Mitä on runon kuvallisuus?

Perusopintojen runouskurssiTyöväen Akatemia 2013

copyright Miia Toivio

Kolme näkökulmaa kuvallisuuteen

"Rakkaus ravisteli minuaTuuli vuorilla raastaa tammipuita"

- Sapfo, suom. Pentti Saarikoski

(Ks. Auli Viikari 2006)

● Runoissa herättävät huomiota sellaiset ilmaisut, jotka tuntuvat merkitsevän jotain muuta, kuin mitä niissä sanotaan.

● Teksti tuntuu niissä kohdin monimerkityksiseltä. Voidaan sanoa, että runo näissä kohdin tihentyy.

Kuvallisuuden yleiskäsite "kuvakieli"“Runon kuvallisuudesta puhuttaessa yleiskäsitteenä voidaan pitää kuvakieltä. Niin arkipuheessa kuin runoudessakin kuvakieliset ilmaukset otetaan käyttöön silloin, kun tavanomaiset sanonnat ja sanavalinnat eivät ole riittävän ilmeikkäitä tai osuvia. Kuvakielistä ilmaisua käytetään myös, kun jonkin ilmiön, ajatuksen, kokemuksen tai tunteen hämäryyttä ja moniselitteisyyttä ei pystytä tavoittamaan suorasanaisesti." (Ratia 2007, 123)

Ilmaisut, tihentymät, merkityskokonai- suudet... jotka vaativat tulkintaa

"Kuvakieli on osa runon kokonaisuutta. Runon keskittymänä tai tihentymänä kuvakielisestä ilmauksesta ketjuuntuu osittaisia ja runon rakennetta vähittäin koostavia merkityskokonaisuuksia. Kuvakielisen ilmaisun luonteeseen kuuluu, että vastaanottaja muodostaa lukemastaan oman, yksityisten merkitysten ja henkilökohtaisten koodien koordinaatiston.” (Ratia 2007, 123)

Kolme näkökulmaa kuvallisuuteen

1. KUVA - runo “kuvana“, mielikuvana, aistikuvana, sellaisenaan voimakkaasti eri aisteihin vetoavana (vuoristo, tuuli, tammipuut, raastaminen)

- kirjaimellinen luenta

2. KIELIKUVA - vertauskuvallisuus (“rakkaus ravisteli minua”)- kuvaannollinen luenta

3. Kolmanneksi runon kuvallisuudesta voi puhua myös tekstin asetteluun kohdistuvana konkreettisena näköhavaintona, TYPOGRAFISENA KUVANA

- visuaalinen luenta

1. Kuva

Kuva on runouden käsitteenä vaikeasti määriteltävissä, sillä sitä käytetään eri merkityksissä. Laajassa merkityksessään kuvalla viitataan kaikkeen runouden kuvallisuuteen.

Taina Ratian mukaan “[k]uvan yleinen määritelmä on lavea. Kuvalla tarkoitetaan kuvallisuutta yleensä. Kuva voidaan mieltää havaintojen ja aistimusten esittäjäksi tai herättäjäksi, jolloin kyseeseen tulevat mitkä tahansa tekstin ainekset, jotka esittävät aistihavaintoa.” (Ratia 2007, 127)

Kuvassa korostuu siis sen kyky saada lukija aistimaan: näkemään, kuulemaan, haistamaan ja tuntemaan; kokemaan “runokuvia“.

Kirjaimellinen lukutapa

Kuvaa määriteltäessä painotetaan usein sitä, että kuva voidaan ymmärtää kirjaimellisesti, toisin kuin kielikuvallisuus, joka vaatii kuvaannollisen lukutavan päällekytkemistä.

Kuvan voi lukea ja tulkita “sellaisenaan” ja se on ymmärrettävä. Toisin kuin kielikuva (kuten metafora), joka kirjaimellisesti ymmärrettynä ei “avaudu”.

Puhtaan kuvan traditio: runossa ei ole mitään kuvaannollista ainesta. Esim. imagismi, perinteinen kiinalainen ja japanilainen runous.

Esimerkki puhtaan kuvan runosta

"Mies kulkee metsän läpi,on hämärää, on valoisaa.Ei tapaa juuri ketään,pysähtyy, katselee syystaivasta.Hän on menossa kirkkomaalleeikä kukaan seuraa häntä."

- Bo Carpelan, suom. Tuomas Anhava

(Ks. Viikari 2006)

2. Kielikuva

● Kielikuvalla tarkoitetaan ilmausta, jossa sanoja käytetään niiden kirjaimellisesta merkityksestä poikkeavalla tavalla (Ratia 2007, 131).

● Kielikuva vaatii tulkintaa, sillä sen ymmärtäminen ei muuten tunnu mielekkäältä.

● Lukijan täytyy luopua kirjaimellisesta lukutavasta ja löytää uusi, kuvaannollinen merkitys.

● Kielikuva toimii kohosteisesti eli se kiinnittää lukijan huomion tiettyyn asiaan (Ratia 2007, 140).

