Kaarinan kirkon kaunis alttari urkuineen.

Johannes­Seuran kukat muistokivellä.

Elo­syyskuu 2012 63. vuosikerta – N:o 8­9

Johannesjuhlat Kaarinan Hovirinnassa 4.8. 2012KARJALAN KEHTOEnnen muinoin, takaa vuosien,niin, jo takaa vuosituhantensyntyi kahden meren mahtavanlaitamille kehto Kalevan.

Karu ei se ollut kontu tää,täynnä hymyä ja elämää:lahjaksi soi sille sävelenHenki suuri, luodessansa sen.

Laine lauloi tuutulauluaan,sirkat virittivät viulujaan,koko seutu helisi ja soi,sävel kaiken täällä kammitsoi.

Kukkui käki, lehti koivupuu,päivän vuossa välkkyi virransuu,mehiläinen mettä kerätenkautta kulki joka kukkasen.

Haukka harmaa piilopesästäänlehahtihe, uljas, lentämäänkohottuen kauas pilvihin,kääntyi alas katsein tutkivin:

Sata saarta, tuhat lahdelmaametsän äärtä, vuorta kukkulaa,näki allaan auvon maisemanmeidän maamme, meidän Karjalan.

Sieltä alkoi karjalaisten tie,kaunis, kallis, karukin se lie.Mihin kohtalo sen viitoittaa,siitä henkii laulun kotimaa.

Muistoissamme KarjalaUlkona liehuivat salkoihin nostetut siniristiliput, kun kirkkokan-saa aamulla vaelsi Kaarinan kirkolle rukoushetkeen aloittamaan johannesjuhlia. Kirkossa puheen ja rukouksen piti rovasti Paavo Väntsi ja kanttorina toimi Jukka Saarinen. Tilaisuuden jälkeen laskettiin kukat muistomerkille.Tilaisuuden aluksi allekirjoittanut toivotti juhlaväen tervetulleeksi ja kertoi ohjelman kulun. Juhlavasti ja verkalleen kumahtelivat entisen kotikirkkomme Johanneksen kirkonkellot täyttä-en soinnillaan kirkkosalin. Kuulijoissa oli varmasti niitäkin, jotka ovat kuulleet kellojen soiton Johanneksessa kävellessään Vaahtolassa kohti kirkkoa jumalanpalvelukseen. Uljas, erittäin kau-nis kirkko oli seurakuntalaisilleen rakas. Se hallitsi maisemaa ja sen torni näkyi kauas merelle.

Hiljalleen vaimenevan kellojen soiton jälkeen veisasimme muutaman säkeistön virrestä ”Ajasta aikaan varjellut Herra on kirkkoamme”. Rovasti Paavo Väntsi puhui ja piti lopuksi rukouksen. Päätteeksi veisattiin Anna-Mari Kaskisen sanoittama isänmaallinen virsi ”Kiitos Jumalamme, kun annoit kauniin maan”.

Hiljentynein mielin siirryimme ulos Muistoissamme Karjala -muistomerkin äärelle. Sitä vartioivat airuina Kirsti ja Auvo Paju. Lausuin tuntemattoman tekijän runon ”Karjalan kehto” ja Pirjo Ruoho laski Johannes-Seuran puolesta sinivalkoisen, kauniin kukkalaitteen muistoki-velle. Lopuksi veisattiin yhdessä ”Sun kätes, Herra voimakkaan”.

Johannesjuhlilla muistellaan paljon Karjalaa, mutta olemme myös kiitollisia nykyisistä asuinsijoistamme. Anna-Mari Kaskisen sanoittamasta virrestä löytyvät meille sopivat sanat:

”Kiitos sisukkaasta työstä isien, kiitos isänmaasta

ja kohtaloista sen.”– Liisa Katajainen –

Kukkien lasku muistomerkille. Airuina KIrsti ja Auvo Paju. Runon lausuja Liisa Katajainen. Muistokukkien laskija Pirjo Ruoho.

Elo-syyskuu 2012 – No. 8-92

Aineiston toimittaminenAineiston toimittamiseen on käytettävissä useita eri vaihto ehtoja. Mieluiten otamme vastaan valmiiksi sähköiseen muotoon tehtyä aineistoa eli sähköpostilla tai levykkeillä toimitettua, mutta kaikki perinteiset menettelytavat ovat edelleen myös käytössä.

Sähköpostin voit lähettää osoitteeseen: hannu.rastas@dlc.fi tai marjatta.haltia@kolumbus.fi

Levykkeet ja paperilla olevan aineiston voit lähettää osoitteella: tai voit toimittaa sen seuran toimistoon Piikkiöön:Johannekselainen, Myllytie 1, 21500 Piikkiö.

Avustajia muistettiinJuhlien edellä on hyvä hetki tarkastella taakse jääneen vuoden satoa. Jokainen vuosi tuo lehden tekoon jotain uutta ja antaa lisää myös vanhaan pohjaan. Niistä aineksista lehden avustajan tai avustajien muistamista mietitään. Kesän keskellä mietteet kiteytyvät lehtitoimikunnassa nimik-si, jotka taas juhlilla julkistetaan.

Ensimmäisenä estradille kutsuttiin turkulainen Jukka Johansson. Hänen kirjoitusaiheensa ovat liittyneet sekä matkoihin että sukuihin ja henkilökuviin. Kirjoituksissa on persoonallinen leima ja niistä välittyy oma tunnelmansa, erityisesti palava kiinnostus aiheisiin. Tämä on huomion-arvoista myös siksi, että Jukka ei ole syntyperältään karja-laisia, vaan asiat ja aiheet ovat tulleet lähipiiristä. Siinä on esimerkin voimaa, miten karjalaisuus tarttuu ja vaikuttaa. Muistamisen kouriintuntuvana välineenä Jukka sai uunituoreen teoksen Aikamatka Viipurissa, jossa kuvaparein näytetään vanhan Viipurin ja nyky-Viipurin näkymät samasta pisteestä. Nostalgiaa luo se, että vanhemmat kuvat ovat pääosin postikortteja likimain sadan vuoden takaa. Viipurin rakentaminen on tehty aikanaan tavalla, joka kestää ajan hammasta ja karkeaa kulutusta.

Toisena avustajana todettiin Raoul Johnssonin mittava ja monin tavoin harvinainen aineistoapu, jolla lehteämme on voitu rakentaa koko talven ja kevätkauden ajan. Keskeisenä antina ovat Freyn suvun sekä Kaislahden ja Lahden hovien vaiheet. Samalla on ollut mahdollista tutustua suuriruhtinas Aleksanteri II:n persoonaan, Viipurin suuriin tapahtumiin 1850-luvulta alkaen, on voitu kurkistaa johannekselaisiin vallasverkostoihin sekä Johanneksen kunnan syntyyn ja esimerkiksi koululaitoksen varhaisiin askeliin. Tällaisten kuvausten välittäminen kuuluu lehden perustehtäviin silloin, kun siihen aukeaa mahdollisuuksia. Se on myös suunnannut lehdentekijöiden toimia: aiheesta on hankittu täydentäviä kuvia, vanhoja lehtiartikkeleita ja muita dokumentteja. Tieto Johanneksesta on karttunut ja aineistoa on edelleen odottamassa sopivaa julkaisuhetkeä. Raoul Johnsson ei päässyt henkilökohtaisesti paikalle, mutta posti on hoitanut muistamiset perille. Oma Johannes-historia ja kuvateos auttavat tutustumaan Freyn suvun yhteen kotiseutuun sekä pitäjään, jolle Julius Frey antoi vahvan panoksen vajaan kolmen vuosikymmenen ajan.

Näiden kahden avustajamme kautta kiitokset lähtevät lehden koko avustajakaartille.

Tämä numero eletään vielä juhlatunnelmissa, siksi lehden kokoakin oli tarve suurentaa. Arkisempaan vuoden kiertoon palataan kuukauden päästä. Lehden palstat ovat avoinna omille muistoille ja yhteiselle viestinnälle.

Hannu Rastas

Päätoimi� ajankynästä

Kuolleita

Pyydämme toimittamaan aineiston seuraavasti:Lokakuun numeroon aineisto viimeistään 22.9. (painopäivä 4.10.).

Lehti lähtee jakeluun suoraan kirjapainosta. Osa tilaajista saa sen jo painopäivää seuraavana päivänä ja kaikki kotimaan tilaajat viimeistään kolmantena arkipäivänä painopäivän jälkeen. Jos aineiston toimitta-misesta on kysyttävää tai ilmenee häiriöitä jakeluaikataulussa, ottakaa yhteyttä lehtitoimikunnan jäseniin.

Lehtitoimikunta

Syyskuu3. Porin seudun johannekselaisten kerhoilta klo 18 Tuomarinkatu 2, Pori

Lokakuu1. Porin seudun johannekselaisten kerhoilta klo 18 Tuomarinkatu 2, Pori7. Hörkön sukuseuran muisteluiltapäivä Johannes-Seuran toimistolla klo 13

Marraskuu5. Porin seudun johannekselaisten kerhoilta klo 18 Tuomarinkatu 2, Pori23.-25. Johannes-Seuran ostos- ja pikkujoulumatka Viipuri, Johannes

Joulukuu3. Porin seudun johannekselaisten kerhoilta klo 18 Tuomarinkatu 2, Pori

Kiitokset

Salme Halonen ja Olavi Haltia.

Muistomerkki 20 v -postimerkki

Johannes-Seuran Omakuvapostimerkki-sarjan aiheeksi valittiin tänä vuonna Johan-neksen kirkon paikalle pystytetty muisto -merkki. 1. luokan merkin painosmäärä oli 500 kpl ja sitä on vielä jonkin verran jäljellä. Myyntihinta 2 €/kpl.

Väinö Matti Meriläinen kuoli 5.7.2012 Porissa. Hän oli syntynyt 15.4.1929 Uuraan Suikkilassa. Kaipaamaan jäivät Kaino, Marja, Timo, Kai ja Kim sekä muut sukulaiset ja ystävät. Siunattu hiljaisuudessa. Lämmin kiitos osanotosta.

Tapani Mäkinen kuoli 27.6. Espoossa. Hän oli syntynyt 24.10.1937 Kolmikesälässä. Tapania muistaen Kalevi, muut sisaret ja veljet perheineen sekä hyvät naapurit.

Ester Emilia Suominen o.s. Tauti kuoli 14.7.2012 Porissa. Hän oli syntynyt 25.5.1921 Hylkiälässä. Lämmöllä muistaen ja kaivaten omaiset ja ystävät.

Kiitokset muistamisesta merkkipäivänäni kaikille Tarton matkalaisille.

– Seija –

Tällaisen Jumalan viestin profeetta Jesaja välitti aikanaan omalle kan-salleen. Tämä viesti tuntuu kovin ristiriitaiselta, koska hän toisaalla kehottaa muistelemaan menneitä aikoja. Näin myös koko Vanhassa testamentissa: muistakaa, älkää unohtako.

Ristiriita on kuitenkin näennäinen. Viestin tarkoituksena on roh-kaista. Mitä olikaan koettu, ei saanut jumiuttaa paikoilleen. Oli näh-tävä, että Jumala luo uutta ja suuntauduttava sen mukaisesti.

Profeetan sanojan taustana raskaat ajat, kansan pakkosiirto omasta maasta ja pitkä odotus vapautumisesta. Nämä sävyttivät kansan elä-mää. Mutta tämä ei saanut jäädä ainoaksi todellisuudeksi. Profeetta lupaa tulevaisuuden ja toivon. Ettekö huomaa, että Jumala, joka oli tullut tutuksi kansan varhaisessa vaelluksessa, luo uutta.

Johannekselaiset ja johannekselaisten ystävät ovat kokoontumassa tänään perinteisille kotiseutujuhlille. Kotiseututoiminnan sisältö mää-ritellään Johannes-Seuran säännöissä. Keskeistä niissä on yhteyden vaaliminen johannekselaista sukujuurta olevien kesken, kotiseudun muistojen, historian ja kulttuuriarvojen vaaliminen sekä johannekse-laisuuden säilyminen myös tulevien sukupolvien keskuudessa.

Näin näilläkin juhlilla täällä Kaarinassa entiseen kotiseutuun liit-tyvät muistot ovat pinnalla, vaikka omakohtaisten muistojen kantajat ovat vähenemässä. Tietoisuus vanhempien ja esivanhempien uurastuk-sesta vuosisatojen aikana, erilaisissa olosuhteissa, hiljentää mielemme. Hiljennymme tänään kunnioittamaan heidän muistoaan. Emme voi syrjäyttää myöskään muistoja raskaiden sotavuosien varrelta.

Keskinäinen yhteys eri tilanteissa, juhlilla ja tapahtumissa nuo-rentaa yhteisiä muistojamme. Tärkeä kysymys on myös juhlilla usein kuultu: Mitä siulle kuuluu?

Tänään joudumme myös toteamaan, että on kulunut jo yli 70 vuot-ta siitä, kun entiset asuinsijat, monien sukujen kohdalla jopa vuosi-sataiset, jouduttiin jättämään. Näemme, että uudet johannesjuuriset sukupolvet ovat varttuneet uusilla asuinpaikoilla eri puolella Suomea. Heidän suhteensa johannekselaisuuteen sävyttyy vanhempiensa ja iso-vanhempiensa välittämiin tietoihin ja kokemuksiin.

Tämä on merkinnyt keskeisesti myös sitä, että on jouduttu kysele-mään, mitä on karjalaisuus tänään? Mitä tuo elettävän elämän keskel-le johannekselainen perintö? Mennyt aika muistoineen ja tulevaisuus etsivät tasapainoa.

Profeetta Jesajalla voisi olla meillekin sanottavaa. Muistakaa men­neitä aikoja, mutta älkää jääkö niiden vangiksi. Pitäkää elämän rikkautena sitä, mikä on jo takanapäin, mutta suunnatkaa kat­seenne eteenpäin. Kulkekaa uskossa ja toivossa eteenpäin, sillä Jumala luo uutta.

– Paavo Väntsi –

PUHE RUKOUSHETKESSÄPaavo Väntsin puhe Johannesjuhlien

rukoushetkessä4.8.2012:”Älkää enää menneitä muistelko,

älkää muinaisia miettikö! Katso minä luon uutta.

Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? (Jes. 43:18­19)

VihittyjäMaiju Haltia ja Juho Nurmi. Maijun van-hemmat Esa ja Raili Haltia, Juhon vanhem-mat Marjukka ja Harri Nurmi. Molempien vanhemmilla on sukujuuria Karjalassa.

Karhulan Skytät kokoontuivat ensimmäistä kertaa kesällä 1972 Liedossa tarkoituksenaan perustaa sukuseura ylläpitämään yhteyt-tä eri puolille Suomea hajaantuneen suvun jäsenten kesken. Sunnuntaina elokuun 19. päivänä kokoonnuttiin Lietoon sukuseuran perustamisen 40-vuotistapaamisen merkeis-sä. Paikalle oli saapunut noin 80 sukuseuran jäsentä. Tihkusateisen pyhäpäivän vietto aloi-tettiin osallistumalla messuun Liedon kirkos-sa. Messun jälkeen vietiin kukkatervehdykset Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkil-le ja Konsta Skytän haudalle. Haudalla suku-seuran puheenjohtaja Markku Lindfors kertoi lyhyesti Konsta Skytän merkityksestä sukuyh-teistyön alkuunpanijana ja sukutietojen tal-lentajana. Yhteisesti laulettu suvivirsi päätti muistotilaisuuden.

Kirkkomaalta siirryttiin tien toisel-le puolelle Liedon kunnantalolle ravintola Härkätiehen odottelemaan varsinaisen suku-tapaamisen alkua. Runsaan tunnin väliaika kului kuulumisien vaihtoon ja Helge Toivosen näyttämien vanhojen kuvien katseluun. Sitten olikin jo aika kokoontua pöytien ääreen kuu-lemaan Markku Lindforsin tervetuliaistoi-votukset ja laulamaan Karjalaisten laulu. Vuorossa oli ensin maittava lounas vilkkaan keskustelun säestämänä.

Lounaan jälkeen Aarne Reunala esitte-li sukuseuran toimintaa viimeksi kuluneen kymmenvuotiskauden aikana. Perinteinen

Karhulan Skytillä 40 vuotta yhteydenpitoatäneen kuvia suvun jäsenistä ja kertoneen tekevänsä sukualbumin. Kymmenen vuotta myöhemmin albumi oli valmis ja jaettiin kai-kille suvun perheille. Puheen pääaihe käsitte-li Skytän suvussa vallinnutta yhteishenkeä ja sopua. Puhuja kertoi, miten Taavetti Skytän 1800-luvun lopulla syntynyt suurperhe kerä-si ensin yhdessä maaomaisuutta ja jakoi sen kaikessa sovussa v. 1918 Taavetin vielä eläessä. Sota-aikana ja evakkoon jouduttaessa sukulai-set auttoivat toisiaan. Isovanhemmilta periy-tynyt kyky yhteistyöhön tulee monin tavoin esille nykypolvenkin keskuudessa. Lopuksi hän toivoi uusien sukupolvien tulevan mu-kaan sukuseuran toimintaan ja tutustumaan toisiinsa.

