1AGON 13 9.12.2006

AGON

AGON

4/20065. VSK.

9.12.2006

No:13 POHJOINEN FILOSOFIYHDISTYS

NORDLIGA FILOSOFSÄLLSKAPET

NORTHERN PHILOSOPHERS

“Yliopisto, jossa ei ole filosofianopetusta, on kuin sairaala ilman

lääkäreitä.”

Kuva: Katja Arstio

2 AGON 13 9.12.2006

PUHEENJOHTAJAN PALSTA

PäätoimittajaNiilo NikkonenToimituksen osoite:Kittiläntie 469097310 PATOKOSKI

AGON 13 toimituskunta:Niilo NikkonenMika Luoma-ahoSeppo I Sotasaari

Taitto:Niilo NikkonenKuvat:NN-arkisto, ellei toisin mainita

AGON Pohjoinen filosofiyhdistysLapin yliopistoPL 122ROVANIEMIPuheenjohtaja:Mika Luoma-aho

filosofiyhdistys.agon@gmail.comSihteeri:Katja ArstioKatja.Arstio@ulapland.fiRahastonhoitaja/jäsenrekisteri:Niilo Nikkonenniilo.nikkonen@nic.fi

JÄSENMAKSUT 2006Jäsenmaksu 15,- euroaOpiskelijat, työttömät ja muutvähävaraiset 10,- euroaKannatusjäsenyys 15,- euroa

Vuosikerta yhteisöille 30,- euroa

AGON Pohjoinen filosofiyhdistysPohjolan Osuuspankki (POP)564050-23533Ulkomailta maksettaessa:F10756405020003533

Jäsenhakemuksen voi jättää pu-heenjohtajalle sähköpostilla.filosofiyhdistys.agon@gmail.comtai: agon@ulapland.fi

AGON numero 135. vuosikertaIlmestyy neljä kertaa vuodessa.Kustantaja:AGON Pohjoinen filosofiyhdistys

Paino:Lapin yliopistopainoROVANIEMI

Osoitteenmuutokset jäsenrekiste-rin pitäjälle.

AGON on saanut alkunsavuonna 2001 Lapin yliopistossafilosofiaa opiskelleiden viisaudenrakastajien yhteenliittymänä.AGONin tarkoitus on edistääfilosofian harrastusta pohjoisessaja saada filosofia tutkintoaineeksiLapin yliopistossa.

Kuva: L

apin yliopisto

http://www.ulapland.fi/home/agonKannattaa katsoa myös:

http://www.filosofianopiskelijat.org

Älysin jotain tänään kun opetin.

Opetin poliittisen ajattelun historian kurssilla ja puhuinautoritäärisistä konservatiiveista. Ruhtinaassaan Machiavelli opettimeille, että vahvin inhimillisen poliittisen motivaation lähde on pelko;mitä enemmän ihmiset syystä tai toisesta pelkäävät sinua, on sitätodennäköisempää, että he ovat valmiita myös tottelemaan sinua. Juan Donoso Cortés taasopetti meille, että kuuliaisten alamaisten ei tarvitse välttämättä pelätä sinua — se riittää,että he pelkäävät. Kun ihmiset pelkäävät jotain, mitä tahansa, he ovat valmiita myösuskomaan mihin tahansa, antamaan kohtalonsa kenen käsiin tahansa.

Pelko on totisesti pelottava ase. Sitä voi käyttää maailmassa kuka tahansa ja ketä tahansavastaan. Asuimmepa sitten rauhassamme napapiirillä tai levottomuuksien keskellä jollainmuulla leveyspiirillä, pelko vaanii yhtä lailla. Se, mitä pelkäämme, on tietenkin suhteellista,mutta kaikkiin meistä se tehoaa, omalla tavallaan.

Meidän pitäisi olla tarkkana sen suhteen, kenen annamme pelotella itseämme. Peloittelenkominä ketään? Kyllä: varoitan lapsiani menemästä tielle, koska siellä voi joutua auton alle.Pelottelen heitä, koska rakastan heitä.

Seuraavan kerran, kun joku puhuva pää tai kirjoittava käsi pelottelee minua jollain,työttömyydellä tai terroristeilla, aion kysyä itseltäni: rakastaako hän minua? Sillä mikälihän ei rakasta, niin hän haluaa minulta jotain.

Älkää peljätkö!

3AGON 13 9.12.2006

PÄÄKIRJOITUSNiilo Nikkonen

Moniarvoinen ja suvaitsevainen yhteiskunta, eli Joulun iloa teidänkin pöytäänne.

Filosofisesti asioihin suhtautuva henkilö joutuu hämmennyksiin lukiessaan erilaistengallupien tuloksia. Muuan järkyttävimmistä tuloksista oli kuolemantuomion hyväksy-mistä koskeva kysely. Huomattava määrä suomalaisista olisi valmis ottamaan kuole-mantuomion käyttöön rauhan aikana. Samassa jutun pätkässä huomattava osa kansalai-sista tuomitsi sodan aikana tapahtuneet rintamakarkurien teloitukset. Jutussa oli mielen-kiintoista se, että Vihreät olivat sallivia kuolemantuomion suhteen! En nähnyt missäänVihreiden vastinetta asiaan, mutta en oikein jaksa uskoa, että Kalle Könkkölä tai PekkaHaavisto olisi allekirjoittamassa kenenkään kuolemantuomiota missään tilanteessa.

Toinen yhteiskunnan arvoista kertova gallup on itseaiheutettujen sairauksien hoidonomavastuuosuuden korottamisen hyväksyminen. Suuri osa suomalaisista on hyväksy-mässä kovemman maksun ns. itseaiheutetun sairauden kohdalla. Gallupin kysymyksenasettelu on taas joko - tai. Mikä sitten on itseaiheutettu sairaus? Esillä olivat tietysti alko-

holiperäiset, tupakoinnin aiheuttamat ja liikalihavuudesta johtuvat sairaudet. Kuka sitten on se, joka määrittää itse-aiheutetun, Jumalako? Eikö stressaavan työn aiheuttama sydänsairaus ole itseaiheutettu, sillä voisihan ottaa lopputilin?Eikö kuntoaan hoitanut hölkkääjä ole itse aiheuttanut nilkkansa nyrjähdystä? Eikö suuri osa keuhkosairauksista aiheu-du liikenteen ja teollisuuden päästöistä; miksi ei muuteta pois? Miten on sitten alkolismin kohdalla? Geenitutkijat ovatsaaneet selville, että alkoholismiin taipuvaisuus on, tai voi olla, perinnöllistä. Jotkut ihmiset ovat herkempiä kuin toiset.Toisille myös sattuu elämässään raskaampia kohtaloita kuin toisille. Yhteiskunnan asenteista on suuressa määrin riip-puvaista se, suistuuko ihminen turmioon. Hoitoon voi olla korkea kynnys. Jo nykyinen terveyskeskusmaksu, joka sekinon ns. omavastuuosuus, karsii köyhimmät pois terveydenhuollon piiristä. Entäpä sitten lääkkeitten omavastuuosuu-det? Monet köyhyysrajan alapuolella elävät eivät pysty hankkimaan tarvitsemiaan lääkkeitä kroonisiin sairauksiinsa,kun omavastuuosuuksia on kasvatettu jo vuosia. Entiset 100% korvattavat muutettiin ensin 80% ja sitten 75% korvat-taviksi. Lisäksi on monia lääkkeitä eri sairauksissa poistettu korvattavien listalta. Tämä kaikki on kustannusten vie-rittämistä potilaitten niskoille, ovathan he itse varmaan aiheuttaneet omat sairautensa. Krooniset sairaudet estävätusein työnteon, tai ainakin ne ovat esteenä työnsaannille ja siten kurjistavat sairaan elämän mahdollisuuksia entises-tään. Masennukseen haetaan apua alkoholista, tupakasta ja ruoasta. Ruoan arvonlisäveron alennus olisi varsin hyvätapa auttaa vähävaraisimpia ihmisiä terveellisempiin ruokavalintoihin. Tilastojen mukaista varakkaampien kansalais-ten parempia elintarvikevalintoja ei tarvitse ihmetellä. Vihannekset ja täyslihatuotteet ovat suhteessa kalliimpia kuinperusvihannekseksi sanottu HK:n Sininen. Perusmakkarassa on paljon rasvaa ja hiilihydraatteja eli energiapitoisuuson korkea ja siten se on edullinen ravinnon lähde. Ongelmallisia ovat myös sokeripitoiset juomat ja makupalat sekäsuolalla ja rasvalla kyllästetyt naposteltavat. Iso-Britanniassa onkin puututtu tuon kaltaisiin tuotteisiin kieltämälläniiden televisiomainonta. Ehkäpä Suomessa voitaisiin ryhtyä laittamaan varoitustarroja kaikkiin ongelmallisiin koh-teisiin, kuten on jo tupakka-askeissa ja kohta olutpullosssakin: Lenkki tappaa; Sipsien syönti voi aiheuttaa verenpai-netaudin; Bensiini/dieselöljy on myrkyllistä, ethän vaaranna lähimmäistesi terveyttä.

Hyvää joulua!

Keskustelutilaisuudetkin hyödyttävät opintojasi. Alustuspuheenvuorovoi oikeuttaa suoritusmerkintään oppiaineesta riippuen. Esseenkirjoittaminen alustusaiheesta voi oikeuttaa suoritusmerkintään.(sovittava erikseen opettajan kanssa).

AGONiin kirjoittaminen voi hyödyttää myös opintojasi.Voit muokata erilaisia seminaaritekstejäsi artikkelimuotoon. Voit

kirjoittaa kirja-arvosteluja/-esittelyjä ym. filosofiaan liittyvää. Voitsaada suoritusmerkintöjä opintokirjaasi (sovittava erikseenopettajan kanssa).

KERÄÄ SUORITUSMERKINTÖJÄ

Lukuvuoden 2006 - 2007 parhaan filosofian proseminaarityön

AGON palkitsee

Kirjoitus julkaistaan syksyn numerossa.AGONin kirjoitukset merkitään myös kotimaiseen

AJANKOHTAISTA

4 AGON 13 9.12.2006

KESKUSTELUA FILOSOFIAN TILASTA

POHJOIS-SUOMEN YLIOPISTOISSATässä on muutamia poimintoja sähköpostin välityksellä käymästämme vilkkaasta keskustelusta.

Hyvät rehtorit!

Tänään on jälleen uutisoitu Oulun ja Lapin yliopistojen yhteistyön kehittämisestä.Suunnitelmissa ei ole kuitenkaan mainittu mahdollisuutta kehittää filosofiaa Pohjois-Suomessa.Yliopistomme ovat Suomen ainoat suuremmat korkeakouluyksiköt, joissa filosofia on edustettunavain sivuaineena. Alan pohjoisin professuuri on Jyväskylässä. Filosofian on kuitenkin keskeinenja Suomessa kansainvälisesti hyvin korkeatasoinen oppiaine, jolla on myös suuriyhteiskunnallinen merkitys. Siksi pidetään jo varsin yleisesti skandaalina, ettei yliopistoissammeole alan professuureja.

Olen itse filosofian lehtorina (OY) alan ainoa vakituinen viranhaltija Pohjois-Suomessa jatyöskentelen filosofian dosenttina Lapin yliopistossa. Olen vetänyt alan opetusta Rovaniemelläkinyli 10 vuotta. Molemmissa yliopistoissa filosofia on eräs suosituimmista sivuaineista jaresursseiltaan aivan alimitoitettu. Lisäksi tarpeet alan opettajankoulutuksessa (filosofia onpakollinen lukioaine), tieteen filosofian kurssien tarve muiden oppiaineiden jatkokoulutuksessa,etiikan ja tieteen etiikan opetuksen tarve, elämänkatsomustiedon opettajankoulutus sekä erioppiaineiden filosofisesti suuntautuneiden väitöskirjojen ohjaus vaatisivat alan vakiinnuttamista.Kuten Ylä-Kotola on minulle kertonut, myös Lapin yliopiston kaikissa tiedekunnissa tehdäänpaljon filosofiaan liittyvää tutkimusta. Alan ‘harrastuspohja’ on siis molemmissa yliopistoissavankka. Filosofian vakiinnuttaminen vahvistaisi näitä poikkitieteellisen yhteistyön kuvioita.

Opetuministeriö on käsittääkseni luvannut starttirahaa tällaisten yhteistyömuotojenkehittämiseen. Nyt olisi siis hyvä tilaisuus nostaa yliopistojemme tieteellistä profiilia hyvinpienillä taloudellisilla panoksilla. Yliopistojemme yhteistyö alalla voisi toimia hyvin, jos saisimmeyhteisen professuurin, lehtorin sekä yhden vakituisen tutkijankoulutuspaikan (assistentti).Tällöin syventäviä opintoja voitaisiin hyvin vetää molemmilla paikkakunnilla. Muuttutkijakoulutuspaikat hoituisivat varmaan monitieteisten projektien kautta. Itse olen tehnytpitkään hedelmällistä yhteistyötä mm. ympäristötutkimuksen ja kasvatusfilosofian alueilla,ympäristötutkimuksessa nimenomaan (Akatemian rahoittamien) poikkitieteellisten projektientutkijana ja vetäjänä. Monet muutkin yliopistojemme keskeiset alat voisivat olla filosofianyhteistyökumppaneita.

Toivottavasti asiasta keskustellaan käymissänne yhteistyöneuvotteluissa. Annan jatkossamielelläni lisäinformaatiota hankkeen tuottamista eduista yliopistoillemme ja koko Pohjois-Suomen sivistykselle.

