalta haluttiin pitää itsellä

nyt ja tulevaisuudessa. Eräs informantti ilmaisi asian toteamalla päätösvallan

kuuluvan ihmiselle itselleen, kunnes on aivan ”kraakki”.

3.3. Itsemääräämisoikeuden toteutuminen vanhuspalveluissa

Haastateltavat kertoivat tulleensa kuulluiksi sosiaalipalveluissa – siinä määrin kuin

he käsittivät sen olevan mahdollista. Myönteiseen kokemukseen sisältyi siis pieni

varaus. Palveluiden toteutustavoissa tunnistettiin puutteita, jotka vähentävät

itsemääräämisoikeutta. Suhtautuminen puutteisiin oli ymmärtäväistä, ja niiden

19

katsottiin kuuluvan – resursseista johtuen – julkisten palvelujen luonteeseen.

Toisaalta palvelujen varaan joutumista haluttiin välttää niin pitkälle kuin mahdollista

myös siksi, että pärjääminen itsenäisesti merkitsee vapautta.

Itsemääräämiseen liittyviä loukkauksia palveluissa ei ollut itse henkilökohtaisesti

juuri koettu. Oman mielipiteen sivuuttamisesta oli kuultu toisilta tai tehty havaintoja

palveluiden piirissä. Tilanteilta, joissa oli toimittu järjestelmälähtöisesti eikä

asiakkaan tarpeisiin perustuen, ei ollut kuitenkaan kokonaan vältytty.

Vanhussosiaalityön kautta saatu palvelu oli esim. toteutettu tavalla, joka oli

ristiriidassa sen kanssa, mihin vanhus oli tottunut. Menettely oli rajoittanut vastaajan

muuta elämää ja ollut näin esteenä hänen toimijuudelleen. Tilanne oli johtanut

lopulta siihen, että vastaaja oli katsonut viisaimmaksi luopua palvelun käytöstä.

Itsemääräämisen nähtiin jääneen toteutumatta myös silloin, kun haastateltavalle ei

ollut annettu tietoa eri vaihtoehdoista. Näin hänellä ei ollut mahdollisuutta valita

itselleen parasta vaihtoehtoa ja käyttää käytössään olevaa kykyä toimia. Silloinkin,

kun haastattelussa tuli esiin palveluiden mahdollisia epäkohtia, haastateltava

korosti olleensa palveluun tyytyväinen, työntekijöiden olleen ystävällisiä ja

ammatissaan osaavia.

3.4. Ikääntymisen ennakointi ja itsemääräämisoikeuden ylläpito

Haasteltavat olivat pohtineet ikääntymisen tuomia mahdollisia muutoksia

toimintakykyyn ja osin ennakoineet ikääntymistä. Omaisten rooli nähtiin tässä

tärkeänä. Jos omat voimavarat eivät riitä enää kokonaan itsenäiseen

päätöksentekoon, päätökset tehdään omaisten kanssa yhdessä. Jos esimerkiksi

muistisairauden takia oma ajattelu enää lainkaan toimi, omaiset saavat päättää.

Omaisten uskottiin tuntevan toiveet ja tietävän, miten haastateltava haluaisi

asioissa meneteltävän. Haastateltavat kokivat omaisensa luotettavina asioidensa

hoitajina, jotka ajattelevat muistinsa menettäneen etua. Joku oli jo sopinut tavasta,

miten eri asioiden suhteen menetellään, jos haastateltava itse ei pysty enää

toimimaan ja valvomaan etujaan. Kokemus läheisen ihmisen sairastumisesta ja

toimintakyvyn menetyksestä myötävaikutti siihen, että haluttiin sopia ja päättää

asioista riittävän ajoissa. Ikääntymiseen oli varauduttu myös asumisratkaisuin.

20

Asumiseen liittyvien ratkaisujen tähtäimenä oli ollut itsenäisen elämän ylläpitäminen

mahdollisimman pitkään.

Informantit näkivät hoitotahdon tekemisen tarpeellisena. Se oli heillä joko jo tehtynä

tai sen tekemistä oli suunniteltu. Mahdollisuus laatia edunvalvontavaltuutus oli

haastateltavien tiedossa. Joku oli kuullut asiasta ensimmäisen kerran tuttavaltaan,

joku sairaalassa. Edunvalvontavaltuutusta kukaan ei ollut vielä tehnyt, mutta sen

laatiminen koettiin tarpeelliseksi. Eräs haastateltava oli ryhtynyt myös käytännön

toimiin edunvalvontavaltuutuksen suhteen ja pyytänyt Kelasta täytettäväkseen

asiaa koskevan lomakkeen. Haastateltavalle oli kuitenkin annettu edunvalvojaa

koskeva hakemus. Sairaalassa edunvalvontavaltuutuksesta kuulleen kohdalla

valtuutus oli jäänyt puolestaan tekemättä, koska kukaan ei ollut asiaan sen

enempää tarttunut. Epäselväksi jäi, kenen informantti olisi toivonut olleen asiassa

aktiivinen.

