Saarna KarttaKESÄKUU 2011, 2.VSK. KESÄKUUN EVANKELIUMITEKSTIEN TAUSTOJA UUTISIA

Augsburgin tunnustus

XVI Yhteiskunnallinen elämä

Yhteiskunnallisen elämän asioista seurakuntamme opettavat, että yhteiskunnan lailliset järjestykset ovat Jumalan hyviä tekoja ja että kristityillä on lupa toimia esivallan viroissa, käyttää tuomiovaltaa, ratkaista oikeusasioita keisarillisen tai muun voimassa olevan lain mukaan, tuomita lain vaatimiin rangaistuksiin, käydä oikeutettuja sotia, olla asepalveluksessa, tehdä laillisia sopimukisia, omistaa yksityistä omaisuutta, vannoa vala esivallan sitä vaatiessa sekä solmia avioliitto.

Ne tuomitsevat kasteenuusijat, jotka kieltävät kristittyjä osallistumasta näihin yhteiskunnallisiin tehtäviin.

Ne tuomitsevat myös ne, jotka opettavat, ettei kristillinen täydellisyys ole jumalanpelkoa ja uskoa, vaan yhteiskunnallisten velvollisuuksien hylkäämistä; evankeliumihan opettaa iankaikkista sydämen vanhurskautta. Se ei kumoa valtiota eikä perhettä, vaan vaatii nimenomaan, että ne on säilytettävä jumalallisina järjestyksinä ja että rakkautta tulee harjoittaa näiden järjestysten puitteissa. Sen tähden kristittyjen tulee välttämättä totella esivaltaansa ja sen lakeja, mikäli ne eivät käske tekemään syntiä, sillä siinä tapauksessa heidän tulee (Ap.t. 5:29) totella enemmän Jumalaa kuin ihmisiä (Apt. 5).

Sisällys:

Henkilöseurakunnista, 2-3

Parokial-principen och kyrkans alternativ-system, 4

Kesäkuun evankeliumitekstien selitykset, 5-9

Voiko kirkollinen enemmistö olla väärässä? 9-10

Jumalanpalveluksen osat, 11

Rauhan sanan puhujien ja van-hinten kokouksen päätös v. 1986, 12

Idäntyönpäivät ja Paavalin sy-nodin kirkkopäivät, 13

Rysslands lärare, Per-Anders Grunnan, 14

Kirkollisokouspuhe, 15-16Hyvä Paimen. Flynängenin rukoushuone, Kolppi. Kuva, VP

2Saa r n a Ka r t t a

Den Augsburgska bekännelsen XVI Om det borgerliga livet

Om det borgerliga livet lära de, att lagliga borgerliga ordningar äro Guds verk, 2] att det är de kristna tillåtet att bekläda överhetsämbeten, vara domare, döma mål enligt kejserlig eller annan gällande lag, ådöma kroppsstraff enligt lag, föra rättmätiga krig, göra krigstjänst, köpa och sälja enligt lag, besitta egendom, avlägga ed, då myndigheterna fordra, samt ingå äktenskap.De fördöma vederdöparna, som förbjuda de kristna att befatta sig med dessa borgerliga uppgifter.De fördöma även dem , som icke anse den kristliga fullkomligheten bestå i gudsfruktan och tro, utan i övergivandet av de borgerliga uppgifterna; 5] evangelium förkunnar ju en evig hjärtats rättfärdighet. Dock upplöser det icke stat och familj, utan fordrar eftertryckligt, att de skola vidmakthållas såsom gudomliga ordningar och att man inom dylika ordningars ram skall öva kärlek. 6] Därför böra de kristna ovillkorligen lyda sin överhet och sina lagar, blott dessa icke bjuda något, som är synd, 7] ty då böra de mera lyda Gud än människor. Apg. 5.

Seurakuntarakenteen uudistus: henkilöseu-rakunnatHERÄTYSLIIKKEIDEN JUMALANPALVELUSYHTEISÖT HYVÄKSYTTY TOIMINTAMALLI KIRKOSSA

ParokiaalijärjestelmäParokiaalijärjestelmällä tarkoitetaan järjes-

telmää, missä seurakunnan jäsen kuuluu siihen seurakuntaan, jonka alueella hän asuu. Tämä järjestelmä on maassamme ollut nor-maalijärjestelmä heti alkuvaiheen jälkeen, kun maa jaettiin pitäjiin (lat. parochia, ruots. socken). Nykyisen käsityksen mukaan pitäjäjako on seurannut ainakin Ruotsissa kirkkopitäjäjakoa, missä kirkko ja sen alue on määrännyt muodostettavien pitäjien alueet. Ratkaisevaa parokiaalijärjestelmän sementoi-tumiselle on ollut sen edut valtiollisen hallin-non kannalta.

Keskiajan kirkon käsitys parokiaalista eli kirkkopitäjästä oli kirkkokeskeinen: pitäjä oli niiden ihmisten yhteisö, jotka kuuluivat ky-seisen pitäjän kirkkoon. Kirkkoon kuulumat-tomia ei pakanuuden väistyttyä tunnettu. Kirkko- eli seurakuntakeskeisyys on samalla mahdollistanut toisenlaisissa oloissa hen-kilöseurakuntajärjestelmän parokiaalijärjes-telmän rinnalle tai tilalle. Ratkaisevaa on ollut, että henkilö kuuluu johonkin seurakuntaan, joka kokoaa uskovat yhteiseen jumalanpalve-lukseen.

Henkilöseurakun-tajärjestelmä

Pohjoisessa Vars inais -Suomessa on ollut jo ennen jakoa parokiaaleihin myös lu-kuisia pienempiä puukirkkoja, joiden ympärillä on ollut pie-nempiä pienoisseurakuntia. Näihin kuuluvat ihmiset eivät välttämättä ole ajatelleet ensisi-jaisesti kuulumistaan pitäjään tai muuhun hallinnoliseen yksikköön kuuluessaan kyseisen puukirkon piiriin, vaan he ovat ajatelleet yhteiskunnallisen (vaikka se silloin oli vielä hyvin vajaasti järjestäytynyt) jaon ja seu-rakunnallisen kuulumisen elävän kumpikin omaa elämäänsä.

Henkilöseurakunnassa henkilö voi itse päättää, mihin seurakuntaan hän kuuluu. Kir-kon työntekijät eivät päätä sitä hänen talonsa sijainnin perusteella. Tällaiseen pitäjärajat ylittävään seurakuntaan kuulumiseen on ollut oikeus kirkossamme jo pitkään. Kirkkoherra on voinut kuulua toiseen seurakuntaan kuin missä hän itse asuu, myös muita poikkeuksia tunnetaan. Myös hiippakunta- ja seurakunta-jako on voinut olla irrallaan pitäjästä. Esimerkiksi Kokkolan ihmiset ovat voineet itse

valita mihin seurakuntaan kuuluvat, suomen- vai ruotsinkieliseen. Saman kaupungin alueella on ollut kaksi eri seurakuntaa päällekkäin. Maamme kaksikieliset kaupungit ovat olleet henkilöseurakuntamallin edelläkävijöitä (kielel-linen jako on tietysti hankaloittanut liittymistä, mutta periaate on ollut mahdollinen). Tuttua on myös, että Porvoon hiipakunta ei ole alueel-lisesti järjestäytynyt, vaan on päällekkäin usean eri hiippakunnan kanssa.

Raamatun seurakuntajärjestelmäRaamatussa on myös oma seurakun-

tajärjestelmänsä. Seurakunnat syntyivät apos-tolien saarnan vaikutuksesta, kun ihmiset tuli-vat uskoon. Heidät kastettiin ja näin paikka-

3Saa r n a Ka r t t a

kunnan kristityistä muodostui seurakunta, joka alkoi viettämään jumalanpalvelusta. Ennen matkan jatkumista apostolit asettivat seurakun-nan myötävaikutuksella paimenet hoitamaan seurakuntien sanan opetusta ja rukousta eli yhteistä jumalanpalvelusta.

Eri paikkakuntien seurakuntia liitti toisiinsa yhteiset apostolit ja yhteinen usko ja kaste. Paavali ja Pietari saattoivat vierailla ja ohjata sanalla toistensa perustamia seurakuntia. Paa-vali meni Korinttoon jo sinne syntyneeseen seurakuntaan ja alkoi muitta mutkitta yhdessä Akylaan ja Priskillan kanssa työhön. Paikka-kunnilla saattoi olla useampiakin seurakuntia talojen koon mukaan (normaalitaloon mahtui n. 40 henkeä), mutta nämä ymmärsivät itsensä samaan seurakuntaan kuuluviksi, yhdeksi Kristus-ruumiiksi. Jerusalemin herätyksen jälkeen seurakunta kokoontui “kodeissa” mur-tamaan leipää ja vain pyhäkössä oli riittävän suuri tila kuulla yhdessä opetusta apostolien jalkain juuressa. ( Apt. 2:46-; 1. Kor. 16:19).

Tilanne kuitenkin muuttui, kun alkoi esiin-tymään harhaoppisia seurakuntia ja seurakun-tien sisälle tuli väärin opettavia seurakunnan paimenia. Seurakunnan yksittäinen jäsen joutui pohtimaan, miten hän nyt toimii, kun oma paimen ei olekaan enää sanassa kiinni eikä se alkuperäinen apostolinen hyvän paimenen ääni kuulu. Yksittäiselle seurakuntalaiselle oli neuvo “kavahtaa vääriä profeettoja” (Matt. 7:15). Tämä tarkoitti väistymistä sellaisten paimenten opetuksesta ja pitäytymistä niihin, jotka pysyvät kirkkaassa Jumalan sanassa. Seurakuntien tuli pysyä apostolien opissa ja vahvistaa keskuudes-san vain sitä, mitä ennen oli opetettu ja joka perustui Herran apostoleille opettamaan Kris-tuksen oppiin. Toisin opettavat tuli torjua, oli-vatpa he seurakunnan sisältä tai sinne tulevia vierailijoita (2. Joh. 1:10).

Raamatun seurakunnat olivat siis uskovista koostuvia eri suuruisia seurakuntia, jotka py-syivät apostolien opetuksessa ja leivän mur-tamisessa. Ehtoollisjumalanpalvelukset pidettiin kodeissa, jotka toimivat samalla kirkkoina. Ratkaisevaa ei ollut se, missä kaupunginosassa asui, vaan yhteinen usko ja tunnustus ja aposto-linen oppi, jota elettiin todeksi yhdessä seura-kunnan paimenten (paimenet, kaitsijat, van-himmat, opettajat...) kanssa.

Paikkakunnalta toiselle siirryttäessä varha-iskirkossa oli tunnistusjärjestelmä, eräänlainen kirje, jonka kristitty sai mukaansa muuttaessaan uudelle paikkakunnalle. Kirje oli suositus ja todistus siitä, että henkilö oli kristitty ja että hänet voitiin ottaa mukaan uuteen seurakun-taan (Werner Elert).

Tilanne Suomen evl kirkossaSuomen evl kirkko on järjestäytynyt pa-

rokiaaliperiaatteen mukaisesti. Järjestelmä to-imi aikoinaan hyvin, mutta nykyisessä voimak-kaasti jumalankieltävässä ajassa se on kääntynyt kirkkoa itseään vastaan.

Parokiaaliperiaate on sidottu demokraat-tiseen järjestelmään, jossa Jumalan sanan hyl-

jännyt, harhaoppia tukeva ja julkisynnissä elävä ihminen voi äänestää, voi tulla esteettä valituksi seurakuntien päättäjäksi ja kirkolliskokoukseen. Tästä seuraa tilanne, jossa Jumalan sanan ohjaus on käytännössä sivuutettu kirkon päätöksiä tehtäessä, räikeimpänä esimerkkkinä kirkon päätös hyväksyä homoseksuaalinen yhdyselämä sekä naispappeuden torjujien kirkollisten oikeuksien kieltäminen (ei oikeutta pappisvihkimyksiin).

