20
H1 Puolivuosikatsaus 2017 1.tammikuuta – 30. kesäkuuta 2017

Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys

Embed Size (px)

Citation preview

Page 1: Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys

H1Puolivuosikatsaus

2017

1.tammikuuta – 30. kesäkuuta 2017

Page 2: Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys

© Metso

Tulevaisuutta koskevat arviot

Puolivuosikatsaus 2017

Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita.Tällaisia arvioita ovat esimerkiksi yleisestä talouskehityksestä ja markkinatilanteesta sekä asiakkaiden liiketoiminnan kannattavuudesta ja investointihalukkuudesta esitetyt näkemykset. Myös yhtiön kasvua, kehitystä, kannattavuutta sekä synergiaetujen ja kustannussäästöjen toteutumista koskevat odotukset ja lausumat sisältävät tulevaisuuteen liittyviä arvioita. Tässä yhteydessä käytetään esimerkiksi sanoja odottaa, arvioida ja ennakoida. Esitetyt arviot ja lausumat perustuvat tämänhetkisiin päätöksiin ja suunnitelmiin sekä tällä hetkellä tiedossa oleviin seikkoihin. Ne sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä, joiden toteutuessa yhtiön tulokset voivat poiketa huomattavasti odotuksista.

Epävarmuustekijöitä ovat muun muassa:

1) yleinen taloudellinen tilanne mukaan lukien valuuttakurssien ja korkotason vaihtelut, jotka vaikuttavat asiakkaiden toimintaedellytyksiin sekä yhtiön saamiin tilauksiin ja niiden kannattavuuteen

2) kilpailutilanne, erityisesti kilpailijoiden kehittämät merkittävät teknologiset ratkaisut

3) yhtiön oman toiminnan, kuten tuotannon, tuotekehityksen ja projektinjohdon, onnistuminen ja jatkuva tehostaminen

4) vireillä olevien ja tulevien yrityskauppojen ja -järjestelyjen onnistuminen.

2

Page 3: Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys

© Metso© Metso

50

150

250

350

450

550

650

750

0

2

4

6

8

10

12

14

Tapaturmataajuus (LTIF) Riskihavaintotaajuus

Turvallisuus on tärkeä menestystekijä koko arvoketjussa

Asiakkaiden vaatimus: Lupa toimia

IhmisetSitouttaa ja motivoityöntekijöitä

TuottavuusLisää tuottavuutta ja laskee laatu-kustannuksia

KumppanuusParantaatunnettuutta kestävänä kumppanina sidosryhmille

Puolivuosikatsaus 2017

LTIF2.5 *

* Tapaturmataajuus (LTIF), rullaava 12 kuukautta 30.6.2017 tilanne3

Page 4: Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys

© Metso© Metso

Matti KähkönenToimitusjohtaja

Puolivuosikatsaus 2017

Neljänneksen kohokohdat

4

Page 5: Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys

© Metso Puolivuosikatsaus 2017

Q2/2017 lyhyesti

Markkina-aktiviteetti pysyi yleisesti hyvänä ja parani kaivoslaitteissa

Tilausten kasvu ei ole vielä realisoitunut liikevaihdoksi

Matala liikevaihto ja myynnin rakenne vaikuttivat kannattavuuteen

Strategiset hankkeet edistyivät hyvin

5

Page 6: Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys

© Metso

56

77 77

64 66 70

9,311,5 12,1

9,4 10,2 10,4

0

5

10

15

20

0

20

40

60

80

Q1/16 Q2/16 Q3/16 Q4/16 Q1/17 Q2/17

Milj. euroa

Oikaistu EBITA Oikaistu EBITA -%

%

433 444 423 441496 480

1,06 1,01 1,02 1,001,17

1,08

0,0

0,4

0,8

1,2

1,6

0

200

400

Q1/16 Q2/16 Q3/16 Q4/16 Q1/17 Q2/17

Milj. euroa

Palvelut: Liikevaihto Palvelut: Tilaukset Palvelut: Tilausten suhde liikevaihtoon

663761

628 672733 749

1,10 1,130,98 0,99

1,13 1,11

0,0

0,4

0,8

1,2

1,6

0

200

400

600

800

Q1/16 Q2/16 Q3/16 Q4/16 Q1/17 Q2/17

Milj. euroa

Saadut tilaukset Tilausten suhde liikevaihtoon

601671 638 676 648 675

-20-15-10-505101520

0

200

400

600

Q1/16 Q2/16 Q3/16 Q4/16 Q1/17 Q2/17

Milj. euroa

Liikevaihto Liikevaihdon kasvu vertailukaudesta

%

Q2/2017 kohokohdat

Kannattavuus hienoinen pettymys

Palveluiden tilaukset kasvoivat 8 %, tilausten suhde liikevaihtoon positiivinenHyvä tilauskertymä ilman suuria tilauksia

