SISÄLLYSLUETTELO

ESIPUHE ...................................................................................................5

TUNTURILADUN TERVEHDYS ....................................................6

1. TUNTURIKERHO KAVTSIN ALKU Kavtsin syntyvaiheista ..............................................................................7 Mitä oli ennen Kavtsia ? ...........................................................................8

2. PUHEENJOHTAJIEN HORISONTISTA Muistisirpaleita menneisyydestä .............................................................10 Lapsenkengistä kouluikään .....................................................................11 Se oli silloin, entä nyt ? ...........................................................................12 Puheenjohtajana 1982-1984 ....................................................................13 Puheenjohtajakauteni muistelmat ...........................................................14 Puheenjohtajana 1988-1990 ....................................................................15 Puheenjohtajana 1991-1992 ....................................................................16 Puheenjohtajana 1993-1995 ....................................................................17 Puheenjohtajan mietteitä .........................................................................18

3. OMA TUKIKOHTAMME KÄRRIKALTIO Alkärrin hankintavaiheet ........................................................................19 Rakennustoimintaa Kärrikaltiossa .........................................................24

4. KAVTSILAISET RETKEILEVÄT ”Oi niitä aikoja” - kavtsilaiset kairassa 1970 - luvulla ............................31 Liikuntaa 1970 - luvulla ..........................................................................36 Kavtsin retkitoiminta 1980 - luvulla .......................................................38 Kavtsin retkitoiminnasta 1990 - luvulla ..................................................42 Sydämen sykettä taudin tiimellyksessä ...................................................45 Katajarinkka ja kapokkipussi ..................................................................46 Viiden tähden vaellus ..............................................................................49

5. KAVTSI KOULUTTAA - UUSIA ”EVÄITÄ” RETKILLE Korpipuoskarologian peruskurssit ..........................................................52 Retkitaitoja oppimaan .............................................................................57

6. VARUSTEISTA Retkeilyvarusteita omatoimisesti ............................................................60

7. AIKAKIRJOJEN KERTOMAA Jäsenmäärän kehitys ................................................................................63 Vuosien varrelta .......................................................................................64

Kerhoiltojen teemoja ...............................................................................70 Puheenjohtajat ja kerhotoimikunnan jäsenet ..........................................75 Kavtsin sudet ...........................................................................................76

8. KAVTSILAINEN HUOMIOITSIJA - NÄIN KOIN SEN Ensin työ... ja sitten hauskat juhlat ! .......................................................79 Padan yli nähtynä ....................................................................................82 Kavtsin ”erikoiset” ..................................................................................84 Kenttätutkimus ........................................................................................87

ESIPUHE

Kerhomme Kavtsi täyttää 25 vuotta. Sen perustamiseen johti pääkaupunkiseudulla virinnyt tunturilatulaisten vilkas paikallistoiminta. Tarvittiin kerho jäsenten yhdyssiteeksi ja ohjaamaan toimintaa. Nähtiin, että yhdistymällä saadaan enemmän aikaan.

Koko 25-vuotisen toiminnan ajan kaksi toimintamuotoa on noussut muiden yläpuolelle; retkeily ja tukikohtamme Kärrikaltio. Tältä pohjalta oli helppo lähteä kokoamaan juhlajulkaisua, ainakin nämä kaksi aihetta tuli käsitellä mahdollisimman kattavasti. Retkeilyyn liitettiin koulutus ja retkivarusteiden valmistaminen. Edelleen lisättiin katsaukset kerhon perustamisvaiheista, kulinaarisesta toiminnasta, juhlista, puheenjohtajien katsaukset ja pöytäkirjoista kerättyä toimintatietoa. Näin olikin runko koossa.

Julkaisun kokoamiseen nimettiin alla lueteltu työryhmä. Tehokkuuden takaamiseksi ryhmä pidettiin pienenä. Ryhmä pyysi tekstejä n. 20 jäseneltä; perustajajäseniltä ja muilta pitkään mukana olleilta. Osa pyynnöistä osoitettiin tietylle henkilölle koskemaan tiettyä aihetta, osalle taas annettiin ”vapaat kädet” muistella mitä tahansa Kavtsiin liittyvää. Kaikkien toki toivottiin kirjoittavan vapaamuotoisesti, tarkoitus oli saada kuivan arkistotiedon lisäksi eläviä kertomuksia.

Tulos on mielenkiintoinen ja se on nyt käsissäsi. Työryhmä ”peukaloi” tekstejä mahdollisimman vähän, joitakin - toivottavasti selkeyttäviä - muutoksia tehtiin kirjoittajien luvalla. Kirja paisui varsin laajaksi. Mutta tekstejä ei voinut lyhentää - ne olisivat heti menettäneet jotakin olennaista.

Kokoamisen loppuvaiheessa otettiin työhön mukaan Inga Bergman taittamaan ja viimeistelemään teosta sekä Antti Pulliainen keräämään kuvitusta. Heille, samoinkuin kaikille kirjoittajille ja kuviaan lainanneille parhaat kiitokset.

Kerhon arkistoja penkoessa kävi ilmi, että Kavtsin vuosista voisi kirjoittaa paljon muutakin mielenkiintoista. Mutta tila on rajallinen.

Uskomme, että olemme saavuttaneet tavoitteemme - Kavtsin ja sen jäsenistön näköisen juhlajulkaisun.

Pääkaupunkiseudulla, kesäkuussa 1997

Martti Eskelinen Hannu Maula Anja Rönnberg

Kyösti Lamminjoki

TERVEHDYS 25-VUOTIAALLE TUNTURIKERHO KAVTSILLE

Tunturiladun jäsenmäärän kasvaessa ja toiminnan kehittyessä ilmeni tarvetta perustaa alueellisia tunturikerhoja jäsenten yhdyssiteeksi ja tunturihengen vaalimiseksi. Ennen kerhojen perustamista suuri osa toiminnoista tapahtui pääkaupunkiseudulla ja niiden toteuttamisesta vastasivat alueella asuvat tunturilatulaiset. Kun kerhoja alettiin perustaa, siirtyi huomattava osa tapahtumien toimeenpanosta niille.

Kavtsi on perustamisestaan lähtien tukenut voimakkaasti Tunturilatua, jonka vuosittaisia tapahtumia se on järjestänyt lukuisia, joskus lyhyelläkin toimitusajalla. Kerholla on ollut valmiudet toteuttaa hyvinkin suuritöisiä tapahtumia, joista mieleenpainuvimpina voisi mainita Tunturiladun 40-vuotisjuhlatempauksiin kuuluvat Napapiiriltä napapiirille hiihdon sekä Saamelaiskäsityötapahtuman 1986 ja 50-vuotisjuhlapäivän järjestelyt 1996. Lukuisia ovat myös ne talkoot ja monet muut tilaisuudet, joissa kavtsilaiset ovat olleet ansiokkaasti mukana.

Keskeisessä asemassa kerhon toiminnassa on ollut jäsenten retkitaitojen ja -tietojen kehittäminen sekä ylläpito. Vuonna 1984 järjestetty Eräretkenvetäjän peruskurssi antoi alkusysäyksen Tunturiladun koulutusjärjestelmän luomiselle, jonka ohjelmien kokoamisesta vastanneessa koulutustoimikunnassa oli vahva kavtsilaisedustus. Kerhon piirissä on nähty tärkeänä myös retkivarusteiden kehittäminen ja valmistaminen.

Kavtsilaisten kokemukset retkeilijöinä ja aktiivisuus järjestötoiminnassa näkyy lukuisina luottamustoimina Tunturiladun ja pääjärjestömme Suomen Ladun eri toimielimissä. Kerhon omakseen hankkima tukikohta Kärrikaltio on mahdollistanut monien koulutus- ym. tilaisuuksien järjestämisen suojissaan. Suuriarvoinen on myös sen käyttö jäsenten virkistäytymiseen.

Tunturiladun puolesta esitän sydämelliset kiitokset Tunturikerho Kavtsille ja sen jäsenille 25-vuotisesta tunturilatuhenkeä kehittävästä ja ylläpitävästä työstä retkeilyn hyväksi ja onnittelen merkkipäiväänsä viettävää kerhoa toimissanne tunturiretkeilyn hyväksi.

Kyösti LamminjokiTunturiladun puheenjohtaja

1. TUNTURIKERHO KAVTSIN ALKU

Matti MähönenKAVTSIN SYNTYVAIHEISTA

Tunturilatu ry:llä oli ennen Kavtsin perustamista seitsemän tunturikerhoa.Varttuneemmat lapinkävijät Helsingin seudulla kaipasivat Vartiokylässä nuorten parissa toimivan Kuhttan rinnalle kerhoa, johon myös he tuntisivat voivansa kuulua. ”Oman” tunturikerhon tarvetta enteilevää toimintaa oli ollut jatkuvasti.

Tunturiladun johtokunta oli järjestänyt susiaisia, pikkujouluja, kuvailtoja, Helsinki-Hyvinkää kävelyjä ja Lapin joulupakettien keräys- ja pakkaustilaisuuksia joko omin voimin, naistoimikunnan ja/tai ensikädessä paäkaupunkiseudulla asuvien aktiivisten jäsenten myötävaikutuksella. Useimmat tilaisuudethan oli pidetty Helsingissä.

Tunturiladun vuosikokous 1971 päätti, että vuoden 1972 susiaiset järjestettäisiin Susikyrössä yhdistyksen 25-vuotista taivalta juhlistamaan ja tuhannennen tunturisuden vihkimisen korostamiseksi. Susiaisten valmistelujen yhteydessä tuli esille toisen pääkaupunkiseudun tunturikerhon tarve ylläpitämään yhteyksiä alueella asuviin varttuneempiin jäseniin, toimimaan johtokunnan paikallisena ”työrukkasena”.

Kuvaillassa 2.10.1972 asiasta puhuttiin jo ääneen ja keskustelun tuloksena nimettiin kolmihenkinen valmistelutyöryhmä, puheenjohtajana Matti Mähönen ja jäseninä Marjatta Lindberg ja Rae Ylisäe, kartoittamaan alustavasti uuden kerhon tarve, toiminnan suuntaviivat, toiminta-alue ja organisaatio. Työryhmä lähetti 6.10.1972 Tunturiladun johtokunnalle kirjeen, jonka tuloksena perustavan kokouksen kokouskutsut postitettiin 16.10.1972. Kokouskutsut, 433 kpl, lähetettiin vain Helsingin alueella asuville tunturilatulaisille.

Kerhon perustamiskokous pidettiin 23.10.1972 Pauligin huvilalla Helsingissä. Kokouskutsua oli noudattanut noin 100 henkilöä. Allekirjoittaneella oli kokouksessa kunnia alustaa perustamisajatus ja tarkastella toimintaan liittyviä eri näkökohtia. Kerhon kotipaikaksi sovittiin Helsinki ja toiminta-alueeksi Helsinki ja naapurikunnat, mutta jäseneksi voi tulla muilla paikkakunnilla asuvatkin niin halutessaan. Toiminnassa päätettiin seurata Tunturiladun viitoittamia, hyväksi havaittuja toimintamuotoja ottaen huomioon jäsenistön toivomukset ja tarpeet. Kerhon toimintaa johtamaan valittiin kerhotoimikunta, puheenjohtajaksi Lasse Lindberg ja jäseniksi Maire Kalanti, Marjatta Lindberg, Brita Saloriutta, Reino Kärkkäinen, Matti Mähönen ja Rae Ylisäe.

Kerhon nimen valinta tuottikin pieniä pulmia. Tunturilatu ry:n johtokunta suositteli saamenkielistä kardinaalilukua 8, joka jatkaisi edellisten tunturikerhojen nimiperinnettä. Nimikilpailun tuloksena päädyttiin em. kardinaalilukuun ”kahdeksan”. Sen oikeinkirjoitus tuotti uuden pulman, koska se kirjoitetaan saameksi kavcci ja äännetään kaftsi. Maisteri Helvi Nuorgam-Poutasuon suosituksen mukaan päädyttiin kerhon nimen suomalaiseen kirjoitusmuotoon KAVTSI.

Ja kerho oli perustettu Matti Mähönen, perustajajäsen

Brita SaloriuttaMITÄ OLI ENNEN KAVTSIA?

Me tulevat kavtsilaiset toimimme hyvin aktiivisesti Tunturiladun puitteissa jo vuosina 1956-1972.

Retkeilyä ja liikuntaaMeillä oli tapana lähteä kerran viikossa yhdessä iltalenkille. Tyypillinen reitti kulki välillä Töölön tulli - Pirkkola - Töölön tulli.

Viikonloppuisin suosittu kohde oli Helsingin Ladun maja, Latukallio. Myös muut Nuuksion kohteet olivat suosittua retkialuettamme. Talvella hiihdettiin, kesällä kävimme marjassa ja syksyllä sienimetsässä.

Vuonna 1960 olimme leiripäivillä Latukalliossa. Aivan hiljattain oli sattunut se Bodom-järven murha. Tapaus häiritsi meitä ja yöksi oli määrätty vahdit. Pojat kulkivat paukkuraudat mukanaan.

Tahkon hiihto oli jokavuotinen tapahtuma, johon innolla osallistuimme. Lähdimme myös muualle, kuten Tapani Löfvingin hiihtoihin, mukaan.

Ensimmäinen Karoliini-retki hiihtäen Norjasta Ruotsiin toteutettiin vuonna 1962. Aloitteen teki tunturilatulainen Erik Pihkala.

Rakennustoimintaa LapissaSudenpesä rakennettiin Saariselälle vuonna 1952 ja lienee ollut ensimmäinen rakennuskohteemme. Vongoivan kota rakennettiin vuonna 1956. Sen rakensivat kokonaan Antero Tarvainen ja Unto Tovi. Akukammi rakennettiin elokuussa vuonna 1959 ja Morishvein kammi oli vuorossa 1960.

Elokuussa 1964 oli vuorossa Ivalojoen riippusilta. Äkäslompolon Pekanjängän kämppä purettiin huhtikuussa 1965 ja sen hirret kuljetettiin seuraavana kesänä Susi-Kyröön.

Kiilopään talkoot, Kiilo-ojan ohjaaminen uuteen uomaan sekä padon rakentaminen elokuussa 1965 jatkoivat rakennusperinnettä. Heti perään menimme kyllästämaän Ivalojoen siltaa.

Elokuussa 1966 olivat vuorossa Susikyrön talkoot ja saunan rakennustalkoot sitten jo seuraavana kesänä elokuussa 1967.

Joulumieltä ja joulujuhliaKeräsimme, kokosimme ja lähetimme Lapin lapsille joulupaketteja 12 - 16 perheelle usean vuoden ajan.

Omat joulujuhlamme järjestimme 12 vuoden ajan Kiljavan Kotorannassa.

Susijuhlia Lapissa ja DipolissaSusijuhlat järjestettiin vuonna 1972 Tunturiladun 25-vuotisjuhlien kunniaksi Susikyrössä. Juhliin oli kutsuttu myös Lapinläänin maaherra Martti Miettunen ja rouvansa Henna. Kutsutut olivat myös Muonion, Enontekiön ja Kittilän kuntien edustajat, Ylikyrön kylän ja Raattaman väet ja laaja joukko tunturilatulaisia. Paikalla olleet noin 300 henkeä kansoittivat kankaat Susikyrössä. Työtä oli, vaan juhlat painuivat mieleen.

Mieleen on jäänyt myös eräs 60-luvun puolivälissä Dipolissa pidetty Susijuhla. Puheenjohtajamme Yrjö Pitkänen oli ostanut kaksi poroa yöpalaa varten. Kun avasi ulko-oven, tulvahti vastaan mahtava tuoksu ja kokit kierittivät poroja vartaissa. Siellä on niin upea se takka, siellä Dipolissa.

Näihin juhliin keksittiin aina ohjelmaa ja omien lisäksi oli myös maksullisia esiintyjiä. Oke Tuuri oli usein noitana. Kerran sitten sovittiin, että hän tulee sisään ikkunan kautta, ettei häntä tunnettaisi. Arpajaisia pidettiin. Pääsyliput oli suunnitellut taiteilijajäsenemme Hannu Hiltunen.

Miten Kavtsi sitten syntyiMiljöö, jossa kerhoa suunnittelimme, oli Ladun toimiston keittiö. Pidimme siellä ompeluseuroja vuodesta 1956. Hieman hankalaa se oli, kun paikan avain piti noutaa ennen toimiston sulkemista.

Keittiö oli aika suuri ja vanhan suuren antiikkipöydän ympärillä syntyi usein hyviä ajatuksia. Joku meistä meni aina muita aikaisemmin paikan päälle ja keitti kahvit. Oli ostopullaa tai sitten kotona leivottua. Kahvin hinta oli 5 markkaa. Täytyy sanoa, että nämä illat siellä olivat mukavia, päivän työn jälkeen.

Vähitellen virtasi mukaan niin paljon kansaa, että totesimme suuremman paikan tarpeelliseksi. Meni kuitenkin monta vuotta, ennenkuin pääsimme selville vesille. Harvat olivat kerhoa vastaan, mutta oli heitäkin.

Vuonna 1972 saimme Helsingin kaupungilta vuokrata Pauligin huvilan suuren salin. Sehän olikin meillä vuokralla monta vuotta.

Alustavat suunnitelmat uutta kerhoa varten tehtiin ja pääsimme uusiin tiloihin kokoontumaan. Perustavassa kokouksessa oli läsnä yli sata henkeä.

Puheenjohtajaksi valittiin Lasse Lindberg ja uuden kerhon nimeksi tuli Kavtsi. Kerho aloitti vilkkaan toimintansa uusine suunnitelmineen.

Brita Saloriuttaikäsusi 30

2. PUHEENJOHTAJIEN HORISONTISTA

Lasse Lindberg

MUISTISIRPALEITA MENNEISYYDESTÄ

Lienee kohta 30 vuotta siitä, kun Marjatan ja Erkin kanssa liityimme Tunturilatuun. Niihin aikoihin tunturilatulaisia kokoontui Helsingin Ladun illanvietoissa. Eräässä tällaisessa tilaisuudessa oli puhetta tunturikerhon perustamisesta Helsinkiin.

Alkutalvella 1972 alkoi tapahtua, Osa Helsingin tunturilatulaisista kokoontui Suomen Ladun toimistoon ideoimaan uuden tunturikerhon toimintaa. Perustettavan kerhon tulevilla jäsenillä oli omasta takaa uskomaton määrä ajatuksia ja ideoita tulevalle toiminnalle. Ensimmäinen päätös oli, että kerho perustetaan.

Syyskuussa 1972 toimitettiin sana päätöksestä Tunturiladun johtokunnalle. Kolmen hengen työryhmä valmisteli lopullisen esityksen Tunturiladun johtokunnalle. Lokakuun toisella puoliskolla 1972 oli sitten Kavtsin perustamiskokous. Paikalle tuli yli sata osanottajaa. En muista syytä miksi minut valittiin kerhon puheenjohtajaksi, mutta niin vain kävi. Matti Mähönen valittiin varapuheenjohtajaksi, Maire Kalanti rahastonhoitajaksi, Marjatta Lindberg kerhon sihteeriksi, Brita Saloriutta naistoimikunnan vetäjäksi, Reino Kärkkäinen retkeilytoimikunnan vetäjäksi ja Rae Ylisäe harrastustoiminnan vetäjäksi .

Kavtsin alkuaikojen toimintaan kuului oman tukikohdan, kämpän, lisäksi myös osallistuminen projektiin ”Operaatio Tunturiluuta” muiden kerhojen ja latujärjestöjen kanssa.

Työskentely puheenjohtajana oli helppoa, sillä sekä kerhotoimikunnan jäsenillä että koko jäsenistöllä oli edelleen runsaasti toteuttamiskelpoisia ideoita kerhon toimintaan. Vuonna 1974 tulin siihen lopputulokseen, että oli tullut aika luopua puheenjohtajan nuijasta. Vuosikokouksessa valittiin Jussi Saarinen uudeksi puheenjohtajaksi.

Kavtsi on näin neljännesvuosisadan aikana osoittanut elinvoimaisuutensa. Toivotan kaikille jäsenille ja heidän kauttansa Kavtsille menestystä!

Jussi Saarinen

LAPSENKENGISTÄ KOULUIKÄÄN(Toimikunta muokannut 15-vuotishistoriikissa julkaistusta tekstistä)

Jouduin aikanaan vetämään Kavtsia aika vihreänä. Olinhan silloin -74 vasta kolme vuotta kuulunut Tunturilatuun ja märkäkorvainen, mutta innokkaasti häntäänsä heiluttava susi. Into oli kova ja samoin oppimishalu. Kerho oli yhtälailla nuori, vasta vuoden ikäinen ja etsi vakiintunutta toimintatapaa.

Kerhon jäsenten toimintatarve oli samalla lailla erilainen, kuin oli jäsenistökin. Alkuvuosina kokeiltiinkin varsin paljon erilaisia aktiviteetteja vaihtelevalla menestyksellä. Tämä toimintamuotojen etsintä tuntuu jatkuvan ja se onkin ainoa tapa pysyä vireänä ja kehittyä. Jo kohta alusta muodostui tärkeimmäksi toiminnaksi kerhoiltainstituutio. Aiheita on menneiden vuosien aikana ollut todella laidasta laitaan, osa legendaarisiakin, kuten esim. Kaarina Kari. Toinen muita tärkeämpi on ollut Kärrikaltio-projekti. Se on ollut kerhon koon huomioiden varsin mittava aikaansaannos ja voimanosoitus. Tosin työ Kärrin hyväksi on valitettavasti kai vähentänyt Tunturiladun talkooaktiviteettiamme. Mutta sen seurauksena meillä on OMA TUKIKOHTA varsin lähellä kotia. Täällä Ruuhka-Suomessa se on käsittääkseni paljon tärkeämpi, kuin mitä vastaava paikka olisi muille kerhoille.

Kavtsin kaltainen kerho ei kykenisi toimimaan ainoastaan puheenjohtajan tai kerhotoimikunnan voimin. Heidän työnsä on se välttämätön vapaaehtoinen uhraus kulloisiltakin innostuneilta henkilöiltä koordinoida toimintaa. Toiminnan ydin koostuu kuitenkin kokonaisuudesta, kaikista aktiivisista kerholaisista, jotka antavat panoksensa aina tarvittaessa.

On aina syytä pitää varsinainen toiminta-ajatus mielessä. Rakkaus luontoon ja retkeily Lapissa on Kavtsin olemassaolon syy ja tarkoitus. Järjestötoiminta sinänsä on aina aaltoilevaa, nousukausia seuraa lasku, mutta samoin kuin lasku tunturilta kirvoittaa rinteessä jo uupuneet voimat on kerhon pyrittävä laskuissa hakemaan uusia ja elpyneitä voimia, koska yhteinen tarkoitus ei koskaan kuole oikein ruokittuna.

Toimihenkilöiden verenvaihto vaikka väkisin on paras tae elinvoiman säilymiselle. Kerhossa on monia erilaisia jäsenryhmiä erilaisine tarpeineen. Säännöissä ei aikoinaan ollut määräyksiä toimikausien pituuksista eikä allekirjoittaneelle tahtonut löytyä ajoissa seuraajaa ja kausi venähtikin seitsemäksi vuodeksi. Nyt jälkeenpäin ajatellen on sanottava kerhon antaneen noina vuosina minulle paljon. Samana aikana Kavtsi sai vähitellen itselleen vahvan identiteetin Tunturiladun piirissä. Suurimpana kerhona Kavtsi näkyy ja antaa oman ominaisen leimansa koko järjestöön.

Anja Pere

SE OLI SILLOIN, ENTÄ NYT ?

Lyhyt puheenjohtajakauteni syksystä -81 seuraavaan syksyyn -82 oli edellisen toimintavuoden suunnitelmien toteuttamista ja seuraavan kauden suunnittelua. Sellaistahan yhdistystoiminta on.

Kärrikaltion siirtyminen Kavtsin omistukseen teetti edelleen työtä. Kavtsin ja Tunturiladun keskinäisestä välikirjasta tehtiin monta eri luonnosta pyrittäessä ennakoimaan kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin karikot, joita eteen saattaisi tulla. Kuuluin samanaikaisesti myös Tunturiladun hallitukseen, joten pohdittua tuli ja perinpohjaisesti. Bergmanin Inga Kavtsin sihteerinä ja muutenkin asialle omistautuneena hoiti kiinteistön hankinnan ”juostavia asioita” matkailemalla papereita hakien ja vieden väliä Karjaa-Tammisaari-Inkoo-Lohja -Helsinki kunkin viraston sijainnista riippuen. Käsistään kätevät ja remonttihommissa pätevät ehostivat Kärriä käytettävissä olevien rahavarojen puitteissa.

Yhdistyksen 10-vuotispäiviä alettiin suunnitella ja juhlapaikaksi varattiin Västankvarnin maatalousoppilaitos kun Kärriä ei uskottu vielä saatavan juhlakuntoon. Karhulassa järjestetyillä talvipäivillä kävimme opissa ja samalla meistä 13 kavtsilaisesta 12 oli mukana vaelluskilpailussa. Kynnys vaelluskilpailuun osallistumiseen ei silloin ollut niin korkea kuin nykyisin. Leiripäivilläkin leikkiin uskaltautuivat muutkin kuin eräretkeilyn huiput - ja hauskaa oli.

Kerhoiltapaikaikaksi jo vakiintuneen Pauligin huvilan käyttömahdollisuus oli jälleen katkolla, kun meitä ei oikein pidetty nuorisoyhdistyksenä, mutta saimme kuitenkin jatkaa. Kauniaisten VPK:n talon pikkujoulussa poloneesi kiertyi pylväiden ympärille. Mustasaaressa käytiin pitämässä lauluiltaa ja iltaöistä jääkävelyä jatkettiin puujaloilla Seurasaaressa. Leikkiminen piristää aikuistakin. Oli kuutamopurjehdusta ja loimukalan paistoretkeä, kirpputorimyyntiä. Tahkon hiihdon teltta-asemallamme rekisteröitiin 1200 mehunjuojaa, mikä lienee lyömätön ennätys vielä nytkin.

Yhteisten tilaisuuksien kahvitus- ja kestitysasioita hoitamaan perustettiin perinteisen, mutta vanhahtavan naistoimikunta-nimikkeen sijaan sukupuolileimaton ”kulinaarinen toimikunta”. Nimitys lieneekin parhaiten Kavtsin historiaan jäänyt saavutukseni. Mutta!! Nykyisin kerhossa toimii kerhoemäntä eikä naispuheenjohtajia ole jälkeeni näkynyt edes ehdokkaina. Nuorentumisestaan huolimatta jäsenkunta tuntuu pitäytyvän perinteisessä sukupuolijaossa, ainakin muodollisesti. Tarmokkaita ja aikaansaavia naisiahan Kavtsissa on aina ollut. Sihteerin työteliääseen virkaan on sentään uskaltautunut miehiäkin.

Jättäessäni samanaikaisesti toiminnan sekä Kavtsin että Tunturiladun hallituksessa ja Tunturilatulehden toimittamisen tunsin todella jättäneeni jotain taakseni. Jatkossa aion osallistua Kavtsin retkeilytoimintaan niin kauan kuin liikkeelle kykenen ja retkien vetäjät

Antero Rouvinen

PUHEENJOHTAJANA 1982-1984

”Ei iloja monta ihmislapselle suotu:yks kevään riemuja toinen kesänja kolmansi korkean, selkeän syksyn riemu ...”

”Ei suruja monta ihmislapselle suotu:yks sydämen suru,elon huoli toinen ..."

Kavtsi saavuttaa tänä vuonna neljännesvuosisadan rajapaalun. Tunturikerhomme on vireässä nuoruusiässä. Sekä kerho että sen jäsenet harrastavat monipuolisesti ja monella taholla retkeilyä ja eräretkeilyä. Luonto-, vaellus- ja retkeilytietoja voi kartuttaa kerhoilloissa ja eri tapahtumissa.

Hieman toistakymmentä vuotta sitten saatiin valmiiksi alku yhdelle Kavtsin toiminnan tukipilareista. Kärrikaltion kämpän peruskorjaus valmistui Kavtsin isännöimille Tunturiladun talvipäiviIle 1983 ja uusittu kämppä voitiin ottaa käyttöön. Kärrikaltio on ollut jäsenistön keskeisen huomion ja mielenkiinnon kohteena jatkuvasti - ja kyllä Kärri sen ansaitseekin. Se on ainutlaatuinen eteläisessä Suomessa.

Kerhotoimikunnat pyrkivät aina vuorollaan etsimään ja tarjoamaan jäseniä kiinnostavaa toimintaa. Jäsenmäärän ja tilaisuuksiin osallistumisten perusteella sekä varmaan muutoinkin tavoitteissa voi sanoa onnistutun. Vuosien varrella toimineet Kavtsin kulinaariset-, retki-, kämppä-. ohjelma- ja julkaisutoimikunnat ovat myös keskeisesti vaikuttaneet toiminnan onnistumiseen ja jatkuvuuteen. Yhtä lailla pyyteettä toimivat kerhon toimihenkilöt muodostavat hekin toiminnan yhden tukipilarin. Kavtsin onnena ovat lisäksi muutkin aktiiviset jäsenet, jotka ovat talkoohengessä tukeneet kerhon toimintaa eri muodoissa.

Kavtsin ikää vastaavassa iässä ihminen hakee tai on jo osin löytänytkin paikkansa eri työ- ja sosiaalisissa yhteisöissä. Iän ja elämäntilanteiden vaihtumisten myötä ihmisten mielenkiinnon kohteet ovat osa jatkuvaa kunkin henkilökohtaista muutos- ja kehittymisprosessia.

Kavtsin haasteena on löytää vinkkeitä iloon ja tukea suruun. Aktiivinen, positiivinen toiminta luonnon, retkeilyn ja eräretkeilyn merkeissä mahdollistanee eri-ikäisten harrastajien mielenkiinnon ja toiminnan jatkuvuuden. Yhteiset ilot toimivat jaettuinakin. Ystävät ja mielenkiintoinen toiminta auttavat puolestaan löytämään valonpilkahduksia niihin tuokioihin ja tilanteisiin kun vaikeudet kohtaavat: työpaikat eivät ole pysyviä kuten eivät ihmissuhteetkaan. Meidän useimpien kohdalla ystävämme ja harrasteemme antavat elämällemme lisämausteet ja tekevät siitä elämisen arvoisen.Kavtsilta eivät tehtävät eivätkä haasteet lopu - eivät liioin resurssit haasteisiin vastaamiseen.

Kyösti Lamminjoki

PUHEENJOHTAJAKAUTENI MUISTELMAT

Aloittaessani Kavtsin puheenjohtajan tehtävät vuonna 1984 kerho ja varsinkin sen retkitoiminta oli vankalla pohjalla. Sen vaikutus jäseniä yhdistävänä tekijänä oli hyvin merkittävä ja sitä kehityssuuntaa oli helppo jatkaa.

Talviset retkitapahtumat hakivat uusia ulottuvuuksia eräretkillä, viikonlopun kestävillä jäähiihdoilla, talvipäivillä jne. Kaikki ne opettivat ja osoittivat selviytymisen olevan saavutettavissa hyvinkin kylmissä oloissa. Kerhon retkeilyä tukevaa varustelua lisättiin hankkimalla mm puolijoukkueteltta, valmistamalla ahkioita jne.

Retkitoiminnan lisääntyminen tehosti myös kerhon koulutustoimintaa. Kerhon maastotapahtumat ovat kautta aikojen olleet eräänlaisia koulutustilaisuuksia. Varsinaiset kurssit, kuten eräretkenvetäjän peruskurssi maasto-osineen, suunnistuskurssi, lumeen majoittumisen opetteleminen ym. keräsivät lukuisia kerholaisia kehittämään retkitaitojaan.

Kavtsilaisten talkootoiminta on ollut varsin vilkasta. Tunturiladun talkoisiin he ovat aina antaneet vahvan panoksensa. Kerhon omista talkoista saunan rakentaminen oli oikea voimannäyte. Lokakuussa 1985 aloitettiin perustusten kaivaminen ja 5.11.1986 otettiin ensimmäiset löylyt. Työn jälkeä kuvaa hyvin erään naapuriväärtimme lausahdus hänen käydessään katsomassa saunaa. ”Tämä sauna on tehty itselle”.

Kerhon retkeilyllistä henkeä kuvaa myös se, että tarjosimme 15-vuotissyntymäpäiväkahvit täytekakkuineen Muotkatunturien alueella Palojärven rannalla. Kerhon juhlavaellusporukka kattoi pöydän kanervikkoon ja kokosi kakun höystäen sen luonnosta keräämillään marjoilla. Väkeäkin tuli juhliimme runsaat 20 henkeä ja iltapala oli todella maittava ja ansaittu.