3.5. GeroMetron esitteestä saatu palaute

Haastateltavat olivat saaneet ennen haastattelua tutustuttavakseen GeroMetrossa

tehdyn esiteluonnoksen Minä päätän asioistani – tietoa itsemääräämisoikeudesta.

Esiteluonnoksen mukana oli esitteet edunvalvontavaltuutuksesta ja hoitotahdosta

sekä lomakkeet näiden tekemiseen. Haastateltavat pitivät Minä päätän asioistani

-esitettä asiallisena ja pääosin hyvin ymmärrettävänä. Kohdat, jotka koettiin

haasteellisimpana ymmärtää, olivat edunvalvontavaltuus-esitteessä. Esitteen termit

olivat tällöin joko haastateltavalle vieraita tai teksti monimutkaisten

lauserakenteiden takia vaikeaa ymmärtää. Hoitotahto-lomakkeen osalta joku

haastateltava hämmästeli, miksi lomakkeessa kipulääkitys ja elinajan pituus

kytketään toisiinsa. Informantit pitivät esitteissä ollutta tietoa ja lomakkeita

hyödyllisenä. He arvostivat sitä, että heillä oli nyt saatavilla asioita koskevaa

virallista tietoa ja käytettävissä viralliset lomakkeet. Jotkut päättivät ottavaa

lomakkeiden täyttämisen aivan lähipäivien asiaksi – todeten, etta ”nythan nama on

tehtava, kun jarki viela pelaa”.

21

4. VANHUSTYÖN AMMATTILAISTEN NÄKEMYKSIÄ

ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDESTA

Samoin kuin haastateltavien vanhustyön asiakkaiden kohdalla, myös vanhustyön

ammattilaisten ymmärrys itsemääräämisoikeudesta tutkimustehtävieni kannalta

tärkeä. Tämä ymmärrys vaikuttaa vanhustyön ammattilaisten näkemyksiin

asiakkaiden itsemääräämisoikeuden toteutumisesta. Ennen tutkimustulosten

esittelyä on kerron, mitä itsemääräämisoikeuden ulottuvuuksia ammattilaiset pitivät

kaikkein tärkeimpinä.

4.1. Ymmärrys itsemääräämisoikeuden tärkeimmistä ulottuvuuksista

Useat vanhustyön ammattilaiset kuvasivat itsemääräämisoikeudessa tärkeintä

olevan itse oikeus tehdä itseään ja elämäänsä koskevia päätöksiä. Osa korosti sen

olevan tärkeää kaikissa tilanteissa, osa toimintakyvyn mukaista

itsemääräämisoikeutta, joku taas asiakkaan osallisuutta päätöksentekoon. Joillekin

tärkeintä oli mahdollisuus omannäköiseen elämään, jollekin yksityisyys ja oma

rauha. Ihmisarvon ja omanarvontunteen säilyttäminen merkitsi osalle eniten.

Mainintoja sai myös vastavuoroisuus, ihmisen psykososiaalisten taitojen

vahvistuminen, asiakaslähtöinen työote ja työyhteisön tuki.

4.2. Työssä kohdatut asiakkaiden itsemääräämisoikeuteen liittyvät haasteet

Vanhustyön ammattilaiset tunnistivat työssään useita itsemääräämisoikeuteen

liittyviä haasteita. Kolme ammattilaisten tunnistamista haasteista tuli esille useissa

eri kommenteissa. Ensimmäinen näistä oli itsemääräämisoikeuden ja suojan

tarpeen välinen ristiriita ja siitä aiheutuvat vastuukysymykset. Toinen työssä usein

kohdattu itsemääräämisoikeuteen liittyvä haaste johtui asiakkaan kanssa käytävän

vuorovaikutuksen puutteellisuudesta. Asiakkaan äänen pelättiin jäävän kuulematta

joko asiakkaan muistisairauden tai huonon kielitaidon takia. Kolmas monen

mainitsema haaste koski eri tavoin asiakkaan omaisia. Asiakkaan ja tämän

omaisten näkemysten koettiin poikkeavan toisistaan, näiden etujen olevan

keskenään ristiriidassa tai omaisen käyttävän asiakasta taloudellisesti hyväksi.

