KORKEAKOULUOPISKELIJOIDEN TARINOITA IDENTITEETISTÄ

NYYTI RY:N STRESSI BALANSSIIN -VERKKORYHMÄÄN OSALLISTUNEIDEN

KUVAUKSIA IDENTITEETIN RAKENTUMISESTA NARRATIIVISESTI

Krista Löfman Kandidaatin tutkielma

Kasvatuspsykologia Opettajankoulutuslaitos Kesäkuu 2010 Ohjaaja: Lasse Lipponen

SISÄLLYS 1 JOHDANTO .................................................................................................................. 1 2 IDENTITEETIN RAKENTUMISESTA ....................................................................... 2

2.1 Identiteetti dynaamisena ja sosiaalisesti muovautuvana ilmiönä .......................... 3 2.2 Identiteetin rakentuminen narratiivisesti ............................................................... 3 2.3 Oppiminen siltana todellisesta identiteetistä tulevaan identiteettiin ...................... 6

3 OPISKELUAIKA STRESSAAVANA ELÄMÄNVAIHEENA .................................. 7 4 TUTKIMUKSEN KULKU ........................................................................................... 9

4.1 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimuskysymykset ..................................................... 9 4.2 Tutkimusaineisto Stressi balanssiin -verkkoryhmästä .......................................... 9

4.2.1 Opiskelijoiden tukikeskus Nyyti ry. ............................................................ 10 4.2.2 Stressi balanssiin -verkkoryhmä ................................................................. 11

4.3 Narratiivinen tutkimusote .................................................................................... 11 4.4 Tutkimusaineiston analyysivaiheet ..................................................................... 12

5 TUTKIMUKSEN TULOKSET ................................................................................... 15

5.1 Todellinen identiteetti nykyhetken tilanteen kuvaajana ...................................... 16

5.1.1 Korkeakouluopiskelun kuormitus kokonaisvaltaisena kokemuksena ................ 16 5.1.2 Työllisyystilanne stressin aiheuttajana ............................................................... 18 5.1.3 Terveyteen liittyvät ongelmat ja hoitoon hakeutuminen .................................... 19 5.1.4 Sosiaalisen tuen tärkeys ja ristiriitaisuus ............................................................ 21 5.1.5 Kuvauksia itsestä ................................................................................................ 22

5.2 Oppiminen välineenä kohti tulevaa identiteettiä ................................................. 24 5.2.1 Arkeen vaikuttamisen mahdollisuudet ............................................................... 24 5.2.2 Lääketieteellisen avun hakeminen ...................................................................... 26 5.2.3 Ihmissuhteet selviytymisen tukena ..................................................................... 27 5.2.4 Oman tilanteen ymmärrys ja analysointi ............................................................ 28

6 TUTKIMUKSEN LUOTETTAVUUDEN ARVIOINTIA ......................................... 30 7 TUTKIMUSTULOSTEN TARKASTELUA JA POHDINTAA ................................ 32 LÄHTEET ........................................................................................................................... 35 LIITE 1 ................................................................................................................................ 38

1

1 JOHDANTO

Elämänlaatua pilaa ristiriita ihanteiden ja todellisen elämän välillä: Tiedän

minkälaista elämää haluan viettää ja miten siihen pääsisi, mutta jatkuvasti toimin

täysin päinvastaisesti, tuhlaan aikaa ja tuhoan mahdollisuuksia. Bambu

Korkeakouluopiskelu on suurimmalle osalle opiskelijoista aikaa, jolloin käydään läpi

monenlaisia aikuistumiseen liittyviä muutoksia ja tapahtumia. Opiskeluaikaan ajoittuu

monia tärkeitä kehitysalueita, kuten ammatinvalinta ja vakiintuminen ihmissuhteissa. Se on

myös identiteetin muotoutumisen aikaa. Opiskelijasta tulee vähitellen itsenäisiä valintoja

tekevä aikuinen. Samalla yhteiskunta luo paineita siitä, millainen nuoren, tehokkaan

opiskelijan tulisi olla. Eri tahoilta tulevien vaatimusten ristipaineessa opiskelijan tulisi

pystyä luomaan itseään tyydyttävä identiteetti ja samalla selviytymään arjen suoritteista.

Ristiriita nykytilanteen ja halutun, toiveita täynnä olevan identiteetin välillä luo monille

opiskelijoille paineita ja stressiä. (vrt. Lounasmaa, Tuori, Kunttu & Huttunen, 2004;

Kallio, 2002).

Identiteetin rakentuminen, etenkin nykyisessä hektisessä kilpailuyhteiskunnassa, on

mielestäni kiinnostava aihe sekä henkilökohtaisesti että kasvatustieteellisesti. Identiteetin

rakentumista on tutkittu paljon, mutta vasta viime vuosina siitä on kiinnostuttu myös

oppimisen näkökulmasta. Oppimisella on ymmärretty olevan suurta potentiaalia

toivotunlaisen identiteetin rakentamisessa. Identiteetin rakentaminen vaatii ponnistelua.

Nykykäsityksen mukaan identiteetti ei kuitenkaan ole staattinen, vaan siitä neuvotellaan

läpi elämän. Korkeakouluopiskelijoilla identiteetin rakennus on alkuvaiheessa – kaikki voi

olla mahdollista. (vrt. esim. Eteläpelto & Vähäsantanen, 2006; Sfard & Prusak, 2005a;

2005b; Holland, Lachicotte, Skinner & Cain, 1998).

Tutkielmassani perehdytään korkeakouluopiskelijoiden identiteetin rakentumiseen. Tässä

yhteydessä korkeakouluopiskelijalla tarkoitetaan tiede- ja taidekorkeakouluissa opiskelevia

opiskelijoita. Teoreettisena lähtökohtana toimii Sfardin ja Prusakin (2005a; 2005b)

näkemys identiteetin rakentumisesta narratiivisesti tarinoina: identiteetti on tarinoita, joita

kerrotaan henkilöstä. Sfard ja Prusak ovat erikoistuneita matematiikan opetukseen liittyviin

kysymyksiin. He puhuvat todellisesta identiteetistä tarkoittaen henkilön nykytilannetta

identiteetin suhteen. Kaikilla ihmisillä on kuitenkin myös näkemys tulevasta identiteetistä:

se on sitova toive tai jopa pakottava tarve muuttua tulevan identiteetin suuntaan. Tulevan

identiteetin saavuttamiseen tarvitaan oppimista ja aktiivista toimintaa – toimijuutta.

2

Tutkimusaineistoni on kerätty opiskelijoiden tukikeskus Nyyti ry:n Stressii balanssiin -

verkkoryhmästä lukuvuodelta 2008–2009. Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, miten

ryhmään osallistuneet kuvaavat viesteillään todellista identiteettiään. Lisäksi olen

selvittänyt, minkälaista oppimista he kokevat tarvitsevansa, jotta he pääsevät kohti tulevaa

identiteettiään. Toiveenani on ollut nostaa esiin korkeakouluopiskelijoiden oma ääni sekä

kokemukset identiteetin rakentamisen myllerryksessä.

2 IDENTITEETIN RAKENTUMISESTA

Identiteetin rinnakkaiskäsitteitä psykologiassa, sosiaalipsykologiassa ja sosiologiassa ovat

muiden muassa minäkäsitys, minuus ja ego. Kuitenkin identiteetti käsitteenä nähdään

rinnakkaiskäsitteitä sosiaalisempana ja tilannesidonnaisempana ilmiönä. Minäkuvan ja -

ihanteen tarkasteluissa persoonallinen puoli pelkistetään sosiaalisesta todellisuudesta

irralliseksi. (Eteläpelto & Vähäsantanen, 2006; Helkama, Myllyniemi & Liebkind, 2005).

Perinteisesti psykologiassa on ajateltu identiteetin kehittyvän yksilön sisällä sosiaalisista

suhteista riippumattomana. Tosin on kuitenkin hyväksytty, että sosiaaliset kokemukset

saattavat muokata yksilöä. (Burr, 2004). Identiteetin lähteen on ajateltu olevan yksilön

sisällä. Identiteetin rakentuminen on nähty itsensä löytämisenä: yksilön suhteuttaa taitojaan

ja mahdollisuuksiaan tarjolla oleviin sosiaalisiin rooleihin. (Côte & Levine, 2002).

Helkama ym. (2005) huomauttavat, että ihmisen käyttäytyminen voidaan sijoittaa

jatkumolle, jossa käyttäytymisen ohjauksen ääripäinä ovat henkilökohtainen identiteetti ja

sosiaalinen identiteetti. Sosiaalinen ja henkilökohtainen identiteetti vaihtelevat lähinnä

ajallisesti: joskus toinen on toista ajankohtaisempi ja enemmän esillä. (Helkama ym.,

2005). Jälkimodernismin myötä käsitys minästä ja identiteetistä suhteellisen

muuttumattomana on muuttunut dynaamiseksi ja jatkuvasti uudelleen neuvoteltavaksi

minuudeksi. Minuus tai identiteetti rakentuu suhteessa tilanteisiin, ihmisiin ja

kokemuksiin. (Eteläpelto & Vähäsantanen, 2006).

Kysymys siitä, miksi henkilö tarvitsee identiteettiä, riippuu tutkijoiden

tutkimuskysymyksistä, jotka taas vaihtelevat tieteenalasta riippuen. Kaikille tutkimuksille

on kuitenkin yhteistä kiinnostus ihmisen toimintaan ja mekanismeihin, jotka ohjaavat sitä.

Kysymykset voivat olla esimerkiksi muotoa ”Miksi eri ihmiset toimivat erilailla samoissa

tilanteissa?” tai ”Miksi yksilöiden toiminta paljastaa usein yksilöllisistä eroista huolimatta

selkeän perheen sisäisen toimintatavan?”. Näillä kysymyksillä viitataan siihen, että

3

nykyisin identiteetti käsitetään aiempaa enemmän sosiokulttuurisesti rakentuneena kaikissa

humanistissa tieteissä. (Sfard & Prusak, 2005b).

2.1 Identiteetti dynaamisena ja sosiaalisesti muovautuvana ilmiönä

George Herbert Mead oli ensimmäisiä sosiaalipsykologeja, joka on kyseenalaistanut

näkemyksen identiteetin rakentumisesta pääasiallisesti pelkästään henkilökohtaisena

prosessina. Meadin keskeisenä ajatuksena oli täysin sosiaalinen yksilö: minää tai

identiteettiä ei ole olemassa ilman yhteiskuntaa ja sosiaalista vuorovaikutusta. Kieli ja

sosiaalinen vuorovaikutus ovat välttämättömiä mielen, tietoisuuden ja minän kehitykselle.

(Burr, 2004). Yksilön identiteetti muotoutuu vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Kielellisen vuorovaikutuksen kautta ihminen muodostaa käsityksen siitä, mitä muut

hänestä yleisesti ajattelevat ja häneltä odottavat. Yksilö reflektoi toisten käsityksiä ja

asenteita itseä kohtaan. Vähitellen nämä muuttuvat osaksi yksilön sosiaalista identiteettiä

sekä näkyvät yksilön toiminnassa. Tämä sosiaalinen identiteetin puoli on jatkuvasti

arvioinnin kohteena sekä tiukassa kontrollissa. Meadin mukaan yksilöllä on myös

persoonallinen identiteetti, joka on spontaani ja impulsiivinen, ja se näyttäytyy yksilön

kontrollin herpaantuessa. (Eteläpelto & Vähäsantanen, 2006).

Identiteetti on rakennelma, jossa yhdistyvät intiimi persoonallinen maailma sekä

kollektiivinen kulttuurinen tila ja sosiaaliset suhteet. Identiteettiä eletään, kehitetään ja

käsitteellistetään sosiaalisen toiminnan ja harjoittelun myötä. Identiteetin kautta ihminen

on kiinnostunut siitä, mitä ympärillä tapahtuu: sen avulla luodaan uusia aktiviteetteja,

maailmoja ja tapoja olla. Ihmiset eivät kuitenkaan ole vain kulttuurin tuotteita tai

sosiaalisiin tilanteisiin vastaajia, vaan he käyttävät myös kriittisesti kulttuurisia välineitä ja

niiden tarjoamia mahdollisuuksia omien tarkoitusperiensä saavuttamiseen. (Holland ym.,

1998).

2.2 Identiteetin rakentuminen narratiivisesti

Hollandin ym. (1998) mukaan identiteetti syntyy ihmisten kertoessa toisilleen keitä he

ovat. Toisten kertomuksia tärkeämpiä ovat kuitenkin tarinat, joita kerromme itse

itsellemme: näiden tarinoiden kautta suuntaamme toimintaamme ajatustemme ja

käsitystemme mukaiseksi. Hollandin ym. (1998) mielestä identiteetti on erityisesti sellaisia

tarinoita itsestä, joilla on vahva emotionaalinen merkitys. Sfardin ja Prusakin (2005a;

2005b) mielestä Hollandin ym. määritelmässä on kuitenkin ristiriitaista ajatus siitä, että

4

henkilö on jo lähtökohtaisesti jonkinlainen. Hollandin ym. määritelmästä ei käy ilmi, miten

yksilö tulee siihen tulokseen, millaisena hän itsensä näkee. Lisäksi identiteetti olisi tällöin

muuttumaton ja riippumaton siitä, kenelle tarinaa itsestä kerrotaan. Hänninen (2003) vastaa

Sfardin ja Prusakin kritiikkiin hieman paremmin toteamalla, että narratiivisen

lähestymistavan mukaan identiteetti on kulttuurinen prosessi, joka on muuttuva ja

moniulotteinen. Identiteetti on tarinallinen luomus. Identiteettiä on mahdollista tietoisesti

luoda ja tulkita uudelleen, mitä tapahtuu erityisesti tilanteissa, joissa rutiininomainen elämä

syystä tai toisesta järkkyy. Kuitenkin Hännisenkin mukaan identiteetti on ennen kaikkea

tulkintaa ja tietoista vastaamista kysymykseen ”kuka minä olen?”.

