SAK:n työsuojelutavoitteet

2·2014

SAK:n työsuojelutavoitteet Parempaan työympäristöön – terveelliset ja turvalliset työolot ovat jokaisen työntekijän perusoikeus

Maaliskuu 2014

Lisätiedot:Raili Perimäki [email protected] puhelin 020 774 0178

Tilaukset: SAK puhelin 020 774 000

Parempaan työympäristöön 1

SISÄLTÖ JOHDANTO ........................................................................................................ 2 1 YHTEENVETO TAVOITTEISTA .......................................................................... 4 2 TYÖSUOJELU AKTIIVISEKSI OSAKSI TYÖPAIKAN ARKEA .................................. 6 3 TYÖSUOJELU ON JOUKKUELAJI ...................................................................... 8

Työsuojeluvaltuutettu – arvokas voimavara ........................................................... 8 Työsuojelutoimikunta koordinoi yhteistyötä työpaikalla ..................................... 10 Työsuojelupäällikkö edustaa työnantajaa............................................................. 11

4 TYÖPAIKAN TERVEYS‐ JA TURVALLISUUSRISKIT HALLINTAAN ...................... 12

Riskien tunnistamisesta toimenpiteisiin ............................................................... 12 Työ ja olosuhteet tukemaan työssä jaksamista .................................................... 13 Työtapaturmien ja ammattitautien ennaltaehkäisy ............................................. 14 Tapaturmavakuutus kuuluu kaikille työntekijöille ................................................ 15 Fyysistä kuormitusta vähennettävä ja ergonomiaa parannettava ....................... 16 Työntekijät suojattava kemiallisilta, fysikaalisilta ja biologisilta vaaroilta ........... 17 Kosteusvauriot ja sisäilmaongelmat korjattava .................................................... 21 Työn henkinen kuormittavuus kohtuulliseksi ....................................................... 22 Väkivalta ja epäasiallinen kohtelu kuriin............................................................... 23 Yksin työskentelevän turvallisuus taattava ........................................................... 24 Työajat vaikuttavat terveyteen ............................................................................. 25 Yhteisen työpaikan riskit hallintaan ...................................................................... 26 Vuokra‐ ja keikkatyö on haaste työsuojelulle ....................................................... 27 Harmaata taloutta torjuttava tehokkaasti ............................................................ 28

5 ENNALTAEHKÄISEVÄ JA VAIKUTTAVA TYÖTERVEYSHUOLTO ........................ 30

Työpaikan tuntemus tärkeää ................................................................................ 30 Avainasemassa työterveysyhteistyö ..................................................................... 31

6 TEHOA VALVONTAAN .................................................................................. 33 7 SUOMALAINEN TYÖSUOJELUPOLITIIKKA...................................................... 35

2 SAK:n työsuojelutavoitteet

JOHDANTO Työelämässä ja ympäröivässä yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset ovat tuoneet eteemme uusia haasteita. Yhteiskunnallisilla päätöksillä on usein vaikutusta työ-suojeluun, ja niiden seuraukset työturvallisuuteen on huomioitava. Oman haas-teensa tuo myös tasoltaan yhdenvertaisen työsuojelun saavuttaminen erilaisissa työn tekemisen muodoissa.

SAK:n ensimmäinen työsuojelulinjausasiakirja Parempaan työympäristöön val-mistui vuonna 2007 ja päivitettiin seuraavana vuonna. Osa SAK:n työsuojeluta-voitteista on toteutunut – tai vähintäänkin asiat ovat edenneet järjestön toivomaan suuntaan. Osa tavoitteista on edelleen ajankohtaisia. Tällä asiakirjalla saatetaan työsuojelulinjaukset ajan tasalle huomioiden SAK:n edustajakokouksen kesällä 2011 tekemät linjaukset.

SAK:n edustajakokouksen linjausten mukaisesti SAK:n toiminta-ajatuksena on parantaa työn tekijöiden hyvinvointia, toimeentuloa ja osallisuutta sekä edistää yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Toiminta-ajatuksessa korostuu työn teki-jän laaja-alaisen hyvinvoinnin – fyysisen, sosiaalisen ja henkisen – parantaminen.

SAK:n visiossa vuoteen 2020 tavoitellaan turvallista, inhimillistä ja oikeudenmu-kaista työelämää, jossa työntekijöillä on turvanaan vahva työlainsäädäntö ja katta-vat työehtosopimukset.

SAK:n strategisia päämääriä ovat hyvinvointia rakentava työelämä, vahva sopi-musyhteiskunta, täystyöllisyys, kattava sosiaaliturva ja tasokkaat hyvinvointipalve-lut sekä vahva järjestöllinen toimintakyky.

SAK:n tavoitteena on inhimillinen työelämä, jossa noudatetaan työelämän ihmis-oikeuksia. Niitä ovat

• oikeus työhön • oikeus toimeentulon turvaavaan palkkaan • oikeus tasa-arvoiseen kohteluun • oikeus fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti turvallisiin työoloihin • oikeus ammattitaitoa kehittävään työhön ja vaikutusmahdollisuuksiin

työssä • järjestäytymisoikeus ammattiliittoon, neuvotteluoikeus ja oikeus lakkoon.

Työelämän kehittämiseksi perustettiin vuonna 2013 hallitusohjelman mukainen Työelämä 2020 -hanke. Sen tavoitteena on luoda Suomeen Euroopan paras työ-elämä. SAK on mukana hankkeen suunnittelussa ja toteutuksessa samoin kuin monissa muissakin valtakunnallisissa työelämän kehittämiseen ja työhyvinvoinnin parantamiseen tähtäävissä toimissa.

Valtion tuottavuusohjelman yhteydessä ns. työsuojelupiirien resurssiryhmä asetti tavoitteet työsuojeluvalvonnalle ja voimavaroille. Vuoden 2010 aluehallintouudis-tuksessa työsuojelupiirit liitettiin osaksi aluehallintovirastoja. Harmaan talouden


torjuntaan on lisätty voimavaroja. Eläke- ja työurakeskustelun seurauksena työ-terveyshuollon painopisteeksi on nostettu työkyvyn tuki työuran eri vaiheissa. Ta-loustaantuma on kuitenkin lisännyt työttömyyttä ja työnantajien haluja tinkiä työpaikkojen turvallisuudesta. Myöskään tapaturmien ja ammattitautien määrän suhteen emme voi olla tyytyväisiä.

Työsuojelulainsäädäntöön on kansallisella tasolla tehty tarkistuksia. Kemikaali-puolella koko Euroopan unionia koskevat REACH- ja CLP-asetukset ovat tulleet voimaan ja Suomen kemikaalilakia on tarkistettu.

EU-lainsäädännön kautta on tullut uutta muutakin lainsäädäntöä, ja Euroopan ta-son edunvalvonnan merkitys on entisestään korostunut.

Myös suomalaista työelämää ohjaa osaltaan Kansainvälinen työjärjestö ILO. Suo-mi on ratifioinut eli saattanut voimaan ILOn työelämää koskevia yleissopimuksia.

SAK:lla on näkemys siitä, mitä on hyvä työ. Se koostuu monista tekijöistä. Pohjan hyvälle työlle muodostavat turvalliset ja terveelliset työolot sekä hyvä yhteistoi-minta työpaikalla. Tässä asiakirjassa täsmennetään ja konkretisoidaan näihin liit-tyviä tavoitteita.

SAK, maaliskuu 2014


1 YHTEENVETO TAVOITTEISTA Työsuojelun tavoitteena on ennaltaehkäistä tapaturmia, ammattitauteja ja työpe-räisiä sairauksia sekä ylläpitää hyvinvointia työssä. Vuosittain työtapaturmissa kuolee Suomessa noin 50 ihmistä ja vammoja syntyy 130 000 työtapaturmassa. Työkyvyttömyyseläkkeelle joutuu eri syistä yli 22 000 henkilöä. Vammojen ja sai-rauksien ennaltaehkäisylle, työsuojelulle ja työhyvinvoinnin edistämiselle on näi-den lukujen valossa suuri tarve.

Työsuojelun perustan muodostaa ajanmukainen ja työntekijöiden oikeudet var-mistava lainsäädäntö. Lisäksi työsuojeluun kuuluu oleellisena osana viranomais-valvonta, jolla varmistetaan työsuojelun toteutuminen työpaikoilla ja tarvittaessa ohjataan toimintaa.

Varsinainen työturvallisuuskulttuuri syntyy työpaikoilla työntekijöiden ja työnan-tajan yhteistyönä. Työntekijälle on turvattava asianmukainen hoito ja taloudelli-nen kompensaatio mahdollisen tapaturman tai ammattitaudin kohdatessa.

SAK:n tavoitteena on kattava työsuojelulainsäädäntö ja sen noudattaminen. Lain-säädäntö on jo nyt varsin kattava, mutta erityisesti seuraavat asiat vaativat kehit-tämistä:

• Yksin työskentelyyn tarvitaan tarkempi säännöstö.

• On laadittava tuki- ja liikuntaelimistön kuormitusta koskeva ergonomia-asetus.

• Työsuojelupäällikön pätevyys- ja koulutusvaatimukset täytyy määritellä.

• Velvollisuus valita työsuojeluvaltuutettu on laajennettava koskemaan vä-hintään viiden työntekijän työpaikkoja.

• Työnantajalle tarvitaan vahvempi velvoite muokata työoloja työntekijän työkyvyn säilyttämiseksi.

• Vaaratilanteiden seurantavelvoitetta täytyy selkeyttää lainsäädännöllä.

• Ammattiliitoille on säädettävä kanneoikeus.

• Työsuojelurikoksista ja laiminlyönneistä on seurattava ankarammat ran-gaistukset.

Työnantajan tulee huolehtia työsuojeluvelvoitteistaan. Sen varmistamiseksi tarvi-taan työsuojeluviranomaisten valvontaa. Valvonnan täytyy olla tehokasta ja vai-kuttavaa sekä tasalaatuista koko maassa. Lisäksi sen tulee kohdistua sinne missä tarvetta on. Työsuojeluvalvonnan voimavarat on turvattava ja työpaikkatarkastus-ten määrää lisättävä. Työsuojeluviranomaisten tunnettavuutta ja tavoitettavuutta on parannettava ottamalla käyttöön suoraan työsuojeluviranomaiselle ohjautuva puhelinnumero.


Työpaikkojen työsuojelukulttuurin perustan muodostavat työsuojelukoulutus ja -osaaminen. Työnantajan vastuulla on huolehtia työolojen turvallisuudesta ja ter-veellisyydestä. Työnantajan on oltava selvillä työssä esiintyvistä vaaroista ja hai-toista ja ryhdyttävä toimenpiteisiin niiden poistamiseksi.

Työntekijöiden velvollisuus puolestaan on noudattaa työturvallisuusohjeita, käyt-tää tarvittavia suojaimia ja tarvittaessa puuttua havaitsemiinsa epäkohtiin. Työn-tekijöiden on myös itse pyrittävä aktiivisesti kehittämään työympäristöä.

Työpaikan vaarat on tunnistettava ja riskit arvioitava huolella kaikissa – myös muuttuvissa – tilanteissa. Mahdolliset havaitut terveydelle ja turvallisuudelle vaa-ralliset aineet ja tekijät on pyrittävä poistamaan ja tarvittaessa korvaamaan vaarat-tomilla aineilla tai menetelmillä. Ellei se ole mahdollista, työntekijöiden turvalli-suus on varmistettava mahdollisimman tehokkaasti teknisillä ratkaisuilla tai käy-tettävä tarvittaessa henkilökohtaisia suojavälineitä. Lisäksi on huolehdittava tarvit-tavasta terveysseurannasta.

Tavoitteena on työpaikkakulttuuri, jossa työsuojeluun suhtaudutaan luonnollisena osana työn tekemistä.


2 TYÖSUOJELU AKTIIVISEKSI OSAKSI TYÖPAIKAN ARKEA Työturvallisuusjohtaminen ei voi olla erillään muusta johtamisesta. Työsuojelun ja työhyvinvoinnin kannalta tärkeitä toimenpiteitä on vaikea viedä eteenpäin työ-paikalla ilman ylimmän johdon sitoutumista turvallisuusjohtamiseen. On olemas-sa vahvaa näyttöä työturvallisuuden sekä työpaikan menestyksen ja taloudellisen tuloksellisuuden välisestä suhteesta.

Työnantajalla on työturvallisuuslain mukainen vastuu työpaikan työturvallisuu-desta ja työterveydestä. Varsinkaan monella pienellä työpaikalla ei tutkimusten mukaan kuitenkaan tunneta työsuojeluvelvoitteita. Erityisesti harmaata taloutta hyväksikäyttävät työnantajat laiminlyövät monia työturvallisuuteen ja -terveyteen liittyviä velvoitteita.