22

Ammattilaiset olivat kohdanneet työssään myös sellaisia itsemääräämisoikeuteen

liittyviä haasteita, joiden he katsoivat johtuvan taloudellisista syistä tai

ammattiryhmien epätasa-arvoisuudesta. Joku epäili päivärytmin toteutettavan siinä

määrin hoitajalähtöisesti, että se voi olla haaste asiakkaan

itsemääräämisoikeudelle.

4.3. Ratkaisuehdotuksia haasteisiin

Ammattilaisilla oli ratkaisuehdotuksia kokemiinsa haasteisiin. Monen vanhustyötä

tekevän näkemys oli, että asiakkaan itsemääräämisoikeutta voitaisiin tukea ja

vahvistaa vuorovaikutuksellisin keinoin. Asiakkaan kuuntelemista, kuulemista,

keskustelua asiakkaan kanssa sekä asiakkaan tietoista rohkaisemista itsenäiseen

päätöksentekoon pidettiin tärkeänä. Ratkaisua haettiin myös työn resurssoinnista:

asiakkaiden katsottiin tarvitsevan nykyistä enemmän aikaa. Palveluiden

järjestämistapaan liittyen ehdotettiin asiakaslähtöistä työotetta. Asiakkaan

itsemääräämisoikeuden katsottiin vahvistuvan myös henkilökunnan koulutuksen

avulla. Tietoa ja tietoisuutta itsemääräämisoikeudesta pidettiin ylipäätään tärkeänä.

Edunvalvontavaltuutuksen ja hoitotahdon tekeminen mainittiin ja samalla

korostettiin, että keskustelun näistä pitäisi tapahtua ajoissa. Vaikka moni koki

omaiset haasteena asiakkaan itsemääräämisoikeudelle, joku näki omaisten

saamisen osaksi asiakkaan arkea vahvistavan tämän itsemääräämisoikeutta.

Eräässä vastauksessa kohdistettiin katse työnantajan suuntaan ja muistutettiin

asiakkaan itsemääräämisoikeuden tukemisen olevan työntekijän lisäksi työantajan

vastuulla. Joku näki ratkaisun löytyvän sosiaali- ja terveydenhoitoalan

arvostamisesta.

23

5. JOHTOPÄÄTÖKSET

Johdanto

Käytäntötutkimukseeni osallistuneet vanhukset sanottivat ymmärrystään

itsemääräämisoikeudesta monin eri tavoin. Itsemääräämisoikeus tarkoitti

informanteille tiivistetysti oma elämää koskevaa päätäntävaltaa ja vapautta.

Sisällöllisesti heidän määritelmänsä itsemääräämisoikeudesta oli sama kuin miten

periaate Suomen lainsäädännössä (esim. 731/1999 § 7, 785/1992, 812/2000)

määritellään. Käytännön tasolla itsemääräämisoikeus merkitsi haastateltaville

taloudellisia asioita, asumista ja hoitoa koskevaa päätöksentekoa ja valintoja.

Euroopan unionin perusoikeuskirjassa (2000/C 364/01) säädetty itsenäinen elämä

oli informanteille tärkeää, ja sen säilyttämiseen pyrkiminen ponnistelujen arvoista.

Haastateltavien ymmärrys oli, että itsemääräämisoikeus on yhteydessä

toimintakykyyn ja on tästä syystä jossain määrin asteittaista sekä toisinaan

ristiriidassa muiden tärkeiden periaatteiden kanssa. He ymmärsivät

itsemääräämisoikeuden samoin kuin sen määritelmässä ilmaistaan: kyse on

toimintakykyisen ihmisen oikeudesta päättää asioistaan (Mäki-Petäjä-Leinonen

2013, 42) .

Joskus keskenään ristiriitaiset oikeudet, vanhuksen itsemääräämisoikeus ja

vanhuksen oikeus suojaan, haastavat vanhustyötä (Ray & Phillpis 2012, 35-36;

Karvonen-Kälkäjä 2014, 297). Haastateltavat tunnistivat dilemman ja he olivat

sisäistäneet suojaamisen näkökulman (Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, 51-52).

Haastateltavat olivat sisäistäneet osallisuuden ja avustetun/yhdessä tuotetun

itsemääräämisen periaatteet (Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, 48-49; Kalliomaa-Puha,

348). Avustettu/yhdessä tuotettu itsemäärääminen nähtiin toteutuvan parhaiten

omaisten avulla.

Ammattilaiset ymmärsivät itsemääräämisoikeuden käytännössä hyvin samaan

tapaan kuin haastatellut vanhukset – joskin he sanottivat sitä eri tavoin ja

vastauksissa painottui työntekijän näkökulma.