Kari VäyrynenFilosofian lehtori, dosentti (Lappi ja Oulu)Oulun Yliopisto

5AGON 13 9.12.2006

Toimitus on selannut Lapin yliopiston tiedekuntien filosofian tarjontaa opinto-oppaista. Nopeasti silmäisten filo-sofiaa näyttäisi olevan aivan mukavasti saatavilla, mutta lähempi tarkastelu kertoo hieman toista. Lähes kaikissa tie-dekunnissa metodiopintoihin kuuluu Menetelmätieteiden laitoksen tarjoama tieteenfilosofian kurssi. Lisäksi yleensämainitaan filosofia mahdollisena sivuaineena. Oikeustieteellinen tiedekunta on kaikkein omavaraisin filosofiassaan.Voisi olla erittäin rakentavaa saada OTTK:n filosofinen panos osaksi filosofian tarjontaa. Samaa voi toivoa Kasvatus-tieteiden tiedekunnan kohdalla, sillä yleisen filosofian opetuksen ja KTK:n tarjonnassa on päällekkäisyyksiä. Naistut-kimus on ehkä vahvimmin suuntautunut filosofiaan KTK:n alueella. Yhteikuntatieteissä valtio-oppi lienee filosofisinoppiaine, mutta toki löytyy muissakin aineissa lähinnä filosofis-historiallisia linjauksia. Matkailussa on filosofinenpainopiste ympäristöfilosofiassa. Taiteissa muotialojen syventävissä opinnoissa on tarjolla lähinnä kirjallisuuspaketeis-sa filosofiaa. Kulttuurihistorian syventävissä on 4 op filosofiaa, mutta kuvataiteiden syventävissä taiteen filosofiaa jopa4-10 op.

Tämän pienen katsauksen perusteella näyttää siis olevan filosofiaa tarjolla kaikissa tiedekunnissa jonkin verran.Lähinnä tämä tarjonta vastaa kussakin tiedekunnassa ja oppiaineessa samaa kuin filosofian aineopintojen erikoisalaII, ehkä jossakin tapauksessa filosofian syventävien erikoisala III. Menetelmätieteiden laitoksella on tarjottavanaanfilosofiaa aina syventäviin opintoihin asti ja tutkimusmenetelmien professuuri on tieteenfilosofian resurssi. Kun nytkerran on näin, niin miksi näitä resursseja ei voida koordinoida paremmin? Informaatioteknologian oppiaineessa onrakennettu erilaisia maisteriohjelmia eri tiedekuntien kanssa periaatteella,jossa ns. pääaineopinnot ovat aineopintojen tasolla ja sivuaineopinnot syven-tävinä. Näistä aineksista on rakennettu sopiva poikkitieteellinen kokonaisuus.

Toimitus on esittänyt rehtori Mauri Ylä-Kotolalle muutamia kysymyksiäfilosofian kehittämisestä saamatta vastauksia. Samoin jo edelliseen numeroonpyytämiimme Reetorin kuulustelu-palstan kysymyksiin emme saaneet min-käänlaista vastausta. Olemme myös pyytäneet lyhyttä juttua, jolla uusi rehtorivoisi tulla tutuksi filosofian harrastajille, saamatta vastausta. Olemme esittä-neet nämä kysymykset koska Ylä-Kotola on väitellyt teoreettisesta filosofiastajopa kiitettävin arvosanoin. Toimitus joutuu nyt turvautumaan vastauksiin,jotka on annettu Lapin ylioppilaslehdelle 7/2006.

Ylä-Kotola mainitsee Lapin yliopiston säästöosuudeksi 25 henkilötyövuot-ta, ja kun samalla yliopiston talous on tiukilla taiteiden tiedekunnan uusientilojen vuokran, opiskelijoille hankittavien kannettavien tietokoneiden, uudenpalkkausjärjestelmän ja kauppatieteiden tiedekunnan perusrahoituksen vuoksi, ei tarvinne myöskään ihmetellä filo-sofian lapsipuolen asemaa. Ylioppilaslehden haastattelusta käy ilmi, että rehtori ei ole kovinkaan ihastunut tuollaisestatalouslähtöisestä ajattelusta. Filosofialla on siis kaiketi ainakin ideoiden tasolla toivoa paremmasta tulevaisuudesta.Senaattikiinteistöt perii korkeampaa vuokraa uusista tiloista, mikä on tietysti ymmärrettävää sinänsä taloudelliseltakannalta. En tiedä paljonko yliopistoilla ym. instituutioilla on mahdollisuutta vaikuttaa vuokrien kehitykseen, muttaepäilemättä ministerit voisivat kehitellä järjellisemmän tavan osoittaa kustannustehokkuutta. Rahan näennäinen siir-tely momentilta toiselle on joutavaa puliveivaamista, jossa aina tuhlataan. Yliopistojen ja vastaavien valtion laitostentulisi olla vapaita ns. vuokrasta, jolloin nähtäisiin paremmin todelliset ansiot.

Mielenkiintoinen asia on sekin, että vasta perustettu kaupan ja matkailun tiedekunta jää vaille perusrahoitusta!Tuosta on seurauksena se, että Rovaniemellä opiskelevat tulevat suorittamaan tutkintonsa Ouluun. Lehdessä todetaan,että: “Ensisijainen tavoite on, että opinnot voidaan suorittaa loppuun omassa yliopistossa.” Sama tilannehan on val-linnut filosofian kohdalla jo pitkään. Filosofian sivu laudatureja on tehty aiemmin mm. Jyväskylään, onpa suoritettu

maisterintutkintojakin muihin yliopistoihin aina Joensuuta myöten. Fi-losofiasta mahdollisesti saatavat tulokset valuvat muiden yliopistojenhyödyksi. Opiskelijalle voi toki olla edullisempaa saada tutkinto esimer-kiksi humanistisista tieteistä Helsingistä, kuin kasvatustieteistä Lapissa.(Vertailu perustuu käsityksiin yliopistojen ja oppiaineiden paremmuu-desta. Lampinen Osmo, Suomen koulutusjärjestelmän kehitys Tampe-re 2000. Lampinen viittaa Kivisen ja Rinteen tutkimukseen ss. 131-2. )

Ministeriöstä on tulossa 120 000•/vuosi Pohjois-Suomen yliopistojenyhteistyön kehittämiseen. Ylä-Kotolalla on visioita verkostoitumisestamyös Euroopan tasolla, ehkä globaalistikin. Yhtenä ajatuksena Pohjois-Suomen yliopistojen kesken on ihmistieteellisen koulutuksen painotta-minen Lappiin ja luonnontieteellinen Ouluun. Mitä sitten kehittyneesemiotiikan verkostoyliopistosta, jonka koordinaattorina Lapin yliopistoon ensi vuonna, sen saamme nähdä. Semiotiikan verkostosta tullaanvarmasti kirjoittamaan tulevissa AGONin numeroissa.

Ylä-Kotolan mukaan yliopistoilla voisi olla “oma identiteetti, omaimago, oma brändi”. Jäämme odottamaan innostuneina, monenko täh-den brädiä Lapissa nautitaan tulevaisuudessa.

6 AGON 13 9.12.2006

Hyvät filosofit,

Viime lauantaina AGONin viisivuotisjuhlissa tuli puheeksi Kiinan yliopistolaitos. Tuo teema antoi yllykkeen pohtiayleisellä tasolla yliopiston luonnetta ja tilannetta. Tässä muutama ajatus, joiden selkeyttämisessä auttoivat Ernst Cassire-rin tekstit Goethes Idee der Bildung und Erziehung (1932) ja Naturalistische und humanistische Begründung derKulturphilosophie (1939). Olisi hauskaa, jos arvoisat agonistit liittyisivät keskusteluun.

Jokin huippuyliopisto herättää ihailua suuruudellaan ja kauneudellaan, jotka luovat mielikuvan menestyksestä jamahdista, ja akateemisilla saavutuksillaan. Goethen mukaan kaikki suuri on kasvattavaa, mutta hänellä oli mielessäensisijaisesti henkinen suuruus. Nuoren Goethen ajattelua leimaa huipun idea: on rakennettava omaa pyramidia, jonkapohjan on itse mitannut, mahdollisimman korkeaksi huipuksi. Ratkaisevaa tässä on oma tahto kokonaisuuteen, Willezur Totalität (Herder). Huipun idea viittaa sisäisiin päämääriin ja niitä kohti suuntautuvaan prosessiin. Nyky-Suomessaon kuitenkin päässyt vallalle ajatus, että joka ei ole ulkoa annettujen kriteerien mukaan huipulla, ei ole mitään. Yksi onvoittaja, ja kaikki muut tuntevat huonommuutta. Toiminnassa keskitytään toisten voittamiseen. Huipun ajatus onkeikahtanut päälaelleen.

Spinozan mukaan kaikki määrittyminen tapahtuu kieltämisen kautta: omnis determinatio est negatio. Mutta Goet-hen, Herderin ja Humboldtin uushumanismissa tämä pätee vain ulkoapäin tulevaan määritykseen. Sen sijaan vapaapersoonallisuus antaa itse muodon itselleen. Yliopisto, joka toimii omaehtoisesti, joutuu omalta perustaltaan asettamaanomat kriteerinsä. Itse olisi punnittava opetuksen, tutkimuksen ja palvelutoiminnan keskinäinen painotus ja suuntaami-nen. Silloin yliopisto olisi yksilö, joka omalta pohjaltaan ponnistaa huipulleen. (Wilhelm von Humboldtin ajattelussayksilö ei tarkoita ainoastaan yksittäistä ihmistä; yksilöllisyys esiintyy laajenevina kehinä pienestä ihmisestä ainaihmiskunnan kokonaisuuteen asti.)

Tämänhetkinen suuntaus tähtää yliopiston yksilöyden romuttamiseen. Paikallinen ankkuroituminen pyritäänlikvidoimaan, jotta akateeminen väki ja resurssit voisivat esteettömästi uiskennella rajoista riisutussa verkostossa.Koulutuksen pitää olla standardoitua makkaraa, jota voi ostaa palan sieltä, toisen täältä. Halu yliopiston oman identitee-tin poispyyhkimiseen näkyy arkkitehtuurissa: uudet yliopistorakennukset ovat samaa lasia ja terästä oltiinpa sittenAbidjanissa, Singaporessa tai Tampereella.

Goethen varhaista ajattelua hallitsi esteettinen ihmisyyden idea, pyrkimys omaan totaliteettiin. Myöhemmin hallitse-vaksi tuli sosiaalinen ihmisyyden idea. Sen mukaan sivistys on kunkin omassa elämänpiirissään tekemää työtä, mihinkuuluvat väistämättä myös rajat ja luopuminen jostakin. Oman järjen sanelema toiminta johtaa itsetuntemukseen:”Versuche, deine Pflicht zu tun, und du weisst gleich, was an dir ist.” On opittava löytämään oma sisäinen keskipisteen-sä, jonka ympäri leibnizilaisen monadin liike tapahtuu. (Tässä oppaina voivat olla filosofia ja musiikki.) Pieninkinihminen voi olla täydellinen, jos hän löytää oman mittansa ja toimii kykyjensä mukaan. Sama pätee yliopistoihin: viimevuosikymmenellä Saksassa todettiin, että pienimmät yliopistot olivat opiskelijan kannalta parhaita oppimisympäristöjä.

Talousteorian mukaan tuotannontekijöiden keskittyminen lisää talouden tehokkuutta - mutta tätä oppilausettakäytetään julkisuudessa räikeästi ohi sen sovellusalan. Voidaanko uudelle taloudellisen determinismin ajattelutavalleesittää vakavasti otettavaa vaihtoehtoa? Determinismillä on pitkä perinne. Siinä kulttuuri nähdään luonnonvoimaisenaprosessina, jonka suuntaan yksilölliset teot eivät voi vaikuttaa. Hegel väittää, että maailmanhistoria on idean vapautu-misen prosessi ja samalla yksittäisten kansojen teuraspenkki; järjellisyys samastuu vaikuttavaan todellisuuteen. Speng-lerin mukaan kulttuurimme kulkee ennustettavissa olevaa, laskevaa uraa. Teoksessa Der Untergang des Abendlandes(Einleitung, §14) hän tekee sen johtopäätöksen, että tulevien polvien ei kannata tuhlata aikaa taiteeseen ja filosofiaan –on parasta keskittyä tekniikkaan, liikenteeseen ja politiikkaan.

Uushumanismin mukaan kulttuuri on elävää niin kauan kun yksilölliset muotoa luovat voimat eivät ehdy. Inhimilli-nen toiminta ei ole etukäteen rajattua, vaan joutuu jatkuvasti etsimään ja luomaan uusia mahdollisuuksia. On vapaustehdä itsenäisiä ja vastuullisia ratkaisuja, joista kulttuurin suunta riippuu. Cassirer korostaa inhimillistä kykyä käsitelläsekä faktoja että ideoita.Luonteenomaista ihmiselle on ideoiden luominen ja asettaminen oman toiminnan suuntaajiksi. Tällä tavoin itse vaiku-tamme tulevaisuuteen.

Kypsä Goethe löysi tasapainon huipun ja keskuksen ideoiden kesken. Hänelle kehittyi synteettinen näkemyssivistyksestä moniäänisenä, polyfonisena kudoksena, jonka yksittäisiä ääniä kokonaisuus rajoittaa ja samalla antaa niillemerkityksen. Kyse on orgaanisesta kokonaisuudesta, jossa huippu on siellä missä keskuskin. Voiko akateeminenmaailma olla polyfoninen kudos? Eikö monenlaisten yliopistojen verkosto yllä laadullisesti korkeammalle tasolle kuinominaispiirteistä riisuttujen yksikköjen verkosto? Ehkä puhe erikoistumisesta vain peittää tätä tosiseikkaa. Liian useinerikoistuminen merkitsee annetun lokeron täyttämistä; onhan auton varaosakin erilainen kuin muut osat, mutta se saatäyttää vain määrämittaisen kohdan koneistossa. Jos tähän mennään, on ainakin kysyttävä, kuka kääntää rattia ja mihinsuuntaan.