Hyvään turvallisuuskulttuuriin kuuluu, että työpaikalla ollaan tietoisia työpaikan vaara- ja kuormitustekijöistä sekä niihin liittyvistä riskeistä ja voimavaratekijöistä (selvillä olemisen periaate). Lisäksi huolehditaan riskitekijöiden poistamisesta ja vahvistetaan voimavaratekijöitä (varautumisen periaate). Kaikki työpaikan toimi-jat ovat mukana toiminnassa (osallistumisen periaate).

Selvillä olemisen periaatteen mukaisesti työpaikoilla pitää seurata työoloja ja hen-kilöstön jaksamista. Tietoa henkilöstön jaksamisesta saadaan erilaisilla henkilös-tökyselyillä. Myös työterveyshuolto tuottaa tietoa työpaikan henkilöstön työkyvyn kehityksestä. Käytettävissä olevien tunnuslukujen seuraamisessa on työpaikoilla kehittämisen varaa.

Työpaikan tietojen ja tunnuslukujen perusteella voidaan torjua mahdollisia terve-yttä ja turvallisuutta uhkaavia tekijöitä ja varautua niihin sekä asettaa työsuojelu- ja työterveystavoitteita. Näin syntyy perusta työpaikan työsuojelun toimintaoh-jelman laatimiselle. Jotkut työpaikat seuraavat työsuojeluun liittyviä tietoja myös osana henkilöstöraporttia tai henkilöstötilinpäätöstä.

Lakisääteinen toiminta takaa vain työsuojelun perustason. Työpaikoilla, joilla on hyvä turvallisuuskulttuuri, työsuojelun merkitys on tiedostettu ja otettu osaksi muuta johtamista ja strategiaa. Perustan työsuojelulle luo yhteistoiminta, jossa niin työnantaja, esimiehet kuin työntekijätkin ovat sisäistäneet työsuojelun osaksi työpaikan arkea.

Työntekijöillä on usein tuntuma työpaikan työolosuhteisiin ja niihin liittyviin ke-hittämistarpeisiin. Hyvän turvallisuuskulttuurin työpaikoilla heidän osaamistaan hyödynnetään. Näillä työpaikoilla on vahvaa näyttöä työsuojelun merkityksestä työpaikan tuloksentekoon, ja satsaus näkyy myös vähäisempinä tapaturmina ja sairauspoissaoloina.

Työpaikalla on yhä useammin töissä omaan henkilökuntaan kuulumattomia hen-kilöitä kuten vuokratyöntekijöitä, itsensä työllistäjiä tai aliurakoitsijoita. Samoissa tiloissa voi työskennellä useiden eri työnantajan palveluksessa olevia työntekijöitä. Työsuojelutoiminnan käytännön järjestäminen on silloin haastavaa sekä monesti puutteellista ja vastuut ovat usein epäselviä työntekijöille.


Periaatteessa työelämätietouteen kuuluvat työterveyden ja työturvallisuuden pe-rusteet sisältyvät sekä peruskoulutukseen, ammatilliseen koulutukseen että kor-kea-asteen koulutukseen. Kuitenkin käytännön elämässä vastavalmistuneiden opiskelijoiden tiedot ja osaaminen työelämän pelisäännöistä ja työsuojelusta ovat usein puutteelliset. Näitä työelämävalmiuksia on selkeä tarve kehittää.

Toimenpiteet työpaikkatasolla

• Työnantajan on kannettava vastuunsa työterveydestä ja -turvallisuudesta.

• Ns. yhteisillä työpaikoilla pääasiallista määräysvaltaa käyttävän työnanta-jan on huolehdittava, että työsuojelu on järjestetty ja kaikki työpaikalla tuntevat työsuojeluorganisaation ja työsuojeluvastuunsa sekä valvottava toimintaa.

• Työsuojelun on oltava luonteva osa työpaikan muuta johtamista.

• Työpaikoilla on arvioitava työoloja sekä työturvallisuutta ja -terveyttä ku-vaavia tunnuslukuja samoin kuin työilmapiiriä osoittavia indikaattoreita.

• Työpaikoilla on asetettava työsuojelutavoitteita käytössä olevien tietojen, tunnuslukujen ja indikaattoreiden pohjalta yhteistyössä ja ryhdyttävä tar-vittaviin toimenpiteisiin. Toiminnan tulee olla jatkuva prosessi.

Toimenpiteet valtakunnallisella tasolla

• Työnantajien lainsäädännöllisiä työsuojeluvelvoitteita ei saa keventää.

• Johtamis- ja esimieskoulutuksiin on sisällytettävä työterveys- ja työturval-lisuusasiat.

• Työturvallisuus- ja työterveysnäkökulmien opetusta on kehitettävä osana toisen asteen ja korkea-asteen koulutusta yhteistyössä opetushallinnon, työmarkkinaosapuolten, työsuojeluhallinnon sekä alan tutkimus- ja asian-tuntijalaitosten kanssa. Työharjoittelujaksoilla työsuojelutaitojen on oltava oleellinen osa harjoittelua.

• Perusopetuksessa työturvallisuus- ja työterveyskoulusta on tarjottava osa-na työelämätaitojen opetusta.


3 TYÖSUOJELU ON JOUKKUELAJI

Työsuojeluvaltuutettu – arvokas voimavara

Työsuojeluvaltuutetut ovat työpaikan voimavara, jota hyödynnetään liian vähän. Lain mukaan työntekijöiden on valittava keskuudestaan työsuojeluvaltuutettu työpaikalla, jossa työskentelee säännöllisesti vähintään 10 työntekijää. Tällä pyri-tään takaamaan työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet työoloihinsa.

Pienemmissäkin yrityksissä valtuutettu voidaan valita, jos työntekijät niin tahto-vat. Käytännössä niin tapahtuu harvoin, ja se näkyy työsuojelun tasossa pienillä työpaikoilla. Mahdollinen ratkaisu pienten työpaikkojen työsuojeluosaamisen li-säämiseen voisi olla alueellinen työsuojeluvaltuutettu, joka toimisi usean työpai-kan yhteisenä valtuutettuna.

Työsuojeluvaltuutetun toiminnan kannalta on oleellista, että hänellä on riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia kouluttautua sekä perehtyä työhön, työyhteisöön sekä työympäristöön ja sen riskitekijöihin. Usein työsuojeluvaltuutetun osaaminen edustaa työpaikan korkeinta työsuojeluosaamisen tasoa ja hän voi tuoda näke-myksensä työpaikan kehittämiseen sekä työsuojelutavoitteiden asettamiseen. Kai-killa työpaikoilla tätä mahdollisuutta ei hyödynnetä.

Yhteisen työpaikan työsuojeluvaltuutetun ajankäytössä on otettava huomioon kaikkien samoissa tiloissa työskentelevien määrä sekä töihin liittyvät vaaratekijät. Yhteisillä työpaikoilla tarkoitetaan tiloja, joissa työskentelee pääasiallista määräys-valtaa käyttävän työnantajan lisäksi muita työnantajia työntekijöineen sekä yrittä-jiä ja toiminnanharjoittajia.

Yhteisillä työpaikoilla toimintojen puutteellinen yhteensovittaminen ja huono tie-donkulku vaarantavat helposti turvallisuuden. Joissakin suurissa, valtakunnallisis-sa yrityksissä on ollut pyrkimyksenä vastuuttaa työsuojelusta huolehtiminen aino-astaan yhden kokoaikaisen työsuojeluvaltuutetun tehtäväksi.

Useilla aloilla työehtosopimuksissa on sovittu työsuojeluvaltuutettujen lisäksi työ-suojeluasiamies- ja/tai työsuojeluyhteishenkilöjärjestelmästä. Järjestelmä mahdol-listaa niin sanotut työsuojeluparit, joiden toiminnasta on saatu hyviä kokemuksia.

Työnantajalla on velvollisuus ilmoittaa työpaikan työsuojelutehtävissä toimivien tiedot työsuojeluhenkilörekisteriin, jota ylläpitää Työturvallisuuskeskus. Tällä het-kellä rekisterin tiedot ovat puutteelliset.

Työsuojeluvaltuutetulla on työntekijöiden edustajana merkittävä rooli työturvalli-suuden lisääjänä, mutta työturvallisuuslain mukaan myös jokaisella työntekijällä on oikeus ja velvollisuus tuoda työnantajalle tietoon havaitsemansa epäkohdat se-kä antaa kehittämisehdotuksia. Työntekijällä ja työsuojeluvaltuutetulla on oikeus saada tietää, mihin toimenpiteisiin työnantaja on ryhtynyt saatuaan ilmoituksen havaitusta puutteesta. Työntekijän on noudatettava työnantajan antamia turvalli-suusohjeita, käyttää annettuja suoja- ja apuvälineitä sekä pidättäydyttävä epäasial-lisesta kohtelusta ja häirinnästä.



• Työsuojeluvaltuutetun ja varatyösuojeluvaltuutetun riittävästä koulutuk-sesta on huolehdittava.

• Työnantajan on huolehdittava, että valtuutetulla on riittävästi aikaa, sopi-vat toimitilat ja asialliset yhteydenpito- ja tiedonhankkimisvälineet. Val-tuutetulle on annettava tarpeelliset ja riittävät tiedot. Useassa toimipistees-sä toimivalla yrityksellä tulee olla riittävä määrä työsuojeluvaltuutettuja tai -asiamiehiä.

• Työsuojelun valvontalain 25§:n työpaikkakäsitettä tulee tarkentaa siten, et-tä työsuojeluvaltuutetulla on todella mahdollisuus seurata koko työpaikan olosuhteita, työyhteisön tilaa ja tavata työntekijöitä säännöllisesti.

• Työntekijöiden ehdotukset työturvallisuuden parantamiseksi tulee ottaa huomioon mukaan työn ja työolojen suunnittelussa, heitä tulee kannustaa aloitteellisuuteen ja aktiiviseen työolojen parantamiseen sekä kuulla heitä työhön liittyvässä päätöksenteossa.

• Tietojen ilmoittamista Työturvallisuuskeskuksen työsuojelurekisteriin on tehostettava ja ilmoittamatta jättäminen sanktioitava.


• Jatkuvasti muuttuvat työolosuhteet sekä määräaikaisten työntekijöiden, vuokratyövoiman, itsensä työllistäjien ja ulkopuolisen työvoiman käyttö on huomioitava työsuojeluvaltuutettujen ajankäytössä. Lain ja keskusjär-jestösopimusten mukainen minimivapautusaika muusta työstä tulee nos-taa neljästä tunnista kahdeksaan tuntiin neljän viikon aikana.

• Työsuojeluvaltuutetun valintavelvollisuus tulee ulottaa koskemaan vähin-tään viiden työntekijän työpaikkoja.

• On selvitettävä mahdollisuudet perustaa maahamme pieniä työpaikkoja varten alueellisten työsuojeluvaltuuttelun järjestelmä. Pienillä työpaikoilla valtuutettujen toimintamahdollisuudet ja ajankäyttö ovat usein rajallisia. Siksi tarvitaan nykyistä enemmän tukea, tietoa ja valvontaa.

• SAK:n liittojen työsuojeluvaltuutettujen koulutusta tulee jatkuvasti kehit-tää. Myös luottamusmiesten koulutukseen täytyy sisällyttää työturvalli-suus- ja työterveysasiat.


Työsuojelutoimikunta koordinoi yhteistyötä työpaikalla

Vähintään 20 työntekijän työpaikoilla on oltava työsuojelutoimikunta tai vastaava toimielin. Siihen kuuluvat työnantajaa edustava työsuojelupäällikkö, työntekijöitä ja/tai toimihenkilöitä edustavat työsuojeluvaltuutetut sekä mahdolliset työsuojelu-asiamiehet. Työsuojeluvaltuutettu ja kaksi varavaltuutettua on valittava vähintään kymmenen työntekijän työpaikoilla.

Työsuojelutoimikunnassa käsitellään laajasti työsuojeluun ja työturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä. Hyvä työsuojelu ei synny vain toimikunnassa toimivien hen-kilöiden kautta, vaan jokaisella työntekijällä on oma roolinsa työturvallisuuden edistämisessä.

Työturvallisuuslain mukaan työpaikalla on oltava säännöllisesti päivitettävä työ-suojelun toimintaohjelma, johon kirjataan työpaikan työsuojelutavoitteet, keinot niiden toteuttamiseen ja miten se niveltyy johtamiseen.

Työsuojelutoimikunnan tai muun yhteistoimintaelimen jäsenillä tulee olla työsuo-jelukoulutuksella saatua asiantuntemusta. He tuovat osaamista sekä työnantajan että henkilöstön käyttöön. He edistävät työpaikan työsuojelutyötä yhteistoimin-nan hengessä ja tekevät yhteistyötä työterveyshuollon kanssa. Työsuojeluorgani-saation toimintaa on tarkemmin kuvattu työsuojelun valvontalaissa.

