Tervetuloa vaan, meitä siivekkäitä bongaamaan! · rakennukseen. Ravinnoksi räkättirastaalle kelpaavat madot, hyönteiset, etanat, toukat, hedelmät ja marjat. Pesii hyvin runsaslukuisena

Tervetuloa vaan, meitä siivekkäitä

bongaamaan!

Kolmisoppisen lintuvihko

kuva: Arto Juvonen/Lintukuva.fi

Kolmisoppisen lintuvihko esittelee Kolmisoppisen metsäpolulla löytyvistä/pesivistä linnuista 20 yleisintä

Kuvat: http://www.lintukuva.fi/ : A. Juvonen, T. Muukkonen, J.

Peltomäki & M. Varesvuo

Lähteet: Koskimies, Pertti: Suomen lintuopas, 2005

Laine, Lasse J.: Suomalainen Lintuopas, 2002

Punarinta, Erithacus rubecula

kuva: Markus Varesvuo/Lintukuva.fi

Punarinta on runsaimpia lintujamme. Se on pieni, pyöreä, ohut koipinen, päältä harmaanruskea, alta likaisenvalkoinen, naama ja rinta ruosteenpunaiset. Pituus on 13–14 cm. Pesän punarinta tekee kannon, juurakon tai mättään onkaloon. Sen ravintoa ovat hyönteiset, hämähäkit, toukat ja madot, lisänä marjat. Pesii koko maassa, runsaana Keski-Lappiin saakka, pohjoisempana vain paikoin. Suosii reheviä, runsaan aluskasvillisuuden metsiköitä. Punarinta on muuttolintu. Se saapuu huhtikuussa ja muuttaa takaisin Etelä-Eurooppaan ja Pohjois-Afrikkaan syys-lokakuussa. Joskus voi talvehtia ruokintojen turvin. Laulu kirkasta. Aloittaa laulunsa usein illalla ja saattaa jatkaa yön yli aamuun. Kutsuääni tsri. Varoitusääni tiks ja tik-tik-tik yltyy ritinäksi tritritri, pesällä korkea siii.

Räkättirastas, Turdus pilaris


Räkättirastas on äärimmäisen yleinen viljely- ja asutusalueilla. Se on suurikokoinen ja pitkäpyrstöinen, selkä punaruskea, pää ja pyrstö harmaat, alta valkoinen, rinta tummatäpläisen kellertävä. Pituus on 26–27 cm. Räkättirastas rakentaa pesänsä puun tai pensaan oksille tai oksanhankaan, pökkelön päähän, juurakkoon, puupinoon tai rakennukseen. Ravinnoksi räkättirastaalle kelpaavat madot, hyönteiset, etanat, toukat, hedelmät ja marjat. Pesii hyvin runsaslukuisena Etelä- ja Keski-Suomessa pellon- ja suoreunojen valoisissa lehti- ja sekametsissä, puistoissa ja pihapiireissä. Melko harvalukuinen Pohjois-Suomessa. Pääosin muuttolintu, mutta hyvänä marjatalvena voi talvehtia suurin joukoin. Äänivalikoima on laaja. Yhteys-, varoitus- ja lentoäänet räksyttäviä krä krä kräk-kräk ja kshräk-kshräk.

Talitiainen, Parus major

kuva: Jari Peltomäki/Lintukuva.fi

Talitiainen on äärimmäisen yleinen taajamissa ja metsissä. Se on utelias ja touhukas, suurin tiainen. Se on helppo tunnistaa keltaisesta vatsasta, jonka keskellä on musta juova. Selkä on sammalenvihreä, siivet siniharmaat, joissa valkoinen siipijuova. Mustassa päässä on laaja, valkoinen poskilaikku. Pituus on 14–15 cm. Pesänsä talitiainen rakentaa pönttöön, puunkoloon tai onkaloon. Sen ravintoa ovat perhostoukat ja muut hyönteiset, hämähäkit, myös siemenet, marjat, tali ja ruoantähteet. Pesii hyvin runsaslukuisena Etelä-Suomessa ja melko harvalukuisena Pohjois-Suomessa. Suosii kylänlaiteiden, pellonreunojen ja rantojen lehti- ja sekametsiköitä. Talvisin asutuksen tuntumassa. Laulu ti-tyy ti-tyy tai tyy-ti tyy-ti, harvoin ti-ti-tyy ti-ti-tyy. Tavallisin kutsuääni peippomainen tvink-tvink ja hyit. Varoitusääni käheä säksätys thsräthsräthsrä.