24

5.1. Kokemus itsemääräämisoikeuden toteutumisesta asiakkaana

vanhuspalveluissa

Haastateltavien kokemukset itsemääräämisoikeuden toteutumisesta vanhustyön

asiakkaana olivat pääosin myönteisiä. Haastateltavat olivat saaneet vaikuttaa

palveluihinsa, ja heitä oli asiakkaina kohdeltu ystävällisesti. Heidän

omanarvontunteensa ei ollut tullut missään tilanteessa uhatuksi. Mikään heidän

kertomassaan ei viitannut siihen, että palveluiden piirissä koettu vaikuttanut

kielteisesti heidän käsityksiinsä itsestään.

Ei ole kuitenkaan mahdollista sanoa, että yksilöllisyys olisi koettu kokonaan

palveluiden perustaksi tai että, informanttien käyttämät palvelut olisivat aina

tukeneet asiakkaiden omaa elämäntapaa. Suomen lainsäädännön sisältämä

ymmärrys siitä, että yksilöllisyys ja autonomia ovat palveluiden perustana sosiaali-

ja terveydenhuollossa (Karvonen-Kälkäjä 2014, 295), oli jäänyt välittymättä

haastateltavien käyttämistä palveluista. Myös ajatus Euroopan sosiaalisen

peruskirjan mukaisesta oikeudesta valita oma elämäntapansa (80/2002 artikla 23)

oli jäänyt vieraaksi palveluiden käyttäjinä.

Haastateltavat pitivät luonnollisena, että itsemääräämisoikeus voi toteutua

palveluissa ainoastaan vajavaisesti. Itsemääräämisoikeuden toteutumista

heikentävien puutteiden koettiin johtuvan palveluita tarjoavan organisaation

resurssien hallinnasta. Toisin sanoen havaittujen puutteiden syyksi nähtiin niukkien

resurssien ja suuren palvelukysynnän välinen ristiriita.

Itsemääräämisoikeus realisoituu mm. valinnanmahdollisuuksina (Karvonen-Kälkäjä

2014, 295). Haastateltavien itsemääräämisoikeuden toteutuminen oli jäänyt joskus

toteutumatta, koska heille ei ollut annettu tietoa vaihtoehdoista ja tarjottu näin

mahdollisuutta palveluiden valitsemiseen. Siitäkin oli kokemusta, että avun

saamisen kustannuksella itsemääräämisoikeutta oli kunnioitettu liikaa. Tällöin

palveluissa oli yliarvioitu informantin toimijuutta. Toimijuus muodostuu erilaisista

toisiinsa kytkeytyvistä ulottuvuuksista ja dynamiikaltaan kontekstuaalista (Jyrkämä

2007, 195). Vanhuksen oma käsitys siitä, mihin hän kykenee ja mitä hän haluaa

kyseisessä tilanteessa, oli ollut eri kuin palvelun toteuttajan käsitys asiasta.

25

Yksityiselämässään informantit kokivat itsemääräämisoikeuden toteutuvan hyvin, ja

periaate koettiin todeksi erityisesti arkipäivän elämänrytmiä ja sisältöä koskevissa

päätöksissä. Itsemääräämisoikeuden toteutuminen arkipäivän asioissa näyttäytyi

kerronnassa myös erittäin tärkeänä. Suhtautuminen siihen, mitä palveluilta voi

tässä mielessä odottaa, poikkesi tästä. Ei niinkään henkilökohtaisiin kokemuksiin

perustuen, vaan havaintojensa pohjalta, haastateltavat kokivat, ettei arkisista

asioista paattaminen palveluiden ”varassa” ole juuri tarkeaa, tarpeellista eika

mahdollista. Toisaalta joku katsoi muistisairaan läheisensä itsemääräämisoikeuden

toteutuvan nimenomaan juuri silloin, kun hoivakodin toimintakäytännössä tuetaan

arjen pienistä asioista päättämistä. Informantilla oli ymmärrys, että hoivakodin

toimintakäytännöillä on vaikutusta muistisairaan mahdollisuuksiin käyttää omaa

potentiaalista toimintakykyään ja tukea hänen toimijuuttaan. Informatti näytti

odottavan, että toimintakyvyltään hyvin heikon vanhuksen itsemääräämisoikeutta

tuetaan siten, tehdään hänelle esimerkiksi yksinkertaisia kysymyksiä, joilla

mahdollistetaan pienien valintojen tekeminen (Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, 46).

5.2. Itsemääräämisoikeuden ylläpitäminen vanhussosiaalityössä

ikääntymisen eri vaiheissa

Haastateltavien vanhusten kertoma osoittaa, että vanhussosiaalityöllä on monia

keinoja ylläpitää asiakkaan itsemääräämisoikeuden toteutumista ikääntymisen eri

vaiheissa.