Työsuojeluvaltuutettu tulee lain mukaan valita yli kymmenen työntekijän työpai-koilla. Tarvetta valtuutetun valinnalle on myös pienemmillä työpaikoilla. Pienillä työpaikoilla työnantajan on täytettävä yhteistoimintavelvoitteensa aina suoraan henkilöstön kanssa ja käsiteltävä työpaikan terveys- ja turvallisuuskysymykset sekä työterveyshuollon järjestämiseen ja vaikuttavuuteen liittyvät seikat.

Monilla työpaikoilla on puutteita työsuojelutoimikunnan toiminnassa, työsuoje-lun toimintaohjelmassa ja työsuojeluvaltuutettujen valinnassa ja mahdollisuuksis-sa toimia.


• Työsuojelutoimikunnan tulee kokoontua käsiteltäviin asioihin nähden riit-tävän usein.

• Työsuojelun toimintaohjelman on oltava ajantasainen ja perustuttava työ-paikalla tehtyyn riskienarviointiin.

• Työsuojelupäällikön, -valtuutetun ja -asiamiehen todelliset mahdollisuu-det tehtävänsä hoitamiseen on turvattava niin resurssien kuin ajankäytön-kin suhteen.


• Työturvallisuuslain ja työsuojelun valvontalain edellyttämän työpaikan yh-teistoimintavelvoitteen noudattamista on valvottava tehokkaammin.


Työsuojelupäällikkö edustaa työnantajaa

Jollei työnantaja itse hoida työsuojelupäällikön tehtävää, sen on nimettävä edusta-jansa hoitamaan työpaikan työsuojeluyhteistoimintaa. Laki edellyttää työsuojelu-päällikköä jokaiselle työpaikalle ja määrittelee sen tehtävät. Valitettavan usein työ-suojelupäälliköltä puuttuu riittävä osaaminen hoitaa tehtäväänsä. hän on usein organisaatiossa myös sellaisessa asemassa, että hänellä ei ole todellisuudessa mah-dollisuuksia vaikuttaa työnantajan päätöksiin ja linjauksiin.

Työnantajalla ja esimiehillä on juridinen vastuu työsuojeluasioista, vaikka he eivät useinkaan sitä tiedosta eivätkä ole työsuojeluasioihin perehtyneitä. Yhteisellä työ-paikalla pääasiallista määräysvaltaa käyttävällä työnantajalla on vastuu koko työ-paikan työsuojelusta. Rakennustyössä työsuojeluvastuu on myös tilaajalla. Toisi-naan työnantajat ulkoistavat työsuojelupäällikön tehtävät. Tämä voi parantaa työ-suojelun tasoa työpaikalla, mutta on tärkeä muistaa, että työnantajat eivät voi ul-koistaa vastuutaan työsuojelusta ulkopuolisille toimijoille.


• Työnantajan on huolehdittava, että työsuojelupäälliköllä on riittävä koulu-tus ja sellainen asema organisaatiossa, että hänellä on aikaa ja päätösvaltaa sekä mahdollisuuksia vaikuttaa työnantajan työsuojelulinjauksiin.

• Työnantaja ei voi vetäytyä työsuojeluvastuustaan ulkoistamalla työsuoje-lupäällikön tehtäviä. Ulkopuolista asiantuntemusta tulisi kuitenkin käyttää aktiivisesti toiminnan tukena, jos työnantajan oma osaaminen ei riitä.

• Työnantajan ja esimiesten työsuojeluosaamisesta on huolehdittava.


• Tarvitaan valtakunnallinen tutkimus työsuojeluvastuullisten osaamisen ta-sosta. Siten selvitetään koulutustarpeet.

• Lainsäädännöllä on tarkemmin määriteltävä työsuojelupäällikön pätevys-vaatimukset ja koulutuskriteerit. Pätevyysvaatimus ja kouluttautuminen tulee vahvistaa niin, että viranomainen voi sitä valvoa.


4 TYÖPAIKAN TERVEYS- JA TURVALLISUUSRISKIT HALLINTAAN

Työsuojelu on keskittynyt aikaisemmin erityisesti tapaturmien ja ammattitautien ehkäisyyn. Viime aikoina esille ovat nousseet entistä enemmän myös muut työpe-räiset ja työhön liittyvät sairaudet, koska tapaturmat aiheuttavat alle 10 prosenttia kaikista sairauspoissaolopäivistä.

Vuonna 2012 vahvistettiin yhteensä 385 uutta täyttä tai osittaista tapaturmaeläket-tä. Muuten Suomessa jää vuosittain yli 20 000 työntekijää ennenaikaisesti työky-vyttömyyseläkkeelle. Vuonna 2012 eläköityi ennenaikaisesti 23 000 henkilöä. Kaikkiaan työkyvyttömyyseläkettä sai noin 260 000 henkilöä, joista 236 000:n työ-kyvyttömyyseläke oli pysyvä. Loput saivat määräaikaista eläkettä eli kuntoutustu-kea. Näin ollen on perusteltua, että työsuojelussa kiinnitetään huomiota työpaikan kaikkiin terveysriskeihin.

Suomessa ammattikohtaiset terveyserot ovat suuria. Sairauspoissaolot ja työkyvyt-tömyyseläkkeet painottuvat ammattialoihin, joissa työ on fyysisesti raskasta – eli valtaosin SAK:laisten liittojen jäsenkenttään. Erot sairauspoissaoloissa ovat fyysi-sesti kevyihin ammatteihin verrattuna noin nelinkertaisia. Tuki- ja liikuntaelinsai-rauksissa erot ovat jopa kymmenkertaiset. Myös työtapaturmat kohdistuvat erityi-sesti SAK:laisiin työntekijöihin.

Riskien tunnistamisesta toimenpiteisiin

Työnantajan vastuulla oleva työpaikan vaarojen ja haittojen arviointi, ns. riskinar-viointi, on ennaltaehkäisyn ja työsuojelutoiminnan perusta. Riskinarvioinnin poh-jalta tehdään työsuojelun toimintaohjelma työturvallisuuden parantamisesta ja siihen liittyvä aikataulutus. Toimenpiteiden jälkeen on arvioitava, onko tavoiteltu turvallisuustaso saavutettu. Riskinarviointi on jatkuva prosessi. Tapaturma- ja ammattitautiriskien lisäksi arvioidaan myös muihin sairauksiin liittyvät ja vaikut-tavat kuormitustekijät sekä niiden merkitys.

Arviointi kattaa kaikki riskitekijät. Fyysisten ja fysikaalisten tekijöiden lisäksi tun-nistetaan ja arvioidaan biologiset ja kemialliset tekijät sekä psyykkiset ja sosiaaliset vaarat ja haitat. Työaikoihin liittyvä arviointi ulottuu organisaation kaikkiin osiin.

Riskinarvioinnin tekevät työnantaja ja työntekijät yhdessä käyttäen tarvittaessa apuna ulkopuolisia asiantuntijoita, mikäli oma osaaminen ei riitä tai tarvitaan joi-takin mittauksia tai kartoituksia. Pienillä työpaikoilla työterveyshuollon asiantun-temusta kannattaa hyödyntää ja tehdä samanaikaisesti riskienarviointi ja työpaik-kaselvitys. Riskinarviointi on edelleenkin tekemättä osalla työpaikoista.


• Työnantajan on tehtävä yhteistyössä henkilöstön edustajien kanssa työpai-kan vaarojen tunnistaminen ja riskinarviointi. Arvioinnissa on käytettävä ulkopuolisia asiantuntijoita, jos oma osaaminen ei riitä.


• Etenkin pienillä työpaikoilla vaarojen tunnistaminen ja riskinarviointi sekä työterveyshuollon työpaikkaselvitykset on järkevää tehdä samanaikaisesti, niin että huomioidaan työturvallisuus-, työterveyshuolto- ja valvontalain vaatimukset.

• Arvioinnin tulosten on aina oltava työntekijöiden nähtävillä, ja niiden tu-lee johtaa konkreettisiin toimenpiteisiin. Toimenpiteiden vaikutuksia on myös seurattava. Ensisijaisesti vaarat on pyrittävä poistamaan kokonaan. Jos tämä ei ole mahdollista, vaarat on saatava pienemmiksi ja hallintaan erilaisin ratkaisuin.

• Työsuojelun toimintaohjelman on pohjauduttava riskinarviointiin.


• Työturvallisuuslakia tulee kehittää niin, että vaarojen ja haittojen arvioin-nin tulokset edellytetään aina dokumentoitavan. Eli ne olisi saatava tarvit-taessa kirjallisesti.

Työ ja olosuhteet tukemaan työssä jaksamista

Työ on hyväksi terveydelle, mutta työ voi myös sairastuttaa. Työtapaturmat ja ammattitaudit ovat työn tai työhön liittyvien tekijöiden aiheuttamia tiloja. Myös monen kroonisen, hitaasti vuosien saatossa kehittyvän sairauden osasyynä voivat olla työhön liittyvät kuormitustekijät.

Sairaus ja toimintakyky eivät yksin määritä työkykyä, vaan keskeisessä asemassa työkyvyn säilymisessä ovat työn vaatimukset. Sairauden tai ikääntymisen seurauk-sena työkyky voi heiketä. Työoloja ja itse työtä muokkaamalla työntekijä pystyy myös osatyökykyisenä usein jatkamaan työelämässä toimintakyvyn sallimissa puitteissa. Tämä tarkoittaa usein työn keventämistä tai työaikajärjestelyjä.

Osalla työpaikoista on sovittu työkyvyn tukemisesta ja työkyvyn hallintakeinoista. Tarvetta tuelle on usein ennen kuin joudutaan sairaslomalle ja myös silloin, kun palataan sairaslomalta töihin tai kun työntekijälle myönnetään osa-työkyvyttömyyseläke. Monen osatyökyvyttömyyseläkeläisen kohdalla entinen työnantaja ei järjestä osa-aikaista työtä.

Työkykyyn liittyvät ongelmat ovat usein tiedossa jo ennen kuin työntekijä on jou-tunut sairaslomalle tai eläkkeelle. Kun ratkaisuja työkyvyn ongelmiin haetaan ajoissa varhaisen tukemisen periaatteella, vältytään myöhemmiltä ongelmilta. Varhainen reagointi on sekä työntekijän että työnantajan etu myös taloudellisesti. Osa työnantajista ei kuitenkaan ole motivoituneita ja halukkaita työkyvyn tukemi-seen työoloja muokkaamalla.

On todettu, että ikääntyvien työntekijöiden työkykyä tukevat senioriohjelmat ja ikäohjelmat, joissa kiinnitetään huomiota työntekijän työolosuhteisiin ja muihin työkykyä tukeviin toimiin, vähentävät pitkiä sairauspoissaoloja ja ennenaikaista eläköitymistä.



• Työpaikalla on yhteistoiminnassa sovittava työkyvyn hallintaohjelmasta ja eri-ikäisiä tukevista toimenpiteistä.

• Työkyvyn heiketessä tai ollessa vaarassa heiketä työtä tulee muokata ihmi-sen henkilökohtaisiin edellytyksiin sopivaksi työjärjestelyillä sekä työtä, työaikaa tai työoloja muokkaamalla. Sairauslomilla ei pidä ratkaista työky-vyttömyysongelmia, jotka voidaan hoitaa edellä mainituin keinoin.

• Jos työntekijälle myönnetään osatyökyvyttömyyseläke joko määräajaksi tai toistaiseksi, on varmistettava työterveyshuollon asiantuntemusta käyttäen, että työpaikalla järjestetään työkyvylle sopivaa osa-aikatyötä.


Lainsäädännön tulee velvoittaa työnantajia muokkaamaan työoloja silloin, kun se on mahdollista ja auttaa työn-tekijää jatkamaan työssä.

Alakohtaisissa työ- ja virkaehtosopimuksissa on sovittava tarvittavista toimenpi-teistä ja ikäohjelmien käyttöönotosta.

Työtapaturmien ja ammattitautien ennaltaehkäisy

Tapaturmatilastojen (TVL) mukaan vuonna 2012 palkansaajille korvattiin 128 264 työtapaturmaa, joista 105 919 oli työpaikkatapaturmia ja 22 345 työmatkatapa-turmia. Työpaikalla kuoli vuonna 2012 ennakkotiedon mukaan 28 ja työmatkalla 20 työntekijää. Edellisenä vuonna kuolemantapauksia sattui työpaikalla 26 ja työ-matkalla 21.

Tilastojen perusteella voidaan laskea, että noin joka 20. työntekijä joutuu vuosit-tain työtapaturmaan. Tapaturmataajuus ja tapaturmien kokonaismäärä on hiukan alhaisemmalla tasolla kuin vuonna 2008.