Sfard ja Prusak (2005a; 2005b) luovat aivan uudenlaisen näkökulman ja määritelmän

identiteetille. Heidän mukaansa identiteetti tulisi nähdä tarinoina, joita kerrotaan ihmisestä.

He tähdentävät, että identiteettiä ei ilmaista tarinoiden kautta, vaan identiteetit ovat

tarinoita. Näin ollen identiteetti näyttäytyy ihmisten luomana, ja sitä luodaan ja muokataan

jatkuvasti uudelleen ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Tarkemmin sanottuna

narratiivien tai tarinoiden yksilöistä tulee olla konkretisoivia (reifying), tuettuja

(endorsable) sekä merkityksellisiä (significant). Konkretisoivaan liitetään verbejä, kuten

olla, omistaa ja voida sekä adverbejä aina, ei koskaan, yleensä jne., jotka kuvaavat

toiminnan toistuvuutta. Jos yksilön mielestä tarina heijastaa luotettavasti asioiden tilaa

maailmassa, voidaan sitä pitää tuettuna. Tarinat ovat merkityksellisiä, jos muutos sen

kulussa saa kertojan tunteet tarinan henkilöä kohtaan muuttumaan. Tällaiset tarinat

kuvaavat usein henkilön kuulumista tai ulkopuolisuutta yhteisöihin. Kaikille tarinoille on

yhteistä se, että ne sisältävät kertojan, kohteen eli henkilön, josta tarinaa kerrotaan sekä

vastaanottajan, jolle tarinaa kerrotaan. Kertoja, kohde ja vastaanottaja vaihtelevat, mutta ne

voivat olla myös sama henkilö. Tarinat, joissa kertoja, kohde ja vastaanottaja ovat sama

henkilö, niin sanotut ensimmäisen persoonan tarinat, ovat yleensä se muoto, jota käytetään

identiteetistä, jos asiaa ei ole tarkemmin määritelty. Tällaisilla tarinoilla on myös suurin

välitön vaikutus henkilön toimintaan. Identiteetit eivät ole kokonaisuuksia, jotka elävät

omaa elämäänsä, vaan narratiivisen määritelmän mukaan identiteetit ovat diskursiivisia

vastineita eletyistä kokemuksista. (Sfard & Prusak, 2005a; 2005b).

Konkretisoidut ja merkitykselliset tarinat ihmisestä voidaan jakaa todelliseen identiteettiin

(actual identity) ja tulevaan identiteettiin (designated identity). Todellinen identiteetti

sisältää tarinat todellisista asiaintiloista. Ne on kerrottu preesensissä ja ne perustuvat

todenperäisiin väitteisiin ja tarinoihin. Tuleva identiteetti sisältää tarinoita asiaintiloista,

5

jotka ovat oletettavasti tilanne tulevaisuudessa. Näiden tarinoiden uskotaan olevan

mahdollisia ja tulevan osaksi yksilön todellista identiteettiä. Tarinat tulevasta identiteetistä

voi tunnistaa futuurista ja sanoista, jotka kuvaavat toivetta, sitoutumista, pakkoa tai

välttämättömyyttä. Skenaariot, jotka muodostavat tulevia identiteettejä eivät aina ole

toivottuja, mutta ne nähdään aina sitovina. Ne eivät välttämättä ole myöskään millään

tapaa rationaalisia tai harkittuja. Toisilla tarinoilla on enemmän vaikutusta kuin toisilla:

kriittisillä tarinoilla voidaan saada suuriakin muutoksia aikaan. Se, tuleeko toisten

kertomasta tarinasta osa tulevaa identiteettiä, riippuu muun muassa siitä, miten merkittävä

tarinan kertoja on kohteensa silmissä. Jatkuva kuilu todellisen ja tulevan identiteetin välillä

tekee henkilön luultavasti onnettomaksi. Useimmiten tarinoiden huomaamaton

omaksuminen kulkee tulevista identiteeteistä kohti todellisia, mutta vaikutus voi olla myös

päinvastainen. Ratkaisuna ja välineenä todellisen ja tulevan identiteetin välisen kuilun

täyttämiseksi nähdään olevan oppiminen. Se on ensisijainen väline toteuttaa

mielikuviamme tulevasta identiteetistä. (Sfard & Prusak, 2005a; 2005b).

Mary M. Juzwik (2006) on kirjoittanut vastineen Sfardin ja Prusakin (2005b) Educational

Researcher -lehdessä ilmestyneeseen artikkeliin, jossa he kuvaavat tutkimustaan

identiteetin rakentumisesta narratiiveina. Juzwikin tavoitteena on pääasiassa täydentää ja

tarkentaa Sfardin ja Prusakin esittelemää teoriaa. Juzwik kritisoi erityisesti Sfardin ja

Prusakin antamia esimerkkejä todellisen ja tulevan identiteetin käytöstä. Juzwik esittää,

että narratiivissa tulisi olla vähintään kaksi perättäistä lausetta, joiden välillä on

kausaalinen suhde – näin ollen esimerkiksi ”Olen hyvä uimari” tai ”Haluaisin olla parempi

ihminen” ovat Juzwikin mukaan enemmänkin väittämiä kuin narratiiveja. Lisäksi oleellista

on huomata, että narratiivien tulisi sisältää tarinan kertojan tulkintaa ja moraalista

asennetta: narratiivit eivät ole vain listaus asioiden kulusta, vaan niihin otetaan tavalla tai

toisella kantaa. Tässä asiassa Sfard ja Prusak ovat Juzwikin mielestä onnistuneet hyvin

määrittelemällä narratiivit konkretisoiviksi, tuetuiksi ja merkityksellisiksi. Juzwik toteaa

myös artikkelissaan, ettei identiteetti ole pelkästään diskursiivisesti rakentunut tai vain

diskurssin ulkopuolinen kokonaisuus, vaan se on ennen kaikkea molempia. Tämä ei

kuitenkaan vähennä narratiivisen näkökulman merkitystä identiteetin rakentumisen

tutkimuksessa – päinvastoin se määrittää tarinan ja identiteetin välisen suhteen. (Juzwik,

2006).

Tutkimukseni teoreettiseksi lähtökohdaksi olen valinnut Sfardin ja Prusakin (2005a;

2005b) näkemyksen identiteetin rakentumisesta narratiivisesti tarinoina. Valintaan päädyin

6

ensisijaisesti siitä syystä, että se on uusimpia määritelmiä identiteetin rakentumisesta

kasvatustieteellisellä tutkimuskentällä ja siitä näkökulmasta on identiteettiä tutkittu vasta

hyvin vähän. Näin ollen se antaa uudenlaisia näkökulmia henkilöiden tuottamille tarinoille

itsestään ja muista – toisin sanoen identiteetistä.

2.3 Oppiminen siltana todellisesta identiteetistä tulevaan identiteettiin

Identiteetti nähdään usein itseään toteuttavana ennusteenä, jolloin oppimisen merkitys

identiteetin rakennusprosessille korostuu. Oppimisen rooli identiteetin rakentumisen

kannalta on nykypäivänä keskeisempi kuin koskaan: kaikki vaikuttaa olevan mahdollista ja

vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa itseään on lähes rajattomasti. (Sfard & Prusak, 2005a;

2005b). Sfard ja Prusak (2005a; 2005b) esittävät, että oppiminen on ensisijainen väline

toteuttaa fantasiakuvia tulevasta ja toivotusta identiteetistä. Oppimisen kohde valikoituu

siten sen mukaan, mikä on kriittistä juuri kyseisen henkilön identiteetille.

Sfardin ja Prusakin (2005a; 2005b) näkemys identiteetin rakentumisesta narratiivisesti

perustuu heidän tutkimuksiinsa, jossa he ovat tutkineet israelilaisten ja entisen

Neuvostoliiton alueelta tulleiden siirtolaisten matematiikan opiskelua. Näiden kahden

ryhmän matematiikan opiskelussa oli selkeitä laadullisia eroja (siirtolaiset pyrkivät

syväoppimiseen, kun taas israelilaiset olivat hyvin suoritusorientoituneita). Tutkijat

kiinnostuivat syistä tähän ilmiöön. Tutkimuksen perusteella kävi ilmi, että entisen

Neuvostoliiton alueelta tulleet siirtolaiset pitivät matematiikan opiskelua tärkeänä sen

takia, että matematiikkaa opiskelemalla heistä tuli ikään kuin kokonaisia ihmisiä –

matematiikan nähtiin olevan osa ihmisyyttä. Matematiikalla oli myös vahva yhteys heidän

tulevaan identiteettiinsä ammatin suhteen. Näin ollen matematiikan opiskelu oli heille arvo

sinänsä – ei vain väline johonkin muuhun. Israelilaiset eivät niinkään nähneet

matematiikkaa osana ihmisyyttä. Suurimmalle osalle heistä hyvä arvosana matematiikasta

avasi parempia jatko-opintomahdollisuuksia, vaikka he eivät välttämättä halunneet

suuntautua matemaattisille aloilla. Matematiikka oli ikään kuin väline johonkin muuhun,

mutta matematiikka itsessään ei ollut heille merkityksellistä. Koska israelilaisten ja entisen

Neuvostoliiton alueelta tulleiden siirtolaisten narratiivit matematiikasta erosivat toisistaan

niin paljon, vaikutti se heidän tapaansa opiskella matematiikkaa. Narratiivien

muodostumiseen oli vaikuttanut ennen kaikkea erilainen kulttuuri ja kulttuurin sisällä

vaikuttavien merkityksellisten kertojien narratiivit matematiikasta osana identiteettiä.

7

Entisen Neuvostoliiton alueilta tulleille oppilaille matematiikan oppiminen toimi välineenä

kaventaa kuilua todellisen ja tulevan identiteetin välillä. (Sfard & Prusak, 2005a; 2005b).

Oppiminen näyttäytyy tästä näkökulmasta tietoisena ja aktiivisena toimintana. Näin ollen

oppimisella on yhteys myös toimijuuden käsitteeseen. Toimijuus käsitteenä pohjautuu

pitkälti olettamukseen, että ihmisellä on kyky vaikuttaa omaan elämäänsä ja

ympäristöönsä. Ihmiset eivät vain passiivisesti reagoi tapahtumiin ympärillään, vaan he

yrittävät tarkoituksellisesti muuttaa käytäntöjä, sosiaalisia suhteita ja fyysistä ympäristöä.

Toiminnot eivät koskaan tapahdu ilman syytä tai intentiota, vaan kaikella on

tarkoituksensa. Toimintoihin osallistumalla ihminen muovaa jatkuvasti omaa

identiteettiään ja tulee tietoisemmaksi siitä, kuka on – erityisesti suhteessa toisiin. Tätä

kautta ihmiselle muotoutuu myös käsitys itsestä toimijana, jolla on oikeuksia ja

velvollisuuksia, ja jonka tietoja, taitoja ja ajatuksia muut arvostavat tai eivät arvosta.

Erilaiset tilanteet ja ihmiset asettavat toiminnalle omanlaisiansa vaatimuksia ja odotuksia.

Ihminen oppii vähitellen mukauttamaan omaa toimintaansa – aloitteita, vastustusta, avun

pyytämistä ja vastaanottamista – suhteessa niihin. (Lipponen, 2010; Lasky, 2005; Bruner,

1996). Toimijuus on myös ymmärrystä ympäröivistä resursseista sekä niiden

käyttömahdollisuuksista. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yksilö tietää

keneltä ja mistä voi pyytää apua sekä osaa näin myös tarpeen vaatiessa tehdä. Toimijuus

on siis hyvin läheisesti sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyvä ilmiö. (Lipponen, 2010;

Edwards & D’arcy, 2004). Näin ollen sekä todellinen että tuleva identiteetti, toimijuus ja

oppiminen ovat jatkuvasti läheisessä suhteessa ja vuorovaikutuksessa toisiinsa.

3 OPISKELUAIKA STRESSAAVANA ELÄMÄNVAIHEENA

Opiskelijaelämä on monin tavoin haastavaa aikaa: se vaatii jatkuvaa tasapainoilua eri

elämänalueiden, kuten ihmissuhteiden, työn, opiskelun, vapaa-ajan ja harrastusten välillä.

Opiskeluaika korkeakoulussa on eräänlainen siirtymävaihe, koska opiskelijat käyvät

opiskelujen kuluessa läpi monenlaisia aikuistumiseen liittyviä muutoksia.

Korkeakouluopiskelu ei kuitenkaan muodosta selvärajaista elämänvaihetta pelkästään

opiskeluineen, vaan sitä kuvaa, tai saattaa kuvata, ennemmin opiskelu ja työssäkäynti sekä

epävakaat sosiaaliset ja taloudelliset suhteet. Nopeutunut opiskelutahti, opintojen ohella

työssä käyminen, paineet nopeasta opinnoissa etenemisestä sekä varhaisaikuisuuden

tuomien uusien kehitystehtävien yhteensovittaminen ovat haastava ja vaativa tehtävä.

8

Lisäksi opiskelijoihin kohdistuu monenlaisia ristiriitaisia odotuksia: Yhteiskunta vaatii

nopeaa valmistumista ja työelämään siirtymistä. Samaan aikaan elämässä on tärkeitä

kehitysalueita, kuten vakiintuminen ihmissuhteissa sekä uraan ja ammatinvalintaan

sitoutuminen. Varhaisaikuisuus on osaltaan identiteetin muodostamisen aikaa, jolloin kotoa

irrottautuminen ja itsenäistyminen omia valintoja tekeväksi aikuiseksi alkaa. (Kallio, 2002;

Tammelin, Ek & Rintamäki, 2000). Vaikeissa ja ristiriitaisissa tilanteissa, joihin

korkeakouluopiskelijatkin saattavat helposti ajautua, korostuu sosiaalisen tuen merkitys. Jo

tieto siitä, että emotionaalista tukea on tarvittaessa saatavilla, auttaa monia ja luo

turvallisuuden tunnetta. Emotionaalista tukea voi tarjota kuka tahansa läheinen ihminen.

(Blomqvist, 2004).