Kirkkomme on ohjannut itselleen järjes-telmän, jossa se EI SAA järjestää päämäärätie-toisesti perinteisen virkakannan messuja pai-kallisseurakunnissaan VAIKKA TAHTOISI. Kirkkoherra asettaa itsensä vaaraan, jos hän järjestää yhdenkin messun tällaisessa tarkoituk-sessa. Yksi ainut kantelu tuo hänelle virkavir-heen. Ainut mahdollisuus säännölliseen ju-malanpalveluselämään perinteisen virkakannan kristityille voi tapahtua enää pienissä naispapit-tomissa maalaisseurakunnissa. Näissäkään kaikissa pappi ei ole välttämättä sitoutunut Raamattuun, vaan voi olla hyvinkin liberaali ja Jumalan sanaa vastustava.

Yksittäiselle kristitylle parokiaalijärjes-telmään taipuminen voi merkitä, seurakunnan tilasta riippuen, sen hyväksymistä, että hän ei vaadi paimeniltaan oikeaa oppia eikä seura-kunnaltaan raamatullisessa opetuksessa ja käytännössä pysymistä. Kristitylle tällainen on mahdotonta. Seurakunnan on pysyttävä sanassa, koska silloin Kristus itse puhuu ja opettaa seurakuntaa. Jos Jumalan sana ei saa oikeasti johtaa seurakuntaa, seurakunta kuolee ennen pitkää ja Kristus oksentaa sen ulos suus-taan.

Herätysliikkeiden jumalanpalve-lusyhteisöt hyväksytty

Paikallisseurakuntajärjestelmän rinnalla on vaihtoehto. Suomalaisella kristityllä on mah-dollisuus jumalanpalvelukseen, jota eletään paikallisseurakuntajärjestelmän rinnalla. Herätysliikkeet ja järjestäytyneet jumalanpalve-lususyhteisöt ovat ottaneet vastuulleen ju-malanpalveluselämän järjestämisen.

Herätysliikkeet ovat järjestäneet jumalan-palveluksia kirkossamme jo useita kymmeniä vuosia. Herätysliikkeiden järjestämissä ju-malanpalvelusyhteisöissä voidaan toimia Raa-matun mukaisesti sekä rikkomatta tasa-arvolakia vastaan. Järjestelmä on hyväksytty kirkossa. Sillä on positiivinen ja elämänma-kuinen leima kristittyjen keskuudessa. Erityis-esti nuoret kristityt ovat löytäneet nämä ju-malanpalvelukset. Kirkkoherrat saavat antaa kirkkoja herätysliikkeiden ja muiden yhteisöjen käyttöön. Herätysliike voi itse kutsua halua-mansa papit huolehtimaan jumalanpalveluk-sista. Tämä on ollut käytäntö jo lähes kaikissa hiippakunnissa.

Jumalanpalvelusyhteisöistä hen-kilöseurakuntiin

Kirkolle olisi mahdollista hyväksyä, jos hyvää tahtoa olisi, parokiaalijärjestelmän rin-

nalle henkilöseurakuntajärjestelmä, joka voisi toimia jumalanpalvelusyhteisöjen seurakunta-rakennejärjestelmänä..

Että se olisi mahdollista, sen olisi hyväksyttävä keskuudessaan poikkeaminen tasa-arvolaista näiden seurakuntien kohdalla. Se on mahdollista kirkolle ilman juridisia seu-raamuksia, koska kirkko edelleenkin hyväksyy tunnustautumisen virkaan vihittyjen miesten paimenvirkaan ja naispappeuden torjumisen teologisista syistä.

Henkilöseurakuntarakenteessa seurakunnat eläisivat normaalin seurakunnan tavoin. Se ei olisi sen kummempaa kuin että henkilö kuuluisi tiettyyn seurakuntaan, kantaisi siinä vastuuta ja saisi ylistää Jumalaa hyvällä omallatunnolla ilman pakkoa.

Odotellessa jatketaan herätysliikkeiden hoitamissa ju-malanpalvelusyhteisöissä

Kirkon hyviä päätöksiä odotellessa jatketaan herätysliikkeiden tarjoaman ju-malanpalvelusverkoston turvissa. Siihen on jo mahdollisuuksia monilla eri paikkakunnilla. Rauhansanalaiset järjestävät Helsingissä täl-laisia messuja. Luther-säätiökin on yhtenä muiden mukana palvelemassa. Emme boikotoi ja syrji ketään kilvoittelevaa kristittyä, joka on löytänyt raamatullisen jumalanpalvelusyhtey-den, vaan saamme kiittää hyvää Jumalaa hänen huolenpidostaan.

Järjestetään messuja säännöllisesti, kutsu-taan tunnustavia pappeja huolehtimaan ju-malanpalveluksista. Ollaan osallistuvia jäseniä niin seuroissa kuin jumalanpalveluksissakin. Jumalan armo antaa voimaa yhteisen työn tekemiseen. Työ on yhteinen, työ on Jumalan. Annetaan kokonaisen Jumalan sanan ja sakra-mentt ien runsaana ja r ikkaana asua keskellämme.

VP

Henkilöseurakunnista ks. kirkolliskok-ousedustaja kirkkoherra Lasse Marjok-orven puhe viimeisillä sivuilla.

4

Olika kyrko-organisationssystemParokial-pricipen betyder att man måste

höra till den kyrka som ligger närmaste på den orten där man bor. Andra bestämmer till vilken församling man hör. Parokial-principen finns inte given i Bibeln för den nyatestamentliga församlings ordningen.

Personförsamling är ett församlingssystem där den troende personen själv kan välja sin församling. Det här systemet är det vanliga i hela världsvida kristendomen. Den är också i bruk i den Amerikanska The Apostolic Lu-theran Church of America, som är känd för östlaestadianer.

Varför behövs ett ny systemBehovet för personförsamlingar har väckts

i och med statkyrkans kraftig liberaliseringspro-gram som har orsakat att de Bibeltrogna kristna inte har möjlighet till Bibliskt förkun-nelse samt att de inte längre kan fira gudstjän-ster i sina hemförsamlingar utan kvinnliga präster. Också präster som godkänner homo-agendan är ett problem för de Bibeltrogna kristna. Kyrkoherden får inte, för hot av straff, ordna mässor där man inte kan kalla kvinno-präster för att tjäna. Nya Bibeltrogna präster med den traditionella ämbetssynen vigs inte mera till kyrkan. Äldre präster med den tradi-tonella ämbetssynen får inte mera kaplans- eller kyrkoherdestjänster i kyrkan.

En kristen kan inte leva utan Herrens bords gemenskap. Vid Herrens bord och i predikosto-len tjänas Guds folk med Herrens gåvor på det sätt som Herren befallde sina lärjungar när han

instiftade den första nattvarden. Herren har instiftat prästtjänsten (herdetjänst som ordets- och sakramentsförvaltningstjänst) för troende män, som har skyldighet att hålla sig till ordet. För kvinnor är Ordets tjänst i församlingen förbjudet (1 Kor. 14:34; 1 Tim. 2:12; 3:2; Tit. 1:5-6). Om en präst står emot Herrens ord öppet, känner Herrens får inte hans röst och flyr från honom fastän han är en man.

Kyrkans alternativ-system finns redan, fast det är ännu bristfällig

Kyrkan har byggt ett alternativ-system vilket betyder att väckelserörelserna kan själv ordna sina gudstjänster i kyrkan. Till systemet hör att man frågar kyrkoherdens lov till att använda kyrkan för en gudstjänst med den traditionella ämbetssynen. Rörelsen eller gudstjänstgemenskapen får själv välja sina pas-torer för sådana mässor. Systemet är i bruk i nästan varje stift. Juridiskt grund för sådan verksamhet ligger i Bibeln och bekännelsen samt i kyrkomötets kläm (1986) och kyrkans uttal där det godkänns att den traditionella ämbetssynen inte är en irrlära. Kyrkoherden blir inte skyldig inför lagen för brott mot jämdställhetslagen därför att en sådan gudstjänst inte är i hans arbetslistrotation.

Väckelserörelserna har haft redan länge möjlighet för sådant. Det är bekant att SLEY och “den femte rörelsen” har haft egenstyrd gudstjänstliv i kyrkan i närmare 50 år. SLEY äger även egna vigda kyrkor i de större städerna. Också Luther-stiftelsen tjänar med sina gudstjänster. Men även vår lestadianismen

har organiserat sådana gudstjänster redan några år i Helsingfors. Vi får tacka Gud för alla de här gudstjänster.

Det största problemet idag är att man inte får nya präster i tjänst med den traditionella ämbetssynen. Det här problemet måste lösas i kyrkan. Men man kan också lösa det genom systerkyrkor och församlingsorganisationer och deras biskopar omkring oss.

VP

Om personförsamlingar, se kyr-komötesdelegat Lasse Marjokorpis tal på sista sidorna.

Grundligare undervisning om prästämbete, se www.lf f.fi “katekesundervisning”, Präs-terskap.

Parokial-principen och kyrkans alternativ-system

Saa r n a Ka r t t a

5

5. sunnuntai pääsiäisestäSydämen puhetta Jumalan kanssaMatt. 6: 5-13

Temppe l i ä ku t su taan Raamatus sa “rukoushuoneeksi”, (kr. bet tefilla). Temppelin rinnalla oli synagoogalaitos, joka syntyi Baby-onian pakkosiirtolaisuuden aikoihin järjes-telmäksi, joka kokosi juutalaiset uskovat yhdessä rukoilemaan ja tutkimaan sanaa tilanteessa, jossa temppeli on kaukana. Synagooga kuten temppelikin oli rukousta ja sanan ääreen hiljen-tymistä varten.

Danielin kirjassa näemme käytännön Dan-ielin henkilökohtaisesta rukouselämästä, jossa hän rukoili kodissaan julkisesti, ikkunat auki Jerusalemiin päin kolme kertaa päivässä, juu-talaisen päiväkalenterin virallisten rukoushet-kien aikaan aamulla, keskipäivällä ja illalla. Ajankohdat seurasivat temppelissä toimitetta-vaa uhria ja suitsutusta.

Juutalainen rukouselämä liittyi temppelin uhriin. Eri puolilla Israelin maata ja kauem-panakin pitkin Välimeren rantoja juutalaiset hiljentyivät rukoukseen temppelin uhrin aikoi-hin. Pietari noudatti tätä tapaa, ja nousi katolle rukoilemaan “kuudennella hetkellä” eli ke-skipäivällä. (Apt. 10:9). Temppeliuhrin yhtey-dessä toimitettiin myös suitsutusuhri. Raamattu itse vertaa pyhien esirukousta suitsutukseen, jonka tuoksu nousee Jumalan luokse taivaaseen (Ilm. 5:8). Kansa rukoilee kääntyneenä Jerusa-lemiin päin uhrin aikoihin ja pyhien rukous nousee suitsutuksena, Jumalalle mieluisena tuoksuna, hänen taivaallisen istuimensa eteen.

Jeesuksen kertoo väärästä rukouksesta

Jeesuksen rukousopetuksessa on yllättävää ja vaikeasti ymmärrettävää se, että hän puhuu rukouksen yhteydessä palkitsemisesta. Ajatus harhautuu helposti käsittämään rukouksen tekona, joka palkitaan ja johon liitty ihmisen kyky suorittaa uskonnollisia seremonioita, jotka ovat Jumalalle mieluisia. Sellaisesta ei kuitenkaan ole kyse. Sen osoittaa Jeesuksen opetus. Hän varoittaa kahdesta harhasta.