Mieliinpainuvia olivat myös kerhon ja kerholaisten toimet Tunturiladun hyväksi. Vuoden 1986 Napapiiriltä napapiirille-hiihto, Saamelaiskäsityötapahtuma ja Susi-Talaksen talkoot olivat vahva näyttö kerhon osallisuudesta Tunturiladun 40-vuotisjuhlavuoden tapahtumiin.

Jorma Alapuranen

PUHEENJOHTAJANA 1988-1990

Tultuani syksyllä 1988 valituksi Kavtsin puheenjohtajaksi oli minulla jo kokemusta Kavtsin kerhotoimikunnasta viiden vuoden ajalta. Toimintatapa kerhossa oli siten tuttua ja innokkaasti aloinkin hoitaa minulle uskottua tehtävää. Kiirettä riitti niin retkeilypuolella kuin koulutusasioiden parissa. Myös Kärrikaltion rakentaminen teetti kerhotoimikunnassa töitä, vaikka kämppätoimikunta hoitikin asiantuntemuksella ja ahkeruudella useimmat Kärriin liittyvät asiat.

Kärrikaltio on ollut meille kavtsilaisille tärkeä yhdysside aina siitä lähtien, kun paikka vuokrattiin vuonna 1974 kerhon käyttöön. Vuosien mittaan tukikohtaamme on kehitetty ja saatettu entistä ehompaan kuntoon. Merkittävä vaihe Kärrin kohdalla sattui vuodelle 1990, jolloin kaikki alueelle rakennetuksi aiotut kohteet saatiin valmiiksi. Niinpä 9.6.1990 vietettiin asian kunniaksi kesäjuhla. Tapahtuma keräsi runsaasti kerholaisia juhlistamaan tätä merkittävää tapahtumaa. Kärri näytti olevan lopultakin valmis.

1980-luvun loppu ja 1990-luvun alku olivat Etelä-Suomessa vähälumisia. Niinpä Kavtsin järjestämät talvitilaisuudetkin kärsivät lumettomuudesta, eikä kaikkia suunniteltuja tapahtumia pystytty pitämään lainkaan. Erikoisesti huonoista talvista sai tutaa Tahkon-hiihto, jossa Kavtsi perinteiseen tapaan hoiti omaa asemaansa Pitkäjärven jäällä. Lumettomille laduille uskaltautui vain kourallinen hiihtäjiä, jotka suksiaan säästämättä yrittivät kiertää lenkkiä Nuuksion maisemissa. Etelä-Suomen lumettomuus aiheutti myös sen, että kerhomme talviretkeilyn peruskurssi, joka aiottiin pitää talvella 1990 jouduttiin siirtämään seuraavaan talveen.

1980-ja -90 luvun vaihteessa monipuolistuivat Kavtsin retkeilymuodot, sillä mukaan kerhon toimintaan tuli myös melonta. Jo alusta alkaen sai tämä luontoystävällinen vaellusmuoto hyvän suosion kerhossamme. Mahdollisuudet melonnan harrastamiseen paranivat olennaisesti, kun syksyllä 1990 kavtsilaiset talkoilivat itselleen kymmenen kanoottia. Sen lisäksi valmistettiin myös kerholle oma kanootti, joka on jäsenten vuokrattavissa heidän omille melontareissuilleen.

Kilpailutoiminta ei kuulu varsinaisesti erähenkisyyteen. Erävaelluksen parissa on kuitenkin kilpailtu monella eri tasolla. On erävaelluksen ja erämelonnan SM-kilpailuja, Suomen Ladun kisat kesäpäivillä ja onpa Tunturiladullakin toisinaan omat kilpailunsa talvipäivien yhteydessä. Myös muut latuyhdistykset järjestävät eritasoisia vaelluskisoja. Ensimmäisen puheenjohtajakauteni aikana Kavtsi kunnostautui hyvin kaikilla näillä kolmella tasolla. Mielestäni erävaelluskisat ovat mukava tapa retkeillä, oppia ja ylläpitää taitoja, joita yhteisessä harrastuksessa tarvitaan. Itse olin innokkaana kannustamassa kavtsilaisia erilaisiin koitoksiin. Näin Kavtsin tavoitteet korkealla ja sen mukaan pyrin myös toimimaan kerhotoimikunnassa.

Eero Hämäläinen

PUHEENJOHTAJANA 1991-1992

Oltuani ensin varapuheenjohtajana, tulin sitten puheenjohtajaksi. Muistellessani noita paria vuotta, ei juuri tule kovin jännittäviä tapahtumia mieleeni:

Suomi Meloo -tapahtumaan osallistuminen, joka oli juuri aikaisemmin saanut alkunsa (ja johtanut Kavtsin kanootti-innostukseen), jatkui vireänä. Vuoden 1992 joukkueessamme oli myös kolme virolaista mukana. Olin tutustunut heihin käydessäni Tunturiladun edustajana Eesti Matkaliiton vuosikokouksessa.

Pauligin huvilan käyttö -josta olimme jo välillä olleet poissa - loppui ja jouduimme etsimään uutta kerhotilaa. Marianne oli kuullut jostakin Kampin palvelutalosta ja muutaman keskustelun jälkeen saimmekin tehdyksi sen käyttöön edullisen sopimuksen. Kerhotoimikunnan kokoukset, jotka oli pidetty vuorokerroin jäsenten kodeissa ja minun työpaikallani, alettiin myös pitää palvelutalon tiloissa. (Sinne siirtyivät pidettäväksi myöhemmin myös Tunturiladun kevätkokoukset.)

Kerhon kämppätoimikunnan vetäjä nimettiin Kavtsin pehtooriksi ja retkitoimikunnan vetäjä Kavsin liikuttajaksi. Kerhon varusteiden valvontaa varten saatiin Kyösti Lamminjoki houkutelluksi Kavtsin varustemestariksi.

Ulla Saran piirtämästä Kavtsin tarramerkistä tuli seripainotyönä varsin näyttävä. Kavtsin oma pipokin valmistui noina vuosina.

Kerhon hallintorutiineihin tehtiin muutosta vetämällä rahastonhoitaja aktiivisesti mukaan kerhotoimikunnan työhön. Seurauksia ei tarvinnut kauaa odotellakaan, vaan Anja Rönnberg toi erilaisia hyviä ehdotuksia ja parannuksia, tehden mm. atk-pohjaisen jäsenrekisterin maksuohjelmineen.

Kerhomme Islannin matka oli merkittävä tapahtuma kesällä 1991. (Thorsmörkissä, lähes kolmenkymmenen joenylityksen takana, vietettiin puheenjohtajan 60-v-synttärit; muistan aina, kuinka ihmettelin naisten intoa punata huuliaan ja pidin sitä mielessäni kovin turhamaisena - oikea tarkoitus selvisikin sitten vähän myöhemmällä!)

Kavtsin 20. toimintavuosi juhlistettiin järjestämällä Tunturiladun kesäpäivät Kiljavalla ja informatiotapahtuma Keskuspuistossa.

Lähtiessäni leipätoimestani eläkkeelle 1992 lopussa reilun 45 työvuoden jälkeen oli ”vapauden” kaipuuni niin suuri, että en enään asettunut ehdokkaaksi kolmannelle vuodelle Kavtsin puheenjohtajaksi.

Tällaisia muistoja tuli mieleeni.

Jorma Alapuranen

PUHEENJOHTAJANA 1993-1995

Jättäessäni Kavtsin puheenjohtajan tehtävät vuoden 1990 lopussa seuraajalleni Eero Hämäläiselle tulivat minulla samalla täyteen kerhon sääntöjen sallimat kolme vuotta kyseisessä tehtävässä. En uskonut siinä vaiheessa palaavani myöhemmin kerhomme vetäjäksi, sillä kahdeksan vuotta kerhotoimikunnassa olivat kuluttaneet voimia ja ideoitani siinä määrin, että luovuin kerhon johtamisesta hyvillä mielin. Katsoin tehneeni osani yhteisen harrastuksemme parissa.

Kun syksyllä 1992 oltuani pari vuotta ”reservissä” minua pyydettiin harkitsemaan, voisinko palata uudelleen johtamaan Kavtsia ja sen kerhotoimikuntaa, pohdin asiaa perusteellisesti. En kuitenkaan löytänyt mitään vakavaa syytä, miksi olisin voinut kieltäytyä minulle tarjotusta tehtävästä. Niinpä päätin suostua ehdokkaaksi ja syyskokouksessa tulinkin valituksi uudelleen Kavtsin puheenjohtajaksi.

Kuten edelliselläkin puheenjohtajakaudella kohdalleni osuivat jälleen kerhomme ns. välivuodet. 20-vuotisjuhlat oli juhlittu ja edessä olivat normaalit kerhovuodet ilman suurempia juhlallisuuksia. Niinpä kerholla oli mahdollisuus toteuttaa sen tärkeintä tehtävää, retkeilyä. Kaikkiaan näiden kolmen vuoden aikana järjesti Kavtsi kolmisenkymmentä erilaista retkitapahtumaa, joten retkeily oli erittäin vahvasti esillä kerhon toiminnassa. Useat retkistä olivat Lappiin suunnattuja vähintään viikon kestäviä vaelluksia, joten tunturilatulaisuus tuli voimakkaasti esiin kerhossamme näiden vuosien aikana.

Oman mielenkiinnon kerhon retkitoimintaan antoi melontatapahtumien onnistunut järjestäminen. Näihin kesäisiin tapahtumiin osallistui runsaasti melonnasta kiinnostuneita kerholaisia, joten näiltä osin järjestäjien työ oli haasteellista ja mielenkiintoista.

Koulutustoiminta on ollut lähellä sydäntäni aina siitä lähtien, kun aloin aktiivisesti osallitua kerhon tapahtumiin. Myös toisen puheenjohtajakauteni aikana pyrin siihen, että vuosittain järjestetään kerhossa retkeilyyn, ensiapuun tai luontoon liittyvää opetusta erilaisilla kursseilla tai kerhon muiden tapahtumien yhteydessä. Palaute tällaisten tapahtumien jälkeen on ollut yleensä kannustavaa ja antanut myös paljon kurssien järjestäjille.

Nyt Kavtsin täyttäessä neljännesvuosisadan olen todella iloinen siitä, että olen saanut olla sen toiminnassa mukana. Yksitoista vuotta kerhotoimikunnassa, niistä kuusi puheenjohtajana, ovat olleet minulle todella merkityksekkäitä. Kavtsin myötä olen voinut oppia eräretkeilyä ja sen vaatimia monia taitoja. Nämä taidot ovat välttämättömiä silloin, kun kuljemme luonnossa. Olen myös iloinen siitä, että olen saanut vastuuta kerhon toiminnan kehittämisessä ja sen asioiden eteenpäin viemisessä. On upeaa olla kavtsilainen.

Parhaimmat onnitteluni 25-vuotiaalle tunturikerho Kavtsille.

Martti Eskelinen

PUHEENJOHTAJAN MIETTEITÄ

Kavtsin toiminta on aina ollut monipuolista. Vaihtelevuutta on ollut niin paikan, tapahtumien muodon kuin vetäjienkin suhteen. Kavtsin toiminnalle on ollut ominaista ja antoisaa, että vetäjiä on ollut useita. Ja aina ovat vetäjät olleet ”nöyriä” rivijäseniä seuraavissa, toisten vetäjien järjestämissä tapahtumissa. Tämä osoittaa suurta luonnetta.

Pitkiä muuttomatkoja etelään ja takaisin pohjoiseen lentävissä hanhi-, joutsen- ja kurkiauroissa on tapana, että johtolintu vaihtuu aika ajoin. Vahvat yksilöt vuorottelevat auran vetäjinä. Kaikista yksilöistä pidetään matkalla hyvää huolta. Näin on ollut Kavtsinkin pitkällä vaelluksella. Puheenjohtaja ja eri tapahtumien vetäjät vaihtuvat ja aina on löytynyt uusi vetäjä tilalle. Joskus joku palaa takaisin vetohommiin. Näin on hyvä - annetaan ihmisten levätä välillä. Toivotaan, että vetäjiksi sopivat tulevat takaisin, työhön tai toiseen.

Tulevaisuuden kannalta on tärkeätä, että pystymme myös uusiutumaan samalla perinteemme muistaen. Toiminnan perusta on Lapissa ja Lapin retkeilyssä. Peruspilareita tälle ovat Tunturilatu, luonnontuntemus sekä reipas ja monipuolinen liikunta. Näitä edistämme parhaiten tulevaisuudessakin koulutuksella, käytännön retkillä sekä kerhoiltojen esitelmillä.

Uudet jäsenet ovat aina olleet tervetulleita kerhomme toimintaan. Uusia jäseniä ja uusia vetäjiä tarvitaan, eikä kumpiakaan ole koskaan liikaa! Verekset voimat näkevät asiat uudesta näkökulmasta ja uudistavat toimintaa. Uudet tuulet puhaltakoot - mutta älkäämme unohtako perinteitämme.

Toivotan Kavtsille ja sen jäsenille hyvää juhlavuotta ja oikein hyvää tulevaisuutta !

Mara

3. OMA TUKIKOHTAMME KÄRRIKALTIO

Maire KalantiALKÄRRIN HANKINTAVAIHEET

Jotenkin oli ilmassa jo ennen Kavtsin perustamista ajatus, että lukuisille helsinkiläisille ja ympäristön tunturilatulaisille pitäisi saada oma kämppä, mieluimmin tietenkin niin läheltä, että kerhon kokoukset voitaisiin pitää siellä. Tämä osoittautui toiveajatteluksi, sillä helsinkiläiskämppien vuokrat olivat tähtitieteellisiä. Kun Kavtsi perustettiin 23.10.1972, ryhdyttiin heti toimeen: oma kämppä mahdollisimman läheltä hyvien kulkuyhteyksien päässä.

Kämppäajatuksen ensimmäisestä esittäjästä on monta nimeä, minäkin kuvittelen olevani yksi niistä, joka ensimmäisenä otin asian esille. No, kunnia sille kelle kunnia kuuluu, ensimmäistä ”ajattelijaa” ei voi löytää, niitä ajattelijoita oli niin monta. Se kuningasajatus oli ilmassa, ei sille copyrightia löydy.

Kavtsin ensimmäisellä puheenjohtajalla Lasse Lindbergillä oli suhteita maataloushallitukseen. Saatiin tietää, että eräs mahdollisuus olisi vuokrata jokin lunastettu pientila Uudeltamaalta. Eräiden alan herrojen kanssa kierteli Lasse 4-5 paikkaa, mutta ne kaikki olivat kyläyhteisöön tiiviissä yhteydessä, siis tällainen sekalainen rupusakki, naiset ja miehet sekaisin samassa talossa, olisi varmasti herättänyt suurtakin pahennusta muutenkin vanhoillisessa maalaisväestössä, joka lisäksi katsoi kuuluvansa alalajiin ”bättre folk”. Kun tiedustelijat saapuivat Alkärriin Inkoon ja Karjaan rajalla, oli Lassen ensimmäinen ajatus: tämä se on. Torppa oli 1920 erotettu torpparilain perusteella alkuperäisestä kartanosta, ja sen ensimmäinen ja ainoa haltija oli isäntä Erik Ingberg, joka samana syksynä täytti 80 vuotta. Syntymäpäiviä oli rantamökissä vietetty kolme vuorokautta yhtä kyytiä.

Alkuperäinen Alkärr

Kuva Inga Bergman

Tila nimeltä Alkärr R N:o 2:3, on 400 m Jorvaksentiestä, tie N:o 51. Itse rakennus oli tyypillinen torppa, jyrkkä peltikatto, talo punamullalla maalattu - joskus. Laudoitus oli heikko, ”ajan hammas oli iskenyt siihen kuluttavat kyntensä”, kuten entinen oppilas kirjoitti iloisena aineessaan löydettyään mielestään hyvän vertauksen. Avokuisti oli kallellaan hieman joka suuntaan. Eteisestä oikealle oli tupakeittiö, eteläsivulla pieni kamari, jossa oli 1920-luvun peltipäällysteinen pönttöuuni (se oli muuten ainoa paikka, joka oli lämmin talvella). Loput talosta vei suuri ”salihuone”, jossa oli vihreä kaakelitakka, sangen huono sekin. Eteisen päässä oli talon ainoa komero, josta tikkaat veivät ullakolle.

Ja navetta! Se sijaitsi hieman korkeammalla ja oli täysin lahoamistilassa tai oikeastaan sortumassa. Lantaa ei oltu luotu pois vuosikausiin, joten lehmät olivat seisseet selät kattoa vasten. Koko navetassa oli vain yksi ainoa räppänän tapainen ikkuna. Olisi luullut kahden miehen kykenevän huolehtimaan edes välttämättömistä korjauksista, mutta kai heidän 32 vuoden leskeysaikanaan alueesta oli kehittynyt jonkinlainen Schlaraffenland, jossa vain oleiltiin - ja vanhaisäntä kiersi kaikki tanssit. Kehui jalkojensa hyvän kunnon salaisuuden olevan intohimoinen tanssiminen.

”Hirsinen talousrakennus”

Kuva Inga Bergman

Tie päättyi Alkärrin pihaan, mutta jatkui jonkinlaisena traktoritienä aukion yli vastakkaiseen metsään. Tärkeä huussi oli navetan avoimen talliosan päädyssä, hirvittävä. Lähellä, mutta Alkärrin omistaman alueen ulkopuolella, oli luonnonlähde, jossa tosin oli enää puoli metriä vettä, sillä se oli täynnä vanhoja piimä- ym kartonkeja. Jorvaksentien valmistuttua pysähtyi Alkärr-Söderlandin tienhaarassa kauppa-auto määräpäivinä, mikä helpotti elämää suuresti. Meidän tullessamme kauppa-auto ei enää käynyt. Ennen tien tekoa oli hevosella ja kärryillä ajettava Västankvarnin kartanon kautta tielle, joka tuli 53-tieltä lnkoon kirkolle. Matkaa tuli reippaasti toistakymmentä kilometriä, niin: että ei sieltä maitolitraa tai kermakartonkia lähdetty hakemaan noin tuostaan. Piimä- ym purkit kaivossa lienevät peräisin tuolta ajalta.

Vuodet 1920-42 olivat sitä parasta aikaa. Tosin siihen mahtui myös sota eli talvi- ja osa jatkosotaa. Kun vinttiä purettiin, löytyi iso tukku kenttäpostikirjeitä. Nekin pitäisi joskus

tutkia ja niistä kirjoittaa, mutta sehän on myös oma lukunsa. Rannikon ruotsalaispitäjien elämä poikkeaa niin paljon suomalaiskylien elämästä, että sitä on vaikea sivullisen käsittää. Isäntä Ingberg esimerkiksi ei osannut sanaakaan suomea, ei hän ollut koskaan kieltä tarvinnut.

Ajan kuluessa isäntä Ingberg onnistui ostamaan saamansa 2 hehtaarin lisäksi maata runsaahkosti, en muista kokonaismäärää. Västankvarn oli kuitenkin kuorinut pois pintamullan ennen luovutusta, niin että jäljellä oli vain savijankko, ja se se vasta oli tiivis. Emäntä Ingberg oli kuollut jo 1942, kai keuhkotautiin, johon oli lapsena kuollut yksi tytär. Muut lapset olivat jo maailmalla paitsi yksi poika, jolle koulunkäynti ei ollut onnistunut. Emäntä oli ollut hyvä ruuanlaittaja ja käsityöihminen, siitä todistuksena oli muutama palkintodiplomi ullakolla. Samoin oli isäntä saanut tiettyjä palkintoja - hör och häpna - erinäisistä maataloustöistä, vaikka ei talo siltä näyttänyt. Mutta olihan mieskin jo iäkäs. Emännän erikoisharrastus oli ollut rohdosyrttien viljely. Hänen aikansa puutarhasta ei ollut enää jäljellä muuta kuin talon eteläsivustaa ja länsipuolta kiertävä omenapuiden rivistö ja kun niitä ei ollut vuosikymmeniin hoidettu, ne olivat kuin naavaisia kääpiöitä.

HURAA, URAA, HEIL, JNE: ”OMA KÄMPPÄ”(Kavtsilaisten ensimmäinen päivä Kärrissä)

Ja niin koitti se odotettu päivä, lauantai, jolloin isäntä Ingberg siirtyi kirkolle yksiöön, joka oli hänelle ja hänen pojalleen ostettu uudesta talosta. Kaksi poikaa ja yksi tytär olivat paikalla meidän lukemattomien autojemme marniessa pitkin kapeaa tietä. Osa niistä jäi ison tien sivuun, mutta eihän neljäsataa metriä susijoukkoa hirvitä.

Isännälle oli luvattu kirkolla olevan uuden asunnon avaimet vasta klo 11, ja klo 15 olivat hänen lapsensa saaneet paikan kuntoon. Sonja ja minä olimme parhaamme mukaan kestinneet isäntää odotusaikana, ja tarjosimme hänelle ja suvulle kahvit. Sitten he lähtivät, ja niin Alkärr oli meidän. Isännän mustavalkea kissa ei ollut tullut mukaan, vaan piilotteli jossakin. Parin kolmen vuoden ajan se kummitteli viikot autiona olevan entisen kotinsa ympärillä, toipa kerran harmaanvalkean pentunsakin tikaspuita pitkin ylös talon ullakolle. Yritimme ja saimme sen kiinni makkaraa houkuttimena käyttäen, ja Sonja itki verikyyneleitä, kun eläimen luottamusta näin petettiin. Se oli kuitenkin niin raju, että se oli pakko laskea irti. Liekö kettu tai ilves sen lopulta vienyt, sillä sitä ei enää näkynyt, ei liioin sen poikasta.

En ole koskaan missään milloinkaan nähnyt mitään niin hirvittävän likaista kuin oli Alkärr. Tosin äitini kerran eräässä lukuisista muutoista kaupungin vanhoihin taloihin totesi viidennen lattianpesuveden jälkeen, että lattia oli vihreä, ei musta. En edes Joutsan Monninmäen tai Hirvensalmen Puulanrannan korpimökeissä ole nähnyt vastaavanlaista, mutta niissä mökeissä olikin tarmokkaita eukkoja, täällä kaksi avutonta miestä. Isäntä nukkui keittiön pohjoisseinällä vanhassa hetekassa, jonka jalkopäässä olevista kahdesta reijästä päivä paistoi. Lienevätkö olleet isojen rottien tai pienen kissan kulkureikiä. Iso komea Högforsin hella oli palanut osin rikki, mutta kyllä sen leivinuunissa joskus vielä leivottiinkin, vaikka tulipesän suuresta reiästä paistoi selvä tuli. Savu sentään meni oikeita teitä.

Jokainen hakeutui omiin puuhiinsa. Hartikaisen Topi tekaisi yht’äkkiä puusepän mittapenkin, joka lienee vieläkin tallella - Topi ei enää ole. Ryhmä ryhtyi purkamaan tai oikeammin kuljettamaan poltettavaksi hyyskää, joka oli kaamea. Se poltettiin peltosaralla. Pelto oli ollut kauan huonossa jamassa, ja osissa alueita kasvoi ilkeätä saraa. Olimme kai syömässä, kun joku tuli sanoen, että pellolla oli hirvipari. Kamalasti tömisten ryntäsi lauma kamarin idänpuoleiseen ikkunaan. Hirvipari oli niin komea, että ristimme ne Hiidenhirviksi. Uros vahti hieman levottomana, se oli kai kuullut metakan. Naaras sensijaan söi kaikessa rauhassa, olihan sillä turva kelkassa. Kolme vuotta säilyi pariskunta hirvestäjiltä, kunnes naaras oli kaadettu Bråtenille ja uros metsään Alkärrin ja tien väliin. Sanoin tästä kertovalle hirvestäjälle, että toivoin niiden lihan olevan yhtä jännettä.

Isäntä jätti meille yhtä ja toista. Raunionavetassa oli vanhaa viljelysvälineistöä, valjaita, hankoja, talikko, pari kuokkaa, vanha kunnon halkosaha jne. Sisälle jäi komodi eli pesukaappi, jonka kannen alla oli tilaa pesuvadille ja saippualle, alle mahtui omaan kaappiinsa laskiämpäri. Lisäksi meille jäi sinkkilevyinen tiskipöytä ja muutama tuoli, joista yksi oli erittäin kauniisti sorvattu. Sen sai eräs museoesineitä keräävä kavtsilainen vastineeksi pesupöytä-astiakaappi yhdistelmästä, joka oli uusi ja siisti. Toivottiin ettei tavaraa kertyisi kovin paljon, kun vuokrasopimus tehtiin jopa kuukausi kerrallaan loppuvaiheessa. Toive oli kuitenkin turha, sillä pian raunioläävä pullisteli.

Osa talkoolaisista läksi yöksi kotiin, me autottomat yövyimme siskonpetissä lattialla. Yksi muisto vielä aterialta: olin valmistanut kaalikääryjä talkoolaisille. Istuimme syömässä keittiössä tilapäispöytien ympärillä, ruokavati oli kaapin päällä. Joku sanoi ihmeissään jotakin harmaata näkyvän vadin vieressä. Siinä istui harmaa surkea pieni kotihiiri nuoleskelemassa kipon ulkopuolelle valuneita kastiketippoja. Yleensä sisään tunkivat talvisin metsähiiret, tumma ruskea selkä, kaunis kermanvaalea vatsanalus, tai pikimustat pienet päästäiset.

Lähde puhdistettiin ja syvennettiin, siihen kannettiin tai vedettiin ahkioilla soraa, joka muutaman ajan kuluttua oli hävinnyt saveen. Uusi kehikko rajasi lähteen hienosti.

Jo alusta alkaen kehittyi se tyyli, että autolliset kuljettivat autottomia, ja joskus haettiin junallatulijoita Vestan seisakkeelta, joka tosin ei enää ole käytössä. Liikennemahdollisuudet ovat myös huonontuneet, junasta on ehkä jäätävä Grundträskissä, josta on yli 4 km Kärriin. Bussivuorotkin ovat vähentyneet niin, että jos aikoo palata samana päivänä, on koulujen toimiessa lähdettävä klo 6.15 ja palattava klo 15 tulevalla bussilla. Kesäisin tuleva ja menevä bussi risteytyvät juuri Kärrin-Söderlandin tienristeyksen kohdalla.

Talossa ei ole sähköä, vaikka linja kulkee aivan vierestä. Kertyviin tavaroihin kuului myös öljy- ym lamppuja, niin ettei sentään tarvinnut päreisiin turvautua.

Yksi haitta on suuren tien läheisyydestä. Ehkä joku kertoo niistä 5-6 varkaudesta, joita silloin tällöin tapahtuu. Mitä ajatteli sekin voro, joka vei tuohitorven, jolla ei voi soittaa!!!

9.2.75 suoritettiin kämpän nimiäänestys.

Loppuäänestykseen pääsi 8 ehdotusta, joista eniten ääniä

saivat Alakärri ja Kavtsikaltio. Äänestyksen jälkeen syntyi

kuitenkin spontaanisti uusi ehdotus "Kärrikaltio", joka sai

suuren kannatuksen ja tuli paikan nimeksi.

11-12.10.75 Ensiapukurssi:

"Tehtiin hätäpaaria, suksikelkkaa, purilaita, (kesä- ja

talvisellaisia), reisi- ja rannelastoja, kantolaitteita jne.

Yösuunnistus oli jännä, yksi löysi 2 rastia, muutama

yhden ja loput ei yhtään 12 rastista, mutta ah!

sunnuntaina, kaikki löysivät kaikki!!!

6.9.1980 "Eilen perjantaina klo 14.20 allekirjoitetulla kauppakirjalla

olemme nyt "omassa kotonamme". Palstan ja kämpän omistaa virallisesti

Tunturilatu ry ja välikirjan mukaan on kämppä Kavtsin hallinnassa ja

käytössä. Nyt on siis saatu piste 6-vuotisen taistelun päätteeksi. Silti: työ

vasta alkaa, ensin suunnitellaan, mitä tehdään - kunnolla. Sitten

rakennellaan kerhon tukikohta kerhon arvoiseksi. Talkoomieltä, rahaa ja

tavaraa tarvitaan. Vajan tekeminen on kuitenkin tehtävä ennen talvea.

Ensimmäinen viikonloppu omassa Kärrissä. Olkaa kuin kotonanne."

(ilmeisesti Jussi Saarinen)

30.10.83"...Pari viikkoa sitten oltiin turvallisesti vasaran varressa kiinni jahomma kävi... - Pahuksen Urkki kun sanoi:"Takkaseinälle pitäis´ maalatafresko"...Se on nyt siinä..."Ensilumet Rastegaissalla"......."Freskon" maalaamisesta tuli ihan pakkomielle ja nyt on ainoa lohdutusoikeastaan se; että jos ottaa vähän maalia ja sutin, niin tunnissa on "fresko"hävinnyt taivaan tuuliin..."Pauli Hakulinen 1169

KÄRRIN VIERASKIRJOISTA

25.5.82 "Lainhuudatusreissulla Raaseporintuomiokunnassa Tammisaaressa."Inga, Maire

4.12.82 "Talkoita jatkettiin vauhdilla.Illalla rauhoituttiin pikkujoulutunnelmiin."

Sirkka SelisteRAKENNUSTOIMINTAA KÄRRIKALTIOSSA

(Osa ”Kämppä” julkaistu myös 15-vuotishistoriikissa)

Kavtsin hallinnassa vuokralla vuodesta 1974 lähtien ollutta Alkärr-nimistä tilaa pyrittiin useaan eri otteeseen oston kautta saamaan kerhon omistukseen. Monien värikkäiden vaiheiden jälkeen 25. 6. 1980 Maatilahallitus päätti myydä tilan 22.000 markan hinnasta ja niin päättyi kuuden vuoden epävarmuus. Rahat meni, mutta Kärrikaltio tuli.

KämppäMaaliskuun 1 päivänä 1981 lähtivät sitten käyntiin Kärrikaltion korjaustalkoot. Ensimmäiset ulkolaudat seinistä lähtivät vauhdilla, mutta kuitenkin lautoja säästäen turhilta rikkomisilta, koska parhaimmat niistä oli tarkoitus käyttää uudelleen. Päivä oli aurinkoinen ja jo kevättä enteilevä, kun rakennus alkoi paljastaa melko hyvin säilyneet hirtensä. Alimmaisia hirsiä jouduttiin kuitenkin uusimaan ja rakennusta nostamaan niiden paikoilleen saamiseksi. Muut hirret näyttivät hyväkuntoisilta. Eipä ollut 15.3.1981 enää asiaa ”veranda päälle”, sillä senkin vuoro tuli kirvein ja sahoin käsitellä maan tasalle. Uusi ja tukevapohjaisempi rakennettiin entisen malliseksi. Peruspilareiden montuista kaivettiin kesällä 1982 salaoja sadevesien johtamiseksi viereiseen ojaan.

Ulkovuorilautojen poistamisen jälkeen naisväki ryhtyi tilkitsemään hirsien välejä niin sisä- kuin ulkopuoleltakin sekä kiskomaan laudoista nauloja pois ennen niiden taaplausta odottamaan uudelleen paikoilleen asettamista. Ikkunat jouduttiin uusimaan kaikki ja niiden sijaintiakin vähän muutettiin. Pystytukia asennettiin ja niiden avulla rakennusta samalla suoristettiin. Lattiat revittiin auki ja huomattiin, että lattialaudat oli kiinnitetty jo puoliksi lahonneiden hirsien päälle ilman minkäänlaista lämpöeristystä. Maata jouduttiin poistamaan eräitä säkillisiä ja kottikärryllisiä ennen kuin voitiin ryhtyä rossipermannon tekoon uusittujen parrujen varaan. Lämpöeristeeksi asetettiin vahva kerros vuorivillaa ja

Kiertokirje 2/1980Helsinki 23.8

Kerhotoimikunnalla on ilo saattaa kavtsilaisten tietoon, että kerholla on vihdoin oma kämppä. Kärrikaltio Inkoossa on siirtynyt kerhon hallintaan 22000 markalla. Lähes kaikki 7 vuoden uurastus myyjäisten, tarrojen, postikorttien, Saariselän karttojen, erilaisten lahjoitusten ym.muiden artikkeleiden muodossa kokoon haalittu rahamäärä upposi tähän kauppaan.Kerhotoimikunta vetoaakin nyt jäsenistöönsä uusien ideoitten saamiseksi, joilla kämppärahastoa voitaisiin kartuttaa.Lahjoituksia tietenkin otetaan vastaan niin rahallisena kuin kämpän korjaukseen tarvittavana materiaalina.

