Merkitty Creative Commons-lisenssillä: Nimeä-Epäkaupallinen 1.0 Suomi Lisenssi. Lisää lisenssistä http://creativecommons.org

Riku Siivonen ja Tanja Aitamurto, 2012Tilaaja: Ossi Kuittinen, Sitra

Ulkoasu: Kirmo Kivelä ja Inari Savola

Paino: Waasa Graphics Oy, Vaasa 2012

minvoimin-raportti tekee näkyväksi suomalaisten moderneja talkoita. Talkoilla tarkoitamme pieniä ja suuria ponnistuksia, joissa usein yhden ihmisen ide-

asta lähtenyt liike tuottaa yhteistä hyvää. Kerromme esimerk-kien kautta, mitä talkoilla ja kansalaisten aloitteellisuudella voi saada aikaan. Samalla yritämme löytää ne vipuvarret ja sudenkuopat, jotka ovat vauhdittaneet tai hidastaneet hyvien ideoiden toteutumista.

Raportti on journalistinen yleiskatsaus yhdessä tekemisen kenttään, joka samalla on ja ei ole uusi. Taustalla on paitsi mo-nisatavuotinen talkooperinteemme, myös teknologisen mur-roksen tuoma mahdollisuus luoda ja löytää ryhmiä nopeasti sekä kanavoida voimia tehokkaasti. Internet on mullistanut liiketoimintamallit monella alalla. Seuraavaksi samanlainen mullistus tapahtuu kansalaisyhteiskunnassa ja sen suhteessa hallintoon. Tämä kirja dokumentoi muutoksen vaiheita, ja kertoo suomalaisen talkootekemisen lähihistoriaa.

Uskomme, että ihmiset haluavat tehdä töitä yhteisen hy-vän eteen. Mutta aina heillä ei ole siihen parhaita mahdol-lisuuksia, koska emme tunnista uudenlaisia tekemisen ja osallistumisen tapoja. Enää ihmiset eivät vapaaehtoistoimin-nassa halua osallistua aina saman järjestön kautta. Sen sijaan he haluavat tehdä silloin tällöin ”projektin”, jopa hallinnon kanssa yhdessä. Tämä on ad hoc -toimintaa, mutta se ei ole huono asia: tässä yksilöllisessä halussa on voimaa. Se on teke-misen demokratiaa. Se pakottaa miettimään, millainen voisi olla nykyaikana julkisen sektorin työntekijöiden ja luodun

palveluinfrastuktuurin rooli ja luonne. Mitä tarkoittaa, että hallinto voisi olla alusta ihmisten yhteiselle tekemiselle?

Emme väitä, että ihmisten pitäisi huolehtia itse itsestään. Päinvastoin uskomme, että yhdessä toteutetut, arjen tilanteis-ta nousseet palvelut ja ideat ovat enemmän ihmisten näköisiä – sellaisia kuin he itse haluavat ja tarvitsevat. Järjestelmä ei voi aina tietää ihmisen puolesta, mitä tämä tarvitsee.

co-creation, co-production, jakamistalous, osallista va tuotanto, vertaistuotanto, osallistava demokratia, deliberatiivinen demokratia, neljäs sektori

Kirjan on rahoittanut Sitra. Sen ovat kirjoittaneet tutkija, toimittaja Tanja Aitamurto sekä viestintäasiantuntija, demo-kratiaintoilija Riku Siivonen sekä talkoiden taloudellisesta ke-hyksestä kirjoittanut tutkija Iikka Lovio. Sisältö on syntynyt kuitenkin ennen kaikkea Ominvoimin-verkoston avulla. Ver-kostossa oli mukana kymmeniä kiinnostuneita ihmisiä, joista suuri osa oli mukana jossakin talkoohenkisessä hankkeessa. He tapasivat toisiaan ja ideoivat kirjan sisältöä kahdessa workshop-tilaisuudessa sekä Ominvoimin.com-sivustolla, jonne työn edetessä laitoimme näkyviin case-haastatteluja sekä koosteita Ominvoimin-tilaisuuksista. Sivuilla on myös lista Ominvoi-min-verkostosta. Apuna on ollut myös verkostokätilö Antti Poikolan kokoama Nettikansa-verkosto. (www.mahdollista.fi).

Kirjaan valikoitui ”caseiksi” yhdeksän tarinaa, jotka edus-tivat erityyppisiä hankkeita. Ominvoimin- ja Mahdollista-sivuilla löytyy vielä roppakaupalla esimerkkejä yhtä hyvistä

ja kiinnostavista hankkeista. Ja vielä enemmän on niitä hank-keita, joita ei ole esitelty näillä sivuilla.

Kirja päätyy viiteen suositukseen. Nämä suositukset pe-rustuvat hankehaastatteluista tehtyyn analyysiin ja Ominvoi-min-verkoston ilmaisemiin tarpeisiin. Suositukset esitellään tarkemmin kirjan lopussa.

Virkamiesten ja kansalaisten uusi liittoEsitämme, että sekä talkootoimijat että virkamiehet pyrkivät kohtaamaan toisiaan entistä tarmokkaammin. Tästä kansa-laisen ja hallinnon liitosta syntyy uusi yhteisen toiminnan kulttuuri ja alue. Siinä perinteisen palvelutuotannon ja pää-töksenteon ohella hallinto voi toimia yhä enemmän alustana, joka ottaa ihmiset mukaan suunnittelemaan ja päättämään sekä mahdollistaa heidän yhteistoimintaansa.

MikrorahoittamoEsitämme, että Suomeen perustetaan Ominvoimin-rahoitta-mo. Tämä mikrorahoittamo jakaa alkuvaiheen tukia Omin-voimin-hankkeille. Rahoitusta jaetaan uudenlaisin kriteerein ja mallein: kilpailuttamalla hakijoita julkisesti, mikrolahjoi-tuksin ja matchaavin lahjoituksin eli lahjoituksin, joissa esi-merkiksi julkinen taho sitoutuu lahjoittamaan tai sijoittamaan yhtä suuren summan kuin yksityinen taho. Säätiöt, yritykset ja valtio kokoavat rahoittamon alkupääoman.

TalkoopankkiTalkoopankki on Ominvoimin-hankkeissa tarvittavien re-surssien jakopaikka. Se on toiminnallinen internet-sivusto, josta voi saada kaipaamansa kokeneen tekijän neuvoja tai sit-ten vaikka äänentoistolaitteiston.

TalkooenkelitTalkooenkelit ovat talkootoiminnan tai muun vastaavan Ominvoimin-toiminnan ammattilaisia, jotka tavoittaa Tal-koopankista. He tietävät, miten puskea hankkeita eteenpäin. Kun heidät nimetään talkooenkeleiksi, he antavat asiantun-temuksensa Ominvoimin-noviisien käyttöön. He vinkkaa-vat talkootoimijaa eteenpäin verkostossaan. Enkelivaihdon kautta Talkooenkelit vaihtavat hanketta siivenräpäykseksi tai pidemmäksi aikaa.

Uusi yhteiskunnallinen organisaatiomalliEsitämme, että Suomeen perustetaan uusi verotettava orga-nisaatiomalli, joka tukee yhteiskunnallista yrittäjyttä ja muu-ta yhteiseen hyvään tähtäävää toimintaa. Yhdysvalloissa on otettu käyttöön uudenlainen organisaatiomali, joka toimii perinteisen voittoa tavoittelevan yritysmallin ja voittoa ta-voittelemattoman järjestön välimaastossa.

Tämän mallin ensisijainen tavoite ei ole tuottaa voittoa, vaan tärkein tavoite on saavuttaa yhteiskunnallinen tavoite, kuten maahanmuuttajien kotoutuminen tai perheväkivallan väheneminen.

ekniikan ja tieteen edistys on vienyt ihmiskun-taa eteenpäin. Vaurautta ei teollisista yhteiskunnista puutu, mutta silti niin maapallo ja sen asukkaat voivat

huonosti. Kansalaisten on aika astua keskusteluun, ryhtyä rakentamaan uutta yhteiskuntaa ja siten ohjata tekniikan sekä yhteiskunnan kehitystä. Hallinnon rooli on tukea kansalaisia uuden luomisessa, ja tähän prosessiin tarvitaan uutta sopi-musta hallinnon ja kansalaisten välille.

Muutos parempaan on jo alkanut Suomessa. Talkookult-tuuri on Suomessa uudessa nosteessa. Talkoohankkeet nos-tavat päätään eri puolilla Suomea, ja tässä raportissa esitellään joukko tällaisia uuden ajan talkoohankkeita. Vaikka työn teke-misen vallankumoukseen tarvitaan vielä paljon työtä ja uutta ymmärrystä, tässä raportissa esiteltäviä pioneerihankkeita ei tule vähätellä vain pienen ryhmän puuhasteluksi.

Kansantaloudessa mitattuna esimerkit saatavat olla vie-lä pieniä, mutta ne ovat koostaan huolimatta suunnattoman energian ja innovaatioiden lähteitä. Siksi on tärkeää, että näistä projekteista saatu oppi, into ja ymmärrys leviää mahdollisim-man laajalle. Voiko näistä yksittäisistä tapauksista hahmottaa suurempia totuuksia tai lainalaisuuksia, jotka voisivat viitoit-taa tietä systemaattisempaan ymmärrykseen talkootaloudesta ja sen mahdollisuuksista?

Internetin, sosiaalisen median ja suomalaisten innostuk-sen ansiosta meillä on historiallinen mahdollisuus kytkeä ih-misjoukkoja yhteisten asioiden suunnitteluun, päättämiseen ja yhdessä toteuttamiseen. Nämä asiat voivat olla mikrotason yhteiskuntapolitiikkaa, kuten lastentarvikkeiden keräämis-tä Vauvakassiyhdistys Vaa’an tapaan. Asiat voivat olla myös ”virallisemman” tason politiikkaa, joka jalostuu laajemman yhteisön hyödyksi, kuten Hoksauttavan rakennusvalvonnan ja Aalto Entrepreneurship Societyn tapauksissa. Molemmissa tapauksissa rajoja rikkova aloitteellisuus on johtanut laajem-piin yhteiskunnallisiin muutoksiin.

Nämä muutokset vaativat avointa, kokeilevaa kulttuuria, jossa mukana ovat niin kansalaiset kuin sankarivirkamiehet-kin. Silloin tulokset ovat parempia kuin perinteinen ’scien-ce push’ tai ylhäältä-alas, päättäjiltä kansalaisille suunnattu politiikka. Yhdistämällä avoin innovaatio käyttäjälähtöisiin menetelmiin voidaan tuottaa ihmiskasvoisia ratkaisuja, jotka ovat kestäviä niin taloudellisesti kuin ympäristöäkin ajatellen.

Mitä jos ajattelisimme valtion kompleksiseksi systeemiksi, joka muuttuu ja hakee muotoaan koko ajan? Tällaista järjestel-mää on mahdotonta hallita hierarkkisesti. Voisiko valtio olla generatiivinen kuten internet tai Wikipedia? Millainen sen perustuslaki silloin olisi? Entäpä jos osana tätä uutta valtiota antaisimme itsenäisille kansalaisille mahdollisuuden sopia elämäänsä vaikuttavista asioista yhdessä muiden kanssa, yh-teisen vision ja päämäärän ohjaamina.

Voisiko talkootalous syrjäyttää markkinatalouden? Talkoo-voimasta saatu kokemus on usein niin vahva, että kokemus työntää monen ongelman ylitse. Talkoovoima panee mietti-mään, miten paljon ketterämmin ja osallistuvammin ihmiset voitaisiin saada mukaan hoitamaan yhteisiä asioita. Voisiko olla niin, että talkootaloudesta puuttuisivat esimerkiksi työt-tömyys ja syrjäytyneisyys, kun matalan kynnyksen hankkeet osallistaisivat entistä suuremman joukon kansalaisia?

”Mä kyllästyin siihen, ettei mitään tapahtunut. Ihmiset puhui-vat, mutta homma ei mennyt eteenpäin. Mä päätin, että nyt aletaan tehdä eikä enää vain puhuta.”

äin kuvailee Kristo Ovaska tapahtumia Aalto Ent-repreneurship Societyn alkutaipaleella. Ovaska on yksi tämän kirjan päähenkilöistä, ja AaltoES on yksi

tässä kirjassa esitellyistä talkoohankkeista. Hankkeista, jotka ovat alkaneet yksilöiden ja pienten ryhmien halusta muuttaa ympäröivää yhteiskuntaa. Näissä hankkeissa aloite ei ole läh-tenyt viranomaisesta, kuntastrategiasta tai EU-linjauksesta, vaan yksilön tyytymättömyydestä siihen mitä on ja paineesta muuttaa asiantilaa.

Tähän kirjaan kootut tarinat kertovat ihmisten ponniste-luista sitä kohti, että heidän Suomensa ja kaupunkinsa olisi parempi paikka elää. Tuloksia riittää: talkootyöllä on synty-nyt Piilaaksoa ja Suomea yhdistävä Aalto Entrepreneurship Society, tavaroiden lainaamo Kuinoma, lähiruokaa tuottava Herttoniemen ruokaosuuskunta ja pyöräteiden ongelmakohtia kartoittava Fillarikanava. Muun muassa.

Näitä projekteja yhdistää se, että ne on saatettu alkuun ja niitä on viety eteenpäin pitkälti talkoovoimin. Keissien ta-kana ovat tarmokkaat tekijät, jotka puskevat eteenpäin vai-keuksista ja resurssien niukkuudesta huolimatta. Ne ovat syntyneet omin voimin. Esittelemämme hankkeet eivät solahda helposti yhden käsitteen alle. Siksi me puhumme Ominvoimin-hankkeista. Taustalla on monenlaisia teorioita

ja käsitteitä. Englanninkielinen termi co-creation tarkoittaa yhdessä luomista, ja usein sitä käytetään yhteyksissä, joissa eri lähtökohdista tulevat toimivat yhdessä, oli konteksti bisnestä, designin tekemistä tai ekosysteemien rakentamista. Laajem-massa viitekehyksessä voimme puhua ihmiskeskeisyydestä; siitä, kuinka rakenteet luodaan ihmistä varten. Ihminen on kehityksen keskiössä ja osallistumisellaan luo ympäristöään.

Toiset puhuvat osallistuvasta tai osallistavasta tuotan-nosta. Osa Ominvoimin-hankkeista – elleivät kaikki – saavat aikaan sellaisia tuloksia, joita myös julkinen hallinto yrittää tuottaa. Sillä ei tarkoiteta sitä, että ulkoistettaisiin ideologisesti entisiä julkisen hallinnon tehtäviä ”kolmannelle sektorille”. Pikemminkin ihmiset itse omalla toiminnallaan tukevat jul-kista sektoria yhteisissä tavoitteissa. Ja ideaalitilanteessa julki-nen sektori – kunta, kaupunki tai valtio – tukee ihmistä tässä.

Ominvoimin-hankkeet sijoittuvatkin oikeastaan ”nel-jännelle sektorille”, eli yritysten, julkishallinnon ja ihmisten muodostamaan systeemiin. Siinä perinteisten kolmen sekto-rin rajat ovat alkaneet hämärtyä.

Hankkeet voivat olla perinteistä vapaaehtoistoimintaa. Ne voivat olla uusia tapoja tuottaa kunnan palveluja – sellaisia tapoja, joissa kansalaiset pääsevät osallistumaan ja vaikut-tamaan asioihin, joista he tietävät. Ominvoimin-hankkeet voivat olla myös yritystoiminnan ituja – esimerkiksi yhteis-kunnallisen yrittämisen – sellaisen, jossa mahdollinen voit-to sijoitetaan takaisin yhteisöön, jolle palvelua tarjotaan. Tai sellaisen yritystoiminnan, joka perustuu vapaaehtoiseen jakamistoimintaan, kuten tavaroiden lainaamiseen tai lähi-ruokaviljelyyn osuuskuntaperiaattein.

Mutta ei jäädä kiinni käsitteisiin. Esittelemämme maail-ma kertoo ihmisistä, jotka yrittävät tehdä tulevaisuuden ha-luamakseen. Se tapahtuu usein pienesti ja paikallisesti, mutta se ei tarkoita, etteikö hyviä pieniä ratkaisuja kaivattaisi muual-

lakin. Tarvitsemme ekosysteemin, josta kumpuaa paikallisia ratkaisuja ja joka tukee niiden leviämistä muualle.

Mutta miksi näitä hankkeita tarvitaan? Miksi on tärkeää, että herttoniemeläiset puuhaavat ruokaosuuskunnan? Ja sa-dat ihmiset keräävät vauvatarvikkeita kasseihin ja lähettävät ne Sortavalaan? Ja helsinkiläiset merkitsevät kartalle, missä kohtaa pyörätiessä on kuoppa? Ja Aalto-yliopiston opiskelijat järjestävät toisilleen matkan Piilaaksoon kuulemaan, kuinka saada start up-yritys menestymään?

Nämä teot luovat kansalaisten yhteiskuntaa. Talkoohank-keet sosiaalistavat kansalaisia yhteiskuntaan siten kuin he itse kokevat merkitykselliseksi. Ne osoittavat, että omalla aloitekyvyllä on väliä. Että asioihin kannattaa vaikuttaa. Et-tä demokratiassa voi toimia yhteisen (ja oman) hyvän eteen muutenkin kuin äänestämällä neljän vuoden välein ja odot-tamalla, että aloitteet tulevat jostakin muualta – hallinnolta, virkamiehiltä, poliitikoilta. Uskomme, että tekemisen demo-kratia on tulevaisuutta.

Ihmiset myös hallinnoivat itseään luomalla talkoohank-keita ja osallistumalla niihin. Tekemällä Ominvoimin-hank-keita ihmiset vastaavat kysymykseen, jonka sosiologi Emile Durkheim aikoinaan esitti: Kuinka yhteiskunta voidaan järjes-tää niin, että yksilö säilyttää vapautensa samalla kun vallitsee yhteinen moraalinen järjestys, joka antaa pohjan elää samassa yhteiskunnassa?

Ominvoimin-tekijät luovat ”tuotannon rakenteita”, joi-ta he ja heidän yhteisönsä tarvitsevat, joissa ihmiset voivat

toimia itselleen merkityksellisellä tavalla. Näistä rakenteista ei tule itse tarkoitus, kuten usein perinteisessä, jäykistynees-sä hallinnossa, vaan nämä rakenteet ja normit vievät kohti tavoitetta, ovat puhtaan instrumentaalisia. Talkoohankkeet luovat sosiaalista pääomaa ja verkostoja, joissa opitaan uusia taitoja ja tehdään parempaa Suomea. Tästä syntyy sosiaalista luottamusta ja koheesiota, jotka hyvässä yhteiskunnassa tar-vitaan. Kuten Saana Sandholm, yksi Vaaka ry:n perustajista, kuvailee Vauvakassitoimintaa:

”Se on hyvin tasa-arvoista, tosi keskustelevaa ja helposti lähestyttävää. Varsinkin aluksi oltiin samalla viivalla. Sitten on ystävystytty. Osalle se on tosi tärkeä sosiaalinen juttu.”

Tästä yhteenkuuluvuudesta tulee entistä korvaamatto-mampaa, kun Suomi kansainvälistyy ja monikulttuuristuu entisestään. Suomessa tarvitaan yhä enemmän siltoja, jotka yhdistävät ihmisiä yli kulttuurirajojen. Ominvoimin-projek-tit toimivat tällaisina kohtauspaikkoina.

Eikä kyse ole pelkästään hallinnon ja kansalaisten suhtees-ta. Läheskään aina julkista puolta ei tarvita. Mutta jos ja kun Ominvoimin-hankkeissa syntyy jotain käyttökelpoista ideaa tai toimintatapaa, tämän vastaanottamiselle voisi olla hallin-nossa herkkyyttä. Tekemisen demokratia ei ota kantaa julkisen sektorin kokoon, vaan se muuttaa debatin kulmaa: millainen hallinnon ja sen työntekijöiden rooli pitäisi nykyaikana olla?

Suomeen on syntymässä talkoohankkeiden buumi osal-taan digitaalistumisen myötä. Sen laajuutta on vaikea arvioida. Netti ja sosiaalinen media tekevät järjestäytymisen helpom-maksi, kun parilla klikkauksella Facebookissa tavoittaa suu-ren määrän ihmisiä. Digitaalisuus voi tuoda mukaan sellaisia ihmisiä, jotka eivät koskaan osallistuisi kokouksiin, mutta joille riittää keskustelun kommentointi Facebookissa oman läppärinsä ääreltä.