Ensimmäinen varoitus koskee “ulkokullat-tujen” motiivia rukoilla. Jeesus ei niinkään moiti rukoustapaa, seisomista, tai synagogissa rukoilemista, sillä sitähän Jeesuskin teki, kun hän “tapansa mukaan” meni synagoogaan. Jeesus moittii sitä, että rukoilemaan mennään, “että ihmiset heidät näkisivät”. Rukous, joka rukoillaan ihmisten tähden, heiltä saatavan kiitoksen ja kunnioituksen tähden, osoittaa missä rukoilijan sydän on. Ei hän rukoile Juma-laa sielunsa hädässä ja kiitollisena Jumalan siunauksesta ja varjeluksesta, Jumala on

ulkokultaisen rukouksessa sivuseikka. Pääasia on ihmisten kiitos.

Toinen varoitus on varoitus rukoilla pakanoiden tavoin, joiden rukous perustui “tyhjään hokemiseen”. Jeesus tunsi pakanoiden rukouselämää paitsi ihmistuntemuksensa perus-teella myös sen mallin perusteella, jonka hän näki maassa asuvien pakanoiden, (roomalaiset sotilaat, filistealaiset ym. ympäröivät kansat) rukoustavoissa.

Pakanoiden rukous perustuu Jeesuksen mukaan uskomukseen, jossa jumala taivutetaan hokemalla toimimaan. Rukous on heille tek-niikka, jolla hallitaan jumalaa ja saadaan alis-tettua jumala palvelemaan rukoilijaa. Sellais-essa on tärkeää toistot, joiden päämäärä on manipuloida tahdoton jumala liikkeelle.

Pakanoiden rukous on myös “tyhjää”. Sillä ei ole oikea sisältö eli se ei ole Jumalan aikaan-saamaa. Jumala saa meidät rukoilemaan, hän antaa meille “armon ja rukouksen hengen” - “Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouk-sen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katker-asti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.” (Sak. 12:10) Koska pakanat eivät ole taipuneet Jumalan sanan alle katumukseen ja uskoon, heillä ei ole rukouksilleen muuta kohdetta kuin oma mielikuvituksensa, puujumalat tai riivaa-jat. Tästä syystä heidän rukouksensa on tyhjää, siitä puuttuu yhteys Jumalaan, kaiken olevaisen lähteeseen.

Lähin esimerkki tällaisesta väärästä paka-nahenkisestä rukouksesta ovat apostolien teoissa mainitut juutalaiset loitsijat, jotka käyttivät Jeesuksen nimeä (Apt. 19:13-16) sekä vii-meisellä tuomiolla Jumalan eteen tulevat hämmästyneet laittomuuden tekijät, joista Jee-sus sanoo: “Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.” (Matt. 7:21-23).

Oikea rukousOikea rukous lähtee oikeasta Jumalan tun-

temisesta. Jeesuksen Kristuksen ilmoittama Jumala on hyvä ja rakas Isä, joka tahtoo lapsil-leen hyvää. Hän on kaikkivaltias ja kaikkiti-etävä, jolle ei tarvitse kertoa, mitä me mil-loinkin tarvitsemme, sillä “teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan.” (8) Tämä on rukouksen

lähtökohta, joka tulee muistaa, kun käymme rukoukseen. Tämän jälkeen Jeesus antaa esimerkkirukouksen, jonka me tunnemme Isä meidän rukouksena.

Pyhä Henki on johdattanut neljää evankelistaa vapauden hengessä eivätkä evankelistojen esittämät Isä meidän rukouset ole identtisiä. Pääkohdat niissä toki ovat samat, mutta sanamuodot voivat vaihdella. Tämä osoittaa hienosti kristillisen rukouksen luon-netta. Sen voima ei ole samanlaisissa ja saman-lailla toistetuissa, “hoetuissa”, sanoissa, vaan siinä, että rukous rukoillaan Jumalan edessä “hengessä ja totuudessa” nöyrällä paikalla.

Ratkaisevan tärkeää on, että rukousta ei käsitetä menetelmäksi ja tekniikaksi, jolla halli-taan Jumala ja saadaan hänet toimimaan halu-tulla tavalla. Sehän oli sitä pakanuutta. Pois se meistä. Kristitty rukoilija kertoo Jumalalle asiat, jotka tämä jo tietää, mutta tahtoo, että ihminen kuitenkin kertoo hänelle tarpeensa. Rukous rukoillaan ihmisen tähden, ei Jumalan tähden.

Sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle

Kun kristitty ihminen rukoilee Jumalaa Isänä ja kaikkivaltiaana, hän tuo tarpeensa Isän tietoon. Hän tulee pienenä ja itsessään mitättömänä, mutta Jumalan armoon vedoten Kristuksessa. Näin ihminen asettautuu oikeaan suhteeseen Isän edessä. Hän ei tule tekemään suorituksia, seremonioita, vaan rukouksella ja ylistyksellä, yksin tai yhdessä muiden kanssa, asettautuu Jumalan armon kohteeksi ja hänen hyvyytensä varaan. Murheelliset lohdutetaan, hiljaiset perivät maan, vanhurskautta janoavat ravitaan - näin Jumala maksaa oikeille rukoili-joille. Siinä Jumala saa olla hyvyyden ja rik-kauksien ja elämän lähde. Hän rakastaa ensin.

ιχθυς

6. sunnuntai pääsiäisestäPyhän Hengen odotusJoh. 7: 37-39

Apostoli Johannes kuvaa Pyhää Henkeä evankeliumissaan mm. seuraavilla tavoilla:

-Kyyhkynen (1:32): Kyyhkynen oli temppe-liuhriin liittyvä uhrielän, jonka verellä ihminen puhdistettiin synnistä (3. Moos:5:5-10). Pyhä Henki toimii kasteessa ja puhdistaa ihmisen synnistä (Apt. 2:39). Pyhä Henki jää myös asu-maan ihmisen sydämeen ja on “pelastuksen sinetti”. (Ef. 1:13)

-Tuuli (3:8): Henki liikkui luomisessa vesien yllä ja osallistui luomiseen Jumalan sanoessa luomisen käskysanat. Uudessä elämässä Henki synnyttää uutta elämää Jumalan sanan käskyn

Saa r n a Ka r t t a

KESÄKUUN TEKSTIEN TAUSTATIETOJA

6

ja kasteen veden kautta. (Joh. 3:6-8; Apt. 2:38-39)

-Jumala (4:24): Jumala on Henki. Me saar-naamme, rukoilemme, hoidamme sakrament-teja “Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen ni-messä”(Matt). Kristus osoitti Pyhän Hengen kuuluvan jumaluuden persooniin.

-Sana (6:63): Jeesus yhdistää Hengen ja julistamansa sanan.

-Elävän veden virrat (7:38-39): Pyhä Henki tulee ihmiselle elävän veden virraksi. Tämä tapahtuu kun ihminen uskoo Kristukseen. Usko ei ole yhden kerran tapahtuva suoritus, vaan jatkuvaa veden virtaamista. Usko Kristukseen ja Pyhän Hengen vaikutus kuuluvat yhteen.

-Auttaja (14:16,26; 15:26): Pyhä Henki on luvattu auttaja ja Puolustaja, joka johti apos-toleita heidän ohjatessaan seurakuntia ja kirjoit-taessaan uuteen testamenttiin tulevat kirjeet. Henki on myös yksittäisen kristityn Auttaja hänen henkilökohtaisessa elämässään.

-Totuuden Henki (15:26; 16:13): Ihmisyys on syntiinlankeemuksen tähden petoksen ja pettävän hengen vaikutuksessa. Siksi apostolit ja kristityt tarvitsevat Pyhän Hengen Totuuden Hengeksi, ohjaamaan kaikkeen totuuteen ja välttämään valheen hengen juonet. Jumalan sana on puhdas valheen hengen juonista.

-Pyhä (20:22): Opetuslapset tarvitsevat Pyhän Hengen ohjauksen ja vaikutuksen saar-natessaan syntejä anteeksi ja pidättäessään syntejä. Pyhä Henki on Jumala, joka saarnatun synninpäästön kautta antaa synnit anteeksi ja uskomisen lahjan.

Juhlan suuren päivänäJeesus seurasi juutalaista juhlakalenteria.

Kalenteri oli asetettu Vanhassa liitossa ja se todisti Jumalan työstä ja anteeksiantamuksesta kansaansa kohtaan. Erityisenä tehtävänään juhlakalenterin juhlat todistivat Kristuksesta, Jumalan suunnitelman täyttymyksestä.

Lehtimajanjuhla kuului juhlakalenterin suuriin juhliin. Sen yhteydessä muisteltiin erämaan taivalta ja asuttiin lehtimajoissa.

Juhlan viimeiseen päivään kuului rituaali, jossa temppelistä lähti ilosaattue läheiselle Siiloan lammikolle. Lammikosta ammennet-tiin vettä kultaiseen astiaan ja se kannettiin temppeliin kuorojen ja soittimien soidessa. Uhrialttarin luona vesi kaadettiin sille varattuun hopeiseen altaaseen. Samaan aikaan kaadettiin myös juomauhrin viini toiseen altaaseen (vrt. “vesi ja veri todistavat”).

Vesi symboloi Messiaan tulemista ja uutta elämää, jonka Messias tuo ja antaa Pyhän Hengen kautta. Juhlan iloisuus toteutti Jesajan ennustuksen sanaa, “Te saatte ilolla ammentaa pelastuksen lähteestä” (Jes. 12:3). Veden kaatamisen ja sen juhlallisuuksien yhteydessä Jeesus huusi: "Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon.” (Joh. 7:37). Samalla hän antaa myös lopullisen selityksen ja merki-tyksen tälle juhlalle. Juhlassa on kyse Messiaan kautta tulevasta pelastuksen ajasta, jossa Pyhä

Henki tulee ihmiseen ja on hänen pelastuksensa perusta.

“Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen: sillä Henki ei ollut vielä tullut, koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu”. Johanneksen selityksessä Henki ja Kristuksen kuolema ja ylösnousemus liittyvät toisiinsa ja nojautuvat toisiinsa, kum-mankin työ saa merkityksensä toisestaan. Henki tulee sen jälkeen kun Kristus on tehnyt oman työnsä. Tämä on aina muistettava Pyhän Hen-gen työn yhteydessä. Hän on Jumalan Henki, joka todistaa meille Kristuksesta ja hänen Gol-gatan sovitustyöstään. Pyhä Henki ja Kristuk-sen kuoleman lahja kuuluvat erottamattomasti yhteen. Pyhän Hengen päävirka on todistaa Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen ansio syntiselle ihmiselle, että tämä uskoisi Kristuk-seen ja voisi pelastua saatanan vallasta Jumala luokse.

ι χθυς

Hel lunta i jakso

HelluntaipäiväPyhän hengen vuodattaminenJoh. 14: 15-21

Tämän päivän uskonnollisessa maailmassa puhutaan paljon Pyhän Hengen työstä. Puhe-issa on paljon hyvää ja tarpeellista kuulla. Aina silloin, kun opetukset perustuvat Jumalan sanaan on se meille hyvää kuultavaa. Valitetta-vasti näin ei kuitenkaan ole aina. Super-evankelistat ja mega-kirkkojen johtajat ovat muuttaneett opin Pyhästä Hengestä ja tehneet Hengestä itsellensä orjan, jota he voivat käskeä parantamaan ja tekemään ihmeitä. Ihmisestä on tullut isäntä ja Hengestä renki. Rukouskin on muuttunut Hengen hallitsemiseksi, manipu-loimiseksi kuten pakanauskonnoissa. Niistä puuttuu nöyryys, joka sanoo, “Tapahtukoon sinun tahtosi”. Rukoukset ovat pinnallisia ja niissä korostuu ihmisen oma innostuminen ja

hengellinen näyttävyys ja vauhdikkuus. (ks. kirjoitus montanolaisuudesta Saarna Kartta toukokuu/2010)

Apostolien aikaan oli paljon Pyhän Hengen toimintaa. Tapahtui ihmeitä ja merkkejä. Tämä ei kuitenkaan saanut apostoleja ja seurakuntien paimenia pois tolaltaan, vaan he kykenivät pitämään pääasian pääasiana. Pyhän Hengen työssä tärkeintä ja ratkaisevaa on, että ihminen saa parannuksen armon ja synnit anteeksi. Tämä on suurinta Pyhän Hengen työtä mitä voi olla. Syntien anteeksiantamus Jumalan ar-mon lahjana tulee olla hengellisen toiminan kulmakivi, josta kaikki alkaa ja johon kaikki päättyy. Ihmeet ja merkit ovat kaikki vain ex-traa, jota voi olla, mutta joka ei ole toiminnassa se, mitä tavoitellaan. Ihmeusko ei kestä kauan, se on pinnallista ja kevyttä. Lasten täytyy saada sanan juurevaa leipää.