Sinä, joka et vielä ole käynyt tutustumassa Kärrikaltioon tule sinne 6.-7.9., jolloin vietämme ”kerhoiltaa” Kärrissä.

Ote kiertokirjeestä

sen jälkeen lattialaudoitukseen käytettiin osaksi vanhoja, tukeviksi katsottuja lattialautoja. Tupaosaan lattia tehtiin kuitenkin aivan uudesta ponttilaudasta.

Jossakin vaiheessa tahtoi usko pettää katsellessa sitä hävityksen jälkeä. Tuntui täysin mahdottomalta ajatella, että tuosta kaikesta vielä jotakin tulisi. Piippukin oli surkea ilmestys muurattuna suuren kivikasan päälle. Kuitenkin tuota perustusta jouduttiin vain hiukan vahvistamaan ja rappaus tietenkin suorittamaan koko piipun osalta. Lisäksi vesikaton yläpuolinen osa uusittiin ja päähän asetettiin ”hattu”. Keittiön ja kamarin väliltä poistettiin seinä sekä palomuurin osa samalla kuin kamarissa sijainnut uunikin purettiin. Purettaessa kamarin uunia todettiin se paloturvallisuusnäkökohdiltaan täysin väärin muuratuksi. Sitähän emme olleet tienneet ja hyvin oli uuni lämmennyt sekä lämpönsä pitänyt pakkasillakin muuten hatarissa olosuhteissa.

Kauan eivät ulkovuorilaudat taapelissa ennättäneet olla, kun niitä ruvettiin uudelleen lyömään seiniin kiinni kuusinkertaisesti asetetun tervapaperin päälle. Näin alkoi tulla jotakin valmistakin näkyviin eikä aina vain revitty. Sisätiloissahan oli myös välikatot pudotettu alas ennen lattioiden aukirepimistä. Voi sitä pölyä ja rojun paljoutta mitä yläilmoista alas tuli. Helppoa oli tuota rojua kärrätä lattialta ulos, kun välillä piti kunnollisia yskimistaukoja ulkosalla. Välikattolaudat kelpasivatkin sitten vain polttoaineeksi. Tilalle rakennettiin muihin rakenteisiin hyvin sopivat, isojen parrujen varaan tehdyt kauniit kattorakennelmat. Näiden yläpuolelle vintille asetettiin kosteuseristyksen päälle lämpöeristeeksi paksu kerros vuorivillaa.

Kesäkuukaudet olivat hiljaisempia talkootouhuissa lomien vuoksi, mutta syksyllä jatkettiin entistä innokkaammin. Kärrikaltion lohkominen suoritettiin 23.6.1981.

Tarkkaa muistikuvaa ei minulla ole, mihin vaiheeseen rakennustyöt jäivät v. 1981 lopussa, mutta Pentti Jalon tekemä lipputanko valmistui kesän 1981 kuluessa ja oli viireineen odottamassa juhlallista tankoon vetoa rakennuksen joskus valmistuessa. Pena oli yhdessä Veikko Tyrväisen (Njeallje) kanssa jo aiemmin syksyllä -80 tukenut paaluin ym. toimenpitein melkein jo kasaan painunutta ulkorakennusta, josta myynti-ilmoituksessa oli käytetty termiä ”hirsinen ulkorakennus”. Sanonta herätti suurta hilpeyttä vajan nähneiden keskuudessa. Hirsistä se todella oli, mutta täysin mädistä, kunnes Meri keksi tehdä siitä ulkovuorauksella inkoolaistenkin ihasteleman ”pärekorin ilman sankaa”.

Talkoot jatkuivat keväällä 1982 ja ensimmäinen merkintä niistä näkyy päivyrissäni 4.4. Merkille pantavaa kylläkin on, että työn vetäjä (Vallu) ei näitä talkoopäiviä omassa elämässään noteerannut, vaan hänellä talkoopäiviä oli aina kun muilta töiltään ennätti ja niitä päiviä hänelle kertyi laskematon määrä tänä rakennusaikana.

Rahavarat olivat huvenneet rakennustöiden edistyessä, sillä niin paljon kun lahjoituksia tulikin, tarvittiin myös rahalla ostettavaa tavaraa. Tätä pulaa torjumaan lähdettiin pitämällä kesäkuussa 1982 huutokauppaa kauppatorilla ja saman vuoden elokuussa kirpputoria Hietalahdessa. Vallun ja Markku Väistön ideoima homma tuottikin aika mukavasti, varsinkin juuri huutokaupan pito, jonka meklarina toimi TV:stä tuttu Jorma Pulkkinen.

Yleinen talkoovauhti hidastui jälleen kesäksi, kunnes alkoi ns. loppukiri vuoden 1982 syksyllä, sillä rakennus pyrittiin saamaan mahdollisimman valmiiksi ennen vuoden 1983 talvipäiviä, jotka Kavtsi järjesti Västankvarnissa 10-vuotistaipaleensa merkeissä. Eihän rakennusta saatu aivan valmiiksi, mutta esim. Kavtsin pikkujoulua vietettiin 4.12.1982 jo siedettävissä olosuhteissa. Uudet tulisijat antoivat lämpöä ja piirileikkiä pyörittiin huoneesta toiseen eteisen kautta ja kaikilla oli niin mukavaa.

Arvostelua saatiin kuulla talvipäiviin osallistujilta, vaikka olimme antaneet ymmärtää, etteivät työt ole loppuun saatettu, vaan jääneet kesken talvikaudeksi. Yleisesti ihasteltiin työn pikaista ja suuritöistä suoritusta ja töitähän vielä riitti pienten yksityiskohtien tekemisellä, Urkin suti oli heilunut välittömästi laudoituksen tultua valmiiksi. ”Kittiä kans” tarvittiin, kun ikkunalaseja pokiin kiinnitettiin. Vesikattokin pestiin ja maalattiin. Räystäslaudoitus puuttui ja penkit verannalta sekä eteisen sisälaudoitus ym. pieniä sisätöitä.

Edessä olivat vuoden 1983 talvipäivät, joten vuoden 1983 ensimmäiset talkootkin olivat puutalkoot 15.1., jolloin talvipäivien telttalämmitystä varten tehtiin puita. Varsinaiset talkoot alkoivat huhtikuussa ja vielä 6.10.1984 niitä suoritettiin mm. eteisen osalta, joten vauhti viimeistelyjen osalta hidastui. Mutta valmistahan siitä lopulta tuli ja Paulin maalaus palomuurissa vangitsee katseet ja vie ajatukset ylös tunturilappiin.

Sisustuksesta mainittakoon myös muutama sana. Kämpän, joksi rakennusta ei ulkopuolelta oikein voi sanoa, sisäseinäthän paneloitiin kauniilla mäntypanelilla ja lakkaus suoritettiin päälle. Kumpiakin huonetiloja hallitsevat massiiviset, osittain keloista tehdyt laverit nurkkauksissa. Ns. tupakeittiössä on mahtava pirttipöytä penkkeineen tehtynä myös kelopuusta. Taimin tekemät kauniit räsymatot suojaavat maalattuja lattioita. Lahjoituksina saadut tiski- ja nurkkakaappi täydentävät sisustusta. Parilla sanalla voidaan tulosta luonnehtia: nasta kämppä !

SaunaTunturilatulaisten talkoohurmio näytti sitkeästi vaikuttaneen keskuudessamme, kun perusteellisen asuinrakennuksen korjauksen jälkeen heti perään v. 1985 ryhdyttiin suunnittelemaan saunan rakentamista. Sinänsä ihan tarpeellinen ajatus, ja ihmetellä täytyy, miten ilman saunaa olimme voineet tulla toimeen. Korvikekonsteja kyllä käytettiin - varsinkin kesällä - kuten veden nostamista astioihin auringon lämmitettäväksi jne. Suunnittelijat ryhtyivät tekemään piirustuksia, ja taisivat ensimmäiset syntyä Urkin pienelle muistilehtiölle. Saunan ajateltu paikkakin vaihtui pariin otteeseen. Nykyinen on mielestäni ehdoton.

Kesällä 1985 ryhdyttiin tuumasta toimeen ja Kösän lapio alkoi heilua. Hän otti hoitaakseen perustuksen montun kaivamisen ja uhrasi siihen lomapäiviäänkin. Urakan jälkeen kaivaja tunnusti, ettei ollut tiennyt itsellään olevan sellaista määrää erilaisia lihaksia, jotka nyt paljastuivat kipeytyneinä. Varmasti oli vähän kuin tapetun madon tunteet.

Pitihän naistenkin näyttää, että pysyy se lapio heidänkin kädessään. Pari innokasta ryhtyi saostuskaivon tekoon. Siitä nyt ei kovin syvää tullut, kun tuli sellainen somerikko vastaan, että sen läpäisemiseksi olisi tarvittu dynamiittia. Lopetettiin siihen, kun vielä kuulimme,

ettei moisia kaivoja ollut tehty lähitienoon saunoihinkaan. Plussaa meille, mutta miinusta myöhemmin sen johdosta, että istutimme koivun kannen päälle. Koivu oli helppo siirtää pois, tilalle kuitenkin tuli vuorenkilpeä. En muuten ole tänä 10-vuotiskautena nähnyt kenenkään kurkistaneen sanottuun kaivoon. Vedellä se täyttyikin heti kaivamisen jälkeisenä päivänä ja sitten tarvittiin ämpäreitä sen tyhjentämiseksi.

Anturan betonilaudoitus suoritettiin ja päiväkirjamerkintöjeni mukaan 9 raudoittajaa saapui 2.11.1985 paikalle ja vettä satoi. Pohjan valanta oli päätetty suorittaa 7.11. samana vuonna. Tuolloin tuuli puhalsi voimakkaasti ja vettä satoi. Betoniauto kaarsi pihaan meidän seuratessa ikkunasta kauhulla sen kääntyessä ympäri ja alkaessa peruuttaa omenapuiden välistä kohden saunarakennelmaa. Aikoo...., tuskin ennätimme a:ta sanoa, kun auto alkoi hitaasti mutta varmasti vajota maan sisälle. Silloin meitä vietiin ulos ja liukkaasti. Mitään muutahan ei enää ollut tehtävissä kuin etsiä isoa plastik-palaa, jonka päälle sementti kipattiin. Osa ryhmästä alkoi kärrätä sementtiä vimmatulla vauhdilla kaikenlaisilla, löydettävissä olevilla työntö- ja vetovälineillä, osan ryhtyessä nostamaan betoniautoa ”suosta”. Taisi siinä motti halkoja sekä erinäinen määrä tiili- ym. kiveä upota hetteikköön, ennen kuin auto oli kovalla maalla ja lähti kiireesti hakemaan uutta lastia. Ja vettä satoi. Toinen betonikuorma pylläytettiin samoille sijoille. Olimme ennättäneet hiukan hengähtää kuormien välillä, kunnes uusi vipinä alkoi ja sitä kesti klo 14.00 saakka. Taivas selkiytyi ja aurinko paistoi. Huokasimme helpotuksesta ja syvin huokaus pääsi kyllä Akon rinnasta: ”Me selvisimme sittenkin!” Emmekä unohtaneet kivijalasta perinteisiä kolikoitakaan.

Vuoden 1986 kesä oli tiivistä viikonlopputalkoiden aikaa. Saunarakennus nousi vauhdilla kesyyntyneen Pasiksi ristityn jäniksenpojan hyöriessä melkein tekijöiden jaloissa. Naiset puhdistivat lahjoituksena saatuja vanhoja tiiliä uuteen käyttöön. Kiireellä hälytettiin pesemään vanhoja, nokeentuneita paneelilautoja, joita tarvittaisiin löylyhuoneen paneelaukseen. Eipä niitä sitten koskaan siihen tarkoitukseen käytetty, kylläkin myöhemmin toisaalle.

Ilman rahaa ei tällaisesta olisi tullut mitään. Kerhon omat rahavarat olivat tuohon aikaan, kuten nykyisinkin, melko rajalliset. Kämppäkirja-teos oli tuottanut aikanaan melkoisen summan, myyjäisiä pidettiin, raha- ja tavaralahjoituksia saatiin. Näistä mm. mainittakoon saunan kiuas, pata, teräksiset saunaämpärit, edulliset lautatavarat ym. Tahkon Hiihto - silloin kun se voitiin suorittaa - tuotti ja tuottaa edelleenkin varoja kassaan.

Oli upeata avata kerhon oman saunan ovi ja tuntea, että jotakin minäkin olin tämän eteen tehnyt. Ensimmäiset löylyt lyötiin 8.11.1986 Mairen ollessa seremoniamestarina. Siitä lähtien löylyjä on riittänyt ja saunaa ehostettu laattalattialla.

KaivoSamanaikaisesti kesän -86 aikana kaivettiin myös kaivo, sillä saunaan oli turvattava riittävä veden saanti. Siinä sitä työtä olikin ja pelkoa siitä, että lähteen (kaltion) henki suuttuisi, ja valitsisi uuden paikan itselleen. Näin ei kuitenkaan käynyt ja alkuperäinen lähde ympäröitiin renkailla. Hyvää vettä on riittänyt yllin kyllin. Välillä on jouduttu kaivoa puhdistamaan ja ympärille kaivamaan salaoja sadevesien pääsyn estämiseksi pilaamaan lähdevettä.

KellariRakennustoiminta sen kuin jatkui. Vuorossa oli kellarin rakentaminen ja sitähän nyt tehtiin vähän kuin Iisakin kirkkoa. Paikka oli katsottu ja sopivaksi havaittu, joten siitä tuli maakellarin tapainen, hyvin rinteeseen istuva kokonaisuus. Muuraustyötä suoritettiin ainakin 30.5.-87 ja 14.6.-87, koska itse olen ollut muurarin apulaisena. Kellarin edustaa on vielä kaivettu 22.10.-88 ja kellarin kattoa peitetty turpeilla 14.7.-89.

LiiteriOsasyynä kellarityön hidastumiseen oli samanaikaisesti aloitetun uuden liiterirakennuksen teko. On merkille pantavaa huomata se, että joukostamme löytyy monen alan mestareita, joiden kätten työt ovat olleet ensiarvoisen tärkeitä lopputuloksen saavuttamisessa. Liiterin pohjan vaakitukset, kirves-, pelti- ja maalaustyöt istuivat ammattilaisten jäsentemme ”hanskoissa”, kuten aikaisemmissakin rakennustöissä. Liiteri rakennettiin betonipilareiden varaan, puuliiteriosa maavaraisena ja varasto-osaan rakennettiin lattia. Uusi vaja rakennettiin entisen taakse, joten vanhaa osaa ei tarvinnut heti ryhtyä purkamaan, vaan tavarat ja puut saivat olla siellä. Vähän yhdestä nurkasta jouduttiin vanhaa liiteriä kolhaisemaan, Työt tältäkin osin sujuivat vauhdikkaasti ja 29.10.1989 vietettiin harjannostajaisia.

Uusi liiteri oli 18.3.1990 jo siinä kunnossa, että ryhdyttiin puiden siirtoon ja sitä jatkettiin 16.4. Tätä ennen pitkäperjantaina 13.4. oli ylösnousu klo 7.00 ja tuolloin käytiin käsiksi vanhan liiterin talliosaan. Seuraavana päivänä vielä jatkettiin työtä ja maata tasoitettiin. Varsinaisen ”pärekorin” kimppuun käytiin 20.4. Tuuren saha soi vielä seuraavanakin päivänä ja ärräpäitä vilisi joukkoon, kun saha osui jatkuvasti naulaan.

KotaAko oli taannoisella Australian matkallaan nähnyt mielestään oivan pihvien grillauspaikan. Sen hän sitten toteutti Kärrikaltion pellolle. Kuusikulmainen istumaparru kiertää tulisijaa, eikä kulunut aikaakaan, kun ryhdyttiin suunnittelemaan kotarakennelmaa sen ympärille. Ovtsilaisten tukikohdassa nähdyn mallin innoittamana ja mukaisena meillä on nyt mahdollista vetää kotapuiden varaan vaate, jota eivät aina silloin tällöin Kärrissä vierailleet ”kutsumattomat kävijät” kevättalvella -96 huolineet mukaansa - onneksi.

PeruskorjaustaNäinhän se on, kun uutta saadaan valmiiksi, vanha alkaa rapistua. Vuoroon astui 1994 itse päärakennus. Ulkomaalausta oli jo pariinkin otteeseen jouduttu suorittamaan. Nyt katsottiin aiheelliseksi vuorilaudoittaa rakennus entisen laudoituksen päälle. Rimat revittiin pois ja naisille riitti jälleen naulojen poistoa. Laudoitus suoritettiin uudenlaisena lomalaudoituksena. Näin Kärri sai uuden kuosin ja uuden, keltaisen, vaalean värin, joka toivon mukaan auringon paahteessa kestää paremmin ja uusintamaalaukset jäävät harvemmiksi.

Kavtsilaiset, voimme olla ylpeitä tukikohdastamme. Käykää ja käyttäkää sitä.

Toivoo innolla mukana ollut Sirkka

4. KAVTSILAISET RETKEILEVÄT

Ulla Pihkala”OI NIITÄ AIKOJA” - KAVTSILAISET KAIRASSA 1970-LUVULLA

Vanhaksi lienen jo tullut, kun voin sanoa nähneeni alkuperäisen Sudenpesän, kylpeneeni Muorravaarakan saunassa, ja yöpyneeni Ahvenjärven kämpässä. Noihin aikoihin oli Snellmanillakin vielä sauna, ja Iso-ojan tupakin vielä pystyssä. Olivat Saariselän polut kapeammat kuin tänään. Oli Lemmenjoen takamailla vielä se tarunhohtoinen Kietsimäjoen kämppä, jonne Kemppisen mukaan ”kukaan tavallinen turisti ei ole jalallaan astunut”. Oli Inarijoen varressa se turvekattoinen tupa. Ei ollut koneellista kullankaivuutakaan, ei. Ja kartat! 1970-luvun alussa jouduimme Muotkatuntureille lähtemään vielä ns. vanhalla taloudellisella kartalla. Tosin ilmakuvaukset oli jo tehty, ja 1:20000 luonnospiirustuksista alkoi saada valokopioita. Saariselän ja Haltin alueen 1:50000 retkeilykartat olivat tosin jo olemassa ja helpottivat suuresti maastossa kulkemista.

Näissä oloissa kavtsilaiset retkeilivät intohimoisesti, kuinkas muuten. Niinsanottuja virallisia ”kerhon retkiä” ei tainnut olla, mutta perusporukan mukaan kyllä halukkaat pääsivät. Perusvetäjinä toimivat noina aikoina Reiska, joka tunsi nimen ”johtaja Kärkkäinen”, koska oli kerhon ensimmäisiä ja vanhimpia johtajasusia; Birjeri (Birger Fagerström), johtajasusi hänkin, nuori ja kovakuntoinen; sekä Hanski (Hannes Immonen). Mukana pyöri Sonjaa, Anjaa, Ingaa, Liisaa, Mairea ja ketä kulloinkin. Varsinkin talvisin hiihdettiin porukalla pitkiä vaelluksia. Kaikkein eniten taisi kuitenkin retkeillä Kavtsin LAAVU, tuo muistorikas pellekankainen yöpymisväline jonka kerho omisti, mutta jota sai vapaasti vuokrata. Oivallinenhan se oli ylösnostettavine etuläppineen, ja mallikin oli hyvä. Mutta ongelmallinen oli nurkista kiinni solmittava irtolattia. Kyllä sormet jäätyivät naruja jumoessa ja varsinkin purkaessa. Eikä lattiasauma siten vallan lumitiiviskään ollut. Laavu majoitti virallisesti 4 henkeä. Kavtsin talviretkiporukassa kuitenkin oli yleensä 5-6 henkeä mukana, ja laavuöinä tuppasi olemaan ahdasta. Jos laidalle osui puolustuskyvytön yksilö, hän saattoi löytää itsensä aamulla vaikka seinän ulkopuoleltakin, kun lattian ja seinän väliin oikein tuli tungetuksi. Olen kuullut legendaarisia juttuja johtaja Kärkkäisen porukan seikkailuista. Kun muutaman päivän epämääräisen paikantamisen jälkeen löytyi kämppä, oltiin iloisia. Mutta kun siellä oli se norjankielinen rukouskirja... missä lieneekin senaikaisilla kartoilla oltu. -Laavu oli monasti meidänkin porukalla matkassa, ja hyvin se kesti kun aina muisti vauriot korjata. Kerrankin pidimme myrskyä toista vuorokautta laavussa, ja sitten juuri ennen laavun purkamista repesi toinen yläkiinnike edestä ja kaikki luhistui. Olipa hyvä että ei aikaisemmin revennyt.

Talviretken varusteetkin olivat sitä lajia että niillä en enää liikkeelle lähtisi. Hiihtojalkineena olivat monot, ja niiden päälle rakenneltiin kaikenlaista luminilkkainta ja kumikalossia vesisuojaksi. Märkää oli yhtäkaikki puolisäärestä alaspäin. Toista ovat kunnolliset hiihtosaappaat nykyisin. Ei liioin ollut ahkioita, se oli varsin harvinainen peli. Rinkat selässä mentiin kuin kilpikonnat. Oli siinäkin puolensa. Rinkan kanssa pääsee mistä vain, sekä alas että ylös, päinvastoin kuin ahkion kanssa jolloin joutuu kyllä suunnittelemaan reittinsä. Rinkan kanssa voi myös hiihtää, mikä merkitsee parempaa vauhtia. Ja kyllähän nuoret hartiat kestivät.

Sukset olivat parhaimmillaan jo pitkiä ja leveitä retkisuksia, jopa lasikuitupohjaisia. Niitä piti kuitenkin voidella, ja luiston sekä pidon saaminen kelillä kuin kelillä oli tietysti jatkuva kamppailun aihe. Ihanimmat sukseni ovat edelleenkin nuo puiset metsä-Kuusistot, 180 cm pitkät ja 8 cm leveät kaamossukset, jotka vanhanaikaisesti tervattuna olivat erinomaiset jouluna 1975 Saariselällä loputtoman pehmeässä, laduttomassa kaamoslumessa ja 36 asteen pakkasessa. (Tuo joulu Luirolla oli kuitenkin minun ensimmäinen jouluni ilman anoppia.) Noilla suksilla kulki rinkkakin pahasti uppoamatta. Ei ollut suomupohjasuksia joilla luisto ja pito on voitelemattakin; ei tosin ollut ahkioitakaan, joiden vetoon nykyiset suomupohjat ovat lyömättömät.

Ahkioita alkoi kuitenkin ilmaantua. Edelläkävijä oli Tampereen Kolbma-kerho, joka talkoilla rakensi muovipulkista Sarvis-ahkioitaan. Tampereen mallilla alettiin ahkiokautta Kavtsissakin. Ensimmäisen tamperelaismallisen sai syntymäpäiväkseen Sonja Kiiskinen vuonna 1976. Jussi Saarinen kävi Tampereella opissa ja tamperelaisten innokkaalla avustuksella rakensi Sonjan ahkion. Ja hyvähän siitä tuli. Yksi vanhimpia ahkioita oli myös Maire Kalannin ”Ilkimys”-ahkio, jonka kanssa tämä hurja likka, ei mitenkään enää ensi keväässään, yksinään seikkaili mm. Pöyrisjärven maisemissa, ja yöpyi koivun juuressa.

Kavtsilaiset halusivat siirtyä ahkioiden aikakauteen porukalla. Niinpä pidettiin kerhon ensimmäiset ahkiotalkoot vuonna 1977, ja 25 kappaletta tamperelaismallisia ahkioita syntyi. Kaksi muovipulkkaa halkaistiin ja yhdistettiin hitsaamalla. Päälle tuli luja muovikangas, joita ompeli taitavasti päällyspressuiksi Helvi Lappalainen ja vähän allekirjoittanutkin. Reunuksissa, niittaamisissa ja hitsaamisissa kului kyllä työaikaa. Vetopelinä olivat aluksi muoviset ristiaisat, ”makaroonit”, jotka liian taipuisina sittemmin vaihdettiin lasikuituun. Aluksi oli valjasveto, valjaita teetettiin kai melkein suutarilla ja hyvähän valjailla oli vetää. Pitkin hampain myöhemmin itsekin siirryin vyövetoon. Tamperelaisahkio oli tosi hyvä malliltaan. Lyhempi ja leveämpi se on kuin nykyinen, ei aivan yhtä tilava eikä yhtä hyvin kulkeva ja ohjattava, mutta oiva peli silti.

Tuliterät ahkiot pääsivät ensimmäiselle matkalleen, kun Suomen Ladun 40-vuotisjuhlan kunniaksi piti hiihdettämän halki valtakunnan SUOMEN LATU Helsingistä Utsjoelle asti - maailman pisin latu. Kas siinä kunnianhimoista tavoitetta kerrakseen. 11.-12.2.1978 piti tämä latu avattaman. Lapissa tämä helmikuinen ajankohta on vielä talven pakkasennätysten, hankalien syvien uppolumien ja lyhyen päivännäön aikaa, vastahan kaamos on taittumassa. Ei pohjoisen mies tähän aikaan kairassa huvikseen hiihtele. Latu piti kuitenkin avattaman, ja koska vaatimus olisi pohjoisen paikallisille pienille latuyhdistyksille ollut vallan kohtuuton, otti TUNTURILATU haasteen vastaan ja lupautui huolehtimaan välistä Ivalo - Nuorgam, sillä ehdolla että latu saataisiin avata eräretken muodossa tunturisusien tyyliin, eikä tienvartta hiihtäen. Ja vapaaehtoisia uskalikkoja löytyi. Välille Sevettijärvi - Nuorgam lähti 15 henkeä tunturikerho Kolbmasta Tampereelta. Matkaa Sevetti - Nuorgam on satakunta kilometriä, ja matka kesti kuusi vuorokautta. Helsingin tunturikerho KAVTSI otti huolekseen Sevettijärveltä Ivaloon suuntautuvan eräretken. Eräretkipäiviä oli varattu kahdeksan, ja matkaa tuli 160 km. Lähtijöitä oli kuusi: Sonja Kiiskinen, Anja Pere-Kinnunen, Liisa Tikka, naparetkeilijänä myöhemmin mainetta saanut Matti Taponen, Kavtsin silloinen puheenjohtaja Jussi Saarinen, ja allekirioittanut.

Sunnuntaina 5.2.1978 köröttelimme Kiilopään pakettifolkkarissa palellen Sevettijärvelle. Ahkiot oli pakattu, ne uudet vasta talkoilla tehdyt, ja hiihtosaappaat oli jalassa. Lämmintä vaatepartta oli mukana poikkeukselliset määrät huppujen karvareunuksia myöten, olivathan jopa 40 asteen pakkaset mahdollisia. Kahvi- ja ruokatermokset oli varattu tulipalopakkasessa ja viimassa pidettäviä pikaisia ruokataukoja varten, ja otsalamput oli kaikilla pimeässä hiihtoa varten. Sudet olivat lähdössä kaikkien aikojen haastavimmalle retkelleen.

Sevettijärveltä sujui alkumatka sopivasti pitkin kelkkauraa ja sitten pitkin Solmusjärven jäätä, jonka koillispäästä löytyi iltahämärässä hyvä kamppä. Toinen retkipäivä alkoi hankalissa merkeissä, oli umpista ja kumpareista metsää kaalottavaksi väsymykseen asti, ennenkuin autio Tsuolisjärvi aukeni eteen ja alkoi loputon jutaaminen pyryssä ja tuiskussa järven jäätä pitkin. Pakkasta oli parisenkymmentä, mutta tuuli onneksi takalaitainen eikä tuiskukaan täysin sokaissut. Tsuolistaipaleen mökki löytyi illan pimetessä Tsuolisvuonon ja Tsuolisjärven väliseltä kannakselta, ja pakkasen vielä kiristyessä yöksi saimme ihailla kauniita revontulia. Kämpässä oli porukalla olot kuin herran kukkarossa.

Kolmas päivä valkeni kirpeänä ja kauniina. Hiihdettiin loputtoman pitkää Tsuolisvuonoa pitkin tuulen kuortamaa Inarin jäätä. Kalpea helmikuun aurinko valaisi juuri horisontin yläpuolella, muuttui iltapäivällä suureksi punaiseksi palloksi joka verkkaan upposi kaukaiseen metsänrajaan, jätti jälkeensä iltaruskon loimotuksen joka vihdoin tummeni himmeäksi hämäräksi ja vihdoin tähtikirkkaaksi yöksi. Oli hieno, unohtumaton päivä. Tahdikkaan sauvonnan lomassa seurasi katse Inarin rantoja: ”nimeä saaret vailla, ja ranta iloton”. Karua rantaa, laihaa luppoista mäntyä, ei kunnon keloa eikä tulipuuta. Ei toivoa laadukkaista yötulista, joten hiihdettiin Pisterinniemeen saakka. Tähdet paloivat pakkasyössä kun kämpälle pimeässä saavuimme klo 18. Takkatulella halstrattiin komeita Inarin siikoja, jotka paikallinen kalastaja oli Tsuolistaipaleella meille myynyt.

Seuraava päiväosuus oli jännittävin: yli aavan Vasikkaselän, 9 km, kohti Kirakkavuonoa. Sää oli kuin morsian, kirkas aurinko eteläisessä horisontissa, pakkasen kirpeyttä kylläkin, mutta ei sitä mahtavaa vastatuulta ja viimaa joka olisi voinut tehdä matkan ylivoimaiseksi. Piskuisen Vasikkasaaren kohdalla meidät peitti pyrynpoikanen huppuunsa, antaen aavistuksen siitä mitä voisi olla suunnistaminen 9 km pyryssä ilman kiintopistettä. Ylitettiin kilometrien pituinen upea railo, missä jään reunat olivat ryskyen pusertuneet toisiaan vasten korkeaksi valliksi. Varsin paksu ei jää tältä kohden ollut. Kirakkaniemessä hengähdettiin ja pidettiin ruokataukoa, ja sitten illan pimetessä hiihdettiin kohti Kirakkavuonon pohjukkaa ja lyhyen maaumpisen takana olevaa Laanjärven kämppää, joka pimeässä hyvin löytyi. Kyllä kuuma keitto ja glögi maistuivat.

Torstaina 9.2. kierrettiin pilvisessä säässä ja pyryssä Sammakkonientä, ja kärjestä suunnattiin suoraan Kärppäsaareen yli Sammakkoselän, jälleen 9 km suoraa tietä. Vastarannan erottaminen mahdollisine kiintopisteineen hukkui ensin lumipyryyn ja sitten hämärään - muistan miten Liisa Tikan kanssa vuorotellen vedimme tätä osuutta sinnikkäästi. Ennen lopullisen pimeyden laskeutumista tultiin kuitenkin Päänpyörittäjäsaaren kupeeseen, ja siitä käsin löytyi Kärppäsaaren kämppäkin. Pyrykin laantui ja pakkanen kiristyi yöksi.Perjantaipäivä oli aurinkoinen ja kaunis, pakkasta kolmattakymmentä astetta. Katsastettiin turvekammeja ja kämppiä läheisissä saarissa, varsinaisen matkamme suuntautuessa

Kaikunuoran Punaiselle tuvalle. Jälleen lumista, häikäisevää Inarin ulappaa, koristeellisia lumisia puita. Matka oli lyhyt ja tulimme kämpälle hyvissä ajoin. Syötiin, oltiin ja jäätiin. Yöksi pakkanen kiristyi yli 30 asteen ja revontulet loimusivat. Uudenkuun kelmeä sirppi katseli taivaalta pihalla kävijää.

Lauantain ohjelmassa oli pilvinen, pyryinen hiihto Inarin jäätä ohi yhä tihenevien saarien ja jopa paikoin ilmestyvän niukan huvila-asutuksen kohti Koppeloa, missä yövyimme. Ja varsinainen päivä, SUOMEN LADUN PÄIVÄ, oli 12.2.-78 jolloin meidän oli määrä saapua Ivaloon klo 12.30. Kuumat mehut olivat lopuksi palkkamme Ivalossa. Bussilla matkustimme Kiilopäälle, minne illalla saapuivat myös tamperelaiset kuomamme Nuorgamista. Jälleennäkemisen riemussa vaihdettiin retkikokemuksia ja saunottiin. Ilman turhaa vaatimattomuutta sanottuna kovin osuus SUOMEN LADUSTA oli hiihdetty tunturilatulaisten voimin. ”Tunturilatu” oli hiihdetty.