Talkoohankkeiden luonne on muuttunut perinteisistä suo-malaisista ”kynnetään pelto yhdessä” -hankkeista. Talkoo-

hankkeet eivät välttämättä tuo rahaa, mutta ne luovat yhteistä sosiaalista pääomaa. Siksi niiden tukemiseen tarvitaan uuden-laisia keinoja ja menestyksen mittaamiseen uusia mittareita. Hanke voi olla tuottamatta itse suoranaisesti mitään, mutta siitä tulee tärkeä osa talkoohankkeiden ekosysteemiä.

Toivomme, että tämä kirja antaa työkaluja talkoohank-keiden toteuttamiseen ja niihin liittyvien menestyksen itujen tunnistamiseen. Tässä kirjassa me paitsi kerromme hankkeiden tarinoita, jäsennämme Ominvoimin-projektien menestystekijöitä. Mikä pitää hankkeet liikkeellä, mikä niitä hidastaa? Valottamalla näitä tekijöitä toivomme valottavam-me seikkoja, joita Ominvoimin-hankkeisiin tarvitaan. Tämä tieto auttaa Ominvoimin-tekijöitä ymmärtämään omaa toi-mintaansa paremmin.

Toivottavasti se myös auttaa päättäjiä näkemään Ominvoi-min-hankkeiden arvon ja luomaan tukimalleja, jotka tukevat talkoohankkeita, niitä pieniäkin ja alussa olevia. Ettei pyörää tarvitsisi jokaisen Ominvoimin-hankkeen kohdalla keksiä uudestaan, kuten yksi Ominvoimin-toimijoista, Nuppu Stenros Signmark Productionsista, sanoo:

”Olisi loistavaa, ettei kaikkien tarvitsisi yksin uurtaa ja puurtaa sitä samaa kehityspolkua vaan voisimme aidosti oppia toisiltamme ja niistä yhteisistä virheistä ja etenkin onnistu-misista. Ja etenkin tsempata toisiamme.”

Tähän kirjaan on päätynyt vain pieni osa suomalaisista Ominvoimin-tarinoista, monet kotikaupungistamme Hel-singistä. Täällä ja muualla on paljon muitakin onnistuneita tarinoita. Niitä löytyy esimerkiksi Nettikansa-verkostosta (www.mahdollista.fi), jossa yritetään luoda yhteistä ”koti-pesää” erityyppisten talkooihmisten toiminnalle.

Paljon on myös niitä Ominvoimin-hankkeita, jotka eivät onnistu. Niitä, jotka jäävät puolitiehen. Ei ole kenties osaa-mista viedä hommaa eteenpäin, ei resursseja, osallistujat puuttuvat.

Ominvoimin-hankkeiden tekijät ovat uskoneet, että he pystyvät omin voimin rakentamaan parempaa toimintaa, sellaista, joka palvelee kansalaisten tarpeita paremmin. Ja näin on käynyt, kuten tämän kirjan esimerkkihankkeista käy ilmi. Nämä ovat tämän ajan sosiaalisia liikkeitä, uutta luova muutosvoima.

Olemmeko ymmärtäneet Ominvoimin-hankkeiden ar-von? Tekijöiden lannistamattomuuden, osallistujen korvaa-mattoman panoksen ja tämän vaikutuksen yhteiskunnan eduksi?

Kuinka muutama opiskelija pystyi sytyttämään tuhansissa suomalaisissa opiskelijoissa kipinän ryhtyä yrittäjäksi – ja kuinka lopulta tämä kipinä tavoitti myös poliittiset päättä-jät? Aalto Entrepreneurship Society teki sen, mitä moni on Suomessa yrittänyt: tehdä kasvuyrittäjyydestä houkuttelevaa ja trendikästä. AaltoES ei kuitenkaan ole vain opiskelijoiden yrityskoulu, vaan se on tämän ajan muutosliike – liike, jossa nuoret luovat itselleen ja toisilleen parempaa tulevaisuutta.

enkää ja tehkää jotakin, älkää vain puhuko”, kuului kehotus Kristo Ovaskalle, kun hän etsi rahoitusta tutkimusmatkalleen Yhdys-

valtoihin.Siitä alkoi AaltoES:n eli Aalto Entrepreneurship Societyn

taival. Ovaska on AaltoES:n perustajajäseniä.Muutaman opiskelijan innostuksesta vuonna 2008 lähte-

nyt AaltoES on kasvanut järjestöksi – tai paremminkin tu-hansien ihmisten yhteisöksi –, joka haluaa luoda Suomeen ja muualle Pohjois-Eurooppaan kasvuyrityksiä. Eikä millai-sia kasvuyrityksiä tahansa, vaan sellaisia, jotka valloittavat maailman.

AaltoES:n operoimissa yrityskouluissa ja ohjelmissa pyö-rii kymmeniä yrittäjiä ja sellaiseksi haluavia. Piilaaksoon virtaa suomalaisia, jotka menevät harjoittelijoiksi amerikkalaisiin yrityksiin AaltoES:n ohjelman kautta. Ohjelma on laajene-

massa Piilaakson lisäksi eri puolille maailmaa: muun muassa Lontooseen, New Yorkiin, Berliiniin ja Bostoniin.

AaltoES:n ohjelman käyneet yritykset ovat alkaneet kerä-tä ulkopuolista rahoitusta, ja suomalaiset kasvuyrittäjät ovat ohjelmien tuloksena perustaneet konttoreita Piilaaksoon.

AaltoES on enemmän kuin opiskelijoiden yrityskoulu. Se on tämän ajan yhteiskunnallinen muutosliike. Liike ju-listautuu epäpoliittiseksi, mutta samalla se on huikean po-liittinen: toimintaan osallistuvat opiskelijat luovat itselleen työpaikkoja, opettavat itseään ja toisiaan. AaltoES järjesti Finlandia-talolla keväällä 2011 tapahtuman, ”Suomi hyvin-voinnin jälkeen”, joka täyttyi nopeasti osallistujista. Yritys-guruja Petteri Koposta, Jorma Ollilaa, Nalle Wahlroosia ja kumppaneita tuli kuuntelemaan tuhansia opiskelijoilta eri puolilta Suomea.

AaltoES:n nousu osuu samaan aikaan kuin maahanmuut-tovastainen Hommaforum on kerännyt suosiota Suomessa. Liikkeiden tavoitteet ovat päinvastaiset: Hommaforum haluaa sulkea Suomen pussiin, kun AaltoES haluaa avata ovet ulos-päin, tuoda ihmisiä Suomeen ja viedä suomalaisia ulkomaille. Hommaforumilaiset keskittyvät olemassa olevien rakentei-den kritisoimiseen. AaltoES-läiset haluavat luoda uusia ra-kenteita, jotka tukevat heidän tavoitteitaan.

Liikkeillä on kuitenkin myös yhteistä: Olemassaolevat puolueet eivät ole sopineet niiden kanavaksi. Järjestäyty-minen ei ole alkanut ulkopuolisesta aloitteesta tai minkään instituution toimesta, vaan molemmat ovat alkaneet ihmi-sistä itsestään, heidän halustaan muuttaa asioita. Virtuaalinen kommunikointi on molemmille ryhmille tärkeää – aatteen kannattajat löytyvät verkosta, ja sana leviää siellä.

AaltoES:läiset ovat onnistuneet siinä, missä moni – esi-merkiksi kokoomuspuolue – on epäonnistunut: yrittäjyyden muuntamisesta houkuttelevaksi uraksi.

”Me halusimme tehdä yrittämisestä opiskelijoiden unel-man”, Kristo Ovaska sanoo.

Ovaska kumppaneineen halusi tarjota opiskelijoille vaih-toehtoja perinteiselle ”Nokialle tai Soneralle töihin”– tule-vaisuudensuunnitelmalle. Yrittäjyydessä oli perinteisesti ol-lut Suomessa huono kaiku, eikä koulutuskaan kannustanut yrittäjyyteen. Teekkareille ja kauppakorkeakoululaisille kyllä pidettiin yrittäjyyden kursseja, mutta opiskelijat eivät koke-neet, että niistä olisi ollut todellistä hyötyä heille.

Yrittäminen etenkään teknologia-alalla ei ollut hyvässä huudossa sen jälkeen, kun internetkupla ja sen puhkeami-nen nitisti mukavasti alkaneen internetbisnesmaailman. Vielä 2000-luvun lopullakin Suomen start-up-maisema oli nuutu-nut internet-kuplan puhkeamisen jälkeen. Suomi oli myös nokioittunut. Nokian hyvät vuodet olivat jatkuneet pitkään, ja yliopistot kouluttivat töihin Nokialle ja tekemään tutkimusta Nokialle.

”Että näistä malleista päästäisiin irti, me lähdettiin Suo-mesta muualle katsomaan, miten asiat voisi tehdä toisin. Men-tiin itärannikolle MIT:hin ja Piilaaksoon, ja alettiin soveltaa oppeja Suomessa”, Ovaska sanoo.

Ovaska, Kauppinen ja muutama muu alkuvaiheen AaltoES:läinen lähtivät vuoden 2008 lopulla Yhdysvaltoi-hin etsimään inspiraatiota siihen, kuinka Suomeen saataisiin virkeämpää kasvuyritystoimintaa.

Ajankohta AaltoES:n perustamiselle oli oivallinen. Suomi etsi – ja etsii edelleen – uutta taloudellista Sampoa Nokian ja metsäteollisuuden kuihtuessa, ja otollista maaperää riittää kasvuyrittäjyyden ja teknologian ilosanomalle.

AaltoES:n eperustaminen ajoittui hyvään saumaan sikäli, että se oli ensimmäisiä konkreettisia toimia Aalto-yliopistolle. Yliopiston toiminta ei vielä edes ollut alkanut, kun AaltoES perustettiin. Se oli myös ensimmäinen opiskelijoille tarkoi-tettu Aalto-yliopistoon liitttyvä toimenpide.

”Aalto-yliopiston synnyttämiseen liittyi paljon riitoja. Me tarjottiin vaihtoehto sille valittamiselle ja riitelemiselle: AaltoES:ään opiskelijat saivat tulla tekemään, sen sijaan että olisivat vain puhuneet tai valittaneet”, Krista Kauppinen, yksi Aalto ES:n perustajajäsenistä sanoo.

Yhteisö toimi alustana opiskelijoiden halulle toteuttaa uusia haluamiaan juttuja. Tiukkoja raameja ei ollut, oli vain mahdollisuuksia – joita lisäsi vielä tieto siitä, ettei kukaan ol-lut tehnyt AaltoES:n kaltaista juttua Suomessa aikaisemmin.

”Suomalainen kulttuuri pitää muuttaa. Tajusimme, että saadaksemme sen aikaan meidän pitää olla esimerkkejä tästä uudenlaisesta kulttuurista, jota halusimme Suomeen tuoda”, sanoo Krista Kauppinen.

Tähän uuteen kulttuuriin kuuluu kansainvälisyys. Siksi yhteisön kieleksi otettiin alusta alkaen englanti, vaikka vas-taansanojiakin oli.

Uuteen kulttuuriin kuuluu myös epäonnistumisen sieto-kyky. AaltoES:n ihmiset imivät vaikutteita Piilaaksosta, jossa

epäonnistumista ei pelätä. Jos ei uskalla epäonnistua, ei uskalla ottaa riskejä ja silloin läpimurtomenestykset jäävät haaveeksi.

Siksi yhteisöläiset ovat polkaisseet pystyyn kansallisen epä-onnistumisen päivän, ja tekeillä on kirjakin epäonnistumisesta.

AaltoES-läiset sovelsivat toiminnassaan myös avoimuutta suomalaisen sisäänpäinlämpiävyyden vastakohdaksi. Yhtei-sön järjestämät tilaisuudet olivat alusta alkaen avoimia kaikille ilman pääsymaksuja. Yhteisöläisiä koulutettiin kättelemään tulijat ja esittelemään ihmisiä toisilleen.

Aktiivijäsenille teetettiin nopeasti käyntikortit, joita jaet-tiin tapahtumissa. Osallistujia rohkaistiin ottamaan yhteyt-tä AaltoES-porukoihin milloin vain, kun kysymyksiä herää. Yhteisöläiset myös frendasivat Facebookissa tapahtumissa kävijöitä, ja saivat siten sanaa leviämään.

”Ei tämä ehkä tyypillistä suomalaista käytöstä ole, tai ei ainakaan ollut vielä pari-kolme vuotta sitten”, Krista Kaup-pinen sanoo.

Mutta nyt on. Ainakin Otaniemessä, AaltoES:n kotipesäs-sä, liikkuu kasvava joukko sujuvasti käyttäytyviä yrittäjyy-destä innostuneita opiskelijoilta. Syksyn alussa puhuttiin jo ”Helsinki Springistä”, yrittäjyyskulttuurin vallankumoukses-ta Suomessa, kun amerikkalaisen kasvuyrittäjyysgurun Steve Blankin vierailuluennot vetivät paikalle tuhansia ihmisiä.

Amerikan-matkan jälkeen Ovaska kumppaneineen alkoi luoda ekosysteemiä. Piiri laajeni Facebookin, tapahtumien ja ahkeran verkostoitumisen avulla.

Toiminnan ytimessä olivat alusta alkaen tapahtumat. Jo ensimmäiseen, parissa viikossa järjestettyyn tapahtumaan tuli 150 osallistujaa.

”Tapahtuman järjestäminen niin nopeasti tuntui aluksi

vaikealta. Mietittiin, saadankohan me ketään puhujaksi ja tuleeko sinne ketään. Päätettiin kuitenkin yrittää”, Krista Kauppinen sanoo.

Tapahtumat ovat AaltoES:n toiminnassa tärkeitä, koska niissä ihmiset verkostoituvat ja ideoita syntyy. Ideoita kehite-tään eteenpäin keskusteluissa. Pelkästään vuoden 2011 aikana yhteisö tulee järjestäneeksi noin 100 tapahtumaa.

”Me kokoonnutaan yhteen, puhutaan kaikesta, mitä on meneillään ja iteroidaan juttuja eteenpäin. Sitten hajaannu-taan taas maailmalle tekemään töitä. Onhan sitä start-up-kir-jallisuutta ja blogeja, joista voi lukea ja oppia kasvuyrittäjyy-destä, mutta ei niitä välttämättä löydä ennen kuin on saanut kipinän”, Kauppinen sanoo.

Ensimmäisen tapahtuman jälkeen Kauppinen ja muut ajat-telivat, että tässähän voi olla ainesta johonkin isompaan. Halu muuttaa Suomea kasvoi, ja AaltoES:n vauhti vain kiihtyi. Al-kuvaiheen tekijöillä, kuten Kauppisella ja Ovaskalla, oli takana järjestötoimintaa. Vaikka mukana oli tällaisia ”ammattilaisjär-jestäjiä”, toiminnan laajentamiseen tarvittiin neuvonantajia.

”Onneksi niitä oli, kuten Jussi Harvela ja Moaffak Ahmed, ja monia muitakin”, Ovaska sanoo.

He pitivät yhteisöläisille työpajoja ja auttoivat oikeiden ihmisten löytämisessä. Tarvittiin myös hyväksyvää ja innosta-vaa henkeä – etenkin, kun myös löytyi sellaisia neuvonantajia, jotka kehottivat olemaan tekemättä mitään.

Kannustusta löytyi Design Factorystä, samoin kuin tila. Tila oli aluksi tärkeämpää kuin raha.

Rahaa ei aluksi ollut, ja kaikki järjestettiin minimibudje-tilla. Sittemmin rahaa on alkanut tulla: Tekesiltä, Teknologia-teollisuuden 100-vuotissäätiöltä, erilaisilta säätiöiltä ja yhtei-söiltä. Suurin osa työstä tehdään edelleen vapaaehtoisvoimin.

Yhteisöläiset kohtelivat yhdistystään kuin kasvuyritystä: sen pitää kasvaa ja mieluusti olla riippumaton yhdestä rahoi-tuslähteestä.

”Rahaa ja tilaa tärkeämpiä ovat kuitenkin ihmiset. Kaikki muu järjestyy kyllä, kun saa ihmisiä mukaan. Siis sellaisia ih-misiä, jotka haluavat myös tehdä muutosta”, Ovaska sanoo.

1. Kun talkootekemistä kohtelee kuin startup-yritystä, syntyy visio, jota kohti kulkea. Kuten kasvuyrityksen, talkoo-tekemisen tavoite on kasvaa, tulla itsenäiseksi ja taloudellisesti kannattavaksi. Muuten kasvuyrittäjyyden periaatteet istuvat talkoisiin: tarvitaan karismaattinen johtohahmo, intohimoa ja ilmaisia työtunteja.

2. Avoimet tapahtumat tekevät toiminnasta näkyvää. Sopiva määrä kiinnostavaa ohjelmaa takaa sen, että ihmiset ehtivät myös verkostoitua ja tärkeälle ajatustenvaihdolle jää aikaa.

3. Neuvonantajat pitävät pyörää liikkeellä ja näkevät sel-laista, mitä päivittäistoiminnassa kiinni olevat eivät.

4. Myönteisyys toimii. AaltoES tarjosi positiviseen vaih-toehdon Aalto-yliopiston vastustamisdiskurssille ja opiske-lijoille areenan toimia paremman yliopiston puolesta.

5. Ole itse muutos, jonka haluat nähdä ympärilläsi. Aalto-ES:läiset halusivat Suomeen piilaaksolaista yrityskulttuuria, ja siksi he toimivat itse kuten piilaaksolaiset: avoimesti ja kan-sainvälisesti.

Porkkanamafia osoittaa, kuinka tärkeää on hyvin dokumentoi-tu tekemisen malli, jotta uudet talkooideat ja -tavat leviävät. Toisekseen se selittää, miksi talkoohankkeista on konkreettista isoa hyötyä koko yhteiskunnalle. Porkkanamafian toiminnan ansiosta yritykset säästävät energiaa. Ilmastonmuutos taittuu ehkä vähän. Se on myös hallituksen tavoite, jota harva vas-tustaa. Porkkanamafia onnistui kanavoimaan muutoshalun toiminnaksi.

lmastoystävälliseen kuluttamiseen kannustava Pork-kanamafia levisi Suomessa nopeasti vuosina 2008-2009. Sen ansiosta yritykset ovat sijoittaneet kymmeniä tuhan-

sia euroja mm. energiatehokkaampiin laitteisiin.Tämä ei olisi tapahtunut valtion julistekampanjoilla tai

ministeriön kehotuksilla. Vastaavasti esimerkiksi ajatushau-tomo Demos Helsingin ja yhteistyökumppanien Peloton-hankkeen (jossa etsitään hiilipäästöjen vähentämisen kannalta tärkeitä portinvartijoita) myötä saatiin muun muassa Fazerin Amica-lounasruokaketju painottamaan ilmastoystävällistä ruokaa valikoimassaan. Tämä vaikuttaa parin sadan tuhannen ihmisen ruokavalintoihin joka päivä. Molemmissa valtiosta riippumattomat tahot vaikuttavat yhteisen edun kannalta positiivisella tavalla yritysten omistajiin.

Porkkanamafia on esimerkki nopeasti levinneestä tal-

kootekemisen tavasta. Se on oikeastaan vähän outoa, sillä Porkkanamafian idea ei ole yksinkertainen. Pohjimmiltaan tavoite on edistää yhteiskuntaa, joka ei tuota niin paljon hiilidioksidia. Siihen pyritään vapaaehtoisten järjestämillä ”käänteisillä boikoteilla” eli ostoryntäyksillä johonkin kau-palliseen liikkeeseen. Aluksi kilpailutetaan oman kaupungin yhtä toimialaa: kuka lupaa sijoittaa eniten ostoryntäyksen tuomasta lisävoitosta oman liikkeensä energiatehokkuu-den parantamiseen? Suurimman prosentin tarjonnut yritys voittaa, ja sinne Porkkanamafia lupaa tuoda tiettynä päivänä ison joukon asiakkaita sekä konsultoida energiatehokkuus-kysymyksissä. Lisäasiakkaat tavoitetaan nopeasti esimerkiksi Facebookin avulla.

Ensimmäisenä asialla oli Brent Schulkin San Franciscosta. Tämä kolmikymppinen mies mietti, miten hän voisi vaikuttaa siihen, että ruokakaupat toimisivat entistä ympäristöystävälli-semmällä tavalla. Vuonna 2008 Schulkin kilpailutti oman naa-purustonsa kulmakaupat ja sai sadat ihmiset ostoksille. Hän teki tapahtumasta hauskan videon, jonka taas näki Demos Helsingin tutkija Roope Mokka. Mokka innostui, ja laittoi ilmoituksen muun muassa Lifesaver-levykaupan keskuste-lufoorumille.