Tämän päivän evankeliumitekstissä Her-ramme kertoo Pyhästä Hengestä. Jakeissa 15-17 hän kertoo Hengestä ja seuraavissa jakeissa omasta läsnäolostaan opetuslasten luona (18-19) ykseydessä Isän ja opetuslasten kanssa( 20). Kolmantena aiheena, aiheena, joka sitoo nämä kaksi edellistä yhteen, hän opettaa kuuliaisuud-esta Jumalan sanalle (15, 21).

Me olemme oppineet lapsuutemme op-pikirjasta Lutherin katekismuksesta, kuinka Jumalan antama terveellinen oppi on yksi kok-onaisuus. Se ei ole luettelo erillisiä ja toisistaan riippumattomia opinkohtia, vaan toinen toisi-insa liittyvä yksi “Kristuksen oppi”.

Jeesuksen sanat osoittavat kuinka usk-ollisuus Jumalan sanalle on tärkeää, niin tärkeää, että sillä osoitetaan rakkaus Kristusta kohtaan - “Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni”; “Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa...” Näiden jakeiden sisään on sijoitettu opetus Pyhästä Hengestä ja Kristuksen läsnäolosta omissaan.

Meidän aikanamme on sellaista kristilli-syyttä, uutta hengellisyyttä, joka tahtoo rusinat pullasta. Se tahtoo Hengen lahjat ja anteeksian-tamuksen evankeliumin, mutta se ei tahdo

kuulla ja “pitää” Jumalan sanaa. Halutaan kyllä käydä “tilaisuuksissa” ja saada hengellisiä kokemuksia ja viihdykettä, ja kuullakin raama-tunlauseita, mutta Jumalan sanan ohjausta ei

tahdota ottaa mukaan. Halutaan olla kristittyjä, ainakin nimeltä, mutta ei haluta ojentaa itseään Jumalan sanan selvän ilmoituksen mukaan. On opeteltu väistymään sanan ohjaavaa vaikutusta. Väistämismenetelmä on postmodernismin, “tulkinta-oppi”, joka on uusin harhaoppi. Tulk-intaopin kannattajat katsovat, että ei kukaan voi viime kädessä sanoa, mikä on oikeasti ja lopul-lisesti totuus, koska kaikki vain tulkitsevat Raa-mattua. Yhdelle kohta avautuu näin ja toiselle noin. Tällaiseen Luther sanoi aikanaan, että ”jos poistat kristinuskosta varmat väitteet, tuhoat kristinuskon”.

Tulkinta-oppiin kuuluu käsitys, jonka mu-kaan Pyhä Henki on kirjoittanut Raamatun niin hämärästi, ettei se voi ohjata ihmistä

Saa r n a Ka r t t a

Pyhä Henki ja Kristusviinipuu-köynnös. Oulun tuomiokirkko. Kuva, VP

7

Saa r n a Ka r t t a

selvinä sanoina ja lauseina, vaan ihmisen on päästävä sanan taakse sen “tosi merkitykseen”. Sana on vain virike, jota ihminen alkaa sitten “hengen” ohjauksessa vääntelemään miten haluaa. Varhaiskirkon aikaan tämä menetelmä sanan ohittamiseksi oli erityisesti gnostilaisen harhan kannattajien suosima.

Jumalan sana on kuitenkin selvä ja kirkas, ja se voi tehdä tyhmästä viisaan. Johannes kir-joittaa, että “nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä (20:31). Tällaiseen käsityk-seen kirjallisen Jumalan sanan kykyyn ohjata lukijaa perustui apostolien tapa lähettää kirjeitä seurakunnille, joista nämä voivat lukea ohjeet seurakuntien elämän ja uskon rakentamiseksi. Paavali kirjoittaa täsmällisesti: “Jokainen kirjoi-tus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaiku-tuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi van-hurskaudessa,..” (2. Tim. 3:16). Aina kun puhutaan Pyhän Hengen vaikutuksesta ja työstä ajastamme tulisi puhua myös hänen antamistaan pyhistä Kirjoituksista.

Kun Jeesus kutsuu meitä seuraamaan käskyään, hän kutsuu meitä Jumalan sanan totuuksien ääreen. Siellä ja sen mukaisesti julis-tetussa laissa ja evankeliumissa sekä seurakun-nille annetuissa neuvoissa ja ohjeissa puhuu meille Jumala itse, se on Hyvän Paimenen ääni, ääni, jonka lampaat tuntevat. Koko Raamattu on meille tärkeä, koska evankeliumi on meille tärkeä.

Jeesus osoittaa meille kuinka Jumalan pelas-tustyö on kolmiyhteisen Jumalan työtä. Pyhä Henki ei ole erillään, vaan hän on yhdessä Isän ja Pojan kanssa. “Isä antaa” Pyhän Hengen Puolustajan, koska Poika “rukoilee” sitä häneltä. Tämän Isän ja Pojan yhteistyön mu-kaisesti tunnustamme Nikean uskontunnustuk-sessa, että Pyhä Henki “lähtee Isästä ja Po-jasta”.

Jeesus lupaa opetuslapsille “toisen Puolusta-jan” olemaan heidän kanssaan. Jeeus itse on ollut se ensimmäinen. Hän on opettanut sanaa, suojellut opetuslapsia, ruokkinut heitä, ollut heidän kanssaan ilossa ja murheissa. Pyhän Hengen tehtävä puolustajana sisältää namä samat asiat. Hän opettaa apostoleita “muistut-tamalla “ heitä Jeesuksen opetuksista (26), hän “todistaa” Jeesuksesta (15:26), hän kirkastaa heille Kristusta (16:14). Puolustaja (kr. parak-leetos) sanaa käytettiin syytetyn ystävästä, jonka tehtävänä oli puhua hyvää ystävästä tuomarille. Sana on ymmärretty viittaavan myös advokaat-tiin, jota sanaa käytettiin viittamaan Jeesuksen puolustajan tehtävään Isän istuimen edessä (1 Joh. 2:1). Pyhän Hengen tehtävä on olla ope-tuslasten kanssa iankaikkisesti. Hän on sel-lainen sinetti, joka on merkkinä siitä, että kuu-lumme Jumalalle. Jumala tunnistaa tämän sine-tin, koska se on hän itse. Tuon sinetin hän pai-noi meihin kasteessa Jumalan sanan ja veden ja veren yhteistyössä (Apt. 2:38; Ef. 1:13; 4:30; 1 Joh. 5:6-8).

Pyhä Henki ei ole maailman kanssa, vaikka maailmallekin Hengellä on todistustehtävä synnin osoittamisessa. Maailma ei myöskään voi “ottaa vastaan” “totuuuden Henkeä”, koska se elää valheessa ja on kieltänyt itseltään to-tuuden kieltäessään Jeesuksen opetusten to-tuuden. Syyksi kyvyttämyyteen ottaa vastaan Jeesus sanoo, että maailma “ei näe eikä tunne” (kr. ou theoorei autoo oude ginoskei ) Pyhää Henkeä. Kreikankielen sana “näkeminen” tarkoittaa ymmärtävää, tiedostavaa näkemistä. Tunteminen taas kokemuksellista tietoa. Maailma ei voi siis tiedostaa ja ymmärtää Py-hää Henkeä eikä sillä sen tähden ole myöskään kokemuksen kautta tuntemusta Pyhän Hengen toiminnasta sanassa ja sakramenteissa.

Jeesuksen läsnäolo seurakun-nassa

Jeesus sanoo, että hän ei jätä opetuslapsia orvoiksi, vaan että hän tulee heidän tykönsä. Jeesuksen saapumisella on Jumalan ykseyden ymmärtämisen avaava merkitys - “sinä päivänä te ymmärrätte”. Kolminaisuusoppi, eli käsitys Jumalan ykseydestä Isänä ja Poikana ja Pyhänä Henkenä on kristillisen todistuksen lähtökohta. Oikea käsitys Jumalasta oli niin tärkeä, että apostolit ja varhaiskristityt varjelivat sitä mustasukkaisen tarkasti kaikkea harhoja vas-taan. Oikean Jumalan tunteminen oli kysymys pelastusvarmuudesta.

Kristus on läsnä seurakunnassaan Pyhän Hengen kautta. Pyhää Henkeä kutsutaan Uudessa testamentissa myös “Kristuksen Hen-geksi” (1. Piet. 1:11). Kristus itse johtaa pelas-tustyötä läsnäolollaan. Tuon läsnäolon merki-tys on pelastaa ihmisiä saatanan vallasta Juma-lan lasten vapauteen. Pelastusvälineinä Her-ramme mainitsee kasteen ja opetuksen. Evankeliumikappaleen viimeinen jae muistut-taakin Jeesuksen kaste- ja lähetyskäskyn sanoja kuinka kasteen jälkeen heitä tuli “opettaa pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää”. (Matt. 28:20). Jae 21 osoittaa, että rakkaus Jumalaan on hänen käskyssään pysymistä. Käskyllä ei tarkoiteta joitakin eril-lisiä käskyjä, vaan koko Kristuksen sanaa, jonka hän on antanut - vrt. “opettakaa kaikki”. Kristuksen sana eli Jumalan sana on yksi sana ja yksi kokonaisuus, jonka Jumala on meille antanut. Vaikka siinä on satoja lukuja on se kuitenkin yksi sana ja käsky ja sellainen käsky, joka ei ole vain vaativa laki, vaan myös elämän antava evankeliumi. Jumalan sanan vastaanot-taminen, sen päästäminen sydämeen ja siitä vaarin ottaminen on Jeesuksen rakastamista. Rakkaus ei ole tässä tunnelma, fiilis, vaan tie-toista ja tahdonalaista toimintaa. Mutta voiko ihminen sellaisen tehdä, että avata sydämensä Jumalan sanalle ja Kristuksen rakkaudelle? Ei voi, sillä "Ihmisille se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle; sillä Jumalalle on kaikki mahdollista" (Mark. 10:27). Esimerkkinä olkoon Lyydian kääntymys, josta kerrotaan, että “Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä,

mitä Paavali puhui” (Apt. 16:14). Lydiako avasi? Ei. Herra avasi.

ι χθυς

Pyhän Kolminaisuuden päiväSalattu JumalaJoh. 15: 1-10

Viinipuu-vertaus on yksi Jeesuksen vah-vimmista kuvauksista. Siinä esiintyy puu, oksat, viinitarhuri, hedelmien tuottaminen, oksien karsiminen ja oksien puhdistaminen.

Selitysosassa Jeesus lohduttaa ehkä hieman huolestuneita opetuslapsia, jotka ovat ehkä huolissaan siitä, että ovatko he niiitä, jotka Viinitarhuri karsii pois ja miten rajusti hän aikoo kutakin puhdistaa. Jeesus sanoo: “Te olette jo puhtaat”. Hän vapauttaa seuraajansa huolesta. He ovat puhtaat Jeesuksen puhuman sanan tähden.

Kuinka suuri voima onkaan Jumalan sanassa. Johanneksen evankeliumissa Jeesus puhuu toistamiseen Jumalan sanasta ja sen voimasta ja merkityksestä. Johanneksen evanke-liumi on oikea sanan-teologian syventävä kurssi.