===============

Oi niitä aikoja. Voi olla että muistot kultaavat kaiken moninkertaisesti, mutta ei 1970-luvun eräromantiikka enää palaa. Tuolloin ei pieni eräporukka vielä tuntenut tunnonvaivoja rakotulistakaan syrjäisillä takamailla, kuten Itäkairassa tai laajoilla Keski-Lapin suoalueilla missä totisesti keloa riitti. Monet ovat ne illat jotka on Järvisen louteella istuttu, nuotiolla keitetty, taivasalla pussiin kellahdettu. ”On havuvuode päällä hangen jäisen” ei taida nykyisin monelle enää olla konkreettinen kokemus. Kyllä vanha tietää minkälainen pitää kunnon rakotulipuun olla, miten tuliraot säädetään, kiehiset vuollaan, ja mistäpäin on oltava tuulen suunta. Sitä tunnelmaa ja uuvuttavaa lämpöä ei voi liikaa ylistää, ja vaikka rakotulen viritys ja hoitelu onkin kokemusta ja osaamista edellyttävää, melkein taidetta, niin koskaan ei epäonnistuttu, ei edes puhtaassa naisporukassa. Näistä voi vain nuorisolle enää tippa linssissä kehuskella. (Tässä yhteydessä täytynee korostaa, että pystykelon kaato ei suinkaan tänä päivänä kuulu jokamiehenoikeuteen, vaan siihen on hankittava maanomistajan lupa.) - Kyllä me jo silloin tiesimme minkälainen on aito Lapin miehen rakotuli: ”moottorisahalla pöllit poikki, ja bensaa väliin”. Nykyisin ei liene tätäkään, vaan ne päristävät kelkalla omakotitaloonsa yöksi. Uljaimmat kelot on jo viety ökyrikkaiden hirsihuviloiksi, ja loput paikallisten polttopuiksi. Ei tahdo kunnon kelojakaan juuri enää entisillä kelomailla löytyä.

Eräromantiikassa alkoivat sittemmin uudet kujeet, kun lumiluoliminen tuli muotiin. Meidän porukassamme (peruselementteinä Rönnbergit ja Saariset) luolakulttuuri alkoi 1980-luvun taitteessa. Ensimmäinen luola syntyi muistaakseni pohjoisen Kaldoaivin kupeeseen Paistunturien kairassa. Oli meillä lumiluolalaulukin: ”Tiedän paikan armahan...”.

Huomattava talviretkeilyaktiviteetti KAVTSIn piirissä johti Tunturiladun toisten talvipäivien järjestämiseen 29.-30.1.1977. KAVTSI toimi järjestäjänä ja paikkana oli Riuttarannan leirikeskus Moksissa, Vihdissä, joka ympäröivän lumisen ja erämaisen maaston kanssa antoi hienot puitteet. Yöpyminen tapahtui viidessä sotilasteltassa ja parissa Lekoteltassa. Osanottajia oli yhteensä 61 aikuista ja 7 lasta. Ohjelmassa oli muun muassa tiukka vaelluskilpailu, johon lähti 12 kilpailuparia. Reitillä oli toistakymmentä rastia ja melkoisia korkeuseroja umpihangessa. Erikoisimpana pidettiin varmaankin rastia, jolla käskettiin kertoa äkkiä hyvä vitsi! Kilpailijat olivat juuri möyrineet sukset kainalossa

alas pystysuoraa kurua Koniavuorelta. Ylivoimainen voittajapari oli Rekola - Martikainen, Kolbman legendaarinen kaksikko. Oli tietysti luontolatua, leikkejä, hupiviestiä ym.

KAVTSI-kerhon talvisiin aktiviteetteihin kuului myös jäähiihto Pikkalasta Kärrikaltioon useana vuonna, jos talviset olosuhteet vain sallivat. Lisäksi muodostui vuosittain toistuvaksi perinteeksi latuaseman pito Tahkon Hiihdon yhteydessä. Latuaseman paikaksi vakiintui Laaksolahden Pitkäjärven jää.

Paljon siis retkeiltiin 1970-luvulla. Parhaat retket ja retkimuistot lienevät ”yksityisissä kokoelmissa”, ja kuka ne kaikki tienneekään. Kokonaan kämppien varassa retkeily ei kuitenkaan tapahtunut, ei talvellakaan, vaikka kukaan meistä ei kiellä kämppien mukavuutta tukikohtina sateella, pyryllä tai pakkasella. Luonnossa yöpyminen, luontoa kuitenkaan rasittamatta, lienee eräretkeilyn suurinta ylellisyyttä. Sen opettamisessa tunturikerhotoiminnalla on edelleen mittava tehtävä.

”Oi niitä aikoja”

Kuva Jussi Saarinen

”Luolaklaanin kansaa”

Kuva Jussi Saarinen

Hannu MaulaLIIKUNTAA 70-LUVULLA

Ulla Pihkala muistelee kirjoituksessaan Kavtsin retkitoimintaa 1970-luvulla keskittyen kuitenkin vain eräretkiin. On varmaan aihetta kirjoittaa muutama rivi myös muusta Kavtsin liikuntatoiminnasta 1970-luvulla. Seuraavat poiminnat perustuvat arkistosta saatuun tietoon.

Kavtsin perustamiskokous oli siis 23.10.1972. Ensimmäinen pöytäkirjamerkintä kerhon retkestä on 17.12. samana vuonna, jolloin 10 hengen ryhmä kiersi Laajalahden lähtien Paavo Nurmen patsaalta.

Tammikuussa 1973 tehtiin kaksi patikkaretkeä, lunta ei ollut lainkaan tai vain nimeksi. 7.1. käveltiin Laakso - Pitkäkoski ja takaisin, 28.1. Pirttimäki - Nuuksio - Brobacka. Osallistujia retkillä oli 21 ja 12 henkeä. Edelleen ohjelma jatkui: Salmi - Brobacka (4.2.), Pyylampi - Kattilajärvi - Velskolan Pitkäjärvi - Luukki (11.2. ). 27.2. oli tarkoitus lähteä kerhoillan jälkeen laskiaismäkeen, mutta kun ei ollut lunta, käveltiin Pauligin huvilalta Seurasaaren sillalle ja takaisin. Maaliskuussa oli jäähiihto, huhtikuussa patikoitiin Luukkaa - Karjakaivo - Pirttimäki sekä Pirkkolasta Silvolan ympäri ja Laaksoon. Syksyllä osallistuttiin Seitsemän Veljeksen kävelyyn Palojoki - Helsinki, käveltiin Pyylampi - Brobacka ja Lähteelä - Hirsala, patikoitiin Sipoossa ja uudelleen Helsinki - Silvola ja takaisin.

Yhtä hengästyttävä oli retkitahti toimintakaudella 1973/74: kinkunsulatuslenkki (30.12.73), Sipoo (27.1.74), viikonloppuretki Elisaareen (9.-10.2.), Salmi - Solvalla - Pirttimäki (3.3.), telttaretki Sulalammelle (16.-17.3.), Messilä (24.3.), Auratalo - Seurasaari (7.4.), linturetki (21.4.), Koivula - Lepolampi (28.4.), suunnistusta Salmissa (5.5.), Östersundom (12.5.), Lähteelä (18.-19.5.), Karkalinniemi (26.5.), Elisaari (20.6.), Karjakaivo (6.-7.7.), jne. Toimintakaudella 1973/74 oli kaikkiaan neljä viikonloppuretkeä ja 13 sunnuntairetkeä.

Sama tahti jatkui seuraavinakin vuosina. Kohteina olivat eri paikat pääkaupunkiseudulla, usein Nuuksio, Lähteelä, Vihtijärvi, Sipoo ja tietysti Kärrikaltio. Käytiin myös mm. Monnin hiihdossa Riihimäellä ja Helsingin Ladun kanssa Messilässä. Oli linturetkeä, marja- ja sieniretkeä, käytiinpä rannaltaongintakilpailussakin jokunen kerta. Kulttuurikohteista voidaan mainita esim. Kansallismuseo, Eläinmuseo, Suomenlinna, Hvitträsk ja Espoon kotiseutumuseo.

Ja tässä olivat vain viikonloppu- ja sunnuntairetket! Sen lisäksi olivat iltalenkit; 1.2.1973 lähtien joka viikko. Tätä jatkettiin kesällä 1975 pidettyä taukoa lukuunottamatta kunnes keväällä 1976 osallistujamäärä väheni niin että lenkit lopetettiin. Kuntolenkkejä on tosin yritetty myöhemminkin, mutta sittemmin kuntoilu on jätetty jäsenten omatoimisuuden varaan.

Kesäisin pelattiin kyykkää ja lentopalloa Maunulan majalla kerran viikossa. Kyykkää lyötiin ainakin vuosina 1974-79, maininta on myös vuodelta 1982 mutta toiminnan jatkuvuudesta tai jatkumisesta sen jälkeen ei ole merkintöjä. Lentopalloa pelattiin

samoihin aikoihin. Yhteisiä luisteluiltojakin yritettiin joinakin 1970-luvun jälkipuoliskon talvina.

Tapahtumatietoja voisi listata sivukaupalla... Kyllä oli ohjelmaa !

Kävellen Keskuspuistossa 70-luvulla

Kuva-arkisto

Talvivaelluksella 80-luvulla

Kuva Antti Pulliainen

Melontaretkellä 90-luvulla

Kuva Antti Pulliainen

Jorma AlapuranenKAVTSIN RETKITOIMINTA 1980-LUVULLA

Kuten Tunturikerho Kavtsin säännöissä todetaan, on yksi kerhon tärkeimmistä tehtävistä edistää kaikella tavalla retkeilyä kerholaisten parissa. Tätä tarkoitusta varten kaikki tunturikerhot lienee perustettukin. Kavtsin toiminnassa retkeily on ollut keskeisesti mukana kerhon perustamisesta alkaen. Erikoisen läheiseksi kavtsilaiset ovat kokeneet tunturiretkeilyn; niin kuin tietenkin pitääkin olla, onhan kysymyksessä tunturikerho. Kavtsi järjesti 1980-luvulla retkitapahtumia runsaasti. Mittavimmat tapahtumat olivat edelleenkin Lappiin suunnatut viikon tai kahden mittaiset vaellukset; niitä kerho on järjestänyt lähes jokaisena vuonna 80-luvulla.

Uutta retkeilymuotoa kerhon tapahtumiin saatiin vuosikymmenen puolivälin jälkeen, jolloin kokeiltiin viikon mittaista pyöräretkeä. Kokeilu onnistuikin niin hyvin, että tapahtumasta tuli lähes jokakesäinen.

Vuosikymmenen lopulla melontaharrastuksen mukaantulo kerhon toimintaan monipuolisti retkeilymuotoja kavtsilaisten parissa. Melonnan saama hyvä suosio on jatkunut edelleen, eikä vielä 90-luvun lopullakaan ole näkyvissä tämän luontoystävällisen ulkoilun vähenemistä kerholaisten parissa.

Kärrikaltion ja sen ympäristön tarjoamia mahdollisuuksia käytettiin myös 80-luvulla retkitapahtumien järjestelyissä. Monet päivän tai kaksi kestävät ulkoilutapahtumista olivat Kärrikaltion läheisyydessä niin, että ne usein päättyivät Kärriin. Syksyn -86 jälkeen retket sopikin hyvin lopettaa kerhomme kämpälle, sillä nyt oli luvassa vaeltajan iloksi uuden saunan antamat löylyt.

Talvivaellukset Lapissa1980-luvun alussa ei talvivaellus ollut saanut vielä voimakasta jalansijaa kerhon toiminnassa, sillä ensimmäinen kerhon järjestämä talvivaellus tehtiin vasta talvella 1984. Tätä ennenkään ei kerhon toiminnassa näy muuta merkintää talvivaelluksista kuin vuodelta 1978, jolloin Kavtsi osallistui Suomen Latu-hiihtoon välillä Sevettijärvi-Ivalo. On varmaa, että kavtilaiset ovat kerhon alkuaikoinakin, kuten myös 80-luvun alussa, retkeilleet talvisin runsaasti Lapissa. Koska kerhon toimintaan kirjataan kuitenkin vain kerhon nimissä järjestetyt tapahtumat, puuttuu Kavtsin historiasta kerholaisten omissa nimissä tehdyt reissut.

Kavtsin vuoden 1984 talvivaellus suuntautui Muotkatuntureille. Siihen osallistui kolme kavtsilaista, jotka kaikki olivat ensimmäisellä talvivelluksella. Retkenvetäjänä oli Hannu Maula. Pehmeä ja upottava lumi kiusasi vaeltajia alkuviikosta, mutta retkelle asetetut tavoitteet saavutettiin ja retki onnistui kaikin puolin hyvin. Näin oli avattu 80-luvulla talvivaellusten tapahtumasarja ja se tulisi jatkumaan vuodesta toiseen

Vuonna 1985 kerho teki kaksi erillistä talvivaellusta. Toinen retkistä suuntautui Ruotsin ja Norjan suurtuntureille ja niinpä monet kavtsilaiset pääsivät ensikertaa kokemaan naapurimaittemme talviset olosuhteet. Kotimainen vaelluskohde oli Utsjoen ja Sevettijärven alue, jonne osa kerholaisistamme meni viettämään huhtikuun hankiaisia.

Vuosi 1986 oli Tunturiladun juhlavuosi, sillä yhdistyksemme täytti 40 vuotta. Tapahtuman kunniaksi Kavtsi järjesti mittavan tempauksen; hiihdon napapiiriltä-napapiirille. Tapahtuman tarkoitus oli tunturilatulaisten toimesta hiihtäen kiertää kaikki valtakuntamme napapiirin pohjoispuolella olevat rajat. Tavoite oli kova, mutta siihen päästiin. Tähän koko talven kestävään juhlahiihtoon osallistui Kavtsista kaikkiaan kymmenen retkiryhmää. Vaellusmatkat vaihtelivat retkiporukoittain vajaasta sadasta kilometristä lähes viiteensataan kilometriin, joten sinä talvena oli kavtsilaisia Lapissa paljon ja monessa paikassa.

1980-luvun viimeisinä vuosina Kavtsi teki vähintään yhden talvivaelluksen joka vuosi. Antoisimpina talvina vaelluksia saattoi olla kaksikin kuten vuonna 1987, jolloin oli mahdollista osallistua joko kerhon järjestämälle viikon tai kahdenviikon vaellukselle.

Kerho järjesti kaksi talvivaellusta myös vuonna 1988. Viikon kestävällä vaelluksella kierrettiin Saariselän maisemia ja kaksi viikkoa kestävä reissu tehtiin välillä Nuorgam-Kiilopää.

Osa vaelluksista pidettiin ns. teemavaelluksina, jolloin matkan aikana pyrittiin seuraamaan esim. revontulten esiintymistä pohjoisella taivaalla. Tällainen talvivaellus tehtiin mm. vuonna 1989, jolloin joukko kerhomme vaeltajia hiihteli Iitosta Palojärvelle.

KesävaelluksetEnsimmäinen kerhon kesävaelluksista 80-luvulla tehtiin elokuussa 1981, jolloin Kavtsin vaeltajat suuntasivat matkansa Ruotsin suurtunturille Kebnekaiselle. Seuraavaa kerhon kesävaellusta saatiinkin odotella vuoteen 1984 saakka. Silloin kerhon vaelluskohde oli Utsjoen alue. Vuonna 1985 syyskuisella vaelluksella tutustuttiin historialliseen Lemmenjoen kulta-alueeseen.

Vuonna 1986 Tunturilatu juhli 40-vuotista taivaltaan. Juhlavuosien tapaan susiaiset pidettiin jälleen Susikyrössä. Niinpä Kavtsin vaellusryhmän Nunnasesta alkanut vaellus päättyi susiaisiin. Vuoden -87 juhlija olikin sitten oma kerhomme Kavtsi. Silloin kerhomme täytti 15-vuotta ja erähenkiset syntymäpäiväjuhlat vietettiin Muotkatuntureiden lähettyvillä. Tänne myös johti kerhon vaellusryhmän reitti sopivasti juhlatilaisuuteen.

MelontaretketMelontaretkien alkuna Kavtsissa voidaan pitää vuotta 1989. Sinä vuonna Kavtsi järjesti yhdessä tunturikerho Ovtsin kanssa viikon kestävän melontaretken Keski-Suomessa. Reitti kulki Kyyjärveltä Saarijärvelle. Tälle kaikinpuolin hyvin onnistuneelle Ulla Saran vetämälle melontaviikolle osallistui kaikkiaan 24 melojaa, joista kavtsilaisia oli 15. Jo aikaisemmin samana kesänä oli Kavtsin joukkue osallistunut Suomi Meloo-kanoottiviestiin Lappeenrannasta Poriin, joten näin oli melonta uutena retkeilymuotona saavuttanut pysyvän jalansijan kavtsilaisten keskuudessa.

Pyöräretket

Ensimmäinen kerhon yhteisistä pyöräretkistä, joka kesti täyden viikon, tehtiin, heinäkuussa 1987. Marjatta Variksen johtamalla pyörävaelluksella kierrettiin Päijänne. 80-luvulla ehdittiin tekemään kaksi muutakin pyöräretkä. Vuonna 1988 retkikohteena oli

Rauma. Seuraavana kesänä viisi kerholaista kipusi ja lasketteli pyörän kanssa viikon ajan Pielisen seuduilla Itä-Suomen vaaramaisemissa

JäähiihdotYksi 80-luvun menestyksekkäimpiä retkitapahtumia on ollut kevättalvella hiihdetty jäähiihto. Nämä viikonlopun mittaiset retkitapahtumat ovat keränneet aina runsaasti osallistujia. Useimmat kevään jäähiihdoista 80-luvulla ovat olleet Kärrikaltion läheisyydessä siten että ne ovat aina päättyneet Kärriin. Keväinen hiihtotapahtuma on sattunut sopivasti ennen kevään vaelluksia Lapissa, joten silloin on ollut hyvä tilaisuus testata omaa kuntoaan ja vaellusvarusteita ennen tositoimiin ryhtymistä. Monelle kavtsilaiselle jäähiihto on myös ollut ensimmäinen tilaisuus kokeilla ahkion vetoa ja majoittumista talvella telttaan. Mielenkiintoiset iltaohjelmat kerhon omassa isossa teltassa ovat antaneet retkelle oman piristeen, joten eipä ihme, että jäätilanteen salliessa nämä kerhon minivaellukset ovat olleet suuressa suosiossa.

Muut retketEdellä kerrotut retkitapahtumat olivat kestoltaan ja muodoltaan sellaisia, että ne lähes aina vaativat niihin osallistujilta vaelluksilla tarvittavia retkivälineitä. 80-luvulla tehtiin myös runsaasti yhden tai kahden päivän kestäviä ulkoiluretkiä, joihin saattoi useimmiten lähteä mukaan myös sellainen luonnossaliikkuja, jolla ei ollut vielä vaelluksilla tarvittavia retkitavaroita kuten telttaa ja keitintä. Tällaisia retkiä olivat mm. lintu- ja sieniretket, jotka kestoltaan olivat vain yhden päivän mittaisia. Oma lukunsa oli myös 80-luvun puolivälissä Kattilan ulkoilualueella pidetyt Kavtsin talvipäivät. Useampana vuonna saivat kerholaiset kiertää pienimuotoisen vaellusreitin, jonka Kavtsin retkitoimikunta oli suunnitellut. Silloin pääsi moni aloittelijakin kokeilemaan eräretkitietojaan ja -taitojaan. Taisipa näiltä reissuilta tulla kerhon toimintaan mukaan myös aivan uusia jäseniä, jotka tunsivat mielenkiintoa kerhon toimintaan.

Monenlaisia retkiä oli siis 80-luvulla kerhon ohjelmassa. Hyvin suunnitellut ja johdetut retkitapahtumat olivat kaiken suola kerhon toiminnassa. Mielenkiinto retkeilyyn oli selvästi lisääntymässä kerholaisten parissa. Erikoisen voimakkaassa kasvussa oli talvivaellusten suosio, sillä vireän koulutustoiminnan ansiosta moni kavtsilainen löysi aivan uuden retkimuodon Lapissa; telttailun talvella. Tästä oli hyvä jatkaa vuosisadan viimeiselle kymmenvuotiskaudelle.

Jäähiihtoa 80 - luvun lopulla

Kuva Kyösti Lamminjoki

”...Ja tätä en olisi uskonut....” Maistuu elämältä !

Kuva Martti Eskelinen Kuva Martti Eskelinen

Ulla SaraKAVTSIN RETKITOIMINNASTA 1990-LUVULLA

Kerhon vaellusten, viikonloppuretkien ja muiden retkeilytapahtumien rytmi on edelleen noudattanut 1980-luvulla muotoutunutta linjaa. Erämaa-alueille suuntautuneiden vaellusten sekä pyörä- ja melontaretkien lisäksi on pääkaupunkiseudulla ja Etelä-Suomen retkeilyalueilla järjestetty viikonloppuretkiä, joista perinteikkäimpiä ovat jäähiihto, syksyn maastotapahtuma sekä keväinen luontoretki.

Retkitoiminnan lähtökohtana on ollut tarjota monipuolisia, mahdollisimman useita kerholaisia saavuttavia mielenkiintoisia tapahtumia. Pääteemoina ovat olleet retkeilytaitojen kartuttaminen, varustetietouden lisääminen, suunnistaminen, luontotietous ja yhdessä viihtyminen. Kerhon isoon kaminatelttaan on kokoonnuttu opiskelemaan tai askartelemaan useimpien viikonloppuretkien iltoina. Kerholaisten retkeilymahdollisuuksia on edistetty hankkimalla kerholle myös muita retkeilyvarusteita, kuten telttoja, laavuja, ahkioita ja keittimiä niin kesä- kuin talvikäyttöönkin.

Retkitapahtumien ja vaellusten toteutuksessa on otettu huomioon kerhon vuosittaiset luontoteemat, kuten kasvit, linnut, kalat ja geologia. Kevätretkillä on useimpina vuosina tutustuttu Etelä-Suomen luonnon- ja kansallispuistoihin.

Kavtsilaisia partioita on vuosittain osallistunut Suomen Ladun leiripäivien vaelluskilpailuihin sekä erävaelluksen ja erämelonnan Suomen mestaruuskilpailuihin. Näistä saatuja, vaellustaitoon, suunnistukseen, ensiapuun ja luonnontuntemukseen liittyviä kokemuksia on hyödynnetty kerhon omissa retkitapahtumissa.

TalvivaelluksetTalvivaelluksia on useimpina vuosina toteutettu sekä viikon mittainen vaellus sekä vaativampi noin kahden viikon mittainen vaellus. Talvivaellukset ovat etupäässä olleet telttavaelluksia ja retkitavarat on vedetty ahkioissa. Talvitelttailu on kerholaisten keskuudessa muutenkin yleistynyt ja se on antanut mahdollisuuden suunnata vaellukset vähemmän kuljetuille erämaa-alueille.

Talvella 1990 vaellettiin Palojärveltä Kakslauttaseen. Retki oli johtajasusivaatimuksen täyttävä. Kevättalvella 1991 hiihdettiin Törmäsestä Kaamasmukan kautta Susi-Kiisalle. Retkelle saattoi osallistua joko viikoksi tai kahdeksi. Vuonna 1992 vaellettiin Nuorgamista Kaamaseen sekä Vuotsosta Sallaan. Talvella 1993 oli myös kaksi erillistä vaellusta: Kämppä/telttavaellus Käsivarressa ja telttavaellus Palojärveltä Susi-Kyröön. Vuoden 1994 talvivaellus suuntautui Suomen, Norjan ja Ruotsin rajamaille. Nunnasesta Lemmenjoen kautta Muotkan Ruoktuun hiihdettiin talvella 1995. Vuonna 1996 tehtiin taas kaksi vaellusta: Utsjoelta Rastegaissan ja Susi-Kiisan kautta Muotkan Ruoktulle sekä Saariselän itärajalle.

Sulan maan vaelluksetKesävaellukset ovat olleet teemavaelluksia. Padjelantaan suuntautuneilla vaelluksilla vuosina 1990 ja 1993 opiskeltiin tunturikasveja Eero Niinikosken opastuksella. Vuonna 1992 Hannu Maula piti kerholaisille lintukurssin, minkä päätteeksi tutustuttiin Lapin

lintuihin Luomusjärvien ja Piesjavrin maisemissa. Kevon ruskavaelluksella v. 1993 osalla retkiporukkaa oli onni nähdä karhu Kuivitunturin rinteellä.

Ruskavaellusten 1991 ja 1996 teemana oli laavuvaellus tulilla. Näiden Martti Eskelisen vetämien retkien aikana tulivat tutuiksi niin laavukankaan moninaiset käyttömuodot kuin eri puulajien ja nuotiotyyppien erityisominaisuudet.

PyöräretketPyörävaelluksia tehtiin edelleen 1990-luvun alussa Marjatta Variksen johdolla. Kuopiosta Imatran kautta Helsinkiin poljettiin kesällä 1990. Vuonna 1991 tutustuttiin Lounais-Suomen maisemiin ja nähtävyyksiin välillä Inkoo-Naantali-Turku ja kesällä 1992 pyöräiltiin Vaasasta Turkuun. Muutaman vuoden tauon jälkeen pyöräretkeily tuli uudelleen kerhon ohjelmaan kesällä 1996, jolloin pyöräiltiin Antti Pulliaisen johdolla Gotlannissa.

MelontaKerhon melontaretkeilytoiminnan päätavoitteena on ollut tarjota kerholaisille mahdollisuus päästä melontaretkelle aikaisemmasta melontakokemuksesta tai melontakaluston omistamisesta riippumatta. Kerhon kanootinrakennuskurssilla v.1990 valmistui kerholle sekä usealle kerholaiselle oma intiaanikanootti, yhteensä 18 kappaletta. Kerhon inkkarin nimeksi tuli kilpailun tuloksena Piegga (Tuuli), ja kanootti kastettiin juhlavasti hanurimusiikin säestyksellä kevään meriretken alkajaisiksi. Kanoottien kuljetta-mista helpottamaan valmistettiin talkootyönä myös kuuden kanootin traileri ja säilytysongelmien välttämiseksi vuokrattiin Seutulasta vajatilaa niin kanooteille kuin trailerillekin.

Melontaretket ovat myös osaltaan tukeneet kerholaisten luontoharrastusta. Isojärven kansallispuistoretken (v. 1992) erikoisuus oli majavapadot, Inkoon saaristoretkellä (v.1991) tutustuttiin Elisaaren tammilehtoon ja Lohjanjärven melontaretkellä (v. 1995) mm. Torholan luolaan. Viikonlopun melontaretkille on osallistunut parhaimmillaan yli 30 kerholaista.

Kanoottivaelluksia on tehty pohjoisen isoille jokireiteille. Näihin melonta- ja koskenlaskuseikkailuihin on osallistunut 6-9 kanoottikuntaa, joista yhtä kajakkia lukuunottamatta kaikki ovat olleet inkkareita. Vuonna 1990 laskettiin Ounasjokea Hetasta Kittilään. Retkeä edelsi kaksi viikonlopun harjoitusmelontaretkeä Keski-Suomessa Saarijärven järvi- ja koskireitillä. Kesällä 1991 melottiin Iijoella ja Kostonjoella ja vuonna 1992 laskettiin Kemihaarasta Pelkosenniemelle. Vuonna 1993 laskettiin Ivalonjoki Lismasta Ivaloon. Ennen retkeä haettiin koskenlaskukokemusta Saarijärven reitiltä ja Kymijoen Ahvionkoskelta. Ivalojoen retkellä tutustuttiin alueen kullan-huuhdontahistoriaan ja opeteltiin itsekin vaskaamaan. Tunturiladun juhlavuotena 1996 melottiin Inarijärvellä. Retkisää oli vaihteleva - helteestä sateeseen ja peilityynestä järven pinnasta vaahtopäälaineisiin. Melontavaellusten järjestelyistä ovat vastanneet Ulla Sara, Piio Leppälä ja Asko Vahtera.

Suomi-Meloo -kanoottitapahtuma on tavoittanut vuosittain yhä useampia kavtsilaisia. Eero Erkko organisoi vuonna 1991 tapahtumaan noin 20 kerholaista. Vuodesta 1992 Suomi - Meloo kanoottiviestiä on Kavtsin joukkue vienyt Antti Pulliaisen johdolla ja vuosittain

noin 30:n melonnasta innostuneen kerholaisen voimin. Kerholle hankittiin tapahtuman saavuttaman suosion innoittamana kaksikkokajakki. Kajakki on malliltaan vakaa ja siihen tehtyjen omien rakenneuudistuksien ansiosta se mukautuu hyvin eri mittaisille melojille ja kestää massatapahtumien koetukset. Kerhon inkkari ja kajakki ovat vuokrattavissa myös omille melontaretkille.

Muu retkitoimintaJäähiihto on ollut vuosittainen viikonlopputapahtuma, joka pitkästä aikaa vuonna 1996 voitiin hyvän jäätilanteen ansiosta toteuttaa pääkaupunkiseudulla ja kohteena oli Sipoon vesillä oleva Kaunissaari. Vuonna 1992 jäähiihto korvattiin kävelyretkellä Inkoon ja Karjaan alueella ja muina vuosina hiihtoretki on suunnattu pidemmälle sisämaahan kuten Valkealaan, Päijänteelle tai Luonterille.

Kansallispuistoihin ja Etelä-Suomen retkeilyalueille tehdyillä viikonloppuretkillä on tutustuttu mm. Liesjärven kansallispuistoon vuonna 1991, Seitsemiseen v. 1993 ja Teijon retkeilyalueeseen v. 1994. Kullaan Joutsijärven retkeen v. 1995 yhdistettiin patikoinnin lisäksi kalan valmistusta muikkukeitosta hiillossiikoihin. Kerhon sieniretkiä on tehty Sipoon ja Kirkkonummen alueille.

Maastotapahtumiin on oleellisesti kuulunut suunnistaminen ja erilaiset retkeilytaidot. Esimerkiksi vuonna 1991 pidettiin suunnistusviikonloppu Kirkkonummen Meikon alueella ja syksyllä 1995 järjestettiin oma leikkimielinen erävaelluskilpailu Nuuksiossa. Kärrikaltio saunoineen on ollut useiden viikonlopun maastotapahtumien tukikohta.

Rantakalaa Joutsijärvellä

Retkeily ei ole kelistä kiinni

Kuva Antti Pulliainen Kuva Antti Pulliainen

Anja RönnbergSYDÄMEN SYKETTÄ TAUDIN TIIMELLYKSESSÄ

Lenkkeilyharrastuksesta se kaikki alkoi, se lapinhulluus. Juoksuryhmässäni oli viehättävä naisihminen, jonka askeleet kulkivat omieni tahdissa ja joka melkeinpä jokaisella lenkillä ylisti n. vuosi sitten perustettua kerhoa, sen jäseniä ja vaellusharrastustaan. Hän huomasi kipinän lentäneen syttyvään sieluun ja päätti viedä minut Muotkan maastoon kokemaan syksyisen vaelluksen ihanuuden testaten samalla jäsenyyskelpoisuuteni. Olin toki perheeni kanssa ollut Lapissa aiemminkin, mutta tässä matkassa oli jotain jännittävää ja pyhää. Pyhyyttä lisäsi kappelimallisen teltan valmistaminen, varusteiden haaliminen ja niiden kunnon tutkiminen. Auliisti hän lainasi varusteita itseltään, kun totesimme ne omiani paremmiksi.

Tuon matkan kommelluksista muistan telttayön jälkeisellä aamunuotiolla keitettyyn puuroon pudonneen ”varvaspillerin”, joka muuten hyvin ennaltaehkäisevästi on tehonnut; ei ole tullut kynsisientä varpaisiini vieläkään. Kielan kämpällä vaellusystäväni pesi hampaansa minun harjallani ja myyrät vierailivat rinkassani pissaten hienosokeripussiin ja nakertaen näkkäripaketin kulmasta leipää. Kahlatessamme Kielajoen yli totesin vaelluskaverini lainaamien saappaiden, jotka lähtiessä katsoimme omiani paremmiksi, vuotavan. Ja ikään kuin juhlan kunniaksi viimeisenä iltana täytimme keittimen säiliön Sinolin asemasta rommilla, vahingossa tietenkin, mutta oi, miten hyvät höyryt siitä syntyi. Kokeilkaapa joskus.

Ilmeisesti onnistuin olemaan kelpo retkeilijä, koska minua ”suositeltiin” jäseneksi. Siitä alkoi yhteinen vaellus kavtsilaisten kanssa. Isot oli keuhkot, kun yhteiseen kerhoon puhalsimme. Innolla touhusimme ja osallistuimme tapahtumiin.

Siitä pitäen Lappi on kutsunut pari kertaa vuodessa, parhaina kolme. Aina on lähtö ollut jännittävää ja pyhää. On tullut uusia kommelluksia, kokemuksia ja seikkailuja. On kaivettu lumiluolia, nukuttu lumikuopissa, valvottu öitä tulilla. On koettu luonnon mahtavuus, kauneus ja hurjuus. On tarvittu auttajaa ja autettu avun tarvitsijaa. On luotu hyviä ja kestäviä ystävyyssuhteita.