Hippiäinen, Regulus regulus

kuva: Tomi Muukkonen/Lintukuva.fi

Hippiäinen on erittäin pieni, palleromainen. Sillä on lyhyt pyrstö. Se on päältä vihreä, alta harmahtava. Pääjuova on koiraalla oranssi ja naaraalla keltainen. Pituus on 9-10 cm. Hippiäisen pesä on puunkolossa, joskus pöntössä. Ravinnoksi kelpaavat hyönteiset, hämähäkit ja toukat. Pesii erittäin runsaslukuisena Etelä-Suomessa varttuneissa hyväkasvuisissa kuusi- ja kuusivaltaisissa sekametsissä, runsaslukuisena Keski-Suomessa ja melko harvalukuisena Etelä-Lappia myöten. Hippiäinen on osittaismuuttaja. Lähinnä nuoret linnut talvehtivat Länsi- ja Keski-Euroopassa syys-huhtikuun ajan, aikuiset jäävät pääosin metsiimme. Laulu on hento, reipas ja rytmikäs tiititiiri-tiititiri-tiititiri-tititriu. Yhteysääniä hyvin korkea ti-ti, tititit, sit sit-sit ja sirahtava srii-srii. Varoitusääni tiit tiit.

Kirjosieppo, Ficedula hypoleuca


Kirjosieppo kuuluu tutuimpiin varpuslintuihimme, sillä se on uskollisimpia pihapönttöjen vuokralaisia. Se on pyöreähkö, päältä musta (koiras) tai ruskea (naaras), alta valkoinen. Siivissä on valkoinen siipilaikku. Nuoren selkä on vaaleatäpläisen ruskea. Koiraalla nokan päällä pieni, usein kaksiosainen valkoinen täplä. Pituus 13–14 cm. Kirjosieppo tekee pesänsä puunkoloon tai pönttöön. Ravinnoksi kelpaavat hyönteiset ja hämähäkit. Pesii koko Suomessa. Äärimmäisen runsaslukuinen Etelä- ja Keski-Suomen pihapiireissä ja puistoissa, joissa paljon pönttöjä. Hyvin runsaslukuinen vanhoissa ja luonnontilaisissa metsissä. Kirjosieppo on muuttolintu, se talvehtii Länsi-Afrikassa elo-toukokuun ajan. Kirkassointinen, hidasrytminen laulu vaihtelee rakenteeltaan. Se on yleensä melko lyhyt ja yksinkertainen jankkaava tsiro-tsiro-tsipp-tsipp, tsiro-tsipp-tsiro muunnelmineen. Kutsuääni tsr. Varoitusääni inttävä pitt pitt tai dsak, tsa-dsag.

Käpytikka, Dendrocopos major


Käpytikka on noin rastaan kokoinen, mustavalkoisen ja punaisen kirjava tikka. Päältä musta valkoisin hartialaikuin, alta valkoinen, alavatsa punainen. Koiraalla on punaista niskassa, nuorella koko päälaki. Pituus 22–23 cm. Käpytikka kiilaa käpyjä lahoon puuhun tai pylvääseen tekemäänsä koloon. Se irrottaa siemenet irti ja pudottaa rikotun kävyn ”pajansa” alle. Pesäkolon käpytikka tekee yleensä lahovikaiseen haapaan tai koivuun. Ravinnoksi sille kelpaavat hyönteiset, siemenet, jyvät, marjat, pikkulintujen munat ja poikaset sekä tali. Pesii yleisenä koko maassa puurajalle saakka. Suosii valoisia haavikoita ja muita lehtoja pellonreunoissa. Talvisin runsas myös havumetsissä ja pihapiireissä ruokintapaikkojen läheisyydessä. Ääni on kirkas ja terhakas. Kutsu- ja varoitusääni metallinen kjik, kjyk, kiistoissa rähisevä kji-krä-krä-räräräräh.