Korkeakouluopiskelijoiden elämäntilanne sisältää useita potentiaalisia

elämäntapahtumastressin ja kroonisen rasituksen aiheita. Opiskelijoiden kokema stressi voi

johtua monista mahdollisista tekijöistä: aikuistumiseen liittyvästä psykologisesta

kehityksestä ja lapsuuden kodista irrottautumisesta, ammatinvalinnasta, parisuhteen ja

perheen luomisesta. Yleisimmin stressiä aiheuttavat opiskelusta otteen saaminen,

esiintyminen, tulevaisuuden suunnittelu sekä kokemus omista kyvyistä ja voimista.

(Lounasmaa ym., 2004). Korkeakouluopiskelun kuormittavuus on kuitenkin viime kädessä

hyvin henkilökohtainen ja kokonaisvaltainen kokemus. Esimerkiksi lukukausien aikana

tapahtuva työssäkäynnin laajuus ja toimeentulon ongelmat ovat tärkeitä opiskelujen

sujuvuuteen vaikuttavia tekijöitä. Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksiselitteinen, vaan

opiskeluprosessin sujuvuuteen liittyy syy-seuraussuhteiltaan moniuloitteisia asioita. (Kurri,

2006; Kallio, 2002). Kurri (2006) esittää, että opintojen sujuvuuden takaamiseksi

opiskelijoita pitäisi tukea tarkemmin suunnittelemaan omaa opiskelupolkuaan.

Järjestelmällinen tutustuminen työelämään opiskeluaikana yhdessä opintojen suunnittelun

kanssa saattaisivat motivoida opiskelijoita valmistumaan nopeammin ja tuntemaan

vähemmän pelkoa tulevaisuutta kohtaan.

Liuska on (1998) selvittänyt pro gradu -tutkielmassaan korkeakouluopiskelijoiden

stressitekijöitä ja voimavarojen hankintaa. Tutkimuksen tuloksena oli, että opiskelijoiden

keskeisiä stressitekijöitä ovat ihmissuhteet, taloudellinen tilanne, kiire, vapaa-ajan vähyys

sekä opiskelutilanne. Järvinen (2008) on sosiaalityön pro gradu -tutkielmassaan käyttänyt

aineistona opiskelijoiden tukikeskus Nyyti ry:n Stressi balanssiin -verkkoryhmän

kirjoituksia. Järvinen tutki Liuskan tavoin korkeakouluopiskelijoiden kokemuksia stressin

syistä ja stressinhallintakeinoista. Hänen tutkimustulostensa mukaan stressiä aiheuttivat

9

erityisesti elämänvaiheeseen, elämismaailmaan, persoonallisuuden piirteisiin ja

ympäristöön liittyvät tekijät. Opiskeluaikaiselle elämänvaiheelle ominaiset kehitystehtävät,

kuten itsenäistyminen ja työelämään siirtyminen, koettiin stressaavina. Tutkittavien

elämismaailmaan sisältyviä stressoreita olivat elämäntilanteeseen ja varsinkin opiskeluun

liittyvät tekijät. (Järvinen, 2008). Kunttu, Virtala ja Huttunen (2004) ovat tutkineet

yliopisto-opiskelijoiden koettua terveyttä. Heidän tutkimuksestaan käy ilmi, että vakavat

somaattiset sairaudet ovat korkeakouluopiskelijoilla melko harvinaisia. Useimmiten

opiskelijoiden terveyteen liittyvä oirehdinta on ennemmin viesti siitä, että omassa

elämäntavassa tai toimintaympäristössä on jotain ongelmallista, joka ylläpitää oireilua kuin

että selityksenä olisi jokin lääketieteellinen diagnoosi.

4 TUTKIMUKSEN KULKU

4.1 Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimuskysymykset

Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, miten Nyyti ry:n Stressi balanssiin -

verkkoryhmään osallistuneet kuvaavat kirjoittamillaan viesteillä todellista identiteettiään.

Lisäksi selvitän, minkälaisen oppimisen ja omaan elämään vaikuttamisen kautta he

kokevat pääsevänsä kohti tulevaa identiteettiään. (vrt. Sfard & Prusak, 2005a; 2005b).

Tutkimustehtävän kautta muodostui tutkimukselleni kaksi tutkimuskysymystä, jotka ovat

1. Miten tutkittavat kuvaavat todellista identiteettiään ryhmään

kirjoittamiensa viestien perusteella?

2. Minkälaista oppimista tutkittavat kokevat tarvitsevansa, jotta he pääsevät

kohti tulevaa identiteettiään?

4.2 Tutkimusaineisto Stressi balanssiin -verkkoryhmästä

Tutkimuksessani käytän aineistona opiskelijoiden tukikeskus Nyyti ry:n Stressi balanssiin

-verkkoryhmän kirjoituksia. Kirjoitukset ovat poimittu lukuvuoden 2008–2009 ryhmästä.

Viestejä oli yhteensä 25 eri kirjoittajalta. Kirjoittajat olivat kirjoittaneet viestejä 1–18

kappaletta lukuvuoden aikana. Yleisimmin kirjoittajat lähettivät yhden tai kaksi viestiä.

Kirjoittajat kirjoittavat verkkoryhmään nimimerkkiä käyttäen. Analyysissäni olen sitaattien

10

kohdalla merkinnyt lainauksen perään kirjoittajan nimimerkin, mutta nimimerkin

perusteella viestejä ei voi yhdistää todelliseen kirjoittajaan. Verkkoryhmän keskustelua

valvoo Nyyti ry:n työntekijä. Tutkimuksessani en luonnollisesti ole käyttänyt hänen

viestejään.

Aineiston, eli Nyyti ry:n Stressi balanssiin -verkkoryhmän, valintaan vaikutti alun perin

kiinnostukseni tutkia stressiin liittyviä ilmiöitä korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa.

Aineiston keräämisen jälkeen tutkimukseni tavoitteet ovat muuttuneet siten, että

tutkimustehtävänäni on keskittyä nimenomaan tutkittavien näkemyksiin omasta

identiteetistään suhteessa omaan elämäntilanteeseensa: ei siis varsinaisesti suhteessa

stressiin.

4.2.1 Opiskelijoiden tukikeskus Nyyti ry.

Opiskelijoiden tukikeskus Nyyti ry. on perustettu 1984, ja se palvelee pääasiassa tiede- ja

taidekorkeakouluopiskelijoita ympäri Suomen. Nyyti ry:n tarkoituksena on tuottaa

palveluita, joiden avulla edistetään opiskelijoiden henkistä hyvinvointia ja mielenterveyttä

sekä ehkäistään sairastumista. Vuonna 2008 palveluita olivat Virtuaaliolkapää,

puhelinpäivystys (lopetettiin vuoden aikana), verkkoryhmät ja kotisivut. Lisäksi

pääkaupunkiseudulla järjestettiin ryhmiä ja kurssitoimintaa sekä teemailtoja. 2008

hengailuillat laajentuivat myös muille korkeakoulupaikkakunnille. Pääosan yhdistyksen

toiminnasta rahoittaa Raha-automaattiyhdistys. Nyyti ry:n nettisivuilla oli käyty vuonna

2008 yhteensä 215962 kertaa. (Nyyti ry., verkkolähde 2010a).

Yleisimpiä yhteydenottosyitä olivat ahdistus ja kasvukriisi, stressi, väsymys, uupumus ja

masennus, kuulumiset sekä ihmissuhteisiin liittyvät asiat. Nyyti ry:n tekemän tutkimuksen

mukaan yhteydenoton syyt ovat vuodesta 1995 lähtien pysyneet melko samanlaisina.

Muutosta on kuitenkin vuosien 2004–2008 välillä ollut siinä, että yhteyttä ottaneiden

elämäntilanteet ovat vaikeutuneet huomattavasti. Suurin osa yhteydenotoista tapahtuu

Virtuaaliolkapään kautta, jolle voi kirjoittaa anonyymisti. Viesteihin vastaavat

vapaaehtoiset sekä etenkin vaikeammissa tilanteissa Nyyti ry:n työntekijät. Asiakkaista 23

% ohjattiin YTHS:n palvelujen piiriin. (Nyyti ry., verkkolähde 2010a).

11

4.2.2 Stressi balanssiin -verkkoryhmä

Stressi balanssiin on ensimmäisiä Nyyti ry:n perustamia verkkoryhmiä. Ryhmän toiminta

alkoi vuonna 2005. Verkkoryhmät toimivat keskustelufoorumeiden tavoin ja niille voi

kuka tahansa rekisteröitymisen jälkeen kirjoittaa. Ryhmien tavoitteena on

elämänhallintataitojen ja henkisen hyvinvoinnin lisääminen sekä vertaistuen jakaminen

samanlaisessa elämäntilanteessa olevien kesken. Ryhmiä ohjaa ja valvoo Nyyti ry:n

työntekijä. Kaikki viestit luetaan ennen julkaisua. Ryhmiä voi kuka tahansa lukea ilman

rekisteröitymistä. Viestit myös arkistoidaan ryhmien päättymisen jälkeen, ja ne ovat

luettavissa Nyyti ry:n kotisivuilla. Nyyti ry:n nettiryhmien toimintaperiaatteista kertovalla

sivulla sanotaan seuraavaa: Nyytin nettiryhmiin kirjoitettuja viestejä voidaan käyttää

tutkimuskäyttöön, niin etteivät ne sisällä kirjoittajaan liitettävissä olevia taustatietoja.

(Nyyti ry., verkkolähde 2010b). Otin yhteyttä Nyyti ry:n toiminnanjohtajaan ja kysyin

vielä erikseen lupaa käyttää verkkoryhmän aineistoa omassa tutkielmassani.

Toiminnanjohtajan allekirjoittama tutkimuslupa on tutkielman liitteenä. (LIITE 1)

4.3 Narratiivinen tutkimusote

Tutkimuksessani on paneuduttu korkeakouluopiskelijoiden henkilökohtaisiin tulkintoihin

omasta sen hetkisestä elämäntilanteestaan ja identiteetistään sekä siitä, millaisena he

näkevät tulevaisuutensa suhteessa omiin ratkaisuihinsa. Aineistona toimivat tekstit on

kerätty julkiselta opiskelijoiden tukikeskus Nyyti ry.:n ylläpitämältä ja valvomalta

keskustelupalstalta. Verkkoryhmään osallistuneille on tiedossa se, että heidän

kirjoituksiaan voidaan myöhemmin käyttää osana tutkimuksia. Keskustelulle antaa suuntaa

lähinnä verkkoryhmän nimi Stressi balanssiin. Muutoin keskustelut ovat avoimia ja tuovat

näin ollen hyvin esiin juuri kirjoittajien henkilökohtaisia näkemyksiä ja kokemuksia

elämästään. Tutkielmassani olen käyttänyt tutkimusmenetelmänä narratiivista

tutkimusotetta valitun aineiston luonteesta johtuen. Heikkisen (2001) ja Syrjälän (2001)

mukaan narratiivisella tutkimuksella ei pyritä objektiivisuuteen tai yleistettävään

näkemykseen asioista. Tutkimuksessa korostuu ennen kaikkea merkitysten antaminen

yksittäisillä tarinoille – tutkimuksen ytimessä on tutkimuksen kohteena olevan oma ääni.

Kertomukset välittävät henkilöiden subjektiivisia kokemuksia ja tuntemuksia (Lipponen,

1999).

Syrjälän (2001) mukaan narratiivisessa tutkimuksessa korostuvat useimmiten juuri elämän

käännekohdat. Nämä käännekohdat saattavat muuttaa omien tarinoiden merkityksiä: siksi

12

ne ovat erityisen mielenkiintoisia tutkimuksen kohteita. (Syrjälä, 2001). Tutkimuksen

kohteena olleet kirjoittajat ovat vapaasta tahdostaan kirjoittaneet keskusteluryhmään.

Useimmista viesteistä näkyi selvästi kirjoittajien aito tunne ja hätä omasta elämästään, jota

he halusivat jakaa muiden kanssa.

4.4 Tutkimusaineiston analyysivaiheet

Tutkimukseni on kvalitatiivinen, eli laadullinen, ja siinä painottuu narratiivinen

tutkimusote. Tutkimusaineistoni analysoinnin tein teorialähtöisen sisällönanalyysin

vaiheita mukaillen. Vaiheita analyysin teossa on neljä, jotka ovat 1) analyysirungon

tekeminen, 2) aineiston redusointi, 3) klusterointi ja 4) abstrahointi (Tuomi & Sarajärvi,

2002). Tarkoituksenani on tulevissa kappaleissa avata sitä, millä tavoin olen nämä eri

vaiheet toteuttanut. Tutkimuksessani olen käyttänyt analysoinnissa apuna Sfardin ja

Prusakin (2005a; 2005b) määritelmää identiteetin rakentumisesta tarinoina eli

narratiiveina. Tuomen ja Sarajärven (2002) mukaan deduktiivinen eli teorialähtöinen

sisällönanalyysi perustuu teorian kautta tapahtuvaan aineiston luokitteluun ja analysointiin.

Tulevissa kappaleissa kerron tarkemmin, miten olen käyttänyt teoriaa hyväkseni

tutkimusaineiston analysoinnissa.

Aloitin tutkimuksen teon perehtymällä Sfardin ja Prusakin teoriaan identiteetin

rakentumisesta narratiivisesti tarinoina. Tarkempi kuvaus Sfardin ja Prusakin kehittämästä

teoriasta löytyy tutkimukseni alusta kappaleesta 2.2. Identiteetin rakentuminen

narratiivisesti. Teoriaan pohjautuen muodostin hyvin löyhän analyysirungon, jonka osia,

eli tulevia analyysin pääluokkia, oli kolme 1) todellinen identiteetti nykyhetken tilanteen

kuvaajana, 2) tuleva identiteetti ja 3) oppiminen välineenä kohti tulevaa identiteettiä. (ks.