Jumalan pelastustyö ihmisessä on ihmisen silmiltä salattu. Salattu Jumala kulkee salattuja teitä. Jotakin näkyy - me näemme seurakun-nan, me näemme sanan julistajat ja sakramen-tit ja kuulemme evankeliumin. Nämä kaikki ovat salatun Jumalan ilmoitettuja työvälineitä syntisten pelastamiseksi. Jeesuksen julistama sana on puhdistanut myös opetuslapset. Mutta paljon on myös salassa.

Jeesus antaa neuvon opetuslapsilleen “py-syä hänessä” niin kuin oksa pysyy viinipuussa. Ratkaisevaa pelastukselle on pysyä Kristuk-sessa. Oksa on näkyvä, Runko on näkyvä, mutta e lämänvoima on ihmiss i lmäl le näkymätön. Sen voi vain uskoa. Rungosta vir-taa elämänvoima maaperästä oksiin ja nämä tuottavat hedelmää. Oksa ei tiedä miten, kuten istuttajakaan ei tiedä miten kasvi kasvaa. Hän

8

vain havaitsee, että niin käy. Jumala antaa kasvun. Hengellisessä elämässä me emme voi nähdä niitä Ju-malan elämänvirtoja, joita hän meissä liikuttaa. Hän toimii meissä ja kääntää sydämemme kuten hän käänsi Lydian sydämen “vastaanottamaan pelas-tuksen” Paavalin puheesta. Ihminen ei voi toisen ih-mien sydämen kieliä liikut-taa, ei voi toisen elämän ja uskon lukon solmuja au-kaista, siihen sormemme ovat liian karut. Tarvitaan Jumalan Pyhän Hengen työ avaamaan ovet evanke-liumille.

Sama salatun Jumalan toimintamalli sopii myös hengellisen kasvun alalle. Hän toimii meissä sanan ja sakramenttien kanssa, avaa sisimmässämme lukkoja ja ovia, puhdistaa, lääkitsee, ja me vain ihmettelemme, kuinka tämä voi tapahtua. Me näemme kasvun, tai oikeastaan näemme sen toisista kristityistä, oma kasvumme on onneksemme itsellemme salattu.

Oksa ei ole tässä opetuksessa ratkaisevassa asemassa. Oksa on riippuvainen yhteydestä runkoon. Runko kyllä parjää omillaan. Se kas-vattaa leikatun oksan tilalle uuden versona ja elämä jatkuu. Mutta jos oksa irtautuu rungosta, se on oksan loppu.

Mutta runko on kuitenkin olemassa oksia varten. Jumalan tahto on, että kaikki ihmiset pelastuisivat. Toiset, eli juutalaiset, kuuluvat jo luonnostaan “jaloon öljypuuhun”. Toiset taas täytyy ympätä villeistä öljypuista jaloon öljy-puuhun. Lienee paikallaan käsittää näin myös viinipuun kohdalla. Viinipuuhunkin voi ympätä oksia. Jumala liittää meitä pelastuksen yhteyteen, antaa Hengen sisimpäämme, jossa saamme pyhässä Hengessä rukoilla “Abba, Isä”. Pyhä Henki mei s sä on s i tä Jumalan näkymätöntä kasvun voimaa, armon voimaa, joka kasvattaa meitä täyteen miehuuteen.

Paitsi uskon käsittämiseen ja armon run-sauden lahjan uskomiseen armo kasvattaa m e i t ä m y ö s j u m a l a t t o m a n m e n o n hylkäämiseen. Se on sitä oksien puhdistamista niistä jäänteistä ja turhista ja tuottamattomista versoista, joita kasvamme. Oksa ei itse päätä kasvunsa suuntaa, vaan puutarhuri ohjaa oksan kasvua. Tätä olen itse harrastanut pihani ome-napuiden kanssa. Keväällä varhain päätän, mihin suuntaan kukin oksa tulee suuntautua ja mitkä versot siitä saavat kasvaa tuottaviksi ver-soiksi. Turhat versot karsin pois. Väärään suuntaan suuntautuneet taivuttelen kivipunnuk-silla ja naruilla oikeaan suuntaansa. Onneksi Jumalan viinipuu on niin suuri, että sen piiriin mahtuu meitä monenlaisia oksia. Yksi on isompi ja käppyräinen ja toinen pienempi. Jos joskus suuntaudumme väärin, Suuri Viinitar-huri armossaan taivuttelee ja punnuksilla ohjaa

kasvuamme. Eihän ne kivipunnukset aina niin mukavia ole, mutta tarpeen ne varmasti ovat, sillä Herra ei tee virheitä. Jumala ei tahdo heittää ihmisiä pois kuivumaan, vaan tahtoo puhdistaa jokaisen kristityn tuottavaksi oksaksi.

ι χθυς

2. sunnuntai helluntaistaKatoavat ja katoamattomat aar-teetLuuk. 12: 13-21

Jumalan sanan saarnaajat ovat kohdanneet tilanteita, joissa he ovat Jumalan armosta saaneet avata sanaa ja selittää sitä kuulijoille. On ollut vakavia keskusteluja ja raikasta iloit-semista evankeliumin lahjasta. Syntejä on tun-nustettu ja pantu pois tunnolta ja on uudistettu lupauksia Herralle. Jossakin vaiheessa sitten on tullut joku kuulijoista, joka ottaa esille jotakin sellaista maallista asiaa, joka tulee kuin toiselta planeetalta.

Ehkä jotakin saman tyyppistä on ollut Her-ramme kokemuksissa tämän sunnuntain evankeliumitekstissä. Hän on ollut pitämässä pitkän sarjan opetuksia ja puheita, hän on opet-tanut Isämeidän rukouksen ja rukousopetusta yleensäkin, lausunut “Voit teitä”-puheet fariseuksille, vastannut Beelsebul-syytöksiiin, varoittanut fariseusten hapatuksesta, kertonut saastaisten henkien halusta palata sydämeen, josta ne on ajettu ulos, kertonut Joonaan merki-stä ja Kristuksen tunnustamisesta ihmisten edessä. Näiden jälkeen eräs mies kansanjou-kosta haluaa Jeesuksen hoitamaan taloudellista perintöriitaa. Kontrasti on melkoinen.

Miehen aloitteesta Jeesus ottaa aiheen ker-tomaansa vertaukseen. Jeesus näki, että tuo mies oli kääntynyt Jumalan tahtoa vastaan ja alkanut palvelemaan mammonaa. Vertauksen pääsanoma voidaan tiivistää seuraavasti: Ihmi-sen tärkein tehtävä maan päällä on koota aar-teita taivaaseen. Joka keskittää elämänsä maal-listen rikkauksien keräämiseen ja maalliseen

iloon, joutuu tuomiolle, sillä hän on hyljännyt ensimmäisen käskyn.

Maallinen rikkaus on Jumalan lahja. Aabraham oli rikas mies Jumalan armosta, ja käytti omaisuuttaan viisaasti ja harkinnalla. Huolimatta rikkaudestaan hänen elämänar-vonsa olivat kohdallaan. Hän eli jokaisen päivänsä Jumalan palvelijana, nöyrässä rukouk-sessa Kaikkivaltiaan puoleen. Jumala oli tai-vaassa ja hänen sydämessään Kaikkivaltiaan paikalla. Aabraham ymmärsi, että hänen elämänsä oli Jumalan kädessä. Varmasti hänellä oli myös huulillaan Sananlaskujen rukous “Älä köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna; anna minulle ravinnoksi määräosani leipää, etten kylläisenä tulisi kieltäjäksi ja sanoisi: "Kuka on Herra?" ja etten köyhtyneenä varastaisi ja rikkoisi Jumalani nimeä vastaan.” (30:8,9).

PortfoliokristittyOpiskelijat keräävät henkilökohtaisen opin-

tosuunnitelman mukaista portfoliota. Portfolio voi olla kansio, johon kerätään kurssiaineistoa, todistuksia ja papereita suoritetuista kursseista.

Mammonan keräämisen rinnalla on myös hengellisen mammonan keräämistä. Nämä molemmat ovat alkuisin samasta lähteestä, niissä ihminen on suuri ja Jumala pieni. Maal-lisiin mieltynyt ihminen ei tarvitse Jumalaa muuhun kuin lisäämään hänen omia nautinto-jaan, hänen ei tarvitse kuulla Jumalan sanaa ja noudattaa sitä. Jumala on kuin yksi hänen ta-varoistaan hänen tavaroista pursuavilla hyl-lyillään. Hän päättää itse elämästään ja onnes-taan. Jumalalta hänen ei tarvitse kysyä, sillä hän “käyttää” Jumalaa hengellisten tarpeidensa tyydyttämiseen. Niinä päivinä kun hän haluaa kokea jotakin omasta mielestään sopivasti hengellistä, hän ottaa “jumalan” hyllyltään ja käyttää Kaikkivaltiasta hengellisenä tavarana. Hänellä on portfolio, henkilökohtainen opintosuunnitelma-kansio hengellisiä asioita varten.

Portfolikristitty ei halua kuulua seurakun-taan, olla Jumalan sanan saarnaajien ja pap-pien paimennettavana, kun nämä selittävät Jumalan sanaa, sillä hän on kaiken yläpuolella. Hengelliset tilaisuudet ovat hänelle “tilaisuuk-sia”, joilla hän itse kasvattaa hengellistä hyvin-vointiaan. Hän on itsensä paimen ja kerää itsel-leen hengellisten tilaisuuksien portfoliota ja hengellistä opintosuunnitelmaa. Hän lisää sinne sivuja, ja pudottaa sieltä pois sivuja mielensä mukaan. Hän on “tilaisuus-kristitty”, joka täy-dentää omasta mielestään rakentavaa opinto-suunnitelmaa.

Hän tahtoo olla “hyvä kristitty”, mutta hänen hengellisen elämänsä herra on hän itse, hän ei tahdo olla seurakuntaan, sen ihmisiin ja paimeniin sitoutunut kristitty. Hän on koonnut itselleen “seurakunnan”, johon kuuluu hänen ystäviään, toisia portfolioiden kerääjiä. Heitä on siellä täällä hänen elämänsä varrella. Heidän kanssaan hän voi vertailla kansiotaan ja saada lisää virikkeitä ja tuntea olevansa valveutunut kristitty, jopa mielestään jonkilaisen seurakun-

Saa r n a Ka r t t a

Jättimäinen viinipuu

9Saa r n a Ka r t t a

nan jäsen. Hän mielellään sanoo, että hänen seurakuntansa koostuu “kahdesta tai kolmesta” Jeesuksen nimeen kokoon tulleesta ystävästä. Tätä sanaa hän käyttää, kun omatunto tahtoisi opettaa hänelle myös varsinaisesta seurakun-tayhteydestä.

Portfoliokristitystä kristityksiMe voimme kaikki olla jossakin elämämme

vaiheessa tällaisia portfolio-kristittyjä. Se on meitä lähellä, koska vanha-aatami tykkää siitä. Vanhan-aatamin ei tarvitse väistyä silloin, kun keräämme hengellistä portfoliota, koska ihmi-nen on sellaisessa toiminnassa suuri ja Jumala pieni. Hän kerää rikkauksia, hän itse, omalla

harkinnallaan ja päätöksillään. Suomessa siihen on hyvät edellytykset.

Portfoliokristityn vastakohta on kristitty. Kristitty on sellainen, joka rukoilee oikeasti. Hän ei vain suorita rukouksia, vaan Jumalan sana on tehnyt hänet nöyräksi, pieneksi ja sanalle kuuliaiseksi. Hän tietää, että kaikki tulee Jumalalta, myös ja varsinkin hengellinen anti. Kristitty kunnioittaa koko Jumalan sanaa. Hän ei valikoi itselleen mieluisia kohtia ja seuraa vain itse valikoimiaan opetuksia. Hän tahtoo olla koko Raamatun kristitty.