KeskusteluterveisinSam Krause

7AGON 13 9.12.2006

Loistava keskustelunavaus. Kommentoin vain Spengleriä, vaikka en ole lukenut muuta kuin lyhennettyäsuomennosta Länsimaiden perikato. Spengler nimittäin erottaa kulttuurin ja sivilisaation toisistaaan (näinainakin suomennoksessa muistaakseni sanotaan). Jokaisen kulttuurin kohtalona on talvi tai vanhuus, uskonn-oton sivilisaatio. Uskontoa tuskin kannattaa tulkita kovin ahtaasti. Spenglerin käsityksen mukaan seuraava korkeakulttuuri syntyy Venäjällä. No venäläistä korkeakulttuuriaonkin jo odotettu jonkin aikaa. Joka tapauksessa Spenglerin mukaan venäläinen kulttuuri perustuu uudistu-neeseen kristinuskoon, joka ei korosta länsimaiseen tapaan yksilöä. Aitovenäläinen sielu yrittää kadotahorisontaaliseen veljesmaailmaan muita nimettömänä palvellen. Lähes ainoana Dostojevski ymmärsi tämäntuomalla esiin näkemyksen, jonka mukaan yhden rikos on kaikkien rikos. Tässä valossa uusi kulttuuri (mikäli sellainen syntyy) luo kaiketi sitten uuden yliopistokäsityksenkin, jolloinnykyiset kuolevat pois länsimaisen sivilisaation myötä. Ehkä spengleriläisittäin juuri sivilisaation tähänvaiheeseen liittyy yliopistojen valjastaminen taloudellisten etujen ajamiseen ja tuottavuuden korostaminen. En osaa näin nopeasti sanoa enempää, mutta Samin kirjoitus avasi useita näköaloja pohdittavaksi.

terv. Rainer Salosensaari

Hei Lena,Nostat esiin tärkeitä kysymyksiä filosofiantehtävästä ja luonteesta.On totta, että filosofian ja näennäisfilosofian eroahämärretään. Kenties ajatellaan, että filosofiapystyisi käyttämään hyväksi näennäisfilosofiansaamaa julkisuutta, että siitä tulisi nostettavarsinaiseen (eigentlich) filosofointiin. Muttatuossa on vaaransa - nielaiseeko näennäisfiloso-fia filosofian? Jos mennään julkisuuden ehdoilla,

sisältö ei ratkaise. Ja nyky-yliopistokin näyttää liianusein nojautuvan muihin kuin akateemisiin periaattei-siin. (Tämän perusteella voitaisiin tehdä ero varsinai-seen ja näennäiseen yliopistoon, yliopistoon ja “yliopis-toon”, joskin se voisi olla vaarallista mm. Lapin yliopis-tolle. Mutta mikään yliopisto ei nähdäkseni ole vapaa“yliopiston” piirteistä, ei myöskään suuri ja kaunisHelsingin yliopisto.)

Sam

Osut juuri ytimeen kirjoittaessasi filosofiasta janäennäisfilosofiasta. On syntynyt tunne, ettei tässäajassa saisi enää tehdä tosissaan, vaan kaiken pitäisitypistyä vain viihteelliseksi... suunnattu siis joukolle,jolle jo hampurilaisen syönti merkitsee liki iäisyyttä,viitta minuuttia. Filosofian jos minkä sietäisi kuitenkinmennä juuriin. Ehkä on jotenkin niin, että kun näen-näis/kevytfilosofia saa LaY:ssakin yhä enemmänjalkatilaa liikkuessaan ketterästi ja suruttomasti para-digmoista toisiin ja joitakin varpaillekin tallaten, niin“varsinainen” filosofia näyttäytyy todellisena dinosau-ruksena hidasliikkeisenä. Vaarana tässä vauhtia, dynaa-misuutta (?) ja viihteellisyyttä ihannoivassa ajassa on se,ettei vain filosofiakin alkaisi näennäisfilosofistua, kutentoteat. Siksi juuri Filosofiaa tarvitaan, herättelemään jahämmästelemään.Kun Topi (Toivo Salonen) luennoi Uskonnot -luennolla18.10., yksistään se hänen toteamuksensa, että jo 2400vuotta sitten ihmistä hämmensi samat kysymykset kuinnykyään, eikä niihin äärimmäistä vastausta koskaanedes löydäkään, johdatti mielestäni kuulijaan mietti-mään itse. Silloin ei koskaan selviä missään viidessäminuutissa. Ilmankos Topin luentoa kuunteli yllättävänvähä väki määrällisesti. Kun itse mietin tuota viihtymis-tä, viihteellistymistä ja viihdettä, uskon vakaasti siihen,että viihtyä voi myös viipyellen. Mutta sellainen eikoskaan, ei koskaan, tuotteistu, sen mitta kun on ainaihminen ainutkertaisena itsenään.Filosofia voi Sokrateen tavoin toimia vain kätilönätällaisen tapahtumiselle. Mieleen muistuu muutensekin, että Sokrates piti (näin olen siis lukenut) sanalei-kistä paideia-paidia (sivistys-leikki). Löytyisikö tuollai-sestakin jotain materiaalia siihen filosofia-viihteeseen?

Lena

MUTTA...

Filosofisen tietovisan voittajat Suvi ja Rainer.Keskellä visan juontaja Lena.

Seppo ja Sam perimmäisten kysymysten äärellä.

8 AGON 13 9.12.2006

Virkistin ajatuksiani lukemalla Jaakko Hintikan artikkelin Filosofian tulevaisuus (teoksessa: Tulevaisuus -Georg Henrik von Wrightin juhlakirja (toim.) Ilkka Niiniluoto ja Heikki Nyman OTAVA Helsinki 1986; ss. 265-275)

Hintikka määrittelee tuolloin kaksikymmentä vuotta sitten filosofian ja filosofien tehtäviksi Suomessa:1. tieteellinen tutkimus filosofian alueella;2. filosofian opetus;3. filosofian yleinen kulttuuritehtävä, erityisesti sen merkitys maailmankatsomuksen muokkaajana koko suo-

malaisen kulttuuriperinteen piirissä;4. filosofeilta usein odotettu apu erityistieteiden periaate- ja metodiongelmiin sekä eri elämänalojen eettisiin

kysymyksiin.

Hintikan ajatukset filosofian tulevaisuudesta ovat edelleen huomion arvoisia vaikkapa ammattietiikkaa aja-tellen. Etiikasta ja arvoista kyllä on puhuttu paljon, mutta onko puheessa sisältöä? Saadakseen aikaan relevanttiasisältöä eettiseen normistoon täytyy tuntea etiikan historiaa, ei pelkän markkinointikoulutuksen saanut imagon-rakentaja saa aikaan todellista ohjeistusta jonkin yrityksen tai yhteisön toimintaan. Lähes kaikilla ammattialoillaon omat ohjeistuksensa, mutta niitä ei ole tarkoitettukaan sisäistettäviksi vaan puhtoiseksi kilveksi ulkopuoli-sille. Tähän liittyy Hintikan esille tuoma ajatus filosofian erilaisista suuntauksista ja koulukunnista, joiden vä-lillä ei ole keskinäistä ymmärrystä. Ammattietiikan kohdalla sen voi nähdä niin, että varsinainen professiomäärää muodot ja siihen on turha toisten tulla sorkkimaan. Yhteisymmärryksen puute voi olla yhtä kaukainenkuin Hintikan antamissa esimerkeissä kuvitelmasta analyyttisen ja fenomenologisen ‘koulukunnan’ yhteensovittamattomuudesta. Ongelmana voi olla ankara ennakkoasenne, joka pitää jotakin tiettyä ‘filosofian alaa’ainoana oikeana tarkastelutapana ja kaikki muu on kalkkeutunutta, aikansa elänyttä jne. Hintikka painottaa:“Tällainen koulukunta-ajattelu on ollut asiallisen filosofisen keskustelun ja filosofisen tutkimisen asiallisen ke-hittämisen pahimpia esteitä Suomessa.” (s.271)

Filosofian opetuksen eräänä tärkeimpänä tehtävänä Hintikka näkee argumentaatitaidon opettamisen. Tun-nettu kielifilosofi tuntee kaiketi asian läheiseksi itselleen, mutta kiistämätöntähän tuo on. Niin paljon saa lukeaja kuulla kelvottomasti argumentoitua ja loogisesti kestämätöntä informaatiota, että arvon professorin kanssaon oltava samaa mieltä siitä, että argumentaation ja logiikan täytyy kuulua yleisiin opintoihin kaikille ja opetuk-sen tulee olla yhtenäistä. Hintikka muistuttaa vahvasti “täysimittaisen tieteellisen tutkimuksen” tarpeellisuudes-ta, jotta filosofit voisivat vastata haasteeseensa. Keveällä otteella hoidettu filosofian opetus/tutkimus johtaa vain“...aikaisemman tutkimuksellisen ajattelun ryöstöviljelyksi tai vesittyy muualta tuotujen ideoitten uudelleenlämmittämiseksi.”(s.267)

Suomalaisen yhteiskunnan tutkiminen ja kritikoiminen on suorastaan hengen asia filosofialle. Yhteiskuntaaei voi pelkästään mitata ja selittää kaavioilla, on nähtävä syväkulttuuriset piirteet ja ne on ymmärrettävä perus-teineen. Tehtävä vaatii monipuolista kulttuurin ja historian tuntemusta. Hyvinä esimerkkeinä kriittisistä kult-tuurifilosofeista ovat Erik Ahlman ja G. H. v. Wright.

Yliopistojen tehtävänä on palvella yhteiskuntaa. Lapin yliopiston tunnuslause kuuluu Pohjoisen puolesta,pohjoista varten. Tehtävänä on siten tutkia pohjoista aluetta erityispiirteineen mahdollisimman monipuolises-ti ja syvällisesti. Saman tapainen tehtävä on määritetty Pohjoisen filosofiyhdistys AGON ry:n säännöissä. Näh-däkseni tavoitteet, tehtävät ja hyödyt ovat yhtenevät Lapin läänin, Lapin yliopiston ja Pohjoisen filosofiyhdis-tys AGONin kesken. Siinä, missä erityistieteet ovat oivallisia välineitä yhteiskunnan palveluksessa, siinä filoso-fian kenttään kuuluu juuriin menevä ilmiöiden ja syiden tunnistaminen ja selittäminen. Tästä peräti fundamen-talistisesta ja radikaalista missiosta voidaan sitten jalostaa kriittisiä näkemyksiä olevaan maailmaan.

Emeritus rehtorimme Esko Riepula on loihe lausunut, että yliopisto ilman filosofiaa on kuin sairaala ilmanlääkäriä. Tämä ajatus tarkoittaa, että filosofiaan on suhtauduttava vakavuudella. Eihän sairaalassakaan ole niin,että päässä olevaa vikaa hoitamaan kelpaisi taudista riippumatta psykiatri tai hammaslääkäri. Ei ole yhdente-kevää hoitaako jalkaa ortopedi vai pedikyyri. Pelkkien spesialistien varassa ei voida olla, vaan on oltava myöspätevä yleislääkäri ja, jotta voisi toimia spesialistina on hallittava perusteet yleislääkärin tehtävistä. Opiskelijankannalta on myös tärkeää tietää saako hän päänsärkyynsä Asperiiniä vai kalkkitabletteja.

Niilo Nikkonen

9AGON 13 9.12.2006

AGON JAKOI

HYVÄ FILOSOFINEN TEKO KUNNIAKIRJAT

AGON palkitsi Esko Riepulan

Pohjoinen filosofiyhdistys AGON palkitsi emeritus rehtori Esko Riepulan Hyvä filosofinen teko -kunniakirjalla.Esko Riepula on Lapin yliopiston rehtorina aina korostanut filosofian ja sen opetuksen merkitystä yliopistossa. Eräshänen tunnetuimpia julkisia sanontojaan on: “Yliopisto, jossa ei ole filosofian opetusta, on kuin sairaala ilman lääkä-reitä.”AGONin puheenjohtaja Mika Luoma-aho luovutti kunniakirjan 1.11.2006. Kunniakirja oli tarkoitus luovuttaa jo 14.10pidetyssä AGONin 5v. juhlassa, mutta kiireistä eläkeläistä ei tavoitettu aikaisemmin ja nytkin vain pikaisesti yliopis-ton aulassa. Riepulalla riittää aktiivisuutta yhteisten asioitten hoitoon kunnallispolitiikassa ym. riennoissa.

Pohjoinen filosofiyhdistysAGON juhli 5 vuotista taivaltaanLyy:n tiloissa. Juhlat järjestettiinnyyttikestiperiaatteella. Tilaisuu-dessa käytiin reipasta ja polveilevaafilosofista keskustelua. Ohjelmaankuului myös runonlausuntaa ja ää-neen luentaa. Puheitakin pidettiinaivan riittävästi ja sellaisen voi lu-kea AGONin kotisivulta toiminta-osiosta. Kuvia tilaisuudesta löytyymyös netistä ja tässä lehdessä seik-kailee piristeenä kummallisesti pu-keutuneita filosofityyppejä

Tilaisuudessa annettiin päätoi-mittaja Niilo Nikkoselle Hyvä filo-sofinen teko -kunniakirja. Peruste-luna olivat Nikkosen ansiot AGO-

Nin perustamisessa ja lehden toimit-tamisessa.

AGONin puheenjohtaja Mika Luoma-aho ja palkittu emeritusrehtori Esko Riepula Kuva:Katja Arstio

Vasemmalla kunniakirjan vastaanottaja Niilo Nikkonen ja luovuttajinapuheenjohtaja Mika Luoma-aho sekä sihteeri Katja Arstio

Kuva: Seppo I Sotasaari

10 AGON 13 9.12.2006

Jääkiekkojoukkue ei ole osiensa summa. Viimetalvena suomalaisessa SM-liigassa tuon tuosta eräspääkaupunkilaisseura hankki toinen toistaan ni-mekkäämpiä pelaajia parantaakseen esityksiään lii-gakaukalossa. Menestys silti karttoi seuraa. Tarinanopetus piilee siinä, että maailma on aina jotainenemmän.