Tilausten kasvu ei ole vielä realisoitunut liikevaihdoksi

-11 %-18 % -10 %-6 % +8 %

Puolivuosikatsaus 2017

+1%

Sis. suuren kaivos-

tilauksen90 milj. e

Ei suuria kaivos-

tilauksia

6

Page 7: Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys

© Metso Puolivuosikatsaus 20177

Lyhyen aikavälin markkinanäkymät vuodelle 2017

Kaivosteollisuus45 % liikevaihdosta

Palveluiden osuus 80 % *

Kivenmurskaus25 % liikevaihdosta

Palveluiden osuus 45 % *

Flow Control25 % liikevaihdosta

Palveluiden osuus 60 % *

* Perustuen 12 kuukauden rullaavaan liikevaihtoon

tyydyttävä hyvä hyvä hyvä hyvä

Laitteet ja projektit Palvelut

Aiemmin: heikko

hyvä

Laitteet ja projektit Palvelut Laitteet ja

projektit Palvelut

Page 8: Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys

© Metso Puolivuosikatsaus 2017

Ajankohtaista toisella neljänneksellä

Kasvuhankkeissa edistyttiin hyvin− 4,5 miljoonan euron arvoiset investoinnit Lokotrackien valmistukseen Suomessa ja murskainten kulutusosien

tuotantoon Etelä-Afrikassa − Jakeluverkoston laajennusta Flow Controlissa ja kivenmurskauksessa jatkettiin

Digitaalisen strategian toteutus etenee suunnitelman mukaan− Valittiin alusta, jolle rakentaa johtavan teollisen internetin (Industrial Internet of Things, IoT) ratkaisuja kaivos- ja

kivenmurskausteollisuuksien asiakkaille

Uusi toimitusjohtaja ja muutoksia johtoryhmässä− Nico Delvaux aloittaa Metson toimitusjohtajana 1.8.− Victor Tapia aloitti Minerals Capital -liiketoiminta-alueen johtajana 1.6.

8

Page 9: Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys

© Metso© Metso Puolivuosikatsaus 2017

Taloudellinen tulosEeva SipiläTalous- ja rahoitusjohtaja

9

Page 10: Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys

© Metso© Metso

494

593

492536 560 575

1,091,18

1,03 1,031,14 1,10

0,0

0,4

0,8

1,2

1,6

0

200

400

600

Q1/16 Q2/16 Q3/16 Q4/16 Q1/17 Q2/17

Milj. euroa

Saadut tilaukset Tilausten suhde liikevaihtoon

169 168

136 136

173 174

1,141,01

0,84 0,881,09 1,14

0,0

0,4

0,8

1,2

1,6

0

50

100

150

200

Q1/16 Q2/16 Q3/16 Q4/16 Q1/17 Q2/17

Milj. euroa

Saadut tilaukset Tilausten suhde liikevaihtoon

Hyvä tilauskertymä molemmissa segmenteissäSaadut tilaukset +12 %, vertailukauden suuri kaivoslaitetilaus oikaistuna

Asiakkaiden keskittyminen tuottavuuteen tuki kaivosliiketoiminnan kehitystä

Kivenmurskauksen laitetilaukset kasvoivat

Pumpputilaukset kasvoivat Flow Controlissa

Minerals: Asiakkaiden keskittyminen tuottavuuteen tukeekasvua korvausinvestoinneissa ja palvelutilauksissa

Flow Control: Hyvä tilauskertymä venttiileissä kun taas pumpuissa selkeä parannus

Puolivuosikatsaus 2017

Sis. suuren kaivos-

tilauksen90 milj. e

Ei suuria kaivos-

tilauksia

10

Page 11: Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys

© Metso© Metso

453504 477

522 489523

-20-15-10-505101520

0

200

400

600

Q1/16 Q2/16 Q3/16 Q4/16 Q1/17 Q2/17

Milj. euroa

Liikevaihto, Mineralsin palvelut Liikevaihto, Mineralsin tuotteet ja projektitLiikevaihdon kasvu vertailukaudesta

%

37

54 5247

43

55

8,210,8 10,8

9,1 8,910,5

0

5

10

15

20

0

20

40

60

Q1/16 Q2/16 Q3/16 Q4/16 Q1/17 Q2/17

Milj. euroa

Oikaistu EBITA Oikaistu EBITA -%

%

Minerals: Kivenmurskauksen hyvää tulosta laimensi kaivosliiketoiminnan heikkousKivenmurskauslaitteiden vahva kasvu tuki liikevaihtoa; muut liiketoiminnot edellisvuodentasolla