Tuomi & Sarajärvi, 2002). Todelliseen identiteettiin liittyviä ominaisuuksia olivat asiat,

jotka kuvasivat kirjoittajien tämän hetkistä tilannetta. Olen aiemmin määritellyt todellisen

identiteetin seuraavalla tavalla: Todellinen identiteetti sisältää tarinat todellisista

asiaintiloista. Ne on kerrottu preesensissä ja ne perustuvat todenperäisiin väitteisiin ja

tarinoihin. Tuleva identiteetti taasen viittaa asioihin, jotka ovat tulevaisuudessa

mahdollisia tai todennäköisiä. Tulevan identiteetin voi tunnistaa futuurista ja sanoista,

jotka kuvaavat toivetta, sitoutumista, pakkoa tai välttämättömyyttä. Oppimisella Sfard ja

Prusak ovat alun perin tarkoittaneet sellaista oppimista, jonka kautta on mahdollista päästä

todellisesta identiteetistä kohti tulevaa identiteettiä. Tällä he viittaavat tutkimukseensa,

jossa matematiikan oppiminen toimi entisen Neuvostoliiton alueelta tulleiden siirtolaisten

13

välineenä kohti heidän tulevaa identiteettiä. Olen kuitenkin soveltanut tätä näkemystä

tutkimuksessani hieman laaja-alaisemmin koskemaan kaikkea toimintaa, jonka kautta on

mahdollista päästä nykytilanteesta eli todellisesta identiteetistä kohti tulevaa identiteettiä.

(vrt. Sfard & Prusak, 2005a; 2005b).

Ennen redusointiosaan siirtymistä tulee tutkijan määrittää analyysiyksikkö.

Analyysiyksikkönä voivat toimia sanat, sanayhdistelmät, lauseet tai ajatuskokonaisuudet.

Analyysiyksikön valintaa ohjaavat tutkimuksen laatu ja tutkimustehtävä. (Tuomi &

Sarajärvi, 2002). Valitsin tutkimukseni analyysiyksiköksi ajatuskokonaisuudet:

kokonaisuus on tällöin vähintään kahden lauseen pituinen, ja se voi sisältää myös useampia

virkkeitä. Tähän tulokseen päädyin erityisesti Juzwikin (2006) esittämän kritiikin

perusteella, jossa hän selittää, että narratiivien tulisi olla vähintään kahden perättäisen

lauseen pituisia, jolloin lauseiden välille syntyy kausaalinen suhde. Lisäksi narratiivien

tulisi sisältää tarinan kertojan moraalista asennetta ja tulkintaa: tarinalla otetaan kantaa

asioihin. (Juzwik, 2006). Näin ollen tutkimuksessani käytettävän analyysiyksikön on oltava

vähintään kahden lauseen pituinen, jotta kirjoittajien tulkinta ja asenne pääsevät esiin.

Analyysirungon perusteella tein aineiston pelkistämisen eli redusoinnin. Alleviivasin

tutkimusaineistosta erivärisillä kynillä asioita, jotka liittyivät analyysirunkoni pääluokkiin:

todelliseen identiteettiin nykyhetken tilanteen kuvaajana, oppimiseen välineenä kohti

tulevaa identiteettiä ja tulevaan identiteettiin. Näin ollen kaikki sellaiset asiat, jotka

aineistossa eivät liittyneet analyysirunkoon, jäivät tutkimuksen ulkopuolelle.

Alleviivaamisen jälkeen kirjoitin esiin nousseet ajatuskokonaisuudet pelkistetyssä

muodossa pääluokkien alle siinä järjestyksessä, kun ne viesteissä olivat tulleet esiin. (ks.

Tuomi & Sarajärvi, 2002).

Aineiston klusterointi-vaiheessa tarkoituksena on ryhmitellä aineisto etsimällä

samankaltaisuuksia tai mahdollisesti eroavaisuuksia redusoinnissa poimituista

pelkistetyistä ilmaisuista. Samaa asiaa tarkoittavat käsitteet ryhmitellään ja yhdistetään

luokaksi sekä nimetään luokan sisältöä kuvaavalla käsitteellä. Klusteroinnissa aineisto

tiivistyy ja yksittäisistä tekijöistä muodostuu laajempia kokonaisuuksia. (Tuomi &

Sarajärvi, 2002). Klusteroinnissa yhdistin edellä kuvatulla tavalla pääluokkiini liittyneitä

käsitteitä. Todellinen identiteetti nykyhetken tilanteen kuvaajana -pääluokkaan sain viisi

yläluokkaa, jotka ovat:

1. Korkeakouluopiskelun kuormitus kokonaisvaltaisena kokemuksena

14

2. Työllisyystilanne stressin aiheuttajana

3. Terveyteen liittyvät ongelmat ja hoitoon hakeutuminen

4. Sosiaalisen tuen tärkeys ja ristiriitaisuus

5. Kuvauksia itsestä

Oppiminen välineenä kohti tulevaa identiteettiä -pääluokkaan muodostui neljä yläluokkaa,

jotka ovat:

1. Arkeen vaikuttamisen mahdollisuudet

2. Lääketieteellisen avun hakeminen

3. Ihmissuhteet selviytymisen tukena

4. Oman tilanteen ymmärrys ja analysointi

Tulevan identiteetin -pääluokkaan tuli viisi yläluokkaa, jotka ovat:

1. Tavoitteet opiskelulle ja opintotehtäville

2. Työelämän vaatimukset

3. Suoriutuminen ja tehokkuus

4. Muiden ihmisten merkitys omaan elämään

5. Omaan sairastamiseen suhtautuminen

Yläluokkien nimeäminen ei perustunut Sfardin ja Prusakin (2005a; 2005b) teoriaan, vaan

nimet muodostuivat aineistosta nousseiden käsitteiden ja merkitysten kautta.

Tuomen ja Sarajärven (2002) mukaan klusterointi on jo osa abstrahointia. Abstrahoinnin

tarkoituksena on yrittää vielä tarkemmin yhdistellä yläluokkia, jos se vain on mahdollista.

(Tuomi & Sarajärvi, 2002). Abstrahointivaiheessa huomasin, että tutkimuksestani oli

15

tulossa niin laaja, ettei kaikkia kolmea pääluokkaa ollut kandidaatintutkielman puitteissa

mahdollista tutkia. Minun oli siis pakko rajata aineistoa. Todellista identiteettiä ei

mielestäni voinut rajata pois, koska se toimii ikään kuin pohjana tulevalle identiteetille ja

oppimiselle. Niinpä päätin jättää todellistä identiteettiä käsittelevän pääluokan sellaisenaan

tutkittavaksi, mutta yhdistin osittain oppimisen ja tulevan identiteetin pääluokat.

Yhdistämisessä painottui kuitenkin vahvasti oppimisen näkökulma, koska siitä oli

kirjoitettu enemmän ja monipuolisemmin. Lisäksi olin henkilökohtaisesti enemmän

kiinnostunut kirjoittajien kokemuksista siitä, miten he näkivät voivansa vaikuttaa omaan

tilanteeseensa. Näin ollen oppimisen pääluokka jäi lähestulkoon sellaisenaan analysointiin,

mutta toin mukaan näkökulmia tulevasta identiteetistä. Todellisen identiteetin ja oppimisen

pääluokista tein tulkintoja, joita vertasin erityisesti Sfardin ja Prusakin (2005a; 2005b)

aiempiin tutkimuksiin identiteetistä, mutta myös muihin opiskelijoiden elämäntilannetta

kartoittaviin tutkimuksiin. (vrt. esim. Kurri, 2006; Lounasmaa ym., 2004; Kallio, 2002).

Lisäksi poimin aineistosta sitaatteja, jotka mielestäni erityisen hyvin kuvasivat tulkintojani.

Tulkinnat ja vertailu muodostavat tutkimukseni tulokset.

5 TUTKIMUKSEN TULOKSET

Edellisessä luvussa kuvaamani aineiston analyysin pohjalta olen muodostanut kaksi

pääluokkaa, jotka ovat

1. Todellinen identiteetti nykyhetken tilanteen kuvaajana

2. Oppiminen välineenä kohti tulevaa identiteettiä

Pääluokat olen muodostanut Sfardin ja Prusakin muodostamaan teoriaan pohjautuen, jossa

identiteetti rakentuu narratiivisesti. (ks. Sfard & Prusak, 2005a; 2005b). Tulkintojani

tukemaan olen poiminut tutkimusaineistostani ajatuskokonaisuuksia, jotka kuvaavat

ilmiöitä. Sitaattien lopussa on kirjoittajan nimimerkki. Nimimerkin tarkoituksena on

osoittaa aineiston kirjoittajien vaihtelua – ei niinkään yksittäisten ihmisten kokemuksia tai

mielipiteitä. Nimimerkin perusteella lukijan on mahdollista halutessaan tarkistaa

esimerkiksi sitaatin asiayhteys alkuperäisestä tutkimusaineistosta. Lisäksi olen rinnastanut

tulkintojani aiempiin tutkimuksiin identiteetistä sekä korkeakouluopiskelijoiden

16

elämäntilanteista. Tällä tavoin tulkintani, aineistokatkelmat ja aiemmat tutkimukset käyvät

dialogia, mikä lisää tutkimukseni luotettavuutta ja uskottavuutta. (vrt. Eskola & Suoranta,

2001).

5.1 Todellinen identiteetti nykyhetken tilanteen kuvaajana

5.1.1 Korkeakouluopiskelun kuormitus kokonaisvaltaisena kokemuksena

Opiskelusta ja siihen liittyvistä asioista puhuttiin keskustelupalstalla paljon. Tämä ei ole

sinänsä yllättävää, koska verkkoryhmä on ensijaisesti suunnattu korkeakouluopiskelijoille.

Suurin osa opiskeluun liittyvistä asioista oli negatiivissävytteisiä – opiskelumotivaatio oli

hukassa ja opiskelut tuntuivat hyvin kuormittavilta. Positiiviset kokemukset opiskelusta

olivat melko suorituskeskeisiä: ahkeruus ja sitä kautta opintojen eteneminen nähtiin

tärkeänä.

Olen yläasteelta lähtien tehnyt todella ahkerasti kouluhommia, ehkä

siksi että se on tuntunut sellaselta asialta, jossa osaan olla hyvä. Jo

ysiluokan päätteeksi muistan opettajieni muistutelleen minulle, että

koulua käydää elämää varten, mutta tuntuu että olen sisäistänyt tämän

vasta nyt. kp

Olen suorittanut opintoja kiltisti ajallaan, ihan hyvin arvosanoin. Kukaan

ulkopuolinen ei kuitenkaan käsitä, että kyse on nimenomaan suorittamisesta:

Pääni sisällä on täysi kaaos. Suna

Keskusteluryhmän toiminta-aikana oli juuri tapahtumassa tutkinnonuudistus ja monet

kirjoittajat kertoivat tämän tuottavan heille lisätöitä: uusien tutkintovaatimusten

täyttämiseksi täytyy tehdä täydentäviä kursseja. Toinen suurta keskustelua aiheuttanut

yksittäinen tekijä oli pro gradu -tutkielman tekeminen. Lisäksi yksittäiset kurssit,

rästitöiden tekeminen ja korkeakoulun henkilökunnan kanssa käytävä sähköpostiviestittely

aiheuttivat negatiivisia kokemuksia.

-- en olekaan yksin venyneine graduineni, ja sen kandintyön lisäksi pitää

tehdä yllätysopintoja kursseista, joista ei varoitettu lainkaan, ja joihin

osallistuminen ei sovi aikatauluuni (koska ne järjestetään vasta sen jälkeen,

kun ajattelin jo kantavani maisterispapereita).Aamu

17

Jyväskylän yliopiston koulutuksen tutkimuslaitoksella on tutkittu yliopisto-opintojen

kuormittavuutta toisen ja neljännen opintovuoden opiskelijoiden kokemana. Tutkimuksen

mukaan hankalimpina ja kuormittavimpina työskentelymuotoina pidetään pro gradu -työtä,

seminaariesitelmiä, kirjallisuuskatsauksia ym. laajoja ja aikaa vieviä töitä. Opintoihin

toivottiin lisää joustavuutta ja vaihtelua sekä selkeämpää linjaa opintoviikkomäärän

yhdenvertaisuudesta eri kurssien välillä. (Kallio, 2002). Tutkimuksesta saadut tulokset ovat

siis samansuuntaisia kuin Stressi balanssiin -verkkoryhmän kirjoittajien kokemukset

korkeakouluopinnoista.

Moni kirjoitti opiskelumotivaation olevan hukassa – aiemmin opiskelut ovat olleet

innostavia ja hauskoja, mutta nyt tilanne on täysin toinen. Lisäksi kirjoittajat olivat

huolissaan siitä, että elämä pyörii liikaa opiskelun ympärillä. Opiskeluongelmien koettiin

myös vaikuttavan muuhun elämään negatiivisesti. Jopa loppuvaiheen opiskelijat kertoivat

haluavansa luovuttaa ja jättää opiskelut kesken.

Pikkuhiljaa huomasin että stressi tekemättömistä hommista alkoi hiipiä

vapaa-aikaan. En jaksanut tehdä päivällä kunnolla hommia ja yritin ottaa

niitä kiinni ns. vapaa-aikanani iltaisin. Oli kierteessä: joko stressasin siitä

etten saanut mitään tehtyä tai siitä että tein myöhässä ja kiireessä. Onneksi

sain aina pidettyä viikonloput työvapaina, vaikka silloinkin tosin ajattelin

paljon kaikkea mitä olisi pitänyt tehdä. Tuuletar

Olen kyllä jo kohtalaisen loppusuoralla opinnoissani, teen siis gradua eikä

muita opintoja ole enää. Otan tuosta gradun teosta ihan mieletöntä stressiä,

vaikken tosiaankaan tee sitä muutamaa tuntia enempää päivässä. Ehkä juju

onkin siinä että pitäis tehdä vaan enemmän. Mutta olen kehittänyt siitä aivan

valtaisan ahdistuksen ja tuntuu ettei menee päivässä minuuttiakaan etten

ajattelisi gradua. Pumpuli

Kallion (2002) mukaan yliopisto-opiskelujen kuormittuneisuus on ymmärrettävä

ensisijaisesti kokonaisvaltaisena elämänkokemuksena, johon vaikuttavat monet seikat.