Työtapaturmat painottuvat valtaosin SAK:laisten liittojen jäsenkenttään. Eniten niitä sattuu rakentamisessa, kuljetus- ja varastointialalla sekä teollisuudessa. On huomattava, että jokaisen toimialan sisällä löytyy työpaikkoja, joilla sattuu paljon tapaturmia sekä työpaikkoja, jossa ne on määrätietoisella työllä saatu lähelle nol-laa. Työtapaturmia voidaan ennaltaehkäistä toimimalla vastuullisesti ja huolehti-malla työsuojeluosaamisesta.

Tapaturmien vähentäminen työpaikoilla edellyttää määrätietoisia toimia, turvalli-suusjohtamista ja aitoa turvallisuuskulttuuria. Tapaturmat johtuvat ennen kaikkea työolosuhteista, kiireestä, puutteista työn suunnittelussa ja perehdyttämisessä sekä työsuojelun hallinnan heikkoudesta.

Tutkimukset osoittavat, että tapaturma-alttius on muita suurempi pitkissä työvuo-roissa, vuokratöissä ja muissa erilaissa pätkätöissä sekä erityisesti nuorilla työnte-kijöillä. Työpaikalla tuleekin tarvittaessa laatia riskinarvioinnin pohjalta turvaoh-jeet, joita pitää noudattaa ja noudattamista myös valvoa. Myös työpaikan järjestys ja siisteys on tärkeää tapaturmien torjunnassa.


Vakavien tapaturmien osalta työpaikoilla on velvollisuus tehdä tapaturman tutki-mus. Suomen lainsäädännössä ei ole Kansainvälisen työjärjestön ILOn sopimuk-sen mukaista työnantajan velvollisuutta kirjata ja raportoida vaaratilanteita ja lä-heltä piti -tilanteita. Niiden kirjaaminen on kuitenkin todettu hyväksi käytännöksi tapaturmien vähentämisessä. Todetuista ammattitaudeista vain pieni osa johtaa työsuojeluviranomaisen tekemään tarkastukseen tai ennaltaehkäiseviin toimiin työpaikalla.

Alkoholin ja päihteiden käyttö lisää tapaturmariskiä. Jo puolen promillen huma-lassa onnettomuusriski on 3–5-kertainen normaaliin verrattuna. On koko työpai-kan työturvallisuuden ja yksilön itsensä edun mukaista, että päihdeongelmiin puututaan ajoissa. Työpaikalla tulisi olla sovittuna menettelytavat siitä, miten toi-mitaan, kun päihteiden käytön ongelma havaitaan. Jos on tarkoitus tehdä huume-testejä, työnantajalla on oltava päihdeohjelma. Työmarkkinajärjestöt ovat laatineet vuonna 2006 suosituksen päihdeongelmien ennaltaehkäisystä, päihdeasioiden kä-sittelystä ja hoitoonohjauksesta työpaikoilla.

Tapaturmavakuutus kuuluu kaikille työntekijöille

Suomessa kaikki työntekijät on vakuutettava työtapaturmien ja ammattitautien varalta. Korvaus tapaturmasta tai ammattitaudista perustuu todettuun vammaan tai sairauteen ja riittäviin tietoihin sattumistavasta tai altistumisesta haitalliselle tekijälle. Vakuutusyhtiölle tehtävällä tapaturma-/ammattitauti-ilmoituksella on merkittävä rooli korvauksesta päätettäessä.

Tapaturmavakuutuksen tulee taata työntekijän hoito, kuntoutus ja toimeentulo työtapaturman tai ammattitaudin kohdatessa. Siksi se on työntekijöiden kes-keisintä turvaa.

Työtapaturma- ja ammattitautilain tehtävänä on turvata etuuksien taso ja vakuu-tusjärjestelmän kannustavuus tapaturmien ja ammattitautien ehkäisyssä. Työelä-män muutokset ja uusin tutkimustieto on otettava laissa huomioon.


• Tapaturmien ehkäisemiseksi työntekijät on perehdytettävä kunnolla sekä laadittava selkeät työ- ja toimintaohjeet – ja myös noudatettava niitä.

• On huolehdittava yleisestä siisteydestä ja järjestyksestä sekä työvälineiden ja työympäristön kunnossapidosta.

• Tarvittavia apu- ja suojavälineitä on käytettävä ja niiden kunnosta huoleh-dittava.

• Tapaturmat, vaaratilanteet ja läheltä piti -tilanteet sekä ammattitaudit on analysoitava ja havaitut puutteet korjattava.

• Työpaikoilla tulee olla päihdeohjelma ja valmiudet päihdeongelmien käsit-telyyn ja ennalta ehkäisyyn.


• Tapaturmailmoituslomake on täytettävä riittävän yksityiskohtaisesti ja

seikkaperäisesti.

• Korvaavaa työtä eli työntekijän siirtämistä toiseen työtehtävään ei tule käyttää työtapaturmatilastojen kaunistelemiseen eikä jättää tapaturmaa kirjaamatta.


• Työtapaturmien läheltä piti -tilanteiden kirjaaminen ja seuranta tulee saat-taa velvoittavaksi määräykseksi.

• Työsuojeluviranomaisten on laadittava valvontaohjeet ammattitautien tut-kinnasta ja lisättävä tutkintaa.

• Työmarkkinajärjestöjen suositus päihdeongelmien käsittelystä työpaikoilla täytyy uudistaa ja ottaa käyttöön.

• Vakuutusjärjestelmää tulee kehittää niin, että se kannustaa voimakkaam-min työnantajia toimimaan työturvallisuuden parantamiseksi.

• Tilastointia on kehitettävä tukemaan tapaturmien ja ammattitautien en-naltaehkäisyä.

Fyysistä kuormitusta vähennettävä ja ergonomiaa parannettava

Työhön liittyvien liikuntaelinvaivojen vaaraa lisäävät fyysisesti raskas työ, hanka-lat työasennot, raskaiden taakkojen käsittely, samanlaisina toistuvat käden työliik-keet, käden voimankäyttö ja jatkuva istuminen. Tämä selviää Työterveyslaitoksen Työ ja terveys Suomessa 2012 -tutkimuksesta. Miehistä 29 prosenttia ja naisista 23 prosenttia piti työtään ruumiillisesti melko tai erittäin raskaana. Noin neljännes tekee työnsä pääosin istuen, ja neljänneksellä esiintyy myös käsin tehtävää toisto-työtä. Raskaita taakkoja joutui nostelemaan seitsemän prosenttia vastaajista.

Monien SAK:laisten alojen työ on yksitoikkoisempaa ja ruumiillisesti raskaampaa kuin muiden palkansaajien. Työhön sisältyy useammin raskaita nostoja, toistotyö-tä ja hankalia työasentoja. Työn fyysinen raskaus näkyy tapaturmina, ammatti-tauteina sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksina. Jos tuki- ja liikuntaelinsairaudet jat-kuvat pitkään, niihin voi liittyä myös mielenterveyden ongelmia.

Tuki- ja liikuntaelimistön kuormittumista on mahdollista vähentää keventämällä työtä apuvälineitä käyttäen tai parityöskentelyllä, välttämällä raskaita nostoja, käyttämällä soveltuvia työvälineitä. Toimistotyössä helpotusta kuormittumiseen saa työpisteen sijoitteluilla sekä työtasoja, istuimia ja etäisyyksiä säätämällä. Yksi-puolisia toistoliikkeitä voi tauottaa ja monipuolistaa. Jatkuva istuminen tai jatkuva paikallaan seisominen on haitallista tuki- ja liikuntaelimistölle. Terveyden kannal-ta on edullista, ettei tee työtä pelkästään istuen tai seisten. Myös työtä tauottamalla on mahdollista vähentää kuormitusta.


Näyttöpäätetyöskentelyä kevennetään näyttöpääte-ergonomialla. Näköergonomi-alla pyritään siihen, että silmillä tehtävät ja tarkkuutta vaativat toiminnot eivät käy ylikuormittaviksi.


• Työpaikalla tulee panostaa ergonomiaan ja haitallisen ylikuormituksen ennalta ehkäisemiseen jo työn ja työympäristön suunnitteluvaiheessa, työ- ja apuvälineiden hankinnassa sekä riskien arvioinnissa.

• On huolehdittava riittävästä henkilöstömitoituksesta.

• Työterveyshuoltoa tai muita asiantuntijoita on käytettävä apuna kuormit-tavuuden arviointiin ja työolojen hyvän ergonomian takaamiseksi.


• Tulee laatia ergonomia-asetus, jossa säädetään kattavasti työn fyysisestä kuormittavuudesta ja muista ergonomisista tekijöistä.

Työntekijät suojattava kemiallisilta, fysikaalisilta ja biologisilta vaaroilta

Kemikaaleille altistuminen

Työterveyslaitoksen Työ ja terveys Suomessa 2012 -tutkimuksen perusteella kemi-kaaleille altistuu jossain määrin edelleen noin miljoona työntekijää. Heistä puolel-la altistumista voidaan pitää vähintään kohtalaisena. Kemikaalit aiheuttavat mer-kittävästi ammattitauteja ja työperäisiä sairauksia, pääsääntöisesti ihottumia ja hengitystieoireita, mutta jopa liuotinaineista johtuvia aivosairaustapauksia esiin-tyy yhä.

Kun haitallista altistumista halutaan vähentää, avainasemassa on työpaikan oma kemikaaliriskien arviointi ja hallinta. Se ei kaikissa työpaikoissa toteudu säädösten edellyttämällä tavalla. Erityisesti pienten ja keskisuurten työpaikkojen osaamisessa on puutteita.

Siksi viranomaisten valvontaa ja ohjausta täytyy tehostaa ja työterveyshuollon osaamista parantaa. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) sekä aluehallintovi-rastojen työsuojelutarkastajat tekevät yhteistyötä eurooppalaisten kemikaaliasetus-ten (REACH ja CLP) toimeenpanemiseksi Suomessa.


• Työpaikoilla, joilla käytetään kemikaaleja, on toimittava tehokkaasti työn-tekijöiden kemiallisen altistumisen vähentämiseksi. Erityisesti riskinarvi-ointien laatua on parannettava.

• Työnantaja ei saa käyttää haitallisia kemikaaleja, joista hänellä ei ole varoi-tusmerkintöjä ja käyttöturvallisuustiedotetta tai niitä vastaavia tietoja.



• Altistumista pölyille, erityisesti jauho-, puu- ja kvartsipölyille, täytyy vä-hentää.

• REACH- ja CLP-kemikaaliasetuksia on kehitettävä tuottamaan laadukasta tietoa työpaikkojen riskinhallintaan.

• Kemikaaliriskeihin kohdistuvan viranomaisvalvonnan tulee olla tehokasta ja joustavaa koko maassa.

• Kansallinen HTP-arvojen (haitalliseksi tunnetut pitoisuudet) kolmikantai-nen määrittelytyö on ollut tehokasta ja sitä on edelleen kehitettävä, jotta arvoja voidaan muuttaa nopeasti uuden tutkimustiedon myötä.

Asbesti ja muut syöpää aiheuttavat aineet

Vuonna 2010 asbestille altistui ASA-rekisterin mukaan 987 työntekijää. Purettaes-sa rakenteita joissa on aikoinaan käytetty materiaalina asbestia, purkutyön tekijät altistuvat asbestille, ellei työtä tehdä erityisen huolellisesti niin, ettei asbestikuituja pääse hengitysilmaan.

Asbestin haittoja vähennetään lainsäädäntöä uudistamalla. Jatkossa asbestipurka-jalla ja työnjohdolla tulee olla ammattitutkinnon tai sen soveltuvan osan tasoinen pätevyys. Tämä muutos pätevyysvaatimuksessa on pätevyyden lähtökohta uusille, alalle tuleville toimijoille. Säännöksiä tulee kehittää koskien muun muassa asbesti-purkutyön valtuutusta, asbestikartoituksia sekä käytettäviä menetelmiä ja laitteita. Asbestipurkutyön valvonnassa on ollut puutteita.

Työnantajan on ilmoitettava vuosittain ns. ASA-rekisteriin työntekijät, jotka altis-tuvat syöpäsairauden vaaraa aiheuttaville aineille tai työmenetelmille. Etenkin pienillä työpaikoilla laiminlyödään tätä velvollisuutta. Kaikkiaan syöpää aiheutta-ville aineille altistui vuonna 2010 ASA-rekisterin mukaan yhteensä 15 911 työnte-kijää, joista osa useammalle aineelle. Eniten altistuneita oli kromi(VI)-yhdisteille, nikkelille ja sen epäorgaanisille yhdisteille, polysyklisille aromaattisille hiilivedyil-le, arseenille ja asbestille.

