64
1 JÄSENTIEDOTE 2015 l www.lssy.fi l www.merikarina.fi l www.lssy.fi/matkari

Jäsentiedote 2015

Embed Size (px)

DESCRIPTION

 

Citation preview

Page 1: Jäsentiedote 2015

1

JÄSENTIEDOTE2015

l www.lssy.fil www.merikarina.fil www.lssy.fi/matkari

Page 2: Jäsentiedote 2015

2

Omistajan käyntikortti

ENEMMÄN

ELÄMÄÄSI.MAKUJA

Page 3: Jäsentiedote 2015

3

Lähes kymmenen kuukautta Suomen suurim-massa ja monipuolisimmassa maakunnalli-sessa syöpäyhdistyksessä on ollut innosta-vaa. Erilaisten, eri elämäntilanteessa olevien

ihmisten ja potentiaalisten uusien jäsenten tapaami-nen on ollut opettavaista. Päällimmäiseksi oppimis-haasteekseni olenkin kirjannut, miten kuulla vielä pa-remmin monipuolista jäsenistöä, ja toisaalta, miten saada kaikki yhdistyksen jäsenet kokemaan LSSY omakseen – muutoksista huolimatta. Jäsentiedotteen ulkoasu ja osa sisällöstä on muuttunut, ja otan mie-lelläni palautetta vastaan myös tästä uudistuksesta.

Meillä on jäseninä syöpään sairastuneita, heidän lä-heisiään, ystäviään sekä myös niitä, jotka kokevat syöväntorjuntatyön tärkeäksi. Kaikkia tarvitaan. Ky-syimme jäseniltä, miten palvelumme koetaan ja miten niitä voitaisiin parantaa. Kyselyn tuloksista lisää tässä tiedotteessa.

Yhdistykseen kuuluvat tärkeät tukijäsenet, joiksi mää-rittelen ihmisen, jonka elämänpiiriin ei juuri tällä hetkellä kuulu syöpä, mutta joka tekee syövän vastaista työtä eri tavoin maakunnallisen yhdistyksen kautta – jäse-nenä, vapaaehtoistyössä, luottamustehtävässä. Syö-pään sairastunutta taas kiinnostaa se, että yhdistys toimii potilaan ja hänen läheistensä tukena monipuo-lisesti. Jäsenyys ei ole päällimmäisenä, vaan se apu

ja tuki, mitä potilasjärjestö voi tarjota: keskustelua, tietoa, tukea, vertaistukea, sopeutumisvalmennusta ja aikanaan myös virkistystä ja ehkä mahdollisuutta toimia itse vertaistukijana toisille syöpään sairastuneil-le. Potilasjäsenille myös taloudellinen tuki on tärkeää, ja sen tulee vastata tätä päivää. Hoitopäiväkorvauksia onkin jonkin verran uudistettu, ja niiden hakemisessa auttavat muun muassa neuvontahoitajamme. Myös tästä uudistuksesta on lyhyesti tässä tiedotteessa. Uudistuminen ei ole koskaan itseisarvo, vaan tavoit-teena tulee aina olla toiminnan parantuminen. Yksi tapa, joka näkyy toivottavasti parempana toimivuute-na jäsenistölle, on päivittää yhdistyksen säännöt sekä johtosäännöt. Nyt niistä näkyy yhdistyksen avainhen-kilöiden vastuualueet ehkäpä aiempaa selkeämpinä. Oma tavoitteeni on, että tiedämme, mitä myös muut yhdistyksessä tekevät, arvostamme sitä ja kysyttä-essä osaamme ottaa selvää. ”En tiedä” täytyy jatkua jokaiselta meiltä ”mutta otan selvää ja palaan asiaan”.

Tervetuloa loppukevään vuosikokouksessa hyväksy-mään päivitetyt yhdistyksen säännöt!

Toimitusjohtaja Tiina SurakkaLounais-Suomen Syöpäyhdistys r.y.

[email protected]

Lounais-Suomen Syöpäyhdistys uudistuu

Page 4: Jäsentiedote 2015

4

Lounais-Suomen Saattohoitosäätiön KARINAKOTISeiskarinkatu 37, 20900 Turku 02 2657 622 kanslia, [email protected] 02 2657 623 vastaava hoitaja 02 2657 625 vastaava lääkäri www.lssy.fi/potilaille-laheisille/palliatiivinen-ja-saattohoito/karinakoti

Toiminta- ja palvelukeskus MERI-KARINASeiskarinkatu 35, 20900 Turku Avoinna: arkisin klo 8–20, viikonloppuisin klo 8–16 (kassapalvelut sulkeutuvat tuntia ennen sulkemisaikaa) 02 2657 666 keskus, [email protected] 02 2657 601 toimitusjohtaja, [email protected] 02 2657 610 kurssi- ja neuvontapalvelut (sopeutumisvalmennuskurssit), [email protected] 02 2657 603 keittiöpäällikkö (myyntipalvelu), [email protected] 02 2657 691 isännöitsijä (asumispalvelut, ks. s. 19) www.merikarina.fi

Syöpäneuvonta-asema Seiskarinkatu 35, 20900 Turku Neuvontahoitajan vastaanotto ma-pe (ajanvarauksella)Ajanvaraus ja soittopyynnöt neuvontahoitajille: ma-pe klo 9–11, p. 02 2657 927 (1.3.2015 alkaen)www.lssy.fi/neuvontapalvelut

Jäsentoimisto / Matkatoimisto MATKARI OYItäinen Pitkäkatu 30 (katutaso, käynti Tähtitorninkadun puolelta), 20700 Turku Avoinna: arkisin klo 8–15.30 (1.3.2015 alkaen) 02 2657 913, [email protected] jäsenrekisteriin kätevästi netissä: www.lssy.fi/jasenille/muutokset-jasenrekisteriin Matkari Oy: www.lssy.fi/matkari

Tehostetun palveluasumisen koti KARINARANTASeiskarinkatu 35, 20900 Turku 02 2657 765, [email protected] www.lssy.fi/asumispalvelut/karinaranta

Palveluvuokratalo SALO-KARINAHelsingintie 52, 24100 Salo 02 2657 691 isännöitsijä www.lssy.fi/asumispalvelut/vuokra-asunnot/salo-kerrostaloasunnot

Page 5: Jäsentiedote 2015

5

Syöpäpotilaiden ja heidän läheistensä psykososiaalinen ja tiedollinen tukeminen ei edellytä jäsenyyttä. Jäsenyys edellytetään ainoastaan haettaessa taloudellista tukea. Lounais-Suomen Syöpäyhdistys r.y:n talousarviossa on vuodelle 2015 varattu määrä rahaa, josta maksetaan yhdis-tyksen toimialueella kirjoilla oleville jäsenille korva usta syö-pätaudin hoidosta ai heutuneista kustannuksista. Korvaus-hakemuksia on muokattu, ja ne löytyvät netistä. Edelleen käyvät myös omat hakemukset, kunhan niistä löytyvät en-simmäistä kertaa haettavaksi sovitut tiedot (ammattilaisen selvitys sairaudesta, hoitoajasta ja hoitopaikasta, omat yh-teystiedot sekä laskukopiot). Kun on saanut ensimmäisen maksun, jatkohakemuksissa riittää yhteystiedot ja laskuko-piot. Lapsisyöpäpotilaille ja nuorille syöpäpotilaille on omat hakemuskaavakkeensa.

Korvauksissa on pyritty ottamaan huomioon syöpäpoti-laiden hoitojen muutokset. Hoitopäiväkorvauksia voi hakea jatkossa 90 vuorokaudelta kalenterivuodessa, poikkeukse-na ovat lapsisyöpäpotilaat, joilla ei ole rajattu hoitovuoro-kausia. Lisäksi lapsisyöpäpotilaiden osalta lopetettiin osin hämmennystäkin aiheuttanut ruokalippukäytäntö Tyksissä ja yhdenmukaistettiin korvauskäytäntöjä Tyks-piirin muiden

SyöpäpotilastoimintaTOP FI31 5713 4520 0120 54

LapsisyöpäpotilastoimintaTOP FI51 5713 4520 0130 52

TutkimustoimintaTOP FI83 5713 4520 0161 62

SaattohoitotoimintaTOP FI82 5710 0420 0697 00

TUE LOUNAIS-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYKSEN TOIMINTAA

– lahjoittamalla teet hyvää!

Tutustu nettisivuihin: www.lssy.fi

Hoitopäiväkorvauskäytäntö muutoksessamaakunnallisten syöpäjärjestöjen kanssa. Kertakorvaus lapsisyöpäpotilaalle nousi 600 euroon (aikaisemmin 420 euroa), ja se maksetaan lapsisyöpäpotilasperheille lapsen sairastuessa syöpään, taudin uusiutuessa tai lapsen me-nehtyessä.

Korvausten osalta myös täsmennettiin tietoa, milloin kor-vausta ei makseta ja milloin taas maksetaan. Kotisairaalan, kotisairaanhoidon, kotipalvelun sekä vanhainkotien vuode-osastolla an netusta hoidosta maksetaan korvausta syöpä-potilaan saattohoitovaiheessa – samoilla korvausperiaatteil-la kuin syöpähoitojen aikana.

Korvauksien hakemiskäytäntöä tarkistettiin, ja jatkossa niitä voi hakea puolen vuoden sisällä laskun eräpäivästä. Korvausmäärä perustuu hoitovuoden korvausehtoihin. Korvaushakemukset voi lähettää tai tuoda Meri-Karinan toiminta- ja pal velukeskuksessa maanantaista perjantaihin klo 10–15. Hoito päiväkorvaushakemukset voi myös pos-tittaa samaan osoitteeseen Seiskarinkatu 35, 20900 Turku tai sähköisesti toimitusjohtajalle osoitteeseen [email protected].

Tiina Surakka

Uusituista korvauskäytännöistä saa tietoa neuvontahoitajiltamme. Korvausehdot ovat nähtävissä yhdistyksen nettisivuilla: www.lssy.fi > potilaille & läheisille > taloudellinen tuki > hoitopäiväkorvaus

Page 6: Jäsentiedote 2015

6

lounais-suomen syöpäyhdistyksen

Sopeutumisvalmennuskurssit 2015

AIVOKASVAINPOTILAAT JA LÄHEISET:

ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAT JA LÄHEISET:

GYNEKOLOGISET SYÖPÄPOTILAAT JA LÄHEISET:

HEMATOLOGISET JA KANTASOLUHOIDETUT SYÖPÄPOTILAAT JA LÄHEISET:

KAIKKI SYÖPÄPOTILAAT JA LÄHEISET:

Parikurssi (RAY)Parikurssi (RAY)

”Me miehet” -parikurssi ikääntyneille (RAY)”Me miehet” -parikurssi ikääntyneille (RAY) Parkurs för personer över 68 år, FPA nr 56265

”Me naiset” -parikurssi ikääntyneille (RAY)

Osittainen perhekurssi, KELA nro 56430Osittainen perhekurssi, KELA nro 56440 Osittainen perhekurssi, KELA nro 56441

Liikuntapainotteinen parikurssi (RAY) sekä 2. jakso 06.–08.07.2015Levinnyttä syöpää sairastavien ja läheisten parikurssi (RAY) Osittainen perhekurssi alle 68-vuotiaille, KELA nro 56415Taideterapiapainotteinen yksilökurssi (RAY)Oikea ote melontaan ja elämään -pari/yksilökurssi yli 45-vuotiaille (RAY) Oikea ote melontaan ja elämään -pari/yksilökurssi alle 45-vuotiaille (RAY)Levinnyttä syöpää sairastavien ja läheisten parikurssi (RAY)Liikuntapainotteinen parikurssi (RAY) ”Luonnonvoimaa”-kurssi (RAY)Taideterapiapainotteinen yksilökurssi (RAY)Liikuntapainotteinen parikurssi (RAY)

25.05.–29.05.201521.09.–25.09.2015

19.01.–23.01.201528.09.–02.10.201528.09.–02.10.2015

27.04.–01.05.2015

09.03.–13.03.201501.06 –05.06.201514.09.–18.09.2015

12.01.–16.01.2015

02.02.–06.02.201504.05.–08.05.201518.05.–22.05.201522.06.–26.06.2015

13.07.–17.07.2015

27.07.–31.07.201517.08.–21.08.201515.05.–17.05.201509.11.–13.11.201516.11.–20.11.2015

MELANOOMAPOTILAAT JA LÄHEISET (IHO JA SILMÄ):Parikurssi (RAY) 12.10.–16.10.2015

AIKUISET

kurssitoimisto | Seiskarinkatu 35, 20900 Turku | p. 02 2657 610 | www.lssy.fi

Kuva

: Pas

i Lein

o

Page 7: Jäsentiedote 2015

7

MERI-KARINAN VIRKISTYSLOMAT

Virkistysloma 26.01.–30.01.2015Virkistysloma 25.05.–29.05.2015Virkistysloma 13.07.–17.07.2015

2 hh 1hh 220 €/hlö 260 €/hlö

RINTASYÖPÄPOTILAAT JA LÄHEISET:

SUUN- JA NIELUNALUEEN SYÖPÄPOTILAAT JA LÄHEISET:

VATSAN- JA SUOLISTONALUEEN SYÖPÄPOTILAAT JA LÄHEISET:

PERHEKURSSIT

Parikurssi alle 68-vuotiaille, KELA nro 56143Parkurs för personer över 68 år, FPA nr 56148

Osittainen perhekurssi, KELA nro 56423

Osittainen perhekurssi, KELA nro 56425Osittainen perhekurssi, KELA nro 56426

Vanhemmuutta tukeva kurssi (RAY)

11.05.–15.05.201502.11.–06.11.2015

07.09.–11.09.2015

16.03.–20.03.201505.10.–09.10.2015

AIKUISTEN SYÖPÄPOTILAIDEN PERHEKURSSIT:22.06.–26.06.2015

LASTEN JA NUORTEN KURSSIT

HYVÄNLAATUISIA KASVAIMIA SAIRASTAVAT LAPSET JA NUORET:Lasten perhekurssi, KELA nro 56841 10.08.–14.08.2015

LAPSISYÖPÄPOTILASPERHEET:Sopeutumisvalmennuskurssi, KELA nro 55807Sopeutumisvalmennuskurssi, KELA nro 55808

14.06.–18.06.201529.06.–03.07.2015

NUORET SYÖPÄPOTILAAT:Osittainen perhekurssi, KELA nro 55803Nuorten taidekurssi (15-19 v.) (RAY)Nuorten taidekurssi (20-30 v.) (RAY)

23.03.–27.03.201505.06.–07.06.201521.08.–23.08.2015

OSITTAISET PERHEKURSSIT (Kela): Osittaisella perhekurssilla kuntoutujan kurssiohjelman kesto on 5 vrk:tta ja läheisen 2 vrk:tta. Läheinen voi halutessaan lisäksi asua Meri-Karinassa täysihoidolla 3 vrk:tta, täysihoidon hinta on 165 €/hlö (sis. majoituksen ja ateriat).

Virkistyslomien ohjelmaan sisältyy täysihoito, majoitus, uinti- ja saunavuorot, ohjattua liikuntaa,

asiantuntijaluentoja mm. terveellisistä elämäntavoista sekä virkistävää ohjelmallista toimintaa.

Hintaan vaikuttaa valittu majoitus yhden tai kahden hengen huoneessa.

HUOM!Muutokset kurssiaika-tauluun mahdollisia.

Katso tarkemmat tiedot Lounais-Suomen Syöpä-yhdistyksen nettisivuilta

www.lssy.fi

LUE LISÄÄ VIRKISTYSLOMISTA JA TÄYTÄ HAKULOMAKE:

www.merikarina.fi

Page 8: Jäsentiedote 2015

8

Virkistyslomien ohjelmaan sisältyy täysihoito, majoitus, uinti- ja saunavuorot, ohjattua liikuntaa,

asiantuntijaluentoja mm. terveellisistä elämäntavoista sekä virkistävää ohjelmallista toimintaa.

Hintaan vaikuttaa valittu majoitus yhden tai kahden hengen huoneessa.

MITEN PÄÄSEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSILLE MERI-KARINAAN?

Olet sairastunut syöpään, ja sairastumisestasi on kulunut aikaa vähintään puoli vuotta. Voit hakeutua Kansaneläkelaitoksen tai RAY:n rahoittamalle sopeutumisvalmennuskurssille Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskukseen. Myös syövän uusiutuessa tai sairastuessasi uuteen syöpään sinulla on mahdollisuus hakeutua kursseillemme.

Lisätietoja:– Kelan paikallistoimistosta tai– Meri-Karinasta, Seiskarinkatu 35, 20900 Turku, www.lssy.fi puhelin 02 2657 610 (kurssitoimisto) tai 02 2657 666 (keskus), s-posti: [email protected]

Tutustu kurssitarjontaan ja valitse itsellesi sopivin kurssiajankohta. Kursseja kohdennetaan ikä-ryhmittäin eri syöpäpotilasryhmille. Lisäksi kurssit kohdennetaan joko kuntoutujalle, koko perheelle (lapset ja nuoret syöpäpotilaat) tai pareille (potilaalle ja hänen läheiselleen).

Mikäli haet Kelan rahoittamalle kurssille, täytä Kelan hakemuslomake KU132. Hakemuslomakkeita on saatavana Kelan paikallistoimistoista, Meri-Karinan kurssitoimistosta sekä Kelan internet-sivuilta (www.kela.fi). Liitä hakemukseen epikriisi eli sairauskertomus tai lääkärin B-lausunto. Edellä mainituista asiakirjoista on käytävä ilmi diagnoosi (sairaus) sekä tämänhetkinen tilanne, joten epikriisi tai lääkärin lausunto tulisi olla kirjoitettu hakemusta edeltäneen vuoden aikana. Palauta hakemuslomake liitteineen suoraan Kelalle.

Mikäli haet RAY:n rahoittamalle kurssille, täytä RAY:n hakulomake ja lähetä hakemuksesi Meri-Karinaan, Seiskarinkatu 35, 20900 Turku. Hakemuslomakkeita on saatavana kotisivuiltamme (www.lssy.fi) sekä Meri-Karinan kurssitoimistosta.

1.

2.

3.4.

5.

kurssitoimisto | Seiskarinkatu 35, 20900 Turku | p. 02 2657 610 | www.lssy.fi

HELSINKI 170 km

HÄMEENLINNA 150 km

TURKU

HIRVENSALO

MERI-KARINA

TAMPERE 170 kmRAUMA 96 km

1

10

98

Page 9: Jäsentiedote 2015

9

Askarruttaako sinua jokin syöpään liittyvä ky-symys? Tai kaipaatko tukea selviytymiseen vai-keassa elämäntilanteessa, joka liittyy omaan tai läheisen sairastumiseen? Älä jää kysymysten kanssa yksin – voit ottaa yhteyttä Syöpäjärjes-töjen neuvontapalveluun.

Syöpäjärjestöjen valtakunnallista puhelinneuvontaa saa numerosta 0800 19 414 maanantaisin ja tors-taisin klo 10–18 sekä tiistaisin, keskiviikkoisin ja per-jantaisin klo 10–15. Palvelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia. Kysymyksiisi vastaavat Syöpäjärjestö-jen neuvontahoitajat, jotka ovat syöpään erikoistunei-ta terveyden- ja sairaanhoitajia.

Neuvontahoitaja.fi-verkkopalvelu antaa mahdollisuu-den keskustella syöpään liittyvistä kysymyksistä Syö-päjärjestöjen neuvontahoitajien kanssa. Palvelusta voi varata oman keskusteluajan hoitajalle tai paikan

Ajanvaraus ja soittopyynnöt neuvontahoitajille: ma-pe klo 9–11, p. 02 2657 927

l neuvontahoitajat ovat kaikki syövän hoidon monipuolisia ammattilaisial ohjausta ja neuvontaa: mm. yleinen syöpäneuvonta, kuntoutusohjaus, syövän periytyvyysneuvonta, rintojen omatarkkailun opastusl luomihuolipoliklinikka (jäsenille maksuton, ei-jäsenille 17 €:n toimistomaksulla 1.1.2015 alkaen)l proteesivälitys: rintaproteesit, rintaliivit, peruukit, uimapuvutl keskusteluapua syöpäpotilaille ja läheisille l vertaistukihenkilövälitystäerityisestiensitietovaiheessa

SYÖPÄNEUVONTA-ASEMA TURKUSeiskarinkatu 35, 20900 TurkuNeuvontahoitajan vastaanotto ma-pe (ajanvarauksella)

SYÖPÄNEUVONTA-ASEMA LOIMAALoimaan aluesairaalan tiloissaSeppälänkatu 15–17, 32200 LoimaaNeuvontahoitajan vastaanotto to ja pe (ajanvarauksella)

SALO-KARINAN PALVELUASEMA Neuvontahoitajan vastaanotto kaksi kertaa kuussa (ajanvarauksella)Helsingintie 52, 24100 Salo

FORSSAN SOLUKKOSiurilankatu 28, 30300 Forssa- Paikallisosaston oma syöpäsairaanhoitaja tavattavissa ajanvarauksella, p. 050 5777 339 (ma-pe klo 16–19)

KURSSITOIMINTA MERI-KARINASeiskarinkatu 35, 20900 Turkup. 02 2657 610 / [email protected] / www.lssy.fi / www.merikarina.fi

LOUNAIS-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYKSEN KURSSI- JA NEUVONTAPALVELUT

SYÖPÄPOTILAILLE TUKEA JA NEUVONTAAryhmäkeskusteluun, johon on mahdollista osallistua nimettömänä.

Potilaille on myös tarjolla sähköpostineuvontaa. Hoi-tajalle voi lähettää kysymyksen tai soittopyynnön osoitteeseen [email protected]. Hoitajat vastaavat viestiisi neuvontapalvelun aukioloaikana mahdollisim-man pian.

Etuusneuvontapuhelin antaa maksutonta neuvontaa potilaan oikeuksiin ja taloudelliseen asemaan vaikut-tavista tekijöistä sairauden kohdatessa. Neuvontapu-helin palvelee keskiviikkoisin klo 15–17 numerossa 0800 411 303.

Lue lisää valtakunnallisista neuvontapalveluista:www.cancer.fi/neuvontawww.neuvontahoitaja.fi

Page 10: Jäsentiedote 2015

10

Toimintaa ylläpidetään pääsääntöisesti vapaaehtoistyönä. Tarjolla on keskustelua, ryhmätoimintaa, vertaisia ja tuki-henkilöitä sekä sovitusti myös yhdistyksen kouluttamia ver-taistukijoita. Psykososiaalinen tuki sekä vertaisryhmät ovat maksutto-mia syöpäpotilaille sekä heidän läheisilleen. Osastot ja ker-hot järjestävät tukitoiminnan lisäksi monenlaista virkistystä. Toimintaa koordinoi erikseen valittu johto- tai toimikunta.Lisätietoa toiminnasta saat: l netistä: lssy.fi/paikallisosastot JA lssy.fi/potilaille-laheisil-le/tukitoiminta/vertaistukil puhelimitse osaston/ryhmän yhteyshenkilöltä/toimistosta TAI Meri-Karinan keskuksesta (02 2657 666) l Lounais-Suomen Syöväntorjuntasanomista ja paikallis-lehdistä

Huom! Jos haluat oman paikallisosastosi ja/tai potilasker-hosi tiedotteen kotiin postitettuna, lähetä yhteystietosi säh-köpostilla tai soita yhteyshenkilölle.