Korkeammat raaka-ainekustannukset ja myynnin rakenne vaikuttivat kaivosalanpalveluiden katteisiin

-10 %-20 % -9 %-5 % +8 %

Puolivuosikatsaus 2017

+4%

11

Page 12: Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys

© Metso© Metso

148167 161 155 159 152

-20-15-10-505101520

0

50

100

150

200

Q1/16 Q2/16 Q3/16 Q4/16 Q1/17 Q2/17

Milj. euroa

Liikevaihto, Flow Controlin tuotteet ja projektit Liikevaihto, Flow Controlin palvelutLiikevaihdon kasvu vertailukaudesta

%

1922

2826 25

1612,8 13,2

17,5 16,6 15,6

10,8

0

5

10

15

20

25

0

10

20

30

Q1/16 Q2/16 Q3/16 Q4/16 Q1/17 Q2/17

Milj. euroa

Oikaistu EBITA Oikaistu EBITA -%

%

Liikevaihto heijastelee vuoden 2016 toisen vuosipuoliskon tilauskertymää

Matala liikevaihto ja siihen liittyvä alikate sekä myynnin rakenne heikensivät kannattavuutta

-14 %-13 % -14 %-10 % +7 %

Puolivuosikatsaus 2017

-9 %

Flow Control: Ensimmäinen vuosipuolisko edellisvuoden tasolla; tilaukset ylittivät liikevaihdon

12

Page 13: Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys

© Metso© Metso

126 130 125 135 126 127

20,919,4 19,6 20,0 19,5 18,8

0

5

10

15

20

25

0

50

100

150

200

Q1/16 Q2/16 Q3/16 Q4/16 Q1/17 Q2/17

Milj. euroa

Myynnin ja hallinnon yleiskustannukset Myynnin ja hallinnon yleiskustannus-%

%

176196

181 184 184 187

29,2 29,2 28,4 27,2 28,4 27,7

0

5

10

15

20

25

30

0

50

100

150

200

250

Q1/16 Q2/16 Q3/16 Q4/16 Q1/17 Q2/17

Milj. euroa

Bruttokate Bruttokate-%

%

Marginaalit kehittyivät eri tavoinToisen neljänneksen bruttokatteisiin vaikuttivat:

- molempien segmenttien myynnin rakenne,

- raaka-ainekustannukset Mineralsissa ja

- alikate Flow Controlissa.Myynnin ja hallinnon yleiskustannukset pysyivät samalla tasolla ja suhde liikevaihtoonkehittyi myönteisesti

Puolivuosikatsaus 201713

Page 14: Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys

© Metso© Metso

124 120129

83

59

103 103

127

5846

0

100

200

300

400

500

0

50

100

150

Q1/15 Q2/15 Q3/15 Q4/15 Q1/16 Q2/16 Q3/16 Q4/16 Q1/17 Q2/17

Milj. euroa

Operatiivinen kassavirta Operatiivinen kassavirta, rullaava 12 kk

480

240 207153

91

174

70

-25 -63

100

-0,3

0,0

0,3

0,6

0,9

1,2

1,5

-100

100

300

500

Q1/15 Q2/15 Q3/15 Q4/15 Q1/16 Q2/16 Q3/16 Q4/16 Q1/17 Q2/17

Milj. euroa

Nettovelka Nettovelka/EBITDA

Tase on edelleen vahvaVapaa kassavirta laski johtuen 56 miljoonan euron lisäyksestä nettokäyttöpääomaan

Maksetut verot olivat 37 miljoonaa euroa

Huhtikuussa maksettiin 157 miljoonan euron osinko

Velkojen maturiteettirakennetta pidennettiin- Liikkeelle laskettiin uusi 300 miljoonan euron arvoinen joukkovelkakirjalaina

- Vuonna 2019 erääntyvää 400 miljoonan euron velkakirjalainaa ostettiin takaisin 205 miljoonalla eurolla

Puolivuosikatsaus 201714

Page 15: Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys

© Metso© Metso

Toimitukset vuonna

2017

Toimitukset 2017

jälkeen

Toimitukset vuonna

2016

Toimitukset 2016

jälkeen

0

500

1 000

1 500

Tilauskanta30.06.2016

Tilauskanta30.06.2017

Milj. euroa

Tilauskanta kasvoiKesäkuun lopun tilauskanta vuodelle 2017 on noin 1 miljardi euroa

Tilauskanta seuraavalle vuodelle on korkeampi kuin edellisvuonna samaan aikaan- Odotamme edelleen joitain viivästyksiä suunniteltuihin toimitusaikatauluihin