Laulurastas, Turdus philomelos


Laulurastas on pyöreähkö, lyhyt pyrstöinen, päältä tummanruskea, alta mustien nuolenpäälaikkujen kirjoma, rinta ja kupeet kellertävät. Pituus 22–23 cm. Pesänsä laulurastas rakentaa nuoreen kuuseen tai katajaan. Ravinnoksi käyvät madot, nilviäiset, hämähäkit, toukat, hyönteiset ja muut pikkueläimet, loppukesällä ja syksyllä myös marjat. Pesii yleisenä koko maassa. Asettuu yleensä tiheisiin kuusi- ja sekametsiin. Talvehtii Länsi- ja Etelä-Euroopassa, lähtee loka-marraskuussa ja palaa maalis-toukokuun aikana. Joitakin jättäytyy pihlajanmarja syksyinä räkättirastaiden seuraan. Laulu verkkaista juttelua: aiheet toistuvat 2-5 kertaa esim. kyit kyit kyit, kyyty-tiityy kvititit tiritit. Lento- ja kutsuääni terävä tsik. Varoitusääni kirskuva ksiri-ksik-ksik ja tsu tsuru-tsuk.

Pajulintu, Phylloscopus trochilus


Pajulintu on pieni ja siro, hentonokkainen, päältä vihertävänruskea, alta likaisenvalkoinen (nuori vaaleankeltainen). Pituus 11–12 cm. Pajulinnun korsista koottu uunimainen pesä sijaitsee aluskasvillisuuden kätköissä. Ravinnoksi kelpaavat hyönteiset, hämähäkit, toukat ja muut pikkueläimet. Pajulintu on Suomen runsaslukuisin lintu. Viihtyy kaikkialla, missä on lehtipuita. Muuttolintu, joka talvehtii Etelä- ja Itä-Afrikassa, lähtee elo-lokakuun aikana ja palaa huhti-toukokuussa. Kirkkaana soiva laulu on yksinkertainen. Viheltävä säe tsitsitsitsitsi didididididiu diudiudiudiediediedidie. Kutsuääni vieno hyyi. Varoitusääni painokkaampi hyy-it.

Peippo, Fringilla coelebs


Peippo on hoikahko, pitkäpyrstöinen, päältä ruskea, alta punainen (koiras) tai harmaa (naaras ja nuori), kaksi siipijuovaa, päälaki ja niska siniharmaat (koiras) tai harmaa (naaras). Pituus 14–16 cm. Toiseksi runsain lintulajimme. Pesänsä peippo rakentaa oksanhankaan. Sen ravintoa ovat silmut, siemenet, hyönteiset ja pikkueläimet. On yleinen koko Suomessa, runsaslukuisin Etelä- ja Keski-Suomessa. Kanta on tihein lehdoissa ja rehevissä sekametsissä. Peippo talvehtii Länsi- ja Keski-Euroopassa, lähtee syyskuussa ja palaa huhtikuussa. Muutamia jää myös talvehtimaan ruokinnalle. Lento- ja kutsuääneni pehmeä jyb, myös silputtava tslirp. Varoitusääni tvink, tvink-tvink, kiihtyneenä hyit.

Punatulkku, Pyrrhula pyrrhula


Punatulkku tuo postikorttien suosikkilintu on tuttu myös lintulaudoilta. Se on tukeva, pyöreä, sillä on iso pää. Päältä siniharmaa, alta punainen (koiras) tai harmaanrusehtava (naaras), mustat siivet ja pyrstö, musta päälaki. Pituus 15–18 cm. Rakentaa pesänsä tiheään kuuseen tai katajaan. Ravinnoksi kelpaavat marjojen, rikkaruohojen ja lehtipuiden siemenet, kesällä lisäksi silmut ja pikkueläimet. Vierailee mielellään lintulaudoilla. Melko yleinen koko maassa, pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Pesii yleensä tiheissä, nuorehkoissa kuusivaltaisissa metsissä. Punatulkku on paikka- ja vaelluslintu. Suuri osa talvehtii Etelä- ja Keski-Suomessa, osa vaeltaa Keski-Eurooppaan. Ilmestyvät talven tullen pihoille ruokintojen houkuttelemina. Laulu on katkonaista visertelyä, hyrähtelyä ja kitinää. Kutsuääni on pehmeä hjyy hjyh ja hento bit bit.