Muitakin innostuneita alkoi löytyä Helsingistä.”Siihen aikaan internetissä oli enemmän eri harrastus-

ten ympärille kehittyneitä foorumeita eikä kaveripiirejä niin kuin nykyään Facebookissa. Foorumit mahdollistivat sen, että Porkkanamafiassa yhdistyivät ihmiset, jotka eivät jo olleet samaa ”skeneä”, mutta joilla oli halu toimia. Joillekin motii-vi oli se, että ollut mukana muissakin Kaliforniasta tulleista siisteissä jutuissa. Toiset olivat kyberpunkkareita, joita innosti käyttää joukkovoimaa verkon avustamana. Plus sitten ekolo-gistit ja yleiskansalaisaktivistit”, Mokka kuvailee.

”Video sai aikaan ’joukkoinspiroitumisen’, vaikka ihmiset eivät olleet samassa tilassa. Se oli selvästi teknologian ansiota.”

Porkkanamafia on ollut alusta alkaen johtajaton parvi, vailla muodollisia rakenteita. Sitäkin tosin joku toivoi, mut-ta enemmistö piti vapaampaa muotoa parempana. Fyysisiä kokouksia järjestettiin parin viikon välein Demoksen tar-joamissa tiloissa, ja niistä tiedotettiin sähköpostilistalla ja Facebook-sivuilla. Mukaan pääsi vapaasti. Aktiiveja kertyi parikymmentä.

”Mukana oli ihmisiä, joilla oli kokemusta asioiden ’lait-tamisesta pystyyn’ jopa tuntemattomien ihmisten kanssa ja välille. Oli taustaa kansalaisjärjestöistä, osakunnista ja yh-distyksistä. Mukana oli myös tutkijoita ja viestintäihmisiä.”

Mokka muistuttaa, että kun ihmisiä tulee toimimaan yh-dessä hyvin eri motiiveilla, motiivit pitää pitää mielessä myös silloin, kun tapahtumia tai tehtävänjakoja tehdään. Kysymys on: Mitä ihmiset haluavat tehdä?

”Porkkanamafiassa sitä helpotti, että konkreettinen esi-merkkivideo oli niin selkeä. Tiedettiin, millaista tapahtumaa oltiin järjestämässä. Ei tarvinnut ensin keskustella puolta vuotta ’bändin nimestä’. Erotimme lyhyen ja pitkän aikavä-lin tähtäimet.”

Vaikka ilman keskusjohtoa oltiinkin, Mokka ja muutama muu aktiivi ottivat vetovastuuta. He suunnittelivat kokouk-siin pienet aikataulut ja ehdottivat eri ryhmien perustamista – osa huolehtisi esimerkiksi tiedotuksesta, osa tapahtuma-järjestelyistä.

Roope Mokka korostaa videoiden merkitystä toiminnan tuottamisen apuna.

”Kun ei ole valmiita tuotannon rakenteita ja tällainen jär-jestäminen on varsin työvoimaintensiivistä, niin työvoimaa helposti ’läikkyy yli’, tehdään turhaa työtä. Porkkanamafian kohdalla yhtenäinen näkemys oli melko valmina, mallioppi-minen videolta vähensi ’turhaa’ työtä.”

Vajaassa viidessä kuukaudessa saatiin ensimmäinen tem-paus aikaan: Juttutupa-ravintolaan tuli satoja innokkaita. M.A. Numminen ja Pedro Hietanen musisoivat, osallistujien ei tarvinnut kuin tilata juomaa ja nauttia illasta.

Sana uudesta konseptista levisi nopeasti, myös perintei-sen median kautta. Juttutuvassa oli paikalla myös Helsingin Sanomat, ja Porkkanamafia pääsi etusivulle ison kuvan kera. Mutta ei sattumalta.

”Teetätimme tahallaan hetkeksi jonon Juttutuvan ulko-puolelle heti aluksi. Siitä sai hienon kuvan, kun jonossa oli porkkanaväreihin sonnustautuneita aktiiveja sekä ylipäänsä iloisen näköisiä ihmisiä.”

Lisäksi ensimmäisestä mafiaiskusta tehtiin video, jolla toi-mintaa promottiin muualle Suomeen. Viesti oli selvä: maail-maa voi pelastaa juomalla kaljaa. Kaikki voittavat.

Pian Porkkanamafia tekikin ensimmäisen iskunsa Tampe-reella sikälisten innostuneiden voimin. Sen jälkeen itsenäinen toiminta on levinnyt jo yli kymmeneen kuntaan Suomessa. Matka jatkuu jo muuallakin maailmalla: vähän aikaa sitten eteläkorealaiset innostuneet kyselivät neuvoa Suomen Pork-kanamafian FB-sivuilla.

Helsingissä järjestettiin vielä neljä tapahtumaa, mutta nyt innostus aktiiveilta näyttää hiipuneen. Tampereella toiminta on saanut myös uusia muotoja: mukaan on ”iskujen” lisäksi tullut myös muiden, ympäristöaiheisten tapahtumien järjestämistä.

”Pitääkö toiminnan välttämättä kestää kauempaa?” Mokka kysyy. Hänen mielestään Porkkanamafian tärkein vaikutus oli tarjota ihmisille kokemus, joka muuttaa näkemyksen siitä, miten voi toimia.

Lisäksi Porkkanamafia osoittaa vapaamuotoisen avoimen toimintayhteisön kahdet kasvot. Toisaalta toiminnan pitäisi kehittyä, että samaa asia jaksaisi tehdä monta kertaa – ja Pork-kanamafian kohdalla kilpailutus, itse ostoryntäyksen järjes-täminen sekä jälkihoito energiakatselmuksineen vievät joka kerran paljon aikaa.

”Toisaalta toiminnan kehittäminen on todella vaikeaa. Ih-miset ovat motivoituneet ja tulleet tekemään ”vanhaa juttua”. Uusien vapaaehtoisten ja kehittäjien haaliminen taas edel-lyttäisi helposti hallintoa: jonkun on oltava esittelypöydän kanssa tapahtumissa tai muuta sellaista.”

Tutkimuksista tiedämme, että nykyään ihmiset osallistu-vat mielellään juuri niin kuin Porkkanamafiaan: lyhytaikai-sesti. Siksi sellaisilla toimintamuodoilla on suuri arvo. Mutta Mokka muistuttaa, että kaikki toiminnan paikat eivät voi olla uusia ja lyhytaikaisia.

”Sehän on ihmiselle raastavaa, jos koko maailma on sellai-nen. Nyt moni työura ja -paikka on jo sellainen.”

Ennen monista talkoohankkeista syntyi kansalaisjärjestöjä ja niistä tuli lopulta jopa instituutioita. Enää ei välttämättä tule.

Siksi Mokka näkee, että hallinnon ”uusi” tehtävä voisi olla yrittää pitää huolta, että hetkellisessä toiminnassa syntynyt into ja arvo ei valu hukkaan.

”Että ihmiselle tulisi tunne, että koska olin mukana tuossa, voin lähteä mukaan muuhunkin. ettei vain palaisi päivätöihin, vaan jäisi vastaavaan kansalaistoimintaan mukaan. Joku yh-teys jopa instituutioiden maailmaan.”

Sellainen voisi houkutella yhdessä tekemiseen myös ih-misiä, jotka ovat perinteisen järjestökansalaistoiminnan ul-kopuolella.

”Tämä olisi kansalaisjärjestökentän ruohonjuuritaso, joka niiltä on ehkä osin hukkunut.”

1. Selkeä ja hyvin dokumentoitu toimintamalli edesaut-taa talkootoiminnan leviämistä ja alkuvaiheen innostusta. Liialliset kompromissit toiminnan muodon suunnittelussa hyydyttävät osallistujen innostusta.

2. Myönteisyys, jonkun puolesta toimiminen voi koota ihmisiä laajemmalta rintamalta kuin jonkin asian vastusta-minen. Energiansäästön puolesta, ei yksityisautoilua vastaan.

3. Toiminnan pitää kehittyä koko ajan, muuten osal-ta katoaa motivaatio. Iso osa talkootoimijoista on aktiivisia ihmisiä, jotka kehittävät mielellään uutta. Siksi toiminnan pitää kehittyä, jotta heidät saataisiin pysymään mukana. On vertauskuvallinen startup-yritysten kulttuuriin: samat ihmi-set eivät välttämättä ole hyviä toteuttamaan löytynyttä hyvää toimintamallia ja etsimään sitä.

4. Mediaa voi auttaa kiinnostumaan tapahtumasta esi-merkiksi järjestämällä kiinnostavan kuvausmahdollisuuden. Julkisuus auttaa levittämään sanaa.

Herttoniemen ruokaosuuskunta tarkoittaa käytännössä yli sadan hengen yhteisviljelyä palkatun puutarhurin avulla. Ihmiset haluavat nimittäin ruokansa läheltä, luomuna. He haluavat tietää, mitä syövät. Tähän tarpeeseen eivät mark-kinat ole pystyneet vastaamaan. Tämä parantaa ihmisten hyvinvointia mutta osoittaa, että Ominvoimin-hankkeista voi kasvaa myös liiketoimintaa. Vastaava yhteisöllinen viljely tuottaa Ranskassa elantoa usealle prosentille maanviljelijöis-tä. Talkootekemisen kannalta ruokaosuuskunta antaa kaksi oppia: alkuvaiheessa selkeä malli on tärkeä, mutta toiminnan kasvaessa kaikkien on syytä päästä päättämään siitä, miten toimintaa kehitetään. Lisäksi toiminnan levittäminen muualle on hankalaa, jos – niin kuin usein on – tekemällä hankittuja kokemuksia ei ole aikaa pohtia läpi ja dokumentoida.

ämän pitää olla taloudellisesti kannattavaa – ei riitä, että hipit ovat pellolla.”Kun Olli Repo kyseli Helsingin lähiseudun

maatiloilta, lähtisikö joku mukaan yhteisölliseen viljelyyn eli luovuttaisi maata ja auttaisi halukkaita oman ruokansa vil-jelijöitä alkuun, yksi vastaus kuului: ”Me kokeiltiin jo 1960- ja 70-luvuilla tuota yhteisöjuttua, enää en lähde näihin.”

Repo ei silti luovuttanut. Ranskalainen yhteisöviljelyn asiantuntija Jocelyn Parrot oli käynyt Suomessa ja kertonut,

että Ranskassa homma toimii. Hänen mukaansa useampi prosentti maatalouden tuottajista Ranskassa saa elantonsa yhteisöviljelyn kautta. Miksi sama ei voisi toimia Suomessa?

Niinpä Repo ja Salla Kuuluvainen päättivät hankkia omaa maata porukalla ja kokeilla viljelyä täysin omin voimin. Kiin-nostusta oli: Repo vaimoineen oli jo aiemmin perustanut ruokapiirin, joka oli kerännyt satoja ihmisiä. Aina muutama kymmenen ihminen kerrallaan tilasi lähiruokaa suoraan maa-seudun tuottajilta.

”Ihmiset haluavat tietää, mistä heidän ruokansa tulee ja kuka sen tekee. Mutta ruokapiirissä harvoin ehdimme tava-ta tuottajia. Halusimme mennä vielä pidemmälle. Sitä paitsi nyt meillä on uusi teknologia, toisin kuin esimerkiksi vielä 1990-luvulla, jolloin ruokapiirit toimivat kirjeiden varassa.”

Ruokapiiristä sana oli aluksi toki levinnyt muun muassa hiekkalaatikolla lapsiperheiltä toisille, mutta sähköposti teki yhteydenpidosta vaivatonta.

Niinpä hän alkoi levittää ruokapiiriläisille sanaa uudesta ideasta: maksakaa osuuskunnan jäsenmaksu 70 euroa ja joko 350 tai 550 euroa satomaksua, niin hankimme pellon ja sinne puutarhurin, joka auttaa viljelemään meille perunat, juurekset ja yrtit.

”Uskon, että alkuvaiheessa oli tärkeää, että olin mietti-nyt konseptin valmiiksi. Näin me teemme, tuletko mukaan? Isomman massan oli helppo sitten hypätä kyytiin.”

Pian kustannusarvioksi laskettu 50 000 euroa oli koossa ja hehtaari maata vuokrattu. Näin silti, että yhteistyö Helsin-gin kaupungin kanssa ei sujunut erityisen sujuvasti. Sopivaa peltoa ei löytynyt kaupungilta. Syntyneellä Herttoniemen ruokaosuuskunnalla oli lisäksi hankaluuksia saada kaupun-gilta esimerkiksi kylmäsäilytystilaa, vaikka he tiesivät sopivia ja vapaita tiloja olevan. Vasta henkilösuhteiden käyttäminen kaupungin johtoon sai asioita liikkeelle ja tila löytyi.

Myös julkisuuden voima auttoi osuuskuntalaisia. Revon yläkerrassa asunut naapuri oli toimittaja, joka teki isoon ai-kakauslehteen jutun. Siitä se levisi myös muualle mediaan.

Tänä syksynä on päästy jakamaan jo satoa pari kertaa.”Tämä on vähän niin kuin yrityksen ensimmäinen vuo-

si… Tuotto ei ole paras mahdollinen. Asiantuntijat neuvoivat meitä pitämään maan ensin vuoden pari apilalla ja herneellä sen parantamiseksi, mutta ei meillä ollut siihen aikaa! Mutta hei, me saimme sentään kasvatettua maissia omassa maassa!”

Hehtaarin pellosta puolet on perunaa ja toinen puoli mais-sikokeilun lisäksi muun muassa juureksia ja yrttejä.

Vaikka osuuskunta on palkannut puutarhurin, tämä ei yksin ehdi tekemään esimerkiksi kaikkea rikkaruohojen kit-kemistä. Talkoita tarvitaan. Toistaiseksi väkeä on riittänyt nii-hinkin, vaikka Repo korostaa, että tässä mallissa nimenomaan voi ostaa rahalla aikaa, eikä itse tarvitse tehdä kaikkea työtä.

”Me nimenomaan ajattelimme, että pystyisimme tekemään jutun, joka ei ole parin ihmisen varassa – niinhän siinä usein käy tällaisissa yhteisponnistuksissa. Se on onnistunut koh-tuullisesti.”

Mutta yksi puute tässäkin mallissa on. Aikaa jää liian vähän ajattelemiseen ja dokumentoimiseen.

”Jos olisi hiukan rahaa siihen, että joku pystyisi irrotta-maan aikaa jonkinlaisen ’manuaalin’ tekemiseen. Että ker-tyneet opit pystyisi siirtämään eteenpäin, jos joku haluaisi perustaa samanlaisen ryhmän.”

Alkuvaiheen opit ja tieto jäävät tavallaan unohduksiin, koska ruokaosuuskunnankin toiminta kehittyy koko ajan. Seuraava vuosi on taas erilainen: toiminta kasvaa hiukan ja keksitään uusia toimintoja.

”Se on tietyllä tapaa pakollistakin, koska melkein kaikis-sa projekteissa jossain vaiheessa innokkaat ihmiset keksivät jotain uutta. Se pitää mielenkiinnon yllä. Jos toiminta on vuo-desta toiseen omalla vapaa-ajalla toisen ’bisneksien’ edistä-mistä, harva kokee sitä pitkään kiinnostavana.”

Repo toivoisikin, että alkuvaihe saataisiin niin ruoka-osuuskunnassa kuin muissakin talkooponnistuksissa doku-mentoitua.

”Mitä me tehtiin oikein, mitä me tehtiin väärin. Pitäisi haastatella ihan kunnolla kevyesti osallistuneita, jotka tulevat vain tulee hakemaan satoa. ’Mistä olisit halunnut lisätietoa, oliko mielessä epäilys, että mikähän huijaus tämä on’ – täl-laisia fiiliksiä. Sitten voisi kertoa muualle Suomeen, jotta he osaisivat välttää samat mahdolliset virheet.”

Dokumentointi vaatisi rahaa, mutta toisaalta ruokaosuus-kuntalaiset eivät halua esimerkiksi ’hankeammattilaisiksi’, joita Suomesta löytyy. Sellaisia, jotka osaavat rahoitusviida-kon, tekevät projekteja ja valitsevat yhteistyökumppaneita hankerahat mielessään.

”Haluaisimme todistaa, että tämän kaiken pystyy teke-mään omilla rahoilla. Lähtökohta on ollut, että toiminnan pitää olla taloudellisesti kannattavaa: jos se aikoo levitä siinä pitää olla muutakin kuin ’hipit pellolla’.”

Ensi satokaudeksi tarkoitus on hankkia enemmän maata

ja kasvattaa jäsenmäärää. Se tuo mukanaan kasvun ongelmat.”Pieni määrä ihmisiä päättää nyt asioista. Se on periaat-

teessa hyvä, mutta toisaalta joku voi myös jarruttaa hyviäkin ideoita, vaikka ne ehkä olisivat enemmistön mieleen. Nyt olemme miettineet sähköisen jäsenäänestysjärjestelmän perustamista.” Joka tapauksessa ruokaosuuskunta jatkaa toimintaansa myös ensi satokaudella. Oheen on kehitetty li-sätoimintaa. Syksyllä 2011 Repo kumppaneineen toteuttivat kyläkauppa-autokierroksen Helsingissä: kauppa-autosta sai ostaa lähiseutujen viljelijöiden tuotteita.

1. Selkeä tekemisen malli on tärkeä alussa, mutta myö-hemmin päätökset on avattava kaikille osallisille.

2. Haasteena toimintatapojen leviämiselle on se, että niistä ei ehditä tehdä ”käsikirjoja”, joihin kerättäisiin tehdyt virheet ja saadut opit hyvistä käytännöistä.

3. Julkisuus on yksi lisäapu, kun yritetään saada omaa han-ketta lentämään. Hyvät internet-sivut antavat hankkeelle ul-koasun ja hengen, johon toimittajienkin on helppo tarttua.

4. Hankkeiden kehittyminen ja jalostuminen on kaksite-räinen miekka. Mukana on usein aktiivisia ihmisiä, jotka kai-paavat aina vähän uutta jaksaakseen jatkaa hommia. Alkupe-räinen, toimivakin juttu voi kadota, jos kehitystä ei tapahdu.

5. ”Liiketoimintalogiikka” mahdollistaa pitkäjänteisyyden, jota projektikohtaisella hankerahoituksella ei saa. Liiketoi-minnallisuus ei tarkoita välttämättä voiton keräämistä, vaan menojen kattamista.

Vaaka ry. osoittaa, että talkoohankkeesta voi kasvaa perintei-nen kolmannen sektorin yhdistys, jonka toimintaan ihmiset haluavat sitoutua – toisin kuin moneen muuhun yhdistykseen nykyaikana. Pitkäikäisyys voi olla Ominvoimin-tekemisen tulos. Talkootekijöille Vaaka-tarina opettaa, että viestintää kannattaa miettiä monelta kantilta.

aana Sandholm luki vuonna 2000 Helsingin Sanomis-ta jutun, jossa kerrottiin, että vain joka kolmas Sortava-lassa syntynyt vauva oli terve. Hän alkoi miettiä, miten

sikäläisiä voisi auttaa. Samaa oli miettinyt pari ystävääkin: San-ni Halla-aho sekä Päivi Korkeala. Keksittiin, että sinne voisi viedä vauvanvaatteita ja -tarvikkeita. Niinpä he alkoivat kysellä mukaan kiinnostuneita parin vauvalehden nettikeskustelupals-toilla. Muitakin innostui, ja yhdessä päätettiin, että kerätään ikään kuin äitiyspakkauksia. Kolmikko päätti yhdessä listan, mitä kaikkea jokaisessa kassissa pitäisi olla.

”Halusimme kerätä vaikkapa 50 kassia.”Mutta toisin kävi. Kasseja kertyi 6 000.”Se ei olisi onnistunut ilman keskustelupalstoja – nykyi-

senkaltaista sosiaalista mediaa facebookkeineen ei silloin vielä ollut”, Sandholm kertoo.

Aina kun joku ilmoitti, että hän haluaa osallistua, Sand-holm ja muut alkuaktiivit kysyivät, että otatko sinun asuin-

alueellasi vastaan kasseja. Aluevastaavia kertyi 40 ympäri Suomea. Eikä yhteistoiminta jäänyt siihen. Kymmenen vuo-den aikana keräyksiä on ollut lukuisia sekä Sortavalaan että muuallekin.

Aluksi kaikki isoimmat hommat olivat muutaman hen-kilön harteilla. Se vaati paljon aikaa ihmisiltä. Vappuaattona ilmestyi Helsingin Sanomien juttu Sortavalasta, elokuussa vietiin jo kassit. Jäsenmäärä kasvoi heti alussa pariin sataan, paisui sitten neljäänsataan ja on pysynyt siinä. Iso osa on pysy-nyt mukana pitkään. Kukaan ei ole palanut loppuun. ”Perus-vaakaihminen on pienen lapsen äiti, joka käy töissä ja jolla on vähän vapaa-aikaa. Alussa meillä oli semmoinen sääntö, että huutoonsa pitää vastata. Jos joku ideoi jonkun uuden toimin-tamuodon, oli syytä olla valmis myös ottamaan siitä kopin ja kantamaan vastuun. Mutta samaan aikaan kenenkään ei ole tarvinnut lupautua rahastonhoitajaksi eikä ole pelkoa, että pitää olla ’seuran pituushyppyvastaava seuraavat viisitoista vuotta’. Riittää kun tuot sen kassin.”