Sukuseuran varsinaisessa kokouksessa puheen johtajana oli jo melkein perinteeksi tul-leeseen tapaan Sakari Vornanen. Kokouksen alussa Aarne Reunala esitti seuralle kaikkia Karjalan Skyttiä yhdistävän laajan sukuseuran Skytät ry:n onnittelut. Seuran puheenjohtaja Jukka Skyttä ei ollut päässyt paikalle. Hänen terveisensä on luettavissa Skytän Sanomissa. Toimintakertomuksen ja tilien käsittelyn jäl-keen valittiin erovuorossa olevat jäsenet Reijo Aalto, Juha Kaukiainen ja Tuula Laaksonen edelleen sukuseuran hoitokuntaan. Hoito-kunnan muut jäsenet ovat Jouko Koli, Raisa-Liisa Moilanen, Martti Raininko ja Markku Lindfors. Toiminnantarkastajina jatkavat Sakari Vornanen ja Kyösti Raininko.

suku tapaaminen on järjestetty joka toinen vuosi, ja sitä ennen on ilmestynyt suvun yhte-yden pitäjä, Skytän sanomat. Sukumatkoja on tehty vuosina 2003 ja 2010. Näillä matkoilla on aina käyty myös Karhulassa suvun kantatilal-la. Sen päärakennuksen hirsistä Esa Pitkänen kairasi näytteen, jonka vuosilustoja tutkimalla saatiin rakennuspuiden kaatovuodeksi 1828. Aarne Reunala painotti myös pienempien serkkutapaamisien merkitystä yhteyksien yl-läpitäjänä. Uusin yhteyden pitämismuoto on Skyttien verkkosivut, joissa Karhulan Skytät ovat vahvasti esillä. Verkkosivujen ylläpitäjä-nä Aarne toivoi saavansa sinne perhekuvia ja uusinta tietoa suvusta ja muistutti, että myös netin keskustelupalstat ovat käytettävissä. Lopuksi hän totesi suvun jäsenmäärän jatku-vasti kasvavan, nyt meitä on 514 henkeä.

Raili Kaukiainen toi tilaisuuteen tekemän-sä musiikkia ja runoja sisältävän CD-levyn ”Kotiinpaluu”, jota kuunneltiin haikein mielin.

Maija-Liisa Pitkänen kertoi saaneensa hoi-tokunnalta tehtäväkseen pitää puhe karjalan murteella. Sillä hän aloittikin, mutta siirtyi sitten yleiskieleen, todeten puheen pitämisen murteella olevan liian haastava tehtävä. Hän kertoi Konsta Skytän jo vuonna 1963 näyt-

Toimintasuunnitelmassa olivat esillä mm. aineiston kerääminen suvun nettisivuille ja yh-teisen sukumatkan järjestäminen. Keskus-telussa Tuula Lind kertoi Marjapellonmäkeä koskevan perinnetiedon keräämisestä. Maija-Liisa Pitkänen kehotti sodanjälkeiset ajat vielä muistavan pikkuserkkusukupolven kirjoitta-maan kokemuksistaan uudelle paikkakunnal-le sopeutumisesta. Kirjoituksia voi lähettää Skytän sanomien päätoimittajalle Teppo Rainingolle (teppo.raininko@dnainternet.net). Asia on kuulemma tärkeämpi kuin kirjoitus-asu, sillä jutut saadaan kyllä stilisoiduksi.

Kokouksen päättämisen jälkeen nautittiin kahvit ja jatkettiin kesken jäänyttä rupatte-lua. Ennen kuin siirryttiin ulos katsomaan hoitokunnan ja muun suvun välistä kyykkä-ottelua Aarne Reunala kuvasi kunkin suku-haaran edustajat Skyttien nettisivuja varten. Sieltä jokainen voi käydä katsomassa keitä su-vusta oli paikalla. Tasaväkinen kyykkäottelu päättyi hoitokunnan mielestä tuomarin tul-kinnoista johtuen hoitokunnan niukkaakin niukempaan tappioon. Kotiin lähtiessä luvat-tiin tavata taas kahden vuoden päästä ja tuoda uuttakin polvea mukana.

– Kyösti Raininko –

Elo-syyskuu 2012 – No. 8-9 3

Historiallinen Kirjolan vaiheista kertova va-lokuvanäyttely ”Kurkistus Kirjolaan” oli esillä elokuussa Kaarinassa. Näyttelyn toteuttivat yhteistyössä Kaarinan kaupunki ja sen ystä-vyyskunta Sovetski. Näyttelyssä oli henkilö-kuvia Nobelien perhealbumista, ilmakuvia kartanon ympäristöstä, kuvia talvisodan jät-tämistä jäljistä, asiakirjakopioita ja taiteilijoi-den ikuistamia maisemia Kirjolasta. Mukana oli myös muutamia kuvia Peter Nobelin Kirjolan-matkalta vuonna 2010.

”Kurkistus Kirjolaan” Valokuvanäyttely

Kaarinassa

Näyttelyn valvojina päivystivät Johannes-Seuran edustajat. Mielenkiintoiseen näytte-lyyn kävi tutustumassa 250 henkilöä, joista moni muisti kuulleensa kartanossa palvellei-den sukulaistensa kertomuksia Nobeleista ja Kirjolasta. Nekin tiedot olisi hyvä tallettaa Johannes-Seuran arkistoon. Jos tiedossanne on henkilöitä, joilla on em. muistelmia, otta-kaa yhteyttä Helge Toivoseen, puh. 050 2611, tai Johannes-Seuran toimistoon.

– Marjatta Haltia –

Nobel­suvun kesäpaikka Kirjolan kartano Johanneksessa (Sovetski) tunnet­tiin muun muassa upeasta puutarhastaan. Samaisesta paikasta on aikanaan alkanut myös Havi­kynttilöiden valmistus.

Riitta Rouskulle (vas.), Sirkku  Riikoselle ja Anja Virralle näyttely toi mieleen lapsuusmuistoja.Näyttelyn avajaisissa, kuvassa alla vas. Sovetskin kunnanjohtaja Andrey Nekrasov, projektipäällikkö Katja Kursu ja Kaarinan kaupunginjohtaja Harri Virta.

Sovetskin kunnan lahja Kaarinan kaupungille oli upea Kirjolan kartanoa esittävä kuvakudos.

Rouva Edla Nobel.

Elo-syyskuu 2012 – No. 8-94

NOBEL-SUVUSTA

Petrus Olai oli musikaalisesti lahjakas, sai ku-ninkaallisen stipendin ja pääsi Uppsalan yli-opiston rehtori Olof Rudbeckin suojelukseen. Yliopistoon hänet kirjattiin nimellä ”Petrus Olai Nobelius e Scania”. Vuonna 1695 Nobelius nimitettiin Olandin ja Frösäkerin kihlakun-nan tuomariksi Upplandiin. Vuotta myöhem-min hän avioitui rehtori Rudbeckin tyttären Vendelan kanssa. Vendelan esi-isä, Västeråsin piispa, hovisaarnaaja, teologi ja matematiikan professori Johannes Rudbeckius (1581-1646) perusti Ruotsin ensimmäisen kymnaasin (lu-kion).

Petruksella ja Vendelalla oli kahdeksan las-ta, joista poika Olof (1706-1760) oli taiteelli-sesti lahjakas kuten isänsä. Olof Nobelius oli mm. miniatyyrimaalari ja toimi piirustuk-sen opettajana (ritmästare) Uppsalan yliopis-tossa. Avioliitosta Anna Christina Wallinin kanssa syntyi seitsemän lasta. Heidän nuo-rin poikansa, kirurgi, Gävlen piirilääkäri lää-käri Immanuel Nobelius (1757-1839) rupesi käyttämään sukunimeä Nobell, myöhemmin Nobel. Hän oli naimisissa kahdesti. Toisesta avioliitosta Brita Catarina Ahlbergin kanssa syntyi mm. poika Immanuel Nobel nuorempi (1801-1872).

Immanuel Nobel ei osoittanut nuorena minkäänlaista kiinnostusta opiskelua koh-taan, ja niinpä isä lähetti hänet suutarinop-piin. Kenkien tekokaan ei oikein kiinnostanut, enimmäkseen hän vain piirteli laivoja. Eräs lääkäri-isän ystävistä kehotti lähettämään pojan laivamatkalle Välimerelle, jolloin hän pääsisi tutustumaan tarkemmin laivoihin ja saisi näin hyödyllisiä tietoja mahdollisia jatko-opintoja varten. Immanuel Nobel matkusti-kin Th etis-nimisellä laivalla Aleksandriaan, jossa tutustui amiraali Ismael Gibraltariin. Gibraltar pestasi Immanuelin laivaansa muu-tamaksi vuodeksi.

Vuonna 1818 neljän vuoden poissaolon jäl-keen Immanuel palasi kotiin ja aloitti laivan-rakennusoppilaana konduktööri Loellin luona Gävlessä. Professorit Blom ja Kraff t näkivät erään Immanuel Nobelin suunnitteleman holvikaaren ja kehottivat häntä pyrkimään Tukholman taideakatemiaan. Immanuel lä-päisi kokeet ja aloitti opinnot vuonna 1819. Opintojen jälkeen hän jatkoi akateemisella alalla vuoteen 1837, ensin professori Blomin apulaisena tämän rakennuksilla, sitten suun-nittelu- ja rakenneopin sekä geometrian opettajana Teknologian instituutissa (myöh. Teknillinen korkeakoulu).

Immanuel Nobel vihittiin avioliit-toon kamreeri Anders Ahlsellin tyttären Andriettan kanssa vuonna 1827, ja heille syntyi kahdeksan lasta, kuusi poikaa ja kaksi

Von Haartman ei unohtanut suojattiaan vaan tutustutti hänet vaikutusvaltaisiin ystäviinsä. Vuonna 1841 Nobel pääsi esittelemään maa-miinansa keisarille. Koe onnistui niin hyvin, että Nikolai I antoi palkkioksi 3 000 hopea-ruplaa. Niillä Nobel rakensi uuden tehtaan.Noihin aikoihin maailman armeijoiden kiin-nostus kohdistui kuitenkin merimiinoihin. Seuraavana kesänä iltahämyssä keisarin veli suuriruhtinas Mihail todisti korkeimman henkilökohtaisesti, kuinka Nobelin miinat rä-jäyttivät kolmimastoisen purjelaivan taivaan tuuliin. Immanuel itse ikuisti historiallisen hetken akvarelleihinsa.

Bisnekset pääsivät vauhtiinKoe teki silminnäkijöihin niin suuren vaiku-tuksen, että tsaari palkitsi sen 25 000 ruplal-la ja sotaministeriö nimitti Nobelin yhtiöön yhteysupseerin. Tehtävään määrättiin suoma-

lainen luutnantti Carl August Standertskjöld. Hänestä tuli Nobeleiden perheystävä, neuvon-antaja, uskottu, liikekumppani ja bisnesenkeli. Myöhemmin Standertskjöld nimitettiin ken-raaliluutnantiksi ja Tulan suurten asetehtai-den johtajaksi, jonka suhteet olivat Nobelille elintärkeät.

Lähipiiriin tuli myös Carl Augustin ser-kunpoika Hugo Standertskjöld, jonka Nobelit junailivat Isjevskin suuren kivääritehtaan joh-tajaksi. Hän vaurastui upporikkaaksi ja pystyt-ti Helsingin Etelärantaan komean talon, josta keisari Aleksanteri III:n kerrotaan sanoneen, että se oli ”rakennettu venäläisille pistimille”.

Menestynyt Immanuel toi perheensä Tukholmasta Pietariin. Siellä avautui yltä-kylläinen maailma. Pian pojat puhuivat ruot-sin lisäksi sujuvasti venäjää, ranskaa, saksaa ja englantia ja saivat aikansa parasta tekniikan ja kemian opetusta myös käytännössä.

Suvun vanhin tunnettu esi-isä on Skoonessa, Simrishamnin kun-nan Östra Nöbbelövissä (Nybbile) syntynyt Petrus Olai (n. 1656-1707). Petruksen isän oletetaan olevan noin vuonna 1620 syntynyt talollinen Olof Pedersson Gisslövin kylästä ja hänen isänsä talollinen Petrus Östra Nöbbelövistä.

tytärtä. Tyttäret ja kaksi pojista kuolivat pie-ninä. Jäljelle jäivät veljekset Robert, Ludvig, Alfred ja Emil, joka kuoli tapaturmaisesti vain 20 vuoden ikään ehtineenä. Säilyneistä kir-jeistä ja muistiinpanoista ilmenee, että pojat pitivät isäänsä terävä-älyisenä nerona, hieman monimutkaisena isähahmona. Andrietta puo-lestaan oli rakastava, herttainen ja huolehti-vainen äiti.

Opetustyön ohella Immanuel Nobel tutki mm. kumipuun jalostamista ja perusti Ruotsin ensimmäisen kumitehtaan. Hän kehitteli ku-mista lähinnä armeijan käyttöön tarkoitetun puhallettavan repun, jota voi käyttää myös pelastusliivinä ja ponttonisillan elementtinä. Keksinnöllä ei kuitenkaan ollut menekkiä. Samoin kävi Nobelin kehittelemälle uudelle maamiinalle. Ideoita Nobelilla oli, mutta nii-den toteuttaminen vaati rahaa. Nobel olikin parempi keksijänä kuin liikemiehenä, ja pian olivat velkojat hänen kintereillään. Tuloksena oli konkurssi vuonna 1833.

Venäjän rockefelleritMatti Kinnunen, helsinkiläinen filosofian lisensiaatti, suomentaja, toimittaja ja histo-rioitsija kirjoittaa Tiede-lehdessä 11/2009 julkaistussa artikkelissaan Nobelit, Venäjän rockefellerit (http://www.tiede.fi/artikke-li/1141/nobelit_venajan_rockefellerit):

”Suomalaiset olivat kummeina, kun Nobelin veljekset kokosivat rikkauksia, joista näinä päivinä jaetaan jo 108. kerran maail-mankuulut tiedepalkinnot. …

Suomalainen Lars Gabriel von Haartman, joka johti Tukholmaan saapunutta keisa-ri Nikolai I:n kauppavaltuuskuntaa. Von Haartman oli Turun läänin maaherra, josta myöhemmin tuli Suomen senaatin talous-osaston varapuheenjohtaja eli suuriruhtinas-kunnan ’pääministeri’. Siinä virassa hän pysyi peräti 17 vuotta.

(L G von Haartmanin isä osti 1700-luvun lopulla Piikkiöstä Raadelman kartanon, joka pysyi suvun vahvana kiintopisteenä 1870-lu-vulle asti. toim. huom.)

Von Haartman neuvoi pulaan joutunutta Nobelia muuttamaan Suomeen. Joulukuussa 1837 Immanuel Nobel vilkutti perheelle hyvästit. Vaimo Andrietta ja pojat Robert, Ludvig ja Alfred jäivät miltei puille paljaille. Äiti ruokki ja kustansi pojat kouluun pitämäl-lä maito- ja vihannespuotia. Pojat auttoivat myymällä tulitikkuja kadulla.

Isä purjehti Turkuun, mutta jo vuotta myö-hemmin hän jatkoi imperiumin kuhisevaan pääkaupunkiin Pietariin. Ruotsinkielisten suomalaisten rahoituksella Nobel perusti sin-ne pienen konepajan.

Isä Immanuel Nobel nuorempi aloitti uransa suutarin oppilaana.

Veljesten äiti Andrietta o.s. Ahlsell.

Robert Nobel, vanhin Nobelin veljeksistä.Ludvig Nobel. Hänen puolisonsa Edla osti Kirjolan kartanon v. 1894.

Elo-syyskuu 2012 – No. 8-9 5

Vaahtolan tammi v. 1989 ( Kuva: Tuula Costiander)

Eipä aikaakaan, kun Immanuel lunasti koko yhtiön itselleen ja hankki tehtaalleen uudet tilat, joissa uurasti tuhat työläistä. Menestys huipentui 1853, kun Immanuel esiteltiin ho-vissa ja hän sai keisarin kultamitalin.

Brittilaivasto pelästyi miinojaNobelin verstaat tuottivat solkenaan vaunun-pyöriä, akseleita, putkia, sorveja ja jopa uu-denaikaisia keskuslämmityslaitteita. Nobelilta tilattiin myös 500 hevosvoiman höyrykoneet kolmeen sotalaivaan ja pienemmät koneet 100 tykkiveneeseen, 14 korvettiin ja kuuteen klip-periin.

Euroopan taivaalle oli nimittäin jälleen kerääntymässä sodan synkkiä pilviä. Nikolai I:n Venäjä havitteli Balkanille ja Välimerelle, mikä kiukutti länsivaltoja. Vuonna 1854 rii-dasta leimahti kaksivuotinen Krimin sota, jonka tuoksinassa Britannia ja Ranska lähet-tivät laivastonsa Itämerelle painostamaan Venäjää. Suomessa selkkaus muistetaan Oolannin sotana.

Britannia koetti saada Ruotsilta tykki-veneitä ja lupasi niistä palkkioksi Suomen. Kuningas Oskar I torjui tarjouksen, mutta ve-näläisillä oli täysi syy pelätä Pietarin turvalli-suuden puolesta. Siksi Kronstadtin ja Viaporin linnoitusten lähivedet päätettiin miinoittaa.

Räjähdyspanokset olivat vielä niin alkeel-lisia, että Nobelin miinojen sanottiin olevan yhtä vaarallisia omille kuin vihollisille - mut-ta kilpailevaa merkkiä pilkattiin pahemmin: siitä ei ollut vaaraa kenellekään. Robert Nobel oli mukana laskemassa miinoja Ludvig-veljen tarkkaillessa vihollisen liikkeitä Kronstadtin korkeimmasta tornista.