Toimintakykyisen vanhuksen itsemääräämisoikeutta tuetaan antamalla hänelle

mahdollisuus palveluja koskevien valintojen tekemisiin (Karvonen-Kälkäjä 2014,

295; Kalliomaa-Puha 2014, 326). Tämän edellytyksenä on se, että asiakkaalle

annetaan tietoa eri vaihtoehdoista. Asiakaslähtöinen työote ja toimintaorganisaatio

vahvistavat itsemääräämisoikeuden toteutumista. Vanhussosiaalityössä on tärkeä

kertoa ja osoittaa toimintakäytäntöjen avulla asiakkaille, että heillä on päätösvalta

omiin asioihinsa. Vanhussosiaalityössä on tarpeen antaa tietoa siitä, että

laitoksessa asuminen ei poista ihmisen oikeutta saada tehdä arkeaan koskevia

päätöksiä. On tärkeää, ettei vanhus koe jäävänsä palvelujen piirissä sivulliseksi

26

omissa asioissaan ja ehkäpä vielä oleta, että kyseinen asiantilanne luonnollinen ja

palvelua tarvitsevalle vääjäämätön. Ylipäätään vanhussosiaalityön asiakkaiden tulisi

saada tietää, että yksilöllisyys ja autonomia ovat sosiaali- ja terveydenhuollossa

palveluiden järjestämisen perustana (Karvonen-Kälkäjä 2014, 295).

Ystävällinen ja kunnioittava suhtautuminen asiakkaaseen vahvistaa asiakkaan

omanarvontuntoa ja itsemääräämisoikeutta. Myös oikean ja oikea-aikaisen avun

tarjoaminen on osa itsemääräämisoikeuden ylläpitämistä. Vanhustyössä on

osoitettava herkkyyttä asiakkaan kuulemisessa ja varottava, ettei

itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen johda asiakkaiden tarpeiden

laiminlyömiseen.

Ikääntymisen myötä tapahtuu toimintakyvyn laskua ja kyky itsenäisen

päätöksentekoon heikkenee (Jyrkämä 2001, 268; Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, 1).

Asiakkaan itsemääräämisoikeutta on kuitenkin mahdollista ylläpitää myös silloin,

kun hänen toimintakykynsä on alentunut (Esim. Karvonen-Kälkäjä 2014, 295; Mäki-

Petäjä-Leinonen 2013, 48-49). Lähtökohtana on asiakkaan toimijuus (Jyrkämä

2007, 195). Vanhussosiaalityön asiakkaalle on annettava mahdollisuus käyttää ja

ylläpitää potentiaalista toimintakykyään. Sen määrä vaihtelee ja vähenee usein iän

myötä, mutta myös muistisairaalla on potentiaalia tehdä pieniä elämänlaatuunsa

vaikuttavia arkipäivän päätöksiä. Vanhustyön toimintakäytännöt ovat ratkaisevassa

asemassa potentiaalisen toimintakyvyn käyttämisen suhteen.

Itsemääräämisoikeutta tukevissa toimintakäytännöissä on yksinkertaisimmillaan

helppojen, asiakkaan ymmärtämien kysymysten tekemisestä asiakkaalle. Palveluilla

ja apuvälineitä tarjoamalla voidaan vaikuttaa siihen, että asiakkaalla on

mahdollisuus toimijuuteen elinympäristössään. (Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, 46).

Itsemääräämisoikeuden kannalta ei ole sama, millainen on vanhuksen fyysinen

elinympäristö asui hän sitten omassa asunnossaan, palvelutalossa tai

hoivakodissa. Jo sen varmistaminen, että asiakkaalla on mahdollisuus turvalliseen

liikkumiseen ilman pelkoa kaatumisesta, tukee hänen itsemääräämisoikeuttaan.

Vanhuksen verkostojen ottaminen mukaan työskentelyyn on tärkeää silloin, kun se

on asiakkaan toiveiden mukaista. Avustettu/tuettu itsemäärääminen on keino

ylläpitää asiakkaan itsemääräämisoikeutta niissä tilanteissa, joissa asiakkaalla ei

27

ole kykyä itsenäiseen päätöksentekoon (Kalliomaa-Puha 2014, 348). Jos asiakkaan

toiveiden kuuleminen ole mahdollista vuorovaikutuksellisin keinoin, saadaan

asiakkaan ääni kuuluviin ajoissa tehdyn edunvalvontavaltuutuksen ja hoitotahdon

avulla (Anttila 2007, 1; Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, 171-172, 132).

Edunvalvontavaltuutuksesta ja hoitotahdosta kertominen on ajankohtaista jo

vanhuksen tullessa palvelujen piiriin. Toisin sanoen vanhussosiaalityön palveluissa

olisi aktiivisesti kerrottava mahdollisuudesta tehdä hoitotahto ja

edunvalvontavaltuutus. Näihin sisaltyva terminologia olisi hyva ”kaantaa” myos

selkokielelle, samoin kuin auttaa asiakasta tutustumaan lomakkeisiin, kun asiakas

osoittaa asiaan kiinnostusta.