Sandholm on ollut töissä useassa järjestössä, ja järjestömaa-ilmassa huomaa, kuinka monet järjestöt kärsivät vapaaehtois-pulasta. Työt kasaantuvat helposti muutamille. ”Hirveästi pa-heksutaan light-aktivismia, mutta Vaaka osoittaa, että pienen panoksen hyväksyminen auttaa siihen. Tykkään että se on niin epämuodollinen yhteisö, jossa voi vapaasti sanoa ajatuksiaan.”

Sandholm sanoo myös ääneen, että Vaaka ry:n kautta auttaminen on paitsi henkilökohtaista, myös hyvällä tavalla itsekästä. Ihmiset liikkuvat enemmän ja hakevat uusia ”kyläyh-teisöjä”. Vaaka ry:n kautta samantyyppisissä elämäntilanteissa olevat ihmiset ovat löytäneet toisiaan. Kassien kokoamis- ja tarkastamistalkoissa he ovat samalla saaneet itselleen omaa aikaa ja päälle vielä kiitoksia. Kaikki on vapaamuotoista ja on selvää, että vauvoja on mukana. Se on yksi syy siihen, että toi-minta on kiinnostanut niin kauan niin monia. Mitä muita syitä siihen on ollut?

”Tämä on ollut myös yhdistyksenä ruohonjuuritason toi-mintaa. Hyvin tasa-arvoista, tosi keskustelevaa ja helposti lähestyttävää. Varsinkin aluksi oltiin samalla viivalla. Sitten on ystävystytty, osalle se on tosi tärkeä sosiaalinen juttu”, Sandholm pohtii.

”Me teimme intuitiolla aika monta asiaa oikein heti alussa, sen on tajunnut jälkeenpäin. Tärkeää oli selkeä ohjeistus ja selkeä aikaraja. Se oli yksi syy miksi Vaaka lähti niin hyvin heti kampanjan alussa. Kun tällaisessa alkuvaiheessa on paljon tekijöitä ja ideoita, niin kompromissien teko uuvuttaa helposti osan ihmisistä.”

Järjestäjien kesken dialogi sujui hyvin. Koko ajan tuli ky-symyksiä, mutta niihin vastattiin nopeasti. ”Tasavertainen viestintäsuhde on tärkeää. Kaikki kerrottiin kaikille.

Jos jossain kommentoitiin jotain, siihen vastattiin mah-dollisimman pian. Ettei tule väärinkäsityksiä ja huhupuheita.”

Sandholm huomauttaa, että ryhmäytyminen internetissä vaatii alussa tarkkuutta. Kun viestitään kirjoittaen, asentoja ja eleitä ei näe: teksti saattaa näyttää muulta kuin mitä lähettäjä on ajatellut.

”Aluksi tosi usein viesti kuulosti virallisen käskevältä, vaikkei ollutkaan, piti olla tosi tarkkana. Keskustelimme siitä joitakin kertoja, kun joku oli ymmärtänyt väärin.”

Vaaka on alusta asti ollut selkeästi nettikampanja – internet on yhdysside, joka saa aikaan konkreettisen toiminnan. Osal-listujia on ympäri Suomea, Lapin perukoita myöten. ”Meidän hiekkalaatikko on siellä netissä.”

Vaakalaisilla on Yahoossa eri keskusteluryhmiä: on tie-dotuslista, eri projekteilla omat keskustelunsa, mutta myös hömppäjutustelulle on oma paikkansa.

”Vaaka on ennen kaikkea sosiaalinen yhteisö. Yleisten tiedotusviestien määrä pyritään pitämään mahdollisimman pienenä. Ja esimerkiksi yhteen projektiin liittynyt käsityölista jätettiin eloon, vaikka projekti päättyi.”

Ihmisiä miellytti vauvakassitoiminnassa alussa myös se, että vauvanvaatteita ei voi muuttaa rahaksi: kukaan ei voi vetää välistä, eikä ollut organisaatiota, jolla on hallinnollliset kulut. Aika pian perustettiin silti myös yhdistys.

”En ole varma miksi. Aktiivit tykkäsivät että perustetaan, ei siihen ollut mitään erityisiä käytännön syitä. Ehkä me aja-teltiin, että voitaisiin kerätä rahaa: ja sitähän ei voi kerätä, jos ei ole olemassa joku lafka. Myöhemmin kun väkeä oli enemmän, jotkut kokivat toiminnan byrokraattisemmaksi. Ja sitähän se onkin, kun hallitus hyväksyy toimintasuunni-telmat etukäteen, on tilintarkistukset. Silti se on mielestäni tosi kevyt hallinnollisesti. Emme ole koskaan kokoontuneet kokooontumisen ilosta, toiminta muistuttaa edelleen ver-kostoa monin tavoin.”

Hallituksen jäsenille maksetaan puolet julkisen liikenteen matkakuluista, mutta muuten jäsenmaksut kuluvat esimer-kiksi rekkojen bensalaskuihin, kun avustuseriä viedään perille asti. Sen vaakalaiset ovat tehneet aina itse, menneet viemään henkilökohtaisesti kassit niitä tarvitseville.

Sandholm pitää yhtenä menestyksen edellytyksenä sitä, että moni jäsen on voinut oikeasti olla mukana luomassa yh-distyksen toimintatapaa.

”Se on ollut sitouttavaa, yhdessä luominen. Kun ei ole ol-lut historiaa, ei ole ollut ohjeita, joita noudattaa, eikä ketään sanomassa että näin on aina tehty.”

Sandholm palaa vielä selkeän ohjeistuksen etuihin. Kun oli määritelty, mitä kassissa piti olla, kaikkien oli helppo osal-

listua. Sanotaan selkeästi kuka tekee, mitä tekee, mitä tässä odotetaan.

”Tarkoitus ei ole käskyttää ihmisiä, vaan tehdä toiminta helpoksi. Kukaan ei voi osata kaikkea.”

1. Avoin ja nopea viestintä on tärkeää silloin, kun uuteen toimintaan houkutellaan lisää ihmisiä. Mahdolliset epäselvyy-det voi oikaista nopeasti. Kirjoitetussa viestinnässä on hyvä kiinnittää huomio siihen, että tekstissä eivät näy kirjoittajan ”painotukset”. Väärinymmäryksiä tulee helposti.

2. Viestintää on hyvä myös jaotella: jotkut haluavat viet-tää talkooporukan kanssa esimerkiksi digitaalista sosiaalista elämää. Toiset haluavat vain tiedotteen tapahtumista silloin tällöin. Ihmiset tekevät talkootyötä erilaisista motivaatiosta johtuen ja erilaisella intensiteetillä. Kaikkia näitä täytyy yrittää ottaa huomioon.

3. Selkeä tekemisen malli mahdollistaa ison massan mu-kaan tulon. Toiminnan pitää olla helppoa, koska kukaan ei ehdi tai voi osata kaikkea.

4. Edellinen ei tarkoita, että osallistujia ei pitäisi ottaa mu-kaan suunnittelemaan pysyvämpää toimintatapaa, tässä ta-pauksessa yhdistyksen toimintaa. ”Oman” jutun tekeminen on joillekin sitouttavampaa kuin vuosikymmenien perinteitä kantavan yhdistyksen toimintaan mukaan meneminen.

Fillarikanava on verkkopalvelu, johon pyöräilijät käyvät klik-kaamassa, missä kohtaa pyöräilyreittejä on epäkohta. Näin he synnyttävät pienellä teolla arvoa koko kaupungin pyö-räilijäyhteisölle. Jokainen helsinkiläinen voi näin ollen pa-rantaa Helsingin pyöräteitä. Nerokas idea ei ole kuitenkaan toteutunut ongelmitta: Fillarikanavan on ollut vaikea saada rahoitusta, sekä saumattoman palautejärjestelmän luominen kaupungin kanssa on ollut hidasta.

iten kartoittaa kattavasti ja helposti pyöräteiden ongelmakohdat Helsingissä? Antti Poikola kave-reineen keksi ratkaisun: kehitetään verkkoon pal-

velu, johon pyöräilijät voivat muutamalla klikkauksella jättää palautetta huonokuntoisista pyöräteistä tai vaikeasti hahmo-tettavista reiteistä. Ihannetilanteessa viestit kulkeutuisivat sieltä kaupungin kunnossapidon tietoon, ja kaupunki korjaisi ongelmat.

Tästä alkoi Fillarikanavan tarina syksyllä 2008.Lähes ensi töikseen Poikola osallistui Fillarikanavan al-

kuidealla Slush Helsinkiin, jokavuotiseen yrittäjyystapahtu-maan Helsingissä. Poikolan ajatus kaupunkilaisten välisestä avoimesta vuorovaikutuskanavasta pääsi finaaliin.

Menestys kannusti Poikolaa ja hänen kumppaneitaan Reima Karhilaa ja Janne Nurmista jatkamaan kehitystyö-tä. Samoin nykyisin Angry Birdsin voimahahmona tunnetun

Peter Vesterbackan kannustus auttoi jaksamaan eteenpäin.”Mitä epävarmempaa juttua työstää, sitä epämääraisem-

mät kannustukset toimivat positiivisina signaaleina. Se kan-nustaa jo jatkamaan. Myöhemmin tällainen hymistely menet-tää arvonsa. Sen sijaan yhä tärkeämmäksi tulee se, että kan-nustus on konkreettisempaa, kuten tarjouksia rahoituksesta.”

Poikola alkoi rakentaa verkostoja, jotka auttaisivat Filla-rikanavaa eteenpäin. Poikola kulki ympäriinsä kevyen Fil-larikanava-demon kanssa. Siihen oli kerätty helsinkiläisiltä pyöräilijöiltä sisältöä sosiaalisen median kautta.

”Vaikka muuten meillä oli ihan sellainen Wizard of Oz-käyttöliittymä, oli tärkeää, että alkuvaiheessakin sisältö oli oikeaa palautetta pyöräilijöiltä, ei mitään lorem ipsumia.”

Oikea sisältö osoitti, että pyöräilijät osallistuvat tällaiseen palveluun. Se taas oli merkki mahdollisille rahoittajille, eli tässä tapauksessa kaupungin virkamiehille, että palvelu todella voi toimia.

Projektia työnsi eteenpäin se, että Fillarikanavalla oli hyvä tarina, johon monella on yhtymäkohta omassa elämässään. Kukapa ei olisi koskaan pyöräillyt? Ja kukapa ei olisi renkaan iskeytyessä kuoppaan toivonut, että pyöräilyreittejä hoidet-taisiin paremmin.

”Pyöräily on teemana kiinnostava, ja moni taho tarttui sii-hen varmaankin siksi alusta asti myönteisesti”, Poikola sanoo.

Silti vaikeuksia riitti.Yksi haasteista oli löytää ohjelmistontekijöitä, jotka osai-

sivat tehdä vuorovaikutteisia verkkopalveluja: sellaisia, jotka

houkuttelevat osallistumaan ja jotka ovat helppokäyttöisiä.”Todella teknisiä softataloja kyllä riittää, mutta on vähem-

män niitä, jotka tietävät ja ymmärtävät kansalaisten osallistu-misesta verkossa.”

Poikola aloitti yhteistyön Helsingin kaupungin kanssa, ja Fillarikanavan ensimmäinen versio julkistettiin kesällä 2009.

Helsinkiläiset alkoivat klikkailla virtuaaliselle kartalle vaa-rallisia pyörätien pätkiä ja ehdottaa uusia reittejä sekä muu-toksia vanhoihin. Helsingin kaupunki teki myös kyselyjä pyö-räilijöille Fillarikanavan kautta reittien talvikunnossapidosta.

Fillarikanava on esimerkki palvelusta, joka lähti pienen porukan aloitteesta ja kasvoi ajan mittaan monia hyödyttäväk-si. Palvelussa on satoja rekisteröityneitä käyttäjiä, ja kanavaan on virrannut noin 4000 palautetta pyöräteistä.

Fillarikanavan arvo syntyy joukkoistamisesta eli crowd-sourcingista. Joukkoistaminen tarkoittaa tehtäviä, jotka ovat avoimia verkossa kenen tahansa osallistua. Joukkoistaminen toimii maksusta tai vapaaehtoispohjalta, jolloin ihmiset osal-listuvat ilman rahallista palkkiota panoksestaan. Siksi sitä voisi kutsua moderniksi talkootoiminnaksi. Heinänpuimisen sijaan kylä – tässä tapauksessa Helsinki – kokoontuu selvittämään yh-dessä, missä ja miten pyöräilyreittejä pitää parantaa.

Usein crowdsourcingiin perustuvissa hankkeissa haaste on saada osallistujia mukaan. Fillarikanavassa tämä ei ole ol-lut kynnyskysymys. Helsinkiläiset pyöräilijät osallistuvat, ja he kokevat yhteisyyttä toistensa kanssa, vaikka eivät olekaan yhteisö sen varsinaisessa mielessä.

”Kannattaa tukeutua olemassa oleviin yhteisöihin, ja ra-kentaa käyttöliittymä heitä varten”, Poikola sanoo.

Seuraukset Fillarikanavan kaltaisesta virtuaalisesta talkoo-

tekemisestä ovat kiinnostavia. Kun pyöräilijä käyttää muuta-man minuutin aikaansa ja klikkaa ongelmakohdan virtuaali-selle kartalle, se auttaa muita helsinkiläisiä.

Näin muut pyöräilijät näkevät, missä vaaranpaikat ovat ja kaupunki saa tietää, missä on kohennettavaa. Tämä on huikea etu koko kaupungille: rahaa säästyy, kun pyöräilyonnetto-muudet vähenevät. Säästöt terveydenhuollossa on yksi mit-tari, jonka avulla Fillarikanavan sosiaalisen vaikuttavuuden voisi laskea rahassa.

Mutta näin hyvin kaikki sujuu vain ihannetilanteessa. Fil-larikanavan kehitys on nimittäin hidastunut. Helsinkiläiset kyllä antavat palautetta pyöräteistä, mutta palaute ei johda muutokseen: kaupunki ei riennä parantamaan pyöräteitä kau-punkilaisten raporttien perusteella.

”Palautteen kerääminen on helppoa, mutta sen hyödyn-täminen vaatii uusia innovaatioita”, Antti Poikola tiivistää tilanteen.

Ratkaisua on etsitty yhteistyöstä Sanoma Kaupunkilehtien, Helsingin Polkupyöräilijöiden ja Helsingin kaupungin kanssa. Fillarikanavaan koetetaan kehittää palautteen esisuodatusta.

Poikola arvioi, että ongelma johtuu sopivien rakenteiden puutteesta. Kaupungilla ei ole valmista mallia, johon sopisi jatkuva työskentely kansalaisten tarpeiden kanssa.

Kaupungin silmissä yksi Fillarikanavaan merkattu kohta on vain yksi kuoppa monien joukossa, eikä sitä lähdetä heti korjaa-maan. Kaupunkilainen puolestaan odottaa välitöntä palautetta, kun on ollut aktiivinen ja merkannut ongelman kartalle. ”Palat

ovat erikokoisia. Ne eivät sovi yhteen”, Poikola sanoo.Miten nämä palat saataisiin natsaamaan? Mitä pitäisi

muuttaa, että kaupunkilaisten Fillarikanavaan jättämät pa-lautteet johtaisivat muutokseen ja että digitaalinen maailma ja järjestelmän rakenteet kohtaisivat?

Fillarikanavan kehitys on ylipäätäänkin ollut hidasta. Tä-mä johtuu Poikolan mukaan osaltaan siitä, että rahoitusta on ollut vaikea saada. Hommaa on tehty kengännauhabudjetilla.

”Kun idea ei näyttäydy bisneskultakaivoksena, rahoituk-sen saaminen on haastavaa. Jos olisin yrittäjä, palvelun olisi voinut tuoda tehokkaammin maailmaan. Tällaiset yhteiskun-nallistyyppiset ideat putoavat nykyisten rahoitusmallien ul-kopuolelle.”

Alkuvaiheessa Poikola sai kuitenkin opinahjostaan, silloi-sesta Teknillisestä korkeakoulusta 5000 euroa rahaa konsul-tin palkkaamiseen. Vaikka summa oli pieni, se oli projektille merkittävä viesti siitä, että Fillarikanavaa kannattaa kehittää eteenpäin. Sitten kaupunki maksoi lisää koodauksesta ja en-simmäisen vuoden pilottihankkeesta.

”Projekteja kannattaa kehittää yrityksen suuntaan alusta asti. Muuten ne jäävät hillumaan ilmaan, eivätkä ne koskaan pääse rahallisesti kannattavalle pohjalle”, Poikola toteaa.

Nykyisin Fillarikanava on jäissä: rahoitusta ei ole, ja pal-velu pitää lopettaa, Poikola sanoo.

1. Ideoista ei ole pulaa, mutta niiden toteuttaminen on haastavaa. Mitä aiemmin ja raakilemaisemmin pääset ideaasi esittämään muille, sitä nopeammin ne kypsyvät ja parantuvat.

2. Tapahtumat ovat hyviä ideoiden esittämiseen. Filla-rikanavalle Slush, Apps4Finland ja VentureCup olivat tär-keitä käännekohtia, joissa tekijät saivat palautetta ja neuvoja eteenpäin.

3. Kun rakennat uutta, tukeudu olemassa oleviin yhteisöi-hin. Fillarikanavan tapauksessa yhteisö oli Helsingin pyö-räilijät.

4. Alkuvaiheen kannustus on tärkeää. Kun raakileideaansa esittelee muille, palautetta ja kannustus työntää eteenpäin, oli se henkistä tukea tai rahallista kannustusta, edes pientä sellaista.

5. Hallinnon ja kansalaisten yhteistoiminta on vielä al-kumetreillä: hallinnon rakenteet eivät taivu asukkaiden pa-noksen vastaanottamiseen.

nko talkoilla taloudellista merkitystä ja jos on, niin miten tunnistaa se? Jo paljaalla silmällä näemme, että talkooprojektit synnyttävät ja vahvistavat sosiaa-

lisia verkostoja ja tuottavat merkitystä elämään. Tämän lisäksi toiminnalla on positiivinen ja mitattava vaikutus kansantalo-uteen. Sen ymmärtämiseksi on katsottava taloutta ja ihmisten käyttäytymistä markkinoita laajemmassa viitekehyksessä.

New Economics Foundationin tutkijat Anna Coote ja Jane Franklin jakavat talouden kolmeen rinnakkaiskategoriaan: markkinat (market economy), perheen, naapuruston ja mui-den yhteisöjen sisällä toimiva ydintalous (core economy) ja luonnonvaroista muodostuva luonnontalous (natural economy). Talkootoiminnan taloudellinen luonne avautuu markkinoiden ja ydintalouden vuorovaikutuksen kautta.

Ydintalous on ympäristötaloustieteilijä Neva Goodwinin nimeämä käsite. New Economics Foundation määrittelee sen käsittävän kaikki inhimilliset resurssit, jotka muodostavat ihmisten arjen: aika, kokemus, tiedot ja taidot. Toimintaa ohjaavat yhteisöjen sosiaaliset normit ja niissä toimivien ih-misten perimmäiset arvot. Tämän raportin esimerkit kuvaavat sitä, kuinka ihmiset tunnistavat toisena jaetun kokemuksen kautta yhteisöksi ja alkavat toimia yhdessä. Toimintaa ohjaa jäsenten sisäinen motivaatio, ei ulkoa määritelty tehtävä tai suora taloudellinen hyöty.

Ydintalous ei ole vaihtoehtoinen talous vaan rinnakkais-talous. Markkinat ovat yhtälailla osa kolmijakoista ekosys-teemiä, jossa jokainen talous vaikuttaa muihin järjestelmiin. Ydintalous vastaa markkinoiden kannalta välttämättömien instituutioiden, kuten perheiden, yhteisöjen ja demokrati-an elinvoimaisuudesta. University of Columbian professori Edgar Cahn kritisoikin taloustieteilijöiden perinteistä tapaa mitata taloudellista tehokkuutta siitä, etteivät laskut sisällä ydintalouden tuottavaa osallistumista tai markkinoiden ydin-taloudelle aiheuttamaa haittaa.