Vuosien mittaan syöpäsairauden vaaraa aiheuttavien aineiden luetteloa on täy-dennetty. On myös lisätty työmenetelmiä, joissa altistuneet on ilmoitettava rekis-teriin. Nykytietämyksen perusteella luettelo ei ole kuitenkaan kattava. ASA-rekisteriin ei ilmoiteta pääsääntöisesti esimerkiksi palomiehiä, vaikka he työssään voivat altistua useammallekin syöpää aiheuttavalle aineelle.

EU:n syöpädirektiivin valmistelutyö on jatkunut jo vuosia. Se tulee saattaa val-miiksi mahdollisimman nopeasti. Sen soveltamisalaan on saatava myös lisäänty-misterveyden vaaraa aiheuttavat aineet. Kaikki syöpävaaralliseksi tiedetyt aineet eivät kuitenkaan kuulu ilmoitusvelvollisuuden piiriin, esimerkiksi kiteinen piidi-oksidi (kvartsi). Suurimmalle osalla tunnetuista syöpävaarallisista aineista ei myöskään ole määritelty sitovia raja-arvoja.


Eniten ammattitauteina korvataan asbestiin liittyviä syöpiä, joiden taustalla on vuosia sitten tapahtunut altistuminen. Viime vuosina on korvattu myös yksittäisiä puupölyyn, kiteiseen piidioksidiin ja muihin aineisiin liittyviä syöpiä.


• Työnantajan on ilmoitettava syöpäsairauden vaaraa aiheuttaville aineille tai menetelmille altistuvat työntekijät valtakunnalliseen ASA-rekisteriin.


• Asbestilainsäädäntöä tulee kehittää takaamaan työntekijöiden ja ulkopuo-listen henkilöiden turvallisuus. Asbestipurkutyöhön kohdistuvaa viran-omaisvalvontaa tulee lisätä.

• ASA-rekisteriä tulee kehittää.

• Kemikaaleja koskevaa normitusta tulee kehittää pääsääntöisesti EU-tasolla, mutta valvontaa on kehitettävä sekä kansallisella että EU-tasolla. EU:n syöpädirektiivi tulee saattaa valmiiksi mahdollisimman nopeasti.

Nanomateriaalit ja työturvallisuus

Nanomateriaaleja ja nanoteknologiaa käytetään useilla eri aloilla, esimerkiksi ter-veydenhoidossa, teollisuudessa ja kuluttajatuotteissa. Kuluttajat kohtaavat nano-teknologiaa kosmetiikassa, elektroniikassa, energiateknologioissa, elintarvikkeissa ja maataloudessa.

Nanomateriaalien terveysvaikutuksista ei kuitenkaan tiedetä riittävästi. Jotkut ma-teriaalit saattavat aiheuttaa terveyshaittoja niille altistuville henkilöille. Käyttö li-sääntyy ja uusia sovelluksia kehitetään jatkuvasti. Siksi nanomateriaaleille altistu-vien työntekijöiden ja kuluttajien määrä nousee suuresti lähivuosina.

Työterveyslaitoksen Nanoturvallisuuskeskus keskittyy työympäristössä esiintyvien synteettisten nanomateriaalien haittojen tutkimiseen sekä riskien ehkäisyyn ja turvallisen käytön edistämiseen. Tavoitteena on jakaa tietoa nanomateriaalien tur-vallisesta käsittelystä ja tukea nanoteknologia-alan yrityksiä varmistamalla, että yritysten työntekijöiden työskentelyolosuhteet ovat turvalliset.

Toimenpiteet valtakunnallisella tasolla ja työpaikkatasolla

• Työpaikoilla käytössä olevat nanomateriaalit täytyy tunnistaa ja minimoi-da niille altistuminen.

• Tutkimusta nanomateriaaleille altistumisen mittaamiseksi, niiden terveys-vaikutusten havaitsemiseksi ja niiltä suojautumiseksi tulee jatkaa. Tulosten perusteella on tarvittaessa reagoitava, jotta työntekijöiden turvallisuus voi-daan taata.


• Työsuojeluviranomaisten tulee valvoa nanomateriaalien käytön turvalli-

suutta tehokkaasti työpaikoilla.

• Normitusta on kehitettävä erityisesti EU-tasolla siten, että varmistetaan työntekijöiden, kuluttajien ja ympäristön turvallisuus sekä luodaan edelly-tykset alan teknologian ja teollisuuden kehittymiselle.

Melu, tärinä, kylmyys tai kuumuus ja säteily

Työterveyslaitoksen arvion mukaan 750 000 työntekijää altistuu Suomessa niin kovalle melulle, että tavallinen puhe ei kuulu metrin päästä. Käsien tärinälle altis-tuvia arvioidaan olevan 50 000. Kylmyydelle altistuvia henkilöitä on noin 300 000.

Vaikka ammattitautien kokonaismäärä on viime vuosina vähentynyt, erityisesti SAK:laisten alojen työntekijät altistuvat työssään edelleen terveyttä uhkaaville fy-sikaalisille olosuhteille kuten melulle, tärinälle, kylmyydelle, kuumuudelle ja opti-selle säteilylle.

Riskit tulee ottaa huomioon työpaikan riskinarvioinnissa ja työterveyshuollon te-kemissä työpaikkaselvityksissä. Työ ja työolosuhteet pitää suunnitella niin, että edellä mainittuja riskejä ei esiinny lainkaan. Jos se ei ole mahdollista, riski on mi-nimoitava teknisin ratkaisuin, viime kädessä käyttäen henkilökohtaisia suojaimia.


• On estettävä melun ja tärinän syntyminen ja leviäminen sekä tunnistettava riskitekijät ja yhteisvaikutukset.

• Tarvittaessa on tehtävä melun- ja tärinäntorjuntaohjelma.

• Erilaiset lämpöolosuhteet on työpaikoilla otettava huomioon työn tauo-tuksessa ja suojavaatetuksessa.

Biologiset vaarat

Rakennusten kosteusvaurioissa ilmaan erittyy muun muassa erilaisia sädesieniä ja bakteereja sekä niiden erittämiä myrkkyjä, jotka vaarantavat terveyttä. Erilaisia terveydelle vaarallisia mikrobeja esiintyy monien eri ammattialojen töissä: jäte-huoltoalan ja puhtausalan ammateissa, vedenpuhdistamoissa sekä sosiaali- ja ter-veydenhuoltoalan ammateissa.

Muun muassa HIV- ja hepatiittitartuntariskiä on hallittava tehokkaasti sosiaali- ja terveysalan ammateissa sekä kaikissa niissä töissä, joissa on mahdollisuus kohdata väkivaltainen asiakas tai saada pisto käytetystä injektioneulasta tai muusta teräväs-tä esineestä.


• Työpaikoilla on ennaltaehkäistävä, poistettava ja minimoitava terveyttä uhkaavat biologiset vaarat.


Kosteusvauriot ja sisäilmaongelmat korjattava

Sisäilman epäpuhtaudet ovat terveydellinen ongelma, jonka perussyynä on usein virheellinen rakentaminen ja kiinteistön puutteellinen ylläpito. Ongelmia on sekä kodeissa että työpaikoilla. Syinä sisäilmaongelmiin ovat kosteusvauriot, ilman epäpuhtaudet, puutteellinen ilmanvaihto ja ilmastoinnin puhtaanapidon laimin-lyönnistä aiheutuvat epäsuotuisat lämpö- ja kosteusolot. Huonon sisäilman aihe-uttamat terveyshaitat ilmenevät monina erilaisina oireina.

Suomen julkisten rakennusten sisäilmaongelmat ovat mittavat. Eduskunnan tar-kastusvaliokunta esitti toukokuussa 2013, että maan hallitus laatii päiväkotien, koulujen ja sosiaali- ja terveydenhuollon rakennusten kunnostamiseksi suunni-telman, jota tuetaan valtion varoin.

Toimitilat omistaa usein joku muu kuin työnantaja itse. Työsuojelulainsäädäntö ei kuitenkaan velvoita kiinteistön omistajia toimimaan sisäilmaongelmien poistami-seksi, vaan työtilojen terveellisyyttä koskevia työsuojelupäätöksiä voidaan kohdis-taa ainoastaan työnantajaan. Työnantajan mahdollisuudet suorittaa tarvittavia korjauksia toisen omistamissa tiloissa voivat muodostaa ongelman.

Työntekijöiden lisäksi huonosta sisäilmasta kärsivät muut tilojen käyttäjät, kuten koululaiset, lapset tai potilaat. Yksittäisen työntekijän kohdalla ongelma voi kärjis-tyä. Sairausloma voi pitkittyä työpaikalla ilmenevien oireiden vuoksi, jollei työtilo-ja korjata tai tarjolla ole puhtaita työtiloja. Joskus oireilu jatkuu tilojen korjauksen jälkeenkin. Erityisen hankala tilanne on niillä, jotka eivät saa sairauspäivärahaa, mutta eivät voi palata töihin.


• Työnantajan täytyy selvittää sisäilmaoireilun syyt oirekyselyillä ja raken-nusteknisillä selvityksillä. Todetut viat on korjattava. Tarvittaessa työnteki-jät on siirrettävä väistötiloihin.


• Julkisten kiinteistöjen sisäilmaongelmien korjaamiseen on varattava tarvit-tava rahoitus.

• Kiinteistöjen omistajat tulee saattaa työsuojelulainsäädännön velvoitteiden piiriin, kun ne vuokraavat tai muutoin luovuttavat tiloja työtiloiksi.

• Kosteusvaurioselvityksiä tekeviltä tahoilta on vaadittava tietyt edellytykset täyttävää pätevyyttä.

• Lainsäädännöllä on turvattava työntekijän toimeentulo tilanteissa, joissa hän on sairastunut tai saa oireita työpaikan sisäilmasta eikä pysty palaa-maan töihin, vaikka sairautta ei olisikaan todettu ammattitaudiksi.

• Lainsäädännöllä on tiukennettava rakennuttajan, korjausten toteuttajien ja valvojien vastuuta.


Työn henkinen kuormittavuus kohtuulliseksi

Työn henkisesti kuormittavaksi kokeneiden osuus on Työterveyslaitoksen mu-kaan viime vuosina vähentynyt. Kuitenkin runsas neljännes koki vuonna 2012 työnsä henkisesti melko tai erittäin rasittavaksi. Myös oireina ilmenevää stressiä melko tai erittäin paljon kokeneiden määrä on vuosina 1997–2012 vähentynyt 16 prosentista kahdeksaan prosenttiin.

Työn aiheuttama pitkäkestoinen stressi ja henkinen kuormitus näyttävät olevan yhteydessä moniin terveyshaittoihin. WHO pitää työperäistä stressiä suurena ter-veysriskinä ja seurauksia huomattavana kansantaloudellisena menetyksenä kaik-kialla maailmassa. Usein myös masennuksella on yhteyttä työhön ja työkykyyn.

Työelämässä työyhteisöihin ja työntekijöihin kohdistuvat paineet näkyvät usein koko yhteisön tai yksilön pahana olona ja stressinä. Stressiä ja henkistä kuormit-tumista aiheuttavat tutkimusten mukaan monet tekijät kuten työsuhteen epävar-muus, töiden uudelleen järjestelyt, tehokkuuden ylikorostaminen, henkilöstövaja-us, alikuormitus, ylityöt, epäoikeudenmukainen kohtelu ja työpaikan ristiriidat sekä muut psykososiaaliset kuormitustekijät.

Ongelman ratkaisuna nähdään usein yksilön hoitaminen – liian harvoin pyritään ehkäisemään työperäistä kuormitusta. Työntekijöiden henkistä hyvinvointia voi-daan parantaa kehittämällä työyhteisöä, yhteistyötä ja toimintatapoja sekä huomi-oimalla myös työn ulkopuolisen elämän tärkeys. Myös oikeudenmukaiseksi koe-tulla johtamisella sekä vaikutusmahdollisuuksilla omaan työhön ja työn hallintaan on vaikutusta sairauspoissaoloihin ja työhyvinvointiin.


• Riskien arvioinnissa ja työpaikkaselvityksissä tulee ottaa huomioon työn henkisen kuormituksen ehkäiseminen.

• Työnantajan on käytettävä työterveyshuollon tai muiden asiantuntijoiden osaamista työntekijän ja työyhteisön henkisen hyvinvoinnin tukemiseen.

• Työpaikalla on sovellettava työmarkkinajärjestöjen hyväksymää työperäis-tä stressiä koskevaa suositusta.


• Työmarkkinajärjestöjen antama, työperäistä stressiä koskeva suositus pitää ottaa osaksi työehtosopimuksia.

• Masennuksen ehkäisyhankkeessa (Masto) kehitetyt toimintatavat täytyy juurruttaa käyttöön.

• Työelämän aiheuttamat kuormitustekijät huomioon ottavilla terveyspoliit-tisilla päätöksillä ja toimenpiteillä turvataan mielenterveyspalvelujen saa-tavuus ja työterveyshuollon henkilöstön osaaminen.