Sinitiainen, Parus caeruleus


Sinitiainen on hyvin yleinen pihapiireissä ja lehtimetsissä. Sillä on pieni pää, mitätön nokka, alta hailakankeltainen, sininen päälaki, valkoiset posket (nuorella keltaiset). Pituus on 11-12 cm. Tekee pesänsä pönttöön tai puunkoloon. Ravinnokseen sinitiainen syö hyönteisiä, hämähäkkejä, toukkia sekä lehtipuiden siemeniä ja silmuja. Talvella kelpaa lintulautojen antimet ja järviruo’on siemenet. Pesii hyvin runsaslukuisena Lounais-Suomessa, runsaslukuisena muualla Etelä-Suomessa ja melko harvalukuisena Perämeren ympäristössä. Suosii pihapiirejä, puistoja sekä valoisia lehti- ja sekametsiä taajamien, peltojen ja rantojen läheisyydessä. Sinitiainen on paikkalintu, vaeltaa joinakin syksyinä. Laulu on helisevä säe tii-tii-tililililili. Kutsuääni käheä tii-tii-tie. Varoitusääniä pirteä tsii-pätsätsät ja tsi-si-tser, tsi-tsi-tserrerrer.

Varis, Corvus cornix


Varis on tuttu, asutuksen tuntumassa viihtyvä kulttuurilintu. Se on keskikokoinen, tanakka, ruumis harmaa, siivet, pää ja pyrstö mustat. Pituus 45–50 cm. Vaikka pääosa variksista asuu maaseudulla, kaupunkien puistoihin ja laitamille on kehittynyt oma kantansa. Kaupunkivarikset ovat kesyjä ja kekseliäitä, sekä maalaisserkkuihinsa nähden myös hyökkäävämpiä ja röyhkeämpiä. Tekee pienehkön risupesänsä puuhun. Varis on kaikkiruokainen, sille kelpaavat jätteet, raadot, linnunmunat ja –poikaset, kalat ja selkärangattomat, vilja, siemenet ja kasvinversot. Varis on varsin yleinen koko maassa. Pohjoisempana, saaristossa ja metsävaltaisilla seuduilla kuitenkin se on harvalukuinen. Varis on muuttolintu Pohjois- ja osittaismuuttaja Etelä-Suomessa. Maaseudun varikset siirtyvät yleensä kaupunkeihin kovimman talven ajaksi. Lento- ja yhteysääni raakkuva kraa kraah. Varoitusäänenä myös korahtelua.

Vihervarpunen, Carduelis spinus


Vihervarpunen on pieni ja vilkas. Se on päältä vihreä, alta kellertävä, naaras on himmeämpi ja viiruisempi. Sillä on lyhyt keltatyvinen lovipäinen pyrstö. Pituus 11–12 cm. Se on kesäisin kuusimetsien asukki, mutta jos kuusen siemensato on huono, siirtyy se mäntymetsiin. Tekee pesänsä korkealle havupuun oksalle. Vihervarpusen ravintoa ovat kuusen siemenet, lisänä männyn ja rikkaruohojen siemenet, poikasille myös hyönteisiä, talvella lepänsiemenet. Pesii hyvinä kuusen siemenvuosina Etelä- ja Keski-Suomessa äärimmäisen runsaslukuisena kuusivaltaisissa metsissä. Talvehtimaan jääneiden määrä ja vaellukset vaihtelevat puiden siemensadon mukaan. Etelään suuntaavat vihervarpuset lähtevät syyskuussa Etelä-Skandinaviaan ja Keski-Eurooppaan ja palaavat huhtikuussa. Laulu kiihkeää visertelyä. Kutsuääni on venähtänyt dsvii, dsiyy ja rupatteleva dsrtedräded. Varoitusääni dsyii.