Käytännössä ydintalous on sitä, mitä Harvadin professori Robert Putnam kutsuu sosiaaliseksi pääomaksi: sosiaalisissa verkostoissa syntyviä vastavuoroisia suhteita ja luottamusta. Se mikä tekee sosiaalisesta taloudellista on se, että sosiaalinen pääoman korreloi positiivisesti taloudellisen vaurauden kans-sa. Sosiaalisen pääoman mittareilla on selitetty sekä yksilöiden että maantieteellisten alueiden – esimerkiksi Yhdysvaltojen osavaltioiden ja Pohjois- ja Etelä-Italian – välisiä vaurauseroja.

Ydintalouden arvon määrityksen haasteellisuudesta huo-limatta taloustieteilijät ovat ruvenneet kvantifioimaan sen arvoa. Vuonna 1998 ydintalouden arvioitiin kattavan nel-jänneksen yhdysvaltain bkt:sta. Sittemmin taloustieteilijät ovat arvioineet, että 40 % kaikesta taloudellisesta toiminnas-ta tapahtuu ydintalouden piirissä ilman, että tämä kirjautuu bruttokansantuotteeseen. Osuuden voidaan olettaa olevan suurempi, sillä kuluttajatutkimuskeskuksen tutkijat Aalto ja Varjonen vuonna 2005 pelkästään kotitalouksien sisäisen työn arvoksi 40 prosenttia bkt:sta. Englantilainen tutkija Da-vid Halpern esittää tuoreimpia ja rohkeimpia arvioita: mikäli kaikki yhteiskunnassa palkatta tehtävä työ pitäisi ostaa rahal-la, sen arvo vastaisi minimipalkkatasoon suhteutettuna koko maan bruttokansantuotetta.

Kuten edellä on todettu, ydintalous ei syö markkinoiden elinvoimaa, vaan päinvastoin lisää sitä. Satsaukset ydintalout-

ta vahvistavaan toimintaan sekä lujittavat markkinoiden kas-vualustaa että ehkäisevät sellaisia haasteita, joiden ratkaisemi-seen käytämme verovaroja. London School of Economicsissa tehty tutkimus Englannissa toimivista aikapankeista viittaa tähän. Aikapankit ovat eheyttäneet taantuneiden alueiden paikallisyhteisöjä saattamalla toisilleen aiemmin tuntemat-tomat ihmiset vastavuoroiseen taitojen ja avun jakamiseen perinteisen naapuriavun hengessä. Pelkästään konservatiivisia mittareita käyttäen tutkijat pääsivät tuloksen, jonka mukaan projekteissa vuosittain henkeä kohti sijoitettu 450 puntaa tuotti parhaimmillaan 1300 punnan vuotuiset säästöt. Koska mittareina käytettiin vain helposti mitattavissa olevia asioita, tutkijat arvioivat tuottavuuden olevan tätä suurempi.

Yhteiskunta tarvitsee enemmän kuin mitä se voi rahalla ostaa. Siksi taloutta on katsottava viitekehyksestä, joka ei kiellä markkinoiden kykyä kannustaa erikoisosaamisen ja tehok-kuuteen, muttei myöskään väheksy ydintalouden tuottavaa ja välttämätöntä osallistumista. Molemmat taloudet tekevät eri asioita toisiaan tehokkaammin. Ydintalouden toiminta on sellaista johon markkinat eivät joko kannusta tai toiminnalle ei yksinkertaisesti ole markkinoita, kuten luonnon suojelulle. Kokemuksesta viisastunut ydintalous tietää kuitenkin, et-tä ryöstöviljelty maa tuottaa huonommin tulevaisuudessa. Porkkanamafian kaltaisten yhteisöjen toiminta on tuottavaa osallistumista, joka estää markkinoita kaivamasta maata juur-tensa alta.

Talkooprojekteissa toimiminen opettaa yhteistoiminnan malleja, kasvattaa itseluottamusta ja synnyttää innovaatioita. Näin ollen talkooprojekteilla ja nettiyhteisöillä on merkittä-vä ihmisten osaamis- ja tietopääomaa lisäävä vaikutus. Kun talouden kasvu ei voi enää nojata kasvavaan luonnonvarojen käyttöön, on sijoitettava osaamispääomaan. Taloustieteessä tätä kutsutaan endogeeniseksi kasvuteoriaksi, jonka mukaan talous voi kasvaa ilman työ- ja pääomapanoksen kasvua. Täs-

tä näkökulmasta on perusteltua kysyä, mikä on esimerkiksi talkoovoimin toimitetun wikipedian kansantaloudellinen merkitys?

Laajennettu talousteoria ei ole taloussosiologeille tai -ant-ropologeille uutta kieltä, sillä se perustuu tieteenalan klassik-koteosten teorioihin. Uutta on se, että teoriat nousevat nyt myös taloustieteen keskusteluihin, kun ekonomit oppivat todentamaan näitä kovien mittareiden avulla. Tästä syystä strategisesti ajatteleva kunta ja valtio uudistavat rakenteitaan ja toimintatapoja talkootoimintaa tukeviksi. Aihetta käsittele-vän tutkimuksen mukaan julkisen sektorin ei tule ainoastaan pysytellä poissa tieltä, vaan sen tulee omaksua aktiivinen vä-littäjärooli. Vaurauteen ja hyvinvointiin tähtäävä kunta sijoit-taa voimavaroja sellaiseen toimintaan, joka edistää ihmisten olemassa olevista voimavaroista ja sisäisestä motivaatiosta lähtevää toimintaa sosiaalisissa verkostoissa. Ammattilaisten tarve ei katoa talkoistamisen myötä katoa, mutta ammattilai-suus saa uutta sisältöä.

Ydintalous tulee siis nähdä tuottavana sijoituskohteena. Matti Kortteisen ja Hannu Tuomikosken 1990-luvulla teke-mä tilastoaineistoon perustuva pitkäaikaistyöttömien sel-viytymistä käsittelevä tutkimus kertoo tästä. Tutkimuksen mukaan merkittävin pitkäaikaistyöttömien sairastumisriskiä pienentävä ja työhön palaamista edistävä tekijä oli kiinnit-tyminen vastavuoroisiin suhteisiin epämarkkinataloudessa. Pelkkä työkyvyn ylläpitäminen ei yksinään selitä tutkimus-tulosta. Uudelleen työllistymiseen vaikutti myös se, että epämarkkinoihin kiinnittyneiden tutkittavien elämänsisältö ei rakentunut palkkatyöidentiteetin varaan, jolloin kynnys vastaanottaa aiempaa vastuutasoa matalampaa työtä pieneni. Ei siis riitä, että elvytämme vain markkinataloutta työpaik-kojen toivossa, jos työvoimareservi odottaa tällä välin oman-arvontuntonsa menettäneenä vaihtopenkillä. Vertaistuo-tannon teoreetikkona tunnetuksi tullut Edgar Cahn vertaa

ydin- ja markkinatalouden suhdetta analogialla tietokoneen käyttöjärjestelmään:

”The core operating system of our society is the non-market economy… like any other operating system, if it is overloaded or hit with a power surge, or malfunctions or develops a bug, nothing works. The Programs and the specialized institutions that we count on case to function. They freeze; they crash; they malfunction.”

Boyle, D. Coote, A. Sherwood, C. Slay, J. (2010). Takin Co-production into the mainstream Boyle, Coote, Sherwood, Slay. NEF. Lontoo

Cahn, E. (2004). No More Throwaway People: The Co-production Imperative. Washington DC: Essential Books.

Cahn, E. (2006). Priceless Money: Banking Time for Changing Times. Washington DC: Essential Books. Osoitteessa http://coreeconomy.com. Haettu 8.6.2010.

Coote, A. & Franklin, J. (2010). Transforming Welfare – New Economics: New Labour and the New Tories. Lontoo: NEF.

Coote, A. & Goowin, N. (2011) The Great transition: Social justice and the core economy. Lontoo. NEF

Goodwin N, Nelson J, AckermanF and Weisskopf T (2003) Microeconomics in context (New York: Houghton Mifflin).

Halpern, D. (2010). The Hidden Wealth of Nations. Polity Books.

Kiander, J. &Lönnqvist, H. (2002). Hyvinvointivaltio ja talouskasvu. Vantaa: WSOY.

Knapp, M., Bauer, A., Perkins, M., Snell, T. (2010). Building community capacity: making an economic case. PSSRU Discussion Paper 2772. www.pssru.ac.uk/pdf/dp2772.pdf

Kortteinen, M. & Tuomikoski, H. (1998). Työtön: tutkimus pitkäaikaistyöttömien selviytymisestä. Helsinki: Tammi.

Putnam, R.D. (2000). Bowling Alone. The Collapse and Revival of American Community. New York: Simon & Schuster.

Ryan-Collins, J. Stephens, L. & Coote A. (2008). The New Wealth of Time: How timebanking helps people build better public services. Lontoo: NEF. http://www.neweconomics.org/publications/new-wealth-time Haettu 5.5.2010.

Miten saada kaupunkilaiset ja yritykset valitsemaan energiaa säästäviä vaihtoehtoja, kun asukas rakentaa itselleen he ra-kentavat taloa? Talonrakennuksessa kun on paljon muutakin pohdittavaa kuin se, millaiset materiaalit kuluttavat vähiten energiaa. Oululaiset virkamiehet kehittivät helposti seuratta-van mallin, joka kannustaa hyviin valintoihin ja on verkossa kaikkien ulottuvilla.

iten voisimme pilkkoa norsun palasiksi? Tarkoitan norsulla rakentamisen vaiheita”, Pekka Seppälä tiivistää ytimen konseptista,

jota hän on kehittänyt Oulussa.Oulun kaupungin laatupäällikkö Seppälä alkoi esimiehen-

sä Tapani Mäkikyrön kanssa pohtia, kuinka he rakennus-valvontavirastossa voisivat auttaa kaupunkilaisia tekemään parempia valintoja, kun tekeillä on talo tai muu rakennus-urakka.

Ohjeiden punainen lanka on parempi energiansäästö – tar-koitus oli saada kaupunkilaisia tekemään sellaisia valintoja, jotka säästävät energiaa.

Syntyi laatujärjestelmä, johon rakentaja pääsee käsiksi hel-posti verkossa useissa palveluissa. Verkkosivuilla on muun muassa laskuri, joka auttaa tekemään energiankulutukseen liittyviä valintoja. Valintoja asioista, joista ensi kertaa raken-

tamiseen ryhtyvän on mahdotonta tietää, ja moni astuu siksi harhaan valinnoissaan.

Seppälä lähti pienin askelin liikkeelle. He alkoivat muren-taa norsua. Taustalla oli käsitys siitä, mitä rakentaminen on kaupunkilaisen näkökulmasta.

”Halusimme tehdä energiatehokkaasta rakentamisesta houkuttelevaa ja ohjata valintoja oikeaan suuntaan. Ongelma on se, että rakentamiseen ryhtyvälle muodostuu mielikuva, että on tuhansia tapoja rakentaa energiatehokkaasti. Tällainen viestintä ei kannusta valintojen tekoon tai jopa ohjaa tekemään kokonaisuuden kannalta epäoleellisia valintoja.”

Seppälä kumppaneineen oivalsi, että ihmisille pitää kertoa, mitkä valinnat ovat tärkeimpiä energiatehokkuuden kannalta. ”Ja näitä toimenpiteitä ei ole tuhat, vaan mieluummin kuusi”, Seppälä sanoo.

Seppälällä ei ollut mitään velvoitetta lähteä kehittämään uusia ratkaisuja – paitsi oma sisäinen halu koota omaan työ-hön liittyvät toimijat yhteisiin ”talkoisiin”.

Seppälä kumppaneineen kiteytti tuhannet mahdolliset vaihtoehdot viidestä kymmeneen parhaaseeen ja teki nettisi-vun, jossa rakentamisen vaiheet käydään läpi oivaltavalla taval-la: rakentaja seuraa polkua, joka luotsaa valintaviidakon lävitse.

”Rakentamista pitää kansantajuistaa, ja tiedon pitää olla esillä kiinnostavasti. Ei kaupunkilainen opiskele rakentamista kuin keittokirjaa, vaan hän hakee ratkaisuja kulloinkin käsillä olevaan ongelmaan.”

Hoksauttava rakennusvalvonta oli syntynyt.Seppälän ja kumppaneiden saaman palautteen perus-

teella oululaiset kokevat hoksauttavan rakennusvalvonnan hyödylliseksi, ja Seppälä kiertää maata saarnaamassa kon-septistaan.

”Kannattaisi kehittää valtakunnallinen keskus, jossa tämä konsepti voitaisiin monistaa moneen kuntaan. Tulosta tulisi enemmän, kunohjauksen työkaluja kehitettäisiin ja toimintaa

tuettaisiin valtakunnallisesta osaamiskeskuksesta”, Seppälä visioi.

Idea osaamiskeskuksesta ei ole edennyt valtakunnallises-ti. Hoksauttavaa rakennusvalvontaa on kuitenkin sovellettu useassa kapungissa.

”Uusien käytäntöjen käynnistäminen on haaste. Jostakin pitää luopua ja uutta on opeteltava. Toisaalta ehkä tässä kon-septissa on liian paljon Oulun hajua”, Seppälä uumoilee.

Palataanpa vielä tarinan alkuun. Mikä sai Seppälän kump-paneineen kehittämään Hoksauttavaa rakennusvalvontaa, karkaamaan norsun kimppuun?

”Me alettiin pohtia, miten me voitaisiin tuoda lisäarvoa perusviranomaistyöhön. Meillä oli ymmärrystä siitä, mitä rakentaminen on kansalaisenkin kannalta, ei vain viranomai-sen kannalta. Se johti ajatuksiin siitä, mitä lisäarvoa me vir-kamiehinä voisimme tuoda lisää prosessiin. Puntaroimme, tuotammeko loppuelämämme minimiä rakennusvalvojina vai onko meillä enemmän annettavaa”, Seppälä sanoo.

Hän korostaa, että asiakkaan eli tässä tapauksessa oululai-sen kuunteleminen oli ydin.

”Että ymmärtäisimme, mitä asukkaat tarvitsevat, meidän piti asettua heidän asemaansa. Pidimme myös ohjenuorana sitä, ettei lakia ja asetuksia saa rikkoa, mutta aina kun ase-tuksia voi pääsääntoisesti tulkita asiakkaan eduksi, niin on tehtävä.”

Taustalla oli ajatus siitä, kuinka lisäarvoa tuotettaisiin paitsi rakentajille, myös koko yhteiskunnalle. Jos oululaiset

rakentaisivat energiatehokkaammin, se olisi yksi ase ilmas-tonmuutosta vastaan.

”Kun luodaan parempaa ja kestävämpää yhteiskuntaa, sa-malla tuotetaan yhteistä hyvää”, Seppälä tiivistää.

Ajatuksen vieminen läpi virkamiesorganisaatiossa ei ol-lut mitenkään itsestään selvää. Seppälä oppi prosessin aikana paljon siitä, kuinka asioita kannattaa edistää: pienin askelin.

”Seuraava vaihe piti lunastaa niin, että teki edellisen vai-heen onnistuneesti. Kaikkea ei kannata tunkea kerralla esille, koska väki ei muuten peesaa.”

Samat opit pätivät, kun Hoksauttavaa rakennusvalvontaa alettiin viedä oululaisille: on edettävä askel kerrallaan.

”Jos tavoite on liian kaukana, kaduntallaaja kokee, ettei homma ole sen juttu. Jos tavoite on lähempänä, ihminen alkaa uskoa, että toteuttaminen on mahdollista.”

1. Virkamies voi olla muutakin kuin ”valvoja” – hän voi olla proaktiivinen muutoksen tekijä.

2. Pienin askelin eteenpäin. Kun suurenkin asian esittää vaiheittain virkamiesorganisaatiossa, se etenee paremmin kuin jos vie uutta asiaa suurena hankkeena muiden eteen.

3. Kuunteleminen: Kun virkamies kuuntelee, mitä kansa-lainen tarvitsee, ituja muutokseen alkaa syntyä. Tämä vaatii asettumista asiakkaan asemaan.

4. Monimutkaisenkin asian – kuten energiatehokkaan ra-kennusvalvonnan – voi pilkkoa palasiksi ja antaa ihmisille työkaluja ymmärtää valintojensa yhteiskunnalliset positii-viset sekä negatiiviset seuraukset.

Joskus ihmiset haluavat kokea jotain sellaista, jota ei voi saada aikaan muuta kuin järjestämällä itse tapahtuman. Näin tekivät aktiiviset kaupunkilaiset Helsingin Kalliossa ja Punavuoressa. Tapahtumilla luodaan yhteisöjä, joista voi myöhemmin syn-tyä jopa kokonainen teollisuuden ala.

iinä sitä oltiin ongelmissa. Jon Sundell ja Heta Kuchka olivat järjestäneet innolla Punajuuri Block Par-ty -korttelifestivaalia Helsinkiin. He olivat buukkailleet

bändejä ja luvanneet palkkioitakin, olihan joku luvannut hoi-taa sponsorirahaakin. Mutta ei sitä rahaa sitten löytynytkään, kesä oli vienyt ihmisiä muualle kuin rahaa kerjäämään. Nyt festareihin oli aikaa viikko, ja rahat lopussa.

Siksi Sundell oli kutsunut paikalle tuttavapiiristä löyty-neitä ihmisiä, jotka ymmärsivät edes jotain teknologiasta. Sundell kertoi tilanteen. Pitäisi pystyä myymään internetin kautta tukilippuja ja levittää sosiaaliseen mediaan sanaa tu-kilippumahdollisuudesta. Joku keksi, että aina kun joku ostaa tukilipun, pankkisiirron viestikenttään laitettu viesti näkyisi Block Partyn Facebook-sivuilla. Se olisi markkinointia.

Kukaan paikalla olijoista ei osannut yksin ratkaista ongel-maa. He alkoivat ideoida, millaisilla teknisillä ratkaisulla se olisi mahdollista. Kehitystyö jatkui sähköpostin välityksellä,

ja Sundellin hämmästykseksi kolmessa päivässä työ oli valmis ja tukilippujen myynti saattoi alkaa.

”Lopulta me jäimme kuitenkin tappiolle. Mutta kestettä-vissä määrin”, Sundell hymyilee.

Jon Sundell on järjestänyt nyt kahtena vuonna Punajuuri Block Partyt Helsingin Punavuoreen yhdessä ystävänsä Heta Kuchkan kanssa.

Mutta miksi ihmeessä, miksi vielä yksi kaupunkitapah-tuma lisää? Onhan Helsingissä nyt sentään konsertteja. Mitä puuttui?

”Spontaanin tuntuisia juttuja. Joissa olisi positiivisessa mielessä sähköä ja ”vaaran” tuntua. Että mitä vain yllätyksel-listä voi tapahtua. Vähemmän ja vähemmän tykkään järjes-tetyistä jutuista, joissa ostetaan liput, mennään taloon, tapu-tetaan ja sitten mennään kotiin”, kymmenen Los Angelesin-vuoden jälkeen Suomeen muuttanut Sundell kuvaa.

Kaikkiin Block Partyihin on toki ollut vaaditut luvat kau-pungilta ja poliisilta.

”Juttu ei ole härnätä tai provosoida. Yleisökokemus on tärkeämpää, että se on arvaamattomampi. Kortteli on valit-tu paikaksi juuri siksi, että siellä ei normaalisti ole tällaista toimintaa.”

Sundellin kuvailema toive on yksi esimerkki ihmisten yk-silöllisistä haluista ja toiveista, asioista jotka parantavat heidän hyvinvointiaan – mutta jota markkinat tai julkishallinto ei helposti pysty täyttämään. Se voi olla jotain ihan muuta kuin Helsingin nuorten kaupunkilaisten toiveet.

Mutta Block Partyt käyvät esimerkistä: on tietty määrä ihmisiä, jotka hakevat sellaista kaupungiltaan ja lähistöltään – tässä tapauksessa he hakevat ehkä kulttuurin muotoja, jotka ovat vasta elinkaarensa alussa.

Sundell halusi tarjota heille sellaista, vaikka hänellä ei ollut rahaa.

”Kutsun järjestämistä Block Partyn ’säätöetiikaksi’: kun ei itsellä ole mitään resursseja, sun pitää hustlaa se homma kasaan.”

Siksi pitää olla luova, käyttää toisten käyttämättömiä re-sursseja. Lainata tavaroita, soitella ja kysellä. “Ei”:n sanojia riittää, mutta lopulta yleensä joku sanoo kyllä.

Mutta siitä Sundell on kaikkein iloisin, että Block Party -ajatus levisi myös Helsingin Kallioon.

”Mä teen tätä ilomielin forever, kunhan väki, joka tulee sinne inspiroituu tarpeeksi, että ne duunaa jotain itsekin.”

Sundell näkisikin mielellään talkoolaisten kesken Aika-pankki-tyyppistä osaamisen vaihtoa.