Lapin yliopistossa filosofian opettamiseen tar-jotaan korkealta taholta, itse rehtorilta, ohjetta, ettäyliopisto suorastaan kuhisee päteviä filosofian opet-tajia ja että nämä resurssit riittävät filosofian ope-tukseen LaY:ssa. Jääkiekkoesimerkkiä lainaten sie-tää kuitenkin pelätä, että tällaisessa mallissa puut-tuu se perusta, jolta yliopistomme filosofian ”lätkä-joukkuetta” kootaan. Joku saattaa siinä sooloilla,toinen passata, kolmas toimia ”poliisina”, neljäsunohtua viihteelle. Filosofian opetusta näytetäänkinajettavan yliopistossa ”heittopussilaiseksi”: filosofi-an opetus ei mahdu yhteen sen kanssa kuinka mon-ta filosofiaan kykenevää opettajaa yliopistosta mah-dollisesti löytyy. Pelko käy, että filosofia taklataanoppiaineena sairastuvalle.

Vilttiketjun eetos– eetoksen vilttiketju

Niin kuin urheilussa, ja lätkässä eritoten, on vilt-tiketjuja, ja näyttääkin siltä, että Lapin yliopistossa-kin filosofian opetuksesta tehdään vilttiketjulaista.Oman joukkueen kasvatit eivät pääse peliin, kunmainostetaan joitakin ”huippuja”, jotka kuitenkaaneivät pelaa lätkää vaan ringetteä.

Jos filosofian opetusta rehtorin mallin mukai-sesti hoidetaan eri tiedekuntien voimavarojen tur-vin suorastaan vailla yhteistä päämäärää, silloin jääpohtimatta kaikista perimmäisimmätkin kysymyk-

set opettavan tie-don ontologiasta,epistemologiastaja tekhnélogiasta(taito-oppi). Tie-dekunnat ja niis-sä opetettavat op-piaineet ovatkuin erillisiä jaeroteltavia, muttase mikä kannatte-lee kaikkea ope-tusta ja oppimis-ta, ei ole erotelta-vissa. Se on se

henki, tai hienommin eetos (tässä: hyväksyttyjen jatoteutuneiden arvoperusteiden yleisluonne): suh-teemme asioihin ja olioihin ja mikä huomionarvoi-sinta, suhteemme eetokseen sinänsä. Uskon todelli-suuden monenlaiseen avautumiseen ihmiskunnalle,siksihän meillä on eri yliopistot ja niiden tiedekun-nat, mutta kuitenkin lopulta löytyy se jokin yhtei-nen, joka näitä erillisiä asioita ja olioita kannattelee.Asiat ja ilmiöt eivät viime kädessä ole kiinni oppiai-neissaan ja tiedekunnissaan, vaan ne joka tapauk-sessa ovat. Tässä merkkiytyy filosofian paikka oma-na pääaineenaan Lapin yliopistossa: se ei olisi sub-jektiivista absoluuttisuudessaan vaan juuri päinvas-toin absoluuttista subjektiivisuudessaan, pääainee-na nimeltä ’filosofia’.

’Pohjoinen monen-toimijan peliareenana

Nyt Lapin yliopistossa käytävässä keskustelussafilosofian pilkkoutumisessa monen toimijan kohte-luun LaY:ssa jää pohtimatta erityisesti se, mikä arvoja asema filosofialla on pohjoisen mielenmaisemanasettamisessa. Yliopiston verkkosivuilla(www.ulapland.fi) todetaan laadunvarmistuksenviitekehyksestä, kuinka Lapin yliopiston erityisyy-den suhteessa muihin yliopistoihin luo yliopistonmissio, jonka mukaan Lapin yliopiston tehtävänäon edistää pohjoisten alueiden tuntemusta ja yhteis-kunnallista ja kulttuurista kehitystä sekä pohjoises-sa asuvien ihmisten hyvinvointia.

Toisaalta opiskelijoille annetaan samassa yh-teydessä kehotus olla yhteistyökumppani yliopis-tossa ja antaa palautetta. Kuitenkin palautteen anta-misessa korostuu se, että se liitetään erityisesti joannetun opetuksen laatuun ja sisältöön. Mutta tämäkirjoitukseni onkin syntynyt siitä, mitä ei anneta.Kysyn mitä on se, mitä erityisenä pohjoisuutenatuotetaan, miten se tuotetaan, miksi se tuotetaan?Kuka asettaa ehdot pohjoisuudelle? Ja kuka edes ih-mettelee, että mikä pohjoisuus? Mikä on sen yhtei-nen perusta, jota Lapin yliopistossa voitaisiin vaalia,jos olisi halua.

Koska kirjoitan tätä tekstiäni myös urheilutoi-mittajana, roolista mikä määrittää minua, tämänkappaleen sanoman voisin kiteyttää siihen, että josLapin yliopiston filosofian opetusta lähestytäänvain tulosten, määrän tms. avulla, ajatuksistammekatoaa se, miten ne syntyvät. Asioiden koettelu eiolisi enää pääasia, vaan joku muu. Aivan niin kuinjos jääkiekko-ottelua tarkastelee vain lopputulokses-

FILOSOFIA – LÄSNÄ OLEVA ’TOINEN’FILOSOFISTA LÄTKÄÄ LAPIN YLIOPISTOSSA

Onko tämä lätkähanska?

11AGON 13 9.12.2006

ta, silloin pelaaminen unohtuu. Ei kuitenkaan olelainkaan yhdentekevää, miten lopputulokseen ede-tään. Väkivallallako, kuten jääkiekkoilussa yhä voi-mallisemmin tapahtuu, vai niinkö, että peli syntyynimenomaan sen (”hyvästä”) laadusta. Filosofia-kaan ei synny pistemääristä eikä lopputuloksista,vaan siitä, että se on. Sen äärimmäisenä tavoitteenaon tuottaa hyvää, vaikuttaa hyvän mahdollisuuteen.

LaY:n erityistehtävässä pohjoisuuden edelly-tysten huomioon ottamisessa – yleisemmin tämä onilmaistu yliopiston johtosäännössä, jonka mukaanerityisenä tehtävänä on edistää maailman pohjois-ten alueiden tuntemusta, yhteiskunnallista ja kult-tuurista kehitystä sekä pohjoisilla alueilla asuvienihmisten hyvinvointia – filosofia asettuu hyvin kes-keiseksi. Pohjoinen on todellinen monentoiminnanalue, jossa kilpailijoita riittää. Tästä käynee esimerk-kinä tämä filosofiankin opetuksen ripottelu eri tie-dekuntien opetusvoimien vastuulle, jolloin pohjois-uuden koettelu yhdessä jää häviölle tässä eräänlai-sessa nollasummapelissä. Tällainen ratkaisu voi saa-da perustelunsa tietynlaisen toimivuuden, jonkin-moisen tasapuolisuuden tms. pohjalta, mutta onkose eettisesti kestävä ratkaisu, edistääkö se yhteistähyvää, kestääkö se moraalisen koettelun? Entä milleperustalle rakentuisi tällaisessa ripottelumallissa se,jossa edes jotenkuten pystyttäisiin hallitsemaanmuutosta, eli mikä olisi se, joka pysyisi muuttumat-tomana? Filosofia voisi tarjota tällaisen rakenteelli-sesti muuttumattoman järjestyksen, joka sitten rea-goisi muutokseen ulkoisissa olosuhteissa.

Taas konkretiaa urheilusta. Urheilu antaisi ra-kenteellisen muuttumattoman järjestyksen, niin,että esimerkiksi jääkiekko-ottelussa tavoiteltaisiintoki voittoa, mutta niin, että toisen nujertamisen si-

Kuva: Seppo I Sotasaari

jasta tämä toinen nimenomaan synnyttää voittamis-ta kohti etenevän kamppailun. Sietää muistaa kuin-ka kamppailu (voitosta tai mistä tahansa) vaatii ainatoisen, tietyllä tapaa ulkoisen olosuhteen. Nykyises-sä kamppailussa LaY:n kaukalossa, jossa filosofiatuntuu lähtökohtaisesti asemoidun ’toiseksi’, nemuut toiset rajaavat näkökulmansa ahtaaksi. Hekin,rehtori muun muassa, määrittelevät filosofian jolta-kin tietyltä paikalta toiseksi ja varsin yksiulotteisek-si stereotypiaksi.

”Ylämummo” elipelissä mukana…

Toiseus on kuitenkin aina jonkun toisen määrit-telemää ja paljastaa tuottajansa. Mitä kertookaannykyinen filosofian opetuksen kiristäminen Lapinyliopistossa heistä, jotka tähän ovat ryhtymässä?Kun filosofiasta tehdään LaY:ssa läsnä olevaa ’tois-ta’, kamppailu voikin kääntyä niin, että sen tulokse-na filosofia tekee entistä näkyvämmät perusteet ole-massaololleen ja tavoitteelleen edetä lopulta pääai-neeksi pohjoisessa yliopistossa. Sen voimaa kuka-ties sen yksinäisyydessä LaY:ssa ei ole havaittu,mutta nyt sen olemassaolo on viimeistään tullut ma-nifestoiduksi siitä, miten sitä on kohdeltu.

Lätkätermein: ylämummo!

Lena Salmi

Joukkuepelaajia kanssani agônilaisten ohellamm. Eero Ojanen, Lauri Rauhala, Juha Varto ja Ju-hani Pietarinen sekä heidän monet tekstinsä filoso-fiasta.

12 AGON 13 9.12.2006

I år har det gått 150 år sedan Åland demilitariserades.Det ger anledning att meditera över krigshot och fred.Förenta Nationerna bildades i kölvattnet efter det andravärldskrigets fasor. Atombomberna över Hiroshima ochNagasaki hade fallit och mänskligheten hade förlorat sinnukleära oskuld. Från och med det är mänsklighetens sluten möjlighet varje dag. I ljuset av detta säger vi mänskoratt ingen framtid mera finns. Det finns dock ett kristethopp i påståendet att ”framtiden redan har börjat” i ochmed Jesu Kristi uppståndelse från de döda. Jesus är denförste som föregripit den nya världens skapelse.

Det finns olika förhållningssätt till det faktum attmänskan genom kärnvapen och biologisk krigsföring kanförinta sig själv med kollektivt självmord. Ett sätt är PerLagerkvists ”Ångest, ångest är min arvedel, min strupessår, mitt hjärtas skri i världen”. En annan hållning är MaxOppenheimers reaktion i New Mexicos öken den 16 juli1945. Ett ögonvittne berättar att han knappt kunde draandan och han blev allt mer spänd och nervös då urettickade de sista sekunderna före sprängningen av denförsta atombomben. När den oerhörda ljuskvasten skötupp följt av ett dovt rytande från explosionen, då slapp-nade hans drag av och de vittnade om en oändlig lättnad.Han berättar själv hur orden ur den hinduiska Vedalitte-raturens främsta verk Bahagavadgita besannades i hanshjärta: ”Jag döden är som spränger världarna, bidandeden stund, då de inför domen stå.” I den stunden tog detcyniska förnuftets upplysta falska medvetande över ocheskatologin – läran om de yttersta tingen – blev till synesmänsklig. Människan är nu eskatologins agent. Solkun-gen Ludvig XIV:s ord besannades: ”efter oss syndaflo-den”. Är det en tillfällighet att vi som upplysningens arv-tagare så ofta glömmer bort konjunktiven ”eller döden”ur den franska revolutionens paroll ”frihet, broderskapoch jämlikhet”? Från och med nu förgör mänskan sigsjälv genom självhävdelsens makt att bedraga. Vi leverbokstavligt i den yttersta tiden. Mänsklighetens tid harblivit begränsad tid.

Albert Einsteins sade 1946 något som gör att vi tvingasatt tänka efter och reflektera över tidens tecken i helt nyabanor: ”Atomens lössläppta makt har förändrat allt utomvårt sätt att tänka. Vi behöver ett i det väsentliga nytttänkande om mänskligheten skall överleva”.

Detta nya tänkande har sin utgångspunkt i en överlev-nadsstrategi som är universell i den meningen att denberör alla kulturer. Det säger sig självt att när idag mer äntjugo länder har atomvapen har utpressarna blivit deutpressade. Naturförstöringen i Tredje Världen i form avskövling av regnskogar slår tillbaka mot Första Världen iform av klimatförändringar. Enda utvägen är ett enandeav mänskligheten. Konfrontation mellan kulturer ochförvriden ekonomisk fördelning av resurser och kunskapmåste bytas mot kooperation och ömsesidig respekt i dia-log med varandra.

Teologen Hans Küng har myntat påståendet ”utanvärldsfred ingen religionsfred, ingen religionsfred utanreligionsdialog”. Problemet är endast det att kulturernaskamp (S. Huntington) ter sig allt mer hotfull på grund av

ojämlik fördelning av naturresurser och teknisk knowhow, men också ett tilltagande hot om konfrontation mel-lan religioner, främst islams förhållningssätt mot det”upplysta” kristna västerlandet. Det kalla krigets mur ochgräns har förskjutits från Berlin till Gibraltar. Dessutomupplever vi nu den tredje revolutionen då produktionendatoriserats, industrin mekaniserats och samhälletelektrifierats. Denna krympning av det yttre rummet kandock i sig ha en positiv verkan: mötet i den virtuellaverkligheten kan leda till möte på det psykologiska ochexistentiella planet. Möten är alltid mer hoppingivandeän tystnad och konfrontation.

Det är en plikt för alla som sätter sitt djupaste hopp tillHoppets Gud (Rom 15:13) att aktivt arbeta för kooperati-on i stället för konfrontation. I sin första diktsamlingHöstvår 1977 har Gunvor Javén beskrivit detta så

Av rädslaför vi krig.När vi får mod,ska vi mötas vapenlösa.Fred strider man inte för.Fred ger man och får.