Väkivalta ja epäasiallinen kohtelu kuriin

Väkivalta ja sen uhka sekä turvattomuuden kokeminen työssä ovat lisääntyneet huomattavasti kahden viimeisen vuosikymmenen aikana. Työhön liittyvää väki-valtaa tai sen uhkaa kokee Tilastokeskuksen mukaan Suomessa vuosittain yli 150 000 ihmistä.

SAK:n työolobarometrin mukaan reilu kymmenesosa SAK:laisista on havainnut väkivaltaa tai sen uhkaa työpaikallaan. Väkivallan kohteena olleiden naisten osuus on lähes nelinkertainen ja väkivaltaa havainneiden naisten osuus noin kaksinker-tainen miehiin verrattuna. Palvelu- ja sosiaalialan työntekijä kohtaa väkivaltaa moninkertaisesti verrattuna teollisuuden tai rakennusalan työntekijään.

Jo pelkkä väkivallan uhka on terveysriski. On tärkeää, että työterveyshuolto huo-mioi sen terveystarkastuksissa. Fyysiselle väkivallalle ja sen uhalle altistavat erityi-sesti yksin työskentely, yötyö, työskentely asiakkaiden kanssa sekä rahan käsittely.

Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajaa järjestämään työn ja työolot niin, että väkivaltatilanteet ehkäistään ennalta. Lisäksi laki velvoittaa huolehtimaan tarvitta-vista turvallisuusjärjestelyistä ja -laitteista sekä mahdollisuudesta hälyttää apua. Jos riskikartoituksessa todetaan väkivallan uhka, työnantajan on laadittava menet-telyohjeet.

Menettelyohjeissa on kiinnitettävä huomiota uhkaavien tilanteiden hallintaan ja toimintatapoihin, joilla väkivaltatilanteen vaikutuksia työntekijän turvallisuuteen voidaan torjua tai rajoittaa. Varautumisen tulee olla suhteessa väkivaltatilanteen todennäköisyyteen. Työntekijöiden turvallisuusjärjestelyjen hallinta ja mahdollis-ten turvalaitteiden toimivuus on tarkistettava säännöllisesti.

Työ ja terveys 2012 -tutkimuksen mukaan seitsemän prosenttia palkansaajista il-moitti joutuvansa epäasiallisen kohtelun kohteeksi päivittäin tai viikoittain. Epä-asiallinen kohtelu on lisääntynyt 1990-luvun loppupuolelta lähtien ja kohdistuu enemmän naisiin kuin miehiin.

Työturvallisuus- ja tasa-arvolakeihin sisältyvät epäasiallista kohtelua ja häirintää koskevat pykälät, mikä on selkeyttänyt asiaan puuttumista työpaikalla. Epäasialli-sesta kohtelusta ja häirinnästä puhutaan monella termillä, kuten henkinen väki-valta tai työpaikkakiusaaminen. Tilanteella tarkoitetaan henkilön kokemaa, itseen kohdistuvaa, ei-hyväksyttävää käyttäytymistä tai toimintaa.

Lain mukaan työnantajan on puututtava ja ryhdyttävä toimenpiteisiin epäasialli-seen kohtelun ja häirinnän lopettamiseksi välittömästi saatuaan siitä tiedon. Myös työntekijällä on lain mukainen velvollisuus välttää epäasiallista kohtelua työssään. On tärkeää osata tehdä ero työnantajalle kuuluvan työnjohto-oikeuden ja epäasial-lisen kohtelun välillä. Työnjohto-oikeutta ei saa käyttää väärin eikä epäasiallisiin tarkoitusperiin.


• Työnantajan on huolehdittava, että väkivallan uhka tulee huomioiduksi riskinarvioinnissa.


• Työpaikoilla ja tehtävissä, joissa on väkivallan uhka, tulee pyrkiä turvaa-

maan työntekijöiden turvallisuus rakenteellisilla ja teknisillä ratkaisuilla.

• Työpaikalle on laadittava toimintaohjeet ja koulutettava työntekijöitä väki-valtatilanteita varten. Lisäksi on huolehdittava riittävistä avunhälytysmah-dollisuuksista sekä tarvittaessa luovuttava yksin työskentelystä.

• Väkivallan uhriksi joutuneelle työntekijälle ja koko työyhteisölle on tarvit-taessa järjestettävä väkivaltatilanteen jälkihoito.

• Työpaikoilla täytyy olla nollatoleranssi epäasiallisen kohtelun ja häirinnän suhteen. Niiden ehkäisemiseksi ja asiaan puuttumiseksi on sovittava me-nettelytavat.

Yksin työskentelevän turvallisuus taattava

Yksin työskentely on riski usealla SAK:n sopimusalalla ja monilla ammattiryhmil-lä. Yksin työskentelyyn liittyvät työturvallisuusriskit voivat olla työtehtävästä riip-puen hyvinkin vakavia. Tilanteesta, jossa työntekijä menettää kyvyn tai mahdolli-suuden hälyttää apua, voi pahimmillaan seurata pysyvä vammautuminen tai jopa kuolema.

Tapaturman tai muun äkillisen vaaratilanteen sattuessa on usein kyse minuuteista tai sekunneista, jolloin apua on saatava. Sen lisäksi että työntekijällä on mahdolli-suus itse hälyttää apua, työnantajan on varmistettava avun saanti teknisillä ratkai-suilla, säännöllisellä yhteydenpidolla tai esimerkiksi parityöskentelyllä.

Työntekijä voi kokea yksin työskentelyn psyykkisesti kuormittavaksi eri syistä, ei-kä se sovellu kaikille. Työntekijällä on oikeus kieltäytyä yksin työskentelystä, jos siihen liittyy välitön terveyden tai hengen menettämisen vaara.


• Yksin työskentelyyn liittyvä tapaturman riski on otettava huomioon ris-kinarvioinnissa ja työpaikkaselvityksessä.

• Yksin työskentelevä täytyy perehdyttää turvallisuustoimenpiteisiin tehos-tetusti.


• Yksin työskentelystä tulee laatia Valtioneuvoston asetus, jolla annetaan tarkempia säännöksiä yhteydenpidosta, yhteydenpitolaitteista ja muista turvallisuuteen liittyvistä turvajärjestelyistä eri toimialoilla ja tehtävissä.

• Yksin työskentely tulee kieltää, jos siihen liittyy toistuvaa väkivallan uhkaa tai niin vakava terveyden tai hengen menettämisen vaara, että turvallisuut-ta ei voida taata muilla keinoin.


Työajat vaikuttavat terveyteen

Vuoro- ja yötyö on huomattavasti yleisempää SAK:laisilla aloilla kuin Suomessa keskimäärin. SAK:n kentässä vuorotyötä tekee noin 40 prosenttia, kun kaikista palkansaajista sitä tekee 22 prosenttia. Yötyötä sekä jakso- tai periodityötä tekee noin joka viides SAK:lainen.

SAK:n työolobarometrin (2012) mukaan ne, joiden työajat olivat epäsäännöllisiä, kokivat työn muita useammin kuormittavaksi. Myös siitä on tutkimusnäyttöä, että yötyöhön liittyy kasvanut työtapaturmariski sekä kohonnut riski sairastua moniin sairauksiin.

Palkansaajat joustavat työn ehdoilla enemmän kuin työ joustaa palkansaajien eh-doilla. Työaika-autonomia on jakautunut henkilöstöryhmittäin epätasaisesti. Työntekijäasemassa olevista vain joka neljäs pystyy säätelemään työpäivänsä pi-tuutta, kun ylemmistä toimihenkilöistä niin voi tehdä puolet. Työntekijälähtöiset joustot, kuten liukuva työaika tai työaikapankki, eivät ole kovin laajasti käytössä SAK:laisessa kentässä.

Työaikapankkien ja liukuvan työajan piirissä olevat työntekijät ovat selvästi tyyty-väisempiä työaikajärjestelmäänsä kuin kiinteää työaikaa tekevät. Liukuvan työajan käyttö on positiivista paitsi palkansaajille myös työnantajille. Vaikutusmahdolli-suudet työaikoihin ja työaikajoustot lisäävät merkittävästi työntekijän jaksamista työelämässä.

Jaksamisen kannalta työvuorojärjestelmiä olisi muokattava vähemmän kuormitta-viksi. Esimerkiksi vuorotyölle on olemassa suositukset vuorojärjestelmän kierrosta myötäpäivään, lepotaukojen pituudesta sekä työvuorojen kestosta. Suositukset pe-rustuvat tutkimuksiin ergonomisten työvuorojärjestelyjen myönteisistä vaikutuk-sista terveyteen ja hyvinvointiin.

Kesäkuussa 2013 tuli voimaan työturvallisuuslain muutos, jonka mukaan työaika tulee huomioida työpaikan vaarojen ja haittojen arvioinnissa.


• Riskinarvioinnissa tulee riittävän seikkaperäisesti arvioida erilaisten työ-aikojen vaikutukset terveydelle, turvallisuudelle ja työkyvylle.

• Työterveyshuollon työpaikkaselvityksessä on arvioitava pitkien työvuoro-jen, yötyön ja muiden työaikajärjestelyjen kuormittavuus ja vaikutus ter-veydenseurantatarpeeseen.

• Jos työkyvyn aleneminen on uhkana, täytyy tehdä työntekijäkohtainen ar-viointi. Sen pohjalta on tehtävä tarpeen mukaiset työjärjestelyt työntekijän työssä jaksamisen tukemiseksi.

• Vuorotyössä työvuoroja on muokattava terveyttä edistävään suuntaan. Kolmivuorotyötä käyttävillä työpaikoilla olisi edistettävä ns. nopean kier-ron käyttöönottoa (kaksi aamu-, kaksi ilta- ja kaksi yövuoroa).



• Tutkimustieto työaikojen vaikutuksista terveyteen on saatettava paremmin työpaikkojen käyttöön. Tieto on sisällytettävä esimiesten, työterveyshuol-lon, työsuojeluhenkilöstön ja luottamusmiesten koulutukseen.

• Työaikapankkijärjestelmää tulee kehittää joko sopimus- tai lakiteitse työn-tekijöiden tarpeet huomioiden.

• Kuormittavissa töissä työn huokoisuutta tulee lisätä.

• Nykyinen joustava eläkkeellesiirtymisikä pitää säilyttää.

Yhteisen työpaikan riskit hallintaan

Työsuojelun yhteistoiminta on vaativaa ns. yhteisillä työpaikoilla, joissa työskente-lee pääasiallista määräysvaltaa käyttävän työnantajan lisäksi muita työnantajia työntekijöineen sekä yrittäjiä ja toiminnanharjoittajia. Vaativuutta lisäävät riskit, jotka liittyvät pitkiin alihankintaketjuihin, vuokratyöhön, epäselviin vastuisiin, nopeasti muuttuviin olosuhteisiin sekä valvontaan ja tarkastuksiin.

Työantajat vastaavat yhteisesti tietyistä turvallisuustoimenpiteistä, jotka täytyy so-vittaa yhteen. Lisäksi kullakin työnantajalla on vastuu omien työntekijöidensä tur-vallisuudesta. Myös itsenäisten työnsuorittajien kuuluu kantaa vastuunsa työ-turvallisuudesta.

Työsuojelun yhteistoiminnan käytännön järjestämisessä, toimintojen yhteensovit-tamisessa sekä työsuojeluvaltuutetun toimintamahdollisuuksissa on kehitettävää. Työsuojeluvaltuutetun asiantuntemusta ja osaamista ei osata hyödyntää riittävästi. Liian usein ongelmiin herätään vasta sitten, kun riskit ovat jo toteutuneet.

Lainmukainen vastuu yhteistoiminnan järjestämisestä kuuluu aina pääasiallista määräysvaltaa käyttävälle työnantajalle. Pohjan kestävälle toiminnalle luovat tilaa-jan vastuut, selvitysvelvollisuudet sekä tiedotus ja valvonta. Perehdyttämisen ja työturvallisuuskorttikoulutuksen tuoman osaamisen lisäksi tarvitaan työkaluja alihankkijoiden turvallisuustason nostamiseen ja arviointiin.


• Pääsiallista määräysvaltaa käyttävän työnantajan tulee kantaa lain mukai-nen vastuu työturvallisuudesta yhteisellä työpaikalla.

• Yhteisellä työpaikalla tulee olla yhteisymmärrys yhteisen työsuojeluvaltuu-tetun asemasta ja toimivaltuuksista. Lisäksi asiasta on tiedotettava riittä-västi kaikille osapuolille.



• Yhteisen työpaikan tuoma lisääntynyt työmäärä pitää ottaa huomioon yh-teisen työpaikan työsuojeluvaltuutetun ajankäytössä ja korvauksissa. Myös riittävästä tiedonsaannista ja kouluttamisesta on huolehdittava. Nämä asiat tulee kirjata keskusjärjestöjen välisiin sopimuksiin ja alakohtaisiin työehto-sopimuksiin.