Troopit ja figuuritKielikuvat voidaan jakaa trooppeihin ja figuureihin.

"Troopeista puhuttaessa on viitattu merkityksen siirtoihin ja käännöksiin eli kirjaimellisesta merkityksestä poikkeaviin ilmaisuihin ja sanoihin. Figuurit on perinteisesti puolestaan käsitetty lause- tai ajatuskuvioiksi. Figuuri on siten retorinen kuvio, jossa sanoja käytetään lausetasolla niiden kirjaimellisesta merkityksestä tai erityisesti totunnaisesta järjestyksestä poikkeavasti.” (Ratia 2007, 131)

Trooppeja ovat esimerkiksi vertaus, metafora, metonymia, synekdokee ja symboli. Figuureja ovat mm. ironia, anafora, hyperbola, pleonasmi, antiteesi, eufemismi, katakreesi, paradoksi ja oksymoron.

Metafora vai vertaus

"Olen tyhjä huone,ympärillä ilmansuunnatja lumen kietomat puut,kylmät, kylmät, tyhjät. (Eeva-Liisa Manner)

"tyttö / kaunis kuin voikukka / otti minua kädestä ja sanoi / Minä olen valo joka johdatan sinut pimeään" (Pentti Saarikoski)

"Talot vaeltavat sumussa.Jossain välähtää keltainen ikkunakuin vinoon kasvanut hammas.Lopulta sekin putoaa sumuun." (Tomi Kontio)

Vertaus

Vertauksessa kaksi asiaa rinnastetaan toisiinsa "kuin" -konjunktion avulla: jokin on kuin jokin toinen.

"Kohde ja vertauskuva ovat näkyvästi toistensa yhteydessä kielikuvassa, jota kutsutaan vertaukseksi. Useimmiten vertauksen osat yhdistyvät toisiinsa 'kuin'-konjunktiolla." (Ratia 2007, 133)

Vertauksen ja metaforan eroa kuvataan karkeasti ottaen siten, että vertauksessa "olen kuin tyhjä huone", mutta metaforassa "olen tyhjä huone".

Metafora

Metaforassa kaksi asiaa tuodaan tiiviisti yhteen siten, että ne vallitsevat samanaikaisesti: toinen on jokin muu:“polku, metsän oma joki“ (Sirkka Turkka)

Metafora perustuu analogialle, samankaltaisuudelle ja/tai samastamiselle:

“Metafora jäsentää asioiden suhteita yhdistämällä ja samastamalla ne toisiinsa sekä etsimällä yllättäviäkin samankaltaisuuksia ja yhteyksiä".

- Johanna Krappe, “Monimerkityksinen metafora", teoksessa Lentävä hevonen (2007, 146)

Personifikaatio

Personifikaatiossa jollekin ei-inhimilliselle annetaan elollisen olennon piirteitä.

Esim. käsite, ominaisuus, eloton kappale tai luonnonvoima inhimillistetään eli se henkilöllistetään, personifioidaan (Ratia 2007, 134).

"Tuuli ei enää kasvattanut / poikiaan risupesässä"

Kristiina Wallinin runosta, kokoelmasta Kengitetyn eläimen jäljet (Tammi, 2005)

Metonymia

● Jos metaforan katsotaan löytävän uusia piirteitä ja luovan uusia suhteita asioiden välille, niin metonymia taas on ilmaisu, joka perustuu ennestään tunnetuille yhteyksille.

● Metonymiassa kuvattu asia korvataan siihen

läheisesti liittyvän asian nimellä.

● Esim. "kruunun palveluksessa", "kylä miettii jo häitä", "hänellä on terävä kynä", "kun lukee saarikoskea"

Symboli

● Symbolit ovat vakiintuneita eli konventionaalisia tapoja puhua jostakin asiasta. Symbolilla on kirjaimellisen merkityksensä lisäksi jokin kätketty, symbolinen merkitys, jonka lukijan oletetaan tietävän (Kantola 2003, 275).

● Pääsääntöisesti symboli on kiinteä ja toistuva, ja se ymmärretään tietyn kulttuurin tai konvention pohjalta. Symbolinen merkitys ei siis ole jokaisen lukijan erilailla tulkitsema, vaan kyse on yhteisistä merkityksistä.

● Mitä symbolisia merkityksiä? Sydän Punainen Valkoinen Risti Talo

Huom!

“Kielikuvat punoutuvat usein verkostomaisesti yhteen, tukevat toinen toistaan ja rakentuvat toistensa päälle. Kielikuvien tarkka määrittely ja erotteleminen vaikuttaa melko yksinkertaiselta, kun tarkastelemme ja erittelemme vain yhtä kielikuvan muotoa kerrallaan. Runoa analysoiva lukija joutuu kuitenkin avoimemman ja monitulkintaisemman tilanteen eteen, kun hän tekee runosta laajempaa kokonaistulkintaa eikä tuijota pelkästään runon yksittäisiä sanoja.”