Javén får mig som kristen att stanna upp och allvarligtifrågasätta den ”kristna” nationens reaktion på illgär-ningsdådet den 11 september 2001. Attacken den 11 sep-tember var en systematisk handling med ett politiskt re-ligiöst medvetet innehåll. Terrorattackernas dramaturgivar religiöst eskatologiskt. De var uttryck för en apoka-lyptisk lidelse och längtan efter världens slut. Det är intei första hand fråga om en överjordisk längtan enligt Nyatestamentets yngsta vision ”en ny himmel och en ny jorddär rättfärdighet bor” (2 Petr 3:13) utan apokalyptisk ter-ror. Det är inte förunderligt att 15 av de 19 terroristernasom utförde dådet den 11 september är ”islamofascistis-ka” saudiaraber tillhörande den döds- och våldsförhär-ligande wahabitiska grenen av islam. Att just wahabis-men har nära koppling till världens största oljeproducentSaudi Arabien och dess huvudstad Riyadh är oroväckan-de med tanke på följderna av ett nytt Irakkrig. Risken fören utveckling likt den på Balkan med oroligheter blandetniska minoriteter och religiösa grupper är stor. Wahha-biternas hat och hot mot västvärlden och Israel inser vi attpresident Bush med sina allierade rört vid en krutdurk.

Målen för de tre terrorattackerna den 11 septembervar valda för att markera dess symboliska innehåll: histo-riefilosofiska, politiska och ekonomiska symbolvärden.Waschington är USA:s metropolis där världspolisens mi-litäriska kraft i Pentagon har sitt säte. Den tyske statsjuris-ten Carl Schmitts bok Politische Theologi (1922) har fåttny aktualitet bland konservativa politiker och s.k. hökar iWaschington. Bokens huvudtes lyder: ”Suverän är densom kan bestämma om undantagstillståndet” och utnytt-jades naturligtvis av Adolf Hitler vid ”Machtübernah-me”. Nu är det USA som förklarat sig som suverän. Tho-mas Hobbes ord förverkligas: ”Auctoritas non veritas facitlegem” – ”auktoriteten gör lagen inte sanningen”.

ERINRAN OCH HOPPOla Byfält

13AGON 13 9.12.2006

New York är globaliseringens och kapitalismens me-gapolis och uttrycker enligt Francis Fukyama ”historiensslut” eller mer pregnant sagt ”de ideologiska alternati-vens slut”. Arkitektur har sagts vara civilisationens mo-der. Världsherraväldet över ekonomin symboliseras avkapitalismens Babels torn: World Trade Centers skyskra-por: ”Detta är bara början. Kommunikaktionsteknikens(”enhetligt språk”) underverk möjliggör globalisering avvärldshandeln och ger löfte om att ingenting är mer omöj-ligt (1 Mos 11:1-6). Självmordsterroristerna uppfattade sigsom guds medarbetare i likhet med Dschingis Khan somvid utplåningen av Samarkand sade: ”Jag är guds hämna-re”.

Attacken mot enskilda individer i passagerarplanet iPittsburgh var en symbolisk handling riktad mot denamerikanska idén om individens frihet och lika värdesom har sin bakgrund i att Amerika är ett land av in-van-drare och en smältdegel av olika individer och kulturer (epluribus unum): ”All men are created equal” heter det iden amerikanska självständighetsdeklarationen. Att Ko-ranen uttrycker samma sak med orden att alla är föddamuslimer tycks ha gått terroristerna förbi.

Terrorattackerna 11 september var laddade med reli-giös energi. Frågan är om vi nu står inför ”historiens slut”i filosofisk och symbolisk mening eller är det så att Miner-vas uggla visar sig först när skymningen inträtt? Är det såatt ideologierna är urladdade sin politiska korrelativa haltatt nyliberalismen med sin globaliserade virtual realityteknokrati tagit herraväldet över Marknaden?

Filosofen Hegel ansåg att det absoluta tänkandet blirnatur i den sociala gemenskapen politiken, konsten, reli-gionen för att återkomma till sig själv som ande, d.v.s.”historiens slut”. När Hegel 1807 skrev Phänomenologiedes Geistes (”Andens fenomenologi”) hörde han i Jenahovslagen av Napolen Bonapartes vita häst utanför sittfönster. Han uttryckte då de bevingade orden ”nu har jagsett världsanden rida utanför mitt fönster”. Hegel upp-fattade år 1806 som ”historiens slut” då nu den franskarevolutionens seger över den preussiska monarkin skul-le innebär början på Frihetens rike och förnuftets slutgil-tiga segermarsch över hela världen. Slagorden ”broders-kap, jämlikhet och frihet” skulle nu förverkligas i värld-shistorien. Det Hegel glömde eller inte ville bli medvetenom var det sista ledet i den franska revolutionens ellermodernitetens slagord - ”eller döden”. Tilltron till förnuf-tet som det verkliga som monistisk verklighetsuppfatt-ning var så stor att förståelsen för en premodernverklighetsuppfattning hindrade kommunikation och in-levelse i andra kulturers sett uppfattning av verklighetenoch det historiska skeendet. Upprepar sig historien nu?

Frågan är om vi nu ser världsanden genom TV-rutansförmedling och om det världspolitiska skeendet är på vägin i en ny era där det inte mer är fråga om konflikter mel-lan stater och nationer utan om konflikter mellan civilisa-tioner? Är terrordådet den 11 september och Irakkonflik-ten början på en världsbrand som förenar kristna funda-mentalister som Jerry Falwell och Pat Robertson medmuslimska apokalyptiker som bin Laden och Louise Far-rakhan i en apokalyptisk terrorism i en kamp mellan ex-ploaterande och exploaterade? Eller är det en kamp mel-lan en kultur där en fatalistisk syn på döden är naturligoch en kultur som censurerat döden?

Enligt Abraham Lincoln är USA ”the nation underGod” och på dollarn läser vi ”In God we trust”. Detta germig bekymmer över hur vi kristna egentligen förvaltarJesu enkla lära i Bergspredikan: ”Ni har hört att det blevsagt: Öga för öga och tand för tand. Men jag säger er: värjer inte mot det onda. Nej, om någon slår dig på högra kin-den, så vänd också den andra mot honom” samt ”saligaär de som håller fred”. Fred strider man inte för. Fred german och får.

***Den tyskjudiske filosofen Walter Benjamin (1882-1940)

skrev sina historiefilosofiska teser mitt under brinnandekrig och judeförföljelserna 1940 när en världskatastrofvisade sig möjlig. Dessa teser kan vara av intresse i denhistoriska situation som är aktuell med eventuell bomb-ning av Iran och hot om biologisk krigföring. För Benja-min och för många andra kontinentala tänkare (teologenKarl Barth och ”krisens teologi”) var första världskrigeten katastrof och ett trauma som gjorde att 1800-talets ut-vecklingsoptimism och ”liberala teologi” begravdes iskyttegravarna. Dessutom är hans historiefilosofiska teseren kritik av socialismens blinda tillit till det tekniska ochhistoriska framsteget. Begravs också nu vår kortsiktigaoch oskuldsfulla framtidstro i västerlandet när Bin Ladenoch hans anhängare med sina desperata och ondskefullaterrordåd försöker påminna oss om behovet av en merekonomiskt rättvis världsordning?

Faktum är att den ekologiska krisen är ett resultat avvästerlandets vetenskapligt tekniska civilisation som hål-ler på att utvecklas till en världscivilisation. Kinas expan-sion och marknadsekonomi är cyniskt sett ett hot då dessutveckling mot en västerländsk levnadsstandard skulleinnebära att världens råvarutillgångar hotas att sina ochvästerlandet skulle bli tvunget att sänka sin nuvarandelevnadsstandard. Dagens höga oljepris (100 $ per fat) ärett ”tecken i skyn” på hotande ekonomisk depression ochstagnation. Detta tänkesätt är typiskt västerländsk cy-nism. Faktum är trots det att utan social och ekonomiskrättvisa kan det inte bli fred mellan den Första och denTredje världen.

Benjamin menade redan 1914 (Illumination) att en”historieuppfattning som i förtröstan på tidens oänd-lighet bara skiljer mellan de människors eller epokerstempo som rör sig snabbt eller långsamt på framåtskri-dandets väg” inte beaktar historiens skuggsidor. I sinahistoriska teser hävdar Benjamin att historia blir till förstnär vi tolkar ett kaos av händelser. Alla generationer sö-ker lyckan i tillvaron och väntar faktiskt på räddning urförgängligheten. Benjamin talar om ”farans kategori” vil-ket senare hans landsman Hans Jonas utvecklat i sin civi-lisationskritiska bok Ansvarets princip - Utkast till en etik förden teknologiska civilisationen (1979). Jonas har behandlatproblemet med hur den moderna teknikens löfte förvand-lats till ett hot och framkastat tanken om ”fruktans heuris-tik”. Tanken hos Jonas är den att fruktan för ett kollektivtsjälvmord driver fram ett radikalt nytt sätt att tänka ochhandla ansvarsetiskt. Något som Albert Einstein efterlys-te. Vad vi idag kan göra saknar motsvarighet i det förflut-na. Det erfarna onda (t.ex. Auschwitz) måste utökas meddet föreställda onda som kan drabba hela mänskligheten.Det är något av en imaginativ kasuistik som har till upp-gift att upptäcka ännu okända hot. filosofen Martin Hei-degger skriver: ”Högre än verkligheten står möjligheten.”

14 AGON 13 9.12.2006

Det möjligas kategori genomsyrar hela Heideggers mag-num opus Sein und Zeit (Varat och tiden). Jonas hävdaratt i mänsklighetens nuvarande situation har den dåligaprognosen företräde framom den goda prognosen. Därförkan han hävda att fruktan eller rädslan i praktiken är mertyglande än dygd och vishet. Fruktan kan förverkliga denpliktetiska maximen ”handla så att verkningarna av ditthandlande är förenligt med bevarandet av äkta mänskligtliv på jorden”. Enligt Georg Henrik von Wright har pes-simismen bättre skäl för sig än optimistisk okritiskframstegstro. Detta påstående bejakar Benjamin.

För Benjamin (tes IV) kan bestämda minnesbilder”blixtra till” i ögonblick av fara till exempel när endödsdömd inför bödeln kan uppleva hela sitt liv i ettögonblick, vilket Fjodor Dostojevskij så levande beskrivit.Då blir också det förflutna närvarande för det historiskasubjektet i farans ögonblick.

Historiens ängel måste se ut på det sättet (förskräckt).Han har sitt anlete vänt mot det förgångna. Där en kedjaav händelser träder fram inför våra ögon, där ser han enenda katastrof som oavlåtligt hopar ruiner på ruiner ochslungar dem för hans fötter. Han ville nog gärna dröjakvar, uppväcka döda och sammanfoga det som slagits istycken. Men en storm blåser från paradiset, som gripittag i hans vingar och är så stark att ängeln inte längre kansänka dem. Denna storm driver honom oemotståndligt ini framtiden, som han vänder ryggen, alltmedan ruinhö-gen framför honom växer upp till himlen. Det som vi kal-lar framåtskridandet är denna storm. (Tes IX).

Därför såg Benjamin inte historiens mening i de uni-versalhistoriska sammanhangens optimistiska och rätlin-jiga framtidstro utan i historiens ruiner och brytpunkter.I detta kaos och i denna ångest kan det oförutsedda dykaupp och historiens innersida och ursprungliga sanninguppenbaras som en blixt. Det är de förtvivlade och under-kuvade som väntar på räddning och därmed är historieninte kontinuerlig för dem. Benjamin noterar i tes XV attkalendrarna inte mäter tiden på samma sätt som ur. Ka-lendrar är minnesbilder och monument över ett historisktmedvetande som manar till aktivt handlande och fö-rändring. (Jfr Karl Marxs elfte Feuerbachtes: ” Hittills harfilosoferna tolkat världen, nu gäller det att förändraden”). Benjamin ser det intressanta i julirevolutionen 1848då man inte sköt mot människor utan mot tornuren i Pa-ris. Det var nämligen förbjudet för judarna att forska iframtiden. Deras religion består i att erinra sig det förflut-na. Det betyder att de inte spekulerar (speculare, blickaöver, spana, röra sig framåt) i framtiden utan att varjesekund av framtiden var den lilla port genom vilken Mes-sias kunde träda in (Tes XVIII, B). De gick mot framtidenbaklänges. Enligt Benjamin är det historiefilosofins upp-gift att rädda erinran om Messias från en blindframstegstro på grund av att den utesluter erinran då denendast ser framåt. Vi kristna erinrar oss Messias varjegång vi firar Herrens Heliga Nattvard (Luk 22:19, 1 Kor11:24). I vårt minne möter den lagrade informationen detsom är nytt och i minnets möte med det nya sprids nyttljus över vår erinran. Därför är Jesus lidande och död all-tid lika aktuellt och ett korrektiv till en naiv syn på livetsom enbart lustbetonad materialism. Erinran av Jesu död

utmanar ständigt det sekulariserade samhällets avsaknadav transcendens och likgiltighet inför det andliga.

Det oväntade och gränsöverskridande är möjligt föross i krisens stund. Därför kan vi säga att där religion iäkta och sann mening finns där finns hopp. Där hoppfinns där finns religion. Därför skriver Benjamin att denhistoriska strävan efter lycka är den profana ordningenmedan den messianska frälsningsordningen är något kva-litativt annat. Därför är undergång och frälsning två sidorav samma sak.