Kuormittuneisuus viittaa viimekädessä opiskelijan henkilökohtaiseen kokemukseen

opintojen aiheuttamasta työmäärästä ja opiskeluun oleellisesti liittyvistä muista tekijöistä.

18

5.1.2 Työllisyystilanne stressin aiheuttajana

Töihin ja työelämään liittyvissä kirjoituksissa työt näyttäytyivät lähes poikkeuksetta

negatiivisessa valossa: Kirjoittajat kokivat paljon stressiä siitä, että heillä ei ole töitä eikä

niitä ole näköpiirissä lähitulevaisuudessakaan. Jos heillä kuitenkin oli töitä, aiheuttivat ne

opiskelun ohella uuupumusta. Suurin osa kirjoittajista oli joutunut uupumuksen takia

irtisanomaan itsensä, mikä osaltaan lisäsi stressin määrää. Toisin sanoen sekä

työssäkäyminen että työttömyys olivat negatiivisia asioita kirjoittajien kokemuksien

mukaan.

Yliopisto-opiskelijoiden terveystutkimuksessa vuodelta 2004 on paneuduttu opiskelijoiden

työssäkäyntiin ja opintojen sujuvuuteen. Kyseisen tutkimuksen mukaan lukukausien aikana

tapahtuva työssäkäynnin laajuus ja toimeentulon ongelmat ovat tärkeitä opiskelujen

sujuvuuteen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksessa kuitenkin huomautetaan, ettei asia ole

aivan näin yksiselitteinen, vaan opiskeluprosessin sujuvuuteen liittyy syy-

seuraussuhteiltaan moniuloitteisia asioita. (Kurri, 2006).

Kävin opintojeni ohella osa-aika töissä, mutta en siihen pystynyt enää

stressin takia ja irtisanouduin loppuvuodesta. Nyt kuitenkin tuntuu, että se oli

virhe, sillä stressaan vielä enemmän opinnoistani kun tuntuu siltä, että jos ei

tee töitä, niin ainakin tehtävä opintoja ahkerasti. mena

Töiden lopettaminen käy minullakin mielessä harva se viikko, mutta en ole

uskaltanut jättäytyä pois, koska silloin eläisin määrittelemättömän ajan

mieheni siivellä ja mitään takuita uudesta työpaikasta valmistumisen jälkeen

ei ole. Ewanna

Erityisenä huolenaiheena kirjoittajat kokivat nykyisen taloustilanteen maailmalla, joka

entisestään vähensi työnsaantia. Muutama kirjoittaja pohti sitä, että töiden saanti

edellyttäisi verkostojen luomista ja hyviä suhteita tai pitkälle edenneitä opintoja. Koska he

olivat sairastelleet jo pitkään, ei heillä ymmärrettävästä syystä ollut kumpaakaan, ja

työnsaanti tuntui vaikealta. Kurrin (2006) mukaan valmistumisen ja työllistymisen

kannalta olisi tärkeää, että myös suhteellisen vapaasti tutkintonsa rakentavat opiskelijat

tekisivät urasuunnitelmia ja orientoituisivat työelämään jo opiskeluaikana. Ilman

suunnittelua opinnot saattavat venyä, koska motiivi valmistumiseen puuttuu.

19

Valmistuminen toisaalta pelottaakin, kun olen alalla, jossa työnsaanti on

paljon kiinni erikoistumisesta ja verkostoista – ja sattuneista syistä en ole

oikein koskaan saanut järjestettyä kumpiakaan. Välillä tuntuu, että koko

loppuelämä on pilalla – varsinkin kun viime vuosiin saakka olen pärjännyt

melko lailla mukavasti kaikessa, mitä vain olen keksinyt tehdä. Ehkä

odotuksetkin ovat olleet liian korkealla? Ewanna

5.1.3 Terveyteen liittyvät ongelmat ja hoitoon hakeutuminen

Terveyteen liittyvät seikat olivat eniten keskustelua aiheuttaneita asioita. Erityisesti

stressistä puhuttiin paljon. Keskustelupalstalla haluttiin jakaa kokemuksia omasta

terveydestä. Useilla kirjoittajista oli hyvin moninaisia ja suuria terveydellisiä ongelmia.

Terveyden ympärillä käyty keskustelu oli muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta hyvin

sairaus- ja oirekeskeistä: hyvistä ja iloisista terveyteen liittyvistä asioista ei puhuttu juuri

lainkaan. Toisaalta tämä voi johtua esimerkiksi siitä, että ihmisen on helpompaa määritellä

terveyden puuttumista ilmaisevia oireita kuin hyvään terveyteen, onnellisuuteen tai

tyytyväisyyteen viittaavia osatekijöitä (Kunttu ym., 2004). Kunttu ym. (2004) viittaavat

Ollitervo-Peltosen ja hänen kollegoidensa tekemään yliopisto-opiskelijoiden terveyttä

koskevaan seurantatutkimukseen, jonka mukaan hyväksi koetusta terveydentilasta

huolimatta opiskelijoiden oireilu lisääntyy opiskeluaikana. Syynä tähän esitetään olevan

psykologisia tekijöitä, erityisesti elämäntilanteeseen ja opiskeluun liittyvää stressiä.

Minun kohdallani stressi aiheuttaa erilaisia psykosomaattisia tuntemuksia,

kuten huonovointisuutta ja palan tunnetta kurkussa. Reilu vuosi sitten tilanne

meni taas niin pahaksi, että arkipäiväisetkin asiat tuntuivat ylivoimaisilta

jatkuvan stressaamisen ja siitä seuraavan ahdistuksen vuoksi. Olen

huomannut, että elämäni jakautuu ikään kuin ajanjaksoihin sen suhteen,

miten voin. Välillä voin huonosti (ensimmäisen kerran jo ala-asteikäisenä) ja

sitten taas erinomaisesti, ilman stressiä tai psykosomaattisia tuntemuksia,

jopa useita vuosia. Minttumaria

Minulla on jo kauan ollut useita kroonisia sairauksia, joista osa on aika

vaikeita. Tänä syksynä todettiin taas yksi uusi sairaus. Minulle on käynyt

niinpäin, että nämä sairaudet ovat aiheuttaneet stressin. Tällä hetkellä olen

20

hyvin väsynyt ja on mm. uniongelmia ja sydämentykytystä stressin vuoksi.

Armida

Myös Nyytissä on kiinnitetty huomiota kirjoittajien yhä suurempiin ja vaikeampiin

ongelmiin. Vuoden 2008 toimintakertomuksen mukaan Stressi balanssiin -verkkoryhmään

kirjoitti lähes kaksi kertaa (yhteensä 130 viestiä) enemmän ihmisiä edellisvuoteen

verrattuna. Ryhmään kirjoittaneet kertoivat yhä vaikeammista ongelmista ja heitä ohjattiin

myös ammattiavun piiriin. Osa kirjoittajista oli myös itsenäisesti hakeutunut hoitoon, ja he

jakoivat muille kokemuksiaan. (Nyyti ry., verkkolähde 2010a). Keskustelu ystävien tai

esimerkiksi YTHS:n psykologin kanssa oli auttanut monia vaikeassa tilanteessa. Muutama

kirjoittaja oli myös päässyt KELA:n maksusitoumuksella psykoterapiaan. Hoitoon

hakeutumisesta oli myös negatiivisia kokemuksia: esimerkiksi lääkärit eivät välttämättä

suhtautuneet ongelmiin vakavasti.

Keväällä diagnosoitiin masennus kun seinät alkoivat kaatua muutenkin

päälle ja nyt opetellaan uudenlaista elämää – lääkitys on alkanut purra ja

juttelusta oikeiden ihmisten kanssa on apua.Bambu

Hyvä uutinen on, että sain kelan tukeman terapian. Käyn nyt 2 kertaa

viikossa terapiassa vuoden ajan. Siitä on minulle tosi paljon apua.linjalla

--lääkäri sanoi puhelimessa, että teen vain tahallani asiat heille vaikeaksi,

kun yritän saada apua. Heillä on kuulemma hoidettavana kiireellisempiäkin

tapauksia: minä en kiireellinen ole, koska olen käynyt yhdessä tutkimuksessa,

jossa suljettiin vakavimmat sairaudet, kuten syöpä, pois. Tuntuu, että en enää

jaksa selittää lääkäreille tätä tilannetta, kun minua pidetään vain taakkana,

jota saa kohdella miten vain lääkäripulan takia. biegga

Kunttu kollegoineen (2004) huomauttaa korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen

yhteydessä siitä, että vakavat ja toimintakykyyn vaikuttavat somaattiset sairaudet ovat

opiskelijoilla harvinaisia. Monet opiskelijoiden oireista ovat sellaisia, ettei niihin löydy

lääketieteellisin keinoin helposti apua, vaikka tämä opiskelijoiden toiveena onkin. Näin

ollen olisi tärkeää, että terveydenhuollon ammattilaiset suhtautuisivat yhtä vakavasti ja

ammattitaitoisesti huolestuneisuuteen ja epävarmuuteen, jota oireilu saa opiskelijoissa

aikaan, kuin lääketieteellisesti parannettavissa olevien sairauksien diagnosoimiseen ja

hoitamiseen.

21

5.1.4 Sosiaalisen tuen tärkeys ja ristiriitaisuus

Johanna Blomqvist on pro gradu -tutkielmassaan (2004) selvittänyt sosiaalisen tuen

merkitystä korkeakouluopiskelijoille. Hänen tutkimustensa perusteella sosiaalisen tuen

saatavuus on tärkeää opiskelijan elämässä. Turvallisuuden tunnetta luo erityisesti tieto

siitä, että emotionaalista tukea on saatavilla tilanteessa kuin tilanteessa. Emotionaalisen

tuen antajana voi toimia kuka tahansa läheinen ihminen.

Kirjoitusten perusteella ihmissuhteilla koettiin olevan suurta merkitystä. Kirjoittajat

kertoivat ystävien, työtovereiden ja hoitohenkilökunnan tarjoaman tuen olevan

äärimmäisen tärkeää.

On kuitenkin ihana huomata, että hoitava henkilö on aidosti kiinnostunut ja

empaattinen. Tuntuu, että ei ole niin yksin, on ihmisiä jotka välittävät. linjalla

Ystäväni onneksi muistuttavat minua siitä, että minusta välitetään. Että on

ihmisiä, jotka eivät vaadi että minä suoriudun tietyllä tavalla, että he

välittäisivät minusta. Etten minäkään vaadi ystäviltäni muuta kuin

uskollisuutta ystävänä. linjalla

Toisaalta osa kirjoittajista huomatti, että ihmissuhteista on enemmän haittaa kuin hyötyä –

ihmissuhteet vievät aikaa ja energiaa. Koska kyseisten kirjoittajien jaksaminen ja terveys

olivat heikkoja, tuntui ystävien tapaaminen raskaalta. Monet kokivat stressaavana sen, että

heidän täytyy peitellä huonoa oloaan ja sairauden myötä muuttunutta olemustaan ihmisten

seurassa.

-- käytännössä en vaan koe saavani enää mitään ihmisten seurasta.

Kuulostaa kummalta itsestänikin, mutta niin se vaan on. En koe että

piristyisin yhtään ystävien seurasta, päinvastoin loputkin voimavarat

menevät. Tunnen olevani kuin eri planeetalta, kun muut ovat iloisia ja

puhuvat vilkkaasti. Se tuntuu niin turhalta ja irvokkaalta. En tiedä miten

tällaisessa tilanteessa pitäisi ylläpitää suhteita ihmisiin. Ehkä voisi olla vaan

tällaisena uutena omana itsenään, vaikka muut sitä ihmettelisivätkin. Mutta

silti en jaksa tavata ihmisiä kuin harvoin. Armida

22

Vuorovaikutuksesta ja ihmissuhteiden tärkeydestä puhuttaessa kiinnitettiin paljon

huomiota myös omaan persoonallisuuteen ja siihen, minkälaista oma toiminta normaalisti

on suhteessa toisiin. Kirjoittajat ilmaisivat olevansa itsenäisiä, mikä tarkoitti erityisesti

yksin pärjäämistä.

Olen luonteeltani itsenäinen; kääntöpuolena siinä on se, että en kovin

herkästi tukeudu läheisiini, kun tarvitsen apua. Wendy

Yksinäisyydestä puhuttiin paljon eri tavoin. Toiset kertoivat, ettei heillä ollut ystäviä tai

läheisiä juuri lainkaan. Muutamilla ystäviä oli, mutta heidän kanssaan oli vaikea saada ja

ylläpitää yhteyttä. Suurimmalla osalla tutkittavista ystäviä tuntui kuitenkin olevan tai he

eivät erityisesti maininneet ystävien puutteesta.

-- pyörin lohduttoman yksin näitten murheitteni kanssa. Ei yksinkertaisesti

ole paljon ketään, jolle puhua. Asun jo omillani, ja vanhemmilla on omat

huolensa, joten en enää viitsi omiani tupata heidän niskoilleen. He ovat

kuitenkin joutuneet niitä aikanaan kuuntelemaan ihan liiaksikin asti. Ystäviä

mulla on jonkin verran, mutta tapaan heitä sen verran harvoin, ettei niitä

harvoja yhteisiä hetkiä oikein henno pilata puhumalla vain itsestään ja ennen

kaikkea ongelmistaan. Poikaystävälleni taas on oikeastaan kaikkein vaikeinta

puhua, vaikka hän läheisin ihminen onkin. Opiskelukavereita en tapaa

vapaa-ajalla, koska oon vain jotenkin ajautunut eroon siitä porukasta.

varpiety

Kumpulaisen (2004) mukaan yhteisöön kuuluminen on yksi ihmisen perustarpeista.