Kronstadtin miinoitus onnistui niin hyvin, että brittiamiraali Charles Napier katsoi vii-saammaksi vetää pois laivastonsa. Väylät näyt-tivät olevan täynnä Nobelin ”helvetinkoneita”. Sen sijaan Viaporia länsilaivasto pommitti an-karasti elokuussa 1855. Helsinkiläisille riitti ihmettelemistä Kaivopuiston kallioilta.

Lamasta uuteen nousuunSodan päätyttyä Venäjän orastava teollisuus ajautui lamaan, eikä maan siviilitalous tar-jonnut riittäviä markkinoita. Nobelin teh-das tekikin konkurssin 1859. Isä Immanuel, äiti Andrietta ja Venäjällä syntynyt kuopus Emil päättivät palata Ruotsiin, mutta Robert, Ludvig ja Alfred jäivät Pietariin.

Ruotsissa Immanuel jatkoi räjäytyskokei-taan nitroglyseriinillä. Alfred teki omia ko-keitaan Pietarissa, kunnes 1863 muutti isänsä luokse Tukholmaan. Seuraavana vuonna la-boratoriossa sattui traaginen räjähdysonnet-tomuus, jossa vasta 20-vuotias Emil ja useita muita ihmisiä sai surmansa.

Työ kuitenkin jatkui. Maailmalla sodittiin tauotta. Yhdysvalloissa käytiin sisällissotaa, ja rautakansleri Otto von Bismarck yhdisti Saksaa. Kranaateilla, tykeillä, laveteilla ja ki-vääreillä riitti kysyntää.

Nobelien Venäjän-yhtiö, jonka Ludvig oli onnistunut pelastamaan, päätti panostaa ase-tuotantoon. Ludvig suunnitteli uuden koneen, jolla valmistettiin rihlattuja kiväärinpiippuja. Valinta osoittautui oikeaksi, ja Nobelin teh-taat kukoistivat. Venäjän armeija tilasi peräti 200 000 takaa ladattavaa kivääriä.

Kauppamatkalla öljy-bisnekseenKiväärintukkeihin tarvittiin pähkinäpuu-ta, jota Robert Nobel lähti hankkimaan Kaukasukselta. Matkalla hän tapasi hollan-tilaisen merikapteenin, joka sai hänet in-nostumaan mittaamattomien öljykenttien mahdollisuuksista Kaspianmeren rannal-la Bakussa, nykyisessä Azerbaidzanissa. Öljynjalostamo aloitti toimintansa 1875, ja Robert sai myös Ludvigin ja Alfredin osak-kaiksi yritykseen.

Alussa ongelmana ei ollut öljyn saan-ti vaan sen kuljettaminen. Nobelit ottivat mallia Amerikan Rockefellereistä ja raken-sivat Venäjän ensimmäisen öljyputken. Sillä oli mittaa 15 kilometriä. Sitten he hankkivat Ruotsista maailman ensimmäiset rautatiesäi-liövaunut sekä petrolihöyrylaivan eli säiliö-laivan, joka sai nimekseen Zarathustra, tosin

venäläisittäin Zoroaster. Sarjan seuraavat lai-vat kastettiin Buddhaksi ja Nordenskiöldiksi.

Pian kuin RockefelleritLudvig ryhtyi yhteistyöhön myös saksalaisen Rudolf Dieselin kanssa ja rakensi Pietariin maailma n ensimmäisen dieselmoottoriteh-taan. Luonnollisesti yhtiön tankkerilaivasto varustettiin näillä moderneilla moottoreilla. Yhtiö panosti vahvasti myös tutkimukseen ja tuotekehittelyyn.

Vuonna 1879 aloitti toimintansa Nafta-tuotantoyhtiö Veljekset Nobel, joka tunnet-tiin sähkelyhenteellä Branobel. Sairasteleva Robert palasi Ruotsiin, ja yhtiö jäi Ludvigin huomaan. Talousasiantuntijana toimi Alfred, jonka räjäytysainetutkimukset olivat johtaneet turvalliseen ja tehokkaaseen dynamiittiin. Etevänä liikemiehenä Alfred oli patentoinut keksintönsä, jolle löytyi rajattomasti markki-noita ripeästi teollistuvassa maailmassa.

Branobel kukoisti ja levittäytyi koko laa-jaan keisarikuntaan Vaasasta Vladivostokiin. Teollisuusimperiumiin kuului öljylähteitä, jalostamoita, varastoja, rautateitä, laivoja ja satamia. Se paisui Venäjän suurimmaksi yh-tiöksi ja maailman toiseksi suurimmaksi öl-jyntuottajaksi heti Rockefellereiden Standard Oilin jälkeen. Yhtiön liikevaihto oli suurempi kuin Ruotsin valtion budjetti.

Ludvigin kuoltua äkisti 1888 poika Emanuel otti ohjat suvun öljybisneksessä. Keisari Aleksanteri III ja keisarinna Maria Feodorovna, entinen Tanskan prinsessa Dagmar, vierailivat yhtiön Bakun-laitoksissa vielä samana vuonna ja kehottivat Emanuelia anomaan Venäjän kan-salaisuutta. Sen hän oitis myös teki.

Vallankumous kaatoi imperiuminNobelien öljyimperiumi edusti keisarillisen Venäjän myönteisimpiä uudistuspyrkimyksiä. Lokakuun 1917 vallankaappauksella bolsevi-kit tekivät siitä kuitenkin lopun yhtä nopeasti ja häikäilemättömästi kuin koko keisarin val-takunnasta.

Emanuel Nobel sukulaisineen ja avusta-jineen selviytyi Venäjän vallankumouksen kuohuista. Maaliskuussa 1917 Pietarissa sattui välikohtaus, joka saattoi hyvin muuttaa myös Suomen historian kulun, kuten suvun luotto-mies Karl Wilhelm ”Vasiljevitš” Hagelin kertoi päiväkirjassaan:

”Tiistaina 12. maaliskuuta. Kylvettyämme ja syötyämme aamiaista palasimme kontto-riin. Marskentän etelälaidalla jouduimme ki-väärituleen. Meitä ammuttiin molemmista suunnista. Kammottavaa!

Johtokunnassa tapasin kenraali Manner-heimin. Hän oli palannut lomalta Suomesta ja oli matkalla takaisin rintamalle. Hän oli ta-vannut Emanuelin Hôtel Europessa. Hotellin portieeri oli kehottanut Mannerheimia häipy-mään sieltä niin pian kuin mahdollista, koska ’upseereita etsitään’. Silloin Emanuel oli tuo-nut Mannerheimin johtokuntaan ja lähettä-nyt noutamaan hänelle siviilivaatteita. Hän oli juuri ehtinyt vaihtaa asua, kun tulimme sisään.

Joimme yhdessä teetä, minkä jälkeen Emanuel ja kenraali poistuivat. ’Kunhan vain

pääsen Viipurin puolelle, kaikki kyllä järjestyy’, Mannerheim sanoi. Yhtiömme ranskalainen edustaja Eugène Beaux oli juuri palannut so-tapalveluksesta Ranskasta ja liittyi heidän seu-raansa. Kun he olivat ehtineet Marskentälle, sotilas juoksi heidän peräänsä. ’Joku teistä on upseeri!’ hän huusi. ’Kyllä, minä olen upseeri’, vastasi Beaux ja esitti ranskalaisen sotilaspas-sinsa. Sotilas teki kunniaa ja poistui. Millaiseksi Suomen vapaustaistelu olisikaan sukeutunut, jos Beaux ei olisi ollut niin nokkela?”

Immanuel Nobel nuoremman ja Andrietta Ahlsellin jälkeläisiä:

Robert Hjalmar Nobel (1829-1896), teknikko ja

teollisuusmies, toinen Bakun naftatehtaan perustajista. Puoliso 1860 Paulina Sofia Carolina Lenn­gren, helsinkiläisen liikemiehen tytär. Neljä lasta: Hjalmar Immanuel Nobel (1863-1956), Ludvig Emanuel Nobel (1868-1946), Ingeborg Sofia Nobel, von Frischen Ridderstolpe (1865-1939) ja Thyra Nobel (kuoli 23-vuotiaana).

Ludvig Immanuel Nobel (1831-1888), tek-nikko ja teollisuusmies, toinen Bakun nafta-tehtaan perustajista.

Ensimmäisestä avioliitosta Mina Ahlsellin (1832–1869) kanssa kolme lasta: 1. Emanuel Nobel (1859-1932), Branobelin johtaja isänsä jälkeen. Naimaton.2. Carl Nobel (1862-1893)3. Anna Nobel, Sjögren (1866-1935)Toinen puoliso Edla Collin (1848-1921), Johanneksen Kirjolan kar-tanon ja Lahden hovin haltija 1894 - n. 1918. Lapset tästä avioliitosta:4. Esther Wilhelmina (Mina) Olsen,Nobel (1873-1929)5. Ludvig Alfred (Lullu) Nobel (1874-1935). Lahden hovin tulipalossa 1911 kuolivat lapsensa Mary Lorna (1902-1911) ja Manuel Ludvig (1904-1911). Emanuel Percy Ludvig Alexis Nobel

(1913-1987).6. Ingrid Hildegard Nobel, Ahlqvist (1879-1929). Puoliso 1900 Walter Ahlqvist, syntyi Haminassa 1867 ja kuoli Helsingissä 1918, van-hemmat kauppaneuvos Karl Henrik Ahlqvist ja Anna Louise Bruun. Suomen asiain kans-lian ylim. virkamies 1897, senaatin talous-osaston ylim. kopisti 1901. Taidemesenaatti. Jälkeläisiä Suomessa.7. Marta Helena Nobel­Oleinikoff (1881-1973). Puoliso Georg Pavlovits Oleinikoff (1864-1937) putosi jäihin ja hukkui ollessaan palaamassa ’Tohtorin saarelta’ Johanneksessa. Oleinikoffi t asuivat talvisotaan asti ympäri-vuotisesti Kirjolassa. Lapset Nils Nobel­Oleinikoff (1905-1990) ja Sven Georg Nobel (1908 Kirjolassa). Nilsillä lapset Helen Roscher, Peter Nobel­Oleinikoff (1937) ja Nils Nobel­Oleinikoff (1944). Svenillä tytär Tiny (1938) ja poika Michael Nobel (1940).8. Rolf Nobel (1882-1947)9. Emil Waldemar Ludvig Nobel (1885-1951)10. Gustaf Oscar Ludvig (Gösta) Nobel (1886-1951)

Lisäksi tiedetään Emma nuelin ja Göstan välil-tä kuolleen ainakin 4, eräiden tietojen mukaan 7 lasta pieninä. Alfred Bernhard Nobel (1833-1896), keksijä (mm. dynamiitti), kemisti, lahjoittaja, Nobelpalkinnon perustaja. Naimaton.

Nitroglyseriini palkittiin useilla

kulta mitaleilla.

Emil Nobel (1843-1864),

opiskelija, kuoliräjähdys-

onnettomuudessa Tukholmassa.

Naimaton.Ludvig Nobelin

leski Edla Nobel hankki perheel-

leen kesäasunnoksi Kirjolan kartanon Johanneksesta.

Vuosina 1917-18 oli Kirjola Nobeleille turvapaikkana, mutta sitten he

muuttivat Tukholmaan. Marta Nobel­Oleinikoff perheineen jäi Kirjolaan ja asui siellä ympärivuotisesti.

– Marjatta Haltia –

Immanuel Nobel asui Turussa vuosina 1837­38 ja mm. ehti suunnitella sinne kivitalon sekä muita pienempiä rakennuksia. Kaunis kaksikerroksinen, ruotsalaisen empiretyylin ainoa edustaja Suomessa, ”Nobelin talo” Uudenmaankatu 8:ssa sai v. 1961 ”Turun taudin” seu­rauksena, omistajan ja rakennuttajan vastustuksesta huolimatta, maistraatilta purkutuo­mion, jotta ”voidaan katumaalle varata tulevan liikenteen tarvitsemat kolme ajokaistaa kumpaankin suuntaan ja uudet rakennukset voidaan sijoittaa tontille väljemmin”.

Alfred Nobelin nimi on esillä vuosittain Nobel­palkintojen myöntämisen yhteydessä.

Emil Nobel menehtyi räjähdysonnettomuu­dessa.

Lähteet:http://hd.se/familj/slaktforskning/2007/12/10/foereningen-vaardar-slaekten-nobel/

http://hd.se/familj/slaktforskning/2007/12/10/alfred-nobel-och-hans-roetter/

http://www.fi nland.se/public/default.aspx?contentid=181366&contentlan=3&culture=sv-FI

http://en.wikipedia.org/wiki/Nobel_family

Elo-syyskuu 2012 – No. 8-96

J o h a n n e s j u h l a tJohannesjuhlat Kaarinassa Hovirinnan koululla 4.8. 2012

Suhde maahanSuomessa jatkuvasti ihmetellään, miksi venäläi-set saavat omistaa tontteja ja maata Suomessa, mutta suomalaisten omistus Venäjällä, myös entisessä Suomen Karjalassa on mahdotonta. Miksi maiden välillä ei vallitse tasavertaisuut-ta? Toinen suomalaisia askarruttava kysy-mys on, millä oikeudella Venäjä haluaa ohjata Suomen puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaa. Näistä asioista on käyty keskusteluja myös po-liittisella tasolla huonoin tuloksin.

Taustalla on historiallisia ja turvalli-suuspoliittisia syitä. Suomessa omistaminen perustuu ikivanhaan pohjoismaiseen käy-täntöön. Ruotsissa, johon Suomi kuului vuo-sisatojen ajan, kansa oli vapaata ja viljelijät omistivat maansa. Venäjällä maa kuului val-tiolle eli tsaarille. Keisarillisella Venäjällä ei ollut länsieurooppalaista monipuolista maan-omistusta yksityisine kartanoineen, talon-poikineen ja päiväläisineen. Aatelistokin oli saanut tiloihin nautintaoikeuden palveluvel-vollisuutta vastaan. Venäjän keskeisillä alueil-la nautintaoikeuteen liittyi talonpoikien työ. Maanhaltijat eli lähinnä aatelisto ja luostarit elivät talonpoikien työllä.

Kun Uudenkaupungin rauhan (1721) jäl-keen laajat Ruotsin Karjalan alueet jäivät Venäjän valtaan, saivat karjalaiset tutustua ve-näläiseen käytäntöön. Keisari lahjoitti suuria maa-alueita asukkaineen ansioituneille virka-miehille ja upseereille. Syntyi suomalaiselle yh-teiskunnalle vieras ns. lahjoitusmaajärjestelmä.

Venäjällä maaorjuus lakkautettiin 1861, mutta maat jäivät kyläyhteisön omistukseen. Tämä kollektiivinen omistus ei vastannut kaikkien toiveita, sillä yhteisö joutui toimi-maan heikoimpien ja laiskempien ehdoilla. Ei syntynyt yritteliäisyyttä. Vasta tultaes-sa 1900-luvulle hallitusvalta alkoi toteuttaa maareformia. Uudistusta vastustettiin laajas-ti. Slavofi ilit ja venäläisen perinteen kannat-tajat katsoivat, ettei yksityinen maanomistus sovi Venäjälle. Näihin kuului mm. Leo Tolstoi. Ennen 1. maailmansotaa oli näkyvissä itse-näisen viljelijäväestön muodostumista. Mm. Pietarin ympäristössä inkeriläiset harjoittivat menestyksellistä viljelyä ja vaurastuivat.

Maakysymys oli agraarisella Venäjällä tär-keä ja bolševikit käyttivät sitä häikäilemättä hyväkseen lupaamalla 1918 kaikille haluk-kaille maata. Tämä oli ratkaiseva keino, jolla Lenin sai kansan taakseen. Tosiasiassa kom-munistit kannattivat kollektiivista omistusta, joka bolševikkivallan vakiinnuttua toteu-tettiin rajuin ottein. Kommunismin oppien mukaan maan kollektiivinen omistus ja sen yhteisviljely olivat sosialismin keskeisiä pe-rusteita. Seurauksena oli katastrofi . Tuotanto romahti. Miljoonia viljelijöitä tuhottiin ja kar-kotettiin. Stalin ja puolue säilyttivät valtansa vain terrorin avulla.

Pitkä maaorjuuden ja sosialismin kausi ovat jättäneet väestöön syvät jäljet. NL:n hajo-amisen jälkeen alettiin toteuttaa yksityisvilje-lyjärjestelmää huonoin tuloksin. Suomestakin kerättiin maatalouskoneita Venäjän Karjalaan ja toivottiin sinne kehittyvän ”fermeritalo-uksia”. ”Fermerit” eivät ole menestyneet, sil-lä maassa ei ole yksityisviljelijöitä palvelevaa infrastruktuuria. Viljelijät tarvitsevat pää-omia, koneita, jalostuslaitoksia ja yrittäjyyt-tä. Venäjällä näyttävät menestyvän paremmin maatalousyhtymät, jotka vuokraavat maita tuotantoa varten. Viime vuosina Venäjästä on jälleen monen vuosikymmenen jälkeen tullut viljanviejä. Ongelmana on kotieläintalous.

Neuvostoliiton aikana oli mahdollista yk-sityinen palstaviljely vuokramaalla. Siten tur-vattiin maan vihannestuotanto. Nyttemmin Venäjän kansalaiset voivat lunastaa palstoja omaksi. Lunastamista vaikeuttaa byrokratia. Suuri ongelma on maarekisterin puuttumi-nen. Suomessa maarekisteri perustuu vuosisa-tojen kuluessa kehittyneeseen järjestelmään. Sellaista ei Venäjällä ole ja sen luominen on osoittautunut vaikeaksi.