Benjamin tog sitt liv 1940 i landsflykt undan nazister-na. Efter Auschwitz sammanfattade Benjamins vän Theo-dor W. Adorno hans historiefilosofiska tankar. När Ben-jamin talar om ”farans kunskap” ser han ingen annan ut-väg än den religiösa. Den historiska materialismen kan taupp kampen mot vem som helst om den tar teologin i sintjänst (Tes I). Han vet inte om något annat ljus än detfrälsningens ljus som lyser in i världen. Vi är utrustademed en svag messiansk energi som våra förfäder kräverav oss att använda (Tes II). - ”Stå upp, var ljus, ty ditt ljuskommer, och Herrens härlighet går upp över dig. Se, mör-ker övertäcker jorden …” (Jes 60:1f 1917 övers.). Allt an-nat kan reduceras till en efterkonstruktion och förblir ettstycke teknik. Martin Heidegger säger i slutet av sitt livatt ”bara en Gud kan rädda oss och att vårt enda hopp ärett framtida advent”. Den österrikiske filosofen EmerichCoreth uttrycker denna känsla för den kristna trons bety-delse också i en modern värld genom att utropa: ”Manstår handfallen inför det faktum att många människor ivår tid. Ja, det övervägande flertalet, lever fjärran frånGud eller utan Gud. Hur är det möjligt? Hur tänker de?Hur förstår de överhuvudtaget sig själva och sin värld”?

Världens totala negativitet blir till en spegelbild avdess positiva befrielse. När vi frågar efter en kommanderäddning ur denna ”ofrälsta värld” vänder detta frågan-de tillbaka till den samtid i vilken det helt annorlunda ochdet faktiskt möjliga ”undret” får tiden att stå stilla och vikan se det i nuet upplevda ögonblickets outtömliga djupsom grundval för ett verkligt hopp. Den judiske filosofenErnst Bloch avslutar därför sin bok om ”Utopins ande”(1923) att ”det upplevda ögonblickets mörker är ingen-ting annat än den levande gudens mörker, hans närvaro… bara de onda existerar genom sin gud, men de rättfär-diga - genom dem lever Gud. Helgandet av Guds namn(kiddusch haschem) är anförtrott åt de rättfärdiga, namnetpå den Gud som rör sig och är den drivande kraften inomoss …” För Bloch och Benjamin är utopins mål inte fräls-ning ur historien utan ett aktivt handlande grundat i etthopp om det Möjligas Ännu-Icke (”transcendera utantranscendens”) i historien. Den judiska messianismen ären utopi som innebär förlossning och uppfyllelse i dennavärld. Revolutionärt hopp och kristen eskatologi står va-randra närmare än vi föreställer oss i ”farans stund” ochi vår ”begränsade tid”. I sak uttryckte Luther det sammamed de bevingade orden (som satts i hans mun) om äp-pelträdet han skulle plantera idag också om han visste attvärlden skulle gå under i morgon. Vi skall leva vårt livhär och nu så som det är. När vi dör får vi se vad somhänder.

Bloch klargör hoppet om försoning i slutet av det mas-todonta verket om Hoppets Princip (1959): ”Den verkligabörjan finns inte i början utan i slutet och den börjar förstdå när samhälle och varat blir radikalt. Det betyder att

15AGON 13 9.12.2006

börja vid rötterna. Historiens rötter är den arbetande, ska-pande mänskan som förändrar det som är. Då när honnår bortom det misslyckade och främlingskapet, då upps-tår i världen något som fanns i barndomens enhetsrikeoch det som mänskan varit i men inte är: Hembygd.”.

Vi kristna kompletterar detta heroiska hopp medPetrus ord att vi väntar på en ny himmel och en ny jorddär rättfärdighet bor (2 Petr 3:13). Gud är hoppets Gudoch att detta hopp är världens framtid då ”Gud en gångskall bli allt i alla överallt” (1 Kor 15:34). Det kristnahoppet är förankrat i erinran av mänskan Jesus från Na-sarets död på Golgota kors och uppståndelse från dedöda. Denna eskatologiska händelse har öppnat historienför oss och den framtidshorisont vi vandrar emot. Hoppetger oss kraft och inspiration att arbeta för rättfärdighetoch mot denna världs destruktiva makter. Det kristnahoppet ger oss Schalom, en yttre fred och en inre frid. Dåkan vi be med Psaltarens ord (31:2) ”Rädda mig (oss) gen-om din rättfärdighet”.

Litteratur:

Walter Benjamin: Historiefilosofiska teser samt Teolo-gisk-politiskt fragment. - Carl-Henning Wijkmark (Utg.):Benjamin. Bild och dialektik. Stockholm 1991, s. 177-190.

Ernst Boch: Geist der Utopie. Gesamtausgabe 3. Frank-furt am Main. 1964, s. 254.

Ernst Bloch: Das Prinzip Hoffnung. Gesamtausgabe 5.Frankfurt am Main. 1959, s. 1628.

Martin Heidegger: Sein und Zeit. Tübingen. 1927, s.38.

Gunvor Javén: Höstvår. Helsingfors. 1977, s. 12.Hans Jonas: Ansvarets princip. Göteborg. 1991, s. 64-

70.Jürgen Moltmann: Das Kommen Gottes. Gütersloh.

1995, s. 47-50, 57-60.Carl Schmitt: Poliittinen teologia. Helsinki. 1997, s. 49.

Erkki Tuomioja Häivähdys punaista

Hella Wuolijoki on kiistelty henkilö Suomen historiassa. Oliko hän isänmaallinen vaiepäisänmaallinen? Oliko hän Neuvostoliiton vakooja ja desanttien avustaja? Hella Wuolijo-en tyttärenpoika on kirjoittanut vaikuttavan eepoksen oman sukunsa historiasta. Samallakirja erinomainen näkökulma Suomen poliittiseen historiaan. Eikä vain Suomen, vaan sa-malla Viron, Neuvostoliiton ja Iso-Britannian. Kirja esittelee Murrikin suvun eteläisestä Vi-rosta. Kertoopa senkin, miten suku on nimensä saanut. Murrikin sisarukset olivat hyvinlahjakkaita ja saivat monikielisen kasvatuksen oppien jo lapsuudessaan viron ja venäjänkie-len, kotikielen ollessa saksa. Hella Wuolijoen kirjallinen lahjakkuus on ilmennyt jo teini-ikäi-senä samoin kuin voimakastahtoisuus. Lukija saa hämmästellä sitä tarmokkuutta, jolla nuoriHella on raivannut tietään politiikkaan ja kulttuuripiireihin. Tuomiojan tapa kertoa sukulai-sistaan on ymmärtävä, mutta kriittinen. Hän argumentoi väittämänsä täsmällisesti ja tuoesille myös kiistanalaiset tarinat taustoineen. Lukijaa ei pyritä manipuloimaan uskomaanjotakin parempaa tai huonompaa kirjan henkilöistä. Ei tarvitse ihmetellä, että Häivähdys pu-naista on ehdolla Tietofinlandia palkinnolle. Kirja on loistava teos jokaiselle kulttuuri-, poliittisesta- tai sotahistoriastakiinnostuneelle. Voi kirjaa toki lukea keveämmälläkin otteella, sillä päähenkilöiden elämä on ollut niin vilkasta ja vi-rikkeellistä, että nykyisten saippuasarjojen juonet kalpenevat punaisen häivähdyksen rinnalla.

Kätkäläinen ja kaupungin valot

Kätkäläisen tuoreimmat seikkailut jatkaa yhteiskuntakritiikkiä lämpimän humoristisellalinjalla. Hämäläinen kiinnittää huomiota moniin ajalle tyypillisiin ongelmiin syrjäseuduilla.Pitkät etäisyydet ja säästösyistä karsitut palvelut tulevat hyvin uskottavina esille, kun Iita-Maria tärvää lonkkansa ja hänet on saatava sairaalaan pitkän korpitaipaleen takaa. Tarinanerinomaisuus on siinä, että näitä on tapahtunut todellisuudessa ja niitä tulee tapahtumaanvastakin. Alkukommellusten jälkeen Kätkäläinen asettuu muutamiksi päiviksi kaupunkiinkatselemaan elämän menoa varsin filosofisin silmin. Hämäläinen marssittaa esiin ilmiöitävuorollaan, alkaen huijareista ja karaokesta aina elämäntapanaan roskiksia dyykkaavaan tyyp-piin. Simo Hämäläisen kieli on hyvin ystävällistä ja ymmärtäväistä. Ehkäpä tekstissä olisi saa-nut olla enemmän särmää, mutta silloin se ei olisi niin hauska luettava. Yhteiskuntakriittisyyson todettava kuitenkin kirjan parhaaksi puoleksi ja se sopiikin hyvin lahjaksi propaganda-arvonsa vuoksi.

16 AGON 13 9.12.2006

Luonnon ja kulttuurin vuoropuhelua

Kari VäyrynenYmpäristöfilosofian historia maaäitimyytistä MarxiinIlmestynyt 23o45-sarjassa 2006, 426 sivuaISBN 952-5503-20-8

Ympäristöfilosofia tutkii ihmisen ja luonnon välistäsuhdetta käytännöllisenä ja teoreettisena ongelmana.Luontokeskeinen ja ihmiskeskeinen näkökulma näyttäy-tyvät edelleen vastakkaisina. Onneksi Kari Väyrynen yrit-tää kirjassaan lähentää näitä näkökulmia. Väyrynen tarjo-aakin länsimaisen ajattelun historian osin toisella tavallatulkittuna ja ehdottaa, että etsisimme omasta perintees-tämme keinoja tehdä uudenlaista ympäristöfilosofiaa.Vuosisatoja jatkuneet jäykät ja kapeat tulkinnat filosofianklassikoista ovat tehneet niistä jopa nykyisen ympäristö-keskustelun vihollisia, joten lienee aika lähestyä perinteitäuudesta suunnasta.

Väyrynen haluaa korostaa erityisesti niitä arvoja japäämääriä, jotka kytkeytyvät materiaaliseen toimintaam-me. Rahamaailman arvot ovat olleet tavallisen kansalai-sen mielestä pielessä jo pitkään ja niinpä ajatus taloustie-teen arvojen uudesta arvioinnista kuulostaa hyvältä. Voi-simme hakea apua esimerkiksi Aristoteleelta (384–322eaa.), jonka muut yhteiskunnalliset ajatukset eivät ehkänykymaailmaan sovikaan (vaikka näyttävät silti olevanmeillä käytössä, kuten maailmanlaajuinen työväestönsiirtoprojekti, jota ennen orjuudeksi kutsuttiin). Voisimmemuistuttaa mieliimme sanojen ekologia ja ekonomia su-kulaisuuden. Molemmat kun johdetaan kreikan oikos-sa-nasta, joka tarkoittaa sekä kotitaloutta että eläinten elin-ympäristöä. Ekonomiaa tulisi siis harjoittaa sosiaalisesti jaekologisesti kestävällä tavalla.

Nykyisten näkemysten perusteet löytyvät kulttuuris-ta, historiasta ja niiden tulkinnasta. Vanhat tavat ja tottu-mukset ovat niin vahvoja, että Le Goffin sanoin ”menta-liteetti voittaa opin”, jolloin oikea tieto ei johdakaan oike-aan toimintaan. Toimimme väärin ja kaiken lisäksi vielätiedämme sen.

Luontokäsitysten tulkintojaKirjassa käsitellään monipuolisesti ajattelun historiaa

lähtien metsästäjä-keräilijöiden mytologisista luontokäsi-tyksistä uuden ajan filosofiseen keskusteluun asti. Koetanseuraavassa poimia muutamia sellaisia ehdotuksia, joitaVäyrysen mielestä voisi ottaa mukaan nykyiseen ympä-ristöä koskevaan keskusteluun.

Yksi kestävimmistä mytologian luontokäsityksistä lie-nee maaäitimyytti. Ajatus maapallosta orgaanisena koko-naisuutena, jonka osaset vaikuttavat toinen toisiinsa, onnoussut uudelleen ajankohtaiseksi ilmastonmuutoksenmukana. Ilmastomme kun on monimutkainen kokonai-suus, jossa asiat tosiaan vaikuttavat toisiinsa pitkien mat-kojen ja aikojen päästä. Maaäitimyytin merkitys piilee sii-

nä, että sen avulla voisimme oppia kunnioittamaan jaymmärtämään tätä hyödyntämisen kohdetta eli luontoa.Väyrynen korostaa kuitenkin sitä, että nykyisten ympäris-töongelmien ratkaisua ei löydy pelkästään mytologiasta.Nimenomaan ongelmien tuottajia, siis ihmistä ja tekniik-kaa ja tiedettä, tarvitaan korjaamaan tapahtuneita virhei-tä.

Itämaisen ajattelun perinne, erityisesti taolaisuus jabuddhalaisuus, on ollut vaikuttamassa länsimaiseen ym-päristöfilosofiaan. Itämaisen filosofian alkukoti on sekinmytologiassa. Käsitys taivaan ja maan voimien jatkuvastakonfliktista, joista syntyy elämä ja luonnon muutokset, eiole länsimaisessa ajattelussa mitenkään vieras. Itäinen fi-losofia on ihmiskeskeistä, mutta kohtuullisuutta suhtees-sa luontoon korostetaan. Varsinkin taolaisuus painottaakunnioitusta luonnon omaa rytmiä kohtaan sekä kaikki-en olioiden oikeutta itsetoteutukseen. Se muistuttaa mei-dän omasta pohjoisesta perinteestämme, jossa tahtia onvuoroin hidastettu ja kiihdytetty vuodenkierron mukaan.Länsimaiseen ympäristöfilosofiaan on myös lainattubuddhalaisuudesta ajatus myötätunnosta kaikkia luotujaolioita kohtaan. Väyrynen ei kuitenkaan näe itämaisissafilosofioissa ratkaisua globaaleihin ympäristöongelmiinjohtuen niiden yksilön elämää korostavasta luonteesta.