Yhteisöllisyys suojaa sairastumiselta ja jopa pidentää elinikää. Ihmisen tarve kuulua

yhteisöön ei ole kadonnut mihinkään, vaikka nykyisin se ei ole hengissä pysymisen

elinehto. Mäki-Tarkka (2002) nostaa kuitenkin Nyyti ry:n Yhdessä yhteisöksi -projektin

loppuraportissa esiin kysymyksen siitä, ovatko jatkuvasti kasvavat mielenterveyden häiriöt

varsinaisesti häiriöitä ollenkaan vai vain luonnollisia reaktioita suhteessa ajan henkeen –

yhteisöllisyyden katoamiseen.

5.1.5 Kuvauksia itsestä

Muut luokat kertoivat enemmän kirjoittajien ulkoisista asioista tai elämäntilanteen yleisistä

puitteista, mutta itseen liittyvät kuvaukset olivat ainoita kirjoittajien hyvin henkilökohtaisia

23

näkemyksiä ja kokemuksia sisältäviä kirjoituksia. Tässä luokittelussa itsetunto ja itsensä

kuvailu liittyvät erityisesti siihen, millaisena kirjoittajat näkevät itsensä. Suurimmasta

osasta viestejä tuli esiin epävarmuus, jota kirjoittajat kokivat. Monilla oli ikään kuin

näkemys siitä, millainen heidän pitäisi olla, ja kun todellisuus ei vastannutkaan sitä, he

kokivat itsensä epävarmoiksi ja useimmiten myös epäonnistuneiksi. Sfardin ja Prusakin

(2005a; 2005b) mukaan juuri jatkuva kuilu todellisen identiteetin ja tulevan identiteetin

välillä tekee ihmiset onnettomiksi.

Pahinta on ehkä luottamuksen puute itseen ja ylitsepääsemätön

epäonnistumisen pelko, sen vuoksi ei tee asioita tai lykkää niiden tekemistä,

koska aloittaminen on vastenmielistä ja vaikeaa ellei luota osaavansa.

Lopputuloksena on stressi, joka vie yöunet ja mielenrauhan päivällä ja

loputon suo tekemättömiä asioita. Elämänlaatua pilaa ristiriita ihanteiden ja

todellisen elämän välillä: Tiedän minkälaista elämää haluan viettää ja miten

siihen pääsisi, mutta jatkuvasti toimin täysin päinvastaisesti, tuhlaan aikaa ja

tuhoan mahdollisuuksia. Bambu

Olemukseni on muuttunut suorastaan vastakohdakseen. Aina kun näen itseni

vahingossa peilistä huomaan, että olen hymytön ja väsyneen näköinen. Tosin

yritän jonkin verran peitellä tätä, kun tapaan ihmisiä. En kuitenkaan haluaisi

teeskennellä. Tuntuu että aivan kasvoja kiristää, jos yrittää hymyillä. Joskus

harvoin kyllä hymyilen spontaanisti. Useimmiten en vaan jotenkin jaksa, on

vakava olo koko ajan. Armida

Identiteetti rakentuu osaltaan toimintoihin osallistumisen kautta. Samalla ihminen tulee

tietoisemmaksi siitä, kuka on erityisesti suhteessa toisiin. Täten muotoutuu myös käsitys

toimijuudesta ja tietoisuus omista kyvyistä, tiedoista, taidoista ja ajatuksista, joita muut

arvostavat tai eivät arvosta. (Lipponen, 2010; Lasky, 2005; Bruner, 1996). Toisaalta

toimijuuteen liittyy myös ymmärrys siitä, että on itsekin arvostettava omaa osaamistaan ja

yleisesti ottaen itseään. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut olevan kovin helppoa kaikille

kirjoittajille.

Koko omanarvontuntoni perustuu täydelliselle onnistumiselle kaikessa

jatkuvasti. Jos epäonnistun, en ole minkään arvoinen. Loppujen lopuksi

kaikki supistuu yhdeksi kysymykseksi: olenko kenenkään rakkauden

arvoinen? linjalla

24

Toisaalta osasta viestejä huomasi myös selvästi sen, että kirjoittajat kyseenalaistivat omaa

toimintaansa ja negatiivisia tunteitaan. Itseä yritettiin arvostaa, vaikka se vaikeaa monesti

tuntui olevan: helpompaa olisi vatvoa omaa huonoa tilannetta ja näennäistä

epäonnistumista kuin nähdä positiivisia puolia asioista.

Takaraivossa vaan stressaavat ajatukset tekemättömistä töistä ja jatkuva

jossittelu siitä, missä jo olisin, jos olisin jaksanut aikaisemmin ”loppuun

asti”. Tiedän, että arjen pyörittäminenkin on tilanteessani jo suuri saavutus,

mutta en vaan osaa olla tyytyväinen. Bambu

Muutamilla kirjoittajilla oli myös positiivisia näkemyksiä itsestään, ja he halusivat tuoda

niitä esiin. Tyytyväisiä oltiin siihen, että asioista pystyi innostumaan, vaikka se saattaisikin

olla vain lyhytaikaista.

-- innostuin taas opinnoistani, mikä on ihan kiva asia myös, mutta sai mut

hamstraamaan enemmän kuin tarpeeksi kursseja. Syksyn hyvä lupaus ottaa

rennommin kariutui siihen, että keväälle olen ottanut enemmän kursseja kuin

koskaan. kivitasku

5.2 Oppiminen välineenä kohti tulevaa identiteettiä

5.2.1 Arkeen vaikuttamisen mahdollisuudet

Kirjoittajilla oli selkeitä käsityksiä siitä, kuinka omaa elämää pitäisi muuttaa, jotta siitä

tulisi ainakin ulkoisesti helpompaa ja parempaa. Pääluokassa esiin nousi erityisesti arkeen

liittyviä valintoja ja ratkaisuja, joiden tarkoituksena oli erityisesti parantaa fyysistä

jaksamista sekä jäsentää arjen aikatauluja. Tässä kohdassa arkeen vaikuttamisessa oli

hyvin samankaltaisia piirteitä kuin toimijuuden määritelmällä. Toimijuuden ytimessä on

ajatus siitä, että ihmiset eivät vain passiivisesti reagoi heitä ympäröiviin tapahtumiin, vaan

he yrittävät tarkoituksenmukaisesti muuttaa omaa toimintaansa, sosiaalisia suhteita tai

ympäristöään haluamaansa suuntaan. (vrt. Lipponen, 2010; Lasky, 2005; Bruner, 1996).

Tilanne kyllä helpotti, kun laitoin itselleni selkeät rajat: saan suunnittelle

kutakin tuntia vain tunnin. Sen päätettyäni sain jälleen nukuttua. linjalla

25

Yritän varoa, että en ylitä vähäisiä voimavarojani ettei uupumus palaa

entistä voimakkaampana. Tällaiset asiat ovat välillä kuin nuoralla kävelisi,

tarkkaa ja varovaista etenemistä. Armida

Opiskelijoiden oireista suurin osa ei täytä somaattisen tai psyykkisen sairauden merkkejä,

vaan ne ovat ennemminkin merkkejä siitä, että jotain on joko omassa elinympäristössä tai

elämäntavassa sellaista, joka ylläpitää oireilua. Omiin valintoihin voi vaikuttaa, mutta on

myös luonnollisesti asioita, joita ei voi muuttaa omilla valinnoilla, ja silloin tämäkin asia

on hyväksyttävä. (Kunttu ym., 2004).

Olen myös kurkkuani myöten täynnä keskusteluja siitä, miten minun pitäisi

ottaa vain itseäni niskasta kiinni ym. kliseitä, jotka oikeasti vain ahdistavat

lisää ja aiheuttavat sen, että tunnen itseni entistä laiskemmaksi, kun en osaa

edes ”tällaista pientä alakuloa selättää”. Olen jo kuullut ja kokeillut kaikkea

– olisiko paljon pyydetty, että läheiset vain jaksaisivat tukea ilman jatkuvaa

jaadajaadaa..? Ewanna

Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan ja Oulun aluetyöterveyslaitoksen

seurantatutkimuksessa on myös saatu tuloksia siitä, että säännöllinen liikunnan harrastus

vaikuttaa puskuroivan stressin oireita vastaan. Toisaalta samaisessa tutkimuksessa

huomautettiin myös, että ajanpuutteen ja stressin kanssa taistelevalla opiskelijalla ei

välttämättä ole voimavaroja lähteä liikkumaan. Säännöllinen liikunnan harrastus kuvaa

tutkimuksen mukaan myös elämänhallintaa, oman ajankäytön hallintaa ja kiinnostusta

oman terveyden huoltamiseen. (Tammelin, Ek & Rintamäki, 2000).

Vapaa-ajalla koetan tehdä kaikkea mikä vähänkin rentouttaa, mutta

enemmänkin voisi olla vaihtelua arkeen. Uutena asiana aloitin kuntosalin. Se

on ollut hyvä juttu. Voimia ei välttämättä saa lisää mutta ainakin pärjää

paremmin stressin ja väsymyksen kanssa. samps

Olen ruvennut harrastamaan taas enemmän liikuntaa. Saan myös nukuttua

paremmin. Uskon, että tämä liittyy myös stressin vähenemiseen ja terapiaan.

Nyt olen hieman levon tarpeessa, kun olen tehnyt niin paljon töitä

muutamana viikkona. Kohta pääsen palkintomatkalle, joten lomakin on

nurkan takana. Kyllä tämä tästä. linjalla

26

Toinen erityisesti esiin noussut asia oli omaan jaksamiseen liittyvät tekijät. Tässä kohdassa

nähtiin tärkeäksi erityisesti opiskelutahdin hellittäminen ja oman vaatimustason

laskeminen suhteessa töihin ja opiskeluun. Huomion arvoista oli myös ajatus siitä, että

välillä on syytä myös palkita itseään ja rentoutua hyvällä omatunnolla.

Mikään akateeminen riemuvoitto tutkielmani ei ole, mutta toivon sen

menevän läpi - arvosanasta ei niin väliä. Asiat ovat roikkuneet niin pitkään,

että nyt oli aika tehdä se Eevankin mainostama "ota vähän rennommin" - nyt

tässä asiassa. Ja saattaa pidemmällä aikavälillä koitua aika lailla oleelliseksi

irtiotoksi omista opiskelunormeista. Ewanna

Olen järjestelmällisesti vähentänyt työntekoa ja hyvällä omatunnolla, sillä

ajattelen, että gradun tekeminen vaatii aikaa ja rauhaa. Wendy

Tuleva identiteetti antaa suuntaa henkilöiden toiminnalle ja vaikuttaa tekoihin suuressa

määrin. Koska valitut identiteetit eivät välttämättä ole aina rationaalisia tai harkittuja,

saattaa toisinaan käydä niin, että henkilön toiminnasta häviää kaikki suhteellisuudentaju.

(Sfard & Prusak, 2005a; 2005b). Stressi balanssiin -verkkoryhmän kirjoittajien viesteistä

näkyy ymmärrys siitä, että tulevan identiteetin saavuttaminen sen hetkisillä arjen

ratkaisuilla ei näytä olevan mahdollista. Näin ollen omaa toimintaa on muutettu tai yritetty

opetella uusia tapoja toimia.

5.2.2 Lääketieteellisen avun hakeminen

Keskeistä tämän yläluokan viesteille oli, että kirjoittajat olivat ymmärtäneet, että omaan

tilanteeseen tarvitaan ulkopuolista ammatillista apua. Suurin osa kirjoittajista oli jo

hakeutunut YTHS:n palveluiden piiriin tai he olivat tietoisia siitä, että näin kannattaisi

tehdä, jos tilanne jatkuu huonona. Omasta vaikeasta tilanteesta haluttiin päästä eteenpäin.

Olen päättänyt, että menen YTHS:än psykologille, jos ensiviikon jälkeenkin

(kun olen palauttanut esseen ja luennot alkaneet) tuntuu vielä motivaatio

olevan hukassa ja väsymys painavan. Tuuletar

Keväällä diagnosoitiin masennus kun seinät alkoivat kaatua muutenkin

päälle ja nyt opetellaan uudenlaista elämää – lääkitys on alkanut purra ja

juttelusta oikeiden ihmisten kanssa on apua. Ewanna

27

Kaksi kirjoittajaa kertoi, etteivät he olleet saaneet lainkaan helpotusta psykologin

tapaamisesta. Tämänkin voi toisaalta nähdä oppimisen tuloksena, koska psykologian

ammattilaista oli kokeiltu apukeinona, vaikkei se ollutkaan auttanut.

Psykologilla olen nyt käynyt muutaman kerran, mutta toistaiseksi siitä ei ole

ollut sanottavasti apua. Se on ollut aika lailla sellaista yleistä lätinää.

varpiety

Minulla on ollut kausittaista masennusta jo yläastevuosista lähtien.

Psykoterapiaakin on yritetty, mutta se ei tunnu kohdallani toimivan. Suna

Toisaalta muutamat ymmärsivät myös, ettei esimerkiksi lääkitys voi olla pitkäaikainen

ratkaisu, vaikka se olikin tuonut suurta akuuttia helpotusta elämään. Myös

luontaistuotteista oli saatu apua.

Uupumus ei enää ole niin kokoaikaista eikä kokonaisvaltaista kuin ennen.

Oletan että tämä muutos johtuu käyttämistäni luontaistuotteista, koska

mitään muuta selittävää ei ole tapahtunut. Kai ne ovat vähitellen alkaneet

vaikuttaa.Armida

Kaikille viesteille yhteistä oli ajatus siitä, että tulevaisuudessa haluaisi olla terve ja jaksaa

paremmin. Toiset huomauttivat myös siitä, ettei sairastaminen ollut enää vaihtoehto, vaan

asialle oli tehtävä jotain.

Kysymys ei kuulu enää: onko minulla varaa käydä terapiassa, vai onko

minulla varaa olla käymättä terapiassa. Totesin ettei ole. linjalla

5.2.3 Ihmissuhteet selviytymisen tukena

Ihmissuhteiden merkitys selviytymisen kannalta nähtiin suurena. Hyvä kaveripiiri oli usean

mielestä avain stressin ja elämän hallintaan. Lisäksi kirjoittajat kokivat tärkeäksi sen, ettei

tarvitse aina pärjätä yksin. Monilla oli aiemmin ollut näkemys siitä, että itsenäinen

selviytyminen ja asioiden pohtiminen yksin olivat itsestäänselvyyksiä ja luonnollisia

asioita. Sairastamisen tai elämän muutoin hankaloitumisen myötä he olivat kuitenkin

28

huomanneet, että asioiden jakaminen ystävien tai muiden läheisten ihmisten kanssa

helpotti tilannetta.