Karjalaisten keskuudessa on ihmetelty, eikö Moskovan rauhassa luovutetuilla alueil-la voitaisi soveltaa Suomen vanhaa maarekis-teriä. Asiakirjathan ovat olemassa. Tähän on todettava että rauhansopimuksessa Suomi on luopunut alueista, jolloin niillä sovelletaan uu-den isännän lakia.

Mitä on odotettavissa Venäjältä?– Tiivistelmä Professori Alpo Juntusen puheesta Johannesjuhlassa –

Suomalaisilla on mahdollisuus maan vuok-raamiseen, mutta silloinkin valtion eli vuok-ranantajan oikeudet ovat vahvemmat kuin Suomessa.

Strateginen ajatteluMeillä kävi alkukesästä kenraali Nikolai Makarov, joka esiintyi ilmiselvänä ”suurval-taöykkärinä”. Herää kysymys. Mistä tulevat Bobrikoff , Stalin, Ždanov, Makarov? Suomessa on perinteisesti tartuttu ko. ihmisiin ja ku-viteltu heidän esiintyvän yksityishenkilöi-nä. Viimeksi ulkoministeri Tuomioja väitti Makarovin puhuvan omiaan. Sitten Putin kes-kustelussaan Niinistön kanssa ilmoitti tuke-vansa Makarovin mielipidettä.

Suomessa vieraillut kenraali edustaa perin-teistä Venäjän strategista ajattelua. Venäläiset ovat vuosisatojen ajan tarkastelleet Itämeren aluetta rajamaana. Vihollinen on tullut län-nestä, ja maan länsirajat ovat turvallisuusvyö-hykettä.

Venäläiset katsovat olevansa suuri kansa, jonka turvallisuutta eivät pienet vähemmis-töt saa häiritä. Ennen 1. maailmansotaa puo-lalaisten, balttien ja suomalaisten kansallisia pyrkimyksiä pidettiin uhkana valtakunnan yhtenäisyydelle ja turvallisuudelle.

Suomeen kohdistuneen bobrikovilaisen po-litiikan taustalla oli valtakunnan ja Pietarin turvallisuus.

Vallankumous ei muuttanut turvallisuus-tilannetta. 1930-luvulla NL karkotti ja hä-vitti epäluotettavina pitämänsä inkeriläiset ja karjalaiset Suomen vastaiselta rajaltaan. Sodan tuloksena raja työnnettiin lännem-mäksi ja Suomi alistettiin uskolliseksi YYA-sopimuksella. Neuvostoliitto piti Suomea etupiiriinsä kuuluvana.

Määrätietoisella ja viisaalla politiikalla Suomi onnistui säilyttämään itsenäisyyten-sä tietyssä määrin ja jopa taloudellisesti hyö-tymään suuren naapurin tarpeista.

Kuinka asiat ovat nyt?Venäjälle Suomen liittyminen Natoon mer-kitsisi ennen kaikkea ulkopoliittista tappio-ta. Sotilaallisesti asialla ei ole merkitystä. Natohan on jo Baltiassa. Suomen jäsenyys merkitsisi maan liukumista lännen leiriin ja Venäjän vaikutusvallan heikkenemistä.

Venäjän kannalta Suomi on tärkeä sijain-tinsa tähden. Itämeri on tärkein Venäjää ja Keski-Eurooppaa yhdistävä väylä. Venäjälle on edullista, että Suomessa on hyvät sata-mat, tiet ja rautatiet, jotka palvelevat myös Venäjää. Viimeisen vuosikymmenen kulues-sa Suomenlahden pohjukkaan on rakennettu Venäjän tärkein energiateollisuuden solmu-kohta ja maalle on mitä tärkeintä vakauden säilyminen Itämeren alueella.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen uskot-tiin Venäjän kehittyvän länsimaisen demokra-tian kaltainen markkinatalous ja sivistysvaltio. Uskalsin epäillä tuota toiveajattelua ja uskoin todellisten muutosten tapahtuvan sukupol-vien vaihtumisen myötä. Nyt tunnen olleeni osittain oikeassa. Neuvostojälkeinen sukupol-vi on tunkeutunut esiin suurkaupungeissa. Se ei alistu komentojärjestelmään eikä tyydy pelkkään toimeen tuloon. Nuoret haluavat va-pautta ja demokratiaa. Suomen ja Venäjän sa-moin kuin karjalaisten tulevaisuus on uusien sukupolvien käsissä.

Elo-syyskuu 2012 – No. 8-9 7

Johannesjuhlien päiväjuhlaPäiväjuhlaan Hovirinnan koulun juhlasaliin saapui runsaasti juhlaväkeä. Musiikista huolehti Kuusiston Puhaltajat. Tervehdyssanat esitti seuran puheenjohtaja Janne Aso. Musiikkiesityksistä huolehtivat Kaarinan-Piikkiön sotaveteraanikuoro ja KaNuTe- kuoro. Kaarinan Karjala-Seuran vunukat tanhusivat ja juhlapuheen piti FT Alpo Juntunen Tilaisuudessa jaettiin Karjalan Liiton an-siomerkit. Juontajana toimi Liisa Katajainen.

Karjalan kaihoa ja Venäjän tietouttaReippaasti puhalteli säveliä orkesteri Kuusiston Puhaltajat johtajanaan Timo Laiho. Aluksi Karjalan jääkärien marssia, jota seurasi muitakin karjala-aiheisia sävelmiä. Orkesterin soitellessa tervetulomusiikkia alkoi juhlasa-li vähitellen täyttyä. Puheenporinan lakattua juontaja avasi juhlan tervetulotoivotuksella ja uuden Valamon pappismunkki Paavalin säkeillä ”On muisto kallis valoisin”. Ohjelma alkoi Johannes-Seuran puheenjohtaja Janne Ason tervehdyssanoilla.Yhteislauluna kajahti komeasti Johanneslaulu.

Tämän jälkeen esiintymiskorokkeen eteen asettui Kaarinan-Piikkiön sotaveteraanikuoro johtajanaan Risto Mikkola. Ennen esityksiä kuultiin hieman kuoron historiaa. Kuoro on

perustettu vuonna 1985. Sen ensimmäinen johtaja oli Sylvi Ahtiainen. Hän johti kuoroa vuoteen 1991 asti. Kuorossa on ollut useita johannekselaisia jäseniä. Siinä laulavat aina-kin Paavo Hörkkö ja vähän nuorempaa pol-vea edustava Jaakko Riikonen. Hänen isänsä Uuno Riikonen oli kuoron jäsen sen perusta-misesta asti. Kuoron puheenjohtaja oli Reino Mikkola, jonka poika Risto Mikkola johtaa nyt kuoroa. Kuoroon kuuluneen, edesmenneen Väinö Reposen sanojen mukaan kuoroon kuu-lumisella oli suuri, elämää rikastuttava mer-kitys. Yhteenkuuluvuus on kuoron koossa pitävä voima. Tällä kertaa kuoron esitysten aiheet olivat myös Karjalasta. Kaihoisa ”Kirje Karjalaan” oli tunteisiin vetoava ja lopuksi kuultiin melodialtaan ja sanoiltaan erittäin kaunis ”Synnyinmaan tähdet”. Kuoroa säesti Ari Hynynen.

Juhlapuheen piti professori emeritus, FT Alpo Juntunen. Hän on Venäjän historian tuntija ja toiminut tutkijana ja opettajana Turun, Joensuun ja Helsingin yliopistoissa. Viimeiset 12 vuotta hän oli Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen Venäjän sotilaspolitiikan erikoistutkija ja professori. Puhe oli mielen-kiintoinen ja herätti kuulijoissa kysymyksiä. Kysymykset koskivat karjalaisten entisten kotitalojen ja maiden omistusoikeutta, vii-sumivapautta ja Karjalan palauttamista. Kysymyksiä olisi riittänyt enemmänkin, mutta aika oli rajallinen.

Ennen väliaikaa laulettiin yhteises-ti P.J. Hannikaisen säveltämä ja sanoittama Karjalaisten laulu. Siitä kuultiin lyhyt histo-ria. Tekijä muokkasi laulua 18 vuoden ajan, ja versioita teksteihin syntyi noin 30. Alun perin laulussa oli 7 säkeistöä. Niissä Hannikainen muistelee Karjalaa laulun ja soiton maana ja ylistää sen luonnonkauneutta sekä tilittää Karjalan heimon kokemuksia. Laulu on kar-jalaisille ikiaikainen perinne. Laulun kohtaa ”kurja Karjalamme” on arvosteltu ja yritet-ty muuttaa muotoon ”kaunis Karjalamme”. Hannikainen on sanalla kurja tarkoittanut sorrettua, vainottua ja kohtalon koettelemaa.

Tätä kaikkea karjalaiset ovat saaneet kokea toimiessaan idän puskurina. Syytä laulun sanojen muuttamiseen ei ole ollut. Laulu oli alkujaan kuorolaulu, mutta siitä tuli nopeas-ti yhteislaulu. Sävelmälle on tunnusomaista melodinen kauneus, kansanomaisuus kohot-tavuus ja mukaansa tempaavuus. Siinä on isänmaallisuutta, karjalaisuutta, jotain sel-laista mikä koskettaa kaikkia suomalaisia. Hannikainen oli syntyperäinen karjalainen Nurmeksesta. Vuonna 1999 Karjalaisten laulu täytti 100 vuotta.

Kepeää tanhuamista ja kuorolauluaVäliajan jälkeen esiintyjien ikärakenne nuo-reni huomattavasti, kun lavalle astelivat Kaarinan Karjala-Seuran vunukat tanhua-maan kahdessa eri ryhmässä. Nuoremmat tanhuajat olivat 5-6- vuotiaita ja heitä ohjasi Sari Roine. Taitavasti siinä pyörähtelivät pie-net esiintyjät tanhujen eri kuvioissa. Tuttuja tanhuja olivat ainakin ”Lintu lensi oksalle” ja ”Ystäväni tuttavani”. Hieman varttuneem-pien tanhuajien iät vaihtelivat 7-9 vuoteen. Heitä ohjasivat Tommi ja Pirkko Noponen. Tanhuissa taidettiin ”Taneli”, ”Hoppa-valssi”, ”Valjakko-jenkka” ja ”Vengerka” .Yleisö pal-kitsi tanhuajat runsailla kättentaputuksilla.

Musiikkiesitykset jatkuivat Kaarinan Nuorisoteatterin KaNuTe Chicks -kuoron lauluilla. Kuoro on perustettu 10 vuotta sitten. Ryhmä on laulanut eri kokoonpanoilla mo-nenlaisissa tilaisuuksissa. Tällä kertaa kuultiin neljää naislaulajaa, joista yksi oli kuoron johta-ja Minna-Stiina Saaristo-Vellinki Kuoro lauloi seitsemän kappaletta ja ilman säestystä, koska muusikot olivat jossain muussa tilaisuudes-sa. Kuoro on lähdössä Kaarinan ystävyyskau-punkiin Portugalin Ansiaoon festivaaleille. Saimme kuulla muutaman kappaleen mat-kaohjelmistosta, ja loput lauluista oli valittu erityisesti näitä juhlia varten. Toivotamme kuorolle menestystä festivaaleille!

KaNuTe kuoro.

Pieni Vunukkapari tanhun pyörteissä.

Kuusiston Puhaltajat johtajanaan Timo Laiho.

Aina iloinen Mäen Pirkko myynti­pöydän takaa.

Elo-syyskuu 2012 – No. 8-98

Ansiomerkit ja huomionosoituksetKarjalan Liiton ansiomerkit jakoi seuran puheenjohtaja Janne Aso, ja häntä avusti seuran sihteeri Soile Suomi. Hopeisen ansiomerkin saivat Pirjo Hällfors ja Tommi Noponen. Pronssisen merkin saivat Pirkko Etholen, Aira Johansson, Riitta Kukkonen, Tuulevi Paakkanen, Anne Pentti, Sirkku Riikonen ja Boris Tsitsikov.

Pitäjälehti Johannekselainen palkitsee vuosittain avustajiaan. Tällä kertaa huomionosoituksen kohteena olivat Jukka Johansson ja Raoul Johnsson. Päätoimittaja Hannu Rastas esitti perustelut valin-noille. Pyydetyissä puheenvuoroissa FT Pirkko Kanervo kertoi te-keillä olevasta kirjasta ”Meille jäi vain nimi sankarin”. Jouko Hörkkö

luovutti omenapuusta taitavasti veistämänsä puheenjohtajan nuijan ja luovutuskirjan Johannes-Seuran puheenjohtaja Janne Asolle. Kuolemajärvi-säätiön puheenjohtaja Kalevi Kettinen esitti tervehdyk-sensä ja toivotti tervetulleeksi Kuolemajärvi-juhlille Turkuun 9.9.2012. Loppupuheenvuoron kiitoksineen käytti Kaarinan kaupungin-valtuuston puheenjohtaja Matti Ranne.

Tervetuloa Lietoon ensi kesänä toivotti Arja Niemelä. Karjalaisten juuriensa takia hän totesi aina joutuvansa asialle, kun kyse on jostain karjalaisesta tilaisuudesta. Puheesta ilmeni myös, että hän lukee pitäjä-lehteämme Johannekselaista.

Johannesjuhlat päättyivät juhlavasti Maamme-lauluun.

– Liisa Katajainen –

SYYSKOKOUKSESSA KATSE ETEENPÄIN

Koulun auditorio täyttyi mukavasti seuran syyskokouksen edellä. Viralli­seen osallistujalistaan kertyi 91 nimeä eli viime vuosien aktiivisessa tahdissa pysyttiin.Kokouksen avauksen suoritti seuran puheen-johtaja ja varsinaisen kokouksen puheenjoh-tajaksi valittiin kaarinalainen Matti Ranne. Paikallisen valtuuston puheenjohtaja sai kä-teensä Johanneksen kunnanvaltuuston pati-noituneen nuijan ja hyvin päätösten vahvistus sillä sujui. Samalla ilmeni tarvetta selvittää nuijan vaiheita hieman tarkemminkin, sillä alkuperäiset johannekselaiset esineet ovat arvoesineitä lajissaan. Päätösten kirjaajak-si kutsuttiin seuran sihteeri Soile Suomi. Pöytäkirjan tarkastajiksi nimettiin Hannu Sinkkonen ja Raimo Salmi.

Ennen talousarvion vahvistamista käy-tiin seikkaperäisempi esittely ja keskustelu Johanneksen kansallispukujen tarkistustyös-tä. Pukumalleille ei ole aikanaan haettu vi-rallistamista eikä sitä ehkä olisi täsmälleen nykyiseen kuosiin saatukaan. Virallistaminen on kuitenkin pukumallin tulevaisuuden kan-nalta arvokas asia ja sille tuli kokousväeltä kannatus. Taloudellisesti asia on myös ar-vokas, sillä useamman vuoden hanke mak-sanee muutamia kymmeniä tuhansia euroja. Hankkeen käynnistykselle näytettiin joka tapauksessa vihreää valoa ja talousarviossa aloitus otettiin huomioon. Kansallispukujen tarkistusta ja virallistamista selvitetään leh-den sivuilla tarkemmin oman otsikon alla.

Toimintasuunnitelma vahvistetti in ja siitäkin on lehdessä erikseen tiedot. Toimintasuunnitelman käsittel ena.Johtokunnan puheenjohtajana ja samalla yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Janne Aso, päätös koskee kaksivuotiskautta ensi vuoden alusta. Johtokunnan erovuoroiset jäsenet Jari Sairanen, Raimo Salmi, Hannu

Sinkkonen ja Kyösti Vuontela valittiin uudel-leen. Erovuoroisista varajäsenistä valittiin uudelleen Pirkko Etholen ja Helge Toivonen. Uusia varajäseniä ovat Helena Nieminen Turusta sekä Hilkka Heinonen Kaarinasta. Toiminnantarkastajina jatkavat Heimo Kukkonen ja Kyösti Raininko, samoin va-ratarkastajat Pirkko Kanervo ja Kaisa Ylhä. Johtokunta sai valtuudet nimetä tarvittavat toimikunnat.

Kokouskutsujen ja muiden jäsenistölle suunnattavien ilmoitusten julkaisufoorumit ovat edelleen Johannekselainen sekä Karjala-lehti. Koska muita asioita ei käsiteltävänä ollut, puheenjohtaja nuiji kokouksen kiitoksin päät-tyneeksi 40 minuutin kuluttua avauksesta.

– Hannu Rastas –

Iloinen juhlavieras 92­vuotias Vieno Katajainen

Ensi vuonna Johannesjuhlien järjestelyvuoro on Liedolla.

Auditorio täyttyi syyskokouksen osanottajista.

Boris kaappasi “tytöt” kainaloonsa.

Kaarinan­Piikkiön sotaveteraanikuoro johtajanaan Risto Mikkola.

Karjalan Liiton ansiomerkit jakoi seuran puheenjohtaja Janne Aso.