ToimitusaikatauluTilauskanta

Puolivuosikatsaus 2017

1 445 1 4111 290 1 268 1 300

1 3991 305 1 320 1 396 1 411

0

500

1 000

1 500

2 000

Q1/15 Q2/15 Q3/15 Q4/15 Q1/16 Q2/16 Q3/16 Q4/16 Q1/17 Q2/17

Milj. euroa

Flow Control tilauskanta Minerals Palvelut tilauskanta Minerals Tuotteet ja projektit tilauskanta15

Page 16: Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys

company/metso metsogroup metsoworldmetsoworld metsogroup

www.metso.com

Page 17: Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys

© Metso© Metso

Liitteet

Puolivuosikatsaus 201717

Page 18: Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys

© Metso

AvainluvutMilj. euroa Q2/2017 Q2/2016 Muutos-% H1/2017 H1/2016 Muutos-% 2016Saadut tilaukset 749 761 -2 1 482 1 424 4 2 724

ilman valuuttakurssivaikutusta -3 1

Saadut tilaukset, palveluliiketoiminta 480 444 8 976 877 11 1 741

ilman valuuttakurssivaikutusta 7 8

Liikevaihto 675 671 1 1 323 1 272 4 2 586

ilman valuuttakurssivaikutusta 0 2

Liikevaihto, palveluliiketoiminta 445 439 1 868 848 2 1 703

ilman valuuttakurssivaikutusta 0 -1

Oikaistu EBITA 70,0 77,3 -9 136,5 133,0 3 274,0

% liikevaihdosta 10,4 11,5 10,3 10,5 10,6

Liikevoitto 59,8 69,3 -14 119,2 119,7 0 227,1

Osakekohtainen tulos, EPS, euroa 0,24 0,28 0,47 0,46 0,87

Sijoitetun pääoman tuotto (ROCE), annualisoitu, ilman veroja, % 11,1 11,0 10,4

Vapaa kassavirta 4 74 -95 43 136 -68 339

Puolivuosikatsaus 201718

Page 19: Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys

© Metso

Kassavirta ja taloudellinen asema

30.6.2017 31.12.2016

Oman pääoman tuotto (ROE), annualisoitu, % 10,2 9,0

Sitoutuneen pääoman tuotto (ROCE) ennen veroja, annualisoitu, % 11,1 10,4

Nettovelkaantuneisuusaste kauden lopussa, % 7,5 -1,8

Kassavirtasuhde, % 61 261

Omavaraisuusaste kauden lopussa, % 45,9 48,0

Debt to capital, % 39,0 35,6

Nettovelka / EBITDA 0,3 -0,1

Korkokate (EBITDA) 9,0 7,4

Kassavarat 629 698

19

Page 20: Metso 2017 H1 Puolivuosikatsaus esitys

© Metso

238 234

0

50

100

150

200

250

EMEA saadut tilaukset

Milj. euroa

132 121

0

50

100

150

200

Etelä-ja Keski-Amerikkasaadut tilaukset

Milj euroa

148165

0

50

100

150

200

Aasian ja Tyynenmerenalue saadut tilaukset

Milj. euroa

153 155

0

50

100

150

200

Pohjois-Amerikka saaduttilaukset

Milj. euroa

Saadut tilaukset 194 milj. euroa ja +19 %+ Hyvä aktiviteetti jatkui monilla markkinoilla

+ Laitteet ja projektit +36 %, Palvelut edellisvuoden tasolla

Maantieteelliset luvut Q2/2017

Kaivos

Saadut tilaukset 342 milj. euroa ja -15 %+ Palvelutilaukset +12 %, kasvu tuli kaikkialta

palvelutarjoomassa

+ Laitteissa ja projekteissa elpyminen selkeämpää

Flow ControlKivenmurskaus

Saadut tilaukset 174 milj. euroa ja +4 %+ Öljyssä & kaasussa ja massassa & paperissa hyvä

tilauskertymä

+ Pumpputilaukset kasvoivat merkittävästi

Minerals liikevaihto +6 %Flow Control liikevaihto -2 %

Minerals liikevaihto 0 %Flow Control liikevaihto -1 %

Minerals liikevaihto +16 %Flow Control liikevaihto -3 %

Minerals liikevaihto 0 %Flow Control liikevaihto 0 %

-2 % +12 % -9 %+2 %

Puolivuosikatsaus 2017

Pohjois-Amerikka23 % liikevaihdosta

EMEA35 % liikevaihdosta

Aasian ja Tyynenmeren alue24 % liikevaihdosta

Etelä- ja Keski-Amerikka18 % liikevaihdosta

20