Kristitty kuuluu myös seurakuntaan. Hän haluaa olla seurakunnan elävä jäsen, joka osal-listuu sillä voimalla, jonka on saanut Herralta. Jokainen seurakunnan jäsen on hänelle Kris-tuksen kalliisti lunastama sielu, vaikka hänellä olisi ajallisissa asioissa päinvastainen “käsitys” kuin hänellä itsellään. Hän ei hypi seurakun-nasta toiseen keräämässä sivuja folioon, vaan tahtoo polvistua Herran pöytään omassa seu-rakunnassaan, “siellä, missä evankeliumi oikein saarnataan ja sakramentit Herran asetuksen mukaisesti jaetaan.” (Augsburgin tunnustus). Sanasta ja evankeliumista poikenneita seura-kuntia hän karttaa, koska sanan hyljännyt vas-tustaa hänen Herraansa.

Seurakunnassa hän on Raamattu-kristitty. Hänelle korkein auktoriteetti on “ennen kirjoi-

tettu Jumalna sana”. Sanan yläpuolelle hän ei päästä Lutherin esikuvan mukaisesti ketään, ei edes kirkolliskokousta. Hän kunnioittaa sanan opettajina seurakuntansa paimenia ja saar-namiehiä, vaikka heikkojakin, kunhan nämä pysyvät Jumalan sanan perustuksella eivätkä anna liberaalien oppien viedä itseään. Lib-eraalipappeja ja -saarnamiehiä hän väistyy, koska sana kehottaa “kavahtamaan vääriä pro-feettoja”.

Seurakunnan paimenet ovat hänelle rak-kaita, vaikka heidän henkilökohtaiset omi-naisuudet eivät häntä aina miellytä, koska hän tietää, että katoamattomat aarteet ovat kalliita vaikka astiat ovat savisia. Eikä hän itsekään mielestään niin häävi ole, mutta Kristuksessa, uskon kautta, ihana.

ι χθυς

Voiko kirkollinen enemmistö olla väärässä?

Otsikossa oleva sana ”enemmistö” ei tar-koita tässä pelkästään määrällistä enemmyyttä, mikä olisi numeroin laskettavissa. Otsikko voi-taisiin kirjoittaa myös muotoon Voivatko ne, joilla on valta, olla väärässä? Otsikon ky-symystä tarkastelen uskon ja kirkon kannalta.

AthanasiosKirkon historiassa 300-luku oli hyvin mie-

lenkiintoinen. Nikeassa oli pidetty kirkolliskok-ous 325. Tuossa konsiilissa torjuttiin Areioksen harhaoppi. Apostolinen oppi Kristuksen juma-luudesta säilyi. Diakoni Athanasios seurasi läheltä esimiehensä piispa Aleksanderin joh-dolla tapahtunutta uskon puolustustaistelua. Kolmen vuoden kuluttua Athanasios nousi hänen seuraajanaan piispanistuimelle.

Runsas vuosikymmen kului ja areiolaiset kannat vahvistuivat. Athanaios joutui maan-pakoon, palasi virkapaikalleen, ja joutui uud-estaan syrjäytetyksi. Kokonaista viisi kertaa hän oli maanpaossa, yhteensä 17 vuotta. Kirkon asioihin kytkeytyi myös valtapolitiikka. Keisarin halusi saada valtakuntaansa yhtenäisen areio-laisen uskonnon. Areiolaiset saivat opettaa vapaasti. Keisari päätti lopullisesti murskata

Nikeassa tehdyn oikeaoppisen päätöksen. Piispat myötäilivät keisaria.

Oikein opettavia piispoja syytett i in – ei suinkaan väärästä opista, vaan kirkol-lisen järjestyksen rikkomisesta. Kuritoimet purivat ja he jou-tuivat luopumaan viroistaan. Athanasioksen takana oli kuitenkin kristikansa. Kirkon oikeaoppisuuden suuret sank-arit olivat maallikkoja, eivät piispoja.

Athanasioksella oli selvä tietoisuus siitä, mikä on Raa-matun oppi, jonka apostolit olivat kirkolle an-taneet. Se oli kirkon linja, josta ei saanut pii-ruakaan poiketa. Raamattu oli hänelle ainoa auktoriteetti. Inspiroitu Jumalan sana on ainoa kirkon opetuksen lähde ja mittapuu.

LutherOtsikon kysymys oli tuttu myös uskonpuh-

distaja Martti Lutherille. Hän joutui uskon-puhdistuksen eri vaiheissa kyselemään, olisiko

suuri enemmistö, Rooman mahtava kirkko paaveineen ja prelaatteineen sittenkin oikeassa.

Luther pohti muutenkin kirkkokansan enemmistön oikeassa tai väärässä olemista. Huonepostillassaan hän toteaa sanankuulijoi-den enemmistön olevan ja pysyvän pahana ja hedelmätönnä; vain vähäinen osa tekee paran-nuksen ja uskoo. Samaan suuntaan Lutherin pohdinta käy kirjasessaan maallisesta esivalla-sta: ”Sillä maailma ja ihmisten enemmistö on

Arto Seppänen. Kuva: SLEY arkistot

10

Saa r n a Ka r t t aja pysyy epäkristillisenä, vaikka kaikki ovatkin kastettuja ja nimellisesti kristittyjä.”

Demokratiaan kirkon asioissa Luther suh-tautui kielteisesti. Luther kutsui sitä pilkallisesti nimellä Herrn Omnes, koska demokratia kir-kossa sisältää ajatuksen, että ihmisillä on oikeus hallita kirkkoa. Keskeisintä kirkollisessa hallin-nossa tulisi olla Kristuksen evankeliumin valta, ei ihmisten ja kansan tai yleisen mielipiteen valta.

Tunnustuskirkko SaksassaHitlerin aikana Saksan kirkollinen johto oli

päättänyt yhtyä Hitlerin arjalaisvaatimuksiin, minkä mukaan ei-arjalaisilta evättiin oikeus toimia kirkon virassa. Vaatimus koski hyvin pientä vähemmistöä. Evankelisen kirkon pap-peja oli noin 18.000, joista vain 29 oli ei-arjalaista syntyperää. Muodollisesti kirkon vaatimusten takana oli demokraattisesti valitun lainsäädäntöelimen luoma lainsäädäntö ja suuri enemmistö.   Kirkon johto ja 25 maakirkkoa 28:sta oli sitoutunut natsi-ideologiaan.

Pieni vähemmistö ei uuteen tilanteeseen suostunut. Tunnustukselliset papit lähettivät vetoomuksensa kansallissynodille 27.9.1933 ja kieltäytyivät uusista laillisen ja demokraattisesti valitun lainsäätäjän määräyksistä. Papit vetosi-vat uskollisuuteen raamattua, kirkon tunnus-tusta ja pappisvalansa sanamuotoa kohtaan. Sadat tunnustukselliset papit, jotka eivät suos-tuneet lausumaan kuuliaisuuden valaa Hitler-ille, joutuivat pois viroistaan, suljettiin keskitys-leireille ja osa tapettiin.

Historian tuomioistuin on selkeästi toden-nut, että valtaa pitävä enemmistö, vaikkakin demokraattisesti valittu, oli väärässä. Kuinka oli mahdollista, että enemmistö saattoi niin totaal-isesti harhautua? Raamatun ja tunnustuksen sijaan oli tullut jokin muu ideologia syrjäyttäen kirkon oman perustan.

KirkolliskokouksetKirkossamme on demokraattinen järjes-

te lmä, jonka näkyvimpänä osana on kirkolliskokous. Demokratia itsessään ei tun-nusta mitään korkeampaa auktoriteettia kuin kansan (kr. demos).

Martti Lutherin kanta on ilmaistu kirjassa Kirkolliskokouksista ja kirkoista (1539), missä selvästi katsotaan kirkolliskokouksen voivan tehdä kristittyjä sitovia päätöksiä vain tekemällä ne Raamatun sanan mukaan. ”… kirkolliskok-ouksille ei ole annettu mitään oikeutta säätää uusia uskonkappaleita kristikunnalle… Tämän mukaan tulee meidän ymmärtää kaikki muut-kin kirkolliskokoukset, olivatpa ne sitten suuria tai pieniä; ja vaikka niitä olisi monta tuhatta, eivät ne ole voineet säätää mitään uutta uskoon tai hyviin töihin nähden, vaan ainoastaan Kris-tuksen alaisena korkeimpana piispana ja tuomarina puolustaa vanhaa uskoa ja vanhoja hyviä töitä Pyhän Raamatun perustuksella. … Mutta jos he säätävät jotain uutta uskoa ja hyviä töitä, niin on varmaa, ettei Pyhä Henki,

vaan paholainen ja hänen enkelinsä ovat siinä mukana. Sillä he tekevät sen ilman ja vastoin Pyhää Raamattua. … Sen tähden ovat tuol-laiset kirkolliskokoukset ilman Raamattua Kai-p h a k s e n , P i l a t u k s e n j a H e ro d e k s e n kirkolliskokouksia, he pitävät neuvoa tahi kirkolliskokouksia Jumalaa ja hänen Kristus-tansa vastaan.”

Luther kiteyttää asian sanoen, että uskolla täy tyy o l la var mempi perus tus ku in kirkolliskokoukset. ”Tämä varmempi ja parempi perustus on Pyhä Raamattu.” Luteri-laiselle kristitylle ei siksi oppikysymyksissä riitä perusteluksi se, että kirkolliskokous on jonkin asian enemmistöllä päättänyt.

Kirkolliskokous voi erehtyä. Perinteisesti keskeinen periaate on ollut se, että kirkolliskok-ous tekee päätöksen Pyhää Henkeä avuksi huu-taen ja luottaen siihen siten, että ensimmäisen apostolikokouksen tavoin voidaan sanoa: ”Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi …” (Apt. 15:28). Tämän jälkeen kirkolliskokous ei enää palaa samaan asiaan.

Vuonna 1986 kirkolliskokous avasi pappis-viran naisille. Kaksi vuotta aikaisemmin kirkolliskokous oli sen torjunut, kuten vuosina 1963 ja 1976. Eikö näistä kirkolliskokouksista voitukaan sanoa: ”Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi …”. Oliko Pyhä Henki muut-tunut toiseksi tai oliko Hän muuttanut kan-tansa? Tai tilapäisesti poistunut kokouksesta v. 1986 tai saapunut vasta kyseiseen kokoukseen ja loistanut aikaisempina vuosina poissaolol-laan?

Jos vuoden 1986 naispappeuden hyväksy-nyt päätös oli oikea, silloin aikaisemmat kolme kirkolliskokousta erehtyivät. Jos taas aikaisem-mat kirkolliskokoukset olivat oikeassa, silloin erehtyi vuoden 1986 kirkolliskokous. Voisiko usko siis tukeutua kirkolliskokouksen päätök-siin?

MääräenemmistöKirkolliskokous päättäessään tietyistä

asioista tarvitsee määräenemmistön. Määräe-nemmistösäännökset oppikysymyksissä poh-jautuvat siihen, että enemmistö todellakin voi olla väärässä. Oikean opin turvaaminen ei voi olla kiinni yksinkertaisesta enemmistöstä.

Turvataanko oikea oppi niin, että ensin äänestetään yksinkertaisella äänten enem-mistöllä siitä, onko jokin asia oppikysymys? Ja kun ei ole, sitten voidaankin oppia muuttaa äänestyspäätöksellä. Jos kirkolliskokouksella olisi joltisenkin kunnioitusta omaa päätöksente-koelintään kohtaan, se tilanteessa, jossa käsiteltävä asia on asiantuntijoidenkin mielestä kyseenalainen, toimisi varmuuden vuoksi siten, ettei oppia muuteta. Onhan oikean opin säilyttäminen kirkko-oikeuden keskeisimpiä tehtäviä. Mutta jos enemmistö ja ne joilla on valta, haluavat muuttaa jonkin asian, niin senhän he tekevät. Miltähän asia näyttää sitten, kun piispa Revon pelko selvien oppikysymysten tulosta keskustelun alaiseksi kirkossamme toteu-tuu?