Minulla on hyvä mieli siitä, että olen voinut kantaa oman pilkkeeni kavtsilaisten yhteiseen kekoon ja näin edes vähän korvata sitä hyvää, mitä kerhoon kuuluminen on minulle antanut.

Matti ReittamoKATAJARINKKA JA KAPOKKIPUSSI

Muisteluksia retkeilyharrastuksen alkutaipaleelta.

Ensimmäinen retkeni Lappiin tapahtui oikeastaan vahingossa. Elettiin 60-lukua, loppupuolta... Olin ystäväni kanssa kesälomamatkalla Itä-Suomen kautta pohjoiseen, ajatuksena käydä Lapissa kun en siellä ollut koskaan ennen ollut. Vanhana partiolaisena ja etelässä retkeilleenä mielen taka-alalla oli kuitenkin koko ajan kytenyt ajatus, että jos siellä pääsisi oikein retkelle, vaikka pienemmällekin näin aluksi...

Tätä silmälläpitäen olin kaiken varalta varustautunut myös patikkaretkeä varten: isän vanhaan sotareppuun olin tehnyt katajasta rinkkakehyksen eli ”nipin”, mikä taito opittiin siihen aikaan armeijassa (!). Mukana oli myös tädiltä lainattu kapokkitäytteinen ihan oikea makuupussi, ja keittoastiana repun kylkiäisenä tietenkin kenttäpakki. Kuopion Sokoksesta ostin vielä anorakin, kun sellainen kuulemma tarvitaan Lapissa.

Majoitteena oli kaverilta saatu vanha englantilainen partioteltta, johon itse polku-Singerillä olin surrannut pohjan ja ovivetoketjun narusulkimien tilalle, että ötököt pysyisivät ulkopuolella. Sadevarana oli tietenkin ohut muovikelmu pyykkipoikakiinnityksin!

Lisää intoa erämaahan pääsyyn antoi matkan varrella Hossassa vietetty yö, mikä oli ensimmäinen yö autiotuvassa ja minkä tunnelmaa ei vienyt edes miljoonaisen itikka-armeijan yöllinen lentohyökkäyskään.

Rovaniemen jälkeen pikitie muuttui kapeaksi soraränniksi, jota reunustivat silloin tällöin harmaat kyläpahaset. Sodankylän nimellä oli eksoottinen ja kylmältä kuullostavana kaiku, ja ensi kertaa nähtynä paikka oli kuin Lännen kaupunki, enemmän tai vähemmän lintallaan olevat harmaat talot tien kahta puolta rivissä. Toki matkustavaisista huolehdittiin jo silloin. Paikallinen trahtööri tarjosi oikein seisovan pöydän GAPINETISSA, ja seuraavassa hökkelissä orastava valmius kansainvälisen turismin vastaanottoon näkyi omin käsin maalatussa mainoskilvessä SOUVENIRS POUTIGUE.

”Saariselkä” eli Virkamiesliiton maja oli elokuussa hiljainen. Parkkipaikalla muutama auto, eli siihen vaan jonon jatkoksi. Kioskista ostettiin kartat, uuden retkeilykarttasarjan ensimmäiset osat Kaunispää - Kopsusjärvi ja Sokosti - Suomujoki, reput selkään ja menoksi.

Nyt se oli vihdoinkin toteutumassa, ikimuistoinen seikkailu alkamassa! Parin kilometrin päässä polulla vastaan tuli reippaan oloinen lierihattuinen mies retkisauva kädessä, nainen perässä. Jo kaukaa he heläyttivät iloisesti: ”Päivää!” Ketäs nämä nyt sitten ovat, enhän minä niitä tunne, - ensimmäinen opetus helsinkiläispojalle: erämaassa sanotaan ihmisille päivää.

Rumakurun vanhan kämpän pihapiirissä ja sisällä hyöri muutaman naisen joukko ruuanlaitossa. Mikäs kämppä tämä oikein on, saako sinne mennä sisään, voisiko täällä

vähän keitellä? No tädit auttoivat vasta-alkajia, ja pussihernekeitto valmistui sitten aikanaan, - noin puolentoista tunnin kuluttua! Toinen opetus: pakki on parempi keittoastia avotulella kuin kämpän kaminalla.

Rautulammen länsipään kurussa oli silloin pieni kahden hengen maakorsu, tuoksuvia lehdeksiä maalattian peittona, kanervakimppuja koristeina ja vieressä vuoren uumenista pulppusi kristallin kirkas jääkylmä vesi. Upea paikka ensimmäiselle yölle erämaassa.

Retken loppupuolella olimme yöpymässä Ahvenjärven vanhalla ja idyllisellä kämpällä kun sinne tuli paikallinen asukas illalla käymään ja kyselemään olisikos retkeläisillä jotain hyvää repuissaan. Mies oli menossa Ahvenjärvelle kalaan ja minä tietysti siinä kahvittelun lomassa kysymään kalan tulosta. Vastaus: ”Naa, en tiiä sannoo, kun en oo vielä käynny...” Kolmas opetus: älä kysele tyhmiä Lapin mieheltä.

Kokeiltiin myös letun paistoa nuotiolla, kun pakin kantta kuulemma voi käyttää paistinpannuna. No, ne nokisen mustat taikinakokkareet kyllä olivat ihan hyviä, mutta ei niistä lettuja tullut. Neljäs opetus: pakin kannessa ei oikein voi paistaa lettuja. Käytä rautapannua, jos lettuja nyt yleensä on pakko paistaa.

Lisää opetuksia ja elämyksiä hankittiin sitten tulevina vuosina, jolloin Saariselkä ja muutkin alueet tulivat vähitellen tutuiksi. Kullervo Kemppisen kirjat innostivat joukkoja ja Metsähallitus rakensi Saariselän täyteen hiltoneita, kansallispuiston tulosta puhuttiin uhkana retkeilyn vapaudelle...

Tunturiladun toiminta kiinnosti ja liityin mukaan melko pian Lapin retkeilyni alettua. Sitten vuonna 1972 perustettiin Kavtsi, jolloin harrastus sai järjestäytyneemmän muodon, ja rikasti kanssakäymistä meidän taudin saaneiden kesken.

Talviretket tehtiin alkuaikoina kämppiin tukeutuen, mutta kun sitten joskus pääsiäisenä oli yöpynyt Keskon kämpällä 35 muun retkeilijän kanssa samassa tuvassa, vaikkapa vain keittiötilan lattialla, niin tuli mieleen että olisiko muita tapoja talviretkeilylle?

Ensimmäinen talvitelttavaellus Lapissa oli taatusti yhtä mieliinpainuva ja elämyksellinen kuin oli ollut ensimmäinen kesäretkikin. Tämä tapahtui 80-luvun puolivälissä, ja se oli se kuuluisa "Kösän retki" Kilpisjärveltä Norjan puolta etelään Leinavatnille ja sieltä Ruotsin rakettialueen kautta takaisin ja Peeralle. Minulla oli ilo ja kunnia päästä Kösän johtajatelttaan, jossa ensimmäisen viikon aikana oli kolmantena vielä Kurjen Masa. Parempaa lähtökohtaa ja opastusta uuteen lajiin tuskin voi toivoa.

Tavarat purettiin linja-autosta Kilpisjärven jäälle hotellin kohdalla. Laina-ahkioni ”Iso Vaalee”, joku sotilasmalli, oli pakattuna kuin Siljan autolautta: matala runko, korkea ylärakenne, ja riittävästi pituutta (ja painoa). Se osoittautui kuitenkin ihan säyseäksi kumppaniksi ja seurasi nöyrästi perässä vakaasti ja kaatuilematta.

Illan suussa hiihdettiin Kilpisjärven poikki kolmen valtakunnan pyykin suuntaan, ja kun vastarannan rinteessä oli noustu vähän matkaa kuului komento ”leiriydytään tähän!”. Tavallinen koivikkorinne, miten tähän nyt voisi jäädä, pakkastakin kohta 20 astetta!? Teltan pohjat tampattiin, kömmänät pystytettiin ja keiteltiin ruuat. Kauniin aamun

valjetessa sai vain todeta, että harvoin on ollut niin lämmin ja mukava nukkumapaikka. Kaksi kesäpussia sisäkkäin oli mitä lämpimin ratkaisu.

Tulevina päivinä selvisikin jutun juoni oikein hyvin. Keitin vaatii herkkää käsittelyä ja hellää kättä, sen oikut täytyy tuntea ja ymmärtää. (En sano mitään vertauksesta naiseen.) Tiskivettä ei pidä kaataa kaivoon (lumikokkareet ovesta oikealla). Petrolipullon paikka on eri puolella. Tavarat saa kuiviksi katossa. Valkosipuli on ruoka ja korppu on herkku. Jäätynyt saapas menee liukkaasti jalkaan. Tuli ja vesi ovat välttämättömiä mutta vaarallisia. Teltta täyttyy lumella, jos ovi on tuuleen. Käännettävä tarvittaessa vaikka yöllä. Ahkio kulkee pehmeässä paremmin kolmen ladun urassa. Ylhäällä kantaa paremmin; jos ei kanna, niin jokainen avaa vuorollaan latua.

Mahtavissa maisemissa Isdalenin alanotkelmassa leiriä pystytettäessä naapuriteltta pääsi käsistä tuulen mukaan ja seurauksena murtui kaari. Opetus: tuulella pystytettäessä yksi painoksi sisään, kunnes ankkurit pitää. Teltan läpi kuultu matalalla äänellä ja vakavaan sävyyn käyty keskustelu olisi saattanut hirvittää asiaa tuntematonta: Kyösti: ”Tuo se luusaha minun ahkiostani tänne, kyllä tätä pitää lyhentää” Masa: ”Eiköhän aloiteta heti.” Kyösti: ”Juu, juu, raaka peli vaan, pitele sinä kiinni niin minä sahaan.”

Luontopuolen uutena antina tältä retkeltä voisi vielä mainita etenkin Tunturi-Lapissa esiintyvän, erittäin rumaäänisen kukon, jolla on pahasti häiriintynyt ajantaju, se rääkyy jo ennen auringon nousua!

Se ensimmäinen talvitelttailu oli upea retki, joka tarjosi uusia hienoja maisemia, oppia ja kokemuksia, ihmisten erilaisuuden rikkautta, vapauden ja riippumattomuuden tunteen ja hyvät lähtökohdat tuleville seikkailuille, joita on ollut monta.

Antti PulliainenVIIDEN TÄHDEN VAELLUS

Olin vuosikaupalla haikaillut Lapin erämaihin ja vihdoinkin oli koittanut hetki jolloin unelmani näytti muuttuvan todeksi. Ennusmerkit ainakin olivat vakuuttavat. Mutkan kautta olin saanut vihiä tulevasta tunturivaelluksesta, jonka vetäjä Kyösti Lamminjoki oli syväluodannut minut puhelimessa ja hyväksynyt Tunturikerho Kavtsin vaellukselle. Kavtsi, outo nimi, mitähän sekin tarkoittaa, tuskin mitään, varmaan lapinretkeilijöiden erikoisuudentavoittelua.

Telttavaelluksen suunnittelu-, varuste- ja muonanpakkausilloissa vallitsi harras, etten sanoisi ammattimainen tunnelma. Minulle aukeni aivan uusi maailma. Millintarkka ahkioiden ja varusteiden viritys, näkkileipien laskeminen ja päiväannosten punnitseminen hieman ihmetytti vasta-alkajaa. Päiväkohtaiset ruokalistatkin olivat valmiiksi suunnitellut eikä varusteluettelostakaan puuttunut kuin pelikortit. Entisistä varusteistani kelpasi vain pipo. Muut varusteeni olivat ryhmän mielestä tarkoitettu appelsiinituristille, joka kevyessä tuulipuvussaan pyörii hiihtokeskusten ympärillä ja kylvää lannelaukustaan appelsiininkuoria ladun varteen.

Lassin Retkiaitta-nimisessä alan erikoisliikkeessä eteeni kasattiin mm hirveän pitkät ja leveät hikilaudat, tukevat erikoissauvat ja jalkineiksi täytyi hankkia kumisaappaat, sinne pakkaseen - ihme touhua? Lopulta lattialla oli sellainen varustevuori, että polveni notkuivat, kun suunnistin kuorma sylissäni ulos liikkeestä sulavasanaisen kauppiaan onnitellessa minua hyvistä kaupoista ja voihkiessa yrityksensä kannattavuuden perään tällaisten alennusten johdosta.

Kotona kuivaharjoittelin ja pakkasin ahkioni ensimmäisen kerran. Sain juuri ja juuri suojakankaan kiinni ja rakennelmani muistutti elävästi Lontoon kaksikerroksista bussia. Tyynnyttelin kuitenkin itseäni tutkimustuloksilla, jotka osoittivat bussien pysyvän pystyssä vielä noin 30o kallistumassa. Lisäksi mielessäni häivähti hetken epäuskon siemen, kun yritin saada ahkiotani irti lattiasta punnitakseni sitä. Ensimmäiset nousut maastossa tulevat varmasti olemaan nautinnollisia. Lohduttelin vain itseäni ajatuksella kahdesta mukaanlähtevästä eräpirkosta tyyliin: jos kerran he niin kyllä sitten minäkin.

Junamatka toimi erinomaisena tunnelmanluontiaikana ja ennen Rovaniemeä olinkin kuullut jo sellaisia kertomuksia vaelluskokemuksista, että heikkohermoisempi olisi jo vaihtanut etelän junaan. Parhaimmissa kokemuksissa ladunaukaisija jaksoi aukaista latua tuskin kymmentä metriä nivusiin asti upottavassa lumessa, pakkasen pyöriessä -30 asteen tietämillä ja hiki oli lentänyt! Tyyliin kuului tietenkin virkistävät pesuhetket jossain jääkolossa. Kylmää oli ollut, mutta kukaan ei noteerannut pientä hytinää puhtaan jälkitunteen hurmoksessa. Useat tuntuivat pelkäävän enemmän liiallista auringonpaistetta? Kaikesta huolimatta kaksi viikkoa varuste- ja muonakuorman vetoa arktisissa olosuhteissa, vuodesta toiseen, joka talvi ja nauttia siitä yhä vain - olin varmaan löytänyt oikean porukan - hekin nauttivat tuskasta!

Rovaniemellä linja-autoon siirtyneet matkustajat olivat jo selvästi valikoitunutta joukkoa vaikka mukana olikin vielä useita henkilöitä, jotka jäivät kämppä- ja hotellimajoitukseen

Saariselän alueelle. Eliitti olikin enää jäljellä, kun linja-auto saapui Nuorgamiin ja sylkäisi meidät viimeiset uskalikot kirpeään pakkaseen, lumipenkalle tien reunaan. Yht’äkkiä olikin ympärillä vain suuri hiljaisuus, kun päättäväinen ryhmä rynnisti iloisesti pulisten kairaan.

Hämärä laskeutui jo muutaman hiihtokilometrin jälkeen eikä aikaakaan, kun Matti ja Markku olivat jo pystyttäneet Kösäkön, minusta aivan entisen Sopu-teltan näköisen ja kokoisen pikkuteltan. Minut oli määrätty kolmanneksi tähän telttakuntaan, mikä hämmästytti minua suuresti, koska tyttöjen teltassa olisi ollut enemmän tilaa? Paksu höyry tuprusi nopeasti telttojen piipusta. Matti oli saanut iltapalan valmiiksi, kun kävin taloksi ja ihme, koko teltan toinen sivu oli minua varten. Teltan ilma oli paksua ja aromirikasta, mutta ennen kaikkea lämmintä ruoanvalmistuksen ansiosta. Nukkumaan mennessä keittiötarvikkeet siirrettiin ulos ja Matti siirtyi oviaukon edestä keittiön paikalle. Iltakonsertti alkoi välittömästi. Kuuntelin tätä stereoesitystä kunnes esityksen rytmi tuuditti minut nopeasti unten maille.

Ensimmäisestä maastoaamusta lähtien seurasi tarkka päivärutiini määrättyinä kellonlyöminä. Aamunavaus oli aina yhtä vertahyytävä kukonkuristukselta kuullostava rääkäisy, joka selitti todennäköisesti riekkojen puutteen lähimailta. Aamuyöllä tapahtunut herätys mahdollisti sen, että minäkin sain survottua tavarani suunnilleen ajoissa ahkiooni vaikka se kekottikin joka kerta eri suuntaan. Aamupuuron ja eväsnäkkileipien voimalla selvisin ruokailujen välit. Lisäksi hyvinvarustautuneiden retkitoverien ylijäämävarastoista tarjottiin vähän väliä erilaisia kuivattuja tai makeita lisäpiristeitä. Pääruokailu tapahtui puolen päivän aikaan. Laiskuuttani en ole vieläkään tottunut Kyöstin tapaan purkaa koko vaivalla pakattu ahkio ja pystyttää sisäteltta pariksi tunniksi. Etuna on tietysti teltan kuivatus ja suojaisa ruokapaikka. Päiväohjelman ainoa todella katkera paikka oli lähtöhetki, sillä olin yleensä erehtynyt oikaisemaan itseni tukevan ruokailun jälkeen. Unenpöpperössä tai puolipökerryksissä matkaanselviäminen oli yhtä tuskaa, etenkin kun letka ei vitkastellut lähtöhetken koittaessa.

Reitti kulki enimmäkseen suhteellisen tasaisia reittejä ja lämpötilakin oli noussut ensimmäisen yön -27o pakkasen jälkeen aivan miellyttäväksi pikku pakkaseksi. Varusteiden jatkuva purkaminen ja pakkaaminen kehitti nopeasti rutiinihommat minimiinsä niin, että aikaa riitti yhä enemmän valokuvaamiseen, lumierämaan ihailuun ja kanssavaeltajiin tutustumiseen. Jo parin päivän kuluttua olin niin ”osaava” vaeltaja, että ehdin auttamaan tyttöjäkin teltan pakkaamisessa. Vahinko vain, että Liisan rukkaset tahtoivat aina jäädä telttaa rullatessani pakkauksen sisään?

Sevettijärven jälkeen alkoi yksi retken kovimmista koettelemuksista; Inarijärven loppumattomat selät ja armoton auringon polte. Herkkäihoiset ja viisaat suojasivat kasvonsa vähintään voiteilla. Kokeneimmat rakensivat lisäksi ilmastointiteipistä itselleen suojanaamarin. Sellaisen olisin minäkin tarvinnut, koska vielä viikkojen jälkeenkin kuorin kasvoistani irtoilevia nahkapalasia. Pelkkä t-paitakin tuntui liialta, kun lykimme auringon porotuksessa pitkin loputonta Inarin pintaa. Onneksi seuraava päivä oli harmaa ja pyryinen.

Puolimatkan krouviksi suunniteltu Tunturiladun kämppä, Susi-Talas, saavutettiin iltahämärissä. Suunnitelmiini kuulunut yhden yön ojentelu metsäkämpän avarilla lavereilla

osoittautui pelkäksi unennäöksi, sillä johtajamme antoi ymmärtää, että vaelluksemme on viiden tähden vaellus. Tähtien määrä olisi heti vähentynyt jos joku hairahtuisi sisämajoitukseen. Onneksi sauna kuului ohjelmaan. Lämpimästä kämpästä siirtyminen hyiseen telttaan nukkumaan oli erittäin karaiseva kokemus.

Seuraava aamu oli minulle ehdottomasti ruumiillisesti raskain. Heti liikkeellelähdössä tuntui kuin retkikunnan raskaimmat varusteet olisivat siirtyneet minun vedettäväkseni. Kaiken huipuksi heti ensimmäisenä ohjelmassa oli nousu Tsarmitunturille. Sauvat notkuen, hampaita kiristellen, ohimosuonet pullistellen kamppailin nääntymisen partaalla ahkioni ylös. Lievästi myhäillen joku käänsi ahkioni kyljelleen ja totta totisesti jalakset ja koko pohja olivat karkeiden jääpaakkujen peittämät. Puuskutin ja nojailin sauvoihini ja otin opikseni.

Toisella viikolla onnittelin itseäni, etten omistanut peiliä. Nenäni pinta oli alkanut kuplia vesirakoille, korvani olivat vereslihalla ja huuleni halkeilivat niin, että lieväkin hymyily aiheutti tuskallista repeilyä huulten halkeamissa. Viikon kohokohtia olivat henkistä kanttia kohottavat haasteet. Olimme saapuneet huomattavassa etuajassa lähelle päämääräämme. Aikaa kuluttaaksemme hiihtelimme ja eksyimme jostain syystä erääseen appelsiinituristien tukikohtaan, Luulammen majalle. Majasta lappasi ulos suklaapatukoita repiviä ja huuliaan lipovia mässäilijöitä. Ovesta löyhähteli paratiisin tuoksuja kaksi viikkoa ilman viinereitä ja leivoksia riutuneen vaellusporukkamme neniin. Tuijotimme silmät tapilla ja sylki suupielistä valuen sisällä tapahtuvia orgioita - kahvia ja rasvaisia sokeripossuja irstaasti maiskuttelevia turisteja. Tämän kiusauksen seurauksena yksi meistä sortui ja hänen vaellustähtensä ropisivat hankeen. Muiden viisi tähteä saivat entistä kirkkaamman loiston ja tähtikehät päittemme yllä lähdimme kohti seuraavaa koettelemusta eli jäimme telttailemaan n. 200 metrin päähän Kiilopään eräkeskuksesta. Tähtikirkkaan yön tuikkiessa, Kiilopään kutsuvia valoja tiiraillen, kaivauduimme makuupusseihimme ja vaivuimme uneksimaan seuraavan päivän saunasta ja munkkipossuista.

5. KAVTSI KOULUTTAA - UUSIA ”EVÄITÄ” RETKILLE

Ulla PihkalaKORPIPUOSKAROLOGIAN PERUSKURSSIT- muisteluksia 20 vuoden takaa

” Pahin tunturisusia ja sudenmielisiä yleisesti vaivaava tauti on nimeltään Psychosis arcticus progressivus (usein familiaris), suomeksi lapinhulluus. Parannuskeinoja ei toistaiseksi tunneta, vaan taudin tiedetään iän mukana jatkuvasti pahenevan ja johtavan täyteen hulluuteen. Vaikeimmat taudin muodot ovat jopa tarttuvia. Ensiapu on kuitenkin olemassa, joka lievittää hetkeksi: mennään tunturiin. Mutta kas, silloin kohtaavatkin meitä ne kaikkinaiset vaarat, jotka laulussa niin kauniisti kuvataan (”Älkää menkö tunturille...”). Siellähän karhut vaanivat puitten juurella turisteja syödäksensä, puu voi kaatua päälle tai kallio vyöryä niskaan, ja tulee vaikka metsäpalo tai vedenpaisumus. Toista on meidän arkinen turvallinen maailmamme busseineen, junineen, lentokoneineen, tasoristeyksineen, suojateineen, poliiseineen ja rikollisineen.

Niin että aniharvoinhan siellä metsässä mitään erinomaista sattuu. Mutta voihan SUURI SUSI pullistella omanarvontunnossaan, kun voi kaivaa rinkastaan laastarilappusen haavan päälle (nopeasti, ennenkuin haava ehtii parantua). Kumma juttu muuten, että suurin osa sairauksista ja tapaturmista paranee itsestään, hoidosta huolimatta. Luontoäiti on ihmeellinen parantaja. Luu kasvaa kiinni ja haava menee umpeen, ja tulehduksia vastustetaan kaikkien veren valkosolujen ja veressä kiertävien vasta-aineiden voimalla.

Sitten vaan ovat ne muutamat keljut tapaukset, joissa luontoäiti on lujilla ja tarvitsee apua, joko ollenkaan suoriutuakseen, tai nopeammin suoriutuakseen. Tätä varten pidetään KORPIPUOSKAROLOGIAN PERUSKURSSI. Ensiapukurssi on hiukan väärä sana, koska ensiapukurssilla neuvotaan pelkkää ensiapua, kuten SPR tähdentää. Eräretkellä sensijaan on vaivojaan usein myös pakko hoidella viikon, parinkin ajan. Ei haava sillä parane, että kerran kauniisti ohjeiden mukaan sidotaan, ja jätetään sitten mätänemään. Ensiapu on hyvä, mutta mitä sen jälkeen? Sekin pitäisi tietää. ”

Ylläoleva oli esipuhe viisiosaiseen monisteeseen, mikä toimi kirjallisena taustatukena tunturikerho KAVTSIn järjestämille ensiapukursseille. Kurssin nimi oli ”Korpipuoskarologian peruskurssi susille ja susiksi aikoville”. Elettiin vuotta 1975. Olin tuolloin nipin napin kolmekymppinen likka, tuore kolmevuotinen kunnanlääkärin työkokemus takana. Arktinen hulluus oli jo iskenyt ja vaikeutunut 1970 lähtien, ja niinpä innolla lähdin vetämään näitä kursseja. Ja jo vain oli meillä lustia! Mutta kyllä ihan vakava oppimispuolikin oli ehdottomasti mukana.

Asenteista lähdettiin liikkeelle: ”Kaikkein tärkeintä taudin tai onnettomuuden sattuessa on oikea suhtautuminen. Suhtautuminen riippuu tapauksesta, ja on harkittava asia kerrallaan. Oikeaan suhtautumiseen auttavat tieto ja kokemus. Kokenut kaikki tietää, vaivainen kaikki kokee: pitää siis tietää, ennenkuin on vaivainen!

Toimintavaihtoehdot:I Viedään potilas lääkäriinII Eipä voi millään viedä potilasta lääkäriin, mahdotonta.

1) halveksitaan, jos mitätön vaiva2) hoidetaan vaiva ja jatketaan retkeä3) hoidetaan vaivaa, pysytellään leirissä4) yritetään maantielle, ihmisten ilmoille yhdessä5) haetaan apua paikalle6)... jos ei mikään edellisistä käy, niin kuollaan yhdessä.”

Korpipuoskarologian ja ensiavun välillä on siis tietty ero, jota halusin alleviivata. Korpipuoskarologiaan kuului ensiavun lisäksi myös hoito, joissakin tapauksissa kokonaankin. Eikä ensiavuksi riittänyt, että potilas pikaisesti sidottiin ja suorittiin ambulanssiin, vaan edessä voi olla monipäiväinen kuljetus korvesta ulos. Korvessa voi olla pakko tehdä asioita, joita siviilissä ei saa tehdä, vaan ne kuuluvat lääkärille. Tällaisia olivat ennen kaikkea isojen haavojen tai avomurtumien puhdistus ennen sitomista, sekä murtumien asennon korjailu.

Kurssin ohjelmassa oli viisi osaa:

I NAHKA ON RIKKI, eli erilaiset haavat ja niiden hoito

II HÄTÄTILANTEET: hukkuminen, paleltuminen, häkämyrkytys, tulipalo

III SAIRAUDET METSÄSSÄ, suhtautuminen niihin ja puoskarointi (vatsakipu, päänsärky, kuume, ripuli)

IV TRAUMATOLOGIAA TUNTURISSA: luita on rikki tai sinne päin, tai ainakin luullaan niin

V ENSIAPULAUKUN SISÄLTÖ ERÄRETKELLÄ.

Esimerkkinä haavoista (nahka on rikki) opetin seuraavaa:” Karkeasti ottaen näitä on kolme tyyppiä: 1) mitättömät 2) jonkinlaiset 3) karmeat. Ja toiminta sen mukaan.1) Pienet, mitättömät haavat. Ensiapu: sylkäistään päälle. Pyyhkäistään. Jatkohoito: halveksitaan.2) Jonkinlaiset haavat. Jos et hoida, paranee yleensä sittenkin, mutta hitaasti, on kipeä ja häiritsee retkeäsi. Jos hoidat oikein, paranee nopeammin, ja voit viikon päästä unohtaa.3) Karmeat haavat. Ei uskaltaisi koskeakaan, mutta kun asiantuntijaa ei ole mailla halmeilla ja veri senkun juoksee tai luun päät törröttää. Että jotakin pitäisi tehdä ja pian.”Korostettiin haavojen kunnollista puhdistusta alussa: Hellän lääkärin haavat haisevat. Tuli puhutuksi verenvuodot shokkia myöten, sitomiset, siteiden vaihdot, palovammat jne. Erityisesti muistan kurssilaisia kiinnostaneen miten tulehtunutta ja märkivää haavaa hoidetaan: Keitetään vettä nuotiolla, jäähdytetään sen verran että juuri käsi sietää, ja tässä vedessä haudotaan haavaa 5 min kerrallaan joka kahvi- ja ruokatauolla, ainakin 3 kertaa päivässä. Hautomisen jälkeen vaihdetaan puhtaat siteet.

Hätätilanteet (”ei tarkoita puskan eikä riu'un tarvetta, vaan sitä kun henki on lähdössä”) käsittelivät kaikkea kuoleman toteamisesta tajuttoman hoitoon ja elvytykseen saakka. Kyllä kurssilaiset tentissäkin hyvin sitten tiesivät, milloin ei hukkunutta tarvitse elvyttää:

”Kun se on jo laho”. Oppivat myös hyvin, että tajutonta ei juoteta, ei yritetä nostaa istumaan, ei riisuta. Tekohengitystä harjoiteltiin resuski-Anne-nukella, jonka tunturisusi Eila Väänänen pystyi ylihoitajan ominaisuudessa lainaamaan Invalidisäätiöltä. Elävällä ”uhrilla” eivät kurssilaiset oikein kehdanneet suusta suuhun puhallusta harjoitella. Minä kyllä sen reippaasti demonstroin, kun uhriksi alistettiin silloinen aviopuolisoni ja Kavtsin puheenjohtaja Jussi Saarinen (riittävän veltto että osasi vainaatakin näytellä). Tilanteet, missä kairassakin voi elvytystaitoja tarvita, ovat hukkuminen, sairauskohtaukset ja häkämyrkytys. Ohjeet hukkujalle olivat seuraavat: ”Kannattaisi paremmin hukkua suolaiseen veteen kuin makeaan, johtuen hukkumisessa tapahtuvista nestetasapainon häiriöistä. Ja paremmin kannattaa hukkua kylmään veteen, kylmässä aivot kestävät hiukkasen paremmin eli siis kauemmin hapen puutetta kuin lämpimässä. Mutta kaikkein parhaiten kannattaa hukkua hyvässä seurassa, sellaisen retkikaverin nähden joka ei halua päästä sinusta eroon, ja joka osaa hommat.”

Sairaudet ja vaivat metsässä käsittivät seuraavia otsikoita: älä lähde sairaana eräretkelle; yskä ja nuha; kurkkukipu; päänsärky; kuume; vatsakipu; ripuli; ummetus; rintakipu; selkäkivut; selkäreppusyndrooma; virtsatulehdus; lumisokeus; sääskien ja mäkärän puremat. Ongelmat ovat välillä hyvin henkilökohtaisia ja raadollisia: ”Kun toisella tulee joka puskan juureen, niin toisella ei sitten millään”. Tärkeintä oli jälleen ns. suhtautuminen, ja vakavan tilan erottaminen viattomasta - ei niinkään helppoa aina. Parhaana hoitona useimpiin vaivoihin oli lepo, lämpö ja myötätunto. Monisteesta löytyy kuolemattomia totuuksia: ”penisilliini ei auta itse kuumeeseen. Ei myöskään viina!”

Traumatologia tunturissa taisi olla todellista pöpöjen maalaamista seinälle. Käsiteltiin kallon ja selkärangan murtumat, tajuton potilas ja monivammapotilas. Luunmurtumat, sijoiltaanmenot ja venähdykset sentään ovat mahdollisia varsinkin talvisaikaan. Lastoitukset käytiin läpi käytännön harjoituksia myöten, ja hauskinta lienee ollut maastoharjoitus Kärrikaltiossa missä syntyivät paarit ja purilaat. Käytännössäkin tuli todetuksi että purilaskuljetuksessa kyllä puuttuu kaikki vauhdin hurma, Kärrikaltion syyspimeä ilta huipentui yösuunnistuskilpailuun, mikä noihin aikoihin kuului Kärrissä vakiohuveihin. Suunnistajia ei muistaakseni kuitenkaan tarvinnut paikkailla.

Ensiapulaukun sisällöstä näytän tuominneen kolmioliinan (kyllä nyt sennäköisen tarvittaessa repäisee paidastakin), pinsetit (hellanlettas, mitä niilläkin luulee nyppivänsä) ja kuumemittarin (särkyy taatusti), kaikkinaiset nesteet haavan puhdistukseen joilla ei ollut muuta hyötykäyttöä (kuten esim spriillä on...), sekä erilaiset kurkkutabletit ja vilustumistabletit. Se että aspiriinilla kyllä pärjää on totta varmasti vieläkin.