5.3. Kysymys itsemääräämisoikeudesta vanhustyön ammattilaisten

kohtaamana

Vanhustyön ammattilaisten tunnistamat asiakkaidensa itsemääräämisoikeuteen

liittyvät haasteet olivat osin sellaisia, joihin myös lainsäätäjä ja oikeudelliset

asiantuntijat ovat kiinnittäneet huomiota. Esimerkiksi ammattilaisten kohtaama

haaste asiakkaan itsemääräämisoikeuden ja suojan välisestä ristiriidasta onkin

periaatteessa ratkaistu: oikeus suojaan on painoarvoltaan itsemääräämisoikeutta

suurempi (esim. Karvonen-Kälkäjä 2014, 297). Todellisuudessa asia ei ole niin

yksinkertainen, sillä tilanteiseen liittyy aina tulkintaa. Tästä syystä on sangen

ymmärrettävää, että ammattilaiset toivat itsemääräämisoikeuden ja suojan väliseen

ristiriitaan mukaan myös kolmannen ulottuvuuden, vastuukysymykset. He ovat

vastuussa siitä, että tekevät kussakin tilanteessa oikean tulkinnan asiakkaan

toimintakyvystä ja suojan tarpeesta.

Toinen useita mainintoja saanut, ammattilaisten kohtaama haaste johtui

vaikeudesta kommunikoida asiakkaan kanssa ja saada asiakkaan ääni kuuluviin.

Myös tähän haasteeseen ovat vanhusoikeuden asiantuntijat etsineet ratkaisuja, ja

on esitetty esimerkiksi vaihtoehtoisia, asiakkaan itsemääräämisoikeutta tukevia

kommunikointimenetelmiä (Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, 46) . Kolmas monien

ammattilaisten mainitsema haaste tiivistyy sanaan ”omaiset”. Myös vanhusoikeuden

asiantuntijat tuoneet esille, etteivät vanhuksen ja omaisten toiveet aina kohtaa ja

28

että omaisten rooli vanhuksen asioiden hoitaja ei välttämättä ole ongelmaton

(Karvonen-Kälkäjä 2014; 298-299).

Vanhustyön ammattilaisilla oli useita ratkaisuehdotuksia kohtaamiinsa haasteisiin.

Ammattilaisten ratkaisuehdotukset – kuin myös haasteena kokemat asiat – kertovat

siitä, että heillä on runsaasti itsemääräämisoikeuteen liittyvää tietoa ja osaamista.

Ammattilaisten itsemääräämisoikeutta osaaminen onkin vanhusasiakkaiden

itsemääräämisoikeuden toteutumisen kannalta avainasemassa, sillä periaatteen

toteutuminen vanhussosiaalityön palveluissa on sidoksissa ammattilaisten

periaatetta koskevaan tietämykseen. On kuitenkin selvää, että asiakkaiden

itsemääräämisoikeuden toteutuminen ei riipu ainoastaan käytännön asiakastyötä

tekevien ammattilaisten osaamisesta. Periaatteen toteutuminen

vanhussosiaalityössä edellyttää myös riittäviä henkilöstöresursseja ja yhteistä

näkyä siitä, että toiminta perustuu asiakaslähtöisyyteen.

Vanhusten kanssa käytännön asiakastyötä tekevät ammattilaiset eivät ole

ainoastaan tietoa vastaanottava osapuoli. He ovat myös tiedontuottajia, joiden

näkemysten kuuleminen lisää vanhussosiaalityön ymmärrystä

itsemääräämisoikeudesta.

KIRJALLISUUS

29

Anttila, T. 2007. Edunvalvontavaltuutus. Helsinki: WSOY.

Eskola, J. & Suoranta, J. 2015 Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere: Vastapaino.

Euroopan unionin perusoikeuskirja. Euroopan yhteisojen virallinen lehti 2000/C 364/1. http://www.europarl.europa.eu/charter/pdf/text_fi.pdf Viitattu 2.2.2016.

Euroopan unionin sosiaalinen peruskirja (80/2002) http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/2002/20020080#idp1028352. Viitattu 2.2.2016.

Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. 1997. Tutkija ja kirjoita. Helsinki: Tammi.