”Että lipun ostamisen sijaan ihmiset lupaisivat osallistua johonkin projektiin neljän tunnin verran, ja me voitaisiin puolestaan auttaa heitä.”

Sundell oli itse mukana neuvomassa ja auttamassa kalli-olaisia.

”No se ainakin opittiin, että nollabudjetilla lähdettiin jär-jestämään.”

Kalliossa toiminta sai omat paikalliset lisämausteensa: jos Punavuoressa järjestäjät päättäisivät esiintyjäkaartista, niin Kalliossa oltiin lähes hyperdemokraattisia: melkein kuka vain sai ilmoittautua esiintymään.

Se sopii tietysti Kallioon, jossa reilun vuoden aikana on syntynyt Kallio-liike, joka vastasi myös Block Partyn järjes-telyistä. Se syntyi, kun Kallio-seura halusi leipäjonot pois kaupungiosasta. Kallio-liikkeen aktiivien mukaan kaikki

mahtuvat Kallioon. Siksi he jakoivat näytösluonteisesti leipää keskellä Kalliota. Sosiaalista mediaa hyväksikäyttävä liike ko-koaa niitä kalliolaisia, jotka vastustavat “not in my backyard”-ajattelua.

“Ehkä ihmeellisintä meillä oli se, että homma toimi ih-meellisen hyvin ilman hierarkkista keskusjohtoa. Asiat ta-pahtuivat ja järjestyivät kuin itsestään”, kertoo Erkki Perälä, yksi aktiiveista.

“Syynä oli kenelle tahansa avoin Facebook-ryhmä, jota käytettiin homman organisoimiseen. Kun kenelle tahansa tuli ongelma – Mistä lava? Mistä äänentoisto? – fb-ryhmästä kysymällä viidessä minuutissa jollain oli siihen ratkaisu, tai tutun tuttu, jolta voisi kysyä.”

Kallio-liikekin on esimerkki siitä, kuinka uudet tarpeet ja halut kanavoituvat perinteisten järjestöjen sijaan uusien kevyempirakenteisiin yhteenliittymiin.

Sundellin haaveena olisi viisi keskustakaupunginosaa, jotka itsenäisesti tai puolikoordinoidusti järjestäisivät omia Block Partyjaan omalla meiningillään ja omalla kulttuurillaan ja kutsuisivat vieraita kylään.

“Siinä jonkinlaisella julkisella tuella voisi ehdottomasti olla sijansa.”

Sundell on käyttänyt järjestelyissä hyväksi kaikki tuttunsa.”Kyllä se auttaa kaiken tekemistä, että tuntee ihmisiä. Ih-

misten kokoamisen jälkeen vastuualueet jakautuivat meillä aika orgaanisesti. Oli säännöllisiä miitinkejä, joissa jaettiin tekemättömiä juttuja.”

Lisäapua tuli yllättävällä tavalla. Järjestelyporukka piti ko-kouksia Punavuoren Ankkuri -kuppilassa.

“Siellä paljon istuvat tyypit oli yhtäkkiä mukana järjestä-mässä juhlia. Yksi kanta-asiakas oli aiemmin ollut perusta-massa talkoovoimin järjestettyä Assembly-tietokonetapah-tumaa, joten heillä oli myös asiantuntemusta!”

Assembly sopii myös esimerkiksi tapahtumien merki-tyksestä tulevaisuudenkin hyvinvoinnille. Se oli nörttien kokoontumisajot jo aikana, jolla ensimmäinenkään internet-kupla ei ollut vielä puhjennut. Jokin aika sitten Rovio-peliyh-tiön Peter Vesterbacka sanoi, että suomalainen peliteolli-suus ei ole syntynyt valtion ohjelmilla tai Tekesin ansiosta, vaan nimenomaan Assemblyssä. Siellä levisi osaaminen ja syntyivät ne yhteisöt, joissa osattiin alkaa rakentaa tietoko-nepelejä.

1. Tehkää, suunnitelkaa, järjestäkää julkisesti, kuppiloissa ja sosiaalisessa mediassa – ihmiset haluavat auttaa, eivät vain osallistua!

2. Tapahtumat ja toimintatavat voivat levitä, sitä ei pidä unohtaa. Kerro ääneen ja välitä viestiä, että voit auttaa vastaa-vien järjestämisessä.

3. On hyvä tuntea ihmisiä – mutta kaikki eivät tunne. Heitä voisi auttaa tekemällä verkostoista julkisia.

4. Sanaa saa leviämään muutenkin kuin mainostamalla kalliisti lehdessä – ideariihi vain kasaan.

Hannamari Shakya perusti viisi vuotta sitten Suomeen uuden lehtikonseptin, kuvajournalismin perinnettä kunnioittavan laatulehden. Photo Raw -lehti tunnetaan nykyisin kansain-välisestikin. Lehden taustalla on ammattitaitoinen joukko in-tohimoisia kuvajournalismin puolustajia, jotka tekevät lehteä suurimmaksi osaksi talkoovoimin.

oinen kerta toden sanoo. Sananlasku pätee Photo Raw -lehden alkutaipaleeseen.

Hannamari Shakya kokosi nimittäin tiimin pus-kemaan lehteä alulle kahdesti. Photo Raw on suomalaistekoi-nen, suomen- ja englanninkielinen valokuvauksen erikoisleh-ti, joka tehdään talkoovoimin. Ensimmäisessä alussa, vuonna 2007, toimituskunnan kemiat eivät toimineet ja homma oli tyssätä siihen.

Shakya ei kuitenkaan antanut periksi. Kun porukka ha-jaantui, hän kokosi saman tien uuden tiimin, ja lehti syntyi. Hitaasti, ehkä tuskallisestikin, mutta syntyi.

”Alussa mukana oli liikaakin intoa ja intohimoa, eikä lain-kaan taloudellisia resursseja. On pitänyt sisäistää, että tällai-nen kulttuurilehti kasvaa hiljalleen siksi mitä se on – mutta samaan aikaan on ymmärrettävä, ettei mikään synny itsestään, ilman konflikteja.”

Photo Raw -lehti kertoo laatuvalokuvasta: kuva on lehden ydin. Painotus on dokumenttikuvassa ja kuvajournalismissa.

Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä lehti tehdään lähes kokonaan talkoilla. Mukana on vakituisesti noin 30 ihmistä. He ovat lä-hinnä ammattivalokuvaajia ja -toimittajia, jotka tekevät lehteä vapaa-ajallaan.

”Talkootöissä ihmisillä on erilaisia odotuksia kuin palk-katyössä. Koska työtä tehdään vapaaehtoisesti ja ilmaiseksi, työn pitää olla antoisaa ja ihmisillä on oltava sen tekemiseen hyvä motivaatio”, Photo Raw -lehden kustantajana ja päätoi-mittajana toimiva Shakya sanoo.

Talkootöiden teettäjän täytyy myös suhtautua ”työnte-kijöhinsä” aika anteeksiantavasti – ihmisiä ei voi velvoittaa, heitä voi oikeastaan vain pyytää, kannustaa ja motivoida.

”Haastetta on myös siinä, kuinka itse oppii toimimaan. Sitä on ikään kuin koko ajan kerjäläinen, joka pyytää ihmisiltä jotain. On oltava joustava ja nöyrä, määrätietoinen ja suora sa-maan aikaan. Kun jonkun työssä on parantamista, on palaut-teen antamisessa oltava maltillinen: muuten hän ei koskaan enää kirjoita lehteen. Tässäkin suhteessa olen kehittynyt.”

Photo Raw’n tiimi on onnistunut talkoistamaan aikakaus-lehden tekemisen. Shakya arvioi, että menestyksen kulmakivi on intohimoinen ja ammattitaitoinen tiimi, joita motivoi ”sta-tusarvo” – se, että he ovat mukana uraauurtavassa projektissa. Ydinryhmä on myös erittäin sitoutunut lehden tekemiseen.

Lehti sai Opetusministeriöltä laatupalkinnon vuonna 2009, ja lehti on kansainvälisessä levityksessä aina Etelä-Koreasta Ka-nadaan. Vaikka menestystä on tullut, taloudellisesti lehti on koko ajan veitsenterällä. Rahatilanne on jatkuva stressinaihe ja se Shakyan mukaan suurin haaste Photo Raw’n tekemisessä.

Lehden tekeminen – etenkin painaminen – on kallista, ja rahaa liikkuu alalla entistä vähemmän. Photo Raw saa tuloja tilausmaksuista ja apurahoista, mutta kulut ovat suuremmat kuin tulot. Koska rahaa on vähän, lehdellä ei ole markkinoin-tibudjettia, ja siksi tilaajakanta kasvaa hitaasti.

Shakyan mielessä siintää jo uusia projekteja dokumen-taariseen valokuvaan ja journalismiin liittyen. Syksyllä 2011 toteutettiin kampanja Reilun Journalismin puolesta, ja Shakya on perustamassa nyt innovatiivista yritystä, joka liittyy myös dokumentaariseen valokuvaan. Uuden aloittaminen on jo helpompaa, kun on sen kerran tehnyt.

”Lehden tekeminen on ollut kulttuuriyrittämisen korkea-koulu. Viiteen vuoteen mahtuu epäonnistumisia, joita ilman ei lehteä ehkä olisi edes olemassa. Oppirahat on maksettu.”

”Kun rahoitusta hakee, esimerkiksi sellainen yksinker-tainen kysymys voi olla ratkaiseva myöhemmin kuin onko yhdistys vai osakeyhtiömuotoinen”, Shakya sanoo.

Tiedon lisäksi alussa tarvitaan rahaa.”Toisaalta kun rahaa ei ole, ei ole myöskään sidoksia. Em-

me harjoita isojen talojen politiikkaa eikä meillä ole yhdistys-ten byrokratiaa. Meillä on vapaus tehdä sitä, mitä haluamme.”

1. Tietopankki toimintamalleista ja niiden eroista nopeut-taisi toiminnan käynnistämistä.

2. Ammattilaiset sitoutuvat talkootöihin, koska he halua-vat hyödyntää ammattitaitoaan myös vapaa-ajan projekteissa.Tällaisissa projekteissa pääsee toteuttamaan itseään.

3. Statusarvo voi motivoida laadun tekemiseen paremmin kuin raha.

Kuinoma.fi on esimerkki uudenlaisesta jakamistaloudesta. Siinä talkoiden avulla ihmiset voivat käyttää paremmin hy-väkseen maailmassa jo olemassaolevia resursseja. Samalla Kuinoman tarina kertoo talkootoiminnan tyypillisestä ongel-masta: ideoita kyllä riittää , mutta jossain vaiheessa tekijöistä tulee pulaa.

umivyörypiippari. Siitä kaikki lähti”, tava-roiden lainauspalvelun Kuinoma.fi:n kehittäjä Markku Jussila kertoo.

Piippari on turvalaite, jonka avulla etsijät tai kaverit voivat paikallistaa vyöryn alle jääneen. Niitä käyttävät vuoristossa hiihtovaeltavat sekä laskettelijat ja lumilautailijat, jotka las-kettelevat hoitamattomilla rinteillä.

Sellaisia, melko kalliita laitteita oli muutamalla Jussilan kaverilla. Kaikki käyttivät niitä silloin tällöin ulkomaan lasket-telureissuilla. Harrastajia oli tuttavapiirissä kuitenkin paljon enemmän kuin laitteita, joten oli luonnollista, että laitteita lainailtiin. Mutta aina välillä kävi niin, että joku olikin luvan-nut juuri lainata sen toiselle kaverille. Joku alkoi kaivata va-rauskirjaa internetiin, jonka kaikki näkisivät.

Ja jos pikakelaamme muutaman vuoden, niin nyt Jussi-lalla on internetissä Kuinoma.fi – palvelu, jossa kuka tahan-sa voi lainata tavaroitaan tai saada tavaroita lainaksi. Aluksi palvelu toimi nimenomaan laskettelu- ja lumilautailuväen

keskuudessa. Siellä kiersivät erikoislaudat ja muut välineet.”Harrastus ja vapaa-ajan yhteisö on yhdessä tekemiselle

äärimmäisen hedelmällistä maaperää. Kiinnostus ja intohi-mon määrä tekemiseen on suuri. Ei ole lähtökynnyksiä, on helppo saada tyyppejä mukaan tekemään isojakin työmääriä. Pienellä omalla työllä sai kolme vuotta nautiskella että jengi lainaa vaan kamoja toisilleen.”

Jussilan matkan varrella kehittynyt tavoite oli kuiten-kin tehdä palvelusta laajempi, jossa oikeasti kuka tahansa voisi lainata mitä tahansa. ”Että kaikki pääsisivät tekemään enemmän, eikä tarvisi ostaa niin paljon kamaa.” Mutta se ei olekaan ollut enää niin helppoa, kun yhteinen ”sosiaalinen liima” katosi.

”Ongelmat tulevat vasta siinä vaiheessa kun panostuk-sen määrä kasvaa. Pari tuntia siihen ja tuohon, tunteja kuluisi loputon määrä. Kun se harrastusmaailma on ikään kuin lop-puunviety, uusiin vesiin meneminen on tosi vaikeata. Yhtei-nen kiinnostuksen kohde katoaa, ja tilalle tulee joko bisneksen tai byrokratian maku.”

Jussila tarvitsisi apua muun muassa palvelun visuaalisen ilmeen parantamiseen ja lisäkoodaamiseen. Aiemmin ideas-ta innostunut porukka oli antanut kukin vähän rahaa, jotta ensimmäiset koodit saatiin maksettua. Nyt sitä innostusta ei enää ole, joten Jussila koodaa sitten itse sen minkä ehtii ja pystyy.

”Co-creationissa tarvittaisiin konkreettisia työkaluja siihen, että miten päästään siitä ideavaiheesta yli. Nyt jengi kokoontuu ideoimaan, että mikä olisi hieno ja makea juttu. Mutta vain ideoimaan ja ehkä vähän suunnittelemaankin. Siihen käytetään paljon aikaa ja arvokasta aivokapasiteettia. Mutta taso laskee, kun lähdetään toteuttamaan.”

Silloin aletaan rääpiä kasaan – kuka ehtii, kuka viitsii.”Esimerkiksi nettijutuissa voi usean ihmisen muodosta-

man hienon yhteisidean käytännön toteutus ollakin jonkun

sattumalta löydetyn yksittäisen ohjelmoijan alle tunnissa vasemmalla kädellä kasaamaa koodipurkkaa.”Olisiko julkishallinnon tuki hyvä apu?”Se olisi aika absurdi käsite… Paitsi ehkä yleisessä hengen-luomisessa julkishallinnolla voisi olla paljon annettavaa.”

Jussila viittaa työnantajamaailman suuntaan: siellä saattaa olla vaikea sulattaa harrastustoiminta, joka vie aikaa. Kaikki harrastukseen annettu voi työnantajan mielestä olla poissa varsinaisesta ammatista ja työstä.

”He ajattelevat näin, vaikka se ei pitäisi paikkaansa. Tar-vittaisiin vähän tukea ja yleistä hyväksyntää sille ajatukselle, että ihmisellä saa olla tietyllä tavalla monta työtä. Nyt moni joutuu tekemään niin kuin minä, lähtemään pois sieltä fir-masta, joka ei anna henkisesti aikaa omaan juttuun. Jonkun järjestön hyväntekeväisyystyölle olisi voitu antaa aikaa, mutta ihan omalle uudelle jutulle ei missään nimessä.”

1. Talkootoiminta lähtee hyvin käyntiin, jos sen pohjalla on jo olemassaoleva yhteisö.

2. Haasteita syntyy, kun toimintaa yritetään laajentaa tämän ydinpiirin ulkopuolelle.

3. Yritysmaailman työnantajat eivät hahmota uusien yhteisöllisten hankkeiden maailmaa, jonka seurauksena työntekijöiden osallistumista niihin ei tueta. Uudenlainen hanke saatetaan nähdä esim. kilpailevana yritystoimintana vaikka siinä olisi ennemmin kyse järjestötoiminnan kaltai-sesta yhteiskunnallisesta osallistumisesta.

eräsimme tätä raporttia varten yhdeksän Omin-voimin-tapausta. Tässä luvussa kokoamme hankkeita yhdistävät tekijät ja analysoimme, mitä Ominvoimin-

hankkeet tarvitsevat menestyäkseen. Tässä luvussa kerromme myös, mitä pitäisi tehdä, että Ominvoimin-hankkeita tulisi Suomeen enemmän ja että ne kukoistaisivat.

Keräämämme Ominvoimin-hankkeet edustavat laajaa kir-joa niin tavoitteiltaan, toimintatavoiltaan kuin toimialaltaan. Aalto Entrepreneurship Society luo opiskelijoille parempaa tulevaisuutta kannustamalla kasvuyrittäjyyteen. Fillarikanava tekee parempaa Helsinkiä pyytämällä ihmisiä ilmoittamaan pyörteiden ongelmista verkkopalvelussa. Herttoniemen ruokaosuuskunta puolestaan kannustaa kasvattamaan lähi-ruokaa, ja Porkkanamafia pienentää yritysten hiilijalanjälkeä kokoamalla ihmisiä vaikkapa juomaan kaljaa. Vauvakassiyh-distys kerää lastenvaatteita ja lähettää ne itään, ja Photo Raw-lehden tekijät tekevät kunniaa laatuvalokuvalle lehdessään.

Monipuolisessa kokoelmassa on kuitenkin tekijöitä, jotka toistuvat. Etsimme esimerkkitapauksistamme näitä toistu-via tekijöitä, että ymmärtäisimme, mikä tekee Ominvoimin-hankkeista menestyvän ja mikä puolestaan hidastaa niiden kehitystä. Löysimme neljä tärkeää yhdistävää tekijää, jotka vievät toimintaa eteenpäin.

Nämä tekijät ovat

1. Neuvonantajat2. Riittävä raha3. Selkeä, toistettava malli4. Viisas viestintäteknologian käyttö

Seuraavaksi kerromme näistä tekijöistä lisää. Lopuksi poh-dimme, kuinka luoda otollisempi maaperä talkoo- ja muille Ominvoimin-hankkeille ja kanavoimme nämä tekijät käy-tännön ehdotuksiksi.

Ominvoimin-hankkeet tarvitsevat neuvonantajia. Mitä aikaisemmassa vaiheessa neuvonantajia löytyy, sitä nopeam-min toiminta etenee. Esimerkiksi Aalto Entrepreneurship So-cietyä vei aluksi eteenpäin muutaman hyvän neuvonantajan, kuten Jussi Harvelan ja Moaffak Ahmedin apu. Fillarikanaval-le Peter Vesterbackan kannustus oli puolestaan ratkaisevaa.

Neuvonantajat antavat verkostonsa Ominvoimin-tekijöi-den käyttöön. Tämä on elintärkeää, koska hankkeiden alkuvai-heessa tekijöiden täytyy verkottua mahdollisimman nopeasti moneen suuntaan. Näin mahdollisuudet edetä ja tehdä yh-teistyötä löytyvät nopeasti, ja sana uudesta hankkeesta leviää. Lopuksi tekijöiden ei enää tarvitse olla yhteydessä moneen suuntaan, vaan olennaiset ihmiset ottavat yhteyttä heihin.

Neuvonantajien ei tarvitse olla hankkeen edustaman alan asiantuntijoita, vaan yleensä uuden luomisen eksperttejä. He tietävät, miten rakennetaan uutta, milloin kannattaa vaihtaa toiminnan suuntaa ja mitä ovia kolkutella. Mikä tärkeintä, he jaksavat kannustaa, vaikka homma tuntuisikin tahmovan.

Vaikka moni Ominvoimin-hanke pyörii varsinkin aluksi pitkälti talkoovoimin, hankkeet tarvitsevat rahaa. Rahaa ei useinkaan tarvita paljon. Esimerkiksi yhden ihmisen osa-aikainenkin palkka pariksi kuukaudeksi vie jo pitkälle tai tu-hannen euron avustus ensimmäiseen tapahtumaan saa pyörää liikkeelle. Raha paitsi mahdollistaa toimintaan keskittymisen, se toimii myös kannustimena, koska se kertoo tekijöille, että muutkin uskovat heidän juttuunsa.

Monelle Ominvoimin-hankkeelle tapahtumat ovat elimel-linen osa toimintaa. Tapahtumissa toiminta jäsentyy, laajenee ja kehittyy. Näin on ollut esimerkiksi Aalto Entrepreneurship Societylla. Tapahtumat auttavat myös hankkeita liittymään verkostoihin ja tulemaan osaksi oman alansa ekosysteemiä – tai luomaan ihan oman ekosysteeminsä. Tapahtumien jär-jestämiseen tarvitaan kuitenkin tila ja usein vähän rahaa.