Kurssin sisältö oli siinä määrin maanläheinen ja talonpoikaisjärkinen että annettu opetus valtaosin pätee vieläkin. Luettuani monisteet nyt 20 vuoden jälkeen läpi sanoisin, että varsinaisesti on muuttunut ns. hypotermian hoito eli yleisesti paleltuneen/jäähtyneen ihmisen hoito anestesiologian kehittymisen myötä. Modernia hoitoa on tosin mahdotonta soveltaa sairaalaolojen ulkopuolella. Tietysti useimpien käsikauppalääkkeiden nimet ovat muuttuneet, mutta perusasiat lääkkeistä eivät. Mietiskelin mielessäni ovatko Lapin retkeilyolosuhteet 20 vuodessa muuttuneet niin, että se voisi vaikuttaa puoskarikurssin sisältöön. Tieverkosto ei ole tullut ratkaisevasti tiheämmäksi, eivätkä kämpätkään. Sensijaan talvisin liikkuu nykyään runsaasti moottorikelkkoja, mikä voi helpottaa ihmisten ilmoille pääsyä tai avun hakemista. Autiotupien puhelinverkosto sensijaan on valitettavasti

häviämässä, vain harvat puhelimet enää toimivat eikä niitä korjata. Kännykät eivät monissa paikoin Lappia vielä kuulu. Hyvä kännykkäverkosto lisäisi suuresti retkeilijöiden turvallisuutta, joskin kännykässä on myös nuo vastenmieliset, epäerämaiset piirteensä. Kuljetusvälineistä ainakin Tunturiladun piirissä on ahkio talvivarusteena tullut niin suosituksi, että suksikelkan tai suksipurilaiden rakentamisen taitoa ei paljoa tarvittane, onneksi.

Korpipuoskarologian kursseja pidettiin kaksi samanlaista peräkkäisinä vuosina 1975 ja 1976. Istuntoja/opetustilaisuuksia pidettiin neljänä iltana Suomen Ladun tiloissa. Viides opetuskerta oli Kavtsin omassa Kärrikaltiossa, mihin liittyivät myös maastoharjoitukset paarien ja purilaiden tekoineen yms. Opetustunteja oli noin 15, ja sen päälle ankara suullinen loppukuulustelu parille eri illalle jaettuna. Hyväksytyn kuulustelun jälkeen kurssilaiset saivat sertifikaatin:

” N.N. on suorittanut 25.9. - 13.10.1975 pitämäni ensiapukurssin, yhteensä 15 t. Kurssin ohjelmassa oli erilaisten haavojen ensiapu ja hoito; palovammat ja paleltumat: tekohengitys ja elvytys ja elvytystoimenpiteitä vaativat eri tilanteet; murtumat, venähdykset, sijoiltaanmenot, monivammapotilaan ensiapu; potilaan kuljetus erämaassa; erilaiset sairaudet ja vaivat erämaaoloissa, suhtautuminen niihin sekä hoito; ensiapulaukun sisältö eräretkellä. Tekohengitystä ja elvytystä, sitomista ja lastoitusta, sekä erilaisten kuljetuspelien tekoa on harjoiteltu käytännössä. Asianomainen kurssilainen on lisäksi suorittanut hyväksytysti loppukuulustelun, Helsingissä 13.10.1975, Ulla Saarinen, lääket. lis.”

Vuonna 1975 sai sertifikaatin 17 korpipuoskaria, ja vuonna 1976 15 korpipuoskaria. Näiden nimetkin voinee julkaista:1975: Haukanheimo Tapio, Ilomäki Auvo, Kalanti Maire, Kangas Leena, Karttunen Kalle, Kiiskinen Sonja, Lappalainen Helvi, Lappalainen Ilmari, Lappi Liisa, Mähönen Matti, Pitkänen Eila, Pere-Kinnunen Anja, Rönnberg Anja, Sarkkinen Timo, Sievänen Veikko, Teeriaho Ulla, Välimäki Riitta.

1976: Alen Esko, Houni Kaija, Laine Ari, Laine Heikki, Liukkunen Rauno, Manninen Inkeri, Päivärinta Kirsti, Rönnberg Osmo, Seliste Sirkka, Tikka Liisa, Tolvanen Erkki, Valkama Riitta, Virtanen Maija, Väisänen Valto, Väänänen Anja.

Vaikka kurssi olikin alunperin tarkoitettu susiksi aikoville, olivat osallistujat enimmäkseen varsin kokeneita retkeilijöitä ja vetäjätasoa. Ja sehän vain nosti tunnelmaa, kuten myös tekivät ylimääräiset kuunteluoppilaat ja hilpeät kahvinkeittäjät.

Muistot kursseista ovat vieläkin lämpimät, niin hauskaa meillä silloin oli. Terveiset vain vieläkin kaikille puoskareille! Ja luulenpa että oppi meni perillekin. Muistan hyvin miten kurssin jälkeen leiripäivillä Lappalaisen Ilmari tuli minulta kysymään: ”Kuule Ulla. Minä sain tuossa haavan sormeen, ja tulin nyt tarkistamaan sinulta olenko oikein hoitanut. Ensiksi sylkäisin päälle ohjeittesi mukaan. Nyt olen sitä 20 minuuttia halveksinut. Jokohan se riittäisi?” Pidin annettua hoitoa täysin asianmukaisena. Korpipuoskarologiasta se kaikki alkoi

Kuva-arkisto

Suunnistus vaatii

keskittymistä

Kuva Antti Pulliainen

Tehtävä Kavtsin isossa teltassa

Kuva Antti Pulliainen

Hannu MaulaRETKITAITOJA OPPIMAAN !

Aluksi pari lainausta vanhoista Väärtin vinkeistä. Näistä ensimmäisessä Kösä kiteyttää olennaisen yhteen lauseeseen (vinkki 4/1989): ”Aktiivisesti toimivassa retkitoimintaa harrastavassa kerhossa mm. koulutus kuuluu vahvoihin toimintamuotoihin.”

Toinen, pidempi lainaus onkin sitten omaa tekstiäni.

”Eräretkellä tarkoitetaan pääosin merkitsemättömillä reiteillä kartan ja kompassin avulla tapahtuvaa liikkumista maastossa kävellen tai hiihtäen siten varustautuneena, että pystyy mukanaan kuljettamillaan varusteilla selviytymään erämaaluonteisella alueella vähintään kuuden vuorokauden ajan.” Tämä oli suora lainaus Uolevi Mätön kirjoittamasta johdannosta Tunturiladun tekemään ”Eräretkeilyn perustietoja” julkaisuun.

Onnistuakseen eräretki vaatii osallistujilta melkoisen määrän tietoja ja taitoja. Tämä ei koske ainoastaan retken vetäjää vaan kaikkia osallistujia. Asioiden osaaminen tekee retkestä miellyttävän. Kun ei koko ajan tarvitse keskittyä itse vaeltamiseen, ehtii katsella maisemia, tarkkailla luontoa ja todella rentoutua.

On oikeastaan kolme tapaa hankkia tarvittavia tietoja ja taitoja. Hitain ja vaikein tapa on oppiminen ”kantapään kautta”, tehdään retki ja opitaan tehdyistä töppäyksistä. Tällä menetelmällä monen eräretkeily on loppunut ennenkuin se on oikeastaan alkanutkaan - töppäykset ovat olleet niin suuria ettei haluja uuteen yritykseen olekaan. Toinen keino on päästä mukaan kokeneempien matkaan. Kaikilla ei kuitenkaan ole tällaisia sopivia kumppaneita jotka ottaisivat ”oppisopimuskoulutukseen”. Erilaisilla kaupallisesti järjestetyillä retkillä taitoja oppii - tai sitten ei, vetäjästä riippuen.

Kolmas mahdollisuus on osallistua kurssille. Tunturilatu lähti kehittämään omaa koulutusohjelmaa runsaat viisi vuotta sitten. Ensin ilmestyi materiaalia eräretken vetäjien koulutukseen, sitten edellä mainittu ”Eräretkeilyn perustietoja” julkaisu -90. Aineisto eräretkeilyn kesäkurssia varten valmistui -92 ja talvikurssi seuraavana vuonna.

Tuo teksti on lainattu kirjoittamastani Väärtin 1/1995 Vinkistä. Jatkossa ”mainostettiinkin” sitten samana keväänä järjestettyä retkeilyn kesäkurssia.

Erilaista koulutusta Kavtsissa on vuosien varrella ollut runsaasti ja avarasti katsoen kaikki se on liittynyt retkeilyyn. Edellisessä kirjoituksessa tarkasteltiin mielenkiintoisella tavalla Kavtsin ensimmäistä kurssia, joka siis pidettiin jo 1975. Vai oliko korpipuoskarologian kurssi sittenkin toinen, sillä samanaikaisesti pidettiin suunnistuskurssi, vetäjinä Salme Laaksonen ja Terttu Nyqvist. Näillä kahdella kurssilla oli mm. yhteiset päättäjäiset Kärrikaltiossa. Toinen korpipuoskarologian kurssi pidettiin syksyllä 1976. Toinen suunnistuskurssi pidettiin keväällä 1977, tai ainakin suunniteltiin pidettävän, aikakirjat eivät kerro toteutuiko kurssi.

Seuraava maininta kursseista on toimintakaudelta 1979-80, jolloin pidettiin pirtanauhakurssi! Uusia ensiapukursseja suunniteltiin useampaankin otteeseen mutta eri syistä ne jäivät toteutumatta.

Pöytäkirjoissa on merkintä, että toimintakaudella 1980/81 neljä kavtsilaista osallistui tunturikerho Kuokten järjestämälle eräretkikurssille. Tämä lienee antanut vinkkiä sillä oma retkeilykoulutus alkoi 1983, jolloin järjestettiin Eräretkenvetäjän peruskurssi, teoriaosa lokakuussa Kärrikaltiossa ja maasto-osa marraskuussa Kirkkonummella. Kurssin ohjelmarunko saatiin Yrjö Suuniitulta mutta muuten kurssi toteutettiin omin voimin. Tämän jatkokurssi pidettiin maastotapahtumana myöskin Kirkkonummella 1987. Kummastakin kurssista laadittiin osallistujille myös lyhyt kirjallinen aineisto. Tämän jälkeen retkeilyn kesä- ja talvikursseja on pidetty aina muutaman vuoden välein. Intoa niiden järjestämiseen kuvaa sekin, että kun talvi 1991 oli pääkaupunkiseudulla kovin vähäluminen, talviretkeilykurssi mentiin pitämään Mäntyharjulla.

Näillä kursseilla moni uudempi jäsen on saanut, toivottavasti sammumattoman, retkeilykipinän. Moni vanhakin konkari on saanut uusia vinkkejä retkeilyynsä, ja kokemuksesta uskallan sanoa, että myös ”lehtoreina” toimineet ovat joka kerta saaneet uutta ajattelemisen aihetta.

Vaikka muutkin tunturikerhot olivat järjestäneet omia kurssejaan, Kavtsin 1980-luvulla pitämillä retkeilykursseilla oli suuri vaikutus siihen, että myös Tunturiladussa alettiin tiedostaa retkeilykoulutuksen tarpeellisuus. Ensimmäinen näkyvä tulos on vuonna 1990 julkaistu kirja ”Eräretkeilyn perustietoja”. Sen kokosi Tunturiladun koulutustoimikunta käyttäen kirjoittajina myös toimikunnan ulkopuolisia kokeneita retkeilijöitä. Sekä koulutustoimikunnassa että muissa kirjoittajissa Kavtsilla oli vahva edustus. Em. kirja oli tarkoitettu yhtä hyvin itseopiskeluun kuin mahdollisen kurssin oheismateriaaliksi.

Kirja antoi ajatuksen laatia todellinen retkikurssiohjelma Tunturiladulle. Kesäkurssin ohjelma ja oppimateriaali syntyivät noin vuoden työn tuloksena keväällä 1992. Työn tehnyt Tunturiladun koulutustoimikunta koostui tuolloin yksinomaan kavtsilaisista; Vappu Hietala, Ulla Sara, Jorma Alapuranen ja Kyösti Lamminjoki. Osia kurssista tekivät myös muut, hekin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kavtsilaisia. Vastaava talvikurssin materiaali saatiin valmiiksi joulun alla 1993 miltei yksinomaan kavtsilaisin voimin. Logilaiset laativat vuonna 1992 lasten retkikoulutuskansion. On selvää, että tällaisen materiaalin kokoaminen on tehokkaampaa kun tekijät asuvat samalla seudulla ja voidaan helposti kokoontua. Silti Kavtsin suuri osuus osoittaa kavtsilaisten osaamista ja aikaansaavuutta.

Varsinaisesti kurssin nimellä on edellämainittujen lisäksi pidetty ainakin pari suunnistuskurssia (1986 yhdessä Helsingin Ladun kanssa ja 1989 omin voimin). Ensiapukursseissa oli pitkä tauko erikseen selostettujen korpipuoskarologian kurssien jälkeen kunnes vuonna 1990 ”löydettiin” uusi vetäjä, Sinikka Kosunen, ja pidettiin SPR vaatimusten mukainen Ea I-kurssi Kärrikaltiossa. Vuonna 1995 pidettiin vastaava Ea II-kurssi. Kanootteja talkoiltiin kurssin nimellä vuonna 1990 ja tästäkin on tehty oma kurssimonisteensa. Kavtsin historian suurin ja pisin kurssihan on ”vanhan puurakennuksen korjauskurssi”, mutta siitä tässä kirjassa on oma juttunsa!

Vuodesta 1992 lähtien kullekin toimintakaudelle on nimetty oma teemansa, johon keskittyminen on myös merkinnyt koulutusta. Vuoden 1992 teemana olivat linnut ja silloin tämän kirjoittajan vetämänä pidettiin kurssi ”Linnut ja lintuharrastus tutuksi”. Siihen sisältyi luentoja, retkiä lähiseudulla ja viikon retki Lappiin. Vuonna 1993 teemana olivat kasvit joihin perehdyttiin kerhoillassa ja retkellä Padjelantassa. Tuo retki oli itseasiassa jatkokurssi sillä jo 1990 oli käyty samalla alueella. Geologia-teeman merkeissä 1994 käytiin kerhoillan sijasta geologisessa museossa. Toimintakaudella 1995 panostettiin teemallisesti koulutukseen järjestämällä mm. ensiapukurssi Ea II ja kesäretkikurssi. Vuoden 1996 teemana oli monipuolinen retkeily jota toteutettiin nimensä mukaan tarjoamalla kerholaisille tilaisuus perehtyä erilaisiin retkeilymuotoihin. Ja tämän kirjoitusvuonna 1997 teemana on luonnonmukainen retkeily, paljon oppia onkin jo saatu siitä miten voimme retkillä toimia mahdollisimman paljon sopusoinnussa luonnon kanssa.

Varsinaisten kurssien lisäksi koulutusta on harrastettu erilaisina teemaviikonloppuina ja teemavaelluksilla. On katseltu tähtiä, perehdytty perhosharrastukseen, kalastukseen Kärrin kalapäivillä, retkivarusteiden käyttöä ja huoltoa on opittu ja harjoiteltu käytännössä useammankin kerran, on harjoiteltu melontaa, tulilla yöpymistä, lumeen majoittumista, jne, jne. Lintu- ja sieniretket ovat olleet ohjelmassa lähes vuosittain. Hyvin suosittuja ovat olleet kevään ja syksyn maastopäivät, joille retkitoimikunta on kerännyt hyvin laajasti oppia ja harjoitusta kaikesta retkeilyyn liittyvästä.

Mikä on koulutusta, mikä muuten vaan yleissivistävää - rajaa on mahdoton vetää. Mutta myös monet kerhoillat voidaan lukea koulutukseen. Näistä on erillinen luettelo tässä historiikissa joten sitä on turha toistaa. Sama rajanvedon vaikeus koskee Väärtin Vinkkejä. Niistäkin suuri osa on jakanut oppia jostakin retkeilyyn liittyvästä, kuten vaikkapa varustehuollosta, lumeensuojautumisesta, retkeilijän paloturvallisuudesta, Suomen Ladun jäseneduista ja -vakuutuksista, liikunnan vaikutuksesta mielenterveyteen, jne, jne. Muut vinkit ovat yleensä antaneet tietoa ajankohtaisista kerhon tapahtumista.

Edellä olen joutunut vain lyhyesti listaamaan kaikkea sitä oppia mitä Kavtsissa on vuosien varrella jaettu. Retkeilyssä ei koskaan tule täysinoppineeksi. Samaakin teemaa voidaan käsitellä uudestaan muutaman vuoden välein; tulee uusia kiinnostuneita - ja kertaushan on opintojen äiti. Ja vaikka samat vetäjät toteuttaisivat saman kurssin useampaan kertaan, kahta samanlaista kurssia ei tule. Joka kerta vetäjillekin tulee uutta eteen sekä kurssia valmistellessa että palautteena kurssilaisilta.

6. VARUSTEISTA

Kyösti LamminjokiRETKEILYVARUSTEITA OMATOIMISESTI

Tunturilatulaiset kulkevat retkillä omia teitään. Valmiit ja muiden käyttämät ratkaisut eivät riitä tyydyttämään kaikkien tunturilatulaisten retkeilymieltymyksiä. Tämä asettaa erikoisvaatimuksia myös varusteille. Valmiinasaatavat varusteet eivät joko sovi tällaiseen omaperäiseen retkeilyyn tai asian voisi meidän mielestämme tehdä paremminkin. Tai valmiit varusteet ovat liian kalliita.

Kavtsilaiset ovat kehitelleet ja tehneet varusteita itse. Omatoimisuus on valttia. Näitä on moni muu retkeilijä sitten katsellut kateellisena ja ottanut opikseen. Seuraavassa tarkemmin suurimmista varusteprojekteistamme. Pienempiä kehitelmiä onkin lukematon määrä. Aikakirjat mm. kertovat, että jo ensimmäisenä toimintavuonna Kavtsissa suunniteltiin rinkkojen, rinkkapussien, ahkioiden, anorakkien, jopa makuupussien tekemistä itse. Hanke kaatui silloin sopivien tilojen puuttumiseen.

TalvitelttaTunturiladun piirissä varsinkin kavtsilaisten keskuudessa on yleistynyt omiin majoitteisiin tukeutuminen talvivaelluksilla.

Telttailuinnostuksen alku pohjautuu v. 1966 suomalaisen Grönlannin retkikunnan käyttämään majoitusratkaisuun. Yksinkertaisuudessaan se on kupolimallinen teltta, jonka kaarien varaan tulee vielä muotoon ommeltu päällyskangas, joka lenkein kiinnitetään kaarien alapäähän. Kankaiden väliin jäävä ilmakerros toimii eristeenä. Teltan laella on 30-50 mm:n halkaisijaltaan oleva ilmanvaihtoputki molempien kankaiden läpi. Se poistaa kosteuden niin tehokkaasti, että teltassa voidaan keitelläkin.

Vuosien kuluessa telttaan on tehty pieniä muutoksia, kuten yläosassa oleva kuivatusverkko, päällyskankaaseen ommeltu absiidi jne. Majoitusratkaisu vaatii paineella ja sellaisella polttoaineella toimivan keittimen, ettei siitä käyttämissämme lämpötiloissa muodostu räjähdysaltista kaasu/ilmaseosta. Nykypäivinä valopetrooli/lamppuöljy täyttää nämä vaatimukset.

Tällainen vaellustapa vaatii ahkion varusteiden kuljettamiseen, mutta vastaavasti vaellusreitti ei ole sidottu kämppiin puuttomillakaan alueilla. Kangaslaadusta riippuen teltan paino vaihtelee 6-8 kg. Käyttämämme teltan pohjapinta-ala on 2 x 2 m ja se on kahdelle paras, mutta kolmekin henkilöä voi majoittua siihen pienin järjestelyin. Teltat olemme teettäneet ompelijalla, jolloin olemme saaneet niihin käytännön ja mieltymystemme vaatimat muutokset. Ulkoilman lämpötilasta riippumatta keittimellä saadaan sisälämpötilaksi 15-30 astetta.

Teltta on nopea pystyttää ja ”kämppä” on aina kahden metrin päässä ahkiosta. Kauppatavarana on saatavilla myös ympärivuotiseen käyttöön tarkoitettuja tunneli- ja kupolitelttojakin, mutta palonarkojen materiaalien ja ilmanvaihtojärjestelmien rakenteen

takia keittimen käyttö niiden sisällä ei ole suositeltavaa. Teltoista puuttuvat myös kuivatusverkot, jotka ovat varsin tarpeelliset pitemmillä vaelluksilla.

Tällainen omiin varusteisiin tukeutuva retkeily vastaa myös nykyajan vaatimuksia ympäristöä säästävänä ja mahdollisimman vähän muuttavana retkeilymuotona.

100 ahkiotaTunturiladun olemassaolon alkuvuosina 40-luvun loppupuolella ahkio oli jo monien vaeltajien tavarankuljetusvälineenä talvivaelluksilla. Siihen aikaan ne olivat pääosin vanerista tehtyjä ”loijakoita” rottinkiaisoineen.

70-luku muodostui eräänlaiseksi ahkioiden kehittelyn vuosikymmeneksi, koska varsinkin sen loppupuolella puolustusvoimat kehitteli omaa kalustoaan ja se näkyi myös retkeilyväen julkaisuissa lukuisina kirjoituksina eri ahkiomalleista ja vetosysteemeistä.

Kavtsissakin on koko sen toiminnan ajan ollut tarvetta retkiahkioille ja niinpä toimintakaudella 1977-78 valmistettiin talkoovoimin lasten Sarvis-pulkasta Kolbman mallin mukaan 25 kpl muoviahkioita. Pulkka sahattiin pituussuunnassa halki ja leveämmät puoliskot hitsattiin yhteen sulattamalla muoviliuska saumakohtaan. Halkaisemalla lastenpulkat ”vähän sivusta”, ahkioon saatiin lisää leveyttä. Reunoihin laitettiin ohut metalliputki, johon kiinnitettiin kuormapeitto ja vetolenkit. Veto tapahtui sähkömiesten muovisten läpivientiputkien sisällä olevien narujen avulla. Jokainen ahkion haluava oli itse tekemässä pulkkaansa ja oppi tuntemaan sen rakenteen ja ominaisuudet.

Kun kerhossa talvivaellusten majoitteena yleistyi teltta, ja vaellukset olivat usein jopa kaksiviikkoisia, ilmeni tarve tehdä suurempia ja kestävämpiä lasikuituahkioita. Kerholaisten muodostama työryhmä suunnitteli mallin vetosysteemeineen ja kerhotoimikunnan päätöksellä ruvettiin töihin.

Omasta joukosta löytyi puuseppä (Ilmari Lappalainen), joka makuuhuoneessaan valmisti varsinaisen valumuotin tekoon tarvittavan puusta tehdyn mallineen. Ahkiosta tuli 160 cm:n pituinen, 45 cm:n levyinen ”hartioiden” kohdalta ja reuna maasta korkeimmalla kohdalla 18 cm. Tyhjän ahkion paino kaikkine varusteineen on n. 6 kg. Ahkion peitto kiinnitetään runkoon alumiinilistoilla ja sen yläreunassa on kanavat vara-aisalle, jonka avulla se kierretään kiinni. Ensimmäisen valmistuserän ahkioissa veto tapahtui etuosaan sisään laminoitujen holkkien läpi kulkevan 6 mm:n narun avulla. Aisoina on edelleenkin lasikuituputket ja vetovyönä puolustusvoimien käyttämä vyö, jossa vetonaru kiinnitetään sivuilla oleviin köysilukkoihin ja itse vyössä on pikalukko, jonka avulla kädenliikkeellä pääsee vapautumaan ahkiosta.

Toiseen valmistuserään tehtiin pieniä parannuksia, mm jalaksia madallettiin kääntyvyyden lisäämiseksi ja kulmia pyöristettiin. Vetosysteemi muutettiin niin, että alumiininen saranakäyrä kiinnitetään etupäässä oleviin aisakoukkuihin, jolloin rakenteesta tuli kestävämpi pystysuunnassa liikkuvan nivelen ansiosta.

Ahkioiden laminointi aiheuttaa melkoisen hajuhaitan ja siksipä niitä on tehty mm Helsingin vesilaitoksen väestönsuojassa, Annankadulla erään talon kolme kerrosta maan

alla olevassa autotallissa, Kärrikaltiossa ja Nukarissa olevassa navetassa. Muotteja on laminoitu erään kerholaisen (Olavi Koivunen) autotallissa.

Ahkioita on tehty kuudessa erässä (yht. yli 100 kpl). Painavimmat kuormat vaelluksilla ovat olleet yli 55 kg. Ahkiomuotteja on myös lainattu muille tunturikerhoille.

Kanoottiarmada80-luvun lopulla laajeni Kavtsin retkitoiminta kesäisille vesille Ullan ja Piion ansiosta. Melonta yleistyi ja kerhossa heräsi ajatus valmistaa kanootteja itse. Kerhotoimikunnan päätöksellä asiaa ruvettiin valmistelemaan ja v 1990 voitiin kerholehdessä ilmoittaa pidettävästä kanoottien valmistuskurssista. Kanootiksi valittiin Velhonpesän Iso Vinkkari ja ulkopuoliset mukaanlukien tekijöitä ilmoittautui 17 henkeä. Kanootteja valmistettiin 18 kpl eli kerhollekin tehtiin Pieggaksi ristitty inkkari.

Kurssi pidettiin Velhonpesän käytössä olevassa vanhassa navetassa Nukarissa. Joustavan työnjaon vuoksi laminointi- ja varustelupuolella oli oma lehtorinsa, joka vastasi ja ohjasi toimialueensa työvaiheista. Jokainen kurssilainen osallistui kanoottinsa eri työvaiheisiin. Pisimmät työpäivät viikonloppuisin venyivät jopa 9-tuntisiksi.

Kurssi alkoi 23.11.90 ja tilaisuuksia pidettiin joka ilta 16.12. saakka, jolloin urakka oli valmis. Kurssitilaisuuksia oli yhteensä 24 ja henkilötyötunteja kertyi yli 850. Välipaloina laminoimme kerholle 12 ahkioaihiota.

Ahkiotalkoot v.1978

Kuva-arkisto

Kanoottitalkoot v.1990

Kuva Kyösti Lamminjoki

7. AIKAKIRJOJEN KERTOMAA

JÄSENMÄÄRÄN KEHITYS

VUOSI

HEN

KEÄ

0

50

100

150

200

250

300

350

400

73 75 77 79 81 83 85 87 89 91 93 95

VUOSIEN VARRELTA

I Toimintakausi 1972 - 1973• 23.10.1972 perustava kokous• 20.11.1972 kerho sai nimekseen Kavtsi• osallistuttiin neljän partion voimin Tunturiluutaan Saariselällä• patikka- ja hiihtoretkiä kotiseudulla• 6 kerhoiltaa, joissa keskimäärin 60-70 henkeä

II Toimintakausi 1973 - 1974• kerho sai hihamerkin ja tunnuksen, suunnittelija Esko Alén• hankittiin kerholaisille anorakkeja ja T-paitoja kerhon tunnuksin• aloitettiin useina kesinä jatkunut kyykän peluu• hyväksyttiin kerhon säännöt• järjestettiin Tunturiladun susiaiset Dipolissa ja kuvailta TVK-talolla sekä pikkujoulu

Kiljavalla• pidettiin myyjäiset• vuokrattiin kerhon käyttöön kämppä Inkoosta (nykyinen Kärrikaltio)• järjestettiin viikonloppuretkiä omalla alueella

III Toimintakausi 1974 - 1975• hankittiin postikortteja kerhon talouden tukemiseksi• ensimmäinen hiihtovaellus Lemmenjoki-Nunnanen• järjestettiin ensimmäinen korpipuoskarologian kurssi• järjestettiin Tunturiladun kuvailta, susiaiset ja pikkujoulu

IV Toimintakausi 1975 - 1976• osallistuttiin Susipesän (nykyinen Susi-Talas) talkoisiin• pidettiin myyjäiset Marttaliiton tiloissa• osallistuttiin Kiilopään susiaisten järjestelyihin

V Toimintakausi 1976 - 1977• järjestettiin II korpipuoskarologian kurssi• kämppätietoa susille - moniste valmistui Tunturilatulaisten käyttöön. Kämppämonisteen yli

200 kpl painos myytiin loppuun muutaman vuoden aikana ja sen tuotto (lähes 7000mk) meni Kärrikaltion hyväksi.

• talkoiltiin ahkerasti Kärrikaltiossa• järjestettiin Tunturiladun II talvipäivät Vihdissä• järjestettiin Tunturiladun 30-vuotisjuhla hotelli Vaakunassa• järjestettiin luisteluiltoja• osallistuttiin Susipesällä (Susi-Talas) pidettyihin talkoisiin• järjestettiin Tunturiladun kuvailta

VI Toimintakausi 1977 - 1978• Suomen Latu-hiihdon Kavtsin osuudet hiihdettiin Sevettijärvi - Ivalo ja Pirkkola -

Pitkäkoski välillä• kerholaisten työryhmä korjasi Akukammin• talkoillen valmistettiin 25 kpl muoviahkioita (perusmalli Kolbma)• järjestettiin ensi kerran pääkaupunkiseudun laturetken Tahkon Hiihdon yhteydessä

latuasema, joka muodostui vuosittain toistuvaksi perinteeksi. Aluksi latuasema oli Salmissa

kunnes vuodesta 1981 lähtien latuaseman paikaksi on vakiintunut Laaksolahden Pitkäjärven jää.