SYÖPÄYHDISTYKSEN PAIKALLISOSASTOT

FORSSA lssy.fi/paikallisosastot/forssa TAI [email protected]

Forssan Solukko Siurilankatu 28, 30300 Forssal vertaistukihenkilöiden välitys ma-pe klo 10–18, p. 050 5777 338

Lisätiedot: l Kaisa Salminen, puheenjohtaja, p. 050 5691 271, [email protected] Elina Kaislasalo, lapsisyöpäpotilaat, p. 040 5073 684, [email protected]

LOIMAAlssy.fi/paikallisosastot/[email protected]

Vertaistukihenkilöiden välitys, ks. neuvontahoitajat Loimaa (s. 9)

Lisätiedot: l Kaisa Hyvärinen, puheenjohtaja, p. 040 762 4196

RANNIKKOSEUTUlssy.fi/paikallisosastot/[email protected]

PAIKALLISOSASTOJEN JA POTILASKERHOJEN TUKI- JA VIRKISTYSTOIMINTA

Tukitoiminta:Parainen, p. 050 569 0610 Kemiö, p. 040 734 1931 ja 040 768 5456

Lisätiedot: l Raimo Sulonen, puheenjohtaja, p. 040 848 7113

SALOlssy.fi/paikallisosastot/salo TAI [email protected]

Salo-Karinan palveluasema Helsingintie 52, 24100 Salo p. 02 7281 670 Avoinna: pe klo 10–12 (ei toimintaa kesä-heinäkuussa)l vertaistukihenkilöiden välitys, p. 040 741 2736 (Siru Virpi)Keskusteluryhmiä syöpään sairastuneille. Tiedustelut toi-mistosta, p. 02 7281 670

Lisätiedot: l Juhani Ivanoff, puheenjohtaja, p. 040 845 7195, [email protected] Leo Lietzèn, varapuheenjohtaja, p. 050 463 5548, [email protected] Siru Virpi, sihteeri, p. 040 741 2736, [email protected]: ”L-S Syöpäyhdistys Salon Seudun Paikallisosasto”

TURKUlssy.fi/paikallisosastot/turku TAI [email protected]

Vertaistukihenkilöiden välitys, ks. neuvontahoitajat Turku (s. 9)

Lisätiedot:l Anneli Suominen, puheenjohtaja, p. 050 596 0470l Leila Leino, varapuheenjohtaja, p. 040 082 2806l Soile Tammero, sihteeri, p. 040 530 9942l Ulla Ström, paikallisosaston matkat: ilmoittautumiset puhelimitse maanantaisin klo 13–15 (ei kesä-, heinä- ja elokuussa) p. 044 5524 814 tai sähköpostilla ulla [email protected] Marja-Leena Louhi, putiikinhoitaja, p. 050 533 1277l Sirpa Teräs, Ahkerat Kertut -toiminta, p. 040 022 6616

UUSIKAUPUNKIlssy.fi/paikallisosastot/[email protected]

Ystävän TupaAlinenkatu 26, 23500 Uusikaupunki p. 02 8443 600Avoinna: ma-pe klo 10–14 (1.3.2015 alkaen) l tukihenkilövälitystä torstaisin klo 13–17, p. 050 321 8173 (Tarja-Liisa Kukkonen)

Lisätiedot: l Esko Tähtinen, puheenjohtaja, p. 040 5775 817l Marjo Öhrnberg, sihteeri, p. 050 3589 111l Lisätietoa vertaistukihenkilöistä myös Ystävän Tuvalta, Tyksistä ja Tyksin Vakka-Suomen sairaalasta.

Page 11: Jäsentiedote 2015

11

SYÖPÄYHDISTYKSEN POTILASKERHOT

LAPSISYÖPÄPOTILASPERHEIDEN KERHO SYKERÖSykerö järjestää monipuolista toimintaa lapsisyöpäpoti-lasperheille. Sykeröllä on äiti- ja isäkerhot, jotka tarjoavat vanhemmille vertaistukea ja mahdollisuuden viettää omaa aikaa. Lisätiedot: l sähköpostitse: [email protected] l nettisivuilta: lssy.fi > potilaille & läheisille > tukitoiminta > vertaistuki > lapsisyöpäpotilaat l lapsiperhekoordinaattori Niina Ollikainen, p. 02 2657 853, [email protected]

SYKERÖNUORET (13–17-VUOTIAAT) Syöpää sairastavat tai sairastaneet kokoontuvat noin ker-ran kuukaudessa. Tapaamiset ovat joko Meri-Karinassa tai muualla aktiviteettien parissa. Sykerönuorilla on oma Face-book-yhteisö Snuggles. Ryhmä on salattu, ja kaikki ryhmän jäsenet kuuluvat sykerönuoriin. Lisätiedot: l nettisivuilta: lssy.fi > potilaille & läheisille > tukitoiminta > vertaistuki > nuoret l lapsiperhekoordinaattori Niina Ollikainen, p. 02 2657 853,[email protected]

ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAT ETUSET

Etuset-ryhmä on suunnattu eturauhassyöpäpotilaille ja heidän läheisilleen. Ryhmän tarkoituksena on tarjota tietoa eturauhassyövästä ja mahdollisuuden tavata muita saman sairauden kokeneita.

Liittyäksesi Etuset-ryhmään ja saadaksesi postia, ilmoita nimesi ja osoitteesi l puhelimitse: 02 2657 666 (Meri-Karinan keskus)l postitse: Seiskarinkatu 35, 20900, Turku (Meri-Karina)l sähköpostitse: [email protected]

Lisätiedot:l nettisivuilta: lssy.fi > potilaille & läheisille > tukitoiminta > vertaistuki > eturauhassyöpäpotilaat l sähköpostitse: [email protected]

VOIMAA VERTAISTUKIRYHMISTÄ

Ryhmiä perustetaan ja jatketaan kysynnän mukaan.

RINTASYÖPÄPOTILAIDEN VERTAISTUKIRYHMÄTKeskusteluryhmät uusille hiljattain sairastuneille rintasyöpä-potilaille. Ryhmien tarkoituksena on auttaa ja tukea poti-laita sopeutumaan sairauden mukanaan tuomaan uuteen elämäntilanteeseen. Ryhmät ovat maksuttomia, eikä niihin tarvitse etukäteen ilmoittautua. Ryhmät toteutetaan yhteis-työssä Tyksin syöpäklinikan kanssa. Ohjaajina toimivat sai-raanhoitajat Christina Berger ja Kirsi Kivioja-Viitala.

Rintasyöpäpotilaiden keskusteluryhmät Meri-Karinassa:l nuorten ryhmä joka kuukauden ensimmäinen torstai klo 18–20: 5.3., 2.4. ja 7.5.l yli 45-vuotiaiden ryhmä joka kuukauden toinen torstai klo 18–20:12.3., 9.4. ja 21.5.

Vertaistukiryhmä levinnyttä rintasyöpää sairastavilleRyhmä kokoontuu Meri-Karinassa to 19.3. klo 18–20. Oh-jaajana toimii erikoissairaanhoitaja Christina Berger. Avoin keskusteluryhmä. Ei ennakkoilmoittautumista.

ILOA JA ITSETUNTEMUSTAVirkistys ja rentoutusryhmä syöpää sairastaville naisilleVirkistys ja rentoutusillat sisältävät alustuksen, keskustelua, rentoutumisharjoituksia sekä erilaisia ohjattuja työkaluja henkiseen hyvinvointiin ja iloon. Ryhmän ohjaajana toimii valokuvaaja ja hyvinvointivalmentaja Piritta Fors.

Ryhmä kokoontuu Meri-Karinassa loppukeväällä joka toi-nen tiistai klo 18–20, alkaen 17.3. Ryhmä käynnistyy, jos il-moittautujia on vähintään viisi. Ryhmä on maksuton, ja mu-kaan mahtuu 10 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumiset ke 11.3. mennessä: vapaaehtoistoimin-nan koordinaattori Minna Vaininen, p. 02 2657 619, [email protected]

VOIMAVARAASyöpää sairastavien miesten keskusteluryhmäKeskusteluryhmä on ensisijaisesti suunnattu muille kuin eturauhassyöpäpotilaille, joilla on oma Etuset-ryhmänsä. Voimavara-ryhmässä voi puhua sairauden kokemuksesta ja jakaa ajatuksiaan saman kokeneiden kanssa. Ryhmän ohjaajana toimii sosiaali-/terveysalan ammattilainen. Ryh-mä käynnistyy, jos ilmoittautujia on vähintään viisi. Ryhmä on maksuton. Tiedustelut ja ilmoittautumiset: vapaaehtois-toiminnan koordinaattori Minna Vaininen, p. 02 2657 619,[email protected]

VERTAISTUKIRYHMÄ SYÖPÄÄN SAIRASTUNEIDEN LÄHEISILLESairastuminen syöpään ja siihen liittyvät syöpähoidot ve-rottavat sekä sairastuneen itsensä että hänen läheistensä voimavaroja. Terveellä läheiselläkään ei aina ole saatavilla tukihenkilöä, jonka kanssa jakaa arjen ja sairauden aiheut-taman kriisin. Tähän tarjoaa mahdollisuuden vertaisryhmä, jonka ohjaajana toimii taideterapeutti Kaisa Haltia. Syöpään sairastuneiden läheisille tarkoitettu tuki-ja keskusteluryhmä on tarkoitus käynnistää lokakuussa 2015, jos ilmoittautujia on vähintään viisi. Ryhmään mahtuu 10 osallistujaa ilmoit-tautumisjärjestyksessä. Ryhmä on osallistujille maksuton, ja se kokoontuu Meri-Karinassa syksyn 2015 ja kevään 2016 aikana yhteensä 12 kertaa. Tiedustelut ja ilmoittau-tumiset ke 30.9. mennessä: vapaaehtoistoiminnan koordi-naattori Minna Vaininen, p. 02 2657 619, [email protected]

Page 12: Jäsentiedote 2015

12

• Hyvinvointilomat• Kokouspalvelut • Juhlapalvelut • Ateriapalvelut • Majoituspalvelut• Siivouspalvelut

Vuodesta 1990 toiminut Meri-Karina sijaitsee merellisessä ympäristössä hyvien

kulkuyhteyksien päässä Turun keskustasta.

Meri-Karinasta on vuosien varrella kehittynyt hyvinvointi-, kokous-, ravintola-,

juhla- ja majoituspalveluita tuottava monitoimikeskus. Meri-Karina soveltuu

erinomaisesti perhejuhlien – kuten syntymäpäivien, häiden, valmistujaisten ja muistotilaisuuksien – järjestämiseen sekä

erilaisten kokous-, kongressi- ja koulutustilaisuuksien tapahtumapaikaksi.

MONITOIMIKESKUS

Monitoimikeskuksessa on otettu huomioon lapsiperheiden ja erityisryhmien, kuten

liikuntaesteisten henkilöiden sekä kuulo- ja näkövammaisten, tarpeet. Keskuksessa on

leikkihuone sekä pienoisgolfrata turvallisessa pihapiirissä. Aivan naapurissa on leikkipuisto

sekä lapsiystävällinen, matala uimaranta beach volley -kenttineen.

Meri-Karinassa on lisäksi kosmetologinen hoitola, fysioterapiapalveluita tuottava

Turun Kuntokolmio ja parturi-kampaamo. Yhdistyksen palveluja monipuolistaa toiminta-

ja palvelukeskuksen naapurissa sijaitseva Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli.

• pienryhmätiloja 10–30 henkilölle• luentosali 60–100 henkilölle• ruokasali 80–150 henkilölle• kongressi-/juhlasali 250 henkilölle• takkahuone• sauna- ja uima-allasosasto• kunto- ja liikuntasali

Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskus

Kuva: Pasi Leino

Page 13: Jäsentiedote 2015

13

ESTEETÖN MERI-KARINA

Meri-Karinan kaikki tilat ovat esteettömiä. Kaksikerroksisessa majoitussiivessä on hissi sekä kaksi erillistä porraskäytävää, muut tilat

sijaitsevat yhdessä tasossa. Kongressi- ja luentosalissa on induktiosilmukka.

HyvinvointilomatMeri-Karinan kurssitoiminta tarjoaa

virkistäytymismahdollisuuksia ympäri vuoden. Valittavana on sekä liikunnallisia että

musiikkiterapia- ja kuvataidepainotteisia kursseja.

Virkistyskursseille haetaan sähköisellä lomakkeella tai soittamalla kurssitoimistoon

02 2657 610. Lue lisää osoitteesta

www.merikarina.fi

• 30 kahden hengen majoitushuonetta, joista kymmenessä pienoiskeittiö• huoneista kaksi erityisvarusteltuja inva-huoneita• osassa huoneista lisävuodemahdollisuus• yhden hengen huone lisämaksusta

Kysy lisää: 02 2657 666, [email protected]

Kuva

: Pas

i Lein

o

Page 14: Jäsentiedote 2015

14

MistäsaatietoaLSSY:ntoiminnasta?

Tietoa LSSY:n toiminnasta vastaa-jien kuvaamana saadaan parhaiten Jäsentiedotteesta ja Syöväntorjun-tasanomista. Edelliset ovat myös tärkeimmät tiedon lähteet yhdistyk-sen verkkosivujen lisäksi. Vähiten tärkeimpinä tiedon lähteinä pidetään LSSY:n päivystyspistettä sairaalassa ja Syöpäjärjestöjen valtakunnallisia verkkosivuja. Vastanneiden osallis-tuminen LSSY:n erilaisiin ryhmiin tai kerhoihin, paikallisosastotoimintaan ja muuhun vapaaehtoistoimintaan on aktiivista. Vastaajista vähiten osallistutaan luottamustehtäviin.

Mitäpalvelujakäytetääneniten?

LSSY:n palveluista eniten käytetään sopeutumisvalmennuskursseja, ylei-sötilaisuuksia, vertaistukea, talou-dellista tukea syöpäpotilaille, luomi-

Jäsenistö Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen tulevaisuuden palvelujen kehittämistyön tukena

– kyselyn tuloksia

Syöpäpotilaan hyvä hoitopolku -hankkeen toimesta toteutettiin kysely jäsenistölle keväällä 2014. Kyselyyn vastasi 168 osallistu-jaa, joista naisia oli 125 (74 %) ja miehiä 43 (26 %). Tarkoituksena oli selvittää Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen (LSSY) palvelu-jen merkitystä syöpää sairastaville, heidän läheisilleen ja asiasta kiinnostuneille. Tavoitteena on tukea korkeatasoisten ja yhdenver-taisten kuntoutus-, neuvonta- ja tukipalvelujen kehittämistyötä.

huolipoliklinikkaa ja jäsenmatkailua. Tulevaisuudessa halutaan käyttää virkistyskursseja, jäsenmatkailua, ravitsemusneuvontaa, vertaistukea, henkistä tukea potilaille ja läheisil-le, sopeutumisvalmennuskursseja, syövän periytyvyysneuvontaa, luo-mihuolipoliklinikkaa, liikuntapalveluja ja yleisötilaisuuksia. Laatuarvioinnis-sa sopeutumisvalmennus ja neu-vontapalvelut (rintaproteesipalvelu, luomien tarkastus, sairaanhoitajan vastaanotto) saivat arvosanan 9.5 (asteikko 4 heikko - 10 kiitettävä). Kaikkien palvelujen arvosanan vaih-teluväli oli 9–10.

Mitäpalvelujatoivotaankymmenenvuodenkuluttua?

Palveluja toivotaan tarjottavan syö-pädiagnoosin ja syöpähoitojen ai-kana sekä saattohoitoon. Vain muu-tama vastaaja ei pidä tärkeänä sitä, että LSSY tukee kansalaisten terve-

ysosaamista, tekee syöpäkuntou-tuksen tutkimus- ja kehitystyötä tai kehittää syöpäkuntoutuksen verk-kopalveluja. Erityisen merkittävänä pidetään yksilöllisesti toteutettua ammatillista keskusteluapua sekä asiantuntijaluentoja syövästä ja sen hoidosta.

MikämerkitysLSSY:npalveluillaon?

Voimaannuttavia tekijöitä ovat so-peutumisvalmennuskursseilta saatu psyykkinen ja tiedollinen tuki sekä vertaistuki. Yksilöllisistä tuen muo-doista vertaistuki koetaan tärkeim-mäksi. Palvelut auttavat saamaan ajantasaista tietoa syövästä sairau-tena, syövän luonteesta ja oireista, hoidoista sekä vaikutuksista fyysi-seen ja psyykkiseen hyvinvointiin syöpähoitopolun eri vaiheissa. Myös taloudellinen tuki koetaan merkityk-selliseksi.

Page 15: Jäsentiedote 2015

15

Erityisesti korostettiin saatua psyyk-kistä ja tiedollista tukea lapsiper-heille. Tuki antaa voimavaroja elä-mäntilanteen hallintaan, erityisesti henkiseen tasapainoon. Selviy-tymistä vahvistavat koko perheen mahdollisuus osallistua palveluihin sekä vertaistuki, ihmisten läsnäolo, mukana eläminen ja empatia. Nämä antavat uskoa tulevaisuuteen.

Palveluissa fyysistä hyvinvointia ja elämän mielekkyyttä vahvistavia sel-viytymiskeinoja ovat myös liikunta, musiikki ja taide. Ennaltaehkäisevä toiminta antaa tietoa epävarmuusti-lanteissa (luomihuoli, muut oireet) ja ohjaa asiantuntijapolulla eteenpäin.

Mitätoiveitaesitettiinpalvelujentarjontaan?

Kysyttäessä toiveita palvelutarjon-taan, vastaajat kuvasivat niitä mm. seuraavasti:

v kurssitoiminnan sisällöllinen laa-jentaminen (iäkkäiden ihmisten ravitsemus, painonhallinta, sek-suaalisuuteen liittyvät keskustelu-ryhmät), erilaiset liikuntamuodot, myös uimakoulu ja niiden kokeilut sekä kursseja laajemmin ihmisen hyvinvointiin liittyvistä tekijöistä

v yleisötilaisuudet ravitsemuksesta.v kodinhoito- ja lastenhoitoapua

akuutissa tai kriisivaiheessav lääkärin (myös psykiatri), sairaan-

hoitajan, psykologin ja ravitse-musneuvojan palvelut

v neuvontahoitajien vastaanotto Tyksiin ja/tai kaupungille puhelin-palvelu – ensitietovaiheen käyn-nistäminen ja tuki

v virtuaalisuuden hyödyntäminen: keskustelupalsta, lääkärin vas-taanotto, virtuaalinen kirjasto

v vertaistukihenkilöille ja tukihenki-löille säännöllinen ja organisoitu koulutus

v vapaaehtoistyön laajempi arvostus v riittävästi vertaistukiryhmiä v arjen toimintojen avustus, mm. pi-

hanhoito, kaupassakäynti

Vastaajista 35 ilmaisi kiinnostuksena aloittaa Lounais-Suomen Syöpäyh-distyksen vertaistukihenkilötoiminnas-sa, tukihenkilötoiminnassa, vapaaeh-toistyössä ja ystäväpalvelussa.

Kiitos vastaajille!

Raija NurminenYliopettajaTurun ammattikorkeakoulu

Tiina Surakka ToimitusjohtajaLounais-Suomen Syöpäyhdistys

Page 16: Jäsentiedote 2015

16

Meri-Karinan maukkaat ruokapalvelut

SUNNUNTAIRUOKAILUT KLO 11–14

Sunnuntairuokailu sisältää kahta lajia lämmintä ruokaa, salaattipöydän, leivän,

voin ja ruokajuomat sekä kahvin ja jälkiruuan. Normaalihinta on 13 €, jäseniltä 11 €,

6–12-vuotiailta 6 €.

LOUNASTARJOILU ARKISIN KLO 11–13.30 Normaalihinta 9 €, jäseniltä 8 €,

6–12-vuotiailta 5 €.

SUOSITTU SEISOVA PÖYTÄ KATETAAN JUHLAPYHINÄ KLO 12–15

Meri-Karinan herkullinen seisova pöytä on saavuttanut suuren suosion.

Normaalihinta on 26 €, jäseniltä 22 €, 6–12-vuotiailta 10 €.

Juhlapyhäkattauksetpääsiäispäivänä su 5.4.

vappuna pe 1.5.äitienpäivänä su 10.5.

juhannuspäivänä la 20.6.isänpäivänä su 8.11.

itsenäisyyspäivänä su 6.12.jouluaattona to 24.12.joulupäivänä pe 25.12.

Etukäteen varaamisella varmistat herkutteluhetkesi

– tee pöytävaraus: p. 02 2657 666

Juhlapyhien menut nähtävänä internetissä www.merikarina.fi

kaksi viikkoa ennen juhlapyhää.

Tuotamme myös juhla- ja kokouspalveluita vuosien

ammattitaidolla. Tutustu palvelutarjontaamme ja

mm. pakettihintoihin osoitteessa

www.merikarina.fi Ota yhteyttä, räätälöimme juuri sinulle maistuvan tarjouksen!

Huom! Meillä on A-oikeudet.

YHTEYSTIEDOT JA TIEDUSTELUT tilavaraukset, p. 02 2657 666myyntipalvelu, p. 02 2657 603

Tervetuloa!

MERI-KARINASeiskarinkatu 35

20900 Turku [email protected]

Meri-Karinan maukkaat ruokapalvelut

SUNNUNTAIRUOKAILUT KLO 11–14

Sunnuntairuokailu sisältää kahta lajia lämmintä ruokaa, salaattipöydän, leivän,

voin ja ruokajuomat sekä kahvin ja jälkiruuan. Normaalihinta on 13 €, jäseniltä 11 €,

6–12-vuotiailta 6 €.

LOUNASTARJOILU ARKISIN KLO 11–13.30 Normaalihinta 9 €, jäseniltä 8 €,

6–12-vuotiailta 5 €.

SUOSITTU SEISOVA PÖYTÄ KATETAAN JUHLAPYHINÄ KLO 12–15

Meri-Karinan herkullinen seisova pöytä on saavuttanut suuren suosion.

Normaalihinta on 26 €, jäseniltä 22 €, 6–12-vuotiailta 10 €.

Juhlapyhäkattauksetpääsiäispäivänä su 5.4.

vappuna pe 1.5.äitienpäivänä su 10.5.

juhannuspäivänä la 20.6.isänpäivänä su 8.11.

itsenäisyyspäivänä su 6.12.jouluaattona to 24.12.joulupäivänä pe 25.12.

Etukäteen varaamisella varmistat herkutteluhetkesi

– tee pöytävaraus: p. 02 2657 666

Juhlapyhien menut nähtävänä internetissä www.merikarina.fi

kaksi viikkoa ennen juhlapyhää.