Elo-syyskuu 2012 – No. 8-9 9

Hörkön sukuseura JohannesjuhlillaHörkön sukuseura ry. piti virallisen vuosikokouksensa Johannesjuhlien yhteydessä. Paikalle oli saapunut parikymmentä seuran jäsentä. Kokouksen alussa puheenjohtaja Reijo Hörkkö onnit-teli seuran kunniapuheenjohtajaa Raimo Hörkköä tämän täytettyä kesällä 80 vuotta.Puheenjohtajan johdolla käsiteltiin edellisen vuoden toimintakertomus ja tilit sekä luettiin ti-lintarkastuskertomus, joka hyväksyttiin. Toimintasuunnitelmassa tälle ja seuraavalle vuodelleehdotettiin muisteluiltaa viime vuoden tapaan sekä erityisesti nuorille – mutta myös varttu-neemmille kiinnostuneille – suunnattavaa golftapaamista. Yhteistyötä Simo Hörkön sukuyh-distyksen kanssa tehdään edelleen, esimerkiksi yhteisiä matkoja. Erovuorossa olevat eli puheenjohtaja Reijo Hörkkö ja hallituksen jäsenet Alpo Hörkkö ja Seppo Pentti valittiin uudelle kaksivuotiskaudelle. Hörkön sukuseuran perustamisesta tulee 20 vuotta vuonna 2013, minkä huomioon ottami-nen jätettiin seuran hallituksen toimeksi.

– KS –

Johannesjuhlat 2012Johannesjuhlat ovat taas juhlittu. Kesäiset ilmatkin olivat meille suosiolliset. Kiitän kaikkia Teitä, arvoisa yleisö, jotka edelleen runsaana jaksatte olla mukana. Juhlien jär-jestämisessä on aina kova työ, eikä se on-nistuisi ilman juhlatoimikuntaa ja suurta joukkoa innokkaita talkoolaisia. Kaikille Teille nöyrä kiitos. Kiitos myös kaikille oh-jelman suorittajille. Suurkiitos Kaarinan kaupungille ja kaikille tukijoillemme, ilman Teitä emme saisi talouttamme onnistumaan.

Ensi vuonna juhlamme järjestelyvuoro on Liedolla, joten onnea matkaan.

Kiitos kaikille!

Juhlatoimikunnan puolesta Yrjö Ahjosaari

Kutsuvieraana Johannesjuhliin, Jukka

Johansson kiittää!Kun eräänä iltapäivänä ennen Johannes­juhlia tulimme kotiin ompelimosta, oli muun postin joukossa Johannes­Seura ry.n lähettämä kirje, jonka avasimme uteliaina ja hieman hämmentyneinä. Kirje oli KUTSU, ja se oli osoitettu Jukka Johanssonille.

Oli pakko soittaa heti, ja ensimmäiseksi Katajaisen Liisalle. Liisa on nimittäin meille sellainen henkilö, että jos jotain Johannekseen liittyvää asiaa pohdiskelemme, niin yleensä soitto Liisalle, ja siitä asiat selviävät. Nyt oli pakko soittaa!

”Mitäs tässä nyt on tapahtumassa kun Seikossa syntynyt paljasjalkainen turkulai-nen sai KUTSUN Johannesjuhliin?” kysyin Liisalta. Liisaa nauratti.

”Nyt on asia sillä tavalla Jukka, että se KUTSU on todella sinulle”,vastasi Liisa, ”mut-ta sinun ei tarvitse laulaa eikä näytellä, vaan laitat sinisen kutsuvierasmerkin takkisi rinta-pieleen, otat avecin mukaasi ja tulet juhliin!” Vielä oli pakko soittaa Marjatta Haltialle ja vastaus oli ihan yhtä hämärä ja etäinen kuin Liisankin. Saan ottaa avecin mukaan? No mutta hei, taidanpa ottaa avecikseni vaimoni Pirkon, sillä Pirkkohan on karjalaistyttö ja kai-ken lisäksi Johanneksessa syntynyt. Lähes 54 vuotta on Pirkon kanssa yhdessä matkaa kul-jettu, ja näin avecin valinta oli lopulta minulle todella helppo. Kun sitten juhlissa kuulin mai-nittavan nimeni pitäjälehti Johannekselaisen huomionosoituksissa, niin enpä olisi uskonut, että se näistä minun kirjoituksistani olisi.

Lahjakirjan välissä oli lappunen, jossa oli teksti: Tänä vuonna olemme päättäneet huo-mioida Teidät mielenkiintoisten henkilö- ja sukutarinoiden sekä matkakirjoitustenne pe-rusteella. Allekirjoittajina olivat Hannu Rastas ja Marjatta Haltia.

Olen saamastani mieluisasta huomion-osoituksesta erittäin yllättynyt ja iloinen. Kiitos siitä teille, jotka tämän päätöksen teitte!

Sen verran vielä kerron, että minulle kir-joittaminen on erittäin mieluisaa, mutta ei välttämättä helppoa. Minulla on nimittäin turkulaisena ja amatöörikirjoittajana vaike-utena lauseen muodostaminen sellaiseksi, että sitä on helppo lukea. Turkulainen mur-re asettaa sanat lauseessa aivan väärään jär-jestykseen, ja siinä sitä korjaamista sitten onkin. ”Ei Hannu koton ol?” kysyn puheli-messa, ja vastaus on: ”Mistäs tiesit!” Näitä vastaavia esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon. Kirjoittamisen aihe ja tarve tulee mi-nulle joskus eteen, ja sen yli en sitten pääse, kuten nytkin. Toki nyt oli julkisen kiitoksen paikka, mutta ne muut juttujen aiheet ne vain tulevat ja tulevat. Toivottavasti jaksatte lukea niitä vielä joskus, jos kirjoittamisen tarve il-maantuu.

– Jukka Johansson –

Paavo Hörköstä koskijärveläisten kunnia puheenjohtaja

Kiitokset KaarinaanTaas saimme teidät tavatate naapurit ja tututja keskenämme kerratanuo Johanneksen jutut.Oli hyvä mieli kaikillakun sai haastaa mie ja sieoma murre ajatuksetkauas menneisyyteen vie.

Juhlahetki kirkollaniin hartahasti vietettiinse jokaiselle melkeinsai silmät kyyneliin.Juhlapaikan ruokapuolikävijöille maistuihapalohko lautasiltatuota pikaa haihtui.

Sitten keskityimme me juhlan ohjelmaanorkesterin soittoonja kuoron laulantaan.Vunukkojen tanhuntaoli taidokastasiinä pyöri tosissaanaika monta lasta.

Juhlapuheen ajatuksetinnostivat meitäpaljon oli aiheestakintarkkaan kyselleitä.Johanneksen oma laulukaikui sydämestäkaipuun meissä herätteliajasta mennehestä.

Juontajana toimiKatajaisen Liisahäneltä se juttu käyja asiaakin piisaa.Kyllä oli juhlat hyvätsiitä kiitos Kaarinalleseuraavaks on Liedon vuorotulla areenalle.

– Seija ­Perhe Johansson Vaahtolan Metsäkylässä.

Hankalan ja Pukin koulupiirien kokousKoulupiiriläisiä ja heidän jälkeläisiään kokoontui luokkaan 17 henkilöä. Allekirjoittanut toivotti kaikki tervetulleiksi yhteiseen tilaisuuteen. Mitään virallista ohjelmaa ei ollut, vaan keskusteltiin yhdessä saarimatkoista ja muisteltiin kuluneen vuoden tapahtumia. Olemme viettäneet pik-kujoulujuhlan ja palmusunnuntaina kokoonnuttiin litsaamaan munia. Molemmat tilaisuudet olivat Juhlapalvelu Primadonnan tiloissa Piikkiössä. Päätettiin, että tämän vuoden pikkujoulu-juhla pidetään edelleenkin samassa paikassa. Olimme kaikki sitä mieltä, että pikkujoulujuhliin ovat tervetulleita kaikki saarelaiset ja heidän jälkeläisensä haltiansaarelaiset, huunonsaarelaiset ja hevonsaarelaiset yhdistävät voimansa. Tilaisuuden päätteeksi veisattiin yhdessä Suvivirsi.

– Liisa Katajainen –

Simo Hörkön sukua vuosikokouksessaan Johannesjuhlapäivänä.

Koskijärven kyläkokous Johannesjuhlilla alkoi kunniakirjan ja puheenjohtajan nuijan luovut-tamisella kunniapuheenjohtajaksi nimitetylle Paavo Hörkölle. Kyläkokouksessa muisteltiin kesän matkoja. Koskijärvellä käyneiden korvissa koski kuohui tutusti edelleenkin. Rokkalanjoen veden määrä on kuitenkin Armas Hörkön mukaan vähen-tynyt entisestä. Kesäkuun taistelupaikkamatkalta terveisiä toivat Jouko Hörkkö ja Kyösti Vuontela. Matkalla olleet 28 pääsivät tutustumaan niin Summaan kuin Kuuterselkäänkin, Siiranmäkeen ja Ihantalaan. Asiantuntijana mukana toimi majuri evp. Maunu Uoti. Evakkomatkan 1944 Paavo Hörkkö kertoi tehneensä polkupyörällä nuorena poikana Johanneksesta Kouvolaan asti, josta hän viimein pääsi junan kyytiin. Pyörän kumit kestivät narulla vahvistettuina. Muu perhe oli lähtenyt jo aikaisemmin evakkoon. Keskustelu rönsyili mm. johannekselaisten ”kullan” ajoon. Kyseessä oli Viipurin ulkohuussien tyhjennys, jota sai tehdä vain klo 24.00 – 4.00. Käymäläjäte lastattiin tynnyreihin ja kuljetet-tiin hevosilla Johannekseen. Viipuriin myös vietiin perunaa ja paluumatkalla tuotiin tuhkaa, jota sitten levitettiin pelloille. Kolikkoinmäellä oli vaaransa, sillä kuormat saattoivat joutua rosvojen käsiin.

– KS –

Simo Hörkön sukuyhdistys koolla Johannesjuhlilla

Eira Laiho luovutti Paavo Hörkölle kunniakirjan, vasemmalla Jouko Hörkkö, oikealla Reijo Hörkkö.

Elo-syyskuu 2012 – No. 8-910

Päätehtävistä oli seuraavana kansallispukujen aikaansaaminen. Naisten Johannes-puku jul-kistettiin jo kesällä 1951 ja miesten puku ke-sällä 1956. Puvut ovat malliltaan onnistuneet; ne ovat herättäneet vuosikymmenten mit-taan ihastusta, ja erityisesti miesten puku on kansantanssin harrastajien suosima. Tätinsä maisteri Tyyni Vahterin kokoamien pukujen luonnokset laati kansallispukuihin erikoistu-nut koristetaiteilija Alli Touri.

Suosiostaan huolimatta Johanneksen kansallispuvuilla ei ole virallista kansallis-puvun statusta. Naisten puvussa on yhdis-tetty sekä savakko- että äyrämöispuvun osia, mikä ei pukuhistoriallisesti vastaa oikeaa to-teutusta. Tunnetun suomalaisten kansallis-pukujen valmistajan ja tarvikkeiden myyjän Helmi Vuorelma Oy:n hinnastosta löyty-vät Johanneksen miesten ja poikien puvut. Naisten pukujen valmistaminen ja myynti on lopetettu vuosia sitten, koska eräät yksi-tyiskohdat ovat niin työläitä, että puvun hin-ta nousee käsityönä kohtuuttoman suureksi. Uuden puvun on saanut vain itse tekemällä tai teettämällä se ompelijalla. Tästä johtuen puvusta on erilaisia versioita, mm. hameiden pituudet vaihtelevat nilkasta melkein polvipi-tuuteen. Johannes-Seuran hallituksessa kes-kusteltiin kevään mittaan kansallispuvuista ja päädyttiin esittämään vuoden 2012 syyskoko-uksessa pukujen tarkistamistyön aloittamista jäsenistön hyväksyttäväksi.

Mitä kansallispuvun tarkistus tarkoittaa? Kansallispuvun tarkistusprosessin tarkoitus on tehdä puku näkyväksi ja tunnetuksi. Sille etsitään vahvistettu muoto, jossa pukua ale-taan valmistaa ja käyttää. Puvulle etsitään hankintapaikka, josta kaikki puvun hankin-nasta kiinnostuneet saavat neuvoja sekä tie-toja materiaalien ja kankaiden hankinnasta ja valmistuksesta, puvun käytöstä ja hoidosta sekä voivat ostaa kirjalliset ohjeet ja kaavat ja materiaalit tai valmiit puvut. Kansallispuvun tarkistustyö sisältää pukukokonaisuuden määrittelemisen, kaavojen teon, ohjeiden laa-timisen ja kahden mallipuvun valmistamisen.

Työ tehdään Suomen kansallispukukes-kuksen konsultin kanssa yhteistyössä. Ensin kartoitetaan puvun museaalinen aineis-to. Puvun historiallinen tausta selvitetään kirjallista ja kuvallista aineistoa käyttäen. Vaatekappaleiden esikuvat etsitään museoi-den ja yksityisten kokoelmista. Puku pyritään saamaan vastaamaan alkuperäistä kansan juhlapukeutumista Johanneksen alueella 1800- luvulla. Kansallispukuraati hyväksyy puvun kokonaissuunnitelman ja nimeää pu-vulle asiantuntijan.

Esikuvien nimeämisen jälkeen niiden ma-teriaalitiedot, ompelurakenteet ja kaavoitus tutkitaan ja tallennetaan tarkasti. Tämän jälkeen mallipuku valmistetaan mahdolli-simman tarkasti samanlaiseksi uusinnok-seksi. Puvusta laaditaan valmistusohjeet ja kaavat, ja puvun yleisilme ryhdistyy ja kau-nistuu, kun mittasuhteet ovat oikeanlaiset.

Johanneksen kansallispuvun tarkistus – kallis kulttuuriteko

Suomen kansallispukukeskuksen Kansallispukutietokannasta (http://www.craftmuseum.fi/kokoelmaselain/) löytyy tiedot

myös Johanneksen naisten puvusta:

Puvun historia: Johanneksen naisen kansallispuvun on suunnitellut Tyyni Vahter 1951. Pukumallin tilasi Johannekselaiset ry. Piikkiöstä ja sano­malehti Johannekselainen Paimiosta. Johannes erotettiin vuonna 1859 Viipurin pitäjästä, jossa länsisuomalaistyyppinen savakkovaatetus yleistyi jo 1700­luvun lopussa. Johanneksen kansallispuku on kuitenkin tehty äyrä­möistyyppiseksi muun kannakselaisen esineistön mukaan. Johanneksesta ei ole talletettu ajallisesti sopivaa vaatetusta. Sinihameisessa puvussa on rekkopaidan lisäksi myös liivi. Tämän pukuhistoriallisen virheen Vahter hyväksyi tilaajien toivomuksesta. Nyytinki­ ja kirjontakoristeisen esilii­nan malli on Muolaasta. Vahter suunnitteli viipurilais­johannekselaisesta aineistosta myös Johanneksen savakko­kansallispuvun mallin, joka oli­si ollut pukuhistoriallisesti oikeampi, mutta pitäjäjuhlassa vuonna 1951 äyrämöispuku äänestettiin Johanneksen kansallispuvuksi.

Karjalaiset kansan- ja kansallispuvut esillä 29.9.Yksi karjalaisten kädentaitojen teemavuoden päätilaisuuksista on lauantaina 29.9.2012 klo 12 Karjalatalolla Helsingissä järjestettävä karjalaisten kansallis­ ja kansanpukujen näytös, joka on näyttävä karjalaisen pukuperinteen katselmus.

Pukunäytös on klo 13.30­15.30. Aiheeseen liittyvää oheisohjelmaa jo klo 12 alkaen ja esityksen jälkeen.

Pääsymaksu pukunäytökseen 5 euroa.

Pitäjäseurat ja ­säätiöt esittelevät omaa toimintaansa ja tuotteitaan.Karjalatalo, Käpylänkuja 1, 00610 Helsinki.Näytöksen järjestävät Karjalan Liitto, Karjalaisten Pitäjäyhdistysten Liitto ja OK­opintokeskus..

Alkuperäistä vastaavat materiaalit mahdol-listavat oikeiden työtapojen käytön ja eten-kin rekkojen kirjonta saa upean täyteläisen, haasteellisen ja taidokkaan toteutuksen. Tämä työ tehdään Kansallispukukeskuksen ohja-uksessa ja Kansallispukuraadin valvonnassa. Kansallispukuraati hyväksyy valmiin malli-puvun, minkä jälkeen Johannes-Seuran teh-tävä on julkistaa uusi puku ja saattaa puku tuotantoon eli etsiä sille kotipaikka, josta Johanneksen kansallispuvusta kiinnostuneet saavat kaipaamansa tiedon.

Kulttuuriteko ja velvollisuusTämä on kallis kulttuuriteko, joka on Johannes-Seuran pyhä velvollisuus jälkipolvia kohtaan. Kansallispuku liittää kantajansa esi-isien ketjuun arvokkaalla tavalla. Hankkeen kokonaiskustannuksia on tässä vaihees-sa mahdoton arvioida, koska jokainen puku on oma tapauksensa, mutta aiemmat budje-tit ovat liikkuneet 20.000- 40.000 eurossa. Johanneksen naisen puvulla ei ole selkeää pukuhistoriallista esikuvaa, vaan se on yh-distelmä savakko- ja äyrämöispuvuista, mikä ei ainakaan helpota työtämme ja voinemme unohtaa pienet summat. Miten rahoitamme hankkeen? Pitäisikö jäsenmaksun ja lehden hintaa nostaa? Mielestäni ei. Haemme kaikki mahdolliset avustukset ja käytämme ”Meille jäi vain nimi sankarin”-kirjan tuoton tähän. Voimme myös perustaa pukurahaston, jon-ne voi tehdä vapaaehtoisia lahjoituksia esim. lehti- ja jäsenmaksun yhteydessä, ohjata syn-tymäpäivälahja- tms. rahat tai vaikka tehdä testamentin hankkeen hyväksi.