Antiikin filosofiaa on käsitelty ympäristöfilosofiassavarsin valikoivasti. Kapea tulkinta onkin tehnyt antiikis-ta sopivan syntipukin nykyisiin ongelmiimme. Unholaanovat jääneet dike ja hybris, luonnon tasapainoinen kierto-kulku sekä kosminen oikeudenmukaisuus ja ihmisen yli-mielisyys, josta aina rankaistiin. Antiikissa on monennä-köisiä käsityksiä luonnosta. Sieltä voisi nostaa ihmiskes-keisyyden sijaan sellaisia ajatuksia, kuin luonnonjärjes-tyksen harmonian kunnioittamisen ja kohtuullisuudenvaatimuksen. Platon (427 -347 eaa.) ei sittenkään kieltänytluontoa, vaan se oli mukana eettisessä harkinnassa jakuului hyvän elämän kokonaisuuteen. Eikä Aristotelespitänyt jatkuvaa talouskasvua elämän laatua parantava-na tekijänä, vaan pikemminkin pelkäsi liiallisen vaurastu-misen häiritsevän hyvän elämän tasapainoa. Muutenkinantiikin ajattelijoissa oli paljon luksuksen kriitikoita, jollai-sia kaivattaisiin myös nykyiseen keskusteluun. Ehkä an-tiikin perinne voisi opettaa meille kohtuullisuutta sekäluonnon hyötykäytössä että muussakin elämässä.

Platonin ajatusten yksisuuntainen kehittäminen jauudelleentulkinta uusplatonismin muodossa vaikuttivatosaltaan kristinuskon käsityksiin ihmisen paikasta luon-nonjärjestyksessä. Alettiin korostaa hengen ja ruumiinvastakkaisuutta ja eroa. Materiassa ja siten myös ruumiis-sa nähtiin kaiken pahan alku. Henki, järki ja sielu olivatlähempänä jumaluutta, joten niiden nostaminen kaikenyläpuolelle nähtiin oikeana. Ihmiselle oli annettu järki jamyös luomakunnan herruus. Käsitys kristinuskon juma-lan olemassaolosta ja valmiista jumalallisesta maailman-järjestyksestä säilyi länsimaisen tieteen taustaoletuksenajopa 1800-luvulle saakka. Kristinuskon sisältä löytyy toki

KIRJAESITTELYPia-Krista Rimppi

17AGON 13 9.12.2006

toisenlaisiakin näkökulmia, kuten ajatus kaikkien luotu-jen olentojen tasa-arvosta, mikä myös vaikuttaa nykyisenympäristökeskustelun taustalla. Luonnon monimuotoi-suuden käsitteen alkutaival voi löytyä siitä, miten kristin-uskon jumala ei olekaan luonut kaikkea vain meitä ihmi-siä varten. Voi olla, että Nicolaus Cusanuksen (1401 -1464) mukaan emme täysin näe emmekä ymmärrä luon-non todellista monimuotoisuutta.

Krooniset nälänhädät 1500 – 1800-luvuilla vaikuttivatsiihen, että luonto haluttiin tehokkaampaan käyttöön.Maatalous ja kauppa kehittyivät ja luonto alettiin yhäenemmän nähdä vain raaka-ainelähteenä. Myös kolonia-lismi antoi mahdollisuuden toimia vastuuttomasti ympä-ristöä kohtaan, sillä enää ei oltu riippuvaisia oman alueenraaka-aineista ja niin omat metsät voitiin hyötykäyttääloppuun asti. Galileinen tieteenperinne näki luonnon mi-tattavana ja mekaanisena kohteena, jota kyvyiltään juma-lankaltainen ihminen oli sopiva hallitsemaan. Tämänkinajattelutavan rinnalla kulki toisenlaisia pehmeämpiä nä-kemyksiä ihmisen ja luonnon suhteesta. Esimerkiksi kes-kustelu eläinten oikeuksista jatkui edelleen katkeamatto-mana.

Moderni ympäristötietoisuus alkaa syntyä valistuksenja romantiikan aikakausilla. Teollistuminen tarvitsi lisä-energiaa ja siirryttiin kivihiilen käyttöön, sillä uusiutuvatluonnonvarat, siis metsät, alkoivat ehtyä. Varsinkin Lissa-bonin maanjäristys synnytti pohdintoja ihmisen luonto-suhteesta ja riippuvuudesta luonnosta. Uutena ajatukse-na nousi villin luonnon arvostaminen. Luonnon ei tarvin-nut olla soman näköistä ollakseen arvokasta. Sitä paitsiImmanuel Kant (1724 -1804) paljasti meille, että kauneuson katsojan silmässä. Väyrynen tuo myös esiin yksinker-taistavan käsityksen valistuksen ajasta ja muistuttaa mei-tä sellaisista syvällisistä luonnonfilosofeista, kuin BaruchSpinoza (1632 – 1677) ja Gottfried Wilhelm Leibniz (1646-1716). He loivat pohjaa romantiikan syvemmälle luonto-kuvalle, missä ihminen nähdään osana luontoa ja missäjärjen valtakausi pyritään katkaisemaan. Ajattelun keskei-siksi aiheiksi nousevat tunteet, tiedostamaton, historialli-nen ja symbolinen. Taide ja luonto löytävät jälleen toisen-sa. Kirjoittajan sanoin, …taiteellinen luomisprosessi ymmär-retään ikään kuin luonnon luovan toiminnan jatkeena taiteili-jan tiedostamattoman sielunelämän kautta.

Lopuksi Väyrynen käsittelee luontoa ja taloutta uudel-la ajalla. Hän näkee kolme asiaa, joiden ratkaisut ovatvaikuttaneet luonnon ja ihmisen vuorovaikutussuhtee-seen. Omistusoikeus tulisi määritellä suhteessa ympäris-töön ja nykyinen rajaton yksityisomistus, mikä on aiheut-tanut monia ympäristöongelmia, pitäisi ottaa uudelleentarkasteltavaksi. Ongelma on myös taloudellisen arvonmääritteleminen työn kautta. Tämähän ei toimi edes hy-vinvointi-Suomessa, missä puoli miljoonaa työtöntä eimitenkään voi rakentaa identiteettiään työpaikan tai am-matin avulla. Rajattoman talouskasvun käsite ei taas soviyhteen luonnon kestävän käytön kanssa. Nämä ovat on-gelmia, jotka pitäisi ratkaista uudelleen.

John Stuart Mill (1806 - 1873) esitti mielenkiintoisen jameille ajankohtaisen näkemyksen ”pysähtyneen kasvuntalousteoriasta”. Hän puhuu kriisistä, joka syntyy materi-

aalisen kasvun loppumisen vuoksi. Tätä kriisiä voitaisiinhelpottaa uudistamalla keskeisiä elämänarvoja. Mill eh-dottaa keinoina mm. väestönkasvun rajoittamista, sosiaa-listen erojen tasoittamista ja luontosuhteen muuttamista.Tätä näkemystä voisi soveltaa nykyiseen ”kestävän kehi-tyksen” – käsitteeseen, joka siis perustuu jatkuvaan ta-louskasvuun.

Ei ole kulttuuria ilman luontoaKari Väyrysen kirja on jykevä johdatus ympäristöfilo-

sofian historiaan. Teoksen selkeä rakenne ja kirjailijanhyvä kysymyksenasettelu kuitenkin johdattavat lukijanmielenkiintoiseen ja uutta tulkintaa avaavaan ympäristö-keskusteluun. Kirja on nimenomaan filosofiaa, se onmuuttuvaa ja luovaa keskustelua vanhojen ja uusienluontokäsitysten välillä.

Länsimaisen ajattelun historia on nähty vain huononaesimerkkinä luonnon riiston oikeutuksesta. Kirjan mu-kaan historiaa on jälleen kerran tulkittu kunkin vallanpi-täjän aikakaudelle sopivaksi. Väyrynen antaa hyviä esi-merkkejä perinteemme vaihtoehtoisista luonnon lähesty-mistavoista.

Erityisen tärkeää on luonnon ja kulttuurin yhteiselo.On ymmärrettävä, että kulttuurimme on syntynyt luon-nosta. Kulttuuria ei ole ilman luontoa, valitettavasti tämäkoskee myös luonnon riistoa koskevia tapoja. Lisäksiemme voi katsoa luontoa ilman kulttuuria. Nämä värilli-set tai joskus mustavalkoiset kulttuurilasit ovat aina sil-millämme. Ratkaisu löytynee ihmisen erityisyydestä mui-den elävien olentojen joukossa. Meillä on mahdollisuusvastuullisuuteen ja eettisyyteen muita kohtaan. Omastakulttuuriperimästä voi löytää myös hyviä ratkaisuja.

Katja lukee Anton Tsehovin novellia Kauhun yö.

18 AGON 13 9.12.2006

1) Suvi Lamminpää, toimit aktiivisesti kaikenlaisessa yliopisto-opiskeluihin liitty-vässä järjestötoiminnassa Rovaniemellä, mm. filosofian ja oikeustieteiden parissa.

Mikä on tärkein motivaattorisi tässä toiminnassa?

Tärkein liikkeellepaneva voimani lähes joka asiassa lienee uteliaisuus ja halukehitellä kaikenlaisia uusia juttuja. Lisäksi juttujen pitää olla toimivia, käytännöl-lisiä ja kustannustehokkaita. Minua kiehtoo järjestötoiminnassa nimenomaan toi-minta ja mahdollisuus ideoiden konkreettiseen toteuttamiseen yhdessä toistensamasta aihepiiristä kiinnostuneiden kanssa. Filosofian piirissä toimin tällä het-kellä Pohjoisen filosofiyhdistys AGON:n hallituksen jäsenenä sekä Lapin yliopis-ton filosofian opiskelijoiden puheenjohtajana.

2) Olet äskettäin ollut perustamassa Lapin yliopistoon Filos.:ta, filosofianopiskelijoiden ainejärjestöä. Mitä tuo piste järjestön nimessä viestii?

Lapin yliopiston filosofian opiskelijat eli Filos. on viime syksynä perustettu yh-distys, jonka tehtävänä on toimia Lapin yliopistossa filosofiaa opiskelevien yhdys-

siteenä ja edunvalvojana. On yllättävää, miten filosofia eräänlaisena tapana suhtau-tua elämää koskeviin perimmäisiin kysymyksiin yhdistää eri pääaineita eri tiedekun-

nissa opiskelevia. Aikaisemminhan yhteydenpito on hoidettu Pohjoisen filosofiyhdistysAGON:n kautta. AGON:sta Filos. eroaa kuitenkin siinä, että kyseessä on nimenomaan filoso-

fian opiskelijoiden ainejärjestö, jonka tehtävät ja toiminta liittyvät nimenomaan filosofian opiskeluun ja filosofiaantieteenalana, Pohjoisen filosofiyhdistyksen keskittyessä enemmän pohjoiseen filosofian harrastukeen yleensä. Yhteistyöon kuitenkin tiivistä ja Filos. on tarkoitus liittää AGON:n yhteisöjäseneksi, kun yhdistyksen rekisteröintiin liittyvätkuviot on saatu hoidettua. Piste yhdistyksen nimessä liittyy yhdistyksen alaan eli filosofiaan. Filos. – filosofian, filo-sofinen, filosofisen jne. muutoin yhdistyksen nimi viittaa kreikankielen ystävää tarkoittavaan sanaan.

3) Entä mitkä ovat yhdistyksen tulevaisuudennäkymät – yhdistys on ollut syksyllä aika hiljainen?

Syksyn aikana yhdistyksen hallitusta ovat työllistäneet yhdistyksen rekisteröintiin liittyvät viralliset kuviot, yhte-yksien luominen ylioppilaskuntaan sekä muihin filosofisiin ainejärjestöihin. – Filos. on ollut mukana mm. filosofianopiskelijoiden valtakunnallisen verkkofoorumin pystyttämisessä, forum löytyy osoitteestawww.filosofianopiskelijat.org. Lisäksi syventävien opintojen tilanne kärjistyi syksyllä, mikä on teettänyt paljon töitä.Hallitus (Niko Niemisalo, Jarno Ristaniemi, Antti Brunni, Henri Wallen, Jukka Harila ja minä) kokoontuu näillä het-killä laatimaan kevään tapahtumakalenteria, jonka suunnitteluun kaikki filosofian opiskelijat ovat tervetulleita osal-listumaan.

REETORIN KUULUSTELUTENTISSÄ SUVI LAMMINPÄÄ

Pentti Linkola

Voisiko elämä voittaa

Pentti Linkolan artikkelikokoelma on ajatuksia herättävä paketti. Linkola on ollut jo vuosikymmenet äänekäs ra-dikaali ympäristötietoisessa joukossa. Linkola antaa huutia metsänhoidolle ja esittää vakuuttavia vertailuja keveänhakkuun ja niin sanotun tehometsätalouden välillä. Lukija alkaa ymmärtää tapoja laskea metsän tuottoa ja puustonkuutiomääriä erilaisissa metsäympäristöissä. Linkola ei käytä mutkikasta kieltä, vaan sanoo suoraan. Hän ei sievis-tele asioita vähääkään, vaan roisto on roisto ja typeryys on typeryyttä. Usein Linkolaa arvostellaankin enemmän hä-nen terävän kielensä kuin varsinaisen sisällön kautta. Linkolaa piiskaa parrikaadeille hänen aito ja syvä huolensamaapallon säilymisestä elinkelpoisena. Siinä onkin yksi suurimpia ongelmia monille lukijoille ja kuulijoille, kun pitäisihyväksyä ajatus ihmisen tuholaisuudesta. Ihminen on siinä harmillinen eliölaji, että se pystyy hävittämään paitsi omatelinehtonsa myös muiden eliölajien elämän. Linkola yrittää rakentaa kompromissia, jossa ihminenkin olisi vielä maa-pallon asukkaana. Lääkkeet ovat kovat sillä Linkola ei halua hoitaa oireita, vaan mennä itse tautia parantamaan. Mitäsitten ovat Linkolan lääkkeet? Elintason laskeminen jonnekin 1800-luvun alkupuolen tasolle. Kevyttä maataloutta jakalastusta. Linkolalle ei ole olemassa sellaista kuin roskakala. Tätä kun ajattelee oikein perin juurin, niin huomaa lääk-keen tehokkuuden. Yksi tärkeä huomio Linkolalta on hyvinvointilisän karsiminen ihmisten koosta. Pienempiä ihmi-siä ja vähemmän mukavuuksia. Ruokavalion muutos perinteiselle mallille pudottaisi 20 % turhaa pituutta ja painoapois. Kaikki tämä vaikuttaisi suoraan energian kokonaistarpeeseen. Lääketiteen kehitystä Linkola manaa turmiollisek-

19AGON 13 9.12.2006

4) Filosofian asema oppiaineena LaY:ssa on vähintäänkin epäselvä. Terveisesi yliopiston rehtorille Mauri Ylä-Kotolalle.