Tuotamme myös juhla- ja kokouspalveluita vuosien

ammattitaidolla. Tutustu palvelutarjontaamme ja

mm. pakettihintoihin osoitteessa

www.merikarina.fi Ota yhteyttä, räätälöimme juuri sinulle maistuvan tarjouksen!

Huom! Meillä on A-oikeudet.

YHTEYSTIEDOT JA TIEDUSTELUT tilavaraukset, p. 02 2657 666myyntipalvelu, p. 02 2657 603

Tervetuloa!

MERI-KARINASeiskarinkatu 35

20900 Turku [email protected]

Page 17: Jäsentiedote 2015

17

Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskuksessa

Seiskarinkatu 35, 20900 Turku

Kosmetologinen hoitola

Parturi-kampaamo

Turun Kuntokolmio

Nora Granlunddiplomikosmetologi040 555 3200

Meri-Karinan kauneus- ja jalkahoitola on paikka sinulle, joka arvostat henkilökohtaista, ystävällistä ja kiireetöntä palvelua. Hoitola tarjoaa mm. hemmottelevia kasvohoitoja, virkistäviä

jalkahoitoja sekä nautinnollisia käsihoitoja.

Anette Tähti02 2657 605

Kampaamo- ja parturipalveluiden lisäksi peruukkien leikkaukset ja päänahan erikoishoidot. Muista myös lahjakortit!

Turun Kuntokolmio02 2657 606

Turun Kuntokolmion päätoimialana on syöpäpotilaiden sopeutumisvalmennuskurssien yksilöterapian ja ryhmäliikunnan

toteutus, joista vastaa fysioterapeutti Esko Hirvinen.

Vastaanotollemme voi tulla lääkärin lähetteellä tai ilman. Teemme myös kotikäyntejä.

Käytössämme on hoitotilojen lisäksi monipuolinen kunto- ja jumppasali.

__________________________________________________________

____________________________________

virkistäydy ja hemmottele itseäsi

lue lisää monitoimikeskuksen palvelutarjonnasta: www.merikarina.fi

___________________________________

Page 18: Jäsentiedote 2015

18

HAUTAUSTOIMISTO

Täydellistä hautauspalvelua yli 112 v

Linnankatu 9, Turkupuh. 02-23 23 23 5 Kuljetuspalvelumme päivystää 24 h

www.hautaustoimistosaarinen.fi

TV- ja DIGIBOXIHUOLTO MEILTÄ!

TVSAARNILinnankatu 8 puh. 02-2510 985Avoinna: ma-pe klo 9.30-17.30

Myös tallentavat

57

Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen jäsentiedotteen ilmoittajattukevat syöväntorjuntatyötä

Kaihdinliike SandbergNuppulantie 33, Turku

puh. 02-276 9300Katrineholminkatu 9, Salo

puh. 02-731 5415Täydellistä palvelua v. 1973 alkaen

MYNÄMÄEN SILMÄASEMAMynäcenter

23100 Mynämäkipuh. 02-430 6088

JOHANNA KAIHDINEerikinkatu 38, 20100 Turku

puh. 02-253 5888

Avoinna: ma-pe 10-17, la 10-13

KASKENMÄEN KUKKAKaskenkatu 120700 Turku

puh. 02-231 6282Avoinna: ma-pe 9-17 la 9-14 su 12-15

JOKAKUVAVerkatehtaankatu 8

20100 Turkupuh. 02-469 1491

[email protected]

Kello- ja KultaliikeJ. MÄKELÄ OY

Turuntie 1232200 Loimaa

puh. 02-762 2569

KAARINAN SEUDUNHAUTAUSTOIMISTO

Puntarikatu 120780 Kaarina

puh. 02-243 2779

Turun Hautakivipalvelu KyJuha ja Birgitta Iljanka

puh. 236 0329Uudenmaantie 78, Turku

www.alina.fi

MARTIN APTEEKKI

Kupittaankatu 146, 20810 TurkuPalvelemme ma-pe 9-18 la 10-14

ASIANAJOTOIMISTO HANNU VEHANEN

Käsityöläiskatu 1, 20100 Turkupuh. 232 2272 tai 0400 820 964

fax 232 [email protected] www.vehanen.fi

HAUTAUSTOIMISTO

PerttalaAnnikki Perttala-Koskinen Oy

Suvun omistuksessa vuodesta 1932Linnankatu 3, Turku, puh. 231 4074Hämeenkatu 1, Turku, puh.231 4557

KUKKATERTTU(02) 841 5750

Linja-autoasemaUusikaupunki

NURMEN SORA KyAURA

Järven Kello ja Kulta KyAlinenkatu 30Uusikaupunki(02) 841 2157

www.painola.com

Pitkäpellonkatu 2, 20900 Turkuma-pe 9-19, la 9-15

Ostan kuolinpesätastiat, koriste-esineet, huonekalut, kirjat, matot, lamput, ym. ym. NOUTO. KÄTEIS-MAKSU.

Osto- ja MyyntiliikeSauli Niemelä, Eerikinkatu 25

P. 040 726 3539

Prisma, Itäharju puh. 02-2370 781www.kelloliikelindholm.fi

Parasta palvelua jo vuodesta 1954

PUH. 2325 125EERIKINKATU 4, JULININ KULMA

TÄYDELLISTÄ HAUTAUSPALVELUA YLI 100 v.Kuljetuspalvelumme päivystää ympäri vuorokauden

LINNANKATU 9 TURKU 23 23 23 5

HAUTAUSTOIMISTOwww.hautaustoimistosaarinen.fi

eQ Turku Omaisuudenhoito OyEerikinkatu 13 C, 3 krs. (Hansa-kortteli)

Puh. 09-6817 8387

Keskuskatu 1123800 LAITILA(02) 856 518

YKKÖS APTEEKKI

www.laitilan1.fi

Avoinna: ark. 9-18, la 8.30-15, su 9-15

Ruusu - AulaMartinkatu 1 % 235 6849

Martinsillan kulmassa

[email protected] www.ruusuaula.fiUUDENKAUPUNGIN I APTEEKKI

Alinenkatu 28, Uusikaupunkiwww.ukinvanhaapteekki.fi

Jäsenille -5% ei lääkkeet eikä tarjoustuotteet.

MYNÄMÄENSILMÄASEMA

Mynäcenter23100 Mynämäki

puh. (02) 430 6088

VEHMAAN KUNTAwww.vehmaa.fi

Kirkkokatu 1, 23100 MYNÄMÄKI, p 02-430 7247

Kukkaostoista -10%

Kukat meiltäarkeen, juhlaan, suruun...Palvelemme: Ark. 9-18, La 9-15 Su 11-15

MATKARI OYMukavia matkoja

kaikille kiinnostuneille!www.lssy.fi/matkari

60

Avoinna: arkisin 9-19 ja lauantaisin 9-15

Ilmaiset parkkipaikat oven edessä

Meille onhelppotulla

Satakunnantie 19, Turkupuh ja fax 020 740 4300

www.raunistulanapteekki.fi

Invapaikka, pyörätuoliluiska ja automaattiovet

Autistenkatu 1, Turku (Satakunnantien varrella)www.raunistulanapteekki.fi

60

Avoinna: arkisin 9-19 ja lauantaisin 9-15

Ilmaiset parkkipaikat oven edessä

Meille onhelppotulla

Satakunnantie 19, Turkupuh ja fax 020 740 4300

www.raunistulanapteekki.fi

Invapaikka, pyörätuoliluiska ja automaattiovet

60

Avoinna: arkisin 9-19 ja lauantaisin 9-15

Ilmaiset parkkipaikat oven edessä

Meille onhelppotulla

Satakunnantie 19, Turkupuh ja fax 020 740 4300

www.raunistulanapteekki.fi

Invapaikka, pyörätuoliluiska ja automaattiovet

Avoinna: arkisin 9 - 19 ja lauantaisin 9 - 15

Sujuvaa apteekkipalvelua matkasi varrella!

Ilmaiset parkkipaikat oven edessä

Invapaikka, pyörätuoliluiska ja automaattiovet

Meille on helppo tulla

Page 19: Jäsentiedote 2015

19

Asumispalvelut Meri-Karinan alueellaRivitalohuoneistoja 1 h + tk (40 m²) – 3 h + k + s (81,5 m²) vuokrat 10,10 – 11,22 €/m²/kk l rakennusvuodet 1990 ja 1994 l vuokraan sisältyy lämmitys-, sähkö- ja vesimaksut sekä puhelimen perusmaksu

Kerrostalohuoneistoja tk + alkovi (39 m²) – 1 h + tk (48,5 m²) keskivuokra 15,50 €/m²/kk l rakennusvuosi 2012 l vuokraan sisältyy lämmitys- ja sähkömaksut sekä puhelimen ja laajakaistan perusmaksu l vesimaksu 15,00 €/kk

Tehostettua palveluasumista Karinarannassa 2 h + kk (39 m²) – 2 h + kk (50 m²) l rakennusvuosi 2000 l vuokra 560,00 €/kk (39 m²) l ravintopalvelut 343,00 €/kk l vuokraan sisältyy lämmitys-, sähkö- ja vesimaksut sekä turvapuhelin l vuokran lisäksi erillinen hoito- ja palvelusopimus

Palvelut on tarkoitettusyöpäpotilaille ja heidän läheisilleen, muille pitkäaikaissairaille tai vammaisille, terveydenhuollon, sosiaali-huollon tai muiden viranomaisten osoittamille palvelujen tarvitsijoille sekä yhdistyksen jäsenille

Vuonna 2012 valmistuneen Karinaranta II:n kerrostaloasunnot on rakennettu Asumisen rahoitus- ja kehittämis-keskuksen tuella, joten asukasvalinta perustuu aravarajoituslain, vuokra-asunto- ja asumisoikeustalolainojen kor-kotuesta annetun lain sekä asukkaiden valinnasta arava- ja korkotukivuokra-asuntoihin annetun valtioneuvos ton asetuksen säännöksiin. Asunnot on tarkoitettu huonokuntoisille vanhuksille, joiden palveluasumisen tarve on sel-vitetty lääkärinlausunnolla eli asukkaan fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja kognitiivinen toimintakyky edel lyttävät tavanomaista enemmän tukipalveluja. Hakijoiden keskinäistä etusijajärjestystä arvioidaan kokonaisuutena hakijoi-den asunnontarpeen, varallisuuden ja tulojen perusteella. Turun kaupunki tekee lopullisen päätöksen asukasvalin-noista sosiaalihuoltolain perusteella.

Meri-Karinan alueen rivitalo- ja kerrostaloasukkaiden kotisairaanhoidosta sekä kotipalvelusta vastaa Turun kau-punki. Tehostetun palvelun yksikkö Karinarannassa hoitohenkilökunta ja perushoidon palvelut ovat saatavilla ym-päri vuorokauden, ja hoitomaksu peritään erillisen hoitosuunnitelman ja hoitoisuusluokituksen mukaisesti.

Asumis- ja hoitokustannuksiin on mahdollista hakea KELA:lta asumis- ja hoitotukea. Osa tarjotuista hoito- ja hoiva palveluista oikeuttaa myös kotitalousvähennykseen verotuksessa. Tehostetun palvelun yksikkö Karinaran-taan on mahdollisuus saada myös sosiaalikeskuksen maksusitoumus.

Asuntohakemuksen saa alla mainituilta yhteyshenkilöiltä sekä Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen verkkosivuilta. Asuntohakemus on voimassa 6 kk saapumis päivästään.

Lisätiedot ja asuntohakemukset www.lssy.fi/asumispalvelut:isännöitsijä Ville Viitanen (02) 2657 691 [email protected]

Page 20: Jäsentiedote 2015

20

Henkilökohtaistaverkkopalvelua!

Neuvottelu pankki- ja vakuutusasioissa onnistuu vaikka kotisohvalta. Varaa aika verkkoneuvotteluun joko op.fi:ssä tai soittamalla 0100 0500.

*Puhelut 010-numeroihin maksavat lankaliittymistä 0,0835 €/puhelu + 0,07 €/ min. ja matkapuhelinliittymistä 0,0835 €/puhelu + 0,17 €/min. (hinnat sis. alv).

Yhdessä hyvä tulee.

Henkilökohtaistaverkkopalvelua!

Neuvottelu pankki- ja vakuutusasioissa onnistuu vaikka kotisohvalta. Varaa aika verkkoneuvotteluun joko op.fi:ssä tai soittamalla 0100 0500.

*Puhelut 010-numeroihin maksavat lankaliittymistä 0,0835 €/puhelu + 0,07 €/ min. ja matkapuhelinliittymistä 0,0835 €/puhelu + 0,17 €/min. (hinnat sis. alv).

Yhdessä hyvä tulee.

Page 21: Jäsentiedote 2015

21

Julkaisutl valtakunnallinen Syöpä-Cancer-lehti viidesti vuodessal Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Lounais Suomen Syöväntorjuntasanomat kahdesti vuodessa ilmaisjakelunal Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen Jäsentiedotelehti kerran vuodessa osoitteellisena

Alennuksetl Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskuksen liikunta-, majoitus-, ruokailu- ja siivouspalveluistal Matkatoimisto Matkarin järjestämistä matkoista (ks. sivu 25)l jäsenalennusliikkeistä (ks. sivu 22)l yksityisiltä lääkäriasemilta:

Terveystalon toimipisteetp. 030 6000

Terveystalo PulssiHumalistonkatu 9–11, TurkuTerveystalo Turku AninkainenAninkaistenkatu 13, TurkuTerveystalo SaloTuruntie 12 B (2.krs.), SaloTerveystalo ForssaKutomonkuja 2 A 2, Forssa

l kuvantamis- ja laboratoriopalvelut –20 % (alennus voimassa olevasta hinnaston mukaisesta hinnasta, voimassa Turun, Salon ja Forssan toimipisteissä)l 10 euron etuseteli Terveystalon palveluihin (voimassa kaikissa Terveystalon toimipisteissä, LSSY on postittanut setelit jäsenpostituksen yhteydessä tammikuussa 2015).

Edut ovat voimassa vuoden 2015 ajan. Etuja ja alennuksia ei voi yhdistellä. Mehiläisen toimipisteetp. 010 414 00

Sairaala Mehiläinen TurkuKauppiaskatu 8, TurkuSairaala Mehiläinen SaloVilhonkatu 8, Salo

l ei toimistomaksua lääkärikäynneistäl laboratorio-, ultraääni- ja röntgentutkimukset –10 %l patologiset tutkimukset –15 %l rintojen alueen kuvantamistutkimukset ja näytteenotot –15%

Edut ovat voimassa vuoden 2015 ajan.

Taloudellinen tuki syöpäpotilailleLue lisää tästä Jäsentiedotteesta sivulta 5.

Liikuntapalvelut Meri-Karinassa Jäsenistöllel Liikuntapalvelut huomattavasti alennettuun hintaan. Tiedustelut ja ajanvaraukset: p. 02 2657 606 (Turun Kuntokolmio)l Sauna- ja uintivuorot maanantaisin naisille ja miehille klo 12–14 ja perheille klo 14–16. Maksu 2 € kerralta.Vesivoimisteluryhmä maanantaisin klo 16.30 ja 17.30. Maksu 30 € /10 kerran sarja. Lisätiedot: p. 02 2657 666 (keskus)

Syöpäpotilaillel Kuntovoimistelu syöpäpotilaille maanantaisin klo 18.30.l Vesivoimistelu syöpäpotilaille maanantaisin klo 9 ja 10 (rintasyöpäpotilaat) sekä keskiviikkoisin klo 9.15, 10 ja 18.30, avannepotilaat 17.30.

Kuntovoimistelun ja vesivoimistelun kausimaksu on 30 € (tammi-toukokuu ja syys-lokakuu).Ilmoittautumiset Meri-Karinaan, p. 02 2657 606 (Turun Kuntokolmio).

Jäsenedut

Page 22: Jäsentiedote 2015

22

TurkuAsianajotoimisto Brander & Manner Oy Kristiinankatu 3 testamentit ja perunkirjoitukset sopimuksen mukaanAsianajotoimisto Hannu Vehanen Käsityöläiskatu 1 -10 % testamentit ja perunkirjoituksetDigilind Tietokone Linnankatu 8 -10 % tv- ja digiboxhuollotHautaustoimisto A. Perttala Ky Aninkaistenkatu 6, Kaskenkatu 15 -10 % arkuista ja uurnistaHautaustoimisto Perttala, Annikki Perttala-Koskinen Oy Linnankatu 3 alennus sopimuksen mukaanHautauspalvelu Pietet Eerikinkatu 25 Kiinanmyllynkatu 5 -10 % arkut ja uurnat Henrikinkatu 2, NaantaliHautaustoimisto Saarinen Linnankatu 9 -10 % arkut ja uurnatHumaliston apteekki Humalistonkatu 11 itsehoitotuotteet sopimuksen mukaanJohanna Kaihdin Eerikinkatu 38 -15 % säle- ja rullakaihtimet ilman asennustyötäKaihdinliike Sandberg Oy Nuppulantie 33 -10–20 % vakio rulla- ja säleverhotKansallinen Kirjakauppa Linnankatu 16, Hämeenkatu 7 Länsikeskus -10 % paperitarvikkeet (ei koske kaikkia tuoteryhmiä)Kasken Apteekki Kaskenkatu 10 alennus sopimuksen mukaanKelloliike Teppo Lampi Ky Sibeliuksenkatu 7 alennukset sopimuksen mukaanKello- ja kultaliike Lindholm Prisma Itäharju -15 % (ei koske kaikkia tuoteryhmiä)Kinnunen Oy Yliopistonkatu 31 -10 %Kulta- ja kelloliike Ilmari Viitanen Humalistonkatu 8 alennus sopimuksen mukaanKuva-Paijula Oy Hämeenkatu 1 passikuvat väri tai mustavalkoinen 12 € (norm. 15 €)Käsityö-Elisa Brahenkatu 5 -10 %Laukku Marjanen Maariankatu 3 -10 %Linnan Apteekki Kauppiaskatu 10 -10 % Smartlax-tuotteetMelers Pesulapalvelut Kaskenkatu 12 -10 % (ei nahkatuotteet eikä laakapesumatot)Muotitalo Ra-Ke Yliopistonkatu 13 -5 %Optikko Hakula Yliopistonkatu 25 -20 % normaalihintaiset tuotteetOptikko Ukkonen Hämeenkatu 1 -20 %Pyhän Henrikin Apteekki Prisma Itäharju -5 % + S-bonus vapaakaupan tuotteetRakennusliike Kari Hämäläinen Oy Ahopellontie 4, Rusko alennus sopimuksen mukaanRakentajan Sarokas Polttolaitoksenkatu 17 normaalihintaisten tuotteiden alennukset sopimuksen mukaanRaunistulan apteekki Autistentie 1, www.raunistulanapteekki.fi -5 % vapaakaupan tuotteetRuusu-Aula Martinkatu 1 -10 % leikkokukatSiistipiste Oy Orikedonkatu 23 -15 % siivoustarvikkeetSoitin-Asema Eerikinkatu 2 -10–20 %Specsavers Yliopistonkatu 25, Länsikeskus alennus sopimuksen mukaanTurun Lukko Rykmentintie 2 -15 % rakennushelatTurun Tapetti ja Matto Brahenkatu 6, Orikedonkatu 2 -15 % normaalihintaiset tapetit ja matotVasaramäen apteekki Kivikartiontie 1 -10 % itsehoitotuotteet

HankoMarine Lines Korkeavuorenkatu 10 B 11 alennus sopimuksen mukaan

LaitilaLaitilan I apteekki Keskuskatu 11 -10 % vapaakauppatuotteet

LietoSilmäasema Liedon Optiikka Hyvättyläntie 4, Kauppapiha normaalihintaiset silmälasit -20 %, muut tuotteet -10 %

LoimaaKampaamo Pirjo Niskanen Turuntie 13 -10 % (enää vuoden 2015 ajan)Kello- ja kultaliike J. Mäkelä Oy Turuntie 12 -10 %Silmäasema Silmäoptiikka Riipinen Vesikoskenkatu 3 normaalihintaiset tuotteet -20 %, aurinkolasit -15 %Sähköliike Hannu Rajala Oy Turuntie 73 -10–20 %

MynämäkiMynä-Kukka Kirkkokatu 1 -10 % (ei surulaitteet)Mynämäen Silmäasema Mynäcenter -20 %

RaisioHautaustoimisto A. Perttala Ky Kirkkoväärtinkuja 1 -10 % arkut ja uurnatRaision Kukkapalvelu Torikuja 4 -10 % yli 10 € tuoteostoksista (ei sidontatyöt)Raision Lukko Varppeenaukio 9 alennus sopimuksen mukaan

RaumaAsianajotoimisto Brander & Manner Oy Isokatu 21 Terstamentit ja perunkirjoitukset sopimuksen mukaan.

SaloKukkakimppu Helsingintie 5 -20 % ruukkukasvit, leikkokukat ja sidontatyöt (ei morsiussidonnat, tarjoukset ja välitykset)UusikaupunkiJärven Kello ja Kulta Ky Alinenkatu 30 -15 %Kenkäkauppa Alina Alinenkatu 36 -10 %Leninkiliike Reinholm Ky Sepänkatu 1 -10 %Merenneito, alusasujen erikoisliike Alinenkatu 36 -10 %Putiikki SIK-SAK Torinkulma, Linja-autoasema -10 %

Hyvä jäsenalennusta myöntävä yhteistyökumppanimme, ilmoitathan mahdollisista muutoksista osoitteeseen [email protected]äsenalennusliikkeet: www.lssy.fi/jasenalennukset

JÄSENALLENNUSLIIKKEET

Page 23: Jäsentiedote 2015

23

Pihasoittokonsertt i maanantaina 11.5. klo 17 Heikin PihallaMeri-Karinan toiminta- ja palvelukeskus, Seiskarinkatu 35, (bussi nro 54)

Musiikista vastaa

Konserttilippu 10 euroa, sisältää kahvitarjoilun. Tuotto syöpäpotilaiden hyväksi. Lippuja voi ostaa etukäteen Meri-Karinan keskuksesta tai paikan päällä.

Tervetuloa uudenlaiseen Pihasoittokonserttiin Turun Hirvensaloon!

palmusunnuntaina 29.3. klo 11 alkaen

Meri-Karinan toiminta- ja palvelukeskuksessa, Seiskarinkatu 35, Turku

Muista myös pääsiäispäivän juhlalounas, joka katetaan sunnuntaina 5.4. klo 12–15. Hinta henkilöltä 26 €, jäsenet 22 €, lapset (6–12-vuotiaat) 10 €Juhlapyhinä B-anniskeluoikeudet.

Pääsiäismyyjäiset

Lounais-Suomen Syöpäyhdistys järjestää

Myynnissä muun muassa herkullisia pääsiäisleivonnaisia. Lounas tarjolla klo 11–14, aikuiset jäsenhintaan 11 €, 6–12-vuotiaat 6 €.

Tervetuloa!

Meri-Karinaan pääsee helposti linja-autolla nro 54 (YO-kylä–Papinsaari). Linja-autovuorot Turun kauppatorin pysäkiltä T41, kauppahallia vastapäätä.