Itsenäisyyspäivänä vuonna 1949 peruste­tun Johannes­Seuran (Johannekselaiset ry) päätehtäviksi linjattiin Johannesjuhlien järjestäminen, kotiseudun perinnetyö, johannekselaisten kansallispukujen aikaan saaminen sekä oman pitäjälehden julkaiseminen. Johannesjuhlia alettiin viettää kesästä 1950 alkaen. Jo sitä ennen oli toteutettu useita vastaavia kesäjuhlia. Pitäjälehti Johannekselaisen ensimmäi­set koenumerot julkaistiin samoin kesällä 1950. Palaute ja saatujen tilausten mää­rä rohkaisivat jatkamaan. Juhlaperinne ja oman lehden julkaiseminen ovat edelleen seuratoiminnan näkyvin muoto.

Tarkistusprosessi alkaaJohannes-Seuran syyskokous hyväksyi hal-lituksen esityksen Johanneksen kansallis-pukujen tarkistusprosessin aloittamisesta. Ryhdymme tähän haasteelliseen projektiin ehkä ajoittain kauhunsekaisinkin ajatuksin, kun emme etukäteen tiedä, mitä haasteita tulee selätettäväksi. Olen kuitenkin positii-visesti yllättynyt projektin niin monilta ta-hoilta saamasta kiinnostuksesta ja tuesta. Jo Johannesjuhlilla kuolemajärveläiset tarjou-tuivat tukijoiksi, tuli hyviä ohjeita avustusten hakemiseen ja ihan pukujen tekoonkin tar-jottiin apuvoimia. Tämä on tosiaan niin iso projekti, että se tarvitsee todella monen alan ja asian osaajaa.

”Yks ossaa yhtä ja toinen toista ja joku tun-too jonkun ja joku on kuult jostai jottai tähä liittyvää. Pienkii tieto voi jossai kohas olla hy-vinkii merkittävä.” Siksi pyydänkin jokaista, joka jollain tavalla tahtoisi olla tässä projektis-sa mukana, ilmoittamaan itsestään seuran toi-mistoon sähköpostilla tai puhelimella tai itse käymällä ja kertomaan, mikä on se oma osaa-minen ja mitä voisi tai haluaisi tehdä. Myös niiden henkilöiden, jotka ovat olleet tekemäs-sä pukuja 1950-luvulla tai joilla muuten on tietoa Johannes-puvun tähänastisista vaiheis-ta, tiedot ovat ensiarvoisen tärkeitä. Pyydän Teitäkin ilmoittautumaan. Projektiryhmä pe-rustetaan lähitulevaisuudessa ja työn etene-misestä kerrotaan Johannekselaisessa.

Miust ois hienoo, jos tään tarkistuspro-sessin loppupuolel ois mahollista avata puvun valmistuspaja, jossa halutessaan voisi valmis-taa itselleen Johanneksen kansallispuvun tai puuttuvan osan. Kyl mie uskon, et yhes myö tästkii selvitää!Kuulemisiin!

– Pirjo Ruoho –

Elo-syyskuu 2012 – No. 8-9 11

Karjalasta maailmaan lähdin kulkemaanOlin juuri valmistunut Lappeenrannan sairaanhoitajatarkoulusta vuonna 1964. Istuin kahvilla opiskelutoveri-ni Anneli Karjalaisen kanssa tuumaillen, kuinka voisimme parhaiten tehdä työtä uudessa ammatissamme ja samalla muutaman kuukauden ajan nähdä maailmaa kotimaamme rajojen ulkopuolella. Siskoni Leena toi mi-nulle silloin sanomalehtileikkeen, jossa etsittiin suomalaisia sairaanoitajattaria töihin Sveitsiin. Olen vieläkin kiitollinen sille kahvituokiolle ja siskolleni, työpaikkailmoitus muutti hauskalla tavalla elämäni suunnan.

Olen kotoisin Johanneksesta Kaijalan kylästä, Kannaksen tyttöjä. Kotimme oli maanviljelys-tila Rokkalan joen varrella, sillä kohtaa mis-sä vedestä pistää esiin iso kivi. Sitä sanottiin meilläpäin Kajavakiveksi, sinne ei päässyt ihan kahlaamalla vaan piti osata uida. Kajavakiven kohdalla meillä oli rantapuiden katveessa pie-ni sauna. Taidemaalari Väinö Rautio on maa-lannut kiven ja saunarannan, taulu vaikuttaa rauhalliselta hämyisellä sinisellä värillään. Isäni oli maanviljelijä ja hyvin innostunut hevosista kuten molemmat muutkin veljen-sä. Vanhassa kotitalossamme asui myös isän äiti, joka mielellään työnteli minua esikois-ta lastenvaunussa talon teillä. Vanhempieni kertomuksista olen saanut Kaijalasta ku-van rauhallisena ja kauniina osana kodis-ta Karjalassa, naapureiden kanssa oli paljon yhteyttä ja Kaijalassa paistoi aina aurinko. Loppuvuodesta 1939 isäni astui armeijaan. Hän palveli Mantsin saaren rantatykistössä ja äidin kanssa meidän kaikkien oli jätettävä kotiseutu ja lähdettävä talvipakkasessa vähin tavaroin kohti tuntematonta Länsi-Suomea.

Evakkoperheemme sijoitettiin monien muiden johannekselaisten tavoin Ulvilaan. Siellä rauhan tultua 1944 isämme rakensi kunnon hirsitalon, se meidän piti kuitenkin luovuttaa korvauksetta hiitolalaisille. Kävin kansakouluni ensimmäiset luokat Ulvilassa ja lopuksi päädyimme Paimioon, Kalevalle. Sinne isä rakensi uuden talon kaunille koivuja kasvavalle kumpareelle. Tullessamme oli pel-tojen alueilla puut kaadettu ja kuljetettu pois, sitten talkoovoimin hevospelillä ja naapurei-den kanssa raivattiin pellot kivistä ja kan-noista viljelykelpoisiksi. Talon viereen nousi navetta maitokarjaa varten ja vihannesmaan reunaan kanala, mikä meitä neljää lasta kovas-ti ilahdutti. Me lapset autoimme talon töissä voimiemme mukaan.

Aloitin oppikoulun Paimiossa. Koulu-matkaa kertyi kymmenisen kilometriä, tämän matkan taitoin kävellen ja loput onnikalla, jos-kus pyörällä. Viimeiset pari kilometriä koti-matkaa kuljin metsäpolkua pitkin. Yhdessä kohtaa oli pieni aukea ja metsän laidassa iso kivi. Sillä istuen pidin aurinkoisella ilmal-la usein tauon kirjoja lukien ja luontoa seu-raten. - Lukion kolme luokkaa kävin Turun Suomalaisessa Yhteiskoulussa ja asuin viikot tätini Kerttu Pitkäsen luona Yliopistomäellä jota myös Ryssänmäeksi sanottiin koska siinä lähellä oli ennen vapaussotaa ollut venäläisten varuskunta.

Toimittuani kansakoulunopettaja-na Puumalassa sekä Varpaisjärvellä hain Lappeenrantaan Sairaanhoitajakouluun. Se oli siihen aikaan sisäoppilaitos. Koulu kesti kolmisen vuotta ja meitä pidettiin siellä hyväs-sä kurissa ja järjestyksessä. Oppilaskunnalla oli opintojen ohella monenlaista toimintaa ja meillä vallitsi oikein hyvä henki, tytöistä suu-rin osa oli kotoisin Lappeenrannan alueelta.

Tapaamme kurssini tyttöjen kanssa yhä vielä parin vuoden välein.

Lappeenrannan koulun päätyttyä hain ja sain työpaikan Hämeenlinnasta. Juuri opittu ammatti tarjosi myös mahdollisuuden lähteä kokeilemaan sairaanhoitajattaren siipien kan-tavuutta myös ulkomaille. Sattumalta muuan ylilääkäri kertoi matkastaan Sveitsiin ja että se on niin siisti maa, että siellä pestään kadutkin kahdesti päivässä. Tottakai se herätti uteliai-suuden mennä itse paikan päälle katsomaan asian laitaa. Ja kuten alussa mainitsin, osui kä-teeni lehtileike koskien työtarjousta Sveitsissä. Opiskelutoverini Annelin kanssa emme kau-aa odotelleet, vaan lähetimme enempi leik-kimielellä kuin aivan vakavissamme oitis hakupaperimme Barmelweidin parantolaan lähellä Badenia. Emme edes kääntäneet todis-tuksiamme saksaksi, olihan lehti-ilmoituskin kirjoitettu suomenkielellä! Olimme aika yllät-tyneitä postin tuodessa parin viikon kulut-tua myönteisen vastauksen ja kutsun töihin Alppimaahan. Kirjeessä oli tarkat ohjeet, min-ne tulla ja miten varustautua. Oli kuitenkin vielä varhainen kevät eikä Saksaan ollut jäi-den vuoksi vielä yhteyttä matkustajalaivalla. Olimme innoissamme ehtineet sanoa itsem-me jo työpaikasta irti, nyt olisi kyllä ollut töitä ulkomailla mutta sinne ei ollut vielä mahdol-lista lähteä. Odottaessamme jäitten sulamista Itämereltä löysimme muutamaksi kuukau-deksi uuden työpaikan ja vihdoin toukokuus-sa pääsimme lähtemään. Tavarani mahtuivat aika pieneen matkalaukkuun, mukana oli tietenkin huolella silitetty suomalaisen sai-raanhoitajan työpuku ja hilkka. Hampurista nousimme yöjunaan ja aamulla katselimme uteliaina maisemia saapuessamme Sveitsiin Baselin asemalle.

Koska olimme tulossa maahan töihin, oli ensin edessä terveystarkastus rajalääkä-rin vastaanotolla. Saimme joukon vaikutta-vannäköisiä todistuksia monine leimoineen ja niiden turvin nousimme paikallisjunaan

kohti Badenia. Ohjeiden mukaan istuuduim-me sitten asemakahvilaan matkalaukut hy-vin näkyvissä ja hetken kuluttua meitä tulikin puhuttelemaan ystävällinen herra, joka osoit-tautui Barmelweidin sairaalan autonkuljetta-jaksi. Keskustelu sujui ei niin kovin joutuisasti, koska ajomies ei osannut suomea emmekä me paikallista murretta. Mutta oikea oli osoite ja hetken kuluttua jäi Badenin kaupunki taak-semme auton kiivetessä vuorenrinnettä ylös pitkin sankassa metsässä kiemurtelevaa tietä kohti uutta työpaikkaamme.

Siihen aikaan oli Sveitsissä vielä usei-ta tuberkuloosiparantoloita ja Barmelweid oli yksi keuhkokirurgian sekä kuntoutuksen keskuksia. Paikka sijaitsi aurinkoisella kau-niilla vuorenrinteellä, rakennukset olivat uusia ja henkilökunnan suhtautuminen kah-teen nuoreen Schwesteriin hyvin ystävällistä. Suomella ja suomalaisilla oli kaikkialla siellä oikein hyvä maine, talvisodan ihme oli vielä tuoreessa muistissa kuten myös Sibeliuksen ja Paavo Nurmen nimetkin. Työ oli mielenkiin-toista ja opimme nopeasti riittävän määrän saksaa. Oli hauskaa kuulla, kuinka meitä pu-huteltiin: Meitä kutsuttiin „Schwester Anneli“ tai „Schwester Maija.“ Anneli saikin usein osakseen ystävälliset hymyt esittäytyessään potilaille: „Ich bin Schwester Anneli.“ Anne on nimittäin täällä aika tavallinen etunimi, mutta Anneli on vain aivan pienille tytöille tarkoitettu läheinen lempinimi… Työpaikalla ei sopinut sinutella edes maamiestään – mutta työilmapiiri oli oikein miellyttävä ja saimme nopeasti hyviä ystäviä.

Meiltä ei kukaan kysellyt, mitä merkit-sivät hakupapereidemme suomenkieliset lauseet tai arvosanat, olimme kai rehelli-sen näköisiä vaaleita hoitajattaria ja lisäk-si Suomesta! Työsopimuksemme oli puolen vuoden pituinen. Mieli teki sen jälkeen oi-kein kaupunkiympäristöön töihin ja niinpä löysimme itsemme kohta Usterin sairaalasta. Työtämme ja taitojamme arvostettiin korkeal-le, koska koulutuksemme Suomessa oli hyvin käytännön-läheinen. Olimme oppineet hoita-maan potilasta a:sta ö:hön, antamaan ruiskeita lihakseen ja suoneen, ottamaan verinäytteitä ym. Meillä oli etumatkaa sveitsiläisiin hoita-jattariin monta metriä. Työpäivät olivat aa-musta iltaan, välillä parin tunnin vapaa joka vietettiin asuntolassa omassa huoneessa no-kosia ottaen. Maan tavan mukaan oli aamu-päivisin yhdeksältä ns. Z’nüni eli kahvitauko. Kieltä oikein hyvin taitamatta joimme kahvi-kuppimme nopeasti ja poistuimme sitten ta-kaisin osastolle töitä jatkamaan. Suomalaisia hoitajattaria pidettiin näiden lyhyiden tauko-jensa vuoksi oikeina työmyyrinä, vaikka syy olikin ehkä sanavaraston pienuuden puolella.

Usterissa ystävystyimme erään suoma-laisen rouva apteekkarin kanssa. Hän antoi meille vihjeen, että läheisessä Zürichin kau-pungissa toimii yhdistys nimeltään Suomen

Ystävät Sveitsissä ja että sen tilaisuuksis-sa käy paljon suomalaisia nuoria, nimittäin insinöörinalkuja teknisellä korkeakoululla ETH:lla sekä medisiinan opiskelijoita. Näillä puolestaan oli kuulema myös oma yhdistys ja vilkasta vapaa-ajan toimintaa. Panimme kuulemamme korvan taakse ja käytyämme muutaman kerran Zürichissä totesimme Frau Apteekkarin tiedot paikkansa pitäviksi.

Annelin kanssa teimme usein matkoja vuorille ja huomasimme, että murtomaa- ja alppihiihto ovat kaksi aivan erilaista liikunta-muotoa. Sisulla ja huumorilla pääsimme ker-rankin korkealta vuorenrinteeltä hyvin alas, tosin vasta myöhään illalla kun hiihtohissit oli jo suljettu. Meidät löysi ja saattoi kohti kylää reipas ja iloinen nuori hiihdonopettaja. Tämä tietenkin kannusti meitä eteenpäin lumisella urallamme ja paransimme jatkuvasti laskette-lutaitojamme. Tuota avuliasta hiihdonopetta-jaa emme vain enää tavanneet, meistä oli kai tullut liian hyviä vuorihiihtäjiä..

Pari vuotta myöhemmin kävelin Annelin kanssa kaupungin pääkadulla, tulimme juu-ri kielikoulusta. Raitiovaunupysäkillä meitä puhutteli muuan nuori mies, suomalainen, ja koska oli jo kolea syksy, pyysi hän minua keskustelun päätteeksi kahvilaan kupilliselle kaakaota. Se ei ole koskaan ollut mielijuomaa-ni mutta suostuin. Kävimme sen jälkeenkin usein yhteisellä iltakahvilla, menimme vuo-den päästä kihloihin ja pari vuotta eteenpäin naimisiin pakkasiltana Hämeenlinnan kir-kossa. Olimme ensin Suomessa kunnanlää-kärin töissä Kainuun kunnissa ja palasimme Zürichiin, jossa mieheni teki väitöskirjaansa ja erikoistumistaan. Perheemme kasvoi tyt-tärellä ja pojalla, asuimme aivan Zürichin Kantonsspitalin vieressä ja meillä oli aivan ihastuttavia naapureita, joihin pidämme yhä kontaktia. Lapset alkoivat koulunsa, itse eri-koistuin anestesiahoitajattareksi ja lukuisia vuosia myöhemmin avasimme mieheni kans-sa oman vastaanoton kaupungin keskustas-sa. Lasten lomat vietimme aina Suomessa. Kävimme ystävällisten sukulaistemme luona heidän mökeillään, kunnes löysimme oman kesäpaikkamme. Sinne kuljetimme vanhan pienen riihen Varpaisjärveltä, jossa olin ol-lut opettajana. Kesiemme riemukohtia olivat vanhempiemme ja sisarustemme tapaamiset. Olemme hyvin iloisia siitä, että jo aikuiset lap-semme taitavat yhä puhdasta suomenkieltä, käyttävät sitä keskenään ja innostavat siihen myös aviopuolisojaan. Viihdymme koko perhe hyvin täällä Sveitsissä jo usean vuosikymme-nen ajan. Luoja on antanut meille aurinkoisen elämänkaaren, sen juuret ovat Karjalassa.

– Maija Nyberg o.s. Hörkkö –Vanhemmat Väinö Hörkkö ja Helvi o.s. Kunttu (Kaijala, Vanhatalo),

isovanhemmat Aleksanteri Mikonpoika Hörkkö ja Emilia Fredrikintytär Väntsi

Kotitalo Kaijalassa, mummo ja Maija. Potilas ja hoitajansa, ensimmäinen työpaikka Sveitsissä 1964. Ensimmäinen hiihtoloma vuorimaassa.