Arkkipiispa Simojoki pohti aikanaan, edustavatko kirkolliskokouksen jäsenet kirkkoa inhimillisen valtuutuksen vai jumalallisen val-tuutuksen nojalla. Hän suuntasi kritiikkinsä sellaista käsitystä vastaan, että kirkko olisi vain kirkosta kiinnostuneiden ja sitä kannattavien ihmisten yhteenliittymä ja kirkolliskokous olisi vain jäsenistönsä korkein edustaja. Se saisi valtansa kirkon jäseniltä ja heillä olisi rajoitta-maton valta kirkon opista päättämiseen.

Mutta kirkkopa ei Simojoen mukaan ole luonnonoikeuteen perustuva yhteenliittymä, koska ihmiset eivät ole kirkkoa tehneet. Kirkko-laitoksenakin se elää Jumalan teoista. Kirkolla on valtuutus ylhäältä. Kirkon Jumalalta saama valtuutus ei ole rajoittamaton eikä kirkon edus-tajien itsensä ratkaistavissa. Kirkon on oltava kuuliainen Herralleen. Simojoen mukaan kirkolliskokous ei voi opista päättäessään muut-taa mitään, mikä kuuluu Jumalan ilmoitukseen Kristuksessa.

Kirkolliskokous ei Simojoen mukaan voi tehdä päätöstä puoluekokouksen tavoin, jossa sisäiset oppositioryhmät vaiennetaan tai teh-dään kompromissi, johon kukaan ei ole tyy-tyväinen. Siksi kirkon oppia koskevien päätös-ten tulee olla mahdollisimman yksimielisiä. Raamatun esimerkkiä (Gal. 2) käyttäen Simo-joki katsoo, että kirkon on sallittava sisällään opillista erimielisyyttä keskinäisen luottamuksen säilyessä, tällöinkin Raamatun ja kirkon tun-nustuksen puitteissa. Huomioon on otettava myös muiden kirkkojen näkemykset. Kom-promissi uskonkysymyksissä on mahdottomuus.

Arto Seppänen toimii Utsjoen kirkko-herrana ja on ollut pitkään Keniassa Kenian kirkon pappisseminaarin rehto-rina ja opettajana. Kirjoitus on julkaistu SLEY: nettisivuilla 10.5.2011.Julkaistu kirjoittajan luvalla.

11Saa r n a Ka r t t a

MIKÄ ON JUMALANPALVELUS?

Pyhäkön Lamppu

K

12Saa r n a Ka r t t a

Historian lehtien havinaaKALEVA

13

S a a r n a

Idäntyönpäivät Ryttylässä ja Paavalin syno-din kirkkopäivät Helsingissä

Juha Saari ja Ivan kertovat Siperiantyöstä Kansanlähetyksen opiston kappelissa.

Juha Saari ja Jukka ja Kristiina Paanannen Idäntyönpäivillä.

Piispa Kuukauppi osallistui kumpaankin tapahtumaan.

Aulis Tupeli ja Ralf Lindfors keskustelevat.

Latvian piispa Einars Albe ja Jouko Talonen tulkkina kirkkopäivillä.

Kirkkopäivillä juhlittiin myös Laestadiuksen 150 vuotisjuhlaa. Alusta-jana tutkija Gerd Snellman. Kuvassa myös Keminmaan seurakunnan pastori Johan Helkkula, joka on kirkkoherra Yrjö Haapalan työtoveri ja Paavalin synodin puheenjohtaja.

Kirkkopäiväväkeä Helsingin evankelisen opiston kappelissa.

14

Per-Anders Grunnans namn är känt i Finland för de som resar i Ryssland. Han har verkat två år som lärare i Keltto seminarium för Ingermanländ-ska Kyrkan. Hans katekesförklaring är översatt på rysska och delas i rysska församlingar. Nu arbetar han för Kyrka och Folk-tidningen och är pastorn i Ud-devalla i Missionsprovinsens försam-ling. VP

Fick ta en omväg till prästtjästenBiskop Eckerdahl vägrade Per-Anders

Grunnan prästvigning på grund av hans in-ställning till kvinnliga präster.

– Men när jag kom till Kyrkomötet i prästskjorta, så kom han fram och kramade mig. Och jag kände att det kom från hans hjärta, säger Per-Anders Grunnan.

RelateratI och med att han inte kunde acceptera

prästvigning av kvinnor var möjligheten att bli präst i Sverige stängd. Däremot fick han en prästtjänst i S:t Petersburg, där han tjänstgjorde några år. Det var därför han kunde bära prästskjortan med den vita kragen.

–  Eckerdahl såg sig väl tvungen att neka mig prästvigning. Men innerst inne tyckte han nog att det var synd att jag inte fick bli präst i Svenska kyrkan.

Per-Anders Grunnan har inte precis gjort det lätt för sig i livet. Han har fått utstå mycket på grund av sin bibelsyn. Och då handlar det inte bara om kvinnoprästfrågan. Han anser att Svenska kyrkan på många punkter avviker från den ursprungliga kristendomen.

Funnit sin platsNu har han i alla fall funnit sin plats i livet.

Han är kyrkoherde med tjänstgöring i Stigens och Elsebergs kyrkor. De hör till Mission-sprovinsen, en sorts parallellsamfund till Sven-ska kyrkan. Han är också en av dess tre prostar. Huvudman är Kyrkliga förbundet, som står för en traditionell luthersk teologi.

–  Jag arbetar väl un-gefär som en vanlig kyrkoherde i Svenska kyrkan, säger han.Nu när han ska till att fylla 40 känner han sig tillfreds med tillvaron. Men för några år sedan hade han det jobbigt. Han drab-bades av utbrändhet, eller utmattningsde-pression om man så vill.–  Jag var utarbetad

och såg ingen utväg ur situationen. Det nega-tiva mediala trycket på mig och Mission-sprovinsen var hårt och jag drabbades av flera motgångar.

– Men Gud hjälpte mig att komma över det. Det var en process som tog sin tid, men jag lärde mig att vara ödmjuk inför livet och vad Gud egentligen vill. Det svåra jag varit med om hjälper mig att vara till stöd för andra.

– Nu förstår jag att det inte går att förändra världen som jag trodde förr. Det gäller att ”gilla läget” och invänta Guds tid.

”Gilla läget”Och till detta att ”gilla läget” hör att inte

förvänta sig någon djupgående förändring av Svenska kyrkan.

– Det kommer i alla fall inte att ske i min generation. Men för mig själv känns det ändå som att hjulspåren är uppkörda så att saker och ting lunkar på som de ska.

Till ”hjulspåren” hör att han i några år varit lärare vid Församlingsfakulteten i Göte-borg, där man bland annat utbildar präster, diakoner och missionärer. Nu ska han växla om till ett journalistiskt spår, dock med samma riktning.

– Jag ska arbeta deltid för Kyrkliga förbun-dets tidning Kyrka och folk. Jag kommer att skriva artiklar, intervjuer och reportage. Det ska bli jätteroligt.

Vd eller politiker?Hans engagemang sträcker sig utöver det

rent kyrkliga. Jag frågar honom om vad han skulle arbetat med om han inte varit präst.

– Jag skulle nog varit vd för ett medelstort börsnoterat företag, kommer svaret snabbt och säkert. Jag är intresserad av att skapa och fun-gerar som entreprenör.

– Det skulle nog varit svårt för mig att bara administrera. Jag har ju varit lite av en pionjär i många år och söker gärna utmaningar. Jag är inte rädd för att det kan bli svårt på vägen.

Politikerbanan har också en viss lockelse.

–  Eftersom jag är ideologiskt intresserad skulle väl riksdagen i så fall varit målet. En av mina kärnfrågor är familjen som samhällets grundsten. Sjukvården och bekämpning av grova våldsbrott är också viktigt.

Osannolik kallelse?Han berättar att han haft en kristen barna-

tro som fördjupats med tiden.–  Redan tidigt kände jag att Jesus älskar

mig.Berättelsen om hur han bestämde sig för

att bli präst är ganska överraskande. Han gjorde värnplikten vid I  16 i Halmstad och plutonerna låg ute i tält.

– Ryktet om att jag var kristen hade spridit sig till andra plutoner och de kom in till mig och ville att jag skulle hålla korum.

Detta är ju något som egentligen inte skulle kunna hända. Att lumparkompisarna ber om andakt...

– Ändå hände det. Och då kom jag att se det som Guds vilja att jag skulle bli präst.

Och präst blev han alltså, även om det gick på lite slingriga vägar.

Per-Anders Grunnan har en del mycket världsliga böjelser också.

–  Jag är bilmedveten. Bilen ska på något sätt överensstämma med min personlighet. Jag skulle aldrig kunna ha en Toyota. Vår Chevro-let Uplander är en rejäl och bastant bil som inspirerar mig. Och jag gillar designen.

Carl-Gustaf Wikstrand /Bohusläningen 31.1.2011. Julkaistu lehden luvalla.

Saa r n a Ka r t t a

Vem är han?

15Saa r n a Ka r t t a

Kirkolliskokouksessa Maanantaina 2. päivänä toukokuuta 2011 klo 13.00. Edustaja, khra Lasse Marjokorpi

Arvoisa puheenjohtaja, veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa. Teimme kaksi vuotta sitten aloitteen, jonka mukaan seurakuntarajat olisi irrotettava pakollisesta kuntarajojen seu-raamisesta, seurakuntalaisilla olisi mahdollisuus kuulua muuhunkin kuin asuinpaikkakuntansa seurakuntaan ja kolmanneksi evankelis-luterilaiseen seurakuntaan voitaisiin muodostaa myös henkilöseurakuntia. Tämä oli jo yhdeksäs tätä asiaa tavalla tai toisella koskeva esitys vii-meisen kahdenkymmenen vuoden aikana. N ä i s t ä a l o i t t e e n k o l m e s t a k o h d a s t a kirkolliskokouksen käsittelyn läpäisi puolitoista, eli päätettiin tutkia seurakuntarajojen irrotta-mista kuntarajoista ja ajateltiin mahdolliseksi, että seurakuntayhtymän sisällä henkilö voisi kuulua toiseen seurakuntaan kuin minkä al-ueella asuu. Nyt tämä kirkolliskokouksen tehtävänanto on joutunut kirkkohallituksen käsiin. Tuloksena on, että kirkkohallitus on riisunut loputkin uudistusesityksestä ja vajonnut sitkeään verotuslaeilla perusteltuun siilipuolus-tusta muistuttavaan vastarintaan, jota minkään-lainen teologinen tai eklesiologinen näkökohta ei kirkasta. Sitä mikä sallitaan rangaistusvan-geillekin - kuuluminen toiseen kuin asuinpaikan seurakuntaan - ei sallita tavallisille seurakun-talaisille.

Viime vuonna ilmestyi suomeksi amerik-kalaisen ortodoksiteologi David Bentley Hartin teos "Ateismin harhat". Siinä hän kuvailee sitä käännettä, mikä tapahtui kirkon elämässä 300-luvulla sen jälkeen, kun keisari Konstantinus oli myöntänyt kristinuskolle sallitun aseman. Kon-stantinuksen poika Constantius, joka ei ollut perinyt isänsä uskoa, tajusi että kirkko, joka piti kiinni täsmällisistä opeista ja tarjosi lopullisia ratkaisuja elämän kysymyksiin, ei ollut keisaril-liselle hoville mikään myötämielinen liitto-lainen. Sen vuoksi hän halusi liittää kirkon toimet tiiviisti valtion virkakoneistoon. Tätä tarkoitusta varten hän ryhtyi lahjomaan papis-toa patronaateilla, omaisuudella, nautin-taoikeuksilla, erivapauksilla ja perusteettomilla etuoikeuksilla. Kirkon järjestys piti myös sitoa läheisesti valtion lakiin. Nyt kun kirkon järjestys oli otettu näin valtion suojelukseen, Hart toteaa tästä tapahtumasta, että "se oli epäilemättä laitoskirkolle suureksi eduksi, mutta kristinusk-olle ilmeinen katastrofi".