• Työsuojeluvaltuutettujen oikeuksia ja työsuojeluyhteistyön velvoitteita tu-lee ulottaa yhteisten vaarojen työpaikoille, joissa millään työnantajalla ei ole pääasiallista määräysvaltaa (esimerkiksi kauppakeskuksiin).

• Viranomaisvalvontaa tulee tehostaa yhteisillä työpaikoilla.

• Ulkopuolisen palveluntuottajan/alihankkijan arviointi: Työturvallisuus-keskuksen teollisuuteen valmistelema ulkopuolisen palveluntarjoajan arvi-ointimenettely (UPA) on kehitettävä toimivaksi malliksi. Sen tavoitteena on parantaa käytännön yhteistoimintaa tilaaja- ja toimittajayritysten välillä sekä tarjota työkaluja työturvallisuuden tason arviointiin ja nostamiseen. Teollisuudesta saatujen kokemusten perusteella sitä on syytä laajentaa koskemaan kaikkia toimialoja.

Vuokra- ja keikkatyö on haaste työsuojelulle Vuokratyöntekijä työskentelee muun kuin varsinaisen työnantajansa eli henkilös-töpalveluyrityksen tiloissa. Vuokratyövoimaa käyttävä työnantaja käyttää työn johto- ja valvontaoikeutta vuokratyöntekijöihin ja vastaa toimeksiannon ajan työskentelyolosuhteista.

Vuokratyövoimaa tarjoava työnantaja vastaa työnantajan perusvelvoitteista, kuten työterveyshuollon järjestämisestä työntekijöilleen. Vuokratyövoimaa luovuttava työnantaja huolehtii myös siitä, että hänen luovuttamansa työvoima vastaa am-mattitaitonsa puolesta sen työn vaatimuksia, jota vastaanottava työnantaja on il-moittanut teettävänsä.

Keikka-, pätkä- ja vuokratyöntekijöiden perehdyttäminen työhön ja työturvalli-suuteen, samoin kuin koulutus, tiedonsaanti ja edunvalvonta jäävät usein puut-teellisiksi. Usein työntekijä ei tiedä, miten työpaikalla on järjestetty työterveys-huolto tai millainen työsuojeluorganisaatio siellä on. Työterveyshuollon palveluja tai suoja- ja apuvälineitä ei aina ole edes saatavilla.

Lisäksi pätkä-, vuokra- ja keikkatyö saattaa kuormittaa työntekijää henkisesti työ-aikojen ja toimeentulon epävarmuuden vuoksi.


• Varsinkin pitkäkestoisessa vuokrasuhteessa on tärkeää, että molempien yritysten työterveyshuollot tekevät yhteistyötä. Käyttävän yrityksen työter-veyshuollon on annettava riittävästi tietoa työn altisteista ja kuormitusteki-jöistä, jotta vuokraavan yrityksen on mahdollista seurata työntekijän ter-


• Määräaikais- ja keikkatyöntekijän työnantajan on huolehdittava työnteki-jän työturvallisuudesta ja -terveydestä. Työntekijä on perehdytettävä työ-paikan työturvallisuusasioihin ja hänelle on järjestettävä työterveyshuolto.

• Vuokratyöntekijälle on järjestettävä asianmukainen työterveyshuolto, ja sen sisällössä on huomioitava käyttäjäyritysten työolosuhteet ja niiden ter-veydelliset vaikutukset. Käyttäjäyrityksen ja vuokratyöyrityksen työterve-yshuoltojen on tehtävä yhteistyötä.

• Vuokra‐ ja käyttäjäyritysten tulisi hyödyntää asiantuntijoiden rakentamia malleja, joilla ohjataan hyviin käytäntöihin vuokratyöntekijöiden työtur-vallisuuden ja ‐hyvinvoinnin varmistamiseksi.

Harmaata taloutta torjuttava tehokkaasti

Harmaaseen talouteen, yleissitovien työehtosopimusten noudattamatta jättämi-seen ja palkkauksen väärinkäytöksiin liittyy usein myös työsuojelun laiminlyönte-jä ja työsuojelurikoksia. Työnantajat käyttävät usein hyväkseen työehtosopimus-ten palkkausmääräysten alarajoja.

Harmaa talous ilmenee lakisääteisten vakuutusten ja maksujen tai työterveyshuol-lon laiminlyöntinä taikka pahimmillaan työntekijöihin kohdistuvana uhkailuna ja kiristyksenä. Ongelmia on erityisesti pitkissä alihankintaketjuissa, joissa työn tilaa-ja ei valvo alihankkijoiden toimintaa.

Työaikojen noudattamisessa on yleisesti ongelmia eikä ylitöitä useinkaan korvata. Ongelmia on sekä ulkomaisten että kotimaisten työnantajien kohdalla. Ulkomaa-laisten työntekijöiden osalta ongelmaksi nousevat kieliongelmat ja tiedon puute suomalaisesta järjestelmästä. Valtiovalta on suunnannut voimavaroja harmaan ta-louden torjuntaan, ja yhtenä keinona on esimerkiksi rakennuksilla otettu käyttöön pakollinen veronumero.

Monet työnantajat pyrkivät myös siirtämään työntekijöitä palkkatyösuhteen ulko-puolelle itsensä työllistäjiksi, jotka jäävät ilman työsuhdeturvaa ja palkansaajia koskevaa sosiaaliturvaa. Monessa tapauksessa voidaan puhua pakkoyrittäjyydestä, sillä yrittäjyys ei ole työntekijän vapaaehtoinen valinta, vaan se on ollut työn saa-misen ehto. On tapauksia, joissa työnantaja tarjoaa sopimusta samalla summalla, mikä on ollut aikaisemmin palkka. Pahimmillaan tämä edistää harmaata taloutta.


• Alihankintasopimukseen on liitettävä ehto, jossa alihankkija tai mahdolli-nen vuokrayritys sitoutuu noudattamaan tilaajan/pääurakoitsijan työehto-sopimusta sekä työ- ja sosiaalilainsäädäntöä.

• Itsensä työllistäjien sopimusten tulee olla sen tasoisia, että ne mahdollista-vat verojen ja lakisääteisten maksujen maksamisen sekä sosiaaliturvan.



• Viranomaisyhteistyötä harmaan talouden torjunnassa tulee lisätä poliisin sekä työsuojelu-, vero- ja muiden viranomaisten kesken.

• Tilaajavastuulaki on uudistettava.

• SAK:n liittojen ja työsuojeluvastuualueiden yhteistoimintaa on tiivistettävä harmaan talouden valvonnassa.

• Työehtosopimusten vähimmäispalkkoja pienemmän palkan maksaminen tulisi saattaa rangaistavaksi.

• On selvitettävä, miten sosiaaliturva saadaan samantasoiseksi työn tekemi-sen eri muodoista riippumatta.

• Ammattiliitoille on saatava kanneoikeus tilanteissa, joissa rikotaan työnte-kijän lakisääteisiä oikeuksia.


5 ENNALTAEHKÄISEVÄ JA VAIKUTTAVA TYÖTERVEYSHUOLTO Työterveyshuoltolain mukaan työnantajan on järjestettävä työterveyshuolto kai-kille työntekijöille. Palvelussuhteen muoto ei vaikuta tähän. Tarkoitus on edistää työperäisten sairauksien ja tapaturmien ehkäisyä, työn terveellisyyttä ja turvalli-suutta, työntekijöiden työkykyä sekä työyhteisön toimintaa. Lain edellyttämät en-nalta ehkäisevät toimenpiteet on järjestettävä kaikille. Työnantaja voi halutessaan järjestää myös sairaanhoitopalveluja.

Kelan tilastojen mukaan 86 prosenttia palkansaajista on työterveyshuollon piiris-sä. Heistä valtaosalle, 94 prosentille, tarjotaan myös sairaanhoitopalveluja. Sai-raanhoidon sisältö ja laajuus vaihtelevat huomattavasti.

Kaikkiaan arviolta 200 000–300 000 palkansaajaa on vailla työterveyshuoltoa. Työ-terveyshuolto puuttuu lähinnä pienyrityksistä: alle 10 työntekijän työpaikoilla sen kattavuus on vain hiukan yli 60 prosenttia.

Syitä työterveyshuollon puuttumiseen on useita. Osa työnantajista ei vain järjestä tai osaa järjestää työterveyshuoltoa ja osa ei saa yksityisiltä toimijoilta tai terveys-keskuksista palvelua vaikka haluaisi. Usein palvelun saamisen ehtona on myös sai-raanhoitopalvelujen ostaminen osana työterveyshuoltoa.

Joillain yhteisillä työpaikoilla pääasiallista määräysvaltaa käyttävä työnantaja edel-lyttää muilta työpaikalla toimivilta työnantajilta työterveyshuollon järjestämistä. Edellytys ei ole kuitenkaan käytössä kaikilla työpaikoilla.

Pätkätyösuhteissa ja muuttuvissa olosuhteissa työskentelevien (esimerkiksi liikku-va työ ja komennusmiehet) kohdalla ennaltaehkäisevä ja työkykyä tukeva työter-veyshuolto ei toteudu riittävän hyvin. Lyhyissä työsuhteissa työntekijälle ei aina järjestetä työterveyshuoltoa tai sen käyttömahdollisuudesta ei tiedoteta riittävästi.

Työterveyshuollon järjestämisen laiminlyönnin lisäksi ongelmana ovat palvelun sisällölliset puutteet. Työsuojeluviranomaisten mukaan jopa kolmasosalla työpai-koista voi olla puutteita lakisääteisten toimintojen toteuttamisessa.

Työpaikan tuntemus tärkeää

Työterveyshuollon sisältö arvioidaan työpaikan ja henkilöstön tarpeista lähtevän työpaikkaselvityksen perusteella. Työnantajalla on vastuu huolehtia, että työpaik-kaselvitys on tehty ja työterveyshuollon osoittamat vaarat ja haitat poistetaan tai minimoidaan. Selvityksen on oltava työntekijöiden nähtävillä.

Työterveyshuolto tuo usein merkittävän lisäpanoksen työpaikan työsuojeluosaa-miseen tehdessään työpaikkaselvitystä. Työterveyslaitoksen mukaan kuitenkin vain joka toiselle työpaikalle on viimeisen kolmen vuoden aikana tehty työpaikka-käynti. Työpaikkaselvityksen ja työpaikan riskinarvioinnin yhdistämisestä on hy-viä kokemuksia.


Avainasemassa työterveysyhteistyö

Työterveyshuoltolaissa on säädetty työterveyshuollon yhteistoiminnasta. Se tar-koittaa, että työnantajan on toimittava yhteistyössä työntekijöiden tai heidän edustajiensa kanssa valmistellessaan päätöksiä työterveyshuollon toteuttamiseksi. Tässä yhteistyössä työterveyshuollon edustajilla on asiantuntijarooli.

Lain mukaan työntekijöillä ja heidän edustajillaan on oikeus tehdä ehdotuksia työ-terveyshuollon toiminnan kehittämiseksi. Työterveyshuollon painopisteeksi kol-mikantaisesti määritellyssä terveyden ja työkyvyn edistämisessä ei saavuteta tulok-sia, elleivät sekä työpaikka että työterveyshuolto sitoudu asiaan ja tee yhteistyötä. Oleellinen osa yhteistyötä on kirjallinen suunnitelma työkyvyn edistämisestä, tu-kemisesta ja hallinnasta työpaikalla.

Terveystarkastuksia tehtiin vuonna 2010 yhteensä 974 000 eli 53 tarkastusta 100 työntekijää kohti. Niistä terveydenhoitajan tekemiä oli yli puolet.

Sairaanhoitokäyntejä työterveyshuollossa oli 5,6 miljoonaa. Ne painottuivat lääkä-rikäynteihin, joita oli Kelan tilastokirjan mukaan 3,9 miljoonaa. Tämä kertoo työ-terveyshuollon toiminnan sairaanhoitopainotteisuudesta.

Työterveyshuollon painopisteen olisi oltava ennaltaehkäisevässä toiminnassa. On huolestuttavaa, että esimerkiksi psykologien, työhygieenikoiden ja työfysiotera-peuttien käyttö on vähäistä, vaikka laki edellyttää moniammatillista toimintaa.

Työsuojeluviranomaisten selvityksen mukaan erityistä sairastumisen vaaraa aihe-uttavissa töissä 14 prosenttia lakisääteisistä terveystarkastuksista oli vuonna 2012 tekemättä. Myöskään työurallaan syöpää aiheuttaville tekijöille altistuneiden ter-veydentilaa ei seurata työsuhteen päättymisen jälkeen. Jos työ- tai virkasuhteen päättyessä tehtäisiin aina terveystarkastus, voitaisiin työntekijälle antaa ohjeet ter-veydentilan jatkoseurannasta.