VII Toimintakausi 1978 - 1979• jäähiihto Pikkalasta Kärrikaltioon• osallistuttiin Susikyrön kunnostustalkoisiin• osallistuttiin operaatio Tunturiluutaan• painettiin Saariselän vanha 50-luvun kartan kopio ja tarramerkkejä kerhon talouden

tukemiseksi• järjestettiin Tunturiladun kuvailta

VIII Toimintakausi 1979 - 1980• 5.9.1980 allekirjoitettiin Kärrikaltion kauppakirja Tunturiladun nimissä, kämpän

käyttöoikeus Kavtsille.• järjestettiin pirtanauhakurssi

IX Toimintakausi 1980 - 1981• kerhon vaellus Susikyrö -Äkäslompolo Tunturiladun 35-vuotisjuhlasusiaisiin• osallistuttiin Äkäslompolon susiaisten järjestelyihin• 23.6.1981 suoritettiin Kärrikaltion virallinen lohkominen• talkoiltiin Kärrikaltiossa

X Toimintakausi 1981 - 1982• Tahkon hiihdossa Kavtsin latuasemalla Pitkäjärvellä n. 1200 kävijää• hyväksyttiin Tunturiladun kevätkokouksessa välikirja Tunturiladun ja Kavtsin

välille.Sopimuksen mukaan Kärrikaltio on juridisista syistä Tunturiladun omistuksessa, mutta Kavtsilla on sopimuksessa mainituin ehdoin siihen täysi käyttö- ja hallintaoikeus

• uusittiin Susikyrön saunan lattia Kavtsin 35-vuotislahjana Tunturiladulle• kerhon vaellus Kebnekaiselle elokuussa• järjestettiin kirpputori Hietalahdentorilla• pidettiin huutokauppa iltatorilla

XI Toimintakausi 1982 - 1983• jäsentiedote ristittiin VÄÄRTIksi• järjestettiin Tunturiladun talvipäivät Inkoon Västankvarnissa ja samassa yhteydessä

pidettiin kerhon l0-vuotisjuhla• kerhoa esittelevä aukeama oli Tunturilatu-lehdessä• jatkettiin Kärrikaltion kunnostamista

XII Toimintakausi 1983 - 1984• vahvistettiin kerhon uudet säännöt ja toimintakausi muuttui kalenterivuodeksi• vietettiin I Kavtsin talvipäivät Kattilassa• kerhon hiihtovaellus Muotkatuntureille huhtikuussa• järjestettiin Tunturiladun kerhojen yhteispalaveri Kärrikaltiossa• kerhon vaellus Utsjoen itäisillä alueilla syyskuussa• eräretkenvetäjän peruskurssin teoriaosa lokakuussa Kärrikaltiossa ja maasto-osa

marraskuussa Kirkkonummella• osallistuttiin Susi-Kiisan talkoisiin• kerholle hankittiin puolijoukkueteltta kaminoineen• Kärrikaltion ympäristöön tehtiin kiintorastiverkosto

XIII Toimintakausi 1985• kerhon talvipäivät Kattilassa• jäähiihto Pikkala - Kärrikaltio• kerhon hiihtovaellus huhtikuussa Kilpisjärvi - Norjan ja Ruotsin tunturit• kerhon hiihtovaellus huhtikuussa Utsjoki- Sevettijärvi• järjestettiin talkoot Susi-Talaksella, jonka hoitovastuu oli kerholla• aloitettiin Kärrikaltion saunan rakennus talkoovoimin• kerhon vaellus Lemmenjoelle syyskuussa• talkoovoimin valmistettiin 25 kpl lasikuituahkioita, joista kerhon käyttöön tuli kolme• otettiin käyttöön kerhon onnitteluadressit

XIV Toimintakausi 1986• kerho järjesti Tunturiladun 40-vuotistempauksiin kuuluneen Napapiiriltä napapiirille-

hiihdon, jossa 13 vaellusryhmän 54 vaeltajaa hiihtivät yhteensä n. 1500 km:n pituisen reitin myötäillen napapiirin pohjoispuolisia valtakunnanrajoja

• jäähiihto Pikkala - Kärrikaltio, jonka aikana yövyttiin jäällä• koulutustilaisuus lumeen majoittumisesta Kärrikaltiossa• kerho järjesti Susi-Talaksen puuvajan rakennustalkoot• kerhon vaellus syyskuussa Nunnanen - Susikyrö Tunturiladun 40-vuotisjuhlasusiaisiin• järjestettiin suunnistuskurssi Kärrikaltiossa yhdessä Helsingin Ladun kanssa• jatkettiin Kärrikaltion saunan rakentamista ja ensimmäiset Iöylyt otettiin 5.11.-86• kerho järjesti Tunturiladun 40-vuotisjuhlatempauksiin liittyvän

Saamelaiskäsityötapahtuman 29.-30.11.1986 Kaisaniemen koululla• kerho järjesti Tunturiladun 40-vuotisjuhliin Dipoliin retkeilyvälinenäyttelyn

XV Toimintakausi 1987• jäähiihto Kärrikaltiosta käsin Suomenlahdelle ja yöpyminen jäällä• kerhon hiihtovaellus huhtikuussa Utsjoki - Kiilopää• kerhon hiihtovaellus huhti- toukokuussa Kilpisjärvi - Halti• Kerhon polkupyöräretki Päijänteen ympäri heinäkuussa• kerhon vaellus heinä- elokuussa Kilpisjärvi - Innset• aloitettiin koota retkialuetiedostoa RAT palvelemaan kerholaisia• kerhon 15-vuotisjuhlavaellus syyskuussa Kiellatuvalta Muotkatuntureille• 16.9.1987 tarjosimme paikassa, jonka koordinaatit olivat p 765450 ja i 46930, juhlakahvit

paikalle saapuneille tunturilatulaisille ystävineen• lokakuussa järjestettiin retkenvetäjän jatkokurssi Kirkkonummella maastotapahtumana• Kavtsin 15-vuotishistoriikki valmistui

XVI Toimintakausi 1988• jäsenkysely kerholaisten odotuksista ja toiveista kerhon toiminnan suhteen sekä

halukkuudesta osallistua tapahtumien järjestämiseen• jäähiihto Kärrissä• vaellus Kiilopäältä Vongoivan suuntaan, teemana UKK kansallispuisto ja suunnistaminen• vaellus Nuorgam - Kiilopää, teemana sään kehityksen ennakoiminen luonnon merkeistä• pyöräretki Raumalle• tunturikerho Ovtsin vierailu Kärrikaltioon• vaellus Sarekissa, teemana jäätiköt• vaellus Käsivarressa, teemana kalastus ja Käsivarren huiput• Kärrikaltiossa tehtiin grillipaikka ja aloitettiin maakellarin teko• ahkiontekokurssi

• osallistuttiin Ykin sillan korjaustalkoisiin• osallistuttiin Suomen Ladun 50-vuotisjuhlan järjestelyihin

XVII Toimintatakausi 1989• Kavtsi järjesti Tunturiladun talvipäivät Espoon Solvallassa• talviretkeilyn peruskurssi Kärrissä• hiihtoviikko Susi-Kiisalla• talvivaellus Iitto - Palojärvi• osallistuttiin Suomi-meloo kanoottiviestiin• pyöräretki Pielisen ympäristössä• kanoottiretki Saarijärven reitillä• käytiin Ovtsin vieraana Uuraisilla• syksyllä palattiin pitämään kerhoillat Pauligin huvilalla• Kärrin puuliiteri- ja varastorakennuksen rakentaminen aloitettiin• suunnistuskurssi Kärrissä• pikkujoulu korvattiin ”kekri-iltamilla”• katseltiin tähtiä retkellä Kirkkonummella

XVIII Toimintakausi 1990• hiihtoviikko Susi-Talaksella• hiihtovaellukset Palojärvi - Hetta ja Palojärvi - Kiilopää• kerhoillassa tehtiin patalappuja toimitettavaksi Lapin autiotuville• kaksi melontaharjoitusta Keski-Suomessa• Kärrin kesäjuhla; Kärrin rakennukset katsottiin valmiiksi• SL leiripäivien vaelluskilpailussa A-sarjan 3. sija• kasviretki Padjelantaan• pyöräretki Kuopio - Imatra - Loviisa - Helsinki• Ounasjoen melonta Hetta - Kittilä• Erävaelluksen SM-kilpailussa veteraanisarjan voitto• ensiapukurssi Kärrissä• kanootintekokurssilla tehtiin 18 kanoottia ja toistakymmentä ahkiota• kaamosretki Saariselällä

XIX Toimintakausi 1991• vuokrattiin kanoottivaja• talviretkeilyn jatkokurssi Mäntyharjun Tommolansalmella• hiihtovaellukset Törmänen - Kaamasmukka ja Törmänen - Kaamasmukka - Susi-Kiisa• hiihtoviikko Susi-Kiisalla• kansallispuistoretki Tammelan Liesjärvelle ja Torronsuolle• kanoottiretki ja kerhon kanootin kastajaiset Helsingin itäisillä vesillä (Yliskylän rannasta)• ”Liikkeelle luonnon puolesta”-kävelytapahtuma Keskuspuistossa Tunturiladun

kevätkokouksen yhteydessä• Kavtsille saatiin uusi tarra ja oma pipo• pyöräretki Länsi-Uusimaalle ja Varsinais-Suomeen• Suomi-meloo kanoottiviesti• matka Islantiin• kanootti/purjeveneretki Elisaareen• melontaretki Iijoella• perhosviikonloppu Kärrissä• ruskavaellus laavu- ja tuliretkenä Angeli - Nunnanen, (susiaisiin)• kerhoiltojen pitopaikaksi tuli Kampin Palvelukeskus

• osallistuttiin SL lapinlaulujen illan järjestelyihin

XX Toimintakausi 1992• vuoden teemana linnut (Kurssi ”Linnut ja lintuharrastus tutuksi”)• atk-pohjainen jäsenrekisteri Kavtsille• ”jäähiihto” kävelynä Ingvalsby - Kärri• hiihtoviikko (susiviikko) Susikyrössä• hiihtovaellus Vuotso - Salla• hiihtovaellus Nuorgam - Kaamanen• yleisötapahtuma Paloheinän ulkoilumajan läheisyydessä• viikonlopun kanoottiretki Isojärven kansallispuistossa• linturetki Liminganlahti, Karigasniemi, Susi-Kiisa• Suomi Meloo-viesti, mukana 3 virolaista• pyörätetki Vaasa - Turku• kanoottiretki Kemihaara - Pelkosenniemi Kemijoella• Kavtsi järjesti Tunturiladun kesäpäivät Kiljavalla, samalla Kavtsin 20-vuotisjuhla;

palkitsemisia• ahkioiden tekoa kesän aikana• kaamosvaellus Hammastuntureilla• viikonloppuvaellus Valkealassa• itsenäisyyspäivän aaton vastaanotto

XXI Toimintakausi 1993• kasvit vuoden luontoteemana• jäähiihto Puumala - Anttola• hiihtovaellus Palojärvi - Susikyrö• kämppävaellus Käsivarressa• Kavtsille hankittiin kajakkikaksikko• kansallispuistoretki Seitsemiseen• melontaharjoittelua Helsingissä, Ahvionkoskella ja Saarijärvellä• Suomi Meloo-viesti• kasvivaellus Padjelantaan• Suomen Matkailuliiton vaellukseen välillä Hautajärvi - Kelloselkä osallistui 2 kavtsilaista• melontaretki Ivalojoelle• kanoottiviikonloppu Valkealassa• ruskavaellus Kevon reitillä, osa näki karhun

XXII Toimintakausi 1994• vuoden luontoteemana geologia• Kärrin kalapäivät• Kavtsi osallistui Suomen Ladun järjestämän kuutamohiihdon järjestelyihin, Paloheinä -

Pitkäkoski• jäähiihto Päijänteellä Padasjoki - Vääksy• hiihtovaellus Suomen - Norjan - Ruotsin rajamaisemissa• viikonloppuretki Teijossa• Suomi Meloo-viesti• Suomen Ladun leiripäivillä vaelluskilpailussa Kavtsin partioille kaksoisvoitto• viikonlopun kanoottiretki Elisaareen• Kärrin ulkoseinien laudoitus• kavtsilaiset runsaslukuisina mukana Erävaelluksen SM-kilpailujen järjestelyissä• Kavtsi järjesti Tunturiladun syyskokouksen ja susiaiset Kisakalliossa

XXIII Toimintakausi 1995• vuoden teemana panostettiin koulutukseen• ensiapukurssi Ea II• jäähiihto Valkealan Vuohijärvellä• hiihtovaellus Nunnanen - Lemmenjoki - Muotkan Ruoktu• kävely Espoo - Kärri• retkikurssi• viikonlopun melontaretki Lohjanjärvellä• Suomi Meloo-viesti• Kärrin kesäjuhla• Kavtsin toimintaa esiteltiin Erävaelluksen SM-kisan avajaisissa Senaatintorilla• maastoviikonloppu Kullaan Joutsijärvellä

XXIV Toimintakausi 1996• vuoden teemana monipuolinen retkeily• Kavtsi järjesti Tunturiladun talvipäivät Kisakalliossa• jäähiihto Sipoon saaristossa• hiihtovaellus Raja-Jooseppi - Tulppio• hiihtoretki Utsjoki - Rastegaissa - Susi-Kiisa - Muotkan Ruoktu• ”pitkä marssi” vaellus Seitsemän Veljeksen reitillä Hyvinkäältä Helsinkiin• retkeilyn esittelyä yleisölle Paloheinässä Tunturiladun 50-vuotisjuhlan merkeissä• melontaretki Tammisaaren kansallispuistossa• Suomi Meloo-viesti• pyöräilyretki Gotlantiin• melontaretki Inarinjärvellä• ruskavaellus Hammastuntureilla, laavu- ja tulivaellus susiaisiin• Kavtsilaiset vastasivat Tunturiladun 50-vuotisjuhlien järjestelyistä

XXV Toimintakausi 1997• teemana luonnonmukainen retkeily• talviretkeilyn peruskurssi• Tahkon hiihto; neljä tapahtumaa - Kavtsi vastuussa erähiihdosta Nuuksiossa• hiihtovaellus Käsivarteen• viikonlopputapahtuma Suomusjärvellä• kanoottiretki Puulavedelle• pyöräretki• Suomi Meloo-viesti• melontaretki pohjoisessa• laavuvaellus Lapissa

KERHOILTOJEN TEEMOJA

I Toimintakausi 1972 - 1973• Mikä kerholle nimeksi ja Kuvia Susikyrön susiaisista (Raimo Niklander)• Matka Karhusaarelle (Erik Pihkala)• Lapin geologia (Jouko Piiroinen)• Kuvia Norjasta ja Haltilta (Urho Hulkkonen)• Makuupussit (Suomen Höyhen / myyntipäällikkö Lehtinen)• Lapin aiheisia filmejä• Valokuvaaminen erilaisissa olosuhteissa• Kavtsin merkki

II Toimintakausi 1973 - 1974• Eräretkeilykö haitallista terveydelle? (VP Savolainen)• Talvi- ja kesäretkivarusteista (Erkki Jääskeläinen, Risto Vuorensola)• Eri suksityyppien soveltuvuus maastohiihtoon (Raimo Juntunen)• Lähiajan sääennustus luonnon merkeistä (Erkki Harjama)• Pilkkimisestä, nikseistä ja varusteista• Muinaisuskomukset (Samuli Aikio)• Teltat (Neomas Oy, Pekka Kytölä)• Lapin Kullan esiintymis- ja löytömahdollisuudet (Antti Linna)

III Toimintakausi 1974 - 1975• Helsingin kaupungin ulkoilualueet• Talvi- ja kesäretkeilijän varusteet• Melontaretkeily Lapissa• Retkeily ennen sotia• Valokuvaus Lapin olosuhteissa (Kauno Laine)• Vanhanajan eräretket käsivarren suurtuntureilla (Ragnar Arrhenius, Olavi Lujanen)

IV Toimintakausi 1975 - 1976• Kesän kuvasatoa• Tutustuminen Partio-Aittaan• Lapin puvut (Aslak Sarre, Kauno Laine)• Lapin kasvit (Ulla Saarinen)• Pohjoismaiset retkeilyjärjestöt• Sienet

V Toimintakausi 1976 - 1977• Purjehdus- ja saaristolaiselämä (Pauli Hakulinen, Teppo Rajala)• Matka Islantiin (Erik Pihkala)• Kalastus (Kalatalousneuvoja Yrjö Valtia)• Kuvia ja tarinoita tuntureilta (Kullervo Kemppinen)• Kartta ja sen tekeminen (Maanmittaushallituksen kartanmyynti)• Suot ja niiden elämä (MML Hannu Mannerkoski)• Sienituntemus• Kuvakavalkaadi

VI Toimintakausi 1977 - 1978• Rinkat (Peiteala Oy ja Yrjö Suuniittu)

• Metsähallituksen tupien rakentaminen ja hoito (Rkm Säkkinen)• Lintujen äänet (Juhani Savolainen)• Sienet ja käävät• Vanhoista Lapin esineistä ja niiden keräilystä (Aslak Sarre)• Erävaelluksen SM-kilpailujen aihe: eläinten jäljet• Erävaelluksen SM-kilpailujen aihe: puut• Erävaelluksen SM-kilpailujen aihe: lintujen munat• Erävaelluksen SM-kilpailujen aihe: sienet ja käävät• Eräretkieväät (Sonja Kiiskinen, Matti Mähönen ja yleisö)• Lapin metsien hoito (Timo Salo)• Majoitteet ym (Partio-Aitta, mp Jehkonen)• Kesädioja

VII Toimintakausi 1978 - 1979• Ensimmäinen retki Haltille (Kaarina Kari, Anna Lehtonen)• Retkeilyvarusteet (Partio-Aitta Oy)• Armeijan varusteet ja varustutkimus (Evl Allan Vainio)• Kenkäheinän valmistus ja käyttö (filmi)• Suomen Ladun koulutuksesta ym. (Lasse Martin)• Ruokataloudesta (filmi)• Idea-ilta (Matti Mähönen)• Metsää ja puita tuhoavat mönkiäiset sekä käävät ja pahkat (MMK Ukko Rummukainen)• Kuvia ja tarinoita siivousretkiltä• Maajään aiheuttama harjujen muodostuminen (opetusneuvos Tahvonen)

VIII Toimintakausi 1979 - 1980• Perhokalastus, perhot ja niiden sitominen (Markku Alanko)• Kuvasatoa Kärrin vaiheista ja Lapin ruskasta• Poronhoito ja retkeilijä (Lassi Valkiapää)• Saamen kielen sanojen ääntämisestä (Kauno Laine)• Kärrikaltion tulevaisuuden kaavailuja

IX Toimintakausi 1980 - 1981• Kullankaivuusta kuvin ja sanoin (Matti Mähönen)• Lapin geologia ja Susi-tukikohtien määrä (FM Pekka Patrikainen)• Valokuvaus tuntureilla (Erkki J. Tolvanen)• Kärriä luontopolulta ja suunnistaen• Petsamoa kuvin ja sanoin (Kauno Laine, Erkki J. Tolvanen)

X Toimintakausi 1981 - 1982• Fjällräven-tuotteet (Helsingin Erävaruste)• Grönlannin vaellus (Matti Taponen)• Lapin lauluilta Mustasaaressa• Luonnosta ja siellä liikkumisesta -tietotesti• Susiasioista (Raimo Niklander)• Lapin aiheinen kirjallisuus (Kauno Laine, Kyösti Lamminjoki)• Grönlantia kaitafilmillä (Matti Taponen)

XI Toimintakausi 1982 - 1983• Saamelaisasioita (Helvi Nuorgam-Poutasuo)• Lapin porokoirat (Marri Vainio)

• Kuvailta• Talvipäivien järjestelyjä• Sukset ja niiden voitelu (Matti Niemelä)• Retkiruuat ja -keittimet• Käsivarren ylä- ja välitunturit• Kanoottiretkeily (Jouni Lindgren)• Saimaa maa- ja veneretkeilijän silmin (Kaarlo Wickstrand)

XII Toimintakausi 1983 - 1984• Utsjoen seutu retkeilyalueena (Antero Rouvinen)• Säännöt• Luonnon valokuvaus harrasteena (Pekka Lehtonen)• Karttojen valmistaminen (Tapio Keisteri)• Lapin suot (Krister Karttunen)• Muotkatunturit retkeilyalueena (Hannu Maula)• Tähtitaivas (Ben Koskinen)• Saamelaispuvut (Kauno Laine)• USA:n länsirannikko luontokohteena (Hannu Pösö)

XIII Toimintakausi 1985• Tunne itsesi, ymmärrä muitakin retkellä (Leo Virtaneva)• Klondyken kultaryntäys (Pauli Hakulinen)• Lemmenjoki vaellusalueena (Liisa Tikka)• Porotalous (Jorma Alapuranen)• Oppimistavat (Leo Virtaneva)• Tunturiladun Juhlavuoden tapahtumat (Yrjö Suuniittu)• Kavtsin niestat kerhoiltojen yhteydessä

XIV Toimintakausi 1986• Lumeen majoittuminen (Kauko Köykkäri)• Pohjoisnapahiihto (Jussi Kauma)• Sairaudet retkellä (Kaj Karlsson)• Raukaiseeko ruoka retkellä (Sakari Närvänen)• Napapiiriltä napapiirille -hiihto kuvin ja sanoin• Retki Pamirille (Jussi Kauma)• Kuvia kerholaisilta

XV Toimintakausi 1987• Pohjoisen värikulttuuri (Aslak Sarre)• Lapin geologia (Olavi Helovuori)• Retki Huippuvuorille (Piio Leppälä)• Sharm El Sheik, sukeltajien Mekka (Eero Erkko)• Brasilia, Peru, Bolivia (Hannu Maula)• Metsänhoidon tämänpäivän näkymistä (Mauno Melvasalo)• Kuvailta

XVI Toimintakausi 1988• Retkeily koiravaljakon kanssa (Eila Kuusinen)• Perhoset harrasteena (Timo Pylvänäinen ja Mari Haapavaara)• Kavtsin 15-vuotisjuhlan kuvia• Kullankaivuu (Matti Mähönen)

• Retkenvetäjän psykologiaa (Antero Tarvainen)• Etelämantereen Suomen tutkimusasema (Olli-Pekka Nordlund)• Lapin mytologiaa (Eero Hämäläinen)

XVII Toimintakausi 1989• Pohjois-Karjalan luonto (Eeva Tikka)• Kokemuksia erävaelluksen SM-kisoista (Hannu Maula)• Grönlanti vaeltajan silmin (Inkeri Huotari)• Lapin linnut (Antti Karlin)• Orkideat (Jari Piironen)• Maanalaisten voimien maa, Islanti (Jouko T Parviainen)• Pienvesistöt (Markus Stenberg)

XVIII Toimintakausi 1990• Maan magneettikentät (Kari Pajunpää)• Eräretkeilyn nykyaikaa ja tulevaisuutta (Veikko Stark)• Kuva- ja musiikkiesitys ”Satumetsä” ja kuvaesitys teeren soitimesta (Pekka Lehtonen)• Patalapputalkoot• Lapin kasvit (Eero Niinikoski)• Luontokuvia Galapagossaarilta (Erkki Lehtovirta)• Kasvihuoneilmiö (Johannes Brotherus)• Ako Alaskassa (Asko Vahtera)

XIX Toimintakausi 1991• Yli Andien (Juha-Veli Äkräs)• Umptek-Hiipinä ja Lujaur-urt (Matti Rekola)• Merentutkimuslaitos, merentutkimusalus Aranda ja Itämerta koskevat tutkimukset (Hannu

Haahti)• Islanti ja Kavtsin matka sinne• Huippuvuoret ja Alpit (Eero Hämäläinen)• Mehiläistenhoito (Teppo Rajala)• Omilla koirilla magneettiselle pohjoisnavalle (Matti Taponen)

XX Toimintakausi 1992• Etelä-Uudenmaan Jousimetsästäjät kertoivat toiminnastaan• Uusin eväin retkelle (Kati Karjalainen-Rimppi)• Kuvia Kavtsin Islanninretkeltä• Lapinaiheisia lauluja (Matti Reittamon johdolla)• Pääkaupunkiseudun retkikohteet (Seija Malinen)• Kuvailta• Sarvekas, Sihteeri vai Kutoja - linturetki Keniaan (Erkki Lehtovirta)• Kahdenlaiset Alpit (Eero Hämäläinen)• Lapin puu- ja luutyöt (Raija Hentman)

XXI Toimintakausi 1993• Puukot (Risto Wuolle-Apiala)• Lapin retkeilyalueiden esittelyä (kavtsilaiset)• Lapin kanoottireitit (Airi Leppälä)• Käynti Ursan kiertävässä planetaariossa• Lapin kasvit (Eero Niinikoski)• Kuvia kasviretkeltä Padjelantaan

• Lapin käsityöt (Raija Hentman)• Kaamosvaellus (Jussi Rimppi)

XXII Toimintakausi 1994• Museoviraston kohteet Lapissa (Teppo Korhonen)• Tunturisää (Tammelin)• Nuuksion alue ja sen suojelusuunnitelmat (Kalevi Hiironniemi)• Käynti geologisen laitoksen kivimuseossa• Sää muuttuu - sen myötä retkikaverikin (Leo K. Virtaneva)• Kuvailta; kuvia kevään hiihtoretkeltä ja Teijon retkeilyalueen esittely• Reino Kärkkäisen retkifilmejä• Erävaelluksen SM-kilpailut järjestäjän silmin (Jorma Alapuranen ja Hannu Maula)• Metsähallituksen kämpät Lapissa (Tage Lampén)

XXIII Toimintakausi 1995• Nousu K2:lle (Veikka Gustafsson)• Lapin ruokaperinteestä (Seija Leino)• Lapin Sota (Toivo Arema)• Retkeilyvarusteiden esittelyä (Kyösti Lamminjoki)• Käynti Helsingin Keskuspelastusasemalla (oppaana Martti Mäkelä)• Maailman Luonnonsäätiön toiminta ketojen ja niittyjen suojelijana (Risto Murto)• Kanada retkikohteena (Marita Maula)• Eräretkeilyn historia Suomessa (Timo Kukko)

XXIV Toimintakausi 1996• Revontulet (Juhani Katava)• Huippuvuoret (Juhani Greinert)• Retkikohteena Lemmenjoen Kansallispuisto (Kyösti Lamminjoki ja Martti Eskelinen)• Kalliokiipeily Suomessa (Ilkka Paloheimo)• Helsingin ympäristön melontamahdollisuudet (Simo-Pekka Reponen)• Tunturilatu eilen, tänään ja huomenna (Kyösti Lamminjoki, Marita Maula ja Jorma

Alapuranen)• Luontokuvia• Retkiluistelu (Simo-Pekka Reponen)• Eläinten jäljet ja jätökset (Marita ja Hannu Maula)

XXV Toimintakausi 1997

• Ympäristöä säästävä retkeily (Tage Lampén) • Retkikohteena Käsivarsi (Juhani Greinert)• Lintujen ja niiden äänien tunnistaminen (Petro Pynnönen)• Eräretkieväät, marjojen ym. kuivaaminen (Kulinaarinen toimikunta)

Tunturikerho Kavtsin toimihenkilöt

PuheenjohtajatLasse Lindberg 1972 - 1974Jussi Saarinen 1974 - 1981Anja Pere 1981 - 1982Antero Rouvinen 1982 - 1984Kyösti Lamminjoki 1984 - 1987Jorma Alapuranen 1988 - 1990Eero Hämäläinen 1991 - 1992Jorma Alapuranen 1993 - 1995Martti Eskelinen 1996 -

Kerhotoimikunnan jäsenetJorma Alapuranen 1983 - 1987Inga Bergman 1979 - 1982Kaarina Erkko 1984 - 1990Martti Eskelinen 1991 - 1992Birger Fagerström 1973 - 1981Liisa Fagerström 1978 - 1980Tuure Hakkarainen 1991 - 1996Eero Hämäläinen 1988 - 1990Sirkka Kalajainen 1989 - 1990Maire Kalanti 1972 - 1975Leena Kangas 1975 - 1978Kaarlo Karttunen 1977 - 1978

1980 - 19821983 - 1987

Jaakko Korhonen 1981 - 1983Reino Kärkkäinen 1972 - 1978

1981 - 1982Kyösti Lamminjoki 1982 - 1984Airi Leppälä 1992 - 1995Riitta-Maija Leppälä 1994 - 1995Kalevi Leskisenoja 1978 - 1980Marjatta Lindberg 1972 - 1975Hannu Maula 1990 - 1995Marita Maula 1983 - 1989

Tiia Meskanen 1981 - 1982Matti Mähönen 1972 - 1975Anja Pere 1976 - 1981Antti Pulliainen 1993 -Raija Rikkonen 1996 -Aaro Rytilä 1979 - 1981Antero Rouvinen 1997 -Anja Rönnberg 1980 - 1983Brita Saloriutta 1972 - 1976Ulla Sara 1988 - 1991Timo Sarkkinen 1975 - 1977Sirkka Seliste 1975 - 1979Päivi Seppälä 1996Sirkka Skippari 1982 - 1984Joonas Syrjänen 1978 - 1979Liisa Tikka 1982 - 1988Raimo Tuomioja 1996 -Asko Vahtera 1984 - 1990Marjatta Varis 1997 -Eila Vilén 1991 - 1996Jukka Vilén 1997 -Liisi Vähätalo 1991 - 1993Kaarlo Wickstrand 1982 - 1983Rae Ylisäe 1972 - 1973

Huom. Toimintakausi oli 1.10. - 30.9. kunnes vuoden 1985 alusta toimintakausi muutettiin kalenterivuodeksi

KAVTSIN TUNTURISUDET, JOHTAJASUDET, IKÄSUDET, KUNNIASUDET JA TUNTURILADUN KUNNIAPUHEENJOHTAJAT

Tunturiladun Kunniapuheenjohtaja1996 1. Tarvainen Antero

Kunniasudet1986 2. Tarvainen Antero1996 5. Niklander Raimo

Ikäsudet1966 12. Pihkala Erik1971 19. Harjanne Toivo 20. Pitkänen Elli 21. Tarvainen Antero 22. Arola Antero 23. Rantala Ville1972 24. Ratia Eeva 25. Wäänänen Aarno1974 30. Saloriutta Brita1975 32. Päivärinta Kirsti 33. Päivärinta Pirkko1976 36. Hiltunen Hannu 37. Kärkkäinen Reino 38. Laakso Sirkka 39. Laine Kauno1977 41. Kalanti Maire1978 43. Häjänen Eino1979 47. Niklander Raimo1980 48. Pöntinen Unto1981 53. Valkama Vilma1983 58. Seliste Sirkka1984 59. Hakavuo Annikki1987 66. Hulkkonen Urho1990 70. Hakulinen Pauli 71. Pere Anja1991 73. Kihlberg Paavo 74. Mähönen Matti1992 75. Hakkarainen Tuure1995 79. Lamminjoki Kyösti1996 80. Kilpi Ossi

Johtajasudet1956 1. Auterinen Majlis 3. Tarvainen Antero1963 12. Harjanne Toivo 14. Kämäräinen Veijo1964 18. Kärkkäinen Reino1966 26. Laaksonen Kalevi 30. Saloriutta Brita 32. Valkama Vilma

1967 36. Karsikko Ilmari1968 44. Laine Kauno 47. Majander Ulla 48. Niklander Raimo 49. Rytilä Aaro1971 73. Salomaa Yrjö1972 74. Lahtinen Reino1973 83. Lamminjoki Kyösti 88. Rantanen Kalevi1974 94. Lehtinen Ritva 95. Lindberg Marjatta 96. Mähönen Matti 97. Råberg Lars1976 112. Pöntinen Unto 113. Saarinen Jussi 115. Pihkala Ulla 118. Tolvanen Erkki1978 127. Tikka Liisa1979 130. Isotalo Matti1982 142. Forss Jan-Ole 146. Rouvinen Antero1984 149. Österman Helge1986 152. Bäckström Solveig 154. Korhonen Jaakko1987 160. Erkko Eero 161. Hämäläinen Eero 165. Laukkanen Pekka 166. Maula Marita 167. Mäkelä Martti 168. Rimppi Juhani1991 173. Eskelinen Martti1992 174. Alapuranen Jorma 175. Maula Hannu1994 178. Reittamo Matti

Tunturisudet1947 7. Pöntinen Unto1949 22. Marsio Irja1951 42. Pitkänen Elli1952 46. Auterinen Majlis1953 69. Tarvainen Antero1954 83. Sile Olli 84. Sile Varpu1955 101. Rantala Mirjam 102. Rantala Ville1956 126. Wickstrand Olavi1957 131. Eriksson Henrik1958 154. Harjanne Toivo 157. Kihlberg Paavo 161. Lehtonen Anja 164. Mikkonen Niilo K 165. Rihtniemi Riitta 169. Päivärinta Kirsti

170. Päivärinta Pirkko 172. Rainela Liisa 173. Ratia Eeva1959 180. Hakavuo Annikki 204. Turunen Airi 205. Valkama Vilma1960 213. Hiltunen Hannu 218. Juntunen Raimo 219. Karo Matti 224. Kärkkäinen Reino 229. Niklander Raimo 238. Saloriutta Brita1961 258. Jalo Pentti 264. Kritz Aune 265. Kämäräinen Veijo 276. Puranen Eeva 279. Sandberg Mailis 285. Syrjänen Joonas1962 291. Auvinen Martti 323. Pihkala Erik 344. Wäyrynen Kirsti1963 356. Hulkkonen Urho 369. Niklander Soili 373. Riisalo Martti1964 390. Björkvall Per 400. Harmo Runo 412. Koskus Aini 416. Laakso Sirkka 417. Laaksonen Kalevi 446. Saarenvirta Urho1965 458. Karsikko Ilmari 463. Laine Heikki 467. Naarvala Leo 469. Majander Ulla 470. Nummikaski Pentti 471. Pajulinna Petri 490. Wäänänen Eila 491. Wäänänen Aarno1966 493. Laaksonen Salme 499. Hamartola Kaija 509. Hyppölä Kalevi 514. Kilpi Ossi 521. Laine Kauno 538. Pajuvirta Katri 540. Puolakkka Pauli 541. Puro Pekka 546. Råberg Lars 548. Salomaa Yrjö 566. Vierros Pentti1967 610. Lahtinen Reino 614. Lampinen Juho 642. Palin Marjatta 655. Rytilä Aaro

1968 678. Hartikainen Toivo 690. Kivikoski Esko 691. Kivikoski Taimi 704. Lehtinen Ritva 717. Pere Anja 720. Puro Hilkka 724. Rajamäki Aaro 729. Saarela Ritva 732. Savonen Mikko1969 754. Ahonen Vuokko 766. Häjänen Eino 777. Lamminjoki Kyösti 778. Leppäkoski Veikko1970 816. Hidén Mikael 832. Kalanti Maire 842. Häyrinen Irma 846. Vilén Eila 847. Lindberg Erkki 848. Lindberg Lasse 849. Lindberg Marjatta 862. Palo Veikko 867. Virtanen Oili 888. Tikka Liisa1971 902. Hannelius Arno 908. Hämesalo Auli 925. Kyyhkynen Timo 956. Rantanen Kalevi 974. Sundell Anneli1972 995. Aspegren Antero 996. Bergman Inga 998. Haikonen Marjatta 1001. Heikkilä Rainer 1002. Hellström Anja 1015. Kolehmainen Toivo 1022. Leskisenoja Kalevi 1026. Mähönen Matti 1027. Niikko Hannu 1039. Pulli Leena 1049. Saari Matti 1051. Segerstråle Markus 1054. Soine Hilkka1973 1067. Brummer Henrik 1068. Fagerström Birger 1074. Jäntti Pirkko 1075. Jäntti Seppo 1083. Fagerström Liisa 1087. Mehtonen Pekka 1104. Rutanen Matti 1105. Saarinen Jussi 1106. Pihkala Ulla 1114. Tolvanen Erkki 1117. Vilén Jukka1974 1129. Isotalo Matti

1134. Keskinen Eero 1136. Lappalainen Helvi 1137. Lappalainen Ilmari 1138. Lujanen Olavi 1139. Mäkelä Martti 1146. Reittamo Matti 1149. Sarkkinen Timo 1150. Seliste Sirkka 1152. Suomi Erkko 1156. Timgren-Laine Gertrud 1164. Voutilainen Tuula 1166. Österman Helge1975 1169. Hakulinen Pauli 1179. Ilomäki Auvo 1183. Karttunen Kaarlo 1202. Nieminen Olavi1976 1231. Karttunen Sinikka 1241. Mettälä Olli 1245. Neiglick Pertti 1252. Rajala Teppo 1268. Wickstrand Kaarlo 1271. Voutilainen Alpo1977 1275. Houni Kaija 1279. Lehtinen Pertti 1280. Manninen Inkeri 1283. Rönnberg Anja 1284. Rönnberg Osmo1978 1296. Röyskö Kalevi1979 1320. Vilppo Hannu 1321. Virtanen Risto1980 1325. Riikonen Anneli 1326. Forss Jan-Ole 1328. Hyvönen Leena 1343. Rouvinen Antero1981 1349. Bäckström Solveig1982 1386. Louhi Sirkka 1396. Tikkanen Yrjö1983 1401. Erkko Eero 1402. Granroth Tuula 1404. Öhberg Inkeri 1408. Jägerskiöld Eva 1416. Ruutu Kari 1419. Vahtera Asko1984 1422. Erkko Kaarina 1423. Eskelinen Martti 1426. Ikonen Tarja 1431. Karsten Britta 1432. Korhonen Jaakko 1434. Kurki Matti 1436. Laukkanen Pekka 1437. Maula Marita 1438. Maula Hannu 1442. Rimppi Juhani

1985 1445. Alapuranen Jorma 1446. Holopainen Hannu 1447. Hämäläinen Eero 1451. Lammivaara Marja 1455. Smeds Harry 1456. Vainio Ilkka 1457. Vainio Maija1986 1460. Haikanlahti Vesa 1470. Leino Seija1987 1494. Hovi Liisa 1495. Hovi Tapani 1496. Huotari Liisa 1497. Järvenpää Anna-Liisa 1500. Mäkelä Marja-Liisa 1506. Varis Marjatta1988 1507. Hakkarainen Tuure 1512. Hämäläinen Marianne 1524. Pettinen Ossi1989 1546. Sara Ulla1990 1554. Leppälä Airi1994 1582. Greinert Juhani 1584. Korpela Merja 1585. Laiho Heikki 1586. Multanen Antti 1589. Suominen Seppo 1590. Wall Kai1995 1591. Alapuranen Sirpa 1596. Häme Juhana1996 1608. Rahikainen Sauli 1609. Rannikko Marjatta 1612. Rytkölä Irma

8. KAVTSILAINEN HUOMIOITSIJA - NÄIN KOIN SEN

Vappu HietalaENSIN TYÖ .... JA SITTEN HAUSKAT JUHLAT !