Mummi ja lapset “elämänsä huipulla”.

Elo-syyskuu 2012 – No. 8-912

KESÄINEN MATKA TARTTOON JA SETUKAISALUEELLE

Laivamatka Helsingistä Tallinnaan kestää kol-me tuntia ja se kului nopeasti. Tallinnasta jat-koimme välittömästi matkaa kohti Tarttoa. Välimatka on noin 190 km. Maisemat olivat tasaisia, mutta siistejä ja vehreitä. Haikaroita oli paljon ja niiden pesiä näkyi tolppien no-kassa. Ilmeisesti ne ovat tottuneet ihmisiin, koska pesiä oli aivan talojen pihapiirissä. Pysähdyimme Adaveren tuulimyllyn kahvi-laan. Samalla maisteltiin paikallista kahvipul-laa, jonka sisällä oli nakki. Toinen pysähdys kirkon luokse, jonka lähellä oli pieni kauppa ja tori. Tori oli autio, mutta kauppa oli auki ja pian olivat ensimmäiset kenkäostokset teh-ty. Kielivaikeuksia ei ollut. Aitäh- kiitos sujui jo kaikilta. Nägemisine ja jatkamaan matkaa.

Tutustumme TarttoonTarton kaupungissa hotellimme London si-jaitsi aivan keskustassa lähellä Raatihuoneen toria. Kaikki nähtävyydet olivat kävelymatkan päässä. Aikaa jäi tutustua omatoimisesti kau-punkiin. Päivällinen hotellissa oli herkullinen. Seuraavana aamuna oli kiertoajelu ja kävely kaupungilla oppaan johdolla. Tartto (Tartu) on Viron toiseksi suurin kaupunki. Se on perus-tettu vuonna 1030 ja kaupunkioikeudet se sai ennen vuotta 1262. Se on Tartunmaan maa-kunnan pääkaupunki ja Etelä-Viron keskus. Sitä pidetään Viron kulttuurin ja sivistyksen pääkaupunkina. Siellä sijaitsee maan vanhin ja suurin yliopisto, vanhin vironkielinen teatteri Vanemuine, Viron opetusministeriö, korkein oikeus ja Viron kansallismuseo. Kaupunki levittäytyy Emajoen varrelle. Tampere ja Turku ovat sen ystävyyskaupunkeja. Mainio oppaamme Reet kertoili kaupungin historiaa kiertoajelun aikana. Kaupungista löytyy myös laajoja puutaloalueita. Taloja ympäröivät kau-niit, siistit puutarhat. Kaupunginosa Supilinn

Neljän päivän ajan nautimme kauniista ilmoista veljeskansamme Viron maisemissa. Luonto oli kaunista ja kaikkialla oli erittäin siistiä. Haikarat pesivät tolppien päissä, jopa aivan talojen piha-

piirissä. Tutustuimme vanhaan, historialliseen Tarton kaupunkiin sekä omatoimisesti että oppaan johdolla. Näimme kauniita puutarhoja upeine istutuksineen.Tutustuimme

Setukaisalueeseen ja sen maatilamuseoon. Kuuntelimme ja ihailimme kansallispukuisen setukuoron esityksiä. Poikkesimme vielä Otepään kaupungissa, joka on Viron talviurheilukeskus.

(”keittokaupunki”) on saanut nimensä kasvis-ten mukaan nimetyistä kaduistaan.

Bussi pysähtyi Toomemäen puistoalueen reunalle ja lähdimme kävellen kiertämään mäkeä. Mäki on saanut nimensä sinne raken-netuista Tarton tuomiokirkosta ja piispanlin-nasta. Kirkko on tuhottu ja se on raunioitunut. Raunioilla järjestetään kesäisin teatteriesityk-siä ja konsertteja. Venäläiset tuhosivat vuon-na 1708 lähes kaikki linnoitteet tältä alueelta. Mäellä on muistomerkkejä ja paljon patsaita. Lounaislaidalla on Tarton Tähtitorni ja mäelle johtavien katujen yli on rakennettu kaksi siltaa ns. Enkelinsilta ja Pirunsilta. Yliopiston pää-rakennuksen takana seisoo Kustaa II Adolfi n, yliopiston perustajan patsas. Hän on allekir-joittanut Tarton yliopiston perustamisasiakir-jan sotaleirillä 30.6.1632. Piipahdimme sisälle yliopiston ala-aulaan haistelemaan akateemis-ta ilmapiiriä.

Yliopiston kasvitieteellinen puutarha oli paikka johon oli poikettava. Puutarha on laa-ja ja siellä kasvaa 6000 erilaista kasvilajia. Valtavan puutarhan hoitoon tarvitaan run-saasti työntekijöitä.

Lähellä yliopistoa Jaaninkadulla sijait-see Johanneksen eli Jaanin kirkko.Kirkko on Tarton vanhimpia rakennuksia ja rakennettu todennäköisesti 1300-luvun ensimmäisellä kolmanneksella. Se on vaurioitunut sodissa ja tulipaloissa, mutta korjattu ja otettu uudelleen käyttöön 2005. Kirkko on tunnettu terrakot-taveistoksistaan, joita alun perin on ollut yli tuhat. Kävimme kirkossa katsomassa seinille asetettuja veistoksia.

Kirkkoa vastapäätä on Tampere Maja. Se on ystävyyskaupunki Tampereen kulttuuri- ja yhteistyökeskus. Puurakenteinen, tyypil-linen porvaristalo on rakennettu 1700-luvun loppu puolella.

Raatihuoneen tori tuli tutuksi läheisen sijain-tinsa takia. Siellä ulkoilmaravintolassa saattoi istuskella ja seurata kaupungin elämää. Torin ympärillä on paljon pieniä käsityöpuoteja. Raatihuoneen edustalla oleva suihkulähde patsaineen on kaupungin tunnetuin nähtä-vyys. Kaupunkikierroksen jälkeen ajoimme Etelä-Viron suurimpaan ostoskeskukseen, Lounakeskukseen. Ennen päivällistä tuli käytyä Tarton kauppahallissa, jonka edustal-

la on suuri sika-patsas. Jokirantaa pitkin voi kuljeskella ja käydä ostoksilla tavarataloissa ja tulla toista rantaa takaisin. Valitettavasti jokiristeilyyn ei tarjoutunut mahdolli-suutta. Päivällinen syötiin historiallisessa Ruutikellarissa. Gulassikeitto tarjottiin kan-nellisen leivän sisällä. Nälkäisenä saattoi syö-dä koko tarjoiluastian kansineen päivineen Pippuripihvi ja vielä jälkiruoka perään niin olimme varmasti kaikki kylläisiä.

Kansallispukuinen setukaiskuoro.

Tampere­Maja on tamperelaisen ja tarttolaisen kulttuurin kohtaamispaikka.

Elo-syyskuu 2012 – No. 8-9 13

Setukaismuseo, Seto TalumuuseeumSeuraavana aamuna lähdimme kohti setu-kaistenaluetta Värskaa Reet-opas tuli taas mukaamme.Matkan mielenkiintoisin kohde nähtäisiin tänään. Matkan varrella pysäh-dyimme Räpinään. Ohitimme paperiteh-taan pysähtyen Sillapean kartanon alueelle. Tutustuimme sen kauniiseen ja monipuoli-seen puutarhaan. Erityisesti ruusutarhat oli-vat ihastuttavaa katsella. Alueella sijaitsi myös puutarhakoulu. Kartanon sisälle ei ollut pää-syä. Setukaisten maa kuuluu osittain Virolle ja osittain Venäjälle. Maa on aina ollut raja-aluetta. Vironpuoleinen alue on jaettu kahteen maakuntaan ja neljään kuntaan. Räpinästä matkamme jatkui Värskaan. Setukaiset ovat ortodokseja. Heillä on oma kieli ja kulttuu-ri. Erityisen kauniita ja koristeellisia ovat heidän kansallipukunsa. Setukaiset viettä-vät uskonnollisia juhlia esim. juhannuksena. Setukaisilla on omia perinteisiä lauluja ja eri-koinen laulutyyli. Heidän muinainen jumalan-sa on Pekko. Joka vuosi valitaan setukaisten kuningas.

Maatilamuseon alueelle oli koottu van-hoja rakennuksia. Rakennukset ympäröivät pihaa ja niissä oli myös vanhoja työvälinei-tä. Alueella oli asuinrakennus, talli, aittoja eri tarkoituksiin, vajoja ja savusauna. Paikallinen opas kertoi setukansan historiaa ja tietoja mu-seoalueesta. Kilipukki käyskenteli vapaana ja tuli tervehtimään vieraita. Talliin oli suljettu hevonen, joka oli tullut niin tunkeilevaksi, että kävi vierailijoiden laukuilla etsimässä tuliai-sia. Olipa se yrittänyt nousta linja-autoonkin. Saimme kuunnella ja katsella setukuoron esi-tyksiä. Kuorossa oli kahdeksan laulajaa, jois-ta yksi toimi esilaulajana. Säestys tapahtui haitarilla. Laulut ovat esivanhemmilta perit-tyjä. Aiheet ovat tulleet jokapäiväisestä elä-mästä, juhlista ja nuorten seurustelutavoista. Laulut ovat pitkiä. Lopuksi kuorolaiset esitti-vät kansantanssia musiikin ja laulun tahdissa. Komeat, värikkäät ja ainutlaatuiset kansallis-puvut tekivät esityksestä näyttävän. Naisten päähineistä voidaan päätellä heidän siviilisää-tynsä.

Kansallispukuun kuuluu rintamuksella riippuva valtava hopeasolki, raha-käätyjä ja ketjujaLounaaksi söimme seturavintolassa perin-teistä ruokaa. Erikoista, mutta varmasti ter-veellistä! Lopuksi muistettiin pienillä lahjoilla ja onnittelulaululla pyöreitä vuosia täyttävää Seijaa. Mielenkiintoinen paikka Virossa jäi taakse ja suuntasimme matkan kohti Otepäätä. Otepään kaupunki on Viron talviurheilukes-kus. Siellä maasto on jo mäkistä ja kumpui-levaa. Korkean hyppyrimäen laelta oli hyvä katsella maisemia. Harvinainen nähtävyys oli energiapatsas. Sitä halailemalla voi täyt-tää energiapuutoksensa. Ainoastaan allekir-joittanut käväisi kiertämässä kätensä patsaan ympärille. Sisältörikas päivä oli päättymässä ja palasimme takaisin Tarttoon. Iltaa vietet-tiin ulkona kauniissa kesäsäässä ja jatkettiin vielä hotellin ravintolassa. Raatihuoneen torin varrelta silmäiltiin vielä sen kiinnostavin ra-kennus Tarton taidemuseo ns. vino talo. Sen julkisivu on kallellaan vasemmalle, koska sen oikea sivu on rakennettu vanhan kaupungin muurin päälle ja sen vasen sivu uudelle perus-talle.Virhe ei siis ole katsojan silmissä!

Viimeisenä matkapäivänä ehdittiin vielä tehdä ostoksia helteisessä Tallinnassa kovan ukkosenjyrinän ja sadekuuron seassa.

Hyvää alkavaa syksyä kaikille mukana olleille!

– Liisa Katajainen –

Lähde: Wikipedia

Setukaisten kansantanssin säestystä haitarilla.

Sikapatsas Tarton kauppahallin edustalla.

Tarton Raatihuoneen tori ja Raatihuone.

Adaveren tuulimylly toimi kahvilana.

Nukumaja, täällä myytiin pieniä käsitöitä.

Setukaismuseon värikäs portti.

Kärhöportin edustalla syntymäpäivänään Seija Pöhö.

Elo-syyskuu 2012 – No. 8-914

KOTISEUTUMATKAT4.OSTOS­ JA PIKKUJOULUMATKA .................................................................................................23.-25.11.2012Kohteet: Viipuri ja Johannes. Majoitus hotelli Victoria.Muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset matkaemäntä Liisa Katajaiselle, puh 040­7410425.Vastuullinen matkanjärjestäjä: Matkatoimisto VISTAMATKAT Oy Paimio, puh. 02 4775 600.

JOHANNES-SEURAN MATKAT VUODELLE 2012

OSTOS- JA PIKKUJOULUMATKA VIIPURIIN JA JOHANNEKSEEN

23.-25.11. 2012Tervetuloa perinteiselle pikkujoulumatkalle Viipuriin ja Johannekseen. Majoitus on Victoria hotellissa aivan torin laidalla. Perinteisesti käymme myös Johanneksessa.

23.11. (perjantai) reitti ja aikataulu:Lieto/Shell .......................................................................................................................................... 5.40Turku/linja-autoasema, tilausajolaituri 9 ..................................................................................6.00Kaarina/ent. Paraisten th ............................................................................................................... 6.10Piikkiö/Shellin pys. ......................................................................................................................... .6.20Paimio/Vistamatkat ........................................................................................................................6.30Salo/Piihovin piha (bussiruudut) tarvittaessa ...........................................................................6.55Espoo ABC-liikenneasema NihtisiltaHelsinki Kiasman pys. ..........................................................................................................8.55-9.00Karhula/LeikariruokailumahdollisuusVaalimaa/tullitViipuri, majoittuminen hotelli VictoriaanPäivällinen hotellin ravintolassa ................................................................................................. 19.00

24.11. ( lauantai) Viipuri­Johannes ­Viipuri Aamiainen hotellissa. Lähtö Johannekseen, jossa kynttilät muistomerkeille ja käynti sosiaa-likeskus Ladassa. Paluu Viipuriin pellavakaupan kautta. Illalla päivällinen Pyöreässä tornissa (lisämaksu).

25.11. (sunnuntai) Viipuri ja paluumatka kotiinAamiainen hotellissa. Omaa ostosaikaa kauppahallissa ja lähistön kaupoissa. Huoneiden luo-vutus ja tavarat bussiin klo 11.00. Ajo Vaalimaalle. Tullien välissä tax-free ostokset ja Suomeen.

Paluumatkan reitti sama kuin tullessa.

Matkan hinta 225 €/henk. + viisumi 56 €/henk.

Sisältää seuraavat palvelut:• bussimatkat Vistamatkojen bussilla + majoitus hotelli Victoriassa H2 huoneissa• aamiainen x 2 ja päivällinen hot. Victoriassa• viisumi+viisumikeskuksen toimitusmaksu ja rek.maksu, sekä suomalainen matkustajavakuutus• Johannes-Seuran matkaemännän ja Vistamatkojen kuljettajan palvelut

Huom! Hinnat perustuvat 1.4. 2012 hintoihin, valuuttakursseihin, veroihin ja määräyksiin. Niiden muuttuessa pidätämme oikeuden muuttaa hintoja vastaavasti.

Lisämaksusta:• pikkujoulupäivällinen Pyöreässä tornissa 20 €/henkilö (varataan ilmoittautumisen yhteydessä)• H1 lisämaksu 75 €

Vastuullinen matkanjärjestäjä Vistamatkat Oy. Matkalle tarvitaan ehjä passi, jonka pitää olla voimassa 6 kk matkan päättymisen jälkeen sekä 1 kpl passikuva ja viisumikaavake täytettynä (ohjeet ilmoittautuneille viisumikeskuksen määräysten mukaisesti). Varaa matkasi nopeasti, paikkoja on rajoitetusti.

Ilmoittautumiset Johannes­Seuran matkaemäntä Liisa Katajaiselle 040­7410425 tai matkatoimisto:Vistamatkat puh. 02-4775 600 tai sähköpostilla: asiakaspalvelu@vistamatkat.fi .Varausmaksu 100 €/henk.ilmoittautumisen jälkeen sopimuksen mukaan. Loppumaksu kuukautta ennen lähtöä.

HUOM! Johannes-Seuran avustusmatka Viipuriin ja Johannekseen 6.-7.10.2012 peruutetaan.

Sääntöjensä mukaan Johannes-Seura toimii edelleen yhdyssiteenä sekä kokoaa ja tallentaa johannekselaista kotiseutuperinnettä, historiaa sekä kulttuuriarvoja. Seura pyrkii varmista-maan johannekselaisuuden säilymisen ja vahvistumien tulevienkin sukupolvien keskuudessa.

Toiminnan jatkuvuuteen kiinnitetään erityistä huomiota. Seurassa määritellään painopisteet tulevia vuosia varten.Toimikuntatyöskentelyä pyritään vahvistamaan rekrytoimalla niihin uusia jäseniä nykyisten jäsenien lisäksi. Toimikunnat esittäytyvät Johannesjuhlien yhteydessä.

Jäsenistö Johannes-Seura ylläpitää omaa jäsenrekisteriä yhteistyössä Karjalan Liiton kanssa.Jäsenmaksu on mahdollista hoitaa lehden vuosimaksun yhteydessä.Seuran sääntömääräinen syyskokous pidetään Johannesjuhlien yhteydessä. Kevätkokous on huhtikuussa.

Juhlat ja jäsentapahtumatJohannesjuhlat järjestetään Liedossa. Juhlien yksi- tai kaksipäiväisyydestä päättää tilanteen mukaan järjestävä yhteisö yhdessä johtokunnan kanssa.Helsingin, Lahden ja Porin johannekselaisten kanssa järjestetään yhteinen tapahtuma.Johannes tutuksi –teemailtojen sarjaa jatketaan syksyllä.Erilaisia jäsentapahtumia ja toimistotapaamisia järjestetään vuoden varrella.Kaikista tapahtumista tiedotetaan pitäjälehti Johannekselaisessa ja seuran kotisivuilla, joiden ajantasaisuuteen panostetaan aikaisempaan enemmän.