Rahan ei tarvitse tulla perinteisinä apurahoina tai tukina, vaan se voi tulla osallistujilta itseltään esimerkiksi mikro-lahjoituksina, kuten myöhemmin esitämme esitellessämme Mikrorahoittamoa. Suomessa on vierastettu – tai vieraannuttu osuustoimintaliikkeen kasvettua täysimittaiseksi bisneksek-si – isomman summan ”sijoittamista”, jotta voitaisiin tuot-taa jotain yhdessä. Näin tehdään esimerkiksi Herttoniemen ruokaosuuskunnassa. Kuten ruokaosuuskunnan tapauksesta opimme, tämänkaltainen yhteistuotanto vertaisten kesken voi samalla työllistää muita ihmisiä. Työpaikkojen luomiseen ei siis välttämättä tarvita hallintoa, vaan kansalaiset keskenään voivat luoda työtä toisilleen.

Kolmannekseen, kun toimintaa halutaan levittää, selkeä malli auttaa. Ilmaston lämpenemisen hidastamiseksi perus-tettu Porkkanamafia levitti tehokkaasti viestiään videon avul-la: video tiivisti, mistä tempauksissa oli kysymys ja tarjosi ohjeet siihen, kuinka tapahtumia järjestetään – miltä niissä voisi näyttää? Samoin Aikapankki, josta kerrotaan lisää Omin-voimin.com-sivustolla, on levinnyt eri puolille Suomea sen selkeän, monistettavan mallin ansiosta.

Selkeä malli auttaa erityisesti alkuvaiheen toimintaa, koska aikaa ei tuhraudu kompromissien tekemiseen ja poh-dintaan siitä, millaista tämän toiminnan oikein pitäisi olla. Osa ihmisistä uupuvat heti alussa tapahtuvaan loputtomaan yhteensovitteluun, ja talkootoiminta voi tyssätä siihen.

Ominvoimin-hankkeiden kaltaisissa toiminnoissa on yleensä mukana tällaisia aktiivisia ihmisiä, jotka haluavat ja osaavat kehittää uutta. He pystyvät sellaiseen, mitä ei ole vielä ennen tehty. Se on hieno ominaisuus. Kutsuttakoon täl-laisia ihmisiä käynnistäjiksi. Tähän ominaisuuteen sisältyy kuitenkin kääntöpuoli toiminnan jatkon kannalta. Aktiiviset käynnistäjät myös kyllästyvät, jos toiminta ei kehity heidän mielestään tarpeeksi nopeasti. Tällöin toimintaa täytyy joko kehittää tai sitten etsiä käynnistäjien tilalle toteuttajat. Toteut-tajat ovat ihmisiä, jotka pitävät siitä, että jatketaan jo hyväksi havaitun toimintamallin toistamista. Heillä on kärsivällisyyt-tä rakentaa ideaa eteenpäin. Näistä rooleista kannattaisi puhua myös ääneen jo hankkeiden alkuvaiheessa, ja tunnistaa sekä hyväksyä erilaisten ihmistyyppien vahvuudet ja heikkoudet.

Mutta mallia tai tärkeitä opittuja seikkoja ei voi kaikissa hankkeissa helposti kirjoittaa ylös. Ne voivat vaatia vähän enemmän tutkimustyötä eli aikaa. Silloin saatetaan tarvita rahaa, vaikka toiminta sinänsä ei ulkopuolista rahoitusta kai-paisi. Esimerkiksi Herttoniemen Ruokaosuuskunnan jäse-

nistä tuntui, että toiminnan dokumentointiin olisi tarvinnut rahaa. Että toiminnan eri vaiheista olisi todella saatu hyöty irti, olisi pitänyt haastatella mukaan tulleita ja pohtia havaitut solmukohdat läpi. Raw Magazine taas olisi kaivannut tietoa siitä, miten uutta kannattaa perustaa: millaisia eroja toimin-tamalleissa on ja miten talkootoiminta jäsentyy parhaiten osuuskunnaksi, yritykseksi tai muuksi toimintamalliksi.

Rahaa tarvitaankin, jos halutaan esimerkiksi haastatella aktiivien lisäksi löyhemmin osallistuneita ja kenties rahaa si-joittaneita. Mutta toisaalta osan dokumentoinnin hyödystä voi tavoittaa ilman rahaakin, soveltamalla uutta asennetta Omin-voimin-hankkeissa: ”Aina kun alan tehdä jotain, teen siitä myös pienen videon, jotta voin kertoa muillekin, miten hommat saa tehtyä”, tapailtiin Ominvoimin-työpajassa. Näitä dokumen-tointeja voisi kertyä esimerkiksi Talkoopankkiin, joka on yksi myöhemmin esiteltävistä toimenpide-ehdotuksistamme.

Neljänneksi, viisas teknologian, kuten sosiaalisen median käyttö, auttaa tekemään toiminnasta tuloksellista. Avoin, no-pea ja tasa-arvoinen viestintä on mahdollista, kun käytetään näitä välineitä oikein. Digitaalinen teknologia mahdollistaa avoimen viestinnän: kaikille voi kertoa kaiken.

Samaan aikaan pitää ymmärtää, että erilaiset ihmiset ha-luavat erisuuruisen määrän tietoa sähköpostilaatikkoonsa. Vauvakassiyhdistys Vaaka ry ratkaisi tämän ongelman perus-tamalla monta erilaista sähköpostilistaa. Osa on tarkoitettu jopa ”höpinään”, seurusteluun, osassa lähetetään vain viral-lisia tiedotteita ja kutsuja tapahtumiin harvakseltaan.

Erilaisten listojen ja keskustelupalstojen ansiosta projekti voi jakautua moneen osaan ja ottaa huomioon ihmisten eri-laiset sitoutumisen asteet.

Modernit Ominvoimin-hankkeet käyttävät sujuvasti do-kumenttien jakamiseen tarkoitettuja pilvipalveluita, kuten Google Docsia, Dropboxia ja muita vastaavia työkaluja. Jo pelkkä mahdollisuus jakaa ja muokata yhteisiä dokumentteja verkossa on suuri apu yhteiselle tekemiselle.

Moni Ominvoimin-hanke myös luo omallle hankkeellensa internet-sivut, joista käy ilmi toiminnan tarkoitus, mahdolli-set sitoumukset rahoittajiin tai muuten maailmankuvan avaa-minen. Avoimesti esiin tuodut tiedot luovat uskottavuutta: ihmiset uskaltavat lähteä toimintaan mukaan, kun taustat tiedetään.

Nämä kaikki edelliset seikat pätevät - hieman yllättäen - myös kasvuyrityksiin. Kasvuyritykset tarvitsevat menestyäk-seen vision, vähän rahoitusta, neuvonantajia, selkeitä malleja ja paljon ilmaista työtä. Kasvuyritysten ja talkootoiminnan vertaaminen toisiinsa on mielekästä, ja oikeastaan väistämä-töntäkin. Perinteisten voittoa tavoittelemattomien järjestö-jen, säätiöiden ja yritysten roolit ovat nimittäin sekoittumas-sa. Tästä puhumme lisää seuraavassa raportin osuudessa.

Monissa Ominvoimin-hankkeissa on ollut mukana viestinnän osaajia, jopa ammattilaisia. Tämä on aut-tanut tekemään tapahtumista ja projekteista ulospäin houkuttelevia. Mutta ollenkaan kaikilla ei ole itsellään tai edes tuttavapiirissään sellaista osaamista.

Lisäksi monet puuhaihmisistä näissä hankkeissa ovat akateemisesti koulutettuja ja monella tapaa ver-kottuneita toimijoita. Heidän on helppo aloittaa isoja-kin uusia hankkeita – jotka suuntautuvat usein paranta-maan niiden elämänlaatua, joilla jo menee kohtuullisen hyvin muutenkin.

Tästä seuraa kaksi asiaa.Toisaalta ei olisi pahitteeksi – jos tavoitteena on

oikeasti yhteiskunnallinen koheesio – saada erilaista talkootoimintaa suuntautumaan niiden auttamisek-si, joiden ääni ei yhteiskunnassa kuulu. Innostaviakin esimerkkejä uudenlaisesta hyväntekeväisyystyöstä on: esimerkiksi Vantaalla joukko yritysjohtajia kävi puhu-massa toisille johtajille,että näiden pitäisi tavata työt-tömiä nuoria ja pyrkiä palkkaamaaan heitä. Tuloksena sadat nuoret saivat vuoden aikana työpaikan.

Mutta yhtä tärkeää on tarjota välineitä tuloksek-kaaseen talkootoimintaan myös niille, joilla ei ole osaamista esimerkiksi viestinnässä tai muuten uuden toiminnan organisoimisessa. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaisi, että voisi kysyä joltakulta neuvoa. Tähän haasteeseen pyrimme pieneltä osaltaan vastaamaan seuraavissa suosituksissamme.

Kuten Ominvoimin-työpajoissa mukana ollut tutkija Tommi Laitio Demos Helsingistä totesi: ”Pop-up-osallistuminen on monille hyvä tapa opetella osallistu-mista ja rakentaa pystyvyyden tunnetta. Mutta samaan aikaan on ymmärrettävä, että uuden toiminnan kärjes-sä ovat ihmiset, joilla on vahvat sosiaaliset verkostot. Heille epäonnistuminen kokeiluissa vahvistaa asemaa yhteisössä, ei heikennä. Ihmisille, joilta puuttuvat hy-vät turvaverkot, on huomattavasti riskialttiimpaa hy-pätä julkisesti johonkin uuteen.”

Tässä luvussa kerromme, mitä Suomessa pitäisi tehdä, että Ominvoimin-hankkeet menestyisivät. Jotkut niistä vaativat hallinnon, toiset kansalaisten, kolmannet yritysten ja säätiöi-den toimia – mutta lähes aina yhteistyötä. Sen edellytys taas on, että joka ottaa hommakseen koota talkoot ja alkaa konk-reettisesti edistää asioita.

ämä ehdotukset ovat kehittyneet Ominvoimin-tapaamisissa, joissa työryhmät ideoivat pohjatyöm-me perustalta uudenlaisia rahoitusmalleja ja Omin-

voimin-toimijoiden yhteistyötapoja. Olemme yhdistelleet ajatuksia seuraavissa ehdotuksissa, jotka tarjoamme jatkoja-lostukseen ja toteutukseen – vähintäänkin jatkokeskustelujen pohjaksi.

Vastaamme tämän raportin kirjoittajina omaan huutoom-me muun muassa aloittamalla yhteistyötä Helsingin kirjasto-laitoksen kanssa – tarkoitus on pohtia ja saada aikaan kokeilu siitä, kuinka kirjasto voisi konkreettisesti toimia ajatusten ja tekijöiden kohtaamispaikkana, jonkinlaisena talkookeskuk-sena.

Päädyimme esittämään viisi suositusta. Suomeen tarvittai-siin mikrorahoittamo, talkoopankki, lähde talkooenkeleille, L3C-malli tukemaan yhteiskunnallista yrittäjyyttä ja siten Ominvoimin-hankkeita sekä viidentenä uusi ajattelumalli kansalaisten ja hallinnon suhteesta.

MikrorahoittamoEsitämme, että Suomeen perustetaan Ominvoimin-rahoitta-mo. Tämä mikrorahoittamo jakaa alkuvaiheen tukia Omin-voimin-hankkeille. Rahoitusta jaetaan uudenlaisin kriteerein ja mallein: kilpailuttamalla hakijoita julkisesti, mikrolahjoi-tuksin ja matchaavin lahjoituksin eli lahjoituksin, joissa esi-merkiksi julkinen taho sitoutuu lahjoittamaan tai sijoittamaan yhtä suuren summan kuin yksityinen taho. Säätiöt, yritykset ja valtio kokoavat rahoittamon alkupääoman.

TalkoopankkiTalkoopankki on Ominvoimin-hankkeissa tarvittavien re-surssien jakopaikka. Se on toiminnallinen internet-sivusto, josta voi saada kaipaamansa kokeneen tekijän neuvoja tai sit-ten vaikka äänentoistolaitteiston.

TalkooenkelitTalkooenkelit ovat talkootoiminnan tai muun vastaavan Ominvoimin-toiminnan ammattilaisia, jotka tavoittaa Tal-koopankista. He tietävät, miten puskea hankkeita eteenpäin. Kun heidät nimetään talkooenkeleiksi, he antavat asiantun-temuksensa Ominvoimin-noviisien käyttöön. He vinkkaa-vat talkootoimijaa eteenpäin verkostossaan. Enkelivaihdon kautta Talkooenkelit vaihtavat hanketta siivenräpäykseksi tai pidemmäksi aikaa.

Uusi yhteiskunnallinen organisaatiomalliEsitämme, että Suomeen perustetaan uusi verotettava orga-nisaatiomalli, joka tukee yhteiskunnallista yrittäjyttä ja muu-ta yhteiseen hyvään tähtäävää toimintaa. Yhdysvalloissa on otettu käyttöön L3C-organisaatiomalli (low-profit, limited

liability company), joka toimii perinteisen voittoa tavoitte-levan yritysmallin ja voittoa tavoittelemattoman järjestön välimaastossa. L3C-mallin ensisijainen tavoite ei ole tuottaa voittoa, vaan tärkein tavoite on saavuttaa yhteiskunnallinen tavoite, kuten maahanmuuttajien kotoutuminen tai perhe-väkivallan väheneminen.

Virkamiesten ja kansalaisten uusi liittoEsitämme, että sekä talkootoimijat että virkamiehet pyrkivät kohtaamaan toisiaan entistä tarmokkaammin. Tästä kansa-laisen ja hallinnon liitosta syntyy uusi yhteisen toiminnan kulttuuri ja alue. Siinä perinteisen palvelutuotannon ja pää-töksenteon ohella hallinto voi toimia yhä enemmän alustana, joka ottaa ihmiset mukaan päättämään, suunnittelemaan ja mahdollistaa heidän yhteistoimintaansa.

Seuraavaksi esittelemme nämä ajatukset tarkemmin.

Kuten esimerkiksi Pekka Haaviston presidentinvaalikam-panja osoitti, digitaalisuus mahdollistaa isojenkin summien keräämisen pieniä mikrolahjoituksina kansalaisilta. Mutta sen rinnalla olisi hyvä olla myös rakenteellisempia malleja. Hahmottelemme yhtä sellaista.

Tämä Mikrorahoittamo tukee sekä ihan alkuvaiheen Ominvoimin-hankkeita että jo pitemmällä olevia projekteja. Rahoittamo myöntää nimensä mukaan vain pieniä, muuta-man tuhannen euron tukia. Se toimii ketterästi, nopeasti ja joustavasti. Rahoituksen myöntämisessä käytetään yhteis-kunnallisen yrittäjyyden kriteereitä: hankkeen ei tarvitse tuottaa voittoa tai luoda työpaikkoja, että se katsottaisiin ra-

hoittamisen arvoiseksi. Sen sijaan toiminnan täytyy tuottaa yhteiskunnallista voittoa (social return of investment), kuten miellyttävämpää asuinseutua, parempaa mahdollisuutta vai-kuttaa elinoloihin tai sosiaalista hyvinvointia kuten turval-lisuutta.

Mikrorahoittamo kerää jaettavan rahan säätiöiltä, järjes-töiltä, yrityksiltä ja valtiolta kuten Tekesiltä. Syntyy malli, jos-sa yritykset käyttävät vuosittain prosentin liikevoitostaan tai yhteiskuntavastuu-budjetistaan Ominvoimin-rahoittamoon. Rahoittamo myöntää rahaa lahjoituksina, matalakorkoisina lainoina ja sijoituksina.

Tukea myönnetään kilpailuttamalla hakijoita julkisesti, mikrolahjoituksin (ehkä myös mikrolainoin) ja matchaavin lahjoituksin, eli lahjoituksin, joissa esimerkiksi julkinen taho sitoutuu lahjoittamaan tai sijoittamaan yhtä suuren summan kuin yksityinen taho. Julkisessa kilpailutuksessa hankkeet keräävät joukkorahoituksella tietyn osan budjetistaan. Jouk-korahoituksessa lahjoittaneista tai sijoittaneista tulee mik-royrittäjiä (microentrepreneurs), jotka osallistuvat neljännen sektorin toimintaan lahjoittamalla tai sijoittamalla rahaa.

Että joukkorahoitus onnistuisi, hankkeiden pitää saada tarpeeksi tukea yleisöltä. Tämä jo testaa hankkeiden menesty-misen mahdollisuuksia: ovatko ihmiset kiinnostuneita hank-keesta. Se testaa myös tekijöiden kykyä pyörittää toimintaa ja viestiä projektistaan ulkopuolisille. Jos näitä kykyjä ei ole, hankkeen on vaikea menestyä, vaikka ne saisivatkin rahaa.

Miksi rahoittamoa tarvitaan?Nykyisin Ominvoimin-hankkeet hakevat rahoitusta useista eri lähteistä, kuten säätiöiltä apurahoina, kaupungilta ja kun-nilta paikallisena hanketukena ja Tekesiltä, jos kyseessä on liiketoiminta. Nämä rahoituskanavat eivät kuitenkaan istu Ominvoimin-hankkeiden luonteeseen. Talkoohankkeiden

tavoite ei useinkaan ole voittoa tuottava liiketoiminta, vaan toiminnassa pyritään korkeintaan nollatulokseen ja toimintaa pyöritetään mahdollisimman pienellä budjetilla. Säätiöt tai Tekes taas harvoin myöntävät pieniä, muutaman tuhannen euron hanketukia.

Nämä rahoittajat myös käyttävät kriteereitä, jotka eivät istu Ominvoimin-hankkeisiin. Nämä hankkeet harvoin tuottavat rahallista voittoa tai yltävät tieteellisiin saavutuksiin, mutta niiden yhteiskunnallinen vaikutus voi olla suuri: maahan-muuttajat kotoutuvat Suomeen nopeammin, ilmastonmuutos hidastuu, kulmakunnan asukkaat saavat lähialueella tuotet-tua luomuruokaa. Hankkeissa ei välttämättä synny työpaik-koja – tätä usein Suomessa käytettyä menestyksen mittaria – mutta ne auttavat lähialuiden lapsiperheitä, kuten Vauva-kassi-hanke tai lisäävät pyöräilijöiden turvallisuutta, kuten Fillarikanava.

Perinteiset apuraha- tai muut tukipohjaiset rahoituslähteet toimivat usein liian kankeasti ja hitaasti sellaiseen talkootoi-mintaan, joka vaatii nopeaa reagoimista: esimerkiksi tapah-tumien järjestämiseen. Kuten monessa analysoimassamme keississä kävi ilmi, tapahtumat ovat tärkeä, jopa elimellinen osa talkoohankkeiden toimintaa. Järjestämiseen tarvitaan kuitenkin tila ja rahaa. Joissakin hankkeissa yhden ihmisen palkka pariksi kuukaudeksi saisi hankkeen kunnolla liikkeelle – rahoitus varmistaisi sen, että hanke etenee vauhdikkaasti eikä kaikkea tehdä toisella kädellä.

Mikrorahoittamon perustaminen vaatii sitä, että Suomessa säätiöt ja rahastot uudistavat rahoitusjärjestelmäänsä. Näin on tapahtunut Yhdysvalloissa, jossa säätiöt ovat alkaneet pe-rinteisen apurahapohjaisen tieteellisen tutkimuksen sijaan siirtyä myös uuden liiketoiminnan tukemiseen filantroop-pisin lahjoituksin. Esimerkiksi viestinnän ja journalismin tutkimuksen edistämiseen omistautunut Knight Foundation myöntää vuosittain miljoonia dollareita uusien innovatiivis-

ten toimintatapojen löytämiseen journalismiin. Suomessa täätä esimerkkiä on seurannut uraauurtavasti Helsingin Sano-main Säätiö, joka Uutisraivaaja-innovaatiokilpailussa vuonna 2011 myönsi kehitysrahaa tiedonvälitystä edistävien innovaa-tioiden kehittämiseen.