Västäräkki, Motacilla alba


Västäräkki on tuttu pihanurmikon tepastelija. Se on hoikka, pitkäpyrstöinen, päältä harmaa, alta valkoinen, päälaki, niska ja kurkkulappu mustat. Nuori lintu on väreiltään himmeämpi. Pituus 16–19 cm. Rakentaa pesänsä kiven, penkereen, rakennuksen, juurakon, halkopinon tai johonkin koloon. Ravinnoksi västäräkille kelpaavat hyönteiset, hämähäkit, madot, äyriäiset, toukat ja muut pikkueläimet. Pesii yleisenä koko Suomessa vaihtelevissa ympäristöissä. Västäräkki on muuttolintu, se talvehtii Koillis-Afrikassa ja Lähi-idässä, lähtee syyskuussa ja palaa huhtikuussa. Laulu on pirteää, sopertelevaa visertelyä, jossa toistuu kutsuääniä tsilip, tsilyit tai tsyp. Reviiriääni on tsi-dii. Varoitusääni on ponteva psilip.

Harakka, Pica pica


Harakka on tutuimpia lintujamme. Muodoltaan pallomainen. Sillä on pitkä pyrstö, valkoinen vatsa, muuten musta. Harakan ”frakissa” on metallinen kiilto, joka valon kulman mukaan näyttää vihertävältä tai purppuralta. Pituus 44–50 cm. Rakentaa pallomaisen pesänsä tuomen, ison pajun tai tiheän pensaan sisukseen tai kuusen latvukseen. Harakka on kaikkiruokainen: hyönteiset, linnunmunat ja –poikaset, siemenet, myyrät, hedelmät, viljat sekä jätteet. On erittäin yleinen viljelyseuduilla sekä runsaimmillaan pientaloalueilla, missä on puita ja pensaita. Harakka on ihmisen seuralainen varpusen tapaan. Paikkalintu, talvehtii Suomessa. Harakan monista äänistä tutuimpia ovat räkättävä sarja ksäksäksäksäksä ja maiskahtava karhea grrk.

Kalalokki, Larus canus


Kalalokki on varista vähän pienempi, keskikokoinen ja toiseksi runsain lokkilajimme. Sillä on pyöreä pää, pienehkö nokka. Se on päältä vaaleanharmaa (nuori ruskea), alta valkoinen, sillä on vihertävänkeltainen nokka ja mustat silmät. Pituus 40–46 cm. Rakentaa ruohoista ja risuista pesänsä kivelle, suomättäälle, paikoin kaupungeissa kerrostalojen katoille, joskus pesii variksenpesässä. Kalalokki on lähes kaikkiruokainen; madot, hyönteiset, kalat ja muut pikkueläimet, kasvinversot ja jätteet kelpaavat ravinnoksi. Kerääntyy parviksi kaatopaikoille, kalasatamiin, kynnöspelloille ja muille antoisille ruokapaikoille. Pesii yleisenä kaikenlaisissa vesistöissä koko maassa. Talvehtii pääosin Itämeren eteläosissa ja Pohjanmeren rannikoilla, pieni osa Lounais-Suomessa. Soidin- ja yhteysääni on ka ka ka kaiija-kaiija kej-a ke-a. Kutsuääni kimeä glia. Varoitusääni kek-käk ja klii-ja.

Keltasirkku, Emberiza citrinella


Keltasirkku on hoikka, pitkäpyrstöinen, päältä punertavanruskea, alta keltainen, pää pääosin ja kurkku keltainen. Naaras ja nuori ovat hailakan kellertävänruskeita. Pituus 16–18 cm. Keltasirkun pesä sijaitsee yleensä maassa, joskus matalalla tiheässä pensaassa tai nuoressa kuusessa. Ravintona ovat heinien ja muiden kasvien siemenet, kesällä ja poikasten ravintona hyönteiset, toukat ja hämähäkit. Keltasirkku on runsaslukuisin sirkkumme. Se pesii lähes koko Suomessa, puuttuu vain Tunturi-Lapista. Erittäin yleinen pensaikoissa. Pääosin paikkalintu, mutta osa muuttaa talveksi (loka-huhtikuuksi) Itämeren eteläosien ympäristöön. Laulu tasainen tsi-tsi-tsi-tsi-tsi-tsi-tsii-tsyy. Kutsuääni pehmeä dsip ja terävämpi dsik. Lentoääni tsi-di-dik ja surahtava drrp, dserp. Varoitusääni korkea zi.