KotiseututyöSeura jatkaa menetettyyn ja nykyiseen kotiseutuun liittyvän muisti- ja arkistotiedonkeruuta.Vanhojen valokuvien ja niihin liittyvien tietojen tallentamista jatketaan nykyajan mahdollis-tamin keinoin. Entisistä kotikylistä ja niiden vaiheista pyritään saamaan DVD-tallenteita ja kuvajulkaisuja.Sukuseurojen, koulupiirien ja kylätoimikuntien työtä tuetaan tiedotuksen, kokoontumistilojen ja mahdollisten yhteistilaisuuksien muodossa. Jatketaan kotiseututuntemuksen siirtämistä nuoremmille ikäpolville sekä kotiseutumatkailun tarpeisiin.Toteutetaan Johannes-tiivistelmä valmiiksi ja julkaistaan Johannesjuhlien yhteydessä.Kotiseututyössä huomioidaan erityisesti myös sotiemme veteraanien jättämä perintö.

Seuran toiminta suunnitelman 2013 tiivistelmäHuolehditaan matkojen yhteydessä Johanneksen kirkonmäen ja hautausmaan muistomerkkien ympäristöstä ja kunnosta.Aloitetaan Johanneksen kansallispukujen tarkistustyö.

MatkatSeura järjestää kotiseutumatkoja jäsenistön toiveiden ja mahdollisuuksien mukaan. Käytännön järjestelyissä turvaudutaan matkatoimistojen apuun seuran johtokunnan päättämällä tavalla.Perinteinen kuntalaismatka järjestetään toimintavuoden aikana ja Viipuri kytketään matkaan voimakkaammin mukaan.Kotiseutukoulutuksella pyritään saamaan Karjalan matkoille sopivia matkaisäntiä ja –emäntiä.Tarpeen mukaan järjestetään myös muita matkoja lähialueiden eri kohteisiin.

Tiedotus- ja julkaisutyöPitäjälehti Johannekselainen on seuran keskeisin tiedotus- ja julkaisufoorumi.

Seuran kotisivujen käyttöä painotetaan ja parannetaan tiedotuskanavana.Merkittävistä tapahtumista tiedotetaan sanomalehti Karjalassa.Muita julkaisuhankkeita toteutetaan tai niihin osallistutaan tapauskohtaisesti johtokun-

nan päätöksen mukaan.

ToimistoSeuran toimisto sijaitsee Kaarinassa, Piikkiön keskustassa (Myllytie 1, 21500 Piikkiö). Toimisto pidetään avoinna siten, että asiakkaiden on mahdollista hoitaa asioitaan myös hen-kilökohtaisesti.Toimisto tarjoaa kokoustiloja myös erilaisten johannesryhmien käyttöön.Toimiston aukioloajoista tiedotetaan pitäjälehti Johannekselaisessa ja seuran kotisivuilla.Kevät- ja syyskausilla järjestetään kuukausittainen teemalauantai –tapahtuma toimistolla.

YhteistyöSeura toimii yhteistyössä muiden karjalaisten pitäjäseurojen ja yhteisöjen kanssa.Seura kuuluu Karjalaisten Pitäjäseurojen Liiton kautta Karjalan Liittoon.Seura on Varsinais-Suomen Karjalaseurojen piirin jäsen.Seura jatkaa alueellista kuntayhteistyötä sekä yhteydenpitoa Sovetskin aluehallinnon kanssa.Yhteydenpitoa ns. johanneskuntien (Kaarina, Lieto, Paimio) kanssa jatketaan.Seurataan tarkoin Sovetskin ortodoksikirkon suunnitelmia kirkon rakentamiseksi Johanneksen kirkon muistomerkkialueelle.

Elo-syyskuu 2012 – No. 8-9 15

Virran silta Karhulan kylässä on monelle päätepiste, jonka takaa ei isommin tarvit-se pohtia latvavesien vaiheita. Siellä on soita ja pienehköjä järviä ja sitten tulee järvivesiä Kuolemajärveltä, tunnistetaan sillan kuohuis-ta. Tai ollaan tietävinään. Tottahan tuokin on osaltaan, mutta lopulta Rokkalanjoen tarina on paljon suurempi tarina.

Johanneksen mantereinen pinta-ala ilman saaristoa on alle 200 km2. Se alue kuuluu mil-tei kokonaan Rokkalanjoen vesistöalueeseen eli vedet kulkeutuvat mereen Rokkalanjoen kautta. Kukkolan ja Kaislahden seudut jäävät tietysti sivuun Rokkalan jokiuomasta, mutta esimerkiksi laajan Harraissuon vedet löytä-vät pääosin reittinsä sinne. Usein Suomessa kuntarajoja on laiteltu sinne, missä veden virtaamat kääntyvät vastakkaisiin suuntiin. Länsikannaksella ei ole tehty näin. Jos olisi tehty, Johannes olisi ollut kooltaan kolmin-nelinkertainen jättipitäjä, sillä Rokkalanjoen vesistöalueen pinta-ala on karkeasti arvioiden noin 800 km2.

Kun haetaan Rokkalanjoen kaukaisinta alkupistettä, päädytään Uudenkirkon eteläi-siin osiin lähelle Inon linnaketta ja siten lä-helle Suomenlahden rantaa. Niin yllättävältä kuin kuulostaakin, Järmilän pohjoispuolisilta ”Pärniköiltä” eli suoalueelta vedet eivät läh-de etelään muutaman kilometrin päässä au-keavalle merelle, vaan länteen. Alkupaikka on lopulta aika kuvaavasti Jokisuo ja vesien kulku-uoman nimenä on Korpioja, joka las-kee vajaan peninkulman päässä Rieskjärveen. Kyseessä on oikeastaan kaksoisjärvi, sillä vain kapea salmi erottaa Rieskjärven sitä selväs-ti suuremmasta Halolanjärvestä. Rieskjärven pinta nousee likimain 30 metrin korkeudelle meren pinnasta ja luonnollisesti se on vaaksan korkeammalla kuin Halolanjärvi.

Kirstinälän kylä vesien vartijanaKorpioja laskee Rieskjärveen Uudenkirkon Kirstinälän kylässä. Tarinat ja talotiedot ker-tovat aktiivisesta ja elinvoimaisesta kannak-selaisesta pienkylästä. Erikoisuuksiin kuuluu se, että Samuli Paulaharju toimi ensimmäi-sessä opettajanvirassaan juuri Kirstinälässä kolmen vuoden ajan, 1800-luvun viimeiset vuodet. Kylän lukuisiin Lempiäisiin kuului myös kaukopartiomies Urpo Lempiäinen. Hänen seikkailijaverensä veti uhkarohkeaan yritykseen noutaa välirauhan aikana alku-kesällä 1941 arvoesineitä talteen karjalaiselta kotiseudulta. Kyseessä olivat tuttavaperheen hopeaseppäyrityksen tavarat, joita oli kätket-ty maahan talvisodan alkaessa. Paikka sijaitsi Rieskjärven tuntumassa Halolanjärven ete-lärannalla. Kolmen uhkarohkean miehen ta-rina jäi sittemmin elämään kirjana ja Mikko Niskasen elokuvana ”Hopeaa rajan takaa”. Urpo Lempiäinen kirjoitti kirjan aiheesta itse, taiteilijanimellä Esa Anttala. Nimi on sittem-min tullut tutuksi laajalle lukijakunnalle so-takirjatuotannon kasvaessa.

Jokien ja järvien ketjuRieskjärven-Halolanjärven maisemista alkaa pienten jokien ja järvien ketju, joka kierrättää Rokkalanjoen latvavesiä jokseenkin kaikkiin ilmansuuntiin.

Rokkalanjoen vesistöllä on mittaa

Lietolainen Yrjö Lempiäinen on syntyi-sin Uudeltakirkolta. Hän on selvittänyt ja mittaillut vesireitin kulkua ja tuloksena on seuraava lista:

KorpiojaRieskjärviHalolanjärviKivikko­oja/HalolanjokHalilanjärviKuujokiKuujärviPatrunjokiKirkkojärviKirksillanojaKolijärviPeippolanjokiKaukjärviSummajokiRokkalanjoki

Lempiäisen mittausten mukaan Rokkalan-joen vedet kulkevat Uudenkirkon alueella mutkitellen 70 km, ennen kuin ne livahta-vat Kuolemajärven puolelle. Siellä vedet kul-keutuvat eteenpäin 17 km ja siirtyvät lopulta Johanneksen puolelle. Mereen päätyessään etäisimmät vesierät ovat matkanneet selvästi yli 100 km . Rokkalanjoeksi nimike muuttuu sii-nä vaiheessa, kun Summajoki ja Työppölänjoki yhdistyvät. Tämän Työppölänjoen latvoilla ovat suuret Kuolemajärven järvenselät, joi-hin palataan erikseen. Ja on hyviä syitä pala-ta Uudenkirkonkin järvimaisemiin.

– Hannu Rastas –

Kartan laatija: Yrjö Lempiäinen

Johannes on asuinseutuna kasvanut vesien äärelle: saaristoon, merenrantaan, Rokkalanjoen suistoon sekä jokivarteen. Veden vilja antanut elantoa ja veden väylät on käytetty liikkumiseen. Rokkalanjoen suisto on saatu viljelyyn meren väistyessä ja Kaijalan kylän keskiosakin on samaa entistä merenpohjaa. Johanneksesta huomataan helpommin meren merkitys eikä katse käänny jokiu-oman suuntaan yläjuoksulle. Kannattaisi kuitenkin kääntää ja kysyä, mistä näitä vesiä oikein tulee.

Alla kuva maisemasta, jossa Korpiojan vedet laskevat Rieskjärveen. Halolanjärvelle johtava salmi on suoraan vastapäätä lännessä. Kuva: Keijo Hietanen.

Elo-syyskuu 2012 – No. 8-916

Kustantaja ja julkaisija:Johannes-Seura ryToimisto:Myllytie 1 (Kirkonkulma) 21500 PiikkiöPuh. 02-4795 118 Avoinna: arkilauantaisin 10-15.www.kolumbus.fi /johannesseura sähköposti: Johannesseura@elisanet.fi Johannekselainen ilmestyy 10-12 kertaa vuodessa.Päätoimittaja:Hannu Rastas, Saksantie 89, 21500 PiikkiöPuh: 050-3541 363Sähköposti: hannu.rastas@dlc.fi Lehtitoimikunta:Marjatta Haltia, Liisa Katajainen, Kaija Sipilä ja päätoimittaja.Lehden toimittajia:Kaikki lukijamme, johannekselaiset ja heidän ystävänsä.Ilmoitushinnat: 0,55 €/palstamm (perusteena 4-palstainen sivu,palstan maksimileveys 70 mm).Säännöllisistä jatkuvista ilmoituksista alennus.Kuolinilmoitukset: 0,35 €/palstamm.Kiitosilmoitukset: 5 €.Tilaushinnat:Vuosikerta 28 € koti- ja pohjoismaihin, muualle ulkomaille 33 €.Piikkiön Osuuspankki 471410-259546.Toimituksellinen aineisto:Lukijoiden kirjoituksia ja kuva-aineistoa otetaan muokattavaksi julkaisemista varten tai julkaistavaksi sellaisenaan. Vastuu ja päätökset julkaisemisesta ovat toimituksen. Julkaisemisen jälkeen alkuperäiset kuvat palautetaan, muu aineisto pyydettäessä.Vastuu ilmoituksista:Puhelimitse annettuihin ilmoituksiin sattuneista virheistä lehti ei vastaa. Ilmoituksen poisjäämisestä tai muusta julkaisemisessa sattuneesta virheestä lehden vastuu rajoittuu enimmillään ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen.

Taitto: Esa Haltia

Kaislahden koulupiiri kokoontuu lauantaina 29.9.2012 klo 13:00 Littoisten monitoimi-

talolla, huoneet 1 ja 2. Muistellaan alkukesän kotiseutumatkaa Viipuriin ja Johannekseen. Kaikki ihanat muistot ja valokuvat mukaan. Suunnitellaan tulevan ajan tapahtumia, myös mahdolliset uudet Karjalan matkat esillä.

Juodaan pullakahvit.Tervetuloa kaikki koulupiiriläiset ja ystävämme!

Kutsujana Yrjö Ahjosaari

Kirkkomme tornihan räjäytettiin suomalaissotilaiden saa-tua siihen käskyn. Kerrotaan, että torni romahti palasiksi, mutta huipulla ollut risti säilyi ehjänä. Sodan melskeet tuhosivat kauniin kirkkomme isoksi tiilikasaksi. Toki kir-kon punatiiliä oli paljon hävinnyt parempiin tarkoituksiin.

Mukana talkoolaisilla oli kankien ja lapioiden lisäksi myös järeämpiä työkaluja. Hovin Raimon traktoria ja kai-vinkauhaa tarvittiin.

Ensin asentelimme puuttuvia luonnonkiviä pai-koilleen, jotta kirkon ääriviivat asettuisivat kohdalleen. Seuraavaksi kaivurin kauha alkoi tasoitella tiilenpalasia notkopaikkoihin. Aina kun kaivurin jäljiltä paljastui jokin pieni raudan tai muun metallin palanen, niin paikalliset pikkuapulaiset ryntäsivät ottamaan niitä ja kauppasivat ne meille kahdella markalla. Monien talkooreissujemme jälkeen meille jäi näistä ”apulaisistamme” hyviä ystäviä vuosiksi.

Entisen kirkkomme alttarin kohdalle rakensimme alttaripöydän ja muistoristin. Alttaripöydäksi asensim-me kirkon kyljestä vanhan hautakiven. Kivi sai näin kun-niapaikan. Muistoristi oli vahvaa, haponkestävää terästä, jonka lahjoitti entinen Johanneksen asukas, rautakaup-pias Starckjohann. Risti hitsattiin ja tehtiin valmiiseen muotoon Kaarinassa ja kuljetettiin kirkonmäelle. Kun

Muistoja Johanneksen muistomerkkien talkootyöstä

Tänä vuonna tulee kuluneeksi jo 20 vuotta, kun talkoovoimin kunnostimme upean kirkon mäkemme nykyiseen asuunsa. Koko työ sai alkunsa silloisen puheenjohtajamme Kauko Hörkön kovien ponniste­luiden ja neuvotteluiden tuloksena. Vuosikymmenet olivat tehneet kirkonpohjan tiheäksi koivikoksi. Kauko keräsi talkooryhmän kasaan ja siitä vaan töihin. Työskentelyä helpotti vieressä ollut Lokki­hotelli, jossa asuimme ja ruokailimme. Ruoat meille valmistivat mukana olleet omat emäntämme, eikä nälissään tarvinnut olla.

risti pystytettiin ja valettiin betoniin, panimme siihen myös betoniraudat vahvistukseksi. Betonin saimme pai-kalliselta yrittäjiltä maksusta, joten sitä ei tarvinnut tuoda Suomesta asti. Vielä tiilenporon päälle täytemaata, että olisi parempi kävellä. Kaikki tämä tapahtui kesällä 1992, joten työtä riitti.

Kunnostetun kirkonmäkemme muistoristin vihkiäis-juhlat 13.9.1992 olivat arvokkaiden juhlavieraiden kan-soittamat. Tilaisuudesta on runsaasti valokuvia. Talkoot jatkuivat seuraavana kesänä 1993. Silloin ajoimme tasoit-teeksi vielä multaa, johon heitimme pikkuisen ruohon-siementä. Kirkon viereen pystytimme myös muistokiven sankarivainajillemme. Melkein jokainen Karjalaan suun-nattu kotiseutumatka poikkeaa vielä tänäkin päivänä kirkonmäelle mukanaan kukkia ja kynttilöitä. Joka kesä kirkonmäki siistitään, ruoho leikataan ja roskat kerätään pois. Vuonna 2002 raivosi kirkonmäelläkin kova ”Manta-myrsky”, joka oli tuhota kaikki tekemämme työn. Onneksi rajusti kaatuneet isot koivut eivät osuneet muistoristiin ei-vätkä alttariin. Talkoisiin lähdettiin jälleen ja nyt mootto-risahan kanssa. Hankalaa oli sahata, kun jotkut puut jäivät nojaamaan toisiinsa. Onneksi siitäkin selvittiin.

– Yrjö Ahjosaari – Varaukset Matka-Mekka Oy Puhelin 02-8423512matka-mekka@uusikaupunki.fi ohjelmat; www.matka-mekka.fi

1.12. Eremitaasi-käynti sis. lipun ja opastuksen 10,-/hlö.

TULE VIIPURIIN 30.11.-2.12.KESÄKAUDEN MUISTELOIHIN!Hintaan sis. bussimatka, majoitus ”VIIPURI”-hotellissa 2-hengen huoneissa, PUOLIHOITO-RUOKAILUT, hoitokuluvakuutus, ryhmäviisumi,ja 30.11.-1.12. ostoskuljetukset.1.12. puolihoitoon sisältyy JOULU-ILLALLINEN, glögiä ja muita juomia!

219,-Porvoo-Vaalimaaalueelta tulevilta 209,-

Bussireitti: Pori-Rauma-Turku-Kaarina-Salo-Helsinki-Vaalimaa

Muistomerkkialue on raivattu.

Työ on alkanut, muutama koivu kaadettu.

Hirvi­patsas sankarihauta­alueella. Taustalla urheilukenttää.

Sovetskilaisia yhteiskuvassa muistomerkin pystyttäjien kanssa.