Näyttää siltä, että tämä aikakausi, jolloin kirkko on saanut vapaasti toimia oppinsa mu-kaisesti ja valtio on myöntänyt sille tietynlaisen erityisaseman ja uskonnonvapauden, on nyt kulumassa loppuun. Sitä kesti niin kauan kuin

kirkko oli uskollinen sanomalleen ja opilleen. Vähitellen kirkkomme johto on ajautunut tilan-teeseen, jossa se on ympäröivän yhteiskunnan painostuksesta valmis heittämään yli laidan jokaisen kristinuskon totuuden, joka uhkaa sen asemaa ja verotuloja. Kirkosta on tullut järjestysmuotonsa ja asemansa vanki. Uu-sateistinen eroakirkosta.fi pystyy hetkessä ho-moliikkeen tuella organisoimaan kampanjan, jolla kirkolta kiristetään irtiottoja kristinuskosta kirkosta eroamisen uhalla. Yksiääninen, yksiar-voinen ja hetkittäin älyvapaa media ja nettiy-hteisö pystyy hetkessä nostamaan ilmoille sel-laisen vihellyskonsertin, jolla kristillisen uskon mukaiset kannanotot vaiennetaan.

En kiinnitä pitkään huomiota niihin teko-syihin, kuten verotuksen tuottavuuden periaat-teeseen ja rakennusten seurakuntakoodiin, joilla aloitteemme sisältävät muutosehdotukset on torjuttu. Kirkkoon kuuluvathan voisivat maksaa asuinpaikkansa seurakunnan veropro-sentin mukaista kirkollisveroa, seurakunnat voisivat sen sitten tilittää siihen seurakuntaan, mihin nämä kuuluvat. Siinä olisi HeTalle töitä. Kirkkohallituksen esitys on osoitus siitä, että kirkkoa hallitaan tavalla, jossa kieltäydytään itsepintaisesti ryhtymästä niihin toimenpiteisiin, jotka olisivat sen tulevaisuuden kannalta välttämättömiä. Kirkkohallitus ei löytänyt ai-noatakaan parokiaalisuuden murtamista puol-tavaa näkökohtaa. Siihen verrattuna meille jaettu tulevaisuusselonteko "Kirkko 2020" edustaa huomattavasti kirkkaampaa ajattelua. Se sentään avaa paljon sellaisia näkymiä ja kysymyksiä, joiden perusteella parokiaalisuus pitäisi asettaa kyseenalaiseksi.

Ensimmäinen sellainen seikka on, että tällä menolla edessämme voi pian olla tulevaisuus ilman kristinuskoa. Kirkko pysyy Jumalan Sanan ja siitä johdetun oikean opin varassa, joka sitten tietysti on vielä julistettava joka ti-lanteessa kaikelle kansalle. Parokiaalisuus joh-taa nyky-yhteiskunnassa Jumalan Sanan mu-kaisen opin syrjäytymiseen ja epäuskon ylival-taan kirkossa. 1900-luvun malli oli, että yhteiskunta jäsennettiin aktiivisen ydinseura-kunnan ja sen kohteena olleen vieraantuneen enemmistön välisen eron kautta. Olen sitä mieltä, että tämä jäsennys on edelleenkin todel-linen ja asianmukainen, eikä se johtanut koskaan mihinkään suurempaan joukkopakoon kirkosta.

Nyt kirkossa on vähitellen siirrytty sel-laiseen todellisuuteen, jossa kaikki ratkaisut tehdään kirkosta vieraantuneen enemmistön ehdoilla. Niitä ei tehdä tämän enemmistön parhaaksi vaan ainoastaan silmälläpitäen sen pysymistä kirkon jäseninä. Myöntyminen täl-laiseen todellisuuteen turmelee vähitellen koko

kirkon elämän teologiasta alkaen ja lopulta se ajaa heidät eroamaan kirkosta, jolla ei ole heille mitään annettavaa. Näin todellinen päätösvalta kirkon elämässä on vähitellen luovutettu sellais-ille ihmisille, jotka eivät halua osallistua, nähdä vaivaa ja palvella sen jatkuvassa elämässä, vaan ainoastaan käyttää valtaa siinä ja tuoda omien näkökantojensa mukaisen "poissaolevien" hal-linnon kirkkoon.

Noin neljän vuosikymmenen ajan kirkossa on jatkunut suuntaus, jossa ensiksi annetaan vähitellen perään kristillisestä etiikasta ja lopuksi käytännöt vanhurskautetaan antamalla niille teologinen pintasilaus lähimmäisen rak-kauden ja ihmisten palvelemisen nimessä. Tämä suuntaus on tuhoisa sekä ajatellen kan-san hengellistä ja henkistä hyvinvointia että kristinuskon asemaa maassamme. Ihmiselämän irtautuminen raamatullisesta seksietiikasta on johtanut yksilökeskeisen hedonistisen elämän-tavan yleistymiseen, perhekeskeisyyden ja su-kuyhteyden katoamiseen, lasten aseman kurjis-tumiseen nyky-yhteiskunnassa, mistä olemme kuulleet hätkähdyttäviä esimerkkejä Vantaan kaupungista, pahoinvointiin kodeissa, kouluissa ja työpaikoilla. Ihmisten yksinäistymiseen ja eristymiseen toisistaan ja laitoshoidon lisään-tymiseen. Lasten syntyvyyden aleneminen on suoranainen seuraus aborttien, avoliittojen, avioerojen ja homoseksuaalisten elämäntapojen hyväksytyksi tulemisesta ja yleistymisestä. Nämä kaikki vaikuttavat siihen Jumalan luomistyön vastaiseen suuntaan, jonka vuoksi syntyvyys vähenee, maamme väestöpyramidi vinoutuu ja kansakunta muuttuu vanhusvoitto-iseksi.

Kristinuskon säilymisen kannalta lähe-tystyön tekeminen on ratkaiseva asia. Kirkon viimeaikainen kehitys näyttää johtavan vähitel-len lähetystyön lopettamiseen kirkossa. Lähe-tystyön muuntuminen kansainväliseksi ja yhteiskunnalliseksi vastuuksi kuulostaa kauniilta nykyihmisen korvissa, mutta pitää sisällään varsinaisen sudenkuopan. Lähetystyön lopet-taminen ei merkitse jotain yhteiskunnallista hyvää kansallemme tai muulle maailmalle, vaan aikaansaa, että tästä maasta tulee uskon-nollinen tyhjiö, jossa toiset vuorostaan tekevät lähetystyötä. Tämä kehitys on jo nyt ilmeinen maassamme ja sitä vauhditetaan vielä luopu-malla tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta j a mahdo l l i s e s t i s e l l a i s e l l a u skon to-lainsäädännöllä, joka kieltää kristinuskon le-vittämisen. Kirkon sisäiset pyrkimykset ran-gaista kristillisiä järjestöjä kieltämällä niiltä määrärahat vaikuttavat samaan suuntaan. Uskonnonvapauden kehitys ei näytä maas-samme suotuisia merkkejä. Sille on ominaista peräänantaminen muiden uskontojen vaa-timuksille, uskonnonvapauden vähittäinen

Kirkon uudistuksesta

16

nakertaminen moniuskontoisuuden nimissä ja kristinuskon joutuminen yhteiskunnallisesti syrjittyyn asemaan.

Varsinainen ongelma pesii kuitenkin kirkon omassa opillisessa sekavuudessa. Otan yhden tuoreen esimerkin. Yhdessä Helsingin seura-kunnassa on esitetty papin kirjoittama näytelmä, jossa Jeesusta esittää homosuhteessa elävä ja kirosanoja suustaan syytävä nuori na-inen. Näytelmä häpäisee meidän Herraamme kaikin tavoin. Siihen liittyvine kuvineen se on ilmeisesti myös maamme uskonnonvapaus-lainsäädännön vastainen. Siinä rikotaan kaikki, mitä kristikunta on uskonut ja tunnustanut tähän asti. Papit voivat kieltää sekä Jeesuksen jumaluuden ja ihmisyyden, väärentää hänen henkilöhistoriansa ja sukupuolensa ja lyödä rahoiksi sensaatiolla taidemarkkinoilla. Jotta

pääsiäisdraama olisi täydellinen, Helsingin seurakunnat ovat vielä verorahoillaan tukeneet tämän näytelmän esittämistä. Ainoa mah-dollinen toimenpide olisi, jos Helsingin hiippa-kunta tahtoisi pysyä osana kristillistä kirkkoa, erottaa tämä pappi välittömästi. Jos näin ei tehdä, se on osoitus siitä, että kirkko ei ole tosis-saan missään.

Kaiken tämän johdosta on sanottava, että olemme siirtymässä sellaiseen aikaan, jolloin seurakuntien sisään on luotava henkilöseura-kuntia, joissa kristityt voivat elää uskoa ja to-imia Jumalan Sanan ja kirkkomme tunnustuk-sen mukaan kokematta yleisen mielipiteen mukaan valitun kirkollishallinnon painostusta tai kristinuskon vastaisten liikkeiden kannatta-jiksi antautuneiden kirkonjohtajien vainoa. Tässä tilanteessa luterilaisen kirkkomme jat-

kuvuuden turvaamiseksi ja kristinuskon säilymiseksi maassamme en näe mitään muuta mahdollisuutta kuin luterilaisten henkilöseura-kuntien syntymisen kirkkoomme. Niillä täytyisi olla vapaus valita omat pappinsa ja pai-menensa. Niihin kuuluvilla olisi tietenkin oikeus käydä seurakuntien jumalanpalveluk-sissa, kuten muillakin näiden henkilöseurakun-tien järjestämissä jumalanpalveluksissa.

Kirjoittaja Lasse Marjokorpi, Kemijärven kirkkoherra, on Venäjän työn veteraani ja tuttu ja rakas veli Herrassa monille rauhansanalaisillekin kristityille.

Saa r n a Ka r t t a

Room. 3:22 - 23 Ei ole yhtään erotusta, sillä kaikki ovat syntiä tehneet. Jumala antaa meidän Raamatusta nähdä, että pyhät ovat langenneet, että ymmärtäisimme heidänkin olleen lihaa ja verta. Muutoin me heidän esikuvansa tähden sekä joutuisimme epätoivoon että sen lisäksi erottaisimme heidät kauas itsestämme, niin kuin jo on tapahtunutkin. Pikemminkin tahdon niin paljon kuin voin ja mikäli se ei ole vastoin Raamattua, osoittaa pyhien syntiä. Jumalan armon pilkkaa ja Kristuksen kunnian loukkaamista on erottaa heidät meistä niin kauas kuin maa on taivaasta. En tahdo pitää vähäisintäkään nykyajan kristittyä Pietaria ja kaikkia taivaan pyhiä halvempana. Toisella ei ole suurempaa armoa kuin toisellakaan, joskin hänellä voi olla suuremmat lahjat. Olen yhtä kalliisti ostettu kuin hekin ja heillä on ollut sama liha ja veri kuin minullakin. Ja vaikka olisin kymmenen kertaa saastaisempi kuin olen, minulla on kuitenkin sama veri, joka puhdistaa ja pyhittää minut. Kristus on myös yhtä kalliisti lunastanut minut kuin Pietarin. He ovat olleet yhtä syvään langenneita kuin me. Olemme siis yhtä ylhäisiä kuin he. Kenelläkään ei ole enempää kuin minulla paitsi että he ovat olleet minua voimallisempia uskossa. Pääaarre ei kuitenkaan ole suurempi. Jumala on siis kirjoittanut pyhien historian lohdutukseksemme, mutta me tyhmät teemme heistä itsellemme kauhistuksen.

Martti Luther - Mannaa Jumalan lapsille

Saarna KarttaTOIMITUS:Vesa Pöyhtäri, pt., pastori, lähetysrengastyöntekijä, LFF; Tapani Vähäkangas, painotyöntekijä.

Tilaukset, materiaali, kommentit, vinkit ja tiedustelut:vpoyhtari@hotmail.com, 044-2175410