Jyrkämä, J. 2007. Toimijuus ja toimijatilanteet – aineksia ikääntymisen arjen tutkimukseen. Teoksessa Seppänen, M., Karisto, A. & Kröger, T. (toim.) Vanhuus ja sosiaalityö. Sosiaalityö avuttomuuden ja toimijuuden välissä. Jyväskylä: PS-kustannus, 195-217. Jyrkämä, J. 2001. Vanheneminen ja vanhuus. Teoksessa Sankari, A. & Jyrkämä, J. (toim.) Lapsuudesta vanhuuteen. Iän sosiologiaa.Tampere: Vastapaino, 267-314. Kalliomaa-Puha, L. 2014. Slow-go ja non-go –kuluttajat markkinoilla. Teoksessa Mäki-Petäjä-Leinonen, A. & Nieminen, L. (toim.) Vanhuus ja oikeus. Helsinki: Lakimiesliiton kustannus, 323-352.

Karvonen-Kälkäjä, A. 2014. Vanhuksen osallisuuden turvaaminen ostopalvelusopimuksella hankituissa palveluissa. Teoksessa Mäki-Petäjä-Leinonen, A. & Nieminen, L. (toim.) Vanhuus ja oikeus. Helsinki: Lakimiesliiton kustannus, 283-319.

Laki ikaantyneen vaeston toimintakyvyn tukemisesta seka iakkaiden sosiaali- ja terveyspalveluista 2012/980.

Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992.

Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 812/2000 .

Mäki-Petäjä-Leinonen, A. 2013. Ikääntymisen ennakointi. Vanhuuteen varautumisen keinot. Helsinki: Talentum.

Rauhala, P-L. & Virokannas, E. 2011. Sosiaalityön tutkimuksen etiikka, opettaminen ja tietoarvo. Teoksessa Pehkonen, A. & Väänänen-Fomin, M (toim.) Sosiaalityön arvot ja etiikka. Jyväskylä: PS-Kustannus Oy, 235-255.

Ray, M. & Phillips, J. 2012. Social Work with Older People. New York: Palgrave Macmillan.

Saurama, E. & Julkunen, I. 2009. Lähestymistapana käytäntötutkimus. Teoksessa Mäntysaari, M., Pohjola, A. & Pösö, T. (toim.) Sosiaalityön ja teoria. Jyväskylä: PS-Kustannus.

30

Satka, M., Karvinen-Niinikoski, S. Nylund, M. & Hoikkala, S. (toim.) 2005. Sosiaalityön käytäntötutkimus. Helsinki: Palmenia-kustannus. Satka, M., Julkunen, I., Kääriäinen, A., Poikela, R., Yliruka, L. & Muurinen, H. (toim.) 2016. Käytäntötutkimuksen taito. Helsinki: Heikki Waris –instituutti & Matilda Wrede –institutet.

Socca – pääkaupunkiseudun osaamiskeskus, internet-sivut. http://www.socca.fi/kehittaminen/vanhustyo_gerometro Viitattu 4.11.2015.

Sosiaalihuoltolaki 1301/2014.

Suomen perustuslaki 731/1999. Tilastokeskus. http://www.findikaattori.fi/fi/14 Viitattu 18.8.2016. Tuomi, J. & Sarajärvi, A. 2002. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Uggerhøj, L. 2012. Theorizing practice in social work. Teoksessa Marthinsen, E. & Julkunen, I. (toim.) Practice research in Nordic Social work. London: Whiting & Birch. Uggerhøj, L. 2014. Learning from each other: collaboration processes in practice research. Nordic Social Work Research, 4: sup1, 44-57. Vuorinen R., 1996. Persoonallisuus ja minuus. Porvoo: WSOY.

31

LIITE 1.

Strukturoitu teemahaastattelu

1. Mita itsemaaraamisoikeus teidan mielestanne tarkoittaa?

2. Milloin itsemääräämisoikeus teidän mielestänne on toteutunut?

3. Mita teille merkitsee se, etta saatte paattaa itse asioistanne?

4. Mistä asioista pidätte erityisen tärkeänä saada päättää itse?

5. Toteutuuko itsemääräämisoikeutenne nykyisin käyttämissänne kaupungin tarjoamissa sosiaalipalveluissa tai palveluissa, joita olette käyttäneet (asumispalvelussa, kotihoidossa, omaishoidon tuen palveluissa jne.)?

6. Miten oikeutenne päättää itse asioistanne näkyy / on näkynyt käyttämissänne kaupungin tarjoamissa palveluissa (asumispalvelussa jne.)?

7. Onko Teillä ollut tilanteita, joissa olisitte toivoneet voivanne vaikuttaa enemmän saamiinne palveluihin? Saatteko vaikuttaa riittävästi asioiden hoitamiseen palveluissa?