Nyt yritän hissukseen opetella huomaamaan oman jaksamisen rajat ajoissa.

Enimmäkseen vain tuntuu, että olen asialle aivan sokea. Onneksi minulla on

kuitenkin poikaystävä, joka tuntuu huomaavan stressin merkit minussa

paremmin kuin minä itse ja huomauttelee sitten tarpeen mukaan :) biegga

Uskon että hyvä kaveripiiri on kaiken avain siihen että stressin ja elämän

kanssa pärjää. samps

Ympäröivien resurssien ymmärtäminen ja hyödyntäminen ovat osa toimijuutta ja täten

myös oppimista. Toisin sanoen aktiivinen toimija ymmärtää tarpeen vaatiessa pyytää apua

ja tietää mistä ja keneltä sitä voi saada. Toimijuus ja oppiminen ovatkin sosiaaliseen

vuorovaikutukseen läheisesti sidoksissa oleva ilmiöitä. (vrt. Lipponen, 2010; Edwards &

D’arcy, 2004).

Muutama kirjoittaja oli myös muuttanut takaisin vanhempien luokse asumaan, kun tilanne

alkoi näyttää liian raskaalta. Heille paluu lapsuudenkotiin oli kuitenkin vain väliaikainen

ratkaisu.

Nyt palasin kotiini äitin ja isän luo, jotta välillä saisi muuta ajateltavaa.

Tinted

5.2.4 Oman tilanteen ymmärrys ja analysointi

Moni kirjoittaja reflektoi verkkoryhmässä sitä, mitkä tekijät ovat heidän tilanteessaan

aiheuttaneet mitäkin. Tämän analysoinnin kautta he kokivat, että heillä on parempia

mahdollisuuksia vaikuttaa tulevaisuuteensa ja omaan toimintaansa. Sfard ja Prusak (2005b)

nostavat identiteetistä käydyn keskustelun yhteydessä esiin näkökulman siitä, että puhe

omasta identiteetistä ja siihen liittyvät narratiivit auttavat selviytymään uusista tilanteista

suhteessa aikaisempiin kokemuksiin. Narratiivit sekä niistä keskustelu antavat välineitä

suunnitella tulevaisuutta. Lisäksi oleellista olisi myös huomata, että jokaisesta henkilöstä

on lukuisia identiteettikertomuksia: tarinat vaihtelevat ja ne voivat olla jopa ristiriitaisia.

29

Olen miettinyt paljon sitä, mikä oikeastaan omassa tilanteessani on

aiheuttanut mitäkin. Laukaisiko opiskelustressi masennuksen, vai menevätkö

opiskelut pyllylleen masennuksen takia? Liittyykö motivaatiopula ja stressi

itse opiskeluihin vai opiskelun jälkeiseen, luultavasti hyvin epävarmaan,

tilanteeseen? Olisi varmasti melko oleellista tietää asioiden syy-seuraus -

suhteet, mutta kun juuri sen analysoiminen tuntuu tuottavan vaikeuksia.

Ewanna

Minä olen niin stressaantunut ja kauhuissani, että en ole saanut kunnolla

nukuttua siitä saakka, kun otin työt vastaan. Olen yrittänyt miettiä, mistä

pelko johtuu, että voisin analysoida ja pilkkoa sitä, jopa päästä siitä yli.

linjalla

Olen edelleen yrittänyt hahmottaa mikä tilanteeni nyt kokonaisuudessaan on

ja olen huomannut joitakin ongelmallisia asioita. Armida

Lisäksi omalla suhtautumisella asioihin huomattiin olevan suurta merkitystä asioiden

kokemisen kannalta. Oma suhtautuminen oli yleensä joko suhteessa sairastamiseen tai

siihen, miten ylipäänsä suhtautuu elämään ja omaan toimintaan.

Tänään mietin heti aamulla, että koko päivä menee pilalle kun ei jaksa tehdä

mitään järkevää. Hetkeä myöhemmin tajusin, että minähän sen päivän pilaan

tuollaisella ajattelulla! Päivä menee niin kuin minä haluan ja se, ettei

aamulla tapahdu mitään ei tarkoita, ettenkö voisi iltapäivällä ja illalla olla

tuottelias ja tehokas, tai ainakin tyytyväinen itseeni. Ewanna

Joudun kuitenkin jatkuvasti selvittämään omaa suhtautumistani

sairastamiseeni, tai tilaani mikä tämä onkaan. Tavallaan on ihanaa antaa

itselleen sairastaa, tai potea, mutta en halua olla vain se ihminen, jolla on

diagnooseja diagnoosien perään. linjalla

Erityisen tärkeää olisikin ymmärtää identiteetin rakentuvan näkemyksistä ja

suhtautumisesta kokemuksiin – ei kokemuksista itsestään. Identiteetit eivät ole

kokonaisuuksia, jotka elävät omaa elämäänsä, vaan ne ovat vuorovaikutuksessa

rakentuneita vastineita eletyistä kokemuksista. Toisaalta tärkeä lähde omille tarinoille

identiteetistä ovat tarinat muista. (Sfard & Prusak, 2005b). Alla olevassa hakunen

30

kirjoittamassa esimerkissä hakunen vertaa itseään muihin ja näyttäisi siltä, että muiden

esimerkki ohjaisi myös hänen toimintaansa.

Toisaalta on sellainen tunne, että tästä pitäisi jotenkin skarppaamalla päästä

yli. Että muutkin pystyvät, niin miksi en minäkin. En minä halua myöntää

olevani huonompi ja heikompi kuin muut, kun en pysty suoriutumaan ja

suorittamaan. hakunen

6 TUTKIMUKSEN LUOTETTAVUUDEN ARVIOINTIA

Tarinoiden, ja toisaalta narratiivisen tutkimuksen, uskottavuus perustuu kykyyn vakuuttaa

lukija ja saada hänet eläytymään tarinaan. Tarinalla ei etsitä universaalia totuutta, vaan

tarinan tarkoituksena on etsiä yhteyttä tapahtumien välillä: kertomuksen totuus ja

uskottavuus liittyy selitysvoimaan, jonka kautta havaitulle ilmiölle yritetään löytää paras

mahdollinen selitys. Oleellista ei ole pohtia tarinoiden todenperäisyyttä, koska tarinat

voivat periaatteessa olla täysin fiktiivisiä, eivätkä ne välttämättä edusta kertojan todellista

käsitystä itsestä. (Heikkinen, 2001; Syrjälä, 2001; Lipponen, 1999). Tynjälän (1991)

mukaan kvalitatiivisessa tutkimuksessa tarkoituksena on ennen kaikkea luoda näkökulmia

tutkittavasta aiheesta eikä niinkään totuutta sinänsä. Tällöin oleellista on olla tietoinen

siitä, kuinka tutkijan oma tausta vaikuttaa tutkimustyöhön. Tutkijan tulisi siis myöntää

olevansa tutkimuksensa keskeinen tutkimusväline (Eskola & Suoranta, 2001).

Tutkimuksessani tämä näkökulma painottui vahvasti, koska tutkimuskohteena oli

korkeakouluopiskelijoiden elämä ja identiteetti. Toisin sanoen tutkittavana ilmiönä oli

lähtökohtaisesti samanlainen elämäntilanne kuin jossa itse tällä hetkellä olen. Omat

kokemukseni korkeakouluopiskelusta ovat täten varmasti osaltaan vaikuttaneet tulkintaani

tutkittavieni kokemuksista. (vrt. Tynjälä, 1991).

Tutkija on tarinan kohtaaja ja tulkitsija, jolloin tutkimuksessa korostuu erityisesti tutkijan

ymmärrys tarinan merkityksistä. Toisaalta narratiivisessa tutkimuksessa tutkittaville

annetaan useimmiten mahdollisuus kommentoida tarinoita jälkikäteen ja näin tuottaa

tarinaansa uudelleen. (Heikkinen, 2001; Syrjälä, 2001). Tutkimuksessani ei kuitenkaan

ollut mahdollisuutta tällaiseen tulkintojen kommentointiin, koska verkkoryhmään

lähetetään viestit nimimerkillä, ja kirjoittaminen palstalle perustuu vahvasti

anonymiteettiin. Kirjoittajat eivät lähettäneet viestejä verkkoryhmään osallistuakseen

31

tutkimukseeni, vaan aineisto on kerätty kirjoittamisen jälkeen. Näin ollen tutkimukseni ei

ole millään tavoin ohjannut ryhmään osallistuneiden kirjoittamista.

Tynjälän (1991) mukaan kvalitatiivisen tutkimuksen objektiivisuutta lisää huolellisesti

dokumentoitu ja eksplikoitu tutkimuksen etenemisen ja analysoinnin kuvaaminen. Tällöin

tutkimuksen lukijoiden on mahdollista seurata tutkimuksen kulkua ja siten arvioida sen

luotettavuutta. Periaatteena kvalitatiivisessa tutkimuksessa on se, että analyysissä käytetyt

luokittelu- ja tulkintasäännöt esitetään niin yksiselitteisesti kuin mahdollista. Tarkan

dokumentoinnin avulla toinen tutkija voi luokittelu- ja tulkintasääntöjä soveltamalla tehdä

samat tulkinnat aineistosta. Kyse on tällöin tulkinnan toistettavuudesta. (Eskola &

Suoranta, 2001; Tynjälä, 1991). Toistettavuuteen olen pyrkinyt kuvaamalla tarkasti

tutkimukseni analyysin vaiheet. Tutkimusaineistosta tekemäni tulkinnat ja käsitteellistykset

olen yhdistänyt aiempiin tutkimuksiin sekä aineistositaatteihin, jotka lisäävät tutkimuksen

uskottavuutta ja vahvistuvuutta. (ks. Eskola & Suoranta, 2001). Toisaalta kuten Eskola ja

Suoranta (2001) ovat huomauttaneet, on käytännössä lähes mahdotonta päästä täydelliseen

tulkinnan toistettavuuteen, koska käsitteellinen tulkinta on kuitenkin viime kädessä hyvin

yksilöllistä. Tähän tulee kaikesta huolimatta pyrkiä. Tiedostan kuitenkin, että tulkinnat

tutkimusaineistosta saattaisivat olla hieman toisenlaisia, jos tutkimuksen olisi toteuttanut

joku muu.

Aineistoni on kerätty julkiselta keskustelupalstalta, jonne kuka tahansa voi

rekisteröitymisen jälkeen kirjoittaa. Viestien perusteella kirjoittajat tuntuvat olevan aidon

avun tarpeessa. Kaikki viestit luetaan ennen julkaisemista, jolloin epäasialliset viestit

karsiutuvat pois. Näin ollen tutkimusaineistoa voi pitää aitona ja luotettavana kuvauksena

verkkoryhmään osallistuneiden korkeakouluopiskelijoiden elämäntilanteesta. Tulokset

olisivat kuitenkin saattaneet olla erilaisia, jos olisin valinnut jonain toisena lukuvuotena

käydyn Stressi balanssiin -verkkoryhmän kirjoitukset tutkimusaineistokseni.

Keskustelupalstoilla ihmiset kommentoivat toistensa kirjoituksia, jolloin tietyt aiheet

saattavat painottua enemmän kuin täysin toisten teksteistä riippumattomasti kirjoitettaessa.

Toisaalta narratiivit eivät ole koskaan riippumattomia kontekstista ja kokemuksista. Lisäksi

ryhmään osallistuneet ovat kirjoittaneet hyvin eri määriä viestejä, jolloin suurempia määriä

kirjoittaneiden viestit painottuivat muita enemmän.

32

7 TUTKIMUSTULOSTEN TARKASTELUA JA POHDINTAA

Tutkimustulosten tarkastelun tarkoituksena on selkiyttää tutkimuksen keskeiset tulokset

sekä reflektiivisesti pohtia tutkimuksen onnistumista, merkitystä ja käytettävyyttä.

Pohdinnassa on hyvä tuoda esiin myös ne seikat, jotka kenties olisi pitänyt tehdä toisin.

Lisäksi on tärkeää tuoda esiin tutkimuksen aikana heränneitä jatkotutkimuskysymyksiä.

(ks. Hirsjärvi, Remes & Sajavaara, 2009).

Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää, miten Nyyti ry.:n Stressi balanssiin -

verkkoryhmään osallistuneet kuvaavat kirjoittamillaan viesteillä todellista identiteettiään

kyseisessä ryhmässä. Lisäksi selvitin, minkälaisen oppimisen ja omaan elämään

vaikuttamisen kautta tutkittavat kokivat pääsevänsä kohti tulevaa identiteettiään. (vrt. Sfard

& Prusak, 2005a; 2005b). Tutkimustehtävän kautta muodostui tutkimukselleni kaksi

tutkimuskysymystä, jotka ovat

1. Miten tutkittavat kuvaavat todellista identiteettiään ryhmään

kirjoittamiensa viestien perusteella?

2. Minkälaista oppimista tutkittavat kokevat tarvitsevansa, jotta he pääsevät

kohti tulevaa identiteettiään?

Ensimmäisen tutkimuskysymyksen kautta muodostui kuva siitä, minkälaiseksi

verkkoryhmään kirjoittaneet kuvasivat omaa elämäntilannettaan ja identiteettiään – eli

todellista identiteettiä. Kenties juuri melko samanlaisesta elämäntilanteesta johtuen

tutkittavien todelliset identiteetit olivat suhteellisen samanlaisia, vaikka vaihteluakin toki

ilmeni. Yleisesti ottaen opiskeluaikainen elämäntilanne ja -vaihe näyttivät luovan

tutkittaville sellaiset elämän ulkoiset puitteet, että ongelmia alkoi ilmetä.