Filosofian opetus ja opiskelu on Lapin yliopistossa tärkeä eri tieteenaloja yhdistävä voima. Tästä syystä tulisi tur-vata, ei pelkästään mahdollisuus filosofiaan hyvänä harrastuksena, vaan myös akateemisena tieteenalana. Erityises-ti syventävien eli ns. laudaturopintojen asema pitäisi vakauttaa - ja pohjustaa mahdollisuutta jatko-opiskelulle, johontaitaa jo nyt olla olemassa ainakin teoreettiset mahdollisuudet.

5) Filosofiset mielenkiinnonkohteesi?

Filosofiassa minua kiinnostaa erityisesti tietoteoria ja intentionaalista tiedon tuottamista koskevat kysymykset.Täysin objektiivista ja intressejä ilmentämätöntä tietoa tuskin koskaan on ollut olemassa, mutta viime aikoina tiedon,ja miksi ei myös tunteiden ja mielikuvien, tarkoituksellisen tuottaminen on korostunut. Esimerkiksi yrityksissä pyri-tään luomaan yhteisesti jaettuja arvoja ja toimintaa koskevia tarinoita, joiden avulla työntekijät ja asiakkaat sitoutetaanyritykseen ja pyritään saamaan toimimaan johdon asettamien tavoitteiden mukaisesti. Toisaalta myös yksityistenhenkilöiden ja yhteisöjen mahdollisuuden tuottaa ja levittää erilaisia vaihtoehtoisia näkökantoja ovat kehittyneet hui-maa vauhtia. Kehityksellä saattaa olla mielenkiintoisia seurauksia tietoisuutta ja todellisuutta koskeville käsityksille.Toisen jatkuvan kiinnostuksen kohteeni voi pelkistää kysymykseen: ”Kuka Sinä olet?”. – Jos itsetietoisuus ei oleilemaailmassa yksin vaan yhdessä Toisten kanssa, niin keitä ovat nämä Toiset ja mitä vuorovaikutuksella oikein tarkoi-tetaan?

6) Harrastat punttejakin. Pitääkö rautaa rakastaa vai vihata?

Joo, pitää paikkansa. Raudan kolistelu toimii hyvänä vastapainona ajatteluun keskittyneelle ”päivätyölle”. Salillapitäisi vain ehtiä käydä enemmän – eli kyllä rautaa pitää rakastaa. Viime kädessä ihmisen olemista tuskin pystyypelkistämään pelkkään ajatteluun ja henkiseen toimintaan. Jos ruumiinsa unohtaa, niin se kyllä muistuttaa olostaan.Parhaimmillaan fyysinen rasitus myös rentouttaa ja auttaa ratkaisemaan ajattelullisia ongelmia. Mieluiten treenailenvapailla painoilla perusliikkeitä ja yleensä yöaikaan.

7) Jos filosofiaa pitää peilinä, mitä se kertoo juuri tällä katsomisen hetkellä sinulle?

Filosofinen peilikuva näyttää tällä hetkellä hyvin selkeän, mutta jäsentymättömän kokonaisuuden. Olen viime ai-koina joutunut ihan tosissani katsomaan peiliin ja pohtimaan elämäni suuntaa. Ihan kaikkeen eivät minunkaan voi-mani riitä ja nyt on vaan tehtävä valintoja. Mietittävä, mikä on oikeasti tärkeää ja tehtävä sen pohjalta uudet suunni-telmat. Nurkkiin kertyy niin helposti kaikkea roskaa… mutta suursiivous auttaa ja paluu peruskysymyksiin tuo uuttanäkökulmaa tilanteisiin. Talvi-ihmisenä suosittelen kaikille mattojen viemistä ulos pakkaseen tuulettumaan - sekätoivotan kirpeän raikasta talvea ja hyviä hiihtokelejä!

si. Monille on vaikea hyväksyä ajatusta sairaanhoidon karsimisesta, mutta Linkolan ajatuson täysin looginen hänen näkemyksessään kaikkien eliölajien yhdenvertaisuudesta. Tosinon kritikoitava sitä, että hän kiittää itse saamaansa hoitoa ja pitää sitä tarpeellisena. Toinenvahvasti kritikoitu Linkolan ajatus on sodan hyväksyminen ihmisten määrän vähentäjänä.Ratkaisuna ylikansoitukseen sota on aivan liian tehoton. Jotta saataisiin riittävästi ruumiitaaikaiseksi, pitäisi käyttää ABC-aseita ja ne taas ovat pahimpia ympäristön tuhoajia. Ehkäihminen syöksee itsensä tuhoon, toisaalta rikkaissa valtioissa syömällä itsensä lisääntymis-kyvyttömäksi ja toisaalta köyhissä maissa kuolemalla nälkään ja sairauksiin. Ympäristöuu-tisissa on myös ollut lohdullisia tietoja kalakantojen romahtamisesta, josta tietysti seuraalaajempi nälänhätä. Napajäätiköitten sulaminen nostaa merien pintaa ja pakottaa kymme-niä miljoonia pakosalle. Ehkäpä tästä kaikesta seuraa räväkkä pandemia, joka tappaameistä suurimman osan ja hävittää tämän kulttuurikerroksen. Maailmanloppua odotelles-sa on hyvä tutustua Linkolan ajatuksiin. Radikaaleista ajatuksistaan huolimatta, tai ehkäjuuri siksi, hänen kirjansa tulee kuulua jokaisen ekologiasta ja ympäristöfilosofiasta kiin-nostuneen lukemistoon.

20 AGON 13 9.12.2006

Puhe ei ollut erityisen filosofinen. Tapahtuma kuuluivaltakunnalliseen Kasvatusvirtaa-luentosarjaan. Kuusa-mossa olisi voinut kuulla Tommy Tabermania ja OulussaRaisa Cacciatorea. Muilla paikkakunnilla luennoivatTommy Hellsten, Olavi Sydänmaanlakka, Keijo Tahko-kallio, Jari Sinkkonen ja Liisa Keltikangas-Järvinen. Kaik-keen opetusministeriö rahaa haaskaakin samaan aikaankuin koululaisille ei ole aina edes jakaa koulukirjoja.

Saarinen aloitti toteamalla, että arki laimentaa meitäihmisinä. Arki laimentaa vanhempia myös kasvattajina.Innostavan vanhemmuuden tulisi kyetä ylittämään arki.Saarinen muistutti, että filosofian kannalta on olemassamyös muunlaisia maailmoja, ns. ehkä-maailma eli mah-dollisuuksien rekisteri. Vanhempien tehtävä on innostaalapsia siten, että jokainen ainutlaatuinen yksilö löytäisi javoisi kehittää sitä, mikä hänelle on tunnusomaista. Ympä-ristö, koulu, yhteiskunta ja jopa vanhemmat pikemminkinlannistavat kuin innostavat lapsia löytämään omat vah-vuutensa.

Ei ole pakko laittaa itseään likoon, mutta jotkut teke-vät sen, kuten Saarinen on itse mielestään tehnyt. Muitaesimerkkejä henkilöistä, jotka ovat laittaneet itsensä li-koon, ovat mm. Esko Aho, yrittäjät yleisenä luokkana,Kirsti Paakkanen, Jorma Ollila, Jorma Ollilan sotaveteraa-ni-isä, Placido Domingo, Zubin Mehta, Ensio Miettinen.Odotin vain, että luetteloon lisätään vielä optioilla rikas-tuneet Mikael Lilius ja kumppanit.

Jos haluaa löytää oman juttunsa ja olla henkilö, jokalaittaa itsensä likoon, se voi tapahtua kolmiportaisenskeeman avulla. Ensinnäkin pitää ottaa tosissaan se mitätekee. Toiseksi tarvitaan rinnalla tekemistä eli sosiaalisenverkosto tai vähintään eräänlainen mentori. Kolmas seik-ka onkin mielenkiintoinen, jos nämä kaksi ensimmäistäovat kunnossa voi tapahtua ns. maaginen noste ja tapah-tuu se mikä ei ole todennäköistä, kuten suomalaiset soti-laat pysäyttävät puna-armeijan, Jorma Ollila tekee kän-nykkäbisneksellä mahdottomasta mahdollisen, PlacidoDomingo yltää ylivertaiseen suoritukseen (kun ZubinMehta on hänen rinnallaan) tai Kirsti Paakkanen näyttääluovan kykynsä jne. Nämä mainitut pojat ja tytöt eivätenää ole arjen vankeja, vaan ovat löytäneet oman henkilö-kohtaisen juttunsa ja siinä sivussa usein ansainneet sievoi-sen summan rahaa, minkä Saarinen taisi jättää kertomat-ta.

Esa itse uskoi aikoinaan, että olisi mahdollista luodafilosofi-tyyppi, jonka juttu olisi käydä puhumassa eri pai-koissa erilaisille ja kaikenikäisille ihmisille, vaikka sellais-ta tyyppiä ei siihen aikaan ollut sen paremmin Suomessakuin muuallakaan maailmassa (mitä en oikein usko). Esauskoi tähän filosofi-tyyppi juttuun, pukeutui muista poik-keavaan pikkutakkiin ja kravattiin, omat vanhemmat sei-soivat hänen rinnallaan, Esa soitteli joka päivä vanhem-milleen, ja sitten tapahtui yks kaks maaginen noste. Hups,oli syntynyt uusi tyyppi, filosofi-tyyppi, jolta pyydettiin

lausuntoja asiasta kuin asiasta ja joka kävi puhumassasiellä ja täällä. Mahdottomasta oli tehty mahdollinen, vi-hollisarmeija oli lyöty, filosofia oli edennyt huipulta hui-pulle ja erektio oli vankkumaton tosiasia Albertinkadulla.

Esa Saarisen yksinkertaisuudet ovat sinänsä oikeaanosuvia. Emme todellakaan voi tietää, mitä mahdollisuuk-sia tulevaisuudessa piilee ja teemme varmaankin oikeinjos rohkaisemme lapsia näkemään muuta kuin tämänkäsillä olevan maailman eli johdamme heitä ehkä-maail-maan. Jos haluaa onnistua jossain, homma on otettavavakavasti, se on aika selvää. Menestyäkseen ihminen tar-vitsee sosiaalisen verkoston, munkkien ja muiden erakko-jen aika on ohi. Voivathan tosin erakot verkostoitua kes-kenään ja olla toistensa rinnalla ja tukena. On hyvä, joskaveria ei jätetä, mutta sen ei varmaan tarvitsisi merkitäsitä, että tosi hyville kavereille räätälöidään miljoonienoptiot, ihan vain sen takia, koska kaikkien muiden ihmis-ten on pakko maksaa sähkölaskunsa tässä kylmässä japimeässä maailmassa.

Eniten askarruttaa ns. maaginen noste. Se ehkä palau-tuu sosiologiaan jotenkin niin, että kokonaisuus on enem-män kuin osiensa summa. Tai sitten maaginen noste voiolla jollain tavalla uskonnollista. Uudessa testamentissamuistaakseni Jeesus itse totesi jotain sellaista, että siellämissä kaksi tai kolme on koolla hänen nimessään, siellähänkin on mukana. Eikä se ylimääräinen olento tai henkiole mukana turhan takia, vaan vahvistamassa ja rohkaise-massa jotta niistä kahdesta tai kolmesta joskus tulisi jo-tain. Etteivät vain jäisi tavallisiksi taviksiksi, sillä taviksil-la ei ole enää kovin paljon käyttöä tässä meidän nyrjähtä-neessä maailmassa. Mutta jos unohdetaan tämä nyrjähtä-nyt maailma ja ajatellaan ehkä-maailmaa, voihan sitä ollatavis, jos tavallisuus on ihmisen ainutlaatuisuuden ilmen-tymä ja taviksen oma valinta. Ehkä vanhempien pitäisisitten rohkaista tavallisuutta, jos se on lapsen oma juttu.Tavallisuus tuskin hävittää kenestäkään ihmisestä hänenainutlaatuisuuttaan, arvosta puhumattakaan. Omastalapsestani en ainakaan haluaisi mitään paakkasia, saarisiatai jorma olliloita. En tosin edes ymmärrä mitä arvokastanuo kyseiset tyypit ovat ylipäätään tehneet.

Lähdin väliajalla pois, alkoi väsyttää. Join kahvit vas-ta kotona. Tilaisuudesta jäi ihan hyvät fiilikset, en viettä-nyt unetonta yötä. Esa Saarinen onkin Rovaniemen vävy-poika. Lisäksi Esa taitaa olla vähän ukkoutunut, Pipsa onvain Pipsa, ei enää kuningatar. Kaikissa meissä asuu pienitavis, hovista saa aikanaan kyllikseen. Oli mukava nähdäihan oikea filosofi-tyyppi. Esa Saarinen oli fiksu, hän kät-teli meidät kaikki, jotka tulimme häntä kuuntelemaan,paitsi tietenkin ne, jotka tulivat myöhässä. Itse yritän ainaolla ajoissa paikalla tai sitten en mene lainkaan. Vielä ko-tona onnittelin itseäni siitä, että jätin kravatin pois kaulas-ta, sillä niin pienen koulun juhlasaliin ei olisi samalla ker-taa mahtunut kahta pelleä.

Filosofi Esa Saarinen puhui Rovaniemellä Rantavitikan koululla innostavasta vanhemmuudesta maanantai-na 20. marraskuuta alkaen klo 18.00.

REPORTAASI

Rainer Salosensaari