(Kesonen 2007, 169)

Metaforan olemusta on teoretisoitu monesta näkökulmastaEri teorioiden mukaan metaforan ajatellaan syntyvän esimerkiksi:

a) vertaamisen, b) korvaamisen taic) vuorovaikutuksen tuloksena.d) Metaforan voidaan myös nähdä olevan olennainen osa arkiajattelumme rakenteita (kognitiivinen metaforateoria). Taie) metaforan nähdään perustuvan jännitteeseen, konfliktiin, kahden rinnastettavan asian välillä. (Krappe 2007, 146.)

Vertaamis- ja korvaamisteoriat

● Rakentuvat klassisen retoriikan pohjalle.● Niiden mukaan metafora ei synnytä uutta informaatiota eikä

uutta sanastoa.● Esim. Aristoteleen mukaan metaforisen ilmauksen sisältämä

ajatus on aina korvattavissa jo olemassa olevalla kirjaimellisella merkityksellä.

● Metafora on siis eräänlainen arvoitus tai pähkinä, jonka lukija voi purkaa ja ratkaista, kääntää “tavalliselle” kielelle.

● Metafora tyylin keino, joka rikastaa ilmaisua ja koristelee kieltä.

(ks. Krappe 2007, 147-148)

Jänniteteoria ja kognitiivinen teoria

Johanna Krappen mukaan kirjallisuustieteessä käytetään nykyisin erityisesti vuorovaikutusteoriaan pohjaavaa jänniteteoriaa sekä kognitiivista metaforateoriaa.

“Jänniteteoriassa konflikti toimii metaforan tunnuksena. Konflikti on se, mikä erottaa metaforan kirjaimellisesta ilmauksesta. Ristiriita syntyy metaforan kahden osan päämerkitysten välillä. [...] Sekä kognitiivinen metaforateoria että jänniteteoria korostavat, miten metaforat arkipäiväistyvät niitä toistettaessa. Lopulta konfliktin tunnetta ei enää synny ja metafora saatetaan sivuttaa.“

(Krappe 2007, 154)

Kognitiivinen metaforateoriaLaiva seisoo satamassa.Tuuli ulvoo.Kello käy.Suhde juuttui paikoilleen, avioliitto ajautui karille.Olen romuna. Pää on säpäleinä.M. on sika mieheksi. N. on varsinainen kotka. Tuolla ne kyyhkyläiset nyt kuhertelevat.

Kognitiivisen metaforateorian mukaan ihmisen ajattelu ja tietoisuus on kokonaisvaltaisesti metaforista. Eli ihmisen kielenkäyttöä ja ajattelua ohjaavat erilaiset tiedostamattomat metaforiset mallit ja mallintamisen tavat (skeemat), jotka ovat kulttuuri- ja kielisidonnaisia. Me ajattelemme metaforisesti ilman, että välttämättä edes ymmärrämme tekevämme niin.

"Elämä on matka"On ollut viime aikoina mutkia matkassa.Metsään mentiin ja lujaa.Kyllä tässä ollaan nyt sellaisessa umpikujassa että.On ollut suunta vähän kateissa viime aikoina.Hän on aina ollut oman tiensä kulkija.He lupasivat rakastaa niin myötä- kuin vastamäessä.Kun päätös on tehty, ei voi enää kääntyä takaisin.Valmistuminen on tärkeä virstanpylväs elämässäni.Tää polku ei vie mihinkään, nyt sen nään.Aina matkalla jonnekin, minne ikinä päätyykin, on puolitiessä jostain…Tuntuu, että olen nyt jonkinlaisessa tienhaarassa.Kuka tietää matkan pään.

Lähdeluettelo

● Kantola, J. 2003. "Runoja, metaforia, symboleja". Teoksessa Alanko, O. ja Käkelä-Puumala, T. (toim.) Kirjallisuudentutkimuksen peruskäsitteitä. 2. painos. Helsinki: SKS.

● Kesonen, K. 2007. "Metonymia. Metaforaan limittyvä kielikuva". Teoksessa Kainulainen, S., Kesonen, K. & Lummaa, K. (toim.) Lentävä hevonen. Välineitä runoanalyysiin. Tampere: Vastapaino.

● Krappe, J. 2007. "Monimerkityksinen metafora". Teoksessa Kainulainen, S., Kesonen, K. & Lummaa, K. (toim.) Lentävä hevonen. Välineitä runoanalyysiin. Tampere: Vastapaino.

● Ratia, T. 2007. "Kuvakielisyyden ulottuvuudet". Teoksessa Kainulainen, S., Kesonen, K. & Lummaa, K. (toim.) Lentävä hevonen. Välineitä runoanalyysiin. Tampere: Vastapaino.

● Viikari, A. 2006 (1990). "Lyriikan runousoppia". Teoksessa Kantokorpi, M., Lyytikäinen, P. & Viikari, A. (toim.) Runousopin perusteet. 5. painos. Helsinki: Yliopistopaino.