Tätä historiikkia lukiessaan ei voi olla havaitsematta kavtsilaisten ahkeruutta ja pyyteetöntä työntekoa kerhon parhaaksi. Uurastuksen vastapainoksi on aika-ajoin kokoonnuttu suoristamaan selkää yhteisissä juhlissa ja muissa tempauksissa. Tunnettu sanonta raskaitten töitten vaatimista rankoista huveista ei Kavtsissa kuitenkaan ole toteutunut; meidän juhlamme ovat pikemminkin jatkaneet menneitten vuosikymmenten iltamaperinnettä omatekoisine ohjelmineen ja muine antimineen.

Juhlat ja muu hauskuus tuotettiin pitkään ”projektikohtaisesti” eli joku kerhotoimikunnan jäsenistä kokosi tilaisuutta suunnittelemaan joukon henkilöitä, jotka pestiä vähiten vastustivat. Vuonna 1989 perustettiin ensimmäinen ohjelmatoimikunta kulinaarisen toimikunnan avuksi ja alaisuuteen. Uusi tulokas oli virkeä ja se itsenäistyi seuraavan vuoden alusta.

Suomalaisen yhdistysperinteen mukaisesti kuuluu joulujuhla Kavtsinkin jokavuotiseen kalenteriin. Perinnettä siinä tosin on vain ajankohdan verran, sillä joulujuhlalla on joka vuosi ollut eri teema. Joskus se on myötäillyt kerhon toimintasuunnitelmaa kuten vuoden 1991 ”lintupikkujoulu”. Toisinaan on virikettä haettu laajemmista yhteyksistä: vuonna 1992 juhlittiin 75 vuotta täyttänyttä Suomea viettämällä itsenäisyyspäivän aattojuhlaa. YK:n alkuperäiskansojen vuosi 1993 sai meidät kiinnittämään huomiota omaan alkuperäiskansaamme ja mm. laulamaan joululaulut saamenkielellä! Viime joulujuhlassa muisteltiin 50 vuoden takaisia aikoja, jolloin vielä sodasta toipuvassa Suomessa perustettiin mm. Tunturilatu ja vietiin juhliin omat sokerit. Nykyajalle sopivasti me tulimme juhliin omine astioinemme ja vähensimme siten pieneltä osaltamme kertakäyttöisten astioitten jäteröykkiötä.

Teeman lisäksi Kavtsin pikkujouluissa on toinen harvinainen perinne: sen keittiö on aina ollut tarmokkaiden miespuolisten jäsenten miehittämä. Ja millaisten miesten! Saa piipahtaa monessakin tasokkaassa trahteerissa ennen kuin löytää yhtä tyylikästä henkilökuntaa: valkeat paidat, prässihousut, kerhon omat tummansiniset esiliinat ja kaiken huipuksi vielä mirri leuan alla! Tarjoomukset puolestaan ovat olleet kavtsittarien leipomat ja useimmiten vielä lahjoittamatkin.

Vuosien mittaan on Kärrissä lukuisten talkoitten lisäksi pidetty erilaisia kevyempiä tilaisuuksia. Siellä on vietetty harjojennostajaisjuhlaa (sen kunniaksi, että rakennusvaiheen uskottiin päättyneen), kokoonnuttu kodan vihkiäisiin ja perehdytty kalankäsittelyn saloihin, juhlittu kesäistä merkkipäivää kaikkine kansanhiihto- ja muine prenikoinemme. Onpa sinne ”shanghaijattu” Urkki Hulkkonenkin yllätyssyntymäpäivän viettoon unohtamatta Maire Kalannin kevättalkoiksi naamioimia kalaaseja.

Lukuisten tapahtumien joukosta tulee mieleeni kaksi yli muiden: kerhon oman kanootin vesillelasku ja jo aiemmin mainittu itsenäisyyspäivän aattojuhla 5.12.1992.

Melontaharrastus oli saanut Kavtsissa vankan jalansijan ja syystalvella 1990 oli joukolla valmistettu parikymmentä kanoottia. Yksi oli tehty kerholle jäsenten yhteiseen käyttöön. Toukokuussa järjestettiin kanoottiregatta, johon tämäkin kulkupeli osallistui. Ohjelmatoimikunta ryhtyi ex-tempore toteuttamaan vesillelaskun vaatimia juhlallisuuksia, jotta onni ja menestys kanoottiamme seuraisi. Kun parillakin kerholaisella oli työn tuomana kokemusta alalta, juhlista tuli varsin aidot ja ikimuistoiset.

Kanootti sai nimikilpailun tuloksena Johannes Brotheruksen esittämän saamelaisen nimen PIEGGA (tuuli). Kummiksi kutsuttu Marita Maula piti puheen asiaankuuluvin toivotuksin ja rakentajat kantoivat Lapin värein juhlaliputetun Pieggan rantaveteen. Toimitusta säesti Matti Reittamon soittama ”Ankkurit ylös”. Kummi sai perinteiseen tapaan kummikorun, juhlayleisö helmeilevät lasilliset simaa ja Pieggan nimellä ja väreillä somistetut konvehdit. Huippunsa juhla saavutti kun armada lähti liikkeelle ja Piegga hyvästeli lähtösatamansa ja rakentajansa kolmella pitkällä pillin vihellyksellä kuten tekevät ”oikeatkin laivat”. Valtiovallan tervehdyksen toivat hyvää melontakautta toivottamassa käyneet merivartijat.

Jos Piegga joskus sattuisikin karahtamaan kiville tai keikauttamaan kuormansa, ei haaveri taatusti johdu vesillelaskussa tapahtuneista puutteista!

Toisella tapaa muistettava oli vuoden 1992 pikkujoulujuhla, joka sattui 75-vuotisitsenäisyyspäivän aatoksi. Kun samaan aikaan umpeutui myöskin Kavtsin 20. toimintavuosi, oli kaksinkertainen syy viettää tavanomaista juhlavampi tilaisuus. Kainona vetoomuksena esitetty kansallispukutoivomus kantoi hyvää satoa.

Näytelmät ovat harvinaista herkkua. Viime vuosina on tuotettu kaksi oikeata näytelmäteosta: Kiljavan kesäpäivilläkin esitetty kepeätä kuplettiperinnettä edustava ‘Sirkkojen viulu soi Uhtuan suviyössä’ sekä ”Seitsemän veljestä”. Liisi Vähätalo koosti esityksen veljesten vaiheista ja eri kohtaukset sidottiin Chydeniuksen Aleksis Kiven teksteihin säveltämillä lauluilla. Senkertaiseen teemaan sopivasti tavattiin saamenkielen alkeita.

Musiikilla ja nimenomaan kerhon jäsenten esittämällä elävällä musiikilla oli alkanut olla yhä tärkeämpi osuus juhlissamme. Tämä tilaisuus alkoi Oskar Merikannon ja Martti Turusen sävelillä ja jatkui Jorma Alapurasen muisteluksella oman elämänsä virstanpylväistä Yli-Torniolta YK-tehtävien kautta Espooseen. Siinä kuvastui hyvin koko sodanjälkeisen Suomen kehitys. Kerho tarjosi siikavoileipiä ja muita herkkuja ja tiernahenkilöiden rahasaalis ohjattiin Sotainvalidien Veljesliitolle. Illan edetessä siirryttiin kepeämpiin ohjelmanumeroihin ja juhla päättyi poloneesiin.

Vaikka järjestelyissä mukana olinkin, tohdin sanoa, että kokonaisuus oli vielä näin jälkeenpäinkin muisteltuna todella onnistunut. Sitäpaitsi olimme edelläkävijöitä. Nyt itsenäisyyden juhlavuotta jälleen vietettäessä on valtakunnan korkeimmalta taholta todettu, että juhlintaan on saatava perinteisten muotojen lisäksi kevennystä, jotta se koskettaisi mahdollisimman suurta osaa kansasta!

Joskus olen Väärtinkin palstoilla todennut, että sekä Kavtsin että Tunturiladun voima on innostuneissa talkoolaisissa. Jo pelkästään ohjelmatoimikunta on vuosien varrella useasti kääntynyt jäsenten puoleen. Muun ohella on tarvittu aaveita elokuun yöhön, pingviiniä pikkujoulujen bongauskisaan, ”paikoituspoliisia” kesäpäivien järjestelyihin ja koko Jukolan seitsenpäistä veljessarjaa lukkarin oppiin. Kaikki tämä on aina vaivatta onnistunut. Kunpa vielä voitaisiin solmia pidempiaikainen kontrahti Joulupukin kanssa, jottei tarvitsisi jännittää, ehtiikö hän tänä vuonna itse piipahtamaan juhlassamme !

Tiernahenkilöt

Kuva Marita Maula

Keittiöhenkilökuntaa

Kuva Antti Pulliainen

Eila VilénPADAN YLI NÄHTYNÄ

Kulinaarisen toimikunnan tehtävänä kerhon organisaatiossa on useimmiten toimia osana toisten toimikuntien järjestämissä tilaisuuksissa, koulutustilaisuuksissa, kerhoilloissa, talkoissa tai viikonloppuretkillä, eri toimikuntien tilaisuuksia mainitakseni. Kerhoemäntä kuuluu kerhotoimikuntaan ja vastaa kerhon ruokapuolen asioista yhdessä kulinaarisen toimikunnan kanssa.

Kertakäyttöastioista luopumisesta vähitellen ainakin jäsenistön omissa tilaisuuksissa keskusteltiin aloitteestani kerhotoimikunnassa.

Kärrin kesäjuhlissa pari vuotta sitten kokeiltiin ensimmäisen kerran laajemmassa mitassa omien ruokailuvälineiden mukaanottoa. Väärtissä ilmoitettiin asiasta. Suunnitelma onnistui hyvin vain muutama yli kuudestakymmenestä juhlijasta käytti kertakäyttöastioita.

Pöytäkirjojen ja jäsenkirjeiden lehdillä on muistissa tietoa aikaisemmista ruokapuolen puuhaihmisistä ja asioista.

Kerhon järjestäymiskokouksessa 1972 valittiin naistoimikunnan kokoonkutsuja. Toimikunta järjesti myyjäisiä, kahvitilaisuuksia ja esim. Tunturiladun pikkujouluja Kiljavan Kotorannassa. Muutaman vuoden jälkeen naistoimikunta muuttui naisjaostoksi, jonka tehtäväksi annettiin mm. kerhoiltojen kahvituksesta huolehtiminen. Kerholle hankittiin 50 kpl korvallisia mukinpitimiä sekä 400 kpl kahvimukeja.

Kärrissä talkoiltiin alkuaikoina paljon ja kerhokirjeessä oli kerrankin viesti ”3. - 4.5.75 Siivoustalkoot omalla kämpällä Inkoossa. Yöpyjät ottakoot makuupussin ja muonan.”

Vuodesta 1976 lähtien on kerhoilloissa ollut kahvitarjoilu. Kerhoiltojen kahvimaksu oli syksyllä 1977 pöytäkirjan mukaan todettu aiheelliseksi korottaa kolmeen markkaan.

Pöytäkirjaan oli merkitty päätetyksi ”25.-26.11.78 Pikkujoulu Kärrikaltiossa. Lama-ajan joulu. Ei kinkkua, mutta rosollia, rusinasoppaa, uunimakkaraa ja perunoita on. Maire on saanut Kärrissä hyvän perunasadon.”

Kulinaarinen toimikunta perustettiin vuonna 1981 naisjaoston tilalle, koska ruuanlaitosta kiinnostuneet kerhon miespuoliset jäsenet eivät halunneet kuulua naisjaostoon.

Viimeisin muutos keittiöhenkilökunnassa oli vuonna 1985, kun valittiin kerholle oma emäntä, kerhoemäntä, joka valitsi itselleen apuemännät eli kulinaarisen toimikunnan. Ensimmäinen kerhoemäntä oli Kaarina Erkko.

Tahkon Hiihdon latuasemaa on kerho pitänyt vuodesta 1979. Tämä muodostui vuosittain toistuvaksi perinteeksi ja vuodesta 1981 lähtien latuaseman pitopaikaksi vakiintui Laaksolahden Pitkäjärven jää. Teltta-asemalla oli voitelupalvelu. Siellä myytiin mehua ja lettuja. Hymyt olivat ilmaisia. Kävijöitä oli alkuaikoina runsaastikin, mutta loppuvuosien talvet olivat vähälumisia, hiihtäjiä oli vähän. Vuonna 1996 pidettiin viimeisen kerran

teltta-asemaa Pitkäjärven jäällä. Nyt Tahkon Hiihdon ladut ovat suuntautuneet uusille alueille.

Se leipomusten määrä, joka on suurimmaksi osaksi saatu lahjoituksina kerholaisilta näiden vuosien aikana milloin kerhoiltoihin, pikkujouluihin, talkoisiin tai muihin kerhon tilaisuuksiin, on suuri taloudellinen panos, jonka kerho on tässä muodossa saanut.

Mielestäni paras kiitos emännälle olivat ruokailun jälkeen tyhjät tarjoiluastiat tai ei ihan, sillä sanotaan, että ”hyvin piisaa, jos vähän jää”.

Eila Vilén, kerhoemäntä 1991 - 1996

(pöytäkirjatietojen lähteenä 1972- 1981 toimi Anja Pere)

Kuva Marita Maula

Y H T Ä J U H L A A !

Kuva Antti Pulliainen

Piio LeppäläKAVTSIN 'ERIKOISET':-sisältäen ”sivupersoonat”, ”nelijalkaiset retkeilijät” ja ”mystiset retket”

Olen mielenkiinnolla tutkinut Kavtsin ”erikoisia” henkilöitä ja tapahtumia.Tässä pieni kooste.

'SIVUPERSOONAT':Kavtsin kulttuuritapahtumiin purjehdin vahingossa. Pikkujoulut taas tulivat, vuosia ei kannata mainita!Suupalttina päädyin ”rooliretkeilijäksi ”.Talvitelttailu loi juuriaan Kavtsissa. Kaikki oli viimosen päälle suunniteltua. Muuttelin vain hiukan kaavaa pikkujoulua varten. Parodia alkoi kehittyä.'Rooliretkeilijä' kuljetti ahkiossaan kaikkea mahdollista, mm. matka-TV:n, sukankutimen, ja pienen koiransa jota paleli. ”Rooliretkeilijä” jätti suksensa ja ahkionsa mihin ne sattuivat jäämään - avasi telkkarin, kutoi sukkaa seuraten ”kauniita ja kaameita”.Aamuherätykset pantiin uusiksi: kello kuuden sijaan katsottiin aamu-tv ja sitten matkaan jos jaksettiin.Moduulipakkauksesta tehtiin myös taidetta, matkaradio minigrippiin, laatikkoon ja jätesäkkiin. Kätevyyden vuoksi ”rooliretkeilijä ” pukeutui flanelliyöpukuun ja päälle kelkkahaalari- oli sekä päivä että yöasu. Tunnelma oli täydellinen: ”kuu kylmänä kellotti kairan päällä..”Apujoukot järjestivät teltan paikalle teltan sisällä hipsuen. Susikohtaus jätettiin pois, koska ajattelin, että retkikaverini Husky-Saippi ei kenties pysy näyttämöllä.

Ensiapua retkeilijälle opeteltiin myös pikkujouluissa. Uusi kikkakin löytyi: mikäli on päävamma ei saa laittaa kiristyssidettä kaulaan. Tuuren päävamma tuli hoidettua kotimaisella terveyssiteellä.

Tosissaankin tehtiin taidetta: ”Vanhat kuorolaulajat” Maire, Briitta ja Piio pistivät pystyyn Tiernahenkilöt. Jussi lupautui ” tähtipojaksi ”.Esitys oli suurenmoinen, vain Piio unohti sanat. Miekat ovat edelleen Kavtsin sivuroolivarastossa Tuusulassa, mikäli on käyttöä.

Taiteenteon huippu oli Kiljavalla ”Uhtuan kesäyössä””Ontrei ” (Piio) oli rakastunut - tyttö (Tatta) petti, löysi Pietarista Jupin (Eero E.). Ontrei siitä epätoivoisena kaivoon syöksymään. ”A elä sinä kaivoo syöksy - kuule sie, sie oot löytänt uue onnen, rakkaan isäs rahat kaikk sinull jääp, sie oot rikas” - kertoi ”vallesmanni ” (Jorma).No siitä Ontrei housujaan nostellen katsoo tulevaisuuteen. Vanha heilakin palajaa, mutta Ontrei ihailee jo uutta tyttöä (Marianne) ja yhdessä he lähtevät ”onnee uuteen kiitämää, polkupyöräll ”.Lavastemestarina on kaiken aikaa Paul puuhastellut, myös joutsenet ovat em. sivuroolivarastossa.

Kavtsilaiset tekevät aina jotain: toiset vetävät retkiä, toiset pitävät huolta että kaikki pyörii, ”roolihenkilöt” luovat tunnelmia tapahtumiin ja emännät järjestävät tauoille purtavaa. Toivottavasti saamme nauttia tästä jatkossakin.

'NELIJALKAISET' KAVTSILAISETKavtsin retkiin on kuulunut myös nelijalkaisia ystäviä. Tassunjäljet ahkion edessä sen todistavat sekä aisojen kulumat kun selkää on niihin raaputettu.Kunnon nelijalkaiset nukkuvat aina teltassa ja ”siinä missä voi sulaa niin häntä palaa” on oiva sananlasku retkikeittimen käyttäjälle.

Talviretkeilyn guru, husky-Saippi kertoilee kokemuksiaan Hannun retkellä:”Väsyneenä ajattelin juuri heittäytyä hangelle pitkäkseni ja kieltäytyä matkanteosta, kun porukka ohjasi suksensa Luomusjärven uralle. Illan hämärtyessä ”koppini” nousi pystyyn. Emäntäni yllätykseksi hyppäsin nurkumatta patjalle. Muutkin näyttivät väsyneiltä ja lauseita ei paljon vaihdeltu. Näin unta porsaankyljyksistä. Kolmas luu oli jo hampaitteni välissä, kun äkkiä heräsin. Pohjoismyrsky yllätti. Nuo ihmiset olivat panneet koppini väärin päin ja melkein lumi tuiskutti sisälle. Kävivät onneksi laittamassa katoksen alas ja sain jatkaa uniani.Toisin oli naapuriteltassa kun Keijo ja Jorma keittivät aamukahvin teltan pohjalle kinostuneesta lumesta. Olipa reissu...”

Lapinkoira Hippu taasen kuvailee retken parhaita hetkiä näin: ”Telttakuntani sai aamutoimet viimein tehtyä. Tein pienen aamukierroksen naapuritonteilla. Tuntureita näkyvissä, hauskan näköistä - onkohan siellä poroja? Tänä aamuna olikin nälkäistä väkeä - tähteitä ei juuri löytynyt, jotain onnistuin kerjäämään.”

Nelijalkaisia ystäviä halutaan usein myös ”lainaksi”, joko kovilla pakkasilla varpaita lämmittämään tai kovassa nousussa vetoavuksi. Monet tulevat kyllä toisiin ajatuksiin kun alamäessä koira, ahkio ja sukset menevät kaikki eri puolelta puuta.

Nelijalkaisten kanssa ei paljon kämpillä käydä ja kaksi kertaa kaksi metriä täyttyy kiitettävästi kahdesta ihmisestä ja kahdesta koirasta. Talvella petroolin lisäksi kaikki tavarat haisevat märälle koiralle. Suurimmaksi osaksi nelijalkaisista ystävistä on retkellä suunnatonta iloa. Ounasjoen kanoottiretkellä Hippu 'hauskuutti' meitä tarraamalla kiinni pölkyn oksaan, jolla Olavi keitteli soppaa. Olavia ei kylläkään naurattanut, mutta silti he pysyivät ystävinä.

” MYSTISET RETKET ”Kavtsissahan melonta on tullut rytisemällä vahvaksi retkeilymuodoksi ja omia kanoottejakin on tehty. Muutama alus on jopa todettu niin vahvaksi, että voisi valtiolle lainata jäänmurtajiksi.

Mystisin kanoottiretki oli varmasti Ivalojoen melontaretki. Urheat retkeilijät suunnittelivat lähdön Kalmankaltioon ja sieltä pikkuliruja ylös vetämällä Ivalojoen latvoille, vanhoille kultamiesten reiteille. Lähtö näyttikin lupaavalta - vettä tuli taivaan täydeltä, tällä kertaa se vain lisäsi optimistisuutta - olisipa puroissa ainakin kanootin alle vettä riittävästi. Pusikko muuttui tiheämmäksi, paikoin käveltiin pohjaa pitkin kanootteja kiskoen. Mietimme välillä ja teimme sopat. Kaikki halusivat jatkaa matkaa. Ensimmäiselle järvelle pitäisi päästä. Tavarat selkään ja kanootteja hiissattiin joukolla pitkin soita. Yhtä kanoottia kohden

tarvittiin vähintään kolme henkilöä. Hiki virtasi ja lopulta olimme kaikki järvellä. Illalla tutkistelimme joen uomaa - sitä ei käytännössä ollut. Eipä hyvältä näyttänyt.Aamulla kaikille tilanne selveni ja päätimme palata takaisin. Maastoliikennelakia uhmaten haimme maasturin ja trailerin ja kanootit plus tavarat saatiin takaisin Kalmankaltioon. Rajamiehet tulivat paikalle kun viattoman näköisinä pidimme sadetta, kanootit trailerissa ja tavarat kyydissä.

Vastoinkäymiset usein kertaantuvat. Hiukan Puljun jälkeen trailerista katkesi aisa. kanootit raahautuivat hiekkatietä pitkin ja parista kanootista kului kärki puhki. Arvioimme vauriot ja pistimme pari kannaria katolle - Puljusta lähdettiin pajaa hakemaan trailerille. Maasturi pakattiin täyteen, mutta kuinkas ollakkaan hiukan Lompolon kylän jälkeen kattokourut pettivät ja paatit romahtivat. Eipä hätää, vain yksi kanootti katolle ja toinen penkalle reippaan retkeilijän kanssa odottelemaan muita autoja. Kyllä oli ohikulkijoilla ihmettelemistä, kun sinipukuinen retkeilijä istui auringonlaskussa kanootissa tien penkalla ja söi eväitä.

Lopulta pääsimme Lisman kylään ja varsinainen vesistöosuus pääsi alkamaan. Retkihän sujui hyvin: säät vaihtelivat, toiset suorittivat iltapesut kanootin kanssa uiden. Lapinkoira Hippukin kroolasi yhteen otteeseen virrassa. Mielenkiintoinen seikka havaittiin yhdessä kanootissa: missä olivat kaikki kauniit kivet, jota keulahenkilö oli keräillyt matkan varrelta - siinä jo perämieskin sai kuulla kunniansa kunnes selvisi, että sinnehän ne varmaan kaatuessa upposivat Toloskosken pohjaan.

KAVTSISSA KULTAA...?Kavtsilainenhan on tunnettu lapionheiluttaja, jo talkoistakin. Mutta, että huvinpäiten soraa viskomaan.... Sellainen vain oli ajatus kun lähdimme Kultaviikolle Vuijemille.Ako ystävällisesti lainasi meille valtaustaan. Puitteet olivat mahtavat: Kellostapulin jyhkeät maisemat ja joukko rohkeita kullankaivajia Kavtsista.

Meillä ei ollut kylläkään minkäänvaltakunnan ajatusta kullan kaivuusta, mutta intoa sitäkin enemmän. Opeteltiin vaskausta ja ”rännäystä”. Valtauksella oli oma keittiökin ja sinne aina kasaannuttiin iltaa istumaan ja ”löytöjä” vertaamaan. Löytyi kaikenlaisia kiviä ja niille oli nimiäkin. Tutuksi tulivat epidootit ja unakiitit. Kultahippusia vaskattiin jokaisena päivänä: oli hengettömiä, luteita ja saivareita. Tuskin kukaan pahemmin rikastui sillä kaikki ovat vielä ”päivätöissä ”. Toisille vain jäi ”hihna” päälle ja siellä sitä könytään tänäkin kesänä montun pohjalla. Polttiaiset kiusasivat liiankin kanssa, mutta silti pumppu pärähti käyntiin joka aamu jo ennen toisten aamupuuroa. Väliin vieriteltiin keloa polttopuuksi harjanteelta. Jotenkin kaikilla kimmelsi se suurin hippu mielessä. Leirin loppua kohden muut kivet ja yhdessäolo tuli kuitenkin tärkeämmäksi. Olimme siis löytäneet sen kullan - eli mukavan lomanvieton, fyysisen nautinnon ja koko Lapin luonnon.Reissun kruunasi lätynpaisto ja ”leirin kellon” laskeminen Kellostapulin harjalta.

Tässäpä näitä Kavtsin ”erikoisia”, mikäli homma jatkuu samaan tahtiin - palataan asiaan kymmenen vuoden päästä.

Terveisin Piio

P.E.DanttiKENTTÄTUTKIMUS

Sisältyy osaan ”Äärimmäisilmiöt” tutkimuksesta ”Lisääntyneen vapaa-ajan vaikutus ihmisten käyttäytymiseen”.

Tämä tutkimus on suoritettu kokeellisena kenttätutkimuksena Lohjan Kisakalliossa 7.-9.10.1994. Tutkimuksen suorittaja osallistui silloin nk. susiaistapahtumaan. Tutkittavia yksilöitä oli alueella n. 70 kappaletta. Tutkittavat yksilöt muodostavat otoksen A.

Otos A muodostui sekä miehistä että naisista, naisia näytti olevan ehkä jonkin verran enemmän. Yksilöiden ikää oli erittäin vaikea arvioida. Valtaosalla oli havaittavissa jonkin verran keski-ikäisyyden merkkejä, mutta ruumiillinen suorituskyky ja ketteryys olivat samaa luokkaa kuin 20-vuotiailla. Varovainen arvio populaation keski-iästä on n. 35-40 vuotta. Arvioituun ikäänsä nähden populaatio oli poikkeuksellisen leikkisää.

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten lisääntynyt vapaa-aika ja sen seurannaisilmiönä kehittyvät erikoislaatuiset harrastukset ovat alkaneet vaikuttaa ihmisten elämän perustoimintoihin. Seuraavassa keskitytään muutoksiin asumisessa, ravinnossa, liikkumisessa ja uskomuksissa.

ASUMINENOsa otoksen yksilöistä oli jo niin vieraantunut normaalista elämästä, että asui ulkona teltassa, vaikka oli jo myöhäinen syksy ja selvä pakkasen riski oli olemassa.

Kiinnostus käymiseen erilaisissa maastokohteissa näytti olevan paljon voimakkaampaa kuin tarve löytää kunnollinen ihmisasumus. Yksilöt tunsivat hyvin ulkonäöltä tuntureita, järviä ja joen mutkia, mutta ihmisasumusten tunnistaminen dia-kuvista näytti olevan huolestuttavan vaikeaa.

RAVINTOValtaosa otoksesta söi ihmisten ruokaa sisätiloissa pöydän ääressä ja hallitsi yhä hyvin veitsen ja haarukan käytön. Pieni vähemmistö keitteli ulkona erikoisilla keittimillä alkukantaisen näköistä ns. blåbandia. Se ei liene terveydelle vaarallista. Auringonlaskun jälkeen useimmat otoksen yksilöt söivät mustia hiiltä muistuttavia savuavia kokkareita, joita he noukkivat puukepeillä avotulesta.

LIIKKUMINENOtoksen populaation liikkumistapoja on tutkittu lähinnä tilaisuudessa esillä olleen valokuvamateriaalin perusteella.

Toistaiseksi selvittämättömästä syystä otoksen yksilöt suorastaan haluavat liikkua pelkän lihasvoiman avulla. Edes varusteiden siirtämiseen ei haluta käyttää motorisoitua kalustoa.

Selvittämättä ovat myös seuraavat liikkumistapoihin liittyvät kysymykset:

Pyrkivätkö yksilöt tahallaan kulkemaan kaukana kunnollisista teistä vai onko kysymyksessä täydellinen suunnistustaidon puuttuminen ?

Miksi esimerkiksi Tirrosta Karigasniemelle on parempi matkustaa kävellen tai hiihtäen kuin autolla, joka sentään keksittiin jo viime vuosisadalla ?

Miksi yksilöt näyttävät valokuvissa tyytyväisiltä, vaikka ovat raahanneet varusteitaan maastossa viikon ja päätyneet samaan paikkaan kuin mistä lähtivät ?

USKOMUKSETOsa otoksen yksilöistä samaistaa itsensä suteen. Shamanistinen susivihkiäisrituaali ja ulvomisen harjoittelu tukevat voimakkaasti tätä teoriaa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että otoksen A populaatio ei ole ympäristölle vaarallista.

P.E.DanttiErityistutkijaPsykososiaalisbehavioraalinentutkimislaitos

P.S. Tämän tutkimuksen aikana jäi niin monta seikkaa selvittämättä, että sitä on ehdottomasti jatkettava. Tulen ehdottamaan itseäni jatkotutkimuksen suorittajaksi. Milloinkas se seuraava tapahtuma olikaan ja voiko sinne jo ilmoittautua ?

Kuva Antti Pulliainen

Vihdoinkin perillä

Tämä on digitaalinen näköispainos Tunturikerho Kavtsin 25-vuotis historiikista.

Tekstit ovat Inga Bergman alkuperäistaitosta kopioitu, kuvat on skannattu kirjasta.

Web Designer Juhani Greinert

Copyright Tunturikerho Kavtsi 2007