Työterveyshuoltoa on toisinaan syytetty väestöryhmien välisistä terveyseroista. On kuitenkin huomattava, että myös työterveyshuollon piiriin kuuluvien välillä on merkittäviä eroja sairastavuudessa, työkyvyttömyyseläkkeelle joutumisessa ja työ-tapaturmien määrässä. Nämä erot työntekijäryhmien välillä olisi tärkeää ottaa huomioon, kun työpaikalla päätetään työterveyshuollon sisällöstä.

Työterveyshuolto ei osaa kaikkea sairaanhoidossa. Sillä on kuitenkin oltava kykyä hahmottaa ja koordinoida kokonaisvaltaisesti työntekijöiden hoitoa ja kuntoutus-ta. On tunnistettava työterveyshuollon ja muun terveydenhuollon rajapinnat, ja tiedon on kuljettava paremmin niiden välillä. Alueellisissa julkisen terveydenhuol-lon järjestämissuunnitelmissa tulisi sopia, miten työterveyshuolto sijoittuu hoito-ketjuissa ja mitkä ovat sen tehtävät.


• Kaikille työntekijöille tulee järjestää toimiva ja laadukas työterveyshuolto.

• Toiminnan lähtökohtana on oltava työnantajan, työntekijöiden ja työter-veyshuollon yhteistyö.


• Työterveyshuollon on tehtävä työpaikkaselvitys jokaiselle työpaikalle ja

uusittava se määräajoin. Selvityksen tulee olla työpaikalla kaikkien työnte-kijöiden saatavilla. Työpaikkaselvitys ja työnantajan vastuulla oleva ris-kinarviointi on varsinkin pienillä työpaikoilla perusteltua yhdistää.

• Yhteisillä työpaikoilla pääasiallista määräysvaltaa käyttävän työnantajan on edellytettävä muilta työnantajilta lakisääteisen työterveyshuollon järjestä-mistä.

• Erityistä sairastumisen vaaraa koskevien töiden asetuksen (1485/2001) mukaan työsuhteen loppuessa tai työpaikan vaihdon, työttömyyden tai eläkkeelle siirtymisen vuoksi on altistekohtaisesti harkittava terveystarkas-tuksen järjestämistä pois työstä siirryttäessä, esimerkiksi syöpäsairauden vaaraa aiheuttaville aineille altistuneiden työntekijöiden kohdalla. Silloin poissiirtyvää työntekijää tulee opastaa terveystarkastuksen jatkotarpeesta.

• Lakisääteiset työhöntulotarkastukset ja määräaikaiset terveystarkastukset on toteutettava ja niiden valvontaa tehostettava. Näiden velvoitteiden tulee täyttyä myös vuokra- ja pätkätyötä tekevien osalta.

• Työsuojelutarkastajien tekemissä työpaikkatarkastuksissa on valvottava työterveyshuollon järjestämistä. Jos tarkastaja epäilee puutteita palvelujen sisällössä, hänen tulee pyytää terveydenhuollon valvontaviranomaiselta ar-viointi palvelujen sisällöstä.


• Uudistetaan Hyvä työterveyshuoltokäytäntö -opas vastaamaan työterveys-huollon toiminnan painopistettä: työkyvyn hallintaa. Työterveyshuollon roolia terveyserojen kaventamisessa on vahvistettava.

• Työterveyshuollon kattavuutta on parannettava esimerkiksi pienille työ-paikoille soveltuvalla toimintamallilla, pienten työpaikkojen yhteisen työ-terveyshuollon hankintaorganisaatiolla tai luomalla yksityisille työterveys-huollon järjestäjille velvoite tarjota palveluja pienille työpaikoille.

• KELAn korvauskäytäntöä on kehitettävä tukemaan painopisteen suun-taamista sairaanhoidosta ennaltaehkäisevään toimintaan muuttamalla joko korvausprosentteja tai työntekijäkohtaisia korvauskattoja.

• Työterveyshuollon palveluissa on lisättävä työsuojeluosaamista ja työelä-män lainsäädännön tuntemusta.

• Asbestille, muille syöpävaarallisille aineille tai kroonisia haittoja aiheutta-ville tekijöille työuransa aikana altistuneiden työttömien ja eläkeläisten terveyttä täytyy seurata ja tarvittavat tutkimukset tulee toteuttaa asianmu-kaisesti. Heille on työsuhteen loppuessa annettava ohjeet jatkoseurannasta.


6 TEHOA VALVONTAAN Työsuojeluvalvontaa tarvitaan varmistamaan, että työnantajat toimivat työsuoje-lulainsäädännön mukaisesti. Tarkastusten määrällä arvioiden työsuojelutarkasta-jat ehtivät vain osalle työpaikoista. Vuonna 2012 työsuojelutarkastuksia tehtiin 22 500 ja valvontakohteita oli 18 700. Määrät ovat hiljalleen nousseet vuoden 2009 jälkeen. Myös toimintaohjeita ja kehotuksia on annettu aiempaa enemmän. Huo-miota on kiinnitetty siihen, että työsuojelutarkastajat käyttävät työajastaan vain 13 prosenttia työpaikoilla.

Sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosaston laskelmien mukaan tarkastusten määrää olisi mahdollista nostaa huomattavasti toimintaa tehostamalla. Oleellista olisi kohdistaa valvontaa työpaikoille, joilla työsuojelussa on puutteita. Tämä edel-lyttää, että työsuojeluviranomaisilla on käytettävissään ennakkoon tietoa, joka viittaa työpaikan puutteisiin. Se taas edellyttää työsuojeluvalvonnalta ennakoivaa ja aktiivista otetta.

Työsuojelupiirien siirryttyä osaksi aluehallintovirastoja asiakkaiden yhteydenotto-jen ja palvelujen kokonaiskysynnän määrät laskivat merkittävästi. Vuodesta 2009 vuoteen 2011 lasku oli 78 000 yhteydenotosta 53 000:een. Taustalla oli vaikeus saada puhelimella yhteyttä työsuojeluviranomaisiin.

Yhteydenottoihin vaikutti myös samanaikainen valtion puhelinkeskustoiminnan muutos. Nyt yhteydenotot ovat lisääntyneet hieman, mutta uudistusta edeltävää tasoa ei ole saavutettu. Työsuojelun vastuualueiden henkilöstömäärä on vuonna 2010 tapahtuneen laskun jälkeen säilynyt ja jopa hiukan noussut.

Viime vuosien aikana sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosasto on laatinut valtakunnallisia valvontaohjeita, joilla on pyritty yhdenmukaistamaan valvonnan laatua Suomen eri osissa. Tavoitteena on, että valvontaohjeet tarkastetaan vähin-tään viiden vuoden välein. Tarkastusten laatuun vaikuttaa tarkastajien koulutus ja moniammatillinen käytännön työkokemus. Tapaturmien, ammattitautien ja työ-kyvyttömyyden ehkäisyssä työpaikkatarkastuksia tekevän tarkastajan osaamisella ja ammattitaidolla on suuri merkitys.

Huolta on kannettu myös työsuojeluvalvonnan riippumattomuudesta. Asiaa on selvitetty osana aluehallintouudistuksesta tehtyä selvitystä.

Työsuojeluhallinnossa pakkokeinojen käytöllä on tärkeä sija. Jotta työsuojelun valvonta tehostuisi, pitäisi selvittää, miten viranomaiset voisivat reagoida laimin-lyönteihin nopeammin. Keinoja voisivat olla pikasakko tai lievemmistä laimin-lyönneistä ja puutteista tuomittava laiminlyöntimaksu. Esimerkiksi tilaajavastuu-lain valvonnassa laiminlyöntimaksun käyttö on jo mahdollista.

Alueellisten työsuojelulautakuntien toimintaa ohjaavat hyvät käytännöt hyväksyt-tiin vuonna 2012. Lautakuntien odotetaan tekevän alueellista analyysia ja esittävän sen pohjalta tarkastusten painopisteitä ja auttavan suuntaamaan niitä oikeisiin kohteisiin.



• Työsuojelutarkastusten määrää ja laatua tulee kasvattaa. Tarkastusten on oltava tasalaatuista koko maassa.

• Työpaikkatarkastukset on kohdennettava ongelmaisiin työpaikkoihin. Se edellyttää seulonnan kehittämistä ongelmatyöpaikkojen löytämiseksi.

• Työsuojeluvalvonnan täytyy olla riippumatonta, tehokasta ja sen on koh-distuttava oikein.

• Valvonnan on oltava näkyvää työpaikoilla.

• Yhteyden viranomaiseen pitää olla helposti kansalaisen saatavilla. On otet-tava käyttöön helposti löydettävä työsuojelupuhelinnumero, josta puhelut ohjautuvat työsuojeluviranomaisille.

• Työsuojeluvaltuutetun tulee aina kun mahdollista olla mukana työsuojelu-tarkastuksilla, samoin kuin muilla tarkastuksilla kuten Tukesin tarkastuk-silla, joissa käsitellään työympäristön, koneiden tai laitosten turvallisuutta.

• Valvonnan tukena täytyy olla riittävän suuret sanktiot ja pakkokeinot. Seu-raamusvalikoimaan tulisi liittää lievien työsuojelupuutteiden johdosta an-nettava pikasakko tai hallinnollinen laiminlyöntimaksu.

• Rikoslain 47 luvun työturvallisuusrikosta koskevan enimmäisrangaistuk-sen määrä on nostettava vuodesta 2–4 vuoteen. Vaihtoehtoisesti lakiin on lisättävä uusi törkeän työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistö. Rangais-tusasteikkoa on tiukennettava.


7 SUOMALAINEN TYÖSUOJELUPOLITIIKKA Suomalainen työsuojelupolitiikka on sidoksissa kansainväliseen viitekehykseen. Suomikin on ratifioinut kansainvälisen työjärjestön ILOn yleissopimuksen 187, jonka tarkoituksena on työturvallisuuden ja työterveyden jatkuva parantaminen. Tavoitteena on ehkäistä työtapaturmia, ammattitauteja ja työperäisiä kuoleman-tapauksia.

Jokaisen jäsenvaltion on laadittava yhteistyössä työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen kanssa kansallinen toimintapolitiikka ja ohjelma. Myös sosiaali- ja terveysministe-riö on laatinut omaa hallintoaan koskevan työsuojelustrategian. SAK toivoo kan-sallisen ohjelman olevan perusteellisempi.

EU-lainsäädäntö on ohjannut ja tulee jatkossakin ohjaamaan suomalaista työsuo-jelua. Työsuojelulainsäädäntö kuuluut Euroopan unionin toimivaltaan, ja komis-siolla on aloiteoikeus. EU:lla on ollut aiemmin kattava työsuojelustrategia. Tulevil-le vuosille uutta työsuojelustrategiaa ei ole kuitenkaan laadittu työntekijäjärjestö-jen toiveista huolimatta, ja asian valmistelu näyttää hidastuneen.

Jäsenvaltiot kuten Suomi voivat käyttää toimivaltaansa niissä asioissa, joissa unio-ni on jättänyt sen käyttämättä. Suomi voi edellyttää kotimaassa parempaa työnte-kijöiden suojelun tasoa kuin EU-lainsäädäntö edellyttää, jos siitä sovitaan kolmi-kantaisesti.

Eurooppalaisen työsuojeluvalvonnan haaste on se, kuinka toteutetaan rajat ylittä-vää työsuojeluvalvontaa. Bilbaon viraston tehtävänä on koota ja tuottaa eurooppa-laisen työsuojelun käyttöön tietoa ja materiaalia. Sen hyödynnettävyys on kuiten-kin Suomen oloissa ollut rajallista.

Jäsenmailla on mahdollisuus vaikuttaa Eurooppa-tason linjauksiin, jos siihen löy-tyy yhteistä tahtoa kansallisesti. Toistaiseksi Suomessa ei ole luotu työmarkkina-järjestöjen yhteistä foorumia, jossa voitaisiin etukäteen sopia mahdollisista yhtei-sistä linjauksista. Kansainvälisestä kehityksestä riippumatta Suomessa tarvitaan pitkän tähtäimen kansallinen työsuojelustrategia.


• Suomeen täytyy kolmikannassa luoda kansallinen pitkän tähtäimen työ-suojelustrategia, toimintapolitiikka ja toimintaohjelma ILOn sopimuksen mukaisesti.

• Suomeen on luotava kolmikantainen, kansallisia linjauksia käsittelevä foo-rumi EU-tason vaikuttamisen parantamiseksi työsuojeluasioissa.

• Suomen tulee vaikuttaa siihen, että EU:lla on voimassaoleva työsuojelu-strategia ja lainsäädäntöä pidetään ajan tasalla.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ryHakaniemenranta 1 , PL 15700531 Helsinkipuhelin 020 774 000www.sak.fi

News & Politics

SAK:n työsuojelutavoitteet