Teepöytävara

us

etukäteennu

merosta

022657666

Page 24: Jäsentiedote 2015

24

Annikki Perttala-Koskinen Oy

Palveleva perheyritys jo vuodesta 1932

LINNANKATU 3, TURKU, Vähätorin laidalla

Puh. 02 2314074www.perttala.fi

Maksuton asiakaspysäköinti

HAVUPUU-UUTE-JUOMATuote johon Sinun ei tarvitse uskoa - se toimii sittenkin!

29810 Siikainen, puh. (02) 552 6601herttua � ravintoren�as.�

Turun yliopistossa tutkittu luonnontuote länsirannikon männystä

Saatavana luotais-tuotekaupoista kautta maan.

Karin havupuu-uutejuoma on valmistettu perinnetietoon perustuvalla menetelmällä nuoren männyn kuoresta ja nilasta.

www.ravintorengas.fi

Suomalaista perinnetietoa parhaimmillaan...

Kari HerttuaHavupuu-uutejuomankehittäjä

HAVUPUU-UUTE-JUOMATuote johon Sinun ei tarvitse uskoa - se toimii sittenkin!

29810 Siikainen, puh. (02) 552 6601herttua � ravintoren�as.�

Turun yliopistossa tutkittu luonnontuote länsirannikon männystä

Saatavana luotais-tuotekaupoista kautta maan.

Karin havupuu-uutejuoma on valmistettu perinnetietoon perustuvalla menetelmällä nuoren männyn kuoresta ja nilasta.

www.ravintorengas.fi

Suomalaista perinnetietoa parhaimmillaan...

Kari HerttuaHavupuu-uutejuomankehittäjä

JOHANNA KAIHDINEerikinkatu 38, 20100 Turku

puh. 02-253 5888

Avoinna: ma-pe 9-17, la 10-13

57

Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen jäsentiedotteen ilmoittajattukevat syöväntorjuntatyötä

Kaihdinliike SandbergNuppulantie 33, Turku

puh. 02-276 9300Katrineholminkatu 9, Salo

puh. 02-731 5415Täydellistä palvelua v. 1973 alkaen

MYNÄMÄEN SILMÄASEMAMynäcenter

23100 Mynämäkipuh. 02-430 6088

JOHANNA KAIHDINEerikinkatu 38, 20100 Turku

puh. 02-253 5888

Avoinna: ma-pe 10-17, la 10-13

KASKENMÄEN KUKKAKaskenkatu 120700 Turku

puh. 02-231 6282Avoinna: ma-pe 9-17 la 9-14 su 12-15

JOKAKUVAVerkatehtaankatu 8

20100 Turkupuh. 02-469 1491

[email protected]

Kello- ja KultaliikeJ. MÄKELÄ OY

Turuntie 1232200 Loimaa

puh. 02-762 2569

KAARINAN SEUDUNHAUTAUSTOIMISTO

Puntarikatu 120780 Kaarina

puh. 02-243 2779

Turun Hautakivipalvelu KyJuha ja Birgitta Iljanka

puh. 236 0329Uudenmaantie 78, Turku

www.alina.fi

MARTIN APTEEKKI

Kupittaankatu 146, 20810 TurkuPalvelemme ma-pe 9-18 la 10-14

ASIANAJOTOIMISTO HANNU VEHANEN

Käsityöläiskatu 1, 20100 Turkupuh. 232 2272 tai 0400 820 964

fax 232 [email protected] www.vehanen.fi

HAUTAUSTOIMISTO

PerttalaAnnikki Perttala-Koskinen Oy

Suvun omistuksessa vuodesta 1932Linnankatu 3, Turku, puh. 231 4074Hämeenkatu 1, Turku, puh.231 4557

KUKKATERTTU(02) 841 5750

Linja-autoasemaUusikaupunki

NURMEN SORA KyAURA

Järven Kello ja Kulta KyAlinenkatu 30Uusikaupunki(02) 841 2157

www.painola.com

Pitkäpellonkatu 2, 20900 Turkuma-pe 9-19, la 9-15

Ostan kuolinpesätastiat, koriste-esineet, huonekalut, kirjat, matot, lamput, ym. ym. NOUTO. KÄTEIS-MAKSU.

Osto- ja MyyntiliikeSauli Niemelä, Eerikinkatu 25

P. 040 726 3539

Prisma, Itäharju puh. 02-2370 781www.kelloliikelindholm.fi

Parasta palvelua jo vuodesta 1954

PUH. 2325 125EERIKINKATU 4, JULININ KULMA

TÄYDELLISTÄ HAUTAUSPALVELUA YLI 100 v.Kuljetuspalvelumme päivystää ympäri vuorokauden

LINNANKATU 9 TURKU 23 23 23 5

HAUTAUSTOIMISTOwww.hautaustoimistosaarinen.fi

eQ Turku Omaisuudenhoito OyEerikinkatu 13 C, 3 krs. (Hansa-kortteli)

Puh. 09-6817 8387

LAUKKU MARJANEN KYMaariankatu 3, 20100 Turku

Puh. 02-231 5162 Fax 02-250 0357Avoinna ark. 10.00-17.30

la 10.00-14.00

www.paimio.fi

SAUVON KUNTA

-15% jäsenetu

Page 25: Jäsentiedote 2015

25

Matkari Oy toimii Kuluttajaviraston matkanjärjestäjäluvalla ja on asettanut vakuuden, joka kattaa Matkari

Oy:n tarjoamat matkat. Matkari Oy noudattaa Yleisiä valmismatkaehtoja sekä Matkari Oy:n lisä- ja erityis-

ehtoja, jotka ovat saatavana Matkari Oy:n toimistosta,

Itäinen Pitkäkatu 30, 20700 Turku, tai www.lssy.fi

Myyntipalvelu: 010 2323 200 ma-ke 8-19, to-pe 8-17, su 10-14.30Puhelut 8,35 snt/puh + 3,2 snt/min, matkapuhelimesta 19,2 snt/min. Palvelumaksu 0€/netistä, muutoin 10€. Hinnat ovat alk-hintoja /hlö. Alk-hintaa ei kaikilla lähdöillä. TURKU, Kristiinankatu 10 • ma-pe 9-17 • [email protected]

Edulliset kuljetukset Baltian matkoille joka päivä! matkapojat.fi/kylpylalomat

PÄRNU

4 pv, to-su (Viiking, ph 2.4., 9.4.) 209€

5 pv, su-to (Tervis, ph 15.3.) 224€

8 pv, su-su (Tervis, ph 15.3.) 349€

HAAPSALU, Fra Mare, th

4 pv, to-su (19.3.) 239€

LAULASMAA, Laulasmaa Spa, ph

4 pv, to-su (12.3.) 214€

RAKVERE, Aqva Spa, ak

4 pv, to-su (12.3.-26.3.) 254€

TALLINNA

3 pv, su-ti/ti-to (Kalev Spa 15.3.-29.3.) 144€

5 pv, su-to (Viimsi Spa, ph 15.3., 22.3.) 269€

Hinnat alk./hlö sis. laivamatkat Viking XPRS, majoituksen 2hh aamiaisin (+ puolihoito/täysihoito).

Mitä jos lähtisit Spa-lomalle rentoutumaan?

Matkari Oy on jo kolmen vuosikymmenen ajan vienyt Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen jäseniä ja muita matka-kärpäsen puraisemia kaikkialle maailmaan. Lähditpä sitten lähelle tai kauas, Matka rin mat kalla voit luottaa siihen, että matkasi jokainen yksityiskohta on huolellisesti suunnitel-tu. Si nusta pide tään hyvää huolta kotiportilta maailmalle ja takaisin. Kaikilla matkoilla on erittäin moni puolinen ja kiinnostava ohjelma. Palveluksessasi on koko ajan asiois-ta huolehtiva kielitaitoinen matkanjohtaja ja joukko eri kohteita esitteleviä paikallisoppaita. Toisinaan mukana seuraa luennoit sijoita tai viihde-esiintyjiä, jotka tarjoavat

mielenkiintoisia ja hauskoja hetkiä matkalaisten yhteisiin hetkiin. Monet Mat karin asiakkaat tulevat mukaan yhä uu-delleen ja uudelleen, mutta uudet kasvot ovat enemmän kuin ter vetulleita! Olemme koonneet näille sivuille tämän vuoden matkatar-jontamme, josta löytyy toivottavasti juuri Sinua kiinnostava paketti. Vastaamme erittäin mielellämme kysymyksiin ja an-namme lisätietoja kirjallisesti, puhelimella tai kotoisasti kas-vokkain Itäisen Pitkänkadun toimistossamme. Tervetuloa viihtymään ja kokemaan upeita matkaelämyksiä!

MATKARI OY

TERVETULOA MATKALLE!

JOULU NEW YORKISSA

Page 26: Jäsentiedote 2015

26

Kevätmatkat

Matkaohjelma

PÄÄSIÄISPÄIVÄN KIRKKO- JA KARTANO-RETKI TAIVASSALOON JA RAISIOON SUNNUNTAINA 05.04.2015

Taivassalon Pyhälle Ristille pyhitetty 1300-luvulla rakennettu kivikirk-ko on arkkitehtooni sesti harvinainen Pyhän Ristin kirkkokokonaisuus. Kirkko harvinaisen rikkaine kalkkimaa lauksi neen ja sisustuksineen on maamme keskiaikaisen kirkkotaiteen merkittävimpiä koh teita. Ju-malanpalveluksen jälkeen ruokailu Raisiossa historiallisessa miljöössä sijaitsevassa 1800-lu vun empiretyylisessä Huhkon kartanossa.

Lähtö klo 08.45 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo Taivassaloon, jossa klo 10.00 osallis-tutaan ehtoollisjumalanpalvelukseen. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkon esittely. Tai vassalosta ajo Raisioon Huhkon kartanoon ruokailemaan. Pa-luu Turkuun noin klo 14.00.

Matkan hinta:jäsenet 57 euroaei-jäsenet 74 euroa

Hintaan sisältyy:* linja-autokuljetukset ohjelman mukaan* kartanobuffetruokailu* matkanjohtajan palvelut

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:Matkari Oy puh. (02) 2657 913

Matkanjohtaja:Maija Parmanen

Matkaohjelma

TELEVISIOSTA TUTTU ”TAIVAAN TULET” UUDENKAUPUNGIN TEATTERISSA LAUAN TAINA 18.04.2015

TV-sarjan tapaan poliisikonstaapeli Rauni Väänänen palaa kotiseudul-leen Kemijärvelle. Rauni joutuu huomaamaan, että tavat niin töissä kuin töiden ulkopuolellakin ovat tyystin erilaiset kuin etelässä. Pohjoinen toi-vottaa kuitenkin Raunin omalla tavallaan tervetulleeksi. Tutuiksi tulevat tapoineen koko Kemijärvi siti, mm. kaupunginjohtaja Römmi, poliisi-päällikkö Junni, serihvi Peltoniemi, neljän kopla ja tietenkin tohtori Erkki Viherkoski.Rooleissa mm. Sanna Koivunen, Mikko Itäranta, Jouko Toivonen, Jouko Mäenpää, Seppo Kylander, Tiina Luolamaa, Terhi Melos, Annikka Halli-kainen, Hanna Kari ja Irmeli Laakso nen.

Lähtö klo 12.30 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo Uuteenkaupunkiin, jonka teatterissa seurataan klo 14.00 ”Taivaan tulet” -esitystä. Väliajalla kahvitarjoilu. Esi-tyksen jälkeen paluu Turkuun, jonne saavutaan noin klo 18.30.

Matkan hinta:jäsenet 60 euroaei-jäsenet 77 euroa

Hintaan sisältyy:* linja-autokuljetukset ohjelman mukaan* teatterilippu* kahvitarjoilu* matkanjohtajan palvelut

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:Matkari Oy puh. (02) 2657 913

Matkanjohtaja:Tiina Oittinen

Page 27: Jäsentiedote 2015

27

Kevätmatkat

Kuva: Katja Laine

Matkaohjelma

UUTISVUODON NAUHOITUSPERJANTAINA 24.04.2015

Lähde seuraamaan lauantaisin esitettävän Uutisvuodon nauhoitusta Hel-sinkiin Yleisradion Studiotalolle paikan päälle.

Lähtö klo 08.00 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo Helsinkiin Yleisradion Studiotalolle, jossa seurataan Uutisvuodon nauhoi-tusta kahvitarjoilun kera. Paluu Tur-kuun noin klo 15.00.

Matkan hinta:jäsenet 33 euroaei-jäsenet 50 euroa

Hintaan sisältyy:* linja-autokuljetukset ohjelman mukaan* kahvitarjoilu* matkanjohtajan palvelut

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:Matkari Oy puh. (02) 2657 913

Matkanjohtaja:Anu Salminen

Matkalle mukaan henkilöllisyystodistus.

Matkaohjelma

”VILLIT VUODET” -MUSIKAALI VEXI SALMEN ELÄMÄSTÄ RAUMAN KAUPUNGINTEATTERISSA VAPUNAATTONA TORSTAINA 30.04.2015

”Villit vuodet” -musikaali kertoo Vexin matkasta Hämeenlinnan Rinke-linkadulta yhdeksi valtakunnan arvostetuimmista sanoittajista. Vuosien varrelle mahtuu niin Työmiehen lauan tain radiosoittokieltoa kuin avio-erojakin, mutta tietenkin myös valtava määrä upeaa musiik kia. Vexin sanoituksista on levytetty kaikkiaan yli 3200 kappaletta. Vexin ja Irwin Goodma nin ystävyys oli alusta asti vauhdikas: 5-vuotias Vexi mätkäisi vuotta nuorempaa Irwiniä ne nään heti ensi tapaamisella. Tästä käynnistyi kahden legendaarisen taiteilijan yhteinen taival, joka jätti lähtemättömän jälkensä kotimaiseen musiikkikenttään. Rooleissa Vexinä komeaää ninen Lauri Ketonen ja Irwiniä tulkitsee rento ja rempseä Joni Kuokkanen. Naispääosassa vierailee tangokuningattareksikin kruunattu, viehkeä ja valloittava Johanna Pakonen.

Lähtö klo 15.15 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo Raumalle Wähä Tallbo -ravintolaan, jossa nautitaan kolmen ruokalajin menu ennen teatteriesitystä. Klo 19.00 seurataan Kaupunginteatterissa ”Villit vuodet” -musikaalia. Esityksen jälkeen paluu Turkuun, jonne saavu taan noin klo 22.30.

Matkan hinta:jäsenet 95 euroaei-jäsenet 112 euroa

Hintaan sisältyy:* linja-autokuljetukset ohjelman mukaan* kolmen ruokalajin menu* musikaalilippu* matkanjohtajan palvelut

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:Matkari Oy puh. (02) 2657 913

Matkanjohtaja:Telle Tuominen

Page 28: Jäsentiedote 2015

28

Kevätmatkat

Matkaohjelma

Vappuaatto, torstai 30.04.2015Kokoontuminen Turun lentoasemalla klo 05.20. Flyben lento AY0230 läh-tee klo 06.15 Helsin kiin. Klo 06.50 saavutaan Helsinkiin. Täältä jatke-taan Finnairin lennolla AY0831 klo 08.00 Lon tooseen, jonne saavutaan klo 09.10. Lentoasemalta aloitetaan kaupunkikierros, jonka aikana näh-dään tunne tuimmat nähtävyydet.

VAPPUMATKA LONTOOSEEN30.04. – 03.05.2015WINDSORIN LINNA, THE RITZ LONDON, THE SHARD, KEW GARDENSLontoo on Yhdistyneen kuningaskunnan ja Englannin pääkaupunki ja samalla yksi maail man monipuolisimmista ja vaikuttavimmista kaupun-geista. Lontoo sopii matkailijalle, joka kaipaa lomaltaan muuta kuin ran-nalla oleskelua. Viikonloppumatkallakin ehtii näkemään ja koke maan paljon ja aikaa jää vielä ostoksiinkin. Vaikka Lontoo ei ole enää maail-man suurin kau punki, asuu varsinaisessa kaupungissa 7,8 miljoonaa ih-mistä ja suur-Lontoon alueella 12-14 miljoonaa. Lontoossa vierailee yli 10 miljoonaa matkailijaa vuosittain. Monet heistä palaa vat aina uudelleen ja uudelleen. Sano taankin, ”Jos on kyllästynyt Lontooseen, on kylläs tynyt elämään”.Sää on Lontoossa yksi paikallisten yleisimmistä keskustelunaiheista, vaikka sää ei ole niin paha kuin monesti annetaan ymmärtää.Tällä matkalla majoitutaan kolmeksi yöksi keskustassa Mayfairin alueel-la sijaitsevaan neljän tähden Washington Mayfair -hotelliin, josta on lyhyt kävelymatka mm. Piccadilly Circukselle ja ostoskaduille.Matkalla nähdään Lontoon tunnetuimmat nähtävyydet, vierail laan Wind-sorin linnassa, nautitaan illallinen maailmankuulussa The Ritz London -hotellissa, koho tetaan malja The Shard -pilvenpiirtäjässä sekä vierail-laan Kew Gardens -puistossa.

Matkan hinta:jäsenet 1590 euroaei-jäsenet 1615 euroaLisämaksu yhden hengenhuoneesta 495 euroa.

Hintaan sisältyy:* lentomatkat Flyben ja Finnairin lennoilla Turku-

Helsinki-Lontoo-Helsinki-Turku

* linja-autokuljetukset kohteessa ohjelman mukaan

* 3 yön majoitus neljän tähden Washington Mayfair -hotellissa 2 hengen huoneessa

* 3 buffetaamiaista, 2 lounasta ja 2 illallista (illalliset ruoka-juomineen)

* sisäänpääsymaksut Windsorin linnaan, The Shard´iin ja Kew Gardens´iin

* paikallisoppaan palvelut* Matkarin matkanjohtajan palvelut

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:Matkari Oy puh. (02) 2657 913

Matkanjohtaja:Jouni Elomaa

Kaupunkikierroksen jälkeen lounas ja majoittuminen Washington Mayfair Hotel´iin kolmeksi yöksi. Majoittu-misen jälkeen vapaata aikaa tutustua Lontooseen omien mielty mysten mu-kaan. Lippuja illan tapahtumiin voi kysyä hotellista tai piipahtaa Leicester Squa re´lla si jaitsevassa lipputoimistos-sa (TKTS).

Page 29: Jäsentiedote 2015

29

KevätmatkatWashington Mayfair Hotel****5 Curzon Street, Mayfair, London W1J 5 HEpuh. +44 (0) 207 499 7000www.washington-mayfair.co.ukHotelli sijaitsee Mayfairin alu-eella 10 minuutin kävelymatkan päässä Piccadilly Circuksesta ja 15 minuutin kävelymatkan pääs-sä Oxford Street´in ostoskadus-ta. Lähimmälle Green Park´in metroase malle 5 minuutin käve-lymatka. Vuodelta 1913 peräisin oleva Art Deco -tyyliin sisustet-tu hotelli on uudistettu hiljat-tain. Hotellissa ravintola, baari ja kuntosali. 171 huonetta, joissa suihku, WC, talle lokero, TV, Wi-Fi, ilmastointi ja minibaari.

Matkalle mukaan voimassa-oleva ehjä ulkomaan passi tai virallinen voimassaoleva EU -henki lökortti, josta il-menevät myöntämis- ja voi-massaolopäivät. Matkava-kuutus, johon sisältyvät myös matkata varavakuutus sekä riittävän kattava peruutus-turvavakuutus oman, lä-hiomaisen tai matkato verin vakavan sairastumisen tai kuoleman varalta, on syy-tä tehdä heti matkava rauk-sen teke misen jälkeen sekä huolehtia perusrokotusten voimassaolosta sekä tarvitta-essa MPR-rokotuk sesta. Va-luutaksi Englannin puntia.

Vappupäivä, perjantai 01.05.2015Buffetaamiainen majoitushotellissa. Aamiaisen jälkeen lähdetään puoli-päiväretkelle viehättävään Windsorin kylään, jossa tutustumiskohteena on Windsorin linna. Linna on toiminut historiansa aikana monessa käyttö-tarkoituksessa, kuten kuninkaallisena residens sinä, puolustuslin nakkeena ja vankilana. Iltapäivällä palataan ta kaisin majoitushotelliin. Ennen il lallista jää omaa aikaa nauttia kau pungin ilmapii-ristä. Vappupäivän ilta huipentuu illalliseen legen daarisessa The Ritz London -hotellissa. Upea, uusklassinen raken-nus tarjoaa loistokkuutta erinomai-sella brittiläisellä ruoalla, joka on val-mistettu hienoimmista raaka-aineista. The Burlington Room -salissa kohote-taan malja vapulle, ja sen jälkeen siir-rytään The Music Room -ravintolaan illalliselle.

Lauantai 02.05.2015Buffetaamiainen majoitushotellissa. Päivän aikana mahdollisuus tutustua Lontooseen omatoimisesti tai vaik-kapa tehdä tuliaisostoksia. Illansuus-sa kuljetus hotellista Euroopan kor-keimpaan The Shard -pilvenpiirtäjään. Teräksestä ja lasista rakennettu 310 metriä korkea pilvenpiirtäjä valmis-tui vuonna 2013. Pilvenpiirtäjässä on toimistotiloja, ravintoloita, kauppoja, viiden tähden hotelli sekä 10 asuntoa. The Shard´in 244 metrin korkeu della olevalta näköalatasanteelta voi kirkkaa-na päivänä nähdä jopa 60 ki lometrin päähän. The Shard´issa nautitaan la-

sillinen kuohuvaa, jonka jäl keen siirry-tään illalliselle majoitushotellin lähellä sijaitsevaan ravintolaan.

Sunnuntai 03.05.2015Buffetaamiainen majoitushotellissa. Aamiaisen jälkeen otetaan matkalau-kut mukaan linja-autoon ja lähdetään Lontoon lounaisosassa sijaitsevaan Kew Gardensin (The Botanic Gar-dens, Kew) kasvi tieteelliseen puu-tarhaan, joka on UNESCOn maail-manperintökohde. Kew on suosittu vierailukohde ja sen puutarha on maa-ilman arvostetuimpia. Puiston tunnet-tuja maamerkkejä ovat kasvihuoneet ja 50 metriä korkea kiinalaistyylinen pagodi, kiinalaistyylinen temppelitor-ni, joka pystytettiin puutarhaan 1760 -luvulla.Kierroksen jälkeen lounas ennen lentokentälle ajoa. Finnairin lento AY0834 lähtee Hel sinkiin klo 18.05. Klo 23.00 saavutaan Helsinkiin, jos-ta jatketaan Flyben lennolla AY0229 Turkuun klo 23.45. Turun lentoase-malle saavutaan klo 00.20 (4.5.).

Page 30: Jäsentiedote 2015

30

Kevätmatkat

Matkaohjelma

”VILLIKALKKUNA” TAMPEREEN TEATTERISSA KESKIVIIKKONA 06.05.2015

”Villikalkkuna” on vuoden 2013 Tony-palkittu paras näytelmä. Ikään-tyneet ja naimattomat sisarukset elelevät elämäänsä synnyinkodissaan. Elämä kuluu tasaista tahtia välillä riidellen, välillä haikaillen aikaa ennen nettejä ja twiittejä. Aikaa, jolloin kirjoitettiin oikeita kirjeitä ja postimer-kit piti nuolla. Sisaruksista kolmas, kuuluisa näyttelijätär, saapuu yllätys-vierailulle mukanaan uusi häkellyttävän nuori ja komea rakastaja. Näyt-telijätär, suuri diiva, saa kilpailijan, kun paikalle ilmestyy nuori kaunis neito. Eikä tilannetta yhtään helpota to mera kodinhoitaja, joka pelottelee karmeilla ennustuksillaan tulevasta katastrofista. Roo leissa mm. Heikki Kinnunen, Elina Rintala, Martti Manninen, Aliisa Pulkkinen, Johanna Kuuva/Maruska Verona.

Lähtö klo 16.00 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo Tampereelle, jossa Tam pereen teatte-rissa seurataan klo 19.00 ”Villikalkku-

na” -esitystä. Esityksen jälkeen paluu Turkuun, jonne saavutaan noin klo 23.15.

Matkan hinta:jäsenet 68 euroaei-jäsenet 85 euroa

Hintaan sisältyy:* linja-autokuljetukset ohjelman mukaan* teatterilippu* matkanjohtajan palvelut

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:Matkari Oy puh. (02) 2657 913

Matkanjohtaja:Hanna-Leena Laihonen

Kuva: Harri Hinkka, Tampereen Teatteri

Page 31: Jäsentiedote 2015

31

KevätmatkatMatkan hinta:jäsenet 92 euroaei-jäsenet 109 euroa

Hintaan sisältyy:* linja-autokuljetukset ohjelman mukaan* lounas* teatterilippu* matkanjohtajan palvelut

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:Matkari Oy puh. (02) 2657 913

Matkanjohtaja:Tiina Oittinen

”SIBELIUS – KOHTALONYHTEYDET” HÄMEENLINNAN TEATTERISSA LAUANTAINA 09.05.2015

Mitä Jean Sibelius sanoisi Arto Mellerille? Entä marsalkka Mannerhei-mille tai Joseph Goeb belsille? Suuri säveltäjäneromme liikkuu uniensa maailmoissa musiikkinsa ympäröimänä. Onko hän liian suuri tälle lin-nunradalle? Ainakin Aino Sibelius olettaa niin. Näytelmässä Ilkka Heis-kasen esittämä Jean Sibelius kohtaa muun muassa Gustav Mahlerin, jon-ka kanssa hän jakoi yhteisen kohtalon: molemmat sävelsivät etukäteen oman lapsensa kuoleman. Yhdis tääkö vai erottaako tämä tragedia oman aikansa suurimpiin kuuluneita säveltäjiä? Kumpi pitää kumpaa maalais-tollona ja mihin heidän musiikkiaan lopulta käytetään, kun maailman-sota repäisee unelmat riekaleiksi? ”Sibelius – Kohtalonyhteydet” kertoo suuren luovan hen gen vaikutuksesta oman aikansa historiaan ja meihin tuleviin sukupolviin. Näytelmä kertoo ihmisen ikuisesta kaipuusta jo-honkin suurempaan, sfäärien musiikkiin.

Matkaohjelma

Lähtö klo 09.00 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo Hämeenlinnaan, jossa nautitaan lou-nas ravintola Piparkakkutalossa. Klo

13.00 seurataan Hämeenlinnan Teat-terissa ”Sibe lius - Kohtalonyhteydet” -esitystä. Esityksen jälkeen paluu Tur-kuun noin klo 18.00.

Page 32: Jäsentiedote 2015

32

Kesämatkat

Matkaohjelma

”LENTÄVÄT MORSIAMET” HURMAAVA LEMMENKARUSELLI PORIN KIRJURIN LUODOLLA LAUANTAINA 06.06.2015

”Lentävät morsiamet” on maailmanmenestyskomedia, jossa ranskalai-nen naistenmies Ber nard tapaa upeassa Pariisin asunnossaan vuorotel-len kolmea rakastajatarta – kaikki len toemäntiä. Järjestely toimii loista-vasti kunnes lentoaikatauluihin tulee yllättäviä muutoksia. Tiedossa on todellinen turbulenssi, kun suloinen Air France, räjähtävä Lufthansa ja hunaja pupu American Airlines tupsahtavat yhtäaikaa paikalle. Rooleissa Jukka Puotila, Rea Mau ranen, Lasse Karkjärvi, Marika Krook, Katariina Kaitue ja Maria Kuusiluoma.

Lähtö klo 10.00 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo Poriin Top Chef -kokki Janne Herpo-lan pitämään Kirjurin kesäravintolaan, jossa lounas. Klo 14.00 seurataan Kir-

jurinluodon kesäteatterissa hurmaavaa lemmenka rusellia ”Lentävät morsia-met” -komediaa katetussa katsomossa. Esityksen jälkeen paluu Turkuun noin klo 19.00.

Matkan hinta:jäsenet 104 euroaei-jäsenet 121 euroa

Hintaan sisältyy:* linja-autokuljetukset ohjelman mukaan* lounas* kesäteatterilippu* matkanjohtajan palvelut

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:Matkari Oy puh. (02) 2657 913

Matkanjohtaja:Telle Tuominen

Page 33: Jäsentiedote 2015

33

Kesämatkat

Matkaohjelma

Matkan hinta:jäsenet 78 euroaei-jäsenet 95 euroa

Hintaan sisältyy:* linja-autokuljetukset* kesäteatterilippu* väliajan kahvitarjoilu* matkanjohtajan palvelut

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:Matkari Oy puh. (02) 2657 913

Matkanjohtaja:Anu Salminen

”AVIOLIITTOSIMULAATTORI”PYYNIKIN KESÄTEATTERISSA LAUANTAINA 13.06.2015

”Avioliittosimulaattori” pohjautuu Veera Niemisen samannimiseen esi-koisteokseen. Esityk sessä on hurjaa komediaa aiheesta saako maajussi pitää morsiamensa. Tarjolla on draamaa, kauhunkierrettä, huumoria ja rakkautta. Esityksen Aino on avoin, iloinen ja vilkas lörppö Itä-Suomesta ja Jussi Länsi-Suomesta on Ainon vastakohta. Rakastutaan niin päätä pahkaa, ettei mitään rajaa, alta lähtee jalat ja päästä järki. Paljon on pelissä: kellot tikittävät. Jos tämä suhde ei toimi, niin Aino uskoo heit tävänsä kaivoon haaveet omasta perheestä, lapsista, hevosesta, lauantaidekkarin katsomi-sesta omalla kotisohvalla oman miehen kainalossa. Jussia hirvittää pääs-tää Aino kuukauden koe ajalle kotitilalleen. Taloon, jossa kahvikupinkaan paikka ei ole vaihtunut Jussin äidin kuole man jälkeen. Siellä huseeraa hiljaisten miesten sakki, isä, isän veli, Jussin pikkuveli ja Jussi. Miehiä, jotka eivät puhu keskenään ja jos puhuvat, ei siitä mitään selvää ota. Li-sämausteena Ainon suulaita ystäviä ja kummallisia kylänmiehiä. Ja sitten se kaikkien fiaskojen korkea veisu: Ainon omaperäiset vanhemmat halu-avat nähdä, mihin tyttö on joutunut. Rooleissa mm. Esko Roine, Eija Vilpas, Tom Lindholm, Mari Turunen ja Ville Majamaa.

Lähtö klo 11.00 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo Tampereelle, jossa klo 14.00 seurataan Pyynikin kesäteatterissa ”Avioliitto-

simulaattori” -esitystä katetussa kat-somossa. Väliajalla kahvitarjoilu. Esi-tyksen jälkeen paluu Turkuun, jonne saavutaan noin klo 19.00.

Page 34: Jäsentiedote 2015

34

Kesämatkat

Matkaohjelma

Torstai 18.06.2015Kokoontuminen Turun lentoasemalla klo 14.00. Flyben lento AY0224 lähtee klo 14.55 Helsinkiin, jonne saavutaan klo 15.30. Helsingistä jatketaan klo 16.15 Flyben lennolla AY0929 Dubli-niin. Tulo aika Dubliniin on klo 17.25. Kuljetus neljän tähden Camden Court Hotel´iin, jonne majoitutaan kolmeksi yöksi. Illallinen hotellissa.

JUHANNUSMATKA VIHREÄN SAAREN DUBLINIIN 18. – 21.06.2015Vihreän saaren pääkaupunki Dublin on monipuolinen ja helposti lähes-tyttävä kohde, jonka kaduilla ja pubeissa pääsee hetkessä pois arjesta sen vieraanvaraiseen henkeen. Dub linissa kaikki tuntevat itsensä tervetul-leiksi. Keskusta on pienehkö ja siellä voi helposti kävellen liikkua paikas-ta toiseen. Kesäaikaan Dublinin puistot ovat erinomaisia paikkoja nauttia aurinkoisista ilmoista ja Temple Bar´in huvittelualue ja kaupungin tuhat pubia tuovat mahdollisiin sadepäiviinkiin iloa. Tällä matkalla tutustutaan kaupunkiin, Irlannin puutarhaksi kutsuttuun Wicklow´n vehre ään kreivikuntaan, Jamesonin viskitehtaaseen sekä seu-rataan perinteistä irlantilaista esitystä.

Juhannusaatto, perjantai 19.06.2015Aamiainen hotellissa. Aamupäivällä tutustutaan Dubliniin kaupunkikier-roksella. Käydään myös Jamesonin viskitehtaalla. Iltapäivällä jää omaa ai-kaa tutustua Dubliniin. Illallinen käve-lymatkan päässä hotellista.

Matkan hinta:jäsenet 1245 euroaei-jäsenet 1270 euroaLisämaksu yhden hengen huoneesta 228 euroa.

Hintaan sisältyy:* lentomatkat Flyben lennoilla

Turku-Helsinki-Dublin- Helsinki-Turku* linja-autokuljetukset kohteessa

ohjelman mukaan* 3 yön majoitus Camden Court Hotel´ssa kahden hengen huoneessa* 3 aamiaista ja 3 illallista* sisäänpääsymaksut ja opastukset ohjelman mukaan* paikallisoppaan palvelut* Matkarin matkanjohtajan palvelut

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:Matkari Oy puh. (02) 2657 913

Matkanjohtaja:Ralf Löfström

Page 35: Jäsentiedote 2015

35

Kesämatkat

Juhannuspäivä, lauantai 20.06.2015Aamiainen hotellissa. Aamupäivällä ajetaan noin puolentoista tunnin mat-kan päähän Wicklow´n kreivikuntaan, jossa kohokohtia ovat vierailut Power-scourtin aristokraattisella 20 hehtaarin puu tarha-alueella, jota koristavat pen-sasaidat, lammet, taidokkaat veistok-set ja upeat puut sekä Glen dalough, varhaiskristillinen luostari. Iltapäivällä paluu Dubliniin, jossa omaa aikaa. Il-

Camden Court Hotel****Lower Camden street, Dublin 2puh. +353 1 475 9666www.camdencourthotel.comHotelli sijaitsee 10 minuutin kävelymatkan päässä Temple Bar -alueesta sekä 500 metrin päässä St. Stephen´s Green -puistosta. Hotellissa ravinto-la, baari, hissi, sauna, sisäuima-allas ja kuntokeskus. Huoneita 246, joiden valoisasti sisuste-tuissa huoneissa on TV, suih-ku, WC, Wi-Fi, hiustenkuivaaja ja kahvin/teen keittovälineet.

Matkalle mukaan ehjä voi-massaoleva ulkomaanpassi tai virallinen voimassaole-va EU-henki lökortti, josta ilmenevät myöntämis- ja voimassaolopäivät. Matka-vakuutus, johon sisältyvät myös matkatavaravakuutus sekä riittävän kattava peruu-tusturvavakuutus oman, lä-hiomaisen tai matkatoverin vakavan sairastumisen tai kuoleman varalta, on syytä tehdä heti matkava rauk-sen tekemisen jälkeen sekä huolehtia perusrokotusten voimassaolosta ja tarvittaes-sa MPR-rokotuksesta. Va-luutaksi euroja.

taa vietetään seuraamalla perin teistä irlantilaista esitystä illallisen kera.

Sunnuntai 21.06.2015Aamiainen hotellissa. Aamiaisen jäl-keen kuljetus Dublinin lentoasemalle, josta Flyben lento AY0930 lähtee Hel-sinkiin klo 09.50. Klo 14.50 saavutaan Helsinkiin. Täältä jatketaan Turkuun Flyben len nolla AY0225 klo 16.15. Tu-run lentoasemalle saavutaan klo 16.50.

Page 36: Jäsentiedote 2015

36

Kesämatkat

Matkaohjelma

Juhannusaatto, perjantai 19.06.2015Lähtö klo 08.30 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo Forssan ja Riihimäen kautta Kärkölään Suivalan kartanoon, jossa nauti taan pitopöydän antimista. Matka jatkuu Lahteen seuraamaan ve siurkuesitystä musiikin, veden ja valon yhteisestä sin-foniasta. Esityksen jälkeen jat ketaan Antto laan. Täällä majoitutaan kahdek-si yöksi Anttolanhoviin. Illan ohjel-massa juhlapäivällinen, juhlallinen li-punnosto, sa vusauna, juhannuskokko sekä tietysti juhan nusaaton tanssit.

Juhannuspäivä, lauantai 20.06.2015Aamiainen hotellissa. Aamupäivällä käydään katsomassa Puumalan mai-semia. Puolen päivän ai kaan siirrytään Mikkelin satamaan, josta lähdetään maisemaristeilylle M/S Jaarlin kyy-dissä. Ristei lyn aikana saadaan ihailla

JUHANNUS LUONNONKAUNIISSA YMPÄRISTÖSSÄ SAIMAAN RANNALLA ANTTO LANHOVISSA 19. – 21.06.2015

Tämän vuoden juhannusmatka vie Mikkelin lähelle Saimaan rannalle, Anttolanhoviin, jossa vietetään rauhallinen juhannus kauniin luonnon ympäristössä, nautitaan puhdasta lähiruo kaa ja saunotaan savusaunas-sa. Juhannuspäivänä risteillään Saimaalla ja ihaillaan kauniita maisemia M/S Jaarlin kyydissä. Tutustutaan myös Mikkelipuistoon, jossa on esillä erilaisia yritysten suunnittelemia mallipuutarhoja tuotteineen, ideoineen ja loistavine kasveineen.

Saimaan vesistöä kahvitarjoilun kera. Kaksi tuntia kestävän risteilyn jäl keen ajo Mikkelin lähellä sijaitsevaan Tertin kartanoon kartanolounaalle. Vierai den kestitsemisellä Tertissä on pitkät pe-rinteet. Vakuutena on mm. arvostettu Chaine Rotisseurs -kilpi. Myöhemmin iltapäivällä palataan majoitushotelliin, jossa jää aikaa nauttia uima-allasosas-tosta.

Sunnuntai 21.06.2015Aamiainen hotellissa. Aamupäivällä aikaa vielä nauttia kauniista ympäris-töstä ulkoilemalla. Lähtö lounas, jon-ka jälkeen ajo Mikkelipuistoon, johon tutustutaan opastetulla kierroksella. Kierroksen jälkeen ajo Riihimäen ja Forssan kautta Turkuun, jonne saavu-taan noin klo 20.00.

Matkan hinta:jäsenet 435 euroaei-jäsenet 452 euroaLisämaksu yhden hengenhuoneesta 60 euroa.

Hintaan sisältyy:* linja-autokuljetukset ohjelman mukaan* 2 yön majoitus Anttolanho-

vin Rantahotellissa 2 hengen Superior -huoneessa

* 2 aamiaista, 3 lounasta, juhannusaaton juhlapäivälli-

nen ja kahvitarjoilu* juhannusohjelma Anttolan-

hovissa* risteily M/S Jaarlilla* opastus Mikkelipuistossa* matkanjohtajan palvelut

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:Matkari Oy puh. (02) 2657 913

Matkanjohtaja:Maija Parmanen

Anttolanhovi:Hovintie 224, 52100 Anttolapuh. 0207 575200www.anttolanhovi.fiRantahotelli sijaitsee pääraken-nuksessa, jossa myös ravintola. Superior -huoneet on hiljattain re montoitu ja huoneissa joko parveke tai terassi. Superior -huoneissa ilmastointi, WC, suih-ku, TV, puhelin hiustenkuivaaja, pyyhkeet, kylpytakit ja -tossut, langaton nettiyhteys, tallelokero ja Uni kulman sängyt.

Page 37: Jäsentiedote 2015

37

Kesämatkat

Matkaohjelma

PARAISTEN URKUPÄIVIEN KONSERTTI NAUVON KIRKOSSA JA TAIDEGALLERIA ART BANK PARAISILLA TIISTAINA 23.06.2015Kuluvana vuonna juhlitaan Urkupäivillä kaikkien tuntemaa säveltäjää, Jean Sibeliusta, jonka syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta. Tällä mat-kalla osallistutaan Nauvon kirkossa kon serttiin, jossa esiintyjinä ovat viu-listi Irina Rusu ja urkuri Toni Heino. Konsertin jälkeen nau titaan musii-killinen lounas kirkon vieressä sijaitsevassa Majatalo Martassa.

Matkan hinta:jäsenet 75 euroaei-jäsenet 92 euroa

Hintaan sisältyy:* linja-autokuljetukset ohjelman mukaan* konserttilippu* ruokailu* sisäänpääsymaksu Art Bankiin* matkanjohtajan palvelut

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:Matkari Oy puh. (02) 2657 914

Matkanjohtaja:Telle Tuominen

Lähtö klo 09.00 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo Paraisille, jossa tutustu taan Taidegalle-ria Art Bankin Salvador Dalí -näytte-lyyn. Näyttelyssä esillä hätkähdyttäviä Dalin veistok sia, huonekaluja, maala-uksia ja muita Dalí -taideteoksia. Parai-silta matka jatkuu Nauvon kirkkoon, jossa seurataan ”Sibelius Nauvossa” -konserttia. Konsertin jälkeen ruokailu Majatalo Martassa. Turkuun palataan noin klo 15.30.

VANHAN KIRJALLISUUDEN PÄIVÄT JA AKSELI GALLEN-KALLELAN LAPSUU DENKOTI JAATSI SASTAMALASSA LAUANTAINA 27.06.2015Vanhan kirjallisuuden päivät Sastamalassa on valtakunnallinen tapahtuma, jonka kivijal kana toimii antikvaarinen kirjamyynti. Kirja-alan kuulumisis-ta saa tietoa kustantajien ja yhteisöjen esittelypisteissä. Ohjelmassa myös vaihtuvia teeman mukai sia se minaareja, kirja huutokauppa ja näyttelyitä.

Matkan hinta:jäsenet 59 euroaei-jäsenet 76 euroa

Hintaan sisältyy:* linja-autokuljetukset ohjelman mukaan* ruokailu* matkanjohtajan palvelut

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:Matkari Oy puh. (02) 2657 913

Matkanjohtaja:Jouni Elomaa

Lähtö klo 10.00 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo Sastamalaan Vehmaan tilalle, joka si-jaitsee luonnonkauniilla paikalla Rau-taveden rannalla. Täällä nautitaan pi-topöydän antimista. Ruokailun jälkeen tutustutaan Akseli Gallen-Kallelan lapsuudenkoti Jaatsiin, joka oli tu-levalle taiteilijalle ihanteellinen kas-vuympäristö. Näkymä Liekovedelle, sen saariin ja kaislikko rantoihin, sekä Vammaskosken ja Tyrvään vanhan kirkon maisemat painuivat Akselille lähtemät tömästi mieleen. Jaatsista siir-

rytään Vanhan kirjallisuuden päiville, jossa omaa aikaa kahden tunnin ajan. Turkuun palataan noin klo 17.30.

Page 38: Jäsentiedote 2015

38

Kesämatkat

Matkaohjelma

Matkan hinta:jäsenet 103 euroaei-jäsenet 120 euroa

Hintaan sisältyy:* linja-autokuljetukset ohjelman mukaan* teatterilounas* kesäteatterilippu* matkanjohtajan palvelut

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:Matkari Oy puh. (02) 2657 913

Matkanjohtaja:Anu Salminen

”KOKKISOPPA” MUSTION LINNAN KESÄTEATTERISSA LAUANTAINA 11.07.2015

Julkkis- ja TV-kokki Timo ”Timbe” Lampenin kirjanpitosoppaa on häm-mentämässä aivan liian monta kokkia! Koko keitoshan voi mennä täysin läskiksi tai lopputulos voi olla pelkkä pannukakku. Rehellisyys punni-taan, kun valehenkilöllisyyksiä vilisee ovesta sisään ja ulos. Keittiömesta-ri on joka tapauksessa aikamoisessa liemessä.Suomen kantaesityksenä esitettävä ”Kokkisoppa” (My Friend Miss Flint) tarjoaa katso jilleen railakkaan ja superhauskan brittifarssin, jonka rooleissa ovat mm. tähtinäyttelijät Risto Kaskilahti, Sari Puumalainen, Sixten Lundberg, Susanna Laine, Anu Palevaara ja Petrus Kähkönen.

Lähtö klo 10.30 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo Mustioon, jossa nauti taan Ravintola Linnankrouvissa teatterilounas. Klo 13.30 seurataan katetussa katsomossa

”Kokkisoppa” -esitystä Mustion Lin-nan kesäteatterissa. Esityksen jälkeen paluu Turkuun, jonne saavutaan noin klo 17.00.

Page 39: Jäsentiedote 2015

39

Kesämatkat

Matkaohjelma

Lähtö klo 08.00 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo läpi kauniin saariston reit tiä Taivassa-lo, Kustavi, Iniö, Houtskari, Korppoo, Nauvo ja Parainen. Matka tehdään linja-au tolla, yhteysaluk silla, los seilla ja yli lukuisten siltojen. Päivän aikana

KAHDEKSAN LOSSIN KIERROS KESKIVIIKKONA 15.07.2015

Matkan hinta:jäsenet 75 euroaei-jäsenet 92 euroa

Hintaan sisältyy:* linja-autokuljetukset ohjelman mukaan* yhteysalusmaksut* 2 kahvitarjoilua ja lounas * matkanjohtajan palvelut

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:Matkari Oy puh. (02) 2657 913

Matkanjohtaja:Anu Salminen

Matkan aikana ihaillaan saaristomaisemia ja tutuksi tulevat myös eri saa-ristokunnat sekä saariston elämä.

saadaan kuulla saariston omaleimai-sesta elä mästä, mennei syydestä ja ny-kypäivästä sekä tutustutaan Nauvon merenkulkuta loon. Hyvät jalkineet ja sään mukainen vaa tetus. Pa luu Tur-kuun noin klo 20.00.

Page 40: Jäsentiedote 2015

40

Kesämatkat

Matkaohjelma

Torstai 16.07.2015Lähtö klo 11.30 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo Loimaan kautta Tampe reelle, jossa siir-rytään lyhyen laivamatkan jälkeen Vii-kinsaareen. Ennen esitystä ruokailu. Klo 15.30 seurataan ”Pikkuneiti porvoolai-nen” -musiikkikomediaa, joka kertoo le-gendaarisesta kauneus kuningatar Virpi Miettisestä. Näytelmä palaa 1960-luvun missipyörteisiin, kansainvälisiin muoti- ja seurapiireihin sekä järisyttäviin hen-kilökohtaisiin ratkaisuihin. Näytelmä on vuosikym menien ajan kuvien ohella henkilökohtainen kasvukertomus, jo-hon on vaikuttanut lehdistö ja ihmis-suhteet. Näytelmää tähdittävät mm. Hannele Lauri, Salatut elämät -sarjasta tuttu Mia Ehrnrooth, Saija ”Sani” Aar-tela, Oskari Katajisto ja Mikko Rasila. Esityksen jälkeen paluu laivalla takai sin Tampe reelle, josta matka jatkuu Jyväs-kylän Laajavuoreen. Majoittuminen kol-meksi yöksi par vek keellisiin huoneisiin.

Perjantai 17.07.2015Buffetaamiainen kylpylähotellissa. Aa-mupäivällä lähdetään Kuusaan kylään Varjolan maaseutumat kailutilalle, jossa osallistutaan leikkimielisiin Maalais-olympialaisiin ja nautitaan Talonpojan lounas. Myöhemmin iltapäivällä paluu

kylpylähotelliin. Aikaa nauttia kylpylä-osaston palveluista ja luonnosta.

Lauantai 18.07.2015Buffetaamiainen kylpylähotellissa. Aamupäivällä ajo Jyväskylän sata-maan, jossa siirrytään M/S Suomen Suvi -alukseen. Risteily kulkee Vaa-jakosken, Kuhankosken ja Kuusaan ka navien ohitse. Risteilyllä kahvitar-joilu. Kuusaan kanavalla siirrytään linja-autoon ja aloitetaan Jyväs kylään tutustu minen mm. 1800-luvun Toivo-lan Vanhaan käsityöläispihaan, joka on herän nyt uuteen lois toon tunnelmal-lisen kahvilan ja rakennusten myötä.

KYLPYLÄÄ, KESÄTEATTERIA, RISTEILYÄ JA TAIDETTA 16. – 19.07.2015

Perinteeksi muodostunut kylpylämatka vie tänä kesänä Jyväskylään Kyl-pylähotelli Rantasipi Laajavuoreen, joka tarjoaa monipuolista, moder-nia ja luonnonläheistä lomaa metsän siimek sessä muutaman ki lometrin päässä Jyväskylän keskustasta. Kylpylähotelli tarjoaa erilaisia allas- ja ve sielementtejä, monipuolisen saunamaailman, valikoiman kauneus-, liikunta- ja hy vinvointipalveluja, kuuden radan keilahallin sekä luonto-polkuja, joille pääsee suoraan hotel lin pihalta. Matkaohjelmassa myös: ”Pikkuneiti porvoolainen” -musiikkikomedia Vii kinsaa ren kesäteatte-rissa, Kuusaan kylässä Varjolan tilalla Maalaisolympialaiset, Keitele -ka-navan risteily, Jyväskylän kaupunkikierros ja Toivolan Vanha Piha, Pe-täjäveden vanha kirkko sekä Mäntässä Serlachiuksen Gustaf- ja Gösta -museot.

Matkan hinta:jäsenet 496 euroaei-jäsenet 513 euroaLisämaksu yhden hengenhuoneesta 105 euroa.

Hintaan sisältyy:* linja-autokuljetukset ohjelman mukaan* kolmen yön majoitus Kylpylähotelli Rantasipi Laajavuoressa 2 hengen standard -huoneessa* 3 buffetaamiaista, 4 lounasta

ja 2 kahvitarjoilua* musiikkinäytelmän lippu* maalaisolympialaiset* risteily Keitele -kanavalla* sisäänpääsymaksut ja opastukset ohjelman mukaan* matkanjohtajan palvelut

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:Matkari Oy puh. (02) 2657 913

Matkanjohtaja:Hanna-Leena Laihonen

Page 41: Jäsentiedote 2015

41

KesämatkatKylpylähotelli Rantasipi Laajavuori:Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskyläpuh. 014 628 211www. restel.fiKylpylähotelli sijaitsee viiden ki-lometrin päässä Jyväskylän kes-kustasta. 196 huonetta, joissa suihku, WC, kylpytakit, TV, ra-dio, hiustenkuivain ja maksuton langaton internet -yhteys.

Kahvila Muistossa nauti tun lounaan jälkeen ajo takaisin kylpylähotelliin, jossa jää aikaa nauttia kylpyläosaston palveluista ja luonnosta.

Sunnuntai 19.07.2015Buffetaamiainen kylpylähotellissa. Aa-miaisen jälkeen lähdetään kotimatkalle. Ajo Petäjäveden Vanhalle kirkolle, joka on merkitty maailmanperintöluette-loon pohjoismaisen puukirkkoarkkiteh-tuurin ja hirsirakentamistaidon pitkän perinteen edustajana. Petäjävedeltä jat-ketaan Mänttään Serla chiuksen museoi-hin; Taidemuseo Göstaan, jossa suuret mestarit lyövät kättä uusien tulokkai den kanssa ja Gustafissa kulttuuri avautuu elämysten kautta. Gustafissa nautitaan

aamupäiväkahvit ja osallistutaan ”Yh-tiölle töihin” -rooliopastukseen, jossa eletään vuotta 1951. Ryhmä koostuu paperiyh tiölle töihin pyrkivistä uusista työntekijöistä. Yhtiön tomera sihtee-ri perehdyttää ryhmää talon tavoille ja kertoo samalla pääkonttorin ja yhtiön elämästä. Gustafista siirrytään Taide-museo Göstaan. Täällä nähdään uusi paviljonki ja vanhassa kartanossa Suo-men kultakauden taidetta sekä kuullaan Serlachiuksen teollisuussuvun vaiheista ja kartanon elämästä. Göstassa lounas ja mah dolli suus käydä Museokaupassa. Mäntästä ajo Tampereen ja Loimaan kautta Turkuun, jonne saa vutaan noin klo 19.00.

Page 42: Jäsentiedote 2015

42

Kesämatkat

Matkaohjelma

TUORLA – KAIKKEA MAAN JA TAIVAAN VÄLILTÄ KESKIVIIKKONA 22.07.2015Tuorlan kartanomiljöö sijaitsee vehmaan luonnon ympäröimänä ja siellä riittää katsottavaa kaikenikäisille. Tällä matkalla kuullaan kartanon his-toriasta, kasvien perinteisestä käytöstä lääkinnässä ja ruoanvalmistuk-sessa sekä seurataan Planetaariossa ”Seitsemän ihmettä” -elokuvaa, joka kertoo avaruuden mittaamattomista syövereistä löydetyistä henkeäsal-paavan upeista näkymistä.

Lähtö klo 10.30 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo Kaarinaan Tuorlan kar tanoon, jossa osallistutaan puutarhapainoitteiselle kierrokselle kartanon pihapiirissä sekä kuullaan kartanon historiasta. Kier-

roksen jälkeen lounas ja ”Seitsemän ihmettä” -elokuvaesitys.Mahdollisuus ostaa lähiruoka-aineita kotiin vietäväksi. Turkuun palataan noin klo 14.30.

Matkan hinta:jäsenet 42 euroaei-jäsenet 59 euroa

Hintaan sisältyy:* linja-autokuljetukset ohjelman mukaan* opastettu kierros Tuorlassa* ”Seitsemän ihmettä” -esitys* lounas* matkanjohtajan palvelut

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:Matkari Oy puh. (02) 2657 913

Matkanjohtaja:Anu Salminen

Page 43: Jäsentiedote 2015

43

KesämatkatKATANPÄÄN LINNAKESAARI LAUANTAINA 25.07.2015

Katanpään linnakesaari sijaitsee ulkosaaristossa, kolmen keskeisen laiva-väylän sekä sa dunhohtoisen Ströömin varrella Kustavin Lypyrtin saarella. Katanpään linnake rakennettiin 1910-luvulla tsaari Nikolai II:n hallitus-kaudella. 1930-luvulla linnakkeella toimi myös vara vankila. Talvisodan syttyessä vangit siirrettiin Turun Keskusvankilaan ja linnake jäi koko-naisuudessaan Puolustusvoimien käyttöön Linnakkeen rakenteet ja ra-kennelmat on suojeltu muinaismuistolain nojalla, mm. mukulakivitie ja puinen vesitorni. Saarella on monipuolinen saaristoluonto luontopolkui-neen.

Matkaohjelma

Lähtö klo 08.45 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo Uuteenkaupunkiin. Täällä siirrytään aidon tunnelman ja historiallisen tee-man purjelaivaan, brigantiini Mary-Anniin. Kahden tunnin merimatkan jälkeen saavutaan Katanpään linna-kesaarelle. Menomatkalla nau titaan

lohikeitosta ja paluumatkalla kahvitar-joilusta. Opastetulla saarikierroksella tutustutaan saaren historiaan, raken-nuksiin sekä ainutlaatuiseen luontoon. Turkuun palataan noin klo 20.00. Mat-kalle sään mukainen vaatetus.

Matkan hinta:jäsenet 88 euroaei-jäsenet 105 euroa

Hintaan sisältyy:* linja-autokuljetukset ohjelman mukaan* MaryAnn -risteily* lohikeittolounas ja kahvitarjoilu* linnakesaaren oppaan palvelut* matkanjohtajan palvelut

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:Matkari Oy puh. (02) 2657 913

Matkanjohtaja:Anu Salminen

Page 44: Jäsentiedote 2015

44

Kesämatkat

Matkaohjelma

Perjantai 31.07.2015Lähtö klo 07.30 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo Forssan kautta Hämeen linnaan, jos-sa aamupäiväkahvit Cafe Laurellissa sekä tutustuminen Sibeliuksen synty-mäkotiin. Hä meenlinnasta ajo Lahden ja Heinolan kautta Hirvensalmelle ruokailemaan ”Vain elä mää” -sarjan kuvauspaikkana olevaan Satulinnaan. Ruokailun jälkeen ajo Sa vonlin naan, jossa majoi tutaan kahdeksi yöksi Ho-telli Pietari Kylliäiseen. Klo 19.00 seu-rataan Ola vinlin nassa Tosca -ooppe raa.

Matkan hinta:jäsenet 855 euroaei-jäsenet 872 euroaLisämaksu yhden hengen huoneesta 101 euroa.

Hintaan sisältyy:* linja-autokuljetukset ohjelman mukaan* kahden yön majoitus Hotelli Pietari Kylliäisessä 2 hengen huoneessa* 2 aamiaista, kahvitarjoilu, 2 lounasta ja illallinen* Toscan ja La Traviatan -oop-

peroiden A-katsomon liput* Camilla Nylundin konsertin

lippu* sisäänpääsymaksut ja opas-

tukset ohjelman mukaan* matkanjohtaja palvelut

Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Matkari Oy puh. (02) 2657 913

Matkanjohtaja:Ulla Halsas

SAVONLINNAN OOPPERAJUHLAT 31.07. – 02.08.2015

Savonlinnan Oopperajuhlat ovat yksi Suomen kulttuurielämän valovoi-maisimmista ja kan sainvälisesti merkittävimmistä tapahtumista. Kor-kealaatuinen oopperaesitys romanttisen, keskiaikaisen linnan pihalla on ainutkertainen ja unohtumaton elämys. Ensimmäisenä iltana seurataan Giacomo Puccinin Tosca -oopperaa. Tosca on oopperakirjallisuuden yksi suosi tuimpia ja rakastetuimpia teoksia. Menestyksen salaisuutena ovat Puccinin vahvan dramaat tiset ja toisaalta lyyrisen kauniit teemat, jotka kantavat väkevää draamaa ensisäveleistä lop puhuipennukseen. Toisena iltapäivänä seurataan Savonlinnan Oopperajuhlaorkesterin Giu-seppe Verdin La Traviataa, jonka samppanjan lailla kuplivat koloratuu-rit ja melodiakaaret seuraavat toinen toisiaan säihkyvänä helminauhana hemmotellen kuulijansa aina uudelleen ja uudelleen. Toscan ja La Tra-viatan esityksissä mukana Savonlinnan Oopperajuhlaorkesteri sekä Oop-perajuhlakuoro.

Esityskieli italia ja tekstitys suomeksi ja englanniksi. Oopperan kesto 2 tuntia 45 minuuttia vä liajan kanssa.

Lauantai 01.08.2015Aamiainen majoitushotellissa. Tämä päivä vietetään rauhallisemmissa mer-keissä. Aamiaisen jäl keen vapaata aikaa käydä torilla tai nauttia ooppe-rakaupungin tunnelmasta. Klo 14.00 seu rataan Olavinlinnassa La Traviata -oopperaa. Esityskieli italia ja teksti-tys suomeksi ja englan niksi. Esityk sen kesto 3 tuntia 15 minuuttia kahden

Page 45: Jäsentiedote 2015

45

Kesämatkat

väliajan kanssa. Esityksen jälkeen siir-rytään ra vintola Lin nakrouviin, jossa nautitaan kolmen ruokalajin illallinen.

Sunnuntai 02.08.2015Aamiainen majoitushotellissa. Aamu-päivällä ajo Punkaharjulle tutustumaan Johanna Oraksen Tai dekartanoon. Tutustumisen jälkeen ajo Rantasal-melle ruokailemaan luonnonkauniissa ympäristössä sijaitsevaan Kartanoho-telli Ruusuhoviin. Ruokailun jälkeen

ajo Juvalle. Klo 15.00 seurataan Juvan kirkossa Joroisten Musiikkipäivien Si-belius -juhlakonsertissa sopraano, ka-marilaulaja Ca milla Nylundin esitystä, säestäjänä pianisti Helmut Deutsch. Camilla Nylund on tehnyt mitta van kansainvälisen uran. Helmut Deutsch on itävaltalainen huippupianisti, joka on erikoistunut kamari- ja laulumu-siikkiin. Konsertin jälkeen ajo Lahden, Riihimäen ja Forssan kautta Turkuun, jonne saa vutaan noin klo 22.00.

Hotelli Pietari Kylliäinen:Olavinkatu 15, Savonlinnapuh. 015-51830www.pietarikylliainen.fiSijaitsee pääkadun varrella lä-hellä Olavinlinnaa. Viihtyisät ja ilmastoidut hotellihuoneet ja kodikas ruokaravintola.

Page 46: Jäsentiedote 2015

46

Kesämatkat

Matkaohjelma

Lauantai 08.08.2015Lähtö klo 07.45 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo Turun satamaan, josta Viking Linen M/S Amorella lähtee klo 08.45 Maa-rianhaminaan. Linja-auto on mukana koko mat kan ajan. Buffetruokailu lai-valla. Klo 14.10 laiva saapuu Maari-anhaminaan. Ajo Skarpnåtöön, jossa siirrytään M/S Silvanaan. Tunnin me-rimatkan jälkeen saavutaan Sälskäriin. Opastettu kierros majakkasaarella ja kahvitarjoilu. Skarpnåtöön palataan noin klo 19.30. Ajo Maarianhami-naan, jossa majoitutaan yhdeksi yöksi alkuvuodesta 2015 täysin uudistettuun Hotelli Pommerniin.

Matkan hinta: jäsenet 315 euroaei-jäsenet 332 euroaLisämaksu yhden hengenhuoneesta 62 euroa.

Hintaan sisältyy:* linja-autokuljetukset ohjelman mukaan* laivamatkat Turku-Maarian-

hamina-Turku Viking Linen aluksilla kansipaikoin

* yhden yön majoitus Hotelli Pommernissa 2 hengen huoneessa* aamiainen, 2 buffet -ruokai-

lua ja kahvitarjoilu* retki Sälskärin majakalle* sisäänpääsymaksut ja opastukset ohjelman mu-

kaan* matkanjohtajan palvelut

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:Matkari Oy puh. (02) 2657 913Ilmoittautuessa tulee kertoa syntymäaika.

Matkanjohtaja:Telle Tuominen

MAJAKKASAARI SÄLSKÄRAHVENANMAALLA08. – 09.08.2015

Sälskärin majakka sijaitsee Ahvenanmaan pohjoisosassa Hammarlandin kunnan alueella. Axel Hampus Dahlströmin suunnittelema majakka ra-kennettiin Sälskärin saarelle vuonna 1868. Sälskärissä oli samaan aikaan kaksi majakanvartijaa ja majakkamestari. Majakanvarti joilla oli yhtei-nen talo ja majakkamestarilla oma talo, jotka purettiin automa tisoinnin yhtey dessä vuonna 1949. Nykyisin saarella on kaksi rakennusta, joiden väitetään olevan peräisin 1700-luvulta.

Hotelli Pommern:Norragatan 8-10 A, Maarianhaminapuh. 018-15555www.alandhotels.fiHotellissa 95 korkeatasoista, täysin uudistettua huonetta. Huoneiden sisustuksessa yh-distyvät mo dernin tyylikäs toiminnallisuus ja viihtyisyys. Hotellissa ravintola ja viini-baari. Huoneissa TV, maksu-ton langaton internet -yhte-ys, suihku, WC, ilmastointi ja hiustenkuivain.

Sunnuntai 09.08.2015Aamiainen hotellissa. Aamupäivällä va-paata aikaa. Ennen laivan lähtöä tutus-tutaan Merenkulkumuseoon ja Pom-mernin museolaivaan. Klo 14.25 M/S Viking Grace lähtee Maarianhaminasta Tur kuun. Buffetruokailu laivalla. Klo 19.50 saavutaan Turun satamaan, josta kuljetus Ortodoksisen kirkon luo.Majakalle säävaraus. Ahvenanmaa on punkkialuetta. Majakalle kan-nattaa pukeutua pitkä lahkeisiin vaaleisiin housuihin, pitkähihai-seen paitaan ja pitkävartisiin saap-paisiin. Matkalle mukaan henki-löllisyystodistus. Suosittelemme matkavakuutusta.

Page 47: Jäsentiedote 2015

47

Matkaohjelma

KesämatkatÖRÖ – SAARISTOMEREN LINNAKESAARI LAUANTAINA 22.08.2015

Turunmaan saaristossa sijaitseva Örön linnakesaari on Suomen eteläi-simpiä saariryhmiä. Örö on tunnettu sotahistoriastaan. Saarella sijaitsee mm. hyvin säilynyt Venäjän vallan aikai nen kasarmialue. Saari on myös luonnon puolesta ainutlaatuinen paikka. Puolustusvoimien toiminta am-pumaratoineen ja helikopterikenttineen on tahattomasti luonut monille kasvi- ja hyönteislajeille ihanteelliset kasvuolosuhteet. Kuivat, avoimet kasvupaikat ylläpitävät omaa kasvilajistoaan, joka puolestaan tarjoaa elinympäristöjä monille hyönteisille.

Lähtö klo 09.00 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo Kasnäsiin, jossa siirry tään aluksella 45 minuutin venematkan päähän Örön linnakesaarelle. Saarella vietetään

kolme tun tia, joi den aikana kuullaan saaren historiaa, nautitaan lounas ja munkkikahvit. Takaisin Turkuun pa-lataan noin klo 18.00. Matkalle sään mukainen vaatetus.

Matkan hinta:jäsenet 87 euroaei-jäsenet 104 euroa

Hintaan sisältyy:* linja-automatkat ohjelman mukaan* merimatkat Kasnäs-Örö-Kasnäs* lounas ja kahvitarjoilu* paikallisoppaan palvelut Örön saarella* matkanjohtajan palvelut

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:Matkari Oy puh. (02) 2657 913

Matkanjohtaja:Jouni Elomaa

Page 48: Jäsentiedote 2015

48

Kesämatkat

Lähtö klo 09.00 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo Tuusulanjärven rannalle Villa Kok-koseen, jossa osallistutaan musiikilli-selle taiteilijakierrokselle. Kierroksen jälkeen ajo Tuusulan Gustavelundiin

Matkaohjelma

Arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema Villa Kokkonen valmistui Tuu-sulanjärven länsiran nalle vuonna 1969 akateemikko, säveltäjä Joonas Kokkosen kodiksi. Kallioiselle rinnetontille Kokkosen flyygelin ympäril-le rakentunut metsän ympäröimä puutalo on kansainvälisesti yksi vai-kuttavimpia ja tunnetuimpia Aallon suunnittelemia yksityistaloja. Tällä matkalla osallistu taan taiteilijakodin talon isäntäparin opastamana taitei-lijakotikierrokselle, joka huipentuu isäntäparin, pianisti Elina Viitailan ja oopperalaulaja Antti A. Pesosen, musiikkiesi tykseen. Esitys koostuu mm. Jean Sibeliuksen sävellyksistä. Taiteilija Akseli Gallen-Kallelan syn-tymän 150-vuotisjuhlavuoden merkeissä tutustutaan paluumatkalla hä-nen ateljeekotiinsa, Tarvaspäähän.

TAITEILIJAKOTI VILLA KOKKONEN ”SANOIN JA SÄVELIN” SUNNUNTAINA 30.08.2015

Matkan hinta:jäsenet 90 euroaei-jäsenet 107 euroa

Hintaan sisältyy:* linja-autokuljetukset ohjelman mukaan* taiteilijakotikierros Villa Kokkosessa* ruokailu* sisäänpääsymaksut ja opastukset ohjelman mukaan* matkanjohtajan palvelut

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:Matkari Oy puh. (02) 2657 913

Matkanjohtaja:Telle Tuominen

ruokailemaan. Tuusulasta matka jat-kuu Espooseen Akseli Gallen-Kalle-lan suunnittelemaan ateljeerakennus Tarvaspäähän, johon tutustuminen. Paluu Turkuun noin klo 19.30.

Page 49: Jäsentiedote 2015

49

Matkaohjelma

SOILE ISOKOSKI JA MARTIN KATZ POHJOLAN TUULIA HÄMEENLINNASSA LAUANTAINA 12.09.2015

Pohjolan tuulia tuo ensi kertaa konserttilavalle yhteen meillä ja maailmal-la rakastetun oop pera- ja lied -laulaja Soile Isokosken ja maailman huip-pupianisteihin kuuluvan amerikkalai sen Martin Katzin. 150-juhlavuoden Sibelius on konsertin keskiössä, mutta ohjel massa ristiin valotetaan aika-kautta ja säveltäjien vaikutusta toisiinsa.

Lähtö klo 15.45 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo Hämeen linnaan, jossa klo 18.30 seu-rataan oopperalaulaja Soile Isokosken ja pianisti Martin Katzin kon sert tia

Verkatehtaan Vanaja-salissa. Väliajalla kahvitarjoilu. Konsertin jälkeen paluu Turkuun, jonne saavutaan noin klo 23.00.

SyysmatkatMatkan hinta:jäsenet 102 euroaei-jäsenet 119 euroa

Hintaan sisältyy:* linja-autokuljetus ohjelman mukaan* konsertin lippu* väliajan kahvitarjoilu* matkanjohtajan palvelut

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:Matkari Oy puh. (02) 2657 913

Matkanjohtaja:Maija Parmanen

Page 50: Jäsentiedote 2015

50

Syysmatkat

Matkaohjelma

Tiistai 15.09.2015Lähtö klo 03.00 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo Helsinki-Vantaan lento asemalle, josta Lufthansan lento LH2467 Münche-niin lähtee klo 06.35. Lento saapuu klo 08.10 Müncheniin, josta jatketaan klo 09.10 Air Dolomitin lennolla EN8218 Italian Bariin. Klo 10.55 lento saapuu Bariin. Lounas, jonka jälkeen majoit-tuminen kahdeksi yöksi keskustassa sijaitsevaan neljän täh den Palace -ho-telliin Illansuussa tutustutaan kaupun-kiin kävelykierroksella.

Matkan hinta:jäsenet 1560 euroaei-jäsenet 1585 euroaLisämaksu yhden hengen huoneesta 240 euroa.

Hintaan sisältyy:* linja-autokuljetukset Turku-Helsinki-Vantaa-Turku* lentomatkat Lufthansan reit-

tilennoilla Helsinki-München ja Napoli-München-Helsinki

* lentomatka Air Dolomitin reittilennolla München-Bari* linja-autokuljetukset kohteissa

ohjelman mukaan* 2 yön majoitus Palace Hotel´ssa 2 hengen Superior -huoneessa* 3 yön majoitus Grand Hotel Florassa 2 hengen Standard -huoneessa* 5 aamiaista, 2 lounasta ja 3 illallista* sisäänpääsymaksut ja opastukset ohjelman mukaan* paikallisoppaan palvelut* matkanjohtajan palvelut

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:Matkari Oy puh. (02) 2657 913

Matkanjohtaja:Ulla Halsas

KAPPALE KAUNEINTA ITALIAA APULIAN MAAKUNTA JA IKI-IHANA SORRENTO15. – 20.9.2015

Italian saappaan korko eli Apulian maakunta rajoittuu syvänsiniseen Ad-rianmereen Italian itärannikolla. Se tarjoaa vierailijoilleen värikästä histo-riaa, upeita maisemia, kansanperin nettä sekä erinomaisia makuelämyk-siä. Matkan aikana majoitutaan Barin ran takaupunkiin, josta tehdään retki Alberobelloon. Kaupunki on tunnettu jännittävistä trullitaloistaan, jotka ovat UNESCOn maailmanperintökohde. Matkan toisena koh teena on Sor rento, joka on tun nettu monista lauluistaan sekä appelsiini- ja sit-ruunatarhoista. Sorrentosta tehdään retki korun kauniille Caprin saarelle ja huikaisevalle Amalfin rannikolle.

Keskiviikko 16.09.2015 Aamiainen hotellissa. Aamiaisen jälkeen ajo UNESCOn maailmanperintökohtee-seen, Alberobellon pikkukaupunkiin. Kaupunki on tunnettu trulleista eli ra-kennuksista, jotka ovat hohtavan valkei-ta, kivikattoisia ja pyöreitä pikkutaloja. Talot ovat usein yhteydessä toisiinsa. Albe robellon kävelykier ros kulkee ”Aia Piccola” ja Rione Monti” -korttelei den kautta. Näiden katujen varsilta löytyvät pik kuputiikit. Itse kaupungin pääkirk-kokin Sant Antonio on suurehko trulli. Ilta päivällä palataan ma joitushotelliin. Illallinen hotellissa. Päivän ajomatka noin 110 km.

Page 51: Jäsentiedote 2015

51

Syysmatkat

Torstai 17.09.2015Aamiainen hotellissa. Hotellihuonei-den luovutuksen jälkeen lähdetään sisämaahan Castel del Mon ten linnal-le. Linna kohoaa oliivilehtojen kes-kellä noin 500 metriä kukkulan laella Murgen seudulla. Huomattavin nor-mannikuningas Fredrik II rakennutti linnan 1200-luvulla. Linna on ollut UNES COn suojelukohteena vuodesta 1996 lähtien. Rakennus on kahdeksan-kulmainen, säännöl linen muodoiltaan ja sieltä löytyy merkkejä erilaisista sym-boleista, jotka viittaavat temp peliher-roihin ja Graalin maljaan. Castel del Montesta jatketaan Sorrentoon. Lou-nastauko matkalla. Sorrentossa ma-joitutaan kol meksi yöksi keskustan lä-hellä sijaitsevaan neljän tähden Grand Hotel Floraan. Illalla tutustutaan kau-punkiin kävelykierroksella. Päivän ajo-matka noin 330 km.

Perjantai 18.09.2015Aamiainen hotellissa. Aamiaisen jäl-keen kävellään satamaan, josta siir-rytään kantosiipialuksella Caprin saarelle, jonka ruotsalainen kirjailija-lääkäri-humanisti Axel Munthe oli va-linnut asuinpai kakseen. Tutustutaan Munthen huvi laan, Villa San Miche-leen, jossa Munthe kirjoitti kymmenille kielille käännetyn kirjansa ”Huvila me-ren rannalla”. Itse Caprin pääkaupunki on tulvillaan mitä hienoimpia liikkeitä. Kä velykierroksella näköalapaikalle voi

Matkalle mukaan ehjä voi-massaoleva ulkomaanpassi tai virallinen voimassaole-va EU-henki lökortti, josta ilmenevät myöntämis- ja voimassaolopäivät. Matka-vakuutus, johon sisältyvät myös matkatavaravakuutus sekä riittävän kattava peruu-tusturvavakuutus oman, lä-hiomaisen tai matkatoverin vakavan sairastumisen tai kuoleman varalta, on syytä tehdä heti matkava rauk-sen tekemisen jälkeen sekä huolehtia perusrokotusten voimassaolosta ja tarvittaes-sa MPR-rokotuksesta. Va-luutaksi euroja.

Hotellit:Palace Hotel****Via Lombardi 13, 70122 Baripuh. +39 080 521 6551www.palacehotelbari.itHotelli sijaitsee Barin keskeisel-lä alueella, historiallisessa kes-kustassa. Elegantti hotelli, jossa eri teemalla sisustettuja huo-neita 197. Hotellissa baari, TV-huone ja kokoustilat. Ravintola ”Murat” sijaitsee katolla, josta avautuvat upeat näköalat van-haan kaupunkiin ja merelle. Huoneissa suihku, WC, ilmas-tointi, parveke, tallelokero, mi-nibaari ja yhdistetty Wi-Fi.

Grand Hotel Flora****Corso Italia 248, 80067 Sorrentopuh. +39 081 878 2520www.grandhotelflora.comHotelli sijaitsee Sorrenton pää-kadun varrella Piazza Tasson lähellä. Hotellissa 130 huo-netta, hissi, oleskelutilat, baa-ri, ravintola kattoterassilla ja puutarha, jossa ulkouima-allas. Huoneissa suihku, WC, ilmas-tointi, hiustenkuivaaja, tallelo-kero ja minibaari.

ikuistaa kameraan saaren symbolin, merestä nousevat kivijär käleet eli Fa-raglioni di Caprin. Iltapäivällä paluu kantosii pialuksella Sorrenton satamaan ja majoitushotelliin. Illallinen hotellis-sa. Aikaa jää myös omatoimi seen tu-tustumiseen Sorrentoon.

Lauantai 19.09.2015Aamiainen hotellissa. Aamiaisen jäl-keen lähdetään linja-autolla henkeäsal-paavia maisemia ihaillen Amalfin ran-nikolle. Valokuvaustauko Positanossa. Amalfi oli aikoinaan tärkeä meritasa-valta ja kil paili Välimeren herruudes-ta mm. Genovan, Pisan ja Venetsian kanssa. Amalfissa kävelykierros, vierai-lu tuo miokirkossa sekä Villa Rufolon puutarhassa, jossa säveltäjä Richard Wagner viihtyi ja loi Parsifalin oop-peransa. Paluumatka Sorrentoon teh-dään risteillen ihaillen maisemia merel-tä käsin. Illallinen majoitushotellissa.

Sunnuntai 20.09.2015Aamiainen hotellissa. Aamiaisen jäl-keen ajo Napolin lentoasemalle, josta Lufthansan lento LH 1927 lähtee klo 12.00 Müncheniin. Klo 13.45 saa-vutaan Müncheniin. Täältä jatketaan Lufthansan lennolla LH 2464 Helsin-kiin klo 15.10. Helsinkiin saavutaan klo 18.35. Kuljetus Turkuun, jonne saavutaan noin klo 21.00.

Page 52: Jäsentiedote 2015

52

Syysmatkat

Matkaohjelma

Maanantai 21.09.2015Lähtö klo 07.45 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo Tampereelle, jossa nau titaan aamupäi-väkahvit sekä tutustutaan maailman ensimmäiseen vakoilun erikoismuse-oon, Vakoi lumuseoon. Vakoilulla on ollut valtava merkitys keskeisillä yh-teiskuntaelämän alueilla: politiikassa, taloudessa, sodankäynnissä, yritysten ja aatteiden välisessä kilpailussa. Vakoi-lun parissa yksittäinen henkilö tai tek-ninen väline on kyennyt muuttamaan kehityskulkuja ja kokonaista maailmaa jopa enemmän kuin viralliset hallituk-set. Tampereelta matka jatkuu kau-niiden maisemien halki Säynätsaloon, jossa ruokailutauko Juhlatalo Juurikka-

RUSKAMATKA ITÄ-SUOMEEN JA ITÄNAAPURIIN 21. – 26.09.2015

Aiemmat ruskamatkamme ovat suuntautuneet pohjoisosiin Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Tänä vuonna kohteina ovat Itä-Suomen alueet sekä itänaapurin Soh janankoski ja Pääjärvi. Muita tutustumiskohteita ovat Tampereella Vakoilumuseo, Kuopiossa Ortodoksinen kirkko, Tai-valkoskella Päätalo-keskus, Jokijärvellä Kalle Päätalon lapsuudenkoti ja Artjärvellä Töyrylän kartano.

Matkan hinta:jäsenet 845 euroaei-jäsenet 870 euroaLisämaksu yhden hengen huoneesta 176 euroa.

Hintaan sisältyy:* linja-autokuljetukset ohjelman mukaan* 5 yön majoitus ohjelmassa

mainituissa hotelleissa 2 hengen huoneessa* 5 aamiaista, 4 kahvitarjoilua,

teetarjoilu, 5 lounasta, päivällinen, 2 iltapalaa ja makkaranpaisto* päiväretki Venäjälle* Venäjän päivämatkan viisumi* sisäänpääsymaksut ja opastukset ohjelman mukaan* paikallisoppaan palvelut Venäjän retkellä * matkanjohtajan palvelut

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:Matkari Oy puh. (02) 2657 913

Matkanjohtaja:Ralf Löfström

Venäjän päivämatkaa varten tarvitaan viisumi, jonka ha-kemusta varten toimitettava Matka riin 15.08.2015 men-nessä: matkavakuutustodis-tus matkan ajalle, kopio pas-sin kuvasivusta, värillinen tai mustavalkoinen passikuva sekä henkilötiedot, osoite, puhelinnumero ja työ paikka ja sen osoite. Matkalle mu-kaan ehjä ulkomaanpassi, jonka tulee olla voimassa vie-lä kuusi (6) kuukautta mat-kan jälkeen. Suosittelemme matkavakuutuksen tekemis-tä jo tässä vaiheessa sekä huolehtimaan perusrokotus-ten voimassaolosta.

saaressa. Säynätsalosta jatketaan Kuo-pioon kylpylähotelli Rau halahteen, jonne majoitutaan yhdeksi yöksi.

Tiistai 22.09.2015Aamiainen kylpylähotellissa. Aamiai-sen jälkeen tutustutaan Pyhän Niko-laeuksen katedraaliin, Kuo pion orto-doksisen seurakunnan sekä samalla Karjalan hiippakunnan pääkirkkoon. Kuopiosta jatketaan Kajaaniin. Ruo-kailu Kajaaninjoen rannalla funkkis-tyylisessä ravintola Siriuksessa. Ruo-kailun jälkeen ajo Rukatunturille, jossa majoitutaan kolmeksi yöksi uuteen, korkeatasoiseen RukaVillage -hotellin saunallisiin huoneisiin.

Page 53: Jäsentiedote 2015

53

SyysmatkatKeskiviikko 23.09.2015Aamiainen majoitushotellissa. Aa-mupäivällä tutustutaan Rukaan ja sen ympäristöön; ajetaan linja-au tolla Juu-maan, jossa pientä karhunkierros -reit-tiä kävellään Myllykoskelle ihailemaan upeita mai semia. Maasto on helppo-kulkuista. Retkellä paistetaan makka-raa ja nautitaan nuotiopannukahvit. Iltapäivällä paluu majoitushotelliin, jossa aikaa nauttia alueen eri palveluis-ta. Päivällinen majoitus hotel lissa.

Torstai 24.09.2015Aamiainen majoitushotellissa. Klo 07.00 lähdetään Kuusamon kaut-ta Suoperän raja-asemalle. Ra-jamuodollisuuksien jälkeen matka jatkuu kohti Kananaisen kylää, johon tutustuminen. Täältä jatke taan Sohja-nankoskelle, jossa seurataan mummo-jen laulua ja tanssiesityksiä, nautitaan lounaasta ja teehetkestä. Kiertoajelul-la tutustutaan kylään ja sotahistori-alliseen museoon. Sohjanankoskelta pa lataan takaisin Pääjärvelle, jossa mahdollisuus tehdä ostoksia torilla ja kaupoissa. Noin klo 20.00 palataan majoitushotelliin. Iltapala majoitusho-tellissa.

Perjantai 25.09.2015Aamiainen majoitushotellissa. Aami-aisen jälkeen ajo Taivalkoskelle, jos-sa tutustutaan Päätalo-kes kuk sessa professori, kirjailija Kalle Päätalon näköistyöhuoneeseen sekä hänen elä-mästään kertovaan näyttelyyn aiheena sodanjälkeinen jälleenrakennusaika.

Tutustumisen jälkeen ajo Jokijärvelle Kalle Päätalon lapsuuden kotiin, Kal-lioniemi-museoon. Museossa on esillä alkuperäisiä huo ne kaluja, tarve-esinei-tä ja työkaluja. Museon pihapiirissä ovat asuinrakennuksen lisäksi navet-ta, ranta-aitta ja savusauna. Rantatör-mällä seisoo Veikko Haukkavaaran teräksinen teos, ”Uneutettu vonka-mies”, joka on kunnianosoitus met-sätyömiehille. Kallioniemessä vieraat voivat aistia, mil laista elä mänmeno oli 1920-1930-luvuilla Koillismaan selko-sissa. Kahvitarjoilu Kallioniemessä. Jokijärveltä jatketaan Suomussalmelle. Matkalla nähdään ”Hiljaisen kansan” tuhatkunta turve päistä hahmoa, jotka ovat seisoneet kesästä 1994 paikoil-laan Käpylän pellolla. Suomussalmella lounas ravintola Kultaisessa Kukossa, joka on vuodesta 1993 tarjonnut ”Rak-kaudesta hy vään ruokaan” -annoksia. Suomussalmelta jatketaan Nurmek-seen Break Sokos Hotel Bomban kyl-pylähotelliin, jonne majoitutaan yh-deksi yöksi. Iltapala 300 metrin päässä sijaitsevassa päära vintola Bombassa.

Lauantai 26.09.2015Aamiainen majoitushotellissa. Aami-aisen jälkeen lähdetään kohti Turkua. Mikkelissä pysähdytään Tertin karta-nossa, jossa nautitaan kartanon emän-nän Edlan valmistamasta ateriasta. Mikkelistä matka jatkuu Artjärvelle Töyrylän kartanoon, johon tutustu-taan kahvitarjoilun kera. Artjärveltä ajo Turkuun, jonne saavutaan noin klo 21.00.

Hotellit:Kylpylähotelli RauhalinnaKatiskaniementie 8 70700 Kuopiopuh. 030 6083100www.rauhalahti.fiKylpylähotelli sijaitsee kauniilla paikalla Kallaveden rannalla, viiden kilometrin päässä Kuo-piosta. Hotellissa ravintola ja kylpylä- ja kuntosaliosastot. Huoneet ovat saaneet uuden raikkaan ilmeen vuonna 2014. Huoneissa suihku, WC, TV, radio, puhelin, hiustenkuivaaja, kylpytakit ja minibaari.

Hotel RukaVillageRukankyläntie 693825 Rukatunturipuh. 08 8600 300www.ruka.fiHotelli sijaitsee Rukan kävely-kylässä Länsi-Rukalla. Hotel-lissa ravintola ja alueella mm. kauppoja, kahviloita ja ravin-toloita. Huoneissa suihku, WC, sauna, TV, radio, puhelin, hius-tenkuivaaja.

Break Sokos Hotel BombaTuulentie 1075500 Nurmespuh. 010 783 0450www.sokoshotels.fiSijaitsee Pielisen rannalla, 2,5 kilometrin päässä Nurmeksen keskustasta. Huoneita 127, joissa suihku, WC, TV, puhelin, minibaari, kuivauskaappi ja in-ternet -yhteys.

Page 54: Jäsentiedote 2015

54

Talvimatkat

Matkaohjelma

Matkan hinta:jäsenet 34 euroaei-jäsenet 51 euroa

Hintaan sisältyy:* linja-autokuljetukset * kahvitarjoilu * jouluinen riisipuuro* matkanjohtajan palvelu

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:Matkari Oy puh. (02) 2657 913

Matkanjohtaja:Maija Parmanen

KUSTAVIN TUNNELMALLINEN JOULUKYLÄ LAUANTAINA 28.11.2015Tee jouluostokset rauhassa, nauti riisipuurosta hämyisessä hirsikahvilas-sa, hiljenny jou lunodotukseen talvisessa saaristossa – tätä kaikkea tarjoaa tunnelmallinen Joulukylä käsityö pajoineen Kustavissa.

Lähtö klo 09.30 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo Kustaviin, jossa aikaa tehdä kiireettö-mästi joulupukin konttiin lahjaostok-sia: tekstiilejä, puutuotteita, pehmoisia

lahjoja, kynt tilöitä, lyhtyjä, kosmetiik-kaa. Ostosten lomassa nautitaan jou-luisesta riisipuurosta munkkikah vien kera. Turkuun palataan noin klo 15.00.

Page 55: Jäsentiedote 2015

55

Talvimatkat

Keskiviikko 23.12.2015Lähtö klo 07.45 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo Salon ja Porvoon kautta Artjärvelle, Töyrylän kartanoon, jossa nautitaan seisovan pöydän antimista ja tutustu-taan kartanoon. Artjärveltä jatke taan Nurmekseen, jonne saavutaan illan-suussa. Majoittuminen kolmeksi yöksi Break Sokos Hotel Bomban kylpylä-hotelliin. Illan ohjelmassa tervetuloti-laisuus ja illallinen.

Jouluaatto, torstai 24.12.2015Päivän ohjelmassa mm. aamiainen, kuusenhakuretki, puurolounas, joulu-sauna, ohjelmallinen illalli nen ja tietys-ti Joulupukin vierailu.

Joulupäivä, perjantai 25.12.2015Päivän ohjelmassa mm. aamiainen, joulukirkko, ulkoilua, ehtoopalvelus ja illallinen.

Tapaninpäivä, lauantai 26.12.2015Aamiaisen jälkeen lähdetään koti-matkalle. Ajo Mikkeliin Tertin karta-noon, jossa vieraiden kestitsemisellä on pitkät perinteet. Täällä nautitaan Edla-emännän tekemästä lounaasta. Kartanon keittiö loihtii itse tuotetus-ta lähiruoasta kansainvälisen tason elämyksiä. Joulupuotikin on avoinna. Mikkelistä ajo Lahden, Riihimäen ja Forssan kautta Turkuun, jonne saavu-taan noin klo 19.30.

Matkan hinta:jäsenet 550 euroaei-jäsenet 567 euroaLisämaksu yhden hengen huoneesta 55 euroa.

Hintaan sisältyy:* linja-autokuljetukset ohjelman mukaan* 3 yön majoitus Break Sokos Hotel Bombassa

2 hengen huoneessa* 3 aamiaista, 3 lounasta ja 3 illallista* joulunvieton ohjelma* matkanjohtajan palvelut

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:Matkari Oy puh. (02) 2657 913

Matkanjohtaja:Tiina Oittinen

Break Sokos Hotel Bomba:Tuulentie 10, 75500 Nurmespuh. 010 783 0450www.sokoshotels.fiSijaitsee Pielisen rannalla, 2,5 kilometrin päässä Nurmeksen keskustasta. Huoneita 127, joissa suihku, WC, TV, puhe-lin, minibaari, kuivauskaappi ja internet -yhteys.

Matkaohjelma

JOULU PIELISEN RANNALLA NURMEKSESSA BREAK SOKOS HOTEL BOMBASSA 23. – 26.12.2015

Break Sokos Hotel Bomba on yksi Suomen monipuolisimpia matkailu-keskuksia, joka tarjoaa tunnelmallisen ja rauhallisen joulun luonnon kes-kellä. Herkkuja tarjoava noutopöytä, joului set ohjelmatuokiot karjalai-sessa ympäristössä ja kylpylän hellivät poreet, niistä on perintei nen joulu tehty Break Sokos Hotel Bomballa.

Page 56: Jäsentiedote 2015

56

Talvimatkat

Matkahuumoria nostattaa tuttu turkulainen radiopersoona Markku ”Förin Äijä” Heikkilä

Joulunaikaa New Yorkissa ei voi sanoin kuvailla, se on koettava itse. Kau-punki on koristeltu lukemattomilla valoilla ja kauniilla koristeilla. Tällä matkalla vietetään joulu New Yorkissa ja majoitutaan ydinkeskus tassa si-jaitsevaan neljän tähden Sanctuary Hotel New Yorkiin, käve lymatkan pää-hän monista nähtävyyksistä. Joulukuussa lämpötila New Yorkissa vaihte-lee keskimäärin -1 asteesta +6 asteeseen. Uusi vuosi otetaan vastaan Royal Caribbeanin huhti kuussa 2015 valmistuvassa Anthem of the Seas -luksus-risteilijällä. Risteily alkaa Cape Liber tyn satamasta New Jerseystä, puolen tunnin ajomatkan päässä New Yorkista. Risteilyllä ma joitutaan parvek-keellisiin hytteihin seitse mäksi yöksi ja nautitaan laivayhtiön ja Matkari Oy:n järjestämistä ohjelmista. Risteilyn aikana pysähdytään Flori dassa ja Bahamalla, joissa sää vaihtelee keskimäärin +20 asteesta +28 asteeseen.

Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen riennoissa vuosi-kausia mukana ollut Heikkilä viihdyttää, hauskut taa ja herättää välillä ajatuksiakin Anthem of the Seasil-la pidettävissä yhteisissä ohjelmahet kissä. Hän vetää muun muassa hauskan Matkavisan ja Förin Äijän huumorishow´n, joka lupaa naurulihaksille töitä.

Matkan hinta:jäsenet 3925 euroaei-jäsenet 3975 euroaLisämaksu yhden hengen huoneesta 425 euroa. Risteilyn yhden hengen hytin lisämaksu selviää huhtikuussa 2015.

Hintaan sisältyy:* linja-autokuljetukset Turku-

Helsinki-Vantaa-Turku* lentomatkat Finnairin reittilennoilla Helsinki- New York-Helsinki* linja-autokuljetukset kohteissa ohjelman mukaan* 4 yön majoitus Sanctuary Hotel New Yorkissa 2 hengen Superior -huoneessa* 4 buffetaamiaista Sanctuary

Hotel New Yorkissa * lounas ja 2 juhlaillallista New Yorkissa* Gospel -tapahtuma Harlemissa* 7 vuorokauden risteily Anthem of the Seas -aluksella D4 -kategorian parvekkeellisessa 2 hengen

hytissä kannella 13* risteilyllä täysihoito * alkoholittomat (mehu, vesi,

kahvi) juomat risteilyllä* risteilyllä ohjelmassa mainitut

retket* sisäänpääsymaksut ohjelman mukaan* paikallisoppaiden palvelut * laivayhtiön järjestämä moni-

puolinen ohjelma* USA:n matkustuslupa (ESTA)* lento- ja satamaverot sekä muut viranomaismaksut* palvelumaksut ja kantajamak-

sut hotellissa ja risteilyllä* juomarahat paikallisoppaille

ja linja-autonkuljettajille* Matkarin matkanjohtajan pal-

velut koko matkan ajan

JOULU NEW YORKISSAUUSI VUOSI RISTEILLEN FLORIDASSA JA BAHAMASAARILLANew York – Port Canaveral – Nassau – Cococay – New York23.12.2015 – 04.01.2016

Page 57: Jäsentiedote 2015

57

Talvimatkat

Matkaohjelma

23.12.2015, keskiviikko klo 10.00 Kuljetus Turku-Hki-Vantaa 23.12.2015, keskiviikko klo 14.10 - 15.55 Lento Hki-New York23. – 27.12.2015 New York27.12.2015, sunnuntai klo 16.00 Alus lähtee Cape Libertystä28.12.2015, maanantai Alus merellä29.12.2015, tiistai klo 13.00 - 23.00 Port Canaveral, Florida30.12.2015, keskiviikko klo 14.00 - 23.59 Nassau, Bahama31.12.2015, torstai klo 08.00 - 17.00 CocoCay, Bahama01.01.2016, perjantai Alus merellä02.01.2016, lauantai Alus merellä03.01.2016, sunnuntai klo 07.00 Alus saapuu Cape Libertyyn 03.01.2016, sunnuntai klo 17.45 Lento New York-Hki04.01.2016, maanantai klo 08.50 Lento saapuu Helsinkiin Kuljetus Turkuun

Risteilyn yksi koho kohta on vierailu Yhdysvaltain Ilmailu- ja avaruus-hallinnon NASA:n Flo ridassa sijaitsevassa avaruuskeskuksessa, joka on perustettu vuonna 1962 ja nimetty presi dentti John F. Kennedyn mukaan. Vierailu Flori dan itärannikolla sijaitsevassa Kennedy Space Centerissä palauttaa elävästi mieleen vuosien takaiset tapahtumat. Bahama on Atlantin valtameressä sijaitseva saarivaltio, joka koostuu noin 700 saaren ketjusta. Asuttuja saaria on 30. Bahama sijaitsee Kuuban ja Flo-ridan välissä ja on kokonais pinta-alal taan noin 14 000 neliökilometriä. Asuk-kaita saarilla noin 300 000. Saarilla käy vuo sittain mil joonia turisteja, joita houkuttelevat lauhkea ilmasto, hienot rannat ja kaunis luonto. Baha malla vieraillaan kahdessa kohteessa: pääkaupunki Nassaussa sekä CocoCayssa.Nassau on historiallinen maamerkki, joka tarjoaa upeita rantoja sekä suuren valikoiman har rastuksia maissa ja merellä. Saari on nykyään itse-näinen, mutta brittiläisen vallan muisto merkkejä on kaikkialla. CocoCay on yksi Bahaman upeista saarista, jonne Royal Ca ribbeanin vieraat pää-sevät yksinoikeudella.

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:Matkari Oy puh. (02) 2657 913

Matkanjohtaja:Ulla Halsas

Ennen matkaa matkustajille lähetetään tarkempaa tietoa matkalle valmistautumiseen.

Sanctuary Hotel New York****132W 47th Street, New York 10036puh. +1 212 234 7000www.sanctuaryhotelnyc.comYlellinen boutique -hotelli, joka sijaitsee yhden korttelin päässä Times Squarelta, kävelymatka te atterialueelle ja useisiin nähtä-vyyksiin. Hotellissa ravintola ja aulabaari. 111 huonetta, jotka sisus tettu lämpimin värisävyin. Huoneissa TV, tallelokero, kyl-pyhuone, suihku, minibaari ja ilmainen WiFi.

Page 58: Jäsentiedote 2015

58

Talvimatkat

Keskiviikko 23.12.2015Lähtö klo 10.00 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo Helsinki-Vantaan lento asemalle, jos-ta Finnairin suora lento AY005 läh-tee New Yorkiin klo 14.10. Lennon kesto 8 tuntia 45 minuuttia. Lennolla tarjotaan lämmin ateria, välipala sekä ruokajuomat. Klo 15.55 lento saapuu John F. Kennedyn lentoasemalle. Kul-jetus Sanctuary Hotel New Yorkiin, jonne majoitutaan nel jäksi yöksi Su-perior -huoneisiin. Loppuilta jätetään lepäämistä varten.

Jouluaatto, torstai 24.12.2015Buffetaamiainen hotellissa. Tämä päi-vä vietetään tutustuen New Yorkiin.

Kiertoajelu suuntautuu kohti keskus-puistoa, Central Parkia, jonka län-sipuolelta ajetaan Harlemiin. Täällä nähdään mm. kuuluisa Apollo-teatteri, kirkkoja ja ihmisvilinää. Harlemista jatketaan itäpuolta pitkin 5th Avenuel-le ohittaen Metropolitanin oopperata-lo ja Guggenheim -museo. Pysähdys Rocke feller Cente rissä, josta matka jatkuu kohti Times Squarea, SOHOn aluetta, Greenwich Villa gea, Tribecaa, Flat Ironia, Union Squarea sekä kii-nalaista kaupunginosaa. Pysähdytään Memorial -muistomerkillä, Ground Zerolla, kunnioittamaan 11.09.2001 World Trade Centerin terrori-iskuissa kuolleiden muistoa. Kierros jatkuu vielä Battery Parkiin, josta näkyy Va-

pauden patsas ja Ellis Is land -saari. Saarella sijaitsi 1892–1954 maahan-muuttajien vastaanottokeskus, jonka läpi miljoonat siirtolaiset saapuivat Yhdysvaltoihin. Paluumatkalla hotel-liin ajetaan itärannikkoa pitkin ohitta-en Yhdistynei den kansakuntien (YK) rakennus. Jouluaaton juhlaillallinen nautitaan lyhyen kävelymatkan päässä sijaitsevassa The View -näköalaravin-tolassa, joka tarjoaa maittavan ruoan lisäksi upeat näkymät kaupungille. Illalli sen yhteydessä nautitaan joulun juomana amerikkalaiseen tapaan mu-natoti sekä ruokajuomana vii niä.

Joulupäivä, perjantai 25.12.2015Buffetaamiainen hotellissa. Joulupäivä Yhdysvalloissa on vapaapäivä työstä ja se on pyhitetty su kulaisten ja ystävien tapaamiseen sekä lahjojen jakamiseen. Tämän vuoksi joulupäivä vietetään rau hallisissa merkeissä ulkoillen kuu-luisassa Central Park -puistossa. Jou-lupäivän juhlaillallinen nau titaan ma-joitushotellista kävelymatkan päässä sijaitsevassa Michael Jordan´s Steak Housessa.

Tapaninpäivä, lauantai 26.12.2015Buffetaamiainen hotellissa. Tämä päivä vietetään tutustumalla Guggen-heim- ja MoMa -museoihin. Solomon

Page 59: Jäsentiedote 2015

59

Talvimatkat

Sunnuntai 27.12.2015Cape Liberty, New Jersey Aamiainen hotellissa. Aamupäivällä lähdetään matkatavaroiden kanssa Har-lemin kaupunginosaan Gospel -tapah-tumaan. Harlemista ajo Cape Liber-tyn satamaan, jossa muodollisuuksien jälkeen siir rytään Anthem of the Seas -alukseen. Majoit tuminen parvekkeelli-siin kannella 13 sijaitseviin kah den hen-gen hytteihin seitsemäksi yöksi. Hytin koko 18,4 neliömetriä ja par vek keen 5,1 neliömetriä. Anthem of the Seas lähtee risteilemään klo 16.00. Yhteinen kokoontuminen laivalla.

Maanantai 28.12.2015, merelläTämä päivä vietetään merellä. Aikaa tutustua alukseen ja nauttia laivayhti-ön tarjoamista palveluista. Yhteinen kokoontuminen laivalla. Förin Äijän humoristinen opintotuokio ”Kum-mottos maailmal pärjätä”.

Tiistai 29.12.2015Port Canaveral, Florida klo 13.00 – 23.00Anthem of the Seas saapuu Port Ca-naveraliin Floridaan klo 13.00. Päivän aikana tehdään noin viisi tuntia kestä-vä mielenkiintoinen retki Kennedyn avaruuskeskukseen. Keskuksessa näh-dään mm. sukkuloiden laukaisualus-ta, useita raketteja, kuten ehkä kaik-kein tunnetuin Saturn V, joka oli en simmäisen kuun pinnalle laskeutu-neen miehitetyn avaruuslennon kanto-raketti. Keskuksen IMAX -teatterissa koetaan Apollo 8, ensimmäisen mie-hitetyn raketin, historiallinen laukaisu kolmiulottei sena. Anthem of the Seas lähtee risteilemään kohti Bahamaa ja Nas sauta klo 23.00.

Radiopersoona Markku Heikkilä tunnetaan kaikkialla Turun seudulla. Markku kuuluu suomalaisen paikallisradiotoiminnan pioneereihin. Hän on valloittanut eetteriä Radio Auran Aaltojen, Radio Sadan, Radio Iskelmän sekä Turun Radion taajuuksilla. Yhdessä työparinsa ja puolisonsa Kaija Väisäsen kanssa Markku riemastutti muun muassa ohjelmasarjassa ”Köyhän talon porsaat”

Markun ”kaksoisveli” on Förin Äijä, pipopäinen stand up -koomikko, joka on naurattanut yleisöä sadoilla keikoilla.

Markun ”Uutissi Turust”radiopakinat muuntuvat vuosittain myös suosituksi kirjaksi, joka on ilmestynyt jo 20 vuoden ajan.

Markku Heikkilä

Markku Anthem of the Sealla

Matkarin joulu/Uuden vuoden retkelle Markku Heikkilä on varautunut sekä huumoriohjelmalla että hiukan asiapitoisemmallakin viihteellä. Hän vetää muun muassa hauskan Matkavisan, jossa on palkintona uunituoreita Uutissi Turust -kirjoja. Förin Äijän huumorishow lupaa naurulihaksille töitä. Matkalaisilla on käytössään ohjelmatuokioita varten laivan viihtyisät kokoustilat.

MARKKU HEIKKILÄRadiopersoona Markku Heik-kilä tunnetaan erityisesti Turun seudulla mutta myös muualla valtakunnassa. Markku kuu-luu suomalaisen paikallisradio-toiminnan pioneereihin. Hän on valloittanut eetteriä Radio Auran Aaltojen, Radio Sadan ja Radio Iskelmän sekä Turun Radion taajuuksilla. Yhdessä työparinsa ja puolisonsa Kaija Väisäsen kanssa Markku rie-mastutti muun muassa ohjel-masarjassa ”Köyhän talon por-saat”.Markun ”kaksoisveli” on Förin Äijä, pipopäinen stand up -koo-mikko, joka on naurattanut ylei-söä sadoilla keikoilla. Markun ”Uutissi Turust” radiopakinat muuntuvat vuosittain myös suosituksi kirjaksi, joka on il-mestynyt jo 20 vuoden ajan.

R. Guggenheim -museo on moder-nin ja nykytaiteen museo New Yorkin Upper East Si dellä Manhattanilla. Se on tunnetuin Solomon R. Guggen-heimin säätiön ylläpitämistä museoista ja sitä kutsutaan yleisesti Guggenheim -museoksi. Museum of Modern Art, MoMa, on taidemuseo New Yorkin Keski-Manhattanilla. Se on ehkä maa-ilman johtavin modernin ja nykytai-teen museo. Lounas The Carroll and Milton Petrie Caféssa. Loppupäivä va-paata aikaa tutustua New Yorkiin omi-en mielty mysten mukaan.

Page 60: Jäsentiedote 2015

60

Talvimatkat

Keskiviikko 30.12.2015, Nassau, Bahama klo 14.00 – 23.59Anthem of the Seas saapuu Nassau-hun klo 14.00. Iltapäivällä tehdään noin kahden tunnin lasi poh javeneretki Nassaussa. Retken aikana nähdään historiallisia paikkoja, missä rikkaat ja kuuluisat ihmiset asuvat sekä kuul-laan tietoja Bahamasta. Retkellä saa-daan ihastella koralliriuttoja, troop-pisia kaloja ja elävää korallia. Veneen ajaessa takaisin satamaan kuunnellaan musiikkia ja nautitaan rommi- tai he-delmäboolia. Aikaa jää vielä tutustua Nassaun kaupunkiin omien mielty-mysten mukaan. Anthem of the Seas lähtee risteile mään kohti CocoCayta klo 23.59.

Uudenvuodenaatto, torstai 31.12.2015, CocoCay, Bahama klo 08.00 – 17.00Anthem of the Seas saapuu CocoCa-ylle klo 08.00. Päivän aikana siirrytään yhteysaluksella (tender) CocoCaylle. Saarella tehdään noin tunnin kestävä rauhallinen kä velyretki, kävelyä noin 1,5 km. Kävelyretken aikana ihastel-laan meritähtiä, kotiloita, pelikaaneja, iguaaneja ja monenlaisia lintuja. Ilta-päivällä palataan yhteysaluk sella takai-sin Anthem of the Seas -alukseen, joka lähtee risteilemään Coco Caysta klo 17.00. Yhteinen kokoontuminen lai-valla. Markku Heikkilän riemukas kat-saus ”Vuaren 2015 kaikkest tärkiämpi uutissi - ei virallissi mut torellissi.”

Uudenvuodenpäivä, perjantai 01.01.2016, merelläTämä päivä vietetään merellä. Aikaa nauttia laivayhtiön tarjoamista palve-luista. Yhteinen kokoontuminen lai-valla. Markku Heikkilän leikkimielinen Matkavisa, jossa voi voittaa, vaikka ei tietäisi yhtään mitään.

Lauantai 02.01.2016, merelläTämä päivä vietetään merellä. Aikaa nauttia laivayhtiön tarjoamista pal-veluista. Yhteinen kokoontuminen laivalla. Markku Heikkilän esitelmä ”Misä sun sialus on” vetää yhteen joukkueeksi hitsautuneen matkalais-joukon tunnelmat. Nyt kiitellään toi-siamme vesissä silmin.

Sunnuntai 03.01.2016, Cape Liberty, New Jersey klo 07.00Anthem of the Seas saapuu Cape Libertyyn klo 07.00. Aamiaisen jäl-keen jätetään Anthem of the Seas ja siirrytään linja-autolla noin tunnin ajomatkan päähän Woodbury Com-mon Premium Outlet -ostoskeskuk-seen (tehtaanmyymälä), joka on yksi maailman isoimmista ja kauneimmis-ta Outle teistä. Täältä löytyy kauppoja jokaiseen makuun ja kun on tehnyt ostoksia täällä voi vasta silloin kertoa käyneensä Out letissä. Myöhemmin il-tapäivällä kuljetus John F. Kennedyn lentoasemalle, josta Finnairin suora lento AY006 lähtee klo 17.45 Helsin-kiin. Lennon kesto 8 tuntia 5 minuut-tia. Lennolla tarjotaan lämmin ateria, välipala sekä ruokajuomat. Helsinkiin saavutaan klo 08.50 (04.01.).

Page 61: Jäsentiedote 2015

61

Anthem of the Seas:Quantum -luokka16 kantta2090 hyttiä4180 matkustajaaPituus 348 metriäBruttorekisteritonnit 167 800Nopeus 22 solmuaVerkkovirta 110/220 Vwww.rccl.fi ja www.rccl.comAnthem of the Seas on Quantum -luokan toinen laiva. Laiva valmis-tuu vuoden 2015 huhtikuussa Meyer Werft -yhtiön telakalla Papenburgissa Saksassa. Laivan monipuoliset aktivi-teetit ja palvelut varmistavat, että te-kemistä riittää aamusta iltaan kaikille. Laivalta löytyy kaikkea laskuvarjohyp-pysimulaattorista ja törmäilyautois-ta H20 alueeseen. Lisäksi Royal Ca-ribbeanille tyypillisiä ominai suuksia löytyy laivalta kuten kiipeilyseinä, surffisimulaattori, rullaluistelualue, ko-ripallokenttä, kuntokeskus, juok surata, useita uima-altaita ja ensiluokkainen kylpylä. North Starin lasikupolista pääsee ihailemaan näkymiä 100 metriä

Talvimatkat

Matkalle mukaan ehjä ul-komaanpassi, jonka tulee olla voimassa vielä kuusi (6) kuukautta matkan jälkeen. Passin on oltava koneelli-sesti luettava ja siinä on ol-tava skannattu valokuva. 26.10.2006 jälkeen myönne-tyissä passeissa on oltava biometrinen tunniste. Yh-dysvaltoihin tarvitaan lisäk-si sähköinen matkustuslupa (ESTA), jonka Matkari Oy hankkii matkustajil leen. Kehotamme matkustajiam-me jo matkan varausvai-heessa ottamaan riittävän kattavan matkavakuutuk-sen, johon sisältyvät mm. peruutusvakuutus oman, lä-hiomaisen tai matkatoverin vakavan sairastumisen tai kuoleman varalta. Tälle mat-kalle suositellaan myös vas-tuu- ja oikeusturvavakuutus-ta. Tarkemmat ohjeet saatte vakuutusyhtiöltänne.Varmistakaa, että tarvitta-vat rokotukset: polio-, kurk-kumätä-/jäykkäkouristus, MPR (tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko) ja hepatiitti A ovat voimassa. Tarkemmat ohjeet omalta lääkäriltä. Valuutaksi Yhdysvaltain dolla-reita.

merenpinnan yläpuolelta. Useita ravin-toloita ja kah viloita, Two70 -alue, joka on päivisin moderni olohuone upeilla näkymillä ja iltaisin voi kokea mielen-kiintoisia esityksiä ja häikäisevän digi-taalisen luonnon. Täällä on myös mah-dollisuus nauttia drin kistä jääbaarissa.Laivan teatterissa seurataan Broadway -esityksiä, Music Hall´issa voi kuun-nella elävää musiikkia, istahtaa baareis-sa ja klubeilla. Laivalta löytyvät myös tax free -myymälät, joissa myydään vaatteita, koruja ym. unohtamatta Casino Royalea, jossa suuri valikoima peliautomaatteja ja pelipöytiä. Aa-miainen, lounas ja illallinen sisältyvät risteilyn hintaan. Laivalla on saatavana lisämak susta lääkärin ja sairaanhoita-jan palvelut. Laivassa on maksullinen internet-yhteys. Hyteissä WC, suihku, TV, ilmastointi ja tallelokero.

Sää saattaa aiheuttaa muutoksia risteilyohjelmaan ja joskus jopa es-tää pääsyn johonkin sa tamaan. Va-rustamo ja Matkari Oy pidättävät oikeuden matkan muutoksiin.

Page 62: Jäsentiedote 2015

62

Talvimatkat

Matkaohjelma

”OOPPERAN KUMMITUS” -MUSIKAALI SUOMEN KANSALLISOOPPERASSA UU DEN VUODEN AATTONA TORSTAINA 31.12.2015

Andrew Lloyd Webberin ”Oopperan kummitus” on maailman menes-tynein musikaali. Siitä nähdään Suomen Kansallisoopperassa kokonaan uusi versio. Kokenut tekijätiimi ja vakuut tava solistikaarti takaavat, että kyseessä on vuoden musikaalitapaus. ”Oopperan kummitus” on suuri kertomus taiteen voimasta ja rakkauden kaipuusta. Pariisin oopperassa tapahtuu outoja asioita ja onnettomuuksia. Niiden seurauksena nuori Christine saa suuren roolin. Mutta kuka saa hänen sydämensä, lapsuu-denystävä Raoul vai oopperan maanalaisissa ker roksissa asustava salape-räinen naamioitu mies?

Lähtö klo 14.00 Ortodoksisen kirkon luota, Yliopistonkatu 19, Turku. Ajo Helsinkiin, jossa ennen esitystä nau-titaan kolmen ruokalajin menusta ra-vintola Mamma Rosassa. Klo 19.00

seurataan Kan sallisoopperassa ”Oop-peran kummitus” -esitystä. Tämän jälkeen ajo Turkuun, jonne saavutaan noin klo 24.00.

Matkan hinta:jäsenet 175 euroaei-jäsenet 192 euroa

Hintaan sisältyy:* linja-autokuljetukset ohjelman mukaan* kolmen ruokalajin menu* musikaalilippu* matkanjohtajan palvelut

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:Matkari Oy puh. (02) 2657 913

Matkanjohtaja:Telle Tuominen

Page 63: Jäsentiedote 2015

63

Sparraustahyvään työkykyyn

MIKSI VARMA?

Lue lisää: miKsi.varma.fi ›

Työ & eläke.

Liedon SäästöpankkiKaarina | Lieto | Loimaa | Naantali | Paimio | Raisio | Turku www.saastopankki.fi/liedonsp | P. 010 430 900 *)

*) 8,35 snt/puh. + 6 snt/min., matkapuhelimista 8,35 snt/puh. + 17,17 snt/min.

Mielestämme hyvän pankin tehtävänä on huolehtia paitsi asiak-kaidensa vaurastumisesta, myös heidän hyvinvoinnistaan. Sääs-töpankkien toimintaan tämä on kuulunut olemassaolomme al-kumetreiltä, vuodesta 1822. Tänä päivänä tämä konkretisoituu monin eri tavoin. Esimerkiksi siten, että jaamme joka vuosi osan voitostamme paikallisesti niille, jotka apua tarvitsevat.

Haluamme kutsua sinut avuksemme päättämään, mihin apumme pitäisi sinun kotipaikkakunnallasi kohdistaa. Osal-listu äänestämällä osoitteessa saastopankki.fi/facebook tai poikkea konttorissamme. Äänestäneiden kesken ar-vomme kolme 300 euron rahastosijoitusta.

AUTETAAN SUOMEA YHDESSÄ

Page 64: Jäsentiedote 2015