Korppi, Corvus corax


Korppi on maailman suurin varpuslintu. Se on kookas, roteva, pitkänomainen, kokonaan kiiltävänmusta. Sillä on järeä nokka ja kiilamainen pyrstö. Pituus 62–70 cm. Rakentaa ison risupesän männyn latvaosiin tai kalliohyllylle. Korppi on kaikkiruokainen. Tavallisesti kelpaavat raadot, jätteet, linnunmunat ja –poikaset, pikkueläimet, vilja ja muu kasvisravinto. Kerääntyy kaatopaikoille. Korppi on aran varovainen, viisas ja tarkkasilmäinen lintu. Tavataan harvakseltaan koko maassa. Yleinen metsäseuduilla ja tuntureilla. Runsain laji on pohjoisessa. Paikkalintu talvehtii Suomessa, nuoret yksilöt saattavat talvehtia etelämpänä. Soidinääniä sointuvat klong ja glunk. Yhteys- ja lentoääniä ronkkuvat korrp, karrp ja kroo, krr ja grr muunnelmineen. Varoitusääni kova krak-krak.

Kuusitiainen, Parus ater


Kuusitiainen on hyvin pieni, päältä harmaa, alta rusehtava. Sillä on iso, mustavalkoinen pää, lyhyt pyrstö, musta kurkkulappu. Pituus 11–12 cm. Pesä on pöntössä tai puunkolossa, joskus juurakossa. Syö kuusen ja männyn siemeniä, hyönteisiä, hämähäkkejä, talia ja ruuantähteitä. Yleinen Etelä- ja Keski-Suomen kuusimetsissä ja pihapiireissä. Lännessä levinneisyys ulottuu Perämeren pohjukkaan, pohjoisempana epäsäännöllisempi. Osittaismuuttaja, lähinnä nuoret vaeltavat joinakin syksyinä Länsi- ja Keski-Eurooppaan saakka. Laulu 3-6-tavuinen helkkyvä piitsyy-piitsyy-piitsyy. Kutsuääni korkea tiit tai titititi sekä kirkas tsii-tjyy, tjyy-tsii.

Lehtokerttu, Sylvia borin


Lehtokerttu on melko tanakka, pyrstö ja nokka ovat lyhyehköt, silmät isot. Päältä tasaisen ruskea, alta likaisenvalkoinen, vaaleanharmaat jalat, kellertävät kupeet. Pituus 13–15 cm. Maljamainen pesä on pensaassa, vadelmassa, saniaispehkossa tai muussa tiheässä kasvustossa. Ravinnoksi kelpaavat hämähäkit, hyönteiset, toukat, muut pikkueläimet ja marjat. Pesii yleisenä Keski-Lappiin saakka. Viihtyy tiheissä lehti- ja lehtipuuvaltaisissa sekametsissä. Suosii lehtoja ja lehdonreunoja rannoilla. Karttaa karumpia metsiä. Havaitaan helpoiten laulusta. Talvehtii Afrikan eteläosissa, lähtee elokuussa ja palaa touko-kesäkuussa. Laulu on hyväntuulista ja puhdasta. Tavallisin ääni napakka dsvit, joka muuntuu varoituksessa sarjaksi dsvät dsvät dsvät… Uhkailuäänenä matala särinä tsrrrt.

Documents

Tervetuloa vaan, meitä siivekkäitä bongaamaan! · rakennukseen. Ravinnoksi räkättirastaalle kelpaavat madot, hyönteiset, etanat, toukat, hedelmät ja marjat. Pesii hyvin runsaslukuisena