8. Miten esimerkiksi ikääntyneiden itsemääräämisoikeutta voitaisiin mielestänne tukea?

9. Olette saaneet tutustumistanne varten esitteen ”Mina paataan asioistani – tietoa itsemaaraamisoikeudesta”. Mita mielta olette esitteesta? Millaisia asioita se Teissä herätti? Mitä mieltä olette hoitotahdon laatimisesta? Entä edunvalvontavaltuutuksesta?

32

LIITE 2.

Itsemääräämisoikeus-koulutukseen osallistuneille ammattilaisille esitetyt kysymykset

1. Mikä Sinulle on tärkeintä itsemääräämisoikeudessa?

2. Millaisia asiakkaan itsemääräämisoikeuteen liittyviä haasteita kohtaat työssäsi?

3. Miten voisit ratkaista näitä haasteita asiakkaan itsemääräämisoikeutta vahvistaen ja tukien?

33

LIITE 3.

TIEDOTE TUTKIMUSHAASTATTELUUN OSALLISTUVILLE

Hyvä vastaanottaja,

Opiskelen sosiaalityötä Helsingin yliopistossa ja suoritan parhaillaan sosiaalityön

maisteriopintoihin kuuluvaa käytäntötutkimusjaksoa Helsingin Pohjoisessa sosiaali- ja

lähityössä. Tarkoitukseni on haastattelujen avulla selvittää asiakkaiden kokemuksia

itsemääräämisoikeuden toteutumisesta vanhussosiaalityössä, näkemyksiä

itsemääräämisoikeudesta ja keinoista varautua itsemääräämisoikeuden toteutumiseen iän

karttuessa. Lisäksi tarkoituksenani on saada asiakaspalautetta esiteluonnoksesta ”Mina

paatan asioistani”. Kaytantotutkimuksessa saatua tietoa voidaan hyodyntaa palveluiden

kehittämisessä.

Tutkimukseni nimi on Itsemääräämisoikeus – näkemyksiä ja kokemuksia

vanhussosiaalityössä. Ohjaajanani tutkimuksessa toimii yliopistonlehtori Ritva Poikela.

Tutkimusta varten tehdyt haastattelut äänitetään ja puretaan kirjalliseen muotoon, jonka

jälkeen äänitallenteet hävitetään. Haastatteluista saatua materiaalia käsitellään

luottamuksellisesti ja eikä haastateltavien henkilöllisyys tule tutkimuksen missään

vaiheessa eikä valmiissa tutkimusraportissa julki. Valmis tutkimusraportti luovutetaan

Helsingin yliopistolle ja Helsingin kaupungin Pohjoiselle sosiaali- ja lähityölle sekä

pääkaupunkiseudun kehittämisrakenne GeroMetrolle. Halutessaan haastateltavat saavat

kopion valmiista tutkimusraportista.

Käytäntötutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista eikä sen keskeyttäminen eikä siitä

kieltäytyminen vaikuta palvelujen saantiin.

Mikäli Teillä on kysyttävää tai haluatte keskustella käytäntötutkimuksesta kanssani, voitte

ottaa minuun yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse.

Kiitos osallistumisestanne tutkimukseen!

Ystävällisin terveisin,

Kirsi Koskimäki

kirsi.koskimaki@helsinki.fi

040 146 9454

34

LIITE 4.

Käytäntötutkimuksen nimi: Itsemääräämisoikeus – näkemyksiä ja kokemuksia vanhussosiaalityössä Tutkimuksen tekijä: Kirsi Koskimäki, sosiaalityö opiskelija

SUOSTUMUS

Olen saanut tietoa yllä mainitusta käytäntötutkimuksesta ja mahdollisuuden esittää

kysymyksiä tutkimuksen tekijälle. Haluan osallistua tutkimukseen.

Annan suostumukseni siihen, että haastattelu äänitetään ja muutetaan kirjalliseen

muotoon. Haastattelun jälkeen äänitallenne hävitetään. Tiedän, että minulla on oikeus

keskeyttää tutkimukseen osallistuminen eikä keskeyttäminen vaikuta palvelujen saatiin.

Annan suostumukseni siihen, että haastattelussa saatua tietoa käytetään yllä

mainitussa käytäntötutkimuksessa. Tiedän, että valmis tutkimusraportti luovutetaan

Helsingin yliopistolle, ja Helsingin kaupungin Pohjoiselle sosiaali- ja lähityölle sekä

pääkaupunkiseudun kehittämisrakenne GeroMetrolle. Haastattelussa saatua tietoa

käsitellään luottamuksellisesti. Henkilöllisyyteni tule julki tutkimuksen missään

vaiheessa eikä valmiissa tutkimusraportissa. Halutessani saan kopion valmiista

tutkimusraportista.

Allekirjoituksellani vahvistan osallistumiseni tutkimukseen.

Aika ja paikka: Allekirjoitus ja nimenselvennys: