15
KELTTI- JA LATINOMUSIIKKIA Amerikan eurooppalaisten siirtolaisten musiikillinen perintö

Keltti- ja latinomusiikkia

Embed Size (px)

Citation preview

KELTTI- JA

LATINOMUSIIKKIA

Amerikan eurooppalaisten siirtolaisten musiikillinen perintö

JOHDANTO

Suurten löytöretkien myötä eurooppalaiset löysivät uuden mantereen, Amerikan. Pian Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan alkoi suuntautua

Euroopasta siirtolaisten virta, jonka mukana Uuteen Maailmaan siirtyi myös eurooppalaista musiikkikulttuuria: niin perinnemusiikkia

kuin taidemusiikkiakin. Siirtolaisuus oli voimakasta aluksi Britteinsaarilta ja Länsi-Euroopasta, kuten Ranskasta ja Espanjasta.

Ajan mittaan kulttuurivaikutteet myös muualta maailmasta, kuten

Afrikasta, kulkeutuivat Amerikkoihin ja sekoittuivat niin alkuperäisväestön eli

intiaanien kuin eurooppalaisten siirtolaistenkin kulttuuriin. Tämän kulttuurien

sekoittumisen tuloksena syntyi paljon mielenkiintoista musiikkia, jonka

vaikutus on merkittävä kaikkeen länsimaiseen musiikkiin. On siis syytä

tietää, mistä kaikki sai alkunsa.

Kolumbus löysi Amerikan 1492 mutta sitä ennen siellä ehti käydä

muun muassa viikingit.

Keltit olivat yksi rautakauden soturiheimoista noin vuonna 700 eKr.

He suuntasivat valloitusretkiään nykyisen Etelä-Saksan alueilta laajalle

Keski-Euroopassa. Keltit arvostivat musiikkia ja runoutta.

Muusikot, bardit, olivat soittotaitojensa ohella myös vaikutusvaltaisia

tietäjiä.

Kelttimusiikki elää edelleen Euroopan länsirannikolla

Irlannissa, Skotlannissa, Walesissa ja Ranskan luoteisosissa.

Siirtolaisten mukana kelttiläinen musiikki ja sen vaikutteet ovat

levinneet ympäri maailman ja vaikuttaneet suuresti eri musiikkityylien

syntyyn. Pohjois-Amerikassa siirtolaisten parissa syntyi muun muassa

kantri ja folk, joissa kelttiläisen musiikin vaikutteet kuuluvat

sävelkuluissa ja akustisten soitinten käytössä.

KELTTILÄINEN MUSIIKKI

Luoteis-

Ranska

Skotlanti

Wales

Irlanti

Irlantilaisessa musiikissa kuuluu vahvasti kelttiläinen perinne. Perinteiset irlantilaiset kansanmusiikkisävelmät voidaan jakaa kahteen

luokkaan:

Tanssisävelmät:

-nopea reel

-6/8 tahtinen jig

-hitaampi 4/4 tahtinen hornpipe

IRLANTILAINEN MUSIIKKI

Laulusävelmät:

-englanninkieliset balladit (surulliset rakkauslaulut)

-iirinkieliset ja koristeelliset sean-nos –laulut

Kelttiläisen perinteen mukaan irlantilaisessa

perinnemusiikissa käytetään akustisia soittimia, joita ovat

erityisesti tinapilli (vieressä oikealla) ja bodhran-rumpu (oikealla

ylhäällä). Muita soittimia ovat esimerkiksi viulu, mandoliini

(keskellä alhaalla) ja kelttiläinen harppu (oikealla alhaalla).

Irlantilaisissa pubeissa järjestetään yleisesti jameja, tilaisuuksia joissa muusikot

soittavat ja jammailevat omaksi ilokseen. Yleisökin voi osallistua musisointiin.

Suomessa tätä jamiperinnettä voi päästä todistamaan muun muassa vuotuisessa

irlantilaisen musiikin festivaaleilla (Irish Music in Finland), jolloin perinnemusiikin

virtuoosit pääsevät esittelemään taitojaan. Myös Oulussa järjestetään lokakuun

alussa The Irish Festival of Oulu –tapahtuma.

Kansanmusiikki on Irlannissa edelleen hyvin suosittua ja sitä yhdistetään monesti

popmusiikin eri tyyleihin. Artistit, kuten U2, Gary Moore ja The Corrs ovat tehneet

tunnetuksi irlantilaista musiikkia maailmalla. Myös muissa maissa on löydetty

irlantilainen perinnemusiikin ja esimerkiksi elokuvamusiikissa kuullaan usein

tinapillimelodioita (esim. Titanic –elokuvan tunnusmusiikki).

Riverdance on tunnettu irlantilainen

kansantanssin perinteeseen pohjautuva

showtanssiryhmä. Ryhmä on muokannut

vanhaa kansantanssia

nykyaikaiseen, viihteelliseen muotoon.

Irlantilaisessa kansantanssissa on

erikoinen piirre: tanssiessa kädet

pidetään tiukasti kylkiä pitkin ja vain

jalat liikkuvat. Syynä tähän on

irlantilaisten talojen pienuus. Suuri

joukko tanssijoita ei olisi muuten

mahtunut tanssimaan pienessä tilassa.

Skotlantilainen musiikki edustaa kelttiläistä musiikkiperinnettä. Sen tunnusomaisin piirre on Skotlannin kansallissoittimen, säkkipillin

käyttö.

Säkkipilli on puhallinsoitin ja sen rakenne ja soittotapa on erikoinen: ilma puhalletaan pillillä

pussiin, josta se työntyy soiviin pilleihin. Koska pillejä on useita, voidaan sillä soittaa yhtäaikaa

melodiaa ja säestystä. Säkkipillin äänensävy on kova ja kirkas.

SKOTLANTILAINEN MUSIIKKI

Aikoinaan Englanti tarvitsi skottirykmenttien sotilaallista voimaa ja säkkipillinsoitto levisi näiden avulla. Lisäpiirteenä skotlantilaiseen

musiikkiin kytkeytyi siten voimakas sotilasmusiikinsävy. Säkkipillien säestyksenä käytetäänkin usein sotilasmusiikista tuttuja pieniä

virvelirumpuja ja suurta bassorumpua. Kulkueena marssivat soittokunnat ovat myös yleinen näky kansanjuhlissa.

Skotlantilainen soittokunta perinneasuissa, kilteissä.

LATINOMUSIIKKI

Latinomusiikiksi kutsutaan musiikkia, joka on syntynyt ja

kehittynyt alunperin latinaa puhuvissa Euroopan maissa. Näitä

ovat Espanja, Ranska, Portugali ja Italia. Euroopasta

latinalaisen kulttuurin vaikutteet kulkeutuivat siirtolaisten

mukana Väli- ja Etelä-Amerikkaan, jossa kehittyi

myöhemmin niin sanottu Latinalaisamerikkalainen musiikki.

Myös Suomesta löytyy paljon latinomusiikin ja siihen

liittyvien tanssien harrastajia.

Espanja

Ranska

Italia

Portugali

Soitto, laulu ja tanssi ovat espanjalaisten sydäntä lähellä. Tämä kaikki yhdistyy flamencossa, joka on hyvin tunnettua kaikkialla maailmassa.

”Se, joka ei ole itkenyt

eikä elämässään kärsinyt

elää onnellisena, mutta tietämättä

onko tämä elämä huono vai hyvä.”

Laulu on flamencon vanhin elementti. Melodiat ovat hyvin

koristeellisia ja laulajat kertovat teksteissään pieniä

tarinoita, joiden tunnelmiin he eläytyvät koko persoonallaan.

Tarinat ovat usein hyvin dramaattisia. Laulajien äänityypit

jaotellaan pikemminkin sävyn ja karheuden kuin korkeuden

mukaan, kuten klassisessa musiikissa.

ESPANJALAINEN MUSIIKKI

Flamencon harmonia soitetaan akustisella kitaralla. Kuten

laulussa, kitarallakin luodaan erilaisia tunnelmia: rauhallisen

pehmeästä ja kauniista voidaan siirtyä nopeasti rytmikkäisiin ja

nopeisiin sävelkulkuihin. Paco de Lucia (vasemmalla) on hyvin tunnettu

kitaristi.Flamencon rytmi tehdään käsillä

taputtaen, kastanjetein (oikealla) sekä tanssijoiden kenkiä

kopistelemalla. Rumpuna käytetään

puulaatikkoa, cajonia (oikealla), jota soitetaan käsin.

Flamencotanssi on ehkä tunnetuin flamencon osa-alue. Tanssijat näyttävine vaatteineen ja

kastanjetit käsissään tulevat ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan flamencosta.

Flamencotanssi on hyvin haastavaa. Sen rytmiikka, luonne ja tulkinta tekevät siitä yhden

vaikeimmista tanssimuodoista.

Popvaikutteista flamencoa on ansiokkaasti

tehnyt yhtye nimeltä Gypsy Kings. Myös

Enrique Iglesias on tehnyt espanjalaista

popmusiikkia tunnetuksi maailmalla.

Enrique Iglesias

Gypsy Kings

Italialla on rikas musiikillinen perintö vahvana klassisen musiikin maana. Monet

länsimaiseen musiikkiin vaikuttavat asiat ovat kehittyneet Italiassa. Esimerkiksi

nykyaikaisen nuottikirjoituksen isänä pidetään keskiajalla elänyttä italialaista

munkkia Guido di Arezzoa. Hän kehitti neliviivaisen nuottiviivaston helpottamaan

munkkien lauluharjoituksia.

Keskiaikaista nuottikirjoitusta

ITALIALAINEN MUSIIKKI

Musiikissa käytetään myös paljon italiankielisiä sanoja kertomaan, kuinka

musiikkia esitetään. Mitä tarkoittikaan crecendo, moderato tai forte?

Italiassa luotiin myös suurta oopperataidetta renessanssin ja barokin tyylien aikaan. Säveltäjät, kuten

Verdi ja Puccini loivat italialaisen oopperan, jotka toimivat esikuvina muun Euroopan

oopperataiteelle. Italialaisen oopperan parissa kehittyi myös taiturimaisen koristeellinen bel canto –

laulutyyli (suom. kaunis laulu), johon kuuluvat nopeat sävelkulut, äänenvoimakkuuden vaihtelut sekä

oman äänialan vahva hallinta. Kuuluisia bel canto –laulajia ovat mm. Luciano Pavarotti (oikealla), Enrico

Caruso ja Andrea Bocelli.

Italia tuottaa myös taitavia ja menestyneitä

poplaulajia. San Remon laulufestivaali on

Italian tärkein vuosittainen

musiikkikatselmus. Sieltä ovat ponnistaneet

maailmanmaineeseen esimerkiksi Laura

Pausini (vasemmalla) ja Eros Ramazotti.

Italialainen kansanmusiikki elää kahden kulttuuripiirin vaikutuksen alaisena. Pohjois-Italian musiikissa kuuluu Alppiseutujen tirolilainen

vaikutus muun muassa jodlaustyylisessä laulussa., kun taas Italian eteläosat ovat saaneet vaikutteita Välimeren muiden kansojen

kulttuureista. Suosittuja soittimia ovat mandoliinit, haitarit sekä puhallinsoittimet, kuten trumpetti ja klarinetti.

haitarit

trumpettiklarinetti mandoliini

Tehnyt: Pekka Ryhänen

Lähteet:

Musa Soi 8-9

Musiikin Mestarit 8-9

Wikipedia