Korkeakouluopiskelun kuormittavuus yhdistettynä epävarmaan työllisyys- ja taloudelliseen

tilanteeseen loivat paineita ja stressiä. Terveyteen liittyviä ongelmia oli tutkituilla paljon, ja

ne huolestuttivat suurinta osaa. Tutkimuksen perusteella on vaikea sanoa, mikä on

aiheuttanut tutkittujen elämässä mitäkin: ovatko esimerkiksi stressi ja sairastaminen

mahdollisesti seurausta kuormittavasta elämäntilanteesta? Toisaalta tutkittavat eivät

yleisesti ottaen itsekään osanneet eritellä sitä, mitkä asiat heidän elämässään olivat syy-

seuraussuhteessa. Sosiaaliset suhteet näyttäytyivät tutkimuksen perusteella

merkityksellisinä tutkituille. Ristiriitaa ja murhetta aiheutti kuitenkin se, että oman

jaksamisen ja sairastamisen takia aiemmin luotuja ja tärkeiksi koettuja sosiaalisia suhteita

33

oli vaikea ylläpitää. Myös yksinäisyydestä oli joitakin tarinoita. Edellä kuvatut asiat

kiteytyivät osittain itsetunnon ja -luottamuksen kokemuksiksi: Oma tilanne teki

tutkittavista epävarmoja ja he kokivat helposti epäonnistuvansa kaikessa, mihin ryhtyivät.

Näkemys siitä, minkälainen ihminen haluaisi olla suhteessa nykyiseen, aiheutti ristiriitaisia

tunteita ja turhautuneita kommentteja. Juuri ristiriita ja kuilu todellisen ja tulevan

identiteetin välillä saa Sfardin ja Prusakin mukaan ihmiset tuntemaan itsensä onnettomiksi.

Kuilun kaventamiseksi tarvitaan oppimista. (Sfard & Prusak, 2005b).

Toinen tutkimuskysymykseni käsitteli oppimista todellisen ja tulevan identiteetin välisen

kuilun kaventajana. Oppimisen olin tässä yhteydessä määritellyt käsittämään melko

laveasti kaiken toiminnan, jonka kautta muutos kohti tulevaa identiteettiä saattaisi olla

mahdollista. Oppiminen kuvautui suhteessa todelliseen identiteettiin eli asioihin, joihin

haluttiin vaikuttaa. Oppimisessa painottui tutkittavien aktiivinen rooli muutoksen

haluajana: asiat eivät tapahtuneet heille automaattisesti, vaan muutos vaati tutkittavien

ponnistelua. Tutkittavat olivat mielestäni oivaltaneet sen, että vain aktiivisen toiminnan

kautta muutokset olivat ylipäänsä mahdollisia, ja tähän he myös pyrkivät tavalla tai

toisella. Huomionarvoista oli se, että kaikista todelliseen identiteettiin liittyvistä pulmista

huolimatta kirjoittajilla oli voimavaroja pyrkiä muutokseen. Toisinaan voimavarat ja

jaksaminen näyttäytyivät vain pieninä hetkinä, mutta tutkittavat olivat silti toiveikkaita.

Sfardin ja Prusakin (2005a; 2005b) kehittelemää teoriaa identiteetin rakentumisesta

tarinoina on sovellettu vasta hyvin vähän empiirisissä tutkimuksissa. Sen tähden teorian

toimivuudesta tutkimukselleni ei alun perin ollut takeita. Teoria toimi kuitenkin hyvänä

teoreettisena viitekehyksenä tutkimukselleni. Lisäksi se kenties loi uudenlaisia näkökulmia

identiteetin empiiriseen tutkimiseen, vaikkakin tutkimukseni oli hyvin minimaalinen.

Käytin tutkimuksessani tietoisesti lähinnä todelliseen identiteettiin ja oppimiseen liittyviä

osia teoriasta. Syvällisempi paneutuminen näihinkin osiin olisi varmasti avannut vielä

uudenlaisia näkökulmia ja ulottuvuuksia tutkimukselle. Etenkin oppimista olisi voinut

painottaa vielä enemmän ja määritellä se entistä tarkemmin Sfardin ja Prusakin teorian

mukaiseksi. Osaltaan oppimisen väljähköön määrittelyyn vaikutti myös tutkimusaineiston

narratiivinen muoto: Tutkittavat kirjoittivat niistä aiheista, mitkä kokivat itselleen tärkeiksi.

Oppiminen näyttäytyi eri henkilöille hyvin eri tavoin.

Sfardin ja Prusakin (2005a; 2005b) mukaan narratiivit yksilöistä ovat konkretisoivia,

tuettuja ja merkityksellisiä. Lyhyesti sanottuna konkretisoiva tarkoittaa verbejä kuten olla,

34

voida ja omistaa sekä määreitä, jotka kuvaavat toiminnan jatkuvuutta. Tämä näkökulma

tuli mielestäni hyvin esiin tutkimuksessani. Viesteissä toistuivat usein samat asiat ja

huolenaiheet. Tuettuna pidetään tarinoita, jotka yksilön mielestä luotettavasti heijastavat

asioiden tilaa maailmassa. Kirjoittajien viesteistä välittyi mielestäni aitoja tunteita ja

todentuntuisia elämäntilanteita. Lisäksi kirjoittajat kirjoittivat verkkoryhmään

vapaaehtoisesti, jolloin epäluotettavien viestien osuuden voisi kuvitella olevan

minimaalinen. Merkityksellisiksi tarinoista teki se, jos muutos tarinan kulussa saa tarinan

kertojan tunteet tarinan henkilöä kohtaan muuttumaan. Tämä nousi viesteistä selvästi esiin:

kirjoitusten sävy ja tunnelma olisivat varmasti muuttuneet, jos tarinat eivät olisi olleet

kirjoittajilleen merkityksellisiä. Vaikka tarinan kerronnan kohde vaihteli viesteissä – osa

kirjoitti selvästi enemmän reflektoivasti vain itselleen, toiset hakivat vertaistukea muilta

ryhmäläisiltä – voi kaikkia tarinoita silti pitää tärkeinä identiteetin kannalta. (vrt. Sfard &

Prusak, 2005a; 2005b).

Kuten jo aiemmin mainitsin, kannattaisi tulevissa tutkimuksissa paneutua

kokonaisvaltaisemmin Sfarfin ja Prusakin teoriaan. Lisäksi olisi mielenkiintoista soveltaa

teoriaa esimerkiksi yksilöllisten polkujen muodostamiseen. Näin piirtyisi tarkempi kuva

siitä, mikä on teorian ydinantia verrattuna muihin identiteettiteorioihin. Tutkimukseni

luotettavuutta käsittelevässä kappaleessa mainitsin, että narratiiviseen tutkimusotteeseen

kuuluu useimmiten tutkittavien mielipiteiden tarkistaminen tulkintojen tekemisen jälkeen.

Etenkin yksilöllisiä oppimispolkuja tutkittaessa olisi hedelmällistä kysyä tutkittavan omia

näkemyksiä ja kokemuksia identiteettinsä rakentumisesta. Lisäksi jatkotutkimusta voisi

tehdä siitä, miten tutkittavien tilanne on oppimisen kautta muuttunut – ovatko he

saavuttaneet tulevan identiteettinsä tai osan siitä?

35

LÄHTEET

Blomqvist, J. (2004). Sosiaalinen tuki ja sen merkitys korkeakouluopinnoissa. Helsingin yliopisto. Yhteiskuntapolitiikan laitos. Pro gradu -tutkielma.

Burr, V. (2004). Sosiaalipsykologisia ihmiskäsityksiä. Suomentanut Vainonen, J. Tampere: Vastapaino.

Bruner, J. (1996). The Culture of Education. Cambridge: Harvard University Press.

Côté, J. E. & Levine, C. G. (2002). Identity Formation, Agency and Culture. A Social Psychology Synthesis. New Jersey: Lawrence Erlbaum Associates.

Eskola, J. & Suoranta, J. (2001). Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.

Eteläpelto, A. & Vähäsantanen, K. (2006). Ammatillinen identiteetti persoonallisena ja sosiaalisena konstruktiona. Teoksessa A. Eteläpelto & J. Onnismaa (Toim.), Ammatillisuus ja ammatillinen kasvu. Aikuiskasvatuksen 46. vuosikirja. Kansanvalistusseura ja Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura. Vantaa: Dark Oy. 26–49.

Heikkinen, H. L. T. (2001). Narratiivinen tutkimus – todellisuus kertomuksena. Teoksessa J. Aaltola & R. Valli. (Toim.), Ikkunoita tutkimusmetodeihin 2. Jyväskylä: PS-Kustannus. 116–132.

Helkama, K., Myllyniemi, R. & Liebkind, K. (2005). Johdatus sosiaalipsykologiaan. Helsinki: Edita Prima Oy.

Hirsjärvi, S., Remes P. & Sajavaara, P. (2009). Tutki ja kirjoita. Hämeenlinna: Kariston Kirjapaino Oy.

Holland, D., Lachicotte, W., Skinner, D. & Cain, C. (1998). Identity and Agency in Cultural Worlds. Cambridge: Harvard University Press

Hänninen, V. (2003). Sisäinen tarina, elämä ja muutos. Tampereen yliopisto. Sosiologian ja sosiaalipsykologian laitos. Väitöskirja.

Juzwik, M. M. (2006). Situating Narrative-Minded Research: A Commentary on Anna Sfard and Anna Prusak’s ”Telling Identities”. Educational Researcher. 35 (9), 13–21.

Järvinen, V. (2008). Opiskelijoiden kokemuksia stressistä. Helsingin yliopisto. Yhteiskuntapolitiikan laitos. Pro gradu -tutkielma.

Kallio, E. (2002). Opintojen tukaluus ja onni – yliopisto-opintojen kuormittavuus. Koulutuksen tutkimuslaitos. Tutkimusselosteita 15. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä: Jyväskylän yliopistopaino.

Kumpulainen, R. (2004). Hienot maisemat ja paljon kavereita. Uusyhteisöllisyys mielenterveyden tukena. Suomen mielenterveysseura. Vantaa: Dark Oy.

Kunttu, K., Virtala, A. & Huttunen, T. (2004). Yliopisto-opiskelijoiden koettu terveys ja oireilu. Teoksessa K. Kunttu (Toim.), Oireilevan opiskelijan viesti? Tutkimuksia

36

Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2000-aineistosta. Sosiaali- ja terveystutkimuksen katsauksia. KELA. Helsinki: Edita Prima Oy. 35–54.

Kurri, E. (2006). Opintojen pitkittymisen dilemma. Tutkimus opintojen sujumattomuustekijöistä yliopistoissa ja niihin vaikuttamisen keinoista. Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö Otus rs 27/2006. Helsinki: Yliopistopaino.

Lipponen, L. (1999). Kertomus kulttuurisesti suuntautuneen psykologian ydinmetaforana. Teoksessa J. Ihanus. (Toim.), Kulttuuri ja psykologia. Helsinki: Yliopistopaino. 49–74.

Lipponen, L. (2010). Toimijuus. Teoksessa K. Kumpulainen, L. Krokfors, L.Lipponen, V. Tissari, J. Hilppö & A. Rajala. Oppimisen sillat. Kohti osallistavia oppimisympäristöjä. CICERO Learning, Helsingin yliopisto. Helsinki: Yliopistopaino.

Liuska, H. (1998). Jaksaako opiskelija? – opiskelijan stressitekijät ja voimavarojen hankinta. Oulun yliopiston opintotoimiston julkaisuja. Sarja A 13. Oulu: Oulun yliopistopaino.

Lounasmaa, J., Tuori, M.-R., Kunttu, K. & Huttunen, T. (2004). Opiskelukyky ja otteen saaminen opiskelusta. Teoksessa K. Kunttu (Toim.), Oireilevan opiskelijan viesti? Tutkimuksia Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2000-aineistosta. Sosiaali- ja terveystutkimuksen katsauksia. KELA. Helsinki: Edita Prima Oy. 161–192.

Nyyti ry. (2010a). Toimintakertomus 2008. Tulostettu 16.3.2010. http://www.nyyti.fi/toimisto/Julkaisut/Nyyti%20ry_Toimintakertomus%20ja%20tilinp%C3%A4%C3%A4t%C3%B6s%202008.pdf

Nyyti ry. (2010b). Nettiryhmien toimintaperiaatteet. Päivitetty 5.1.2010. Tulostettu 16.3.2010. http://www.nyyti.fi/Nettiryhmat/Nettiryhmien%20toimintaperiaatteet.html

Sfard, A. & Prusak, A. (2005a). Identity that makes a difference: substantial learning as closing the gap between actual and designated identities. In H. L. Chick & J. L. Vincent (Eds.), Proceedings of the 29th Conference of the International Group for the Psychology of Mathematics Education, Vol 1. Melbourne: PME. 37–52.

Sfard, A. & Prusak, A. (2005b). Telling Identities: In Search of an Analytic Tool for Investigating Learning as a Culturally Shaped Activity. Educational Researcher 34 (4), 14–22.

Syrjälä, L. (2001). Elämäkerrat ja tarinat tutkimuksessa. Teoksessa J. Aaltola & R. Valli (Toim.), Ikkunoita tutkimusmetodeihin 1. Jyväskylä: PS-Kustannus. 203–214.

Tammelin, T., Ek, E. & Rintamäki, H. (2000). Liikunnan harrastus, fyysinen kunto ja koettu stressi korkeakouluopiskelijoilla. Teoksessa J. Luukkonen & H. Liuska (Toim.), Yliopisto-opiskelu ja opiskelijan työ. Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan opetusmonisteita ja selosteita 81/2000. Oulun yliopiston kasvastustieteiden tiedekunta. Oulu: Oulun Yliopistopaino. 95–108.

Tuomi, J. & Sarajärvi, A. (2002). Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.

37

Tynjälä, P. (1991). Kvalitatiivisen tutkimuksen luotettavuudesta. Kasvatus 22 (5–6), 387–398.

38

LIITE 1