Yhdysvalloissa säätiöt ovat alkaneet myös myöntää mata-lakorkoisia lainoja sekä tehdä sijoituksia sekä yrityksiin että voittoa tavoittelemattomiin järjestöihin. Tällaista sijoittamis-ta kutsutaan kutsumussijoittamiseksi (mission investing) sekä vaikuttavaksi sijoittamiseksi (impact investing). Tällaisessa sijoittamisessa sijoittaja eli säätiö odottaa saavansa sijoituk-sensa takaisin, jotta voi kanavoida sen uudestaan tavoittei-densa eli sosiaalisen vaikuttavuuden saavuttamiseen. Nämä tavoitteeseen liittyvät sijoittajat (mission related investments) myöntävät Yhdysvalloissa rahaa vakuuksina, lainoina ja pää-omasijoituksina, ja ne toimivat joko tavallisten sijoittajien tapaan odottaen sijoituksen poikivan voittoa tai hyväksyä takaisinmaksun ilman voittoa tai häviön kanssa. (kts. esim. Grantmakers in Health: Guide to Impact investing, 2011)

Säätiöt kokeilevat sosiaalista sijoittamista, koska apu-rahojen myöntämisestä saadut tulokset eivät ole tarpeeksi hyviä. Menestyksekkäät pilottihankkeet eivät jatka ensim-mäistä kierrosta pidemmälle, koska apurahakausi loppuu. Jos toimintaa rahoitetaan jatkuvin apurahoin, tekijöillä ei ole rahoitukseen liittyvää työntöä saada toimintaa itsenäisesti kestävälle pohjalle. Tällöin toiminnasta ei tule jatkuvaa, eikä sen pitkäaikaisia vaikutuksia päästä näkemään.

Esittelemme seuraavaksi yhden mahdollisen toiminta-mallin rahoittamolle. Lisää malleja löydät ominvoimin.com-verkkosivulta, kohdasta: Mikrorahoittamisen malllit.

Sosiaalisen sijoittamisen malli voisi toimia esimerkiksi näin: Kaupunginosatapahtumia järjestävä Block Party hakee Mikrorahoittamolta 5000 euroa tapahtumien järjestämiseen kolmena peräkkäisenä vuonna. Se kerää 30 prosenttia eli 1500

euroa rahoituksesta joukkorahoituksella yksittäisiltä lahjoit-tajilta, yrityksiltä ja sponsoreilta. Mikrorahoittamo myöntää jäljellä olevat 3500 euroa Block Partylle seuraavanlaisin eh-doin: Toisena vuotena takaisin on maksettava 30 prosenttia sijoituksesta (1050 !) ja kolmantena vuotena 50% jäljellä ole-vasta summasta (1225 !). Näin Mikrorahoittamo ”menettää” rahallisesti 1225 !, mutta se on tukenut Block Partyä tielle, joka voi tehdä kaupunginosatapahtuman toiminnasta kestävää.

Yhteiskunnallisesti vaikuttava sijoittaminen vaatii rahoit-tajilta ja yrityksiltä roolien uudelleen määrittelyä sekä uuden-laisten mittareiden omaksumista menestykselle. Tämä vaatii rohkeutta.

Kaikilla Ominvoimin-toimijoilla olisi opittavaa toisil-taan. Moni on selvittänyt omatoimisesti tietoa muun muassa tapahtumien lupajärjestelyistä, median kanssa toimimisesta tai kaupunkiviljelyyn parhaiten sopivien lajikkeiden nimis-töstä. Hankkeissa on saattanut olla mukana ihmisiä, joiden ammattitaitoon tuollaiset kysymykset kuuluvat.

On ajanhukkaa, jos pyörä joudutaan keksimään monta kertaa ja jokaisessa hankkeessa selvittämään samat asiat uu-destaan. Siksi esitämme, että Suomeen perustetaan Talkoo-pankki. Se on virtuaalinen tila, jossa erilaiset talkootoimijat voivat vaihtaa tietoa, osaamista, kokemustaan sekä tarvik-keita. Hyvät käytännöt voidaan koota tänne eri aihealueiden mukaan.

Antamalla tavaroita tai osaamista Talkoopankkiin pankin käyttäjät keräävät talkoopisteitä. Ne ovat rahan vastike, joilla voisi ”ostaa” palveluita pankista. Toimintaperiaate voisi olla siis samantyyppinen kuin Stadin Aikapankissa.

Virtuaalinen Talkoopankki voisi olla myös paikka, jonne

voi raportoida hankkeista uudella ja jatkuvalla tavalla, esimer-kiksi blogeilla hankkeiden edistyksestä. Tällainen tapa pitäisi ulottaa myös ulkopuolista ”hankerahoitusta” saaneisiin pro-jekteihin. Projekteissa vaaditut raportit vievät suuren osan projektin työntekijöiden työajasta, ja lopulta hautautuvat rahan myöntäjän arkistoihin. Opit eivät leviä sieltä mihin-kään. Rahoittajien vaatimien raporttien muoto ei vastaa oikein kenenkään etua.

Talkoopankista löytyisivät ohjeet esimerkiksi pienen dokumenttivideon tai muun oppien kokoamiseen käytetyn dokumentin tekoon. Ohjeissa kerrottaisiin, millaisiin ky-symyksiin videossa pitäisi vastata ja mitä tarkalleen ottaen kannattaisi kertoa muille omista kokemuksistaan.

Talkooenkelit ovat osaajia, joilla on kokemusta mistä ta-hansa erityisalueesta sekä halua jakaa sitä muille tarvitseville. He voivat olla hyviä järjestämään tapahtumia ja neuvomaan lupien hankinnasta. He voivat olla koodaajia, viestintäasian-tuntijoita tai taitavia järjestämään isoja ruokailuja – mitä vain.

Näiden enkelien kiinnostuksen ja osaamisen kohteet sekä yhteystiedot koottaisiin Talkoopankkiin. Sieltä heidät löytäisi, ja neuvon kysyminen olisi helppoa.

Talkooenkelit voivat ottaa vastuulleen yhden tai useam-man Ominvoimin-hankkeen neuvomisen. Talkooenkelit itse määrittelevät, kuinka pitkäksi aikaa he pystyvät sitoutumaan hankkeeseen. Enkelit voivat myös lähteä vaihtoon: he voivat siirtyä neuvomastaan hankkeesta toiseen hankkeeseen lyhy-eksi aikaa. Vaihto hyödyttää paitsi vastaanottavaa Ominvoi-min-hanketta, myös hanketta, josta enkeli lähtee liitämään.

Yhdysvalloissa on viime vuosina otettu käyttöön L3C-organisaatiomalli (low-profit, limited liability company), joka toimii perinteisen voittoa tavoittelevan yritysmallin ja voittoa tavoittelemattoman järjestön välimaastossa. Uuden mallin tarvetta perustellaan sillä, että yhteiskunnallisesti orientoi-tuneet yritykset harvoin tuottavat niin paljon voittoa kuin perinteiset yritysmallit vaativat, mutta toisaalta non-profit-malleihin on vaikea sijoittaa, eivätkä verotussäännökset tue voittotavoitteita. Yksi mallin tavoitteista on lisätä säätiöiden ja muiden organisaatioiden sijoituksia yhteiskunnallisesti hyödyllistä toimintaa tekeviin organisaatioihin.

L3C-organisaatioiden ensisijainen tavoite ei ole tuottaa voittoa, vaan tärkein tavoite on saavuttaa yhteiskunnallinen tavoite, esimerkiksi maahanmuuttajien kotouttaminen.

Iso-Britanniassa hallitus hyväksyi samantyyppisen mallin vuonna 2005, ja mallia kutsutaan nimellä ”community inte-rest company” (CIC). Yrityksen tuottama voitto sijoitetaan yritykseen, että se saavuttaisi yhteiskunnallisen tavoitteensa, tai se sijoitetaan yhteisöön. Voittoa ei siis jaeta osakkeenomis-tajille tai omistajille.

Esitämme, että Suomeen perustetaan yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen soveltuva organisaatiomalli. Iso-Britannian tai Yhdysvaltain malli ei kumpikaan sovi sellaisenaan Suomen olosuhteisiin erilaisen lainsäädännön takia, mutta esimerkkiä näistä malleista voisi ottaa. Tällaisen mallin perustaminen kannustaisi yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen, ja tekisin yh-teiskunnalliset yritysten toiminnasta helpompaa.

Etsimme edelleen konkreettista toimenpide-ehdotusta, miten julkinen sfääri ja kansalaisyhteiskunta voisivat parem-min tukea toisiaan. Ominvoimin-hankkeen aikana kävi ilmi, että molemmilla osapuolilla on halua oppia toisiltaan ja löytää yhteisiä tapoja toimia kaikkien hyväksi.

Sen tiellä on kuitenkin joukko hidasteita. Erilaiset lain-säädännölliset rajoitteet estävät ihan oikeasti virkamiehiltä mahdollisuuden toimia Ominvoimin-hankkeita tukevalla tavalla. Kyse ei ole pahansuopuudesta.

Kuten elokuvaohjaaja ja Punajuuri Block Partyn järjestäjä Jon Sundell sanoi Ominvoimin-keskustelutilaisuudessa:

”Kun vain uskaltaa kysyä jotain hullua, se voikin järjestyä kaupungin puolesta. Helsingin Merihaan yleinen kulttuuri-sauna syntyi niin, että joku uskalsi kysyä pitkään tyhjänä ol-lutta tonttia käyttöön. Että voisiko tuon saada saunalle. Saihan sen. Uskalluksen puute estää monia hyviä juttuja.”

Osapuolet eivät aina ymmärrä toistensa maailmoja. Yhtei-siä keskustelupöytiä tarvitaan. Kyse on kulttuurin muutok-sesta molemmilla puolin. Talkoolaisten kannattaa muistaa, että virkamies on ystävä. Mutta virastoihin ja laitoksiin on kehittynyt vuosikymmenten saatossa toimintakulttuuri, johon kansalaisten syvempi osallistuminen ei ole kuulunut. Silti sielläkin ymmärretään, että maailma muuttuu. Iso laiva vain kääntyy hitaasti.

Julkisen sektorin ihmiset taas kannattaa nähdä erilaiset talkoohankkeet mahdollisuutena tuottaa yhteistä hyvää uu-silla ja ihmisille sopivilla tavoilla. Se ei tarkoita, että julkiset palvelut sysätään kolmannen sektorin hoidettavaksi. Yhteis-kehittely, vertaistuotanto, osallistuva tuotanto tai co-creation eivät ota kantaa julkisen sektorin kokoon. Sen sijaan ne kyllä pakottavat miettimään, millainen voisi olla nykyaikana julki-

sen sektorin työntekijöiden ja luodun palveluinfrastuktuurin rooli ja luonne.

Julkinen sektori voisi olla esimerkiksi Talkoopankin ylläpi-täjä, ja siten tukea Ominvoimin-hankkeita. Se olisi yksi versio niin sanotusta ”government 2.0”-ajattelusta. Sillä tarkoitetaan ajattelua ja toimintaa, joka edistää ja pohtii kansalaisten uu-denlaista osallistumista hallintoon esimerkiksi digitaalisilla välineillä. Sen voi tiivistää ajatukseen ”the government as a platform”. Julkinen voisi olla enemmänkin alusta, joka mah-dollistaa kansalaisten omaa toimintaa ja toisekseen julkinen sektori voi käyttää kansalaisten tietoja ja osaamista tehdäkseen palveluistaan parempia.

Esimerkiksi kirjastoilla voisi olla rooli Talkoopankissa: niistä saisi tiloja, ja kirjastoissa jaettaisiin lainaksi myös ta-varoita – joita ei voi muuttaa biteiksi toisin kuin kirjoja. Toi-sekseen kaupunki tai valtio voi esimerkiksi avata tilastojaan ja muuta dataa, joita hyväksikäyttämällä innostuneet voivat luoda ihmisten arkea helpottavia palveluja. Tästä esimerkki-nä on Helsingin Seudun Liikenteen Reittiopas-palvelu, joka syntyi alun perin opiskelijoiden omin voimin.

ähän raporttiin kerätyt tarinat kertovat, että Suo-mi astunut Talkoo 2.0 -aikakauteen. Tällä aikakaudella talkoot toimivat uudenlaisin keinoin ja pelisäännöin.

Talkoilla tarkoitamme Ominvoimin-hankkeita laajasti kat-sottuna: sekä yhteiskunnallisia yrityksiä, tapahtumapohjaisia hankkeita ja muita kansalaisliikkeitä.

Hankkeet laitetaan pystyyn pitkälti digitaalisin keinoin, ja nämä keinot yhdistetään reaalimaailman toimintaan. Tal-koomallit leviävät nopeasti, ja ne vaikuttavat myös olevan monesti lyhytaikaisia, pop-up-aktivismin kaltaista toimintaa. Lyhytaikaisuus on osa yhteiskunnan suurempaa muutosta. Työtilanteet, asuinpaikat ja rakenteet vaihtuvat yhä nope-ammin ja useammin. Kansalaistoimintaan osallistuminen muuttuu mukana.

Siksi on hylättävä ajattelu, että menestyäkseen Ominvoi-min-hankkeiden pitää luoda työpaikkoja ja että niiden pitää noudattaa tietynlaisia organisatorisia rakenteita. Tai että me-nestyksekkään hankkeen pitää jatkua kauan. Päinvastoin, ly-hyt hanke voi vastata tiettyyn tarpeeseen täydellisesti. Kun tarve muuttuu, hankekin voi loppua.

Uudet menestyksen mittarit voisivat sen sijaan olla ”omis-tajuuden tunteen luominen” ihmisille suhteessa yhteiskun-taan, hankkeessa syntyneiden verkostojen laajuus ja vahvuus sekä hankkeen monikulttuurinen vetovoima.

Moni Ominvoimin-hankkeista ei ole välttämättä tarkoitet-tu suurelle ihmisjoukolle. Mutta se ei tarkoita, etteikö niillä olisi suurta vaikutusta – varsinkin, jos hyviä malleja saadaan

leviämään. Pieni ja paikallinen toiminta on ihmisen hyvin-voinnin kulmakiviä. Valtion massoille tarkoitettujen Voi hy-vin -kampanjoiden aika on ohi.

Nykyajan kansalaisyhteiskunnassa ihmisille oltava useita erilaisia tapoja osallistua. Esimerkiksi vahvasti digitaaliset hankkeet tarjoavat erilaisen tavan osallistua kuin vahvasti läsnäoloon ja järjestelyyn perustuvat hankkeet. Monet nykyi-set instituutiot syntyivät vuosikymmeniä sitten kansalaisten Ominvoimin-hankkeista. Nyt instituutiot ovat koetuksella. Kuluttajakansalaiset eivät koe niiden vastaavan heidän yksi-löllisiin tarpeisiinsa.

Ehkä nyt luodaankin uusia, joustavampia instituutioita? Uudessa jatkuvien muutosten maailmassa instituutioita ei enää synny. Ratkaisujen yhteiskunnan ongelmiin – joista mo-net koskettavat kaikkia länsimaita, kuten väestön ikääntymi-nen ja ilmastonmuutos – täytyy olla paikallisia. Yhtä kerralla kuntoon -ratkaisua ei ole.

Ihmiset haluavat rakentaa yhteistä hyvää, vaikka aktiivi-suus ei enää aina kohdistu lähiympäristöön: työväentaloon tai oman pojan urheiluseuraan. Nykyajan työväentalot ovat jopa käsitteitä, kuten ”kestävä kehitys”. Näihin moderneihin työväentaloihin kokoonnutaan usein virtuaalisesti. Yhdistävä tekijä on se ”Jotain”, jota halutaan yhdessä rakentaa - joka en-nen kanavoitui ehkä perinteisen poliittisen toiminnan kuten puolueiden kautta.

Open Democracy -kirjassa David Eaves puhuu siitä, että hallinnollakin on ”long tail”: ennen pienet pienen porukan asiat olivat liian pieniä hallinnolle, koska joukon identifioiminen ja palautteen kysely oli kallista. Nyt näitä niche-porukoita voi di-gitalisaation ansiosta helpommin auttaa, tukea, kuulla tai ottaa osaksi palvelujen tuottamista. Hallinto tarkoittaa myös omien tarpeiden hallinnoimista, oli tarve sitten lumivyörypiippari, lähiruoka tai sohva nukkumista varten New Yorkissa.

Otetaan tästä pieni ajatusleikki: Jos jakamismatkailuun

perustuva amerikkalainen Airbnb-yritys olisi aloittanut toi-mintansa Suomessa, olisiko täällä ymmärretty liiketoiminta-mahdollisuudet yrityksessä, jonka toiminta perustuu siihen, että tavalliset ihmiset vuokraavat toisilleen tyhjiä huoneita yöksi tai pariksi?

Piilaaksossa, maailman yrityskiihdyttämössä, Airbnb:n mahdollisuudet on ymmärretty, ja yritys on kerännyt yli 100 miljoonaa dollaria pääomasijoituksia. Samoin on teh-nyt Couchsurfing, niinikään jakamismatkailuun perustuva yritys, jonka kautta matkustajat löytävät sohvan ilmaiseksi majoitukseksi matkakohteestaan. Sekä Couchsurfing että Air-bnb kuuluu nousevaan jakamistalous-ilmiöön (collaborative consumption) jota tämän kirjan tarinoissa edustavat puh-taimmillaan tavaroiden lainaamo Kuinoma ja Herttoniemen ruokaosuuskunta.

Me ennustamme, että tässä raportissa esitellyn kaltaisia Ominvoimin-hankkeita syntyy Suomeen yhä enemmän. Vi-rallisten ja epävirallisten organisaatioiden rajojen huokoistu-minen on kansainvälinen trendi, ja näkyy raportin hankkeissa. Näiden syntyä edesauttaa digitaalinen teknologia, joka no-peuttaa ihmisten järjestäytymistä ja helpottaa työn tekemistä hankkeissa.

Tästä Ominvoimin-kultakaudesta tulee Suomelle uusi voimavara ja hyvinvoinnin lähde - mutta vain jos se ymmär-retään oikein. Jos ilmiötä ylenkatsotaan, nämä mahdollisuudet menetetään.

Aitamurto, T., Heikka, T., Kilpinen P., ja Posio, M. 2011. Uusi Kultakausi. Kuinka sosiaalinen media mullistaa kaiken. WSOY.

Benkler, Y. 2006. The Wealth of Networks, New Haven: Yale University Press.

Botsman, R & Roo, R. 2010. What Is Mine Is Yours: Collaborative Consumption. Harper Business.

Chesbrough, H. 2003. Open Innovation: The New Imperative for Creating and Profiting from Technology. Cambridge, MA: Harvard Business School Publishing.

Deloitte Research (2010) ”Unlocking government – How data transforms democracy”.

Devey, J. Julkinen toiminta ja sen ongelmat. Vastapaino.

Fishkin, J. (1997) The Voice of the People. Public Opinion and Democracy. Yale University Press.

Fountain, J. (2001). Building the Virtual State. Information Technology and Institutional Change. Brookings Institution Press.

Lathrop, D. & Ruma, L. 2010. Open Government. O’Reilly Media.

Morozov, E. 2011. The Net Delusion: The Dark Side of the Internet Freedom. Public Affairs, New York.

O’Reilly, T. (2010) ”Government As a Platform”, 11-39 in: Lathrop, D.; Ruma, L. (2010) ”Open Government: Collaboration, Transparency, and Participation in Practice”, O’Reilly Media.

Putnam, R. 2001. Bowling Alone: The Collapse and Revival of American Community. Touchstone Books.

Rushkoff, D. 2009. Life Inc: How Corporatism Conquered the World, and How We Can Take It Back. Random House. New York.

Rushkoff, D. 2003. Open Source Democracy. Available online at Project Gutenberg at http://www.gutenberg.org/catalog/world/readfile?fk_files=1477887

Shirky, C. 2010. Cognitive Surplus: Creativity and Generosity in a Connected Age. Penguin Press.

Shirky, C. 2008. Here Comes Everybody. The Power of Organizing Without Organizations. Penguin Press.

Song, F. 2009. Virtual Communities. Bowling alone, Online Together. Peter Lang Publishing. New York.

Wu, T. 2010. The Master Switch: The Rise and Fall of Information Empires. Borzoi Books.

äin kuvailee Herttoniemen ruokaosuuskunnan alkuvaiheen tavoitteita Olli Repo, osuuskunnan puuhamies. Osuuskun-ta on yksi tässä kirjassa esitellyistä talkoohankkeista, jotka

edustavat Ominvoimin-tekemistä: Toimintaa, joka lähtee kansalaises-ta itsestään, hänen halustaan muuttaa yhteiskuntaa. Muutos tehdään usein talkoovoimin, modernein järjestäytymisen keinoin.

Revon lausahdus kiteyttää talkoohankkeiden haasteita: kuinka toiminta saadaan vakaalle pohjalle? Kuinka saada ihmisiä mukaan? Kuinka järjestäytyä?

Näihin kysymyksiin vastaavat kirjan yhdeksän tarinaa, jotka kertovat suomalaisista Ominvoimin-hankkeista. Ne ovat tekemi-sen demokratiaa, joka täydentää ja muuttaa hallinnon, perinteisten järjestöjen, kansalaisten ja liiketoiminnan suhdetta.

Kirja kerää oppeja talkootekemisen lähihistoriasta, analysoi toi-minnan taloudellista merkitystä yhteiskunnalle ja päätyy suosituk-siin, joiden toteuttaminen tekisi Suomesta hedelmällisemmän maan talkootekemiselle.